Paitsi sopivien kasvien valinnalla, Kajaanin kaupunki suosii puistoissaan pölyttäjiä myös torjunta-aineiden käyttöä vähentämällä ja haitallisia vieraslajeja torjumalla. . . • UUTISET A4-5 . Kajaanin Rantapuistossa on pölyttäjien ravinnoksi soveltuvia kukkia. Tiistai 13.7.2021 Kainuulaisten äänenkannattaja | www.kainuunsanomat.fi | N:o 158 | 3 €, tilaajalle 1,16 € TI 6 414880 026267 2 1 2 8 Päivi Bisi @kainuunsanomat.fi • MIELIPIDE A2 ”On harmi, että Raatihuoneentorilta katosi aukean yksi olennainen osa, laaja terassialue.” TÄ STÄ PU HE ww w.k ain uun san om at.f i Pölyttäjät huomioon jo puiston suunnittelussa • UUTISET A5 PÖLYTTÄJIEN huomioonottaminen näkyy kasvilajien valinnassa, nurmikkoalueiden leikkausaikatauluissa ja kasvinsuojeluaineiden käytössä. Perintöverosuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin, sillä omaisuuden jakaminen voi viedä aikaa. Kajaanin Rantapuistoon on pystytetty kahdet kartanokimalaisen siivet selfieiden ottamista varten. . Perintöverosta voidaan säästää esimerkiksi hyödyntämällä verovapaita lahjoja tai hallintaoikeuden pidätyksiä. KATJA MABROUK Suomen luontopaneeli linjaa, että suoluonnon heikentäminen tulisi lopettaa ja suoluontoa tulisi korjata kattavilla ennallistamistoimilla, sillä siitä saatavat hyödyt ovat suuremmat kuin väliaikaisten kasvihuonepäästöjen haitat. . Vanhemmat voivat aloittaa perinnön luovuttamisen jälkikasvulleen jo omana elinaikanaan. . EINO HAAJANEN Perintöverosta voi säästää monin keinoin . Elokuussa pidettävään Luonnon konserttisali -tapahtumaan liittyvät selfiesiivet on toteuttanut kajaanilainen taiteilija ja lavastaja Markku Hernetkoski. . Kimalaisen siivet selkään kuvissa • KULTTUURI A12 MARKKU HERNETKOSKI työsti selfiesiivet sekä lapsille että aikuisille Rantapuistoon. Luontopaneeli suosittaa soiden ennallistamista • UUTISET A10
päätoimittaja Päivi Bisi 010 665 7262 6 Sähköpostit: etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi PÄÄKIRJOITUS // 13.7.2021 Kainuun Sanomat kysyi eilen Oletko sijoittanut osakkeisiin tai rahastoihin. Nuoren perheenäidin pohdinta rahasta tekee säästämisestä, sijoittamisesta ja kuluttamisesta arkisen puheenaiheen. Onneksi Kajaanissa on kilpailijoita, jotka ovat hoksanneet aurinkoisen terassin edut. 6 Kysymys sai verkossa 479 vastausta. 47 53 % kyllä en KOLUMNI Päivi Bisi @kainuunsanomat.fi K esä on täällä ja saamme nauttia sen parhaista puolista kuten vaikkapa kahvihetkestä ulkona terassilla. Piensijoittamisesta ja rahasta ovat julkisuudessa puhuneet pitkään valtaosin miehet. Aurinkoista terassihetkeä kaipaava voi suunnata City-käytävään tai virvokkeiden ääreen Kauppakadun tai Kauppatorin terasseille. Sellaiselle on kaikupohjaa monen niukoilla tuloilla elävän opiskelijan ja nuoren perheen elämässä. On virkistävää ja tärkeää, että tilanne on monipuolistunut ja esimerkiksi nuorten naisten ääni kuuluu keskustelussa yhä voimallisemmin. Vaan mitä onkaan tapahtunut Kajaanin keskeisimmälle terassille Raatihuoneen torilla. Erilaisten automerkkien vertailu kahvilan pöydässä istuessa tuntui varsin hoopolta semminkin kun tiesi, että rakennuksen toiselta laidalta avautuisi upea näkymä Kajaaninjoelle. heinäkuuta 2021 6 Vt. VINKKAA UUTINEN! n JUTTU n KUVA n VIDEO kainuunsanomat.fi/uutisvinkki ks.toimitus@kainuunsanomat.fi tai 010 665 7205 VERKOSSA KIINNOSTAA L ammen Loiskeet sujuivat ongelmitta K ainuussa kaksi uutta koronatartuntaa – kaksi rokotetta saanut noin viidesosa aikuisväestöstä K ajaanissa sähköt katkesivat sadoilta jalkapallon EM-loppuottelun ratkaisuhetkillä V uosangan ampumaalueella palaa maastoa – mahdolliset räjähteet hidastavat sammutusta T elian puheluiden yhdistämisessä ongelmia –?voi vaikuttaa myös turvapuhelimiin 9 5-vuotias sveitsiläinen matkusti Rastiviikolle autolla – ”Kukaan ei voi pitää paarmoista” 9 9 uutta kerrostaloasuntoa Kajaaniin – Sammonkaaren rakentaminen alkaa elokuussa 6 www.kainuunsanomat.fi VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ / ARKISTO. ETELÄISEN EUROOPAN ulkoilmaravintoloiden tuoleja edes jonkun kerran kuluttanut tietää, että tarjoilu ravintolatiloista kadun toiselle puolelle sijoittuvalle terassille on tuiki tavallista. Sekä koulussa että kodeissa on varmasti tarpeen lisätä tällaista ratkaisukeskeistä pohdintaa. Maltillinen ja pitkäjänteinen eteneminen on hyvä oppi niin nuorelle kuin aikuiselle. Tarjoilijalle se tarkoittaa hieman tavallista enemmän jalkatyötä, mutta pelin henki on, että ravintolat kilpailevat parhaista terassipaikoista. Viime keväänä siinä kysyttiin esimerkiksi vakuutuksista, koppimönkijän rahoitusvaihtoehdoista ja Euroopan koronakriisistä. Silti etätyö ja ihmiskontaktien välttely on epäilemättä vähentänyt esimerkiksi lounasruokailijoiden määrää. Talouden hallintaa tulee opetella nuorena NUORET ovat yhä kiinnostuneempia sijoittamisesta. Tai mikä vielä ylellisempää: syödä päivällistä kesäillan lempeässä lämmössä, ammattikokin valmistama ateria tarjoilijan eteen kantamana, ravintolan mukavan terassipöydän ääressä. Tämän päivän kysymys Oletko jättänyt pihanurmikoille kukkia pölyttäjiä varten. Samalla mielikuva äkkirikastumisesta on syytä unohtaa. On hienoa, että ensimmäiset kesätyöpalkkansa ansainnut nuori on kiinnostunut varautumaan tulevaisuuteen sijoittamalla ja säästämällä. Niin ikään kodeissa puhutaan raha-asioista: neuvotellaan viikkorahoista ja uusien polkupyörien hankinnoista sekä säästetään ylimääräisiä menoja varten. S-ryhmän ravintolat sen sijaan näyttävät suosivan varjoista puolta Kauppakadulta. Aurinkoterassille – vai varjoon. KORONA-AIKA on koetellut kovalla kädellä ravintola-alaa, joskin Kainuussa siitäkin selvittiin keskimääräistä helpommalla. Peruskoulun 9.-luokkalaisille järjestetään edelleen taloustaitokilpailuja. Kahvikupponen kahvilan tai ravintolan terassilla ei tee isoa lovea minun kukkarooni, mutta jokainen euro on ravintolayrittäjälle ja työntekijöille tärkeä. 6 Vastaa osoitteessa www.kainuunsanomat.fi kello 16 mennessä. Kainuulaisissa pankeissa on huomattu parikymppisten innostus esimerkiksi sijoittaa kesätyötuloja (KS 12.7.). Raatikeskuksen valmistuttua ravintola Rosso vaihtoi uusiin tiloihin torin toiselle, varjoisalle puolelle. Sen ohella on tärkeä lisätä tietoa myös oman talouden hallinnasta, tulojen ja menojen tasapainosta. KAIKKEIN TÄRKEINTÄ on kuitenkin osata puntaroida menojensa ja tulojensa suhdetta niin, että tasapaino säilyy. ”On harmi, että Raatihuoneen torilta katosi toriaukean yksi olennainen osa, laaja terassialue.” N uoret ovat yhä kiinnostuneempia säästämisestä ja sijoittamisesta. Maakunta sentään hoksasi silloin korjata tilanteen, ja jo vuosia kahvilan ikkunoista on avautunut aivan toinen maailma kuin asvalttia ja autoja. Niissä pääsee alkuun pienilläkin summilla. Nyt kun tilanne on lähempää normaalia, tekee mieli käyttää ravintolapalveluita tavallista enemmän. Yksi näistä vaikuttajista on vuonna 2019 Vuoden sijoittajaksi valittu toimittaja ja tietokirjailija Julia Thurén. On harmi, että Raatihuoneen torilta katosi toriaukean yksi olennainen osa, laaja terassialue. Palaa mieleen Prisman alkuajat ja se ihmettelyn määrä, kun tavaratalon yhteyteen rakennetun kahvila-ravintolan paikaksi oli valittu rakennuksen pysäköintialueen puoli. MIELIPIDE A2 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Toki viime viikkojen helteillä varjoisa terassi onkin hyvä valinta, mutta eivät nämä helteet meitä näillä leveysasteilla aina helli. NUORTEN talousosaamisen on monesti katsottu olevan huonolla tolalla. Vastuuta sysätään milloin koululle, milloin kodille
Me voimme, ja meidän pitää, suojella vanhoja metsiämme, jotka ovat koteja lukuisille lajeille.” Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) Twitterissä 11.7. heinäkuuta 2021 MIELIPIDE // A3 KIRJOITA MEILLE Osoite: Kainuun Sanomat Toimitus, mielipiteet PL 150, 87101 Kajaani Sähköposti: ks.mielipiteet@ kainuunsanomat.fi Pituudet: Kirjoita tiiviisti. Toimitus valitsee ja tarvittaessa lyhentää julkaistavat mielipiteet. Jotain hämärää touhua, kuka kertois. Monesti suhtautumista ohjaavat omat subjektiiviset tarpeet. Onko niin, että aikakäsityksemme työpäivästä ja palveluiden aukioloista muuttunut ja kahdeksasta neljään onkin jo normina ainakin kymmenestä kuuteen. Julkiset palvelut ovat osa yhteistä hyvää. Musta jälkimmäiseen ei ole varaa. Niidenkin tulee heijastaa elämän sykkeen muutosta. Kaikki vanhukset eivät kuitenkaan uskalla tai ymmärrä antaa valtuutusta. Mielestäni esimerkiksi yhdistysten (esim. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Julkiset palvelut ovat osa yhteistä hyvää ja niidenkin tulee heijastaa elämän sykkeen muutosta. ”Joko päätämme tehdä jotain sille, että lajeja ei katoa, tai sitten jatkamme kuten aina ennenkin. Viestin loppuun nimi tai nimimerkki. Nimimerkillä vain poikkeustapauksissa. Valtiovarainministeri Saarikko (kesk.) tekee ”ilmastotekoja” eli hinnat nousevat. JANI SOURANDER/ARKISTO ”Metsään ei kannata sijoittaa” VERKOSSA SANOTTUA Kainuun Sanomien tämän viikon puheenaihe on sijoittaminen. Lukijat ovat kommentoineet aihetta verkkolehdessä. Tyytyväinen • T. Niistä tehdään hiilinieluja joista ei kaadeta metsää. Kyse ei ole vain siitä, koska virastojen ovet ovat avoinna, vaan siitä, koska voit ottaa keskusteluyhteyden asiantuntijoihin ja saada asiasi hoidettua. Sisaret ovat lähimmät omaiset ja eipähän tule riitoja, kun potkaisen tyhjää. • Valtiovarainministeri Vanhanen (kesk.) taisi luvata, että polttoaineet eivät kallistu tällä hallituskaudella. Viestin hinta on 0,90 euroa. Loma-aikana joku muu vastaa. Eipä niitä näkynyt Puolangan pormestarilla ja suomussalmelaisella kansanedustajallakaan, vaikka koronatilanne on Kainuussa huolestuttava. Arkiatri ANNA EURO PANKILLE ja maksa säästämisestä kaksi. Ja tulisiko palveluiden siirtyä myös fyysisesti sinne, missä ihmiset muutenkin ovat. Kun katson sähköpostien lähetysaikoja, niin niiden perusteella työpanokset tuntuisivat painottuvat yhä enemmän iltaan kuin aamuun. Kettusen mielestä avohakkuiden kielto romahduttaa Suomen metsäteollisuuden. Keskustaan voi luottaa se pettää aina! Kopkop • Pessimismi-musikaalin tekijöille kiitos viihdyttävästä esityksestä! Mutta missä katsomon maskisuositukset ja turvavälit. 10 – 18 olisi jo hyvä alku. Kuvassa Kajaanin virastotalo. TEKSTARIT • Sairausasioissa soittelevat: Soitatteko oikeaan numeroon. Kokeilujen kautta löytyy varmasti paras kombinaatio palveluodotuksista ja mahdollisuuksista. Siinä hiilinielu aukeaa, kun kynnetään jopa kuivat kangasmaatkin. Ainakin Kuhmossa on lukuisiin soittoihini vastattu useimmiten tunnin sisällä. Kiitos Kuhmon hoitajille! Ja lääkärit myös soittavat kiitettävästi. Toki nuortenkin se kannattaa tehdä, ei tiedä milloin kaatuu ja tulee kyvyttömäksi hoitaa asioitaan. Ne ovat luoneet uusia odotuksia ja digitaalinen maailma on muuttanut ihmisten saavutettavuuden ajasta riippumattomaksi. SYYT OVAT VARMASTI moninaiset elinympäristömme muutoksen myötä ja työelämän sekä työaikojen joustojen kehittyessä, mutta myös siksi, että paljon palveluita on saatavilla 24/7. Pelkkä sähköpostiosoite ei riitä. sotainvalidit) ja pankkienkin kannattaisi markkinoida asiaa vanhuksille. Kirjoitus saa olla välilyönteineen enintään 3 200 merkkiä. Töitä tehdään paljon jo 24/7, mutta silti monet palvelut ovat saatavilla vain arkipäivinä virastojen aukioloaikoina. METSÄÄN EI kannata sijoittaa. Toimi ajoissa a KOMMENTOI! 6 www.kainuunsanomat.fi. Paremminkin kaipaisi konsultointia ja vinkkejä, miten saisi pennosensa riittämään edes välttämättömimpään. Se, mikä toisille on työajan sirpaloitumista, voi toiselle olla uutta joustoa oman ja työelämän yhdistämiseen. A amuisin työpaikallani kello 8 on kovin hiljaista, mutta illalla kuudelta väkeä on edelleen täydessä työn touhussa. Lähetä viesti numeroon 13234. JarKi OLEN TEHNYT edunvalvontavaltuutuksen ja testamentin. Yhteystiedot: Teksteihin on liitettävä kirjoittajan osoite ja puhelinnumero. Myönnän, että tällainen empiirinen tarkastelu perinteisessä virastoympäristössä ei ole koko totuus, mutta minusta myös elämän syke on oikeasti myöhentynyt. Sillä ne hienot kiinteistöt ja henkilökunta tehdään. OLISIKO SIIS MYÖS julkisissa palveluissa siirryttävä historiallisesta 8.00 – 16.15 virastoajasta palvelutarjontaan, joka olisi ajallisesti laajemmin saatavissa ja myös pidemmälle kohti iltaa. Viestin enimmäismitta on 320 merkkiä. KIRJOITTAJA pohtii, olisiko julkisissa palveluissa siirryttävä historiallisesta 8.00 – 16.15 virastoajasta palvelutarjontaan, joka olisi ajallisesti laajemmin saatavissa ja myös pidemmälle kohti iltaa. Mitäpä se hyvejää LÄHETÄ TEKSTARI 13234 6 Kirjoita alkuun KSVIESTI, sitten välilyönti ja sen jälkeen mielipiteesi. Omahoitajasysteemi on myös hyvä. MOT EI OLE NOITA HUOLIA . Metsiä pitää tietenkin käyttää ja hyödyntää, mutta se pitää tehdä järkevästi ja muutakin luontoa ajatellen, ei siellä aukolla metso viihdy eikä pyy viheltele! • Lyhyet ovat turvavälit lemmen läiskeissä, useampikin samassa porukassa jo näkkyy kiehnäytyvän. Eiköhän metsänomistajat ja -ostajat itse ole pilanneet metsän ”hoidon” maineen avohakkuilla ja kyntämisellä. Hoitajalle voi laittaa myös viestin, vastaus tulee pian. Kyse ei ole vain palveluiden saatavuudesta, vaan myös työajoista ja ehdoista unohtamatta myöskään julkisen sektorin työntekijöiden omia näkemyksiä ja tarpeita oman elämän ja työelämän yhteensovittamiselle. Omalla nimellä: Tekstit julkaistaan kirjoittajan nimellä. Kaksin on kaunihimpi • Miksi Kainuuseen ei muka saada rokotteita, kun muualle Suomeen riittää nuorillekin. Näin on jokaiselle helpompi ja parempi. Sukanvarsi paras, oma kokemus EDUNVALVONTAVALTUUTUS olisi hyvä olla. Ensi-illassa vain pienellä osalla katsojista oli maskit. Keskustelua on hyvä käydä asiakaspalveluhengessä avoimesti kaikkien eikä vain äänekkäimpien kanssa. JUHA SARKIO osastopäällikkö ylijohtaja valtiovarainministeriö valtionhallinnon kehittämisosasto Uusi aikakäsitys – kenen ehdoilla. Näyttää siltä, että EU ottaa yksityismetsät omaan kontrolliin. Siinä meni kainuulaisten varat
PERINTÖVEROSTA voi säästää monin keinoin. Tärkeintä on aloittaa perintösuunnittelu jo hyvissä ajoin. Alle 50-vuotiaiden rokotettujen osuus on muuta maata alempi, koska rokotteita ei ole alueelle saatu. Veronmaksajain Keskusliiton verojuristin Merja-Liisa HuolmanLakarin mukaan perintöverosuunnittelu kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. . • Kainuussa on todettu sunnuntaina kaksi uutta koronatartuntaa. Toisen annoksen saaneiden osuus Kainuun aikuisväestöstä on samalla tasolla kuin muualla maassa eli noin viidesosa. Perintöverosuunnittelun avulla voi saada säästöjä perintöverosta. Pahoinpitely ravintolan edustalla Kajaanissa. 0800 95505 ma–la 7–11 (maksuton numero) Tilaukset, lukijailmoitukset: 010 665 7200 ma–pe 9–15 Toimitus: 010 665 7205 ks.toimitus@kainuunsanomat.fi ks.levikki@kainuunsanomat.fi Antti Huusko • Monet vanhemmat säästävät omaisuuttaan siinä toivossa, että jonain päivänä se voidaan jättää perintönä omalle jälkikasvulle. Tartuntojen leviämisen riski on edelleen olemassa, joten altistumistietojen selvittäminen sekä karanteenimääräysten noudattaminen on erityisen tärkeää. SUURIN ETU omaisuuden ja säästöjen jakamisesta ennen kuolemaa on se, että silloin voidaan hyödyntää verovapaita lahjoja. –?Meille jaetaan väestöosuuden verran maahan saapuvia koronarokotteita, emmekä itse pysty vaikuttamaan jakeluun. Valvontakameroista poliisi pystyi tunnistamaan pahoinpitelijän ja asian tutkinta jatkuu kuulusteluilla. pandemiapäällikkö Tuomo Erola toteaa. Näin omaisuutta voi ryhtyä jakamaan perillisille jo omana elinaikanaan. Rahaa ei rokotteiden jakelussa liiku alueilla, joten tällaisten puheiden levittäminen ei ole tarpeen, vs. UUTISET A4 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Veroa maksetaan yli 20 000 euron perinnöistä. Uhri vietiin sairaalaan vammojen tarkastusta varten. Miehet poistettiin ravintolasta ja he sopivat riitansa lyömällä kättä päälle. Kainuun sote haluaa oikaista liikkeellä olevia huhuja, joiden mukaan Kainuuseen tarkoitettuja eriä ei olisi toimitettu käytettäväksi tai rokotteita ei olisi varaa hankkia. Verovapaita lahjoja voi antaa kolmen vuoden Omaisuuden jakaminen kannattaa . heinäkuuta 2021 6 Uutistuottaja Jukka Keränen 010 6657210 6 Deskitoimittajat 010 665 7209 6 Sähköpostit: ks.toimitus@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi TÄ STÄ PU HE ww w.k ain uun san om at.f i Eikö lehti tullut. Tehosterokotukset Kainuussa jatkuvat ja uusia rokotusaikoja pystyttäneen antamaan jo lähipäivinä. 40?–?50-vuotiaista 60?–?70 prosenttia ja yli 50-vuotiaista 80?–?90 prosenttia on saanut ensimmäisen rokotteen. Tartunnoista yksi on Paltamossa ja toinen Sotkamossa. . Miehellä oli ollut sanaharkkaa pahoinpitelijän kanssa aiemmin kajaanilaisessa ravintolassa. Sen jälkeen on syytä alkaa pohtia sitä, kenelle lahjoitetaan ja mitä. Kainuussa kaksi uutta koronatartuntaa • Parikymppinen kajaanilaismies joutui pahoinpitelyn uhriksi Kajaanin keskustan alueella puoli viiden aikaan maanantaiaamuna. Pahoinpitelijä houkutteli kuitenkin toisen osallisen vähän etäämmälle rauhalliselle paikalle ja alkoi pahoinpidellä uhria lyömällä tätä nyrkillä kasvojen alueelle puolenkymmentä kertaa. Perintöverosuunnittelun alussa perinnönjättäjän on hyvä selvittää oman omaisuutensa markkina-arvo. Kainuun soten mukaan Kainuun tartunnanjäljitykseen tulee viikoittain tietoon useita altistumisilmoituksia ja karanteeniin määräyksiä muilta paikkakunnilta sekä ulkomailta palanneilta. . Yli 16-vuotiaista kainuulaisista on yhteen kertaan rokotettu noin kaksi kolmasosaa. Ilmaantuvuusluku Kainuussa on tällä hetkellä 44,4. Perintöä ei kuitenkaan kannata jakaa ilman suunnitelmaa
Jos joku on siitä erityisen kiinnostunut, niin se kannattaa antaa hänelle ja muille lapsille siirretään sitten muuta omaisuutta, Huolman-Lakari kertoo. STT Karhun metsästyskiintiö nousee Suomessa 73:lla TEIJO MÄÄTTÄNEN/ARKISTO. –?Jos rintaperillisille jaetaan lahjoja, on verotuksellisesti kannattavampaa jakaa kaikille samansuuruisia lahjoja. Sukupolven ylittämisestä syntyy veroetua siten, että yhdet verot jäävät välistä pois. Näin ennakkoperintö olettamaa ei edes muodostu, Huolman-Lakarin sanoo. –?Kesämökin kannalta on hyvä ottaa huomioon se, kenelle mökkiä lähdetään siirtämään. Suomessa arvioidaan olevan 2?670–2?800 karhua, mikä on noin 12 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Apilansiemeniä ja vesihöyryä pölyttäjien hyväksi Pölyttäjät ovat nykyään puistosuunnittelun huomionkohteena. Millä tavalla ja miksi. MITÄ. heinäkuuta 2021 UUTISET // A5 välein, alle 5000 euron arvosta. Pasula kertoo, että syyrsyrikkää, laventelia ja auringonkukkaa on valittu täksi kesäksi kesäkukkaistutuksiin. Tämän vuoksi sijoitusvarallisuus, kuten osakkeet ja rahastot ovat helppo tapa luovuttaa omaisuutta verovapaiden lahjojen kautta, sillä niiden arvo saadaan helposti tietoon Nämä lahjat pätevät myös silloin, jos vanhempi haluaa siirtää lapselleen rahaa suoraan säästöön esimerkiksi osakesäästötilille tai rahastoihin. Erityisesti lupiini on pölyttäjille haitaksi. Kauteen 2019–20 verrattuna kiintiö on 144 karhua suurempi. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. • Myös perinnönjättäjän vanhemmat ja isovanhemmat kuuluvat samaan veroluokkaan. Kannan kasvuun on arvioitu vaikuttaneen merkittävä muuttoliike Venäjältä. Nurmikon leikkaaminen vasta kukinnon jälkeen tarkoittaa sitä, että kukkivia alueita ei heti leikata – jos voidaan jättää leikkaamatta, jätetään leikkaamatta. Hallintaoikeudella tarkoitetaan sitä, että henkilö voi pitää hallussa tai käyttää omaisuutta ja saada sen tuoton, mutta oikeutta myyntiin ei ole. Jos pölyttäjiä ei ole, niin ei tule myöskään marjaja hedelmäsatoja. Suunnittelu kannattaa aloittaa siitä, että selvittää oman omaisuutensa arvon MERJA-LIISA HUOLMAN-LAKARI Verojuristi, Veronmaksajain Keskusliitto PERINTÖVEROSTA voi säästää monin keinoin. Ne leikataan vasta syksyllä, kun kukinta on päättynyt. Tärkeintä on aloittaa perintösuunnittelu jo hyvissä ajoin. Pölyttäjät eivät voi käyttää lupiinia ravinnoksi, ja lupiini vie niittykasveilta tilaa, jotka ovat pölyttäjien ravintoa, Pasula täsmentää. Tällä hetkellä kokeilussa on muun muassa vesihöyryllä poistaminen Eco Weedkiller -laitteella. Tällöin ennakkoperintö huomioidaan lopullisessa perinnönjaossa, jotta kaikki saavat samansuuruisen perinnön –?Yleinen kysymys omaisuuden siirrossa on se, että kannattaako antaa lahjoja vai ennakkoperintöä. Torjunta-aineiden käyttöä on vähennetty rikkaruohojen poistossa. – Lönnrotinkadulla on ollut liikenteenjakajat aika lailla nätisti täynnä apilankukkaa. APILANSIEMENIÄ ON lisätty muun muassa Kajaanin keskustaan. Myös kasvintorjunta-aineiden käyttöä on vähennetty ja rikkaruohojen poistamiseen on tuotu uusia menetelmiä. Toinen perintösuunnittelussa hyödynnetty keino on hallintaoikeuden pidättäminen. Kiintiön nostamisen tavoitteena on katkaista 2010-luvun alussa alkanut karhukannan kasvu Suomessa. Se on itse asiassa verotuksellisesti se ja sama, sillä ennakkoperintö verotetaan samalla tavalla kuin lahja. Tällöin karhuja arvioitiin olevan 2?300–2?500. Lahjoja jaettaessa tulee aina selvittää annetun omaisuuden käypä arvo, eli sen todennäköinen myyntihinta. ”VOI olla mahdollista, että pesän myötä lähistölle tulee parempi marjasato”, hortonomi Hanna Pasula sanoo. Pölyttäjä on siitepölyä kasveihin kuljettava hyönteinen. Lisäksi, jos lapsenlapsia on useita, omaisuus pilkkoutuu useammalle ja siten pienentää verojen määrää. Kainuun Hunajapajan mehiläispesä sijaitsee Kyynäspäänniemellä. • Alle 20 000 euron perinnöstä ei tarvitse maksaa veroa. Tämä on ohjeistettu nurmikonleikkaajille. Jos mökki on tarkoitus pitää suvussa, eikä sitä aiota myydä, niin silloin sen omistus voidaan siirtää seuraavalle sukupolvelle, mutta hallintaoikeus pidetään itsellä. Kajaanihallin vieressä on iso alue apilankukkaniittyä. • Toiseen veroluokkaan kuuluvat muut sukulaiset sekä suvun ja perheen ulkopuoliset henkilöt. Ministeriö vahvisti asetuksellaan karhun metsästyskiintiöksi 457 karhua. Kun kiinteistön hallintaoikeus säilytetään itsellä, perillinen saa sen myötä vähennyksiä lahjaveroon. Näin perintövero määräytyy • Perintöveron määrään vaikuttavat arvo, sukulaisuussuhde sekä perintöveroasteikot. Ne ovat pölyttäjille mieluisia ravintokasveja, joista pölyttäjät saavat mettä. Veron pienentymiseen vaikuttaa se, miten pitkäksi ajaksi hallintaoikeus on pidätetty. PEKKA AHO/ARKISTO Eino Haajanen • Pölyttäjät otetaan nykyään yhä enenevissä määrin huomioon suunnittelussa, hortonomi Hanna Pasula Kajaanin kaupungilta sanoo. KYYNÄSPÄÄNNIEMELLÄ Kajaanissa on mehiläispesä, jota ylläpitää Kainuun Hunajapaja. Hallintaoikeuden pidättämistä käytetään yleisesti esimerkiksi kesämökin luovuttamisessa. Alueella järjestetään Luonnon konserttisali -tapahtuma elokuussa, jonka teemana on pölyttäjä, kartanonkimalainen. • Isovanhempien lastenlapsille antamaa lahjaa ei yleensä lueta ennakkoperinnöksi, jos lasten vanhemmat ovat elossa lahjoitushetkellä tai jos lahjanantaja on lahjakirjassa ilmoittanut, että kyseessä ei ole ennakkoperintö tai asia käy ilmi muulla tavoin. • Perukirja ja mahdollinen testamentti määräävät, minkä kokoisesta perintöosuudesta jokainen maksaa veroa. MIKSI pölyttäjiä huomioidaan. Kesäkukkien valinnassa on huomioitu pölyttäjät. Rikkaruohoja poistetaan myös perinteisesti siimaleikkurilla ja kitketään käsin. • Perintöä voidaan myös jakaa verovapaina lahjoina. • Perintöveron ensimmäiseen veroluokkaan kuuluvat muun muassa aviopuoliso, rekisteröidyn parisuhteen osapuoli sekä perinnönjättäjän lapset ja lapsenlapset. Niittymäisten alueiden annetaan kukkia, Pasula sanoo. Tämä tarkoittaa pölyttäjille soveltuvien kasvien valintaa, apilansiementen lisäämistä nurmetettaville alueille sekä nurmikon leikkaamista vasta kukinnon jälkeen. • Veroon voi saada erilaisia säästöjä esimerkiksi hallintaoikeusvähennystä. – Se, että jättää nurmikon osittain leikkaamatta, on pölyttäjäteko. Sillä voi myös perustella, jos jättää omalta pihalta osan leikkaamatta. Pölyttäjiä tarvitaan kovasti, Pasula sanoo. Karhu ei ole uhanalaiseksi luokiteltu laji, mutta se kuuluu tiukasti suojeltuihin lajeihin EU:n luontodirektiivissä. EINO HAAJANEN Karhun metsästyskiintiö nousee Suomessa 73 karhun verran metsästyskaudelle 2021–22 edelliseen kauteen verrattuna, kertoo maaja metsätalousministeriö tiedotteessaan. Hunajapajalla on pesä myös Vimpelinlammella. HUOLMAN-LAKARI muistuttaa, että ennakkoperintöolettama syntyy, jos yhdelle rintaperilliselle on annettu ennakkoon suurempi lahja kuin muille. Asiaan kuuluu myös vieraslajien torjunta. – Ne vaikuttavat kaikkien ravinnonsaantiin. – Otamme pölyttäjät huomioon kaikessa, suunnittelusta lähtien, puistoista ja viheralueista vastaava Pasula vakuuttaa. Näiden lahjoitusten myötä omaisuutta on mahdollista pilkkoa pienempiin osuuksiin, jonka myötä lopullisen perinnön verot pienenevät. Ennakkoperintönä pidetään yleensä tavanomaista suurempaa lahjaa, jonka isä tai äiti antaa lapselleen
heinäkuuta 2021 Kanna kortesi yhteiseen kekoon Olemme kokoamassa tietoja kaikista Kainuun kesäja muista tapahtumista uuteen kalenteriin niin meidän kainuulaisten kuin matkailjoidenkin kesäsuunnitelmien tekoa helpottamaan. Vika saatiin korjattua noin kello kolme aamuyöllä. Kolari sattui Ouluntiellä?sahan kohdalla noin 3 kilometriä Paltamon keskustasta Kajaaniin päin 20 minuuttia yli kahden. Kolarin vuoksi liikenne Ouluntiellä ruuhkautui alkuun pahoin. Toinen kaista voitiin kuitenkin pitää auki ja paikalle järjestettiin kiertotie kevyen liikenteen väylän kautta. Se kukisti Lontoossa pelatussa EM-loppuottelussa isäntämaa Englannin rangaistuspotkukilpailun jälkeen 2–?1.. Päivystävä palomestari Hanna Mäkitalo-Aitto-oja ei kuitenkaan sulje pois salaman mahdollisuutta, sillä maasto on äärettömän kuivaa ja alueen yli oli kulkenut ukkosrintama. Sähkökatko kirpaisi lukuisia asiakkaita erityisesti sen takia, että meneillään olivat juuri ratkaisuhetket jalkapallon EM-loppuottelussa. Sammutustöissä oli ollut 11 pelastuslaitoksen yksikköä, minkä lisäksi Puolustusvoimilta oli paikalla virka-apua. Toinen loukkaantuneista vietiin jatkohoitoon Kainuun keskussairaalaan, toinen Oulun yliopistosairaalaan. Pelastuslaitos ohjasi paikalla liikennettä. Ottelun voitti lopulta Italia, joka palasi jalkapallon miesten Euroopan mestariksi 53 vuoden tauon jälkeen. Kainuun pelastuslaitoksen mukaan sammutuksen aikana täytyi ottaa huomioon paloalueella olevat mahdolliset räjähteet, mikä hidasti sammutustyötä. Tiedot tulevat olemaan näkyvillä myös painetuissa lehdissä. Tapahtumien syöttäminen ja perusnäkyvyys on maksutonta. Käyttäjäystävällinen, visuaalinen ja osallistava tapahtumakalenteri julkaistaan kesäkuun aikana. Lisäksi puolustusvoimat lähetti paikalle helikopterin. Päivystävä palomestari Hanna Mäkitallo-Aitto-oja ei ottanut kantaa onnettomuuden syyhyn. Kello 16 olivat raivaustyöt ohi ja liikenne sujui normaalisti. Alueen kunnat, järjestöt, seurat, seurakunnat sekä muut tapahtumajärjestäjät voivat nyt moninkertaistaa näkyvyytensä lisäämällä oman tapahtumansa kalenteriin osoitteessa www.tapahtumienkainuu.fi. LUKIJAN KUVA/JAAKKO SONNINEN sen yksikköä ja viisi ambulanssia sekä poliisipartio. Kajavesta kerrotaan, että sähköttä oli heti puolen yön jälkeen alkaneen katkoksen aikaan noin 370 taloutta. • Kaapelivika katkaisi sähköt maanantain vastaisena yönä KaSähköt katkesivat sadoilta Kajaanissa EM-loppuottelun ratkaisuhetkillä • Kuhmon Vuosangassa sunnuntaina syttynyt maastopalo saatiin sammutettua maanantaiaamuna. Paloalue oli laajuudeltaan noin 15 hehtaaria ja sijaitsi puolustusvoimien Vuosangan ampuma-alueella. Tulipalon tarkemmasta syttymissyystä ei ole tietoa. Alueelle jäi puolustusvoimien väkeä jälkivartiointiin. Vuosangassa paloi 15 hehtaaria maastoa jaanin Variskankaan asukkailta. Loukkaantuneet ovat autojen kuljettajat. Huomio kaikki Kainuun kunnat, järjestöt, seurat, seurakunnat… • Paltamossa maanantaina iltapäivällä sattuneessa nokkakolarissa loukkaantui vakavasti kaksi ihmistä. A6 // UUTISET Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Paikalla on 80 km/h nopeusrajoitus. Viimeiset yksiköt lähtivät paikalta puoli kolmen aikaan aamuyöllä. Autoissa ei ollut matkustajia. Paikalla oli neljä pelastuslaitokKaksi loukkaantui vakavasti nokkakolarissa Paltamossa ONNETTOMUUS sattui Ouluntiellä noin 3 kilometriä Paltamon keskustasta Kajaanin suuntaan
ÄIDIT OLIVAT lähteneet heti uimaan vauhdilla kohti laituria, mutta tilanne oli jo ohi ennen kuin ehtivät paikalle. • Tarkista veneesi merikelpoisuus ja että siitä löytyy oikea varustus. Viisivuotiaan Justiinan uimarenkaan varmistusremmi petti ja hän painui pinnan alle. numeroon 06 39 78 04 29 42 25 14 82 11 ONNENNUMEROT 13.7. Milja oli laiturilla ensimmäisenä ja alkoi yskittää laiturille nostettua Justiinaa, joka yski vettä. MARI HEIKURA Jukka Keränen • Vuokatin Vesiurheilukeskukselle myönnetystä poikkeusluvasta tehdyn valituksen käsittely kestää noin kahdeksan kuukautta, arvioidaan Pohjois-Suomen hallintooikeudesta. Vesiurheilukeskus on ollut Vuokatin säätiön vuokralaisena. Äidit toivovat, että tarina muistuttaa myös muita valvomisen tärkeydestä, kun ollaan rannalla. –?Nämä lapset ovat todellisia sankareita, Leinonen toteaa. Kisaan voit osallistua vain tekstiviestillä. –?Nostin kaikilla voimilla ja sain autettua Justiinan portaille. LÄHIMPÄNÄ JUSTIINAA , noin metrin päässä oli Luka Parkkinen. Annoin Justiinan portaille Siljalle, kun en itse jaksanut, Luka kertoo. Vuokatti Sportin toimitusjohtaja Veikko Halonen totesi Kainuun Sanomille kesäkuun alussa, että Vuokatin Ahvenuksenlammen jatkokäyttö pitää ratkaista asemakaavoituksen kautta eikä poikkeusluvalla. ÄIDIT VALVOIVAT lapsia koko ajan ja olivat lähellä, mutta Leinonen toteaa, että lähellä ei välttämättä riitä, on oltava ihan vieressä. Huom. heinäkuuta 2021 UUTISET // A7 Arvomme joka päivä vastanneiden kesken suklaata. Mari Heikura • Tiina Leinonen ja Milja Arffman olivat tuttuun tapaan uimassa lastensa kanssa Salmelan koulun läheisellä laiturilla Sotkamossa viime perjantaina. Justiina vajosi pinnan alle ja Minttu alkoi huutaa: Apua, auttakaa Justiinaa, Jusu hukkuu! Milja Arffman tajusi ensimmäisenä mitä oli tapahtumassa ja näki kuinka Justiinan pää nousi välillä hieman ja laskeutui taas veden alle. Tekstiviesti pitää lähettää numerosta, jonka kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin päivän kymmenestä onnennumerosta. Vesiurheilukeskuksen valituskäsittely vie vajaan vuoden. Lasten nopea toiminta ja saumaton yhteistyö pelastivat viisivuotiaan Justiina Leinosen hukkumiselta. Milja Arffman näki, että Luka joutui monta kertaa nostamaan tyttöä ylös, koska vesi on syvää. • Ui rannan suuntaisesti, jotta jalkasi ylettyvät tarvittaessa pohjaan. Vuokatin urheiluopiston taustayhtiö Vuokatin säätiö jätti päätöksestä valituksen hallinto-oikeuteen Sotkamon ympäristöja teknisen lautakunnan Vuokatin vesiurheilukeskukselle myöntämästä poikkeusluvasta lisärakentamiseen. Seuraavalla uintikerralla Justiinalla oli uimarenkaan lisäksi uudet kellukkeet ja äidit pysyttelivät hyvin lähellä pienimpiä lapsia. Lapset pelastivat pienimmän hukkumasta MUISTA NÄMÄ 10 vinkkiä vesiturvalliseen kesän viettoon • Valvo lapsia erityisen tarkkaan veden äärellä, käden mitan päässä. • Käytä pelastusliivejä aina vesillä liikkuessasi. 11-vuotias Luka Parkkinen oli lähimpänä ja sai nostettu Justiinan vedestä. 5.-23.7. Viestin lähetys on onnistunut, kun saat paluuviestin: ”Kiitos osallistumisesta kesäkisaan!”. Lähetä tekstiviesti: KS KESÄKISA nimesi ja yhteystietosi Osallistu! 17191 LOMA LOTTO 5.-23.7. • Opettele lapsen kanssa säännöt, kuinka veden äärellä tai vedessä toimitaan. Sitä ennen 6-vuotias Minttu Arffman huusi apua ja laiturilla ollut Silja Leinonen, 12, auttoi Justiinan Lukalta laiturille. • Varmista ennen veteen hyppäämistä, ettei pinnan alla piile vaaraa. Palkinnot Jos matkapuhelinnumerosi kaksi viimeistä numeroa ovat samat kuin jokin ylläolevista onnennumeroista, voit osallistua tämän päivän arvontaan tekstiviestillä. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Ehkä tarinan opetus on se, että hukkuva ei huuda apua, ja tilanne tapahtuu sekunneissa, Milja Arffman toteaa. Kun hän näki Justiinan, hän otti tätä kainaloiden alta kiinni ja nosti kohti pintaa. kampanjan päätyttyä. • Muista terve järki ja selkeä arviointikyky – oikea asenne luo turvaa. Hallinto-oikeuteen saapui määräaikaan mennessä Sotkamon kunnan lausunto, jossa se esittää säätiön valituksen hylkäämistä aiheettomana. • Ota aina kaveri mukaan uimaan ja saunomaan. Pää upposi koko ajan enemmän veden pinnan alle. Uintiretki meinasi saada järkyttävän lopun, mutta päättyi lopulta onnellisesti. Uimarenkaan jalkojen välistä menevä lenkki rikkoutui ja hän sujahti renkaan läpi, Milja Arffman kertoo. Tekstiviestin hinta on 1,20€. Lähde: Suomen Uimaopetusja Hengenpelastusliitto ry www.suh.fi JOKAISELLA lapsella oli tärkeä rooli tilanteessa, jossa Justiina Leinonen (toinen oikealta) upposi pinnan alle. Urheiluopiston mukaan lyhyempi vuokrasopimus olisi ollut mahdollinen. Pääpalkinnot, 3 kpl 100 euron lahjakortteja, arvomme kaikkien vastanneiden kesken pe 6.8. Äidit olivat uimassa 5?–?10 metrin päässä laiturista ja Justiinalla oli uimarengas, josta menee remmi jalkojen välistä. Kaikki muut lapset osaavat uida paitsi Justiina. –?Lapset tekivät hienoa yhteistyötä, ja on tästä puhuttu lasten kanssa kaksi päivää. –?Tilanne oli ohi sekunneissa. Silja oli juuri nousemassa portaita. Minttu Arffman (oik.) huusi apua, Luka Parkkinen nosti Justiinaa vedestä ja Silja Leinonen auttoi tytön laiturille. • Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui sen mukaisesti. Eilen käytiin syömässä ja jätskillä, palkittiin lapsia hienosta yhteistyöstä, Arffman kertoo. Hän huomasi ensin, että Minttu alkoi huutaa, mutta ei aluksi nähnyt Justiinaa, joka oli veden alla. Esimerkki: KS KESÄKISA Leena Lehtinen, Lukukatu 1, 87100 Kajaani, etunimi.sukunimi@osoite.fi. Vesiurheilukeskuksen yrittäjän mukaan säätiö ei tarjonnut jatkomahdollisuutta. • Muista, että alkoholi ei kuulu vesille. Säätiö sanoi sopimuksen irti viime elokuusta alkaen, koska tarvitsee alueen oman liiketoimintansa käyttöön. MINTTU OLI LAITURILLA odottamassa omaa hyppyvuoroaan, kun Justiina oli hypännyt veteen uimarenkaan kanssa. Viikoittain arvomme vastanneiden kesken lisäksi 100 euron lahjakortin. Laajentamista suunnitellut vesiurheilukeskus pysyy toistaiseksi kiinni. Lähetä viesti tänään klo 23.59 mennessä. Suuri kiitos kuuluu oikein toimineille lapsille
heinäkuuta 2021 Julia Blomqvist Helsinki • Oppositiopuolue kokoomus on ryhtynyt jälleen ponnisteluihin VR Groupin monopoliaseman purkamiseksi lähijunaliikennepalveluiden osalta myös Helsingin ulkopuolella. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vaatii hallitukselta VR:n monopolin purkamista lähijunaliikenteessä koko maassa. Käytännössä VR:n monopoli raideliikenteessä jäänee seuraavan hallituksen vastuulle. Myös vihreät on vaatinut aiemmin VR:n romutusten keskeytystä. • Viimeisimmän kilpailutuksen voitti VR, joka toimii HSL:n junien liikennöitsijänä vuoteen 2031. 40 % • Lähijunaliikenteen kilpailutus on alentanut sopimukseen kuuluvien tehtävien hintatasoa jopa 40 prosentilla vuodesta 2015. Puolue yritti murtaa VR:n monopolia raideliikenteessä jo Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa silloisen liikenneministerin Anne Bernerin johdolla. Nyt kokoomus vaatii mallin käyttöönottoa myös muualla Suomessa. –?Lainmuutoksen myötä saadaan lisättyä kilpailua ja parannettua sitä, että alueet pystyisivät omilla päätöksillään hankkimaan liikennepalveluita. Kalusteyhtiön perustaminen on puolueen mielestä edellytys sille, että uusia toimijoita voi tosiasiassa tulla mukaan markkinoille tarjoamaan raideliikennepalveluita. Turun Sanomat toi viime talvena esille tietoja, että VR romuttaisi kalustoaan tarkoituksellisesti, jotta kilpailevat yhtiöt eivät tulevaisuudessa saisi kalustoa käyttöönsä. Matalammat kustannukset tekisivät palveluiden tarjoamisesta Marttisen mielestä taloudellisesti houkuttelevampaa myös muualla Suomessa. Marttinen muistuttaa, että myös EU-lainsäädäntö velvoittaa Suomea siihen, että ulkoisesti hankittujen junaliikenneyhteyksien tulee olla kilpailutettuja vuoden 2023 loppuun mennessä. VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson on kiistänyt, että VR hävittäisi kalustoa kilpailun varalta. KESKEINEN osa kokoomuksen eduskuntaryhmän vaatimusta on, että valtio perustaa vihdoin kansallisen kalusteyhtiön, jolta VR ja yksityiset yritykset voisivat vuokrata junaja vaunukalustoa lähiraideliikennepalveluidensa toteuttamiseksi. Muualla Suomessa toimivaltainen viranomainen on liikenneja viestintäministeriö. . Kokoomuslaisten luottamus VR:n vastuullisuuteen on alkanut horjua kaluston käytön osalta. Hän näkee lähijunaliikenteen kilpailuttamisen keinona parantaa maakuntakeskusten ja pienempien kaupunkien saavutettavuutta, mikä taas parantaisi niiden taloudellista elinvoimaa. Purkuvaade VR:n monopolille . Kokoomuksen vaatimuksissa ei ole mitään uutta. A8 // UUTISET Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. –?Siksi 2020-luvulla olisi korkea aika tehdä iso rakenteellinen uudistus raideliikenteelle Suomessa. FAKTA Pääkaupunkiseudun lähijunaliikenteen malli • Helsingin seudun liikenne HSL on kilpailuttanut lähijunaliikennepalvelunsa vuodesta 2015. Hänen mukaansa vanhoja vaunuja piti romuttaa varaosiksi. –?Miksi emme antaisi alueille työkaluja, että siellä voidaan tehdä samalla tavalla itse niitä päätöksiä lähijunaliikenteen osalta kuin pääkaupunkiseudulla, Marttinen kysyy. LIIKENNEja viestintävaliokunnan kokoomuslaisen jäsenen, kansanedustaja Matias Marttisen mielestä laki asettaa alueet eriarvoiseen asemaan. Siksi lähijunaliikennepalveluiden kilpailuttaminen kaikkialla Suomessa olisi Marttisen mukaan oikeudenmukaista ja myös vastuullista veronmaksajien rahojen käyttöä. Puolueen mielestä VR:ltä tulee kieltää raidekalustonsa romuttaminen, kunnes siirtyminen EUlain mukaisiin kilpailutuksiin alkaa. Palvelun toimittaa sille VR, mutta 40 prosenttia halvemmalla kuin ennen palvelun kilpailutusta. HSL tiedotti toukokuussa, että lähijunaliikennepalveluiden avaaminen on laskenut HSL:n lähijunaliikennepalveluiden kustannuksia jopa 40 prosenttia. • Vuonna 2004 perustettu kalustoyhtiö Pääkaupunkiseudun Junakalusto Oy omistaa kaikki HSL:n liikenteessä käytettävät 81 junaa. Omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen (sd.) sanoi joulukuussa Turun Sanomille, ettei hallitus aio tällä kaudella edistää valtion kalustoyhtiön perustamista. KOKOOMUKSEN kansanedustaja Matias Marttinen. Lähiraideliikenteen rakenteellinen uudistus tuskin silti etenee tällä hallituskaudella. Kokoomuksen mukaan Suomen muusta Euroopasta poikkeava raideleveys estää nyt kilpailijoiden ja kansainvälisten liikenneoperaattoreiden tulon markkinoille. Kesäkuussa 2021 VR:n uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Lidlin entinen toimitusjohtaja Lauri Sipponen. • Nämä kilpailutuksen tavoitteet ovat HSL:n mukaan toteutuneet. MIAEL RYDENFELT / TURUN SANOMAT MAURI RATILAINEN / COM.PIC. • Kilpailutuksen tavoitteena oli HSL:n mukaan parantaa niin Helsingin seudun junaliikenteen laatua kuin sen taloudellista kestävyyttä. Siksi rataverkon avaaminen kilpailijoille ja kansainvälisten liikenneoperaattoreiden osallistuminen käyttöön tammikuussa oli puolueen mielestä vain näennäinen yritys purkaa VR:n monopoliasemaa. PÄÄKAUPUNKISEUDUN paikallisliikenteestä vastaava HSL onnistui murtamaan VR:n erityisaseman. Kuitenkin edelleen vain Helsingin seudun liikenteellä eli HSL:llä on lainmukainen oikeus järjestää oman alueensa lähijunaliikenne. Kokoomuksen eduskuntaryhmä vaatii, että Sanna Marinin (sd.) hallitus käynnistää viipymättä lakimuutoksen, jossa kaikki paikalliset liikenneviranomaiset, kuten Turun Föli, Tampereen Nysse, Oulun joukkoliikenne, Kuopion Vilkku ja Jyväskylän Linkki saisivat järjestää lähijunaliikenteensä itse
–?Omat lomasuunnitelmat kannattaa tehdä rokoteajan ympärille. Sosiaaliset tilaisuudet ja iltaelämä ovat Salmisen mukaan johtaneet useisiin altistumisiin ja tapausmäärien kasvamiseen. Matkustajat, jotka voivat todistaa saaneensa yhden rokoteannoksen yli kolme viikkoa sitten, voivat lyhentää karanteeniaikaa tekemällä PCRtestin kolmen päivän kuluttua saapumisesta. Seuraavaksi tulevat Helsingin ja Uudenmaan (84) sekä Kymenlaakson (74) sairaanhoitopiirit. Norjassa matkustajan tulee suostua koronatestiin ja olla kymmenen päivää karanteenissa joko kotona tai karanteenihotellissa. Salminen kertoo, että nuoret ovat alkaneet ottaa rokotteita aktiivisesti, mutta rokotukset eivät ole vielä ehtineet ikäryhmässä pitkälle. Lentoja meriteitse Espanjaan matkustavien on täytettävä etukäteen sähköinen terveystietolomake. Sisätiloissa riski taudin leviämiseen on suurempi. Suomessa raportoitiin maanantaina 133 uutta koronavirustartuntaa, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Turistikohteista tiukimmat rajoitukset ovat voimassa Maltalla. Guardianin mukaan Maltan päätös herättää kysymyksiä siitä, seuraavatko muut Euroopan maat Maltan esimerkkiä. Suurinta ilmaantuvuus on Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirissä, jossa on todettu 97 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden kahden viime viikon aikana. Toisen annoksen rokotuskattavuus on nyt 24,4 prosenttia, mikä tarkoittaa noin 1,35:tä miljoonaa ihmistä. Vihreiltä alueilta matkustavien tulee täyttää sähköinen ilmoittautumislomake Norjaan matkustamisesta sekä tulla testatuksi rajanylityspaikalla pika-antigeenitestillä. kuva on Pellon raja-asemalta kesäkuulta. Suomalaisten ei myöskään tarvitse esittää rokotustodistusta tai todistusta sairastetusta koronavirustaudista. Tehohoidossa heistä on kahdeksan. Ennen Viroon saapumista tulee täyttää verkossa matkustusilmoitus. –?Elokuun loppuun asti pitäisi sinnitellä, jotta tilanne olisi rokotekattavuuden kannalta hyvä, Salminen kertoo. Sairaalahoidossa koronavirukseen liittyvän taudin vuoksi on Suomessa nyt 43 ihmistä. Mikäli tartuntoja ei saada hallintaan, rajoituskeinot ovat Salmisen mukaan jälleen ajankohtaisia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, Kymenlaakson sairaanhoitopiiri ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiiri muuttuivat Norjan luokituksessa vihreästä oranssiksi. Noin puolet Suomen 20–30-vuotiaista on saanut ensimmäisen rokoteannoksen. ROKOTEKATTAVUUS on toinen syksyn tilanteeseen vaikuttava tekijä. Lisäksi se vähentää jonkin verran myös eteenpäin tartuttamisen riskiä. Noin puolet 20–30-vuotiaista on ehtinyt Suomessa saada ensimmäisen rokoteannoksen. Näillä näkymin kaikki ikäryhmät ovat voineet saada rokotukset lokakuun loppuun mennessä. Sekä Espanjassa että Kreikassa tartunnat ovat lähteneet nousuun. THL: Ilmaantuvuus nousussa koko maassa TOMMI ANTTONEN / LEHTIKUVA ”Omat lomasuunnitelmat kannattaa tehdä rokoteajan ympärille. Vaikka nuoret sairastavat taudin pääasiassa lievemmin, on aina olemassa vakavan sairastumisen riski. Muu Suomi on vihreää aluetta. EU:n koronatodistuksella voi saapua Kreikkaan ilman koronatestausta tai karanteenia, mikäli todistuksessa on merkintä joko täydestä rokotuksesta, sairastetusta koronavirustaudista tai negatiivinen koronatestitulos. –?Kaikki varmasti yrittävät välttää tartuntojen leviämistä, mutta ymmärrän, että se on näin kesäaikaan hankalaa, Salminen sanoo. Salminen ei heiluta syyttävää sormea nuoria kohti, mutta muistuttaa vastuullisuudesta. Rokote vähentää vakavan taudin riskiä merkittävästi. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. KORONAROKOTTEEN ensimmäisen annoksen on saanut Suomessa lähes 3,47 miljoonaa ihmistä eli 62,4 prosenttia väestöstä. Rokotettujen, koronan puolen vuoden sisällä sairastaneiden ja Norjassa opiskelevien tai työskentelevien ei tarvitse jäädä karanteeniin. Kuva on Himos Juhannus -festivaalilta kesäkuulta. –?Voimme päästä nopeammin normaaliin elämään, kunhan ihmiset noudattaisivat terveysviranomaisten neuvoja, Salminen sanoo. Rokotukset mahdollistavat myös sen, että sulkutoimenpiteisiin ei tarvitse ryhtyä. Vihreäksi luokitellulta alueelta tulevat matkustajat on vapautettu karanteenivaatimuksesta. heinäkuuta 2021 UUTISET // A9 STT, Anniina Korpela, Emmi Tilvis • Eri puolilla Eurooppaa harkitaan maahantulosääntöjen kiristämistä deltamuunnoksen leviämisen takia. Matkailijoiden on täytettävä ennen Kreikkaan saapumista matkustajapaikannuslomake. Tiukimmat rajoitukset Euroopan yleisimmistä matkakohteista ovat Maltalla. Rokoteaikaa ei ole kannattavaa siirrellä, Salminen sanoo. SUOMALAISET ja muut Pohjoismaista tulevat matkustajat on vapautettu koronatestivaatimuksesta Ruotsiin matkustettaessa. Esimerkiksi koulujen yksittäistapaukset eivät ole kovin vaarallisia, kun ympärillä olevista valtaosa on rokotettuja. Karanteeniaikaa voidaan lyhentää tekemällä toinen PCRtesti vähintään seitsemän päivää saapumisen jälkeen. Suomen ulkoministeriö suosittelee noudattamaan erityistä varovaisuutta matkustettaessa EUja Schengen-alueelle. Vähiten tartuntoja suhteessa väkilukuun on Keski-Pohjanmaalla (3), Ahvenanmaalla (3), Länsi-Pohjassa (5) ja Pohjois-Pohjanmaalla (8). Kainuun sairaanhoitopiiri pysyi oranssina. SUOMALAISET ja muut Pohjoismaista tulevat matkustajat on vapautettu koronatestivaatimuksesta Ruotsiin matkustaessa. Mikäli altistuminen tapahtuu, karanteenin noudattaminen on välttämätöntä ja testissä tulisi käydä pienimmistäkin oireista. –?Kesä ratkaisee paljon sen suhteen, miten normaalia elämää syksyllä eletään. Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä ja THL on myös antanut tutkimusten valossa myönteisen lausunnon sosiaalija terveysministeriölle koronarokotusten laajentamisesta 12–15-vuotiaisiin. Oireetonkin henkilö voi tartuttaa tautia eteenpäin, Salminen muistuttaa. Koronatestausta tai karanteenia ei vaadita matalan riskin maista saapuvilta. HÄN KEHOTTAA kiinnittämään huomiota siihen, kuinka suuressa seurueessa ja millaisessa paikassa viettää aikaa. On riski, että tartuntoja ehtii tulemaan rokottamattomille tai vain yhden rokoteannoksen saaneille. Koronaviruksen ilmaantuvuus on koko maassa nyt noin 51 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden viimeksi kuluneilta kahdelta viikolta. Osa voi tällöin sairastua vakavasti. Rokoteaikaa ei ole kannattavaa siirrellä.” MIKA SALMINEN johtaja, THL. ESPANJAAN voi EU:n koronatodistuksella matkustaa ilman koronatestausta tai karanteenia, jos on täysin rokotettu, saanut yhden rokoteannoksen ja sairastanut koronataudin viimeisen puolen vuoden aikana tai esittämällä negatiivisen koronatestituloksen. Useat sairaanhoitopiirit ympäri Suomen ovat raportoineet nuorten tartuntojen lisääntymisestä. NORJA muutti maanantaina kolmen Suomen alueen maahantulorajoituksia ja karanteenivaatimuksia. Tätä edeltävillä kahdella viikolla ilmaantuvuusluku oli 24. Oranssiksi luokitelluilta alueilta tulevat matkustajat saavat matkustaa Norjaan, mutta heidän tulee ilmoittautumislomakkeen lisäksi esittää lähtöä edeltävä negatiivinen testi, joka on tehty alle 24 tuntia ennen maahantuloa. Suosikkikohteiden matkustusrajoituksissa eroja VESA MOILANEN / LEHTIKUVA STT, Elise Aaltonen • Koronatartunnat ovat nousseet voimakkaasti täysi-ikäisten nuorten keskuudessa, kertoo johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Malta on kieltänyt maahantulon matkustajilta, jotka eivät ole saaneet kahta koronarokoteannosta. THL:N johtava asiantuntija Mia Kontio kertoo, että nuorten ikäryhmien rokottaminen vähentää viruksen kiertoa. Ennen matkustamista on hyvä tarkastaa kohdemaan viranomaisten nykyiset maahantulomääräykset. Luvut ovat pyöristettyjä. Nuorten tartunnat leviävät voimalla kesän riennoissa NUORTEN koronatartunnat ovat voimakkaassa nousussa. Salmisen mukaan huolena on, että tapausmäärät lähtevät voimakkaaseen kasvuun ennen kuin rokoteohjelmassa päästään riittävän pitkälle
Luontopaneelin mukaan pitkällä aikavälillä ennallistamisen aiheuttamat päästöt alkavat usein vähentyä ja etenkin rehevät suot on mahdollista ennallistaa hiilinieluiksi. Hämeen poliisista kerrottiin STT:lle, että moottoripyörät olivat ajaneet toisiaan vastaan ja kolaroineet tien keskiviivan tuntumassa. –?Yli puolet Suomen soista on ojitettu. Poliisi on myös varautunut palautusten mahdolliseen siirtämiseen tarvittaessa, kertoo Pietilä. STT Kolme kuoli moottoripyöräonnettomuudessa Kärkölässä • Kolme ihmistä on kuollut sunnuntain ja maanantain välisenä yönä tapahtuneessa kahden moottoripyörän kolarissa Kärkölässä, Hämeen poliisi kertoo. Karuilla suoluontotyypeillä ilmastovaikutus voi olla pidempään kielteinen. Luontopaneelin asiantuntijatyöryhmän selvityksessä ei ole vielä laskettu, kuinka suuret päästöt suositusten mukaisesta soiden ennallistamisesta aiheutuisi. Suot ovat Euroopan luontotyypeistä uhanalaisin, ja Suomella on erityisvastuu soiden suojelusta. Ylikomisario Hannu Pietilän mukaan poliisi seuraa tarkkaan Migrin turvallisuustilanteen arviointia. Poliisi ei kommentoi heidän ikää tai sukupuoltaan vedoten paikkakunnan pieneen kokoon. Kannanoton mukaan jaottelu opiskeluajan ja työuran välillä on keinotekoinen ja perimmäinen syy siihen, miksi työssäkäynnin vuoksi venyvät opiskeluajat nähdään niin ongelmallisiksi. Poliisi selvittää onnettomuuden syitä ja tapahtumien kulkua sekä aloittaa asiasta kuolemansyyntutkinnan. Talebanin valtaamat alueet vaikuttavat Purontien mukaan keskeisesti siihen, voiko tietyille alueille palauttaa henkilöitä. A10 // UUTISET Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Yliopistojen tiedekunnat voivat myöntää hakijoille lisäaikaa. Luontopaneeli linjaa, että suoluonnon heikentäminen tulisi lopettaa ja suoluontoa tulisi korjata kattavilla ennallistamistoimilla. Kannanoton mukaan jaottelu opiskeluajan ja työuran välillä on keinotekoinen ja perimmäinen syy siihen, miksi työssäkäynnin vuoksi venyvät opiskeluajat nähdään niin ongelmallisiksi. Migrin oikeuspäällikkö Jaakko Purontien mukaan käsiteltävänä on tällä hetkellä noin 350 Afganistanin turvapaikkahakemusta. –?Soita ennallistamalla on vaikea saada nopeita ilmastoa viilentäviä vaikutuksia, Kotiaho sanoo. Kaikki kolme olivat paikkakuntalaisia. Migri arvioi Afganistanin turvallisuustilannetta Poliisi palautti Afganistaniin alkuvuodesta viisi henkilöä. Migri kertoi asiasta maanantaina Twitterissä. LUONTOPANEELI arvioi rehevien metsäojitettujen soiden ennallistamisen tuovan ilmastohyötyjä noin 20 vuoden kuluttua. STT SYL vaatii ikuisen opinto-oikeuden palauttamista STT, Anniina Korpela • Ennallistamistoimilla voidaan korjata luontohaittoja ja palauttaa ojittamisen heikentämää suoluonnon monimuotoisuutta, selviää Suomen luontopaneelin tuoreesta raportista. Luontopaneeli: Soita tulisi ennallistaa kasvihuonepäästöistä huolimatta Selvityksen mukaan ennallistaminen on vesistöille ja ilmastolle parempi kuin ennallistamatta jättäminen. –?Laajamittainen ennallistamisohjelma olisi tehokas tapa kohdentaa luonnonsuojelurahoja maakuntiin ja riittävän laajuisena se tukisi reilua ja oikeudenmukaista siirtymää pois turpeen käytöstä, Kotiaho sanoo. Soita ennallistetaan eli palautetaan kohti luonnontilaa ojia tukkimalla ja patoamalla, ohjailemalla vesiä uudelleen sekä poistamalla ylimääräistä puustoa. Kansainväliset joukot aloittivat vetäytymisensä Afganistanista toukokuun alussa, ja valtaosa joukoista on jo poistunut maasta. Vetäytymisen oli jo etukäteen arvioitu vahvistavan äärijärjestö Talebania, joka onkin viimeisen parin kuukauden aikana hyökkäillyt aktiivisesti ja valloittanut laajoja alueita maan pohjoisosassa. –?Emme ole laskeneet sitä, koska emme vielä tiedä, kuinka paljon soita ennallistetaan. Migrin linjauksesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti. Turvallisuustilannearvion valmistumisen ajankohtaa on Purontien mukaan vaikea arvioida nopeasti muuttuvan tilanteen vuoksi. Poliisi palautti tämän vuoden tammi–kesäkuussa Afganistaniin viisi henkilöä. Ennen vuoden 2005 lakimuutosta opinto-oikeus yliopistoissa oli käytännössä ikuinen. Turma sattui Järveläntiellä Kärkölässä. Olemme mallintaneet ilmastovaikutuksia eri suotyypeille. SOIDEN ennallistaminen lisää metaanipäästöjä, jonka seurauksena kokonaiskasvihuonekaasupäästöt voivat kasvaa seuraavan 10–20 vuoden aikana. heinäkuuta 2021 STT, Elias Peltonen • Maahanmuuttovirasto (Migri) arvioi Afganistanin turvallisuustilannetta. Kaikkien yhdysvaltalaisjoukkojen on tarkoitus poistua maasta elokuun loppuun mennessä. Turmassa kuolivat moottoripyörien kuljettajat ja toisen moottoripyörän kyydissä ollut matkustaja. Turvallisuustilanne on muuttunut hyvin nopeasti. Äärijärjestö Taleban on viime aikoina hyökkäillyt aktiivisesti. • Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) vaatii ikuisen opinto-oikeuden palauttamista takaisin yliopisto-opiskelijoille. Kannanoton mukaan vaatimukset opintojen nopeuttamisesta ovat johtaneet esimerkiksi vaihto-opiskelun vähenemiseen ja opiskelijoiden loppuunpalamiseen. –?Afganistaniin ei ole lähiaikoina suunnitteilla palautuksia. Ennallistamisen hyödyissä ja haitoissa on epävarmuuksia, mutta Luontopaneelin selvityksen mukaan soiden ennallistaminen on vesistöille ja ilmastolle parempi ratkaisu kuin ennallistamatta jättäminen. LUONTOPANEELI kannattaa soiden ennallistamista siitä huolimatta, että se lisää metaanipäästöjä, jonka seurauksena kokonaiskasvihuonekaasupäästöt voivat kasvaa seuraavan 10–20 vuoden aikana. SYLin kannanotossa arvioidaan, että jos opiskelijoiden toimeentuloa ei olla valmiita parantamaan, opintojen suoritusaikojen pidentäminen on ainoa vaihtoehto opiskelijoiden tilanteen parantamiseksi. Varsinaisista palautuksista vastaa poliisi. VIIME AIKOINA noin 60–70 prosenttia Afganistanin turvapaikanhakijoiden päätöksistä on ollut myönteisiä, joten Purontien mukaan kielteisten päätösten keskeyttäminen ei koske kovin suurta osaa käsittelyssä olevista turvapaikkahakemuksista. Kun on selkeä suunnitelma, kuinka paljon soita ennallistetaan, laskelma on mahdollista tehdä, Kotiaho kertoo. Lakimuutoksen jälkeen opinto-oikeus kandidaatin ja maisterin tutkintoon muutettiin seitsemänvuotiseksi. Suomi on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämiseen kansainvälisesti. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA. –?Tosiaan kyse on siitä, että nyt ei nimenomaan tilapäisesti tehdä kielteisiä päätöksiä, jotka johtaisivat siihen, että henkilöitä palautettaisiin Afganistaniin, Purontie kertoo. Afganistanin turvallisuustilanne on muuttunut hyvin nopeasti. Virasto keskeytti viime perjantaina arvioinnin ajaksi kielteisten turvapaikkapäätösten teon, jos päätökseen liittyy maasta poistaminen Afganistaniin. Tämä näkyy ekosysteemihaittoina, kertoo luontopaneelin puheenjohtaja Janne Kotiaho. Lähiaikoina ei ole suunnitteilla palautuksia
Hän silti myönsi, että mielenosoitukset ovat Kuubassa aivan poikkeuksellinen ilmiö. KUUBALAISET saattavat olla Ikosen mukaan turhautuneita siihen, että maa haluaa kehittää omia koronarokotteitaan, eikä ole tahtonut ottaa esimerkiksi venäläisiä ja kiinalaisia rokotteita. –?Toivon, että tämä päivä on Moldovalle vaikean ajanjakson loppu. Autolautta Estonia upposi Itämerellä syyskuussa 1994. Keskusvaalilautakunnan mukaan PAS sai 63 paikkaa 101-paikkaiseen parlamenttiin neljän vuoden toimikaudeksi. Liikehdinnän käynnistäjät ovat olleet lähinnä taitelijoita ja intellektuelleja, Ikonen sanoi STT:lle. Noin 2,6 miljoonan asukkaan Moldova on ollut jakautuneena niihin, jotka haluavat läheisempiä suhteita EU:hun ja niihin, jotka haluavat säilyttää neuvostoajalta peräisin olevat suhteet Venäjään. Maassa oli ollut pitkään rauhallista. Puolueen järjestelmä on hyvin vahva, ja se liittyy myös vahvaan armeijaan ja poliisivoimiin. Nyt 11 miljoonan väestöstä pari miljoonaa on saanut ensimmäisen rokotepiikin. Toivon, että tämä päivä on varkaiden vallan loppu Moldovassa, Sandu sanoi äänestyksen päätyttyä. Monesti luullaan, että Kuuba on paratiisisaari, jonne mennään turisteina pitämään hauskaa. Kaupoissa on pitkiä jonoja, joitakin ruokaaineita saa vain tiettyinä päivinä tai ei saa ollenkaan. Viron onnettomuustutkintaviranomainen vahvisti asian ruotsalaiselle uutistoimisto TT:lle maanantaina. Estonian hylyllä on tehty uusia tutkimussukelluksia perjantaista lähtien. –?Kuuban hallinto ei oikein osaa vastata siihen. –?Taustalla on maan talouden pitkään jatkunut alavire. Mutta sittemmin, kun maata on avattu turismille, tartunnat ja koronaan liittyvien kuolemien määrä lähtivät rajuun nousuun. Suomessa asuvat kuubalaiset järjestävät tiistaina Helsingissä tukimielenosoituksen Kuuban protesteille. Kuuban johdolla on lisäksi uusi haastaja, sosiaalinen media. STT, AFP Estonian hylyssä kaksi aiemmin tuntematonta repeämää Presidentti Maia Sandu SERGEI GAPON / AFP / LEHTIKUVA. Mutta eivät paikalliset saa nauttia vastaavanlaisesta elämästä, sanoo tapahtuman järjestäjiin lukeutuva Norma Espinosa. SVT:n mukaan Ruotsin onnettomuustutkintaviranomaisen edustaja Jonas Bäckstrand vahvisti, että kyse on aiemmin tuntemattomista repeämistä. ”Kuubassa ei ole kommunistipuolueelle poliittista vastavoimaa”, sanoo suurlähettiläs Pertti Ikonen. –?Suomessa on aika väärä kuva Kuuban tilanteesta. –?Somen käyttäminen on Kuubassa uusi asia. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden puolestaan tuki kehotuksia lopettaa ”vuosikymmeniä kestäneet sortotoimet” saarella. Hän toimi Suomen kiertävänä suurlähettiläänä Karibian alueella. Saarivaltion presidentti Miguel Diaz-Canel kehotti järjestelmän kannattajia haastamaan mielenosoittajat. On epäselvää, ovatko ne syntyneet uppoamisen yhteydessä vai sen jälkeen. –?Edelliset koettiin 1990-luvulla, kun maa joutui ahdinkoon Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. SYITÄ sille, miksi Kuubassa on nyt nähty katuprotesteja, on Ikosen mukaan useita. –?Totta kai huoli on suuri, perheeni on siellä. heinäkuuta 2021 MAAILMA // UUTISET // A11 STT, Pertti Mattila, Anniina Korpela San Antonio de los Banos • Kuubassa ei ole tuoreista mielenosoituksista huolimatta sellaista poliittista vastavoimaa, joka voisi haastaa kommunistisen yksipuoluejärjestelmän, arvioi suurlähettiläs Pertti Ikonen. Kuuban mielenosoituksista tuskin isoja muutoksia MIELENOSOITTAJAT protestoivat sunnuntaina Havannassa Kuuban hallitusta vastaan. Onnettomuudessa kuoli 852 ihmistä. Bäckstrand pitää havaintoa mielenkiintoisena, mutta varoitti ylitulkitsemisen riskistä ennen kuin kokonaiskuva on muodostettu. Mielenosoituksiin on nyt kutsuttu sen kautta mukaan väkeä.” PERTTI IKONEN suurlähettiläs YAMIL LAGE / AFP / LEHTIKUVA SUURLÄHETTILÄS Pertti Ikonen VESA MOILANEN / LEHTIKUVA • HELSINKI/TUKHOLMA. Maanantaina julkistettujen tulosten mukaan puolue sai annetuista äänistä liki 53 prosenttia. Autolautta Estonian hylystä on tutkimusten yhteydessä löydetty kaksi aiemmin tuntematonta repeämää. ”Somen käyttäminen on Kuubassa uusi asia. Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n mukaan repeämät ovat 10–15 metriä pitkiä. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Somekanavien käyttö on sen jälkeen kasvanut räjähdysmäisesti. Toisaalta vaikutusta on pandemialla. Uusiin tutkimuksiin päädyttiin sen jälkeen, kun tv-dokumentissa esitettiin viime vuonna kuvia hylyssä olevasta repeämästä. He ovat välillä sitten sulkeneet koko internetin. Moldovan parlamenttivaaleissa presidentti Maia Sandun Eurooppamyönteinen keskustaoikeistolainen puolue PAS otti sunnuntain vaaleissa selvän voiton. Suomessa lähes 20 vuotta asunut Espinosa on hyvin huolissaan Kuuban tilanteesta. Veljenikin on lähtenyt kaduille, ja olen hyvin huolissani hänestä. STT, TT Moldovassa voitti presidentin Eurooppamyönteinen puolue • CHISINAU. Mielenosoituksiin on nyt kutsuttu sen kautta mukaan väkeä. Kuuba syytti maanantaina Yhdysvaltoja Kuuban hallituksen vastaisista mielenosoituksista. PAS:n päävastustajan, sosialistien ja kommunistien blokin ääniosuus oli noin 27 prosenttia. –?Aluksihan Kuuba oli mallioppilas koronatartuntojen ehkäisyssä. –?Olen aika varovainen näkemään, että näistä mielenosoituksista lähtisi käyntiin joku suuri muutos Kuubassa. –?Kuuban rokotteen kehittäminen eteni yllättävän hitaasti. MOBIILINETTI tuli Kuubassa käyttöön vasta vuonna 2018
Raadin mielestä kilpailussa oli tänä vuonna havaittavissa uusia tulokulmia runoon. Luonnon konserttisali -tapahtuma pidetään Kajaanissa 20. –?Tykkään puun työstämisestä ja kirjonnasta. Metsähallitus tilasi selfiesiivet Hernetkoskelta keväällä. Lippuja oli myynnissä puolet kapasiteetista, joten käyntikerrat laskivat edellisiin vuosiin nähden jonkun verran. Näytöksen päätteeksi kuultiin kymmenminuuttiset aplodit. Maailman tärkeimmille elokuvajuhlille oli matkustanut tekijöiden ydinryhmä sekä muiden muassa Rosa Liksom, jonka saHytti nro 6 sai lämpimän vastaanoton . Juuso Timosesta Vuoden nuori lausuja MARKKU HERNETKOSKI on toteuttanut Rantapuistosta löytyvät selfiesiivet sekä aikuisille että lapsille.. Veikko Sinisalo -kilpailun finaali jäi viime vuonna järjestämättä ja se siirtyi tälle vuodelle pandemiatilanteen takia. Voittaja hyödynsi musiikillista osaamistaan Jonnakaisa Riston ohjaamassa lausuntaesityksessä Syvällä Metsässä, jossa lausuntaa tuki sähköbasso. KULTTUURI Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Toteutus jäi kesälle. –?Toisaalta melkein kaikki tilaisuudet myytiin loppuun ja ulkoilmatapahtumat vetivät paljon yleisöä, Runoviikon tiedotteessa todetaan. Katja Mabrouk • Helsinkiläinen Juuso Timonen valittiin Vuoden nuoreksi lausujaksi Kajaanin Runoviikolla. elokuuta osana Linnanvirta-puistojuhlaa. Muut finalistit olivat Sami Harjula, Ines Kakkonen, Katriina Lilienkampf, Anssi Niemi ja Juho Uusitalo. Katja Mabrouk • Kajaanin Rantapuistoon on pystytetty kahdet kartanokimalaisen siivet selfieiden ottamista varten. . –?Se otti kantaa asioihin, ja puhe tuli lihaksi. –?Mikä tahansa teksti voi koskettaa, kun sen kohtaa oikeassa elämäntilanteessa, ajassa ja paikassa, kertoo runouden suhteen kaikkiruokainen Timonen tiedotteessa. Tuomariston puheenjohtajan Miiko Toiviaisen mukaan voittava esitys tempaisi mukaansa ja puhutteli. heinäkuuta. Se ei ole Cannesissa aivan tyypillistä, muttei tavatontakaan. Lasten ja aikuisten kokoon tehtyjen teosten pystytolpat on tehty latohirrestä ja siivet harjateräksestä. Voittaneessa esityksessä läsnäolon skaala oli poikkeuksellinen. Vuonna 1990 syntynyt Timonen opiskelee näyttelijäntaidetta Teatterikorkeakoulussa ja on näytellyt muun muassa televisiosarjassa Karppi. Tästä syystä kilpailu järjestetään myös ensi vuonna, minkä jälkeen palataan normaaliin joka toinen vuosi -rytmiin. Veikko Sinisalo -kilpailun finaali ratkesi sunnuntai-iltana. –?Itse kutsun näitä toteemeiksi, mutta jokainen saa kutsua niitä miksi haluaa, taiteilija sanoo. Kajaanin Rantapuistoon tuli selfiesiivet Itsensä voi nyt ikuistaa Markku Hernetkosken tekemiä kartanokimalaisen siipiä vasten. heinäkuuta 2021 A12 // 6 Puhelin 010 6657 205 6 Sähköposti: ks.kulttuuri@kainuunsanomat.fi STT, Kalle Kinnunen Cannes • Juho Kuosmasen elokuva Hytti nro 6 sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvafestivaaleilla viikonloppuna. Aika massiivinen ja karu materiaali yhdistettynä pieneen hyönteiseen antaa hyvän visuaalisen vuoropuhelun, Hernetkoski pohtii. Kajaanin Runoviikko järjestettiin 7.–11. Molempien siipien keskelle Hernetkoski on tehnyt kirjontatyön kartanokimalaisesta. Juho Kuosmanen kuvaili elokuvaansa Cannesissa tarinaksi kohtalosta ja yllättävistä yhteyksistä. Elokuussa pidettävään Luonnon konserttisali -tapahtumaan liittyvät selfiesiivet on toteuttanut kajaanilainen taiteilija ja lavastaja Markku Hernetkoski. Teosten sijoittuminen ulos on ollut tärkein kriteeri materiaalien valinnassa. FINAALIN tuomaristoon kuuluivat Toiviaisen lisäksi näyttelijä Seela Sella ja Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Helka-Maria Kinnunen
heinäkuuta 2021 KULTTUURI // A13 mannimiseen romaaniin elokuva perustuu. –?En tiedä, miltä minusta tuntui. Halusin käsitellä ihmisten välistä yhteyttä, ohjaaja pohti. Hyppäät junaat ja kohtaat, mitä vastaan tulee. Muuten olisin ollut kauhuissani vain ajatellessani, mitä yleisö elokuvasta ajattelee, Kuosmanen sanoi. Äärimmäisten tilanteiden ja tunteiden samaistuttavuudessa piilee esityksen katarttisuus. LEHDISTÖTILAISUUTTA vetänyt Caroline Vié kysyi ohjaajalta, onko Hytti nro 6 road movie. Harva niistä toteutuu sellaisenaan – taksikyydin synnytykseen voi pilata Popedan kuuluminen radiosta ja haave alatiesynnytyksestä kariutua vauvan väärään asentoon kohdussa. Maamme eturivin kitaristeihin kuuluva mies loihtii tällä kertaa äänimaailmoja etupäässä koskettimien kautta ja heittäytyy välillä ansiokkaasti pieniin rooleihin. Kävin mielessäni läpi mukavia muistoja kuvauksista. –?Jokainen kauniista, hikisistä ja törkyisistä kuvauspaikoistamme oli läsnä hetkessä, mutta täällä Cannesissa kaikki ovat pukeutuneet niin juhlavasti, Haarla pohti. SUNNUNTAINA oli Hytin kansainvälisen lehdistötilaisuuden vuoro. –?En voinut olla samassa tilassa, koska oli niin ahdasta. Palkinto Suomeen on tullut vain kerran: Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä sai kakkospalkinnon, Grand Prix’n, vuonna 2003. Tämä road movie kertoo enemmän asioiden hyväksymisestä kuin vapauden tunteesta. –?Parempi idea paperilla kuin käytännössä, ohjaaja Juho Kuosmanen vastasi naurahtaen kysymykseen junakuvausten haasteista. Tuolloin edelleen paketissa ollut The Legend of Zelda -pelin pelikasetti myytiin ennätyskorkealla 870?000 dollarilla. Hytti nro 6 oli järjestyksessä kahdeksas kilpasarjan 24 elokuvasta. Se tuskin olisi yhtä uskottava jonkun muun esittämänä – varsinkin, kun näyttämöllä lapsiperheen arkea avaa näyttelijän kanssa oma aviomies Marzi Nyman. Aiemmin Suomesta on Cannesin kilpasarjaan päässyt viisi elokuvaa. Läsnä Lumiere-salissa oli myös Cannesin tuomaristo, jota johtaa Spike Lee. Halusin kuvata kohtaamista, jota miettii vielä kauan myöhemmin. Peliyhtiö Nintendon 1990-luvun loppupuoliskolla julkaisemalle Nintendo 64 -pelikonsolille tehdyn pelin kauppa rikkoi vain kaksi päivää tätä ennen tehdyn aiemman ennätyksen. Hänen kauttaan esitys myös näyttää hykerryttävällä tavalla, kuinka eri tavoin äiti ja isä vanhemmuuden ottavat. heinäkuuta. Kuosmanen mainitsi, että kuvauspaikkoja etsiessään ja kuvausten aikana hän ja kuvaaja J-P Passi matkustivat raiteilla yhteensä yli 25?000 kilometriä. Molemmat pelit myynyt, Yhdysvaltain Dallasissa toimiva Heritage Auctions -huutokauppayritys ei ole paljastanut kummankaan pelin ostajaa. Kliimaksinsa se saa kyynelkanavia avaavissa duetoissa, jotka Nyman on säveltänyt. Tuottaja Jussi Rantamäki kertoi, että liikkuvassa junassa kuvaaminen oli ainoa tapa, jolla elokuva haluttiin tehdä. Kuosmanen tiivisti perusasetelman: kun elokuvassa on kaksi ihmistä pienessä hytissä, katsoja arvailee oitis, seuraako rakkautta vai tappaako toinen toisen. –?En ollut kiinnostunut kummastakaan vaihtoehdosta. Toistaiseksi on nähty esimerkiksi Paul Verhoevenin ja Sean Pennin uudet ohjaukset. JOHN MACDOUGALL TEATTERI Kuin raivo äiti Vierailuesitys Kajaanin Runoviikolla 10.7. STT, AFP Pelikasetti myytiin yli 1,5 miljoonalla dollarilla. Esitys ei ota tähän kantaa, mutta käsittelee hulvattoman huumorin keinoin odotuksia ja haavekuvia, joita vanhemmuuteen liittyy raskausajasta ja synnytyksestä lähtien. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun pelikasetti myydään yli miljoonalla. –?Ajattelin heitä enemmän sisaruksina, tai kuin lapsina. Niin puhdistava kokemus on Hanna Vahtikarin näyttämöteos äitiyden vaietuista tunteista ihmiselle, joka räpiköi vanhemmuuden ristiaallokossa. Haarla kuvaili näytöstä omasta näkökulmastaan yhdistelmäksi elokuvan katsomista, sen juhlistamista sekä yli vuosi sitten viimeksi kokoontuneen työryhmän jälleennäkemistä. AIHEEN henkilökohtaisuus Hanna Vahtikarille on esityksen vahvuus. Aki Kaurismäen Le Havre ei voittanut palkintoja. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. HHHH Ohjaus ja käsikirjoitus Hanna Vahtikari • Neuvolan esitteisiin voisi painaa pikkulasten äideille suosituksen: kannattaa käydä katsomassa Kuin raivo äiti -esitys, jos mahdollista. Tämä vastasi kyllä. Pariskunnan yhteistyö on saumatonta ja kemia kiistatonta. Ohjaaja ja pääosaa esittävä Seidi Haarla avautuivat edellisen päivän tunnelmista. Haluan nähdä näyttelijät omin silmin, mutta nyt jouduin seuraamaan heitä monitorin välityksellä hytistä numero seitsemän. Elokuvan ytimessä on Haarlan näyttelemän suomalaisopiskelija Lauran ja Juri Borisovin esittämän, ehkä vaarallisen Ljohan jännite. Väitän, että moni äiti näkee näyttämöllä kuin välähdyksiä omasta elämästään, saa vertaistukea ja jopa synninpäästönkin – maailmassa on sittenkin joku samoin tunteva, joka uskaltaa vieläpä kertoa fiiliksistään ääneen! ON HYVÄ kysymys, miksi tässä ajassa äitiydestä tulee herkästi suorittamista ja muihin vertaamista. TANJA AHOLA Super Mario 64 -konsolipelin pelikasetti on myyty ennätyshintaan huutokaupassa. Äidistä, jonka myytin mukaan pitäisi olla epäitsekäs, uhrautuva ja lehmänhermoinen, kuoriutuu väsyneenä lapsen kanssa samalle tasolle taantuva raivotar. Vakavalle aiheelle saa ensin nauraa ja sitten liikuttua: äidin raivoa seuraavat aina suru, häpeä ja syyllisyys. Nymanin ansiosta myös musiikilla on esityksessä iso rooli. –?Autossa tapahtuvalla road moviella, joka kertoo vapaudesta, ja junaelokuvalla on iso ero, Kuosmanen täsmensi. Matka yhteisessä hytissä on pitkä. CANNESIN ELOKUVAJUHLIEN palkinnot jaetaan lauantaina 17. Kuin raivo äiti muistuttaa, että äiti on lapsilleen paras äiti tunnekuohuista huolimatta, joskin armollisuuden näkökulmasta aihetta olisi vielä voinut avata syvemmin. –?Jos elokuvasta olisi tullut huono, meille olisi ainakin jäänyt tämä kokemus. Näyttelijä tuo yleisön eteen mitään sensuroimatta äitiyteen liittyvien tunteiden koko kirjon omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuen. OHJAAJA Juha Kuosmanen osallistui kuvausryhmänsä kanssa elokuvansa Hytti nro 6 näytökseen Cannesissa. Itse kuvaukset olivat monella tapaa unohtumattomat, ohjaaja kuvaili. –?Emme vain tehneet elokuvaa matkasta, vaan teimme myös matkan, hän sanoi. Muun muassa rennon espanjalaisäidin ja energisen sporttimamman kautta Vahtikari tuo esiin äiti-ihanteita, jotka tuntuvat olevan omasta todellisuudesta valovuosien päässä. Kyseinen peli oli tehty Nintendon 1980-luvun klassikkokonsolille Nintendo Entertainment Systemille (NES). Todellisuus iskee vasten kasvoja viimeistään arkea pyörittäessä, kun aikataulut eivät pidä eivätkä ruokailut, uloslähdöt ja nukkumaanmenot suju. KATJA MABROUK Synninpäästö kaikille äideille HANNA VAHTIKARIN ja Marzin Nymanin esittämä Kuin raivo äiti on puhdistava teatterikokemus. Alkavalla viikolla nähdään sekä konkarien, kuten Wes Andersonin ja Jacques Audiardin sekä tulokkaiden, kuten Julie Ducornaun uutuudet. –?Tämä kertoo kohtalosta. HYTTI NRO 6 kuvattiin tuotantoa varten vuokratuissa junissa Venäjällä alkukeväästä 2020, juuri ennen pandemiaa. Juhlavuutta korostaa tilanteen poikkeuksellisuus: viimeksi suomalaiselokuva on päässyt Cannesin kilpasarjaan kymmenen vuotta sitten. Klassikkopeli lähti sunnuntaina huutajan matkaan 1,56 miljoonalla Yhdysvaltain dollarilla eli yli 1,3 miljoonalla eurolla
– Ostimme ensimmäisen auton käytettynä ja se palveli meitä vuoden. Yhteisomistajuuden lisäksi tarjolla on monia nykyaikaisia vaihtoehtoja. HYVÄ KYSYMYS TEEMU OHTONEN. Ajomatkoja kertyi työpaikoille, kouluun, mökille ja keskustaan aika monta peninkulmaa. – Olemme jakaneet lasten kuskausvuoroja ja arjen taakkaa. Useimpien autonkäyttäjien tarpeeseen se ei ehkä sovellu, arvioi J. Miksi yhteiskäyttöautoilu kannattaa. – Auto on kallis sijoitus. Ensimmäisen joukossa konseptia olivat Suomen asumiskohteisiin tuomassa 24Rent ja Kojamo. Miten kokeilu onnistui, 24Rentin toimitusjohtaja Matti Hänninen. Kaikki autoon liittyvät kulut aina vakuutusmaksuista katsastuksiin ja renkaanvaihtoihin on puolitettu solidaarisesti keskeltä. Vielä pari vuotta sitten takapenkki oli yleensä aina täynnä lapsia. ”Meillä oli alkuvuosina takapenkki täynnä lapsia, eli tämä on kyllä ollut aika kustannustehokasta ajoa.” Maria Baldanus • Taloyhtiöiden yhteiskäyttöautot ovat autoja, joita kaikki taloyhtiön asukkaat voivat vuokrata ja käyttää. Jos olisin ollut yksin, en olisi ottanut autoa. Jotkut ovat udelleet, kuinka he ovat pystyneet moiseen ratkaisuun ja miten he voivat olla yhtä mieltä niin suuresta asiasta. – Taika on siinä, että me ymmärrämme toistemme elämäntilanteita ja arkea, ja luotamme toisiimme täysin. Taloyhtiö tarjoaa autopaikan ja palveluntarjoaja huolehtii autosta. . Haaveena oli myös päästä lasten kanssa reissuun vähän kauemmas. Niin, miten. – Asukkaan ei tarvitse huolehtia auton huolloista tai autoilun yllättävistä kustannuksista. Yhteiskäyttöautot täydentävät joukkoliikennettä ja mahdollistavat satunnaisen auton käytön. Kimppa-auto voi olla toimiva ratkaisu niille, joilla auton käyttö on satunnaista. Autot ovat uusia, eli päästöt ovat pienemmät kuin vanhoissa autoissa, ja niitä on miellyttävää ja turvallista ajaa. Kun Senni sai ajokortin, aloimme puhua, että mitä jos helpottaisimme tätä yksinhuoltajien arkea ja ostaisimme kimppa-auton, ajokortin 18-vuotiaana ajanut Mattila sanoo. Yhteisvoimin tehty päätös on helpottanut elämää ja säästänyt kustannuksia. KIMPPA-AUTON hankinta kiinnostaa pääasiassa nuoria aikuisia, yksinasujia ja pariskuntia. Sennin ystävällä sattui olemaan auto myynnissä, joten vaihdoimme siihen. Huomasimme, että meillä oli aika samanlainen elämäntilanne. Rinta-Jouppi Oy:n myyntijohtaja Markku Ala-Hakuni. . Moneen lähtöön autoa tarvitsevat yksinhuoltajat Hanna Mattila ja Senni Lappalainen ovat ajaneet kimppa-autoa jo neljän vuoden ajan. A14 // AUTO JA LIIKENNE Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Nyt näitä teinejä ei tarvitse niin kauheasti enää kuskailla, Lappalainen naurahtaa. Kimppa-auto mahdollisti asumisen kauempana töistä ja harrastuksista, Mattila kertoo. Vuonna 2016 autoja sijoitettiin taloyhtiöihin Helsingissä, Tampereella ja Jyväskylässä. Lapsilla oli runsaasti harrastuksia. – Taloyhtiössä täytyy olla riittävästi asukasmassaa, ja sijainnin täytyy olla sellainen, että siellä voi asua myös autottomana. Aina kun vastaan tulee kriteerit täyttäviä kohteita, sinne viedään auto. Tällainen oli lähtötilanne nelisen vuotta sitten, kun Hanna Mattila ja Senni Lappalainen päättivät hankkia yhteisen auton. Yhteisautot ovat vakiintunut osa asumisen palveluja. Sellaistakin on meillä kokeiltu. Kun toinen lähti kuskaamaan lapsia, toisen lapset lähtivät samassa kyydissä omiin menoihinsa. – Se edustaa ekotehokkuusajattelua ja tarjoaa helpon, kustannustehokkaan ratkaisun liikkumiseen. Meillä on ollut yhteinen tavoite ja projekti, josta molemmat hyötyvät yhtä paljon, Mattila sanoo. Liikkeellä oltiin minibudjetilla. Myös lapsille järjestely on ollut mieleen. MONI ON ihmetellyt oululaisten ystävysten valintaa. Mitä hyötyä tällaisesta on asukkaalle, Kojamo Oy:n yksikönjohtaja Lauri Peltonen. SENNI LAPPALAINEN ja Hanna Mattila korostavat kimppa-auton hankkimisen helpottaneen arkea. Tyypillisen kimppa-autoilijan määrittely on hankalaa, koska ilmiö ei pahemmin näy autokaupassa. Yksinhuoltajan arjesta säästyi arvokkaita tunteja. Mielikuva kimppa-auton hyödyistä osoittautui todeksi. Yhteinen auto naapurien kanssa OMISTUSAUTO ei ole ainoa ratkaisu autolla ajamiseen. – Kokeilu onnistui hyvin, ja on sittemmin laajentunut koko Suomen kattavaksi yhteistyöksi. Asukkaan tehtäväksi jää käyttää autoa käyttömaksua vastaan. heinäkuuta 2021 Maria Paldanius • Kahdella töissä käyvällä yksinhuoltajaäidillä oli samanikäiset poikaviikarit. Sitten alkoi tulla vikoja ja kalliita remontteja. Välittömin hyöty on niille ihmisille, joilla ei ole omaa autoa: siinä pääsee helposti uuden auton käyttäjäksi. Lappalaiselle auto mahdollisti kahden työn tekemisen samaan aikaan. Omalla autolla monet retkeilykohteet ovat helpommin saavutettavissa, Lappalainen sanoo. – Asuimme naapureina ja poikamme olivat samalla ala-asteella rinnakkaisluokilla. Tämä on ollut meillä jo kolmisen vuotta. . –?Mitä isompi kaupunki, sitä enemmän asia kiinnostaa. Tällä autolla on kyllä ajettu melko kustannustehokkaita kilometrejä. Vaikka ympäristönäkökulma oli tärkeä, myös arkea täytyi pystyä elämään sujuvasti. Se on loogista, koska hyvä julkisten kulkuvälineiden verkosto vähentää yksityisautoilun tarvetta. Vastaatte vähäpäästöisten autojen tuomisesta tiettyjen talojen pihapiireihin. Millainen on kriteerit täyttävä kohde. Molemmat olivat käytännössä ensikertalaisia kimppa-auton hankinnassa: Lappalaiselle auto oli elämän ensimmäinen, ja Mattila omisti aiemmin auton yhdessä puolisonsa kanssa. Kimppa-auton kulut jaetaan tasan ystävien kesken
• Kiinteä sopimuskausi, jonka purkamisesta aiheutuu kustannuksia. • Autosta maksetaan vain käyttöajan mukaan. Tiedämme, että kesää kohti sen käyttö alkaa taas kiinnostaa, kun tehdään reissuja mökille ja muualle Suomeen. Ala-Hakuni muistaa ilmiön olleen enemmän esillä ennen pandemiaa. Perheet ovat muuttaneet lähemmäs kouluja ja työpaikkoja, mikä on vähentänyt auton tarvetta. Asia nähdään meillä oikein myönteisenä, Otala komppaa. – Kimppa-auto on hyvä esimerkki erilaisten tarpeiden tiedostamisesta ja uusien ratkaisujen luomisesta. Kustannusajatuksia on heitelty siten, että maksamme auton kuluja esimerkiksi 60/40 tai 70/30 -suhteella sen mukaan, miten kumpikin sitä käyttää, Mattila tähdentää. heinäkuuta 2021 AUTO JA LIIKENNE // A15 Sekä Rinta-Joupin että Kamuxin liikkeisiin kyselyjä on tullut niukasti. • Yleisesti käytössä silloin, kun yritys haluaa tarjota työntekijöilleen auton käyttöön ja auton tarve pitkäaikainen. Viimeistään syksyllä se otetaan varmaankin jollain lailla käyttöön, jos koronatilanne normalisoituu, Lappalainen arvelee. Kun auto palautetaan seisonnasta, myös kustannukset arvioidaan uudelleen muuttuneen käyttöasteen mukaan. Kustannukset on sisällytetty autosta maksettavaan vuokraan. • Auton omistava yritys maksaa muut kustannukset, kuten vakuutukset, verot, huollot ja korjaukset. • Kyseessä voi olla esimerkiksi henkilötai pakettiauto. Yhteinen auto tuo arkeen myös yhteisöllisyyttä, kun siirrytään pois individualistisesta omistamisesta. Vallitseva tilanne on kuitenkin kasvattanut yksityisautoilun suosiota. • Auto on yrityksen asiakkaiden tai yhteisön jäsenten käytettävissä. FAKTA Auton omistamisen ja käyttämisen muotoja VUOKRA-AUTO • Yksi suomalaisille tutuimmista auton käyttömuodoista. • Kuluttaja pystyy etukäteen arvioimaan, paljonko auton käyttäminen tulee maksamaan. Korona-aikana vähäinenkin käyttö loppui, kun työt ja opiskelu tulivat kotiin. Arkipäivän liikkumiseen niitä ei juuri ole myymälöistämme hankittu, kertoo Kamuxin viestintäjohtaja Satu Otala. • Auton voi vuokrata käyttöön esimerkiksi vain 15 minuutiksi tai vaikka 10 päiväksi. TALOYHTIÖAUTO • Auto, jonka yritys tai yhteisö (esimerkiksi taloyhtiö) vuokraa tai omistaa. • Autot kuuluvat jakamispalveluihin rekisteröityneille yksityisille henkilöille tai palveluntarjoajalle, joka vastaa autojen ylläpidosta ja sijoittelusta. • Käytetään usein ulkomaan matkoilla. Ystävyys on kestänyt läpi kimppa-auton omistamisen ajanjakson. – Mietimme, mitä autolle tehdään ja päätimme laittaa sen toistaiseksi seisontaan. • Käyttäjä voi valita mobiililaitteella sopivan auton ja varata sen haluamalleen ajalle. • Taloyhtiöissä palvelun tarjoaja ylläpitää auton ja taloyhtiö tarjoaa parkkipaikan. YHTEISKÄYTTÖTAI VERTAISVUOKRAUSAUTO • Yhdessä esimerkiksi ystävän kanssa hankittu auto, tai Suurkaupungeissa kokeiltu konsepti, jossa asiakkaat voivat käyttää pitkin kaupunkia pysäköityjä autoja. – On hyvä, jos ihmiset löytävät itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivan ratkaisun, joka vastaa heidän liikkumisen tarpeisiin. Automyyjä uskoo, että kun korona hellittää, kimppa-autoilun kaltaisten vaihtoehtojen suosio kasvaa uudelleen. Ratkaisu voi kiinnostaa asiakkaita, jotka eivät muuten hankkisi yksityisautoa lainkaan, Ala-Hakuni tuumaa. • Hyvä valinta silloin, kun kuluttaja haluaa auton tietylle ajankohdalle tiettyyn tarpeeseen. Mattilan ja Lappalaisen kulkupeli on ollut nyt puoli vuotta seisonnassa. MYÖS YHTEISOMISTAJIEN elämä ja ajotarpeet voivat muuttua. Vaikka ympäristönäkökulma oli tärkeä, myös arkea täytyi pystyä elämään sujuvasti. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Se kielii siitä, että isommankin hankinnan yhteishuoltajuus onnistuu ja asiat järjestyvät, kunhan luottamus on kunnossa ja asiat sovittu etukäteen. ”Meillä oli alkuvuosina takapenkki täynnä lapsia, eli tämä on kyllä ollut aika kustannustehokasta ajoa.” JARMO KONTIAINEN ”On hyvä, jos ihmiset löytävät itselleen ja elämäntilanteeseensa sopivan ratkaisun, joka vastaa heidän liikkumisen tarpeisiin. On ollut hauskaa huomata, että myös lasten mielestä homma toimii – ja on itse asiassa jopa aika hauskaa, Lappalainen ja Mattila kuittaavat. • Taloyhtiön asukkaat ja haluttaessa naapurusto saavat käyttää autoa sovittua käyttömaksua vastaan. • Auto vuokrataan tyypillisesti kokonaisiksi päiviksi kerrallaan. Lähteet: Matti Hänninen, 24rent.fi, ajoneuvohallintokeskus.fi SENNI LAPPALAINEN ja Hanna Mattila korostavat kimppa-auton hankkimisen helpottaneen arkea. – Tarkastelemme, miten tilanne etenee. LEASING-AUTO • Auto on käytössä koko ajan, ja siitä maksetaan kiinteää kuukausitai vuosimaksua. Työnsä puolesta Lappalainen tarvitsee autoa erityisesti Pohjois-Suomessa tapahtuviin työmatkoihin. • Avaimet pidetään autoissa: ovi avataan mobiililaitteella tai tunnistuskortilla. – Kaikkea ei tarvitse omistaa itse, vaan asioita voi omistaa yhdessä. – Jotkut toki ostavat kimppaautoja harrasteautoiksi ja pariskunnat perheen käyttöön. Asia nähdään meillä oikein myönteisenä.” SATU OTALA viestintäjohtaja Kamux
heinäkuuta 2021 6 Urheilutoimittajat: Pekka Pajala 010 665 7232 6 Teemu Määttä 010 665 7228 6 Sähköpostit: ks.urheilu@kainuunsanomat.fi 6 etunimi.sukunimi@kainuunsanomat.fi Lassi Kalin JALKAPALLO • Kajaanilaisessa jalkapallossa luotetaan tällä hetkellä kansainväliseen jalkapallo-osaamiseen. . KaPassa valmennuspäällikkönä työskentelevä Marko Milunovic on kotoisin Serbiasta ja KajHa:n edustusjoukkueen päävalmentaja Luis Figueiredo on kotoisin Portugalista. Kajaanissa on tällä hetkellä kaksi isoa seuraa joissa on aktiivinen junioritoiminta: KaPa ja KajHa. Milunovic sanoo tuoneensa harjoituksiin paljon teknistä ja taktista osaamista. Suomalaisilla on paljon opittavaa intohimosta jalkapalloa kohtaan. MARKO MILUNOVIC toimii Kajaanin Palloilijoiden valmennuspäällikkönä.. –?Jalkapalloa eletään joka solulla. Nuoret pelaajat on saatava ymmärtämään kuinka hyviä he voivat olla. Miehen mukaan suomalaisilla on paljon opittavaa etenkin intohimosta jalkapalloa kohtaan. Milunovic näkee tämän hyvänä asiana. Ei sinne mennä vain vetämään treenejä ja lähdetä kotiin, Milunovic kertoo puhelimen välityksellä Montenegrosta. –?Tekniikan perusteet on istutettava pelaajan päähän jo nuorena. –?Kaksi seuraa varmistaa sen, että kaikki pääsevät varmasti pelaaKajaanissa luotetaan jalkapalloosaamiseen yli rajojen . Harjoitustenkin on oltava intensiiviset. . . KaPassa halutaan antaa nuorille pelaajille eväät korkeammille sarjatasoille. URHEILU A16 // Kainuun Sanomat // Tiistaina 13
tammikuuta 1998 tai myöhemmin. Valmennuspäällikön pesti on Milunovicille uusi kokemus. –?Yhteiset periaatteet helpottavat esimerkiksi nuorempien pelaajien siirtymistä vanhempien pelaajien joukkueisiin, kun he tietävät jo mitä odottaa, Milunovic summaa. Pelinjohtajat: Iiro Haimi ja Sami Österlund. Täällä on monta hyvää kenttää, ja silti Kajaani ei tällä hetkellä tuota pelaajia ylemmille sarjatasoille. Ronaldo ja Tshekin Patrik Schick osuivat turnauksessa viidesti, mutta tasatilanteessa Ronaldon syöttämä maali Saksaa vastaan laskettiin hänen edukseen. STT. NELJÄ vuotta kajaanilaisessa jalkapallossa mukana ollut Milunovic näkee kajaanilaisen jalkapallon tilan tällä hetkellä hankalana. Haluan nähdä tulevaisuudessa enemmän paikallisia pelaajia kajaanilaisissa edustusjoukkueissa, Milunovic sanoo. Revähdys on pieni. –?Kajaanissa on kaikki olosuhteet huippujalkapallolle ja pelaajien kehittämiselle. Milunovicilla on tällä hetkellä työn alla profilointi jokaisesta KaPan pelaajasta. Olin varma, että hän torjuu pari pilkkua. Lännen joukkue: Elmeri Anttila, Kalle-Tapio Huusko, Teemu Isoketo, Mikko Kanala, Topi Kosonen, Severi Lassila, Teemu Nurmio, Severi Piispanen, Perttu Ruuska, Matias Rinta-Aho, Jukka-Pekka Vainionpää, Lauri Vierimaa ja Jere Vikström. Turnauksen maalipörssin voitti jo neljännesvälierävaiheessa pudonneen Portugalin Cristiano Ronaldo. helmikuuta 1999 syntynyt Donnarumma ei valitsijaraadin mielestä ollut paras nuori pelaaja, vaikka hänet valittiin koko turnauksen parhaaksi. Olisi kuitenkin hienoa, jos jotenkin saisimme saman ikäluokan lahjakkaimmat pelaajat pelaamaan yhdessä. Näillä varmistetaan, että jokainen pelaaja ja valmentaja tietää mitä heiltä odotetaan. Rankkarimuuri Donnarumma turnauksen paras Gianluigi Donnarumma olisi ikänsä puolesta ollut kelvollinen voittamaan myös turnauksen parhaan nuoren pelaajan palkinnon. Milunovicin valmennuspäällikön pääasiallinen tehtävä on seuran valmentajien konsultoiminen. Valintakriteereihin nähden onkin erikoista, että 25. – Se tuli kesken aitajuoksuharjoituksen. WFA/VIFK YJ KajHa 6-2 Hakan maalintekijät: Aapeli Repo ja Toivo Rönni. Toinen hämmästyttävä tilasto on, ettei Donnarumma ole koskaan päästänyt miesten maaottelussa yli yhtä maalia. Italia juhli sunnuntaina lopulta Euroopan mestaruutta. Suomessa valtaosa juniorivalmentajista käy päivätöissä ja käyttää valmentamiseen vapaa-aikaansa. Poikien Itä-Länsi-otteluun Jymystä valittiin Aapo Komulainen ja Iivari Vihanto. Idän joukkueen valitsi aktiivipelaaja Toni Kohonen. • Pesäpallon Itä-Länsi-ottelun joukkuevalinnat julkaistiin maanantaina. Pelinjohtajat: Tomi Niskanen ja Ismo Ankkuri. elokuuta. Lyhyellä tähtäimellä KaPan tavoite on saada toimivat yhteiset periaatteet seurassa käytäntöön. Kaksi päivää sitä itkin, mutta ei auta, Neziri sanoi. Hän on mahtava ihminen ja maailman paras maalivahti, Italian mestarivalmentaja Roberto Mancini kehui lehdistölle. AC Kajaani putosi viime kauden päätteeksi Kakkoseen, mutta luopui sarjapaikasta. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Tilastopalvelu Optan mukaan Donnarumma on voittanut kaikki aikuisurallaan pelaamansa rankkarikisat: AC Milanin paidassa kolmesti ja Italian maajoukkueessa EMvälierän ja EM-finaalin. Turnauksen parhaaksi nuoreksi pelaajaksi voidaan sääntöjen mukaan valita pelaaja, joka on syntynyt 1. Jalkapallo Veikkausliiga: FC Honka–AC Oulu 1–0 (1–0) Haka–KuPS 0–1 (0–1) P14 Liiga Pohjoinen karsinnat: KajHa–FC JPS 2–2 Hakan maalintekijät: Valtteri Haataja ja Jesse Ne valainen. Idän joukkueeseenn valikoitui Sotkamon Jymystä Niko Korhonen, Niilo Piiponniemi, Joni Rytkönen ja Lauri Rönkkö. • Aitajuoksija Nooralotta Neziri jää pois Tokion olympiakisoista ja päättää kautensa. Poikkeuksellisella ratkaisulla Pesäpalloliitto halusi osoittaa kunniaa kaikkien aikojen pesäpalloilijan ainutlaatuiselle uralle. –?Kukaan ei ole tehnyt sellaista 18-vuotiaana, mitä Pedri on tehnyt tässä turnauksessa. TEEMU SIRVIÖ STT, Antti Salmensaari JALKAPALLO • Kolmessa ottelussa nollapelin pelannut Italian jalkapallomaajoukkueen maalivahti Gianluigi Donnarumma valittiin EM-lopputurnauksen parhaaksi pelaajaksi. TYTTÖJEN SUPERPESIS C-lohko: Kajaanin Pallokerho–Kempeleen Kiri 2 2–0 (16–2, 7–2) KPK:n palkitut: I Miia Vuoti, II Silja Hakala. Valmentamiseen on Suomessa vaikea sitoutua, kun sitä tehdään päivätyön ohella. Olympia-Tokion väliin jättäminen oli kova paikka. Tämä on tällä hetkellä isoin työni KaPa:ssa. MARKO MILUNOVIC Nooralotta Neziri KALLE LYDMAN / LEHTIKUVA Pesäpallo NAISTEN SUPERPESIS: Joensuun Maila–Pesä Ysit, Lappeenranta 2–0 (11–5, 6–5) Kirittäret, Jyväskylä–Hyvinkään Tahko 2–0 (4–2, 5–4) POIKIEN SUPERPESIS B-lohko: Veteli Pesis–Sotkamon Jymy 2–0 (4–1, 7–1) Jymyn palkitut: I Kasperi Vehkaoja, II Aleksanteri Huotari. ENNEN valmennuspäällikön työtä KaPassa Milunovic työskenteli AC Kajaanissa. –?Suomalaisten seurojen pitäisi pelaajien sijaan panostaa enemmän valmentajiin. – Tämä on minun urani suurin takaisku varsinkin tuollaisen hallikauden jälkeen. P13 Ykkönen KajHa HauPa 3-3 Hakan maalintekijät: Nooa Haverinen, Luukas Kähkönen ja Juuso Mäkeläinen. – Kun olin päässyt selkävamman jälkeen kuntoon ja kisoihin, ei kannata ottaa riskiä, että yritän kilpailla. Junioritoimintaan keskittyvällä KaPalla on joukkueita kahdeksassa eri ikäluokassa, ja mukana on noin 200 jalkapalloilijaa. Haluan nähdä tulevaisuudessa enemmän paikallisia pelaajia kajaanilaisissa edustusjoukkueissa. EUROOPAN jalkapalloliitto Uefa halusi jakaa tunnustuksia useammalle pelaajalle, mutta EMturnauksen parhaan nuoren pelaajan palkitseminen näyttää ristiriitaiselta. Itä-Länsi-ottelu pelataan Porissa 7. Kokeilin lauantaina, miltä jalka tuntuu, mutta se nappasi heti uudestaan kiinni, viime viikolla Suomen olympiajoukkueeseen valittu Neziri kertoi Urheiluliiton tiedotteessa. Tämä on uniikkia, Espanjan päävalmentaja Luis Enrique suitsutti suojattiaan. Ei edes Andres Iniesta. Lännen joukkueeseen yleisö valitsi Vimpelin Vedon Perttu Ruuskan. Pidemmällä tähtäimellä tavoite on antaa nuorille pelaajille oikeat eväät pelata korkeimmilla sarjatasoilla, ja mahdollisesti jopa Suomen maajoukkueessa asti. Loppuottelun rangaistuspotkukilpailussa Englantia vastaan 22-vuotias italialainen torjui kaksi vetoa. Ensin kaksi vuotta apuvalmentajan roolissa, ja viime kaudella päävalmentajana. Finaalin tavoin rangaistuspotkukilpailuun edenneessä välieräottelussa Espanjaa vastaan Donnarumma venyi Alvaro Moratan yrityksen tielle, minkä jälkeen Jorginho pääsi laukomaan Italian finaaliin. Parhaan nuoren pelaajan palkinnon sai Espanjan Pedri. 17-vuotiaana Italian maajoukkueessa debytoineelle maalivahdille on kertynyt maajoukkuepelejä jo 33. MARKO MILUNOVIC toimii Kajaanin Palloilijoiden valmennuspäällikkönä. Rytkönen oli yleisön valinta Idän joukkueseen. Takareisivamma päätti Nezirin aitakauden Hän näkee, että revähdyksen taustalla on huhtikuussa paljastunut alaselän rasitusmurtuma. Idän joukkue: Tuomas Jussila, Toni Kohonen, Niko Korhonen, Iiro Kuosa, Matti Latvala, Henri Litmanen, Niilo Piiponniemi, Juha Puhtimäki, Henri Puputti, Joni Rytkönen, Lauri Rönkkö, Timo Torppa ja PatNeljä Sotkamon Jymyn pelaajaa miesten Itä-Länsiotteluun rik Wahlsten. Nezirin vasemman jalan takareiteen tuli viime viikolla lihasrevähtymä, joka estää kauden jatkamisen. Pelaajasta kerätään kaikki jalkapalloiluun liittyvät ominaisuudet yksiin kansiin. –?Yhteisillä periaatteilla helpotamme pelaajien ja valmentajien tekemistä. 18-vuotias keskikenttäpelaaja oli pelannut vain neljä aikuisten maaottelua ennen EM-lopputurnausta, mutta pelasi kaikissa kuudessa EM-ottelussa. –?Profiilissa on pelaajan kognitiiviset ominaisuudet, kunto, taktiset ominaisuudet ja miten hän lukee peliä. TÄLLE kaudelle Milunovic on halunnut tuoda seuraan yhteisiä periaatteeita ja sääntöjä asioiden lähestymiseen, työntekoon ja pelaamiseen. –?Olen erittäin tyytyväinen siihen, miten asiat ovat toistaiseksi edenneet, Milunovic sanoo. –?Minun työni on neuvoa miten voimme vaikuttaa nuorien pelaajien taktisiin ja teknisiin ominaisuuksiin, ja miten näiden ominaisuuksien kehittymistä seurataan, Milunovic kertoo. Milunovic käy valmentajien kanssa läpi mitkä ovat ikäluokkien harjoittelun päätavoitteet ja miten pelaajien kanssa työskennellään tavoitteiden saavuttamiseksi. Kohoselle tuleva Itä-Länsi-ottelu on hänen uransa 23. heinäkuuta 2021 URHEILU // A17 maan. –?Olemme onnellisia, että meillä on Donnarumma. Hyvällä valmennuksella saadaan pitkällä tähtäimellä myös hyviä pelaajia seuraan, Milunovic toteaa. Välierässä Italiaa vastaan hän syötti 66 syöttöyrityksestään 65 virheettömästi omalle joukkueelleen
–?Tässä tutustuu uusiin kavereihin, sillä kenen tahansa on helppo tulla peliin mukaan. Vahvanen kertoo kokeilleensa padelia ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten ystävänsä kutsumana. Pallon voi pelissä lyödä seinän kautta toisen joukkueen alueelle. . Nykyään hän käy pelaamassa noin kerran viikossa välillä vanhojen, välillä uusien kavereiden kanssa. . Pelin ideasta saa nopeasti kiinni jo sivusta katsomalla: lajia pelataan kuin tenniksen nelinpeliä sillä erolla, että pientä pelikenttää ympäröivät läpinäkyvät seinät, jotka estävät palloa lentämästä rajojen ulkopuolelle. Myös mailat ovat toisenlaiset kuin tenniksessä. Vesa Vahvanen, Markku Ala-Vannesluoma, Petri Pertola ja Lauri Lehtonen pelasivat padelia torstai-iltana Tampereella. heinäkuuta 2021 P allo lentää nopeasti kenttäpuoliskolta toiselle, kun padelharrastaja Vesa Vahvanen ja hänen ystävänsä ottavat toisistaan mittaa akvaariota muistuttavalla padelkentällä. SAKARI HÄLLFORS TEKSTI // NEA ALANEN KUVAT. MEKSIKOSTA ALUN PERIN kotoisin olevan padelin harrastajamäärät ovat ottaneet Mailapelaajien uusi rakkaus padel leviää kulovalkean lailla . B18 // URHEILU Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. –?Peli eroaa tenniksestä aika paljonkin, vaikka tietynlaisesta tenniksessä opitusta pallotuntumasta on ollut padelissa hyötyä, Vahvanen kuvailee. PADELIA pelataan nelinpelinä läpinäkyvien seinien ympäröimällä kentällä. . Koronakauden liikuntaharrastusten suuri voittaja on etenkin keski-ikäisten kuntoilijoiden suosioon päässyt uutuus, padel. Suomen padelliiton liittokoordinaattorin mukaan niin lajin harrastajien kuin pelikenttienkin lukumäärät kaksinkertaistuvat kuluvan vuoden aikana
Pelaan heidän kanssaan nykyään miltei viikoittain, Korhonen painottaa yhteisöllisyyden merkitystä. –?Jos pitää kategorisoida suosion kasvua, niin se on keski-ikäiset miehet ja naiset, joista se on johtunut. Korhonen uskoo myös pelaajamäärän kaksinkertaistuvan yhteensä 60 000 pelaajaan vuoden loppuun mennessä. Korhosen mielestä padel ei kilpaile muiden urheilulajien kanssa, sillä pelimuodot saattavat kannustaa liikkujia kokeilemaan useampia lajeja. Pahempi on, että ihmiset jäävät sohvalle, Korhonen kertoo. Olympialajiksi hän uskoo padelin kehittyvän kuluvan vuosikymmenen aikana. Korhosen mukaan kenttien määrä yli kaksinkertaistuu eli kasvaa 500:lla vielä ensi vuoden alkuun mennessä, mikäli kaikki suunnitteluvaiheessa olevat hankkeet toteutuvat. Sitten tuli idea padel-tinderistä. Padel • Padel kehitettiin Meksikossa jo 1960-luvun lopulla. –?Itselle tuli viisi vuotta taukoa padelista, kunnes satuin sosiaalisen median kautta huomaamaan turnauksen, jossa tutustuin uusiin kavereihin. Kesäliikuntakyselyn toteutti markkinatutkimusyritys Kantar. Peliä pelataan lähestulkoon samoilla säännöillä kuin tennistä. • Viime Euroopan mestaruuskisoissa Suomi sijoittui naisten sarjassa yhdeksännelle ja miesten sarjassa 11. –?Kyseessä on matalan kynnyksen laji, eikä sitä pelatakseen tarvitse olla valmiiksi huippukunnossa, Korhonen tiivistää. sijalle. MYÖS PADELKENTTIÄ RAKENTAVAT yritykset ovat tiedostaneet lajin suosion mailapeliharrastajien keskuudessa, ja ne ovat sijoittaneet kenttiään tenniskenttien ja golfkenttien yhteyteen. –?Laji on kasvanut todella paljon kenttäolosuhteiden räjähtäneen kasvun myötä. Korhosen mukaan padelammattilaisiakin on jo maailmalla, ja lajissa liikkuu merkittävästi palkintoja sponsorirahoja. KORHONEN ON luottavainen, että padelin pelaajamäärät kasvavat vielä seuraavan 5–7 vuoden ajan. –?Olemme noin 4–5 vuotta Ruotsia jäljessä, Korhonen sanoo. Pallon voi pelissä lyödä seinän kautta toisen joukkueen alueelle. –?Tennis on paljon teknisempi laji, ja tässä pääsee kavereiden kanssa paljon helpommin peliin mukaan. Vanhempien ikäluokkien vastauksissa ei näkynyt merkittävää muutosta, mutta nuorten aikuisten liikkumistottumukset ovat muuttuneet huomattavasti verrattuna koronapandemiaa edeltävään aikaan. VESA VAHVANEN kertoo nauttivansa padelin peluusta etenkin lajin sosiaalisuuden vuoksi. –?Varmasti kolmen vuoden sisällä Suomessa on jo padelammattilaisia, Korhonen kertoo. Kilpailu keskittyy aivan toiselle rintamalle, muita vapaa-ajanviettokeinoja vastaan. Seurat järjestävät esimerkiksi padelturnauksia ja virallisia osakilpailuja. Tämän vuoden lukuja vaikea arvioida, mutta uskon lisenssien määrän nousevan kahteentuhanteen, Korhonen kertoo. TÄNÄ VUONNA suomalainen kilpapadel on ottanut harppauksen eteenpäin. GPS-teknologiaan erikoistuneen Garminin kyselyyn vastanneista 40–49-vuotiaista noin 43 prosenttia kertoi aikovansa kokeilla padelia kuluvan kesän aikana. Suosioon on vaikuttanut myös se, että padelia on voinut pelata koronapandemian ajan, sillä etäisyydet pysyvät pelatessa hyvin, Suomen padelliiton liittokoordinaattori Visa Korhonen kertoo. GARMININ KESÄLIIKUNTAKYSELYSSÄ tiedusteltiin kuluvan kesän lajikokeilujen lisäksi sitä, ovatko suomalaisten liikuntatottumukset muuttuneet koronapandemian aikana. Tampereella otettiin joulukuussa käyttöön puhelinsovellus, jonka yhtenä ominaisuutena käyttäjät voivat etsiä peliseuraa kuin treffisovellus Tinderissä konsanaan. Tämän hän päättelee lajin kehityksestä ulkomailla, johon verrattuna Suomessa ollaan vielä lapsen kengissä. Vahvasella itsellään on 20 vuoden tausta tenniksen parissa ja hän kertoo padelin tuovan tietynlaista vastapainoa tenniksen peluulle. Korhosen mukaan kuntoliikkujia houkutellaan lajin pariin nykyään monin tavoin. MIKÄ. Useat urheilijat ja harrasteliikkujat ovat ottaneet padelin kakkoslajikseen. Nuorten aikuisten vastauksista esiin nousi into lajikokeiluihin. Digitaalisissa palveluissa yritetään luoda verkostoja harrastelijoiden välille, jotta nämä löytäisivät entistä helpommin peliseuraa. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Seuraavat Euroopan mestaruuskisat järjestetään myöhemmin tänä vuonna. Padelkentät eivät ole Suomessa enää harvinainen näky. Sup-lautailu oli ehdottomasti suosituin uusi lajikokeilu, ja jopa 69 prosenttia kolmekymppisistä kyselyyn vastanneista kertoi aikovansa kokeilla lajia kesän aikana. Suostuinta padel on Espanjassa, jonne peli omaksuttiin lajin syntymaasta Meksikosta. –?Nykypäivän tottumus on, että tuote olisi saatava työnnettyä suoraan kuluttajille, esimerkiksi Instragramin kautta. Vesa Vahvanen, Markku Ala-Vannesluoma, Petri Pertola ja Lauri Lehtonen pelasivat padelia torstai-iltana Tampereella. Suosio keski-ikäisten keskuudessa nousi esiin myös kesäkuussa julkaistussa Garminin teettämässä kesäliikuntakyselyssä. Kyselyssä mitattiin suomalaisten liikuntatottumusten muutosta koronapandemian aikana, ja siihen vastasi yhteensä 1098 suomalaista. Jos vuoden 2020 alussa padelia harrasti Suomessa arviolta 12?000 henkilöä, vuoden päästä lukema oli jo noin 30?000 harrastajaa. Ruotsissa harrastajia oli vuodenvaihteessa jo noin puoli miljoonaa. Harrastustoiminnan lisäksi ne vastaavat kilpapadelin kehityksestä Suomessa. Rahkolan mukaan sovelluksesta julkaistaan syksyn aikana uusi päivitetty versio, jonka jälkeen sitä on tarkoitus levittää käyttöön valtakunnallisesti. –?Kilpapelaajia oli viime vuonna 500 kappaletta. Suomen padelliittoon kuuluvia seuroja on Suomessa vajaa 50 kappaletta. Heinäkuussa järjestetään ensi kertaa nuorten kansalliset kilpailut, ja kuukausi takaperin Max Sjövall otti osaa World Padel Tourin karsintakierrokselle ensimmäisenä suomalaisena. • Suomessa padel alkoi saavuttaa suosiota vuonna 2003. PADELIA pelataan nelinpelinä läpinäkyvien seinien ympäröimällä kentällä. Peliä pelataan myös kilpatasolla ja maailmalla jopa ammattilaistasolla. Ensimmäiset viralliset padelseurat perustettiin vuonna 2016. Korhosen mukaan myös padelliitolla on käynnissä yhteisen sovelluksen kehittämistalkoot. –?Ajatus oli pohjimmiltaan, että halusimme kiihdyttää sosiaalisuutta. Lajin oppii hänen mukaansa nopeasti, mikä kannustaa pelikentille mukaan myös uusia pelikavereita.. Kyselyyn vastanneista nuorista alle 30-vuotiaista aikuisista 44 prosenttia vastasi liikkuvansa nyt pysyvästi enemmän kuin ennen pandemian alkua. • Padelia pelataan nelinpelinä tenniskenttää muistuttavalla kentällä, jota ympäröivät lasista ja metalliverkosta valmistetut seinät. • Padelin suosio kuntoliikuntana on ollut huomattavassa kasvussa viimeisten kahden vuoden ajan. Miksi peli sitten soveltuu juuri keskiikäisten kuntoliikkujien lajiksi. Siinä vaihtoehtoisten houkutusten kohteena on huonokuntoisten ja vähän liikkuvien kuluttajien ryhmä. Täten huono kunto tai vaikkapa pienet vammat eivät ole esteenä pelaamiselle. Samalla myös lajin kilpailullinen puoli kehittyy. Korhosen mukaan laji on ollut suosittu etenkin muita mailapelejä aiemmin pelanneiden urheilijoiden keskuudessa. ETENKIN KESKI-IKÄISET ovat Korhosen mukaan ottaneet lajin omakseen: tyypillinen pelaaja on 25–45-vuotias vapaa-ajan liikkuja, joka harrastaa padelia kuntoillakseen. Luvut perustuvat Suomen Padelliiton kenttävaraustilastoihin. heinäkuuta 2021 URHEILU // B19 Suomessa aimo harppauksia viime vuosina. Koko ajan harrastajista löytyy enemmän nuoria myös, Korhonen kertoo. Sisäja ulkokenttiä on jo 409 kappaletta yhteensä 84 paikkakunnalla. Koska padel on nelinpeli, mukaan on löydettävä vähintään kolme muuta pelaajaa, ja mikäli pelaajakavereita ei entuudestaan ole, voi sovelluksen kautta ilmoittaa etsivänsä peliseuraa. Padel on mukana Euroopan kisojen yhtenä lajina vuonna 2023 Puolassa. Sovelluksen kautta sovitaan pelejä päivittäin, Padel Fam -sovelluksen takana oleva yrittäjä Eetu Rahkola kertoo. Aluksi peliä pelattiin vain Meksikossa, mutta se levisi pian Espanjaan ja tämän jälkeen myös muualle Eurooppaan ja muille mantereille. –?Kun ihminen lähtee liikkumaan, siitä hyötyvät kaikki urheilulajit. Peli ei ole fyysisesti yhtä raskasta kuin vaikkapa tennis, ja nopeutta pystyy kompensoimaan hyvällä sijoittumisella
Montako pääsaarta Japanilla on. Honkkarin kuntosali. Kankarin Taidehuvila, Kankarintie 99: Ti–ke klo 12–17. klo.14.00, 22.9, 23.9, 25.9, 26.9, 28.9, ja 29.9. Koko perheen näytelmä Ruusunen. Terassilla DJ Janne, Hotelli Kainuu, Kainuuntie 84, ti–ke klo 20 Juminkeko, Kontionkatu 25: Ti–ke klo 12–18. 6 Äidinmaitokeskus on avoinna joka päivä klo 8.00–13.00 (puhelin 044 421 4078). Juminkeon kesänäyttelyn persialainen taiteilija on Mersedeh Mohseni. TAPAHTUMIEN KAINUU 13.–14.7. Luovuttajaksi sopii, mikäli äiti on terve ja päihteetön eikä käytössä ole säännöllistä lääkitystä, eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. TEIDÄTKÖ. Vuolijoen kesäteatteri, Mustikkakankaantie 12: Vuolijoen kesäteatteri Puhtaana Käteen, ke klo 19. 5. Tuupalan museo, ti-ke klo 10, Tervatie 1, 88900 Kuhmo. Koko Kuhmon yhteinen lastentapahtuma. kirkko, Ristijärventie 1, ke klo 14. Kainuuntie 99:ssa (Kangastalon vieressä), avoinna päivittäin klo 11-17. 6. Kuhmon Kuvataideyhdistyksen kesänäyttely on avoinna ma 12.7. Lauluvihot koostuvat ikivihreistä kappaleista. Kuhmon Kuvataideyhdistyksen kesänäyttely, ti-ke klo 11, Kainuuntie 99, 88900 Kuhmo. 17.00. 4. a) Värttinää, b) Piirpauketta, c) Kuunkuiskaajia. KUHMO Myyjäiset, ti-ke klo 10, Kirkkotie 6, 88900 Kuhmo. Luovutetulla äidinmaidolla on todella suuri merkitys vastasyntyneiden hoidossa, kertoo apulaisosastonhoitaja Auli Kurkinen Kaksin synnytysja perheosastolta. Janne Tarvaisen valokuvanäyttely, ke klo 11:00, Riihipiha-museo, Riihipihamuseo, Kuusirannantie 67, 88270 Kajaani. Lasten menot KAJAANI Metsänpeitto, ti-ke klo 12.00, Asemakatu 4, 87100 Kajaani. Malla Hukkasen valokuvanäyttely, ti-ke klo 12.00, Niemeläntie, 88600 Sotkamo. 2006-2008 syntyneille pelaajille. Pienoismallija Hannu Hautalan luontokuvanäyttely, Alajärventie 7: Ti–ke. juhlanäyttely, ti-ke klo 11, Akkoniementie 16, 88600 Sotkamo. Huovishuone, ti-ke klo 12.00, Niemeläntie 1, 88600 Sotkamo. Lammaskahvila Kylätalo Vanahiksella. Erämaan sylissä, Ti-ke klo 10–17. Suunnistus SOTKAMO Vuokatti Team Sport jääkiekkoleiri 11.14.7.2021, ti-ke klo 13.00 Vuokatti Sport, Opistontie 4, 88615 Sotkamo. Auki arkipäivinä. Keskukselta voi myös lainata rintapumpun ja maidon keräilyyn, säilyttämiseen ja toimittamiseen tarvittavat välineet. Kajaanin kuvataiteilijat ry:n kesänäyttely esillä Kajaanin kaupunginkirjaston taidekujalla. Köyhä veli ja pohatta veli, ke klo 10:00, Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo. Minkä lajikkeita muskoka ja polana ovat. 1h 35 min. Vapaa pääsy. Elokuvat KUHMO Kuhmon Pajakkakino : Black Widow (12, ti klo 18:30, Rajakatu 56, 88900 Kuhmo. Muut KAJAANI Opastettu kiertoajelu, ti klo 18:00, Kauppakatu 14, 87100 Kajaani. Jannen valokuvanäyttely on avoinna 15.8. A20 // PÄIVYRI Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Maidosta maksetaan vuosittain määritelty korvaus, tällä hetkellä Kainuussa korvaus on 18 € / litra. Mikä voitti miesten jalkapallon Euroopan mestaruuden. Kuvajaisia Juha Kettusen akvarellimaalausnäyttely, ti-ke klo 10, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo. NIMIPÄIVÄT TÄNÄÄN Viikko 28 1. Kauan kaivattu Lego, Ti–ke klo 9–19, Kajaanin Kaupunginkirjasto Paltaniemen Eino Leino -talon Lystinurmi, Sutelantie 28: Ti–ke. Jutussa mainitun Helvi Leppäsen tilalla olisi pitänyt lukea Helvi Leppävuori. Metsän poika palkitun luontokuvaaja Ville Heikkisen valokuvanäyttely, Avajaiset 15.6. Raatihuoneentorin Soittoillat: Tanssiorkesteri Foxi, Kajaanin Raatihuoneentori, Kauppakatu 23, ke klo 18. N Kaarnemetsä -yhteisöllinen ympäristötaideteos, ti–ke klo 00:00, Pohjoispuolentie 1940, 88900 Kuhmo. Minkä vuoden loppuun Suomessa oli käytössä viinakorttina tunnettu todistus. SUOMUSSALMI Suomussalmen kotiseutumuseon kesäkausi 20.6.-15.8., ti-ke klo 10, Suomussalmen Kotiseutumuseo, Kirkkotie 35, 89800 Suomussalmi. Sotkamon kamerakerho/Vaarojen Valokuvaajat ry:n 10 v. Maanantaisin suljettu. Kierroksen alussa tutustuminen vanhaan kappeliin sekä urkumusiikkia Kierroksen kesto 1,5 h. 10-17 VAALA Galleria Kiika, Vaalantie 16: Ti–ke klo 12–16. Vaarojen Valokuvaajat 10 v, juhlanäyttely, Akkoniementie 16: Ti–ke klo 11–18. Koskikartanon maalauspiirin kesänäyttely, ke klo 11:00, Riihipiha-museo, Riihipiha-museo, Kuusirannantie 67, 88270 Kajaani. Kajaanin Kosken kylällä Koskikartanossa kokoontuvan maalauspiirin talven työt ovat esillä Riihipihan museoalueen Niittipirtissä. Hautausmaakävely, ke klo 18:00, Jauhokalliontie I, 87200 Kajaani, Suomi. Suomeksi puhuttu. Lasten animaatioelokuva. 6 Ps. Kajaanin kuvataitelijat ry:n kesänäyttely, ti-ke klo 10, Kajaanin kaupunginkirjasto, Seminaarinkatu 15, 87100 Kajaani. Jousiammunta kokeet 28.7 ja 29.7 klo. Maisemaristeilyt Kajaaninjoelle, ke klo 17:00, Kalkkisillantie 4, 87200 Kajaani. Aukioloajat: ti-pe klo 12-18, la-su klo 12-15, ma suljettu. 3. Kuhmon Pajakkakino : Croodit: Uusi Aika (7), ke klo 14:00, Rajakatu 56, 88900 Kuhmo. 2h 14 min. Tervajärven talomuseo, ti-ke klo 12.00, Tervajärventie 16, 88600 Sotkamo. Ammunnat alkavat arkisin klo. a) Vadelman, b) mansikan, c) karviaisen. Huovishuone esittelee kirjailija Veikko Huovisen työja elinympäristöä, tuotantoa ja niiden taustoja. Käynti Kainuuntien puolelta. Suomussalmen kotiseutumuseolle on kesällä 2021 vapaa pääsy. Erityisesti loma-ajat vähentävät luovuttajia samalla, kun Kaksilla syntyy vauvoja ennätystahtiin. Siivet, ti-ke klo 11, Torikatu 22, 88900 Kuhmo. Hyvän olon kevennetty puistojumppa, Jätkänpuisto, Viitostie 239, ti klo 11–12. 2. Töitä on tänä kesänä 17 tekijältä, joten on saatu mielenkiintoinen näyttely. EUruokajako, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, ke klo 10–12. Näyttely avoinna: ma suljettu ti pe klo 11 18 la su klo 11 14 Näyttelyyn on vapaa pääsy. Honkkarin Seniorit, Honkkari, Honkirämeentie 10, ti–ke klo 11–14. Missä eurosetelissä keltainen on hallitseva väri. Urheilu ja Liikunta HYRYNSALMI Omatoimirastit Ukkohallassa, ti-ke klo 12.00, Syväjärventie, 89400 Hyrynsalmi. Mikäli on jo ehtinyt kotiutua, äidinmaitokeskuksen henkilökunta haastattelee äidin ja kertoo maidon luovutukseen liittyvistä käytännön asioista. 7. PUOLANKA Uusi Pessimismimusikaali, ti klo 18:00, Pessimismitalo, Ouluntie 26, 89200 Puolanka. KUHMO Kuhmon kuvataideyhdistys ry:n taidenäyttely, ti-ke klo 11, Kainuuntie 99, 88900 Kuhmo. Äidinmaidonluovuttajaksi voi ilmoittautua jo synnytysosastolla. ry, Meteli seis, Eilisen lapset ja Leikityt lelut Lelumuseo, Golftie 3, 88300 Paltamo. 28.7, 29.7, 4.8, 5.8, 14.8, 15.8, 24.8, 25.8, 30.8, 31.8, 7.9, 8.9 arkisin klo 17.00 la ja su. Älä ole vaiti, kun puhun sinulle! Jos sinä et vastaa, olen kuoleman oma. Oikaisu Parhaimmillaan luettuna www.kainuunsanomat.fi. Unelmia ja musiikkia Minna Seilosen taidenäyttely, ti-ke klo 7.00, Kainuuntie 87, 88900 Kuhmo. TIESITKÖ. KUHMO Taru, ti-ke klo 12.00, Kontionkatu 25, 88900 Kuhmo. a) Englanti, b) Italia, c) Tanska. Myytävänä kehitysmaiden tuottajien käsitöitä sekä kahvia, teetä ja suklaata. 6 Harry Macret PÄIVÄN SANA Herra, sinua minä huudan, sinä olet minun kallioni. Marttanukke -uusintojen ja antiikkinallejen näyttely, ti-ke klo 13.00 Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo. saakka aina museon aukioloaikoina (kesu klo 11-17.00). Iltaristeilyt Oulujärvelle, ke klo 19:00, Höyrylaiva Kouta, Oulujärviristeilyt, Kalkkisillantie 4, 87200 Kajaani. Oppilastöiden näyttely V äristä Merja Koskelan maalauksia ja veistoksia, ti klo 12–17, ke klo 9–15, Aholantie 25 Suojeluskuntaja Lottanäyttely, Ti–ke klo 11–17. –?Tällä hetkellä on kiireellinen tarve saada lisää äidinmaitoa. Lentiirantie 342: HYRYNSALMI Talomuseo, Vanhatie 89: Ke klo 11–17. Kirkkotie 5 SOTKAMO Sotkamon Makasiinimuseon näyttely, ti-ke klo 12.00, Sotkamon makasiinimuseo, Sopalantie 1, 88600 Sotkamo. Lammas-Kahvila, Kylätalo Vanahis, Särkilahdentie 1, ti–ke klo 12–17. Mitä yhtyettä Sari Kaasinen on ollut perustamassa. Marvelin toimintaelokuva, Pääosassa Scarlett Johansson. Marjatta Tapiola: Maalauksia 2017-2021, ti-ke klo 10, Kajaanin taidemuseo, Linnankatu 14, 87100 Kajaani. Lelumuseo on avoinna heinäkuun ajan. a KATSO LISÄÄ: 6 www.tapahtumienkainuu.fi MIETE Syville ajatuksille on ominaista, että ne näyttävät niin yksinkertaisilta, että uskomme itsekin ne ajatelleemme. Marko Miettinen SOTKAMO Sotkamo kirkonkylän historiallinen pienoismalli, ti-ke klo 10, Kainuuntie 18, 88600 Sotkamo. a) 1950, b) 1960, c) 1970. SUOMUSSALMI Porstuankulma, Porstuankulma, Rantakatu 1 as 4, ti klo 9–13. Talvisotamuseo, ti-ke klo 9.00 Väinämöinen 11, 88900 Kuhmo. Kuhmon kuvataideyhdistyksen jäsenten perinteinen taidenäyttely. a) Neljä, b) kolme, c) kaksi. Lampaiden rapsuttelun ohessa tarjolla makeaaja suolaistapalaa. Lisäksi edellytetään, että äiti on ollut neuvolaseurannassa koko raskauden ajan. PUOLANKA Yhteislauluilta, ti klo 18:00, Koskikatu 3, 89200 Puolanka. Maitoa tarvitaan synnytysja lastenosastolla, esimerkiksi keskosten sekä sairaiden ja erityistarkkailua tarvitsevien vastasyntyneiden hoidossa lapsen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi. Kaks kaipaa äidinmaidon luovuttajia • Perjantain 9.7. Näyttelyssä on esillä Helena Ruskosammalen veistoksia ja polttopiirroksia ja Ulla Korhosen sanataidetta. Galleria Taikavintti, Vääräjärventie 191: Ke klo 12–17. Tuupalan museo avattiin yleisölle kesäkuussa 1975. 1a, 2c, 3b, 4b, 5a, 6a, 7c • Kainuun keskussairaala etsii lisää äidinmaidon luovuttajia. Taidenäyttely Kukkulan talossa, Ti-ke klo 10–16 Ouluntie 15: RISTIJÄRVI Paltamon kansalaisopiston kesänäyttely, ti-ke klo 11, Kirkkotie 5, 88400 Ristijärvi. Sanan ja rukouksen ilta, Sotkamon Helluntaiseurakunta, Makkosentie 51, ti klo 18. Luovuttamista voi jatkaa vielä kuusi kuukautta synnytyksestä. Kainuun Sanomissa oli nimivirhe Patinoituneista alusastioista kohti uutta kansanterveyslakia -jutussa. Ilmoittautuminen kahden tunnin aikana ammuntojen alkamisesta. SEURAPALSTA Paltamon riistanhoitoyhdistyksen ampumakokeet 2021, Laajankankaan ampumaradalla, Vartiuksentie 61, 88300 Paltamo. Kulttuuri KAJAANI Eino Leino -talon kulttuurikahvila sekä Leinoja Lönnrot -näyttely, Eino Leino talo, Sutelantie 28, ti–ke klo 12–17. Hiljaisen Kansan Niittytupa, Viitostie 547: Ti–ke klo 9–18. Säestyksestä vastaa Ismo Väisänen. mennessä Opastettu hautausmaakävely, ke klo 18:00, Jauhokalliontie I, 87200 Kajaani, Suomi. Kesäpäivän musiikkihetki, Ev.lut. Joel, Ilari, Lari, (ortod.) Kauri, Teppo, Teppana, Tapani. SUOMUSSALMI Läskipyöräretki Hossan kansallispuistoon, ke klo 10:00, Kainuun Luontoretket, Kainuun Luontoretket, Joukojärventie 14, 89920 Suomussalmi. Kuhmon pienoismalli v. a) 100, b) 200, c) 500 euron. Sotkamon Jymy Kiteen Pallo, Hiukan pesäpallostadion, Urheilukatu 13, ti klo 18–20.30. heinäkuuta 2021 13.7. a) 1959–2001, b) 1968–2005, c) 1976–2008. Tunnettujen sukujen vahvoja naisia Kesän toisella hautausmaakierroksella kerromme Kajaanissa eri elämänaloilla menestyneistä naisista. Nuori Teatteri-leiri, Kainuun Opisto, Tahvintie 4, ti–ke. Teatteri KAJAANI Paltaniemen kesäteatteri, Sutelantie 28: Paltaniemen teatteri esittää näytelmän Ruusunen, ke klo 18. klo 17. PALTAMO Oulujärvi kiikarissa – yhteisöllinen valokuvanäyttely, ti-ke klo 11, Paltamon kotiseutumuseo, Lepikontie 11, 88300 Paltamo. Piru, ti-ke klo 12.00, Kainuun Museo, Asemakatu 4, 87100 Kajaani. Tavallisesti äidinmaidon luovutus aloitetaan kahden kuukauden sisään synnytyksen jälkeen. 28:1 AURINKO nousee laskee S-salmi 2.58 23.19 Kajaani 3.15 23.12 Helsinki 4.17 22.34 Hengelliset KAJAANI Linnan rukoushetki ja päiväkahvit, ke klo 13:00, Linnantauksen seurakuntakeskus, Kaplastie 2, 87250 Kajaani. Luomuluontoa -luontovalokuvanäyttely, ti-ke klo 10, Kuhmon kaupunginkirjasto, Pajakkakatu 2, 88900 Kuhmo. 1939, ti-ke klo 9.00 Kainuuntie 126, 88900 Kuhmo. Taru, Persialaisen taiteilijan Kalevala-kuvitus esillä Juminkeossa. PALTAMO Lelumuseo Eilisen lapset ja Leikityt lelut, ti-ke klo 12.00, Meteli seis. – pe 23.7. Kuhmon Kamarimusiikki, ti-ke klo 14.30, Kuhmo-talo, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre, Koulukatu 1, 88900 Kuhmo. Ei toteudu ukonilmalla Ilmoittautuminen 12.7. 16.00 la ja su klo.14.00. Uusi Pessimismimusikaali kertoo Lumikin ja seitsemän pessimistin tarinan. Taisto Niskasen luontovalokuvanäyttely. Minä vuosina Fidel Castro oli virallisesti Kuuban presidentti. Hilpeä Heinäkuu, ti-ke klo 9.00 Kuhmotalo, Kuhmo-talo / Kuhmo Arts Centre, Koulukatu 1, 88900 Kuhmo
O2 Yläkerta: Häihinsä ryöstetty Monacon murheellinen morsian. Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. : Viimeinen Harry Potter sai ensi-iltansa Kajaanissa. Täystilaus 29,75 € 40 € Digitilaus 15 € 15 € Täystilaus sisältää painetun lehden, näköislehden, maksulliset verkkosisällöt ja sovelluksen. Mangaania on vesistöissä paikoin jopa sata kertaa luvattua runsaammin. Keskiviikko 13. Huono maine: Tieto Talvivaaran hajuista on kiirinyt yli maan. • www.kainari.. Lähialueiden kiinteistöjen arvo on laskenut jopa kymmeniä prosentteja. päätoimittaja Päivi Bisi JAKELUPÄIVYSTYS 0800 95505 (maksuton numero) ma – la klo 7.00 – 11.00 www.slpjakelu.fi/palaute TOIMITUS arkisin klo 9.00-22.30, sunnuntaisin klo 11.00-22.00 ks.toimitus@slpmedia.fi 010 665 7205* Vt. Hinnat ovat voimassa kotimaan tilauksiin. alv 24 %) YRITYSPALVELUT KAJAANI Myyntipäällikkö Saija Utriainen ........050 438 2831 saija.utriainen@slpmedia.fi Myyntipäällikkö Sanna Kiiveri-Haverinen 050 433 0153 sanna.kiiveri-haverinen@ slpmedia.fi Myyntijohtaja Kirsi Kela ................044 332 5332 kirsi.kela@slpmedia.fi KUHMO Myyntipäällikkö Eine Kotamaa ..........050 315 5849 eine.kotamaa@slpmedia.fi SOTKAMO Myyntipäällikkö Miia Väisänen ..........050 438 0786 miia.väisänen@slpmedia.fi SUOMUSSALMI Myyntipäällikkö Titta Toivanen ..........040 751 1749 titta.toivanen@slpmedia.fi Varaukset ja aineistot aineistot@slpmedia.fi Lisätiedot www.slpkustannus.fi/mediamyynti TALVIVAARAN kaivos ylitti lupahakemuksensa päästörajoituksia. Talvivaaran rikistä johtuvat hajupäästötkin aiheuttivat mainehaittaa. Kainuulaisten äänenkannattaja, paperilla ja verkossa. päätoimittaja Päivi Bisi ................010 665 7262 Uutistuottaja Jukka Keränen .......010 665 7210 Uutisdeskin toimittajat ...............010 665 7209 Kaikki yhteystiedot www.kainuunsanomat.fi/ yhteystiedot HENKILÖASIAKKAAT Kauppakatu 11, Kajaani ma-pe klo 9–11 ja 12–15 puhelinpalvelu ma-pe klo 9–15 Lehden tilaukset ja jakeluasiat 010 665 7200* ks.levikki@kainuunsanomat.fi Tilaushinnat (hinta/kk): jatkuva määräaik. (sis. Digitilaus sisältää maksulliset verkkosisällöt, näköislehden ja sovelluksen. A20 Sää Kainuussa: Pilvinen ja sateinen sää jatkuu O16 +16 Tyhjä lupaus Talvivaara: Kaivosjätti on livennyt lupahakemuksensa päästörajoituksista. Mökkiläiset olivat tuolloin huolissaan ja kiinteistöjen arvo laski. + 16,69 snt/ min. Jopa Tipasojalla asti kiinteistön ostoa suunnittelevat tivaavat välittäjältä, haiseeko täällä. Toistaiseksi järvestä ei ole mitattu korkeita mangaanipitoisuuksia, mutta vesistöjen saastuminen huolettaa. Mangaania oli vesistöissä paikoin jopa sata kertaa luvattua enemmän. Pekka Vasala O2 Kainari.. Tilausehdot löytyvät osoitteesta www.slpkustannus.fi/tilausehdot Lukijailmoitukset 010 665 7200* ks.rivit@kainuunsanomat.fi www.slpkustannus.fi/ lukijailmoitukset Lisätietoja www.slpkustannus.fi Tietosuojaseloste, evästekäytännöt ja evästeasetukset osoitteesta www.kainuunsanomat.fi *Puhelun hinta 010-yritysnumeroon soitettaessa 8,35 snt/puh. Pelko: Mökkiläiset ovat huolissaan kaivoksen vaikutuksesta ympäristöön ja vesistöön. heinäkuuta 2011 Keskiviikko 2 Uutiset 3–9 Ulkomaat 10–11 Urheilu 12–16 Mielipide 2–3 Kulttuuri 8–9 Päivyri 10–11 Sarjakuvat 13 Sää 16 KE Vko 28 Nro 186 2,00 € Pääkirjoitus: Euroopan talous paljolti kahden suomalaisen käsissä. VILLE-PETTERI MÄÄTTÄ Toivaisen uusi huonekaluliike avasi Torniossa Uutiset A7 Tiheä salamointi sytytti saunan Kuhmossa Uutiset A3 Jarkko Immosen puheet joutuvat esitutkintaan Urheilu A14 Polttamisella uhkaillut vangittiin Uutiset A5 Katainen empii muuttoa Kesärantaan Uutiset A9 10 VUOTTA SITTEN KAINUUN SANOMAT / ARKISTO. Uutiset A4–6 Matti Laakko on nostanut verkolla Jormasjärvestä muun muassa kuhaa. heinäkuuta 2021 SARJAKUVAT // A21 FINGERPORI VIIVI JA WAGNER B.VIRTANEN 9 5 4 1 8 7 3 9 2 6 9 5 6 4 2 2 9 7 4 6 3 4 4 5 1 7 8 6 4 9 SUDOKU 7 9 1 5 4 3 8 2 6 6 4 5 2 9 8 1 7 3 8 2 3 7 6 1 4 9 5 3 7 6 1 5 4 2 8 9 4 8 9 3 7 2 5 6 1 1 5 2 9 8 6 3 4 7 9 6 8 4 1 5 7 3 2 5 3 4 6 2 7 9 1 8 2 1 7 8 3 9 6 5 4 EDELLINEN SUDOKU Sitoutumaton sanomalehti Uutismedian liiton jäsen Perustettu 1918 www.kainuunsanomat.fi ISSN 1798-7997 (painettu) ISSN 0356-3502 (verkkojulkaisu) JULKAISIJA SLP Kustannus Oy Vt
Monessa yhteydessä olen nähnyt tiedon, että ihmisen musiikkimaku määrittyy ratkaisevasti jo teini-iässä. Ingaa pelottaa ajatus kovista kivuista ja tuskallisesta kuolemasta, kun taas Albert on päättänyt kuolla jo ennen kuin kivut valtaavat hänen kehonsa. Sitä sitten matkittiin pihalla viikkokaudet. Mitä tapahtui. Uusintasarja, Osa 1/6. Nuorissa on tulevaisuus, ja hienoja juttuja tapahtuu koko ajan. Tämä on keskeinen kysymys syöpää sairastavalle Ingalle Pohjanmaalla ja Albertille Hollannissa. Uusintasarja YLE KUVAPALVELU. Ehkä jotkut ihmiset vain ovat nostalgisempia kuin toiset. Hollantilanen Albert. Selkeää tai puolipilvistä ja poutaa. Ja röhönauraa pitkin matkaa. C +5 +1 +1 5 +2 +2 5 +3 Kajaani Kotimaa Ulkomaat Lämmintä Suomessa toissapäivänä Kylmää toissapäivänä Eurooppa tänään Meteorologi ILKKA ALANKO KUHMO PUOLANKA KAJAANI PALTAMO SOTKAMO SUOMUSSALMI VAALA RISTIJÄRVI HYRYNSALMI 27 27 27 28 27 28 2 2 2 KUHMO PUOLANKA KAJAANI PALTAMO SOTKAMO SUOMUSSALMI VAALA 16 16 16 15 16 16 3 2 Heikkoa tuulta. heinäkuuta 2021 Päivittyvä sääennuste: kainuunsanomat.fi/saa Ennuste iltapäivällä Yöllä 5 päivän paikallisennuste, iltapäivä Odotettavissa iltaan asti Kotimaa iltapäivällä 20 25 30 15 10 5 0. Kuulemme myös heidän läheisiään ja ihmisiä, jotka auttavat muita kuolemaan. Las Palmas Malaga Nizza Alanya Joensuu Kilpisjärvi Kajaani Lahti Oulu Rovaniemi Pori Jyväskylä Helsinki Sodankylä Tampere Turku Vaasa Kemi ke to pe 24 30 28 21 23 29 24 31 13 23 26 29 30 29 24 28 29 25 23 29 21 32 16 20 26 29 29 29 20 25 22 17 18 22 19 27 8 19 20 23 26 28 ke to pe Kuhmo Sotkamo Suomussalmi 27 27 28 24 26 26 21 22 23 21 22 24 20 20 22 26 26 26 17 16 16 32 33 32 26 15 27 30 27 21 29 30 28 17 29 30 34 23 27 25 26 35 24 29 25 27 34 25 29 25 30 12 40 13 42 14 42 27 27 29 26 29 26 +25 +23 +28 +24 +28 +31 +34 +24 +17 +19 +15 +11 +23 +19 +27 +32 +34 +31 +37 +35 +30 +26 Tromssa Pietari Tallinna Tukholma Oslo Riika K:hamina Reykjavik Moskova Amsterdam Berliini Varsova Lontoo Dublin Odessa Praha Bryssel Wien Budapest Pariisi Zürich Istanbul Nizza Rooma Beirut Madrid Ateena Lissabon Kreeta Mallorca Malaga Tunis Varna Kypros +10 +19 +21 +21 +17 +20 +24 +24 +29 +25 +35 +31 +29 +16 +33 +27 +29 +26 +28 +23 +13 +31 +28 +29 +31 +28 +29 +32 +29 +31 +36 +30 +39 +30 Jokaiseen ikäkauteen ihminen tulee aloittelijana. Se puhui hoonoa suomea, koska ei oppinut kielikurssilla mitään kieltä, mutta unohti suomen. 499 500 . Olin aika iso (noin 185 cm), kun näin Viu-hah hah-tajan seuraavan kerran. Silloin se oli ehkä hauskinta ikinä. Uusi musiikki?ja?elokuvat jaksavat innostaa. Ettei sekin mielikuva haalistu. Dokumenttisarjassa tapaamme vakavasti sairaita ihmisiä, jotka tietävät, että kuolema lähestyy. 599 700 . Yli kolmekymppisistä harva enää jaksaa lotkauttaa korvaansa uutuuksille. Suoratoistopalvelu Deezerin tilaaman tutkimuksen ihmiset ovat keskimäärin kiinnostuneimpia musiikista 24 vuoden iässä. Varsinkin se piilokamerakohtaus, jossa hän yritti jaella ihmisille vitosen seteleitä Helsingin keskustassa. Minulla on filmihulluuteni alkuvuosilta niin hyvä ja herkkä muisto Frank Borzagen mykkäklassikosta Seitsemäs taivas (1927), että olen nyttemmin suorastaan vältellyt sen näkemistä. Ehkä sitten kuulun niihin harvoihin. Sen sijaan uskon, että Jone katsoo tänäänkin Viu-hah hah-tajan tänäänkin. Kadotinko huumorintajun vai viattomuuden. – Nicolas Boileau – KATSOTTUA Pekka Eronen palaute@ lannenmedia.fi O lin aika pieni (noin 120 cm), kun näin Viu-hah hah-tajan ensimmäisen kerran. A22 // RADIO JA TELEVISIO Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. Välillä kaksikko tepsutteli ufomiehinä ja nopeutettuina. Ovatko ne tallella kaverillani Jonella (nimi muutettu), jonka mielestä vanhat Spede-leffat ovat edelleenkin parasta ikinä. Hellettä, lämpötila kohoaa noin 28 asteeseen. 799 700 . Pentti Siimes oli hassu hajamieliprofessori, ja johtaja Leo Lastumäki sai hervottomia hepuleita pitkin matkaa. No myönnetään: kyllä Lastumäen kohellus jaksoi Viu-hah-hahtajassa vielä viimeksikin naurattaa. Silloin se oli enimmäkseen piinaa. 799 5 Lämpösumma 100 200 300 400 500 600 700 800 900 1000 1100 1200 1300 1400 1500 Puumala 32,7 °C Kevo 7,5 °C Singapore New York Los Angeles Tokio Sydney Rodos Pattaya Barcelona Eilat Johannesb. Jotain hyvin suomalaista kiteytyi, kun porukat väistelivät huolissaan isoa ukkoa, joka tarjosi ilmaista rahaa. 6 Viu-hah-hah-taja Subilla tiistaina klo 21.00 Jotkut ovat nostalgisempia ULKOAVARUUDESTA saapuneiden ufo-miesten ja heidän ”maallisten” kaksoisolentojensa seikkailu. Huomenna Ylihuomenna Perjantaina Lauantaina Sunnuntaina Eilen 26°C 3 26°C 2 20°C 6 22°C 5 24°C 4 25°C 5 18°C 4 Vuosi sitten huomenna to pe la su eilen 2020 31 28 30 28 28 28 26 24 5 4 4 8 Kasvukausi 600 . Tv:stä tuttu Seppo ”Sämpy” Laine oli paras, kun se höpötti kaverinsa Jyrki Kovaleffin kanssa. He haluavat päästä kärsimyksistään, mutta päättäminen omasta kuolemastaan ei ole itsestäänselvyys. 699 400 . Oikeus kuolla Yle TV1 klo 20.00 Onko ihmisellä yhtäläinen oikeus kuolemaan kuin elämään
07.15 Tiny House Hunters (S). 21.55 Radio Suomen Ilta. 09.25 TV Shop. 12.00 Isäntänä Tapani Ruokanen: Timo Kietäväinen. 11.20 Australian rajalla. 22.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). (1977) SUOMI FILMI OY / YLE Kivikylän Myyntiautot TIISTAINA Sotkamo (kuumat kukot) 09.00 15.00 Puolanka 09.00 10.00 Hyrynsalmi 11.00 12.30 Ristijärvi 13.00 14.30 KESKIVIIKKONA KKuhmo (kuumat kukot) 09.00 14.00 maalaishyytelö makkarakassi 10 € 12, 50 HERKKUKASSI 20 € sis. 22.30 Arman Pohjantähden alla (7). 7.25 Aamusoitto. 23.05 Global Game Show: Secrets of War (S). 06.45 Say Yes To The Dress: Britannia (S). 12.50 Jamie Oliverin helpot herkut. 15.00 Yle Uutiset. 21.30 Gospel First – Evankeliumi ensin. 00.00 Kiven sisällä. 00.00 Fillarievankelistat vauhdissa. 21.00 ELOKUVA Gangsterisota (16). 11.30 Yle Uutiset alueeltasi. 1.02 Kutsuvieras: Maria Sid. 12.45 Merisää. 18.30 Australian rajalla. 5.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 19.03 Sana Jerusalemista. 21.00 Orange Is the New Black (12). 6.15 Latinalaisen Amerikan heinäkuun aamuhartaus. 08.00 Mystery Diners (S). 14.02 Tiina Lundbergin huoltamo: Ex-jääkiekkoilija Emma Terhon vinkki ajanhallintaan: keskity täysillä siihen mitä teet juuri nyt!. LIV 09.00 Rempalla tuloja. 12.10 Huutokaupan metsästäjät Suomi. 13.00 Taikinaterapiaa Teresan kanssa. 11.02 Radio Suomen Päivä. 08.55 Uutiset. 19.00 Simpsonit. 07.30 Mystery Diners (S). 16.00 Mayn keittiö. 17.30 Tie vapautumiseen. 20.30 Australian rajalla. Ensimmäinen Päätalo-elokuva on esitetty tv:ssä vain kerran 1980-luvulla. 22.10 ELOKUVA Eat Pray Love (S). 23.30 Leijonan luola USA. 11.00 Koiran paras ystävä. 18.30 Say Yes to the Dress: Atlanta. 11.00 Askelkuvioita ja rytminvaihdoksia. 17.03 Kuuntelijan toivelista. 18.00 Australian rajalla. 00.05 Paratiisihotelli Ruotsi (12). 17.00 YleX Ilta: Womma. 17.00 Bronxin eläintarha (S). 15.05 Arvokaman etsijät (S). 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät. 10.00 Supernanny Suomi. 18.00 Say Yes to the Dress: Atlanta. 17.00 Yle Uutiset ja sää. 21.36 Päivän sana (u). 21.15 Herra on minun turvani. 17.10 Hain hampaissa. 15.00 Puutarhan pelastajat. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 14.00 Amerikan rajavartijat. 10.00 Superkauppiaat. 13.02 Kutsuvieras: Maria Sid. 21.30 Autohullut. 12.10 Jill & Jessa: Elämä jatkuu (S). 12.30 The New Man – Uusi luomus. 02.00 Parantavat puutarhat. 11.45 Moderni perhe (S). 12.30 Suolapala. 10.02 Tuija Pehkonen: Silvia Modig: ?Rakkaus on hyväksymistä?. 16.00 Yle Uutiset. 19.30 Maailman herkullisimmat ruoat (S). 6.00 Yle Uutiset ja sää. 15.00 Suomen huutokauppakeisari. 16.30 Simpsonit. 18.00 Raamatun kertomuksia. 21.00 Top Gear: Planes, Trains & Automobiles (S). 09.00 Lähi-itä aikajanalla. 22.55 Uutiset. Elokuva kertoo huutolaispoika Vikke Nilon (Jyrki Kovaleff) elämästä 1900-luvun alusta 1960-luvulle. 18.50 Iltahartaus. 5.00 Yle Uutiset ja sää. 08.50 Food Factory. Tiedeykkösessä kuulemme faarao Hatshepsutin hallitsijakauden kiemuroista ja suurellisista rakennushankkeista. 18.00 Sinkkuillallinen. 17.30 Say Yes To The Dress (S). 12.40 Tri K:n eksoottiset eläimet. 10.00 H.E.T.K.I. ALFATV 08.00 Maailmaa pelastamassa. 17.30 Australian rajalla. 16.10 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 22.30 Miehen puolikkaat. 23.00 True crime: Uskonnon uhrit. 16.15 Suomen Tulli. 2.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 20.30 Jahtikuksa. 17.00 Dosentti: Mikael Kivivuori. 14.05 Home and Away (7). 16.30 Valitut Palat Collection. 10.15 Sykettä Israelista. 9.05 Urheiluradio. 11.00 Yle Uutiset. 20.00 Melkein MENSA. 18.02 Suomi-reggae -ilta. 14.15 Huutokaupan metsästäjät. 22.55 Tiina Lundbergin huoltamo: Ex-jääkiekkoilija Emma Terhon vinkki ajanhallintaan: keskity täysillä siihen mitä teet juuri nyt!. 11.00 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 15.02 12 diktaattoria. 00.00 Kova laki (12). 21.30 4D: Elämäni koirana (7). 23.50 Yle Puhe. 14.40 Huutokaupan metsästäjät Suomi. YLE RADIO SUOMI 4.00 Yle Uutiset ja sää. 01.50 True crime: Takapihalle haudatut (12). 7.50 Merisää. 18.55 Suomi-reggae -ilta. 15.00 Yle Uutiset. 18.50 Merisää. 19.00 Return to Amish (S). 9.10 Sää. 7.15 Latinalaisen Amerikan heinäkuun aamuhartaus. 16.50 Radiohartaus (u). 01.00 Yllätystuunaajat (S). Kuulemme myös hänen yksityiselämästään ja siihen liittyvistä muinaisista juoruista. 23.00 YleX Iltapäivä: Päivän parhaat. 01.00 TerveysSummit. 01.50 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 17.00 Studiosavo. 22.08 Kantritohtori Teppo Nättilä. 23.35 Yöradio. 7.50 Radiohartaus. 10.25 Arvokaman etsijät (S). 19.30 Radion sinfoniaorkesteri konserttilavalla. 23.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). ELOKUVA: Viimeinen savotta, Yle Teema & Fem klo 21.50. 16.05 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 01.50 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 13.10 Kotikulmat kuntoon (S). 11.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 19.02 Mielensäpahoittaja maailmalla, osa 7/10: Karjalanpaistia Italiassa. 18.00 Uskon ilta. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 01.00 Studiosavo. 8.10 Urheiluradio. 14.00 TV Shop. 15.05 90 Päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 18.00 Kuppilat kuntoon, Hans Välimäki!. 08.55 Bless This Mess. 18.05 Haijengit. 13.00 Yle Uutiset. 20.00 Wheeler Dealers (S). 19.00 Arkisto: Heikki Silvennoinen ja Jari Halonen. 20.00 Kova laki: Erikoisyksikkö (7). 18.00 Remontilla rahoiksi. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 18.20 Alastalon salissa. 9.05 Muistojen bulevardi. 23.10 Yöklassinen. 2.00 Yle Uutiset. 10.30 Raamattu. 15.25 Häät sulhasen tapaan. 23.30 Uutiset. 12.50 Päivän blogi. 16.10 Urheiluradio. 11.20 Moderni perhe (S). 00.55 Yhä mysteeri. 11.50 Uskomaton eläinlääkäri Pol. 11.20 Kullan sukeltajat (S). 4.00 Kuuntelijan toivelista (u). 12.10 Tiedeykkönen: Egyptin ensimmäinen naisfaarao Hatshepsut oli poikkeuksellisen vahva hallitsija. 18.30 Radioraamattupiiri. 17.00 Kiinteistöveljekset: Rempalla uuteen kotiin. 10.00 Uuden musiikin X: Sonny Kylä-Liuhala. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 09.30 Rempalla tuloja. 17.00 Unelmahäät (S). 17.00 Yle Uutiset ja sää. 12.10 Urheiluradio. 21.00 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 7.03 Raamattuavain. 7.13 Alueradio. (S). 09.00 Kaasujalka. 22.05 Ex-Criminals. 7.15 Herätys!. 20.00 Puutarhan pelastajat. 23.10 Havaiji 5-0 (12). 10.33 Radio Suomen Päivä. 12.00 Tanssin superäidit. 15.00 Folke West matkalla Suomessa. 18.30 Herra käyttää lääkäriä. 7.58 Hyvää huomenta. 13.10 TV Shop. 20.03 Radio Suomen Ilta. 21.17 Radio Suomen Ilta. 12.35 Lapin poliisit. 07.40 Building Off the Grid (S). 10.05 Simpsonit (7). 14.00 YleX Kesäiltapäivä: Tuppis ja Libiso. 19.00 Yle Uutiset ja sää. 8.45 Päivän blogi. 14.30 Äärimmäinen selviytyjä. 15.05 Nuori MacGyver. 21.00 Puikko ja Koukku: Vieraana tuunajien ruhtinatar Aija Rouhiainen. 18.00 Sisarvaimot (S). 11.57 Päivän mietelause ja Turun tuomiokirkon kello lyö 12. 13.30 Jeesuksen vertauskuvat tänään. 5.32 Radio Suomen Varhaisaamu. 15.02 Alueradio. 17.00 Rekkakuskit jäällä (7). 18.00 Top Gear: Parhaat palat (S). 21.00 CSI: Miami. 16.30 Avaimia kasvatukseen. 19.00 Yukonin kultamaat. 16.05 Miehen puolikkaat. 16.13 Puheen Iltapäiväkerho. 18.00 Yle Uutiset. 02.20 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 00.55 Äärimmäistä selviytymistä: toinen maailmasota. 16.00 Panttilainaamon autospesialistit. 22.05 Kevyet mullat: Kirjahyllyt. 8.10 Ykkösaamu. 21.02 Urheiluradio. 01.25–01.50 Laiva (S). 15.35 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 19.00 Leijonan luola USA. 20.00 Yeboyah, Renaz ja Wekesa. 14.30 Passion for Jesus. 7.00 Yle Uutiset ja sää. 12.00 Yle Uutiset. 13.00 Yle Uutiset. 00.05 Seksileikeistä ensiapuun (12). 10.30 Family Guy (12). 0.00 Arkisto: Täyttä elämää. 19.02 Urheiluradio. 19.22 Yksi on hyvää seuraa. 14.00 Sinkkuillallinen. 10.00 Ilmasto on peto: Jääkauden äkkiloppu. 14.10 American Chopper (S). 23.35 Ohjelmatietoja. 11.55 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 13.35 Hirviökala. 06.40 Simpsonit. 16.00 Jeesus tulee meitä lähelle. 6.00 Raamattu kannesta kanteen (u). 06.30 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 21.50 Merisää. 09.40 Simpsonit (7). 15.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 20.00 Havaiji 5-0 (12). 11.33 Radio Suomen Päivä. 050 307 5439. 18.00 TerveysSummit. 17.10 Urheiluradio. 2.02 Bluesministeri Esa Kuloniemi. KUTONEN 06.05 Xtreme Waterparks (S). 07.00 Ruokamatkalla USA:ssa (S). 22.00 AVA Rikosputki: NCIS: New Orleans (12). 06.20 Moderni perhe (S). 14.15 Aalloilla. 6.36 Päivän sana. YLE PUHE 6.00 Kysy mitä vaan englantilaisuudesta: Markus Hippi, mihin englantilaisuus kiteytyy?. 12.25 Ruokakaupparalli (S). 20.02 Sää. 13.03 Herätyksen! päivän vieras (u). 23.00 Huumebisnes Oy (16). 13.20 Building Off the Grid (S). 09.15 Miehen puolikkaat. 08.30 Restaurant: Impossible (S). YLE RADIO 1 6.00 Yle Uutiset ja sää. 08.10 Melkein MENSA. TV5 06.10 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 12.00 Yle Uutiset ja sää. 13.00 The Wall Suomi. 17.00 Grand Designs – unelma-asunnot. 17.00 Australian rajalla. 15.55 Yle News. 11.30 Rantataloa etsimässä (S). 13.00 Haapasalo Goes America (S). 11.45 Ja tango soi. 09.10 Maailman kovimmat korjaushankkeet. 6.05 Alueradio. 17.15 Simpsonit (7). 9.00 Yle Uutiset. 6.25 Aamusoitto. 10.00 Yle Uutiset. 16.10 Latinalaisen Amerikan Faunin iltapäivä. 10.30 Valitut Palat Collection. 16.00 Toisenlaiset äidit. 14.40 Tiny House Hunters (S). 19.05 Suomi-reggae -ilta. 15.30 Senioriseisake. 21.00 Yle Uutiset. 12.00 Mental Samurai Suomi. 22.00 Miehen puolikkaat. 20.00 Yle Uutiset. 12.00 Herätyksen läpimurto. 20.00 Emmerdale (7). 19.00 Huvila & Huussi. 10.55 Family Guy (12). 12.35 Kakkukuningas (S). 07.50 Moderni perhe (S). 22.00 Maailman tärkein tehtävä. 10.00 Puutarhan pelastajat. 22.00 Yle Uutiset ja sää. 01.05 Hengenvaarallisesti lihava: Mitä heille kuuluu. 13.05 Hengenvaarallisesti lihava (S). 14.30 House Rules Australia. 11.02 Puikko ja Koukku: Vieraana tuunajien ruhtinatar Aija Rouhiainen. 16.55 Simpsonit (7). 9.11 Alueradio. 15.00 Emmerdale (7). 18.00 Yle Uutiset. 3.00 Herätyksen! päivän vieras (u). 15.25 Food Factory. 18.05 Romano mirits. 16.00 Yle Uutiset ja sää. 12.55 Radio Suomen Päivä. 14.02 Alueradio. 23.00 90 päivää morsiamena: Jälkipyykki (S). 15.30 Iloa arkeen – Joyce Meyer. 16.13 Alueradio. 10.25 Asunnon metsästäjät maailmalla (S). 00.00 Dosentti: Mikael Kivivuori. 12.00 Yle Uutiset ja sää. 07.00–08.00 Lemmen viemää (7). 18.30 Hartaita säveliä. 7.10 Hartaita säveliä. 13.00 Klassinen kattaus. HERO 11.20 Martina ja hengenpelastajat. 16.30 Love Israel – Baruch Korman. 19.30 Maailmaa pelastamassa. 07.35 Mexico Life (S). 09.20 Say Yes To The Dress (S). 15.30 Emmerdale (12). 14.00 Yle Uutiset. 10.00 Meret ilman vettä. 16.00 Chicagon talovanhukset kuntoon (S). 14.00 Come Home. 11.03 Kuuntelijan toivelista (u). 14.10 Tiny House Hunters (S). 15.00 Yle Uutiset. 11.00 Kanadan rajalla. 9.00 Yle Uutiset. 23.30 Aikain merkit Sanassa. 13.40 Remppa vai muutto UK. 12.13 Radio Suomen Päivä. 8.00 Yle Uutiset ja sää. 13.30 Lukutoukat. 15.02 Kulttuuriykkönen. 6.56 Päivän mietelause. JIM 09.00 Neljän tähden talkoot. 08.25 Sisarvaimot (S). 12.15 Kullan sukeltajat (S). 14.30 Kauniit ja rohkeat (S). (S). 15.25 Raamattu. 07.25 Simpsonit. 20.00 Jumala puhuu. 08.00 Mexico Life (S). 14.05 Sinkut kilpakosijoina (S). 23.00 Yle Uutiset. heinäkuuta 2021 RADIO JA TELEVISIO // A23 MUUT TV-KANAVAT RADIO-OHJELMAT TLC 06.15 Morsiamen tyyliopas (S). 14.30 Amerikan rajavartijat. 12.50 Remppa vai muutto UK. 21.00 Kaaos oikeusalissa. 7.53 Alueradio. 12.45 Yle Puhe. 13.25 Miehen puolikkaat. 5.50 Merisää. 15.00 Vintage-kodit kuntoon (S). AVA 06.00 Aamun AVAus. YLEX 6.00 YleX Soittolista. 10.15 Sanoja säveliä. FRII 06.25 Kakkukuningas (S). 19.00 Herätysliikehdintä. 06.40 Tiny House Hunters (S). 22.00 Return to Amish (S). 20.00 90 päivää morsiamena: Häiden jälkeen (S). 12.00 YleX Etusivu. 2.54 Yöradio. 07.25 Tuohta tuhosta. 18.30 Simpsonit. 01.00 Sinkkuillallinen. 1.00 Aalloilla-extra (u). 07.45 Äärimmäinen selviytyjä. 14.03 Raamattuavain (u). 08.30 Miten kaikki tehdään. 21.02 Raamattu kannesta kanteen. 17.10 Kaisa Pulakan aikamatkat. 09.30 Neljän tähden talkoot. 0.02 Yöradio – toiveiden yö. 11.00 Ruokaritarit Jamie ja Jimmy. 5.30 Yle Uutiset ja sää. 17.40 Family Guy (12). 18.00 Building Off the Grid (S). Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. 23.00 ELOKUVA Piina. 01.45 Saari ilman lakeja. 23.55 Deadly Recall (12). 13.15 Koiralle koti. 20.30 Itäraportti. 23.00 ELOKUVA In A Valley Of Violence (16). 23.15 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Entinen missi. 11.30 Elämää tulevaisuudessa. 11.20 90 päivää morsiamena: Ensitapaaminen (S). 16.00 Yle Uutiset ja sää. 20.00 Phoenixin eläinpoliisit (S). 22.00 Top Gear: Planes, Trains & Automobiles (S). 12.05 Suurin pudottaja Suomi. 10.30 Loimaan juhannus. 08.30 Kiinteistöhuutokauppa (S). 09.25 Fast N’ Loud (S). 19.00 Bachelor Australia uusi kausi. 6.59 Puheen Kesäaamu. 09.30 Jeesus – Kuningaskunta ilman rajoja. 01.40 Simpsonit (7). 23.02 Yöradio. 17.30 Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa: Entinen missi. 1.00 Yle Uutiset ja sää. 07.50 Say Yes To The Dress (S). 20.25 Uutiset. 4.02 Radio Suomen Varhaisaamu. 6.30 YleX Aamu: Viki ja Köpi. 21.12 Yle Uutiset selkosuomeksi. 22.00 Maailmaa pelastamassa. 2.00 Arkisto: Turismi. 13.50 Moderni perhe (S). 22.30 Jumalanpalvelus. 18.02 Tuija Pehkonen: Silvia Modig: ?Rakkaus on hyväksymistä?. 19.00 This Is Us (7). 15.30 Saarnaajat. Millainen nainen oli Egyptin ensimmäinen ja mahdollisesti myös ainoa varsinainen naispuolinen faarao. 07.00 Kakkukuningas (S). 00.55 Family Guy (12). 10.20 Pienten perhe (S). 22.00 YleX Aamu: Päivän parhaat. 23.00 Iltahartaus. 20.00 Australian rajalla. 00.30 Andrew Wommack evankeliumin äärellä. Lisäksi saamme tietää, mitä kaikkea Hatshepsutin terveydentilasta on selvitetty hänen muumiotaan tutkimalla. 17.30 Timantteja ja ruostetta. 10.50 Australian rajalla. TV7 08.30 Love Israel – Baruch Korman. 19.05 Say Yes to the Dress Suomi (S). 8 kappaletta Kivikylän tuotteita KONTINJOEN HERKKUKULMA KONTINJOEN MYYMÄLÄ AVOINNA MA PE 10.00 15.00 (lounas 1 (lounas 10.00 13.30) puh. 11.30 Kanadan rajalla. 21.00 Rillit huurussa (S). 16.05 Gold Rush: White Water (S). 00.55 Kova laki: Erikoisyksikkö (12). 19.55 Pelastusrukous. 10.00 Yle Uutiset. 20.30 Emmerdale (7). 15.00 Pyhä Henki tänään. 19.00 Tanskanlaivalla 24h (S). 17.00 Wheeler Dealers (S). 22.05 Urheiluradio. 16.15 Nascan linjat: muinaiset salaisuudet. 01.30 Roast – Jeff Ross vankilassa (S). 00.55 Rimakauhua ja rakkautta (7). 13.40 Younger (7). NATIONAL GEOGRAPHIC 06.00 Vaarallisen valtatien pelastajat. 20.30 The New Man – Uusi luomus. 06.30 Valitut Palat Collection. 10.00 Lasten Taivas. 06.40 Tonnikalan saalistajat. 19.00 Parantavat puutarhat. 6.05 Hartaita säveliä. 02.30 Laiva (S). 10.30 Yle Uutiset alueeltasi. 4.00 Arkisto: Viro osana Eurooppaa. 23.00 Mayn keittiö. 0.00 Yöradio. 01.00 Laiva (S). 13.00 Miehen puolikkaat. 7.10 Urheiluradio. 09.55 Laula kanssani -karaoke. 07.20 Say Yes To The Dress (S). 16.05 Lapin Sampo ja kauppiaan rouva (S). 19.00 Alien Sharks: First Contact. 21.55 Perttu Häkkinen: Soutajat. 21.00 ELOKUVA Kick-Ass 2 (16). 08.55 Miten kaikki tehdään. 16.00 Lemmen viemää (7). 0.00 Yle Uutiset. 14.00 Yle Uutiset. 22.00 Saari ilman lakeja. 21.00 Fillaripäiväkirja. 8.13 Alueradio. 11.55 Rantataloa etsimässä (S). 20.00 Amerikan kovimmat keräilijät. 17.00 Say Yes To The Dress (S). 12.13 Mitä ihmettä, Japani?. 08.30 Food Factory. 11.15 Return to Amish (S). 21.00 AVA doc: Miljardöörilapset lomalla. 07.05 Simpsonit. 6.59 Hyvää huomenta. 10.35 Latinalaisen Amerikan heinäkuu: Kurkistus intiaanikieliin – nahuatl. 17.13 Radio Suomen Ilta. 09.30 Ripen Grilli. 14.00 Ohjelmatietoja. 09.30 Vintage-kodit kuntoon (S). 13.15 Herra on minun turvani. 10.02 Radio Suomen päivä. 13.02 Perttu Häkkinen: Soutajat. 15.30 Aalloilla-extra. 23.30 Gospel Train (u). FOX 06.00 Single Parents. 00.00 Fast N’ Loud (S). 3.00 Yle Uutiset. 10.25 Say Yes to the Dress Lancashire (S). 15.50 Food Factory. saaristossa. 09.00 Kiinteistöhuutokauppa (S). RADIO DEI 5.30 Raamattu (u). 12.10 Urheiluradio. 19.30 Simpsonit. 5.52 Radio Suomen Varhaisaamu. 17.50 Radio Suomen Ilta
Jakso 7/13. 17.00 Amazing Race. Kausi 2. (U) 17.00 17.00 Täydellinen kesä (7). 09.00 Haluatko miljonääriksi?. 18/20. 12.00 LIVE: Tiedä ja Voita. 08.05 Code Lyoko: Evolution (7). 6/10. 20.00–00.46 YLE TEEMA. Suomalainen tango on ainutlaatuinen ilmiö. (U) 16.50 Novosti Yle. 18.30 Rajankäyntiä: Pyhä Laatokka. 11, 39/52. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajat nousevat lavalla ja kertovat minkälainen syksy Suomella on edessään ankaran talven ja helteisen kesän jälkeen. 18.30 Dok: Rikard (S). Kausi 3. 10.25 Herkkuja: Makeat suukot. 21.00 21.00 Huvila & Huussi. Kausi 1, 5/6. 09.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa. 17.30 Kauniit ja rohkeat (S). 18.14 Eläinten esikoulu (S). 06.50 Pyjamasankarit (7). 19.00 Seitsemän uutiset. 7.03 Rikke (S). 06.40 Palomies Sami (S). Kausi 3, 13/14. 09.00 Myyrän seikkailut (S). Kausi 2, 2/7. Kausi 9. Jäähyväiset. Kuvan lähettäneiden kesken arvomme 100 euron lahjakortin sekä 3 osallistumista Vuokatin vaellukseen 4.9.2021. Hengenvaarallinen eines, osa 2/2. 08.35 Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien nousu (7). Mira Luodin unelmien piha. 6/10. Jakso 18/20. 23.00–00.00 Silta (16). Jakso 19/26. Osallistuvat isät. 19.20 Päivän sää ja Tulosruutu. 15.00 Isä Matteon tutkimuksia (12). 18.30 Käräytyskamera (12). Jarona Steinberg ja Lauri Huttunen. 23.30 Elokuvatraileri: Luokkakokous 3 – sinkkuristeily (12). 08.23 Galaxi. 09.35 Emmerdale (7). 15.00 Baywatch (12). 08.26 Eksynyt Ozissa (7). 21.00 ELOKUVA Viu-hah-hah-taja (7). 7.10 Kerkko Kukko (S). Kausi 2. 1/3. 15.45 A-studio. Kausi 1. 16.00–16.44 Milanon naisten paratiisi (12). 7, 2/10. Kuvista ei makseta julkaisupalkkiota. 21.00 21.00 Allsång på Skansen. 08.10 Bakugan: Battle Planet (7). 03.40– 04.19 Myytinmurtajat. 08.50 Jumppahetki: Vetreyttä selkään. 03.55–04.37 Tuttu Juttu Show. 19.00 Simpsonit (7). 7, 2/10. 09.05 Kesäterassi. 20.00 Oikeus kuolla. 10.30 LIVE: Onnenarpa. 18/26. 11.00 Yle alueuutiset. 06.25 Rusty Rivets (S). Kausi 4, 1/10. 13.00 Salatut elämät (7). 7.10 Suomalaisten uimataito 7.15 Kuubassa kuohuu 7.40 Pietarin sähköpotkulaudat 7.45 Jälkipörssi 8.13 Syntyvyys kasvussa 8.17 Miljonäärien avaruusmatkat 8.50 Vieraana Markku Kanerva 9.10 Somevaikuttaja Inari Fernández 09.30 Rajankäyntiä: Öljyä laineilla. Olet turvassa. Jakso 6/10. 00.30 Amerikan kovimmat keräilijät. Kausi 4, 5/10. 19.45 Alokkaat (7). 18.00 Nallukka (S). Kausi 5, 6/25. (U) 00.00–00.30 Ratsastuksen maailma. 16.30 Simpsonit (7). 11.30 Kätilöt. Päivälliskutsut. 1. Kausi 2. . 18.05 Pehmomonsteri (S). (U) 19.00–19.51 Syke (12). Kausi 2. Kausi 2. Juustosetti ja pikarit. 17.30–20.00 YLE FEM. 1, 1/8. 17.55 Yle Nyheter TV-nytt. Onnea, Joel, Ilari ja Lari! 6.53 Saara ja Sorsa (S). 14.30 Selviytyjät. 13. 10.00 Mestari. 13.15 ELOKUVA Salakuljettajan laulu (7). 07.25 K3 (S). Jakso 11/26. SUB 06.30 Monchhichi (S). 3/8. 11.00 Home and Away (7). Kausi 32, 30/44. 19.30 Kesäterassi. Julkaisemme kuvia kesän aikana Kainuu Sanomien sivuilla ja lisäksi niitä voi olla esillä Kainuun Sanomien muissa materiaaleissa. 02.25 Käräytyskamera (7). Kausi 1. 16.50 Onnenarpa. 25/61. 01.30 Poliisit 2021 (12). 21.00 Historia: Kuvia Intiasta. YLE TV1 06.25 Ellan matkassa: roomalaisten jäljillä. 07.45 LEGO City Adventures (S). 12.30 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). Kausi 5, 7/25. Kausi 11. 18.23 Seikkailevat saappaat. Jakso 4/14. 20.00 Suurmestari. Parin juhlat jatkuvat nokialais-israelilaisissa tunnelmissa pitkälle yöhön. Hengenvaarallinen eines, osa 1/2. 7.32 Simo (S). 17.00 17.55 MasterChef Australia. (U) 10.15 Latela. Kausi 4, 4/8. 21.00 21.00 Theroux: Tähtäimessä Joe Exotic. 13.30 Myyrä. Jakso 2/14. 7.39 Robottijunat (S). Kausi 6, 18/20. (U) 20.00 Suuri keramiikkakisa. Jakso 7/14. 7.20 Petran poppoo (S). 13.30 Salatut elämät (7). Jymy Vs.KIPA TI 13.7. 16.30 Uusi päivä (S). 15.50 Puutarhan pelastajat. 12.00–17.25 YLE TEEMA. 15.30 Suomen surkein kuski. 17.30 Malory Towers (7). Kausi 1. Lato hyötykäyttöön. (U) 09.45 Uusi päivä (S). Jakso 26/26. Peli kovenee. Voit lähettää kuvia aina 31.8. (U) 10.45 Hittimittari. Kausi 10. 22.00 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. 12.15 Pilanpäiten. 07.35 LEGO Friends: Tyttöjen tärkeä tehtävä (S). A24 // TELEVISIO Kainuun Sanomat // Tiistaina 13. (U) 17.00 17.00 Pikku Kakkonen. (U) 11.30–12.20 Suomalainen tangon taika. Elämänhalu. 22.35 NCIS: New Orleans (12). 20.58 Keno ja Synttärit. 8/8. Brooke, kaunainen kaunotar. 12.00 Valitut Palat Collection. Kausi 9. 19.30 Simpsonit (7). 10.00 Rempalla tuloja. 22.00 Mestareiden mestari. 20.00 SuomiAreena: Puheenjohtajatentti. MTV3 06.15 Aamusää. 21.50 ELOKUVA Viimeinen savotta (12). Totuus vai tehtävä. Jakso 6/52. Hallitus riitelee EU:n metsästrategiasta. Kausi 12. 10.35–11.00 Kauniit ja rohkeat (S). 14/40. Jännitystä ilmassa. 18.20 8 minuuttia. Öljyä laineilla. 18.00–18.54 Matkapassi: Hyvät ja pahat ruuat. Hoitoa tarvitsevia vanhuksia on yhä enemmän, lapsia syntyy entistä vähemmän ja työikäisten määrä laskee. 01.25 Myyrä. 6.51 Nimipäiväonnittelu: 13.7. 18.00 Käräytyskamera (7). 07.55 LEGO Ninjago (7). Elli & Jere Haloo ja Kiira Korpi. Jakso 16/26. 18.00 Emmerdale (7). 19.30 Yle Nyheter TV-nytt. 06.05 Ritariprinsessa Nella (S). (U) 12.30 Elämäni eläimet: Eläinsairaalassa. saakka osoitteeseen ks.kilpailu@kainuunsanomat.fi. 14.30 Salatut elämät (S). (U) 10.50 8 minuuttia. 1. 02.30 El Chapo (12). 13.20 Historia: Edvardiaaninen aika väreissä. 16.30 Kesäterassi. 18.00 Yle Uutiset ja Uutis-Suomi. 14.05–14.55 Sue Perkins Japanissa. Klo 18.00 Hiukan stadionilla ENNAKKOMYYNTIPISTEET Sotkamo: Intersport Piipponen, Holiday Club Katinkulta, Break Sokos Hotel Vuokatti Kajaani: Prisma KAISANETIN JÄSENKORTILLA Ilmainen sisäänpääsy! LIPPUHINNAT • Aikuiset: 17 € • Opiskelijat ja eläkeläiset: 13 € • 13-18 vuotiaat: 7 € • Alle 12-vuotiaat ja veteraanit ilmaiseksi OtteluisänTä: Alle 12-vuotiaille ilmaisen sisäänpääsyn tarjoaa LähiTapiola. Kausi 2, 8/10. LIPUT verkkokaupasta www.jymykauppa.fi LIIKETTÄ LUONNOSSA V A L O K U V A K I L P A I L U Lähetä meille valokuva, jossa aiheemme Liikettä luonnossa näkyy jollain tavalla. 1/6. 18.30 Emmerdale (7). Äidin ja tyttären maalaisunelma. N: Tapio Rautavaara, Assi Nortia, Ossi Elstelä, Marjatta ja Martti Pokela. 5, 15/20. 7.57 Vekarat! (S). 11.00 Ahdistaa non stop. 08.30 Oggi ja torakat (7). 16.55–17.25 Vanhasta uudeksi – kierrätysvinkkejä. Riku Lumiaro ja Miki Liukkonen. 03.15 Simpsonit (S). 12.00 Francon jälkeen – Alcantaran perhe (12). 06.55 Muumilaakson tarinoita (S). 22.08 Yle Uutiset Uutis-Suomi. (U) 14.20 Satuhäät. 08.35 Aivan yksin. 19.30 Suomen huutokauppakeisari. 00.30 Kuolen nauruun (16). Kahluuallas uljaille apureille. Rastat heilumaan. 13.55 Hauskat kotivideot. Jakso 2/31. 22.30 ELOKUVA Vähän kunnioitusta (12). kumppaninamme. 20.30 Tankkaustarinat. 22.15 Huippuilta Janne Grönroosin seurassa. 4. Muistathan liittää viestiisi kuvan tarinan ja kuvaajan nimen. Keskustelua vetävät Antonia Berg ja Jaakko Loikkanen 21.00 22.00 Kymmenen uutiset. 07.40 Paavo Pesusieni (7). NELONEN 05.00 Astral-TV. 23.50–00.46 Historia: Diktaattorien työkalut (12). Jakso 4/14. Kausi 6, 503. Budjettien taisto. (U) 15.00 Ylen aamun parhaat. Kausi 9, 6/8. Kausi 14. Kainuun Sanomilla on lähetettyihin kuviin käyttöoikeus sekä painetuissa että sähköisissä tuotteissaan. 01.40 Julkkis Pomo piilossa. heinäkuuta 2021 YLE TEEMA & FEM 08.35–12.00 YLE FEM. 07.15 Angry Birds Toons (S). Kausi 5, 31/31. (U) 06.55 Ylen aamu. N: Outi Kero, Elena Leeve, KariPekka Toivonen. 14.25 Rempalla tuloja. Kausi 4, 6/10. 03.30 Suomen huutokauppakeisari. 23.30 Stand Up!. Tönöstä tyylikkääksi. Kausi 2, 8/10. Kausi 37, 8/17. Jakso 4/10. 22.20 Päivän sää ja Tulosruutu. (U) 19.00–19.51 Prisma: Ihmeellinen iho. 16.55 Remppa vai muutto. 09.00 McLeodin tyttäret (12). Perinteinen huippuhiihtäjien rullahiihtoja maastojuoksukilpailu Vuokatin vaaramaisemissa. 12.30 Jamien parhaat kasvisruoat. 11.30 Salatut elämät: Bikineitä ja timantteja (12). (U) 13.30 Casualty (12). Muuttunut nainen. 18/26. Kausi 2, 2/9. • 22.30 ELOKUVA Backtrace (16). Kausi 5, 25/32. Kausi 4. 08.24 Tipu Touhukas (S). 02.20 Suomen surkein kuski. 14.00 Salatut elämät (7). 07.20 Angry Birds Toons (S). 7.51 Askarrellaan. Niin makaa kuin petaa. 06.00 Bing (S). 17.00 17.00 Yle Uutiset ja Uutiset alueeltasi. 17.10–17.54 Rakkauden ja häpeän hedelmät (12). 11.30–12.19 Rakkaudesta puutarhaan. (U) 10.00 Kaikenkarvaiset ystäväni (7). 20.30 Yle Uutiset ja Urheiluruutu. Uusinta. 14.45 Itse valtiaat (7). 06.25 Uutisaamu. Jakso 7/12. 23.35 Rouva Ministeri (7). (U) YLE TV2 06.50 Lastenohjelmaa: Pikku Kakkonen. 09.05 Paavo Pesusieni (7). 20.00–20.50 Unelmien maa (7). 23.00 Tankkaustarinat. Kausi 9. 00.30 Ulosottomiehet. Kausi 13. Peli kovenee. Kausi 5, 6/25. 10.31 Stugor. 14.55 Huvila & Huussi. 04.30–05.00 Astral-TV. 16.20 Liftarit: Etelä-Pohjanmaa. 5/10. Liike voi olla liikunnallista, eläimen kulkua tai vaikka veden juoksua. (2015) (U) 15.10–16.25 Aateli Race – hiihtäjien kesäkisa. 02.50 Käräytyskamera (12). Sopeutuminen. Saunanlämmityskisa ja missejä. 10.05 Emmerdale (12). 12.00 Emmerdale (7). 12.30 Emmerdale (12). 08.05 Angry Birds Blues (S). 03.10 Remontilla rahoiksi. Miten eläintarhan kirahvien ympäristöä voidaan rikastuttaa. Palkittu dokumentaristi Louis Theroux palaa 10 vuoden jälkeen Oklahomaan viraalisensaatio Joe Exoticin eli ”Tiger Kingin” suorasta pyynnöstä. Kausi 11. 07.15 Muumilaakson tarinoita (S). 16.00 Simpsonit (7). Kausi 6, 503. 09.30–10.00 Schitt’s Creek (S). Kausi 10, 6/11. 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä