Mielipidekirjoittajan mukaan nuorisotilalle olisi sopiva paikka tyhjillään kirjaston yläkerrassa, mutta ajatus nuorisotilasta ei kaikkia miellytä. Tänä vuonna ystävänpäiväkorttien viimeinen postituspäivä on torstai 9. laan, niin ei kirjastokaan ole "huoneiston yhtiöjärjestyksen edellyttämää Iiike/ toimistokäyttöä". Nuorisotilakäyttö ei myöskään ole huoneiston yhtiöjärjestyksen edellyttämää Iiike/toimistokäyttöä." Nuorisotilan ollessa auki siellä on aina nuorisotyöntekijöitä vastaamassa järjestyksestä. Jos suurin osa matkustajista olisi anonut korvausta, tietäisi se varovaisestikin arvioiden kymmenen tai kahdenkymmenen tuhannen euron lisäkuluja. Pinja Olin (alhaalla oik.), Samuli Mäntyranta, Aleksi Karppinen,Valtteri Vuola ja Annakaisa Lehtinen pakenivat keskiviikkona kovaa pakkasta ja kylmää viimaa Kaarina-lehden toimituksen alakertaan. Toisaalta reilun 100 000 euron vuosisäästöä pidettiin niin isona rahana viime keväänä, että summan säästäminen olisi monen luottamushenkilön mielestä ollut riittävä syy lakkauttaa Harvaluodon koulu. Aikaisemminkin luottamushenkilöiden matkoja arvostellut tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kalervo Korvensyrjä epäilee, ettei puheenjohtajien ilmoittamissa summissa ole vielä kaikki kulut ynnättynä. Toivon hartaasti, että asiasta vielä voidaan neuvotella.
Ota kantaa, lä lähetä kuva, kerro tarina: a: : toimitus@kaarina-lehti.fi fi 02-588 8614
Lisää mielipiteitä s. Sopiva paikkakin oli tiedossa: entinen kirjastotila, joka on ollut jo lähes neljä vuotta tyhjillään kirjaston muutettua katutasoon. helmikuuta. Korvensyrjä uskoo, että tarkastuslautakunta tulee nostamaan lautakuntien matkat vielä suurennuslasin alle. Se on kuulemma pieni summa kaupungin budjetissa. Onneksi sentään apu on lähellä, jos kiista vapaista ruuduista äityy hengenvaaralliseksi.. Kuusistossa ja Littoisissa asuvat nuoret harmittelevat, ettei kovalla pakkasella ole oikein mitään tekemistä. Korttien lähettäminen on erityisen suosittua naisten ja hieman vanhempien ikäluokkien keskuudessa. Hän on seurannut lähietäisyydeltä, miten vähistä parkkiruuduista käydään päivisin kovaa taistelua autoilijoiden kesken. päivänä 2012
PÄÄKIRJOITUS
KOLUMNI
MIELIPIDE
PÄÄKIRJOITUS
Piikkiön nuorisotilasta
SANNE-MARI LAAKSONEN
Kaarinan kaupunginvaltuusto myönsi joulukuussa määrärahan, jolla oli tarkoitus vuokrata nuorisotila Piikkiön keskustasta. 000 Puheenjohtajat vähättelevät kustannuksia. Hanke näyttää nyt kariutuvan kiinteistöyhtiön kielteiseen kantaan. Eivätköhän luvutkin sitten tarkennu.
Alex Uppa (vas.),Vili Lintervo ja Mico Kantola toivoivat Kaarina-lehdessä huhtikuussa, että nuorisotila siirrettäisiin Pontelasta Piikkiön keskustaan. Luottamushenkilöillä on hänen mukaansa oikeus anoa korvausta menetetyistä ansiotuloista matkustusajalle osuvilta työpäiviltä. Ainakin nämä pojat viettäisivät aikaansa mieluummin nuorisotilassa, jos sellainen kohtuullisen matkan päässä kotoa olisi. 2
Keskiviikkona helmikuun 8. Ystävänpäivää vietetään ensi viikon tiistaina.
Parkkipaikkarallia terveyskeskuksen pihalla
Toimituksessa vieraillut lukija valitti, että Kaarinan terveyskeskuksen pihalla on aivan liian vähän pysäköintipaikkoja. Tai hoitajan terveyskeskuksen sairaalaan, jossa lisäkäsien tarve on suuri. Nuokkarikin aukeaa vasta neljältä.
4 000 000
Suomessa postitetaan vuosittain arviolta neljä miljoonaa ystävänpäiväkorttia. Pojat kertoivat, että heitä on hätistelty kaupan edustalta pois. Tilanne huononee talvisin, kun lumi peittää asfalttiin maalatut ruudut alleen ja ihmiset pysäköivät peltilehmiään minne sattuu. Ei tarvitsisi hengailla kaupan nurkilla. Kaarina-lehden haastattelemat l lautakuntien puheenjohtajat eivät varsinaisesti ilahtuneet ai aiheesta. Valkeavuoren koulussa opiskelevat nuoret odottivat sisällä lämpimässä linja-auton saapumista. Itella Postin tuotepäällikkö Johanna Rouhe kertoo, että ystävänpäiväkorteissa korostuvat eläinaiheet ja nostalgiaa henkivät retroaiheet. Haastateltavilta saamiemme tietojen mukaan lautakuntilau tulivat en kuluvalla istuntokaudella tekemät matkat tuliva maksamaan kaarinalaisille veronmaksajille noin 80 0 euroa. Onko sinusta. 24.
Tapio Manninen
Teija Uurinmäki teija.uurinmaki@kaarina-lehti.fi 02-588 8614
LUKIJAN KUVA
NUMERO
KYLILTÄ KUULTUA
Pakkanen ajoi nuoret lämpimään
Viime viikolla paukkunut pakkanen hyydytti autoista akut ja nipisteli sormenpäät tunnottomiksi. Summalla olisi voinut esimerkiksi palkata vuodeksi sairaanhoitajan ennaltaehkäisevään työhön. Jos tarkkoja ol-
Onko 80 000 euroa paljon?
Lautakuntien matkoista uteleva toimittaja sohais muurasohaisi haispesää (sivu 4). Yhtiön lausunnon mukaan "Hallituksen enemmistö vastusti hanketta, koska siitä tulisi aiheutumaan kiinteistölle ja siinä toimintaansa harjoittaville yrityksille ja niiden asiakkaille häiriötä ja myös kiinteistönhoidolle ylimääräisiä kustannuksia. Tarkkoja tietoja matkojen kustannuksista saatikka matkustajien määristä ei lehdelle haluttu paljastaa
Suomeen on tullut ensimmäisten maiden joukossa naisten äänioikeus ja naispresidentti. Eniten Haaviston kannattajia suhteessa annettuun äänimäärään oli Piispanristillä, jossa 39,1 prosenttia äänesti häntä. Edellisissä presidentinvaaleissa 82,3 prosenttia kaarinalaisista äänesti. Äänestysprosentti on Varsinais-Suomen vaalipiirin toiseksi korkein Naantalin jälkeen. Prosentuaalisesti vähiten kannatusta Haavisto sai Kuusistossa, jossa alle kolmannes, 28,9 prosenttia äänestäjistä, kallistui hänen puolelleen. Lähes yhtä aktiivisia oltiin Voivalassa (81,5). Sauli Niinistön aktiivisimmat kannattajat löytyvät Kuusistosta ja Piikkiöstä. Ainoastaan vaaliaamuna äänestys alkoi vähän hitaamman puoleisesti. Myös Haavistolla on hyviä arvoja. Ulkosuomalaisten aktiivisuus nostaa ennakkoäänestysprosenttia, Aalto selittää.
Anja ja Jarmo Kalervo, Piikkiö Toivottavasti hyvän, mutta hän ei ollut meille se kaikkein mieluisin. Kun kuuntelin vaalitenttejä, sain Haavistosta jotenkin Niinistöä sanavalmiimman kuvan. Tuolloin Piikkiö ei ollut vielä osa Kaarinaa, joten kuuden vuoden takainen tulos ei ole täysin verrattavissa tämänvuotiseen. Äänestysaktiivisuus hiipui myös Kaarinassa ensimmäisestä vaalikierroksesta, jolloin peräti 78,4 prosenttia äänioikeutetuista kävi uurnalla. Hänellä on kokemusta ja sellaista jämäkkyyttä, jota suomalaiset tarvitsevat presidentiltä. Olisin toivonut, että tänne olisi saatu ensimmäinen homopresidenttikin ja olisimme voineet olla tässäkin asiassa edistyksellisiä, suvaitsevaisuuden edelläkävijöitä.
Jasmin Pidic, Littoinen Ihan hyvän varmaan. Ehkä kylmä ilma vaikutti siihen. Eniten nukkuvia oli Kaarinan keskustan vaalialueella, jossa äänestysprosentti oli vain 68,5. Jos suurin osa suomalaisista äänestää häntä, kai hänen on oltava silloin hyvä presidentti. Kuusistossa peräti 71,1 prosenttia äänestäjistä piirsi lappuunsa Niinistön numeron.
Millaisen presidentin Suomi sai?
Protestiääniä eniten Kuusistossa ja keskustassa
Toisen vaalikierroksen äänestysprosentti on surkein koko suorien kansainvaalien historiassa. päivänä 2012
3
UUTISPÄIVÄ
Kuusistossa aktiivisimmat äänestäjät
Piispanristillä eniten Haaviston kannattajia
HEINIMAIJA HIRVONEN Kaarina
75 prosenttia kaarinalaisista antoi äänensä presidentinvaalien toisella kierroksella. Se johtuu siitä, että kaikki ulkomailla asuvat kaarinalaiset lasketaan kuuluvaksi keskustan äänestysalueeseen. Niinistö sanoi usein vain, että on samaa
mieltä. Aalto lohduttaa, että Kaarinassa äänestettiin nytkin aktiivisesti suhteessa koko maahan. Kahdesta huonosta ehdokkaasta valitsimme paremman.
64,4 prosenttia äänesti Niinistöä
Pekka Haavisto keräsi kaarinalaisten äänistä 35,6 prosenttia ja presidentiksi valittu Sauli Niinistö 64,4 prosenttia. Lähes yhtä suuri kannatus Haavistolla oli Littoisissa. Olen kuitenkin sen verran konservatiivinen, että minun on vaikea nähdä miestä presidentin rinnalla.
Anne Seppälä, Kaarina Mielestäni toisella kierroksella olivat hyvät ehdokkaat, mutta olisin toivonut toisenlaista tulosta. En olisi ollut hirveän pettynyt, vaikka hänestä olisi tullut presidentti. Kaarinan aktiivisimmat äänestäjät löytyivät Kuusiston äänestysalueelta, jossa 82,4 prosenttia väestä kävi vaaliuurnalla. En ehtinyt käydä äänestämässä, mutta olisin antanut ääneni hänelle.. Kaarinassa ääniä hylättiin 110. Tulos on alle Varsinais-Suomen vaalipiirin ja koko maan keskiarvon. Niinistö oli siis täällä hieman suositumpi kuin koko valtakunnan äänillä mitattuna (37,4 / 62,6).
Äänestysprosentit Kaarinassa
Kuusisto Voivala Piispanristi
82,4 81,5 79,2
Littoinen Piikkiö Keskusta
77,4 73,8 63,7
Heimo Himanen, Piikkiö Ihan hyvän presidentin, sen minkä toivoinkin. Tietysti se 110 hylättyä ääntäkin on turhan paljon, mutta jos ajattelee, että meillä on täällä kuusi vaalialuetta, niin ei se minusta ihan hirveä määrä ole, Aalto laskeskelee.
''
Vaaliaamuna äänestys alkoi vähän hitaamman puoleisesti
Kaarinan keskusvaalilautakunnan sihteerin Pirkko Aallon mukaan keskusta on perinteisesti ollut sellainen alue, jossa ennakkoäänestysprosentti on korkea, mutta varsinaisena vaalipäivänä muut alueet kirivät ohi. Valtakunnallisesti keskustelua on herättänyt suuri protestiäänien määrä. Prosentuaalisesti eniten mitätöityjä ääniä oli Kuusiston ja keskustan vaalialueilla. Keskiviikkona helmikuun 8. Kaarinalaisten äänestyskäyttäytyminen ei juuri yllättänyt Aaltoa
Toivottavasti sillä summalla saatiin nyt sitten Kaarinaa kehitettyä. 4
Keskiviikkona helmikuun 8. Lautakunta tutustui muun muassa Tanskan vanhustenhoitoon. Kaarinan Työttömät
ry anoi kansalaistoiminnan lautakunnalta 70 000 euroa toiminta-avustusta kuluvaksi vuodeksi.
Lautakunta päätti myöntää Kaarinan Työttömille toiminta-avustusta vuodelle 2012 yhteensä 65 510 euroa. Kyseiset ulkomaanmatkat maksoivat lautakunnilta saatujen laskelmien mukaan yhteensä 79 771 euroa. Avustus maksetaan 5 459 euron kuukausierissä.. Hän korostaa, että ulkomaille suuntautuvat matkat eivät ole hupireissuja, vaan niissä on tarkkaan suunniteltu ohjelma. Vuorisen kanssa Järvinen on samaa mieltä siitä, että matkat ovat tärkeitä lautakunnan yhteishengen kannalta. Tekninen lautakunta hyväksyi kevyen liikenteen väylän suun-
nitelman kokouksessaan ja asetti katupiirustuksen yleisesti nähtäville. Hän uskoo, että kotimaanmatkat kehittäisivät yhtä lailla yhteishenkeä. En ole tällaisia ulkomaan tutustumismatkoja vastaan, jos kohde on huolellisesti mietitty ja siitä on Kaarinan kehittämisen kannalta hyötyä, mutta haluaisin muuttaa matkustussääntöjä niin, ettei sinne menisi koko lautakunta, vaan pienempi ryhmä, jossa olisi virkamiesjohto ja lautakunnasta yksikaksi edustajaa, Mäki selittää.
ty opintomatka antoi paljon uusia ideoita. Osayleiskaavan tarkoituksena on muodostaa yhtenäinen Littoisten taajama-alue aina Paltan ja Kellarimäen alueelle saakka. Lainsäädäntö on Suomessa kaikilla kunnilla sama. Myös sivistyslautakunnan puheenjohtaja Sanna Tähkämaa pitää koulutusmatkoja hyödyllisinä. Jos miettii, että lautakunta istuu neljä vuotta, niin ei se sinällään mikään ihan hirveä investointi ole, Järvinen muistuttaa.
''
Jäsentä kohti pieni hinta
Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Kalervo Korvensyrjä aloitti viime syksynä keskustelun lautakuntien ulkomaanmatkoista Kaarina-lehden mielipideosastolla. Jos matkoja tehdään, niin kyllä silloin on hyödyllistä, että kaikki pääsevät mukaan. Lassila & Tikanoja Oyj ja Sita Finland Oy vastaavat pääosin Kaarinan alueella tapahtuvasta yhdyskuntajätteenkuljetuksesta. Mäen mukaan ulkomaanmatkalle lähtö ei saisi olla itsestäänselvyys, joka tehdään vain
sen takia, että siihen on oikeus. Uudet kattohinnat astuivat voimaan helmikuun alussa ja ne koskevat vain yhdyskuntajätettä. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Vesa Mäki esitti toukokuussa hallituksen kokouksessa, että luottamushenkilöiden matkustussäännöt valmisteltaisiin uudestaan ja että ulkomaanmatkoihin suhtauduttaisiin varauksella. Yritykset esittivät kattohintojen tarkistamista perustellen sitä muun palkka- ja polttoainekustannusten nousulla.
tenmäkeen Paraistentien ja Aapiskujan välille tulevan kevyen liikenteen väylän rakentaminen on tarkoitus aloittaa tänä vuonna. Aika näyttää, mitä
hyötyä sieltä tuli, hän toteaa. Järvisen mukaan kokemuksesta on ollut hyötyä muun muassa Värioja-hanketta käsiteltäessä.
Jos miettii, että lautakunta istuu neljä vuotta, niin ei se sinällään mikään ihan hirveä investointi ole
Saksan kohteet ovat saaneet aika paljon EU-tukea hankkeisiinsa. Me emme ole kertaakaan äänestäneet perusturvalautakunnassa. Kaarinassa toimi-
vien jätteenkuljetusyrittäjien tulee tarjota yhdyskuntajätteen kuljetuspalveluja mainittujen astiakokojen osalta koko kaupungin alueella lukuun ottamatta ilman kiinteää kulkuyhteyttä olevia saaria. Jokainen lautakunnan jäsen on päättävässä asemassa. Oli mielenkiintoista kuulla, että millä tavalla niitä on haettu ja paljonko oli saatu. Edellä mainitut hinnat eivät sisällä arvonlisäveromaksua eikä jätteenkäsittelymaksua. Hän kritisoi ainoastaan sitä, etteivät lautakunnat voineet tehdä matkoja toimikautensa alussa, jolloin niistä olisi ollut yhteishengen rakentamisen kannalta enemmän hyötyä. Mielestäni merkittävä osa matkan hyödystä on yhteisöllisyyden kohentuminen. päivänä 2012
Lautakuntien ulkomaanmatkoista 80 000 euron lasku
Matkat opettavat ja kehittävät yhteishenkeä
HEINIMAIJA HIRVONEN
HEINIMAIJA HIRVONEN Kaarina
Kaarinan kaupungin lautakuntien jäsenet tekivät viime vuonna kolme koulutusmatkaa ulkomaille. Kaupunginhallitus ei ole Mäen kaudella tehnyt yhtään ulkomaanmatkaa, koska hän ei
ole kokenut sitä tarpeelliseksi. Korvensyrjä on sitä mieltä, että opintomatkat pitäisi tehdä kotimaassa. Siellä laitoshoito on hyvin minimissään. Kevyen liikenteen väylä sijoitetaan Veitenmäentien itäpuolelle. Tähän asti kertatyhjennyksen kattohinta on ollut 120-380 litran suuruisesta astiasta 2,57 euroa ja 600 litran astiasta 2,97 euroa. Olosuhteet ulkomailla ovat niin erilaiset, etten usko, että niistä oikein opitaan. Suomessa olemme menossa vahvasti samaan suuntaan, joten se antoi meille uutta tietoa ja pontta asiaan, Vuorinen perustelee. Kuka sen sitten määrittelee, että kuka on toista arvokkaampi,
Matkat hitsaavat porukan yhteen
Nykyiset matkustussäännöt oikeuttavat lautakuntia tekemään yhden ulkomaanmatkan nelivuotista toimikautta kohti. Minusta se kertoo jotain yhteisöllisyydestä ja lautakunnan hyvästä toimintakulttuurista, Vuorinen kommentoi.
Tähkämaa ihmettelee. Vei-
Lakarin ja Kellarimäen kaava nähtävillä
Kaupunginhallitus päätti asettaa Lakarin ja Kellarimäen osayleiskaavaehdotuksen julkisesti nähtäville. Vanhan Nunnantien ja Raadelmaantien varteen on tavoitteena kaavoittaa asuinalueita. Kaavaehdotuksesta pyydetään lausunto kolmelta lautakunnalta, Varsinais-Suomen liitolta, Varsinais-Suomen ELY-keskukselta, liikennevirastolta, Kaarinan ja Piikkiön yrittäjäyhdistyksiltä, Kaarinan Kehitys Oy:ltä, Fortum Sähkönsiirto Oy:ltä, johtavalta rakennustarkastajalta, terveystarkastajalta ja Varsinais-Suomen pelastuslaitokselta.
Lautakunta päätti nostaa Kaarinassa noudatettavia jätteenkuljetuksen kattohintoja. Jos joku kunta on löytänyt hyvän toimintatavan, siihen kannattaa tutustua ja se kannattaa monistaa. Lautakunnan tekemän Saksan-matkan tutustumiskohteet liittyivät vesistöön ja hulevesiin. Lakarintien pohjoispuolella muutetaan kaatopaikan laajentamiseen varattu alue yritystoiminnan alueeksi. Kyllähän matkan hinta voi yksittäisenä summana kuulostaa pahalta, mutta laskeskelin, ettei matka maksanut kuin 150-200 euroa lautakunnan jäsentä kohti. Kukaan ei kannattanut Mäen esitystä. Osayleiskaavassa tutkitaan Lakarintien ja Krossinkadun yhdistämistä Raadelmaantiehen. Perusturvalautakunnan puheenjohtaja Olli Vuorinen kokee, että Kööpenhaminaan teh-
Jätteenkuljetusmaksuihin tuli korotus
TEKNINEN LAUTAKUNTA.
Veitenmäkeen uusi kevyen liikenteen väylä
TEKNINEN LAUTAKUNTA. Hän ei kannata ajatusta siitä, että matkoille saisi lähteä vain lautakuntien puheenjohtajat. Näen, että Kaarinassa voitaisiin käyttää tukia enemmän kuin nyt käytetään. Vuosina 2009 ja 2010 ei matkoja tehty. Hoito on hyvin pitkälle tehostettua kotipalvelua. Uudet hinnat ovat 2,81 euroa ja 3,25 euroa. Kaavoitus- ja rakennuslautakunnan puheenjohtaja Jere Järvinen sanoo samaa. Sivistyslautakunta vieraili lokakuussa Edinburghissa, perusturva- ja kansalaistoiminnan lautakunnat tekivät syyskuussa reissun Kööpenhaminaan ja kaavoitusja rakennuslautakunta, tekninen lautakunta ja ympäristönsuojelulautakunta kävivät elokuussa Saksassa. Vuorinen näkee, että matkoilla on tärkeä merkitys lautakuntien jäsenten yhteishenkeen. Samalla pyritään tiivistämään nykyistä haja-asutusta ja muodostaa alueesta asuinaluemainen. Perusturvalautakunnassa on monia asioita, joista voidaan perustellusti olla poliittisesti ja taloudellisesti eri mieltä. Veitenmäentien ja Karhikadun liittymä suojateineen rakennetaan korotettuna.
Kaarinan Työttömille 65 000 euroa toiminta-avustusta
KANSALAISTOIMINNAN LAUTAKUNTA. Samalla Krossin ja Raadelman yritysalueet yhdistyvät
Saaristotien ja Vuolahdentien risteyksessä sattui sunnuntaina aamupäivällä kello 10.30 kahden henki-
LUKUTOUKKA
"Esimerkiksi Littoisissa tai Auranlaaksossa asuvien kaarinalaisten on huomattavasti helpompi päästä bussilla Turkuun kuin oman kuntansa keskustaan. Kaarinan keskustassa sijaitsevan Puntarikadun ja Lautakunnankadun risteyksen liikennejärjestelyt ovat muuttumassa niin, että risteyksestä tulee tasa-arvoinen. Työmailta varastettiin kulmahiomakoneita, porakoneita, ruuvinvääntimiä ja muita työkaluja. Tällä pyritään myös hillitsemään niitä niin, että ihmiset joutuisivat vähän jarruttelemaan, Nyman perustelee. Nyt töiden valmistuttua kolmio poistetaan, sillä kaikki muutkin Lautakunnankadun risteykset ovat tasa-arvoisia. Kaarinassa Auranlaaksossa Vinssikadulla ja Vinssikujalla on murtauduttu ainakin seitsemään rakenteilla olevaan omakotitaloon tai omakotityömaalle. Poliisin tietojen mukaan Vuolahden suunnasta tullut 63-vuotias turkulaismies ei ollut huomannut Saaristotiellä ajavaa henkilöauton kuljettajaa, vaan oli kääntynyt tämän eteen. "Suurin osa Turun vainajista päätyy nykyään tuhkattavaksi. Piikkiön yhtenäiskoulun opinto-ohjaaja Henri Piispa Kunnallislehdessä 7.2.. Virasto on käynnistänyt useiden tahojen ja toimijoiden kanssa neuvottelut kiinteistöjen luovutuksesta ja mahdollisuuksista ottaa kohteet haltuunsa ja hoitaakseen. Saaristotietä ajanut henkilöautoilija oli yrittänyt jarruttaa ja väistää, mutta oli ajautunut ojaan. Vuoden alusta asti toiminut seudullinen joukkoliikenneviranomainen ei pysty auttamaan kaarinalaisia vielä pariin vuoteen. Keskiviikkona helmikuun 8. 77-vuotias mies vietiin ambulanssilla sairaalaan tutkittavaksi, mutta poliisin tietojen mukaan hän säästyi vakavammilta vammoilta.
Hovirinnan koulussa kännykkävaras
KAARINA. Polisiin mukaan murrot tapahtuivat viime keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Neuvotteluja käydään useiden kaupunkien, kuntien, säätiöiden ja seurojen kanssa. Kulujen karsimiseksi Museovirasto pyrkii luovuttamaan mahdollisimman paljon kiinteistöjään muille toimijoille. Murtojen tekijä ei ole poliisin tiedossa.
löautoilijan välinen onnettomuus. Nämä turhat syytökset tuntuvat hyvin tietoiselta henkiseltä väkivallalta. Toivoisinkin vihdoin annettavan työrauhan asiansa hyvin hoitaneille kunnille." Kaarinan valtuuston puheenjohtaja Matti Ranne Aamusetlehdessä 4.2. "Kunnat, jotka ovat hoitaneet hyvin ja vastuullisesti asiat ja kuntalaisten palvelut sekä varautuneet tulevaisuuden haasteisiin, kokevat jatkuvasti syyllistämistä. Taustalla on huoli työntekijöiden riittävyydestä, kun suorittavalta puolelta jäädään joukolla eläkkeelle. Hakujärjestelmässä ammatilliselle puolelle suuntaaminen palkitaan lisäpisteillä. Työpaikkoja joudutaan vähentämään 55 henkilötyövuoden verran ja pitämään kahdeksan museota kiinni. Varoituskolmio on ollut risteyksessä Puntarikadulla tehtyjen katutöiden takia. Suljettujen museoiden joukossa ovat Kaarinassa sijaitsevat Kuusiston ja Pukkilan kartanot. Nykyisin Kaarinassa asuvat Katariina ja Matti Vaihela vaativat korkeinta hallinto-oikeutta kumoamaan Varsinais-Suomen ELY-keskuksen päätöksen periä heiltä takaisin hotellin rakentamiseen myönnetty EU:n investointituki. Ammattikouluun hakeutuminen on siis yleinen trendi. Kuljettaja puhalsi tarkkuusalkometriin 0,55 mg/l, joka ylittää törkeän rattijuoppouden rajan. Puntarikadun katutyöt on tarkoitus viimeistellä ensi kesänä.
Kuusiston ja Pukkilan kartanot suljetaan
KAARINA. ELY-keskus teki päätöksen takaisinperinnästä viime huhtikuussa." Turun Sanomat 3.2. Vain kerran yli puolet ikäluokasta on mennyt lukioon niiden kahdeksan vuoden aikana, jolloin Henri Piispa on työskennellyt Salvelanrinteen opona. Mahdolliset silminnäkijähavainnot voi ilmoittaa poliisille.
Rattijuoppo jäi nalkkiin
KAARINA. Hovirinnan koulun liikuntasalin poikien pukuhuoneesta varastettiin perjantaina kello 1214 välillä Nokian kännykkä ja vähän rahaa. Poliisin mukaan auton takapuskuriin oli törmätty, ja siihen oli jäänyt punaista maalia. Ammattikoulussa jatkaminen on piikkiöläisille tyypillinen tapa. Tekijästä ei ole vielä havaintoja. Reittejä pystytään uudistamaan laajemmin vasta kun joukkoliikennelain siirtymäaika päättyy." Turun Sanomat 2.2. Lautakunnankadun nopeudet ovat aika kovia. Mies määrättiin ajokieltoon.
Henkilöautoa kolhittiin
KAARINA. päivänä 2012
5
Puntarikadulta kolmio pois
KESKUSTA. Tätä väkivaltaa on jatkunut jo vuosia. "Valituskierre Velkualle vuonna 2001 rakennetun hotellin ympärillä jatkuu. Kaarinan kaupungin tiemestari Risto Nyman kertoo, että Puntarikadun puolella oleva varoituskolmio aiotaan poistaa huomenna torstaina. Valtion vuoden 2012 budjetissa viraston määrärahoista leikattiin lähes kolme miljoonaa euroa.
Auranlaaksossa murtauduttiin seitsemään taloon
AURANLAAKSO. Museoviraston YT-neuvottelut päättyivät. Henkilöautoa kolhittiin pysäköintialueella osoitteessa Vaakunatie 7. Poliisi pysäytti torstaina kello 17 Kylliäisentiellä humalassa ajaneen miehen. Törmääjä oli poistunut paikalta jättämättä yhteystietojaan.
Autoilija syöksyi ojaan
KUUSISTO. Milloin huomautetaan yhteistyökyvyn puutteesta, milloin haluttomuudesta tehdä kuntaliitoksia. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymässä jo 77 prosenttia kuolleista tuhkataan." Turun sanomat 4.2
Aikalisä on tarkoitettu kutsuntaikäisten nuorten auttamiseksi. Ryhmä pyritään täyttämään helmikuun loppuun mennessä.. Uutta suunnittelijaa ollaan parhaillaan rekrytoimassa. Ymmärrän hoitajien tarpeen lisäkäsille, mutta täytyy muistaa, että nyt palkattava rekrytoija tekee töitä neljälle eri vastuualueelle. Lisäksi rekrytoija kiertää oppilaitoksissa ja alan tapahtumissa markkinoimassa Kaarinaa työnantajana. Lisäksi Kaarina miellyttää miestä mahdollisena asuinpaikkana. Piikkiöläinen Sari Töykkälä kuulosteli tapahtumassa,
''
Mitä ihminen tekee hyvällä palkalla, jos työilmapiiri on huono
Sen perusteella, mitä olen kuullut, Kaarina on ihan hyvän työpaikan maineessa. Terveyskeskuksen aulassa järjestetyssä tapahtumassa kävi noin 40 työnhakijaa. Samalla rahalla olisi saatu palkattua yksi hoitaja johonkin yksiköistä. Ohjatut tunnit hoidetaan sijaisjärjestelyin, kunnes uusi henkilö aloittaa tehtävässä.
Lautakunta käsitteli kokouksessaan Heikki Huppusen laatimaa kuntalaisaloitetta, jossa esitetään, että Kaarinan Vanhusten Palvelukeskuksen säätiön rakennuttamista Onnikka II -senioritaloista vuokrattaisiin tiloja hoivapalvelutilaksi. Aikalisä-ohjaajien apu on tarkoitettu myös armeijan keskeyttäville. Lautakunta päätti, ettei tilojen vuokraaminen vuodeosastohoito- tai hoivaosastoksi ole tarkoituksenmukaista, koska vuodeosastotoiminnan tiloille asettamat vaatimukset ovat hyvin erilaisia kuin senioriasuntojen tilaratkaisut. Päivinen ja kymmenet muut työnhakijat otettiin lämpimästi vastaan Kaarinan kaupungin hyvinvointipalvelujen historian ensimmäisessä rekrytointitapahtumassa keskiviikkona. Yritämme tavoittaa tällä nuoria, jotka eivät ole vielä minkään viranomaistahon asiakkaita, Kannisto selittää. Tällä alalla on työntekijän markkinat. Kaarinassa ollaan hyvinvoinnin suunnittelija Marja Kanniston mukaan käynnistelemässä hanketta tänä keväänä. Jos kutsuntatilaisuudessa käy ilmi, että nuori tarvitsee apua johonkin elämänhallintaan liittyvään asiaan, niin meillä on Aikalisä-ohjaajia, jonka luokse kutsuntalautakunta voi nuoren ohjata. helmikuuta. Samaa sanoo Aki Päivinen.
Sairaanhoitaja Jonna Dietrich kertoi lähihoitaja Piia Juholalle avoimista työpaikoista. Ryhmään osallistuminen on maksutonta. päivänä 2012
Kaupunki palkkaa rekrytoijan sijaispulaa helpottamaan
HEINIMAIJA HIRVONEN
Rekrytointipäivään osallistuneet työnhakijat kokevat, että työyhteisö ja ilmapiiri vaikuttavat eniten työpaikan valintaan
HEINIMAIJA HIRVONEN Kaarina
Kiteeläissyntyinen Aki Päivinen, 27, on tutustunut työssäoppimisjaksoilla Kaarinan pelastuslaitokseen, päivystykseen ja terveyskeskuksen vuodeosastoon. Kaarinan tarjoamat työpaikat kiinnostavat Juholaa, koska hän rakensi puolisonsa kanssa äskettäin talon Littoisiin. Päivisen mielestä hyvä työilmapiiri on joka mielekkäitä työtehtäviä tärkeämpi kriteeri työpaikkaa valitessa. Täällä on ainakin kilpailukykyiset palkat, Töykkälä arvioi. Lisäksi Esperi Care Oy on tehnyt tonttivarauksen Kaarinan keskustasta. Lautakunnan tekemän selvityksen mukaan Kaarinassa ei ole tarvetta lisätä vuodeosastotasoisia hoitopaikkoja.
Kaarinaan on valmistumassa uusia tehostetun palveluasumisen yksiköitä. Nyt Turussa terveydenhoitajaksi opiskelevaa nuorukaista kiinnostaisi kesäsijaisuus Kaarinassa. Hyvinvointipalveluissa siirrytään Virtasen mukaan tänä vuonna sijaisten keskitettyyn rekrytointiin ja otetaan käyttöön sähköinen rekrytointiohjelma Kuntarekry. Toimintamalli on käytössä lähes 200 Suomen kunnassa. Voisi sanoa, että melkein saa valita itse työpaikkansa, lähihoitajan tutkinnon suorittanut Päivinen kuvailee. Vuodeosaston työntekijät kritisoivat tuolloin rekrytoijan palkkaamista, koska kokivat tarvitsevansa lisäkäsiä ennemmin omaan työhönsä. Kaarinassa käynnistyy maaliskuussa yli 25-vuotiaille pitkäaikaistyöttömille tarkoitettu liikuntahanke. Pennasen työt päättyvät Kaarinassa 10. Sekä Töykkälä että Päivinen nostavat unelmatyöpaikan tärkeimmäksi kriteeriksi työssä viihtymisen. Toimintamalli on kehitetty kuntien, puolustusvoimien, työ- ja elinkeinoministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen yhteistyönä. Muistisairaille tarkoitettuun ryhmäkotiin tulee 11 paikkaa. Kaarinan terveyskeskuksen sairaala oli viime kesänä otsikoissa rekrytointiongelmiensa takia. Ryhmä kokoontuu yhdeksän kertaa maaliskesäkuun aikana. Tontille on alustavasti suunniteltu rakennettavaksi 60-paikkainen vanhusten tehostetun palveluasumisen yksikkö, jossa olisi neljä ryhmäkotia.
Liikuntaa pitkäaikaistyöttömille
KAARINA. Kevään aikana aloittaa toimintansa Mainio Vire Oy:n Vire Koti Katariina, jossa on 30 paikkaa muistisairautta sairastaville ikääntyneille. Internetiin tulevassa rekrytointiohjelmassa, kuka tahansa voi ilmoittautua sijaiseksi.
Tiina Karppinen, Marketta Puumalainen ja Tarja Kansanen kehuvat Aki Päiviselle Kaarinaa työpaikkana. Erityisliikunnansuunnittelija Virpi Pennanen on siirtymässä suunnittelijaksi SoveLi ry:lle. Rekrytoijan työhön kuuluu muun muassa sijaisiksi ilmoittautuneiden terveydenhuollon ammattilaisten haastatteleminen sekä pätevyyden ja tarvittavan osaamisen varmistaminen. Nyt ensimmäistä kertaa järjestetyn rekrytointitapahtuman tarkoituksena on Virtasen mukaan tehdä Kaarinan kaupunkia ja hyvinvointipalveluja näkyväksi.
Sijaiset internetin välityksellä
Kaarinan kaupunki hakee parhaillaan sijaispulaa helpottaakseen rekrytoijaa palkkalistoilleen. Hakemuksia saa Kaarinan työ ja elinkeinotoimistosta. Rekrytoija vähentää erityisesti esimiesten työkuormaa ja helpottaa sijaisten saatavuutta, jolloin heillä jää enemmän aikaa muihin töihin, Virtanen perustelee. minkälaisia työpaikkoja sairaanhoitajalle olisi Kaarinassa tarjolla. Vakinaisiin toimiin on johtavan ylihoitajan Raija Virtasen mukaan mukavasti hakijoita, mutta sijaisista on hoitoalalla koko ajan pula. Ryhmään osallistujille tarjotaan erilaisia liikuntalajikokeiluja, kuntotestejä sekä tietoa ravitsemuksesta ja hyvinvoinnista. Toiminnassa hyödynnetään kutsuntojen tarjoamaa viimeistä mahdollisuutta tavoittaa miesten koko ikäluokka.
Erityisliikunnansuunnittelija siirtyy uusiin tehtäviin
KAARINA. Hänelle jäi Kaarinasta työssäoppimisjaksoilta hyvät muistot. Kaarina osallistui tammikuun lopussa Turussa järjestettyyn tilaisuuteen, jossa Varsinais-Suomen kunnille esiteltiin Time out! Aikalisä! Elämä raiteilleen -yhteistoimintamallia. Hänen mukaansa lähihoitajalla maksetaan paremmin Kaarinassa kuin Turussa. Ongelma voi olla mikä tahansa: nuori voi olla työtön, hänellä ei ole opiskelupaikkaa tai hän kaipaa apua esimerkiksi kunnonkohotukseen. Kaupungin tarjoamat työpaikat olisivat kivan matkan päässä, hän perustelee.
Senioritalo ei taivu hoivaosastoksi
PERUSTURVALAUTAKUNTA.
Aikalisä auttaa Kaarinassa kutsuntaikäisiä
KAARINA. Käsittääkseni Kaarinan talous on kunnossa, eikä täällä ole suurempia ongelmia, hän kommentoi. Tietysti kokonaisuus ratkaisee, mutta mitä ihminen tekee hyvällä palkalla, jos työilmapiiri on huono, Töykkälä pohtii.
Ilmapiiri palkkaakin tärkeämpi
Virtanen yllättyi positiivisesti rekrytointipäivän suosiosta. 6
Keskiviikkona helmikuun 8. Turun Katariinakoti Oy:n (Emmikoti) tehostetun palveluasumisen ryhmäkodin rakentaminen on myös aloitettu
Rainbow
PORSAAN SISÄFILEE
Ilman S-Etukorttia 8,90/kg
6
90
/kg
LANKKUPERUNAT
750 g (1,32 /kg)
0
99
/pss
Voimassa keskiviikko-sunnuntai 8.-12.2. lk
90
/kg
1
/kg
29
/kpl
PALVELUSTAMME:
Voimassa keskiviikko - sunnuntai 8.-12.2. 010 764 3100
Puhelut: 0,0828 /puhelu + 0,1199 /minuutti.
8-21 la 8-18 su 12-18. Inkisen Puutarhan RAPEA SALAATTI 1. Rainbow HERKKUMONSTERIN MAKUVIILIT 200 g (1,45/kg)
Oululainen 500-550 g (2,78-2,53 /kg)
Snellman
REILU VIIPALEET
VOILEIPÄKINKKU
0,29
/prk
1,39
GB 650 ml (2,91 /L)
2,65
300 g (6,30 /kg)
300 g (8,83 /kg)
Voimassa ke-su 8.-12.2.
GRILLATTU BROILERI
/pkt
4,95
1,79
PHILADELPHIA TUOREJUUSTOT 200 g (8,95/kg)
VIENNETTA JÄÄTELÖKAKUT
ESTRELLA CHIPSIT
/ras
1,89
/pkt
1,89
Avoinna:
ark
/pss
12,90
LEIPÄJUUSTOSALAATTI /kg www.tok.fi
PIISPANRISTI Kairiskulmantie 3, p. Snellman NAUDAN SISÄPAISTI n. 1,2 kg
9
/pss
Voimassa keskiviikko-sunnuntai 8.-12.2. päivänä 2012
7
RATKAISEVAN EDULLISESTI
PIISPANRISTIN PRISMASTA:
prisma.fi
S-Etukortilla keskiviikko-sunnuntai 8.-12.2.2012
Rainbow kermamarinoitu Alkuperämaa Tanska.
Voimassa keskiviikko-sunnuntai 8.-12.2. Keskiviikkona helmikuun 8
1,6 kg , Brasilia
100 g (25,00 kg) Yksittäin 3,29 pkt (32,90 kg)
1 kg (0,99 kg) rajoitus 2 ps /talous
VIHREÄT RYPÄLEET
Ilman korttia 1,99 rs (3,98 kg)
PORKKANA
1 kg (0,59 kg) Suomi
Ilman korttia 0,85 ps (0,85 kg)
25 5 0 1 0
90
2 pkt ps rs
Findus
00
99
49
59
ps
-36%
KULLANRAPEAT KALAFILEET
360 g (6,94 kg) Myös sitruuna-persilja pakaste Yksittäin 2,99 pkt (8,31 kg)
Arla
JUUSTORAASTEET
Creme Bonjour
120-150 g (11,67-14,58 kg) Yksittäin 2,45 ps (16,33-20,42 kg))
MAUSTETUT RUOKAKERMAT
4 dl (7,50 l) Yksittäin 1,69 tlk (8,45 l)
Danone Actimel
TEHOJUOMAT
Flora
Flora
TULPPAANIT
7 kpl/kimppu Suomi
Ilman korttia ja yksittäin 3,95 kimppu
Myös Powerfruit 4x100 g (4,38 l) Yksittäin 1,99-2,39 pkt (4,98-5,98 l)
VISPI
2,5 dl (4,00 l) Yksittäin 1,25 tlk (5,00 l)
VANILLA
3,3 dl (3,79 l) Yksittäin 1,45 tlk (4,39 l)
5 3 3 3 2 2 5
2 pkt 2 ps 2 tlk 2 pkt 2 tlk 2 tlk
Tarkista kassakuitista, löytyykö siitä 6 oikein -rivi.
www.k-s
00
50
00
50
00
50
00
2 kimppua
o j aet Lisäuphrmerket.fi e
K ATA R I I N A
Hovirinnantie 5, 20780 Kaarina, p. 1 erä/talous
Yksittäin 3,70 kpl (10,57 kg)
ETU
ULKOFILEEPALA
800 g (7,49 kg)
Kariniemen Kariniemen i i
Paulig Presidentti
ei Gold Label 500 g (7,98 kg) raj. 8
Keskiviikkona helmikuun 8. 02 880 8550 Palvelemme ark. 7-21, la 7-18, su 12-18. 2 pkt/talous
KANANPOJAN FILEESUIKALEET
250-300 g (5,63-6,76 kg)
KIIVI
500 g (1,00 kg) Italia
Yksittäin 1,29 rs (2,58 kg)
99 5 1 1 3 3
rs
KAHVI
69 00
2 rs
-25%
500 g (2,98 kg) Etelä-Afrikka
70
2 kpl
-30%
pkt
Euro Shopper
ER Ä
Leroy
NAUDAN SISÄFILEE
GRAAVI- ja KYLMÄSAVULOHISIIVUT
HIENOSOKERI
kokonaisena n. päivänä 2012
TERVETULOA SUPERPÄIVILLE!
Tarjoukset voimassa to 9.- su 12.2.
MUISTA LOTOTA 1
0,3 MILJ.
RUOKAMESTARIN HERKKUTORILTA
Suomalainen
NAUDAN PAISTIJAUHELIHA
Ruokamestarin
OMASTA MYLLYSTÄ
KREIKKALAINEN SALAATTI
6 14
99 90
kg kg
Nuijitut, paistovalmiit
WIENERLEIKKEET
KALVOTON
Ruokamestarin
KANACAESARSALAATTI
12 19
99
rs
90 90
kg kg
PANGASIUSFILE
(Vietnam)
Ruokamestarin
RAPUKIMARA
9 16
-61%
V io Valio
ETU
99 90
kg kg
-50%
HK Rypsiporsas
-24%
ETU
-50%
EDAM
350 g (5,29 kg) myös 17 % raj
Syynä on seurakunnan talousahdinko. Lisäksi säästöä syntyisi vuotuisista menoista, jotka ovat olleet seurakunnan osalta kiinteistöstä noin 7 000 euroa. Käyttömenot on ensin laitettava kuntoon. Olemme myös suunnitelleet maaalueiden myymistä ja vuokraamista. Jäseniä tyttölippukunnassa on 94. Säästöä haetaan myös vähentämällä vahtimestarien, kiinteistönhoitajien ja siivoojien sijaisten palkkausta.
lousongelmia. Nykyinen toimitusjohtaja Markku Lehtokari jatkaa johdon erityistehtävissä vuoden loppuun, jolloin hän siirtyy eläkkeelle. Kultanummen kentän vieressä olevassa rakennuksessa on paljon muitakin tiloja kuin pukukopit. Seurakunnasta eroamisen myötä kirkollisverotulot ovat vähentyneet. Yhtiön tarkoituksena on tuottaa tehostettua asumispalvelua Turun seudun mielenterveyskuntoutujille ja se on suunnitellut 10-14-paikkaisen hoivakodin rakentamista Tiilipellonkujan ja Rakentajantien väliin.
Perusturvalautakunta päätti lausua kantanaan, että paikallista tarvetta mielenterveyskuntoutujien tehostetun palveluasumisen lisäämiseen ei ole. Asia käy ilmi Suomen Yrittäjien jäsenilleen teettämässä kyselyssä kuntien elinkeinopolitiikasta. Säästöä syntyi molemmille osapuolille siitä, että muun muassa salia, wc:itä ja pihaa voitiin käyttää yhdessä. Suunnitelma on osa Turun
ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöstrategiaa, jota parhaillaan valmistellaan. Heikkilä valittiin tehtävään 64 hakijan joukosta.
Partiolaisilla väärää tietoa
Kesämäen päiväkodin tiloja käyttää Kaarinan Korpiklaani. Lähin korvaava paikka olisi Kaarinan kirkolla, mutta sinne ei mahdu. Täytyy muistaa, että Kultanummella puitteet ovat paremmat kuin monella muulla Kaarinan luistelukentällä. Lippukunnanjohtaja tuskin kuitenkaan laskee lippua puolisalkoon, sillä hän kysyy toimittajalta kehen voi ottaa Seppo Kosola näyttää kartalta, että myös Ilpoisten ja Taskulan seurakuntakotien sekä Paattisten pappilan myyntiä harkitaan.
HÄH?
yhteyttä asioihin vaikuttamiseksi.
Kirkon laajennus jäihin
Kesämäen päiväkoti on mielenkiintoinen tapaus. Yksi säästettäisiin seurakuntatalolle, jos sellainen joskus tarvitaan, Kosola pohtii.
Lautakunta antoi kielteisen lausunnon Auranmaan Kuntoutuskoti Oy:n Kaarinaan Rakentajantielle suunnitteilla olevasta mielenterveyskuntoutujien hoivakotihankkeesta. Siellä on lippa ja pitkät penkit, joihin luistelijat voivat jättää tavaransa. Jukka Heikkilä siirtyy TSJ:n toimitusjohtajaksi Salon seudulla toimivan Rouskis Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä, jossa hän on työskennellyt 12 vuotta. Heikkilä aloittaa toimitusjohtajan tehtävässä kesällä 2012. Meille jäi mielikuva, että tila pidetään seurakunnalla, kun toimintamme on niin aktiivista, Kosonen sanoo. Lieto sijoittui kyselyssä Uudenkaupungin ja Alavuden jälkeen kolmanneksi. Keväällä kiinteistöstrategia menee hyväksyttäväksi kirkkoneuvoston kautta kirkkovaltuustoon. Kesämäen päiväkodin huoneiden myynnillä havitellaan 60 00070 000 euroa. Sen lippukunnanjohtaja Essi Kosonen hämmästyy kuullessaan seurakuntayhtymän suunnitelmista. Jos Kesämäen tila myydään, toimintamme loppuu, Kosonen sanoo. Suurista kaupungeista yrittäjien suosikki on Kuopio. Esimerkiksi Empon alueella on valmisteilla kaava, johon tulisi seitsemän omakotitalotonttia. Lautakunnan mielestä suunniteltu tontti ei ole soveltuva paikka suunniteltuun käyttötarkoitukseen ja uusien asumispalveluyksiköiden perustaminen ei ole mielenterveystyön valtakunnallisten linjausten mukaista.
Yrittäjät rankkasivat Kaarinan pronssille
Uusikaupunki on yrittäjien mielestä Suomen paras kaupunki jo toista kertaa peräkkäin. Asia on vaivannut häntä monena talvena. Kultanummi on ollut menneinä vuosina usein ilkivallan kohteena, Svärd perustelee. 1990 2000-luvun taitteessa Kaarinan kaupunki suunnitteli sen laajentamista ja meillä oli silloin tarve saada alueelle tiloja seurakunnalle. Kaarina sai yrittäjiltä kyselyssä Varsinais-Suomen kunnista kolmanneksi parhaat pisteet. En ole ollut tästä vielä yhteydessä Kaarinan kaupunkiin, Kosola sanoo. Kenttä on hyvässä luistelukunnossa ja siellä on valot, mutta luistelijat joutuvat vaihtamaan varusteitaan lumihangessa tai kylmällä penkillä. Hän kysyy, eivätkö monitoimitalon vahtimestarit voisivat töihin tullessaan avata luistelukentän pukukopin ovet ja sulkea ne töistä lähtiessään. Lisäksi sijoitustulot ovat pienentyneet, sillä vuonna 2010 investoitiin voimakkaasti kirkollisiin rakennuksiin, kiinteistöjohtaja Seppo Kosola kertoo. Taloustilanteen vuoksi myös Kaarinan kirkon laajennus on laitettu jäihin. Siellä asia on luottamushenkilöiden eli valtuutettujen käsissä. Heikkilä on 45-vuotias, Espoon Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1995 valmistunut jätehuoltoalan moniosaaja. Se ei yksin vielä tunnu missään, mutta säästö syntyy pienistä puroista. päivänä 2012
9
Kesämäen partiolaisten toiminta uhkaa loppua
Seurakuntayhtymä pohtii Kesämäen toimitilan myyntiä
SARI JÄRVINEN
Mielenterveyskuntoutujien hoivakotia ei haluta Kaarinaan
PERUSTURVALAUTAKUNTA.
SARI JÄRVINEN Turku
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistötoimisto on tehnyt listan mahdollisesti myytävistä kiinteistöistä. Sovimme, että jos seurakunta päättää luopua tilasta, kaupunki ostaa sen. Yhteistyöllä toteutettiin laajennus, jossa kaupunki sai lisää tiloja päiväkotiin ja seurakunta kerhotiloja. Tavoitteena on saada se valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä. Kausela harmittelee, että nyt lapset joutuvat luistelun jälkeen pukemaan kylmässä maassa kohmettuneet kengät jalkaan. Säästöt on löydettävä omasta toiminnasta ennen kuin kirkollisveroon kosketaan, hän toteaa.
Miksi Kultanummen kentän pukukoppeihin ei pääse?
Kaarina-lehden lukija Keijo Kausela kävi toimituksessa ihmettelemässä, mikseivät Kultanummen kentän pukukopit ole luistelijoille auki. Kesämäkeen rakennetaan koko ajan lisää ja pikkusisaruksia olisi tulossa lippukuntaan. Kyselyyn vastasi reilut 3 300 yrittäjää.
Jukka Heikkilästä TSJ:n toimitusjohtaja
Turun Seudun Jätehuolto Oy:n hallitus valitsi diplomi-insinööri Jukka Heikkilän yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi. Miksi Kultanummen kentän pukukopit eivät ole luistelijoiden käytössä liikuntapalvelujohtaja Tapio Svärd. Kaarinan alueella lakkautusuhan alle ei ole yhtään seurakuntakotia, mutta Kesämäen päiväkodin yhteydessä olevasta kahden huoneen toimitilasta suunnitellaan luovuttavan. Jos pukuhuoneet avattaisiin, olisi suuri riski, että tiloille tehtäisiin ilkivaltaa. Meillä on Kaarinassa paljon kenttiä, joissa ei ole edes penkkejä. Lopettamisuhasta oli keskusteltu syksyllä Kaarinan seurakunnan kanssa, mutta silloin tilanne näytti partiolaisittain valoisalta. Lopputulos oli hyvä. Keskiviikkona helmikuun 8. Kesämäen päiväkodissa lippukunnalla on toimintaa neljänä arki-iltana viikossa noin puoli kuudesta puoli yhdeksään. Siellä on suihku- ja saunatilat, pieni punttisali, kokoustila, joka nyt on kutojien käytössä, keittiö ja valvojan koppi. Kosola ei kuitenkaan koe, että sen nostaminen ratkaisisi ta-. Vielä asian kanssa ei ole mikään hätä, sillä kiinteistöstrategia tulee voimaan hyväksymisen jälkeen mahdollisesti ensi vuonna, Seppo Kosola sanoo.
''
Sovimme, että jos seurakunta päättää luopua tilasta, kaupunki ostaa sen
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kirkollisveroprosentti on alueen pienimpiä. Valitettavan usein penkit, lumiaurat ja kaikki tavara, mikä sinne viedään, rikotaan, Svärd harmittelee.
Valtuutetut ratkaisevat
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöstrategian luonnos on herättänyt seurakunnissa huolestuneisuutta
Yksi syy taisi olla, että solmua on vaikea tehdä, kun tekee samalla tietokoneella juttuja, Heini Hautalampi kertoo.
Äänestä parasta lastenkirjailijaa
Varsinaissuomalaiset kirjailijat Kirsti Ellilä, Hannu Hirvonen, Roope Lipasti, Reetta Niemelä ja Maire Uotila kisaavat tänä keväänä Kaarinan kaupunginkirjaston myöntämästä Kirjava kettu -palkinnosta. Erästä pikkupoikaa kiinnostivat räjähdykset ja bus-
sikolarit. Kun poikkeaa reitiltä, pitäisi valita sellainen paikka, missä ei ole karia. 10
Keskiviikkona helmikuun 8. Kaikki viidesluokkalaiset eivät lehtiä selaile. Koululaisia kiinnostaa lukea hevosista, aaseista ja kodittomista eläimistä. Vuonna 2009 palkittiin Kari Levola. Kaarinan ja Raision tapahtumissa esityksiä arvioivat ammattimuusikoista ja pedagogeista kootut raadit, jotka antavat esiintyjille palautteen. Kirjava Kettu -äänestys alkoi Kaarinan kirjastoissa ja kouluissa tällä viikolla ja jatkuu 4. Eikö sitä voisi olla vaikka kello 12-17. On se kumma, kun sellaista pystyy tekemään. Isot vahingot ja ydinvoimalaitokset ovat jääneet mie-
leen. maaliskuuta. Kuorot osallistuvat Kaarinan tapahtumaan musiikkityylistä riippumatta. Monia kiinnostaa urheilu ja usea muisti lukeneensa Suomen jääkiekon maailmanmestaruudesta. Voittajan valitsevat kaarinalaiset lapset ja lukijaraati, joka on tänä vuonna koottu Piikkiön yhtenäiskoulun oppilaista. maaliskuuta asti. helmikuuta. Kaarina-lehti pyysi heitä ideoimaan lehtijutun ja suosituin aihe päätettiin toteuttaa ensi viikon numerossa. Joskus mieleen jäävät yllättävät asiat. Kaikkiin ehdokaskirjoihin voi tutustua kirjastoissa tai kirjaston nettisivuilla. Aluetapahtumista lähetetään mielenkiintoisimmat ryhmät Turussa toukokuun lopussa järjestettävään valtakunnalliseen tapahtumaan. Eikö kapteenia kiinnosta matkustajat. Kaarinaan kokoontuvat klassisenja kansanmusiikin harrastajat, Raisiossa rytmimusiikin taitajat. Sounds antaa mahdollisuuden tuoda omaa taidettaan esiin ja saada siitä ammattitaitoisen palautteen. Äänestys on tarkoitettu alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille. Nuori Kulttuuri Sounds on musiikkikatselmus, johon voivat osallistua 1020-vuotiaat musiikin harrastajat. kaarina.fi/kulttuuri.. maaliskuuta ja Raisiossa 18.19. Ilmoittautumisaika päättyy 20. Kirjava Kettu -palkinnon tavoitteena on tehdä paikallisia lasten- ja nuortenkirjailijoita tunnetuiksi. Joidenkin mielestä onnettomuusuutiset vaikuttivat jännittäviltä. Myös se, jos lehdessä on tuttuja tai yleensä nuorten mielipiteitä esillä, kiinnostaa, luokanopettaja Johanna Kuusisto kertoo. Edellisen kerran, vuonna 2010, Kirjavan Ketun sai Eppu Nuotio.
Kaarinan musiikkikatselmuksessa soi klassinen
Varsinaissuomalaisten nuorten musiikinharrastajien Nuori Kulttuuri Sounds katselmus järjestetään Kaarinassa 24. Mikä on Kaarinan suosituin urheilulaji ja miksi polttoaine ja monet muut maksavat niin paljon?
Lapset muistavat onnettomuudet
Monet muistivat vanhoista lehdistä parhaiten onnettomuusuutiset ja luonnonkatastrofit. Mietin, että mitenköhän ihmiset pärjäävät, Adele Väärä sanoo. Voittajaksi nousivat eläimet. Muistan jutun, joka kertoi siitä, että miksei nykyään käytetä kravatteja. Toiseksi eniten ääniä sai kysymys: Miksi koulua pitää olla aamulla. Ensimmäisen palkinnon saivat keväällä 2008 Merja ja Marvi Jalo. Antti Silander pohti Italiassa sattunutta laivan karille ajoa. Aluetapahtumaan ei ole osallistumismaksua. päivänä 2012
SARI JÄRVINEN
Kotimäen koulun 5 a-luokka ja luokanopettaja Johanna Kuusisto osallistuivat Kaarina-lehden haasteeseen.
Koululaiset laittoivat toimittajan töihin
SARI JÄRVINEN Littoinen
Kotimäen koulun 5a-luokka sai sanomalehtiviikolla erikoisen tehtävän. Feliks Gloganin mielestä muste haisee turhan pahalta.
Miksei käytetä kravattia?
Lehdistä on jäänyt mieleen myös iloisia uutisia. Näistä aiheista voi lukea ensi viikon Kaarina-lehdestä.
''
Mietin, että mitenköhän ihmiset pärjäävät
Koululaisia kiinnostaisi lukea lehdestä myös muodista, urheilusta ja julkkiksista.
He haluaisivat tietää, miksi maailmassa ei ole terveellisiä karkkeja, jotka silti maistuisivat hyviltä. Äänestykseen osallistuneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja. Säännöt ja ilmoittautumislomakkeet löytyvät sivulta www.pointti.info tai www. Koripalloa harrastava Roosa Kaltio seuraa omaa lajiaan lehdestä.
Omat harrastukset ovat yksi aihe, mikä kiinnostaa koululaisia
Yli kahdensadan potilaan käynnit jouduttiin peruuttamaan tulipalon takia. Perinteisiin lipaskeräyksiin osallistumisen ohella voi kortensa kantaa kekoon osallistumalla erilaisiin yhteisvastuutapahtumiin. Osallistumismaksu 25 (alv 0%), kysy ryhmäalennuksia Teatteri Provinssin päänäyttämö, Salorank. Poliklinikan tilat ovat olleet poissa käytöstä varhain maanantaiaamuna TYKSin A-sairaalan C-siivessä sattuneen tulipalon takia. Tämänvuotinen Runo-Kaarina-kilpailu käynnistyi eilen tiistaina 7.2. Neurofysiologian ja sisätautien poliklinikat sekä laboratorion yksiköt ja verikeskus ovat toimineet normaalisti tiistaiaamusta lähtien. Runo-Kaarinan voittajateos.
Yhteisvastuu torjuu ylivelkaantumista
Presidentti Tarja Halonen avasi sunnuntaina järjestyksessään 63. TYKS sopii potilaiden kanssa uudet käyntiajat. 5-7 Salo / Astrum Keskus
www.turkuamk.fi
7XUXQ NULVWLOOLQHQ RSLVWR SXK. Turussa ja Kaarinassa Seurakunnat järjestävät talven ja kevään aikana monenlaista toimintaa Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Voittaja julkistetaan tuttuun tapaan Turun kirjamessuilla ensi syksynä. Keskiviikkona helmikuun 8. yhteisvastuukeräyksen. Moottorin kärähtämisen synnyttämä savu ja kitkerä haju heikensivät rakennuksen sisäilman laatua niin paljon, että siellä ei voinut työskennellä täysitehoisesti maanantaina
Jenni Haukion runoteos myyty loppuun
Jenni Haukion kirjoittama Runo-Kaarina-kilpailun voittajateos on myyty loppuun. Hän oli silloin valtio-opin opiskelija. Tänä vuonna julkaistaan jo 20. Nykyisin tulevan presidentin Sauli Niinistön puolisona tunnettu Jenni Haukio voitti Runo-Kaarina-kilpailun vuonna 1999. päivänä 2012
11
Neurologian poliklinikka takaisin käyttöön
TYKSin neurologian poliklinikka palaa normaaliin toimintaan tänään keskiviikkona. Yhteisvastuu 2012 torjuu ylivelkaantumista Suomessa ja tukee pienrahoitustoimintaa Ugandassa. Piikkiön seurakunnassa keräystä tuetaan järjeställä muun muassa helmikuussa kahvila ja arpajaiset ja maaliskuussa käsityö- ja askarteluilta Yhteisvastuun hyväksi.
MATKA ALKAA TÄSTÄ
Hyvinvointipalvelut-tulosalueella AMK-TUTKINTO AIKUISKOULUTUKSENA
/|\Gl NRXOXWXNVHVL
2LNHXVWLHGHOLQMD ± <OHLQHQ WHRORJLD MD XVNRQWRWLHGH OLQMD ± 3V\NRORJLD MD NDVYDWXVWLHGH OLQMD ± .LHOHW MD YLHVWLQWl OLQMD ± 3HUXVRSHWXV ± OXRNDW HOL OLVlRSHWXV ± /DSVL MD SHUKHW\|Q SHUXVWXWNLQWR ± RSHWXVVXXQQLWHOPDSHUXVWHLQHQ NRXOXWXV ± Ql\WW|WXWNLQWRSHUXVWHLQHQ NRXOXWXV 9LLWWRPDNLHOLVHQ RKMDXNVHQ SHUXVWXWNLQWR ± 9LLWWRPDNLHOL MD YLVXDDOLQHQ NRPPXQLNRLQWL ± .RXOXQNl\QQLQ MD DDPX MD LOWDSlLYlWRLPLQQDQ RKMDXNVHQ DPPDWWLWXWNLQWR ± :HE GHVLJQHU MD DXGLRYLVXDDOLVHQ YLHVWLQQlQ DPPDWWLWXWNLQWR ±
KOULUTUSTILAISUUS ke 28.3.2012 klo 16
ZZZWNRSLVWRIL
/llNHWLHWHHOOLVHHQ VXXQWDDYDW RSLQQRW ± XXVL NRXOXWXV
Tom Pöysti
kouluttaja-näyttelijä - Millä mielellä mennään päivittäin töihin - Mielen ja asenteen voima ja tärkeys - Homo Sapiens Finlandicus - Kommunikaation alkeet osa 1 - Paljonko maksaa kilo itsetuntoa?
YLEMPI AMK-TUTKINTO
YHTEISHAKU 5.3.-3.4.2012
www.turkuamk.fi
Yleisö nauraa ja saa kuulijat paitsi ajattelemaan myös hyvälle tuulelle.
VARAA PAIKKASI AJOISSA
seppo.suominen@teatteriprovinssi.fi ja 050 566 7844 myynti@teatteriprovinssi.fi ja 0440 520 260 lippu.fi 0600 900 900. Lisäksi Kaarinan seurakunnassa järjestetään kevään aikana muun muassa Keittokeskiviikko, Hetki-elokuvanäytös sekä KaarinanPiikkiön sotaveteraanien Kevätkonsertti, joiden tuotoilla tuetaan keräystä. Jos Haukion Runo-Kaarina-teoksesta tulee uusi painos, se ilmestyy luultavasti Savukeitaan kustantamana. Kaarinan kirkolla järjestetään ensi tiistaina ystävänpäiväjuhla, jonka tuotto menee keräykseen. Sittemmin Haukio on julkaissut runojaan Savukeidas-kustantamon kautta. Tulipalo sai alkunsa henkilöhissin nostomoottorista
Paljon harrastusmahdollisuuksia sekä kansainvälistä toimintaa.
Missä mennään?
Lue sanomalehdestä.
Kosmetologikoulutus Kosmetiikkaneuvoja Seuraava koulutus alkaa Turku Beauty Institutessa 3.9.2012 ja koulutuksen kokonaiskesto on 20kk. Haku ala- ja yläkoululle on jatkuva. Ota yhteyttä ja varaa keskusteluaika koululta saadaksesi lisätietoa.
Avoimien ovien päivä
sunnuntaina 12.2. _ LQIR#WNRSLVWR¿
www.teatteriprovinssi.fi
Tervetuloa Toivonlinnaan!
Yhteishaku lukioon 27.2.16.3.2012. Kauempaa tuleville mahdollisuus asuntolamajoitukseen. klo 10.30-14
Ohjelmassa: · Hevosratsastusta klo 11-13 · Uintia ja saunomista asuntolassa (uimapuku ja pyyhe mukaan) · Pulla- ja mehutarjoilu · Myyjäiset Ota yhteyttä, kerromme mielellämme lisää: Rehtori Anne Nunes p. 050-4382224 rehtori@toivonlinna.fi www.skyk.fi
Kiinnostaako kauneudenhoitoala?
Turku Beauty Institute Oy Turun Kosmetologikoulu 02-2505065 ZZZWELÀ
Toivonlinnantie 630, 21500 Piikkiö
169). Kuin uusi ................... Tosi pihi 4.5l/100km ....9950
OSTA YHDET SAAT TOISET ILMAISEKSI
Pääskykalliont. Pientä purtavaa tilaisuuden alussa. Valittujen edustajien toimikausi on 1.5.2012 30.4.2016. 17750
Oletko hankkimassa uutta kotia?
08/07 Ford Mondeo 2.0i HB Titanium 1-om. Sporttinen ....................7250
+ =
ALK.
29
+ =
29
0
0
0
KAHDET YKSITEHOSILMÄLASIT
KAHDET MERKKISILMÄLASIT
ALK.
KAHDET MONITEHOSILMÄLASIT
SIS. Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan tilaisuuteen 15.2. 19950
29 99 119
ALK.
08 Citroen Jumper 2.2 Tdci L2 1-om. mennessä osoitteessa op.fi/turunseutu tai p. 12950
TOP:n Ensiasunnon ostajan infotilaisuudessa tiistaina 21.2. Maallikkoedustajien vaalissa äänivaltaisia ovat kirkkirkkovaltuustojen jäsenet. Hinta PENTAXvakio-moniteholinssien kanssa alkaen 119 sisältäen kehykset alk. 89tkm. 117tkm. Ehdokkaita on yhteensä 777, joista maallikkoehdokkaita on 522 ja pappisehdokkaita 255.
09/08 VW Passat 1.9Tdi Comf. Huippumalli ............... 90
09 Nissan Primastar 2.0Dtci L1 1-om. Tarjous voimassa 26.2.2012 asti.
Optikon tekemät näöntutkimukset kaikissa liikkeissämme. päivänä 2012
Kaikissa päättäjät 1 omistaja Kirkkoon valitaan uudet pakuntavaltuustovaalissa valija huoltokirja Viikon kuluttua maanantai- kovaltuustojen, seurakunta- taan kuhunkin yhdeksään hiipna 13. 114tkm. Kehysvalikoima vaihtelee liikkeittäin. Avoinna ma-pe 10-21, la 10-18, su 10-18 Katso muut Specsavers liikkeet: www.specsavers.fi
www.turunvaihtoautot.net/kuokkanen
Puhelu maksaa 0,0828 + 0,0595 /min tai matkapuhelimesta + 0,1704 /min.. pinnoitteet hinnaston mukaan. Huippusiisti ...................8750
07 Citroen C2 1.4 VTR 1-om. 010 256 9450. 86tkm. Hiippakuntien vaalilautakunnat laskevat tulokset tiistaina 14.2. 1-om. 15950
HINAUSPALVELU FORSSTRÖM
Palvelemme 24 h, myös juhlapyhinä
*Käynnistyspalvelu *Vakuutusyhtiöiden hyväksymä
ALUEEN LÄHIN
08 Ford Tourneo Connect 1.8 Tdci 1-om.101tkm. 16950
TARJOUS KOSKEE KOKO VALIKOIMAA MYÖS MERKKIKEHYSMALLISTOAMME
Valitse 2 maksa 1 tarjous koskee kehyksiä alkaen 29 (norm. Äänivaltaisia on yhteensä noin 12 000. 8, miika_akkanen@hotmail.com
ALE
+ =
99
06 Nissan Primera 1.8 Sport Deck 121tkm. 02 251 3400. Huippu automaatti ...... KEHYKSET ALK. Hieno ........................ klo 18 alkaen
kuulet tietoa asuntolainoista, korkovähennyksistä, lakipykälistä, asuntokaupan vaiheista ja vastuista sekä veroasioista ja vakuutuksista. Upea ........................ helmikuuta ääneste- neuvostojen sekä yhteisten
tään evankelisluterilaisen kirkon kirkolliskokouksen sekä hiippakuntavaltuustojen uudet maallikko- ja pappisedustajat. Merkkihuollettu .......... Sis.alv ....................... 1-om. 79) sisältäen PENTAX-vakioyksiteholinssit. Hiippakuntien papit puolestaan äänestävät pappisedustajat kumpaankin toimielimeen. 12
Keskiviikkona helmikuun 8. Sis.alv ....................... Molemmat parit samalla reseptillä. TURKU SKANSSI: Skanssinkatu 10, puh. 29 + PENTAX -VAKIOMONITEHOLINSSIT ALK. 42tkm. 16750
08/07 VW Golf 1.6 Variant. 33tkm. 117tkm. Hiippakuntaan 14 maallikko- ja 7 pappisjäsentä. Kirkolliskokoukseen valitaan 64 maallikkoedustajaa sekä 32 pappisedustajaa. 12550
0400- 521 905
Yhdessä hyvä tulee.
Kaarinan konttori, Oskarinaukio 3 Piikkiön konttori, Hadvalantie 8
06 Skoda Fabia 1.4 Tdi Combi 103tkm. 90 (norm. Infotilaisuus järjestetään TOP:n Maariankadun konttorissa, Maariankatu 4, käynti sisäpihalta. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin. 69tkm. Muut linssit ja lisät esim. Tervetuloa!
0400 908 609
Viemärien avaukset vesipaineella Viemärilinjojen pesua Lika- ja sadekaivojen puhdistusta Kuivaimupalvelut Putkistojen TV-kuvaukset Imuautopalvelut
08 Chrysler Sebring 2.0 limited 1-om. 29 ja linssit alk. 17950
08 Mazda 6 2.0 HB Active A 1-om
Pilottihankkeen aikana Haapasaari koirineen käy vanhainkodin asukkaiden luona useammin kuin aikaisemmin, noin kerran viikossa. Olen useammin koirieni avecina kuin isännän, Haapasaari vitsailee.
Kalle Laaksonen toi Maarit Haapasaaren kotipihaan perjantaina lähes tuhat kiloa koiranruokaa. Me voimme esimerkiksi mennä koiran kanssa käytävän toiseen päähän odottamaan. Ne ottavat ihmisen vastaan sellaisenaan
eläinrapiaan: siihen iloon, jonka eläimet aikaansaavat ihmisissä. Haaveena on, että toiminnalle löytyisi tulevaisuudessa rahoittajia niin, että hän pystyisi vastaamaan kasvavaan kysyntään. Haapasaari uskoo, että tutkimustiedon lisääntyessä myös rahoittajat kiinnostuvat eläinavusteisesta terapiasta. Haapasaaren ainutlaatuinen idea lähti lentoon, kun hän sai houkuteltua mukaan kaksi valtakunnallista isoa yritystä. Halikoiratoiminta on unelmieni työtä ja mietin, miten voisin tehdä siitä totta. Haapasaari on vuosien aikana nähnyt, miten paljon hyvää eläinterapialla voi saada aikaan. Ne ottavat ihmisen vastaan sellaisenaan, olipa hän vanhus, kehitysvammainen, äiti tai mitä tahansa. Katraaseen kuuluu myös berninpaimenkoira Bella-Riina, jonka masussa kasvaa parhaillaan uusi halikoirapentue. Toivoisin, että pääsisin joskus sinne kokeilemaan taitojani. Lisätietoja www.hali-koira. Suomen-Karvakaverit-yhdistyksen perustanut Haapasaari kiertää koiriensa kanssa ilostuttamassa vanhainkodeissa, lastenkodeissa ja kehitysvammaisten luona. On surullista, jos tälle toiminnalle ei löydy tukea.
''
Eläimet eivät arvostele. Littoislainen koiranomistaja kertoo jääneensä koukkuun. Viljo pyydettiin hätiin, kun rouva ei ollut noussut petistään viikkoihin. Mainostajat mahdollistavat, että pystyn tekemään tätä työtä, Haapasaari kiittää.
Koira palautti elämänhalun
Eläinavusteinen terapia on Haapasaaren mukaan vielä Suomessa lapsenkengissä verrattuna Keski-Eurooppaan. Kolmannella kerralla vanhus oli noussut sängystä, pukenut juhlavaatteet ylleen ja odotti meitä aulassa, Haapasaari hymyilee.
Hali-koirat osaksi jokaviikkoista vanhusten hoitoa
HEINIMAIJA HIRVONEN Littoinen
Littoislainen Maarit Haapasaari on mukana Turussa käynnistyvässä pilottiprojektissa, jossa hali-koirat on tarkoitus ottaa virallisesti osaksi kolmen vanhainkodin toimintaa. Kun seuraavan kerran menimme käymään, nostin taas Viljon hänen viereensä. Viljo oli silloin vielä pentu, joten nostin hänet vanhuksen viereen ja koira nukahti hänen kainaloonsa. Halusin säilyttää sen ideologian, ettei vierailumme maksa laitoksille mitään. Keskiviikkona helmikuun 8. Haapasaari tarjosi osaamistaan viime vuonna myös Kaarinan hyvinvointipalveluille, mutta ainakaan toistaiseksi kaupunki ei ole innostunut ajatuksesta. Tänä keväänä Ikäheimolta ilmestyy kirja, jossa Haapasaari on mukana yhtenä kirjoittajana. tk ja http://suomenkarvakaverit.nettisivu.org
Eläin ei arvostele
tä taksit myyvät autoihinsa mainoksia, miksi en minäkin, hän kertoo. Sitten keksin, etsi, että osta koira tai rupea hoitamaan puutarhaa, hän tietää. päivänä 2012
HEINIMAIJA HIRVONEN
13
Turussa vanhainkodissa asuva 82-vuotias Anja Kiukainen on Rennon paras kaveri. Aluksi hän teki sitä harrastuksenaan, mutta vierailukutsuja rupesi tulemaan enemmän ja enemmän. Rento ja Viljo tunnetaan parhaiten Kaarinan kirjaston Tartu tassuun -hankkeesta, mutta niillä on kuononsa pelissä myös monessa muussa projektissa. Rento oli esimerkiksi kutsuvieraana paikalla, kun Kaarinan kirjaston Kirjava kettu -palkinto jaettiin vuonna 2008. Suomen-Karvakaverit yhdistyksen perustaja nauraa, ettei koko lasti ole tarkoitettu hänen koirilleen, vaan ruokaa saavat myös tuttavien rekut.
Rento ja Viljo tekevät historiaa
Kaarinan kirjastoon perustettiin Suomen ensimmäinen koiranvirka
HEINIMAIJA HIRVONEN Littoinen
Kaarinan kirjastoissa lapsia luetuttavista Rennosta ja Viljo-Valdemarista on tullut tänä talvena varsinaisia medialemmikkejä. Projektin taustalla on Green Care -ajattelu eli luonnon ja eläinten hyödyntäminen terveydenhoidossa. Vanhuksen on käveltävä käytävä, että hän pääsee rapsuttamaan koiraa, Haapasaari selittää. Olen ihan hulluna Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan. Jokin aika sitten Viljo-koira veti erään Mäntyrinteen vanhainkodissa asuvan vanhuksen ylös sängystä. Nyt omakotitalon pihalla seisovassa pakettiautossa Halimobiilissa on jäljellä enää muutama vapaa mainospaikka. Maarit Haapasaaren mukaan Rento ja Viljo ovat koukussa ihmisten huomioon ja rapsutuksiin.
Maarit Haapasaari nauraa, että hän on päässyt koiriensa siivellä mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin. Siellä lääkärit ovat jo vuosikymmenien ajan määränneet ihmisille lääkkeek-
Haapasaari on käynyt yhdessä lastenpsykiatrian erikoislääkärin Kaija Ikäheimon kanssa luennoimassa eläinavusteisesta terapiasta kansainvälisissä kongresseissa. Tammikuun lopussa littoislainen autoineen vilahti Toivo Sukarin nimeä kantavassa televisio-ohjelmassa. Kerttulin vanhainkodissa, Kurjenmäkikodissa ja Kutomokodissa käynnistyvästä pilottikokeilusta on tekeillä lopputyö Turun ammattikorkeakouluun. Vuosi sitten Haapasaari jätti työnsä yksityisenä perhepäivähoitajana. On Haapasaarella toinenkin unelma. Suomessa löytyy kyllä vaalirahaa ja rahaa urheiluun. Päättäjien pitäisi tulla katsomaan, mitä eläimet saa aikaan. Eläimet eivät arvostele. Haapasaaren mukaan vanhuksia ei olla laittamassa koirien kanssa yksin lenkille. Karvaiset linssiluteet asuvat omistajansa Maarit Haapasaaren kanssa omakotitalossa Littoisissa. Tavoitteena on motivoida vanhukset ylös sängyistään koirien avulla. Tietysti olisi aika kiva saada myös kutsu Linnan juhliin, hän virnistää
Työntekijöiden arjessa se näkyy esimerkiksi lääkkeiden kaksoistarkastuksina, jotka on otettu käyttöön hankkeen aikana. Tavoitteena on päästä pois siitä, että syyllistetään ammattilaista, joka on tehnyt virheen. Turun ammattikorkeakoulun ja kolmen terveyskeskuksen yhteishanke käynnistyi vuosi sitten ja jatkuu tämän vuoden loppuun saakka. Uskon, että se vähentää haittatapahtumien määrää. alv).
Uusi asumisoikeuskohde Kaarinan Ritariperho nousee arvostetulle Kärjen alueelle. Päiväkotiin ja koululle kävelee noin 10 minuutissa, ja Kaarinan keskustaankin matkaa kertyy alle 2 km. Jokaisen olisi hyvä esimerkiksi olla perillä siitä, mitä lääkkeitä syö ja minkä verran. Hanke on niiden näkyväksi tekemistä. Aika usein valitettavasti kuulee potilailta sitä, että syön keskikokoisia valkoisia pillereitä.
POTU-tiimiin kuuluvat Satu Sjöblom, Päivi Ström-Valo ja Tiina Karppinen ovat innoissaan potilasturvahankkeesta. Soita ja kysy lisää!
Koti jota etsit löytyy meiltä
* Matkapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 14,90 snt/min. Kaarinan terveyskeskuksessa on muutettu lääkehuone rauhallisempaan tilaan ja otettu käyttöön lääkkeiden kaksoistarkistukset.
YH Kodit Kaarinan Ritariperho, Peitsikatu 2 ja Tapparakatu 1
RITARIPERHOSSA
ASUT KAARINAN KÄRJESSÄ
Helppoa ja turvallista asumisoikeusasumista! Kohteen arvioitu valmistumisaika 10/2012.
aurinkoisen Kuusistonsalmen rantamille! Tyylikäs rivitaloyhtiö rajoittuu suurelta osin rantapuistoon, ja takapihat avautuvat etelään ja lounaaseen. 14
Keskiviikkona helmikuun 8. Se on edesauttanut sitä, että asioihin kiinnitetään huo-
miota ja etsitään niihin ratkaisuja, Virtanen kertoo. Työntekijämme ovat hirveän innoissaan tästä, sairaalan osastonhoitajana työskentelevä Ström-Valo kuvailee. 010 227 3718*. Ensimmäisen puolen vuoden aikana Kaarinan terveyskeskuksessa ilmoitettiin 67 haitta- tai läheltäpititapahtumaa. Projektipäällikkö Kososen mukaan hankkeen yhtenä tarkoituksena on juuri virheistä oppiminen. Voi sanoa, että tämä on potkaissut potilasturvallisuuden vauhtiin. Liikuntamahdollisuudet ovat erinomaiset, Kaarinan uimarannalle ja -hallille on molemmille vain noin 5 minuutin kävelymatka. päivänä 2012
Terveyskeskus kehittää potilasturvallisuutta
Terveyskeskuksessa sattui puolen vuoden aikana 67 haitta- tai läheltäpititapahtumaa
HEINIMAIJA HIRVONEN Kaarina
Arvioidaan, että Suomessa kuolee ainakin 700 potilasta vuodessa hoitovirheen takia. Sen sijaan pitäisi miettiä, että miksi virhe pääsi tapahtumaan ja miten voidaan varmistaa, ettei virhe olisi mahdollinen, Kosonen selittää.
Lääkkeiden kaksoistarkistukset käyttöön
HEINIMAIJA HIRVONEN Kaarina
POTU-tiimiin kuuluvat Satu Sjöblom, Päivi Ström-Valo ja Tiina Karppinen iloitsevat, että Kaarinan terveyskeskus lähti mukaan potilasturvallisuushankkeeseen. Vaikka vastuu potilasturvallisuudesta on aina hoitajilla ja lääkäreillä, Ström-Valo haluaa muistuttaa ihmisiä kiinnittämään huomiota oman hoitonsa turvallisuuteen. Kokemus on heidän mielestään ollut hyvin avartava. Tiimiin kuuluvat henkilöt saavat potilasturvallisuuskoulutusta hankkeen aikana, ja heidän tehtävänsä on levittää tietoa omissa työpaikoissaan.
Pienillä muutoksilla suuria vaikutuksia
Projektipäällikkö Liisa Kososen mukaan tarkoituksena on muun muassa kehittää suojausmekanismeja, joilla voidaan ennaltaehkäistä haittatapahtumia. kk alk.
21 172,00 28 045,00 31 169,00 31 390,00 673,92 892,71 992,16 999,18
Lisätietoja Ritariperhon pohjaratkaisuista, pintamateriaaleista sekä asuntojen hakemisesta saat verkkosivuiltamme: yhkodit.fi sekä asuntomyynnistämme: YH Länsi Oy, Humalistonkatu 12, 20100 Turku, puh. Ritariperhon asunnot ovat valoisia yksi- ja kaksitasoisia rivitaloasuntoja. Tapahtuneiden haittatapahtumien kustannukset ovat arviolta miljardi euroa vuodessa. Teemaa käsiteltiin viime torstaina Kaarinassa järjestetyssä seminaarissa. Virheet saadaan kiinni, ennen kuin ne menevät potilaalle asti, Ström-Valo kertoo. Jokaiseen terveyskeskukseen on nimetty moniammatillinen tiimi, joihin kuuluu muun muassa sairaanhoitajia, terveydenhoitajia, laboratorionhoitajia ja fysioterapeutteja sekä ammattikorkeakoulun opettaja. Hänen mukaansa potilasturvallisuus on monesti kiinni hyvin pienistä asioista, itsestäänselvyyksistä. Lankapuhelimesta 8,21 snt/puhelu + 6,90 snt/min (sis. Johtavan ylihoitajan mukaan Kaarinan terveyskeskuksessa otettiin hankkeen myötä viime keväänä käyttöön haittatapahtumien raportointiohjelma, johon kerätään tietoa vaaratilanteista. Toimimalla nopeasti pääset itse vaikuttamaan uuden kotisi pintamateriaaleihin!
Hintaesimerkkejä
2h + k + s 3h + k + s 4h + k + s 4h + k + s
m2
54,5 75,0 88,5 90,0
Asomaksu Vastike alk. Ajatuksena on, että kun toinen työntekijä jakaa lääkkeet, joku toinen vielä tarkistaa ne. Esimerkiksi lääkkeiden jakamiseen liittyvään tilanteeseen on tehty omia tauluja, että älä tule tänne nyt, anna mi-
nulle työrauha, Kosonen antaa esimerkin. Kaarinan terveyskeskus on mukana Turun ammattikorkeakoulun, Loimaan sekä Pöytyän terveyskeskusten yhteistyöhankkeessa, jonka tavoitteena on potilasturvallisuuden parantaminen. Ei voi sanoa, että Kaarinan terveyskeskuksessa potilasturvallisuusasiat olisivat olleet huonolla tolalla missään vaiheessa, mutta parantamisen varaa on aina, johtava ylihoitaja Raija Virtanen Kaarinan terveyskeskuksesta perustelee hankkeeseen mukaan lähtemistä
010 76 83500
Puhelun hinta soitettaessa Hankkija-Maatalous Oy:n toimipaikkojen 010-alkuisiin numeroihin on 8,28 snt/puh + 11,99 snt/min. · Kampaosan leveys 9,5 cm.
HEINÄHÄKKI JYRSIJÄLLE
Etu voimassa helmikuun 2012 loppuun.
25,-
· Kiinnitetään häkin seinään · Sinkittyä metallia · Koko 25 x 17 cm
3,90
TERVETULOA TEKEMÄÄN EDULLISIA LÖYTÖJÄ LAAREISTA!
Agrimarket Turku
Jonkankatu 3, 20360 Turku puh. Koira tuoksuu hyvälle ja pysyy kuivana. (02) 253 4323 · ark. Ohut ja pitkä mäntykuitu kestää kauan katkeilematta.
13,90
TURVALLISTA ULKOILUA KOIRALLESI
HEIJASTINLIIVI
1,30
/1 kg
-15%
26,80
JAHTI&VAHTI-KUIVARUOKASÄKIN (15 TAI 10 KG) OSTAJALLE LIHAATERIA, 1 KG, KAUPAN PÄÄLLE!
4,90
/4 kg PROHAY KANINHEINÄ 8 KG Ä
6,90
/25 ja 35 cm
12,80
8,90
/45 ja 60 cm POHJAVILLANPOISTAJA KOIRALLE
· Poistaa näppärästi pohjavillaa · Vähentää irtokarvan määrää. päivänä 2012
15
MAAHANTUOJAN SUURMYYMÄLÄ
· ilmainen suunnittelupalvelu · 3D- ja asennuskuvat · iso esittelytila · · uusimmat trendit · laaja valikoima · varastomallit heti mukaan ·
Itäniityntie 2, 21280 Raisio (Myllyn alue) Puh. AGRIMARKETISSA
PÖLKKYPETS-PESÄPURU
· Laadukas kuivikekutteri kaneille, marsuille ja muille jyrsijöille. kaikista liittymistä.
AVOINNA: Ma-pe 8-17, la 9-13
www.agrimarket.fi. · Sopii kaikille turkinpituuksille. 9-19, la 10-15 www.laattasatama.fi
Meiltä saat Bonusta!
TULE TUTUSTUMAAN TARVIKKEITA KANEILLE LAAJAAN JA LAADUKKAASEEN JA MUILLE JYRSIJÖILLE! KERBL-TARVIKEVALIKOIMAAN
KISSANVESSA CATHY
· Sisältää oven, hajufiltterin ja kantokahvan · Mitat: 56 x 40 x 40 cm
LÖYTÖLAARI
HEVOSHARRASTAJALLE EDULLISESTI! TALVIRATSASTUSVAATTEITA
PÄIVÄT 9.-11.2. · Kaksi pakkauskokoa: 1 kg ja 4 kg
KOIRASI PARHAAKSI
RUTI-REX KOPINPEHMIKE
Luonnonmukainen pehmike koiralle. Keskiviikkona helmikuun 8
Kaikki pitää siitä huolimatta voittaa, jos mielii ykköseksi, pettynyt Kallio totesi tasaväkisen väännön päätteeksi. Olen ennenkin otellut tässä sarjassa, mutta kyllä sen huomaa tuolla matolla, että ruutia pitäisi olla vielä enemmän, Kallio sanoo.
www.kaarinanhoitopiste.com
p. Tänään oteltiin tavallaan finaali jo välierävaiheessa. 16
Keskiviikkona helmikuun 8. Hän myöntääkin, ettei siirtyminen yli 10 kiloa raskaampaan sarjaan ole helppoa. 040 7469633
KAARINALEHDEN NÄKÖISLEHTI OSOITTEESSA: www.digipaper.fi/ kaarina-lehti
KUKONPOIKAA
MD NDLNNL PXXW KHUNXW UXRNDS|\WllQ 7HUYHWXORD WXWXVWXPDDQ SXKWDLVLLQ MD KHUNXOOLVLLQ UXRNDDLQHLVLLPPH VHNl \VWlYlOOLVHHQ SDOYHOXXPPH
$LWRD OlKLUXRNDD VHNl \VWlYlOOLVWl SDOYHOXD .DDULQDQ .URVVLVVD
MAAILMAN PARASTA
Ystäv änpäivä ksi käsin tehdy t sukla at!
MYYMÄLÄ AVOINNA
DUN ±
OD ±
+DOOLPHVWDULQNDWX .DDULQD SXK. Toistaiseksi paikan vuoden suurimpaan urheilutapahtumaan on suomalaisista painijoista saavuttanut vain syksyn MM-kisoissa pronssille selviytynyt Rami Hietaniemi, joka nujersi Kallion niukasti lauantain välierässä. päivänä 2012
Jalkojenhoitaja hierontaterapeutti Päivi Tiittanen
Vastaanotto Kaarinan uimahallilla. Uimahallintie 4
Kallion olympiah
JAN SUNDMAN Turku
Viikonlopun SM-kisoissa pronssia 96-kiloisten sarjassa paininut kaarinalainen Timo Kallio uskoo yhä mahdollisuuksiinsa päästä mukaan ensi kesän Lontoon olympialaisiin. Hietaniemen olympiapaikka on 84 kilon sarjaan, joten Kallion siirtyminen luokkaa ylemmäs 96-kiloisiin on ollut pakollinen valinta
ZZZDLWRUXRNDNDXSSDIL
Karsintojen kautta Lontooseen
Lauantai-iltapäivän pronssiottelussa Turun Voimamiesten Kallio voitti Ylä-Tikkurilan Kipinän Tuomas Lahden näytöstyyliin ennen täyttä aikaa.
Painiyleisön hurmioon saanut olympiamitalisti Marko Asell (oik.) pa
MM-pronssimies Rami Hietaniemi oli niukasti Timo Kalliota (oik.) parempi SM-välierässä. Pronssia voittaneen maaliskuun EM-kilpailut Belgradissa.
päivänä 2012
Jalkojenhoitaja hierontaterapeutti Päivi Tiittanen
Vastaanotto Kaarinan uimahallilla. Olen ennenkin otellut tässä sarjassa, mutta kyllä sen huomaa tuolla matolla, että ruutia pitäisi olla vielä enemmän, Kallio sanoo.
www.kaarinanhoitopiste.com
p. Tänään oteltiin tavallaan finaali jo välierävaiheessa. 040 7469633
KAARINALEHDEN NÄKÖISLEHTI OSOITTEESSA: www.digipaper.fi/ kaarina-lehti
KUKONPOIKAA
MD NDLNNL PXXW KHUNXW UXRNDS|\WllQ 7HUYHWXORD WXWXVWXPDDQ SXKWDLVLLQ MD KHUNXOOLVLLQ UXRNDDLQHLVLLPPH VHNl \VWlYlOOLVHHQ SDOYHOXXPPH
$LWRD OlKLUXRNDD VHNl \VWlYlOOLVWl SDOYHOXD .DDULQDQ .URVVLVVD
MAAILMAN PARASTA
Ystäv änpäivä ksi käsin tehdy t sukla at!
MYYMÄLÄ AVOINNA
DUN ±
OD ±
+DOOLPHVWDULQNDWX .DDULQD SXK. Uimahallintie 4
Kallion olympiah
JAN SUNDMAN Turku
Viikonlopun SM-kisoissa pronssia 96-kiloisten sarjassa paininut kaarinalainen Timo Kallio uskoo yhä mahdollisuuksiinsa päästä mukaan ensi kesän Lontoon olympialaisiin. 16
Keskiviikkona helmikuun 8. Kaikki pitää siitä huolimatta voittaa, jos mielii ykköseksi, pettynyt Kallio totesi tasaväkisen väännön päätteeksi. Toistaiseksi paikan vuoden suurimpaan urheilutapahtumaan on suomalaisista painijoista saavuttanut vain syksyn MM-kisoissa pronssille selviytynyt Rami Hietaniemi, joka nujersi Kallion niukasti lauantain välierässä. Hietaniemen olympiapaikka on 84 kilon sarjaan, joten Kallion siirtyminen luokkaa ylemmäs 96-kiloisiin on ollut pakollinen valinta. Hän myöntääkin, ettei siirtyminen yli 10 kiloa raskaampaan sarjaan ole helppoa
Pronssia voittaneen maaliskuun EM-kilpailut Belgradissa.. ZZZDLWRUXRNDNDXSSDIL
Karsintojen kautta Lontooseen
Lauantai-iltapäivän pronssiottelussa Turun Voimamiesten Kallio voitti Ylä-Tikkurilan Kipinän Tuomas Lahden näytöstyyliin ennen täyttä aikaa.
Painiyleisön hurmioon saanut olympiamitalisti Marko Asell (oik.) pa
MM-pronssimies Rami Hietaniemi oli niukasti Timo Kalliota (oik.) parempi SM-välierässä