MACHINE HEAD BLOODBATH DEVIN TOWNSEND PRIMORDIAL NIGHTINGALE KHOLD RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 9/2014 I HINTA 6,50 euroa
c o m FALLING HOME Out now The much anticipated acoustic album by Sweden‘s progressive rock innovators. Also available as LIMITED DIGIPAK with two bonustracks and as LIMITED GATEFOLD LP on 180gr. WAT C H E R S Of RULE BOSTON‘S MODERN METAL TITANS PRESENT THEIR 6TH OPUS! Produced by Mark Lewis (Chimaira, Trivium, DevilDriver, The Black Dahlia Murder etc). vinyl. Contains reimagined versions of favourite catalogue-songs, two cover versions (DIO - ‘Holy Diver’ and LOUD REED - ‘Perfect Day’) and a brand new song (‘Falling Home’). 2 additional exclusive songs, 180g VINYL + CD, DIGITAL DOWNLOAD. VINYL. SOULBURN The Suffocating Darkness KRUSHING BLACKENED DEATH DOOM METAL FEATURING FORMER MEMBERS OF ASPHYX. www.INSIDEOUTMUSIC.com. C E N T U R Y M E D I A . OUT NOVEMBER 14TH. OUT NOW! Also available as LIMITED EDITION DIGIPAK incl. First pressing as SPECIAL EDITION ENHANCED CD with O-Card or as LP on 180gr. w w w. TROLSK SORTMETALL 1993 - 1997 Noble box set including the first three studio albums as well as the legendary “Vargnatt” demo and a previously unreleased 4-track rehearsal from the “Nattens Madrigal” era OUT NOVEMBER 14TH The black metal years of ULVER Extensive booklet with unpublished photos, comments by the band, liner notes
010 Inferno-kolumni & skaba 012 Heavy Cooking Club 014 Machine Head 020 Soulburn 022 Devin Townsend ESTER SEGARRA 26 026 Bloodbath 030 Primordial 032 Khold 034 Emigrate 036 Nightingale 038 Anaal Nathrakh 042 Ghost Brigade 050 Pölkyllä: Exodusin ja Slayerin Gary Holt 50 054 Salamyhkä: Unida - Coping with the Urban Coyote (1999) 055 Arviot: pääosassa Mors Principium Est 071 Vanha liitto: Sanctuary, haastattelussa Lenny Rutledge 074 Kuudes piiri: Venäjä vastaan rock. SAMULI RAAPPANA 42 ANTHONY CLARKSON 22 005 Päänavaus 006 Sytykkeitä: mm. Satanic Warmaster, Estado Novo, Lord of Pagathorn, Decaying..
Se, etten pidä suuremmin kummankaan mainitun viimeisimmistä levyistä, ei johdu niiden genrepolitiikasta, vaan siitä, etteivät ne ole mielestäni kovin kummoisia albumeja. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Heinonen Ninni, Hintikka Tami, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehto Katariina, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Wakonen Juha, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TILAAJAPALVELU (ARK. Yritin tehdä näin ottamalla täällä toimituksessa Hostista sauhut, todella pitkästä aikaa, mutta levyäpä ei löytynytkään suoratoistopalvelusta, toisin kuin miltei koko muu Lostin tuotanto. ERITYISEN merkillistä on, kun bändin tyyli muuttuu totaalisesti, mutta otsikko pysyy. En esimerkiksi ymmärrä, mitä järkeä tässä lehdessä haastatellun Sanctuaryn oli palata vanhalla nimellään, jos sen nykyinen musiikki tuuttaa vanhoja faneja turpaan kuulostamalla ratkaisevasti enemmän Nevermorelta, solistinsa vastikään telakoitetulta orkesterilta. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Turhankin kanssa konelegenda Depeche Modea kumarrelleen kiekon ongelma ei ollut niinkään sen sisällön huonous, vaan se, että kyseessä oli surkea Paradise Lost -levy. i Matti Riekk TAJA PÄÄTOIMIT Henkireikiä puupalttooseen YKSI rockmaailman vuodesta toiseen kiistellyimmistä aiheista on, kuinka paljon joku artisti tai bändi saa muuttua – vai saako ollenkaan – ja mitkä ovat muutoksen sallitut motiivit. POHJIMMILTAAN on myönnettävä, että artistin tulisi tietysti saada tehdä mitä lystää, vaikka sitten siihen malliin kuin edempänä haastateltu Kanadan hullujussi Devin Townsend. No, jopas sattui. Muutos voi olla artistille viimeinen henkireikä tai naula arkkuun. Tietysti jo se, mitä muutos sinällään tarkoittaa, on omiaan harmaannuttamaan hapsia. Pahinta on vääntää väkipakolla, oman leimasimensa vankina musiikkia, joka ei enää sykähdytä. Seuraavaksi aloin miettiä, olenkohan mahtanut kirjoittaa tämän tekstin ennenkin. Toisaalta sen puute voi aiheuttaa vakavan puutumistilan, johon esimerkiksi levyarviosivuilla käsittelemäni Electric Wizard näyttäisi olevan, paha kyllä, ainakin tätä kuulijaansa saattamassa. Minusta levy ei ole todellakaan kehno – soitin sitä juuri äskettäin! – mutta sitä on vaikea pitää sen yhtyeen tuotoksena, jonka logo kannesta löytyy. (Pidän kyllä itse paluulevystä, tämäkin todettakoon.) Vanhemmista tapauksista vaikkapa Paraside Lostin viime vuosituhannen päättänyt Host-albumi (joka muuten mainitaan Bloodbath-jutussamme) olisi saanut tulla julki jonkin muun nimen alla. Myös fanilla on oikeus kuunnella mitä huvittaa, mutta ennen mielipiteensä verkkoon kapiteeleilla kaivertamista kannattaa ottaa rauhallisesti ja katsella aihetta molempiin piippuihin. Fanius on kinkkinen juttu, ja ymmärrän täysin pettymyksen, kun suosikkiartisti ei tarjoakaan sitä, mitä oli tilauksessa. INFERNO 5. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva Samuli Raappana / Tuuliajo Painopaikka Lönnberg Print & Promo ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 14. Bändille itselleen sitä saattaa olla uudelle albumille keksitty neljäs sointu, jota kuulija ei huomaa lainkaan. Onhan näitä esimerkkejä. Nyky-Opeth on tästä oravanpyörästä irtautumisesta hyvä esimerkki, samoin Anathema. Samaa voi sanoa myös kautta aikain hirvittäväksi tekeleeksi tuomitusta KISS-platta The Elderistä, jolla bändi seikkailee itselleen sangen oudoissa musiikillisissa maisemissa
– Ainoa tietoinen asia uuden albumin luomistyössä oli, aiempaan tapaan, että halusin murskata ja uudelleenmuovata luomukseni kuvaamaan niitä tuntoja ja pyrkimyksiä, joita halusin siinä ajassa peilata, bändiä yksin pyörittävä Werwolf aloittaa. – Pimeys ja pahuus ovat vain osa niistä fiksaatioista ja ilmentymistä, jotka kieppuvat oman tulkintani ympärillä ja kiehtovat minua aiheina. Satanic Warmasterin musiikki on pohjimmiltaan perinteistä toisen aallon blackiä, ja vastaavaa tavaraa löytyy periaatteessa jo entuudestaan hurjat määrät. Laatuhan korvaa tietysti aina määrän, mutta näetkö tilanteen missään mielessä huolestuttavana. Ainakin suomalainen bm-skene tuntuu elävän siinä mielessä lamaa, että uusien hyvien bändien ja muusikoiden määrä on ollut laskusuhdanteessa jo vuosien ajan. Sellaista ei voisi täällä koskaan odottaa. – Uuden levyn luomisen partaalla on ollut aina tärkeää hylätä ennakkoodotukset ja ulkoiset motivaattorit, jotka saattaisivat johdattaa sävellysja tuotantoprosessia johonkin ennalta arvattavaan suuntaan. Tärkeintä on oman persoonani likoon laittaminen, taipumattomuus, mutta silti alati kehittyminen ja yksi tärkeimmistä kulmakivistä: sen lähtökohdan pitäminen, että teen kaiken ensikädessä itselleni ja oman täyttymykseni vuoksi. Mikä mielestäsi tekee Satanic Warmasterista poikkeuksellisen ja alallaan menestyneen bändin. Subjektiiviset musiikilliset seikat eivät paina suuressa mittakaavassa mitään. Se, etteivät 90-luvun alkupuolella syntyneet bändit kuten Xibalba, Avzhia, Funereal Moon ja Haborym ole niittäneet mainetta tietyn kynnyksen yläpuolella, ei implikoi itselleni mitään. JOS verrataan uutta Fimbulwinterlevyä edellisiin kokopitkiisi, albumilta löytyy enemmän musiikillista sävykkyyttä ja monipuolisuutta. Joni Juutilain SYTYTTÄJÄ en Totuutta etsimässä Raa’alla ja mielipiteitä jakavalla black metalilla tiensä maailmanlaajuiseen suosioon raivannut Satanic Warmaster korostaa tekevänsä musiikkia ennen kaikkea itselleen. Mikä pimeydessä ja pahuudessa pohjimmiltaan kiehtoo, eli mikä ajaa sinut kirjoittamaan juuri black metalia. – Jos vastaavaa tavaraa löytyisi entuudestaan hurjat määrät, missä ovat ne kauhistelijat, moralistit ja aktivistit useimpien muiden bändien astuessa valokiilaan. – Yleisö on Meksikossa täysin eri planeetalta omistautuneisuutensa ja fanaattisuutensa puolesta. Ne eivät aja minua musiikilliseen työhöni, vaan inspiroivat teemoina ja osana sitä, miten koen tämän maailman. – Omasta näkökulmastani levy on kaikkea muuta kuin musiikillisesti ja lyyrisesti vaihteleva, jos sitä vertaa joihinkin aiempiin albumeihini, joilla teemat ja musiikki saattoivat olla jo genrerajojen ulkopuolella. En lähte6 INFERNO nyt tekemään mielenkiintoisempaa albumia, vaan jotain, joka olisi henkilökohtainen, itsekäs, ajaton ja voimallinen musikaalinen monumentti. Olet keikkaillut ulkomailla niin sanotusti pienissäkin black metal -maissa, joiden bänditarjonta on pysynyt hyvinkin tiukasti marginaalissa. Mitkä ovat esimerkiksi meksikolaisen ja suomalaisen black metal -yleisön merkittävimmät erot. – Meksiko ei ole missään mittasuhteessa ”pieni maa”, kun puhutaan black metalista. Lähditkö kirjoittamaan tietoisesti aiempaa ”mielenkiintoisempaa” levyä. – Minusta olisi huolestuttavampaa, jos ajan hammas ei raakkaisi monia pois tästä rallista.. Ensisijaiset motivaattorit tähän taipaleeseen ovat edelleen musiikillisessa ja ideologisessa pyrkimyksessä löytää jokin olennainen, absoluutti ja totuus
Minkälaiset sanoitukset levyä kannattelevat. Onko pelkoa siitä, että yleisö suhtautuu teihin puolivakavana projektina. Nimessänne on aika merkittävä poliittinen lataus. NEKROS PHILIA -albuminne vaikuttaisi sisältävän jonkinlaisen kantavan tarinan. Yhtyeen nimen ja levyn konseptin takana oleva viittaus Portugalin historiaan on kehys sille, kuinka itsekkäitä ihmiset ovat. – Kyseessä ei ole tietoinen ratkaisu, ja mielestäni kuulostamme edelleen samalta kuin alkuaikoina 90-luvun alussa. MIHIN tarpeeseen Estado Novo on perustettu. Vanhojen hyvien aikojen musta soihtu palaa yhä täydellä liekillä! Vanhojen aikojen tunnelmaa Yhdestä vuoden parhaista kotimaisista black metal -albumeista vastaa Lord of Pagathorn. Nyt tuli tämmöistä, ja seuraava voi olla jotain ihan muuta. Bändi sai alkunsa jo vuonna 1992. – Ei me olla poliittisia, vaan yhteiskunnallisia. INFERNO 7. Biisien tekotapa sekä rakenteet ovat pysyneet samantyylisinä kuin aloittaessamme. Koetteko, että yhtye kantaa mukanaan jonkinlaista ”vanhojen hyvien aikojen” bm-soihtua, vai ovatko menneet menneitä. Levy koostuu seitsemästä hämyisestä osiosta, Chaptereistä, jotka muodostavat kokonaisen tarinan, ainoa alkuperäisjäsen, kielisoittimista ja laulusta vastaava Corpselord paljastaa. Olen joskus sanonut, että jos ihminen olisi jumala, me oltaisiin kuolemattomia – ja herrantsiisus sentään, se olisi hirveää! – Onneksi me kuollaan kaikki jossain vaiheessa, niin häipyvät kunkin aikakauden pahimmat paskiaiset sotkemasta maailmaa, vaikka uudet kaverit tulevat kyllä aina tilalle. Jos biisiemme riffit ja soundimaailma ovat tunnistettavissa Lord of Pagathorniksi, se on erinomainen asia. – Omiin tarpeisiin, eli kanavoidaan musiikillisia mieltymyksiämme. Riffinne eivät ole ihan tavanomaisinta black metal -osastoa, vaan soundinne on jokseenkin tunnistettava ja omaperäinen. Estado Novosta puhutaan varmasti superbändinä. – Se on teemalevy, jossa poraudutaan nekrofiliaan taipuvaisen ihmisen ajatusmaailmaan ja teeman ympärillä tapahtuviin asioihin. Mitä ajatte tällä tittelillä takaa. On sinänsä huvittavaa, että tämäkin media on nykyään semmosta ”seiskastapäivää”, eli lehdistö tämän on enemmänkin noteerannut. Omaleimaisen levyn tasokkuus ei tule yllätyksenä, sillä bändin esikoislevyn siemenet ovat saaneet itää rauhassa yli kahden vuosikymmenen ajan. Miesten musiikilliset lähtökohdat ovat kuitenkin muualla kuin menneisyyden meriiteillä ratsastamisessa. Jos joku muukin tykkää, se on plussaa, laulaja Teppo Haapasalo kertoo. Miksi tarvitsitte juuri tällaista bändiä. LISÄ AJANKOÄ TAISJU HWWW.I TTUJA NF ERNO.F I Haista Sabbath! Kun jäsenet ovat tuttuja nimiä esimerkiksi Don Huonoista ja Itä-Saksasta, stoner rockia runttaavaa Estado Novoa ei voi olla pitämättä superbändinä. Me siis toimitaan organismina, joka tekee meistä itsestä hyvältä tuntuvia juttuja. Onko irtautuminen ”omalle polulle” ollut teille tietoinen ratkaisu vai pelkkää sattumaa. Lyriikoissa puhutaan siis tuosta. – Levyllä puhutaan ihmisen omahyväisyydestä, joten tässä kohdin mekin ollaan just sellaisia. – No, jos puhuvat, niin siinäpä puhuvat! Ei me olla nostettu tuota esille. Oishan se musakin voinut nousta ehkä itsessään esille, mutta hyödynnetään nyt tämä superbändileima, kun opportunismista puhutaan. Nykymaailma ja historia eivät meitä petä – kiitos vallanpitäjien. – Uskon, että musiikistamme huokuu edelleen black metalin toisen aallon voima ja tunnelma
– En sanoisi niin, vaikka aika on kulunut kuin varkain. On luovuttu asioista ja otettu uutta vastaan. Suomi on täynnä loistavia soittajia, mutta se, että löytää porukan, jolla on samanlainen palo ja intressit musantekoon, on haastavaa. Olette jälleen askeleen kauempana teille tutusta melodeath-genrestä. Sanoisin, että itelle on syntynyt tietty tyyli sovittaa keskenään melodioita, riffejä ja kiipareita, ja tästä on syntynyt Dark Floodin soundipohja. – On turha jäädä tuumailemaan musabisneksen tilaa. Koetteko, että pitkään kypsytelty Inverno on ollut jotenkin keskivertoa hankalampi tai epäonnisempi levy. ainakin itseäni. Sanottakoon vielä trivialisänä, että aika harvassa alkavat olla genren bändit, jotka veivaavat perusvireellä. Moni järkevä ihminen olisi viheltäny pelin poikki, mutta tämä on meille henkireikä, jota pidetään kasassa niin kauan kuin paloa löytyy. Näen meidän musassa levyn kokonaisuutena, joten tietynlainen ”yksittäisten biisien kuuntelu” ei toimi ainakaan meidän kohdalla, Kalle sanoo. 8 INFERNO – Asian voi kääntää myös niin, että levyä tehdessä on syntynyt uutta elämää ja saatettu läheisiä ihmisiä viimeiselle matkalle. Musiikkia suoraan sydämestä Kolmannen levynsä julkaiseva Dark Flood puskee jääräpäisesti vastavirtaan. EDELLINEN albuminne The Dead Lines ilmestyi vuonna 2006, ja bändi käväisi jo haudan partaalla. Kyllä siinä oli bändi melko heikossa hapessa, kun kehissä oli enää meikä ja Ville, mutta lopettaminen ei käynyt mielessä, vaikka on myös työkuviot ja pieniä lapsia. Meille ja monelle muulle samassa asemassa olevalle bändille se on kuitenkin ainoa todellinen korvaus vaivannäöstä. – Vanha ruotsalainen melodödö ja muu 2000-luvun alun musa on kyllä ollut vaikuttamassa, eikä vertailu ole koskaan varsinaisesti tympäissyt. – Kallista harrastamistahan tämä on, ja toivoisinkin, että jengi ostaisi edelleen diggaamiaan levyjä ja kävisi keikoilla. Musiikkibisnes on muuttunut paljon sitten The Dead Linesin, eikä fyysisten levyjen myynti ole enää lähelläkään vuoden 2006 tasoa. Rautavaaran Tapsa sen jo aikoinaan tiesi, miten se on tuon leivän laita.. Liekö muita olemassakaan. – Kun vanhaa porukkaa alkoi kadota ympäriltä, oli selvä, että uuden jengin löytäminen ottaa aikansa. Ihan normaalia musakuvioden vastustusta on kyllä ollut, kitaristi-laulaja Kalle Ruumensaari järkeilee. Koitetaan tehdä bändiä tunnetuksi ja löytää taloudellinen tasapaino, joka pitäisi jatkumoa yllä. – Pienlevymerkki Haunted Zoo innostui bändistä, ja jaoimme label manager Hannu Savolaisen (Noumena) kanssa vision, että albumille täytyy löytää mahdollisimman laaja jakelu sekä perinteiseltä että digipuolelta, Suomesta ja ulkopuolelta, Ville infoaa. Tuntuuko turhauttavalta laittaa aikaa, rahaa ja vaivaa fyysiseen formaattiin, vai oletteko miettineet muita julkaisutapoja. Uskon, että ihmiset haluavat kuunnella myös musaa, josta voi löytää jatkuvasti uusia juttuja, vaikka tällaiset sovitukselliset ratkaisut ovat nykykuluttamisessa pieni riski. – Myös puhtaan laulun ja örinän suhdetta on pyritty tarkentamaan, ja mielestäni laulupuoli on nyt onnistunut haluamallamme tavalla. Kuinka on, Kalle, onko irtautuminen ollut tietoista, eli vituttivatko ainaiset Dark Tranquillity -vertailut ja olette siksi laajentaneet ilmaisuanne. Moni bändi olisi lyönyt vaikeuksien keskellä lapun luukulle, mutta oululaisporukan melodeath jatkaa edelleen kypsymistään. Meillä on halu tehdä ja julkaista musiikkia, sekä lapsenusko siihen, että kuulijoita löytyy. – Biiseissä on tarkoituksellisesti paljon yksityiskohtia, minkä vuoksi niiden omaksuminen voi olla aluksi hieman haastavaa. Kaikki tämä on varmasti jättänyt jälkensä levylle, basisti Ville Ruumensaari jatkaa. – Vaikka kaikki ovat varmasti jo hyväksyneet tilanteen, niin kyllä nykymeininki turhauttaa..
Minusta ne kantavat perinnettä kunniakkaasti. LISÄ AJANKOÄ TAISJU HWWW.I TTUJA NF ERNO.F I Sotateemoja asialinjalla Sotaisaa death metalia esittävä suomalainen Decaying parantaa otettaan levy levyltä. – Tavoitteenamme oli kirjoittaa levy, joka olisi voitu hyvinkin julkaista joskus 1993–94 toisena kokopitkänämme. Hajositte 16 vuoden uran jälkeen vuonna 2006, mutta olette jälleen kehissä. – Otin jo demoilla pääteemaksi sodan, ja sille tielle on jääty. – Kun bändi hajosi, olimme ajautuneet täydelliseen umpikujaan, ja lopettaminen oli sekä musiikillisista että henkilökohtaisista syistä ainoa mahdollisuus. Vieläkö vanha henki elää nuorison keskuudessa. – Aivan totta, tämä oli juuri sitä mitä haimmekin, basisti Martin Schulman nyökkäilee. Pitkä breikki on tehnyt hyvää, sillä uudella levyllä bändin tyylipuhdas death metal möyryää paremmin kuin koskaan aiemmin. Muutama kappale liittyy aihepiiriin epäsuorasti, mutta mitään irtiottoa ei ole tapahtunut. Kaikissa sanoituksissa on tärkeässä osassa johdonmukaisuus ja teemojen mahdollisimman neutraali näkökanta. – Suurin osa uusista vanhakantaista deathiä raapivista bändeistä on hyviä, koska ne ovat sisäistäneet tyylilajin ominaispiirteet ja ymmärtävät, mistä tässä kaikessa on kyse. Olette varmasti törmänneet useammin kuin kerran Hail of Bullets -vertailuihin. – Bändin kannalta näkisin meitä verrattavan mieluummin johonkin 1990-luvun yhtyeeseen. – Tällä kertaa painona olivat hieman erilaiset biisiratkaisut, ei vain asioiden suoristaminen. Sanoitustenne teemana on sota, uudella levyllä kylmä sellainen. Lähiaikoina lisämausteita ovat tuoneet muun muassa Master, Death Strike ja entistä kontrolloidumpi rytmikitaransoitto. Mitkä bändit koette itse lähimpinä hengenheimolaisinanne. Tilanne on kahdeksan vuoden jälkeen kuitenkin hyvin erilainen, ja tuntui siltä, että nyt on hyvä aika kaivaa vanha raato ylös haudastaan. Tribulationista ja Vampiresta. CENTINEXIN tuore kiekko Redeeming Filth pureutuu vanhakantaisen kuolometallin ytimeen, jossa puhuvat blastbeatin ja teknisyyden sijaan rujot riffit ja soraiset soundit. Musa tehdään edelleen fiilispohjalta, mutta kieltämättä osa materiaalista on soitannallisesti bändin tiukinta tähän mennessä. – Ammennan mielenkiinnon metallinkuuntelulle heavy metalista ja doomista. Miksi. Edustatte vanhaa death metal -koulukuntaa, mutta mikä on mielipiteesi kotimaasi tuoreemmista tulokkaista kuten Degialista, INFERNO 9. Miksi Ylös haudasta Parin suhteellisen kehnon levyn jälkeen uransa vuonna 2006 lopettanut Centinex on tehnyt paluun. Taisitte palata juurillenne ihan tarkoituksella. Albumin ”ruotsalaisuudesta” en osaa sanoa, mutta soundi on selkeä sekoitus vanhaa Floridatyyliä sekä Tukholma-skeneä. Syy tähän liittyy inspiraatioon, sillä olen ollut aina kiinnostunut historiasta – etenkin sotahistoriasta. EVA LAMMI UUSI levynne One to Conquer vaikuttaa kolmea aiempaa ytimekkäämmältä ja tehokkaammalta. Musiikilliset verrokit ovat selkeät, mutta kuluneistakin elementeistä saa kasaan vaikuttavan rakennelman. Itse asiassa One to Conquer on viime levyyn, The Last Days of Wariin, verrattuna vain viisi minuuttia lyhyempi, mutta kappaleita on sama määrä, kitaristilaulaja Matias Nastolin tokaisee. – Sanoitukset ovat muovautuneet välillä ympäripyöreistäkin asioista täysin historiallisiksi. Decayingiä perustettaessa suurimmat inspiraationlähteet olivat Bolt Thrower, Asphyx, Death ja Candlemass. Asialinjalla siis mennään. – Kyllä, mutta päätavoite on ollut kokonaisuuden hiominen niin toimivaksi kuin mahdollista. Karsittiinko biiseistä ”tyhjät pois” ihan tietoisesti. juuri tämä aihealue on muodostunut tekstienne kantavaksi voimaksi
Parhaana kirjoittajana, joka tässä lehdessä on koskaan sanoja peräkkäiseen järjestykseen laittanut. Ei pitäisi mennä kauaa, ne rahat ovat kuulemma jo matkalla, niin luki afrikkalaisen asianajajan viestissä, jonka sain maksettuani sen kolmensadantonnin ennakon. Ja paremmin kuin kukaan muu on koskaan tehnyt. Leskiparka oli varoissaan ja lupasi syystä tietämättömästä maksaa minulle kahdeksan miljoonaa euroa ja oman saunallisen kirjoitustilan miesvainaaltaan jääneistä varoista, jotka hänellä on tallessa brittiläisen pankin tilillä. Että enhän minä nyt voi tehdä töitä samalla tavalla kuin muut, että jossain kahvilassa istuisin ja tekstiä suoltaisin. Mikä onnenpotku! Ja miten voikaan tällainen osua juuri minulle! Kerrankin! Koska rahaa yllättäen siunaantui kuin tyhjästä, päätin olla kiltti lukijoitani kohtaan ja julkaista tämän kolumnin nyt sitten kuitenkin Infernossa sopimuksemme mukaisesti, tietäen, että pääsen laatimaan seuraavaa tekstiäni onneksi jo omaan saunalliseen kirjoitustilaani. Inferno ei kuitenkaan suostunut kustantamaan minulle uutta tietokonetta, neroudestani huolimatta, joten prosessi venyi. Keksin onneksi kysyä ennakkoon asiasta Facebookissa ja pyysin lukijoitani tykkäämään statuksestani nähdäkseni, kuinka moni on valmis avaamaan lompakonnyörejään tarjoamastani täydellisestä lukuelämyksestä. Sinne kirjoituspaikkaan. Jonka pitää olla oma. Tykkäyksiä tuli 47 000, ja se on absoluuttinen totuus maksuvalmiiden lukijoiden määrästä, koska kirjoitin vielä erikseen siihen statukseen, että ”älä tykkää tästä jos et aio maksaa”. www.infern n o n a h e it o Os vyblogin, ös uutisia, le y m ät d y lö PS. Kirjoittaja aikoo olla isona radiojuontaja-promoottori-agenttimanageri-kirjailija-musiikkiammattilainen. Netistä uunteluja. Minun piti ainoastaan maksaa 300 000 euron siirtomaksu, jotta jäädytetyt varat vapautetaan tililleni. Mielellään sellainen, jossa on sauna. Pidän itseäni parhaana, koska hion tekstejäni viimeiseen pisteeseen asti, höylään ja viilaan viimeisetkin mahdolliset yksityiskohdat kasaan ilman apuja. Tai ainakin joku näistä. Koska kirjoitan täydellisesti, minulle ei kelpaa mikä tahansa kuppilannurkka vaan ainoastaan oma paikka, jossa kirjoittaa. Juuri kun olin aloittamassa rahankeruuta Facebook-tykkääjiltäni sain yllättäen sähköpostia Sambian ex-presidentin leskeltä. Olen nyt kirjoittanut Infernoon jo muutaman kolumnin ja alkanut pitää itseäni melko hyvänä kolumnien kirjoittajana. No kirjoitusympäristö, jossa jouduin tämän tekemään. Kolumni II OLI HYVIN lähellä, ettei tämä kolumni olisi toteutunut. Tulin siihen tulokseen, että vaikka Inferno on maksanut jo tästä kolumnista sovitusti, minä tarvitsen nyt kuitenkin lisää sen toteuttamiseen. Edellisen kolumnini kirjoittamiseen meni lähes kahdeksan vuotta, koska se vaati hiomista ja tietokoneeni hajosi matkan varrella useamman kerran. Tai no, en edes melko hyvänä vaan parhaana. Lopulta julkaisin edellisen kolumnini vain puolikkaana ja ajattelin kutsua tätä, sen jatko-osaa, eeppisesti nimellä Kolumni II. Ajattelin, josko pyytäisin Infernon lukijoita maksamaan minulle ennakkoon vähän rahaa siitä lukunautinnosta, jonka heille tuotan. Koska olen nero. adea! g i r B t s o h G Voita ttiin, osallistu on ne Mene Infern rendikvoittaa syyst it o v ja n a a b ska eita! rigade -tuott käitä Ghost B o.fi. Kun sauna ja oma kirjoituskahvila on rakennettu ja jos rahaa jää yli, ajattelin perustaa Hämeenlinnaan autokaupan. Haukuin Infernon, koska vaikka alkuperäisessä sopimuksessamme ei olekaan mainintaa omasta saunasta ja oikeastaan olen ylittänyt budjetit muutenkin, mielestäni Inferno ei nyt suostu ymmärtämään, että olen paras kirjoittaja, joka lehdellä on. Inferno vastasi suunnilleen, että ”no joo, tällaisia ristiriitoja nyt tulee matkan varrella aina, mutta meillä on hyvä neuvotteluyhteys Suomisen kanssa”, samalla SKABA Teemu Suomin SOBERISTI kun muut mediatalot nauroivat, että ei juma, millaisia kirjoittajia tuolla Infernon listoilla on. Ei niin, että sillä saunalla olisi mitään tekemistä lopputuloksen kanssa, mutta minä vain nyt haluan saunan. Minä olen parempi, ansaitsisin itse asiassa oman kahvilankin. ja ennakkok livearvioita en. Koska Inferno ei suostunut yhden kolumnin takia maksamaan minulle omaa kirjoituspaikkaa, avauduin asiasta sosiaalisessa mediassa. Mutta niin, mikä sitten meinasi estää tämän kolumnin toteutumisen
NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
9. Ota valmis satsi uunista ja tarjoile kirsikkatomaattien, suolakurkkujen ja rucolan kanssa, avot! Nöösit voivat lisätä ketsuppia maun mukaan. 6. Peitä vuoan pinta juustoraasteella. TARPEET ? 600 g naudan paisti- jauhelihaa ? 400 g täysjyväpastaa ? iso keltasipuli ? iso punasipuli ? 2 salottisipulia ? 2–4 valkosipulinkynttä ? rasia pekonikuutioita tai KASPERIN KOKATESSA SOI: Running Wild – Death or Glory (1989) ”Mahtava lätty, joka kuuluu olennaisena osana jokaisen itseään kunnioittavan metallistin kokoelmaan. Oho, toihan rimmaa!” Megan tuomio: ”Macaronibox, kuten amerikkalaiset ehkä sanoisivat, on vähän kuin pizza. FI Mighty macaron madness Miika "Mega" Kuusinen TUTKIVA KULINARIST I (aka makaronilaatikko) Saksan pientä suurta sumutorvea Udo Dirkschneideria voi kutsua suurella kunnioi tuksella heavy metalin makaronilaatikoksi – onhan hänkin asia, johon voi luottaa aina. Periaatteessa mikä tahansa RW-lätty vuosilta 1987–98 toimii aina, mutta tämä on yksi suurimpia henkilökohtaisia suosikkeja ja pyörii tasaisin väliajoin.” 12 INFERNO paketillinen pieneksi pilkottua pekonia ? 5 dl rasvatonta maitoa ? 3 kananmunaa ? mustapippuria ? valkopippuria ? cayennepippuria ? paprikajauhetta ? reilusti juustoraastetta, esimerkiksi emmental– edam–mozzarella-sekoitus toimii ? sixpack keskiolutta ? lisukkeeksi kirsikka tomaatteja, suolakurkkuja ja rucolaa ? ruokajuomaksi jääkylmää olutta tai rasvatonta maitoa TEE NÄIN: 1. Ota olut ja mieti tilannetta. Perinteille kannattaakin joskus antaa piupaut ja heittäytyä ihan villiksi. Perustusten päälle voi latoa melkeinpä mitä vain, eikä lopputulos oikein voi mennä vikaan. 2. Pilko sipulit pieniksi kuutioiksi. 7. Laita koko setti uuniin 200 asteeseen noin 45 minuutiksi tai kunnes juustopinta on kauniin ruskea. Yhden hengen taloudessa tällä setillä säilyy hengissä helposti ainakin pari kolme päivää, ja aina vaan maistuu. Itse käytän mausteita reilummanpuoleisesti. 4. Kaada ruskistettu pekonisipulijauhelihaseos ja keitetty pasta riittävän isoon vuokaan ja sekoita. Ihminen tajuaa oman mitättömyytensä vaikkapa Maroonedin, Tortuga Bayn tai Battle of Waterloon kutitellessa kuulohermoja. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Pekonihan on merkittävä osa modernin kulinaristin jokapäiväistä arsenaalia, ja nytkin se muodostaa olennaisen perustan koko komeudelle. Ruskista pekoni paistinpannulla omassa rasvassaan ja lisää sekaan pilkottu sipuli. Kasperin luonnehdinta: ”Makaronilaatikko on ajaton suomalainen klassikko, jota pystyy varioimaan loputtomiin ja johon pystyy käytännössä pistämään melkeinpä mitä vain. Yleensä ”klassinen” versio aiheesta on aika tylsä eikä juurikaan hivele makuhermoja, joten tuunaaminen on tässä yhteydessä avainsana. Itse en kuitenkaan moiseen toimintaan lähtisi. Jos kaloreita ja rasvaa ei ole tarpeeksi, heitä sekaan fetaa, sinihomejuustoa tai Koskenlaskijaa. Oli pakkanen tai helle, MMM sopii jokaiselle. 3. Keitä pasta eli makaroni kattilassa ohjeen mukaisesti. Ruoka on myös todella helppo ja nopea, joten edes meikäläisen kaltainen pösilö ei onnistu sitä tunaroimaan. U.D.O:ssa ja Merging Flaressä kitaroiva Kasperi Heikkinen kiteyttää aiheen reseptillä. 8. Ruoan kypsymistä odotellessa voit ottaa oluen ja miettiä tilannetta. 5. Sekoita maito sekä kananmunat ja vatkaa tasaiseksi. 3. Lisää jauheliha paistinpannulle, ruskista se ja lisää mausteet oman maun mukaan. Maltillisemmille kokeille riittänee jo pelkkien erilaisten pastojen käyttäminen, niitäkin kun saa nykyään vaikka minkä muotoisina ja värisinä. Kaada munamaito tasaisesti vuokaan. Samalla voit fiilistellä vaikkapa Battle of Waterloon jumalaista poljentoa. Sen kerran kun maistuu, ja sehän maistuu!”. LISÄÄ RESEPTEJÄ WWW.INFERNO. Ruskista. Tämä on ruokalajien jeesusteippi, toimii tilanteessa kuin tilanteessa eikä jätä varmasti pulaan. Ruoan jälkeen voit nauttia loput oluet ja miettiä syömääsi samalla kun Rock’n’Rolfin rosvoretkue pauhaa taustalla. Välimeren eksotiikkaa kaipaavat voivat maustaa loodan kanelilla tai muskotilla, ja luultavasti oikein maistuva itämainenkin versio syntyisi inkivääriä, kookosmaitoa ja chilitahnaa käyttämällä. Jos maito pierettää, korvaa se lihaliemellä
NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
Taidat olla suhteellisen kyllästynyt puhumaan tästäkin aiheesta. – Minähän julkaisen silloin tällöin tekstejä netissä The General Journals: Diary of a Frontman -otsikon alla. Jossakin vaiheessa ongelmat olivat niin repiviä, etten ollut enää lainkaan varma Machine Headin uran jatkumisesta. TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT TRAVIS SHINN Machine Headiä ei olisi ilman Robb Flynniä, eikä Robb Flynniä välttämättä ilman Machine Headiä. – Suoraan sanottuna vihaan haastattelujen tekemistä, joten jokaiseen uuteen studioalbumiin liittyvä pressikiertue on alusta loppuun yhtä painajaista. 14 INFERNO Oma juttu Basisti Adam Duce, läheinen ystäväsi jo ajalta ennen Machine Headiä, sai lähtöpassit yhtyeestä talvella 2013. Mutta löytyypä musiikkibisneksen maailmasta jotakin epämiellyttävääkin. Perkele, ei näitä juttuja voi selittää, ne pitää tuntea sydämessä... Täysipäiväisen thrasherin jälleensyntymä K arisma. Vielä ei ollut pillien pakkaamisen aika, mutta jonakin päivänä Machine Head lopettaa. Eikä loppua ole näkyvissä, sillä kitaristi-laulaja Flynn rakastaa Machine Headin viime aikojen rajusta turbulenssista huolimatta edelleen niin biisien kirjoittamista, studiotyöskentelyä kuin rundaamista. – ”Varastitteko bändinne nimen Deep Purplelta?” löytyy aika korkealta tältä listalta, Flynn nauraa. Oikeasti, jos en olisi aikoinani perustanut Machine. Se on ensimmäinen sana, joka tulee mieleen, kun oman bändinsä selkälipulla koristeltuun mustaan takkiin pukeutunut Robb Flynn saapastelee helsinkiläisen hotellin tummasävyiseen kellarikerrokseen. – On sanomattakin selvää, että pari edellistä vuotta ovat olleet todella hankalia. Machine Headin ylipäällikköä ympäröi itsevarmuuden ja cooliuden aura, mutta hänestä huokuu myös tietynlaista rauhaa ja tyyneyttä. Tuore basisti Jared MacEachern on tuonut yhtyeeseen valtavasti uutta energiaa. Mikään ei ole sen jälkeen muuttunut, joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa tutustua niihin pohdintoihini. Burn My Eyes -läpimurrosta on kulunut jo kaksikymmentä vuotta ja bändi on taas tulessa – ankarien vaikeuksien jälkeen. Millä kysymyksellä sinut saa takuuvarmasti raivon partaalle. No, lopulta teimme kovimman mahdollisen päätöksen ja laitoimme kokoonpanon uusiksi – ja katsohan, tämä raju ratkaisu näyttää antaneen orkesterille kokonaan uuden elämän. Mitä aiot tehdä sitten. Lisäksi aiheeseen liittyvä parin miljoonan dollarin lakijuttu on yhä kesken, joten kielenkantani ovat sidotut tämänkin vuoksi, Flynn sanoo. Kun tartuin aikoinani Black Sabbathin varhaisiin pitkäsoittoihin, niiden mystiikka vei mennessään, eikä sen rautakouran ote ole hellittänyt vieläkään. – En todellakaan tiedä! Osaan soittaa, laulaa ja säveltää, ainakin hieman, mutta juuri mitään muuta en sitten osaakaan. En haluaisi paljastaa yhtäkään uuden levyn saloista, sillä musiikkiin liittyvä tietynlainen salaperäisyys on minulle erittäin tärkeää. Näyttää siis siltä, että minun täytyy jatkaa musisointia kuoppajaisiini asti joko Machine Headin tai jonkun muun ryhmän kanssa. Kun Adamin ja meidän muiden tiet erosivat, selvitin tulenarkaa tilannetta pitkällä ja seikkaperäisellä kirjoituksella. Onpa Machine Headin vähän turhankin vaihtelevasta urasta mitä mieltä tahansa, eräs asia on päivänselvä: 46-vuotiasta Robb Flynniä ei yksinkertaisesti voi sivuuttaa, kun puhutaan modernin metallin tärkeimmistä tekijöistä ja visionääreistä
INFERNO 15
Tai olisiko minua olemassakaan, Flynn puuskahtaa. Olen rakastanut bänditouhuja teini-ikäisestä asti, joten olen sitten tehnyt bänditouhuja – enkä aio jatkossakaan kokeilla näyttelemistä tai perustaa omaa vaatemallistoa! 16 INFERNO Huumekauppaa kadulla Elettiin 1980-luvun alkua, kun Robert ”Robb” Conrad Flynn rakastui bänditouhuihin. Kun hämmästelin Metallican keikkaa parinsadan muun kanssa Ruthie’s Inn -pikkuklubissa, en todellakaan ajatellut todistavani historiallisia hetkiä, Flynn pudistelee päätään. – Saatan olla hieman puolueellinen, mutta minun mielestäni Kalifornian silloista thrash-invaasiota voi verrata. ”Olen rakastanut bänditouhuja teini-ikäisestä asti, joten olen sitten tehnyt bänditouhuja – enkä aio jatkossakaan kokeilla näyttelemistä tai perustaa omaa vaatemallistoa!” Headiä, en todellakaan tiedä, missä olisin nyt. Flynn asui muutaman kymmenen kilometrin päässä San Franciscosta ja Oaklandista, siis Bay Areana tunnetusta alueesta, eikä hän olisi voinut valita yhtään parempaa ajankohtaa olla teini-ikäinen musiikki-intoilija. – Ajatusmallini mukaan jokaisen ihmisen kannattaisi, ja jopa pitäisi, keskittyä elämässään yhteen asiaan: siihen kuuluisaan ”omaan juttuun”. – Onhan se käsittämätöntä, että thrash metal syntyi käytännössä kotikulmillani! Nuo reilun kolmenkymmenen vuoden takaiset ajat ovat jälkikäteen ajateltuna todella legendaarisia, mutta silloin asiaa ei tietenkään pystynyt ymmärtämään
Kun lopetimme biisin, salissa oli hiirenhiljaista. – Se oli äärimmäisen turhauttavaa. – Yleisen uskomuksen mukaan Roadrunner irtisanoi Machine Headin diilin Supercharger-levyn jälkeen, mutta oikeasti me ilmoitimme heille haluavamme neuvotella itsellemme paremman levytyssopimuksen. ”Perkele, odottakaahan vain” -fiilikset ja näyttämisenhalu kohosivat aivan uusiin lukemiin. – Niiden keikkatarinoiden hurjuutta ei voi mitenkään liioitella! Suurin osa Bay Arean metallifaneista käytti tuolloin spiidiä, ja sehän pisti porukkaan vauhtia, monellakin tavalla. Ei mennytkään kauaa, kun ryhdyin elämään täysipäiväistä ”thrasherin” elämää kaikkine lieveilmiöineen. Exodusin jengin nimi oli Slay Team, ja sekin kertoo jotakin! – Thrash/punk-skeneen liittynyt arvaamattomuus ei silloin tuntunut pelottavalta, oikeastaan päinvastoin: se vaarantunne veti puoleensa. Hyppäsin aina autosta viimeistään parin kadun päässä keikkapaikasta, sillä minuthan olisi naurettu pahemman kerran pihalle, jos joku olisi nähnyt ”kovan hevijätkän” saapuvan paikalle vanhempien kyydillä, Flynn nauraa. Ulkopuolisenkin on varmasti mahdollista uskoa, että Burn My Eyesilta välittyvä vitutus, turhautuminen, raivo ja aggressio ovat sataprosenttisen aitoja. Esimerkiksi Exodusin ja Suicidal Tendenciesin diehard-diggarit muodostivat omat ryhmänsä, eikä heidän kanssaan kannattanut joutua erimielisyyksiin. – Muistan esimerkiksi Chicagon, jossa soitimme tuhannen hengen loppuunmyydyn keikan. Jälkikäteen ajateltuna tämä kehno vastaanotto teki meistä vain entistä kiukkuisempia. Keikat saattoivat muuttua joukkotappeluiksi yhdessä hetkessä, sillä paikalle tulleiden eri jengien edustajat eivät välttämättä pitäneet toisistaan... – Olin niihin aikoihin suunnilleen neljätoistavuotias ja minun piti ruinata isältäni kyyti, mikäli halusin päästä San Franciscoon katsomaan vaikkapa Possessedia tai D.R.I:ta. Bay Arean varhaisista thrash-klubikeikoista liikkuu melkoisia juttuja. 1980-luvun jälkipuoliskolla ja 90-luvun alussa Flynn levytti ja keikkaili Forbiddenin sekä Vio-Lencen riveissä, mutta miehen alku-uran lämpimimmät muistot liittyvät aivan ensimmäisiin esiintymisiin. Uuden sopimuksen metsästysperiodi kesti melkein puolitoista vuotta, Flynn puuskahtaa. Kun lopetimme keikan, aplodit raikuivat. En ole juurikaan joutunut katumaan tätä päätöstä, ja aivan erityisen vähän minua kadutti vuonna 2008, kun kiersimme amerikkalaisia jättihalleja Metallican kanssa. Ihmiset tulivat paikalle kuulemaan äärimmäistä musiikkia, ja Machine Head kuulosti heidän korvissaan lähinnä valtavirran popmusiikilta. – Asuin nuorena jonkin matkan päässä thrashliikehdinnän ydinalueista, joten meidän täytyi kehittää kotinaapurustoomme eräänlainen oma skene. Ensimmäiset INFERNO 17. The Beatles, The Who, The Yardbirds ja The Rolling Stones muuttivat popmusiikin kasvot ikuisiksi ajoiksi, ja raskaammalla puolella täsmälleen saman tekivät Metallica, Slayer ja kumppanit. – Raskaammista yhtyeistä olivat tuolloin suosittuja Faith No More ja Pantera, ja The Black Albumin kanssa kiertänyt Metallica nautti tietysti jättiläismenestystä, mutta muuten raskas musiikki oli selkeän alennustilan kourissa. Ei kaupallista potentiaalia Varsinainen Burn My Eyes -kiertue olikin sitten aivan eri maailmasta. Halusin tuoda Burn My Eyesin biiseihin kaikki vaikutteeni eli varhaisen thrashin, hardcoren ja punkin sekä rankan underground-hiphopin, Flynn muistelee. Millaista se meininki oli. Kaiser Convention Center -areenalla Oaklandissa, Flynn kertoo. Pinnan alla kuitenkin kupli, ja Sepulturan Chaos A.D., Fear Factoryn Soul of a New Machine ja Neurosisin Enemy of the Sun antoivat uskoa paremmista ajoista. Suunnitelma ei edennyt aivan toivotulla tavalla, sillä keskustelimme lopulta noin kolmenkymmenenviiden yhtiön kanssa – ennen paluuta Roadrunnerille. Se tuntui aivan uskomattomalta. Helvetti, minähän jopa lauloin, enemmän tai vähemmän melodisesti, ja sehän oli pahin mahdollinen virhe näiden fanien mielestä, Flynn nauraa. Minulla ei tietenkään ollut yhtään rahaa, joten eräässä vaiheessa päädyin kadulle huumekauppiaaksi. Olin noin 25-vuotias, asuin välillä kadulla, kauppasin laittomia aineita ja kannoin asetta. Ennen kuin Burn My Eyes edes ilmestyi, Machine Head kiinnitettiin Napalm Deathin ja Obituaryn Yhdysvaltain-kiertueen avausnimeksi. – No, vähän ajan kuluttua Machine Head kiinnitettiin Slayerin kiertueelle niin Yhdysvaltoihin kuin Eurooppaan, ja rundin päätyttyä Burn My Eyesin myyntilukemat olivat nousseet puolen miljoonan tietämille! Totuus on tarua ihmeellisempää: meni vain seitsemän vuotta, kun Machine Head oli taas ilman levytyssopimusta. Tuon rundin myötä ympyrä sulkeutui aika tehokkaasti! Sataprosenttisen aitoa aggressiota Forbiddenin ja Vio-Lencen orastavasta menestyksestä huolimatta Robb Flynn joutui odottamaan varsinaista läpimurtoaan aina vuoteen 1994. Suussa maistui rutikuivalta hiekkapaperilta koko keikan ajan, mutta setin jälkeinen euforiantunne vei totaalisesti mennessään. Ryhdyin siis soittamaan kavereiden kanssa kaikenlaisissa pihabileissä ja esitimme aina muun muassa A Lesson in Violencen, Whiplashin ja Black Magicin, Flynn hymyilee. Hörpin jännityksen lieventämiseksi olutta aamusta asti, ja Ruthie’s Innin sisuksissa oli todella kuuma. Olimme myyneet ison kasan pitkäsoittoja, mutta levy-yhtiöt eivät jostakin syystä enää uskoneet mahdollisuuksiimme. Tuolloin ilmestyi kovatasoinen Burn My Eyes, ja Machine Head nousi heti debyyttinsä ilmestymisen jälkeen isoksi nimeksi erityisesti Euroopassa. – Unelmoimme debyytin ilmestymisen aikoihin kahdesta seikasta: kahdenkymmenen tuhannen albumin myymisestä ja Slayerin lämppäämisestä Henry J. – Olimme todella innoissamme tien päälle lähtiessämme, mutta sehän olikin suurimmaksi osaksi aivan hirveä rundi. Se oli se hetki, jolloin päätin ryhtyä ammattimuusikoksi ja pyhittää elämäni metallille. – Bay Arealla oli tuolloin paljon mellakoita, erityisesti rotukysymyksiin liittyen, eikä valkoisen miehen elämä tuntunut kovin turvalliselta. En ole ylpeä tästä asiasta, mutta niin kuitenkin tapahtui. – Eräänä päivänä pääsimme soittamaan Metal Churchin kanssa Ruthie’s Inniin. brittibändien 60-luvulla tekemään vallankumoukseen
– Ystäväni, tunnettu baseballmanageri Tony La Russa, kysäisi kerran, millaista biisien kirjoittaminen on. – Minulla on toki kiistatilanteissa viimeinen sana, mutta en voi millään ottaa kaikkea kunniaa tuotantopuolen onnistumisista, sillä Machine Headin studiotyöskentely on erittäin tiivistä joukkuepeliä. Mietin hetken ja vastasin, että kuvittele hapuilevasi eteenpäin pikimustassa huoneessa. Että perkele, aivan sama, teidän mielipiteenne on perseestä! – Keskisuuren bändin jäsenenä oleminen on hullua, varsinkin näinä päivinä. En usko liioittelevani kovinkaan paljon jos veikkaan, että suurin osa ihmisistä menettäisi järkensä, jos he joutuisivat viettämään vaikkapa puoli vuotta Machine Headin maailmassa. Kokeilin kaikenlaisia apukeinoja, mutta mikään ei tuntunut avaavan solmuja. Usko oli silloin kovalla koetuksella, ja ne ajat antoivat kieltämättä turhankin kovan opetuksen musiikkibisneksen realiteeteista. Se tuntui pitkään hämmentävältä, mutta levyhän onnistui yli odotusten. Lisäksi kaikki biisit soivat päässäni valmiina jo ennen niiden nauhoitusta, joten lopulta kysymys on vain ankarasta työnteosta, kun kaikki tavoitellut visiot pitää toteuttaa studio-olosuhteissa parhaalla mahdollisella tavalla, Flynn kuvailee. En uskalla luottaa enää oikein mihinkään. Night of Long Knives kertoo Charles Mansonista, ja Killers & Kingsin tarina liittyy tarotkortteihin, mutta useimmista muista kappaleista löytyy viittauksia raskaisiin päätöksiin, uuteen alkuun ja jälleensyntymään.. Sen vuoksi nauhoitimme kaikki ideat ammattikalustolla, ja Bloodstone & Diamondsin lopulliselle versiolle päätyikin myös näitä varhaisia nauhoituksia, Flynn paljastaa. Se myös kasvoi tekemisen myötä todella suuriin mittoihin, ja lopullinen versio sisältää muun muassa ”Matthias Jabs -soolon” ja yli neljäkymmentä raitaa erilaisia laulujuttuja. Biisi on valmis ja olet valmis astumaan taas uuteen säkkipimeyteen, Flynn kuvailee. Suhtaudun muusikon uraan nykyään sellaisella ”mustalaismentaliteetilla”... Isompaa kuin koskaan Robb Flynn taisi puhua hieman ohi suunsa haastattelun alkupuolella, sillä hetken aikaa äänijänteitään lämmiteltyään muusikko tuntuu tarinoivan aiheesta kuin aiheesta varsin mielellään – niin myös yhtyeen kahdeksannesta Bloodstone & Diamonds -albumista. Se on juuri sellainen uudenlainen kappale, jota olin yrittänyt kirjoittaa jo pitkään. Jokaiseen biisiin liittyy hyvin erilaisia tuntemuksia, ja laulukoppiin astuessani annan näiden fiilisten viedä minut täydellisesti mennessään. – Kun olin tuskaillut uuden materiaalin kanssa lähes vuoden, onnistuin viimein Now We Die- ja Sail into the Black -kappaleiden kanssa. 18 INFERNO – Onneksi myös The Blackening (2007), oma Master of Puppetsimme, tarjosi aikoinaan haasteita, joten jaksoin nytkin uskoa tulevaan niinä synkimpinäkin epätoivon hetkinä. Ja miksei puhuisi, sillä jos Flynn todellakin kaipaa uskolleen vahvistusta vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen, Bloodstone & Diamondsia osuvampaa ”uskonkappaletta” on vaikea keksiä. Laulaminen on minulle puhdasta tunnetta, enkä pysty analysoimaan itseäni solistina millään tavalla. Adam oli joutunut lähtemään, biisejä ei syntynyt ja kaikki suunnitelmat tuntuivat muutenkin menevän metsään. Monet artistit ovat sitä mieltä, että laulujen demoversiot ovat usein jopa levytettyjä versioita parempia, tai ainakin rennompia. Yrität etsiä valoa, mutta et näe mitään pitkään aikaan. – En voisi olla enemmän samaa mieltä! Kun taltioin jonkun demoidean ensimmäisen kerran, toiminta on enemmän tai vähemmän spontaania, eikä se varsinaisten studiosessioiden ”yritänpä nyt laulaa saman uudelleen” -toteuttaminen välttämättä tunnu enää yhtä innostavalta ja aidolta. Amerikkalaisyhtyeen kahdeksas studioalbumi ei syntynyt helposti, mutta lopulta yli tunnin mittainen järkäle palkitsi tekijänsä. Kappaleiden väliltä ei löydy mitään tietoista yhdistävää teemaa, mutta viime aikojen ongelmat kuuluvat sanoituksissa siellä täällä. Viimein havaitset jossakin nurkassa häviävän pienen valonsäteen ja ryhdyt hortoilemaan siihen suuntaan. Mikä sitten aukaisi Bloodstone & Diamondsin lukot. Helvetti, olin jossakin vaiheessa todella ahdistunut... Tuskaa lisäsi se, että edellinen albumi Unto The Locust (2011) oli syntynyt helposti: kun sain valmiiksi I Am Hell (Sonata In C#) -avausbiisin, ymmärsin välittömästi, millaista pitkäsoittoa olimme tekemässä, Flynn kertoo. Hyvälaatuinen suuruudenhulluus nousi kuin varkain yhdeksi Bloodstone & Diamondsin pääteemoista. ”Suurin osa Bay Arean metallifaneista käytti 80-luvulla spiidiä, ja sehän pisti porukkaan vauhtia, monellakin tavalla. Vastuu oli tälläkin saralla sinun harteillasi, olethan kaikkien muiden rooliesi ohella myös Machine Headin tuottaja... Keikat saattoivat muuttua joukkotappeluiksi yhdessä hetkessä, sillä paikalle tulleiden eri jengien edustajat eivät välttämättä pitäneet toisistaan...” kaksikymmentä ”ei kaupallista potentiaalia” -vastausta tuntuivat hämmentäviltä ja joskus melkein loukkaavilta, mutta sitten koko homma alkoi lähinnä huvittaa. The Blackeningin ensimmäiset biisithän olivat Slanderousin tyyppisiä viisiminuuttisia, mutta aloimmekin kirjoittaa täysin suunnittelematta A Farewell to Armsin kaltaisia sodanvastaisia, yli kymmenen minuutin mittaisia julistuksia. – Tietynlainen rentous oli tällä kerralla erityisen tärkeää, sillä tekstit ovat monin paikoin hyvinkin henkilökohtaisia. – Kun kirjoitin Bloodstone & Diamondsin materiaalia, en nähnyt valonmuruakaan todella pitkään aikaan. Jos liioittelen vähän, niin 2000-luvun vaihteessa me olimme maailman huipulla ja seuraavana vuonna bändi oli ilman sopimusta. Silloin minua kieltämättä hymyilytti, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, Flynn kertoo. – Varsinkin Sail into the Black on todella tunnelmallinen, vaihteleva ja yllättävä sävellys Machine Headiltä. Yritimme saada yhtyeen soundaamaan suuremmalta ja voimakkaammalta kuin koskaan aikaisemmin. Lopulta tila valaistuu niin paljon, että näet koko huoneen sisustuksineen päivineen. – Kun ryhdyn ikuistamaan kappaleiden lauluosuuksia, jätän tuottajan roolin taka-alalle
– Tämä ei ollut tarkoituksellista, se vain tapahtui. Jopa lafkalta sanottiin, että mahtavaa, teitte tällä kertaa jotain erilaista! He odottivat taas Asphyxiltä kuulostavaa kamaa, mutta yllättyivät iloisesti. – Soittelin Century Medialle, että olisimme käynnistelemässä Soulburniä. Ideana oli veivata vanhan liiton Bathory-tyyppistä metallia. Miehen yhtyeet, Asphyx, Soulburn ja Grand Royal Blood Court, ovat tähän asti edustaneet liki yhdenmukaista death-doom-runnontaa. Nyt Soulburn on taas voimissaan. Levylafka nimittää Soulburnin musiikkia ”blackened death doom metaliksi”, ja asianomaiset itse mieltävät soittavansa ”dark grim metalia”. – Laulusta haluttiin brutaalia ja ilkeää, mutta emme kaivanneet örinää. Nyt ei siis käy kuten viimeksi, että Soulburnin albumi niputetaan Asphyxin tuotantolinjaston osaksi. No, aika pitkälti vanhalta Venomilta se joka tapauksessa kuulostaa. Myöhemmin huomasimme, että ulkopuoliset olivat oikeassa. 43-vuotias rumpali on pysynyt uskollisena rakastamalleen hitaalle ja raskaalle musiikille. KOSKINEN KUVA MARLEEN GEMMINK Hollannin pienessä metalliskenessä bändistä jos toisesta löytyy samoja soittajia. Suffocating Darkness on tismalleen. Reippaan 15 vuoden tauon jälkeen palaava Soulburn muuttaa soundia astetta mustempaan suuntaan. Kaikkiaan touhu kuulostaa pahisheviltä ajalta ennen metallin lokerointia. Se ei olisi toiminut musan kanssa, meininki kun on tunnelmallista. – Levy kuulostaa tosiaan erilaiselta, ja niin halusimmekin. Ilmiasun erilaisuuteen vaikuttaa osaltaan basisti-laulaja Twan van Geelin mustametallinen kärinä. Sattumalta. Alkukantaisen pimeyden asialla A sphyxin perustajajäsen Bob Bagchus haluaa aikaistaa haastattelua, ja soittaa vieläpä vähän etuajassa. Pahinta mustisräähkintää mies ei sylje, muttei myöskään röhäytä puhdasta kuoloördäystä. Siitä heräsi ajatus, että miksikäs ei kutsuttaisi bändiä Soulburniksi. Death metal -piirien keskeisenä tekijänä on Asphyx, jonka jäsenistö muodosti aikanaan Soulburnin – joka muuntautui lopulta taas Asphyxiksi. Perustin Rogga Johanssonin (mm. Tällä kertaa homma menee eri uria, koska nyt musiikki on primitiivisempää ja synkempää. Jossakin kohtaa Eric ehdotti, että vetäisimme jotain vanhoja Soulburn-biisejä, koska siinäkin bändissä oli Bathory-meininkiä. Tarvitsimme toisen kitaristin, ja tiesin kuka siihen sopisi: paras kaverini Eric Daniels. Bagchus jättäytyi tänä vuonna pois Asphyxistä, jonka tiivis keikkailutahti ei enää huvittanut. Mikä jottei! Ajatus paluusta taisi jyskyttää Ericin takaraivossa jo muutamankin vuoden ajan. Miehistö ei ole kuitenkaan sama kuin aiemmin – Johanssonkin vaihtui Remco Kreftiin – ja otteissa painottuu selkeämmin proto- black metal Venomin, Bathoryn ja Celtic Frostin valtakaudelta. Hän ei myöskään ollut kaivamassa Soulburnia haudasta. – Jengi oli sitä mieltä, että Feeding on Angels kuulosti Asphyxiltä. Legendojen jäljissä Vaikka uusi albumi The Suffocating Darkness ei jatka täysin edeltäjänsä Feeding on Angelsin (1998) death-doom-rai20 INFERNO teilla, kompassi osoittaa yhä orgaaniseen ja konstailemattomaan. Myös laulussa on tunnetta, se runsas kaiku pohjaa Possessedin Seven Churchesin aikoinaan aiheuttamaan ihastukseen. Hän tahtoo ehtiä kuuntelemaan Hollannin kenties raskainta bändiä, doom/sludgea soittavaa Herderiä. Heidän puolestaan homma oli ok, ja koska olemme tehneet yhteistyötä vuodesta 1990, he luottivat meihin, ja tässä sitä ollaan. Siellä on bläkkistä mukana. Paganizer) kanssa To the Gallows -projektin. Väitimme vastaan, että eieieiei, ihan eri meininki. TEKSTI KIMMO K