9/2019 LOKAKUU 11,90?€ M A U S TE T Y TÖ T: ”K O U LU S SA M E YR IT ET TII N K Ä Ä N N Y TT Ä Ä M U IT A M EID Ä N B EA TL ES -U S KO O N .” IM A G E 26 9 LO K A K U U 20 19 + TA ID E YL I O P I S T O N L E H T I I S S U E X PA L. V KO 20 19 -4 4 29 3 6 119 9
SYKSYN SÄVYT OIKEAAN ELÄMÄÄN M U O T I V I I K O T 9.9.–6.10.
LIKE 27 95 Vesileikit Cristina Sandu Finlandia-ehdokkaan toinen romaani on yhteen kietoutuvien kohtaloiden maaginen kudelma. S yksyn kiehtovimmat kirjat Bolla Pajtim Statovci ”Hätkähdyttävän hieno romaani.” – HS ” Järkyttävä, kiihkeä, surullinen – monitasoinen, taitava, askarruttava.” – Turun Sanomat otava Kirsikoita lumessa Sanna Tahvanainen Säihkyvään 50-luvun New Yorkiin sijoittuva romaani nuoresta Sylvia Plathista, jota elämänjano ajaa suuriin seikkailuihin. LIKE 27 95 27 95 Image9_kaunovalikoima_230x297.indd 1 5.9.2019 12:28:26. otava 29 95 7+7 Levottoman ajan kirjeitä Juha Itkonen ja Kjell Westö Banaanilaatikkonostalgiasta aikamme riidanaiheisiin – avointa ja syvälle menevää ajatuksenvaihtoa elämän keskeltä. otava 29 95 Saaret kuin sisaret Tommi Liimatta Mysteeriromaani saarista, joiden väliin päivä päättyy . otava 29 95 Koirapuisto Sofi Oksanen Syvän inhimillinen tarina uskollisuudesta, rakkaudesta ja lapsensa menettäneestä naisesta. Tommi Liimatta astuu Agatha Christien merkkiteoksen Eikä yksikään pelastunut jalanjäljille
32). Ne on 2 24 Kahden sisaruksen muodostama Maustetytöt on vastaisku uuden suomalaisen popin valheelliselle yhteisöllisyydelle. Jäähyväiset juustolle 44 Suvi Auvinen vaihtoi vegaanijuustoon. Kohti keskustaa 52 Kirjailija Juha Itkonen lähti etsimään keskustalaisuuden syvintä olemusta. Tavallista on vieläkin ikävä. Ja saisiko hymyä. Saapuuko rökäletappion jälkeen pelastus. Ei tod. Vielä yksi kesä 32 Image vietti kesän mäntyharjulaisen abiporukan kanssa. Ulkopuolisista 64 Riikka Pelo kirjoittaa aina kohti mahdotonta. Kesä oli sekä ensimmäinen että viimeinen. K A N N EN KU VA : JI R IN A A LA N KO sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 26 9 | lo ka ku u 20 19. (s. LOKAKUU 2019 IMAGE 7 Valokuvaaja Timo Pyykkö kuvasi abiturientteja Mäntyharjulla. Syksyllä edessä oli muutto. Uudessa romaanissa historia on vaihtunut nykypäivään. KU VA : TI M O PY YK KÖ
15 Data Keskustapuolueen nousu ja tuho. Entä uusi uho. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 74 Musiikki Samuli Knuuti, Lana & Taylor. 23 Aforismeja ja ajatuksia Hesasta Janne Vapaavuoren Kuukauden Sana. Arviois sa mm. 78 Korkman Julia Korkman muistelee kuollutta ystäväänsä. 8 IMAGE LOKAKUU 2019 16 sisältö 44 23 KU VA T: A N TT I V ET TE N R A N TA , K A PS Ä K K I, TI M O PY YK KÖ 9 Pää kirjoitus 11 Lukijoilta 12 Avaaja Professori Anu Kantola tutki Suomen rikkainta promillea. nyt loppu. Pariisin kevät. Teatterissa muun muassa Q-teatterin Asennot ja Leea ja Klaus Klemolan arktisen trilogian neljäs osa. 18 Asia Onko kansakunnan tavoite hukassa. Arvioissa muun muassa Succession. 76 Kirja Marjo Niemi ei aluksi halunnut lukea kirjaa sexdeathbabies. 81 Luoma-aho Kaikki mitä Veera Luoma-aho on oppinut joukkueurheilusta. 16 Ruoka Kuukauden raaka-aine on suola. 72 Elokuva Kalle Kinnunen ja Jokeri. 68 Epätrendikäs jumppa Hanna Weselius jumppaa silti. 20 Tärpit Kuukauden tärpeissä vieraillaan Designmuseossa ja Tamperetta valloittamaan lähteneessä G Livelabissa. Arvioissa muun muassa Bolla ja Onnenkissa
tietenKään en ajatellut keskustaa elokuvakäynnin jälkeen vain siksi, että heidän ylimääräinen puoluekokouksensa sattui samalle viikonlopulle. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund LOKAKUU 2019 IMAGE 9 Auringonlaskuja Koko Suomen pitäminen asuttuna on kaunis ajatus, mutta ajatus kohtuuhintaisesta asunnosta Helsingissä on kauniimpi. DiCaprion ja Pittin esittämien eilisen sankareiden tilalle olisi helppo ehdottaa tuttuja keskustalaisia nimiä, mutta lopulta yksittäisiä poliitikkoja huomionarvoisempaa on laajempi kuva ja pidempiaikainen kehitys. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Maahanmuuttoja ilmastokysymyksiäkään puolue ei Saarikon mukaan ole vielä saanut liikkeensä sisään. Nyrkkija pyssysankareille ei ole enää entisenlaista tilausta, ei varsinkaan, kun ikääkin on vuosi vuodelta enemmän. DiCaprion roolihahmolla Rick Daltonilla on menneisyys suositussa lännen sarjassa, mutta sarjanjälkeinen elokuva ura on ollut matalalentoa kohti sen ennen aikaista mutta vääjäämättömältä vaikuttavaa loppua. Koko Suomen pitäminen asuttuna on kaunis ajatus, mutta vielä kauniimpi on ajatus kohtuuhintaisesta asunnosta Helsingissä. Silti on traagista, että Itkosen artikkelissa osuvimmin puolueensa ongelmia analysoi puheenjohtaja kisasta kieltäytynyt Annika Saarikko. Olennaista ei ole, kuka on ollut kerrasta toiseen roisto ja kuka muuten sotkenut asiansa, vaan lehden kääntyminen. Ravintolapöydässä Al Pacinon esittämä tuottaja kertoo Daltonille epämiellyttävät faktat tämän laskevasta urasta elokuvien roistona: vaikka rooleja ja näkyvyyttä vielä onkin, siitä on tullut vääränlaista, kun sama mies saa alituiseen köniinsä. Puolue ei ole erottunut laitojen välistä maltillisena keskitien äänenä, jolla olisi omat vahvat teemansa. Siksi Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan ravintolakohtauksen voisi hengeltään sijoittaa minkä vain suomalaisen ketjuhotellin aulabaariin. DiCaprion esittämälle Daltonille langennut häviäjän rooli on myös esimerkki aikojen muutoksesta elokuvan kuvaamassa vuoden 1969 Hollywoodissa, jossa puhaltavat muutoksen tuulet. Yhteyksiä alkaa löytyä, kun on jokin syy niitä etsiä, ja nyt se oli Juha Itkosen tähän numeroon kirjoittama laaja artikkeli keskustapuolueesta. Se seminaarihotellin tai tupailtojen ulkopuolella tapahtunut muutos, jonka myötä äänestysikäiset suomalaiset ovat jatkuvasti kaupunkilaisempia. Saarikon uran aikana politiikan henkilöitymisestä on siirrytty identiteettipolitiikkaan, ja siinä keskusta ei ole Saarikon mukaan onnistunut profiloitumaan. pääkirjoitus Q. Varsinkin tulevina vuosina, kun se ei voi edes henkilöityä maltilliseksi keskitien ääneksi Saarikon jätettyä puheenjohtajakilpailun väliin omien vahvojen teemojensa tähden – perheensä. Siinä Itkonen etsii keskustan perimmäistä olemusta ja tilausta tässä hetkessä, kevään vaalitappion jälkeen ennen rivien kokoamista uuden puheenjohtajan taakse. . Edellisenä päivänä puoluekokoustaan pitäneen puolueen ympäriltä ovat asetukset muuttuneet niin, ettei vanhan suurpuolueen kannatuksesta ole jäljellä kuin reilut 11 prosenttia. Olivat keskustan Dalton ja Booth sitten ketkä vain, madonlukuja heille voisi lukea esimerkiksi aluetutkija Timo Aro, joka jakoi syyskuun toisella viikolla Twitterissä hätkähdyttävän tilastokartan Suomesta. Kun astuin Kauppakeskus Redin elokuvateatterista ulos ja kävelin viiden minuutin matkan kotiin, kävi kuten Tarantinon elokuvien kanssa, no, ei niin usein. Reilun 11 prosentin kannatus on syvä monttu, ehkä liikaa kiivettäväksi kenelle puheenjohtajalle hyvänsä. Jäin miettimään keskustapuoluetta. uentin Tarantinon uuden elokuvan alussa on kohtaus, jossa Leonardo DiCaprion esittämä näyttelijä joutuu yllättäen ravintolassa vanhemman elokuvatuottajan ripittämäksi. Daltonin kanssa samassa jamassa on hänen stuntmiehensä Cliff Booth (Brad Pitt), joka on sotkenut elämänsä niin, että tarjolla on vain hanttihommia ja seuranpitoa Daltonille. Saarikon analyysi on helppo allekirjoittaa, vaikka toki laitojen välissä on jo nyt paljon maltillisia kantoja. Sen mukaan Suomessa on 256 kuntaa, joissa on vähemmän asukkaita kuin Hakaniemen, Sörnäisten ja Torkkelinmäen alueella. Puolueen identiteettipoliittinen tehtävä on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo
T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Aikakauslehtien liiton jäsen. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). KUSTANTAJA A-lehdet Oy / Anne Lyytikäinen-Palmroth MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2019 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 30. lokakuuta 2019. 33. numero. 27 95 KU VA JU SS I VIE RIM A A OMAN ELÄMÄNSÄ NÄYTTELIJÄ Jussi Nikkilä NÄYTTELIJÄ Tunnetun näyttelijä-ohjaajan kaunistelematon esikoisromaani unelmien toteutumisesta ja itsensä kadottamisesta.. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. vuosikerta, 269. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski digiToiMiTuspäällikkö miikka järvinen ToiMiTussihTeeri susanna luikku ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti Tekijöinä Tässä nuMerossa Jirina Alanko, Janne Arola, Suvi Auvinen, Silvia Hosseini, Juha Itkonen, Kati Kelola, Kalle Kinnunen, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Julia Korkman, Veera Luoma-aho, Jaani Länsiö, Marjo Niemi, Oskari Onninen, Juho Pihlajaoja, Timo Pyykkö, Mikko Rikala, Venla Rossi, Anton Vanha-Majamaa, Antti Vettenranta, Hanna Weselius. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme
HANNA WESELIUS (s. Kyykkyyn ja ylös, kyykkyyn ja ylös, kunnes tunti loppuu.” K U VA T: SA R R I K U K KO N EN , PO LI IS IN VA LV O N TA K A M ER A . Tsek.” Kuulun samaan uskontokuntaan. Kiitos @ReettaRaty @imagelehti Oikaisuja: Toisin kuin Paimion parantolaa käsittelevässä jutussa sanottiin, rakennus on osittain MLL:n Lasten ja Nuorten Kuntoutussäätiön käytössä, ei MLL:n. Tekijöitä MIKKO RIKALA (s. Nastja Säde Rönkön Turussa avautuneen näyttelyn nimi on for your charred bones and restless soul eikä Altered Breaths, Future Feelings, kuten lehdessä 8/2019 väitettiin. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @NinniKahkonen Harvoin nousee pala kurkkuun lehtiartikkelia lukiessa, sen sai aikaan Kadonneiden laiva @TainaTervonen @imagelehti @MiraHuusko ”Uskontokuntaa kartoittavissa lomakkeissa pitäisi olla vaihtoehto: pohjoismainen sosiaalidemokratia. TR ImageIlmo.indd 1 5.9.2019 12:05:59. 1972) on helsinkiläinen valokuvataiteen yliopistonlehtori ja kirjailija, joka kirjoitti tähän numeroon jumppaesseen. Weseliuksen ensimmäinen romaani ilmestyi 2016, ja nyt hän kirjoittaa toista. Mikkoa kiinnostaa katsella kivien kulumista ja maalin kuivumista, kertoo hänen ystävänsä. 1977)on helsinkiläinen valokuvaaja ja taiteilija. ”Taide on kuin jumppa. Tähän numeroon hän kuvasi kirjailija Riikka Pelon ja viestinnän professori Anu Kantolan
Avaaja
Teknologiat kehittyvät valtavaa vauhtia, mutta talous ei juuri uusiudu. Anu. Näin on käynyt myös Suomessa. Se luo laiskaa pääomaa, joka yrittää pitää itseään erilaisten rahastojen kautta tuottoisana. Kun yhä harvemmat istuvat yhä isompien rahakasojen päällä, raha ei liiku. Neljännen polven perijöillä ei välttämättä ole intressiä yritystoimintaan. Suomessa ja ylipäätään länsimaissa puhutaan jo investoin tilamasta. TeksTi Oskari Onninen kuva mikkO rikala ”On hyväksyttävää sanoa, että demokratia on tehoton ja huono.” Kantola Taloustieteilijä Thomas Piketty on ollut huolissaan varallisuuden kasautumista. Mitä seurauksia sillä on. Hyvinvointivaltio ei koskaan kelvannut eliitille. LOKAKUU 2019 IMAGE 13 Professori Anu Kantola ja akatemiatutkija Hanna Kuusela tutkivat Huipputuloiset-kirjassaan Suomen rikkainta promillea
Mutta kun ei enää puhuta ”musta ja mun firmasta”, se ajatus katoaa johonkin. On, ja se alkaa lähestyä autoritaarisuutta: demokratia on tehoton ja huono tapa hoitaa asioita, koska siinä riidellään. Hallitusohjelmissa ei juurikaan mainittu hyvinvointivaltiota ennen 2000-lukua. Mielestäni isoin ongelma on verojen maksu. Se alkaa murentua äkkiä, jos etenee ajattelu, että veroja on liikaa ja progressiivisuus on huono juttu. Taloushistorioitsija Adam Tooze arvioi Crashed-kirjassaan, että yksityinen raha on ottanut julkisesta rahasta ja valtioista niskalenkin ja suuret yhteiset projektit ovat muuttuneet vaikeammiksi. 1980–1990-luvuilla ajateltiin, että kaikki puolueet valuvat kohti keskustaa ja keskiluokkaista mössöä. OECD on raporteissaan korostanut, kuinka nopeasti Ruotsin tuloerot lähtivät kasvamaan, kun oikeistohallitus ajoi uudenlaista politiikkaa. Ilman verotusta ja tulonsiirtoja Suomessa olisi yhtä suuret tuloerot kuin Yhdysvalloissa. Keskiluokka alkaa shoppailla lastensa kouluja ja hankkia yksityisiä sairausvakuutuksia. LOKAKUU 2019 IMAGE 14 avaaja Puheissa kaikui vanha kunnon porvariääni, eli ehkä meillä on Suomessa porvaristo. Tämä ihan hieno tasa-arvo tehdään verotuksen avulla. Trumpissa ja brexitissä näkyy globalisaation ja finansialisaation nurja puoli. Miten murentuminen voisi näkyä. Se sopii Suomelle, koska meillä on perinteisesti tehty kompromisseja. Samoin johtajien puhetapa ja tunneäly yllätti: he olivat kuitenkin suomalaisia, suurin osa miehiä, dippainssejä ja ekonomeja. Eliitin kannalta sen hetkeä ei ole ollut oikein koskaan. Se synnyttää nopeasti kierteitä, jotka vaikuttavat esimerkiksi alueiden väliseen tasa-arvoon vaikkapa kaupunkien lähiöissä. He puhuivat tunteista, kannustamisesta ja rohkaisemisesta. Suomi on säästäväinen kansa, eikä täällä ole ollut kulutuskulttuuria. Suomessa on järjestäytynyt hallitus, joka edustaa toisenlaista voimaa. Se on ollut hiljaa pitkään tai puhunut julkisuudessa siivosti ja kauniisti. Haastatellut suhtautuivat suorastaan pakkomielteisesti köyhyyteen. 1970-luvulla oli tapana pohtia, miten tuhoisaa Ruotsin mallia ei pitäisi päästää Suomeen. Erityisesti yritysjohtajilla on ajatus, että yhteiskunta on kuin kotitalous tai yritys. Suomessa tähän on pidemmät juuret. Leikataan menoja, niin tämä lähtee lentämään. Se on ollut pitkään hiljaa tai puhunut siivosti.” ” Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok) huomautti tutkimuksestanne, että on turha soitella hälytyskelloja, sillä tuloerot eivät ole kasvaneet noin 20 vuoteen. Tässä kaikui vanha kunnon porvariääni, eli ehkä meillä on Suomessa porvaristo. Kun viimein on noussut keskiluokkaisempi yhteiskunta ja ajattelu, että hyvinvointivaltio on jotenkuten hyvä juttu, samaan aikaan julistetaan, että se on passé. ?. Isot tuloerot eivät ehkä kerro koko totuutta. Mitä ajattelet tästä. Ehkä siksi, että työttömyysturva ja sosiaaliturva koetaan kalliiksi ja he joutuvat maksamaan niistä. Miten opponoit. Miksi. Toistuva ajatus oli johtaa Suomea kuin yritystä. Saneerataan niin, että vain terveet osat jäävät jäljelle. Valtioiden peli ei ole pelattu, vaan se on tulossa takaisin näiden autoritaaristen liikkeiden kautta. Miksi. Paljon oli myös vanhan ajan polarisaatiota, suorastaan retrolta tuntuvaa demarivihaa. Jenkeissä puhutaan avoimesti sosialismista. 1970-luvulla kokoomus yritti hallitukseen olemalla sosiaalidemokraattisempi kuin demarit. Sen ansiosta käänteet eivät ehkä ole niin jyrkkiä kuin muualla. Muutoksen momentum on finanssikriiseissä, jotka iskevät länsimaissa keskiluokkaan. Onko se yleiseurooppalainen ilmiö. Keskiluokasta juuri kukaan ei puhunut mitään. On hyväksyttävää sanoa näin. Nykyään julkisuudessa käytetään eufemismeja, kuten rakenteellisten muutosten tarpeellisuus tai kohtaanto-ongelma. Kaiken ytimessä on verotus, ja siihen valtioilla on edelleen mahdollisuus. Sen sijaan hyvien kehien valtio pitäisi keksiä uudelleen. Nyt on vastaliike, jossa kaikki menevät eri suuntiin. Onko ajattelu vuoden 2008 talouskriisin ja digitalisaation yhteistulema. Ruotsiin verrattuna ero on valtava. Miten tämä näkyy Suomessa. Säästäväisyyteen liittyy sekin, että hyvinvointivaltio ei ole koskaan ollut Suomessa yhteinen projekti. Rikkain promille on ottanut kaulaa, yritysjohtajien palkkakehitys on omalla radallaan, ja tämä pieni porukka kietoutuu valtaeliittiin. Nuorempana en ehkä arvostanut tätä konsensusyhteiskuntaa, mutta kyllä siinä hyvät puolensa on
Onko Maalaisliitosta lähteneellä liikkeellä enää tulevaisuutta. Artikkeli Kohti keskustaa alkaa sivulta 52. † Vaaliliitossa LKP:n kanssa, luku kuvaa vaaliliiton yhteispaikkamäärää data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. Vaalitappio oli veretseisauttava, ja kannatusluvut ovat alhaisimmat yli sataan vuoteen. Keskusta on ollut rakentamassa sotien jälkeistä maakuntien Suomea vahvemmin kuin mikään muu puolue. Suomen erikoisuus. Nyt puheenjohtajaksi valittu Katri Kulmuni, 32, julistaa nostavansa Keskustan takaisin 20 prosentin puolueeksi – vaikka kaikki ympäröivän maailman ja yhteiskunnan kehityksessä viittaa toiseen suuntaan. Keskusta on kriisissä. Keskustan hallitusvastuu ei ollut keskeytyksetön 1965–1987, vaan välille mahtui useita lyhytikäisiä, alle vuoden vallassa olleita hallituksia, joissa puolue ei ollut mukana. LÄ H D E: TI LA ST O K ES KU S 20 19 . 1976 1980 1984† 1968 1972 1988 1992 1996 2000 2004 2008 2012 2017 1979 1975 1972 1970 1966 1966 1983 1987 1991 1995 1999 2003 2007 2011 2015 2019 1978 1968 1968 1970 1975 1972 1966 1968 1970 1975 1972 1982 1988 1994 2000 2006 2012 2018 Presidentti 1979 1983 1987 1991 1995 1999 2003 2007 2011 2015 2019 Pääministeri 1979 1983 1987 1991 1995 1999 2003 2007 2011 2015 2019 Mukana hallituksessa Kansanedustajat* Kunnanvaltuutetut (osuus valtuustopaikoista)* 20 10 30 15 5 25 10 20 30 40 50 35 % TI ET O P U U TT U U Väri kuvaa tilannetta vuoden lopussa. Samalla tuli vastaan paljon muutakin. * Siirtymiä eduskuntaja valtuustoryhmien välillä ei ole huomioitu luvuissa vaan ne kuvaavat vaalituloksen mukaista paikkajakoa. Myös omat joukot ovat hämmentyneitä ja sekaisin: miten tästä eteenpäin. Tämä on näkökannasta riippuen valtava juureva vahvuus tai tunkkainen korruptoitunut heikkous, mutta Juha Sipilän aikana puoluejohdon yhteys kuuluisaan kenttään näyttää todella katkenneen. Kaiken tämän vuoksi Juha Itkonen kiersi Keskustan puheenjohtajakiertueella etsimässä itseään yhä kansanliikkeeksi kutsuvan puolueen mystistä sielua. LOKAKUU 2019 IMAGE 15 Data Mitä keskustapuolue haluaa. TI LA ST O K ES KU KS EN VA A LI TI LA ST O , W IK IP ED IA DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI SUSANNA LUIKKU Keskusta on ollut lähes jokaisessa Suomen hallituksessa vuodesta 1965 lähtien Hallituspuolue se on nytkin, mutta historiallisen alhaisella kannatuksella
Vuorisuola (jota kutsutaan välillä myös esimerkiksi ruusutai himalajansuolaksi) on miedomman makuista kuin merisuola. Uudistetussa mallissa on vaihdettava suikalointiterä, liukueste ja käsisuoja. Benriner-mandoliini, valkoinen Chez Marius, 42,90 € Vanha suola AATELIA. Japanilainen Benriner on mandoliinien Bentley. Sen avulla vegaaninen tofupaistos saa hetkessä munakokkelin maun. Montaa niitä ei ole. Ja hyvästä syystä: ilman suolaa emme maista kunnolla myöskään makeaa, hapokasta tai karvasta. Se paitsi vähentää kitkeryyttä, myös poistaa vanhan kahvinkeittimen tunkkaista aromia. Amerikkalaisen keittokirjailijan ja ruokaohjelmien vetäjän Alton Brownin kuuluisan vinkin mukaan teelusikallinen suolaa kannattaa lisätä kahvinpurujen joukkoon. Mieluiten syömme natriumkloridia – juuri sen maku on se, jota monet kuvaavat ”suolaiseksi”. Suolaa on erilaisissa raaka-aineissa jo valmiiksi, mutta me myös lisäämme sitä kokkausvaiheessa, jopa pöydässä. Ainut kivi, jota me ihmiset syömme hyvällä halulla. Mutta jos tarkkoja ollaan, niin sanakirjamääritelmän mukaan ”mauste” viittaa kasvikuntaan. 16 IMAGE LOKAKUU 2019 16 IMAGE LOKAKUU 2019 ruoka T ietovisa: jos jätetään laskuista varhaislapsuus, mitä ruoka-ainetta olet syönyt elämäsi jokaisena päivänä. Suola on kivi. Kehomme tarvitsee suolaa, mutta länsimaissa monet nauttivat sitä liiaksi. Totumme natriumkloridiin varhain, sillä sitä löytyy jopa äidinmaidosta. K U UK AU DEN HÄR PÄ K E SUIKALE IDEN Kotitekoisten perunalastujen salaisuus on laadukas mandoliini, jolla perunat saa hetkessä viipaloitua paperinohuiksi. Jokapäiväinen leipä on joskus jäänyt väliin, kahvia ei tee mieli kipeänä, kaurapuuro unohtuu ulkomailla. Lisäksi suola viimeistelee monet jälkiruoat: suklaamousse muuttuu vielä herkullisemmaksi, kun ripottelet lopuksi päälle suolankukkaa. Suoloja on tietysti monenlaisia. Ennen vanhaan suola oli kaikkein tärkein säilöntäaine. Sen sijaan suolalla ei ole kasvien kanssa mitään tekemistä. Tämä ei välttämättä johdu esimerkiksi mieltymyksestä perunalastuihin, sillä voimakassuolaisia tuotteita löytyy ruokakaupasta niin leipien, murojen kuin salaattikastikkeiden joukosta. Ylellinen suolankukka (fleur de sal tai sormisuola) on merisuolaa, joka poimitaan käsin suola-altaiden pinnalta. Siinä on voimakas rikkimäinen aromi, joka muistuttaa keitetyn kananmunan makua. Sitä me nautimme päivästä toiseen. Musta suola (kala namak) taas on intialaista vuorisuolaa, jota saadaan tuliperäisiltä alueilta. Suola on vanhin ja eniten käytetty mauste maailmassa. Ruokakaupassa myytävät suolatkin maistuvat erilaiselle, eivätkä vain ne, joihin on lisätty erilaisia mausteita. Se on tarpeen, sillä amatööri siivuttaa huonolla mandoliinilla helposti myös kätensä. Keskeinen makuero johtuu suolan alkuperästä eli siitä, onko suola kotoisin kaivoksista vai merestä. Ei olekaan ihme, että se oli hyvin arvokasta. Suolaa voi lisätä myös kahviin. Suolakuoressa voidaan kypsentää monia ruokia, esimerkiksi kokonaisia kaloja. Suolan historiallinen painoarvo näkyy edelleen monissa ruokalajien nimissä ympäri maailman: latinan ”sal” löytyy niin salaatista, salsasta kuin salamistakin. Suola oli yksi ensimmäisiä kansainvälisiä kauppa tavaroita. Se sopii annosten viimeistelyyn. Mutta suola
Kuori ja paloittele paahtuneet punajuuret. Paahda punajuuria 200 asteessa noin tunti, kunnes ne ovat pehmeitä. Young Heartsissa hän sen sijaan tarjoaa fuusioruokaa ja alkuviinejä. Neljälle 4 keskikokoista punajuurta 1 kg karkeaa merisuolaa 100 g pinjansiemeniä 500 g tagliatellepastaa 1 rkl rypsiöljyä 1 ruukku tuoretta timjamia 2 dl kuohukermaa 200 g pehmeää, kuoretonta vuohen juustoa (esim. Tasapaino keikahtaa liikaa imelän puolelle. Tilana Young Hearts on koruton ja pieni, tilavan yksiön kokoinen. Paahda pinjansiemenet kullanruskeiksi kuivalla, kuu malla pannulla ja siirrä ne sivuun. Pieni muutos tutussa annoksessa herätti suuren kysymyksen: miksi olemme tyytyneet syömään etanamme kaikki nämä vuodet pelkästään valkosipulitai aurajuustovoissa. Misovoilla ja parmesaanilla maustetut etanat veivät sydämeni heti aluksi, paikan auettua. Ehkä juuri siksi pienet, itsenäiset ravintolat tuntuvat nyt entistä tärkeämmiltä paikoilta, vähän kuin laadukkaat indie-elokuvat Netflixin riskejä kaihtavassa tarjonnassa. Mutta yksi virhe vain korostaa kokonaisuuden toimivuutta: Young Hearts on kokoaan suurempi ravintola. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Murustele annosten päälle loppu vuohenjuusto ja lisää pinjansiemenet. LOKAKUU 2019 IMAGE 17 ruoka Piskuinen Young Hearts sekoittaa ruokaperinteitä ennakkoluulottomasti. Ja mikä parasta, tämä lausuma pätee lähes jokaiseen annokseen, jonka olen piskuisessa Young Heartsissa syönyt. Mausta hunajalla ja mustapippurilla. Annokset koostuvat monista elementeistä, joiden ei etukäteen arvelisi sopivan yhteen – mutta yleensä ne kyllä sopivat. Vii meistele tuoreella timjamilla, suolalla ja reilulla musta pippurilla. 4. ARVIO LOKAKUUN RESEPTI P ääkaupunkiseudun ravintolakenttä muuttuu jatkuvasti, ja juuri nyt on nähtävissä merkkejä tasapäistymisestä. Hämmentävää ja ihailtavaa. Silppua noin puoli desilitraa timjamia. Young Heartsin ruoassa ei ole mitään keinotekoista. 2. ”Se on vähän niin kuin Japanin limoncello”, kuvaillaan jälkiruokaviiniä viereisen pöydän seurueelle. Luettelona annos kuulostaa sekasotkulta, mutta lautasella se on kuin oppikirjasta: maut tukevat toisiaan täydellisesti, samoin suutuntumat. 6. Président) 2 rkl punaviinietikkaa 1 tl juoksevaa hunajaa mustapippuria ja sormisuolaa Vinkki! Veganisoi annos näin: vaihda kuohukerma kauraker maan, hunaja tummaan siirappiin ja vuohenjuusto Juustotyttöjen vegaaniseen valkohomejuustoon (älä sulata sitä vaan lisää suoraan annosten päälle). Lisää sitten öljyyn punajuuret ja etikka, hetken päästä myös kerma ja puolet vuohenjuustosta. Young Hearts Arkadiankatu 21, Helsinki Pääruoat 24–25 € Sopivasti luova Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka vei ystävälleen synnytyssairaa laan lahjaksi parasta, mitä tietää: tryffeli sipsejä. Maistan sen sijaan sokerisuolattua lohta. Kaada merisuola syvään, keskikokoiseen uunivuo kaan. Olen vieraillut Arkadiankadulla nyt neljästi. Toisinaan on mukavaa huomata olevansa ennakkoluuloinen ja kyyninen törppö. Firmat kopioivat menestyskonseptejaan: Sandroja on jo viisi, Pupuja seitsemän, ja napolilaista pizzaa tarjoavat Via Tribunali ja Capperi ovat avanneet äskettäin uudet toimipisteet. Hautaa kokonaiset, kuorimattomat punajuuret suolaan niin, että ne peittyvät vähintään puoliväliin asti. Laita öljy kasariin ja hauduta yrttisilppua hetki miedolla lämmöllä. Etukäteen ajattelin, että linja kuulostaa keinotekoiselta ja tärkeilevältä. Palvelu on pidättyväistä mutta mukavaa. Punajuurien maku tiivistyy suolapedillä upean täyteläiseksi. Young Heartsin lista vaihtuu sesonkien mukaan, eikä etanoita ole enää seuraavalla käynnilläni tarjolla. Pane pastavesi kiehumaan. Yksi tällainen indie-helmi on Töölön Arkadiankadulle viime talvena avattu Young Hearts (kyllä, nimi on peräisin Candi Stationin 1970-luvulla levyttämästä soul-kappaleesta). 1. Perinteiseen ruotsalaiseen tapaan valmistettu kala on saanut kaverikseen japanilaisella seitsenmausteella terästettyä majoneesia, hiillostettua broccolia, seesamia, kuivattua appelsiinia ja rapeaa riisipaperia. Pinkki pasta viimeistellään vuohenjuustolla, pinjansiemenillä ja timjamikermalla. Yhdistä kypsä pasta ja kastike. Ainoa moite koskee suklaa-suola-jälkiruokaani: suolaa on nimittäin ripoteltu lautaselle turhan kitsaasti. Ravintoloitsija Patrik Lindström on aiemmin pyörittänyt Punavuoressa kahta konstailematonta kortteliravintolaa, Elviiraa ja Lupoloa. 5. Hämmennä kastiketta, kunnes vuohenjuusto on sulanut joukkoon. Syyspasta suolapaahdetuista punajuurista KUVAT TIMO PYYKKÖ Vanha suola. 3
Päinvastoin, kuten muutkin riippuvuudet, se läpäisee myös sosiaalisen ja yhteiskunnallisen tason. Demokra tialle luovuttamattomia arvoja, kuten oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa, pidetään tärkeinä. Se on samalla sekä päämäärä että tie, jolla kuljetaan.” Tarja Halonen, presidentti ”Tiettyä asenteiden kovenemista ja kärjistymistä on kyllä havaittavissa. Pitkä ja suuri kertomus modernista Suomesta, jossa arvostetaan demokratiaa, sivistystä ja hyvinvointivaltiota, on yhä voimissaan. 18 IMAGE LOKAKUU 2019 TEKSTI SUSANNA LUIKKU asia Tapio Luoma, luterilaisen kirkon arkkipiispa ”Olen eri mieltä. Hyvinvoinnin reilua jakautumista ja yhteisvastuullisuutta kannatetaan. Itsessäni on edelleen 1960-lukulaisuutta tallella: uskoa siihen, että maailmaa voi muuttaa paremmaksi yhdessä toimimalla.” Thomas Wallgren, filosofian tohtori ja Helsingin yliopiston professori ”Keskustelu nousee sekä vanhasta että uudesta ongelmasta: markkinatalouden tietystä yhteisöä rikkovasta voimasta, jota sosiaalinen media voimistaa. Hyvinvointiyhteiskunta on siis yhä yhteinen päämäärä, vaikka keinoista, joilla sitä tavoitellaan, vallitsee erimielisyyttä. Tämä herättää kysymyksiä siitä, mitä oikeastaan tutkitaan ja miten. Ihmisten hätä ei poistu heitä potkimalla. Vaikka säätäisimme millaisia lakeja ja olisimme kuinka tylyjä, emme pysty kilpailemaan sen kovuuden kanssa, jota monet vaikeuksissa olevat ihmiset kohtaavat ja joita jotkut ovat myös Suomeen paenneet. Harva haastaa näitä arvoja ja tavoitteita. Perustamisen taustalla oli lähes satapäisen tutkijajoukon reaktio tieteellisen aikakausjulkaisu Naturen pääkirjoitukseen, jonka mukaan tutkijoiden keskuudessa vallitsee yksimielisyys siitä, että addiktio on krooninen aivosairaus. Pelaajien elämään vaikuttavan rahapelaamisen tutkiminen edellyttää usein yhteistyötä palveluntarjoajien kanssa ja kysyy samalla herkkyyttä ja kriittisyyttä tehdä tutkimusta eettisesti sidonnaisuuskysymykset huomioiden.” YHTEISKUNNAN ASEMA ”Rahapeliriippuvuus ei ole vain yksilön ongelma. Suomalaiset toivovat, että mahdollisimman monella olisi asiat hyvin. Se, että suljetaan silmät ja ovet ja toivotaan ongelmien poistuvan, on inhimillinen primitiivireaktio – mutta ratkaisuja niin ei saada aikaiseksi. Verkosto mahdollistaa eri addiktioiden monialaisen ja monipuolisen tutkimuksen ja siitä tiedottamisen yli tieteenalarajojen.” ILMIÖN TUTKIMINEN ”Rahapelaamista – ei vain ongelmapelaamista – ja sen haasteita tutkitaan yhä enemmän. Jos toinen voi hyvin, toinenkin voi.” Suomelta puuttuu yhteinen tavoite Kuukauden väite ILMIÖN SELITTÄMINEN ”Addiction Theory Network (ATN) on kansainvälinen tutkijaverkosto, joka sai alkunsa vuonna 2014. Esimerkiksi australialainen professori Alex Blaszczynski kollegoineen on painottanut rahapelaamisen tutkimusta myös todellisessa ympäristössä, esimerkiksi kasinoilla. ATN kyseenalaistaa addiktion aivosairausmallin tieteellisen pohjan ja osoittaa sen ongelmallisia seurauksia yksilöille ja yhteiskunnalle. Siksi on tärkeää nostaa esiin erilaisia haittatutkimuksia, jotka tarkastelevat haittoja monipuolisemmin ja laajemmin rakenteellisina ongelmina kuin näkemällä ongelmat kärjistetysti yksilön ’huonoina’ valintoina. Mielestäni on kuitenkin perusteltua kannattaa optimistisempaa näkemystä. Esimerkiksi Gambling Research Exchange Ontario (GREO) pyrkii tarjoamaan monipuolisen viitekehyksen rahapelaamiseen liittyvien haittojen tutkimuksen kehittämiseen.” Susanne Uusitalo, filosofian tutkija, Turun yliopisto Tiede Rahapeli riippuvuus TEKSTI JANNE AROLA. Niihin kohdistuu toki paineita, joista ilmastoja maahanmuuttokysymykset ovat suurimpia. Myös kysymyksiä siitä, miten globaali ja lokaali hyvinvointi sekä kulttuuri voidaan yhdistää, on ilmassa – mutta niihin satsaaminen ei mielestäni vaadi poissulkevaa valintaa. Juuri tämän erimielisyyden käsittelemiseksi tarvitaan vahvaa demokratiaa. Muun muassa Kirkon tutkimuskeskuksen kyselytutkimusten mukaan hyvinvointiyhteiskunnan kannatus on kuitenkin korkealla. Julkisen keskustelun polarisoituminen voi luoda mielikuvan, että suomalaisia yhdistävä päämäärä on kokonaan kadoksissa
Karemon mukaan ”tilanne on yksityisyydessään vertaansa vailla”. Niitä lukiessa voi edes hetken uskoa elämän olevan kokonainen ja täysi, ja anekdooteista saa parempia klikkiotsikoita kuin Raamatusta tai Koraanista. Elämäkerrat ovat satuja aikuisille, joihin tieteellistä maailmankuvaa painottava toimittajayhteisö jumalanpuutteessaan mielellään haluaa uskoa. Vuodesta 2018 alkaen uusissa autoissa yleistyvät EU-standardien mukaiset WLTP-mittausten päästöja kulutuslukemat, jotka kuvaavat paremmin auton kulutusta liikennekäytössä. LOKAKUU 2019 IMAGE 19 asia TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI SONJA SAARIKOSKI Liikenneja viestintävirasto Traficomin mukaan elokuussa 2019 Manner-Suomessa rekisteröitiin uusia henkilöautoja 9 993, mikä on 16,8 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden elokuussa. Koko maan uusista henkilöautoista 18,5 prosenttia oli dieselkäyttöisiä. Uusimaa oli ylivoimainen ykkönen myös sähköautoissa: niitä rekisteröitiin maakunnassa 830, mikä oli lähes neljä viidesosaa koko maan määrästä. syyskuuta julkaistiin Jari Tervon kirjoittama Vesa-Matti Loirin elämäkerta. Uskoa siihen. Suomessa myös verotus vaikuttaa uusien autojen kysyntään voimakkaasti”, kommentoi Kari Keränen Tilastokeskuksesta. Niin, miten. Se näkyy suoraan myynnissä, samoin julkinen keskustelu ilmastonmuutoksesta ja yksityisautoilusta. Määrällisesti eniten uusia autoja rekisteröitiin Uudellamaalla (35 667 kappaletta) ja vähiten Kainuussa (552). Uusien autojen määrä vähenee Messiaan siemensyöksy Huomio Fiktiola atikko. Ei riitä, että Karemo kerran sperman ympärille rakentuvassa tekstissään kysyy, miten Vesku on päätynyt kaikkiin näihin tilanteisiin. Kummassakaan jutussa ei kyseenalaisteta, miten tällaisia yksityiskohtia on mahdollista muistaa – siitäkään huolimatta, että Tervon verevässä tekstissä kerrotaan Veskun menettäneen liukastumisen myötä tajuntansa. Tammi-elokuussa 2019 pudotus uusien henkilöautojen rekisteröinnissä oli 12,8 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Elämäkerralla ei ole samoissa määrin totuudessa pysymisen vaatimusta kuin journalismissa – mutta journalismissa on. Sekä HS:n Antti Majander että Ylen Tuomas Karemo innostuivat Tervon värikkäästä kuvauksesta koskien Veskun liukastumista omaan spermaansa vuonna 1971. Torstaina 12. Fiktiokirjailijoiden teokset kääntyvät kätevästi uutisiksi ja sanamuodot voi lainata omaan työkalupakkiin. Majander taas toteaa, että kohtaus kuuluu hänen suosikkeihinsa ”nousukiidon ajan panojutuista”. Kohta ne jo ovat totta. Kuvauksessa puhutaan muun muassa selkärankaa köyristävästä siemensyöksystä sekä molempien jalkojen heilahtamisesta kohti kattoa. Ensirekisteröintien eli uusien henkilöautojen määrän lasku on tilastollisestikin merkittävä, vaikka puhutaan vain vuoden tarkastelujaksosta. Tammi-elokuussa 2019 Manner-Suomessa ensirekisteröitiin kaikkineen noin 79 500 henkilöautoa. Kyse ei ole siitä, etteikö Vesku olisi saattanut kaatua, vaan siitä, että aivan kuin Karemo ja Majander haluaisivat unohtaa LOIRI.-elämä kerran ilmiselvästi fabuloivan luonteen. ”Kausivaihtelua esiintyy aina, mutta kyllä luvuissa näkyy myös todellisia ja isompia muutostrendejä
Aistivoimaista apatiaa Joel Slotte on omaperäinen ja tarkka arkisten mutta aistivoimaisten hetkien kuvaaja. Taiteilija Robertina Sebjanic on nauhoittanut Aquatocene projektiaan varten merten äänimaailmaa katkarapujen, kalojen ja merisiilien ääntelystä ihmisten aiheuttamaan melusaasteeseen. Äänet tuovat meren lähelle, kuulijan ympärille. KU VA : D ES IG N M U S EO , JO EL S LO TT E. Teoksessa merta kohtaan tehdyt synnit kirjoitetaan paperilapuille, jotka mereen laskettaessa hajoavat ja vapauttavat happamoitumista ehkäisevää kalsiumkarbonaattia. Oivaltavat, uudet keksinnöt puhdistavat ja elvyttävät elämää merissä mutta lievittävät myös lamaannuttavaa ympäristöja ilmastoahdistusta: merten puolesta tehdään ja on tehtävissä paljon. Jo käytössä olevia esimerkkejä molemmista ovat ihmisten hiuksista ja eläinten karvoista tehdyt matot, joita käytetään öljyn puhdistamiseen meristä, ja 3D-tulostettavat riuttarakennelmat, jotka auttavat koralleja kasvamaan. Näyttely antaa äänen merille sekä symbolisesti että konkreettisesti. Hänen runsaissa maalauksissaan nuoret aikuiset hengailevat apaattisina luonnossa, puutarhassa tai nuotiolle kokoontuneina. Teoksissa kuvattu tietty nuhjuisuus ja yksityiskohdat, kuten black metal -bändipaidat ja -patchit, tribaalitatuoinnit ja crocsit, tekevät maalausten maailmasta tunnistettavan ja herkullisen. Critical Tide on kolmivuotisen, yritysyhteistyöhön nojaavan Design Club Open Call -näyttelysarjan toinen osa. 20 IMAGE LOKAKUU 2019 nyt KUVATAIDE TEKSTI SANNA LIPPONEN Kriittistä muotoilua merten vuoksi Muotoilua ja tutkimusta yhdistävä Critical Tide -näyttely Designmuseossa on samanaikaisesti sekä hätähuuto merten puolesta että toiveikas osoitus muutoksen mahdollisuudesta ja siitä, mitä kaikkea merten puolesta voidaan tehdä kriittisen muotoilun keinoin. Joel Slotten näyttely maalauksia Helsingissä tmgalleriassa 9.–27.10.2019. Critical Tide näyttely Helsingissä Designmuseossa 27.10.2019 asti. Critical Tide kysyy, millaista muotoilua meret tarvitsevat ja millaista muotoilua niitä tuhoavat ihmiset tarvitsevat. Silti ihmisten syntilista on tolkuton, ja sen käsittelemiseen yhden purkukeinon tarjoaa Ocean Confessionals. Näyttelyssä esitetty ajatus mahdollisesti melua maalle pakenevista valaista on pysäyttävä
Lokakuun alussa lavalle nousee Osuma Ensemble, musiikin jokapaikan höylinä tunnetut lyömäsoittajat, joiden instrumenteiksi kelpaavat mitkä tahansa kolisevat kapineet bongorummuista pöytälevyyn. Ajan patinoimaan Frenckellin pannuhuoneeseen on kutsuttu kotija ulkomaisia artisteja genreen katsomatta, tosin painopiste kallistuu voimakkaasti jazzin ja maailmanmusiikin puoleen. Taiteilijoihin lukeutuvat Rauschenbergin lisäksi muun muassa Jenna Sutela, Suzanne Treister, Lucy Siyao Liu ja CUSS Group. Klasariakin on. KU VA : M O D ER N A M U S EE T, O S U M A EN S EM B LE. MUSIIKKI TEKSTI JAANI LÄNSIÖ Nyrkkejä, teräviä kynsiä Kuplivaa mutaa ja teknologiapohdintoja Tukholmassa Moderna Museetissa avautuva ryhmänäyttely Mud Muses – A Rant About Technology lainaa nimensä Robert Rauschenbergin tunnetulta installaatiolta, jossa ruskea muta kuplii altaassa. Modernin lyömäsoitinmusiikin klassikoista kootun ohjelman kohokohta on Thierry de Meyn Table Music, millintarkasti laadittu balettikoreografia kolmellekymmenelle sormelle, nyrkeille ja teräväksi hiotuille kynsille. Ryhmänäyttely Mud Muses – A Rant About Technology Tukholmassa Moderna Museetissa 12.10.2019–12.1.2020. Ke 2.10. klo 20 Osuma Ensemble & Friends G Livelab Tampereessa, Puutarhakatu 1. Näyttelyssä kysytään, miten voi kuvitella maailman suhteessa teknologiaan, kun sitä ei enää voi kuvitella ilman teknologiaa. LOKAKUU 2019 IMAGE 21 nyt Muusikkojen liiton kolme vuotta sitten Helsinkiin perustama G Livelab osoittautui konseptina niin hedelmälliseksi, että elokuussa se laajeni Tampereelle
Ensi-ilta Musiikkiteatteri Kapsäkissä 2.10. Tämän tositarinan luvataan olevan haastava yritys yhä yrittää rakastaa Suomen kansaa. Ensi-ilta oli Tampereen Teatterissa 4.9. Ensi-ilta oli Q-teatterissa 19.9. Ei sitä, miltä näyttää Teatterislangissa the green tarkoittaa näyttämöä, mutta Kalle Nio käyttää esiintymislavaa kuin uusia maailmoja silinteristään vetävä taikuri. David Lynchin elokuviin verrattu surrealistinen lavastus syntyy katsojien silmien edessä. Yhteen tullaan Kovassa nosteessa oleva näyttelijä-ohjaaja Jussi Nikkilä ohjaa ja dramatisoi Jules Vernen klassikkoromaanin Maailman ympäri 80 päivässä (1872) nykyaikaiseksi koko perheen seikkailuksi, joka saa tekoviikset väpättämään. Lokeroita karttava The Green yhdistelee ainakin kuvaja äänitaiteita, nykysirkusta ja visuaalista teatteria sekä ikivanhoja taikuustemppuja ja nykyteknologiaa uudenlaiseksi kerronnan muodoksi. Kaavoihinsa kangistunut herrasmies Phileas Fogg (Paavo Kerosuo) lyö varallisuutensa vetoa uhkarohkeasta matkasta, jolle hän lähtee yhdessä matkusteluun lopen kyllästyneen palvelijansa Jean Passepartoutin (Antti Korhonen) kanssa. Arktiset leikit -näytelmä palaa Kokkolaan, ihmiskunnan viimeiselle rannalle, jossa Heikki Kinnusen esittämä Marja-Terttu Zeppelin on 75-vuotias talviemme veteraani ja Klaus Klemolan esittämä Martti Piano Larsson suojatyöpaikkaansa jumahtanut mies, johon kukaan ei ole koskaan pettynyt. Musiikin siivittämä yhteinen matka on lopulta määränpäätä tärkeämpi, vaikka koko maallinen omaisuus onkin vaakalaudalla. 22 IMAGE LOKAKUU 2019 Läheisyys jää päälle ”Suutelin itseäni suulle, mun oli niin ikävä, sua”, lauletaan Ruusut-yhtyeen Siamilaisetkappaleen kertosäkeessä. hip TEATTERI KU VA : Q -T EA TT ER I TEKSTI MARKO YLITALO KU VA : Q -T EA TT ER I. Tyhjyyden tunteesta ja YouTuben unboxing-videoista inspiroitunut esitys luo merkillisen mutta uskottavan harhatodellisuuden. Trilogian neljäs Leea ja Klaus Klemolan arktinen trilogia (Kokkola, Kohti Kylmempää ja New Karleby) ei suinkaan päättynyt sarjan kolmanteen osaan. Ensi-ilta Cirkossa 15.11. Tanssijoita esittävät Elena Leeve, Minttu Mustakallio ja Eero Ritala puolestaan haluavat Asennot-teoksensa olevan ”kuin rakastelua kaiken sen kanssa, mikä tarjoutuu suudeltavaksi”. Teatterin, tanssin ja esitystaiteen parissa työskentelevän AnnaMari Karvosen ohjaama esitys käsittelee hellyyden, haavoittuvuuden ja kömpelyyden kehollisia kokemuksia sekä paneutuu siihen, miten taiteessa harjoitettu läheisyys kasvaa lopulta elämäntavaksi myös näyttämön ulkopuolella
Mikä RIIVAA. (Tämä OK, Elina?) Tällä palstalla Image julkaisee etukäteen otteita Janne Vapaavuoren vaalikirjasta Road to Presidentiksi. Samalla tiellä, mutta inhimillisemmin, kohti Helsingin uutta päivää, kun orjavankkurit ovat muuttuneet koliseviksi pikkuautoiksi, joilla vantaalaiset puksuttavat aamuviideltä siivoamaan heräilevää Helsinkiä. Joka ei osaa, palkkasi viisi helsinkiläistä vastaamaan yrityksensä strategisesta identiteetistä ja ravistelusta. Mitkä on sun SALAISUUDET. Helsingistä puuttuvat suuren kaupungin tunnusmerkit: slummit täynnä väkivaltaa, huumeita ja sairauksia; sellaiset, joissa käynnistä rehennellään kruununhakalaisten munakoisopatojen äärellä Scott Walkerin kuiskiessa taustalla. Ensimmäiset kaupungit kasvoivat pakottamisen, vankeuden ja orjuuden ansiosta. (Jotain tällaistako tarkoitit, Elina?) – Edessä vielä paljon haasteita. Ketä kiinnostaa?! Haluatko presidentiksi vai Persevaon kunnanjohtajaksi. Kahden eri pandan kasvoista valmistettua nyrkkeilypalloa hakatessani kuuntelen, kuinka Mikko Alatalo laulaa nakeista, ja hikoilen niin, että lattialle eteeni on pinttynyt läiskä kasvoiltani valunutta kajalia ja ripsaria niin kuin Jackson Pollockin maalauksessa Yellow Islands. Stadin ihana aamu! – (Kustannustoimittajaltani Elinalta huomio: ”Liikaa tylsää kaupunki jaarittelua. – Tampereen kaupungin kulttuuripääkaupunkislogan on ”Tehrään tästä numero”. Tuo numero on 1?587 euroa, jonka pormestari Lauri Lyly kulutti tutustuakseen kahden vuoden aikana Tampereen ulkoiseen maailmaan. – Joka toiselle kuoppaa kaivaa, kirjoittaa sen jälkeen yrityksensä blogiin tiimityön merkityksestä. – ”Masuuni – läski espoolainen hintti, joka asuu pahvilaatikossa ja syö voipaketteja ja lihapullia.” Harrastukset: Keksin muiden kaupunkien asukkaista vihamielisiä määritelmiä ja ehdotan niitä Internetin slangisanakirjaan. AFORISMEJA AND AJATUKSIA HESASTA KU VA : JE TR O ST R AV ÉN. Sun täytyy vedota kaikkiin miehistä naisiin, urheilioista persujen kautta taiteilioihin!) – Metsä ei vastannut, kun sinne huusi ”Tähän saisi mainion puutarhakaupunginosan!”, mutta onneksi Kumpulasta löytyi masokistinen metsikkö, joka huokasi: ”Tuhoa minut rumilla kerrostaloilla!” – Tölikän friidu bamlaaa piristä huugona mörkissä klitsussa klesalle dortsille nyyat pläägät klabeissaan, vaikka stransussa skeenaa suulberi! Stadin kieli on elinvoimaista, muualla ei edes puhuta, paitsi hautajaisissa tai kun valehdellaan. – Historia kannustaa. LOKAKUU 2019 IMAGE 23 Joka osaa, tekee. – Töölön-kodissamme on äänieristetty kellari täynnä salaisuuksia. Enemmän henkilö kohtaista peliin! Mikä sua ajaa. Itä-Helsinki näytti pitkään lupaavalta slummilta, mutta sitten siellä käväisseet Hesarin toimittajat valehtelivat sen Käpylän siirtolaispuutarhaksi
24 IMAGE LOKAKUU 2019 Maustetyttöjen kivikasvoinen reality pop on vastamyrkky uuden suomalaisen popin valheelliselle yhteisöllisyydelle, tsemppihengelle ja teeskennellylle urbaanisuudelle. TeksTi samuli knuuti kuvaT jirina alanko Tyyli juho pihlajaoj a meikki ja hiukseT essi kylmänen lavasTus tuomas nortema
LOKAKUU 2019 IMAGE 25 A U RIN KO LA SIT : AC N E / BE A M . KO RV A KO RU T: G LIT TE R M EK O T: BA & SH / M Y O M Y
”Naudan jauhelihaa, jota on maustettu sipulilla ja anjoviksella”, tarjoilija auttaa. Kappaleet, joissa usein maataan tajuttomalla tarakalla tai taju kankaalla kankaalla, eivät voisi olla kauempana suomalaisen valtavirtapopin ”pystyt siihen” -selfhelp-hurmasta ja hiphopin kokoomusnuorisohenkisestä ”asenne ratkaisee” -filosofiasta. Pian ilmestyvä albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan on suomalaisen popmusiikin odotetuin esikoisalbumi sitten… niin minkä. Me tykätään juoda sitä ruoan kanssa.” Kuten kaikki suomalaisen popin menestystarinat, Maustetyttöjen tarina on epätodennäköinen. Leevi & The Leavingsin tuotannossa suosikit vaihtuvat viikottain. Nyt he istuvat töölöläisessä Elite-ravintolassa haastateltavana ja tutkivat ruokalistaa. 26 IMAGE LOKAKUU 2019 itä ikinä onkaan suomalainen popunelma, Maustetytöt elävät sitä. ”Helpottavaa tämä on”, kosketinsoittaja-laulaja Kaisa Karjalainen, 25, kertoo. ”Meillä on telkkari, mutta ei digiboksia, joten me katsotaan siitä lähinnä Kaurismäen elokuvia kronologisessa järjestyksessä. ”Kuulostaa hyvältä! Sitä me otetaan.” ”Saadaanko juomaksi kahvia. Oululaislähtöiset Anna ja Kaisa Karjalainen ovat juuri viettäneet lähes viisi tuskastuttavaa mutta yhtä aikaa imartelevaa tuntia kuvauksissa, joissa heitä on kuvattu tämän lehden kanteen erilaisissa Finnhits-henkisissä asuissa ja ympäristöissä. Maustetyttöjen musiikin silmääkään räpäyttämättömän naturalismin Kaisa, joka on myös kirjoittanut useimmat kappaleet, esittää nuoren Kati Outisen mieleen tuovalla stoalaisella ilmeettömyydellä, samalla kun instrumentit taustalla kanavoivat Leevi & The Leavingsia ja vanhoja suomi-iskelmiä mutta modernin poptuotannon keinoin. ”Meillä on tosi vahva Suomi-kausi menossa”, Kaisa selittää. Karjalaisen sisarusten muodostama duo on vasta kahden alkuvuonna julkaistun singlen voimin soittanut lähes sata keikkaa, lumonnut yhtä lailla Iskelmä-festivaalien kuin Flow’n yleisöä, poikinut useita laajoja lehtijuttuja ja soinut halki muuten musiikkimakuihinsa poteroituneen radiokentän. Kun albumi on juuri miksattavana, moni artisti kertoisi tässä vaiheessa siitä innoissaan kaikille. ”Kuulemma Mannerheimin suosikkiruoka”, toimittaja ei malta olla setäselittämättä. ”Mitä on vorschmack?” he kysyvät kuin yhteen ääneen. ”Ollaan tehty tätä jo huhtikuusta lähtien, joten ei jaksaisi ollenkaan kuunnella näitä kappaleita.” ”Ollaan kuitenkin soitettu nämä kappaleet livenäkin ainakin sata kertaa”, kitaristi ja laulustemmoista vastaava Anna Karjalainen, 27, huokaa. Maustetyttöjen kappaleet kertovat lakonisen realismin keinoin tositarinoita suomalaisesta arjesta, jossa nistit paleltuvat Hesarille, hoitoon ei tahdo päästä, aina on kova kaipuu johonkin toiseen tai jonnekin toisaalle, elämän kovia särmiä yritetään pehmustaa kaljalla – aina kaljalla eikä koskaan oluella – ja reseptivapailla yskänlääkkeillä. Suurten levy-yhtiöiden seireeninkutsuista huolimatta se ilmestyy lokakuussa yhtyeen managerin Aki Roukalan Is This Art! -levy-yhtiön kautta, formaatteina ovat vinyyli, cd ja kasetti. Vertailukohdat ovat ilmeisiä, mutta eivätpä Maustetytöt ole niitä koskaan peitelleetkään. Vuosia sitten en olisi uskonut, että Rin Tin Tin olisi mun suosikkibiisini, A U RIN KO LA SIT : AC N E / M Y O M Y, TO PIT : G A N N I / BE A M H IL L, H A M EE T: IS A BE L M A RA N T ÉT O IL E / BE A M ., KE N G ÄT : M IN N A PA RIK KA. Ei tosin Maustetytöt, jotka tuntuvat olevan lähinnä huojentuneita, että ovat saaneet sen viimein käsistään
”Myöhemmin on sitten huomannut, että on oppinut laulamaan jotkut laulut ihan väärin. Mun suosikkejani sillä karaokenauhalla olivat J. Silti taiteessaan he ovat valmiita jyrkkiinkin ratkaisuihin. Kun Kaisa onnistui nappaamaan basisti Roger Gloverin yleisön joukkoon heittämän plektran, hän oli aivan ekstaasissa. ”Mutta ei se koskaan niihin oikein uponnut.” Heidän ensimmäinen todellinen rockkonserttinsa oli Deep Purple Kuopiossa vuonna 2008. Muuten puhuttelevat ne vähemmän huumoribiisit: Elina, mitä mä teen ja Pimeä tie, mukavaa matkaa.” ”Tai Pihjalankukka ja Kissanpentu”, Anna säestää. ”Ei onnistuttu studiossa tallentamaan sitä tunnelmaa, joka oli saatu siihen livenä”, Kaisa selittää. aikka Maustetyttöjen nimi on peräisin 22-Pistepirkon Asko Keräsen heille antamasta lempinimestä, Spice Girlsillä on silti ollut sija myös Karjalaisen siskojen elämässä. Kaikkiin kysymyksiin Maustetytöt vastaavat vakavailmeisellä hiljaisuudella, jonka lopulta puhkaisee ”Noo…”-sanalla alkava usein itseään vähättelevä vastaus. LOKAKUU 2019 IMAGE 27 mutta juuri vähän aikaa sitten tajusin, miten hieno teksti se on. Ja jos levy ei myy hyvin, nyt voidaan syyttää siitä tätä.” Sisarusten pessimismi ei ole pelkkää bluffausta, sillä Kaisa sanoo suurimmaksi pelokseen sen, ettei hän enää koskaan pystyisi kirjoittamaan yhtään uutta hyvää kappaletta. Eivät he ole epäkohteliaita tai tahallaan vähäpuheisia, heidän läsnäoloaan leimaa pikemminkin sydämellinen hämmennys siitä, että joku yleensä on heidän asioistaan kiinnostuneita. Paperi-T seurasi esikoislevynsä menestystä runokirjalla, menemällä Radio Helsinkiin musiikkipäälliköksi ja tekemällä hyvin erilaisen kakkoslevyn. ”Koettiin, että biisi olisi mennyt hukkaan. ”Jos me ei tunnettu kappaleita, sitten keksittiin laulumelodia omasta päästä”, Kaisa kertoo. Kaikki halusivat olla Emma (eli Baby Spice), mutta kun Maija isomman oikeudella varasti roolin itselleen, Kaisa sai tyytyä olemaan Mel C (eli Sporty Spice) ja Anna esittämään Geriä (eli Ginger Spicea). ”Rauni Mollbergin elokuvia ollaan myös katsottu paljon viime aikoina.” Kirjailijoista he mainitsevat Timo K. Tai sitten olisi jouduttu myöhäistämään levyn ilmestymistä. Koulussa Anna ja Kaisa olivat ”hirveitä hikareita, kympin oppilaita A U RIN KO LA SIT : AC N E / BE A M . Kaiken tiedon lailla tämä täytyy maanitella heistä ulos, heidän haastattelemisensa on välillä kuin yrittäisi pusertaa verta kivestä. H O U SU T: A PC / BE A M .. Mukan, Charles Bukowskin ja John Fanten. Karjalaisen Doris ja Juicen Jyrki Boy.” ”Koulussa me yritettiin käännyttää muita meidän Beatles-uskoon”, Anna jatkaa. Sitä ennen heidän musiikillisesta kasvatuksestaan olivat vastanneet isän Beatles-kasetit ja Finnhits-karaoke-vhs, jota he lauloivat yhdessä videokasetin alusta loppuun. Silloin oli vielä voimakasta tunteiden paloa, hän huokaa, ja taas on hyvin vaikea nähdä, miten paljon hänen melankolisessa kyllästyneisyydessään on ironiaa. Kun viime vuosituhannen lopulla perheen kotiin ajautui Spice Girlsien cd, yhdessä kaksi vuotta Annaa vanhemman isosiskonsa Maijan kanssa he leikkivät usein Spaissareita. Karjalaisilla ei moisia jatkosuunnitelmia ole: nyt kun he ovat löytäneet sen oman juttunsa, he välittömästi pelkäävät jo tyhjentäneensä ideansa loppuun saman tien. PA ID AT : A PC / BE A M . KO RV A KO RU T: G LIT TE RB LA ZE RIT : TO TÊ M E / BE A M . Esikoisalbumilla heti ensimmäiseksi pistää silmään se, mitä sillä ei ole: keikoilla suosikiksi noussut ja läpimurtohitiksi korvamerkitty rakkauslaulu Jos mulla ei olisi sua on kylmästi jätetty albumilta pois
”Me eletään omaa unelmaamme.” ”Ollaan opittu arvostamaan niitä hetkiä, kun keikkamatkalla haetaan ABC:lta tuoreet juhlikset ja Magnum-jäätelöt ja syödään ne huoltoaseman pihalla. ”Mä aina valitan, ettei mistään niistä ollut mitään apua, mutta mistä sen tietää. ”Niin sä voisit. ”Olen ollut terapiassa ja syönyt mielialalääkkeitä”, Kaisa myöntää. Käytännön osaaminen ei mene koskaan hukkaan. Albumin nimi Kaikki tiet vievät Peltolaan viittaa Peltolan kaupunginosassa sijaitsevaan psykiatriseen sairaalaan. ”Sillä en mä oikeasti osaisi mitään taloa rakentaa. Silti heidän silmiinsä osui Helsingin Sanomissa Hilla Körkön kirjoittama kolumni, jossa Maustetyttöjä ja heidän taidettaan syytettiin ”suomalaisesta dekadenssista”: Körkön mukaan se yllyttää välinpitämättömyyteen ja piittaamattomuuteen, joka ”vapauttaa ilmastonmuutoksen aiheuttamasta ahdistuksesta, vähemmistöjen oikeudesta vaalivasta hienotunteisuudesta” ja oikeuttaa kinkun syömisen suoraan paketista. ”Vaikka joka aamu pohdin, millaisen collegen ja verkkarit tänään laitan ylle.” Dekadenssia voi myös kuvailla paheelliseksi joutilaisuudeksi, mihin Maustetyttöjen ahkeruus ja käytännönläheisyys istuu huonosti. Tärkeintä oli silloinkin musiikki, heidän kantrisävyinen Kaneli-yhtyeensä. Anna ja Kaisa painottavat, ettei kirjoittaja tunne heitä, hän on vain perustanut käsityksensä heistä siihen, mitä muut toimittajat ovat kirjoittaneet. Siksi heidän musiikkinsa puhuttelee ohi hypen ja trendien, siinä on samaa kodin tuntua kuin paluussa omaan huoneeseen lapsuuskodissa. ”Teksteissä on sekaisin kuultuja tarinoita, itse koettuja asioita ja ihan mielikuvitusta”, Kaisa suostuu sanomaan, kun häntä yllyttää puhumaan sanoituksistaan. Maustetytöille ominaiseen tapaan rautalankakitaroiden höystämä kappale henkii lannistumisen lohtua: ”Mulla on turvallinen olo / kaikki tiet vievät kuitenkin Peltolaan.” Nuorena luulee elämää westerniksi, vaikka se useimmiten onkin genreltään sairauskertomus. Hetken niistä on ylpeä, mutta aika nopeasti ne alkavat hävettää.” Kaikkea leimaa sellainen ilmeetön vilpittömyys, että kun kappale Talvi Talvikin kanssa alkaa säkeellä ”Se oli yksi talvi Talvikin kanssa, me heitettiin sikaa tuvalla”, on pakko kysyä, pitääkö se ottaa kirjaimellisesti. Ja vaikka he eivät sitä ikinä itse sanoisikaan, myös jonkinlainen pohjoinen protesti positiivisen ajattelun fasismia vastaan. Saan syödä ravintoloissa ja juoda jonkun toisen piikkiin.” ”Ei ole velkaa ja on varaa tehdä mitä haluaa”, Anna jatkaa. ”Parhaita tekstejä ovat ne, jotka vain ryöpsähtävät ulos ajattelematta. Sanni, Ellinoora, Chisu ja muut pelkillä etunimillä esiintyvät kilpasisaret sirottelevat tekstinsä täyteen detaljeja urbaanista parisuhdearjesta, Maustetyttöjen musiikki hehkuu syrjäisten huoltoasemien ja maaseudulta kaupunkiin kutsumatta seurannutta yksinäisyyttä. Tästä voi olla tie vain alaspäin.” Itsestään kertovia juttuja he yrittävät lakata lukemasta, sillä se ajaa vain vainoharhaiseen mielentilaan, jossa ryhtyy kyttäämään kaikkia omia sanomisiaan. ”Elämän suuria tavoitteita on saada siinä joskus tuplaläskilortti, siis että ne molemmat siat jäävät kärsälleen.” Maustetyttöjen soundia ja tekstejä moni voi pitää ankeina, mutta toisaalta lannistuneesta naturalismista nauttiminen popmusiikin keinoin on koodattu geeniperimäämme yhtä syvälle kuin taipumus alkoholismiin ja kyky nauttia pimeistä kuumista huoneista. Aikaisemmissa lehtijutuissa on herkuteltu heidän ”ynseällä asenteellaan” ja suorastaan fetissinomaisella mieltymyksellään einesmaksalaatikkoon ja ”essoontuneeseen” kahviin, siis keittimessä lietteeksi seisoneeseen. Arkielämässään he kierrättävät, suosivat luomulihaa, ostavat vaatteensa kirpputoreilta ja pyrkivät elämään ekologisesti, kuten heidät on kotona kasvatettu. Ollaan saavutettu musiikilla kaikki mistä olemme ikinä unelmoineet. Maustetyttöjen musiikissa eletään yhtä aikaa nuorten aikuisten nykyarkea ja menneisyydessä, täysillä: heidän lauluissaan soitellaan puhelimella kännissä, täytetään lottokuponkeja, ahkeroidaan kauroja varhain aamutuimaan, asioidaan matkatoimiston tiskillä ja soitetaan Spotifyn sijasta jukeboksia. Kaisa sanoi uupuneensa biologian opintoihin yhdentoista päivän jälkeen, liian tiheältä näyttänyt kurssikalenteri aiheutti välittömän burnoutin, kun taas Anna sinnitteli yleisaikuiskasvatustiedettä vuoden verran ennen kuin turhautui sen filosofisuuteen ja lähti opiskelemaan lastenhoitajaksi. Sen nimissä he tekivät myös albumin, joka ei kiinnostanut juuri ketään. Mutta ei sentään, se viittaa 80-luvulla ilmestyneeseen Heitä sikaa -peliin, jossa kahta pientä possua viskataan kuin arpakuutioita. ”Mulla on talonrakentajan paperit, mikä on tietty ihan vitsi”, hän sanoo. Ja koska pophistoria koostuu tahattomista kauista, se rinnastuu The Smithsin viimeiseen albumiin Strangeways, Here We Come, joka puolestaan otti nimensä Manchesterissa sijaitsevasta vankilasta. Että onko apua saanut hoidosta vai onko vain kasvanut ja kehittynyt.” Nyt Anna ja Kaisa kuitenkin vaikuttavat elämäänsä tyytyväisiltä – ja jopa onnellisilta, vaikka tunnetila ei hehkukaan heidän pokerinaamaisilta kasvoiltaan. Mutta kun meillä on vain tyttöjä perheessä ja iskä on rakentanut Vaalaan talot ja tontit, jonkun täytyy osata pitää huolta tiluksista, kun aika siitä jättää.” ”Mä voisin mennä sitten puolestani autolinjalle”, Anna säestää. Muutettuaan Helsinkiin he pyrkivät esiintymään kaikissa mahdollisissa open stage -tapahtumissa, sillä he eivät olleet tulleet kaupunkiin lusmuilemaan. ”Saan nukkua melkein joka aamu niin pitkään kuin haluan. Niin vaikeata kuin onkin kuvitella Karjalaisen sisarusten mistään kiivastuvan, kolumni on melkein saanut sen aikaan. Kappaleen tekstissä Maustetyttöjen yhteiskuntakriittisyys saa kaikista ohjelmallisimman muodon: ”Ne on heittäneet taas Ahon Petterin ulos / se saa avohoidossa pärjätä / siinä tiivistynee säästötoimien tulos / vaikka lehdissä niitä vois värjätä / ne laittaa reseptin matkamuistoksi taskuun / muistilapulle apteekin osoitteen / vielä viimeisen kättelyn lisäävät laskuun / ja saattavat rautaportilleen.” Anna ja Kaisa eivät kiistä kappaleen omakohtaisuutta, mutta ovat yksityiskohdista tyypilliseen tapaansa epämääräisiä. ”Kolumnissa myös väitettiin, ettemme välitä siitä, miltä näytämme”, Kaisa tuhahtaa. Anna opiskeli itselleen kolmen vuoden lastenhoitajan tutkinnon, sillä periaatteen ihmisenä hän halusi saattaa loppuun aloittamansa asiat. Vaikka ei kai nykyisiä autoja kukaan taida voida korjata.” ockja popmusiikin historiassa sisaruksilla on oma vankka sijansa. 28 IMAGE LOKAKUU 2019 tai ainakin ysi puoli”, mutta kun he muuttivat pohjoisesta Helsinkiin vuonna 2013, yliopisto-opinnoista ei tullutkaan mitään. Kaisa taas hankki itselleen biologian opintojen kariuduttua rakennusalan tutkinnon, sillä hän halusi opiskella jotakin, mistä olisi oikesti hyötyä. ”Mä elän mielestäni hyvin ylellistä elämää”, Kaisa toteaa. Kanelin lauluissa sanat olivat englanniksi, mutta enää Anna ja Kaisa eivät halunneet piiloutua kielen taakse. ”Heiniksessä ollaan pelattu sitä paljon”, Kaisa innostuu ja tarkoittaa Vaasankadulla olevaa Pub Heinähattua. Kaikki tämä on kuitenkin vain heidän keskinäistä huumoriaan. Niinpä he päättivät perustaa uuden bändin, tällä kertaa ihan kaksistaan, sillä Kanelissa myös sisko Maija oli ollut ajoittain mukana. ”Vaikea on sanoa, mikä siihen on auttanut. Lääkkeitä en enää syö, enkä kyllä tiedä ottaisinko terapiaa enää vastaan.” ”Me ollaan kyllä molemmat oltu tosi masentuneita”, Anna jatkaa. Monien klassisten bändien Beach Boysista Bee Geesiin ja Dire Straitsista The Carpentersiin ytimessä on sisaruksia, sillä yhdessä vietetty lapsuus
LOKAKUU 2019 IMAGE 29
30 IMAGE LOKAKUU 2019
”Kun kerran kysyit ylellisyydestä, matkailu on kyllä sitä”, Kaisa sanoo. Ihanteellisessa popduossa osapuolet poikkeavat toisistaan kiinnostavasti: useimmiten laulaja on ulospäinsuuntautunut ja aktiivinen, kosketinsoittaja taas kummallinen ja sisäänpäinkääntynyt (Pet Shop Boys, Sparks, Hurts, Soft Cell, Tears For Fears, Goldfrapp…) ”Meidän riidat johtuvat useimmiten meidän persoonallisuuksiemme erosta”, Anna kertoo. Me ollaan niin samanlaisia ja tykätään tehdä samanlaisia asioita. Haluavatko he tarkistaa jutun ennen sen julkaisemista. ”Voi mennä omatoimimatkalle tutustumaan vieraaseen kulttuuriin jonnekin kauas pois.” Haastattelun jälkeen Maustetytöillä on keikka Oodin pihalla, mutta siihen on vielä aikaa. LOKAKUU 2019 IMAGE 31 ja rinnan kasvettu nuoruus voivat valmentaa vaistonvaraiseen kommunikaatioon, joka musiikin tekemisessä ja sen soittamisessa on usein ytimessä. Olin siellä juuri pari päivää, enkä tehnyt muuta kuin luin ja poimin vadelmia.” Wikipedian mukaan tunnettuja vaalalaisia ovat muun muassa Maustetytöt (kyllä!), muusikko Kassu Halonen, poliitikko Anne Huotari, entinen valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen ja tietenkin Jarmo Moilanen, camelopardalidien meteoriparven löytäjä. ”Silloin voisi hyvin vetäytyä Vaalaan ja tehdä musiikkihommia sieltä käsin.” Vain elämää -ohjelma ja ”fiittaus”-kulttuuri, jossa kaikki tähdet vierailevat toistensa levyillä, saavat nykyhetken popmusiikin näyttävän porteilla suljetulta luksusasuinalueelta, jossa menestyksen merkki on se, että tulee hyväksytyksi muiden menestyjien joukkoon ja pääsee laulamaan heidän biisejään. ”Joo!” ?. He myös pitävät ajamisesta: Anna suosii rauhallisia maantietaipaleita, Kaisa taas virikkeellisempää kaupunkiajoa, jossa saa alituiseen vaihtaa kaistaa ja väistellä ihmisiä. Viime vuonna he olivat kaksi viikkoa Sri Lankassa, patikoivat siellä tutustuen paikkoihin ja joivat kaljaa sekä hassunvärisiä drinkkejä. Kuten jossakin Coen-veljesten syrjäseudusta kertovassa mustassa komediassa, tärkein työllistäjä on Pelson vankila. ”En mä enää viiden vuoden päästä haluaisi asua Helsingissä”, Anna sanoo. os amerikkalainen popunelma on ökytalo Beverly Hillsissä ja englantilainen popunelma kartano kuninkaallisella maaseudulla, Maustetyttöjen oma Eldorado on Vaalassa. Ensi tammikuussa he aikovat tehdä samanlaisen matkan Kolumbiaan, koska Etelä-Amerikassa he eivät ole aikaisemmin käyneet ja siellä sää on suotuisa tammikuussa. ”On siellä myös K-Market ja S-market ja baari, joka menee talveksi kiinni. ”Käytiin siellä Vaalan nuorisokuoron kanssa esittämässä joululauluja”, Kaisa muistelee. Kaisa on ollut töissä Silvopleessä leipomassa kakkuja ja kävi taajaan Ompussa pelaamassa bingoa. Kokonaan he eivät kuitenkaan ole maailmalle selkäänsä kääntäneet. Jo aikaisemmin he olivat viettäneet siellä kesiään, mutta sisarusten saavutettua kouluiän ”porukat repäisivät” ja päättivät muuttaa sinne kokonaan. ”Mun on hyvin vaikeata kaivaa lapsuudestani esille muistoa, jossa se ei olisi jotenkin tuossa vieressä. Suomessa veljesvetoisia yhtyeitä ovat muun muassa Eppu Normaali ja Von Hertzen Brothers, Ruotsissa taas folkduo First Aid Kit koostuu Söderbergin sisaruksista, jotka promokuvissaan voisivat olla kuin Hohto-elokuvan aavetytöt naisiksi kasvaneina. Mutta siellä on kaunista luontoa, voi poimia marjoja ja sieniä, soudella ja kalastaa. Mitä tahansa, mitä mä haluan tehdä, mä voin tehdä sitä Kaisan kanssa.” Annan ja Kaisan mukaan ihmisiä usein ärsyttääkin se, kuinka tiiviisti he viettävät aikaa yhdessä. Tässä valossa monen on helppo samastua omassa kuplassaan asuviin ja sinne postinsakin kääntäneisiin Maustetyttöihin, joilla tarvetta päästä esille luonnollisesti seuraa terve halu saman tien paeta valokeilasta. Anna kertoo Kaisalla joskus olleen poikaystävän – hän ilmaisee asian tavalla, josta ymmärtää seurustelun olleen poikkeustila, hairahdus suorastaan –, jota ärsytti kun siskokset hengailivat aina keskenään. ”Nytkin kun lähdettiin kuvauksista, mä olin että ei laiteta mitään navigaattoreita päälle tänne tullessa, ajellaan vaan. ”Parasta olisi tietenkin, jos Helsingissäkin olisi jokin asunto”, Kaisa pohtii. Mutta ei me olla siellä koskaan käyty, täällä saa baareista ihan tarpeeksi. Silti en voi kuvitella tilannetta, jossa Kaisa tekisi jotain sellaista, mitä mä en voisi koskaan antaa anteeksi.” ”Mä olen hirveä hötkyilijä ja päsmäröijä”, Kaisa nauraa. Anna sanoo iloitsevansa siitä, että hän viimein alkaa käsittää kaupunkia ja löytää paikkoja, se helpottaa kotiutumista. Mutta ei se vankila muuten Vaalan elämään mitenkään heijastu, se on 30 kilometriä siitä missä me asuimme. ”Kyllä siellä on vielä yläja ala-aste ja lukio, mutta ei niissä varmaan ole kuin kaksikymmentä oppilasta”, Kaisa kertoo. Sekä Annalla että Kaisalla on ajokortti ja nyt heillä on myös auto, tosin vain vuokrattu kovan keikkaputken ajaksi. Siksi he suunnittelevat viettävänsä leijonanosan syyskuusta siellä – ja siellä he näkevät myös oman tulevaisuutensa. Heidän isänsä on jo eläkkeelle jäänyt diplomi-insinööri, äiti taas vielä Orionilla työskentelevä kemisti. ”Ne tykkäsivät kovasti siitä, kun lauloimme ’tulkoon joulu kaikille kansoille päälle maan, pääsköön vangit vankiloistaan’. ”Kaisa on reaktiivisempi ja impulsiivisempi, mä tykkään miettiä ja tunnustella. Harvat heistäkään ovat kuitenkaan vieneet yhdessäolemisen eetoksen niin pitkälle kuin Maustetytöt. ”Ei, lähetä se vaan Akille”, Anna sanoo. Toisille taas veljeskateudesta voi tulla uran kantava voima, kuten Oasis-yhtyeestä tutuille Liam ja Noel Gallagherille, joille sosiaalinen media on kuin öinen nakkikioskin jono. ”Ja jos keksittäisiin tässä välissä jokin tosi nopea ekologinen kulkuväline, jolla pääsisi helposti ne 600 kilometriä sieltä tänne ja takaisin.” Vaikka he ovat asuneet Helsingissä jo vuodesta 2013 saakka, kaupunki on heille yhä pitkälti yhtä kuin Kallio ja Vaasankatu, jolla he ovat viettäneet lähes kokonaan viimeiset kuusi vuotta. Siksi me nahistellaan koko ajan, kun siskolle on helpompi näyttää pahaa tuultaan ja olla ilkeä kuin muille ihmisille. Siskoparina he myös sattumalta ovat yksi popmusiikin klassisimmista bändiformaateista: syntikkapopduo. Sinne he lähtevät, kun eivät halua olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Tehdään mieluummin hutilenkkejä kuin suunnitellaan asiat kuoliaaksi.” ”Ilman sitä navigaattoria me varmasti vieläkin pyörittäisiin kehällä”, Anna toteaa kuivasti. Se on alle kolmentuhannen asukkaan Pohjois-Pohjanmaan kunta, jonne Karjalaisen perhe muutti Oulusta silloin, kun Anna oli kymmenen ja Kaisa kahdeksan. ”Meillä on aina ollut Kaisan kanssa symbioosi”, Anna sanoo. Ja vuosikymmenen vaihteessa se siirretään pois.” Karjalaisille itselleenkin on mysteeri, kuinka ja mihin heidän aikansa Vaalassa kuluu, mutta siellä heidän on hyvä olla. ”Se voi tsekata, ettei me olla sanottu mitään liian tyhmää.” ”Hei nyt meillä on aikaa mennä kuuntelemaan autoon albumin masterointeja”, Kaisa ehdottaa. Toisinaan he myös pakottavat itsensä tapaamaan toisia ihmisiä, vaikka siskon kanssa olisi mukavinta
32 IMAGE LOKAKUU 2019 VIELÄ YKSI KESÄ Hilkka kotitalonsa pihalla Ristiinassa lakkiaispäivänä.
Kirjoitusten jälkeinen kesä on samaan aikaan sekä viimeinen että ensimmäinen. LOKAKUU 2019 IMAGE 33 VIELÄ YKSI KESÄ Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoitti 25 200 abia, heidän joukossaan Hilkka Paasonen, Emma Nikki ja Jitta Vihavainen Mäntyharjulta. TeksTi kati kelola kuvaT timo pyykkö
Taidekeskus Salmelan suunnalla sijaitsevat seurakuntakeskus, Kirkonkylän koulu sekä Mäntyharjun lukio. Hän on pitänyt äidinkielestä ja ruotsista koulussa. Kotiin lähdettiin lopulta yhden maissa yöllä, koska grillille tuli muitakin kavereita. Mäntyharjun torin kesäkahvila on auki ensimmäistä päivää, mutta tuolit seisovat toistaiseksi tyhjinä. Seudun mökkivieraita pitää vielä odottaa. Vappuna laulettiin Singstaria ja otettiin neljästään Jitan pikkusiskon kanssa aikaa mutakakunsyönnissä: kolme minuuttia – koko kakku, pakasteen mikrottaminen mukaan luettuna. Ei tarvii olla mitenkään hienostuneet vaatteet tai sellaset bilevaatteet ku jossain [Mikkelin] Vaakunassa”, Hilkka sanoo. Vasemmalle jää Koivugrilli. Yrittäjä-vanhemmat ostivat sen tyttärilleen edellisenä vuonna. Nyt päällä on mustat farkut sekä pilottija talvitakit. ”Esimerkiksi miten Mikan mettäkone hajoo aina välillä.” Mika on Hilkan kaveri jo ala-asteajoilta. 34 IMAGE LOKAKUU 2019 K esäkuun 1. Hilkalla oli ollut suomen kielen pääsykokeet Turussa. H ilkka Paasonen käynnistää vaaleansinisen Volkswagen Passatin ja lähtee ajamaan kohti Taidekeskus Salmelaa. Hermostunutta kikatusta. On toukokuun alun kolea lauantai. Jos pääsykoepisteet eivät riitä, voi olla, että hän lähtee Ruotsiin välivuodeksi. Kunhan jotenkin menette ympäri”, kolmosten ryhmäohjaaja Riina Saarenvesi ohjeistaa abeja ovensuusta. Sami on Jitan poikaystävä. Koulun loppumisen jälkeen ”kesäfiilis” on tullut tänä keväänä aikaisin. ”Nyt voitte loistaa kilpaa auringon kanssa. ”Älkää stressatko siitä kääntymisestä. Jotkut likaset työhousut tai huomiovaatteet.” Jossain vaiheessa iltaa saatetaan käydä syömässä ranskalaiset viereisellä Koivugrillillä. Lukio on päättymässä. Syksyllä asutaan ehkä jo eri paikkakunnilla, jos suunnitelmat toteutuvat. ”Itseäkin ihan jännittää!” Saarenvesi huokaa. ”Nytkin menee ihan kylmät väreet!” ”Tämä on kyllä hieno hetki, että pääsee eteenpäin elämässä.” Mäntyharjun lukion rehtori Jyrki Taumala tulee vielä tsemppaamaan abeja. Kiharrettuja hiuksia, korkokenkiä, puvuntakkeja, rusetteja ja taskuliinoja. Se on yksi Mäntyharjun kolmesta baarista, ja siellä istuvat myös Hilkan, Jitan ja Emman amiksessa ja työssä käyvät kaverit. E dellinen ilta päättyi Koivugrillille. Polun puinen kävelysilta seurailee Siirlahden rantaa. ”Mun porukathan on asunu koko ikänsä Ristiinassa. Keskustan ainoasta liikenneympyrästä käännytään oikealle. Sunnuntaiperinteisiin kuuluu ajaa puolilta päivin kavereiden kanssa Ristiinaan syömään Satkun eli Sataman valot -baarin ”sikahyvät” hampurilaiset. Grilli on ainoa paikka Mäntyharjulla, josta saa syötävää myöhään. ”Siellä kuulee vähän erilaisia juttuja kuin jotain lukiolaisten juttuja”, Hilkka sanoo. Tulokset Ylioppilastutkintolautakunnasta tulevat neljän päivän päästä. on aurinkoinen. Se oli palkinto kirjoituksiin urakoinnista. He ovat syntyneet vuonna 2000 ja ovat toistensa parhaita ystäviä. Kotona Mäntyharjulla he ovat nähneet melkein kaikkina päivinä viikosta. Usein on oltu myös Jitan kotona – jääty sinne ”sängylle makaamaan” tai menty yöksi. ”Nukutaanhan me joskus munkin sängyssä”, Jitta sanoo. ”Mikakin voi tulla työvaatteissa suoraan töistä. Iskä muutti ihan peräti huimat 200 metriä kotitalostaan katsottuna vasemmalle, ja äiti muutti kaks kilsaa lähemmäs Mäntyharjua.” Hilkka ei halua jäädä Mäntyharjulle. ”En varmaan pääse läpi, mutta testattu on nyt sekin”, Hilkka sanoo pääsykokeista. Kesätyö on Kuortin ABC:llä. Turkuun hän hakee, koska se on tarpeeksi kaukana Mäntyharjulta. Vielä on edessä yhteinen kesä. Kirjoituksista on runsas kuukausi. Sielläkin pääsee oppimaan kieltä.. Pääkatu Varpasentien varrelta löytyvät palvelut: K-Supermarket, Silmäasema, Tarjan muotipuoti, Osuuspankki ja pankkiautomaatti, Pitäjänuutisten toimitus, Minimani, thai-ravintola Krua Lawoe sekä S-ryhmän kompleksi: ABC, S-market ja Reissuravintola. Iltaa on istuttu kantapaikassa, Krouvissa. Paluujunalta hän meni suoraan grillille tapaamaan Emmaa ja Jittaa iltakymmenen aikoihin. Emma ja Jitta istuvat takapenkillä. Päivien kuluessa on maattu sängyllä, katsottu leffoja (lähinnä Disneyn piirrettyjä, viimeisimmäksi jälleen kerran Nalle Puh), pelattu snäppibiljardia, tehty ruokaa yhdessä (enimmäkseen jauhelihapastaa ja kanaa riisillä sekä valkosipulipatonkia), ajeltu autolla ja ”ihan vaan juteltu”. Saarenveden viereisellä pöydällä on pehmopingviini. ”Niin, silloin kuin Sami ei oo!” Hilkka sanoo. Ja heti sen jälkeen Hilkka ja Emma tekivät kavereidensa kanssa risteilyn Tallinnaan. Hilkka on ollut kevään aikana avustajana peruskoulun kakkosluokkalaisille ja aloittaa kesäkuussa Jitan äidin pyörittämässä kahvila Kaneliässässä. Hilkka kääntää Passatinsa Salmelan vastapäiselle parkkipaikalle. ”Ihana mekko!” Maaliskuussa abit istuivat tässä samassa huoneessa vastaamassa sähköiseen ylioppilaskokeeseen: äidinkieltä, matikkaa, ruotsia, psykologiaa… Söivät eväitä ja miettivät, rapisevatko ne liikaa, riittävätkö karkit. Ne menivät ”hyvin”, ”ihan sillein ok” ja ”keskiverrosti”. Hän on yrittäjä. Täältä alkaa Immon luontopolku, mäntyharjulaisten ulkoilualue, jolla Hilkka, Emma ja Jitta käyvät yhdessä lenkkeilemässä. Se on kaikkien kodeista lähimpänä Mäntyharjun keskustaa, ja siellä on tilaa. Hilkan ykköstoive on päästä opiskelemaan Turkuun, joko suomea tai pohjoismaisia kieliä, tässä järjestyksessä. Nyt on teidän päivä, nyt nautitaan!” Hilkka Paasonen, 18, Emma Nikki, 18 ja Jitta Vihavainen, 18, asettuvat paikoilleen jonoon. ”Enemmän mä oon varmaan noita nähnyt kuin omia perheenjäseniä”, Hilkka sanoo. Metsänpohja tulvii sulavesistä. Nyt he ovat lähdössä lakitettaviksi koulun juhlasaliin, missä sukulaiset ja ystävät istuvat jo. Tytöt odottelevat ryhmissä huoneen vasemmalla puolella, pojat omissaan oikealla. Jitan työt eivät vielä ole alkaneet. Abit ovat antaneet sen hänelle lahjaksi, koska tietävät, että hän pitää pingviineistä. Heti perään lähdettiin viikoksi Rhodokselle kuuden hengen abiporukalla. Hilkalla ja Emmalla on alakerrassa oma sänky. Emma pakkaa kolmena päivänä viikossa kasveja Viherpeukalon puutarhalla Valkealassa. Yhdessäoloa ovat rajoittaneet oikeastaan vain työt. Yhdessä 15-vuotiaan pikkusiskonsa Innan kanssa he pitävät taidekeskus Salmelan vastapäätä sijaitsevaa kesäkioskia. Puhelimissa on yhteinen perhekalenteri menoista sopimiseen. ”Siellä [Krouvissa] ei oo pukukoodia. Olutpubi Krouvin terassilla torin vieressä sen sijaan on jo asiakkaita puoli yhdeltätoista aamupäivällä
”Ysit ja lukion ykkösethän tulee traktorilla kouluun, kun ei muuta oo”, Hilkka sanoo. Tuli tunne, ettei ”kehäkolmosen sisäpuolella” oikeasti tajuta, miten siellä tehdyt päätökset vaikuttavat Mäntyharjulle. Suurin osa mäntyharjulaisista on vielä 15–64-vuotiaita, mutta jo yli 35 prosenttia on yli 65-vuotiaita. Naurua. Työllisyydessä mennään lähempänä maan keskiarvoa: työllisyysaste on 67, ja työttömien osuus työvoimasta vähän päälle 11 prosenttia. Lisäksi kunnassa on asiointitakseja, joilla pääsee esimerkiksi ruokakauppaan. SIITÄ TULEE TOSI HYVÄ FIILIS. Esivalintakokeissa hän pyrki Helsinkiin ja Ouluun mutta ei vielä tiedä, pääseekö pääsykokeisiin. Pääkaupunkiseudun ulkopuolinen Suomi uhkaa tyhjentyä, ja erityisesti näiltä seuduilta. ”Meillä on jopa liikennevalot liikenneympyrän lisäks”, Hilkka sanoo ja on hiljaa hetken. Väki väheni vuodessa –2,1 prosenttia. ”Niin. Siitä tulee tosi hyvä fiilis. Koska nyt voi olla viimeinen kesä tehdä niitä, seuraavasta vuodesta ei tiedä, Hilkka sanoo. M äntyharju on kunta Etelä-Savossa. Hilkan koti on Ristiinassa, 18 kilometrin päässä Mäntyharjun keskustasta. Kun Hilkka, Emma ja Jitta äänestivät keväällä ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan, juuri autokeskustelu oli se, jossa menivät hermot. Ajella yhdessä ainakin etelärannikolle, Kotkaan ja Hankoon. Nyt Hilkalla, Emmalla ja Jitalla on kaikilla omat, osin itse hankitut autot. ”Ajokortti oli parasta siinä, kun täytti 18”, Hilkka sanoo. ”Ehkä Yhdysvaltoihin tai Kaakkois-Aasiaan.” ”Mä oon aina halunnu matkustaa ja sit musta tuntuu, et nyt on se ainut tilaisuus, kun on oikeesti aikaa tai voi lähtee.” Seuraavalla viikolla Hilkalla on tulossa pääsykokeet Oulussa. Mäntyharjulla asukkaita on noin 6?000, loma-asuntoja 4?898. SE KANNUSTAA.”. ”Tuntuu, et ne sit vaan unohtaa kaiken täältä.” Esimerkiksi sähköautot, ne ovat hyvä idea, mutta… ”Meillä on sähkökatkoksiakin, niin millä lataat auton?” Hilkka sanoo. ”Siel on poliitikkoja täältäkin”, Emma sanoo. Kainuu nostetaan usein esimerkiksi kurjistumisesta, mutta Etelä-Savon väestötappio oli viimeisimmissä tilastoissa Kainuutakin suurempi: –1,8 prosenttia. ”Kauppoja”, Hilkka jatkaa. ”Meillä on grilli ja…” Emma aloittaa. Tyypillinen mäntyharjulainen on suorittanut toisen asteen tutkinnon ja työskentelee jalostuksessa tai julkisissa palveluissa. Se kannustaa.” Jitta haluaa pitää välivuoden. Juna-asema… ja liikennevalot”, Emma lisää. ”…Krouvi…” ”Ja mitäs… kampaamoita… onks niitä kolme neljä kappaletta…?” Hilkka sanoo. ”Toisaalta tää [Mäntyharju] on sellanen sopivan kokoinen. Poikkihuilutunneille hän matkusti 46 kilometrin päähän Mikkelin musiikkiopistolle. Ala-asteen hän kävi Hirvensalmella, yläasteen Ristiinassa ja lukiota Mäntyharjulla. ”Vois olla vähän enemmänkin tietysti!” Lisää naurua. Ajokilometrejä tuli laskujen mukaan 11?000 parissa vuodessa. Armeijaan haku tuntui luontevalta, koska isoveljetkin olivat käyneet sen. Mäntyharjulla mentiin vielä tämänkin alle. Oli tuntunut hyvältä, kun naapurikin oli puhellut Emman isälle ja veljelle, että Emma menee varmaan armeijaan. ”Ja mönkkäreitä on aika paljon, ja mopoja ja semmosia pieniä peeveitä, mitä viritetään ja jotka pitää viiä piiloon, kun kytät tulee.” Hilkallakin oli skootteri. Sinne lähdetään kolmistaan Jitan Bemarilla. Sellaisia olisi kesän aikana hienoa tehdä enemmänkin. Matka on samalla yhteinen road trip. ”ET IHMISET ON SITÄ MIELTÄ, ET MÄ PÄRJÄISIN SIELLÄ. Että tuntee kuitenkin jonkun verran ihmisiä, mut ei ihan kaikkia”, Emma sanoo. Mäntyharjun joukkoliikenne ei ole mikään HSL. Koti, työpaikka, koulu ja harrastukset saattavat kaikki olla eri kunnissa. Tällaisilla paikkakunnilla liikutaan omalla autolla. Täällä on Suomen kunnista 12:nneksi eniten kesämökkejä. ”Et ihmiset on sitä mieltä, et mä pärjäisin siellä. Joka tapauksessa ensi vuosi on välivuosi opinnoista, sillä tammikuussa alkaa asepalvelus Karjalan prikaatissa Vekaranjärvellä. Ulkomaille lähtö kiinnostaisi. Ja se vanhenee. Hän aikoo kyllä käydä pääsykokeissa Oulun ja Kuopion yliopistossa mutta vain katsomassa, millaista siellä on. Koko Suomessa vastaava luku on noin 25 prosenttia. LOKAKUU 2019 IMAGE 35 Emmaa kiinnostaa ensihoitajan työ. Se on Mäntyharju–Mikkeli-väliä ajava linja-auto, johon voi ostaa sarjalipun. Vähän yli 40 prosenttia mäntyharjulaisista on eläkeläisiä. ”Voi tehdä kiepin siinä”, hän jatkaa. Kuten muissakin Suomen pienissä, harvaan asutuissa paikoissa, Mäntyharjulla elämä kulkee kuntien väliä
E i vittuuuu…!!!” ”Arggghhh!!!” ”Ne ei päästä meitä sisään ilman lippua, vaikka me ollaan maksettu yläkerrasta!” Aurinkoinen päivä on vaihtunut vettä tihuttavaksi, pilvien pimentämäksi yöksi. Lisäpisteitä ruokailuun on perustettu viereiseen huoneeseen, jonne muodostuu pian serkuspöytä muistelemaan. Ensin kuitenkin piipahdetaan vielä yläkerran bileissä. ”Nyt te, 21 ensikertalaista, toteuttakaa se teidän unelmanne.” Taumala toivoo, että se on jatko-opiskelupaikka. ”Nyt on teidän vuoronne. Hilkka, Emma ja Jitta huomaavat, että lukion ruotsinopettaja on tullut sisään, ja menevät tervehtimään. 36 IMAGE LOKAKUU 2019 Ja julkista liikennettä olisi kiva käyttää, mutta… ”Tuolla menee bussi ehkä sillein kerran viikossa”, Emma sanoo. ”Tähän päättyy paljon hyvää, paljon kaunista”, laulaa oppilas, joka esittää juhlavieraille Apulannan kappaleen Armo. Niiden takana on maljakossa kimppu tulipunaisia ruusuja. Kello 22.30 Krouvin edustan parkkipaikalla on epätietoisuutta siitä, pääsevätkö ylioppilaat Krouviin sisään ilmaiseksi vai pitääkö heidän ostaa erikseen lippu, vaikka he ovat vuokranneet baarilta yläkerran tilat omiin juhliinsa. Vain pieni osa vieraista mahtuu ruokapöydän ääreen. Jitta on perheen esikoinen. Kaksi miestä pelaa peliautomaateilla NokkaPokkaa. Kaneliässä-kahvilan lisäksi perheessä on isän metsäkoneyritys. Jitta arvelee, että saattaa pitää seuraavan päivän työpäivänä. Abien jono marssii saliin vakavat ilmeet kasvoillaan. ”Tervetuloa nyt juhlistaman tätä meidän kauniin tyttären päivää”, Jitan isä sanoo ja nostaa maljaa puutarhassa seisovien vieraiden suuntaan. Heidän takanaan istuvat riemuylioppilaat, sukulaiset ja ystävät. Yläkerrassa siiderin makea tuoksu tulee vastaan heti ovella. Aurinkoisella sisäpihalla halataan isoäitejä, -isiä, serkkuja, tätejä, setiä, enoja ja otetaan yhteiskuvia. Seuraavaksi haetaan mustikkashotit. ”Maista Jitta.” ”En. Abit istuvat penkeissä etualalla. Suunnitelmissa on, että illan aikana käytäisiin vielä rantapuistossa. Hilkka saa Jukola ry:n stipendin ruotsin kielen taitajalle sekä SPR:n Mäntyharjun osaston stipendin ystävälliselle ja avuliaalle ylioppilaalle. Suunnitelmissa on lähteä Mäntyharjun yöhön. Kun uudet ylioppilaat on julistettu, aplodit annettu ja Gaudeamus Igitur laulettu, Taumala pitää vielä puheen uusille yliopilaille. Uusien ylioppilaiden lakit odottavat h-hetkeä pitkällä pöydällä, valkoisen pöytäliinan päällä. Se maistuu liikaa alkoholilta.” ”Tää on ihan makeeta, vähän kuin karkkia”, Hilkka sanoo Marianne-drinkistä. Ylioppilaille on varattu lakkiaisillan jatkopaikaksi Krouvin yläkerta. ”Keskarit kehiin!” Hilkka kajauttaa. Tarjoilusta ja tiskeistä huolehtii keittiössä juhlia varten hankittu apu. Ensimmäiseksi kuullaan Suvivirsi, sitten oppilaiden esityksiä: kanteleen soittoa ja modernia tanssia. Tehkää tulevaisuudesta näköisenne”, riemuylioppilas osoittaa sanansa tuleville ylioppilaille puheessaan. M ummi ei yletä sua enää halaaman, kun on noin korkeat korot!” Vihavaisten omakotitalon eteisessä on pöydällä maljakko tuoreen ylioppilaan onnitteluruusuille. Vanhemmiltaan Jitta saa lahjaksi mustan vetomatkalaukun tulevia reissuja varten. Juomalaseissa on pillit. Kun uudet ylioppilaat, ystävät ja sukulaiset purkautuvat ulos salista, purkautuu myös jännitys. Pinkit ja oranssit valokuutiot sirklaavat hämärässä. Lopulta neuvottelut portsarin kanssa ovella tuottavat tulosta. Penkissä istuvalla tytöllä on päässään voikukkaseppele. Suvussa ollaan yrittäjiä jo neljännessä polvessa. Jitta seisoo ovensuussa uudenvalkoisessa ylioppilaslakissaan, mustassa, hihattomassa housuasussa ja tulipunaisissa korkokengissään valmiina ottamaan tätejä, serkkuja ja muita vieraita vastaan. Tyhjällä tanssilattialla soi Hanoi Rocksin versio kappaleesta Up Around the Bend. Ikkunat katonrajassa kehystävät ulkona huojuvat männyt kansallisromanttisiksi tauluiksi seinille. Niihin on mentävä sateen läpi parkkipaikan kautta. Lapset juoksentelevat. Sohvapöydällä on tölkkejä ja sipsipusseja, lattialla on pussista karanneita pandalakuja.. Hilkka ja Emma tilaavat tiskiltä Mariannet. Rehtori Taumalan puhe käsittelee jaksamista. Rehtori Taumala alkaa luetella lakkien ja stipendien saajia. Jitta, Hilkka ja Emmakin ovat menossa omista juhlistaan sinne. Juhlahuoneistossa on avokeittiö, olohuone ja parveke. Krouvissa on vielä väljää ja rauhallista. Sibelius soi. Mäntyharjun männyt. Kellohame heilahtaa, ja Aale Tynnin ja Eino Leinon runoja kesästä ja luonnosta lausutaan. ”Tupu, Hupu ja Lupu”, Hilkan isä toteaa kolmikosta. Hilkka, Emma ja Jitta asettuvat poseeraamaan sukulaiskuviin kolmistaan. Hän vertaa heitä Suomen tuoreeseen jääkiekon MM-kultajoukkueeseen, joka oli täynnä ensikertalaisia. Hilkka, Emma ja Jitta nostavat keskisormensa kännyköille ja kameroille ja nauravat. ”Se on ennen kaikkea Jitan koira”, äiti Kukka Vihavainen sanoo. Se on haettu edellisenä päivänä Helsinki–Vantaan lentokentältä. Baarin perällä tv-ruuduissa pyörii vierekkäin kaksi finaalia: Mestarien liigan ottelu Liverpool–Tottenham sekä uusintana Suomen jääkiekkomaajoukkueen kultaottelu. Ulkona puutarhapöydässä juodaan kuohuviiniä aikuisten kesken. ”Voitko juoda nopeemmin!” Hilkka sanoo Emmalle ja nauraa. Stressin ja uupumuksen esto on ollut yksi kouluvuoden teemoista. Kun vieraat on kätelty ja unikkopaperiin ja sellofaaniin pakatut lautaset, kattilat ja pannut sekä halaukset vastanotettu, nostetaan malja keltaisen kotitalon rappusilla. Jitta hymyilee vieressä. Ryhmäohjaaja Riina Saarenvesi nostaa lakin yksi kerrallaan valkoiselta liinalta ja ojentaa sen todistuksen kanssa jokaiselle abille. Siellä juhlivat koulun päättymistä ne, joiden ikä ei riitä baariin. Jitalle kuulutetaan Mäntyharjun yrittäjänaisten stipendi yrittäjähenkiselle ja toimeen tarttuvalle ylioppilaalle. ”Ja sit matkaa on jotain 15 kilsaa, niin ei oikein huvita kävellä.” L akkiaispäivänä Mäntyharjun lukion juhlasalin nurkassa on Suomen lippu. Jitan poikaystävä Sami sekä samanlaisiin lippiksiin pukeutuneet kaksoset Eero ja Väinö ja muita Hilkan, Emman ja Jitan ystäviä istuu jo pöydässä. Sohvalla suudellaan, lattialla hypitään kaulakkain ja lauletaan Teflon Brothersia: ”Lähettii pämppää pämppärämppämpää!” Ikkunoista näkyy parkkipaikan toisella laidalla oleva kunnantalo, ja sen seinään kiinnitetty Mäntyharjun vaakuna, jossa on kaksi mäntyä. Perheen 13-vuotias suomenlapinkoira Chili juoksee sisään. Voimaannuttavia kahveja on tarjoiltu ennen koeviikkoa. Olohuoneeseen katetussa noutopöydässä on lohta, kanaa ja salaattia. Lytistetty kaljatölkki on laitettu kiilaksi ulko-oven väliin
Ovensuussa äiti Kukka ja vieressä oikealla sisko Inna.. 38 IMAGE LOKAKUU 2019 Jitta Vihavainen lahjapöydän äärellä perheensä ja sukulaistensa ympäröimänä
LOKAKUU 2019 IMAGE 39 ”JUST SELLANEN REKKAMIES, JOLLA ON IHAN LIKASET VAATTEET, KUULOSTAA IHAN JUST SELLASELTA, JONKA KANSSA VOIS ASUA.”
40 IMAGE LOKAKUU 2019
Just sellanen rekkamies, jolla on ihan likaset vaatteet, kuulostaa ihan just sellaselta, jonka kanssa vois asua.” Mitä ajattelette, millaista elämä on sitten, kun olette kolmekymmentä. Ollaan ihmisen elämänvaiheessa, missä lukio on ajassa mitattuna ikuisuus ja seuraava viikko on tulevaisuus. Dada on Koivugrillin ohella se, missä Hilkka, Emma ja Jitta käyvät, jos he syövät ulkona. L asten pizza ja kaksi kertaa ranskikset. Ainakin jos haluaa opiskella itselleen ammatin. ”Hui.” ”Ööö”, Hilkka sanoo. Hänen äitinsä työskentelee peruskoulun opettajana, isä on myyjänä rautakaupassa. Mäntyharjun lukion vuosikurssin aloittaneita oli 34. Emma naurahtaa. Hilkka on kuusihenkisen perheen esikoinen. Nikin perheen kodin kaivosta vesi on käynyt niin vähiin, että suihkussa käyntiä on pitänyt alkaa rajoittaa, Emma kertoo kahvila Kaneliässässä torin laidalla. ”Ei oo sillein edustusvaimo”, Emma lisää. ”Ei, ei oo edustusvaimomatskua todellakaan. Hiljaisuus. Ala on kolmikon kokemuksen mukaan mäntyharjulaisten nuorten suosiossa. ”En mäkään. horsmat lopettelevat kukkimistaan. Ja uutisia, no, niitä tulee vilkaistua lööpeistä tai ”Länkkäristä” eli Mikkelin paikallislehti Länsi-Savosta. Dadan pöydässä on hiljaista. Pöydässä pohditaan tulevaisuutta. Mäntyharjulla ei ole ammattitai korkeakouluja. Tai sit jos asuu yksin, on varmaan liian hiljasta.” ”Tulee ikävä tätä kaikkee, mitä… ihmisiä ja sitä, miten täällä tavallaan ollaan sillai rennosti, et yhtäkkii vaan tehään jotain tai et voi käyttäytyy sillai vapaammin”, Emma sanoo. ”…aika jees!” Hilkka jatkaa. Lisää naurua. Hilkkaa alkaa naurattaa. Lähin ammattikoulu, Etelä-Savon ammattiopisto, on Mikkelissä. Tai jos käy Facebookissa. Mä en oikein osaa sanoo.” Veitsi kolisee pitsalautasta vasten. ”No kun musta tuntuu, et mä varmaan asun kotona edelleen”, Emma sanoo ja naurahtaa. ”Syötsä noi ranskikset?” Hilkka kysyy. Vieressä torin kesäkahvilan terassi on auki mutta jo uudelleen hiljentymässä. Hilkkaa kiinnostaa sama ammatti kuin hänen äitiäänkin, opettaminen. Lukion edetessä pari keskeytti, osa muutti paikkakunnalta ja parin valmistuminen siirtyi, niin että lopulta valkolakin sai 21. Miten kauaksi pitää muuttaa päästäkseen kokiksi, koodaajaksi tai kieltentutkijaksi. Hilkka, Jitta ja Emma huolehtivat väsynyttä ystäväänsä kotiin ja lähtevät viemään häntä alas parkkipaikalla odottavaan kyytiin. ”No kun mustakin tuntuu, että mä oon sun kaa täällä jaa istun Krouvissa viikonloput!” Hilkka sanoo. Sitten on tehty sitä tavallista: istuttu Krouvissa kavereiTanssilattialla kaadutaan halaukseen. Ja voihan siin sit olla ehkä jo lapsikin”, Jitta miettii. Mäntyharju on niitä Suomen kuntia, joissa nuorten on lähdettävä paikkakunnalta heti lukion jälkeen. ”Pitäis ehkä oikeesti keskittyä vähän tähän muuhunkin maailmaan”, Hilkka sanoo. Perheessä asuu tällä hetkellä myös kaksi sijoituslasta. Kaikki kolme haluaisivat opiskella ammatin, jossa viihtyisivät, ja jota jaksaisivat tehdä pitkään. ”Se vetää täällä”, Hilkka sanoo. Tulevaisuudesta pidemmälle on heitetty oikeastaan vasta ”kaikenlaista läppää”. ”En mä tiiä!” Hilkka luovuttaa. ”Ööö…” Emma miettii. Lukiossa on kyllä käynyt vieraita puhumassa työelämästä, mutta siitä, millä aloilla tulevaisuuden työt esimerkiksi ovat, ei heidän mukaansa ole ollut puhetta. Hilkka on ajanut Passatin sisäpihan parkkipaikalle. ”Mä en varmaan osaa käyttää julkisia, kun ei niitä täällä oikein käytetä. ”Nam.” H einäkuun 31. Kebab-pizzeria Dadan kassahenkilö ottaa tilaukset. LOKAKUU 2019 IMAGE 41 sekin mietityttää. ”En.” ”Hilkka voi syyä”, Emma sanoo. Mä tykkään puhua.” Emma ajattelee, että ensihoitajan työ voisi sopia hänelle. ”Ehkä just se sellanen mietityttääkin, et miten sitä sit pärjää ja osaa käyttäytyä…” ”Miten osaa olla hiljaa jossain kerrostalossa!” Hilkka jatkaa. ”No kyl mulla kolkytvuotiaana lapsi on, jos tulee”, Hilkka sanoo. Ilmastonmuutos, joo, kyllä. Koulujen alkuun on enää viikko, ja mökkiläiset palailevat kotiseuduilleen. ”Mä ainakin toivon, että on joku ammatti ja sillein rahaa, et vois matkustaa. ”Tai mä ainakin haluun varmaan olla ihmisten kanssa tekemisissä, kun se on mulle luontevaa. ”Jos löytää sen rekkamiehen”, Emma lisää. Hilkkaa ja Emmaa alkaa naurattaa, viitsiikö niistä edes kertoa. Kun ei itekään oo mitenkään sillein, et tykkää pukeutua tai on kiinnostunut vaatteista sillein niin ku hirveemmin”, Hilkka sanoo. ”No siis niin ku… Ollaan puhuttu, et semmonen rekkamies ois…” Emma aloittaa. Enemmän varmaan pitäisi. Kotona asuu lisäksi kaksi isoveljeä. Hilkan, Emman ja Jitan kaveripiiristä suurin osa on amislaisia, monet ”logistiikalta”. ”Joo”, sanoo Hilkka. ”No sit on joku ammatti”, Emma sanoo. Mutta elämä on tässä ja nyt. Siinä havaittiin, että alueiden nuoren koulutusvalintaan vaikuttavat paitsi omat haaveet myös realiteetit eli se, millaista koulutusta kotiseudulla on tarjolla. Jitan perheessä on kaksi lasta. Se oli se homma. Vuoden 2017 Nuorisobarometrissä selvitettiin erikseen juuri Mäntyharjun kaltaisten, harvaan asuttujen paikkakuntien nuorten kokemuksia koulutuksesta. S uomessa valmistui viime keväänä noin 25?200 ylioppilasta. ”We’re flying hiiiiiigh…” 90-luvun eurodiskoyhtye Captain Hollywood Project laulaa nurkassa olevan läppärin soittolistalta. Jitta haluaa yliopistokoulutuksen, mielessä on metsätieteet. Kolmikon aika on mennyt töissä, mutta sentään yksi road tripkin ehdittiin tehdä yhdessä, etelärannikolle: Porvoon kautta Kotkaan ja Haminaan. ”Ei mitään pukusliipattua miestä. Jos syksyllä on muutto isoon kaupunkiin opiskelemaan, elämästä tulee varmaan tosi erilaista, Emma sanoo ikkunapöydässä. Emman äiti on töissä vanhustentalolla, isä on metsuri. ”Ei tarvii olla oikeesti sellanen aikuismainen”, Hilkka jatkaa. Sinne pääsee junalla, bussilla tai autolla. ”No sepä se!” Jitta on lopettanut ranskalaisten syömisen. Kesä on ollut Mäntyharjulla kuiva. ”Menee täältä varmaan lähihoitajaksikin.” Ystävistä vain kaksoset Eero ja Väinö käyvät yliopistoa, toinen Jyväskylässä, toinen Lappeenrannassa. Tärkein asia juuri nyt ovat kaverit ja yhteiset hetket ilman suuria suunnitelmia, eivät esimerkiksi eurovaalit. Hän viihtyy lasten ja nuorten kanssa
Kesän ajan he ovat jokaisena työaamuna nousseet aamukuudelta leipomaan kioskille tuoreet munkit. Tänään tarkoituksena on käydä ottamassa selvää kirjastokorteista, sekä yliopiston että kaupunginkirjaston. ”Puhuttiin eilen Emmaan kaa melkein kaks tuntia puhelimessa, koska mulla oli niin kova ikävä.” Hilkka räplää puhelintaan keskustelun lomassa. Kun hän viiden vuoden kuluttua täyttää 24, hän saattaa olla filosofian maisteri Turun yliopistosta. ”Mä en tiedä saiks ne ees mitään selvää siitä, kun se oli sellasta itkemistä ja nauramista!” Itkua sekä naurua se oli siksikin, ettei Hilkka ei ollut varma, oliko hän lopulta enemmän pettynyt vai iloinen siitä, että pääsi yliopistoon. ”Toivottavasti mun elämä ei muutu mitenkään hirveen suuresti, koska mä tykkään mun elämästä tällä hetkellä. Hilkka vaikenee itsekin hetkeksi. Erotessa ei itketty. Sitten on viikko lomaa, jonka jälkeen muutto uuteen kotikaupunkiin. Hilkan vaaleansininen Volkswagen Passat menee myyntiin. Kesän aikana Mäntyharjun kesäteatterissa on mennyt Randelinin tähdittämä Lähtöruutuun-musiikki näytelmä. Takana on kaksi yötä omassa kodissa. On niin paljon selvitettävää, kuten millä bussilla ja miltä pysäkiltä pääsee yliopistolle ja keskustaan. ”Aivan liian hiljaista.” Mäntyharjulla ei kahdeksan hengen kodissa juuri ollut rauhallisia hetkiä. ”Sit mä oon tuolla viikonloppuna yksin jossain Mäntyharjun keskustassa, niin onhan se vähän surullista.” Hilkka istuu vieressä. Sen jälkeen, kun sisaret ja vanhemmat lähtivät takaisin Mäntyharjulle, oudointa on ollut Räntämäen kodin hiljaisuus. ”Kyl se on tosi outoo, kun Hilkka ei oo täällä enää”, Emma sanoo Kaneliässän sohvalla. Räntämäestä on yliopistolle runsaat kolme kilometriä ja Aurajoen rantaan keskustassa vähän enemmän. Viimeinen työpäivä Kaneliässässä on viiden päivän päästä. Viereisellä seinällä on valkoisissa kehyksissä kuva Hilkasta, Emmasta ja Jitasta lakkiaispäivänä Mäntyharjun lukion pihalla. Valittavana on salaatti tai porkkanasosekeitto pekonilla. Siellä saa tietoa muun muassa sivuainevalinnoista. Niitä on tätä hetkeä silmällä pitäen saatu rippija ylioppilaslahjaksi. Hilkka palvelee lounasasiakkaita Kaneliässän kassalla. Omaa autoa Turussa ei tarvita. Ennen muuttoa on vielä yksi yhteinen autoreissu. Hän laittoi siltä istumalta auton takapenkiltä ”sekavan videon” kotiin Emmalle ja Jitalle. On sänky, kirjoituspöytä, televisio, valkoinen vaatekaappi ja kapea kirjahylly, missä on kaikki Harry Potterit.. Se on juuri se kuva, missä he näyttävät kameralle keskisormea. LOKAKUU 2019 IMAGE 43 Solukeittiön kaapissa on Hilkan valkoinen Teema-astiasto, jota hän on kerännyt: syvät ja matalat lautaset, kahvikupit ja niiden lautaset, paistovuoat. Muuttoa edeltävänä maanantaina ajetaan kimpassa Turkuun hakemaan avaimia Hilkan uuteen soluasuntoon. Pihlajanmarjat roikkuvat kypsän punaisina asutolan pihapuussa. ”Kyl tää tästä varmaan ihan ookoo menee.” Opiskeluiden aloitus tuntuu kivalta. ”Emma on menos töihin”, Hilkka sanoo. Peili on käyty hankkimassa Ikeasta äidin ja isän kanssa viikonloppuna, samoin kuin paistinpannu ja -lasta sekä säilytysastioita. Äiti kävi vielä ostamassa Prismasta kahvinkeittimen ja sähkövatkaimen ennen lähtöään. Syyskuussa Hilkka täyttää 19 vuotta. den kanssa, käyty Koivugrillillä ranskiksilla ja Satkussa hampurilaisilla. Uudesta kotikaupungistaan tai opinnoistaan hän ei vielä ole ehtinyt ottaa selvää. Elokuvista on menossa Harry Potter -sarja, josta on ehditty katsoa kaksi ensimmäistä osaa. Hilkka ryhtyy selaamaan Turun liikennelaitoksen Föli-sovellusta. Ensimmäinen tilaisuus eli uusien opiskelijoiden perehdytys on seuraavana päivänä. Sen jälkeen Hilkka on vielä hankkinut kahvimitan ja ”kaikkea pientä tilpehööriä, mitä kotoa löytää”, mutta jota ei tajunnut omistavansa. Armeijassa menee todennäköisesti vuosi, mutta Emma suunnittelee hakevansa ensihoitajakoulutukseen uudestaan seuraavassa haussa. Hän oli nimittäin ehtinyt jo sopia lähtevänsä syyskuussa vuodeksi au pairiksi Ruotsiin. Olisi niin mahtavaa, jos Emma ja Jitta voisivat muuttaa mukana. Hän oli yksi 18:sta paikan saaneesta. Hän avasi puhelimesta sähköpostinsa matkalla maauimalasta Nenzingin kaupungissa. Hakijoita oli 115. Pääsykoekutsua ensihoitajakoulutukseen ei tullut, se vähän ihmetytti. ”Periaatteessa vois lähtee vaikka ulkomaille töihin.” Jitan kanssa siitä on ollut vähän puhetta, esimerkiksi hotellisiivouksesta. Siihen tulee viesti. Hilkkakin näkee uuden kotinsa samalla ensimmäistä kertaa. Kesätyöt jatkuvat elokuun loppuun, sen jälkeen edessä on nelisen kuukautta, jolloin pitäisi keksiä jotain, ennen kuin armeija alkaa 6. Mutta hän valitsi opinnot, koska muuten hän olisi joutunut hakemaan paikkaa uudelleen. Välivuoden suunnitelmia Jitta ei ole ehtinyt kesän aikana edistää. Bussi numero 56 vie yliopistolle. tammikuuta. Hilkka, Emma, Eero, Väinö, Mika, Aksu, Oskari, Lahtisen Ville ja Emman veli… ”Puhuttiin, mikä Emman veljen Mersussa on vikana ja miksi siitä hajos rengas.” Syötiin ranskiksia, istuttiin ringissä. Viimeisenä iltana Mäntyharjulla oli istuttu kavereiden kanssa Koivugrillin pihalla puoli yhteen yöllä. Mulla on aikaa kavereille ja me tehdään ex tempore kaikkee vähän outoa.” R äntämäen kolmen hengen soluasunnon huoneessa A muuttolaatikot on jo purettu ja tavarat ovat järjestyksessä. ”Sen takia mul oli varmaan Netflix eilen kahdeksan tuntia päällä, kun puuhailin kaikkea”, Hilkka sanoo. Jitta on parhaillaan siskonsa kanssa omistamallaan kioskilla. Vielä ei tunnu kodilta. Norja ehkä kiinnostaisi. Emman työvuoro on alkamassa Kuortin ABC:llä parin tunnin päästä. ”Mut kyl me Emman kaa halattiin ainakin joku viis kertaa.” Aamulla puoli seitsemältä lähdettiin koko perheen voimin muuttamaan Hilkan tavaroita Turkuun. . Ulko-oveen kiinnitetyssä julisteessa hymyilee Kake Randelin ruutupaidassa puuseiväs olalla. Hilkka sai kesäkuun lopussa tiedon, että hänet on hyväksytty opiskelemaan ruotsia Turun yliopistoon. Muutto toiselle paikkakunnallekin on käynyt mielessä, mutta auton pitäminen ja vuokran maksaminen olisi liian kallista. Perhe odotti pikkukaupungissa Tukholman eteläpuolella. Soluhuoneen sängyn yläpuolelle seinään on kiinnitetty kuvakollaasi tärkeimmistä ihmisistä kotoa. Tieto tuli, kun Hilkka oli perheensä kanssa lomalla Itävallassa
44 IMAGE LOKAKUU 2019 Jäähyväiset juustolle
Kun Suvi Auvinen ryhtyi vegaaniksi, juusto oli viimeinen kiusaus myös hänelle. TeksTi suvi auvinen kuvaT antti vettenranta. LOKAKUU 2019 IMAGE 45 Jäähyväiset juustolle Juustonhimo on painettu suomalaisiin niin lujasti, että vuosittain syömme juustoa lähes 26 kiloa henkeä kohti. Siitäkin syystä, että vegaanisten juustojen kehitys on ollut hidasta
Maidon asemaa ryhdyttiin edistämään kansallisesti ja myöhemmin EU-tasolta asti, sen erinomaisuutta etenkin kasvaville lapsille alleviivattiin ja koulut täytettiin maitoautomaateilla. Ja kun maitoa tuotetaan, sitä myös käytetään. Ennen tehokkaiden säilöntämenetelmien kehittämistä ruokaa on ollut tärkeä pystyä arvioimaan aistinvaraisesti. Jokaisen päiväkotija luokkaretken ruskeasta eväspussista löytyi vaalea sämpylä, jonka puoliskot oli liimattu yhteen juustolla. Nestemäisiä maitotuotteita suomalainen kuluttaa vuodessa reilut 150 kiloa. Olen tässä vaiheessa ollut puoli vuotta vegaani. Muun muassa maailmansotien aikaan koetun säännöstelyn ja elintarvikepulan sekä aiempien katovuosien vuoksi Suomen ruoantuotanto muutettiin 1950-luvulla vahvasti eläinpainotteiseksi. Suhteemme oli ongelmallinen, eikä eromme ollut helppo vaan kesti monta tuskaista vuotta, kunnes tein lopullisen irtioton. Yhden yön irtosuhteestani puolen kilon juustokimpaleen kanssa on nyt neljä ja puoli vuotta, enkä sen jälkeen ole tietääkseni syönyt juustoa. H elsingin Kaisaniemessä 175 vuotta toimineen säähavaintoaseman kaikkien aikojen lämpötilaennätys meni rikki heinäkuun 2019 lopulla. Kaiken ruoantuotannon suurin yksittäinen päästölähde on nautakarjatalous. Syytä kuitenkin olisi. Juusto narskuu hampaissa, maistuu herkulliselta ja sillä on joskus hyvinkin voimakas haju. Koko Aasian osuus maailman juustonkulutuksesta on vain 5 prosenttia, Euroopan ja Pohjois-Amerikan puolestaan 70 prosenttia. Ruoantuotanto on toiseksi suurin päästöjen aiheuttaja heti energiasektorin jälkeen. Juustonhimo ei ole globaali ilmiö, mutta se on päässyt tutkitusti himotuimpien ruoka-aineiden kärkikastiin pitkälti makunsa ansiosta. Suurinta juuston kulutus on yksin asuvilla 45–64-vuotiailla naisilla sekä saman ikäisillä pareilla. Tämän lisäksi juustoa jokaisen suomalaisen lautaselle päätyy hieman alle 26 kiloa vuodessa. En kuitenkaan nähnyt mahdollisuutta jatkaa juustonkaan kanssa, joten päätin sanoa sille hyvästit. S öin juustoa monta vuotta sen jälkeen, kun olin lopettanut lihansyönnin. Tottumus puolestaan vaikuttaa merkittävästi siihen, mitä pidetään haluttavana. Keskimäärin kilo juustoa vastaa päästöiltään noin 140 kilometrin autoilua bensakäyttöisellä yksityisautolla. Vanhempieni jääkaapissa kohtaamani Oltermanni on viimeinen juusto, joka pääsi yllättämään minut. Sen ilmastovaikutukset ovat suuret, koska naudat tuottavat voimakasta kasvihuonekaasua, metaania. 46 IMAGE LOKAKUU 2019 J ääkaapin kylmä ilma valuu varpailleni, kun seison pimeässä keittiössä ohut yöpaita päälläni ja höylään kermajuustosta siivuja. Olen pitänyt itseäni jo kauan arjen ympäristösoturina. Siinä missä maitoa kaadetaan lapsiin, ovat juustot aikuisten heiniä. Rasvaisessa vaalankeltaisessa juustossa on pienenpieniä epäsymmetrisiä reikiä siellä täällä ja kimmoisat siivut rullautuvat kauniisti höylän terälle, josta tungen ne suuhuni ahnaasti. Se tuntuu suussa kimmoisalta ja näyttää miellyttävältä. Juusto on vakiinnuttanut asemansa länsimaisessa ruokakulttuurissa. Varhaisimmat viitteet juuston käytöstä voidaan sijoittaa nykyisen Turkin alueelle. Yleensä kaivaten. Kylmien vuosien pelästyttämässä maassa pelloille haluttiin helposti paleltuvan viljan sijaan vaihtelevia säitä kestäviä eläimiä, joten Suomenniemi täytettiin lehmillä. Lisäksi siinä on tiettyjä makuominaisuuksia, kuten suolaisuus ja rasvaisuus, jotka ovat kertoneet ruoan hyvistä ravitsemuksellisista ominaisuuksista. Jos juustoa syö suomalaisten keskikulutuksen mukaisesti viisi ohutta siivua päivässä. Juusto on ollut teknologisesti loistava keksintö tuon ajan ihmisille. Juuston asemaa ilmastonmuutoksen maailmassa en kuitenkaan tullut miettineeksi. Suomalaisille on juotettu maitoa poliittisista syistä. Vaikka maitotuotteiden kokonaiskulutus on ollut laskussa vuosikymmeniä, on juuston kulutus 2000-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä kasvanut. Makuaisti on evoluution myötä kehittynyt ikään kuin ravintotutkaksi”, Hopia sanoo. Ajattelen juustoa kuitenkin edelleen usein. Juusto on monille kavissyöjille viimeinen linnake, pyhättö jota ihminen varjelee ruokavaliossaan. Mutta jos juusto on herkullista ja ravinteikasta ruokaa, miksi siitä pitäisi luopua. ”Suuri osa maidon arvokkaista ravintoaineista – proteiinista, rasvasta, kivennäisja hivenaineista – saadaan juustossa tiivistettyyn ja hyvin säilyvään muotoon. Juustokoukku on pääasiassa henkinen eikä fyysinen, mutta koin kuitenkin olevani juustonarkki. Sinä vuonna juustoa kului historialliset 27 kiloa per pää, mutta sen jälkeen kulutus on lähtenyt hitaaseen laskuun. Juustonhimo on punottu syvälle suomalaiseen kulttuuriin ja erilaisia maitotuotteita tuotetaan Suomessa kulutukseen per henkilö enemmän kuin missään muussa maassa. Juuston on väitetty myös olevan addiktoivaa, mutta tieteellinen näyttö aiheesta on varsin hataraa. Kysyjille ja itselleni toistelin, etten yksinkertaisesti pystyisi luopumaan juustosta. Ilmastonmuutoksen konkreettisiin vaikutuksiin heränneet ihmiset ovat joukolla alkaneet kieltäytyä muovisten juomapillien käyttämisestä, vähentää lentämistä ja seurata vaatteiden ympäristöjalanjälkeä. Lajittelen jätteeni tarkkaan, en koskaan ole harkinnut auton hankkimista ja lihansyönnin olen lopettanut aikapäiviä sitten. Ruoasta on voitu maistaa ihmiselle ravitsemuksellisesti tärkeät ominaisuudet, eli energia, rasvat ja proteiinipitoisuus. Ihmisten rakkaus juustoja kohtaan ei ole uusi ilmiö. En ollut löytänyt vegaanina edes etäisesti tyydyttävää korviketta juustolle, vaan kumiset kimpaleet olivat lähinnä puistattaneet kauheudellaan. Kaikki ihmisen aistit ovat sidoksissa toisiinsa, ja makuaistikin käyttää muita aisteja apunaan ihmisen muodostaessa kokonaiskäsitystä siitä, miltä asiat maistuvat. Haistelemalla, maistelemalla ja tunnustelemalla on arvioitu esimerkiksi sitä, onko ruoka syömäkelpoista. Ylivoimaisesti suurin osa maailman juustosta valmistetaan lehmänmaidosta. Kaikki viisi aistia ovat vahvasti läsnä juuston syömisessä. Saatoin helposti syödä illan aikana paketillisen pieniä kolmionmuotoisia sulatejuustokimpaleita punaisen lehmän hymyillessä minulle pakkauksen kannesta hyväksyvästi. Arkeologisista löydöistä on päätelty ihmisten valmistaneen juustoja jo viidestä seitsemään tuhatta vuotta sitten. Samoja makuja ja ominaisuuksia löytyy toki muistakin ruokaaineista, ja esimerkiksi Aasiassa monipuolisella soijankäsittelyllä on sivuutettu juusto ruokavaliossa. Suoraan jääkaapista syömisessä on aina ollut minulle kielletyn nautinnon kiihottava maku, ja nyt rakastamassani juustossa on erityisen herkullinen synnin tuntu. Kulutuksen huippuvuonna 2015 kannoin korteni kekoon ja petin arvojani kermajuustokimpaleen kanssa. Yksinkertaistetusti sanottuna: planeetan 1,4 miljardia nautaa röyhtäilevät ja pierevät ilmastoa lämpimämmäksi. Sen lisäksi juusto on äärimmäisen muuntautuva elintarvike, eli sitä voidaan käyttää hyvin erilaisiin tarkoituksiin”, selittää juuston ylivoimaisuutta Turun yliopiston elintarvikekehityksen professori Anu Hopia. Juustossa on kuitenkin maun lisäksi muitakin ihmisiä yleisesti miellyttäviä aistiominaisuuksia. Se, mitä pidetään hyvän makuisena, on sekä kulttuurillinen että fysiologinen asia. Minä söin juustoa, koska kaikki muutkin söivät sitä. Addiktioni oli syntynyt vuosikymmenien saatossa kaikkien yhteiskunnan osien työntäessä juustoa eteeni. ”Juustossa on herkulliseksi koettu perusmaku umami
M inä erosin juustosta kuitenkin eläinten takia. Lopulta tiesin, etten voisi moraalisesti perustella itselleni juuston syömistä. Lihanja maidontuotantoa ei voi erottaa toisistaan: tukemalla yhtä rahoittaa väistämättä myös toista. Kahdessa vuodessa huhtikuusta 2017 huhtikuuhun 2019 kasvipohjaisten juustojen myynti kasvoi Yhdysvalloissa 68,8 prosenttia. Siinä missä kasviproteiineista on löytynyt pitkälle kehitettyjä, laadukkaita vaihtoehtoja lihalle, tuntuu kasvipohjaisten juustojen kehitys olevan alkutekijöissään. Riverdelissä riittää kuitenkin asiakkaita kaltaisistani toiveikkaista sieluista. Taite sattuu täsmälleen samaan kohtaan eläinperäisten juustojen myynnin laskun kanssa. Vasikat nähdään ongelmana, josta yritetään saada mahdollisimman pienellä panoksella mahdollisimman suuri voitto. Vuonna 2016 alkanut vegebuumi on muuttanut sekä kulttuuria että kulutustottumuksia vähitellen. Kaikki Riverdelissä on vegaanista. Se on suunnilleen etäisyys Helsingistä Barcelonaan. Yksi toisensa jälkeen paketeista kuoriutuu pettymys. Kannan savuisen goudan, glaseeratulla sipulilla päällystetyn camembertin, tryffelijuuston sekä erilaiset pähkinäpohjaiset tuorejuustot hotelliini ja levitän ne sängylle. Olin tietenkin väärässä. Muihin pieniin juustopuoteihin löytyy kuitenkin yksi merkittävä ero. Juustonhimo ei ole jättänyt minua kuluneiden vuosien aikana. H iljaisessa kadunkulmauksessa New Yorkin Brooklynissä on Riverdel, pieni juustokauppa. Jos maku olisi ollut saavutettavissa korvaavalla tuotteella, olisin tietenkin lopettanut juuston syömisen jo paljon aiemmin. Cashew-juusto maistuu Das-muovailumassalta. Maitotuotteiden käyttö siis aiheuttaa eläinten kuoleman välillisesti eikä suoraan. Juuri ja juuri. Olen etsinyt niistä samaa nautintoa, jonka juustoista ennen sain. Vaikka Tuottajat puhuvat vasikoista yleisesti maidontuotannon sivutuotteena.. Hämmentävän moni aikuinen kuvittelee lehmän tuottavan maitoa luonnostaan. LOKAKUU 2019 IMAGE 47 vuoden jokaisena päivänä, vastaavat yhden ihmisen vuotuiset juustopäästöt yli 3 600 kilometrin autoilua. Camembert muistuttaa enemmän 90-luvun häissä tarjolla olevaa kasvisterriiniä kuin juustoa. Mikään eläin ei kuitenkaan tuota maitoa ilman poikasia, joille maito on alunperin tarkoitettu. Siinä missä naudat voivat elää yli 20-vuotiaiksi, tehotuotannossa elävä nykylehmä elää siitä vain neljäsosan. Vaakakupissa painoivat toisaalla eläinten elämät, toisaalla juuston herkullinen maku. Myös maidontuotannossa käytettävä lehmä elää hyvin lyhyen elämän. Sen vuoksi sonnivasikat myydään lähes poikkeuksetta lihaksi ja teurastetaan vuoden ikäisinä. Kotimaisesta naudanlihasta 85 90 prosenttia on maitolehmiä tai näiden sivutuotevasikoita. Vastapäisellä seinällä parmesan-raasteet, juustodipit ja juustojen kanssa nautittavat keksit täyttävät hyllyn kattoon asti. Tuottajat puhuvat vasikoista yleisesti maidontuotannon sivutuotteena. Viime vuosina olen syönyt kymmeniä erilaisia kasvipohjaisia juustonkorvikkeita eli kansankielisesti vegejuustoja. Tuorejuustoja, homejuustoja ja juustosiivuja sekä erilaisia raasteita löytyy yhteensä yli viittäkymmentä erilaista laatua. Sellaista vaihtoehtoa ei kuitenkaan ollut, joten raskain sydämin päätin arvostaa eläinten elämää yli oman hedonismini. Suomessa S-ryhmä kertoi vuoden 2016 ensimmäisen puolen vuoden aikana tuoteryhmän myynnin kasvaneen 60 prosenttia. Olin jättänyt lihan lautaseltani moraalisista syistä, sillä en tahtonut, että eläimiä kuolee ruokani takia. Riverdelin omaa tuotantoa oleva tryffelijuusto on kiva levite tuoreen bagelin päälle, mutta parhaalla tahdollakaan sitä ei voi sanoa juustoksi. Toiveikkaana kasaan koriin kuusi erilaista juustoa Riverdelistä. Ajattelin juuston olevan ok, sillä sitä vartenhan ei eläimiä tarvinnut tappaa. Lehmät teurastetaan yleensä neljän tai viiden vuoden iässä, sillä jatkuva poikiminen ja maidontuotanto ovat eläimelle raskasta
48 IMAGE LOKAKUU 2019
Juustossa on pohjana proteiinipitoinen, rasvainen maito. Makunsa vuoksi aikalaisvegaanit ristivät vegejuuston hikikiekoksi. Toisessa on lehmänmaidosta tehty juusto, toisessa kookosrasvapohjainen vegaaninen juustonkorvike. Juustotyttöjen cashewpähkinävalkohomevalmiste on kermainen ja siinä on valkohomejuustoille tyypillinen hapan pinta. Tämä on johtanut monenlaisiin nimeämiskäytäntöihin. Juustotyttöjen Hellempi Valkoinen on muuttanut Suomessa monien käsitystä vegejuustojen mahdollisuuksista: ”Niin tai siis ’cashewpähkinävalkohomevalmiste’ on tämä Ruokaviraston hyväksymä nimi, koska juustoksihan sitä ei saa sanoa”, Mela tarkentaa. Nyt kilohinta on halvimmillaan vähän päälle 80 euroa. LOKAKUU 2019 IMAGE 49 yhä useampi haluaa vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutusta, kaivataan ruoalta edelleen samoja ominaisuuksia. Hikikiekosta on tultu hitaasti eteenpäin, ja vaikka vegejuustot odottavat vielä läpimurtoaan, on soijaja kookoskuutioille alkanut ilmestyä vaihtoehtoja. Kuukausien yritysten ja erehdysten jälkeen erä tuotetta saatiin lopulta myyntiin myös Helsingin Stockmannin Food Market Herkkuun keväällä 2019. Vaikka kaikki ymmärtävät, mitä vegejuusto tai kasvipohjainen juusto tarkoittavat, ei nimiä saa käyttää. Kasvipohjainen korvike taas lähtee aivan eri kulmasta. EU-tasolla kuitenkin taistellaan tätä kehitystä vastaan pääasiassa eläintuottajien lobbaamana. Lisäksi siinä on tärkkelystä ja erilaisia paksunnosaineita, joilla on luotu kimmoisa rakenne. EU:n lainsäädäntö rajaa kookosmaidon ja maapähkinävoin kaltaisia poikkeuksia lukuunottamatta juustot ja muut maitotuotteet nisäkkäistä saatavien tuotteiden nimiksi. Yli 600 tykkäystä kerännyttä kuvaa kommentoi ryhmässä myös Kaisa-Leena Pesonen, joka sanoi haaveilleensa jo pitkään pähkinäjuustojen valmistamisesta myyntiin asti. Siitä syntyy valtava määrä erilaisia uusia monimutkaisia makuja ja aromiyhdisteitä”, Hopia kertoo. Huhtikuussa 2018 Matilda Mela lisäsi Facebookin ”Vegaaniset kasvisruuat”-ryhmään kuvan itse tekemästään ”cashew-camembertista”. Esimerkiksi kuumennettaessa vegaanisen version tärkkelys ja ksantaanikumi toimivat eri lailla kuin juuston rasvaproteiiniverkosto.” Kookosrasvan lisäksi yhä yleisempi pohja juustonkorvikkeille ovat erilaiset pähkinät. Hellempi Valkoinen on ensimmäinen tuote, jonka äärellä koin toivoa siitä, että voisin päästä yli suhteestani juustoihin. Käyttötarkoitushan sen ihmisille määrittelee, mikä se tuote on, ei se onko tuote eläinperäinen vai ei”, Pesonen sanoo. Mistä se johtuu. Myyntiin päätynyt Hellempi Valkoinen oli alkuun kilohinnaltaan yli sata euroa, jolloin yksittäisen pienen juustokiekon hinta oli miltei 15 euroa. Jos vegaanisia pähkinävalmisteita saisi kutsua juustoiksi, se normalisoisi niiden valintaa. Sen pohjana on vettä ja kookosöljyä eli kovaa rasvaa. Mikrobit fermentoivat juustoa eli pilkkovat raaka-aineita. Tässä vaiheessa tuotetta ei vielä ollut olemassa”, Mela sanoo. ”Yksi Helsingin Meijeriliikkeen työntekijöistä sanoi, ettei sokkotestissä pystyisi sanomaan, onko kyseessä pitkään kypsytetty brie vai cashewpähkinäpohjainen tuote”, Mela kertoo. Tuote kiinnosti myös markkinoita välittömästi. Kovasta hinnasta huolimatta kauppa kävi, ja pienet erät myytiin alkuviikkoina saman päivän aikana loppuun. Kaupan hyllystä löytyvätkin nykyään niin ”vuustokuutiot salaattiin” kuin ”mozzarellan makuinen viipaloitu kasvirasvavalmiste” ”Vaikkei virallisena nimenä saakaan käyttää juustoa, haluaisin itse taistella turhaa erottelua vastaan. ”Tuotteiden raaka-aineita vertaamalla selviää, että kyseessä on kaksi aivan erilaista tuotetta. Puolitoista vuotta kommentin jälkeen Melan ja Pesosen yrityksen Juustotyttöjen vegaaninen valkohomejuusto on myynnissä 12:ssa eri liikkeessä Oulusta Helsinkiin, joskin myyntipaikoista seitsemän sijaitsee Helsingin kantakaupungissa. ”Ne eivät yksinkertaisesti toimi samalla tavalla. ”Meillä oli ollut Juustotyttöjen Facebook-tili pystyssä alle viikon, kun S-ryhmästä otettiin yhteyttä, että he haluavat meidän tuotteemme myyntiin. Kielellä muokataan paljon kokemustamme maailmasta. Periaatteessa toistensa kilpailijoiksi tarkoitettujen tuotteiden mikrorakenne on täysin erilainen. Kutsumalla tuotteita juustonkorvikkeiksi ne asetetaan alempaan kastiin, vähän niin kuin -tuotteiksi. Juustotyttöjen Hellempi Valkoinen syntyy vielä tällä hetkellä muiden töiden ohella yhtenä työpäivänä viikossa. Anu Hopia kaivaa laukustaan kaksi keltaista pakettia. Siitä saadaan luotua keltaisia höyläytyviä kuutioita, mutta niiden maku ei juuri juustoa muistuta eivätkä ne yleisesti ottaen sula kovin hyvin. Harva kasvipohjaisista juustonkorvikkeista pystyy kaikkiin kolmeen. Se on juoksetettu juoksuttimella, jolloin siitä saadaan vesiosa eli hera pois, mutta suurin osa proteiinista jää. Juustojen pitää sulaa, venyä ja maistua hyvältä. Helsingin Metsälässä kaksikko vuokraa osuutta elintarviMakunsa vuoksi aikalaisvegaanit ristivät vegejuuston hikikiekoksi.. Koska tuotteesta puuttuu kokonaan proteiini, siitä puuttuu myös proteiinien tuottama aromikerros, ja makua on luotu joko erilaisilla mausteilla tai hiivauutteilla. Suurin osa suomessa marketeissa myytävistä vegejuustoista on tehty nimenomaan kookosrasvasta. Niillä voidaan päästä paljon lähemmäs juustoille tyypillisiä ominaisuuksia lopputuotteessa.” ”U mmehtunut, hikinen, kitkerä.” Suomessa 1990luvun puolivälissä myyntiin tuli ensimmäinen vegaaninen juustonkorvike, Scheese-merkin varhainen soijapohjainen yritelmä. Niillä Hopia näkee enemmän toivoa: ”Pähkinässä on rasvaa ja proteiinia, jota mikrobit voivat lähteä työstämään ja muokkaamaan. Kalliiden raaka-aineiden ja pienten erien vuoksi merkittävää hinnan putoamista on turha odottaa. Se levittyy patongin päälle kuin eläinperäinen sukulaisensa ja on ensimmäinen vegejuusto, jota olen suositellut sekasyöjille
50 IMAGE LOKAKUU 2019
”Maailma muuttuu pikkuhiljaa. Arkijuustoksi Juustotyttöjen tuotteesta ei hintansa puolesta ole. En kuitenkaan halua olla viettieni orja vaan tehdä päätöksiä mahdollisimman itsenäisesti, tietoon perustuen. . Ensimmäiset teollisuuden panokset on käytetty lihankorvikkeiden kehittelyyn, koska lihan symbolinen arvo ruokavaliossamme on paljon suurempi kuin juuston. Haluamme vaihtoehtojen nousevan keskusteluun. Ympäristötietosuus, eläinten hyvinvointi ja terveystietoisuus motivoi vat meitä muuttamaan myös makumieltymyksiämme. ”Makumieltymykset syntyvät jo lapsuudessa, ja niiden muuttaminen voi olla vaikeaa. Vielä emme ole vegaanisten juus tojen kanssa suhteessamme aivan yhtä intohimoisella tasolla kuin rakastamani kermajuuston kanssa olimme. Nyt on nähty jo erinomaisia kas viproteiinivaihtoehtoja lihalle. Ja aika hyvältä. ”Pystyin aiemmin syömään nel jänneskilon mozzarellaa välipalana. Ehkä jonain päivänä pystyn itse ostamaan kunnon juus totarjottimen”, Pesonen sanoo. Artikkelia varten on haastateltu myös Turun yliopiston funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen apulaisprofessori Mari Sandellia. Euroopassa ja Yhdysvalloissa on vain muutamia kymmeniä samalla alalla toimivia kilpailijoita ja valtaosa yrityksistä on perustettu muutaman viime vuoden aikana. Lähteet: Suomen luonnonvarakeskus: Ravintotase 2018 Good Food Institute: Plant Based Market Overview Science, vol. Annan veitsen upota hitaasti valkoisen homekerroksen läpi cashewpähkinöiden lempeään syleilyyn. Se on ihan älytöntä ja turhaa, se on huono asia kropalle, eläimille ja ympäristölle. Uskon, että juustoista tulee pian tarjolle vastaavia.” Ainakin Juustotyttöjen suunnitelmana on kansainvälistyminen. Anu Hopia ei pidä hyvien vegejuustojen kehitystä lainkaan mah dottomana: ”Varmasti näidenkin tuotteiden taso nousee merkit tävästi, niiden tutkimus ja kehitys vain on vasta alkutekijöissään. I mpulssikontrolli on sivistyksen edellytys. Aina se ei tietenkään onnistu, mutta paremmat vaihtoehdot addiktioni tyydyttämiseen parantavat mahdollisuuksiani selvitä kiusauksista kunnialla. Henkilökohtaisia mieltymyksiä voi kuitenkin koulia motivoinnilla. Minä toden näköisesti pitäisin edelleen kermajuuston makua huumaavan ihanana. Nais tenlehtien makuraadeissa kookosrasvapohjaisia vegejuustoja on kuvailtu esimerkiksi muovailuvahamaisiksi, keinotekoisiksi ja luo taantyöntäviksi. Kaikkea ei tarvitse koko ajan saada niin mielettömiä määriä. Pesonen näkee kuitenkin syvemmän filosofian artesaanituotteen valmistamisessa ja kuluttamisessa. 360: Reducing food’s environmental impacts through producers and consumers Impulssikontrolli on sivistyksen edellytys.. Joskus vähemmän jotain todella hyvää on parempi kuin hirveä määrä jotain keskinkertaista.” V aikkeivät sekasyöjät yleensä vapaaehtoisesti tartu koo kosrasvajuustoihin tai hikikiekkoon, niillekin löytyy faninsa. Varsinkin tuoreet vegaanit hehkuttavat usein innoissaan ”ihan kuin juustoksi” jotain, mikä ei muis tuta juustoa lainkaan. Vegejuustoihin petytäänkin herkästi, jos niiltä odotetaan samanlaisia ominaisuuksia kuin eläinperäisiltä juustoilta. LOKAKUU 2019 IMAGE 51 kehuoneistosta, jossa yhdessä jääkaapissa valmistuvat koko Suomen vegaaniset valkohomejuustot. Jääkaapin kylmä ilma valuu varpailleni, kun kurotan hämärässä kohti viileää, kimmoisaa kiekkoa. Vaikka aatteeseensa uskova ihminen todella kokisi heikko tasoisen tuotteen olevan ihan kuin juustoa, on ongelmallista julistaa sitä muille. Motivaation voimakkuus taas vaikuttaa siihen, kuinka pysyvästi makumielymyk set muuttuvat”, Hopia sanoo. Tuoreen patongin päällä homejuuston vegaaninen versio maistuu tulevaisuudelta. Pidän ajatuk sesta, että on paljon eri valmistajia, jotka tekevät vähän eri makuisia tuotteita. Päivätyönään Mela toimii Helsingin yliopiston hallinnossa, Pesonen kiinteistön ylläpitopalveluissa
52 IMAGE LOKAKUU 2019
LOKAKUU 2019 IMAGE 53 KOHTI KESKUSTAA TeksTi juha itkonen kuvaT timo pyykkö Juha Itkonen halusi löytää keskustan sielun ja puolueen tämän päivän merkityksen. Sitä varten oli käytävä Loimaalla, kauppakeskus Redissä sekä Kouvolassa.
Tehtävälista on pitkä, oikeastaan loputon, ja siinä sivussa pitäisi hoitaa vielä ne hallitushommatkin, siinä mielessä ikävät ja epäkiitolliset, että niiden hoitamisesta harvemmin palkitaan kannatuksen kasvulla. Siellä ne ihmiset ovat, meidänkin lapsemme ja lastenlapsemme. Hänen kanssaan olemme tavanneetkin: kerran kauan, kauan sitten kirjoitin Apuun yhteishaastattelun hänestä ja hänen tulevasta vaimostaan Satu Taiveahosta. Mitä sinä täällä?” ”Juttua Imageen. Poliitikon sulavuudella hän selviää hetkellisestä hämmennyksestään parissa sekunnissa. Kannatusluvut pitäisi saada sinne missä ne olivat, kahdenkympin hujakoille. Tulin etsimään keskustan sielua.” Keksin sen siinä hetkessä, siitä tässä jutussa on kyse, ja Saarikkoakin hymyilyttää, hän uskoo minun tulleen oikeaan paikkaan. Maaseudun tulevaisuus tuntuu minusta heti merkityksellisemmältä kuin vielä tulomatkalla autossa. Yhtä sulava on sateesta seuraavaksi sisään astuva Antti Kaikkonen. Vaatimattomaan kannatukseensa nähden keskusta pääsi suorastaan sanelemaan hallitusohjelman, himoittua maakuntamallia myöten. ”Sinä. Eläkeikäinen Reino on myynyt vuosikymmenet Suomenmaa-lehden tilauksia. ”Onko kirjailija liittynyt puolueeseen?” En, ainakaan toistaiseksi. Ehdokkaat esittelevät itsensä ja aja. Syykin siihen on tosin hyvä ja tässä vaiheessa silminnähtävä: Saarikko on viimeisillään raskaana. Tuollaiseen solmuun ovat itsensä saattaneet. Eräs Keskustan perimmäisistä dilemmoista on näin tullut kiteytettyä, ja varsinkin Eerolla ja Pertillä kierrokset alkavat nousta. En silti vieläkään uskalla lähteä povaamaan keskustan kuolemaa. Istun hankalasti puolella kankullani täyteen ammutun penkin päässä ja kyselen miehiltä, mitä he odottavat uudelta puheenjohtajalta. Kuitenkin keskusta on kriisissä. Kyllä se on vaan nähty, että ihmiset muuttavat kaupunkeihin. Kuunneltava kentän ääntä, tuota epävireistä kuoroa. Vanhanen ei ollut vielä kompastunut lautakasaan, Kaikkonen ei ollut tahriutunut Nuorisosäätiöön, finanssikriisiä ei osattu kuvitella, perussuomalaiset olivat kaukana maan suurimman puolueen asemasta – haastateltavani istui nuori, kirkasotsainen tulevaisuuden lupaus eikä monissa liemissä keitetty, 45-vuotiaana jo jokseenkin kaiken kokenut poliitikko, joka nyt on luvannut johdattaa puolueensa murheen alhosta valoisaan tulevaisuuteen. Oudompaa kai olisi, jos hän ei olisi täällä. Miljöön välitön tuttuus saa sieluni värähtämään. Vakavailmeisiä varsinaissuomalaisia ja satakuntalaisia, enimmäkseen keski-ikäisiä tai keski-iän ylittäneitä, mutta myös nuorempia – ikäja sukupuolijakauma vaikuttaa tasaisemmalta kuin olin kuvitellut. Kirkastettava strategiansa. Näille ilmeisen rakkaille nykyisille hallituskumppaneille sopiikin miesten mielestä räksyttää, niin Eero muistaa aikanaan jo Johannes Virolaisen neuvoneen: haukkukaa vaan niin maan perkeleesti kaikkia muita hallituspuolueita paitsi pääministeripuoluetta älkää haukkuko. Sen on löydettävä itsensä. Olin samaa mieltä. S uojelijani Saarikko mahduttaa minut erääseen pöytään kuulemma taatusti keskustalaiseen seuraan. Jos kaupunkeihin ei ollenkaan katsota, jäädään pienpuolueeksi. Väkeä on paljon. Palattava alkiolaisille juurilleen, missä ikinä ne sitten ovatkin. Olen tullut etsimään sitä sielua. Olemme kuitenkin vaihtaneet viestejä, sillä eri yhteyksissä julkituomani ajatukset lapsista, perhe-elämästä ja vanhemmuudesta ovat puhutelleet Saarikkoa. Demokratisoiduttava. Hallitusseura on toivotun vasemmistolaista ja keskustan juuret routaiseksi osoittautuneen porvariyhteistyön jälkeen taas muhevassa punamullassa. Muututtava jälleen kansanliikkeeksi. Huhtikuussa vaalitappio seisautti jälleen veret muttei tällä kertaa johtanutkaan oppositioon vaan hallitukseen, mikä lämmitti keskustalaisia jokseenkin yhtään pitkään kuin housuun virtsaaminen pakkasella. ”No niin”, Kaikkonen tervehtii minua. Ripustan sadetakkini henkariin, astun salin ovelle ja katselen ympärilleni. Paljon enemmän syytä yllättyä on Saarikolla, ja ällistyneeltä hän ensin vaikuttaakin. E teisessä ensimmäisenä törmään Annika Saarikkoon. ”Kirjailija Juha Itkonen sai minut miettimään, mitä todella haluan itselleni ja perheelleni”, Saarikko kertoi keväällä Anna-lehden haastattelussa. Juha Sipilä nimittäin tuli, näki, voitti ja hävisi. Aikaa ei vain silloin ollut, juttu jäi tekemättä, ja neljä vuotta myöhemmin huokaisimme molemmat helpotuksesta. Olen ollut täällä ennenkin, rippikoulussa, suunnistusleirillä, setäni kuusikymppisillä, serkkuni häissä, ja jos olette edes suurin piirtein samanikäisiä kuin minä ettekä paljasjalkaisia kuudennen polven helsinkiläisiä, niin olette tekin. Keväällä 2011, keskustan kärsittyä edellisen veret seisauttaneen vaalitappionsa, Imagen silloinen päätoimittaja soitti ja ehdotti, että olisi aika kirjoittaa tästä auringonlaskun puolueesta. 54 IMAGE LOKAKUU 2019 T ämä juttu piti tehdä jo kahdeksan vuotta sitten. Toisaalta: Saarikko on kansanedustaja ja tämä hänen vaalipiirinsä. Keskusta voitti ja hävisi Sipilän mukana. Puolue täytyisi saada eheytettyä. Puhutaan viherpipertäjistä ja kommunisteista, ilmastonmuutosvouhottajista ja mielialalääkkeiden kauppaedustajista, jotka tarkoituksella luovat maahan paniikinomaista tunnelmaa. Luottamus olisi saatava takaisin. Pari vuosikymmentä nuorempi Eero on tullut tilaisuuteen vanhan kaverinsa, Uudellemaalle asettuneen Pertin kanssa. Tähän näkemykseen Reino esittää eriävän, mielestäni järkevän varauksen. Tilanne vaikuttaa sanalla sanoen skitsofreeniseltä. Emme varsinaisesti tunne toisiamme. Olen yllättynyt nähdessäni hänet. Tietämättäni ja tahtomattani olen ilmeisesti jopa vaikuttanut hänen päätökseensä jättäytyä tällä kertaa puheenjohtajakilpailun ulkopuolelle. Kaupunkeihin on turha haikailla, sinne on haikailtu kohta kolmekymmentä vuotta, eivätkä tulokset ole vakuuttaneet: sieltä se kannatus löytyy, mistä se ennenkin on löytynyt. Mikä piru tämä kummajainen on. Paljon enemmän minua kiinnostaa keskustan syvin olemus. Se on kadottanut sanomansa. Elettiin nousukautta, tämän sittemmin raiteiltaan suistuneen uuden vuosituhannen ensimmäistä, viatonta vuosikymmentä. Ei Helsinki vaan Suomi, ja olen siis tullut oikeaan paikkaan, on mahdollista, että löydän täältä keskustan sielun. Peräseinälle muuratun takan päällä päivystää Osuuspankin Henri Hippo -säästölipas, muistuma 80-luvun lapsuudesta. Miksei se ole taantunut pienpuolueeksi jo vuosikymmeniä sitten niin kuin agraaripuolueille muissa teollistuneissa länsimaissa on tapahtunut. Kolmeen suuntaan antavista ikkunoista näkyy pelkkää vihreää. Sateisena loppukesän perjantaina olen ajanut kaksi ja puoli tuntia Helsingistä Loimaalle katsomaan keskustan puheenjohtajaehdokkaiden esiintymistä, katsellut koko Suomen vilja-aitan enimmäkseen jo niitettyjä peltoja, ajatellut maaseudun tulevaisuutta, ja kun olen kätellyt tilaisuuden vastaavan järjestäjän ja astunut sisään leirikeskuksen ovesta, kohtaan ensimmäisenä keskustalaisen, joka puoluekentän hartaista toiveista huolimatta nimenomaan ei ole ehdokkaana. Seinät valmispakettihirrestä, katto paneelista, tupaan siististi riveihin aseteltuna pitkiä penkkejä ja pöytiä. Ei ihme, että keskustalaiset ovat puolipaniikissa. Miten ihmeessä se on niin sitkeä. Ohjelma pääsee vauhtiin. Ympäristö sen sijaan vastaa odotuksiani funktionaalisessa koruttomuudessaan. Tämä on Suomi. Jutussa he eivät vielä suostuneet kertomaan olevansa pariskunta vaan puhuivat pehmeitä puoluerajat ylittävästä ystävyydestään
Siinä missä Kulmuni sivuutti Juha Sipilän jokseenkin täydellisesti, edelliskauden keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja nykyinen puolustusministeri puolustaa entisen pääministerin mainetta ja hänen hallituksensa saavutuksia. Luottavaisessa pitkäjänteisyydessään sekin tuntuu minusta juuri tällä hetkellä koskettavalta ja merkitykselliseltä. Ensimmäisenä vuorossa on Kaikkosen vastaehdokas Katri Kulmuni, vasta 31-vuotias toisen kauden kansanedustaja ja nykyinen elinkeinoministeri. Kasvot punehtuvat ja kulmakarvat menevät kurttuun. Kaikkoselle lahjoitetaan joistain kaukaisista vaaleista piirijärjestön kaappiin jäänyt Matti Vanhanen -saunasetti. Heidän tehtävänsä on parin viikon päästä valita puolueelle puheenjohtaja, joka innostaisi muutkin kuin puolueuskolliset uskomaan jälleen Keskustaan. Fyysinen läsnäolo, minä ajattelen. Näin yhteiskunnan asiat aiemmin hoidettiin, ihmiset kävivät tämänkaltaisissa tilaisuuksissa, kohtasivat toisensa kasvotusten kaikessa inhimillisyydessään, ja niin oli hyvä, eivätkö muka asiat hoituneetkin paljon paremmin silloin kuin nyt, kun kaikki vain sohivat toisiaan Twitterissä asiastaan varmoina. Nuori nainen. LOKAKUU 2019 IMAGE 55 tuksensa viiden minuutin ennalta valmistellulla puheella. 130 000 uutta työpaikkaa. ”Isänmaa tarvitsee nykyistä vahvempaa keskustaa”, Kaikkonen vuorostaan aloittaa. Hyväksyy sen epätäydellisyyden, välittää sen kohtalosta, elää puolueensa mukana sekä voitot että tappiot eikä ole mikään helvetin ”liikkuva äänestäjä”, häikäilemätön opportunisti aina parempien tarjousten perässä. Jotenkin tämä kaikki. ”No niin”, Kaikkonen tervehtii minua. ”Onko kirjailija liittynyt puolueeseen?”. ”Mie oon Katri Kulmuni ja mie olen eholla keskustan puheenjohtaksi”, Kulmuni lopettaa puheensa, oikeaoppisen painokkaasti ääntään kohottaen, ja minä muistan siitä, että keskustan tehtävä on tarjota tulevaisuutta ja toivoa yleisen ahdistuksen keskellä ja lisäksi olla syvä vihreä kansanliike, joka huolehtii siitä, että joka ikisen suomalaisen kotiseudulla menee hyvin. Yhdessä tilassa riiteleminen ja nauraminen. Yhteisöllisyys. ”Erittäin vahva talouskasvu. ”Kun juuria hoitaa niin satoahan tulee, joka ikinen vuosi. Lopulta Kulmuni ja Kaikkonenkin saavat järjestäjiltä viemisiä kotiin. Heidän vitsinsä, heidän naurunsa. Nainen. Sateen kirjomat ikkunat. Sitä paitsi tämänkaltainen sitoutuminen. Olisiko se. Sekä ikänsä, sukupuolensa että ryvettymättömän taustansa osalta Kulmuni olisi raikkaampi vaihtoehto. Heidän keskittyneet ilmeensä. Avoimesta ovesta sisään leijuva makkarankäry. Meidän Maria Ohisalo. Kaikkonen naurattaa vielä kerran yleisöään. Holtiton velkaantuminen lopetettu. Tällaisia nämä ihmiset mahdollisesti miettivät, vakavailmeiset puolueaktiivit kahdesta keskeisestä maakunnasta. ”Kiitos kiitos. Ei olekaan mitään niin hienoa kuin saunassa istuessaan katsella saman vaalipiirin saman puolueen ehdokkaan naamaa.” Vielä tällaistakin on. Liikuttavaa, niin liikuttavaa, ja vihoviimeisen yleisökysymyksen ja melkein kahden kokonaisen tunnin jälkeen vielä arvonta, puheenjohtajaehdokkaat toimivat onnettarina – palkintoina kahvipaketteja ja villasukkia, keskustapoliitikkojen kirjoja, ja onnelliset voittajat noutavat saaliinsa raikuvien aplodien saattelemana ja yleisen metelin yltyessä. Meidän Li Andersson. Ihmisten vaatteet. Toisaalta juuri sutkiuteen ja sen dokumentoituihin seurauksiin liittynevät loimaalaistenkin Kaikkoseen kohdistuvat epäilykset: poliittista osaamista Kaikkosella kiistatta on, mutta onko hänessä oikeanlaista tulevaisuutta. Sen me kaikki tiedämme.” Selaan tuoreita muistiinpanojani ja juutun tähän Katri Kulmunin sitaattiin. Että ei se Juha Sipilä kuulkaa nyt niin huono mies ole kuin tuolla kylillä puhutaan!” Hetken Kaikkonen kuulostaa suorastaan vihaiselta. Minulla ei näin vaikeaa tehtävää ole, ei näin suurta vastuuta, ja niinpä ajatukseni alkavat herpaantua Kulmunin ja Kaikkosen puheista (juuret, arvot, tierahat, suomalainen maanviljelijä, suomalainen metsänomistaja, syvän vihreä liike, kansanliike, kansanliike, kansanliike, kansanliike) yleisemmälle tasolle. Sitten hän palaa lupsakan joviaaliin tyyliinsä, ties kuinka monissa tämänkaltaisissa tilaisuuksissa hiottuihin perusasetuksiin, jotka tuntuvat toimivan Loimaallakin: kysymysosuuden käynnistyessä Kaikkonen alkaa selvästi Kulmunia tottuneemmin työstää tupaa puolelleen. Olisihan se jotain. Kaikkosen vahvuutena on herkästi hersyvä huumori. Se, että ihminen ottaa asiakseen yhden puolueen asian. Eräskin isäntä, joka ei mikrofonin saatuaan pääse ikinä esittelystä kysymykseen asti, tulee lopulta keskeytetyksi ja suivaantuu siitä kovasti. Televisiotanssijana elinikäisen Kanki-lempinimen hankkinut mies on verbaalisesti huomattavan sutki. En oikeastaan edes jaksa ajatella, enemmänkin tunnen – minut heti tupaan astuessani yllättänyt lämmin tunne on yltymässä pienimuotoiseksi roihuksi
Pirun tylsää pikkupojan mielestä”, isä muistaa. ”Maanviljelijä ja metsänomistaja sitä hiilinielua kasvattaa. Sitä ennen, 50-luvulla, pappa oli suoraan puolueen palveluksessa, Etelä-Hämeen piirin toiminnanjohtajana. Toisin kuin isäni, en ole koskaan edes ollut. Me muut sitä vain hyödynnetään.” Näin Katri Kulmunikin sanoi Loimaalla, ja minä puolestani mietin, onko keskusta sittenkään mikään avoin kansanliike vai vain maanviljelijöiden ja metsänomistajien etujärjestö. 56 IMAGE LOKAKUU 2019 T yöhuoneellani Helsingissä kaivan esiin vanhan valokuvakansion, joka päätyi minulle joitakin vuosia sitten isoäitini kuoleman jälkeen. Ehdottomasti.” Olisi voinut kuvitella, että isäni puoluekanta olisi näin varhaisella altistumisella sinetöity. Katselen sitä aina silloin tällöin etsiessäni inspiraatiota tai muuten vain ajan kulkua ajatellessani. Maanviljelijöiden asia on koko Suomen asia, keskusta vakuuttaa, kaikkihan me syömme, ja tottahan se on. Pitäkää maitohinkkinne. Vahvasti oikealla tai vahvasti vasemmalla, aina tarpeen ja tilaisuuden mukaan.. Isäni identiteetti oli kaupunkilaisen identiteetti, eikä Maalaisliitto puhutellut häntä edes myöhemmillä peitenimillään. Kepu ja Kekkonen. ”Jokaisen suomalaisen kotiseudulla pitää mennä hyvin” on sekin vaatimus, jota vain julmuri asettuisi kovaan ääneen vastustamaan. En mene lankaan. Ilmeisesti parinkymmenen vuoden työura Osuuspankin palveluksessa avasi hänen silmänsä keskustalaisuuden epäterveille piirteille. Suuria ikäluokkia edustava isäni oli toisinaan reissuilla mukana. Kaupunki, johon hän asettui, minun lapsuudenkaupunkini, on vain keskikokoinen suomalaiskaupunki, mutta kaupunki yhtä kaikki. Keskusta. Sipilän hallituksenkin tehdessä raskaita leikkauksiaan oli yllättäen viisaampaa leikata koulutuksesta ja investoinnista kuin nipistää senttiäkään maataloustuista. Kädenpuristus vaikuttaa lujalta. Kuntia on Suomessa yhä aivan posketon määrä, nyt niiden päälle kasataan vielä uutta kummallista maakuntahallinnon tasoa, ja vaikka juhlapuheissa puhutaankin lähidemokratiasta ja alueiden elinvoimasta, keskustan pyrkimys oman valtansa sementoimiseen on räikeän ilmeinen. Kyse on ilmeisesti jostain Tuottajain maidon tilaisuudesta, sillä tässä edelleen olemassa olevassa meijeriosuuskunnassa agrologipappani 60-luvulla työskenteli. Itse arvelen, että kyse oli enemmänkin isäni identiteetistä. Toisaalta kaikki puolueet ovat jonkun tahon etujärjestöjä. Koska alkiolaiset juureni ovat katkenneet, samaan kysymykseen liittyy myös oma perimmäinen ongelmani keskustan kanssa. En ole maalainen. Sokerijuurikkaita nostamalla isänikin on kertonut tienanneensa ensimmäisen markkansa, ja vaikka tämä tyypillinen sodanjälkeinen maaseutulapsuus nauttiikin hänen muistoissaan nostalgista patinaa, on aivan selvää, että isä halusi juurikaspelloilta pois. ”Mutta Kepu oli kova sana myöhemminkin. Pappani siis istuskeli tupailloissa oikein työkseen, ajeli Angliallaan ympäri niihin aikoihin vielä vireitä pitäjiä kuuntelemassa ihmisten suunnitelmia ja murheita. Miehet kohtaavat jonkinlaisen katoksen alla. Kävi kuitenkin pikemminkin päinvastoin: isän puheista olen päätellyt, ettei keskusta-aate varsinaisesti syki hänen sydämessään. Kun kysyn miksei, en oikein saa selitystä. En ole maalainen. Mummuni valokuvakansion kuvissa näkyy hänen lapsuudenperheensä kotieläimiä, kanoja ja lehmiä. ”Sellaista jaanaamista se oli. Yhdessä kuvassa mummuni ja pappani nostavat sokerijuurikkaita pihapellolta. Tai sitten niissä 50-luvun puoluekokouksissa oli vain aivan tappavan tylsää. Yhteydet silloiseen Maalaisliittoon olivat arvatenkin kiinteät. Heti toisella sivulla on kuva, jonka muistin, isäni isä kättelemässä Kekkosta. Lattialla miesten takana jököttää maitohinkki, johon teipatussa paperissa lukee nimikilpailu. Mitä se maksaa, huomaan silti kysyväni. Pappani on kumartunut huomattavaan etunojaan, Kekkonen kättelee selkä suorana. Kuinka suurilla panoksilla velkaantuvan ja ikärakenteeltaan vanhenevan valtion kannattaa asettua vastustamaan kaupungistumisen kaltaista megatrendiä
LOKAKUU 2019 IMAGE 57
58 IMAGE LOKAKUU 2019
Elokuun alussa Saarikko julkaisi blogissaan aiheesta pitkän kirjoituksen otsikolla ”Saattohoito vai uusi strategia?” Puhelu vahvistaa tekstistä jääneen käsityksen: puheenjohtajakisasta tällä kertaa syrjään jääneellä ehdokkaalla on hyvinkin jäsentyneitä ja punnitun kuuloisia ajatuksia puoluettaan tässä ajassa kohtaavista haasteista. Yleisin sanani on toisaalta. Miten vaalia näitä vanhoja yhteen tulemisen muotoja ja toisaalta kehittää niiden rinnalle uusia?” Saarikko lainaa keskustan entisen puoluesihteerin Pekka Perttulan sanoja: ”Keskusta on parhaimmillaan silloin, kun se kokoaa keskustelun itseensä.” Hänen mielestään näin on tapahtunut monina Suomen historian kohtalonhetkinä: vaikkapa Suomen EU-jäsenyyden kohtalo ratkaistiin Saarikon mukaan pitkälti keskustan sisällä. Vahvasti oikealla tai vahvasti vasemmalla, aina tarpeen ja tilaisuuden mukaan. V iisi päivää Loimaan tilaisuuden jälkeen soitan Annika Saarikolle. Olen itsekin sitä mieltä, etteivät nämä meidän tämänhetkiset ongelmamme ratkea vetoamalla menneisiin suurmiehiin. Ruuhka-Suomessa asuvat ihmiset eivät välttämättä ole innostuneita ottamaan valtionvirastojen hajasijoittamista tai jonkin tietyn aluesairaalan synnytysosaston kohtaloa identiteettinsä kulmakiveksi. Useimmissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä pidän itseäni nimenomaan keskitien kulkijana. Erityisesti Saarikko on pohtinut viime vuosina voimistunutta identiteettipolitiikkaa ja keskustalle siinä jäävää roolia, samaan aikaan oudosti sekä tyhjää että vaikeasti täytettävää tilaa vihervasemmiston ja perussuomalaisten välissä. ”Toisin kuin vaikkapa leimallisesti individualistinen kokoomus, keskusta on nimenomaan yhteen tulemisen ja yhteen kokoontumisen liike. Kyllä keskitien kulkijankin pitää etsiä identiteettipolitiikassa selkeät teemat, jotka erottavat sen muista.” Mitä ne sitten voisivat puolueelle olla. Ajattelen Mikko Kärnää ja hänen jokaisesta kasvisruokaotsi. Se on tosiasia, ja sen olen ottanut koko ajan annettuna. Li Anderssonin sipilättömään keskustaan kohdistama usko ja luottamus oli suorastaan liikuttavaa, jos kohta ilmeisen hetkellistä. Ajatus kiinnostaisi minuakin, mutta eikö se ole jo lähtökohtaisesti mahdotonta; koko identiteettipolitiikkahan perustuu nimenomaan vastapuolen vääristä näkemyksistä mahdollisimman selkeästi erottuville omille ja oikeille näkemyksille. Se ei kuitenkaan ole ainoa. Vihreät on nimenä joustavampi, samoin raivostuttava Perussuomalaiset, mutta nekään eivät olisi pystyneet niin ällistyttävään temppuun kuin keskusta tänä keväänä vaalien jälkeen. Vaikeita ne tietysti ovatkin. Mitä taas tulee Santeri Alkion ajassaan radikaaleihin ajatuksiin, paljon tärkeämpää kuin hokea, että muistetaan köyhän asia, on kysyä, kuka on tämän päivän köyhä. Minuunkin vaikutuksen tehnyt yhteisöllisyyden tunne on hänen mukaansa puolueelle erityistä ja keskustalaisuuden kovaa ydintä. Identiteettipolitiikka on totta. LOKAKUU 2019 IMAGE 59 Traagista on, että tästä kaikesta huolimatta minun kuitenkin pitäisi olla nimenomaan keskustalainen. Tuntuu, että nykyaika ja uusi some-todellisuus haastavat aivan erityisesti meidät. Arvot, tunteet ja elämäntavat ovat nykyään politiikan ytimessä. Päinvastoin. Ei enää Maalaisliitto, ei keskustapuolue vaan keskusta, jossain siinä välissä. Keskusta. Mutta toivon todella, että tämä liike ei ole muuttumassa sellaiseksi, jossa vanhoille kannattajille kerrotaan vain mukavia nostalgisia asioita maailmasta, jota ei enää ole.” Vielä viimeinen kysymys Saarikolle, edelleen varsin mahdolliselle keskustan puheenjohtajalle jossain vähän kaukaisemmassa tulevaisuudessa. Samankaltaista roolia Saarikko kaipaisi puolueelle nytkin. Identiteettipolitiikassa on väistämättä kaksi napaa. Sopii minulle. ”En väitäkään tehtävän olevan millään tavalla helppo. Muutenhan alistuisimme sille, että maailmaan ei mahdu muita kuin ääripäät. Aluepolitiikka tietysti, koko Suomen puolustaminen – kaikkia keskustalaisia yhdistävä ajatus, joka puheenjohtajatentissä toistui varsinkin Kulmunin puheissa jatkuvasti. ”Aluepolitiikkaa on monenlaista. Siksi niin mielellään puhutaan nimenomaan kansanliikkeestä. Sekä tuota virastojen hajasijoittamista että yrittäjyyden edellytysten edistämistä, ja itse painottaisin mielelläni jälkimmäistä. Tällä hetkellä emme vielä ole onnistuneet kokoamaan tämän ajan suurimpia kysymyksiä, maahanmuuttoja ilmastonmuutoskeskustelua, liikkeemme sisään. Alkion ajatukset on tuotava tähän aikaan.” P iru vie näitä keskustaliberaaleja. Itse ajattelen, että aktiivinen, inhimillinen perhepolitiikka voisi olla toinen maltillisen keskitien identiteetin kulmakivi.” Saarikko on jäänyt pohtimaan Loimaan Kalikan eteisessä ilmoille päästämääni ajatusta keskustan sielusta. Mutta onko se silti hyvä. Meillä ei kuitenkaan ole muuta mahdollisuutta kuin yrittää. Jotta en sulautuisi heidän maltillisen keskitien identiteettiinsä ja ryhtyisi täyttämään jäsenhakemusta, selvennän päätäni muistelemalla keskustalaisia poliitikkoja, joiden kanssa tällaista vaaraa on vähemmän. Monet niistä ovat kaikille vanhoille puolueille yhteisiä, osa leimallisesti keskustan. Siihen täytyy osallistua. Eikä maltillinen keskitien identiteetti tarkoita sitä, ettei voisi olla kärjekkäitä mielipiteitä. Santeri Alkion ajatukset vaikuttavat kyllä pääosin päteviltä, mutta on myönnettävä, että ennen Wikipedia-artikkelin lukemista minulla oli niistä melko hämärä ja osin virheellinen käsitys. Hän on jo äitiyslomalla, kotonaan viikkaamassa vauvanvaatteita kaappeihin, mutta keskustelee silti mielelläni kanssani keskustan tilasta ja tulevaisuudesta. Aluepolitiikka on hyvä, koska se tarjoaa meille selkeän mahdollisuuden erottua. Keskusta. Nyt sosiaalisen median myötä on siirrytty tavallaan seuraavalle tasolle. ”Ymmärrän. Ne mystiset alkiolaiset juuret – ovatko keskustalaiset aivan vakuuttuneita siitä, että toistuva vetoaminen niihin on puolueen kannatuksen kannalta järkevää. Kaltaisilleni keskustan ulkopuolisille alkiolaisuudessa on kenties lievästi lahkolainen vivahde. Kun Juha Sipilä oli saatu siivottua tuvasta pihalle, puolue muuttui silmänräpäyksessä julmasta porvarikurittajasta lämminsydämiseksi vasemmistopuolueeksi niin omissa kuin nykyisten hallituskumppaneidensakin puheissa. Puolueen puheenjohtajankin keskustalaiset ovat hänen mielestään poikkeuksetta valinneet koko Suomelle, eivät itselleen, mikä taas on ollut koko Suomen etu. ”Hienoa on ollut se, että tuon Loimaan illan kaltaisissa tilaisuuksissa keskustalaiset ovat joutuneet kohtaamaan sekä omistaan huomattavasti poikkeavia mielipiteitä että ikäviä tosiasioita. Se on ollut keskustan vahvuus mutta tavallaan nyt myös hankaluus. Vastaus kysymykseen taas voi olla vaikkapa maahanmuuttaja lähiössä. On mietittävä, miten siihen voi osallistua maltillisen identiteetin edustajana.” Saarikko siis haluaisi tuoda suomalaisen identiteettipolitiikan kentälle kokonaan uuden vaihtoehdon, maltillisen keskitien identiteetin. Tässä yhä räyhäkkäämmäksi muuttuvassa maailmassakin elättelen yhä mielessäni sellaista harhakuvaa, että kaikkien kansalaisten kannalta parhaaseen lopputulokseen päästäisiin juuri keskustelemalla, yrittämällä vain sitkeästi sovittaa yhteen miltei vastakkaisilta tuntuvia kantoja. Eivät SDP tai Vasemmistoliitto voi muuttua oikeistoksi tai kokoomus vasemmistoksi. Saarikonkin ajatukset kohtaavat omani paikoin huolestuttavan hyvin. Taktisesti nimi on nerokas, sillä politiikan nopeasti muuttuvissa tuulissa nimi myös sallii puolueelle ainutlaatuisen liikkuvuuden. ”Silloin kun aloitin politiikassa, vuosituhannen alussa, puhuttiin paljon politiikan henkilöitymisestä
60 IMAGE LOKAKUU 2019 kosta sekunnissa värähtävää twiittipeukaloaan. Maahenki on Santeri Alkion sana. Sinne eduskunnasta tänä keväänä syrjään jättäytynyt keskustaemeritus on nyt pysyvästi asettunut, kotiseuduilleen Pohjois-Savoon, jossa minulla sitä paitsi sattuu olemaan sukulaisia. Hänninen ja Liski omistavat pari lukua myös Juha Sipilälle. ”Tästä tulee monipolvinen juttu”, Kääriäinen varoittaa, ja se pitää paikkansa, asento kääntyy etunojaan ja muffinssi jää lautaselle. Kauppakeskusten käytäviltä löytyy tällaisia ketjukahviloita, geneerisiä todennäköisesti Tukholmassa konseptoituja ympäristöjä, jonne minäkin nyt olen 71-vuotiaan savolaismiehen tuonut, ruskeaan muhkeaan keinonahkanojatuoliin vyötärönkorkuisen muovipalmun viereen. Tiedän toki, ettei Paavo tällä hetkellä sulata keskustaa eikä keskusta Paavoa, mutta onko tilanne pysyvä. O ikeastaan minun olisi tietenkin pitänyt tavata Seppo Kääriäinen Iisalmessa. Iisalmen sijasta istumme Redissä. Siinä vaiheessa osa omasta some-kuplastani oli päässyt porvarihallitusinhossaan jo niin vainoharhaisille kierroksille, että en oikeastaan jaksanut keskittyä – minusta tuntui suoraan sanoen epätodennäköiseltä, että taloudellisesti riippumaton ihminen haluaisi pääministeriksi tarkoituksenaan yksinomaan kurittaa ja kiduttaa vähäosaisia, romuttaa koko suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja haalia itselleen ja läheisilleen lisää valtion rahoja. Toisin kuin voisi luulla, kymmenen vuoden takaiset paljastukset ja vankeustuomiot eivät saaneetkaan keskustalaisia katumaan ja parantamaan tapojaan. Tavatessamme aamukahvilla Helsingissä otan heidät puheeksi, ja aivan niin kuin arvelinkin, Kääriäinen muistaa heidät kyllä. Täällä rakennetaan koko ajan kaikkea mahdollista, lujan tulevaisuudenuskon varassa myös tällaisia kauppakeskuksia, joiden kannattavuutta aletaan laskeskella vasta valmistumisen jälkeen. Pääsi kyllä, mutta palvelua sai ainoastaan englanniksi. ”Turvaverkkojen pitää olla kunnossa, totta kai, se on osa sitä köyhän asiaa. Pistää väkisinkin miettimään, miten korruptoitunutta meno on monessa muussakin Suomen lukuisista pienistä, keskustajohtoisista kunnista. Esimerkiksi Nuorisosäätiö-puljaus paljastuu paljon räikeämmäksi kuin olin osannut kuvitella. Se kertoo nimenomaan Keskustan pimeistä puolista ja onkin tymäkkää luettavaa. Julkinen raha kiertää erilaisten säätiöiden ja yhdistysten kautta keskustalaisten vaalikassoihin ja löytää siinä välissä muitakin ottajia. Useissa niistä keskustalla on valtuustossa yli 50 prosentin enemmistö, jolloin kunnan etu on yhtä kuin puolueen etu. Tässä on yhtymäkohta myös yrittämiseen ja yrittäjyyteen, joka on kuitenkin se yhteiskunnan moottori. Ajattelen myös Paavo Väyrystä. Kun luen Liskin artikkelia nyt, huomaan olevani huomattavasti vastaanottavaisempi. Turvaudun tutkivien journalistien Jyri Hännisen ja Jarno Liskin tuoreeseen kirjaan Keskustan valtakunta. Kuilu keskustan liberaalija konservatiivisiipien välillä vaikuttaa minusta harvinaisen syvältä, mutta en rehellisesti sanottuna osaa arvioida, onko puolue oikeasti muita hajanaisempi. Kittilässäkin keskustalaiset ovat keskenään vallassa, ja mitä siellä tapahtuukaan: 27 nykyistä ja entistä kuntapoliitiikkoa, suurin osa heistä keskustalaisia, on saanut rikossyytteen. Onhan sitä paitsi oikeas taan myös hyvä, jos osa konservatiiveista edelleen löytää kotinsa jostain muualta kuin perussuomalaisista. Ei kellään voi olla sellaista agendaa, ei varsinkaan kenelläkään Juhalla. Tämä yksi kaupunki Suomessa nimittäin kasvaa. Pitkä ja vahvasti historiasta ponnistava vastaus kiteytyy lopulta kahteen sanaan: maahenki ja ihmisyys. Päinvastoin silloisessa vaalirahakohussa ryvettynyt keskustan entinen hallintapäällikkö Aki Haaro päästettiin Nuorisosäätiön johtoon, ja hämärät liiketoimet vain kiihtyivät. Yhtä olennaista varsinkin tässä nyky-yhteiskunnassa on ihmisen itseauttamiskyky ja sen kehittäminen. Se on aivan olennainen osa keskustan sielua. Tätäkään asiaa puolue ei viime vuosina ole Kääriäisen mielestä osannut tuoda riittävästi esille tai välttämättä aina edes muistanut itse. Aikanaan hänkin varmaankin kulki keskitietä, mutta vuosien myötä muut kulkijat siirtyivät toisille teille ja Paavo jatkoi yksin kohti yhä vain synkempiä metsiä. Keskusta on pohjimmiltaan sivistysliike. Onneton eduskuntavaalitulos ja tämänhetkiset gallupluvut eivät kerro koko totuutta Keskustan tilanteesta, sillä kunnista ja maakunnista ote ei heltiä yhtä helpolla. Tämä keskustalainen maahengen elävöittämä sielu – vaikka se löytyisikin, miksi se vetoaisi Redin eksyttävillä käytävillä parhaillaan take. Toisaalta (jälleen lempisanani) jokseenkin kaikissa puolueissa on sekä ihmisiä, jotka vaikuttavat minusta viisailta ja miellyttäviltä, että heitä, joiden soisin päättävän korkeintaan omista asioistaan. ”Pääseekö sissään”, Kääriäinen kysyi myyjältä, joka tasan aamuyhdeksältä avasi oven päivän ensimmäisille ja toistaiseksi ainoille asiakkaille. Ehkä ei, mutta yhtä kaikki Väyrysen haamu leijailee jossain taustalla – Loimaan jäärien puheissakin aistin vanhakantaisen väyrysläisyyden ummehtuneen löyhkän. Ei ihme, että molemmat ovat puolueelle niin kovin rakkaita. Vuoden 2017 kuntavaaleissa keskusta oli suurin puolue 203:ssa Suomen 311 kunnasta. Alkion mielestä jokaisen ihmisen velvollisuus oli kilvoitella ja kasvattaa itseään, eivätkä tavoitteet saaneet olla yksinomaan materialistisia. Tarina hänen rikastumisensa epämääräisistä yksityiskohdista on tuttu, muistan lukeneeni suurin piirtein samat asiat jo hänen pääministerikautensa loppupuolella. Mitä peliä se sellainen on. Samaan aikaan olisi erittäin suuri virhe sanoa, että keskustalaisuuden sielu olisi yhtä kuin maatalouspolitiikka. Mitä tekemistä sillä on maltillisen keskitien identiteetin kanssa. Volvoja kaupungissa koko ikänsä myyneeltä Kalevi-sedältäni Kääriäinen on kerran hirvikolarin jälkeen ostanut auton. Aina välillä touhuissa liiaksi ryvettyneet siirretään syrjään, niin myös Haaro, mutta meno itsessään ei muutu. Ajattelen Hannu Hoskosta, kaivosyhtiöltä vaalirahaa saanutta kaivosteollisuuden puolesta puhujaa ja vähintäänkin osittaista ilmastodenialistia, jonka keskustan eduskuntaryhmä on katsonut viisaaksi asettaa ympäristövaliokunnan puheenjohtajaksi. Onko mahdollista, että negatiivisen kierteen mahdollisesti jatkuessa keskustan kenttäväen epätoivo sakenee vielä niin syväksi, että se on valmis kääntämään viimeisen mahdollisen korttinsa. Kääriäisen uusi Helsingin tukikohta sijaitsee Kalasatamassa, ja tapaamisen sopiminen tänne tuntui myös dramaturgisesti sopivalta. Millainen on keskustan sielu, kysyn mustikkamuffinssiaan maistelevalta Kääriäiseltä. Että jokainen ihminen on oma-aloitteinen, aktiivinen ja kasvattaa ja kehittää itse itseään – niin kuin viljelijät muuten ovat tehneet vuosisatoja” Kysyn Kääriäiseltä käytännössä samaa asiaa kuin Saarikoltakin. Siinä on myös se ekologisuuden poljento: maaseudun oikeassa ymmärtämisessä.” Mitä taas ihmisyyteen tulee, noin keskustalaisittain ymmärrettynä, kyse on itsensä sivistämisestä ja kehittämisestä, johon yhteiskunnan pitää antaa yksilölle riittävät mahdollisuudet. Erikoiseltahan tämä kuulostaa, ja nimenomaan jotenkin keskustalaiselta, keskustalaisten poliitikoiden ja liikemiesten keskenään keskustan vahvimmilla kannatusalueilla junailemilta kuvioilta. Helsingistä saapunut kunnanjohtaja ei ymmärtänyt villiä Pohjolaa, sai valtuustolta potkut, ja siitähän sitten soppa syntyi. Kalevin tyttären Teijan hän taas muistaa kunnallispolitiikasta, jossa Teija on ollut mukana, luonnollisesti keskustan edustajana. Alkio korosti omakohtaista suhdetta luontoon. ”Aivan niin kuin muutkin vanhat suuret puolueet, keskusta on agraariaikaan syntynyt liike, maaseudulla elänyt ja vaikuttanut
Selvää sukupuolitai sukupolvijakoa ehdokkaiden kannattajajoukoissa ei ole, mutta Kaikkosen kannatus tuntuu painottuvan Etelä-Suomeen ja Kulmunin keskustan perinteisesti vahvoille aluille, muun muassa Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle. ”Miehentappohommaa, niin kuin Kalevi Sorsa sanoi aikanaan puoluejohtajan ja ministerin tehtävien yhdistämisestä. Ei toivoton, hän lisää sitten. Järkyttävien eduskuntavaalien ja Sipilän eroilmoituksen jälkeen tilanne on oikeastaan koko ajan vain pahentunut, kun puolue on harhaillut ilman paimenta (Kääräisen oma, agraaris-raamatullinen ilmaus). Tuntuu keskustalta. Iskun paikkoja on, vaikkapa nyt hiilen polttaminen täällä Helsingissä.” Arvio keskustan tämänhetkisestä tilasta tulee Kääriäisen suusta salamannopeasti ja ihailtavan tiivisti: surkea. Tuntuu Suomelta. Esimerkiksi Saarikon asettumista Kaikkosen taakse luonnehdittiin Kulmunin leirissä ”sellaiseksi paskannukseksi keskelle tupaa, ettei sonnan haju ihan heti lähde lattialta”. Kääriäisen mielestä kahdesta puheenjohtajaehdokkaasta parempi vaihtoehto on Katri Kulmuni, jonka puolesta hän aikoo twiitata pian aamukahviemme jälkeen. Viimeisen viikon aikana kahden ministerikollegan sopuisan yhteiskiertue on tihentynyt aivan todelliseksi puheenjohtajakamppailuksi, jossa tuki toiselle ehdokkaista on tulkittu pyllistykseksi toiselle. Areenan edessä jököttää puhtaaksi puunattu Massey-Fergusonin museotraktori ja pari jostain kummallisesta syystä parikymmentä senttiä todellista mittaa lyhyempää pahvi-Kaikkosta. LOKAKUU 2019 IMAGE 61 away -lattejensa kanssa kohti metrolaituria kiirehtiviin äänestäjiin. ”Se kun lähtee metsään kävelemään, kiipeää korkealle mäen laelle ja katselee sieltä avautuvaa maisemaa. Toivotaan parasta.” Saatan olla väärässä, mutta olen aistivani keskustelukumppanissani sekä hienoista haikeutta että jonkinasteista huojennusta: Keskustan nostaminen tästä kannatuskuopasta ei ole enää ensisijaisesti hänen murheensa. Hänen uskoakseen nimenomaan keskustan johtaminen on kaikista puolueista raskainta, sillä kansanliike vaatii aikamoista hoitamista, erityisesti jos sen pohja on päässyt murenemaan niin kuin nyt. Tuntuu keskustalta.. Minä koen, että vihreän politiikan juuret ovat tässä keskustalaisessa maahengessä. Tietokirjailija Juha Kuisma ei sano puolueestaan ja sen syvimmästä olemuksesta oikeastaan mitään sellaista, mitä en olisi jo kuullut ja lukenut. Keskusta katsoo luontoa luonnon sisältä, keskustalaiset ovat käytännöllisiä ja taloudellisia, keskusta ei ole oikeiston ja vasemmiston keskiarvo ja niin edelleen – keskustalaisuuden lyhyt oppimäärä alkaa olla hallussani. Oli miten oli, hän kuulostaa jo siltä, keskustan tulevalta Tuntuu Kouvolalta. Tuntuu Kouvolalta. Mutta ei sitä kilpailua voiteta sillä, että tehdään tällainen totaalirintamahyökkäys vihreää puoluetta vastaan kaikessa. Siinä seistessä kaikki muu unohtuu.” I lmassa on suuren urheilujuhlan tuntua. Etukäteen odottamani keskustelutilaisuus Mitä keskustalaisuus on ja mitä se ei ole ei tarjoa merkittäviä oivalluksia. Maailmassa on tärkeämpiäkin asioita kuin politiikka ja Keskusta, Kääriäinen sanoo, ja minä tietenkin kysyn, mitä nämä asiat hänelle ovat. Tapahtumapaikkakin on urheilullinen, ulkoa päin mykistävän ruma mutta sisältä yllättävän toimivaksi paljastuva monitoimihalli, jonne kulkiessani ohitan pesäpallokentän, Kouvolan Pallonlyöjien kotiareenan. Olen oppinut perusasiat. ”Minusta tässä onkin toimittu tyhmästi. Kyllä se parempi tulos tulee sillä, että osoittaa oman vihreän politiikkansa realistisuuden ja sen avulla saatavat tulokset nimenomaan ihmisten ja helsinkiläisten ihmisten näkökulmasta. Sitä on hieman liikaakin, äänentoisto on ankara – keskustan tuleva puheenjohtaja huutaa mikrofoniin niin että korviani vihloo. Ilmaston lämpenemisen vastaista politiikkaa, tukeutumista uusiutuviin luonnonvaroihin: että olisi mahdollisimman paljon vihreää sekä metsissä että pelloilla ja että vesistä pidettäisiin huolta. Mutta jos näin on, jos kyse on vain vihreyden sävyeroista, eikö itseään muutenkin sillanrakentajina ajattelevien keskustalaisten kannattaisi pitää vihreitä sukulaissieluina eikä pahimpina vihollisinaan. ”Luonto”, Kääriäinen vastaa. Keskustalaiset olivat vihreitä kauan ennen vihreitä ja nykyäänkin vihreämpiä kuin ihmisiä kaupunkeihin ahtavat ja metsiä ja puistoja kerrostaloille kaavoittavat vihreät. Unelias aamutunnelma virkistyy, kun puheenjohtajaehdokkaat saapuvat lavalle. ”Sinulla niin kuin minullakin on välitön tarve kokea luonto. Eikä tosiaan ole helppo homma koota yhteen tällaista porukkaa. Käskevää johtajaa Keskusta ei hänen mukaansa tarvitse vaan nimenomaan ymmärtäväisen paimenen, joka osaa nostaa oikeita asioita esille ja kirkastaa keskustalaisuuden nykyisellään sameaa kuvaa. Uutta paimenta odottavaa työmaata Kääriäinen ei kadehdi. Sille voidaan kehittää jokin muukin sana, mutta tähän hätään en sellaista keksi, ja tämä sana, Alkion sana, on mielestäni hyvä.” Samansuuntaista puhetta olen kuullut muiltakin keskustalaisilta. Olen liikkeellä niin varhain, että puoluekokousedustajat ovat vasta saapumassa paikalle. Kulmuniltakaan ei tosin puutu arvovaltaisia tukijoita: Seppo Kääriäisen lisäksi hänen takanaan ovat vanhoista keskustavaikuttajista muun muassa Mauri Pekkarinen ja Sirkka-Liisa Anttila. Tai ainakin keskikokoisen, olemmehan keskikokoisessa eteläsuomalaisessa kaupungissa. Sitten Loimaan tilaisuuden Kulmuniin on ilmaantunut aivan uudenlaista energiaa. Onhan se surkea homma, jos helsinkiläinen ei pääse kokemaan luontoa. Keskusta on vihreysasioissa hävinnyt kilpailun vihreille ainakin julkisuudessa ja kaupunkilaisäänestäjien mielissä, siitä ei päästä mihinkään. Täytyyhän politiikasta vetäytymisen tehdä elämänmittaisen uran jälkeen myös kipeää. Se on hänen kehittymiselleen, mielenrauhalleen ja terveydelleen ensiarvoisen tärkeä asia.” ”Toiseksi, tämä maahenki tämän päivän olosuhteissa – sehän on vihreyttä. Kentällä on oltava konkreettisesti läsnä, murheita on kuunneltava, erilaisia kantoja soviteltava yhteen, ja kaikki tämä ministerintöiden ohella
62 IMAGE LOKAKUU 2019
Seissyt monikymmenpäisen toimittajajoukon seassa Juha Sipilän antaessa jäähyväiskomment tejaan ja miettinyt nykyajan politiikassa lopulta hämmästyttävän lyhyttä taivalta tulevaisuuden toivosta ongelmajätteeksi. Ehkä sitkeäksi osoittautunut sielu löytyy ja löytää tilauksensa tässäkin ajassa. Toivon heille onnea ja menestystä. Entä jos keskustan sanomalle ei nykymaailmassa ole enää kysyntää eikä identiteetille kaikupohjaa. Puoluekokousedustajat olivat liikuttavan yksimielisiä siitä, että puolueen sanoma ja iden titeetti ovat kadoksissa. Sen sijaan tunnen kyllä sympatiaa keskustaa kohtaan. Kumartaessaan kentälle voi tulla pyllistäneeksi potentiaaliselle kannattajakunnalle. Heidän aivonsa raksuttavat aivan toisenlaisia laskelmia, uhkia ja mahdollisuuksia, tulevaisuutta, keskustan tulevaisuutta, tilannehan on karmiva, mitä perkelettä me teemme, ja näitä laskelmia räknätessään saattaa hyvinkin päätyä lopputulokseen, että 32vuotiaan, selvästi älykkään ja asioita nopeasti oppivan naisen lupaus on 45vuotiasta puolue veteraania suurempi. Kouvolassa erikoisen yksinäisenä harhaillut Sipiläkin saattoi miettiä, voiko vitu tukseen kuolla. Muutos. LOKAKUU 2019 IMAGE 63 puheenjohtajalta, ja kenties Kaikkonenkin kuulee tämän, hän ei saa huumoriaan hersymään tupaillan tapaan eikä tavoita nostatusyrityk siinsä tarvittavaa tunnetta. Mutta se olikin somea edeltänyttä aikaa. ?. Ensinnäkin se luontosuhde. Mitä painokkaammin se näistä asioista puhuu, mitä tarkemmalla korvalla se kuuntelee kentän ääntä ja mukautuu sen toiveisiin, sitä hankalampi sen on tavoittaa liikkuvia äänestäjiä, jotka aina ovat kiinnostuneita itsestään ja kenties Suomesta, eivät koskaan kes kustasta puolueena. Kumpikaan ehdokkaista ei sano tulevista poliittista linjauksistaan mitään kovin konkreettista, mutta Kulmuni vielä Kaikkostakin vähemmän. Ymmärrän, että puoluekokouksessa puhutaan puoluekokouspuheita, mutta jos Kul muni todella aikoo nostaa keskustan takaisin kahdenkymmenen prosentin puolueeksi, sanomaan on heti Kouvolasta lähdettyä löy dettävä uusia kulmia. Tulevaisuudessa tämä todellisuus on oletettavasti entistä hallitsevampi, jopa ensisijainen, ja mitä vetovoimaa silloin on metaforilla maailmasta, jota äänestäjät eivät enää edes muista. Kulmunilla on paremmat sanat, parempi tarina, ja hän voittaa, minä ajattelen, tietenkin hän voittaa, aplodeistakin sen kuulee – tuntuu oikeastaan kummalliselta, että näin itsestään selvällä asialla ylipäätään enää edes spekuloidaan. Nämä tavalliset suomalaiset, ilmeisen isänmaalliset ihmiset eivät ole vastanneet perussuomalais ten seireeninkutsuun vaan haluavat sen sijaan pelastaa sata vuotta vanhan sinivalkoisen kansanliikkeen, jonka ohjelma on maltillinen ja sovitteleva. Toivon, että he onnistuvat. Sen sijaan en ole huomannut vastaavanlaista rauhaa jälkipolvessani, joka mökillä ollessammekin suuntaa katseensa luonnon sijasta mieluum min virtuaaliseen todellisuuteen. Siinä tapauksessa kysymys kuuluu kin, mitä keskustalla on tarjottavanaan keskitietä kaipaaville. ”Nyt aloitetaan työt”, Kulmuni julistaa. Toinen vähintään yhtä vaikea kysymys: voiko keskusta voittaa Twitteriä. Algoritmithän meitä liikuttelevat, jakavat vastakkaisiin leireihin, ja algoritmit vähät välittävät ihmisiä ja kansoja yhdistävistä ratkaisuista. Näkemys on itse asiassa toiveikas, sillä toinen vaihtoehto on vielä synkempi. Ikävä kyllä tilanne on oikeasti hyytävä. ”Jokai sen suomalaisen kotiseudun on oltava se maailman paras paikka. Haluaisin uskoa, mutta vaikeaa se on. Toisaalta (nyt jumalauta!): ehkä sovittelevalle politiikalle oikeasti kin on edelleen kysyntää. Juuri se missä sydän sanoo.” Selvä. Minunkin korvaani särähti heti, kun Kulmuni lupasi pyhittää kaksi päivää viikosta puolueelle, oli ministeriryhmän kokouksia tai ei. Kesannolle päässyt pelto käännetään kylvökuntoon, jalostetaan vanhoista siemenistä tähän aikaan sopivat lajikkeet, heitetään lannoitetta perään, ja katso: satoa tulee taas. Kuuden maissa illalla, syyskuun seitsemäntenä päivänä vuonna 2019, tämän suuren keskustalaisen kansanliikkeen kolmas naispuolinen puheenjohtaja nousee lavalle ottamaan vastaan onnit telukukat ja puolueen väistyvän puheenjohtajan auto tallissaan askarteleman virkaanastujaislahjan, metal lisen puheenjohtajan nuijan. Puoluekokouksen muusta musiikillisesta tarjonnasta (Siniristilippumme, tenori Jyrki Anttilan musiikkiesitys, silloin tällöin kesken kaiken puhujapöntöstä tai salista puhkeavia maakuntalauluja) räikeästi poikkeava rockmusiikki soi, mutta niin lyhyen aikaa, etten ehdi edes tunnistaa kappaletta. Lopulta kyse on aina lupauksesta, minä ajattelen. Onko keskusta oikeasti mikään keskusta, ainakaan tässä uudessa ajassa, jossa poliittiset jakolinjat määrittyvät uudelleen. Minusta ja monesta muusta eikeskustalaisesta kuulostaisi varmasti paremmalta, jos Suomen elinkeinoministeri lupaisi keskittyä ensisijaisesti tähän ilmeisen haastavaan tehtävään. Tuntuu hiukan erikoiselta, että Kulmuni puolueen vara puheenjohtajana ja elinkeinoministerinä ei kuuluisi tähän elittiin, mutta sillä tavalla tarina on näköjään nyt rakentunut tai onnistuttu rakentamaan. Ja niin kuin Kääriäinen lupasi, sieluni on levännyt. Minä käsitän sen kyllä, neljänkympin jälkeenhän olen kokenut suorastaan alkiolaisen herätyksen: iskenyt käteni uusmaalaiseen multaan, istuttanut sinne perunoita ja nosta nutkin niitä. Voittajan vankkurit kulkevat kevyemmin, eikä Kaikkonen taida vetää nyt niitä. Tietyissä kysymyksissä, esimerkiksi juuri kuntapolitiikassa ja maatalouden tukemisessa, keskustahan on pikemminkin ääriliike. Niiden päättymistä odotellessani olen vaellellut areenan käytävillä ja jutellut ihmisten kanssa. Savotta, johon Kulmuni on nyt itsensä hirttänyt, tuntuu miltei mahdottomalta. Postannut someen mielestäni vitsikkään kuvan lapusta, jossa luki ”Menettelytapavaliokunta ja kansallispukujen vaihto” ja saanut siihen satakunta tykkäystä. En toivo keskustan kuolemaa. Ennen ratkaisevaa äänestystä puoluekokous edustajat ovat pitäneet liki parisataa puolentoista minuutin puheen vuoroa. Päätynyt suoraan televisiolähetykseen antamaan valistuneen näke mykseni keskustan tulevaisuudesta. Minulla ei ole välitöntä ajatusta liittyä sen paremmin tähän kuin mihinkään muuhunkaan puolueeseen tai kansanliikkeeseen. Suo siis siellä, vetelä täällä. Nauttinut ainoan tarjolla olleen lounaan, jauhelihapihvit muusilla. On huomion arvoista, ettei keskustan kannatus Suomessa ole suinkaan laskenut samaa tahtia kaupungistumisen kanssa. Vielä tämän vuosituhannen ensimmäinen vuosikymmen oli puolueelle suorastaan voittokulkua. Silloin maltillinen keski tien identiteetti oli vielä houkutteleva vaihtoehto eikä sosiaalinen itsemurha. ”Nyt se alkaa!” Naisentappohommaa, todellakin. Toivo. Ilmassa on myös protestihenkeä, kentän kapinaa puolueeliittiä vastaan. Tässä vaiheessa päivää kaltaiseni puoluekokousamatööri on jo aavistuksen uupunut. Mutta ehkä hän silti onnistuu. N iin myös tapahtuu. Tulevaisuus. Toisaalta mitään toimenpide ohjelmaa puoluekokousedustajat eivät kai odotakaan. Miksi suomalaiset valehtelisivat kyselyissä, joissa he niin toistuvasti väittävät. Olen myös vastannut useita kertoja kysymykseen, olenko keskus tan jäsen. ”Yhteiskunnassamme on entistä enemmän tilausta puo lueelle, joka löytää ihmisiä ja kansoja yhdistäviä ratkaisuja eikä tahallaan kärjistä vastakkainasettelua”, puoluekokous toteaa lau sunnossaan. En vieläkään ole. Muuta man viikon ajan olen katsonut kansanliikkeen sieluun ja kohdannut kauniimman kuvan kuin etukäteen ajattelin. Loimaan lämpöiseen leirikeskukseen verrattuna monitoimihalli on kylmä ja steriili, vas taavaa nostalgista yhteisöllisyyttä on vaikea kokea, mutta täälläkin ihmisten sitoutuminen liikuttaa minua
Kyllä, ja tämä ulossulkeminen mahdollistaa yhteisön toiminnan. Minua inspiroi valtavasti homo sacer -käsite, joka on alkujaan roomalaisen lainsäädännön pieni sivumomentti. Tätä romaania tehdessä se kuitenkin tarkentui teoreettisesti ja antoi samalla minulle välineen tulla nykyaikaan. Ajattelen, että tavallaan olen käsitellyt tätä teemaa kaikissa teoksissani. Italialainen nykyfilosofi Giorgio Agamben on puhunut siitä, että paperittomat ovat nykyään meillä länsimaissa samassa asemassa. 64 IMAGE LOKAKUU 2019 Teksti venla rossi Kuva mikko rikala Millä tavalla päädyit näiden teemojen ja hahmojen äärelle. Eikö jokaisella yhteiskunnalla ole ollut omat ryhmänsä, jotka jollain lailla suljetaan ulkopuolelle. Romaanin kirjoittaminen vaati sulkeutumisen Suomenlinnaan, elokuvaprojektin hylkäämisen ja vuosikausien työn. Se tarkoitti ihmistä, joka oli yhteiskunnassa kaikkien oikeuksien ulkopuolella, jonka sai jopa tappaa ilman rangaistusta. Syksyn kuvioihin kuuluu muun muassa professuuri Teatterikorkeakoulun kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Pelo haluaa tutkia, miten ulossulkeminen mahdollistaa yhteisöjen toiminnan. Ulkopuolisista. Samaan aikaan yritän kuitenkin viedä uuden teoksen kerrontaa myös myyttiseen ja pakanalliseen suuntaan, sinne, missä homo sacer -käsitteen juuret ovat. FINLANDIA-VOITTAJA Riikka Pelon uusi romaani Kaikki elävä kertoo ihmisistä, joilla ei ole oikeuksia nyky-yhteiskunnassa: paperittomasta turvapaikanhakijasta, koulukodista karanneesta teinitytöstä ja vanhemmuutensa menettävästä äidistä. Pelo ajattelee kirjoittaneensa riskillä, mutta metodissa ei ole mitään uutta: hän on aina halunnut lähteä selvittämään, missä menevät mahdollisen rajat. Taustalla on mittava teoreettinen työ mutta myös teini-ihastus Nick Caveen
Keskustelija
Nick Cave esiintyi äskettäin Helsingissä konsertissa, jossa yleisö sai keskustella hänen kanssaan. Mitä Cave vastasi. Minulla on hirveän tiukka yliminä, joka tulkitsee maailman äänet ja vaatimukset ankarampina kuin ne ovatkaan. Minun oli saatava työskennellä näiden henkilöiden ja teemojen kanssa proosan keinoin. Meillä on ihan luksustilanne: ohjelmassa on kuusi opiskelijaa ja viisi pääopettajaa, vaikka olemmekin osa-aikaisissa työsuhteissa. Projektissa oli mukana muitakin ihmisiä, muun muassa ohjaaja Maria Ruotsala. Yritän aina mahdotonta ja menen vaikeimman kautta, mutta kyllä palkinto varmaan nosti jotain rimaa entisestään. Mutta sitten huomasin, että minulle keskeiset kysymykset menivät syvästi kielen alueelle. Sitä varten jouduin sysimään erilaisia muita maailman asioita etäämmälle. Kiitin häntä siitä, että hän on vieraillut unissani kaksi kertaa viimeisen vuoden aikana. Minun täytyi pysäyttää elokuvaprojekti ja anastaa tämä maailma itselleni. Toimit oman kirjailijantyösi ohella proosan professorina Taideyliopiston uudessa kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Tuntuu, että olen ottanut paljon riskejä, että romaani voi osoittautua lopulta täydelliseksi fiaskoksi. Näin jälkikäteen ajatellen huumeet varmaan liittyivät asiaan, mutta tuolloin minussa heräsi suunnaton puolustamisen vimma, teini-ikäisen oikeudentunto. Sinäkin käytit puheenvuoron. Sen sijaan opiskelit kolmella eri laitoksella eri aineita. Romaanin kirjoittaminen kesti vielä tämänkin jälkeen kaksi vuotta. Alkujaan tästä piti tulla elokuva. Kuulin Cavesta ensimmäisen kerran Rockradiosta, kun olin 13-vuotias. Edellinen romaanisi voitti Finlandia-palkinnon. Minulle oli myös tärkeää löytää sellainen yksityinen tila, jossa pystyn menemään henkilöhahmojeni maailmaan ja heidän kieleensä tarpeeksi syvälle. Yhdessä vaiheessa Cave ilmestyi uneeni tsemppaamaan minua ja kehotti palaamaan työn pariin. Vapaasti suomennettuna suunnilleen niin, että ihmisellä on kaksi elämää. Elokuvaprojektin hylkäämisen lisäksi iso juttu oli muun muassa se, että sain etäisyyttä niin muihin töihin kuin perheeseeni, kun muutin vuoden ajaksi Suomenlinnaan. Kysyit Cavelta, miten hänen poikansa traumaattinen kuolema vaikutti hänen tapaansa ajatella kertomuksia ja kirjoittamista. On tärkeä kysymys, onko proosan kirjoittamisen aina pakko olla yksityistä vai voisiko se olla yhteisöllistä.” –riikka pelo ”. Aiheuttaako tällainen menestys kirjoituspaineita. Caven hahmoon liittyy sellainen lainsuojaton asema, yhteisön säädyllisyyksien ulkopuolelle asettuminen. Että eihän ihmistä tuosta syystä voi pidättää! Ehkä tämä liittyy jotenkin siihen, miksi edelleen kirjoitan oikeudettomista ihmisistä. Mitä sanoit idolillesi. Että kyllä se tästä, nyt vaan kirjoitat sen romaanin loppuun. Se on tehty henkilöhahmojen ja heidän kielellisen kokemuksensa tutkimisen ehdoilla. Mutta toisaalta tarkoitus ei ollut tehdä täydellistä romaania, vaan kokeilu siitä, mitä romaani voisi olla. 66 IMAGE LOKAKUU 2019 keskustelija Kirjan lähtökohta on siis vahvasti teoreettinen. Olet ollut jopa puoli yhdeksän uutisissa kertomassa suhteestasi Nick Caveen. Se ei tietysti ohjaajan mielestä ollut kauhean kiva juttu. Mitä aiot opettaa opiskelijoille. Monitaiteisuus on aina ruokkinut omaa tekemistäni parhaiten. Koko ajan kirjoitin myös proosaa. Millaisia asioita. Ensimmäisen hän käyttää rakentamiseen. Aloitin opintoni yleisestä kirjallisuustieteestä. Tärkeä kysymys nyt alussa on ollut myös se, onko proosan kirjoittamisen aina pakko olla yksityistä vai voisiko se olla yhteisöllistä. Lähdemme yhdessä tutkimaan, millaisten kysymysten äärelle proosa on eri aikoina rakentunut ja millaisina sen mahdollisuudet näyttäytyvät nyt. Mikä hänessä vetoaa. Toisaalta en ole halunnut menettää sellaista hulluuden ja kokeilun aluetta... Siellä elämäni hahmottui hyvällä tavalla vain romaanin hahmojen ympärille. Niiden kanssa pitää neuvotella koko ajan. Millainen oli kirjoitusprosessi. Tällaisessa ohjelmassa olisin itsekin aikanaan halunnut opiskella. Luulin, että olisin voinut kahden kirjan jälkeen luottaa omaan tapaani tehdä töitä, mutta huomasin, että pääni sisäiset äänet olivat paljon voimakkaampia kuin olin ajatellut. . Silloin täytyy poimia palaset ja rakentaa niistä toinen elämä. Jossain vaiheessa uuden median maailma alkoi kuitenkin tuntua liian teknologiapainotteiselta ja kaupalliselta, joten otin sivuaineeksi elokuvakäsikirjoittamisen. Sitten tapahtuu jotain, joka rikkoo kaiken. Elokuvan puolella aloin sitten tehdä myös väitöskirjaani. Alkoiko työ sitten sujua. Yksi tärkeistä vaikuttajista elämässäsi on tullut musiikin, ei kirjallisuuden puolelta. Ei voi sanoa ihan niinkään. Yritin noin vuoden ajan tehdä rinnakkain ja vaihdellen sekä proosaa että elokuvakäsikirjoitusta, mutta lopulta huomasin, että ne estivät toistensa etenemisen. Siellä kerrottiin, että australialainen muusikko oli pidätetty New Yorkissa, koska hän näytti niin epäilyttävältä. Kesken gradun tekemistä intouduin uuden median kerronnan kysymyksistä ja siirryin Taideteollisen korkeakoulun Medialaboratorioon. Liian varhaisessa vaiheessa edes se, että ajattelee tekstiä toisen katseen kautta, voi olla lamauttavaa. Äitini kuoli viime vuoden lopulla
Essee Elokuva Musiikki Kirja Korkman Luoma-aho The Joker Taylor Swift: Lover / Lana Del Rey: Norman Fucking Rockwell! deathsexbabies Jumppa:Suosittu salaisuus
Niin nytkin. Salaisuus liittyy liikuntaan, jota olen harrastanut yli kaksikymmentä vuotta. K un ihminen ajautuu ja jumiutuu johonkin toisteiseen toimintaan, jolle ei löydy kunnollisia rationaalisia perusteita, tilanteen juurisyyt on tapana palauttaa äitiin. Voimistelu on kattotermi, jonka alle jumppa on pakko laittaa, koska sille ei löydy muutakaan paikkaa maailmanjärjestyksessä tai urheilun historiassa. Mutta en minä sitä tee. Järjestelmäni naisille suomennettiin vuonna 1911, ja sitä on tänä päivänäkin Helsingin kaupunginkirjastossa saatavissa yksi kappale. Se voi johtua lajin pitkästä feminiinisestä laahuksesta, kirjoittaa Hanna Weselius esseessään. Sen sijaan aion paljastaa salaisuuden. Järkeilen, että näissä lajeissa täytyy olla jotain arvokasta, koska kirjallisuusihmiset kokevat niihin syvää yhteyttä, josta pystyvät jalostamaan viisautta. Sellainen olisi varmasti hyvä idea, jos tavoittelisi paikkaa 2010-luvun puhtoisessa kulttuurihistoriassa. Se perustui tanskalaisen J. Esseet ovat punnittuja ja avartavia. Sille ei voi naureskella, koska alaspäin nauraminen ei ole oikein. P. Jalat löivät permantoon, nikamat natisivat. Esittämäni luonnehdinnat sen sijaan ovat laiskoja stereotypioita. Müllerin (1866–1938) kehittämään sotilaalliseen voimisteluliikejärjestelmään. Nukkuessaan he mittaavat untaan. Ensimmäinen varsinainen voimistelumuoti-ilmiö oli 1900luvun alkupuolella Euroopasta Suomeen rantautunut mylleröiminen. Se on sadoilletuhansille suomalaisille omakohtaisesti tuttu laji, mutta kukaan ei puhu siitä. Suomalaisella voimistelulla on pitkät ja kunniakkaat historialliset juuret. Menestyskirjailijat kirjoittavat juoksemisesta kirjoja, joita muut menestyjät kuuntelevat juostessaan. Hän mylleröi, lukien ääneen: ”Yks, kaks, yks, kaks”. Sen jälkeen voimisteli hän punnuksilla. Twerkkaaminen on suosittua, koska se on emansipoivaa. Tämän lehden sivuilla on analysoitu myös hiihtoa, mäkihyppyä, suunnistusta, lentopalloa, pingistä ja pesäpalloa. Minä harrastan jumppaa. 68 IMAGE LOKAKUU 2019 Suosittu salaisuus Jumppa on aina ollut suosittua mutta ei juuri koskaan trendikästä. Juha Itkonen on kirjoittanut tässä lehdessä suhteestaan juoksemiseen ja Riikka Pulkkinen twerkkaamiseen. Villitys oli niin voimallinen, että löysi tiensä kaunokirjallisuuteenkin, Joel Lehtosen Kuolleiden omenapuiden hemulimaiseen tuomari Oiva Tommolaan. Se on niin epämuodikasta, ettei sen harrastajista ole 1980-luvun jälkeen ollut olemassa edes laiskaa stereotypiaa, ei mitään kateellisten panettelua. Se naisvoimistelu, jota äitini harrasti, oli kuitenkin jotain paljon. Siinä ei ole mitään seksikästä tai kaunista. Niillä on tässä tarkoituksensa. Se on liikuntaa, jota yksikään ihminen ei harrasta ylpeilläkseen, kilpaillakseen, meritoituakseen tai erottuakseen joukosta. TeksTi hanna weselius K aikki juoksevat. Aionko minä sitten puolestani kirjoittaa ryyppäämistä, tupakoimista ja naimista urheilun vaihtoehtoina ylistävän paljastusesseen. Äitini oli nuoruudessaan 1960-luvulla intohimoinen naisvoimistelija Kajaanin Elossa, 1909 perustetussa ja edelleen toimivassa urheiluseurassa. Joka askelella he mittaavat rasvaprosenttiaan, sykettään, suolapitoisuuttaan, sokeripitoisuuttaan ja happamuuttaan. Melko isoakin takapuolta saa heiluttaa julkisesti, kunhan opettelee vaikean koreografian, treenaa niin kauan että muuttuu kypsän päärynän muotoiseksi ja hankkii kuvia varten ihonmyötäiset vaatteet. Naisille luutnantti Müller kirjoitti oman oppaansa, tietenkin. Nykytilanteesta katsoen äidin naisvoimistelulla ei ole juuri mitään tekemistä jumppani kanssa, mutta historiallisesti nämä kaksi nivoutuvat toisiinsa. Sen harrastajista ei ole valokuvia urheilusivuilla, naistenlehdissä, Tinderissä eikä missään
Kaikki tietävät olevansa kauniita, voimakkaita ja taitavia. Sain paksut kekkoslasit kaksivuotiaana. Että ymmärrän kyllä tuon alkuperäisen pointin. Miten ihmeessä minä voisin ikinä sopia mihinkään järjestelmään. Huomaan päivityksen keränneen ärhäköitäkin kommentteja. Naisten suusta: ’En mä sillai mitään harrasta, mitä nyt käyn tuolla jumpassa.’ Joka siis yleensä oli hurjan rankkaa liikuntaa.” Naisvoimistelunäytösten jälkeen jumpan julkikuvaa on varmaan eniten muokannut Eeva Luukkosen ja Anne Sällylän Iltajumppa, 1980luvun tv-klassikko. Joskus liikekieltä korostettiin palloilla, vanteilla ja nauhoilla. Ei siinä kyllä pääasiallisesti siitä ollut kysymys, hän kuittaa. Teininä minusta tuli syrjäkylän ainoa gootti. Jumppasaleissa ei ole nuoria, traagisen kauniita ihmisiä pilaamassa vetreimpiä ikävuosiaan. Lähimmäksi jumppaa miellettävät julkiset lajit, kilpa-aerobic ja joukkuevoimistelu, ovat valovuosien päässä. Elli Björkstén (1870–1947) oli yksi suomalaisen naisvoimistelun pioneereista ja Helsingin yliopiston voimistelulaitoksen kasvatusopillisen voimistelun vanhempi lehtori. Vihasin koululiikuntaa, olin jokaisessa testissä ja kilpailussa viimeinen, lintsasin aina kun voin ja pelkäsin liikunnanopettajiani, heidän pystyä ryhtiään ja vahvoja hampaitaan. Äidin pitkä, paksu palmikko on pysähtynyt kesken ilmalennon. Elottaret. Facebookista löytyy kaksi jumppa-aiheista ryhmää, Maskusta (82 jäsentä) ja Jalasjoelta (40 jäsentä). ”Kisojen katsominen kotisohvalla yksin on samalla myös oman elämän valumista hukkaan, mikä tekee kokemuksesta hyvin katkeransuloisen”, Knuuti jatkaa. Ryhmäliikunta mainitaan kerran, sekin vain sivulauseessa. Toden totta, järjestelmiksi niitä kutsutaan, mylleröimisestä asti. K un kirjoitan tätä tekstiä, aikaisemmin tässä lehdessä hiihtämistä analysoinut Samuli Knuuti piirtää Facebook-päivityksessään melankolista kuvaa yleisurheilusta: ”Jotain lumoavaa on näissä heinäkuisissa suomalaisissa yleisurheilukisoissa. Se oli yhteen sointuviin voimisteluasuihin puetun naisryhmän esteettistä liikehtimistä pianon säestyksellä. Hömppäfeminismiryhmässä joku sentään on keväällä 2018 avannut jumppa-aiheisen keskustelun: ”Mua on alkanut ärsyttämään sana jumppa ja miten siihen suhtaudutaan. Kolmen tunnin aikana ehtii tapahtua hyvin vähän, on hetkiä jolloin on hyvin vaikea edes päätellä että minkäänlaiset kisat ovat käynnissä, taivaanrannassa on aina jylhiä pilviä joista irtoaa sade pilaamaan illan odotetuin kisa eli keihäskilpailu. Eikö arvon kriitikon ”turhana” pitämä keskinkertainen urheileminen kuitenkin merkitse jotain urheilijoille itselleen, raivoaa kansa. Julkisuudessa se ei kuitenkaan juuri näy. Toisin kuin murheellisimmillakaan yleisurheilukentillä, jumppasaleissa ei näy kumpupilviä, ei loppusuoraa eikä maalia, ei voittamisen mahdollisuutta, ei häivähdystäkään mistään maailmantilastoista. Les Mills, firma, joka tätä nykyä hallitsee kuntokeskuksia tavaramerkkirekisteröidyillä jumppaohjelmillaan, puhuu markkinoinnissaan paitsi järjestelmästä, myös kokonaisvaltaisesta ratkaisusta. Sitä me emme tiedä, koska jumppasaleista ei ole olemassa taltiointeja, joita voisi katsoa televisiosta. Yritän konkretisoida asian mahdollisimman ytimekkäästi: Minulla ei vielä yli kaksikymmenvuotiaanakaan ollut mitään käsitystä mikä vaatekokoni oli ja milloin jokin vaate oli päälläni sopiva. Tiedän, että se on hehkuvan punainen. Olin kömpelö ja vetäytyvä ja luin koko ajan kirjoja. Äiti rientää kirjahyllylle, tempaisee valokuva-albumit pöydälle ja avaa ne aukeamat, joita lapsena niin useasti ihailin. Jumppasalit ovat kaukana traagisuuden tuolla puolen, muotoilen happamana. S otilaiden harjoitteista ja naisvoimistelusta Jane Fondan kautta nykymuotoonsa kehittynyt jumppa eli ohjattu ryhmäliikunta on Tilastokeskuksen tuoreimman vapaa-aikatutkimuksen mukaan kävelyn, epämääräisen ”kotona tehtävä harjoittelu” -kaatoluokan, uinnin ja kuntosaliharjoittelun jälkeen suomalaisten naisten viidenneksi yleisin vapaa-ajan liikuntamuoto. Ohjelmalla oli miljoonayleisö, mutta epäilen, että sitä katsottiin samasta syystä kuin naisvoimisteluesityksiäkin, ikkuhienostuneempaa. Ei todellakaan. Millainen kokemus se olisi. No niinpä! Mutta te mielenne pahoittaneet jalon kilpailun promoottorit ette tiedä todellisesta turhuudesta yhtään mitään, ajattelen. LOKAKUU 2019 IMAGE 69 Suosittu salaisuus semalla vaikka 1500 metrillä aikaa, jolla ei pääse maailmantilastoissa kuin pitkälle kolminumeroisille sijoille.” Vertaan keskikesän uneliaita urheilukenttiä jumppasaleihin, joista subliimeja esteettisiä metaforia ei kerta kaikkiaan ole muodostettavissa. Viippola taas johti maankuulua voimistelukoulua, jonka tunneilla ei ainoastaan opeteltu koreografioita, vaan tähdättiin myös nuorison kasvattamiseen hyville tavoille. Helsingin Sanomat julkaisi kesällä 2019 Hyvä treeni -liikuntaoppaan, jossa mainitaan muun muassa vuorikiipeily, baletti, taekwondo, ratsastus, cheerleading, juoksu, maraton, polkujuoksu, porrasjuoksu, juoksumattoharjoittelu, kävely, kehonpainoharjoittelu, crossfit, triathlon, uinti, alppihiihto, pyöräily, kuntopyöräily, jooga, vaellus, intervalliharjoittelu, kehonrakennus, kuntosaliharjoittelu, dynaaminen venyttely, fitness snacking ja vahvamiesurheilu. Vai niin. Tässä kohtaa hahmoni on jo luisunut täysimittaiseksi kliseeksi, joten en jatka maalailua. Suomessa on kehitetty ainoastaan kaksi kansainvälisesti tunnustettua urheilulajia, pesäpallo ja naisten joukkuevoimistelu, ja jälkimmäinen perustuu suurelta osin Hilma Jalkasen työhön. Minun äitiäni voimistelumatriarkka Viippola on kuljettanut Purnuun, Sara Hildénin taidemuseoon, teatteriin ja konsertteihin. Äiti yritti opettaa minua kävelemään päkiät edellä, mutta minä osasin vain juntata kantapäitä lattiaan. Äitini aikalaisia taas olivat suoranaista kulttimainetta nauttinut voimisteluguru Hilma Jalkanen (1889–1964) ja voimistelupedagogi Mirjam Viippola (1917–2011). Minä en ollut mikään elotar. Kuvitellaanpa, että katsoisit yksin kotisohvallasi taltiointia jumppasalista. En ollut perinyt äidin paksua punaista tukkaa enkä mitään muitakaan naisellisia ominaisuuksia. Heillä on ihanat puvut, joiden väriksi arvaan jotain turkoosia tai vaaleansinistä. Päinvastoin, tiesin jo lapsena olevani luonnoton, kompleksinen ja kulmikas. Kaikkien kasvoilla on keskittynyt, sisäistynyt ilme. Itellä on mielikuva, että se on jotain kevyttä, naisellista ja hupaisaa, jota ei arvosteta niin paljon kuin muita liikuntamuotoja.” Joku kommentoi: ”Se on sanana aika karsea ja tuo mieleen just sellaisen semikoomisen puuhastelun.” Seuraava avautuu, että tästä syystä hän on alkanut kutsua kaikkea ryhmäliikuntaa, mukaan lukien taistelulajit, jumpaksi. Björkstén! Jalkanen! Viippola! hihkaisee 75-vuotias äitini saman tien, kun alamme puhua naisvoimistelusta. Facebook-keskustelu jatkuu: ”Pienenä kävin äitin kanssa naisvoimistelijoiden ’akkajumpassa’ ja mielikuvat ilmaisuun liittyen kumpuavat sieltä. Nuoria, traagisen kauniita ihmisiä pilaamassa vetreimmät ikävuotensa juok. Hän loi 1900-luvun alussa naisille sopivan voimistelujärjestelmän, jossa sotilaallisuuden sijaan korostuivat musiikki, eloisuus, vapaus ja rytmi. Nimet ovat minulle tuntemattomia, mutta varsin nopeasti nämä naiset paljastuvat kansainvälisesti tunnetuiksi voimahahmoiksi. En olisi ikinä pystynyt liikehtimään Hilma Jalkasen ideaalin mukaan luonnollisesti, yksinkertaisesti ja aistikkaasti. ”Mä myös.” ”Sama.” Kun kysyn äidiltä, tuliko Elottarille koskaan hiki, hän menee hassun näköiseksi. Sana jumppa esiintyy 115-sivuisessa liikuntalehdessä kolme kertaa, mutta sanalla ei viitata liikuntalajiin, jota voi harrastaa. Mustavalkoisissa kuvissa naiset kohottautuvat ja venyttäytyvät kuin joutsenet, taipuvat notkeina kaarisiltoihin ja leijuvat ilmassa kaikki täsmälleen samassa täydellisessä hyppyasennossa
Eikö tuolla ole muuta elämää. Mutta urheilu itsessään on epäsubliimia ja epäesteettistä. Olenko siis edistynyt. Kuukautiset lakkasivat tulemasta. Kun aikani kyykkäsin, huomasin että lihaksia oli reisissäkin. Niin varmaan onkin, ainakin urheiluun liittyvässä markkinointikuvastossa. Minä, viimeinen, löysin itsestäni pakaralihakset. Joskus 2000-luvun alussa Itä-Helsingissä toimi yksityinen ohjaaja nimeltään Satu, joka kutsui jumppiaan nimillä Rääkki ja Sikarääkki. En lainkaan ymmärrä Kikka Repkan puhetta, mutta tajuan, että nyt on vain purtava hampaat yhteen ja selviydyttävä. Kun laskee kaiken, koko olemassaolo hidastuu ja typistyy. Kikin kuntokeskuksen jälkeen olen jumpannut ainakin Motivuksessa, Baras-kuntokeskuksessa, yliopistokampuksella Lontoossa ja Keho & Mielen tunneilla ympäri Helsinkiä. Tavallinen. Jumppaa ja voimaharjoittelua kuutena päivänä viikossa. Yhdessä xylitol-purukumityynyssä on seitsemän kilokaloria. Paikkaa pyöritti Erkki ”Kiki” Ruoho, entinen kansallisen tason kehonrakentaja, jolta sain yksinkertaisen ohjeen: energiansaanti tarkalleen 1 400 kilokaloria päivässä. Jotkut näistä naisista ovat täällä joka ikinen kerta kun tulen tänne. Paikoista taistellaan, salissa on oltava kymmenen minuuttia ennen tunnin alkua tai joku riistää fiksisi. Kuntokeskuksesta tuli elämäni keskipiste. Steppiä, zumbaa, dancea, corea, gymstickiä, bodypumpia. Kikka komensi mikrofoniin: Kanta peppuun! Kahdeksan! Askel-polvi! Kahdeksan! V-askel oikea! Kahdeksan! Grapevine oikea! Grapevine. Yksi, kaksi, yksi, kaksi. Varasin elämäni ensimmäiseksi jumppatunniksi raskaimman version, body aerobicin. Ai että! Lankkuun, hyppy. Olenko minä jonkun mielestä vakiotyyppi. Huomaan, että nyt katson tuolloista itseäni melkein hellästi. 24-vuotiaana päätin, että henkeni ansaitsee fyysisen olemuksen. Kun ei ole kuvia, ei tarvitse hymyillä ja voi alkaa urheilla. Punnertamalla löysin sellaisia rinnastani ja tuhansilla perusnostoilla lopulta myös vatsastani. Näyttää hyvältä. Minun tuntemani jumppa on raskasta puuhaa. FIX-tunnit ovat kunkin ohjaajan ammattimaisesti suunnittelemia, vähävälineisiä, jouhevia ja aina täynnä. Tavallinen. nana johonkin oletettuun naisten maailmaan. Apua! Grapevine eli sivuristiaskel, helpon aerobicin ikiaikainen peruskuvio. Pakahtuminen, pisto, polte, kipu. Siellä minä ressukka menen jalkoineni. Niin minä pinnistin kaiken älyni, koordinaationi ja voimani äärimmilleen ja opin. Kylkilankut, punnerrukset, hauiskäännöt, pystysoudut, vipunostot, jalkakyykyt. Lankkuun, hyppy. Sitten aloin noudattaa Kikin ohjetta. Luultavasti muistan ne lopun ikääni. Se on Helsingin kaupungin urheilutalojen perusjumppa. Kalorien laskemisessa kehityin pian nopeaksi ja tarkaksi, ja muistan ruoka-aineiden kalorimäärät vieläkin. Kiki päivysti usein vastaanottotiskinsä takana ja kommentoi edistymistäni kun kuljin ohi. Hömppäfeminismiryhmän keskustelun viimeinen kommentoija kiteyttää sukupuolittuneisuuden: ”Poikani närkästyi, kun sanoin hänen treenipulloaan jumppapulloksi. Kaikki muuttuu, jumppa pysyy. Edistyminen tuntui abstraktiolta, josta ei saanut otetta. Yhtenä päivänä viikossa saat syödä mitä haluat niin paljon kuin haluat. E lämä ulkoisia ulottuvuuksiaan ymmärtämättömänä kummajaisena kävi vaikeaksi. Kaiken urheilun on sanottu sublimoivan seksiä. Vielä äskenkin, kun leikkasin voileivän päälle kurkkua: yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi, kuusi viipaletta. Ja takaisin: vasen vasemmalle, oikea ristiin, vasen vasemmalle, oikea viereen. Tuhat, 999, 998, 997, 996. Vakiotyypit ovat keskimääräisen näköisiä ja kokoisia, normaalisti pukeutuneita ihmisiä, jotka eivät herättäisi huomiota missään. Marssin urheiluvälineliikkeeseen ja ostin ensimmäisen löytämäni kokomustan urheiluvaatteen sekä mahdollisimman gootahtavat urheilukengät. Yksi eteen, kaksi taakse. O n heinäkuu ja olen täällä taas. Opin vieläpä nopeasti, ja olin siitä vilpittömän hämmästynyt. Se oli selvästi tarkoitettu ihmisille, sellaisille joilla on ruumis, joka toimii kaikilla suunnilleen samalla tavalla. Siihen aikaan, 1990-luvun puolivälissä, jumppaa kutsuttiin yleisesti aerobiciksi. Mitä se tarkoittaa. On ollut muuttoja, eroja ja epäjatkuvuuskohtia. On ollut töitä, tutkintoja, synnytyksiä. Kikin lisäksi ainoat edistymisen mittaamisen välineet olivat peili ja vaaka. Tuntien nimet vaihtuvat mutta perusasia pysyy samana. Laskin, että voisin päivässä syödä joko 200 palaa purkkaa tai vaihtoehtoisesti kaksi pussillista sipsejä tai 14–20 perunaa. Eilen tulin. Mikset sano vain juomapullo?” Tv-julkisuutta ei enää ole. Salillinen naisia laskeutui kontalleen jumppapatjoille ja laski päänsä tottelevaisina alas, ja Kikka Repkan tasainen, kantava ääni kuulutti polven nostoja sivulle ja jalan nostoja taakse, pumppaa, pumppaa, kahdeksan, seitsemän, kuusi, viisi, neljä, kolme, kaksi, yksi. Nukkuuko tuo täällä. Minä, joka olin aina ollut viimeinen. Tapauksessani kai sitä, että olin pikku hiljaa polttanut itsestäni pois rasvan ja tiesin täsmälleen, että vaatekokoni oli 34. En muistanut, mitä muuta liikuntaa on olemassa, joten suunnistin latenttien naisvoimistelugeenieni johdattamana lähimpään jumppasaliin Itäkeskukseen. Vakiojumppani nimi on tällä hetkellä FIX. Asia on polvenveto, luisteluhyppy ja kanta peppuun. 70 IMAGE LOKAKUU 2019 Tuossa tuokin pumppaa naama irvessä, varmaan opettaja, vähän pyylevä. Tuossa tuokin pumppaa naama irvessä, varmaan opettaja, vähän pyylevä. Jumppa on varmasti se urheilu, jonka seksinsublimointi onnistuu huonoiten. Kyykkään. Olin vakioasiakas. Enää en edisty, mutta jos en pitäisi tapaa yllä, olemassaoloni lakkaisi. Mitä enemmän, sitä enemmän, kuten nykyisellä pääkyykyttäjälläni Heidillä on tapana todeta. Peilistä näen, että salillinen kirkasvärisiä naisia liikkuu nopeasti samaan suuntaan kuin kalaparvi ja musta hahmoni huojuu heidän keskellään. Numerot pienenivät käsittämättömän hitaasti. Vakiotyypit olivat täällä eilen ja he ovat täällä tänään. Ja sitten lihaskunto-osuuteen. Vaa’asta oli enemmän apua, mutta sekin jumitti. Sitten yhden kerran Kiki vietti kehonrakentajakavereidensa kanssa ruokapäivää kuntokeskuksen eteisessä ja mössötti donitsilaatikkokeon takaa suu täynnä pullaa: Sähän alat näyttää aika hyvältä! Katsoin epäuskoisena jumppasalin peiliin. Peilistä ei ollut hyötyä, koska uusi peilikuva pyyhki aina vanhan pois ja ideaali vaikutti aina yhtä kaukaiselta. Asia on valurautapainot, harjanvarret ja Etolan paksut kumilenksut. Oikea jalka oikealle, vasen jalka ristiin taakse, oikea jalka oikealle, vasen viereen. Olen kyykännyt itähelsinkiläisen urheilutalon jumppasalissa tuhansia kertoja. Ohjaajani oli Kikka Repka, pitkäjäseninen nainen, jonka vankka ammattitaito näkyi ja kuului kaikessa. Iltajumpassa nähtiin koko perheen tonttujumppaa, äitiysjumppaa ja iloisia hymyjä. Kyykkään, kyykkään. Tunsin, että ohjeen avulla minullakin voisi olla mahdollisuus liittyä järjestelmään. Elämänohje tuntui helpottavalta
Loppu. Eivät todellakaan katsomaan vaan urheilemaan. En ole koskaan tiennyt yhdenkään kanssajumppaajani nimeä, ellei se ole tullut tietooni jotain muuta kautta. . H aluan kysyä, miten jokin niin monimutkainen asia kuin sukupuolivaltarakenteita huojuttava seksuaalinen ilmaisunvapaus voi parhaiten toteutua #metoon jälkeisessä maailmassa. He ovat keskikokoisia. Eikä keskustelua. Oi voi, Rami, eiväthän ne liikkeet tehoa jos ei niitä tehdä oikein, eivät vaimot varmaankaan silloin sano, ja ymmärrän sen. Olen elämässään perusteellisesti kyykännyt hyvä työihminen. Liukenen hikiläikkään satojen jumppaajien kuluttamalle patjanriekaleelle ja venytän raajojani niin kuin käsketään, kuuntelen mitä vain, teen mitä vain, olen tyhjä ja nimetön. Jos joskus aikojen alussa olinkin hyvin pukeutunut, rasvaton aerobic-beibe, nyt en ole. Kun rääkkään itseäni henkihieveriin, voin samalla pohdiskella sitä, miten paljon ihmisen ylipäänsä pitää vihata itseään ja miten paljon se liittyy sukupuoleen. Jumppaajilla ei ole joukkosubjektia, ei mitään meitä, ja siksi jumpan nimittäminen ryhmäliikunnaksi on vähän huvittavaa. Suhteeni urheiluun on yhtä yksinkertainen kuin suhteeni seksiin. Naisten puuhastelu on aina ollut niin automaattisesti vähempiarvoista kuin miesten kunnolliset toimet, että siitä pois oppijalle tämän jutun kirjoittaminenkin muodostuu harjoitukseksi: jumppa on arvokasta, yks, kaks, yks, kaks. Tarkennan katseen johonkin itseni ja peilin väliin niin, että näen suunnilleen, liikunko oikeaan suuntaan. Rumaan feminiiniseen laahukseen liittyy iso kysymys misogyniasta itsessä. Tähän saliin miehet saavat tulla ja tulevatkin joskus. Mies jumppasalissa ei herätä seksuaalisia ajatuksia, mutta jotkut jumppatunnille tulevat miehet aiheuttavat tervettä vahingoniloa ja myötähäpeää. Miten monta täydellistä raivojumppabiisiä olisikaan esimerkiksi Nina Simonen tuotannossa! Mississippi Goddam! Soittakaa, soittakaa! Kyllä minä nousen täältä istumaan, raskausaikana tulleesta vatsalihasten erkaumasta huolimatta nousen kahdeksan, seitsemän, kuusi, saatana! Huh. Minua ilahduttaa huomata, miten yhden mieslajin edustajien hymy hyytyy jossain tunnin puolivälin kohdalla, kun he huomaavat, että homma käy raskaaksi ja apua, tuollakin mummolla on samat käsipainot. Twerkkaaminen totisesti näkyy, mutta kun puhutaan valtarakenteista, on aina syytä muistaa puhua myös siitä, mikä puuttuu kuvasta kokonaan. LOKAKUU 2019 IMAGE 71 Rumaan feminiiniseen laahukseen liittyy iso kysymys misogyniasta itsessä. Ehkä sekin on yksi syy siihen, että harrastan juuri tätä näkymätöntä lajia. Ehkä sanalla ”jumppa” on jokin ruma feminiininen laahus, josta voimme syyttää äitiä, Elli Björksténiä, Hilma Jalkasta ja Mirjam Viippolaa. En jaksa katsoa mutta harrastan mielelläni itse. Tuo sanapari jäi soimaan mieleeni taannoisesta Leea Klemolan haastattelusta, jossa hän mainitsi tutkivansa omaa naisvihaansa. Kyllähän täälläkin toki twerkataan, kaikkialla twerkataan. Jumppasin sitten pelkissä urheiluliiveissä. Heitä on bussipysäkeillä ja metrolaitureilla. J. En kadehdi vaimoja, kun hilipati-miehet tunnin jälkeen hihkuvat että eihän se tuntunut missään. Meidän versiomme vaikeasta tanssista on kuitenkin alkeellinen ja hikinen. Ehkäpä jos kaikki alkaisivat käyttää jumpasta sanaa ”treeni”, Suomen miehet rientäisivät harrastamaan kuntoliikuntaa ja voimaharjoittelua. TNT! Oi! Oi! Oi! Aaaaargh! Firestarter! I just can’t get enough! En käsitä, mikseivät kaikki ohjaajat soita aina kunnollista musiikkia tai edes joskus jotain yllättävää, vaikka Elvis Costelloa tai Proclaimersia. Jumppaaja tunnistaa jumppaajan mutta ei välttämättä tervehdi ihmistä, jonka kanssa on jumpannut samassa salissa vuosia. No niin. En katso peilistä itseäni, mutta en katso myöskään ketään toista. Näennäinen yhteisöttömyys on myös varmaankin jonkinlainen itsemisogyyninen ansa. Eihän siitä ole kuin muutamia vuosikymmeniä, kun hyvä työihmisyys oli vielä tärkeä parinvalintakriteeri. Näennäisen yhteisöttömyyden takana on pinnanalainen yhteisö, jonka salainen tunnussana olisi varmaan ”sinäkin, plääh”. tänne ja huomasin vasta salin ovella unohtaneeni paidan. Jumpan asema, tai asemattomuus, julkisessa sfäärissä on kiinnostava. Haluan löytää sellaisen tavan puhua, jossa nämä kaksi näennäisesti etäistä ilmiötä, twerkkauksen ja dancehall queenstylen kaltainen häpeämätön seksuaalissävytteinen hauskanpito ja #metoon aikaansaama keskustelu sukupuoli valtarakenteiden rikkomisesta, nähdään osana samaa murrosta: naisten tilanottona, astumisena esille.” Riikka Pulkkisen kysymyksenasettelu on hyvä ja ajankohtainen. Minulla on 23 vuoden aikana ollut kolmet jumppakengät. Heillä on asiallinen tukka, silmälasit ja selkäreppu. Oikea twerkkaus tihkuu seksiä ja on hyvin visuaalista, mutta oikeissa harjoitussaleissa on vain naisia. Tämä ei ole poseerauseikä välineurheilua, toisin kuin asioista tietämättömät usein luulevat. Tämä itsekehitelty itsearvostuksen puute on kaikessa itsestäänselvyydessään haalean turhauttavaa. Jumpassa vallitsee näennäinen yhteisöttömyys. Välttelen kosketusta ja törmäyksiä. Naisethan ovat niitä harrastaneet koko ajan kenenkään huomaamatta. Eikä misogynia katoa minusta jumppaamalla. Ai jumalauta! Yksi, kaksi, yksi, kaksi! Mitä musiikkia, kauheaa! The shape of you! Kau-he-aa! En tietäisi listapopista mitään ilman jumppaa! Mä en haluu kuolla tänä yönä! Onneksi on jumppa! Muuten saisin elää ilman tätäkin musiikkiesitystä! Kyllä täällä tarkenee! Jumppamusiikki on keskimäärin niin hyytävää, että siitä aiheesta voisi kirjoittaa toisen esseen. umppien ja välineiden vaihtuvilla nimillä ei ole väliä, eikä harrastus näy julkisissa keskusteluissa. Kaikkien mutsi twerkkaa. Salaisuus on paljastettu. Hauskoja ovat myös vaimontuomat hilipati-miehet, jotka tekevät liikkeet aivan pieleen, huitovat ojentajia kyynärpäät levällään ja lankuttavat pylly iloisesti pystyssä. Seksi, niin. Samanlainen näkymättömyys vallitsee tietenkin myös jumppaajien ”keskuudessa”. Jumpan suhteen ajatus seksin sublimoimisesta tuntuu epärelevantilta tai ainakin väärin muotoillulta. Ajatuksen naisten tilanotosta voi liittää paitsi metoohon ja twerkkaamiseen, myös jumppaan. Jumppasaliin tullessa ei erityisemmin tervehditä. Mutta joskus, joskus jumppasaliin osuu ohut valonsäde taivaasta ja kaiuttimista alkaa tulvia jotain muuta. Panen sanan lainausmerkkeihin, koska mitään keskuutta ei ole. Sitähän minussa on, olen kasvanut siihen, kuten koko ikäluokkani enemmän tai vähemmän. He ovat väkivahvoja ja lannistumattomia. En usko, että sillä on mitään väliä. Ja usein käy niin, että parhaiten piiloutuu se, mikä asettuu keskelle kaikkea
Monet upeat näyttelijät voivat pahoin. Vakavasti sairaiden tosielämän henkilöiden näytteleminen näyttäisi helpottavan Oscar-ehdokkuuden saamista. Näyttelijä laihduttaa. Bingo! Oscar! Hollywoodin extreme-näytteleminen liittyy metodinäyttelemiseen, siihen että rooliin eläydytään 24 tuntia vuorokaudessa ja uhrataan kaikki mikä uhrattavissa on. Ellei näitä narratiiveja olisi yhdistetty uutuuselokuvien markkinointiin, ne olisivat hyvin kummallisia. Kun Angelina Jolie uransa alkupuolella turvautui Giaelokuvan rooliaan varten metodiin, erakoitui ja käyttäytyi oudosti, hän sai ihailun sijaan vuosiksi hullun leiman. Ei todellakaan, ei edes hänen urallaan. elokuva Aina tärkeintä ei ole se, mitä valkokankaalla näkyy, vaan se, miten näyttelijä on kurittanut itseään roolia varten, kirjoittaa Kalle Kinnunen. Aiemmin ohjaaja päätti, missä näyttelijät seisoivat tai mitkä askeleet he ottivat, mutta Brandon olemuksessa oli realismia tavoitteleva vapaus: levottomuutta, arvaamattomuutta. Jo Stanislavski huomasi, että koko elämän luovuttaminen roolille johti mielenterveysongelmiin, ja ohjeisti näyttelijöitä eläytymään vain tarvittavan ajan, ei ympärivuorokautisesti. Christian Bale laihdutti noin 30 kiloa elokuvan The Machinist pääosaa varten. Hän jatkoi tuon dokumentin alkoholisoituvana ”Joaquin Phoenixina” niin pitkään, että päätyi monenlaisiin vaikeuksiin. Nyt ne ovat sankaritarinoita. Extreme-näytteleminen on maskuliinista myytinrakentamista, äärimmäistä itsensä kieltämistä Suurta Taiteellista Tavoitetta varten. Rajansa kaikella: sepä olikin LaBeoufin toistaiseksi viimeinen Hollywood-rooli. Heath Ledger katkaisi omaa Jokerin rooliaan varten yhteyk siään lähimpiinsä ja sekoili kuvauspaikalla, mutta oliko siinä järkeä. K U VA : D C FI LM S, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Hysteeristä roolia varten. Aiempi huipentuma oli Phoenixista itsestään kertova näytelty mukadokumentti I’m Still Here. . Bale lihotti itseään yli 20 kiloa American Hustleen ja uudelleen ollakseen Dick Cheney elokuvassa Vice. Oman kehon kaltoin kohteleminen on roolityötäkin painavampi todiste aitoudesta. Suurin uhrautuja. 72 IMAGE LOKAKUU 2019 elokuva Kalle Kinnunen on kolumnisti, joka hankkii kutakin kolum niaan varten muutaman lisäkilon. elokuva M arlon Brando muutti amerikkalaisen elokuvanäyttelemisen. Missä kriittinen raja kunnianhimon ja itsensä kaltoin kohtelun välillä menee. Se vielä toimi markkinoinnillisesti, että Natalie Portman harjoitteli balettia uupumukseen asti ja rikkoi kylkiluunsa Black Swanin kuvauksissa. Siinä missä Brando eli viikkojen ajan sotainvalidisairaalassa ja liikkui pyörätuolilla eläytyäkseen osaansa draamassa Miehet, nyt kova näyttelijämies lihottaa tai laihduttaa niin, että tarvitsee lääketieteellistä tarkkailua. Jokeri ei ole tosielämän hahmo, mutta pirun sairas tyyppi kyllä on. JOKER ohjaus Todd Philips ensiilta 4.10. Mutta pahan olon spektaakkelina se antaa juuri sen, mitä hysteria ja pudotetut kilot lupaavat. Shia LaBeouf poistatti yhden hampaansa ja viilteli kuvauk sissa kasvoihinsa pieniä haavoja ollaakseen vakuuttava sotaelokuvassa The Fury. Phoenix on kuvaillut, kuinka hän meinasi tulla hulluksi laihduttaessaan roolia varten 25 kiloa lyhyessä ajassa. äärimmäisyydet vieHättävät, makaaberi houkuttelee. Naisen kehoa koskee erilainen ehjyysvaatimus. Kannatti, läskit siivittivät Oscar-ehdokkuuksiin. Maailman parhaista näyttelijöistä ovat uransa luomisvoimaisimmalla huipulla kuolleet päihteisiin viimeisimpinä Ledger ja Philip Seymour Hoffman. Onko Phoenixin työ Jokerina monitasoisinta ja taitavinta näyttelemistä. Samalla alkoi tie kohti extreme-näyttelemisen aikaa. Kamera oli näyttelijälle alisteinen. Extreme-näytteleminen on myös ensisijaisesti julkisuuteen liittyvä ilmiö. Niin tai näin, vuonna 2019 nähdään, kuinka huippunäyttelijä uhraa itseään supersankarisarjakuvan kusipäistä pellehahmoa varten. Brandon ja Robert De Niron kautta Hollywoodiin tullut metodinäytteleminen on tosiasiassa perversio venäläisen teatterigurun Konstantin Stanislavskin metodista, jossa näyttelijä valjastaa tiedostamattomia voimavarojaan rooliin. Aina tärkeintä ei ole se, mitä valkokankaalla näkyy, vaan se, miten hurjaksi näyttelijän prosessia voidaan kuvailla. Joaquin Phoenix on suuri näyttelijä, joka myös kuuluu extreme-näyttelemisen etulinjaan. Miehelle vamma ja askeesi on usein kuin mitali, jonka elokuvayhtiön pr-osasto asettelee sopivasti esiin. Siksi Joaquin Phoenixin rooli elokuvan Joker nimihahmona on hyvin asemoitu seuraaviin Oscareihin. Näyttelijä pimahtaa
Viimeinen kouluvuosi mutkistuu, kun naapuriin muuttaa vantaalainen Silja (Linda Manelius), joka on yhtälailla kiinnostunut laulamisesta ja esiintymisestä. Diva of Finland 18-vuotias Henna (Suvi-Tuuli Teerinkoski) ei malta odottaa pääsevänsä pois Pudasjärveltä – Lontooseen tai edes Helsinkiin –, vaikka äiti ja lukion opo eivät kannustakaan haaveilemaan mistään Oulua kaukaisemmasta. kausi on ensimmäistä komediallisempi mutta vähintään yhtä hyvä. Oliko Zodiac (2007) mielestäsi vuosituhannen hienoimpia elokuvia. Charles Manson ja Son of Sam) jäävät pienempään rooliin. Maallikon korvaan se jatkaa myös Auroran viitoittamaa autenttisten murteiden linjaa. Ensi-ilta 27. Murdocheja muistuttavaa miljardööriklaania seuraava sarja on vuoroin shakespearelaista draamaa, vuoroin Veepistä muistuttavaa vallanpitäjäfarssia. Limittäin leikatut episodit eivät tuo juurikaan lisää keskusteluun, kun katsojana kaipaisin kipeästi ”sitä seuraavaa askelta”. Siedätkö palapelejä, jotka eivät tule valmiiksi. Succession Kun tutkijoiden Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan Huipputuloiset-kirjasta alkoi vuotaa sitaatteja, moni järkyttyi: rahakkaat ovat todellisuudesta vieraantuneita oikeistoelitistejä! Successionia katsoneelle tämä ei tietenkään tullut yllätyksenä, sillä sarja on kohta kahden kauden ajan toitottanut rahan korruptoivan kaiken. Julman nerokkaasti se houkuttelee katsojan tuntemaan sympatiaa hahmojaan kohtaan vain vetääkseen maton alta. Tuore 2. 2. 2. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA. Siinä ei ratkota niinkään rikoksia kuin sitä, miksi rikoksia tapahtuu. Seitsemän suomalaisohjaajan yhteisteos Tottumiskysymys käsittelee aiheita, jotka olivat kulttuuriväen huulilla kaksi vuotta sitten. lokakuuta. Jos vastasit edellisiin kyllä, David Fincherin luotsaama Mindhunter on kuin tehty sinulle. kausi kiihdyttää tosin vauhtia vähän liikaa, kun etsivien yksityiselämät saavat isompaa roolia ja sarjamurhaajahaastattelut (mm. LOKAKUU 2019 IMAGE 73 K U VA T: TU FF I FI LM S O Y, S F FI LM FI N LA N D O Y, H B O N O R D IC , N ET FL IX Tottumiskysymys Pitkän tendenssielokuvan haaste on, että koska tuotantovaihe vie aikaa, ei elokuva usein ennätä käsittelemänsä aiheen isoimpaan aaltoon. Maria Veijalaisen raikkaasti roolitettu, hyvällä energialla eteenpäin polkeva esikoisohjaus on hauska ja hurmaava elokuva nuoruudesta, ystävyydestä ja haaveista pikkupaikkakunnalla. Ne ovat hyviä ja tärkeitä – feminismi, hyvävelikerhot, itsemääräämisoikeus, raiskauslainsäädäntö – mutta niitä on myös jo puitu ansiokkaasti Play Rape -monologin ja Kaksi ruumista rannalla -elokuvan kaltaisissa teoksissa. Kaksi kautta Netflixissä. Mindhunter Rakastatko hitaita prosesseja. kausi käynnissä HBO Nordicissa. syyskuuta. Ensi-ilta 11. FBI:n sarjamurhaajaprofiloijia 1970-luvun lopulta eteenpäin seuraava draama on hidas ja menetelmällinen. Pidätkö ohjelmista, joissa pukumiehet keskustelevat pitkään. Parhaimmillaan elokuva on silti kaikkea sitä mitä se yrittääkin olla: koskettava, puhutteleva, tuskastuttava ja aivan saakelin epäreilu
Lähes jokaisessa biisissään hän esittää samaa hahmoa: kaltoin kohdeltua, huonoihin miehiin rakastuvaa naista, joka on alituiseen pökerryksissä, joko hyvästä tai huonosta seksistä, päih teistä tai eksistentiaalisesta tyhjyydestä. Kun Swift laulaa who could ever leave me, darling / but who could ever stay, se liikuttaa, koska sanoma tulee listapopin kyseessä ollessa kovin epätodennäköisestä paikasta, sydämestä. Swift rakastaa rakastua, ja hänelle jokainen sydämen murtuminen on myös mahdollisuus kasvaa ihmi senä. JoS Taylor Swift yrittää klassisen poptäh den ihanteen tavoin olla monia eri asioita monille eri ihmisille, Lana Del Reyn, 34, jo liki sataan kappaleeseen yltävä tuotanto on suorastaan psykoottisen johdonmu kainen. Siksikin Lover on peräti 18 kappaleen yritys miellyttää kaikkia hänen fanejaan. Nämä hahmot ovat sisäistäneet heihin suunnatun misogynian, mutta heidän kokemastaan arvottomuudesta Del Rey repii esille riipai sevaa runollisuutta. Taylor SwifT, 29, aloitti uransa tennesseeläisenä maissi ruokittuna kantrityttönä mutta neljällä viime albumillaan on valloittanut myös poplistat luopumatta alkuperäisistä vahvuuksistaan: hän on viimeiseen saakka romantikko, ja hänen laulunsa ovat tarkasti havaittuja tarinoita tsunami romansseista, katastrofaalisista eroista, petoksista ja pet tymyksistä. Siksi mukana on St. Ja parhaimmillaan, kuten Cruel Summerin elektropopissa, The Archerin hillityssä mahtipontisuudessa ja Daylightin tunnelmoinnissa, Lover on vuoden parasta kaupallista pop pia. 74 IMAGE LOKAKUU 2019 musiikki Samuli Knuuti on espoolainen kirjoittaja ja kustannustoimittaja, jonka suosikkivideopeli lapsena oli Manic Miner. musiikki K un amerikkalaisen valtavirta popin ”kunnon tyttö” ja ”paha tyttö” julkaisevat uudet albuminsa liki samanaikaisesti, kiusaus kuunnella niitä toisiaan vasten käy ylivoimaiseksi. Taylor Swift ja Lana Del Rey muuttavat amerikkalaisen popkapitalismin ihanteen mukaan tunnekriisit kullaksi, kirjoittaa Samuli Knuuti. TAYLOR SWIFT Lover LANA DEL REY Norman Fucking Rockwell! K U VA : R EP U B LI C R EC O R D S, PO LY D O R , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Vaikka eiväthän Taylor Swift ja Lana Del Rey enää tyttöjä ole, he ovat jo kol menkympin korville ehtineitä naisia, jotka ovat poptähtinä niin valovoimaisia ja karismaattisia, ettei heidän taitojaan omaehtoisina laulunkirjoittajina ole koskaan arvostettu tarpeeksi. Yhdysvallat, päivällä ja yöllä. Lopputulok sena on albumi, joka on armoton ja kaunis kuin kanjonit. Koska Swiftin edellinen albumi, EDM:n kanssa flirttaillut kostonhimoinen Reputation (2017), oli kaupallinen petty mys ja muutenkin epäluonteva kokonaisuus, Loverilla hän pyrkii takaisin levymyynnin terävimmälle huipulle. . Vanhan koulukunnan rockelitistit eivät koskaan anna Swiftille ja Del Reylle anteeksi heidän menestystään ja kau neuttaan, mutta minun kirjoissani Lover ja Norman Fucking Rockwell! kuuluvat heittämällä vuoden vaikuttavimpiin albumeihin. Silti hän levy levyltä rakentaa tuotantoa, joka ottaa vuoroin aineksia rockista, hiphopista ja 50luvun elokuvamusiikista, kuitenkaan koskaan luopumatta typer tyneestä ja hyväksikäytetystä kauneudestaan. Moinen panosten hajauttaminen kuulostaisi pahalta, ellei Loverin biisimateriaali olisi kauttaaltaan niin vahvaa. Eromme ovat ne asiat, jotka tekevät meistä mitä me olemme, Swift järkeilee samalla kun jo syöksyy seuraavan ihastuksensa perään kuin katapultista. Del Reyn esikoislevy Born To Die (2012) tuntui vielä onnenkantamoiselta, asennolta jossa sen tekijä ei voisi enää toista levyä pysyä. Heidän uudet albuminsa ovat järjestyksessä jo seitsemäs ja kuudes, joten molempien kohdalla voidaan puhua jo kokonaisesta tuotannosta kantavine teemoineen, huippuineen ja harharetkineen. Tyylillinen samankaltaisuus ei haittaa, sillä muun muassa Mariners Apartment Complex, Venice Bitch ja How To Disappear ovat fantastisesti kirjoitettuja ja toteutettuja lauluja, jotka Del Rey asuttaa ja täyttää oman mielensä kalusteilla. Ja henkeä salpaavan kaunis päätösraita kertoo kaiken jo nimellään: hope is a dangerous thing for a woman like me to have – but i have it. Vincentin kanssa tehtyä elek tronista poppia, Mazzy Starin mieleen tuovaa indiekantria, duetto Dixie Chicksin kanssa, nettitrolleja haastavaa ja sek suaalisia vähemmistöjä tukevaa ohjelmallisuutta ja myyttistä tarinankerrontaa (Miss Americana & The Heartbreak Prince voisi olla Killersiä nimeä myöten). Fantastisesti nimetty Norman Fucking Rockwell! nojaa esi rock’n’rollin musiikillisiin keinoihin, pianoon ja viuluihin, ja sen harvoin edes keskitempoon uskaltautuvat laulut henkivät hyvin kalifornialaista dekadenssia, autioita rantoja, ikuisesti pauselle juuttunutta elämää ja toivottomia ihmissuhteita, kaikki auringon alla joka ei koskaan verhoudu pilvien taakse
Ding ding dong on objektiivisin pisteasteikoin mitaten yhtä erinomainen levy kuin pari edeltäjäänsä mutta tuntuu liian samalta kuin ne molemmat. Parhaimmillaan se on jämerä vastahistoria: paraatipaikalle avauskolmik koon on – suorastaan mattlariaanisesti – nostettu kolme kesällä kuolleen Jori Sivosen kappaletta, huippuna Tais kan Ei voittajaa. Ding ding dong sisältää hankalan kuhmolaisnaisen uusia seikkailuja kevytprogen säestyksellä. Taikamaailma rakentuu ilman levyjen välistä kronologiaa. Tosin nyt kertoja on Klemetin alter ego HulluSanna 1970luvun Kuhmosta. LOKAKUU 2019 IMAGE 75 K U VA T: S VA R T, LU O VA , M U TE , JA G JA G U W A R musiikki Eri esittäjiä: Cold War on the Rocks (Svart) Mikko Mattlarin kulttuurityö suomalaisen syntetisoija musiikin pelastajana jatkuu. Se tuntuu tekosyyltä ujuttaa estetiikkaa aiempaakin retrompaan suuntaan ja jäljentää tuotannon aikalaishome täydel lisyyteen pyrkien. Sovitus on ”trilleillä tehty Dopplerefekti” ja kuin Ligetin tai Goreckin Scott Walkerin kamari popista lietsoma hurrikaanillinen. Toisin sanoen sointi on Sharon Van Ette nin ja Lana Del Reyn viimeisimpien levyjen välistä. Ja mitä Kaija Koo faneista kertoo se, ettei Tyhjyysbiisistä ole kanonisoitu Kaijaklassikkoa. Kolmen vuoden odotuksen jälkeen hän on päättänyt tehdä jatkoosan 12 vuotta vanhalle Digital Shades levylleen. Kuten edeltäjässään, DSVII:ssä maistuu kuriositeetti. Cliftersin Sormusta (1991) luulee Pet Shop Boys coveriksi vielä tekijätietojen tarkistuksen jälkeen. All Mirrors kuulostaa julkilausu tuilta vaikutteiltaan: edellä mai nittujen lisäksi Twin Peaks, Serge Gainsbourg, Nancy Sinatra. TEKSTI OSKARI ONNINEN. M83: DSVII (Mute) M83:n edellinen levy Junk (2016) oli hauska ja ennen kaikkea rento kooste roskaisen aikuista syntikkapoppia. Levylle rockoopperamaiset kulissit piirtävä Kaikki peittyy kyyneliin ja Sinä tiedät sen ovat juuri sitä priimaa, jota Klemetiltä saattoi odottaa. Edellislevy My Womania pitää enää Olsenin parhaana vain Neil Youngiin pakkomielteellä suh tautuva. Toisaalta: harrastuksia pitää olla. Nyt ilmestyy kolmas koko elma, tarkenteeltaan Disco and Electronic Music from Finland 1980–1991, sekä aikalaishaastatteluihin painottuva Synteettinen Suomi kirja. Analogisyntetisoijilla tehdyn 1970 ja 1980luvuista intoutuneen instrumentaali musiikin aika on toki nyt, kun Pitchfork kirjoittaa tärkeimmästä videopeliambientista ja indieyhtiöt julkaisevat uudelleen unohdettua syntikkanewagea kuten Mort Garsonin huo nekasveille säveltämän Plantasian. Enää ollaan 23 osan päässä Iijokisarjan mitoista. Ei voi kuitenkaan olla psykologisoimatta, etteikö Ant hony Gonzalesille olisi jäänyt jotain hampaankoloon sen vastaanotosta. Litku Klemetti: Ding ding dong (Luova) Indieuskottavaa tai ei, Litku Klemetillä alkaa olla tuote lupaus kuin laadukkaaksi todetulla HBosarjalla. All Mirrorsilla ne ovat kokoluokkaa, jonka alle haluaa jäädä, vaikkei uskalla. Sitä ei todellakaan kuule, kun ensimmäinen kappale alkaa soida. Kuten Mattlarin kaksi aiempaa kokoelmaa, Cold War on the Rocks tasapainottelee aficio nadoaarteiden ja tuttujen nimien välillä. Enemmän on enemmän, jousissakin. Angel Olsen: All Mirrors (Jagjaguwar) PohjoisCarolinassa asuva Angel Olsen nauhoitti All Mirrors levys tään ensin äärimmilleen riisutun version. Olsenin suosio on kasvanut sovitusten tahdissa
Siellä missä tapahtuu parittelua, runkkaamista, valumista, sairastamista, syntymistä, imetystä, kuolemista ja maatumista. Viemällä kuolemisen äärimmilleen Muinonen näyttää oleellisia kohtia siitä vinksahtaneesta todellisuudesta, jota kuolema ympärilleen levittää. ”Voi vierustoverini tiedäthän sinäkin, että kyllä päämäärä saa olla: Eli ikuinen hymy! Voi ajatella esimerkiksi että sinulle annetaan roskia mutta sinä annat: Tai vaikkapa että sinulle annetaan kuolemaa mutta sinä annat:” Romaanin kieli on kiinni ruumiillisessa. Jos juuri nyt suret, löydät kirjasta yllättävää vertaistukea ja mustaa huumoria ainakin näistä kenties elämääsi liittyvistä aiheista: regressio, syyllisyys, itsesääli, tarrautuminen, elämänhimo, himo, yksinäisyyden kauhu ja kateus vähemmän kärsiviä kohtaan sekä niitä kohtaan, joilla vielä on omainen elossa. Kirjan yksi ääni on ruumiskasa, hellä läjä kuolleita, joka avosylin ottaa uudet ruumiit vastaan. ”Hän tekee minusta sen näköisen että eeeeeei tuo ei ole menettänyt lapsiaan, eiiiiii aviomiestään, hänhän on ihan uusi, ihan nuori, mitä lajia hän edes on, hän on ihan vastakuoriutunut, hänen ripsensä ovat kuin siivet, ei voi mennä ihan lähelle häntä ettei taiteta hänen ripsisiipiään.” Rakkaan poismeno muuttaa väkisin leskeksi, lapsettomaksi, orvoksi, surijaksi. ”Kohtalomme on olla yhdessä menettäneitä. Ihmisen jäljet tunnistaa siitä että hän juoksee kaikkien perässä Hetty.” Tällä kertaa naiset ovat menettämässä Hettyn aikuista tytärtä Bibaa. Clarissan ja Hettyn absurdit toimet sukujensa sammumisen äärellä saavat välillä miettimään ihmiskunnan toimia ekokatastrofin aikana. Hetty on päättänyt valita optimismin ja elävän tyttären äitiyden hinnalla millä hyvänsä. He kaksi vain pysyvät. Terveys menee, unettomuus tulee, kärsimys muokkaa kasvojen lihaksistoa ja katsetta. Sekin on kulttuurissamme poikkeustila, jonka aikana ihminen ei ole niin ”oma itsensä”. Hettylle ja Clarissalle on erityisissä oloissa syntynyt oma kieli: hellä, villi ja aistillinen, pastellisävytetty kahden naisen kulttuuri kaiken menettämisen ja sairauden päällä. p.s. Lasken tähän joukkoon myös suremisen. Se tuntuu jotenkin lohdulliselta. Hellä läjä kuolleita MAIJA MUINONEN SEXDEATHBABIES TAMMI Maija Muinosen romaani sexdeathbabies kuvaa kuolemaa epätavallisen karnevalistisesti, kirjoittaa Marjo Niemi.. Ihmiset ehkä alkavat karttaa. minulla on syöpä ja muilla on vauvat.” Todellisuus rakennetaan kulttuurissamme niin, että kuolema sitä mahdollisimman vähän merkitsee. Menetykset lyövät ihmisiin merkkinsä, joihinkin lopulliset. Kun kuolema sitten omine lupineen mätkähtää keskelle rakennettua asetelmaa, asetelma huojuu kuin lavaste. Rakkaat ihmiset eivät muuta meitä pelkästään eläessään vaan myös kuollessaan. 76 IMAGE LOKAKUU 2019 kirja Marjo Niemi on kirjailija, joka on elossa. Kuin jotakin kiusallista ja intiimiä olisi tekeillä. . Kaikissa näissä toimissa ilmenee antautumista, tahdonvastaista tai -alaista kontrollista luopumista. Ihminen silmin nähden kärsii ja vuotaa, silmistä. Sexdeathbabies kuvaa suremista ja kuolemaa epätavanomaisen karnevalistisesti. Kirjan henkilöt tarttuvat mihin kykenevät säilyttääkseen edes pienen tunteen siitä, että voivat johonkin vielä vaikuttaa. Kuolema on häivyttänyt etäisyyksiä ystävyydessä, välillä he vaikuttavat sulautuvan yhdeksi. Suojelen tunne-elämääni disneytymiseltä. A lkuun en olisi halunnut lukea Maija Muinosen kirjaa sexdeathbabies, koska olen joutunut surutyöputkeen. Hän kirjautuu hedelmöityshoitoja tarjoavan klinikan asiakkaaksi sinä päivänä, jona tyttären syöpähoidot lopetetaan. K U VA : TA M M I, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Clarissa muokkaa ulkonäköään yhä hurjemmin tavoin. Kuolema on jo rynninyt elämääni ja asettanut minut surijan rooliin, en sen lisäksi halua pateettisten viulusoolojen manipuloivan minusta ainuttakaan reaktiota. Romaanin ClaRissa ja Hetty ovat kuusikymppiset ystävykset, joiden miltei kaikki rakkaat ovat kuolleet. Mahdolliset suunnitelmat elämän varalle usein muuttuvat rakkaan kuollessa tai oman horisontin alkaessa pilkottaa. Näihin rooleihin joutuminenkin voi suututtaa. ”... Kuolema on ihmisen viimeinen vaihe, mutta ruumiin matka vielä jatkuu. Onneksi luin, sillä Muinosen tabuista piittaamaton teos ei lässytä tai puhu väräjävin äänin kuolemasta vaan tarjoaa oman maailman ja yllättävät näkökulmat, kuten taiteelta toivonkin
Suom. Pauliina Vanhatalo. Teoksen nimellä Bolla viitataan albanialaisen myytin demoniseen käärmeeseen, joka saa romaanissa niin väkivaltaan, ihmissuhteisiin kuin mielen hajoamiseen liittyviä symbolisia merkityksiä. Arsim ja Miloš rakastavat toisiaan salaa. Muuten kirjoittaja osoittaa taitavasti, että herkkyydessä on voimaa. Hän on Camus’n Sivullisen kaltainen ulkopuolinen – ilman moraalista ehdottomuutta. Toisaalta vaikka osa argumenteista on moneen kertaan kuultuja, aihepiiri on yhä turhauttavan ajankohtainen. Herkkyys on voimaa Aino Vähäpesola: Onnenkissa. Analyysissa ei jostain syystä huomioida ihonväriä tai sosio-ekonomista asemaa, vaikka viitekehyksenä on Yhdysvallat. Hahmo lipsuu lukijan otteesta kuin saippua, ja tarina uhkaa jäädä rankoista aiheista huolimatta etäiseksi. Jopa joogaamista käsitellään ilman, että alkaa ärsyttää. Aino Vähäpesolan ajatukset eivät aina tunnu omaperäisiltä, mutta vaikutelma on silti raikas, etenkin tekstin liikkuessa arkisten havaintojen tasolla. Kosmos, 191 s. Taidokas kerronta pitää otteessaan, mutta minäkertojana toimiva Arsim on psykologisesti epäjohdonmukainen: Hän käyttäytyy kuin sosiopaatti, mitä hän ei sitten kuitenkaan ole. Uusliberalistista talouspolitiikkaa kyllä suomitaan, mutta intersektionaalinen näkökulma puuttuu melkein kokonaan. Suhteen esteenä on Arsimin kasvava perhe, yhteisön normit ja Kosovon sota, joka lopulta repii miehet erilleen. Otava, 240 s. Kohderyhmä vaikuttaisi olevan parikymppiset lukijat, mutta hyvien lauseiden ja veikeiden tyylinvaihteluiden parissa viihtynevät muutkin. Esikoisteoksessa pohditaan sukupuolirooleja, ruumiillisuutta ja Edith Södergranin runoja. Retorisena keinona on vertauskuvien lisäksi lohduttomien tilastotietojen ja tapauskertomusten vyörytys. Pajtim Statovcin kolmannen romaanin kieli on aistivoimaista, ja etenkin rakkaussuhteen ja intiimielämän kuvaukset ovat hienoja. Raivo ja rakkaus Pajtim Statovci: Bolla. Feminismiä jo tuntevalle lukijalle vuonna 2014 julkaistu kokoelma ei tarjoa moniakaan uusia ideoita, ja jostain syystä eri esseissä toistetaan samoja esimerkkejä. TEKSTI SILVIA HOSSEINI. Onnenkissaa markkinoidaan romaanina, mikä on lukijoiden harhaanjohtamista, sillä kyseessä on esseeteos. Teoksen ainoa tympeä seikka – hieman puuduttavan toisteisuuden lisäksi – on heteroparisuhteiden puolivillainen kritiikki, joka tulee vain vahvistaneeksi ongelmallisia sukupuolistereotypioita niiden rakentavan purkamisen sijaan. S&S, 192 s. Kirja toimiikin terävänä muistutuksena niille, joiden mielestä tasa-arvo on jo valmis. LOKAKUU 2019 IMAGE 77 K U VA T: S & S, O TA VA , KO S M O S kirjat Tasa-arvon keskeneräisyydestä Rebecca Solnit: Miehet selittävät minulle asioita. Amerikkalaiskirjailija pureutuu teksteissään sukupuolten epätasa-arvoon – mainion nimiesseen jälkeen lähinnä seksuaaliseen väkivaltaan
Vuosikymmeniä isänsä kuoleman jälkeen, esittäessämme laulun, joka käsitteli heidän hankalaa suhdettaan, Claes totesi, ettei asian työstäminen auttaisi enää hänen isäänsä, olihan isä ollut kuollut yli kolmekymmentä vuotta. Korkman Julia Korkman on oikeuspsykologi, joka kirjoittaa kaikille teille, jotka olette läheisen menettäneet vaalikaa sitä, mikä heistä on jäljellä.. Miten arjen yksityiskohdissa tai tietyissä musiikkikappaleissa he tuntuvat yhtäkkiä olevan läsnä. En tiennyt miten. Miten sotatraumoista vaienneiden lapset usein käsittelevät tai ainakin kantavat näitä hiljaisia taakkoja. Näin kirjoitti ystäväni Claes, joka kuoli äskettäin. Puhuimme Clasun kanssa siitä, miten meitä edeltävät sukupolvet jäävät meihin eri tavoin. Det vi saknar mister vi aldrig. Hänestä mieleeni tulivat muutkin Pohjanmaan sukulaiseni ja mummon näyttämät vanhat valokuva-albumit. Den vi älskat älskar vi alltid. Käsittelemättömät traumat jatkavat eteenpäin seuraavissa sukupolvissa. Niihin aikoihin näin unen, joka lohdutti minua kummallisesti. . Tämä näkyy meillä monella tapaa: sisällissotaa on viimeisen vuosikymmenen aikana käsitelty laajasti yhteiskunnallisessa keskustelussa ja kirjallisuudessa, ja monissa perheissä vanhempien sukupolvien sota-ajan kokemukset ovat yhä läsnä, puhuttuina tai vaiettuina. Ihmiset pysähtyivät eteeni yksitellen, empaattisesti hymyillen tai nyökäten. 78 IMAGE LOKAKUU 2019 K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Olen hämmästellyt tätä; miten vahvasti se edelleen elää minussa, hänen rakkautensa. Claes itse jäi paitsi meihin kaikkiin, jotka häntä rakastimme, monella tapaa myös maamme historiaan. Eikä se rakkaus ole hävinnyt, se on minussa edelleen. Suhde lämpeni ajan myötä ja isä alkoi kysyä, kuinka pojan auto pelitti. Julia Korkmanin ystävä kuoli hiljattain mutta ei ole poissa. Hänestä, jonka tukeen ja rakkauteen olin aina voinut empimättä luottaa, oli osattava luopua. Hän sanoi: ”Kuulin äidistäsi. Den vi älskat saknar vi alltid. Samalla muistin, että myös yläasteen opettajani oli kuollut noin vuotta aikaisemmin. Ihmettelin, keitä he olivat. Ä itini kuoli seitsemän vuotta sitten, noin vuosi sen jälkeen, kun hänellä oli diagnosoitu syöpä. ”Mutta minua se hiukan lohduttaa”, totesi hän. Vi mister aldrig den vi älskat. Unessa olin syöpäosaston tutuksi käyneessä odotushuoneessa ja törmäsin siellä yläasteen englannin kielen opettajaani, josta olin aina pitänyt. Viimeisenä tuli joitakin vuosia aiemmin kuollut, minulle hyvin rakas sukulainen ja sydän ystävä. Hänet löytää runoistaan, romaaneistaan ja musiikistaan. C laes kirjoitti ja puhui suhteestaan sodan kokeneeseen isäänsä. Vaikka en uskokaan tuonpuoleiseen, löysin suurta lohtua ajatuksesta. Isä oli poissa sodan aikana ja sodan loputtua hän oli edelleen muualla. Olen niin kovin pahoillani.” Tämän jälkeen olin unessani jonkin laisessa käytävässä ja vastaan tuli pitkä jono ihmisiä. K oin, että kaikki nämä kuolleet henkilöt tulivat minua lohduttamaan, ikään kuin kertomaan, että äitini liittyy nyt heidän seuraansa ja rakkaus tulvii sieltä jostain. He olivat tutun oloisia ja selvästi tunsivat minut tai ainakin tunsivat sympatiaa minua kohtaan, mutta en muistanut ikinä tavanneeni heitä. Hän on vaikuttanut tapaan, jolla mielenterveys häiriöistä kärsiviä kohdataan, ja jolla me uskallamme omista mielenterveyshäiriöistämme, riippuvuuksistamme, puutteistamme ja tunteistamme puhua. Miten suhde heihin voi kehittyä pitkään heidän kuoltuaan, sitä mukaa kuin oma ymmärryksemme laajenee. Oivalsin, että tapaamani ihmiset olivat kauan sitten, jo ennen syntymääni, edesmenneitä sukulaisia. Isä ei tajunnut nuorta pasifistivasemmistolaispoikaansa, eikä tämä liioin ymmärtänyt kunnioittaa isänsä maailmankatsomusta. Claes, du fattas mig. Minun ja muiden perheeni jäsenten elämä mullistui täysin. Ihmisistä, jotka jäävät meihin Meitä edeltävät sukupolvet jäävät meihin eri tavoin. Hän on jättänyt jäljen maamme kriminaalipolitiikkaan, joka hänen ja hänen kaltaistensa Marraskuun liikkeen aktivistien vuoksi on huomattavan humaani verrattuna siihen, mitä se aiemmin oli, mitä se voisi olla. Hänet aistii kaupunkikirjasto Oodissa ja kenties vielä vahvemmin kadun toisella puolella olevassa Storyvillen jazzbaarissa. ”Kiitos, voin hyvin”, vastasi Claes. Du är kvar i mig. Miten ratkaisemattomat konfliktit hiertävät edelleen, miten edesmenneiden rakkaus lämmittää kauan sen jälkeen kun he ovat lähteneet
W A U H A U S ja Zodiak – Uuden tanssin keskus YHTEISTYÖSSÄ #kansallisteatteri
Lue lisää a-yhteiso.fi/liity Haluatko vaikuttaa medioiden sisältöön ja mainontaan?
Rapinoe ei tietenkään toiminut niin. Ehkä tällaisilla jutuilla ei nousta johtajuusguruksi. LOKAKUU 2019 IMAGE 81 Veera Luoma-aho on kirjoittaja ja yrittäjä, joka tekee parhaansa ja katsoo mihin se riittää. Luoma-aho K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Tee parhaasi. Sen jälkeen naputin oppejani puhelimen muistikir jaan. Kuuntele ohjeita ja toimi niiden mukaan. Oikeastaan heidän pitäisi puhua vieläkin latteammin, niin pienesti kuin mahdollista, sillä kaikkien on opittava tekemään oikein pienet asiat. En koskaan ollut ihaillut yhtä palavasti ketään, joka oli kuin hän. Viime kesänä katsoin, kuinka Rapinoe johti joukkueensa jalkapallon maailman mestaruuteen, ja rakastin häntä kuten kaikki. Saavu ajoissa paikalle. Minä bongailin kaupungin ruuhkissa ja työpaikan pala vereissa joukkueurheilijoita. Etenkin nuorena olisi ollut kiusallista vaikuttaa siltä, että oli yrittä nyt vähän liikaa. Hänen itsevarmat, leveät ja veistokselliset poseerauksensa olivat oikea kes kisormen näyttö kaikenlaiselle itsensä pienentämiselle. ”Managerin kannalta on hyvin tärkeää, että häntä on siunattu joukkuehenkisellä vahvimmalla lenkillä, pelaajalla, joka on aamulla ensimmäisenä harjoituskentällä ja joka lähtee sieltä illalla viimeisenä; joka edistää yrittämisen ja kaikkensa antamisen ilmapiiriä samalla kun hän saa muut ajattelemaan, että hänen oma menestyksensä on kovan työn eikä pelkän lahjakkuuden ansiota”, Chris Anderson ja David Sally kirjoittivat vuonna 2013 kirjassaan Numeropeli. Kulkevat täällä pitkin poikin kaupunkia muina miehinä, ihan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut. Tajusin, että minun eijoukkueurheilevassa maailmas sani käytettiin aika paljon energiaa sen esittämiseen, ettei varsinaisesti ollut tehnyt mitään minkään eteen. Mutta joukkueurheilussa asia on juuri toisinpäin: tahto voittaa on tapa palvella ryhmää. Treenaa. Toinen joukkueurheilun oppini siis on: Jos joku on jossain hyvä, hän asettaa kaikkien muiden yrittämisen tason, tahtoi tai ei. Megan Rapinoe ei ole vain pullistelija. Kaverini mielestä olin kuin valaistunut omista huomioistani ja selitin kaikille täysin itsestäänselviä asioita. Improvisaatiossa tärkeimpiä metodeja on hyödyntää ihmisten statuksia. Tällainen käytös on tietenkin puberteet tista: lukematta kymppi! Joukkueurheilussa tällainen on silkkaa egoismia, suo ranaista oman joukkueen sabotointia, jolla rapauttaa koko joukkueen moraalin. Hän on myös hyvä pelaaja. Sellaisilla on paljon valtaa koko joukkueen kulttuuriin. . Rapinoen kolmioppi Tällainen käytös on tietenkin puberteettista: lukematta kymppi! Uskontunnustus seisten Uskon lähinnä Kuusamon koskiin ja suhteeni kirkkoon on se, että asun Kallion kirkon vieressä. Hän oli nainen, joukkueurheilija ja supertähti. Tule ajoissa vaihtoon. K olmas oppini oli ymmärtää, että valmentajat puhuvat kentän laidan haastatteluissa latteuksia siksi, että latteudet ovat totta. Rohkeinta ja epäitsekkäintä on yrittää täysillä, kirjoittaa aikuisena joukkue urheilun aloittaunut Veera Luoma-aho.. Hän kuiskasi minulle kerran kaupungilla: en voi enää olla ajattelematta, että näistä ohi kävelevistä ihmisistä monet ovat synnyttäneet. Viestimme jatkuvasti eleillämme, ilmeillämme, asennoillamme ja puhetaval lamme erilaisia voimasuhteita. Minusta tuntui vähän samalta kuin eräästä ystävästäni rankan synnytyksen jälkeen. Hän sanoi, mitä tahtoi, ja häntä kuunneltiin. Rohkeinta ja epäitsekkäintä on yrittää täysillä, epäonnistua kykyjensä puutteen takia ja antaa kaikkien siten nähdä, miten huono on. Pian en voinut lopettaa puhumista joukkue urheilusta. Keskity. Sido kengännauhasi kunnolla. Y hden tärkeimmän joukkueurheiluoppini antoi Megan Rapinoe. Kun mietin Rapinoen poikkeuksellisuutta, ajattelin imp rovisaatioteatteria. Hän oli rohkea ja itsevarma. Hän oli kapteeni. Improvisoidessa yksi helppo tapa esittää perinteistä naista on toimia alastatuksen kautta, sillä niin naiset ovat usein tottuneet hakemaan hyväksyntää muilta – alentamalla itseään. Kun naiset haluavat toimia ryhmän tavoitteen puolesta, he tekevät senkin stereoty pioiden mukaan alastatuksesta käsin, muita palvelemalla. Ei ihme, että jalkapallovalmentaja Marianne Miettinen kertoi joskus erikseen harjoitelleensa valmentamiensa tyttöjen kanssa power poseja. Silti on tunnustettava tosiasiat: olen tosi luterilainen. M inusta tuli joukkueurheilija aikuisena. Minulle tutummissa urheilun ulkopuolisissa yhteisöissä tällainen saatetaan tulkita röyhkeydeksi tai haluksi nousta muiden yläpuolelle. Ihan kuin joukkueurheilu olisi ollut tilaisuus tutustua itseensä uudelleen aikuisena. Mutta pelin niillä voi voittaa
Ihan vain varmuuden vuoksi tässä kysellään, että onko nyt niin, että jos nuori nainen sanoo jotain typerää (Ne sanovat JOSKUS!), kannattaa olla hiljaa, koska jos nuoren naisen lausetta kritisoi, kritisoi kaikkia nuoria naisia siitä, että he ovat nuoria naisia. Maria Nordin hei, mikä oli se ajatusprosessi, jonka tuloksena syntyi ”vauvojen vessahätäviestintää” koskeva kurssi. ”Kun tarpeeksi tahdot, myös saavutat tavoitteesi”, sanoi taas joku – mitä tapahtui sille lähtökohdalle, jossa yrittää huolehtia edes siitä, että ei itse levitä vaarallisia valheita. Kertooko Helsingin ja muun maan erosta se, että Samujin kohtalosta ja joukkorahoituksesta tehtiin ensin iso mainosjuttu Hesariin, minkä avulla joukkorahoitus saavutti tavoitteensa, kun taas se maalaisleipomo ymmärsi heti, että tämä on tässä, ei meitä kukaan auta. — 12. — 10. Kun Herlinien Koneen Säätiö kustantaa tutkimuksen, jossa kerrotaan rikkaiden etääntyneen todellisuudesta, ja kun Antti Herlinin osaomistama Helsingin Sanomat paisuttelee tutkimustuloksen mahdollisimman vihamieliseksi, kertooko se, että rikkaat välittävät vai että rikkaat eivät välitä. Toimittajat, muistatteko, kun Risto Uimonen valvoi toimianne JSN:ssä ja te olitte ihan, että ”Bravo Uimosen Risto, yksi meistä!”. Ja milloin muuten ”nuori nainen” alkoi tarkoittaa yli 30-vuotiaita äitejä, joilla on liikaa aikaa. 6. Onko muuten laskettu, kuinka monta kertaa luontoystävällisempi on aineettoman kirjan tai lehden tilaaminen Kindleen kuin sen paperiversion tilaaminen merten takaa. Hei, saisiko vielä yhden omaelämäkerrallisen romaanin, jossa kerrotaan, kuinka väärin valitussa parisuhteessa on ITSE ASIASSA paha olla. Ja onko se ”Sylvia Plath/sociopath” -riimi kirjoitettu niille, joiden mieltä hivelee, että ne tietävät Sylvia Plathin testanneen aikoinaan kaasu-uuneja tosi tyhmällä tavalla. Kuoliko sivilisaatio vasta siinä tuotekehittelykokouksessa, jossa keksittiin ”Bluetooth-unimaski, jolla voi soittaa myös puheluita”. — 5. Ja kävikö niin, että televisio pilasi meidät vasta vuonna 2019, jolloin television piti olla jo ajat sitten kuollut, ja mitä se kertoo meistä. (Joanna Kavenna: Zed) — 2. Kirjoittaako Lana Del Rey hyviä sanoituksia vai sanoituksia, jotka kuulostavat hyviltä, ja onko se itse asiassa pop-musiikissa sama asia. — 20. 1. Olisiko mahdollista saada ihmiset ajattelemaan, oikeasti ajattelemaan, emojeilla. — 8. nämä meidän piti vielä kysyä. — 11. — 19. — 3. — 18. Milloin tarkalleen ottaen oli se hetki, kun aikuinen alkoi häpeämättä katsella nuorille suunnattuja vampyyrisarjoja. Kun kananmuna ja liha ehkäisevät uusien tutkimusten mukaan muistisairautta, voiko käydä niin, että vegaani unohtaa olevansa vegaani ja alkaa mussuttaa lihaa, jolloin lihan ansiosta muistaakin olevansa vegaani, sitten katsoo sitä lihaa, itseään, lihaa ja on, että ”Jaaa, mitäs nyt pitäisi tehdä?”. Valitettaisiinko Postin toiminnasta vähemmän, jos Posti ei toisi meille niin paljon lapsilla teetettyjä tavaroita, jotka haluaisimme mielellämme nopeammin, koska nyt niitä on joutunut odottamaan jo kaksi päivää ja siksi tähän loppuun yhteiskunnallisen epätasa-arvon synnyttämä aggressiivinen mutrusuu. — 23. — 7. 82 IMAGE LOKAKUU 2019 13. — 21. — 9
Apu Juniori on lasten ajankohtaislehti, jota lukemalla lapsi oppii ymmärtämään ja ajattelemaan, oivaltamaan ja ratkomaan. Maailman voi lukea paremmaksi paikaksi. Jotta seuraava sukupolvi olisi suvaitsevaisempi, rakentavampi ja kaikin puolin fiksumpi kuin edelliset, me kannustamme heitä lukemaan. Tilaa Apu Juniori osoitteesta apujuniori.fi/tilaa Untitled-3 1 17/12/18 10:06 Uutuuslehti Apu Juniori Untitled-4 1 24/01/19 13:42
Rikot sääntöjä, miksi. Vakavammin ottaen pidän tylsistymisestä. TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 1 T E K S T I T A N J A R I N K I N E N × K U V A M I K K O R I K A L A × S T A I L A U S A N N A R A W L I N G S Ilya Orlov on avantgardistinen taiteilija sekä palkittu taiteen tutkija ja teoreetikko. Ei ole mitään muuta tapaa arvioida sitä, mikä on taidetta kuin tehdä oikea taideteos. Asian ydin on kuitenkin siinä, että kun oikeasti onnistut rikkomaan sääntöjä työlläsi, taiteestasi tulee uusi sääntö, ja jälleen sinulla on sääntö rikottavana. Kun joku kritisoi taidettani, voin aina sanoa, että olen enemmän teoreetikko, ja päinvastoin. Se on kuin tyhjiö, josta voi tulla jotakin kiinnostavaa, onpa se taidetta tai tiedettä. Mikä sitten on taidetta. Kaksi roolia Mikä on tärkeintä molemmissa rooleissasi. Parasta on, kun on vaikea sanoa, onko joku taidetta vai ei. × Ilya Orlov sai keväällä Taidesäätiö Meritan palkinnon ansioistaan taiteellisen tutkimuksen tohtoriopiskelijana.. Säännöt ovat tärkeitä, koska muuten ei olisi mitään mitä rikkoa ja avantgarde-taiteilijat olisivat työttömiä. Roolini tukevat toisiaan. Tieteessä on luultavasti parempi, ettei riko sääntöjä liian paljon ellei halua päätyä työttömäksi. Hänelle uuden luominen on aina jonkin vanhan kyseenalaistamista. Toisaalta tylsistyminen on tyhjä aukko, joka saa mielen levottomaksi ja nostaa esiin halun täyttää se jollain
Vanhojen 4. Kun teksti kertoo keskiajalla eläneen oppineen ja myöhemmin pyhimykseksi nostetun Tuomas Akvinolaisen pyhiinjäännösten kuljettamisesta Italiasta Ranskaan eli käytännössä luiden siirtämisestä haudasta toiseen pitkän matkan päähän, laulun sävelmä painuu ensin alas kuin hautaan, mutta nousee ikään kuin ihmeiden saattelemana ylös. äänikirja ”Kesälomatavoitteenani oli lukea yksi kirja, mutta luinkin jopa kaksi. Toivon, että saamme lisää kevinlankisia buustamaan lukemista.” Livemusiikki ”Suomessa on mahtava livemusiikkiskene ja kiinnostavia uusia yhtyeitä, artisteja ja klubeja putkahtaa esiin koko ajan. Ne ensi-illat, jotka eivät ole jännittäneet, eivät muutenkaan ole olleet mistään kotoisin. Haluan ehtiä rauhassa kohtaamaan kaikki työryhmän jäsenet. laulaja Samora Pinderhughes. Jos rivit ja sanat pomppivat silmissä, on aika löysätä tahtia. Voidaan kokea uudelleen rautatien kerran hävittämä ”aura”. Se ei kuitenkaan tapahdu yksiselitteisesti, vaan riippuu historiallisesta asiayhteydestä. ”Näyttämön ja katsomon arkkitehtuuri määrittää, millainen esitystapahtuma on ja kuinka sitä katsotaan. Luulen, että se on merkki siitä, että tekemisemme on merkittävää. Esiintymässä mm. Musiikkitalon Black Boxissa 2.–4.10. Lukeminen on myös hyvä stressimittari. Sitten kaikki aloitetaan taas alusta.” × Juho Mantere, käsikirjoittaja ja ohjaaja, joka on sekä käsikirjoittanut että ohjannut Donkey Hot -musikaalin. Olen paha jännittäjä. Ensi-illan koittaessa minulle on tärkeää tulla mahdollisimman aikaisin esityspaikalle. Mitä enemmän on livetarjontaa, sitä enemmän myös yleisö osallistuu tapahtumiin. Myös livemusiikki on hyvä stressinpoistaja!” × Jussi Kannaste, saksofonisti ja toinen DIG.-jazzfestivaalin taiteellisista johtajista. Kirkkolaulun sävelmä on alisteinen tekstille, mutta samalla se kannattelee tekstiä, jolloin sen soljuvuus muuttuu tekstin mukaan. Yläkoululainen Suomessa ja tiedemaailman edustaja Englannissa kuvailivat tietyn laulun ja äänen värähtelyn herättävän heissä samoja tunteita ja aistimuksia.” × Hilkka-Liisa Vuori, muusikko ja gregoriaanisen laulun opettaja. Lähestyvä esitys saattaa olla menestys tai katastrofi, mutta itse on jo voimaton vaikuttamaan asiaan. Se ei valjasta ei-inhimillistä voiman lähdettä, vaan matkustajat tuottavat liikkeen itse. On merkittävän yhteisen rituaalin aika, kun pitkään hellitty esitys päästetään elämään yleisön eteen. Tutkiessamme keskiajan kirkkolaulun herättämiä tuntemuksia noin 20:ssa laulupajassa oli lähes hämmentävää huomata, miten samanlaisia kehollisia tuntemuksia musiikki herätti. DIG. Toisessa kohdassa musiikki voi kiertyä kuin suitsukkeiden savu ylöspäin. Ensi-illan jälkeen seuraa yleensä bileet, krapula ja täydellinen tyhjyys. Tuetaan yhdessä livemusaa, käydään konserteissa ja festareilla. päivystävä kriitikko Jussi Kannaste Brasilian metsäpalot ”On kammottavaa seurata kuinka iso osa maailman keuhkoista palaa Brasiliassa ja myös eri puolilla maailmaa. pääpäivä Ta i t e i l i j a v a l m i s t a u t u u e s i t y k s e e n Juho Mantere lumoutuu ja häpeää ”Parhaimmillaan on maagista nähdä oman tekstin heräävän näyttelijöissä eloon. Keskustelu keskiaikaisten laulujen kokemisesta Helsingin Kirjamessujen Tiedetorilla 24.10. Näiden ehtojen vuoksi resiina voi toimia hyvänä toimintakulttuurin mallina itseohjautuvalle, tasavertaiselle ja luonnon kanssa tasapainoiselle elämälle.” × Jaakko Ruuska, kuvataiteilija ja tohtoriopiskelija, joka teki kesällä Toisissa tiloissa -kollektiivin jäsenten kanssa resiinaesitysten sarjan suljetulle Savonlinna–Rantasalmi-junaradalle. klo 18–18.30. Äänikirja on kätevä, mutta kesällä tajusin, että kirja on aina kirja. Kun teos siirtyy harjoitusvaiheesta esitysvaiheeseen, oma rooli tekijänä muuttuu. Keskiajan musiikissa on kahdeksan eri moodia, tunnelmaa, asteikkoa, joita laulut ilmentävät. Usein kokemus on kuitenkin ristiriitainen, kun teksti ei toimikaan niin kuin olin kuvitellut. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ työkalu Resiina palauttaa etäisyyden tunnun ”Kun resiinalla kuljetaan suljetulla junaradalla, päästään paikkoihin ja kokemuksen tiloihin, joihin ei muuten voisi päästä. Yhtä pöyristyttävää on lukea lehdistä kuinka Brasilian presidentti suorastaan kannustaa ihmisiä laittomiin hakkuisiin ja kaivostoimintaan Amazonilla.” Lukeminen vs. Ensi-ilta on katkeransuloinen päivä. pyhä lehmä K u m o a m m e v ä ä r i ä t o t u u k s i a Keskiajan kirkkolaulu on tasapaksua ”Keskiajan yksiääninen kirkkolaulu on toki yksiäänistä, mutta se lauletaan aina suhteessa tilaan, keskiajan kirkkoon, ja erityisesti tilan kaiun kanssa. Silloin päästään hienosti häpeän äärelle, että siellä ne näyttelijät yrittävät tästä minun paskasta jotenkin selvitä. Resiinan liikuttaminen edellyttää matkustajien yhteistyötä. kysy mitä vain Miksi teatterissa on aitiot. Yksinkertaisena koneena se tekee ihmisen ja koneen suhteen näkyväksi. Ohjaajana ja käsikirjoittajana on silloin yhtäkkiä passiivisessa roolissa
Kehitys pysähtyisi ja luontaiset johtajat menetettäisiin, nuo viisaat, markkinataloudessa pyyteettömästi toisten etua ajavat ihmiset. Luin kesällä Sorsakosken elämänkerran Viimeiseen korttiin ja se sai tarttumaan uudestaan bändin levyihin. Ihmisen on vaikea kuvitella järjestelmää, joka on ristiriidassa oman maailmankuvan kanssa. (Siksi George Orwell ja Margaret Atwood pysyvät ajankohtaisina.) Eurooppalaisittain vaaralliselta ei kuulosta Warren vaan USA:n nykytilanne, jossa miljoonat jätetään vaille terveydenhuoltoa, päivähoitoa ja koulutusta. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ barokkiteattereiden parvet kaartuvat niin, että sivussa olevilta paikoilta näkee vain pienen siivun näyttämöä. Hän asui kaksi viime vuotta New Yorkissa. Kolumnisti Bret Stephens huolestui hänkin Warrenista: ilmainen päivähoito ja yliopisto-opiskelu maksaisivat miljardeja ja taas miljardeja. Yleisö nauroi, haukotteli tai suuttui hänen mallinsa mukaan esittäen oikeaa katsomisen tapaa toisilleen. Kun Harvardin ja Duken tutkijat pyysivät amerikkalaisia valitsemaan kaavioista mieleisensä tulonjakomallin, he valitsivat Ruotsin – ylivoimaisella enemmistöllä, niin köyhät kuin rikkaat. Nyt pyöreänä kaartuva katsomo ja yleisön näkyvä läsnäolo alkoivat edustaa yhteisöllisyyttä, demokratiaa ja moniäänistä keskustelua.” × Laura Gröndahl, taiteellisen tutkimuksen yliopistonlehtori sisäpiirivinkki Topi Sorsakoski & Agents ”Ihastuin Topi Sorsakoskeen & Agentsiin jo teini-iässä, vaikka heidän musiikkinsa ei pitänyt iskeä rocktyyppiin. Ajatus on kipeän ajankohtainen Yhdysvalloissa, jossa tavallisia fiksuja ihmisiä ajautuu vaarallisen ääriajattelun pariin. Vaikka alle 50 miljoonan omaisuudesta saisi Warrenin ehdotuksessa edelleen nauttia verotta, ja vaikka vastaavia veroja kerätään Norjassa, Espanjassa ja Sveitsissä, Bloomberg totesi ehdotuksesta, että “ei-kapitalistisissa yhteiskunnissa” kuten Venezuelassa kansa nääntyy nälkään. Nyt presidentinvaalikampanjassaan hän on kuitenkin radikalisoitunut ja vaarantaa puolueensa tulevaisuuden kiihkoilevilla ääriajatuksillaan julkisesta terveydenhuollosta ja ultrarikkaiden verottamisesta. Olemme kuitenkin sokeita sille, millainen suhde tarinoillamme on todellisuuteen. Yleisön tunnereaktioita ja välihuutoja hillittiin. Kelpo teatterikatsoja seurasi näytelmää keskittyneesti ja tulkitsi näkemäänsä omassa päässään. Huomion keskipisteenä oli hallitsija, jonka reaktioita muut seurasivat yhtä paljon kuin näytelmää. Hän käyttää vaarallista tunteisiin vetoavaa retoriikkaa kuten matemaattisia faktoja esimerkiksi siitä, mihin kaikkeen maalla olisi varaa, jos yli 50 miljoonan dollarin varallisuudesta maksettaisiin kahden prosentin vero ja yli miljardin omaisuudesta kolmen. Jokainen meistä kertoo tarinoita, huomaamattaankin, siitä, keitä olemme ja miksi elämme kuten meillä on tapana. Käytän paljon muiden kuvia ja hämmennän valmiita aineksia, joista sitten tulee hyvä keitos.” × Petri Ala-Maunus, taidemaalari ja Ars Fennica 2019 -ehdokas Pohjoismainen radikalismi jussi valtonen Mikä saa yltäkylläisissä oloissa kasvaneen länsimaisen ihmisen radikalisoitumaan. Sen amerikkalaiset silti valitsisivat, jos myyteiltään pystyisivät. × Kirjoittaja on kirjailija, joka opettaa tarinankerrontaa Taideyliopiston kirjoittamisen maisteriohjelmassa. Miltä osin meidän tarinamme ovat fiktiota, sen erottavat paremmin muut kuin me itse. Syntyi selkeä jako yleisön ja esityksen tilaan. Penkkirivejä suoristettiin, ja näyttelijöitä hätistettiin lavastetun kuvanäyttämön sisään. Mutta ajatus tasavertaisemmasta yhteiskunnasta oli monelle pelottava. Myyttien varassa suunnistetaan myös Suomessa. 1900-luvulla tätä jakoa pyrittiin kiivaasti purkamaan, koska esitystä ja yleisöä, taidetta ja elämää, ulkopuolista maailmaa ja sisäistä kokemusta ei haluttu erottaa toisistaan. Lainakappaleetkaan eivät himmennä musiikin loistoa, vaikka Sorsakosken kaltainen hahmo ei voisi olla tähti tänä päivänä. Filosofi Alasdair MacIntyren mukaan tiedän kuinka toimia vain jos tiedän mihin tarinaan kuulun. Kaikille haluttiin tarjota tasa-arvoinen näkymä esitykseen. Tosiasiassa maailma on monimutkainen paikka, jossa on mahdoton suunnistaa ilman tarinaa. Porvarillisessa kulttuurissa alettiin arvostaa yksilön kykyjä ja itsenäistä ajattelua. KOLUMNI 5. Moni Lanen haastateltavista arveli, että taloudellisesti tasavertaisempi yhteiskunta merkitsisi sekasortoa, jossa kukaan ei työskentelisi eikä ryhtyisi lääkäriksi. Tämän tiesi New Yorkin ex-pormestari Michael Bloomberg, joka harkitsi itsekin ehdokkuutta demokraattien – siis vasemmiston edustajana. Nykyihmistä kummastuttava arkkitehtuuri syntyi itsevaltiuden ajan hoveissa, missä teatteritilanne toisti yhteiskunnan hierarkiaa. Tällainen kommunismi johtaisi tietenkin vararikkoon ja nälänhätään. Vaikka amerikkalaiset uskovat tasavertaisuuteen, vielä perusteellisemmin he ovat Lanen mukaan omaksuneet kulttuuriset tarinat yksilöllisistä saavutuksista, kilpailemalla menestymisestä ja tarpeesta olla muita kekseliäämpi, nopeampi tai lahjakkaampi – tarinat ansaitusta epätasavertaisuudesta. Koulutetut newyorkilaiset ystäväni, jotka ihailevat pohjoismaita ja kannattavat Elizabeth Warrenia, arvelivat hekin, että suuressa monikulttuurisessa maassa pohjoismainen malli ei toimisi. Voisi luulla, että tarinoita kertovat vain kirjailijat ja muut patologiset valehtelijat. He luulivat sitä Yhdysvalloiksi. Demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Elizabeth Warren on lupaava nuori seitsemänkymppinen, Harvardin yliopistossa oikeustieteen professorinakin työskennellyt senaattori, jonka lähtökohdat elämään olivat monilta osin hyvät. Poliittisen psykologian uranuurtaja Robert Lane pohti jo 1950-luvulla, miksi työväenluokka ei USA:ssa kannata tasavertaisempaa tulonjakomallia, vaikka se olisi heidän etunsa. Koen, että Topi Sorsakosken ja Agentsin musiikissa on aika paljon samaa kuin omassa tekemisessäni
4 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ
Teksti Ilkka Pernu Kuvat Jirina Alanko Kuvankäsittely Antti Grundstén P ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Onko Vesala poikkeus vai onko lajien välillä sukkuloiminen nykyään normi kotimaisessa popissa, sillä raja-aidat heiluvat myös taidemusiikissa. Nykyään se suojelee taidetta – pääasiassa Savonlinnan Oopperajuhlia. Knuutin mukaan suomalainen nykypop on aiempaa kunnianhiPopparit säveltävät sinfonioita ja klassiset muusikot tekevät poppia. Hän on kahminut Emma-palkintoja ja hänen kappaleensa soivat radiossa kymmeniä kertoja päivässä (Uusia unelmia on ollut tämän vuoden neljänneksi soitetuin kotimainen kappale). Popartisteja tarkastellaan monesta kulmasta, musiikkia analysoidaan taiteena, kuten muutakin korkeamman kulttuuripääoman musiikkia. Renessessanssinero tosiaan. Hän on seurannut genreä melkein 40 vuotta. Tunnetuimman suomalaisen nykysäveltäjän Kaija Saariahon tuoreimmassa Only The Sound Remains -oopperassa seitsenhenkisen yhtyeen soittoa muokataan digitaalisesti. R A J A T AUKI 5 aula Vesala esiintyi elokuun loppupuolella jylhässä Olavinlinnassa Savonlinnassa. Perinteisten soittimien sijaan teos soitetaan muun muassa syntetisaattorein, sähkökitaroin ja rummuin. Popkriitikko Samuli Knuuti ei varauksetta osta ajatusta. 1400-luvulla rakennettu Olavinlinna on ollut tärkeä puolustuslinnake. ”Kun hurahdin 1980-luvun alussa popmusiikkiin, se oli jo silloin kunnianhimoista musiikkia, joka syntyi postpunkin vanavedessä.” Silloin rock oli rytmimusiikin arvostettua valtavirtaa ja pop kaikkein alhaisin, pinnalliseksi haukuttu lajityyppi. Paula Vesalan meriittilista on vakuuttava. Populaarin suosion lisäksi Vesala on poikkeuksellinen pop-artisti: hän tekee myös taidemusiikkia ja yhteistyötä klassisten säveltäjien, kuten Esa-Pekka Salosen kanssa. Loppukesän kosteus tiivistyi täyteen telttaan, kun Vesala nousi soittimensa taakse neonkeltaisessa esiintymisasussaan. Onko valtavirran popmusiikista tullut aiempaa kunnianhimoisempaa. Mitä musiikin lajityypeille on tapahtumassa. Hän aloitti konsertin oudolla pophitillä Mulla ei oo lapsuudensankarii. V iisi päivää Olavinlinna-konsertin jälkeen Vesala esiintyi Helsingin Huvilateltassa täydelle yleisölle. Viime kesänä hän esiintyi kaikilla isoilla festivaaleilla, ja lokakuussa järjestettävä Hartwall-areena-konsertti myytiin nopeasti loppuun. Säveltäjä Juhani Nuorvalan viime helmikuussa ensiesitetyssä Andy Warholista kertovassa pop-oopperassa Flash Flash laulajilta ei edellytetä ”oopperamaista ääntä”. Valtavirran artistiksi Vesalan musiikki on kevyttä ja tarttuvaa mutta samalla monimutkaista. Tapahtuman mainostekstissä Vesalalle annettiin komea määritelmä: 2000-luvun renessanssinero. ”Lapsena traumatisoiduin, kun Hesarin musiikkikriitikko halveksui popmusiikkia.” Nyt tilanne on toinen: rock on henkitoreissaan, mutta popista julkaistaan harva se viikko analyyttisiä tekstejä – esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Se raja, joka ennen on kulkenut popin ja taidemusiikin tai popin ja klassisen välissä on liudentunut. Junnaavassa kappaleessa lauletaan Blair Witch Projectelokuvasta ja serkun panemisesta
Palkinto on perinteisesti annettu klassiselle kuuntelumusiikille. Jos teen orkesterille sävellettyä klubimusiikkia, tarkoitukseni on kertoa sillä jotain.” Klubibiitit luovat linkin urbaaniin nykytodellisuuteen samalla tavalla kuin Mozartin konsertossa soiva jahtitorvi saa yleisön siirtymään metsästystunnelmiin. 1990-luvun lopussa hän hurahti elektroniseen tanssimusiikkiin. ”Se kehittyi modernismiin, avantgardeen ja muuhun tällaiseen nykymusiikkiin, joita soitetaan uuden musiikin festivaaleilla. On kuitenkin vaikea sanoa, että esimerkiksi Alman edustama listapop olisi yhtään lähempänä taidemusiikkia kuin aiemmin.” Samaa mieltä on Soundi-lehden päätoimittaja Mikko Meriläinen: taidemusiikkiin vertaaminen on yliampuvaa, sillä kokeilevimmillaankin kotimainen pop on suhteellisen helppoa kulutettavaa. Kun räppäri Kendrick Lamar voitti viime vuonna musiikin Pulitzer-palkinnon, taidemusiikkiyleisö hätkähti. Nuorvalakin kiinnostui minimalismista omien sävellysopintojensa jälkeen 1990-luvun alussa. Se on ehkä aika pienen artistijoukon toteuttamaa, mutta toisaalta on helppo havaita, miten etenkin Vesta ja Ruusut ovat selvästi vaikuttaneet tekemisen ilmapiiriin esimerkillään.” Sekä artistit että yleisö hakevat rajoja. L änsimainen taidemusiikki mielletään yhä elitistiseksi. Silti Nuorvala ei ole yrittänyt valtavirtaistaa taidemusiikkia vaan hän lähestyy poppia nimenomaan taidemusiikin keinoin. Barokkisäveltäjä Johan Sebastian Bach käytti 1700-luvulla oman aikansa kansantansseja osana sävellyksiä. Halusin käyttää klubimusiikin elementtejä omassa musiikissani.” Syntyi useita teoksia – muun muassa Beat Routes ja Tiksu. Ei ole kyse ollenkaan siitä, että se olisi jotain suuren yleisön musiikkia.” Nuorvala kertoo, että hänen yleisössään on innokkaita musadiggareita, jotka ovat osittain eri ihmisiä kuin perinteisessä taidemusiikkiyleisössä. Vielä 1990-luvulla teknoinnostunut Nuorvala oli outolintu taidemusiikkipiireissä, mutta nykyään Suomessa on useita säveltäjiä, jotka ovat kotonaan monien eri musiikinlajien parissa. Hyvänä esimerkkinä Antti Tuiskun ja Sannin taustavoimat. Tämän musiikin estetiikka oli älyllistä, monimutkaista ja hienostunuta, ja siinä tavallaan suhde katkesi.” Neoklassisismin edustajat 1900-luvun alussa, kuten Igor Stravinsky ja Francis Poulenc, saattoivat käyttää kyseisen ajan popin eli jazzin elementtejä, mutta muuten taidemusiikki kehittyi elitistisempään suuntaan. Aiemmin se otti vaikutteita ensisijaisesti iskelmästä ja oli laimeaa verrattuna kansainväliseen poppiin. Ei enää. Omalla musiikillani ei ole mitään tekemistä niiden kanssa. Aina ei ole ollut niin. Nuorvala tekee tyyliteltyä kuuntelumusiikkia. ”Tanssimusiikin elementit tuovat musiikkiin ruumiillisuutta ja ymmärrettävyyttä ja sosiaalista sanomaa. ”Oli helppo näkyä, kun kovin moni taidemusiikkisäveltäjistä ei tehnyt vastaavaa.” Tuolloin crossover ei kuitenkaan ollut pelkästään kehu. Esimerkiksi oopperalaulajien poplevyt on hirveitä. 6 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ moisempaa ja monimutkaisempaa. Vaikka niissä käytetään klubimusiikin kieltä ja soitinarsenaalia, aika vaikea niiden tahtiin on tanssia. ”Innostuin siitä itsestään – sen soundeista ja siitä kulttuurista. ”Viimeisen vuosikymmenen aikana listapoppia ovat varttuneet tekemään nuoret muusikot, jotka etsivät maailmalta jännittäviä soundeja ja ideoita. ”Jos puhutaan pitkästä historiasta, länsimaisella taidemusiikilla on aina ollut enemmän tai vähemmän likeinen suhde oman ajan kansanmusiikkiin. ”Crossover-leimasta tulee mieleen lajityyppien laimea yhdistely. Ja pop on meidän ajan urbaania kansanmusiikkia”, sanoo Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa sävellystä opettava Juhani Nuorvala. Hänen sävellyksiinsä upotetut popja kansanmusiikkisitaatit herättivät huomiota. Nuorvalan mielestä toinen hyvä esimerkki on soulja jazz-muusikko Tuomo Prättälä, joka on kirjoittanut monimutkaista partituurimusiikkia kamariorkesterille.. ”Popissa on menossa vaihteeksi ainakin osittain kunnianhimoisempi vaihe. On yhä enemmän jazzja pop-muusikoita, jotka ovat aidosti kiinnostuneita eri lajeista. ”Kehitys on ollut huimaa. Nuorvalaa tituleerattiin crossover-säveltäjäksi. Pekka Kuusiston luotsaama Meidän festivaali on symbolinen juttu.” Kesäisin Tuusulanjärvellä järjestettävästä kamaritaidefestivaalista on tullut arvostettu ja valveutunut poikkitaidetapahtuma. Esimerkiksi minimalismiksi kutsuttu suuntaus alkoi kiinnostua elektronisesta musiikista. Ehkäpä poppia ja taidemusiikkia yhdistelevä kaupallisesti menestyvä yhdistelmä on lähempänä kuin arvaisikaan. 1800luvun lopulla taidemusiikin sävelkieli alkoi muuttua – vaikeammaksi. Nuorvalan mukaan 1960-luvulla alkoi syntyä taidemusiikin ilmiöitä, jotka mahdollistivat keskusteluyhteyden avaamisen uudelleen
Puurtinenkin on säveltänyt mainoksiin. ”Näkisin, että popmuusikot tulevat edelleen perinteisen kautta eli kuuntelemalla popmusiikkia.” Hänen mukaansa klassisella puolella popmusiikkia saatetaan ymmärtää väärin: nähdään vain sen muodollinen puoli. Nykyään sävelletään salanimellä mainosmusiikkia tai pelimusiikkia. Reitit vain ovat pikkasen erilaisia. ”Jos ajattelee Gösta Sunqvistia tai Neil Tennantia, molemmilla on rajoittunut ja kummallinen ääni, joka kääntyy voitoksi. Puurtisen tavoitteena on saada myös poplaulajat koulutuksen pariin. Yleisö oli lumoutunut. Imago ja videot ja muut ovat yhtä tärkeitä kuin musiikki ja sanoitukset.” K un kevyen musiikin artisti siirtyy taidemusiikkiin, se nähdään aina rohkeana, ja usein myös media on innoissaan. ”Mun omat pojat eivät ajattele genrejä. Suuri yleisö tuntee hänet erityisesti Honey B and the T-Bones -rockyhtyeen laulaja-basistina, mutta rytmimusiikkiuran rinnalla hän on säveltänyt taidemusiikkia ja tehnyt akateemista uraa. Yksi syy, miksi popparit flirttailevat yhä enemmän akateemisen taidemusiikin kanssa, voi johtua siitä, että muusikot ovat entistä koulutetumpia. Mietin, että reitit voisivat olla samanlaisia.” Paula Vesala osaa laulaa puhtaasti, mutta silti useissa hänen Huvilateltassa esitetyissä uusista kappaleissaan lauluääni on muokattu lähes tunnistamattomaksi. Huvilateltassa encoren alussa Vesalan kanssa lavalle nousi kapellimestari Taavi Oramon elektrotrio Tölölab. Hän on hyvä esimerkki lajityyppien välillä liikkumisesta. ”Minun sukupolveni on kasvatettu popmusiikin heimoajatteluun. Tietynlaiset ihmiset kuuntelivat vain tietynlaista musiikkia”, popkriitikko Samuli Knuuti kertoo. ”Uusi kriitikkopolvi, joka on kasvanut hiphopja rnb-musiikin parissa, ymmärtää, että poppia pitää tarkastella kokonaistaideteoksena. Apulanta-rumpalin Sipe Santapukin säveltämästä sinfoniasta tehtiin kesällä Kuukausiliitteen kansijuttu, jo ennen kuin teos oli edes valmis. Voisi esimerkiksi käyttää erityyppisiä soittajia.” Vuonna 2010 Puurtinen suoritti taiteellisen tohtorintutkinnon – ensimmäisenä Suomessa popmusiikista. 7 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ”Uusi kriitikkopolvi, joka on kasvanut hiphopja rnbmusiikin parissa, ymmärtää, että poppia pitää tarkastella kokonaistaideteoksena. Sitä on tarkoitus esitellä Vesalan areenakonsertissa lokakuussa. Knuuti uskoo, että eri genrejä sekoitetaan yhä ennakkoluulottomammin. Vuonna 2011 hän julkaisi viulisti Pekka Kuusiston kanssa Kiestinki-levyn, joka kertoi yhden naisen sotatarinan. Vaikka kevyen musiikin ja instumentaalisen klassisen musiikin välillä on yhä jakolinja, tiukka heimoajattelu on mennyttä. He ovat ystäviä ja kollegoita; tällä hetkellä he tekevät yhdessä Kansallisoopperan kanssa Opera Beyond -projektia, jossa toteutetaan immersiivistä teknologiaa hyödyntävää teosta. Poptai taidemusiikki ovat yhä tärkeitä identiteetin rakentamisen välineitä, mutta eri tavalla kuin ennen. Väitöskirja käsitteli monipuolisesti laulamista, laulufraseerausta ja äänenkäyttöä. Se mahdollistaa fraseerauksen, joka koskettaa ja johon voi samaistua.” Knuutin mukaan popmusiikin suora vertaaminen taidemusiikkiin ei edes tee oikeutta popille. Niiden Spotify-listat on skitsofreenisia.” ×. Pop-perinteeseen on Samuli Knuutin mukaan kuulunut punkhenkinen itseoppineisuus. ”Koko tohtorintutkintoprosessi ei ollut vain itseäni varten, vaan ajattelin, että olen tukemassa kaikenlaisen laulukielen yhdistämistä. Popissa voi jopa olla etuna, että soittajien iskut eivät tipu nuotilleen ja että laulaja ei ole klassisesti koulutettu – tai edes hyvä laulaja. Listapopin lisäksi hän toteuttaa omaehtoisia taideprojekteja. ”Se laajentaa kuulijakuntaa ja tuo tasa-arvo-ajattelua.” Puurtisen mukaan aina on ollut yksittäisiä klassisia muusikoita, jotka ovat liikkuneet yli genrerajojen esimerkiksi lisätienestien perässä. Hänen mukaansa nykyään sinfoniaorkesterin intendentit tilaavat aiempaa enemmän teoksia ei-klassisilta säveltäjiltä. Media vain tarttuu asiaan herkemmin”, sanoo Aija Puurtinen, Taideyliopiston Sibelius-Akatemian pop-/jazzlaulun lehtori sekä ensi vuoden Sibafest-festivaalin taiteellinen johtaja. Enää popartistin ainoa keino rikkoa lajityyppejä ei ole raahata esiintymisen taustalle kamarikuoroa tai viulukvartettia. ”En usko että nykyään tehdään enemmän kuin aiemmin. Se luo oudon, kummallisen ja kiehtovan tunnelman. Aikoinaan he saattoivat soittaa jazzia kapakoissa. Tämä voisi olla rohkeammin esillä uusissa teoksissa. Kesällä 2014 Vesala esiintyi Vesilahden Rämsöössä Moottorimusiikin festivaaleilla yhdessä paikallisten maamoottoriharrastajien kanssa. Imago ja videot ja muut ovat yhtä tärkeä osa kuin musiikki ja sanoitukset.” K un Paula Vesala esitteli Huvilateltassa uuden kappaleensa Olin kerran täällä, hän kertoi tehneensä sen kapellimestari Esa-Pekka Salosen 60-vuotissyntymäpäiville. Monitaiteinen Taideyliopisto kokoaa yhteen rajojen yli loikkimisesta kiinnostuneita taiteilijoita. ”Suhtaudun innostuneesti, että genrerajat häipyvät. Kaikki laadukas tekeminen on yhtä arvokasta ja on yhtä vaativaa olla poplaulaja
MIKÄ ON MIELEENPAINUVIN TEKSTI, JONKA OLET KUULLUT TAI ESITTÄNYT MONOLOGINA. Tuskin mitään poikkeavaa yleisön mielestä. Exhibition Laboratory, Merimiehenkatu 36 5X. Julkaisija Taideyliopisto, PL 1, 00097 Taideyliopisto Vastaava päätoimittaja Rehtori Jari Perkiömäki Toimitus ja ulkoasu A-lehdet Sisältöstudio ISSN 2341-7269 Tilaukset ja osoitteenmuutokset osoitteenmuutos@uniarts.fi www.uniarts.fi facebook.com/taideyliopisto twitter.com/taideyliopisto NÄYTTELY KANDINÄYTTELY 2019 Millaista taidetta tehdään Kuvataideakatemiassa juuri nyt. Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6. Black Box, Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A TANSSI OLENTO / OLIO / OTUS / ELÄIN / ELÄJÄ Kahden opinnäytteen teos. Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6 2.10. Esitykset: 26.9.–2.10. Mietin juuri, onko olemassa paikkaa, jossa en olisi treenannut vuorosanoja. (–15.12.) 20.9. (–21.11.) 13.12. MITÄ TAPAHTUU, JOS MONOLOGIN ESITTÄJÄ UNOHTAA TEKSTINSÄ. (–4.10.) 7.11. SALAINEN PAHEESI KULTTUURIN KULUTTAJANA. Jännitys kuuluu tilanteeseen: adrenaliini on näyttelijän polttoainetta. Elina Knihtilä on ohjaava opettaja näyttelijäopiskelijoiden esityksessä Monologit. THE FUTURE Sibelius-Akatemian jokasyksyinen jazzfestivaali, joka nostaa esille tulevaisuuden tekijöitä. Joskus pelko voi tuntua lamauttavalta, mutta näyttämö on turvallinen paikka tutkia turvattomia asioita. Näyttelijän päässä hetken ”blackout” tuntuu kuitenkin valovuosilta, koska aika elää näyttämöllä omaa elämäänsä. Shakespearen monologit ovat varmasti niitä kuuluisimpia. Näyttelijä ei koskaan ole yksin, sillä onhan teatterissa yleisö. Ei tule mieleen yhtäkään. 6.11. MILTÄ YKSIN YLEISÖN ETEEN ASTUMINEN TUNTUU. (–13.10.) 8 SYKSYN TAPAHTUMAKALENTERI KONSERTTI KLO 19 NYKKÄRIÖVERIT – SÄVELLYSOPISKELIJOIDEN MAISTERIKONSERTTI Tässä konsertissa on lupa ihastua, vihastua tai kokea mitä tahansa muita erinomaisen uuden musiikin esiin tuomia tunteita. OUDOIN PAIKKA, JOSSA OLET TREENANNUT VUOROSANOJASI. On mahdotonta nimetä vain yhtä. En näe minkään kulttuurin kuluttamista paheena. Liput etukäteen 15 €/7 €, ovelta 17 €/9 €, www.uniarts.fi/teakliput Elina Knihtilä NÄYTTELIJÄNTAITEEN PROFESSORI Kuva Markus Sommers ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Camerata, Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A INSTALLAATIO EXPERIENCE HORIZON Kokoelma vuorovaikutteisia installaatioita – kokemus edellä, teknologia takana. (–12.11.) 13.11. Olen saanut näytellä Macbethia ja se on jättänyt ikuisen janon Shakespearen kuningasrooleihin. Jos nyt jotain pitää nimetä, niin joskus kuuntelen Bassoradiosta rapja grime-musiikkia ja kuvittelen hetken olevani vihainen 20-vuotias. Mutta vain hetken. ISSUE X syyskuu 2019 Issue X on lehti taiteesta ja yliopistosta, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan. Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6 MYYJÄISET JOULUMYYJÄISET Kuvataideakatemian opiskelijoiden joulumyyjäisistä uniikkeja lahjoja ja viemisiä omaan kotiin. Exhibition Laboratory, Merimiehenkatu 36 FESTIVAALI DIG