V KO 20 20 -3 9 29 3 6 120 8. 8/2020 SYYSKUU 11,90?€ K A R I H O TA K A IN EN : ”P A R A ST A K IR JA LL IS U U TT A O VA T U S EIN K IR JO IT TA N EE T H A R M A A T VA R PU S ET .” IM A G E 27 8 SY YS K U U 20 20 HÄHMÄINEN IHMELÄÄKE Elinikäinen oppiminen ei tarkoita mitään VAKAVASTI PUHUEN Venla Rossi vihaa huumoria JO RIITTÄÄ Miesnero oli aikansa tuote Kari Hotakainen väsyi siihen, että kaikella pitää olla tarina Minä en ole kiinnostava PA L
love the world in style. method.fi biohajoava, kasvipohjainen koostumus 100 % kierrätetyt muovipullot ihmiset testanneet, eivät eläimet
KU VA : ES A K ER TT U LA . 42.) Suurentelevia kertomuksia 22 Kari Hotakaisen uusin romaani alleviivaa, että ihan kaikesta ei pitäisi kertoa tarinalla. (s. SYYSKUU 2020 IMAGE 3 Graafinen suunnittelija Esa Kerttula kuvasi arkea. Mitä käsite oikeasti tarkoittaa. Jokin liikahtaa vasta silloin, kun pilkka osuu itseen. Klassikkojen puolesta 64 Anne Rautiainen tuo Almodóvarin Kansallisteatteriin. Vakavaa asiaa 34 Venla Rossi ei naura samoille vitseille kuin muut. sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 27 8 | sy ys ku u 20 20. K A N N EN KU VA : H A N N ES PA A N A N EN . Kohti toista ihmistä 42 Graafinen suunnittelija Esa Kerttula kuvasi kevään ja kesän valoon tupsahtaneita suomalaisia. Selviytyjät 54 Elinikäisen oppimisen piti tehdä meistä superihmisiä. Mestarillisia valheita 68 On aika purkaa klassisen musiikin neromyytti, kirjoittaa Sonja Saarikoski esseessään
19 Muistitko kauramaidon. 12 Data Orkesterit soittavat pääosin miesten säveltämää musiikkia. 74 Musiikki Lana Del Reyn äänikirjassa kuuluu nostalgia, kirjoittaa Iida-Sofia Hirvonen. Töölöläispariskunta kommunikoi heippalapuin. 76 Kirja Nickelin pojat on tiekartta Black Lives Matter –liikkeen syntyyn ja tavoitteisiin, kirjoittaa Koko Hubara. nyt loppu NYKYTAIDE& KLASSIKOT 18.6.–20.9.2020 M ed us a Ro nd an in i. 72 Elokuva Elokuvien klassisen musiikin opettajat tuppaavat vihaamaan ihmisiä, kirjoittaa Katja Kallio. H els in gin yli op ist o. 4 IMAGE SYYSKUU 2020 sisältö 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Etäkoulun pitäisi huomata heti ne oppilaat, jotka eivät ilmaannu tunneille, sanoo kasvatustieteiden professori Risto Hotulainen. 78 Ruben Stiller Sisältövaroitus 81 Reetta Räty Reetta Räty matkusti kesällä Suomessa. 16 Asia Matkailu koronan jälkeen, yhteispihojen lumo ja lausuntoja antava tutkija. Ku va : Tim o H uv ilin na , H els in gin yli op ist om us eo. 14 Ruoka Papushakshuka ei katso kelloa. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 20 Kulttuuritärpit Kuvataiteessa narttuja ja surrealisteja. 18 Kulttuuritärpit Alkusyksyn kutkuttavin teatterija konserttitarjonta. 21 Aforismeja and ajatuksia Hesasta Otteita Janne Vapaavuoren kirjasta
Tämän vuoksi trampoliinin pitäisi oikeastaan kuulua äitiyspakkaukseen. Kerrostaloasujana ymmärsin tämän kunnolla vasta kesällä, kun pystytimme ensimmäistä kertaa trampoliinin mökille. Moinen matkailu kun ei edes ole sääherkkää. pääkirjoitus. Ei ole Maailman vahvin nalle -kerhon kesätyöntekijöitä viihdyttämässä lapsia sillä aikaa, kun vanhemmat sipailevat drinkkejään. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund SYYSKUU 2020 IMAGE 5 Trampoliini ja teollinen historia Kaikille samaa -malli on kotimaisessa matkailussa tavallisempi kuin se, että jokaiselle olisi jotakin. Kun härveli oli pystyssä, aamulla hyppimään päästetyt lapset piti vain muistaa noukkia iltaisin trampalta nukkumaan. Onko metsäteollisuusmuseo sitten vastaus siihen, että lapsilla ei ole loma-Suomessa tekemistä huvipuistojen ulkopuolella. Siksi trampoliinin ostaja ei hankikaan vain hupia lapsille vaan omaa aikaa. Rädyllä on tekstissään huomionarvoinen viesti, joka on lomaillessa helppo unohtaa. Menneen kesän lomailusta Suomessa kirjoittaa myös Reetta Räty tämän numeron kolumnissaan. Oikein tuotteistettuna ja niputettuna se voi olla yksi vastaus, ovathan tehtaat parhaimmillaan yhdistelmä eräänlaista Heurekaa ja arkkitehtuurimuseota. Jos haluaa ymmärtää Suomea ja sen muutosta, ei riitä, että kiertää nähtävyydet. Riippumatta vuodenajasta. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Suurin ongelma tuntuu monille silti olleen tämä: all inclusive -tyyppisiä lomakohteita tai -ratkaisuja ei juuri ole tarjolla. Ruksi hakukoneen kohdassa lasten huvit antaa tulokseksi monia puuhaja huvipuistoja, ei niinkään jokaiselle jotain -kohteita. Osaltaan tämä käy ilmi myös Suomen matkailuorganisaatioiden yhdistyksen 100 syytä matkailla Suomessa -kampanjasta. Moni luontopalveluyritys tai maaseutumatkailupaikka järjestää kyllä monenlaista safaria ja elämystä ja kattaa aamiaisen valmiiksi, mutta kukaan ei oikein ota lapsista koppia. Raskaampaa tai ainakin mittakaavaltaan suurempaa ratkaisua esitti professori Laura Kolbe elokuun alussa Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan, jossa hän peräänkuulutti paikallishistorian parempaa esiin nostamista ja tarjoilua kotimaanmatkailijoille. Hyvin järjestetty, parinkin päivän ohjelmallinen kierros paperiteollisuuden maisemissa Kymijoen seudulla tai koilisella Pirkanmaalla – toisin perheeni varmuudella. Kaikille samaa -malli on kotimaisessa matkailussa tavallisempi kuin se, että samassa paikassa olisi jokaiselle jotakin. Sellaista polkua ei löydykään, jonka varrella metsää eri lajeineen ei esiteltäisi puutauluilla, mutta teollisuuslaitosten ja -yhteisöjen historiaa ei ole tehty samalla tavalla tykö. Kevyempi ratKaisu lasten huomioimiseen taas on nimeltään trampoliini. Sotahistorian tarjoilusta maassamme en niin tiedä, mutta ajatuksen metsäteollisuuden historian tähdentämisestä ostin saman tien. Se on mahdollinen ja tarpeellinen sielläkin, mistä merkittävä teollinen historia puuttuu. On tavattava Suomen ihmisiä. M uutaman viime kuukauden someseurannan perusteella pitkä kesä vietettynä pelkästään Suomessa ei ole niinkään loma kuin tuotantokausi Selviytyjätsarjaa. Kolbella oli kirjoituksessaan kaksi keihäänkärkeä: sotien ja metsäteollisuuden paikallishistorian parempi esittäminen. Hakukone ja vinkkipankki on tosin uusi, joten tarjonta voi vielä monipuolistua useampien yrittäjien lähtiessä mukaan. Kampanjasivuston vinkkipankista voi hakea kohteita sijainnin tai intressien perusteella. Ne eivät sovi aivan joka paikkaan mutta moneen kyllä. . Moni kotimaan matkailuyritys on noussut yhden luontokohteen ympärille, mutta jos vaikkapa perhokalastus ei kiinnosta koko perhettä, ei se kohta kiinnosta sitä yhtäkään, joka saa onkia tietoisena siitä, että loppuperhe on nääntyä mökissä tylsyyteen. Ongelmaan On ainakin kaksi ratkaisua: raskas ja kevyt. Riesoja riittää: ilman autoa on hankalaa, jokaisessa ravintolassa on samanlaisia hampurilaisia ja pittoreskeja putiikkihotelleja on Lievestuoreella aivan liian vähän. Vaikka ei haaveilisi ilta-aurinkoisten allasbaarien Suomesta, kysymys lasten ja koko perheen viihtymisestä matkakohteessa on aiheellinen. Rajun rakennemuutoksen alalla ja alueilla se olisi erityisen tarpeellista
lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @villetolvanen Kaikenlaista on @deepsami kirjoittanut osittain jaetunkin matkan varrella, mutta nyt osuu, eikä vähiten tietty oman haastatteluni takia! Mars paperikauppaan! @imagelehti @AK_Shep Hyvää juhannusta! Postissa saapui Brysseliin kolme numeroa @imagelehti’ä äidiltä Aurinko paistaa, lasissa skumppaa, kyllä kelpaa Oikaisuja: Hannu Lintu puhui musiikista Ylen tv-ohjelmassa, ei radio-ohjelmassa, kuten edellisessä numerossa julkaistussa Julia Korkmanin kolumnissa väitettiin. Hän on arjen estetisoija, joka ei uskalla poistua kotoaan ilman kameraa. 1966) on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja dokumenttivalokuvaaja. Tekijöitä SANNA LIPPONEN (s. Hän on kirjoittanut Imageen kuvataidenostoja vuoden ajan ja menee näyttelyyn tänäänkin. ESA KERTTULA (s. ImageIlmot2020.indd 7 6.8.2020 14:35:19. Tässä numerossa julkaistaan kuvia hänen Suomalaiset alkoivat taas tehdä muodostelmia -sarjastaan. 1985) on Helsingissä asuva vapaa kirjoittaja ja kuvataidekriitikko. Toisin kuin Kalle Kinnusen kolumnissa väitettiin, Murder Mysteryssä näyttelee Jennifer Aniston eikä Sandra Bullock
Avaaja
Tilannehan tuli yllätyksenä suurimmalle osalle kouluista.. SYYSKUU 2020 IMAGE 9 Etätunneilta kadonneet oppilaat pitää etsiä ja saada nopeasti kiinnittymään koulunkäyntiin, jos etäkouluun vielä siirrytään, sanoo kasvatustieteiden professori Risto Hotulainen. TeksTi Laura MyLLyMäki kuva antti raatikainen ”Kolmasosa vanhemmista koki korona-ajan kuormittavana” Risto Hotulainen Kouluilla oli käytännössä yksi päivä aikaa siirtyä lähiopetuksesta etäopetukseen, kun Suomi keväällä päätti sulkea koulut koronan takia. Luultavasti monessa koulussa muotoillaan nyt kriisisuunnitelmaa etäopetukseen siirtymisen varalle. Nyt perusopetuslakiin tuli määräaikainen muutos siitä, että tartuntatautilain nojalla voidaan siirtyä joustavasti etäopetukseen. Voi sanoa, että eivät tietenkään olleet. Olivatko ne valmiita siihen
Monessa koulussa opettajat tekivät yhteistyötä oppimistehtävien tuottamisessa. Minullakin on kaksi lasta, ja käytännössä se meni niin, että kun itse ei päässyt kokousten aikana auttamaan, koulupäivä saattoi koulutehtävien osalta alkaa vasta aikuisen työpäivän jälkeen. 10 IMAGE SYYSKUU 2020 avaaja Viimeisimmät Pisa-tulokset osoittavat, että alueellinen eriarvoistuminen ja vanhempien koulutustausta alkavat valua oppilaiden suuntaan” –?Risto hotulainen ” Olet mukana Helsingin ja Tampereen yliopiston tutkimuksessa, jossa selvitettiin poikkeusolojen vaikutuksia koulunkäyntiin, opetukseen ja hyvinvointiin opetusja kulttuuriministeriön pyynnöstä. Heidän osallistamistaan ei osattu systemaattisesti järjestää. Jotkut kokivat sen tosi kuormittavana. Jatkossa etäkoulussa pitäisi pystyä huomaamaan heti ne oppilaat, jotka eivät ilmaannu tai osallistu tunnille. ?. Etäkoulu on eriarvoistanut oppilaita. Ympäröivä sosiaalinen verkosto tuottaa toisille pääomaa, mutta toisia se saattaa viedä poispäin koulun tavoitteista. Etenkin pienten lasten vanhemmat ovat kokeneet, että he ovat joutuneet puuttumaan oppimisen ohjaukseen. Esimerkiksi perhetausta on voinut vaikuttaa siihen, kuka pärjää. Me olemme yhä edelleen ihan huipulla. Entä huoltajille. Olivatko suomalaiset koulut tarpeeksi digitaalisia ennen koronaa. Sitä voi lähestyä monesta suunnasta. Monissa Euroopan maissa on ollut pelkona, että erot heikkojen ja hyvien oppilaiden välillä kasvavat. Samanaikaisopettajuus eli ajatus siitä, että useampi opettaja toimii luokkaryhmässä, tukee oppilaiden itseohjautuvuutta. Siihen ei ole yhtä suurta syytä. Tasa-arvon kannalta mietityttävä seikka on, että joissain kunnissa opetuksen järjestäjillä on ollut mahdollista tarjota laitteet kaikille, kun taas jotkut ovat joutuneet tekemään koulutöitä kännykällä riippuen perheen varusteista. Koulutuksella ei ehkä nähdä olevan samanlaista arvoa kuin aiemmin. Aineisto ei toistaiseksi kerro siitä, että osaamistaso olisi levähtänyt. Etäkoulu sujui kohtuullisen hyvin, mutta osallistumattomuuttakin oli. Joillekin se saattaa olla vapauttavaa, mutta esimerkiksi tunnollisille oppilaille se voi tuoda hienoista stressiä. Viimeisimmät Pisa-tulokset osoittavat, että alueellinen eriarvoistuminen ja vanhempien koulutustausta alkavat valua oppilaiden suuntaan. Ketkä olivat etäkoulujärjestelyn voittajia. Niissä perheissä, joissa toinen tai molemmat vanhemmat pystyivät jäämään kotiin, oli mahdollisuus tukea oppilaan koulutyötä. Kyselyssämme noin kolmasosa koki korona-ajan kuormittavana. Millainen digitaalinen askel koulujen pitäisi nyt ottaa. Mutta ei jokaisella opettajalla tai oppilaalla ollut digitaalista käyttökokemusta ennen koronaa. Toivottavasti käytäntö jää elämään myös lähiopetukseen. Pääkaupunkiseudusta tiedetään, että täälläkin jotkut oppilaat työskentelivät ensimmäistä kertaa laitteiden kanssa. Joillekin se aiheutti lisää työtä ja toisaalta stressiä. Jotkut sitovat Pisa-menestyksen kansakunnan taloudellisiin näkymiin. Vahvasti siihen suuntaan on kouluja ohjattu. Käytännöt olivat nyt tosi kirjavia: joissain kouluissa vahtimestarit etsivät puhelimilla tunnilta kadonneita oppilaita. Entä häviäjiä. Miksi. Vuoden 2009 tasosta vähän mennään alaspäin hienokseltaan. Kyselymme perusteella ongelmia oli alle 10 prosentilla, mutta tietysti sekin herättää kysymyksen siitä, olivatko ongelmat systemaattisia ja esiintyikö niitä tietyllä alueella tai tietyssä taustatai kieliryhmässä. Klassinen tutkimus toimii ehkä analogiana: Yhdysvalloissa oppilaiden väliset erot kasvavat eniten lomien aikana. Häviäjiä ovat voineet olla ne perheet, joissa vanhemmat ovat olleet poissa kotoa. Kyselyssämme noin puolet oli sitä mieltä, että kevät oli ainakin jossain määrin kuormittava. On vaikea sanoa, oliko tilanteessa ollenkaan voittajia. Kynnys siihen, että koko ajan kysytään ohjeita opettajalta, saattaa olla korkeampi joissain perheissä. Samalla opettajat voivat tukea niitä oppilaita, jotka eniten tukea tarvitsevat. Millainen koronakevät oli opettajille. Mitä koulut voivat oppia etäkouluajasta. Voittajia ovat olleet myös perheet, joissa vanhemmat ovat muita paremmin koulutettuja ja teknisesti osaavampia: he ovat pystyneet tukemaan lapsia paitsi laitteiden kanssa myös sisällöllisissä ongelmissa. Kuinka vakava tilanne on koronakevään jälkeen. Suomi oli jo paljon ennen koronaa pudonnut koulumenestystä mittaavan kansainvälisen Pisa-testin kärjestä. Tarkkaa tietoa tästä ei vielä ole
Vapaa autoetu 810 €/kk, käyttöetu 645 €/kk. CO?-päästöt uusi mittaustapa – WLTP 23 g/km, EU-keskikulutus 1,0 l/100 km. Toimintamatka pelkällä sähköllä on 66-68 km, mikä tarkoittaa päästötöntä autoilua esimerkiksi kaupungissa. 42 935 € CLA 250 e A Coupé EQ Power T O I M I N T A M A T K A S Ä H K Ö L L Ä 66–68 km C O 2 P Ä Ä S T Ö T 23–26 g/km Mallissa vakiovarusteina mm. Mercedes-Benz CLA 250 e Coupé Business Progressive EQ Power kokonaishinta 42 934, 52 € (sis. Huolenpitosopimus 3 vuodeksi kiinteällä kk-maksulla alk. alv:n, arvioidun autoveron ja toim.kulut 600 €). Uusi CLA EQ Power ladattava hybridi. CLA ja Edukseen ulkomuodollaan ja ominaisuuksillaan erottuva CLA EQ Power vahvistaa Mercedes-Benzin ladattavien hybridien mallistoa, joka on jo ennestään Suomen laajin. Mercedes-Benz CLA 250 e Shooting Brake Business Progressive EQ Power kokonaishinta 44 264,71 € (sis. Vapaa autoetu 830 €/kk, käyttöetu 665 €/kk. CO?-päästöt uusi mittaustapa – WLTP 26 g/km, EU-keskikulutus 1,1 l/100 km. alv:n, arvioidun autoveron ja toim.kulut 600 €). Valitse Coupé tai Shooting Brake. Valittavana on tyylikäs Coupé sekä yhtä aikaa urheilullinen ja käytännöllinen Shooting Brake, joka tarjoaa enemmän tilaa matkatavaroille ja harrastusvälineille. Kuvan autot lisävarustein. Lue lisää mercedes-benz.fi/cla alk. Kulutus ja päästöt on minimoitu äärimmilleen, mutta tehosta ja mukavuudesta tinkimättä. Ajotietokoneen kieli: suomi. 44 265 € CLA 250 e A Shooting Brake EQ Power alk. • Oppiva, puheohjattava MBUX-käyttöliittymä • LED High Performance -ajovalot • Peruutuskamera • 18“ kevytmetallivanteet • Thermotronic-ilmastointiautomatiikka • Nahkaverhoiltu monitoimiohjauspyörä S U O M E N L A A J I N L A D AT TAV I E N H Y B R I D I E N M A L L I S T O .. 32 €/kk
Tilastojen valossa musiikissa nimenomaan on sukupuoli, ja tämä sukupuoli on mies. LÄ H D E: H EL S IN G IN K A U PU N G IN O R K ES TE R I 20 19 . Herää kysymys: millä perusteella voidaan väittää, että musiikissa ei ole sukupuolta. Naiset Helsingin kaupunginorkesterin ohjelmistossa 1882–2018 NAISTEN SÄVELTÄMIEN JA JOHTAMIEN TEOSTEN OSUUS KAIKISTA TEOKSISTA, NAISSOLISTIEN OSUUS KAIKISTA SOLISTEISTA Säveltäjät Kapellimestarit Solistit 1882 1886 1890 1894 1898 1902 1906 1910 1914 1918 1922 1926 1930 1934 1938 1942 1946 1950 1954 1958 1962 1966 1970 1974 1978 1982 1986 1990 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 25 % 50 % 75 % 100 % 25 % 50 % 75 % 100 % 25 % 50 % 75 % 100 % John Storgårds Leif Segerstam Sergiu Comissiona Okko Kamu Paavo Berglund Jorma Panula Tauno Hannikainen Martti Similä Armas Järnefelt Georg Schnéevoigt Robert Kajanus Ylikapellimestarit Susanna Mälkki 14.4.1894 Siri Brander Elegie jousiorkesterille 28.2.1906 Ida Moberg johtaa oman sävellyksensä 1. Lausuntoa on kiinnostavaa tarkastella HKO:n ohjelmiston valossa. 12 IMAGE SYYSKUU 2020 Data Musiikkia ilman maailmaa Klassisen musiikin kentällä on tapana sanoa, että musiikissa vain laatu ratkaisee. Vierailevista kapellimestareista naisia on yhä vain 3 % 2012–18 Naissäveltäjien selvästi kasvanut osuus selittyy vuodesta 2012 järjestetyillä Kummilapsikonserteilla, joissa on esitetty paljon mm. Vuosina 1882–2018 naisten osuus niin säveltäjistä, kapellimestareista kuin solisteistakin oli häviävän pieni. Soili Perkiön ja Marjatta Meritähden teoksia data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. Naisen osa. Essee aiheesta alkaa sivulta 68. sinfonia 1946–47 Antonia Brico Sibeliuksen kutsumana Helsingissä 2016–18 Uusi ylikapellimestari Susanna Mälkki kasvattaa naisten suhteellista osuutta johtamalla konsertteja itse. HKO ei ole poikkeus: myös muiden orkesterien soittamasta musiikista valtaosa on miesten säveltämää niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. H EL S IN G IN K A U PU N G IN O R K ES TE R IN KO N S ER TI T 18 82 – DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI SONJA SAARIKOSKI Naisten osuus Helsingin kaupunginorkesterin ohjelmistossa Naispuolisten säveltäjien, kapellimestarien ja solistien osuus HKO:n ohjelmistosta vuosina 1882–2018. Esimerkiksi kapellimestari Klaus Mäkelä sanoi heinäkuussa Helsingin Sanomissa, että musiikissa ei ole ”ikää eikä sukupuolta, eikä mitään sellaisia parametreja”. Edes solisteista, joista naisia on eniten, ei naisten osuus ole ollut lähelläkään 50 prosenttia. Uraa luovista kapellimestareistakin valtaosa on miehiä
Artek Helsinki, Keskuskatu 1 B ja Artek-jälleenmyyjät. 1933 2020 Timeless Content Inside Artekin tuotteet ovat muotokieleltään ajattomia, käytännöllisiä ja laadukkaita. Lisätietoja osoitteesta artek.fi.. Ne säilyttävät ajankohtaisuutensa sukupolvelta toiselle
Hoitaa hommansa ja vetäytyy taka-alalle. Keskitytään ensin säilykepapuihin. Papuun verrattuna tuntuu, että muut vihannekset eivät oikein edes yritä. Säilykepavut sopivat perinteisesti patoihin ja keittoihin, mutta oikein hyvin myös esimerkiksi pastoihin – kunhan ensin valmistat ne. Sekoita (huuhdeltujen) suosikkipapujesi joukkoon suolaa, pippuria ja oliiviöljyä, ja paahda papuja 200-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Tuoreet pavut ovat sesonkiruokaa, ja juuri nyt niitä löytyy toreilta ja kaupoista. Huuhdo pavut lävikössä ja paista niitä hetki öljyssä esimerkiksi valkosipulin ja chilin kanssa. Verso Designin sienikorissa on käytännölliset nahkahihnat, ja ulkonäkönsä puolesta se sopii myös sisustuselementiksi. Se on vihannesosaston Martta, ei Magdalena. Ne ovat kotikeittiössä vaivattomin vaihtoehto (kuivattujen papujen liottaminen ja keittäminen tulee toki edullisemmaksi, mutta vain, jos omalle työlleen ei laske hintaa). Suomessa on syöty härkäpapuja jo 600-luvulta saakka. Kunnolliset välineet inspiroivat lähtemään sinne useammin. Muista kuitenkin välttää fataali perusvirhe eli liian pitkä valmistusaika. Sen jälkeen ne sopivat parantamaan melkein minkä tahansa aterian makua tai ravintoarvoja. Erityisen hyvin paahtopavut ovat kotonaan salaatissa, englantilaiseen tapaan paahtoleivän päällä tai erilaisissa tahnoissa. Täydellinen papu on pehmentynyt, mutta napsahtaa vielä napakasti poikki. Kun peruna saapui Pohjolan perukoille, papu ajautui sivurooliin. Voit myös paahtaa säilykepavut uunissa. Ne valmistuvat helposti keittämällä, höyryttämällä tai wokkaamalla. Esimerkiksi vihreille pavuille riittää muutaman minuutin kypsennys. 14 IMAGE SYYSKUU 2020 ruoka P avun ansioluettelo huimaa. Salaa täydellinen K U UK AU DEN HÄR PÄ K E KOREIST A Syksyn sienisadosta ennustetaan poikkeuksellisen runsasta, ja metsässä oleminen tekee hyvää muutenkin. Tällä tavoin valmistetut mustatai kidneypavut ovat erinomaisia seuralaisia vaikkapa tomaatille, avokadolle, sienille, chorizolle tai juustolle. Lastu sienikori, S 52,90 €, finnishdesignshop.fi KAUNEIN. Ja ehkä juuri siitä johtuu, että emme oikein osaa valmistaa papuja: syömme lötköjä vihreitä pötkylöitä ja tomaattikastikkeessa lilluvia ällötyksiä suoraan purkista. Miten papua sitten pitäisi kohdella. Viime aikoina kasvissyönnin yleistyminen on kuitenkin lisännyt papujen suosiota: kauppoihin on ilmaantunut jopa papueineksiä, kuten härkistä. Aikaa olisi ollut, siis opetella. Silti papu on vaatimaton. Siis oikeasti: raaka-aine, joka on samaan aikaan ravitseva, kevyt, gluteeniton, vegaaninen, vitamiinipitoinen, ei sisällä kolesterolia, säästää luonnonvaroja ja vähentää kasvihuonekaasuja – ja on vieläpä proteiininlähteistä edullisin
Anna hautua kannen alla 5–10 minuuttia riippuen siitä, miten juoksevaksi haluat jättää keltuaiset. Kioskin maissilettuset tulevat Tortillas la Familia -perheyritykseltä Espoosta. Pane öljy syvään, isoon paistinpannuun ja sekoita sen joukkoon juustokumina ja savupaprika. Nosta siis pannu pöytään 10 minuuttia ennen syömistä. Murustele loppu fetajuusto ruoan päälle. ARVIO SYYSKUUN RESEPTI P itkään meksikolainen ruoka tarkoitti Suomessa puolivalmisteista kasattua tex-mexiä. Muutaman suupalan kokoiset tacot maksavat neljä euroa kappale (tai kolme kappaletta kympillä). Yksi isoimmista eroavuuksista on se, miten paljon tex-mex-ruoassa käytetään lihaa. SYYSKUU 2020 IMAGE 15 ruoka Helsingin hauskimmat tacot tarjotaan lippakioskilla. Kuullota sipuli-chilisilppua muutama minuutti mausteöljyssä. Sekoita ja anna kiehua kannen alla hiljakseen vähintään 10 minuuttia. Kiosquito Tacos De Kuurna on tarkoitus säistä riippuen pitää auki syyskuun loppuun saakka. “Tex-mex” viittaa yhdysvaltalaiseen ruokaan, joka on saanut vaikutteita meksikolaisesta keittiöstä, mutta myös poikkeaa siitä suuresti. Tämän kesän hauskimmat tacot on kuitenkin nautittu puistossa, tarkemmin sanottuna Kruununhaan Liisanpuistikossa. Helsingissä muun muassa sellaiset tienraivaajapaikat kuin Patrona, El Rey ja Taqueria Lopez y Lopez ovat esitelleet kaupunkilaisille kalatacojen ja suklaakastikkeessa tarjottavan kanan upean maailman. 3. Kun näitä kaikkia herkkuja saa asettua nauttimaan keskelle kesäistä puistoa, jonka laidalla kantakaupunkilaiset ulkoiluttavat kalliita korona-koiranpentujaan, niin hetken ajan kaikki on niin miellyttävää, että on vaikea uskoa olevansa Suomessa. Meksikolaisen ruuan harrastajat tuntevat espoolaistacot hyvin, sillä ne ovat markkinoiden parhaita: gluteenittomia, vegaanisia ja maukkaita. 4. Huuhtele pavut ja lisää ne pannuun. Lisää pannuun viini tai etikka, säilötyt tomaatit, vesi sekä suola, pippuri ja hunaja. Raaka-aineet 1 sipuli 2 valkosipulinkynttä 1 paprika puolikas punainen chili 1 rkl rypsiöljyä 0,5 dl valkoviiniä (tai 2 rkl valkoviinietikkaa) 1 tölkki säilöttyjä tomaatteja (400 g) 1 dl vettä 1 paketti mustapapuja (380 g) 4 luomukananmunaa 1 rkl hunajaa 1tl juustokuminaa ja savupaprikaa 1 tl suolaa ja ripaus mustapippuria myllystä 1 paketti fetajuustoa (150 g) Tarjoiluun tuoretta lehtipersiljaa ja leipää Kuninkaiden shakshuka KUVAT ANTTI RAATIKAINEN. En tarkoita, että Kruununhaka yhdellä tacolautasellisella ihan Meksikoksi muuttuisi. Kuori ja pilko sipuli, valkosipulinkynnet sekä chili (poista siemenet). Testipäivänä tarjolla on kolme erilaista tacoa: kana, kirjolohi tai vegeversio, josta löytyy härkäpapua, paahdettua perunaa ja tulista chipotle-kastiketta. Tätä nykyä maukasta ja astetta autenttisempaa meksikolaista saa kuitenkin jopa Kuopion torilta (tai oikeastaan torin vierestä, Panza-ravintolasta). Tee kastikkeeseen neljä koloa ja riko munat koloihin. Papushakshuka toimii mihin vuorokaudenaikaan tahansa. Tacojen ohella kioskista voi tilata vaikkapa perimeksikolaisen michelada-olutdrinkin, itse tehdyn mehujään (makuna esimerkiksi mansikka-raparperi-hibiscus chilisuolalla) tai pullollisen samppanjaa. 2. Brunssiruokien ykkönen vai perjantai-illan maukas mättöpannu. Esimerkiksi jauhelihatortilloilla ei oikeastaan ole juuri mitään tekemistä Meksikon kanssa, sillä maassa ei käytetty juuri ollenkaan punaista lihaa ennen siirtomaavalloittajien tuloa. Täytteistä kana on kiva ja kirjolohi hieman mauton, mutta paputacossa kaikki on kohdallaan: tulisuusja täyttävyysaste, pieni raikkaus sekä pehmeän ja rapean suutuntuman vaihtelu. Viimeistele shakshuka tuoreella lehtipersiljalla ja tarjoa vaalean leivän kanssa. Murustele sekaan myös puolet fetajuustosta. Mutta kyllä se hetken melkein Berliinistä käy. Yritä säilyttää keltuaiset ehjinä. Modernin klassikon asemaan noussut kruununhakalaisbistro Kuurna laajensi alkukesästä reviiriään muutaman korttelin verran ja valtasi itselleen kaupunginosan perinteisen lippakioskin. Vinkki! Shakshuka on parhaimmillaan, kun se saa jäähtyä hieman. 1. Kiosquito Tacos de Kuurna Liisanpuistikko, Helsinki Tacot 4 €/kpl Pikajuna Meksikoon Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka opettelee edelleen sanomaan shakshuka. Vielä on siis taco-kesää jäljellä
16 IMAGE SYYSKUU 2020 16 IMAGE HUHTIKUU 2020 nyt Keskustan ahdinko ei johdu puheen johtajasta TEKSTI SUSANNA LUIKKU KUUKAUDEN VÄITE Mari K. Koska puolueet sinänsä vaikuttavat kiinnostavan ihmisiä yhä vähemmän, ei keskustaakaan kannata tulkita vain agraaripuolueena. Äänestäjät ovat vähemmän kiinnostuneita puolueiden juurista kuin siitä, miten ne heitä tässä ajassa puhuttelevat ja millaisia ratkaisuja tarjoavat. Tältä pohjalta keskustakin voi vielä nousta. Toki puheenjohtaja on keskeinen henkilö, johon henkilöityy paljon. Puolueet henkilöityvät julkisuudessa johtajiinsa: he kantavat suurimman vastuun julkisista esiintymisistä, sanoittavat linjauksia ja edustavat lisäksi niiden toimintakulttuuria. Mikä merkitys johtajan menestykselle on sillä, että hänellä on puolueensa tuki ja osaaminen sekä fiksu, ongelmista yhdessä läpi luoviva avustajakunta?” Seppo Kääriäinen, keskustaveteraani: Kutakuinkin samaa mieltä. Keskustalaisella aatteella näen kyllä yhä mahdollisuuksia omavaraisuudessa, paikallisuudessa ja monipaikkaisen asumisen merkityksessä, hajautetussa päätöksenteossa ja niin edelleen. Vaihdoksen toivotaan auttavan unohtamaan puolueen vaikeudet ja parantavan vetovoimaa. Se, että puolueiden johtajat esiintyvät esimerkiksi rinta rinnan tv-paneeleissa, kutsuu vertailemaan heitä. 10 vuoden trendi on laskeva Juha Sipilän hetkellistä piikkiä lukuun ottamatta ja syyt ovat syvemmällä kuin johtajan persoonassa. Niemi, poliittisen historian dosentti ja Vaasan yliopiston Innolabin johtaja: Keskustan ahdinko johtuu myös puheenjohtajasta. Lisäksi itse vaalin uskotaan nostavan puolueen linjauksia ja edustajia myönteisesti esiin mediassa. Ihmiset ovat yhä vähemmän puolueuskollisia. Tämä on osaltaan lisännyt puoluejohtajiin ja esimerkiksi ministereihin kohdistuvaa henkilökohtaista painetta. Johtajien onnistumisia arvioitaessa voitaisiin pohtia enemmän myös sitä, miten hyvin puolueet osaavat ja haluavat johtajiaan tukea. Sanoma pitää tehdä yksinkertaiseksi ja mennä juurille.”. Vaikka hankaluudet eivät aina palaudu johtajaan, juuri johtajan vaihtamisesta usein haetaan uutta alkua
Rakennusten lailla myös vihertilat kertovat ajan suunnitteluihanteista. Tunnetuin niistä on Vallilan Apinalinna. Toimituksen tehtävä on puolestaan pitää huoli siitä, ettei tutkija pääse hääräämään tontille, joka hänelle ei ilmiselvästi kuulu. Aivelon sanomisia verrattiin sujuvasti myös pääministeri Sanna Marinin lausuntoihin. Jutussa hän kuitenkin kommentoi kaikkea mahdollista. FIKTIOLAATIKKO Tutkija leikkii virkamiestä !?!?:(. Aivelo sanoi jutussa kuin Tanskan pääministeri konsanaan, että jatkossa ”pelin hengessä” korostuu yksilön vastuu. Vihreän tilan uskottiin parantavan hygieniaa ja hyvää moraalia. Jokaisella kerrostaloasujalla on oikeus vihertilaan ja viljelyyn kaupungissa. Edes pikkuinen piha 7. Aivan kuin tutkijasta olisi yhtäkkiä tullut virkavastuulla toimivan Kirsi Varhilan sijainen. Mistä saakka tutkijan on annettu leikkiä poliittista vastuuta kantavaa päättäjää tai virkavastulla toimivaa virkamiestä. Tällä hetkellä kaupungin viljelypalstoille on satojen ihmisten jonot, siirtolapuutarhamökkien hinnat ovat korkeat ja yhdistysten puistoviljelylaatikot viedään käsistä. elokuuta HS julkaisi jutun koronasta, johon se oli haastatellut Helsingin yliopiston tutkijatohtoria Tuomas Aiveloa. Aikakaudelleen harvinaisena naissuunnittelijana hän huomioi erityisesti äitien ja lasten tarpeet arjessa. Nyt mökille voi kyllä mennä turvallisesti – Aivelon mukaan. Useat Kallion, Vallilan ja Töölön sisäpihat syreenipensaineen, jasmikkeineen ja verivaahteroineen ovat hänen käsialaansa. Niissä näkyivät kasvavan kaupungin sosiaaliset ongelmat ja ahtaus. 1900-luvun alussa kerrostalojen sisäpihoista oli tullut ankeita paikkoja tavaran varastoinnille, pyykinkuivaukselle ja roskalaatikoille. Eikö Aivelon pitäisi kommentoida niitä asioita, joista hän tutkimuksensa kautta tietää eikä antaa yleisiä toimintaohjeita. Sanna Marin voi Suomen pääministerinä antaa tällaisia toimintaohjeita. Olympiakylän viherympäristöön jätettiin talojen väliin metsäisiä kallioita lasten leikeille. Näin ajatteli 1920-luvulta 1950-luvulle asti Helsingin kaupungin puutarhaneuvojana työskennellyt Elisabeth Koch. 1980-luvulla sisäpihoja päällystettiin asfaltilla autosäilytyspaikoiksi. Näkökulma on sinänsä perusteltu – ihmiset varmasti kaipaavat valistuneita lausuntoja siitä, mitä tulevaisuudessa voi tapahtua. Koch suunnitteli Puu-Käpylän ja Puu-Vallilan yhteispihat rönsyileviksi ja Torkkelinmäen puistoistutukset kutsuviksi. Sittemmin vihreitä korttelipihoja on alettu arvostaa uudelleen. TOISINKIN VOISI OLLA. Sanna Marinin mukaan keväällä mökille ei pitänyt mennä. Kaupunkiviljelyn ajateltiin lisäävän yhteisöllisyyttä, raittiutta ja omavaraisuutta vaikeiden sotavuosien aikana. Hän on suunnitellut seitsemän siirtolapuutarhaa Helsinkiin ja vaikutti paljon helsinkiläisten arjen ympäristöihin. Lähteenä on käytetty Maria Kariston, Taina Koivusen ja Antti Kariston teosta Kysykää Essiltä! Elisabeth Kochin puutarhat (2015, Maahenki). Vaikka Aivelo ei ole virologi vaan evoluutiobiologi, voi hän varmasti kommentoida myös koronaan liittyvää biologista taustaa. Ne ylläpitävät biodiversiteettiä ja lieventävät ilmastonmuutoksen vaikutuksia. Kochia pidetään siirtolapuutarhaliikkeen äitinä. ”Jos esimerkiksi rakastaa yli kaiken karaokea ja on valmis ottamaan tiedostetun riskin, jotta pääsee laulamaan, ei viikon sisällä kannata käydä tapaamassa iäkkäämpiä sukulaisia”, Aivelo sanoo. Jutun teemana oli arvioida rajoitusten purun vaikutuksia koronatilanteeseen ja antaa tutkijan näkemyksiä siitä, mitä on lupa odottaa. SYYSKUU 2020 IMAGE 17 TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI ANNALIINA NIITAMO KUVITUS ANNI SAIRIO TEKSTI SONJA SAARIKOSKI TOISINKIN VOISI OLLA Kesäisin moni kaupunkilainen haaveilee pienestä tilkusta pihaa, jossa juoda aamukahvit ja työntää peukalo multaan. Tutkijatohtorin tehtävä se ei ole
Halusimme laajentaa käsitystämme siitä, mikä kaikki on nautinnollista ja haastaa itseemme iskostunutta ajatusta, että kaikki nautinto olisi ansaittava”, Honkamaa kertoo. Rantamalan kirpeän todistuksen mukaan niin sanottu suomalaisuus voi olla ihan mitä vain.” Harhama, kantaesitys Espoon kaupunginteatterissa 16.9.. Sooloteoksessaan Kuunteleminen Belghiti opastaa yleisön taajuuksiin 0–100 khZ. “Untola eli merkillisimmän elämän, mitä minun tietooni on tullut. Tukholman Teatterikorkeakoulussa, jossa olen myös opiskellut, on oma linjansa miimikoille”, Belghiti kertoo. Lisäksi performanssissa kuullaan teoksia italialaissäveltäjä Isabella Leonardalta, jonka 400-vuotissyntymäpäivää juhlitaan konserttiviikonloppuna. “Suomen historia on kautta aikojen ollut monikulttuurista hulinaa. Hurmeen porautuessa menneisiin vuosisatoihin on käynyt selväksi, että nykyaika on vaikuttanut kaikkina aikoina kaoottiselta ja pelottavalta vyöryltä. HURME, HARHAMA & RANTAMALA Juha Hurmeen elämäntyö kansallisen kulttuurin syvässä ytimessä jatkuu Algot Untolan 6000-sivuisen Harhama-teoksen merkeissä. Esityksessä perataan musiikillis-näyttämöllisin keinoin niin Maria-kulttiin liittyviä mielikuvia, taidehistoriallisia katsantokantoja kuin nykypäivän naiskuvaakin. “Ja tärkeimpänä vielä: lohdutuksesta hädän keskellä”, lisää Sini Pesonen. Ave Virgo, Ave Vos -konsertin ytimessä on Neitsyt Maria, jolle omistettuja teoksia kuullaan laaja kirjo aina 1?100-luvulta nykypäivään. Ave Virgo, Ave Vos -konsertti Musiikkitalon Camerata-salissa 5.9.2020 kello 19 Neoburleskia Neitsyt Marialle KU VA T: JU SS I V IR K KU M A A , JO O N A PE TT ER SS O N , SA A R A V U O R JO K I, JA A K KO PI ET IL Ä IN EN YHTEYKSIÄ HILJAISUUDESSA Suomen ensimmäisen täysin viittomakielisen näyttelijän Silva Belghitin tie tekijäksi kuulevien keskellä ei ole ollut helppo. Esityksen nautinto irtautuu “kuluneesta penetraatiokuvastosta” ja voimaantuu “hyväksyvästä katseesta, toffeen mausta, leikistä ja mielikuvituksesta ja heittäytyvästä vapauden tunteesta turvallisissa olosuhteissa.” Muun muassa. Mukaan mahtuu myös Hildegard Bingeniläisen tuotantoa 1100-luvulta sekä säveltäjä Itzam Zapatan ja ohjaaja Iina Terhon tuottama Salve Regina -nykyteos. Untola tunnetaan myös Maiju Lassilana ja Irmari Rantamalana. “Esitys sai alkunsa nautinnonkaipuusta, niin näyttämöllä kuin omassakin elämässä. 18 IMAGE SYYSKUU 2020 nyt MUSIIKKI TEATTERI TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI NUPPU KOIVISTO Musiikkitalon Camerata-salissa nähdään syyskuun alussa yllättävä yhdistelmä vanhaa musiikkia, videotaidetta ja performanssia, kun lavalle nousevat barokkifuusioyhtye Detritus ja burleskitaiteilija Armi Von Vep. Äänellä on edelleen ylivalta ainakin suomalaisessa teatterissa. Elämänvoima, ensi-ilta Kansallisteatterissa 7.9. Hän oli kolmella nimimerkillään kiehtovan monipuolinen, hurja, hauska ja viisas kirjailija”, Hurme sanoo. Kuulokuvia kuvittavat neoburleskiesitykset. ”Koen usein, etteivät ihmiset osaa kommunikoida kanssani tai menevät paniikkiin. Nämä taajuudet resonoivat ruumiissa, mutta vain harvoin sisäkorvassa. “Fyysisellä teatterilla ei ole Suomessa sellaista asemaa kuin esimerkiksi Ruotsissa. Leijonanosa konsertissa kuultavista, rytmisen vaihtelevista ja vapaasti soljuvista kappaleista edustaa renessanssija barokkimusiikkia. Kuunteleminen käsittelee kommunikaatiota kokonaisvaltaisena ruumiillisena tapahtumana.” Kuunteleminen, ensi-ilta Kiasma-teatterissa 29.9. ESKAPISMIA, HEDONISMIA! Ruumista ja mieltä kiihottavat asiat ovat dramaturgi Asta Honkamaan ja ohjaaja Sini Pesosen Elämänvoima-teoksen keskiössä
Selma ois saleen skitsahtanu jos oisin alottanu preggolifen ennen sitä ku ne on ollu Felixin kaa kauemmin yhessä. Hei etkai kulta kertonu kellekään siitä meidän Brasilian lomasta. Jooooh, Felix sano et ne on kysyny jo Vapa Mediasta et mikä pojan nimi toimii parhaiten kaupallisessa yhteistyössä. Tän takii mä tartteisin sen henk.koht. Muista likettää mun postauksii ni jengi ei luule et ollaan erottu tai jotai. Sori kulta mut se ei ollu mun moka vaan se siivooja oli TAAS laittanu ne koneeseen vaik laitoin erikseen messagen et ne pitää pestä käsin. Lähen staycationille Alexan suvun saareen. Se sopii semihuonos ti meidän boho-teema an. En kertonu koska jengi ois osannu laskee et en ehtiny pitää mitään karanteenii ennen niitä Hangon varjo-regattan loppubileitä. Töölöläispariskunta on käynyt salaa Brasiliassa ja valmistautuu syksyyn. En kestä kun huudat Zoomissa ja Caleb herää päiväunilta. Kulta mehän sovittiin et Timo tulee hakee sähkö-fatbikensa pois meidän partsilta ennen sitä mimmien sijotusdinneriä. SYYSKUU 2020 IMAGE 19 Mitä luulet siirtääköhän ne ton syyskuun swingerpartyn kin verkkoon. Huh. numeron. TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI NUPPU KOIVISTO 1 like = 1 äijien ilta, kommentista poskihölkkää.. Yläke rran vega anivas tusta ja-äij ä roiko ttaa taas serra nokin kkua siima lla meid än ikkun an edess ä. Ei jaksais tätä toisen aallon vihaa ja syyllistämistä nyt yhtään ku ois kiva olla suht blessed vielä vika lomaviikko. Väärä hälytys: en ookaan raskaana vaan äppi oli lakannu päivittämästä. Ehdotus: voidaaks pitää joku osallistava työpajamainen tapaaminen kuukupeista ja tiskikoneista. Pitäiskö meidän varautuu syksyyn muuttamalla eteläpään pikku-vierash uoneesta war room. Swingerparty Zoomissa MUISTITKO KAURAMAIDON
Tyttöjen ja koirien välisessä suhteessa on paitsi herkullisia myös häiritseviä sävyjä. Taustalla kehyksissä seinällä kuvattu spanieli itkee verta. Naissurrealistit saman katon alla Kuinka silittää tähtitaivasta. Se saa ajattelemaan cavalierkingcharlesinspanieleiden liian ahtaita kalloja. Näyttelyn teoksissa valo jahtaa omaa häntäänsä ja tähtitaivasta on mahdollista koskettaa, kun opaskylteissä käytettävän pistekirjoituksen pisteet muodostavatkin tähtikuvioita. Antti Kytömäen näyttelyn nimi Night Flight viittaa Antoine de Saint-Exupéryn Yölento-romaaniin, jossa tarkastellaan öisiä maisemia lentäjän näkökulmasta. Jos koira on ihmisen paras ystävä, millainen ystävä ihminen on koiralle, jonka aivot eivät enää mahdu sen liian pieneksi jalostettuun kalloon. 20 IMAGE SYYSKUU 2020 nyt KUVATAIDE Emma Ainalan pastellisävyisissä, yksityiskohtaisissa ja taidokkaissa maalauksissa naishahmot tuijottavat tyhjin silmin kohti katsojaa. Emma Ainalan näyttely Bitch I’m a dog person on esillä Hyvinkään taidemuseon Kaapon galleriassa 27.9.2020 saakka. Näyttely Fantastic Women – Surreal Worlds on esillä Louisianassa Tanskassa 8.11.2020 saakka. Teoksessa He Is Cute And All But Like He Didn’t Even Know Who Beethoven Was (2020) tytöt ja koirat muistuttavat toisiaan: pinkkiin pörrötakkiin pukeutuneen, maasta nelinkontin vettä latkivan hahmon vierellä lepäilee kaksi pinkkiä puudelia, dalmatialaistäplikäs hahmo lukee kirjaa dalmatiankoiran kanssa ja sohvalla makoilevan hahmon jaloista tuskin erottuu silkkiturkkinen yorkshirenterrieri. Ainalan maalausten maailma on rikas ja kerroksellinen: somekuvaston ja taidehistoriallisten viittausten lisäksi se tulvii nostalgiaa varsinkin 1980ja 90-lukujen lapsille. Kytömäkeä kiinnostavat myös hyönteisten ja muiden eläinten öiset lentoja kulkuradat sekä yön, pimeyden, näkemisen ja kuoleman tutkiminen lentämisen kautta. Lousianassa Tanskassa esillä oleva näyttely Fantastic Women – Surreal Worlds pyrkii tuomaan laajempaan tietoisuuteen tunnettujen miesten taustalle häivytettyjen naistaiteilijoiden merkityksen surrealismille. Heidän kasvonsa ovat (some) kuvan kauniita ja peput pyöreitä kuin persikkaemojit. Mukana ovat muun muassa Louise Bourgeois, Frida Kahlo, Dora Maar, Meret Oppenheim ja Leonora Carrington. Lisäksi on tyttöjä, joiden kasvoille on ilmestynyt kuono ja jotka litkivät vettä maasta nelinkontin. Teoksessa Not Like Other Dogs (2020) spanielit hyppivät kahden toisiaan reuhtovan hahmon ympärillä. Koiria hahmojen jaloissa ja syleissä, mutta myös teeastioina sekä seinillä julisteissa, tauluissa ja trofeina. Narttuja ja pastellisävyjä Surrealismi on taidesuuntaus, jonka monet tuntevat – tai luulevat tuntevansa. TEKSTI SANNA LIPPONEN KU VA : B R ID G ET PO LK , H EL S IN K I C O N TE M PO R A RY. Ehkä nekään eivät tiedä, onko kyseessä leikki vai tappelu. Ensimmäiseen naissurrealisteja tässä laajuudessa esittelevään näyttelyyn on koottu teoksia 34 taiteilijalta Euroopasta, Yhdysvalloista ja Meksikosta. Kaikki on kaunista, ja kiharat aaltoilevat täydellisesti sekä hiuksissa että koirien turkeissa. Hyvinkään taidemuseon Kaapon galleriassa esillä oleva näyttely Bitch I’m a dog person vilisee naishahmojen lisäksi koiria. Riian kansainvälinen nykytaidebiennaali (RIBOCA2) and suddenly it all blossoms 21.5.2020 alkaen www.rigabiennial.com
SYYSKUU 2020 IMAGE 21 TEKSTI SANNA LIPPONEN Nykyaika koostuu yhä enemmän huolista, jotka palauttavat mie leen ahdistavat entisajat. Ilmaisuni sai unkarilaisterapeuttini ulvomaan ”freudilaisesta kompastumisesta omille kasvoille”, minkä jälkeen hän julkaisi TikTokissa tanssivideon ”Ongelmasi ovat vain päässäsi”. Olen kuin sammumaisillaan oleva turisti, joka yrittää syödä kylmiä nuude leita maskinsa läpi. Vain vihreät luulevat, ettei kukaan tarkista heidän tietojaan ja vain he voivat muuttaa jo alun perin tehokkaan kidutusvälineen vieläkin tuskallisemmaksi. – Kustannustoimittajani (Mirjami. Sitten seison keskellä joukkotapahtumaa kuohuviinilasi kädessäni. Neuvotteluissa luettelimme ensin kaikki ne, joita pitäisi potkaista suuhun, minkä jälkeen päätimme Tokoinrannan muuttamisesta Muumimaaksi, jonne sisäänpää symaksu olisi sata euroa. I kill me! KU VA : JE TR O ST R AV ÉN AFORISMEJ A HESASTA AND AJATUKSIA. Olen maskien kannalla: niiden takaa kukaan ei näe halveksivaa ilmettäni. Reseptissä kesäkeittoon lisätään kolme desilitraa vehnäjauhoa, mihin tiivistyy nykyvihreys. Helsinkiläinen astelee baaritiskille, ottaa selfien ja julkaisee sen Instagramissa tekstillä: ”Miten täältä Tampereelta pääsee takai sin Helsinkiin?”. Elina?) kaksi sivua emojeita sekä vitsin. Ruokailun ja muutaman lasillisen jälkeen he kömpivät koteihinsa katsomaan lineaarista televisiota. Vantaalainen tilaa baari tiskiltä oluen ja on pettynyt, ettei siinä ole valmiiksi oksennusta. Tänään osallistuin keskusteluun politii kan kielen alennustilasta ja ajattelin vain, että voisivathan nämä vitun persereiät olla hetken hiljaa. Helsinki, tulevaisuuden kau punki. Elina?) mukaan käsikirjoitukses sani liian vähän huumoria ja tunteita. – Lähetin kustannustoimittajalle (Mirjami. ”Pelkkä turkkalainen raivo ei riitä, jos on täysin lahjaton!” – HS:n Kuukausiliitteessä Anni jakaa karmean kesäkeittonsa ohjeet. Sitten suosittelen taas vastuullisuutta. Espoolainen, vantaalainen ja helsinkiläi nen menevät turkulaiseen ravintolaan. Videon avulla hän irtisanoi terapiasuh teemme, mitä en edes ymmärtänyt, koska en ole sinut tunteideni kanssa, etkä haluaisi olla sinäkään. Espoolainen katselee ympärilleen, tilaa baaritiskiltä kuohuviinilasillisen ja huokaisee sen olevan puoli astetta liian lämmintä. (Muuten: Alaisteni mukaan värikäs kielenkäyttöni vain piristää rentoa työpäivää!) – Moomin Charactersin kanssa innostavia neuvotteluja. Kohtuullinen korvaus siitä, miten hipit nöyryyttivät Muumimammaa häätämällä hänet väkivaltaisesti Lapinlahden kodistaan. Seuraavana päivänä avaan taas jonkin aikuisnuorison alkoholi tapahtuman. – Espoon, Vantaan ja Helsingin yhteisen kokouksen jälkeen annoin kasvoni maskisuositukselle. Sen ver ran raivostuneita ja pahantuulisia hahmoja muumien takana, että tulemme mainiosti toimeen. – Lisää neuvotteluja kangasmaskisuosituksista. – Iltaisin rauhoitan itseäni katsomalla, kuinka Senaatintorilla hyvätuloiset vanhukset istuskelevat sopivan kaukana toisistaan
22 IMAGE SYYSKUU 2020 Kari Hotakainen kirjoitti romaanin, jossa kaikkien on pakko muuttaa kaupunkiin. TeksTi tommi melender kuvaT hannes paananen HiukseT ja meikki Kira muesa Suurentelevia kertomuksia Suurentelevia kertomuksia 22 IMAGE SYYSKUU 2020. Samalla hän arvostelee tarinoita, joita maailmassa alkaa olla liikaa
Vaikka laajoihin kulttuurisiin yhteyksiin kurkottava Tarina tuskin on niin turpeentuoksuinen kepulainen romaani kuin Mäkelä olisi toivonut, älyttömyyksiin menevälle kaupungistumiselle irvailu olisi huvittanut änkyrän maineen hankkinutta esseistiä. Tuotteistettaviksi kelpaavat myös kaupunkilaistollojen omat erämaasekoilut. Voin kuvitella, että viikonloppuna tuopin ääressä hän henkäisee kavereilleen tavanneensa Hotakaisen kaupungilla ja havainneensa reiluksi jätkäksi. Lisäksi hän työsti tv-sarjan materiaalia elokuvaohjaaja Jukka-Pekka Valkeapään kanssa ja teki sata jaksoa Pitääkö olla huolissaan. ”Sä istut usein Pakilan Teboililla”, mies sanoo Hotakaisen vetäistessä kynänjälkensä nimikkolehdelle. Eksymisestä tulee niin suosittua, että pelastaminen ja turvaan kuljettaminen muuttuvat tuottoisaksi elinkeinoksi. Moni Kimin tarinan ahmaissut on tarttunut aikuisiällä kirjoihin vain äärimmäisessä poikkeustapauksessa, lähinnä silloin kun ne ovat kertoneet Teemu Selänteestä, Hjallis Harkimosta tai Tony Halmeesta. Hotakainen muistelee kollegaansa ”aika täyteläisenä pakettina”: välillä Mäkelä oli skarppi ja näytti lukeneisuutensa, välillä hän heittäytyi mauttomaksi, ellei suorastaan törkeäksi.. Sattumalta ei Hotakainen muuta Kaupunkia ja Maaseutua yleisnimistä erisnimiksi, sillä arkisissa keskusteluissa monet puhuvat niistä kuin ne tarkoittaisivat vain tarkasti rajattuja asioita: kaupunkilaiset ovat avarakatseisia, maalaiset ahdasmielisiä, kaupungissa on eloisaa, maaseudulla kuollutta, kaupunkilaiset suojelevat petoeläimiä, maalaiset tappavat niitä, kaupungissa on tulevaisuus, maaseudulla menneisyys. Eräs ilmiöistä on ihmisten pakkautuminen suuriin ja vetovoimaisiin keskuksiin, yhteiskuntatieteiden kielellä kaupungistuminen. Kirjailija myöntää kuuluvansa kyseisen huoltamon asiakaskuntaan, ja komppaa nyökkäilemällä, kun mies kertoo, kuinka kerran kuljetti Kimin vaimoineen Linnan juhliin. Räikkös-kirjan ilmestymistä seuranneessa mediamyllytyksessä Yleisradio tituleerasi Hotakaista uutisjutun otsikossa ”Kimi-kirjailijaksi”. Hotakaisestakin kuulin spekulaatioita, että mahtaako hän tehdä veijomeret eli vaihtaa Räikkös-kirjan menestyksen myötä fiktion faktaan. ”Sellaista tunnetta ei ole ollut, että olisin tehnyt romaanit ja pitäisi siirtyä johonkin muuhun. Olen miettinyt esseiden aiheita, mutta kun olen yrittänyt kirjoittaa niitä, on tullut sellaisia paasaavia lällykasoja. Edellisestä ehti tosiaankin vierähtää viisi vuotta, mikä on epätavallisen pitkä tauko Hotakaisen uralla. Saatettuaan Kimi-anekdoottinsa kirjailijan tietoon hän poistuu matkoihinsa, ilmeisen tyytyväisenä omistuskirjoituksesta. Jos kuuntelee Vapaavuoren kaltaisia hahmoja, heille kaupungin ulkopuolella ei ole paljon mitään”, Hotakainen sanoo. M utta kelataan takaisin siihen hetkeen, kun haastattelumme keskeyttänyt omistuskirjoituksen pyytäjä katoaa Kampin keskuksen ihmisvilinään. Mäkelä oli esseistinä, kolumnistina ja ihmisenä äänekäs maaseudun puolestapuhuja. 24 IMAGE SYYSKUU 2020 K ari Hotakainen hytkyy naurusta muistellessaan erästä kohtaamista viime vuonna kuolleen ystävänsä Matti Mäkelän kanssa. ”Sä kerroit siitä, että olet joskus uhonnut kirjoittavasi kepulaisen romaanin”, vastaan ja nauru tarttuu taas Hotakaiseen. Formulasankarin elämäkerta on myynyt reilusti yli kaksisataatuhatta kappaletta, mikä olisi valtaisa määrä Suomea suuremmassakin maassa. Autioituva Maaseutu muuttuu Virkistysalueeksi, joka tuottaa Kaupungin asukkaille paitsi elintarvikkeita myös elämyksiä. Kun kuusikymppisen kirjailijan julkaisutiheys harvenee, kirjalliset piirit alkavat arvuutella, onko hän hylkäämässä romaanit tai ovatko romaanit hylkäämässä hänet. Viiden vuoden romaanitaukoa selittävät puhtaasti käytännölliset syyt: Räikkös-kirja teetti urakalla taustatöitä ja omat vääntönsä vaati Juha Lehtolan kanssa tehty Ihmisen osa -romaaniin perustuva elokuvakäsikirjoitus. Mäkelä itse oli elävä esimerkki maaseudun monimuotoisuudesta: keskustalainen kyläaktivisti, jota kiinnostivat taiteet ja joka luonnehti muistelmissaan itseään ”monialapervertikoksi”. Luulisi sellaisen sapettavan prosaistia, joka on saanut taiteellisilla ansioillaan monenlaista tunnustusta, huippuina Finlandia-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Se pitää vain hyväksyä. ”Vaikka kuinka esittäisin jännittävää tai syvällistä persoonaa, julkinen kuvani voi olla joillekin, että tuo kirjoitti sen pateettisen Räikkös-kirjan. Eksotiikka mahdollistaa tuotteistamisen: Virkistysalueelle nousee pajoja, verstaita ja tislaamoja, jotka valmistavat kirveitä, puukkoja ja viinaa. Matti korosti, kuinka monimuotoinen maaseutu on. Esseeksi ei riitä kiva mielipide tai fanitussuhde johonkin taiteilijaan.” T arinassa Hotakainen toteuttaa eräänlaista liioittelun poetiikkaa paisuttamalla aikaamme ilmiöitä absurdilla tavalla överiksi. Siellä asuu sellaisiakin, jotka tekevät töitä tietokoneella. Eihän sen epätrendikkäämpää ole olemassakaan!” Syksyn uutuus Tarina on Hotakaisen kolmastoista romaani. ”Ai niin! Olisi virkistävää, jos joku sanoisi, että ’Hotakainen piti viiden vuoden tauon ja julkaisi kepulaisen romaanin’. Hotakaisen olemuksesta paistaa, että hän on harjaantunut lukijoiden kohtaaja. Mies ei ole jutuniskijänä mikään luonnonvoima, vaan lyhyiden lauseiden pudottelija. Työntekijöiksi ne kelpuuttavat vain metsäläisiltä näyttäviä pitkäpartaisia nuoria miehiä, jotka urahtelevat keinotekoista alkuperäiskieltä. -viihdeohjelmaa. Mitä kauemmas ihminen luonnosta erkanee, sitä eksoottisemmalta luonto alkaa näyttää. Uskolliset lukijat tottuivat odottamaan häneltä uutta romaania parin vuoden välein. Hän kiivaili siitä monet kerrat. ”Mitä mä olinkaan sanomassa?” Hotakainen kysyy. Julkisen kuvansa seuraaminen on ajan hukkaa”, Hotakainen sanoo. Hotakainen puistelee päätään moisille spekulaatioille. ”Sanoin, että kerran vielä vittu kirjoitan suuren kepulaisen romaanin. Romaanin maailmassa kaikki velvoitetaan muuttamaan Kaupunkiin. Hän heiluttelee kädessään Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjaa, haluaa siihen omistuskirjoituksen. Uudella romaanillaan Hotakainen kokee lähettävänsä Matti Mäkelälle terveisiä olemattomuuteen tai ikuisuuteen. Maksukykyisimmälle väelle elämysyrittäjät kehittävät totaalikatoamiset, joissa pannaan liikkeelle armeijan suuretsinnät vainukoirineen ja helikoptereineen. Tai jos elokuun Imagessa olisi otsikko: ’Suuri kepulainen romaani’. T untematon Kimi Räikkönen toi Hotakaiselle yhdessä hujauksessa valtaisat määrät sellaisia lukijoita, jotka eivät lue tai osta kirjoja. Esimerkiksi esseet koen liian vaativiksi. Matti oli ajatuksesta innoissaan.” Tarinointi keskeytyy, kun ruoan perään hyökkäilevien lokkien tyhjentämälle ravintolan terassille ilmaantuu juurevanoloinen mies. ”Mattiahan vitutti yli kaiken Jan Vapaavuoren ja muiden kaupunkivaikuttajien märkä uni siitä, että kaikki asuisivat kaupungissa. Metodina tuntuu olevan: kuuntele kiinnostuneesti, mutta säilytä turvallinen etäisyys
SYYSKUU 2020 IMAGE 25
Romaanin maailma muistuttaa hyperkapitalistista villiä länttä, jossa eriarvoisuus rehottaa ja ihmiset voivat luottaa vain itseensä. ”Halusin maalata romaanin taustalle ison freskon, ja se on tämä maaseudun tyhjeneminen kaupunkiin. Yhden havahtumisen hetken Hotakainen koki kolme, neljä vuotta sitten, kun meni rautakauppaan ostamaan kirvestä. Raha puhuu, mutta yksittäinen ryppyinen vitonen on hiljaa.” S iinä missä ulkoista todellisuuttamme hallitsee kaupungistuminen, sisäistä todellisuuttamme hallitsee tarinallistuminen. Eikä siinä mitään. Tai niin kuin Veijo Meri kirjoitti: ”Huumori on realismia, keino kuvata todellisuutta intensiivisesti, tiiviisti ja silti nopeasti. Hotakaisen vanhempien kotitalo Pohjois-Savon Rautalammilla myytiin vuodenvaihteessa. Arkinen elämä tarjoaa tarinallistumista ruotivalle prosaistille yllin kyllin aineistoa. Järeimmät paukkunsa Hotakaisen romaani laittaa tarinoiden vallan räjäyttämiseen. Juuret eivät silti tyystin katkenneet. 26 IMAGE SYYSKUU 2020 Omakohtaistakin haikeutta Hotakainen tunnistaa autioituvan maaseudun kuvauksessaan. Melkein kaikki, mitä Tarinassa tapahtuu, on samaan aikaan koomista ja traagista, eikä romaani tyhjene nauruksi tai itkuksi, vaan hyppelee tunnelmasta toiseen. Onneksi Hotakaisen kirjallinen mielikuvitus on sen verran eloisaa, ettei Tarina latistu tavanomaisen tummanpuhuvaksi dystopiaproosaksi. Välähdyksiä siitä tihkui romaanitekstiin. Mutta kyllä siellä on omasta tajunnastani lähtenyttä vihaa ja kaihoa. Siinä riittää ääneen naurattavia kohtia, mutta sen varsinainen tyylilaji ei ole hauska, vaan humoristinen samalla tavalla kuin vaikkapa Chaplinin elokuvissa, joissa iso mies ajaa pientä miestä takaa ja potkii tätä persuksille. S uuri muutto Kaupunkiin ei suju romaanissa ongelmitta. Senkin voi nähdä hänen ikäluokkansa sukupolvikokemuksena. Huumorissa on sellaista raskautta ja jopa raskasmielisyyttä, joka puuttuu puhtaasta hauskuudesta. Se on nopeutta, hellittämätöntä ja häikäilemätöntä menoa.” Monissa romaaneissa esiintyy oraattorin hahmo, joka vaivihkaa kiteyttää teoksen eetoksen. Säällisiä asuntoja ei riitä kaikille, vaan vähäosaisimmat joutuvat majoittumaan kurjiin parakkeihin tai kauppakeskuksiin kyhättyihin väliaikaistiloihin. Tarinassa sellainen on Presidentti, Eaglesin musiikkia jumaloiva keski-ikäinen nainen, joka Virkistysalueen virallisissa avajaisissa tekee itsestään poliittisen henkipaton ryhtymällä totuudenpuhujaksi. Monen muun 1950-lopussa syntyneen tavoin hän varttui maalla, mutta lähti sieltä nuorena pois, koska elämä oli toisaalla. Lukija ei voi koskaan olla täysin varma, todistaako huvivai murhenäytelmää. Presidentin sanankäänteissä kajahtelee Hotakaisen proosalle tyypillinen juhlallisuuden ja parodisuuden vuoroveto: ”Kaupunki on voittanut, mutta mikä on voittajan vastuu. Mitä voittaja voi tarjota häviäjälle, joka on samaa lihaa, verta ja suolenpätkää, peräaukkoa, sielua ja kieltä kuin voittaja. Hotakainen kuvaa talonmyyntiä kivuliaaksi, surumieltä synnyttäneeksi prosessiksi. Tunnistan myös jonkinlaista aggressiota. Kosto, viha ja muut voimakkaat tunteet ovat kirjailijalle helvetin hyvää käyttövoimaa, kunhan eivät purskahtele niin että teksti menee tukkoon”, Hotakainen sanoo. Myyntitelineen vieressä oli pahvinen plakaatti, jossa luki: ”Meidän tarinamme…” ”Mietin itsekseni, että vittu kun minua ei kiinnosta teidän tarinanne, vaan se että halkooko se kirves puuta vai ei, lopettakaa jo!” Kirvesepisodin jälkeen Hotakainen tapasi kustantajansa Touko ”Mietin itsekseni, että vittu kun minua ei kiinnosta teidän tarinanne, vaan se että halkooko se kirves puuta vai ei, lopettakaa jo!”. Sisällissodassa kuoli naapureita ja tuttavia, myös tässä taistossa uuvahtaa moni värivalojen loistoon, lämmitetylle kauppakadulle, maittavien ruokapatojen välittömään läheisyyteen voimatta ostaa mitään, voimatta antaa latiakaan, ei yhteiseen hyvään eikä varsinkaan oman olonsa parantamiseen. Kun syvimmät siteet vanhaan kotiseutuun hapertuvat taloudellisessa transaktiossa, jotain kallista menee halvalla
SYYSKUU 2020 IMAGE 27
28 IMAGE SYYSKUU 2020
Näiden oppien pohjalta Muumipeikko päättää hioa supikoirasta vaaraa ja väkivaltaa uhkuvan The Supikoiran, tuotemerkin, johon voivat samastua ”kaikki maailman ojiin polkaistut ja häpäistyt oliot”. Sanana ja käsitteenä tarinalla on lämmin, inhimillinen kaiku. Saksalainen kirjailija Heinrich Böll luonnehti aikoinaan mainontaa sivistyneeksi tavaksi kerjätä. Kertomuspositiivisuuden aikakaudella mainonnasta on tullut sivistymätön tapa kertoa tarinoita. Ahkeruudellaan ja nöyryydellään he ovat tehneet elämästään ”huikean matkan”, Eivätkö tarinat herkistä meitä kanssaihmistemme kokemuksille, tee meistä parempia ja empaattisempia yksilöitä?. Olisimmeko ihmisiä ensinkään, jos emme kertoisi tarinoita. Mainoksen tarina ei kommunikoi, vaan manipuloi. Edelliset kertovat suurista saavutuksista, jälkimmäiset suurista valaistumisista. Muumipeikko haluaa tuotteistaa supikoiran, jossa näkee vahvan brändin ainekset. Mieti brändisi parin vuoden päähän, aseta päämäärä tarkasti”, Muumipeikko muistelee päähänsä iskostuneita lauseita, jotka Hotakainen on poiminut oikean suomalaisen kustantamon materiaaleista. H otakaisen romaani punoo tarinanikkaroinnista syövyttävää satiiria. Pohjimmiltaan molemmat tarinatyypit ovat hyvin toimeentulevien ihmisten todistelua omasta erinomaisuudestaan. Havainto pitää paikkansa näinäkin päivänä. Tyypillisessä sankaritarinassa ahkera yrittäjä voittaa vaikeudet ja tienaa omaisuuden, kun taas tyypillisessä pyhimystarinassa itsensä piippuun ajanut toimitusjohtaja löytää todelliset elämänarvot ja parantuu burnoutista. SYYSKUU 2020 IMAGE 29 Siltalan ja vitsaili, että Siltala-kustantamo täyttää kohta kymmenen vuotta, joten kai olet, Touko, miettinyt mikä on tarinanne. Touko Siltala ei ollut sitä miettinyt, mutta häneltä oli kyllä ehditty sitä kysyä. Eivätkö tarinat herkistä meitä kanssaihmistemme kokemuksille, tee meistä parempia ja empaattisempia yksilöitä. Eivätkö jo muinaiset lajitoverimme kokoontuneet iltanuotion loimuun kertomaan viihdyttäviä ja opettavaisia tarinoita. Karl Marx ja Friedrich Engels kirjoittivat 1800-luvun puolivälissä Kommunistisessa manifestissaan kapitalismin kyvystä imeä kaikki kulttuuriset virtaukset itseensä ja muuttaa kaikki omaksi kuvakseen. Jos ennen pesuainetta markkinoitiin tehokkaana ja riittoisana, nyt pesuaineen valmistaja palkkaa tarinanikkarin loihtimaan kertomuksen, jossa tuote tekee maailmasta paremman ja kauniimman. ”Näy ja kuulu oikeissa kanavissa, tapahtumissa, mediassa. Mikä on supervoimasi / erityisosaamisesi. Tässäkin on taustalla se jatkuva ’mikä on sinun tarinasi’ -tivaaminen.” Yksilötasolla kertomuspositiivisuus tuottaa sankarija pyhimystarinoita. ”En tiedä, mistä Muumipeikko ja eläimet kirjaan tulivat, mutta ne luovat mukavaa absurditeettia. Kustantamo oli uudistanut noihin aikoihin verkkosivunsa ja työstä vastanneen firman edustaja oli sanonut palaverissa heti kärkeen, että haluaa tietää kustantamon tarinan. Romaaniin sisältyy fantasiajakso, jossa suomalaisen kulttuuriviennin kallein aarre Muumipeikko taivaltaa eläinten valtaamalle Virkistysalueelle. Tuntui, että Muumipeikko varmaan yrittäisi tuotteistaa niitä eläimiä. Viime vuosikymmeninä markkinatalous on valjastanut kirjallisuudentutkimuksen ja kognitiotieteiden piiristä lähteneen ihmisen moraalista kasvua korostaneen kertomuspositiivisuuden kaupalliseen hyötykäyttöön
30 IMAGE SYYSKUU 2020
SYYSKUU 2020 IMAGE 31
32 IMAGE SYYSKUU 2020
Sydämenlyönteihin. Malone on keksitty henkilö, eikä hänestä tarvitse huolehtia, mutta Knausgårdin kohdalla tuli vastaan tämä, että pitäisi pelastaa vaimo kirjailijan kynsistä, tuollainen kuvaushan on ihan hirviömäistä”, Hotakainen sanoo. Hotakaisen romaanissa asuntopulan koetteleman Kaupungin valtaapitävät päättävät myöntää asunnot parhaiden tarinoiden kertojille. Nykyistä kirjallisuusmaailmaa vasten Veisterä ei tunnu niin karikatyyrimaiselta olennolta kuin 23 vuotta sitten. Vaikka arkijärjen mukaan kertomakirjallisuus elää tarinoista, sen suhde tarinoihin ei ole naiivin kertomuspositiivinen. Päättymättömän riemunkin voi lukea tarinanikkaroinnin ja kertomuspositiivisuuden kritiikkinä. Tai hengitykseen. ”Tämä tuntuu nyt kiusanteolta”, putkimies valittaa. Teoksen kehyskertomuksen muodostaa ylimaallisen viihdyttävä videonauha, joka vangitsee katsojansa täydellisesti. Eräs heistä tuskailee, että on ammatiltaan putkimies, eikä kerta kaikkiaan tajua, mitä hänen pitäisi kertoa. SYYSKUU 2020 IMAGE 33 josta maailman päähän potkimat voivat ottaa oppia ja inspiraatiota. Pariin vuoteen ei tarvitse tyrkyttää kokeilevaa, sekavaa tai assosioivaa proosaa, jossa henkilöt ja tapahtumat ovat mielikuvituksen tuotetta. Ihmiset, joille ei tapahdu mitään. ?. Ei, tämä kustantaja ei ole autofiktiobuumilla rahastamaan pyrkivä tosielämän hahmo, vaan Hotakaisen vuonna 1997 julkaiseman Klassikon Timo Veisterä. Siitä hän haluaa ensiksi kertoa, ei omasta romaanistaan. Ennen kuin lounasruokailijat tulevat lautasineen ja saavat lokit hyökkäämään yläilmoista. Hän luonnehtii itseään vanhanaikaiseksi mesenaatiksi, eikä ole luonnollisestikaan puuttunut millään tavalla Tero Valkosen käännöstyöhön. Tarinassa henkilöbrändäyksen saloihin perehtynyt Muumipeikko muistelee, kuinka epätoivoisesti kustantamot yrittivät tuotteistaa kirjailijoita, muuttaa harmaita värikkäiksi. Jos heillä ei ole henkilökohtaista tarinaa, he liioittelevat jonkin vastoinkäymisensä tai sairautensa niin kiinnostavasti, että kustantamot kiirehtivät julkaisemaan heidän kirjansa. Siihen hetkeen, kun istahdamme Hotakaisen kanssa tekemään haastattelua Kampin keskuksessa ravintolan terassille. Kyselylomakkeen saajat ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta liian neuvottomia tai rehellisiä tiivistämään elämäntarinaansa ”huikeaksi matkaksi”. Olen lukenut Wallacen esseitä ja novelleja englanniksi, mutta Infinite Jestin lukemiseen ei kielitaitoni ole yksinkertaisesti riittänyt”. Taustalla kukkii eriarvoistuvista yhteiskunnista tuttu julma optimismi: ole paras versio itsestäsi niin sinut tunnistetaan hyväksi tyypiksi ja saat rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa. Mutta lauseet ja ajatukset siinä pitää olla, ja niiden on mentävä ihon alle. Kirjailijoiden on pantava hanakammin persoonaansa peliin. Tositelevision nousu, sosiaalisen median tulo ja muut kulttuurinmurrokset ilmentävät todellisuusnäläksi kutsuttua ilmiötä. Muuten olen saatana lukenut Pakilassa kirjoja ja laittanut ruokaa”, Hotakainen sanoo. Jos ajattelen vaikkapa Sirkka Turkkaa, tiedän että hän on hoitanut hevosia, mutta se ei ole se juttu, vaan juttu on lause ja ajatus. Mesenaatin hommat eivät jää Hotakaisella yhteen kirjaan, sillä vireillä on Siltalan kanssa laaja käännösvalikoima amerikkalaisen nykykirjallisuuden nerokkaimpiin lyhyen muodon taitajiin kuuluvan Lydia Davisin novelleja. ”Jokaisesta ihmisestä ei kenties saa laulua, mutta aina voi hyräillä”, sanoo kansalaisille lähetettävä kyselylomake. ”Vaimoni sanoi kauniisti, että on mennyt naimisiin ihmisen kanssa, joka maksaa kymmeniä tuhansia siitä, että saa lukea yhden kirjan. Samalla hän on myös innostunut, koska lokakuussa ilmestyväksi suunniteltu David Foster Wallacen Infinite Jestin suomennos Päättymätön riemu etenee aikataulussa. Tarinassa vilahtaa autofiktion suurnimen Karl Ove Knausgårdin näköinen tyyppi, ”partajeesus, jolla oli tapana kirjata muistiin jokainen mielenliikahdus ja pahamieli, joka oli hänen hankalassa avioliitossaan syntynyt”. ”Halusin viedä tarinakeskeisyyden joka suhteessa äärimmäisyyksiin. Hotakaista vaivaa lievä ahdistus niin kuin kaikkia kirjailijoita, jotka ovat saaneet pitkän uurastuksen jälkeen romaanin valmiiksi. Monet nykykirjallisuuden teokset vastustavat yksiulotteista tarinallistamista laittamalla tarinat tehosekoittimeen ja antamalla niiden purskahdella sotkuksi pitkin seiniä. Hotakainen tuli Siltala-kustantamon tueksi oman yhtiönsä Sanavalinta Oy:n kautta. Hänen mielestään autofiktion tekijöiden pitäisi tiedostaa, että omakohtainen ei välttämättä ole omaperäistä. Ei kuitenkaan painettuna, vaan äänikirjana. Hän ei halua pois tarinasta, eikä välitä, vaikka tarinan lumo lopulta tappaa hänet. H yvä kirja ei välttämättä vaadi hyvää tarinaa. Ei ole. Autofiktion ongelmat tulivat konkreettisiksi, kun hän luki sarjan ensimmäistä osaa ja huomasi samoihin aikoihin lehtijutun, joka kertoi Knausgårdin nyttemmin ex-vaimon mielenterveysongelmista. Hevosia on aina kengitetty.” Tätä taustaa vasten Hotakainen pitää kirjailijoiden brändäystä naurettavana. Eihän minulle ole ulkoisesti tapahtunut paljon muuta kuin yksi auto-onnettomuus. Uudet kirjailijat eivät sepitä tarinoita, vaan ovat tarinoita itse. Eivät he voi ilmestyä lukijan ja kirjan väliin esittelemään jännittäviä tatuointejaan tai mielenkiintoista elämäntapaansa. Tai sitten ne ravistelevat lukijan hereille kohtaamaan maailman tai itsensä juuri kun hän on tuudittautunut kertomuksen pilvilinnoihin. Aikataulut odottavat vielä täsmentymistään. Taisteluni-sarja ei temmannut Hotakaista mukaansa. Romaanin maailmassa perinteisten kirjailijoiden tilalle ovat tulleet uudet ja vetävämmät. Jos kertoo niin kuin asiat ovat, eihän se ole mikään tarina. Postmoderniksi klassikoksi nousseen romaanijärkäleen suomentaminen ei olisi ollut mahdollista ilman Räikkös-kirjan tuomaa jättipottia. ”Minulla itselläni on samanlainen olo kuin romaanin putkimiehellä. ”Kun luen Samuel Beckettiä, en mieti, meneekö Malonella huonosti. Jos katsoisi asiaa autofiktion näkökulmasta, Sirkka Turkassa olisi kiinnostavaa se, että hän on kengittänyt hevosia. Teoksista tulee tunkioita ja kirjailijoista kukkoja, jotka nousevat niiden päälle kiekumaan. ”Parasta kirjallisuutta ovat usein kirjoittaneet harmaat varpuset. Mitä kerrottavaa minulla olisi elämästäni. O letteko kuulleet kustantajasta, joka määräsi, että jokaisen hänen talonsa kirjailijan on kirjoitettava avoin, tunnustuksellinen tai muutoin henkilökohtaisiin kokemuksiin perustuva kirja. Hän toimittaa sitä, mitä Veisterä Klassikossa tilasi. Jos ei ole tarinaa, ei ole ihmisarvoakaan”, Hotakainen kertoo. Mistä tulikin mieleen, että lopuksi pitää palata alkuun
34 IMAGE SYYSKUU 2020 Toimittaja Venla Rossi ei pidä huumorista – paitsi sellaisesta, joka käsittelee hänen huumorintajuttomuutta an. TeksTi venla rossi kuvaT pauliina holma VAKAVAA ASIAA
SYYSKUU 2020 IMAGE 35 VAKAVAA ASIAA
Hävettää näiden hienojen kirjailijoiden puolesta, että he kertovat vitsejä, jotka perustuvat esimerkiksi sellaisille käsityksille, että maalaiset käyvät harvoin teatterissa, naiset eivät pidä seksistä ja että ”kulttuuri-ihmiset” asuvat Eirassa. Tai voi olla, että koko juttu oli vain viaton kepponen, hauskaksi vitsiksi tarkoitettu. Olen herra paratkoon joutunut kärsimään tarpeeksi. Ei siis ehkä ole ihme, että en ole oikeastaan koskaan suhtautunut huumoriin erityisen lämpimästi. Vähitellen huumorintajuttomuudestani on muodostunut kaveripiirissä ihan omanlaisensa, niin, vitsi. Leikola puolustautuu: ”Onhan se nyt tosi hauskaa antaa kaverille lahjaksi perserasvaa!” Aha. Kari Hotakainen saa suunvuoron ja lohkaisee: ”Vanhan kansanperinteen mukaanhan äiti on yleiskone: tiskaa, vatkaa ja vittuilee.” Justiinsa. Samalla opin tietysti myös, että naisten ja aivan erityisesti feministien huumorintajuttomuus on vitsi sinänsä, yksi kaikkein hauskimmista. Parinkymmenen minuutin jälkeen ohjelmassa siirrytään puhumaan äideistä, sillä se liittyy erääseen julkitulleeseen huolenaiheeseen. Eikä koko ohjelman huumori tietenkään ole yksittäisissä vitseissä vaan kokonaisuudessa, josta selvästi moni tykkää. O pin jo varhain, että huumori on enimmäkseen miehille kuuluva asia. En muista edes, jatkuivatko juhlat. Ismo Leikola nimittäin myy sellaista nettikaupassaan, ja aluksi muut panelistit kiusoittelevat häntä siitä. Vaikka tilanne oli rento ja rauhallinen – istuin baarissa hyvän ystäväni kanssa – kainaloni muuttuivat juttua kertoessa märiksi hiestä. Tärkeämpää on, että ohjelmassa kaikki osaavat esiintyä täydellisen jutunkertojan tavoin: tavallaan coolisti, mutta kuitenkin semmoinen pieni virne suupielessä, että hei, täältä lähtee. Tällaistä olen kuunnellut varhaisteini-ikäisestä lähtien. Hupi alkaa perserasvasta. Kaikki nauroivat. Kerroin tapahtuneesta ensimmäisen kerran kenellekään vasta noin 20 vuotta myöhemmin. Lapsuudessani ja nuoruudessani huumori tarkoitti muun muassa Uuno Turhapuroa, Jope Ruonansuuta ja Raptori-yhtyettä. Heiluttelin pientä vartaloani ja leikin, että kädessäni oli mikrofoni. Tarkemmin sanottuna Pitääkö olla huolissaan. Minusta tuntuu ihan samalta kuin aina ennenkin, kun katson huumoriohjelmia: hävettää. Seuraavaksi siirrytään puhumaan englanninkielen ylivallasta ja Mall of Triplan nimestä, eli siitä, mistä kaikki muutkin suomalaiset ovat veistelleet juttuja viimeiset pari kuukautta. Tarina huumorintajuttomuudestani alkaa siitä päivästä, kun täytän kuusi vuotta. Arkielämässä yritän välttää hauskaksi tarkoitettuja asioita, jos siis puhutaan esimerkiksi populaarikulttuurista. on vuonna 2016 MTV3-kanavalla alkanut huumorishow, jossa käsitellään suomalaisten ihmisten huolenaiheita. (Todennäköisesti kyllä, koska kukaan muu tuskin näki tilanteessa mitään kovin erityistä.) En usko, että olen koko elämäni aikana kokenut vastaavaa häpeää. Ja kun on päätynyt tällaisiin pohdintoihin, kaikki viihtymisen mahdollisuudet on tietysti jo menetetty. Yllättävämpiä. En tykännyt. Ja kyllä, se on minusta ihan hauskaa. -ohjelman katsoja saa olla osa ei-vain-ihan-tavallista suomalaisten miesten huulenheittoporukkaa, vaan suomalaisten miesten The Huulenheittoporukkaa. ”Älä nyt sille sitä kerro, menee hyvä juttu ihan hukkaan”, ystäväni sanovat ja nauravat. Ehkä esiintymiseni oli vähän vanhempien naapurintyttöjen mielestä ärsyttävää. Ohjelman juontajana sanailee Jenni Pääskysaari ja vakiopanelisteina hupailevat Miika Nousiainen, Kari Hotakainen ja Tuomas Kyrö. Silti ja osittain juuri siksi ne muokkaavat ihmisten käsityksiä itsestään. Sanon miesten, sillä Jenni Pääskysaari on ohjelmassa melkoisen hiljainen. Eli käytännössä aikuisia miehiä pilkkaamassa miltei kaikkia asioita, jotka olivat teini-ikäiselle runotytölle ja maailmanparantajalle – siis minulle – tärkeitä: lukemista, sivistystä, poliittisuutta ja tietysti kaikkea naiseuteen liittyvää. Jossain vaiheessa juhlaa, jonkinlaisena kohokohtana, halusin esiintyä yleisölle. Tämä saa nyt riittää. Tai no, ainakin minun käsitystä itsestäni. Koskaan. Eräs tuttavani – kutsutaan häntä vaikkapa tämän julkaisun päätoimittajaksi – on nyt kuitenkin pyytänyt, että kokeilisin tätä artikkelia varten katsoa hieman televisiota, taas kerran. Show on omassa luokassaan yksi Suomen katsotuimpia. Käsitystä siitä, miksi en pidä juuri mitään hauskoiksi tarkoitettuja asioita hauskoina. Tärkein puoli formaatista on kuitenkin tallella: tässäkin ohjelmassa vitsejä kertovat valtakunnan virallisesti hauskimmat, huumoristaan Finlandia-palkitut (tai ainakin palkintoehdokkaiksi nostetut) keski-ikäiset valkoiset miehet. N yt on kuitenkin aika ryhtyä tositoimiin. Eikö heidän pitäisi olla jotenkin...luovempia. Kiipesin pienen korokkeen päälle, tanssin ja olin laulavinani taustalla soivan musiikin tahtiin. Suunnilleen niihin aikoihin kun lopetin, miespuoliset kumppanit ja tutut alkoivat ehdotella katsottavaksi kaikenlaisia komedia. Päätän maksimoida kärsimyksen. Yhdestäkään. Kysymys: Montako feministiä tarvitaan vaihtamaan lamppu. Vartin jälkeen hän kertoo yhden vitsin ja pyytää sitä sitten heti anteeksi. Tai: Huora tiskatkoon pimeässä. 36 IMAGE SYYSKUU 2020 L apsuusmuistot ovat aina epäluotettavia. Ohjelman vierailevaksi tähdeksi saapuu tällä kertaa ”maailman hauskin suomalainen” eli Amerikassa uraa tehnyt expat-koomikko Ismo Leikola. Eikö näiden tyyppien pitänyt olla hauskuuden ammattilaisia. Kokemus oli niin musertavan nolo, että olen unohtanut kaiken, mitä synttäreillä tapahtui tuon hetken jälkeen. Vastaus: Ei tässä ole nyt mitään hauskaa. Kun se on vähän ilkeä. Mutta joka tapauksessa: kun esitykseni oli jatkunut pari minuuttia, yksi vieraista hiipi taakseni ja veti kesken kertosäkeen housuni alas. -ohjelmaa, jota päätoimittaja kuvailee ”ihan helvetin hauskaksi”. Talomme takapihalle oli järjestetty suuret, riehakkaat kaverisynttärit. Olen vuosien mittaan istunut ruudun ääressä tunteja ja taas tunteja, kun sinnikkäät poikaja miesystävät (sekä muutamat miespuoliset kaverit) ovat halunneet kokeilla, josko kuitenkin tykkäisin vaikkapa Studio Julmahuvista, Pasilasta, Monty Pythonista tai Louis C. Saatan hymähtää. Pitääkö olla huolissaan. Mistä minä oikeastaan edes tiedän, etten pidä huumorista. Olin puhjeta itkuun. Pitkään nauroin mukana, koska olisi ankeaa olla ollut se kliseinen hiekkapillu, tunnelmanpilaaja. Kyseessä on hieman modernimpi versio Uutisvuodosta. Valitsen jakson, jossa SM-tason huumori kohtaa globaalin läpänheittotaidon. Television kautta Pitääkö olla huolissaan. Se tuntui maailmanlopulta. K:sta. Tiedän, että sitä ei tässä kohtaa pitäisi miettiä, mutta en voi olla miettimättä: millaista maailmaa tämä tällainen huumori rakentaa. Tiedän, tiedän, olen epäreilu: eihän tällaisissa vitseissä ole oikeasti kovin paljon kyse sisällöstä. Se hämmentää minua
Se luo yhtenäisyyttä porukkaan ja tekee tilanteista rennompia – jos siis on mukana vitsissä. Sitä paitsi huumori ei enää nykyään ole yhtä vahvasti miesten juttu. Tarvittava stimulantti naurulle ei siis oikeastaan olekaan vitsi, vaan toisen ihmisen seura. Mutta ei minua kauheasti naurata niissäkään. Kysymys on jostain muustakin. Itselleni siitä tulee lähinnä sellainen fiilis, että haluaisin kuolla. Joskus olen miettinyt, että huumorintajuttomuuteni voisi johtua tietynlaisesta epäsosiaalisuudesta. Sosiaaliselta populismilta. Aivojamme voi kuitenkin hämätä tässä asiassa. Vauvoille huumorintaju alkaa kehittyä keskimäärin kuuden viikon ikäisenä. Silti koko homma tuntuu minusta usein lähinnä väsyttävältä. Naisen paikka ja tehtävä erilaisissa porukoissa kun perinteisesti on nimenomaan nauraa miesten jutuille. Silloin he alkavat hymyillä ja nauraa. Mutta ei tämä ihan riitä syyksi huumorivastaisuudelleni. En voi nousta esiintymislavalle puhtain sydämin, eli en ole valmis aidosti osallistumaan huumoripeliin, vaikka sen avulla voisin luoda yhteyden ihmisten kanssa. Perheen, ystävien ja muiden läheisteni kanssa PSYKOLOGISTEN TUTKIMUSTEN MUKAAN IHMINEN NAURAA PORUKASSA 30 KERTAA TODENNÄKÖISEMMIN KUIN YKSIN OLLESSAAN.. Ei ihme. Lehtijuttu herätti paljon keskustelua, mutta enimmäkseen naiset vastasivat Hitchensille samalla tavalla, mikä olisi myös oma ensimmäinen reaktioni: koska meidän ei haluta olevan. Kävi ilmi, että nauramisen sijaan hän juttukeikoilla kertoo hauskoja juttuja, jotta haastateltaville tulisi turvallinen olo. Arkielämä on tietysti täynnä muunkinlaista hauskuutta kuin kaavamaista vitsailua. Miksi naiset eivät ole hauskoja, kysyi Christopher Hitchens legendaarisessa Vanity Fair -artikkelissaan vuonna 2007. Nykyään Suomessakin on naisten kirjoittamia komediasarjoja ja feministisiä stand up -iltoja. SYYSKUU 2020 IMAGE 37 ohjelmia. Niinpä. Eikä kyse ole vain parisuhteista. Olen kokeillut. Tinderissä ehkä etsitään ”rentoa ja huumorintajuista” naista, mutta tosielämässä suurin osa miehistä kertoo vitsit mieluummin itse. Ymmärrän, että miehet heittävät läppää osittain juuri naisten takia, tehdäkseen meihin vaikutuksen. Minusta valtavirtahuumori tuntuu jatkuvalta kompromissilta, pienimpien yhteisten nimittäjien etsimiseltä. Vitsailu ja nauraminen tarjoavat meille paljon tietoa sosiaalisista tilanteista ja ihmisistä, myös tiedostamattomalla tasolla. Huumori on ennen kaikkea sosiaalinen ilmiö, ja sellaisena tietysti hyödyllinen. Hekotamme videopätkälle helpommin, jos siinä on taustanaurunauha. Valitin asiasta joskus kotona, mutta mieheni (joka myös on ammatiltaan toimittaja) ei oikein ymmärtänyt, mistä puhun. Hihitän lipevästi mieshaastateltavien huonoille vitseille, jotta heille tulisi hyvä, turvallinen fiilis. M iten usein naurat ollessasi yksin. Osallistun siihen toki välillä itsekin, esimerkiksi toimittajana juttukeikoilla. Myös bonobot, simpanssit ja rotat nauravat, tai ainakin jotain sinne päin. En ole koskaan ollut hyvä kompromisseissa. Se, että jokin asia ”kuuluu miehille”, ei ole estänyt minua nauttimasta vaikkapa hitsaamisesta, autolla ajamisesta, kaljanjuonnista tai sähkökitaran soittamisesta. Kaikissa maailman kulttuureissa nauretaan. Ehkä kuusivuotissynttärit ja muut lapsuuden kokemukset ovat johtaneet siihen, että en pidä tarpeeksi ihmisistä tai luota heihin. Ehkä en aidosti enää kykene sellaiseen yhteyteen maailman kanssa. Miltei kaikilla naisilla (tai itse asiassa kaikilla ei-cis-miehillä) on kokemusta siitä samasta asiasta: porukka, joka on juuri ulvonut naurusta jonkun perusjäppisen perusläpälle, hiljenee vaivaantuneesti, kun samanlaisen vitsin kertoo, no, vaikkapa minä. Psykologisten tutkimusten mukaan ihminen nauraa porukassa 30 kertaa todennäköisemmin kuin yksin ollessaan. Tuntui, että he halusivat epätoivoisesti, että minäkin suostuisin nauramaan edes jollekin
Se on ok, niin kauan kuin ei mennä viihdyttämisen puolelle. Siis sen lisäksi, että hävettää. Kaipaisin huumorin kentälle enemmän itsensä peliin laittamista. Se riippuu tutkijoiden mukaan siitä, miten suuri psykologinen etäisyys kuulijoilla on asiaan, josta vitsaillaan. Jos ette usko, niin menkääpä YouTubeen ja kirjoittakaa hakukenttään ”hallituspenis”. Se saa minut tuntemaan, etten ole yksin, etten ole enää nolo kuusivuotias lavalla ilman housuja. Tai ainakin tulee fiilis, että Petri Tamminen on siellä kanssani. Mutta se, mitä kukakin pitää hyväntahtoisena, on tietysti eri asia. Sen takia huumori onkin nykyään monille vaikeampi asia kuin ennen. Pelkkä nauru tarjosi tarpeeksi tietoa, vaikka kuuntelijat eivät olisi ymmärtäneet, mitä tilanteissa sanottiin. Se, joka kertoo koko ajan vitsejä. Mutta minä en ajattelekaan aamiaispöydän tai somen sanailua huumorina, vaan ystävällisyytenä. Hänhän nimittäin tulee samalla määritelleeksi, miten maailman asiat ovat. JOS ON KOKO AJAN HAUSKA, EI EHDI KUUNNELLA MUITA.. Siksi huumorivastaisuuteni tulee monille yllätyksenä. Arvostettiinko häntä. Ehkä ongelmani huumorin kanssa noin yleisesti onkin se, ettei siinä ole tarpeeksi tragediaa. Ja kyllä, hänen komiikkansa nousee nimenomaan tragediasta: yksinäisyydestä, kuolemanpelosta, häpeästä. Se on minusta valtavan kiinnostavaa. Mall of Triplan nimen kohdalla on tosi vaikea tehdä enää kumpaakaan. 38 IMAGE SYYSKUU 2020 pystyn olemaan ihan hauska, siis ainakin omasta mielestäni. Käytännössä se voi tarkoittaa esimerkiksi aikaa. Tai siis oikeastaan juuri siksi, että ne minusta ovat hirveän hauskoja. Niistä asioista vitsailu tuntuu minusta tärkeältä, eheyttävältä. Siitä olen samaa mieltä. Jos viisi ihmistä istuu baaripöydän ääressä, kuka hallitsee tilannetta. Siitä, että asiaa osataan katsoa paitsi tarpeeksi tarkasti, myös uudesta näkökulmasta. Psykologinen etäisyys on hieman hankala termi. Poliittisen korrektiuden vaatimukset uhkaavat sen elintilaa. Toisessa vastaavassa kokeessa testaajien tehtävä oli tunnistaa, oliko naurajalla ryhmässä korkea vai matala sosiaalinen status. Ajattelen, että huumorissa ja naurussa on monella tavalla kysymys vallasta. Sen tiesi jo kirjailija Mark Twain. Syy on siinä, että Petri Tamminen pilkkaa lähinnä itseään, ei juuri muita. Sitä paitsi oikeasti mikään ei tee asioita yhtä hauskaksi kuin pakotettu vakavuus. Vitsailu on erilaisissa porukoissa ja laajemmin ajateltuna kulttuureissa monimutkainen valtapeli, jonka kautta on erityisesti aikaisemmin pistetty vähemmistöt ja väärät mielipiteet paikoilleen. Tragedian ja ajan lisäksi ajattelen, että hauskuudessa on kysymys kahdesta muustakin asiasta: hyvästä havainnosta ja yllätyksestä. Siksi tarina kuusivuotissynttäreistäni nykyään huvittaa minua. Ja jos on koko ajan hauska, ei ehdi kuunnella muita. Minusta vitsailuun pitäisi suhtautua paljon perserasvaa vakavammin. Itse olisin valmis menemään vielä pidemmälle: kielletään huumori hetkeksi kokonaan. Tipattoman tammikuun sijaan voitaisiin viettää kerrankin vaikka yksi melankolinen maaliskuu. Hän totesi, että huumori on yksinkertainen yhtälö: tragedia plus aika. Vastaan nokkelasti, pilkkaan lempeästi, kirjoitan ironisia Facebook-päivtyksiä. Siksi siitä puhuminen tuntuu lepsulta heittelyltä. Feministikoomikot yrittävät juurruttaa käytäntöä, että vain vallassa olevia ryhmiä (kuten heteromiehiä) saisi pilkata. Tulokset olivat oikeita kautta linjan. Silloin jouduttaisiin nimittäin kerrankin käymään keskustelua siitä, mitä koko huumori-termi edes tarkoittaa ja mihin sillä pyritään. Tämänkin testaajat selvittivät helposti. Juuri siksi pidän paljon esimerkiksi Petri Tammisen romaaneista, vaikka ne ovat mielestäni hirveän hauskoja. P sykologisten tutkimusten mukaan vitsi on hauskin silloin, kun se rikkoo normia tai sääntöä, mutta ei mene liian pitkälle, vaan on jollain tavalla tulkittavissa hyväntahtoiseksi. Vuonna 2016 toteutetussa psykologisessa kokeessa eri kulttuureista peräisin olevia ihmisiä pyydettiin pelkän ääninauhan perusteella arvioimaan, olivatko keskenään nauravat ihmiset toisilleen vieraita vai tuttuja
SYYSKUU 2020 IMAGE 39
40 IMAGE SYYSKUU 2020
SYYSKUU 2020 IMAGE 41 Mutta onhan Suomessa muunkinlaista huumoria, hyvinkin tarkkaa havainnointia. On vaikkapa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen Kuukautinen-pakina ja sitten tietysti Jyrki Lehtola, tuo monien mielestä aivan liian tarkan havainnon monumentti. Heinäkuun puolivälissä olen yksin kotona, kun ystävä soittaa. Niihin kaikkiin liittyy sama asia: helvetisti odotuksia. Lehtolan ansioksi on sanottava, että hän kohdistaa armottoman pilkkansa vuorotellen miltei kaikkiin eri asioihin ja ihmisryhmiin. Jos menen katsomaan stand up -esitystä tai hulvattomaksi mainostettua elokuvaa, en voi väistää etukäteisodotuksia hauskuudesta. Hänellä on lippuja Teatteri Takomon Minä olen Hossu -näytelmään, joita hän ei nyt ehdikään itse käyttää. Ainoastaan odotusvapaassa mielentilassa voin rentoutua ja yllättyä iloisesti: tämä elämähän onkin, jos ei nyt suorastaan mahtavaa, niin ihan kivaa. Suostun, osittain aidosta kiinnostuksesta ja osittain kohteliaisuudesta. Puhkean nauruun. Vasta puhelun loputtua tajuan, että kyseessähän on komedia, Niina Hosiasluoma -nimisen näyttelijän koominen yksinpuhelu eli monologi. Siksi olen Lehtolan sijaan kiintynyt Petri Tammiseen, joka ei edes huomaa muita maailman ihmisiä pilkatessaan itseään. Lehtolan teksteissä tyhmiä ovat aina jotkut muut, ei koskaan hän itse. Ja samaan aikaan tiedän, että olisi täysin mahdotonta selittää kenellekään muulle, mitä hauskaa tässä nyt muka on. Niin hauska kuin sen mieleni syvyyksissä pitäisi olla. Haluaisinko minä mennä. Ehkä juuri siksi tämä suuri tarpeeni julistaa, että mikään ei ole hauskaa, on oikeastaan ainut mahdollinen keino, jonka avulla oikeasti voin huvittua jostain. Siksi lopputulos on joka tapauksessa ankea lässähdys. Silloin olen ikään kuin itse nollannut ne vaaralliset odotukset, päässyt niin sanotusti neutraaliin tilaan. Ainoastaan yksi jää puuttumaan, se tärkein. Sitten hän pysähtyy, tuijottaa ilmeettömänä suoraan yleisöön ja alkaa luetella kyllästyneen tuntuisesti faktoja itsestään: ”Joo, mä oon siis tämmönen kun Niina Hosiasluoma, asun Laajasalossa yksiössä, oon 51-vuotias lapseton sinkku.” Sitten hän vilkaisee itseään: pulleahko vartalo, paljas naama, ei meikkiä. Ja pohjimmiltaan juuri tämä tekee huumorista niin hankalaa. Hesarikin on kuulemma antanut neljä tähteä. Omahyväistähän sekin tietysti on, mutta niinhän vitsien kertominen on aina. Se kun vaatii näyttämölle asettumista, maailman asioiden suodattamista oman persoonan kautta. OLEN SILLÄ LAILLA NEUROOTTINEN IHMINEN, ETTÄ EN KESTÄ ODOTUKSIA.. E n ole negatiivinen ihminen ainoastaan näissä huumoriasioissa. Odotukset tarkoittavat itselleni väistämättä vain yhtä asiaa. Nautin poikkeuksetta enemmän kaikista niistä asioista, joilta ei ole syytä odottaa mitään erityistä, kuten maanantaiaamuista, siivoamisesta, puuduttavan pitkistä automatkoista, ostos-tv:n katsomisesta ja halvasta kaljasta kolkossa lähiöbaarissa. Eli reilun tunnin ajan joku ihminen tönöttää yksin lavalla ja on olevinaan hauska. ”Vai pitäiskö sanoa että ripsetön kinkku.” Enempää ei tarvita. Tästä tulee pitkä ilta, ajattelen. Pettymystä. Silloin viihtymisen mahdollisuudet on tosiaan menetetty jo etukäteen, koska keskityn lähinnä tarkkailemaan odotuksiani ja niiden toteutumista. . Hän on pukeutunut perhosen siipiin ja esittää pienen tanssin. Hosiasluoma saapuu lavalle tanssahdellen. Sellaista ylimielisyyttä ei housut kintuissa sätkyttelevä sydämeni kestä. Siinä suhteessa vitsailu ei oikeastaan poikkea muusta taiteesta. Olen sillä lailla neuroottinen ihminen, että en kestä odotuksia. En pidä myöskään esimerkiksi matkustamisesta, aurinkoisista päivistä, kalliista vaatteista tai muista tavaroista, kesälomista tai juhlapäivistä. Mikään esitys ei koskaan tule olemaan niin hauska kuin etukäteen ajattelen, että se voisi olla
42 IMAGE SYYSKUU 2020 Kohti toista ihmistä Merihaka, Helsinki 6.5.2020
kuvat esa kerttula. SYYSKUU 2020 IMAGE 43 Kohti toista ihmistä Graafinen suunnittelija Esa Kerttula alkoi keväällä kuvata eristyksistä ulos valoon tupsahtaneita suomalaisia
44 IMAGE SYYSKUU 2020 Katajanokka, Helsinki 20.5.2020
SYYSKUU 2020 IMAGE 45 Arrakoski 25.7.2020
46 IMAGE SYYSKUU 2020
SYYSKUU 2020 IMAGE 47 Finlayson, Tampere 4.7.2020 Hakaniemi, Helsinki
48 IMAGE SYYSKUU 2020
SYYSKUU 2020 IMAGE 49 Sörnäinen, Helsinki 23.5.2020
50 IMAGE SYYSKUU 2020 Sompasaari, Helsinki 22.5.2020
SYYSKUU 2020 IMAGE 55 Selviy tyjät Elinikäinen oppiminen kelpaa kaikille läpi poliittisen kentän. Tietääkö kukaan, mitä se tarkoittaa. Se on ihmelääke, joka tuo Suomeen työpaikkoja ja pelastaa kilpailu kyvyn ja sivistyksen. TeksTi oskari onninen kuvaT jesse auersalo
Hän hallitsee digitaaliset taidot, kriittisen ajattelun, digitaalisen hyvinvoinnin ja jopa koodaamista. Viren on yhteiskuntatieteiden tohtori, kirjoittanut monta kirjaa ja kääntänyt raskaamman sarjan kriittisiä filosofisia teoksia Gilles Deleuzesta Walter Benjaminiin. Niitä kutsutaan elinikäisen oppimisen avaintaidoiksi. Hänen työnsä tuottavat epämääräisesti taloudellista lisäarvoa, sillä hänen mukaansa on vaikea ellei mahdoton määrittää, kuka sitä lopulta tuottaa. Kykyä ja halua käyttää matemaattisia ajattelutapoja ja esittämismuotoja. Ihanneihminen on myös aloitekykyinen ja yrittäjähenkinen. Tietenkin ihminen osallistuu yhteiskuntaja työelämään sekä aktiiviseen ja demokraattiseen toimintaan varsinkin näinä aikoina, kun yhteiskunnat muuttuvat yhä erilaisemmiksi sisäisesti ja keskenään. Hänellä on matemaattista, luonnontieteellistä ja teknistä osaamista ja ymmärrystä. Silti hänet tunnetaan parhaiten siitä, kuinka hän nuorena prekariaattiaktivistina sanoi television A-studiossa vuonna 2006 sanan ”paskaduuni” ja sai Suomen tolaltaan. Hän muuntaa ideat toiminnaksi ja hyödyntää luovuutta, innovointia ja riskinottoa. Samoin vieraalla kielellä. S uperyksilö istuu kahvilassa, muttei myönnä olevansa superyksilö. On joustokykyä, elämän ja uran hallintaa ja kykyä oppia oppimaan. Työelämän joustavuus ja itsenäisyys: huomattavaa. Se jäi mieleen, vaikka Viren huomautti vain, kuinka Ruotsin vientimusiikki-ihmettä on auttanut se, että muusikot ovat voineet ”paskaduunien” sijaan tehdä musiikkia kotona. Vai onko sittenkin. En välitä kapitalismikritiikistä, jossa on selvä sisäja ulkopuoli”, hän sanoo. On sovittelutaitoja, historian ymmärtämistä ja kiinnostusta ja uteliaisuutta kielienvälistä kommunikaatiota kohtaan. Hän on sitkeä, rohkea, tehokas ja aktiivinen. Kapitalismia vastaan taistellaan sen sisällä.” Omasta mielestään Viren ei luovi kulttuuriprekaarin työelämässä Projektit on keksittävä ja toteutettava itse. ”Jos mä saan tehdä jotakin mitä haluan ja koen sen järkeväksi, totta kai koen sen mielekkäänä. Viren on tyypillinen kulttuurialan pätkätyöläinen. On siis olemassa eurooppalainen ihanneihminen! Katsotaan, mitä hän osaa. Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus vuodelta 2018 toteaa vaatimattomasti, että kaikki ihmiset tarvitsevat seuraavia taitoja onnistuneeseen elämään rauhanomaisessa yhteiskunnassa. Projektit on keksittävä ja toteutettava itse. Eurooppalaiset arvot on ymmärretty sopimuksen Euroopan unionista artiklan 2 mukaisesti. Ominaisuuksia on listattu monta liuskaa pienellä präntillä. Kulttuuriakin hän ymmärtää, esimerkiksi kirjallisia, painettuja ja digitaalisia tekstejä, teatteria, elokuvaa, tanssia, pelejä, taidetta ja suunnittelua; musiikkia, rituaaleja, arkkitehtuuria sekä hybridimuotoja. Hän osaa viestiä äidinkielellään tilanteen edellyttämällä tavalla. Kulttuuria pitää tuntea, olla tehokas, rohkea ja sitkeä.. Eikä sekään ole ongelma, jos kulttuurisen kommunikaation tavat ovat figuratiivisia tai abstrakteja. 39-vuotias Eetu Viren on pitänyt itsensä kovin ahkerana varsinkin siihen nähden, että hän toimii muun muassa Työstäkieltäytymisliitossa. Kulttuuria pitää tuntea, olla tehokas, rohkea ja sitkeä. Mutta joka tapauksessa häneltä ja kaltaisiltaan vaaditaan juuri niitä taitoja, joita EU:kin peräänkuuluttaa. Viren ei välttämättä elä, kuten opettaa, mutta se ei haittaa häntä. 56 IMAGE SYYSKUU 2020 E uroopan unioni voi sittenkin kuulostaa Neuvostoliitolta. Kompromisseja tehdään ja ennakkoluulot ylitetään. ”Jos mä saan tehdä jotakin mitä haluan ja koen sen järkeväksi, totta kai koen sen mielekkäänä. Hän suunnittelee ja toteuttaa projekteja. Tulkita käsitteitä, ajatuksia, tunteita, faktoja ja mielipiteitä suullisesti, kuultuna, digitaalisesti ja kirjallisesti. Ei paha
Mihin tarvitaan käsitettä, jonka vastakohtaa olisi mahdoton toteuttaa. Itsensä ”brändääminen” ei suju, vaan esittelyiden kirjoittaminen on kaikkein vaikeinta kirjoittamista, ja apurahahakemukset tuntuvat teeskentelyltä. ”Mä oon kuitenkin korkeasti koulutettu ja jossain määrin varmaan aika etuoikeutettu. Ihmisyyden piti olla rakenteista irrallaan. He ehkä kannattavat jotain muuta poliittista ideologiaa, mutta jokapäiväisen elämän tasolla he toimivat näin.” Eivät ehkä menestyäkseen tai oppiakseen, vaan selviytyäkseen. ”Toimeentulon saaminen on hankalampaa, kun ei kykene notkumaan paikoissa koko ajan.” Kun on ollut pakko, silpputyöelämään on silti sopeutunut. M iksi siis on edes puhuttava erikseen elinikäisestä oppimisesta, kun juurikaan yleistämättä voi sanoa, että kaikki todella oppivat eliniän ajan. Kun valtio maksaa koulutuksen, se mielletään sijoitukseksi. Suomessa kansalainen saa huomattavan hyvinvointi valtiopaketin, jonka hän maksaa takaisin työnä ja tuottavuutena. Maailman piti mennä ”tieteellistä humanismia” kohti. Taidekouluissa yhteiskuntateoriaa opettaessaan Viren sanoo samaa opiskelijoille: teissä on tulevaisuus, ainakin mitä työn järjestämiseen tulee. Siellä odottaa kenties seuraava superyksilö. Itseyrittäjyys on sitä paitsi hyvä työstäkieltäytymisen väline – vapaus valita työnsä poistaa pakon tehdä enempää kuin kokee mielekkääksi. Ensimmäistä kertaa käsitteestä on puhunut Unesco vuonna 1949. Lyhyt vastaus: ajankuvaa. ”Mulla on sellainen olo, että monet on alkaneet sisäistää sen kilpailun ja itsebrändäämisen logiikan totaalisesti. ”Mulla on sellainen olo, että monet on alkaneet sisäistää sen kilpailun ja itsebrändäämisen logiikan totaalisesti.”. Genealoginen analyysi, tieteen kielellä. Kun on lapsia, töitäkin tipahtelee tyhjästä vähemmän kuin silloin, kun saattoi käydä enemmän baareissa. ”Samantyyppiset tekniikat kuin taidealoilla leviävät. Silloin huoli oli, että ihmisen henki vieraantuu teknologisessa yhteiskunnassa. Kinnari purki OECD:n, EU:n ja YK:n kasvatus-, tiede-, ja kulttuurijärjestö Unescon puhetta ja tekstiä elinikäisestä oppimisesta vuosikymmenten ajalta ja katsoi, millaista ihmiskuvaa se muodostaa. Kansalaisten oli oltava laaja-alaisia ja suvaitsevaisia, kriittisiä ja emansipoituneita. Toisaalta eteenpäin menevät ja haluavat mennä kaikki. Miten on, tutkijatohtori Heikki Kinnari, oletko sinäkin EU:n ihanneihminen. Elinikäinen oppiminen on aina näyttänyt aikansa politiikalta. Tulin valmiiksi ihmisenä ja ammattilaisena vuonna 1995. Ihmiseltä alettu vaatia työmarkkinahyödyllisyyttä. Taloudesta on tullut johtava yhteiskuntatiede. SYYSKUU 2020 IMAGE 57 erityisen hyvin. On mentävä Turkuun. ”En tosiaankaan ole, mutta kyllähän mä sitä kategoriana aika hyvin toteutan”, Kinnari sanoo. Henkisen taantumuksen glorifiointi ei kiinnosta edes vastarannankiiskiä. Voi sitä silmienpyörittelyn määrää, jos joku toteaisi, että nyt tämä on tässä. Enää en opi mitään, enkä varsinkaan halua oppia. Häntä ahdistaa kilpailla ystäviensä kanssa apu rahoista. Kohta siivoojankin pitää olla väärinymmärretty nero, joka kirjoittaa työhakemustaan kuin apurahahakemusta Koneen säätiölle.” Taideopiskelijoille on käynyt vähän samalla tavoin kuin Virenille itselleen, paitsi moni ottaa asian vielä paljon vakavammin. Olosuhteet ovat pakottaneet heidät sopeutumaan siihen myöhäis kapitalistiseen työelämään eli läpitunkevaan kilpailuun, jota he ehkä muuten vastustaisivat. Kuulun siihen kohderyhmään, jollaisia EU haluaisi kaikkien olevan: eurooppalaisia kilpailukykykansalaisia.” Kinnari on kasvatustieteilijä, joka väitteli keväällä siitä, mitä elinikäisellä oppimisella on milloinkin tarkoitettu ja miten sillä hallitaan ihmisiä. Tätä kuvaa on murennettu 1970-luvun lopulta lähtien
58 IMAGE SYYSKUU 2020
”Kun tajuttiin, että polarisaatio voi uhata tuottavuutta.” Seuraavaan ”aikuisten Pisaan” eli PIAAC-tutkimuspakettiin OECD aikoo lisätä jo luonteenpiirteidenkin mittaamista. Samoihin aikoihin 1960-luvulla Chicagon koulukunnan taloustieteilijä Gary Becker loi inhimillisen pääoman teorian. Se voi tarkoittaa ihan mitä vain.. Se on eettinen kysymys ja aika vaihtoehdottomia sen suhteen ollaan”, Kinnari sanoo. Ihmispaketti viimeisteltiin sosiaalisilla tavoitteilla. ”Eihän se kauhean syvällinen ideologia ole. Antti Saari on Tampereen yliopiston tutkija ja kasvatusfilosofi. Vuosien kuluessa on puhuttu niin elinikäisestä tai jatkuvasta kasvatuksesta kuin Suomen nykyhallitusohjelmassa olevasta jatkuvasta oppimisesta. Siinä missä ennen puhuttiin koulutuksesta nyt puhutaan oppimisesta ja osaamisesta. Kyse on sen sijaan siitä, minkä halutaan olevan normaalia. Atk-taitoja, työnhakuvalmennusta, työnetsintävalmennusta. ”Tässä luodaan aika kapeaa moraalisubjektia. Työ on samanlainen itseisarvo kuin ennenkin, mutta oppimisesta tuntuu tulleen uusi työ ja kyseenalaistamaton perusarvo työn oheen. Samalla sivuutetaan kaikki ihmisyyden perusasiat: historia, kulttuuri, sukupuoli, luokka. Aina, kun joku on meinannut saada termistä otteen, sitä on muutettu. Ja EU:n puheissa tietenkin alueellisen kilpailukyvyn”, Kinnari sanoo. Vuonna 1996 ilmestyneessä OECD:n raportissa todettiin jo, ettei koulujärjestelmä enää vastaa muuttuvan yhteiskunnan tarpeisiin. Kolmannen tien mittaisen hetken vuosituhannen vaihteessa vallalla oli pehmeän talouden vaihe, jolloin ajateltiin vielä, että valtion pitää olla avuksi. ”Raja on häilyvä. Mutta jos teet väärän valinnan, kärsit siitä.” 2020-lukulaisittain voisi siis sanoa, että Gary Becker trendaa. ”Ei mulla oo vastausta, mikä on elämän tarkoitus, mutta tän ajan tarkoitus on tuo”, Kinnari sanoo. Kukapa oppimista ja osaamista vastaan olisi noin sinänsä, mutta kun Suomesta tehdään osaamisen kärkimaata, on selvää, että kaikki osaaminen on samanarvoista, mutta toinen osaaminen samanarvoisempaa kuin toinen. Materiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin, mutta myös kansallisen kilpailukyvyn takia. SYYSKUU 2020 IMAGE 59 ”Jos aiemmin on korostunut yhteiskunnan vastuu hallita riskejä, nyt se on yksilön oma vastuu ja velvollisuus. Tai jos et, niin vika on sinussa. ”Sanotaan lähes, että sun on oltava näin tai sä syrjäydyt. Kun me eletään liberalistisessa yhteiskunnassa, kukaan ei pakota meitä tekemään valintoja. Enemmän kyse on siitä, että ostaa jotain kivaa ja pitää vähän aikaa kivaa.” E linikäinen oppiminen on saippuaa. Nykyinen kuva on yrittäjämäinen ihminen, joka keksii, mitä haluaa tehdä, ja alkaa ”kriittiseksi ongelmanratkaisijaksi”. Helsingin yliopiston kasvatuksen ja koulutuksen tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden apulaisprofessori Kristiina Brunila kertoo suuresta muutoksesta. Jos näille ihmisille viestitetään koko ajan, että kaikki on kiinni sinusta ja omasta innostumisestasi, se saattaa vahvistaa ajatusta siitä, ettei ole turvaverkkoja tai mahdollisuuksia ottaa riskejä.” Elinikäinen oppiminen on saippuaa. Valtiollistenkin instituutioiden toimesta meitä ohjataan lähinnä keräämään niitä tuottavuutta edistäviä pääomia. Saari korostaa, että kaikki se on olennaista ja välttämätöntä, mutta olennaisen ja välttämättömän määrittely on jatkuvaa tasapainoilua. Siitä on mahdoton saada otetta, ja sitä on vielä vaikeampi vastustaa: mikset muka tahtoisi oppia. Ihmisen tulee hamstrata itseensä kaikenlaisia tuottavuutta edistäviä pääomia: konkreettisia työelämätaitoja, mutta myös kauneutta, sosiaalisia kykyjä ja sopivaa state-of-mindia. Heikki Kinnarin mukaan EU:n ihanneihminen on tietenkin vain ihanne ja mahdoton tavoittaa. Se voi tarkoittaa ihan mitä vain. ”Kun yksi termi palaa pohjaan, menee vähän aikaa ja se tulee takaisin uudessa muodossa”, Kinnari sanoo. Kun hän on opettanut syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, pakettiin kuuluu paljon työmarkkinahyödyllistä
60 IMAGE SYYSKUU 2020 Kehitys on keskiluokan voitto: valkoisia keskiluokkaisia tietotyöläisiä on helpointa kasvattaa valkoisten keskiluokkaisten tietotyöläisten perheistä.
Sisäisen motivaation löytäminen on varmasti myös sitä helpompaa, mitä vähemmän tarvitsee huolehtia arjen peruskysymyksistä. ”Yhteiskunnalle keskeisistä tavoitteista puhutaan yksilöiden oppimisena”, Saari sanoo. ”Kun puhutaan elinikäisen oppimisen taidoista ja ’21-century skillseistä’, niin siihenkin liitetään yrittäjämäinen mentaliteetti, kun paistat pihvejä hampparipaikassa”, Saari sanoo. Sikäli muutos ei ole suuri: ajat ovat vain toiset ja siksi metoditkin. EU:n ihanneihminen kykenee kriittiseen ajatteluun, mutta se pitäisi osata ulottaa myös koulutuspoliittisiin teksteihin. ”Jos EU ja Suomi kutsuvat tällä tavoin kaikki pelaamaan heidän säännöillään, voi jäädä iso joukko ihmisiä, joita se ei kiinnosta. Tähän vastaavat yliopistotkin. Se tarkoittaa sopivia sosiaalisia taitoja ja sopivaa pyrkyryyttä. Varhaiskasvatukseenkin kuuluu tätä nykyä yrittäjyyskasvatusta. Inklusiivisuus on mukamas tärkeää, mutta ihanneihmisen kuva kapenee. Hallituksen tuoreimman linjauksen mukaan Suomen pitäisi korkeakouluttaa vuonna 2030 puolet ikäluokasta. Osaamisen kärkimaassa on siis kyse ihanneihmisistä, jotka joustavat, sopeutuvat ja selviytyvät. Jos töitä on, mutta ne alkavat ahdistaa, pääsee uravalmennukseen. Ajetaan hyvää asiaa ja myyttiä Suomesta osaamiskeskuksena ja koulutusyhteiskuntana, joka pärjää maailmalla nimenomaan koulutuksensa ansiosta”, Saari sanoo. Kun peruskouluun alettiin puuhata digiloikkaa viime vuosikymmenellä, Antti Saari kertoo kuulleensa opettajista, joiden piti käyttää opetuksessaan digilaitteita määrätyn kiintiön verran. ”Rakennemuutoksen ’uhrit’, hehän ovat populismin maaperää”, Heikki Kinnari sanoo. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa ajattelu ja oppimaan oppiminen mainitaan ensimmäisinä. Kaikkialla on kehitysohjelmia ja muuta hallintotasolta käsin äherrettyä eteenpäin menemistä, jotka usein vain haittaa varsinaisen työn tekemistä. Pitkin Suomea tarvittaisiin valtavasti muunkinlaista osaamista kuin SEO-nörttäystä, mutta se jää kohtaanto-ongelmien ulkopuolelle, koska se ei mahdu osaamispuheeseen. Heihin sitten vetoavat populistien helpot vastaukset.” Sen lisäksi, että säännöt asetetaan ylhäältä EU:sta ja järjestöistä, Suomessa niitä mietitään oikein työryhmätasolla riippumatta siitä, onko vallassa oikeistovai vasemmistohallitus. Sisällöt tulevat sitten joskus. Jos töitä on liikaa, palaa loppuun ja oppii siitä. Minähän en tätä enää ala opetella, odottavathan eläkepäivät aivan nurkan takana. Hän muistuttaa, että kun peruskoulua luotiin, kriitikot pitivät järjestelmää silloinkin isänmaallisena pakkolaitoksena. Ukaasia voisi verrata luottoluokituksesta järkyttymiseen. Toinen työllisyyden musta piste ovat nuoret äidit, joiden on liian helppo jäädä kotiin. Snellman on korostanut aikoinaan koulutuksen merkitystä. Peruskoulukin alkaa näyttää työelämävalmennukselta avokonttoriluokkineen ja ilmiöoppimisineen. ”Monelle se menee varmaan läpi sellaisenaan. Kouluista on tullut paikkoja, joissa opetetaan oppimaan – kuten EU:kin ohjaa. SYYSKUU 2020 IMAGE 61 Eikä tarvitse olla syrjäytymisvaarassa, jotta saisi tällaista kannustusta. ”Koulutuspolitiikassa puhutaan koulutuksesta yhä vähemmän”, Saari sanoo. Oppimaan oppimisessa on kyse paljolti motivaatiosta ja motivoitumisesta. Yksilötasolla parempi osaaminen avaa uusia työllistymismahdollisuuksia ja mahdollisuuksia uralla etenemiseen. Taustalla ovat OECD:n antamat suositukset. Opetusja kulttuuriministeriön vuosi sitten työnsä lopettaneen työryhmän mukaan jatkuva oppiminen helpottaa osaavan työvoiman saatavuutta ja kasvattaa työvoiman tuottavuutta. Tärkeintä on näyttää siltä, että menisi eteenpäin. Työllistymiskehitys, tuottavuus ja ”mielekkäät työurat” ovat tärkeämpiä. Samat opit pätevät kaikkialla nykytyöelämässä. Saari, Brunila ja Kinnari ovat kriittisiä kasvatustieteilijöitä, joita on Suomessa vain kourallinen. Kehittämistä, mahdollisuuksia, kehittämistä, työpaikkoja. Samoihin aikoihin peruskoulunkin ympärille tuli konsulttibisnes, ja Microsoftin kaltaiset suuryritykset halusivat saada osansa digiprojekteista. Työehtosopimuksiin päätyi erillisiä näyttöpäätelisiä. Sitä on hankalampi opettaa kuin Venäjän jokia tai kielioppisääntöjä. Yliopistoissakin elinikäisen oppimisen ideologia hallitsee. Se on kuitenkin selvää, että jatkuva oppiminen ja osaamispuhe pelastavat Suomen kestävyysvajeelta. Ei väliä sillä, suuntautuuko motivaatio tuottaviin vai tuottamattomiin toimiin. Hänestä tarvittaisiin epäilypolitiikkaa. Opettajat ovat nykyään ”oppimisen fasilitaattoreita”, Saari sanoo. Samalla logiikalla toimivat yrityksetkin. Vuonna 2015 EK:n silloinen toimitusjohtaja Jyri Häkämies jyrähti, ettei Suomi olekaan enää ”osaamisen kärkimaa”. Kehitys on keskiluokan voitto: valkoisia keskiluokkaisia tietotyöläisiä on helpointa kasvattaa valkoisten keskiluokkaisten tietotyöläisten perheistä. Eikä se ole vain Pisa-menestyksen ansiota, vaan jo J.V. Osaamisesta on tullut yleissana, jota sen puolestapuhujat eivät vaivaudu erittelemään. Mistä elinikäinen oppiminen sitten alkaa. Oli työnantajan velvollisuus korvata työntekijöilleen se, että heidän piti oppia uutta. Koulutuksen tutkimukseen on riittää rahaa, Kinnari sanoo, mutta ei niinkään sellaiseen, joka haluaisi pysähtyä ja tarkastella kriittisesti – eli laittaa kapuloita rattaisiin. Onko kohtuullista vaatia ikääntyneiltä tietokonetaitoja. Joskus viime vuosikymmenen alussa alettiin puhua ”hyvistä tyypeistä”, joita halutaan kaikkialle töihin. Se kuulostaa yritysseminaarilta, joissa konsultit pyörivät muutenkin. Kukaan ei ohjaa rekrytoinneissa kehnosti menestyvää läppärityöläistä kouluttautumaan hitsaajaksi tai menemään rakennustöihin maakuntaan. Kansalainen on neuroottinen, ja häntä ohjataan pelkojen, ylpeyden ja häpeän kautta olemaan tuottavampi. Samaan aikaan Suomen heikoiten työllistynyt demografia on yli 55-vuotiaita, kouluttamattomia miehiä, joille kenties on turha sanoa, että hei opetelkaa koodaamaan. Voisi kuitenkin sanoa, että jos jotakin pitää osata, niin EU:n määrittelemät avaintaidot. Tänä syksynä valmistellaan jatkuvan oppimisen parlamentaarista uudistusta kaikkien eduskuntapuolueiden kesken. ”Se on hirveän tehokas myytti.” S euraa pieni lista tahoista, joiden mielestä Suomi on tai Suomen pitäisi olla ”osaamisen kärkimaa”: Elinkeinoelämän keskusliitto EK, Sitra, Keskuskauppakamari, opettajien ammattijärjestö OAJ, Sanna Marinin hallitus. Ryhmä on havainnut, kuinka konsulttidemokratia tunkeutuu koulutukseen. Kehittymistä on vähintään teeskenneltävä, jotta pysyisi ”rahoittajien” silmissä arvokkaana ja pääsisi parempiin tehtäviin, jos sellaisia tahtoo. Vielä 1990-luvulla tietokoneiden tuloa työpaikoille saattoi relevantisti vastustaa. Tämä kaikki on elinikäisen oppimisen ideologiaa, ainakin tutkijanäkökulmasta. Sivistyksestä kukaan ei puhu enää mitään. Asenne on alkanut kiinnostaa. Samat säännöt näkyvät työelämässäkin. Samalla asialla ovat kaikki. Saari ja Brunila kuuluvat Futured-tutkimusryhmään, joka tutkii koulutuksellista hallintaa. ”Ei se tarkoita sitä, että pitäisi perustaa yritys, vaan näitä ominaisuuksia, joita ihmisillä kuuluu olla”, Kinnari sanoo. Jatkuva oppiminen on vasemmistoliiton koulutuspoliittisen ohjel
62 IMAGE SYYSKUU 2020
O ppiminen ei tarkoita oikein mitään. Pisa-tuloksia seurataan vahvasti, menestyksestä riippuen kansallisella ylpeydellä tai hätäännyksellä vaikka se on mittari, jonka konsultit ovat keksineet jahdilla Välimerellä – ainakin erään Kinnarin kuuleman vierailijaprofessorin mukaan. Heikki Kinnari muistuttaa, ettei mikään estä sitäkään, että elinikäiseen oppimiseen palaisi joskus sivistysihanne takaisin. Heikki Kinnari sanoo, että ”ylikansallinen linja” eli EU:n avaintaidot näkyvät läpi kouluasteiden. Rentoutumishetkeä oli odotettu. Syksyllä kurssit alkavat jälleen. Samalla omatkin kokemukset unohtuvat. Kansanopistojen tarjonta on mittava. SAK, ajatuspaja Demos Helsinki ja Google Suomi ovat linjanneet toimenpide-ehdotuksensa jatkuvan oppimisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Koulutuksesta on tullut arvo ja ideologia. Osaaminen ei tarkoita oikein mitään. Terveisiä semanttisesta umpikujasta, jossa kaikki termit ovat palaneet pohjaan tai tarkoittavat vähän mitä sattuu. Virenistä hyväksi olisi kaikki sellainen, joka vähentäisi yksilöiden pakkoa kilpailla toisiaan vastaan. Myös poliitikoilla. Näitä ovat Graeberin listauksessa muun muassa monet HR-ihmiset, viestintäkoordinaattorit, puhelinmyyjät, liikejuristit ja suuri osa palveluja hallintosektorista, joka on korvannut kaikkialla maailmassa vanhan ajan duunarit ja joka tuntuu olevan suojassa byroslaviapaheksunnalta siksi, että he toimivat yksityisellä sektorilla. Varsinkin, kun se on vain lisää, eikä mietitä koulutuksen sisältöä tai järjestämisen tapaa”, Viren sanoo. ”Ei työmarkkinoiden muutos ole mikään ylhäältä määräytynyt kehityskulku. Eikä ihmisten tarvitse itse olla huolissaan elinikäisestä oppimisestaan, koska sen ulkopuolelle pääsee aika helposti. Antti Saaresta tilanne on tavallaan helppo: termit ovat aina kaapattavissa. Vuonna 2018 yhdysvaltalainen London School of Economicsin antropologian professori David Graeber julkaisi kirjan Bullshit Jobs, jossa hän esitteli työtehtäviä, jotka olivat ihan oikeita hevonpaskaduuneja. Eikä se muutenkaan kaukana olisi. ”Suomi on aika mallioppilas näissä.” Eli: ”Toistetaan samaa mantraa, joka on jo itsessään hämärä.” R eilussa kymmenessä vuodessa Eetu Virenin A-studio-visiitin jälkeen paskaduunikeskustelu saavutti edistyneempiä tasoja. Koulutus on poliitikkojen puheissa aina hyvä ja vastustamaton asia. Koulutukseenkin liittyvä huoli on usein vain valmistumisnopeutta ja suoritettuja tutkintoja. ”Täysin kritiikitön koulutuspuhe on musta kummallista. Sitra on tehnyt seitsenosaisen raportin jatkuvan oppimisen edistämisestä. Juuri ne kokemukset voisivat kuitenkin auttaa eteenpäin koulutuspuheesta, jossa oppiminen ja osaaminen eivät tarkoita mitään ja koulutuskin on vain suoritettuja tutkintoja numeroina tilasto-Excelissä. Graeber muistutti taloustieteilijä John Maynard Keynesin 15 tunnin työviikon lupauksesta ja esitteli sen jälkeen töitä, jotka ovat olemassa vain muiden töiden vuoksi. Mitä työstä kieltäytyminen voisi olla, jos työ on itsen toteuttamista, kehittämistä tai toisista huolen pitämistä. Seniorien koodikoulu. Kun katsoo nykypäivän yliopistokoulutusta, se on laadultaan niin paljon huonoa, että jos sitä lisättäisiin, mitä se auttaisi.” Hän arvioi, että koulutuspuhe on upottanut poliitikot semanttiseen kuplaan, josta ei näy ulos. Kukaan ei muistele sitä, kuinka inhosi koulua tai piti yliopiston opetusta kehnona, vaikka sellaisiakin kokemuksia varmasti on. . ”Lisää koulutusta on taikasana, jolla voidaan muka korjata kaikki. Filosofiakahvila. Kukaan ei lähde sellaiseen vallankumoukseen, jossa piikitetään heroiinia metsässä ja kieltäydytään maailmasta. Pitää vain kääntää tuottavuudesta ja kehittymisestä sokaistuneesta nuorisosta katsetta sinne, mihin todelliset kapinalliset menevät. Itse me olemme halunneet päästä eroon aivot narikkaan -tyylisestä tehdastyöstä”, Eetu Viren sanoo. Suosittu koronavirusajatus onkin ollut – ainakin niin kutsutussa hapanjuuritaikinaluokassa – kuinka viimein yhteiskunta tarjosi aikaa downshiftaamiseen ja kivoihin asioihin: kirjoihin, leipomiseen ja hidastamiseen. Termit ovat aina kaapattavissa.. Markkinat eivät hoida, tietää varmasti jokainen työpaikkansa tarjoamien atk-ohjelmistojen tai HR-byrokratian kanssa asioinut. Hänestä muutosta on hankala hahmotella. En ymmärrä, minkä takia se nähdään niin. Kun vihreät tai vasemmisto ovat innokkaimpina ajamassa jatkuvaa koulutusta ja muuta ihmispääomaan investointia, ne ovat sisäistäneet Chicagon koulukunnan opit täysin. Toisin sanoen: paljolti sitä osaamista, jonka kärkimaa Suomen pitäisi olla. Riittää, kun opiskelee sitä, mikä kiinnostaa ja saa todennäköisesti töitä, jotka tuottavat sekä itselle ja yhteiskunnalle. Perussuomalaistenkin koulutuspoliittisen ohjelman yksi luku on ”elinikäinen oppiminen ja koulutettu Suomi”. SYYSKUU 2020 IMAGE 63 man kärkitavoite. Kartuta ja aktivoi italiaa. Kokoomus vaatii jatkuvan oppimisen ”varmistamista”. Koska työtä pidetään itseisarvona, sen varjolla sallitaan käsittämätöntä tehottomuutta, Graeber argumentoi
Olin 30 ja risat, kun tulin Suomeen. Jos ja kun haluaa nähdä myös positiivisia asioita, niin ennakkosuunnittelun tarkkuus on noussut työryhmän kanssa uuteen luokkaan. Rautiaisen mukaan klassikkojen versioinnista näkee, onko tekijällä mitään originaalia ajateltavaa. Esimerkiksi ohjaaja-kirjailija Saara Turunen on todennut, ettei tarvitse enää yhtään Dostojevskiä tai Tšehovia. Ensi-iltaakaan ei näillä näkymin siirretä. Sen sijaan on ollut kymmenet videoharjoitukset. Syyskuussa vuorossa on sovitus Pedro Almodóvarin elokuvasta Kaikki äidistäni (1999). 64 IMAGE SYYSKUU 2020 Teksti oskari onninen Kuva pia ingberg Ohjaamasi näytelmän ensi-illan pitäisi olla syyskuun puolivälissä. Ei ollut enää aikaa siihen, että teen viidellä tonnilla jutun, jota tulee katsomaan äiti, isä ja kaverit. Mielestäni videoharjoitukset menivät hyvin, mutta sen näkee pian. Mietin, että nyt on sellainen ”aikuisten oikeesti” -tilanne. Oli ihan absoluuttisen pakko hakea. Miksi päädyit hakemaan Teatterikorkeakouluun myöhemmällä iällä. Sinulla on kaksi koulutusta, ensin Lontoosta ja sitten Teakista. Huomasin myös aika nopeasti, että Lontoon paperilla ei tehnyt mitään TEATTERIOHJAAJA ANNE RAUTIAINEN kulkee vastavirtaan: klassikot eivät ole muodissa, kuvainraasto on. Klassikkojen puolesta. Miten koronaviruksen tuoma epävarmuus on vaikuttanut valmistautumiseen. Harjoituksia olisi pitänyt olla takana jo kuukausi. Rautiainen on viimeksi ohjannut Suomen Kansallisteatteriin Mihail Bulgakovin Saatana saapuu Moskovaan ja Anton Tšehovin Lokin
Keskustelija
Minun täytyy keksiä, mitä näyttämön keinot voisivat olla. Pelkäsin ja odotin, että se keski-ikäistyy, oppii taitavaksi ja tylsistyy. Asuin ensimmäisen kerran Espanjassa vuonna 1989. Mutta oli mielenkiintoista pohtia, mistä tämä todella toimiva rytmi tulee tässä kohdassa. Olet tätä ennen ohjannut Kansallisteatteriin Mihail Bulgakovia ja Anton Tšehovia. Miten se on mielestäsi vanhentunut. Silloin siellä oli vallalla La Movida, Francon kuoleman ja nöyryyttävän diktatuurin jälkeinen kulttuurinen vasta reaktio. Se on siis ehdottomasti statement. Elokuvassa on hirveän tärkeä asia, että ihmiset saavat valita itselleen perheen. Miten tämä purkaa sitä. Se näkyy versiossa varmasti. Almodóvar on ollut idolini elokuvan saralla. Ensimmäinen toive oli, että olisimme löytäneet rooliin transhenkilön. Missä määrin sinä pohdit, miten Agrado esitetään. Millainen suhde sinulla on Pedro Almodóvariin. Koetko meneväsi vastavirtaan suosimalla ”miesneroklassikoita”, jotka eivät ole tällä hetkellä erityisen muodikkaita. Meille oli alun alkaen itsestään selvää, että tämä on iso kysymys. Tämähän kuulostaa ”klassikkokriittisten” haastamiselta tai rohkaisulta. Miksi juuri Kaikki äidistäni. Kaikki äidistäni on toiveikas elokuva. Kun Almodóvar teki elokuvan, oli hirvittävän paljon optimistisempi aika. Hän kuvaa kaikki henkilöt samalla tavalla kokonaisina. Toivon, että mekin osataan tehdä se niin, ettei henkilö tee itsestään naurunalaista, vaan on jollakin tavalla äärimmäisen aseistariisuva. Mitä ajattelet tästä. Ei voi hylätä leffan maailmaa, vaan on mentävä todella syvälle siihen. Ajattelen, että klassikoiden välttely ja kritisointi on Suomelle hyvin leimallista. Se on tyypillistä ihmisille, joiden henkilökohtainen tapa olla tässä maailmassa ei ole ollut helpoin. Sovitus on englantilainen ja Almodóvarin hyväksymä, joten siihen ei voi puuttua. Kansallisteatterin suuri näyttämö tuntui sille oikealta paikalta. Se on vain tehnyt korkeakulttuuria siitä, mikä oli undergroundia. Mihin olet kiinnittänyt huomiota tehdessäsi nyt omaa versiotasi. Tulin yhdessä teatterinjohtajan kanssa tulokseen, että jos ei voida saada tällaista henkilöä, on saatava mahdollisimman hyvä näyttelijä, joka täyttää minun roolille asettamani vaateet: herkkyyttä, älyä ja kiinnostusta. Teoksessa Agrado pelaa niin sanottua koomista paikkaa, mikä tekee esittämisen vielä haastavammaksi: tekee komiikkaa transsukupuolisuudestaan. Suurin osa klassikkoa klassikon perään. Almodóvar saa sen näyttämään varsinkin aikaansa nähden tosi raikkaalta ja tuoreelta. Teatterikriitikko evp Suna Vuori kirjoitti keväällä Imagessa, kuinka uusia esityksiä katsoessaan hänestä tuntuu, että ”kuplan sisällä on pienempi kupla, jossa peukutetaan kaikelle”. Jos olisin lähtenyt tekemään tätä 15–20 vuotta sitten, en olisi ymmärtänyt näiden kysymysten problematiikkaa. Kaikki äidistäni on 21 vuotta vanha elokuva ja käsittelee herkkiä aiheita, kuten sukupuolija perhekysymyksiä. . Ei voi ratsastaa millään olemassa olevalla tai kaikki näkevät, että se hajoaa. Koen, että elokuva on yhä tuore. Almodóvar on hyvin tarkka esimerkiksi sen kanssa, miten transhenkilö Agradon hahmo esitetään niin, ettei se tee henkilöstä naurettavaa. Mikä se tekijyys on. Hänellähän oli elokuvissaan hirveän paljon transhenkilöitä ja hän oli kasvanut sellaisissa piireissä. Kansiksen suuri näyttämö tuntui paikalta, joka kantaa niitä itsessään mukana. Se on minulle ensimmäinen kysymys. Sitten tajusin, että ne ovat elokuvan keinoja. Sellaista ei Suomesta yksinkertaisesti löydy. Jos katsoo Berliinin tai Lontoon innovatiivisimpia tekijöitä, mitä he ovat ohjanneet. Nyt tulevaisuus ei näytä optimistiselta. Voisiko ajatella, että Kansallisteatterin suuri näyttämö on asemansa takia vastalääkettä kuplaantumiselle. Käsidesiltä haisten lähdetään tekemään tätä teosta, eikä kukaan voi välttää aistimasta sitä toivoa ja optimismia, mikä siinä on. 66 IMAGE SYYSKUU 2020 keskustelija täällä. Meillä Lontoossa konsensus oli, että klassikoissa näkee, osaatko ajatella ja onko mitään originaalia ajateltavaa. Opin paljon Teakissakin, mutta työtilanteessani ero oli kuin yöllä ja päivällä. Siinä on niin paljon viittauksia teatteriin taiteenlajina ja vanhan ajan diivoihin, ja se rinnalla kulkeva Viettelysten vaunu myös. Klassikoiden välttely ja kritisointi on Suomelle hyvin leimallista.” –?anne rautiainen ”. Klassikot vaativat kysymään isoja kysymyksiä ja olemaan herkkä omalle lukutavalleen. Niitä ei voi ”koristella” nykyteatteriksi. Onko statement tehdä pessimistisellä hetkellä optimistinen teos Suomen näkyvimmälle paikalle. Tarrasin Almódovariin silloin kiinni. Olen sitä mieltä, että se ei ole muuttunut yhtään tylsäksi. Miten tämä katsoo ihmistä. Se on ison mittakaavan konteksti, joka antaa mahdollisuuden kommentoida ilman, että menee pierunhajuiseksi pyörimiseksi. Koronan aikaan meidän kaikkien on pitänyt valita oma perheemme. Kun tällainen murtuma tapahtuu, se tapahtuu ryminällä. Klassikot pakottavat tekijät miettimään omat kulmansa niihin. Itse en tee teatteria kommentoivia esityksiä, mutta en halua kertoa kenellekään, millaista heidän pitäisi tehdä
Essee Elokuva Musiikki Kirja Stiller Räty Koesoitto Lana Del Rey Nickelin pojat Mestarillisia valheita
Teoksissa käsitellään muun muassa Neitsyt Mariaa, Leonardo da Vincin Mona Lisaa ja myyttiä Medusasta, jonka Poseidon raiskasi Pallas Athenen temppelissä, minkä jälkeen suuttunut Pallas Athene muutti Medusan kultaiset hiukset käärmeiksi. Streicher, joka itsekin oli säveltäjä, tuki Beethovenia niin taiteellisesti kuin arkielämään liittyvissä asioissa. Neromyytin ylläpitäminen altistaa myös muille väärinkäytöksille, kirjoittaa Sonja Saarikoski esseessään. Kalju kirurgi ja joukko leikkaussaliavustajia sorkkivat sitä minkä ällötykseltään pystyvät. En edes tiennyt juuri ketään esimerkiksi heistä, jotka Wikipediasta löytämieni tietojen mukaan viettivät juhlavuottaan 2019: Nancy Dalberg (kuolemasta 70 vuotta), Barbara Strozzi (syntymästä 400 vuotta), Rebecca Clarke (kuolemasta 40 vuotta), Gra?yna Bacewicz (syntymästä 110 vuotta ja kuolemasta 50 vuotta), Hildegaard von Bingen (kuolemasta 840 vuotta). Hän sanoi, että historia on ”lahjomaton”. T ammikuun alussa Suomen Kuvalehdessä julkaistiin juttu Beethovenin tänä vuonna vietettävän 250-vuotisjuhlavuoden kunniaksi. Tiesin todennäköisesti jollain tavalla Nadia Boulangerin (kuolemasta 40 vuotta), koska hänellä oli merkittäviä oppilaita kuten Astor Piazzolla ja Philip Glass, sekä nuorena kuollut lahjakas säveltäjäsisko Lili Boulanger. Jotain tässä on tarkoitus osoittaa, tajuan, mutta en koe oivaltamisen riemua tai katsomisen mielihyvää, saati myytin rikkoutumiseen liittyvää helpotusta. Kulmikkaalla hyllyllä teoksen etualalla on sikiöitä lasipurkeissa, hyllyillä lääkkeitä, kuten viagraa. Ruumis kuuluu rikolliselle nimeltä Aris Kindt, joka tuomittiin hirtettäväksi aseellisesta ryöstöstä. TeksTi sonja saarikoski I stun tuolilla Ateneumissa ja tuijotan vuonna 2014 valmistunutta Henry Hudsonin teosta, jonka nimi on Ruumiinavaus King’s Collegessa. Otsikko on: ”Ei nolata neroa”. Keskellä suurta maalausta makaa lihavan naisen ruho, jonka pää on tippunut pois. Nyt yksi kuollut nainen makaa edessäni suolistettuna, sikiöt naftaliinissa kelluen. Jutussa kirjoitetaan, että on asioita, joita Beethovenin kaltaisista ihmisistä ei saa sanoa. Ruumiin vatsasta valuu suolia. En tiennyt Nannette Streicheristä (syntymästä 250 vuotta), jolle vajaa pari vuotta nuorempi Beethoven oli omien sanojensa mukaan valtavissa veloissa niin monessa suhteessa. Ehkä olin ohimennen kuullut Galina Ustvolskajasta (syntymästä 100 vuotta), olihan Šostakovitš häneen rakastunut. Sen sijaan mietin: onko ihmisiin kirjattu perimätieto, joka ohjaa kohti määränpäätä kuin meri ja sen tuulet, jotka aikoinaan määräsivät purjelaivojen kulkureitit. Naista kohti kävelee jokin lammasta muistuttava, kloonattu varmaan. Tiesin vain sen, minkä niin moni muukin: että Beethoven oli yksi maailman parhaista säveltäjistä. Pidetään ovet ja portit auki erilaisuudelle, mutta ei tönitä neroja tai sen tapaisia, jutussa kirjoitetaan. Vähän paremmin tiesin Alma Mahlerin (syntymästä 140 vuotta) ja Clara Schumannin (syntymästä 200 vuotta), sillä heidän aviomiehensä olivat kuuluisia säveltäjiä. Samalla linjalla jatkoi kapellimestari Hannu Lintu Ylen Perjantaiohjelmassa huhtikuussa. En ainakaan muista soittaneeni. Maalaus on osa Ateneumin Inspirations-nimistä näyttelyä, jossa ”kiinnostavimmat nykytaiteilijat” innoittuvat taiteen kaanonin ”ikonisimmista mestariteoksista”, kuten Ateneum näyttelyä esittelee. Kuten se, että hän oli nero – sanassa kun on patriarkaalinen kaiku. Ruumiinavaus King’s Collegessa viittaa Rembrandtin kuuluisaan öljymaalaukseen Tohtori Tulpin anatomianluento. Hänen mielestään historia on poistanut säveltäjämestarien päältä kaiken ulkomusiikillisen kuonan ja jäljelle on jäänyt vain ”laatu”.. K un opiskelin klassista musiikkia, en koskaan soittanut yhdenkään naissäveltäjän musiikkia. Tästä minulla ei ollut aavistustakaan soittaessani nuorena Beethovenin trioja, sellosonaatteja ja ensimmäistä sinfoniaa. 68 IMAGE SYYSKUU 2020 Mestarillisia valheita Klassisen musiikin piireissä elää käsitys, että kaanon olisi lahjomaton ja valmis. Tämän jälkeen huomautetaan Beethovenin olleen verraton säveltäjä, ehkä ”historian paras”
Sellaiseen suomalainen säveltäjä Heidi Sundblad-Halmekin törmäsi. Suuri osa muun muassa neljä sinfoniaa säveltäneen Pricen partituureista oli kadoksissa. Price jatkoi säveltämistä 1950-luvulle, kuolemaansa saakka. Mutta essee alkoikin pilkkaamalla tyttöä, joka oli sanonut, että kuka tahansa pystyy säveltämään laulun. Vaikka Price oli elinaikanaan saanut tunnustusta, hän oli kärsinyt sukupuolestaan ja ihonväristään. Tähän on tapana vastata, että naispuolisia säveltäjiä ei ole. Muistamattomuudella on konkreettisia vaikutuksia. Absoluuttisen musiikin käsite väittää, että musiikki on epäpoliittista, epämaailmallista ja epäinhimillistä. Paljon ennen tätä ei monia hänen teoksistaan olisi ollut edes mahdollista löytää. Myös Amy Beachin, omana aikanaan tunnetun säveltäjän ja intellektuellin, jota harva enää tietää. Eikä tilanne edes uuden musiikin kohdalla ole lähestulkoonkaan tasa-arvoinen: HBL:n selvityksestä kävi ilmi, että kaudella 2019–2020 ohjelmistoon otetuista nykysäveltäjistä vain kuudesosa oli naisia. En halua kiistää, etteikö Beach olisi voinut niin myös ajatella; haluan sanoa, että mieltymyksemme – käsityksemme siitä, mikä on hyvää ja miksi, tapamme kertoa siitä muille, motiivit kertomisen takana – eivät ole neutraaleja. Tilanne on toki parantunut. Syy on asenteessa, mikä hahmottuu vasta, kun katsoo numeroiden ja ihmisten puheiden taakse. K un keväällä törmäsin sattumalta säveltäjä Amy Beachin vuonna 1918 julkaistuun esseeseen To the Girl Who Wants To Compose, odotukset olivat kuin syntymäpäiväsankarilla pitkään valmisteltuna juhlapäivänä. Syy on asenteessa, mikä hahmottuu vasta, kun katsoo numeroiden ja ihmisten puheiden taakse.. Brittiläinen The Daffodil Perspective -radio-ohjelma soittaa naispuolisten säveltäjien musiikkia vähintään 50 prosenttia ajasta. ”Niin paljon on hän nimenomaan naisena saanut vastustusta ja nimettömiä puhelinsoittoja ja kehoituksia lopettaa koko touhuilu”, lukee Nuppu Koiviston Sibelius-museon arkistosta löytämässä jutussa 1950-luvulta. Todellisuudessa naispuolisia, merkittävää musiikkia luoneita säveltäjiä on niin paljon, että suomalaisorkesterien ensi kausi voitaisiin täyttää heidän teoksillaan. Valitettavasti naissäveltäjän musiikki tulee usein tulkituksi jo ennen perehtymistä kepeänä hömppänä, josta puuttuu syvyys, logiikka ja viriiliys, Price kirjoitti, ja lisäsi, ettei hänen ihonvärinsä mitenkään auta asiaa. Ne löytyivät sattumalta vuonna 2009 rapistuneesta talosta St. Tässä kontekstissa Amy Beachia on helppo ymmärtää: jos halusi tulla tulkituksi vakavasti otettavana säveltäjänä, kannatti sanoa, että Beethoven on yksi parhaista säveltäjistä. Hän totesi toimittajalle toivovansa olevansa mies. Tämä ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että naisia soitetaan edelleen hyvin vähän. Vuonna 1943 hän oli kirjoittanut Bostonin sinfoniaorkesterin silloiselle musiikilliselle johtajalle ja kysynyt, voisiko tämä harkita esittävänsä Pricen sävellyksiä. Ei yhtään naista. SYYSKUU 2020 IMAGE 69 Mestarillisia valheita Ilmeisesti hän ei koskaan saanut vastausta. Numerot eivät valehtele: naissäveltäjiä ei soiteta vaikka heitä on olemassa. Aivan kuin naisten ympäriltä puuttuisi jotain mystistä, joka saisi meidät muistamaan heidät. Monet heistä ovat vaikuttaneet Suomessakin. Bach, Mozart, Beethoven, Franck. Se oli joskus ollut Pricen kesäpaikka. Numerot eivät valehtele: naissäveltäjiä ei soiteta vaikka heitä on olemassa. Vast’ikää Orchestre de Parisin musiikilliseksi johtajaksi nimitetty 24-vuotias kapellimestari Klaus Mäkelä taas sanoi heinäkuussa Helsingin Sanomien haastattelussa, että musiikissa ei ole ikää eikä sukupuolta, eikä mitään sellaisia parametreja. Se kertasi, kuinka vaativaa työtä säveltäminen on sekä intellektuaalisesti että emotionaalisesti. Kuolleiden säveltäjien kohdalla osuus oli yksi prosentti. Säveltäminen pitää ottaa vakavasti, siinä painotetaan. Klassiset muusikot koulutetaan soittamaan vanhoja kanonisoituja säveltäjiä. Vaikkei kukaan sitä ääneen kehtaa sanoa, näiden määreiden yhteenlaskettu summa on eufemismi jumalalliselle. Melkein teki mieli olla se pikkutyttö, jolle Beach sanansa osoittaisi: lohduttaen, kannustaen, aikaansa nähden radikaalisti. Ohjelma sai alkusysäyksensä, kun tuottaja Elizabeth de Brito löysi afroamerikkalaisen vuonna 1887 syntyneen Florence Pricen musiikin keväällä 2018. Sellaisista kuin Fanny Mannsén, Ingeborg von Bronsart, Sofie Lithenius, Alexandra Armfelt ja Laura Netzel. Koko ohjelmistosta naispuolisten säveltäjien musiikkia oli alle viisi prosenttia. Sillä tavalla porukoihin pääsee: osoittamalla ymmärtävänsä, mikä tässä on merkittävää ja tärkeää. Linnun kertoman mukaan on epätodennäköistä, että mestarillisia säveltäjiä löytyisi klassisen musiikin kaanonin ulkopuolelta. Muualla Suomessa ja maailmalla tilanne on samansuuntainen. Taideyliopiston tutkijatohtori Nuppu Koivisto tekee parhaillaan yhdessä musiikkitieteilijä, dosentti Susanna Välimäen kanssa tutkimusta unohdetuista säveltäjänaisista, joilla on juuret Suomessa. Annen kylästä Illinoisista. Hufvudstadsbladetin tekemästä selvityksestä kävi ilmi, että kaudella 2019– 2020 pelkästään Beethovenin musiikkia oli tarkoitus soittaa pääkaupunkiseudun orkestereissa enemmän kuin kaikkien naispuolisten säveltäjien yhteensä. Kansainväliset musiikkimediat ovat listanneet nimiä etenkin viime vuosina me toon jälkimainingeissa. Sitten hänet unohdettiin. Esseessä listataan säveltäjiä, jotka ovat niin merkittäviä, että heidän musiikkinsa saa unohtamaan kaiken maallisen. Nyt voin nimetä tältä istumalta sata. Ennen vuotta 2018 en osannut nimetä yhtään historiallista naissäveltäjää, klarinettia soittanut Elizabeth de Brito kertoo The Daffodil Perspectiven verkkosivuilla. Tämä on muusikoiden keskuudessa yleinen uskomus: että olisi olemassa ”absoluuttista musiikkia”, musiikkia, joka viittaa vain itseensä. Kaija Saariaho, josta musiikkikriitikko Seppo Heikinheimo vielä vuonna 1993 sanoi, että hän saa huomiota ”eteerisen ulkonäkönsä takia”, on BBC:n äänestyksessä valittu maailman merkittävämmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi. Kaikesta soitetusta musiikista nykymusiikkia on murto-osa
(Tosin hiljattain on julkaistu Kent State Universityn professori, Beethoven-spesialisti Theodore Albrechtin tutkimus, jonka mukaan Beethoven ei todennäköisesti ollutkaan täysin kuuro. Kaanonin ”nerot” ovat yleensä niitä, joilla on ollut mahdollisuus koulutukseen. Ja siksi se on sukua myös klassisen musiikin piirissä tapahtuneille lukuisille ja taas lukuisille väärinkäytöksille, häirinnöille, nöyryytyksille ja vaientamisille, jotka kumpuavat kaikki siitä samasta, vieläkin liiaksi vallalla olevasta harhasta, että arvojärjestelmiin perustuva hierarkia on välttämätön, ja tarkoitus pyhittää keinot; että taide on tärkeämpi kuin ihminen.. Haluamme palvoa muuta kuin lihaa ja verta olevaa ihmistä, joka pystyy uskomattomaan mutta myös keskinkertaiseen. On ilmeistä, että kaanonia ylläpidetään toisten kustannuksella ja että muusikoiden keskuudessa vallitsee hegemoninen ajatus siitä, että niin kuuluu tehdäkin – jopa, että kaanonin ulkopuolella ei ole mitään tutustumisen arvoista. Väite on epärationaalinen, mutta tässä ei olekaan kysymys rationaalisuudesta. Näin tapahtuu, kun jaettu käsitys rakennuksen merkittävyydestä on riittävän suuri. Sen avulla liitytään suurempaan kertomukseen, noustaan osaksi merkittävien joukkoa, valittua kansaa. V anha rakennus pysyy pystyssä, jos sitä ylläpidetään, korjataan ja huolletaan riittävästi. Sen avulla liitytään suurempaan kertomukseen, noustaan osaksi merkittävien joukkoa, valittua kansaa. Sama pätee immateriaan. Neromyytti sai muotonsa aikana, jolloin traditionaalisen uskonnon merkitys yhteiskunnassa alkoi valistusajan jälkimainingeissa vähentyä. Sillä on yhteytensä jopa ihmiskunnan hirveimpiin tekoihin, jotka ovat mahdollistuneet, kun ihmiset ovat luovuttaneet oman kykynsä ajatella jonkun muun käsiin, koska he ovat uskoneet tai heille on uskoteltu, että nämä muut ovat kykenevämpiä ajattelemaan, tuntemaan ja kokemaan kuin he itse. Tutkimus perustuu niin sanottuihin ”keskustelukirjoihin”, Beethovenin keskusteluissa apuvälineinä käyttämiin muistikirjoihin, joista Albrecht oli viime helmikuuhun mennessä löytänyt 23 suoraa viittausta siihen, että Beethoven on viimeisinä vuosinaankin kuullut ainakin jotain.) Sotien jälkeen filosofit, kuten Michel Foucault, Jacques Derrida, Hélène Cixous ja Judith Butler, alkoivat kyseenalaistaa asioiden vakiintunutta luonnetta. Hänen kuvataan olleen itsepäinen ja hänen musiikkinsa on intohimoista. Nerojen ihailu on unelmien käyttövoimaa. Nähdäkseni halu uskoa myytteihin – olivat ne sitten nero-, selviytymistai uhrautumismyyttejä – perustuu haluun uskoa inhimillistä suurempaan olevaiseen. Väitän, että halu uskoa neroihin on niin pysyvä, koska se sisältää lupauksen toisenlaisesta maailmasta, mahdollisuudesta parempaan. V äite, että ”historia on lahjomaton”, on absurdi. Kuten vuosisatoja viljellyssä käsityksessä romanttisesta rakkaudesta, jossa ihailun kohde on saavuttamaton ja romanttisinta rakkautta se, joka ei koskaan toteudu, myös ajatuksessa neromyytistä halun ja ihailun kohteena on muu kuin vertainen, kaltainen. Fyysikko Carlo Rovellin mukaan tiedon kasvulle muodostui ”satojen vuosien este”, kun Aristoteleen myöhemmin virheelliseksi osoittautunut käsitys aineen olemuksesta vakiintui viralliseksi totuudeksi, vaikka Demokritos teoretisoi jo tuolloin, että aine koostuu atomeista. Neroksi julistamisen uskonnollista luonnetta ei yhteiskunnallisen sekularisoitumisen takia välttämättä osata ajatella. Oli aika, kun Sobiborin tuhoamisleirin paikalle oli istutettu mäntymetsää jälkien peittämiseksi. Se taide, jota nyt pidetään neron käsialana, on syntynyt joskus, jonain hetkenä. Oli aika, kun maapallon piti olla litteä! Tieto erilaisista historian tapahtumista ja maailman ilmiöistä on lisääntynyt, koska on ollut ihmisiä, jotka ovat nähneet vaivaa sen löytämiseksi ja kertomiseksi eteenpäin. Historiaa on kirjoitettu väärin antiikista asti. (Vain 26-vuotiaana vuonna 1918 kuollut walesilainen säveltäjä, pianisti ja mezzosopraano, joka ehti säveltää noin 250 teosta: orkesterisävellyksiä, pianomusiikkia, kamarimusiikkia, lauluja.) Neronarratiivi on läheistä sukua halulle ihannoida johtajia ja olla niitä. Poststrukturalistisessa ja feministisessä filosofiassa käsitykseksi vakiintui, että yhteiskunnallinen todellisuus muodostuu kielessä ja kulttuurissa. Ehkä siksi niin moni on valmis ostamaan ja myymään eteenpäin väitteitä, jotka lähemmin tarkasteltuna ovat vailla pohjaa. Oli aika, kun frenologiaa pidettiin pätevänä tieteenä. Mitä luultavimmin nämä ”nerot” ovat saattaneet maailmaan paljon keskinkertaista poikkeuksellisen lisäksi, sillä etsiminen on aikaa vievää työtä. Käsitys taiteilijanerosta on sidoksissa aikaan, valtaapitäviin, vallitseviin ihanteisiin ja julkisuuteen. 70 IMAGE SYYSKUU 2020 Nerojen ihailu on unelmien käyttövoimaa. Kun johtaa Mahleria 1800-luvulla nykymuotoonsa vakiintuneen orkesterikoneiston edessä, näin on helppo ajatella. Neroksi alettiin mieltää poikkeukselliset kyvyt omaava voimakkaasti tunteva taiteilija. Morfydd Llwyn Owenia johtaessa ei niinkään, sillä harva edes tietää, kuka Morfydd Llwyn Owen on. Siksi ei ole mikään ihme, että klassisen musiikin tarina kulminoituu kertomukseen Beethovenin patsaaksi muuttuneen ruumiin ympärillä. Beethoven eli klassismin ja romantiikan taitteessa 1700ja 1800-luvuilla. Vaikka neroudesta on kirjoitettu jo paljon ennen ajanlaskumme alkua, neromyytin katsotaan vakiintuneen tekijälähtöiseen muotoonsa romantiikan aikakaudella 1800-luvulla. Neron ominaisuuksiin katsottiin kuuluvan esimerkiksi taipumus hulluuteen, eksentrisyys ja miessukupuoli. Käsitys tiettyjen henkilöiden merkittävyydestä pysyy, jos riittävän moni jakaa sen. Heidän neroutensa ei ole ollut olemassa aina, vaan on rakentunut etuoikeuksien, toisten ihmisten, itsestä kerrottujen tarinoiden, mesenaattien, elämäntilanteiden ja sattumien kautta. Neroiksi ei synnytä vaan tullaan. Oli aika, jolloin Johann Sebastian Bachin musiikki oli unohdettu. Kuuroutuminen toi oman lisänsä myyttiin. Näin on käynyt neromyytinkin kohdalla
Sinivalaiden reiteistä ei vieläkään tiedetä kovin paljon, eikä siitä, miten ihmisen tietoisuus syntyy. Näin ei ole tapahtunut, sillä on riittävästi tahoja, jotka hyötyvät myytistä ja riittävästi heitä, jotka pelkäävät muutosta liikaa. Se ei myöskään tarkoita, ettei niiden kuuntelemisesta saisi aitoa mielihyvää. Sammalta kasvava kivi. Se tarkoittaa yksinkertaisesti, että klassisen musiikin pienen huoneen ikkunoista pyyhitään pois myytin niihin kerryttämä kuona. Näkyviin tulee männyntaimia ja puiden juurakkoja, joiden katveessa muurahaiset tekevät päättymätöntä työtään. Täytyisi etsiä uusia tapoja tehdä: soittaa nykymusiikkia ja vaatia sitä enemmän, sillä jos pyrkimyksenä on, että taidemusiikki ei menetä elinvoimaansa, sen on kyettävä ilmaisemaan myös sitä, mitä on nyt – sitä, mitä meistä ja tästä ajasta jää jäljelle. Neromyytin kohteesta tulee nerouden synonyymi. Ilmeisesti tätä ei ole helppo kestää. Tarkoitukseni ei ole halventaa niitä elämyksiä, joita kanonisoitujen säveltäjien musiikki on ihmisille tarjonnut ja tarjoaa vastakin. Vaikka näyttely esitti uudelleentulkintoja ja osoitti esimerkiksi kolonialismin ja kanonisoidun taiteen välisiä yhteyksiä, kokonaisuus – yksittäisistä upeista teoksista huolimatta – tuntui kehäpäätelmältä: että näytteille kelpaavan taiteen inspiraatio lähtee tutusta myytistä, jossa toiset ovat toisia arvokkaampia. Taide on osa maailmaa, ja tällainenkin maailma on. Sitä toistaiseksi tuntematon taide nimenomaan tarjoaa: mahdollisuuden ottaa asian ilman ennalta kerrottua analyysia. On liian turvallista ja siksi mukavaa ajatella, että tämä on paras mahdollinen maailma, ja mennä lattialle makaamaan Beethovenin viides vastamelukuulokkeissa. Puhe kaanonin laajentamisesta ei tarkoita partutuurirovioita tai edes yhdenkään kanonisoidun säveltäjän aseman varsinaista horjuttamista. Mielen muuttumisen mahdollisuutta; sitä, ettei todellisuus välttämättä ollutkaan sellainen kuin joskus ajatteli. Kirjoituksen pohjana on joiltain osin puheenvuoro, jonka kirjoittaja piti 2.6.2020 Kotilo-konserttisarjan konsertissa Myöhempien aikojen pyhiä – puhetta neromyytistä. Mutta se ei tarjoa horisonttia, jonka takaa paistaisi uusi ja tuntematon. Kirjoituksen kannalta oleellisia ovat olleet erityisesti seuraavat teokset ja lähteet: Hannah Arendt: Totalitarismin synty, Gaston Bachelard: Vesi ja unet, Hélène Cixous: Medusan nauru ja muita ironisia kirjoituksia, Taava Koskinen (toim.): Kirjoituksia neroudesta: Myytit, kultit, persoonat, Carlo Rovelli: Todellisuus ei ole sitä miltä se näyttää, Kaari Utrio: Eevan tyttäret, Virginia Woolf: Oma huone, tutkijatohtori Nuppu Koiviston puheenvuoro Meidän festivaalin päätöskonsertissa, HBL:n toimittajan Wilhelm Kvistin selvitys pääkaupunkiseudun orkesterien ohjelmistorakenteesta sekä Radio Helsingissä kuultu Ilman Beethovenia. Kun raivaussahaa haluaa käyttää, on puettava ylleen pehmustetut valjaat, joiden varassa saha lepää. Haluamme mieluummin yksinkertaisen tarinan kuin todellisuuden ja nykyhetken. Konsertti on kokonaisuudessaan nähtävissä Youtubessa. R aivaussaha on pienikasvuisen metsän ja heinikon raivaamiseen sopiva moottorikäyttöinen työväline. Samoin korkeaksi ehtineen heinikon ja nurmen. Sen avulla viiden senttimetrin paksuisten puiden katkominen käy helposti. Haluamme sen, jonka joku jo selitti puolestamme. S anotaan, että ihminen tavoittelee vapautta. Maisema avartuu. Pitäisi laajentaa opetettavien teosten repertoaaria, että käsitys siitä, mitä musiikillisessa elämässä on eri aikoina tapahtunut, laajenisi. Se koostuu leikkausterästä, moottorista ja näitä yhdistävästä varresta, jonka sisällä kulkee terää pyörittävä akseli. Ei ole väliä sillä, olisiko maailma muutoksen jälkeen parempi. Tutun melodian, saman sinfonian ja tulkinnan, joka kunnioittaa traditiota. Myös turvavarusteiden käyttö on suotavaa: silmikollisen kypärän, viiltosuojattujen housujen, metsurin saappaiden. Maisemakuvaus perustuu mökkitonttiin Puula-järven rannalla.. Kun henkilö on nostettu kaanoniin, hänen teoksiaan ei ole pakko tarkastella niiden omilla ehdoilla. Näyttely näyttää, purkaa, valaiseekin, mutta pohjalle jää silti nainen, joka raiskattiin, nainen, joka synnytti jumalan ja naista esittävä maailman kuuluisin maalaus, jonka mies maalasi. -podcast-sarja. Mielihyvän pumpulissa on kuitenkin helppo unohtaa, että tämä ei ole koko universumi; ei totuus kaikesta hyvästä, mitä ajan saatossa on tehty. Jos haluamme uskoa, että se on mahdollista, se on. Korkeakouluissa tulisi olla pakollisia opintoja, joissa taiteen historiaan perehdyttäisiin merkittävissä määrin myös muiden kuin valkoisten miesten näkökulmasta. Siksi turhauduin Ateneumin näyttelyssä niin kuin turhaudun orkesterikonsertissa kuunnellessani musiikkia säveltäjiltä, joista jokaisen tiedän valmiiksi. Järvi lumpeineen, ulpukoineen, ahvenineen, haapanan kirkaisuineen, joutsenineen, jotka kömpelösti pyrkivät lentoon. Niin kuin on helppo unohtaa myös se, että tutkimusten mukaan viehätymme siitä, mikä on meille jo valmiiksi riittävän tuttua. Kaanon on sivistyksen mitta, vaikka sen varjolla on mahdollista jättää myös ajattelematta. SYYSKUU 2020 IMAGE 71 T heodor Adorno kirjoittaa vuonna 1970 postuumisti julkaistussa teoksessaan Esteettinen teoria, että nerosanan käyttö pitäisi hylätä romanttisena jäänteenä, koska se kääntää huomion teoksesta sen tekijään. Raivaussahan käyttöperiaatteet: Wikipedia. Se toteaa maailman kuin kapellimestari, joka päätti tulkita Beethovenin sinfonian ”uudella ja tuoreella tavalla”. Kuollut nainen, jota elävät sorkkivat omiin tarpeisiinsa sopivaksi. Joskus tuntuu, että haluamme mieluummin kertomuksen taiteesta kuin itse taiteen. Tämä ei tarkoita, etteivät monet kanonisoidut teokset olisi loistavia. Raivaussaha käynnistetään pitkästä narusta tomerasti vetämällä. Se on paljon turvallisempaa kuin sanoa, että mielestäni Beethovenia ei tarvitse kuulla niin usein, haluan kuulla vaihteeksi vaikkapa Nancy Dalbergin jousikvartettoja, Florence Pricen Ethiopia’s Shadow in America ja Missy Mazzolin Lies you can Believe In. Kun se niin tekee, voi tuntea kiitollisuutta, mutta sitä ei voi vaatia. Jotta se voisi olla enemmän toisenlainen, verorahoilla toimivien klassisen musiikin instituutioiden pitäisi olla totuudenmukaisempia historiaa kohtaan ja uteliaampia etsimään sitä, mitä ei vielä ole löydetty. Ei taiteen tehtävä ole antaa toivetta paremmasta. . Asioiden ja olemisen mysteeriä, keskeneräisyyttä ja monia tulkintoja. Noin kaksi kolmasosaa jää käyttäjän etupuolelle, loput takapuolelle. Eikä sellaista voi edellyttää. Varren pituus on yleensä puolestatoista metristä kahteen metriin. Mutta klassisen musiikin kaanon, se on valmis
Rakkautta musiikki muistuttaa vain ohikiitävien hetkien ajan. On aina erityisen raastavaa katsoa, kun elämänsä ideaalille omistanut, vakava ja pidättyväinen ihminen päästää moraalijärjestelmänsä murenemaan. Klassisen musiikin maailmaan sijoittuvissa elokuvissa opettajat tuppaavat olemaan jälkimmäistä sorttia. Mutta kyllä hänkin lajityypin ehta päähenkilö on: ihminen, jolle musiikille omistautuminen on antanut luvan elellä elämän ja muiden ihmisten ulottumattomissa. Enimmäkseen se on sota joka on voitettava, tai verivihollinen. Mutta on asiassa syvemmätkin juonteensa. Tosiasiassa he toivoisivat, että kaikki ihmiset jättäisivät taiteen rauhaan – silläkin uhalla, että se esittäjän puutteessa ei kykenisi ilmenemään maailmassa millään tavalla. Todellisuuden tunne on lahja, Syyssonaatissa sanotaan, ja sitä lahjaa ei Annallekaan ole suotu. Totta kai on kyse hyvin kilpaillusta maailmasta, jossa pärjäävät vain ne poikkeusyksilöt, jotka sietävät sen mitä kukaan muu ei siedä. Vuosien varrella tarina ja sen osapuolet ovat saaneet kiinnostavat variaationsa, kuten Denis Dercourtin Pianistin sivunkääntäjässä (2016). Nämä opettajat rakastavat paitsi taidetta myös ihmisiä. Ei aikaakaan, kun ihmisyys ja musiikki taistelevat Annan sielusta kuin Jumala ja paholainen. Koesoitto tunnustelee aihettaan monitahoisesti ja muistuttaa lähestymistavoiltaan enemmän esimerkiksi Paavo Westerbergin Viulistia kuin Pianonopettajaa. Piano ei toki ole ainoa soitin, jonka kautta valtaa käytetään, eivätkä asialla ole aina naiset. Absoluuttinen sävelkorva muistuttaa lähinnä sietämätöntä yliherkkyyttä; avohaavaa, jota ei voi hipaistakaan aiheuttamatta raivokohtausta. Miksi musiikki tarjoaa vallankäytön käsittelemiseen ylivoimaisen ympäristön. Viulun välityksellä ovat kohdanneet lähinnä mies-nais -parit, kuten omassa suosikissani, Claude Sautet’n Tunteettomassa sydämessä (1992). 72 IMAGE 72 IMAGE SYYSKUU 2020 elokuva Katja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, joka ihailee instrumentteja vain etäältä. Siinä Anna Bronsky (jumalainen Nina Hoss) on onnellista perhe-elämää viettävä viulunsoiton opettaja. Sitten Anna ottaa oppilaakseen superlahjakkaan Alexanderin (Ilja Monti). Ja kuten näissä elokuvissa aina, perhe ja taide ovat kirottu yhtälö, kun intoja kunnianhimo ottavat ohjat käsiinsä. Ongelmana vain on, että musiikki on myös välittäjäainetta, jota pitkin kaikkein voimakkaimmat tunteet pääsevät kulkemaan kahden ihmisen välillä. Damien Chazellen Whiplashissa miehet ottivat toisistaan mittaa rumpujen äärellä verissä päin. Tässä piilee Koesoitonkin houkutus – ja traagisuus. Katsomoon voi siis käydä melko turvallisin mielin, mutta silti sykkivin sydämin. Vaikea vain on sanoa, kumpi on kumpi. Näissä elokuvissa musiikki edustaa usein yläluokkaisuuden ydintä, eleganttia epämaailmaa, joka sijaitsee kaukana arkija tosielämästä ja jonka ulkopuolella ei ole mitään. Michael Haneken Pianonopettaja vuodelta 2001 oli tämän kamppailun päätepiste, arkisessa toteavuudessaan ja sadistisuudessaan niin äärimmäinen vallankäytön kuvaus, että sittemmin on ollut pakko peruuttaa taaksepäin kuvaamaan aiheen tavanomaisempia muotoja. Toiset opettajat rakastavat taiteenlajia, mutta vihaavat ihmisiä, jotka koskevat taiteeseen mämmikourillaan ja käpälöivät sitä. Ranskalainen puoliso (Simon Abkarian) korjaa työkseen viuluja, ja poikakin (Serafin Mishiev) soittaa. Saksalaisen Ina Weissen Koesoitto on tämän aiheen tuorein tulkinta. Musiikki on aina elämäntehtävä ja kun sitä uhataan, murskaantuu identiteetin hauras rakennelma. Pohjaton arvottomuuden kuilu ammottaa näiden elokuvien alla. Yhdessä soittamisen paljaus sekä ideaalin kyseenalaistaminen murtavat Annan sivistyneen pinnan, ja ihmisyys purkautuu esiin kontrolloimattomina rumina ruiskauksina. T osielämässä on minun kokemukseni mukaan kahdenlaisia taideopettajia. Kaikki nämä elokuvat ovat vallankäytön kuvaamisen kirkkaimpia kruununjalokiviä. Musiikki on saavuttamaton ideaali, paljon enemmän kuin pelkkä kauneus, tai virheettömyys. K oesoiton Anna Bronsky on sielukkaan Nina Hossin käsittelyssä päällisin puolin ykköstyypin ihmisrakas opettaja. . Toiset pyrkivät yhdistämään taiteenlajinsa – musiikin, baletin – ja oppilaansa, jotta nämä kykenisivät ilmentämään taidetta esittämällä sitä. K U VA : A R TE , K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA Miksi musiikki tarjoaa vallankäytön käsittelemiseen ylivoimaisen ympäristön, kysyy Katja Kallio. Elämän yläpuolella KOESOITTO ohjaus Ina Weisse ensi-ilta 4.9.2020. S itten Ingmar Bergmanin Syyssonaatin pianon äärellä on käyty kaikkein shokeeraavimmat äitien ja tyttärien väliset kamppailut
TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA Rakkautta & Anarkiaa Helsingissä 17.–27. Yalda, a Night for Forgiveness Nuori Maryam (Sadaf Asgari) tuomitaan kuolemaan aviomiehensä murhasta. Jos tällaiset kysymykset kiinnostavat ja pidät Wollnerin maanmiesten Ulrich Seidlin sekä Michael Haneken elokuvista, on tämä Berliinin elokuvajuhlilla palkittu tieteisdraama hyvinkin suositeltava. Ohjaaja Sandra Wollner käsittelee ihmisyyden ja inhimillisyyden rajapintoja kylmän kirurgisella otteella. Kaupungin, gentrifikaation ja modernin valkoisen kolonialismin kuvauksena se tuo mieleen Barry Jenkinsin Medicine for Melancholyn ja Carlos López Estradan Blindspottingin. Tutkijoilla oli vaikeaa hapen ja sisäisten konfliktien kanssa, ja järjestäjiä syytettiin mutkien oikomisesta sekä pseudotieteilystä. SYYSKUU 2020 IMAGE 73 K U VA T: R & A The Last Black Man in San Francisco Nuori musta mies (Jimmie Fails, jonka omiin kokemuksiin elokuva perustuu) kunnostaa isoisänsä vanhaa taloa, jota asuttaa nyt varakas valkoinen pariskunta. Onko kyse väkivallasta vai turvallisesta tavasta toteuttaa pedofiilisia haluja. Kun talo jää yllättäen tyhjilleen, Jimmie luikahtaa sisään ystävänsä Montin (Jonathan Majors) kanssa ja sisustaa huoneet isältä säilyneillä huonekaluilla. Yalda kuvaa onnistuneesti maata, jossa muinainen šarialaki elää epäsuhdassa rinnan modernin oikeuskäsityksen kanssa. Anteeksipyyntöä haetaan uhrin tyttäreltä Monalta (Jafar Panahin Kolme naista -elokuvasta tuttu Behnaz Jafari) suorassa realityohjelmassa, jota seuraavat miljoonat tv-katsojat. Se on myös elokuva television tekemisestä, ja dokumentaristina aloittanut ohjaaja Massoud Bakhshi kiinnittää kulisseja kuvatessaan kiitettävästi huomiota detaljeihin. Ryhmä muistuttaa kulttia ja sitä johtaa karismaattinen höyrypää, mutta kaksituntinen dokumentti kohtelee valitettavasti kohdettaan silkkihansikkain. Kuvat ovat kliinisiä ja hiljaisia. Tuomio voidaan Iranin lain mukaan kumota, mikäli uhrin perhe antaa rikoksen anteeksi. Tyttö on selvästi kone, mutta sillä on imitoimansa ihmisen tieto ja muistot. Spaceship Earth Vuonna 1991 kahdeksan tutkijaa eristettiin kahdeksi vuodeksi biokupuun keräämään dataa siitä, miten ihmiskunta voisi elää avaruudessa. syyskuuta.. The Trouble with Being Born Yh-isän tytär pakenee, ja tämä hankkii tilalle tyttöä muistuttavan robotin. Spaceship Earth kertoo kiehtovan tositarinan 1960-luvulla perustetusta ekoseurueesta, joka teki teatteria, kiersi rakentamallaan valtamerialuksella maailmaa ja toteutti satojen miljoonien dollarien hintaisen avaruushankkeen. Joe Talbotin esikoisohjaus on kaunis, omalla rytmillään etenevä kuvaus perheestä, historiasta ja tarinoista, joihin haluamme uskoa. Sisältövaroitus: isä harrastaa robottityttärensä kanssa seksiä
Del Rey esitti kysymyksen outoon aikaan. Dekadentti laulaja avautuu. Julkaisun ajoitus sopii koronaviruskaranteeniin. Tänä kesänä kukaan ei ollut aktiivisesti hänen herkkyyttään tuomitsemassa. Runojen maailmassa Lana Del Rey yrittää löytää itseään onnettomien rakkaussuhteiden jälkeen, pohtii taiteilijuutta, epävarmuutta ja julkisuuskoneistoa, joka haluaa häneltä aina jotain. Kirjeen sisältö tiivistyi suunnilleen siihen, saako nainen olla heikko ja silti tulla otetuksi vakavasti popartistina. Nuoren Voiman päätoimittaja Maaria Ylikangas kehui lehden blogissa, että Lanasta huokuva dekadenssi tuntuu tervehenkisessä ajassamme virkistävältä: ”Ei voi olla avointa huonomminvoinnin tai sairauden politiikkaa, siksi dekadenssi, vanha kunnon turmelus, tuntuu väistämättä toimivan antipoliittisena viestinä ja idealisoivan elämäntapaa.” Lana Del Reyssä dekadenteinta eivät kuitenkaan ole hänen laulujensa aiheet, vaan pikemminkin se, miten häpeilemättä, suoraan referoiden, hän kierrättää rock-nostalgiaa. Jotain puoleensavetävää siinä silti on. Asia selvä. 74 IMAGE 74 IMAGE SYYSKUU 2020 musiikki Iida Sofia Hirvonen on kuunnellut koko 2010-luvun Lanan musiikkia loppukesän lämpimissä illoissa ja suosittelee kaikille samaa. Runoistakin säteilee uncanny, monta kertaa aiemmin kuullun tuntu. R unokirja tuntuu kannatettavalta idealta. Sen otsikko oli Kysymys kulttuurille. Don Draper kuuntelisi sitä, polttaisi illuusiottomasti röökiä ja sanoisi naureskeleville työkavereilleen: “Antaa leidin runoilla, hän on kokenut kovia!”. Suoratoistopalveluista sitä ei voi kuunnella. Jos Mad Menin Joan Holloway tekisi runokirjan, se kuulostaisi Lana Del Reyn ensimmäiseltä äänikirjalta, kirjoittaa Iida-Sofia Hirvonen. Lopputulos kuulostaa kuitenkin kummallisella tavalla tuotteelta tai mainokselta. Call outeissa huomautettiin, ettei voimaantuminen tarkoita rodullistetuille mitään tyhjänpäiväistä boss-leideilyä. Grammy-ehdokkuuksiakin on viime vuosina tippunut. Useita kertoja Del Rey korostaa kirjoittavansa, olevansa runoilija, molempia ammatteja romantisoiden. Pikemminkin päinvastoin: Lana on saavuttanut kanonisoidun aseman yhtenä 2010-luvun merkittävistä poplauluntekijöistä. VIOLENT BENT BACKWARDS OVER THE GRASS Lana Del Rey K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA . Jos Mad Menin sisältä onneton miesmagneetti Joan Holloway tekisi runokirjan, se kuulostaisi tältä. R unot ovat Del Reylle tyypillisesti korneja kliseekimppuja. Del Rey juttelee äänimaton päälle pehmeästi, melkein kuiskien. Del Reyllä on ollut tapana romantisoida onnettomia ihmissuhteita ja pakkomielteistä roikkumista puolirikollisissa miehissä. Oli keskustelunavaus sitten holtitonta menneiden kaunojen purkua, itsebrändäystä tai kohun aiheuttamista, ainakin se onnistui herättämään affekteja, mikä on paras markkinointikeino huomiotaloudessa. Vuonna 2020 artisti aikoi julkaista kaksi runokirjaa. Naamion takana on silti vain uusi naamio. Se on pikemminkin selviytymiskeino maailmassa, jossa toiseutetut yhä kohtaavat syrjintää ja väkivallan uhkaa. I love you, but you don’t understand me, I’m a real poet!/ My life is my poetry, my love making is my legacy!/ /My thoughts are about nothing, and beautiful, and for free. Äänikirja on lempeää, lähes ASMR-tyylisellä tavalla intiimiä kuunneltavaa. Lyriikoissa vilahtelevat Jim Morrison, myyttinen LA, Sylvia Plath… Lana – tai Elisabeth Grant (niin kuin hän itseään joissain teksteissä puhuttelee) – lupaa paljastaa kuulijalle sielunsa syvyydet. Taustoista vastaa Jack Antonoff, joka on ennenkin tuottanut Del Reyn levyjä. Perään Del Rey luetteli listan suosittuja naisartisteja, jotka ovat avoimesti seksuaalisia ja voimaantuneita: Ariana Grande, Doja Cat, Beyoncé... S omeaktiivit syyttivät Lana Del Reytä rasismista, koska voimaantuneiden listalla ei ollut yhtään eksplisiittisesti “valkoista” naista. Niistä ensimmäinen, Violet Bent Backwards Over the Grass ilmestyi heinäkuun lopussa äänikirjana Amazonissa, syyskuussa vinyylinä ja cd-levynä. . Menneisyyden haamut kokoontuvat Instagram-ajan moodboard-runokirjaan niin kuin joukko algoritmin valikoimia, liian autenttisia vintage-vaatteita. musiikki A lkukesästä Lana Del Rey julkaisi Instagram-profiilissaan avoimen kirjeen. Artistin viimeisin levy, Norman Fucking Rockwell, sai viime vuonna järjestäen ylistäviä arvioita. Se on kuin tehty yksinäisten puuhien, hapanleivän leipomisen ja itsereflektion taustalle
Kappaleet on kirjoitettu kirjallisuuden henkilöistä, sillä Keppola on koulutettu siihen yliopistossa. WOrLDWiDe) Sir Liselotia vaivaa sama kuin vieressä arvioitua Rulesia: indie vuonna 2020 on tuomittu pysymään indienä. Eniten niiden sointi kuulostaa viileän sijaan empaattiselta Chromaticsilta. Maniduros-levyn vaikuttavin ominaisuus ei helpota hittitoiveita. Iiti Yli-Harja on Pintandwefallin vähiten erillisuraa tehnyt jäsen ja Sarra Keppola ”tunnetaan” parhaiten saman bändin hänestä kertovasta kappaleesta. Niiden jälkeen riittää, kun jättää keikkasetteihin huippusinglen Persona Non Grata. Bright Eyes: Down in the Weeds, Where the World Once Was (DeAD OCeAns) Conor Oberst täytti helmikuussa 40 vuotta, mutta hän ehti olla jo joitakin vuosia indien vanha mies tekemässä vanhan miehen soolouraa. Myös Ghost World -bändin keulakuvana toimiva Liisa Tani julkaisee toisen soololevynsä itse. Muuten odotetulta albumilta hittikategoriaan pääsee vain transmyönteinen luokkakokouslaulu Camilla, jonka ainut erikoissana on ”urinaalilla”. Silti lyriikat on mentävä kuuntelemaan keikalle. Siinä on tragediaa, patetiaa ja kyky sanallistaa ne häikäilemättömän just eikä melkein. Cool Aid on tahallisen simppeli bängeri, mutta muuten albumin sävellykset paljastuvat kuuntelu kuuntelulta. Aikanaan bändiä kyllä kehuttiin, mutta Oberstilla oli vaikertavan kitisijämiehen maine. Tässäkö tää oli (”glykoli”, ”monopoli”, ”vahakabinetti”, ”Solifer”) ja Suomen muotoisen pilven alla (”kanveesi”, ”Lillehammer”, ”lääkelaukku”, ”kosketusnäyttö”) kasvoivat välittömästi klassikoiksi. Sen albumi on kotimaisten debyyttien mittapuulla vastustamaton. Sävellystiimi osaa hommansa, mutta vain hittibiiseissä on lööppien logiikkaa, jota Wiskari vaatii yltääkseen nerokkuuteen. Oberstin 2000-luvun Bright Eyes -yhtye koki kuitenkin uuden tulemisen. SYYSKUU 2020 IMAGE 75 K U VA T: V IL LE JU U R IK K A LA , S O LI TI , D EA D O C EA N S, FR A N S N YB A C K A musiikki Arttu Wiskari: Suomen muotoisen pilven alla (Mökkitie) Arttu Wiskarin kappaleiden onnistumiselle on kaava: mitä epäkonventionaalisempaa pop-sanastoa lyriikassa viljellään, sitä parempi kappale. Sir Liselot: Maniduros (L.t. Tunteellinen Wiskari on tylsä, ja levyn tuotanto teollisen hengetöntä kuin lihamureke ABC:n noutopöydässä. Uusi, vähemmän miehinen indiesukupolvi sen sijaan on fanittanut hänen emoiluaan aina, ja Oberst ehti perustaa jo yhteisprojektin Phoebe Bridgersin kanssa. Sir Liselot on kuin paras outsider-pop aina: oma saumattoman ruma ja cool kuplansa ja sopivan järjettömältä tuntuva referenssikooste, josta ymmärtää ulkopuolelta käsin vain sirpaleita. Keskellä on Nirvana-cover! Pessimismiin on silti aihetta: tarkoin varjellut salaisuudet tuppaavat nykyisin jäämään sellaisiksi. Ensimmäisellä soitolla korva ei kuule sohjoisen, väräjävän ja säröäänisen tuotannon läpi, mutta toisella ja kolmannella vaativat melodiat alkavat kirkastu. Rules: Rules (sOLiti) Printtiajan musiikkimedia rakastaisi Rulesia, ja pian muutkin rakastaisivat. Heillä on synteettinen indiebändi, joka tulee lähes tyhjästä vailla sen kummempaa kuhinaa ja ilmiötä. Down in the Weeds, Where the World Once Was on Bright Eyesin ensimmäinen levy yhdeksään vuoteen, ja sovituksiltaan bändin suurin. TEKSTI OSKARI ONNINEN. Sitä kelpaa soittaa comeback-kiertueiden suurilla lavoilla, kunhan covid antaa myöten
Molemmat kirjat kertovat yksittäisten hirmutapahtumien lisäksi myös “rodusta”, luokasta ja naisten asemasta niiden keskellä. K U VA : O TA VA , K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA COLSON WHITEHEAD NICKELIN POJAT OTAVA M ikään ei ole aikoihin vaikuttanut lukutottumuksiini niin paljon kuin koronavirus. Eräänä päivänä hänet pidätetään väärin perustein vihreän Plymouth-auton varastamisesta. Ruumiit kuuluivat sekä valkoisille että mustille pojille, mutta kuolemansyyntutkinta on osoittanut, että mustat pojat kokivat kovempaa kidutusta kuin valkoiset. Fiktion voima Vähintä, mitä voimme tehdä näinä vallankumouksellisina aikoina, on lukea historiallisia, tositapahtumiin perustuvia romaaneja, kirjoittaa Koko Hubara.. Hän ei paisuttele kauheuksia eikä myöskään sääli ketään. Nimi tulee joko perustajan Trevor Nickelin mukaan tai sitten siitä, “ettei heidän elämänsä ollut nikkelilantinkaan (viiden sentin kolikon) arvoinen”. Ruumiita löytyi lopulta satakunta, osa vielä senkin jälkeen, kun Nickelin pojat oli jo painossa. C olson Whiteheadin kerronta on suoraviivaista. Hän kuuntelee Martin Luther Kingin puheita vinyylilevyltä ja haaveilee pääsevänsä jonakin päivänä yliopistoon. Elwood on lupaava ja idealistinen. Sen sijaan hän joutuu Nickelin poikakotiin, joka on fiktiivinen versio Dozierista. Kesällä 2014 Whitehead, moninkertaisesti palkittu kirjailija, sattui lukemaan Tampa Bay Times -sanomalehdestä erikoisen uutisen. Nickelin pojat on rytmillisesti yhtä lailla toisinto afrikkalaisamerikkalaisista orjanarratiiveista kuin reportaasi tämän päivän Yhdysvaltojen jännitteistä: “Oli olemassa neljä tapaa päästä pois Nickelistä. K irjan päähenkilö on fiktiivinen teinipoika Elwood Curtis, jonka vanhemmat ovat hylänneet isoäidin hoiviin Tallahasseehen. Myös Leïla Slimanin Kehtolaulu perustuu vuoden 2012 tositapahtumiin, joissa latinalaisamerikkalaistaustainen lapsenvahti tappoi hoitolapsensa. On onnenpotku, ettei poliisi ammu häntä siihen paikkaan. Samalla on vaikea hahmottaa, mitä on se jotain, jota Suomesta voisi tehdä esimerkiksi liittyen niin sanotun rodun kysymyksiin ja kaikkiin ei-valkoisiin kohdistuvaan rakenteelliseen rasismiin (Yhdysvalloissa). Se on myös voima, joka aktivoi meitä taistelemaan paremman maailman puolesta. Se perustuu vuonna 1856 julkaistuun sanomalehtiuutiseen orjuutetusta naisesta, joka tappaa omat lapsensa pelastakseen heidät samalta kohtalolta. Kolme: oppilas kuoli. Sekin on inhimillistä, nimittäin hämmennys ja epävarmuus. Joskus jopa ‘luonnollisista syistä’, joihin tosin myötävaikuttivat epäterveelliset elinolot, aliravitsemus ja monenmoinen säälimättömyys ja piittaamattomuus. Se auttaa ymmärtämään, mitä, miten ja miksi juuri nyt tapahtuu. 76 IMAGE 76 IMAGE SYYSKUU 2020 kirja Koko Hubara on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja, joka omistaa tämän tekstin kaikille niille oikeille, eläville mustille ihmisille, jotka joutuvat Suomessa häirinnän ja syrjinnän kohteeksi niin kaduilla kuin järjestelmässä. Maskuliinista huumoria ja poikien välistä lämpöä pilkahtelee väkivallan keskellä. Floridalaisen yliopiston arkeologian opiskelijat olivat kaivaneet ylös nuorten poikien ruumiita alueelta, jolla oli sijainnut yli sadan vuoden ajan Dozierin koulukoti. K aunokirjallisuus ei ole pelkästään tarinoita, joihin paeta tosielämän järkyttäviä tapahtumia. Yhtäkään kuolemaa ei tutkittu.” N ickelin pojat saa haluamaan tietää ja ymmärtää lisää ja paremmin – vähän samaan tapaan kuin Toni Morrisonin nobelpalkittu Minun kansani, minun rakkaani. Jotkut kuolemantapaukset haiskahtivat pahemmalta kuin toiset. Koulukoti oli lakkautettu kolme vuotta ennen uutista, ja alueelle oli alettu rakentaa uutta yrityspuistoa. Tärkeintä on, että aloittaa jostakin. Enkä tarkoita nyt sitä, kuinka on inhimillistä haluta olla solidaarinen ja “tehdä jotain”. C olson Whiteheadin 1960-luvun floridalaispoikakotiin sijoittuva romaani Nickelin pojat (Otava 2020, suomentanut Markku Päkkilä) on allegoria tämän päivän rasismille sekä selkeä tiekartta Black Lives Matter –liikkeen syntyyn ja tavoitteisiin. Vaikkei hän suinkaan ollut ensimmäinen tai viimeinen poliisiin käsiin kuollut musta nuori mies, loppuvuonna 2014 olivat käynnissä pitkään aikaan mittavimmat protestit poliisiväkivaltaa vastaan. . Heitä hakattiin ja raiskattiin silmittömin tavoin. Onhan fiktio on yksi parhaista tavoista käsittää ja tulkita tämän hetken kiireellisimpiä yhteiskunnallisia kysymyksiä. On mainitsemisen arvoista, että poliisi murhasi 18-vuotiaan, aseettoman Michael Brownin Missourin Fergusonissa samoihin aikoihin kun Colson Whitehead luki uutisen poikakodin kauheuksista. Uutisten seuraaminen on tietenkin tärkeää, mutta vähintään yhtä tärkeää on kaunokirjallisuuden lukeminen. Brown ammuttiin, koska hänen väitettiin varastaneen sikariaskin. Sen on täytynyt vaikuttaa myös Nickelin poikien syntyyn
”Kalkkikivestä kasvoi hitaasti saari korallien uupumattoman työn tuloksena – ne ovat samaan aikaan rakentaja ja rakennelma”, kuvaillaan Eteläisten Keelingsaarten atolleja. Kohtalona murha Maggie Nelson: Jane / Punaiset osat. Gummerus, 331 s. Parhaimmillaan ajatukset ovat timanttisia: ”Haluan muistaa, tai selvittää, miten elämä eletään siten, että se on tärkeä; siten, että kaikki elämät ovat tärkeitä silloinkin, kun eivät ole.” Metamorfooseja Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä. S&S, 415 s. Kaijamari Sivill. [Jane – a murder, 2005 / The Red Parts, 2007.] Suom. Rikos tapahtui ennen Nelsonin syntymää, mutta sen jäljet tuntuvat perheessä yhä. Päähenkilö kokee itsekin metamorfooseja: tytöstä vaimoksi ja äidiksi, sitten itsenäiseksi, työtä tekeväksi maailmanmatkaajaksi. Sukupuolikysymystä alleviivataan turhankin paljon. Toisessa teoksessa käsitellään murhaoikeudenkäyntiä ja elämää mediakulttuurissa, joka rakastaa mässäillä väkivaltaan kuolleiden naisten ruumiilla. Melkein kaikki miehet ovat raiskaajia ja muutenkin tehdään selväksi, että naisten asema 1600-luvun Saksassa oli tosiaan heikko. Tekstin tunnelma vangitsee, vaikka runoilmaisu on paljolti kankeaa, säemuotoon pakotettua proosaa. Saksalaiskirjailija esittelee ilahduttavassa teoksessaan 50 saarta, joilla ei ole käynyt eikä aio käydä. Maria Sibylla Merian (1647–1717) oli saksalainen luonnontieteilijä ja kuvittaja, joka tunnetaan hyönteisiä ja kukkia esittävistä hienoista akvarelleistaan. [Atlas der abgelegenen Inseln, 2009.] Poesia, 144 s. Lyyrinen kieli on eläväistä ja helposti lähestyttävää. Syrjäisiä, piskuisia saaria voi ihmetellä viehättävistä karttakuvista ja tunnelmakuvauksista sekä paikkojen todellista ja kuviteltua historiaa esittelevistä kertomuksista. Uusin Maggie Nelson -suomennos koostuu kahdesta kirjasta: runoromaanista Jane, joka kertoo vuonna 1969 raa’asti murhatun naisen tarinan sekä nykyaikaan sijoittuvasta muistelmateoksesta Punaiset osat. Kirjailija-graafikon itsensä suunnittelema ulkoasu on kaunis, joskin leveää palstaa on hieman raskas lukea ja vanhahtava kirjasinlaji näyttää teennäiseltä. Ahavan tyyli on sellaista, jota suomalaisessa kaunokirjallisuudessa on tapana arvostaa, eli juhlallista ja äärimmäisen kauniiksi viritettyä. SYYSKUU 2020 IMAGE 77 K U VA T: PO ES IA , S & S, G U M M ER U S kirjat Maailmankartan reunamilla Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas. Vivahteikas suomennos jäi viime syksynä menehtyneen Marko Niemen viimeiseksi työksi. Kuten romaanin nimi kertoo, Maria rakastaa ötököitä, etenkin koteloituvia toukkia, jotka muuttuvat ajan kuluessa perhosiksi. TEKSTI SILVIA HOSSEINI Fiktion voima. Ensimmäisessä kirjassa vuorottelevat nuoren Janen päiväkirjamerkinnät ja kirjailijan mietteet tätinsä kohtalosta. Luonnonihmeet ja hurjat, absurdit ihmiskohtalot kiehtovat. Selja Ahava kertoo hyönteistutkijan tarinan tämän avioeroon saakka – kunnes kerronta lähtee yllättäviin suuntiin
Juttuun olisi pitänyt vähintään lisätä tekstiä, jossa kaikki Tavion väitteet kumotaan. Identiteettipoliittisessa pelissä muututaan vihollisen kaltaiseksi: maailma on mustavalkoinen ja arvoliberalismi saa autoritäärisiä sävyjä. Väärin ajattelevat ihmiset ovat valtava ongelma. Kirjoittajan arvomaailmassa Gigantin kaiuttimet ovat tärkeämmällä sijalla kuin ihmisoikeudet. P unavihreällä puolella on jo pitkään näkynyt merkkejä persuuntumisesta. Eduskuntaryhmän puheenjohtajaakaan ei pitäisi päästää Hesariin, koska hän ei ajattele oikein. Arvot ovat nykyään yhtä kuin luonnetodistus. Kirjoittaja on tietojemme mukaan myös sanonut yksityiskeskustelussa seuraavaa: ”Olen elämäni aikana tavannut monta toksista akkaa, joilla on xx-kromosomisto. Kun ideologiaan sekoitetaan vielä ripaus vallankumousromantiikkaa, keitos on valmis. Tässä kirjoituksessa valkoinen etuoiketettu paljastaa vieraantuneisuutensa. Kirjoituksessa ei tuomita kertaakaan fasismia. Somessa leijuva punavihreä sankarillisuus kelluu historiattomassa tilassa, jossa omat arvot ovat aina ehdottoman hyveellisiä. Pirkko Saisio oli taannoin oikeassa kun hän muistutti oikeamielisiä taistolaisliikkeen perinnöstä. Kenen joukoissa kirjoittaja seisoo. Stiller ei ole koskaan pohtinut etuoikeutettua asemaansa. Se toimii ” Sisältövaroitus. aseksuaaliseen sukupuolivähemmistöön. Kirjoittaja on valkoisten etuoikeuksista nauttiva lihava etelä-helsinkiläinen porvari, joka elää postmodernissa arvotyhjiössä. Tien päässä näkyy vasemmistopopulismin nousu: sortajien on saatava kasvot, koska rakenteellisesta epätasa-arvosta puhuminen alkaa kyllästyttää. Joten sisältövaroitus lienee taas paikallaan. En usko, että varoitus meni perille. Ne brändätään someen arvojen karnevaaliin, jossa tuohtumus halaa itseään. Eikö ole mielenkiintoista, että autoritäärisiä äänenpainoja kuuluu nykyään punavihreältäkin puolelta. Uuden määritelmän mukaan liberaaleja arvoja puolustetaan luomalla turvallinen kupla, jossa kaikki ovat samaa mieltä. Vasemmistopopulismin nousu on vasta alussa, mutta liike vahvistuu vuosikymmenen alussa. Mutta kääks! Maailmasta kuuluu ruokotonta puhetta, joka loukkaa mielenrauhaamme. Kirjoittaja ei jaksa omien sanojensa mukaan ” kuunnella keskiluokkaisten koulutettujen naisten jatkuvaa valitusta patriarkaatista”. Joidenkin mielestä esimerkiksi persujen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Ville Tavion taannoinen haastattelu Hesarissa oli liikaa. Koronakriisin alussa punavihreältä puolelta propagoitiin somessa sokeaa viranomaisuskoa: THL:ään olisi pitänyt uskoa kuin Jumalaan, koska toisella puolella vaanivat trollit ja ja valeuutisia levittävät salaliittoteoreetikot. Uskon Li Anderssoniin, rationaaliseen politiikantekoon ja kompromisseihin. Maailma olisi paratiisi, jos jokaisella olisi terve punavihreä mielipide ja voisimme onnitella toisiamme hyveellisyydestä päivästä toiseen. Punavihreä kupla persuuntuu kovaa vauhtia, kirjoittaa Ruben Stiller. H yvä sisältövaroitus ei varoita vain sisällöstä vaan ennen kaikkea kirjoittajan arvomaailmasta. Valitettavasti ihmiset ajattelevat edelleen väärin, niin väärin. Elokuun toisella viikolla hän torjui Amnestyn Internationalin feissarin Kampin ostoskeskuksen edessä toteamalla, että ” täytyy mennä kauppaan”. Kirjoittaja on yksityiskeskusteluissaan suhtautunut ironisesti mm. En usko orjuutettujen ehdottomaan hyveellisyyteen ja suhtauduin kadulla marssiviin ihmismassoihin skeptisesti. Sisältövaroitus Hyvä sisältövaroitus varoittaa ennen kaikkea kirjoittajan arvomaailmasta.. S isältövaroitus. Tähän vähemmistöön kuuluvat kirjoittajan mukaan ne, jotka ovat korvanneet seksuaalisuutensa Foucaultin teoksella ”Seksuaalisuuden historia”. Sisältövaroitus. Kyberavaruudessa painovoima menettää otteensa arvoista: kun sisäisiä arvoristiriitoja ei ole ja omat arvot ovat siistissä pikkuporvarillisessa järjestyksessä, hyve loistaa ja moraali lentää ylväänä. Liikkeen kantavana ajatuksena tulee olemaan koronakriisissä voimistunut ajatus etuoikeutettujen moraalisesta mädännäisyydestä ja jaloista orjuutetuista massoista. Hän ei mieti joka viikko transihmisten ja muunsukupuolisten ongelmia. 78 IMAGE SYYSKUU 2020 Stiller Ruben Stiller on toksinen valkoinen etuoiketettu. Kirjoittaja on myös ilmoittanut perustavansa metaseksuaalisen vähemmistön. En aio olla mukana sankarillisten marssijoiden joukossa. . Feministien kanssa keskustellessani otan kastroidun puudelin mairean ilmeen
Nils Strinningin vuonna 1949 suunnittelema String-hyllyjärjestelmä muuntuu kodin mukana. Ideoita eri tiloihin, värivaihtoehdot sekä jälleenmyyjät löydät osoitteesta stringfurniture.com.
Haluatko nukkua paremmin, liikkua enemmän tai stressata vähemmän. KUUNTELE JA VOI PAREMMIN! KAUNEUS JA TERVEYS -LEHDEN UUSI PODCAST ON TEHTY SINULLE, JOKA KAIPAAT MUUTOSTA ELÄMÄÄSI. Muutos on osa sinua. Toimittajat Tasja Salin, Milka Sauvala ja Laura Savolainen ratkovat tuttuja ongelmia vierailevien asiantuntijoiden kanssa. ON OSA SINUA Muutos. Haluatko saada enemmän rakkautta – tai saada enemmän aikaan
K aukomatkaikoni Riku Rantala kirjoitti Hesarissa löytäneensä syyslomalla Pietarista Lontoon, Pariisin, Barcelonan – ja Berliinin (HS 23.11.). Helppo hengittää millaisena vain. Olihan Madventures siitäkin harvinainen matkaohjelma, että siinä tavattiin ihmisiä eikä piazzoja. Siihen eivät kuulu vieraat ihmiset ja heidän ajatuksensa. Maailmalla tulee otettua kontaktia ihmisiin siksikin, että ainakaan omatoimimatkalla ei pärjää yksin. Kaupungin henki on politiikkaa, historiaa, taloutta ja kulttuuria. Se on kiinni ihmisistä, ei vain sitä, millaisia ovat rakennukset, butiikki hotellit tai luontopolut. Bellin ja Avner De-Shalitin kirjan The Spirit of Cities (2011). Ajatus on, että kaupunkeja määrittävät niiden arvot, identiteetti ja eetos. Se vaatii muutakin kuin somea ja mökkirantaa. Sitä ei saa selville etänä eikä ohikulkiessa, sillä kaupungin henki ei noudattele vain sitä, mitkä ovat viralliset valtasuhteet tai demokratian taso. Rantalan kirjoitusta seurasi kiinnostava mielipide-kirjoitus. Siksi Kerava saattaa yhdestä Instagram-kulmasta käsin näyttää Berliiniltä, mutta se ei tunnu siltä. U sein matkailuun liittyy loma, ja loma taas liittyy omaan rauhaan. Hauskaahan se on, että Helsingissäkin on ulkobileitä, Keravalla purkutaidetta ja Matiljedalissa pienpanimo. Matkailun yhteydessä kaupungeista puhutaan rakennetun ympäristön, maisemien, hotellien ja ruuan kautta sen sijaan, että puhuttaisiin ihmisistä ja siitä millainen fiilis on. Tämä ei tee Keravasta epäkiinnostavaa, päinvastoin. Yksi matkailun hölmöyksistä liittyy siihen, että haluamme nähdä varsinkin Berliinin siellä, missä sitä ei ole. Onko hyviä tyyppejä. Hyvä mittari on se, miten missäkin suhtaudutaan moninaisuuteen – ei vain ulkoiseen, vaan myös ajatusten ja elämäntapojen kirjoon. Kun kotimaan roadtripit on tehty, voi kysyä, tiedämmekö toisistamme jotain lisää. Ei kannata tuomita tuppukyliä tuntematta niiden omia friikkejä. L uin erästä Berliiniä koskevaa juttua varten Daniel A. Vittu ihmiset! Pelottaa, että koko ajan on enemmän niitä, jotka kertovat varmoina miten asiat ovat – ja vähemmän niitä, jotka kysyvät, miten asiat mahtavatkaan olla. Olen miettinyt tänä suurena kotimaanmatkailun kesänä, lisääntyykö ymmärrys Suomen erilaisista elämänmenoista samalla, kun ihmiset löytävät Kotkan, Pietarsaaren, Loviisan, Hailuodon, Kokkolan tai Puumalan. Tämä tuttu höpinä: Tallinna on uusi Berliini, Kiova on uusi Berliini, Ateena on uusi Berliini, Tbilisi on… Ymmärrän tietenkin vertauksen. SYYSKUU 2020 IMAGE 81 81 IMAGE KESÄKUU 2020 Räty Reetta Räty on Tampereen yliopiston työelämäprofessori, joka yrittää seuraavaksi tajuta Tamperetta. Setan Minna Minkkinen muistutti, että sateenkaarivähemmistöjen kannalta Pietari ei todellakaan ole Berliini (HS 28.11.). Vastarinta, todelliset säännöt, arvot ja ajatusmaailma avautuvat kaduilla ja kapakoissa, ihmisten tasolla. Tämän Rantalakin toki tietää. . Syksyn tullen pelottaa, että pandemia käpertää meidät taas kotisohvan uumeniin, jyrkkien tulkintojen maisemaan, paheksumaan toisiamme, pitämään muita naurettavina. Kaupunkitutkijoilta olen oppinut ajatuksen, joka tuntuu tunnistettavalta: kaupunkia määrittävät sen äärilaidat, ei keskusta. Opas kertoo tarinansa, majatalon emäntä omansa. Sitähän meillä arvostetaan, etäisyyttä. Pitää kysyä yöpaikkaa ja kyytiä. Mutta opimmeko jotain keravalaisuudesta käymällä Keravalla. Mutta millaista jengiä niissä asuu. ”Venäläiset sateenkaari-ihmiset hakevat turvapaikkaa Suomesta epäinhimillisen ihmisoikeustilanteen vuoksi.” Vaino koskettaa ennen kaikkea paikallisia, mutta kirjoitus osuu myös tapaamme puhua matkakohteista. Usein ihmiset näyttävät kaukaa selkeiltä ja läheltä ristiriitaisilta. Mutta mutta. Kirjoittajat analysoivat kaupunkien henkeä etnografisessa hengessä. Tapasitko Suomen puutalot vai tyypit Tiedämmekö kesän roadtrippien ansiosta jotain lisää muista suomalaisista, kysyy Reetta Räty.. Olemme nyt ihastelleet, millaisia ovat kotimaan rannat, vesireitit, vegaanivalikoimat ja puutalot. Kotimaassa on helpompi pysyä omissa oloissaan. K otimaanmatkailukin saattaisi olla aavistuksen nykyistä kiinnostavampaa, jos paikkoja esiteltäisiin ihmisten eikä pannukakkuvalikoiman kautta. Pitäisikö edes yrittää. On kuitenkin niin, että jos yrittää ymmärtää Suomea, sen muutosta ja polarisaatiota, ajattelua tai sen puutetta, on tavattava Suomen ihmisiä
— 19. Ja nainen vastaa aina ilo äänessään?” (Leigh Stein: Self Care) — 2. — 5. Miltä kuha muka maistuu paitsi EI YHTÄÄN MILTÄÄN. Nyt kun koronavirus on tulossa takaisin, sovittaisiinko, että julkaistaan vain uudestaan ne viime kevään kuvat, tunnelmoinnit ja kolumnit, ei tehtäisi uusia. Kuoliko veganismi, kun vegaaniryhmät jatkoivat kolmatta viikkoa keskustelua siitä, mikä on paras VEGAANINEN GRILLIMAKKARA, vaikka kerrankin ympärillä oli tuoreita kotimaisia vihanneksia, marjoja, sieniä, joista kuviaan jakoivat lihansyöjät. — 11. Olisiko maailma parempi, jos tekisimme useammin asioita vasemmalla kädellä ja 65-prosenttisesti. Eikö olisi jo aika tuoda ylpeänä Marx takaisin tai ainakin Marxin ”kaiken olemassaolevan säälimätön kritiikki” eikä vain leikkiä laiskahkoja hippejä meemejä jakamassa. Pitäisikö helsinkiläisen matkustaa maaseudulle, syödä ravintolassa kuhaa ja syyttää sitten helsinkiläislehdessä maalaisia siitä, että KUHA EI MAISTU YHTÄÄN MILTÄÄN. — 18. — 16. — 4. 10. 82 IMAGE SYYSKUU 2020 17. ”Kuvittelenko vain vai onko tulevaisuus paikka, jossa miehet karjuvat naisten mukaan nimetyille tietokoneille. Muuttuiko korkeakoulutuksen puolustaminen yhtään kiusallisemmaksi, kun ”Professori paljastaa, kenen kannattaa nukkua oikealla kyljellä, kenen vasemmalla” (IL 4.8.2020). Hankitko jo DERRIDAN kissakirjan ja sait siitä ajatuksia, jotka olisivat nolostuttaneet, elleivät ne olisi peräisin DERRIDAN kissakirjasta. Oliko pandemian ja eristyksen eräs seurauksista se, että emme enää tarvitse Googlea, kun sen sijaan kysymme toisiltamme sosiaalisessa mediassa ”miten kananmuna keitetään lapsi nukutetaan jalka laitetaan toisen eteen entä sormi suuhun?”, ja sitä seurannut keskustelu on se kaikki, mitä enää olemme. Miten ihmeessä kävi niin, että George Floydin ja monen muun mustan murha johti Suomessa BLM-liikkeen versioon, jossa tanssija kertoo työtilanteestaan. Missä vaiheessa itseruskettava voide ja blackface kohtaavat toisensa. Miksi aloit puhua Jope Ruonansuu-rakkaudestasi vasta Ruonansuun poismenon jälkeen. Jos sinulla todella on noin paljon suuria tunteita EU:n elvytyspakettia kohtaan, mistä nuo tunteet ovat pois. Mitähän siitäkin voisi päätellä, että älykellosi kertoi sinuun olleen lääketieteellisesti kuollut juuri silloin, kun istuit Mindfulness-seminaarissa. — 24. — 23. — 12. — 9. — 14. — 6. nämä meidän piti vielä kysyä. Mietittiinkö Sdp:ssä lainkaan, miltä näyttää, kun pääministeri Sanna Marin päätti astella onnellisena alttarille SAMANA VIIKONLOPPUNA, KUN BENSAVEROA NOSTETTIIN. Miksi vasemmallakin pelätään niin paljon sitä, että leimaudutaan vasemmistoksi. Nyt kun julkiseen liikenteeseen tulevat kasvomaskisuositukset ja VR:n junissa joutuu istumaan viruspilven sisällä, ALKAAKO OMA AUTO JO KIINNOSTAA. Milloin idealismimme rapistui sellaiseksi, että sen sijaan että olisimme vihaisia asioista, olemme vihaisia ihmisistä, jotka ovat vihaisia vääristä asioista. Onko mitään kiinnostavampaa kuin toimittajan tunteet, kun hän havainnoi maailmaa ja näkee siinä vain omat tunteensa, ei maailmaa. Lupaathan muuten varmasti julkaista myös paljon kuvia itsestäsi erilaisissa kasvomaskeissa. — 8. 1. — 3. — 22. — 13. — 15. Pitäisikö valkoisten tekemät blues-levyt poistaa levityksestä, kun ne voivat loukata valkoista, jolla on liikaa aikaa
Makeistalkoot lasten kanssa . Kaikkien aikojen joulua! Joululehdet Tunnus 5000474 Info PU00 00003 Vastauslähetys PU0JL421 . Kaikkien aikojen joulua! Tilaa upeat Joululehdet yhteensä vain 13 90 € norm. Lukijoiden suosikki: HannuPekka Björkmanin Joulukirjoitus . Myyjäisten hittiherkut . Joulupöytä uusin maustein – kaikki alkupaloista suussa sulaviin jälkiruokiin . Saat samat edut myös puhelimitse 09 759 6600 ma-pe kelo 8-18. Piparkakkumakramee ja muut yllättävät piparirakennelmat . Arvo 250 €. Enkeleitä, onko heitä. Voin poistua listalta missä vaiheessa tahansa. . Joulun muhkeimmat superkakut . /tilaa-joululehdet. A-lehtien jatkuva tilaus on tavallista reilumpi. Ihanat kattaukset ja koristeluvinkit . IRROTA TÄSTÄ JA POSTITA HETI! . • 1 000,00 € rahaa loppuvuoden kuukausiarvonnoissa! TILAUS JA ARVONTAKORTTI Kaikkien aikojen Joulu, ilm. Voittaja saa vapaasti valita yhden teoksen. Tarjous on voimassa uusille tilaajille kotimaassa 30.9.2020 asti. Tilaus jatkuu, kunnes toisin päätät. 19,80 € Lisäksi osallistun Iittala Hedelmät & Vihannekset -sarjan teoksen arvontaan Nopeimmin tilaat ja osallistut arvontoihin netissä: meko.. Arvotaan 2 kpl 3.12.2020. Tilaus on edullinen jatkuva tilaus. Kaikkien aikojen Joulu ja Kaikkien aikojen Jouluherkut yhteishintaan VAIN 13,90 eurolla (norm. Tilaajan ja arvontaan osallistuvan henkilötietoja käsitellään A-lehtien tietosuojaselosteen mukaisesti, www.a-lehdet.. Suomen hurmaavimmat joulukodit . Etunimi Sukunimi Katuosoite Postinumero Postitoimipaikka Sähköpostiosoite (toimitamme tilausvahvistuksen, digilehden ja -arkiston lukuoikeuden sekä uutiskirjeen sähköpostitse) Tilauksellani voin voittaa jouluksi • 20 000,00 € rahaa puhtaana käteen, arvonta 16.12.2020. 21.10.2020 Kaikkien aikojen Jouluherkut, ilm. Osamaksuihin laskuissa lisätään maksutapalisä (paperilasku 2,90 €). Tilauksesi ollessa voimassa sinulla on jatkuva voittomahdollisuus A-lehdet Oy:n Suurarvonnassa. Jouluiset vohvelikestit . Jokainen esine saa muotonsa yksitellen suupuhaltamalla Iittalan lasitehtaalla. Netissä ja puhelitse voit tilata lehdet myös lahjaksi ystävälle! . Alpakkatilan hulvaton joulu . A-lehdet saa lähettää minulle ajankohtaista tietoa ja tarjouksia sähköpostiin. Hedelmät ja Vihannekset -sarja on Oiva Toikan leikkisää ja mielikuvitusrikasta lasitaidetta. Neulo pehmeää läheisille . IRROTA TÄSTÄ JA POSTITA HETI! . Weisten joulukoristeperheen tarina . Yli 500:n joulutontun mies . Anna lahjaksi: tuoksupussukat . /tietoa-meista/tietosuojaseloste. Kyllä kiitos, tilaan 2 upeaa Joululehteä. Tähteistä uusia herkkuja, niin suolaista kuin makeaa . Rakastetun Sirpa Kähkösen Joulunovelli . Jatkuva tilaus laskutetaan kulloinkin voimassa olevaan hintaan. Pikkujoulujen takuuhyvät tarjottavat . Saat kaikilla tilaustavoilla uuden tilaajan edut ja voittomahdollisuudet. . Joululehdet maksaa postimaksun. Värikkäät joululeivät . Saat jokaisen jakson alkamisesta tiedon 1 kk ennen, jotta voit rauhassa päättää jatkosta. 19,80 €). 4 x erilainen joulutorttu . Runsas lahjakooste . Hinnat sisältävät arvonlisäverolain mukaisen arvonlisäveron. Piparitaiturin huikeat taidonnäytteet . 18.11.2020
f i Alkosta 0,75L=12,98€ 2,25L=32,89€. VOM KALKSTEIN Neljä tähteä **** p a r a s v i i n i