V KO 20 20 -4 4 29 3 6 120 9. THL:n Mika Salmisesta tuli koronakriisin kasvot, koska jonkun sekin homma pitää hoitaa MAMMUTTI HILJENI Savonlinnan oopperajuhlien kohtalo oli vaieta kokonaan OLIN TÄÄLLÄ ENNEN TEITÄ Retkeilyn trendikkyys harmittaa Juhani Karilaa + TA ID E YL I O P I S T O N L E H T I I S S U E X VARO “OBJEKTIIVISUUTTA”! Vaarallisin kertomus on se, joka väittää olevansa faktaa M IK A S A LM IN EN : ”M E V O ID A A N K ER TO A S K EN A A R IO IT A , M U TT A EI M E V O ID A SA N O A , M IK Ä N IIS TÄ O N O IK EA .” .” IM A G E 27 9 LO K A K U U 20 20 9/2020 LOKAKUU 11,90?€ PA L
Maybe. Mausta pihvit kauttaaltaan burgerisuolalla ja smashaa pihvit kuumalle valurauta tai hiiliteräspannulle joko isolla paistinlastalla painamalla tai käytä apuna jotakin painavaa välinettä. AKSELI HERLEVIN BRITTIBURGERI Resepti 4:lle 4 kpl Vaasan The BRGR -sämpylöitä 4 kpl Tamminen Naughty naudan BRGRpihviä 8 kpl Valio Naughty BRGR Cheddar juustoviipaletta 2 dl Naughty Base Aioli-kastiketta 1 rkl Dijon sinappia 2 dl Valio Koskenlaskija® Ruoka & Dippi cheddar 1 kpl Keltasipuli, kuorittuna ja viipaloituna 1 rkl Tabascoa 2 kpl Suolakurkkuja, viipaloituna 4 tl Naughty BRGR suola maustesekoitusta Sekoita kulhossa Base Aioli ja sinappi keskenään. Smashin tarkoituksena on maksimoida paistopinta ja sen maku. Purista käsillä burgeripihveistä lihapullia niin, että yhdestä pihvistä tulee kaksi pullaa. Definitely. NAUGHTY. Laita jääkaappiin maustumaan 15 minuutiksi. Nosta sipulit pois pannulta, kun tabascon neste on haihtunut. Nosta pihvit pois pannulta ja laita perään kuumalle pannulle sipuliviipaleet ja mausta ne tabascolla. CHEESY. Paahda sämpylät pannulla tai uunissa 180c asteessa 3-4 minuuttia tai kunnes ne ovat kevyesti paahtuneet. Kokoa burgeri reseptin aineksista ja nauti! Burgerimies Akseli Herlevin brittiburgeri inspiroituu vanhan iloisen Englannin cheddarista – tuplana! Sulata kuumien pihvien päälle maukkaat Valio Naughty BRGR cheddar viipaleet ja kruunaa gourmethampurilaiset herkullisen valuvalla Valio Koskenlaskija® Ruoka & Dippi cheddar juustokastikkeella. Kun olet kääntänyt pihvit, laita niiden päälle juustoviipaleet sulamaan. Lisää maistuvia ideoita: VALIO.FI Vain K-ruokakaupoista
Kuolleeksi käsikirjoitettu 70 Teininä Sanni Myllyaho luuli, että vammaisena ihmisenä hänen kuuluu haluta kuolla. KU VA : A N N A -K AT R I H Ä N N IN EN . Oopperallisia draamankäänteitä 38 Savonlinnan oopperajuhlat jouduttiin perumaan koronakriisin takia ensimmäistä kertaa ikinä. LOKAKUU 2020 IMAGE 5 Valokuvaaja Anna-Katri Hänninen kuvasi Savonlinnaa (s. Pelkään, että hänestä tulee toisenlainen kuin minä 54 Juhani Karilan lapsen luontosuhdetta koetellaan. Niittauksia menneeseen 66 Sasha Huberin taiteen ytimessä on visuaalisesti lempeä kolonialismin kritiikki. sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 27 9 | lo ka ku u 20 20. Odotustiloja 48 Hamy Ramezan teki elokuvan siitä, mikä kasvatti hänet. K A N N EN KU VA : A N TT I V ET TE N R A N TA . It is what it is 26 THL:n terveysturvallisuusosaston johtajasta Mika Salmisesta tuli koronakriisin kasvot Suomessa. 38)
Töölöläispariskunta kommunikoi heippalapuin. Terhi Kokkosen trillerimäisessä esikoisromaanissa yhdistyvät Twin Peaksin ja Henrik Ibsenin Nukkekodin parhaat puolet. 6 IMAGE LOKAKUU 2020 sisältö 7 Pää kirjoitus 11 Lukijoilta 12 Avaaja Lisääntyneestä alarmismista huolimatta kertomukset eivät ole sen vaarallisempia kuin ennenkään, sanoo Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja. nyt loppu Hypnoottinen kertomus lumen keskeltä Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n . ”Terhi Kokkonen on harvinaisen valmis kirjailija psykologisessa esikoisromaanissaan.” – HS ”Kokkosen kieli toimii romaanissa erittäin hyvin.” – Savon Sanomat. 74 Elokuva Kalle Kinnunen ja Netflix. 22 Tärpit Kuukauden teatteri, klasari ja kuvataide. 20 Nyt Töölö voisi näyttää ihan toisenlaiselta. K at so m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . 81 Veera Luoma-aho Oman äänen ainutlaatuisuudesta. 25 Aforismeja and ajatuksia Hesasta Otteita Janne Vapaavuoren kirjasta. 80 Julia Korkman Sauna, seksuaalikasvattaja. Pysähtyneessä ympäristössä molempien käytös alkaa muuttua. 23 Muistitko kauramaidon. 18 Ruoka Kuukauden raaka-aine on pippuri. 16 Data Ennen kalastettiin enemmän kuin nyt. 77 Kirja Heikki Herlinin kirja isästään on rohkaiseva kertomus, kirjoittaa Juha Itkonen. Rajamaa TERHI KOKKONEN Karo ja Risto ovat hoitaneet liittoaan Lapin-lomalla. 76 Musiikki Samuli Knuuti analysoi Arttu Wiskarin poptaidetta. Paluumatkalla he joutuvat auto-onnettomuuteen ja jäävät toipumaan lumen kapaloimaan lomakylään. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä
Ikään kuin luonto olisi olemassa meitä varten. Tamminen ei tietenkään ollut ensimmäinen, joka asian oli oivaltanut, mutta sattui sanoittamaan sen niin osuvasti ja oikeaan aikaan, että ajattelen hänen repliikkiään melkein päivittäin. Ei heillä sellaista tarvetta ole, heille luonto on se paikka, jossa kännyköihin suhtaudutaan penseästi ja jonne mennään autolla, mutta jossa lopulta onkin kivaa. Havahduin vasta, kun huomasin, että tällainen suhtautuminen luontoon ei ollutkaan kaupunkilaislasten yksityisoikeus. Kun Juha Itkonen etsi tässä lehdessä vuosi sitten keskustapuolueen sielua ja merkitystä, Seppo Kääriäinen piti surkeana sellaista tilannetta, että helsinkiläinen ei pääsisi kokemaan luontoa. Siksi koitin opettaa hänelle, miten tällaisena ihmisenä eletään.” Tämän tästä poika tietenkin yllättää isänsä olemalla erilainen. ”Sinulla ja minulla on välitön tarve kokea luonto”, Kääriäinen sanoi Itkoselle kahvilassa Redin kauppakeskuksessa. Pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi näyttäytyi parantolana entisille helsinkiläisille. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Kysymys ei ole siitä, etteikö lapsi voisi oppia vaikkapa retkeilemään, tuntemaan Saaristomeren kauneimmat saaret ja luonnonsatamat ja pohjoisen vaellusreitit vaan syistä ja seurauksista. Sama näkyy korona-aikoina suosituiksi nousseissa maallemuuttajatarinoissa. Sen näkemisestä ja tuntemisesta, että me emme ole täällä ainoita emmekä me olleet täällä ensimmäisinä. Niissä Helsingin ulkopuolinen Suomi on usein avara aarreaitta, jossa talot on tehty sata vuotta sitten hirrestä ja ainoat naapurit vielä aiemmin kalliosta ja jäkälästä. Niin taitavia tai samanlaisia isä ja poika silti ovat, että päällimmäiseksi kirjeistä jää mieleen välittäminen ja niiden huumori. Lapsena kohdattua väkivaltaa, koulukiusaamista, häpeää ja ahdistusta. Kymmenen Karilan naapurikaupunginosassa vietetyn lapsiperhevuoden perusteella sanoisin, että sen voi juuri oppia ja ymmärtää, mutta jotta lapsi sen myös tuntisi, pitää nähdä vaivaa. Se on luonnossa varttuneen esittämä ja huolen värjäämä. Tammisen haastattelurepliikistä ei käy ilmi, mitä hän itsensäkaltaisuudella tarkoittaa, mutta hänen oman tuotantonsa ja kirjeenvaihtokirjan perusteella voi ehkä arvella hänen tarkoittavan elämää pelkojen ja häpeän kanssa. Totta, ajattelin jo vuosi sitten, mutta en usko, että sama pätee enää täällä kasvaviin lapsiini. Pidemmän lainauksen keskellä Tamminen sanoi näin: ”Sitä paitsi luulin Antin syntyessä, että hän olisi pieni kopio minusta. Isän ja pojan suora ja avoin kirjeenvaihto on harvinainen tapa keskustella. Kaupunki oli aina se, joka sairastutti, luonto taas se, joka ravitsi ja paransi. ”Minua pelottaa, että kaupunkiympäristön takia lapseni käsitys luonnosta typistyy”, Karila kirjoittaa. Voiko sen sitten oppia Kanta-Helsingissä. Millainen tulee Helsingin itäisessä kantakaupungissa kasvavan lapseni luontosuhteesta, on Karilan, alle vuoden ikäisen lapsen isän, varsinainen kysymys. . Miksi vasta nyt, Lapissa metsän kupeessa kasvanut Karila kysyy ensin, mutta se ei ole hänen varsinainen aiheensa. Karilan näkökulma on koronakeväältä, kun kaupunkilaiset löysivät luonnon kaupunkien mentyä kiinni. K un kirjailija Petri Tamminen julkaisi viime talvena poikansa Antti Röngän kanssa kirjeenvaihtokirjan Silloin tällöin onnellinen, media tietenkin kiinnostui. pääkirjoitus. Miten tällaisena ihmisenä eletään. 54) niin ikään vanhemman havahtumisesta siihen, että lapsesta mitä luultavimmin tulee jotain ihan muuta kuin uusintapainos vanhemmistaan. Toimittaja ja kirjailija Juhani Karila kirjoittaa tämän numeron artikkelissaan Pelkään, että hänestä tulee toisenlainen kuin minä (s. Hesarin haastattelussa Tamminen puhui myös eroista ja erilaisuudesta. Tähän syksyyn asti ajattelin, että olkoon sitten niin, ehkä kokemalla syntyneen luontosuhteen tilalla on jotain muuta tarpeellista ja lapsilla tässä suhteessa oma maailmansa, joka ei ole kopio omastani. Luonnon ymmärtämisestä kokonaisuutena eikä melontareittinä. Molempien kirjeistä. Harvinaisen kipeitä ja kovia olivat monet aiheistakin. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund LOKAKUU 2020 IMAGE 7 Luonnostelua Luonto on se paikka, jonne mennään autolla ja jossa kännyköihin suhtaudutaan penseästi
Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Aleksanteri pysyttelee pienessä asunnossaan, tekee käännöstöitä ja soittaa pianoa. numero. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski digiToiMiTuspäällikkö miikka järvinen TuoTTaja laura myllymäki arT direcTor antti grundstén (opinTovapaalla) arT direcTor ilari musta POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti INTERNET www.image.fi Tekijöinä Tässä nuMerossa Laura Airola, Jirina Alanko, Suvi Elo, Silvia Hosseini, Anna-Katri Hänninen, Juha Itkonen, Juhani Karila, Kati Kelola, Kalle Kinnunen, Samuli Knuuti, Nuppu Koivisto, Juuso Koponen, Julia Korkman, Taava Koskinen, Sanna Lehto, Sanna Lipponen, Susanna Luikku, Veera Luoma-aho, Sanni Myllyaho, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Timo Pyykkö, Venla Rossi, Anni Sairio, Perttu Saksa, Anton VanhaMajamaa, Antti Vettenranta ja Elina Vitikka. Image9_Synty_112x297.indd 1 03/09/2020 10.29.29. Heidän välilleen muodostuu eriskummallinen suhde, jota leimaavat sietämätön riippuvuus ja vihaa muistuttava halu. KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2020 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 22. 35. Aikakauslehtien liiton jäsen. Värisyttävä romaani vallanhalusta Synty JOHANNA LAITILA Elokuussa 1917 Helsingissä kuohuu. Naapurihuoneistoon asettuu sala peräinen venäläinen lehtimies. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Psykologisesti tarkkanäköinen, kaunis ja groteski pienen tilan romaani kietoutuu yllättävällä tavalla historian käännekohtien ympärille. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. vuosikerta, 279. lokakuuta 2020. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt)
Oikaisut: Toisin kuin Imagen edellisessä numerossa väitettiin, Irmari Rantamalan Harhama sisältää 6?000 sivun sijaan vain reilut 1?000 sivua. SANNI MYLLYAHO (s. 1990) on arkisin viestinnän suunnittelija ja vapaalla elokuvaharrastaja. Toinen tosikko suosittelee. 1976) on Rovaniemeltä lähtöisin oleva tatuoija ja graafinen suunnittelija ja nyt myös Imagen art director Antti Grundsténin opintovapaan ajan. K U VA : TU O M A S VA LT A N EN. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @NooraVaarala Uudessa @imagelehti:ssä ilahdutti @venlarossi:n mainio huumorintajuttomuusjuttu. Tässä lehdessä hänen suosikkitaittonsa oli Juhani Karilan kirjoittama ja Perttu Saksan kuvaama juttu muuttuvasta luontosuhteesta sivuilla 54–65. Tässä on kuva Myllyahon kissasta. Tai siis lue vaan hyvä ihminen ilman mitään ehtoja. Kapitalismia vastaan taistellaan sen sisällä.” Tekijöitä ILARI MUSTA (s. En välitä kapitalismikritiikistä, jossa on selvä sisäja ulkopuoli. Tähän numeroon hän kirjoitti esseen vammaisuuden representaatioista elokuvissa. Elinikäistä oppimista käsittelevään juttuun oli jäänyt virheellinen muotoilu. Hänen lempiohjaajansa on Chris Marker, joka lähetti usein kuvan lempieläimestään kissasta, kun pyydettiin potrettia. @tatutamm Jos haluat kuluttaa tai päädyt jostain syystä kuluttamaan vain yhden sisällön, jonka ”avulla hiljennyt viettämään” #Beethoven250-vuotta, LUE @sonjasaarikoski -juttu aiheesta nerot & #naissäveltäjät kohteesta #imagelehti. Kohdassa, jossa Eetu Viren jakaa ajatuksiaan kapitalismikritiikistä, pitäisi lukea: ”Jos mä saan tehdä jotakin mitä haluan ja koen sen järkeväksi, totta kai koen sen mielekkäänä
Avaaja LOKAKUU 2020 IMAGE 12
Itse ajattelen, etteivät kertomukset. Miksi keskustelua käydään nyt. LOKAKUU 2020 IMAGE 13 Turun yliopiston kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja sanoo, että lisääntyneestä alarmismista huolimatta kertomukset eivät ole sen vaarallisempia kuin ennenkään. Tarinoita on kerrottu aina, mutta tietoisuus siitä, miten kertomukset vaikuttavat ihmisiin, on noussut mediassakin enemmän esiin. TeksTi SONJA SAARIKOSKI kuva SUVI ELO ”Kysymykset ohjaavat, mitä maailmasta nähdään.” Hanna Meretoja Viime aikoina on puhuttu yhä enemmän vaarallisista kertomuksista, vaikka 2010 tarkastetun väitöskirjasi mukaan kertomuksen voi katsoa olleen kriisissä holokaustista lähtien. Taustalla on varmaan kertomusbuumi
Sosiaalisessa tilanteessa asia kerrotaan siinä hetkessä, kaunokirjallisuudessa kertomisen ja vastaanoton kontekstit voivat olla hyvin erilaiset. Myöskään terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole sotilaita. Olemme aika erimielisiä monista asioista, mutta olemme ajatelleet, että se on rikkaus. Taistelupuheen ohella lääketiedettä hallitsee vahva sopeutumisdiskurssi. Kysymykset ohjaavat, mitä maailmasta nähdään. Millaisia sairauskertomuksia syöpään liittyy. Onko kertomuksella itsessään etiikka vai puhummeko kertojan etiikasta. Silloin oleellista on, miten kertomus kehystetään. Voidaanko sanoa, että kertomuksen ja kertojan etiikkaa ei voi paikantaa mihinkään tiettyyn pisteeseen. Myös faktalähtöisen tekstin ja tilastojen taustalla on tiettyjä tapoja tulkita maailmaa ja esittää se tietystä näkökulmasta. Ajattelen, että kaikki tiedon muodostuminen lähtee tilanteesta, josta käsin asioita ymmärtää. ?. Se, että pitää sopeutua mihin tahansa, voi šokkivaiheessa tuntua aika karulta. Vaarallisimpia kertomuksia ovat sellaiset, jotka esiintyvät faktoina. Miksi sotametaforat ovat niin vaarallisia. Se tuottaa illuusion, että paranemisessa olisi kysymys taistelemisesta. On helpompi kohdata katastrofin kohdannut ihminen, jos voi ajatella, että siitä seuraa jotain hyvää. Tutkimus lähtee aina jostain kysymyksestä. Eikö sekin ole aika normatiivinen akti, että kehystetään yksittäinen kertomus vaaralliseksi. Ne tarjoavat tiettyjä näkökulmia maailmaan ja tapoja toimia, mutta meidän ei ole pakko tarttua niihin. On aika huolestuttavaa, jos meillä ei ole muita tapoja käsitteellistää ja kerronnallistaa yhteisiä kokemuksia kuin sotakertomus. Kertomukset toimivat merkityksenannon malleina, mutta ne eivät määritä sitä, miten niitä tulkitaan ja käytetään. Johtamassani hankkeessa lähdetään siitä, että kertomukset ovat sosiaalisia ja kulttuurisia käytäntöjä, joilla tulkitsemme maailmaa. Voimme yhtä hyvin suhtautua niihin kriittisesti. Ajattelen, että se on dialoginen tulkinnallinen prosessi, jossa merkitykset muodostuvat vastaanottajien tulkitessa kertomusta. Ne nivoutuvat, koska kertomuksen taustalla on kertomisen akti. Ei ole automaattisesti niin, että yksittäiskertomus nähtäisiin normatiivisena. Minullakin diagnosoitiin ”sopeutumishäiriö” ja kävin ”sopeutumisvalmennuskurssin”. Sotametafora on myös tapa legitimoida uhrauksia. Millä tavalla näet tutkijan omien kokemusten ja elämän vaikuttavan teoriaan. Sotakertomus positioi toimijat taistelijoiksi: potilaat, terveydenhuollon ammattilaiset, yhteisön. Kertomusta jäsentää se, mistä näkökulmista se on kerrottu, ja kerronnallinen etiikka tutkii, miten käsityksemme ihmisenä olemisesta ovat kerronnallisesti rakentuneet. Heidän formalistisen lähestymistapansa mukaan kertomus on ensisijaisesti tietynlainen kielellinen muoto. Keväällä kirjoitit Suomen Kuvalehdessä, että koronakriisiä ei pitäisi kehystää sotametaforin. Sitä paitsi faktatkin kytkeytyvät kulttuurisesti välittyneisiin merkityksenannon tapoihin. Miten projektinne suhtautuvat toisiinsa. Olennaista on, miten kertomuksia käytetään. Kerroit Oxfordin yliopistossa pitämässäsi videoluennossa sairastuneesi keväällä 2019 rintasyöpään. Syöpäkertomusmalleista välittyy vahva paine olla myönteinen ja nähdä vastoinkäymisissä aina jotain positiivista. Kertojilla ja tulkitsijoilla on vastuu, millaisten kertomusten jakamiseen he osallistuvat. On ironista, että kertomuskriitikot rakentavat välillä aika mustavalkoisiakin kertomuksia. Se ei tarkoita subjektivismia tai relativismia, vaan tieto rakentuu ihmisten välisessä dialogissa. Ne ovat kytköksissä muihin puhumisen ja toiminnan tapoihin ja valtarakenteisiin sekä vaikuttavat kykyymme hahmottaa mahdollisuuksiamme. Näkökulmia ovat esimerkiksi, laajentaako vai supistaako kertomus mahdollisen tajua, miten se vaikuttaa itseymmärrykseemme ja toisten kokemusten ymmärtämiseen, onko se osallistava vai ulossulkeva, vahvistaako vai heikentääkö se näkökulmien merkityksen ymmärtämistä ja toimiiko se eettisen tutkimisen tilana vai tuottaako se dogmaattisuutta. Johtamasi projekti on mukana Suomen Akatemian Välineelliset kertomukset -konsortiossa, jossa toimii myös Tampereen yliopiston somekertomuksiin ja journalismiin keskittyvän Kertomuksen vaarojen jatkohanke. Kertomusmuoto itsessään ei ole meille hyväksi tai pahaksi, vaan siinä on potentiaalia molempiin. LOKAKUU 2020 IMAGE 14 avaaja On ironista, että kertomuskriitikot rakentavat välillä aika mustavalkoisiakin kertomuksia.” –hanna meretoja ” ole sen vaarallisempia kuin ennenkään. Voidaan puhua kertomuksen etiikasta, mutta etiikka realisoituu vasta tulkittuna ja tietyssä kontekstissa. He kaipaavat useammin suojavarusteita ja kunnollista palkkaa kuin sankariksi nostamista. Voisiko siis puhua kertomusten vaarallisuuden sijaan hyvistä ja huonoista kertomuksista. Kirjassani The Ethics of Storytelling (Oxford University Press) luon mallin, jonka avulla voi tarkastella kertomusten eettisyyttä ja riskejä. Sosiaalisessa mediassa tulkitsija jakaa eteenpäin kertomuksia. Ympäristö kaipaa sitä. Joskus elämässä voi käydä tosi huonosti. On. Olen puhunut normatiivisesta optimismista
Kuten sinäkin. Kalevala on aito ja alkuperäinen. Se on vapautta määritellä itse itsensä. KALEVALA_AD_TRENDI.indd 1 12/08/2020 15.01. Se juhlii ja puolustaa naiseutta kaikkina aikoina, kaikissa sen muodoissa. A s tu u u t ee n K a le v ala an K e s ku sk a t u 1 H els in ki, ka le va la.f ja va ltu ut etu t jä l l ee nm y y jä t vapauden vala Kalevala ei ole vain koru
Millainen tämä ihminen oikein on. Vapaa-ajan kalastusta ja metsästystä harjoittaneiden osuus väestöstä ennen ja nyt. Taakse metsämaan 1 milj. Se ärsytti Lapissa kasvanutta Karilaa, jolle luonto oli lapsuudessa kaikkea muuta kuin patikointia ja voimaantumista. Juttu alkaa sivulta 54. Yle Luonnon Taloustutkimuksella viime vuonna teettämän kyselyn mukaan jopa 78 prosenttia suomalaisista luokitteli itsensä ainakin jossain määrin luontoihmiseksi. Toimittaja Juhani Karila pani merkille, että koronan aikana kaupunkilaiset innostuivat kansallispuistoista. data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. 16 IMAGELOKAKUU 2020 Suomalainen luontosuhde Jos metsään haluaa mennä nyt, niin todennäköisesti menee marjastamaan; se on Tilastokeskuksen mukaan suosituin luontoharrastus Suomessa. Ainakaan suomalaiset eivät metsästä ja kalasta enää samaan malliin kuin 1990-luvulla. Suosituinta vapaa-ajan metsästys ja kalastus on yhä Itäja Pohjois-Suomessa. LÄ H D E: LU K E, R IIS TA JA K A LA TA LO U D EN TU TK IM U S LA IT O S DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI LAURA MYLLYMÄKI Saalis pieneni. kg 25 000 kpl Kalastus 2 % 4 % 6 % 8 % 10 % Metsästys 1994 Koko Suomi 37,7 % Saalis 1994 Saalis 2018 2018 Koko Suomi 27,0 % 1994 Koko Suomi 6,0 % 2018 Koko Suomi 3,7 % Ahven Vesilinnut Jänikset Turkiseläimet Hirvieläimet Metsäkanalinnut Muut riistalinnut Vesilinnut Jänikset Turkiseläimet Hirvieläimet Metsäkanalinnut Muut riistalinnut Särkikalat Hauki Kuha Muikku Muut lohikalat Ahven Särkikalat Hauki Kuha Muikku Muut lohikalat Siika Muut lajit Siika Muut lajit 25 % 30 % 35 % 40 % 45 % Vapaa-ajan kalastusta ja metsästystä harjoittaneiden osuus väestöstä 1994 ja 2018. Oma lapsi pakotti hänet pohtimaan luontosuhdetta uudestaan
TULOSSA ELOKUVATEATTEREIHIN " a magical , melancholy , and beautiful mediation on growing up and how damn hard , complicated , and incredible it can be ." Collider "t he long awaited follow up is a gorgeous continuation of the 'b easts ' aesthetic ." IndieWire "bREATHTAKINGLY beautiful " JoBlo's Movie Emporium " a moving and powerful version of p eter p an " Newsday "o ne of a kind " Hollywood Reporter a n a geless t ale From the Director of B easts of the s outhern W ild Suomen elokuvasäätiön ohjelmistotuki 2020
Kaikkein kallein ja halutuin mauste oli mustapippuri, jota kutsuttiin mustaksi kullaksi. Hintoja nostaakseen he levittivät huimia tarinoita. Karkea pinta helpottaa esimerkiksi juuri pippureiden murskaamista. Paahda kokonaisia mustapippureita kuivalla paistinpannulle reilulla lämmöllä muutama minuutti. Sinänsä hyvä juttu, mutta valtioiden välinen maustekauppakilpailu aloitti myös synkän jakson historiassa: siirtomaiden ja orjuuden ajan. Raakoina poimitut pippurinmarjat tunnetaan viherpippurina. Valkopippuri taas on saman kasvin kypsä hedelmä, josta on poistettu uloin kuori. Kotikokki on turvassa, kunhan välttää valmiita jauheita ja jauhaa pippurinsa itse myllyn avulla. Mustapippurin aromaattinen lempeys sopii miltei minkä kanssa vain, lihasta ananakseen ja tomaatista mansikoihin. Todellisuudessa intialaisesta pippuriköynnöksestä saadaan oikea maustetrio. Kaikkein merkittävimmät käänteet historiassa koettiin kuitenkin silloin, kun keksittiin lähteä sinne, missä pippuri kasvaa. Ei siis tavallaan ole ihme, että juuri niitä jahdatessa paljastui pallomme maantiede. Kokonaisia pippureita taas kannattaa käyttää esimerkiksi keittoihin ja liemiin. Pieni mutta K U UK AU DEN HÄR PÄ K E Mitä mortteleihin tulee, kivi on niin sanotusti way to go. Euroopan porvarit olivat 1400-luvulla aivan todella, siis todella kyllästyneitä arabien maustemonopoliin. Mustapippuri on aromiltaan pyöreä, viherpippuri kirpeä ja valkopippuri melkoisen pistävä. Sitä paitsi pippurin aromit avautuvat parhaiten, kun kokonaiset marjat rouhitaan ruokaan vasta valmistusvaiheessa. Murskaa sitten marjat morttelissa tai myllyssä. Erityisesti valkoisen pippurin kanssa on syytä olla varovainen: se pilaa helposti ruoan, jos sitä on liikaa. Arabit olivat myyneet pippuria Eurooppaan jo vuosisatoja, mutta kovaan hintaan. Se on materiaalina helppohoitoisin ja tehokkain. Ne eivät sinänsä mene pilalle, mutta useita vuosia vanha pippuri on menettänyt aromistaan ison osan. On syytä muistaa, että muiden ruoka-aineiden tavoin mausteissa on parasta ennen -päivämäärä. Päästäkseen käärmeistä eroon ihmisten tulee polttaa koko metsä – tällä tavalla mustapippuriin muka syntyi paahtunut maku. Mausteet olivat tuohon aikaan eksoottisia ja ennen kaikkea uskomattoman kalliita. Intiaan, siis. Kun marjojen annetaan kypsyä ja kuivua auringossa, tuloksena on mustapippuria. Myyjien mukaan pippurit kasvoivat korkeassa metsässä, jossa asuu myös jättiläiskäärmeitä. Jos näin on käynyt, pippurin aromia voi itse hieman upgreidata. Porkkanaja maksalaatikko taas saavat oikean makunsa valkopippurista, samoin esimerkiksi graavilohi, öljyja kermaviilipohjaiset salaatinkastikkeet, mätikastike ja majoneesi. Vinkki toimii myös tuoreen pippurin kanssa: silloin se tekee valmiiksi hyvästä erinomaista. Sen sijaan suomalaisille tutut maustepippuri ja rosépippuri eivät kasvitieteellisessä mielessä ole pippureita vaan aivan eri kasveista peräisin. Ne lisätään ruoanlaiton alkuvaiheessa, jotta makua ehtii irrota sopivasti. Pippurien maut poikkeavat toisistaan paljon. Asiaan vaikuttaa myös karkeusaste. Gefu kivimortteli crunchy Chez Marius, 32,90 e MONIPUO LISEMPA A ROUHINT AA 18 IMAGE LOKAKUU 2020. Gefun kivimorttelissa on kätevästi kaksi kuppia: toisella puolella suurempi ja toisella pienempi. ruoka R uoka on aina muuttanut maailmaa
Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Näin hyvää fuusioaasialaista ei saa Helsingistä: esimerkiksi uudistetussa Farangissa voi vain uneksia yhtä kiinnostavista annoksista. Varsinkin Riviera-niminen India Pale Ale on kiinnostavalla tavalla trooppinen, nimensä mukaisesti ylellinen ja kepeä. Lisää seoksen joukkoon kaksi munaa ja jatka sekoittamista. Jopa joka ravintolan listantäyte, tartarpihvi, on vankilan muurien sisällä ravisteltu uuteen hehkuun. Pippurinen syyskakku KUVAT TIMO PYYKKÖ Unohda korintit ja cocktail-kirsikat. Voitele kakkuvuoka ja korppujauhota se. Myöskään kyky kuunnella asiakkaita ei ollut ihan parhaalla tolalla. Ja odotukset ovat kovat, sillä paikan ovat perustaneet palkitun turkulaisravintola Kaskiksen omistajat. ARVIO LOKAKUUN RESEPTI Pieni mutta Y ösellinsiipi. Kumoa hetken jäähtynyt kakku vadille ja anna jäähtyä seuraavaan päivään. Earth Control -merkin Salty Caramel) 0,75 dl Jaloviinaa 300g voita 3 dl sokeria 4 dl vehnäjauhoja 4 suurta kananmunaa 3 tl vaniljasokeria 2 tl leivinjauhetta 1 tl isorakeista suolaa (esim. Valitettevasti Kakolanruusun pääruuat saavat ehdollisen tuomion. Pihvi ei ole perinteiseen ranskalaiseen tyyliin sisäfilettä vaan muodikas hanger stake. Välillä se toimii hyvin (kukkakaali), välillä huonosti. Voit käyttää pyöreää, torvellista tai pitkänomaista vuokaa (torvivuoan halkaisija 23 cm). Alkujaan ranskalaista alkuperää oleva herkku on meillä perinteisesti sivelty sinapilla ja kuorrutettu pippurirouheella, jonka aromeja kypsennys vahvistaa. 2 dl makutaateleita (esim. Pippuripihvi tuntuu aluksi hauskan nostalgiselta idealta, olihan se vuosikymmenten ajan Suomen myydyin ravintola-annos. Ja tietysti ympäristön jännyyttä lisää entisestään se, että matkan Kakolanmäelle kohti selliravintolaa voi tehdä funikulaarilla – jos siis käy niin hyvä tuuri, että se sattuu toimimaan. Mutta silti taitaa olla niin, että pihvien aika on ohi: annos on maukkaudesta huolimatta tylsä. Kääntele ne taikinaan. Siltä, että kuuluisan Kaskiksen maineella yritetään myydä jotain simppeliä suuremmille ihmisjoukoille. Kalan hienoa ominaismakua ei ole peitetty, leivitys on paperinohut ja ihanan rapsakka. Ei siinä vielä mitään, että turkulainen ravintola Kakolanruusu sijaitsee vanhassa vankilassa. Palvelu taas oli ajoittain epävarmaa ja kokemattoman tuntuista. Yrttinen jogurttikastike tukee hienosti luksuskalapuikkoja. Moderni maustekakku sisältää makutaateleita, mustapippuria ja Jaloviinaa. Kukkakaali-herne-metsäsienihässäkkä tulvehtii tuhteja aromeja ja miellyttävän umamista makua. Kakolanruusu Graniittilinnankatu 2, Turku Pääruoat 22–29 e Lähtöruudun kautta Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka ei osaa kokata ilman mustapippuria. Puffattu musta ja valkoinen riisi, gochujang-chilitahna, keltuaiskreemi ja nashipäärynä tekevät kokonaisuudesta uskomattoman herkullisen. Leikkaa taatelit pieniksi paloiksi ja laita ne likoamaan Jaloviinaan. Lisää yksi desilitra jauhoja ja vasta sitten loput munat. Paksujen kiviseinien sisällä kännykän netti ei toimi, mutta oikeastaan se on vain hyvä: tuleepa keskityttyä oikeisiin asioihin. Voit kostuttaa kakun Jaloviinalla, mutta älä siinä tapauksessa tarjoa sitä alaikäisille. Kakun maku paranee jääkaapissa ja on parhaillaan kolmen neljän päivän päästä leipomisesta. 1. Alkuruoat täyttävät odotukset. Pääruuan lisukkeen paksoi oli kärähtänyt syömäkelvottomaksi. Ehkä koko vankilan konsepti kannattaisi miettiä vielä alusta alkaen uusiksi, eli lähtöruudun kautta. Sekoita tasaisesti. Sen kanssa tarjottava luuydinkastike on hyvää ja fenkolilisuke kiva oivallus. Ruoka maistuu kompromissilta. Näin taikina ei juoksetu. Paikan yksi erikoisuus on avotuligrilli, jota käytetään ahkerasti. Kaada taikina kakkuvuokaan ja tasoita pinta. Pane uuni lämpenemään 175 asteeseen. Kakolanruusussa klassikko on pantu remonttiin. Sekoita leivinjauhe, vaniljasokeri, suola ja pippuri loppuihin jauhoihin. 2. 4. Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää liotetut taatelit nesteineen, karpalot sekä pähkinätai mantelirouhe. Mutta että vankilasta on vielä saatu käyttöön tila, joka kuulostaa ihan 1600-luvun ranskalaiselta runoelmalta: Yösellinsiipi. Ahvenpuikot taas on simppeli mutta toimiva annos. Erityismaininnan ansaitsevat kuitenkin samassa rakennuksessa toimivan Kakola Brewing Companyn oluet. 3. Maldon) 2 tl rouhittua mustapippuria myllystä 2 dl rouhittuja pähkinöitä tai manteleita 3 dl kuivattuja karpaloita voita ja korppujauhoja vuokaan Vinkki! Jos pidät vahvoista mauista, voit tarjoiluvaiheessa rouhaista kakun päälle vielä lisää pippuria. Nyky-Kakolassa se tarkoittaa ruokaa. LOKAKUU 2020 IMAGE 19. ruoka Turkulainen Kakolanruusu ratsastaa ravintola Kaskiksen maineella mutta ei pääse samalle tasolle
20 IMAGE LOKAKUU 2020 nyt Jääkiekon johtoporras elää eri aikaa kuin pelaajat KUUKAUDEN VÄITE Juha Junno KalPan ja Kärppien ex-toimitusjohtaja Kysymys on vaikea eikä vastaus ole yksiselitteinen. Liigan ja kansainvälisenkin tason päätöksenteossa eletään niin monenlaisten ristipaineiden keskellä, että mikään ei ole mustavalkoista, vaikka niin on helppo sanoa ulkopuolelta. Myös johtotason on ymmärrettävä, että yhteiskunnallinen muutos on väistämätön ja ollut jo pidempään käynnissä. Maailma muuttuu nykyään niin nopeasti, että muutamien vuosien syklit voivat merkitä isoja mullistuksia.” TEKSTI SUSANNA LUIKKU. Toivottavasti jääkiekossa ollaan kokonaisuudessa menossa enemmän nuorten polvien suuntaan ja ymmärretään yhteiskuntavastuun sekä kokonaisuuksien merkitys. Jääkiekkoa pelataan monessa maassa ja paikassa, ja myös johtoa on monenlaista. Mutta tottahan se on, että etenkin kansainvälisellä tasolla osa päättäjistä on aika vanhoillisia, ja nuoret pelaajat ajattelevat monesta asiasta täysin eri tavoin kuin seuratasonkin johto. Nykyajan ammattijääkiekkoilija, kuten urheilijat ylipäätään, on tietoisempi paitsi omista myös muiden oikeuksista, maailmantilanteesta ja -tapahtumista. Jotkut lajit ovat vastanneet siihen vähän paremmin ja nopeammin kuin jääkiekko, mutta avointa keskustelua asioista ja toimintakulttuurien muutoksista ei kannata pelätä.” Teemu Ramstedt Pelaajayhdistyksen varapuheenjohtaja Sanoisin, että vastaus on jostain kyllän ja ein väliltä. Kokonaisuutena moni asia on mennyt parempaan suuntaan, ja pelaajien ääni kuuluu ihan eri lailla kuin takavuosina. Tietynlainen individualismi ja kantaaottavuus on rantautunut Pohjois-Amerikasta, ja kokonaisuutena hyvä niin. Toki sukupolvierot vaikuttavat: itsekin näen monet asiat kolmekymppisenä eri tavoin kuin 15–18-vuotiaat pelaajat, jotka ovat kasvaneet suoraan esimerkiksi someaikaan kiinni. En siis sanoisi, että eletään eri maailmoissa. Mutta se täytyy esimerkiksi Jokerien pelaajien puolustukseksi sanoa, että yksittäisten ihmisten liikkumavara tällaisissa kysymyksissä on rajallinen, etenkin jos on työntekijän asemassa.” Sinuhe Wallinheimo kokoomuksen kansanedustaja ja ex-maalivahti Täytyy sanoa, että olen väitteestä samaa mieltä. Ihan samoin kuin muutos kentällä ja valmennuksessa on tullut aikojen ja ihmisten muutosten mukana: sielläkään pelkkä käskyttäminen ei enää toimi ja tulos on parempi, kun asioita tehdään yhdessä. Toisaalta puhuttaessa pelaajista heillä pitää olla mahdollisuus sekä ottaa kantaa että olla ottamatta, ilman että kummastakaan koituu ongelmia ammatinharjoittamisessa
Kangaskorpi on sitä mieltä, että Keskisuomalaisen tuotteilla voisi olla ”10–15 prosenttia” enemmän tilaajia, jos lakimuutos toteutuisi. 15 professorin, yliopistonlehtorin ja tutkijan allekirjoittamassa CorDi-tutkimushankkeen lausunnossa sanotaan: Yleisradion maksuttomien verkkouutisten aiheuttamasta haitasta kaupalliselle uutismedialle ei ole selkeää tutkimukseen perustuvaa näyttöä. 1800-luvun lopussa arkkitehtien nuori sukupolvi halusi ottaa haltuunsa insinöörien hallitseman kaupunkisuunnittelun. TOISINKIN VOISI OLLA. Vaikka Sonck sai lisättyä ripauksen mielikuvitusta Töölön kaduille, ei Helsingistä tänäkään päivänä montaa kaarevaa katua löydy. Korkeuserojen takia Etu-Töölön nimeksi ehdotettiin Tunturia. Lehti voisi itse näyttää tietä. IMAGE 21 TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI ANNALIINA NIITAMO KUVITUS ANNI SAIRIO TOISINKIN VOISI OLLA On olemassa kaksi Töölöä. FIKTIOLAATIKKO TEKSTI SONJA SAARIKOSKI. Töölö on kompromissi Kuvitellaaks et se olis niin Helsingin Sanomat haastatteli 1. Vanhemman polven ajatuksissa kadut olivat liikenteelle leveitä ja suoria, tontit suuria ja julkisivut yhdenmukaisia. Kilpailuun jätettiin yksitoista ehdotusta. Maan muotoja kunnioitettiin ja kaavamaisuudesta haluttiin eroon. Oikeasti kukaan ei voi tietää, mitä tapahtuu, jos lakimuutos menee läpi. Helsingin Sanomat ei jutussaan puhu tutkimuksesta. Sysäyksenä suunnittelukilpailulle toimi arkkitehti Lars Sonckin Finsk Tidskrift -lehteen kirjoittama artikkeli Modernia vandalismia: Helsingin asemakaava ja sen aiheuttama debatti. Aatteet törmäsivät Etu-Töölössä, jossa järjestettiin Suomen ensimmäinen asemakaavakilpailu vuonna 1898. Faktoille on nyt suurempi tarve kuin koskaan, Hesarin mainos kuuluu. Uuden arkkitehtipolven aiheuttamasta hämmennyksestä närkästynyt kaupunginvaltuuston vanhempi polvi valitsi voittajaksi arkkitehti Gustav Nyströmin ja insinööri Herman Norrménin suurien katujen hallitseman ruutukaavasuunnitelman. Artikkelissa Sonck otti kantaa inhimillisemmän ja esteettisemmän kaupungin rakentamisen puolesta. Jos luonnos menee läpi, Ylen kirjoitettujen sisältöjen tulisi jatkossa liittyä lähinnä juttuihin, jotka sisältävät myös liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Lopulta kaupunginvaltuusto päätti suunnitelmien yhdistämisestä, koska voittajaehdotus ei sopinut sellaisenaan Töölön kallioiseen maastoon. Lakiesityksen julkisissa perusteluissa todetaan myös, ettei esityksellä todennäköisesti ole suuria välittömiä vaikutuksia kaupallisen median sisällön tavoittavuuteen tai sen liikevaihtoon. Toinen on runollisten, mutkittelevien katujen Töölö Temppeliaukion ympäristössä. Häntä huoletti, että karujen kaavaviivojen sisällä kaupunkilaisille ei jää riittävästi tilaa mielekkäälle elämälle. syyskuuta julkaistussa jutussaan mediatalo Keskisuomalaisen toimitusjohtajaa Vesa-Pekka Kangaskorpea. Ensimmäinen on luotisuorien katujen Töölö Runeberginkadulla ja Mechelininkadulla. Niin sanotaan jutussakin. Uusi polvi oli vaikuttunut itävaltalaisen arkkitehti Camillo Sitten ajatuksista orgaanisesta, ihmisen kokoisesta kaupungista, jossa kadut tarjoavat vaihtelevia näkymiä ja yllätyksiä. Toiseksi tuli Lars Sonckin maaston muotoja noudatteleva pienempien katujen sommitelma, jossa oli erikokoisia toreja, aukioita ja istutusalueita. Sen sijaan se kirjoittaa kriitikoista, jotka ”pelkäävät, että kansalaisten tiedonsaanti kaventuu”, ja antaa Keskisuomalaisen suurimman omistajan puhua ”kuvitteellisesta maailmasta”, ”näkemyksestä näkemystä vastaan”. Lähteenä on käytetty Riitta Nikulan väitöskirjaa ”Yhtenäinen kaupunkikuva 1900-1930: suomalaisen kaupunkirakentamisen ihanteista ja päämääristä, esimerkkeinä Helsingin Etu-Töölö ja uusi Vallila” (1981, Helsingin yliopisto). Tämä on kuitenkin silkkaa kuvitelmaa. Haastattelun aiheena oli Medialiiton EU:n komissiolle tekemä Yleisradion tehtäviä koskeva kantelu, joka on poikinut lakiluonnoksen Ylen tehtävien muuttamiseksi
KU VA : EE TU LA IN E. Kantaesitys Teatteri Jurkassa 17.10. ”Se kykenee myös tuntemaan empatiaa ja iloa. TEATTERI TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI NUPPU KOIVISTO TARINOITA PÄÄOMASTA Esityksillään Läski ja Häiriö ihastuttaneet Elina Kilkku ja Raisa Omaheimo jatkavat suurilla teemoilla trilogiansa päätösosassa Kapitalismi. Tyytymätön ihminenhän on paras kuluttaja”, sanoo Omaheimo. Se on toivoa kauniimmasta ja kivuttomammasta elämästä”, kertoo näyttelijä Seidi Haarla . 22 IMAGE LOKAKUU 2020 nyt LAPSUUS = TABU Siskokset Seidi ja Ruusu Haarla tekivät raa’an äidinmurhan viisi vuotta sitten teoksessaan Traumaruumis, joka oli opiskelijatyö teatterikorkeakouluun. ”Trilogian osia yhdistää fragmentaarisuus ja karnevalistisuus: yhdistelemme hyvin erilaisia tunteita herättäviä osasia toisiinsa. ”Kulttuurimme lapsivihamielisyys johtuu sen armottomuudesta, välinpitämättömyydestä ja pinnallisuudesta.” Uusi lapsuus ei luo niin synkkiä maisemia kuin Traumaruumis. Henkilökohtaisista havainnoista ponnistaminen on osoittautunut tekijöille hyväksi työtavaksi. ”Olen kokenut kulttuurisesti pakotettujen ahtaiden sukupuoliroolien raamit aina melko kapeina. ”Haluan riisua hypermaskuliinisen kuvaston ja kapinoida kehollisesti. Silloin ehto esityksen toteutumiselle oli, että he laativat opettajilleen kirjallisen selvityksen siitä, ettei esitys ole ”pelkkää terapiaa”. Keho oireilee ja etsii olemisen tasapainoa hienovireisestä kakofoniseksi muuntuvan fyysisyyden keinoin.” Mikko Makkosen Actions x Figures -esitykset Tanssiteatteri Minimissä Kuopiossa 7.10. Ensi-ilta KOM-teatterin aulassa 27.10, Turun Tehdas-teatterissa 21.1. Esitys vierailee Jyväskylän Tanssin Aika -festivaalilla 24.9. LEMPEÄ EHDOTUS KEHOKAPINASTA Katutanssitaustainen Mikko Makkonen käsittelee uudessa teoksessaan hypermaskuliinisuutta. Oma kipuiluni ei niinkään liity maskuliinisessa kehossa kasvamiseen vaan sosiaaliseen koodiin, jossa tunneilmaisua tai käytöstä rajataan.” Actions x Figures -näyttämöteos sai elokuussa ensi-iltansa Zodiakissa, joka on myös esityksen osatuottaja. Esitys on henkilökohtaisuudesta huolimatta, tai oikeastaan sen ansiosta, hyvin yhteiskunnallinen”, kertoo ohjaaja Elina Kilkku. Se on ”lempeä ehdotus” maskuliinisuuden uudelleenmäärittämisestä. Makkonen ajattelee, että on kaikkien vastuulla purkaa ”hegemonisen maskuliinisuuden vinoumaa”. Raisa Omaheimon ja Elina Kilkun Kapitalismi – tarinoita pääomasta. Ruusu & Seidi Haarlan omaelämäkerrallinen Uusi lapsuus. ”Kun tutkimme haitallista kehosuhdetta ja mielen häiriöitä, palasimme jatkuvasti kapitalismin äärelle: ikuinen kasvu ja lisääntyvä myynti vaatii jatkuvaa tyytymättömyyttä omaan ulkonäköön, kehoon ja taitoihin. alkaen. He pelkäävät itse joutuvansa terapiaan”, arvelee nyt ohjaaja Ruusu Haarla, jonka mielestä lapsuus on tabu koko kulttuurissamme. ”Terapeuttisuuden pelko paljastaa mielestäni sen, että ihmiset pelkäävät, kuinka lapsuuden tarkastelu voisi muuttaa heitä
Pitäis kö meidä n päivit tää se mökki-insp okans io Pinterest issä. Syksyn tullen töölöläispari sisustaa ja velloo isoissa kysymyksissä. Helanderilla oli Murano-lasinen bongi, otin taloustililtä rahat mut voitko Mobilepayttää mulle 120 euroo olin unohtanu et siihen tulee vasaramaksu päälle. Meen pannuhuoneeseen Berton kaa tekee perhoja. Outoja näppylöitä boobseissa. Solistina toimii Juho Pohjonen, ja konsertin johtaa Bjarnason itse. Edelli sis näkyy vielä niitä mustii hanoj a ja lasise inii toood ella 2019 hyi. MUSIIKKI Espoon kulttuurikeskuksessa on lokakuun lopulla tarjolla kiintoisa musiikinhistoriallinen läpileikkaus. Jaa-a en tiiä. LOKAKUU 2020 IMAGE 23 Joku hikkyjen kiltamesta ri oli vallannu Oodin 3D-printte rin 72 tunniks ni se sun uus tamponiko ru saa nyt odottaa. Kierukka sisään MUISTITKO KAURAMAIDON. Tän uuden kierukan sisäänrunttaaminen sattu niin vitusti et you owe me joku lahja. Mut siis… miks maailmankaikkeus laajenee kiihtyen kuten on todettu. Tapiola Sinfoniettan Matinée 1 -konsertti Espoon kulttuurikeskuksessa 22.10.2020 kello 14. Tomi Björck on raflojen JVG – having said that nähää huomen, mäki lähen louhii viel ku voi. Mukana Daniel Bjarnason (kapellimestari), Juho Pohjonen (piano) ja Jukka Hankamäki (juonto). Bjarnason ja Mazzoli eivät kaihda teoksissaan viittauksia niin sanotun klassisen musiikin historiaan tai muihin musiikkigenreihin kuten rockiin. Bjarnasonin Processionsin sointuvyörytyksessä voi puolestaan kuulla vaikutteita muun muassa myöhäisromantiikasta. Artekin 2nd cyclessä ei ollu VIELÄKÄÄN niitä tuoleja. Tapiola Sinfoniettan iltapäiväkonsertissa 22.10. Vaikka teokset ovat luonteeltaan ja sointimaailmaltaan erilaiset, niille ominainen hypnoottisuus haastaa kuulijaa pysähtymään ja pohdiskelemaan. romantic getaway tai Hakolan rahi mun tulevaan kulma-officeen, voit valita.. Esim. Kulta lähen ex tempore Tomi Björckin uuden raflan avajaisiin Minnin kaa. Jääkaapissa on jotain basic-souria ja pinaattilettuja. Eisssssss. Historia nyt Daniel Bjarnason Kulta lainasin tänään sun Supreme x Nanso kauluspaitaa (menee mulle oversizena), mut onks mahdollista että Calebista on tullu siihen kirppuja. kuullaan yhdysvaltalaisen Missy Mazzolin orkesteriteos Sinfonia (for Orbiting Spheres) (2014/2016) sekä islantilaisen Daniel Bjarnasonin pianokonserttomainen Processions (2009). Okei tilaa ite mitä haluut ja laita lasku mulle slackiin. Mazzolin unenomaisessa Sinfoniassa hyödynnetään syntetisaattoria ja viitataan barokkimusiikiin. Varasin terapian ja toivon todella että tuut mukaan, tää ettiminen ei voi olla vaan mun vastuulla. En todellakaan tiedä mut kuulostaa kulta nyt siltä et se uus unilääke ei sovi sulle
Jos et voi mennä ulos, mene itsesi sisään. Jenna Sutelan ja Ella Plevinin World-Body on yksi Suomen kulttuurija tiedeinstituuttien poikkeustilaa dokumentoivan Together Alone -hankkeen kansainvälisistä taideprojekteista. Patricia Piccininin hyperrealistiset veistokset ovat syksyn aikana näkyneet paljon somessa ja uutisissa. Teoksiin on vaikuttanut muun muassa taiteilijan suvun omistuksessa olleen hotellin purkaminen. Sfinksi, perinteisestä poseerauksestaan huolimatta, muistuttaa pulleine ja valuvine muotoineen lähinnä ryhdikästä Jabba the Huttia. Sen kasvojen kohdalla on vulvaa muistuttava onkalo, jossa näkyy munuainen. Patricia Piccininin näyttely Valon ja varjon välissä on esillä Helsingin Taidehallissa 25.10.2020 saakka. Maiju Salmenkiven näyttely Overlook on esillä Helsinki Contemporaryssa 2.–25.10.2020. Kun niihin ei syystä tai toisesta enää pääse vierailemaan, muistot alkavat usein elää omaa elämäänsä. Värikkäistä ja voimakkaan ekspressionistisista maalauksistaan tunnettu Maiju Salmenkivi tarkastelee näyttelyssään Overlook muistamista ja ajan kulumista. Jokin synnytti juuri jotakin. Äänimaailma muistuttaa sydämen sykkeestä tai verisuonten kohinasta. 24 IMAGE LOKAKUU 2020 nyt KUVATAIDE TOISIAAN halailevia, hartaasti hymyileviä seniori-ihmisapinoita ja pieniä, hellyttäviä – mutta samalla vähän ällöttäviä – ihmisvauvan, jyrsijän ja kengän yhdistelmää muistuttavia olentoja. Hänen näyttelynsä Valon ja varjon välissä on kuitenkin kokonaisuutena ja kokemuksena yllättävämpi, moniulotteisempi ja vinksahtaneempi kuin nämä kuvat antavat ymmärtää. Ne nousevat pintaan värikkäämpinä ja voimakkaampina – ja aina jollakin tavalla vääristyneinä. Episodimaisessa, narratiivisia ja visuaalisia elementtejä yhdistelevässä tarinassa etsitään lohtua kosmologiasta ja käännetään katse ihmiskehon sisään, anatomiaan ja mikrobiologiaan. PATRICIA PICCINININ ja Peter Hennesseyn installaatio Yksin jumalten kanssa (2020) puolestaan valtaa Kuvanveistosalin huonekaluina, niiden pinnalle kristallimaisiksi jämähtäneinä aineina, dystooppisena tarinana ja erikoisina olentoina: Yksi niistä on asettunut peilipintaiselle jalustalle ja näyttää yhdestä kulmasta käteensä nojaavalta pitkähiuksiselta ihmishahmolta, toiselta puolelta päärynämäiseltä raskausvatsalta, jota pitkin kasvaa pieniä, suippoja ja silmättömiä eläimen tai olion päitä. Ihon alla tapahtuu. Hyvästit hotellille Toisenlainen Instagram-tarina Vinksahtaneita silikoniolentoja Millaista on, kun lapsuudesta tutut paikat katoavat. Teoksellaan Piccinini viittaa kantasolubiologiaan ja erityisesti ihmiselinten kasvattamiseen eläinten sisällä. NÄYTTELYSSÄ ensi kertaa esillä olevassa videoteoksessa Herääminen (2020) näkyy lähietäisyydeltä ja suuressa koossa ihoa poimuineen, luomineen ja onteloineen. Jenna Sutelan ja Ella Plevinin World–Body on seurattavissa Instagram-tilillä @world.body TEKSTI SANNA LIPPONEN KU VA : PA TR IK R A ST EN B ER G ER , V EI K KO K Ä H KÖ N EN. Kohina tihentyy ja voimistuu, iho ja aukot liikahtelevat, kunnes esiin pulpahtaa meripihkainen tai hunajainen pallero. Pimennettyyn saliin muutamien värikkäiden kenkäkimeeriveistosten keskelle installoitu videoteos näyttää juhlalliselta
Kun katsot kuiluun tarkemmin, sen pohjalla alastomat apulaispormestarit kylpevät toistensa suosiossa, iloisina, huohottaen, sinua pilkaten, ja tiedät, että voit lopettaa apurikapinan vain avaamalla housusi ja virtsaamalla kuilun pohjalle, ja juuri sillä hetkellä terapeuttisi sanoo ”eiköhän tämä ollut tässä, lääkehoitokin on usein osoittautunut tällaisissa tapauksissa tehokkaaksi”. Kotona kuuma, hikinen olo, koska on raahannut sähköpyörän neljännen kerroksen yksiöönsä. * * * Tänään virka-asunnolla kävi kaksi Harkimon venäläisomistajaa tutkimassa, löytyykö täältä huonetta ”rahoille, joita ei ole saatu pimeästi”. Teams-palaverin ruudut sulkeutuivat rytmikkäästi, kun visioin Stora Enson Veitsiluodon paperitehtaan siirtämistä Etelärantaan, paraatipaikalle, kertomaan meille helsinkiläisille, että osa meistäkin tekee arvokasta työtä. Paikalla oli myös ”Juha Hurme” -niminen hoidokki, joka asuu teltassa Tampereella. IMAGE 25 TEKSTI SANNA LIPPONEN Mieli ei lepää, kun se hajoaa. Paskapuhetta. Palaa töistä lämpimään kotiinsa. Kun katsot kuiluun, luulet ensin näkeväsi siellä aikataulussa valmistuneen raidejokerin kuljettamassa helsinkiläismuurahaisia pienien ja isompien vankiloiden välillä. * * * Minua on syytetty huumorintajuttomuudesta. KU VA : JE TR O ST R AV ÉN AFORISMEJ A HESASTA AND AJATUKSIA. Tällainen on Helsingin ulkoinen Suomi: kokoelma kuolevia kyliä täynnä paikallaan käveleviä, yksinäisiä vanhoja miehiä, joita kukaan ei käy katsomassa, omat harhat ainoina juttelukavereinaan. * * * Se ei ole vitsi, että ostatettuaan ensin itselleen turkulaisen Jethro Rostedtin suositteleman kävelylaitteen sipoolainen Hjallis Harkimo ilmoitti pyrkivänsä pormestariksi Helsinkiin, jossa, toisin kuin Sipoossa, ei tarvitse kävellä sisällä, koska Helsingissä on katuja. * * * Helsinkiläinen ennen: Katsoo hiilivoimalaa. Pian kuitenkin koittaa tuttu hesalaisarki. Tarja Halonen taisi muistella maitohampaitaan. Uusi terapeutti, koronaviruksen toinen aalto, minä otsa ja mieli kurtussa pitämässä tiedotustilaisuuksia siitä, että uusi päivä, uusi kierre alaspäin, tsemppiä tsadilaiset. * * * Hetket kahden pettyneen, jopa pahoinvoivan, terapeutin välissä ovat niitä, jolloin elämä sisälläni sykkii kuin talviunilta herännyt nälkäinen karhukomistus. Viimeistään nyt ymmärsin, että Helsingissä järjestetään liikaa tapahtumia. Tehdas toimisi samalla kaivattuna design-museona, jossa koululaisryhmille jaettaisiin hesalaisia A4-arkkeja, joista suunnitella lentokoneita. Tässä vitsi: Kuinka monta apulaispormestaria tarvitaan vaihtamaan hehkulamppu. Sataviisitoista, koska apulaispormestarit ovat niin tyhmiä. ”Onpa hyvä, että lämmityksestä luovuttiin!” * * * Rohkeus pelottaa niitä, joille visio on vain sana, jonka edestä on unohtunut ”euro”. ”Onpa mukavaa, kun on lämmin koti!” * * * Helsinkiläinen nyt: Katsoo hiilivoimalaa, keksii: ”Tuolla voisivat muut järjestää minulle tapahtumia.” Palaa hiilivoimalassa järjestetyistä tapahtumista kotiin Instagram-sponsoroidulla sähköpyörällään. * * * Olin mukana Helsinki puhuu -tapahtumassa, vaikka Suomi kaipaisi Helsinki on hetken hiljaa -tapahtumaa. Ajaa sinne autollaan töihin. Tapahtumassa puhuivat muutkin kuin minä
TeksTi OSKARI ONNINEN kuvaT ANTTI VETTENRANTA 26 IMAGE LOKAKUU 2020
TeksTi OSKARI ONNINEN kuvaT ANTTI VETTENRANTA LOKAKUU 2020 IMAGE 27. THL:n johtajasta Mika Salmisesta tuli Suomen virallinen koronavirusasiantuntija, koska jonkun piti sekin tehtävä hoitaa
Olin pari vuotta USA:ssa väitöskirjan jälkeen tutkimustöissä. Siitä taas seuraa kaikenlaisia muita ongelmia. Vähitellen alkoi kiinnostaa kansanterveystyö ja vaikuttaminen enemmän”, Salminen latelee. Pitkään huumeja terveyspolitiikka lähti siitä, että huumeiden käyttö pitää saada loppumaan kokonaan. Tutkimusuransa hän oli tehnyt nimenomaan HiV:n ja sen muuntelun parissa. Vaikka syyskuun alussa Suomeen saapui viitisen prosenttia vanhan normaalin ulkomaanlentoliikenteestä, lentokentällä ei kyetä testaamaan kaikkia. Perustutkimusta tein. Kuin influenssarokotuksen hakisi. Aiemmin listalla oli ollut ebola, MERS, SARS ja zikavirus. Hän ei ensin ole millään muistaa, että väitteli vuonna 1994. K un Mika Salminen ilmaantui keväällä tiedotustilaisuuksiin ja uutislähetyksiin kerta toisensa jälkeen, saattoi pian huomata, että hän on pitkä ja harteikas, iso mies. ”Joo, Helsingistä kotoisin.” Mistä täältä. Oikein muuta hänestä ei selvinnytkään. Tai ehkä on hyväksyttävää puhua haasteista, sillä olennaisinta näissä ongelmissa on niiden ratkaiseminen. Puhtaiden neulojen lisäksi tarjottiin metadonikorvaushoitoa, ruokaa ja pyykinpesumahdollisuuksia. Maailman terveysjärjestö WHO oli lisännyt helmikuussa 2018 maailmaa uhkaavien sairausten listaan ”tauti X:n”. Jotkut niitä käyttävät kuitenkin. Kaikkien henkilötiedot odottavat valmiina. Suomi elää ulkomaankaupasta, eikä se voi olla jäissä koko ajan. Tutkijat taas puhuvat tyypillisesti erityisosaamisestaan mieluummin kuin itsestään. Tanskassa maan valmiusviranomaiset operoivat testauspisteitä. Kansanterveystyöhön hänet ajoi keväällä 1998 Helsingin seudulla pistettävien huumeiden käyttäjien keskuudessa puhjennut ”epidemianpoikanen”. Putki minigrippussiin, minigrip-pussi toiseen minigrip-pussiin. Epävarmuuden kanssa pitää oppia elämään. ”Tämä mahdollistaa sen, että tulos olisi valmis seuraavana päivänä”, Salminen sanoo. Salmisen mielestä Suomessa tehtävän voisi sälyttää vaikkapa Punaiselle ristille. Kuljetus laboratorioon, paketin purku. Se jatkuu vielä kauan. ”Pitäjänmäellä asunut lapsuuteni ja sen jälkeen ympäri Helsinkiä ja Espoota.” Loput esittäytymisestä on kuin minimalistinen CV. Siellä homma hänen mukaansa hoituu. Esimerkiksi 2006 todettiin 138 uutta tartuntaa, lehdet kirjoittivat, ja Salminen kommentoi. Tulin sinne kaksi viikkoa ennen kuin influenssapandemia alkoi. Se on yhteiskunnan etu.” Se toimi. Laatikko kuljetetaan keskuslaboratorioon. ”Yritettiin oppia elämään niiden kanssa niin, että niistä tulisi mahdollisimman vähän vahinkoa. Testin saa sikäläisellä Kela-kortilla. Tippa suojaliuosta laitteeseen. Henkilökunta ottaa telttatesteihin saapuvilta näytteitä, jotka laitetaan 96-paikkaiseen laatikkoon. Lääkkeiden avulla voi elää normaalia elämää. Vaikka. Malli tarvitaan, sillä suurin koronaviruksen mukanaan tuoma yllätys oli, ettei epidemia loppunutkaan niin nopeasti kuin epidemiat yleensä. Erikoisosaaminen vaatii erikoisosaajia. S ARS-CoV-2 ei ollut mikään yllätys. Tikku suojaliuoksella täytettyyn putkeen, korkki päälle. Eikä se riitä, sillä enemmänkin toistoja tarvittaisiin. Virkamies edustaa järjestelmää eikä itseään. Ympäri maan on 17 telttoihin rakennettua testauspistettä oireettomia varten. ”Olin 2000-luvun loppupuolella, 2009–2012, Euroopan tautikeskuksessa ECDC:ssä töissä. Sit kiinnostuin virologiasta. Suomen huumepolitiikka oli muuttumassa. Hemmetinmoinen käsityö on erikoisosaamista. Robotti käy näytteet läpi ja löytää positiiviset, jos niitä on. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusosaston johtajasta, professori Mika Salmisesta koronavirustestien tekeminen on ”hemmetinmoista käsityötä, suoraan sanoen”. Tein väitöskirjan virologiasta KTL:ssä, joka oli THL:n edeltäjä. Uudessa ajattelussa myönnettiin, että se on mahdoton tavoite. Virus ei katoa mihinkään, mutta sen aiheuttama tauti on ratkaistu. Testit ovat ilmaisia ja vapaaehtoisia. Lentoja tulee myös riskimaista, joita ovat tämän hetken luvuilla lähes kaikki. Hän sai kertoa huonoja uutisia tartuntamääristä. Silloin Salminen oli THL:n edeltäjän Kansanterveyslaitoksen (KTL) HiV-yksikön johtaja. Hi-viruksen kanssa on opittu elämään. Vuoteen 2000 mennessä tartuntojen kasvu oli Suomessa pysähtynyt. Rokotetta ei ole onnistuttu kehittämään, mutta riittävän ajoissa diagnosoituna tauti ei ole enää kuolemantuomio tai vaikuta elinajanodotteeseen. Kuka tahansa voi kävellä sisään. Kesäflunssat olivat tänä vuonna aikaisessa. Pian laite piippaa ja kertoo, onko näytteessä SARS-CoV-2-virusta. Salminen oli mukana kehittämässä HiV:tä vastaan suomalaista mallia, joka pohjasi terveysneuvontaan. Sen sivussa on viivakoodi, putkessa QR-koodi. Tauti vain oli eri. Liikenneja viestintäministeri Timo Harakan mukaan valmistelussa on laki, jossa Suomeen lentävät yhtiöt velvoitettaisiin vaatimaan matkustajiltaan negatiivinen koronatestitulos. Varsinkin ulkomailta palaavat huolestuttivat. Sama toistetaan Suomessa jopa 15 000 kertaa päivässä, päivästä toiseen. Täältä Helsingistä vai. Epidemia pysähtyi. Ensimmäinen neulanvaihtopiste oli perustettu edellisenä syksynä. Yhtäkkiä testikapasiteetti oli täynnä. Sen jälkeen on vaikeuksia saada lasketuksi, että hän oli silloin 29-vuotias. Työmäärä: noin sadasosa Suomen vastaavasta. Elokuun alussa muutaman päivän korkeammat tartuntaluvut veivät kriisitietoisuuden muutamaa pykälää lähemmäs hysteriaa ja saivat tolkuissaankin olevat ihmiset pohtimaan: entä jos minulla on korona, edes sellainen oireeton. Heitä saadaan koulutetuksi maksimissaan kymmeniä per viikko. Salmisellakin on mielessä malli, jolla voitaisiin kontrolloida liikematkustamisen vuoksi syntyvää viruksen leviämisriskiä. Sen sanoo jo perustuslaki. Nyt listalla on myös SARS-CoV-2:n aiheuttama tauti COViD-19, kansan kielellä koronavirus, jollaisia SARS ja MERSkin toki ovat. Samaan aikaan kaikki oireiset pitäisi testata, samoin riskimaina pidetyistä ulkomaista palaavat. Sitä tuli sitten tehtyä.” Jo 2000-luvun alkupuolella Salminen oli näkynyt silloin tällöin mediassa kovin tutunkuuloisissa merkeissä. 28 IMAGE LOKAKUU 2020 T ikku nenään, tikku ulos. Se on todennäköisesti eläimestä peräisin oleva virus, joka on influenssaa tappavampi ja leviää vauhdilla siksi, että ihmiset liikkuvat jatkuvasti ympäri maailmaa. Mika Salminen oli se, jolta kysyttiin, miksette tee enempää. ”Oon luonnontieteilijä, biologiaa opiskellut”, Salminen esittäytyy THL:n kahvilassa Helsingin Ruskeasuolla elokuun lopussa. Ihmisiä ei voi kieltää matkustamasta. ”Mikrobiologian pääaineena lukenut. Salmisen malli on Tanskan malli
LOKAKUU 2020 IMAGE 29
EU-tasolla taas oli dataa siitä, miten eri ikäiset ihmiset ovat kontaktissa toisiin ihmisiin ja millaisissa paikoissa. Mutta sitä ei ehkä tiedetty, että se menee näin vaikeaksi.” Se, miten pandemiauhkia oli yleensä hoidettu, kääntyi päälaelleen. Tammikuussa alkoi vaikuttaa, että Kiinasta saadussa informaatiossa on jotakin hämminkiä. Nyt suljettiin ja äkkiä. Hän hävisi Andrea Ammonille neljällä äänellä.) Vuonna 2012 hänet kuitenkin ”haettiin” takaisin THL:ään.. Todellisuus on vähän toista”, Salminen sanoo. Ehkä Kiinan vuoksi menetetyt pari viikkoa olivat juuri ne kriittiset viikot. The Washington Post kirjoitti keväällä, että koronapandemiaa pitäisi arvioida Kiinan diktatuurin sivutuotteena. Me emme tästä selviydy”, Salminen sanoo. Salmisen mukaan ne eivät koskaan loppuneet terveydenhuollosta tai vanhainkodeista, toisin kuin Ruotsissa tai vaikka Belgiassa, joka oli ajanut oman keskuksensa pari vuotta sitten alas ja heittänyt maskinsa menemään. Yleensä hengitystieinfektiot pyyhkäisevät kerralla läpi maiden. Koko koronavirustilanne on suuri epävarmuusharjoitus, mutta Salminen ajattelee epävarmuuden olleen aluksi hankalampaa. Herkästi tarttuva hengitystieinfektio, joka on ihmiskunnalle uusi. Kesällä päästiin lähelle nollaa päivittäistä tartuntaa: heinäkuu oli täynnä muutaman tartunnan päiviä. Kaikenlaiseen oli tietenkin varauduttu sen verran kuin se oli mahdollista. ”Yhdysvallat taisi olla ykkösenä. ”Silloin meilläkin alettiin kirjoittaa muistioita, että tämä ei näytä hyvältä. Sulkutoimet osattiin kohdentaa. Viesti oli pitkään ollut, ettei tauti tartu ihmisestä ihmiseen, mutta luvut näyttivät muuta. Kansainvälinen apu olisi voinut auttaa. Hyvät uutiset ovat, että eristystoimet ja koko Suomen sulkeminen toimivat paljon paremmin kuin kukaan odotti. Sellaista kristallipalloa ei ole.” E uroopan tautikeskus ECDC sijaitsee Tukholman Solnassa, Karoliinisen instituutin yhteydessä. Sulkemiset ja rajojen kyttääminen, jotta saastuneita muukalaisia ei pääsisi maahan. Mika Salmisen oli tarkoitus olla siellä viisi vuotta. Käyttöön tulivat ”keskiaikaiset keinot”. ”Tänään taas keskusteltiin COVID-ryhmässä, jossa oikeusministeriön puolelta penättiin, kuinka tää menee. Pian tajuttiin, että johonkin vastaavaan meidän pitää turvautua täälläkin.” Salmisesta se kertoo siitä, että käytössä oli kovin heppoisia yhteisiä tapoja toimia. Sanoin, että me voidaan kertoa skenaarioita, mutta ei me voida sanoa, mikä niistä on oikea. Vuoden 2010 sikainfluenssaepidemian jälkeen Suomen lakiin oli palautettu karanteeni, joka sieltä oli otettu muka vanhanaikaisena välineenä pois. ”Ei siitä pääse mihinkään.” WHO:lla oli myös lista maista pisteytettynä sen mukaan, miten hyvin niiden saattoi katsoa varautuneen pandemiaan. Se helpotti etäännytysjärjestelyitä, vaikka paljastuikin, että ravintoloiden sulkeminen ilman valmiuslakia on mahdotonta. Nyt voi jo todeta, ettei vastauksia ole, sori vaan. 30 IMAGE LOKAKUU 2020 COVID-19 on kovin samanlainen kuin tauti X:n odotettiin olevan, tauti X jäi listalle pitämään paikkaa seuraavan, toistaiseksi tuntemattoman epidemian varalta. (Vuonna 2017 Salminen oli toinen ECDC:n pääjohtajakisassa. Jokainen maa jäi pian enemmän tai vähemmän omilleen. Vastauksia oli vähemmän, mutta niitä vaadittiin enemmän. Sittemmin on tietenkin selvinnyt paljon kaikkea. ”Kun nähtiin, miten tämä menee Italiassa, syntyi tenkkapoo. ”No fairness, täytyy sanoa, että on tiedetty, että tämän tyyppinen epidemia on kaikkein vaikein hallita. WHO seuraa tartuntatauteja koko ajan, ja maailman mikasalmiset ovat tietoisia näistä epidemianpoikasista. Ajateltiin, että onko ne hulluja, kun alkavat sulkea kyliä. Titteli oli ”senior expert”, ja Salminen toimi esimerkiksi kriisipäällikkönä influenssapandemian aikana. Salmisesta on ”hyvä kysymys”, mutta ”ei taattua”, olisiko Kiina voinut avoimemmalla politiikalla estää taudin muuttumisen pandemiaksi. Lisäksi Suomessa oli huoltovarmuuskeskus, jonka kasvomaskit olivat ehkä vanhentuneita – ”ei olisi pitänyt” – mutta käyttökelpoisia yhtä kaikki. Huonot taas, että COVID-19:n kanssa pitää todennäköisesti elää paljon kauemmin kuin mallinnukset lupasivat. WHO:n vuonna 2005 laadittujen kansainvälisten terveyssäädösten laillisesti sitova lähtökohta pandemioiden varalle oli, ettei rajoja suljeta. COVID-19 pikemminkin kytee ja roihahtelee siellä sun täällä, kun yksittäinen henkilö tartuttaa toistaiseksi tuntemattomasta syystä suuren joukon altistamiaan ihmisiä
LOKAKUU 2020 IMAGE 31
32 IMAGE LOKAKUU 2020 KU VA LE H TI KU VA
LOKAKUU 2020 IMAGE 33
Silloin kun me seurattiin WHO:n neuvoja, oltiin hulluja. ”Se puhe pitäisi kääntää niin, että miksi tämä kasvisten syönti on kivaa. 34 IMAGE LOKAKUU 2020 ”Ensimmäinen tehtävä oli niin sanotusti siivota yksi yksikkö, leikkaustarvetta oli”, Salminen sanoo. Sosiaalisen median käytöskoodiston kannalta pandemia on vaikea tilanne: sen lisäksi, että internetin infrastruktuuri lietsoo olemaan mieltä vaikkei tarvitsisi, pitäisi myös osallistua ja olla vastuullinen. Varuillaan tulee silti olla. Oman kriisitietoisuutensa esittelyyn liittyy yhtä paljon ja vähän valtaa kuin muuhunkin Instagram-postailuun. ”No, sitä on tullut jonkin verran, mutta ei se kovin vahvaa ole”, Salminen sanoo ja hymähtää taas. Kumpikaan niistä ei saanut taltutettua tautia lopullisesti. Salmisesta uudistustarve oli sinänsä selvä. Onko se parantunut tästä. ”Tää on se dilemma, että sitä eksakt samaa dataa on tulkittu eri maissa lähes päinvastaisesti. Syyskuun alussa ECDC:n ohje on, että maskeista voi olla hyötyä oikeinkäytettyinä tietyissä ahtaissa tilanteissa, mutta niiden rento, varomaton ja pesuohjeita läpi sormien katsova käyttö todennäköisesti vain lisää virusriskiä. ”Noin iso leikkaus vei aika paljon lapsia pesuveden mukana.” THL:llä ja sen edeltäjillä on stereotyypitelty maine putiikkina, joka sanoo ei ja kieltää kaiken kivan. Pitkään laitos henkilöityi sen johtajana 13 vuotta vuosituhannen alussa toimineeseen lääkäriin Pekka Puskaan, joka oli profiloitunut rasvaan ja suolaan tiukkapipoisesti suhtautuvana kansanvalistajana. WHO:n suositus oli alkuun, että ei, sitten tuli varovainen kyllä. Se ei ole painostusta vaan keskustelua siitä, mikä on juuri kussakin tilanteessa viisain reitti”, Salminen sanoo. Kiitos valistusperinnön, THL on yhä intohimoisen vastustuksen kohde. Järjestelmä siis toimii. Mutta se voi johtaa siihen, että mennään toimissakin ylilyönteihin”, Salminen sanoo. Hänestä yksittäisiä päiväkohtaisia tartuntalukuja – jotka mediassa päivittäin uutisoidaan – ei pitäisi tuijottaa lainkaan vaan katsoa positiivisia näytteitä suhteessa testien määrään. Suurin osa niistä ei kuitenkaan johda jatkoepidemioihin, ja karanteenit ovat uutisointivaiheessa hoidossa. Varsinkin nyt syksyllä, jota ei pitäisi verrata kevään tilanteeseen. ”ECDC tekee samantyyppistä työtä EU:n näkökulmasta. Työterveyslaitoksen johtava asiantuntija Martti Humppila komppasi. Ihminen ei enää muutu vaikka häntä löisi tiedolla päähän. Testimäärät olivat kasvaneet ja todetut tartunnat sen mukana. Nyt se on aika selvä. Silloin, kun me pidettiin WHO:ta hulluna, kun ne sanoivat, että kaikki pitää testata, ne oli sitä mieltä, että miksei me totella WHO:ta”, Salminen sanoo. Kesällä taas tartunnat olivat jyrkässä laskussa ilmankin, mikä olisi voinut vaikuttaa maskinkäytön motivaatioon. ”Se on jännä ilmiö, oon huomannut sen saman. Toisaalta se joutuu tekemään suosituksensa niin, että Suomi, Uruguay ja Gabon hyötyvät niistä. WHO on suuri, arvostettu järjestö, joka varmasti osaa asiansa ja saa tarvittavan informaation tehdäkseen suosituksia. Ettei näytettäisi toimettomilta. Luulen, että se oli yksinkertaisesti niin, että eihän me olla totuttu tarttuvaan tautiin, joka uhkaa kaikkia. Salminen sanoo, että maskisuosituksen antaminen keväällä olisi johtanut siihen, ettei niitä olisi riittänyt tarvitseville terveydenhuollossa ja muissa laitoksissa. Tehdä jotakin ja näyttää se. Loppukesästä, kun puhe ”toisesta aallosta” alkoi, käyrissä ei näkynyt nousua. Miksi se on sun oman tulevaisuuden kannalta hyvä asia”, Salminen sanoo. Laitokset, joissa saa tehdä pitkään töitä häiriöittä, tuppaavat urautumaan. Eikä meillä ole niin.”. Mediasta mieliala leviää kansalaisiin. ”Tulee poliittinen paine ja mennään liian äkkiä toimenpiteeseen, joka ei ole perusteltu. Salminen sanoo, ettei usko enää terveysvalistukseen, sillä informaatio on internetaikana tasa-arvoistunut. ”Tai ainakin koko ajan vähemmän muuttuu.” Internetajan logiikasta seuraa, että kansanterveystyö pohjautuu aiempaa enemmän tuuppaamiseen, vaivihkaiseen ohjaamiseen järkevämpään suuntaan. Sellainen huoli on olemassa.” K evään keskeinen meeminaihe oli toisenkin pandemian eksponentiaalinen leviäminen: Dunning– Kruger-efektin eli oman tietämyksensä yliarvioinnin ja muunkin yleisen besserwisseröinnin. Lippalakki sopii omenalle ja appelsiinille. Tai ketä palvelee, että tehdään ”sensaatiojuttu” altistuksesta ravintolassa, minkä jälkeen asiakaskato pahenee entisestään. Mutta sielläkin lukee, että suositetaan sellaisissa tilanteissa, kun on laajasti virusta väestössä. Silloin mennään helposti pelkoreaktioon, että kaikki pitää tehdä ja heti”, Salminen sanoo. ”En haluaisi syyttää mediaa liioittelusta, kun se on sille automaatio, melkein. Sen jälkeen, kun THL antoi elokuun alussa maskisuosituksen, Salminen totesi Helsingin Sanomissa, että eipä niitä ole Euroopassa opittu käyttämään. Ne on enemmän sitä, mitä EU-tasolla voitaisiin tehdä.” Eri tahojen välillä löytyy eroja. Seuraavat mallisuoritujamaat Uusi-Seelanti ja Islanti taas ovat saaria, joilta virus pysyy rajat sulkematta poissa, koska saari on saari. Viikko haastattelun jälkeen elo-syyskuun taitteessa Salminen toteaa Helsingin Sanomille, ettei Suomessa vallitse koronavirusepidemia. Salmisesta WHO:n suositusten seuraaminen on ”erittäin hyvä kysymys”, mutta hänestä niitä ei pitäisi lukea kuin piru Raamattua. Tähän liittyvistä teorioista taloustieteilijä Richard Thaler sai Nobelin muistopalkinnon vuonna 2017. ”Sellaisia Twitter-aktivisteja oli, että teet niin tai näin, se on aina väärinpäin.” Miksi niin moni tiukimpia toimia vaatinut oli liberaali, joka muuten vastustaa kaikkea THL:n holhousta. Oliko maskisuosituksiin siis poliittinen paine, että jotakin, edes kosmeettista, tarvitsisi tehdä. ”Jos mennään puhtaasti vain, että tästä on evidenssiä ja tästä ei, aika paljon jäisi tekemättä.” Keväällä maskisuosituksen kanssa jahkailtiin siksi, että evidenssi sen hyödyistä oli rajallista. WHO on suosittanut kasvomaskien käyttöä kesäkuun alusta lähtien. Media on hänestä syyllistynyt ”ylikorostuneen kriisitietoisuuden” ylläpitämiseen myös tilanteissa, joissa se ei ole tarkoituksenmukaista. Tuolloin valtion tutkimuslaitoksia leikattiin rajusti. Ensimmäisen aallon aikaan moni neuvoi ottamaan mallia Etelä-Koreasta tai Singaporesta. Joskus se, ettei tee mitään erityistä tai ainakaan kerro julkisesti tekevänsä, on kaikkein vastuullisinta osallistumista. Keväällä, kun koronatilanne alkoi, Salminen kertoo huomanneensa, että välillä kritiikin sisäinen logiikka pohjautui vain siihen, että THL on väärässä. ”On tavallaan huvittavaa katsoa sitä, että mieli sielläkin muuttuu. THL:n budjetista hävisi kolmessa vuodessa 35 prosenttia – ”se ei ollut mikään pieni summa”. Salminen kysyy esimerkiksi, miksi Helsingin Sanomien verkkosivulla on altistusuutisia toisensa perään. ”Noh, tuota… Kansanterveystyö on aina tasapainoilua sen välillä, mikä on tieteellisesti totta ja mikä on mahdollista ja pragmaattista. ”Kyllä, pitää varoittaa kun on tarve, mutta tällaisella sahataan itse omaa oksaa”, Salminen sanoo. Muita hyviä mittareita ovat menehtyneet ja jätevesistä mitattavat viruspitoisuudet. Kysymys THL:n leikkauksista on niitä harvoja kertoja parituntisen haastattelun aikana, kun hän edes hymähtää
He ovat lääkäreitä, jotka suhtautuvat terveyteen lääkärin tapaan – äärimmäinen turvallisuus edellä mutta yksilön näkökulmasta. Jotkut päätökset ovat jo tekohetkellään tuomittuja epäonnistumaan. Kansanterveyden lähtökohta on tasapainoilu, toimia parhaan saatavilla olevan tiedon mukaan. ”Ennen asiantuntijat istui sen tiedon päällä, nyt se on kaikkien käytettävissä. Keväällä pääministeri Marinin keskeinen viesti oli, että asiantuntijoiden suosituksia kuunnellaan, tutkittuun tietoon perehdytään ja katsotaan siltä pohjalta, mitä tehdään. Luku on hieman laskenut vuosien kuluessa, mutta sitä se internet aiheuttaa. Eri asia on, osaavatko kaikki arvioida sitä. Tapausten määrä oli šokki, joten tilanne olisi pitänyt arvioida rauhassa, ”ottaa tenkkapoo”, kuten hän usein sanoo. Joskus se kai selviää, Salminen selittää. Salminen kannattaa työnantajansa tapaan rauhallista, itseään korjaavaa linjaa ilman turhaa hätiköintiä. LOKAKUU 2020 IMAGE 35 P uoli vuotta on ollut Mika Salmiselle pitkä aika, mutta ilmeisesti THL:ssä palautteeseen tottuu, kun sitä saa aina ja kaikesta. On esimerkiksi selvää, että paljon ruutuaikaa saavat Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin lääkärit Lasse Lehtonen ja Eeva Ruotsalainen edustavat paljon Salmista alarmistisempaa siipeä. Ilta-Sanomien eläköitynyt vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja kirjoitti toukokuun alussa siitä, miten voi olla, että Suomea ohjaa koronaviruksen kanssa ihminen, jota ei ole valittu demokraattisesti tehtäväänsä. Salminen asettuu keskelle, välttelee riuhtomisia mihinkään suuntiin ja korostaa objektiivisuuttaan kuin sanomalehden päätoimittaja, jolle luotettavuus on oikealta ja vasemmalta tulevaa palautetta. Suomalaisia koronavirusasiantuntijoita, tämän vuoden uusia televisiokasvoja, voi kuitenkin arvioida siinä missä vaikka taloustieteilijöitä, joiden tunteminen auttaa ymmärtämään heidän politiikkasuosituksiaan. Hän sanoo diplomaattisesti, että THL:n taannoiset leikkaukset näkyvät erityisesti siinä, ettei kansanterveysosaajia ole tarpeeksi. Samanlaista politiikkaa on kaipaillut evoluutiobiologi Tuomas Aivelo. Se on eri asia, kun puhutaan terveydenhuollosta, joka on yksilökeskeistä.” Toiset vaativat enemmän tekoja, toisista elämää rajoitetaan jo nyt liikaa. On median luomaa dramatiikkaa, että asiantuntijuus olisi kriisissä. Oliko se viesti kotiepidemiologeille. Salminen sanoo katuvansa sitä, miten tilanteeseen reagoitiin. ”Kyllä se kai vähän oli. Taustalla oli Skopjesta Turkuun saapunut lento, josta paljastui useita koronavirustartuntoja. ”Mutta pitää ymmärtää, että kansanterveystyö, public health on parempi sana, on aina politisoitunutta, koska siinä vaikutetaan koko yhteiskuntaan. Sen voisi lukea myös yritykseksi pestä kädet (heh) ja heittää vastuu tutkijoille ja virkamiehille, mutta Salmisesta puheet eivät politisoineet asiantuntijoita. Että ”Ruotsin tie” odottaa ja Sanna Marin lyö omalla toiminnallaan pökköä pesään. ”Kun päätöksiä piti tehdä, hallitus teki päätöksiä. En toki tarkoita, ettei ihmisillä saisi olla näkökulmia. Ei siinä mitään.” Vain kerran Salmista on ”ketuttanut” kunnolla, niin paljon, että hän piti vapaapäivän. En minä menisi mikrobiologian pohjalta arvioimaan ydinvoimalaitosten turvajärjestelyjä”, Salminen sanoo. Kyselytutkimuksissa suuri osa suomalaisista luottaa vaikkapa THL:ään. Poliitikot päättivät, vaikkakin ”varmasti vähän laskeskelivat”. Mun mielestä se on vain hyvä asia, jos luotetaan asiantuntijoihin”, hän sanoo. Ei esimerkiksi ole selvää vielä, oliko koulujen sulkeminen keväällä järkevää. Jos ja kun virheitä tulee, kurssia korjataan. Heidän tulokulmansa on erilainen kuin lääkäreillä: koko kansa.. Elokuussa peruspalveluja perheministeri Krista Kiuru (sdp) piti tiedotustilaisuuden, jossa hän esitti sittemmin laittomaksi paljastuneen ”pakkokaranteenin” käyttöönottoa. Totta kai saa olla
36 IMAGE LOKAKUU 2020
Kuten Suomessa. ”Ei meillä oo valtaa, onneksi. ”Varmaan joku muu olisi voinut tehdä samaa työtä samalla hetkellä yhtä hyvin. Eikä me todellakaan haluta sitä”, Salminen sanoo. Kokonaisarvio voisi olla parempi, jos strategiaa olisi suunnittelemassa enemmän ihmisiä ja instituutioita. Heidän näkökulmansa on aika pitkälle muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta se, miten potilasta hoidetaan, kun potilas on sairas. LOKAKUU 2020 IMAGE 37 ”Se ei ole ihan sama, että sä olet älyttömän osaava infektiotautilääkäri. Meidän pitäisi huolehtia, että kukaan ei sairastu ollenkaan. Mutta kun tilanne on käsillä, virkamies tekee, mikä virkamiehen täytyy. Ruotsissa valta on keskittynyt valtionepidemiologi Andreas Tegnellille, jonka Salminen tuntee vuosien takaa ECDC:n asiantuntijaneuvostosta. Silti tällaisissa tilanteissa yksi kasvoton laitos on se, joka pitää koko maata pystyssä ja johon kannattaa luottaa, koska muutakaan ei ole. Kenties äärimmäisen hitaan mullistuksen kuten pandemian kohdalla vahvimpia ovat hitaiksi ja byrokraattisiksi mielletyt instituutiot. Valtion suhde ihmiseen on sama kuin ajatuksen suhde vaistoihin, kirjailija Lena Andersson on kirjoittanut, ja erityisen totta se on nyt. Tegnell on tähtivirkamies, ensin hyvässä ja sittemmin pahassa, kun hänen linjaamansa strategia ei välttämättä toiminutkaan. Hänestä Tegnellillä on Ruotsissa liikaa valtaa. Virkamies on harmaa hahmo, joka pysyttelee valokeilaa mieluummin poissa sieltä. Täällä yhteiskunta vastasi kriisiin koko leveydellään. ”Siellä suhtauduttiin ehkä pikkasen optimistisesti siihen, miten äkkiä tää on ohi”, Salminen sanoo. Se sattui osumaan mun rastille, tämä kohta.”?. Tai että sairastuneita on niin vähän kuin mahdollista. Kokonaisetu on tärkein. ”Niin meilläkin kyllä, mutta tehtiin eri valintoja.” Nykyiseen pestiin tullessaan Salminen tiesi, että pandemian tullen valokeila voi kääntyä yllättäen ja pyytämättä häneen, mutta erityisen tyytyväinen hän on siihen, ettei edes THL hoida tilannetta yksin. Ainakin tähän asti sen tulokset ovat olleet olosuhteisiin ja verrokkimaihin nähden kelpoja, niin taloudellisesti kuin ihmishengillä mitattuna. Se on toisenlainen lähtökohta ja niistä osaajista on puute siellä kentällä, missä niitä tarvittaisiin.” J os keskimääräiseltä suomalaiselta kysyisi edes suunnilleen, missä päin Helsinkiä THL sijaitsee, oikean vastauksen todennäköisyys tuskin olisi kummoinen. Siitä syntyy turvallisuudentunne
38 IMAGE LOKAKUU 2020 Yli 500 vuotta vanha Olavinlinna on oopperajuhlien näyttämö.
Miten käy festivaalille ja kaupungille, kun tapahtuma joudutaan perumaan ensimmäistä kertaa sen historiassa. LOKAKUU 2020 IMAGE 39 Joka heinäkuu Savonlinnan oopperajuhlilla käy 70?000 vierasta. TeksTi kaTi kelola kUVaT aNNa-kaTRi HÄNNiNeN Ja saNNa leHTo
Kielto. Huolta on ollut myös taitelijoista ja kollegoista. Oopperajuhlien tappiot ovat Matvejeffin mukaan tähän mennessä arviolta 1,5 miljoonaa euroa. Parhaillaan se istuu Helsingin Säätytalolla päättämässä koronarajoitusten jatkosta, myös kesätapahtumista. Edellisenä päivänä kevään lämpöennätys on houkutellut ihmisiä puistoihin. Yli 75 prosenttia budjetista tulee lipunmyynnistä, viisi kuusi miljoonaa euroa. Mitä tapahtuisi oopperajuhlille, jos kaikki kaatuisi nyt. 2–6 hengen ryhmiä, noin viiden metrin välein, mutta kymmenenkin hengen seurueita näkee, Saarikoski kirjoittaa. Silloin aletaan rakentaa Olavinlinnan oopperalavaa ja -tekniikkaa. 40 IMAGE LOKAKUU 2020 S ointi, joka kuorosta lähtisi teoksen alussa linnan kivipihalla, olisi päätä huumaava. Tekninen tiimi harjoittelee lavasteiden vaihtoa ja valaistusta. Tieto tarvitaan nyt, sillä toukokuussa alkaa juosta isoja kulueriä, Matvejeff sanoo. Alalla moni elää kädestä suuhun, joukossa perheellisiä. Oopperajuhlien suunnittelujänne on kolmisen vuotta. Savonlinnan oopperajuhlien uusi taiteellinen johtaja Ville Matvejeff oli valinnut debyyttikesänsä uudeksi tuotannoksi puolalaisen Karol Szymanowskin 1920-luvulla säveltämän oopperan Kuningas Roger. ”Jotta me voitaisiin tehdä yksiselitteinen perumispäätös tänään, meidän pitäisi saada selkeä kielto valtiovallalta.” Suositus. Helmikuussa alkoi näyttää siltä, ettei kesän 2020 festivaalista tulisi ainutkertainen vain Matvejeffille. J oo, onhan tässä aika oopperallisia draamankäänteitä”, Ville Matvejeff sanoo ja naurahtaa Macin näytöllä. Kielto vapauttaisi vahingonkorvauksista. Kesällä 34 vuotta täyttävä kapellimestari Matvejeff johtaisi teoksen itse. Rahaa on mennyt suunnitteluja valmistelutyöhön, markkinointiin sekä 13 ympärivuotisen työntekijän palkkoihin. Lipunmyynti kesälle 2020 oli ennätysvauhdissa. Olavinlinnan katsomossa on 2?264 istumapaikkaa, melkein puolet enemmän kuin esimerkiksi Suomen kansallisoopperassa. Suurin osa oopperavieraista on riskiryhmäläisiä. Oopperajuhlien tekeminen maksaa 7,5–8,5 miljoonaa euroa. Maaliskuun alusta lähtien oopperajuhlien toimistolla on käyty läpi erilaisia skenaarioita. Sopimusten purkamiselle ja uudelleenneuvotteluille olisi laillinen perusta. Kiehtova psykologinen draama. Kolmipäiväinen Ilosaarirock, viisipäiväiset Tangomarkkinat, yhdeksänpäiväinen Pori Jazz. Se esittäisi Massenet’n Werther-oopperan ja Händelin Julius Caesarin. Kaksi kolmasosaa lipunmyynnin budjetista oli jo kasassa. Tappiota on lisännyt myös kuusi viikkoa pysähdyksissä ollut lipunmyynti. Tulisiko kukaan edes, vaikka yleisörajoitukset purettaisiin heinäkuuhun mennessä. Voitaisiinko juhlat esimerkiksi järjestää jotenkin pienempinä, rajatulla yleisömäärällä. Ikäpyramidi seisoo kärjellään: asukkaista yli 65-vuotiaita on 32 prosenttia, alle 15-vuotiaita 12 prosenttia. Olavinlinnan 1400-luvun miljöö pääsisi teoksessa hienosti oikeuksiinsa myös visuaalisesti. Viisinkertaisesti yli suosituksen. Se olisi force majeure, ylivoimainen este. Maaliskuun 12. Ollaan jo kesän 2020 järjestelyiden loppusuoralla. Kalenterit ovat nyt tyhjät. Oopperajuhlien ohjelmistossa on joka kesä yksi uusi teos. ”Kesä on jo piloilla kaikilta tapahtumajärjestäjiltä.” Viimeiset viisi viikkoa ovat tuntuneet pitkältä ajalta olla epätietoisuudessa, Matvejeff sanoo. Poikkeustilassa-kolumnissaan nähneensä kotimatkalla Sinebrychoffin puistossa 300–400 ihmistä. Vierailijana olisi tuttu oopperatalo, Kroatian kansallisteatteri, jonka kapellimestarina Matvejeff oli itse aiemmin vieraillut. Tiedotustilaisuus on illalla puoli kahdeksalta. Päälle tekijät: ohjaaja, solistit, kuoro (80 henkeä), tarvittaessa myös lapsikuoro (30 henkeä), orkesteri (75–80 henkeä), äänija valaistustekniikka, puvustus, maski, järjestyksenvalvojat… Mahdollisesti jopa yli 2?500 ihmistä yhdessä näytöksessä. ”Se on jo tässä vaiheessa selvää, että Savonlinnan oopperajuhlat eivät tule selviämään tästä vuodesta, jos me emme saa reilua ylimääräistä tukea. Vaihtoehdot, joita Matvejeff ei hallitukselta tänään toivo: 1) päätös siirtyy, 2) annetaan lupa järjestää, joka myöhemmin perutaan tilanteen huonontuessa, 3) annetaan suositus olla järjestämättä. 1900-luvun parhaita oopperoita, ei vielä koskaan esitetty Suomessa. Virallisesti Matvejeff oli aloittanut oopperajuhlien taiteellisena johtajana syyskuussa 2019. Työttömyysaste on Etelä-Savon maakunnan korkeimpia, heinäkuun lopussa 14,9. Joogaajat taivuttelevat puiston nurkassa. Hän on Skype-videopuhelun päässä kotonaan Helsingissä. Savonlinna on siitä tyypillinen itäsuomalainen pikkukaupunki, että haasteisiin on pitänyt tottua. Kaupungin pinta-alasta noin 38 prosenttia Saimaan vesistöä. Hallitus on kieltänyt yli kymmenen hengen julkiset kokoontumiset 13. Kaiken on oltava valmista, kun oopperaharjoituksen alkavat 1. ”Mitä ikinä siellä päätetäänkään, toivon, että se päätös on hyvin selkeä tai juridisesti sitova”, Matvejeff sanoo. on pääkaupungissa aurinkoinen, +10 astetta. Savonlinnan oopperajuhlat: 30 päivää, noin 70?000 ihmistä. Sponsorituloja on 5–10 prosenttia. koronavirusta oli jo Suomessakin niin, että Sanna Marinin hallitus suositti yli 500 hengen yleisötilaisuuksien perumista toukokuun loppuun asti. Huhtikuun 22. ”Miten ihmiset selviävät?” Tanskan Roskilde, Englannin Glastonbury ja Yhdysvaltojen Coachella on jo peruttu. Nyt Sevillan parturi, Carmen ja La Traviata. Olavinlinnassa ei ole näyttämöä valmiina, vaan se rakennetaan joka kevät festivaalia varten. Kävijät ovat pääasiassa yli 55-vuotiaita. Mutta mammutille on mahdotonta olla kevyt. Lisäksi esitetään yleensä kolme aiemmilta vuosilta tuttua. Loput 15 prosenttia rahoituksesta on tukea opetusja kulttuuriministeriöstä ja Savonlinnan kaupungilta. Tavallisestikin noin 20 prosenttia lipuista myydään jo edellisen kesän festivaalien aikana. Puvustus tekee viimeisiä korjauksia. Että festivaalin tulevaisuus on vaakalaudalla.” S avonlinna: itärajalle noin 60 kilometriä, Helsinkiin noin 330 kilometriä, lähimpään toiseen isoon kaupunkiin, Mikkeliin, runsas 100. toukokuuta asti. kesäkuuta. Joka puolella Suomea kesätapahtumien tilanne oli nyt auki. Miten kävisi noin 33?000 asukkaan Savonlinnan. Päivän Helsingin Sanomissa toimittaja Saska Saarikoski raportoi 37. Valmis ohjelmisto julkaistaan aina vuotta aikaisemmin kesäkuussa. Kannattaisiko sellainen tehdä vain muutamaa esitystä varten. Viime vuosien suurin uutinen Savonlinnasta on ollut päätös. Kuorolla on viimeinen harjoitusleiri ja sovitukset. Nyt kiinnostusta lisäsi oopperajuhlien kaikkien aikojen nuorin taiteellinen johtaja. Työn 2020 festivaaleja varten hän oli kuitenkin aloittanut jo paria vuotta aikaisemmin. Suositus tarkoittaisi, ettei oopperajuhlia järjestetä, mutta festivaali joutuisi maksamaan vahingonkorvaukset sopimusten purkamisesta, jopa miljoonia euroja
LOKAKUU 2020 IMAGE 41 Ville Matvejeff
On melkein vain riittänyt, että avaa oven. Viimeisin nähtiin Savonlinnassa kesällä 2017, Aulis Sallisen tilausteos Linna vedessä. Iltanäytöksen päätyttyä Olavinlinnan läheiset pienet mukulakivikadut ovat tukkeutuneet yli 2?000:sta viinilasillista ja iltapalaa etsivästä oopperakävijästä. Maailmankuulu oopperatalo vieraili Savonlinnassa kesällä 2019. Yleisön tuntemia mestariteoksia, kuten Carmen, vielä vähemmän. Toisin kuin popkappaleita, oopperasävellyksiä on silti rajallinen määrä. Sopraanon, mezzosopraanon, alton, tenorin, baritonin ja basson lisäksi on olemassa suuri määrä variantteja, kuten äänen karakteri ja väri. Satoi, paistoi tai myrskysi, pukuihin, leninkeihin ja kesähattuihin pukeutuneet vieraat ovat täyttäneet pikkukaupungin kadut, hotellit, ravintolat, terassit ja myymälät. Pahvista tehdyn mallin avulla suunnitellaan oopperatuotannon visuaalinen ilme. Talvisin rakennuksessa toimii päiväkoti. Ne on kirjoitettu historian eri vaiheissa, ja ne löytyvät kustantajien katalogeista. 42 IMAGE LOKAKUU 2020 Itä-Suomen opettajakoulutuslaitoksen lakkauttamisesta 2016. On pysyttävä kartalla, missä vaiheessa uraansa eri laulajat ovat menossa taiteellisesti ja teknisesti, kehityskaarensa ja repertuaarinsa suhteen. Työ valmistuu runsas vuosi ennen ensi-iltaa. Lavasteiden on näytettävä hyvältä sen luonnonkivien punaruskeanharmaata mosaiikkia vasten. Olemassa olevia oopperateoksia on satoja, ellei tuhansia. Oopperajuhlien arvo Savonlinnalle on sekä imagollinen että taloudellinen. Teoksen valinnan jälkeen kootaan taiteellinen työryhmä, ohjaaja, kapellimestari, lavastaja, puvustaja ja valosuunnittelija, joka luo teoksen visualisoinnin ja tarinankerronnallisen viitekehyksen. S alkusta avautuu pienoismalli: Olavinlinnan näyttämö ja sitä ympäröivät muurit. Kokonaisia kerrostaloja jouduttiin purkamaan. Sen jälkeen viimeisen vuoden aikana kootaan kuoro ja orkesteri, tehdään lavasteita, pukuja ja Galleria Linnankatu 13 avautuu tavallisesti oopperajuhlien ajaksi. Pienoislavalle asetellaan miniatyyrilavasteita ja pikku-ukkoja. Kantaesityksen tekeminen vie vähintään neljä vuotta. Sen mukana kaupungista katosi 900 opiskelijaa. Oopperatuotannot voi jakaa kolmeen: kantaesitys eli kokonaan uusi oopperateos, olemassa olevasta oopperateoksesta tehty uusi tuotanto ja kolmantena vanha tuotanto, joka on kaivettu varastosta uudelleenesitettäväksi. Joka päivä uusi satsi, ennen ja jälkeen näytöksen. Kuningas Rogerin kaltaisen uuden tuotannon tekemiseen menee noin kaksi vuotta. Oopperan taiteellisen johtajaan on tunnettava koko oopperahistorian repertuaari alusta loppuun. Joskus käytetään tietokonettakin, mutta salkku oli mukana silloinkin, kun oopperajuhlilta matkustettiin neuvottelemaan Milanon La Scalaan. Olavinlinnalle kävellään mukulakivikatuja pitkin.. Suurin yksittäinen työ tuotannossa on laulajien valinta. Seuraavana iltana toiset yli 2?000 oopperavierasta. Laulajia on paljon, mutta huiput ovat usein kiinnitettyjä vuosien päähän. Muuri on päällystetty valokuvalla oikeasta muurista. Esimerkiksi millaiset äänityypit sopivat mihinkin rooleihin. Savonlinnalaisille yrittäjille oopperajuhlat on taannut joka kesä kuukaudeksi säävarman tulonlähteen. Mitä on saatavilla ja mitä eri teosten tekeminen edellyttää. Niihin ei ollut enää asukkaita. Festivaalit tekevät tunnetuksi myös kaupungin suurinta nähtävyyttä, Olavinlinnaa, jossa vierailee vuosittain 100?000 kävijää. Joka kesä juhlat tuovat Savonlinnaan korkean profiilin vieraita poliitikoista yritysjohtajiin. Yhteensä kymmeniä tuhansia. Kuningas Rogerin kaltaiset tuntemattomammat mutta Olavinlinnaan sopivat helmet ovat nekin melko helposti siivilöitävissä
Seuraavat neljä viikkoa harjoiteltaisiin kesän neljää produktiota. Jos asuja on kolme, kuorolle on valmistettava yhtä teosta varten 240 asua. heinäkuuta. Hallituksen päätöstä seuraavat pari viikkoa menivät ”aikamoisessa tuulitunnelissa”. Savonlinnan sijaan Matvejeff on pysynyt Helsingissä. Hallituksen linjauksen jälkeen lähetettiin myös ensimmäinen avustushakemus opetusja kulttuuriministeriöön, 489?000 euroa. Sen suunnitelmat vuodelle 2023. Kesän ohjelmisto saatiin siirrettyä vuodelle 2021 muutamia esiintyjiä lukuun ottamatta lähes sellaisenaan. ”Täytyy sanoa, että olen positiivisesti yllättynyt, että se meni näin sujuvasti. O opperajuhlat siirtyy kesään 2021 hallituksen linjauksen mukaisesti. Joskus tuotannon hinta voi olla yli miljoonankin. Kun yleisö istuu Olavinlinnan penkkiriveille katsomaan Kuningas Rogerin kaltaista teoksen ensi-iltaa, heidän edessään avautuu satojen tuhansien eurojen tuotanto. Aikataulujen selvittelyä, sopimusten purkamista ja uudelleen neuvottelua vuoden päähän. Koerakennettaisiin ja koepurettaisiin. Päästäänkö mökeille ja loma-Suomeen kesälläkään. Tiedote lähetettiin vielä samana iltana, kun hallitus 22. Kyselyitä tuli ennakkomaksuista, kompensaatioista ja palkkioiden korotuksista seuraavalle kesälle. Jokainen sai sanoa, miltä tuntui. Jos COVID-19-virusta ei olisi, Matvejeff olisi tänään 28. LOKAKUU 2020 IMAGE 43 muuta rakentamista ja harjoitellaan. huhtikuuta kielsi yli 500 hengen yleisötapahtumat heinäkuun loppuun asti. Kymmenet tuhannet oopperakävijät olivat ehtineet ostaa lipun kesän 2020 festivaaleille. Kaikki olisivat hävinneet. Lopuille oopperajuhlien arvioidusta yhteensä puolentoista miljooOlavinlinnalle kävellään mukulakivikatuja pitkin. Oopperan puvustossa on tuhansia pukuja aiemmilta vuosilta. Kolmen päivän päästä, maanantaina, esityksen taiteellinen työryhmä saapuisi. Mutta moni oli myös huolissaan toimeentulosta. He ovat saaneet siirtää lippunsa tai palauttaa ne. Ohjelmiston siirto vuodella eteenpäin synnytti dominoilmiön: samalla kesän 2021 ohjelma siirtyi vuodelle 2022. Virallisesti oopperajuhlia ei peruttu, ne siirrettiin vuodella eteenpäin. toukokuuta todennäköisesti seuraamassa, kun Kuningas Rogerin lavasteita sovitettaisiin näyttämölle Olavinlinnassa. Seuraavan päivän Teams-palaverissa käytiin läpi tilannetta henkilöstön kanssa. Galleria Linnankatu 13:ssa oli tänä kesänä suomalaistaitelijoiden ryhmänäyttely Niemen notko ja saarelma.. Yhdessä esityksessä pelkästään kuorolla on vähintään 80 asua, yksi jokaisella. Ville Matvejeff ryhtyi tavoittelemaan taiteilijoita. Jos esitettävänä on Sevillan Parturin kaltainen vanha tuotanto, joka on nähty Olavinlinnassa aiemminkin, sen lavasteet ja puvut kaivetaan varastosta, tarkistetaan, korjataan, sovitetaan, muokataan. ”Meidän ensisijainen toiveemme oli, että pystyisimme kiinnittämään kaikki taiteilijat sinne vuoden päähän siirtyneille festivaaleille, mikäli vain heidän aikatauluihinsa sopisi”, Matvejeff sanoo. Hallituksen suositus välttää kaikkea matkailua, myös kotimaassa, on edelleen voimassa. Mutta tosiasia on, että koko maanosassa kaikki ovat joutuneet tekemään saman operaation.” Jos siirto ei olisi onnistunut, jo tehty työ olisi mennyt hukkaan niin taitelijoilta kuin festivaalilta. Taitelijoista monet ottivat Matvejeffin mukaan uutisen siirrosta ymmärtävästi. Edessä oli säästöjä: jokainen 13:sta vakituisesta työntekijästä lomautettaisiin kuukaudeksi. Festivaali avautuisi 3. Kontaktoitavana oli toistasataa taiteelliseen henkilökuntaan kuuluvaa henkilöä eri puolilla maailmaa ja yhteistyökumppaneita
”Heinäkuu on se, milloin tiliä pitäisi pystyä tekemään”, Savon Mafian toimitusjohtaja Janne Kupiainen sanoo. Ilman taloudellisia puskureita festivaalin kyky ottaa taiteellisia riskejä pienenee. ”Se on jo absurdia edes kuvitella sitä.” Jos kesän 2021 festivaali toteutuu, Matvejeff uskoo, että siitä tulee ”ihan valtava ilon ja vapautuneen tunteen juhla”. Entä rokote. Houkutellaan uusia, ympärivuotisia matkailijoita, varsinkin lapsiperheitä. Jatkuuko epidemia, tuleeko uusi aalto. Viestinä väljyys ja turvallisuus, huviloiden ja luonnon yhdistelmä. Poikkeuskesä pakotti keksimään uutta myös Savonlinnassa. Lisää terassilupia ja -laajennuksia. Budjetin epävarmuudella voi olla pitkät varjot. Varjoja on muitakin: Uskaltavatko ihmiset alkaa ostaa lippuja kesälle 2021. Jos tulee vain osa, lisärahoitusta on etsittävä muualta, esimerkiksi varainhankintakampanjoilla. Jos tukia ei tule, festivaali kaatuu, Matvejeff sanoo. Koko vuoden matkailijamääristä 10 prosenttia on oopperavieraita. Entä jos ensi kesäkin peruuntuu. 44 IMAGE LOKAKUU 2020 nan euron tappioista aiotaan hakea tukea myöhemmässä, kesän tapahtumille kohdistetussa haussa. Mikä on tilanne ensi keväänä, entä kesänä. Yleisölle vieras ja heikommin myyvä mutta taiteellisesti mielenkiintoinen teos saatettaisiin joutua jättämään ohjelmistosta. S avonlinna Live -hanke, joka tuottaa korvaavia, pieniä tapahtumia oopperajuhlien ja muiden isojen tilalle. Yrityksellä on Savonlinnassa kaksi ympärivuotista ravintolaa, yksi kesäravin. Luontomatkailun kehittäminen: Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistojen reittien tuotteistaminen. Euroissa festivaalin välilliset vaikutukset Savonlinnan seudulle ovat 50–100 miljoonaa. Tavallisesti Savonlinnan koko kesäkauden matkailutuloista 50–60 prosenttia tulee oopperajuhlista, jos mukaan otetaan tapahtuman välilliset vaikutukset
Bussikuljetuksen palattua näytöksen jälkeen Olavinlinnalta takaisin opistolle yöpalalla keskustellaan vielä esityksen annista. Parhaita suomalaisia taiteilijaelämäkertoja. Väliin jäävät esimerkiksi urheiluseurojen talkootulot. Oopperajuhlista ovat hyötyneet suoraan myös monet tavalliset savonlinnalaiset. Runsaana vyöryvä, avoin muistelmateos vie lukijansa Liimatan persoonan ja Absoluuttisen Nollapisteen musiikin juurille ja jatkaa kiiteltyjen Jeppis-romaanien tarinaa. Voikohan seuraavaa sanoakaan, mutta ehkä sen voi laittaa jotenkin kivasti. Nyt on töitä noin 40–45 hengelle. Savonlinnassa, kuten maakunnissa yleensäkin, käydään ulkona syömässä vain pikkujouluissa ja juhlapäivinä. Osa asiakkaista kutsui toissavuotista kuusi oopperaesitystä sisältänyttä kurssia ”rautapersekurssiksi”, hän sanoo. Savon Mafia työllistää Savonlinnassa kesäisin noin 60 henkeä. Oopperajuhlat työllistää festivaalien aikaan yli 1?000 ihmistä. Kurssi päätettiin järjestää tänäkin kesänä, ainoastaan hieman tavallista pienempänä ja lisäksi striimattuna. Normaalikesänä yöpyjät vuotavat oopperajuhlien aikaan Savonlinnasta yli Joensuuhun ja Mikkeliin asti. Parhaita suomalaisia taiteilijaelämäkertoja. Vanhimmat kurssilaiset ovat yli 90-vuotiaita. Savonlinnan uimaseura ei tänä kesänä myy oopperavieraille librettoja, viuhkoja eikä huopia. Jalkapalloseura STPS:n edustusja juniorijoukkueiden sekä jääkiekkoseura SaPKon junioreiden vanhemmista, isovanhemmista ja naapureista koostuva talkootiimi ei hoida järjestyksenvalvontaa. Kun opettajankoulutuslaitos ja sen mukana opiskelijat lähtivät Savonlinnasta 2018, Savon Mafiakin joutui laittamaan saman tien kiinni kaksi paikkaa, yökerhon ja pubin. Laman runtelemassa Pohjolassa puhumattomasta teinipojasta kasvaa suomalaisen älykkörockin keulakuva – ja yksi Rovaniemen tunnetuimmista ja vihatuimmista nuorukaisista. Sillä on miun mielestä todella iso merkitys”, Juniori STPS:n rahastonhoitaja Sami Iivonen sanoo. ”Asiakkaamme ovat oopperan ystäviä, jotka normaalisti kiertävät oopperataloja ympäri Eurooppaa. Huoneen saa nyt 30–40 prosenttia halvemmalla kuin heinäkuussa yleensä. ”He kokivat, että se oli voimain ponnistus.” Tälle kesälle ilmoittautuneiden joukossa on henkilö, joka on osallistunut joka kesä 29 vuoden ajan. Heillä on tyhjiö”, rehtori Tommi Tuunainen sanoo. Olavinlinnan vieressä sijaitsevan, tavallisesti oopperakävijöitä palvelevan ravintola Valon kolmen ruokalajin illallinen viineineen on vaihdettu ruutupöytäliinoihin ja tavallisen kotimaanmatkailijan profiiliin sopivaan listaan. Talvella on hiljaista. Talkootulojen lisäksi pois jää yhteinen seuraja Savonlinna-hengen nostatus. ”Pitsat 15 euroa ja punkkupullo 25 euroa”, Kupiainen sanoo. Kaikkea ei silti ole peruttu. Hard core -kävijöitä, kuten Tuunainen sanoo ja miettii hetken. Se on 29 vuoden ajan järjestänyt tapahtuman aikaan oopperakursseja. Tälle kesälle Savon Mafian omistamien ravintoloiden ja majoitusten konsepteja on laitettu uusiksi. ”Suurimmalle osalle talkoolaisista se on sellainen (juttu), että on ylpeää olla savonlinnalainen ja ylpeä oopperajuhlista. Image9_Rollo_112x297.indd 1 03/09/2020 9.08.42. LOKAKUU 2020 IMAGE 45 tola, B&B-majapaikka, kesähotelli sekä pienpanimo. ”Hän sanoi, että tämä on se, minkä takia hän haluaa vielä elää”, Tuunainen sanoo. Savonlinnan toimintojen koko vuoden liikevaihdosta 60 prosenttia tehdään oopperajuhlien aikaan. Kaikki eivät ole savonlinnalaisia, mutta moni on. He eivät nyt ole päässeet mihinkään. ”Että jos korona tulee tällaisella kurssilla, tulkoon.” 24 95 Rollo TOMMI LIIMATTA Tommi muuttaa Rovaniemelle vuonna 1990. Osallistujat käyvät yhdessä esityksissä, tapaavat oopperataitelijoita ja kuulevat teoksiin liittyviä taustaluentoja. Savonlinnan kristillinen opisto on yksi oopperajuhlien virallisista yrityskumppaneista. Kun harjoitukset alkavat kesäkuun alussa, moni vuokraa asuntonsa taitelijoille ja muille festivaalin työntekijöille ja muuttaa itse mökille
Vilkkaampaa kuin etukäteen ajatteli. Opastettuja kierroksia tehdään nyt oopperan kulisseissa. Oopperaan tullaan kuukaudeksi, Venäjältä läpi vuoden: kesällä, uutenavuotena, pääsiäisenä, voitonpäivänä. ”Meillä on ollut siis aivan todella paljon ihmisiä. Herneet neljä euroa litra, tänään poimittuja. Ja erilaisia. Tästä montusta La Scalan orkesterin soittajat lähtivät kesällä 2019 kesken kenraalin, kun lämpötila montussa oli +8 astetta. Taiteesta siirrytään koulutukseen. Pullo käsidesiä terassin sisäänkäynnillä ja laminoitu kyltti ”Vältetään tungosta” muistuttavat poikkeuskesästä. Jotkut ovat puhuneet jo, että oopperajuhlat voisi siirtää marraskuulle, Pesonen sanoo kuulleensa. Molemmat ovat isoja. Sitten keskustellaan oopperasta. Uusia ihmisiä, lapsiperheitä. Sekin siirtyi nyt koronan vuoksi vuodella. Pahkataidekoju myy puuhun kaiverrettuja kylttejä: Avikainen, Kinnunen, Koskela, sauna, wc, paskahuussi… Torin laidalla pieni Savonlinna Live -lava seisoo tyhjänä. Alustukseksi kuullaan kansallisoopperan laulajan Matti Turusen esittämä aaria. Kolmas asia, mikä katukuvassa on nyt erilaista kuin tavallisesti on, että ulkomaalaiset puuttuvat. Kahta pientä koiraa taluttava keski-ikäinen turistipariskunta kertoo yöpyneensä eilen Mikkelissä, seuraavaksi mennään Kolille, ”kun ei olla ikinä sielläkään käyty”. Pietarin kaupungin matkailukomitean kanssa on lisäksi kehitteillä saksalaisille suunnattu Pietari–Saimaa–Savonlinna-matkailukehityskäytävä, tarkoituksena Yrittäjä ja muotoilija Mervi Pesonen pitää Runo Design liikettä käsityöläisten Heltimoisen talossa.. Pietarin seudulta ei matkusteta Savonlinnaan oopperaan vaan luontoon. Katsomo on piilossa vihreän pressun alla, orkesterimonttu tyhjä. Ihmisiä, joilla ei ole kiire”, Pesonen sanoo, toisin kuin paikalle ennen näytöstä ”pölähtävillä” oopperavierailla. Myös saksalaisten matkailijoiden määrä Savonlinnassa on viime vuosina kasvanut 20–30 prosenttia vuodessa. On heinäkuun toinen viikko, suomalaisten lomakausi ja aurinkoinen sää. Savonlinnassa käy vuosittain yli 100?000 venäläistä matkailijaa. Soittimetkin menisivät sellaisessa piloille, orkesterista sanottiin. Keväällä korona pakotti myös Pesosen miettimään toimintaansa uusiksi. Höyrylaivan pilli vislaa Saimaan rannassa tien toisella puolella. Ilmavasti sijoitetut pöydät ovat täynnä, ihmisiä seisoo kuuntelemassa terassiaidan ulkopuolella kadullakin. Niin sanovat monet muutkin savonlinnalaiset. Viereisellä torilla kolmen teini-ikäisen tytön haitarija kosketintrio on lopettanut juuri Akselin ja Elinan häävalssin. 46 IMAGE LOKAKUU 2020 P ysymme taiteessa, siirrymme Pariisiin…” Bistro Waahdon terassilla on menossa oopperakesän perinteinen Aamunavaus-keskustelutapahtuma. ”Meille tämä on positiivinen kesä”, laukkuja ja sisustustavaroita käsityönä valmistavan Runo Designin muotoilija, yrittäjä Mervi Pesonen sanoo. Olavinlinnaan on kymmenien metrien jono. Mutta torilla on vilkasta. Olavinlinnan viereisillä mukulakivikujilla on hiljaista, mutta sisällä käsityöyrittäjien Heltimoisen talossa ollaan sekä yllättyneitä että tyytyväisiä. Kantarelli, Suomi, yhdeksän euroa. Nyt kivijalka on vetänyt asiakkaita. Savonlinnan seudun matkailun toimitusjohtaja Jaana Komin mukaan on vaikea sanoa, kummalla on seutukunnalle suurempi taloudellinen vaikutus: oopperalla vai itärajalla. Elokuussa piti alkaa Savonlinnan ja Frankfurtin välisten charter-lentojen pilotti. OKL:n lähtö oli suru-uutinen, mutta Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun Savonlinnan kampuksella on alkamassa kaksi uutta linjaa: liikunnan alan koulutus ja turvallisuuskoulutus. Hän avasi nettikaupan. Moni on Pesosen mukaan sanonut haluavansa ostaa nyt kotimaista
Nykyisellä tuella oopperajuhlien järjestäminen piennetylle yleisömäärälle on Matvejeffin mukaan taloudellisesti mahdotonta. ”Erityisesti muusikoiden ja teatterialan ihmisten keskuudessa tulevaisuus näyttää tosi hankalalta. Huoneita jouduttiin myymään halvemmalla, kesähotelleja pitämään kiinni. Savonlinnan kesään kuuluvat höyrylaivaristeilyt.. Edessä voi olla koko kulttuuriekosysteemin muutos, Matvejeff sanoo. Ministeriöstä on ilmaistu tahtotila tukea meitä.” Matvejeffin oma kesä kului ”yllättävän lässähtäneissä tunnelmissa”. Elokuun lopulla tulevat ensimmäiset Savonlinnan matkailutilastot heinäkuulta. Syntyy uusia tapoja luoda ja kuluttaa kulttuuria. ”Haluan olla optimisti ja että kaikki menee parhain päin, mutta jos miettii tilanteen kehittymistä [kevään ja kesän kuluessa], niin nyt mulla on kaikkein sumuisin horisontti tulevaisuuteen.” ”Mä toivon todella, että se selkenee tai että ainakin saisin paremmat tutkalaitteet.” . Luulen, että ihmiset tulevat vaihtamaan alaa.” Voi olla, että organisaatioita katoaa. Tähän asti 80–85 prosenttia on ollut omarahoitusta, tukea 15 prosenttia. LOKAKUU 2020 IMAGE 47 tarjota yhteisiä tuotteita matkailijoille. Tässä kuussa haetaan vähän vajaata 800?000 euroa. Kansallisoopperan julkinen tuki on 60–80 prosenttia. Miljoonan verran vielä tarvittaisiin, Matvejeff sanoo puhelimessa elokuun lopulla. Oopperajuhlien kohdalla pitäisi hänen mukaansa nyt pohtia, miten rahoituksen rakenne saadaan kestäväksi. Harmaita pilviä on alkanut kasaantua myös seuraavan kesän festivaalien ylle. Tavallisesti tähän aikaan oltaisiin jo viimeistelemässä sopimuksia kahden vuoden päähän, mutta nyt niiden kanssa pitää vielä odottaa. Yhdysvalloissa jotkut konserttija oopperatalot ovat jo ilmoittaneet pitävänsä ovensa kiinni syksyyn 2021. ”Luottavaisin mielin ollaan. Tulevaisuudessa yhä harvempi saa ehkä kulttuurista enää elantoaan, siitä saattaa tulla sivutyö, Matvejeff sanoo. Ne ulkomaalaiset matkailijat. Pianistina toimi Ville Matvejeff. Lisäksi hän toivoo johdonmukaista viestintää viranomaisilta ja hallitukselta. Euroissa mitattuna majoitusmyynti tippui 33,4 prosenttia, melkein 1,8 miljoonaa viime vuoden heinäkuusta. Se on oopperajuhlien kokoinen miinus. Kotimaiset yöpyjät +29,1 prosenttia viime vuoden heinäkuuhun verrattuna, mutta kokonaisyöpyjämäärä –0,9 prosenttia. O opperajuhlien ohjelmistosta toteutui lopulta yksi esitys: Karita Mattilan konsertti, jonka Yle lähetti heinäkuun alussa Olavinlinnasta. ”Mulla on koko ajan työpöydällä skenaarioita, jos kävisi niin, että tämä pandemia on käynnissä ensi kesänä.” Matvejeffin mukaan tarvitaan pian lisää tutkimustietoa siitä, miten kulttuuritapahtumia voidaan järjestää turvallisesti. Oopperajuhlat sai opetusja kulttuuriministeriöstä kevään haussa 480?000 euron avustuksen. Juttuun on haastateltu lisäksi Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Lainetta, elinkeinojohtaja Janne Weanderia sekä Savonlinnan oopperajuhlien tuotantopäällikkö Jukka Pohjolaista. Viruksen kanssa olisi opittava elämään
48 IMAGE LOKAKUU 2020
Perhe sopeutui nopeasti niin suomalaiseksi, että muutamassa vuodessa lääkäri-isä innostui ostamaan kesämökin. Hamy kävi koulua Malmilla ja myöhemmin Kauniaisissa. Nyt kun Ensilumi on valmis, hän pelkää kadottaneensa identiteettinsä. Se kertoo perheesta, joka elää elämäänsä vastaanottokeskuksessa, ehkä käsittämättömissä olosuhteissa, mutta elää. Elokuvan eräs englanninkielinen työnimi oli The Oasis of Now. Ne aukeavat enemmän katsojalle kuin henkilöille. Ramezan, 40, teki ensimmäistä pitkää elokuvaansa noin kahdeksan vuotta, jos puhutaan työstä. Katsoja voi samastua vuorotellen kuhunkin heistä, äitiin, isään, tyttäreen, poikaan, joka aloittaa uudessa koululuokassa – vaikka kaikki voi päättyä minä tahansa päivänä. ”Mediasta voi tulla käsitys, että pakolaisuus on identiteetti. Ja etenkin uskoa isän hienostuneeseen näytelmään, jolla hän pyrki kätkemään pessimismin ja tekemään epävarmasta elämästä rutiinien ja leikkien arkea. Pakolaiseksi Hamy koki olonsa matkalla ja Jugoslaviassa, jossa perhe oli karuissa oloissa vastaanottoleirillä – maassa, joka oli pian luisumassa raakaan sisällissotaan. Mutta sen jälkeenkin sä joka aamu peset hampaat.” I ranilainen perhe tuli Suomeen 1989. Hamy oli 10-vuotias, sisko 7-vuotias. Ensilumesta tuli lempeä kertomus, joka varoittaa ajatuksesta, että kaikki on pysyvää. Oikeastaan hän on prosessoinut tätä elokuvaa siitä alkaen, kun hän kymmenvuotiaana saapui Suomeen. ”Yksi päivä sä peset aamulla hampaat. Jotain aivan kauheaa tapahtuu. Ensilumi kertoo kuvitteellisen Mehdipourin perheen elämästä ennen ja jälkeen kirjeen, jossa viranomainen ilmoittaa heidän tulevaisuudestaan. Ei se ole. Ikään kuin oltaisiin menossa eteenpäin,. Painajaisen, jossa julmat univormupukuiset ihmiset ja rasistit käyvät päälle. Ihailla äidin urheutta. Ihailla äidin kykyä peittää epäilyksensä, kun isän vahva kuori alkoi murtua. Kuunnella isää, joka väänsi pelottavimmillakin hetkillä makaaberia huumoria, jolle kaikki nauroivat. Nyt elokuvaohjaaja kokee, että jotkut odottivat juuri sitä. ”Jotkut fiksutkin ihmiset ovat loukkaantuneet siitä, että se pakolaiselokuva ei vain ala”, Ramezan kuvailee. Suomessa isä ja äiti pääsivät pian töihin ja perheellä oli oma asunto. Olla pakolaisleirillä ilman tietoa huomisesta, tuntea olonsa lainsuojattomaksi. LOKAKUU 2020 IMAGE 49 Odotustiloja Hamy Ramezan teki elokuvan kaikesta siitä, mikä kasvatti hänet. Mä halusin kiinnittää huomion ihmisiin.” Niin: pakolainen ei ole poliittinen olento vaan ihminen. Koska sellaisiahan pakolaisten tarinat ovat. Juuri tämä ohikiitävä hetki epävarmuuksineen ja jännitteineen voi sittenkin olla se keidas, johon loppuikäsi haluat vain palata. Tarinan viranomaisten runtelemasta, hajoavasta perheestä. Olla piilossa rekassa, ihmissalakuljettajien armoilla. ”Toivon, että ihmiset vaikka pari viikkoa Ensilumen näkemisen jälkeen hetken ajan miettivät, että tämähän voi tapahtua heille.” Elokuvan Mehdipourit ovat aika keskiluokkaisen oloisia, eivät kulttuurisilta tavoiltaan kovinkaan vieraita. Eräs toistuva teema liittyy perheen hampaidenpesuun. Mikään ei ole entisellään. Rutiini on täynnä merkityksiä. Parikymmentä vuotta myöhemmin Ramezan alkoi kirjoittaa ensimmäistä pitkää elokuvaansa nojaten tapahtumiin, jotka muisti. TeksTi KALLE KINNUNEN kuvaT JIRINA ALANKO H amy Ramezan olisi voinut tehdä kertomuksen pakolaisista uhreina
varmaan määränpäähän. Ramezan näki uutiskuvaa hautajaisista. Ramezan korostaa, ettei hän ole suunnitellut koskaan mitään elämässään. ”Olin tehnyt asioita ja saanut hylsyjä: Hamy, sä olet väärässä paikassa. Mä mietin, että mitä mä tästä sanon”, Ramezan muistelee ja nauraa. Ja mulle ei sovi, että teen vasem malla kädellä.” Pitkän elokuvan prosessi kesti ja kesti. Enempää hän ei juo, vaikka keskustelu jatkuu pari tuntia. Juoma saa väljähtyä lasiin. Elämän halunsa menettäneelle kerrotaan tarina, joka saattaa muuttaa kaiken. Olohuoneessa ei ole pölyhiukkastakaan, kaikki on sijoillaan, tarjoilupöydän avaamaton keksipussikin. ”Kun sä teet elokuvan hyvin, jumalauta sillä on vaikutusvaltaa”, Ramezan sanoo. Elokuvantekoa inspiroi iranilainen ohjaaja Abbas Kiarostami ja etenkin hänen mestariteoksekseen sanottu Kirsikan maku, joka voitti Cannesin elokuvajuhlien Kultaisen palmun. ”Sitä, jossa kananmuna kelluu merellä. Ramezan oli tehnyt palkittuja ja kansainvälisesti erittäin laajasti levinneitä lyhytelokuvia. Ramezanille tärkein niistä on Paratiisin avaimet (2013), joka kertoi kodittomista pojista sotaa käyvässä Iranissa 1980luvulla. Pojan teot voisivat tuhota perheen tule vaisuuden. Tuota versiota sambialaiswalesilaisen Rungano Nyonin kanssa kirjoittaessaan Ramezan purki päähenkilöön kokemaansa omaa syntiään, epäsopivuuttaan. ”Hiljalleen Kiarostami siirtyi ihmisistä puihin ja maisemiin.” Yhdeksän vuotta myöhemmin, juuri kun Ensilumen käsikirjoitus alkoi näyttäytyä kirjoittajalle itsetarkoituksellisena synkistelynä ja itseluottamus mureni, Kiarostami kuoli. Sodankylässä hän näytti läppäriltä Ramezanille tulevaa elokuvaansa. Ramezan hahmotteli yhä Ensilumen käsikirjoitusta. Lempeä, ystävällinen, mutta rauhaton. Ramezan tarjoaa pähki nöitä ja teetä. Ramezan puhuu tauotta. Elokuva yhdisti kaiken, mitä olin tehnyt.” Mehdipoureja esittävät Shahab Hosseini, Shabnam Ghorbani ja lapsia AranSina Keshvari ja Kimiya Eskandari.. 50 IMAGE LOKAKUU 2020 Elämänsä paras työpaikka, edelleen, hänellä oli ahtaajana. Asunto on täydellinen kuin viiden tähden hotellin vastamaalattu huone. ”Miten kukaan voi tappaa itseään, kun on nähnyt elokuvan siitä, miten makuelämys voi pelastaa itsemurhaa hautovan hengen?” Kun Kiarostami tuli Sodankylän elokuvajuhlien päävieraaksi 2007, Ramezan järjesteli itsensä hänen autonkuljettajakseen. Siinä työssä sai olla kuulokkeet korvilla, kuunnella musiikkia ja olla puhu matta kenellekään. Elokuvaohjaajaksi hän ”päätyi”. Hän yritti myös tehdä mainoksia. Se voitti vuonna 2014 Tampereen elokuvafestivaaleilla peräti neljä merkittävää palkintoa. Ei vain siksi, että sitä tuotti Jussi Rantamäen vetämä Aamu, sama yhtiö, joka teki Juho Kuosmasen Hymyilevän miehen, josta tuli Cannesvoittaja. ”Tein ne vasemmalla kädellä. ”Vanhempani alkoivat ihmetellä, että mihin mä oikein aikani käytän.” K un Ramezan puhuu elokuvastaan ja tunnekuo huistaan vallilalaisessa kaksiossaan, hän on sil minnähden jännittynyt. Hän maistaa juomaa, sanoo että aivan sama, jos hänestä puhut taisiin alkoholistina, ja elokuvapuhe alkaa taas. ”Mä kirjoitin sinne asioita, kokemuksiani, jotka olivat totta, mutta paperilla ja siinä yhteydessä ne eivät enää tuntuneet uskottavilta tai merkittäviltä. Ramezan ohjasi Kuunteleelokuvan yhdessä Nyonin kanssa. Pöydällä on kaksi pulloa ja kaksi lasia. Silloin päähenkilö oli 11vuotias poika, Hamyn eräänlainen omakuva, josta oli kirjoitettu tuhopolttaja. Taiteilijana Kiarostamista oli jo tullut todellinen minimalisti. Viimeisin oli Kuuntele (2014), jolle povattiin Oscarehdokkuut takin, jota tosin ei tullut. Ne olivat Iranissa tapah tuma, joka kesti monta päivää. Ramezan teki monenlaisia töitä, ennen kuin päätyi opiskelemaan elokuvaa Englantiin 25vuotiaana, vuonna 2005. Siinä mies etsii maaseu dulla avustajaa, joka hautaisi hänet itsemurhan jälkeen. Tunnin jutustelun kohdalla Ramezan avaa konjakkipullon sinetin ja kaataa lasiinsa annoksen. Mutta mistä”, Ramezan sanoo. Kävi niin, että Nyonikin sai esikoispitkänsä valmiiksi jo 2017. Nurkassa on bändin kamoja, eri soittimia telineissään, ja suuri uudehko televisioruutu. I Am Not a Witch pääsi Cannesin viralliseen ohjelmistoon, valkokangaslevi tykseen useisiin maihin ja siitä löytyy Googlehaulla toista sataa pelkästään englanninkielistä arvostelua. Esikoiselokuvan päälle ehti jo kasautua poikkeuksellisia odo tuksia. Pitkään Ensilumea tehtiin nimellä Bkansalainen, Citizen B. Hän oli tekemässä elokuvaa ihmisen pahuudesta. Kuva kestää ja kestää. Piti löytää emotionaalinen totuus
Hahmoista tuli pelinappuloita, joita hän kohteli tahallisen kaltoin. Prosessi oli terapiaa, jopa siinä määrin, ettei ohjaaja enää itse kestä katsoa Ensilumea. Mulle soitettiin, mä sain ystäviltä apua. ”Miksi muistin matkan hyvällä. Se oli pojalle seikkailu. Se oli se pommi. Kiarostamin kuolema, vuoden 2015 pakolaistilanne ja median tapa kirjoittaa siitä sekä isyys olivat asiat, jotka veivät Ensilumen uusille raiteille. Elokuva kääntyi tummasta kohti valoa.” K un Ramezan kirjoitti elokuvaa synkästä näkökulmasta, hän kertoi etenkin omista patoumistaan. Pahimmissakin tilanteissa oli ollut hyvä olla, sillä vanhemmat olivat niin vahvasti tukena ja läsnä, eikä huumori loppunut koskaan vaan kävi vain ylikierroksilla vaikeimmissa paikoissa. ”Mä olin kotona, oksensin ja ajattelin, että tämä oli tässä. Miespääosaa, perheen isää näyttelee Shahab Hosseini. LOKAKUU 2020 IMAGE 51 ”Siellä oli mies, jonka kyltissä luki: Kiarostami tiesi, missä on ystävän koti.” Sitä hän jäi miettimään. Koska vanhemmat rakensivat mulle sen turvallisen maailman.” Kun Ramezan makasi lattialla ja oksensi, hän oivalsi tavoittelevansa elokuvaa perheen dynamiikasta ja rakkaudesta, ei pelokkaasta pakolaispojasta. Hän on paitsi yli 80 miljoonan asukkaan Iranin suurimpia tähtiä, myös eräs viime vuosien kiitetyimEnsilumen keskeinen näkökulma on 13-vuotiaalla pojalla, jolle syksy on seikkailu.. Hän sanoo kokevansa liikaa ikävää kuvitteellista perhettä Mehdipoureja kohtaan. ”Jussi kysyi, onko tämä se kuva, jonka haluat asiasta antaa, onko tämä moraalinen näkemyksesi. Isyyteen liittyi tällainen katoamisen pelko, joka ei ole sama kuin kuolemanpelko. ”Ajoittain todella haluaisin takaisin heidän luokseen.” S en lisäksi, että Ensilumi on ensiluokkainen ja merkillisellä tavalla optimistinen elokuva, siinä on eräs järisyttävä voima. Elokuvan nimi ja käsikirjoituksen kaikki sivut menivät vaihtoon. Myönsin, että en mä itsekään pysty lukemaan käsistä kerralla kuin kymmenen sivua.” Ramezan oli itse kertonut matkastaan vanhempien kanssa positiivisesti. ”Oma lapsi tuo mukanaan kysymyksen, kuolenko mä kohta. Ajattelen, että olen iässä, jossa voi saada sydänkohtauksen.” Hetket, joissa Ramezan sai Ensilumen pelastavan oivalluksen, liittyivät myös suuriin yksityiselämän murroksiin
52 IMAGE LOKAKUU 2020 Ensilumea tehdessään Hamy Ramezanilta kesti vuosia oivaltaa, että totuus ei löydy traumoista.
Saat liinan, jolla pysäyttää veren. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Mietin sitä Kiarostamin kirsikkaa. Ohjaaja häkeltyi seuratessaan, miten näyttelijä löysi totuuden, jota hän oli käsikirjoituksessa vain etsinyt. Hän luo pienin elein Mehdipourien perheen hiljaisen selkärangan, joka alkaa taittua. Pieni, ensikertalaisen ohjaajan farsinja suomenkielinen draamaelokuva ei nouse kansainvälisesti esiin, ellei siitä puhuta, ellei synny kollektiivista innostusta. Sitä, että hän alkoi kuvata maisemia, ei ihmisiä.” Sosiaalinen eristäytyminen on hellittänyt, mutta poikkeustila jatkuu. Sitä tapahtuu, erittäin hyvillekin elokuville, joiden momentum onkin vain pienen hetken pituinen, väärässä paikassa, väärään aikaan. Kun elokuvantekemisestä tulee ammatti, sä voit piirtää sillä verisellä liinalla kuvioita, vaikka kakan kuvia, jos tunteet ovat kipeät. ”Ja kun Shahab tanssii hiljaa.. Hän pelkää, että Ensilumi katoaa. Mutta mä ymmärsin, että voin piirtää ruusunkin.” Hän vertaa elokuvantekoa huumeeseen. Jää rakojen väliin. ”Mä olen elämyshakuinen. Hän salaa asiat, jotka voisivat satuttaa lapsia. ”Ensimmäisten tapaamispäivien jälkeen sanoin suoraan, että olen varmaan vanhentunut viisi vuotta kahdessa vuorokaudessa. Ramezanilla ei ole aavistustakaan, mitä hän seuraavaksi tekisi. Tuottaja Rantamäki on lohduttanut ohjaajaa: elokuva on hyvä, se kyllä vielä hetkensä saa. ”Shahab on runoilija, kuin Jim Morrison”, Ramazan sanoo. Hän haastoi esikoisohjaajan heti. LOKAKUU 2020 IMAGE 53 mistä näyttelijöistä koko maailmassa. Sitten tuli pandemia. Hänet on palkittu parhaana näyttelijänä sekä Berliinin että Cannesin elokuvajuhlilla. ”Kestikö mulla niin kauan tehdä elokuva, että elokuvateatterit suljetaan ja elokuva kuolee?” . ”Mä haluaisin päästä Mehdipourien kanssa myös tuonne maailmalle, jonnekin näyttämään elokuvaa.” N yt takki on tyhjä. Konkreettisesti. Nykyään Yhdysvalloissa asuva Hosseini tuli Suomeen myöhään, vain yhtä viikonloppua ennen kuvauksia. Elokuvantekeminen on elämys, joka vie”, hän sanoo. Mitä jos ihmiset eivät ylipäänsä enää löydä saleihin. Se on tärkeää. ”Kun tajusin, mitä on tapahtumassa, menin selvitymismodeen.” Ramezan kiemurtelee. Sitä mä mietin, onko tämä mun ensimmäinen ja viimeinen elokuva.” Ramezan nauraa. Koronan myötä festivaalit peruttiin. Isä tekee perheen turvattomia hetkiä turvallisiksi. Kuka mä olen seuraavaa elokuvaa varten?” Jännitys Ensilumen tulevaisuudesta jatkuu. ihan kuin faijalla oli tapana.” T oisenlaisessa maailmassa Ramezanin kalenterissa olisi ollut syksyllä lentoja merkittävimmille elokuvafestivaaleille ja kansainvälisen median haastatteluja. Ei se elokuva siinä ympärillä”, hän sanoo. Siksi festivaaleja tarvitaan. Eikä hän silti jyrää kohtauksia. Elokuvateatterit ovat vaikeuksissa. Ramezan on punninnut, muuttuuko ihminen uudessa maailmassa herkemmäksi vai viekö teknologian kehitys ihmiset etäämmälle toisistaan. Tai Marlon Brando. Helppoa se ei ollut. Maaliskuussa 2020 kaikki näytti todella hyvältä. Hän naurattaa, kun se helpottaa. ”Alussa se on sitä, että sulla on haava, joka vuotaa. Lännessä hänet tunnetaan nuo palkinnot tuoneista Asghar Farhadin elokuvista Nader ja Simin: ero ja The Salesman. ”Kuolemanpelko on yksi asia. Siinä vaiheessa, kun Cannesin elokuvajuhlat peruttiin, Ramezan alkoi pohtia elokuvan, siis elokuvataiteen, loppua. Mitä jos valkokankaat jäävät vain erikoisuudeksi suoratoistopalvelujen maailmassa. Elokuva menisi Cannesiin tai Torontoon, isolle elokuvafestivaalille, jossa se noteerattaisiin – kenties samansuuntaisesti kuin Hymyilevä mies neljä vuotta sitten, vaikka niin loistavaa vastaanottoa ei olekaan lupa toivoa. ”Ehkä cinemalla, elokuvataiteella, ei olekaan merkitystä, ja tärkeintä on tarina. ”Hän nappaa yhden jutun, johon hahmoa rakentaa, uskoo siihen ja toteuttaa sen.” Näin syntyi elämää suurempi roolihahmo, joka vielä paperilla oli versio Ramezanin isästä. Myönsin, että en mä itsekään pysty lukemaan käsistä kerralla kuin kymmenen sivua.”. Ensilumen valmistumisen myötä Ramezan kokee vajonneensa taiteilijana tyhjiöön. On kohtalon ivaa, että välitilasta, optimismin ja synkkyyden balanssista kertova Ensilumi valmistuu aikaan, jossa elokuva on välitilassa. Hosseini on elävä todiste suurten elokuvatähtien selittämättömästä karismasta, magneettisesta läsnäolosta: kuin suomalaiselokuvaan olisi tullut Javier Bardem tai Benicio del Toro. ”Jussi kysyi, onko tämä se kuva, jonka haluat asiasta antaa, onko tämä moraalinen näkemyksesi. ”Nyt olen vetänyt kaiken, enkä tiedä, mitä elämälläni teen. ”Mä olen saanut aina kaikkialta potkut. Hetken Ramezanista vaikutti, ettei Hosseini ihan tiedä, minne ja mihin elokuvaan on tullut. Shahab sanoi, että no sehän tuotti tulosta.” Mutta kun kamera kävi, Shahabin ego hävisi. Jos mä saan elokuvaohjaajan ammatista potkut, en ole enää yhteiskuntakelpoinen”, Ramezan sanoo ja näyttää siltä, että hän on täysin tosissaan. ”Mä mietin Kiarostamin prosessia
54 IMAGE LOKAKUU 2020 Pelkään, että hänestä tulee toisenlainen kuin minä
Ensin se ärsytti syrjäkylällä kasvanutta Juhani Karilaa. TeksTi JUHANI KARILA kuvaT PERTTU SAKSA. Sitten hän katseli vauvansa kanssa meriharakkaa ja tajusi, mikä häntä kauhistutti oikeasti. LOKAKUU 2020 IMAGE 55 Koronaeristyksen aikana kaupunkilaiset ryntäsivät metsään kuin varta vasten heille räätälöityyn teemapuistoon
Jalan, raitiotievaunulla, bussilla. Kuusten alaoksilla kuukkelit katselivat makkaroitamme kateellisina. Sitä oli kaikkialla. Piha oli täynnä rastaita ja västäräkkejä, taivas haarapääskyjä. Ja kaikissa päivityksissä ihmiset huusivat: luonnossahan on ihanaa! Ai nytkö te sen vasta tajusitte, teki mieli sanoa. 56 IMAGE LOKAKUU 2020 M aaliskuussa isä vei meidät moottorikelkalla viikoittain pienelle vaarojen keskellä olevalle lammelle pilkkimään ahvenia. Sitten kukin perheenjäsen keskittyi vakavaan työhön: kiskomaan jäälle pakokauhuisia kaloja. Silloin löysin kalastuksen ja lintujen bongaamisen. Silloin äiti komensi kaikki pois reestä ja katsoimme vierestä, kun isä kiskoi mustaa Ockelboa ylös sohjosta ja kiroili. Otus tarraa kiinni väkevällä, pihtimäisellä otteella. Kengät olivat aina täynnä lunta. Tulos: kansallispuistoihin tehtiin tänä vuonna heinäkuun loppuun mennessä 400 000 käyntiä enemmän kuin viime vuonna, kertoi Hesari. Päinvastoin. Sijainnin hyödyt valkenivat minulle vasta yläkoululaisena. Pitemmälle taloon ei ollut asiaa ennen kuin tuulikaappi oli putsattu itikoista. Eräänä kesänä keksittiin alkaa pitää eteisessä imuria. Ulkona ulkona. Jo aiemmin kesällä sama lehti oli uutisoinut ylikuumentuneista kesämökkimarkkinoista ja siitä, että ennätyksellisen moni oli muuttanut kaupungista pysyvästi pois, lähikuntaan tai vieläkin kauemmas. Olimme veljeni kanssa lumisotaa, kaivoimme lumitunneleita, rakensimme lumilinnoja ja laskimme pulkalla mäkeä. Toisinaan kelkka vajosi sulaan. Tuli kesä. Rysysin vapa kädessä joenvarren risukot ja rämmin kaikille läheltä löytyville suolammille. Ötököiden lisäksi taloomme pyrki hiiriä, ja niitä varten viritettiin väsymättä liskuja. Ei ollut tavatonta avata ulko-ovea ja katsoa silmiin poroa, joka oli tullut etsimään pihasta syötävää. Enkä tarkoita nyt kahviloita tai baareja, nehän olivat kiinni, vaan oikeasti ulkona. Eräänä päivänä sitä vain nostaa katseensa ja huomaa, että lehtipuut ovat yhtä vihreää myrskyä. Kukaan muukaan ei käynyt missään. N ykyään minulla on aina kuivat sukat. Ruoho sojottaa maasta. Niitä tuli mukaan sisälle joka ovenavauksella. Jos mato loppui, jo saaliiksi saadulta ahvenelta tai särjeltä repäistiin koukulla silmä syötiksi. Koin jorpakossa elämisen kamalan vaivalloisena. Jokaisen pilkkireissun jälkeen minulla oli märät sukat. Perillä isä rakensi ensin nuotion rantakuusten lomaan. Tukkimiehentäitä, havukantojääriä ja sarvijaakkoja. Tuntui, että poikkeukselliset ajat synkronoituivat poikkeuksellisen yksityiselämämme kanssa. Joka ilmansuunnassa näkyi mäntyjä, haapoja ja pihlajia, ja koko ajan ympärillä surisi, pörisi ja vihelsi. Ja ihmiset, hemmetti soikoon, lisäsivät kierroksia. Oli oikeastaan aika muka. Kaikkialla ruohon ja sahanpurun tuoksua. Kohta oli taas kala kiinni. Kun tervaskannosta iskivät liekit, hän kairasi lammen reikiä täyteen ja jakoi vavat. Eivätkä asialla olleet vain eteläläiset. Johonkin, missä on ”väljempää”. Verenimijöiden lisäksi sisälle kulkeutui havumetsien kuoriaisia. Talvella ei ole lunta, sateella pysyn sisällä. Ulkoilmaelämäni pelkistyi entisestään. Asun Helsingin itäisessä kantakaupungissa. Siitä tuli lastenrattaiden työntämistä kauppaan tai ympäri kotikorttelia. Ainoa vaihtoehto oli leikkiä siinä, sillä. Lähin naapuri asui kilometrin päässä. Keväällä koronapandemian takia määrätyt eristystoimet sopivat meille mainiosti. Tuttavat vaeltelivat puistoissa ja hautausmailla ja päivittivät, että onpa mukavaa käydä ihan vain kävelyllä. Talvella, joka oli pitkä ja pimeä, tuntui, että maailmassa ei ollut mitään muuta kuin lunta. Luonto oli jotain hyvin arkista, puuduttavaa ja rajoittavaa. Keväällä kahlasin tulvapelloilla kuovien, suokukkojen, viklojen ja lirojen perässä. Sitten, ehkä toukokuussa, havaitsin sosiaalisesta mediasta, että ihmiset viettivät kummallisen paljon aikaa ulkona. He alkoivat retkeillä! Sosiaalisen median virta täyttyi pitkospuista, kalliorannoista ja mäntymetsistä. Elämäni on siirtymistä rakennuksesta toiseen. Luonto ei ollut koskaan kaukana. Rinkkoja kaivettiin esiin komeroista Hangosta Rovaniemelle. Aloin tulla luonnon kanssa juttuun. Kaverini mukaan Kuusamon Karhunkierroksella riippusiltojen kohdalla piti jonottaa. Yhtäkkiä kaikki olivat kansallispuistossa. Vaikka sukat veti kuinka tarkasti pitkien kalsareiden päälle äidin ohjeiden mukaan, jossain vaiheessa temmellystä eristys petti. Lumella kuolleita kaloja. Kun lumi suli, piha täyttyi paarmoista ja sääskistä. Asuin maatilalla Lapissa. Tunnetuimmat luonnonmuodostelmat, puistot ja patikkareitit täyttyivät. Hangesta heijastuva valo särki silmiä. Ja totisesti, maamme koluttiin päästä varpaisiin. Vasta sisällä tajusi, että kalsarit olivat polviin asti märät. Menomatkalla istuin reen perässä, piirsin toppakenkäni kärjellä vanaa lumeen ja kaipasin huoneeni lattialle jääneitä legolinnoituksia. L apsena se o li tietenkin erilaista. Se alkoi heti, kun astui ovesta ulos. Media julisti, että nyt se on täällä, kaikkien aikojen kotimaanmatkailun kesä. Tien toisella puolella oli taimikko, toisella puolella pajukkoinen tulvaniitty. Kesällä pakoilin hyönteisiä, talvella olin lumen saartama. Joulukuussa 2019 sain puolisoni kanssa lapsen. Yhtäkkiä kaikki nukkuivat teltassa, keittivät aamupuuroa trangialla järven rannalla ja makoilivat riippumatossa. En tiedä, kuulostaako tällainen kuvaus kovasti romanttiselta, mutta se ei ole tarkoitukseni. Yhtenä talvena hurahdin hiihtämiseen ja sivakoin metsään ajettua latu-uraa edestakaisin koulun jälkeen. Emme lähteneet kauas kotoa, sillä vauvallamme oli paljon allergioiden aiheuttamia mahakipuja. Tukkimiehentäillä on tapana kiivetä kattoon ja pudottautua alta kävelevän niskaan. Se putosi päällemme varoittamatta niin kuin aina. Tauolla istuimme pölkyillä nuotion ympärillä, söimme makkaraa ja tuijotimme lampea. Navetan takaa alkoi metsä. Lapsena minulla oli aina märät sukat. Se oli pyöreä kuin alttari. Huhtikuussa, kun vesi alkoi nousta jään päälle, kävimme pilkillä yhä. Voin vieläkin palauttaa mieleeni, miltä tuntuu, kun kengän kaulukseen ringiksi pakkautunut sohjo alkaa pikkuhiljaa sulaa ja kastelee nilkan ja jalkaterän. Kun helsinkiläiset olivat kammanneet pääkaupunkiseudun luontokohteet – moni valitti ruuhkista Nuuksiossa – he pakkautuivat autoihinsa ja huristelivat pohjoiseen. Ne ovat mustia ja rumia, Paul Verhoevenin scifielokuvista karanneita panssaroituja kärsäkkäitä. Kiva homma, ajattelin sulloessani uutta satsia harsoja kuivausrumpuun
LOKAKUU 2020 IMAGE 57
Vaikka minulla on reissuista lämpimät muistot, eivät puuhommat minua kiinnostaneet. Kotoa opittu käytännöllinen suhde luontoon hallitsi ajatteluani kauan. Kun olin pieni, hän otti minut toisinaan mukaan työmailleen. Tai hiipiä kuusten seassa näh däkseen jännästi visertävän linnun, joka pyrähteli yhä syvemmälle pöheikköön. Kelistä riippuen koluan vanhat kalapaikat ja ryteiköt, mutta olen alkanut epäillä, Ehkä minua vain vaivaa sama kuin kaikkia kauas muuttaneita. Talvella vuorasin itseni ikivanhoilla, eriparisilla toppavarusteilla. Kenties nämä ovat tarpeettoman tylyjä sanoja paikasta, jossa elämisen koen usein myös mukavaksi ja helpoksi. Outo olento tuijottaa meitä, lemmikkejään. Yhtäkkiä taivas kattojen yllä irtoaa horisontista ja kohoaa, raosta tulvii kirkas valo. Ei minusta silti tullut koskaan mitään ”metsän poikaa” tai ”erän kävijää”. Ei meillä ollut tapana käydä paikoissa, joihin ei ollut niin sanotusti oikeaa asiaa. Kai hän arveli, että esimerkki iskostaisi minuun tukkityöläisen mentaliteetin. Minua taitaa kiukuttaa retkeilypistoksen saaneissa kaupunkilai sissa se, että koen olleeni siellä ensin. Istuin autossa taukopaikalla Inarijärven rannalla ja totesin, että aika hienolta. Minusta tuli kaupunkilainen. Puiden pauhaavia kruunuja katsoessa voi jopa kuvitella itsensä johonkin villiin maastoon – illuusio, jonka särkee lähimmästä risteyksestä kiihdyttävän citymaasturin jyrinä. Semmoista pidettiin hoopona touhuna. Siinä hän oli kyllä väärässä. En viettänyt öitä teltassa vaan tein päiväretkiä lähimaas tossa. Vaahterat, tammet ja poppelit ovat satumaisen suuria ja komeita mutta asiallisen etäisyyden päässä toisistaan. Betonia, asvalttia ja kiveä on niin paljon, että luonnonvoimat murtuvat niitä vasten. Se, että raahaan lapsuuden maisemaa mukanani minne ikinä menenkin, vertaan sitä näkemääni ja totean ristiriidan. Helsinkiin on pakattu kaikki, mitä moderni suomalainen voi himoita. En tiedä vieläkään, miten taimikko harvennetaan. Ehkä minua vain vaivaa sama kuin kaikkia kauas muuttaneita. Ja tietenkin metsätöiden tekemistä varten. Toisinaan, kun Helsingin taivas on todella tasainen, sininen ja kiiltävä, tulee mieleen, että hetkenä minä hyvänsä terraarion omistaja raottaa säiliönsä kantta. En. Kumpparit vaihtuivat tennareihin. Isä oli sahayrittäjä, metsuri ja metsänomistaja, joka tykkäsi raivata ja puuhata palstoillaan. Vierailen Lapissa muutamia kertoja vuodessa. Että hän käsittää luonnosta jotain, jota minä en ehtinyt oppia ennen lähtöäni. Luonnossa. Ramppaanko minä edelleen kalassa tai juoksenko lintujen perässä. En hankkinut hienoja ulkoiluvarusteita. Että ymmärrän sitä syvemmin ja paremmin kuin Partioaitasta upeat varusteet hankkinut kerrostalon kasvatti, jonka suhde maakuntien Suomeen huipentuu pistäytymiseen mökillä. Kaupunkiin asettumisen jälkeen tennarit ovat pysyneet jaloissani. Minä nökötin kannon nokassa risu kädessä ja katselin, kun isä huhki moottorisahan kanssa. Se, että raahaan lapsuuden maisemaa mukanani minne ikinä menenkin, vertaan sitä näkemääni ja totean ristiriidan.. Meillä ei puhuttu vaeltamisesta, että mentäisiin patikoimaan vaaroille ja aapasoille muuten vain. Vasta reilusti päälle parikymppisenä tajusin ajaa pohjoiseen, Sodankylää ylemmäs, katsomaan, miltä TunturiLappi näyttää. Maan laajimman palveluvalikoiman lomaan on vieläpä viipaloitu, pilkottu ja trimmattu miellyttävä määrä luontoa viihde käyttöä varten. Tampere vielä menetteli, mutta Helsinki tuntuu terraariolta. Ei tämä ihan koti ole. Tai jotain sinnepäin. Ulos mennessä nappasin naulakosta jonkun työtakin ja päähän lätsän, jalkaan vedin kumpparit. Helsingissä ukonilmakin on pelkkä myrskyn simulaatio. Ongelmani on se, että en viidentoista kaupunkivuoden jälkeen kään koe oloani luontevaksi urbaanissa ympäristössä. Kotona kaikki palveli hyötyä. Metsäisiä seutuja, kuten Keskuspuistoa, halkoo taas sen verran tiheä ja liikennöity kulkuväylien verkosto, ettei rakennetun maailman läheisyys unohdu niissäkään hetkeksikään. Kaikki mullistui, kun muutin opiskelemaan Tampereelle ja myö hemmin Helsinkiin. Pajuryteikön tilalla oli kerrostalokortteli, pysy västi, eikä minun auttanut kuin luoda nahkani. Ehkä minua huolettaa myös se, että pian tuo urbaani menee minusta ohi. Luonto oli marjastusta, metsästystä ja kalastusta varten. En edes omista kumisaappaita enää. 58 IMAGE LOKAKUU 2020 vaa seisoa tuulettomana iltana sääskipilvessä lammen rannassa ja nakella uistinta – toinen sukka märkänä, totta kai, koska kumisaapas oli hörpännyt vettä ojaa ylittäessä. Hyvin hoidetut soratiet halkovat tasaisiksi ajettuja nurmikenttiä, joilla yksikään pensas ei kasva ilman kaupungin työntekijöiden hyväksyntää
LOKAKUU 2020 IMAGE 59
60 IMAGE LOKAKUU 2020
Aivan kuin ne tietäisivät, että olen vain käymässä. Tällainen kaiken kukkivan ja versovan suitsiminen olisi tietenkin nöyryytys kasvillisuudelle, ellei se aikanaan perisi tätäkin kaupunkia. Raitti hiljenemässä. Seikka, joka minua tämän uuden, silmieni eteen auenneen horisontin äärellä kauhistuttaa, on mitäs muuta kuin naurettava. Äidin ja isän kasvaessa aikuisiksi pätkittiin Euroopan mahtavimpiin kuulunut lohijoki, Kemijoki, padoilla säyseävetisiksi lammikoiksi. Lapsi oli taas itkenyt mahaansa, ja viileä tuulenviri oli tyrehdyttänyt itkun. Äitini syntyi 1960-luvun kynnyksellä ja oli kymmenlapsisen sisarusparven keskimmäisiä. Multakasan sijasta minulla oli hiekkalaatikko ja käpylehmän sijasta Nintendo, enkä saanut selkääni kolttosten jälkeen. Silti ajattelin – ja ajattelen – ymmärtäväni vanhempiani tavalla, jolla on olennaisesti tekemistä kylän ja sen ympäristön kanssa. Että hänestä tulee toisenlainen kuin minä. Osoitin tenavalle lintua. S ukupolvi sukupolvelta ihmiskunnan tuntuma muuhun elämään tällä maapallolla heikkenee, kunnes katoaa lopulta kokonaan. Kerrostalomme sisäpihalla on kivireunuksilla rajattu kaistale nurmikkoa. Lapseni on paljasjalkainen helsinkiläinen. Äitini on asunut samassa kylässä lähes koko ikänsä. Minua häkellyttää, että nämä merkilliset olosuhteet saattavat jonain päivänä edustaa lapselleni turvaa ja vakautta. Puut ympärillä vaikuttavat jotenkin kohteliaita. Aivan kuten minulle edustavat turvaa ja vakautta haavat, jotka kohoavat postilaatikolta kotipihaan vievän tien varrella Lapissa. Ehkä se on kadonnut jo. Pelkään, että tämä meluisa ja umpeen rakennettu miljöö muokkaa lapseni ajattelusta ratkaisevasti erilaisen kuin omani on. Ehkä ei kuitenkaan kovin kauas, sillä vastaavia asuinkomplekseja seisoo vieri vieressä. On aivan mahdollista, että lapseni asuu koko elämänsä samassa kaupungissa. Lapset piirsivät törkyyn tikulla rajat navetalle, joka asutettiin käpylehmillä, joille nyhdettiin ruohotukko appeeksi. Jos isä saisi päättää, hän rakennuttaisi vielä Vuotoksenkin ja Siinä missä luonto on maalaiselle ainoa elinkeino, edustaa se kaupunkilaiselle eräänlaista perinnöksi saatua, yhteistä varallisuutta Kaupunkilaiselle luonto on pankkitili, johon kaikilla on käyttöoikeus mutta jolta kukaan ei saa nostaa mitään.. Isommat lapset ryhtyivät töihin heti, kun pystyivät, lypsivät lehmiä ja soutivat maitopääläreitä joen yli. Yhteys liittyy maiseman autiuteen, talven pimeyteen ja keskikesän öiden valoon. Vanhempani saattoivat temmeltää pöpelikössä minua enemmän, mutta toisaalta heidän ikäpolvensa toimia värittää vakaumus, että metsät ja vesistöt ovat resurssi. Stadilainen. Kyläkoulu lakkautettiin samana vuonna kun siirryin kirkonkylään yläasteelle. Meriharakka on Etelä-Suomelle luonteenomainen lintu, keksityn näköinen. Jokaisen sisäpihalta löytyy pieni, koomisesti muotoiltu vihervyöhyke, jolta aikainen lintu saattaa yhyttää pari onnetonta lieroa. Tämäntyyppisten siltojen mahdollisuudet minun ja lapseni välillä taisivat tuhoutua jo silloin, kun hän syntyi Naistenklinikalla Meilahdessa. Hän asui tien päässä niin kuin minä. Isäni peräti samalla maatilalla. Riihen katolla oltiin ”koulua”. Äidinisä askarteli pajupillejä. Elettiin aikoja, kun pellot kynnettiin yhä hevosella ja lähimetsät olivat lehmien ja lampaiden harvaksi syömät ja tallaamat. Sen hyväksyminen ottaa koville. Tenaville käännettiin lapiolla pihaan läjä multaa myllättäväksi. Läntille pölähti yksinäinen meriharakka etsimään syötävää. Otus koputteli nurmea aikansa, kunnes lensi tiehensä. Minun lapsuudessani kotikyläni viljelyala oli jo pusikoitumassa. Sisaruksilla oli vain toisensa. Sen mustavalkoista asua ja pitkää neonpunaista nokkaa. Leikittiin tavallisia pihaleikkejä: nurkkajaakkoa, peiliä ja kirppaa. I stuin parvekkeella vauvani kanssa aikaisena kesäaamuna. Astun tuttua metsäpolkua tunnustelevasti. Siihen, miten tavallista on astua ovesta ulos, harpata ojan yli ja olla puiden saartama. LOKAKUU 2020 IMAGE 61 että elävän luontosuhteen sijaan minua kuljettaa nostalgia
Sitä katsoessa tulee mieleen, että voisi taas käydä voimaantumassa jossain tuuheassa kansallispuistossa. 62 IMAGE LOKAKUU 2020 hukuttaisi luonnontilaiset Kemihaaran suot. Ne rönsyilevät, levittäytyvät ja ulostavat. Minä valitsisin toisin. Mikä mukava noutopöytä tänne Suomen pääkaupunkiin onkaan hanhille järjestetty! Ihmiset ovat järkyttyneitä. Me ihmiset olemme rakentaneet niin monta aineellista ja henkistä kerrosta itsemme ja tämän planeetan väliin, että saamme signaalit sen kunnosta viiveellä.. Hän syyttää tilanteesta päättäjiä ja maalaisia ja etenkin maalaisia, koska he eivät ole ymmärtäneet syntyä kasvukeskukseen niin kuin kaupunkilainen itse on. Ratkaisu on lajillemme tyypillinen: hoitaa väkivalloin ongelma, jonka olemme itse aiheuttaneet. Heistä saa tulla. Välillä on mukavaa jättää ruoanlaitto väliin, tilata rendangia kotiinkuljetuksella ja katsoa BBC:n dokumentti kaljurotista. Valkoposkihanhet taapertavat äkeinä syrjään vaunujen tieltä. Luuraakohan yksi String-hyllyssä. Hän on lukenut uutisen, jonka mukaan jokainen ihminen on koko ajan korkeintaan kolmen metrin päässä hämähäkistä. He tahtoisivat levittää maahan omat vilttinsä, istua niillä, siemailla kuohuviiniä ja napostella mansikoita. Kaupungin työntekijät pitävät nurmen lyhyenä, joten maasta puskee koko ajan tuoretta evästä Pohjanmeren rannikolta asti lentäneille pitkänmatkalaisille. Ne reagoivat ekosysteemien muutoksiin heti. Eivät minua sittenkään harmita retkeilystä innostuneet kaupunkilaiset, joista tulee minua pätevämpiä eränkävijöitä. Ne varastavat jäätelötötterön suoraan kädestä Kauppatorilla. Siispä meidän on katsottava kasveja, kaloja, lintuja. Tenavalla on hyvä päivä, ja hän virnistelee turvavöissään iloisena. Osa hanhista jää vieläpä jatkamaan sukua Suomenlahden saariin, mikä tarkoittaa, että ne aterioivat puistoissamme läpi kesän jälkikasvunsa kanssa. Minun on korjattava aiempaa lausuntoani. Lapseni on stadilainen, mutta tahtoisin hänen oppivan, että tämä kaupunki ei ole ”My Helsinki” vaan kuuluu yhtä lailla kasveille ja eläimille. Alueen suunnittelija on tehnyt erinomaista työtä: puisto on avara, mikä tarkoittaa, että hanhet voivat vilkuilla vaaroja esteettä. Vain yksi asia huolettaa kaupunkilaista. Ulos katsomallahan sitä ei näe, kun ikkunasta näkyy vain naapuritalon seinä. Lukujenhan pitäisi mennä päinvastoin. Tutkimusten mukaan tiheä asuminen on ympäristölle edullista. L oppukesällä pukkaan lastani vaunuissa merenlahden rannassa. Hän itse tekee, jos nyt ei kaikkea, niin ainakin paljon. Eihän se ole nyt ollenkaan mahdollista! Monet ovat ehdottaneet, että hanhia pitäisi ampua. Valkoposkihanhien ampuminen rinnastuu siihen, että lentokoneen kapteeni hakkaa ohjaamonsa mittarit vasaralla hajalle. Kaupunkilainen viihtyy skandinaavisesti sisustetussa asunnossaan. Tililtä katoaa koko ajan rahaa. Kierrättää ja ostaa luomua. Ne vilistävät maton alle turvaan kylpyhuoneessa. Me ihmiset olemme rakentaneet niin monta aineellista ja henkistä kerrosta itsemme ja tämän planeetan väliin, että saamme signaalit sen kunnosta viiveellä. Se surettaa kantakaupungissa design-nojatuolillaan rentoutuvaa kaupunkilaista. Omituinen asetelma johtunee tästä: siinä missä luonto on maalaiselle ainoa elinkeino, edustaa se kaupunkilaiselle eräänlaista perinnöksi saatua, yhteistä varallisuutta. Ikänsä Helsingissä asunut saattaisi valita toisin. Kevät on aikaistunut Suomessa, joten hanhille on edullista pysähtyä tankkaamaan meillä ennen jatkamista pesimispuuhiin Pohjoiselle jäämerelle. Ne kiipeävät ylös pitkin housunlahjetta ja asuvat meidän karvoissamme, ne pistävät ja purevat. Katson ympärilleni. Rapsuttaa paljailla varpailla vihreää, puhdasta nurmikkoa. Nurmi on sulkien ja jätösten täplittämä. Tiedostava kaupunkilainen tarkastaa tilin saldon säännöllisesti uutisista ja luonto-ohjelmista. Kaupunkilaiselle luonto on pankkitili, johon kaikilla on käyttöoikeus mutta jolta kukaan ei saa nostaa mitään. Hanhet ovat lisääntyneet ilmaston lämpenemisen takia, kertoo Luonnontieteellisen keskusmuseon eläintieteen yksikön intendentti Aleksi Lehikoinen Apu-lehdessä. Minua pelottaa, että kaupunkiympäristön takia lapseni käsitys luonnosta typistyy. Tämähän on aivan yksinkertainen asia. Rasittavaa, ehkä, mutta informatiivista myös. Kitkemällä, ampumalla ja myrkyttämällä elämän ympäriltämme saamme toki hetken ulkoilla ilman häiriötä, mutta samalla hinaamme apokalypsin yllemme. Eläinja kasvikunnalla on koko ajan räpylä, sorkka, juuri ja evä maapallon valtimolla. Että siitä tulee hänelle pelkkiä jylhillä aapasoilla ja humisevissa aarniometsissä hankittuja huippukokemuksia. Paikalla on myös tyytymätöntä väkeä. Minua on aina vaivannut, miksi vihreiden kannatus on niin kovaa kaupungissa ja niin vähäistä maaseudulla
LOKAKUU 2020 IMAGE 63
64 IMAGE LOKAKUU 2020
?. On asioita, joissa vanhempani ja minä emme enää ymmärrä toisiamme. Muutin ensin yli kahdeksansadan kilometrin päähän, sitten yli tuhannen. Isä kävi pilkillä yhä. Nähdä, mihin on menossa. Ihan kuin olisin ollut 15-vuotias. Sitä on niin paljon, että olen saamari vie kantanut vanhempani ja koko meidän autioituvan pikkupaikkakuntamme mukanani tänne Wolt-kuskien ja Espresso House -kahviloiden keskelle. Vauva odottelee kärsivällisesti. Hän saa kaupunkilapsuuden, joka on minulle saavuttamaton, ja vie sen kipeimmät ja tärkeimmät muistot mukanaan maailmaan, jonka teknologia ja ilmastonmuutos muokkaavat minulta tunnistamattomaksi. Talo alkoi kyllästyttää minua, sama talo. Aloin käydä kalassa kavereiden kanssa. Ensin polkupyörällä, sitten autolla. Pyyhin hanhenkakan paperilla pois pyöristä, ennen kuin rullaan vaunut kynnyksen yli. Niinpä sain jäädä kotiin. Lapseni ei tule tietämään siitä yhtään mitään. Minusta on sietämätöntä, etten osaa kuvitella maailmaa, jossa hän kasvaa aikuiseksi. Tämä on minun työtäni, sanoin kerran ja heristin kannettavaa kädessäni. Hän oli käynyt samoilla lammilla pikkupojasta lähtien. Silloin äiti avasi oven ja sanoi, että täällä sitä vain istutaan tietokoneella. Hänen ilmeensä... Hän alkoi viihtyä rattaissa paremmin, kun tajusimme puolison kanssa kääntää istuimen niin, että hän saa katsoa eteenpäin. Tuulee. Itsestäänselvyydet vaihtuvat toisiin. (Se on hinta siitä, että näprään lauseita sen sijaan, että sahaisin puuta.) Mutta yhteistä on paljon. Istun keittiönpöytäni ääressä kuulokkeet korvillani ja kirjoitan, mutta ajatuksissani nökötän yhä avannon äärellä kuuset ympärilläni. E räänä päivänä sanoin, etten halua mennä pilkille enää. Tuli tyttöystävä, opiskelupaikka, työpaikkoja. LOKAKUU 2020 IMAGE 65 Kun vauva ja minä olemme saaneet vastatuulesta tarpeeksemme, palaamme sisälle. Kun kävin lapsuudenkodissani, sulkeuduin toisinaan vanhaan huoneeseeni kirjoittamaan. Lähdin yhä useammin pois
66 IMAGE LOKAKUU 2020 Teksti taava koskinen Kuva sanna lehto Näin vuonna 2004 näyttelyssäsi ”Shooting back” ajopuille tekemäsi ampumanitojamuotokuvat Haitin diktaattorista Papa Docista, hänen diktaattoriseuraajastaan ja pojastaan Baby Docista sekä Kolumbuksesta, joka murhasi 3–4 miljoonaa arawak-intiaania 1492 Bahamalla ja Haitilla. Kolumbus oli ensimmäinen dekoloniaalinen muotokuvani, ja se jatkaa yhä maailmanympärimatkaa eri näyttelyissä. Kuvaat postkoloniaalisissa muotokuvissasi myös eläimiä. Shooting back -näyttelyssä ammuin murhaajat ja diktaattorit kirjaimellisesti. Hän sai valtion kuvataiteilijapalkinnon 2018 ja Suomen kansalaisuuden viime vuonna. Niittauksia menneeseen. Olet myös kuvannut uhanalaisia gorilloja, ja tänä vuonna ilmastonmuutokSveitsiläistaustainen SASHA HUBER (s.1975) kuuluu tämän hetken kansainvälisimpiin Suomessa ja Suomesta käsin vaikuttaviin kuvataiteilijoihin. Huberin tausta liittyy karibialaiseen diasporaan; hänen isoisänsä pakeni Haitilta 1960-luvun puolivälissä François Duvalierin, ”Papa Docin”, diktatuuria ja asettui perheineen New Yorkiin, josta Huberin äiti muutti sveitsiläisen miehensä kanssa lähelle lähelle Zürichiä. Mistä inspiraatio aiheeseen tulee. Aloin eritellä kolonialismiin yhteydessä olevaa menneisyyttäni. Akseli Gallen-Kallela matkaili aikoinaan brittiläisessä Itä-Afrikassa, nykyisessä Keniassa, ja ampui poikansa Jorman kanssa liudan eläimiä. Kun olin löytänyt hyvän välineen kolonialismin epäoikeudenmukaisuuden kuvaamiseen, jatkoin sen käytön kehittämistä. Olet käsitellyt kolonialismia ja imperialismia kauan. Hän muodostaa kuvia ampumalla pistoolinomaisella laitteella niittejä erilaisille puupinnoille. Huberin työskentelyn punainen lanka on visuaalisesti lempeä kolonialismin kritiikki, jonka kantava voima on ampumanitojatekniikka. Olet ampumanitonut Jorman ampuman sarvikuonon, ja teoksessa kuollut eläin ikään kuin kääntyy sankariksi Jorman sijasta
Keskustelija Niittauksia menneeseen
Mitä perhe merkitsee sinulle. Onko perheen käsittely mikrokuva kolonialismista. Oma taiteeni liittyy kolonialismiin vain osittain. Hän kehitti muotikuvia taiteeksi ja toimi esikuvana monille mallisukupolville 25 vuoden ajan Betty Ford Agencyssä ja korosti muun muassa sitä, että mustat mallit saisivat pitää afrohiuksensa. Tampereen taidemuseon tämänhetkinen ”agendani”, jos näin halutaan sanoa, on Space Race -installaatio, jossa mietin rasismin ulottamista avaruuden ilmiöihin niiden nimeämisessä. Näyttely I love Jany (2010) koostui valokuvaja videoinstallaatiosta, joka kertoo New Yorkin ensimmäisiin mustiin valokuvamalleihin 1970-luvulla kuuluneesta tädistäni Janysta. Mistä siinä oli kyse. Sain kunnian nitoa teoksen hänen tuolloin asumansa talon ikkunaluukkuun. Kaksi muuta nidottua The Firsts -teosta vuodelta 2019 ovat Roomassa vaikuttanut afrikkalais-amerikkalais-haitilainen kuvanveistäjä Edmonia Lewis, ensimmäinen musta kansainvälistä mainetta niittänyt naistaiteilija, sekä Jani Toivola, Suomen ensimmäinen musta kansanedustaja. Agassizin mukaan on nimetty sveitsiläinen vuori Agassizhorn mutta myös Marsin kraatteri ja kuun osa-alue. Tämän hienosti välttäneitä yhteiskunnallisia taiteilijoita ovat sveitsiläinen Meret Oppenheim ja yhdysvaltalainen Theaster Gates. Teokseni kiertävät kuitenkin Tellusta siinä missä minäkin. Mitä esimerkkejä haluaisit mainita. Jotkut kenties ajattelevat, että olet jonkinlainen ”agendataiteilija”, koska teoksesi liittyvät niin kiinteästi kolonialismiin. . Mikä on motiivisi näiden teosten taustalla. Osa perhettäni käsittelevistä teoksista liittyy kiinteästi kolonialismiin, osa taas vähemmän. Ilmastonmuutos ja kolonialismi liittyvät yhteen; luonto on haluttu alistaa, mutta nyt se iskee takaisin. Onko sinulla teoksia, jotka ovat erityisen merkityksellisiä itsellesi. Agassizin rotuajattelu on hyvin samanlaista kuin myöhemmin Hitlerillä, molemmat vertasivat muita kuin valkoista rotua apinoihin. Afrikkalaisesta diasporasta on tullut keskeinen osa viime aikojen tuotantoasi. 68 IMAGE LOKAKUU 2020 keskustelija seen kantaa ottavassa näyttelyssä ”Tipping of the Iceberg” oli esillä jääkarhuja poikasineen. Agassiz myös kokosi alastomina kuvatuista mustista valokuvakokoelman, jolla hän pyrki todistamaan muiden rotujen alempiarvoisuutta, lempikohteenaan kongolaissyntyinen orja Renty. Luonto kuuluu kaikille, se vaatii ainoastaan, että siitä pidetään huolta. Vuonna 2008 lensin helikopterilla 3?946 metriä korkean Agassizhornin huipulle ja nimesin sen uudelleen pystyttämällä sinne kyltin Rentyhorn. Tein projektista nykyään Kiasman omistaman valokuvaja videoinstallaation ja myös kirjan. Alussa perehdyin erityisesti äitini henkilöhistoriaan, koska itselläni ei oikein ollut mahdollisuutta käydä Haitilla kidnappausvaaran takia. Olen oikeastaan käsitetaiteilija, vaikka minua voi tietysti nimittää muotokuvataiteilijaksi, mutta sisältö ja teosten liittyminen laajempiin yhteyksiin on tärkeintä. Ampumanitojaan liittyy paradoksi: väline on luonteeltaan väkivaltainen, mutta lopputuloksena on kommentti eläinten ja ihmisten oikeuksien puolesta. Piiloutuuko agendaan jonkinlaisia vaaroja. Toinen The Firsts -muotokuva (2018) on kirjailija James Baldwinista, joka viimeisteli teoksensa Go Tell it on the Mountain pienessä sveitsiläisessä Leukerbadin kylässä 1951– 1953. Pääteemani on pitkään ollut Louis Agassiz (1807–1873), sveitsiläissyntyinen Harvardin professori, joka oli aikanaan suuresti arvostettu biologi, geologi, antropologi ja jäätikkötutkija mutta ennen kaikkea rotutieteilijä. Sarjassa The Firsts ampumanitojamuotokuva Rosa Emilia Claysta (2017) kertoo mustasta naisesta, joka muutti Suomeen lähetyssaarnaajaperheen mukana 1888 ja sai ensimmäisenä mustana ihmisenä Suomen kansalaisuuden 1899. Vaara saattaa piillä siinä, että taiteilijat yrittävät vastata hinnalla millä hyvänsä kysymykseen ”kuka olen?” Se voi pudottaa tekijät erityisiin laatikoihin. Vuosi 2007 oli Agassizin 200-juhlavuosi, ja liityin tuolloin sveitsiläisen historioitsijan, poliitikon ja revyytaiteilijan Hans Fässlerin transatlanttiseen komiteaan De-mounting Louis Agassiz. Korkeampi valkoinen rotu tulisi erottaa muista roduista. Kokemansa rasismin vuoksi Clay kuitenkin muutti Yhdysvaltoihin 1904, missä hänestä kehittyi monipuolinen kulttuuriaktivisti. Tuosta seurasi Rentyhorniksi kutsuttu projekti. Gorillat Silverback-näyttelystä vuodelta 2005 olivat käänteentekeviä tuotannossani: siirryin alistajista ja diktaattoreista alistettuihin. Kyltti jouduttiin myöhemmin poistamaan eikä Sveitsi hyväksynyt 2?700 nimekkään kansainvälisen toimijan allekirjoittamaa vetoomusta muuttaa Agassizhornin nimi Rentyhorniksi. 2020. Luonto kuuluu kaikille, se vaatii ainoastaan sen, että siitä pidetään huolta.” –?SaSha huber ”. Olet käsitellyt taiteessasi myös perhettäsi ja edeltävät sukupolvet esiintyvät teoksissasi. Sasha Huberin Space Works -teoksia nähtävänä Tampereen taidemuseossa Blacklight Photo Festivalilla 12.9.–8.11. Haïti Chérie (2010–2011) taas oli kannanotto saarivaltiota kohdanneeseen hirveään maanjäristykseen
Essee Elokuva Musiikki Kirja Korkman Luoma-aho Netflixin nousu Arttu Wiskari Tuollapäin on Highway Kuolleeksi käsikirjoitettu
-elokuvan (1979). Kun laskeuduin Jerevaniin vuotta myöhemmin, pääministeri oli eronnut jo toista viikkoa kestäneiden mielenosoitusten jälkeen ja kaduilla oli juhlat. Silti joskus on vaikeaa olla vammainen ja rakastaa elokuvia. Ehkä se tapahtui silloin, kun menin ensimmäistä kertaa yksin elokuviin katsomaan V niin kuin verikoston (2005) ja siitä inspiroituneena vein kampaajalleni kuvan lyhythiuksisesta Natalie Portmanista. Se on käytännöllistä, kun liikkuminen on vaikeaa. Nyt. Emme edes nähneet elokuvan alkua, mutta muistan, miten lopussa tunsin kuin takaraivoni olisi räjähtänyt sohvan takana olevalle seinälle. Tai ehkä se alkoi jo vuosia aiemmin, kun arvuuttelin mummolan sohvalla Hercule Poirot’n kanssa murhaajia. Elokuvien soundtrackit sopivat hyvin myös työnteon taustalle, mutta kun kuulokkeisiini pärähtää Alexandre Desplat’n Falling Rain, minun on pakko keskeyttää hetkeksi. 70 IMAGE LOKAKUU 2020 Kuolleeksi käsikirjoitettu Sanni Myllyaho luuli teini-ikäisenä, että vammaisena ihmisenä hänen kuuluu haluta kuolla. Se on kuin yrittäisi sovittaa itsessään yhteen kahta aivan vastakkaista puolta. Hän pohtii esseessään, millainen elokuvan maailma on vammaiselle katsojalle. Hän kävi noin 30 vuotta oikeudellista taistelua. Silloin näen, miten päähenkilö elokuvassa Lust, Caution (2007) kurkottelee raitiovaunun ikkunasta sateeseen, ja muistan taas, miltä tuntuu olla nuori ja rakastunut. Geena Davis -instituutin tutkimuksen mukaan vammaiset henkilöt kuolivat vuonna 2019 sadassa katsotuimmassa perhe-elokuvissa kaksi kertaa niin todennäköisesti kuin vammattomat. Oletko aivan varma, kampaaja kysyi ennen kuin leikkasi alaselkään ulottuneen poninhäntäni. Elokuvat ovat myös harrastus, josta voi nauttia istualtaan. Ehkä se tapahtui silloin, kun katsoin lukiossa kämppikseni kanssa Ilmestyskirja. TeksTi sANNI MYLLYAHO O n vaikea sanoa, milloin rakastuin elokuviin. Koska toisinaan elokuvissa todella vihataan vammaisia ihmisiä, tai ainakin meidät rakastetaan käsikirjoittaa hengiltä. Espanjalaiselokuva Meri sisälläni (2004) perustuu tositarinaan Ramón Sampedrosta, joka hyppäsi pää edellä liian matalaan veteen ja neliraajahalvaantui. Kolme vuotta sitten päätin lähteä lomalle Armeniaan katsottuani Granaattiomenan värin (1969); maan, josta tuli niin ihmeellistä elokuvaa, oli oltava ihmeellinen itsekin
Kun vammainen ystäväni kertoi tapahtuneesta sukulaiselleen, tämä oli ensin järkyttynyt mutta kohautti sitten olkiaan kuultuaan, että uhri oli kehitysvammainen. Sen sijaan hänen vammaisuutensa häivytetään hänen rakkaussuhteistaan. Teoksessa Muisto avoimesta haavasta (1938), joka on sittemmin tuhoutunut tulipalossa, Frida istuu jalat harallaan, hame vyötäisillä ja jalka paketissa. Jos pyörätuolin käyttäjä siis yrittää paeta väkivaltaista kumppania, hän ei välttämättä pääse edes turvakotiin sisään. Yksi Weinsteinin uhreista on näyttelijä Nannette Klatt. Fridan omakuvissa vammaisuus ja seksuaalisuus ovat luontevasti läsnä ja limittäin. Klattilla on synnynnäinen silmäsairaus, minkä vuoksi hän ei näe ylös, alas tai. En nähnyt kumpaakaan teatterissa vaan myöhemmin DVD:ltä tai maksukanavalta vuoden parin sisään. Kun elokuvassa Salma Hayekin näyttelemä Frida vie maalauksiaan näytille tulevalle aviomiehelleen ja kuuluisalle maalarille Diego Riveralle onnettomuuden jälkeen, hän käyttää vielä kävelykeppiä. Niinä muutamina kertoina, kun jouduin olemaan kyseisen henkilön kanssa vielä tekemisissä, kehoni pumppasi adrenaliinia ja olin valmis taistelemaan tai pakenemaan. Toimisto, jossa silloin työskentelin, oli kahdessa kerroksessa. The New York Timesissa julkaistussa kirjoituksessaan Hayek kertoo, miten puolivälissä kuvauksia Weinstein oli ilmestynyt paikalle, valittanut Fridan kulmakarvoista ja vaatinut, että Hayek ei saa ontua Fridan roolissa. Siitä on vuosia, kun olen nähnyt elokuvan, mutta muistan vieläkin, miten tarkkaan Swankin hahmo on kohtauksessa rajattu. O lin töissä, kun minulta kysyttiin ensimmäisen kerran ”pystytkö sä panna”. Todellisuudessa Frida oli vammautunut jo kuusivuotiaana sairastettuaan polion, mikä oli jättänyt hänen oikean jalkansa toista lyhyemmäksi ja heikommaksi. Hän maanittelee vanhaa kehäraakkia Frankieta (Eastwood) valmentajakseen, kunnes tämä viimein suostuu. Esimerkiksi Suomen suurimmassa kaupungissa Helsingissä turvakodeissa ei ollut huomioitu esteettömyyttä. Olin neljätoista. Tämän jälkeen Diegon käsi käy vain säyseästi Fridan paidan helman alla lopun montaasikohtauksessa. Toisin kuin Quasimodo, Frida saa elokuvassa pitää tunteensa. Kun Amnestyn kuntaselvityksessä vuonna 2016 tutkittiin naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisen työn tilaa, selvisi, että 88:ssa kyselyyn vastanneessa kunnassa ainoastaan kymmenessä prosentissa oli huomioitu vammaiset naiset haavoittuvana ryhmänä. Hollywood-elämäkertaelokuva Frida (2002) kuvaa meksikolaisen taiteilijan ja yhden kaikkien aikojen vammaisikonin Frida Kahlon elämää. Elokuva kuvaa Sampedron viimeisiä kuukausia ja päättyy tämän avustettuun itsemurhaan vuonna 1998. Haluaisin nähdä elokuvia vammaisista ihmisistä, joiden elämä pyörii 30 vuoden ajan jonkin muun asian kuin itsemurhan ympärillä; adrenaliinin annostelun sijaan Frankie olisi voinut valmentaa Maggieta kohti paraolympialaisia. Ainoa asia, jonka hän huomasi, oli se, etten ollut seksikäs elokuvassa, Hayek kirjoittaa. Olin tottunut kysymyksiin siitä, miksi käytän hissiä, mutta en ollut varautunut yhteistyökumppanimme jatkokysymykseen. Heidän romanssinsa alkaa vasta, kun Frida ei enää onnu. Tyypillisesti elokuvien vammaiset henkilöhahmot ovat täysin seksittömiä. Miespuolisille ystävilleen hän kertoi, että käden asento hameen alla viittasi masturbointiin. Kun #metoo-kampanja alkoi polttaa maata Weinsteinin jalkojen alla, Hayekilla oli oma tarinansa kerrottavana. Weinsteinin yhtiö Miramax oli Fridan tuotantoyhtiö. Lopulta hän pyytää sairaalasängyllä Frankieta päästämään hänet päiviltään. Ottelussa hän kuitenkin vammautuu ja halvaantuu kaulasta alaspäin. Kun ympäröivä populaarikulttuuri kyllästää meidät ajatuksella, että edes vammaiset ihmiset itse eivät halua elää, miksi vammattomat ihmiset kunnioittaisivat meidän oikeuttamme elää. He myös kokevat seksuaalistaja lähisuhdeväkivaltaa, itse asiassa tilastollisesti huomattavasti todennäköisemmin kuin vammattomat ihmiset. Kun Maggie alkaa anella kuolemaa, hänen kaulassaan oleva risti on selkeästi näkyvillä. Samana vuonna ilmestyi myös Clint Eastwoodin Million Dollar Baby, jossa nuoren nyrkkeilijän Maggien (Hilary Swank) unelma on tulla ammattilaiseksi. Ajattelin Million Dollar Babya, kun luin viime heinäkuussa, että Salon sairaalan hoitohenkilökuntaan kuuluvien henkilöiden epäillään murhanneen nuoren kehitysvammaisen naisen nukutusaine propofolilla vappuaattona 2017. Molemmat elokuvat voittivat lukuisia palkintoja, muun muassa parhaan elokuvan ja parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnot. Epäilty tappo oli tapahtunut jo tammikuussa, mutta luin siitä vasta nyt. Seuraavassa kohtauksessa Frida ontuu enää lievästi. Hän joutui 18-vuotiaana bussionnettomuuteen, jossa rautatanko lävisti hänet lantion korkeudelta ja muutti hänen elämänsä suunnan. Vammaisuutta on totuttu pitämään takuuvarmana ehkäisykeinona, ja siksi myös vammaisiin ihmisiin kohdistuva seksuaalinen väkivalta jää piiloon. Hänen oikea jalkansa ja selkänsä leikattiin useita kertoja, ja hänen terveytensä heikkeni tasaisesti sen jälkeen, kun hän kärsi keskenmenon vuonna 1932. LOKAKUU 2020 IMAGE 71 Kuolleeksi käsikirjoitettu saadakseen eutanasian, mutta turhaan. Heillä ei ole parisuhteita eikä toiveita romanttisesta rakkaudesta tai vanhemmuudesta. Elokuvassa vammattomat Esmeralda ja sotilas Phoebus kuitenkin saavat lopulta toisensa. Omakuviensa ohella hän tuli tunnetuksi lukuisista rakkaussuhteistaan niin miehiin kuin naisiin. Fridasta tulee uudestaan näkyvästi vammainen vasta elokuvan loppupuolella, kun hänen kuolioituneet varpaansa amputoidaan. Viimeisenä laupeudentyönään Frankie antaa kuolettavan annoksen adrenaliinia. Onnettomuudesta saamiensa vammojen vuoksi hän kärsi kivuista koko loppuelämänsä. Elokuvan lopussa Maggien unelma on lähellä toteutumistaan, kun hän pääsee ottelemaan mestaruudesta. EU:n perusoikeusviraston 2014 tekemän tutkimuksen mukaan vammaiset ja terveysongelmista kärsivät naiset kokivat kaikkia väkivallan muotoja enemmän kuin vammattomat naiset. Rakennuksessa oli hissi, mutta sinne täytyi mennä hankalasti rappukäytävän kautta. Ahaa, vammaisena ihmisenä minun kuuluu haluta kuolla, oli voimakkain ajatus, joka teini-ikäiselle minulle jäi elokuvista mieleen. Kukaan ei oikeastaan ilmennä tätä yhtä hyvin kuin Harvey Weinstein. Elokuva tuli jälleen mieleeni, kun päivää myöhemmin luin Helsingin Sanomista, että hengityskoneessa olleen potilaan taposta epäillyn hoitajan tapaus on jumissa syyteharkinnassa. Jotta katsojille ei tulisi liian paha mieli, Quasimodon hellät tunteet haihtuvat silmänräpäyksessä elokuvan kliimaksissa, ja hän säilyy lapsenomaisena hahmona. Vaikka elokuvissa se harvoin näkyy, vammaiset ihmiset rakastuvat, panevat, avioituvat ja saavat lapsia. Disneyn Notre Damen kellonsoittajassa (1996) vammainen päähenkilö Quasimodo rakastuu Esmeraldaan, joka on tanssija. Ennen onnettomuutta Frida opiskeli lääkäriksi, mutta tukeakseen perhettään rahallisesti hän aloitti maalaamisen sairasvuoteeltaan
Tämä puolestaan altistaa transtaustaiset naiset homofobiselle väkivallalle. Hän tiesi myös, että rapuissa oli pilkkopimeää, Klatt kertaa. Silloin kysyisin, oletko nähnyt Naisen tuoksua. Liikuntavammaista naista lyödään jaloille, näkövammaista silmille ja naista, jolla on puhevaikeuksia, lyödään suulle. 72 IMAGE LOKAKUU 2020 sivuille ja hän on täysin hämäräsokea. Kaikki alkoikin lupaavasti. Eräänä korona-ajan lauantaina olin yksin kotona ja päätin vihdoin tehdä sen. Alienissa (1979) ei koskettu juoneen, kun pääosaan valittiinkin Sigourney Weaver – nainen alun perin suunnitellun miehen sijaan. Pacino käyttää elokuvassa valkoista keppiä kömpelösti kuin vain näkevä näyttelijä, joka yrittää esittää sokeaa. Daniel Day-Lewis sai uransa ensimmäisen Oscar-palkinnon näyttelemällä tositarinaan perustuvassa elokuvassa Minun tarinani (1989) CP-vammaista Christy Brownia. Koska suurin osa ihmisistä ei henkilökohtaisesti tunne ketään transihmistä, heidän käsityksensä transihmisistä on pitkälti median varassa. Se lujittaa virheellistä käsitystä siitä, että transnaiset eivät olisi naisia vaan itse asiassa miehiä valeasuissa. Esimerkit ovat vain jäävuoren huippu. Ei, ei, ei, hän oli yksijalkainen prostituoitu, katso vaikka, Jack kiirehtii kiistämään. En koskaan tuo ilmi työhakemuksessani tai ansioluettelossani vammaisuuttani. Ja sitten he myhäilevät yhdessä, miten kenenkään mielestä yksijalkainen seksityöntekijä voisi olla seksuaalisesti viehättävä. S illoin harvoin kun vammaisten ihmisten tarinoita kerrotaan valkokankaalla, niitä yleensä kertovat vammattomat elokuvantekijät. Ilmiö näkyy myös elokuvateollisuuden ulkopuolella. En kuitenkaan pidättelisi hengitystäni. Kun Weinstein vaati tapaamisessa Klattia näyttämään rintansa ja tämä kieltäytyi, Weinstein sai raivokohtauksen. Hän voitti myöhemmin roolistaan parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Kun tämä teksti julkaistaan, minusta tulee julkisesti vammainen, ja minua jäytää epäilys siitä, tulenko enää koskaan saamaan kutsua työhaastatteluun. Näyttelijä Jen Richards linkittää dokumentissa transnaisten kokeman väkivallan siihen, että transnaisia näyttelevät useimmiten miehet. Aloin katsoa Titanicia (1997). Perusterveiden ikätovereideni palatessa yhä enemmän normaaliin arkeen tunsin oloni yksinäisemmäksi kuin keväällä. Sama cis-mies Eddie Redmayne oli vuotta myöhemmin ehdolla saman palkinnon saajaksi roolityöstään transnaisena Lili Elbenä elokuvassa Tanskalainen tyttö (2015). Ehkä vammaiset näyttelijät ovat vain huonompia kuin vammattomat, saattaisi joku jatkaa. Hän kertoo tarinansa Weinsteinin nousua ja tuhoa käsittelevässä dokumentissa Untouchable (2019). Dustin Hoffman voitti saman palkinnon roolistaan autistisena miehenä elokuvassa Sademies (1988). Elättelin toivoa, että viimeistään elokuvan loppukolmanneksella vollottaisin kuin viimeistä päivää. Dokumentissa tuodaan esiin, miten aivan viime vuosiin saakka elokuvissa transtaustaiset henkilöt on kuvattu pitkälti joko saalistajina kuten Uhrilampaissa (1991), uhreina kuten elokuvassa Boys Don’t Cry (1999) tai vitseinä kuten elokuvassa Ace Ventura – lemmikkidekkari (1994). Hän tiesi, että olin hämäräsokea. Yksittäisiä rooleja suurempi kysymys on se, että vammaiset näyttelijät eivät saa edes mahdollisuutta. Kaiken teoria ei kuitenkaan ole ainoa esimerkki. Riskiryhmäläisenä kuitenkin laskin päivittäisiä tartuntoja ja arkailin sisätiloja, joissa olisin pitkiä aikoja tuntemattomien ihmisten kanssa. Rose ja Jack katselivat kannella Jackin piirtämiä alastontutkielmia Pariisista. Viime vuosilta on onneksi positiivisiakin esimerkkejä. Vappu Viemerön vuonna 2005 tekemästä tutkimuksesta selviää, että vammaisiin naisiin kohdistuva fyysinen väkivalta kohdistuu usein vammaan. Viime vuonna vammaisuus oli yleisin syrjintäperuste yhdenvertaisuusvaltuutetulle tehdyistä kanteluista, mutta työsuojeluviranomaiselle tehdyistä kanteluista vain neljä prosenttia koski syrjintää vammaisuuden perusteella. Oli heinäkuun alku, ja elokuvateatterit olivat jo auenneet pääkaupunkiseudulla pitkän hiljaisuuden jälkeen. V ammaisena i hmisenä osaan jo tietoisesti vältellä ”vammaiselokuvia”. Tämä kertoo siitä, että vammaiset ihmiset jäävät lähes kokonaan työelämän ulkopuolelle. Se surkuhupaisasti luo mielikuvaa siitä, että vammaiset ihmiset eivät pystyisi näyttelemään edes itseään. Elokuvassa Hiljainen paikka (2018) eletään tulevaisuudessa, jossa verenhimoiset avaruusoliot ovat valloittaneet maan. Sitä ei vammainen näyttelijä pystyisi esittämään. Tyydyn kirjoittamaan siitä, että saisivatpa vammaiset näyttelijät näytellä edes vammaisia hahmoja. Netflixissä julkaistiin hiljattain mainio Sam Federin dokumentti Disclosure (2020), jossa transtaustaiset näyttelijät, elokuvantekijät ja muut vaikuttajat käyvät läpi, miten elokuvissa ja tv-sarjoissa on representoitu transihmisiä ja mikä merkitys sillä on. Olitte varmasti rakastavaisia, Rose toteaa mustasukkaisena. Al Pacino puolestaan sai parhaan miespääosan Oscar-palkinnon roolistaan elokuvassa Naisen tuoksu (1992) sokeana miehenä. Valitettavasti ankeat stereotypiat eivät ole tämän genren yksinoikeus. Käsikirjoitukseen lisättäisiin vain muutama apuväline. Vaikka Klattin kokema väkivalta ei ollut fyysistä, näen sen osana samaa jatkumoa: vamma ei suojannut Klattia Weinsteinin väkivallalta – se vaikutti sen muotoon. Toivon, että voisin vielä sanoa ”en ole koskaan nähnyt Titanicia”, ja kaikki joisivat. Nyt olin valmis tuntemaan. Huippufyysikko Stephen Hawkingin elämästä kertovassa Kaiken teoria -elokuvassa (2014) pääroolia näyttelee vammaton Eddie Redmayne. Hän kertoi, että rakennus oli lukittu, eikä Klatt pääsisi ulos kuin rappukäytävän kautta. Ruderman-perhesäätiön laskelman mukaan alan vaikutusvaltaisimmat Oscar-palkinnot on jaettu 25 kertaa vammattomalle näyttelijälle vammaisen ihmisen esittämisestä. Hän tuntuu korvaavan varsinaisen näyttelemisen huutamalla vuorosanoja kovaan ääneen, ja hahmon huu-ah-hokema on kuin suoraan keskinkertaisesta sitcomista. Oliot eivät näe, mutta niillä on erinomainen kuulo, jonka avulla he napsivat ihmisiä suihinsa.. Silloin representaation merkitys korostuu. Täydellisessä maailmassa vammainen näyttelijä voisi mennä mihin tahansa castingiin ja saada taitojaan vastaavan roolin. Minulla on myös teoria. Olin onnistunut elämään korkeaan 29 vuoden ikään näkemättä yhtä kaikkien aikojen suurimmista kassamagneeteista. Olin turhan nuori, kun elokuva tuli teattereihin, ja myöhemmin huomasin, että oli kätevää olla Titanic-neitsyt, kun pelattiin en ole koskaan -juomapeliä. Niin kauan kuin vammattomat näyttelijät näyttelevät vammaisia ihmisiä, se lujittaa mielikuvaa siitä, että vammaisuus olisi sama asia kuin kykenemättömyys. Vammaisfoorumin pääsihteeri Pirkko Mahlamäki on arvioinut, että vain noin 20 prosenttia vammaisista ihmisistä Suomessa on työelämässä. Haha. Mutta hetkinen, joku voisi huomauttaa, Kaiken teoriassahan kuvataan Hawkingia jo ennen sairastumista. Ilmassa oli flirttiä
Esseen lähteenä on käytetty Hayden Herreran teosta Frida Kahlo (1983). En keksinyt mitään, joten valehtelin. Sininen välähtää silmissäni, kertojaääni kuvaa. Elokuvassa apuvälineellä on ratkaiseva rooli – kuulolaite ei saa häntä kuulemaan tai ”paranna” häntä vammastaan, mutta oikealla taajuudella se laittaa olioiden pasmat sekaisin, jolloin ne on helpompi pasauttaa hengiltä haulikolla. Elokuvissa kontrastin on oltava voimakas, muuten hän ei näkisi niitä. Todellisuudessa olin äärimmäisen tietoinen siitä, että Furiosaa näytelleellä Charlize Theronilla on kaksi toimivaa kättä. Nimitys tulee siitä, että Ozun elokuvissa hahmot ovat hyvin korkealla kuvassa jopa silloin, kun he istuvat tatamilla. . Niin kauan kuin vammattomat näyttelijät näyttelevät vammaisia ihmisiä, se lujittaa mielikuvaa siitä, että vammaisuus olisi sama asia kuin kykenemättömyys. Aids oli osittain sokeuttanut Jarmanin, ja elokuva käsittelee näön menetystä ja lähestyvää kuolemaa. Tykkään ajatella Ozun tatamiottoa pyörätuoliottona (vaikkakin, jos aivan tarkkoja ollaan, Ozun kameran korkeus vaihtelee toisin kuin pyörätuolissa). Instituutin motto on If she can see it, she can be it. Se on saanut minut pohtimaan, mitä näkökulmia tai jopa kokonaan uusia tyylejä menetämme, kun elokuvia tekevät pääasiassa valkoiset, vammattomat cis-heteromiehet. Perheen kuuroa tytärtä näyttelee kuuro näyttelijä Millicent Simmonds. Näyttäisikö pyörätuolia käyttävän kuvaajan elokuva samalta kuin Ozun. Tätä kutsutaan tatamiotokseksi. Miltä se näyttäisi. Karkeasti suomentaen moton ajatus on se, että representaatio muokkaa käsitystämme siitä, mikä on meille mahdollista. Ominaisuus, joka ei estä ajamasta sitä badass-rekkaa tai vapauttamasta seksiorjia. Furiosalla on vain yksi käsi. Muutamissa teoksissa toisin tekeminen kuitenkin toteutuu, ja ne vihjaavat katsojalle mahdollisista tyyleistä ja maailmoista. Käyn töissä arkisin yhdeksästä viiteen. Miltä näyttäisi elokuva, jonka on ohjannut kuuro ihminen, joka on tottunut luottamaan näköaistiinsa. Viittasin aiemmin Geena Davis -instituuttiin, joka tutkii representaatiota valkokankaalla ja televisiossa. Planeetan viimeiset selviytyjät kulkevat sukkasillaan ja kommunikoivat toistensa kanssa viittoen. Vappu Viemerön tutkimuksesta on haastateltu Rusetti ry:n puheenjohtajaa Pirkko Justanderia.. Osassa kuvista heidän päälakensa saattaa jopa rajautua pois. Se surkuhupaisasti luo mielikuvaa siitä, että vammaiset ihmiset eivät pystyisi näyttelemään edes itseään. Vapaa-ajalla tykkään käydä elokuvissa, tavata ystäviäni ja kuunnella true crime -podcasteja. Se ei ole sattumaa: Refn on värisokea. Kiittelin tenttivastauksessani, miten Furiosan vammaisuudesta ei tehdä suurta numeroa ja miten se nyt vain on yksi hänen ominaisuuksistaan. Sain tentistä korkeimman mahdollisen arvosanan. Häneltä vaikutteita on imenyt muun muassa Aki Kaurismäki, joka on kertonut päättäneensä ryhtyä elokuvaohjaajaksi nähtyään Ozun tunnetuimman elokuvan Ensimmäinen matka (1953). Hollywood-ilmaisusta poiketen Ozu esimerkiksi pitää usein kameraa hyvin matalalla. Asun puolisoni ja kahden kissan kanssa vuokra-asunnossa Helsingissä. Drive, 2011; Only God Forgives, 2013) on helposti tunnistettava, häikäisevä neonsävyinen värimaailma. Tentissä oli kysymys representaatiosta ja sen merkityksestä. Ozu tunnetaan herkkien perhekuvaustensa lisäksi huippuunsa hiotusta tyylistään, joka kehittyi hänen uransa aikana. Toisessa kädessä hänellä on proteesi. LOKAKUU 2020 IMAGE 73 Minulla on myös teoria. Minun piti pohtia, milloin olin viimeksi samaistunut johonkin hahmoon populaarikulttuurissa ja miten koin sen. Ohjaaja, taiteilija ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolustaja Derek Jarmanin viimeiseksi jäänyt elokuva on nimeltään Blue (1993). Nimensä mukaisesti elokuva on pelkkää sinistä. Istuin yliopistolla keväällä 2016 viimeisessä viestinnän tentissäni. J apanilainen ohjaaja Yasujir. Tanskalaisohjaaja Nicolas Winding Refnin elokuvissa (mm. Olin hiljattain nähnyt Mad Max: Fury Roadin (2015) ja kirjoitin ummet ja lammet siitä, miten suuren vaikutuksen minuun teki Furiosan hahmo, joka ajaa badass-rekkaa dystooppisessa tulevaisuudessa ja vapauttaa siinä sivussa naisia seksiorjuudesta. E län aika tavallista elämää. Kirjoitin ja kirjoitin, miten samaistuttavaa ja voimauttavaa tämä on minulle vammaisena naisena
Jo keväällä meni läpi Oscarien sääntömuutos. Noste oli kuitenkin alkanut hiipua. M enestystarinassa on vielä särö. Pelkästään lokakuun 2020 merkittäviä ensi-iltoja Netflixissä ovat David Fincherin Mank, pääosissa Gary Oldman ja Amanda Seyfried, sekä Aaron Sorkinin tosipohjainen ja kansalaisoikeusteemallaan ajankohtainen oikeussalitarina The Trial of the Chicago 7, jossa nähdään Eddie Redmayne, Sacha Baron Cohen ja Michael Keaton. Netflix luo kuitenkin uusia sääntöjä. Ja siinä se. Lopulta Laura Dern sai sivuosa-Oscarin Marriage Storysta ja Amerikkalainen tehdas valittiin parhaaksi dokumentiksi. Oscar-potentiaalia on myös Ron Howardin Hillbilly Elegyssä, jossa näyttelee Amy Adams, sekä 1920-luvun bluesskeneen kurkistavassa Ma Rainey’s Black Bottomissa, jonka tähdet ovat Viola Davis ja Denzel Washington. Symbolitkin ovat siepattavissa. Keskustelua herättävät elokuvat on tähän asti kannattanut lanseerata festivaaleilla median kautta leviävän kiinnostuksen herättämiseksi. Sen universumi on sen oma, maailmanlaajuinen striimauspalvelu. Netflix on globaali johtaja sarjojen maailmassa. Pörssiä seuraava voi tehdä jo saman johtopäätöksen. Suoratoistojakelua kritisoineen Spielbergin yhtiö Amblin on tuottamassa Fincherin odotettua Mankia. Se panee elokuvansa palveluunsa, kun on sopiva aika. elokuva Kalle Kinnunen on helsinkiläinen toimittaja, joka tilaa jo neljää suoratoistopalvelua. Mank kertoo nimenomaan Hollywoodin ja studiosysteemin historiaa – tarinan Citizen Kanen tekemisestä. Kun vuoden 2020 parhaita elokuvia juhlitaan ensi huhtikuussa, Oscar-gaalassa on pandemian vuoksi taatusti outo tunnelma. Sen mukaan poikkeusvuonna elokuvilta ei edellytetä valkokangasjakelua. Netflixin markkina-arvo on ylittänyt Disneyn. Silläkin on verevämmältä kuulostava Netflix-kilpailijansa. Netflixin elokuvat, kärjessä Martin Scorsesen The Irishman, Noam Baumbachin Marriage Story ja Fernando Meirellesin Kaksi paavia, olivat saaneet niitä yhteensä 24. llta oli arvovaltatappio ja markkinoinnillinen takaisku. Elokuvapuolellakin sen nousu oli ainutlaatuista helmikuuhun 2020 saakka. Illan päätteeksi saattaa näyttää siltä, että Netflix on yksin uusi Hollywood. Millään muulla taholla ei ollut yhtä paljon Oscar-ehdokkuuksia. Pandemia on nopeuttanut vallanvaihdosta elokuvabisneksen huipulla. Lokakuun vallankumous ELOKUVATEOLLISUUS 74 IMAGE LOKAKUU 2020. Ensi-illan voi järjestää vain kerran Kriisi ei ole koskenut Netflixiä. M artin Scorsese on ollut valkokankaan ja omaehtoisen taiteen kiivas puolestapuhuja. K U VA : A -L EH D ET , K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA Kun korona kurittaa Hollywood-elokuvia, Netflix on nousemassa elokuva-alan suunnannäyttäjäksi, kirjoittaa Kalle Kinnunen. H armitus ei toistu keväällä 2021. Suoratoistopalvelujen kamppailun kiihtyessä vanha Hollywood tuo seuraavaan Oscar-skabaan lässyltä vaikuttavia nimikkeitä. Suomessakin tilanne on aivan poikkeuksellinen. Se päätti jättää vuoden 2020 festivaalit kokonaan väliin. Se vie elokuvansa suoraan kuluttajille, kirjaimellisesti olohuoneeseen. Musikaalipuolella ehdokkuussiepparina on pidetty Steven Spielbergin uutta West Side Storya. Nicole Kidman ja Meryl Streep ovat mukana Ryan Murphyn The Promissa, jossa pitäisi olla seksuaalipoliittisesti rohkeita vetoja. Hollywood tuntuu luovuttavan. Näiden ohella Oscar-prestiisiä odotetaan Spike Leen Da 5 Bloodsille. K oronavirus pyyhki tyhjäksi kesän ja syksyn elokuvakalenterin. Se tiedetään jo. Ei ole vailla symboliarvoa, että hän teki kesällä pitkän ja rahakkaan sopimuksen suoratoistopalvelun – tosin Applen, ei Netflixin – kanssa. Eikö Netflix ollutkaan todellinen haastaja. Wes Andersonin The French Dispatch vaikuttaa leikittelyltä, samoin Taika Waititin Next Goal Wins, jossa samoalaiset jalkapalloilijat pääsevät maailmancupiin. Nykyään isoja ”studioita” on viisi, suuruusjärjestyksessä Disney, Warner, Sony, Universal ja Paramount. . The Trial of the Chicago 7 oli Paramountin elokuva, jonka se myi Netflixille. Elokuvateattereilla on todellinen pula isommista elokuvista, sekä viihteestä että ykköstekijöiden laatudraamasta. Silloin Netflixillä todella petyttiin. Kalliimpia teoksia pantataan, kun niiden levityksen pelätään nyt epäonnistuvan. Valkokangaslevitys on epätietoisuuden tilassa. Niillä ei näillä näkymin ole paljoa tarjottavaa tuleviin Oscar-juhliin. Hieman ironista, että tekemiseen tarvittiin Hollywoodin arkulle multaa heittävä Netflix. Hollywood on tarkoittanut joukkoa Los Angelesista johdettuja yhtiöitä, jotka tuottavat ja levittävät elokuvia valkokankaalle
Caitlin (Jordan Kristine Seamon) on asunut siellä jo pidempään. Netflixissä. Viimeinen näytös on suurta amerikkalaista elokuvaa tavalla, johon hyvin harva kykenee. lokakuuta. Vähän sotienjälkeistä Helsinkiä, vähän miestaiteilijaskeneä ja patriarkaattia sekä tietenkin isä, joka oli ankara mutta sittenkin ylpeä. Juontakin on, mutta ei liikaa. Se turhauttaa erityisesti, kun aiheena on taiteilija. kausi HBO Nordicissa. Suureellinen ääniraita viittaa hupaisasti Tarantinonkin ihailemaan Ennio Morriconeen. Maailman parhaan ahdistuneen älykköelokuvantekijän Charlie Kaufmanin (Synecdoche, New York, Anomalisa) filmatisointi seurailee romaania mutta lätkii päälle kaufmanilaisia ajatuksia rakkaudesta, luovuudesta ja yksinäisyydestä. Tai voimme iloita siitä, että Netflix on valmis heittämään auteureille rahaa. 14-vuotias Fraser (Jack Dylan Grazer, joka on kuin entistä nuorempi versio Timothée Chalamet’sta) saapuu armeijaäitiensä (Chloë Sevigny ja Alice Braga) kanssa Yhdysvaltain sotilastukikohtaan Italiaan. Zaida Bergroth on maamme parhaita ohjaajia, mutta Toven rakenne on tasapaksu, ja esteettinen näkemys loistaa poissaolollaan. K U VA T: H B O , N ET FL IX , FI LM IK A M A R I, G ET TY I’m Thinking of Ending Things Iain Reidin I’m Thinking of Ending Things on näppärä ja mukavan solakka eksistentialistinen mysteeriromaani. Teattereissa 25. Kahdeksanosainen tv-sarja We Are Who We Are on luontevaa jatkoa, sillä sekin on kiinnostunut nuoren seksuaalisesta heräämisestä ja oman identiteetin muodostumisesta. Nuoret ystävystyvät ja kasvavat yhdessä. Voimme olla katkeria siitä, että Kaufmanin on vaikea saada vinksahtaneille elokuvilleen rahoitusta, eikä niitä siksi nähdä valkokankailla. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA LOKAKUU 2020 IMAGE 75. 1. Tove Tove Janssonista kertova epookki palauttaa mieleen mälsän mantran: ”Miksi suomalainen elokuva on niin näkemyksetöntä?” Kyseessä on aivan hyvältä näyttävä ja kuulostava kertomus taiteilijasta (Svenska Teaternin lavallakin Janssonina nähty loistava Alma Pöysti), joka löytää kutsumuksensa ja rakkauden (Krista Kosonen). Värikäs, hauska ja hyvin kivulias elokuva ottaa rajallisesta lokaatiosta kaiken irti ja lupailee Sokolovista Venäjän omaa Tarantinoa. Tekee mieli huutaa valkokankaalle: Antakaa minulle jotain, mitä tahansa! Vaikka kuvaan talsivia Muumeja! Teattereissa 2. syyskuuta. Why Don’t You Just Die! Kuten nimestä voi päätellä, Kirill Sokolovin esikoispitkä tutkii, kuinka kauan ihmistä voi nujakoida ennen kuin tämä kuolee. Andrei astuu vasaran kanssa asuntoon tappaakseen tyttöystävänsä isän Matvein, joka on tarinan mukaan käyttänyt tytärtään hyväkseen. We Are Who We Are Luca Guadagninon Call Me By Your Name kuvasi nuoruuden heräileviä haluja lämmöllä ja ajan kanssa. Motiivi olisi juonen välineenä etova, mutta Sokolovin sykkyräisessä yhden asunnon trillerissä mikään ei ole sitä miltä se näyttää. Spoileri: aika kauan. On vuosi 2016
Levyn kymmenen biisiä sijoittuvat eräänlaiseen näennäismenneisyyteen, joka meni jo mutta elää silti nykyisyyden rinnalla. Kaksimielisyyksiä suoltaessaan pitää katsoa silmiin niin ettei viestistä jää epäselvyyttä. . Sen sijaan se on tila, jossa keitetään pannukahvia, täytetään lottokuponkeja, juodaan olutta pullosta ja murehditaan sitä, että yhden illan juttu ehtii häipyä ennen kuin antoi puhelin numeroaan. Yhdeksän vuotta ja viisi albumia myöhemmin Wiskari on kooltaan yhtenäiskulttuurin ajat mieleen tuovien jättihittien tekijä, joka kuitenkin saa myötäsukaisia kritiikkejä hipstereimmiltäkin kriitikoilta. Olettaen että tekemässäsi asiassa on jotakin mieltä alun perin, kunhan jaksat tehdä sitä tarpeeksi kauan, maailma lopulta kääntyy puolellesi. Näin on käynyt myös Arttu Wiskarille. Siinä missä Karjalaisen siskot ovat täysin vilpittömiä, Wiskarin poptaide syntyy laskelmoinnin ja inspiraation rajapinnasta. Moinen kaksitulkintaisuus kuulostaa tervetulleelta. Wiskarin uusimmalla albumilla Suomen muotoisen pilven alla olisi siis juhlavaa nimeä myöten tilaisuus olla kansantaiteilijan suuri statementti Suomesta ja suomalaisuudesta, maailmasta joka tuli Aki Kaurismäen elokuvien epämaailman jälkeen mutta ennen kuin kukaan jätti digitaalisia jalanjälkiä. Siitäkään huolimatta, että hänen hahmonsa asuttaa mennyttä kotimaatamme samalla tavalla kuin kummitus suljettua Esso-asemaa. Arttu Wiskarin siis Morrisseykin olisi hyväksynyt. musiikki P opmusiikki on harvoja kulttuurin alueita, joissa sinnikkyys kannattaa. Biiseissä, kuten Keltainen talo, Seuraavana lankulla ja Tyhmä kuin saapas, on vahva ”Kelpaaks tää?” -tunnelma. Jos kuvaa tavallisia ihmeitä ja tavallisia murhenäytelmiä, kuten Wiskari tuotannossaan, ihan näin tavallisia kappaleet eivät saisi silti olla. -kappaleeseen on ehtinyt jo kyllästyä koronakesän aikana, levyn syömähampaat on kulutettu jo ennen sen marssittamista kehään. Kun laulava rautakauppias ponnahti vuonna 2011 yhtyeineen – ja jo tuolloin Wiskari ja säveltäjä-sanoittaja Janne Rintala painottivat Arttu Wiskarin olevan yhtye – ihmisten tietoisuuteen hiteillään Mökkitie ja Tuntematon potilas, monen mielestä Wiskarin kaunistelematon mutta iskelmäriimeihin puettu arkirealismi oli yhtä valitettavaa kuin lattelasista löytyvät tekohampaat. Arttu Wiskarin poptaide syntyy laskelmoinnin ja inspiraation rajapinnasta, kirjoittaa Samuli Knuuti. 76 IMAGE musiikki Samuli Knuuti on olarilainen kustannustoimittaja ja kirjoittaja, joka teki Imageen Arttu Wiskarista henkilöjutun jo vuonna 2011. Modernin maailman suuntaukset puskevat esille vain kappaleessa Camilla, jossa laulun puhuja törmää luokkakokouksessa sukupuolensa naisesta mieheksi vaihtaneeseen vanhaan luokkatoveriin, mikä on hänelle aivan okei: ”Ei ahdasmielisyydelle anneta valtaa / onks välii pissaaks seisoen vai istualtaan.” Tämä kielii siitä, ettei Arttu Wiskari ”halua Suomea takaisin”, ainakaan siinä mielessä kuin perussuomalaiset. Kun suomalaisen kompastumisen historiaa lähes ensyklopedisesti kokoava nimikappale julkaistiin jo kaksi vuotta sitten ja kun Tässäkö tää oli. Siinä missä Maustetytöt ovat lainannneet Leevi & The Leavingsin maailmasta surun ja syrjäytyneisyyden äkkinäisine kauneuden hetkineen, Wiskari ja Mäkelä ovat omaksuneet Gösta Sundqvistin taiteen populistisemman puolen. Maailmojen törmäys näkyi Unelmia ja studiohommia -dokumentissa, jossa Mökkitie Recordsin miesten ja Maustetyttöjen yhteistyö ei toiminut ollenkaan. W iskarin albumin ongelma on sen pitkäksi venynyt tekoprosessi. SUOMEN MUOTOISEN PILVEN ALLA Arttu Wiskari Mökkitie K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA Suomi on mielentila 76 IMAGE LOKAKUU 2020. Imagessakin. Wiskarin maailmassa ei tunnu olevan somea, internettiä eikä älypuhelimia. Vaatimus on periaatteessa sama kuin The Smithsin kappaleessa Panic (1986), jossa Morrissey vaatii polttamaan diskot ja hirttämään deejiit, koska niiden soittama musiikki ei kertonut mitään hänen elämästään. Se on hedelmällisempää aluetta popille kuin moni haluaisi myöntää. Uusista kappaleista parhaat ovat läheisen dementiasta kertova Kahvilla kuolleiden kanssa, joka antaa levylle myös Wiskarin arvoiset avaussäkeet ”Mä olen kuollut miehesi Martti / kun me juodaan kahvia”, ja kaunis viuluballadi Mun täytyis jättää sut, joka kuvaa toisiinsa käpertynyttä pariskuntaa tavalla, josta ei ihan pääse perille, onko tilanne tukahduttava vai autuas. Eikä suotta, sillä varsinkin Suomessa on aina ollut kysyntää lauluista, jotka kertovat tavallisten ihmisten elämästä. Yhdessä kolme vuotta vanhan, varsin kammottavan reggaeton-pastissin Meidän biisin kanssa ne onkin sullottu levyn loppuun, ikään kuin pois uuden materiaalin tieltä. Camillan pilaavat irvokkaat iskelmähevikitarat, kun taas Nokkahuilu vaivaannuttaa pikkutuhmuudellaan – Wiskarin oppi-isä Gösta Sundqvist ei sitä koskaan ollut vaan avoimesti irstas. Eivätkä ne seitsemän uutta kappaletta kovin kummoisia ole
Stevens on 20 vuoden uransa aikana rakentanut ympärilleen jonkinlaisen Sufjan-versumin, jossa kaikki liittyy rihmastomaisesti toisiinsa. Wau-faktori on poissa. Eartheater: Phoenix: Flames Are Dew Upon My Skin (PAN) Elokuussa ilmestynyt Below the Clavicle -single lupaili, että newyorkilaisen Alexandra Drewchinin kolmas albumi olisi syksyn taidepoptapaus. Rosita Luu -nimellä esiintyvän Merita Bergin toinen levy on se 1980-luvun Röyhkän tapaan steppaileva kitarapop-albumi, josta kannattaa tässä maailman ajassa innostua. Below the Clavicle oli toivottomuuden estetiikkaa. Kalamies on samanmittainen kahdeksan biisin albumi, joka esittelee tekijästään seuraavan puolen, tyypin, joka ”nappaa ja päästää sit takas uiskenteleen”. Juuri muuta ainakaan superfani ei Ascensionilta saa. Diplomaatin retroräppiä Gettomasan oli turvallista tehdä. Kuin neofolkista kiinnostunut Grouper. Se soittaa kuin Röyhkän Narttu-yhtye tai Leevi and the Leavings smithsmäisimmillään. Akustinen kitara ja hauras ääni täynnä aaveita. Niiden välissä kaiutetut folklaulut kuten Volcano ja Faith Consuming Hope kuulostavat kauniimmilta kuin mikään. Se kuuluu vain Video Gamen ja Sugarin hunajaisissa ja toisteisissa r&b-melodioissa. Mutta erityisesti huomio kiinnittyy hänen valtavan hyvään bändiinsä. Gettomasa: Kalamies (PME) Vajaa puolitoista vuotta sitten Gettomasa julkaisi Diplomaatti-levyn, jossa ajeltiin Mersulla ja päällä oli ainakin henkinen business casual. Phoenix-levyn genreksi voisi määritellä kamarinoisen: välillä on Kronos Quartetista muistuttavia jousia, joiden yli ja ympäri pyyhitään rutinaja humina-aalloin. The Ascension on sisarlevy tai jatko-osa vuoden 2010 valtavan aliarvostetulle The Age of Adzille: kitarafolkia ei kuulla sointuakaan, yksi kitarasoolo löytyy, ohjelmoinnitkin lienevät osin samoja. Jyväskylä-kollega Lauri Haav laulaa monta kertosäettä. Varsinkin, jos yllä sattuu loistamaan oranssiksi värjäytynyt syystaivas. Bergin tyyli, apeanlakonisella äänellä lauletut apeanlakoniset huomiot apeanlakonisesta elämästä, on suomirockhistoriassa ollut lähinnä miesten alue. Kalamiehellä niitä on. Stevens tilkitsee versuminsa reikiä mieluummin kuin loisi uutta. Perinteisen tapauksen määritelmät Drewchin kiertää jostakin kaukaa vasemmalta ohitse, lähellekään indievaltavirtaa ei ole asiaa. Gettomasa on ennenkuulemattoman avoin riimitellessään ihmissuhdelimboista ja sitoutumiskammosta. Ehkä rap on edennyt niin, että miesherkkyys on uskottavuuden lähde. Rosita Luu: Samettisuu (helmi) Kauko Röyhkä on viimein muuttunut omaksi hermeettiseksi kaukoversumikseen, josta pysyy mielikseen sivummalla. Kilpailijoita ei juuri ollut. Huippuhetkinä opistovirtuoottisuus ja siitä kumpuava aikuisrock-överöinti ovat hallussa tavalla, jolla sopisi suurimmille mahdollisille lavoille, vaikka Eppu Normaalin lämmittelijäksi. Soundi on melankolisempi, melodisempi ja trendikkäämpi. Eikä Gettomasa tietenkään voi hävitä sitä kilpailua. TEKSTI OSKARI ONNINEN IMAGE 77. LOKAKUU 2020 IMAGE 77 K U VA T: X X X X musiikki Sufjan Stevens: The Ascension (AsthmAtic Kitty) Vuonna 2020 on joutunut kokemaan kaikenlaista. Mariah Careyn ja Ariana Granden piti olla levyn vaikutteina. Mutta sitä tuskin saattoi arvata, että Sufjan Stevens julkaisee pettymykseksi jäävän levyn
Sen lahjoitti tai ehkä pikemminkin anasti minulle toimittaja, kustantaja ja monimiljonääri Niklas Herlin valtioneuvoston juhlahuoneistossa Smolnassa toukokuussa 2006. On selvää, ettei odotettavissa silloin ole neutraalin objektiivista kuvaa käsiteltävästä henkilöstä. Kirjoittaja ei pelkää avata tunteitaan ja osaa myös sanallistaa ne ihailtavan hyvin. ”Pistä tämä fikkaan”, hän sanoi ja virnisti. Pian ikävöisin isäni lisäksi isäni poikaa, sitä osaa itsestäni, joka oli elossa faijan ollessa paikalla.” M itäkö ajattelen. Lopultahan lukija nimittäin odottaa tällaiselta läheistodistukselta nimenomaan läheisyyttä. Toisaalta se sopii hyvin kuvaan, jota poika omien lukemattomien muistojensa pohjalta isästään piirtää. Mallin voi muuttaa. En osaa kuvitella rohkaisevampaa tarinaa. Toisaalta koskapa muutenkaan elämäkerrat sellaisia olisivat. ”Ihmisenä isäni oli kusipää, ihmishirviö, pahinta laatua oleva sika, joka olisi pitänyt steriloida hyvissä ajoin”, Niklas Herlin kirjoitti isästään teoksen ilmestyessä. Vaikka lähtö epäilemättä oli jossain määrin omilla elämäntavoilla joudutettu, poika ei jossittele eikä syytä. Loimme faijan kanssa oman ulottuvuutemme siihen paikkaan, missä milloinkin olimme. Haluan tulla liikutetuksi, tavalla tai toisella, ja tässä tapauksessa myös tulen. Kertoessaan isänsä lapsuudesta ja nuoruudesta hän kertoo luonnollisesti tarinaa oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta, nojaten sekä tekemiinsä haastatteluihin että Niklaksen viimeisinä vuosinaan aloittamaan muistelmakäsikirjoitukseen. Olin juuri saanut valtion kirjallisuuspalkinnon romaanista, jonka Nikon omistama, äskettäin perustettu Teos-kustantamo oli julkaissut. Äkkiä hyväntuulinen, tietenkin mustaan nahkatakkiin pukeutunut kustantaja seisoi vieressäni. Tämä kaikki on kiinnostavaa, mutta kun poika alkaa muistaa isästään itse, kerronta saa kyllä uutta latausta. Jo lukioaikoina hänen lempinimensä oli Aito. Viimeinen kohtaaminen tapahtui oluttuoppien äärellä töölöläisessä ravintolassa. ”On yhteiskunnallisesti vaarallista, kun hulluimmat levittävät sairaita geenejään.” Tästä siis lähdettiin. Poika isänsä elämän kertojana on mielenkiintoinen lähtökohta. Ja ne geenit, olivat ne sitten kuinka sairaat tahansa, eivät sittenkään onneksi taida sanella läheskään kaikkea. K U VA : TE O S, K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA HEIKKI HERLIN TUOLLAPÄIN ON HIGHWAY TEOS V itriinissämme on yksinäinen kuohuviinilasi, jonka ylälaitaa koristaa Suomen leijonavaakuna. Maljat oli juotu, Niko varmaan parikin. kirja Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija, jonka 15-vuotiseen isyyteen mahtuu myös omasta mielestä aikuisia ja johdonmukaisia hetkiä. Teoksessa on siis tämäkin taso: poika tekee loppuun työn, joka isältä jäi kesken. Miessukupolvien ketjua tietenkin – itseäni sekä oman 76-vuotiaan isäni vanhempana poikana että kolmen poikalapsen isänä. Tällainen oli erään pojan lähtökohta omaan isyyteensä. ”Olimme molemmat iloisia, mikään ei tuona hetkenä tuntunut liian raskaalta. Voimakkaimmillaan kirja on kohdissa, joissa poika käsittelee isänsä kuolemaa. Isäni, ystäväni En osaa kuvitella rohkaisevampaa tarinaa, kirjoittaa Juha Itkonen Heikki Herlinin kirjasta Tuollapäin on highway, jossa tämä kirjoittaa isästään Niklas Herlinistä. ”Haluan kertoa jotain minulle hyvin arvokasta: haluan kertoa teille siitä, millainen faija oli ihmisenä. Kuvaus siitä nostaa arkisessa valoisuudessaan palan kurkkuuni. Virheitä ei tarvitse toistaa. 78 IMAGELOKAKUU 2020. Hänen elämäntarinansa ja pysyvät arvet jättäneen perinnönjaon käänteet on kerrottu John Simonin kirjoittamassa kirjassa Koneen ruhtinas (joka on minulle erään taannoisen teatteriprojektin jäljiltä hyvinkin tuttu). Ymmärsin maailmaa paremmin kun faija oli lähellä. . Ja kuitenkin, vastoin kaikkia todennäköisyyksiä, hän onnistui siinä niin hyvin, että hänen oman poikansa mielestä hän oli ihmisenä parhaimmillaan nimenomaan isänä – juuri isänä aikuisempi ja johdonmukaisempi kuin missään muussa ympäristössä. K un luen Niklaksen pojan Heikki Herlinin isästään kirjoittamaa kirjaa, muistoni tuntuu tietenkin pieneltä ja irralliselta. Heikki Herlin tekee omat motiivinsa selväksi heti esipuheessa. Joudun jättämään osan vastuusta lukijalle.” Kirjan alkupuolella tuntuu silti siltä, että Heikki Herlin suhtautuu elämäkerturin rooliinsa hyvinkin vastuullisesti. Ajattelen myös Herlinin miessukupolvia ja Niklaksen isää Pekka Herliniä. Heikin mukaan Niklas oli hyvin ristiriitainen ihminen, mutta myös aina oma itsensä, täysin kykenemätön esittämään mitään tai kätkemään tunteitaan. Yhtäkkiä yhtenä syksynä hänen on selitettävä se paitsi itselleen myös isosiskolleen, Niklaksen kehitysvammaiselle tyttärelle Riikalle. ”Että muistat tämän päivän.” Niin minä tein, ja minä muistan, aina lasin nähdessäni sekä sen aurinkoisen iltapäivän että Niklas Herlinin
Suom. Sitä lukiessa tulee liiankin turvallinen olo. T. Otava, 445 s. D. Itseapukirja ylisuorittajille Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt Gummerus, 380 s. Oletetuksi yleisöksi hahmottuu hyvin toimeentuleva kaupunkilaisnainen, jolle pandemia on lähinnä tilaisuus ottaa rennommin. Pakopaikan tarjoaa vain musiikki, Sibeliuksesta Springsteeniin. Keskeisiksi teemoiksi nousevat huippuälykkään kirjailijan yletön kunnianhimo, päihderiippuvuus ja itsetuhoinen masennus. K U VA T: G U M M ER U S, O TA VA , S IL TA LA kirjat Kiveslahden rannalla Kjell Westö: Tritonus. Maxin suhde päähenkilönsä kamppailuihin jää kuitenkin etäiseksi, ja ote on raportoiva. T. Wallacen vastenmielisiä piirteitä ei kaunistella eikä kauhistella, mikä on hyvä, mutta ihastustaan aggressiivisesti vainoavan ja tämän aviomiehen murhaa suunnittelevan kirjailijan kutsuminen ”vihaiseksi” tuntuu liiankin sävyttömältä. Teoksen maailmankuva on niin keskiluokkainen, sukupuolinormatiivinen ja self help -eetoksen läpäisemä, että se päätyy vahvistamaan sitä kulttuuria, jota se näennäisesti kritisoi. Yksityiskohdissa on ironiaa: päähenkilöiden kotiranta on nimetty Kiveslahdeksi, ja jälkikasvustaan vieraantunut kapellimestari säikkyy poikastensa perään kiljuvia supikoiria. Max: David Foster Wallace. Heikki Karjalainen Siltala, 400 s. TEKSTI SILVIA HOSSEINI Isäni, ystäväni LOKAKUU 2020 IMAGE 79. Syrjäinen sijainti ei suojele asukkaitaan maailman muutoksilta – ympäristöongelmilta, pakolaiskriisiltä eikä äärioikeiston nousulta. Henkilöhahmot ovat psykologisesti uskottavia ja kerronta notkeaa. Tritonusta vaivaa ainoastaan käsittelytavan riskittömyys. Kjell Westö havainnoi sukupolvien ja sukupuolten välisiä katkoksia eri kulmista. Suom. Oman uupumusja masennushistoriansa kautta hän kuvaa havainnollisesti, miten mieli ja ruumis oireilevat myöhäiskapitalistisessa kulttuurissa. Parhaimmillaan teos on asemoidessaan Wallacen tyyliä ja tuotantoa Yhdysvaltain kirjalliseen kulttuuriin. Ylisuorittamisen tilalle ehdotetaan lempeyttä, armoa ja hyväksyntää, mihin perfektionistin helppo yhtyä. ”Uupumuksesta on tullut sukupolvikokemus”, kirjoittaa suosittu bloggari Eeva Kolu esikoiskirjassaan. Davidin seikkailut D. Kirjoittaja kuitenkin sysää aikamme ongelmat yksilön ratkaistaviksi: kyse on omista valinnoista, joiden avulla voimme kasvaa ”todelliseen potentiaaliimme ihmisinä”. Ikääntyvä kapellimestari ja vaimonsa kuolemaa sureva koulupsykologi ystävystyvät idyllisessä saaristossa. Laura Beck. Romaani tarkentaa esimerkiksi mieheyden kriisiin #metoon jälkeisessä ajassa ja cancel-kulttuurin kurimuksessa. Anekdoottien ja nimien vyöry tekee lukemisesta paikoin väsyttävää. Suomennos on lukukelpoinen, joskin sitaattien välimerkitys ja osa ilmaisuista ovat englannin kielen mukaisia. Elämäkerta kartoittaa amerikkalaisen elämäntavan kommentaattorina tunnetun David Foster Wallacen vaiheita
”Miten autamme lapsia suojautumaan hyväksikäytöstä, jos emme edes anna heille käsitteitä, joilla puhua aiheesta”, hän tuskaili. Kun häpykarvoitusta alkoi ilmaantua, hän ahdistui ja luuli sairastavansa jotain kamalaa. Jonkinlaisia vääristymiä ja paineita saattaa kyllä nuorelle tulla, jos kehotuntemuksensa näihin lähteisiin perustaa. Monet kasvatuksen asiantuntijat painottavat, että vanhemman ei tulisi lapsen kuullen kritisoida ulkonäköään tai kehoaan. Ne lapset, jotka eivät törmää alastomuuteen muualla eivätkä näe tavallisia alastomia ihmisiä tavallisine kehoineen, saattavat siis uskoa, että pornoteollisuuden edustamat vartalot ovat tavallisia. Puhuin sessiossa, joka käsitteli lasten sek suaalista hyväksikäyttöä. Ruotsiksi ei pitkään ollut vastaavaa sanaa tyttöjen sukuelimille, minkä vuoksi moni kaltaiseni ruotsinkielinen suomalainen käytti suomenkielistä sanaa pimppi vielä joitakin vuosia sitten. Sittemmin sana snippa on länsinaapurissa otettu käyttöön, eikä kestänyt kauan, kun se oli jo yleisessä käytössä. ”Miksi hän käyttää tällaista kieltä”, kysyi rehtori. Keskustelu rönsyili, ja päädyimme puhumaan seksuaalivalistuksesta ja maittemme suhtautumisesta alastomuuteen. Saunoja ilmaisee sanattomasti: ”Minun kroppani ansaitsee tämän nautinnon.” Tai Eeva Kilven sanoin: ”Huomenna minä lämmitän saunan, pidän itseäni hyvänä.” Alastomien vartaloiden näkeminen varmasti vähentää ahdistusta siitä, että vaikkapa nyt sukuelinten karvoitus olisi jotain luonnotonta. Tutkimusten mukaan merkittävä osa ala-asteikäisistä on nähnyt pornoa. Ja että kelpaavat juuri sellaisina kuin ovat. Se kielii alastomuuden luonnollisuudesta, ja uskoisin sen alentavan rimaa puhua kehosta ja ruumiinosista. Alastomuuden ylistys Miksei asioista puhuta niiden oikeilla nimillä, kysyy Julia Korkman. Saunassa he saattavat sen oivaltaa. ”Koska olen sen sanan hänelle opettanut. K un amerikkalaiskollegani oli murrosikäinen, ei lapsilla ollut vielä yleensä älypuhelimia, toisin kuin monissa länsimaissa nyt. Hänellä oli omakohtainen kokemus aiheen polttavuudesta: kun he olivat asuneet Yhdysvalloissa perheensä kanssa, hänet oli kerran soitettu hakemaan huonosti käyttäytynyt poikansa kotiin koulusta. Tästäkin syystä: voi miten upea asia sauna onkaan! Siellä näkee lapsesta asti erilaisia vartaloita ja näiden hemmottelua, sillä saunaan kun vielä liittyy se ihana puoli, että siellä hellitään niin ruumista kuin sieluakin. Meillä käydään saunassa alastomina vauvasta vaariin, uimahalleissa naiset ja miehet erikseen ja perheissä usein sekasaunassa. Niin rumaa sanaa ei saisi käyttää, oli vastaus. Session jälkeen jäin nuoren amerikkalaistutkijan kanssa puhumaan aiheesta. 80 IMAGE LOKAKUU 2020. Michael ihmetteli, miksi hänen poikansa, joka oli tapauksen uhri, piti poistua. K ymmenisen vuotta sitten osallistuin tieteelliseen konferenssiin ihanassa Italian Sorrentossa. Tiedostin toki meidän suomalaisten suhtautuvan verrattain rennosti alastomuuteen, mutta silti yllätyin keskustelukumppanini kertoessa, kuinka hän oli ollut järkyttynyt murrosiän tuomista muutoksista. Hän kun ei ollut ikinä nähnyt ketään ihmistä alastomana. Hän kauhisteli kerran aiheesta puhuessamme, että USA:ssa ei useinkaan käytetä sukuelimistä muita sanoja kuin private parts. Ja vaikka eivät pornoon törmäisikään, he eivät varmaankaan voi olla näkemättä vaateteollisuuden – vaikkapa suuren ruotsalaisen halpavaateketjun – mallien vartaloita. Koska se on sen ruumiinosan nimi”, Michael vastasi. Korkman Julia Korkman on oikeuspsykologi, joka ylistää saunomisen kulttuuria – myös lastensuojelullisista syistä. Suomessa tuo tuskin olisi mahdollista, totesin. Sanat pimppi ja pippeli ovat mainioita, lapsiystävällisiä sanoja. Ystäväni tutkija Michael Lamb on tutkinut tapoja, joilla lapsia voi auttaa kertomaan esimerkiksi seksuaalisen hyväksikäytön kokemuksista. Saunominen ajaa mielestäni samaa asiaa. Ja hyvä niin, kyllä tytöt parempaa kuin etupeppua ansaitsevat! Ylipäätään lapset ansaitsevat tietää, millaisia ruumiinosia heillä on, millä nimellä niitä kutsutaan ja miten ne ajan kanssa muuttuvat. . Koulussa rehtori kertoi tuohtuneena pojan sanoneen, että hänen ystävänsä oli potkaissut häntä penikseen. Kollegani näytti yhtä yllättyneeltä kuin minä äsken. R uumiinosien nimeäminenkin erottaa meitä amerikkalaisista, ja toki monista muistakin. Harvassa lienevät ne suomalaislapset, jotka eivät olisi muita ihmisiä alastomina nähneet. S uomessa ei onneksi ole tyypillistä, että lapsille aiheutettaisiin hämmennystä puhumalla sukuelimistä eufemismeilla
Kaliforniassa taas miehet ovat alkaneet puhua nousevalla intonaatiolla. Uskottavuuden kriteereistä LOKAKUU 2020 IMAGE 81. Se tarkoittaa myös sitä, että teemme jatkuvasti muiden äänistä valtavasti oletuksia, joita emme itse edes havaitse. Äänen kommentoinnin edessä olo on suojaton. O len oppinut, että ihmisillä on aika paljon sanottavaa äänestä. (Sitä ennen Yhdysvalloissa rakastettiin vihata nuorten naisten nousevaa intonaatiota lauseiden lopussa. Oman äänen löytäminen on vaikea prosessi. Myytiin sitten Tuplapatukoita, asuntolainajärjestelyjä tai hienoja ajatuksia, ei kuin Olvi-mies studioon, mikki päälle, vähän kaikua peliin ja eiköhän riman ylittäminen ollut siinä. Harva enää kehtaa ruotia ääneen muiden ulkonäköä, mutta äänen suhteen sokka on irti. Joskus ihmisten armottomuus omaa ääntään kohtaan saa sydämeni särkymään. E räässä This American Life -ohjelman jaksossa toimittaja Ira Glass luki viestejä, joita kuulijat lähettivät heille naispuolisten työntekijöiden äänistä, erityisesti näiden hirveästä vocal frysta. Joku siis nollaa koko ammatitaitosi, koska äänesi on jo lähtökohtaisesti vääränlainen. Oikeastaan Olvi-mies sopii kaikkeen, missä tarvitaan äärimmäistä vakuuttavuutta. Yleensä ihmisiä hävettää tunnustaa ennakkoluulonsa, mutta moni kertoo iloisella avoimuudella, ettei ”vain voi sille mitään”, että saa inhon väreitä toisen äänestä. Kun urheilutoimittaja Vicki Sparksista tuli brittitelevision ensimmäinen nainen jalkapallon mm-kisojen kommentaattorina , häntä arvosteltiin liian korkeasta äänestä. Naisten liikkumavara on siis tässäkin yksi helvetin temppurata.) Äänen taika on, että se johdattaa meidät usein jonkun tiedostamattoman pariin. Olvi-mies on se matalaääninen mies, joka kutsutaan paikalle, kun tahdotaan myydä olutta, moottoriöljyä, henkilöautoja, miestenvaatteita ja toimintaelokuvia. Julkisuudessa esiintyvät joutuvat usein kovettamaan itsensä suhteessa ulkonäkönsä kommentointiin. Eräs entinen pelaaja kuittasi, että hän nyt vain yksinkertaisesti piti ”miesten äänistä” enemmän silloin, kun katsoi jalkapalloa. Kommenteista pystyi tekemään päätelmän: harva enää kehtaa ruotia ääneen muiden ulkonäköä, mutta äänen suhteen sokka on irti. Veera Luoma-aho peräänkuuluttaa suvaitsevaista suhtautumista toisten ääniin. Luoma-aho Veera Luoma-aho on eheytynyt oman äänensä vihaaja. K un olin töissä aikakauslehdessä, muuttumattomana totuutena pidettiin sitä, että myyvin asia lehden kannessa on leveästi hymyilevä, lukijaa silmiin katsova, nuori ja valkoinen nainen. Australiassa naiset puhuvat nykyään selvästi matalammalla äänellä kuin 1950-luvulla. Näin toimittiin, vaikka loppujen lopuksi tutkittua tai testattua tietoa oli yllättävän vähän. Etenkin niille nuorille naisille, jotka ovat muille liikaa vain puhumalla omalla äänellään, sanon: vallankumous vienee aikansa, mutta siihen asti pelkkä nuorena naisena oleminen aiheuttaa muissa sellaista tunnemylläkkää, että siinä ei kai auta kuin saatanallinen mindfulness ja vanheneminen. En pystynyt koskaan olemaan varma siitä, perustuivatko markkinoinnin valinnat vahvaan kokemuksen rakentamaan intuitioon vaiko vain vinoutuneisiin stereotypioihin ja sattumanvaraiseen fiilistelyyn. Selvä homma, mikäs siinä sitten, pidänpäs pääni jatkossa kiinni! K un koulutuksissa kannustan ihmisiä arvostamaan omaa ääntään, tunnen olevani pyhällä asialla. Monen mielestä maailman merkittäviin epäkohtiin lasketaan vaikka se, että nuoret naiset käyttävät ääntään vääriin, heidän intonaationsa on väärä ja he nauravat väärin. Olvi-miehet ja muotilehtien valokuvamallit ovat huippuammattilaisia, joiden arvo on siinä, että heidän kanssaan kaikki on helpompaa. Tosin perustelujakaan ei aina tarvita. Usein helpoimmat ratkaisut vain sattuvat pönkittämään normeja eniten. Viime vuosina Yhdysvalloissa tunteita on kuohuttanut erityisesti niin sanottu vocal fry, naisilla yleistynyt äänen narina etenkin lauseiden loppua kohden. Kun Anu Eskelinen tutki gradussaan äänen narinaa, hän kirjoitti, että Amerikassa korkea puhekorkeus on – erityisesti miehillä – liitetty pätevyyteen, korkeaan sosiaaliseen asemaan ja johtoasemaan. Kun mieltymykset muuttuvat ajassa, muuttuvat myös äänet. K un vaihdoin joitain vuosia sitten kirjoittamisen ääneen, tutustuin Olvi-mieheen. Ehkä se johtuu siitä, että uskomme oikeanlaisen äänen olevan objektiivisesti määriteltävissä. Et ole ehkä kuullut hänestä, mutta olet taatusti kuullut häntä. . Suomessa taas suositaan pikemminkin matalaa puhekorkeutta, joka yhdistetään luotettavuuteen ja pätevyyteen
Ovatko miljonäärit näkyvästi huolissaan luonnosta siksi, että tuon huolen takaa on helpompi vaieta kasvavasta taloudellisesta epätasa-arvosta, jota he ovat olleet ajamassa, vai vain siksi, että he metsästävät. Pitäisikö jonkun kirjoittaa aikuistenhoito-opas Sinä et ole kiinnostava. Tiedättekö, miksi sanotaan ”vanhat, hyvät ajat”. 7. — 6. Kuinka moni yliopisto-opettaja alkaa salaa itkeä nähdessään oppilaansa tutkimussuunnitelmassa sanan ”heteronormatiivinen”. Pitäisikö näiden aikojen kunniaksi järjestää internet-karaoke, jossa laulettaisiin vain Yoko Onon kappaleita. Kuinka monta sekuntia kului Koronavilkku-sovelluksen julkaisusta ensimmäiseen Koronavilkkuvitsiin, ja haluaisiko ajatella edes sekuntia, mitä se kertoo meistä. — 9. — 15. — 10. Mitähän kaikkea 77-vuotiaan äitisi päässä liikkui, kun sukujuhlissa osoitit häntä ja mylvähdit nauraen ”No äitihän nyt katsoo edelleen LINEAARISTA TELEVISIOTA!”. Ja jos linnuilla olisi vahva mediakulttuuri, olisiko niiden suurimman lehden pääjuttu sellainen, jossa fysioterapeutti neuvoisi, miten Tanelin kannattaisi lentää, ja kuvituskuvana olisi Tanelin vatsa, ja olisiko se lintujen lehden klikatuin juttu usean päivän ajan. Milloin tatuointi muuttui pakolliseksi ravintolatyöntekijöille. Hei herkät, helposti loukkaantuvat, tehtaita ja toivoa tappaneet yritysjohtajat, löytyisikö asunnoistanne paikkaa huoneentaululle ”Sticks and stones may break my bones, but words will never hurt me”. — 17. Lentävätkö lintulajin jotkut yksilöt olennaisesti toisia huonommin. — 12. ”Mihin kohdentaa oma ahdistuneisuus niin, että tuntisi itsensä hyväksi kansalaiseksi ahdistuneessa yhteiskunnassa?” (Elisa Gabbert: The Unreality of Memory And Other Essays) — 2. — 16. 82 IMAGE LOKAKUU 2020 14. — 4. nämä meidän piti vielä kysyä. Keitä muita Juhana Vartiaisen lisäksi pidit tasapainoisina ajattelijoina ennen kuin he alkoivat twiittailla. (Entä kuinka moni alkaa unelmoida seksistä oppilaan kanssa nähdessään saman sanan?) — 18. Ovatko syyllisiä nykyisiin minäkolumneihin, -esseisiin ja autofiktioihin ne vanhemmat, jotka eivät ymmärtäneet lannistaa lastensa harhaluuloja muutamalla rakastavalla sanalla ”Tuo ei ole kiinnostavaa. Muistatteko ajan, kun oma neuroottinen epävarmuus piilotettiin suljettujen ovien taakse, eikä siitä tehty olemisen sisältöä. Haluaisiko sitä edes tietää, miten päädyttiin siihen, että Jari Tervon Ukko-koiralla on sama nimi kuin Vesa-Matti Loirin Ukko-pojalla. 1. Kun joutsenet lähtevät lentämään, onko yleistunnelma joskus sellainen, että ei vittu, Taneli ehti mukaan. — 5. Ole välillä hiljaa.”. — 13. Ja missä vaiheessa kävi niin, että moraalinen hybriksesi yhdistettynä kädettömyyteesi oli muuttunut sellaiseksi ylpeilynaiheeksi, että kysyit sosiaalisessa mediassa, mistä Koronavilkun voi asentaa, kun kuitenkin osasit ihan itse googlata sanan ”Tinder”. — 11. — 19. Näinkö maailma loppuu/ Näinkö maailma loppuu/ Näinkö maailma loppuu/ Maria Veitolaan Stockmannin luovana johtajana. — 8. Nyt kun taide on ottanut tehtäväkseen ”tarjota näkemyksiä ilmastokriisiin”, onko näitä näkemyksiä muitakin kuin ”TOSI PAHA!”. Mitä sinulla on ajatuksissasi, kun kerrot, että ”Kaipolan tehtaan työntekijät ovat ajatuksissani”. — 3