ER IK A V IK M A N : ”O LIN ET TÄ M IT Ä H IT TO A , EN TÄ JO S M U ST A TU LIS I TA N G O K U N IN G A TA R . KIRJA ILIJA – JA LÖY TYI JOK A KAT OSI. V KO 37 /2 21 29 3 6 121 8 KESTÄVIÄ JUTTUJA 8/2021 SYYSKUU 11,90?€ ESPOO CINÉ –PARHAAT POIMINNAT Jyrki Lehtolan essee kaupunkilaisesta luontosuhteesta YHTEISKUNTA UNOHTUI Terapiapuhe kaataa rakenteelliset ongelmat yksilöille Juh ani Kar ila tap asi esik uva nsa Mar ja Kyl löse n TEHTÄVÄ LUONNOSSA MÄ HALUUN VIIHDYTTÄÄ! Erika Vikmanin pitkä tie poptähdeksi. EH K Ä S IE LL Ä K IN SA IS I D IS KO A V ET Ä Ä .” IM A G E 28 8 SY YS K U U 20 21 PA L
Tilaa Apu Luonto : apu.?/lehti Apu löy y luonnosta.. Apu. Sitä tarvitsee jokainen. Luonto on lopu oman kiehtova aihe – ei siis ihme e ä myös siitä lukeminen rentou aa. Kun stressi iskee tai häly ahdistaa, metsä tulee apuun. Laadukas Apu Luonto vie sinut luontoretkelle erilaisiin kiinnostaviin luontoaiheisiin korkealaatuisen journalismin keinoin
Siksi kymmenvuotias on hyvinkin jo vaatteiden ja muodin käyttäjä, joka ymmärtää, että eri tavoin pukeutumalla hän voi esittää itsensä aina vähän eri tavoin. Enkä ihmettele. Lastenvaatteet 50 senttiä kappale, koko kassi eurolla. Lapsen leikki, joka muuten on jo loppunut, voi jatkua pukeutumisessa. Vetoketjun rikkoutuminen tai sauman ratkeaminen vain muutamien kuukausien käytön jälkeen. Kasvunvaran ajatus on ajalta ennen kirpputorien ja kierrätysryhmien nykyistä suosiota. Hän oppii, että kutosella on se yksi poika, joka söi kerran 60 lihapullaa ja huomaa, että vitosella on kaveriporukka, jolla on vähän muista erottuva tyyli. Mutta tuskin silloinkaan, ainakin korjausompelemisen olisi täytynyt olla kaikkien vaatteiden kohdalla toistuva tapa, jotta niin olisi käynyt. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Leikki, joka muuten on jo loppunut, voi jatkua pukeutumisessa. Tämä on luultavasti kivikautista ajattelua, varmaan tulisi iloita mahdollisuudesta ostaa aina uusi kuoritakki paremmilla ominaisuuksilla, vaikka lopulta ei ole kestävyyttä parempaa ominaisuutta eikä siksi montaakaan luottovaatetta kauniimpaa sanaa tai asiaa. Joitakin ohjeita olen silti koittanut vaatevalintoihin antaa. Pakko myöntää, että halpavaateketjujen tarjonta ja ostamisen helppous sekä pikkupojan tapa unohtaa paitansa esikouluun, puistoon tai ruokalautaselle sai lasten arkivaatteet tuntumaan pelkältä mössöltä. Listan kärkeen pääsi arkipäivä, jonka vietimme kahdestaan mökkipaikkakunnan keskustassa vaateostoksilla. Sitä, että itselle rakkaista vaatteista kannattaa pitää huolta. s y y s k u u 2 2 1 3 K esäloman loppupuolella kymmenvuotias halusi listata loman siihen asti parhaita hetkiä ja päiviä. Lapsen kohdalla erityisyys tarkoittaa ehkä sitä, että vaatteita ostetaan harvoin ja silloin niin, että lapsi on etukäteen saanut itse miettiä valintansa. Vanha luottoneuvo on yhä käyttökelpoinen, kun kauppojen valikoimat vaihtuvat nopeasti. Myös se on tyyli, että pukeutuu joka päivä valkoiseen t-paitaan ja farkkuihin. Mutta olisinko kauppareissun sijaan voinut korjata kymmenvuotiaan hupparin, jonka resorit repsottivat. Tai viedä edes korjausompelijalle. Pienten maakuntakaupunkien urheilukaupoissa on monesti kiinnostavampi vaatevalikoima kuin suurketjujen kilpailijaliikkeissä. Kirpputoripöydälle nostetulta Ikea-kassilta. Rakkaita vaatteita NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S Tämä kaikki muuttui, kun poika meni kouluun, jossa lapsen maailma tunnetusti rävähtää auki. Hänen olleessaan nuorempi, ehkä. Liian isosta vaatteesta ei voi koskaan tulla suosikkia. Innostuin Pörstin aiheesta jo keväällä, kun hän tarjosi sitä, sillä harva asia tuntuu samalla tavalla yhteisen sopimuksen pettämiseltä kuin vaatteen hajoaminen ennen aikojaan. Pojan kanssa tehdystä ostosreissusta tuli mieleen Laura Pörstin tähän numeroon kirjoittama essee lastenvaatteista. Siksi ulkomaanmatkoilta hankitut vaatteetkin muistaa niin hyvin. Sellaista tapaa ei kuitenkaan ollut, vaan käytin korjausompelijalla vain omia vaatteitani. Kun joku vanhempi ihminen puhuu kasvunvaran jättämisestä vaatteeseen, suhtaudu terveellä epäilyksellä. Pörsti on kiinnostunut vaatteista ja haluaa opettaa niistä välittämistä päiväkoti-ikäiselle lapselleenkin ja jahtaa siksi laadukkaita lastenvaatteita kierrätysryhmistä ja kirpputoreilta sekä paikkaa ja korjaa niitä tarpeen tullen eli jatkuvasti. Harvinaisen kauppareissun lopputulos oli kerrankin kuin vanhasta neuvosta, jonka mukaan pitäisi ostaa vain vaatteita, jotka haluaa jättää heti päälleen. Ne ovat tässä: Kun löytää hyvän, kannattaa ostaa kerralla kaksi. Ajattelen, että tuota leikkiä vahvistamalla ja ohjaamalla on mahdollista opettaa tyylin ja vaatteiden arvoa. Ja lisäksi kerrankin oli aikaa, kun ei tarvinnut vain kiireessä juosta uusia kumikenkiä viikonlopun partioretkelle. Ovat vaikea yhdistettävä millaisiin housuihin hyvänsä. Yritä välttää punaisia paitoja ja huppareita. Murretut sävyt ovat asia erikseen. Vaatteista taas tulee todennäköisemmin rakkaita, jos niiden hankkimisessa on jotain erityistä
Juhani Karila tapasi vanhan opettajansa ja palasi 20 vuoden takaiseen aikaan. 4 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – KRISTIINA BRUNILA JA TERAPEUTTINEN VALTA 9 KUUKAUDEN DATA 10 POLIITTINEN KOTI 12 DEBATTI – KOULUSHOPPAILU VAARANTAA PERUSKOULUN YDINTEHTÄVÄN 13 TOISINKIN VOISI OLLA 14 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 16 ”Tää on sitä, mitä mä haluan tehdä, saatana!” Erika Vikman on halunnut diskokuningattareksi koko elämänsä. Vanhat tulokaslajit kertovat entisestä elämästä. 40 Maahantunkeutujat Muinaistulokaskasvit paljastavat, missä ja miten ennen on eletty. T Ä S S Ä N U M E R O S S A Valokuvaaja Kristiina Kurronen Meikki ja hiukset Daria Taivas Tyyli Kintsugi Agency K A N N E N K U VA. 28 Kirjailija – ylösnousemus Marja Kyllönen oli palkittu esikoiskirjailija, jolta odotettiin suuria. 58 KESKUSTELIJA – KARIN SMIRNOFF 62 ESSEE – LASTENVAATTEIDEN MERKITYKSISTÄ 66 RUOKA – RUOKAMATKAILUN KUMMITÄTI JA UUSI ROSSO 68 ELOKUVA – FLORIAN ZELLERIN ELOKUVA ISÄ 70 MUSIIKKI – TEININOSTALGIA EI OLE ENTISENSÄ 72 KIRJA – LAURA PÖRSTIN ESSEETEOS VIIMEINEN VUOSI 74 CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJA 40-47. Maahantunkeutujia tutkimassa. 48 Sul on mun luonto Jyrki Lehtolan essee kaupunkilaisista ja luonnosta, joka kelpaa kaupunkilaisille vasta kun se ei enää näytä luonnolta
MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki Katja Bruun ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. T E K I J Ä T JUUSO WESTERLUND Juuso Westerlund (s. syyskuuta 2021. Tähän numeroon hän kuvasi suomalaisen luonnon kasveja ja eläimiä Peräseinäjoella, Evitskogissa, Myllypurossa ja Ahvenanmaalla.. Tähän numeroon hän kirjoitti siitä, mitä lasten vaatteet heidän vanhemmistaan kertovat. Pörstin keväällä ilmestynyt esikoisteos Viimeinen vuosi – muistiinpanoja muutamista vaatekaapeista pohtii sitä, millaisia asioita vaatteet meistä peittävät ja paljastavat. 1981) on kirjoittaja ja toimittaja. ISSN 0782-3614 K E S TÄV I Ä J U T T U J A Päätoimittaja Niklas Thesslund Toimituspäällikkö sonja saarikoski (virkavapaalla) Tuottaja Laura myllymäki Ulkoasu Ilari Musta Digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen Johtava AD (ajankohtaismediat) Timo Tervoja LAURA PÖRSTI Laura Pörsti (s. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. 1975) on helsinkiläinen valokuvaaja, joka on kuvannut Imageen 20 vuoden ajan. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus Deviz, Pietari 2021 Seuraava numero ilmestyy 16. vuosikerta, 288. Aikakausmedia ry:n jäsen. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). s y y s k u u 2 2 1 5 Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Twitter @imagelehti Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Suvi Elo, Tiina Elovaara, Iida Sofia Hirvonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Samuli Isola, Tara Junker, Katja Kallio, Juhani Karila, Kintsugi Agency, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Matti Koskinen, Kristiina Kurronen, Sanna Lehto, Jyrki Lehtola, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Karoliina Paatos, Maria Paldanius, Heikki Pursiainen, Timo Pyykkö, Venla Rossi, Riikka Suominen, Anton Vanha-Majamaa, Osmo Soininvaara, Daria Taivas, Antti Vettenranta, Valtteri Väkevä, Juuso Westerlund. 36. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. numero. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta
Erilaisista terapiamuodoista ammentavat sanastot ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana levinneet hyvin laajalle kulttuuriin, arkipuheeseen ja moniin instituutioihin. Ketkä terapauttista valtaa käyttävät ja millä tavalla. Sen sijaan yhteiskunnallinen ja rakenteisiin liittyvä puhe esimerkiksi luokka-asemista katoaa, kun keskitytään vain yksilön asioihin ja tunteisiin. Heille saatetaan sanoa, että Intiassakin on paljon köyhiä ihmisiä, jotka ovat onnellisia, joten ihan hyvin tekin voitte olla. K R I S T I I N A B R U N I L A : Yhteiskunnalliset ongelmat eivät ratkea, vaikka kaikki menisivät terapiaan” ”. Tällä lailla monet yhteiskunnalliset, rakenteelliset ja sosiaaliset ongelmat siirtyvät yksilön harteille ja hänen ratkaistavakseen. Kertoisitko tästä vielä käytännön esimerkin. Terapeuttinen valta hyödyntää eri psykologiatieteistä ja terapiamuodoista kumpuavaa kielenkäyttöä ja tulkintatapoja. Terapeuttinen valta ei ole minkään yksittäisen tahon omistuksessa oleva asia, esimerkiksi siis psykologian asiantuntijoiden. Merkittäviä tekijöitä löytyy kasvatuksen, koulutuksen ja erilaisen valmennuksen aloilta. Kyse on pikemminkin rakenteellisesta muutoksesta siinä, miten meitä hallitaan joka puolelta ja miten opimme itse hallitsemaan itseämme ja toisiamme. Olen nähnyt erilaisia politiikkakokeiluja seuratessani, miten köyhiä nuoria yritetään auttaa kehottamalla heitä unelmoimaan. 6 AVA A J A Teksti Venla Rossi Kuvat Timo Pyykkö K ristiina Brunila, sinulta ja kolmelta muulta tutkijalta on äskettäin ilmestynyt tietokirja terapeuttisesta vallasta. Se on Suomessa ja monessa länsimaassa tapahtuvaa yhteiskunnallista vallankäyttöä. Yksi ongelma tässä on se, että terapeuttisen vallan lähtökohdaksi ajatellaan aina itsenäisiä valintoja tekevä yksilö, jota jatkuvasti houkutellaan muokkaamaan itseään. Mutta mitä terapeuttinen valta oikeastaan on. Tai sanotaan rasismia kohtaavalle nuorelle, joka on lähettänyt kymmeniä työhakemuksia, että Suomalaisia hallitaan nykyään terapeuttisen vallan avulla, ja samalla yhteiskunnalliset ongelmat ovat siirtyneet yksilön ratkaistaviksi, sanoo professori Kristiina Brunila. Terapeuttista valtaa harjoittavat hyvin monet tahot valtiosta yksittäisiin kansalaisiin, yksityisiin firmoihin ja esimerkiksi työvoimatoimistoihin
s y y s k u u 2 2 1 7 Yksilö ylikorostuu Terapeuttisen vallan lähtökohdaksi ajatellaan itsenäisiä valintoja tekevä yksilö, ja yhteiskunnallinen puhe rakenteista katoaa, sanoo Kristiina Brunila.
Mitä tälle pitäisi tehdä. Kaipaisin moniin ongelmiin laajempaa keskustelua. Niin, jos lehtiä lukee, niin kyllähän psykologeista ja terapeuteista tuntuu tulleen asiantuntijoita ihan kaikissa asioissa. Se voi ilman muuta parantaa yksittäisen ihmisen elämää. Olipa kyseessä yhteiskunnallinen ongelma tai mikä vain, niin aika harvoin meillä haastatellaan sosiologeja tai filosofeja tai vaikka kulttuuriantropologeja. Ja se ihmisnäkemys mikä psykologiatieteissä ja terapiassa rakentuu, niin siellähän ei huomioida yhteiskuntaa tai poliittisia ideologioita monessa mielessä ollenkaan. – K R I S T I I N A B R U N I L A. Hänen sekä Esko Harnin, Antti Saaren ja Hanna Ylöstalon toimittama Terapeuttinen valta — Onnellisuuden ja hyvinvoinnin jännitteitä 2000-luvun Suomessa (Vastapaino) ilmestyi heinäkuussa. pitää vain uskoa itseensä ja yrittää kovemmin. Kaikki lähtee aina yksilön historiasta ja taustasta ja lapsuudesta. Toimittajat aina kysyvät ratkaisuja, mutta en tiedä, onko minun tehtäväni niitä esittää. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Toivoisin, että kirja auttaisi ihmisiä pistämään vähän hanttiin siinä kehityksessä, mikä meillä on vahvistunut jo pitkään. Terapeuttinen valta mahdollistaa omalta osaltaan sellaisen ajattelun, että ihmiselämää tulee suorittaa aina vain tuottavammin. Mutta ne kehitykset ovat täällä niin vahvoja, että en usko, että yksi kirja voi kääntää tätä laivaa. Kirjassa esitätte, että terapeuttisella vallalla on läheinen suhde uuslibelibralismiin. Käyttääkö esimerkiksi psykoterapeutti tai psykologi terapeuttista valtaa hoitosuhteessa. Voisi puhua myös esimerkiksi kapitalismista tai kilpailukyvyn kasvattamisesta. Siellä on terapiatorstai nykyään viikon joka päivä. 8 AVA A J A AVAAJA -palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Mikä on median rooli tässä kehityksessä. Suomessa lähdetään helposti etsimään ratkaisuja ennen kuin on keskustelu, missä se ongelma oikeastaan on. Esimerkiksi siitä, millaisia odotuksia me luomme tässä yhteiskunnassa lapsille ja nuorille. Kristiina Brunila on koulutuspolitiikan tutkija ja kasvatuksen ja koulutuksen sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon professori Helsingin yliopistossa. Mutta vaikka jokainen meistä menisi terapiaan, niin ei se auta ratkaisemaan yhteiskunnallisia ongelmia. Kuvaatte kirjassa, että terapeuttisen vallan leviäminen yhteiskunnan eri osa-alueille johtaa valtion roolin pienenemiseen. Suomessa en ole huomannut tällaista kriittisyyttä samoissa määrin. Valtion rooli ei välttämättä pienene, mutta se muuttuu taloustalkoohenkisempään suuntaan. Eivät kai psykologit ja psykoterapeutit ole vastuussa siitä, että heidän alansa sanastoa käyttävät myös kaiken maailman konsultit. Mutta eiväthän meidän lähtökohtamme ole samat. Tästä jäävät kokonaan näkymättömiin rakenteellisen eriarvoisuuden muodot, kuten rasismi, seksismi, köyhyys ja muut erot. Se tarkoittaa, että yksilölle maalataan kuva auvoisasta tulevaisuudesta, jonka saavuttaminen on kiinni vain ja ainoastaan hänestä itsestään. Esimerkiksi siitä, millaisia odotuksia me luomme tässä yhteiskunnassa lapsille ja nuorille. Silti olen toiveikas siinä, että keskustelusta voisi tulla moniäänisempää. Onko ihme, että he oireilevat. En myöskään halua missään nimessä kritisoida sitä, että ihminen hakeutuu terapiaan. Onko ihme, että he oireilevat. Emme ole tutkineet käsitettä hoitosuhteissa, koska olemme yhteiskuntatieteilijöitä. Kun analysoidaan ja kritisoidaan terapeuttista valtaa näin monissa eri yhteyksissä, niin eikö ole vaarana luoda antipsykiatrinen liike. En nyt halua mainita tiedotusvälineitä nimeltä, mutta jos otetaan esimerkiksi tämä iso valtakunnallinen sanomalehtemme, niin onhan siitä tullut aikamoinen terapiateollisuuden äänenkannattaja. Hahmottelemme kirjassa niitä tapoja, joilla olemme siirtyneet hyvinvointivaltiosta entistä suorituskeskeisempään aikaan. Esimerkiksi Britanniassa psykotieteilijät itse tarkastelevat oman alansa toimintaa paljon kriittisemmin – ja myös sitä, että heidän tieteenalojaan popularisoidaan ja kaupallistetaan. Tai ehkä sillä lailla kyllä, että osa ratkaisua on nähdäkseni ongelman mahdollisimman huolellinen määrittely. Se on yksi näkökulma ja varmasti hyödyllinen, mutta kaipaisin moniin ongelmiin laajempaa keskustelua. Filosofi Lauren Berlant kutsui tätä julmaksi optimismiksi. Tässä ajassa monet etsivät yhä laajemmalle persoonaan ulottuvia tapoja päästä hallitsemaan meidän käyttäytymistämme. Avaisitko tätä lisää
Vain elämää -ohjelmaksi. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaiken JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. s y y s k u u 2 2 1 9 D A T A M iksi kutsutaan useamman muusikon muodostamaa porukkaa. Vikmanin esikoislevy ilmestyy elokuun loppupuolella, ja sen kappaleita on sanoittanut Mökkitie Recordsin Janne Rintala, jonka kynästä ovat lähtöisin myös Arttu Wiskarin hitit. Ilmiöstä todistaa myös tarkastelu niistä artisteista, jotka ovat olleet Spotifyn Suomi top 100 -listan kärkikymmenikössä vähintään päivän ajan elokuun 2014 ja huhtikuun 2021 välillä. Sooloilua Selvitimme, millaisia kokoonpanoja Suomen Spotifyn kärjessä on käynyt. Teksti Niklas Thesslund Infografiikka Juuso Koponen Antti Tuisku SANNI Mikael Gabriel Mikael Gabriel Evelina Cheek Cheek Ed Sheeran Nikke Ankara Nikke Ankara Elastinen Elastinen Pyhimys Pyhimys Post Malone Post Malone Alan Walker Alan Walker Robin Packalen Ellinoora Ariana Grande The Weeknd The Weeknd Gettomasa Gettomasa BEHM Billie Eilish David Guetta David Guetta Calvin Harris Calvin Harris Kygo Kygo Reino Nordin Petri Nygård Petri Nygård Avicii Avicii Justin Bieber Arttu Wiskari Arttu Wiskari Drake Drake Lauri Tähkä ABREU Sia Eminem Eminem Shawn Mendes Ava Max Mäkki Mäkki Vesala Dua Lipa Spekti Spekti Keko Salata XXXTENTACION XXXTENTACION Juice WRLD Juice WRLD Robin Schulz Robin Schulz Aste Aste Kube Kube Jenni Vartiainen MKD MSK MKD MSK Kasmir william william Martin Garrix Martin Garrix Lukas Leon Lukas Leon Selena Gomez Pikku G Pikku G Arttu Lindeman Arttu Lindeman Kaija Koo TIPPA TIPPA Adi L Hasla Adi L Hasla Portion Boys Sooloartistit Yksi Totuus JVG JVG The Chainsmokers The Chainsmokers Tungevaag & Raaban Tungevaag & Raaban Ida Paul& Kalle Lindroth Duot Haloo Helsinki! Haloo Helsinki! Teflon Brothers Teflon Brothers Gasellit Gasellit Roope Salminen & Koirat Roope Salminen & Koirat Clean Bandit Clean Bandit Major Lazer Major Lazer Imagine Dragons Imagine Dragons Maroon 5 Maroon 5 Artistin top 100 -biisien toistot yhteensä 100 30 10 miljoonaa toistoa Kotimainen artisti Ulkomainen artisti Yli kahden jäsenen kokoonpanot Pop Rock Hip Hop Elektroninen Muu takana olisi vain yksi musiikintekijä. Tämä käy ilmi myös Oskari Onnisen tähän numeroon kirjoittamasta Erika Vikmanin henkilökuvasta. ”Janne Rintala on nero”, sanoo Vikman jutussa, mutta kun levyn kuulijamääristä aikoinaan piirretään käppyröitä, menevät nekin sooloartistien pinoon esittäjänsä nimellä.. Perinteiset neljän viiden hengen bändit tuntuvat käyneen niin harvinaisiksi, että useamman musatyypin näkee kerralla todennäköisemmin avaamalla television kuin keikkapaikan oven. Toistojen määrästä kertova pallura on suurin JVG-duolla, mutta popjulkisuuden soitetuimmat ja tutuimmat nimet ovat viime vuodet olleet sooloartisteja
10 P O L I I T T I N E N K O T I V uonna 2005 minä ja mieheni Esa olimme jo kyllästyneitä uuden kodin etsimiseen, kun päätimme vielä käydä katsomassa yhtä taloa. Tuntui kuin kotiin olisi tullut. En ole kovin innokas sisustaja, mutta pidän siitä, että kotona on valoisaa ja tasapainoinen värimaailma.”. Harmaa tekee kodista rauhan tyyssijan. Kun tulimme pihaan, vastassa oli samanlainen pystykorva kuin meillä. Täytyy myöntää, että remontti asettaa aika paljon toiveita. olohuoneeseen koivutapetin. Haaveilen, että saisin Koti täynnä elämän jälkiä SDP:n kansanedustaja, rovaniemeläinen Johanna Ojala-Niemelä panostaa sisustuksessa seesteisiin sävyihin ja minimalismiin. Mieskin on todennut, että välillä nuo seinät kaatuvat päälle. Siellä, sängyllä hoituvat myös Teams-kokoukset. Nyt olemme asuneet tässä talossa jo yli 15 vuotta. Elämisen jäljet näkyvät kaikkialla. Siksi remontille oli jo korkea aika. Lempipaikkani on olohuoneen pallotuoli ja makuuhuoneen nurkka. Ennen meillä oli enemmän krääsää, mutta siitä on luovuttu. Urakka alkoi alkuvuodesta 2020 alakerran makuuhuoneesta ja yläkerrasta, joka on nuorison valtakuntaa. ”Olen tyytyväinen siitä, että nykyään kotonamme on tavaraa vain kohtuullisesti. Iän myötä makuni on yksinkertaistunut niin, etten halua liikaa värejä enkä ylimääräistä tavaraa. Makuuhuone on sävyltään seesteisen harmaa. Ikivanhat, siniset tapetit joutavat jo pois. Nurkatkin pysyvät silloin puhtaana ja kodista tulee rauhan tyyssija. Lattiat on kävelty ja sohvat istuttu loppuun. Näin sellaisen ystäväni kodin seinällä ja se oli mielestäni kaunis. Minimalismi rauhoittaa myös mieltä. Teksti Maria Paldanius Kuva Karoliina Paatos 1 5 1 M ² , 6 H + H + K + E T + K H H + S POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Nyt nurkatkin on helpompi pitää puhtaana.” Rauhaa. Maailmalta ostetut esineetkin ovat menneet varastoon tai kirpputoreille. Se oli rakennettu vuonna 2003 ja sijaitsi Ounasvaaran hiihtostadionin kupeessa Rovaniemellä
”Ennen kuin muutimme tähän taloon vuonna 2005, asuimme omakotitalossa Rovaniemen Korkalovaarassa. Nämäkin ovat kulkeneet mukana jo vuosia. Tässä talossa on onneksi suuri, ihana takka ja iso, valoisa keittiö, jossa on mukavaa leipoa ja laittaa ruokaa.”. Siitä en luovu.” Tunnelmaa takasta. Haaveilen myös uusista sohvista. Pidän sinisestä, mutta tapetit olisi jo aika vaihtaa. Paras paikka kodissamme on olohuoneen pallotuoli. Sieltä kaipaan erityisesti leivinuunia, jossa valmistuivat niin puurot, lihat kuin rieskatkin. ”Olohuoneen siniset tapetit ovat olleet seinillä niin kauan, kun olemme tässä asuneet, eli yli 15 vuotta. 1 1 s y y s k u u 2 2 1 Tuoli on ja pysyy
Lapset oppivat toistensa tilanteista. Osa meistä pääsi työelämään ja osalle ei käynyt niin hyvin. Siksi parempaan kouluun pääsee aina muuttamalla sen oppilaaksiottoalueelle. Opettajat olivat pääosin päteviä ja ymmärtäväisiä. Valitsemalla hyvämaineisen koulun hyväosainen vaarantaa koulujen tasa-arvon. Usein ratkaisuksi tarjotaan tiukkaa lähikouluperiaatetta, joka pakottaisi lapset menemään oman alueensa kouluun. Uskon, että shoppailusta on mukava keskustella juuri tästä syystä. Kyse on muista sosioekonomisista TIINA ELOVAARA Koulushoppailu vaarantaa peruskoulun ydintehtävän T ulkitsen, että shoppailulla tarkoitetaan tässä vanhempien pyrkimystä saada lapsi johonkin muuhun kuin lähikouluun. Tämä on tietenkin vaikeaa. Heikossa asemassa olevien lasten asema huonontuu entisestään koulujen eriytymiskehityksen seurauksena, mutta parempiosaisten kohdalla koulunvaihto ei tuota merkittävää parannusta oppimistuloksiin. Shoppailua pidetään haitallisena. V Ä I T E : HEIKKI PURSIAINEN Ekonomisti ja mustread-median strategi Yhteiskuntasuhteiden neuvonantaja (Kreab), entinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu (Siniset) asioista. Tärkeintä on heikossa asemassa olevien auttaminen ja oppimisen tuki, ei hyvässä asemassa olevien olojen parantaminen. Koulumatkalla joku hyppäsi kerrostalon ikkunasta ja hänen päänsä hajosi asfalttiin pitäen äänen, jota lapsuudenystäväni ei ole vieläkään unohtanut. Useimpien vanhempien motiivit ovat varmasti puhtaat, mutta shoppailuun voi liittyä myös ennakkoluuloja, jopa rasismia. He tulivat siisteiltä omakotialueilta ja turvallisista kotioloista. Sen katsotaan edistävän koulujen eriytymistä. Koulushoppailulla viedään lapselta mahdollisuus oppia jotain arvokasta elämän monimuotoisuudesta. Tämä ei ole tasa-arvoinen eikä tehokas eriytymisen estämiskeino. Peruskoulujen eriytymisestä on syytä olla huolissaan. Koulusta tämä ei johtunut. Tiukka lähikouluperiaate tarkoittaisi, että ainoa keino vaihtaa koulua on muuttaa. On kaikkien etu, että koulut ovat mahdollisimman moniulotteisia. K asvoin lähiössä, jossa näkyivät työttömyys, päihdeja mielenterveysongelmat. Kouluruoka maistui kiitollisuudella. 12 D E B A T T I Yhä useammat vanhemmat pohtivat, pitäisikö lapset laittaa lähikoulun sijaan johonkin toiseen kouluun. Pyysimme aiheesta kommenttipuheenvuorot. ”Parempien koulujen” oppilaat eivät opi omaan tasoonsa nähden enempää kuin heikompien alueiden oppilaat. Koulushoppailu on kuitenkin toisarvoinen asia. Tiukka lähikouluperiaate tarkoittaisi, että ainoa keino vaihtaa koulua on muuttaa. Se on ymmärrettävän kokoinen ongelma, johon on muka olemassa simppeli ratkaisu. Muodostimme yhdessä heterogeenisen joukon, jossa oli hyvä oppia elämästä. Asuinpaikan voi valita vapaasti. Shoppailu on siis ratkaisu lähikouluun tyytymättömille vanhemmille, joilla ei ole varaa muuttaa parempana pitämänsä koulun alueelle. Näin se estäisi shoppailun kaikilta muilta paitsi varakkailta.. Koulussamme oli myös toisenlaisia oppilaita. Näin se estäisi shoppailun kaikilta muilta paitsi varakkailta. Muuton esteenä voi kuitenkin olla asuntojen korkea hintataso alueilla, joilla paremmat lähikoulut sijaitsevat. Koulujen eriytymistä voidaankin torjua vain pitämällä huolta opetuksen laadusta kaikissa kouluissa ja estämällä ongelmien kasaantuminen tietyille asuinalueille. Eri perheiden tilanteet toimivat näkyminä molempiin suuntiin. Syynä voi olla huoli lähikoulun opetuksen laadusta tai muista oppilaista. Minulle koulu oli turvapaikka, jossa aikuiset olivat selvin päin ja missä sai hetkittäin unohtaa muut vaikeudet
Ei edes maksa paljon ja on tutkitusti tehokasta. Yli puolet asukkaista joutui kulkemaan ulkokautta päästäkseen wc:hen, usein pihalla olevaan ulkohuussiin. Mäkelänkadulta Teollisuuskadulle asti levittäytyvästä suurkorttelista olisi löytynyt uusi poliisilaitos, musiikkiopisto, kirkko ja kouluja. Segregaation vuoksi toiset koulut ovat lapsille parempia kuin toiset, tai näin ainakin monet vanhemmat uskovat. Sen ansioista kaikki lapset saavat hyvää koulutusta. Pienimmät asunnot olivat 10 neliön hellahuoneita, ja keskimääräinen asumistiheys oli neljä henkilöä per huone. Ilman peruskoulua moni huippujohtaja pyörittäisi nyt pizzeriaa kotikylällään. Tämä idylli on nyt vaarassa. Periaatteessa koulupaikka tarjotaan lähimmästä peruskoulusta, mutta valitsemalla jonkin harvinaisen kielen pääseekin pois ”slummikoulusta”. Lähteenä on käytetty “Puu-Vallila / Perusselvitykset” -väliraporttia (Kaupunkisuunnitteluvirasto, 1973). Pitäisikö tämä kieltää. T oisinkin voisi olla. Ainoa toimiva ratkaisu on koulujen positiivinen diskriminaatio. Missä oppilaat tarvitsevat enemmän opettajaan aikaa, opettajalla on oltava enemmän aikaa, eli opetusryhmien on oltava pienempiä. Vuonna 1972 aloitettiin kokeilut puutalojen korjausrakentamisesta. Pienet tontit noudattelevat maaston muotoja, ja alueelta löytyy paljon suojaisia pihoja ja yllätyksellisiä paikkoja. Viimein vuoden 1979 säilyttävä asemakaava varmisti Puu-Vallilan olemassaolon ja koko alueen peruskorjauksen. Oli lähellä, ettei Puu-Vallilan tilalle olisi rakennettu julkisista rakennuksista muodostuvaa suurkorttelia tai 1970-lukulaista elementtikerrostalolähiötä. Taustalla oli kaupungin huoli kustannuksista, sillä Puu-Vallilan työläisväestölle 1910-luvulla rakennetut puutalot olivat tulleet peruskorjausikään. Meritokraattisessa yhteiskunnassamme se on tie menestykseen. Se olisi kuin torjuisi tautia rikkomalla kuumemittarin. Se johtaa köyhyyden periytymiseen ja haaskaa kansakunnan lahjakkuusreservejä. Myös kaupunki oli alkanut epäröidä purkamista, sillä 1 500 puuvallilalaista kaupungin vuokralaista olisi pitänyt sijoittaa toisaalle valmiiksi ruuhkaisiin vuokra-asuntoihin. Puu-Vallila ilman puuta T O I S I N K I N V O I S I O L L A Teksti Annaliina Niitamo OSMO SOININVAARA HEIKKI PURSIAINEN Tietokirjailija ja vihreiden kaupunginvaltuutettu Helsingissä K U V I T U K S E T P A U L I I N A H O L M A. Helsingin Puu-Vallilan sata vuotta vanhojen pihojen uumenissa järjestetään naapuruston pihajuhlia ja kirpputoreja. Jos opettajan ajasta menee kohtuuttoman paljon aikaa heikompien oppilaiden kanssa, oma kullannuppu saa sitä vastaavasti vähemmän. Vanhemmilla on iso motivaatio taata lapsilleen hyvä koulutus. Hintatason noustessa alueelle muutti koulutettuja nuoria aikuisia, kulttuuriväkeä ja pieniä perheitä. Elämä puukortteleissa sai jatkua modernein mukavuuksin, mutta ammattinimikkeet kuten muurari, kirvesmies ja sekatyömies jäivät harvinaisiksi. Alueiden välinen segregaatio kiihtyy. Jos koulushoppailu estetään, ihmiset ratkaisevat ongelman muuttamalla pois huonomaineisen koulun alueelta. Kaikkien tonttien vuokra-aikaa jatkettiin 50 vuodella, vuoteen 2029 asti. P eruskoulu on ollut merkittävä tekijä Suomen menestyksen takana. Maan arvo oli noussut, joten tonttien omistajana Helsingin kaupunki kiinnostui niiden tehokkaammasta käytöstä. TOISINKIN VOISI OLLA –palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. Puu-Vallila varmasti säilyy, mutta tonttien vuokrankorotukset tulevat olemaan moninkertaisia, jos mallia katsoo Puu-Käpylästä. Puutaloissa ei ollut keskuslämmitystä, eikä asuntoihin tullut juoksevaa vettä. Toisessa ehdotuksessa alue olisi säilynyt asumiskäytössä, mutta puutalot olisi korvattu kerrostaloilla. I M A G E s y y s k u u 2 2 1 13 DEBATTIPALSTALLA Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. Asukkaat vastustivat vuosia puutalojen purkamista. Teollistuva suurkaupunki oli kasvanut aiemmin kaupungin laitamilla sijaitsevan Puu-Vallilan ohi. Vaikka opettajat ovat yhtä hyviä, luokkatoverit eivät ole. Tämä on johtanut koulushoppailuun. Avuksi tuli arkkitehtejä, sosiologeja ja kulttuurivaikuttajia. Puu-Vallilan tonttien vuokrasopimukset olivat päättymässä 1960-luvulle tultaessa. Monissa maissa köyhistä perheistä tulevat lapset saavat selvästi muita huonompaa koulutusta
(Alun perin järjestön agendalla oli myös väestön laatu, eli rodunjalostus.) Liiton perustamisen aikoihin kuutta lasta pidettiin ihanteellisena määränä. Huoli ei ole helpottanut, vaikka tehokkuus ja luonnonvarojen käyttö ovat moninkertaistaneet vaurauden, koneet tehneet ylimääräiset käsiparit tarpeettomiksi ja maapallon kantokyky romahtamassa. Kätilön ammatti on ollut hoitoalan unelmatyö, jossa pitkät urat kartuttivat kokemusta. Kun ihmiset pannaan työmarkkinoilla juoksemaan kilpaa toisia vastaan, aika nopeasti hoksaa, että nopeammin juoksee ilman lapsia. Ja niin pakenevat synnyttäjätkin. Säännöllisesti väitetään, että vaikka globaali väestönkasvu on ongelma, Suomen väestön pieneneminen ei auttaisi ekokriisiin. 2020.) Totta kai auttaa. Lisääntymisestä käytävä keskustelu on nurkkakuntaista. STTK:n tuoreen tutkimuksen mukaan huoli toimeentulosta näkyi lasten hankinnan lykkäämisenä. Sinä aikana ei ole laadittu suunnitelma B:tä pienenevän väestön varalle. Yhdysvalloissa koronan arvellaan laskevan lukua entisestään. Vaikka perhepolitiikat vaihtelevat maittain, alhainen syntyvyys askarruttaa monessa maassa. Jokainen uusi syntyvä ihminen kilpailee tilasta ja ravinnosta muiden elollisten olentojen kanssa. Mutta otsikko olikin vuodelta 1988. Tämä selvisi, kun Väestöliitto kysyi vuonna 2015 yhden lapsen vanhemmilta, miksi he eivät halua lisää lapsia. Silloin koulutus, tuottavuus ja teknologia antavat vetoapua ja alhaisempikin syntyvyys, 1,5 lasta naista kohden, riittää hoitamaan iäkkäät. Kun syntyvyys on laskenut niin monissa olosuhteissa, mieleen tulee se, mikä yhteiskuntia yhdistää: talousmalli, jossa ruuvi jatkuvasti kiristyy. Aika synkkä luku on myös se 102, joka kertoo, kuinka monta vauvaa syntyy vuodessa matkalla sairaalaan. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Esimerkiksi Wienin yliopiston väestötieteen ja kestävän kehityksen professori Eric Striessnigin mukaan yhteiskunnan kannattaa sen sijaan satsata jo syntyneisiin. Joka kolmas naisista ja neljännes miehistä on jättänyt hankimatta lapsia, koska synnytyskokemus oli niin huono. Suomessa asuva kuluttaa vielä henkilöä kohden harvinaisen paljon resursseja. Nykyään osa väestötutkijoista kyseenalaistaa patistelun kohti 2,1 lasta. Kätilöopiston historiasta tietokirjan kirjoittaneen kätilö Laura Kososen mukaan paras aika synnyttäjille oli Suomessa vuosituhannen vaihde. Jo silloin kannettiin murhetta liian alhaisesta syntyvyydestä. Globaalisti syntyvyyden arvioidaan laskevan alle uusiutumisluvun kenties jo vuonna 2050. Nyt kätilöt pakenevat muihin töihin. Nyt ollaan tilanteessa, jossa vauvat kelpaisivat, mutta lähineuvoloita suljetaan, synnytysvalmennus vedetään verkkokurssina, synnytyssaliin ei ensin mahdu ja kun sinne päästään, niin henkilökunnalla on niin kiire että hirvittää. Heikko syntyvyys on Suomen synkin luku, sanotaan. Miten saataisiin beibibuumi?” Törmäsin Anna-lehdessä tutunkuuloiseen huoleen. Jopa Kiina murehtii alhaisesta väestönkasvusta ja on siksi sallinut perheille kolmannen lap80-vuotiset synnytystalkoot RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I sen. Muun muassa synnytysosastojen lakkautusten vuoksi matkasynnytykset ovat tuplaantuneet. Silloin tehokkuus ei vielä ollut jyrännyt yksilöllisen synnytyskohtelun yli. Huoli toimeentulosta on karu syy yhdessä maailman rikkaimmista maista. (Näin kirjoitti esimerkiksi Helsingin Sanomat pääkirjoituksessaan 22.11. Missään jälkiteollisessa maassa väestö ei enää uusiudu, eli naiset saavat keskimäärin vähemmän kuin 2,1 lasta. Tätähän on nähty viime vuosina, kun Suomeen on syntynyt ennätyksellisen vähän vauvoja. Tiedostavana vanhempana toivon itsekin, että juuri minun lapsestani tulee seuraava Hiljaisen kevään kirjoittaja tai vetyenergian keksijä. Silti tosiasia on, että osasta nyt syntyviä lapsia tulee myös formulakuskeja tai lentopisteharrastajia. Itse asiassa päättäjien mielestä suomalaiset ovat lisääntyneet liian laiskasti jo 80 vuotta! 1940-luvulla perustettiin Väestöliitto suomalaisten määrää lisäämään. 1 4 K O L U M N I P ieni lapsiluku on Suomen iso huoli. Meillä ja maailmalla on fiksauduttu siihen, että talousjärjestelmä vaatii 2,1 lasta naista kohti. Suomessa tosiaan synnytetään vähemmän kuin naapurimaissa, mutta vauvojen vähyys on kansainvälinen ilmiö. Nykyään lapsia syntyy keskimäärin 1,4 kappaletta per nainen. 80 vuotta päättäjät ovat väännelleet käsiään siitä, ettei lapsia synny tarpeeksi
Tunnelmallinen lasikuisti jouluasussa . Kaikkien aikojen joulua! Nopeimmin tilaat ja osallistut arvontoihin netissä: meko.. Sulostuta päivä makealla Joululehdet Tunnus 5000474 Info PU01 00003 Vastauslähetys PU1JL421 Tilausja arvontakortti Joululehdet maksaa postimaksun. Itse tehdyt konvehdit . Lisätietoa ja arvonnan säännöt: www.a-lehdet.. Lisäksi voit lukea digilehtiä ja -arkistoa sekä osallistut arvontoihin. 19,80 € A-lehtien jatkuva tilaus on tavallista reilumpi. Tilaus on edullinen jatkuva tilaus. Kaikkien aikojen Jouluherkut, ilm. Tarjous on voimassa uusille tilaajille kotimaassa 14.9.2021 asti. Suussa sulavat mutta simppelit jälkiruoat ja vaivattomasti valmistuvat kakut ja piirakat . Minulla on 14 päivää aikaa muuttaa mieleni. Parhaat jouluherkut suomalaisista raaka-aineista . Jouluinen kaakaobaari koko perheelle . Tarjousjakson jälkeen tilauksen voi irtisanoa ilman lisäkuluja ja irtisanominen astuu voimaan viimeistään 30 päivän kuluttua. Lähettämällä tilauksen hyväksyn tilausehdot. Saat jokaisen jakson alkamisesta tiedon 1 kk ennen, jotta voit rauhassa päättää jatkosta. Viettele kalaisilla herkuilla . Parasta Parasta Parasta Tilaa upeat Tilaa upeat Joululehdet Joululehdet yhteensä vain yhteensä vain 13 90 € norm. Neulontaideat: pehmeää itselle tai läheisille . Arvonta joka kuukausi 2021 Joulurahaarvonta 17.12.2021 2 000 € Tilaajana saat aina enemmän. Eppu Nuotion jännittävä joulukertomus . Voin poistua listalta missä vaiheessa tahansa. Netissä ja puhelitse voit tilata lehdet myös lahjaksi ystävälle! 1 000 € 700 € 500 € JL_230x297_P.indd 1 JL_230x297_P.indd 1 8.6.2021 11.04 8.6.2021 11.04. Helppoa ja huokeaa – mutta takuulla hyvää jokaiseen joulunajan ruokapöytään . Joulukoti 1700-luvun tyyliin . Lahjakoosteet: vinkkejä tyylin ja värien mukaan . . Lukujuttu: joulun myytit ja perinteet . Etunimi Sukunimi Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Sähköpostiosoite (toimitamme tilausvahvistuksen, digilehden ja -arkiston lukuoikeuden sekä uutiskirjeen sähköpostitse) MEILLÄ A-LEHDISSÄ PALKITAAN TILAAJIA. Tämän jälkeen tilaus jatkuu valitsemallani tilauspituudella voimassaolevalla hinnastohinnalla. Paperilaskuista veloitamme 2,90 €/lasku. . Tilauksesi ollessa voimassa sinulla on jatkuva voittomahdollisuus A-lehdet Oy:n raha-arvonnoissa. Jos peruutan tilauksen kesken määräaikaisen tarjousjakson, veloitetaan jo toimitetuista lehdistä normaalihinta. 6.10.2021 . Saat yllätyksiä ja vain tilaajille tarkoitettuja etuja. Hävikki minimiin: herkkuja tähteistä . A-lehdet saa lähettää minulle ajankohtaista tietoa ja tarjouksia sähköpostiin. 19,80 €). Hinnat sisältävät arvonlisäverolain mukaisen arvonlisäveron. Saat samat edut myös puhelimitse 09 759 6600 ma-pe kello 8-18. /joululehdet-tilaa 2 2021 KAIKKIEN AIKOJEN IDEAA: JOULUPÖYDÄN UUDET, HELPOT SUOSIKIT 24 yhdessä! Parasta HINTA 9,90 € meilläkotona.fi yhdessä! 2 2021 KAIKKIEN AIKOJEN KAIKKIEN AIKOJEN 24 HINTA 9,90 € HINTA 9,90 € HINTA 9,90 € HINTA 9,90 € meilläkotona.fi meilläkotona.fi meilläkotona.fi meilläkotona.fi meilläkotona.fi . /asiakaspalvelu. Kaikkien aikojen Joulu, ilm. Kyllä kiitos, tilaan 2 upeaa Joululehteä. Koristeluja paketointi-ideat: uutta ja jännää kierrätysmateriaaleista . /tietoa-meista/tietosuojaseloste. Jouluisia leivontasuosikkeja maailmalta . Tilaus jatkuu, kunnes toisin päätät. 3.11.2021 . Kaikkien aikojen Joulu ja Kaikkien aikojen Jouluherkut yhteishintaan vain 13,90 € (norm. Vaivattomat uuden vuoden naposteltavat . Katjan hätkähdyttävä piparimaailma . Hurmaa koreilla kakuilla . Tilaajan ja arvontaan osallistuvan henkilötietoja käsitellään A-lehtien tietosuojaselosteen mukaisesti, www.a-lehdet.. Klassikkoina kalaisat säilykkeet
Se on kivinen tie. Teksti Oskari Onninen Kuvat Kristiina Kurronen Tyyli Kintsugi Agency Meikki ja hiukset Daria Taivas. 1 6 ”TÄ Ä O N S I TÄ M I TÄ M Ä H A L U A N T E H D Ä , S A ATA N A !” Erika Vikman on halunnut koko ikänsä diskokuningattareksi
s y y s k u u 2 2 1 1 7
1993) Laulaja ja itsejulistautunut diskokuningatar. Koko kansan tähtiä ei ole noussut sitten Jari Sillanpään ja Arja Korisevan. ”Tollaiset naispopdiivat on herättäneet mut eloon.” Enää piti päästä itse sellaiseksi, tulla ”tähtöseksi viihdetaivaalle” tekemään samanlaista musiikkia. Hän alkoi istua kotona koulun jälkeen musiikkitelevisio auki odottaen yhtä ja samaa musiikkivideota, jossa vaalea nainen tanssisi punaisessa lateksissa Marsia muistuttavalla planeetalla. Edes Suomen kaltaisessa pienessä maassa. Oisko tullut 2002, I don’t know.” Seuraavaksi piti koettaa jotakin muuta: ”Olin että mitä hittoa, entä jos musta tulisi tangokuningatar. Ei voi mennä levy-yhtiöön silleen että on komea ääni ja odottaa että susta tehdään Suomen Adele”, Vikman sanoo. Nyt mä tiedän, mitä mä haluan.” Meni yhdeksän vuotta, ja ajatus tuntui yhä hyvältä. Se naurattaa nyt. ”Sit oltiin siinä lähes eturivissä. Ei siellä voinut sanoa Britney Spears.” Ensimmäisellä yrittämällä Vikman oli toinen. Vikman sanoo rakentaneensa uraansa 15 vuotta. Tuttu TV:stä Esiintynyt Tangomarkkinoilla, Idolsissa, Stage-kilpailussa Iholla-sarjassa, Masked Singer Suomessa ja Uuden musiikin kilpailussa. Tampere Kasvanut Tampereella ja Lempäälässä, asuu Tampereella. Hän on ollut ilmaisutaidon lukiossa, hääbändissä, musikaaleissa ja niin monessa laulukilpailussa, että hän tietää, mitä niistä enää saa. Ohjelmatoimistolla ei ollut resursseja tehdä levyä, vaan studioon mentiin lähinnä ”nauhoittamaan joku biisi”. Sen julkaisee Mökkitie Records, joka aloitti Arttu Wiskarin levy-yhtiönä. Erika halusi mukaan ja osti itselleenkin lipun Huuto.netistä. Kyösti Mäkimattila on iso nimi lähinnä Kyösti Mäkimattilan fanien keskuudessa tanssilavoilla. Viimeisenä Idols vuonna 2013. Erika Vikman (s. Katsoin sen show’n ja olin että kuolen. ”Vaikka joku olisi innokas ja hyvä-ääninen laulaja, on tosi vaikea sanoa enää tosissaan, että mahtavaa, tsemppiä alalle. Diskoa ei päässyt laulamaan. Elokuussa 2009 Vikmanin perhe kiersi Viroa asuntoautolla. 1 8 O li vuosi 2000, kun Erika Vikmanin serkku laittoi kotonaan Rajamäellä cd:n soimaan, ja silloin seitsemänvuotias Vikman päätti, että hänellä on vain yksi vaihtoehto. Albumi Esikoislevy Erika Vikman ilmestyy 20. Kotona Vikman lauloi karaokea vaikka kuinka. Kilpailut ovat kuitenkin paikkoja, joihin päätyvät ne, jotka ovat aina halunneet laulaa niin paljon, että haluavat myös kääntää kiviä unelmiensa eteen. Laulukilpailujen ensimmäiset kierrokset lähes 20 vuotta sitten loivat tähtiä, nykyiset voittajat ovat kelpaavat hädin tuskin musavisakysymyksiksi. ”Noi kisat on nykyään kertakäyttökamaa. Samalla Idols-kierroksella Vikmanin kanssa kilpaili myös Alma. Kun tietää, että se on niin kivinen tie. Se vaatii kaikenlaista ja paljon. Teininä oli ensin pienempiä kisoja ja tangojunioria. Kerrasta on ehkä enää vaikea tehdä lähtemätön ja jalat alta vievä vaikutus, mutta kisassa tapaisi jonkun, joka osaisi auttaa johonkin suuntaan. Siellä hän pääsi semifinaaliin, mutta se ei paljon lämmittänyt. Tangomarkkinoiden konsepti oli parhaat päivänsä nähnyt. ”Piti sanoa vakavasti otettavia nimiä. Saada se elämä, jonka yksi puoli on antaa haastattelua suuren levy-yhtiön neukkarissa. Katsotaan vaikka Star Is Born -elokuvaa. Seuraavana vuonna hän lauloi Juicen Rakkauden haudalla ja Uniklubin Näiden tähtien alla, voitti, mutta törmäsi taas seinään. Vuonna 2017 hän sai levytyssopimuksen suurelle yhtiölle Sonylle, julkaisi kolme laulua – ”ne oli ihan virhelaukaisuja” – ja huomasi taas olevansa ö-mapissa. Karjalaisen – kuten kuka tahansa muu vakavasti laulamisesta kiinnostunut nuori. Sen viimeisimmässä, Lady Gagan ja Bradley Cooperin tähdittämässä versiossa ihan tavallinen ihminen laulaa valtavan hyvin kälyisessä baarissa, musamies bongaa hänet ja pian sitä ollaan suurimmilla lavoilla, studioissa ja listoilla. Äiti Saija oli ostanut lipun Madonnan keikalle Tallinnan laululavalle. ”Jos sun nimi on levy-yhtiön listoilla, ei se kerro mitään.” Kunnes kesäkuussa 2018 Rautatientorilla Helsingissä jär. Uusille artisteille tehdään single tai pari, ja striimauspalvelut antavat niistä armottomat kvantitatiiviset tulokset. Vikman oli laulanut musiikkiopistossa ja opiskellut vuoden ilmaisutaidon lukiossa. Kappale oli Britney Spearsin Oops… I Did It Again. Ehkä sielläkin saisi diskoa vetää.” Vuoden 2015 Tangomarkkinoiden artistiesittelyssä MTV:n sivuilla esiteltiin Erika Vikman, joka listasi esikuvikseen Kate Bushin, Amy Winehousen, Juice Leskisen ja J. ”Mä olin silleen, et that’s it. Ei siellä promota muita kuin tuomareita”, Vikman sanoo. O n olemassa myyttinen tarina siitä, kuinka tähdeksi tullaan. Toisien mielestä hän on ollut poptähti vasta vuoden, omasta mielestään paljon kauemmin. Siinä Erika Vikman nyt istuu ja välillä vähän makaakin. elokuuta. Moni uskoo ja toivoo yhä, että maailma toimisi näin, vaan Erika Vikman on elävä esimerkki siitä, ettei. Tuskin voittokaan olisi. ”Ei meistä kummastakaan tullut Idolsin myötä mitään. Tää on sitä, mitä mä haluan tehdä saatana!” Vikman sanoo
s y y s k u u 2 2 1 1 9
2
”Jos miettii omaa työpaikkaa ja työpositiota tässä musaalan liukuhihnalla, tämä on ihan skitsofreeninen tilanne. ”Me ollaan potkaistu ne asenteet yksi aita kerrallaan kumoon. Toisaalta pitkä aika, mutta Rintalan mukaan ”asiallinen aikajana”. Anteeksipyytelemätön, röyhkeä, seksuaalinen, mutta ei eteerinen. Mä oon aina rakastanut sellaisia keissejä. Kikka totesi aikoinaan, että 1990luvun alun sukkuloista venukseen tuli kymmenessä vuodessa epämukavia esittää. Hänestä Vikman oli musta hevonen. Vikman näkyi kuvissa, levylle nyt päätynyttä Pizza-nimistä kappaletta nyhrättiin jo silloin. ”Tiedän, että tämä on perisynti, josta tietyissä piireissä ansaitsee tulla kivitetyksi”, Rintala sanoo. Ne ovat mukana pikemminkin siksi, että ne ovat tekijöille tärkeitä tai ovat täydentäviä paloja artistikokonaisuuksissa. ”Se oli ihan läpystä vaihto. päivänä 2021 Erika Vikman julkaisee hänen itsensä mukaan nimetyn albumin. Deep Purplen pitkistä biiseistä hän saattoi pysäyttää äänityksen soolojen ajaksi. Kolme vuotta myöhemmin levy on valmis. En mä sitä kaikkea ole voinut rakentaa yksin, vaikka näkemys onkin mun.” Tiimin ”projektijohtaja” eli Mökkitien Janne Rintala kertoo, että monet suomalaiset musiikintekijät ihmettelivät hänellekin Vikmanin sopimusta. Demokansiossa on parikymmentä biisiä, kuulemma. s y y s k u u 2 2 1 2 1 Cicciolina oli Erika Vikmanin oma idea. ”Kun meitä hävettää laini, että sitä ei kehtaa soittaa vanhemmille, niin silloin se on just hyvä”, Vikman sanoo. Rintala säveltää ja sanoittaa, Vikman auttaa ideoimaan ja hiomaan. Vikman esiintyi coverbändinsä kanssa ja lauloi Paula Koivuniemen Tummia silmiä ja ruskeaa tukkaa. Elokuun 20. Siinä on vähän samaa siviilielämän Erika Vikmanin kanssa, mutta paljon enemmän sarjakuvamaisuutta. Koko ajan törmää siihen, että ei voida laittaa yhdeksää singleä nopeaan tahtiin pihalle, koska silloin mikään ei välttämättä nousisi koko kansan superhitiksi”, Rintala sanoo. Hänestä on selvää sekin, että levyjen ”kasija ysibiiseillä” on harvemmin kaupallista potentiaalia. On oltava juntti ja överikin, muttei halpa. Muutama viikko vuoden 2015 Tangomarkkinoiden jälkeen paljastui, että Vikmanilla ja Dannyllä oli suhde. Hittikoneisto on niin hidas, että on oltava askel edellä. Mä puhun me, koska se on minä ja mun tiimi. Musiikkia sillä on 33 minuuttia, josta ennen kuulematonta vajaa parikymmentä. Eikö se oo vain keltaisen lehdistön puolella kunnostautunut ja Dannyn tyttöystävä”, Rintala sanoo. Vähintään yhtä paljon Madonnaa, Britneytä ja ABBAa kuin sitä Kikkaa. Ennen täällä oli Kikka, kuka täällä on nyt.” M uutaman viikon päästä Erika Vikman saapui teollisuusalueelle Espooseen tapaamaan mökkitieläisiä. ”On vähän hölmöä puhua Kikka-asiasta, koska se kirjoitetaan, että Erika halusi olla blaablaablaa ja sitten ihmiset ajattelee, että Erika on Kikka Kakkonen.” Vikman ja Rintala alkoivat tehdä yhdessä lauluja. Silti kaikki tuntevat hänet jo.. Se jatkui neljä ja puoli vuotta. Juuri hitit kiinnostavat Rintalaa, eivät niinkään albumit. Arttu Wiskaristakin sai kuulla paljon, että ai tuon näköinen jätkä, mitä vittua, toi on roskaa.” ”Me ei olla ihmepaja, mutta me tehdään eniten duunia.” Vikman oli miettinyt vuosia visiotaan siitä, millainen hahmo artisti nimeltä Erika Vikman voisi olla. Kappale sai alkunsa, kun hän oli katsonut Yle Areenasta dokumentin italialaisesta pornotähdestä ja pelmahti studiolle innoissaan: tästähän me tehdään biisi! jestettiin Kippis-festivaali, jota markkinoitiin ”ennenkokemattomana makujen karnevaalina huippuartistien säestämänä” ja kuvailtiin jälkikäteen eräässä matkablogissa ”yleisökadoksi ja täydelliseksi mahalaskuksi”. Varsinkin radiot tarvitsevat kuukausia ja kuukausia pureksimisaikaa. Paikalla oli myös biisintekijä Janne Rintala. Samoin seuraavaa levyä varten on jo ”ässiä hihassa”. Jos tulokkaita olisi laitettu samalle viivalle kolme vuotta sitten, kertoimet olisivat olleet todella kohdillaan. ”Multakin kysyttiin, että mitä sä aiot saada siitä irti. Rintala nukkui studiolla ja mietti yksittäisiä sanavalintoja, perfektionisti kun on. ”Nuo kaksi, tango ja ihmissuhde, aiheutti sen, ettei tuosta tytöstä voinut popparia tehdä”, Vikman sanoo. Keikan jälkeen hän kaljoitteli Wiskarin keikkabussissa yhtyeensä ja Mökkitie-levy-yhtiön miesten kanssa. Ei siinä paljon aikaa haaskattu.” Oli vain kaksi hidastetta. Lapsuudessaan 1990-luvulla hän lainasi cd:n ja nauhoitti siltä kasetilleen yhden tai kaksi biisiä. Kippis-festivaalia seuranneena syksynä Yle kuvasi Unelmia ja toimistohommia -realitysarjaa Mökkitiellä. ”Siinä oli Daavid ja Goljat -asetelma. Silti lauluista piti tulla sellaisia, että Vikman haluaa laulaa niitä vielä 20 vuoden päästä. Pian hän pyysi Sonyltä, voisiko sopimuksen katkaista kesken. ”Sanoin Jannelle, että halusin olla junttidiskon kuningatar
2 2 Asu 1: Metallibody second hand Bleiseri second hand Kengät stylistin omat Korut artistin omat Vyöt second hand Asu 2: Keltainen body second hand Nahkahousut second hand Kengät artistin omat Korut Glitter Vyöt second hand
s y y s k u u 2 2 1 2 3 ” K U N M E I TÄ H ÄV E T TÄ Ä L A I N I , E T TÄ S I TÄ E I K E H TA A S O I T TA A VA N H E M M I L L E , N I I N S I L L O I N S E O N J U S T H Y VÄ”
Tulos herätti harmitusta, ja Yle vähensi äänestyksen kansainvälisten raatien vaikutusvaltaa seuraavana vuonna. Tääl on niin kuuma ei kelvannut muiden radioiden soittolistoille – Kesäkumi-biisit harvoin kelpaavat. Kappale sai alkunsa, kun hän oli katsonut Yle Areenasta dokumentin italialaisesta pornotähdestä ja pelmahti studiolle innoissaan: tästähän me tehdään biisi! Kun kappale valmistui, Vikman sai toisen ajatuksen: kappale kuulostaa Euroviisulta, eiköhän lähetetä se Uuden musiikin kilpailuun. ”Mökkitiellä ne oli että mitä vittua. ”Jos lähdetään tekemään kappale kampanjan takia, se tulee menemään vihkoon. ”Moni artisti olisi varmaan jättänyt menemättä, vaikka olisi saanut miljoonan”, Rintala sanoo. Vikmanilta pyydettiin YleX:n tämän kesän Kesäkumi-kampanjaan biisiä, joka sekin soisi koko kesän radiossa. Olikohan edes Pidä huolta tehty Raha-automaattiyhdistystä varten”, Rintala sanoo. Välissä julkaistiin pari muutakin singleä, kunnes suomalainen pop-infrastruktuuri tarjosi toisenkin maalintekopaikan. Mutta ennen kaikkea: Cicciolinasta tuli ensimmäinen Uuden musiikin kilpailun luoma oikea hitti. Toiseen kertosäkeeseen piti vain virittää sana ”kesäkumi”. Se on varman YleX-soiton hinta. Mietittiin yön yli ja päätettiin, että lähdetään”, Vikman sanoo. 2 4 C icciolina oli Erika Vikmanin oma idea. Tekemällä hitin saisi valtavan nosteen, sillä kilpailun katsojaluvut ovat sadoissa ja sadoissa tuhansissa. ”Tiedän että Janne Rintalaa on lähestytty, että voitko tulla biisisessioon, kun me halutaan lanseerata artisti uusiksi UMK:ssa”, Vikman sanoo. Ainakin biisi saisi radiosoittoa Yleltä. Vuonna 2019 kilpailuun oli kutsuttu Darude, ja katsojaluvut olivat historian huonoimmat. Vikman löytää yleisöä joka puolelta Prideilta Huutokauppakeisariin, koska sellaiseksi hänen musiikkinsa ja olemuk. Uuden musiikin kilpailun maine on ollut huono: se oli lava, jonne edellisten vuosien kykykilpailutyrkyt ja takavuosien tähdet tulivat jatkamaan unelmiensa tavoittelua. Vikman hävisi finaalin niukasti Aksel Kankaanrannalle – edes vilkkuva sydänvaltikka, valtaistuin, lateksipuku tai tekokarhut eivät auttaneet. Euroviisut ovat nekin musiikista irrallinen musiikkikilpailu. Tääl on niin kuuma -kappale oli enemmän tai vähemmän olemassa, kun pyyntö tuli. Mutta muuten menisi maine
Mutta ehkä vielä tärkeämpää on, että ne kuulostavat tarpeeksi tutuilta eli menneisyydeltä. Vikmanin kappaleet ovat samaan aikaan emansipoivia mutta sovinnaisia. Kansiotsikko on oikeastaan täysin pielessä, sillä jos jotakin, Vikman on vanhan ajan tähti. Hän kertoo saavansa ”lähes paniikkikohtauksen” kuunnellessaan monia uusia radiohittejä, koska niissä on niin vähän riimiä tai rytmiä ja tavutkin ovat levällään. Samaan aikaan kun muut popin normit ovat murtuneet, on tullut entistä tärkeämmäksi korostaa että myös poptähti on itse tekijä. ”Janne Rintala on nero”, Vikman sanoo. Se on ihan käännösiskelmämenoa”, Rintala sanoo. Se tietenkin on välttämätöntä, sillä myyntiluvuissa ja yleisömäärissä näkyvä menestys Suomessa vaatii nimenomaan sitä, että musiikki vetoaa maakuntien ja omakotitaloalueiden hiljaisiin enemmistöihin ja mainosradioista kulttuuriaan kuluttavaan saavaan keskiluokkaan. Vähän ABBAlta, Army of Loversilta ja Flashdancen soundtrackiltä. Hän haluaa olla ”koko Suomen Erika”, jota yleisö rakastaa ja joka rakastaa yleisöään samalla tavalla niin Helsingissä kuin Enonkoskella. s y y s k u u 2 2 1 2 5 sensa on mietitty. Kansiotsikko on oikeastaan täysin pielessä, sillä jos jotakin, Vikman on vanhan ajan tähti. ”Tällä hetkellä 25-30-vuotiailla naisilla useimmat biisit kertoo siitä, että on ikävä, nukun sun t-paidan kanssa ja sniffailen sitä. Siinä on mulle uutuudenviehätystä ja jotakin superhienoa, jota en ole saanut kokea. Hänen levynsä kuulostaa suomalaisilta syntikkapoptähdiltä Einiltä, Armilta, Kikalta ja tuoreemmista Nylon Beatilta ja Kaija Koolta. ”En mä haluaisi keksiä vuoden 1999 Britneytä uudestaan”, Vikman sanoo “Ehkä on helpompi matkata kauemmas, jossa en oo koskaan ollut. Pyrin menemään aivan toiseen suuntaan”, Rintala sanoo. ”Tämä on neutraali huomio, mutta artisteista Evelina tuntuu tekevän samoin. On maailma, jossa kesy ja tuhma ”Uuden ajan tähti”, mainostetaan Gloria-aikakauslehden kesän numeron kannessa Erika Vikmanista kertovaa juttua. Ennen riitti kyvykäs taustataho. Itse hän kutsuu itseään ”diskokuningattareksi”, joka on hänestä ”sopivan kulahtanut” termi.. Mieluummin vähän kesyjä kuin rivoja rivon vuoksi. Harva haluaa olla musiikillisesti se, mikä oli trendikästä, kun oli itse yksivuotias. On sille syynsä, miksi lastenlorutkaan eivät unohdu koskaan.” Ja on Tangomarkkinat. Kyllä me aikalailla skipataan oma lapsuus ja nuoruus ja mennään joko kauemmas tai futuristisesti eteenpäin.” Vanhaa aikaa on sekin, ettei Vikmanin esitetä olevan ”laulaja-lauluntekijä”. ”Moni haukkuu mun tyyliä vanhanaikaiseksi, mutta jos muoto on sisällön lisäksi kondiksessa, sun laulu on todennäköisemmin se yksi, joka sadasta kuullusta jää mieleen. Rintalan tarkkatavuinen sanoitustyyli on lähempänä takavuosia, jolloin Toivo Kärki teki biisejä joita hän kutsui ”ralleiksi” ja tähtisanoittajat Raul Reiman ja Vexi Salmi kävivät Midem-musiikkitapahtumassa Ranskassa ja palasivat salkku täynnä tuoreimpia hittejä, jotka he sitten käänsivät. ”U uden ajan tähti”, mainostetaan Gloria-aikakauslehden kesän numeron kannessa Erika Vikmanista kertovaa juttua. Yleensä menee nelisen kuukautta kansainvälisestä hitistä, kunnes tulee samankaltainen kappale. Itse hän kutsuu itseään ”diskokuningattareksi”, joka on hänestä ”sopivan kulahtanut” termi. Hänen mielestään tekstien taso on Suomessa tällä hetkellä aika heikko
2 6
Hän lauloi uusia kappaleita ja kolme biisiä Kikkaa – tulevaisuudessa niistä voi tehdä potpurin. Keikka oli ensimmäinen pandemian jälkeen. ”Janne oli tuolla katsomassa keikkaa. ”On se paljon mielenkiintoisempaa kuulla Suomen pop-historiaa ihmiseltä, joka on ollut osa sitä kuin lukea sitä googlesta.” S uomessa pop-historia on ollut pahasti kahtia jakautunut, joka näkyy yhä kaanonissa. Toinen porukka lokalisoi Abreun ja Evelinan tyyliin tuoreita globaaleja hittitrendejä ihan kuten käännösiskelmäaikoina. Kiitos synteettisyyden, Vikman leimataan paljon muita herkemmin hömpäksi, vaikka hänen levynsä sävellykset ovat valtavan kunnianhimoisia. Suomessa koko kansan Erikan ammatti on työväenluokkaista puuhaa, josta glamour on usein kaukana, vaikka jäävuoren huippu voi siltä näyttääkin. Ava Maxin biiseissä on selkeästi sellaista, että jos ton kääntäisi suomeksi, se voisi olla Tahdon olla sulle hellä.” V uoden 2015 tangofinalistiesittelyssä Erika Vikman sanoi haluavansa tangokuninkaalliseksi, koska haluaa tienata elantonsa laulajana. Musiikintutkija Mikko Mattlar on kuratoinut kokoelmia suomalaisesta synteettisestä musiikista ja julkaissut Synteettinen Suomi -kirjan. Vicky Rosti kuvasi 1970-luvulla antamassaan haastattelussa oppineensa Dannyltä kaiken musiikkiin liittyvän. ”Iskelmä on vaikea käyttää, kun suuri osa radiossa soivasta popista on iskelmää ja tanssimusiikkikin on iskelmää. Siis iskelmää. Maailmantähdilläkin on kaihoisia melodioita. Oli Pride-viikonloppukin. Janne Rintala on viehättynyt ”kalliimmista” ja ”voiko sanoa liian musikaalisista” soinnuista ja harmonioista – kuunnelkaa Syntisten pöytä -singlen väliosa! – joita hän ei ole muuten päässyt käyttämään. Kikasta ja Armista on tehty kuunnelmia, ensimmäisestä myös teatteria ja elokuvakin on tulossa – mikä tosin liittyy pikemminkin maailmanlaajuiseen trendiin ”naisten tarinoiden” uudelleenkirjoittamisesta. Maailmantähdilläkin on kaihoisia melodioita. On Danny. Toisaalta edesmenneen Fredin kaltaiset artistit leimattiin iskelmätähdiksi, vaikka he lauloivat suomeksi aikansa suurimpia pophittejä. ”Iskelmällisyydestä on alkanut tulla trendi maailmalla. Armi Aavikostakin Danny teki tähden, vaikka hänen parhaat biisinsä ovat soolona esitettyjä syntikkapop-käännöksiä 1980-luvun alusta. Dannyn silmissä 60-luvulla alettiin tehdä poppia, ja kaikki ennen sitä oli iskelmää”, Vikman sanoo. avasi iskelmäpopin lippaan, ja puolet radiohiteistä Ellinoorasta Stigiin tuntuu yhä haluavan kuulostaa siltä – eli ihan samalta. ”Täytyy sanoa, että hän on helvetin viisas mies. Vikman on aina tiennyt, mitä tulossa on. Uraansa aloitellessaan matit ja tepot olivat kiinnostuneita ja läpeensä perillä 1960-luvun lopun uraauurtavimmista lauluista, mutta musiikkibisneksessä niille ei ollut tilaa. Aika paljon mä olen siitä oppinut ja saanut avaimia, joista on ollut hyötyä”, Vikman sanoo. Onpa alettu keulia niinkin, että moni on väittänyt Kikkaa Suomen Madonnaksi. Kuiluun jäänyt hyvin vähän poppia ja vielä vähemmän synteettistä poppia. Oli miesten tekemä uskottava rock ja sitten meijusuvaksia, armiaavikoita ja kikkoja, joiden musiikki saattoi olla vaikka kuinka modernia, mutta koska laulaja ei tehnyt sitä itse, se oli vähempiarvoista. On UMK, joka voisi olla Cicciolinan jälkeisessä maailmassa euroviisujen lisäksi tämän ajan Syksyn sävel. s y y s k u u 2 2 1 2 7 ”Iskelmällisyydestä on alkanut tulla trendi maailmalla. ”Mun mielestä ennen oli asiat… Tosi paljon hyvin myös”, Vikman sanoo. Karkeasti: on rock, on iskelmä ja niiden välillä syvä kuilu. Ehkä popin ja iskelmän rajanveto voisi olla siinä, halutaanko luoda uutta vai sovittaa vanhaa. Kaijakoot ajavat yksin bemareillaan pitkin Suomea keikalta toiselle ja vesalat syövät cumuluksien aamiaisia viikosta toiseen. Siksi ollaan absurdissa tilanteessa, jossa 1970–1980-lukulaista syntikkapoppia tekevä Erika Vikman on paljon enemmän iskelmätähti kuin moni kaihoisia lauluja tekevä radiosuosikki. Ava Maxin biiseissä on selkeästi sellaista, että jos ton kääntäisi suomeksi, se voisi olla Tahdon olla sulle hellä.” ja vapaamielinen ja konservatiivinen voivat olla rinnakkain. Toisin sanoen: ei hän tähdeksi halunnut, vaan duunariksi. Jos siitä neljästä ja puolesta vuodesta ei ole viisautta tarttunut, munkin täytyy olla tyhmä. Kyllä sekin sanoi, että hyvältä tuntui nostaa lonkeromaljaa.” Juttuun on haastateltu myös Yleisradion musiikkitoimittajaa Pekka Lainetta.. Hän sanoo fiilistelevänsä Instagramissa vanhan ajan showgirlsejä ja Abbaa. Meno oli sen mukainen: tältä näyttää kun viihdetaivas aukeaa. Hänen vanhemmillaan oli tanssiorkesteri, joka keikkaili heidän päätyönsä ohessa. ”Jos yllätyksiä on tullut, ne on olleet positiivisia.” Heinäkuun alussa Vikman esiintyi Allas Sea Poolilla Helsingin Katajanokalla. Muutaman viime vuoden aikana on tapahtunut kunnianpalautus. Jenni Vartiaisen Missä muruseni on. On maailma, jossa vähän kaikkea pitää kokeilla – rääväsuinen Irwinkin oli aikanaan ties mones harkittu artistikonsepti. ”Siellä ne varsinaisten töidensä päälle roudailivat pömpeleitä ja ajelivat peräkärryillä ja systemeillä hermot riekaleina”, Vikman sanoo. Vikmanin vieressä sohvalla on Louis Vuittonin laukku, mutta luksuksen sijaan ABC:t ja valtatiet tulevat tutuiksi
Sitten toisen musersi häpeä. Teksti Juhani Karila Kuvat Kristiina Kurronen. Juhani Karila tapasi entisen opettajansa ja palasi hänen kanssaan kahdenkymmenen vuoden taakse aikaan, jolloin molemmat panivat toivonsa kirjoittamiseen. 2 8 K I R J A I L I J A – Y L Ö S N O U S E M U S Marja Kyllönen oli nuorena tähti, josta odotettiin suuria
s y y s k u u 2 2 1 2 9
Päivisin kirjailija teetti kaksi kirjoitusharjoitusta, yhden aamu-, toisen iltapäivällä. Mitä Arto Paasilinna olisi tehnyt. Suunnilleen tuollaiseksi kuvittelin Arto Paasilinnan elämän. Niinpä keskityin kärvistelemään, lukemaan romaaneja ja haaveilemaan tulevaisuudesta upporikkaana kirjailijana. Siis muuta kuin kirjoittaa. Puhelin minulla on, kädessä, ja ruudulla numero. Leiri kiersi osallistujamaissa vuorovuosin. Iltaisin oli yhteistä ohjelmaa. ”Hei, Juhani Karila tässä”, sanon ja hieron kenkäni kärjellä koloa tiehen. Leirillä piti kai olla koko ajan, yötkin. Lapseni ja puolisoni menevät hiekkatiellä kymmenen metriä edelläni. Unelma oli älytön, tiesin sen. Leiri kesti viisi päivää. Minkälainen toimittaja sinä oikein olet, kysyn itseltäni. Mutta sitten, keväällä, kun talvi taittui vääjäämättä kohti kesää ja vapahdusta, taivaasta tipahtivat köysitikkaat. Katson numeroa ja pelkään. Painan ”soita”. Sallin rannalla vain yhden pytingin, oman hirsilinnani, jonka pystytän järven leppeimpään poukamaan. Olin todennut, että tätä tämä nyt on vähintään lukioon saakka. Tilanteeni: Olin aloittanut syksyllä yläasteen, ja minua oli ryhdytty kiusaamaan heti. Numeropalvelu antoi Tampereelle kaksi osumaa. Tänä kesänä leiri oli tarkoitus pitää Sodankylässä, alle 50 kilometrin päässä kotoa. Barentsin nuorten kirjoittajaleiri kokosi joka vuosi kymmenen nuorta Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Venäjältä vajaaksi viikoksi kirjoittamaan oikean kirjailijan johdolla. Hälyttää pitkään. Ei varmaan vastaa... Kyllä on.” ”En tiedä, muistatko minut, mutta…” ”Totta kai minä Juhanin muistan.” Minua melkein itkettää. Kun tekstit olivat valmiit, ne luettiin muille. ”Marja.” Päässäni pimenee. 3 S eison puistossa takki auki maaliskuussa. Jättäydyin heistä jälkeen, jotta voisin puhua rauhassa. Todennäköisesti minun olisi pitänyt tuntea joku ”piireistä”. Tätä varten opettelin ensimmäiset lauseet valmiiksi. Minun pitäisi soittaa siihen. Muistan, miten löysin kansalaisopiston kirjaston ja etsiydyin sen perim. ”Onkohan minulla kirjailija Marja Kyllönen puhelimessa?” Tiedän, että on. Äitini huomasi ilmoituksen ja sanoi: ”Haluaisitko sinä mennä?” Se oli kova kysymys. ”No moi. Hytisyttää. Pelkäsin ihmisiä ja etenkin monen päivän kokoontumista. Ja minua vitutti mitätön kotikyläni, joka lupaa kysymättä hallitsi kohtaloani. Mutta jotain tuollaista hän olisi taatusti tehnyt minun tilanteessani, ajattelin. Missä muualla kirjailija asuisi. Ensimmäinen lukuvuosi oli juuri niin kuormittava ja yksinäinen kuin olin pelännyt. Kylmä tuuli käy mereltä. Muistan, miten istuin ringissä pihalla tuntemattomien ihmisten kanssa ja odotin, milloin pääsen lukemaan oman tekstini. Muistikuvani leiriltä ovat yksittäisiä välähdyksiä. Toisaalta tilaisuus oli liian hyvä ohitettavaksi. Valitsin Pispalan. Edestä lähestyy pyöräilijä, ja puolisoni nykäisee tenavan hihasta sivuun. Asun kartanossa yksin ja onnellisena kuolemaani saakka. En yhtään tiennyt, mitä ne olivat tai keitä niihin kuului. Hän on juuri oppinut kävelemään. Tiesin, ettei Paasilinna omistanut Saimaata, ja varmaankaan hän ei asunut yksin. Kuvittelin, miten hän olisi lyönyt isot kätensä yhteen ja huutanut: ”No mennään, saatana!” Ja niinpä eräänä elokuun alkupuolen aamuna äiti ajoi minut Sodankylään kansalaisopiston pihaan. Sen tiesin, että Itä-Lapilla ei ollut ”piirien” kanssa mitään tekemistä. K un olin 14-vuotias, kirjoitin kouluaineeseen, että isona ostan koko Saimaan ja puran kaikki talot sen ympäriltä. Minulla ei ollut mitään käsitystä, miten kirjailijaksi tullaan, mitä sen eteen olisi pitänyt tehdä. Hän oli sankarini. Pipokin puuttuu, ja hanskat. Katson lastani. Tehtävän saatuamme vetäydyimme kukin valitsemaamme soppeen kirjoittamaan
Ensimmäinen rivi aina iskusanaa, pakotettu rivinvaihto muuttaa merkkityyliin.. s y y s k u u 2 2 1 3 1 7_Kuvateksti_nega
Tajuan, miten paljon haluan tehdä jutun. Myöhemmin hän kirjoittaa WhatsAppiin: ”Ajatus keekoilusta Imagessa ahdistaa, kun en pidä itseäni enää minään/artikkelin arvoisena.” Annan hänelle useita päiviä aikaa miettiä. Lehti oli ryhtynyt tekemään juttua kirjailijoista, joiden ura oli syystä tai toisesta katkennut. Soitan HS:n kirjallisuustoimittaja Jukka Petäjälle * . Hän lanasi rasvamaton rukiille tasan, istutti ituja pistokkaiksi sille ja ojensi suu sirppinä tekeleen Oljalle. Naurattaa. Hamuan puhelimen käteeni ja kirjoitan ylös nimiä: Volter Kilpi, Aleksis Kivi... Jo toisella sivulla nousen istumaan. Jumalauta tämä ihminen on nero. ”No joo, kylvetän juuri kolmea kersaani.” Hymyilen. Hän kuunteli keskittyneesti kaikki tekeleemme ja löysi niistä aina paljon hyvää ja jotain parannettavaa. ”No enhän minä malttanut odottaa huomiseen”, hän sanoo. Etenen hitaasti pari sivua, sitten käyn taas pitkäkseni. Olen hermostunut. Kerron, että haluan tehdä hänestä jutun Imageen. Toisissa kritiikeissä verbaliikkaa ylistettiin, toisissa haukuttiin. Marja. Kielellistä lahjakkuutta ei kiistänyt kukaan. Kyllönen oli debytoidessaan 21-vuotias. Hitto, mitä jos hän kieltäytyy. Entä jos en pidä kirjoista yhtään. Vuonna 2001 ilmestyi toinen romaani Rikot. Palaan kotiin perheeni kanssa. Teos voitti Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ja jakoi vastaanottoa rajusti. Sitruksen lihas kampesi poikkiteloin etuhampaitten hahloon ja kutkutti huulta. ”En edes muista, mitä muita kirjoja oli ehdolla sinä vuonna”, Petäjä sanoo. En ollut varma, mitä ”syvempi merkitys” tarkoitti, mutta Kyllösen mukaan minun ei tarvinnut huolehtia; sitä tulisi kuulemma kuin itsekseen elämänkokemuksen myötä. Tyttö ei ottanut, ryyppäsi vain hedelmäliemen purnukan pohjia myöten. Eikä tilanne ole tästä muuttunut. Hän oli kuin piirros. Satuin lukemaan hänestä artikkelin Nuoresta Voimasta kolme vuotta aiemmin. Niissä on vanhan kirjan tuoksu. Vastaus tulee nopeasti. Miten norjalainen tyttö hoksasi minut nurkasta ja kysyi, miksi olen piiloutunut sinne, ja kuinka valehtelin, että tykkäsin olla siellä. Toimittaja oli lähettänyt haastattelupyynnön kuudelle eri tekijälle, mutta vain Kyllönen oli myöntynyt. Hirvittää vähän. Muistan, miten kamppailin leirillä saadakseni teksteihini ”syvemmän merkityksen”, josta Kyllönen puhui. Hänen mukaansa kirjailija tekee tärkeää mutta hankalaa työtä, johon meidät kouluttaisi vain sitkeys ja aika – jos niin tahtoisimme. Muistan, miten Sodankylässä istuin salin lattialla jalat ristissä ja kuuntelin, kun Kyllönen luki otteen Lyijyuumasta. Kyllönen alkoi kirjoittaa kolmatta romaaniaan ja tarjosi sitäkin wsoy:lle, mutta yllättäen kustantamo hylkäsi käsikirjoituksen. Kas näin Kyllönen kirjoittaa syömisestä: Tuukka parkkasi veitsen kuin kirveen voipöllin kellervään kaarnaan ja raakkasi lastun leivänkyrsälle. Otin yhteyttä vanhaan ystävääni Barentsin leiriltä. Nappaan puhelimen ja perustelen WhatsAppiin pitkästi, miksi tämä on minusta hyvä idea. Jutussa Kyllönen avautui julkaisemattomuuden aiheuttamasta häpeästä ja kirjailijaidentiteetin kadottamisesta. Oli vaikea käsittää, mitä kirjassa tapahtui. Välillä suuni jää epäuskosta ammolleen. Irrotamme vekaraa rattaista eteisessä, kun puhelin soi. Kyllösen edellinen romaani on ilmestynyt tasan 20 vuotta sitten. Sitä oli murheellista lukea. K ysyn Kyllöseltä, onko hän pahassa raossa. Kuinka kauan minun piti vielä odottaa. Ja minähän tahdoin. Sovimme, että soittelemme seuraavana päivänä. Miltei kaikissa muistoissa on läsnä ohjaajamme, Marja Kyllönen. Lyijyuuma kertoo insestistä, Rikot mielen järkkymisestä. Lainaan kirjastosta koko hänen tuotantonsa, kaksi kirjaa. S ovimme, että haastattelen Kyllöstä kesällä etänä. Nousen taas ylös. Virkkeet olivat polveilevia ja sanat erikoisia. Kyllönen kuuntelee tämän kaiken ja sanoo, että hänen pitää vähän miettiä. Tuntui kuin olisin kuunnellut loitsua toisesta maailmasta. Kyllösen esikoisromaani Lyijyuuma ilmestyi wsoy:lta vuonna 1997 – kolme vuotta ennen Sodankylän leiriä. ”Tähän pätee kuolematon sitaatti Jerry Maguire -leffasta: ’You had me at hello’.” Tuuletan. Kun lapsi on päiväunilla, oikaisen sängylle ja alan lukea Lyijyuumaa. ”Lyijyuuma oli tinkimätön, uljas, ajatuksia herät. Lähetän sähköpostia nyt jo eläkeellä olevalle Kyllösen kustannustoimittajalle Eila Kostamolle. Hän sanoo, että innostui Lyijyuuman käsikirjoituksesta heti. Pitkäpalmikkoinen ja -raajainen hahmo, jonka tunnetila vaihtui sekunneissa synkkämielisestä totisuudesta räjähtävään iloon. ”Mitä sulla on mielessä?” Minä kerron, ja Kyllönen kuuntelee keskeyttämättä kertaakaan. Kääntelen Lyijyuumaa ja Rikkoja käsissäni. Tapasimme lounaalla ja puhuimme, miten kertakaikkiselta vääryydeltä tuntui se, että meihin itseluottamusta valanut mentori oli päätynyt umpikujaan urallaan. ”Ja vaikea minun on sinulta mitään kieltääkään”, Kyllönen kirjoittaa. Kerron, että minulla on ehdotus, mutta voin palata siihen paremmalla ajalla. Tarvittiin kuitenkin vielä kolme vuotta, ennen kuin tajusin, millaisen vastalahjan voisin hänelle antaa. Lyijyuuma oli ilmestyessään sensaatio. Luen samoja virkkeitä uudestaan ja uudestaan. ”Näkemysten villiys, pitelemätön hurjuus ja toisaalta kypsyys olivat poikkeuksellisia ja hämmästyttäviä”, hän kirjoittaa. Hän oli mukana Kyllösen palkinneessa raadissa. Yritin lukea Rikkoja teininä, mutta se jäi kesken. Hän sanoi, että olkaa tarkkana, mitä kirjoitatte, sillä tekstissä on mukana kokonainen arvomaailma. Eräänä iltana en jaksa enää odottaa. Kyllönen on kysynyt neuvoa veljeltään, joka on voimakkaasti suositellut juttuun suostumista. Tiedän, että molempien ihmisja maailmankuva on lohduton. Tietenkin hän ilmaisee asian juuri noin. Olen saanut jälleen ääneni tasaiseksi. 3 2 mäiseen nurkkaan lukemaan
Tämä ei ole sellainen juttu. Valoin leirikokemuksista suojakseni betonisen kotelon, jonka sisältä tirkistelin maailmaa ja odotin. Tytöllä oli lyhyt punainen tukka ja varautunut olemus. Hän kuului suomalaisten ryhmäämme. Kyykistyin hänen viereensä ja sanoin sen hänelle: ”Sinä olet tosi taitava.” En muista, mitä hän vastasi. Koko. Lehti oli ryhtynyt tekemään juttua kirjailijoista, joiden ura oli syystä tai toisesta katkennut. Tiitu nikotteli pisunsuloisena äitinsä kynärtaipeessa ja puhalteli sokerimaitokuplia hänen solisluittensa kulhoihin. Rakastuin kyllä Sodankylässä. Kurkunsaunomat rakkulat tutajivat kakrun hengityksen tahtiin kuin vesi kiuaskivillä… Happea! lukija huutaa. Kyllönen oli kaunis, itsevarma ja karismaattinen, meillä oli vain kymmenen vuotta ikäeroa ja minä ihailin häntä tavattomasti. Hänen tekstinsä on tällaista ihan. Toimittaja oli lähettänyt haastattelupyynnön kuudelle eri tekijälle, mutta vain Kyllönen oli myöntynyt.. Toisaalta juuri nämä syyt rakensivat palomuurin välillemme. Kirjailija ja kirjallisuudentutkija Markku Eskelinen sentään noteeraa Kyllösen Raukoilla rajoilla -teoksessaan. Kun hyväksyy, että kieli on tiukkaan väännetty tiskirätti, umpisolmu, joka ei avaudu, teksti alkaa toimia. Hän ajatteli, että joko debytantista tulee superkirjailija, tai sitten homma tyssää heti alkumetreillä. Romaanin vastaanotto oli vaisuhko. Ihastumisessa ei tosin olisi ollut mitään ihmeellistä. On syytä korostaa, että en ollut koskaan ihastunut Kyllöseen. Ja tietenkin Marja Kyllönen. En tietenkään koskaan kertonut sitä hänelle. Seuraavana kesänä kirjoitusleiri pidettiin Suojärvellä Venäjän Karjalassa. Minua alkaa taas jännittää. Ilmoittauduin mukaan heti kun pystyin. Se on käsittämätöntä. Temaattisesti rankka tarina oli samaan aikaan ihmeellinen ja kaunis.” Petäjän mielestä Lyijyuuma on jäänyt pimentoon, koska se oli aikaansa edellä. Minä olin Kakara ja myös tunsin itseni sellaiseksi. Kotona makasin sohvalla peiton alla kaksi viikkoa ja ajattelin, että elämäni oli ohi 14-vuotiaana. Kohde vain oli eri. Tuntuu kuin olisin löytänyt kauan kadoksissa olleen aarrearkun, vivunnut kannen levälleen ja upottanut käteni uskomattomiin kalleuksiin. Kerran löysin hänet tyhjillään olevasta huoneesta, jossa hän istui yksin lattialla piirtämässä. Silti en muista hänen nimensä koskaan pompanneen esiin kirjallisuuskeskustelussa. Vielä maaliskuussa pidin etähaastattelua väistämättömänä, mutta toukokuussa näyttää siltä, että koronavirus alkaa talttua. ”Suomalainen kirjallinen eliitti ei ollut siihen valmis.” On helppo ymmärtää torjuntareaktio Kyllösen typerryttävän omaperäisen kielen äärellä. Ehkä toivoin, että myös punatukkainen tyttö olisi tullut sinne, mutta hänen sijastaan leirille tuli muita, toisella tapaa tärkeitä ihmisiä. Hän ahtaa virkkeensä ääriään myöten täyteen merkillisiä sanoja, kuvia ja metaforia. Minusta Rikot on jopa Lyijyuumaa parempi. Kyllönen epäilee syyksi, että ”aihe ei ollut enää yhtä raflaava ja rakenne tiukempi pulmapähkinä”. Tekstin loputon kekseliäisyys ja huumori pääsevät esiin. Mutta Kyllönen ei anna armoa. Eskelisen mukaan Lyijyuuma ”on yksi 1990-luvun parhaista esikoisteoksista”, ja ”Lasten hyväksikäyttöä ( – – ) on Kyllösen romaanin jälkeen rohkaistuttu käsittelemään tai sivuamaan lukuisissa romaaneissa, mutta harva, jos mikään, niistä kykenee luomaan ja pitämään yllä samankaltaista ahdistavaa kielellistä ja temaattista intensiteettiä ( – – )” Jukka Petäjä ajoi voimakkaasti Lyijyuuman palkitsemista. s y y s k u u 2 2 1 3 3 tävä. Hän piirsi hirveän hyvin. Se esittelee kokeellista ja vähemmän tunnettua kotimaista kirjallisuutta. Hän oli kaiken kokoava luonnonvoima ja kirjallisen viisauden lähde, josta ammensin niin Satuin lukemaan hänestä artikkelin Nuoresta Voimasta kolme vuotta aiemmin. Ja siihen on vain alistuttava. Katsokaa, herran tähden, mitä täällä on! K esä hiipii lähemmäs. Kyllönen oli Aikuinen. Kun äiti viimeisenä päivänä ajoi minut pois opiston pihasta, minä katselin muita, jotka pakkautuivat linja-autoon, tyttöä, ja naputin mykkänä ikkunaa kynnelläni kuin olisin yrittänyt morsettaa hänelle. Niiden lukemisen jälkeen oloni on sähköinen, innostunut. Neljä vuotta myöhemmin Kyllöseltä ilmestyi Lyijyuumaa pitempi ja rakenteeltaan kompleksisempi Rikot, jonka moottorina hyrisee yhä sama kieliapparaatti. Ja siinä olin oikeassa. Olin varma, etten näkisi häntä enää koskaan. Kun lakkaa vaatimasta happea, sitä yhtäkkiä saa. Kituutin yläasteella uuden, vaivalloisen talven. Toisin sanoen voisin matkustaa Tampereelle tapaamaan Kyllöstä livenä. Kyllösen teksti on ainutlaatuista. Mutta sitä Kyllönen ei tehnyt. Hän puhui minulle katsettaan paperista nostamatta, ja siitä lähtien sydämeni kuului hänelle. Että tekijä on maalannut itsensä nurkkaan jo ensimmäisellään, jolloin ainoa keino päästä eteenpäin on kirjallisen paletin räjäyttäminen. Ajan. Romaani kertoo pienestä Jumaliskylästä karanneesta mummusta ja tämän lapsenlapsesta, joka yrittää aloittaa uuden elämän kaupungissa mutta ei pääse eroon ahdasmielisen kotiseutunsa laahuksesta. Kyllönen oli niin suvereeni, niin vastaansanomattomasti omassa luokassaan, etten kerta kaikkiaan osannut suhtautua häneen romanttisesti. Kirjailijakin näyttää vihreää valoa: Joo, tule tänne vaan. Lisäksi hän arvelee, että suurin osa kriitikoista ei edes tajunnut, mistä teoksessa oli kyse
3 4
Minulla tuli ikäraja vastaan, ja Kyllönen oli tehnyt täyden kierroksen osallistujamaissa. Maailmani avartui räjähdysmäisesti – niin henkisesti, sosiaalisesti kuin kirjallisesti – ja minä ratsastin paineaallon harjalla taakseni katsomatta. H. Heitin Kyllösen mielestäni, sanoin Otavalle tahdon ja aloin työstää tekstejä julkaisukuntoon elämäni ensimmäisen kustannustoimittajan kanssa. Sitten toisen. Näky jäi vaivaamaan, ja kurkistan uudestaan. Meitä molempia naurattaa. Kun nainen on kymmenen metrin päässä, hän heilauttaa kättään, osoittaa taakseen ja huutaa: ”Se risteys on tuossa!” Tuo ääni! Nousen ylös. Näen syrjäsilmällä, että risteyksen toiselle puolelle ilmestyy joku. Menin kaikkiin mahdollisiin bileisiin ja tutustuin kaikkiin mahdollisiin ihmisiin. Olin aloittanut tiedotusopin opinnot Tampereen yliopistossa syksyllä 2005 ja avannut uuden sivun elämässäni. Ennen viimeistä kokoontumista Haaparannalla vaihdoimme Kyllösen kanssa muutamia sähköposteja. Tai niin ainakin luulin. Ihmisiä näkyi kerralla enemmän kuin jaksoin laskea, ja minä ajattelin, että jumalauta, tämä on oikea kaupunki. Odotan. Klikkaan jännittyneenä auki ensimmäisen postin. Kaksi vuotta myöhemmin ensimmäisen novellikokoelmani käsikirjoitus oli valmis. Pitkä nainen, vaalea kesämekko. Nostan kädet poskilleni. Puolustuksekseni on sanottava, että minulla meni tuolloin lujaa. Hankin uuden salasanan ja, hip hei, olen tililläni. Kyllönen puhuu siitä, kuinka hankalaa mutta samalla välttämätöntä kirjoittaminen hänelle on (”Olen hiili helvetissä”.) Vuonna 2007 Kyllönen puurtaa kolmannen, WSOY:n jo hylkäämän käsikirjoituksen parissa, ja usko alkaa loppua. Se oli viimeinen kerta sekä minulle että Kyllöselle. Vuonna 2010 voitin J. Siihen sähköpostiin en saanut enää vastausta. Enää jumalankuvalle ei ollut tarvetta. Minusta oli tulossa oikea kirjailija, enkä osannut ajatella mitään muuta. Viesteissään hän kertoilee myös omasta elämästään. Viestini Kyllöselle harvenevat yliopistoon pääsyn jälkeen. (Minulla on näköjään ollut kiire.) Uutisen alanvaihdoksesta kuittaan näin: ”Onnea valitsemallasi tiellä.” Auts. Tampereella revin koteloni auki. Hän sanoo, että on lopettanut kirjoittamisen ja ryhtynyt opiskelemaan puutarhuriksi. Vuodelta 2007 löydän meilin, jossa pyydän Kyllöstä vieraaksi radiotyökurssin ohjelmaani. Kirjoitin Kyllöselle ja kysyin, millä perusteella minun pitäisi tehdä valinta. Nainen ylittää risteyksen. Kävelen muutaman kymmenen metriä Lapintietä länteen. s y y s k u u 2 2 1 3 5 paljon kuin vajaan viikon aikana ehdin. Klikkaan auki viimeiset postimme. Hänen viestinsä on täynnä huutomerkkejä. (Tiesin, että hän asuu samassa kaupungissa.) Ehdotan, että hän kertoisi ”apurahakirjailijan arjesta”. Sitä löytyy kampaamon portailta, ja istun siihen. On rumaa tuijottaa, joten katson suoraan eteeni. Nytkö se tapahtuu. Voiko se olla. Kirjeenvaihtoa on enemmän kuin muistan. Kyselen jonkin verran romaanin kirjoittamisesta ja kustannustoimittajan roolista, mutta usein kerron ihan vain kuulumisia tai esittelen kirjoja, joita olen lukenut – mahdollisimman nokkelilla sanankäänteillä. Lopuksi hän komentaa: ”Alas nyt liipata sitä esikoisteostasi.” Ja minähän liippasin. Etsin varjoa. Saavun sovittuun tapaamispaikkaan, Lapintien ja Vuorikadun risteykseen, etuajassa. Puhuimme leiristä ja teksteistä, joita veisin hänelle luettavaksi. Silloinen sähköpostiosoitteeni on yhä olemassa. Venäjän-reissun jälkeen osallistuin vielä yhdelle kirjoitusleirille Ruotsin Haaparannalla. Vastaan lyhyesti, että saan varmasti jonkun hänen tilalleen. Sitä riittää pitkälle leirien jälkeen, kun olen jo muuttanut Tampereelle opiskelemaan journalismia. Samaan aikaan kun minä toteutin haaveeni, Kyllönen luopui omastaan. Katson taas kenkiäni. Kyllönen kieltäytyy. Erkon novellisarjan ja lähetin ykköstilan tuoneet tekstit tohkeissani vanhalle mentorilleni. Hänen jälkeensä suomalaisryhmän ohjaajaksi tuli runoilijana ja myöhemmin elokuvantekijänä tunnettu Mikko Myllylahti. Katson kenkiäni. Asennossa on jotain tuttua. Kävelyssä. Hänellä olisi tummaa helteelläkin. Sodankylästä lähtien Kyllönen oli ollut tavoitteeni ruumiillistuma, toteemi, jonka ympärillä hääräämisen olin toivonut kampeavan minutkin julkaisukynnyksen yli. Aloin lukea muutakin kuin Arto Paasilinnaa ja Tom Clancya. Tai oikeammin: olin vaihtanut kokonaan toiseen genreen. Vilkaisen. Ilokseni Kyllönen meni ”tolaltaan onnesta”. Kyllönen on vastannut kärsivällisesti kaikkeen. Napautamme kyy“En pysty enää tähän pimeään, pölyiseen kallokammioon joka pääni on, apurahalla ostetut seinät sortuvat niskaan ja raunioidun niiden alle, joten kauaa en enää ole fanipostisi arvoinen, sillä minun on mentävä joko leipätyöhön tai opiskelemaan, tai syötävä pelkkää pölyä.”. Vieläköhän pääsen kirjautumaan sisään. Ei ole Marja. Hän kirjoittaa: ”En pysty enää tähän pimeään, pölyiseen kallokammioon joka pääni on, apurahalla ostetut seinät sortuvat niskaan ja raunioidun niiden alle, joten kauaa en enää ole fanipostisi arvoinen, sillä minun on mentävä joko leipätyöhön tai opiskelemaan, tai syötävä pelkkää pölyä ( – –)” Näyttää siltä, että en ole vastannut tähän mitään. Katselin Hämeenkadun mukulakiviä, niillä rytyyttäviä busseja. Lähetin sen viiteen eri kustantamoon, joista jokainen tarjosi sopimusta. En koskaan unohda ensimmäistä aamua, kun seisoin Tampereen rautatieaseman edessä polkupyörän ja matkalaukun kanssa. T ampereella on kuuma. Muistaakseni pääsin asiasta yli nopeasti. Ai kun hävettää! On tuskallista lukea parikymppisen wannabe-kirjailijan pätemistä idolilleen
H. Kilpailun sihteeri soitti Kyllöselle ja sanoi, että kuuntelehan nyt tarkasti. Hän oli niin onnellinen. Nyt molemmat ovat eläkkeellä. Se oli Kyllöselle uusi nimi. ”Läpitalon yksiö, ei sisäsuihkua. Erkon novellikilpailuun nimimerkillä ”Susinoitasaatana”. Kurssilla Kyllönen tutustui Eila Kostamoon, josta tuli hänen esikoisromaaninsa kätilö. Kyllönen löysi kirjallisuuden omin nokkineen, tarkkaan ottaen toisella luokalla. Kurssia piti kuuluisa eräkirjailija Seppo Saraspää. Kyllösen äiti oli kätilö, isä työskenteli laitosmiehenä ja bussikuskina. ”Ensimmäinen kämppä.” Seisahdumme pienen, kolmikerroksisen kivitalon eteen Yrjönkadulla. Lähdemme Lapintietä itään. Olin juuri tullut jouluostoksilta. Toisella kirjoituskurssilla hän tutustui tulevaan Finlandia-voittajaan Laura Lindstedtiin. Kurssi oli täynnä muistelmiaan kirjoittavia rouvia. Kyllönen kirjoitti jo Lyijyuumaa, ja kun opintojen aikana tuli mahdollisuus hakea WSOY:n stipendiaattikursille, Kyllönen väsäsi hakemuksen ja liitti mukaan pätkän romaanistaan. ”Räväkkä tyyppi. Silloin Kyllönen ajatteli ensimmäisen kerran, että tästä voi tulla jotain. Eilalta lähti varmaan kuulo, kun kiljuin niin kovaa. ”Ne olivat vielä onnellisia aikoja.”. Seuraavana vuonna Kyllönen lähetti novellejaan J. Hän ajatteli, että tätä tarinaa ei ole missään muualla, se on vain tässä kirjassa, ja hän saa sen lukea. Suunnitelmamme on kävellä Kyllösen ensimmäiseltä Tampereen-kodilta viimeiselle, Armonkalliosta Pispalaan. Ja oli heitä muitakin. Hän otti tavoitteekseen kirjoittaa niin kuin kukaan ei ollut koskaan kirjoittanut. ”Aika usein oltiin jonkun kotona, kuunneltiin musiikkia ja juotiin halpaa punkkua.” Lukion jälkeen Kyllönen hankkiutui Oriveden opiston kirjoittajalinjalle. Kyllönen oli 16-vuotias, kun hän osallistui ensimmäiselle kirjoituskurssilleen Paltamossa. Kyllönen ei ollut ainoa nuori kajaanilainen, joka haaveili kirjailijan urasta. Tiistai. Päivä oli 10. Se oli tavanomainen kiltin tytön tarina, eikä lopputulos tyydyttänyt häntä. Se tarkoittaa, että sinulla saattaa olla tulevaisuutta tällä alalla. Saraspää sanoi, että sinähän kirjoitat kuin Rosa Liksom. Hän sai kunniamaininnan. Mikä lahja! Kyllönen kirjoitti ensimmäisen kertomuksensa 13-vuotiaana. Oli siellä seassa muutama isän Päätalo. Kaupunginosien väliin mahtuu hänen koko uransa. Kyllönen osoittaa ylimmän kerroksen keskimmäistä asuntoa. ”Pitkätukkainen hippityttö”, Lindstedt muistelee ensivaikutelmaansa myöhemmin puhelimessa. Vanhemmat eivät olleet kovia lukijoita: kirjahylly oli täytetty valokuvilla ja koriste-esineillä. Hän pääsi sisään että heilahti. Sitten oli nuori Kyllönen, joka rustasi aivan vimmaisia, läpimustia juttuja. Vuosi siellä oli käänteentekevä. (Myöhemmin hän vaihtoi kotimaiseen kirjallisuuteen, josta myös valmistui vuonna 2002.) ”Tässä se on”, Kyllönen sanoo. Lapsuus oli onnellinen. Hän etsi Liksomia käsiinsä, luki ja vaikuttui. Mitä tiesin Kyllösestä ennestään: että hän on syntynyt vuonna 1975 ja on kotoisin Kajaanista. Sitten soitin kaverille ja lähdimme Dorkaan [yökerho Doris] juhlimaan.” Hän vilkaisee taloa vielä kerran, ennen kuin jatkamme matkaa. Pakotan hänet kertomaan Kainuun-ajoistaan. joulukuuta. 3 6 närpäät yhteen, kuten korona-aikana on tapana, kops, ja sitten kaikki on kuin ennen. Tuolla minä olin, kun sain soiton Lyijyuuman julkaisemisesta. Hän ehti lukea Anni Swanin Iris rukka -kirjasta kaksi ensimmäistä lukua, ennen kuin löi kannen kiinni ja juoksi ulos. Ei ole kahta Marjaa.” Lindstedtin mukaan Kajaanin kaltaisessa pikkukaupungissa on omat tukahduttavat piirteensä, ja kun ”sieltä löytyy joku, joka jakaa samoja maailmoja, se on aika ihmeellistä”. Lindstedt oli vuotta nuorempi, ja heillä synkkasi heti. Että hänen kannattaa panna peliin kaikki. Syntyi taiteellisesti orientoitunut kaveriporukka, johon Kyllösen ja Lindstedtin lisäksi kuuluivat nykyään kuvittajana työskentelevä Ilja Karsikas ja palkittu graafinen suunnittelija Jussi Karjalainen. ”Mutta ei tyylini Liksomia ole.” Juu, ei tosiaan ole. Kyllönen hankki Orivedeltä niin hyvät suositukset, että pääsi seuraavan kevään erityishaussa suoraan Tampereen yliopistoon lukemaan teatterin ja draaman tutkimusta. Sinä olet kymmenen vuotta muita palkittuja nuorempi
Kallion laella on ihana, vihreä puisto. He hävisivät oikeudessa. Koko ura. Se ”puskee esiin muualta sinnillä läpi kuin voikukka asfaltista”. Alkoi vuosien kämpänvaihtorumba ja oikeustaistelu kaupan purkamiseksi. s y y s k u u 2 2 1 3 7 Kun Kyllönen oli saanut uudesta kirjastaan aikaiseksi raakaversion, hän lähetti sen kustantajalle. Toisen puolen he myivät, toisessa asuvat. Elettiin syksyä 2006. Yrityksistäni huolimatta en onnistunut tapaamaan Kyllöstä, vaikka asuimme kuusi vuotta samassa kaupungissa. Perhe asui kerrostalokolmiossa Pispalassa. Lapsi syntyi vuonna 2008. Siinä todettiin, että joistakin ansioistaan huolimatta käsikirjoitus oli pahasti keskeneräinen. ”Chillailusta” kirjailijakamuni kanssa. Yleensä hän tokaisi olevansa työtön. En. Tänä keväänä Kyllönen kokosi portfoliota työnhakua varten. Kokonaisuus oli ”yhtä ongelmavyyhtiä”, eikä hän osannut selvittää sitä ilman apua. Hänelle ei tullut mieleenkään tarjota käsikirjoitusta toiselle kustantajalle. Jostain tällaisesta haaveilin Tampereella asuessani. Jos kirjailijanurasta luopuminen oli tuntunut ennen kipeältä, nyt koko asiaa ei ehtinyt ajatella ollenkaan. Minä taas ajattelin, että olen nähnyt sinut kerran Aleksanterinkadulla.” Noihin aikoihin Kyllönen oli jo ajautunut kirjalliseen kriisiin. Se tarkoittaa totaalista luopumista, jopa unohtamista. Kyllösen puoliso hankki asiantuntijan syynäämään rakenteet, ja pahin uhkakuva toteutui: talo oli homeessa. Tiivistahtinen perhe-elämä oli hyvä syy nostaa kirjalliset haaveet hattuhyllylle. Kyllönen ajatteli, että se oli siinä. Ennen haastattelua Kyllönen oli selannut Rikot-romaaniaan ja yllättynyt siitä, millaisia tapahtumia ja henkilöitä siinä esiintyi. Kun asunto kävi lasten kasvaessa pieneksi, he ostivat omakotitalon kivenheiton päästä Tahmelasta vuonna 2014. ”Mennään tästä”, Kyllönen sanoo. Luottoeditori Kostamo jäi eläkkeelle, ja WSOY osoitti Kyllöselle uuden kustannustoimittajan. Hän ei ollut eläessään tehnyt muita töitä, opiskellut mitään muuta alaa. Ruoan toi pöytään puoliso, jolla oli tietokonealan yritys. Se oli shokki. Kului kolme vuotta, ennen kuin käräjäoikeuden tuomio tuli. Istumme penkille ja juomme vettä. Hän ehti opiskella vain puoli vuotta, kun alkoi odottaa esikoistaan. Se käy kuumuudessa työstä. Vuonna 2008 hän sai tutun kautta tilauksen kuunnelmasta. Kyllönen perusti käsityöblogin, joka on yhä toiminnassa. Yhden pistokeikan Kyllönen teki entiseen elämäänsä. Avaintenluovutus oli kesäkuussa. WSOY vastasi penseällä kirjeellä. Hän takoo sitä raoissa, jotka lapsiarjen pyörittämiseltä jäävät. En juossut perään, vaikka olisin halunnut. Kyllönen sanoo, että vaikka hylkäsi kirjailijaidentiteetin, tekstin tekemistä hän ei pystynyt lopettamaan. Toinen romaani Rikot ilmestyi vuonna 2001. Vasta pakon edessä hän mutisi, että olen minä pari romaania kirjoittanut. Rivien välissä annettiin ymmärtää, ettei kustantamolla ollut halua jatkaa yhteistyötä. Lyijyuuma ilmestyi Kyllösen toisena opiskeluvuonna 1997. Olemme saapuneet Pispalanharjun juurelle. ”Mutta pahinta olivat puolituttujen hyväntahtoiset kyselyt.” Kun lapset olivat vielä niin pieniä, että leikkivät hiekkalaatikolla, muut paikalla päivystävät vanhemmat utelivat toisinaan, mitä Kyllönen teki työkseen. Näsilinnankallion kohdalla kiistelemme hetken, mitä tietä pitkin nousemme ylös. Kun Kyllönen oli saanut uudesta kirjastaan aikaiseksi raakaversion, hän lähetti sen kustantajalle. ”Romaanin kirjoittamiseen tarvittaisiin aikaa loputtomasti. Myyjä epäili syyksi vuokralaiselta unohtuneita maitopurkkeja. Uutinen vahvisti päätöksen jättää kesken opinnot, jotka olivat tuntuneet harha-askeleelta muutenkin. Kerran törmäsin häneen Laukontorilla. Kyllönen ilmoittautui työttömäksi. ”Minä menin lukkoon ja nielaisin avaimen”, Kyllönen kuvaa. K ävelemme Tampellaan ja kävelysiltaa pitkin Tammerkosken yli kaupungin länsipuolelle. Rivien välissä annettiin ymmärtää, ettei kustantamolla ollut halua jatkaa teoksen työstämistä. Hän puursi tekstin parissa yksin jonkin aikaa, mutta ei päässyt puusta pitkään. Siinä todettiin, että joistakin ansioistaan huolimatta käsikirjoitus oli pahasti keskeneräinen. Ympärillä kohoavat männyt antavat hieman varjoa. Kysyn, muistaako hän tapausta. Sitten tuli kaksi lisää muutaman vuoden välein. Edessämme nousevat kapeat, puiset portaat, joita lähdemme kapuamaan. Kyllösestä tuli kotiäiti. ”Kävin itkemässä ammatinvalintapyskologille, että mitä minä voisin ruveta opiskelemaan.” Hän päätti ryhtyä puutarhuriksi. Mutta se ei käynytkään Kelalle, sillä Kyllönen ei pystynyt todistamaan, että oli lopettanut kirjoittamisen. Hän oli täysin tyhjän päällä. Koska talossa ei voinut asua, mutta heillä oli sen alla oleva tontti, he purkivat pilalla olleen rakennuksen ja pystyttivät tilalle paritalon. ”Piireistä”. Sen jälkeen alkoivat vaikeudet. Jo eteisessä perhe ihmetteli outoa hajua, jota näytössä ei ollut tuntunut. Siihen ei parin tunnin pätkä päivässä riitä.” Kyllönen korostaa, että hänen itsetuntonsa on aina ollut kiinni kirjoittamisessa. Kyllönen loittoni. Puoliso tutki aikaansaannosta ja ihmetteli, kun mukana ei ollut ainuttakaan mainintaa kirjallisista töistä. Hylkäyskirje hävetti niin paljon. Ennen kuin alamme suunnistaa taloa kohti, levähdämme harjun huipulla. Hän käveli ohi jonkun ystävänsä kanssa ja huikkasi: ”Moi Juhani.” Havahduin vasta ääneen ja käännyin katsomaan. ”Laukontorillako. WSOY vastasi penseällä kirjeellä. ”Se oikeuttaa minun olemassaoloni.” Kyllösen puheissa toistuu, miten hän ”sulki pois” entisen elämänsä
Kolmen vuoden takaisessa Nuoren Voiman jutussa hän lataa suoraan, että teoksen ”julkaisematta jääminen on menetys suomalaiselle kirjallisuudelle”. Blogipostaus tai edes kuunnelma ei pääse lähellekään.” Jotta Kyllösen henkistä ahdinkoa voi todella ymmärtää, on se purettava osiin. Kuunnelman esittämisen jälkeen Yle sai tyrmistynyttä palautetta. Alhaalla kimmeltää Pyhäjärvi. Hesariin arvion kirjoittanut Sampsa Oinaala meni selvästi tolaltaan kuulemastaan. ”Noo”, hän sanoo ja hymyilee. ”Minulla on ihanat lapset ja ihana mies.” Homehelvetistä selviäminen oli virstanpylväs, jonka jälkeen asiat lähtivät vyörymään vauhdilla parempaan suuntaan. Onnistumisen tunne ei kuitenkaan kanavoitunut romaanin edistämiseen. Kostamo pukki lempeästi eteenpäin. Takanamme tien toisella puolella kasvaa juhannusruusuja. Sanoin, että mietin asiaa, mutta oikeasti ajattelin, että en vittu lähde. ”He halusivat tehdä jutun uransa lopettaneista kirjailijoista. Vaikka Kyllösen ura kirjailijana koki äkkipysäyksen, ”oikeassa elämässä” hän on ollut ”tolkuttoman onnellinen”. ”Kaikenlaista on vireillä.” Y löspäin kiipeämisessä on se hyvä puoli, että ennen pitkää pääsee laskeutumaan alas. Lopulta puolison kaveri sanoi, että suostu vaan. Kyllönen on samaan aikaan vakuuttunut sekä kyvyistään että kelvottomuudestaan. Enää ei ole kuuma, ja iltapäivän valossa Pispalan puuitaloidylli näyttää Onneli ja Anneli -elokuvien lavasteilta, siis paratiisilta. Et ole ainoa samassa liemessä keitetty. Olen niin nolo ja hävettävä, sammunut tähti ja musta aukko.”. Kysyn Kostamolta sähköpostilla, mikä sai hänet tekemään kyseisen matkan. Hesarin palkinto taas nosti Kyllösen parrasvaloihin, joissa hän ”ei osannut olla”. Koetas nyt vielä sen romaanin kanssa, jaksaa jaksaa. Kuuntelin teoksen, ja se on todella kammottava. Koska teksti luettiin ääneen, Kyllönen selkiytti ilmaisuaan, mutta omaperäinen sanasto ja hypnoottinen rytmi ovat yhä läsnä. Erityisesti mieleen on jäänyt ”oman lehden” Kainuun Sanomien ynseä arvio. Äänetön osakas -nimisen teoksen ohjasi Mikko Kanninen, joka johtaa nykyään Tampereen teatteria. Kyllönen tietää oikein hyvin, ettei kukaan käytä kieltä kuin hän. Hän selittää: ”Minusta on aina tuntunut siltä, että olen kirjoittanut kaiken vahingossa.” Kolmanneksi Kyllöstä on jäänyt kalvamaan esikoisen ristiriitainen vastaanotto. Hän kirjoitti vajaan tunnin mittaisen, väkivaltaisia seksuaalisia perversioita ja itsemurhakohtauksen sisältävän sysimustan dystopian. Ja kuinka ollakaan, jutun ilmestymisen jälkeen Kyllöselle satoi kollegoilta kiitosta, että hän oli uskaltanut avautua vaikeasta aiheesta. Sanoin, että mietin asiaa, mutta oikeasti ajattelin, että en vittu lähde. Hän otti yhteyttä Kyllö seen ja matkusti Helsingistä Tampereelle tapaamaan entistä suojattiaan. Joko kirja on saatava julki tai unohdettava se ja kirjallinen työ kerta kaikkiaan. Kyllönen on kuunnelmasta edelleen ylpeä. Kostamo tutki kolmannen kirjan synopsiksen. Kyllöstä piinaa kolminkertainen häpeä. Jotkut vaativat uusintojen perumista. Sitä paitsi: ”Romaani on minulle muotona ylivertainen. Poikkeuksellisen komea tuotanto toteutettiin peräti kahdentoista näyttelijän ja yhden puhesyntetisaattorin voimin. Myös Eila Kostamo luki jutun. Yhdistelmä on paradoksaalinen. Nuoren Voiman juttuunkin lähteminen osoittautui tärkeäksi, vaikka ensin Kyllönen pani kovasti hanttiin. Puolivälissä rinnettä pysähdymme poikkikadulle ihailemaan valtavaa kukkaketoa. Sitten hän kuulusteli perusteellisesti Kyllöstä, joka osasi vastata kaikkiin juonta koskeviin kysymyksiin. Kesken jäänyt, wsoy:n torppaama romaani on hänen parhaansa, Kyllönen näkee. Kyllönen sanoo minulle saman minkä Nuorelle Voimalle: hänen on tehtävä tilit selväksi kolmannen romaanin kanssa. ”Sain itseni kiinni siitä, että olin tehnyt aika hyvää työtä”, Kyllönen sanoo. Ensinnäkin hän kokee edelleen arvottomuutta käsikirjoituksen hylkäämisestä. Siis kirjoita proosaa. Hän kirjoittaa: ”Nuoren Voiman jutun luettuani tuntui, että minun pitää ”He halusivat tehdä jutun uransa lopettaneista kirjailijoista. Olen niin nolo ja hävettävä, sammunut tähti ja musta aukko. Hän kirjoitti, että teos on ”aidosti tuore” ja varoitti sen saattavan ”järkyttää herkimpiä kuulijoita”. Kuukauden päästä kuunnelman ensiesityksestä hän synnytti toisen lapsensa. 3 8 Ylelle, sisällön puolesta vapaa kädet. Hän muistaa tarkasti, missä oli, kun sai puhelun. Kehut tuntuivat totta kai hyviltä, mutta haukut taas aivan kamalilta. Toisekseen häntä kiduttaa se, ettei hän käytä lahjaansa. Äänetön osakas esitettiin ensi kerran Yle Radio 1:llä marraskuussa 2010. Mutta niinhän Kyllönen on jo tehnytkin, vai. Miten möykystä sitten pääsisi eroon. Äänetön osakas valittiin Suomen edustajaksi radioja tv-alan Prix Italia -kilpailuun. ”Kirjoitin väärin, olin väärin, ja koko ajan hävetti.” Kaikesta tästä Kyllösen mieleen on kehkeytynyt ”hirveä koteloitu möykky, jonka käärinliinojen saumoista tihkuu nesteitä”. Citymarketissa kynähyllyn edessä. Kyllönen käytti vapautensa täysimääräisesti
Kun teksti on melkein valmis, puhelimeen kilahtaa WhatsApp-viesti: ”Minulla on nyt kontakti auki Teokseen.” Painelen peukulla liekki-emojeita vastaukseksi ja kysyn tarkennusta. Loppuun yksi anekdootti. Kerron viimeisestä vuoden 2012 meilistäni, johon en saanut vastausta. Lindstedt sanoi minulle puhelimessa toivovansa ”ihan hirveästi, että se löytäisi kustantajan”. En tanssinut silloin, mutta tein itselleni lupauksen. ”Ja sinulla on ollut koko ajan tuo kauhea torjutuksi tulemisen fiilis!” Päivittelemme tapausta tovin. Pidin itseäni tuolloin erakkoluonteena. Ajattelin, etten ymmärrä ihmisiä, en nuoria enkä ketään. s y y s k u u 2 2 1 3 9 tehdä jotain. – Minä näytän. Tarvitaan paljon sisäistä voimaa ja uskoa omien näkemysten kantavuuteen, jos joutuu työskentelemään penseyden ja torjunnan ympäristössä.” Kostamo ei ole ainoa Kyllösen tukija. Mutisin jotain. ”Jaaha, ei muuta kuin pottuja kuorimaan”, Kyllönen hihkaisee. Alasalmi oli leirin edellinen ohjaaja. Vaikka aiemmin kirjoitin, että tapauksen jälkeen ”heitin Kyllösen mielestäni”, ei se ihan niin mennyt. – Pitäisikö sinun käydä tanssimassa. ”Minähän päädyin hommaan niin, että idolini, kirjailija Päivi Alasalmi, johon tutustuin Orivedellä, järjesti minut sinne. Kun muut tanssivat, minä seisoin ujona seinustalla. Vastikään hän kokosi rohkeutensa ja ylitti ison henkisen kynnyksen: lähetti käsikirjoituksen parille potentiaaliselle julkaisijalle. Nykyisin lavastajana ja pukusuunnittelijana työskentelevä ystäväni heitti, että ilman Kyllöstä ja kirjoittajaleirejä hän olisi ehkä ”parhaillaan norkoilemassa jossain haukiputaalaisessa alikulussa”. ”Mutta sopparia ei ole, joten mitään ei voi varmaksi sanoa.” Ehkä ei, mutta minä tuuletan taas. S euraavat viikot käytän jutun kirjoittamiseen. Yhteydenpidon tyly päätös on toisinaan kummitellut mielessäni. ”Ihanaa ja hirveää”, Kyllönen sanoo. Ajattelin, että tuo ihminen ei pelkää mitään. Kuistilla odottaa Kyllösen esikoinen lippis päässä. Venäjän-leirin viimeisenä iltana pidettiin jäähyväisjuhla. Kyllönen pinkaisi lattialle ja alkoi heilua hullunkurisesti. Myös hänen puolisonsa ja kirjallisuudesta väitellyt veljensä ovat jo vuosia patistaneet kynänsä katkaissutta kirjailijaa palaamaan työnsä ääreen. Oli kesän kohokohta päästä näkemään teitä. Mutta nimenomaan siitä oli kohdallani kysymys, uskaltamisesta. Kaivaudun omiin arkistoihini. Uutinen on niin hyvä, että naurattaa. – Miten menee, hän kysyi. ”Koska syödään”, hän kysyy. Joskushan näillä taiteiden takkuisilla teillä taiteentekijän laatu poikkeaa niin suuresti totutusta, että ymmärtäjät ovat vähissä. Mutta jo ensimmäisen keikan jälkeen tajusin, että tämä on ihan huippua. Kyllönen tuli viereeni. Kysyn, miten hän koki leirit. En ole osannut karistaa ajatusta, että ehkä Kyllönen oli pitänyt minua koko ajan taakkana. * Jukka Petäjä menehtyi nopeasti edenneeseen sairauteen ennen tämän jutun ilmestymistä.. Tuhannet kiitokset Nuorelle Voimalle! Sanon, että ilman sitä juttua minäkään en olisi välttämättä uskaltanut ehdottaa haastattelua. Tiedon aiheuttama hämminki on päässäni liikaa, ja johdattelen puheen Barentsin kirjoitusleireihin. Kuule, se osoite lakkasi olemasta, kun palveluntarjoaja lopetti toimintansa.” Niinpä tietenkin. Leirikeskuksen saliin viritettiin discopallo ja musiikkia, pöydille katettiin naposteltavaa ja mehua. ”Muistatko, kun läheteltiin niitä sähköposteja…”, aloitan. Kannustuksen siivittämänä Kyllönen on parin viime vuoden aikana puskenut tekstiä väkisin eteenpäin. Kerron, kuinka tärkeitä leirit minulle olivat, ja välitän terveisiä lounaalla tapaamaltani ystävältä. Yksi kustantamoista on osoittanut varovaista kiinnostusta. Saavumme talolle. Se kannatti. Olitte mukana hommassa niin täysillä ja pidäkkeettä.” Suljen nauhurin, ja loppumatkan juttelemme niitä näitä. Ja siellä on varmaan kauheaa, kun pitää olla koko ajan saatavilla. Välillä kyselen Kyllöseltä yksityiskohtia, tarkistan faktoja. Kajaanin-kavereista Laura Lindstedt on lukenut keskeneräisen käsikirjoituksen ja antanut siihen kommenttinsa. ”En minä ole saanut sitä”, Kyllönen huudahtaa. Oppilaana, joka ei osannut päästää irti mentoristaan. Kyllönen sanoo, että on löytänyt kustannustoimittajan, joka uskoo häneen ja käsikirjoitukseen. Hätkähdän sanavalintaani. ”Mitä?” ”Mitään tuollaista sähköpostia. Jonain päivänä. – En minä osaa, ähkäisin
Ohran ja rukiin tähkät on pullotettu ja merkitty.. 4 Tähkäpäät
Niitä ovat myös arkeofyytit, vanhat tulokaskasvit. Teksti Samuli Isola Kuvat Suvi Elo. s y y s k u u 2 2 1 4 1 M A A H A N T U N K EU T U JAT Arkeologia ja mennyt aika kiinnostavat, mutta esinelöydöt eivät ole ainoita merkkejä historiallisista asuinsijoista
Arkeologit ja kirjaviisaat tuntevat nämä kasvit ennen 1600lukua Suomeen tuotuina muinaistulokkaina, jotka saapuivat maahamme ihmistoiminnan avulla, ja jähmettyivät paikoilleen joko huonon leviämiskykynsä tai tiukkojen kasvupaikkavaatimustensa vuoksi. Takana vasemmalla mäellä on rautakautinen hautakumpu ja polttokenttäkalmisto, ikää 1400 vuotta. Kesälampaat ovat karsinassaan vaeltaneet puiden siimekseen, lehtevät puut reunustavat peltomaisemaa, lehmät lepäävät. Lähellä oli, että koko tämäkin maisema olisi 1970-luvulla kokenut Turun taudin ja jyrätty, mutta ei mennä siihen. Lampinen katselee Kuralan peltoja ja ketoja. ”Lappeenrannassa tutkittiin 1600-luvun hautaa Kauskilan Kappelinmäellä. Lounais-Suomi ja Aurajokilaakso ovat muinaistulokkaiden aarreaittaa, sillä täällä on jo aikanaan ollut kasvulle sopivat ilmastolliset olosuhteet ja kauppareitit, jota kautta kasvit ja niiden siemenet tänne päätyivät. Jotkut tulokaskasveista tuhoutuivat ilmaston ja maankäytön muuttuessa, toiset jäivät kasvamaan uusille asuinsijoilleen. Ei pelkästään korpia kaskeavana eränkävijöiden maana vaan järjestäytyneenä, paikoilleen asettuneena itäisenä vartioasemana lännen koilliskulmassa. Kuljemme arkeologi Mia Lempiäinen-Avcin ja biologi Jussi Lampisen kanssa aitoviertä pitkin. Katsotaan sen sijaan hyvään suomalaiseen tapaan alaspäin, maahan. On kesäpäivä ja Suomi-filmi on tässä. Muinaistulokas eli arkeofyytti voi olla myös kasvi, joka ei enää kasva Suomessa ilmaston muuttumisen vuoksi, mutta josta voi olla maan povessa arkeologisia jäännöksiä. Moni ei edes huomaa niiden olemassaoloa, mutta ne kertovat paljon siitä paikan historiasta, jossa ne kasvavat. Lempiäinen-Avci on tutkinut erityisesti sitä, kuinka entisaikojen haudoissa ja kalmistoissa on säilynyt kasvien jäänteitä. Aurajoen itätörmän Kuralan kylässä asui, viljeli maata, kävi ulkomaankauppaa ja kasvatti karjaa joukko muinaissuomalaisia jo tuhat vuotta sitten. Ja kun ne ovat tänne aikanaan juurtuneet, ne kertovat täällä siitä ajasta, jolloin ne tänne tuotiin.” Tähän maisemaan syntyi Suomi, sellaisena kuten me sen käsitämme. ”Ruiskaunokkia ei näy… Sitäkin pidettiin monesti vältettävänä peltorikkana, vaikka sekin oli oman aikansa kunnollinen tulokaslaji. Tämä tiedetään muinaiskasvien perusteella. Repussa ja muistin tukena on Juha Suomisen ja Leena Hämet-Ahdin kirja Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja (1993), joka on yhä ylittämätön alan raamattu. Meille näkyvät kasvit eivät yksinään kerro historiasta ja muutoksesta, mutta kun osaa katsoa tarkemmin, niin paikalleen satoja vuosia sitten juurtuneet kasvit alkavat kertoa”, Lampinen sanoo. ”Ahaa!” Jussi Lampinen ilmoittaa: Ensimmäinen löytö on tehty! Ja perään toinen! ”Tuossa on aholeinikki ja tuossa hakarasara. Mia Lempiäinen-Avci muistuttaa, että muinaistulokkaan maanpäälliset osat ovat vain osa kertomusta. Jalkojemme alla muhii rautakauden kasviperintö. Ei, en äänestä kokoomusta, vaikka ruiskaunokista pidänkin.” Kasveihin erikoistunut arkeologi Mia Lempiäinen-Avci heittää peliin toisen arkeofyytti-inhokin. Jussi Lampisen arkeofyyttinen katse haravoi jälleen mäkiketoa ja koettaa löytää jättipottia. Mäen etelärinteestä on löytynyt rautakuonaa ja valinmuotin osa, jotka viittaavat muinaiseen raudansulatuspaikkaan ja pajaan. K esäkuun toisen aamun aurinko painaa iholle lämpöä. Sieltä löytyvät kuvaukset ja levinneisyystiedot muun muassa nurmilaukasta, sikoangervosta, tummatulikukasta, ketohanhikista, kangasajuruohosta, pihakrassista ja hoikkaängelmästä. Päiväkävelyn aihe on arkeofyytit eli muinaistulokkaat, jotka ovat saapuneet ihmisten mukana Suomeen ennen 1600-lukua. ”Samoin voisimme löytää kansan kiroaman peltoohdakkeen, aggressiivisen jokapaikanlevittäytyjän, joka sekin on Suomessa muinaistulokas.” Yksi kasvi ei tee kesää, vaan rautakautisen asuinpaikan ilmaisemiseen tarvitaan monen kasvin yhtäaikaista esiintymistä alueella. Pääskyvuoren linkki torni on peltoaukean takana harvinaisen romuluinen tekele. Nyt Jussi Lampisen sihtiin sattuu mäkikaura, eräänlainen muinaistulokas sekin. ”Ihmiset eivät hiffaa, että luonto ympärillämme kehittyy koko ajan ja maisemat muuttuvat ihmisen toiminnan tuloksena. Ne kertovat paitsi asuinpaikoista, myös niistä ihmisistä, jotka tuolloin elivät. Ne ovat aikanaan päätyneet kasvamaan tänne ihmisen toiminnan tuloksena. ”Nurmilaukka, ketopiippo, sikoangervo ja ahdekaurio, siinä on lounaissuomalaisten arkeofyyttien värisuora! Ne kun löytää samalta paikalta, voi sanoa aikamoisella varmuudella, että sillä paikalla on varmasti ollut ihmisen toimintaa vuosisatoja sitten”, Lampinen hehkuttelee. Vainajan vatsan seudulta löytyi vadelmansiemeniä, joita tämä henkilö oli syönyt.”. Ollaan Varsinais-Suomessa. Kuralan Kylämäen etelärinteet Aurajoen itärannalla, neljä kilometriä Turusta koilliseen ovat Suomen parhaita paikkoja kasvipohjaiselle arkeologiselle flaneeraukselle. 4 2 T ohtori, biologi Jussi Lampinen mittailee mäkikedon antimia ”näin kuljen ja tarkkailen aina pientareiden lähellä, ystävätkin pitävät tätä kummallisena” -etukenossa. Tärkeimmät osat ovat maan alla ja maan sisällä vuosisatojen ajan säilyneissä siemenissä, ne ovat kasvin sormenjälki. Onko jokin yhdistelmä, joka huutaa kokeneelle tarkkailijalle heti, että hei, tässä on nyt kyseessä rautakautinen asuintai viljelyspaikka
Jussi Lampisen katse on löytänyt mäkikauran Kuralan Kylämäen rinteiltä.. s y y s k u u 2 2 1 4 3 Katse kohti maata
Entisistä meren salmista muodostuivat Aurajoki ja Jaaninoja, joiden varrelle asutus keskittyi. Kylämäki on sukellus eiliseen. Ja tänne päättyi yksi valtakunnan pääteistä. Kuralaan pääs7_Kuvateksti_nega. Maastosta on tehty myös useita rautakauteen liittyviä löydöksiä. Maanpäälliset osat eivät kerro kaikkea, vaan siemeniä pidetään kasvin varsinaisena sormenjälkenä. Kylämäen kumpareiden välinen peltotilkku on tunnistettu muinaispelloksi. Nykyisen Aurajoen tilalla Kuralan kohdalla lainehti Litorinameri, Itämeren suolaisempi edeltäjä. Kiinteän asutuksen leviämisen mukana Suomessa ja Kuralassa alkoi myös ajan uutuus, peltoviljely. Lehmiä laitumella, lampaita aitauksessa, talonväkeä talonpoikaisissa asuissa, kauniisti kammattuja lapsia ja touhuissaan reippaita renkipoikia. Ensimmäinen rivi aina iskusanaa, pakotettu rivinvaihto muuttaa merkkityyliin. Esineistölöydösten perusteella Kuralan ympäristö on ollut alueen rikkaimpia kauppapaikkoja 500-luvulta eteenpäin. Joku voisi väittää, että Kuralan ympäristö oli Turun edeltäjä Suomen kauppaporttina länteen. Vääriä lääkkeitä Hullukaalia tarjottiin aikoinaan esimerkiksi hammassärkyyn, vaikka kasvi on kokonaan myrkyllinen.. Peltoaukean läpi virtaavaa Jaaninojaa pitkin päästiin Kuralasta ainakin pienemmillä kalastusveneillä merelle. Kun Kurala nousi merestä, Suomenniemi näytti erilaiselta kuin nyt. Pienemmältä ja suipommalta. Turun kaupungin ylläpitämä museoalue vetää puoleensa lapsiperheet, mummot ja papat larppaamaan 1950-luvun maalaistunnelmaa, vaikka maan sisällä on muistoja paljon kauempaa. Pellot sijaitsivat keveillä, helposti muokattavilla hiesuja hiekkamailla. Kylämäessä tällaisia muinaispeltoja on suurissa kalliopainanteissa mäen rinteillä. Eikä olisi kovin paljon väärässä. Täällä päättyi Suomi ja alkoi suuri maailma. Yhdelle kumpareelle syntyi Kuralan kylä, josta kehittyi sen ajan suomalainen kauppahubi. Putkessa. On, on, tuossa! Se selviää pitkään maassa itämiskelpoisena ja viittaa rautakautiseen toimintaan alueella.” K uralan Kylämäen museoalueella kävelee isovanhempia lapsineen ja lastenvaunuja ulkoiluttavia äitejä. 3500 vuotta sitten tänne oli muodostunut jo kilometrien mittainen saari. Maa nousi ja Kurala ensimmäinen osa pilkisti merestä pienenä luotona noin 5000 vuotta sitten. Hiljalleen luoto yhdistyi muihin saariin. Halistenkoski ei vielä ollut syntynyt ja Kuralaan voitiin purjehtia mereltä Aurajokea myöden. 4 4 Nyt Lempiäinen-Avci on kääntynyt tarkastamaan Kuralan mäkipiennarta. Putkessa on vadelman siemeniä. ”Katsotaanpa, onko täällä jossain pölkkyruohoa. Ennen viikinkiretkiä, ristiretkiä ja Ruotsin kruunun ja katolisen kirkon miekkalähetystä tämä ei ollutkaan mikään turha paikka
Siinä on sanoja, joiden haitallisuutta Suomen ekosysteemille on tungettu kaaleihimme vuosien ajan. Lempiäinen-Avci kertoo, kuinka muinaistulokkaita tuotiin aikanaan Suomeen ja Aurajokilaaksoon lääkekasveiksi. Puoskaroivat kirkonmiehet kertoivat kansalle, kuinka uusissa kasveissa oli jumalallisista ja parantavaa voimaa. Totuus oli munkkien tarjoamaa tarinaa hyytävämpi. 4 5 s y y s k u u 2 2 1 turkeissaan ja kavioissaan mukanaan kaukaisten maiden kasvien siemeniä. Vanajan Häme oli Suomen tärkeimpiin kuuluvien vientituotteiden, kuten turkisten, tuottaja. 1200-luvun munkit toivat alueelle perustettuihin luostareihin kasveja, joilla katsottiin olevan erityistä parantavaa voimaa. Kasvien siemenet voivat olla hyvin eri kokoisia, osan erottaa paljaalla silmällä helposti, toiset erottaa vain mikroskoopin alla.. Jäljelle jäivät viljelys, kylät ja muinaistulokaskasvit, jotka nyt tunkevat edessämme varsiaan ja kukintojaan alkukesäisen auringon suuntaan. Kauppatavarat välitettiin maailmalle Aurajokilaakson ja Kuralan kautta. V ieraslaji ja tulokaslaji. Vieraslajit valtaavat tilaa alkuperäisiltä kasveiltamme ja tulokkaat tuhoavat kantalajiemme elintilan. Suomen lounaisessa nurkassa oli myöhäisellä rautakaudella, 1000-luvun vaihteessa, käynnissä valtataistelu. M utta ei tänne huvikseen kasveja maailmalta kannettu ja suomalaisen luonnon ja työn hedelmiin markkinoilla vaihdettu. Tervey dellä käytiin kauppaa sieluista ja vallasta. Suuren meren takaa seilanneet kauppiaat vaihtoivat täkäläisiä turkiksia kaukaa tuotuihin kasveihin ja viljelyslajikkeisiin. Kauppatavaraksi tuodut lehmät, härät ja hevoset toivat Kokoeroja. Käsillä on kastiin Hämeen härkätietä myöden sisämaasta. Aikansa tulokaskasvit olivat mukana valtataistelussa. Maannousun myötä kauppapaikka siirtyi 1100-luvulla Aurajokea alaspäin Koroisiin ja sieltä sittemmin Turkuun. Sitä käytiin katolisen kirkon, Ruotsin kruunun ja mereltä tulevien kauppiaiden välisenä taisteluna suomalaisten viljelijöiden sieluista ja maista. Siihen päättyi Kuralan aika valtakunnan keskuksena. Hyvä ei seurannut siitäkään, vaikka parantumiselle oli annettu taivaalliset takuut. Niin ikään myrkyllisellä keltamolla taas parannettiin keltatautia ja pantiin maitiaisnestettä silmäpaiseen päälle. Takana oli raha ja valta. Hullukaalia, keskiajalla Suomeen tuotua harvinaista arkeofyyttiä munkit tarjosivat hammassärkyyn, vaikka kasvin kaikki osat olivat myrkyllisiä ja se saattoi aiheuttaa kouristuksia ja kuoleman
Sivusto toimii kännykässä tai padilla maastossa hitaallakin nettiyhteydellä. Joka kesä Suomessa järjestetään ammattilaisten johtamia yleisökaivauksia, joihin tavan kansalaisia marssii jonossa rapsuttelemaan maata. M I S T Ä L I S Ä T I E T O A , M I H I N H AVA I N T O J A . Jotkut kasvit taas ovat levinneet Suomessa kasvupaikoilleen vasta viime vuosisatoina. Siinä hommassa moderniksi kurkottanut Suomi on toki ollut varsin etevä työntäessään edistyksellistä asfalttia ja betonia entiset kedot ja lehmihaat täyteen. Ihminen kaskesi, poltti ja muokkasi maita ja sen ajan tulokaskasvit sopivat tähän pirtaan: kesämaitiainen, hirvenkello ja ruusuruoho ovat suomalaisittain itäisiä arkeofyyttejä. Suomi on aina ollut ulkoisten vaikutteiden alainen ja muiden maiden tulokkaiden tuote. Muinaistulokkaat ovat toki maahantunkeutujia härskeimmästä päästä, niitä ei saa varmuudella kitkettyä pois kuin vaihtamalla maa-aineksen täysin toiseen. Kartalla näkyy oma sijainti (jos sen sallii selaimessa) ja sijainti päivittyy, kun maastossa liikkuu. Missä muinaistulokas, siellä olivat ihmiset ja parhaat kyläpaikat. Kiinnostus luontoon ja kasveihin tarkkailuun on myös kovassa nousussa. Lajit, joita tänään kutsumme arkeofyyteiksi olivat aikansa vieraslajeja ja tulokkaita. Ja television uutislähetykset ja lehdet muistavat nämä aina noteerata näyttävästi. Ilmiön ja teknologian kehityksen siivellä on myös syntynyt oma lajinsa: muinaisaarteiden etsijät. Miksi tämän päivän tulokas on eilisen tulokasta huonompi. Siksi perinteisten kasvilajien ja niiden kasvuympäristöjen suojelulla on kiire. Se on ollut sitä ihmisten ja kulttuurin osalta, sitä se on ollut myös kasvien osalta. Etsijöistä on tehty dramatisoituja tv-sarjoja, joissa Dressman-miehet kulkevat ja haravoivat metallinpaljastimet ojossa kartanopeltojen pientareita suurimpana haaveenaan löytää maahan hautautunut viikinkimiekka, kultakolikko tai puuttuva lenkki suomalaisuuden tarinassa. Arkeofyyttejä löytyy vain paikoilta, joihin ihmisen toiminta ne ennen 1600-lukua toi, ja jossa ne säilyivät maailman ja ilmaston muutosten keskellä. Suomessa ei ole arkeofyytteja tuhlattavaksi asti. A rkeologia ja mennyt aika kiinnostavat. Arkeofyyttien kasvupaikat keskittyvät vanhoille kylänpaikoille, ja kyseiset lajit suosivat jo rautakaudella käytössä olleita alueita. 4 6 villinen väestönvaihto, saarnaavat viheruskovat. Miksi metalliesineiden ja kiviröykkiöiden etsiminen kiehtoo, mutta muinaiskasvien etsijöiksi ja tutkimuksen auttajiksi Kasvistomme muinaistulokkaat Juha Suominen ja Leena Hämet-Ahti: Kasvistomme muinaistulokkaat: tulkintaa ja perusteluja (1993, Norrlinia) digitaalinen versio löytyy osoitteesta: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/30017 Muinaismuistot.info Sivusto näyttää Suomen kiinteitä muinaisjäännöksiä selaimessa mobiiliystävällisellä kartalla. Kuralan Kylämäki on hypähdys keskelle menneitä aikoja ja Suomi-filmien kesää.. Kansa rakastaa Suomen syntytarinoita, esihistoriaa ja somesymppaa 1500-luvun liedenpohjien esiinkaivajaisia. Vaikka moni vieraslaji on todella haitallinen levitessään uusille alueille, ei asia suinkaan näin yksinkertainen ole. Tällä hetkellä lunastusten käsittelyaika on noin kolme vuotta. Suomen itäisillä alueilla muinaistulokkaat ovat harvassa ja siellä ne liittyvät kaskitalouteen. Esihistoriasta on tullut sosiaalista ja kulttuurista valuuttaa ja kansan kansallismuseoon toimitettavien löydösten määrä on räjähtänyt käsiin. Monet Suomessa esiintyvät lajit, joita nyt hartaasti varjellaan vieraslajien torjunnan nimissä ovat miltei järjestään itsekin aikansa tulokkaita, monet jopa varsin tuoreita. Vuosikausiin ei museovirasto ole ehtinyt tutkia kaikkea niitä muinaisesineiksi oletettuja, mitä kansa sinne hyvää hyvyyttään toimittaa ja tarjoaa tutkittavaksi ja lunastettavaksi. Larppia ja lampaita. Tällainen on esimerkiksi peltosaunio, joka on eteläisessä Suomessa muinaistulokas, mutta pohjoisempana uustulokas
”Kun rahoitus on tiukassa, on väistämättä priorisoitava sellaisia aiheita ja projekteja, jotka ovat rahoittajien kannalta houkuttelevia. Samalla voisi hyvinkin tehdä arkeofyyttisia havaintoja ja kertoa niistä muille. Arkeofyyteillä voisi olla myös tärkeä rooli ilmastonmuutoksen tutkimuksessa ja muinaiskasvien tarkempi tuntemus auttaisi löytämään ilmastonmuutosta kestäviä viljely lajikkeita. Suomalaisethan rakastavat liikkua luonnossa ja kertoa siitä muille. En ole yksin, muutkin perustutkimuksen tekijät ovat samassa asemassa.” Ohdakkeista. ”Ilmastonmuutospuhetta ja puhetta luontokadosta on ilma täynnä, se on erittäin hienoa ja tärkeää, mutta onko Suomi samaan aikaan unohtanut luonnon monimuotoisuuden historiallisen tutkimuksen arvon”, Lempiäinen-Avci kysyy. Sieltä löytyi kahvinpapuja, kessutupakka ja värjäyskasveja. Miksi näin, Jussi Lampinen ja Mia Lempiäinen-Avci. Miksei muinaistulokkaille ole pyhitetty omaa telkkariohjelmaa, missä ovat muinaistulokkaiden ja vanhojen asuinpaikkojen bongaajat. ”Niin, sen kun tietäisi. Mia Lempiäinen-Avci on yksi Suomen ainoista kasviarkeologiaan erikoistuneista tutkijoista, joka on kaiken muun ohessa selvittänyt Suomenlahdelle vuonna 1771 uponneen Vrouw Marian tynnyrilastissa olleita kasvien siemeniä. Ehkä kyse on siitä, että tämä ei ole niin konkreettista kuin metallinpaljastimien kanssa vanhojen metalliesineiden etsiminen. Tänne voi myös ilmoittaa Ilppariilmoituspalveluun esinelöydöistään. Rahaa ja todellista tahtoa perustutkimuksen tueksi ei tunnu Suomesta löytyvän. Jussi Lampinen taas on luonnon ja luontoarvojen suojelusta kiinnostunut kasviekologi, jonka tutkimus käsittelee erityisesti perinnebiotooppeja, kuten ketoja ja niittyjä. Kyppi.fi Museoviraston ylläpitämä palvelu, joka sisältää viraston arkistoon, rekistereihin ja kokoelmiin tallennettua tietoa arkeologisesta kulttuuriperinnöstä ja rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Ehkä ala voisi myös tehdä asioita toisin, nostaa esiin kasviharrastusta ja kehittää siinä auttavia mobiiliäppejä entistä paremmiksi.” Muinaisjäännösten kasvillisuuden tutkimus on edistänyt luonnon ja kulttuuriperinnön suojelua, sekä kasvitieteellisen tutkimuksen ja arkeologisen inventoinnin kehittämistä. Kun Suomen mediassa esitellään arkeologiaa ja esihistorian tutkimuksia, näemme sielläkin aina vain esinekaivauksia. ei ole tungosta. Tämähän olisi mitä helpointa koko kansan juttua. Yksi päivän löydöksistä oli pelto-ohdake.. s y y s k u u 2 2 1 4 7 Retkikasvio Suomen putkilokasvit esittelevä lajitietosovellus Retkikasvio on vastikään julkaistu ilmaisena iOSja Android-sovelluksena. Hän on myös tutkinut Sinebrychoffin taidemuseon antiikkisohvan heinätäytteitä ja on ollut poliisin apuna rikostapauksen selvittämisessä. Lastissa oli myös kasvi, jonka arvoitusta hän pohti ja tutki pitkään, kunnes mysteerikasvi selvisi myrtiksi. Tieteen rahoituksen puute ei ole arkeofyyttiihmisten murhe vaan koskee meitä paljon laajempaa tutkijajoukkoa, josta monen ura on tyssännyt paljon meitä varhaisempaan vaiheeseen”, Jussi Lampinen sanoo. Ehkä ala voisi myös tehdä asioita toisin ja kehittää mobiilipalveluita entistä paremmiksi. Ettei kukaan luule, että kyse on vain normaalista tieteentekijöiden nurinasta, niin Lempinen-Avci lyö lopuksi pöytään kansakunnan ja planeetan tulevaisuuden. Rahoitus laji-inventointeihin on tiukassa, niin kuin moneen muuhunkin kuvailevaan tutkimukseen. Se harmittaa suuresti kahta tohtoria, joiden kanssa on kuljettu päivä läpi Kylämäen pientareita ja ketopaikkoja. Laji.fi Suomen Lajitietokeskuksen sivuilla voi tutustua lajeihin ja niiden esiintymiseen, selata havaintoja suomalaisista lajitietokannoista sekä pitää kirjaa omista luontohavainnoistasi. ”Minullakin olisi perusteltu näkemys, miten ja mitä Suomessa pitäisi viljellä, että pärjäisimme ilmastonmuutoksen tuoman muutoksen keskellä, mutta ei se tunnu kovasti kiinnostavan Suomea ja päättäjiä
4 8
Teksti Jyrki Lehtola Kuvat Juuso Westerlund. Siksi luonto on parhaimmillaan silloin, kun sen on parturoinut ja varustellut olemaan kaikkea muuta kuin luonto, kirjoittaa Jyrki Lehtola. s y y s k u u 2 2 1 4 9 S U L L A O N M U N L U O N T O Aito luonto on aivan liian inhottava hyönteisineen ja sateineen
Nauravatko jo naapuritkin ohi ajaessaan. No niin. Kauaa ei kulunut. Luonto oli silloin kovin, kovin synkkä, ihminen varmasti myös! Kuvissa ei valo tanssahdellut sileiksi hiotuilla pinnoilla, männyt, kuuset, haavat peittivät näköalan kaikkialle paitsi omaan pimeään, haavoittuneeseen mieleen, maa oli soran ja kivien koristamaa multaa, mustavalkokuvissa enemmän mustaa kuin valkoista, sellainen oli luonto, elämä, ihminen ennen. Pätevän, geometrisuuden estetiikkaa arvostavan puutarhurinkin joutuu tilaamaan 150 kilometrin päästä tuijaa muotoilemaan, kallista on, mutta ei onneksi niin kallista kuin ne kerran järjestämäsi mökin siivoustalkoot – halusit eroon edellisten sukupolven rumuudesta, jätit jäljelle vain historiallisesti pittoreskeja aikakauslehtiä, esi-isien valokuva-albumit…missähän tuokin mummon mekko nyt on, aika outré… ja ne kulhot ja lasit, joiden toivot olevan Nanny Stillin suunnittelemia – jonne kutsuit ystäviäsi auttamaan, eivätkä niille todellakaan riittäneet kahvi ja leipä, kiitos, nähdään, kääntykää vasemmalle lähtiessänne, piti olla kuohuviiniä, samppanjaa, punaviiniä, roséviiniä, valkoviiniä, olutta, onko IPAA, ruokaa, ruokaa, ruokaa, nyt maistuisi viski, onko sauna jo lämmin, talkoot on lyhenne sanoista ilmais, työ, voima, nopea, poislähtö, kiitos. Sodan (vapaussodan?) jälkeen yhdessä naapureiden, sodasta (talvisodasta?) selvinneiden sankareiden, kanssa rakennettiin taloa, maanraivaus, perustukset, kivijalka, sokkeli, kakkosneloset, mitä näitä nyt on, juotiin kahvit, syötiin leivät ja sitten naapurit poistuivat. Mutta on luonto paljon muutakin kuin anaalifiksoituneen kansallissosialistivihreän järjestys siellä, missä kaaoksen ja mielivallan tulisi hallita: se on henkilökohtainen saavutus: todiste siitä, että on päässyt elämässään luontoon, johonkin syvempään, puhtaampaan, aidompaan, koskemattomaan, Pekka Sauriin. Kun istut Aperol Spritz -lasisi kanssa terassilla, on Suomen luonto parhaimmillaan. Sitä tosin kuvia katsellessasi ihmettelet, mihin on kadonnut edellisten sukupolvien mökkiisi kohdistunut pyyteetön talkoohenki. Muistatko, kun kerran näytti siltä, että joutsen olisi alkukeväästä jäätynyt kiinni jäähän. Huh! Todellakin! Etenkin kun sen äänen erottaa! (Moni ei.) 8. Luonto, miten sen sanoisi, se on kuin tuija, joka tuijana on vain tuija, mutta kun sen leikkaa muotoon, se on muotoon leikattu tuija. 5 1. Enää ei kukaan auta niin kuin ennen. Sille on sanakin, luontoaltistus, jonka muutit fyysisen vastustuskyvyn kasvusta oman henkisen vastaanottokykysi kasvuksi, sellainen sinä olet, ei sille mitään enää voi, ei auta luonto, ei mikään. 3. liat ja karstat räjäyttävää ilmaa. Sinä olit hätääntynyt, huutelit joutsenelle, ”HEI HALOO SIELLÄ JOUTSEN!”, kehotit sitä nousemaan, tsemppaamaan, mutta kun se selvästi kohtalonsa hyväksyneenä istui joutsenen perse jäässä kiinni kuin teloitusta odottava zen-buddhisti, soitit Luonnonsuojeluliittoon, ja sieltä kuuluvan huokaisun aikana joutsen jo nousikin ja lähti lyllertämään jäätä pitkin!. Mikä vitsi! Lähiluonto ei koskaan kykene samaan kuin oma, omin ja vuokrakäsin muokattu luontosi, lähiluonto on kaikkien jakamaa luontoa, ei kertomus sinusta, köyhien luontoa, kertomus kaupungista, ei Instagram-kuva syvyydestäsi, pinnallisten luontoa, kertomus muista, se ei koskaan riitä. Luonto! Puhdas, koskematon, palkitseva (joskus jopa julma! (Ymmärrettävästi!)) luonto! Onneksi olkoon, nuuuuuhhhh, raitis ilma ja söpöt, söpot sieraimesi! Tunnetko, kuinka sielusi puhdistuu niin kuin Jumala puhaltaisi sinne kompressorilla…psssyyyyhhhh!... Lähiluonto! Kuulet tuota sanaa yhä useammin. Siksi haluatkin lisää kaupunkia Helsinkiin, kuulut oikein sellaiseen Facebook-ryhmäänkin, koska sinulla on jo oma luonto. 5. Niin kuin luontorunoilijasuosikkisi Risto Rasa (onko muita, yv jos on???!!!) hyvin kirjoitti: ”Linnunäänten joukossa/ on yksi surullinen./ Kun sen erottaa, ei hetkeen kuule niitä muita”. Vittu PEURAT. Ja mikäpä on sielusi lepäillessä, jopa laiskotellessa, jopa velttoillessa, kun jalkojesi alla on kivilaatoilla tasoitettu maasto, edessäsi toissa talvena rakennettu ruopattu ranta, suodatinkankaan päälle kaadetut ja levitetyt ja tasoitetut 150 kuutiota hiekkaa, josta työmiehet ovat erotelleet isommat kivet pois ja kaikkialta aukeaa avara näkymä luontoon, järveen, mereen, kun puut ja pensaat tapettiin tai siirrettiin pois luonnon edestä huvilan toiselle puolelle, hiekkatien ja mökin väliin yksityisyyttäsi korostamaan, puita ja muita luonnon omia koriste-esineitä hankittiin lisääkin niin, että ohi ajavat naapurit voivat ihailla yritteliäitä päärynäpuita, kirsikkapuita, luumupuita, jalosyreenejä, ruusupensaita, puutarhan hoito on lääke ihan kaikkeen, iltaisin katsot katkerana Huvila ja Huussia, olet varma, että ne saivat kaiken ilmaiseksi, mutta silti et vaihtaisi mistään hinnasta tätä tunnetta, että sinä muokkasit luonnon näköiseksesi. Mutta… ei sitä voi kieltää… onhan tämä yhteiskuntasopimusten ja yhdessä sovittujen sääntöjen ulkopuolinen luonto joskus rankkaa. Historia! Vau! Historia on sinua aina kiinnostanut sellaisella melankolisen ylimielisellä ja narsistisella tavalla niin kuin se nykyään useimpia kiinnostaa, ja siksi selailet silloin tällöin perintömökilläsi valokuva-albumeita ajalta, jolloin isoisäsi mökin sodan (Suomen sodan?) jälkeen rakensi. 4. 7. Peurat, jänikset, myyrät, LUONTO naposteli juuri poskeensa pikkupikku päärynäpuusi, kirsikkapuusi ja luumupuusi! Seuraavalla kierroksella ostat piikkilankaaitaa ja jokainen luonnon kaunistamisesi on kuin luonnon oma Auschwitz. 6. Aaaaaaahhhh! Luonnossa sielusi, niin kuin hyvin usein sanot, lepää. 2
s y y s k u u 2 2 1 5 1
Itse olet ollut jo pie nestä pitäen yhtä luonnon kanssa, vaikka teininä luulitkin jättiläis hauen ottavan aurinkoa, kun se makasi laillasi selällään veden pinnalla. Tai kun ostit linnunpöntön, asettelit sen suurella vaivalla symmetrialtaan hyväksy määsi koivuun ja vilkuilit kymmeniä kertoja päivässä, onko taloon muuttanut jo kiitolli nen pariskunta, joka ymmärtäisi, että tässä olisi lämmin, turvallinen koti sympaattiselle lapsiperheelle, jolla olisi vaikeaa, jos sinua ei olisi. 5 2 9. Lapsille tämä on ollut muutenkin kasvattavaa. Tai muistatko, kun orava yritti saalistaa pikkulintua ja menit väliin, ”HUS ORAVA!”, aitoa välittämistä, alas päin ei saa syödä, ”HUS ORAVA!”, väliintulosi auttoi, kannustamanasi pikkulintu muisti osaavansa lentää, orava ei. Sen seurauksena pikkulinnut näkivät ikkuna lasista vain heijastuksen takanaan killuvasta luonnosta ja LÄTSPOKS! tappoivat itsensä lasiin, jonka peseminen alkoi pikkuhiljaa käydä niin masentavaksi, että delegoit sen lastesi tehtäväksi, jotta hekin ymmärtäisivät, että luonto on julma, ja nyt lapsesi heräävät opettavaan huutoosi ”TAAS ON KAKSI KUOLLUT!”. Ensimmäisiä tekojasi perintömökin päivittämisessäsi oli se, että revitytit järven puolei sen seinän kokonaan pois, jotta sen tilalle voisi asentaa lasiset liukuovet niin, että tunkkainen olohuone (jonka maalautit val koistakin valkoisemmaksi, ethän sinä sentään hullu ole!) sai vihdoin valoa. Itse aiheuttamiesi luontokuolemien kanssa olet onneksi sinut. Ja löysihän oikea perhe viimein itselleen ensikodin! Talitiais pariskunta muutti uuteen kotiinsa, perheenlisäystä pukkasi, mutta sitten, sitten…eräänä aamuna heräsit tikan hakkauk seen… joskus voisi saada luonnolta vähän rauhaakin…ja aamu kahvia keittäessäsi huomasit käpytikan paukuttavan linnun pönttöäsi hajalle nauttiakseen aamiaiseksi lintuperheesi poi kasia, ”HUS KÄPYTIKKA, HUS!”. Toista linnunpönttöä et enää hanki, olit oppinut pahimman kautta etkä halua enää koskaan kuulla sanaakaan niistä pikku linnuista, jotka kuivina kesinä nokkivat lehmien utareita hajalle saadakseen juotavaa, ”HUS LUONTO, HUS!”. 12. 10. Sitten kun selvisi, että se oli kuollut, niin, no, jokainen terapeuttisi on kuullut sen tarinan, ja kun nykyään kohtaat järvessä lilluvan kuolleen pikkukalan vatsan, olet sillä lailla kasvanut, että et enää traumatisoidu, vaan soitat kun. 11. Näke vät aitoa luontoa, lähimpään asfalttiin on matkaa 10.7 kilometriä (Teslasi laski!)
Kaloista puheenollen: palataanpa haukeen ja traumoihin, sillä luontosuhteesi pullistelee traumoja niin kuin se olisi se viiden vuoden takainen ihmissuhteesi, josta pukkaa edelleenkin ammennettavaa pitkin seiniä! Kävi nimittäin niin, että Tappajahai-elokuva sekä ne muutamat jättihaukia koskevat pikku-uutiset ovat traumatisoineet sinut niin, että yksinkin ollessasi puet mökillä uimapuvun päällesi uimaan lähtiessäsi, ettei JÄTTILÄISHAUKI vain nappaa rakkaimpiasi, palaa peniksestäsi, nännin päätä, tunge jättiläispäätään vulvaasi, kukapa hauki ei kaikesta tuosta haaveilisi. Kerrot tarinaa mielelläsi, onhan se tarina vanhemmuudesta, vastuusta, sankaruudesta, mutta siitä et kerro, että nostettuasi neljävuotiaasi turvaan laiturille, havahduit aika kiusallisen nopeasti (minuuttien sijasta sekunteja!) siihen, että olit hypännyt veteen puhelin taskussasi, ja oli lauantai, lähin puhelinkauppa 50 kilometrin päässä oli kiinni, ja niin jouduit olemaan luonnon armoilla liki vuorokausia vailla yhteyksiä ulkomaailmaan, mitä tahansa voisi tapahtua, etkä saisi puhelimellasi apua, vaikka suurempi ongelma olikin se, ettet voinut käyttää puhelintasi täyttämään sitä tyhjyyttä, jonka luonto ihmiseen järsii, olit yksin, luonnon armoilla, mitä täällä tekee, leppeän lauantai-illan humalasikin tuntui ankeammalta, luonnon armoilla, näinkö jotkut ovat joskus eläneet, luonnon armoilla, miten, miten, miten se voi olla mahdollista, menit lopulta aggressiivisessa laskuhumalassa nukkumaan, luonnon armoille, ja koko sunnuntain perheesi vältteli sinua, kun luit pahantuulisena mökin hyllystä löytämääsi Simenonia, koska muutakaan ei luonnossa voi tehdä ilman puhelinta. Toki sinua – onhan sinulla sielu! – on mietityttänyt luonto, etiikka, eläinten oikeudet tuijottaessasi terassiltasi luontoa. Muistelet itsellesi lämpimästi hymyillen aikaa, kun eettisistä syistä kieltäydyit syömästä ”KETÄÄN, JOLLA ON SILMÄT” ja siksi popsit kuukauden jauhelihaa. Mikäs siinä, kivahan Teroa olisi ollut nähdä, mutta sitten se alkoi meilissä kysellä lähimmistä baareista ja selittää, että hän ei pysty olemaan jossain luonnossa koko iltaa, pitää päästä välillä baariin, missä on teidän lähin baari. On Sapo-sarjan musta selkäisiä dekkareita, ne kuuluvat mökille Simenonien lailla, isovanhempiesi isänmaallis-uskonnollista kirjallisuutta, seuraavan sukupolven Hannu Salamaa, Pentti Saaritsaa ja. 16. 13. ”Lähin baari!”. Niin, kirjat ja luonto! Eräs luonnon määritelmistä on ”paikka, jossa valehtelee itselleen lukevansa ne kirjat, joista on kaupungissa valehdellut itselleen, ettei ole aikaa, koska ei ole luonnossa”. Eikö edes hetken voi olla poissa siitä totutusta, turvallisesta elämästä ja antaa luonnon parantaa, helliä ja hoivata! Tavallaan, tavallaan kertomukseesi voisi myös liittyä se hermoromahduksen kaikki kriteerit täyttävä hetki, kun nuorin lapsistasi tippui laiturilta ja vaaroista sekä Armanin shortseistasi välittämättä syöksyit perään pelastamaan hänet. s y y s k u u 2 2 1 5 3 nan ympäristövastaavalle kertoaksesi, että JOKU saastuttaa SINUN järveäsi, vaikka joskus lokit vain pudottavat nappaamiaan kaloja, luonto ei ole aina sinun laillasi täydellinen. Joskus se naurattaa, joskus pistää vihaksi. Löysit maininnan ”kalojen monimutkaisesta sosiaalisesta elämästä”, katsoit kauniilla grilliviivoilla koristeltujen ahvenfileiden kasvavaa kasaa, pöydän ääressä ruokaa odottavia, ilosta porisevia ystäviäsi, pohdiskelit ”kalojen monimutkaista sosiaalista elämää” ja aika pian olit, että ”NJAAAH”, sinulla on monimutkainen sosiaalinen elämä, kala on kala. 15. Toisen luontosuhde on suhteessa omaan aina vino. Mökille vuosikymmenien saatossa kertynyt kirjakokoelma on kertomus ihmisen kasvusta, jossa sinä olet kohokohta. Mielelläsi kerrot illanistujaisissa – niitä luonnossasi on paljon! – tarinaa opiskelukaveristasi, joka oli kerran tulossa perheesi vieraaksi huvilallesi, muotoon leikattuun luontoosi. Sittemmin olet lipsunut etiikkasi kanssa ja kerran ahvenia grillatessasi päädyit huonoa omatuntoa potien pohtimaan kalojen oikeuksia ja luontoihmisenä tutustuit grillin – Big Green Egg, luonnon oma ikuinen muna! – ääressä tematiikkaan Googlen avulla. 14
Peurat, iljettävät etanat, myyrät, hiiret, jänisrutto, borrelioosi, horkka, kuolema, rotista näet unta, ampiaispesä saunaterassin katoksessa, kyykäärme, kyynpurema, myyräkuume, hyttysiä, muurahaisia, lentomuurahaisia, paarmoja sielussa, heinäsirkkoja sydämessä, me kaikki kuollaan, ja sitten vielä sellaisia pienenpieniä hyönteisiä, jotka täyttävät suun, kun puhuu sosiaalisesta sukupuolesta ja valistunut mielipiteesi hajoaa ysköksesi sisään, nolottaa, olisitpa kuollut, me kaikki kuollaan. Ja hyvä niin, nyt kun koronaviruksen takia ulkomaanmatkailu on vähentynyt, Suomen metsät ovat täynnä sinne eksyneitä kaupunkilaisia soittamassa hätäkeskukseen ”TULKAA HAKEMAAN MUT TÄÄLTÄ POIS!”, sinä olet onneksi oppinut sienestämään Teslastasi käsin. Pyöräily kaupungissa on tosi tosi kivaa ja usein kätevämpää kuin autoilu, ja koska ilmastokatastrofi voi vaikuttaa järvivetesi puhtauteen, hankit mökkipyöräksesi Cyclocross-pyörän – Focus Mares 9.8 C Apex 1! – joka sopii hyvin sekä haljenneelle asfaltille että hiekkatielle. Ei sille mitään voi, joskus luonto on yksinkertaisesti vain paskasti organisoitu lomakylä. Odotit pyörää, rasvasit pohkeitasi, kiillotit kypärääsi, luit käyttäjäkokemuksia pyörästä, ja kun pyörä vihdoin saapui, olet ajanut sillä lähikauppaan kaksi kertaa. Sitä olet mietiskellyt, miksi samat asiat tuntuvat niin erilaisilta luonnossa kuin kaupungissa. Luontoa tulee parantaa, jotta on helpompi vältellä oman tyhjyyden tapaamista, ja siksi luontoa tulee korjata riippukeinuilla, liuskekivillä, luonnonkivillä, kiviasetelmilla, aidatuilla kukkakokoelmilla, lasipuutarhalla, lasiyrttitarhalla, viskilasilla, krokettikentillä, shampanjalasilla, pomppulinnoilla, leikkaamalla se muotoon, muotoon, muotoon, vaihtamalla isoäidin pölyinen, synkkä ryijy 60 tuuman televisioon. 20. Kysymys on sinulle, tietysti, vahvasti eettinen, ovathan metsät Gaian keuhkot ja sitä rataa, vaikka onkin käynyt niin, että jo vuosia sitten sinulta menivät sekaisin sekä etiikka ja estetiikka että yleinen etu ja sinun etusi. Maalaisia pidetään usein muutosvastarintaisina, ja sitä ne. On kategorisesti täysin eri asia, mitä itse teit sukumökillesi, kun vanhempiesi kuoltua suoritit sille brasilialaisen hysteerikon vahauksen: pois turhat puut, turhat pensaat, ruoho, kivet, luonto, kaiken muutit kliiniseksi, karvattomaksi, jotta pystyit, kliinisenä, karvattomana, makaamaan luonnolta turvassa ja ottamaan vastaan luonnon suurinta antia, aurinkoa, esteettisten pyrintöjesi tähden. 21. Hakkuualueen suurin ongelma sinulle ei ole maapallon tulevaisuus, vaan hakkuualueen rumuus, se että näet ihmisen vääränlaisen jäljen. Niin kuin pyöräily! Lähin kyläkauppa on seitsemän kilometrin päässä ja sinusta alkoi tuntua hävettävältä autoilla sinne hakemaan unohtunutta yrttiä (niin kuin siinä makkaramaalaisten olutvarastossa edes tiedettäisiin, mikä on yrtti!) tai limsaa lapsille, jotka jouduit päivittäin lahjomaan luonnon ystäviksi. Et niinkään ole luonnossa kuin mukavalla tuolilla katsomassa luontoa vähän kauempaa, niin kuin istuisit elokuvateatterissa ottamassa kuvia valkokankaasta. Kaikki muuttuu, luonnossakin! Ymmärrät sen hyvin, mutta haluaisit huomauttaa, että on kahdenlaisia muutoksia: parannuksia ja muiden tekemiä muutoksia. 5 4 luontorunoja, ja sitten sinä ja Bookbeat-tilisi, auringossa on tosin mahdoton lukea iPadilta, mutta onneksi mökin vintillä on myös vanhoja aikakauslehtiä, joiden rikollisesta naisja ihmiskuvasta otat kuvia Instagram-tilillesi, koska luontokuvasi eivät saa niin paljon sydämiä, mutta nämä kuvat totisesti naurattavat ja kauhistuttavat kaikkia! 17. Terapeuttisi kanssa olet käsitellyt monta kertaa sitä shokkia, kun ensimmäistä kertaa veit koko perheen uudella veneellänne – sokeutuvan vanhan miehen veistämä puuvene ja Torqeed-sähköperämoottori, jotta kuulee sekä oman että luonnon äänen! – parin kilometrin päähän sille salaiselle saarelle, josta sukusi oli jo sodan (Lapin sota?) jälkeen kantarellinsa hakenut, ja saareen olikin ilmestynyt rakennustyömaa. Se ei vain tunnu samalta! On jotenkin henkisesti liian läheisessä suhteessa pakkoon ja välttämättömyyteen valinnan ja vapauden sijasta! Ja pyörän satulasta ehtii nähdä kaiken liian tarkasti: rumia taloja, epäsiistejä pihoja, lihavia ihmisiä, apatiaa, ankeutta, tosi lihavia ihmisiä, siinä yhdessä kaatopaikkapihassa asuu juoppo suku, luonnevikaiset koirat murisevat ja haukkuvat vapaina, luonto pelottaa, humalaiset murisevat ja haukkuvat vapaina, luonto pelottaa. 18. 19. Ja pelkkä sana ”hakkuualue”! Olet melkein luhistua itsesi alle! Eikä ihme, sillä sisimmässäsi jokin hajoaa, kun ajat yksityistietä pitkin tutun metsän läpi mökillesi, eikä metsä olekaan enää tuttu, se on tunnistamaton ruumis, havupuiden Kristallnacht. Jotkut tuntuvat paremmilta, aidoimmilta, autenttisimmilta, syvemmiltä, merkityksellisimmiltä kuten sateisten, viilenevien syysiltojen lämmittäminen keskuslämmityksen sijasta pärisevällä takalla tai terassilla nautittu illan viimeinen viskilasi tai kirja ennen nukahtamista tai pikainen penetraatiopyrähdys kurtturuusupensaassa…nautit vähän liikaakin niistä piikeistä, mutta ei mennä nyt siihen… ja sitten ovat ne toiminnot, joissa luonnossa katoaa niihin kuuluva tunne. Kirjat ja luonto on ihana yhdistelmä, mutta luonto ja luonto, hmmmmmmm. Joku oli ostanut salaisen saaresi ja tulisi pilaamaan sen todennäköisesti rumalla valmistalolla, sinun kantarellisi, jonka lasi-ikkunat saavat pikkulinnutkin ajamaan itsensä itsemurhaan, sukusi kantarellit. Sitten on se luonto, jonka muut pilaavat ja tuhoavat samalla tunteesi ja muistosi niin kuin ne olisivat vain avuttomina sätkiviä linnunpoikasia käpytikan suussa. Kaiken tuon takia samoilusi luonnossa on vähentynyt
s y y s k u u 2 2 1 5 5
5 6
24. Niin! Viljely ja se luonto, jota Jonathan Meades kutsuu ”tehtaiksi vailla kattoa”. Maaseudun tulisi olla luonnonmukainen lomakohde; ei ongelmajätealue täynnä lautapinoja, epäjärjestystä, ruostuneita autoja, tynnyreitä, autonrenkaita, hajoavia varastoja, autotalleja, rumia hyötykasvien aidattuja keskitysleirejä, horjuvia, teipillä korjattuja aitoja, vääränlaista melankoliaa, vääränlaista pittoreskiutta, vääränlaisia esteettisiä valintoja, perävaunuja, kaikesta siitä syntyy sinuun ympäristöahdistus, joka ei liity maailman tulevaisuuteen, vaan omaan nykyhetkeesi, jonka toisten valinnat ovat taas pilanneet. Jack Wolfskinin Base Camp Dome -teltta, Lorpenin sukat, Wengerin 87-osainen monitoimiveitsi, Arc’teryxin vedenpitävä takki, PHD Hispar 1200-makuupussit, Taken bambutuolit, Parabootin vaellussaappaat, Luno-ilmapatjat, Yeti Tundra 210-kylmälaukku, Snow Peak Takibi-grilli! Luonto on sinulle muutakin kuin mökillesi hankittu LiebHerr WTpes 5972-viinikaappi (potentiaali 155 pulloon tasavuotissynttäreitäsi odotellessa!) ja pelko siitä, kestääkö sulaketaulu hedonismisi. 22. Ymmärrät tietyssä mielessä, että jotain tekemistä sillä on selviämisen kanssa, mutta kaikki se on usein niin surullista, valkoisella harsolla peitettyjä mansikkamaita, masentuneella ulkonäöllään tunnelmia pilaavia mansikanpoimijaorjia, heinää vangittuna muovin sisään, traktoreita, kaivinkoneita, jatkuvaa melua, maansiirtokoneita, remontointia, rakentamista, rauhaa, tunteitasi ja itseäsi sinä tulit luontoon kuppaamaan, et kuulemaan muiden meluavaa elämää. Sienestäminen, kalastaminen, marjastaminen, mmmmmmmhhh! Varmasti kivaa, toki olet kaikkia niitä harrastanut, tässä kuva tien poskesta löytyneestä sienisaaliista, ja toki harrastaisit vieläkin, mutta ne muuttuvat niin helposti, huomaamatta, virkistävästä ajankulusta, pittoreskista seikkailusta työksi, pakoksi, ja onkin onni, että naapurin mummo on asetellut mökkinsä eteen pöydän, josta voi ostaa mustikoita, puolukoita, karviaismarjoja, viinimarjoja, kantarelleja, suppilovahveroita, ja koet velvollisuudeksesi tukea ahtaalle ajettuja mummoja, vaikka viime aikoina oletkin alkanut epäillä mummon ostavan virolaiset sienet K-Marketista, lisäävän hintaan viisi euroa ja kauppaavan niitä lähiluontoa rakastaville kaupunkilaisille, mutta ei kai nyt sentään! Kalastus on sinusta aina ollut ihanaa, onhan siinä omat ajatuksesi, luonto, syvyys, omat ajatuksesi, hiljaisuus, vesi, omat ajatuksesi, mutta hmmmm, joskus tuntuu, että ne eivät riitä, ja perkaaminenkin on sottaista, kalat haisevat ja lokit odottavat laiturilla kaloja peratessasi omaa Hitchcock-hetkeään, mutta onneksi kymmenen kilometrin päässä asuu mies, jolta saa ostettua fileoitua kalaa, joskus mies voisi tosin olla vähän tarkempi, vaikea lausua ääneen Amanda Gormanin korrektisti suomennettua runoutta suu täynnä ruotoja. 27. 25. Valitettavasti luonnossa on myös niitä toisia, joita näet Siwassa ja joita kutsut ”einesmaalaisiksi” ja sivistyksesi pintapuolisuudessa on sekin positiivinen puoli, että et tunne James Dickeyn Syvä joki -kirjaa tai sen pohjalta tehtyä elokuvaa, joten parikin maalaissukupolvea on säästynyt Syvä joki -vertauksiltasi, jossa sinun roolisi on aina päätyä metsien miesten kiduttamaksi ja raiskaamaksi, vaikka todennäköisempää on, että he haluaisivat vain läppäistä sinua ohimennen niin kuin olisit eksynyt kaupunkilaishyttynen. Maaseudun pitäisi olla luonnollisessa tilassa, niin kuin Juha Hurme kuvauttamassa itseään takapihansa teltassa. Hetken mielessäsi kävi (ei käynyt!), että ehkä maanviljely onkin työtä eikä EU-rahojen kuppaamista, mutta sitten kaupasta alkoi saada uutta siikliä niin halvalla, että ihmettelit, miksi kukaan viljelee yhtään mitään, kun kaupasta saman saa näin hirvittävän halvalla! 26. s y y s k u u 2 2 1 5 7 sinun mielestäsi määritelmällisesti ovatkin, mutta kun sinä lähestyt luontoa, paremman luokan muutosvastarintasi nousee, koska kaiken täytyy virrata, muuttua, kehittyä paitsi sinun oman luontosi ja niiden tunteiden, mitkä siihen liittyvät. Muistatko, kun tungit siemenperunoita maahan eikä tapahtunut mitään. Siksi vastustat luontoosi suunniteltuja leveämpiä teitä, tuulimyllyjä, patoja, ostoskeskuksia, siltoja, kaikkea, mikä voisi helpottaa heitä, jotka luontosi liepeillä asuvat, eivät vain lomaile. Luontosuhteessaan kaikkien tulisi pysyä luddiitteina, jotta sinä voit nostalgiasi keskellä jatkaa kulkuasi kohti yhä modernisoidumpaa nostalgiaa. Olet palannut kaupunkiin, illat pimenevät sillä runollisella tavalla, johon vain pimenevät illat kykenevät, etkä voi itsellesi mitään: kaikista luonnon vioista ja puutteista huolimatta kaipaat takaisin luontoon: itseesi, hiljaisuuteen, viattomuuteen, ajatuksiisi, harhoihisi, ja siksi välillä vilkuilet MacBook Pron ruudulta riistaja valvontakameroidesi luontokuvia ja yrität saada selvää, muistitko varmasti lukita aitan oven Abus Granit Extreme 59U-lukolla, siellä on mittaamattoman paljon arvokasta tavaraa luonnossa selviytymiseen.. Mutta nyt luontokautesi on taas hetkeksi ohi. Sienten, marjojen ja kalojen ostamisessa on myös se palkitseva puoli, että tutustut paikallisiin ihmisiin, ja ainakin nämä kaksi palveluntarjoajaa ovat puheliaita ja iloisia kuin lihaksi tullut Karjala. 23. Se on vaeltelua, retkeilyä, patikointia, itsesi integrointia luontoon, kerran kävit Nuuksiossa, varsin sanoisiko espoolainen kansallispuisto, toisen kerran veit perheen retkelle Kirkkonummen Meikoon, epäilyttäviä telttanaapureita, kolmannen kerran olit Keuruun Nyyssänniemessä, taivaalliset artesaanipizzat, vääränlaisia ihmisiä, haluaisiko joku ostaa vintillisen kolme kertaa käytettyjä retkeilyvarusteita
Täällä Suomessa monet ovat tunteneet olonsa kotoisaksi romaaniasi lukiessa ja verranneet sitä Timo K. Tästä selvitään kyllä, ihmiset ajattelevat, vaikka eivät ole koskaan selvinneet. En ole nähnyt sitä, enkä ole tainnut muutenkaan koskaan lukea yhtään suomalaista romaania, mikä on toki ikävää. Eikä hänellä ole sankarin asennetta, ei hän pala halusta tehdä maailmaa paremmaksi. Mitä hän on kirjoittanut. En halua tulla tunnetuksi minkään maalaisgotiikan tekijänä.” Romaanitrilogiasi päähenkilö on Jana Kippo, joka vaihtoehtojen ja muun tekemisen puutteessa alkaa laittaa asioita kuntoon lapsuusmaastoissaan omalla tavallaan. 5 8 K E S K U S T E L I J A Teksti Samuli Knuuti Kuvat Johan Gunséus R omaanissa noin 35-vuotias Jana Kippo palaa synnyinseuduilleen Västerbottenin lääniin kuvitteelliseen Smålangeriin ja joutuu siellä kohtaamaan maaseudun nurjat puolet: koteihinsa kuolevat vanhukset, viinaan itsensä marinoineet aikamiespojat, kaiken sen väkivallan jota jokainen torppa on sisällään holvannut ja säteilee yhä. Mutta kun hänen eteensä tulee ongelmia, hän sitten hoitaa ne, kuten me kaikki teemme omassa elämässämme. Tykkään kovasti vanhan ajan action-elokuvista: sellaisissa joissa on Bruce Willisin tapainen jokamies, jolle koko leffa on kuin slalomrinne, joka täytyy pujotella läpi. ”Olen kai kuullut sen joskus. Mukkaan. Tunnelma on makaaberi, mutta jotenkin merkillisen elämäniloinen. Eikö siitä tehty elokuva aikoinaan. Olet silti kuvaillut häntä antisankariksi. Olen ottanut niistä oppia kirjoittamiseeni, haluan että kirjoissani tapahtuu jotakin koko ajan. K A R I N S M I R N O F F : Pohjoinen on aina myyttinen suunta, yhtä lailla taiteessa kuin tosielämässäkin.” ”. Minusta hän on omalla tavallaan sankarillinen. Zoom-puhelun toisessa päässä olevan Smirnoffin koti näyttää olevan täynnä luonnollisen väristä puuta, avaruutta ja valoa. Jos siis kirjani tunnelmassa on yhtäläisyyksiä suomalaisuuteen, se varmasti johtuu vain siitä, ettei elämä maaseudulla ole siellä kauhean erilaista kuin täällä. Sanooko hänen nimensä sinulle mitään. Maa on syntinen laulu. ”Jana on antisankari, koska hän ei tee mitään sellaisia asioita, mitä sankarit yleensä tekevät. ” Näin on myös ruotsalaisen kirjailijan Karin Smirnoffin, 56, romaanitrilogiassa, jonka ensimmäinen osa Lähdin veljen luo ilmestyi keväällä suomeksi Tammen kustantamana ja Outi Mennan kääntämänä. Koska kirjoittaminen on aivan hirvittävän tylsää, lukeminen ei saa sitä olla. Yhteisöllisyyttä hyvässä ja pahassa, uskonnollisuutta, liikaa alkoholia, koti väkivaltaa, sekavia sukulaissuhteita… Tämä on kaikki hyvin arkista loppujen lopuksi
s y y s k u u 2 2 1 5 9 Yllätyksiä on oltava. Kirjoittaminen on tylsää puuhaa, mutta lukeminen ei saa sitä olla, sanoo Karin Smirnoff.
”Ei ollenkaan. Tai itse asiassa, en edes pidä popcornista, mutta noinhan kai kuuluu sanoa.” Teit toimittajan töitä liki vuosikymmenen ennen kuin ostit vuonna 2013 puurakentamiseen erikoistuneen Componenta Wood -yrityksen. ”On ja ei. Mutta koska kaikki henkilöt ja heidän tekemisensä ovat keksittyjä, ei näin kylääkään ole varsinaisesti olemassa millään mielekkäällä tavalla. Jotta voisin kirjoittaa esimerkiksi saamelaisista, minun pitäisi olla saamelainen itsekin. Joten kun olin bussissa matkalla tapaamaan veljeä, päätin aloittaa kirjoittamisen silloin, kun kerran piti saada tietyksi päivämääräksi valmista. Mutta muuten koko juttu on minulle menneisyyttä, koska kirjoitan jo viidettä kirjaani. Fiktio valtaa kaiken, jonka kanssa se joutuu tekemisiin, se peittää todellisuuden näkyvistä.” Lukemisessa aloittelijan virhe on samastaa kirjailija kirjan päähenkilöön, mutta tämän varmasti moni Jana Kippo –trilogian lukija tekee. 6 K E S K U S T E L I J A Jana Kippo –trilogian ensimmäinen osa sijoittuu pieneen Smålangerin kuntaan. Ihmisiä täytyy kannustaa ja yllyttää lukemaan, joten tapani kirjoittaa on suunniteltu heidän parhaakseen.” Julkaisit ensimmäisen kirjasi 54-vuotiaana. Lisäksi me molemmat olemme hyvin käytännönläheisiä, koska maaseudulla täytyy sitä olla.” Ensimmäinen asia, johon lukija kiinnittää huomion kirjoissasi, on välimerkkien ja isojen kirjaimien puute. Kun aloitin kirjoittaa Janasta, ryhdyin kirjoittamaan melkein itsestäni. Nyt menin Lundin yliopiston kirjoittajakurssille ja siellä annettiin tehtäväksi kirjoittaa. Minun vanhempani tosin eivät olleet uskonnollisia eivätkä todellakaan väkivaltaisia. Ja koska olin tosiaan matkalla veljeni luo, kirjoitin sen enempää ajattelematta ensimmäiseksi virkkeeksi: ”Lähdin veljeni luo”. Miten siinä iässä tullaan esikoiskirjailijaksi. Me olemme molemmat myös hyvin kärsimättömiä ihmisiä, mikä varmasti näkyy minun kirjoissanikin, hyvässä ja pahassa. Istuu alas ja alkaa kirjoittaa. Onko se oikeasti olemassa. Olin aikaisemmin yrittänyt tehdä romaania ja kirjoitellut runoja, mutta en sitten kuitenkaan kovin tosissani. ”Hyvin helposti. En halunnut ryhtyä keneksikään muuksi, koska ajattelin ettei minusta vain ole siihen. Haluan istua valmiin tuotoksen eteen popcornin kanssa ja nauttia siitä kuin ulkopuolinen. ”En! Olen sanonut tekijöille, että jos heillä on kysymyksiä, vastaan niihin mielelläni kykyjeni mukaan. Kirjoitin romaanin jo vuonna 2017 lukijan pään sisällä olevalle televisiolle, enkä tiedä, miten omilla kyvyilläni pystyisin siihen mitään lisäämään. Jotenkin ajattelin, että jos haluaa olla todellinen kirjailija, täytyy tehdä sellainen.” Jana Kippo –trilogian ensimmäisestä osasta ollaan tekemässä myös televisiosarjaa. Haittaako tämä sinua. ”Halusin vain tallentaa romaaniin sen, kuinka ihmiset oikeasti puhuvat. Miten olet päätynyt moiseen ratkaisuun. Mutta virkkeeni ovat hyvin lyhyitä, joten siis mistään tajunnanvirrasta ei ole kyse. Aivan vastaavasti olen sirotellut Janan tarinan täyteen minulle tai ystävilleni tapahtuneita asioita, mutta kun teen niin, ne muuttuvat silloin mielikuvitukseksi. Kun joku puhuu sinulle, ainakin täällä Norrbottenissa, et sinä kuule isoja kirjaimia hänen äänessään. Ajattelin saman tien, että jos jotain kiinnostaa mitä teen, kirjoitan sitten saman tien trilogian. Janassa on kai paljon minun lakonista huumoriani ja tapaa ottaa asiat sellaisina kuin ne tulevat. En suunnitellut yhtään miten juonta kuljettaisin, sillä pelkäsin että jos tapahtumat eivät yllätä minua, ne eivät sitten yllätä lukijaakaan. Siinä ei esiinny esimerkiksi kertaakaan Jana Kippo, vaan aina ”janakippo”. Osallistutko sen tekoprosessiin. Halusin, että teksti virtaisi, eikä siinä olisi seassa mitään pilkkuja ikään kuin karikoina seassa. Kun joku puhuu sinulle, ainakin täällä Norrbottenissa, et sinä kuule isoja kirjaimia hänen äänessään. Halusin, että teksti virtaisi, eikä siinä olisi seassa mitään pilkkuja ikään kuin karikoina seassa. Millä tavalla nämä kaikki erilaiset ammatit ”Halusin vain tallentaa romaaniin sen, kuinka ihmiset oikeasti puhuvat. Esikuvana on tietty pieni kylä täällä Norrbottenissa Piitimessä, missä asun nykyisin. – K A R I N S M I R N O F F
Quentin Tarantinon esikoisromaani sukeltaa syvälle Oscar-palkitun Once Upon a Time in Hollywood -elokuvan maailmaan. Se on siis minulle aivan yhtä eksoottista kuin Jana Kiponkin edesottamukset. Miksi kysyt. Kirjoitin artikkeleita metsäteollisuuden asiakaslehtiin, en siis todellakaan ollut mikään paljastuksia tekevä sankarijourna listi. Mutta metsä teollisuus alkoi itsessään vaikuttaa muka valta alalta. Samuli Knuuti tekee kustannustoimittajan työtä WSOY:lle, johon kuuluu myös Tammi. Se jättää voimia vapaaajallekin ja muistut taa, että elämä on toisaalla. Hollywoodin kauhukakaran häikäisevä esikoisromaani Once Upon a Time in Hollywood Romaani QUENTIN TARANTINO Vuoden 1969 Los Angelesissa näyttelijä Rick Dalton ja hänen sijaisnäyttelijänsä ja ainoa ystävänsä Cliff Booth yrittävät pysyä mukana elokuva-alan mullistuksissa. Jokainen päivä oli aina jonkin sortin hässäkkä tai kriisi, jos ei muusta syystä, niin sitten ettei asiakkaita ollut, siis kriisien puute oli kriisi sekin. Voi istua tilavassa, rauhallisessa ja ruoankä ryttömässä toimistossa ratkomassa asioita, ottamassa vastaan tilauksia ja sellaista. Ne olivat kuolettavan tylsiä juttuja, tein niitä tiettyä tarkoitusta varten vailla sen kummempaa kunnianhimoa. Tarantinon teksti rullaa kuin klassikkoCadillac hänen kuljettaessaan Rickiä ja Cliffiä läpi halki tähtitehtaan taikamaailman, jossa mikään ei ole sitä miltä näyttää ja jossa totuuksia on yhtä monia kuin kertojia.. Minulla on kolme työntekijää, jotka viime ajat ovat itse asiassa pyörittäneet koko paikkaa, kun itse olen keskittynyt kirjoittamiseen. Saa olla paljon ulkona luon nossa, tehdä töitä konkreettisten asioiden ja ennen kaikkea turhaa draamaa välttävien miesten kanssa – ja sitten voi kirjoittaa mie lenkiintoisempia asioita kuin pelkkiä puffi juttuja. Minulla ei ole aavistustakaan mitä Componenta Wood tekee. Kun parivaljakko vaeltaa läpi Hollywoodin kultakauden viimeisten hetkien, matkan varrelle osuu kavalkadi kuuluisia kollegoita ja toinen toistaan häiriintyneempiä hippejä. Työni Componenta Woodissa on kaikin puolin täysin päinvastaista kuin olla katu keittiössä: rauhallista ja vähän ikävystyttä vääkin, kuten työn on välillä hyväkin olla. x x x k u u 2 2 1 6 1 KESKUSTELIJA -palstalla puhutaan kuukauden mielenkiintoisimmista kulttuuriaiheista ja teoksista niiden tekijöiden kanssa. Haluaisitko rakentaa terassin. ovat vaikuttaneet kirjoittamiseesi. – K A R I N S M I R N O F F Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi tt äi n , ta rk is ta m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai n en .c om is ta . Pyöritettyäni vuosituhannen alussa kaksi vuotta katukeittiötä Hammenhögissa naisten kanssa päätin, etten koskaan enää tekisi mitään vastaavaa. Voi lähteä metsään kävelemään ikään kuin se kuuluisi työhön, vaikka ei kuulukaan. Kerro jotakin työstäsi yrittäjänä. Firmani tekee kaikenlaisia puuosia ulkoterasseille, tolppia, ikkunaluukkuja, kaiteita
Miten kätevää! Mutta nyt ymmärrän puolison huolen. 6 2 E S S E E A jatellaankohan meidän olevan niin köyhiä, että meillä ei ole varaa ostaa lapselle ehjiä hou suja”, miettii puoliso yhtenä iltana, kun operoin jälleen kerran yhtä neljävuotiaan puhki leikkimää housunpolvea. Olemme ehkä pienituloisia, mutta olisihan meillä varaa housuihin. En koskaan näe hänen kave reillaan paikkapolvia. V astaan perheessäni lasten vaatteista. Puen lapseni normaalisti ja muita mietteitä lastenvaatteista Laura Pörsti rakastaa vaatteita ja siksi hän haluaa myös korjata niitä. Alun perin en ollut huolissani. Väitän, että tämä johtuu rakkaudestani vaat teisiin – innostun niiden etsi misestä, silittelystä ja korjaa misesta. Olen juuri kysynyt, millai senkohan viestin lapsemme ainaiset paikka polvet meistä antavat. Päiväkodissa ja leikki puistossa muiden lasten vaatteet näyttävät minun silmiini oudon iskemättömiltä. Arvioin varovasti, että ”. Jos lastenvaatteiden kierrätyspalstoilla pyöri vistä nimistä uskaltaa mitään päätellä, mie het ovat siellä äärimmäinen harvinaisuus, ja lukemieni lastenvaateaiheisten tutkimus tenkin vastaajat ovat yksinomaan naisia. Lapsi kasvaa. Niin myös nelivuotiaansa vaatteita. Mutta millainen viesti paikkapolvet tänä päivänä ovat, kun uusien vaatteiden ostaminen on helpompaa kuin koskaan. Se kertoo hänen elämän tyylistään mutta mahdollisesti myös paik kaustaidoistani, vaikka olen kyllä harjoitel lut: kokeillut parsimista ja visible mendin giä, silitettäviä vaatepaikkoja ja vastaavia tarraversioita. Teenkö hänelle vääryyttä oman ympäristöahdistukseni tähden. Keräsin naapurustosta pikkuvikaisia kivoja housuja lapseni koossa ja ajattelin neulan ja langan avulla hoitaa tulevat housutarpeet pitkäksi aikaa. Oli miten oli, motivaationi päättymät tömään korjausurakkaan laskee ajatel lessani sitä päivää, kun lapsi saa köyhien housuistaan ilkeän kommentin joltakulta kaveriltaan. Vaikka vanhemmuus on tasaarvoistunut, lastenvaatetyö ei. Koska haluan vaateteollisuuden ongel mista ahdistunutta omaatuntoani rau hoitellakseni hoitaa vaatetarpeet kirppu toreilta ja korjaamalla, hommaan menee melkoisesti aikaa. Tosiasiassa työnjako on hetero parisuhteissa mitä stereotyyppisin. E S S E E LAURA PÖRSTI Oman lapseni housunpolvet vaativat huomiota lähes joka ilta, koska ne ovat aina uudestaan rikki
Hän sanoo tämän vähän vinosti hymyillen, mutta kuitenkin siinä määrin tosissaan, että ostos on tehty. Hyväksymme sen, koska emme muuta jaksa. Lasten pukeutumi sesta on kautta aikain luettu merkkejä siitä, onko perhe kunniallinen vai moraaliton. Molemmat ovat globaalisti valtavia ongelmia. Nolotukseni, niin uskon, liittyy siihen, että vaatteet ovat naisten aluetta. Hän on juuri ostanut taaperolleen paljas jalkakengät, koska on alkanut pelätä, että on pilannut kaksivuotiaan jalat tavallisilla kengillä. 1800–1900lukujen vaihteessa vaikutta nut taloustieteilijä ja sosiologi Thorstein Veblen esitti uusrikkaita koskevassa tutki muksessaan, että naiset ja lapset kertovat perheen statuksesta ja kulutuksesta kaik kein parhaiten. Silti on selvää, että normaalit vaatteet ovat erilaisia riippuen kulttuurista, sosiaaliluokasta, kaupungista ja ajasta, ainakin. Huomaan omankin normaalini liikku neen samaan suuntaan, tunnistan nimit K u v a G e t t y I m a G e s. Tämä nolot taa minua. Niiden ostaminen leimautuu helposti yhteen tur hamaisuuden, hupishoppailun ja harrasta misen kanssa. Mietin, millaisia viestejä muut ihmiset vaatteistani lukevat, vaikka tajuankin, että he lukevat niistä eri viestejä omista taustoistaan riip puen. Ja silti teemme niin, koska se on helpointa. Tanakka pellavatunika kertoo yhdelle huolellisesta materiaalihaukasta, toiselle tätimäisestä säkkiin pukeutujasta. Muodintutkimuksen professori Anna mari Vänskä muistuttaa muotimainos kuvien lapsia käsittelevässä kirjassaan, että ”vaatetettu keho on manifesti, konstruoitu ja valittu identiteetti”. Kaksi kokoa vuodessa kasvaville ihmisille on pakko ostaa vaatteita jostakin, ja arki reittien varrella sijaitsevien kauppojen rekit ovat pullollaan pukineita, joiden tuotanto olot ovat hämärän peitossa. Mietin, mitä päivä kodissa tai leikkipuistossa ajatellaan kou lutuksestamme tai taloudellisesta tilan teestamme niiden perusteella. Asia ei ainakaan lasten vaatteiden osalta vaikuta suuresti muuttu neen. Itse olen aina miettinyt paljon omaa pukeutumistani, mutta se on myös tuonut esiin jatkuvan sosiaalisen epävarmuuteni. Ikään kuin olisin parempi ja tuot tavampi kansalainen, kun en hukkaisi aja tuksiani vaatteisiin vaan hoitelisin lasten vaatehommat tuosta vaan, tehokkaasti toisella kädellä. Marketti ja halpaketju vaatteet ovat ehkä Suomessa tämän ajan selvin normaali, koska ne ovat helposti saa vutettavissa ja kohtuuhintaisia. Se tarkoittaa reilua 24 työpäivää vuodessa. Kuten kan satieteilijä Päivi Roivainen huomauttaa väi töskirjassaan: lapsen vaate on ehkä arkinen kovan kulutuksen esine, mutta se kantaa isoja kulttuurisia merkityksiä ja emotionaa lista latausta. Yksittäinen lapsi kertoo siis ulkoasullaan perheestään ja sen arvoista entistä enem män. Lastenvaatevalintojen poliit tisuutta ei kovin helposti nähdä. Sillä tällaisia asioita vaatteista päätellään, vaikka sitä harvoin kukaan ääneen myöntää. Siinä missä omassa lapsuudessani 1980luvulla lähes kaikki taaperot kulkivat serkuilta perityissä Enstexeissä, nyt ulko vaatteet monine teknisine ominaisuuksi neen ovat iso lapsia ja perheitä erotteleva tekijä. L astenvaatevalinnat saatta vat tuntua sattumanvaraisilta, mutta ne ovat kaikkea muuta. x x x k u u 2 2 1 6 3 s y y s k u u 2 2 1 jopa puolisen tuntia illassa. Ei kukaan. Useimmat meistä kokevat ostavansa ”normaaleja” lastenvaatteita, samanlaisia kuin muil lakin ympärillämme. Silti moni suomalainen tietää jo paljon vaateteollisuuden saastuttavuudesta ja ihmisoikeusrikkomuksista. Niiden tutkijalle tarjoutuu her kullinen näköala yhteiskunnalli siin arvostuksiin ja normeihin. Pikemminkin yhteys on ehkä entises tään voimistunut: kulutus lastenvaatteisiin on kaksinkertaistunut viimeisten kolmen kymmenen vuoden aikana, vaikka lasten määrä on samassa ajassa vähentynyt. P uistossa istuessamme tieduste len ystävältäni, kahden pienen lapsen äidiltä, millaisin periaat tein hän valitsee lastenvaatteet. Nyt samat kysymykset liittyvät neljä vuotiaani vaatteisiin. Pian ystävä kuitenkin palaa aiheeseen. Osaanko valita vaatteeni oikein, poikkeanko liikaa muista, ymmärränkö koodin. Hän sanoo ensin, että erityisiä periaatteita ei ole, eikä ihme. Kurapuku on taas rikki, ja huomiseksi on saatava uusi jostakin. Kuka oikeasti haluaisi pukea lapsensa uiguurien pakko työllä tuottamiin vaatteisiin
Useimmilla ihmisillä K u v a G e t t y I m a G e s. Lastenvaatehankintoja perustellaan niin arkipuheessa kuin haastatteluissa usein lapsen rakastamiseen liittyvin argumentein, samoin joilla niitä mainostetaan: Koska hänen terveytensä on minulle tärkeää, ostan paljasjalkakengät. Liittääkö vastuullinen huppari minut muotilastenvaateäiteihin. Haluaisin nimittäin olla hyvä vanhempi. Kukaan ei ehkä tarkoita sitä, mutta ne normittavat hyvää vanhemmuutta: vähän liian suurissa ja jo parhaat ominaisuutensa menettäneissä ulkovaatteissa läträävä lapsi näyttäytyy sinä onnettomana, joka ”ei voi vapaasti leikkiä” ja josta ei välitetä kuten toisista. Tämä viesti on ilmeisesti minulle tärkeämpi kuin se, että vaatteeni ovat säällisissä oloissa ja ympäristö huomioiden tehtyjä. Tällaiset, usein tiedostamattomat vaatteisiin liittyvät ajatuskulut ovat kiinnostavia, koska ne vaikuttavat kaikkiin. Åbergin ja Huvilan tutkimus esittää, että lasten muotivaatteita harrastavat naiset pitävät lapsiaan omina jatkeinaan. Nyt huomaan, että se kantaa mukanaan merkityksiä, jotka askarruttavat minua. Koska haluan, että hän voi leikkiä huoletta myös lätäköissä, ostan aina käyttämättömät ulkovaatteet, joiden tekninen kalvo ei ole pilalla. Tosiasiassa lastenvaatteet eivät tietenkään ole ilmaisia, eivät edes ne epäilyttävissä oloissa tehdyt. Haluaisin antaa ympäristölleni kuvan, että käytän vaatteisiin rahaa vähän ja harkiten, ja kirjoittaa 70 euron merkkihupparin selkään isoin kirjaimin, että ”ostettu käytettynä”. Ei ihme, että vaatehommat tuntuvat usein vähän vaikeilta. Se on se suomalaisyrityksen sivuvetoketjullinen, yksinkertainen mutta mielenkiintoisesti leikattu vaate, jossa on vähän korkea kaulus. Niitä, jotka kuuluvat minun heimooni. Facebook-feediini on ilmestynyt mainos, jossa paljasjalkakenkiä markkinoiva yritys kysyy, onko lapseni jalkojen terveys tärkeää. 6 4 E S S E E täin huolen. Päivi Roivainen muistuttaa väitöskirjassaan tutkimuksista, joiden mukaan aikuiset pitävät vähemmän viehättäviä lapsia myös huonommin käyttäytyvinä ja kyvyiltään heikompina kuin sieviä. E räänä päivänä puen lapseni harmaaseen collegehuppariin, joka ei ole mikä tahansa huppari. Samalla minä äitinä – vaatteiden ostajana – osallistun valinnoillani sen määrittelemiseen, miltä hyvän lapsuuden kuuluu näyttää. Näiden ponnistusten ansiosta lapsi saa kauniit vaatteet ja esittää äitinsä sosiaalisesti kiinnostavana yksilönä, jonka ympäristössä asiat ovat hallinnassa. Auts! Olen kiinnittänyt huomiota artikkeliin tavallisten kenkien vaaroista jopa kotiini kolahtavassa isossa sanomalehdessä. Tunnen piston sydämessäni, vaikka tiedän sen johtuvan ympäristön paineelle herkistyneistä reseptoreistani ja lisäksi toisesta asiasta, johon tiedän lastenvaatevalintojen läheisesti liittyvän. Silti lapsellani ei ole paljasjalkakenkiä. Jokainen, joka on seurannut leikki-ikäisten lasten vaatetrendejä, tietää tapauksen. Se kuulostaa alkuun pinnalliselta ja hölmöltä, mutta kun ajattelen asiaa pidemmälle, on myönnettävä, että toki itsekin vaatetan lapseni omien toiveideni ja arvojeni mukaan. En ole ajatuksineni yksin. Olen ostanut vaatteen käytettynä, mielestäni kohtuulliseen 15 euron hintaan. Hyvän vanhemmuuden ja oikeanlaisen lapsuuden toteuttaminen siis liittyy yllättävän paljon myös vaatteisiin, ja siinä onnistuminen vaatii monenlaisia resursseja: rahaa, aikaa, osaamista, riittävää mielenterveyttä ja mielenkiintoa näiden asioiden ajattelemiseksi. Koska haluan, että hänellä on mukava olo, ostan luonnonkuituisia vaatteita, ja koska en halua hänen altistuvan kaupallisuudelle, meillä ei näy hahmopaitoja. Lastenvaatteethan ovat jännittävä sosiaalinen koodi, jonka avulla etsitään samanmielisiä, turvallisia yksilöitä esimerkiksi leikkipuistoista. Eniten muotilastenvaateäidin leimassa kuitenkin häiritsee se, että se tuntuu viestivän väärin rahankäytöstäni. Ehkä hän on minun jatkeeni, halusin sitä tai en. Argumenteissa näkyvät pohjoismaiset ihanteet joka säässä aktiivisesti leikkivästä, viattomasta ja melukylämäisissä olosuhteissa toimivasta lapsesta. Samoin ikitahraisissa vaatteissa kulkeva lapsi on aina näyttäytynyt huonommin hoidettuna kuin puhdas ja siisti lapsi. Turkulaisen sosiologiryhmän pari vuotta sitten ilmestynyt Ulkonäköyhteiskunta-kirja vahvistaa, että ulkonäkö kyllä vaikuttaa vähän kaikkeen, mutta Suomessa on suuri hyve käyttää siihen mahdollisimman vähän rahaa. Myös lastenvaateostoksiin käytetty aika voidaan keskiluokkaisissa ihanteissa nähdä panostuksena vanhemmuuteen. Muotilastenvaatteita harrastavia äitejä tutkineiden Erica Åbergin ja Jarna Huvilan haastattelemat naiset käyttävät niin sanotun oman aikansakin lapsille vaatteita ostellen
Hän oli havainnoinut, että meidän perheessä useimmat asiat ostetaan kirpputorilta eikä ehkä edes erottanut sitä muunlaisesta kaupasta. x x x k u u 2 2 1 6 5 s y y s k u u 2 2 1 menee niihin rahaa enemmän kuin he kysyttäessä arvioisivat. Sekin vaatii resursseja: aikaa, osaamista ja mielenkiintoa esimerkiksi. Harva ruuhkavuosivanhempi jaksaa valittaa. Päättelen, että ne tosiaan kertovat jotakin laadusta. En halua tukea saastuttavaa ja ylituottavaa vaateteollisuutta yhtään enempää kuin on äärimmäinen pakko, mutta en toisaalta jaksa (tai halua, tai minulla ei ole varaa) roikkua iltakausia internetissä kyttäämässä sopivankokoisia, -näköisiä, -kuntoisia ja -hintaisia käytettyjä vaatteita. Silloin, niin uskon, korjaamisella ei enää ole tekemistä köyhyyden leiman kanssa, ja päiväkodissa voi näkyä joka päivä tyylikkäästi parsittuja polvia ja uudistettuja takinliepeitä. Hyväksyn sen, että tästä johtuen perheessämme pyörii pesukone usein. K olmevuotiaana lapseni kysyi minulta kerran: ”Äiti, onks mun hammasharja ostettu kirpputorilta?” Se oli minusta hykerryttävän hauskaa, ja jaoin lausahduksen Facebookissa. Korjaisiko vaatteen, tekisikö siitä rättejä, lahjoittaisiko sen toiveikkaana hyväntekeväisyysjärjestön vaivoiksi vai nakkaisiko kaapin perälle pois harmittamasta. Se olisi ollut kummallista minulle. Otamme tämänkin asiaintilan annettuna, vaikka se lisää niin vaatteen ympäristöja ihmiskuormitusta kuin sen käyttöön ja hävittämiseen liittyvää vaivaa. Käsillä koskettamisesta, asioiden konkreettisesta käsittelystä, saan syvää tyydytystä ja merkityksen tunnetta, jota elämässäni ei ole koskaan liikaa. Omalla äärimmäisellä kirpputorikulutuksellani olen päässyt noin 40 euroon. Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa laaditun kohtuullisen minimin viitebudjetin (2018) mukaan 2–5-vuotiaan lapsen vaatteiden ja jalkineiden ostamiseen marketista on varattava vähintään 61 euroa kuussa. Artikkelissa yksi haastatelluista pikkukoululaisista sanoo: ”[Luonto] lainaa meille puuta et me saadaan meille kodit... Yllätyksekseni merkkihuppari ehdottaa vastauksia. Olen vaikuttunut, sillä lastenvaaterumban raskauteen vaikuttaa tietysti nykyinen onneton laatunormi: se, että vaatteita tehotuotetaan sellaisella vauhdilla, että minkään yksityiskohdan kestävyyteen ei ole kannattavaa kiinnittää huomiota. Itsekin viskaan hyvän vaatteen toisinaan pikaistuksissani sekaroskikseen, kun korjauksestani tulee susiruma räpellys. 24 työpäivää vuodessa on aika paljon. Samalla hän tietenkin sosiaalistuu ja oppii vertaamaan vaatteitaan ja valintojaan muihin. Päätän yrittää sanoutua irti laaduttomuudesta ja pärjätä vastaisuudessa pienellä vaatevarastolla mahdollisimman hyviä vaatteita. Sellainen oppitunti ei koskaan toteudu vain ostamalla, ei vaikka vaate olisi kuinka laadukas, vastuullinen ja kaunis. Hän osaa jo kolmen vanhana paljon ja on loputtoman kiinnostunut siitä, mistä tavarat hänen ympärillään ovat tulleet. Millainen tapa ostaa ja käyttää lastenvaatteita on se, jota juuri minä, tällaisine arvoineni, haluan suosia ja opettaa eteenpäin. Tuntipalkalla toimintaa ei totta vie voi perustella, mutta lohduttaudun sillä, että ihmisen valintoihin liittyy muutakin, paljon tärkeämpää: arvot. Paikkaan myös siksi, että arvostan tekijyyttä korkeammalle kuin kuluttajuutta. Kun hipelöin saumaa, jonka joku kaukana täältä on omin käsin ommellut, tunnen etäistä yhteyttä häneen ja voin edes yrittää harjoittaa empatiaa. Siksi odotan sitä päivää, kun R-kioskien vierillä on pieniä korjauspajoja, sellaisia joista saa nopeita parsintapalveluja kauppakäynnin ohessa, tai kun käytetyn vaatteen ostaminen tarkoittaa yhtä arkista kauppareissua kuin nyt uuden markettivaatteen hankinta. Hän pitää jo jotakin tapaa tehdä ostoksia muita tavallisempana; hän rakentaa normeja, mutta vielä ne eivät ole kivettyneet. Kaikki eivät voi korjata, se on selvä. Opin siitä, että lasten luontosuhde on tyypillisesti luontaisesti vahva ja että ihmisen vahva luontosuhde kietoutuu sosiaaliseen ja ekologiseen oikeudenmukaisuuteen. Mielessäni pyörii taannoin lukemani Kristiina Kumpulaisen, Jenny Bymanin, Jenny Renlundin ja Chin Chin Wongin tutkimus artikkeli. [---] Mut me ei vaan haluta antaa niitä puita takas, koska ihmiset, siis mä en nyt tarkota ihan näitä aikuisia, mutta jotku aikuiset on sellasii, et ne ajattelee vaan itteensä.” Lapsi olisi todennäköisesti luontaisesti minua paljon järkevämpi ja ympäristöystävällisempi kuluttaja. Omalla toiminnallani voin vahvistaa tätä ominaisuutta tai kitkeä sen pois. Mittailen hupparin kuidun pituutta ja koskettelen sen sileää pintaa. Lastenvaatehankintoja perustellaan niin arkipuheessa kuin haastatteluissa usein lapsen rakastamiseen liittyvin argumentein, samoin joilla niitä mainostetaan: Koska hänen terveytensä on minulle tärkeää, ostan paljasjalkakengät.. Tajusin silloin jotakin sellaista, mikä ehkä on minua fiksummille itsestään selvää: lapseni oppii minulta kuluttamista koko ajan, ilman mitään erillistä oppituntia. Pyykkikoneesta paljastuu kuitenkin täysin puhdas vaate. J os jotakin haluan opettaa lapselleni, niin sen, että vaate on arvokas ja että sitä voi, pitää ja suorastaan kuuluu käyttämisen lisäksi korjata. Paikkaan sen, minkä osaan, koska minulle se on ajan säästöä verrattuna ostamiseen. Jos vaatteen napit irtoavat toisella napituskerralla, aikaa kuluu sen pohtimiseen, mitä seuraavaksi tekisi. Kahden työpäivän vaivannäköni on siis tuottanut minulle 20 euron kuukausittaisen säästön. Se unohtuu tomaattikastikkeeseen tahriintuneena pyykkikoriin muutamaksi päiväksi ja arvelen sen jo täysin menetetyksi, olenhan tottunut lastenvaatteisiin, jotka jäävät tahraisiksi vaikka pesisin ne miten. K un illalla televisiota katsellessani taas paikkaan yhtä housunpolvea, mietin, miten toimin lapseni vaatteiden kanssa tästä eteenpäin. Mutta lapselle se oli vain kysymys muiden joukossa, neutraali. Haluaisin nimittäin olla hyvä vanhempi. Että se on resursseista huolehtimista, sellaista toimintaa jolle tulevaisuudessakin on käyttöä. Silloin normaali on muuttunut. Ei hän olisi pitänyt hammasharjan hankkimista sieltä kummallisena
6 6 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Sanna Lehto M itä Suomi voi tarjota kansainväliselle ruokaturistille. Ylipäätään ruoka on matkailussa todella tärkeässä roolissa. Miten juot kahvisi. Meillä on paljon timantteja, mutta jotkut ovat vielä vähän hiomattomia. Minne matkustaisit tänä kesänä ruoan perässä. Aamukahvini on tiukka espresso, johon laitetaan kuumaa maitoa. Tärkein vetovoimatekijä on luonto ja kaikki mitä sieltä voidaan ammentaa lautaselle: metsien marjat, sienet, yrtit, villikala ja riista. Kansainvälinen ruokaturisti tykkää myös oppia ja tehdä itse: kerätä marjoja ja tehdä niistä piirakkaa, pyydystää ja perata kalaa, leipoa ruisleipää. Se oli Sydneyssä vuosikymmeniä sitten, aika lähellä oopperataloa. www.hungryforfinland.fi Haaga-Helia ammattikorkeakoulun ruokamatkailun tuotteistamisen projektipäällikkö, matkailun lehtori Kristiina Havas sparraa alan yrityksiä ammentamaan kotimaisesta luonnosta ja ruokaperinteestä. Tavoitteena on kehittää elämyksiä, joilla Suomi viedään kansainvälisten gurmandien kartalle. Kysyin taannoin Muonion matkailun vuosiseminaarissa, miltä Muonio maistuu. Jos matka epäonnistuu niiden suhteen, se muistetaan pitkään. Yksi keino tietoisuuden lisäämiseen ovat ruokareitit. Saimaa Gastronomy on toinen huippuluokan ruokareitti, jonka muodostavat Tertin kartano, Teahouse of Wehmais, Sahanlahti resort ja Punkaharjun hotelli. Kaikki kävijät eivät pyöräile, melo tai patikoi, mutta jokainen syö ja juo. Kasvava juttu on myös luonnossa ruokaileminen, missä Suomella mielettömiä mahdollisuuksia. Mielikuva on tuo, ja se on sääli. Siinä yhdistyi moni asia: seura ja ympäristö tietenkin, kaupungin valot ja meren läheisyys, ja se mieletön merenelävien tarjonta. Gastromatkailun kummitäti R U O K AVA I K U T T A J A. Tämän vuoden ruokamatkailukilpailun finalisteissa on mukana esimerkiksi viininmaistelua ja pieniä ruoka-annoksia Nuuksion metsässä tarjoileva Wine in the Woods sekä metsäravintola Nielu. Mitkä ovat tämän hetken kuumia ruokamatkailutrendejä. Jotkut alueet ovat onnistuneet hyödyntämään ruokaperinteitä brändissään, mutta vielä pitäisi tutkia omaa kulttuuria ja historiaa, mitä sieltä voitaisiin tuoda tähän päivään ja millä voitaisiin erottua. Kun matkustin viikoksi Muonioon, otin mukaan oman mutteripannun ja hyvää kahvia. Mitä muuta Suomen maakunnissa on tarjolla kuin huoltoasemasämpylöitä ja ketjuravintoloita. Elämyksellisyys ja vastuullisuus ehdottomasti, myös kasvisruoka. En hirveästi juo kahvia, ehkä kolme kertaa päivässä, mutta se on tosi tärkeä asia. Istuimme meren rannalla pitkässä pöydässä, johon tuotiin kalaja äyriäiskattaus. Vastauksia ei tullut, ennen kuin aloin luetella itse: poronkäristys on ikonen annos, rautu on erinomainen villikala, Lapin puikula on nimisuojattu raaka-aine. Päivän aikana pitää saada joko lungo tai espresso. Esimerkiksi Hämeessä on kehitetty neljän yrittäjän kesken Taste of Slow Häme -ruokareitti, jonka varrelta löytyy paikallista ja perinteistä ruokaa. Millainen on oma rakkain ruokamatkamuistosi. Voisin mennä Punkaharjun hotelliin vähän lepäilemään ja nauttimaan ruoasta. Yksi nouseva trendi ovat kulinaariset pyöräretket
Lisää kaikki ainekset paitsi sipulit ja mantelilastut monitoimikoneeseen, tai soseuta sauvasekoittimella. K u v i t u s P a u l i i n a H o l m a. Se ei liity ruokaan vaan elektronisten laitteiden kalibrointiin, tietää Wikipedia. Paahda paprikoita noin 30 minuuttia tai kunnes ne ovat pehmeitä. Ristorante Invar Naaranpajuntie 3, Nummela Pääruuat 11,90–42 euroa Rosso hei, sun ei tarvii muuttuu R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä PAAHDETUT SIPULIT JA KELTAINEN MUHAMMARA K U U K A U D E N R E S E P T I R e s e p t i j a k u va T a r a J u n k e r K un kuu len jonkun sanovan, ettei hän pidä sipulista, ajattelen, että kyse on vain maistuvan valmistustavan löytämisestä. 1 sipulinippu 6 keltaisia paprikaa 1 dl paahdettuja manteleita ½ tl chilihiutaleita 2 tl paprikajauhetta 2 valkosipulinkynttä 1 rkl puristettua sitruunamehua 1 rkl hunajaa ½ + 1 tl suolaa 1 dl mantelilastuja koristeluksi oliiviöljyä 1. s y y s k u u 2 2 1 6 7 Nummelan Invar-ravintola on S-ryhmän uusin yritys löytää korvaaja klassikkoketjulle. Lämmitä uuni 200 asteeseen. 4. Iso osa saman hintaluokan toimijoista on fast casual -ravintoloita, joissa purilainen haetaan tiskiltä, kun piippari surisee. Aseta uunivuoalle, lorauta öljyä sipuleiden päälle ja lisää ½ tl suolaa. Siksi tämä muhammaramainen kastike kannattaa kokeilla sipuleiden kanssa. Perille selvisivät vain valoköynnökset ja ruukkukasvit. Sisustus näyttää siltä, kuin italialaiset puutarhajuhlat olisi teleportattu suomalaiseen kauppakeskusravintolaan. 3. Se on aidosti oman rahan paikka, joka ei tarjoa pikaruokaa. S-ryhmän mukaan nimi Invar viittaa myös invarianssiin eli muuttumattomuuteen. Laita paprikat uunipellille kuori ylöspäin ja lorauta öljy paprikoiden päälle. Väitänkin, että Rosso on tehnyt enemmän ravintolassa syömisen normalisoimiseksi kuin moni ”rento bistro”. Ainakin helsinkiläiskuplasta katsottuna se on paikka, jossa käydään ironisesti tai häpeillen. Valkosipulivoin aromit puskevat läpi naamasta vielä kotimatkalla. Jopa S-ryhmä tuntuu häpeävän Rossoa, sillä se on teurastanut niitä yksi toisensa jälkeen: määrä on pudonnut tällä vuosi tuhannella lähes puolella. Kymmenen minuutin sisällä kaksi eri tarjoilijaa käy kysymässä, onko kypsyys varmasti oikea. On pastaa, pizzaa, italialaisia alkupaloja ja sitä asiakasomistajaviiniä (24,90 euroa). Kotimaiset paprikat ovat nyt parhaimmillaan. Hinta kyllä mietityttää: 42 euroa on paljon pihvistä, vaikka S-etukorttia vilauttamalla loppusumma tipahtaa melkein vitosen. 2. Jos haluaisi nipottaa, pihvi on enemmän medium plus kuin medium. Anna jäähtyä vähän. Tämä on harmi, sillä Rossolle voisi olla yhä kysyntää. Lämpö tuo sipulinluontaisen makeuden parhaiten esille. Uusin uhri on Nummelan Rosso, jonka tilalle avautui kesäkuun alussa ravintola Invar. Sitten makuaistia moukaroi pippuripihvi, joka tuskin voisi maistua enempää pippurilta. R aastepöydästä voi aloittaa. Kun sipulia käyttää oikein, raakana hienoksi pilkottuna, marinoituna etikkaliemessä, karamellisoituna sokerissa, kokonaisena paahdettuna, on siitä vaikea olla pitämättä. Hampurilaisten täytteet ovat focaccian välissä. Paahda mantelilastut kuivalla ja kuumalla pannulla kullanruskeiksi. Ei tämä mikään uutuuskonsepti ole, vaan kasvojenkohotuksen kokenut Rosso. Pullo asiakasomistajaviiniä, alkupalojen virkaa ajava antipastopöytä (raastepöytä lakkautettiin 2014) ja ihan ok pizza 15 eurolla mahdollistavat sen, että kaksi henkeä voi syödä ulkona 50 eurolla. Muuttumattomuuslanka näyttää todella olleen ohjenuorana, kun ravintolaa suunniteltiin. Mutta nyt Nummelaan! Invar-nimi tulee Nummelanharjulla sijaitsevasta normaaliperusviivasta, joka on määritelty Invarlangan avulla. Paahda tässä välissä sipulit (myös 200 asteessa) noin 20 minuuttia kunnes ovat pehmeitä. Kastiketta ei kannata soseuttaa liian hienoksi. Halkaise paprikat ja poista siemenet. Miltä maistuu. Halkaise sipulit ja varret. Eihän kukaan tuttu nähnyt, kun me tultiin tänne. Ravintolaa kuvaillaan ”italialaishenkiseksi kohtaamispaikaksi”, ja ruokalista on yllättävän rossomainen. Pastat ja pizzat ovat onneksi edullisempia (noin 15 euroa). Onko millekään ravintolalle naureskeltu yhtä paljon kuin Rossolle. Aseta muhammara tarjoiluastialle, lisää lämpimät sipulit tahnan päälle ja koristele mantelilastuilla. 5. Parmesaanilla ja mascarponella gratinoitu etanapannu on onnistunut mutta rasvainen aloitus. Mutta viihtymään tänne on tultu eikä analysoimaan Invar-lanka kädessä
Oma kotikin liikkuu jatkuvasti niin ajassa kuin tilassa. Miten sekavaa kaikki on, villapuserosta kellonaikaan, kun muisti ei ole jäsentämässä niitä. Isä-elokuvan toisen Oscarin sai Sir Anthony Hopkins parhaasta miespääosasta. Käy kuitenkin täsmälleen päinvastoin, ja nimenomaan näiden lähtökohtien ansiosta, ei niistä huolimatta. Ja kuten usein käy, uusista raoista alkaa tihkua vanhaa kaunaa ja salaisuuksia. Missä minä nyt olen. I sä perustuu kirjailija-käsikirjoittaja-näytelmäkirjailija Zellerin maailmankuuluun draamaan. L egenda kertoo, että taannoin eräs suosittu suomalainen kirjailija, sanokaamme X.X., tavattiin öiseltä joenpenkalta perinpohjaisesti juhlineena, ketarat ojossa ja nippa nappa tajuissaan huutelemasta itsekseen ”Minä olen X.X.! Minä olen X.X.!” Tarua tai totta, tällainen oman nimen huhuilu niin ulkoisen kuin sisäisenkin pimeyden keskeltä tuntuu kiteyttävän ihmisen kosmisen yksinäisyyden ja identiteetin haurauden, ja siksi episodi muistui mieleeni nähdessäni ranskalaisen Florian Zellerin esikoisohjauksen Isä. Keitä nämä ihmiset tällä kertaa ovat. Näyttää hetki, jolloin ihminen, huudettuaan koko elämänsä ajan ”minä olen X.X.”, joutuu lopulta alistumaan ja kysymään ensi kertaa paitsi ”kuka sinä olet” myös ”kuka minä olen?”. On yleensä pelottavaa kun joku sir tai dame tekee kypsillä kymmenillään Oscar-suorituksen. 6 8 E L O K U VA Kuka täällä on kuka KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, jolla on hyvä ajantaju mutta ei suuntavaistoa. Miten murheellista on kun ihminen ei tunnista rakkautta tai tiedä kehen hänen omat tunteensa kohdistuvat. Kun huolehtivainen esikoistytär Anne (häikäisevä Olivia Coleman) kertoo aikovansa muuttaa Pariisiin, elämän vakiintuneet palikat siirtyvät yllättävään asentoon. Kuuden Oscarin ehdokas ja kahdella palkittu Isä kertoo kahdeksankymmpisestä särmikkäästä Anthonystä (Sir Anthony Hopkins), joka sairastaa Altzheimeria. Vanhuus on kauheaa katsottavaa ja kenties vielä kauheampaa elettävää. Oscarin arvoisesta elokuvakäsikirjoituksesta vastaavat Zeller sekä sir Christopher Hampton, joka muistetaan myös takavuosien muotovaliosta Valheet ja viettelijät. Erittäin älykkääksi julistautuva Anthony ei myönnä olevansa avun tarpeessa, vaan väittää pärjäävänsä yksin omassa yltäkylläisessä lontoolaiskodissaan. Isässä pysytään toki koko ajan kiinni arkielämässä, ja kvanttifysiikan lakien sijasta todellisuutta muuntelee ihmisen muisti. Rakkaus oli vanhuuden kuvauksen mestariteos, kaksi jälkimmäistä taas tähtiensä, Meryl Streepin ja Julianne Mooren taituruuden showroomeja. K A T J A K A L L I O I S Ä O H J A U S : F L O R I A N Z E L L E R Florian Zellerin elokuva isä on täynnä yllätyksiä, kirjoittaa Katja Kallio. Isä on täynnä yllätyksiä oleva elokuva, joka pakottaa katsojan pysymään valppaana ja lukemaan merkkejä huolellisesti. (Mukaan voi laskea Meryl Streepin ja Al Pacinon kaltaiset näyttelijät, jotka eivät ole dame tai sir vain koska eivät ole brittejä.) Silloin vaarana on läpeensä tuttujen bravuurielkeiden unohtumattomaksi aiottu vyöry, jota minkään valtakunnan ohjaaja ei kykene suitsimaan. panee parastaan, ja tämä tapahtuu aina roolihahmon kustannuksella. Kun kyseessä on näytelmään pohjautuva kamarielokuva, sisätiloihin sijoittuva tarina ja vain kourallinen näyttelijöitä, lopputulos saattaisi helposti olla ummehtunut. Näin kiinnostavasti ajan ja tilan sekoittumista ja sen aiheuttamaa hämmennystä ei ole valkokankaalla nähty sitten Christopher Nolanin kvanttifysiikkaan pohjanneen The Inception -tieteiselokuvan. Paria kohtausta lukuunottamatta Hopkinsin roolisuoritus palvelee uljaan minimalistisesti Zellerin ja Hamptonin loisteliasta käsikirjoitusta, joka kohottaa elokuvan oman genrensä huipulle. Sen enempää näyttelijä kuin katsojakaan ei pysty hetkeksikään unohtamaan että tässä nyt X.X. Näin ei Isän tapauksessa käy. Altzheimer-elokuvia on nähty vuosien varrella useita, kaunaisista perhedraamoista puhumattakaan: Michael Haneken Rakkaus, Tracy Lettsin Perhe August: Osage County, sekä muutaman vuoden takainen Edelleen Alice tulevat mieleen ensimmäisinä. Mutta Isän perimmäinen tarkoitus ei ole näyttää sitä, vaan luoda paljastava representaatio niin sanotusta todellisuudestamme ja meidän paikastamme siinä. Pääosassa eivät lopultakaan ole taiten rakennetut perhesalaisuudet tai -jännitteet, vaan aika ja tila. I sällä sen sijaan on. Isän tavoin nekin olivat sovitettuja käsikirjoituksia, ja vaikka ne olivat ihan kelpo katseltavaa, muistan ajatelleeni että ankarasti ottaen niillä ei ollut elokuvallista olemassaolon syytä
Ljudmila ryhtyy käymään läpi neuvostokoneiston eri kerroksia selvittääkseen tyttärensä kohtalon. E L O K U U T A 2 2 1 .. – 2 9 . Kuvaaja Róbert Malyn viistot kuvakulmat eri arkkitehtonisissa tiloissa pönkittävät tunnetta siitä, että asiat ovat vähän pielessä. s y y s k u u 2 2 1 6 9 Tehtaan työntekijät ryhtyvät lakkoon Novotšerkasskin kaupungissa Lounais-Venäjällä kesällä 1962. Irlantilainen Edmund Burke julkaisi vuonna 1757 subliimia käsitelleen teoksensa A Philosophical Enquiry Into The Origin Of Our Ideas Of The Sublime And Beautiful. The Trouble with Nature on hauska, mutta vähän yksipuolinen tie-elokuva, joka muistuttaa parhaimmillaan Werner Herzogin ja Klaus Kinskin yhteistöitä, huonoimmillaan ylipitkää sketsiä. E L O K U U T A 2 2 1 . Márta ei luovuta vaan alkaa ujuttaa itseään Jánosin elämään. Tanskalaisen Illum Jacobin esikoiselokuvassa Burke (Antony Langdon) on lähtenyt 12 vuotta kirjan ilmestyttyä ensimmäistä kertaa luontoon selvittämään, pitivätkö hänen teoriansa lainkaan kutinsa. Aivokirurgi Márta (Natasa Stork) palaa 20 vuoden jälkeen Yhdysvalloista kotikaupunkiinsa Budapestiin tapaamaan kollegaa, Jánosia (Viktor Bodó), jonka kanssa hän on sopinut treffeistä. Lopputulos on visuaalisesti mietitty ja aiheiltaan kiehtova psykologinen draama, joka jättää tunnetasolla vähän kylmäksi. – 2 9 . Jälkimmäisistä huolehtii perässä kulkeva palvelija (Nathalia Acevedo), joka tuntuu raskaan työnsä ohessa saavan todelliset luontokokemukset, kun Burke keskittyy mehustelemaan omaa esseistiikkaansa. – 2 9 . Yhdessä säkeistä saattaa olla kaupunginhallituksen työntekijän ja puolueen vankkumattoman jäsenen Ljudmilan (Julia Visotskaja) tytär, jota kiinnostavat ihmisoikeudet ja demokratia. Päähenkilö on puolalainen fitness-vaikuttaja Sylwia (Magdalena Kolesnik), joka on tehnyt kehostaan ja kasvoistaan ammatin. Ohjaaja-käsikirjoittaja Lili Horvátin toinen pitkä elokuva käsittelee aivojen ja mielen toimintaa, joka on diagnosoinnin tuolla puolen. Puleeratun pinnan alla Sylwia kärsii, ja kun kotitalon etupihalle parkkeeraa stalkkeri, alkaa sometähden olemus rakoilla. Alppien lomassa vaeltaessaan hän oppii pian, että luonto on aika vittumainen paikka. – 2 9 . Se on kuin varhaiskauden Christopher Nolania: rubikin kuutio, jossa katsoja ei voi olla varma siitä, mikä on totta ja mikä ei. Hän käyttäytyy pakkomielteisesti, mutta on samalla tietoinen tilanteestaan ja yrittää löytää sille selitystä. E L O K U U T A 2 2 1 . Armeija ja KGB tukahduttavat mellakat väkivalloin, kymmeniä kuolee tarkka-ampujan luoteihin. Perillä János käyttäytyy kuin ei olisi tavannut koko naista. E L O K U U T A 2 2 1 . Arki rullaa Instagramin, liikunnan ja brändiyhteistöiden kehärataa. Hän petaa älykkäästi suurta emotionaalisesti palkitsevaa finaalia, ja vetää lopuksi vielä kerran maton katsojan alta. Neuvostokoneistosta, kliinisesti Rubikin kuutio mielestä Yleisö ja tyhjyys Ärsyttävä luonto D E A R C O M R A D E S ! P R E P A R A T I O N S T O B E T O G E T H E R F O R A N U N K N O W N P E R I O D O F T I M E S W E A T T H E T R O U B L E W I T H N A T U R E Arviot Anton Vanha-Majamaa Kuvat Espoo Ciné E S P O O C I N É 2 3 . Jähmeät, huolella valaistut mustavalkokuvat ja ahdas 4:3-kuvasuhde tuovat elokuvaan dokumentin ja arkistomateriaalin sävyjä. E S P O O C I N É 2 3 . E S P O O C I N É 2 3 . Ruotsalaisen Magnus von Hornin upea kakkoselokuva käsittelee sosiaalista mediaa, huomiotaloutta, kapitalismia sekä näistä seuraavia yksinäisyyden ja tyhjyyden tunteita terävästi ja kyynisesti. Visotskaja, jonka hahmo joutuu kyseenalaistamaan uskoaan ja uskollisuutaan Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen, on pääosassa ilmestys. Keskeinen kontrasti tehdään selviksi heti: avauskohtaus on kiihkeä jumppasessio kymmenille Sylwiaa palvoville ihmisille, mutta sen jälkeen influensseri viettää aikaa lähinnä yksin tai pienen koiransa kanssa. Von Horn kysyy elokuvallaan, onko someajassa kaikki kaupan. Pitkän uran tehneen Andrei Kontšalovskin Dear Comrades! kertoo todellisesta historiallisesta tapahtumasta kliinisellä ja kriittisellä otteella. Teoksessa hän selitti, kuinka subliimi mielihyvä syntyy silloin, kun voimme tarkkailla kauhistuttavaa asiaa turvallisen välimatkan päästä. KGB rahtaa valtaosan ruumiista muovisäkeissä pois kaupungista ja kätkee ne vanhoihin hautoihin. E S P O O C I N É 2 3 . Varsinkin, jos haluaa pitää peruukin suorassa ja kasvot puuteroituna
Ehkä teini-ikä on lähes kaikille jonkinlainen popkulttuurin luoma fantasia ja lupaus jostain, joka on olemassa vain utooppisessa menneisyydessä. Siinä nuori nainen läksyttää emotionaalisesti kypsällä tavalla itsellä itseään vanhempaa miestä, joka on käyttänyt valta-asemaansa väärin. Miksi sitten nykynuoret haaveilevat siitä, että olisivat eläneet teini-ikäänsä 2000-luvun alussa. Digitalisoituneena ja koronaeristäytyneenä aikana nuoret haikailevat käsillä kirjoitettuja kirjeitä, päiväkirjoja ja lokeron paukauttamista kiinni high schoolin käytävällä. Ehkä ihmiset kaipaavat haptisuutta ja huolettomuutta, joka liittyi sosiaalista mediaa edeltäneeseen aikaan, jolloin identiteetit, ihmissuhteet ja tyylit eivät olleet niin performatiivisia ja teknologiavälittteisiä. Teininostalgia ei ole entisensä IIDA SOFIA HIRVONEN on helsinkiläinen toimittaja, joka on kokenut teinifiiliksiä viimeksi 33-vuotissyntymäpäivänään. Nostalgian tausta väreilee synkkää, koska teinit kärsivät ennätyksellisen pahoista mielenterveysongelmista. Genren tunnetuimmat bändit olivat valkoisten miesten huonolla huumorilla varustettuja sekoiluprojekteja. Nuo artistit tekivät tunteellista, teinidraamoistaa ammentavaa pop-punkia 2000ja 2010-luvun alussa. Ihmiset viettivät 2020-luvun taitteen algoritmien ja sovelluksien määrittämissä tiloissa ja tyyleissä. Sen tunteet ja romanssit voivat puhtaimmillaan toteutua vain popkappaleissa, elokuvissa ja päiväkirjan sivulle raapustettuina kaukaisina haaveina. Biisin puhuja kuvaa sitä, kuinka sosiaalisessa mediassa ei eron hetkellä pääse eroon toisesta, kun pitää katsella Instagramista, miten “hyvin menee”: “And good for you, I guess that you’ve been workin’ on yourself/ I guess that therapist I found for you, she really helped/Now you can be a better man for your brand new girl” Rodrigo ottaa vaikutteita Courtney Lovesta, Lordesta ja teinielokuvien maailmasta. Tyylit olivat tuolloin vähemmän huoliteltuja, räikeitä ja manageerattuja. Nykyään tuntuu toisinaan siltä, että kysymys siitä, millaista estetiikkaa suositut artistit nostalgisoivat, kertoo ajasta enemmän kuin heidän tekemänsä musiikki. Toisaalta monet teinit ovat poliittisesti valveutuneita ja työstävät tunteitaan terapian avulla. Pop-punk on musiikillinen vastine ostoskeskuksessa syödylle roskaruualle, jota kriitikot eivät perinteisesti ole juuri arvostaneet. Hän lauloi ihmissuhdekriiseistä kuin itseään kymmenen vuotta vanhempi nainen mutta tyyliltään hän oli skeittaava poikatyttö, joka kieltäytyi seksualisoimasta itseään. 14-vuotias Lavigne erottui joukosta. Billie Eilishiä ja Olivia Rodrigoa kumpaakin yhdistää se, että he ovat kumpikin kasvaneet showbisneksessä, “normaalin teini-iän” ulottumattomissa. Billie Eilishin, joka on tunnustautunut Avril Lavignen suureksi faniksi, elokuun taitteessa ilmestyvän albumin esikoissingle Your Power purkaa #metoo-tyyppistä tilannetta. 7 M U S I I K K I T ähän on tultu. Z-sukupolven nuoret poptähdet haaveilevat millenniaalien nuoruudesta.. Samaan tyyliin tilittää myös Olivia Rodrigo, jonka Good For You -kappale käsittelee sitä, kuinka tyttöystävät päätyvät poikaystävänsä terapeuteiksi, tekemään loputtomasti emotionaalista työtä. “Where’s my fucking teenage dream?”, kuvaa Olivia Rodrigo Sour-levyllään tunnistettavaa tunnetta. Esteettinen nostalgia I I D A S O F I A H I R V O N E N kertoo aina kaipuusta johonkin tästä ajasta puuttuvaan. Nuoret nykynaispopparit, kuten Billie Eilish ja Olivia Rodrigo ihannoivat Avril Lavignea ja Paramoren Hayley Williamsia. Suomessa nuorten mielenterveyspalvelut ovat ruuhkautuneet ja kyselyistä riippuen lähes puolet nuorista voi henkisesti pahoin. Termi viittaa ristiriitaiseen haluun piiloutua muiden katseilta ja tulkinnoilta silloinkin, kun on itse nostanut itsensä esille. Nuorisoartistit tulkitsevat millenniumin jälkeistä teininostalgiaa uudella tavalla. Cluttercoreksi kutsuttu sisustustyyli hakee inspiraatiota 90-luvun ja 2000-luvun sotkuisista teinimakuuhuoneista, jotka ovat täynnä krääsää, sänky petaamatta ja seinät lattiasta kattoon verhottuna julisteilla ja valokuvilla. Billie Eilish käytännössä päivitti Lavignen sensibeliteetin 2020-luvun taitteen “Do not perceive me” -ajatteluun sopivaksi. Sydänsuruja ja ihmissuhteita perkaavaan musiikkiin sekoittuu intersektionaaliseen feminismiin pohjaava tietoisuus sukupuolirooleista ja valta-asetelmista
Lieneekö lainattu Ida Paulilta ja Kalle Lindrothilta. Levyn genre on tosin footwork, chicagolaislähtöinen housen sukulainen, hyper-rytminen sämplesilppu, joka kuulostaa sydämentykytyksiltä ja aiheuttaa niitä. Albumi on hiomaton, runsas ja epätasainen, jonimitchellien lisäksi läpi kuuluu chanson, lounge mutta pyrkimys epämukaviin tunnelmiin. Oijoi miten kivaa on, kun suomalainen debytantti onnistuu kuulostamaan täysin omanlaiseltaan. Suomalaiset lauluntekijät joutuvat himmailemaan kaupallisten paineiden vuoksi. Kuka tarvitsee Kolia, kun voi mennä luontopolulle. Ärsyketulva häiritsee, kunnes koukuttaa ja viihdyttää. Bon Iver teki debyyttilevynsä mökillä, Seppänen voisi olla kävellyt autiotupaan ja sitellut saksofonia ja klarinettia. Life, and Another -levyn heikkoudet tuntuvat korkean profiilin levyjen rinnalla sen vahvuuksilta. Tulevaisuudentutkija Riikka Hiltusen tuoreesta väitöskirjasta paljastui julkinen salaisuus. Kolmanteen levyynsä mennessä Vilma Alina on imeytynyt niin syvälle suomalaiseen musiikkibisneksen keskikentälle, että True Crime -levyn näkemys on todella vähissä. Oulusta Rovaniemen kautta Helsinkiin muuttanut Joni Seppänen soitti aiemmin Miki Liukkosen kanssa ei-kovin-kiinnostavassa The Scenes -yhtyeessä, mutta on soolona kiinnostavinta lajissaan juuri nyt. s y y s k u u 2 2 1 7 1 Suomen kansainvälisesti arvostetuin elävä elektronimuusikko, Hailuodossa asuva Sasu Ripatti kertoi innostuneensa uudelleen vanhasta räpistä, mikä johti Fun Is Not a Straight Line -albumiin. Totaalinen ilottomuus huipentuu Marie Kondo -biisin riimipariin ”kondomit / Marie Kondokin”, joka tuskin on edes kaupallinen yhteistyö. Pieniä iloja Häiritsee kunnes viihdyttää Epämukavia oloja kohti Näkemyksen konmaritus S E P I K K A : E N K E S T Ä KY L M Ä Ä L A I L L A A H V E N E N R I P A T T I : F U N I S N O T A S T R A I G H T L I N E V I L M A A L I N A : T R U E C R I M E Arviot Oskari Onninen Kuvat Antti Leinonen, Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : P L A N E T M U L E V Y-Y H T I Ö : M . Enemmänkin kaikki on vedetty mitään läpipäästämättömän laimennusfiltterin läpi. Kun antaa pään pehmetä biittitykityksessä muutaman biisin verran, everyday-biisin Rick Ross -mölinälooppi – ”everyday I’m hustlin’ hustlin’ hustlin’” – tuo mukanaan vapauttavan ilon. Station to Station (ei Bowie-cover, mutta dramaattinen silti) on vuoden parhaita kappaleita ja olisi Weyes Bloodin tekemänä noin sata kertaa suositumpi. D U L O R L E V Y-Y H T I Ö : U N I V E R S A L Alkaa tulla jo ähky: niin valtavasti puolen vuoden sisään on kuultu taitavaa ja modernisoitua 1970-luvun folkia ja kamaripoppia. Nimibiisistä olisi saanut kelvon diskojytän, mutta ilmeisesti jopa megatähtien Dua Lipan ja The Weekndin tuotannon kopioiminen on liian rohkeaa. L E V Y-Y H T I Ö : P A R A D I S E O F B A C H E L O R S M E G A B O G : L I F E , A N D A N O T H E R. Jos Ripatin Vladislav Delay -aliaksella julkaisema Rakka-levykaksikon ajatteli ääniraidaksi Sisyfoksen myyttisille hankkeille, Fun Is Not a Straight Linen pärinä kuulostaa kuin jäisi päälle kaatuvien avokonttorien alle. Laulut ovat naiiveja ja niiden fokus pienessä: ahvenissa ja metsoissa. Megabog eli Erin Birgy edustaa indieintä laitaa. Seppänen on inspiroitunut yhdysvaltalaisista minimalistisäveltäjistä ja Sigur Rósista, mutta yhtälailla sävellyksissä ja erityisesti Seppäsen laulussa kuuluu Se.-yhtyeen hämyily. On Clairo, Spellling ja elokuussa julkaistavalla levyllään Lordekin taitaa katsella samoihin suuntiin
Pörsti tuo hienosti esiin myös vaatteiden ruumiillisuuden: miten ne hinkkaavat, silittävät, painavat ja hierovat ihoamme, joka päivä. Ratkaisu löytyy mummon vaatekaapista, jota Pörsti alkaa järjestää. En kuitenkaan tehnyt niin, sillä olin edellisenä päivänä lukenut loppuun toimittaja Laura Pörstin vaikuttavan esseeteoksen Viimeinen vuosi. 7 2 K I R J A T K utsu hautajaisiin saapui kesän helteisimmällä viikolla. Ensimmäinen reaktioni oli hypätä autoon, ajaa lähimpään kauppakeskukseen ja napata mukaan halpakaupan tangolta ensimmäinen tummasävyinen kolttu. Vaatetuotannon eettisyydestä on havahduttu viime vuosina puhumaan yhä enemmän. Rehelliseen ja lakoniseen tyyliin kirjoitettu teksti liikuttaa, vaikka itse huomaan vauvahaaveita enemmän nyyhkiväni enemmän niissä kohdissa, joissa puhutaan, miten vaikeaa oman suvun kanssa oleminen usein on. Tai jos ihan suoraan sanotaan, niin se on kertovinaan vaatteista. Siitä kaikesta, mitä vaatteet oikeasti meille merkitsevät – tai voisivat merkitä, jos emme suhtautuisi niihin keskimäärin yhtä tuhoisan välinpitämättömästi kuin mikä oma ensireaktioni mustien leninkien äärellä oli. Minä en osaa ommella itselleni mekkoa hautajaisiin, mutta osaan kirjoittaa avunpyynnön Instagram-stooriin. Tarina vaatteista ja isoäidin elämästä laajenee myös kertomukseksi hänen lapsettomuushoidoistaan. Pörsti ja mummo eivät osaa olla toisilleen läsnä tavalla, joka tyydyttäisi kumpaakaan. Mutta kun isoäiti pyytää Pörstiä muuttamaan kokonaan luokseen tai kysyy, koska tämä aikoo tehdä lapsia, Pörsti loukkaantuu. Yhteiselo ei kuitenkaan suju toivotulla tavalla. Koronakiloista vitsailu ei enää naurattanut, enemmän itketti. Kaivoin kaapista esiin kaikki mustat mekkoni, mutta tilanne vaikutti huolestuttavalta. Siksi hiihtoasu ja aamutakki säilytetään, vaikka hän ei tule niihin enää koskaan pukeutumaan. Isoäiti horisee horoskoopeista ja sedän marjapensaista, lapsenlapsi haluaisi kuulla suuria totuuksia elämästä. Eri sukupolvien naiset käyvät vaatteita läpi yhdessä ja löytävät niiden avulla uuden tavan puhua. Koko surullisen ja tukahduttavan kuuman päivän kannan mukanani apua tarjonneiden ihmisten hyväntahtoisuutta. L A U R A P Ö R S T I : V I I M E I N E N V U O S I . Laura Pörstin esseekirja todistaa, että vaatteissa ei ole mitään pinnallista, kirjoittaa Venla Rossi. Olemisen, elämisen ja puhumisen tavat ovat liian kaukana toisistaan. M U I S T I I N P A N O J A M U U T A M I S T A VA A T E K A A P E I S T A . Isoäidin silkkinen, itse tehty aamutakki taas oli aikansa luksusta ja kertoi siitä, että hän haaveili joskus erilaisesta elämästä. Suurempi ansio kirjassa on kuitenkin se, että pukeutumiseen suhtaudutaan kirjassa muillakin tavoilla vakavasti. Se on sekä Pörstin että hänen nyttemmin jo kuolleen isoäitinsä ansiota. Myös Pörstillä itsellään on haaveensa. G U M M E R U S VENL A ROSSI on helsinkiläinen toimittaja, joka soittaa omalle isoäidilleen liian harvoin.. Myös Pörsti käsittelee teemaa teoksessaan. Kirja alkaa, kun Pörsti muuttaa joksikin aikaa asumaan liikuntakyvyttömän ja 94-vuotiaan isoäitinsä luokse Pohjois-Karjalaan. Silti vaate muistuttaa minua siitä, miten olen toiminut: että pyysin apua tuntemiltani ihmisiltä enkä sännännyt kauppaan. En voi olla asusta ylpeä sillä lailla kuin vaatteensa itse tehnyt ihminen on. Pörstin isoäiti on ylpeä vaatteista, jotka V E N L A R O S S I hän on tehnyt itse ja jotka ovat säilyttäneet ryhtinsä vuosikymmeniä. Se lähtee liikkeelle niistä ja kertoo sitten elämisestä, kuolemisesta ja vaivaannuttavasta hiljaisuudesta näiden molempien äärellä. On kyse siitä, millaisiksi me itsemme tunnemme vaatteissamme, mihin rooliin asetumme ja millaisina toivomme tulevamme nähdyiksi. Isoäidin luona Mummo tuli kaapista asuminen alkaa tuntua vaikealta. Mekot olivat joko paksua villaa tai liian pieniä. Se ei nimittäin ole millään lailla pinnallinen asia. Kun pukeudun tuttavalta saatuun lainamekkoon, se tuntuu ihanalta. Vaatteista aukeaa aivan uusi näköala isoäitiin ja hänen elämäänsä. Saan nopeasti monia ystävällisiä tarjouksia erilaisista mekoista. Selviää, että hiihtohaalari ei ole mikä tahansa urheiluvaate, vaan vallankumouksellinen asu, jossa maalaistyttö näyttäytyi housuissa ensimmäisen kerran. Se kertoo vaatteista. Kyse ei ole mistään tavallisesta konmarituksesta
Melankolinen pienoisromaani tavoittaa tunnistettavasti sen, miten lohduttomalta lapsuus tuntuu. Alankomaalainen bestselleristi pohtii vanhan mantereen nostalgiaa ja massaturismin ongelmia kelpo esseen verran. Se pitää kätkeä muilta: ”Minä olen sellainen viekas lapsi, ja minun naamioni on tyhmyys, ja pidän aina huolta siitä ettei kukaan riisu sitä minulta.” Tove Ditlevsen (1917–1976) on Tanskan rakastetuimpia kirjailijoita, eikä ihme. Kasvuympäristön köyhyydestä ja pikkusieluisuudesta huolimatta syttyy syvä kiintymys kirjallisuuteen ja kielen kauneuteen. S A N N A VA N L E E U W E N . s y y s k u u 2 2 1 7 3 Kööpenhamina-trilogian ensimmäinen osa kuvaa kirjailijan varhaisvuosia työväenluokkaisessa perheessä. Rakkaudella on kehityskertomuksessa osansa, mutta romaanin ytimessä on ennen kaikkea ystävyys. Harmi vain, että osumat on kätketty lattealla seikkailujuonella, seksistisillä naiskuvauksilla, korneilla panokohtauksilla ja turhilla yksityiskohdilla kuorrutettuun kökkömöykkyromaaniin. Vippi-ihmisiä viskaisee lukijansa päihdeongelmaisten maailmaan. 2 2 1. O T AVA , 2 5 2 S . Ystävykset nauttivat Kallion kaduilla ja Itä-Helsingin lähiöissä erilaisia kemikaalicocktaileja, jotka he rahoittavat taskuvarkauksia ja nettipornoa tekemällä. Älyttömistä kielikuvista puhumattakaan: erään henkilöhahmon hampaat ”ankkuroituivat vaaleanpunaisilla ikenillä päällystettyyn leukaluuhun”, ja rakastettu pukeutuu tanssiaismekkoonsa ”heittäytyäkseen kanssani käsikkäin seikkailuihin aukioilla, kujilla ja mustien kanavien varsilla ja lisätäkseen hurmaavana oman loistokkaan tarinansa historian kaikuun, joka oli tämän kaupungin huulilla kuin nouseva vesi”. ] S U O M . Alankomaalainen kökkömöykky Lohduton lapsuus Pöhinää Itä-Helsingin kaduilla I L J A L E O N A R D PJ E I J F F E R : G R A N D H O T E L E U R O P A T O V E D I T L E V S E N : L A P S U U S Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot [ B A R N D O M , 1 9 6 7. Haluaako sinne edes. 9 . Katriina Huttusen suomennos saa jokaisen lauseen tuntumaan lahjalta lukijalle. ”Aika suorastaan perseenreikäistä elämää” elänyt minäkertoja saavuttaa lääväilyssään jonkinlaisen käännekohdan. S & S , 1 4 2 S . Toisaalla on todellisuus, jossa syödään sushia ja vaihdetaan käyntikortteja. G U M M E R U S , 5 9 7 S . S U O M . Pieni tyttö oppii pian, missä kulkevat sukupuolen, luokan sekä vapauden ja välttämättömyyden jakolinjat. Loistavaan menneisyyteensä rakastunut Eurooppa on jäämässä kehityksestä jälkeen, ja Venetsian kaltaiset paikat taantuvat ulkoilmamuseoiksi. Yhteiskunnallisuus ei ole osoittelevaa: raadollisista aiheistaan huolimatta teos on hauska ja optimistinen. S I L J A L I U K K O N E N : V I P P I I H M I S I Ä S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 1 6 . Syrjäytyneisyyden lisäksi romaani lähestyy muitakin arkoja kysymyksiä, kuten naisparien lähisuhdeväkivaltaa. Ilmaisu on runollista, mutta ei sievistelevää, vaan herkkää, tarkkaa ja tiivistä. Miten sinne pääsee. Silja Liukkosen rujonkauniissa esikoisromaanissa on vahva draivi. K A T R I I N A H U T T U N E N
Jorse ja mopo palautuivat mieleeni, kun Jani kertoi, että on kutsunut meille vieraita kesän jokaiseksi päiväksi. 74 C I T YM A A L A I S E N P Ä I V Ä K I R J A 8.6. Aviopuolisoni vetäytyi hellettä pakoon viileään hotellihuoneeseen kirjoittamaan esseetä siitä, kuinka roolit nykyperheessä ovat murtuneet. 21.6. 3.7. Kyyneleitä ja raivoa vegejäätelöhyllyn ääressä Vain auton ilmastointi pitää perheet ehjinä helteillä. Mopo oli Jorsen ylpeydenaihe, joka seurasi Jorsea kaikkialle. ”Onko teillä yli kymmenen kuukautta kypsytettyä tofua?” En haluaisi olla citymaalaisten suosiman kylän ruokakaupan tuotetilaaja. 6. Se, mikä joskus oli maalaisen elinkeino, on kaupunkilaiselle ilmainen tila, jossa järjestää spoken wordia, kyyneleitä ja yksinäisyyden pelkoa yhdistävät kesäfestivaalit. Elämä on seksihelteen vastakohta. Palaan autoon pilaamaan tyhjäkäynnillä maapalloa, koska vain auton ilmastointi pitää tässä kuumuudessa perheet ehjinä. Maaseutu on nyt täynnä kaupunkilaisia katselemassa mietteliäinä toisten omistamia peltoja. Evoluutioteoriaan uskonsa menettänyt peura katselee juhannuksena pellon laidalta, kuinka kymmenen humalaista toimittajaa ja luovan kirjoittamisen opettajaa riitelevät siitä, katsotaanko keskikesän juhlan kunniaksi Kummelia. Se, mikä joskus oli maalaisen elinkeino, on kaupunkilaiselle ilmainen tila, jossa järjestää spoken wordia, kyyneleitä ja yksinäisyyden pelkoa yhdistävät kesäfestivaalit. Pihajuhlissa Jorse ryyppäsi lämmintä Omppua aidan toisella puolen moponsa päällä muistuttaakseen muita, että hänellä on mopo. Toisaalta päälle hyökkäävät kaupunkilaisten vaatimukset, toisaalta paikallisten kasvava pettymys. Kunpa edes paikallislehti kysyisi katuhaastattelussaan, mikä on ollut kesäsi kohokohta. 25.6. 18. Media on siirtänyt uutispainopisteensä suolisto-ongelmista siihen, mitä ongelmia vanhat talot voivat pitää sisällään ja saman tien yksi sukupolvi vaihtoi gastrorenterologinsa K-Raudan palvelumyyjään. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A. 28.6. Juotuaan viisi päivää keskenään kuohuviiniä kaupunkilaiset käväisevät maaseudun uimarannoilla paheksumassa siellä siideriä juovia maalaisia. Kotiin saavuttuani Instagramissa oli jo kuva karjaalaisesta jäätelöhyllystä, jolle helsinkiläiset jakoivat tuohtuneen tuomionsa. Teininä minulla oli poikaystävä, Jorse, joka sai vanhemmiltaan mopon. Saksan kielessä on varmaan sana sillekin, että ”voisi tappaa, mutta ei voi”. ”Kun pelottomana tunnettu toimittaja juoksi kirkuen pihallamme sudenkorennon osuttua hänen hiuksiinsa.” 1.8. 24.7. Tämän kesän jälkeen asuntokauppoihin vapautuu satoja kaupunkilaisten remontoimia rintamamiestaloja, joita kukaan ei halua ostaa, koska kaupunkilaiset remontoivat ne näköisikseen. Kun ajan kylmälaukku täynnä jäätelöä kaupasta kotiin, lapseni ilmoittavat vihaisina, että helle on minun ja valintojeni syytä ennen kuin jäävät pitämään pakastinta minuuttitolkulla auki valitessaan mieleistään jäätelöä. Citymaalaisuus on uusi suolisto. 17.7. CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJASSA ”Elina Turunen” kirjoittaa maallemuutosta haaveilevasta miehestään, joka luulee, että tämä haave on koko perheen yhteinen. S-Marketissa näin puolitutun vegaanihipin silmäkulmassa kyyneleen tämän seistessä kaupan minimaalisen vegejääätelöhyllyn edessä. 9.7. Toiveeni maaseudun hiljaisuudesta muuttui kalliolaisalkoholistien Prometheus-leiriksi. Lidlissä on lihavalikoima supistunut, jotta tilaa saataisiin kaupunkilaisten lumelihalle
Suomen luetuin naistenlehti uudistui. Aina menestynyt Usein erehtynyt /. Tilaa Eeva: lue.eeva.fi/uusi Roolien takana
Apu se on pienikin Apu.. Sitä tarvitsee jokainen. Lukeminen au aa koululaisia kasvamaan ?ksuiksi ja aja eleviksi ihmisiksi. Apu. Apu Juniori innostaa lukemaan kertomalla alakoululaiselle uutisista ja ilmiöistä selkeällä, totuudenmukaisella ja viihdy ävällä tavalla. Tilaa koululaiselle Apu-Juniori: apujuniori.