V KO 47 /2 21 29 3 6 121 10 KESTÄVIÄ JUTTUJA 10/2021 MARRASKUU 11,90?€ Masennus teki kirjailija Pauliina Vanhatalosta tunnetun HERRA SUBUTEX VIVAT ACADEMIA! Pentti Karvosen elämä ja teot Janne Saarikiven jäähyväiset yliopistolle TERAPIASIVUJA LISÄÄ PUHETTA LASTENKIRJOISTA KOLME SISARTA Kaupunkisaamelaiset Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam puolustavat toisiaan, kun uhkaavia vihaviestejä alkaa sadella. Mistä on hyvät KULTTUURIMINISTERIT tehty. K O L U M N I. EM M I N U O R G A M : ”IH A IL EN M IIS A N N O FU C KS G IV EN -A S EN N ET TA .” IM A G E 29 M A R R A S K U U 20 21 PA L
Kävelyllä, kuntoilemassa tai asioilla käynti kesken työpäivän ja töiden jatkaminen illalla on harvassa paikassa ollut kiellettyä ennenkään, mutta ryhmäpaineisen olennon on vaikea niihin irrota muiden jäädessä nakuttamaan. Ehto ei ehkä ollut tiukin Suomessa koskaan saneltu ukaasi, mutta silti se oli otettava huomioon. Töissä tätä rannattomuuden ongelmaa ei ole, sillä ulkoisten tavoitteiden lisäksi vapaudella on suunta sisään päin. Oikeastaan se on aihe, johon keskustelut apurahojen tai viranhakujen jälkeen kiertyvät. Vapaustaisteluita NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S Vaikka useampi on nyt halukas palaamaan läsnätöihin toimistolle kuin vuosi sitten, etätöiden mahdollistama vapaus on voitu ottaa kaksin käsin vastaan senkin tähden, että pandemiaa edeltäneen ajan työelämä oli monin osin vapauksien vähittäistä menettämistä. Lapsi voi saada leipoa konsoliaan tuntikaudet, kunhan kouluhommat tulevat hoidetuksi kunnialla. Siihen, miten paljon vapautta yhä lopulta on ja miten vaikea sitä olisi vaihtaa mihinkään. Ne ovat molemmat vapauden päätai sivutuotteita. Kun heikkoina aikoina säästetään ja leikataan, kiire kasvaa ja ajallinen vapaus vähenee. Koko yhteisön perusasetelma on kilpailu, Saarikivi kirjoittaa. m a r r a s k u u 2 2 1 3 K un tein vuosi sitten vanhemmuusaiheista podcastia, kirjailija Kjell Westöllä oli haastattelulleen yksi aikatauluun liittyvä ehto. On maksettava takaisin. Ei ole uutinen, että tuloksekkaimpaan vapauteen kuuluu aina jonkinlainen pakko, kutsutaan sitä sitten tavoitteeksi tai vaatimukseksi. Jos vapaudella ei ole suuntaa, käy kuten pienen lapsen vanhemmalle, joka saa yllättäen päivän verran omaa aikaa. Etäja läsnätyön erilaisista hybridimalleista puhutaan siksi, että moni haluaa tehdä töitään muualla kuin toimistolla. Presentaation voi laatia kannon nokassa, kunhan se on vähintään yhtä hyvä kuin ennenkin. Vapautta. Ja hitto soikoon, miten kadehdinkaan moista mahdollisuutta järjestää työnsä ja menonsa tuohon tapaan. Niiden ulkopuolelle työ, jossa palkka on aina haettava uudestaan, luo vain epävarmuutta. Urheilija voi saada erivapauksia kesäharjoitteluunsa, kunhan peleissä syntyy jälkeä. Arvelin tietäväni, mitä Saarikivi tarkoitti, sillä etätyöaikana olen jakanut kotitoimiston dosentin kanssa. Keskittyminen on parempaa, työnteko tehokkaampaa, sanotaan. Uudenlainen vapaus syntyi pakon sanelemana. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Kovin tuttua, ja siksi puhumme dosentin kanssa usein vapaudesta. Kun Janne Saarikivi alkusyksystä kirjoitti, että voisi tehdä esseen yliopistojen kurjistumisesta ja siitä, miten hän kuitenkin aina haluaa palata tieteen ja yliopiston helmoihin, vaikka se kohtelee häntä jatkuvasti huonommin, tartuin tarjoukseen. Tilallinen sellainen, oma työhuone, meni jo kauan sitten. Puhumme dosentin kanssa usein vapaudesta. Tilalle tulee paine ja mailan puristamien. Näin on käynyt esimerkiksi yliopistoissa. Päivä valuu käsistä, kun ei tiedä, mihin aikansa käyttäisi. Jatkuva yksilöiden arviointi toinen toista vastaan, säännöillä, joita kukaan ei oikeastaan tunne ja jotka lisäksi muuttuvat koko ajan. Seurauksia siitä, että työpäiväänsä on voinut järjestellä totuttua omaehtoisemmin. Huolimatta siitä, että se ilmenee pitkälti vain työn ja työpäivien sisällä. Kun kilpaillaan, vähenee henkinen vapaus. Jos meillä olisi ollut mahdollisuus jatkaa töiden tekemistä niin kuin aina ennenkin, olisimme luultavasti jatkaneet. Ilman tunnetta omaehtoisuudesta ei jaksa. Totta kai sitä oli omissa töissänikin merkittävästi, en olisi pystynyt niitä muuten tekemään, mutta ehkä menestyneen kirjailijan vapaus havahdutti siihen, mihin vasta korona aikojen etätyö on monet havahduttanut. Oli sovittava myös varapäivä, jos varsinaiseksi haastattelupäiväksi sattuisi sellainen sää, että kirjailijan olisi mentävä silloin kalastamaan meritaimenia
44 Osa ongelmaa vai ratkaisua Lääkäri Pentti Karvonen opittiin 1990-luvun lopulla tuntemaan SubutexKarvosena, joka hoiti heroiiniriippuvaisia kielletyllä lääkehoidolla. 56 Valkoista kohinaa Pauliina Vanhatalon työhuoneessa syntyy neljää kirjallisuudenlajia. Mitä Pentti Karvonen ajattelee perinnöstään nyt. 66 KESKUSTELIJA – PETRI POIKOLAINEN 70 ESSEE – HYVÄSTI RAKKAANI, YLIOPISTO 74 RUOKA – MERI VILÉN-PELTONIEMI 76 ELOKUVA – MICHEL FRANCO: NEW ORDER 78 MUSIIKKI – LYYTI: TOIVEET JA HELYT 80 KIRJA – ANNIINA MIKAMA: MYRRYS 82 CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJA 44–55. 32 Kulttuuri kulttuuri plaa plaa plaa Kulttuuriministereissä on suomalaisen kulttuurikentän mielestä aina jokin vika. 4 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 3 PÄÄKIRJOITUS 8 AVAAJA – TEEMU OIVO 13 KUUKAUDEN DATA 14 POLIITTINEN KOTI 16 DEBATTI – SOININVAARA, ARO & RASK 17 TOISINKIN VOISI OLLA 18 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 20 Samasta puusta Siskokset Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam ovat tasa-arvotyölle omistautuneita kaupunkisaamelaisia. T Ä S S Ä N U M E R O S S A Valokuvaaja Riina Peuhu Meikki Tytti Virjo K A N N E N K U VA
Jenni Pääskysaari kuvaa Jenni Pääskysaari kuvaa omakohtaisessa esikoisromaanissaan omakohtaisessa esikoisromaanissaan lapsuuden ja nuoruuden laajenevaa lapsuuden ja nuoruuden laajenevaa mielenmaisemaa aistivoimaisina mielenmaisemaa aistivoimaisina välähdyksinä. 5 56–65. kielarointimaratonit. välähdyksinä.. Myöhemmin Gene Simmons, nujakointi Myöhemmin Gene Simmons, nujakointi Nutalla, vikat hitaat ja vesisängyn Nutalla, vikat hitaat ja vesisängyn kielarointimaratonit. KORSO 1975–1991 Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Mielen maantiede Mielen maantiede JENNI PÄÄSKYSAARI JENNI PÄÄSKYSAARI 1970-luvun radanvarsilähiössä 1970-luvun radanvarsilähiössä elämää lapsesta nuoreksi kuljettavat elämää lapsesta nuoreksi kuljettavat ruskea Toyota Carina, Menokkaat ja ruskea Toyota Carina, Menokkaat ja koulumatka betonisen alikulun läpi. Elämässä menee hyvin, jos kirjoittaminen sujuu hyvin, pohtii Pauliina Vanhatalo. koulumatka betonisen alikulun läpi. Petri Poikolainen toteutti haaveensa, kun hän näytteli elokuvassa Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. 66–68
Eikö suomalaisilla kuitenkin keskimäärin ole ihan hyvä medialukutaito. T E E M U O I V O : Suomalaiset vastamediat levittävät Venäjän näkemystä siitä, miten maailma lepää” ”. Uutiskanava rt:n ja uutistoimisto Sputnikin viestien takana oleva taho – Venäjän valtionjohto – piiloutuu. Mihin Venäjä oikein pyrkii, kun se levittää tarkoituksella harhaanjohtavaa tietoa maailmalle. Tuoreessa tutkimuksessasi kiinnitit huomiota suomalaisten vastamedioiden tuottamiin sisältöihin. Disinformaatio-termin taustalla on Neuvostoliiton aikaisten tiedustelupalveluiden keinovalikoima. Siksi Venäjä myös haluaa luoda säröä länsimaiden yhtenäisyyteen. Jo entuudestaan tiesin, että Väitöskirjatutkija Teemu Oivo huomasi, että suomalaisilla verkkoalustoilla käytetään venäläisiä uutislähteitä. En kuitenkaan rohkaise tuudittautumaan tähän ajatukseen. Kansainvälisesti kollegat saattavat puhua alternative outleteista tai hyperpartisan mediasta. 8 AVA A J A Teksti Laura Myllymäki Kuvat Satu Nyström O let vuodesta 2019 lähtien tutkinut venäläistä disinformaatiota kansainvälisessä mediassa. Kansainvälisissä vertailuissa Suomi on pärjännyt hyvin numeroin. Parempi yleistermi tutkimalleni viestinnälle on ongelmallinen tieto. Varautuneisuutta ei voi pitää koko ajan päällä. Ne eivät samalla tavalla tuo poliittista sidonnaisuuttaan esiin kuin esimerkiksi puoluelehdet. Vastamedia on hankala termi, koska kaikkia alustoja kuvaavaa yleissanaa ei ole vakiintunut tutkimuskäyttöön. Huomattava osa Venäjän hallintoon kytkeytyvästä strategisesta viestinnästä ei kuitenkaan ole suoraan kumottavissa olevia väitteitä. Siksi maan hallinto haluaa saada länsimaiden antaman kritiikin näyttämään perusteettomalta. Suomessa meillä taas on valemedia tai vaihtoehtoinen media ja niin edelleen. Miksi suomalaisten pitäisi olla tästä huolissaan. Mitä oikein tarkoitat vastamedialla. Minäkään en välttämättä haluaisi tällä asialla suuresti huolestuttaa. Niiden kautta lukijoille välittyy Kremlin strategisia viestejä, joilla pyritään vaikuttamaan kansainvälisten yleisöjen asenteisiin. Aina välillä oma ”informaatiosuojaus” pääsee laskemaan, sillä tietoa kuitenkin kuluttaa lähes koko ajan ja joka paikasta. On silti hyvä kysyä, mitä viestinnällä tehdään ja mihin sillä pyritään. Venäjän johto katsoo, että länsimaat pyrkivät vaikuttamaan Venäjän sisäpolitiikkaan, ja haluaa puuttua siihen. Ylipäänsä ilmiö liittyy medialukutaitoon, josta ihmiset läpi poliittisen kentän ovat enemmän tai vähemmän huolissaan. Viestit palvelevat tietysti Venäjän hallinnon etua: halutaan, että Venäjällä on hyvä asema neuvottelupöydissä, joissa maa on vahvimmillaan kahden kesken. Kyllä minunkin käsitykseni on tämä. Siellä dezinformatsija tarkoitti kohdettaan vahingoittavaa väärää tietoa
m a r r a s k u u 2 2 1 9 Harhaanjohtavaa. Venäläisten medioiden RT:n ja Sputnikin sisällöt kytkeytyvät maan hallinnon tavoitteisiin, sanoo suomalaisia vastamedioita tutkinut Teemu Oivo.
Onko Venäjän piilovaikuttaminen purrut suomalaiseen politiikkaan tai poliitikkoihin. Käytännössä näillä suomalaisilla sivustoilla siis oli rt:n ja Sputnikin tuottamaa sisältöä. Muutamilla pienpuolueiden ehdokkailla, jotka eivät ole päässeet parlamenttiin, on ollut selvemmin yhteneviä linjoja Kremlin strategisen viestinnän kanssa. Eikö kuitenkin puhuta aika pienistä määristä ihmisiä, jotka tällaisia verkko alustoja seuraavat. Niiden toimintamallit kuitenkin kytkeytyvät Venäjän strategioihin. Sivustoille valikoituu yleensä sellaista sisältöä, jonka kanssa ylläpitäjät ovat samaa mieltä. Siellä on kansalliskonservatiivista sisältöä, jossa liberaaleja arvoja ja journalistista mediaa arvostellaan. Tällainen aloite todella oli olemassa, mutta toinen kysymys on, miten asia suhteutettiin. Sputnik on enemmän uutistoimisto, jonka tapa esittää uutiset on hieman neutraalimpi. Taustalla on pettymystä ja epäreiluuden kokemusta länsimaisesta yhteiskuntajärjestyksestä. Tuleeko esimerkiksi tästä sitten uutta kinaa. Eivät ne järkyttävän suuria määriä tietenkään ole. Se on aggregaatti, joka listaa noin kymmenen alustan julkaisuja Ampparit.comin tapaan. Aikaisemmasta vastamediatutkimuksesta tiedetään kuitenkin myös, että alustojen käyttäjät pitävät itseään mediakriittisinä – myös vastamedioiden sisältöjä kohtaan. Ne siis välittävät Venäjän näkemystä siitä, miten maailma lepää. Odotan, miten Sputnik-rokotteen hyväksynnät etenevät. Journalistiset mediat eivät yleensä rt:n ja Sputnikin sisältöihin viittaa, vaikka joitain poikkeuksia on. Tietenkään Venäjän turvallisuusneuvostolta ei tule niille joka päivä ohjeita, vaan niillä on myös operatiivista vapautta. Teemu Oivo on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston Karjalan tutkimuslaitoksella sekä Historian ja maantieteiden laitoksella. Kuinka merkittävä aloite oikeasti oli. – T E E M U O I V O. Rikosasiat siellä kiinnostavat myös. Monesti he samaistuvat tähän sisältöön. Saatetaan ajatella, että näin voidaan paljastaa pinnan alla olevaa ”likaisuutta ja epätoimivuutta”. on olemassa sivusto nimeltä Murkut.org. Uutinen ei ollut vale, mutta voidaan ajatella, että Sputnikin uutisessa ei ollut tarpeeksi kontekstia, ja siksi viesti oli harhaanjohtava. Mitä tällaisen sisällön jakaminen kertoo suomalaisten vastamedioiden ylläpitäjistä. Moni venäläinen arvostaa juuri matkustamisen vapautta – se voi olla jopa poliittisia vapauksia tärkeämpi asia. Varsinaista vaikutusta tuossa mielessä on vaikea arvioida. Syyskuun puoliväliin mennessä Sputnik-rokotetta ei kuitenkaan ollut hyväksytty osaksi eu:n koronapassisertifikaatteja. Anna jokin esimerkki venäläisestä disinformaatiosta, johon olet Suomessa törmännyt. Viestillä haluttiin kertoa kansainväliselle yleisölle, että Venäjä on uhattuna, eikä suinkaan ole turhaa, että maa on varpaillaan. rt:llä on televisiokanava, jonka ympärille sen toiminta on rakentunut. Siinä Suomi tulee osaksi tätä pohdintaa. Sekä rt (entinen Russia Today) että Sputnik ovat Venäjän valtion perustamia viestintätoimistoja. Kun tehdään hiljaista asennevaikuttamista ja halutaan nakertaa luottamusta, niin samalla sopalla on monta kokkia. Extrauutisissa nostettiin vuonna 2018 esiin Sputnikin uutisoimana Perussuomalaisten Nuorten aloite Karjalan takaisin vaatimisesta. Sivustoilla on kuitenkin vilpitön maine käyttäjiensä keskuudessa, ja pieni joukko ihmisiä uskoo näihin sisältöihin. Sillä on suuri näkyvyys myös YouTubessa ja Twitterissä. En uskalla sanoa, että mitenkään selvästi. Onko jotain tiettyä asiaa, johon Venäjä juuri nyt pyrkii Suomessa vaikuttamaan. Molempien virallinen perustamistarkoitus on ollut antaa maailmasta ”tasapainosempi” kuva kuin mitä länsimedia maailmasta kertoo. Kertaatko vielä, millaisia rt ja Sputnik oikein ovat. mv-lehden Facebook-sivulla oli enimmillään noin 20 000 seuraajaa. Ne eivät samalla tavalla tuo poliittista sidonnaisuuttaan esiin kuin esimerkiksi puoluelehdet. Vastamedioiden motiivit eivät kuitenkaan mene yksi yhteen Venäjän motiivien kanssa. Mitä motiiveja heillä on. Molemmat haluavat piilottaa tai ainakin vähätellä kytköstään Venäjän valtioon ja esiintyä itsenäisinä uutismedioina. Kun esimerkiksi Ruotsissa tai Ranskassa tapahtuu väkivallantekoja, tapahtumia rinnastetaan myös Suomeen. Uutiskanava rt :n ja uutistoimisto Sputnikin viestien takana oleva taho – Venäjän valtionjohto – piiloutuu. 1 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Siinä missä toinen edustaa suurvallan valtiokoneistoa, toisen taustalla on liberaalidemokratiaan pettynyt ihminen
Th e O rig in al is by V itr a Chaise Tout Bois Jean Prouvé, 1941 Artek Helsinki, Keskuskatu 1 B, ja Vitra-jälleenmyyjät, vitra.com vitra_ChaiseToutBois_230x297_Image(FIN)_20210226.indd 1 26.02.21 | KW 8 09:30
Laatua vuodesta 1969 moccamaster.com
Arvio 0,5 1,0 1,5 2,0 2,5 mrd € toisin. On nimittäin niin, että loppujen lopuksi kulttuuriministerin henkilöllä, iällä, koulutustaustalla tai edes puoluekirjalla on vain JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. Image selvitti, mikä tekee kulttuuriministerin. RKP Keskusta Keskusta Vas. Juttu alkaa sivulta 32.. Dromberg Nainen Tanja Karpela** Stefan Wallin* Arhinmäki* Katainen Viitanen Grahn-Laasonen Terho* Kosonen Saarikko* Kurvinen Hallitus Puolue Ministeri Tehtävä Mies 99 2000 01 02 03 04 05 06 07 08 09 2010 11 12 13 14 15 16 17 18 19 2020 21 Kulttuurimenot (inflaatiokorjattu) Kansantalouden tilinpidon luokka G08: Vapaa-aika, kulttuuri ja uskonto Kunnat Valtio Yleisradio* *) Puolueensa puheenjohtaja ainakin osan ministerikaudesta **) Vuosina 2006–2008 Saarela *) Yle-veron käyttöönoton myötä Yleisradio luokiteltiin kansantalouden tilinpidossa osaksi julkista sektoria, kun se oli aiemmin tilastoitu yksityiselle sektorille eikä siten ollut mukana julkisyhteisöjen menojen tilastoinnissa. Pitäisikö jotain tehdä Kulttuuriministeri Kulttuurija urheiluministeri Opetusja kulttuuriministeri Kulttuurija tiedeministeri Kulttuurija asuntoministeri Eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri Kulttuuriministerien toimikaudet Suvi Lindén Kokoomus Lipponen I Vanhanen I Vanhanen II Sipilä Marin Kok. Teksti Laura Myllymäki Infografiikka Juuso Koponen vähän väliä, kun mitataan sitä, mitä ministeri saa kulttuurin rahoituksessa aikaan. Tämä ja paljon muuta selviää toimittaja Suna Vuoren jutusta, jossa avataan, mitä kulttuuriväki oikein Suomen kulttuuriministeriltä odottaa. Entä keiden kulttuuriministereiden kausilla Suomen kulttuurimenot ovat kasvaneet eniten. Ainakin se, että heidän ministerinsalkkuihinsa on aina liittynyt myös sana urheilu. Salkunhoitajat Kulttuuriminsterin pesti on yksi vaikeimmista. Saarela, kesk.) ja Stefan Wallinin (r.) kausilla. Imagen selvityksen mukaan näin kävi Kaarina Drombergin (kok.), Tanja Karpelan (ent. m a r r a s k u u 2 2 1 1 3 D A T A M ikä yhdistää niitä suomalaisia miehiä, jotka ovat toimineet maamme kulttuuriministereinä. Ainakin niistä on tulokselliset kulttuuriministerit tehty. Mistä sitten on tulokselliset kulttuuriministerit tehty. Tärkeintä on osata olla taitava poliitikko. SDP PS/Sin. Hyvistä talouden suhdanteista, hallituskumppaneista ja -ohjelmasta, ministerin asemasta omassa puolueessaan sekä aiemmista päätöksistä
Vuokralla asuessa joka paikassa oli valkoiset seinät. Toissa valtuustokaudella tein aloitteen katutaidealueesta Helsinkiin. Teksti Janne Itkonen Kuva Timo Pyykkö 3 . Tuosta nykyään menneiden aikojen futurismista on jäänyt vahvat muistot. Samaa aikaan meille tarjottiin Hitas-arvonnan varasijalta asuntoa Jätkäsaaresta, mutta olen tyytyväinen, että päätimme ottaa tämän. 4 H + K , 8 3 , 5 M , I T Ä P A S I L A POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Täällä on paljon hienoja ja korkeatasoisia töitä, joista tykkään tosi paljon. Yksikään seinä ei ole valkoinen, kaikissa huoneissa on oma värinsä. Asuimme viimeksi Sörnäisissä vuokralla. Sukupolvenvaihdos on kuitenkin käynnissä, koko ajan tähän muuttaa lisää lapsiperheitä. Lähipalvelut ja julkiset liikenneyhteydet ovat hyvät. oli mahdollisuus, laitettiin kaikkialle väriä. Antiikkihuonekalut Pyrimme hankkimaan huonekalut mahdollisimman paljon käytettyinä. Sohvapöytä on hankittu antiikkiliikkeestä, mutta meillä on myös paljon suvuistamme löytyneitä vanhoja huonekaluja. Tämä on ensimmäinen omistusasuntomme. Nyt kun Pasilan värisuora Helsingin vasemmistoliiton valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Petra Malin löysi Itä-Pasilasta yllättävän vihreän asuinalueen, jossa näkyvät myös hänen valtuustoaloitteensa jäljet. Toisaalta tämä on niin lähellä kaikkea, että päivittäiset liikkumiset hoituvat kävellen tai pyörällä. Jonkun korvissa Itä-Pasilalla on huono maine, mutta täällä on tosi viihtyisää. 14 P O L I I T T I N E N K O T I T ämä talo on rakennettu vuonna 1974. Me muutimme tähän vuonna 2019 ja olemme asunnon toiset asukkaat. Äitini oli töissä Itä-Pasilassa, kun olin alakouluikäinen. Se päätyi olemaan Itä-Pasila, johon itse myöhemmin muutin. Esimerkiksi olohuoneen senkki on puolisoni isoäidin vanha.. Tässä on siis viihdytty hyvin, taloyhtiössä asuu edelleen alkuperäisiä asukkaita. Ostopäätös oli nopea, tämä on itse asiassa ainoa asunto, jota kävimme katsomassa. Pihakansitasolla ei ole autoja ja on tosi rauhallista, loppujen lopuksi aika vihreääkin. Parkettilattia on alkuperäinen, mutta kaikki seinäpinnat on remontoitu
Tykkään, että levyhyllyä selaamalla voi katsoa omia elämänvaiheitaan. Tuntuisi hurjalta ajatukselta hankkiutua cd -levyistä eroon. 1 5 m a r r a s k u u 2 2 1 cd -levyt Levyhyllyssä on tallella paljon muistoja teini-iästä lähtien. Mistä voisin sen jälkeen katsoa menneisyyttä ja oman identiteettini kehittymistä?
Halutaan kaupunkimaisia palveluja, ja niiden menestys edellyttää suurta väen tiheyttä. Luontoon kiinnytään ja luontoa suojellaan tarvittaessa. Mitä rakennetaan, rakennetaan tiiviisti, mutta väliin jätetään kunnon viheralueita. Minun kaupunkirakenteeni on tiivis mutta harva. Tätä asiantilaa ei voi oikein hyväksyä Entä lähiluonto. Luonto tulee lähelle omaa kotia. Kirjailija Risto Isomäki on kiteyttänyt osuvasti paradoksin urbaanin ja tiheän asutuksen sekä harvan asutuksen ja metsien osalta. Asumisen, maankäytön, liikenteen ja palvelujen keskittävä rakentaminen pikemminkin säästää kuin uhkaa viheralueita. Jokainen käynti skutsissa vähentää tutkitusti stressitasoa. Kaupunkimetsät toimivat urbaanissa ympäristössä henkireikinä, hyvinvoinnin ja terveyden lähteinä. Koko maan kuutiomääriltään suurimmat ja uljaimmat puut kasvavat kaupunkimetsissä, ja niiden tulevaisuusennuste on hyvä. Kaupunkimetsät, puistot, viheralueet ja viherkäytävät ovat kiinteä osa kaupunkien elinvoimaa ja hyvinvointia. Parasta olisi rakentaa umpikortteleita ja tehdä lähiluonto niiden sisälle, niin kuin on tehty Berliinissä. Luonto ei tarvitse kaupunkimetsiä, vaan ihmiset tarvitsevat. Vastaukset ovat hellyttävän samanlaisia. Pihoilla on siis oltava oma lapsille turvallinen pieni puisto, ei parkkipaikkoja.. Tiivistäminen kannattaa, mutta siinä ovat silloin viheralueet vaarassa. V Ä I T E : OSMO SOININVAARA TIMO ARO mdi :n johtava asiantuntija, sitoutumaton vihreitten valtuustoryhmässä Porissa Tietokirjailija ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä Kaivopuisto ja Kaisaniemenpuisto ovat kuitenkin hyviä sellaisina kuin ovat. 16 D E B A T T I Mitä meidän pitäisi ajatella tiiviin kaupunkirakentamisen ja lähiluonnon välisestä suhteesta. Luonnontilainen metsä ei toimi, jos käyttäjiä on paljon. Jos luonto voisi käydä kauppaa, se myisi joka ikisen metsäläntin Helsingissä ja ostaisi rahoilla sata kertaa isommat alat jostain maakunnista valkoselkätikan elää ja iloita. On vain luonnon kannalta köyhiä puupeltoja. ”Suuret kaupungit tarvitsevat lisää kaupunkimetsää, mutta rakentamisen trendit pilaavat vihreän lähiluonnon” L uonto ja luontoon liittyvät määreet nousevat kärkeen, kun kunnilta kysytään niiden tärkeimpiä valttikortteja. Kaupunkimetsät ovat suomalainen ylellisyys. Molempia tarvitaan. Pitäisikö viheralueiden olla metsää niin kuin Keskuspuistossa vai hoidettua puistoa niin kuin Kaivopuistossa. Suojellut kaupunkimetsät ovat järeytensä, arvokkuutensa ja monimuotoisuutensa osalta hienoja esimerkkejä siitä, millaisia Suomen metsät voisivat olla vaihtoehtona taloudellisen edun riivaamille puupeltojen istutuksille. On tosin sanottu, että metsiä pitää suojella kaupungeissa, koska muualla ei ole metsiä. U rbaanin asumisen arvo on noussut kaikkialla. Siitä osoituksena ihmisarka liito orava on paennut kaupunkeihin. Tämä näkyy asumisen hinnoissa jopa niin, että jos johonkin lähiöön rakennetaan lisää, pian siellä asuntojen arvo on noussut, koska kaikki toimii paremmin. Luonto-orientaatio korostuu kaiken kokoisissa kunnissa. Rakentamisen trendit eivät pilaa eivätkä ole uhka kaupunkimetsille, jos trendeillä tarkoitetaan tiiviimpää, tehokkaampaa ja korkeampaa rakentamista solmupisteisiin. Isomäen mukaan pääkaupunkiseudulta poistuessa joutuu menemään Venäjälle, Viroon tai Lapin kansallispuistoihin asti ennen kuin vastaan tulee samankokoisia tai yhtä paljon vanhoja ja järeitä puita sisältäviä metsäalueita. Kaupunkimetsät sijaitsevat kaupunkiasutuksen sisällä tai läheisyydessä. Suuret kaupungit eivät ole poikkeus sääntöön. Pyysimme aiheesta kommentit
Suurilla kaupungeilla ei ole tarpeita, mutta sen asukkaat tarvitsevat sekä koteja että lähiluontoa. Sen ideana on lisätä ihmisten hyvinvointia luontoympäristössä tapahtuvan ammatillisen toiminnan kautta. Luonto itsessään elvyttää, mutta hyvää tuottaa myös yhdessä oleminen ja tekeminen luonnossa. Merihaka oli kuitenkin reaktio epäonnistuneiksi pidetyille metsälähiöille. Merihaka on Pannukakku T O I S I N K I N V O I S I O L L A Teksti Annaliina Niitamo TIMO ARO Tutkimuspäällikkö, thl K U V I T U K S E T P A U L I I N A H O L M A. Korona lisää stressiä täälläkin, kun hylätyt kasvomaskit ärsyttävät ja likaavat maisemaa. Betonibrutalistisia päiväunia tuottava Merihaka on poikkeus maisemassa, kun sitä katsoo jugend-Kruununhakaa ja uutuuttaan hohtavaa Sompasaarta vasten. Ilman teollisuutta saari olisi todennäköisesti ollut vehreä paikka, jolla kaupunkilaiset olisivat voineet käyskennellä ja katsella merellä siintäviä Korkeasaarta ja Laajasaloa. TOISINKIN VOISI OLLA -palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. Merihaka voisi olla Pannukakku – siis saari, jonka nimi on Pannukakku. Samalla stressinhallinta on yhä tärkeämpää, sillä pitkittynyt stressi lisää alttiutta sairastua. Helsingin rantaviivaa on täydennetty ajan saatossa maantäytöillä. Autot jylisevät ohi ja puisto on tyhjä. Rakennukset ja asunnot sijoiteltiin niin, että kaikilla asukkailla olisi tasa-arvoisesti valoa, ilmaa, merinäköalaa ja väljää pihatilaa. Kohtuuhintaisia kaupunkikoteja pitäisi jatkuvasti rakentaa lisää – jonnekin. Yhteiskunta oli nopeasti autoistunut, mutta autojen nähtiin lisäävän turvattomuutta ja epäviihtyvyyttä, joten autot eroteltiin kävelykannen alle. SHADIA RASK DEBATTIPALSTALLA Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. Toisaalta hyvinvointia voi tuottaa paitsi metsästä ammennettu voima, myös urbaani viherrakentaminen esimerkiksi katoilla ja seinissä. Pannukakku-saaresta muistuttaa enää Pannu kakunpuistikko Sörnäisten rantatiellä, Merihaan parkkihallin kupeessa. Erilaiset viheralueet ovat monen kaupunkilaisen stressin lievittäjä. T oisinkin voisi olla. Merihakaa kutsuttiin keskustaan tuoduksi lähiöksi. Merihaka on aikansa tiivistävän kaupunkirakentamisen esimerkki, joka heijastelee 1970-luvun nopean kaupungistumisen ja sosiaalisen asuntotuotannon ideaaleja. Hyvinvointivaikutuksista huolimatta kaupunkimetsät ovat uhan alla. Myös thl on tutkinut luontolähtöistä hyvinvointia, kuten Green Care -toimintaa. Toiset vihaavat, toiset rakastavat. Uusimmat esimerkit ovat Jätkäsaari, Sompasaari ja Verkkosaari. Maaltamuutto oli alkanut ja työläisväestölle tarvittiin asuntoja lähelle työpaikkoja. Pannukakku oli noin hehtaarin kokoinen Tervasaareen vertautuva saari, jolla sijaitsi 1700-luvun lopulla piipputehdas ja myöhemmin hevoskärrytehdas. Jo yksittäiset luontokokemukset voivat tutkitusti vähentää stressiä ja lisätä voimavaroja. Viimeisenä tehtaana Pannukakun mailla nähtiin 1900-luvun alussa Wärtsilän tehdas, mutta kun tilaa laajentamiselle ei enää ollut, alkoi teollisuustoiminta siirtyä Helsingin rajojen ulkopuolelle. Teollisuus teki tilaa asumiselle 1900-luvulla. Näin on saatu tehtyä lisää houkuttelevaa rakennusmaata sinne, missä on kysyntää. Perustuslaissa todetaan olennainen: julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Kaupungistumisen megatrendi kasvattaa asukaslukuja. ”Kompaktikaupunki on kontaktikaupunki”, kuului arkkitehtien sanonta aikanaan, ja se on ajankohtainen edelleen. Pannukakku-saari sijaitsi 1800-luvun loppuun asti Merihaan paikalla, kunnes maata alettiin täyttää teollisuuden ja satamatoiminnan tarpeisiin. Miellyttävyyttä olisivat tosin vähentäneet Helsingin jätevedet, jotka laskettiin Pannukakun edustalle. 17 m a r r a s k u u 2 2 1 K oronapandemia on nostanut ihmisten stressitasoja maailmanlaajuisesti. Kaupunkikotien ja -metsän välinen kamppailu näyttäytyy nollasummapelinä. Lenkki keskuspuistossa paljastaa, että lähiluontoa pilaa paitsi rakentamisen trendit, myös ihmisten piittaamattomuus
Ajatus on, että kaikki hyötyvät ymmärrettävästä viestinnästä. Helsingissä joka kuudes asukas puhuu äidinkielenään jotain muuta kieltä kuin suomea tai ruotsia. Myös hen kilö, jolle suomi ei ole äidinkieli. Olisihan tärkeää nostaa äänestysaktiivisuutta ja vahvistaa demokratiaa eli kan sanvaltaa. Ei aivan siltä näytä. Mutta irralliset osallisuushankkeet ovat turhia, jos samaan aikaan kieli, jolla yhteisiä asioita hoidetaan, sulkee ison osan ihmisistä ulkopuolelle. Kolumnia varten on haastateltu Tampereen yliopistosta professori Camilla Lindholmia. Mutta kirjoittajalle selkeästi kiteyttäminen on aikaaviepää. Tähän tyyliin: ”Hallitus uudistaa ilmastovuosikertomusta koskevaa sääntelyä ilmastolain hallitusohjelman mukaisen tar kistamisen yhteydessä strategisempaan suuntaan siten, että se tukee parhaalla mahdollisella tavalla ilmastopoliittista kes kustelua ja vahvistaa raportointia siitä, miten toimien toteutus vastaa tiukentuviin tavoitteisiin ja mitä toimia päästökehityk sen saaminen toivotulle kehitysuralle edellyttää." Hallitus sanoo yhden viestinnän arvoistaan olevan selkeys. Siksi pitää vaatia, että Kelan lähettämän kirjeen tai OmaKantaan kirjatun diagnoosin ymmärtää yhdellä vilkaisulla. Minullekin on selittämätöntä, miksi tarhapaikan saa mista pitää kutsua niin. En tiedä, miten heille aukeaa se, että päiväkotipaikka selviää ”päivittämällä asiointi kansio”. Runsaan 70 sivun tavaaminen on maallikolle työlästä, vaikka suomi olisi äidinkieli ja ilmasto politiikka ennestään tuttua. Näkyisipä panostus myös kielenkäytössä. Rakastan ideaa erityisesti, koska sairaalaan joutuva on usein haavoittuvassa asemassa. Käytäntö on outo aikana, jolloin viestintään muuten sat sataan niin paljon. 1 8 K O L U M N I I lmastolakia ollaan uusimassa ja, kuten tapana on, kan salaiset ovat saaneet kommentoida lakiluonnosta. Nykyisellään viranomaiset tuntuvat säästävän omaa aikaansa tuuttaamalla kansalaisille metrikaupalla suodattamatonta ammattisanastoa ja me vastaanottajat joudumme käyttämään aikamme viestien tulkintaan.. Jos siihen pystytään Satakunnassa, niin luulisi muuallakin. Vastaavaa osallistamista yritetään nykyään kaikkialla. Toiveikkaasti uudessa ilmastolaissakin halutaan parantaa kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia. Samoin sosiaaliturvaa hakeva. Toimittajana tiedän sen tus kallisen hyvin. Listaa sanahirviöistä voisi jatkaa loputtomiin. Se, mitä voisi pitää katujen hoitona, on ”kokonaisvastuuhoitoalueiden kunnossapitoa”, ja englannin tunti merkitään koululaisten nettipalvelu Wilmassa tunnuk sella VaEA2a5.3. Muun muassa valtioneuvoston kanslia, poliittiset puolueet ja Suomen Pankki ovat nostaneet vies tinnän osaksi ydintoimintaansa. Nykyisellään saavutettavuus tuntuu tarkoit tavan pelkkää nettipalveluiden käyttöliittymää, ei sitä, taju aako yleisö viestiä. Osal listaminen on näennäistä. En muista koskaan kuulleeni tekstiä arvosteltavan siitä, että se on liian selkeää. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti. Ymmärrän, että lakiesityksessä termien pitää olla tarkkoja, mutta tekstin suurempi ongelma ovat järjettömän raskaat lauserakenteet. Nykyisellään viranomaiset tuntuvat säästä vän omaa aikaansa tuuttaamalla kansalaisille metrikaupalla Selkenevää viestintää RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I suodattamatonta ammattisanastoa, ja me vastaanottajat jou dumme käyttämään aikamme viestien tulkintaan. Kaikki julkinen viestintä pitäisi tehdä selkokielellä eli helpotetulla, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä ymmärrettävämmäksi ja luettavammaksi muokatulla suo men kielellä. Satasairaalassa kaikki potilaille suunnattu tieto on selkokie lellä, samoin esimerkiksi henkilökunnan työturvallisuusohjeet. Luonnosteksti on suojattu kansalaisten ulottumattomiin kuoruttamalla se kouke roisella virkamieslatinalla
Kaikki herkulliset Via-ateriat löydät osoitteesta: viamaailma.?. uUTUus TUOREKEITToTäysin uudenlainen, ruokaisa tuorekeitto on valmistettu Eurassa suomalaisesta lihasta ja tuoreista kasviksista. Kaksi ruokaisaa makua löydät valmisateriahyllystä. Lisää vain 2 dl kiehuvan kuumaa vettä, anna tekeytyä pari minuuttia, sekoita ja nauti! Via-kokit ovat ruokareissanneet maailmalla, jotta he voisivat valmistaa maailman parhaat reseptit täällä Suomessa
Teksti Kristiina Sarasti Kuvat Riina Peuhu Meikki Tytti Virjo. Kaksi heistä saa aktivisminsa vuoksi tappouhkauksia, mutta toisiltaan he saavat tukea ja voimaa. 2 S A M A S TA P U U S TA Siskokset Emmi, Miisa ja Sunná Nuorgam ovat tasa-arvotyölle omistautuneita kaupunkisaamelaisia
m a r r a s k u u 2 2 1 2 1
Hänellä on Instagramissa yli 30 000 seuraajaa, Emmillä yli 28 000. Sunná Nuorgam 24-vuotias sosionomiopiskelija. Tatuoinnin alle on vielä tulossa pohjoissaamenkielinen teksti ájet Sámi vuoi a, joka tarkoittaa ”näytä saamelaista asennetta”. Toinen sketsisarjojen tekijöistä, Pirkka-Pekka Petelius, pyysi sketsien haitallista vaikutusta anteeksi pari vuotta sitten. Paljon keskustelua herättänyt dokumenttisarja keräsi ensimmäisen kuukautensa aikana 710 000 käynnistyskertaa. Kirjoittaa kirjaa suhdenormeista ja seksistä. Emmillä taas on vasemmassa pohkeessaan Palefacen ”Emme suostu pelkäämään” -kappaleen nimi pohjoissaameksi: Mii eat vuollán ballat. Se loppuu sanoihin ”muut jää ja muut menee / mut siskot, ne on aina”. Se oli koronarajoitusten vuoksi siirretty kuluvan vuoden helmikuulta syyskuuhun. ”Sulla on uusi tatska! Hieno!” ovesta sisään astuvat Emmi ja Miisa sanovat. Sitten yllätysraskaus muuttaa suunnitelmat. Nuorgamin sisaruksetkin saivat nuoruudessaan kuulla rasistisia nunnuka-vitsejä, koska saamelaiset esitettiin 1980– 1990-luvun sketsisarjoissa Hymyhuulet, Pulttibois ja Manitbois nunnuka-nunnuka-lailailaita hoilaavina, likaisina ja Emmi Nuorgam 33-vuotias toimittaja, vaikuttavuustuottaja ja somevaikuttaja. Miisa Nuorgam 29-vuotias toimittaja ja somevaikuttaja, joka toimi pitkään e-urheilun puolestapuhujana. Anteeksipyyntöä ei sen sijaan ole kuulunut Suomen valtiolta, joka on koko olemassaolonsa ajan pyrkinyt pakkosuomalaistamaan saamelaisia, Euroopan ainoaa alkuperäiskansaa. Miisa istuu nojatuoliin ja alkaa lakata kynsiään. S unná avaa tamperelaisen kerrostalokaksion oven syyskuisena keskiviikkoiltana, joka on viikon ainoa kaikille kolmelle sopiva tapaamisaika. Ennen kuin mennään siihen, on syytä ottaa selvää Nuorgameista ja siitä, mikä heitä yhdistää. Siinä hän poseeraa ravintolajatkoilla yhdessä pikkusiskojensa Miisa ja Sunná Nuorgamin kanssa. Gáktin pitäminen tulkitaan usein aktivismiksi, ja jotkut reagoivat siihen rajusti. Ei-toivottu huomio menomatkalla ja ravintolajatkoilla mietitytti siskoja etukäteen. Miisalla on käsivarren sisäpuolella saman fraasin kirjainlyhenne SV. Kehystettynä on myös Miisan kirjoittama runo, jonka Miisa lausui Emmin 30-vuotissyntymäpäivillä. Hänen vasemman jalkansa housunlahje on kääritty ylös. Fraasia alettiin käyttää 1970-luvulla saamelaisten yhteenkuuluvuuden nostattamiseen. Elokuussa Yle Areenassa julkaistiin Miisan dokumenttisarja Katkeamaton/Boatkanmeahttun, jossa hän muuttaa Norjan Kautokeinoon opiskelemaan saamea. Kuvanottoiltana sisarukset olivat pukeutuneet gáktiin, koska olivat alkuillasta olleet saamelaisten kansallispäivän juhlassa. Ennakkoluuloja nimittäin piisaa. Emmi ja Sunná päättävät tilata Woltista rameneita. Siskosten isä on saamelainen, äiti suomalainen. Emmin puoliso ja lapset ovat kotona, ja Miisan kämpässä vallitsee muuttokaaos. Kuva on Instagramista 33-vuotiaan toimittaja, vaikuttavuustuottaja ja somevaikuttaja Emmi Nuorgamin tililtä. Myös 29-vuotias Miisa Nuorgam on toimittaja ja somevaikuttaja. Sunnán reidessä on aiemmin samana päivänä otettu tatuointi, värikäs kuva sisarusten isän kalamökistä Tenojoen varrelta Utsjoelta. humalaisina typeryksinä. Millä tavoin he pyrkivät muuttamaan maailmaa. Äitiyslomalla, neuvottelee Ylen kanssa Katkeamatondokumenttisarjan jatkosta. Siskokset miettivät, pitääkö siihen pukeutuneena taas vapaa-ajalla valistaa muita saamelaisuudesta, kuunnella toisten ennakkoluuloja tai ottaa vastaan vihaa. 2 2 M ustavalkoisessa valokuvassa istuu kolme nuorta naista, joilla kaikilla on yllään gákti, saamenpuku. Naiset hymyilevät, ja saatteena on teksti ”Elämäni rakkaudet”. On mukana valmistelemassa näyttelyä sateenkaarisaamelaisuudesta.. Historiallisesti suomalaisten suhde saamelaisiin on ollut monin tavoin ongelmallinen. Olohuoneen seinällä on vanhempien hääkuva, valokuvia siskoksista ja Utsjoelta sekä puulaattoja, joille Sunná on siirtänyt valokuvien paperitulosteita liisteritekniikalla. Kolmas sisko on 24-vuotias Sunná, joka puolestaan opiskelee varhaiskasvattajaksi. Siksi Sunná on kutsunut kaikki luokseen
m a r r a s k u u 2 2 1 2 3
2 4
Emmi tienaa elantonsa pääasiassa vaikuttavuustuottajana ja kouluttajana. Teininä hän ehti omien sanojensa mukaan säätää ”penisihmisten” kanssa. Ihmisten kiinnostuksesta hänen asioihinsa kertoo jotain se, että esimerkiksi vauva.fisivustolla on ketju, jossa keskustel laan hänen kulmakarvoistaan. Tällä hetkellä Miisa on äitiyslomalla huhtikuussa syntyneen vauvansa kanssa ja neuvottelee Ylen kanssa dokumenttisarjan jatkosta. Tapauksen jälkeen hänen nimensä nousi valtakunnanjulkisuuteen. Sitten hän lähti opiskelemaan varhaiskasvatusta. ”En olisi uskaltanut erota hänestä ilman Miisan apua. Perhe tuki häntä horjumatta. Tapauksen jälkeen hänen nimensä nousi valtakunnanjulkisuuteen. Meemit vaikuttavat naurattavan kaikkia kolmea. Jo peruskouluaikoina hän oli tukioppilaana ja myöhemmin tuutorina. Siskokset ovat sopineet, että se mak saa, jolla on rahaa. Sunná tapasi tämänhetkisen, muunsukupuolisen kumppa. ”Silloin alkoi tulla juorulehtijuttuja tyyliin ’DiiliMiisa kohauttaa rintaliivikuvilla’”, hän sanoo. Nyt hän on jättänyt eurheilukuvioissa vaikuttamisen taak seen mutta kommentoi aktiivisesti muita yhdenvertaisuus asioita. Viime vuonna Suomen liike ja virkanaisten liitto valitsi Miisan Vuoden naiseksi, koska hän on käyttänyt asemaansa edistääkseen tasaarvoa. Sen jälkeen hän on jo tottunut julkisia esiintymisiä seuraaviin verkkohyökkäyksiin ja mediakohuihin. Kun ovikello soi ja Woltkuski tuo ruoat, Emmi käy etei sessä maksamassa ne. Pääasiassa miehistä koostuva nettikiusaajalauma hyökkäsi Emmin kimppuun verkossa väkivallalla uhkaillen, ja hyökkäystä käsiteltiin lukuisissa lehtijutuissa. Vuosien ajan hän järjesti ja tuomaroi peli tapahtumia ja toimitti Yle Kioskin peliohjelmaa. Se toimi.” Pian Sunná tajusi, ettei hän ylipäätään taida olla kiinnos tunut miehistä, ja alkoi seurustella naispuolisen ystävänsä kanssa. Miisa oli pitkään Suomen näkyvimpiä elektronisen urheilun puolestapuhujia. Ramenaterian aikana Sunná kertoo, että hänen unelma naan on auttaa ennen kaikkea sateenkaarinuoria. Viimeinen mieskumppani kohdisti häneen henkistä, fyysistä ja seksuaa lista väkivaltaa. Sitten Emmi ja Sunná alkavat syödä. Perheen kuopus Sunná vaikutti aiemmin Pirkanmaan Setassa ja työskenteli Siltavalmennusyhdistyksen nuorten pajalla. Hän myös toimi vaikuttavuustuottajana Suvi Westin ohjaamassa saamelaisdokumentissa Eatnameamet – hiljainen taistelumme (2021), joka käsittelee Suomen val tion saamelaispolitiikkaa ja saamelaisten taistelua olemassa olonsa puolesta. Miisa nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2018 Hjallis Harkimon Diili-ohjelmasta, josta hän tippui vasta juuri ennen finaalia. Setassa ja nuorten pajalla Sunná tapasi nuoria, joille omat vanhemmat olivat kaapista tulon jälkeen sanoneet, ettei lapsi ole heille enää mitään. Kun siskot ja äiti kuuli vat suhteesta, he totesivat vain, että ok. Kun Miisa vuonna 2016 kertoi Helsingin Sanomien Nyt-liitteelle pelimaa ilman naisvihasta, hän sai viikon aikana satoja vihaviestejä. Pääasiassa miehistä koostuva nettikiusaajalauma hyökkäsi Emmin kimppuun verkossa väkivallalla uhkaillen, ja hyök käystä käsiteltiin lukuisissa lehtijutuissa. Sunná itsekin identifioituu lesboksi. Hän tekee myös jonkin verran kaupallisia yhteistöitä, vaikkakaan ei yhtä paljon kuin sisaruskolmikon keskimmäinen, Miisa. Sittemmin Emmi lopetti blogin ja alkoi kirjoittaa kolumneja Ylelle. m a r r a s k u u 2 2 1 2 5 Vuonna 2015 Emmi Nuorgam ihmetteli blogissaan, miksi Anttilan verkkokaupassa kuvaillaan yksityiskohtaisesti, millaiset lelut sopivat pojille ja millaiset tytöille. Niissä hän on käsitellyt muun muassa translapsiaan hyl kiviä vanhempia, ulkonäköpaineiden yhteyttä ilmastokriisiin ja herkkyyden arvoa. V uonna 2015 Emmi Nuorgam ihmetteli blogissaan, miksi Anttilan verkkokaupassa kuvaillaan yksi tyiskohtaisesti, millaiset lelut sopivat pojille ja mil laiset tytöille. Miisa otti minut luokseen yöksi ja sanoi meidät sinne heittäneelle poikakaverilleni, että sinä annat nyt Sunnán autonavaimet minulle, käyt hakemassa tavarasi Sunnán luota ja painut sit ten helvettiin. Tällä hetkellä hän on työharjoittelussa päiväkodissa. Viime vuonna MySafety Oy valitsi Emmin Suomen ensimmäiseksi nettienkeliksi, koska hän on tehnyt määrätietoista työtä nettivihaa ja nettikiusaamista vastaan. Miisa selaa vähän väliä kännykkäänsä ja esittelee löydök siään Emmille ja Sunnálle
2 6
Sohvalla löhöävän Sunnan silmät painuvat puoliumpeen, kun siskot puhuvat heteroseksuaalisuuteen liittyvistä teemoista. Iskulause pätee myös Nuorgamien aktivismiin. Se voi edistää juuri sellaista mentaliteettia, joka lisää haluttomuutta. Miisa nostaa katseensa kännykästään ja ihmettelee, onko kaksikon tapaamisesta vasta niin vähän aikaa. ”Se hävetti. Emmi muotoilee näin: monet saamelaiset ovat aktivisteja, koska heillä ei ole vaihtoehtoa. ”Niin, miehet ajattelevat seksiä usein vain muna pilluun -juttuna, vaikka se voi olla vaikka mitä muuta”, Sunná sanoo. ”Henkilökohtaisista asioista avautuminen ei ole aina helppoa, mutta punnitsen joka kerta, onko sen itselle aiheuttama harmi kuitenkin pienempi kuin yhteisölle koituva hyöty”, hän sanoo. Emmi ja Miisa ovat aktivisteja ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Suomen historiankirjoitus ja kouluopetus ovat nimittäin ainakin viime vuosiin asti sivuuttaneet saamelaiset ja Suomen valtion yritykset pakkosuomalaistaa heidät. Sen mukaan henkilökohtaiset kokemukset ovat sidoksissa laajempiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin rakenteisiin. G oržán Bávvála Armasa Emmi, Goržán Bávvála Armasa Miisa ja Goržán Bávvála Armasa Sunná. Siellä he ovat kertoneet muun muassa polyamorisista suhdemalleistaan ja omaan kehoon liittyvistä tyytymättömyyden tunteistaan. m a r r a s k u u 2 2 1 2 7 ninsa puolisentoista vuotta sitten Tinderissä. Emmi toivoo, että mahdollisimman moni lukisi Kukka Rannan ja Jaana Kannisen tietokirjan Vastatuuleen: Saamen kansan pakkosuomalaistamisesta (S&S, 2019), jonka suomalaistoimittajat kirjoittivat tiiviissä yhteistyössä saamelaisten kanssa. Seksuaaliterapiassa hän oli kuitenkin oivaltanut, että hänen seksuaalisuutensa on hänen asiansa. Minullakin on juuri nyt.” Työstettyään asiaa Sexpon seksuaaliterapiassa Emmi päätti kirjoittaa haluttomuudestaan Instagramissa. Teos kertoo saamelaisten pakkosulauttamisesta suomalaiseen kulttuuriin. Väite tuli tunnetuksi Yhdysvaltain 1960-luvun lopun opiskelijaliikehdinnän ja toisen aallon feministien iskulauseena. Siellä he ovat kertoneet muun muassa polyamorisista suhdemalleistaan ja omaan kehoon liittyvistä tyytymättömyyden tunteistaan. Moni on kysynyt Emmiltä, miten hän voi puhua haluttomuudestaan julkisesti, eikö hän ajattele puolisonsa tunteita. On muitakin teoksia, joihin suomalaiset voisivat tutustua. Miisa on avautunut myös kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ja keskenmenostaan, Emmi uupumuksestaan ja masennuksestaan.. Miisa on avautunut myös kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä ja keskenmenostaan, Emmi uupumuksestaan ja masennuksestaan. Hän havahtuu, kun Emmi sanoo kyseenalaistaneensa vasta taannoin sen, miten pitkälti miehen katseen kautta on seksiä hahmottanut. ”Oman kansan oikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaminen vaatii jatkuvaa valppautta, työtä ja opiskelua”, hän kirjoitti taannoin Instagramissa. Hänestä ajatus siitä, että nainen ei saisi puhua seksuaalisista ongelmistaan avoimesti miehen takia, on taas vain yksi tapa palauttaa nainen miehen omaisuudeksi. ”Juuri siksi toivoisin, että mahdollisimman monet suomalaiset, etenkin nuoret, katsoisivat Eatnameametin”, Sunná sanoo. Kenellä nyt ei olisi noita kausia. Miksi, saattaa moni suomalainen ihmetellä. Miisa tosin sanoo, ettei ymmärrä mitä se tarkoittaa, mutta Emmi nyökyttelee: henkilökohtaisten kokemusten jakaminen voi auttaa ihmisiä sanoittamaan omia kokemuksiaan ja huomaamaan, miten yhteiskunnan ongelmalliset rakenteet vaikuttavat heidän omassa elämässään. Kaikki tämä on jättänyt saamelaisiin syviä traumoja, jotka ovat kulkeutuneet yli sukupolvien. ”Olisin veikannut, että olette olleet yhdessä vähintään kolme vuotta.” H enkilökohtainen on poliittista. Saamelaisuuden vaaliminen on heille kaikille tärkeää. Traumojen käsittelyä ei helpota se, että totuutta saamelaisten kärsimistä vääryyksistä ei ole vieläkään kattavasti selvitetty eikä kärsimyksiä komEmmi ja Miisa ovat aktivisteja ensisijaisesti sosiaalisessa mediassa. Ne ovat Nuorgamin siskosten saamelaisnimet. Avautuminen poiki kutsun Ylen Perjantai-ohjelmaan, jossa hän puhui samasta aiheesta viime syksynä. Siitä, miten Suomen valtio otti omistukseensa saamelaisten maita, kielsi saamelaisten kielen ja yhteiskuntajärjestelmän, pakotti koulun aloittavat saamelaislapset kotoaan asuntoloihin sekä teki saamelaisille rotututkimuksia ilmeisenä tarkoituksenaan todistaa, että saamelaiset olisivat jollain tapaa suomalaisia alempia. Ajattelin, että minussa on vika, joka pitää korjata.” Miisa vilkaisee häntä nojatuolista: ”Haloo. Emmi sanoo, että kaikkein pisimpään hän harkitsi avautumista haluttomuudestaan. Siksi ne pitää tuoda mukaan julkiseen keskusteluun ja niitä pitää tarkastella myös valtapolitiikassa
2 8 pensoitu. ”Konkreettisia poliittisia toimia ei ole kuitenkaan näkynyt. Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tarkoitus on kyllä jatkaa työtä saamelaisten totuusja sovintokomission perustamiseksi. Lapselleen Miisa puhuu vain saamea. Edes ilo:n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen numeroa 169 ei ole vielä ratifioitu, vaikka yk:kin on antanut siitä Suomelle moitteet”, Emmi sanoo. Sápmi Pride -tapahtumaa ”Konkreettisia poliittisia toimia ei ole kuitenkaan näkynyt. Emmi osaa pohjoissaamen kielestä vain satunnaisia sanoja, mutta hänen lapsensa opiskelevat sitä koulussa. Sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä tasa-arvokysymyksiä ei ole käsitelty yhteisön sisällä vielä tarpeeksi. Osa Miisankin somepostauksista on nykyään saamenkielisiä, sillä hän on aikuisiällä opiskellut kieltä. On valtavan arvokasta, että hän on säilyttänyt kielen”, Miisa sanoo. Niitä ovat esimerkiksi saamen kielen opetuksen lisääminen, saamelaisten maiden valtaamisen vastustaminen ja saamelaisiin kohdistuvan syrjinnän, eksotisoinnin ja toiseuttamisen kritisoiminen. Nuorgamien kotona ei puhuttu saamea, koska saamelaisisä Armas Nuorgam kuului pakkosuomalaistettuun sukupolveen. Kansainvälisen työjärjestön ilo:n 169-sopimuksen tarkoitus on taata alkuperäiskansoille samat oikeudet ja mahdollisuudet kuin valtaväestöllä. ”Aina kun hän näkee muita saamelaisia kaupungilla, hän puhuu heille saamea, vaikka moni on yrittänyt hyssytellä ja suostutella häntä vaihtamaan suomeen. Katkeamaton-dokumentissa Armas sanoo, että oli onnekas, koska hänen koulussaan suurin osa lapsista oli pohjoissaamelaisia kuten hänkin. Sateenkaarisaamelaisten asemaa on alettu aktiivisesti edistää vasta kuluneen vuosikymmenen aikana. Poliitikoille saamelaisten puolustaminen on ollut tähän asti pelkkää performanssia, jolla rakennetaan omaa brändiä. ”Saamelaisten kanssa sosiaalisessa mediassa käymäni keskustelut ovat antaneet välineitä sekä oman identiteetin pohtimiseen että sen hahmottamiseen, millaisia kysymyksiä koko saamelaisyhteisön nimissä on syytä pitää esillä”, hän sanoo. Heitä kohdeltiin paremmin kuin saamelaisia niissä kouluissa, joissa he olivat vähemmistönä. Hän tunsi identiteettinsä repaleiseksi ja halusi ymmärtää taustaansa paremmin. Emmi alkoi kunnolla selvittää juuriaan saatuaan omat lapsensa vuosina 2013 ja 2014. Monissa asuntoloissa saamen puhumisesta rangaistiin fyysisesti, ja joitain saamelaislapsia myös käytettiin seksuaalisesti hyväksi, kerrotaan Vastatuuleen-kirjassa. Edes ilo :n alkuperäiskansoja koskevan yleissopimuksen numeroa 169 ei ole vielä ratifioitu, vaikka yk :kin on antanut siitä Suomelle moitteet.” – E M M I N U O R G A M. Poliitikoille saamelaisten puolustaminen on ollut tähän asti pelkkää performanssia, jolla rakennetaan omaa brändiä. Siskosten mielestä se johtuu siitä, että saamelaisyhteisön energia on kulunut pitkälti olemassaolon taisteluun. Miisa näkee isänsä oman aikansa aktivistina, koska tämä on pitänyt saamen kielen taitoaan yllä koko ikänsä. Tekemistä riittää vielä saamelaisyhteisön sisälläkin. Hän myös joikaa ja kääntää lapselleen lauluja saameksi. Sunná ei ole henkilökohtaisesti törmännyt saamelaisyhteisössä homofobiaan mutta tietää, että parantamisen varaa moninaisuuden kunnioittamisen saralla löytyy. Samoin kuin muut sotien jälkeisinä vuosikymmeninä koulun aloittaneet, hänet vietiin kotoaan asuntolaan, jossa piti puhua suomea
Vähän ajan kuluttua saapuu myös Miisa vauvansa kanssa. O n toinen haastattelupäivä, kirkas ja kuulas syyskuinen maanantai. Se johtuu siitä, että suomalaisilta saattaa tulla vihareaktioita niin saamelaisuuden kuin seksuaalivähemmistöön kuulumisenkin takia. Vuonna 2014 perustettiin myös Queer Sámit -järjestö, joka auttaa queer-saamelaisia, tuottaa tietoa heidän olosuhteistaan ja luo heille tilaa myös muissa hlbtiq-yhteisöissä. ”Olen joutunut laittamaan välit poikki muutaman entisen suomalaisystävänikin kanssa, koska he heittelivät väheksyviä ja ilkeitä kommentteja saamelaisista ja saamenpuvustani. Emmi, Miisa ja Sunná neuvottelevat hetken siirtolapuutarhamökkinsä remontista. ”Oletko sä syönyt, mä laitoin ruokaa”, Emmi kysyy Sunnálta. Tällä kertaa siskokset kokoontuvat Emmillä noin kilometrin päässä Sunnán asunnosta. Nekalassa sijaitseva mökki on siskosten ja heidän äitinsä yhteisomistuksessa. Sunná sanoo, että monien on vaikeaa käsittää, millaista on kuulua kahteen vähemmistöön. Juuri nyt hän valmistelee näyttelyä sateenkaarisaamelaisuudesta yhdessä saamelaismuseo Siidan ja sateenkaarisaamelaisten porukan kanssa. Sunná itsekin on mukana muutosprosessissa. Leinonen ei ole esiintynyt julkisuudessa mutta on ollut lähiyhteisöissään tärkeä vaikuttaja, joka esimerkiksi kehitti yrittäjyysohjelman siskosten lapsuudenkotikaupungin Ylöjärven lukioon. Vaaleanvihreän puutalon vehreällä sisäpihalla on paperilyhtyjä ja ulkovalosarjoja. m a r r a s k u u 2 2 1 2 9 eli saamelaisten pridea on järjestetty vuodesta 2014 vuoroin Ruotsissa, Norjassa ja Suomessa. Sisällä talossa Emmi tekee lieden ääressä kasviskeittoa, kun Sunná astuu avoimesta ovesta eteiseen. Saamelaisten kanssa on sentään aina olemassa kansallisuuden tuoma yhteys. Äiti Sanna Leinonen on tehnyt elämäntyönsä englannin opettajana ja erityisopettajana, isä Armas Nuorgam tarjoilijana. Tädit koppaavat hyväntuulisen viisikuukautisen vuoroin syliinsä. Jotkut saamelaisetkin ovat homofobisia, mutta koen silti oloni turvallisemmaksi saamelaisten keskuudessa”, Sunná sanoo. Siskosten mukaan juuri äiti istutti heihin vai
L apin romantisoiminen mystiseksi erämaaksi ja jonkinlaiseksi ei-kenenkään-maaksi edistää mm. ”Meillä oli kotiintuloajat vielä 17-vuotiaanakin, ja meidät kaikki pakotettiin harrastamaan, jotta löytäisimme omat juttumme”, hän sanoo. ”Täällä edelleen romantisoidaan talvisotaa ja luodaan sankaritarinaa sisukkaasta pikkukansasta, jota isommat alistavat. Sen sijaan Sunnáan heillä molemmilla oli ikäeron vuoksi pitkään lähinnä hoivasuhde. Tälläkin hetkellä heillä molemmilla on poliisin kanssa meneillään prosesseja. Lapsena Emmi ja Miisa riitelivät jatkuvasti. Miisan mielestä tällaiset vastahyökkäykset johtuvat siitä, että suomalaiset hellivät ajatusta itsestään suurvaltojen pienenä, kilttinä uhrina. Riitojen aiheet olivat niitä tavallisia: kuka saa eniten karkkia, kenen vuoro on katsoa vhs-videoita, kuka saa tulla leikkiin mukaan. Miisa kuvaa lapsuudenkodin ilmapiiriä henkisesti vapaaksi ja hyväksyväksi, mutta säännöt olivat tiukat. Verkkohyökkääjät haluavat pelotella naiset ja vähemmistöt pois julkisesta tilasta, Emmi sanoo. ”Se oli silloin radikaalia. Tutkimusten mukaan eniten verkkohäirintää kohdistetaan naisiin ja vähemmistöihin, ja heille suunnatut solvaukset ja uhkaukset ovat keskimääräistä useammin henkilöön ja seksuaalisuuteen liittyviä. Kolumnin jälkeen Emmi kertoo saaneensa niin paljon väkivaltaja tappouhkauksia, että joutui kääntymään Ylen turvallisuusosaston puoleen. Raiskausja tappouhkaukset tietenkin pelottavat, ja ne siskokset raportoivat aina poliisille. Naimisiin mennessään tämä otti kaksoisnimen, koska nainen ei vielä silloin saanut pitää omaa sukunimeään. Lapset jäivät asumaan äidin luo, ja varsinkin Emmi asettui erossa äidin puolelle. Emmille ja Miisalle lähetetyt uhkausviestit saavat Sunnán voimaan pahoin. ”Ihailen Miisan no fucks given -asennetta”, Emmi sanoo. ”Jotkut kysyvät viesteissään, tiedänkö että minua pidetään rumana ja tyhmänä, ihan kuin sellainen kiinnostaisi minua. Vanhemmat erosivat, kun Emmi oli murrosikäinen, Miisa esiteini ja Sunná päiväkoti-ikäinen. Niissä neuvoteltiin esimerkiksi kotiintuloajoista ja kotitöistä. Iskä lainasi partakoneen ja kehui ottamaani septum-lävistystä hienoksi. Siskoksille oli jo varhain selvää, että naiset ovat paljon muutakin kuin vaimoja ja äitejä. turismia, kaivosteollisuutta ja ratahankkeita ja siten saamelaiskulttuurin katoamista. Siinä missä Emmi ja Sunná ovat olleet sovittelevia, Miisa on ollut omapäinen ja äkkipikainen. Emmi oppi kävelemään demarinuorten tapaamisten aikana ylioppilastalolla. Silloin Emmi sanoi Miisalle, että hänen luokseen saa aina tulla, jos ei jostain syystä voi mennä kotiin tai jos tulee huolia. Se estää tunnustamasta, että Suomi itsekin on rasistisesti sortanut ja edelleen sortaa saamelaisia” – M I I S A N U O R G A M. Emmistä se tuntui silloin petturuudelta. Häntä ei ole koskaan kiinnostanut, mitä muut ajattelevat”, Miisa sanoo. Lukiossa Miisa ajoi hiukset pois, koska halusi todistaa, että ollakseen naisellinen ei tarvitse olla pitkätukkainen. Siitä on ollut hyötyä myös, kun Emmi ja Miisa ovat joutuneet vihakampanjoinnin kohteiksi. Kun Sunná aikuisena löysi koulun reissuvihkon, hän huomasi, että Emmi oli kuitannut monet opettajien viestit. Verkkohyökkäysten ja somekohujen aikana Emmi ja Miisa puolustavat toisiaan somessa ja tarkistavat, miten toinen voi. Miisan mielestä vihaviestien vastaanottamista helpottaa, kun tiedostaa, etteivät ne ole henkilökohtaisia vaan liittyvät naisvihaan. Se estää tunnustamasta, että Suomi itsekin on rasistisesti sortanut ja edelleen sortaa saamelaisia”, hän sanoo. Miisa taas oli aina ”iskän tyttö”, joka kävi myös eron jälkeen usein isän luona. Äidiltään siskokset saivat myös vahvan feministin mallin. ”Jos olemme esimerkiksi kaupungilla ja Emmi ja Miisa lähte”Täällä edelleen romantisoidaan talvisotaa ja luodaan sankaritarinaa sisukkaasta pikkukansasta, jota isommat alistavat. Emmi ja Sunná ovat myös ylisuorittaneet velvollisuuksiaan ja kantaneet liikaakin vastuuta lähimmäisistään, kun taas Miisan on ollut helppo olla huolehtimatta liikoja. Emmin syntymän aikaan Leinonen vaikutti kuntapolitiikassa sosialidemokraattina. Kotona pidettiin perhepalavereita, joissa lapset oppivat päätöksenteosta. Varsinkaan kun en ole ruma tai tyhmä”, Miisa sanoo. Emmi ja Miisa lähentyivät vasta, kun Emmi muutti pois kotoa ja Miisa tuli ”kaljanjuonti-ikään” ja alkoi seurustella. Muun muassa näin Emmi kirjoitti elokuussa vuonna 2020 Ylen kolumnissaan, jonka otsikko oli Hei suomalaiset! Saamelaiset eivät ole teidän oma alkuperäiskansanne. 3 kuttamishalun siemenen. Sekä Emmiin että Miisaan on kohdistunut solvauksia, kuten mongoloidihuora, saastainen lutka ja suvakkihuora
Samaa on kuulemma ihmetellyt ja nauranut myös hänen kumppaninsa Eetu. Hän miettii, että hänen suo rasanaisuutensa ymmärretään usein aggressiivisemmaksi kuin hän on tarkoittanut. Emmi toivoo, että suoma laiset alkaisivat miettiä, mitä kaikkea voisivat saamelaisilta oppia. Emmi pyytää häntä jäämään syömään. Sunná kertoo ihaile vansa Emmiä ja Miisaa, koska he jaksavat puolustaa kanto jaan sosiaalisessa mediassa eivätkä suostu vaikenemaan uhkausten takia. Kaiken kaikkiaan Emmi on tällä hetkellä varsin tyytyväi nen elämäänsä. Emmikin asettuu olohuo neen tummanvihreälle, siis tille samettisohvalle. Sunná toteaa, että hänen rahatilanteessaan olisi paranta misen varaa. m a r r a s k u u 2 2 1 3 1 vät itsekseen kotiin, alan joskus pelätä, että mitä jos joku tap pouhkauksia lähetellyt onkin seurannut meitä, lähtee jom mankumman perään ja tekee jotain”, hän sanoo. Työkeikkoja riittää, ja aviopuoliso on myös paras ystävä. Sunná haukottelee ja henkäisee ”nälkä”. V artin keinuttelun jälkeen vauva nukahtaa. Sunnástakin Miisalla on aina ollut ”hassuja juttuja”, jotka poikkeavat muiden tavasta kommunikoida. Luonnon kunnioitusta ja yhteisöllisyyttä ainakin. He puhuvat vielä hetken tulevaisuudesta. Emmi sanoo, että hänkään ei ymmärrä Miisan vitsejä. Miisa asettelee vauvan tur vakaukaloon ja alkaa heilutella sitä, jotta vauva nukahtaisi. Keittiönpöydän ääressä istuvat Emmi ja Sunná huikkaavat eteisessä kolistelevalle siskolleen laiskat ”moimoit”. ”Käsittämätöntä!” Miisa sanoo. Koska hän itse ei omien sanojensa mukaan osaa lukea kenenkään viesteistä rivien välejä, hän ei usein tule ajatelleeksi, miten epäsuoraan viestintään tottuneet saattavat tulkita hänen tviittinsä ja ymmärtää hänen vitsinsä. Sunná toivoo kansansa puolesta erityisesti sitä, että saamen kieli säilyisi elossa ja saamelaisyhteisön oikeus mai hinsa tunnustettaisiin. Siskot auttavat.. Kotoa heitetyille järjestettäisiin majoitus. Kun Sunná kertoo, ettei edes avaa Instagramia joka päivä, Miisa ja Emmi muljaut televat silmiään ja liioittelevat äänenpainojaan. Miisan lähdettyä Sunná valittelee jäykistynyttä selkäänsä ja siirtyy olohuoneen nojatuo liin. Lapsiper heessä vääjäämättä syntyvät tahrat saa kuulemma siitä rätillä pois. ”Mitä ihmettä sinä sitten teet päivisin?” Emmi kysyy. ”Vielä kun löytäisin poikaystävän, niin olisin onnellinen”, Emmi sanoo ja virnistää sitten. Toinen odottaa, että hän kertoisi, mitä siellä tapah tui, mutta juttu päättyykin siihen.” Miisaa siskojen kommentit huvittavat. Hän itse ei ole kovinkaan kiinnostunut sosiaa lisesta mediasta eikä jaksa osallistua keskusteluihin siellä. ”Hän saattaa esimerkiksi innoissaan kertoa, että kävi eilen kaupassa. Miisa ilmoittaa, että hänen on lähdettävä pakkaamaan. Hen kilökohtaisempi unelma on, että tulevaisuudessa hänellä olisi oma nuorisokeskus tyyppinen sateenkaarinuor ten paikka, josta löytyisi ver taistukea ja koulutettu tera peutti. Emmi kuvaa, kuinka Miisa on usein omissa maailmoissaan eikä välttämättä huomaa, mitä ympärillä tai perheessä tapah tuu. Mutta sekään ei oikeastaan haittaa, koska van hemmat ja siskot tukevat tarvittaessa myös taloudellisesti. Syyskuun puolivälissä perhe on muuttamassa Tampereen sisällä entistä isompaan asuntoon. Hänestä saamelaisten ja mui den alkuperäiskansojen luon nontuntemusta pitäisi hyödyn tää myös ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa
Toistuva pöyristyminen on turhaa, sillä ministerin henkilöllä, kokemuksella, iällä tai koulutuksella tai edes hänen puoluekannallaan ei lopultakaan ole kovin paljon tekemistä sen kanssa, miten tuloksellista kulttuuripolitiikkaa hän kykenee tekemään. 3 2 K U LT T U U R I K U LT T U U R I P L A A P L A A P L A A * Kulttuuriministereissä on suomalaisen kulttuurikentän mielestä aina joku vika. Teksti Suna Vuori Kuvat Pauli Salmi
m a r r a s k u u 2 2 1 3 3
”Ketkä ovat mielestänne tämän hetken johtavia kirjailijoita?” ”Mikä on mielioopperanne?” ”Entä vaikuttavia taidenäyttelyitä, jotka ovat jääneet erityisesti uutta luovina kokemuksina mieleenne?” Nopeasti kävi ilmi, ettei Holkerin hallituksen ministeri tiennyt mitään 100 vuotta uudemmasta taiteesta. Sitä paitsi Kurviselle halutaan antaa mahdollisuus. A ntti Ilmari Vilhelm Kurvinen, 34, on pohjalainen ja ennen kaikkea kauhavalainen juristi. Teatteria harrastan niin itse näyttämöllä kuin yleisön joukossa. Urheilulajeista lähinnä sydäntä on pesäpallo.” Kurviselle olisi helppo naureskella samaan tapaan kuin Kasurisen kanteleelle tai Viitasen kissatauluille. Työ ei esimerkiksi edellytä jatkuvaa matkustamista, mikä jättää tilaa hoitaa samalla muita asioita. Henkilöesittelykohdassa sentään todetaan näin: ”Harrastuksistani läheisimmät ovat kulttuuri ja liikunta. Miten tavoite saada taide ja kulttuuri yhteiskunnan ytimeen voisi onnistua, jos asiaa hoitavat jotkut vilttiketjun poliitikot?” Omassa perin kulttuurimyönteisessä Facebook-kuplassani vihreiden tuore kaupunginvaltuutettu, helsinkiläinen Minna Lindgren, on hänkin toistaiseksi iloisen optimistinen: ”Antti Kurvinen on erittäin kunnianhimoinen ja puolueessaan vahva poliitikko, ensimmäistä kertaa ministerinä ja halukas näyttämään, että todella saa jotain aikaan. Kulttuurija taidealojen edunvalvojan Kulta ry:n pääsihteeri Rosa Meriläinen sanoo pitävänsä hyvänä, että kulttuuriministerinä on ”Antti Kurvisen kaltainen tahtopoliitikko”. Sitten hän esitteli työhuoneensa seinällä olevan maalauksen Järnefeltinä, vaikka kyseessä oli Edelfelt. Helsingin Sanomien pitkäaikainen politiikan toimittaja Teemu Luukka kiinnittää huomiota kulttuuriministerien pätkäpesteihin ja toteaa sen nykyisen poliittisen päätöksenteon yhteiseksi ongelmaksi. Siellä on luovien alojen edistämisestä enemmän kirjauksia kuin koskaan, konkreettisempia ja kunnianhimoisempia tavoitteita kuin koskaan.” Itsekin uran politiikassa tehnyt Meriläinen näkee kulttuuriministerin tehtävän sopivan hyvin puolueitten puheenjohtajille. Toukokuun lopussa tiedeja kulttuuriministeriksi nimitetty Antti Kurvinen (kesk.) tuskin ehtii tehdä jäljellä olevalla ministerikaudellaan kovin merkittäviä poliittisia avauksia, saati kulttuuritekoja – mutta epäonnistua ehtii aina. Naurua ei kuitenkaan kuulu. Tiedettä tai taidetta ei linjauksissa mainita. Mutta ei ole helppoa olla kulttuurija tiedeministeri juuri silloin, kun. Ministeriöstä yritettiin jälkikäteen korjailla haastattelua, mikä tietenkin vain pahensi asiaa. Kulttuurin ja taiteen etu on, että sitä tehdään osana muuta yhteiskuntapolitiikkaa eikä missään kulttuurikuplassa. Ehkä siksi 2000-luvun 11 kulttuuriministeristä neljä onkin ollut puolueidensa puheenjohtajia: Stefan Wallin (r.), Paavo Arhinmäki (vas.), Sampo Terho (ps., sin.) sekä Annika Saarikko (kesk.). ”En kuitenkaan tiedä mitään muuta poliittista tehtävää, jos pääministeriä ja valtiovarainministeriä ei lasketa, jossa olisi ollut näin merkittävä määrä puoluejohtajia – eli ykkösrivin poliittista arvovaltaa – suhteessa paikkalukuun.” Siinä missä kyynisempi voisi nähdä asian myös ongelmana – moni katsoo esimerkiksi Saarikon puhuneen puoluejohtajaministerinä enemmän ja lämpimämmin turpeesta kuin taiteesta –, Meriläinen näkee asian toisin. Haastattelun edetessä Kasurista alkoi selvästi tuskastuttaa. Koronan vuoksi syvälle sukeltaneen kulttuurija tapahtuma-alan voimat menevät taisteluun saada päänsä edes hetkeksi pinnan yläpuolelle. ”Ainoa oma toiveeni on saada työhuoneeseen kissataulu”, Viitanen totesi Helsingin Sanomien haastattelussa. Haastattelu alkoi kysymyksellä: ”Mitä kulttuuri teille merkitsee?” ”Minulle kulttuuri on kaiken elämän perusta”, ministeri vastasi. ”Sehän on hyvä, koska silloin siinä on poliitikko, jolla on intressi onnistua. Sanasta sanaan puretussa jutussa ministeri mainitsi lempikirjailijakseen Eino Leinon ja suosikkisäveltäjäkseen Sibeliuksen, mutta vähitellen haastateltavan takeltelu lisääntyi ja haastattelijan kysymykset tiukkenivat. Nettisivullaan hän linjaa näkemyksiään ja poliittisia periaatteitaan määritellen itsensä ”lujaksi lakeuden puolustajaksi”. 15 vuotta myöhemmin hieman vastaavan kaltainen, joskin lyhyempi kohu nousi kulttuurija asuntoministeriksi nimitetyn Pia Viitasen (sd.) suunnitelmasta hankkia ministerihuoneensa seinälle uutta taidetta. ”Resurssien osalta kaikki keskeiset päätökset on jo tehty, mutta istuvan hallituksen ohjelma on kulttuuripolitiikan osalta suorastaan loistava. Kuvassa Kasurinen, pienestä Kivijärven kylästä kotoisin oleva sairaanhoitaja, poseerasi työhuoneessaan viisikielisen kanteleen kanssa, presidentti Mauno Koiviston virallinen valokuva taustanaan. 1980-luvun lopun pöyhkeässä citykulttuurikuplassa asiasta nousi joka tapauksessa järjetön haloo. Mistään muusta Viitasen ministerikautta ei enää tunnuta muistettavankaan. Nyt voi kysyä, miksi ministerin olisi pitänytkään selvitä tentistä, joka tämän päivän perspektiivistä vaikuttaa kiusaamiselta. Usein kuultu väite, että kulttuuriministeriksi nimitettäisiin jämäpoliitikkoja, ei tässä katsannossa pidä paikkaansa. 3 4 V uonna 1989, kun Suomi pyristeli eroon Kekkoslovakian jäänteistä ja Euroopassa murtuivat niin muurit kuin hallinnotkin, Imagessa julkaistiin kulttuuriministeri Anna-Liisa Kasurisen (sd.) haastattelu. Pian jotkut jo vaativat Kasurisen eroa
m a r r a s k u u 2 2 1 3 5
”Jos olet kyvykäs, kekseliäs ja hyvä saamaan asioita läpi, se toimii. Ministeriön kulttuuriosaston vastuulla ovat silti koko maan taiteen, kulttuurin ja kulttuuriperinnön lisäksi kirjastot, luova talous, tekijänoikeudet ja kirkollisasiat. Opetusja kulttuuriministeriössä (okm) työskentelee nykyään noin 250 henkilöä, joista vain noin 40 kulttuuriosastolla. Isot asiat, kuten koulutus ja terveydenhuolto, vievät aina suuren osan hallituksen huomiosta ja työskentelystä, ja sitten on asioita, joissa on keskeisesti puolueideologioiden välistä taistelua.” ”Eduskunnassa oppositio haukkuu hallituksen milloin mistäkin, mutta kulttuuri ei ole koskaan sellainen asia. Nykyisellä vajaalla 600 miljoonallaan se on euromääräisesti kevyimmästä päästä, vaikka pääministeri Sanna Marinin johtamassa hallituksessa salkkuun on pakattu taiteen lisäksi myös tiede, joka painaakin suhteellisen paljon. ”Sehän on kuitenkin sillä tavalla mukava salkku”, Rosa Meriläinen sanoo, ”että siinä pääsee edistämään kivoja asioita, eikä tarvitse suoraan päättää esimerkiksi kenenkään elämästä ja kuolemasta. Naispuoliset poliitikot olivat silloinkin luupin alla, ja ilmassa oli paljon suoranaista naisvihaa. Samaa kysyy Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) johtaja Paula Tuovinen. ”Vallankäytön tila ei ole loputon”, Meriläinen myöntää. ”Kulttuuriministeri Kurvinen on ollut reippaampi kuin edeltäjänsä, joka varmaan odotteli valtiovarainministerin pestiä. Ja jos olet puolueesi puheenjohtaja, kuulut. ”Ministerillä on siis mahdollisuus tehdä positiivisia muutoksia, mutta niiden vaikutus kokonaisuuteen on rajallinen.” Mikä sitten on kulttuuriministerin asema hallituksen sisällä. Kulttuuripolitiikan strategia kyllä on, mutta siinä esitetyt linjaukset ovat niin yleisluontoisia ja varovaisia, ettei sen pohjalta voi suunnitella juuri minkäänlaisia toimenpiteitä. Yli 50 okm:n virkamiestä on siirretty viime vuosien aikana valtioneuvoston palvelukeskukseen. Veikkaus-rahat pitäisi taikoa vähintään nykyisen suuruisina valtion budjettiin...” Toinen vihreä kaupunginvaltuutettu, Tuomas Rantanen, komppaa: ”Vaikka Kurvinen ei selvästi ole kulttuuri-ihminen, eikä kulttuurikonservatiivinen kepu ideaalinen puolue tähän pestiin monimuotoisemman kulttuurikentän kannalta, Kurvisessa on minusta potentiaalia juuri siksi, että hänellä on olosuhteista johtuvaa kannustetta onnistua vaikeassa paikassa. Verrattuna vaikkapa terveyspalveluihin, lainsäädäntö on ennen muuta mahdollistavaa, ja ministerin toiminta-ala on laaja.” Toisaalta kuntien osuus on Suomen kulttuuripolitiikassa merkittävä, joten iso osa kulttuuripolitiikastakin on kuntien itsehallinnon käsissä. Se on näkynyt esimerkiksi ulostuloissa koronarajoitusten kohtuullistamisessa.” Taiteen kentälläkään ei haluta vetää mattoa ministerin jalkojen alta. Resurssit ovat joka tapauksessa niukat. Kuuliko kukaan Annika Saarikon tekevän niin. Useimmat suomalaiset poliitikot suhtautuvat kulttuuriin periaatteessa myönteisesti, mutta hyvin harvat pitävät sitä tärkeänä. Hallitustyötä läheltä seuraavien mukaan se ei riipu ainakaan tittelistä. Hänellä on enemmän intohimoa tehtävään, ja halu oppia.” Liikkumavaraa Kurvisella ei kuitenkaan juuri ole, siitä pitävät jäljellä oleva hallituskausi, poliittiset ja taloudelliset suhdanteet sekä päätöksentekoprosessit huolen. Siitä siis puuttuu tämä politiikassa olennainen draivi.” Niinpä. ”Sanoisin, että tehtävä ei sitä arvostusta määritä, arvostus puolueessa ja poliitikkona kyllä”, Luukka toteaa. Moni toteaa Kurvisen sentään puhuvan kulttuurista. Kulttuuri kulttuuri plaa plaa plaa. T aidetta ja kulttuuria rahoitetaan Suomessa pääasiassa neljällä tavalla: valtion tuilla, lipputuloilla, kuntien määrärahoilla sekä yksityisten säätiöiden ja rahastojen apurahoilla, tässä suuruusjärjestyksessä. Juuri kukaan ei pala halusta päästä nimenomaan kulttuuriministeriksi, eikä kulttuuriministerin salkku ole koskaan ollut hallituksen himoituimpia. 3 6 Myöhemmin sukunimensä Saarelasta Karpelaksi vaihtanut entinen kansanedustaja totesi kokeneensa julkisuuden ajoittain suunnattoman raskaaksi, eikä ihme. ”Kaikki puolueet ovat laiskasti kulttuurimyönteisiä”, toteaa Luukka. Kukaan ei sano, että jää sinä kulttuuriministeri porstuaan, kun me muut päätämme asioista. ”Korona-aika on varmasti vaikuttanut tässä suhteessa ainakin vihreisiin, mutta hallituksesta tuntuu puuttuvan kimmoke hoitaa kulttuuria hyvin. Suomella ei ole koskaan ollut erillistä kulttuuriministeriötä eikä sellaista kansallista kulttuuripolitiikkaa, johon kaikki puolueet sitoutuisivat
m a r r a s k u u 2 2 1 3 7 porukkaan, jossa tehdään kovimmat päätökset.” Meriläinen sanoo silti tietävänsä monen kulttuuriministerin poteneen apeutta siitä, että ei ehtinyt päästä asioiden päälle, ennen kuin kausi jo loppui. Kun seuraava ministeri aloittaa, valmistelu tulee olemaan vielä osittain kesken, ja ministeri voi sitten muokata sitä sen mukaan, minkälaisia tavoitteita uusi hallitusohjelma asettaa.” Yksikään ministeri, olipa miten taitava tai vaikutusvaltainen tahansa, ei saa läpi isoja uudistuksia, mikäli ei kestä sitä, että kaikki eivät niistä ilahdu. Yksi aloittaa, seuraava vie maaliin. Jos on halu kuunnella, voi päästä pitkälle. Usein se ei näy missään.” ”Olennainen kysymys ei ole se, minkälaisia tauluja sinulla on seinällä, ei se tee huonoa ministeriä. Pitää olla samaan aikaan kuunteleva ja härkäpäinen. Valinnanvaraa ministeritason osaajiksi on vähän. ”Hyvä kulttuuriministeri on sivistynyt, laaja-alainen ja pelkäämätön ja puhuu kulttuurin ja kulttuuritoimijoiden puolesta. Hän on se, joka osoittaa, että kulttuuri ei ole yhteiskunnassa erillinen saareke vaan aivan keskeinen, yhteiskuntaa kasassa pitävä voima.” Pettersson nostaa hyvänä esimerkkinä esiin Ruotsin kulttuurija demokratiaministeri Amanda Lindin.. Siksi aika moni puolue ja ministeri on ottanut kunnian esimerkiksi Oopperatalon tai Oodin alkuun saattamisesta. Kuunteluja yhteistyökyky ja kulttuurin arvostus, ne sen tekevät.” Antiteesinä tälle Mäenpää toteaa hämmentyneensä helppoudesta, jolla hallituksen nykyiset ministerit ovat antaneet periksi. Syynä lienee useammin se, että ihmiset eivät ole keskimäärin kovin hyvin selvillä siitä, miten politiikkaa käytännössä tehdään. V arsin monella on paljon mielipiteitä siitä, minkälainen kulttuuriministerin pitäisi olla, ja etenkin minkälainen ei. ”Että kulttuurin annetaan olla pakastimessa, koko pandemian ajan!” Taiken Paula Tuovinen linjaa hyvän kulttuuriministerin kovan luokan poliitikoksi, joka on analyyttinen ja aidosti kiinnostunut kulttuurista. ”Tämä on yksi meidän hallintomme vahvuuksia”, vakuuttaa okm:n kokenut virkamies. ”Oma kokemukseni poliitikkona ei ainakaan ole se, että kulttuuriväki olisi sen valitusherkempää tai riitaisampaa kuin muutkaan”, Rosa Meriläinen sanoo. Prosessit eivät suinkaan aina osu yhden hallituksen tai tietyn ministerin kauteen. Koska rahaa on aina liian vähän ja se jaetaan aina jonkun mielestä väärin, kulttuuriministeri on vähän väliä taidekentän ja median hampaissa. Voisikin kuvitella, että poliittisen johdon vaihtuessa vähintään neljän vuoden välein syntyisi tilanteita, joissa uuden ministerin puolue haluaisi jättää jonkun valmistelun kokonaan kesken, koska se ei sovi puolueen agendaan. ”Voisi olla suotavaa, että kulttuuriministerillä olisi jonkinlaista taustaa ja ymmärrystä alastaan, niin kuin ministereillä muillakin sektoreilla. Samaan aikaan kulttuuriministerin vastuista huomattava osa liittyy rahaan, joten laskutaidon on oltava hyvä. Eniten henkilökohtaista vaikutusvaltaa politiikassa saa, jos sattuu olemaan asioista perillä oleva visionääri – ja visionääristä politiikkaa voi tehdä vain, mikäli tuntee asiansa erityisen hyvin. He sitten kadehtivat tätä meidän järjestelmäämme.” ”Nyt on esimerkiksi alkamassa kuvaohjelmalain uudistus, josta tullaan antamaan esitys seuraavalla hallituskaudella. Luukka tuntee ilmiön: ”Suomen historiasta ei ole vielä löytynyt sellaista yhteiskunnallista toimijaa, jonka mielestä heidän rahoituksensa olisi riittävä ja oikeudenmukainen. ”Kulttuurialan erityisyys tietysti on, että siellä on tosi paljon näkyviä ihmisiä, tähtiä, jotka saavat palstatilaa, media-aikaa ja someseuraajia näkemyksilleen. Jotkut ajattelevatkin niin sanotun kulttuuriväen olevan erityisen valitusherkkää. Ruotsin kansallismuseota johtavan Susanna Petterssonin mukaan on olennaista, että ministeri tekee eikä vain puhu. Kulttuuritoimijat laittavat toiveensa ministeriin, mikä ei ole ihan väärin, koska kulttuuri ei nouse, jos joku ei sitä nosta esille.” Luukan mukaan kulttuurialan ongelma on myös se, että kritiikki ei ole ollut kovin organisoitunutta ennen kuin nyt. Ministerin johtamalla politiikalla vaikutetaan suoraan hallinnonalan budjetteihin sekä lainsäädäntöön. Koronan ansiosta ala on järjestäytynyt ja oppinut lobbaamaan ja puhuu poliitikkojen näkökulmasta vihdoinkin oikeista ongelmista – koska niitä todellakin on. Kulttuuripolitiikan tutkimuskeskus Cuporen johtaja Marjo Mäenpään mukaan kulttuuri tarvitsee ennen kaikkea puolustajan: ”Ala joutuu aina tappelemaan saadakseen ’kulttuuri’-sanan näkyviin tiedonannoissa tai suunnitelmissa. Ulkopuolelta ei aina ole helppo erottaa, milloin ministerin tekemä työ on tuloksellista. Sikäli kuin tällainen henkilö jostain löytyy, hänelle on yleensä käyttöä muuallakin kuin kulttuuriministeriössä. Mikä kulttuuripolitiikan ammattilaisten mielestä tekee heidän asioitaan hoitavasta ministeristä hyvän. Lisäksi suurin osa kulttuurin rahoituksesta on yhteiskunnan kehittämiseen liittyvää lainsäädäntöä, jossa asetetaan tavoitteita ja suuntia. Siksi heidän tunteensa ja tunnelmansa näkyvät ja kuuluvat paljon paremmin kuin monen muun toimialan.” Milloin sitten valitetaan vähiten. Monessa muussa esimerkiksi Keski-Euroopan maassa valmistelu aloitetaan uudelleen alusta aina, kun hallitus vaihtuu. ”Suomessa tämäntyyppistä ei kovin paljon tapahdu, eikä tehty työ mene hukkaan. Mutta kokeneet poliitikot ovat oppivaisia ja hahmottavat kokonaisuuksia nopeasti.” Haasteena on kuitenkin se, että poliitikoissa ei ole ruuhkaksi asti niitä, jotka olisivat erikoistuneet taiteeseen ja kulttuuriin tai luovan sektorin asioihin
Kulttuuriministerin on tunnistettava ja tunnustettava myös nämä tehtävät, jotta kulttuuripuhe ei pelkistyisi välinearvoihin.” Teemu Luukan mukaan kulttuuriministerin työ edellyttää erityistä ahkeruutta ja tarmokkuutta, ”eforttia”. Hallitusohjelmassa ne kortit jaetaan, ja sitten on jonkin verran erikoistilanteita, jotka vaikuttavat asioihin, kuten nyt vaikkapa tämä korona.” M inisterin on helpompi on onnistua, kun salkku on painava. Yhden ministerin on sitä vaikea muuttaa. ”Jos ajatellaan muita hallinnonaloja ja asioita, jotka Suomessa koetaan usein yhteiskunnallisesti tärkeämmiksi, kuten vaikkapa sosiaaliturvauudistus, niitähän lobataan pitkän aikaa, ennen kuin ne alkavat toteutua. Moni uskoo, että asiaa ei ollut työja elinkeinoministeriössä aiemmin edes ajateltu. Tämä taideja kulttuurialalta on puuttunut.” ”Kenttä on niin sirpaleinen, järjestökenttä on sirpaleinen ja rahanjakokin on sirpaleista, että aina kun joku saa jotain, joku toinen hermostuu. Jos tällaista painetta ei ole, ei tule tukeakaan.. Omasta mielestäni tämä viimeisin on kuitenkin hyvä. Jos pystyttäisiin katsomaan, että tiede ja kulttuuri ovat yhtä tärkeitä Suomen luovuuden takaajina ja jos kulttuuripuolikin otettaisiin tosissaan, siinä on ideaa.” Se, että taide ja kulttuuri ovat elinkeinoja, tuntuu paljastuneen päättäjille laajemmin vasta pandemian myötä. ”En lähtökohtaisesti ajattele näitä juttuja yksilösuorituksina, perustuen omaan kokemukseeni politiikasta. On osattava ajaa tärkeinä pitämiään asioita, uskallettava ottaa tilaa, pärjättävä jokavuotisen budjettiriihen väännöissä kovien poliittisten pelureiden kanssa ja mielellään myös loistettava mediassa. ”Miten taide ja kulttuuri saataisiin yleispoliittisella ja poikkihallinnollisella tasolla merkittävämmäksi?” Tuovinen pohtii. Niitä on vähän ja ne ovat yleisluonteista hyminää.” Useimpien muidenkin mielestä ministerin on oltava ennen kaikkea taitava poliitikko. Olen itse istunut useamman kerran saman pöydän ääressä miettimässä, millaisia tekoja tarvitaan, jotta Ruotsin museoita voidaan kehittää pitkäjänteisesti yleisöjen hyväksi. Kulttuurilla on kuitenkin muitakin yhteiskunnallisia arvoja, kuten hegemonioiden kyseenalaistaminen ja yhteiskunnallisen keskustelun herättäminen. Tuomas Rantasen mukaan siitä on hyötyä, jos ministerillä on vahva julkinen imago (kuten Tanja Saarelalla), vahva ote omasta puolueestaan (kuten Paavo Arhinmäellä, joka valitsi puoluejohtajana kulttuurisalkun painavamman liikenneja viestintäministerin tehtävän sijasta). Siksi nykyistä tieteen ja kulttuurin paketointia pidetään yleisesti onnistuneena, jopa optimaalisena pohjana luovien alojen yhteisen asian ajamiseen. ”Hommassa auttaa, jos on hyvää pataa pääministerin tai valtiovarainministerin kanssa, mieluiten molempien. Näin ei saada mitään aikaiseksi. Puuttuu ymmärrys siitä, mikä kulttuurin koko kenttä on ja minkälaista sen tuen pitäisi olla. Jos halutaan tuloksia – ja syvyyttä –, pitää olla viisautta investoida.” Teatteri, tanssi ja sirkus -lehden päätoimittaja Minna Tawast toteaa, että mikäli ministerillä ei ole poliittisia lihaksia, hän saa rakastaa taidetta vaikka kuinka paljon, eikä tuloksia silti tule. Sen kokonaisuuden laskeminen ei yksinkertaisesti ole helppoa!” Kulttuurin asemaa voi tietysti parantaa, jos ministeri on suuresta puolueesta tai peräti pääministeripuolueesta; mutta vain, jos puolue haluaa kulttuurille jotain erityistä hyvää. ”Silloin syntyy sekä henkilökohtaista että puolueen insentiiviä nostaa kulttuurin profiilia teoillakin.” Vasemmistoliiton helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu, kulttuurikysymyksiin perehtynyt Minja Koskela toivoo ministeriltä monipuolista ymmärrystä kulttuurikentästä, kulttuurin merkityksestä ja kulttuurista työnä. Se on sirpaleinen ja monimutkainen, ja siinä on vielä se Veikkauksen osuus monipolvisine jakosuhteineen. 3 8 ”Hän on tehtävässään selkeä ja päämäärätietoinen eikä pelkää julkista debattia. Tämä siis vastakohtana surkealle kulttuuripolitiikalle, jota kuvastaa lyhytnäköinen laastarointi, ja ongelmia lykätään seuraavien päätöksentekijöiden syliin. Tällaisen rakenteellisen lobbauksen pitäisi tulla myös poliittiselta puolelta hallitusohjelmiin.” Se kävi pandemiassakin harvinaisen selväksi. Osa kentästä aina toivoo, että ministerin pitäisi olla asiantuntija – mutta se ei välttämättä tuota vahvaa ministeriä.” Meriläisen mukaan poliitikkojen tärkein tehtävä on tehdä uudistuksia rahoitukseen, budjettilakeihin ja lainsäädäntöön. Tämä toteutui sekä Tanja Saarelan että Stefan Wallinin kohdalla.” Saarela ja Wallin toimivat kulttuuriministereinä Matti Vanhasen 1. Lukekaa puolueiden kulttuuripoliittiset ohjelmat. ”Siitähän on kenttä valittanut”, Taiken Paula Tuovinen sanoo, ”että kun ei enää ole edes kulttuuriministeriä vaan aina on joku ja joku -ministeri. Pystyäkseen ajamaan alan kannalta olennaisia päätöksiä hän keskustelee suoraan kentän edustajien kanssa. ”Julkisessa keskustelussa kulttuuri pelkistyy usein sotepalveluksi eli sen ajatellaan lisäävän ihmisten työssä jaksamista ja edistävän terveyttä. hallituksessa, mistä Luukka vetää yllättävän johtopäätöksen: ”Itse asiassa Matti Vanhanen on Suomen suurin kulttuuri mesenaatti!” Luukan mukaan kulttuurialalla elää myös ”aivan eri tavalla kuin muualla politiikassa” ajatus, että kulttuuriministerin pitäisi olla taiteen ammattilainen tai muuten ”syvällisesti kulttuuri-ihminen.” Rosa Meriläinen näkee asian toisin: ”Kyllä kaikilla muillakin politiikan lohkoilla on tämä sama. ”Kulttuurin budjetti vaatii oikeasti perehtymistä, jotta sen ymmärtää. ja 2. okm:ssä kulttuuri taas on aina aiemmin ollut tieteen ja koulutuksen alapuolella. Tai jos on puolueensa nouseva ja näkyvä kellokas, kuten Kurvinen nyt. ”Viimeistään korona on paljastanut taiteen rahoituksen himmeliluonteen sekä sen, miten suomalainen yhteiskunta kulttuuriin ja taiteeseen suhtautuu: se on kivaa muttei välttämätöntä
Kokonaiskuva taiteen ja kulttuurin tuesta ja siitä, mitä tavoitellaan, puuttuu.” Toinen entinen virkamies on samoilla linjoilla: ”Hirveän pitkälti on kyse siitä, millä tavalla asioita valmistellaan. Nämäkin asiat ovat sinänsä tärkeitä mutta kokonaisuudessa niin pieniä ja pistemäisiä, että jotain isompaa pitäisi saada aikaiseksi. Lisäksi valtioneuvoston kansliasta koordinoidaan niin sanottua tulevaisuustyötä, jossa virkamiehet luovat yhteistä tilannekuvaa siitä, mihin suuntaan Suomi on menossa, mihin tulisi kiinnittää huomiota ja mihin pyrkiä esimerkiksi kulttuurin edistämiseksi. Ministeriön painotus kuitenkin näkyy poliittisella puolella: opetus, koulutus ja tiede on se merkittävä, ja kulttuuria pidetään vähän kuin pölysokerina pullan päällä.” Samaa sanoo vielä kolmaskin entinen okm:n työntekijä: ”Kaikki on kiinni siitä, miten pitkäjänteisesti ministeriössä valmistellaan hankkeita ja miten siellä pystytään syöttämään asioita lapaan kulloisellekin ministerille. Verojen jälkeen käteen jäävä osuus ei paljon kasva. ”Pitäisi olla strategista valmistelukykyä niin, että voidaan viedä isompia linjauksia eteenpäin ja ministerillä on jotain tehtävää. ”Itselläni on paljon lobbarikavereita eri toimialoilta, eikä ole ollenkaan itsestään selvää, että virkamiehistö ja ministeri olisivat toimialan toimijoitten puolella.” Ministeriön valmistelukoneisto on ollut korona-aikana todella kovilla, töitä on tehty viikonloppuja ja öitä myöten. Valmistelu kulttuuripuolella on siiloutunutta ja näyttää pirstaleiselta: yksittäisiä lakeja uudistetaan, pikkuisen. Lisätalousarvioiden koronatukipaketit, niiden taustaselvitykset ja valmistelut, strategiat, lausunnot, lait ja säädökset. Kansainväliset hankkeet: eu, Euroopan Neuvosto, Unesco, Pohjoismaisen ministerineuvoston sekä Venäjän ja Baltian ja Barentsin alueen kulttuuriyhteistyö… Muutaman viime hallituksen aikana kulttuurilla ollut varsin paljon kirjauksia hallitusohjelmassa, ei välttämättä otsikkotasolla vaan osana jotain kokonaisuutta. Kaikkien kanssa tehdään töitä, puolukannasta riippumatta, ja varmaan ministerit tajuavat aika nopeasti itsekin, minkälaisia päätöksiä voi ja ei voi tehdä. Yksi ihminen ei pysty tekemään yhtään mitään noin vain.” Jos ajatellaan Suomen kulttuuripolitiikkaa isossa kuvassa, sitä on useimpien haastateltavien mielestä hoidettu hyvin, annetut olosuhteet huomioon ottaen. Tunnen itse suurta kiitollisuutta ja kunnioitusta ylijohtaja Riitta Kaivosojaa kohtaan. Jos siellä vain levitellään käsiä ja voivotellaan, että mitähän se kenttä tästäkin sanoo, eihän mitään tapahdu. O petusja kulttuuriministeriön pienelle kulttuuriosastolle heruu Kulta ry:n Rosa Meriläiseltä pelkkiä kiitoksen sanoja: ”En ole koskaan kuullut keneltäkään ministeriltä, etteikö virkakunta kulttuuriministeriössä olisi asiantuntevaa. Rajatkin ovat liukuvia: selkeiden kulttuurin toimialueeseen kuuluvien kirjausten lisäksi on asioita, joita hoidetaan useassa eri ministeriössä, kuten rahapelituotot, sekä asioita, joita hoidetaan muualla mutta jotka vaikuttavat kulttuuriin, kuten vaikkapa Ylen rahoitus. ”Kyllä se virkamieskunta pitää siitä sillä tavalla huolen, että vene ei ihan hirveästi keiku. Moni kuitenkin huomauttaa, että kirjaukset ovat ainoastaan suuntaa-antavia, niistä puuttuu hallitusneuvotteluissa olennainen konkretia. m a r r a s k u u 2 2 1 3 9 Taiteen ja kulttuurialan uudistukset ovat tällä hetkellä sitä luokkaa, että kun valtion taiteilija-apuraha kuluvana vuonna on 1 709 euroa, ensi vuonna summa nostetaan 2 039,63 euroon. Marjo Mäenpää työskenteli 2010-luvulla okm:n kulttuuriosastolla kolmen eri ministerin alaisuudessa ja puhuu ministeriöstä ”päällikkövirastona”. Kulttuurialalla elää myös ”aivan eri tavalla kuin muualla politiikassa” ajatus, että kulttuuriministerin pitäisi olla taiteen ammattilainen tai muuten ”syvällisesti kulttuuri-ihminen.”. Siitä on kiinni koko alan uskottavuuskin. Vielä 1990-luvulla hallitusohjelmatavoitteita tekivät pääsääntöisesti ministerit itse eivätkä virkamiehet, mutta etenkin viimeiset 15 vuotta valmistelu ministeriöissä on ollut aktiivista. Hän puolustaa todella sitoutuneesti ja intohimoisesti, itseään ja aikaansa säästämättä, koko kulttuurija taidekenttää.” Meriläisen mukaan se on loistava tilanne
4
m a r r a s k u u 2 2 1 4 1 Mutta onhan se kaiken kaikkiaan vähän lyhytjänteistä.” Entinen okm:n työntekijä on samoilla linjoilla: ”Virkamiehet ovat hirveän kokeneita, ehkä vähän leipiintyneitä ja siiloutuneitakin, joten ministerin innovatiivisuus ja kulttuuriymmärrys olisi todella tärkeää. ”Se oli hänen suurteoksensa, ja siihen hävisivätkin sitten Veikkaus-momentilta kulttuurin puskurirahat. ”Virkamiehen näkökulmasta ja mielestäni kulttuuritoimijoidenkin näkökulmasta on kunnioituksen, luottamuksen ja arvostuksen kysymys, minkälainen kulttuuriministeri meillä kulloinkin on”, toteaa Marjo Mäenpää. ”Kulttuurija urheiluministeri Paavo Arhinmäki on ennen kaikkea urheiluihminen ja hankki rahoituksen Olympia-stadionin korjaukseen”, Teemu Luukka toteaa. Punamullalla eli demarien ja keskustan yhteistyönä Suomeen rakennettiin 1960ja 1970-luvuilla esimerkiksi kattava verkosto kaupunginteattereita ja -orkestereita. 2000-luvun 11 kulttuuriministeristä 4 on ollut miehiä, 6 naisia. Vuodesta 1970 Opetusja kulttuuriministeriössä (silloin vielä Opetusministeriö) on toiminut kaksi ministeriä, joista toinen on vastannut opetuksesta, toinen vähän mistä milloinkin. Yli puolet tämän vuosituhannen kulttuuriministereistä ovat olleet kolmekymppisiä: Sanni Grahn-Laasonen 32, Tanja Saarela 33, Antti Kurvinen 34, Paavo Arhinmäki 35… ”Virkakunta on heitä varmaankin pelottanut, siinä on ollut ehkä molemminpuolista jäykkyyttä”, Marjo Mäenpää sanoo. Jos stadionin olisi annettu rapistua, kulttuurilla olisi isommat puskurit.” Marjo Mäenpää arvelee Claes Anderssonin (vas.) olleen ”sielultaan ehkä paras kulttuuriministeri Suomessa koskaan”. Anderssonin kaudella 1990-luvulla kirjastomäärärahoja kuitenkin leikattiin, eikä ainoastaan kerran vaan kahdesti. Koulutukseltaan kulttuuriministerit ovat olleet kirjava joukko, niin kuin ministerit Suomessa muutenkin. Moni ministeri kuitenkin asettuu siihen valmiiseen hierarkiaan ja vallankäytön raameihin, joissa arkipäiväinen työskentely ja asioiden suunnittelu suuntautuu ylhäältä alas.” Tämän täytyy tuntua ensimmäistä ministerinpestiään hoitavasta todella oudolta – ja 2000-luvun kulttuuriministereistä useimmat ovat olleet ensikertalaisia. Lisäksi hänellä on erityisavustajia. Yksikään kulttuuriministeri ei ole tullut vihreistä, vaikka puolue on viime vuosikymmeninä profiloitunut ehkä kaikkein kulttuurimyönteisimpänä. Jälkikäteenkin ajatellen järjettömimmältä nimitykseltä tuntui pääministeri Sipilän päätös yhdistää opetusja kulttuuSampo Terhokin saa ministeriön sisältä myönteistä palautetta. Ministerillä voi olla käytössään valtiosihteeri, kuten kulttuuriministerillä tällä hetkellä Tuomo Puumala (kesk.). Kylmää kyytiä saatiin Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana, kun ministereitä ja ministerien avustajia vähennettiin. Vuosituhannen alkuun saakka titteli oli ”opetusministeriön toinen ministeri”. Siksi onkin tärkeää, minkälainen avustajaja virkakunta ministerillä on, millainen puheyhteys ja luottamus. Jokaisen miehen ministerisalkkuun on kuulunut myös urheilu, naisista ei yhdenkään. Pisin yhtenäinen kausi kulttuuriministerinä taas oli Stefan Wallinilla (1 526 päivää). Tämä kokonaisuus kulkee ministeriössä nimellä poliittinen johto, ja johdosta kukin vuorollaan kommunikoi asioista virkamiesten kanssa. Useimmat ovat maistereita, mutta joukkoon mahtuu myös markkinointisihteeri (Dromberg), sosionomi (Saarela) sekä ylioppilas (Arhinmäki, nykyinen Helsingin kulttuurista ja vapaa-ajasta vastaava apulaispormestari). H arvoin tulee ajatelleeksi, miten nuoria monet ministerit ovat. Kesästä 2019 alkaen tiede-ja kulttuuriministerinä ovat vuorotelleet keskustapoliitikot Annika Saarikko, hänen äitiyslomasijaisenaan toiminut Hanna Kosonen sekä Antti Kurvinen. Hänen kaudellaan 2017–2019 toteutettiin lähinnä Sipilän kärkihankkeita mutta saatiin viimein maaliin myös noin 20 vuotta valmisteltu saamelaiskokoelman palautus Kansallismuseosta Inarin saamelaismuseoon.. Virkamiehet puolestaan opettelevat aina uuden ministerin kanssa uudet ”alaistaidot”. Poliittinen kartta näyttää kuitenkin hieman toisenlaiselta, jos katsotaan pelkästään 2000-lukua. Yhteensä 21 kulttuuriasioita hoitaneesta ministeristä kuusi on ollut demareita, kuusi keskustalaisia, kolme vasemmistoliitosta ja kaksi sekä kokoomuksesta että rkp:stä. Sen jälkeen virkaa hoiti kolme kulttuuriministeriä – Suvi Lindén (kok.), Kaarina Dromberg (kok.) ja Tanja Saarela (myöh. Sen on täytynyt tuntua kirjailijaministeristä pahalta, vaikka hänen onnistuikin samalla pelastaa jokunen pieni kirjasto lakkauttamisuhalta. Karpela), sitten kaksi kulttuurija urheiluministeriä (Wallin ja Arhinmäki) – sen jälkeen kulttuurija asuntoministeri (Viitanen) , opetusja kulttuuriministeri (Grahn-Laasonen) sekä Eurooppa-, kulttuurija urheiluministeri (Terho). Tällä vuosituhannella eniten kulttuuriministeripäiviä on jo nyt keskustalla (syyskuun loppuun mennessä 2 315, lisää tulossa), toiseksi eniten kokoomuksella (2 171) ja vähiten sdp:llä (420)
”Toimin niihin aikoihin Juhlaviikkojen taiteellisena johtajana, ja vaikka olin suhteellisen nuori kundi, minullakin oli suora keskusteluyhteys ministeriin.” ”Saarela oli tapaamisiimme aina huolella valmistautunut, kuunteli tarkasti, esitti asiantuntevia kysymyksiä ja teki päätökset saman tien, koska nekin oli ennalta valmisteltu. Hänen kaudellaan 2017–2019 toteutettiin lähinnä Sipilän kärkihankkeita mutta saatiin viimein toteutettua myös 20 vuotta valmisteltu saamelaiskokoelman palautus Kansallismuseosta Inarin saamelaismuseoon. Ja näitä kaikkia Tanja Saarelalla myös oli. Myös Sampo Terho saa ministeriön sisältä myönteistä palautetta. Luukka taustoittaa: ”Pääministeri Antti Rinne halusi vetää hallitusneuvottelut nopeasti, ja pöydällä oli todella isoja, monimutkaisia asioita. Sen jälkeen on tultu vähin erin alaspäin, ja nyt ollaan, laskutavasta riippuen, vajaassa 0,8 prosentissa. ”Kaikilla muilla rintamilla puhutaan elvytyksestä, mutta tieteen ja taiteen tonteilla en ole tällaista kuullut”, Mäenpää sanoo. ”Oli ihan uskomatonta, että kuviteltiin jonkun pystyvän tällaiseen!” Mäenpää puuskahtaa. Molemmat saivat puhuttua lisää Veikkaus-rahaa kulttuurille. Sitten juotiin kahvia ja syötiin vähän pullaa ja juteltiin lapsista. ”En tietenkään tunne hänen psykologiaansa, mutta arvaan, että siihen liittyi jonkinlaista näyttämisen halua.” Olennaista oli myös se, että Saarelalla oli työssään puoluetoverinsa, pääministeri Matti Vanhasen täysi tuki ja hyvä suhde myös tämän erityisavustajaan Maria Kaisa Aulaan (kesk.). ”Eniten se kuitenkin on Marinin valtiosihteerin Henrik Haapa järven käsissä. kasviperäisisiä + muuten huomaa vaisia ainesosia julmuusvapaita, ihmiset testanneet, eivät eläimet ylpeänä teemme työtä, jolla on tarkoitus tee taistelusta hyvän puolesta. Niin kulttuurin kentällä kuin ministeriössä ja sen alaisissa virastoissakin moni näkee asioiden edenneen suotuisimmin Saarelan aikana, nousukauden ja Veikkauksen lihavien vuosien siivittämänä. Hänet oli valittu Miss Suomeksi 1991, ja hän sai yksityiselämänsä vuoksi runsaasti myös kyseenalaista julkisuutta. K ulttuurialan tilanne on pandemian jäljiltä ja rahapelituottojen vähentyessä vähintäänkin huolestuttava. Kulttuuri jäi vähän jakovaraksi siinä. Ministeripuolue Keskusta ei kuulunut niihin. Tanja Saarelan kaudella 2003–2007 luotsattiin läpi pitkään valmisteltu, iso ja riitaisa tekijänoikeusuudistus, häntä seuranneen Stefan Wallinin kaudella 2007–2011 taas tärkeimmät osat Taiteen edistämiskeskuksen uudistuksesta. Myöhemmin sukunimensä Saarelasta Karpelaksi vaihtanut entinen kansanedustaja totesi kokeneensa julkisuuden ajoittain suunnattoman raskaaksi, eikä ihme. Viimeksi lähelle tavoitetta, 0,96 prosenttiin, päästiin Vanhasen toisen hallituksen aikana 2008. Saarelan oletetusta suhteesta Vanhaseen revittiin aikanaan isoja otsikoita. Kulttuuriministerivuosinaan hän oli kuitenkin kihloissa kokoomuksen puheenjohtajana tuolloin toimineen Sauli Niinistön kanssa. Vaikka politiikka on ryhmätyötä, on selvää, että kukaan ei menesty ministerinä pelkästään muiden avulla. 4 2 riministerin tehtävät ja nimittää niitä hoitamaan 32-vuotias Sanni Grahn-Laasonen. Naispuoliset poliitikot olivat silloinkin erityisen luupin alla, ja ilmassa oli paljon suoranaista naisvihaa. Yksi suurimmista on taloudellinen suhdanne: kun yhteiskunnalla menee hyvin, kulttuurillakin menee paremmin. ”Kukaan ei puhu työskentelyolosuhteiden parantamisesta tai toimialan tukemisesta sellaisella tavalla, joka olisi kestävää ja kantaisi pitkälle. Rosa Meriläinen näkee, että Veikkaus-asia riippuu jonkin verran Antti Kurvisestakin. Välillä Saarelakin jaksoi ottaa asiat huumorilla: kulttuuriministeriksi nimittämisensä jälkeen hän totesi, että pitääkin hetimiten hankkia kirjahylly, kun kuitenkin epäillään, ettei hänellä sellaista ole. Veikkauksen ongelmaan olisi pitänyt paneutua jo edellisen hallituksen aikana, nyt ei ehditty riittävästi miettiä sitä.” Cuporen Marjo Mäenpää ihmettelee, miten suurena ylläkirkkailla, kauniilla ja tulevaisuus ystävällisillä tuotteilla, jotka tuoksu vat auringonpaisteelta ja tekevät taikoja. ”Oliko se Sipilän kokemattomuutta, että hän ei ymmärtänyt, mitä ministerin työ on, miten paljon se vaatii asioihin paneutumista, perehtymistä, ohjaamista, päätöksentekoon osallistumista. Kun Veikkauksella vielä oli rahaa, kulttuuri oli se, joka tilanteesta eniten hyötyi. ”Varmasti hän ajatteli, että häntä väheksyttiin”, Luukka arvelee. Näinä vuosina tehdyn tasokorotuksen ansiosta kulttuurin määrärahat nousivat muutenkin enemmän kuin muiden momenttien rahoitus keskimäärin. On oltava aitoa kiinnostusta, oppimiskykyä, tarmoa ja sitkeyttä, samoin kanttia ja taitoa. Minusta se olisi tässä vaiheessa ihan ensisijaista.” Nyt voimassa olevaan hallitusohjelmaan on kirjattu tavoitteeksi nostaa kulttuurin osuus prosenttiin valtion budjetista; mutta on selvää, että se ei tule toteutumaan. Tässä oli yhteensä riittävästi vipuvartta vääntöihin Valtiovarainministeriön demariministereiden kanssa. ”Saarela oli kulttuuriministerinä varsin hyvä”, kapellimestari Esa-Pekka Salonen muistelee. Silloin oltiin kyllä vähän tuulijaolla, asiat eivät edenneet.” M onet seikat vaikuttavat siihen, miten ministeri voi tehtävässään onnistua. Että hallitus saisi tehtyä tämän vuoden puolella päätöksen siitä, miten valtio Veikkauksen tuotot jatkossa jakaa ja kompensoi.” ”Ennen eduskuntavaaleja saatiin lähes kaikilta istuvan hallituksen puolueilta sitoumus tähän periaatteeseen”, Meriläinen muistuttaa. Minun näkökulmastani se toimi todella hyvin.” Toimittaja Teemu Luukka arvelee, että Saarelalla oli suuri ambitio hoitaa ministerin tehtävänsä erityisen hyvin taustansa takia
”Hiukan epäilen, olisiko kulttuurin tuki nykyiselläkään tasolla, jos se olisi ollut aina valtion budjetissa.” Toisaalta taideja kulttuuriala on kuluneina vuosikymmeninä myös voimakkaasti kasvanut, joten sen saama suhteellinen osuus valtion budjetista on jäänyt jälkeen, myös pohjoismaisessa vertailussa. Sillähän on tällainen alkiolainen kulttuuriperintö taustalla kuitenkin. kasviperäisisiä + muuten huomaa vaisia ainesosia julmuusvapaita, ihmiset testanneet, eivät eläimet ylpeänä teemme työtä, jolla on tarkoitus tee taistelusta hyvän puolesta. kirkkailla, kauniilla ja tulevaisuus ystävällisillä tuotteilla, jotka tuoksu vat auringonpaisteelta ja tekevät taikoja. Asia on iso ja vaikea; mutta korona on vielä ollut isompi ja vaikeampi. ”Puolueilla pitäisi olla intressi ottaa asiaan kantaa”, Luukka sanoo, ”Ja ainakin vihreille ja vasemmistoliitolle se onkin aidosti tärkeä. Nyt se on myös poliittinen kysymys. Niinpä hallitus on lykännyt päätöstä riihestä riiheen. Jos tilanteessa haluaa nähdä jotain hyvää, kulttuurin tukala asema on korona-aikana tullut näkyväksi. Kulttuurimäärärahojen liittämisestä valtion budjettiin on sentään puhuttu jo 1970-luvulla. Kuntateatterimeininki.” Tässä teatterissa kulttuurin rahoituskriisi onkin jo klassikko. Miksei keskustallekin, joka pyrkii erottautumaan perussuomalaisista ja kokoomuksesta pehmeämmällä tyylillä. m a r r a s k u u 2 2 1 4 3 tyksenä veikkausvoittovarojen väheneminen monelle tuntuu tulleen. Jutussa nimellään esiintyvien henkilöiden lisäksi artikkelia varten on haastateltu muun muassa useita Opetusja kulttuuriministeriön, sen alaisen Taiteen edistämiskeskuksen sekä kulttuuripolitiikan tutkimuskeskuksen Cuporen nykyisiä ja entisiä työntekijöitä, poliitikkoja ja taiteilijoita, samoin kuin kulttuurijärjestöissä toimivia ihmisiä. Teemu Luukka huomauttaa kulttuurin saaneen Veikkauksen ansiosta 30 vuoden ajan jatkuvasti lisää rahaa, vaikka Valtiovarainministeriö olisi halunnut rahapelituotot omaan käyttöönsä. *) Hommage à Risto Ylihärsilä
Karvosen vaikutus tuntuu yhä suomalaisessa huumeidenkäytössä, mutta mitä Karvonen itse ajattelee perinnöstään nyt. 4 4 Lääkäri Pentti Karvonen opittiin 1990-luvun lopulla tuntemaan SubutexKarvosena, joka hoiti heroiiniriippuvaisia kielletyllä lääkehoidolla. Teksti Janne Itkonen Kuvat Juuso Westerlund O S A O N G E L M A A V A I R A T K A I S U A O S A O N G E L M A A V A I R A T K A I S U A O S A O N G E L M A A V A I R A T K A I S U A
m a r r a s k u u 2 2 1 4 5
Tavallinen 15?20 minuutin vastaanottoaika ei riittänyt mitenkään alkoholistien kokemusmaailman ja sairauden ymmärtämiseen, niinpä Karvonen jatkoi potilaiden kanssa kesken jääneitä keskusteluja iltaisin kotonaan. Hän työskenteli Oulussa, Raahessa ja Kokkolassa, jossa hän tapasi alkoholiongelmaisia potilaita. 75-neliöinen kolmio on varsin vaatimaton. Reaaliomaisuutta ei ole pennin hyrrää, tuo pari kolme sataa euroa maksava sähköpiano on arvokkainta, mitä minulla on. Pankkitilit ovat sen kolme neljä tuhatta euroa miinuksella.” Lääkäri oli Pentti Karvosen toiveammatti jo nuorena. Lääkäri nostaa laukkunsa röntgenlaitteen rullille. P ena moi”, kuuluu ovisummerin kaiuttimesta. ”Minulla on nykyään sellainen motto, että elämä on ihmeellistä ja kuolema on tuiki tavallista.” Tähän samaan asuntoon Helsingin Jätkäsaaren ensimmäisenä asuinkäyttöön otetussa osassa Pentti Karvonen muutti lokakuussa 1997, samaan aikaan kun kujanjuoksu kohti oikeussaleja ja vankilaa oli alkanut. Mies Samsoniten varressa oli lääkäri Pentti Karvonen. Kuva on Karvoselle, 79, tärkeä, sillä nuori nainen, joka on kuvassa selin kameraan, kuoli heroiiniriippuvuutensa seurauksena. Hän oli tutustunut omakohtaisesti riippuvuuden psykologiaan.. Karvosen geneettinen onni piti hänet kuitenkin hengissä. ”Harkitsin asiaa viikon. Mikä on Pentti Karvosen osuus ja rooli tässä kaikessa. Vanhan lehtikuvan ja nykyhetken vertaaminen on helppoa, sillä Karvonen tuo kehyksissä näytille Ben Kailan artikkelia varten ottaman valokuvan. Helsingissä hän tapasi alkoholistien lisäksi ensimmäistä kertaa myös huumeriippuvaisia potilaita, amfetamiinin ja heroiinin käyttäjiä. Näin kirjoitti Panu Räty Imagessa lokakuussa 1997. Viisi huonetta ja keittiö keskellä Helsinkiä. Pianonsoittoa harrastava lääkäri. Molemmat olivat Suomessa huumausaineeksi luokiteltuja lääkkeitä, joiden vaikuttava aine on buprenorfiini. heinäkuuta 1997 alkoi hänen tiensä kohti oikeussaleja ja kohuotsikoita. Hän toivoo saavansa vihreälle linjalle eteensä jonkun edes hieman epäilyttävän oloisen tyypin. Ei mikään huume kuriirin prototyyppi. Siitä huolimatta Suomessa on hyvin laaja opioidiongelma ja huolestuttavan korkea huumekuolleisuus. Pitää työstään ja Ingrid Bergmanin elokuvista. Juhannuksen aikaan vuonna 2015 Karvonen sai Kroatiassa Bra in saarella 100-prosenttisen veritulpan, johon tavallisesti kuollaan minuutissa. Karvosen matkalaukkuihin oli pakattu 16 050 Temgesic-tablettia ja pienempi määrä Subutex-tabletteja. Jo tätä ennen Karvosen henkilökohtaisessa elämässä oli tapahtunut jotain, mikä sysäsi hänet kohti elämäntyöksi muodostunutta huumeriippuvaisten hoitamista. Sekin tiedetään, että heroiini katosi Suomesta lähes täysin 20 vuotta sitten. ”Avataanpa nämä”, tullivirkailija komentaa. Helsinkiin Karvonen muutti vuonna 1977 ja aloitti lääkärin työt Hakaniemen Ympyrätalossa. ”Hän kuoli, koska ei saanut täällä Suomessa hoitoa sairauteensa.” Kehyksen reunassa on sydänsairaalan lappu, jossa lukee päivämäärä 5.11.2015. Hän voisi tallustella perässä kuin kuka tahansa matkalainen. Seitsemän lasta useasta avioliitosta. Käy kuten hän toivoikin. Tuolloin Karvoselle tehtiin hyksissä sepelvaltimotaudin takia pallolaajennusleikkaus, jonka jälkeen Karvonen on elänyt niin sanotusti jatkoajalla. Ennen salakuljettajaksi ryhtymistään Karvonen oli määrännyt buprenorfiinia korvaushoidoksi heroiiniriippuvaisille potilailleen, kunnes Terveydenhuollon oikeusturvakeskus vei häneltä oikeudet määrätä pääasiassa keskushermostoon vaikuttavia pkv-lääkkeitä. 15-vuotiaana aktiivisena seurakuntanuorena hän sai vahvan herätyksen siihen, että haluaisi lääkärinä hoitaa nimenomaan mustia lampaita. Lähes neljännesvuosisata myöhemmin seuraukset tiedetään. Helpotuksen aalto ehtii läpi lääkärin, ennen kuin joutilas tummiin pukeutunut tullivirkailija hänen edessään viittaa kohti käytävältä aukeavaa ovea. 4 6 K oneen laskeuduttua mies odottaa hihnan kyljessä Samsoniteaan. Lääkäri jää odottamaan. Peli on menetetty. Hänen toivomuksestaan kirjan toimittanut Elina Järvi on myös läsnä haastattelutilanteessa. Korvaushoidon järjestäminen on nykyään kunnille lakisääteinen velvollisuus ja kuuluu kolmen kuukauden hoitotakuun piiriin. Nuori mies napataan tarkastukseen. 24 vuodessa ”Tohtori Temgesicin” hiukset ovat harmaantuneet ja ohentuneet entisestään, mutta hymy on vastaavasti leventynyt. Sitten vastasin, että minulla on sellainen tutina sielussa, että hoidan kokonaisvaltaisesti ihmisiä ja heidän ongelmiaan.” Nuori lääkäri Karvonen oli erityisen kiinnostunut riippuvuuksista. Kun Karvonen hetkeä myöhemmin poistaa maskin kasvoiltaan toisen kerroksen asuntonsa ovella, alta paljastuu vuoden 1997 Imagen jutusta tuttu mies. Karvonen menetti lääkärinoikeutensa ja hänet tuomittiin korkeimmassa oikeudessa huumausainerikoksista, joista hän istui vankilassa vuoden ja kolme kuukautta. ”Minähän olen varmasti Euroopan köyhin lääkäri. Hetken päästä ne pulpahtavat ulos peltilaatikon toiselta puolelta. Haastattelu on sovittu kustantajan kanssa, sillä Bazar Kustannukselta ilmestyy lokakuun alussa tietokirja Tuho ja toivo – suomalaisen huumetodellisuuden vuosikymmeniä. Pentti Karvonen on yksi kirjan päähenkilöistä. Isä toivoi pojastaan silmälääkäriä, jonka arvostetussa ammatissa potilaat pysyivät yleensä hengissä ja työajatkin olivat inhimilliset. Hän äkkää pitkätukkaisen, tatuoidun miehen farkuissa ja t-paidassa. Sellainen hän periaatteessa onkin. Viimeistään tuosta tiistai-iltapäivästä 29. Lääkäriksi valmistuttuaan Pentti Karvoselle tarjottiinkin isän toiveiden mukaista silmälääkärin erikoistumispaikkaa, johon pääsyä sai yleensä jonottaa muutaman vuoden
m a r r a s k u u 2 2 1 4 7
Aineiden tarjonta kasvoi ja huumekuolemat lähtivät huomattavaan nousuun. Seuraavana iltana hän voitti vähän enemmän rahaa ja kolmantena iltana vielä enemmän. 4 8 Heroiinin käyttäjien hoitamiselle oli totisesti tarvetta, sillä 1990-luvulla heroiiniongelma paheni Suomessa nopeasti. Kun lääkettä ei laillisesti saa, sille muodostuu laittomat markkinat.” Käyttäjät myös ryöstivät Karvosen vastaanotolta pillereitä jopa aseilla uhaten. Sen kanssa tappelin vuosikausia. Tämän hillitsemiseksi hän asennutti toimistolleen hälytysjärjestelmät ja kassakaappiin aikalukon. Heroiinikulttuuriin kuului myös raaka väkivalta. Karvosen Benedictus-kolmoishoitoon kuului korvaavan lääkityksen lisäksi terapeuttista keskustelua ja tukiverkon muodostaminen potilaalle. Buprenorfiini ei ollut Suomessa hyväksytty hoitomuoto, mutta se ei ollut suinkaan ainoa ero Karvosen ja yleisesti hyväksyttyjen hoitofilosofioiden välillä. A ivan kuten Karvonen ennakoi, Lääkintöhallitus vei myös häneltä reseptinkirjoitusoikeudet pkv-lääkkeisiin keväällä 1997. Penttinen hoiti myös narkomaaneja buprenorfiinilla mutta lopetti sen jälkeen, kun Lääkintöhallitus vei häneltä oikeudet kirjoittaa pkv-lääkkeitä. Kuinka moni on siinä vaiheessa enää edes hengissä?” Karvonen kysyy. Neuvostoliiton hajottua Venäjän ja Viron mafiat ottivat jalansijaa huumekaupassa. Se oli asiasyy, miksi antauduin hoitamaan näitä narkomaaneja.” 1980-luvulla Pentti Karvonen kiinnostui buprenorfiinista, jota oli Yhdysvalloissa alettu käyttää heroinistien korvaushoidossa. Karvonen sen sijaan päätti jatkaa. Korvaushoitoa saadakseen piti olla ensin viisi tai kymmenen vuotta koukussa. Konferenssimatkalla Saksan Wiesbadenissa Karvonen oli vieraillut kansainvälisellä kasinolla. Suomessa hän ystävystyi lastenja nuortenlääkärinä tunnetun Hannu Penttisen kanssa. ”Hoitopaikkoja riittää vain 20 prosentille niitä tarvitsevista. Karvonen kiersi 1990-luvulla myös ympäri Suomea kehottamassa heroinisteja siirtymään Subutexiin. ”Eli First Choice Treatment, kun yhteiskunnalla se oli täysin päinvastoin. Hän pitää yhtenä suurena saavutuksenaan, että heroiini hyvin pitkälti katosi Suomesta. Heroiinikulttuuriin kuului myös raaka väkivalta. Karvonen ei ollut valmis lopetta. Aineiden tarjonta kasvoi ja huumekuolemat lähtivät huomattavaan nousuun. Vieroitusoireet ovat erittäin kovat. Heroiiniin kasvaa toleranssi, joten kovassa koukussa ainetta on saatava monta kertaa päivässä. Vieroitusoireet voivat kestää pidempään mutta ovat lievempiä kuin heroiinilla. Pitkävaikutteisuuden ja kattovaikutuksen takia ainetta ei tarvitse pistää yhtä usein kuin heroiinia. Toinen oli se, että korvaushoito alkaa ensiapuhoitona, kun käyttäjä on päivittäisessä heroiinikoukussa. Neuvostoliiton hajottua Venäjän ja Viron mafiat ottivat jalansijaa huumekaupassa. Nämä kaksi ainetta vaikuttavat ihmisen aivoihin niin eri tavalla”, Pentti Karvonen huomauttaa. ”Raaka ja nopea väkivalta on ominaista heroiinikulttuurille mutta ei Subutex-kulttuurille. Ensin potilaita oli kymmenen, pian 20. Buprenorfiini taas on hyvin pitkävaikutteinen agonistiantagonistinen opioidi, joka oikein käytettynä toimii hyvin heroiiniriippuvaisen korvaushoidossa. Väärinkäytettynä suonensisäisesti sillä on kuitenkin myös euforisia vaikutuksia. Ensimmäisenä iltana hän voitti vähän rahaa. Lopulta voittoputki tyrehtyi, mutta sillä kertaa Karvonen osasi lopettaa ajoissa. Kysynnän kasvaessa Subutexille syntyi luonnollisesti myös laittomat markkinat. Nopeasti heitä oli jo 150. ”Hannu Penttisen tapauksen jälkeen tiesin, että Lääkintöhallitus ei hyväksy tällaista menettelyä. Heroiini on lyhytvaikutteinen ja hyvin vahva agonistinen opiaatti. ”Siitä tarttui kuitenkin päähäni ajatus, että rulettia voi osata pelata. Turvallisuusuhka olivat myös amfetamiinin käyttäjät, joita Karvonen ei ollut voinut ottaa hoitoon. Toiminta kasvoi kulovalkean lailla. Vaikutus alkaa muutamassa minuutissa ja kestää muutamia tunteja. Karvonen myöntää, että pillereitä levisi myös hänen potilaittensa käsistä pimeille markkinoille, mutta hänen mukaansa valtio on itse pääsyyllinen yhä tänä päivänä jatkuvaan katukauppaan. Hän palasi tyytyväisenä kotiin ja osti kasinovoitoillaan perheelleen uuden väritelevision. Tämä osaltaan selittää sitä, miksi Karvosta kritisoitiin pilleriautomaatiksi. ”Heroiinikauppiaat olivat hätää kärsimässä, kun heidän myymänsä heroiini ei käynyt potilailleni kaupaksi edes alehintaan”, Karvonen muistelee. Viranomaiset katsoivat, että Karvonen ei ollut riittävästi kontrolloinut asiakkaitaan, joista osa myi saamiaan lääkkeitä eteenpäin katukaupassa. Päätin olla omalle näkemykselleni ja vakaumukselleni rohkea ja uskollinen.” Heroiinin käyttäjien hoitamiselle oli totisesti tarvetta, sillä 1990-luvulla heroiiniongelma paheni Suomessa nopeasti. Karvosen kolmas prinsiippi oli, että erilaisia lääkityksiä voidaan antaa päällekkäin eikä hoitojen tarvitse olla perättäisiä. Karvosen ensimmäinen prinsiippi oli, että ihmistä ei tuomita vaan lähdetään innokkaasti hoitamaan. Kun lopulta pääsin ensin kohtuuteen ja sitten lopetin sen kokonaan, en enää tuominnut narkomaaneja etäisinä ihmisinä sairaiksi vaan ymmärsin, mitä addiktiosairaan ihmisen sisällä liikkuu. Läheisen tukihenkilön, usein potilaan äidin, tehtävänä oli muun muassa auttaa lääkkeiden säännöstelyssä. Loput pyörivät tuolla kaduilla
Luita ei murtunut, mutta Karvosen kasvot menivät pahoinpitelyn seurauksena pahaan kuntoon. Suomessa potilaat luovuttivat 80 prosenttia lääkkeistä Karvoselle, joka myi ne eteenpäin asiakkailleen. Olen myös sanonut, että vaikka en olekaan väitellyt lääketieteen tohtoriksi korvaushoidoista yliopistolla, olen tehnyt sen väittelemällä vuosikaudet näistä asioista oikeussaleissa.” Karvosen väitös onnistui ainakin siltä osin, että oikeusneuvos Lauri Lehtimaja halusi kirjata korkeimman oikeuden päätökseen eriävän mielipiteen, joka korosti Karvosen toiminnan hoidollista luonnetta. Ovissa oli paksut ulkoa suljettavat säpit, ikkunoissa ristikot. ”Osasin ennakoida ja tiesin sen. Tuo tuomio koski Thaimaasta 1997 salakuljetettuja Temgesicja Subutex-tabletteja. Thaimaan-salakuljetuskeikan lisäksi hän lähetti potilaitaan hakemaan lääkkeitä Ranskasta, jossa heroiininkäyttäjien keskuudessa levinneen hiv-epidemian vastainen taistelu oli antanut lääkäreille vapaudet kirjoittaa rajoituksetta Subutex-reseptejä. m a r r a s k u u 2 2 1 4 9 maan . Karvonen oli vankien joukossa monella tapaa kummajainen, ei vähiten siksi että hän viihtyi vankilassa erittäin hyvin. Korkeimmalta oikeudelta löytyi myös ymmärrystä Karvosen teoille, mutta lopputuloksena oli silti yhteensä 2,5 vuoden ehdoton vankilatuomio, josta hän ensikertalaisena istui vuoden ja kolme kuukautta. Minulla ei tullut vankilassa minkäänlaista klaustrofobiaa vaan kotoinen olo.” Muiden vankien suhtautuminen Karvoseen vaihteli. omasta näkökulmastaan jättämään potilaitaan pulaan . Osa vangeista arvosti hänen tekemisiään paljonkin, joten halukkaita juttukavereita riitti. Pientä hetkellistä lohtua tapauksesta oli, sillä Karvonen oli pahoinpitelyn tapahtuessa tutkintavankina. Olenpahan kerran päässyt vapaaksi vankilasta ruman pärstäni vuoksi, vaikka vankilatuomioni kokonaispituus ei siitä lyhentynytkään.” Vankilatuomiota kovempi paikka Karvoselle oli lääkärinoikeuksien menettäminen rikostuomioiden jälkeen vuonna 2003.. Minua tietysti helpotti myös tieto siitä, että minua ei ristiinnaulita vaan pannaan vain vankilaan. Oikeudessa tuomari järkyttyi Karvosen runnelluista kasvoista ja päästi tämän poliisin vastustuksesta huolimatta vapaalle jalalle esitutkinnan loppuajaksi. Saman vuoden heinäkuussa hovioikeus kovensi tuomion viiteen vuoteen. Vaikka Karvonen toivoikin toisenlaista lopputulosta, ei hän myönnä olleensa katkera vankeustuomiostaan. ”Vankilaa ajatellessa minulla tulee ainoastaan ikävä kahta isoveljeäni Raimoa ja Karia. Ensimmäiset muistoni tästä maailmasta ovat vankilasta paksujen lautaovien takana. Lehtimajan mielestä Karvosen ”toiminnasta muodostuu sellainen kuva, että hän on oman vakaumuksensa mukaan pyrkinyt toimimaan huumevieroituspotilaittensa hyväksi, vaikka tämä on käytännössä merkinnyt asettumista yhteiskunnan virallisten normien ulkopuolelle”. ”Nuori tuomari sääli minua. Lisäksi hänet on tuomittu myös yli 160 000 Subutex-tabletin maahantuonnista, hallussapidosta ja myynnistä asiakkailleen. Arvet paranivat, mutta vasempaan korvaan tullut tasapainoelimen vamma vaivaa vielä tänäkin päivänä. Ensimmäisen ehdottoman vankeustuomion huumausainerikoksesta hän sai Helsingin käräjäoikeudesta helmikuussa 2002. Karvosella oli myös erikoinen ja hyvin henkilökohtainen syy vankilassa viihtymiseen: se tuntui hänestä paluulta lapsuudenkotiin. Pentti Karvosen rikoksia käsiteltiin useampi vuosi kaikissa oikeusasteissa. Kerran Karvonen hakattiin Sörkan vankilassa henkihieveriin. Sellikaveri kävi keskellä yötä hänen kimppuunsa ja hakkasi sikiöasennossa nurkassa ollutta puolustuskyvytöntä Karvosta metallijakkaralla. Amfetamiiniin ei ole olemassa korvaushoitoa. Karvonen sai luvan valittaa korkeimpaan oikeuteen. Meidän lapsuudenkotimme oli Oulunsalon varavankila. Ensimmäisen kymmenen kuukauden ehdollisen tuomionsa hän sai lokakuussa 1999. Vuonna 2002 vankilaan joutuessaan hän oli jo julkisuudesta kuuluisa Subutex-Karvonen. Toisaalta amfetamiinin käyttäjät olivat katkeria Karvoselle, koska hän ei ollut suostunut hoitamaan heitä. Minä ja veljeni nukuimme yhdessä sellissä, äiti ja isä viereisessä. vaan alkoi tuoda laittomasti lääkkeitä ulkomailta. Hän sanoi, että tällaista ei saa tapahtua vankilassa. Hän tunsi päässeensä vuodeksi valtion lepokotiin, jossa ehti lukea kahta kirjaa yhtä aikaa ja syödä rauhassa kolme lämmintä ateriaa päivässä
Lääkärinluvat ovat olleet hyllyllä jo 18 vuotta. Toisaalta olen lohduttautunut sillä, että lähdin tähän kristillisen vakaumukseni takia. Karvonen sanoo, että hänen lausuntonsa ovat auttaneet pienten rikkeiden takia korvaushoidosta pois pudotettuja potilaita pääsemään sen piiriin takaisin. Ja motiivi on varmasti ollut puhtaasti Suomessa 1990-luvulla nopeasti kasvaneen heroiininkäyttäjäpopulaation auttaminen. Erinäköisistä syistä se paketti ei vain ole toiminut. Karvonen mietti työskentelyja toimintatapansa uusiksi, jottei joutuisi jatkuvasti ristiriitoihin viranomaisten kanssa. V ankila-ajan jälkeen Pentti Karvonen päätti jatkaa siitä mihin jäi, niillä mahdollisuuksilla, joita lääkärinoikeutensa menettäneellä oli jäljellä. Lääketieteellisesti on olemassa hyvin vahva maailmanlaajuinen konsensus siitä, että buprenorfiini on nimenomaan heroiiniriippuvuuden hoidossa erinomaisen toimiva lääke. Konsulttina ja kouluttajana.. Vuodesta 2008 alkaen korvaushoito voidaan aloittaa potilaalle, joka ei ole vieroittunut opioideista. Sivusta seuraten Karvosen toiminta vaikutti aika omaehtoiselta virallisen hoitojärjestelmän ulkopuolella toimimiselta. Hänellä on vajaa kymmenkunta vanhaa asiakasta, joiden hoito Lontoossa päättyi Brexitin johdosta. Ehkä mukana oli myös Messias-kompleksia eli Vankila-ajan jälkeen Pentti Karvonen päätti jatkaa siitä mihin jäi, niillä mahdollisuuksilla, joita lääkärinoikeutensa menettäneellä oli jäljellä. Uusia potilaita Karvonen ei enää ota mutta auttaa vielä vanhoja. Korvaushoito katsottiin viimekätiseksi hoidoksi, ja sen tavoitteena oli tiukasti päihteiden käytön lopettaminen. Eli olen selvinnyt vähällä.” Terveydenhuollon oikeusturvakeskus vei Karvoselta oikeudet harjoittaa lääkärin ammattia toistaiseksi. Seuraavat asetukset annettiin vuosina 2000 ja 2002. Kymmeniä tuntemiani ihmisiä, minulle läheisiä ihmisiä, on kuollut sen takia.” K arvosen aktiivivuosien aikana alkoi myös virallinen kanta korvaushoitoon muuttua. Ensin hoidon aloittaminen rajattiin opioidiriippuvaisille, joiden ei ole onnistunut vieroittua yleisesti hyväksyttyjä ja tieteellisesti perusteltuja hoitokäytäntöjä ja menettelytapoja noudattamalla. Viron liittyminen Schengen-sopimukseen päätti laillisen Subutex-rallin Tallinnasta Suomeen loppuvuodesta 2007, minkä jälkeen Karvosen potilaita hoidettiin Isossa-Britanniassa. Karvosen mukaan ainakin jossain vaiheessa hänen puhelinnumeronsa hinta pyöri katukaupassa 50?100 eurossa. Ensimmäinen tehtävä oli hankkia takaisin vanha puhelinnumero, joka oli ollut pitkään potilaitten tiedossa. 79 vuoden iässäkään Pentti Karvonen ei ole vielä vetäytynyt täysin eläkkeelle. Näitä potilaita hän auttaa siirtymään Suomen korvaushoitojärjestelmän piiriin. Isoin muutos oli se, että hän alkoi järjestellä potilailleen hoitopaikkoja ulkomailta, josta he saivat tuotua tarvitsemansa lääkkeet laillisesti. Lääkärinä taas en voi jättää hengenvaarassa olevia potilaita hoitamatta”, kuuluu Karvosen kuvaus tilanteestaan. Turun yliopiston päihdelääketieteen apulaisprofessori Solja Niemelä sanoo, että Pentti Karvosen 1990-luvulla lanseeraama opioidiriippuvuuden hoitoajatus on lääketieteellisesti validi. ”Pentti Karvosen aikeet ja intentiot ovat olleet täysin lääketieteellisesti perustellut. Mutta mikä suomalaisessa korvaushoidossa sitten on edelleen niin vialla, että Pentti Karvonen ei vieläkään voi jäädä rauhassa eläkkeelle. Minä jouduin vain vuodeksi vankilaan, luvat menivät jäihin ja rahat menivät. Ulkomaanhoitojen ja lääkehankintojen lisäksi Pentti Karvonen on konsulttina ja kouluttajana toimiessaan yrittänyt auttaa vanhoja potilaitaan pääsemään kotimaisen korvaushoidon piiriin. Kristushan laitettiin ristille, tapettiin ja ristiinnaulittiin. Ensimmäisen kerran korvaushoito buprenorfiinilla hyväksyttiin Suomen virallisen huumepolitiikan osaksi vuonna 1997 annetussa stm:n asetuksessa opioidiriippuvaisten potilaiden vieroitusja korvaushoidosta. Ne eivät myy hoitoa vaan rankaisevaa kontrollipolitiikkaa, joka on ihmistä alistavaa. Muutaman kerran hän on yrittänyt saada oikeuksiaan takaisin, mutta keskustelut ovat tyssänneet lyhyeen. Konsulttina ja kouluttajana. Ensin yhteistyökumppanina oli yksityinen Wismarin sairaala Tallinnassa. m a r r a s k u u 2 2 1 5 1 ”Kyllähän se masensi pitkäksi aikaa, kun olin ilman lupia niin sanotusti siivetön lintu. Vuoden 2000 asetuksesta lähtien lainsäädännössä on tunnustettu sekä kuntouttavan eli päihteettömyyteen tähtäävän hoidon että haittoja vähentävän eli ylläpitävän hoidon tarve. Hän saa yhä kuukausittain yhteydenottoja potilaaksi haluavilta ihmisiltä. ”Isoin ongelma on hoitopaikkojen vähyys, mutta myös niiden laatu ja luonne. Lääkärin leimoja Karvonen ei voi enää sanojensa vakuudeksi lyödä, sen sijaan hänen leimasimessaan lukee Pentti Karvonen, kouluttaja, konsultti, Lääketieteen lisensiaatin tutkinto Oulun yliopistosta 1968. ”Olen niin monta kertaa nähnyt, mitä tapahtuu, kun yhteiskunta syystä tai toisesta lopettaa lääkityksen kuin seinään. Numerolla oli merkitystä. Erityisen innoissaan Karvonen on Buvidal-hoidosta, jossa buprenorfiini annostellaan ihon alle injektiona jopa kuukauden välein. Vuoden 2008 asetuksessa ylläpitävän hoidon käsite jätettiin historiaan, ja nykyään laissa määritellyllä korvaushoidolla tarkoitetaan sekä päihteettömyyteen tähtäävää että haittojen vähentämiseen ja potilaan elämänlaadun parantamiseen tähtäävää hoitoa. Nuori lääkärikunta on onneksi tullut sivistyneemmäksi, ja rankaiseva kontrollipolitiikka on muuttunut parempaan suuntaan viimeisten vuosien aikana.” Karvonen halusi aikanaan hoitaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti, eikä tämä tahto ole muuttunut mihinkään. Tuolloin hoitoon pääsylle tosin asetettiin hyvin tiukat kriteerit, joita kritisoitiin lääkärikunnan piirissä vahvasti, sillä ne rajasivat suuren osan hoitoa tarvinneista sen ulkopuolelle. ”Edellytyksiä lupien palauttamiselle ei ole, koska en ole valmis hoitamaan potilaitani yhteiskunnan määrittämällä tavalla
Tasalaatuisuuden ja hoidon saatavuuden kanssa on varmasti paljon petrattavaa, mutta aivan varmasti tässä on tultu eteenpäin. Niemelä aloitteli itse 2000-luvun alussa Turussa psykiatriaan erikoistuvana lääkärinä uransa päihdepsykiatrian puolella opioidiriippuvaisten hoidossa. Lääkehoidosta kokonaan irrottautuvien osuus on kuitenkin pieni, ehkä 5–10 prosenttia”, Niemelä sanoo. Hän muistaa, että vuosituhannen vaihteessa ilmapiiri vasta ensiaskeliaan Suomessa ottaneen korvaushoidon toteuttajakentässä oli mustavalkoinen ja polarisoitunut buprenorfiinin ja metadonin kannattajien kesken. ”Karvosen hoidossa ongelma oli, että se tehtiin väärällä tavalla eli lääkemyyntinä. 1990-luvulla Etelä-Suomen kaupunkien yli pyyhkäissyt heroiiniaalto ei koskaan saavuttanut Raahea, mutta Subutex saavutti. Ja valtasi kaupungin nopeasti. Ainakin hoitohenkilökunnan tasolla asenteet ja ymmärrys hoidon tarpeesta ja tavoitteista on parantunut. Aineita ostaakseen piti hankkia rahaa, sitä sai myymällä aineita eteenpäin.”. Pekka Laine pyydettiin syyttäjän todistajaksi kaikkiin oikeusasteisiin osoittamaan, että Pentti Karvosen pelastustoimien seurauksena Subutex levisi kaikkialle Suomeen suonensisäiseksi huumeeksi. Luojan kiitos!” P entti Karvosella on toinenkin perintö suomalaisessa päihdekulttuurissa. Pekka Laineen todistus oli päinvastainen. Näiden hyvin vaikeasti hoidettavien potilaiden joukossa on myös manipuloivia ja antisosiaalisia henkilöitä, joilla motiivi saada buprenorfiinia Karvoselta on liittynyt aineen väärinkäyttöön ja hoitosuhteen hyväksikäyttöön”, Niemelä sanoo. Vasta viime vuosina haittoja vähentävät näkökulmat ovat nousseet enemmän esille. Hän myi sitä siellä eteenpäin rahoittaakseen omaa heroiininkäyttöään”, pitkän uran Pohjois-Pohjanmaalla päihdelääketieteen parissa tehnyt psykiatrian erikoislääkäri Pekka Laine kuvaa. Jossain kohtaa se homma on myös lähtenyt lapasesta. Oma kokemukseni on, että hoidon sisällöt ja asenteet ovat viimeisen 20 vuoden aikana parantuneet. Hyvin nopeasti Raahessa oli 50 Subutexin suonensisäistä käyttäjää. Solja Niemelän arvion mukaan vain kolmasosa opioidiongelmaisista on korvaushoidon piirissä. ”Silloin oli vielä aika vähän tietoa, joten mielipiteet jylläsivät. He toivat Raaheen ensin Karvoselta suoraan saamaansa Subutexia myytäväksi ja myöhemmin hakivat sitä Karvosen ohjaamana Ranskasta. Tutkijan näkökulmasta Niemelä kuitenkin muistuttaa, että ei ole olemassa mitään tieteellistä näyttöä siitä, että buprenorfiini olisi hoidon tehokkuudella mitattuna mitenkään ylivertainen verrattuna korvaushoidossa 1960-luvulta lähtien käytettyyn metadoniin. Raaheen syntyi laaja Subutexin maahantuontirinki, kun puolenkymmentä paikallista hankkiutui niin ikään Karvosen potilaiksi. ”Ymmärrän Karvosen kritiikin, ja ihan varmasti tämä on ilmiö, jossa on paljon parannettavaa. ”Aikaisemmin ajatus korvaushoidon sisällöstä oli paljon mustavalkoisempi: kuntouttava hoito, jonka tähtäimenä on päihteettömyys. ”Raahen esimerkki kuvaa sitä, miten nopeasti tällainen huume leviää. Raahessa tilanne huomattiin nopeasti, mistä syystä sitä käytettiin esimerkkinä Pentti Karvosta vastaan käydyissä oikeudenkäynneissä. Lääkehoidon voidaan osoittaa Suomessa toimivan, sillä korvaushoidon piirissä olleiden opioidiongelmaisten ennuste kuoleman suhteen on huomattavasti parempi kuin hoidon ulkopuolisten. ”Tähän tarvittiin vain yksi Pentti Karvosen potilas, joka Raaheen muutettuaan ryhtyi kuskaamaan sinne Pentti Karvoselta saamaansa Subutexia. ”Hoitoon pääsy on helpottunut, mutta siinä on paljon alueellista vaihtelua.” Hoitopaikkojen määrän lisäksi Pentti Karvonen kritisoi hoidon rankaisevaa luonnetta. Tästä kenties paras esimerkki on Raahe, nykyään vajaan 25 000 asukkaan kaupunki Perämeren rannalla. Myös lääkevalmistaja markkinoi ja lobbasi buprenorfiinia aktiivisesti, jopa aggressiivisesti lääkärikunnalle. Isoin ongelma korvaushoidossa Suomessa on hoitopaikkojen määrä. Luku on eu:n matalimpia. Siinä yhteydessä syntyivät myös laittomat markkinat ja uusi huumeongelma. Siinä yhteydessä syntyivät myös laittomat markkinat ja uusi huumeongelma. Jos nyt katsoo karttaa, meillä ei ole yhtään kuntaa, jossa ei olisi Subutexin suonensisäistä käyttöä”, Pekka Laine muistuttaa. Samalla on kasvanut ymmärrys siitä, että korvaushoito on pysyvää, pitkäaikaista hoitoa. Pienemmät haittavaikutukset ja yliannostusriskin puuttuminen ovat buprenorfiinin suurimmat hyödyt. Karvosen tapaan Solja Niemelä näkee, että asenteet ovat tässä suhteessa muuttuneet parempaan suuntaan. Aineita ostaakseen piti hankkia rahaa, sitä sai myymällä aineita eteenpäin.” Karvosen oikeudenkäynneissä puolustus todisti professori Mikko Salaspuron suulla, että Raahessa oli 50 heroinistia, jotka olivat omaehtoisessa Subutex-korvaushoidossa. 5 2 kokemusta siitä, että kukaan muu ei voi ratkaista hoidotta olevien opioidikäyttäjien ongelmia. Tässä mielessä tilanne on nykyään paljon parempi.” Yksittäisten lääkeaineiden välistä taistelua huomattavasti merkittävämpi jakolinja 2000-luvun alussa oli ylipäätään suhtautuminen vakavien päihderiippuvuuksien hoitamiseen lääkkeillä. Tänä päivänä noin kaksi kolmannesta korvaushoidon potilaista saa lääkkeeksi buprenorfiinia, kolmasosa metadonia. Raahe ei suinkaan ollut ainoa kaupunki, vaan sama ilmiö tapahtui kaikkialla Suomessa. ”Karvosen hoidossa ongelma oli, että se tehtiin väärällä tavalla eli lääkemyyntinä
m a r r a s k u u 2 2 1 5 3
Buprenorfiini itsessään on yksin käytettynä turvallinen, sillä ei voi saada yliannostusta. Karvosen oikeudenkäyntien aikaan Suomeen yritettiin vasta saada korvaushoitolainsäädäntöä. 5 4 ”Raahessa ei ollut yhtäkään heroiinikuolemaa, ei tietoa yhdestäkään heroiinivieroituksesta tai muusta hoitoon hakeutumisesta. Samaan aikaan Pentti Karvonen on myös mies, joka toi Subutexin Suomeen.. Sen jälkeen tieto levisi, ja Karvosen ohjeilla ihmiset osasivat mennä Ranskaan myös omin päin. Suomalainen käyttökulttuuri on myös niin sanotusti saturoitunut buprenorfiinilla, jolloin aineesta toiseen vaihtaminen on vaikeampaa. Siksi nämä ranskalaiset lääkärit kirjoittivat kyynel silmäkulmassa samoille potilaille Subutexia, metadonia ja bentsodiatsepiineja. Tappavan siitä tekee väärinkäyttö yhdistettynä suomalaiseen päihteiden sekakäyttökulttuurin, jossa yhdistellään lääkkeitä ja alkoholia. ”Suomi on ainoa maa maailmassa, jossa pääasiallinen suonensisäisesti käytettävä opiaatti on buprenorfiini eli Subutex. Karvonen tiesi Ranskan uusista hoitomuodoista, loi toimintaohjeistuksen ja käytti potilaitaan kuriireina, jotka toivat Subutexit hänen klinikalleen myytäväksi. Näin Suomesta muodostui Euroopan ja koko maailman vertailussa huumekulttuurien kummajainen, josta heroiini katosi 20 vuotta sitten. Eniten huumekuolemia Suomessa aiheuttaa buprenorfiini. Missään muualla maailmassa sitä ei käytetä samalla tavalla ja samassa mitassa”, Pekka Laine toteaa. ”Buprenorfiini ei ole enää turvallinen lääke, kun sitä käytetään suonensisäisesti ja päälle otetaan bentsodiatsepiineja, pregabaliinia, alkoholia ynnä muuta. Tietynlaisen messiaanisen innostuksen vallassa hän kieltäytyi näkemästä haittoja, kun niitä alkoi ilmaantua. Buprenorfiini toimii silloin niin kuin sen on tarkoitettukin, opioidikorvaushoitolääkkeenä”, Solja Niemelä sanoo. thl:n tilastojen mukaan buprenorfiini oli tärkeimpänä löydöksenä 91:ssä eli lähes joka toisessa huumemyrkytyskuolemassa vuonna 2019. Myös Afganistanin sodalla oli vaikutusta heroiinin maailmanmarkkinoihin. Järjestäytyneen rikollisuuden näkökulmasta taas Subutex mahdollisti helpomman salakuljetuksen, suuremmat voitot ja pienemmät tuomiot. Oikeudenkäynneissä Karvosta puolustettiin kieltämällä se, että Subutexista oli tullut Suomessa suonensisäisesti käytettävä huume. Opioidiongelmaisten absoluuttinen määrä on kasvanut viimeisen 20 vuoden aikana, joskin huumeiden käyttö ylipäätään on lisääntynyt. Poliisilla ei ollut mitään tietoa, että kukaan olisi jäänyt kiinni heroiinista”, Pekka Laine muistuttaa. ”Buprenorfiinin päälle ei kannata oikein käyttää esimerkiksi heroiinia, fentanyyliä tai oksikodonia, koska se ei kerta kaikkiaan vaikuta. Osaltaan tähän vaikutti erittäin vahvan heroiinierän aiheuttama piikki yliannostuskuolemissa vuonna 2000. Kaikkia mahdollisia lääkkeitä, vähän kuin ruokaa Pohjois-Koreaan”, Pekka Laine kertoo. ”Ranskaan luotiin myös tietoisesti mielikuva Suomen helvetistä. Täällä on hirveästi heroiinia, eikä täällä saa hoitoa. Hän meni marttyyrina vankilaan, kärsi tuomionsa ja jatkoi toimintaansa eri tavoilla.” Ilman Pentti Karvosen ”matkatoimistoa” ei olisi myöskään syntynyt Subutex-matkoja Ranskaan. Huumekuolemien määrä laski vuonna 2001 edellisestä vuodesta yli kolmanneksella mutta kääntyi myöhemmin taas selvään nousuun. ”On selvää, että Pentti Karvonen ryhtyi hyvässä tarkoituksessa hoitamaan heroiiniongelmaisia. Pekka Laineenkin mielestä on itsestään selvää, että Pentti Karvonen ei tarkoituksella rakentanut Suomeen muodostunutta omalaatuista Subutexin väärinkäyttökulttuuria. Yhtä selvää on myös, että hän sai sitä kautta paljon tällaista collateral damagea aikaiseksi. Tässä mielessä on ymmärrettävää, että Karvosta tukeneissa piireissä haluttiin kieltää Subutexin haitallisten ominaisuuksien ja väärinkäyttömahdollisuuden olemassaolo. Näiden yhteisvaikutus on sellainen, että kyllä sillä henki lähtee”, Niemelä muistuttaa. Pentti Karvonen on mies, joka yritti hävittää heroiinin Suomesta. Subutex syrjäytti heroiinin hyvin nopeasti
Ei tämä mikään perheyritys ole ollut, mutta kaikilta heiltä olen saanut hirvittävän suuren psyykkisen tuen tälle työlleni.” Minä Karvonen itse itseään pitää. syömishäiriön kautta on yläja alamäkien taival. Toistaiseksi kustantajat eivät ole innostuneet teoksesta, joka muistuttaa liikaa lääkärin henkilökohtaisia muistiinpanoja. 13-vuotiaana 10-vuotias Ellu pelkää eikä uskalla puhua. ”Pidän itseäni pioneerina, jonka osa on olla myös marttyyri. kipuillut löytää itsensä. Tähän kokonaisuuteen olen tyytyväinen vieläkin, ja tekisin saman tempun uudestaan.” Karvonen kaivaa kirjahyllystään kaksi pinoa laminoituja kortteja, joihin tiivistyy hänen elämäntyönsä. Kuinka hullu mies olenkaan ollut, kun en ruvennut silmälääkäriksi vaan rupesin auttamaan näitä hyvin vaikeasti hoidettavia potilaita ja jouduin itsekin suuriin vaikeuksiin. Mitäpä muuta ne voisivat olla kuin henkilökohtaisia. Iloitsen myös siitä, että koko ajan kaikki seitsemän lastani ovat tienneet, mitä teen. Oliko lopputulos uhrauksen väärti. Huumeidenkäyttäjien ihmisoikeustaistelu ja huumeiden käytön dekriminalisointi ovat teemoja kirjassa, jonka Pentti Karvonen toivoo vielä joku päivä julkaisevansa. ”Huonona päivänä haukun itseni pataluhaksi. Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Elämäntyö vei häneltä lääkärinoikeudet ja henkilökohtaisen omaisuuden, mutta toisaalta nykyään suomalaisessa korvaushoidossa toteutuvat ainakin osittain ne asiat, joiden puolesta Karvonen ryhtyi taistelemaan. Tie omaan minuuteen masennuksen ja vie kaiken. Tästä rohkaisevasta kirjasta jokainen nuori, vanhempi ja elämänsä kanssa kirjasta jokainen nuori, vanhempi ja elämänsä kanssa kipuillut löytää itsensä. Suurimpien haittojen pylväs on alkoholilla, toisena on heroiini. Vuosien saatossa hän on kirjoittanut sen jo useamman kertaa alusta loppuun, nyt kasassa on 270 sivua. Muina päivinä hyväksyn tämän elämänurani ja pidän sitä uhrauksen arvoisena. Jo aikanaan vankilassa aloitetulla kirjalla on nimi Vankiloista vapauteen. Onko hän pioneeri, marttyyri vain kenties jotain muuta. Sitten 18-vuotiaana hän kantaa rautaa raksalla. ”Vaikka se onkin Suomessa luokiteltu erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi.” Toisessa kortissa on edesmenneen yk:n pääsihteerin Kofi Annanin lausunto: ”Uskon että huumeet ovat tuhonneet paljon ihmisiä, mutta hallitusten huumepolitiikka on tuhonnut paljon useampia.” ”Huumeidenkäyttäjät ovat vähemmistö, jolla ei vieläkään ole ihmisoikeuksia oikeastaan missään maailmassa”, Karvonen sanoo. Toiseksi vähiten haittoja on aiheuttanut buprenorfiini. Tästä rohkaisevasta ja yhdenvertaisuuden lähettilääksi. Urheilu tuo mestaruuksia, mutta vie kaiken. Koskettava ja kiihkeä elämäkerta kuvaa kapinallisen Koskettava ja kiihkeä elämäkerta kuvaa kapinallisen nuoren naisen matkaa nyrkkeilyn Euroopan mestariksi nuoren naisen matkaa nyrkkeilyn Euroopan mestariksi ja yhdenvertaisuuden lähettilääksi. ”Kirja kertoo entisen nyrkkeilijän elämäntarinan sen kuoppia silottelematta.” – Helsingin Sanomat. m a r r a s k u u 2 2 1 5 5 P entti Karvonen lähti aikanaan uskonnollisen vakaumuksen saattelemana auttamaan huumeongelmaisia. Urheilu tuo mestaruuksia, mutta hän astuu kehään. 13-vuotiaana hän juopottelee, lentää koulusta ja ihastuu tyttöihin. 18-vuotiaana hän kantaa rautaa raksalla. Henkilökohtainen, itsenäinen ja osin itsepäinen toiminta virallisten käytäntöjen ulkopuolella jos jokin on luonnehtinut Karvosen koko uraa ja elämää. Tie omaan minuuteen masennuksen ja syömishäiriön kautta on yläja alamäkien taival. Rohkeudella Elina Gustafsson Rohkeudella Elina Gustafsson ULLA-MAIJA PAAVILAINEN ULLA-MAIJA PAAVILAINEN 10-vuotias Ellu pelkää eikä uskalla puhua. Konkreettisesti olen vaikuttanut siihen, että yksi heroinistisukupolvi Suomesta on häipynyt pois. Sitten hän astuu kehään. Toisessa on graafi huumeiden käyttäjilleen ja muille ihmisille aiheuttamista haitoista Isossa-Britanniassa. KAPINALLISESTA NUORESTA NAISESTA TÄHTINYRKKEILIJÄKSI Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Olen pannut elämäni tärkeään asiaan ja herättänyt runsaasti keskustelua tärkeästä asiasta. hän juopottelee, lentää koulusta ja ihastuu tyttöihin
5 6
m a r r a s k u u 2 2 1 5 7 V A L K O I S T A K O H I N A A Pauliina Vanhatalon työhuoneessa syntyy neljää kirjallisuudenlajia, mutta hänen sisäänheittotuotteensa on masennus. Teksti Venla Rossi Kuvat Timo Pyykkö
Ilman Finlandia-palkintoa tai tv-uraa useimmat kirjailijat jäävät silti suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Toki hänen nimensä tunnettiin Suomen pienissä kirjallisissa piireissä. Omalla nimellä julkaistut romaanit saivat enimmäkseen myönteisiä arvioita ja palkintoehdokkuuksia. Nyt hän on julkaissut jo kolme omaelämäkerrallista, esseemäistä nonfiktioteosta. Pikkukaupungissa kaikkien taustat ovat tiedossa, ja muualta muuttanut on vieraspaikkakuntalainen pitkään, jos ei aina. Kirjoittaapa hän keski-ikäistymisestä, introvertin ihmisen vanhemmuudesta, empatian ylikorostumisesta nykykulttuurissa tai ilmastoahdistuksesta, ovat havainnot kipeän tarkkoja ja sävy itseironisen lakoninen. Ne tekevät tavallisesta elämästä radikaalia, ja siksi Vanhatalosta on tullut ilmiö. ”Eihän se ole Raahesta alunperin”, hän vastaa. Se toki lasketaan hänen edukseen, että puoliso on alkuperäinen raahelainen.. Se oli minulle lukijana järkytys, samoin tämän julkaisun päätoimittajalle. Olihan Vanhatalo julkaissut tuohon mennessä jo kuusi kirjaa. Apurahojakin oli riittänyt. Ei sillä, ettenkö tykkäisi Vanhatalon romaaneistakin, mutta niitä on vaikeampi peilata omaan elämään... Virallisesti se tapahtui maaliskuun yhdestoista päivä vuonna 2014. Nyt olen kuitenkin lukenut lehdestä, että viime keväänä ilmestynyt Tuntemani maailma on Vanhatalon omaelämäkerrallisista kirjoista viimeinen. Mutta varoitus: voi johtaa avioeroon.” Minä en ole eronnut Vanhatalon kirjojen takia, mutta ne ovat ilman muuta tehneet vaikutuksen. Juuri siksi olen nyt matkustanut Suomen puoliväliin kysymään, voisiko Vanhatalo vielä harkita asiaa. Silloin hän käveli sisään psykiatrin vastaanotolle 35-vuotiaana raahelaisena kirjailijana sekä perheenäitinä ja palasi muutama tunti myöhemmin kotiin mielenterveyspotilaana. Olin ajatellut, että pyyntö olisi kirjailijan mielestä huvittava, kenties imartelevakin. Junamatka Helsingistä kestää viitisen tuntia, ja lähin asema sijaitsee Vihannissa, 40 kilometrin päässä Raahen keskustasta. Niinpä tietysti. Onneksi kyyti järjestyy paikallisen asukkaan autossa. Ennen diagnoosia Vanhatalo oli aina ajatellut, ettei hänen omassa elämässään ole mitään kerrottavaa, sillä se oli niin tavallista. 5 8 V iisi vuotta sitten oikeastaan kukaan ei tiennyt Pauliina Vanhatalosta juuri mitään. Olen väärässä. Matkalla on aikaa ottaa puheeksi kaupunkiin tulon syy. Vanhatalo teki ensimmäiset muistiinpanot aiheesta bussissa matkalla kotiin psykiatrin vastaanotolta. Vanhatalo paljastaa, jäsentää ja kieltäytyy selviytymistarinan helposta muodosta: hänen masennuskirjassaan ei noin vain palata tavalliseen elämään entistä vahvempana. Koronan takia bussivuorot on peruttu. Kahta Veera Vaahtera -salanimellä julkaistua viihderomaania taas oli myyty mukavasti. R aaheen ei tulla noin vain. Mutta sitten kävi niin, että Vanhatalo masentui. Vanhatalo on asunut täällä perheineen vasta kahdeksan vuotta. Stoorissa oli kuva Toinen elämä -teoksesta (se on Vanhatalon omaelämäkerrallisessa trilogian osa kaksi) ja saate: ”Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa. Jos edes yksi nonfiktiokirja vielä. Sieltä pääsee normaalisti köröttelemään perille bussilla, mutta eipä pääse kesällä 2021. Pohjimmiltaan juuri sen takia lukijat tietävät nyt, millä tavalla Vanhatalo riitelee miehensä kanssa, miten vaikeaa äitiys hänelle on ja miten hän kadehtii psykopaatteja, koska ei jaksaisi kokea niin paljon tunteita. Muutama kuukausi sitten toimittaja ja somevaikuttaja Laura Friman tägäsi Pauliina Vanhatalon Instagram-stooriinsa. ”Ovatko raahelaiset ylpeitä Vanhatalosta?” kysyn kuljettajalta. Omasta elämästä kirjoittaminen on nyt loppu. Masennuksesta kirjoittaminen kuitenkin tuntui terapeuttiselta
m a r r a s k u u 2 2 1 5 9
”Ei niissä mitään salaista ole, mutta kun he eivät ole julkisuuden henkilöitä eivätkä sellaisiksi halua”, kirjailija muotoilee ja siristelee silmiään auringossa. Monet kuulemma kehuvat Vanhataloa rohkeaksi. Siellä hän kirjoitti aikanaan paikallisesta lukiosta yhdeksän laudaturia, joka oli silloinen Suomen ennätys. Esa Saarinen kutsui hänet ensin lounaalle ja sitten Kyproksenseminaariinsa. Vanhatalo hätkähtää kysymystä hieman. Kun hän kirjoitti sensaatiomaisen ylioppilastuloksensa, hän kertoi toimittajalle, että ”oon aatellu, että se riittää, kun kavereita näkee koulussa”. Ja tietenkin kirjoittamista ja lukemista. Vanhempien ammatteja hän ei halua kertoa julkisesti. Tai edes huvittuneelta. ”Hei vaan! Löysitkö hyvin perille?” Vanhatalo kysyy, nousee ylös ja hymyilee, varovaisesti. ”Siinä vaiheessa sä olit opiskellut jo luovaa kirjoittamista yliopistossa, eikö niin?” kysyn. Kun häneltä kysyttiin, miten se oli mahdollista, tuore ylioppilas kommentoi tulosta Helsingin Sanomille seuraavasti: ”Kun mie teen jotain, niin teen sen sitten.” Ei siis yllätä, että Vanhatalo on valmistautunut myös haastatteluun. Kyllä sen elekielestäkin jo huomaa. Aika ei tahtonut riittää kaikkeen, mutta harrastusten hylkääminen tuntui pienestä Pauliinasta raskaalta. Olikohan se kolmas, jota aloin tarjota kustantamoille. Vanhatalo valittiin Vuoden peräpohjalaiseksi. Niitä ovat muun muassa ”onnellinen”, ”tavallinen” ja ”avaran kristillinen”. Hänellä oli kolme sisarusta, ja perheen olohuoneessa oli koko seinän peittävä kirjahylly. Omaelämäkerrallisten kirjojen perusteella kavereita ei tosin kovin paljon ollut. ”Tää on niin outoa, kun sä tiedät asioita!” Vanhatalo sanoo, että hänellä ei ole kokemusta tällaisesta haastattelusta, jota tehdään useampana päivänä. Tuuli leyhyttelee leppoisasti syreenipensaan oksia kasvihuoneen yllä. Hän selvästi odottaa värikkäässä kesämekossaan haastattelun alkamista. Vanhatalo kuvailee lounaislappilaista lapsuudenperhettään eri lähteissä – ja tässäkin haastattelussa – monenlaisilla sanoilla. Mehuja vesikannussa kilisevät jääpalat. Normaalien alkupuheiden jälkeen esitän omasta mielestäni hauskan pyyntöni: Eikö nonfiktiokirjoja olisi mahdollista saada vielä lisää. Jotkut lapset koulussa kutsuivat Vanhataloa pilkkanimellä humanoidi. Olikohan se kolmas, jota aloin tarjota kustantamoille. Vaikka Vanhatalon hyvä lukupää tunnettiin, ylioppilastulos yllätti kaikki. E nnen kuin Pauliina Vanhatalosta tuli kirjailija, hän oli sitä, mitä lähes kaikki tulevat kirjailijat ovat: innokas lukija. Vanhatalo ei mennyt. Myös aurinkovarjo on huomaavaisesti levitetty pöydän ylle, sillä meneillään ovat kesän läkähdyttävimmät helteet. Sehän tarkoitti, että jossakin asiassa ei voinut enää tulla paremmaksi, ottaa sitä osaa maailmasta haltuun. Haastattelupyynnöt olivat tuoreesta abiturientista vaivaannuttavia. Ja viides meni läpi.”. Ennen kaikkea laudaturit tuntuivat langettavan hänen päälleen massiivisen suuria odotuksia. Kunniakirjoja, kirjeitä, ruusuja ja yhteydenottoja tulvi joka puolelta Suomea. Se on hänestä outoa. Hänelle oli jo tuolloin selvää, mitä hän halusi. Hän halusi kirjoittaa. Keksit ja viinirypäleet on aseteltu sievästi omiin kuppeihinsa. Hän pyytää myös, että lapsia tai pihalla käväisevää anoppia ei otettaisi osaksi artikkelia. Viereiselle terassituolille Vanhatalo on koonnut pinoihin tuotantoaan – jos toimittajalta sattuisi joku 15 teoksesta tai suomennostyöstä puuttumaan. Ja viides meni läpi”, Vanhatalo muistelee. Otti ”Niin sitten mä kirjoitin niitä käsikirjoituksia. Tähän asti on voinut valmistautua, mutta nyt häntä hieman hermostuttaa, sen hän itse kertoo myöhemmin useaan otteeseen. Koira on viety piharakennukseen, pois häiritsemästä, ja kuistin pöytä katettu valmiiksi. ”Ihan liikuttava ajatus. ”Minähän olen hyvin konflikteja välttelevä, hiljaista ja sisäänpäinkääntynyttä elämää viettävä ihminen.” Se voi olla totta, mutta toisaalta Vanhatalo on tehnyt elämässään isoja ratkaisuja nopeasti – niin, joku sanoisi rohkeasti. Hän (nimenomaan juuri hän) päätti ostaa tämän 1850-luvulta peräisin olevan, suuren remontin tarpeessa olevan puutalon vartin kuluttua asuntonäytön alkamisesta. Hän oli raskaana neljän kuukauden päästä seurustelun alkamisesta. Erityisen sosiaaliseksi Vanhatalon nuoruutta ei voi kuvata. Ja siinä, varjon alla, istuu kirjailija Vanhatalo. Vanhan puutalon pihalla on kaunista ja hiljaista. Palataan sen sijaan vielä hetkeksi menneisyyteen. Yleensä toimittajat kysyvät kuulemma aina samat asiat. Vapaa-aikaan kuului muun muassa naisvoimistelua, balettia, partiota, posliininmaalausta, pianonja kanteleensoittoa, kuoroja yksinlaulua. 6 Raahen sijaan Pauliina Vanhatalo on syntynyt Oulussa ja kasvanut vielä pohjoisemmassa, Keminmaalla. Millainen kirjailijan työpäivä on (vaihteleva), miten hän alkoi kirjoittaa (hyvin nuorena), miten läheiset suhtautuvat omaelämäkerralliseen kirjoittamiseen (kannustavasti). Sen lisäksi hän harrasti, vimmatusti. Monet pitivät itsestäänselvänä, että hän saavuttaisi elämässään merkittäviä asioita tai pyrkisi ainakin vaikka politiikkaan. ”Niin sitten mä kirjoitin niitä käsikirjoituksia. Vanhatalo oli alusta alkaen hyvä koulussa. Aloitetaan siis. Kiitos vaan.” Ilme ei kuitenkaan näytä erityisen liikuttuneelta
Vanhatalo päästää Rokun piharakennuksesta kuistille tervehtimään. Se herkästi tulkitsee eleitäni ja alkaa puolustaa minua, jos vaikutan pelokkaalta.” O n monia syitä, miksi kirjailija saattaa nousta ilmiöksi tai olla nousematta. Mutta saisiko Roku-koiran tavata ihan livenä. Suvi Ahola moitti kritiikissään sen loppuratkaisua kliseiseksi, siinä missä Antti Majander hehkutti Pulkkisen esikoista estottomasti samassa julkaisussa. Pauliina Vanhatalon esikoisromaani taas kertoi koulutyttöjen porukasta ja kiusaamisesta, joka johtaa traagiseen lopputulokseen. Se sopii. Vanhatalo sanoo, että helle väsyttää pörheää eläintä, siksi viileä piharakennus on sille kuumalla hyvä paikka. Niin, miksei. Se vaikuttaa tyypilliseltä lapinkoiralta, eli mukavalta. Riikka Pulkkinen on pohjoisista sukujuuristaan huolimatta nykyään helsinkiläinen, siinä missä Pauliina Vanhatalo asuu Raahessa, kaukana kulttuuripiireistä ja etelän mediasta. Kyynikot sanoisivat, että väliä on myös kirjailijan naamakuvalla siinä arvion vieressä (eikä pelkästään naiskirjailijoiden kohdalla), ja nykyään tietysti hänen someseuraajiensa määrällä. Riikka Pulkkisen esikoisromaanissa oli paitsi kaunista kerrontaa, myös kohua herättänyt aihe: opettajan ja nuoren tytön seksisuhde. Pauliina Vanhatalo kirjoittaa vastaansanomattoman taidokkaasti rakennettuja, hienovireisiä romaaneja. Siksi ensimmäisen kirjan vastaanotolla on väliä, ja erityisen paljon väliä on tietysti maan suurimman sanomalehden arviolla. ”Mutta vein minä sen sinne senkin takia, kun tämä haastattelu hermostutti. Yhtä tai oikeaa syytä ei tietysti ole olemassa, mutta mietitäänpä. Ehkä juuri se on pohjimmiltaan este niiden suuren suosion tiellä. Siitäkin olemme saaneet lukea omaelämäkerrallisista kirjoista. Tärkeintä kirjoissa on kuitenkin sisältö. Vanhatalo ei kuvaa dramaattisia,. m a r r a s k u u 2 2 1 6 1 muutama vuosi sitten lemmikin hetken mielijohteesta. Toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Noora Vaarala kirjoitti muutama vuosi sitten Jotkut taas väittävät -antologiaan artikkelin, jossa hän pohti, miksei Pauliina Vanhatalosta ole tullut Riikka Pulkkisen veroista koko kansan suosikkia, vaikka molemmat ovat kotoisin pohjoisesta, debytoineet miltei samaan aikaan ja vaikka Vanhatalo on Vaaralasta ”vähintään Pulkkisen veroinen kertoja”. Ja Roku tarvitsee minulta sitä, että olen levollinen. Uudet nimet kirjallisuuden kaanoniin valitaan yleensä juuri esikoisvaiheessa
En toki ole Tove Jansson, mutta pystyn samastumaan siihen tunteeseen, että voi olla raskasta, jos itselle tärkeä osa siitä työskentelystä jää sivuun.” Ei Vanhatalo ajattele, että lukijat tai kirjallinen kenttä kohtelisivat häntä kaltoin. ”En halua kenenkään lukemista lähteä moralisoimaan,. ”Siinä missä joku muu ottaisi dramaattisesta kohtauksesta kaiken irti, minua kiinnostavat enemmän asiat, mitä tapahtuvat sitä ennen ja sen jälkeen. Vanhatalo ei kuulemma ole kiinnostunut ruoasta tai ruoanlaitosta, se rooli heidän perheessään on varattu puolisolle. Miltä se tuntuu. Mutta kyllä kirjailijaa silti vähän ärsyttää, että huolella rakennetut romaanit jäävät vähemmälle huomiolle. Niin sitten kun yhtä heistä nostetaan, toiset tyypit seuraavat vierestä vähän hämmentyneinä.” Omaelämäkerrallisuus on vahvasti 2000-luvun juttu. Hän ymmärtää pyynnön kohteliaisuuden, imartelunkin. Pitkän puheenvuoronsa jälkeen Vanhatalo haluaa tähdentää, että hän ei ole loukkaantunut. Totta kai siinä on kevyt misogynian tuulahdus, että dekkareita arvioi daan, mutta chick littiä ei. Vanhatalo ei pysty kirjoittamaan pyynnöstä yhtään mitään, ei edes onnittelukorttia. Jos hänelle sanotaan, että kirjoita tähän nyt joku kiva lause, hän menee aivan lukkoon. Koska niitä ei siis tule, koskaan.” Tuota, eikö tuo ole pikemminkin hieman surullista kuin kivaa. Tosiasia vain on, että palautteen tai yhteydenottojen määrässä omaelämäkerralliset teokset ovat omassa luokassaan. ”Huomaan, että kun tämä asetelma toistuu kerta toisensa jälkeen, siitä tulee voimakas puolustusreaktio. ”Pyydätte siis väärältä taholta! Jos mä etukäteen tietäisin, mistä aion kirjoittaa, niin eihän tässä työssä olisi mitään järkeä.” Tämä ei ole asiakaspalveluammatti. Siksi hän päätti, että tekisi seuraavaksi jotain, mistä tulisi hyvä mieli. Sen tekeminen ja taustatyö oli Vanhatalolle, pienten lasten äidille, henkisesti raskasta. Kenties selvyyden vuoksi niistä kannattaa tehdä lista. Mutta ne eivät tietysti ole hänen ainut lajinsa. Tänään Vanhatalo ei vain odota haastattelun alkamista, vaan aloittaa puheen itse. ”Välillä minusta tuntuu, kuin oman työni sisällä olisi useita eri kirjailijoita. Ei siis ole ihme, että Vanhatalon runsaasta tuotannosta juuri nonfiktiokirjat ovat saaneet monet innostumaan. ”No, sehän on sikäli tosi kiva ja helppo julkaisuprosessi, että Vaahterat eivät herätä mitään stressiä arvioista. Syntyi ajatus Veera Vaahterasta. Se on Vanhatalosta vähän outo kysymys. Olen hirveän kiintynyt sävyihin ja olemisen tiloihin.” Se näkyy kaikissa Vanhatalon teksteissä mutta ennen kaikkea hänen ”vakavissa romaaneissaan”, kuten kirjailija itse niitä kutsuu. Tällä kertaa istumme piharakennuksen kuistilla. Mutta kyllä mä aika rauhassa olen saanut tehdä näitä kaikkia lomittain ja yhtä aikaa.” suuria tapahtumia tai historian mullistuksia, ei sisällytä kirjoihinsa kovin paljon seksiä tai väkivaltaa eikä loihdi lukijan eteen pateettisia selviytymistarinoita. Vanhatalo sanoo itse, että häntä kiinnostaa romaanien tekemisessä enemmän sisäinen kuin ulkoinen draama. Se selvästi jotenkin... Jos Vanhatalo kirjoittaisi sitä, mistä tulee eniten rahaa, niin ei hänen sitten oikeas taan kannattaisi tehdä mitään muuta kuin Veera Vaahtera -kirjoja. 6 2 ”Mutta voihan se olla, että jos mun uran alku olisi ollut jotenkin näyttävämpi...jos olisin saanut maineen Suomen suurimpana ajattelijana, niin ehkä tilanne olisi sitten ollut erilainen. jos olisin saanut maineen Suomen suurimpana ajattelijana, niin ehkä tilanne olisi sitten ollut erilainen. Seitsemäs Veera Vaahtera -salanimellä ilmestyvä viihdeteos on ilmestymässä parin viikon päästä. ”Nyt pitäisi toki edunvalvontamielessä sanoa, että joo. Mutta on myös niin, että Vanhatalolle ei ole ihan helppoa, että nonfiktiokirjoista tulee niin paljon enemmän palautetta kuin mistään muista hänen kirjoistaan. Sama pätee isommassa mittakaavassa. Vanhatalo alkoi tehdä viihdettä neljän vakavan romaanin jälkeen. Samat keksit ja viinirypäleet ovat samoissa kulhoissa. Vanhatalo on nykyään oikea moniottelija. Esseet, autofiktio, oman elämän tarinallistaminen. häiritsi tasapainoani.” Vanhatalo selittää, että toiveessa oli monta asiaa, jotka häntä alkoivat vaivata. ”Mutta voihan se olla, että jos mun uran alku olisi ollut jotenkin näyttävämpi... ”Tää on kyllä nyt todella tämmöinen Veera Vaahtera -hetki!”, kirjailija purskahtaa viinirypälettä metsästäessään. Kirjailijasta myös tuntuu, että hän ei edes itse pysty päättämään, mistä hän kiinnostuu ja alkaa kirjoittaa. Yhden lastenkirjankin hän on tehnyt, ja näytelmän, jota ei tosin koskaan esitetty. Korvaamaton-romaanin aiheena olivat kohtukuolemat ja kärsimyksen korvaaminen oikeudessa. Hänellä ei ole kirjoissaan myöskään erityistä poliittista agendaa. ”Jäin vielä miettimään sitä pyyntöäsi tehdä lisää nonfiktiota. Hän vain keksii tarinoita – ihan kuin kirjallisuus ei olisi koko ajan enemmän ja enemmän identiteettipolitiikkaa, brändimarkkinointia tai pitkitettyä nuoruutta elävien kaupunkilaisten itsensä etsimistä tai toisten tölvimistä autofiktion suojissa. Rupean miettimään Tove Janssonia ja muumeja ja hänen taidettaan... Joskus kollegat ja toimittajat ovat kysyneet, hävettääkö viihteen tekeminen. Mutta kyllä mä aika rauhassa olen saanut tehdä näitä kaikkia lomittain ja yhtä aikaa.” O n toisen päivän aamu Raahessa. On romaanit, sitten erikseen viihderomaanit, paljon puhuttu nonfiktio ja suomennokset. Se hahmotetaan edelleen lähinnä naisten romanttisena hömppänä...” Vanhatalon lause jää kesken, sillä hän pudottaa viinirypäleen sisään mekon kaula-aukosta
m a r r a s k u u 2 2 1 6 3
Miten sellainen onnistuu. Mutta nyt olen sanonut kaiken, mitä ajattelin tästä.” Kuuntelemme tuulta syreenipensaassa. Ja kun Vanhatalon lähipiiristä puhutaan, on yksi hahmo ylitse muiden. K atsotaanpa numeroita. Tarina on välittömästi hyvin erilainen. Erityisesti siitä, miten tämä on mahdollistanut sen, että vaimon kirjoittaminen on aina ollut elämän keskipiste. Siis että ei vain puheissa asettaisi vaan olisi valmis vaikka muuttamaan paikkakuntaa ja vaihtamaan ammattia. Ei taida olla ihme, että Vanhatalon ääni värisee silloinkin, kun hän puhuu puolisostaan. Sinä aikana hän on kirjoittanut kuusi ”vakavaa romaania”, seitsemän viihderomaania, kolme nonfiktiokirjaa ja yhden lastenkirjan. Siinä mielessä omaelämäkerrallinen kirjoittaminen aloitti uuden jakson elämässä. Kuinka paljon se on vain valittu näkökulma, ehkä jopa liioittelua. 6 4 mutta onhan se minämuotoinen kerronta aika helppoa. Kun kysyn nonfiktiokirjoista, ei masennus nouse millään lailla edes puheeksi. Seuraavaksi hän haluaa kokeilla, miten nonfiktion keinoja voisi hyödyntää romaanin tekemisessä. ”Sehän on sitten johdattanut monet lukijat mun muiden kirjojen pariin. Masennus on aiheena napakka, ja monet masentuneet kaipaavat vertaistukea. ”Minulle kirjoittamisesta puhuminen on vaan jotenkin hirveän intiimiä”, kirjailija tunnustaa. Päinvastoin, Hirvosen mielestä tämä käänne vaimon uralla oli looginen ja odotettavissa. ”Mä ajattelen, että Pauliina oli jo pitkään mennyt sellaista. Taitaa olla aika kuulla toisenkin osapuolen näkemys. Vanhatalo epäilee, että juuri siksi Keskivaikeaa vuotta luetaan edelleen niin paljon, ja juuri siksi siitä tulee paljon palautetta. Niin, ja istunut erilaisissa kirjallisuustoimikunnissa, kirjoittanut kolumneja moniin lehtiin, opettanut luovaa kirjoittamista ja johtanut puhetta Oulun kirjailijaseurassa. Oman arjen, perheen ja kokemusten käyttäminen materiaalina muutti elämää, auttoi havannoimaan ja tutkimaan sitä uudella tavalla. ”Onhan se edelleen aika harvinaista, että kirjailijanaisella olisi puoliso, joka asettaisi vaimon työn etusijalle. ”Niin, että olen minä todella onnekas. Pauliina Vanhatalo on tehnyt kirjailijan työtä päätoimisesti 17 vuotta. Ne kysymykset, jotka trilogian alussa ovat nousseet pintaan, ovat saaneet jonkinlaisen päätöksen – tai ainakin Vanhatalosta tuntuu, että hän on nykyisessä elämänvaiheessaan käyttänyt itsensä materiaalina tyhjiin. Lauseiden muotoilu kestää, niitä ei huvikseen heitellä. Hänen äänensä värisee välillä. Tämä on alusta asti uskonut vaimoonsa, ottanut päävastuun lastenhoidosta ja talon remontista, hylännyt oman uransa apurahatutkijana ja kouluttautunut uudelleen lastentarhanopettajaksi, jotta edes toisella osapuolella pariskunnasta olisi aina varmat tulot. Vanhatalon olemus on jännitteinen. Elämässä siis menee hyvin, jos kirjoittaminen sujuu hyvin. Ja olihan siitä käytännön hyötyäkin. Hän ajattelee, että kirjoittaminen on aina ollut tunne-elämän keskiössä. Kysymys on isoista asioista, ehkä Vanhatalon elämässä kaikkein isoimmista. Masennus on vähän niin kuin mun sisäänheittotuote.” Ja on myös niin, että vaikka Vanhatalo vastustaa selviytymistarinoita, hänen nonfiktiotrilogiansa alkaa masennuksesta ja päättyy terapiaan, ehkä myös jonkinlaiseen seestymiseen. Soitan Hirvoselle pari viikkoa Raahen-matkan jälkeen. Eihän sellaista voi keneltäkään pyytää tai vaatia. Hänen puolisonsa, Tatu Hirvonen. En olisi yhtään niin hyvä taiteilijan puoliso itse”, Vanhatalo sanoo ja nieleskelee hieman. Hän on myös suomentanut neljä teosta, Deborah Levyä ja Rebecca Solnitia. Olen saanut tehdä töitä ihan niin paljon kuin olen jaksanut.” Nonfiktiokirjoissaan Vanhatalo kuvaa puolisoaan monella tavalla taitavana tyyppinä, melkein ihmemiehenä, joka hoitelee sekä lapset että remontin ja antaa vaimon potea milloin mitäkin kriisiä. Lähipiirin tuella
Siitä asti he ovat olleet yhdessä. Hirvonen taas epäilee, että juttu tuskin oli kummoinen. Että hänellä on oma tilansa. Ne on semmosia tyyppejä, että kerran niille soitti joku aivan vieras ihminen, että teillä olisi kuulemma perunoita myynnissä. m a r r a s k u u 2 2 1 6 5 kirjoittamista kohti. Huomattavaa on, että hän kertoo sen miltei tismalleen samoilla sanoilla kuin Vanhatalo aiemmin kuistillaan. ”Sitten tietysti tulee joku torstai ja mua harmittaa, että en pääse melomaan. Hän sanoo, että aina kun Vanhatalo kertoo uudesta ideasta, hän innostuu ja sanoo, että tee ihmeessä. Kun juttu oli ohi, Hirvonen käveli lavalta Vanhatalon luokse ja pyysi tätä treffeille. Hirvoselle jäi kuitenkin mieleen, että tuo ihminen pystyy olemaan baarissa yksin. Eihän heillä ollut, mutta silti he heti sanoivat, että missä sinä asut, voidaan me käydä sulle perunoita tuomassa.” Lopuksi Hirvonen kertoo pyynnöstä hänen ja Vanhatalon ensitapaamisen tarinan. Ja minä olin tietysti tosi ylpeä siitä”, Hirvonen selittää. Seuraavalla kerralla Hirvonen toi yksin paikalle saapuneelle Vanhatalolle tuolin, mutta tuolloin he eivät vielä jutelleet. Kumpikaan ei oikein muista. Se on perinyt sen vanhemmiltaan. Vanhatalo näki hänet siellä kerran, mutta ensimmäisenä iltana ei tapahtunut sen kummempaa. Hän sanoi, että on juuri menossa lavalle esittämään tarinan, joka on saanut innoituksensa sinusta, siis Vanhatalosta. Kesken illan Vanhatalo oli juuri menossa vessaan, kun joku tarttui hänen käteensä. Lopputulos on sitten vaan kirjallisuutta.” Hirvonen ei myöskään suostu nostamaan itseään jalustalle sen takia, että on tukenut vaimonsa uraa. Kumpikin muistaa kuitenkin viimeisen lauseen. Mutta millainen se tarina oli. Mutta on Pauliinakin tosi epäitsekäs monessa asiassa. Se kuului seuraavasti: ”...ja muu on valkoista kohinaa.” Nosto. Sinua ei siis haittaa, että joudut osaksi julkaistavaa tekstiä. Se oli Hirvonen. Vanhatalo jäi kuuntelemaan, tietysti. Ajattelen, että hän oli siinä kohtaa valmis tekemään jotain, mitä ei ollut ennen tehnyt. ”Ei ollenkaan, minähän luen niitä kirjoja tosi mielellään! Tietysti Pauliina lähtee liikkeelle meidän elämästä, mutta tiedätkö, hän tavallaan kirjoittaa itsensä ulos siitä. Vanhatalo sanoo, että oli niin jännittyneessä tilassa, ettei oikein pystynyt kuuntelemaan. Muutaman kuukauden päästä klubi järjestettiin taas. Hän oli kirjoittanut tosi hyviä kolumneja, ja sitten nää monet amerikkalaiset kirjailijat niin kuin Maggie Nelson ja Rachel Cusk innoitti häntä siinä. Hirvonen järjesti tuolloin pienen porukan kanssa Cuenta Cuentos -tarinankerrontaklubia, jossa kuka tahansa sai nousta lavalle ja kertoa juttuja. Kohtaaminen ajoittuu yliopistoaikoihin ja tapahtumapaikkana on jyväskyläläinen Vakiopaine-baari
Kun maailman ensi-illan jälkeen 700 ihmistä seisoi, huusi ja taputti, ja kyseessä on yleisöpalkinto, niin silloin tuli mieleen, että voisikohan... Silloin emme osanneet edes haaveilla voitosta. Jaakkoa näyttelevä Petri Poikolainen itse on ollut sairauseläkkeellä vuodesta 2013 asti ms-taudin vuoksi. Se miten hypitään ajassa ja miten tarinat limittyvät ja sitten pikkuhiljaa yhdistyvät lopussa. Mitkä elokuvat ovat sinulle tärkeitä. Olet kuitenkin haastatteluissa mainin nut, että päärooli elokuvassa oli pitkä aikainen haaveesi. Se oli jotain niin isoa, että siitä ei osannut edes haaveilla. Elokuva teki minuun niin suuren vaikutuksen ilmestyessään, että osaan sen vieläkin ulkoa. Teatterikärpänen puraisi minua vuonna 1992, kun aloitin harrastelijateatterissa Pieksämäellä. Tällainen on lähtöasetelma elokuvassa Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. Ei meille, ei meille. P E T R I P O I K O L A I N E N : Elokuvassa on mahdollisuuksia, ei esteitä” ”. Kyllä. Leffan tekemisestä olin haaveillut, mutta tämä meni ihan överiksi. Puoli vuotta aiemmin en olisi suostunut lähtemään vanhempieni kanssa Näyttelijä Petri Poikolainen pääsi toteuttamaan pitkäaikaisen haaveensa elokuvan teosta, kun he tekivät yhdessä käsikirjoittaja-ohjaaja Teemu Nikin kanssa elokuvan Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia. 6 6 K E S K U S T E L I J A Teksti Sanni Myllyaho Kuvat Riina Peuhu M S-tautia sairastava, sokea ja pyörätuolia käyttävä Jaakko lähtee uhkarohkealle matkalle, kun hänen etärakkautensa Sirpa saa huonoja uutisia lääkäriltään. Kaikista tärkein elokuva itselleni on Quentin Tarantinon Pulp Fiction (1994). Esimerkiksi Titanic – yllättäen. Tulevasta Poikolainen ei vielä tiedä. Koko työryhmä oli ihan fiiliksissä, kun elokuva pääsi Venetsian elokuvajuhlille. Kun haastattelu tehdään, hän on hiljattain palannut kotiin Venetsian elokuvajuhlilta, jossa elokuva voitti ensimmäisen palkinnon uudessa yleisösarjassa. Onnittelut voitosta Venetsian elokuva juhlilla syyskuussa! Ehdit lentää itse ennen palkintoseremoniaa takaisin Suomeen, mutta kerro, millaista oli käydä festivaalilla. Kävin katsomassa sen vuonna 1997, kun se ilmestyi, ja itkin alusta loppuun. Vastustelitte hirveästi. Kyllä. Mikä sai sinut ryhtymään näytteli jäksi. Elokuvaa katsoessa en yhtään tiennyt, mitä tapahtuu seuraavaksi. Olin silloin sinkku ja vähän suruissani ja kaipasin jotain romanttista. Kun palkinto sitten tuli, niin pakkohan se oli hyväksyä. Se oli niin erilainen. [Nauraa.] Näyttelet siis elokuvassa Sokea mies, joka ei halunnut nähdä Titanicia leffa nörtti Jaakkoa, jonka hahmossa on ilmeisesti paljon ohjaaja Teemu Nikkiä
Oli helppoa, ettei tarvinnut esittää vammaista, vaan oli jo valmiiksi , sanoo ms -tautia sairastava näyttelijä Petri Poikolainen.. m a r r a s k u u 2 2 1 6 7 Elokuvassa on mahdollisuuksia, ei esteitä” Roolissa
Mutta eihän sitä koskaan tiedä. Onko sinulla jokin ammatillinen haave, jonka haluaisit seuraavaksi toteuttaa. Elokuvassa ei ole loppujen lopuksi esteitä vaan mahdollisuuksia. Jokainen vuosi on vain huonompi kuin edellinen. Ei siinä ajateltu mitään muuta kuin sen elokuvan tekoa, se siinä parasta olikin. Teimme elokuvaa täydellä sydämellä. Täytyy sanoa ihan suoraan, että en ole edes ajatellut tätä. Onko mielestäsi jotain ajatuksesta ajan rajallisuudesta tihkunut myös elokuvaan. Sanoin, että ei ole. Kaikki elokuvassa, mikä kuvaa arkea liikuntaja näkövammaisen kulmasta, tulee minun kauttani. Hyvin muotoiltu. Tällä hetkellä tämä on vielä niin päällä, että en ole ehtinyt haaveilla mistään muusta. 6 8 K E S K U S T E L I J A teatteriin, kun ajattelin, että se on tyttöjen juttuja. Ei tarvinnut miettiä, miten kääntäisin päätä tai miten tämä nyt tapahtuu. Kenenkään on vaikea sanoa tästä elokuvasta, että tuo on väärin, ei sokea tee noin. Teet Sokeassa miehessä huiman rooli työn. Vaikka itselläni sairaus etenee nopeasti, niin silti kutsun näitä ominaisuuksiksi, eivät nämä ole vikoja. Kiitos. Elo kuva liikuttaa katsojaa monesta syystä, mutta yksi niistä on kuvaus elämän rajallisuudesta. Tämä tauti menee kuitenkin koko ajan eteenpäin. Ensimmäinen roolini oli sivuosa musiikkinäytelmässä Lännen lokari, joka kertoo amerikansuomalaisen lauluntekijän Hiski Salomaan elämästä. Oli helppoa, ettei tarvinnut esittää vammaista, vaan oli jo valmiiksi. Teemu teki sen mukaan käsikirjoituksen, ja yhteistyö oli koko ajan todella saumatonta. – P E T R I P O I K O L A I N E N. Roolissa ei ollut paljon tekemistä, mutta se herätti ajatuksen, että mä haluan tehdä enemmän. Viimeinen roolisi teatterin lavalla oli vuonna 2011 Helsingin kaupungin teatterin näytelmässä Eila, Rampe ja palvattu onni. Paitsi että esitit elokuvassa pääosaa, toimit myös kokemusasiantuntijana käsikirjoitus ja kuvausvaiheessa. Se, että olen vammainen näyttelijä, ei ole sen erikoisempaa, koska kaikki ovat samanarvoisia. Tiesin olevani oikeassa paikassa. Oli helppoa, ettei tarvinnut esittää vammaista, vaan oli jo valmiiksi. Niin minä ajattelen. Tiedän sen itse, että vaikka näköhermon on ms -tauti tuhonnut, niin kyllä nämä silmäpallerot pyörii, ja niistä välittyy ajatukset ulospäin. Se vähentää sitä hinkua tehdä lisää, kun ei oikeastaan pysty. Mitä se tarkoitti ohjaajan ja näyttelijän yhteistyön kannalta. Minä teen. Se oli sekä oma että ohjaajan toive. Toivotko, että elokuva näyttää esimerk kiä siitä, että toisenlaiset ratkaisut ovat mahdollisia. Pidän siitä, että tois tuvat unet juoksemisesta on elokuvassa toteutettu kuvaamalla vain jalkoja ja täydennetty kuvalla hikisestä päälaes tasi. Ei tarvinnut miettiä, miten kääntäisin päätä tai miten tämä nyt tapahtuu. Tavallisesti vammaisen hahmon unikohtaus, jossa tämä on vammaton, tarkoittaisi sitä, että ruudulle tuotai siin vammaton pääosanesittäjä. Kyllä. Kun teimme tanssikohtausta [jossa Sirpa ja Jaakko tanssivat kukin kotonaan puhelimen välityksellä], niin siinä itki koko työryhmä, minä mukaan lukien. Että ihanaa, kun vammai setkin ihmiset näyttelevät nykyään elokuvissa. Koko työryhmä joko nauroi tai itki aina välillä. Se kosketti todella syvältä. Ei, en usko. Kyllä muuten tekee. Olet haastatteluissa kertonut, että sai rastamasi lihassairaus on muodoltaan poikkeuksellisen aggressiivinen. Elokuvaa on artikkeleissa ja arvioissa lähestytty paljon henkilökohtaisen tarinasi kautta. Joka itse juoksisi. Kyllä, se pitää aika hyvin paikkansa. Teemu Nikin ensimmäisiä kysymyksiä oli, että onko minulla ennustetta. Kaikki oli todellista, vaikka se olikin esitettyä. Niihin ihmiset monesti jää jumiin. Esiintyjyys ei ole mihinkään kadonnut minusta. Siksi elokuva kuvattiin niin nopeasti. Minä vain toivon, että elokuva tekee katsojaan vaikutuksen ja aiheuttaa vähintään sen, että pienet murheet eivät tunnu niin isoilta. Ajattelin, että tämä on siisteintä ikinä. Olen kuitenkin ammattinäyttelijä, niin minä teen tämänkin homman ihan täysillä. Tuo on todella hyvin sanottu. Jaakolle tuli minun mukanani ms-tauti, ja hän on vaikeavammainen, sokea mies pyörätuolissa. Ajat telin, että osittain roolityösi on niin koskettava, koska sinun ei tarvitse kes kittyä näyttelemään uskottavasti vam maisuutta vaan voit keskittyä uskotta vasti näyttelemään Jaakkoa. Pelkäätkö, että elokuva muuttuu katsojien mielessä inspiraa tiopornoksi. Sitten se oli menoa. Etsit silloin lavalta paik koja, joihin voisit nojata, ettet vaikut taisi humalaiselta. Jo käsikirjoitusvaiheessa Teemu esimerkiksi kysyi, että näenkö minä normaaleja unia. Mielikuvitus lähti lentämään, ja Amerikan manner aukeni edessämme. Näytteleminen oli nyt kivaa, kun mitään ei tarvinnut peittää. Olimme rooleissa siihen asti, kunnes näytelmässä päästiin Jenkkeihin. Teemu kirjoitti heinäkuussa käsikirjoituksen, ja elokuussa jo kuvattiin sen vuoksi, että ehtisimme kuvata tämän ennen kuin tulee esteitä liikaa. Kerroin näkeväni, jolloin elokuvaan tuli mukaan unikohtaukset, joissa juostaan. Esitin näytelmässä nuoren Salomaan kaveria. Yksi ystäväni houkutteli minut mukaan. Miltä tuntuu aja tella sitä nyt, kun voit näytellä ilman pelkoa sairauden paljastumisesta, kun se on jo näkyvissä ja tiedossa. Minä olen tällainen kaveri. Kaikki tämä, mitä sen jälkeen on tullut – on melkein järkyttävää, että menee näin lujaa. Samalla siinä on se puoli, että kun pääsin tekemään pääroolia elokuvaan, niin en miettinyt hetkeäkään, mitä teen seuraavaksi. Kun etärakkaus Sirpa saa lääkäriltään huonoja uutisia, se ajaa päähenkilön liikkeelle oman tur vallisuutensa uhalla. Ainakaan samanlaista pääroolia, kun elokuvanteosta on kaksi vuotta aikaa. Tiedän sen itse, että vaikka näköhermon on ms-tauti tuhonnut, niin kyllä nämä silmäpallerot pyörii, ja niistä välittyy ajatukset ulospäin. Kamera on koko elokuvan aivan kiinni kasvoissasi ja muu osa näkökentästä on sumeaa niin kuin roolihahmollasi. Ei tarvinnut ajatella mitään muuta kuin sitä hetkeä ja sitä kohtausta mitä tehtiin. Elokuvan tekeminen on isoin haave, mitä minulla on ollut
Apu. Sitä tarvitsee jokainen. Laadukas Apu Luonto vie sinut luontoretkelle erilaisiin kiinnostaviin luontoaiheisiin korkealaatuisen journalismin keinoin. Luonto on lopu oman kiehtova aihe – ei siis ihme e ä myös siitä lukeminen rentou aa. Kun stressi iskee tai häly ahdistaa, metsä tulee apuun. Tilaa Apu Luonto : apu.?/lehti Apu löy y luonnosta.
Se toi yliopistoihin ulkopuolisen johdon ja uuden julkishallinnon johtamis opit. Tieteenalani kollegat olen nähHyvästi rakkaani, yliopisto Tänä syksynä Janne Saarikiven vuosi ei alkanut yliopiston avajaisista. E n uskonut, että näin kävisi. Ja harvoissa rahoitetuissa tutkijantehtävissä ehditään oikeasti tutkia. E S S E E JANNE SAARIKIVI nyt useammin kuin äitini, kaukaisemmista sukulaisista puhumatta. Tai sitten he raportoivat Tuhat-tietokantaan julkaisuistaan ja esiintymisistään (ne ovat tärkeitä hakemusten kannalta), kirjaavat Sisu-tietokantaan opintosuoritteita ja SapHR-tietokantaan työtunteja (ylitöitä eli todellista työaikaa ei kuitenkaan saa kirjata). Se lopettaa kesän, merkitsee paluuta opiskelijoiden ja työtovereiden luo, toimintaan. Paitsi, että tämä vuosi on erilainen. Sitten onkin jo aika lähteä kokoukseen, jossa uudistetaan (jälleen kerran, miksi?) tutkintorakenne ja pääsykokeet sekä yhdistetään (miksi taas?) oppialoja, laitoksia tai yksiköitä. Nyt olen työtön. Jos yliopiston opettajat eivät ole hakemassa rahaa, he ovat arvioimassa toistensa rahoitushakemuksia. Kun kirjoitin vaimoni kanssa suomalaisten yliopistojen muutoksesta, oli helppo löytää kymmenen yliopiston strategiasta samat banaliteetit ”osaamisesta”, ”innovaatioista” ja ”globaaleista ratkaisuista”. Rakkaani, yliopisto, on hylännyt minut. Osaisin sinne unissanikin. Punaisessa viitassaan rehtori puhuu latinankielistä eetosta ja yliopistopolitiikkaa kateederilta, joka kuljetettiin poroksi palaneen Turun Akatemiatalosta Helsinkiin vuonna 1827, samoin kuin juhlasalin mahonkiovet. Nämä ovat hänen jäähyväisensä yliopistolle, jossa kilpailu kiristyy jatkuvasti. Viimeistä, korkeinta opettajaluokkaa olin sitäkin 10 vuotta. Tutkijoita on rahoitukseen nähden valtavasti liikaa. Suhteemme on pidempi kuin parisuhteeni, ja tavallaan intiimimpi. En ole paikalla. Olin ensin teologian ja filosofian ylioppilas, sitten tutkimusavustaja, tohtorikoulutettava, post doc, yliopistonlehtori, tutkija ja lopulta professori. Opiskelijat kansoittavat seminaarirakennus Porthanian käytävät, ja onnekas voi napata itselleen muovimukillisen valkoviiniä aivan ilmaiseksi. Tiedän heistä paljon – ja toisaalta kuitenkin vähän, sillä menneinä vuosina olemme yleensä keskustelleet muusta kuin itsestämme. 7 E S S E E S yyskuun ensimmäinen, yliopiston avajaispäivä, määrittää elämässäni vuoden kulkua. Näytelmä ei ole yliopistolaisten ohjaama. Tuhansia tunteja ja kymmeniä vuosia on yliopistossa vatuloitu. Professorista oli tullut työtön. Vaikka uudistuksen oli määrä lisätä yliopistojen autonomiaa, lisääntyi todelli. V uonna 2010 astui voimaan uusi yliopistolaki, jota kokoomuksen entinen puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen kutsui ”fantastiseksi”. Julkisuudessa on kerrottu Tampereen yliopiston uudistusprosessista, jossa konsultit jakoivat professorit wau-kokemuksia pohtineisiin ”kipinäryhmiin”, jotka nimettiin leijoniksi, kotkiksi ja leopardeiksi. Tunnen sen kellariloukkojen hajun ja sen, mistä löydän eräätkin kellastuneet niteet. V uonna 2021 Suomen tiedeja yliopistojärjestelmä on kriisissä. On vaikea uskoa, että tällaisissa laitoksissa työskentelee maan älyllinen eliitti
Turhaan tuijotan tieteellisten julkaisujen tietokantaa, josta käy ilmi, että olen toimittanut 10 tiedeteosta, kirjoittanut 35 vertaisarvioitua artikkelia (niihin näyttää olevan 1 476 tieteellistä viitettä) ja niin edelleen. Olin puolitajuttomassa tilassa, jossa väsymys, itsesääli ja pelko velloivat toisiinsa lomittuen. J o kauan ennen kuin yliopisto hylkäsi minut, aloin ymmärtää, että tässä parisuhteessa ei kaikki ole kunnossa. Yliopistot, jotka olivat riippuvaisia valtion rahoituksesta, tehtiin riippuvaisiksi myös yksityisestä rahasta. Lakiin kuuluu myös yliopistoindeksi, jonka oli määrä taata yliopistojen tasainen rahoitus. Tuntuu vain, että olen huono ihminen ja että ansaitsisin kovan rangaistuksen. Organisaatioon oli lisätty tehoja, ja samalla siitä oli viety satunnaisten kohtaamisten lämpö. Tutkijakollegiumissa, jossa tuolloin työskentelin, irtisanottiin koko hallintohenkilökunta. Muistan, miten kesken repivän stressin, juuri luentoa pitäessä, kävi ruumiini läpi ensi kerran lämmin ja kylmä aalto, jota seurasi outo huimaus. Luulin saaneeni aivo infarktin, mutta kun asioita sittemmin perinpohjaisesti tutkittiin, kaikki oli näennäisesti kunnossa. Laivalla todella olinkin. Huimaus, hikoilu ja paniikki asettuivat kuitenkin vähän kerrassaan ruumiiseeni jäädäkseen. Ensin se puolitettiin ja parin vuoden päästä jäädytettiin. Työntekijän kannalta suurin muutos oli juuri raportointi. Opiskelijat pitää saada valmistumaan, koska valmistuneista maksetaan. He ovat niitä, joita koulussa haukuttiin hikipinkoiksi: ihmisiä, joita kiinnostaa yhtäältä suorittaminen ja toisaalta opetK u v a G e t t y I m a G e s. Väsymys, ärtymys ja sitten kyynisyys: alhainen itsetunto ja vääristyneen kielteinen kuva omasta osaamisesta. Puoli vuotta kävelin kuin laivan kannella, vinossa koko ajan. Rahoitusperusteita ovat myös ”profiloituminen”, ”kansainvälisyys”, ”stategian toteutuminen” ja niin edelleen. Kesti kauan ennen kuin tapasin lääkärin, joka sanoi: ruumiisi yrittää kertoa, että pysäytä jo hyvä mies. Näin julkishallinto-oppeja toteuttava manageriyliopisto kävi kehooni. Uupumuksen ja kyynisyyden yhdistelmä taas vaikutti siten, että kun taas kerran piti venyä yli-inhimillisiin suorituksiin rahan hakemisessa, en vain kerta kaikkiaan enää pystynyt samoin kuin edellisinä vuosina. Olimme aloittaneet yliopistossa samana päivänä. Sen sijaan, että olisin opiskellut alaani, pohdin maanisesti ihmiskohtaloita äärimmäisissä tilanteissa. Jouduin tekemään sen, mitä hän ennen, ilman kokemusta tai koulutusta: rekisteröimään suoritukset ja varaamaan luentosalit portaaleissa, joita kukaan ei opettanut käyttämään, olemaan kartalla siitä, miten opinnot vastaavat toisiaan erilaisissa tutkintokokonaisuuksissa. Pahinta oli kuitenkin, että kun amanuenssia ei ollut, ei ollut ketään, joka ilmestyisi silloin tällöin kahvikuppi kädessä rupattelemaan niitä näitä. Näin päädyin työttömäksi. Opetusministeri Grahn-Laasosen mukaan yliopistoissa oli vallalla ”liian uinuva tyytyväisyys”. Kun amanuenssia ei ollut, minunkin työni muuttui hankalammaksi. Koin syyllisyyttä siitä, että minä sain jatkaa ja hän ei. Rahoitusta vähennettiin ja yliopistot pantiin hakemaan pääomaa. Pitää kirjata julkaisut tietokantaan, koska yliopisto saa julkaisuista rahaa. Olen kuin työuupumuksen kävelevä oppikirja. Yliopistoihin etsitään yhä useammin professoreja, jotka ovat hankkineet tutkimukseensa rahaa, sen sijaan että etsittäisiin professoria, joka on tutkinut jotain. m a r r a s k u u 2 2 1 7 1 suudessa ohjaus. T ällaisia yliopistolaiset ovat. Irtisanotun amanuenssin huone oli omaani vastapäätä. Opintoja pitää kytätä suunnitelmilla ja neuvonpidoilla ja panna ne tietokantaan. Pian Juha Sipilän hallitus (2015–2019) leikkasi tieteeltä historiallisen paljon. Ministerit vähättelivät ja paimensivat tutkijoita. Mielessäni vertasin omaa hankalasti jäsentyvää ahdistustani yliopistolla Tshushiman salmen meritaistelun sankareihin, joista ahmin lisää tietoa. Valtiovarainministeri Stubb puhui ”dosenttien sepustuksista” ja pääministeri Sipilä ”kaikenmaailman dosenteista”. Kaikesta pitää raportoida, hiihaa! Rahoituksen hankkiminen on sekin rahoitusperuste. Kun tulin kollegiumista takaisin hoitamaan professuuria, oli laitoksen amanuenssi saanut kenkää
Y leisellä tasolla huoli siitä, että yhteiskunnan rahat menevät oikeaan paikkaan, on silti aina aiheellinen. Se varustetaan sellaisilla sanoilla kuin ”digitalisaatio”, ”osallistaa” tai ”yhdenvertaisuus”, jotka vaihtuvat vuosittain. Emme tiedä, mitä tulee tapahtumaan, ja siksi pitää tuntea, tutkia maailmaa. K ansallisteatterissa esitetään Juha Jokelan näytelmää Dosentit, jossa päähenkilö Johanna Virtanen tutkii yliopistoyhteisön pahoinvointia. 7 2 E S S E E tajilta ja auktoriteeteilta saatu tunnustus. Muistan yhä, miten juuri silloin kun tulin yliopistoon tapahtui sellainenkin asia, että Suomen viereen ilmestyi valtio nimeltä Viro. Siksi vallanpitäjillä – kirkolla, valtiolla, puolueella, kellä milloinkin – ja yliopistolla on ristiriitainen suhde. Työtön tutkija voi hakea Suomen Akatemialta hanketta päästäkseen taas yliopistoon, mutta muutkin hakijat ovat tohtoreita ja dosentteja. Yksittäisten tutkimushankkeiden kaivelu on pateettista ja vihamielistä, aivan siitä riippumatta, minkä ylevän syyn sille keksii. Tämä kaikki tehdään yleensä englannin kielellä, jota suomalaisenkin oletetaan osaavan niin hyvin, että hän voi kilpailla Oxfordin alkuasukkaiden kanssa. Entä muistatteko kun Amerikan pilvenpiirtäjään joitain vuosikymmeniä sitten iskeytyi arabien ohjastama lentokone. (Tiedän, että juuri näin raadeissa puhutaan, koska olen itse ollut monien raatien jäsen). Yhtäkkiä oli arabian kielen professori Jaakko Hämeen-Anttila kaikkien kanavien haluama kommentaattori. Väitöskirjantekijöitä on yliopistolla moninkertaisesti verrattuna post doceihin, joista vain harva saa lehtorin tai professorin tehtävän. Samalla kun mahasi kaartuu keski-ikäisen pömppään ja rahoitus kapenee, tieteen muodit muuttuvat ja naamasi kuluu. Miksi tiedettä pitäisi. Samalla huomattiin, että tutkimus edellyttää vallitsevien totuuksien kyseenalaistamista. He ovat yleensä kaikki hyviä alallaan mutta ahdistuneita siitä, että eivät kuitenkaan ole tarpeeksi hyviä. Yhteiskunta rahoittaa viidellä miljardilla armeijaa ja kolmella miljardilla maataloutta vuosittain sekä antaa ainakin miljardin haitallisiksi arvioituja yritystukia. Barrikadeille ja protestoimaan ei lähde kukaan, koska kaikki ovat yksilöitä vailla luokkaidentiteettiä ja sitä paitsi kilpailevat keskenään. Kun yliopistolainen saa tutkimusrahaa tai viransijaisuuden, hän hihkuu ilosta. Tätä kaikkea rakentamaan tarvitaan ylivertaista tiedettä, jota taas ei synny ilman vapaata mieltä ja luovaa kriittisyyttä. Moniin tehtäviin on myös ikärajoitus: maksimissaan kuusi vuotta sitten väitelleille tai 12 vuotta sitten väitelleille. Sellaisena se ei kerro tutkimuksen rahoituksesta mitään, mutta toimittajista ja heidän tiedonhaun tavoistaan se kertoo kyllä jotakin vaivaannuttavaa. Tutkijanuran alkuvaiheen rahoitusvaihtoehdot vähenevät, kun kiipii ”urapolkua” ylös. Tai että tämä on miehen tutkimusrahoitushakemus, mutta että kyllä naisiakin pitäisi välillä rahoittaa. Pilkan syyksi esitettiin huoli verovarojen käytöstä. Miettikääpä näitä summia, kun joku poliitikko seuraavan kerran kertoo, että Suomi on korkean osaamisen maa, jonka tulevaiBarrikadeille ja protestoimaan ei lähde kukaan, koska kaikki ovat yksilöitä vailla luokkaidentiteettiä ja sitä paitsi kilpailevat keskenään.. Kun hän ei saa, hän ajautuu itsesyytöksiin ja saa vertaistukea toiselta yliopistolaiselta, joka hänkin on saanut hylsyjä tutkimussuunnitelmistaan. Pätevöityminen tutkimuksessa ei lisää mahdollisuuksia saada tutkimukselle rahaa, päinvastoin. Mutta yhteisön perusasetelma on kilpailu, yksilöiden arviointi toinen toista vastaan, säännöillä, jotka muuttuvat koko ajan. Yliopistoja taas rahoitetaan 1,8 miljardilla ja vapaata tiedettä, Suomen Akatemiaa, 0,5 miljardilla. Lyhyttäkin sijaisuutta tai apurahaa hakee usein kymmeniä tutkijoita ympäri maailmaa. Tutkijaksi kouluttuneiden tutkimus taas ei ole hallituksia kiinnostanut. Vain harvoin on teatteri näin brutaalin ajankohtaista. Yliopiston mielentila on skitsofrenia. Kysymys on tieteestä, joka riippuu koko yhteisöstä, menneistä ja tulevista sukupolvista. Viron kielen professuuri on nykyisin täyttämättä rahapulan takia. Tieteessä on siis kyse huoltovarmuudesta siinä missä kotimaisessa viljassa ja turvallisuudesta siinä missä hävittäjähankinnoissa. Itse olin ennen työttömyyttäni suomalais-ugrilaisten kielten professori. Tutkijakollegiumiin pääsee hakijoista kolme tai neljä prosenttia. Vaikka hakeminen ei ole yliopistolaisen varsinaista työtä, se on lopulta ainoa, jolla on merkitystä, sillä tässä työssä palkka täytyy järjestää itse. Toisaalta mikään ei uhkaa valtiota, sen teknologiaa, teollisuutta ja armeijaa niin kuin todellinen luova kriittisyys. Mitä paremmin osaa tutkia, sitä todennäköisempää siis on, että tutkimiseen ei saa rahaa. Vain joka kymmenes saa rahaa. Sen tulee vastata aina uusiin ja epäselviin kriteereihin (”huippututkimus”, ”tieteidenvälisyys”, ”eurooppalainen innovaatio”, ”kansallinen strategia”). Se perustuukin pelkkiin triggeröiviin sanoihin: feminismi, poetiikka, hahhaahaa. Yhtäältä jokainen vallanpitäjä haluaa, että sillä olisi paras teknologia, hienoin teollisuus ja voimakkain armeija. Kun ministerit saavat budjetin eteensä, vastakkain on monta hyvää, ja kaikkea ei rahoiteta. Kun koronavirus muutti maailman muutaman kuukauden aikana, kaikki hallitukset ympäri maailman alkoivat huutaa ”tutkittua tietoa”. K oska mikään todellinen tutkimus ei täytä rahoittajan kriteerejä, on hakemisessa kyse oman osaamisen vääntämisestä spagaattiin sellaisen raadin edessä, joka jostain syystä vaatii spagaattia. Yliopistossa on alkuaan kyse kasvatuksesta ja koulutuksesta. Kuka sitä tuottaisi ellei päivystävä ja sepusteleva, halveksittu dosentti. Jo varsin varhain havaittiin, että useimmista asioista ei tiedetä juuri mitään ja että niitä tulee tutkia. Kyse on valehtelusta rahan takia, valehtelijoina maan korkeimmin koulutetut ihmiset. Toisin sanoen he ovat mahtikarjaa julkishallinnon managereille. Yliopiston johto syyttää häntä brändin heikentämisestä, ja sosiaalisessa mediassa hän joutuu pilkan ja vihan kohteeksi. T ieteen rahoittamiseen ei silti oikein ole vaihtoehtoa. Raadeissa ajatellaan, että jaa, tuo on jo saanut aikaisemmin rahaa, eiköhän anneta nyt jollekulle nuorelle. Hallitukset toisensa jälkeen ovat lisänneet tutkijakoulutusta, oikeisto innovaatiofirmoja buustatakseen ja vasemmisto työttömyyskortistoa siivotakseen. Sen kielen ja kulttuurin asiantuntijoita koulutettiin ainoastaan nukkavierussa oppiaineessamme, joka yhtäkkiä muuttui presidenttien vierailukohteeksi. Vallanpitäjät epäilevät yliopistoa, vallankumousten kehtoa, hyvästä syystä. Hieman ennen ensi-iltaa tunnetut tv-toimittajat Ivan Puopolo ja Susanne Päivärinta ilkkuivat Twitterissä Suomen Akatemian rahoittamien tutkimushankkeiden nimille. Hakemukseen panostetaan enemmän kuin tutkimusjulkaisuihin
Kehittäkää nyt luokkatietoisuus! Ette ole yksin: olette arvokas tiedon ja kritiikin etujoukko! Ja sitten: lakko, ulosmarssi, taistelu. Olemme ajatelleet itseämme, vaikka olisi pitänyt ajatella yhteisöä, ja samalla kadottaneet itsemme, sillä yksin emme ole mitään. Tiedän sen, koska työttömän tutkijan arjessa ymmärrän, miten en osaa lakata ajattelemasta esoteerisia tieteellisiä ongelmia, vaikka en saakaan palkkaa. Hyvä yliopistolainen, universitaksen kansalainen! Miten olisi vääristyneen peilin sijasta oikealle ja vasemmalle katsominen. Olen alkanut pohtia, että pitäisin luentosarjan puistoissa yliopiston lähettyvillä, ilman palkkaa ja yliopistohallintoa tietenkin. Hallitus, joka omien sanojensa mukaan on tekemässä ”koulutuksen kunnianpalautusta”, ei juuri ole palauttanut edellisten hallitusten leikkaamia rahoja yliopistoille. Emme halua olla ”huippua” jollain älyttömällä mittarilla haluamme, että meitä kunnioitetaan eikä väännetä mittanauhaan sopiviksi. Että jos maassa on armeija, joka puolustaa meitä puoluekantaan, ihonväriin ja kirkkokuntaan katsomatta, se on kaikkien etu. Mutta ehkä tärkeämpää on kuitenkin, että se luo identiteettejä: sen, mitä ihmiset tietävät olevansa. Hän elää pienillä työpalkkioilla ja sosiaaliturvalla, mutta hänen julkaisuluettelonsa on laajempi ja korkeatasoisempi kuin monilla professoreilla. Sanon kaikille tohtorikoulutettavilleni: lähtekää Suomesta, jos siihen on mahdollisuus. Jo aikaa sitten hän lakkasi hakemasta töitä ja apurahoja, koska tuntee lihassaan sekä hakemisen vaivan että onnistumisen alhaisen toden näköisyyden. Mutta samaan aikaan avoimessa nettiportaalissa Academia.edussa on mahdollista käydä avoimia arviointikierroksia, joissa kaikki halukkaat alan asiantuntijat toimivat vertaisarvioijina. Ei tulisi mieleenkään tivata lennoston johtajalta Twitterissä, että minkä takia hävittäjäkoneissa on noita ja näitä kalliita hilavitkuttimia. Ehkä hän onkin yliopiston tulevaisuus?. Ei, haluamme oppia tuntemaan todellisuuden yhdessä. Sama peruslinja, valvonta, mittaaminen ja vertailu, jatkuu hallituspohjasta riippumatta. Se osoittaa, miten jokainen oikea tutkimus on syntynyt lukemattomien asiantuntijoiden yhteistyönä. Vaikuttaakin olevan siten, että yliopistopolitiikkaan on Suomessa hankalaa vaikuttaa äänestämällä. Ehkä hän onkin yliopiston tulevaisuus. Ja kun puistot lokakuun loppua kohti käyvät liian kylmiksi, siirtyisivät luennot kahvilaan ja baariin. M ikä on tieteenharjoituksen tulevaisuus Suomessa. Jos se ei mahdu, sen voi viedä puistoon tai kahvilaan. m a r r a s k u u 2 2 1 7 3 suus on koulutuksessa! Tällä hetkellä puolustusvoimille hankitaan 10 miljardilla hävittäjiä ja 1,3 miljardilla sotalaivoja. Vastustajallamme taas on takana kolme vuotta konsulttiopintoja ja massi rahaa. K aiken raportoinnin, tilastoinnin ja kilpailun takana on kuin onkin asiaa. Paradoksaalista kyllä, yhteisö on siihen ohjannut. Sinne tulisivat ne, joita kiinnostavat luennolla puhuttavat asiat, ei siitä saatavat tutkinnot ja opintopisteet. Yliopistossa voi nimittäin sammuttaa valot, mutta ihmisen mielessä ei. Ajatellessamme uraa ja suorituksia olemme kadottaneet sen. Minulla on kollega, jonka olen tuntenut koko akateemisen urani ajan. Emme halua olla myöskään kasvuyrittäjiä tai innovaattoreita. Mutta nyt se on loppu. Luotan vain yksinkertaisesti, että asiantuntijat ovat asiaa harkinneet. V uosien varrella, yliopiston muuttuessa mahdottomammaksi, olen alkanut miettiä, että tieteessä on paljon sellaista, mikä ei tarvitse yliopistoa. Siksi sen ovella on antiikista tuttuja pylväitä ja latinankielisiä lauseita. Sellaiset ihmiset vasta luovat itsenäisyyden, joita kannattaa puolustaa kalliilla asejärjestelmilläkin. Takanamme on 1 000 vuotta sivistystä, voitettavanamme koko maailma. Palattaisiin aikaan, jolloin yliopistossa oli kyse tiedosta, kriittisyydestä ja yhteisöllisyydestä, ei minun tai jonkun toisen urasta tai innovaatioklusterista. Edellytykset tieteen tekemiseen ovat paremmat Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa tai Sveitsissä – itse asiassa varsin monessa paikassa. N yt pyytäisin, että suomalaiseen sivistysja tietojärjestelmään, yliopistoon ja tutkimuslaitoksiin suhtauduttaisiin suunnilleen samoin kuin armeijaan tai ravinnontuotantoon. Niin myös ajatus, että tiede on alisteinen jollekin muulle: innovaatiopolitiikalle, yritysten tukemiselle, työllisyyden, sosaalipolitiikan tavoitteille. Tämän kirjoittaja – kuten kai suurin osa suomalaisista – on sitä mieltä, että se on oikein. Lohtua kuitenkin on. Minulla on kollega, jonka olen tuntenut koko akateemisen urani ajan. Hän elää pienillä työpalkkioilla ja sosiaaliturvalla, mutta hänen julkaisuluettelonsa on laajempi ja korkeatasoisempi kuin monilla professoreilla. Emme ole yliopistolaisia, koska haluamme kilpailla keskenämme. Jo aikaa sitten hän lakkasi hakemasta töitä ja apurahoja, koska tuntee lihassaan sekä hakemisen vaivan että onnistumisen alhaisen todennäköisyyden. Professoreita vaaditaan vielä julkaisemaan korkeimmalle rankatuissa lehdissä. Tuolla jossain on maailma, ja ihmisen on mahdollista kasvaa kriittiseksi. Tieteestä muistetaan aina mainita, että se luo innovaatioita. Samalla se kaavailee opiskelijamäärien kasvattamista viidenneksellä ilman uutta pysyvää rahoitusta. On silti toinenkin ehdotus. Vanha yliopisto oli nimeltään universitas, yhteys. Mahtuuko se suomalaisen yliopistojärjestelmän sisälle, onkin sitten jo toinen kysymys. Siellä on toisia tutkijoita, samanlaisia kuin sinä. Tiede muuttuu vapaaksi vähän kerrassaan. Tieteeseen tutustuminen luo kriittisiä ihmisiä, jotka eivät usko hallitusta ja mediaa. Avoimessa foorumissa saamani palaute on ollut parempaa ja syvempää kuin ”oikeiden huippujulkaisujen” lopulta melko sattumanvaraisilta arvioijilta saamani. Yliopisto on alkuaan pyhä paikka, tiedon ja viisauden yhteisö. Yhteisö, keskustelu, keskinäinen tukeminen, yhdessä luominen ja innostunut oivallus, todellinen universitas, on jo olemassa. Se pitää jälleen tehdä viisauden kodiksi. Tieto ja tutkimus ovat luoneet Suomeen aikoinaan paperiteollisuden ja kännykkäteollisuuden, mutta ehkä vielä tärkeämpänä asiana ne ovat luoneet tietoisuuden siitä, että tämä paikka on nimeltään Suomi ja että se on maa. Että sitä rahoitettaisiin samalla tavoin tasaisesti, ilkkumatta ja luottavaisena
Mistä ravintolaalan osaajapula johtuu. Ravintolaja cateringalan perustutkintoon ei ole riittävästi hakijoita. Koko ajan tulee uusia ruokatrendejä, mutta kestävän tulevaisuuden rakentaminen ja hiilineutraalius ovat vahvimpia. Olen aika perinteinen, tykkään klassikoista ja voin kokata isollekin porukalle. Suomessa on kouluja, joissa ei enää ole ravintola-alan opetusta, koska hakijoita ei ole. Kokiksi ei voi valmistua, jos ei osaa tehdä emulsiokastikkeita. Varsinainen bravuurini on kuitenkin kunnon paksu, tomaattinen seljanka. Nyt opiskelemaan pääsee ja mahtuu jokainen hakija. Kierrätys ja ruokahävikin seuranta ovat vakiintuneita käytänteitä, joihin opiskelijat tulevat kiinnittämään huomiota myös työelämässä. Kokkien kasvattaja R U O K AVA I K U T T A J A. Keittiössä se on helppo napata mukaan kiireen keskellä. Toinen kysymys on, onko tarjolla kun nollisia työsopimuksia. Vaihtoehdot ovat kyllä aina opetuksessa esillä. Mitä kokkaat kotona. 74 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Miikka Pirinen Mitä keittiöammattilaisen pitää osata tänä päivänä. Emme enää opetuksessa puhu erikoisruokavalioista vaan ruokavalioista ylipäätään. Italiassa tuovat usein kaksi shottia espressoa ja kuumaa vettä. Mikä erottaa ammattilaisen koti kokista. Liiketalousopisto Perhon koulutuspäällikkö Meri Vilén-Peltoniemi ohjaa uuden sukupolven kokkien koulutusta. Kiinnostus kasvisruokaan on selvästi kasvanut, ja nuoret myös haastavat meitä jatkuvasti. Silti jokaisen on opittava käsittelemään myös lihaa ja vähintäänkin osattava aistinvaraisesti arvioida tuotteen laatua. Ne opettavat käsittelemään kokonaisen kalan, miten se perataan fileeksi. Työelämässä olin paljon kylmäkkönä ja tein jälkiruokia. Ovatko tulevat kokit entistä ympäristötietoisempia. Perusteet ovat ihan samat kuin aina, tekniikka, tieto ja teoriapohja. Mutta kyllä tänäkin päivänä opetamme klassikot. Perusjuttu on esimerkiksi silakkapihvit. Kun matkustan, otan aina cafe americanon. Ravintola-alan osaajapula näkyy jo koulutukseen hakeutuvien määrässä. Sekin käy, tykkään juoda tosi vahvaa ja tummapaahtoista kahvia.. Niihin kiteytyy paljon ammattitaitoa. Jostain syystä suositut kokkiohjelmat ja ruokablogit eivät innosta nuoria ravintola-alalle. Kananmunan keltuaisella saostaminen on taito, jonka voi tehdä reseptistä, mutta kokin täytyy osasta aistinvaraisesti rakenteesta, ulkonäöstä ja mausta tunnistamaan, milloin emulsio on valmis. Pohditaan ruokahävikin vähentämistä. Toinen juttu ovat vegaaniset ja muut ruokavaliot. Luulen, että työnantajat, jotka tarjoavat säännöllisen työajan ja työtunnit, säännölliset vapaapäivät, hyvän työilmapiirin sekä työolot, heillä on osaajia. Miten juot kahvisi. Suodatinkahvi mustana, naturel. Ydinasia on, ettei ravintola-ala ole tällä hetkellä vetovoimainen. Siinä oppii leivittämisen, maustamisen ja paistamisen, hirveän monta perusasiaa, joita voi hyödyntää kaikessa mitä tekee. Kun tehdään annosta, pohditaan miten ja millä voitaisiin korvata eläinproteiini
Onhan munakoiso parhaimmillaan, kun se haudutetaan öljyä tirskuvan mehukkaaksi. Ravintola kuin bileet R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä SUPPILOVAHVEROGNOCCHIVUOKA K U U K A U D E N R E S E P T I R e s e p t i j a k u va T a r a J u n k e r M etsät ovat nyt täynnä suppilovahveroita, ja tässä arkireseptissä yhdistetään umamiset sienet suolaisen homejuuston kanssa. Kuka haluaa kurkotella ruokia hihat kastikkeessa tai miettiä, mistä määrästä pikkukuppeja nälkä lähtee. Tai oikeastaan voiton vie tunnelma. Pelkkänä ruokapaikkana Chéri ei ole vuoden mielenkiintoisin tulokas, mutta kokonaisuutena se tarjoaa harvinaisen onnistuneen fun dining -elämyksen.. Saamme pöydän yläkerrasta, joka tuntuu erityisen paljon bilepaikalta. Aterian päättää crème brûlée, onnistunut klassikko sekin. Otan Menu Esplanaden (59 euroa), joka on tunnelman huomioiden yllättävän konservatiivinen kattaus. Lämmitä uuni 220 asteeseen. Vaikka ravintola panostaa kasviksiin, lihaversio vie tällä kertaa voiton. Samaa linjaa jatkaa kaksikon uusin avaus, ranskalaishenkinen Chéri. Ripottele loput sinihomejuustot pinnalle ja paista 30 minuuttia uunissa, kunnes pinta on kullanruskea. Murenna homejuusto pieniksi paloiksi ja jätä osa viimeistelyyn. Henkilökunta puhuu englantia, ja myös ruokalista on kolmannella kotimaisella. Heidän paikkansa (Yes Yes Yes ja Holiday) tuntuvat usein yhtä paljon klubeilta kuin ravintoloilta. 5. 1 litra suppilovahveroita 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 ruukku salviaa ½ pieni myskikurpitsa 170 g Aura-sinihomejuusto 500 g gnoccheja 4 dl kaurakermaa suolaa ja mustapippuria 1. Vaikka paikkaa kutsutaan ranskalaistyyliseksi, gnocchit ja ponzulla maustetut viiriäisen siivet flirttailevat esimerkiksi italialaisen ja aasialaisen keittiön kanssa. K u v i t u s P a u l i i n a H o l m a. Pääruoka eli kasvismuhennoksen kera tarjottu munakoiso kaipaisi lisää kypsennystä. Se panostaa ”plant forward -ajatteluun”, siis kasvisruokiin. 2. Onneksi tarjolla on myös kaksi kolmen ruokalajin menyytä, joita ei tarvitse jakaa. m a r r a s k u u 2 2 1 7 5 Helsingin uudessa Chéri-ravintolassa parasta on tunnelma. Toimiva ja klassinen annos. Samaa linjaa jatkaa pääruoka: naudan entrecôte hollandaisekastikkeen kera. Liha voisi olla vielä rasvaisempaa, mutta pihvi on murea, ja pahimmat kompastuskivet, sitkeys ja jänteisyys, vältetään. Kuori kurpitsa ja poista siemenet. Juuri kun luulin, että tämä vitsaus olisi ohi. O nko täällä juhlat. Tarjoilija kertoo, että annokset on tehty jaettavaksi. Tämä illallinen valmistuu nopeasti, mutta oikein kiireelliseen nälkään paistat valmiit perunatuorepastat, gnocchit, kypsäksi voissa pannulla, sekoitat paistettujen sienien kanssa ja viimeistelet homejuustolla. Pilko sipuli, valkosipuli ja salvianlehdet ja lisää ne pannulle tilkan öljyn kanssa. 3. Puhdista sienet ja paista kuivalla pannulla kunnes neste haihtuu. Lisukkeeksi tuodaan ranskalaiset perunat ja salaatti, jotka jaetaankin lupauksista huolimatta pöytäkumppanin kanssa. Se alkaa briossilla, jonka päällä on katkarapuskagenia ja pala hummeria. Jälkiruoka, pavlova, on kakun sijaan lajitelma marjoja ja vegaanisia marenkihippuja vadelmasorbetin kera. Seuralaiseni tilaa kasvisversion eli Menu Chérin (46 euroa). Pilko kurpitsa noin 3x2 sentin paloiksi. Kaiuttimista soi Pet Shop Boys, ja tilan täyttää iloinen puheensorina. Dijonsinappi tuo kivaa puraisua, mutta suolaa on ripsahtanut liikaa. Kasvispainotuksesta huolimatta kalaja liha-annoksiakin löytyy. Jos tuolit ja pöydät nostaisi pois salin keskeltä, tässä olisi hyvä tanssilattia. Sekoita kaikki ainekset valurautapadassa tai uunivuoassa ja mausta suolalla ja pippurilla. 4. Jos jätät palat liian isoksi, ne eivät tule kypsymään uunissa ajoissa. Tunnelman luomisen ravintoloitsija Richard McCormick ja hänen yhtiökumppaninsa Alex Nieminen osaavat. Paista kunnes sipuli on pehmeää. Sen aloittaa metsäsienitartar, joka on ottanut muotonsa perinteiseltä lihatartarilta
Olen tästä täysin eri mieltä, ja niin ovat monet muutkin nyt, vuoden pituisen välimatkan päästä ja tunteiden liennyttyä. Lisäksi se väittää, että tämän maailman köyhät ovat usein ruskeita ja kouluttamattomia tavallisia ihmisiä, että joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu, ja ettei tosielämä ole sellainen paikka, missä hyvät ja syyttömät loppujen lopuksi pelastuvat. Mutta siinä missä Cuáronin katse oli nostalginen ja suopea, Francon on kova ja illuusioton. Ensi-iltansa jälkeen N ew O rder sai murska-arvioita niin angloamerikkalaisessa lehdistössä kuin kotimaassaan Meksikossa, ja Francosta tuli tämän hetken kiistanalaisimpia ohjaajia. Tällä hän tarkoitti sitä, että kun joku ihminen tai tilanne tuntuu liian kipeältä, sen saa pidettyä loitolla raivoamalla siihen väliin muurin. Tämän helmasynnin sanottiin pilaavan myös New Orderin täydellisesti. 7 6 E L O K U VA Kauheus on katsojan silmässä KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, joka saa raivoamisesta aina hirveät tunnontuskat. Niiden elementit ovat pitkälti samat: rikas vitivalkoinen perhe, ruskeat palvelijat, mielenosoitukset ja niitä seuraavat väkivaltaisuudet. Esimerkiksi nostalginen ja suopea vieras olisi huomattavasti mieluisampaa päivällisseuraa. Mutta sitä ilonpilaajaa olisi vaikea unohtaa. Kaupungilla on kuulemma käynnissä mielenosoitus ja mellakka, mutta korkea muuri ja aseistetut vartijat katsovat, ettei epätoivottu aines häiritse häiden rauhaa. Vain hetkeä myöhemmin alkaa verilöyly, jonka vertaista saa hakea. Kuten kauneus, myös kauheus on aina katsojan silmässä. Myös tyylilaji ja rakenne ärsyttivät. New Orderin kanssa keskusteleminen on hiukan sama, kuin jos varsin elegantti ja älykäs muukalainen istuisi päivällispöytään ja töräyttäisi, että maailma ei muuten ole reilu paikka ja sinä, joka isännöit tätä lukaalia, olet osaltasi vastuussa, äläkä luule että olet turvassa vain, koska olet teoriassa ihan hyvä ihminen. Kehen ne kohdistuvat. Kyllä siinä saattaisi tulla hiukan aggressiivinen olo, ja tulisi otettua vähän etäisyyttä kantamalla tyyppi raiveleista ovesta ulos. Kymmenet palvelijat häärivät perheen palatsissa pitääkseen kauniit äveriäät ihmiset ruuassa ja juomassa ja kokaiinissa. Venetsian elokuvajuhlilla arvostetun tuomariston palkinnon saaneessa New Orderissa vietetään rikkaan, suloisen Mariannen ja hänen rakastettunsa Daríon häitä. O lin äskettäin ystävän kanssa lounaalla, ja keskustelun aaltojen käydessä korkeina ystävä sanoi: aggressio on tapa etäännyttää itsensä jostakin, johon liittyminen tuntuu musertavalta. Elokuva on loppujen lopuksi vuorovaikutustilanne siinä kuin mikä tahansa muukin. Siis että jos joku pyytää minulta kelloani kadulla, en varmasti anna, mutta jos hän ottaa puukon esiin, niin annan kyllä. Elokuvakriitikot paheksuivat sitä, ettei kyseistä alaluokkaa esitetty nokkelana ja huumorintajuisena kuten Parasitessa, ja inhosivat teoksen sysimustaa maailmankuvaa. Tässä eetoksessa ei ole mitään, mitä en allekirjoittaisi. ”Vitun kroisoksiin” vai toisen, kolmannen ja neljännen luokan kansalaisiin, niihin jotka halusivat alun perin oikeutta mutta ovatkin yhtäkkiä silmittömällä kostoretkellä. Mitä kukakin näkee tässä elokuvassa. Tämä oivallus auttoi minua ratkaisemaan erään kiperän arvoituksen, nimittäin meksikolaisen Michel Francon dystooppisen luokkataisteluelokuvan New Orderin aiheuttaman myrskyn. Lähinnä valkoinen keskiluokka syytti häntä rasistisesta katsannosta, koska New Orderissa Meksikon valtava alaluokka esitetään ruskeana ja kouluttamattomana. Minusta New Order väittää, että ne joilla on, pitävät kiinni omastaan, ellei uhata väkivallalla. K A T J A K A L L I O N E W O R D E R O H J A U S : M I C H E L F R A N C O Elokuva on loppujen lopuksi vuorovaikutustilanne, kirjoittaa Katja Kallio. Niin vaikea, että sopivan ajan kuluttua tulisi hakeuduttua hänen seuraansa ja sanottua että hei, sori että triggeröidyin viimeksi, kerro mitä silloin tarkoitit.. Kun ovelle saapuu entinen palvelija pyytämään rahalainaa vaimonsa sydänleikkaukseen, kohtalo puuttuu peliin. Parasiteen en sitä vertaisi lainkaan vaan pikemminkin Alfonso Cuáronin Romaan. Se tekee New Orderista lakmustestin, jolla tutkitaan katsojan aggressioita. Francon aiempia töitä, niin ikään festivaaleilla palkittuja Después de Lucíaa (After Lucía) sekä Las hijas de Abril (April’s Daughter) arvosteltiin siitä, että huolellisen alun jälkeen ne lähtevät lapasesta ja muuttuvat psykoottiseksi sekoiluksi. New Order on jämpti elokuva, joka kulkee kauhistuttavalla varmuudella ja vauhdilla vallankaappauksesta diktatuuriin
L O K A K U U T A . M A R R A S K U U T A . Paras episodi on ensimmäinen, jossa väki valtainen vanki (Guillermo del Toro) maalaa var tijaansa (Léa Seydoux) ja nousee taidemaailman sensaatioksi pyrkyrikeräilijän (Adrien Brody) avulla. Tyyli on ehtaa Andersonia, mikä on katso jasta riippuen ihana tai turhauttava juttu. Djiboutissa kuvattu Guled & Nasra on kaunis ja sympaattinen elokuva, jonka ajoittai nen jähmeys ja kömpelyys on helppo ymmärtää – näyttelijät ovat kaikki ensikertalaisia. Sävy on jossain farssin ja pai nostavan painajaisen hähmäisessä välitilassa. Päähenkilö tuo mieleen Todella upeeta sarjan Patsyn ja Edinan sekä toisaalta Mari Perankosken sikailevan naisen Luokkakokous 3:ssa. Yhdistävänä tekijänä toimii kuvitteellinen ranskalaisamerikkalainen lehti, jonka kolme artikkelia muodostavat eloku van. Älkää kysykö miksi. Khadar Ayderus Ahmedin pitkä esikoinen on monella tapaa historiallinen. Kahdessa muussa seikkaillaan tyhjän päiväisesti 1960luvun opiskelijaaktivismin (mm. L O K A K U U T A . E L O K U VA T E A T T E R E I S S A 1 2 . L O K A K U U T A .. Avec täytyisi löytää, mutta koska maani sesti sekoileva Viima näyttää pilanneen useimmat ihmissuhteensa, täytyy seuraa metsästää nuorison suosimasta yökerhosta ja ruumishuoneelta. Painostava tunnelma taittuu uteliaisuuden kautta lämmöksi. Timothée Chalamet ja Frances McDor mand) ja fine diningin (Willem Dafoe, Saoirse Ronan & co.) maailmoissa. Parin päivän aikajänteelle sijoittuva elokuva yrittää kai olla osuva kuvaus maniasta tai päihderiippuvuudesta – ja metatasolla ehkä siitä, miten naisten ei anneta lääväillä samaan tapaan kuin miesten – mutta tyylilaji on hukassa eikä päähenkilöön onnistuta tuo maan sävyjä tahi tasoja. Pieni mestariteos Kaikkea ja paljon Historiallinen esikoinen Asetelmallista ja onttoa H Y T T I N R O 6 V U O S I S A D A N H Ä Ä T G U L E D & N A S R A T H E F R E N C H D I S P A T C H Arviot Anton Vanha-Majamaa Kuvat Elokuvien Maahantuojat ja levittäjät E L O K U VA T E A T T E R E I S S A 2 9 . Mestarinäyttelijä Outi Mäenpään tour de force kään tyy raskaaksi mekastukseksi. Itse kiemurtelin parituntisen tylsistyneenä. Juuri humaanius perustelee vertaukset Aki Kaurismäkeen, Suomen kansainvälisesti palkituimpaan elokuvantekijään, vaikka elokuvan kieli on muuten aika erilaista. E L O K U VA T E A T T E R E I S S A 2 2 . Ander sonin (The Royal Tenenbaums, The Grand Budapest Hotel) nukkekotimainen kerronta on taas astetta nätimpää, asetelmallisempaa ja emotionaali sesti ontompaa. Miesjahdin lomassa nähdään superpäälleliimattuja cameoita Mikko Kuustosesta Pyhimykseen. m a r r a s k u u 2 2 1 7 7 Juho Kuosmasen Hytti nro 6 on pieni mestariteos. Johon kin vuosituhannen vaihteen tuntumaan sijoittuva elokuva näyttää ja kuulostaa taivaalliselta, ahtaissa kuvissa voi haistaa tupakan ja maistaa katkeran mustan teen. Junassa hän tutustuu nuoreen Ljohaan (Juri Borisov), joka vai kuttaa alkuun juopolta nulikalta, mutta onkin ihmi nen. Haarlan ja Borisovin välillä on harvinaislaatuista fyysistä kemiaa. Rosa Liksomin romaaniin perustuvassa elokuvassa kolmekymppi nen Laura (Seidi Haarla) matkaa Pietarista Mur manskiin katsomaan petroglyfejä. E L O K U VA T E A T T E R E I S S A 1 5 . Kau rismäellä hahmot istuvat seisahtaneissa huo neissa, Kuosmasella hoippuvat pitkin kolisevan junan sisäänpäin kaatuvia käytäviä. Elokuvan silkka olemassaolo on arvokasta: Yli 20 000 suomalaista puhuu äidinkielenään somalia, mutta suomalaiselokuvassa kieltä ei ole kuultu käytännössä yhtään. Kun rahat eivät riitä Nasran leik kaukseen, Guled joutuu hakemaan apua kotiky lästään. Harvoin onnistuu elokuva näin hämmentämään! Marja Pyykön ohjaama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama Vuosisadan häät kertoo tvpsykologi Viima von Ausgezeichnetista (Outi Mäenpää), joka saa kutsun tuottajansa ja exhei lansa (Mikko Leppilampi) häihin. Jälkimmäiseen vaikuttaa for maattikin, kyseessä kun on irrallisista pikkutari noista koostettu antologia. Matka petroglyfeille on matka lähelle toista ihmistä ja lopulta omaa itseä. Lisäksi se valittiin ensimmäisenä suomalaisena Cannesin Kritiikoi den viikon ohjelmistoon. Näin herkkää, humaania ja täyteläistä elokuvaa ei Suomessa joka vuosi synny. Tarina on yksinkertai nen: haudankaivajaisä Guled (Omar Abdi) yrit tää pitää huolta sairaasta vaimostaan Nasrasta (Yasmin Warsame) ja pojastaan Mahadista (Kadar AbdoulAziz Ibrahim), joka viihtyy iltoja myöten ulkona. Wes Andersonin kymmenes pitkä elokuva on rakkauskirje aikakauslehti The New Yorkerille ja menneiden vuosikymmenten laatujournalis mille. Nyt kuullaan. Se on ensimmäi nen kokonaan Afrikassa kuvattu suomalaiselo kuva, ensimmäinen somalinkielinen suomalais elokuva ja ensimmäinen ammattimainen soma lielokuva vuosikymmeniin
Toiveet ja helyt on striimausajan vaatimuksiin sopivan tiivis albumi, vain kahdeksan varsinaista kappaletta ja vajaat 37 minuuttia, mutta lainkaan typistetyltä se ei vaikuta. Esimerkiksi suuren balladin Karkauspäivän jouset tuovat mieleen suuren maailman kamaripoppareiden, kuten The Divine Comedyn ja Tindersticksin, varhaisimmat teokset, joissa brittipojat etsivät klassisesta musiikista ja laulelmasta helpon mahtiponS A M U L I K N U U T I tisuuden sijasta jonkinlaista popmusiikkia edeltänyttä kaunista arvokkuutta. LY Y T I : T O I V E E T J A H E LY T. kaiken aikaa tapahtuvaan luontoon. Lyyti on yhtä kuin Joensuussa varttunut Lydia Lehtola, josta on kirjoitettu paljon myös Jörn Donnerin pojantyttärenä, mutta tässä se ei ole oleellista. Iskelmäksi se on liian arvonsa tuntevaa ja helppoja tunteita karttavaa, taiderockiksi taas se on poikkeuksellisen viatonta, sillä se ei vilpittömyydessään oleta, että kuulijalle olisivat valmiiksi tuttuja kaikki lajityypin klassikkolevyt ja oikeat referenssipointit. Niinpä saattaisi kuvitella, ettei Ellinooran, Sannin, Auroran, Evelinan, Irinan, Maaritin ja monien, monien muiden laulajien sekaan kaivattaisi enää yhtään Lyytiä. Vaikutteita voi löytää myös 1970-luvun laululiikkeestä, vaikka debyyttisinglen poliittisuus pitkälti osoittautuikin vääräksi johtolangaksi. Jos esikoislevyn teemana olisi ulkopuolisuus, kakkosalbumin kattavaksi aiheeksi voisi pikemminkin ajatella kuulumisen: luontoon, omaan kehoon, koko siihen tunteiden ja olosuhteiden kummallisuuksia heijastavaan kokonaisuuteen, jota myös ihmiselämäksi kutsutaan. Hänen esikoissinglensä Olen matkalla kaatamaan pat saita (2019) ja esikoislevynsä Meitä ei ole kut suttu (2020) keräsivät ilmestyessään jo jonkin verran huomiota ja olisivat saattaneet kerätä enemmänkin, jos albumia ei olisi julkaistu liki samalla viikolla maailmanlaajuisen viruksen kanssa. Lyytin laadukkaille teksteille löytää helpommin verrokkeja Aila Meriluodon ja Eeva Kilven kaltaisista viime vuosisadan naisrunoilijoista, joiden runoissa elämää usein peilattiin ympärillä Jo rupesi Lyyti kirjoittamaan SAMULI KNUUTI on olarilainen kirjoittaja ja kustannustoimittaja, jolle menneisyys on vieras maa kummallisine tapoineen, siksi nuoren popmuusikonkin on hyvä joskus sinne matkata. Usein pianomelodioiden varaan rakennetuissa kappaleissa Lyytin laulun hetkittäinen epävireisyys tuntuu sekin tietoiselta mausteelta – aivan kuin New Orderin elektronisissa sinfonioissa aivan oleellista on se, ettei Bernard Sumner oikeastaan osaa laulaa. Albumissa on myös viehättävää kotikutoisen tuntuista mahtipontisuutta. Sen kohokohtiin kuuluvat muun muassa Puhalla ja toivo, joka kertoo vuonna 1944 Helsingin kasvitieteelliseen puutarhaan pudonneesta neuvostopommista, ja Kivi, jonka heitit, joka tuo mieleen porilaiskummajaisen Eleanoora Rosenholmin makaaberit poptarinat. Musiikillisesti Lyytin musiikki sijoittuu hedelmälliselle joutomaalle laulelman ja modernin popmusiikin välille. Mutta tuolloin olisi toki väärässä. Jo nimessä Toiveet ja helyt tiivistyy, mitä me kuulijat hyvältä popmusiikilta odotamme: jotakin kouraisevaa ja sydämeenkäypää, ja jotakin mikä kiiltää kivasti. Toisaalta sitten avauskappaleen Vuosi sadan sydänsuru melkein ensimmäiset säkeet osoittavat myös Lyytin tiivistämisen taidon: ”Oon nähnyt sinusta kaksi unta ja kummassakin heräsin jyrkänteen reunalta” on yhtä lailla täynnä merkitystä ja iloa kuin The Smithsin ”I dreamt about you last night / and fell out of bed twice”. Tämä siitäkin huolimatta, että Lyytin musiikilla tuntuu olevan kovin vähän tekemistä 2020-luvun nykypopin kanssa, poissa ovat elektroniset rytmit ja sellainen chick lit -henkinen ikearealismi, jossa niin usein suomalaisten nuorten naisten odotetaan kirjoittavan itseironisia lauluja, joissa deittiapplikaatioiden nimille etsitään hiki hatussa riimejä. –, hän voisi päätyä harhapäätelmään, että planeetallamme naispuolisilla ihmisillä ei ole sukunimiä lainkaan. Vaikka Lyyti kantaa keulakuvansa nimeä ja kappaleet ovat kaikki Lydia Lehtolan kirjoittamia, sitä voi albumimuodossa pitää yhtyeenä, jossa soittajien panos kuuluu oleellisena musiikillisessa ilmaisussa. Lyytin toinen albumi on varma-askelista popvalssia ihmiselon miinakentällä. 7 8 M U S I I K K I J os joku tarkastelisi ulkoavaruudesta suomalaista popkenttää – ja miksi ihmeessä ei tarkastelisi. Toisaalta taas niiden oli ehkä hyväkin jäädä hieman katveeseen, sillä niissä oli vielä harjoitustyön makua, kun taas juuri ilmestynyt kakkosalbumi Toi veet ja helyt (2021) tuntuu ensimmäiseltä vakaalta askelelta suomalaisen popin maailmaan
Sen genre on sumuinen, humiseva, jäykkä ja minimalistinen r&b. Vaikka uusista ajoista on uhottu media ja Instagram tukkoon, lyriikan tai ajattelun vallankumousta Yeboyahilla ei ole esittää. Colourgraden kuuluisi kuulostaa brittitähtien Jai Paulin ja James Blaken tuotannoilta, mutta suomalaisille tarjolla on täsmällisempi verrokki: Draama-Helmi. Silti D/Otherin alkupuoli ja päätösbiisi Daughter ovat selvästi hänen uransa parhaita sävellyksiä. L E V Y-Y H T I Ö : S O L I T I A S T R I D S WA N : D / O T H E R. Hive Mind -biisissä kaikuvat koiranhaukut, ja Tirzah ja Coby Sey laulavat dialogissa. Toisaalta räpin kuunteleminen tekstien vuoksi on aina yhtä lannistavaa kuin urheilun katsominen tulosten takia. Jää epäselväksi, haluaako kappale olla nostalgiaa ja kunnianosoitus The xx:lle vai kuvitelma yhtyeen tulevaisuudesta. D/Other jatkaa siitä melko suoraan. Progevaikutteista on tietenkin kiitettävä hänen kolmihenkistä taustatrioaan, jolla on järjetön jazzja opistotausta – yleensä uhka, nyt mahdollisuus. Formaatit ovat silkkaa Fintelligensiä. Kuin sukupolviensa äänikuvanerot fka Twigs ja Arthur Russell olisivat asetelleet päällekkäin mielikuvansa täydellisestä musiikista. Kokonaistaideteosmaisuus puuttuu ja tyyliin on tullut paljon lisää aikuispoppia – avauskappale Driftissä on jopa Every Breath You Take -kitara! Silvi’s Dreamin tai True Loven melodiat ja fraseeraus ovat taas kuin epätoivoinen pyyntö tulla kutsutuksi Suomen Fiona Appleksi, mutta tulkitsijana Swan ei ole moiseen läheskään tarpeeksi maaginen. Toinen albumi Colourgrade on varsinainen voimannäyttö. Epämukavuus on vaihtunut miellyttämisenhaluksi, köyhäily konseptuaalisuudeksi. Rintasyöpätematiikan ympärille kirjoitettu hyvin omakohtainen From the Bed and Beyond -albumi kehuttiin läpeensä. Siinä hetkessä Aaro Airolan musiikki ei enää olekaan tekohauskaa virnuiluindietä vaan aivan järkevä konsepti. On bilebiisejä (Omaa lomaa, Musta tyttö magiaa [sic]), kelailubiisejä (Herkkä, Yamaha) ja aika monta uhobiisiä (Mitä tarviit, Just se, Kredi). Tässä ajanmukaisen suomirockin lajissa Kinovalon alla on suvereeni albumi. Lontoon Draama-Helmi Seuraava sukupolvi Entistäkin aikuisempi Torjuntavoitto T I R Z A H : C O L O U R G R A D E A R P P A : K I N OVA L O N A L L A Y E B O YA H : P E R H O S E F E K T I Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : U N I V E R S A L L E V Y-Y H T I Ö : D O M I N O L E V Y-Y H T I Ö : S O N Y Siinä vaiheessa, kun muun muassa Snail Mail ja Soccer Mommy palauttivat 90-luvun indien framille, Astrid Swan oli jo jatkanut eteenpäin. Airolan kappaleet ovat vasemman laidan suomi-indien derivaattaa. Sukupolvi nössön käsittelyssä Riston muovimattoihin mätkähtelevä mielenterveysindie on vaihtunut omista etuoikeuksista laulamiseksi. ”Techno to tectonic plates”, kuten Tectonic-kappaleessa lauletaan. Valtavasti hypetetyn Rebekka Kuukan eli Yeboyahin pitkään odotettu debyyttialbumi onnistuu tärkeimmässä: se on perushyvä korkean profiilin suomiräplevy, jonka jälkeen uraa ei tarvitse enää rakentaa puheiden päälle. m a r r a s k u u 2 2 1 7 9 Arpan uusi albumi kuulostaa parhaimmillaan Absoluuttiselta Nollapisteeltä tai Dungenilta. Tirzahin kolmen vuoden takainen debyytti oli lupaava brittiläinen indielevy, joka kesti aikaa. Oikea fiilis syntyy kertosäkeiden hyvistä koukuista ja helposta jiposta: Alvar Yrjänä Escartinin virtaviivaisesti tuottamat biisit on miksattu putkeen
Mikama kuljettaa sujuvaa tarinaa eteenpäin tyylitajuisesti ja koukuttavasti. Tämän lehden painoonmenon hetkellä Anniina Mikaman uutuusromaanista Myrrys ei ole ilmestynyt yhtään arviota suomalaisissa sanomalehdissä. Odotukset olivat siis suuret, kun kirjailijan neljäs teos saapui kauppojen hyllyille ja kriitikoiden käsiin elokuussa 2021. Millaisia olisivat arviot. Teoksessa on myös maagisen realismin piirteitä, mutta enimmäkseen se on klassinen, tiheätunnelmainen kasvutarina, jonka henkilökuvaus päihittää kevyesti suurimman osan tämän syksyn ”tarkkanäköisistä” esikoisteoksista tai ”ajassa kiinni olevista” autofiktioista. Toinen niistä on kirjailijan itse tekemä. M yrrys lähtee liikkeelle klassisesta asetelmasta eli siitä, kun orvoksi jo lapsena jäänyt teini-ikäinen Niilo-poika huomaa omaavansa erikoisia, hieman pelottaviakin voimia. Tässä tapauksessa ikäsuositus on syytä ottaa vakavasti, siis asteikon yläpäästä. Myrrys sen sijaan on vahvasti suomalainen kirja, kiinni meidän metsissämme ja niissä eläneiden ihmisten historiassa. Erityisesti luonnon ja kansanperinteen kuvaus on taitavaa eikä tunnu päälleliimatulta, kuten hisV E N L A R O S S I toriallisissa romaaneissa joskus voi käydä. Ja vaikka hän on arvostettu sellainen (muun muassa Topelius-palkinnolla ja Finlandia Junior -ehdokkuudella aateloitu), on Myrryksen vastaanotto hyvä esimerkki siitä, miten surkeassa jamassa lastenkirjallisuuden konkreettinen arvostus ja näkyvyys tällä hetkellä Suomessa ovat. Kolmas taas oli valittu Finlandia-ehdokkaaksi. Ei ole sellaista juhlapuhetta, jossa ei voivoteltaisi suomalaisten nuorten vähenevää lukuintoa, Pisa-tulosten laskua tai ruutuajan eksponentiaalisesti kasvavaa määrää. Räjähtäisikö sosiaalinen media. Kaikissa Suomen päämedioissa lastenja nuortenkirjallisuuden näkyvyys on jatkuvasti kutistunut. Siinä lomittuvat suomalainen kansanusko, tiheä perhedraama ja sisäinen kasvu. Olisiko vihdoin aika kokeilla lasten ja nuorten lukuinnon palauttamiseen kaikista yksinkertaisinta tapaa, kysyy Venla Rossi. Näihin kaikkiin asioihin on vuosi toisensa perään ehdotettu ratkaisuksi muun muassa lukumummoja, lukukoiria, Pois piilosta Read Hour -teemapäiviä ja hallitusohjelmaan kirjattua kansallista lukutaitostrategiaa. Kuinka moneen podcastiin, signeeraustilaisuuteen ja lehtijuttuun kirjailija pyydettäisiin puhumaan uuden teoksen teemoista, tyypillisestä työpäivästään ja siitä, mitä hän ajattelee kirja-alan tulevaisuudesta. Toinen oli saanut yhden alan arvostetuimmista palkinnoista. A N N I I N A M I K A M A : M Y R R Y S W S O Y VENLA ROSSI on helsinkiläinen toimittaja ja kirjallisuuden maisteri, joka lukee mieluummin ääneen kuin kuuntelee äänikirjaa.. Vastaus ei valitettavasti yllätä. Sitä sen sijaan ei ole kokeiltu, että lastenja nuortenkirjallisuuteen suhtauduttaisiin yhtä vakavasti kuin aikuisten kirjallisuuteen. Toisin kuin Niilo luulee, tämä ei tietenkään ole hänen elämänsä loppu vaan monessa mielessä alku. Se johtuu siitä, että Anniina Mikama on lastenja nuortenkirjailija. Hän ei ole ollut myöskään haastateltavana lehdissä eikä aihetunnisteella #myrrys löydy Instagramista kuin kaksi postausta. 8 K I R J A T H än oli julkaissut kolme romaania. Tämä on kirja, josta myös aikuinen voi nauttia, ja olisi syytäkin. Sen pituinen se. Niilo joutuu jatkuvasti syrjityksi kasvattiperheessään, ja lopulta hänet lähetetään rengiksi paikallisen velhon eli myrrysmiehen mökkiin. Se on historiallinen romaani, joka sijoittuu Kainuun metsiin ja 1800-luvun nälkävuosiin. Se on uskomattoman typerää, erityisesti siksi, että koko ajan ilmestyy sellaisia kirjoja kuin Anniina Mikaman Myrrys. Nikaman uutuus on kustantajan mukaan tarkoitettu yli 12-vuotiaille. Esimerkiksi metsänpeitto toimii Myrryksessä kuin tietokonepelin paras tehoste. Se myös muistuttaa, että niin hienoja kirjoja kuin vaikkapa Harry Potterit omassa genressään ovat, niissä on kyse nimenomaan brittiläisestä kirjallisuudesta ja kulttuurista. Silloin ehkä muistaisimme taas paremmin, miten keinotekoisia rajat lasten-, nuortenja aikuisten kirjallisuuden välillä oikeasti ovat. Jos kirjoja joskus arvioidaankin, on kyseessä usein niin sanottu nippukritiikki, jossa yksittäinen teos kuitataan muutamalla virkkeellä
2 2 1. Omanarvontunto ei lukuisilla irto suhteilla parane, päinvastoin. S A N N A K A J A N D E R R U U T H : L A M A N L A P S E T. Harmil lisesti metatasot keskittyvät liiaksi romaanin muotoratkaisujen perustelemiseen. M I T Ä M E I L L E T A P A H T U I . Joku voisi kutsua juonenkäänteitä epäuskotta viksi; yllätyksellinen lienee kuitenkin parempi sana. S & S , 1 6 6 S . Mukaan mahtuu lukuisia vai kuttavia lauseita, mutta myös ”aivan jokainen asia muuttaa meidät täysin” tyyppisiä teepussi aforismeja. Juoni romaanin sijaan kyseessä on dekon struoitu, autofiktiivinen metaromaani – tekstifra gmenteista ja useiden kertojien risteävistä äänistä kerrostuva, omakohtainen kokonaisuus. Puolivälissä lause ja kerronta alkavat rullata, parhaimmillaan tenhoavasti. m a r r a s k u u 2 2 1 8 1 Kirjailija Jan Holm, Jukka Viikilän alter ego, on kirjoittanut sydänleikkauksestaan kirjan, jota helsinkiläislukijat pohdiskelevat. Kirjan parasta antia ovat anekdootit, ainakin siltä osin kuin ne liit tyvät aiheeseen. O T AVA , 2 5 S . On järkyttäviä esimerkkejä siitä, millaisia taakkoja lapset ovat joutuneet kantamaan vanhem pien riitaannuttua tai romahdettua. Tarinoissa tois tuvat konkurssit, köyhyys, alkoholiongelmat ja häpeä. S U O M . Laman lapset on nopeasti luettu – ja lukukokemuksen perusteella myös nopeasti kirjoitettu. Rujonhauska esikoisromaani Kirjavuoden hankala tapaus Konkurssi, kossu ja häpeä R AV E N L E I L A N I : K I I L T O J U K K A V I I K I L Ä : T A I VA A L L I N E N VA S T A A N O T T O Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot O T AVA , 3 7 9 S . Siinä lyhykäi syydessään Taivaallisen vastaanoton juoni. Harvoin kirja näkee näin paljon vaivaa saadakseen lukijan rakastamaan itseään. S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 2 5 . Kiilto tekee vaikutuksen intensiivisyydel lään ja omaperäisellä yhdistelmällään rujoutta ja hauskuutta. 23vuotias newyorkilaisnainen haluaisi graafi seksi suunnittelijaksi mutta kulkee elämässään takapakkia. Alkupuolella tyylissäkin on yliyrittämistä, joka saa proosan takkuamaan. Kirjassa haastateltujen kokemukset tarjoavat paljon samastumispintaa lamaajan niukkuudesta kärsineille. Miten esimer kiksi toisen ihmisen keskushermoston voi ”panna merkille”. Rakenne kärsii hajanaisuudesta: makrotalouden käänteitä ja abstraktia talousjargo nia juoksutetaan kliinisessä, toisteisessa leipäteks tissä, jota katkovat haastateltavien usein irrallisen tuntuiset sitaatit. Suhde vanhem paan, naimisissa olevaan mieheen kuitenkin joh taa johonkin – muttei mihinkään ennalta arvat tavaan. Tietokirja 1990luvun laman vaikutuksista suoma laisiin perheisiin on tervetullut avaus liian vähän käsiteltyyn aiheeseen. Raven Leilanin ylistetty esikoisromaani toimii, vaikka mukaan on ängetty kaikki ”mustan naisen vaikeudet Yhdysvalloissa” bingon kli seet. Banaalisuutta ja kohtalok kuutta sekoittava tyyli saa huokailemaan, muttei aina ihastuksesta. Idea on kutkuttava ja kunnianhimoinen, ja teos onkin julistettu kirjavuoden tapaukseksi. 1 1 . K A I J A M A R I S I V I L L
Kaupungeissa tavataan olla huolestuneita, kun lapset altistuvat lööpeille, vääränlaisille mainoksille, narkomaaneille. Vuodenaikojen mukaan muuttuu paitsi luonto, myös Instagram. Ei enää kuvia iloisista citymaalaisista ryhmäkokkailemassa keittiöissään, ei pöytiä täynnä viinipulloja, ei naurua, tanssia. Tänään tuhlasin 1 200 euroa eBayssa ja ymmärsin, mitä tarkoitetaan sillä, että keskellä luontoa voi kokea onnen ja täyttymyksen. Yhteinen ilta päättyi niin kuin aiemmatkin. Kuvia on nyt 22. Älä koskaan googlaa puolisosi läppärillä vain siksi, että olet liian laiska hakemaan omaasi. Vain suttuinen, tärisevä koirakuva, jossa nojatuolin jalan vieressä kuvaajaa odottaa jallupullo, josta puolet on jo juotu. Seuraan edistymistä Instagramin kautta. Tilasimme naapurin mieheltä puita. 14.9. 27.9. Kerran ihmettelin isälle, miten kukaan yli 40-vuotias voi edes keksiä sanaa ”täysorpo” itseään kuvaamaan. Isä vastasi diplomaattisesti, että tuleehan siitä kieltämättä kuva täysurposta. 20.9. ”Pimeys ei jätä sinua koskaan” voisi olla monen maaseutukunnan mainoslause. Siinä hän kutsui itseään ”täysorvoksi” ja käyttää tuota sanaa myös kotona painottaakseen, että oma isäni elää. ”Mikä on vesuri?”, ”Pimeää maalla kuinka pitkään”, ”Tarja Halonen rinnat”. 11.9. 9.9. 15.9. Kolme kuutiota maksoi niin vähän, että alueellisten tuloerojen tasaamiseksi kaupunkilaisten tulisi opettaa maalaisia, miten sekä oma työsuoritus että kokemus liioitellaan vastaamaan omia harhaluuloja tavalla, jonka ostajatkin uskovat. Makaavat huoneissaan kuulokkeet korvilla laitteidensa edessä, koska tietävät, ettei tarjolla ole mitään, jolla vanhemmat voisivat houkutella lapset ulos. Aivotutkijalle maaseutu on laboratorio siitä, paljonko ihmisellä on ajatuksia, kun ei ole virikkeitä. Ei montakaan, ja nekin muistuttavat toisiaan niin kuin kaupungissakin. Täysorvon uhrina pimeydessä Linnut ovat nokkineet hajalle perheen ulkovalojen liiketunnistimet. Janin äiti kuoli pari vuotta sitten. Kuoleman jälkeen Jani kirjoitti äidistään eli itsestään esseen. Janin toivomuksesta takana perheen yhteinen kulttuuri-ilta. Tänään tuhlasin 1 200 euroa eBayssa ja ymmärsin, mitä tarkoitetaan sillä, että keskellä luontoa voi kokea onnen ja täyttymyksen. 25.9. Jani soittaa Autoliittoon ja hokee ”hätätapausta”, koska on vaarassa myöhästyä Haaga-Helian huumoria käsittelevästä esitelmästään. 12.9. CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJASSA ”Elina Turunen” kirjoittaa maalle muutosta haaveilevasta miehestään, joka luulee, että tämä haave on koko perheen yhteinen. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A. 7.9. Myrsky kaatanut koivun autotallin eteen. Jani on luvannut pinota halot liiteriin. Katselimme taas Janin suosikkielokuvan, tällä kertaa Howard Hawksin komedian Meidän vastaeronneiden kesken. 18.9. 8 2 C I T YM A A L A I S E N P Ä I V Ä K I R J A 5.9. 22.9. Linnut ovat nokkineet hajalle ulkovalojen liiketunnistimet ja kun menen ulos, ei pimeyttä pääse pakoon. Reaktioitamme tarkkaillut Jani suuttui ja poistui kellariin, kun emme nauraneet hänen suosikkikohtauksille. Entä ne, joilla ei ole edes mahdollisuutta altistua millekään. Eivät paljon tavanneet, luovan kirjoittamisen opettajalla ei ollut aikaa matkustaa 300 kilometriä äitinsä luo, joululahjaksi lähetti Suffelin. ”Menkää ulos, siellä on… no jaa!” Lapset ovat tottuneet nopeasti maalaiselämään
Siksi meillä on vapaus valita myös auto. Työ on kuitenkin kesken. Tero Kallio Pekka Rissa Autotuojat ja -teollisuus ry Autoalan Keskusliitto ry. Perheellisille auto on usein sujuvan arjen mahdollistaja. Autokantaa on uudistettava nykyistä rivakammin. Tieliikenne – henkilöautoista tavarakuljetuksiin – edustaa kasvi huonepäästöistämme 16 prosenttia. Onneksi on vapaus valita myös auto Me kaikki olemme liikenteen sekakäyttäjiä. Jo nyt on tehty paljon, sähköautojen hankintakannustimista romutuspalkkioihin. Uusien vaihtoehtoisten käyttövoimien – kuten sähkön, vedyn ja biopolttoaineiden – yleistymistä voidaan nopeuttaa monin keinoin. Hiilineutraali liikenne on tulevaisuudessa mahdollista. Ja selvähän se; suuremmat ostokset kulkevat kätevästi takapaksissa. Tarvitaan kumipyöriä – pakettija kuormaautoja. Toisaalta, välillä on hyvä tarttua pyörää sarvista. Ani harva kulkee matkansa vain pyörällä, julkisilla tai autolla. Mikäli kaupunkien keskustat halutaan pitää elin voimaisina ja kivijalkakaupoissa kannattaa yrittää, tulee kaupungit olla saavutettavissa myös autolla. Tulevaisuudessa se tapahtuu yhä vähäpäästöisemmin ja turvallisemmin. Juna ja ratikka ovat käteviä ja ilmastoystävällisiä tapoja liikkua. Liikkumisen vapaus kuuluu kaikille. Eikä maito ja leipä kulje kaupan hyllyille rautapyörillä. Olemme sitoutuneet liikenteen päästöjen puolittamiseen vuoteen 2030 mennessä. Ja siellä missä se on mahdollista, on järkevää yhdistää vaikkapa metro tai juna automatkaan. Raiteita ei kuitenkaan voi vetää joka niemeen ja notkelmaan. Autoala haluaa olla osa ratkaisua. Autoilijan ostoskassin tiedetään olevan jalan tai julkisilla ostosmatkansa taittanutta painavampi