S E O LI TR O LL A U S O PE R A A TIO .” IM A G E 3 M A R R A S K U U 20 22 KESTÄVIÄ JUTTUJA 10/2022 MARRASKUU 12,90?€ VALLATTOMAT KIHARAT – NÄIN HIUKSET OVAT POLITIIKKAA Kirsi Salo perusti Juvalle Onnellisten kylän ELÄMÄNI ÖRKKINÄ Dungeons & Dragons -pelin yllättävä suosio HEIMOPÄÄLLIKKÖ KRÄNÄ Kun Mikko Kärnä provosoi, puoli Suomea suuttuu. V KO 47 /2 22 29 3 6 122 10. LIIAN TURVALLINEN TILA Vaara katosi kirjallisuudesta PA L. Onko pinnan alla muutakin kuin trolli. M IK K O K Ä R N Ä : ”E I, K EN EN K Ä Ä N M IE LIP ID E EI VA R M A ST I M U U TT U N U T
ALVAR AALTO A810 ARTEK THE HOME OF SCANDINAVIAN DESIGN Ma–Pe 9–18 lanna.fi 09 427 330 54 asiakaspalvelu@lanna.fi LANNA_Image_221019.indd 1 LANNA_Image_221019.indd 1 2022-09-23 10:25 2022-09-23 10:25
Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Aikuisissa siksi nousee ystävyys, sen ulkopuolella merkitys joko luistaa käsistä tai pysyy piilossa. m a r r a s k u u 2 2 2 3 S yyskuussa suoratoistopalveluihin tuli uusia kausia kahdesta suomalaissarjasta, joiden aiemmat kaudet olin monen muun tapaan jo ahminut. Merkitys nousee oman jutun, oman intohimon löytämisestä. Bregman peräänkuulutti moraalista kunnianhimoa, johon kuuluu sen tarkastelu, mitä päämääriä oma työ palvelee ja mitkä ovat sen seuraukset. Bregmanin kaltaiset puhujat ja kirjoittajat osaavat tietenkin ottaa yleisönsä provokatiivisilla lauseilla, joiden perimmäistä väitettä on hankala kiistää. Ellei sitten satu olemaan todellinen huippuosaaja, intohimoinen tyytyjä. Merkityksiä NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S Samasta aiheesta, mutta tietenkin tv-sarjojen ulkopuolista maailmaa tarkoittaen, puhui Hyvän historia -kirjallaan tunnetuksi tullut historioitsija Rutger Bregman Helsingin Sanomien haastattelussa syyskuussa. Totta kai meidän kaikkien tulisi nyt suunnata opetus-, ilmastotai hoitoalalle eri kriisien jatkaessa samanaikaista vyöryään. Sarjan perimmäinen viehätys ei kuitenkaan ole autoissa vaan niiden korjaajissa, heidän välisessä ystävyydessään ja heidän ammattitaidossaan. Mutta merkityksen ja intohimon ei tarvitse olla niin kaukana toisistaan kuin Bregman ehkä antaa ymmärtää. Puheenaiheet ja kieli ovat Helsingin Kalliossa ja autotallilla Tampereen Kalkussa erilaiset, mutta suurelta osin molemmat sarjat käsittelevät samaa kysymystä merkityksellisyydestä, sitä, mikä lopulta on tärkeää. Nuorten aikuisten haahuilusta Helsingin Kalliossa kertova Aikuiset ei tarvinne enempiä esittelyitä, mutta kotimainen reality Latela on ollut ainakin omassa tuttavapiirissä tuntemattomampi. Laji kuin laji, suvereenia osaamista on aina yhtä hurmaava katsoa. Aikuiset on fiktiota ja Latela leikeltyä ja käsikirjoitettua tositv:tä eivätkä ne näin ollen kerro, miten ”asiat oikeasti ovat”, mutta ajasta ne kertovat, sillä molempien näkökulma merkitykseen on yksilökeskeinen. Intohimo voi olla käpertynyttä mutta myös sillä tavalla kutsuvaa, että se luo mahdollisuuksia muillekin. Se on usein luonteeltaan hidasta, paneutuvaa ja syvää, että jos siihen ei ole tarpeeksi aikaa, mistä hyvänsä työstä tulee sellainen, jolla ei ole mitään väliä. Tallilla kunnostettavien autojen vuoksi on lopetettu parija työsuhteita ja saatu elintavoista ja liiallisesta stressistä johtuvia terveyshuolia. Päämäärästä ei vain tiedä muuta kuin sen, että sellainen on kai aikuisella ihmisellä oltava. Päähenkilö Oonan mitenkuten pystyssä sinnittelevä kahvila on tämän merkityksen etsinnän kuva, asemahalli ja välitila ennen matkaa päämäärään. Ne ovat syntyneet tyytymisen vastakohdasta, kutsuu sitä sitten intohimoksi tai elitismiksi. Ei väliä, vaikka moottori olisi rikki ja auto runkoaan myöten ruosteen pehmittämä, osaavissa käsissä syntyy uutta osaa sen kun käy hommiin. Tarkoitus ei ollut tarkastella ”representaatioita nuorehkoista suomalaisaikuisista kahdesta näkökulmasta”, mutta lopulta niin kävi, kun en malttanut katsoa yhtä sarjaa loppuun ennen toisen aloittamista vaan katsoin ohjelmia ristiin samojen iltojen aikana. Intohimo voi olla käpertynyttä hinkkaamista mutta myös sillä tavalla kutsuvaa, että se näyttää mallia, nostaa standardeja ja luo mahdollisuuksia muillekin. Sarjassa seurataan Tampereella ja sen naapurikunnissa asuvaa kaveriporukkaa, joka kunnostaa vanhoja autoja. Bregmanin mukaan on jopa aikamme suurin tragedia, että monet palavat loppuun tekemällä jotain, millä ei alun perinkään ollut mitään väliä. Tehtävänanto on ollut jokaisella tuotantokaudella enemmän tai vähemmän sama: minibudjetilla hankitaan autonrämä, joka on rakennettava kokonaan uusiksi lyhyessä ajassa. Bregmanin mukaan omaan intohimoon palautuva puhe työn merkityksellisyydestä jää helposti pinnalliseksi, kun oikeasti pitäisi puhua laajemmasta ja kauaskantoisemmasta merkityksestä. Paras taide, arkkitehtuuri ja vaikkapa pienen piirin tapahtumana käynnistynyt Flow-festivaali ovat kaikki esimerkkejä tästä. Latelan autonrassaajien talli taas on määränpää itsessään, eikä ole epäselvää, mikä ainakin osalle porukasta on sitä kaikista tärkeintä. Ehkä intohimo voi siksi olla työelämästä puhuttaessa myös niin vaarallinen sana, että sen mieluummin kiertää
58 KESKUSTELIJA – MONA EID 62 ESSEE – VAILLA VAARAA 66 RUOKA – MIINA PORKKA 68 ELOKUVA – KORNÉL MUNDRUCZÓ – EVOLUUTIO 70 MUSIIKKI – SUEDE – AUTOFICTION 72 KIRJA – SANNA KARLSTRÖM: PEHMEÄT KUDOKSET 74 KULTTUURISIVU 30–39. T Ä S S Ä N U M E R O S S A m a r r a s k u u 2 2 2 LINTU VAI KALA Kansanedustaja Mikko Kärnä metsästää itse lihansa, twiittaa ahkerasti ampumisesta ja herättää ärtymystä halki poliittisen kentän. 48 Kyläpäällikkö Entinen tv-kasvo Kirsi Salo perusti Juvalle Onnellisten kylän. Mitä on työväenkirjallisuus. Mutta elääkö saaristomökkinsä rauhassa toisenlainen Kärnä. 4 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – RISTO MURTO 11 KUUKAUDEN DATA 12 POLIITTINEN KOTI 14 DEBATTI – REBEKKA NAATUS, AKI KANGASHARJU & ASTA LEPPÄ 15 TOISINKIN VOISI OLLA 16 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 18 Lintu vai kala Mikko Kärnä tunnetaan provosoivista heitoistaan, mutta elääkö saariston rauhassa toisenlainen mies. Teksti Jantso Jokelin Kuvat Antti Vettenranta 1 9 1 8 Valokuvaaja Antti Vettenranta K A N N E N K U VA. 40 Oudompi juttu Maailman vanhimmasta roolipelistä Dungeons & Dragonsistä tuli suositumpaa kuin koskaan. 30 Ilman yhteistä rintamaa Mitä on tapahtunut työväenkirjallisuudelle
Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. marraskuuta 2022. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. 37. Hän rakastaa tehdä taidetta, jota voi tutkia useita kertoja ja josta aina löytää jotakin uutta. 1994) on Zwollessa asuva hollantilainen kuvittaja. Aikakausmedia ry:n jäsen. 1989) on kirjailija, joka on kirjoittanut muun muassa tietokirjan kannibalismin historiasta, homoeroottisen kauhuseikkailuromaanin Omenatarha sekä viimeisimpänä barokkisen runoteoksen Kaupunki rämeen päällä. numero. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. vuosikerta, 300. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus UPC Print, Vaasa 2022 Seuraava numero ilmestyy 23. Hiljattain Huigen on tehnyt taidetta myös fantasiakorttipeli Magic the Gatheringiin. ARTEMIS KELOSAARI Artemis Kelosaari (s. T E K I J Ä T K E S TÄV I Ä J U T T U J A Päätoimittaja Niklas Thesslund Toimituspäällikkö Sonja Saarikoski (virkavapaalla) Tuottaja Laura Myllymäki Ulkoasu Hanna Kahranaho & Pauliina Vuorinen Digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) Miikka Järvinen Johtava AD (ajankohtaismediat) Timo Tervoja Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Twitter @imagelehti Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Suvi Elo, Kirsi Haapamatti, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Micha Huigen / Agent Pekka, Janne Itkonen, Jantso Jokelin, Katja Kallio, Aki Kangasharju, Kati Kelola, Artemis Kelosaari, Esa Kerttula, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Matti Koskinen, Timi Kuosmanen, Sanna Lehto, Asta Leppä, Rebekka Naatus, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Riina Peuhu, Venla Rossi, Riikka Suominen, Kaisu Tervonen, Antti Vettenranta, Elina Vitikka, Valtteri Väkevä. ISSN 0782-3614 K U V A K A T R IN H A V IA. Hän sommittelee kuvituksensa niin, että tuntuu kuin niihin voisi astua sisään. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. m a r r a s k u u 2 2 2 5 MICHA HUIGEN Micha Huigen (s. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Tähän numeroon hän kirjoitti siitä, voiko kirjallisuus nykyään olla vaarallista
Miten demografiset osingot näkyvät Suomessa. Me ei luvata paljoakaan seuraaville sukupolville, vaan ollaan erkaantumassa suomalaisen hyvinvointivaltion perinteistä. Taloustieteellisen koulutuksen saanut 59-vuotias mies haukkoo henkeään, kun näkee, ettei talouskasvu ole arvostetuimmissa asioissa kymmenen tärkeimmän asian luokkaa. Nyt me ollaan käänteisessä logiikassa. Miten se näkyy asenteissa. Nyt elämme käänteisen logiikan aikaa, sanoo työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Olen tutkimuslaitos E2:n hallituksen puheenjohtaja, ja heiltä tuli juuri mielenkiintoinen tutkimus nuorten asenteista. Se ei ole kovinkaan optimistinen. Miksi väestön vanhenemisesta puhutaan Suomessa kiertoilmaisuin. Me teemme lupauksia, joita emme voi Ennen väestönkasvu kiihdytti talouskasvua ja lisäsi veronmaksajia. Riskit oli osittain pakko ottaa, mutta ne myös uskallettiin ottaa, koska tiedettiin, että osinko on tulossa. Pystyttiin yhtäkkiä rakentamaan korkeakoulujärjestelmää ja terveydenhuoltojärjestelmää, koska työikäisten suhde kokonaisväestöön kasvoi. Nyt talousennusteet lupaavat jälleen uutta taantumaa. Missä määrin Suomen tahmea taloustilanne on johtunut siitä, ettei demografista osinkoa enää tule. Se mahdollisti suurille ikäluokille riskinoton yhteiskunnassa. Miten se näkyy. Mutta sitten jäin miettimään, että ne ihmiset, joilta on kysytty, eivät ole nähneetkään talouskasvua. R I S T O M U R T O : Suomessa kasvaa sukupolvi, joka ei ole koskaan kokenut talouskasvua” ”. Se johtuu siitä matemaattisesta faktasta, ettei meillä ole enää väestönkasvua, ja sen taustalla tuottavuuden kasvukin on hidastunut. Sosiaaliturvamenoista ja niiden kasvusta huomattavin osa on eläkkeitä, mutta eläkepommin on korvannut abstrakti kestävyysvaje, joka peittää sen, mistä yhteiskunnallisessa muutoksessa on oikeasti kyse. Kirjan avaintermi on demografinen osinko, jolla tarkoitetaan kasvavan väestön tuomia ylimääräisiä hyötyjä. 6 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Timi Kuosmanen J ulkaisit juuri tietokirjan Puuttuvat puoli miljoonaa, jossa käsittelet Suomen väestön vanhenemista. Emme tarvitse enää kovin suurta šokkia, että olemme nollakasvussa. Olen katsonut nyt työelämään tulevien nuorten asenteita ja miettinyt, onko niin, että meillä kasvaa sukupolvi, joka ei ole nähnyt talouskasvua. Moni on kutsunut 2010-lukua Suomen menetetyksi vuosikymmeneksi. Olen huolissani siitä tulevaisuuskuvasta, joka yhteiskunnallisessa keskustelussa välittyy. Ehkä siksi talouteen liittyvät arvostukset ovat niin alhaalla. Elintason ja reaaliansioiden kasvu oli mun sukupolvelle luontevaa, mutta heille se ei ole konkretisoitunut, poislukien viimeinen vuosi. Väestönkasvu kiihdytti talouskasvua ja lisäsi veronmaksajia
m a r r a s k u u 2 2 2 7 Epärehellisyys. Se näkyy esimerkiksi hoivasektorilla, hän katsoo.. Risto Murron mielestä määrittelemme palveluita ja lupauksia, jotka on irrotettu kyvystämme toteuttaa niitä
Siihen en usko, että ympärivuorokautiseen hoivaan tulisi isoa markkinaa, koska hoidon hinta on niin kova, etteivät ihmisten eläkkeet tai palkat riitä. Mitä siitä seuraa. Kaikki eivät ole innostuneita tästä ajatuksesta, mutta vasta-argumenttini on, että jos elintasomme jatkaa kasvamistaan samaan tahtiin kuin tähän asti, yli puolet nyt syntyvistä tytöistä elää yli satavuotiaiksi. Nyt reaalipalkkojen kehitys on jymähtänyt paikoilleen, eli suomalaisten elintaso ei nouse. Mutta julkisella sektorilla pula on pikemminkin rakenteellinen kuin syklinen. Se on yksi esimerkki. Positiivinen kehityskulku olisi se, kun elintasomme nousisi niin, että ihmiset pysyisivät jatkossa töissä pidempään ja 40 vuoden päästä Suomessa jäätäisiin keskimäärin 70-vuotiaana eläkkeelle. Me ollaan luisumassa tilanteeseen, jossa koulutuksesta tulee luokkakysymys ja riippuvaista kodin sosiaalisista pääomista. Väestön vanheneminen tukee trendiä, että syrjäseuduilta muutetaan pois. Yliopiston hallituksessa taas huomasin, että ammattikorkeakoulut ja ammattikoulut ovat jääneet korkeakoulujen sinänsä positiivisen lobbausvoiman varjoon. Voisi ajatella, että kun väestö vanhenee, hoivasektorin vipuvarsi vain kasvaa. Työmarkkina-asioihin en ota kantaa, koska en ole perehtynyt tarpeeksi voidakseni antaa analyysiä. Ovatko hoitajien työtaistelut myrsky myrskyn edellä. Silloin eläkkeet menevät siihen, että ostat palveluita, jotka julkinen sektori tarjosi aiemmin. Niin, musta elämän tarkoitus on reaalipalkkojen kasvu. Me määrittelemme palveluita ja lupauksia, jotka on irrotettu kyvystämme toteuttaa niitä. Varhaisen eläköitymisen varsin syntinen historia on jo takana. Tarvitseeko tämä kasvava elinikä käyttää kokonaan eläkkeellä olemiseen. Jos tilanne on jo nyt tämä, niin mitä se on, kun hoivan tarpeen varsinainen kasvu alkaa. Me ollaan hyväntahtoisesti muutettu lainsäädäntöä ja lisätty palvelulupausta, mikä voi olla paras vihollinen sen toteuttamiseen. Sen yksi lopputulema voi olla, että vastuu kotihoidosta ja perheen tuesta siirtyy nykyistä enemmän yksityisille markkinoille. Jos siihen ei ole käsiä tai ei esimerkiksi saada houkuteltua lääkäreitä syrjäseudulle, koska heidän akateemisille puolisoilleen ei ole siellä töitä, vastuu lankeaa jollekin. Mihin se johtaa. En pysty antamaan kokonaisvaltaista vastausta, mutta hyvä tahto ei riitä, jos tekijöitä ei ole. Pohjoismainen hyvinvointivaltiolupaus lähtee siitä, että molemmat puolisot käyvät töissä eikä lasten velvollisuus ole huolehtia vanhemmistaan. Nuorten lisäksi maahanmuuttajaväestö keskittyy kasvukeskuksiin. Ääneen ajateltuna on kyllä mahdollista, että lapset palaavat kotikuntaan hoitamaan vanhempiaan. Sielläkin tulee ankarat tulonjakotaistelut vielä eteen. En halua laittaa kaikkea koulutusjärjestelmän syyksi, mutta siihen me voidaan kuitenkin politiikalla vaikuttaa. Andersenin mielestä ykkösriski on heikkenevä julkisen sektorin asema, koska silloin elämän loppuvuosina eläkkeistä kuluu entistä enemmän maksuihin ja veroihin. Tarkoitatko hoitajamitoitusta. Nyt se nousu on trendinomaisesti loppunut. Tekeekö se tyhjenevistä pikkukunnista avovanhainkoteja. Ei ihmiset valita kestävyysvajeesta tai bruttokansantuotteesta vaan näkevät sen, kasvavatko reaalipalkat. Hoivasektorin työvoimapula uhkaa levitä joko suoraan tai välillisesti ympärivuorokautiseen hoivaan. Lapset keskittyvät korkeakoulutetuille, mikä syventää luokkaeroja. Kirjassani se on menestystarina, että eläkeikä nousee. Tähän lupaukseen tulee hyökkäys, ja ratkaisun löytäminen on kivuliasta. ”Varhaisen eläköitymisen syntinen historia on takana.” – R I S T O M U R T O. Nyt suhdanne on jäähtymässä ja se voi vähentää työvoimapulaa. Suomessa kaupungistuminen on johtanut siihen, että vanhemmat ja lapset asuvat eri paikkakunnilla, aika kaukanakin toisistaan. Pohjimmaiseksi jää kysymys, että tuleeko meille sukupolvia, jotka eivät enää pääse kasvuun kiinni. Välimeren maiden vaihtoehto on, että otat kotiin työntekijän. Miten ajattelet väestön vanhenemisen näkyvän maantieteellisellä tasolla. Absoluuttinen elintaso on nykysukupolvilla joka tapauksessa korkeampi kuin vaikka 1960luvun Suomessa kasvaneilla. Se näkyy osittain terveydenhuollossa, ja mä toivon, että se ei näy koulutusjärjestelmässä. Me hukataan lähiöiden poikia, ja pakolaistaustaiset pojat ovat samoissa ongelmissa vielä kertoimella. Entä eläkelupaus, kantaako edes se. Kirjassa huomautat, että Suomen väestönkasvun kannalta suurin ongelma on, miten kouluttamattomat kaupunkilaismiehet eivät saa lapsia vaikka haluaisivat. Mitä sille pitäisi tehdä. Siitä tulee sukupolvikysymys sitten. Uskon, että kodinhoitoon tulee yksityiset markkinat julkisen hoivasektorin rinnalle. Miten tekijöiden puute voi tulla yllätyksenä, sillä onhan hoivan lisääntyvä tarve ollut tiedossa vuosikaudet. Tässä palataan nyt sen talouskasvun tärkeyteen. Haluamme talouskasvua, jotta meidän reaalipalkat nousisivat ja sitä kautta elintaso nousisi ja samalla eläisimme pidempään. Se on sukupolvien välinen keskustelu, koetaanko tämä oikeudenmukaiseksi. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Mitä enemmän annetaan kasvatusvastuuta kodille ja nuorelle pojalle, sitä enemmän vahvistetaan luokkaeroja. Meillä on nyt elinaikani suurin työvoimapula, amerikkalaiseen tyyliin on lappuja baarien ikkunoissa avoimista työpaikoista. pitää ja joista emme siksi voi keskustella rehellisesti. Olen osittain optimistinen, että tekijäpula ratkaistaan työperäisellä maahanmuutolla, kuten läntisissä teollisuusmaissa on ollut jo kauan tapana. Eläkejärjestelmää arvioineen tanskalaisprofessori Torsten M. Se näkyy hoivasektorilla, mutta mielestäni enemmän käsien kuin rahan puutteena
Mitä sitten tiedämme työväenluokasta. eva käytti oecd:n määritelmää, jonka mukaan keskiluokkaan kuuluvat ne kotitaloudet, joiden käytettävissä olevat tulot ovat yli 75 prosenttia mutta alle 200 prosenttia väestön mediaanitulosta. evassa tehtiin myös eräs huomio: Suomessa keskiluokan kasvu oli yhteydessä heikkoon talouskasvuun. Heittämällä valtaosa, siis. Sen mukaan 3,7 miljoonaa suomalaista eli 68 prosenttia väestöstä kuuluu keskiluokkaan. Työlliset toimialoittain Työllisten kokonaismäärä (hlö) Prosenttiosuus sukupuolittain Miehet Naiset 2 milj. 14 % 15 % 18 % 21 % 21 % 24 % 22 % 16 % 14 % 9 % 8 % 8 % 11 % 16 % 33 % 49 % 60 % 65 % 74 % 81 % 87 % 90 % 76 % 71 % 64 % 46 % 30 % 16 % 11 % 7 % 4 % 2 % 1 % 14 % 17 % 21 % 15 % 13 % 8 % 6 % 10 % 12 % 14 % 20 % 21 % 34 % 40 % 47 % 53 % 59 % 62 % 69 % 63 % 55 % 46 % 14 % 20 % 23 % 31 % 29 % 28 % 23 % 20 % 17 % 39 % 24 % 14 % 10 % 6 % 5 % 4 % TEOLLISUUS JA RAKENTAMINEN YHT. 1,5 milj. TEOLLISUUS L Ä H D E : T IL A S T O K E S K U S. Teksti Laura Myllymäki Infografiikka Juuso Koponen Riittääkö tulotaso sanelemaan sen, kuka kuuluu keskiluokkaan. m a r r a s k u u 2 2 2 1 1 D A T A V uonna 2018 Elinkeinoelämän valtuuskunta eva julkaisi analyysin suomalaisesta keskiluokasta. 1990-luvun laman jälkeisten kasvun vuosien aikana keskiluokka kutistui, kunnes trendi päättyi finanssikriisiin. Venla Rossin juttu alkaa sivulta 30. Luokkakokous Keskiluokka on luokista suurin, mutta mitä kuuluu työväenluokalle. Esimerkiksi Tampereen yliopiston sosiologian professori Harri Melin kirjoittaa Alusta!-verkkojulkaisussa, että tulojen sijaan luokka-asemaa määrittävät omistussekä työelämän valtaja auktoriteettisuhteet. Käännyimme kaunokirjallisuuden puoleen etsiessämme vastauksia. TEOLLISUUS JA RAKENTAMINEN* TEOLLISUUS JA RAKENTAMINEN* TEOLLISUUS JA RAKENTAMINEN* TEOLLISUUS JA RAKENTAMINEN: YRITTÄJÄT JA TOIMIHENKILÖT (eritelty tilastoissa vain 1970 asti) * Sisältää myös sekatyöläiset KAUPPA JA PALVELUT KAUPPA JA PALVELUT KAUPPA JA PALVELUT MUU TAI TUNTEMATON MAA JA METSÄTALOUS MAA JA METSÄTALOUS MAA JA METSÄTALOUS TEOLLISUUS TEOLLISUUS RAKENTAMIN EN RAKENTAMINEN 20 % 24 % 29 % 32 % 39 % 41 % 43 % 41 % 39 % 34 % 32 % TEOLLISUUS JA RAKENTAMINEN YHT. JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. Työväenkirjallisuuden on perinteisesti ajateltu heijastavan työväenluokan autenttisia kokemuksia, mutta miten on asian laita nykyään. Toisenlaisiakin näkemyksiä on
Tänne hakeutuu samanhenkisiä ihmisiä, jotka tykkäävät yhteisöllisestä touhuamisesta. Läpitalon asunnossa valoa on kaikkina valoisina vuorokaudenaikoina, mikä on minulle tärkeää. Tässä asunnossa on tosi pieni kylppäri ja koirankopin kokoinen sauna, joka meillä toimii varastona. Keittiö ja eteinen ovat myös pieniä, joten neliöt on käytetty avariin oleskelu tiloihin. Molemmilla on kymmenen minuutin kävelymatka töihin. Täällä on ollut hullunrohkeaa porukkaa päättämässä isoista investoinneista, mitä ihailen valtavasti. Rakennusmestari teki tämän asunnon omalle perheelleen, mistä syystä tässä on taloyhtiön ainoa takka. Kovin aktiivisessa käytössä avotakka ei ole, olemme laittaneet siihen tulet ehkä kolmesti.. Koti Kiinanmuurissa Vasemmistoliiton Miila Halonsaaren kodinvalinnassa ratkaisivat aikakausi ja sijainti. 12 P O L I I T T I N E N K O T I T ykkään 1950-luvun rakennustavasta, isoista ikkunoista ja siitä että neliöt ovat todella tehokäytössä. Paljon taiteilijoita ja sellaista väkeä, joka diggaa järjestää spontaaneja piknikkejä, grillailla ja pitää talkoita. Se on makea elementti, johon katse kiinnittyy heti kun astuu sisään. Tämä kortteli tunnetaan Kalevan Kiinanmuurina. Tässä se toteutuu. Toki se on myös periaate, että näin tulisi elää ja olla. Asuin Tampereella edellisen kerran muutaman vuoden 2000-luvun alussa. Ykkösjuttu tässä kodissa on silti sijainti. Siinä välissä Tampere on kasvanut kaupunkina monta kokoluokkaa ylöspäin, on tullut korkeita taloja, kansiareenaa ja ratikkakiskoja. Teksti Janne Itkonen Kuva Riina Peuhu 3 H + K + S , 7 9 M ² , K A L E VA , T A M P E R E POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Takka. Minä ja puolisoni Juho olemme autottomia ja ajotaidottomia ihmisiä ja haluamme päästä kaikkialle jalan tai julkisilla. Kolme vuotta sitten muutin takaisin. Paras tapa liikkua kaupungissa on ratikka, se kulkee tästä vierestä
1 3 m a r r a s k u u 2 2 2 Taulu. Kun se ripustettiin tähän seinälle, oli selvää, että siihen se on tarkoitettu.. Osuin sattumalta Tampereen keskustassa galleriaan, jossa oli Katja Rauhalan näyttely. Ensimmäistä kertaa ostin tällaista taidetta. Kun näin tämän teoksen, polvet menivät löysäksi
Toisaalta se näyttää mahdottomalta myös siitä syystä, että vuosikymmenten aikana vakiintuneiden järjestelmien muuttaminen on työlästä. ”Kustannustehokas tapa hillitä jonoja olisi tarjota välineitä tuottavuuden nostoon.”. Toimimattoman perusterveydenhuollon seurauksena kalliin erikoissairaanhoidon kuorma ja kustannukset kasvavat. Sitä löytyy viimeistään silloin, kun esiin nostetaan mahtava perustuslaki, joka takaa rahoituksen. Hoitajien lakkovuosi paljastaa, että vaativuus ja raskaus korreloivat huonosti palkan ja työolojen kanssa. Mikä sitten rajoittaa ihmisille tärkeiden terveyspalveluiden kysyntää tilanteessa, jossa hoitoa tai tutkimuksia kaipaava maksaa vain pienen osan palvelun oikeasta hinnasta. Kestävyysvajeessa lohduttaa se, että terveydenhuolto vaikuttaa rajallisesti koko kansan terveyteen. Se on kuitenkin hoidettava, mikäli kaikkien suomalaisten terveydenhuolto oikeasti halutaan kuntoon. Se hidastaa verotulojen kertymistä kaikkiin palveluihin. Erikoissairaanhoito pitäisi hinnoitella uusiksi mitä pikimmiten: maksujen ei tarvitse olla kaikille samat. Kustannustehokas tapa hillitä jonoja olisi tarjota välineitä tuottavuuden nostoon. Ja se taas heijastaa laajemminkin muutosta, joka terveydenhuollossa on tapahtunut. Muualla taloudessa tuottavuus nousee, joten sieltä vapautuu työvoimaresursseja myös hitaan tuottavuuskasvun sote-palveluihin. Paljon enemmän vaikuttavat kansan elintavat ja elinympäristö. Työssäkäyvien ja muiden kansalaisten välistä hoitoon pääsyn kuilua tulisi kuroa umpeen. Pyysimme uusilta debatisteiltamme arviot aiheesta. V Ä I T E : AKI KANGASHARJU Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Kallion seurakunnan viestintäpäällikkö siirretään julkiselle puolelle. Seurauksena on verotuksen kiristyminen tai palvelujen karsinta, ellei tuottavuuskasvuun löydy lääkkeitä. Enteellistä on, että uudet hyvinvointialueet huutavat jo ennen käynnistymistään rahapulaa. Kun koko taloudessa yhä suurempi osa on hitaan tuottavuuskasvun toimialoilla, koko talouden tuottavuuskasvu hidastuu. Sote-uudistuksella on alettu ratkoa järjestelmän sekavuutta, mutta väestörakenteelle ja kallistuville hoitokustannuksille eivät päättäjät mitään voi. Samalla palveluiden tuotantokustannukset nousevat. Yksi korjattava kohta liittyy työterveyshuoltoon. Julkisen terveydenhuollon koheneminen ei onnistu ilman, että työterveyshuollon malli muuttuu ja osa resursseista REBEKKA NAATUS ”Terveydenhuoltoa ei saada koskaan kestävälle pohjalle” V äestön ikääntyminen tekee sosiaalija terveyspalveluiden tulevaisuudesta kestämättömän, ellei kustannusten kasvua hillitä. Toivottavasti edes ne jatkavat paranemistaan. Se edellyttää nykyisenlaisen työterveyshuoltomallin rankkaa uudistamista. Tähän saakka ratkaisu on ollut pistää ihmiset hoitojonoihin. Ikääntyvä väestö tarvitsee koko ajan enemmän palveluita. Kustannukset seuraavat muun yhteiskunnan kehitystä, mutta kustannusten kattamiseen tarvittavaa rahaa eli tuottavuuden nousua ei sote-palveluissa juuri ole näkynyt. Tämä herättää vastustusta työterveyshuollon etuja nauttivissa ja on siksi mahdottoman oloinen urakka. O ngelman ratkaiseminen tuntuu toivottomalta ennen kaikkea siksi, että saavutetuista eduista ei huvita luopua eikä veroja saisi nostaa. 14 D E B A T T I Miten ratkaistaan terveydenhuollon kriisi. Työ on muuttunut vaativammaksi, mutta järjestelmä ei ole pysynyt kärryillä. Sen sijaan hallitus purkaa jonoja hoitajamitoituksella, mikä estää tuottavuutta edistävät toimet ja lisää kustannuksia. Valitettavasti sitä ei ole näköpiirissä. On pakko maksaa enemmän. Lopulta valtio ei voi muuta kuin nöyrtyä perustuslain vaatimuksen alla
On helppo leikata ryhmiltä, joiden ääni ei kuulu yhteiskunnassa – esimerkiksi mielenterveysja päihdepotilailta – ja priorisoida muita. Perustuslaki toimii kuten suomalainen sotilas: ”kaveria ei jätetä”. A sun ratikka-Helsingissä – nipin napin, mutta kuitenkin. Systeemisen muutoksen ansiosta tänäkin päivänä uusien rakennushankkeiden kohdalla analysoidaan sen vaikutus kaupunkitilan elävyyteen. Gehlin työ alkoi herättää mielenkiintoa kaupungin hallinnossa. Se puolustaa siis ennen muuta yksilöä. Suorat vaikutukset talouteen ja viihtyvyyteen antoivat vihdoin pormestareille uskalluksen investoida kaupunkitilan kehittämiseen. Hänet tunnetaan ihmislähtöisen kaupungin tematiikasta, jossa ihmisten päämäärätön oleskelu kaupunkitilassa on tavoittelemisen arvoista ja luo viihtyisää ja elinvoimaista kaupunkia. Autoteitä karsittiin, pyöräväyliä lisättiin, kivijalkoja kehitettiin ja rakennusten reunustamia aukioita luotiin. Tabu-luonteesta johtuen priorisoinnista ei puhuta, se tapahtuu huomaamatta ja ilman yhteisiä kriteereitä. Se tuntuu järkyttävältä ihmisestä, jonka elämästä ja kuolemasta puhutaan. Nuoret löytävät paikkansa istutusruukkujen reunoilta. 15 m a r r a s k u u 2 2 2 DEBATTIPALSTALLA Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. Asukkaat kokoontuvat päivittäin lähikaupan ulkopuolella olevien tuuletusputkien päälle vaihtamaan kuulumiset. toisinkin voisi olla. Minusta eräänlaisesta priorisoinnista kertoo se, että erikoissairaanhoidon kulut ovat jo yli puolet enemmän kuin perusterveydenhoidon – että jälkimmäinen kärsii satojen miljoonien eurojen aliresurssoinnista. Onko kukaan koskaan terve kuin se kuuluisa pukki. Sanana priorisointi herättää kuitenkin kammoa. Eräs iäkkäämpi nainen istuu tuntikaupalla päivittäin bussipysäkillä juttelemassa naapureilleen. Toisin kuin nykyään, Kööpenhamina ei ole aina ollut ihastuttava. Ongelmana on resurssien puute. Tulee uusia hoitoja ja lääkkeitä. Lääketiede kehittyy. Uusien rakennusten kivijalat esittelevät ohikulkijoille isojen ikkunoiden takana olevia pesutupia ja pyörävarastoja. Elämää rakennusten välissä T O I S I N K I N V O I S I O L L A Teksti Annaliina Niitamo ASTA LEPPÄ Toimittaja ja tietokirjailija K U V IT U K S E T P A U L II N A H O L M A. Vuonna 2019 rakennetun jättimäisen voimalaitoksen katolle rakennettiin hiihtokeskus ja puisto. Vaikka täällä on kivoja puistoja ja hyvät ulkoilumahdollisuudet, muu kaupunkitila ei kutsu pysähtymään, oleilemaan tai kuluttamaan. Laadukas julkinen tila on kaupungissa muutakin kuin viheralueita. P erustuslain mukaan valtion on turvattava terveydenhoito, joka mahdollistaa ihmisen edellytykset toimia ”yhteiskunnan täysivaltaisena jäsenenä”. Vielä 1990-luvulla meluisa autoliikenne vei suurimman osan keskustan tilasta ja esimerkiksi perheet asettuivat tavallisimmin asumaan kaupungin ulkopuolelle. Esimerkiksi monien parkkihallien katoilla on erityisen hienoja lasten leikkipuistoja tai puutarhoja. TOISINKIN VOISI OLLA -palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. Alan ihmiset mieluusti soveltaisivat uusia keksintöjä. ”Being sweet to people is cheap”, sanoi tanskalainen arkkitehti Jan Gehl kaupunkisuunnittelusta Life Between Buildings -kirjassaan. Kestävän pohjan saavuttaminen väestötasolla edellyttää keskustelua priorisoinnista. Gehl kehitti julkisen tilan empiiristä analyysia ja osoitti konkreettisia tapoja, joilla ihmisiä houkutellaan herkkään kaupunkitilaan viettämään aikaa ja lopulta myös kuluttamaan. Väestö ikääntyy ja terveysmenot kasvavat. Yksilön tarpeet ovat kuitenkin rajattomat. Suunnittelussa suosittiin hidasta liikkumista ja kiinnitettiin huomiota ympäristön aistikokemuksiin. Entä mistä kertovat Suomen kansainvälisestikin mittavat terveyserot. Tai se, että voidaan satsata enemmän ultramoderniin hybridileikkaussaliin kuin hoitohenkilökuntaan. Suunnittelukulttuurin muutoksen myötä Kööpenhamina on keikkunut elettävimpien kaupunkien listauksien kärjessä vuodesta toiseen. Uuden rakennuksen täytyy pyytää anteeksi sitä, että se vie tilaa muuten ehkä kivemmalta kaupunkitekemiseltä. Ensin siis pitäisi määritellä, mitä tarkoittaa ”kestävä pohja”. Myös terveyden käsitteet muuttuvat – lääkeja teknologiayritysten intressissä on kiristää koko ajan terveyden määritelmää
Aihetta on pitänyt esillä Emily Atkin uutiskirjeessään Heated. Siinä fossilifirmat väittävät olevansa itse osa ratkaisua, kirjoittaa Rebecca Willis kirjassaan Too Hot to Handle. Tavoitteena on levästä tehty biodiesel, Hömötiaisella ei ole viestintäbudjettia RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I ”jolla voisi korvata jopa 10 000 barrelia öljyä päivässä”. Niinpä öljy-yhtiö Equinor kustansi pari vuotta sitten ilmastopodcastin Norjan suurimpaan lehteen Aftenpostiin. Nykyisin käytössä on ovelampi tapa. Paljonko voitoista ohjataan uusiutuviin. Totta munassa yksi Suomen suurimmista yhtiöistä haluaa osallistua keskusteluun. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Uusiutuvien kehittäminen, metsittämiset ja kompensointihankkeet ovat alan yrityksiä hidastaa siihen kohdistuvia rajoituksia. Hän viittasi sillä vaikuttajaviestinnän kasvuun, ja samasta on kyse upm:n somekampanjassa. Ensin fossiiliteollisuus kielsi ilmiön ja pumppasi rahaa denialismiin. Samaan aikaan luontokato on saanut uusia ihmisiä havahtumaan siihen, miten moni suomalaislaji on ajettu ahtaalle. Samaa keinoa ovat fossiiliyhtiöt menestyksekkäästi käyttäneet jo vuosikymmeniä. 1980-luvulta saakka on tiedetty hiilidioksidin kuumentavan ilmastoa. Tavoite on näyttäytyä ratkaisuna ympäristöongelmiin. Joka maassa kansallinen elinkeino esittää olevansa parasta ja jalointa. Norjassa maan öljyteollisuus on alkanut puhua muutoksentarpeesta. upm:n tavoite on, yhden kampanjaan osallistuvan bloggarin sanoin, osallistua keskusteluun siitä, millaiseksi haluamme muokata maailmaa. On ilmiselvää, että fossiiliala esittää välittävänsä ympäristöstä, koska se ymmärtää, ettei yleisö loputtomiin hyväksy, että jotkut tienaavat yhteisen planeetan tuhoamisella. Tällainen höpöhöpö leviää, koska fossiilija metsäalalla on valtavasti rahaa viestinsä levittämiseen. Suomalainen esimerkki on öljyfirma St1, joka sanoo ratkovansa globaaleja energiahaasteita. Marginaalisella leväpöhinällä yritetään legitimoida öljyntuotannon jatko. Mikä osa myydystä öljystä tulee kasvirasvasta. Median tehtäväksi jää muistuttaa, että samaan aikaan bp jatkaa öljynporausta ja investoi maakaasuun. Pari vuotta sitten upm hakkasi uhanalaisen kuukkelin asuinmetsän Etelä-Karjalassa, ja viimeksi kesällä uutisoitiin yhtiön suunnitelmista hakata vanhaa metsää Evon retkeilyalueella. Öljyjätti Exxon mainostaa kehittävänsä edistyneitä ilmastoratkaisuita. Siinä tunnetut nettipersoonat puhuvat metsäalasta. ”Ne, joilla on rahaa, saavat viestinsä läpi, muut eivät”, on maailmanpolitiikan ja poliittisen talouden tutkija Matti Ylönen sanonut. Toivoisin, että uutiset innovaatioista pantaisiin mittakaavaan. Muiden keskustelijoiden, kansalaisten, ympäristöjärjestöjen ja tutkijoiden, viestintäbudjetit ovat laihemmat. Ajoituskaan on tuskin sattumaa, sillä metsien hakkuita kyseenalaistetaan nyt eri suunnista. eu uhkaa Suomea miljardien laskulla siitä, että hakkuut ovat aiheuttaneet niin suuret päästöt. Australiassa on maailman puhtain hiili, Norjassa kestävin öljy ja Suomessa hakataan metsäluonto sukupuuttoon vastuullisemmin kuin niissä maissa, joissa ”ei ole metsäosaamista”. Hömötiaisesta ja rakkosammaleesta puhumattakaan. Nyt poraus on keskeytetty, koska tekniikka ei toimi, ja Marokossa törmättiin ongelmiin, koska kasteluvesi ei riittänyt istutuspuille. Brittiläinen öljy-yhtiö bp sanoo sopeuttavansa tuotantonsa Pariisin sopimukseen ja intoilee ideoistaan koko maailman hiilineutraaliudesta. Rahalla voi osallistua keskusteluun selvästi muita äänekkäämmin. Toinen metsäyhtiöiden strategia on ollut kuvailla, miten ala korvaa muovia ja kehittää uusia vaatemateriaaleja saastuttavan puuvillan tilalle. Yrittää selittää, että metsäkysymys on monipolvinen ja että joillekin lajeille hakkuut ovat itse asiassa hyvästä. Tällaisessa tilanteessa metsäyhtiön on pakko ”osallistua keskusteluun”. Yhtiö onkin saanut mukavasti julkisuutta poraamalla Espooseen kilometrien syvyistä lämpökaivoa ja metsittämällä Marokkoa. 1 6 K O L U M N I M etsäyhtiö upm on syksyn aikana tehnyt näkyvää somekampanjaa. Exxon ei kuitenkaan mainitse, että yhtiö tuottaa päivässä 2,4 miljoonaa tynnyriä öljyä. Mutta toimitusjohtaja Mika Anttosta käsitellään mediassa ilmastoratkaisijana, joka pyyteettä investoi voittojaan uusiutuvien kehittämiseen
v Artek Helsinki, Keskuskatu 1 B, ja Vitra-jälleenmyyjät, vitra.com Jean Prouvé Collection Kuvauspaikka Villa Dollander, Le Lavandou, Ranska. Vuonna 1949 valmistuneen rakennuksen ovat suunnitelleet Jean Prouvé (rakenteet) ja hänen veljensä Henri (arkkitehtuuri). 22_Prouve_Opt03_230x297_Image(FIN).indd 1 22_Prouve_Opt03_230x297_Image(FIN).indd 1 02.08.22 18:47 02.08.22 18:47
Teksti Jantso Jokelin Kuvat Antti Vettenranta 1 8. Mutta elääkö saaristomökkinsä rauhassa toisenlainen Kärnä. LINTU VAI KALA Kansanedustaja Mikko Kärnä metsästää itse lihansa, twiittaa ahkerasti ampumisesta ja herättää ärtymystä halki poliittisen kentän
m a r r a s k u u 2 2 2 1 9
Toimittajan ja kuvaajan on täytynyt jäädä rannalle seuraamaan, josko vesilintuja sattuisi pyrähtämään tähtäimeen. Hän soutelee kuitenkin vielä vastarannan suuntaan ja vaakkuu uudelleen pillin läpi. Träsket on erikoinen, Houtskarin saaren sisään jäänyt, metsien ympäröimä pikkujärvi vain kivenheiton päässä Kärnän talosta. Jokin asetelmassa kuitenkin häiritsee. Tällä kertaa olemme saaneet puhuttua itsemme jopa yökylään asti. Naureskellen Kärnä myöntää, että juuri tästä on kyse. O lemme ajaneet Helsingistä viisi tuntia Varsinais-Suomen saaristoon Houtskarin saaren lähes asumattomaan kylään toiveenamme saada jonkinlainen ote mediamyllyn ulkopuolella elävästä Mikko Kärnästä. Henkinen horisontti muovautuu täällä varmasti erilaiseksi kuin helsinkiläisessä luukussa, jossa Kärnä viettää viran puolesta viikkonsa. Matkalla järvelle Kärnä on näyttänyt myös kyttäysmajan, josta hän käy ampumassa syöttöpaikalle saapuvia kauriita. Onhan varmasti myös paljon ihmisiä, joita Kärnä ei ärsytä. Linnuissa ja pikkunisäkkäissä on enemmän haastetta. Peltoa, metsää, yksi naapuritalo. Vuorokauden aikana näkyy tasan yksi ihminen kävelemässä kaukana niityllä. Helpointa olisi tehdä jälleen uusi henkilöjuttu toistamalla sama kysymys. Kärnä on käynyt muutama päivä sitten kauden aloituksessa ampumassa liudan lintuja ja epäilee, ettei uusia ole vielä ehtinyt liihotella tilalle. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa hän oli Lapin äänikuningas lähes 6 500 äänellään. Ampumistakin useammin Kärnä yhdistetään mediatilaa halkoviin provokaatioihin. Se sopii poliitikolle, joka on pyrkinyt herättämään yhteiskunnallista keskustelua etenkin häiriköinnin ja pöyristelyn avulla. Miksi Kärnä ärsyttää, mediassa on viime vuosina totuttu taivastelemaan. Elokuu on päättymässä, ja sorsastuskausi juuri alkanut. ”Haluan elää kaukana kaikesta. Kärnä on luvannut järjestää Imagelle täyden ylöspidon. Ei voi ampua. Perään voisi ladella muutamia selviöitä muuttuneesta julkisuuskulttuurista ja politiikan retoriikasta. Asialla saattaa olla jotain tekemistä niiden lukuisten eläinlajien kanssa, jotka hän on kannanotoissaan vaatinut ammuttaviksi tai muutoin lopetettaviksi. Silloin tosin saisi potretin jostakusta muusta kuin 41-vuotiaasta keskustalaisesta kansanedustajasta. Kun intohimoisena Lapin puolustajana tunnettu kansanedustaja muuttaa etelään, jonkinlaisena syväkeskustalaisena vaatimuksena vaikuttaisi säilyvän vaatimus satojen kilometrien etäisyydestä Helsinkiin. Viimeksi lokakuussa 2021 Helsingin Sanomissa ”selvitettiin”, miksi Mikko Kärnä provoaa, herättää vihaa ja kerjää huomiota, aivan kuin asia olisi tässä vaiheessa yhä täysi mysteeri. Täällä pääsee arjesta irti”, hän sanoo ja viittoo kohti edessä avautuvia maisemia. Ehdottamalla sosiaalisessa mediassa lähes minkä tahansa olion ampumista saa takuuvarmasti osakseen huomiota – ja tuomiota. Kärnä mittailee katseellaan etäisyyttä mutta toteaa sen liian pitkäksi. Kysymys ärsyttämisestä paljastaa vähintään yhtä paljon kysyjästä kuin Kärnästä. ”. Asehulluksi riidankylväjäksi leimautunut hahmo jäisi yhtä karikatyyrimäiseksi kuin ennenkin. Siitä elämäntapametsästäjä käy hakemassa lähiruokaa itselleen ja puolisolleen. Sitä hän ei tosin pidä edes oikeana metsästämisenä, ennemminkin ”kannanharvennuksena”. Vuokrapellon yltä bongaamme sentään lentävän hanhiparven. Tähyilemme vaitonaisina metsän reunustamia rantaviivoja, mutta mitään ei näy. Aivan jokainen hänen 44 000 Twitter-seuraajastaan ei voi olla päivittäistä riitelyannostaan etsivä vihamies. Houtskari kuuluu nykyään mantereella sijaitsevaan Paraisten kaupunkiin, mutta viimeistään kolmannen autolauttamatkan aikana tulee selväksi, että nyt ollaan tukevasti hevon kuusessa. Ehkä oikeampi kysymys olisikin, mikä Kärnässä ärsyttää juuri ”meitä”. Lintujen aura katoaa horisonttiin. ”Pahoittelen, mielelläni olisin antanut teille hanhipaistit mukaan.” M onet yhdistävät kansanedustaja Mikko Kärnän ampumiseen. R/S Mursuksi nimetty paatti on nähkääs niin pikkuruinen, että useamman miehen ei ole turvallista heilua sen kyydissä järeän haulikon kanssa. Jos kepulaista – tai oikeastaan ketä tahansa – haluaa oikeasti ymmärtää, on mentävä hänen kotiinsa. Kärnän poliittiseen tähtäimeen ovat päätyneet vuoroin ainakin sudet, valkoposkihanhet, delfiinit, valkohäntäpeurat, metsäkauriit, joutsenet, kaikki Suomen ulkokissat sekä yksi mursu. 2 V aak! Vaak! Vaak!” Mikko Kärnä puhaltelee sorsapilliin keskellä lumpeiden täyttämää järveä
m a r r a s k u u 2 2 2 2 1
Kärnä on tehnyt eduskunnassa kirjallisen kysymyksen siitä, pitäisikö kasvismakkaroiden ja -pihvien nimittäminen makkaroiksi tai pihveiksi kieltää. Kärnä on Kainuussa ja Lapissa kasvanut intohimoinen eräilijä, Sirkiä puolestaan kulttuurialalle suuntautunut kaupunkilainen. Hän pelkää myös, että jos karjatilat kaatuvat, tuotteiden tilalle tulee kaukana tuotettua epäeettistä ja epäekologista antibioottilihaa. Sirkiä tosin kävi yläasteen ja lukion Mynämäen kunnassa, mikä lujitti rakkautta maaseutua kohtaan. Kun näiden ulostulojen motiiveista tiedustelee, perustelut alkavat virrata. Kärnän selässä lukee pelaajanimikin, KepuMikko. Hän on myös Varsinais-Suomen keskustanaisten puheenjohtaja. Kun kansi aukeaa, tupaan hulmahtaa tanakka lihan tuoksu. Mutta yleisesti ottaen viihdyn oikein hyvin. Kirjahyllyssä on poliittisten elämäkertojen, Veikko Huovisen ja von Clausewitzin rinnalla huomionarvoinen määrä myös fantasiakirjoja. Hän on boikotoinut Helsingin kaupungin ja Pohjoismaiden neuvoston tilaisuuksia niissä tarjotun kasvisruoan takia ja tuskaillut julkisesti sitä, kuinka hallitusneuvotteluissa on tarjottu yhtenä iltana kasvisruokaa. Turun saaristoon hän ei olisi varmasti päätynyt ilman puolisoaan. ”On täältä välillä päästävä ihmisten ilmoille. Elämöinti on ylittänyt uutiskynnyksen niin monta kertaa ja niin vaihtelevalla uutisarvolla, että show on alkanut näyttää hassulta liberaalille sekasyöjällekin. Seurustelu turkulaisen Anna Sirkiän kanssa johti yhteisen kodin hankkimiseen etelämmästä kesällä 2020. Hän puhuu julkisuudessa vimmaisesti lihasta. Hän keräilee Magic the Gathering -fantasiapelikortteja ja tahkoaa talon yläkerrassa pelikonsolilla muun muassa Elder Scrollsia, The Witcher 3:sta ja Ghost of Tsushimaa. Nykyään hän työskentelee laulunopettajana ja muusikkona ja tekee sivussa hoitoalan töitä. ”Brasilialaiselle naudanlihalle jyrkkä tuomio, se on aivan. Poronkäristystä on haudutettu tuntikausia uunissa, ja se tarjoillaan lappilaiseen tapaan paksun perunamuusin ja kotimaisen oluen kanssa. Pariskunta keräilee Kärnän lasten kanssa vapaa-ajallaan myös Pokémon Go -mobiilipelin hahmoja. Kasvisruoka ei ole automaattisesti lihaa ekologisempaa, Kärnä sanoo. Padan sisältöön tiivistyy ainakin yksi asia, joka Kärnässä ”meitä” nyppii. Kärnä uppoutuu mielellään fantasiamaailmoihin, kirjojen ja muiden kulttuurituotteiden kautta. Hirsiseiniä reunustavat täytetyt eläimet ja puukkonäyttely. K eittiön pöytään kannetaan höyryävä pata. Useampi viikko saattaa mennä, etten käy maissa lainkaan”, Sirkiä sanoo. 2 2 O ikeastaan Houtskari on vain yksi tukikohta Kärnän monipaikkaisessa elämässä. Sen verran tärkeästä harrastuksesta on kyse, että tiimi on teettänyt neonkeltaisena hehkuvat Pokémon-paidat. Pariskuntaa yhdistää ainakin sanavalmius ja keskustalainen elämänfilosofia, vaikka taustoiltaan he ovat jokseenkin eri puusta. Hänellä on yhä koti ja kirjat Lapissa, jossa asuvat myös Kärnän vuosina 2008 ja 2011 syntyneet lapset edellisestä avioliitosta
Enontekiöltä uhattiin lakkauttaa oma poliisitoiminta, eikä kunnanjohtaja voinut kehityssuuntaa hyväksyä. Keskustelu palaa näin lihan määrästä melko vikkelästi sen laatuun ja kotimaahan. Sitä mietiskellessä olemme joka tapauksessa jo astuneet tielle, jolle Kärnä on meidät halunnut. Ja paremmin. Meillä ei ole vesipulaa ja meillä kasvaa nurmea, josta suurta osaa ei voida muuksi muuttaa. On totta, että kotimaisen naudanlihan päästöt ovat pienempiä kuin globaali kritiikki lehmien metaanipäästöistä antaa ymmärtää. Suomessa myös raivataan hiilinieluina toimivia turvemaita pelloiksi lihaja maitotilojen tarpeisiin, mikä lisää ilmastolle haitallisia päästöjä. Vuoteen 2010 asti hän työskenteli puolustusvoimille Lapin rajavartiostossa Ivalossa, kunnes Ivalon rajavartioalue lakkautettiin. M ikko Kärnä ilmestyi valtakunnanpolitiikkaan melko kirjaimellisesti puskista. Voisiko tulkita, että ärsyttämiseen liittyy tällaisissa tilanteissa ”politiikan tekemisen” lisäksi myös silkkaa nautintoa. m a r r a s k u u 2 2 2 2 3 äärettömän epäeettinen elintarvike. Toinen kysymys on, ovatko aivan kaikki kortit aina pöydällä. Suomessa sen sijaan lihaa kannattaa syödä ja tuottaa. Kun tie kansanedustajaksi sitten aukesi eduskuntavaaleissa 2015, Kärnällä oli jo tuntuma mediahuomion maksimointiin. Hän syö varmasti kestävämmin kuin esimerkiksi allekirjoittanut. Muutaman mutkan jälkeen hän löysi itsensä kunnanjohtajan paikalta Enontekiöstä, Suomen toiseksi harvimpaan asutusta kunnasta maan käsivarresta. Märehtijä, joka muuttaa ihmisravinnoksi kelpaamattoman biomassan maidoksi ja lihaksi, on ihme.” Monelle Kärnän argumentille löytyy tukea tutkimuksesta. Kärnä kirjoitti tiedotteen, jossa kunnan kerrottiin perustavan aseelliset kodinturvajoukot, mikäli poliisipalvelut loppuisivat. Se saa pohtimaan, antaako Suomen vertaaminen maailman epäeettisimpiin helvetteihin tuotannollemme puhtaat paperit. Sosiaalisen median pöyristelyt ovat usein tunnistettavissa melko näytösluonteisiksi. Välillä kun kirjoitan twiittiä, Anna huomauttaa, että mulla on tyhmä virne kasvoilla…” ”Sen näkee naamasta, kun sillä on tulossa joku typerä twiitti”, Sirkiä huokaisee. Aiemmin viikolla nautittujen hätäisten tonnikalapastojen ja einesten jälkeen amatöörikokin loihtima päivällinen maistuu suorastaan ravintolatasoiselta. Hyvin yksiselitteisesti lihaa pitäisi korvata osittain kasvispohjaisella ruoalla. Aloite oli hänen mukaansa miltei sanasta sanaan sama kuin vihreillä, jotka esittivät merinisäkkäiden pitämistä eläintarhoissa ja sirkuksissa kiellettäväksi. ”Kun näen Mikolla sen ilmeen, kysyn usein, että mitä sä teet siellä, tule näyttämään. Tarvittiin vain tarpeeksi erottuva näkökulma. Hän ajatteli asian hyötyvän valtakunnallisesta huomiosta. Hän käyttää myös erilaisia hämäyksiä mutta myöntää senkin. Missään järkevässä tulevaisuuden skenaariossa kotimaisen lihan tilalle ei toki ole tarkoitus tuoda samaa määrää pahamaineista lihaa kaukomailta. Aloite ei menestynyt, mutta Kärnän mukaan ”oli suuri ilo sen yhden tunnin ajan katsella Satu Hassin hapanta naamaa”. ”No joo. Kärnän elämäntapaan kuuluvassa metsästyksessä ympäristötaakkaa ei tietysti kerry sitäkään vähää. Eläimillä ei mitään hyvinvointivaatimuksia, ja laitumien tieltä hakataan sademetsää pois. Vaalikirjassaan Häirikkö Arkadianmäellä (2019) Kärnä kertoo aloittaneensa mediapelin jo tuolloin. Kirjassaan Kärnä kertoo tilanteesta, jossa hän teki aloitteen ”täysin herjalla” Tampereen Särkänniemen herättämän delfiinikeskustelun vanavedessä. Kärnän saa myöntämään, että syömme ravintosuosituksiin nähden liikaa lihaa. Ja katso, huomiota tuli, eteläisintä Suomea myöten. Yritän estää twiitin tai vaikuttaa sen sisältöön, yleensä huonolla menestyksellä.” Kärnän ulostulot ovat aiheuttaneet pariskunnalle jopa rii”Kun käydään vaikka eduskunnan suuressa salissa debattia, ja saa oikein hyvän piston laitettua kaverille, niin että se pomppaa etupenkistä ylös ja alkaa hirveä mölinä, niin onhan se kivaa, että osui ja upposi.”. Tai voiko äänestäjä luottaa, että temput ajavat asioita aidosti haluttuun suuntaan. Kärnä lisäsi aloitteen loppuun ainoastaan maininnan, jonka mukaan eläimet on lain seurauksena lopetettava sen sijaan, että eläinoikeusongelma siirrettäisiin ulkomaille. K ärnä on purkanut toimintatapojaan ja motiivejaan melko avoimesti paitsi kirjassaan myös haastatteluissa. Tässä suhteessa Kärnä pelaa avoimin kortein. Provosoivat kannanotot ja tempaukset hän selittää yksinkertaisesti tavaksi tehdä politiikkaa, herättää keskustelua ja raivata mediasta tilaa itse tärkeäksi kokemilleen aiheille. Monet kasvipohjaiset elintarvikkeet, kuten soija ja riisi, voivat puolestaan olla jopa häkellyttävän epäekologisia. Sen vähentäminen kannattaisi kuitenkin hänen mielestään aloittaa ulkomaisesta lihasta ja kaikesta ”prosessoidusta paskasta”, kuten lihajalosteista. Olemme puhuneet jälleen lihasta, pitkään ja hartaasti, rasvaa tihkuvan lihapadan äärellä. Kun käydään vaikka eduskunnan suuressa salissa debattia, ja saa oikein hyvän piston laitettua kaverille, niin että se pomppaa etupenkistä ylös ja alkaa hirveä mölinä, niin onhan se kivaa, että osui ja upposi
Mutta näen yhteistyön heidän kanssaan kaikista vaikeimmaksi.” Niin, ehkä nyt, kun perussuomalaiset ovat oppositiossa, voisi lyödä vastapallon. Vaikka saatiin hyvä hallitusohjelma, olemme imagollisesti kärsineet valtavasti.” K un poliitikko julistautuu Arkadianmäen häiriköksi, hän kutsuu tarkastelemaan poliittisia avauksiaan tietyn suodattimen kautta. Kuinka paljon Kärnässä on siis aitoa häirikköä. ”Aina kun ne avasivat puhelimensa kokouspaikalla, ensimmäisenä tuli Kärnän sponsoroitu twiitti, jossa haukuttiin niiden ajatuksia. ”Se keskustassa mättää tällä hetkellä kaikista eniten. Kärnä myöntää, että samassa hallituksessa vihervasemmiston kanssa istuminen on saanut keskustan ottamaan rankasti takkiin. Viime vaaleissa koettu tappio oli niin rankka, että olisi pitänyt hakea happea oppositiosta ja antaa muiden esittää ratkaisuja. Se oli trollausoperaatio”, Kärnä myöntää. Ne meni siellä vuorotellen pönttöön puhumaan ja lähetti terveisiä mulle tai haukkui mua takaisin. Eivätkös nämä aika perinteisiä suomalaisia arvoja ole?” Nyt on syytä olla tarkkana. Jotenkin tuolloin päädyttiin pisteeseen, jossa esimerkiksi vasemmistoliiton Veronika Honkasalo syytti Kärnää Twitterissä ”kiusaamisesta, valta-asemansa väärinkäytöstä ja tietoisesta väärän tiedon levittämisestä”, ja vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto blokkasi hänet. ”Ei, kenenkään mielipide ei varmasti muuttunut. Kirkkoon agnostinen Kärnä sanoo kuuluvansa lähinnä ”muodon vuoksi” ja näkee luterilaisessa perinteessä kauniita ja säilyttämisen arvoisia piirteitä – sekin oikeastaan melko moderni suhde uskontoon. Kärnä tunnistaa sanaparin konservatiivisen klangin mutta haluaisi nähdä sen joustavampana. Herää toinen, hieman praktisempi ajatus. Hän hilaa pride-lipun salkoonsa Suomen lipun alle juhannusaattona kansalaisten laatimista rikosilmoituksista ja tappouhkauksista piittaamatta, puhuu laajan aborttioikeuden puolesta, puolustaa statuksettomia saamelaisia ja kannattaa esimerkiksi äitiyslakia, joka mahdollistaa kahden naisen merkitsemistä oikeudellisiksi vanhemmiksi heti lapsen syntymän yhteydessä. Näitä Kärnä kannattaakin, vieläpä sangen näkyvästi. Punnittavaksi jää tuolloin ainakin disruptioiden luonne ja syvyys. Yhden vihreiden puoluekokouksenkin Kärnä kertoo ”ihan rehellisesti trollanneensa”. Hän katsoi ja kommentoi kokousta reaaliajassa netissä ja kohdensi Facebookissa jopa omaa mainontaansa hyperlokaalisti kokouspaikalle. Jos Kärnän verrokiksi otetaan vaikkapa Valta kuuluu kansalle -puolueen Ano Turtiaisen kaltainen hahmo, joka kutsuu poliisipomoa ”munattomaksi nillittäjäksi”, pilkkaa poliisiväkivaltaan kuollutta ihmistä, levittää väärää tietoa rokotteista ja ylistää vastaanottokeskuksiin kohdistuneita hyökkäyksiä, asettuu Kärnä kiusanhenkien spektrillä melko maltilliseen päähän. ”Kyllä persut on mun suurin inhokki puolueista ylipäätään, vaikka en halua käyttää sanaa inhokki. Jos mielii äänikuninkaaksi Lapista, ei varmasti ole haitaksi vedota myös alueen konservatiivisempaan joukkoon. Näin äänestäjiä saa myös kätevästi salakuljetettua pois esimerkiksi kokoomuksesta ja perussuomalaisista, jotka ovat keskustan pahimpia kilpailijoita. Monelta osin yhdenvertaisuus on perinteisen sijaan ennemminkin nykyaikaista, ja nykyajassakin kovan työn takana. Sirkiä on sanonut, ettei seuraa enää miestään Twitterissä. Vaalikoneessa Kärnä ilmoitti kannattavansa täysin rinnoin muun muassa ”perinteisiä arvoja”, joista yleensä puhuvat lähinnä homoavioliittojen vastustajat, uskovaiset ynnä muut koti–uskonto–isänmaa-kolmikannan kiihkeät ystävät. Usein Kärnä suuntaa pahimmat iskunsa juuri oppositiota kohti, ja edellisellä kaudella siellä istuivat punavihreät. Toisaalta Kärnän blokkaamiseen Twitterissä päätyi viime kauden lopulla myös perussuomalaisten Jani Mäkelä. Olin yksi harvoista, jotka olivat hallitukseen menoa vastaan, ja jälkiviisaasti voi sanoa, että olin oikeassa. ”Kyllä persut on mun suurin inhokki puolueista ylipäätään, vaikka en halua käyttää sanaa inhokki.”. ”Eikö perinteisiä arvoja voisi olla myös tietopohjainen päätöksenteko, rehellisyys, kyky muokata omia mielipiteitään ja tasa-arvo. Myös Katalonian ja Taiwanin kaltaisten alueiden itsenäisyyden kannattamisesta on tullut Kärnälle sydämen asioita. Kotona naamalle leviävää virnettä on kuitenkin hankalampi sivuuttaa. 2 4 taa. Kun Kärnältä kysyy, miksi arvoiltaan monelta osin hyvinkin liberaalille kepulaiselle juuri punavihreydestä on tullut niin suuri inhokki, hän vaikuttaa yllättyneeltä. Myönnän kyllä, että se oli hirvittävän hauskaa.” ”Niin, eihän tuossa ollut mistään poliittisesta vaikuttamistyöstä kyse”, Sirkiä kiirehtii kommentoimaan. Hänen mielestään keskustan ei olisi koskaan pitänyt lähteä nykyiseen hallitukseen. V aikka Kärnä sanoo perussuomalaisten olevan kauimpana hänen arvomaailmastaan, esimerkiksi vuoden 2019 vaaleissa hänen kantansa olivat Ylen vaalikoneen mukaan lähimpänä perussuomalaisia – siis keskustaakin lähempänä. Kun heidätkin saa äänestämään itseään ja pääsee läpi, voi eduskunnassa ajaa metsästysja aluepolitiikan rinnalla myös tasavertaisuusasioita. Äänestäjille olisi varmasti selkeämpää, jos poliitikko puhuisi suoraan esimerkiksi moderneista arvoista, jos haluaisi ilmaista suoraan kannattavansa vaikkapa vähemmistöjen oikeuksien ja tasa-arvon toteutumista. Laitoin jonkun 50 euroa rahaakin siihen. Häirintää on monenlaista, eikä pisteliäillä sanailuilla ja kasvisruokaboikoteilla pääse nykypolitiikassa välttämättä edes kärkikahinoihin
m a r r a s k u u 2 2 2 2 5
2 6
Sen sijaan useimmista poliitikoista Kärnän erottaa hänen viestiinsä ympätty affektiivinen teho. Mutta silloin pitäisi tuntea se alue varsin hyvin ja olla siteitä sinne. En pidä hyvänä, että Väyrystä mukana roikotetaan, kaiken sen jälkeen mitä hän on tehnyt. ”Ihan varmasti minulla on tällainen väyrystely 2.0 puoli. m a r r a s k u u 2 2 2 2 7 Vaikka hänen mediakäyttäytymiseensä sisältyy tahallista ärsyttämistä ja jopa piinaamista, tiettyjä ihmisten väliseen kunnioitukseen liittyviä fundamentteja se ei ylitä. Väyrysen äkkiväärät toimintatavat, huomiota herättävät kannanotot ja retoriikka synnyttivät aikanaan jopa verbin väyryillä. Onhan Paavo ymmärtänyt politiikassa sen, että menestyneen poliitikon on tärkeä herättää tunteita puolesta ja vastaan. ”Tietysti on mukava kuulla, että minulla on poliittista markki naarvoa niin, että ympäri Suomeakin on kyselty ehdolle. ”Jos eläi simme toisenlaisessa kulttuurissa, minut olisi jo ammuttu”, on Väyrynen tokaissut, mutta sanat voisi melko vaivatta kuvitella myös Kärnän suuhun. Molemmat suhtautuvat politiikkaan jatku vana kamppailuna näkyvyydestä ja vaikutusvallasta. Mulla on lopullisesti mennyt kuppi nurin näistä hänen kirjoi tuksistaan Ukrainan sodasta, ne ovat aivan täyttä Kremlin propagandaa, ihan MVlehden tasosta kamaa.” Kaikkea voi vielä tapahtua. Kun Väyrysen ehdokkuus syksyn kynnyksellä varmistui, Kärnä ilmoitti lunastavansa lupauksensa. Kärnä nousi eduskuntaan vuonna 2015 varasijalta, kun Väyrynen päätti jatkaa parlamenttityötään Brysselissä. Marraskuussa järjestettävän Peräpohjolan keskustan piirikokouksen on vahvistettava Väy rysen ehdokkuus. Kärnä teki julkisen lupauksen, ettei asettuisi ehdolle Lapin vaalipiiristä, mikäli Väyrynen olisi samalla listalla. Jos täältä VarsinaisSuomesta joku meidän perheestämme lähtee ehdolle, niin minusta sen pitäisi olla kyllä Anna enkä minä.” ”Ihan varmasti minulla on tällainen väyrystely 2.0 -puoli.”. Syyksi hän ilmoitti Väyrysen Venäjämieliset kannanotot. Silloin mieleen saattaa juolahtaa eräs vanhempi keskustan voimahahmo. Kuulostaa oikeastaan melko tavalliselta politiikan puheelta. K ärnän kohtalo on ollut jopa kutkuttavalla tavalla riippuvainen kepun entisestä kunniapuheenjoh tajasta ja pitkäaikaisesta mediatemppuilijasta Paavo Väyrysestä. Väyrysellä ja Kärnällä on muutakin yhteistä kuin vaalipiiri, vahva pohjoinen identiteetti ja kunnioitus Kekkosta ja Santeri Alkiota kohtaan. Kärnä vastustaa avoimesti Ano Turtiaista eikä Honkasa lon syytöksestä huolimatta hyväksy tietoista valheellisen tie don levittämistä. Molemmat herättävät voimakkaita intohimoja. Periaatteessa Kärnä voisi lähteä vaaleihin ehdolle muualtakin kuin Lapista, mutta silloin pohjoinen iden titeetti pitäisi mukauttaa toiseen ympäristöön. Kun faktat ovat kunnossa, niitä voi hänen mukaansa kuitenkin hyödyntää omalla tavallaan. Kärnä vaikuttaa mietteliäältä aiheen äärellä. Kaaoksen luominen ei myöskään vaikuta hänen toimintansa lopulliselta päämäärältä. Yhtäläisyydetkin hän tunnistaa. Puheissa pyörii jopa tauko politiikasta ja kirjan kirjoittaminen. Maanista drai via päästä Väyryshenkisesti keinolla millä hyvänsä vallan kahvaan ei välity. Kauan sitten Kärnä kunnioitti Väyrystä ja seurasi jopa tyy tyväisenä tämän kommelluksia. Toisinaan se jättää sivu osaan itse asian ja paisuttaa siitä kumpuavan reaktion lähes parodiselle tasolle. ”Olen erittäin surullinen ja hämmentynyt tilanteesta, kuten on moni muukin kepulainen. Välillä väyryily muistuttaa erehdyttävästi kärnäilyä, joka on päässyt urbaaniin sanakirjaan asti. Moista temppua seuratessa tulee miettineeksi, mistäköhän hän on moisen oppinut. Jos olet hajuton ja mauton ja väritön ja kädenlämpöinen niin menestymisen mahdollisuudet on heikommat.” Nyt Väyrysen ehdokkuus on nousemassa Kärnän ehdok kuuden tielle kevään vaaleissa
Illan tullen hiippailemme saariston viilenevässä ilmanalassa talon taakse ja kiipeämme varovasti höyryävään sammioon. Venus tuikkii kellertävänä metsänrajan yllä, sirkat sirittävät, oluet sihahtavat auki. Jos kaupunkilaisia liberaaleja vieraannuttavan eräestetiikan ja lihapinttymät harjaisi pois, paljastuisikohan alta hahmo, jonka kanssa punavihreillä ei olisi lopulta kovin suurta ongelmaa. Liittyessään puolueeseen hän kokee olleensa huomattavasti keskustaoikeistolaisempi kuin nykyään. Keskusta tuntui joka tapauksessa aina selkeimmin omalta. Yhtäällä vastustetaan trans-ihmisten oikeuksia ja toisaalla kannatetaan. Meillä on ihmisiä, jotka haluavat ainoastaan kakkosolutta kaupoissa myytäväksi. Puoluetta pitää yhdessä aluepolitiikka ja kiinnostus koko Suomen mahdollisuuksiin, kohtuus ja sivistys. Määritelmät hämäävät Kärnää itseäänkin. Ja sitten on Kärnä, joka haluaa laillistaa kannabiksen.” K ärnä on lämmittänyt pihallaan koko päivän kylpytynnyriä. ”Moni odottaa Kärnältä hänen nettipresenssinsä perusteella lähinnä äänekkäitä kainalopieruja, joilla kerjätään huomiota. Kun on katsellut kokoomuksen touhua nyt myös saman hallituksen sisältä, niin ei saatana, ei missään nimessä.” Yläasteiässä Kärnä oli kiinnostunut jopa vihreästä liikkeestä. Palju on hänen pitkäaikainen haaveensa, jonka Houtskari on mahdollistanut. Kun sieltä sitten tuleekin välillä täyttä asiaa, se yllättää nekin, jotka identifioituvat hänen vastustajikseen. Hän arvelee olleensa 14-vuotiaana Puolangan ainoa ihminen, jolle tuli vuoden ajan Vihreä lanka -lehti. Kärnä pitää silti itseään luonnonsuojelijana ja luonnon ystävänä, vaikka hänen käsityksensä poikkeavatkin cityvihreästä suuntauksesta. On niin pimeää, ettei paljussa näe enää edes toisen kasvoja. Lähiruoka, lähidemokratia, luonto, pro-pride, pro-abortti, huumeiden käyttöhuoneet, kannabis, alueiden itsemääräämisoikeus, perussuomalaisten vierastaminen. Onko hän liberaali vai konservatiivi, vasemmistolainen vai oikeistolainen, henkisesti hallituksessa vai ikuisessa oppositiossa. Puoluetta on joskus kuvailtu enemmän sekä–ettäkuin joko– tai-puolueeksi. Lopulta Kärnä vieraantui vihreiden ideologiasta, jossa ihminen nähdään ”erillisenä luonnosta”. Ei tämä nyt erityisen änkyrältä kuulosta. 2 8 Eduskunnan sijaan Kärnä voisi nähdä itsensä myös Euroopan parlamentissa, jossa pääsisi vaikuttamaan paremmin ”elukka-asioihin” ja muihin hänelle tärkeisiin kysymyksiin. ”Jos mun siinä vaiheessa olisi pitänyt nimetä joku kakkospuolue, niin se olisi ollut kokoomus. Tähtiä voi sen sijaan bongata runsaasti valosaasteettomalta taivaalta. Ja kun hän nöyryyttää Twitterissä jotakin Jani Mäkelän kaltaista hahmoa, moni vasemmistolaisempikin toivottaa sen tervetulleeksi”, eräs politiikan taustavaikuttaja arvioi.. Arvokysymyksissä onkin sitten hirveää heittoa. Mutta jos nyt pitää nimetä, niin totta vitussa demarit. K ärnästä on edelleen hankala sanoa, onko hän lintu vai kala. ”Jos löydät itsestäsi niin liberaalia kuin konservatiivia, tervetuloa keskustaan
Esimerkiksi tappouhkaukset ja muut vakavat asiattomuudet otan aina vakavasti. Siviili-Kärnää riitely ei vaikuta lainkaan kiinnostavan. Yhtä ainoaa riitaa emme ole saaneet aikaiseksi. Vesi on lämmennyt klapien voimalla niin kuumaksi, että olemme joutuneet nousemaan alastomina tynnyrin reunalle. Tilanteessa on jotain lievästi absurdia, ja samaan aikaan niin paljasta kuin yhden illan tutustumisella on mahdollista saavuttaa. Pöytään on katettu juustoja, katalonialaista fuet-kestomakkaraa ja viiniä. Radio Suomi soittaa iskelmää. Se jää keskustelua sivusta seuraavan itse arvioitavaksi. Mutta tunnekylmä ihminen en ole. Toisaalta Kärnä on ollut itse vahvasti myös ylläpitämässä sosiaalisen median terävää keskustelukulttuuria. Kello tulee 20 minuuttia yli puolenyön. Se on myös sellainen media, että jos minä kirjoitan sinne, että hyvää huomenta, niin joku tulee vittuilemaan, se on ihan selvä.” Se voi olla selvä. Jos jätät minkäänlaisen mahdollisuuden tulla väärinymmärretyksi, joku kyllä käyttää sen aina hyväkseen. ”On se aika karsea media. m a r r a s k u u 2 2 2 2 9 ”Toisaalta monet suhtautuvat Kärnän provosoiviin avauksiin lähinnä painina sian kanssa: siihen ei kannata ryhtyä, sillä molemmat likaantuvat, mutta sika nauttii siitä. Radiosta kajahtaa Rölli-peikon esittämä Omituisten otusten kerho. ”Eikä minun tee mieli liikkua öisin Helsingin keskustassa. Tai saako sillä politiikassa pikavoittojen (ja lööppien) lisäksi myös pitkäkestoisia tuloksia. Vaatiikohan kyseinen vittuilun ilmapiiri ehkä kuitenkin kaksi osapuolta. Vieraspedin jalkopäässä tuijottaa täytetty kettu. Sen verran paskaa on tullut niskaan.” I stumme höyryävässä lihapadassa niin kauan, että alkaa pyörryttää. Monet sosiaalisen median riitapukarit loukkaantuvat, mutta Kärnä ei tunnu olevan väännöstä moksiskaan.” Onkohan aivan noin, kohdistan kysymyksen paljun vastakkaisella reunalla juuri ja juuri erottuvien kasvojen suuntaan. ”Eikä minun tee mieli liikkua öisin Helsingin keskustassa. Ilta muuttuu raukean pehmeärajaiseksi. Sen verran paskaa on tullut niskaan.” Huikea kansain välinen kansain välinen kirja tapaus mohamed mbougar sarr MIESTEN SYVIMMÄT SALAISUUDET Aikamme kiinnostavimman kirjailijan Goncourt-palkittu teos alkaa vangitsevana kertomuksena kadonneesta afrikkalaiskirjailijasta ja laajenee käsittelemään kolonialismia, historiaa, rakkautta ja koko elämää. Paljun jälkeen palaamme tuvan puolelle. Labyrinttimainen romaani on ennen kaikkea rakkauden tunnustus kirjallisuudelle ja sen ajattomalle voimalle.. Ja blokkaan kyllä profiileja hyvinkin herkästi, jos ei ole aikomustakaan rakentavaan keskusteluun”, ääni pimeästä sanoo. Hän hyödyntää naljailua ja ihmisten ärtymystä työkaluna, mutta Twitterin keskustelukulttuuri myös surettaa häntä. Keskustelemme kohtuullisen sivistyneesti vielä hetken ja painumme pehkuihin. ”Kyllä tässä hommassa nahka paksuuntuu. Kuten sekin, onko vitutuksen tietoinen ruokkiminen elintärkeää keskustelun herättämistä vai syventääkö se epäterveellä tavalla yhteiskunnan jakolinjoja
3
Teksti Venla Rossi Kuvat Esa Kerttula 3 1. Sen edustajaksi ei kelpaa eikä suostu juuri kukaan. m a r r a s k u u 2 2 2 I L M A N Y H T E I S TÄ R I N TA M A A Työväenkirjallisuus on yli sata vuotta ollut Suomen kiistellyin kirjallisuudenlaji
Mutta vähitellen ilmapiiri alkaa muuttua aste asteelta poliit. Keskimääräinen kirjailija on nykyään keski-ikäinen, akateemisesti koulutettu ja ainakin joillain mittareilla keskiluokkainen – ja suhteellisen usein samat määreet pätevät hänen päähenkilöihinsä. On syyskuinen lauantaipäivä, ja ollaan punaisen Tampereen ytimessä. Esikoiskirjailijoiden keski-ikä ja koulutustaso ovat viime vuosikymmenten aikana kohonneet reippaasti. Se on kuitenkin omalla tavallaan läsnä kaikkien näiden kirjailijoiden tuoreissa teoksissa: Rauman koulukiusaamista käsittelevän romaanin päähenkilö on tuhottu ja torjottu, Siiri Enorannan kirjassa on jouduttu miettimään koko elämäntapa uudestaan ja Emilia Kukkalan Kaiken jälkeen -teoksen Laina on päättänyt päästää irti ihan kaikesta, vuokrakämppää ja työtä myöten. Seuraavan kymmenen minuutin aikana entisellä tehtaalla eli nykyisellä museolla on alkamassa jokavuotinen Työväenkirjallisuuden päivä. Ohjelmassa on paneelikeskusteluja, luentoja ja haastatteluja. S ali on pieni mutta tulee niin täyteen, että sinne kannetaan ylimääräisiä tuoleja. 3 2 M ustamakkarasukkia. Tänään on aatteiden, ei tavaroiden aika. Näissä punatiilirakennuksissa toimi aikanaan puuvillatehdas, jossa Väinö Linnakin työskenteli. Sateenkaarikorvakoruja. Mutta mitä työväenkirjallisuus merkitsee vuonna 2022. Luopuminen on teema, joka ei noin äkkiseltään välttämättä yhdisty työväen asiaan. Päivän ensimmäinen paneelikeskustelu käsittelee luopumista. Teemasta juttelevat kirjailijat Iida Rauma, Siiri Enoranta ja Emilia Kukkala. Sosiaalisen median vaikuttajat ovat vain yksi tämän debatin kipupisteistä. Viime vuosina on keskustelu äänekkäästi siitä, kenellä on Suomessa mahdollisuus julkaista kirjallisuutta ja millaisia ääniä kustantamot haluavat nostaa esiin. Mutta asiaan. Keski-ikäisiä työväen asia ei tunnu kiinnostavan. Vai ovatko he jumissa niissä kuuluisissa ruuhkavuosissaan. T-paitoja ja tiskirättejä, joissa lukee ”Työn orja”. Onko sillä jotain väliä. Se ei ole sattumaa. Kaikkea tätä ja paljon muuta myydään työväenmuseo Werstaan museokaupassa, mutta tällä hetkellä nostalgis-ironisen leikkisät tavarat eivät tunnu kiinnostavan ketään. Paikalla on selvästi kaksi eri ikäryhmää: harmaapäät ja rastapäät, jos hieman kärjistetään. Aluksi keskustelu pyörii panelistien kirjojen esittelyssä
T yöväenkirjallisuus – tai jos ollaan tarkkoja, täytyy sanoa työläiskirjallisuus – sai Suomessa alkunsa 1800-luvun loppupuolella. ”Inhoan kyllä tuota sanaa”, Kukkala sanoo ja nyrpistää nenäänsä. ”Ajatteletteko te kolme olevanne työväenkirjailijoita?” Kysymys on selvästi hämmentävä: kaikkien panelistien ilmeet muuttuvat epäröiviksi. Yleisökysymysten aikana nostan käteni. Hänellä on siihen virkistävä näkökulma: vapaaehtoinen luopuminen voi olla myös voimaannuttavaa. Hän sanoo, että kyllähän aina tarvitaan ulossuljettuja yksilöitä ja vähemmistöjä, jotta tietty ryhmä voi pysyä vallassa. Ja samalla kun luovutaan konkreettisista asioista, voi luopua ylisuorittamisesta ja vastakkainasettelusta. Iida Rauma kehittelee Kukkalan ajatusta luopumisen merkityksestä ja liittää sen meneillään olevaan ilmastokatastrofiin. Puheenvuoroissa vilisevät erilaiset termit toksisuudesta fossiilikapitalismiin. Ensimmäisen jyrkemmän mielipiteen esittää Siiri Enoranta, jonka tuore romaani Maailmantyttäret sijoittuu romahtaneen yhteiskunnan raunioille. m a r r a s k u u 2 2 2 3 3 tisemmaksi. Eli luopumalla voi saada myös jotain tilalle.” Joku muukin on joskus sanonut, että vastakkainasettelujen aika on ohi: Sauli Niinistö vuoden 2006 presidentinvaaleissa. Tai ehkä vain puolitoista. ”Olen poliittinen kirjailija, ja siinä mielessä varmasti osa samaa jatkumoa… Mutta työväenkirjailija on termi, joka tuntuu jossain mielessä kuuluvan eri aikaan.” Kaksi kolmesta. ”Meidän pitää tässä tilanteessa olla valmiita luopumaan monesta asiasta, mutta se on ihan oikein. ”Jossain määrin joo”, hän sanoo. Silti kirjailijat tuntuvat melko varovaisilta ottamaan kantaa. Se tarkoitti kaunokirjallisuutta, joka oli peräisin työväenluokan sisältä ja kertoi heidän autenttisista kokemuksistaan. Kukkala toipuu ensimmäisenä. 1900luvun alun sosialistiset utopiat ovat nykyään monelle tunte. Paneeli lähestyy loppuaan. Mehän ollaan etuoikeutettuja. Sen jälkeen ajatus on löytänyt tiensä milloin minnekin, nyt sitten Työväenkirjallisuuden päivään. Enoranta sanoo, että hänellä ei ole vastausta kysymykseen. He sanovat ennemminkin, että halusivat tässä kirjassa tai kohtauksessa ”tutkia erilaista yhteiskunnallista dynamiikkaa”. Tänä päivänä sekin on jo paljon. Seuraavaksi Emilia Kukkala alkaa tosissaan analysoida keskustelun aihetta eli luopumista. Iida Rauma taas pohdiskelee kysymystä pidemmin
”Mutta toisaalta me ollaan haluttu pitää kiinni alkuperäisestä nimestä ja sillä lailla kunnioittaa ja omalta osaltamme pitää elossa tätä traditiota.” Työväenkirjallisuus herättää monenlaisia tunteita ja reaktioita. 3 4 mattomia, mutta esimerkiksi Toivo Pekkasen ja Väinö Linnan kaltaiset nimet tutumpia. Aikaisemmin se oli ihan tavallista, mutta nykyään joku Homer Simpson on viimeinen jäänne tästä ajasta. Tietyssä mielessä ne silti edustavat samaa traditiota kuin työläiskirjallisuus eli ovat jonkinlaisia kirjallisen kapinan muotoja. Liike on myös hyvin intersektionaalinen, eli siinä tarkastellaan rodun, yhteiskuntaluokan ja sukupuolen kysymyksiä yhdessä.” Suomessa näitä keskusteluja ainakin toistaiseksi käydään enemmän erillään. ”Ilman muuta kuvaavampi nimi tapahtumalle voisikin olla vaikka Yhteiskunnallisen kirjallisuuden päivä”, hän sanoo. Tai kuten Työväenkirjallisuuden päivän toinen järjestäjä, historiantutkija Jussi Lahtinen asian ilmaisee festivaalien vapaatyöntekijöiden hälyisessä taukohuoneessa: ”Ei-akateemiset duunarihenkilöt ovat jääneet mainstream-kulttuurissa paitsioon.” Lahtinen ei viittaa pelkästään kirjallisuuteen eikä Suomeen vaan puhuu koko länsimaisesta populaarikulttuurista. ”Ruotsissa on viime vuosina noussut esiin tällainen liike, jossa monet identifioituvat työläiskirjailijoiksi, he ovat perustaneet sen ympärille yhdistyksenkin. Silti Lahtinen näkee merkkejä siitä, että työväenluokkaiset henkilöhahmot ja ylipäätään luokkiin liittyvä keskustelu on kenties elpymässä. ”Milloin viimeksi tvtai suoratoistopalvelujen sarjoissa on ollut päähenkilönä duunari. Varsinkin siis Hollywoodissa, mutta myös meiltä. Sama moninaistuminen näkyy myös Työväenkirjallisuuden päivien ohjelmassa, Lahtinen toteaa. Sittemmin yhteiskuntakriittisen kirjoittamisen tavat ovat moninaistuneet. Kapitalismikritiikin ja köyhälistökuvauksen rinnalle on tullut feministinen ja ekokriittinen kirjallisuus ja monien eri vähemmistöjen kuvaus, noin esimerkiksi. Vähemmistössä tällaiset teokset kuitenkin ovat. Lahtinen kertoo, että kun tapahtuman Facebook-sivuilla. Toki voi olla joku sivuhenkilö, joka ikään kuin edustaa työväenluokkaa, mutta varsinainen narratiivi käsittelee lähes aina akateemisesti koulutettuja, keskitai yläluokkaisia henkilöhahmoja.” Toki Suomessakin julkaistaan kirjoja, joissa päähenkilöt ovat työläisiä tavalla tai toisella. 1960ja -70-luvuilla työväenliike läpäisi kaikki kulttuurin kerrokset, mutta sen jälkeen onkin sitten ollut hiljaisempaa. Aikaisemmin työläiskirjallisuus oli lähes ainoita tapoja kirjoittaa ”toisin” eli haastaa kirjallisuuden kautta vallitsevaa järjestystä ja normeja
m a r r a s k u u 2 2 2 3 5 julkistettiin tulevat esiintyjät, esimerkiksi Osmo Soininvaaran nimi sai aikaan kysymyksiä. Mitä se tänä päivänä tarkoittaa. ”Minä ajattelen, että se tarkoittaa uudenaikaista luokkatietoisuutta. Jos heidät laitetaan lokeroon, luova työ saattaa muuttua vaikeaksi, ehkä mahdottomaksi. Sen vastustamiseen voi olla monia syitä. Noora Vallinkoski, sinä olet käyttänyt itsestäsi termiä työväenkirjailija. Hän on täsmällinen ja ilmaantuu ruudulle juuri sovitulla kellonlyömällä. Puolitoista viikkoa myöhemmin istun kuitenkin tietokoneen ääreen odottamaan omaa, yksityistä Zoom-hetkeä Vallinkosken kanssa. Suomessa yksi syy on tietysti myös taistolaisuuden trauma. Mutta eihän kyse ole siitä. Ihan mielellään me voitaisiin ottaa tänne vaikka Björn Wahlroos käymään keskustelua, mutta varmasti häntä haastettaisiin.” Y hdeltä tamperelaistapahtuman esiintyjältä työväenkirjailijuutta ei tarvitse erikseen kysellä. Kertoisitko aluksi jotain itsestäsi. Se nimittäin lukee ohjelmassa. ”Mitähän mä nyt oikein kertoisin”, Vallinkoski epäröi alkuun. Eli ehkä työväenkirjailijuus on sellaista… tästä asiasta tietoisena kirjoittamista.” Heti perään Vallinkoski lisää, että se on sitten ihan eri asia, kuka voi määritellä jonkun teoksen tai tekijän työväenkirjailijaksi tai kirjallisuudeksi, paitsi ehkä tekijä itse. Ensin Norjaan ja seitsemän vuotta sitten Tanskaan. Kun varallisuuserot kasvavat ja eriarvoisuus lisääntyy, niin pitäisi tunnustaa, että yhteiskunnassa on erilaisia todellisuuksia. Tämä tyyppi täytyy tavata! Mutta Vallinkoski asuu Tanskassa, ja hänen haastattelunsa Työväenkirjallisuuden päivässä toteutetaan Zoom-videon välityksellä. Mä vaan luen ja kirjoitan.” Sen Vallinkoski kuitenkin kertoo, että hän muutti ulkomaille insinööri-miehensä työn takia. Pahus. Sillä kuten Työväenkirjallisuuden päivillä huomattiin, kaikkia titteli ei miellytä. Myös ”työväki” tuntunee monista vanhanai. ”Mun elämä on kirjallisuuden ulkopuolella niin tapahtumaköyhää. ”Siinä ihmiset vähän liian suoraan ehkä mielsivät, että kaikki meidän esiintyjät olisivat vasemmistolaisia tai heidän pitäisi olla. ”Haastataltavana työväenkirjailija: Noora Vallinkoski”. Kirjailijat ja kirjoittajat tarvitsevat usein tunnetta vapaudesta. Siis ainakin, jos ulkoapäin annettu titteli on epämieluisa. On päivän tärkeimmän kysymyksen aika. 1960ja -70-luvun vasemmistolaisia opiskelijaradikaaleja väheksytään ja pilkataan edelleen Helsingin Sanomien pääkirjoituksia myöten, vaikka nuoremmat lukijat hädin tuskin tietävät, mitä sana tarkoittaa
Siinä maailmassa, jossa kasvoin, ei täl laista ammattia ollut olemassa. Kir jan tuoreeltaan Helsingin Sanomiin arvioinut Antti Majan der kirjoitti, että aluksi lukukokemus ei tuntunut romaanilta ollenkaan: ”Tarjolla on sivulta toiselle vankkaa mietelausetta työläisyyden luisumisesta työttömyysläisyydeksi, näköalatto muuden periytymisestä sekä maskuliinisuuden pakkopaidan tuhoavasta vaikutuksesta niin miehiin itseensä kuin heidän vaikutukselleen altistuviin naisiinkin, lapsia unohtamatta.” Arvion loppupuolella veteraanikriitikko kuitenkin leppyy, ja toteaa Vallinkosken teoksen toimivan myös kaunokirjallisena kertomuksena, jopa oivallisena sellaisena. Hän on kotoisin työläislähiöstä ja työläisperheestä, konkreettisemmin sanot tuna Turun Pernosta. Yksi asia tuollaisessa taustassa on myös se unel mattomuus.”. Että ei se ole ollut mikään sellainen haave edes. Val linkoski on kertonut haastatteluissa, että on hyödyntänyt sekä tässä että edellisessä teoksessaan oman elämänsä kokemuk sia. Puhetapojen lisäksi suomalaisen yhteiskunnan luokka rakennekin muuttunut, Vallinkoski muistuttaa. Toinen, äskettäin ilmestynyt teos Koneen pelko jatkaa saman tematiikan käsittelyä mutta tarkentaa katseensa lähiöiden miehiin, joista uhkaa tulla tar peettomia automatisoituvassa maailmassa. Tuohon maailmaan sijoittui kirjailijan esi koisromaani Perno Mega-City. Tässä romaanissa lähiötä kutsutaan nimellä Aukko. Mutta on totta, että kirjasta löytyy jotain, mitä ennen olisi ehkä kutsuttu jopa julis tukseksi. Toisaalta meillä on hyvin selkeä alaluokka, jossa on paljon kasaantunutta huonoosaisuutta. Vaikkapa tällaisia kohtia: ”Ihmiset on unohdettu Aukkoon, jätetty pärjäämään yksin kokonaista murenevaa aikakautta vastaan, ja nyt tyhjyydestä on tullut vihollinen. Kuvaus on tarkkaa ja vahvaa. Jos on muutenkaan ollut haaveita. ”Monimutkaista. Ne, jotka kirjoittivat kirjoja, olivat jossain oman kokemuspiirin ulkopuolella. Ja laaja keskiluokka ja sitten toisaalta huipputuloisten ryhmä.” Vallinkosken oma luokkatausta on selkeä. Heistä, jotka ennen olivat kansakunnan selkäranka ja sen toimivat kädet, on tullut ruumiittomalle valtiolle taakka.” Tarinan päähenkilö on Johanna, joka pyristelee irti taustas taan, kohti erilaista elämää. Kun Vallinkoski oli 1980luvulla nuori, Pernoa asuttivat Turun sataman ja telakoiden duunarit ja heidän perheensä. ”Työväenluokka on kaventunut ja sieltä on noussut alem paan keskiluokkaan porukkaa. 3 6 kaiselta sanalta, onhan se hävinnyt arkikielestä. Millaista työläiskodista käsin oli ponnistaa kirjailijaksi. Nykyään puhutaan ”suorittavan työn tekemisestä” vasta painona ”asiantuntijatyölle”. Vallinkoski miettii ruudulla hetken vastaustaan
m a r r a s k u u 2 2 2 3 7
Sekään ei ole usein aihetta kommentoiville tahoille kelvannut, kun duunarit ovat viehättyneet milloin mistäkin Tarzaneista. Kolmas mahdollinen merkitys on vielä se kirjallisuus, mitä työväellä on ollut tapana kulloinkin lukea. ”1900-luvun alussa oli tietysti myös niitä, joiden mielestä sitä työläiskirjallisuutta ei siinä porvarillisessa ajassa voinutkaan tuottaa. Eli vaikka jonkinlaista työläiskirjallisuutta ilmestyy, se ei kuitenkaan ihan riitä tai kelpaa. Tuota, miksihän se keskustelu sitten pyörii aina sitä samaa ympyrää. Ja ylipäätään tulevaisuuden ajattelemisen ehdot.” Antroposeeni on epävirallinen nimitys sille ajalle, jota me. Mutta mitenkäs se työläiskirjallisuus tässä ajassa. Mutta ei mikään sitten kuitenkaan ole ollut täysin erilaista kuin kaikki muu.” Hyttinen selittää myös, mitä eroa on työväenkirjallisuudella ja työläiskirjallisuudella. Eli työ ja sen tekemisen tavat muuttuvat, mutta myös toimintaympäristö. Työläiskirjallisuus on työväen tuottamaa kirjallisuutta, työväenkirjallisuus löyhempi termi. Että ensin pitää tehdä vallankumous.” Hyttinen löytää silti myös muita, kirjallisempia selityksiä. ”Kyllä mä ajattelisin, että meidän aikamme teoksissa näkyy tämä antroposeeni. Ei ole osattu valita taidetta tarpeeksi luokkatietoisesti. 3 8 T ampereella ja etäyhteyksillä Tanskasta kuultujen puheenvuorojen jälkeen työväenkirjallisuus vaikuttaa entistä kiehtovammalta mutta ei välttämättä selkeämmältä asialta. On siis syytä nopeasti vaihtaa puheenaihetta. Niin, vähän samaahan tässäkin artikkelissa ollaan tekemässä. ”Ehkä tähän liittyy sekin, että kirjallisuus kuitenkin lopulta aina versoo muusta kirjallisuudesta… Työläiskirjallisuuden odotuksiin on liittynyt sellainen toive, että odotetaan jotain ihan tosi uutta ja erilaista. Se voi tarkoittaa mitä vain työväestölle suunnattua tai siitä kertovaa kirjallisuutta, jota voivat kirjoittaa muutkin kuin syntyperäiset työläiset. Käytännössä usein on ollut kyse siitä, että kriitikoilla ja muilla teoksia arvioivilla tahoilla on ollut sellaisia odotuksia, jotka eivät ole täyttyneet. Kirjallisuudentutkija Elsi Hyttinen nimittäin kertoo heti puhelinhaastattelun aluksi jotain, joka saa punastumaan. Että sitä aina kaivataan ja odotetaan, mutta ikinä se ei oikein ole siinä omassa ajassa läsnä”, Hyttinen sanoo. On siis aika soittaa asiantuntijalle, ja tällä kertaa se todella kannattaa. Mitä se voisi Hyttisen mielestä tarkoittaa. ”Työläiskirjallisuudesta käytävää keskustelua määrittävä piirre on jo sadan vuoden ajan ollut se, että sitä ei keskustelijoiden mielestä oikein ole olemassa. Se on tutkijan mielestä mielenkiintoinen mutta hankala kysymys
Kun Pirkko Saisio vuonna 1975 julkaisi esikoisromaaninsa Elämänmeno, hänet julistettiin vuorollaan kauan kaivatuksi uudeksi työväenkirjailijaksi. Ainakin hetkeksi. Meitä kun koskevat ihan erilaiset kriisit. ”Väinö Linna lavastettiin työväenkirjailijaksi”, julisti Helsingin Sanomien Teema-lehti vuonna 2020. Palkitun poissaoloa ei huomannut kukaan.. M itä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella. Meidän aikamme työläiskirjallisuus ei Hyttisen mukaan voisikaan olla samanlaista kuin 1800-luvun lopun kirjallisuus. m a r r a s k u u 2 2 2 3 9 juuri nyt elämme. Mutta toisaalta samoja kaikuja on kuultu suomalaisessa kirjallisuudessa jo kauan sitten, tutkija muistuttaa. Saisio itse kuvaa esikoiskirjansa ympärillä käytyä keskustelua teoksessa Miten kirjani ovat syntyneet seuraavalla tavalla: Elämänmenon vastaanotto oli positiivinen, jopa yletön, nuorelle kirjailijalle vähän vaarallinen. Miksi Suomessa on sata vuotta itketty työläiskirjallisuuden perään, vaikka meillä todistetusti on ollut sitä koko ajan. Debattia asiasta käytiin ylitseni ja ohitseni, kuten J. H. Suuren työläiskirjailijan manttelia soviteltiin harteilleni, kiskaistiin rajusti pois ja kokeiltiin taas. Perusteena oli se, että Linna oli yrittäjän poika eikä erityisesti pitänyt työstään Finlaysonin tehtaalla – kuten oikea, kunnon työläinen tietysti olisi tehnyt. Kun palasin takaisin kabinettiin, oli koko monikymmenpäinen kulttuurijoukko siirtynyt toiseen ravintolaan jatkamaan kiistaansa. Työväenasiaa on ajettu väärällä tavalla ja kirjat on kirjoittu väärin. Erkon esikoiskirjapalkinnon jakotilaisuudessa, missä kiista työläiskirjailijuudestani kävi niin kuumana, että kun en ymmärtänyt argumenteista enkä aggressioista mitään, pakenin hermostuksissani vessaan. Ehkä kyse on siitä, että olemassaoleva kirjallisuus ei ole miellyttänyt tai tyydyttänyt niitä tahoja, jotka asiasta ovat keskustelleet. Eli sille ajalle maapallon historiassa, jossa ihmisten toiminta vaikuttaa merkittävästi maapallon biologisiin ja fysikaalisiin prosesseihin – eli käytännössä on saanut aikaan meneillään olevan ilmastokriisin. Kirjailijoita on myös haluttu omia omalle puolelle poliittista rintamaa – joko heidän siunauksellaan tai ilman sitä
4
Mitä oikein tapahtui. Teksti Matti Koskinen Kuvat Micha Huigen J U T T U J U T T U. 4 1 m a r r a s k u u 2 2 2 O U D O M P I O U D O M P I Maailman vanhimmasta roolipelistä ja teinipoikien palvonnan kohteesta Dungeons & Dragonsista tuli yhtäkkiä julmetun suosittu
Yläasteja lukioikäisenä pelasin järjettömät määrät erilaisia pöytäroolipelejä. Molemmat olivat innostuneet strategisista sotapeleistä, Näin valkeni homman ydin. Kenties tutumpi ilmiö ovat live-roolipelit eli larpit, joita toisinaan ihmetellään tv-uutisten loppukevennyksissä tai Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla. Koruttoman valkoisen laatikon kannessa oli nimettynä kaksi amatööripelisuunnittelijaa Yhdysvaltojen keskilännestä. Siinä ei ole voittajaa, pelilautaa tai nappuloita – vaikka jotkut käyttävät apunaan karttoja ja pohjapiirroksia, joskus myös miniatyyriukkeleita. D&D:n uusimmat avoimella lisenssillä julkaistut perussäännöt kääntyivät vastikään myös suomeksi talkoovoimin. Pelit kolonisoivat niin suuren osan nuoruudestani, että voi hyvällä syyllä kysyä, mitä muuta elämään mahtui – ei ainakaan tyttöjä, urheilua tai kotibileitä. Niissä pelaajat pukeutuvat roolihahmoikseen ja hiipivät esimerkiksi metsissä hutkimassa toisiaan pehmustetuilla miekoilla. Se on ”peli” sanan laajassa merkityksessä. Antakaa kun selitän. Yksittäiset pelikerrat nivoutuvat seikkailuiksi, jotka puolestaan jatkuvat kuukausien tai jopa vuosien mittaisina kampanjoina. Elokuisena sunnuntaina saan keksiä, miltä kuulostaa, kun suuren ravun muotoinen sukellusvene räjähtää veden alla. 1990-luvun Etelä-Pohjanmaalla roolipeliharrastuksella ei herunut sosiaalisia tyylipisteitä. He ovat juuri onnistuneet upottamaan rapumaisen helvetinkoneen. Niin riemuitsen minäkin. Kuvailen parhaani mukaan, kuinka tulipalloloitsu muuttaa teräksisen saksihirviön vedenalaiseksi infernoksi, joka syöksyy ruhjoutuneena kohti syvyyksiä ja vie liudan vihollisia mukanaan. Viime vuosina nolo leima on kuitenkin hiljalleen kääntynyt päälaelleen. Kirjailija Ta-Nehisi Coates on maininnut nuoruutensa tärkeimmiksi vaikuttimiksi hip hopin ja Dungeons & Dragonsin: ”Ensimmäisen kerran ymmärsin, miten sanat voivat viedä toiseen paikkaan”, hän totesi Big Think -verkkomedialle. Tänä vuonna julkaistua Legendoja & Lohikäärmeitä markkinoidaan ”maailman suosituimpaan roolipeliin perustuvana” fantasiapelinä. Vietin iltani piirrellen karttoja ja linnojen pohjapiirroksia, laadin skenaarioita ja taustatarinoita pelimaailman henkilöille ja otuksille, maalasin pikkufiguureita ja pänttäsin puhelinluettelon paksuisia sääntöja kampanjakirjoja. Gary Gygax oli kreikkalaistaustainen jehovantodistaja viidentuhannen asukkaan Lake Genevan tuppuykylästä, Dave Arneson opiskelija ja yövartija Minneapolisista. Täpärä pelastuminen on viikkoja kestäneen seikkailun huipentuma. He ymmärtävät. Epärealistisen raamikas näyttelijäkomistus Joe Mangianello on Hollywoodin D&D-ylipappi, jonka viinikellarissa järjestettyihin peleihin osallistuvat muun muassa Game of Thronesin käsikirjoittajat ja Rage Against the Machine -kitaristi Tom Morello. D ungeons & Dragonsin ensimmäinen laitos näki päivänvalon vuonna 1974, ja sitä myytiin tuhat kappaletta. Näyttelijä Drew Barrymore ja toimintatähti Vin Diesel ovat tulleet ulos kaapista. Silloin hakeudun aivan erityiseen seuraan. Niiden tehtävä on auttaa pelaajia navigoimaan fantasiamaailmassa, jossa velhot, haltiat ja örkit ovat yhtä todellisia kuin asuntolainat, julkinen liikenne tai aamupalaverit. Hetkeä aikaisemmin se oli vähällä rusentaa saksillaan heidän aluksensa, teknologian ja taikuuden yhdistelmällä seilaavan sukellusveneen, jonka tontuista koostuvan miehistön he olivat hypnotisoineet komentoonsa. 4 2 S unnuntai-iltapäivä on nykyisin suosikkihetkeni viikosta. Sääntöjä siinä on, ja paljon. Kuulostaa erikoiselta, tiedän. Etenkin Yhdysvalloissa Hollywood-tähdet, Pulitzer-palkitut kirjailijat ja muusikot tunnustautuvat kilvan entisiksi tai nykyisiksi D&D-harrastajiksi. D ungeons & Dragons, tuttavallisemmin D&D, on maailman vanhin roolipeli. Mutta pöytäroolipelit ovat harrastuksen kantamuoto, johon ei tarvita muuta kuin kyniä, paperia ja kasa noppia. Olin saman tien koukussa.. New York Times aloitti toukokuisen juttunsa D&D:n uudesta tulemisesta sanoilla: ”Kaikki tuttusi pelaavat D&D:tä ilman sinua.” Kohta 50-vuotias Dungeons & Dragons on nyt suositumpi kuin koskaan. Tämä on peli, jossa voi tuosta vain keksiä asioita. Inttituvassa roolipeleistä ei enää juuri puhuttu, ja harrastus jäi pariksi vuosikymmeneksi. Roolipelaaminen on nykyisin paitsi hyväksyttyä jopa tietynlainen henkseleiden paukuttelun paikka, merkki harvinaisesta kulttuurisesta pääomasta. Ystäväni riemuitsevat. Lukion jälkeen kaveriporukkani hajosi eri puolille Suomea. Miksi juuri nyt. Muut pelaajat luovat itselleen roolihahmon, jonka kautta he eläytyvät tarinaan ja toimivat sen päähenkilöinä. Istun kotonani tietokoneen ääressä videochatissa viiden ystävän kanssa. Yksi pelaajista on pelinjohtaja: tuomari ja tarinankertoja, joka kertoo mitä tarinassa tapahtuu, miltä huoneet ja maisemat näyttävät ja kuulostavat, miltä lohikäärmeen hiki haisee ja mitä maailmassa tapahtuu. Kun myöhemmin olen toisinaan puhunut menneisyydestäni roolipelien parissa, löytyy aina joku, jolla on roolipelinuoruus. Myös kirjailija Colson Whitehead on kertonut koukuttuneensa nuorena D&D:stä. Peli puskee esille lehtijutuissa, televisiosarjoissa, internet-meemeissä ja kohta myös valkokakaalla. Tuotteiden menekki on ollut jo usean vuoden ajan tukevassa 40–50 prosentin kasvussa, ja D&D-kirjat putkahtelevat Amazonin verkkokaupan myyntilistan kärkikymmenikköön
Käyttäkää mielikuvitustanne. ”Ihan mitä tahansa”, Jarmo selitti. Saimme keksiä hahmolle nimen, taustatarinan, fyysisen ulkonäön ja jakaa pelisääntöjen puitteissa pisteitä erilaisiin ominaisuuksiin ja taitoihin ketteryydestä karismaan. Sekös teinejä kiihotti. Lisäsin tulokseen pisteet, jotka olin pannut hahmoni ketteryyteen. Myyntiä kiihdytti Yhdysvalloissa levinnyt moraalipaniikki. Oma vihkimiseni roolipelien saloihin tapahtui yläasteella. Hänen valkopartainen, tupakan karhentamalla äänellä känisevä hahmonsa on yhdenlainen nörttien suojelupyhimys. Jarmo kutsui minut ja toisen kaverin pelaamaan j. Loimme pelihahmot. Katsoimme toisiamme hölmistyneinä. Pitkän pohdinnan jälkeen kysyin, onko siellä hobitin kolossa mitään terävää, johon voisin hinkata köydet poikki. Ja kas, pelinjohtaja Jarmo kuvaili hiipuvan takkatulen vieressä lojuvan hiilihangon, joka näytti juuri sopivan terävältä nirhaamaan köydet poikki. Jarmo, joka toimi pelinjohtajana, kuvaili tilanteen: Samoojani ja toisen pelaajan hahmo heräsivät jomottavaan päänsärkyyn tuntemattomassa hobitinkolossa. Säännöt sallivat täydellisen vapauden tehdä mitä vain. Mitä voimme tehdä, mitä toimintoja meille on tarjolla. Ilman Arnesonia ei olisi roolipelejä ensinkään. Olin saman tien koukussa.. Gygaxin kavereidensa rahoilla perustama Tactical Studies Rules (tsr) oli vuosikymmeniä roolipelibisneksen jättiläinen ja chicagolaisten lomakylänä tunnettu Lake Geneva koko alan mekka. r. Miten niin, mitä haluamme tehdä. Arnesonin pöydissä sotapelien säännöt eivät mielikuvitusta pidätelleet. Hän oli Tesla Gygaxin Edisonille. En muista omastani juuri mitään, mutta silloiset mieltymykseni ja mielikuvitukseni rajat tuntien kyseessä oli epäilemättä jonkinlainen kopio Taru Sormusten Herrasta -kirjan Aragornista – kauan ennen kuin Viggo Mortensen teki hahmosta seksikkään. Hän myös perusti oman yrityksen julkaisemaan Dungeons & Dragonsia, kun muut pelikustantajat olivat sen hylänneet. Success! Näin valkeni homman ydin. Kielletyn hedelmän maku saattoi hapantua nopeasti, kun pelin taulukkolaskentaa muistuttavat säännöt valkenivat, mutta 1980-luvulla D&D oli yhtä lailla osa nuorisokulttuuria kuin Iron Maiden -julisteet, farkkuliivit ja videovuokraamojen halpiskauhuhyllyt. m a r r a s k u u 2 2 2 4 3 joissa liikuteltiin tinasotilaita ja kerrattiin Normandian maihinnousun tai Napoleonin sotien tärkeitä taisteluita. ”Selvä, yritän siirtää tuolini takan viereen ja katkoa köydet hiilihangolla.” Jarmo pyysi heittämään noppaa. ”Mitä haluatte tehdä?” Jarmo kysyi. Hän näki Arnesonin ideoissa kaupallista potentiaalia ja kirjoitti niiden pohjalta systemaattiset säännöt, joihin kuka tahansa saattoi tarttua. Gygax puolestaan oli lautapelipiirien puuhamies ja osa-aikainen suutari, jonka lapset kulkivat pahvinpalat kengissään reikien peittona. Johdatuksesta vastasi luokkakaverini Jarmo, lahjakas kirjoittajanalku, josta sittemmin tuli myös toimittaja. Pelin väitettiin hämärtävän pelaajien todellisuudentajua ja houkuttelevan viattomia nuoria okkultismin, mustan magian ja saatananpalvonnan pariin. Silti Gygax on kaksikosta se, joka on jäänyt historiaan D&D:n isänä. Tolkienin Keski-Maahan sijoittuvaa roolipeliä. Tuomaroidessaan antiikin Roomaan sijoittuvaa peliä hän antoi gallialaisilla pelaavan tuhota roomalaisten elefanttiyksikön rukoilemalla ukkosenjumalaa apuun. r. D&D:n edellinen varsinainen kultakausi oli 1980-luvulla. Kellarissaan Arneson loi pelin, jossa hän keksi ansoja ja hirviöitä tungeksivia luolastoja, joissa pelaajat saivat seikkailla. Mikään tästä ei käynyt järkeen ennen pelin aloittamista. Tämä on peli, jossa voi tuosta vain keksiä asioita. Meidät oli kolkattu ja sidottu tuoleihin
4 4 N etflixin hittisarja Stranger Thingsin neljännen tuotantokauden alkupuolella on kohtaus, jossa teini-ikäiset päähenkilöt pelaavat Dungeons & Dragonsia. 1990-luvun kuumin pelijulkaisija oli kalifornialainen White Wolf, jonka peleissä angstiset nuoret pääsivät eläytymään yön varjoissa juhlivien vampyyrien, ihmissusien ja muiden otusten nahkoihin. Oman peliurani aikaan Dungeons & Dragons oli jo poissa muodista. Halusin lukea kaikki sääntökirjat, opetella ulkoa pelimaailmojen kosmologiat ja keksiä itse uudet seikkailut. Nostalgia on tuonut entisiä harrastajia takaisin roolipelien pariin – kuulun itsekin tähän joukkoon. Kaikki on kiinni viimeisestä iskusta. Vanhassa D&D:ssä oli yhä huvittavia piirteitä jäänteinä rooli pelien alkuhämäristä: jäykät hahmoluokat – velho, pappi, soturi ja niin edelleen –, pakkomielle maanalaisiin labyrintteihin ja eksentrisiin hirviöihin. D&D:tä nykyisin julkaisevan Wizards of the Coastin mukaan noin puolet pelaajista on 25–40-vuotiaita. Katsoin jaksoa kämmenet hikoillen ja ajattelin, että pirulauta, juuri tuolta se tuntuu! Kasarinostalgiaan nojaava Stranger Things on palauttanut D&D:n kultakauden taas mieliin. Mitä syvemmälle peleihin uppoutui, sitä vähemmän muut ihmiset tuntuivat ymmärtävän koko touhua, mikä vahvisti ulkopuolisuuden tunnetta ja halua paeta arjen ankeutta. Tarjous on erityisen houkutteleva, jos todellinen minä on hieman huonosti ympäristöönsä sopeutunut ja sosiaalisilta taidoiltaan vähän kasvukäyrällä jäljessä. Hyvin nopeasti päädyin itse pelinjohtajaksi. Sankarit ovat alakynnessä, ja yksi toisen jälkeen nopat pettävät. Arki oli umpitylsää, muut ihmiset epämääräisen pelottavia ja ilmapiiri ahdasmielinen. Kun vietti viikonloppuillat kotona fantasiatarinoihin eläytyen, oli olo kuin tytöllä, joka leikkii vielä Barbie-nukeilla, kun muut jo meikkaavat. Olin vakuuttunut, että harrastus oli ylevä ja kehittävä. Lähes viikoittain poljin Seinäjoen Info-kirjakauppaan hipelöimään eri pelien sääntökirjoja, uusimpia kampanjaoppaita ja pikku miniatyyrifiguureita. Yli kolmannes edustaa z-sukupolvea. Dungeons & Dragonsilla on iso rooli sarjan tapahtumissa ja sarjalla pelin uudessa tulemisessa: se on muun muassa tehnyt vanhoista D&D-kirjoista himoittuja kohteita nettihuutokaupoissa. Eskapismi oli elinehto. Gootahtava miljöö innosti taiteellisina itseään pitäviä teinejä, jotka ahmivat Sandman-sarjakuvia ja näyttivät pukeutumisellaan mallia Matrixin Keanu Reevesille. Osin koska muut kuin minä ja Jarmo eivät jaksaneet siihen ryhtyä, osin koska olin kontrollifriikki ja halusin päästä toteuttamaan omia ideoi tani. Eteläpohjalaisen maakuntakeskuksen tarjoamat mahdollisuudet seikkailuun olivat käytännössä olemattomat. Mikä ihme on pöllökarhu tai hyytelökuutio. Pitkätukkainen pelinjohtaja Eddie panee pelaajat tiukille: vastassa on kampanjan pääpaha, epäkuollut velho Vecna – alkujaan Gary Gygaxin luomus, jonka nimi on anagrammi fantasiakirjailija Jack Vancesta. Otin omasta mielestäni roolipelini vakavasti, vaikka pidimmekin peleissä hauskaa. Niitä pursusi enemmän kuin ehtisimme ikinä pelata. Pelasimme eri pelejä, fantasiaa, scifiä ja kauhua,. Vain kriittinen osuma, täydellinen tulos 20-sivuisella nopalla, voi pelastaa päivän. Ramppasin Helsingissä RopeConissa, avustin ja kuvitin pientä roolipelizineä ja tuotin satoja liuskoja juonikuvioita, seikkailuja ja muuta sälää. Lukioikäisenä olin jo aito entusiasti. Olin teininä syvällä roolipelikoukussa. Peleissä voi olla vaihteeksi joku muu ja jossain muualla. Jälkikäteen ajatellen ei ole mikään yllätys, että innostuin roolipeleistä. Ymmärrän nuorison innostusta. Siitä oli vain vaikea puhua kuulostamatta lapselliselta
Pohjolalla on asiasta selvä näkemys: Dungeons & Dragons on oma ilmiönsä, enimmäkseen irrallaan muusta roolipelaamisesta. S oitan Mike Pohjolalle. m a r r a s k u u 2 2 2 4 5 ”Jos olet koskaan istunut leirinuotiolla tai kuunnellut iltasatua ja miettinyt, että tarinan päähenkilö tekee jotain tyhmästi ja tekisit itse toisin, olet käytännössä roolipelannut.” mutta D&D:hen emme päässeet sisään. Parin vuoden ajan hän on toiminut pelinjohtajana tilauksesta ja järjestänyt asiakkailleen räätälöityjä yhden illan seikkailuja. Aikojen saatossa on julkaistu lukuisia kampanjamaailmoja, joihin D&D-pelaajat voivat seikkailunsa sijoittaa. Vertailun vuoksi: Marvelin elokuvauniversumia ihastellaan modernin viihdebisneksen rahakkaimpana luomuksena. Puolen vuosisadan harharetkien jälkeen D&D on viimein valloittanut Hollywoodin. Paitsi että sekin on harhakuva. Hän oli mukana järjestämässä Helsinki Priden yhteyteen roolipeli-iltaa sateenkaarinuorille. Hän on niitä, jotka eivät kerran kokeiltuaan koskaan lopettaneet pelaamista. Esteenä oli dc:n kanssa jo solmittu lisensointisopimus, jota pelifirman oma sarjakuvatuotanto rikkoi. Vaikka nörttileima ei enää ole rasite, on D&D edelleen esoteerinen, monimutkainen ja vaativa peli, johon ei tartuta kuin Kimbleen tai Afrikan tähteen. Salminen on vetänyt pelejä Putous-näyttelijöille ja polttariporukoille, usein täysille noviiseille. Seuraavaksi tsr suunnitteli 1990-luvulla pelimaailmoihinsa perustuvaa suurta jaettua sarjakuvauniversumia alan jättiläisten Marvelin ja dc:n tapaan. Näyttelijä, muusikko ja tv-persoona on pelannut D&D:tä 11-vuotiaasta lähtien ja puhunut harrastuksestaan lehtihaastatteluissa ja sosiaalisessa mediassa. Hän on myös hieman itseäni vanhempi, sitä ikäluokkaa, joka aloitti roolipelaamisen 1980-luvulla alkuperäisen D&D:n perussääntöjen suomenkielisellä laitoksella. D&D:n tuominen kirjakauppojen fantasiahyllyistä pop-kulttuurin valtavirtaan oli Gary Gygaxin pitkäaikainen haave. Kynnys kokeilemiselle on madaltunut.. Kyse ei ole mistään D&D:n ylivertaisuudesta pelinä vaan lyömättömästä brändistä. Kankeine sääntöineen se näytti 1990-luvulla tunkkaiselta ja hölmöltä. Konkreettinen saavutus Gygaxin ajasta unelmatehtaalla oli kolmen vuoden ajan pyörinyt animaatiosarja, jossa joukko lapsia joutui D&D-pelimaailmaan ja kohtasi erilaisia seikkailuja. 1980-luvulla tsr takoi D&D:llä rahaa sellaista tahtia, että talouslehti Inc. Fantasiagenrekin on taas tulikuuma. Paikalle oli saatu suomalaisia roolipelisuunnittelijoita vetämään omia pelejään ilmaiseksi halukkaille. Nykyisin hän on Suomen tunnetuimpia roolipelikirjailijoita ja harrastuksen väsymätön puolestapuhuja. Viihdebisnestä dominoi nyt sukupolvi, joka varttui 1980-luvun nörttikulttuurin parissa ja ammentaa lapsuutensa sarjakuvista, kirjoista ja peleistä. Nyt tilanne näyttää päinvastaiselta. Soitan seuraavaksi hänelle. Vastikään puolisostaan eronnut Gygax muutti kahden poikansa kanssa Los Angelesiin, vuokrasi filmimoguli King Vidorin vanhan kartanon ja alkoi verkostoitua. Haluan ymmärtää, miksi. R oope Salminen lienee Suomen tunnetuin D&D-pelaaja. Tyypillisesti joukossa on joku roolipeleistä innostunut, joka on saanut muut vaikka puoliväkisin mukaan kokeilemaan. ”D&D:n valtava suosio ei ole muuttunut kaikkien roolipelien suosioksi, ainakaan vielä”, Pohjola sanoo. D&D on ollut vuosikymmeniä edellä Marvelia intertekstuaalisten kaanonien luomisessa. 1980-luvun loppupuolelta lähtien lippulaivatuote on ollut fantasiamiljöö Forgotten Realms, johon perustuvat tusinat romaanit muodostavat oma kirjallisuuden mikrogenrensä. Nuoriso ei tästä kuitenkaan innostunut vaan halusi mieluummin pelata kuuluisaa Dungeons & Dragonsia. ”Peliä tärkeämpiä ovat D&D:n pelimaailmat ja niihin liittyvät oheistuotteet. Jopa lastenkirjallisuuden hahmot Tatu ja Patu ovat kirjoissa kohdanneet D&D:stä tuttuja hirviöitä, Pohjola mainitsee. Näihin eri puitteisiin sijoittuvat romaanit, tietokonepelit ja sarjakuvat ovat tavoittaneet myös miljoonia ei-pelaavia ihmisiä. ylisti sitä yhtenä Amerikan nopeimmin kasvavista yrityksistä ja ”intuitiivisen” liikkeenjohdon mallina. Dragonlance vilisi lohikäärmeitä, Birthrightissa pelattiin aatelisia, Spelljammer yhdisti miekan, magian ja avaruusmatkailun ja niin edelleen. Dungeons & Dragons on vuonna 2022 julmetun paljon isompi ja coolimpi ilmiö kuin roolipelit ylipäätään nuoruudessani. Suoratoiston ja videopelien aikaan viihdettä ja vaihtoehtoja on tarjolla enemmän kuin koskaan, ja melkeinpä mikä tahansa niistä on helpommin lähestyttävä kuin D&D. ”Monet eivät ajattele pelaavansa roolipeliä vaan nimenomaan Dungeons & Dragonsia.” Pohjola kertoo omakohtaisen esimerkin. Spinoff-sarjakin on jo tekeillä. Ihmiset tunnistavat romaanien henkilöitä ja pelin hirviöitä, vaikka eivät ole koskaan kiinnostuneet roolipelaamisesta”, Pohjola sanoo. Stranger Thingsin ansiosta kymmenet miljoonat ihmiset osaavat nimetä mielennylkijän tai Vecnan. Tämän syksyn suurimmat tv-tapaukset ovat Amazonin Tolkien-sarja Mahtisormukset ja hbo:n Game of Thrones -spinoff House of the Dragon. Yleisö on lähtökohtaisesti vastaanottavainen lohikäärmeille ja velhoille. Siispä ensi keväänä Chris Pine ja Hugh Grant seikkailevat Forgotten Realmsin maisemissa, kun ensi-iltaan tulee satojen miljoonien dollarien budjetilla kuvattu ja markkinoitu Dungeons & Dragons -elokuva. Aikalaisten kertoman mukaan kartanossa nähtiin julkkisbileitä, kasoittain kokaiinia, missikandidaatteja poreammeessa, hirveää rahan törsäystä ja kaatuneita elokuvahankkeita. Pelkkä fantasiagenren suosio ei kuitenkaan anna tyydyttävää selitystä D&D:n massiiviselle nousulle. Puhelimessa Salminen sanoo, että pelit houkuttelevat ”ihan kaikenlaisia ihmisiä” – niin kuluneelta kuin se kuulostaakin
Ja kun kaikki ovat tottuneet etäyhteyksiin ja videopalavereihin, on siirtyminen yhteisen pöydän äärestä virtuaaliseen tilaan ollut helppoa. Tilastot menneiltä vuosikymmeniltä ovat aika karuja, mutta nykyisin D&D:n pelaajista noin 40 prosenttia on naisia. Numeroiden kanssa näpräily ja pelottavien mörköjen maalailu olivat joskus viime vuosituhannella ”poikien juttuja”. Pelinjohtajan rooli vaatii tietysti enemmän paneutumista, mutta pelaajana pääsee jyvälle helposti. 4 6 ”Sanotaan, että roolipelit vaativat paljon opettelua. Yritin myydä ajatuksen rentona pelailuna. Jos teinipojat päästetään mellastamaan fantasiamaailmaan ja kysytään, mitä he haluavat tehdä, on ensimmäinen vastaus yleensä ”lyön sitä miekalla”. Kysyin ohimennen vanhalta ystävältäni, joka oli peliporukassa jo lukioikäisenä, että mitä jos alkaisin taas vetää jotain roolipeliä. Ei suuria kamImageIlmot2022.indd 8 ImageIlmot2022.indd 8 27.9.2022 9.35.59 27.9.2022 9.35.59. Örkit eivät enää ole sisäsyntyisesti pahoja tai haltiat hyviä, ihonvärien ja sukupuolten moninaisuus on paremmin edustettuna ja bikinihaarniskat ovat kadonneet kirjojen kuvituksista. Mutta jos olet koskaan istunut leirinuotiolla tai kuunnellut iltasatua ja miettinyt, että tarinan päähenkilö tekee jotain tyhmästi ja tekisit itse toisin, olet käytännössä roolipelannut”, Salminen sanoo. Peli-ilta voi kestää neljästä viiteen tuntia ja pidempi kampanja venyä kymmenien pelikertojen mittaiseksi. Tylsyyttä ei enää voinut lääkitä pelkällä pullalla ja punaviinillä. Siitä meidänkin sunnuntaisessiomme saivat alkunsa. Peleistä kiinnostunutta tyttöä saatettiin pitää outona, mutta niin pidettiin poikiakin, jotka halusivat esittää haltioita ja velhoja, Salminen toteaa. Motivoitunutta ja samanhenkistä peliseuraa ei aina löydy lähipiiristä. Ajat ovat muuttuneet ja pelaajakunta on yhä kirjavampaa. Salmisen peleihin osallistuu paljon naisia. Väkivalta, aseet ja hirviöt ovat elimellinen osa peliä sellaisena kuin se on kirjoitettu. Pandemian aikaan koteihinsa suljetuilla ihmisillä oli aikaa istua alas ja pelata. Vastaus oli välitön: ”Viimeinkin!” Kun kyselin laajemmin kiinnostusta pelailuun, sain pelkkiä Whatsapp-viestejä täynnä innostuneita huutomerkkejä. Sen ei pitäisi olla merkillepantavaa, mutta roolipeleillä on ollut valitettavan pitkään maine hikisten poikien touhuna. Halusin uppoutua johonkin muuhun kuin henkitoreissaan kituvan hapanjuuren elvyttämiseen. Ehkä Dungeons & Dragonsia. Roolipelaamisessa ne yhdistyvät. ”Yhä useampi on valmis antautumaan tällaiselle harrastukselle.” Ylivoimaisesti suurimmat esteet roolipelaamiselle ovat edelleen samat kuin jo 1970-luvulla: aikataulut ja pelikaverien puute. V uoden pandemiaeristyksen jälkeen olin saanut tarpeekseni. Silloinkin kun innokkaita pelaajia löytyy, kenen aikuisen kalenterista löytyy tilaa useiden tuntien pelisessiolle. Viime vuosina pelintekijät ovat myös paiskineet töitä putsatakseen sisällöstä pahimmat ylilyönnit ja tehdäkseen D&D:stä inklusiivisemman. Nykyisin sukupuoliroolit ovat väljemmät ja niiden rikkominen on yleisesti hyväksytympää. Toista oli teininä, etenkin jos vaatimaton sosiaalinen elämä muutenkin pyöri pelien ympärillä. Halusin nähdä ystäviä, kuulla puheensorinaa ja naurua, vaikka sitten videochatissa. D&D:n suurin sponsori onkin ollut koronavirus. Roolipelaamisessa sinänsä ei ole mitään erityisen maskuliinista, mutta Gygaxin ja Arnesonin ajoista lähtien D&D:hen on liittynyt elementtejä, jotka vetoavat erityisesti teini-ikäisiin poikiin. ”Roolipelaaminen yhdistelee maskuliinisina ja feminiinisinä pidettyjä asioita tavalla, jota ei menneinä vuosikymmeninä ollut totuttu kohtaamaan”, Salminen sanoo. Syystä tai toisesta eläytyminen, heittäytyminen ja näytteleminen puolestaan nähtiin tyttömäisenä
Yksi osallistuu Englannista, kaksi Espoosta. Porukkani pelaajat ovat tavallisia kolme-nelikymppisiä miehiä, ystäviä eri yhteyksistä. Gary Gygax and the Birth of Dungeons & Dragons. Helmund on entinen sotilas, joka kärsii taistelutraumoista ja suhtautuu vallanpitäjiin ylenkatseella. Pelaaja määrä oli nopeasti täynnä ja aloin saada jo kyselyitä tuttavilta, jotka olisivat halunneet vielä liittyä mukaan. Eskapismi on arvokasta sinänsä, ei pelkästään keinona purkaa modernin työja perhe-elämän stressiä ja virittää luovuutta uusiin suorituksiin. m a r r a s k u u 2 2 2 panjoita tai vuosikausien juonikuvioita vaan rentoa pandemia-ajan hengailua, hirviöiden mätkimistä ja aarteenmetsästystä. A Secret History of Dungeons & Dragons sekä Michael Witwer: Empire of Imagination. Osalla on kotona pieniä lapsia. Monet ovat ehkä eri mieltä, mutta minusta roolipelaaminen on yhä lähtökohtaisesti vähän dorkaa touhua. Voimme rauhassa irtautua pariksi tunniksi deadlinejen, yösyöttöjen ja sähkölaskujen täyttämästä arjesta ja olla jotain ihan muuta. Lähteinä on käytetty teoksia Ben Riggs: Slaying the Dragon. Kampanja on jatkunut nyt puolitoista vuotta, ja jos se minusta riippuu, pelaamme vielä vanhainkodissakin. Pelata voi tarvittaessa vaikka puolitoistavuotias sylissä, eikä matkoihin ja muuhun säätöön kulu aikaa. Silti kun peliä yrittää selittää ulkopuoliselle, valtaa kehon yhä tuttu nolouden tunne. Caleb on lemmenkipeä maalaistollo, joka haaveilee maineesta ja kunniasta. Parhaimmillaan se voi olla terapeuttista, kerronnaltaan kunnianhimoista tai jopa elämää mullistavaa, mutta eniten olen oppinut arvostamaan Dungeons & Dragonsin puhdasta tyhjänpäiväisyyttä. Kirjaviisas velho Theros etsii maailman suuria totuuksia ja kylvää tarvittaessa maiseman täyteen tulipalloja. ImageIlmot2022.indd 8 ImageIlmot2022.indd 8 27.9.2022 9.35.59 27.9.2022 9.35.59. Eikä aina kannata tuijottaa sitä, mistä paetaan – teini-iän maailmantuskasta tai aikuisuuden paineista – vaan sitä minne paetaan: ystävien pariin ja yhteiseen mielikuvitukseen. Ja minä olen kaikkitietävä kertoja. Sitä paitsi, kukapa ei joskus haluaisi olla mahtava velho tai kultahiuksinen haltia. Metsähaltia Rowan elää lain ja rikoksen rajalla, varastaa huvikseen mutta tappaa vain ystäviensä puolesta. Algar on rajun näköinen mutta lempeäsieluinen puoliörkki, joka on omistautunut sadonkorjuun jumalan palvelijaksi. Tässä sitä aikuiset ihmiset leikkivät haltioita ja örkkejä. Rento pelailu on lähtenyt jo käsistä
Teksti Kirsi Haapamatti Kuvat Suvi Elo. 4 8 K Y L Ä PÄ Ä L L I K K Ö Takavuosien tv-kasvo Kirsi Salo puuhaa Juvalle omavaraisuudesta kiinnostuneiden yhteisöä. Lähdimme Salon kanssa rakennustyömaalle Etelä-Savoon
m a r r a s k u u 2 2 2 K Y L Ä PÄ Ä L L I K K Ö 4 9
Kirsi Salo vaihtaa päälleen työtakin ja alkaa siir tää pressun alla makaavia halkoja kottikärryllä lähemmäs taloa. Mun seinät kuulemma homehtuu.” Kirsi Salo seisoo nyssäköineen sateisen Mikkelin matkakeskuksen katoksen alla ja roikottaa kädessään minijääkaapin kokoista kaasulämmitintä. Vajaan tunnin kuluttua Salo ährää pimeässä pirtissään kännykän taskulampun valossa kaasupulloa kiinni lämmitti meen. Olemme sopineet aikaisemmin puheli messa, että Salo hyppää valokuvaajan auton kyytiin Mikke listä. Sellaisen ajatuksen minä sain. Vesi tulee siis hanasta. Auton ajo valot leikkaavat sen niin, että voi nähdä lepakoiden vaappuvan lennon syksyisessä tihkusateessa. Kylämäistä tunnelmaa saa metsäisestä miljööstä vielä hakea. Mikään mukavuuksista riisuttu eräkämppä talo ei ole. 5 V oidaanko mennä sittenkin käymään talolla jo nyt. Naapuriapua on tarjolla.” Sähköä on rakentamisen ajan saatu polttoaineella toimi vasta aggregaatista, mutta jatkossa sähkö saadaan kylän yhteisistä aurinkopaneeleista. Kuusituhatpäisessä muuttotappio kunnassa tämäkin on paljon. A amulla on poutaa. Seteleissä Salo ei silti kieri. Hän sanoo tehneensä aikanaan hyviä sijoituksia ja saaneensa ennakko perintöä. Kolmen talotontin kohdalta puut on hakattu ja tonteille on tehty kapeat soratiet, mutta metsässä ollaan. Jyrkältä kuusikkorinteeltä, Kirsi Salon talon pihasta, voi nähdä puiden lomasta välkähtelevän Riemiöjärven. Hän on tuonut lämmitti men Helsingistä Onnibussin kyydissä. Liitinten asennot eivät ole aivan selvillä, ja lukulasitkin jäivät jonnekin. Uudet juva laiset ovat tervetulleita, ja tällainen yhteisöllinen ja uudenmuo toinen asuminen on kiinnostavaa. Halkorivi on pitkä ja suora. Vessa on kuivakäymälä. Se ei ollut pelkkä idea, se oli kuin kehotus, joka tuli jostain ylhäältä”, Salo sanoo. Tonttinsa pihalla Salo kehottaa kuuntelemaan. ”Tää olis hyvä saada asennettua jo ensi yöksi.” Olemme matkalla Mikkelin koillispuolelle Vitostien varteen Juvalle, jossa näytellään tuoreinta osaa Kirsi Salon elämän muutosten sarjasta. Puu lieteen on viritettävä tulet kolmesti päivässä, mikäli mielii kovimmilla pakkasilla pitää sisätilan asumismukavana. Kuntalaiset ovat vierailleet kylässä ja jotkut ovat osallistuneet myös rakennustalkoisiin”, Simoska sanoo. ”Tuo on tuuli”, Salo varmentaa. ”Olen niin onnellinen täällä”, Kirsi Salon ääni kuuluu mus tuudesta. Olen mukavuudenhaluinen. ”En minäkään ensin mei nannut uskoa, että tänne ei tosiaan kuulu mistään mitään.” Kuivat halot kalahtelevat toisiinsa, kun talveen varautuva, tuleva juvalainen latoo niitä pinoon. Salo kehuu talon lämpöratkaisujen olevan optimoituja niin, että myös asukkaan ollessa poissa talo pysyy plussan puolella pit kään. Talon kokonaishinnaksi tullee parisataatuhatta euroa. Maa lämpö tukee koneellisen ilmastoinnin esilämmitystä ja jääh dytystä. ”Sitä varten me juuri asumme kyläyhteisössä. Taloni on älykäs, se on keinoälyohjel miston avulla suunniteltu toimimaan mahdollisimman vähällä energialla.” Talo on Salon itse suunnittelema, ja sen seinien olkielemen tit ovat liettualaisen Ecococonin toimittamat. Homehtuviksi mainitut saviseinät pääsevät kui vumaan. ”En sellaista halunnutkaan. Soitto miesystävälle selvittää asian, ja pian lämmitin alkaa toimia. Lopulta Salo ei ostanut maata koko yhteisölleen, vaan Onnellisten kylän asukkaat ja tulevat sellaiset ostavat tont tinsa Juvan kunnalta, joka omistaa 20 hehtaarin kylän maat. Alueelle on tehty suunnittelutarveratkaisu niin, että sinne saa rakentaa enintään kymmenen kotia. Näillä lämmitän ensi talven.” Hyvinvointivalmentaja, takavuosien tvpersoona, sijoitus neuvojanakin tunnettu Kirsi Salo on perustamassa Juvalle EteläSavoon asuinyhteisöä, Onnellisten kylää. Jokainen kyläläinen rakentaa itselleen oman talon, johon järjestää elämisen edellytyk set itse. Matkaa Juvan kirkolle on kymmenisen kilometriä, lähimpään naapuriin pari. ”Osta maata ja ota ystävät mukaasi. Kaasu lämmitintä enemmän sisätilaa lämmittää nyt koko seinän kokoisista ikkunoista säteilevä aurinko. Tähän saakka Salo on kattanut talonsa kustannukset säästöillään. ”Juvalla on otettu tämä innostuneena vastaan. Salon 73neliöiseen taloon tulee lämmön lähteeksi puuliesi lämmöntalteenottopiipulla ja vesikiertoisella lattialämmityksellä. ”Kävin katsomassa muitakin paikkoja. Kunnanjohtaja Mervi Simoskan mukaan päätös mahdol listaa asuinyhteisö kunnan omistamalle noin 20 hehtaarin alalle eteni päätöksentekokoneistossa ripeästi. Aurinkosähkön toivotaan riit tävän myös talviajaksi, mutta hätätapauksissa otetaan apuun aggregaatti. On hiljaista. Tontille on kaivettu oma rengaskaivo. Harmaavesille on tehty asianmukainen maasuodattamo. Arjen on oltava helppoa. Puolivalmiille kuistille kerty neet lätäköt kuivuvat. Tänne metsään tul lessani päätös oli sillä selvä.” Kylä, asuinalue, asuinyhteisö – kaikilla näillä termeillä han ketta voi kuvata – perustuu Kirsi Salon pari vuotta sitten saa maan ideaan. Talo tuoksuu uudelle. Talon pihalla on miltei läpitunkematon pimeys. Salon ekotalo ei ole laiskankaan ihmisen asumismuoto. ”. Taloa ei kuitenkaan voi jättää viikkokausiksi kylmilleen, jos haluaa viettää aikaa muualla. Pelkät varta vasten tee tetyt energiatehokkaat ikkunat maksoivat 15 000 euroa. O nnellisten kylää ei liitetä sähkö, vesi eikä viemä riverkkoon. Vaan kuuluuko jostain sittenkin liikenteen etäinen pauhu niin kuin melkein kaikkialla Suomessa. ”Tämä on ihaninta hommaa. Rakentamisen kustan nukset ovat hankkeen aikana nousseet rajusti, eikä älytalo ole edullisimmasta päästä muutenkaan. Kaasupullon pienestä präntistä ei tahdo saada selvää
m a r r a s k u u 2 2 2 5 1
Tontille pitää myös rakennuttaa tie omalla kustannuksella. Lisäksi ainakin yksi uusi perhekunta on parhaillaan neuvottelemassa kylään muutosta. Kun taas tulen tänne ja tapaan muut, varmuus ratkaisusta palaa mieleen välittömästi.” Kaikki Onnellisten kylästä tontin ostaneet ovat toisilleen, myös Salolle, entuudestaan tuntemattomia, jotka ovat vain sattuneet bongaamaan kylän sosiaalisesta mediasta. Muihin jo olemassa oleviin ekokyliin ja -yhteisöihin vertaaminen ei tunnu Salosta oikealta. Toki alueen sähköttömyys ja vesija viemäriverkon puuttuminen sanelee paljon. Siksi meidän kylässämme jokaisella on omat talot ja pihasta toiseen ei ole suoraa näköyhteyttä. Salo kaipaa ympärilleen ihmisiä. Mukaan haluava myös vierailee kylässä. K irsi Salon ajatukset Onnellisten kylästä peilautuvat entisaikojen kyläyhteisöihin. ”Kavahdan liian tiivistä yhteisöllisyyttä. Lisäksi henkilökemioiden ja mielenkiinnonkohteiden on natsattava. Olisi ihanaa, jos voisi, mutta eihän täällä ole mihin muuttaa.” Kylään halutaan siis ihmisiä, joilla on mahdollisuus rakentaa asumus. ”Nykyihminen on erkaantunut liian kauas luonnosta, ja se ei tee hyvää. ”Kun olen Helsingissä, mieleen hiipii toisinaan pakokauhu. Onnellisten kylän väki on sanonut monelle tulijalle kiitos ei. Asukasvalinnat tehdään yhdessä. Tähän osallistuvat kaikki nykyiset kyläläiset. Täällä saa myös olla omissa oloissaan, jos haluaa.” Muuttaminen yksin korpeen ei silti ollut vaihtoehto. Kyläläisistä yksi on jo työllistynyt Juvalle, varhaiskasvatuksen alalle. ”Hirveän moni kysyy, voisiko meille muuttaa vuokralle. Kylään halutaan myös lapsiperheitä. Kiinnostus omavaraisempaan elämään on tärkeää. Sen jälkeen heidät haastatellaan etäyhteydellä. Asukkaiksi haluavat kertovat itsestään ensin nettilomakkeen kautta. Suurin osa karsiutuu jo alkuvaiheessa. 5 2. Kesämökkiläiset eivät elävöittäisi kylää riittävästi. Ohi fyysisten valmiuksien Salo painottaa henkisiä. Täällä asuvat ihmiset haluavat elää lähellä maata.” Toistaiseksi tontteja on ostettu neljä, niistä kolmelle on nousemassa talot vielä kuluvan vuoden aikana. Vaatimuksena on myös halu muuttaa kylään pysyvästi. Myös Kirsi Salo on projektimuotoisesti kunnan palkkalistoilla, kirjoittamassa kunnan hallinnoimalle Leader-hankkeelle maallemuuttajan opasta Oravanpyörästä omavaraisuuteen. Monellakaan metsäkylään mielivällä ei tunnu oleva varoja rakentaa tai rakennuttaa itselleen taloa tai edes ostaa noin 10 – 20 tuhannen euron tonttia. Mihin oikein olen ryhtymässä. Kylään haluavilla on oltava sydäntietoisuutta, halua palata levottomasta maailmasta luontoyhteyteen, joka on Salon mielestä välttämätöntä ihmisen hyvinvoinnille. Parikymmentä savua, omavaraista ja maanläheistä eloa, lapsikatras kylänraitilla ja tietoisuus siitä, että ympärillä on kanssaeläjien tuoma turva. Ensi talvena kylällä saattaa asua kuusi tai seitsemän ihmistä. ”Tässä kohtaa ei kyllä ole mitään mittaria. Ei haittaa, vaikka ostaisi suuren osan ruoastaan kaupasta, kunhan keräily, viljely, kalastus tai metsästys kiinnostavat ainakin jollain lailla.” Asumuksen laadusta ei anneta määräyksiä. Vaikka kyläläisiä on toistaiseksi vain kourallinen, tuntuu lohdulliselta, että samaan ennakkoluulottomaan elämäntapaan on heittäytymässä myös muita
Permakulttuurifilosofiassa pyritään omavaraiseen ruoantuotantoon ekologisesti kestävällä tavalla. En jaksa ajatusta siitä, että pitäisi olla repimässä vanhoja seiniä alas ja tekemässä lisäeristystä. ”Kun vessaa ei toistaiseksi tontilla ole, olen kehottanut vieraita pissaamaan istuttamieni taimien juurelle.” Sadon säilömiseen on tekeillä maakellari. Tai kanoja, niitä minulla oli Kolumbiassa.” Juvan hanke ei tosiaan ole ensimmäinen Kirsi Salon masi. Miten onnistuu ruokaomavaraisuus, kun tiluksilla ole peltoa. Salon talon keittiöksi tulee vanha purkukeittiö. Hän on jo istuttanut pihalleen marjapensaita ja hedelmäpuita. Vanhoista rakennuksista on myös hankala saada energiatehokkaita. Se tie olisi ollut pitkä ja kallis.” Kierrätysmateriaaleja kyllä käytetään. Ekologinen elämä kiehtoo Saloa, mutta uudisrakentamista keskelle metsää voi tarkastella myös kriittisesti. S einät eivät muuten ole homehtumassa, vaikka remonttimies oli Kirsi Saloa sillä säikytellyt. Salo puhuu polveilevasti luontoyhteydestä ja luonnon kunnioittamisesta ja sen antimien kestävästä hyödyntämisestä. Naapuritalon pihaan sellainen on jo noussut. Saviseinän kuivumiseen kuuluu, että pintaan kasvaa hometta, joka sitten vain harjataan pois ennen seuraavan savikerroksen levittämistä. Itse pyydettyä riistaa varten taloon tulee pakastin, jolle on tehty oma, muuta huoneistoa viileämpi eteinen. Kotipihansa tulevaa puutarhaa varten Salo on tilannut autokuormallisen multaa metsämaan ravinnepitoisuutta parantamaan. Miten ekohenkistä lopulta on raivata metsää ja rakentaa teitä maassa, jossa yhteisöasumiselle sopivia korjattavia kyläkouluja ja muita asumuksia on tyhjillään. ”Kunhan talo tästä valmistuu, otan ehkä lihakaneja kasvatettavaksi. ”Siellä ollaan samoilla leveysasteilla, niin heidän puutarhaoppinsa kiinnostavat.” Metsästykseen hän on saanut oppia tutustumalla paikallisiin metsästäjiin ja suorittamalla metsästäjäntutkinnon ja käymällä metsästysaseen käytön ABC -kurssin. Salolla ei ole ampumiskokemusta entuudestaan. Siihen kuuluu tehokas ravinteiden kierrätys, jossa esimerkiksi ruokaja kuivakäymäläjäte kierrätetään kasvien käyttöön. ”Kyllä minä katselin vanhojakin paikkoja ja taloja, mutta en ole lopulta innostunut remontoimaan vanhaa. m a r r a s k u u 2 2 2 5 3 Miten ekohenkistä lopulta on raivata metsää ja rakentaa teitä maassa, jossa yhteisöasumiselle sopivia korjattavia kyläkouluja ja muita asumuksia on tyhjillään. Salolla on suunnitelmissa permakulttuurinen metsäpuutarha. Permakulttuurisen metsäpuutarhan suunnittelua Salo kertoo tutkivansa etupäässä kanadalaisten Youtube-videoiden avulla. Hän ei osta tehotuotettua lihaa
5 4
Lounasseurana on Teija Aronen, Salon tavoin Helsingistä käsin taloa Onnellisten kylään rakentava uudis asukas. Ajatus tänne muutosta alkoi heti tuntua hyvältä. Sen takia mitään tv-sarjaa tuskin tulee.” Salo alkaa puhua Mediapoolista. ”Taidan olla medialle persona non grata. Salo nauraa ja sanoo, etteivät tuotantoyhtiöt ole ottaneet yhteyttä. ”Tosin kovin paljoa en enää jaksa välittää siitä, mitä minusta kirjoitetaan. Oli aika, jolloin jopa halveksin metsästäjiä. ”Tällainen minusta on tullut, olen asiakkaana aseliikkeessä. Hedelmiä voisi napsia pihasta ihan ilmaiseksi. Ajoittain epäilys on vallannut Helsingissä työskentelevän Arosen mielen, mutta tieto siitä, että yksin Juvalle ei tarvitse muuttaa tai taloaan rakentaa, huojentaa. Hän empi myös Imagen jutuntekoa pitkään. Hän epäilee sen johtuvan itsestään. Siitä hän kimmastui. Pian kuitenkin kävi ilmi, että alussa innokkaat kanssamuuttajat alkoivat yksi toisensa jälkeen epäröimään. Myös Salon silloin alaja yläkouluikäiset pojat olivat sitä mieltä, että haluavat asua Suomessa. Kolumbian tilukset ovat edelleen Kirsi Salon omistuksessa. ”Olemme ystävystyneet kylän asukkaiden kesken nopeasti. EräJuvan tiskillä Joni Saariniva kertoo huonot uutiset. Sen takia mitään tv-sarjaa tuskin tulee.”. Ilman sitä matkustaminen ei onnistunut. Tässä kohtaa on pakko terästää kuuloaan. Viitisen vuotta sitten hän osti Kolumbian maaseudulta 60 hehtaaria maata ja talon. Hirvimerkin ampumakokeen suorittaminen jää hamaan tulevaisuuteen. Kaukokaipuu hellitti lopullisesti, kun Salo rakastui suomalaiseen luontoon. ”Eräs päätoimittaja tiuskaisi, että itsepä olet maineesi pilannut.” Kokemukset saivat Salon kieltäytymään haastatteluista toviksi. Kylästä pitäisi Saarinivan mielestä tehdä tv-sarja. Salo ei itse ehdi rakennustyömaalle kokopäiväisesti eivätkä talkoolaiset osaa taloa yksin pykätä. Hän väittää, että se päättää, mistä asioista tässä maassa saa tehdä juttuja ja millä kulmalla. Salo mainittiin joissain jutuissa nimeltä. Metsästyslain mukaan koe on ammuttava omalla aseella, eikä Salolla sellaista nyt ole. m a r r a s k u u 2 2 2 5 5 noima radikaali maallemuutto. Lopulta korona katkaisi hankkeelta siivet, sillä Kirsi Salo ei halunnut ottaa koronarokotusta. Kolumbiassa Salo järjesti erilaisia hyvinvointiretriittejä ja kursseja. ”Kirsin Instagram-päivitys herätti heti mielenkiinnon. Mitä Salo oikein ajattelee. Media on maalannut minusta erikoista kuvaa viime aikoina. Yhteinen juttu yhdistää voimakkaasti.” Lounaan jälkeen on piipahdettava paikallisessa eräkaupassa. Kolumbia valikoitui tulevan paratiisin tyyssijaksi ilmaston vuoksi. Hän kertoo: Koronapandemian alettua kirjoitettiin juttuja, joissa viitattiin hyvinvointialan ihmisten rokotekriittisyyteen ja vihjattiin yhteyksistä Qanon-liikkeeseen. ”Tällaiset vihjaukset ovat täysin perättömiä. Valvontakamera on asennettu ilkivallan varalta, mutta riuskalle rakentamiselle on huutava tarve. Liike levittää ideaa siitä, että media ja viranomaiset pimittävät tietoja pandemiasta. Pyssyn myyjä ei ole vielä toimittanut asetta. Hän ei myöskään koskaan ennättänyt oleskella tiluksilla pitkiä aikoja, ja asioiden hoitaminen Suomesta käsin osoittautui hankalaksi. Otin yhteyttä Kirsiin ja juttelimme pitkään. ”Taidan olla medialle persona non grata. Koti ei lämmitystä kaipaisi. Häntä vedetään hihasta tuon tuostakin. Olen lukenut, että minulla on rakastajia useissa maissa, vaikka haastattelussa sanoin, että rakastan koko maailmaa.” M ulla on tuossa riistakamera, josta voin katsoa, että työ tulee tehtyä.” ”Juu, no eipä sitä ole tapana työmaalle istuskelemaan tulla.” Kirsi Salo ja talotyömaalle tullut rakennusmies naureskelevat, mutta vitsailussa on vakavampikin sävy. Salo on toiveikas, että hänen tilaamansa käytetty hirvikivääri olisi jo saatavilla. Ystävientäyteinen kommuunielämä viidakossa vaihtui ajatukseen retriitistä. Nythän näyttäisi siltä, ettei se edes suojaa koronalta.” Hän kertoo olleensa yhteydessä lehtiin, jotka juttuja julkaisivat, mutta vastaanotto ei aina ollut suotuisa. Olen pelkästään kehottanut harkitsemaan vakavasti, kannattaako koronarokotusta ottaa. Syksyn hirvijahtiin osallistuminen metsästysseura Itä-Juvan Paukun vieraskorttilaisena kiinnostaisi. Varsinkin, kun Kirsi ei mitenkään yrittänyt väkisin, että osta osta.” Salon tavoin myös Aronen koki tulleensa kotiin, kun ensimmäisen kerran näki kylän tilukset. Liike on tunnettu monenlaisten salaliittoteorioiden levittäjänä. Alaskan erämaissa omavaraisesti elävistä ihmisistä on paljon televisiotuotantoja, miksipä eivät savolaisetkin omavaraistelijat katsojia kiinnostaisi. J uvan Kirkonkylän lounasravintolassa Kirsi Salo tuntuu tuntevan kaikki. En olisi koskaan uskonut. Vaikka mikä olisi eettisempää lihaa kuin riista?” Saariniva kyselee kiinnostuneena Onnellisten kylän uutisista. Kohteeseen piti perustaa asuinyhteisö ystävien kanssa. On remonttimiestä, metsästysseuran edustajaa ja kunnan päättäjää
5 6 Talon ulkoverhous on vasta kasa lautoja pihamaalla, alkuperäinen kirvesmies on parhaillaan kiinni naapuri Arvosen talolla, ja talvi on tulossa. Hän toteaa myös, että pandemiasta seurasi se hyvä, että yhä useampi suomalainen löysi tiensä kotimaan luonnon helmaan. Salo arvelee, ettei ehdi Riemiö-järvellä huvikseen meloskelemaan, kun kaikki aika menee arjen perustarpeiden tyydyttämiseen. Puhumme Mediapoolista, jota Salo juvalaisessa eräpuodissa aiemmin arvosteli. Salo haaveilee elämisestä vähällä rahalla, esimerkiksi noin 500 eurolla kuukaudessa. Haluan vielä kysyä hänen mietteitään siitä, miksi hän kokee joutuneensa median hampaisiin. Hän aikoo jatkaa hyvinvointivalmentajana maallemuuton jälkeenkin. ”Se on ihanaa. ”Ei se valmis ole, mutta muuttokelpoinen minulle. Onnellisten kylä ei kuitenkaan eristäydy modernista yhteiskunnasta. ”Oli se sitten vapautta parisuhteesta, työstä, addiktioista tai traumoista. Haluan fiilistellä keskeneräisessä talossa, jossa ei ole vielä sisäseiniä. Haluaisinkin jatkossa, että Onnellisten kylä voisi opettaa myös muita omavaraiseen elämäntapaan. Milloin rakentamisen ammattilaiset tyrmäävät Salon asunnon ratkaisut, milloin tuttavat arvelevat Salon kyllästyvän pimeään eteläsavolaiseen talveen hetkessä. On maksettava kiinteistöverot, jätemaksut, puhelinliittymät ja kauppalaskut. Siinä työssä Salo sanoo opettavansa asiakkailleen ensisijaisesti vapautta. Nämä haaveet ovat kyllä vasta hamassa tulevaisuudessa.” Rakennusmies lupaa palata seuraavalla viikolla ja aloittaa ulkoverhouslautojen nakuttelun paikalleen. Hän puhuu romanttisen ihannoivaan sävyyn alkukantaisista intiaani yhteisöistä, joissa epäolennaisuuksiin ei jää aikaa. Rakennusmiehen ilme on tutkimaton, kun Salo ilmoittaa aikovansa muuttaa taloon marraskuussa. Ei hän silti piilottele mielipiteitään. Salo ei piittaa kommenteista vaan pitää paluuta luontoyhteyteen jokaisen luonnollisena kehityskulkuna. Salo työlääntyy kysymyksiin eikä haluaisi enää palata koko koronakeskusteluun. Vapaus on selkäytimessäni, se on se juttu, joka minua ajaa, voimakkaan luontoyhteyden lisäksi.” Salon uutta hanketta on ehditty epäillä useamman kerran. En haluakaan, että se on valmis. ”Useimmat eivät sitä silti koskaan löydä, koska eivät uskalla kuulla kutsua.” J uvan juttumatkan jälkeen soitan Kirsi Salolle. Haaveilen kylätalosta, jossa ihmiset voisivat majoittua. Nyt vain haaveilen aamuista, kun näen suoraan sängystä metsän.” Rakentamistyössä on ollut apuna useita talkoolaisia, niin juvalaisia kuin pitkänmatkalaisiakin. Nettisivujensa mukaan Mediapooli on. Omavarainen elämäntapa on sekin toimeliasta. Ekologinen rakentaminen ja permakulttuuri kiinnostavat, ja moni talkoolainen saapuu paikalle paitsi auttamaan myös oppimaan. Talo ei millään valmistu siihen mennessä. Salon julkisen Instagram-tilin kohokohdista voi selata hänen ajatuksiaan rokoteja maskipakosta
Kuin jossain Kii nassa tai Venäjällä.” Salo kertaa, että hänen mielestään Mediapoolissa ei ole kysymys huoltovarmuudesta tai pääsystä luotettavaan tie toon vaan mieluummin tahosta, joka päättää, mistä mediat kirjoittavat ja miten. Yksin Salo ei silti Juvankotiinsa ole muuttamassa, vaan Savosta on löytynyt miesystävä, joka alun perin opasti Saloa omavaraisuuspuuhissa. Salon puheet hämmentävät. Vai onko kyse hyväosaisten monipaikkaisuudesta, joka kasvoi jonkinlaiseksi trendiksi koronavuosien aikana ja jota nyt energiakriisin aikana pystyvät jatkamaan vain hyvätuloiset?. Alkaa kerätä ja jakaa tietoa ja tietoisuutta omavaraisesta elämästä niin, että Juvan yhteisön kaltaisia kyliä voisi nousta muuallekin Suomeen. m a r r a s k u u 2 2 2 5 7 valtion huoltovarmuuskeskuksen foorumi, jonka tarkoituksena on turvata vastuullisen median tiedonvälitys. Jossain vaiheessa myös Salon on käytävä tekemään samaa, opastamaan omavaraisuudesta kiinnostuneita, sillä Onnellis ten kylän on Salon mukaan tarkoitus monistua. –– Se on mediayhtiöiden verkosto, jonka toiminnalla turvataan kansalaisten pääsy luotettavaan tietoon kaikissa tilanteissa. Vai onko kyse hyväosaisten monipaikkaisuudesta, joka kas voi jonkinlaiseksi trendiksi koronavuosien aikana ja jota nyt energiakriisin aikana pystyvät jatkamaan vain hyvätuloiset. –– Siteeraan verkkosivua Salolle löyhästi, ja hän kysyy: ”Kuulostaako tuo sinustakin sensuurilta. Kasvaako Juvalle aidosti pitkälti omavarainen yhteisö, jonka jäsenet saavat Onnellisten kylästä kodin ja elantoakin. Siitäkin syystä, että vuoroin Salolla ja vuoroin isänsä luona asuvat teiniikäiset pojat eivät ole ilmais seet haluaan muuttaa Juvalle. Salon mukaan ohjeistus ei tulekaan toimittajien tasolle vaan ylemmäs. Jos se onnistuu, viimeistään silloin on kyse erilaisesta moni paikkaisuudesta kuin tähän asti. Salokin on kertonut, että aikoo ainakin vielä pitää omakoti talonsa Helsingin Laajasalossa ja jakaa aikansa pääkaupungin ja EteläSavon välillä. Kasvaako Juvalle aidosti pitkälti omavarainen yhteisö, jonka jäsenet saavat Onnellisten kylästä kodin ja elantoakin. Näkemyksemme Mediapoolista jäävät eriäviksi, mutta entä Salon Onnellisten kylä, onko sen idyllille katetta. En ole koskaan työssäni tör männyt sellaiseen kaitsentaan, jota hän katsoo Mediapoo lin tekevän
Ehkä se, miten saman tyyppiset kertomukset kuulumattomuuden tunteesta toistuvat kirjassa. Yllättikö niissä tai näkökulmissa jokin. Kiharoitakokoelma käsittelee, miten hiuksiin liittyvät normit ja merkitykset näkyvät Suomessa elävien ruskeiden ihmisten arjessa. Luonnollisuutta ei ikään kuin sallita tietyille hiustyypeille. 5 8 K E S K U S T E L I J A Teksti Kati Kelola Kuvat Timi Kuosmanen M iksi hiukset olivat tärkeä antologian aihe. Sillä, miten laittaa hiuksensa, on vaikutusta myös asemaan tai ammattimaisuuden mielikuvaan. Kyse ei ole vain uhrikertomuksista. Jo lapsena on tullut viestiä siitä, että tullakseen hyväksytyksi pitää mukautua suoraan ja sileään normiin ja pyrkiä eroon hiusten ”pörröisyydestä”, joka on melkein jo haukkumasana. Että suoristusrauta on esine, joka pitäisi omistaa, jos on hirveän kiharat hiukset. M O N A E I D : Olisiko Michelle Obama voinut esiintyä afrohiuksisena ensimmäisenä naisena ja juristina?” ”. Miten hiusnormit vaikuttavat rodullistamiseen. Mitä tarkoitat sillä, että hiukset vaikuttavat asemaan. Ja miten niin henkilökohtainen asia kuin hiukset on niin yhteiskunnallinen asia. Tuntuu, että meillä hiuksista keskustellaan lähinnä muodin tai kauneuden kehyksissä. Ehkä se yllättävyys tulee siitä, ettei ole yksin näiden kokemusten suhteen. Ruskeana ihmisenä Suomessa ajattelen, että julkisessa keskustelussa olemme aika vähän puhuneet hiusnormeista ja siitä, miten ne näkyvät meillä. Suoristetut hiukset ovat olleet asiantuntijuuden ja ammattilaisuuden kuva. Hiuksiin liittyvä työsyrjintä on näkynyt vahvimmin angloamerikkalaisessa maailmassa. Vai miksi hänen hiuksensa olivat julkisuudessa suorat. Siinä on paljon ammennettavaa. Kirjassa esimerkiksi vihreiden Fatim Diarra tuo esiin, miten hänellä oli poliittisiin virkoihin hakiessaan paineita suoristaa hiuksensa, jotta hänet otettaisiin vakavasti asiantuntijana. Hiukset ovat tietenkin ihmisen näkyvä osa ihonvärin lisäksi. Ne liittyvät niin vahvasti rodullistamiseen, että ne vaikuttavat myös asenteisiin. Vaikka en tiedä, onko se nyt yllättävää. Tai miten ruskeus tai mustuus näkyvät Suomessa, ja ketkä määritellään suomalaisiksi. Osassa Yhdysvaltoja on viime vuoYhdenvertaisuusasiantuntijana THL:ssä työskentelevä kirjoittajatoimittaja Mona Eid toimitti antologian hiuksista. Kihara hius herättää huomiota. Kokoelman tekstit valikoituivat kirjoituskilpailun pohjalta. Jani Toivolan termein moni kirjoittajista on ollut ”ainoa huoneessa”. Hyvä esimerkki on Michelle Obama. Toisaalta kirjassa on paljon voimaannuttaviakin kirjoituksia. Olisiko Yhdysvaltojen ensimmäinen nainen voinut esiintyä luonnollisena afrohiuksisena puolisona ja juristina
Luonnollisuutta ei ikään kuin sallita tietyille hiustyypeille, sanoo Mona Eid.. 5 9 m a r r a s k u u 2 2 2 Syrjintä
Millaisia hiuksia meillä Suomessa pide tään oikeanlaisina, kauniina ja tavoitel tavina. Meillähän on esimerkiksi afroja kiharahiuksisille jo omia kampaamoja. Hiusstandardi ja -normi on ollut sileä vaalea hius, joka on yleensä suora. Tietyt ihmisryhmät päätyvät tietyille aloille, eivätkä korkeakoulutetut maahanmuuttajat esimerkiksi pääse niille paikoille, joihin heillä olisi koulutus. Hiustuotteitakin alkaa olla jo saatavilla. Varsinkin ruskeita tai mustia asiantuntijoita näkyy hyvin vähän. Ylipäätään meillä on edelleen hyvin vähän representaatioita melkein alalla kuin alalla. Ihonväri voi olla myös asia, jota voi juhlistaa. Niitä, joiden ihonväri oli vaaleampi ja siten lähimpänä valkoista ideaalia, suosittiin, ja heidät nähtiin tavoiteltavina. Suomessa hiusstandardit ovat nykyisin toivottavasti jo vähän laajentuneetkin. Mitä sanot nuorille, jotka painivat ulko näköön liittyvien vaaleuden ihanteiden ja oman identiteettinsä välillä. Naisten oma toimijuus näissä keskusteluissa jää taka-alalle. Sekin on politisoitunutta, päättääkö hiuksensa peittää tai olla peittämättä. FinMonik-tutkimuksen mukaan syrjiviä asenteita työkavereiden ja esihenkilöiden taholta olivat kohdanneet eniten Afrikasta Suomeen muuttaneet miehet ja naiset He ovat todennäköisesti ulkonäöllisesti kauimpana suomalaisesta normista. Samaan aikaan ruskeat lapset ja nuoret ihastelivat, että wau, Ariel voikin olla musta. Hiusstandardi ja -normi on ollut sileä vaalea hius, joka on yleensä suora. Toisaalta Suomessa ollaan myös vähän varovaisia puhumaan ihonväristä. Hän tuo somemaailmassaan esiin, miten afrohiuksia voi juhlistaa ja näyttää näin voimaantumista. Mielestäni äskettäinen Disneyn uuteen Pieni merenneito -elokuvaan liittyvä kohukin kertoo paljon kolorismista. Se on kuitenkin satuolento. Ilmiössä on näkyvissä kolorismia. Siinä mielessä ei tiedosteta, että vaikka meillä on moninaistuva väestö, päiväkodeissa ja kouluissa on tarjolla hyvin vähän erilaisia representaatioita lapsille ja nuorille, jotka eivät ole valkoisia ja täytä näitä kauneusstandardeja tai normeja suomalaisuudesta. Miten kääntää omat hiukset ylpeyden aiheeksi. Työelämän monimuotoisuus on tärkeää, jotta nuori näkee esimerkin kautta, että hän voi edetä yhteiskunnassa omasta erilaisuudestaan huolimatta hyvin erilaisiin rooleihin ja asemiin, korkeallekin. Kiharoita-kokoelmassa on myös pari tarinaa huivinkäytöstä. Sama suorien hiusten suosiminen näkyi toisessakin kotimaassani, Egyptissä. Tarjotaanko meillä muitakin vaihtoehtoja kuin että se ihonvärikynä on aina vaaleanpunainen, vaalea tai beige. Voi esimerkiksi seurata sellaisia henkilöitä kuten kirjassa haastateltu Meri Milash. Ikään kuin se olisi paha asia, vaikka oikeasti olisi tärkeää, että näemme ihmiset sellaisina kuin he ovat. On tärkeää edistää ihan kaikkien mahdollisuuksia yhteiskunnassa. Hän toi esiin mustien yhteisössä näkyvän hierarkian. Kolorismi näkyy meilläkin kauneusihanteina, jotka ovat lähellä länsimaista kauneuskäsitystä. Sitä osataan yleensä myös parhaiten hoitaa ja leikata kampaamoissa. – M O N A E I D 6 K E S K U S T E L I J A. Samalla sen vastakohdasta, mustuudesta, tulee jotain, josta pitää pyrkiä pois. Mutta Suomessakin ilmiö on implisiittisesti läsnä. Myöskään ihmisiä ei saisi rodullistaa tai etnistää niin vahvasti. Myöskään mustien ja ruskeiden lasten tarvetta samaistumisen kohteille ei ehkä tunnisteta. Ja sitä esimerkiksi tämänkin kokoelman kirjoituskilpailun järjestämiseen osallistunut Ruskeat Tytöt -media on pyrkinyt juuri muokkaamaan. Sitä, millaisia maailmoja heille on tarjolla. Kirjoitat teoksessa kolorismista eli ajatusmallista, jossa vaaleutta ja siihen liittyviä ulkonäön piirteitä pidetään universaalina, tavoiteltavana kauneus standardina. Sitä osataan parhaiten myös hoitaa ja leikata kampaamoissa. Vaikka viime aikoina on näkynyt esimerkiksi ruskeita ja mustia malleja kuvissa ja muualla, mallin tulee edelleen mielellään täyttää tietyt länsimaisen kauneuden piirteet hiusten lisäksi esimerkiksi nenän ja huulten suhteen. KESKUSTELIJA-PALSTALLA puhutaan kuukauden mielenkiintoisimmista kulttuuriaiheista ja teoksista niiden tekijöiden kanssa. sina tullut voimaan sen kieltävä Crown Act -laki. Millä tavoilla kolorismi ilmenee meillä Suomessa. Ne näyttivät omissa hiuksissani ihan erilaisilta. Voimme kuvitella erilaisia maailmoja. Se, mistä moni normista poikkeava lapsi tai nuori kärsii, on juuri se, että heitä pidetään erilaisina ja poikkeavina. Meillä näkyy aika vahvasti myös työmarkkinoiden etnistyminen. Mutta kiharoita osataan käsitellä siellä paremmin, koska se on tuttua. Se ei tee ketään huonommaksi. Ihminen ei tule silloin nähdyksi. Tiedostetaanko meillä esimerkiksi päiväkodeissa ja kouluissa sitä, millä tavalla vaaleuden ihanteet vaikuttavat arjessamme. Millä keinoilla yhteiskuntana voisimme tukea ruskeiden lasten ja nuorten identi teettiä ja kokemusta siitä, että he ovat juuri oikean näköisiä. Sielläkin tavoitellaan länsimaista kauneusstandardia, jossa kiharasta pitää päästä eroon ja vaaleutta ihannoidaan. Meillä Suomessa ei ylipäätään ole näkynyt rodullistettuja kovinkaan paljon vaikkapa mediassa ja elokuvissa. Ja ketkä näytetään aktiivisina toimijoina. Somessa heräsi keskustelua, miten Ariel voi yhtäkkiä olla tummaihoinen. Tai jos lapsi päiväkodissa tai koulussa piirtää ihmistä, niin minkä värisen ihon lapsi hänelle värittää. Käsite on peräisin amerikkalaiselta kirjailijalta Alice Walkerilta 1980-luvun alusta. Voi myös hakeutua kiharoihin ja afrohiuksiin erikoistuneiden kampaajien käsittelyyn. Olisi hyväksi ihan kaikille, myös valtaväestölle, jos moninaisuudesta tulisi tavallisempaa. Ja että otamme vakavasti sen, että meillä esiintyy syrjintää. Liikkeelle voisi lähteä ihan katsomalla, minkälaisia leluja ja tarinoita on tarjolla, minkälaisia ihonvärejä ja hiuksia niissä on. Kirjassa afrohiustaiteilija Meron Laine puhuu tästä yhteisöllisyyden rakentamisena ja itsetunnon kohottamisena. Maahanmuuttajataustaisia ja rodullistetuja nuoria on tutkitusti ohjattu kouluissa esimerkiksi tietyille, maahanmuuttajille sopiviksi katsotuille aloille, kuten lähihoitajiksi, heidän omista toiveistaan tai koulumenestyksestään riippumatta. Jossain vaiheessa en esimerkiksi itse käynyt koskaan Suomessa kampaajalla, koska leikkaustyylit oli tehty suorille hiuksille. Tilannetta ei auta se, että ollaan hiljaa. Hiusten hoitaminen on paljon isompi asia kuin vain kauneudenhoitoa
1 hinta. Miljoonayleisö. 2 kuukautta. Tutustu Miljoonamoukariin. a-lehdet.. /miljoonamoukari. Saako olla miljoona matkustamisesta kiinnostunutta silmäparia
Postpostmodernin millenniaalin autofiktiivistä tahdotonta haahuilua siellä, keskiluokkaista perhearkea täällä. Loputonta, lamaannuttavaa itsensä reflektointia patriarkaalisten ja eurosentristen rakenteiden varalta tai heittäytymistä niiden passiiviseksi uhriksi. Kuinka aneemista. Eiväthän kirjailijat enää edes ryyppää, saati vedä kovempia aineita. Ilmastoahdistusta – jos tiedostava kulttuuri-ihminen ei satu olemaan valkoinen mies, aina voi pyydellä anteeksi olemassaoloaan pelkän ihmisyytensä takia. Siksi he suhtautuvat kaikkeen pidättyväisen ironisesti, niin että kirjakin voi päätyä itse reflektoimaan itseään tällaisen kaiken keinotekoisuutta korostavan ”leikittelyn” seurauksena. E S S E E ARTEMIS KELOSAARI julisteta kaiken pahan aluksi, niin ainakin peräänkuulutetaan sellaisia hyveitä kuin empatia, armollisuus ja yhteisöllisyys. Postmoderni ironia, tuo tiedostamisen hedelmättömin muoto. Ai niin, onhan siellä vielä se älykköjen porukka, joka on päntännyt huolella postmodernismin teorioita ja tietää, että kaikki myyteistä rakkauteen on vain sosiaalista konstruktiota, jonka kriittinen ajattelija voi purkaa viileästi osiin. Eräässäkin kiitellyssä, söpön vaaleanpunakantisessa scifi-utopiaromaanissa tungetaan lukijalle suorastaan kurkusta alas niiden autuutta ja niiden vastakohdan – kovapintaisuuden, kilpailunhalun, itseriittoisuuden – pahuutta. Ellei yksilökeskeisyyttä Vailla vaaraa Kirjailijoista on tullut hyveellisyyden ja moraalisuuden mallioppilaita. Sokerina pohjalla joku historiallisen romaanin kirjoittaja kertoo haastattelussa ylpeänä, miten on kököttänyt arkistoissa useampia tunteja kuin on kirjoittanut itse kirjaa, jotta joka ikinen yksityiskohta ulkohuussin rappusten korkeudestakin menisi aivan esimerkillisen realistisesti. Ja tuolla taas harjoitetaan ”neromyytin purkamista” ja ”kirjailijan työn mystifioinnin lopettamista”. Kokonaiskuvassa ei vain ole ollut hurraamista ainakaan kymmeneen vuoteen. Kuinka kirjallisuuteen saisi taas särmän tuntua, kysyy Artemis Kelosaari esseessään. Kauas ollaan tultu niistä ajoista, kun Eino Leinon juopottelu, kärkevät mielipiteet ja sekavat suhteet herättivät paheksuntaa, Tulenkantajat toivat villeillä juhlillaan Pohjolaan tuulahduksen paratiiseista ja Hannu Salaman romaanista tuli poliisiasia. Oman vähä pätöisyyden ja maailman läpimädännäisyyden korostamisesta sekä syntisten ajatusten julkisesta tunnustamisesta tulee mieleen pikemminkin vanhan kansan luterilainen kristillisyys, ellei suorastaan korpiseutujen herätyslahkolaisuus. Kuten ties kuinka monena kautena ennenkin, syksyn kirjatarjonta herättää minussa lähinnä turhautuneen huokaisun. Nykykirjailijat: tunnollisesti läksynsä tekeviä moraalisuuden perikuvia. Onhan seassa tietysti aina jotain kiinnostavaakin: jylhiä historiallisia romaaneja, katu-uskottavaa rockja rikosrunoutta, goottilaista kauhua Suomen maaseuduilta. Olen monta kertaa joutunut kantamaan kirjailijayhdistyksen tapaamisesta punaviiniä muovipulloissa minun ja puolisoni kahden miehen jatkoille, kun kaikki muut ovat lähteneet. 6 2 E S S E E K uinka tylsää
Se oli jopa muotilatteus – että 2000luvulla ”kaikki käy”. Kuten Laura Friman asian muotoili Ylen kolum nissaan tammikuussa: ”Tehokkuuskeskei sessä ja wellnessmarinoidussa maailmassa vapaaehtoinen hermomyrkyn imeminen tuntuu nykyään jopa raikkaan kapinalli selta kannanotolta.” Alkoholi, kuten muutkin päihteet, rikkoo arjen. Pelkkä iloisen hedonistinen, kulutuskeskeinen elämäntyylihän on koko maapallon tuhoamista. Alan kuin alan idolit ovat someaikana samalla tasolla faniensa kanssa, samalla alustalla kuin mil jardi muuta, siinä missä ennen he olivat kaukaisia, melkein jumalallisia hahmoja, joiden edesottamuksista sai ehkä joskus lukea paperilehdestä. Oikeastaan ei ole lainkaan kaukaa haettu ajatus, että vanhan liiton taiteilijaelämä voisi kohta olla taas shokeeraavaa. m a r r a s k u u 2 2 2 6 3 kotiintuloaikaan eli viimeistään puoleen yöhön mennessä kotiin perheidensä luo. Se haluaa ”kotoisuutta” eli pikkusievää arkea. Vaarallisuus: sitä, mitä ei saisi olla, tehdä tai ajatella. Se sulkee pois jatkuvan itsensä päivit tämisen, jatkuvan reagointipakon, jatkuvan valveilla (woke) olemisen; puhumattakaan siitä, että se kuulemma tuottaa muille ”tur vattoman olon”. Mitä taas postmoderneihin ironikkoihin tulee, juuri heidän pilkkareaktionsa todis taa, että heilläkin on oma, vieras, moraali ton ”toinen”. Hehku ja hohto, gloria ja glamour loistavat lähinnä poissaolollaan. Provo sointi kuului menneeseen maailmaan, ja sen yritykset kuitattiin postmodernin iro nisella pilkkanaurulla kirjallisuudenopis kelijoiden pöydissä ja kulttuuritoimittajien kolumneissa. H annu Salaman Juhannustansseista seurannut oikeusjuttu 1960luvulla perustui siihen, että eräs kirjan henkilö hahmo piti humalapäissään rivon pila saarnan. Sitä enemmän pysäyttää, kun huomaa merkkejä jostain – edes jostain – muusta. Kiltteyttä ja puhtoisuutta, sopivasti kannan ottoa valikoituihin yhteiskunnalli siin asioihin. En ole yksin tämän huomion kanssa. Kuitenkin mitä enemmän 2020luvulla seuraa kulttuurikeskustelua (ja käytän sanaa ”kulttuuri” laajassa mer kityksessä) Hesarista ja Yleltä Nuoreen Voimaan, sitä enemmän vaikuttaa siltä, että nykyään on itse asiassa aika helppoa olla vaarallinen. Kriitikkokirjailija Jani Saxell kirjoitti viime vuonna Wareliaanilehdessä Jarmo Teini län romaanista Maailmankahva, ja tekstinsä loppusuoralla hän totesi näin: ”Kenties kir jallisuuteemme on syntymässä uusi ’make literature dangerous again’ koulukunta. 2020luku haluaa ”tykätä” ja ”samastua”, ei palvoa etäältä. Se on sellainen ihminen, joka kehtaa vielä 2000luvullakin uskoa johon kin (vaikka sitten itseensä) ja tehdä jotain tosissaan. Toimittaja Heli Mustonen irvaili taannoin (20.8.2022) Kulttuuritoimituksen kolumnis saan pääministerin bilekohulle ja taiteili joiden väsähtäneisyydelle: ”Jatkossa näyt tävät ja trendikkäät poliitikot hoitaisivat reippaan bilettämisen töiden jälkeen ja siitä saataisiin riittävästi makoisaa somelientä. Tästä pahastuivat niin arkkipiispa kuin joukko oikeistokonservatiivisia kan sanedustajia, ja lopulta oikeusministeri nosti syytteen Salamaa ja tämän kustan tajaa vastaan. O sittain kyse on toki ajan hen gestä, joka vierastaa ylipää tään kaikkea elämää suurem paa. Sitä on totisesti odotettukin.” Toistakymmentä vuotta sitten vaikutti hetken siltä, että mitään vaarallista ei yli päätään enää olisi. Rokkarit ja muut taiteilijat saisivat rau hassa vaihtaa duunin jälkeen siistit urheilu tamineet ylleen ja lähteä kotiin katsomaan Astudiota. – – Myös nykykirjailijamme hokevat hokemasta päästyään tekevänsä töitä kello 8–16 kuin toimistossa ikään.” Kirjailijuudesta on tullut ammatti mui den joukossa, tavallisten keskiluokkaisten perheenäitien ja isien vaihtoehtoinen ura polku. Jos ei tyydy ole maan murehtimatta jokaisen ostoksensa hiilijalanjälkeä tai eettisyyttä, vaan jättää vieläpä erittelemättä tunteitaan terapiassa tai analysoimatta taide tai seksimakuaan kriittisten teoriamikroskooppien läpi, niin johan menee villiksi. Jumalanpilkka lakiteknisenä terminä oli lujasti kiinni esimodernissa K u v a A d o b e S t o c k. Suruttomaksi, niin kuin lahkolaiset ennen vanhaan sanoivat
Hahmot ovat pahoja suustaan, juopottele vat eivätkä ole liialla itsereflektiolla pilat tuja, mutta useimmat heistä kuitenkin ovat pohjimmiltaan sympaattisia. ”Arkitaso ja rupinen realismi on tällä vuosituhannella työnnetty marginaa liin media ja vientikelpoisen, poliittisesti korrektin europroosan tieltä”, hän suree esseessään. Pahimmillaan ne ovat silkkaa uhmaikäisen kiukuttelua tai lukionihilistin kuvitelmaa, että olisi jotenkin älykkäämpää hokea ”ei” kuin hokea ”kyllä”. Se on erityisyyttä.. Tähän hypoteet tiseen koulukuntaan hän on niputtanut niin HannaRiikka Kuisman houreiset lähiö kuvaukset kuin Ville Hytösen aikuisten romaanien ”ikuisen osattomuuden ja hiipi vän maailmanlopun kuvaston”. Ja eikö realismi ole ainakin Suomessa ylistettyä valtavirtaa, joka on alkanut murtua vasta 2000luvulla. Kender saattaa silti hyvinkin olla Viron vaarallisin kirjailija. Kirjan sanoma on, että ilman töitäkin voi elää näin tavallista elämää. Siksi ne itsetarkoi tukseksi nostettuina jättävät jälkeensä pel kän tyhjyyden ja kaaoksen. Jokunen vuosi sitten Virossa kirjailija Kaur Kenderiä syytettiin lapsipornon tehtailusta, koska hänen nettinovellinsa Untitled 12 kertoi lastenraiskaajasta. Suomenlahden eteläpuolella osataan kirjailijoiden oikeussalidraama paremmin. Juuri ”lasisen lapsuuden, lähiöar jen ja pätkätöiden” kuvauksia Saxell kaipaa enemmän suomalaiseen kirjallisuuteen. Hänen julkisuus kuvansa lisäksi myös hänen päähenkilönsä ovat kovapintaisia ja häikäilemättömiä tavalla, joka sopii paremmin alamaailmaan kuin järjestäytyneeseen yhteiskuntaan. Sanahan on itsessään tyhjä sisällöstä. Uskonto on koko ajan enemmän menettänyt otettaan suomalaisten elä mästä, mutta 2000luvulla vapahduksen tuokin työ. Aihe on todellakin mitä röyhkein: Nyman kyseenalaistaa työn itseisarvoisuuden, tuon jumalantotuuden, jonka me suomalaiset olemme imeskelleet aivokoppamme perukoille jo äidinmaidon mukana. Kirjailija maksoi neljälle henki lölle korvauksia. Vaarallisuus, akateemisin termein trans gressio, on aina pelkkä reaktio johonkin, olemassa vain suhteessa johonkin – hyvin samalla lailla kuin ironia. Mutta kuinka vaarallista on realismin oppien mukaisesti vain toistaa sitä, mitä ympärillään näkee. Tai kun laitapuolen kulkija puukot Oikeastaan kauneus on sama asia kuin pyhyys, ja samalla myös pahuus. Lopulta Kender todettiin syyttömäksi oikeuden julistettua teoksen taiteeksi eikä pornografiaksi. Ymmär rän täysin, ja jaankin, kaipuun vimmaiseen ja huuruiseen rosoisuuteen – todellisuuteen lasiseinäisten kauppakeskusten, design sisustettujen sijoitusasuntojen, tunnetai toisen keskustelun ja asiallisen käytöksen tuolla puolen. Se on kaikkea, mikä on arjen ja sen välttämättömyyksien tuolla puolen. Suomessa tällaista hahmoa ei vain oikein ole ainakaan kirjallisuuden puolella. Viimeksi kun suomalainen kaunokirjai lija joutui työnsä takia vastaamaan rikos syytteisiin, kyse oli kunnianloukkauksesta, kun muutama turkulaisen lähiön asukas vain katsoi tunnistavansa itsensä Noora Vallinkosken romaanista Perno Mega City – ja paradoksaalisesti julisti, että heitä oli kuvattu valheellisesti ja halventavasti. O ma, keskustelun arvoinen asiansa on se, miksi vaaralli suutta ylipäätään pitäisi tavoi tella. Provokaatio ja transgressio muuttuvat tyhjänpäiväiseksi trollaukseksi sillä sekun nilla, kun niillä ei ole enää sen ulkoisia pää määriä. Lopulta juttu sovittiin ennen oikeudenkäyn tiä ja syytteet yksityiselämää koskevan tie don levittämisestä ja kunnianloukkauksesta peruttiin. Ei oikeussaliin asti, mutta vaikeuk siin Kelan kanssa – kansan syvien rivien moraalinvartijajoukoista puhumattakaan – joutui sentään Ossi Nyman kirjoitettuaan Röyhkeysromaaninsa. Ne eivät itsessään luo tai rakenna mitään. Arjen ylä tai alapuolelle Nymankaan ei pääse. Mutta silti. Sata vuotta sitten homoseksuaalisuus oli rikos ja uhka yhteiskunnalle, nyt rikoksesta syytetään niitä, jotka näin väittävät. Teos oli fiktiivinen. 6 4 E S S E E maailmassa, jossa kirkko ja kristillinen usko olivat yhteiskunnan tukipilari. Lähiöarki voi olla häiritsevää ja vierasta keskiluokkakuplan näkökulmasta. Eikö palvotuimpia kirjailijoitamme, kuten Aleksis Kiveä ja Väinö Linnaa, Hannu Salamasta puhumattakaan, nykyään ylis tetä – toki myös tuoreeltaan haukuttiin – juuri rupisen realisminsa takia. Make literature dangerous again on fraasi, jota Saxell on viljellyt myös Parnasso lehden kirjallisuuskritiikeissään. J armo Teinilä, joka Saxellin mukaan tekee kirjallisuudesta jälleen vaa rallista, ei ole joutunut kirjoineen oikeuden eteen tai herättänyt suurempia kohuja. Niissä toteutuvat myönteisen groteskiuden säännöt: kauhun ja naurun liitto, loppuun asti viety eli itse itsensä kumoava nihilismi. Lähiöarjen kuvauksen vaatiminen kals kahtaa jopa tämän moralisoinnin jatkeelta. Ainakaan tylsyydestä tai pikkusievyy destä ei voi näiden kirjojen kohdalla puhua. Maailmankahvaromaani kuvaa Turun telakan karskia työ väkeä rujon runollisesti. Nymanin työn ja taloudenpilkka paljasti, että tabuja todellakin on edelleen. Suunnilleen samalla linjalla Teinilä jatkaa uutuusro maanissaan Isän ääni. Jos moraalinvartijoita uskoo, koko sivilisaatiomme romahtaa heti, jos kaikki eivät jatkuvasti ole menossa kaksin kerroin selälleen ”työelämän vaatimusten” ääressä. Eikö vaka vasti otettavan kirjailijan velvollisuus Suo messa nimenomaan ole pitää tiukasti ”jalat maassa” ja hyveellisesti sanoutua irti kai kenlaisista huikenteluista ja haihatteluista. Kaikkia näitä kirjoja voi luonnehtia lähinnä maagiseksi inhorealismiksi tai surrealistiseksi natura lismiksi. True crime kirjallisuutta julkaistaan pilvin pimein, mutta harva menee vastaaviin aggressiivisen nihilismin sfääreihin. Sitä paitsi, kuten useampi tuolloin muistutti, ”uhreja ei ole”
Todellisuudessa siihen ei kummoistakaan rohkeutta tarvita, että julistaa asenteita, joilla on satojen vuosien valtavirtaisuuden historia ja jotka ovat vasta eilen menneet muodista – ja nykyäänkin mitä ilmeisimmin elävät yhä monen mielessä, päätellen oikeistopopulistien suosiosta ympäri läntistä maailmaa. Mitään kovin ylevää siinä on silti vaikea nähdä. Puhumattakaan siitä, miten sananvapautta kaikkein koviten toitottavien henkilöiden ”sananvapaus” tuppaa käytännössä tarkoittamaan vain vapautta olla samaa mieltä kuin he. Tämän näkee siitä, että woke-porukan ohessa netin pahin lynkkaajasakki ovat ties mistä taas kilahtaneet anonyymit alt right -aktiivit. Sellainen, jolle tavallisuuden eli hyveellisyyden vartijat huutavat provosoituneina yhteen ääneen kautta aatteellis-taiteellisen kentän: mikä sinäkin luulet olevasi. Sehän on määritelmällisesti rajojen rikkomista, kauhun ja naurun salarakkaussuhde. Sellaista hehkuvan surutonta hahmoa odotellessa.. Enkä tarkoita kauneudella pikkusievyyttä, en modernistisen minimalistista muotoilukieltä, en hillittyä sopusointuisuutta – en oikeastaan mitään, mitä suurin osa ihmisistä samastaa kauneuteen. Sama pätee tietysti äärioikeistolaisiin aatteisiin, niin herttaisen ahkerasti kuin näiden aatteiden kannattajat ovatkin jo toistakymmentä yrittäneet brändätä itseään jännittävän vaarallisina toisinajattelijoina. ”Koska 80–90 prosentilla ihmiskunnasta elämä on vaarallisempaa kuin suomalaisella, downshiftaavalla, työsuhde-Teslalla ajelevalla ja omakotitaloaan kunnostavalla äänikirjan lukijalla”, hän vastaa sähköpostitse. Kauneus on mautonta. Vähintäänkin sankarin pitää nykyään olla ”inhimillinen”, siis haavoittuva. On vain ikuinen ei. Olennaista ”vaaralliselle kirjallisuudelle” on, että se on rehellistä, silottelematonta ja tavalla tai toisella haastavaa. O n eräs asia, jolla pystyy ärsyttämään vuorotellen sekä poroporvaria, pikkupioneereja ja vieläpä postmoderniin ironiaansa tikahtuvia älyköitäkin. Siksi esimerkiksi Hassan Blasimin ja Pajtim Statovcin hahmot ovat hänen mukaansa vaarallisia ambivalenttiudessaan. Kauneus on noloa. J ani Saxellilla on oma käsityksensä siitä, miksi kirjallisuuden pitäisi olla taas vaarallista. En ole aivan viimeisen päälle vakuuttunut. Kauneus nimittäin on hallittuja äärimmäisyyksiä, ja groteskius on vain kauneuden varjo. m a r r a s k u u 2 2 2 6 5 taa ryyppykaverinsa, ulostaa keskelle katua eikä muista kummastakaan jälkeenpäin mitään vaan reagoi oikeudessa haistattelemalla, hän harjoittaa mitä suurimmassa määrin transgressiota. Glooriaa. Siis jotain muuta kuin vaarallinen. Realismikaan ei ole ainoa oikea tapa käsitellä asioita: Saxellin omat romaanit edustavat spekulatiivista fiktiota, ja hän kertoo oppineensa scifin ja fantasian klassikoilta enemmän kuin suomalaisen realismin kaapinpäällyskirjailijoilta. Samaan aikaan kauneus on puhdasta lohtua, toisin kuin silmin havaittavien tosiasioiden toistamisessa pitäytyvä realismi (oli kuinka rupista hyvänsä) tai kaiken särkevä ja leikiksi lyövä postmodernismi. ”Kirjallisuudella on mahtava poten tiaali kurkistaa hyvän ja pahan tuolle puolen, moraalisesti täysin mahdottomiin ja kestämättömiin tilanteisiin.” Hän pitää kiinni vanhan liiton, itse asiassa juuri 1800-luvun lopun dekadenttitaiteilijoiden arvoista kirjallisuuden suhteen: taiteella ei ole moraalisen sitoutumisen velvoitetta, vaan sillä on omat päämääränsä. Onko se synonyymi nihilismille, toisin sanoen sille, että sanoo vain ei. Armottomuus yhdistää monia tässä tekstissä mainittuja teoksia, mutta useimmista puuttuu joko herkkyyttä tai intohimoa. Myös Jani Saxell myöntää, että tehokkainta esteettistä jälkeä syntyy juuri silloin, kun yhteen törmäytetään ”kunnon punatiiltä tehtaan kyljestä ja sitten spefistisempiä, runollisempia ja mielikuvituksellisempia juttuja”. Ja kun nykyään tuomiopäivän julistajat tekevät sitä mitä ovat aina tehneet, eli vakuuttaneet Jumalan (tai kuten häntä nykyään mieluummin kutsutaan, luonnon) kostavan ihmisen kevytja ylimielisyyden pian vedenpaisumuksella. Vähemmistöjen pilkkaamisen ”rohkeus” on verrattavissa pienempäänsä potkivan koulukiusaajan ”kovuuteen”. Vain yksi valmiiden ajatusten muotti muiden joukossa. Se on erityisyyttä. Jos dekadentti taiteilijaelämä on kohta taas vaarallista, niin on myös sen taustalla oleva maailmankuva. ”Nyrkkisääntönä voi pitää myös porvarin hermostuttamista, mutta niin, että pikkupioneereiltakin menee luu kurkkuun.” Kenderiä Saxell ei tosin arvosta kovin korkealle, vaan pitää hänen kovanaamashow’taan turhan itsetarkoituksellisena shokeerauksena. Vanhan liiton kristilliskonservatiivit taas käyttävät koko modernia länsimaista yhteiskuntaa vastaan lähes identtisiä fraaseja kuin toistasataa vuotta sitten heidän aatetoverinsa dekadentteja taiteilijoita vastaan. Se sanoo kyllä. Onko myöskään ja varsinkaan nyky-Suomessa mitään provosoivampaa – maassa, jossa kauneuden tavoittelu ja muu jalkojen maasta irrottaminen on vanhastaan kauhistuttava suruttomuuden muoto. Mutta löytyykö vaarallisuutta siis pelkästään alamaailman ja betonilähiöiden arjesta. Se on kaikkea, mikä on arjen ja sen välttämättömyyksien tuolla puolen. Kauneus on kapea kohta, jossa yhdistyvät voima ja herkkyys. ”Jopa optimismi ja elämänilo voivat olla aika kapinallisia pyrkimyksiä tässä maailmassa.” Vaarallisin taiteilija olisi siis nykyään – tai oikeastaan edelleen, näinä tiimipelaajuuden, tunnetaitojen ja turvallisten tilojen aikoina, jossa joko kukaan ei ole erityinen tai kaikki ovat – se itseriittoisen individualistinen taiteilijanero, joka kirjoittaa kaiken normaalin, kotoisan ja samastuttavan tuolla puolen ja elää sen mukaisesti. Ne alkuperäiset 1800-luvun lopun dekadentit näet vaihtoivat moraalin estetiikkaan. Itse asiassa sillä voi sekoittaa jopa lähiöarkea. Saxell kuitenkin vierastaa ”puhtoisia sankaritarinoita” ja ”selkeää oikean ja väärän värierottelua”, joita suomalainen lukija hänen mukaansa odottaa. Äärimmäisyyksien maailmassa ei ole sijaa armollisuudelle eikä liioin leikittelylle. Toisin sanoen hallittujen äärimmäisyyksien kautta. Oikeastaan kauneus on sama asia kuin pyhyys, ja samalla myös pahuus. Orwellilaista uuskieltä pahimmillaan. Eihän juuri mikään muu ole kirjailijalle nykyään korkeampi hyve kuin kaikenlaisten sankarimyyttien purkaminen halveksivan röhönaurun kera. Nykykirjailijat, itse asiassa nykyihmiset ylipäätään, tapaavat pystyä ihailemaan vain toista, jos kumpaakaan. Totta kuitenkin on, että varsinainen groteskius on pitkälti siivottu pois valtavirrasta. Katuojastakin voi katsoa tähtiin. Kauneus on elitismiä. Saxellilta saa ylistystä myös Juha Seppälän vuosituhannen vaihteen tuotanto ja sen ”röhönauru tai eeppinen maailmankatsomuksellinen pessimismi” sekä Christer Kihlmanin ja Henrik Tikkasen tyylinen ”oman raadollisuutensa ja epäonnistumisensa myöntävä – – totuudellisuuspaatos”, jota hän ei nykyisessä autofiktiobuumissa juuri näe. Se on kauneus
Kun metsää raivataan tai turvemaita kuivatetaan pelloksi, se muuttaa myös vedenkiertoa. Planeetta palveluksessamme R U O K AVA I K U T T A J A. Tutkijatohtori Miina Porkka selvittää Aalto-yliopistossa ruoantuotannon ja muun ihmisen toiminnan vaikutuksia vedenkiertoon. Kaikki kytkeytyy yhteen. Totta kai on hyvä miettiä, onko järkeä viljellä esimerkiksi paljon kastelua vaativia kasveja kuivilla alueilla vesirikkaan Suomen syötäväksi. Kuluttajan tärkein tehtävä on vaatia järjestelmätason muutosta ja poliittista tahtoa siihen. Amazonin sademetsä on hirvittävän tärkeä maapallon ilmaston ja elonkirjon kannalta, mutta sitä raivataan pelloiksi ja laidunmaaksi. 6 6 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Sanna Lehto M ikä on ruoantuotannon rooli vesivarojen kestävyydessä. Onko vesijalanjälki jäänyt kestävyyden mittarina hiilijalanjäljen varjoon. Vesijalanjälki on myös konseptina vaikeampi kuin hiililjalanjälki, sillä vesi ei ole kaikkialla saman arvoista. Resurssin sijaan vesi pitäisi nähdä ihmisille elintärkeänä palveluna, jota maapallo meille tarjoaa. Systeemi tarvitsee muutosta, mutta sitä ei voi jättää kuluttajan harteille. Vaikutuksia sadantaan on havaittu jopa toisella mantereella saakka. Toki jos mietitään vaikka eläimille syötettävää rehua, siinä hukataan kaloreita ja siten myös luonnonvaroja ja ekosysteemipalveluita, joita ihminen voisi hyödyntää suoraan kasviperäisen ravinnon kautta. Jos puhutaan perinteisestä vedenkäytöstä – otetaan pintatai pohjavettä ja käytetään sitä kasteluun, teollisuuden tai kotitalouksien tarpeisiin – siitä menee laskutavasta riippuen 70–90 prosenttia maatalouden käyttöön. Mikä on tuote, jonka vesijalanjäljestä ei puhuta, vaikka pitäisi. Voiko ruokakaupassa omilla valinnoillaan vaikuttaa vesivarojen kestävyyteen. Metsä haihduttaa yleensä enemmän kuin pelto, joten maankäytön muutos vaikuttaa ilmastoon paikallisesti mutta myös laajemmilla alueill a. Kyse ei ole siitä, kuinka paljon vettä meillä on käytettävissämme, vaan siitä, kuinka paljon sen kiertokulkua voidaan häiritä ilman, että se aiheuttaa ongelmia ympäristölle ja sitä kautta meille. Lihansyönnin puolestapuhujat sanovat mielellään, että kasviperäisissä ruokavalioissa suositun soijan tuotanto on kestämätöntä, mutta fakta on, että hyvin pieni osa maailman soijantuotannosta menee ihmisten ruoaksi. Joitain yrityksiä on ollut kehittää vesijalanjäljen mittaria siten, että se huomioisi myös niukkuuden ja sen, miten vettä käytetään, mutta nekin jättävät huomiotta monet tavat, joilla vedenkiertoa muokataan. Jos mietitään laajemmin eri tapoja, joilla vedenkiertoa muokataan, maankäyttö on yksi merkittävimmistä. Avokadon vesijalanjälki on kiinnittänyt huomiota. Siksi olisi päästävä resurssiajattelusta, johon vesijalanjälki vähän juuttuu. Brasilia on tällä hetkellä maailman suurin soijan tuottaja, ja kuluttajan on usein mahdotonta tietää, mistä eläinrehuksi tuotettu soija tulee. Jos pitäisi nimetä yksi tuote, joka nostaa karvat pystyyn, se olisi varmaankin brasilialainen naudanliha. Vesi on osa ilmastoa ja veden kierron muutos ilmaston muutosta. Kestävien ruokavalintojen tekeminen on asiantuntijallekin vaikeaa, mutta brasialaisen naudanlihan hän jättää väliin. Täysvegaaniutta ei vaadita kaikilta. Ilmaston lämpeneminen osaltaan myös muokkaa vedenkiertoa. Tutkimuksissamme on käynyt ilmi, että suurimmat hyödyt vedenkulutuksen suhteen tulevat eläintuotteiden kulutuksen vähentämisen alkupäässä
Se on johtanut hirveään ympäristökatastrofiin, ja on hirveän helppo sanoa, että en käytä enää siellä tuotettua puuvillaa. Tässäkin iso haaste on globaali epätasapaino. Tämä kysymys putkahtaa mieleen, kun pyörii tamperelaisen kerrostalon roskakatoksen kulmalla ja yrittää löytää ravintolaa. Päätän olla villimies, enkä kadu valintaani. Totta kai esimerkiksi lannoitteiden käyttö pätee myös kasviruoan tuotantoon. Eläinperäisten tuotteiden kulutus on vähentynyt selvästi. Miten työsi näiden aiheiden parissa on vaikuttanut omiin ruokavalintoihisi. ”Oletko villimies?” Harvoin on tarjoilijan kysymys saanut pasmat yhtä sekaisin. Emme elä irrallisessa kuplassa. Syksyn metsästyskauden alkuun osuvan illallisen paras annos on mehukkaan punertavaa kyyhkynrintaa, joka tarjotaan kukkakaalipyreen, punajuurisiivujen ja punaherukoiden kera. Tarina on tutun kuuloinen: nuoret keittiömestarit toteuttivat haaveensa ja perustivat oman ravintolan. Pientä huomautettavaakin löytyy. Sen sisustus on yhdistelmä kaikkea mahdollista rosoisesta tiiliseinästä kukkatapettiin ja vanhoista lampuista kynttilänjalkoina toimiviin viinipulloihin. Vaikka jokin tuotanto pitäisi saada loppumaan, jotain kestävämpää pitäisi myös luoda tilalle. En ole koskaan juonut. O lenko eksynyt. Annosten tyyli vaihtelee konservatiivisista klassikoista katuruokaan, ja pöytään kiikutetaan niin perunagnoccheja kuin meksikolaishenkisiä tostada-lettuja. Olen miettinyt sitä paljon. x x x k u u 2 2 2 6 7 Tamperelaisen sisäpihan kätköissä sijaitseva uutuusravintola Apaja on rento, tasokas ja sopivalla tavalla erikoinen. Yhdistävä tekijä ovat sesongin raaka-aineet. Otetaan esimerkiksi Keski-Aasian puuvillantuotanto, jota puskettiin Neuvostoliiton aikaan. Rommiyllätystä lusikoidessa suu kääntyy hymyyn. Näin pienessä paikassa viinien ja annosten esittelyt myös kuulee viereisistä pöydistä kolmeen otteeseen, ennen kuin oma vuoro tulee. Länsimaissa on pumpattu ravinteita maaperään niin paljon, että ne kertyvät vesistöön. Samaan aikaan globaalissa etelässä maaperä köyhtyy. Kulinaristisesti tasokas mutta rento. Pienen ihmettelyn jälkeen selviää, että se on jännittävä tapa kysyä, haluaisinko rommipaukun varsinaista jälkiruokaa edeltävän granitan kanssa. Nyt huoneistossa toimii boheemin romanttinen 25 asiakaspaikan pikkuravintola Apaja. Suomalainen eläinperäisen ruoan tuotanto on huomattavasti riippuvaisempaa muualla tuotetusta rehusta ja lannoitteista kuin kaupan hyllyllä saattaa vaikuttaa. Myös ruokapuoli on kunnossa. Apaja on kaikkea sitä, mitä ravintolalta voi tänä päivänä toivoa. Mutta on hirveän vaikea antaa suosituksia, pitäisikö vaikka jonkun alueen tuotantoa boikotoida. Juon teetä kaurajuomalla.. Tälle sisäpihalle kannattaa eksyä. Jos vaihtoehtoina on kuivalla alueella kastellen tuotettu riisi ja vaikka kotimainen vaihtoehto, totta kai itsekin pidän jälkimmäistä vedenkulutuksen kannalta parempana. Listalla on lähivesien kalaa, riistaa, biodynaamisia kasviksia ja itse kerättyjä raaka-aineita. Ravintola Apaja Huhtimäenkatu 3 C, Tampere 5 ruokalajin menyy 52 euroa Sisäpihan pieni salaisuus R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä K u v it u s P a u l i i n a H o l m a Onko kotimainen ruoka kestävämpää vedenkulutuksen näkökulmasta. Pitäisikö tuotteiden vesijalanjälki merkitä pakkauksiin. Kokonaisuus on klassinen, ja lihan mahdollisesti sisältämät haulit saavat nautiskelemaan makujen hienovaraisesta harmoniasta rauhassa. Kuluttajien valinnat voi olla yksi kannustin siihen, mutta en tiedä missä määrin niillä voi saada aikaan muutosta. Jos katsotaan suomalaisen kasvituotannon vesijalanjälkeä, se olisi varmaankin aika hyvä, mutta rehevöityminen on hirvittävän iso ongelma. En juo kahvia. Mutta eläinperäisten tuotteiden ja ruokahävikin vähentäminen ovat ruokavaliomuutoksia, joilla on kiistattomasti osoitettu vaikutus moneen ympäristökriisiin. Perinteitä kunnioittava mutta sopivalla tavalla erikoinen. Miten juot kahvisi. Lopulta bongaan avoimen oven, joka johtaa entiseen talonmiehen asuntoon. Loppuillasta ravintola täyttyy ja ruokaa joutuu välillä odottelemaan. Kokemusta heillä on niin kotikaupunkinsa Tampereen keittiöistä kuin maailman Michelin-paikoista. Juoman voi kuulemma kaataa jäähileisen herkun sekaan, jolloin syntyy rommicocktail. Se ei ole ympäristövalinta, en vain ole tottunut sen makuun. Silloin on vaikea antaa vinkkejä. Mutta usein on asiantuntijanakin hankala miettiä esimerkiksi minkä maalaista tomaattia kunakin vuodenaikana ostaa. Yksi syy on ainutlaatuinen tila, jossa tuntee istuvansa iltaa salakapakassa. Itämeri on maailman saastuneimpia vesialueita. Paikkaa markkinoidaan bistrona, mutta viiden ruokalajin maistelumenyyn ympärille rakentuva illallinen kallistuu fine diningin puolelle. Samalla tiedän, että maiden talous ja ihmisten hyvinvointi on rakentunut puuvillan varaan. Illan muihin kohokohtiin lukeutuu vahvan rapuliemen kera tarjottu sashimihenkinen Pyhäjärven ahven, jolle pikkelöity kyssäkaali antaa mukavaa raikkautta. Vaikka vastaavanlaisia paikkoja on nähty aiemminkin, Apaja hurmaa heti ensi visiitillä
Sieltä ne periytyvät opittuina tai, kuten nykyään tiedetään, gee nien muuttuneena toimintana silkkipaidan sisään ja kiiltävien hiusten alle. Toinen episodi sijoit tuu 2000luvun alun Budapestiin, missä Auschwitzista lapsena pelastunut, nyt Altz heimerin taudista kärsivä Eva (järisyttävä Lili Monori) joutuu tekemään aikuiselle tyt tärelleen Lenalle (Annamaría Láng) tiliä holokaustin taakasta. Hän on uhkarohkea, säkenöivä kirjoittaja, joka marssii suoraan päin totuutta ja rumuutta. Kun hän tulee keskiikään, hänen poikansa ha luaisi unohtaa ja olla vain oma nuori itsensä. Kolmannessa osassa Lenan teiniikäisen pojan Jonasin (Goya Rego) juuret paljastuvat ongelmaksi, kun berliiniläinen koulu syttyy tuleen epäilyt tävissä olosuhteissa. Mutta onko se mahdollista. Suuri kysymys on tämä: pitäisikö kärsimys muistaa vai unohtaa. Ja että tämä on paitsi Weberin ja Mundruzcón hie noin elokuva, myös se elokuva, jonka muis tan vielä kun sadat muut ovat jo päässeet unohtumaan.. Mutta ei hän pel kää kauneuttakaan, ja vaikka Evoluutiossa joka ainoa käänne, vihje ja ääni on jäätä vän tarkasti kohdallaan, Weber ei pelkää myöskään tunteita. Eikä tällä kertaa ole kyse mistään pikku mielipahasta ja sen muistamisesta vaan kärsimyksestä, joka kyseenalaistaa koko elämän mielekkyyden. K A T J A K A L L I O E V O L U U T I O O H J A U S : K O R N E L M U N D R U Z C Ó Katja Kallio julistaa Evoluutio-elokuvan käsikirjoittajan Kate Weberin neroksi. T äytin vastikään vuosia, ja muis tin yhtäkkiä sanoneeni joskus näin: ihminen tulee vanhemmi ten onnellisemmaksi, koska sil mät huononevat eikä näe enää pölyä eikä hämähäkkejä, ja etenkin koska muisti huononee eikä muista enää kenelle piti olla loukkaantunut ja miksi. Alitajunnasta on myös Evoluution elokuvakielessä kyse. Sopivasti syntymäpäiväni tienoilla näin sitten Kor nel Mundruzcón ohjaaman ja Kata Webe rin käsikirjoittaman elokuvan Evoluutio, joka kysyy vimmaisesti: pitäisikö ihmisen muistaa vai unohtaa. KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, joka ei tiedä, onko Evoluutio ironinen nimi vai ei. Katsojaan Weber luottaa kyseenalaista matta. Niukka kertominen riittää, onhan kaikilla ihmisillä yhteinen tieto ihmisenä olemisesta. Kerronnan tekstuuri muuttuu alituiseen, minuuttien äänettö myys vaihtuu puheripuliin, ilmiriidat rai voisiin syleilyihin. Sen sijaan kaksi uusinta, epäonnistuneen koti synnytyksen seurauksia kuvaava Pieces of a Woman elokuvan sekä Evoluution, miel län käsikirjoittajan elokuviksi. Kata Weberin minä joka tapauksessa julistan täten neroksi. Kahden edellisen elokuvan tahti oli kiihtyneen rymistelevä, ja kenties yhdistän tämän mielessäni tes tosteroniin, luultavasti epäoikeudenmukai sesti. Lähes jokaisessa maailman suvussa piilee väkivallan trauma, yksi, kaksi, korkeintaan kolme sukupolvea sitten, joko uhrina, teki jänä tai molempina. Ei ole väliä, kuinka trimmatulta tai hemmotellulta kukakin näyttää, onko yllä silkkipaita ja hiukset tuuheat ja kiiltävät. Muistaminen takaa onnetto man elämän ja toiseuden, unohtaminen taas muistuttaa kauhistuttavalla tavalla anteeksiantoa ja vie koko henkiinjäämi seltä pohjan. Valehtelematta voi sanoa, että Evoluutiossa on kohtauksia, jollaisia en ole koskaan elämässäni nähnyt. Olen jostain syystä mieltänyt Mundruzcón ja Weberin kaksi varhaisem paa elokuvaa, ihmislajin ylivallan kyseen alaistavan White Godin sekä Unkarin pako laiskriisin tuoksinaan sijoittuvan Jupiterin kuut, eritoten ohjaajan elokuviksi. Kahden jälkimmäisen elokuvan tempo on hallitumpi, ja niiden sisältö on intiimiy destään huolimatta syvemmin järkyttävä. Talo ja ihminen rinnastuvat toisiinsa niin kuvan kuin äänen kautta, putkisto ja suolisto limit tyvät toisiinsa samoin kuin mielen ja ruu miin hajoaminen. Todennäköisesti on tietenkin niin, että mas kuliini ja feminiini eivät jakaannu tälläkään työparilla sukupuolen mukaan, ja riippuu teoksesta itsestään, millaiseksi kokonaisuu deksi nämä puolet siinä asettuvat. Unkarilaispariskunnan huima uutuus elokuva muodostuu kolmesta episodista. 6 8 E L O K U VA Mitä tehdä kärsimykselle. Sitä voi sanoa vaikka kollek tiiviseksi alitajunnaksi. Päin vastoin, viha ja rakkaus roihuavat, kun kukin sukupolvi käy oman taistelunsa menneisyyttä vastaan, ja häviää. En ole aivan varma siitä miksi näin on. Alzheimerin suhmurassakin hän muistaa äitinsä jokaisen nöyryytyk sen, ja omansa. Ensimmäisessä liikutaan Auschwitzin kes kitysleirin vapauttamisen painajaismai sissa jälkitunnelmissa. Keskityslei riltä pelastunut Eva on tehnyt kaikkensa, jottei unohtaisi kansansa kärsimystä het keksikään. Mitä sellainen edes olisi. Tytär Lena ei ole elämäs sään halunnut muuta kuin unohtaa
1 1 . Molly Novak on masentunut avioeronsa jälkeen. Kohtaus on oppitunti elokuvaväkivallasta ja siitä, kuinka koston idea vetoaa tolkun katsojaankin – oli kosto sitten kuinka kohtuuton tahansa. Kummitustalon kauhut taltioituvat kui tenkin reaaliajassa videomaakarin kameroihin. – 2 . Hänellä ei ole jäljellä kuin 11 kotiaan, palvelus väkensä ja 87 miljardia dollaria. D E A D S T R E A M P I G G Y LY N C H / O Z L O O T Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät N I G H T V I S I O N S F E S T I VA A L I L L A N I G H T V I S I O N S F E S T I VA A L I L L A A P P L E T V + : L L A. Yhdysvaltalaissarjan luojat Matt Hubbard ja Alan Yang ovat saaneet oppinsa muun muassa komediasarjoissa 30 Rock , Parks and Recreation ja Master of None . Livekuvaa kuolleista Vaaleanpunaista kauhua Emme taida olla enää Kansasissa Kuka lohduttaisi miljardööriä. Kauhun kierteen syvetessä vaaleanpunainen väri vaihtuu verenpunaiseen ja yönmustaan. Suositummat ikätoverit kutsuvat isokokoista Saraa possuksi. Loistokoomikko vetää etuoi keuskeskustelun tappiin mutta ei tee tyhjäksi luksuksen nautintoa. Espanjalaisohjaaja Carlota Pereda tuntuu ottaneen solvauk sesta elokuvan visuaalisen ohjenuoran. Erityisen väkivaltaisen kiusaajakohtaamisen jälkeen Sara (Laura Galán) näkee, kuinka yksi kiusaajista viruu kidnap paajan pakussa. Hän ei kuitenkaan kutsu heti apua. Kameroista tärkein kuvaa tämän omia reaktioita kummitteluun ja chattiviesteihin. Philippen dokumentti perkaa periamerikkalaisen elokuvan vaikutusta perioudon ohjaajan elokuviin. Sen sijaan kiehtova dokumentti vie verhojen taakse ja elo kuvien sisään. Joseph ja Vanessa Winterin kauhukome dia on sukua Cannibal Holocaustin ja Blair Witch Projectin kaltaisille leffoille, joissa löydetty kuvamateriaali paljastaa kuvaajiensa kokemia kauhuja. Pääosanäyttelijä Maya Rudolph tuo kerronnan kuitenkin kuiville. Philippe on aiem minkin sukeltanut elokuvaaiheisiin yhdistä mällä dokumentaristin tarkkanäköisyyden leffa fanin intoiluun. Katsojaa ei kui tenkaan altisteta puhuville päille. Alexandre O. Komediasarjan lähtökohta – ökyrikkaan elämän huolet – näyttäytyy etenkin nykyisessä maail mantilanteessa helposti hemmotellun ininältä. Vaaleanpunaisesta tulee ilkeä väri: se on helteen ja nuoren naisen ahdistuksen sävy. Elokuvateattereiden verhot avaavat portin ihmeellisyyksien maailmoihin, niin Ihmemaa Oziin (1939) kuin David Lynchin kieroihin fan tasioihin. Uusi tarkoitus elämälle löytyy, kun Novak huomaa omista vansa säätiön, jossa voi käydä päivätöissä. N I G H T V I S I O N S F E S T I VA A L I L L A 1 6 . Tällä kertaa hän antaa analyysi vuoron kuitenkin seitsemälle kriitikolle ja teki jälle, heidän joukossaan muun muassa ohjaajat Karyn Kusama ja John Waters. m a r r a s k u u 2 2 2 6 9 On vaikea päättää, kumpi on kauheampi: oma hyväinen tubettajaketku (Joseph Winter) vai kummitustalon demoniomistaja (Melanie Stone). Viihdyttävä elokuva osoittaa virnuillen kuolleen talonomis tajan ja toksisen vierailijan yhtymäkohdan: 1800luvun runoilija ilman julkaisijaa on kuin 2020luvun tubettaja ilman sponsoria
Sillä aikaa on vielä, sekä heillä että meillä. Takapihalta avautuvasta metsästäkin voi löytää kokonaisen maailman, jos sinne menee joka päivä uusin silmin. Tämä on yleensä kamalan huono idea rockbändille, sillä kotiin ei voi palata yhtään sen enempää SAMULI KNUUTI on olarilainen kirjoittaja ja kustannustoimittaja, joka harvoin piittaa autofiktiosta mutta rakastaa Suedea. Paluu autotalliin S A M U L I K N U U T I Suede palaa perusasioihin mutta saa ne taas jännittäviksi, kirjoittaa Samuli Knuuti. kuin olla uudelleen 15-vuotias ja suudella naapurin tyttöä ensimmäistä kertaa. S U E D E A U T O F I C T I O N ( B M G ). Umpiheteron sanomana se oli tietenkin opportunistista sukupuoliturismia, mutta se kuulosti hyvältä kaksikymppisen suusta ja tuoreelta silloisessa rockmaailmassa. Kun oman reviirinsä rajat tajuaa, voi ryhtyä etsimään, mitä kaikkea siellä on; millaisia rikkauksia aluskasvillisuus versoaa ja millaisia salaisuuksia kallionkoloista voi löytää. Autofictionin kantavin teema onkin totuudellisuus. Eikä vuoden 2022 Suede yritäkään kuulostaa vuoden 1992 Suedelta, sillä 70-luvun Bowien ja glamin jäljittelyn sijasta he ovat tähdänneet Siouxsie And The Bansheesin ja Wiren kaltaisten yhtyeiden goottiseen ja metalliseen kitarasoundiin. Mutta ällistyttävää kyllä, Autofiction toimii komeasti. Ei, vaan Brettin vuonna 1989 kuollut äiti. Nyt Sueden kakkosvaihe on edennyt jo neljänteen albumiinsa, juuri ilmestyneeseen Autofictioniin, jolla bändi lupailee palaavansa ”punkjuurilleen”. Mutta miten kaikista maailman yhtyeistä juuri Suede on onnistunut kasvamaan aikuiseksi. Levyn ainoa balladi Drive Myself Home on typerryttävän kaunis kappale, jonka muutamiin arvoituksellisiin säkeisiin ja liitäviin jousiin kuulija voi projisoida kaikki ne kadotetut rakkaudet, jotka häilyvät näkökentässä enää vain jarruvalojen hehkussa, kun ajaa kohti pimeyttä joka meidät kaikki nielee. Viimeistään silloin ei enää ole muuta vaihtoehtoa kuin ryhtyä olemaan oma itsensä. Kaikista epätodennäköisimpiä keskiiästä selviytyjiä on Brett Andersonin, 54, johtama Suede. Kaikkien vedonlyöntikertoimien vastaisesti Bloodsportsista (2013) alkoi kuitenkin vahvojen albumien sarja, jolla bändi alkoi satsata taas vahvuuksiinsa mutta entistä aikuisemmalla otteella. 1990-luvun alussa Anderson väitti olevansa biseksuaalinen mies, jolla ei vain sattunut olemaan homoseksuaalisia kokemuksia. 1990-luvun korein ja keikaroivin brittipopbändi kun oli vuosituhannen vaihteessa aivan hukassa: elektroninen Head Music (1999) ja uusfolkin kanssa flirttaillut A New Morning (2002) olivat kamalan huonoja levyjä, joilla bändi tuntui etsivän uutta suuntaa side silmillä, kompassi hukassa ja kieli lattiaan naulattuna. Siksi kakkosvaiheen Suede voi yhtä luontevasti julkaista The Blue Hourin (2018) kaltaisen barokkisen taiderocklevyn kuin nyt käsillä olevan energiapuristeen. 7 M U S I I K K I V iisikymmentä on paha ikä kaikille, mutta erityisen vaikea se on poptähdille. Silti biisi ei kuulosta sentimentaaliselta vaan suoralta ja vilpittömältä. Nuoruudessa otettujen asentojen säilyttäminen väkisin on parhaimmillaankin vain surullisen näköistä, ja siinä voi vielä revähdyttää selkänsä pahasti. Kyse on oman reviirin tajuamisesta. Vaikka pitäisikin jalat maan kamaralla, tähtiin voi silti tähyillä. Punkjuurille paluuta ei Sueden kohdalla toki pidä ottaa kirjaimellisesti, kyse on vain energian nostamisesta finessien edelle. Uuden levyn parhaat nopeat kappaleet, kuten 15 Again ja Shadow Self, eivät todellakaan varvastele mutta eivät kuulosta myöskään teennäisen rankoilta tai asetellun rosoisilta. Uudella levyllä naamiot ovat pudonneet jo kauan sitten, mutta silti se kuulostaa särmikkäältä, vaaralliseltakin ja paikoin pakahduttavan kauniilta. Autofictionin avausraita ja ensimmäinen single She Still Leads Me On herättää heti kysymyksen, että kuka tämä yhä laulajaa johdattava naispuolinen hän mahtaa olla. Joku androgyyni, bensalta ja markettideodorantilta tuoksuva taidekoulutyttö, jonka nenän alle on jäänyt murunen kokaiinia. Jokaisella yhtyeellä on oma luontainen elinpiirinsä, jonka sisällä se voi elää ja kukoistaa ja jonka ulkopuolelle astuminen tuottaa useimmiten ongelmia. Emmekä voi tietää, mitä kaikkea Suede tulevaisuudessa tiluksiltaan kaivaa esiin. Eikä tässä tapauksessa aikuisuus merkinnyt ilmaisun pehmentämistä tai mukavoitumista vaan kylmähermoista realismia, tosiasioiden hyväksymistä. Seurasi tilapäinen hajoaminen ja joukko toinen toistaan yhdentekevämpiä sooloprojekteja, ja kun bändi palasi yhteen vuonna 2010, kukaan ei varmastikaan odottanut muuta kuin korkeintaan nostalgiakeikkailua. Anderson on sanonut, että aina kun hän kuulee radiosta bändinsä vanhoja hittejä, häntä harmittaa, kuinka ne kuulostavat vähän liian vaisuilta ja varovaisilta
Kriitikko Larry Fitzmaurice on ehdottanut syksyä 2013 hetkeksi, jolloin nollakymmenluvun suuret indievuodet päättyivät. Mattlarin hanke on tärkeää historiankirjoitusta. Ei siis ihme, että paluussa kesti liki kymmenen vuotta, mutta odotuksiin nähden Cool It Down on yllättävän jämerä levy. Vaihdossa meni 90 prosenttia striimimääristä, mutta onneksi yhtye on tarpeeksi mega, että se voi vetää päätyyn asti valitsemallaan tiellä. Kind Hearts Have a Run Run on eräänlainen paluulevy vuosien riitelyn ja tauon jälkeen, ja sillä kuuluvat kaikki eri pistepirkot. m a r r a s k u u 2 2 2 7 1 Välillä tuntuu, että keräilijäluonteisille pop-nörteille levylöydön harvinaisuus on itsetarkoituksellista. Niihin pystyy vain oikea rocktähti eikä mikään indielaulaja. Leijuva Snake Charmer -single olisi voinut olla erinomaisella edellisellä levyllä Lime Green Deloreanilla , 7 am on muotopuhtaudessaan melkeinpä voimapoppia ja Madness of Speed lainaa Pistepirkon suurta henkistä esikuvaa Suicidea niin tarkasti kuin ilman suoraa samplea voi. Itse jättäisin välistä tyhmät hönörockbiisit Yes / Non ja Boomerangin , mutta selvää on, että toisille juuri ne ovat sitä parasta ja puhtainta Pistepirkkoa. Mutta noin vain tutkija-toimittaja Mikko Mattlar on koonnut vielä neljännen perustellun kokoelmallisen vaiettua suomalaista syntetisaattorimusiikkia. Alex Turner ei halua olla vain Serge Gainsbourg ja Harry Nilsson vaan glam-Bowie ja vähän Lennon/McCartney. Yhtye kurvasi 1970-luvun psykedeliaan oivalla hetkellä, sillä jälkikäteen sen havaitsee osuneen samaan aaltoon kuin Weyes Bloodin ja Father John Mistyn kaltainen nykyindie-eliitti. Yeah, yeah, tässä me tulemme – taas! Laa laa laareista löytyy Kaikki eri pistepirkot Valittua tietä syvään päähän Y E A H Y E A H Y E A H S : C O O L I T D O W N E R I E S I T T Ä J I Ä : B L A C K H O L E – F I N N I S H D I S C O A N D E L E C T R O N I C M U S I C F R O M P R I VA T E P R E S S I N G S A N D U N R E L E A S E D T A P E S 1 9 8 – 1 9 9 1 A R C T I C M O N K E Y S : T H E C A R Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : S VA R T L E V Y-Y H T I Ö : S E C R E T LY C A N A D I A N L E V Y-Y H T I Ö : D O M I N O 22-pistepirkon paras puoli on, ettei yhtye voi päälle 40 vuoden yhteissoiton jälkeen kuulostaa muulta kuin itseltään ja muuta siltä on turha vaatia. Hatchien kaltaisesta seuraavasta kiillotetun indien sukupolvesta Yeah Yeah Yeahs erottuu keski-iän porteillakin Karen O:n kuiskauksilla ja huudoilla. Yksi Fitzmauricen mainitsema loppukosahdus oli Yeah Yeah Yeahsin edellinen levy, taiteellisesti flopannut Mosquito . The Car on viimeisen päälle jousisovitettu, puolitempoinen ja ihana barokkipop-levy. Big Ideas -kappaleessa on kitarasoolo. Yeah Yeah Yeahsin omasta katalogista sen lähin verrokki on vuoden 2009 It’s Blitz! , mutta vielä enemmän sen laajakangasrock on velkaa M83:n mahtipontisimmille hetkille. Suomessa on näihin päiviin asti vihattu elektronista musiikkia, minkä vuoksi tarvitaan ahkera arkistomies paljastamaan, miten paljon ja miten hyvää täälläkin on tehty vailla uskoa sen kummempaan menestykseen. Arctic Monkeysin edelliseen levyyn Tranquility Base Hotel + Casino (2018) pettyi moni, kun bändin musiikki alkoikin vaatia keskittymistä. Black Holella kuullaan levysarjan keksityiltä kuulostavat kummajaiskappaleet, kuten Gösta Sundqvistin kirjoittama Huominen Eurooppa , hämärä gospeldisko Israel Is Real sekä pieksämäkeläisen Pxies-yhtyeen mahtava I’m So Fool . L E V Y-Y H T I Ö : U N I V E R S A L 2 2 P I S T E P I R K K O : K I N D H E A R T S H AV E A R U N R U N
Siitä, että Pehmeät kudokset ansaitsee enemmän. Hyvä on, tässä tulee: minä kirjoitin teini-ikäisenä loputtomasti rakkausrunoja. Kukaan ei ole kirjoittanut tällä tavalla vanhempien kuolemasta tässä maassa. Vähitellen, hitaasti, säkeiden joukosta nousee esiin jotain, joka on punnittu yhä uudelleen ja uudelleen. Kuten arvata saattaa, niin ei tapahtunut. Puhun sinulle, kun sinulla vielä on korva / kun pehmeät kudoksesi eivät vielä ole maatuneet / ja vesi virtaa lävitsesi kuin veri / ja läpi hiekan / joka antoi periksi arkunkantajan jalan alla. Ja vähän samalla tavalla kuin rakkausrunoihin, myös podcasteihin tuntuu liittyvän tietty aitouden ja autenttisuuden ajatusharha: ikään kuin ihmisen syvin ja paras olemus paljastuisi, kun hänet laitetaan pieneen koppiin mikrofonin ääreen ja annetaan epämääräinen teema, jonka ympärillä sitten jauhetaan latteita kliseitä ja itsestäänselvyyksiä. Noin muutoin ajatusmaailma on hieman samanlainen kuin meillä rakkausrunojen rustaajilla oli. Haluaisin ajatella, että kyse on jostain muusta. Ihan niin kuin suurimmassa osassa rakkausrunojakin. Olen muistellut 2000-luvun runobuumin naiivia innostusta seuratessani podcastien esiinmarssia. Telineitä ei ole maltettu pystyttää, kun on niin kiire tekemään. Kun lukee runoa, alkaa usein ajatella, miten se on tehty. Sanoja on niin vähän. Kaikilla oli niin kiire ilmaista itseään. Niiden lukemisen jälkeen tuntuu samalta kuin olisi kolmen valvotun yön jälkeen lopultakin nukkunut. Mutta kuunnelkaapa. Karlström on harvoin julkaiseva tekijä, jonka runot ovat usein lyhyitä, modernistisen hiottuja havaintoja. Jos joku tekisi podcastin tällä tavalla, sen minäkin kuuntelisin mielelläni. Kaikki ajattelevat olevansa niiden tekemiseen päteviä, vaikka harva on opiskellut asiaa. Ihmisethän kuuntelevat audiosisältöjä tiskatessaan ja autoa ajaessaan. Sanna Karlström on kertonut työskentelytavoistaan näin: hän kirjoittaa yhden säkeen ja pyyhkii kaksikymmentä pois. S A N N A K A R L S T R Ö M : P E H E M Ä T K U D O K S E T O T AVA VENL A ROSSI on helsinkiläinen toimittaja ja kirjallisuuden maisteri, joka ei kirjoita enää runoja.. Runous on pohjimmiltaan häiritsevä laji. Rakkausrunot.fi oli yhteisö, jossa sai kommentoida muiden kirjoituksia. Kun Kalrströmin kirjassa vieläpä kirjoitetaan äidin konkreettisesta ruumiista, hajoavista kudoksista, tuntuu asiaankuuluvalta, että lukukokemuskin on nimenomaan konkreettinen, käsissä pideltävä. Kirjailija Jyrki Kiiskinen kirjoitti vuosia sitten sähkökirjojen vastaisen kolumnin, jossa hän rinnasti kirjat ihmisiin. Sitä usein haluaa myös ruumiin. Talon rakennus telineet ovat osittain näkyvissä. Mutta onko sillä väliä. V E N L A R O S S I Sanna Karlströmin uutta kirjaa ei löydy äänieikä e-kirjaversiona lukuaikapalveluista. Se on nimittäin äidin kuolema. Usein Karlström onnistuu siinä, mitä kaikki rakkausrunoilijat tavoittelevat. Yksi eniten odottamani tämän syksyn kirjoista oli runoilija Sanna Karlströmin Pehmeät kudokset. Kaikki haluavat tehdä podcasteja, mutta kuunteleminen jää vähemmälle. Että näin hengästyttävästi kuvattu äidin kuolema voisi olla jotain muuta kuin tiskaushetken puoliksi kuultu ja pian unohdettu ääniraita. 7 2 K I R J A T K irjoittamisen opettajat usein sanovat, että pitää mennä sitä kohti, mikä on kiusallista. Käy niin kuin kiven, kun se kuluu kosketuksesta / ajan aine muovautuu ja heitetään pois, / kun sinut lennätetään universumien halki / toivon, että ne todellakin halkeavat. Podcasteissa taas on usein päinvastoin. Niin myös tässä teoksessa, vaikka aihe antaa mahdollisuuden pahimmanlaatuiselle mahtipontisuudelle. Vaikka tuosta kaikesta on 20 vuotta aikaa, punastun edelleen, kun näpyttelen ruudulle näitä lauseita. On vaikea välttää ajatusta, että podcastit ovat tämän ajan rakkausrunoja – tietysti sillä erotuksella, että ne ovat myös bisnestä. Mikä pahempaa, kirjoitin niitä noloimmalle mahdolliselle verkkofoorumille, jonka nimi oli rakkausrunot.fi. Ehkä äänikirjan tekeminen olisi Otavan mielestä liian kallista todennäköiseen levikkiin nähden. Siinä hän totesi, että jos ihmistä todella rakastaa, ei riitä, että saa vain hänen sielunsa. Hän kirjoittaa herkästi olematta pateettinen. Minä en koskaan kommentoinut eikä kovin moni muukaan. Sanna Karlströmin uusi teos sai kolumnistin toivomaan, että podcasteja tehtäisiin kuten runokirjoja. 2000-luvun vaihteessa ilmassa väreili ajatus, että internet muuttaisi uudenlaisella jakamisella ja yhteisöllisyydellä kirjoittamisen tavat kokonaan. Nolo rakkauselämäni Vaikka sekä runous että uudenlaiset audiosisällöt tuntuvat loputtomasti houkuttavan luokseen banaaleja harrastelijoita, on joukossa myös helmiä
Ester Nuori Leppä lähestyy tavanomaista kauniin vilpittömästi: ”Mäkkäri, raskaus / lapsi, joka hakee muita leikkimään.” Kansanmusiikin ja iskelmän sanoituksia muistuttavat tekstit näyttävät pintatasoltaan humoristisilta, jopa parodisilta, mutta niissä sykkii syviä tunteita: ”Kauan itkin / Kauan makasin / Kuin lintu ilman puuta / maa ilman kuuta.” Runoissa on myös erikoisia ristiriitoja, joita voisi kutsua dissonansseiksi tai vaikkapa kielellisiksi mikrointervalleiksi. S I L T A L A , 3 3 5 S . m a r r a s k u u 2 2 2 7 3 Pikkuisen runokirjan pikkuiset runot ammentavat arkisista kokemuksista, sydänsuruista sekä laululyriikan konventioista. T A R U N Y S T R Ö M . Brittikirjailijan leppoisa tyyli ilahduttaa silti paikoin: ”Judithista tuntui, että Englannin kirkko oli täydellinen metafora koko maalle: se miellytti silmää, oli vankasti vanhanaikainen ja menetti vähä vähältä suosiotaan.” Murhat ratkeavat mukavasti Kielellisiä mikrointervalleja Muotopuoli menestysteos R O B E R T T H O R O G O O D : T H A M E S J O E N M U R H A T E S T E R N U O R I L E P P Ä : M A A N A N T A I J A M U S T A T H I T I T Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot W S O Y, 5 7 S . Riemastuttavan alun jälkeen käännytään kuitenkin muistelman ja esseen maastoihin, joissa kirjailija ei suunnista yhtä sujuvasti. Muotopuolen lopputuloksen perusteella teoksessa olisi ollut ainekset useampaan kirjaan. 2 2 2. 1 1 . Kertojana on kuurojen vanhempien viittomakieltä osaamaton tytär. C L A U D I A D U R A S T A N T I : T U N T E M A N I V I E R A A T S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 2 3 . Claudia Durastantin menestysteos kuvaa sivullisuutta siirtolaisuuden, vammaisuuden, luokan ja vierauden tunteen kautta. Kun naapuri murhataan vastarannalla, päättää 77-vuotias leski ryhtyä etsivähommiin. S U O M . Romaanin alkupuoli on poukkoilevaa fabulointia, jossa italialaissukua kuvaavat anekdootit muodostavat hurjan kertomuskudelman. H I L K K A P E K K A N E N . Seuraan liittyvät turhautunut kirkkoherran vaimo Becks sekä omalaatuinen Suzie, ja pian naiset pitävät hauskaa ja tiukasti yhtä. Thamesjoen murhissa on kaikki cozy crimen ystävien rakastamat piirteet, mutta vaikutelma jää jokseenkin valjuksi – ikään kuin lukisi tv-sarjan käsikirjoitusta, joka odottaa hyviä näyttelijöitä puhaltamaan hahmot eloon. Kun puhuja liittää esimerkiksi käskymuodossa ilmaistuun kaipaukseensa epäodotuksenmukaisen pronominin ”eräs”, virittyvät muidenkin sanojen merkitykset oudolle taajuudelle: ”Tule luokseni eräänä aamuna auringon noustessa.” Judith Potts asuu Marlowin pikkukaupungissa hulppeassa mutta sotkuisessa perintötalossaan, suunnittelee ristisanatehtäviä ja hörppii iltaisin viskiä. Eri aikatasoissa ja genreissä liikkuva kokonaisrakenne on ilmeisesti luotu tarkoituksella, mutta epäselväksi jää, millä tarkoituksella. S U O M . Kielellinen katkos on vain yksi syy turvattomaan lapsuuteen: isä ja äiti ovat ihmisiä, jotka eivät halua kohdata vammaisuuttaan ”rohkeasti ja arvokkaasti, vaan vastuuttomasti”. S & S , 2 5 6 S
Enää onkin vaikea sanoa, onko ennen niin maineikas julkaisu pelkkä Otavan mainoslehtinen vai alt right -”äijien” julkaisu omille turhaumilleen. Kumpaakaan ei julkaistu, koska miehet saavat valehdella julkisesti, mutta naiset eivät edes tanssia yksityisesti! Olisiko aika joko lopettaa Parnasso tai vaihtaa sen tekijöiksi ihmisiä, joilla on enemmän sydämessään kuin haarojen välissä. ed!) koettuani löysin tähän ratkaisun. Ensin: Pyörryttävä, mielipuolinen liikkeiden rytmi. Korona, Ukrainan sota, sähkön hinta, katoavat jäätiköt – täytyy olla sydämeltään kiveä, jos kaikki tuo ei ahdistaisi. Tuolloin lehti onnistui tarjoamaan kattavan, inspiroivan ja syvällisen katsauksen sekä kirjallisuuden historiaan että tulevaisuuteen. Taide aistien ilotulituksena. Kuukauden kysymys Mitä tapahtui kirjallisuuslehti Parnassolle. Ilo, suru, syntymä, kuolema, hajoaminen, eheytyminen. Omia ongelmia on toki hyvä käsitellä perusteellisesti, mutta joskus hurmaantuminen liikkeestä, musiikista ja ilosta voi pestä sielun puhtaammaksi kuin tunti terapeutilla, joka on menettänyt intohimon sekä työhönsä että potilaaseen – siitäkin on omia kokemuksia! On pettymys, ettei yhteiskunta tarjoa tällaista mahdollisuutta. 74 K U L T T U U R I S I V U Kuukauden elämys Harva taidekokemus on saanut niin sanattomaksi kuin Boris Sharmatzin 1000 Gestures -koreografia Mozartin Requiem-messun tahtiin Helsingin Juhlaviikoilla. Syystäkin. Viimeisin esimerkki on kohtelu, jonka Meri Valkaman hieno romaani Sinun, Margot (WSOY, tuskin sattuma!) sai peräti kahdessa Parnasson numerossa. Ahdistus voi kuin huomaamatta johtaa mielenterveydellisiin ongelmiin – tiedän omasta kokemuksestani! Ne puolestaan rasittavat muutenkin ylikuormitettua sairaanhoitojärjestelmää. Kuukauden pettymys Paljon on viime aikoina kirjoitettu tavallisen ihmisen ahdistuksesta. Lehden merkitys oli maanlaajuisesti jättimäinen, ja taiteilijaravintoloissa puhuttiin usein ääntä korottaenkin tuoreen Parnasson jutuista – ja voi sitä ulkopuolista, jolle Posti ei ollut vielä tuonut uusinta ”herkkua”! Jossain vaiheessa Parnasso menetti itsenäisyytensä ja ajautui Suomen Kuvalehden alle sen päätoimittajan johtamaksi. Taide on sielun pesutupa Joskus hurmaantuminen musiikista voi pestä sielun puhtaammaksi kuin tunti terapeutilla. ”Reivit” ja meditaatio. Sitten: Hiljaisuus, eleiden kato. Muistan kuin eilisen, kun aikoinaan uutta Parnassoa odotti niin, että iho suorastaan kihelmöi. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A. Ensin ”vanha jäärä” Jukka Mallinen julkaisi teoksesta valheilla ja vääristelyillä täytetyn vihatrollauksen, ja kun Meri ymmärrettävästi tuohtui valheista, lupasi Parnasso julkaista seuraavassa numerossa sekä Jukka Mallisen anteeksipyynnön että Parnasson vastaavan tuottajan Karo Hämäläisen perusteellisen oikaisun ja pahoittelun. Sielu värisee vieläkin. Imagen uudella kulttuurisivulla tunnettu suomalainen pitkän linjan kirjailija käsittelee kulttuurin hyviä, pahoja ja rumia – aina kulttuuria puolustaen. Mielenterveysongelmista kärsiville tulisi tarjota mahdollisuus vaihtaa terveydenhuollon palveluseteli kulttuuriseteliksi. Sielu tärisee vieläkin. Se oli taideteos, jossa oli KAIKKI elämästä. Mozartin Requiemin (kts
KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Avun 13 maakunta kirjeenvaihtajaa kertovat ne tärkeät, kiinnostavat ja koskettavat tarinat, jotka tapahtuvat yllättävän lähellä. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. ” ” ”. Lue Apu, joka viikko! Helsinkiläinen poikajoukko, joka puhuu keskenään tunteistaan. SUSANI MAHADURA KIRJOITTAA TAPAAMISESTA NUMEROSSA 26
Jokaisessa jaksossa puretaan auki yksi teema ja pohditaan olisiko juuri tästä asiasta elämän tarkoitukseksi. Sitä pohtii Pekka Saurin podcastin toinen kausi. Lohdullinen teoria elämästä PEKKA SAURI Kuuntele Mikä on elämän tarkoitus. Rakkaus, valta, onni... Pe kk a Sau ri · Legendaarin en ään i ny t po dca stis sa! NYT UUSI KAUSI!