RASKAAN ROCKIN ERIKOISLEHTI 8/2014 I HINTA 6,50 euroa
ED. vocalist Warrel Dane (ex-NEVERMORE) returns! Dark and diverse metal mastery. Also available as DELUXE 3CD DIGIPAK with special artwork in embossed silver-foil slipcase & 4LP+2CD BOX in embossed silver-foil slipcase. 2CD DIGIPAK (incl. Captivating, in-your-face melodic death metal beaming with refreshing musicianship. the entire album on CD) www.INSIDEOUTMUSIC.com www.SUPERBALLMUSIC.com. www.CENTURYMEDIA.com Out October 24th Z² is a massive double-album battle between the textured lushness of DTP‘s ‘Sky Blue’ and the orchestral bombast of the Ziltoidian ‘Dark Matters’. As seen on tour with Turisas and Amorphis. AT WAR WITH REALITY · Out October 24 th The masters of Swedish Melodic Death Metal have returned with their highly anticipated follow up to 1995‘s ‚Slaughter Of The Soul‘! On tour: 20.11.14 Tampere Klubi · 21.11.14 Jyväskylä Lutakko · 22.11.14 Helsinki Nosturi Out now! Out now! SANCTUARY STARKILL THE YEAR THE SUN DIED VIRUS OF THE MIND The US metal legend feat. On tour: 21.03.15 SEINAJOKI Rytmikorjaamo · 22.03.15 HELSINKI The Circus ...AND YOU WILL KNOW US BY THE TRAIL OF DEAD IX Out October 17th Also available as LTD. 2 exclusive bonus tracks & Tao of the Dead Part III EP as bonus disc) & 180g GATEFOLD VINYL EDITION (incl
Sons of Crom, Manes, Iron Reagan, Witch Mountain… 010 Inferno-kolumni & skaba 012 Heavy Cooking Club 014 At the Gates 020 Evergrey 022 Obituary ESTER SEGARRA 22 026 Cannibal Corpse 028 Scar Symmetry 030 Godflesh 034 Electric Wizard 038 Amaranthe 046 Pölkyllä: sooloileva Korpiklaani-mies Jonne Järvelä 050 Salamyhkä: Unanimated - Ancient God of Evil (1995) STEVE GULLICK 34 051 Arviot: pääosassa Obituary 068 Demot, pääosassa Marinas Rest 071 Vanha liitto: Sick of It All, haastattelussa Lou Koller 074 Kuudes piiri: Tuskaan uusi pomo - mikä muuttuu?. JOHN MCMURTRIE 38 ANDY HAYBALL 14 005 Päänavaus 006 Sytykkeitä: mm
Siihen asti, kutokaahan tumppuja. KUUNTELI sitten At the Gatesin paluulevyä (joka on, vaikkei Blinded by Fearin tasoista ässää sisälläkään, varsin mainio tapaus) tai Amaranthe-uutuutta, kumpainenkin kuulostaa jotenkin tavattoman ruotsalaiselta. Slaughter of the Soul -albumi on toki kokonaisuudessaan klassikko, mutta Blinded by Fear on sille niin tymäkkä avaus, ettei koko muu levy oikein toivu sen hyökkäyksestä. MUISTAN elävästi, kun näin At the Gatesin Blinded by Fear -musiikkivideon tuoreeltaan 1990-luvun puolivälissä. Päässä kolkuttaa koko ajan ajatus, ettei suomalainen rockmusiikki voisi koskaan kuulostaa tältä. i Matti Riekk TAJA PÄÄTOIMIT Pelko on aseemme ENSIN kuva tarjoaa välähdyksiä viemärikompleksista, jonka synkeällä käytävällä näyttäisi toikkaroivan pitkään takkiin sonnustautunut hahmo. On esimerkillistä, miten bändi on onnistunut sullomaan kolmeen minuuttiin kaiken tarvittavan: löytyy äärimmäistä hyökkäävyyttä, päällekarkausta ainakin näennäisesti pehmittävää melodiakitarointia, vihaisesti vesikauhun partaalla räksyttävä laulaja ja yksinkertaisen tehokkaat, kontekstiin täydellisesti istuvat sanoitukset. Yhtä tehokasta mielipiteenjakajaa saa näinä kahden ja puolen tähden aikoina hakea. Ääniraidalta kantautuu teollista hälyääntä, ja pian se täyttyy lähikuvaan ilmaantuneen punahapsisen, ensivilkaisulla viikingin mieleen tuovan miekkosen lausumista sanoista: ”We are blind to the world within us, waiting to be born.” Seuraavaksi käynnistyvät sähkökitarat ja alkaa rumpujen hurja humppakomppaus, joka ei anna hetken rauhaa ennen kuin katkeaa yhtä yllättäen kuin alkoikin. Bändi tietää tasan mitä tekee ja tekee sen hyvin. Biisi tuntuu kestävän vain muutaman hetken, mutta sekin on enemmän kuin tarpeeksi genren nimeltä melodeath summaamiseen. Meno iski tajunnan syvyyksiin siltä seisomalta, eikä kappaleen – tai videon – vaikutus ole sieltä sen koommin poistunut. INFERNO 5. No, me olemme hyviä pudottamaan lapasia ja masentumaan, eikä siinäkään ole mitään vikaa. 8-16) (03) 4246 5302 tilaajapalvelu@popmedia.fi Kustantaja POP MEDIA OY Fredrikinkatu 42, 3.krs , 00100 Helsinki Puhelin: (09) 4369 2407 Telefax: (09) 4369 2409 www.popmedia.fi Toimitusjohtaja Tuomo Häkkinen Ilmoitusmyynti Oskari Anttonen 040 563 0642 Erik Kangas, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali Puhelin: 045 110 5522 ilmoitusmyynti@popmedia.fi Sähköpostit etunimi.sukunimi@popmedia.fi Kannen kuva John McMurtrie Painopaikka Lönnberg Print & Promo ISSN 1796-7600 inferno@popmedia.fi | www.inferno.fi 14. Ja jos Amaranthen musiikki näyttäytyy minulle laskelmoituna jonona asioita, jotka eivät vain kerta kaikkiaan limity toisiinsa (popkoukut saattavat olla hyviä, mutta esimerkiksi bändin örinät kuulostavat minusta sietämättömän päälleliimatuilta), sen vihaa ja rakkautta kylvävää ominaisuutta täytyy kunnioittaa. Päätoimittaja Matti Riekki Ulkoasu Markus Paajala Kirjoittajat Ahola Tapio, Heinonen Ninni, Hintikka Tami, Isoaho Timo, Itäkylä Riitta, Juutilainen Joni, Järvisalo Eetu, Keränen Toni, Koski Panu, Koskinen Kari, Koskinen Kimmo, Kuronen Mikko, Kurunen Jerry, Kuusinen Miika, Laakso Markus, Lassila Tero, Lehto Katariina, Luukkanen Antti, Malm Mikko, Mustonen Sanna, Nuopponen Aki, Rajala Vilho, Silvast Jaakko, Virtanen Aadolf, Vähäkangas Teemu, Wakonen Juha, Ylitalo Lauri Toimitus (arviolevyt / review copies) INFERNO PL 543 33101 Tampere TILAAJAPALVELU (ARK. Muun muassa tähän keskitymme ensi numerossa, kun tarkastelun alla on jyväskyläläisen Ghost Brigade -yhtyeen nelosalbumi, joka sekin vie ”oman alansa” lähelle täydellisyyttä. TÄYDELLISTÄ on myös kansibändimme, niin ikään Göteborgista tulevan Amaranthen tekeminen – joskin se on sitä lähinnä tuotannollisen yltäkyllästämisen suhteen. Väite kristallisoituu etenkin Amaranthen tapauksessa, suomalaisista kun ei yksinkertaisesti ole vielä nykysäädöilläkään moiseen positiivisuuteen – enkä tarkoita tällä sanoitusten teemoja, vaan tunnetta siitä, että musiikissa ollaan asiasta tehden valloittamassa maailmaa. Talvi on jo melkein täällä. Täydellinen, se onkin oikeastaan sana, jota koko tuosta merkkiteoksesta sopii käyttää. vuosikerta Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutus- tai jakelutavoista. Vähän sama meininki on suomalaisten urheilijoiden kanssa: vain ani harvalla on tekemisessään sellainen maku ja naamallaan virne, että minullehan ei, perkele, mahda omassa pelissäni kukaan yhtikäs mitään. Inferno ei vastaa tapahtumatietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Bändin musiikin rakoihin ei mahdu kerta kaikkiaan yhtään mitään. Vaikka Amaranthen tarttuvaksi mainostettu popmetalli ei onnistu uppoamaan minuun vaikka miten päin yrittäisi, on tunnustettava, että yhtyeen kokonaisvisio ja pelinhallinta ovat harvinaislaatuisen tanakasti hanskassa
Mielestäni olemme onnistuneet Riddle of Steelillä samassa.. Lopulta päädymme silti samaan ytimeen eli tarinankerrontaan – oli innoittajana sitten Snorre Sturlason, Conan barbaari tai Gustav Holst, tunnelma on aina se tärkein. – Muihin vertaaminen on vaikeaa, mutta ehkä välinpitämättömyytemme itse genreä kohtaan voisi olla osa totuutta. Koetamme saada mukaan tunnekirjoa ja kontrasteja, ja käytämme paljon aikaa sovituksiin. Tietyt hahmot tai legendat ovat sopivia metaforia niille tunteille ja kohtaloille, joita tahdomme välittää, ja luonnollisesti iki-isiemme uskonnot ja tavat osuvat lähelle sydäntä. Yhteistyömme toimivuuteen ja materiaalin kypsyyteen vaikuttanee, että olemme serkuksia ja tehneet vuosien varrella paljon musiikkia. Olemme tehneet suunnitelmia livekokoonpanon suhteen, mutta lähitulevaisuudessa meitä tuskin lavalla nähdään. Koska välitämme samoja tuntemuksia samoin instrumentein, lähenemme Bathorya yhä enemmän soundillisesti. Levyltä käy ilmi, että merkittävin vaikuttajanne on varmasti Bathory – etenkin ne yhtyeen eeppisimmät levyt, joista oma suosikkini Blood on Ice (1996) kuuluu läpi monessa kohtaa. Eikö näitä kappaleita olisi mukava pullistella suuremmankin kokoonpanon kanssa. Eeppistä metallia on maailma täynnä, mutta lähestymistapanne on positiivisella tavalla erilainen. – Teksteistä löytyy vivahteita monista ideologioista ja sekoitam6 INFERNO me niitä vapaasti. – Cromhan tosin on Robert E. – Uskon, että Quorthonin ja meidän inspiraationlähteissä on yhtäläisyyksiä, kuten klassinen ja elokuvamusiikki sekä eeppiset kertomukset niin leffoissa kuin kirjallisuudessa. Improvisoimme taustat purkkiin eeppiselle kertomukselle, joka valmistui parissa päivässä. – Jos kertomukseen kaivataan energiaa, runtataan rässiä korinalla. IDA SYNNØVE UGELSTAD Joni Juutilain SYTYTTÄJÄ en Enemmän on enemmän Eeppinen metallimusiikki on genre, jossa vain harvat teokset onnistuvat vakuuttamaan. Vaikka bändi on uusi, sen aihiota on kypsytelty alitajunnassa vuosien ajan. Musiikkimme on moniulotteista, ja aika paljon pitää karsia pois, jotta saadaan konserttivalmiit versiot tehtyä. Äänititte levyn kahdestaan. – Runsaassa kuukaudessa kaikki albumin seitsemän biisiä olivat purkissa. Howardin luomus, ja sisällytämme sanomaamme myös Asatrün saloja, mutta kun kummankin hengellinen maailman- ja minäkuva on ”vähän sitä” ja ”vähän tätä”, niin miksi tyytyä yhteen Ukkoon. Mieluiten esiintyisimme suuren kuoron ja sinfoniaorkesterin kanssa, mutta pidetään megalomaniat vielä jemmassa. Emme rajoita musiikkiamme mitenkään, pääasia, että oikea tunnelma välittyy. Sanoituksissanne kerrotaan ilmeisesti pohjoisista mytologioista. – Minä ja Iiro olemme Sons of Crom, mutta keikkailu ei tietenkään onnistu ilman muiden apua. Onko teillä uskomuksia tähän suuntaan vai onko kyseessä vain tarinointi ilman sen kummempaa henkilökohtaista pohjaa. – Tästä syystä Blood on Ice on myös oma Bathory-suosikkini; monet itsekseen hienot palat muodostavat toimivan kokonaisuuden. – Bändi syntyi Victory-biisin kanssa kujeillessamme. – Bathory on kiistatta yksi suosikeistamme, ja vaikutteet kuuluvat. Kuinka merkittävä bändi Bathory teille on ja mikä on suosikkinne Quorthonin tuotoksista. Onko Sons of Cromista aikeita rakentaa ”ihan oikea” ja keikkaileva bändi. Suvantovaihe fiilistellään akkareiden ja kuorojen kera, ja loppufinaali paisutellaan kunnolla – Yngwie Malmsteenin sanoin ”more is more”. Vaistosimme, että ollaan oikeilla jäljillä, kun musiikki, sanat ja sovitukset pursusivat esteettä esille, Posti muistelee. Yksi näistä on Bathoryn pullistelulevyjen hengessä kulkevan suomalais-ruotsalaisen Sons of Cromin debyyttialbumi Riddle of Steel. JANNE Postin (laulu, kielisoittimet ja koskettimet) sekä Iiro Sarkin (laulu ja rummut) muodostama Sons of Crom on perustettu vasta tämän vuoden alussa, mutta musiikkinsa on valmiin ja kypsän kuuloista. Millä tavoin erotutte eduksenne tässä skenessä
Manesilta voi odottaa mitä vain, aina rapista raakaan black metaliin. Haittaako tämä teitä muusikkoina ja luovina artisteina. En siis mitenkään vihaa tai aktiivisesti välttele metallihommia, mutta minulle metallimusiikki on vain pieni osa kiinnostuksenkohteistani. UUDELLA albumillanne on varsin mahtipontinen nimi, Be All End All. LISÄ AJANKOÄ TAISJU HWWW.I TTUJA NF ERNO.F I Sovinnaisuuden rajoja rikkomassa Mitä tulee ensimmäisenä mieleen yhdistelmästä raaka naislaulu ja death/ thrash metal. Ja tuo nimi nyt on ”vain nimi”, liuta sanoja, jotka luovat päähäsi tietynlaisen mielikuvan... – Metalli on liian konservatiivista ja ahdasmielistä, jotta voisin nauttia siitä täysillä. Näinpä paholainen voidaan nähdä tässä symbolina sovinnaisuuden rajojen rikkomiselle. – Kyllä ja ei. Kuinka paljon moinen ärsyttää. INFERNO 7. Musiikissamme on kuitenkin yhä enenevässä määrin vaikutteita räkäisestä rockista ja jopa punkista, joten ehkä tässä on se meidän oma juttumme. Levyn nimibiisissä paholaisella on kaksi ulottuvuutta; se muistuttaa, että ennen kuin heviä ruvettiin muokkaamaan lastenbändien, huumori- projektien ja kykykilpailujen myötä koko kansan jutuksi, sitä pidettiin vaarallisena paholaisen musiikkina. – Tavallaan, koska koen vieraantuneeni metalligenrestä ja tunnen oloni aika ulkopuoliseksi kaikissa metallitapahtumissa. Mutta se sopii myös hyvin yhteen levyn sanoitusten kanssa. Tämä huomioiden onkin ollut hienoa huomata, että olemme ruvenneet saamaan viimein huomiota myös metalligenren ulkopuolelta! Metallimusiikin rajamailla Yli kaksikymmentä vuotta raskaan musiikin raja-aitoja rikkonut norjalainen Manes aktivoitui jälleen viime vuoden puolella, ja työn tuloksena on kenties yhtyeen uran haastavin levy. Samoin oli edellislevyn kanssa, emmekä näe syytä muuttaa tätä kaavaa. – Emme ole mitenkään laskelmoineet, miten erottuisimme muista. Albumi on yksi askel eteenpäin urallamme, joka tulee kestämään toivottavasti vielä pitkään, kitaroista ja konesäksätyksistä vastaava Tor-Helge Skei aloittaa. Jos asioista tulee liian selkeitä ja ennalta arvattavia, emme yksinkertaisesti lähde touhuun mukaan. The Devil Tunes -levynne nimessä, kannessa sekä muutaman biisin nimessä esiintyy paholainen. Oletteko itse yhtä yllättyneitä levyjenne lopputuloksista kuin kuulijanne. – Kristinuskon mukaisena sielunvihollisena se ei näyttäydy lainkaan. Minkälaisena entiteettinä Saatana näyttäytyy sanoituksissanne. Ärsyttihän se alkuun aivan vitusti, mutta nykyään en viitsi enää välittää. Kun alamme työstää biisejä, meillä ei ole aavistustakaan, miltä niiden tulisi lopulta kuulostaa, joten siinä mielessä olemme aina yllättyneitä. – Kappale on riemukas bensankatkuinen kaahailubiisi, jossa nautitaan hieman kieli poskella mittavien hevosvoimien siivittämänä vauhdin ja vapauden tunteesta. – Biisit elävät omaa elämäänsä ja homma pysyy meille mielenkiintoisena. Tyylimme on valikoitunut ja säilynyt ihan siitä syystä, että tykkäämme tällaisesta musiikista, ja pitää soittaa sitä mikä itseä miellyttää, kertoo laulaja Valendis Suomalainen. – Edellisestä levystä (How the World Came to an End, 2007) on jo aikaa, joten ihmiset suhtautuvat varmaan albumiin eri tavalla kuin jos olisimme julkaisseet uuden levyn joka vuosi. Oletteko itse sitä mieltä, että kyseessä on tähänastisen uranne täysipainoisin ja merkityksellisin julkaisu. Tuskin ainakaan Dead Samaritan, mutta bändin uusimman levyn kuultuasi tilanne saattaa olla toinen. Miksi te haluatte soittaa juuri tällaista musiikkia ja millä keinoin aiotte erottautua genren bändimassasta. – Olen vaikuttanut myös Heremyhtyeessä jo miltei vuosikymmenen, ja vaikka musiikki edustaa aivan toista genreä, sain naispuolisena huutajana kuulla tätä Arch Enemy -kommentointia. – Onpa tuota tunkua monessa muussakin genressä, ja silti riittää artisteja, joilla on jotain annettavaa. Toisaalta, olemme tehneet hommat aina näin, joten itse prosessin kulku ei yllätä meitä millään tavoin. DEATH/THRASHIÄ pusketaan ulos ihan järjettömiä määriä. – Hmm, en näe levyä ehkä merkityksellisimpänä, sillä jokainen levy on omalla tavallaan merkittävä. Ärjyvän naislaulun ja thrashpitoisen musiikin yhdistelmä poikii varmasti Arch Enemy -vertailuja. – Arch Enemyyn vertailu on ihan musiikillisistakin lähtökohdista ymmärrettävää, vaikka olisihan se kiva joskus kuulla jotain tuoreempiakin näkökulmia. Manes liitetään menneisyytensä vuoksi usein metalligenreen, vaikka musiikkinne on myös paljon muuta
Mitä tarkoititte tällä ja mitkä ovat mielestäsi olennaisimmat erot amerikkalaisen ja eurooppalaisen doomin välillä. Oletteko missään määrin huolissanne musiikkiteollisuuden nykytilasta. Witch Mountain on suht tuntematon ja pieni bändi, mutta melkoisessa kriisissä elävän musiikkiteollisuuden lainalaisuudet koskettavat varmasti tätäkin ryhmää. – Amerikkalaisessa musiikissa on usein vahva bluespohja, kun taas eurooppalaiset bändit pohjaavat klassiseen tai jopa marssimusiikkiin. Kutsuitte jossain vaiheessa musiikkianne termillä ”traditional American doom metal”. – Uta oli keikkamyyjäharjoittelijana Nanotear-firmassani. Rumpali Nathan Carson pitää vuonna 1997 perustamaansa yhtyettä edelleen aitona doombändinä. Kolme levyä purkkiin laulanut Plotkin on äänensä suhteen kaukana perinteisestä metallilaulajasta, ja onkin sääli, että nainen jätti bändin Mobile of Angelsin ilmestymisen aikoihin. Oli vaikuttajissa kyse sitten Black Sabbathista tai Robert Johnsonista, musiikkinsa pimeys ja synkkyys on hyvin kokonaisvaltaista ja ehdotonta. WITCH Mountainin neljäs kokopitkä Mobile of Angels on bändin tähänastisen uran synkin ja raskain tuotos, mutta albumi alleviivaa samalla entisestään yhtyeen musiikille ominaista bluessoundia. Näen niin sanotun musiikkiteollisuuden pelkkänä hidasteena. Jos joku kykenee soittamaan toimivaa doomia vaikka kazoolla, tehkööt sitten niin! – Henkilökohtaisesti olen todella väsynyt bändeihin, jotka yrittävät olla kaikkein meluisimpia, hitaimpia, raskaimpia, ilkeimpiä ja mitä lie. Meidän musiikkimme kallistuu ehdottomasti enemmän 6/8-tahtilajin puolelle. MARNE LUCAS Aidosti raskasta, aidosti pimeää Omaperäisen soundin omaava doombändi Witch Mountain on muutosten kourissa. – Viisi vuotta, kolme levyä ja satoja keikkoja myöhemmin Uta on jättämässä bändin, mutta Witch Mountain jatkaa edelleen. – Joskus aikoinaan melkeinpä kamppailin groovea vastaan, mutta nyt se on suuri osa musiikkiamme. Näin hänen laulamassa Aranya-bändinsä kanssa ja olin todella vaikuttunut! Kutsuimme hänet kanssamme laulamaan lavalle yhden biisin, kun olimme lämmittelemässä Pentagramia vuonna 2009, ja homma toimi niin hyvin, että pyysimme häntä viralliseksi jäseneksi. Uusi levy on ryhmälle pitkä askel eteenpäin, mutta julkaisuun liittyy myös luopumisen haikeutta. Musiikin tunnistaa doom metaliksi ummikkokin, mutta vaihtelevien musiikillisten vaikutteiden asteittainen hiipiminen sointiin on vienyt bändiä pitkän askeleen eteenpäin. Soundissamme on paljon vaikutteita bluesista ja perinteisestä rockista, emmekä ole koskaan yrittäneet kieltää sitä. Se toimi aikoinaan Black Sabbathilla, ja tuntuu toimivan myös meillä.. Kun nyt pimeydestä ja synkkyydestä puhutaan, niin onko metalli8 INFERNO musiikki mielestäsi vesittynyt liikaa vuosien varrella ja menettänyt osan sille ominaisesta vaarallisuudesta. Olen ylpeä siitä, että musiikkimme on pimeää ja raskasta, koska se perustuu aidoille tunteille, mutta tämä ei tarkoita, että halveksuisin joitain muita bändejä vain sen vuoksi, että he ovat ehkä meitä ”henkisempiä” tai ”kosmisempia”. Teemme itse lähes kaiken mahdollisen, buukkaamme myös kiertueet, joilla myymme levyjä ja paitoja suoraan faneille ympäri maailman. – Olemme aina olleet doomia, mutta kuuntelemme niin paljon kaikenlaista musiikkia, että se ei voi olla vaikuttamatta meihin. – Minua ei kiinnosta puhua mistään teollisuudesta, sillä olemme suorassa yhteydessä faneihimme – kiitos sosiaalisen median kuten Facebookin ja Bandcampin. En ole ainoa, jonka mielestä Witch Mountainin musiikki nousi uudelle tasolle vuonna 2009, kun yhtye löysi laulajakseen Uta Plotkinin. Tulemme löytämään loistavan laulajan hänen paikalleen ja jatkamme entiseen malliin. – Homman tulisi lähteä siitä, mitä itse artisti tuntee tai aikoo tehdä, koska musiikissa ei tulisi koskaan olla mitään sääntöjä
En muista tarkalleen milloin ajatus lähti liikkeelle, mutta varmaan se oli jonkun loputtoman Cult of Luna -soundcheckin aikana. LISÄ AJANKOÄ TAISJU HWWW.I TTUJA NF ERNO.F STEVE KRANDALL I Luovuuden lähteillä Municipal Wastestä ja Darkest Hourista tuttujen jätkien projektina kaksi vuotta sitten käynnistynyt Iron Reagan on kasvanut kuin huomaamatta yhdeksi nykyisen crossover/ hardcore-skenen vakuuttavimmista tekijöistä. Jos tämä olisi joku sivuprojekti, luuletko todellakin, että olisin viettänyt viimeiset kahdeksan kuukautta keikkaillen tämän porukan kanssa. Jokainen bändini on minulle tärkeä, ja toivon, että minulla on vielä paljon annettavaa myös tämän yhtyeen puitteissa. Mikä olisi vielä pahempi kuin Reagan. Joka jätkältä lentelee ideoita ja biisit syntyvät kuin itsestään. – Olen pöllinyt ihan tietoisesti ja kunnioituksella riffejä uumajalaisilta hardcorebändeiltä, joiden parissa kasvoin. KOLMEN biisin nimikko-ep:llä uransa käyntiin potkaiseva Riwen räimii metallista hardcorea. Luuletko, että pystyt tuomaan jotain uutta tähän skeneen. – Minulla ei ole aavistustakaan, mitä skenessä on tapahtunut vuoden 1999 jälkeen, enkä osaa sanoa, tehdäänkö tässä mitään uutta, mutta on ollut hienoa kirjoittaa tällaista musaa INFERNO 9. Rakastan Cult of Lunassa soittamista ja olemme nähneet kamalasti vaivaa livehommien onnistumiseksi, mutta joskus on vain turhauttavaa hioa tuntitolkulla hommia kuntoon, päivästä toiseen. Koko projekti vaikuttaa spontaanilta ja hiomattomalta, joten herää kysymys, kauanko sinulla on ollut olemassa haave tästä bändistä. Homma on todella hauskaa ja luontevaa! Onko ollut hankalaa vakuutella kuulijoille, että Iron Reagan on muutakin kuin pelkkä Municipal Waste -kavereiden sivuprojekti. Varastettuja riffejä Cult of Lunan laulaja-kitaristi Johannes Persson keräsi kaverinsa kasaan, perusti uuden bändin, Riwenin, ja palasi musiikillisille juurilleen. Jotkut pelkäsivät häntä, jotkut halveksuivat, ja me tahdoimme perustaa bändin, joka herättäisi samanlaisia tunteita. – Tämä ei ole ollut koskaan ongelma, sillä musiikki ja aktiivinen kiertäminen puhuvat kyllä puolestaan. – Toivottavasti tämä säilyy kanavana, jonka kautta voin purkaa tiettyjä tuntojani. ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1996, kun jätin silloisen yhtyeeni Reviven. Riwenin musiikki on aika tyylipuhdasta hardcoremetallia. HENRIK WIKLUND NÄIN lähtöön täytyy kysyä bändin nimestä: miksi juuri Iron Reagan. Kuinka ylipäätään on mahdollista keksiä tarpeeksi hyviä riffejä tällaisella tahdilla. Niitä riffejä ei tunnista varmaan kukaan muu kuin minun ystäväni. Näetkö Riwenin kovinkin pitkäkestoisena projektina. – Teemme tietysti kovasti työtä kaikkien yhtyeidemme kanssa, mutta tästä ryhmästä on kasvanut melkoinen peto. Uskotko, että meno jatkuu yhtä hurjana. – Riwenin kanssa halusin vain ottaa kitaran, vääntää volyymit täysille ja ruhjoa riffejä esiin. Olette julkaisseet noin viisikymmentä biisiä, joista viimeiset 25 uudella The Tyranny of Will -levyllä. Viime syksynä kirjoitin kahden viikon aikana 14 biisiä, joiden inspiraationa toimivat nuoruuteni suosikkibändit kuten Battery, Chain of Strength, Integrity ja Judge. – Ronald Reagan (Yhdysvaltojen presidentti vuosina 1981–89) oli aikoinaan melko uhkaava ja vihattu tyyppi paikallisten punkkareiden ja metallifanien keskuudessa. No vittu, Iron Reagan tietysti, kitaristi Phil Hall vauhkoaa. – Meillä on paljon riffejä varastossa, usko pois! Erityisesti viimeaikaiset lisäykset kokoonpanossa ovat aiheuttaneet tunteen, että olemme löytäneet luovuuden lähteen viimeistään nyt. – Ei kovinkaan kauaa. Tämä on meille uutta ja mielenkiintoista, joten tekemiselle löytyy vielä paljon rakkautta ja omistautumista
Pyyhin kylmää hikeä kahden nurinmenneen myyntipalvelimen ja useamman turhauttavan epäonnistuneen yrityksen jälkeen. Muutaman irtobiisin ohella Bushin konsertissa kuultiin kaksi teemakokonaisuutta: vuoden 1985 Hounds of Love -albumin The Ninth Wave ja 2005 Aerialin A Sky of Honey. Joka tapauksessa, olin yksi noin kahdeksastakymmenestätuhannesta lipun onnistuneesti keväällä metsästäneestä. Bushin tapa naittaa kokeellista tanssiteatteria, musiikkia ja digitaalisia maisemia on velkaa saksalaisen romantikkosäveltäjän Richard Wagnerin ideoille kokonaistaideteoksesta. Raskaammat yhtyeet kuten Led Zeppelin, Deep Purple ja Black Sabbath kehittelivät myös synkempää teatraalista estetiikkaa. taas oli munissa roikkuvine sirkkelinterineen ja teloituksineen suoraa jatkoa Cooperin jo siinä vaiheessa tasaisempaan ilmaisuun. Itse keikkapaikkakin on legendaarinen, siellä on taltioitu niin Motörheadin No Sleep Till Hammersmith kuin David Bowien viimeiset Ziggy Stardust -keikatkin. Hammersmith Apolloon astuessa olo oli siis valmiiksi epätodellinen ja äärimmilleen latautunut, aivan kuin luvassa olisi ollut välähdys Graalin maljasta. atesiä! G e h t t A a t i Vo ttiin, osallistu on ne viä Mene Infern oittaa räjähtä v it o v ja n a a skab -tuotteita! At the Gates . Olennaista on musiikin ja näyttämöllisyyden yhteenkietoutuminen, teoksen osat ja eri aisteille tarkoitetut elementit palvelevat tiukasti tarinallisuutta. Lovecraftin tarinat mieleen tuovia kalan ja ihmisen ristisiitoksia, houreisia vääntyneitä rakennelmia, valaistustelineestä ja savukoneesta kasattu ”helikopteri”, kankaita ja projisointeja SKABA Kimi Kärki PASTORISMIES yhdistelevä myrskyävä meri ja myöhemmin hunajataivas-osuudessa lintuja, eläväksi muuttuva sätkynukke sekä jättimäinen päivän vaiheita kuvaaviin digitaalimaisemiin sukeltava taulu. Lavalla seikkaili H.P. Metalliteatteri. Kirjoittaja on turkulainen kulttuurihistorioitsija ja muusikko, joka avautuu myös sosiaalisessa mediassa itseään kiinnostavista ilmiöistä. Tälläkin jutulla on tietenkin pidemmät historialliset juuret, friikkisirkuksista ja irvokkaista varieteenäytöksistä kauhuelokuviin ja Screamin’ Jay Hawkinsin, Screaming Lord Sutchin sekä Alice Cooperin tapaisten, sokkeihin luottavien esiintyjien kehittelemiin lavaesityksiin. Tämä filmi edusti ”todellisuutta”, itse Apollon lavalla tapahtuva absurdi teatteri taas merihädässä olevan kuvitelmia. Keikan jälkeen takki oli emotionaalisesti tyhjä, silmät niin ilon kuin surun kyynelistä kipeät ja mieli täynnä ideoita. Tapahtuma on saanut pyhiinvaelluksen luonteen. ww.inferno.fi w n o n a h e Osoit blogin, uutisia, levy s ö y m ät d y PS. Kuten nykyään on tapana, liput katosivat vartissa. KISS edusti sittemmin kauhukuvaston ja hard rockin häpeämätöntä kaupallisista kärkeä äärimmilleen vietyine tuoteperheineen, W.A.S.P. Kun punkliike teki progeteatterista epämuodikasta, kauhurockin teatraalisuus puhkesi kunnolla kukkaan heavy metal -yhtyeiden lavailmaisussa. ennakkokuu ja a it io rv ea liv. Neljältä ensimmäiseltä albumilta ei kuultu mitään. Teatraaliset ideat olivat kunnianhimoisia, mukana oli esimerkiksi Pinewoodin elokuvastudiolla kelluntatankissa filmattuja osuuksia, joissa Bush makaa meressä haaksirikon jälkeen pelastusliiveissä. Stadioneilla kauhukuvasto on elänyt Iron Maidenin ja Rammsteinin kaltaisten suurempien historiaan nojaavien ja pyroteknisten produktioiden kautta, metallialakulttuureista meitä taas tuijottavat seipääseen lävistetty sianpää ja haisevat nahkanaamiot. JOSKUS yksittäinen keikka saattaa osua todella syvälle ja herättää niin muistoja kuin ajatuksia siitä, että maailmassa on paljon pinnanalaista kiinnostavaa. 1970-luvulla ennen muuta monet progressiivista rockia soittaneet yhtyeet, kuten Yes ja Genesis, teetättivät itselleen mahtipontiset rockia ja teatteria yhdistelevät lavakokonaisuudet. Pink Floyd oli keskeinen pioneeri niiden siirtämisessä areenoille ja järjestelmällisempään muotoon. Tällaisia teatraalisia spektaakkeleita on nähty populaarimusiikin piirissä sinänsä paljon, erityisesti 1960-luvun huuruisten synestesiakokeilujen aikana. Netistä lö nteluja. Kirjoitan tätä paluumatkalla Lontoosta, missä sain osallistua etuoikeutetusti katsojana Kate Bushin Before the Dawn -konserttikokonaisuuteen. Bush heittää syksyn aikana 35 vuoden paussin jälkeen 22 keikkaa Hammersmith Apollossa, joka tunnettiin aiemmin Odeonina. Toivottavasti tämä näkyy myös metallin parissa yhä omaperäisempinä ja syvempiä kerroksia sisältävinä konserttikokonaisuuksina. On hauskaa, että teatraaliset ideat kerrostuvat ja saavat jatkuvasti uudenlaisia ilmenemismuotoja. Henkilökohtaisesti nimetyt liput toi kotiovelle kuriiri kuukausia myöhemmin, keikkapaikalle mentäessä tarkistettiin nimi passista
NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
3. Perusainekset ovat sen verran tuttuja ja härskejä, että vaikka niihin ei periaatteessa tarvita lisäyksiä, vaihtelua voi hakea mainitun reseptikolmikon lisäksi vaikkapa ihan paprikasta tai erilaisista maustekastikkeista. Boogie Machine ovat aktiivisia. Suolakurkkua lukuun ottamatta en tiedä, mikä reseptistä tekee erityisesti moskovalaisen, nythän sinne ei saa viedä edes meijerituotteita, jotka ovat tämän reseptin perustana. 2. Lord Heikkisen neuvoon tiestä naisen sydämeen kannattaa uskoa, olivat kyseessä sitten sukulaiset, parempi puolisko tai tuleva exä. Pilko suolakurkku pieneksi. FI Miika "Mega" Kuusinen TUTKIVA KULINARISTI Moskovanpata á la Lord Heikkinen Pataruuista on moneksi, aivan kuten pitkän linjan rokki- ja metalliveteraani Jussi ”Lord” Heikkisestäkin. LISÄÄ RESEPTEJÄ WWW.INFERNO. Älä käytä mitään purkkimaustekurkkuja, vaan vihannestiskin oikeaa suolakurkkua. Paista suolakurkun kera muutama minuutti. Ja snapsi ennen.” Megan tuomio: ”Näin syksyn tullen hameväen aviisien ruokapalstat täyttyvät niin ihanista pataruuista, ja tehkäämme näin nyt HCC:ssäkin. Myös valkosipulisuolakurkku käy. Vaikka itärajan takana riittää varmasti lihaa, esimerkiksi erityisen markkinointihenkiset nuijamaalaiset voisivat alkaa huudella rajan yli kaupallisia tiedotteita aurajuuston laittamisesta kuolleen eläimen päälle. TARPEET ? 400–500 g naudanlihaa ? puolikas suolakurkku ? sipuli ? purkki smetanaa ? noin yksi aurajuusto ? 2–3 dl kermaa ? mustapippuria ? valkosipulijauhetta ? halutessasi suolaa tai maustesuolaa. Lisää vielä aura juusto ja anna muhia miedolla lämmöllä puolisen tuntia välillä sekoittaen. Annos on heavy, ja jos haluaa keventää arkiversiota, smetanan tilalle voi laittaa creme fraichea. Moskovanpata á la Lord Heikkinen on lajin ytimessä, ja se voidaankin nähdä eräänlaisena Sukulaisissa (#40/2006), Miskan gluteeniton kastikeruoka (#50/2007) ja Nata’s Stew of Distress (#75/2010) -reseptien kombinaationa. Edesmennyt anoppikin ihastui ikihyviksi. Safkan muhimisen aikana voi vaikka myhniä siipan kanssa – mutta ei pidempää kuin puoli tuntia, ettei pala pata pohjaan.” 12 INFERNO TEE NÄIN: 1. Laita voita pannulle ja paista naudanliha kypsäksi. Muista ottaa täyteläistä punaviiniä palanpainikkeeksi. Valmista riisi samaan aikaan. ? lisukkeeksi basmatiriisiä neljälle JUSSIN KOKATESSA SOI: Tiamat – Wildhoney (1994) ”Tämä levy on yhtä aikaa sielukas, romanttinen ja sopivan raskas. Lisää paistovaiheessa myös pilkottu sipuli, pippuri ja valkosipuli sekä ripaus suolaa, jos tunnet sitä tarvitsevasi. Tämähän on suht helppo valmistaa, mutta kastiketta kannattaa maistella ennen suolan laittoa, koska aurajuustossa ja suolakurkussa on sitä jo aikas paljon. Vaikka Soulgrind, Fierce ja Fleshred ovatkin nyt telakoituneet, Gloomy Grim, Disformed ja F.T.W. Basmatiriisi vaan mun mielestä imee parhaiten maun ja toimii siksi hienosti. Varsinaista pataruokia on ollut palstan historiassa ikävän vähän. Tällä annoksella on hurmattu naisia monella vuosikymmenellä. Lisää kerma ja smetana ja kiehauta miedolla lämmöllä. Jos tulee liika suolasta, pääset takaisin lisäämällä hieman sokeria. Jussin luonnehdinta: ”Naudanlihan voi korvata myös possulla tai kanalla ja basmatiriisinkin normaaliriisillä. Tässä suhteessa naiset eivät nimittäin eroa miehistä.”
NUCLEAR BLAST MOBILE APP FOR FREE ON IPHONE, IPOD TOUCH + ANDROID! DISTRIBUTED BY Get the NUCLEAR BLAST mobile app NOW at http://road.ie/nuclearblast FOR FREE or scan this QR code with your smartphone reader!
”Minun on helppo sanoa, että bändin nykyinen fiilis on monella tavalla verrannollinen 90-luvun alkupuolen energisiin aikoihin.” Tomas Lindberg TEKSTI TIMO ISOAHO KUVAT ANDY HAYBALL 14 INFERNO
Kohta 3: Kaikki yhtyeen päätökset syntyvät yhdessä. – Olimme kärsimättömiä nuorukaisia ja tunnekuohut olivat tietenkin valtaisia. – Bändin sisäiset suhteet olivat tulehtuneet ja meillä oli ongelmia myös levy-yhtiön kanssa. Noin miljoonaa (varsinkin amerikkalaista) metalcorebändiä innoittaneen, vuonna 1995 ilmestyneen Slaughter of the Soul -klassikon jälkeisten kiertueiden päälle hajonneen ruotsalaisviisikon kuoppajaiset näet olivat kaikkea muuta kuin sopuisat. Jotkut yhtyeet ovat tehneet aikoinaan sen verran vakuuttavaa jälkeä, ettei niiden uutta tulemista voi ohittaa olankohautuksella. Tähän joukkoon kuuluu göteborgilaisen death metalin kulmakiven At the Gatesin puun takaa tullut comeback ensin lavoille (2008–13) ja sitten myös studioon (2013–14). Kotimaan Sentenced on tunnetusti oma lukunsa comebackjahkailuissa, mutta myös At the Gates tuntui juuttuneen pysyvästi suljetulle ”se oli siinä” -osastolle. Hyvät naiset ja herrat, säännöt ovat selvillä ja uusi kausi voi alkaa. INFERNO 15. Kohta 1: Yhtyeen toiminnan pitää olla mielekästä ja hauskaa. Takaportti jäi lopulta raolleen niin kaveruudelle kuin yhtyeen paluullekin, vaikka emme silloin tällaisista asioista puhuneetkaan. Suoraan sanottuna: Andersin lopettamispäätös katkeroitti minua aluksi todella paljon ja välimme olivat hyvinkin tulehtuneet, mutta onneksi emme pahimpanakaan päivänä menneet sanomisissamme liian pitkälle. Kitaristi Anders Björler päättikin sitten lähteä ja mietimme ensin jatkavamme ilman häntä, mutta eihän siitä tullut yhtään mitään. At the Gatesin uran loppuminen oli monin tavoin erittäin kova kolaus – eikä vähiten parikymppisen muusikon egolle. Kohta 2: Yhtye ei ota paineita – mistään. Anders oli kuitenkin pääasiallinen biisinkirjoittaja, joten yhtyeen sydän oli repäisty irti, göteborgilaishotellin sohvalla teetä rauhallisesti siemaileva laulaja Tomas ”Tompa” Lindberg muistelee. Ja mitä useampi yhtye – vaikkapa nyt Alice in Chains, Atheist, Death Angel, Celtic Frost tai Pentagram – on palannut parrasvaloihin, enemmän tai vähemmän itseään ja historiaansa kunnioittaen, sitä harmittomammilta ne isommatkin yllätyspaluut ovat tuntuneet. Yhtäkkiä en ollutkaan enää At the Gatesin Tompa vaan pelkkä Tompa, ilman sen kummempaa etuliitettä. Tervetuloa takaisin, At the Gates! E ri tavoin onnistuneet comebackit ovat olleet popmusiikin raskaamman siiven arkea viime vuosina. Kohta 4: Jos joku yhtyeen jäsen lopettaa, yhtye lopettaa
Päätimme myös, ettemme ota paineita mistään – jos olemme itse tyytyväisiä, se riittää vallan hyvin. Tilanne on tehty selväksi myös tulevien keikkojen suhteen: jos vaikkapa Adrian on kiireinen Paradise Lostin, The Hauntedin tai jonkin muun kokoonpanon kanssa, At the Gates ei sitten esiinny. mutta eräänä päivänä hän ilmoitti viimeisimpien aihioidensa kuulostavan aivan At the Gatesiltä. Näiden ehtojen kanssa on helppo elää ja toimia, sillä ne vapauttavat meidät kaikista riidoista jo etukäteen. Asuimme tuolloin Göteborgissa ja törmäsimme jatkuvasti toisiimme, eikä turhan kaunan kantaminen tuntunut järkevältä. Keskustelitteko tässä vaiheessa, siis loppuvuodesta 2010, tuoreen materiaalin säveltämisestä. Eikä unohdeta sitä, ettei At the Gatesin kokoonpano voi muuttua, sillä yhdenkin jäsenen lopettaminen merkitsee bändin loppua. – Emme sanallakaan. Olimme tuolloin varmoja, että At the Gatesin ura oli siinä, vaikka Suicidal Final Tour ei yltänytkään esimerkiksi Etelä-Amerikkaan tai Australiaan. – Vaikka toisinkin voisi kuvitella, en närkästynyt tämän uuden kokoonpanon vuoksi. – Otimme niin sanotusti varman päälle, sillä halusimme olla sataprosenttisen varmoja tuoreiden biisien toimivuudesta, ennen kuin alamme edes vihjailla mahdollisesta pitkäsoitosta. Entä mainitsemasi ”ei paineita mistään” -kohta – tämä ei taida olla aivan helppoa, sillä yhtyeeltä odotetaan suuria. – Aloitimme rundin Japanista keväällä 2008 – minähän vapisin jännityksestä ja kauhusta ennen ensimmäistä keikkaa! –, ja viimeinen konsertti soi syyskuussa Ateenassa. Tuon ensimmäisen comebackrundin erikoislaatuisuutta nimittäin lisäsi se, että kuvittelimme silloin soittavamme jokaiselle yleisölle viimeistä kertaa. At the Gatesin ensimmäinen uusi albumi yhdeksääntoista vuoteen ei ole mikään kevyt pikkujuttu – ainakaan meille! Vielä yksi maailmankiertue Jokaisella on veto-oikeus At the Gatesin heinäkuussa 2008 soitettu ensimmäinen Suomen-keikka oli ehdottomasti katsastamisen arvoinen, jo pelkästään aurinkoista Ruisrockia moukaroineen Under a Serpent Sunin sekä jättimäisen moshpitin takia. – Eikä siinä lopulta mennyt kauankaan, kun tulin taas toimeen vanhojen bändikaverien kanssa. – Luultavasti silloin, kun Anders esitteli ensimmäisen tuoreen kappaleensa, laulaja nauraa.. Teimme albumin, koska halusimme tehdä sen, eikä esimerkiksi rahalla ole mitään tekemistä asian kanssa. Ilmankos Jonas Björler hymyili niin muikeasti Ruisrockissa 2013, kun kyselin häneltä mahdollisesta tulevasta At the Gates -musiikista! – Virallisesti kielsimme kirjoittavamme uutta materiaalia kuluvan vuoden alkupuolelle asti, mutta kyllähän meidän ilmeistämme saattoi päätellä jotakin muutakin, Lindberg nauraa. – Anders otti yhteyttä jo vuosia ennen ensimmäisiä paluukeikkoja ja kyseli meidän muiden kiinnostusta. Miltä se tuntui. – Metaltown-festivaalin promoottori piti meille tunteikkaan puheen: ”At the Gates on pitkälti vastuussa siitä, että Göteborgista löytyy tapahtuma nimeltään Metaltown, mutta bändi ei ole koskaan esiintynyt siellä.” Mietimme asiaa pitkään ja päätimme lopulta sanoa kyllä Metaltownille ja muutamille muille festareille. He päättivät soittaa suoraa thrash metalia, kun taas minä halusin suunnata kokeellisemmille vesille The Great Deceiver -yhtyeen kanssa, Lindberg sanoo. Tämä voi kuulostaa tekopyhältä, mutta ajattelen ikävienkin asioiden tapahtuvan jostakin syystä – jos At the Gates ei olisi aikoinaan hajonnut, emme olisi nyt julkaisemassa At War with Realityn kaltaista pitkäsoittoa. Pitkän harkinnan jälkeen päätimme tehdä vielä yhden maailmankiertueen ja antaa niin vanhoille kuin uusillekin faneille mahdollisuuden nähdä At the Gates lavalla, Lindberg sanoo. Olin kieltämättä iloinen, sillä hienojen keikkojen lisäksi olin kaivannut Andersin ja Jonasin kanssa säveltämistä, Lindberg sanoo. – Olemme kuitenkin sen verran kokeneita kehäkettuja, ettemme suhtaudu tähän touhuun liian vakavasti. Olin toki keskustellut Andersin kanssa jonkinlaisesta uudesta metalliprojektista jo pitkään, 16 INFERNO Kuluvan vuoden tammikuun lopulla lukemattomien metallifanien kiihkeästi odottama uutinen sitten saapui, kaikessa koruttomuudessaan: ”At The Gates announce new studio album and sign worldwide deal with Century Media Records.” – Päätimme luoda itsellemme pelisäännöt ennen levytyssopimuksen allekirjoittamista ja bändin varsinaista uutta tulemista. Nimenomaan Andersin aloite olikin ratkaiseva, sillä hänen eropäätöksensä oli aikoinaan bändin hajoamisen taustalla. Luvassa olisi kuin olisikin lisää esiintymisiä. Kolme viidesosaa At the Gatesin jäsenistä (Anders ja hänen basistiveljensä Jonas Björler sekä rumpali Adrian Erlandsson) perusti saman tien The Hauntedin, jonka ylistetty ensilevy ilmestyi vuonna 1998. At the Gatesin kollektiivinen mieli kuitenkin muuttui pari vuotta myöhemmin. Flanellipaitaan, mustiin farkkuihin ja tuttuun lippahattuun pukeutunut Lindberg nyökkää myöntymisen merkiksi. – Kyllä vain, mutta tämän palaverin jälkeen mieli oli kevyt. – Muistan Ruisrockin, sillä muistan kaikki Suicidal Final Tourin esiintymiset. Haluamme tämän päivän At the Gatesin olevan superdemokraattinen ryhmä, Lindberg ilmoittaa. Melkoisia teesejä. – Jos eläisimme jossakin fanien toivemaailmassa, emme olisi todellakaan uskaltaneet ryhtyä työstämään uutta levyä, Lindberg huomauttaa. Niin, meillä kaikilla on tosiaan päivätyömme! Missä vaiheessa vakuutuit siitä, että vielä ainakin yhden studioalbumin tekeminen on hyvä idea. – Pidimme pitkän yhtyepalaverin, ja ensimmäiseksi painotimme sitä tosiseikkaa, että bänditouhun täytyy olla mielekästä ja hauskaa. – Lisäksi jokaisen yhtyeen jäsenen täytyy seisoa jokaisen päätöksen takana – jos yksikin käyttää veto-oikeuttaan, ehdotus ei mene läpi. Uudet biisit tulivat ajankohtaisiksi vasta vuonna 2013, kun Anders oli kirjoittanut Antikythera-soololevynsä valmiiksi. Kysymys on kuitenkin vain musiikista, josta joku innostuu ja joku toinen taas ei. Siis enää, takavuosina tilanne oli aivan toisenlainen. No, olimme väärässä, laulaja naurahtaa. Mistä reunion-konsertit saivat ylipäänsä alkunsa ja miksi Suicidal Final Tour 2008 ei aikomuksista huolimatta jäänytkään At the Gatesin joutsenlauluksi
Paluukeikkojen settilistat sisälsivät luonnollisesti pelkkiä vanhoja biisejä, mutta kokeneiden muusikoiden käsissä vaikkapa joku Windows alkoi kuulostaa... Death metalin lisäksi uppouduimme muun muassa hardcoren, punkin, progen, folkin, krautrockin, noisen ja kokeellisen elektronisen musiikin maailmoihin. Hän ei kuuntele Carcassia tai muutakaan modernia metallia, joten enpä tiedä, Lindberg aprikoi. Tällaisia elementtejä levylle päätyikin, ja paikoin tuoreet sovitukset ovat hyvin abstrakteja – kuuntele vaikkapa eeppinen päätösraita The Night Eternal tai levyn vedenjakaja Order from Chaos –, mutta toki At War with Reality on pääosin suoraviivainen, nopea ja raivokas kokonaisuus. Mietin, että ei perkele, nyt tämä homma kalahti omaan nilkkaan aika kipeästi! Suoraviivainen, nopea ja raivokas kokonaisuus Lokakuun päätteeksi markkinoille saapuva viides AtGstudioalbumi At War with Reality ei jatka siitä, mihin marraskuun puolivälissä vuonna 1995 ilmestynyt Slaughter of the Soul jäi. Ja uskokaa pois: omat ennakko-odotuksemme olivat erittäin korkealla – kymmenen kertaa korkeammalla kuin kovimmankaan fanin. – Toisaalta, tunnen Jeffin (Walker, basisti-laulaja) hyvin, ja mehän olemme vaihtaneet viime vuosien aikana humoristisen viestin jos toisenkin. No, ei sentään uudelta kappaleelta, mutta hyvin vahvasti päivitetyltä joka tapauksessa, laulaja sanoo. Esimerkiksi King Crimson ja Swans olivat suuria sankareitamme, näillä bändeillä ei tuntunut olevan mitään rajoja tekemisissään, Lindberg kuvailee. Miksi At the Gatesin vanhat levyt muuten olivat toisiinsa nähden niinkin erilaisia. At the Gatesin nälkä on kova ja olemmekin jo uhranneet ajatuksia At War with Realityn seuraajalle. – No, totta puhuen, viimeistään viiden uuden sävellyksen jälkeen pidin päivänselvänä, että levystä tulee helvetin hyvä. – Slaughter of the Soul on alusta loppuun erittäin suoraviivainen teos – sehän kuulostaa melkein yhdeltä jatkuvalta turpaanvedolta. Uusi pitkäsoitto tuntuu pikemminkin jonkinlaiselta taakse kurkottavalta kokoelmalta, joka hyödyntää niin The Red in the Sky Is Oursin (1992), With Fear I Kiss the Burning Darknessin (1993) ja Terminal Spirit Diseasen (1994) kokeellisempia elementtejä kuin Slaughter of the Soulin puhdasta aggressiotakin. Kun Anders ja Jonas ryhtyivät kirjoittamaan At War with Realityn biisejä, rohkaisin heitä tuomaan mukaan myös varhaisempien levyjen kokeellisuutta, melankoliaa ja häiriintyneitä tunnelmia. Meillä oli siis uutta materiaalia roppakaupalla jo siinä vaiheessa, kun edellinen levy oli vasta tulossa ulos. Kokonaan uusia tuulia unohtamatta. Halusimme esimerkiksi varmistua siitä, että kappaleet toimivat myös livenä, koko yhtyeen soittamina. – Kuuntelimme jo bändin varhaisvaiheessa hyvin monenlaista musiikkia. Totaalinen At the Gates -albumi Nälkä kieltämättä kuuluu läpi At War with Realityn raidoilta. – Menneet vuodet ja yhtyeen diskografia kuuluvat toki At War with Realityltä. Nyt tilanne ei taida olla aivan samanlainen. No, eräänä päivänä Britanniasta tärähti sitten kuitti, että ”Carcass muuten valmistelee uutta albumia, entä At the Gates?”. Kun Carcass taannoin jatkoi keikkailua ”sen ehdottomasti viimeisen comebackvedon” jälkeen, lähetin Jeffille muutamankin viestipiikin tyyliin ”aiotteko ratsastaa vanhoilla biiseillä vielä kauankin?”. ”Tämä voi kuulostaa tekopyhältä, mutta ajattelen ikävienkin asioiden tapahtuvan jostakin syystä – jos At the Gates ei olisi aikoinaan hajonnut, emme olisi nyt julkaisemassa At War with Realityn kaltaista pitkäsoittoa.” – Ja tuolloin materiaalia myös syntyi, sillä viihdyimme treenikämpällä ehkä viitenä iltana viikossa. – Minun on joka tapauksessa helppo sanoa, että bändin nykyinen fiilis on monella tavalla verrannollinen 90-luvun alkupuolen energisiin aikoihin. – No, emme treenaa viidesti viikossa, mutta harjoittelimme sentään muutamana viikonloppuna ennen At War with Realityn nauhoituksia. Rohkaisiko Carcassin esimerkki teitä millään tavalla. Myös toinen 90-luvun legenda Carcass palasi muutamia vuosia sitten pitkältä tauolta niin estradeille kuin studioonkin. Levyltä voisi nostaa esiin useammankin biisin, INFERNO 17. – Uusi albumi oli ennen kaikkea Andersin päätös
Omaehtoista runoutta monissa muodoissaan rakastavan Lindbergin oma kirjoitussuoni ei auennut tällä kertaa tuossa tuokiossa. – Nostat esiin mielenkiintoisen kappaleen... – Kappaleiden sisältä löytyy hyvinkin monenlaisia ajatuksia ja jopa kokonaisia erilaisia aihealueita, mutta maaginen realismi lymyilee silti jossakin taustalla koko ajan. – Toimitimme biisin varhaisen version, siis yhdessä päivässä hätäisesti kasatun raakademon, myös levyn miksanneelle Jens Bogrenille. ”Viimeistään viiden uuden sävellyksen jälkeen pidin päivänselvänä, että levystä tulee helvetin hyvä. – Päätin jo varhaisessa vaiheessa, että At War with Realitystä tulee konseptilevy ja tarinan pohjalta löytyy Latinalaisessa Amerikassa 1950–60-luvuilla vallalla ollut kirjallisuussuuntaus, maaginen realismi. Eater of Gods oli eräs albumin haastavimmista biiseistä. Tavoitteena oli saavuttaa ehdottoman luonnollinen ja instrumentit erotteleva soundi, jonkinlainen Slaughter of the Soulin ja Slayerin Hell Awaitsin välimuoto. – Asetin tavoitteet aluksi liiankin korkealle ja rimakauhu piti minut toimettomana turhan pitkään. Ja uskokaa pois: omat ennakko-odotuksemme olivat erittäin korkealla – kymmenen kertaa korkeammalla kuin kovimmankaan fanin.” mutta esimerkiksi albumin yhdestoista kappale, niin suvantokohtia, puhelaulua, tapporiffejä kuin tuttuakin tutumpaa aggressiota komeasti naittava Eater of Gods toimii hyvänä käyntikorttina At the Gatesin maailmaan vuosimallia 2014. – Sitten tajusin, että minun täytyy kaikesta huolimatta kirjoittaa ensisijaisesti death metal -tekstejä ja hyödyntää alan tuttua termistöä – death, darkness, doom, night ja niin edelleen – täysin häpeilemättömästi. Kyllä vain, teetä ja vähän lisää teetä! Ääneni salaisuus on siinä, että vietän hyvin tasaista elämää. Costin näki lopulta valtavasti vaivaa, mutta tällaisenaan erityisesti levyn vinyyliversio näyttää äärimmäisen tyylikkäältä. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. 18 INFERNO Myös Lindbergin erikoislaatuinen ääni on teräkunnossa. Myös nykyiset kiertueet sujuvat todella rauhallisissa tunnelmissa: lepään paljon, luen ahkerasti ja syön terveellisesti, Lindberg sanoo. Käänsimme sen sovituksen päälaelleen todella moneen otteeseen, kunnes eräänä päivänä lopullinen muoto löytyi, Lindberg kertoo. Ne hienot maalaukset todellakin kruunaavat koko teoksen. – Nautinko joitakin maagisia juomia kurkkuni elossa pitämiseksi. Halusin nimittäin luoda ”totaalisen At the Gates -albumin” myös sanoitusten osalta ja hyödyntää teksteissä niin filosofiaa, politiikkaa kuin runouttakin. Kruunaamisesta puheen ollen: onko At War with Reality At the Gatesin uran tärkein levy. Kun Jens sitten lähetti näkemyksensä takaisin, mehän suunnilleen lensimme perseellemme – jos tämä kaveri saa rupisen demon kuulostamaan näin helvetin hyvältä, millaiset lopulliset soundit hän taikookaan Fredman-studiolla tehtyjen varsinaisten nauhoitusten pohjalta! Lukija, ei syytä huoleen: Bogrenin miksaama At War with Reality ei todellakaan kuulosta ”tyypilliseltä Fredmantuotteelta”. Lindbergin tulkintaa helpottivat myös ”täydellisesti onnistuneet sanoitukset”. Ilmoitimme hänelle, että teehän näytteeksi jotakin tälle demolle, sillä saatamme käyttää sinua koko albumin miksaajana. Tämän alan opuksista tunnetuin lienee kolumbialaisen Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyys (1967), Lindberg aloittaa. – No, ainakin jollakin tavalla! Se loputon panostuksen määrä, joka siihen on laitettu... At War with Reality esittelee rekisterini kummatkin ääripäät, mutta nauhoittaminen oli silti mukavampaa ja helpompaa kuin koskaan aikaisemmin. Tämä oivallus aukaisi monia patoja, ja sanoituksia alkoi suorastaan ryöpytä ulos. Andersin kanssa aikaisemmin työskennellyt taiteilija nimittäin ilmoitti meille haluavansa tehdä tunnelmallisen maalauksen jokaisesta albumin kappaleesta, ja tämä tietenkin sopi yhtyeelle paremmin kuin hyvin. – Studio Fredman oli meille selvä valinta, sillä halusimme nauhoittaa Göteborgissa, tutussa paikassa ja rennon ilmapiirin vallitessa. Mies painottaa kuluttaneensa tekstien parissa valtavasti aikaa. Sehän tarkoittaa vahvasti yksinkertaistettuna sitä, että realistiseen asioiden kuvaamiseen liitetään maagisia, ei-niin-ymmärrettäviä elementtejä. No, At the Gates tullaan mitä luultavimmin muistamaan Slaughter of the Soulista ja At War with Realitystä, ja tämä sopii minulle paremmin kuin hyvin!. Valmiit lyriikat sisältävät useita todellisuuden ja ymmärryksen tasoja, joten kappaleen kuin kappaleen voi käsittää monella tavalla eikä mitään oikeaa tai väärää tapaa tietenkään edes ole. – Sanoitusten kruununa toimivat romanialaisen Costin Chioreanun taideteokset. – At the Gatesin vanhat levytykset olivat lauluosuuksienkin suhteen melko erilaisia, sillä sieltä löytyi niin matalampaa korinaa kuin korkeampaa kärinääkin
No, pyyhkäisee tietenkin kaiken maton alle ja lähtee pitkille kiertueille eikä edes harkitse hakevansa apua ongelmiinsa. Se oli henkisen romahdukseni alku. Kadota keikalta, bändistä ja elämästä. Sitten, täysin odottamatta, se tapahtui! Soitimme nämä kaksi keikkaa ja jokin vain klikkasi. Tilanne oli melkein kuin olisi harkinnut paluuta yhteen ex-vaimonsa kanssa! Totta puhuen olin itse niin äärimmäisen epävarma, että olin edelleen valmis kuoppaamaan bändin.. Vajosin tietenkin vielä syvemmälle masennukseen, eikä se ollut edes surua, vaan olin jo menettämäisilläni elämäniloni. – Meillä oli soittamatta kaksi keikkaa Glorious Collisionin kiertueesta, kun Hannesta (Van Dahl, rummut) pyydettiin liittymään Sabatoniin. – Kiertueiden jälkeen tajusin, miten isossa ristiriidassa Evergreyssä esiintynyt Tom oli sen Tomin kanssa, joka velloi sisälläni. Yhtenä päivänä saatoin nauttia kaikesta ja toisena halusin lähes tappaa itseni. Jos ikinä. Sen kaikkien muiden näkemän, ulospäin suuntautuneen ja itsevarman nokkamiehen sijaan tunsin olevani täysin romutettu, ahdistunut ja epävarma raajarikko. Tylsästi sanottuna kävin läpi identiteettikriisiä. Rohkaisin häntä ottamaan pestin vastaan ja kerroin suoraan, ettei Evergrey välttämättä tule tekemään mitään aikoihin. – Soitimme tuolloin akustista levyjulkkarikeikkaa, ja vaikka minun olisi pitänyt olla muun bändin kanssa huomion keskipisteenä ja juhlia uutta levyä, halusin vain paeta. – Kokoonnuimme pian yhteen keskustelemaan, voimmeko olla jälleen Evergrey. – Asiat alkoivat näyttää todella pahoilta jo Glorious Collisionin (2011) ilmestyessä, Tom huokaisee. Ylösnousemus harmaissa satamissa T om Englund on suurisydäminen muusikko, jota ajaa eteenpäin intohimo. – Mitä järkevä ihminen tekee tällaisessa tilanteessa. 20 INFERNO Ajan kuluessa opin käsittelemään tätä kaikkea ja rakensin itseäni uudelleen. Tämä on johtanut jyrkkiin ylä- ja alamäkiin, mikä on purkautunut Evergreyn albumeille silkkaa inhimillisyyttä ylitsevuotavana musiikkina. Kaksi ja puoli vuotta sitten sai jututtaa vähemmän innostunutta Tomia, mutta nyt tavoitan miehen, joka kertoo naureskellen viime vuosien aikana kokemastaan kymmenen erän ottelusta omia demonejaan vastaan. Makasin vain sohvan nurkassa, koska se oli ainoa turvallinen paikka. Meillä oli ihan älyttömän hauskaa ja keikat rullasivat kuin unelma! Evergreyn tulevaisuus oli hurmoksellisesta hetkestä huolimatta kaikkea muuta kuin itsestäänselvyys. Edellisessä Infernon haastattelussa kerrottiin, kuinka kitaristi Henrik Danhage ja rumpali Jonas Ekdahl olivat jättäneet bändin, mutta nyt koko Evergreyn ja samalla Tomin tarinan käänsi lopullisesti uusille urille lähestulkoon käänteinen tapahtumasarja. TEKSTI AKI NUOPPONEN KUVA PATRIC ULLAEUS Ruotsalainen Evergrey löysi progemetallisen itsensä uudelleen kuuden vuoden eloonjäämistaistelun jälkeen. Tuolloin myös Marcus ( Jidell, kitara) kertoi, ettei voi soittaa kahta viimeistä keikkaa. Tuon jälkeen istuimme muun bändin kanssa alas, ja olin rehellisesti sanottuna aika varma, että Evergrey on tullut tiensä päähän. – Keikat oli vedettävä, ja päädyin kysymään pari vuotta aiemmin bändistä lähteneiltä Henrikiltä ja Jonasilta, voisivatko he soittaa nämä keikat, koska he olivat edelleen parhaita kavereitani