R O O P E S A LM IN EN : ”K YL LÄ M Ä A IN A K IN N YK YÄ Ä N IH A N V IT U ST I YR IT Ä N ” IM A G E 3 7 H EIN Ä K U U 20 23 PA L. Anni Ruuth rakensi lapsuutensa pakopaikasta tyylin ja työn HÖYHENENKEVYTTÄ TAI SITTEN EI ISÄT, AIKANSA TUOTTEITA Vaikenemisesta kohti rakkaudenosoituksia. V KO 33 /2 23 29 3 6 123 6 KESTÄVIÄ JUTTUJA 6/2023 HEINÄKUU 12,90?€ AVOIN TAPAUS Vanhojen vitsien aika on vihdoin ohi SAAKO TÄLLE EDES NAURAA – EI ENÄÄ JA HYVÄ NIIN Pohjakosketuksensa jälkeen Roope Salminen valitsi avoimuuden, vaikka kaikki eivät sitä suositelleetkaan
MAINOS Visit_Raahe_Image_12.7.2023.indd 1 Visit_Raahe_Image_12.7.2023.indd 1 14.6.2023 14.58 14.6.2023 14.58. Saariston suojassa opit melonnan ja suppailun taidot turvallisesti ohjaajan kanssa, avomeren aallokko ja retki saarelta toiselle soveltuu mainiosti kokeneemmalle melojalle. Oman tilan ja upean luonnon lisäksi alueella on tapahtumia, jolloin jostain talojen uumenista ihmiset ilmestyvät virkistymään yhdessä hyvästä musiikista, ostosten tekemisestä ja lämpimistä kohtaamisista. Ajankohtaista tietoa mm. Wanha Raahe on yksi parhaiten säilyneistä 1800-luvun puukaupungeistamme. Raahen seudun piilotetut helmet piilotetut helmet luonnon luksusta ja uniikkeja elämyksiä kauniissa wanhassa kaupungissa Oletko ajatellut lähteväsi lomalle Raahen seudulle. Lähde Raahen Matkailuoppaiden opastetuille teemakierroksille tai kierrä ja kuuntele tarinat Glopas-ääniopassovelluksen kautta. Rentoutuisitko, jos saisit kävellä omassa rauhassa keskustasta metsään, josta löydät kaupungin ylläpitämät nuotiopaikat kauniilla maisemilla. Maastopyöräilijöillekin löytyy välineet ja polkuja ajettaviksi metsäreiteillä, suoluonnon keskellä ja penkkateillä. Raahen kirjamessut 20.-23.9.2023 M iltä tuntuisi hengittää syviä palleahengityksiä ruuhkattomalla hiekkarannalla. . Raahen edustan kompakti retkeilysaaristo kantaa ylpeänä titteliä Vuoden Retkikohde 2016. Vaeltajaa odottavat polut, yöpymislaavut ja metsäkämpät sisämaan vaihtelevissa maisemissa. Jalkojen alla hienoa valkoista hiekkaa ja ihailtavanasi aavat merimaisemat. . Saaristoristeilyllä ja Island Hopping retkillä näet myös historialliset pookimajakat. Suomen vanhimman paikallismuseon, Raahen museon hurmaavissa kohteissa tutustut merenkulun, kaupan, taiteen ja entisraahelaisten historiaan. Olisiko mieleisesi majoitus boutique hotelli historiallisilla tarinoilla höystettynä vai viihtyisä kaupunkihotelli palvelujen äärellä. Moni ei ehkä ole ja hyvä niin, sillä se tarkoittaa, että pääset nauttimaan alueen monipuolisesta matkailutarjonnasta rauhassa. Vietä ihana kesäpäivä Taskun autiosaaren hiekkarannalla, tutustu maankohoamisen ilmiöihin Iso-Kraaselin luontopolulla ja nauti rauhasta Kallan kivikkoisilla rannoilla. Lisää vinkkejä mukavaan lomaan yksin, kaksin tai koko perheellä www.visitraahe. tapahtumista www.facebook.com/visitraahe Löydä ja jaa parhaat elämykset @visitraahe #visitraahe www.instagram.com/visitraahe Lisää kesäkalenteriisi ainakin: . Niistä voit iloita Pyhäjoen Koskipuistossa. Pastellin väristen kortteleiden sisältä löydät aivan uniikkia majoitusta, kahvittelua ruusukupeista ja pieniä putiikkeja. Sen voit toteuttaa Raahessa. Wanhan Raahen kaduilla voi nauttia historian siipien havinasta ja poiketa vaikka kahville tai ostoksille, tai vain istahtaa Pekkatorin laidalle unelmoimaan täydellisestä elämästä pikkukaupungissa. Sillä minne pääsi päivän päätteeksi kallistat on väliä. Raahe festival 28.6.-2.7. Yövy retkelläsi vaikka historiallisessa Luotsituvassa. Pooki akkaa Raahen meripäivät 14.-15.7. Haluaisitko kalastaa tai vain nauttia hyvän kirjan lukemisesta kosken kohinaa kuunnellen. Matka saariin kestää vain 20 minuuttia. Raahen Rantajatsit 27.-29.7. Se on mahdollista Tauvon upealla rannalla Siikajoella. Gol n ystäville tarjolla on ruuhkaton pelielämys, vaikka keskiyön auringossa.
Siksi tekoäly sai laatia kohteliaat kieltäytymisviestit. Onko minulla sitä, onko se oikeanlaista. Hänen mukaansa jokainen suuri teos on myös hauska. Vesan mielestä vitsit ovat keinotekoisia, sillä ne eivät synny hetkessä, vaan niitä on ehkä harkittu pitkäänkin. Siksi ei tarvitse olla huolissaan eikä varsinkaan tarvitse mainostaa huumorintajuisuuttaan. Hauskin viime aikoina kuulemani on erityisen ajankohtainen ja menee näin: Kaverin oli pitänyt työssään kilpailuttaa useampia palveluntarjoajia, joista tietenkin vain yksi lopulta valittiin puuhaa hoitamaan. Voittajalle oli helppo ilmoittaa valinnasta, mutta kohteliaan ei kiitos -viestin laatiminen on inhottavampaa puuhaa. Mutta lopulta saattaa olla myös niin, että huumorin merkityksestä töissä tai työkaverin ominaisuutena tulisi puhua paljon nykyistä vähemmän. Lopulta kyse on vain yhdestä tavalliseen vuorovaikutukseen kuuluvasta osatekijästä kohteliaisuuden tai kuuntelemisen tavoin. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Siksi onkin niin, että aivan kuten ravintoloiden, kirpputorien tai kirjojen parasta suosittelua on niin sanottu word of mouth, ystävältä tai kaverilta kuultu juttu tai suositus, samalla tavalla parhaita tarinoita ovat tosielämän sattumukset, jotka eivät ole luonteeltaan vitsejä vaan tarinoita. Mainostamisessa kun on se vaara, että käy kuin muistokirjoituksen lukijalle, joka lukiessaan edesmenneen olleen huumorintajuinen kestävyysurheilija uskoo vain jälkimmäisen. Maaret Launiksen artikkelissa tästä puhuu epäsovinnaisten vitsien osalta myös tutkija Pirjo Vesa. Vitsien jälkeen NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S syntynyt, sitä luultavampaa on, että se on oikeanlaista myös työpaikalle. Ei koko ajan mutta myös. Hyvin moni osaa mainitut asiat, ja siksi huumorintajuakin mitä luultavammin löytyy. Samaan aikaan huumorilla on silti yhä sen ikiaikainen tehtävä luottamuksen rakentajana ja todisteena. Ja toki olen sitä mieltä, samalla tavalla kuin vaikka kirjailija Vladimir Nabokov oli mieltä suurista teoksista. Jos alttiiksi asetetaan joku muu kuin kertoja, kyse ei ole huumorista. Ja mitä myöhemmin on Vitsit ovat loukkaus koko huumoria kohtaan. Ei nyt eikä ole koskaan ollut. puhe huumorista työpaikoilla tai niiden ulkopuolella on helposti ongelmallista muutenkin, sillä sana vitsit toistuu puheessa. Sama pätee työkavereihin. Niitä ei voi erottaa toisistaan, ja usein komiikassa on se hyvä puoli, että itsestään tulee kertoneeksi melko lyhyessä ajassa. Eihän voi tuntea ihmistä, joka ei kerro itsestään mitään, Ultra Bra lauloi ja tuli tarkoittaneeksi myös työelämää, josta sanasta valtaosa kuuluu sen loppuosalle elämä. Huumori ja tilannekomiikka ovat sosiaalista liimaa siksi, että kertojan on asettauduttava alttiiksi ja paljastettava itsestään jotain. h e i n ä k u u 2 2 3 3 T oimittaja Maaret Launis kirjoitti tähän numeroon artikkelin huumorin roolista töissä. Onko se jollakulla toisella parempaa, miten tulisi syödä ja nukkua, jotta se kehittyisi, auttaako porrastreeni. Ennen, vielä aika äskettäin, on siedetty ja sallittu paljon sellaista, joka ei enää tulisi kuuloonkaan. Ensin ajattelin, että kirjoitan useamman kohdan listan, joka tähdentää huumorin roolia ja hauskojen työkavereiden tärkeyttä. mitä enemmän huumorin ja huumorintajun merkityksestä puhutaan, sitä todennäköisemäpää on, että siitäkin tulee jälleen yksi uusi ominaisuus, jonka olemassaolosta ja laadusta itsellään voi käydä huolestumaan. Ei koko ajan mutta myös. Vitsit ovat kuitenkin loukkaus koko huumoria kohtaan, sillä niiden luonne on kuin kansantaruilla tai -tarinoilla: ne ovat suusta suuhun tai näytöltä näytölle kiertänyttä yhteistä omaisuutta ja siksi aina väistämättä ajasta jäljessä ja kulloisenkin tilanteen ulkopuolelta. Vitsailun rajat, muodot ja sisällöt ovat muuttuneet samaan aikaan kuin työpaikat, työn tekemisen tavat ja työntekijätkin. Hauskuuden peräänkuuluttaminen saattaa pienentää ja kapseloida huumorin todellista luonnetta, typistää sen odotukseksi jonkinlaisesta yleisen huvittajan tai tarinaniskijän roolista. Luottamuksen, jota huumori myös vaatii kukoistaakseen
48 Pikkutytön unelma Vaatesuunnittelija Anni Ruuth teki uran samasta kauniista mielikuvitusmaailmasta kuin mihin hän lapsena uppoutui. T Ä S S Ä N U M E R O S S A valokuvaaja antti raatikainen meikki ja hiukset essi kylmänen tyyli suvi poutiainen K A N N E N K UVA. S I S Ä L LY S L U E T T E L O 4 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – KAISA TIUSANEN 9 KUUKAUDEN DATA 10 POLIITTINEN KOTI 12 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 14 Roope Salmisen oppirahat Edellisessä Image-haastattelussaan Roope Salminen vähät välitti, mutta nyt hän ”yrittää ihan vitusti”. 40 Isävitsien kuolema Työpaikat ja niiden vuorovaikutuskulttuuri on muuttunut, ja se vaikuttaa myös huumoriin. 26 Maatalous 2.0 Solumaatalouden ympärillä on kova hype, sillä alasta toivotaan kestävää ratkaisua globaalin ruoantuotannon haasteisiin. 61 ESSEE – TOKSISEN MASKULIINISUUDEN JÄLKEEN 66 RUOKA – EETTISEMMIN FESTAREILLA 68 ELOKUVA – TOM CRUISE 70 MUSIIKKI – SHRTY JA BLACFLACO 72 KIRJA – KIVUN VALTAKUNTA 74 KULTTUURISIVU 26-39 Esittelyssä kolme kohistun solumaatalousalan yritystä
38. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. elokuuta 2023. Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Twitter @imagelehti Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Fatma Bendris, Hans Eiskonen, Iida Sofia Hirvonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Janne Itkonen, Juha Itkonen, Katja Kallio, Kalle Kinnunen, Samuli Knuuti, Vesa Koivunen, Juuso Koponen, Matti Koskinen, Mika Kukkonen, Essi Kylmänen, Maaret Launis, Sanna Lehto, Robert Lönnqvist, Oskari Onninen, Suvi Poutiainen, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Antti Rintala, Venla Rossi, Riikka Suominen, Kaisu Tervonen, Elina Vitikka, Valtteri Väkevä, Juuso Westerlund. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. 5 h e i n ä k u u 2 2 3 K E S TÄV I Ä J U T T U J A HANNA PARHANIEMI Hanna Parhaniemi (s. T E K I J Ä T ROBERT LÖNNQVIST Robert Lönnqvist (s. vuosikerta, 307. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. Lampolassa yöpymisestä haaveileva Hanna lukee aikakauslehtiä saunassa ja miettii, minne metro menee päätepysäkin jälkeen. Tähän numeroon hän kuvitti Maaret Launiksen artikkelin Isävitsien kuolema . 1988), taiteilijanimeltään Rakastaja Robert, on Suomen vakavin kuvittaja. numero. Aikakausmedia ry:n jäsen. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus Kroonpress AS, Tartto 2023 Seuraava numero ilmestyy 16. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Kuvituksia työstäessä Rakastaja istui selkä suorassa eikä hymyillyt kertaakaan. Tähän numeroon hän esimerkiksi tuotti jutun Roope Salmisesta. 1984) on Imagen tuore vastaava tuottaja, joka asuu noin 550 kilometrin päässä työpaikastaan. ISSN 0782-3614 päätoimittaja niklas thesslund vastaava tuottaja hanna parhaniemi ulkoasu hanna kahranaho & pauliina vuorinen digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen johtava ad (ajankohtaismediat) timo tervoja
Jaoin aineistoissani ruualla erottautumisen kahteen. Vielä 1990-luvulla lifestyle-aiheet ja ruoka kuuluivat naistenlehtiin, eikä niitä otettu kovinkaan vakavasti. Lisäksi näkyvät luokkakulttuurit. Jokainen on minäyrittäjä ja vastuussa omasta itsestään. 6 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Sanna Lehto T utkit väitöskirjassasi suomalaisten lehtien ruokasivuja sekä Instagramin well nesskulttuuria. Päädyit johtopäätökseen, että suomalainen ruokamedia vahvistaa yhteiskunnallisia jakoja. Mediatutkimuksessa on mantra, että naisten alueiksi Media esittää ruokakulttuurin demokraattisempana kuin se on, sanoo ruokasivuista väitellyt Helsingin yliopiston tutkijatohtori Kaisa Tiusanen. Onko se valtavirtaistunut. Lisäksi yritetään pärjätä itse paremmin, mutta käpertyneellä tavalla, koska koetaan, että työelämä vaatii huolehtimaan täydellisestä työkyvystä myös vapaa-ajalla. Pitkään tällainen itsensä parantelun puhetapa liittyi korostetusti naistenlehtiin. K A I S A T I U S A N E N : Median lifestyleja ruokasivut pyrkivät piilottamaan politiikan” ”. Osa uusista ruoka-aiheista on toki hyviä eettisen kuluttajuuden ja kansalaisuuden kannalta: vaihtoehtoruuat, ruuan politiikka ja ruokaan liittyvät globaalit eriarvoisuudet. Ruuan avulla erottaudutaan muista. Kulttuuriteoriassa on kuitenkin havaittu, että naiset ovat muita vastaanottavaisempia itsensä parantelun sanomalle, koska he ovat alun perinkin tottuneet olemaan jatkuvan arvioivan katseen kohteena. Terveys on käyntikortti ja hyvä tapa löytää onnellisuutta. Myöhemmin on ruvettu koulimaan jotain suomalaista ruokakulttuuria, joka ei ole kiinnostunut vain ruuanlaittamisesta. Miten ruoka liitetään tähän. Elämä on kilvoittelua optimaalisesta terveydestä, mutta vain tietyillä ihmisillä on tietotaidolliset, kulttuuriset ja materiaaliset mahdollisuudet osallistua siihen, koska se vie rahaa ja aikaa ihan älyttömästi. Luomuja lähiruoka liittyi kulttuuriseen erottautumiseen, moraalisen paremmuuden tavoitteluun ja keskiluokkaisuuden ideaaliin. Mihin sillä pyritään. Millainen on ruokasivujen ihmiskuva. Ehkä siihen, miten koulutettu kaupunkilainen keskiluokka voi korostaa ja ylläpitää eroja alempiin luokkiin. Terveyspuolessa oli kyse samasta moraalista ja etiikasta, mutta itseä kohtaan. Toisaalta tutkin median diskursseja, enkä voi loppuviimeksi tietää, missä määrin ihmiset todella elävät mediassa näkyvän mallin mukaisesti
xxx xxx h e i n ä k u u 2 2 3 7
Et syö enää kallista, harvinaista ja eksoottista vaan ostat omin pikku kätösin tehtyjä karjalanpiirakoita. Vähintään marjat ja sienet on ilmaisia. On kaksi puhetapaa: esteettinen, autenttisuutta ja nostalgiaa korostava sekä luokkamoraalia ja demokraattisuutta korostava. Kuitenkin luomuhapanjuurileipä, artesaanipiirakat ja jokavuotinen pyhiinvaellus jollekin berliiniläiselle katuruokakojulle vaativat materiaalisia ja ennen muuta kultturisia resursseja. Mutta yksilön hyväksyttävät olemisen tilat ja tavat kapenevat koko ajan. Ihan selvästi. Hyvin suuri osa suomalaisista todennäköisesti pystyisi elämään nykyistä terveellisemmin ja ilmaston kannalta järkevämmin noudattamalla ravitsemussuosituksia. Miten ruokamedia voisi tervehdyttää omaa ruokaja ihmissuhdettaan. Kuulostaa siltä, että se tekee suorittamisesta aiempaa vaikeampaa. Taustalla on usein ajatus, että nykyään legitiiminä pidettävä kulttuuri on täysin demokraattista ja kaikki voivat osallistua siihen. Se on alkanut snobbailun sijaan kelpuuttaa rahvaanomaisia ruokia, kunhan ne ovat sopivia ja tietynlaisia. Silloin se liittyy enää pelkkään kuluttajaan ja hänen hyvinvointiinsa, koska vegaanius olisi turhan poliittista. Ensimmäisessä vakuutellaan käsin tehdyn leivän arvokkuutta, vaikka se on vain leipää. Miksi ruoka tuntuu imaisseen muut kulttuuriaiheet mediassa alleen. Demokraattisuuden ideaali tuottaa juuri tällä tavalla höpsöä puhetta ruuasta, sillä lifestyle-mediaan kuuluu jo lähtökohtaisesti idea erottautumisesta ja makujen muovaamisesta. On kiehtovaa, miten näitä mediatekstejä tuottavat ihmiset yrittävät pyristellä eroon suorittamisen kulttuurista mutta samaan aikaan luovat sitä. Suomalaiset ovat vauraampia kuin koskaan, mutta kulttuuripuhe tuntuu pyörivän enenevissä määrin ruuan eikä taiteen ympärillä. Samoin karppaaminen on asia, joka on ymmärtääkseni ihan voimissaan mutta ei näy enää missään. Kaikilla on varaa, kaikilla on mahdollisuuksia. Samoin pitää syödä terveellisesti muttei liian. Samoin pitää syödä terveellisesti muttei liian. Mikään ei ole vegaanista vaan aina lihatonta, maidotonta, munatonta ja lisäaineetonta eli ”plant-based”. Enää ei tarvitse pröystäillä kalliilla kelloilla tai autoilla, mikä on totta, vaan voi ostaa seitsemän euron leivän, johon kaikilla on varaa. Samalla voi kiertää kerskakuluttamiseen tai elitismiin liittyvät syytökset, eli että en osta kelloja tai autoja tai kuluta elitististä kulttuuria vaan ostan luomuruoka ja artesaanileipää. Se on kenties julmaa optimismia, jolloin onnellisuuden etsintä vie kauemmas siitä onnesta. Samalla tavalla lehdissä opetetaan suorittamaan terveyttä valmistamalla kakkuja, jotka ovat sisältä kesäkurpitsaa ilman, että kukaan arvaa. Wellness-kulttuuriin kuuluu, ettei voi sanoa, että teet tämän ja tämän väärin. Aineistossani oli luomuruokaa käsitellyt Hesarin juttu, jossa joku pohti, mitä on luksus. Miksi. Tilalla on tasapainon etsimistä, jota en sano neuroottiseksi, mutta joka voi viedä kaiken energian. Naistenlehtien ikiaikainen puhetapa on sanoa, että nyt on aika herkutella, ota kakku, kunnes seuraavalla sivulla viesti on, että joku roti. Miten media piilottaa näitä erotteluja. Olisi kiva tietää, kuka oikeasti syö suositusten mukaan. Nykyään television laihdutusohjelmatkaan eivät ole enää laihdutusohjelmia, koska laihduttaminen on patologista eikä ok. Ruokamediassa ne tai kansanterveys eivät juuri näy. En halua jeesustella, että ihmisten pitäisi toimia tietyllä tavalla. Suurimmalla osalla suomalaisista on varmasti varaa ostaa seitsemän euron hapanjuurileipä tai mennä sinfoniakonserttiin, mutta molemmat ovat monille samalla tavoin kohtuuden ja kuvittelukyvyn ulkopuolella. Eivät ehkä hurjimmat jutut mutta erinäiset kikat terveyden parantamiseksi ja kokonaisvaltaiseen, holistiseen hyvinvointiin liittyvät asiat. Toisessa muistutetaan, että luomurinkeihin pääsee helposti sisälle, isot tilaukset ovat edullisia per annos ja ne marjat ovat ilmaisia. Miksi. Ei kukaan halua lukea lifestyle-sivuilta siitä, että näin meidän kansanterveys paranisi, vaan siitä, miten lukijan oma terveys paranee. Mitä ajattelet median ristivedosta painonhallintaan liittyen: samaan aikaan opetetaan kehorauhaa ja joka päivä uusia pyllytreenejä. Wellness-ajattelu on täysin keskiluokkaistunut, ja jatkuvasti on rinnakkain kaksi puhetapaa: miten voisit olla terveempi ja miten voisit stressata vähemmän. Pitää olla itsekontrollia muttei liikaa. Ne ovat tylsiä ja tasapäistäviä. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Se pätee myös ruokaan ja ruoanlaittoon. Valuuko sosiaalisen median wellness-aineisto lehtien ruokasivuille. Ruoka on mahtava keino vaivihkaiseen erottautumiseen. Kulttuuri on ehkä on entistä vähemmän kulttuuria isolla koolla ja yhä enemmän ruokaa ja Oura-sormusta, ehkä vähän sisustusta. Sen sijaan niissä yritetään oppia olemaan sinut itsensä kanssa ja saamaan parempi ja tasapainoisempi olo. Sosiologiassa puhutaan kulttuurisesta kaikkiruokaisuudesta, mikä liittyy nimenomaan ylempään keskiluokkaan. Sen sijaan että lehdissä ponnekkaasti kehotetaan lopettamaan stressaamista, voitaisiin yrittää tuoda näkyväksi normittuneita ja näkymättömiä puhetapoja, joihin tämä erottautuminen, arvokkaaksi ja arvottomaksi määrittäminen ja jatkuva suorittaminen perustuvat.. Kaikkiruokaisuudessakin on siis kyse koulutetun keskiluokan erottautumisesta ”muista”. Kaikkien pitää syödä, mutta siinä on niin paljon sävyjä ja tietäjät tietää -tyyppisiä juttuja, että se on tosi hyvä tapa osoittaa statusta. – K A I S A T I U S A N E N mielletyt aiheet, kuten saippuasarjat, ovat nykyään enemmän kaikkien aiheita. Sosiaalisen median wellness-vaikuttajat yrittävät puolestaan nähdä vaivaa piilottaakseen kaiken poliittisen. Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta asioiden hyvä tola jää tietenkin vähemmälle huomiolle. Nykyään esimerkiksi unesta saa lukea melkein enemmän kuin ruuasta. Pitää olla itsekontrollia muttei liikaa
Onego Biolla kolmen vuoden ja Eniferbiolla alle vuoden tappioita. Silti nämä ovat vain hento kuiskaus kaik kien valtion viime vuonna maksamien yri tystukien joukossa. Sivulta 26 alkaa toimittaja Janne Itkosen reportaasi solumaatalouden hypestä ja siitä, kuinka sen odotetaan tuovan kes tävyyttä ruokateollisuuteen. Lisäksi se on suurempi kuin suurimmat Suomessa maksetut maa taloustuet. Yhteensä nämä kolme yritystä nappaavat 35 prosenttia kaikista elintarvikeklusterin tuista, mutta samalla se on vaivaiset kolme prosenttia kaikista valtion myöntämistä suorista yritystuista. Kaikkien kolmen yrityksen tulos on tap piollinen, mikä kertoo omaa tarinaansa toi minnan laajuudesta. Enifer Bion saama 300 000 euron tuki on tavanomaisempi. JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. eniferBio 0,4 Tuet Liikevaihto Tulos 0,3 0,06 3,2 3,0 2,5 2,4 2,0 * sisältää vain valtion myöntämät suorat yritystuet ** ei sisällä hevosurheilun ja raviratojen tukia Maataloustuet mrd saajaa keskim. Sitä ei tee myöskään se, että solumaatalousyritysten liiketoiminta on hyvin maltillista. Solar Foods Oy:n saama tuki on myös ylivoimai sesti isoin elintarvikeklusterin yrityksille myönnetty tukisumma ja kaikkiaan kolman neksi suurin vuonna 2022 myönnetty tuki. Vain Enifer Biolla on pientä liikevaihtoa. Maataloustuet huomioituna siivun osuus on vain noin prosentti 3,5 miljardin kakusta. Solujen hinta Solumaatalousyritysten saamat tuet näyttävät hurjilta, mutta ne ovat pieni siivu koko potista. tuki Muut elintarvikeklusterin yritykset milj. tuki Muut yritykset mrd saajaa keskimääräinen tuki /yritys Solar Foods, Ongego Bio ja eniferBio Yritystuet*. Solar Foodsin saama tuki vastaa kymmenen vuoden toiminnan kustannuksia. Närpes Grönsaker Jan-Erik Sigg AB Proagria Itä-Suomi Ry 45,8 miljoonaa euroa 36,8 33,6 31,2 30,7 33,6 miljoonaa euroa 7,6 4,6 3,0 2,3 0,3 Solar Foods työntekijää Tuet Liikevaihto Tulos 33,6 miljoonaa euroa 3,2 Onego Bio 1,6 Tuet Liikevaihto Tulos 4,6 milj. Solar Foods Oy Montinutra Oy Onego Bio Ltd Synbio Powerlabs Oy Pakkasmarja Oy … eniferBio Oy Nordic Ren-Gas Oy St Oy Solar Foods Oy Neste Oyj Vantaan Energia Oy Luonnonvarakeskus Suomen Metsäkeskus Anl. saajaa keskim. Suomen suurimmille solumaatalousyrityksille myönnetyt yritystuet* vuonna 2022 Solar Foods, Onego Bio ja eniferBio Yritykset, joille myönnettiin eniten tukea* Kaikki toimialat Vuonna myönnetyt tuet yhteensä Avainlukuja Elintarvikeklusteri maaja metsätalousyritykset, elintarviketeollisuus sekä biotieteellinen tutkimus ** Suurimmat maataloustukien saajat milj. Teksti Hanna Parhaniemi Infografiikka Juuso Koponen Osuus on pieni, mutta tukien suuruutta se ei vähennä. 9 h e i n ä k u u 2 2 3 D A T A K uulostaahan se suurelta, 33,6 miljoonan euron yritystuki yksittäiselle solumaatalous yritykselle. Onego Bion 4,6 miljoonan tukikin mahtuu alan kärkiviisikkoon
Teksti Janne Itkonen Kuva Antti Rintala 1 1 4 M ² , 5 H + K + P A R V E K E , M Y Y R M Ä K I , VA N T A A POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. 1 POL I I T T I N E N KO T I Persialaismatto. Tässä kodissa olemme asuneet kohta viisi vuotta. Vantaalaiset ovat myös hyväksyneet minut joukkoonsa ja äänestivät minut Vuoden vantaalaiseksi 2018. Kaikkiin meistä seitsemästä sisaruksesta on jäänyt pakolaisuudesta pysyvä jälki, mutta olemme onnellisia, että selvisimme. Myyrmäestä on hyvät yhteydet junalla Helsinkiin. Hyvin puhuttuna kriisi tai trauma toisaalta auttaa sopeutumaan muutoksiin. Paikka, josta olen ponnistanut maailmalle. Tämä on minulle koti. Yhtenä päivänä olet pakolainen, toisena päivänä rauhanneuvottelija ja kolmantena kansanedustaja, katsotaan mitä neljäs päivä tuo tullessaan.” ”. Meillä on perheen oma ekosysteemi täällä. Sen jälkeen olen asunut 28 vuotta Vantaalla, muutaman neliökilometrin säteellä. Jos ei pääse hakemaan lapsia tarhasta, joku perheenjäsen tulee heti apuun. Vaikeudet opettavat, antavat sisukkuutta, mutta myös kuluttavat valtavasti. Minua lentokoneiden melu ei häiritse, päinvastoin. Voi sanoa, että olen juurtunut hyvin Vantaalle. Vantaalla raha ei haise, se meluaa taivaalla. Nopeasti pienet kaupunkilaispojatkin oppivat, miten teltta pystytetään aavikolle niin, että se kestää hiekkamyrskyn. Kaksi siskoani, veljeni ja vanhempani asuvat kaikki lähellä. tuntui oudolta, kun koneita ei näkynyt eikä kuulunut taivaalla. ”Itämaista kulttuuria edustaa myös tämä vanha käsinkudottu persialaismatto. Ennen Suomeen tuloa asuimme kolme vuotta pakolaisleirillä. 1990-luvun Valkeakoskella opin ensimmäisenä, että outo haju oli paperitehtainen rahan haju. Kauempana perheestä jäisi helpommin yksin. Vanhempani hankkivat sen noin 30 vuotta sitten. Koronan aikaan Vantaan taivaan alla Demareiden valtuutettu Hussein Al-Taee elää perheen omassa ekosysteemissä Myyrmäessä. Kansainvälisissä tehtävissä on loistavaa, että myös lentokentälle pääsee 15 minuutissa. Silloin sillä oli ikää jo 40 vuotta.” K un tulin 10-vuotiaana pakolaisena Suomeen, perheeni asui reilun vuoden verran Valkeakoskella
Haluan, että kodissani on suomalaisten puupölkkyjen ja pahkatöiden lisäksi näkyvillä myös vanhan kotimaani kulttuurista kertovia asioita.”. 1 1 h e i n ä k u u 2 2 3 Arabianhevonen. ”Tämä taulu on hankittu Bagdadista CMI:n rauhantyön aikana. Arabianhevoset ovat minulle läheisiä, niitä oli lapsuuden maatilalla
hiilinieluja olisi voinut käsitellä samoin kuin holtittomasti otettua velkaa. Media kyllä tarttui aiheeseen, mutta poliitikoilta kysyttiin lähinnä mielipidettä. Velka huolettaa suomalaisia enemmän kuin kansainvälinen tilanne (siis vaikka Ukrainan sota) ja paljon enemmän kuin ympäristötuho. Tämä näkyi esimerkiksi, kun uutisoitiin Suomen hiilinielun romahtamisesta. Päättäjiä haastatellaan, ilman että heiltä vaaditaan varautumista kuumenemiseen tai vastuuta sen pahentamisesta. Suomi on elänyt yli hiilibudjettinsa ja on nyt joutumassa asiasta vastuuseen EU:ssa. Esimerkiksi viime syksystä alkaen Helsingin Sanomat on kuukausittain pääkirValtionvelka, huolista suurin RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I joituksessa linjannut, että julkisen talouden tasapaino on politiikan ykkösasia. Päättäjät eivät ole leikanneet päästöjä vaadittua tahtia, ja kaiken kukkuraksi vaikeuskerrointa lisää El Niño. Tärkeintä on, että media on objektiivinen eikä kiihkoile. Taloustoimittajan ei tarvitse perustella, miksi kutsuu valtion velkaa uhaksi, ja politiikan toimittaja voi analyysissa neutraalisti kirjoittaa velkavuoresta ja ”kansalaisille tehtailtavista tuista”. Ja toisin kuin rahatalous, ilmakehä ei ole sopimuksen varainen asia. Kun alkuvuodesta julkaistiin eurooppalaisten näkemyksiä kuvaava Eurobarometri, niin useampi kuin joka neljäs suomalainen nosti valtion velan Suomen kahden suurimman uhan joukkoon. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Ei ihmisiä voi pakottaa huolestumaan. Tiedetään, että tilanne johtuu ilmastokriisistä, tiedetään, mitä sille pitäisi tehdä, ja tiedetään, etteivät maailman maiden toimet, eivät myöskään Suomen, ole pysäyttämässä syvenevää kriisiä. On niin poikkeuksellisen kuivaa, että Suomen metsiä uhkaavat maastopalot ja maatiloilla on vaikeuksia tuottaa ruokaa. Se on luonnonilmiö, joka kuumentaa säätä. Päällikkötoimittajilla on tähän perustelut: ilmasto ei kauheasti kiinnosta yleisöä. Tuontiruokakin on vaarassa, koska Välimerellä vesi vasta lopussa onkin. Niinpä vaalipaneeleissa oli mahdollista sivuuttaa koko kysymys. 1 2 K O L U M N I J otakuinkin vakaiden elinolojen ylärajaksi arvioitu 1,5 asteen kuumeneminen saatetaan ylittää jo lähiaikoina. Esimerkiksi Petteri Orpo (kok) vain kylmästi kyseenalaisti tutkijoiden laskelmat. minun on vaikea ymmärtää, etteivät koko ajan poikkeuksellisemmiksi käyvät elinolot saa enempää näkyvyyttä medias sa. Edelleen median kuluttaja voi valita, tietääkö hän olevansa keskellä ihmiskunnan suurinta kriisiä. Käytännössä suomalainen rivitoimittaja säilyttää objektiivisuutensa, vaikka vaatii poliitikolta talouskuria. nämä selitykset ilmastoaiheen vaikeudesta käyvät kummallisiksi, jos vertaa siihen, miten pontevasti media kykenee käsittelemään valtion velkaa. ilmastouutisoinnin kohdalla päällikkötoimittajia huolettaa, että kiivas päästövähennysten vaatiminen voi lipsua agendajournalismin puolelle. Ilmastoon verrattuna erona on sekin, että tutkijat ovat erimielisiä siitä, miten haitallista velka on. Se, että Suomen velkasuhde on euroalueen keskiarvoa matalampi, ei ole laskenut aiheen uutisarvoa. Ei siitä huolimatta, että tutkijat ovat osoittaneet, että toimittajat toistavat eurooppalaisen talouseliitin käsityksiä. Tämä vaikeuttaa pahasti Suomen ilmastositoumuksia. Ilmiö on monimutkainen, abstrakti, tapahtuu pitkällä aikavälillä, eikä juuri Suomi ole kaikkein pahimmassa kiipelissä. Toimittajat eivät vaadi poliitikkoja toimimaan niiden puitteissa. Näistä hankaluuksista huolimatta media on kyennyt jo ainakin vuosikymmenen varoittelemaan valtion velasta. Talouskuri on siis pakottava raami. Kuumenemisen vaaroista on konsensus, talouskuri jakaa taloustieteilijöitä. Tuoreessa kirjassa Talouskuri tuli Suomeen kuvataan, miten media esittää, ettei budjettikurille ole vaihtoehtoa vaan että poliitikkojen on välttämätöntä leikata kansalaisten hyvinvointia. Valtion velka, jos mikä, on vaikeaselkoinen, näkymätön, kaukana arjesta, ja sen muodostama riski sijoittuu tulevaisuuteen. Miten sitten on mahdollista, etteivät maapallon fyysiset rajat ole journalismissa sellainen. Valtionvelka ei aiheuta tällaista huolta. Hyvin voi lueskella monta päivää politiikan ja talouden uutisia, ilman että asia käy kovin selväksi. Oli selvinnyt, että metsät sitoivatkin paljon luultua vähemmän hiilidioksidia. Mediayleisön valistus ei ole mennyt hukkaan
HEIROL Pysy viileänä Ruostumattomasta tuplateräksestä valmistettu cooleri on tyylikäs ja käytännöllinen mökkituliainen. 5 KARPPINEN Hienopuuseppä Heinolasta Nostalgiaa henkivät jakkarat tuovat väripilkun niin rustiikkiseen kuin moderniinkin sisustukseen. HEMPEA Kotimaista käsityötä Hampusta valmistettu, kevyt ja nopeasti kuivuva pyyhe on mukava pakata uimarannalle mukaan. Seuraa meitä somessa meillakotona_kaupat Meillä kotona -kaupat M A I N O S K U VA T: VA LM IS TA JA T KAURILAN SAUNA Helli hipiää Löylyhetkistä tulee entistäkin ihanampia, kun hyödynnät hunajaa kasvojen ja kehon ihonhoidossa. Viinicooleri 49,90 €. Ailigas-kylpypyyhe 79,90 €. MUM’S Karhun elämää Eriväriset ja -kokoiset nallematot valmistetaan tilauksesta, eli näitä kavereita odottaa aina oma koti. Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/kaupat Löydä jotain odottamattoman ihanaa. Ruukkutarha-puseron ohje 6,90 €. MEILLÄ KOTONA -KAUPAT Pusero pihahommiin Anna Johannan suunnitteleman neuleen ohje tarjoaa tekemistä kokeneille käsityötaitureille. 99 €. 745 €. 2 6 4 3 1. Karhu-matot alk. Lyyti-jakkarat alk. Saunahunaja 11,90 €
Salminen uskoo monen pitävän häntä edelleen idioottina, mutta ainakin hän ”yrittää nykyään ihan vitusti”. h e i n ä k u u 2 2 3 1 5 Tuomio pakotti Roope Salmisen itsereflektioon, joka sai lopulta paljon hyvää aikaan. Teksti Maaret Launis Kuvat Antti Raatikainen Tyyli Suvi Poutiainen Meikki ja hiukset Essi Kylmänen ROOPE SALMISEN OPPIRAHAT
Ja sit niit keikkoja alkoki olee yli sata vuodessa, siihen päälle improkeikat mis mä join myös joka kerta ja sit niinku viel sellaset rauhottavat pari bissee ku tulee arkisin himaan, ni mä join oikeestaan koko ajan. Sinne tuli Suomen parhaat biisintekijät. ROOPE SALMINEN, KOLME KÄÄNNEKOHTAA, JAKSO 1 6. Mun ei tee mieli yhtä bissee, mun tekee mieli viittätoista bissee, niinku nyt. Kyl mä joka keikalla join lähtökohtaisesti. Ja sen edellisen viikon mä dokasin tiistaista sunnuntaihin, hukkasin mun kännykän, hukkasin mun lompakon, raahauduin niinku maanantaiaamuna Rytmikahvilaan, koska siel oli tietokone, et mä pääsen internettiin. Meidän levy-yhtiö oli panostanut siihen tosi paljon, se oli semmoses tosi makees kartanossa, ja mä tiesin jo monta viikkoa, et se tulee ja se tulee oleen maanantaina lähetään aamusta sinne tekeen musaa niinku monen kymmenen hengen tiimi on tehny paljon töitä sen leirin eteen. Me tehtiin se biisi ja eipä sitä kuka nyt minään hätähuutona ottanut, eikä se sellanen ollutkaan, sehän oli siis sillon dokaaminen oli sikakivaa. 1 6 Mä olen Roope Salminen ja mä olen alkoholisti. Ja se on hyvä läppä, mutta sillon ku se biisi tehtiin ni se tehtiin sellasella biisileirillä, mikä oli mun ensimmäinen biisileiri koskaan. Mä oon tehny biisin Madafakin darra missä mä puhun tiistain ja sunnuntain välisestä yöstä, ja se on niinku hyvä läppä. Krapulaisena ja niinku viinalta haisevana sinne leirille. – – Jos mä nyt esimerkiks avaisin täst nyt bissen ja alkaisin siemailee sitä samal ku mä nauhotan tätä podcastii, ni mä en pystyis keskittyy siihen bisseen. – – Mä en oo saanu tästä aiheesta mitenkään hirveesti kysymyksiä koskaan julkisuudessa tai haastatteluissa tai tästä ei oo niinkun mun yhteydessä mitenkään ihan älyttömästi puhuttu, joten mä en usko, että ihmiset, nekin ketkä ois vaikka mun uraa niinku tarkemmin seurannu ni arvaakaan miten se juominen on mun elämässä ollu. Vaan mä oisin sillei et okei, onks tät lisää, mites niinku ku tää bisse loppuu, onks tääl studios jossain lisää viinaa, kehtaanksmä juoda neki vielä. Ja sit meil alko olee enemmän ja enemmän keikkoja. – – Juominen oli ihan vitun ihanaa mun mielestä, mä rakastin sitä ja mä muistelen lämmöllä sitä oloo mikä siitä tuli. Laitoin Facebookiin että kännykkä on hukkunut, pistäkää inboxiin viestii ja laitoin, et monelt meillä ois lähtö ja mistä mut voi poimii. Ja sillon se oli niinku hauskaa. Mä en pysty ees kuvailemaan miten paljon mä rakastin juoda viinaa
M utta palataan vielä niihin podcasteihin. Se, miksi Salminen on päätynyt tekemään podcastejaan, ei ole määrätietoisen ponnistelun tulos. Salminen on juuri purkittanut podcast-sarjojensa viimeisimmät tuotantokaudet, eivätkä hänen juontamansa Myyrä-sarjan kuvaukset ole vielä alkaneet. ”Ai moi, mä unohdin tän kokonaan. Ja kun tuomio tuli, niin mulle oli joka tapauksessa selvää, että mä oon toiminut väärin. ”I know I can / Be what I wanna be / If I work hard at it / I’ll be where I wanna be.” Salminen ei ole kappaleen sanomasta aivan samaa mieltä, mutta amerikkalaisen hiphop-kulttuurin eetos on ohjannut häntä läpi hänen uransa. Hän harkitsi hetken päätöksestä valittamista hovioikeuteen. Uhri on ollut päihtymystilansa vuoksi kykenemätön ilmaisemaan tahtoaan. Kun tulee aika tavata, toimittajan päiväkodista soitetaan. ”Itse asiassa mä oon salaa tyytyväinen, että näin kävi. Sushista ja hiphopista. Toimittaja esittelee itsensä. Jay Z:n ja Nasin kaltaiset räppärit ovat vaikuttaneet paljon siihen, miten Salminen näkee, ei enempää eikä vähempää kuin ”ihmisen paikan ja velvollisuudet tässä maailmassa”. Salminen arvelee, että on kuitenkin vaikuttanut haastatteluhetkellä enemmän tai vähemmän selvältä. Näin hän ehtii viedä lapsen päiväkotiin ja sitten vielä pelata videopelejä ennen kuin lapsi pitää hakea päiväkodista. Kuten hiphop pelasti Nasin, podcastit pelastivat Salmisen. Että tässä prosessissa joku on hakenut oikeutta ja saanut oikeutta, ja se on erittäin hyvä jättää siihen.” Missä väleissä Salminen on uhrin kanssa nykyisin. ”Tuntuis tosi vastuuttomalta puhua siitä. Lapsi on oksentanut, hänet on haettava kotiin. S alminen.” Puhelimeen vastaa odottamattoman matala ja rauhallinen ääni. ”Olin juuri saanut mun tuomion, ja siinä oli yksi tai useampikin taho, joka otti yhteyttä, että olisiko sulla nyt aikaa tälle prokkikselle – ei sillä, että olisin uutisia lukenut.” Salminen oli juuri saanut käräjäoikeuden tuomion pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Oli sitten lopulta vaikea keksiä, mitä voitettavaa tässä on kenellekään, jos mä pitkitän tätä meille kaikille. Salminen ja toimittaja alkavat spontaanisti laulamaan yhteen ääneen (lounasajalle sopivalla matalalla äänenvoimakkuudella) kertosäkeen mukana. Tapahtumahetkellä asunnossa oli myös muita ihmisiä. Oikeuden päätös katsoi, että vaikka teko ei sisältänyt koskettelua tai fyysistä voimankäyttöä, Salminen loukkasi uhrin seksuaalista itsemääräämisoikeutta. ”. Salminen ymmärtää täysin. Edellisessä haastattelussa Salminen oli humalassa, kuten siihen aikaan melkein aina, ”siis sen ajan mittapuulla ihan tavanomaisella toimintakyvyllä, mutta kuitenkin humalassa”. Mutta sushista hän piti silloin ja pitää edelleen. Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Salminen on vuonna 2015 mennyt rikoksen uhrin kanssa yksityisasuntoon vahvassa humalatilassa, riisunut tämän ja käynyt itse viereen makaamaan. Kun Salminen ja toimittaja seisovat lounasjonossa, kaiuttimesta soi amerikkalaisräppäri Nasin I can -kappale. Vaan enemmänkin niin, että podcastin tekijät näkivät tilaisuutensa tulleen. h e i n ä k u u 2 2 3 1 9 Salminen ei halua hengenheimolaisia ihmisistä, joiden mielestä mitään ei saa enää sanoa ja että #metoo on mennyt liian pitkälle. Salmiselle aamupäivät sopivat hyvin. Kun tuomio tuli, Salminen sai vaihtelevan valistuneita neuvoja ja mielipiteitä siitä, miten asiaan tulisi suhtautua. Roope Salminen soittaa takaisin. Nyt sä ehdit kuunnella mun podcasteja vähän lisää ennen kuin tavataan.” Salminen valitsee tapaamispaikaksi saman ravintolan, jossa myös hänen edellinen Imagen haastattelunsa tehtiin. Sen lisäksi Salminen on suuren huomioarvon julkisuuden henkilö, mistä on maineen suojelemisen näkökulmasta sekä haittaa että roimasti hyötyä. Hän ei voi tätä aihetta julkisuudessa käsitellä ilman että hänen yksityisyydensuojansa on vaarassa.” Salminen viittaa siihen, että käräjäoikeus on julistanut asianomistajan henkilöllisyyden salaiseksi. ”Se koko oikeusjuttu oli kaikille osapuolille tosi pitkä prosessi. Mä tässä nukutan lasta, sopiiko että soitan sulle kohta takaisin?” Sopiihan se
Salminen päätyi lopulta tekemään Kolme käännekohtaa -podcastinsa, vaikka ensin kieltäytyi. Podcastissa ei käsitellä lapsen saamista. Salmisen täytyisi vain tulla paikalle. Sitten Salminen ostettiin Podme-medialle, johon hän tekee Kolmen käännekohdan lisäksi Aikalisä-podcastia. Kolme käännekohtaa -podcastissa kunkin jakson vieras kertoo kolmesta elämänkaaren kannalta merkityksellisestä hetkestä elämästään. Sanoin, että kiitos, mutta tietenkään mä en tule. Mähän voin tehdä siinä ohjelmassa niin, että kun mä esimerkiksi ajattelen, että huumeiden käytön porttiteoria on ihan täyttä paskaa, niin mä voin sanoa siinä ohjelmassa, että mä en edes mene porttiteorian käsittelemiseen, koska en halua käyttää siihen mun ja kuulijoiden aikaa. Ninja varmaan jossain vaiheessa ostetaan jenkkeihin tekemään jotain tosi mageeta, ja kun niin käy, meidän podin tekeminen loppuu. 2 S alminen sanoo muistavansa henkilökohtaisesti jokaisen, joka otti häneen yhteyttä tuohon aikaan, syksyllä 2020. Hän ei tehnyt lopettamispäätöstä lapsen vuoksi, eikä lapsi siten tule koskaan kärsimään siitä, että on ollut syyllinen isän hauskan nuoruuden päättymiselle. Huhtamäki pitchasi Salmiselle joukon puolivalmiita podcast-konsepteja, joista tämä voisi valita jonkun jatkokehittelyä varten. Oli tosin myös paljon yhteydenottoja, joiden sisältö sai selkäkarvat nousemaan pystyyn. Ne ovat ala-asteen ja yläasteen välinen kesä, alkoholin juomisen lopettaminen ja seksuaalirikostuomion saaminen. Sellaista, mikä kohottaa mutta ei raasta sielua. ”Mulla ei ollut silloin töitä eikä mitään ammatillisia tulevaisuudennäkymiä. Kun toimittaja käyttää sanaa viihdetaiteilija, Salminen korjaa, että hänen ammattinsa on viihteen tekijä. Enempää Salminen ei halua lapsestaan puhua, ainakaan julkisuudessa. Tärkein yhteydenotto tuli lopulta tuottaja Ninja Huhtamäeltä, jolla oli houkutteleva ehdotus. Nyt Salminen tekee podcasteja, joista toisessa käsitellään elämänkaaren muutoskohtia ja toisessa vaikeita eettisiä kysymyksiä. Salminen on tehnyt yhden rajauksen käsiteltäviin aihepiireihin. ”Se toki on muuten mun suosikkipuheenaihe, jos vaan löydän ihmisen, joka suostuu kuuntelemaan.” Salmiselle on erityisen tärkeää, että hän lopetti juomisen ennen lapsen saamista. ”Ehdottomasti en. Aihepiirit ovat kuin suoraan protuleirin päiväohjelmasta. Salminen on ottanut viime vuosina monta askelta sielun raastamisen suuntaan. Salminen kokee olevansa paljosta velkaa tuottajalleen. Salmisella on 3-vuotias lapsi näyttelijä Helmi-Leena Nummelan kanssa. Se on hänen mielestään käännekohtana liian ilmeinen – kaikillehan vanhemmuus muuttaa kaiken. Tuottajan kanssa sovittiin, että tämä hankkii ensimmäisen kauden haastateltavat eikä kerro Salmiselle, kuinka moni kieltäytyy. Se oli ihan itsesuojelua. Tuottajan kanssa sovittiin, että tämä hankkii ensimmäisen kauden haastateltavat eikä kerro Salmiselle, kuinka moni kieltäytyy.. Kenenkään muun kanssa en halua tätä tehdä.” Ensimmäinen tuotantokausi tehtiin edellisvuosien hyväpalkkaisten töiden jälkilämmössä, ”ei siitä kukaan mitään liksaa saanut”. Onko Salminen itse asiassa journalisti. Ei, vaikka he olisivat ainoita, jotka kysyisivät häneltä, miten sä pärjäilet. Salminen, ja suuri osa hänen tähänastisista töistään, on ollut kevyttä kulutettavaa. Jaksot ovat pitkiä, yli tunnin pituisia, ja Salminen tekee taustatyöt huolella. Ajattelin, että mä en kestä sitä hylätyksi tulemisen kokemusta, että me tehdään lista ihmisistä, joita haluaisin haastatella, ja sitten niistä jokainen yksi kerrallaan sanoo, että ai Roope Salmisen ohjelma, en tuu.” Yhden asian Salminen haluaa tehdä selväksi: hän ei halua hengenheimolaisia ihmisistä, joiden mielestä mitään ei saa enää sanoa ja että #metoo on mennyt liian pitkälle. Hän lukee lähdekirjallisuutta ja syynää lakialoitteita. He eivät ole enää yhdessä, mutta molemmille on ”selvää, että kaikki tehdään lapsen ehdoilla”. Ei ainakaan, jos hauskuus mitataan alkoholiannoksissa. ”Jos Ninja lopettaisi Kolmen käännekohdan tekemisen, niin mäkin lopettaisin. Ihmisiä, jotka etsivät Salmisesta liittolaista #metoon ja feminismin vastaisessa taistelussa. Mulla ei ole sitä samaa velvollisuutta kertoa kattavasti asioista kuin toimittajilla.” S alminen on tehnyt bileräppiä, juontanut viihdeohjelmia ja näytellyt improvisaatioryhmässään ja Kotikatu -tv-sarjassa. E ivätkä #metoon vastustajat olleet ainoita. Hänellekin. Podcastin ensimmäinen jakso on Salmisen monologi, jossa käydään läpi hänen käännekohtansa. Kussakin jaksossa Salminen käsittelee yhtä vaikeaa yhteiskunnallista aihetta, esimerkiksi eutanasiaa tai kannabiksen laillistamista
– – Se oli se tärkein askel, et mä en voi syyttää tästä mitään ulkopuolista olosuhdetta. Se ei korjaannu millään. Vaan mä juon sen takia, et mä oon alkoholisti. Tää mun juomisongelma ei korjaannu sillä, että mitä jos mä en oo tämmöses suhtees enää tai mitä jos mä pääsen täst asiast yli tai mitä jos mullei oo näit rahaongelmii. Mä juon vaan sen takia, et juominen tuntuu niin vitun hyvältä. h e i n ä k u u 2 2 3 2 1 ”Silloin mä tajusin et okei, enää mul ei oo mitään tekosyitä. – – Vaikka mun ystävät voi juoda, niin mä vaan en voi.” ROOPE SALMINEN, KOLME KÄÄNNEKOHTAA, JAKSO 2 1
”Kyllä poliisi joutui mua siinä ihan useamman minuutin ajan vakuuttamaan, että tämä ei ole nyt vitsi. Niissä muun muassa kehotettiin olemaan pyytämättä anteeksi. Ja sit se on muiden kuin mun tehtävä arvioida, että miten onnistun.” Myöhemmin Salminen kuitenkin vielä palaa tuomioonsa. Salminen sanoi kummitädilleen ja haluaisi sanoa kaikille muillekin, että asiat ovat hyvin. ”Haluan siis sanoa, että ne mun läheiset ovat kärsineet mun sekoilusta paljon enemmän kuin minä. Viestintätoimistomaista sulavuutta Salmisessa on ollut aina. Ja kun mähän en loppujen lopuksi ole mitenkään eri mieltä kenenkään kanssa siitä, että mä tein väärin. ”Siis et kyllä mä ainakin nykyään ihan vitusti yritän. ”Jotenkin aika irvokas tilanne, että tilanne pitäisi hoitaa sen viestinnällisen kulman ehdoilla ja sitten elää loppuelämänsä miettien, että mitä mä silloin sanoinkaan. Kyllä mä varmaan jotain perustason sympatiaa ansaitsen, mutta mun läheiset ansaitsee sitä sympatiaa paljon enemmän.” Salminen on hetken hiljaa. Salminen ei ollut tyytyväinen kriisiviestintäasiantuntijan ohjeisiin. Voiko raitis mies laulaa uskottavasti Madafakin darraa. Se oli Salmisen mielestä ”tosi suloista”. Kiinnostaako yleisöä enää raitis bileräppäri. Salminen on pyytänyt tekoaan monta kertaa anteeksi. Siihen aikaan hän todella vähät välitti. Uusi sinkku tulee ulos samoihin aikoihin tämän lehden ilmestymisen kanssa. Ja oikeasti kehittyä ihmisenä niistä vuosista.” S alminen puhuu kuin viestintätoimisto. Kuten melkein jokainen henkilökuvan kohde, myös hän pysähtyy välillä pohtimaan omaa narsistisuuttaan. Että olenko tavallaan pilannut sen tulevaisuudenkin meiltä.” Ystävät eivät pistäneet Salmista hyllylle tuomion takia, vaan yhtye pistettiin hyllylle, koska Salminen ei ollut oikeusprosessin aikana työkykyinen. Keikkabändinä profiloituneen yhtyeen puhelimet eivät koronan aikana sitä paitsi muutenkaan soineet. Ja se itsereflektio, johon se tuomio mut pakotti, on lopulta tuonut mun elämään tosi paljon hyvää.” Kyse todella on käännekohdasta. Väliin hän pudottaa jotakin kevyttä tai itseironista. 2 2 K un Image teki edellisen jutun Salmisesta, sen otsikko oli hänenkin mielestä kuvaava ”Roope Salminen vähät välittää”. Mutta kun Salminen sai tuomion, hänelle tarjottiin kriisiviestintätoimiston palveluja. Nyt hän on 33-vuotias raitis alkoholisti. Juomisen lopettamisen ja tuomionsa jälkeen Salminen on saanut jonkin verran huolestuneita kyselyjä siitä, miten hän voi. Mä todella en uskonut sitä aluksi. Että olenko mä vienyt mun ystäviltä mahdollisuuden tehdä musiikkia tässä porukassa?” Ajatteleeko Salminen juomisen lopettamista vai tuomiotaan. Annettiin ymmärtää, että tässä tilanteessa niiden asiantuntemusta kannattaisi todella hyödyntää. Salminen on hiljattain aloittanut uudelleen keikkailun Roope Salminen & Koirat -yhtyeensä kanssa. ”Jotenkin mua välillä vaivaa se, että niin monet ihmiset pitää ihan poissuljettuna, että mä olisin oikeasti voinut oppia siitä jotain. Sittemmin hän on kussut niin monta kertaa omiin ja muiden muroihin, että vähät välittämisestä on tullut vähitellen yhä hankalampaa ja lopulta mahdotonta. Kummitäti kysyi taannoin, maksaako kukaan Salmiselle palkkaa. Salminen oli rikoksen tapahtumahetkellä 25-vuotias alkoholisti. Punnittuja ja kaikkien mahdollisten tulokulmien olemassaolon tiedostavia lauseita. ”No enemmänkin olen miettinyt, että kun kaikki suomalaiset inhoaa mua ja hyvästä syystä, niin onko meillä ylipäätään edellytyksiä laulaa yhtään mistään enää koskaan. Ja että mulla ei ollut käynyt mielessäkään, että olin lukenut sitä tilannetta silloin niin väärin.” Kun poliisi soitti virallisesta numerosta ensimmäistä kertaa kertoakseen, että Salmista epäillään rikoksesta, hän ei uskonut.. Anteeksi pyytäminen saa näet ihmisen vaikuttamaan syylliseltä. Muutama vuosi sitten näytti siltä, että lukiokavereista koostuva yhtye laitettaisiin hyllylle Salmisen edesottamusten vuoksi. Hän ei tarvitse ihmisten sääliä. ”Mun on ollut tosi vaikea elää sen kanssa, että mun valintojen ja tekojen takia Koirat ei ole julkaissut musaa. Se kertoo siitä, että elin erilaista vaihetta. Kun solisti istuu käräjillä humalaisilla jatkoilla tapahtuneen seksuaalirikoksen vuoksi, ei voi samaan aikaa laulaa loppuunmyydyille saleille, että ”täs on ollu vähän kaikenlaista jyystöö”. Ja että mä olen peruuttamattomasti pilannut joitakin ihmissuhteita teoillani. Salminen esimerkiksi myöntää, että kun poliisi soitti virallisesta numerosta ensimmäistä kertaa kertoakseen, että Salmista epäillään rikoksesta, hän ei uskonut. Että tässä hän todella puhuu itsestään, vaikka eihän se ole tärkeää. Salminen yrittää sanoa, että vettä on virrannut siinä välissä
h e i n ä k u u 2 2 3 2 3 Pikee-paita, Acne Studios / Stockmann. Sormukset, Karo Koru.
Salminen kertoo, että markkinatutkimuksen mukaan hänet tunnistaa kuvan tai nimen perusteella hieman alle 80 prosenttia suomalaisista. Hän on näyttelijä, laulaja, sanoittaja, juontaja, puheammattilainen ja toimittaja. Pelkään, että se alkaa vaikuttaa mun tekemisiin, joten yritän enemmänkin vain ajatella, että suurimmalla osalla ihmisistä ei ylipäätään ole minusta kovin vahvaa mielipidettä.” Mutta mitä sanoikaan Nas, Queensbridgen pahamaineiselta asuinalueelta suursuosioon ponnistanut rap-artisti. Niinku etuoikeuksia ja myös vastuita. Salmisesta on teetetty joitakin markkinatutkimuksia osana sopimusneuvotteluita. ”Ei se kyllä hivele. Ja sitten joku toinen varmaan sanoisi, että tää on vaan tällaista oman navan kaivelua. Jos lahjoja ja kapasiteettia on, ne täytyy hyödyntää. Hiveleekö Salmista kuulla, että niin moni suomalainen on kaiken jälkeen viimein löytänyt Salmisen älykkyyden ja syvällisen lahjakkuuden äärelle. Tutkimusten tehtävä on kartoittaa Roope Salmisen brändin tunnettuutta ja suomalaisten ajatuksia ja tunteita brändiä kohtaan. Eivät ne ehkä kiinnostakaan, mutta Salminen on esiintynyt liian kauan television primetimessa voidakseen vain kadota. Joku voisi sanoa, että mulla on kaikista näistä etuoikeuksistani johtuen hyvä käsitys paikastani tässä maailmassa. Ja Salmisellahan on. Enemmänkin se muistuttaa, että ihan älyttömän moni pitää mua edelleen idioottina. Hän on kiinnostuneempi introspektiivisemmästä räpistä, kuten sanfranciscolaisesta Watskysta. Salmisen suosituimmat podcast-jaksot ovat keränneet ”kuusinumeroisen määrän” kuulijoita. Tavallisin palaute, jonka Salminen podcasteistaan saa, on että ”mä oon pitänyt sua aikaisemmin ihan pellenä, mut sähän ootkin tosi fiksu”. Oman äänen ympärillä masturboimista.” Salminen on esiintynyt liian kauan television primetimessa voidakseen vain kadota.. Vaikka paljon potentiaalista on heitetty haaskuun, paljon on myös hyödynnetty. Mun mielestä tässä maailmassa on aika paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan joutuneet miettimään, millaisia asioita he kantavat mukanaan. Nykyään Salminen ei enää juuri kuuntele Nasin ja Jay-Z:n kaltaisia artisteja. ”I know I can be what I wanna be, if I work hard at it, I’ll be where I wanna be.” Salminen on amerikkalaisten rap-artistien innoittamina nuoruusvuosinaan uskonut, että ihmisen moraalinen velvollisuus on käyttää potentiaalinsa täysimittaisesti yhteiskunnan hyväksi. Vastaava tunnettuus on uutisankkureilla ja ministeritason poliitikoilla. h e i n ä k u u 2 2 3 2 5 V aikeina hetkinä Salminen on saanut lohtua ajatuksesta, että Putouksen juontajan sekoilut eivät lopulta kiinnosta juuri ketään. ”Nykyään mä ajattelen, että ihmisen täytyy tietää, kuka hän on
2 6 Solumaatalouden ympärillä on kova hype, kun sen ratkaisuista odotetaan apuja kestävään ruokateollisuuteen. Teksti Janne Itkonen Kuvat Juuso Westerlund MAATALOUS 2.0
h e i n ä k u u 2 2 3 2 7
Pekilo hautautui arkistoihin pölyttymään lähes 30 vuoden ajaksi. Applen historiassa autotalli on myöhemmin osoitettu pelkäksi myytiksi, mutta Espoon Peuraniityssä neljän autotallin yhdistelmässä päämajaansa pitävän Eni fer Bion kohdalla klisee on täyttä totta. Vanhaa pekiloprosessia tuskin olisi kannattanut herättää eloon, ellei proteiinille olisi olemassa suuren luokan markkinoita ja tehtävää, jossa sitä tarvitaan soijaa korvaamaan. Pekilo on proteiinina hyvin samankaltainen kuin Isossa-Britanniassa lihan korvikkeeksi kehitetty quorn. Tähän pekilo ei soveltunut, mutta biopolttoaineiden kanssa työskennellyt Ellilä tajusi nopeasti, että isoja ja liukoisia eli suurelta osalta vedestä koostuvia teollisuuden sivuvirtoja hyödyntävälle prosessille löytyisi nykymaailmassa helposti raaka-aineita. Suomessa VTT:n käytäviltä on lähtenyt liikkeelle useita startup -yrityksiä, jotka ovat imuroineet maailmalta ja kotimaasta pääomasijoittajien miljoonia maailmanvalloitustaan varten. VTT:llä tutkijana toiminut Simo Ellilä kuuli prosessista ensimmäistä kertaa vuonna 2017 projektissa, jossa etsittiin tapoja hyödyntää suomalaista nurmibiomassaa yksimahaisten eli kanojen ja sikojen rehuna. Brasiliassa Ellilä oli esimerkiksi nähnyt, miten paikallisen etanoliteollisuuden jätteenä syntyvä rankki spreijataan pelloille, kun sille ei löydy järkevää käyttöä. Sulfiittiselluloosan valmistuksen loppuminen Suomessa merkitsi myös pekilotehtaiden loppua. Rankin sisältämä kalium toimii lannoitteena, mutta rankin orgaaninen aines aiheuttaa myös suuria ympäristöhaittoja. Pekiloa kokeiltiinkin jo 1970-luvulla erilaisten ruokien kuten makkaroiden ja lihapullien valmistuksessa, mutta tuolloin hankkeet eivät edenneet kokeiluja pidemmälle. Pienikin määrä sientä saadaan suodatettua suuresta nestemäärästä ja kuivatettua helposti liikuteltavaksi jauheeksi. Mutta ennen sitä hieman siitä, mistä Enifer Bion ja kaltaistensa yritysten toiminnassa on kyse. KCL:n tutkijat lähtivät aikoinaan kehittämään ratkaisuja, joilla sulfiittiselluloosatehtaissa syntyvää jätettä voitaisiin jollain tavalla hyödyntää. Myöskään 1960luvun uhkakuvien proteiinipula ja siitä aiheutuva nälänhätä eivät toteutuneet ennakoidulla tavalla, kun brasilialaista halpaa soijaa riitti eläinrehuksi ja ihmisravinnoksi. Viimeisen parin vuoden aikana Ellilä ja kumppanit ovat kirjaimellisesti sulattaneet syväjäästä 1960–1970-luvuilla metsäteollisuusyhtiöiden Keskuslaboratoriossa KCL:ssä kehitetyn pekiloprosessin. Konepajayhtiö Tampella kehitti pekiloprosessin teolliseen mittakaavaan, ja Jämsänkosken ja Mäntän sulfiittisellutehtaiden kylkeen rakennettiin pekilotehtaat, jotka tuottivat vuodessa jopa 10 000 tonnia sikojen ja kanojen rehuun käytettyä proteiinia. ”Monilla startupeilla on scale up -ongelma, eli ne kehittävät jonkun konseptin laboratoriossa ja lähtevät sen jälkeen skaalamaan sitä isommaksi. Suomessa kehitetty pekilo kuuluu yksisoluproteiineihin (single cell protein), joista 1960-luvulla odotettiin ratkaisuja maailmanlaajuiseen nälänhätään, johon eksponentiaalisen väestönkasvun ennakoitiin maapallon tulevaisuudessa suistavan. Ellilä ja yhtiökumppaninsa perustivat Enifer Bion syksyllä 2020, mutta yhtiön juuret ovat syvällä ”Kekkoslovakian”, YYA-sopimuksen, suljettujen sisämarkkinoiden ja laillisten kartellien Suomessa. Espoolaisyrityksen lähtökohta onkin päinvastainen kuin startupeilla yleensä. S olumaatalouden ympärillä on viime vuosina ollut kovaa hypeä, kun alalta toivotaan ratkaisuja sekä globaalin ruokajärjestelmän haasteisiin että uusia vientivetureita Suomen kansantalouteen. Jämsänkosken tehdas suljettiin jo vuonna 1982, Mäntän tehdas 1991. Muuten solumaatalousyhtiö Enifer Bio on startup-skenessä poikkeuksellinen yritys, sillä tavallisesti startupien autotallitoimitilojen seinillä ei komeile valokuvia vuosikymmenten takaisista valtavista teollisista tuotantolaitoksista. Pekilosieni ei myöskään ole turhan ronkeli vaan pystyy hyödyntämään eri teollisuudenalojen jäteliemiä. Lopputuloksena oli maailmanmittakaavassa uraauurtava prosessi, jossa Suomen maaperästä eristetty pekilosieni puhdisti vesistöjä käyttämällä kasvunsa raaka-aineena sulfiittijätelientä. Enifer Bion lisäksi VTT-taustaisiin solumaatalouden kuumin startupeihin kuuluvat Solar Foods ja Onego Bio. Pekiloprosessin nerokkuus piilee siinä, että muuten hankalasti jalostettavista ja käytännössä jäteveden käsittelyyn menevistä sivuvirroista saadaan teräs––––––tankeissa eli fermentoreissa luotua uutta proteiinia. 2 8 K lassisin startup-yrityksiin liittyvä klisee on se, että ne syntyvät ja toimivat autotalleissa. Kun uutta maankäyttöä ei tarvita ja vedenkäyttö on minimaalista, kyse on tehokkaasta ja ympäristöystävällisestä tavasta tuottaa proteiinia. Pienikin määrä sientä saadaan suodatettua suuresta nestemäärästä ja kuivatettua helposti liikuteltavaksi jauheeksi.. Meillä taas on scale down -ongelma, että miten me pystytään luotettavasti toistamaan todistetusti toimiva valtava teollinen prosessi tässä pienessä skaalassa”, Enifer Bion toimitusjohtaja Simo Ellilä toteaa
h e i n ä k u u 2 2 3 2 9 Pekilosienen itiöt saivat uinua 30 vuotta syväjäässä VTT:n mikrobikokoelmassa, kunnes Enifer Bio herätti prosessin uudelleen henkiin.
3
Vantaan Vehkalaan rakentuu loppuvuodesta 2023 valmistuva 40 miljoonan euron tehdaslaitos, jossa tuotanto kasvaa 1?2 tonniin viikossa. Solumaataloudessa terästankeissa kasvatetuilla soluilla korvataan perinteisen maatalouden keinoin tuotettuja raaka-aineita. Tällä hetkellä kellertävää proteiinijauhetta syntyy Solar Foodsin espoolaisessa pilottilaitoksessa viiden kilon viikkotahdilla. Vehkalaan ei nouse vielä varsinaista tehdasta vaan demokokoluokan laitos, jossa Solar Foodsin kehittämän teknologian toimivuus testataan seuraavassa skaalassa. ”Yksi ihmiskunnan kohtalonkysymys on, että kuinka nykyinen eläintuotanto saadaan feidattua alas tai ainakin pysäytettyä tälle tasolle. Lupaprosessien etenemisestä riippuen tuotteet saattaisivat ehtiä Yhdysvaltojen markkinoille vuonna 2024 ja EU:n markkinoille vuonna 2025. Toisessa solumaatalouden kategoriassa soluviljelmän mikrobit valjastetaan tuottamaan jotain tiettyä ainesosaa, esimerkiksi tiettyä eläinproteiinia, eläinrasvaa, väriaineita, kuten aiemmin kirvoista jauhettua camparin-punaista, tai vaikkapa humalan aromeja. Sitä ravitsemusta tällä tuotteella lähdetään korvaamaan”, Pasi Vainikka kertoo. Nordlundin mukaan lähivuosina saadaan vastaus tuhannen, tai tässä tapauksessa monen miljardin, taalan kysymykseen, voiko solumaatalous osoittautua kaikesta hypestä huolimatta kuplaksi. Nyt kehitetään kuitenkin aika uniikkeja ratkaisuja, joissa on paljon suojattavaa teknologiaa, jota voidaan sitten viedä”, VTT:n Ruokaratkaisut-tiimin päällikkö Emilia Nordlund muistuttaa. Varsinainen tehdas on kokoluokaltaan sata kertaa isompi ja senkin suunnittelu on jo käynnissä. Sen avulla voidaan valmistaa myös erilaisia maitoa korvaavia tuotteita, kuten kasvipohjaisia jogurtteja, jäätelöitä ja pirtelöitä. ”Siellä on 20 kuution fermentori, joka tuottaa yhtä paljon proteiinia kuin 200 lehmää”, Pasi Vainikka sanoo. Jo vuonna 2017 perustettu Solar Foods nimittäin tuottaa omissa fermentointitankeissaan ruokaa tyhjästä ilmasta sähkön avulla. ”Me ei viedä ruokaa eikä me viedä puuta vaan me viedään teknologiaa. h e i n ä k u u 2 2 3 3 1 Isossa kuvassa soleiinin tulevaisuus riippuu siitä, valmistetaanko uusiutuvalla sähköllä vedestä tuotetulla vihreällä vedyllä tulevaisuudessa elintarvikkeita, terästä vai molempia. Solumaataloudessa onkin pitkälti kyse erilaisista vanhoista teknologioista, joita nyt sovelletaan elintarvikekäyttöön. Ensimmäisen uuselintarvikelupansa soleiini sai viime syksyä Singaporessa, joka on täysin tuontiruuasta riippuvaisena saarivaltiona ottanut edelläkävijän roolin uusien elintarvikkeiden hyväksymisessä. Nyt kun aletaan puhua isoista tehtaista, nähdään, onko se todella kannattavaa ja pystytäänkö esimerkiksi proteiineja tuottamaan niin valtavia määriä kuin ruoantuotannossa tarvitaan. Mikrobisoluviljelmissä taas kasvatetaan esimerkiksi hiivoja, homeita, bakteereita ja leviä. Lopputuloksena on jauhemainen proteiinituote soleiini, joka on ravitsemukselliselta koostumukseltaan lihan kaltainen. Vastaus löytyi prosessista, jossa fotosynteesi ja maankäyttö ohitetaan täysin. Solar Foodsilla sähköllä tehdään vetyä, joka ruokkii fermentorissa kasvavaa mikrobikasvustoa hiilidioksidin kanssa. Singaporessa ensimmäiset tuotteet tulivat markkinoille toukokuussa. Miljardin dollarin raja rikkoutui vuonna 2020, seuraavana vuonna sijoitusten summa tuplaantui ja on nyt noin 4,5 miljardia. Eli samalla tavalla, miten me on viety paperikoneita pitkin maailmaa, me voidaan tulevaisuudessa viedä ruoantuotantojärjestelmiä. ”Tähän asti on ollut enemmän pilottija demolaitoksia. Teknologia on myös avainasemassa siinä, miten solumaatalous voi olla Suomelle uusi metsäteollisuus. Vetytalousprojektina Solar Foods sai EU:n IPCEI-hankkeen (Important Project of Common European Interest) statuksen, minkä ansiosta Business Finland. Soleiini sopii proteiiniraaka-aineeksi lihaa korvaaviin kasvipohjaisiin tuotteisiin, joita nyt valmistetaan esimerkiksi kaurasta, soijasta tai härkäpavuista. Eläinsoluja viljelemällä voidaan valmistaa solulihaa, kasvisoluja viljelemällä esimerkiksi solukahvia. He lähtivät miettimään, millä tavoin puhdasta ja halpaa sähköä voisi hyödyntää ruokasektorin ja maankäytön kasvihuonepäästöjen ja muiden luontovaikutusten kuten luontokadon pienentämisessä. Puhutaan kuitenkin satakertaisista määristä aiempaan entsyymientuotantoon verrattuna.” E nifer Bio valmistaa ruokaproteiinia jäteliemistä, mutta toisen VTT:ltä spinnanneen startupin Solar Foodsin idea kuulostaa vielä villimmältä. Maailmalla solumaatalouteen on ladattu hurjat määrät sijoittajien rahaa ja näin myös hurjat odotukset. ”Viisi prosenttia tulee siitä, että siellä mikrobin kasvualustassa pitää tietysti olla samat kaikille elämänmuodoille välttämättömät noin 20 eri alkuainetta: kaliumit, fosforit, sinkit, mangaanit sun muut, jotka kasvit ottavat maaperästä juuriensa kautta.” Vainikan ja muiden Solar Foodsin perustajien tausta on energiatekniikassa. Solar Foodsin markkinointislogan ”Food out of thin air” on toimitusjohtaja Pasi Vainikan mukaan 95-prosenttisesti totta. Soluja ja niiden muodostamaa biomassaa voidaan kasvattaa sellaisenaan syötäväksi tai kokonaisuudessaan elintarvikkeissa hyödynnettäväksi
Ilmastonmuutos tekee viljelysmaasta koko ajan niukempaa, ja metsien raivaaminen ihmisravintoa tai eläintenrehua kasvattaviksi pelloiksi kiihdyttää luontokatoa ja ilmastonmuutosta entisestään. Pasi Vainikan mielestä hintamatematiikka perustelee vihreän vedyn valjastamista elintarvikkeiden valmistamiseen. ”Jokainen meistä hengittää ulos noin kilogramman hiilidioksidia päivässä. Elintarvikkeissa laadukkaiden proteiinien, joita meidän vedystä ja hiilidioksidista tehty tuotteemme korvaa, kilohinta on 5–15 euroa. Solumaatalous ei ole syrjäyttämässä perinteistä maataloutta, mutta sen teknologiat tarjoavat kestäviä keinoja tuottaa proteiineja jatkuvasti kasvavan väestön ruokkimiseksi. Isossa kuvassa soleiinin tulevaisuus riippuu siitä, valmistetaanko uusiutuvalla sähköllä vedestä tuotetulla vihreällä vedyllä tulevaisuudessa elintarvikkeita, terästä vai molempia. Uusiin ruokateknologioihin sijoittavan pääomasijoitusrahasto Nordic Food Tech VC:n Lauri Reuter suhtautuukin näistä syistä epäilevästi solulihan valmistamiseen isossa mittakaavassa. Solumaatalouden teknologioilla tuotettujen uuselintarvikkeiden myynti ja markkinointi EU-alueella vaatii EU-komission hyväksynnän. Liiketoiminnan kannalta on aika karmea tilanne, jos myyntiluvan saamisen aikataulua ei pysty edes ennustamaan, vaikka yrityksellä on olemassa kaikki tutkimustulokset siitä, että tuotteessa ei ole mitään turvallisuusriskiä”, Emilia Nordlund toteaa. Investointipäätös tästä full scale -kokoluokan tehtaasta voisi syntyä 2025, kunhan Vehkalan tehdas on toiminut odotusten mukaisesti vuoden verran. ”Käsittely on hidastunut entisestään, kun aiemminkin se kesti noin kaksi vuotta. Solulihateknologioissa yritetään kasvattaa monisoluisen ja monimutkaisen pitkän evoluution tuloksena syntyneen eläimen soluja irrallaan tästä eläimestä. Soluviljelmissä kasvatettavien mikrobien ruokkimisen vaatima maankäyttö on murto-osa perinteiseen eläintuotantoon verrattuna. Minua ei ole vielä myyty. Proteiini on korkean jalostusarvon ja hintapisteen tuote. Tämä on huomattavasti monimutkaisempaa ja vaikeammin skaalattavaa kuin yksisoluisten eliöiden kasvattaminen tankeissa. 3 2 myönsi sille 34 miljoonan euron rahoituksen uuden tehtaan suunnitteluun. En sijoittaisi solulihaa kasvattavaan firmaan, koska en näe arvoa tai hyötyä siinä.” Hampurilaisen välissä olevaa jauhelihapihviä tuskin kannattaa korvata eläinsoluista kasvatetuilla pihveillä, mutta solumaatalouden teknologioiden avulla tuotetuilla avainraaka-aineilla kasvipohjaisista pihveistä voidaan saada tuunattua niin hyviä, että ne menevät täydestä paatuneimmallekin lihansyöjälle. Nordic Food Techin sijoituksiin esimerkiksi kuuluu ruotsalainen Melt&Marble, joka tuottaa mikrobien avulla naudanrasvaa. Myyntilupa edellyttää Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen EFSA:n turvallisuusarvion, jonka odottaminen voi venyä vuosien mittaiseksi. Perinteisten elintarvikeyritysten lisäksi solumaatalouden toimijoita voivatkin tulevaisuudessa olla esimerkiksi polttoaineyhtiöt, joiden biopolttoaineiden valmistuksesta syntyvää sivuvirtaa voidaan hyödyntää solumaatalouden polttoaineena. Tilan ilmanvaihdosta otetaan talteen hiilidioksidi, joten jokainen vierailija voi lahjoittaa oman panoksensa soleiinin tuotantoon pelkästään uloshengittämällä. Suomalaiset solumaatalousyritykset suunnittelevat isojen tehtaiden rakentamista Suomeen ja Eurooppaan, mutta elintarvikemarkkinoille tähtäävien tuotteiden lanseerauksessa niiden on ensi vaiheessa pakko suunnata katseensa uudet ruokateknologiat avosylin vastaanottavaan Singaporeen ja Yhdysvaltoihin, jossa lupaprosessit etenevät joutuisammin. Suomessa ei ole juurikaan solulihan kehittämiseen tähtääviä hankkeita, mutta maailmalla ja erityisesti Yhdysvalloissa niihin on investoitu suuria summia. ”Ajatellaan, että bensalitran veroton hinta on noin 0,50 euroa kilolta. Eläintuotantoa korvaavana sen ympäristövaikutus on myös iso.” Ruokaa tyhjästä ilmasta -slogania itse kukin voi käydä elämässä todeksi Vehkalan tehtaassa, jonne valmistuvassa showroom-tilassa vierailijat voivat maistella tuotteita ja tutustua tuotantoon. ”Se ratkaisee eettisen ongelman, mutta onko se kustannustehokasta tai fiksua ikinä. Lisäksi solumaatalouden ravintona voidaan hyödyntää muun teollisuuden sivuvirtoja, kuten pekiloprosessissa tehtiin jo 1970-luvulla. ”Jos tällä hetkellä kookosrasvasta ja palmuöljystä tulevat rasvakomponentit korvataan mikrobien avulla tuotetulla naudanrasvalla, se kasviperäinen pihvi on yhtäkkiä yhtä hyvä tai parempi kuin eläinperäinen.” Soluviljelmissä kasvatettavien mikrobien ruokkimisen vaatima maankäyttö on murto-osa perinteiseen eläintuotantoon verrattuna.. O dotukset solumaatalouden suhteen ovat suuret, sillä se tarjoaa ratkaisuja maapallon tulevaisuuden kannalta elintärkeisiin haasteisiin. Siitä voidaan tehdä sellaiset 300 grammaa proteiinia”, Pasi Vainikka havainnollistaa
h e i n ä k u u 2 2 3 3 3 Olli Virtanen kurkistaa Solar Foodsin pilottilaitoksen bioreaktoritankkiin, jossa hiilidioksidista ja vedystä syntyy uutta proteiinia.
3 4
h e i n ä k u u 2 2 3 3 5 Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka esittelee soleiinijauhetta, jota voidaan käyttää erilaisten ruokatuotteiden kuten jäätelöiden ja pastan valmistuksessa.
3 6 Onego Bion toimitusjohtaja Maija Itkonen ja teknologiajohtaja Christopher Landowski yhtiön laboratoriossa.
Isännöitsijän kautta tännekin löytyi puoli-ilmaiseksi rekkalastillinen tavaraa Säteilyturvakeskuksen lakkautetusta laboratoriosta Vantaalta.” Arabiassa yhtiö ei vielä tee varsinaista tuotantoa, mutta sitäkin on tarkoitus päästä kokeilemaan jo seuraavan vuoden aikana. Toinen vahva alue oli elintarviketeollisuuden ruokatutkimus. ”Tässä kaikki voittivat, kun meille löytyi sopivat tilat ja heidän ei täytynyt purkaa näitä tiloja ja palauttaa niitä ennalleen joksikin varastoksi”, Itkonen sanoo. Nykyisen solumaatalousbuumin lähtöpisteenä voi pitää viime vuosikymmenen puoliväliä, jolloin VTT:n teollisen biotekniikan ja elintarviketutkimuksen tutkijat laitettiin samaan organisaatioon. Alkuun projekti ei herättänyt laajaa innostusta, sillä Landowskin mukaan moni epäili, ettei eläinproteiinien tuottaminen solumaatalouden avulla pysty taloudellisesti haastamaan eläintaloutta. Enifer ja Solar Foods kasvattavat biomassaa valmistaakseen jauhemaista lopputuotettaan. Hauska juttu tässä on, että sitä ei voi vielä tietää”, Landowski kommentoi itiöityvistä sienirihmastoista, joita katsomme mikroskoopin läpi. Suurten tehtaiden aika voi olla todellisuutta muutaman vuoden päästä. ”Huijaamme sen tuottamaan omien proteiiniensa sijaan meidän proteiiniamme, eli ovalbumiiinia”, Christopher Landowski yksinkertaistaa. ”Me ollaan oltu ihan järjettömän onnekkaita koko ajan. Tavoitteena on kehittää mahdollisimman hyvin kasvava kanta, joka lopulta tuottaa mahdollisimman paljon proteiinia valtavissa teollisen mittakaavan satojen tuhansien litrojen käymistankeissa. Onegon tapauksessa lopputuote on mikrobin tuottama proteiini, joka jää sekin jauheena jäljelle kun biomassa on erotettu. Organismi löytyi toisen maailmansodan aikaan Tyynellämerellä sijaitsevilta Salomonsaarilta, kun yhdysvaltalaiset sotilaat ihmettelivät vihreää hometta, joka hajotti niin univormut kuin telttakankaat. Teollisessa käytössä sienen erittämät tuhoamisentsyymit onkin valjastettu monenlaiseen käyttöön, kuten esimerkiksi kivipestyjen farkkujen valmistamiseen. ”Tässä kaapissa lämpötila on 28 astetta. Suomalaisen entsyymiteollisuuden perintönä mahdollisia sopimusvalmistajia löytyy maasta yllin kyllin. ”Se ajattelee varmaan olevansa edelleen tropiikissa”, Landowskin yhtiökumppani ja Onego Bion toimitusjohtaja Maija Itkonen huikkaa. Varsinainen biomassa on eräänlaista sivuvirtaa, mutta sekään ei ole jätettä vaan sille Myös Onego Biolla on yhtymäkohtansa 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaiseen teollisuushistoriaan.. h e i n ä k u u 2 2 3 3 7 E nifer Bion prosessin työjuhtana on kotimaan maaperästä eristetty sieni, mutta Helsingin Arabiassa entisessä vaatetehtaassa päämajaansa pitävän Onego Bion laboratorion petrimaljalla köllöttelevä rihmasieni trichoderma reesei on eksoottisempaa alkuperää. Täällä trichoderma on onnellisimmillaan”, Onego Bion perustaja ja teknologiajohtaja Christopher Landowski esittelee. Solumaataloutta VTT:llä kehittänyt Lauri Reuter kuitenkin uskoi ja kannusti eteenpäin. Christopher Landowskin vetämässä biotekniikan tutkimusryhmässä lähdettiin kokeilemaan ja kehittämään tekniikkaa, jolla entsyymientuotannosta tuttu tekniikka saataisiin sovellettua eläinproteiinien valmistukseen. Metsäteollisuuden ja erityisesti alkoholija sokeriteollisuuden myötä Suomesta tuli yksi maailman merkittävistä teollisuusentsyymien tuottajamaista, ja Valtion Teknillisestä Tutkimuslaitoksesta nimensä saaneelle VTT:lle muodostui paljon osaamista entsyymituotannosta. ”Nämä voivat olla joko nollan euron tai miljardin euron arvoisia. Tyyneltämereltä sieni vietiin aikanaan Yhdysvaltoihin laboratorioihin, joissa sen havaittiin tuottavan tehokkaasti selluloosaa hajottavia sellulaasientsyymejä. Nordic Food Tech VC:lle ruokateknologiaan sijoittavaksi pääomasijoittajaksi lähteneellä Reuterilla oli sormensa pelissä myös Onego Bion synnyssä, vaikka yhtiön pääomasijoittajat löytyivätkin muualta. 15 vuotta mikrobien avulla tapahtuvan proteiinituotannon kanssa VTT:llä työskennellyt Landowski ei halunnut vaihtaa tukijan roolia startup -yhtiön johtajan tehtävään mutta oli valmis hyppäämään yrittäjäksi, kun Reuter ”löysi” Landowskille sopivan toimitusjohtajaparin aiemmin Nyhtökaura-yhtiö Gold&Greenin perustaneesta Maija Itkosesta. Yläkerran laboratoriossa Landowskin tiimi testailee saman sienen eri sukupolvien käyttäytymistä. Rakennuksen kellarikerroksesta taas vapautui lisää vanhaa varastotilaa, johon Onego pystyi rakentamaan muun muassa isommat 2-, 20ja 200-litraiset käymistankit, joissa tuotteen ominaisuuksia päästään testaamaan kasvavassa skaalassa. Onego Bio on helmikuussa 2022 perustettu startup-yritys, mutta silläkin on yhtymäkohtansa 1900-luvun jälkipuoliskon suomalaiseen teollisuushistoriaan. Valkuaista ilman kanoja tuottavaa tekniikkaa kehitettiin VTT:n laboratorioissa monta vuotta. Geeniteknologian avulla trichoderma reesei saadaan tuottamaan kananmunanvalkuaisen tärkeintä proteiinia ovalbumiinia. Sattumalta Onegon tutkimusta ja tuotekehitystä tehdään nyt Gold&Greenin entisissä laboratoriotiloissa, kun nyhtökaurafirman Pauligilta ostanut Valio siirsi toiminnan omiin tiloihinsa Pitäjänmäkeen
Toisin kuin vaikka kaikkiruokaiset siat ja kanat, lohi on lihansyöjä, joka on suurella vaivalla saatu käyttämään ravintonaan pääosin Brasiliasta tulevaa soijarehua. Käyttö ei rajoitu pelkästään elintarvikkeisiin, sillä esimerkiksi kasvovoiteissa tai shampoossa voi myös olla munavalkuaista kiiltoa tuomassa. 3 8 on löydettävissä paljon mahdollisia käyttökohteita. Kananmunabisnes on kokonaisuudessaan noin 300 miljardin ala. Biomassasta voi tehdä esimerkiksi pakkausmateriaaleja tai nahankaltaista bionahkaa. Hän kuitenkin muistuttaa, että ajoittain esimerkiksi Yhdysvalloissa kananmunia on ollut erittäin vaikea saada tai hinnat ovat nousseet kattoon, kun tarjonta ei ole pystynyt vastaamaan kysyntään. Maija Itkonen ja Christopher Landowski naurahtavatkin ajatukselle siitä, että Onego Bio olisi ajamassa kanaloiden pitäjät perikatoon ja pois markkinoilta. ”Lohen rehussa proteiinista saa jopa kolminkertaisen hinOnego Bio kehittää laboratoriossaan trichoderma reeseistä optimaalista kantaa, joka valjastetaan tulevaisuudessa tuottamaan munanvalkuaisproteiinia tehdaskokoluokan bioreaktoreissa. ImageIlmot2023.indd 3 ImageIlmot2023.indd 3 13.6.2023 9.14.30 13.6.2023 9.14.30. Taloudellinen kannustin tuotekehitykselle on suuri. Ilman tuotekehitystä pekilo ei ruuastaan ronkeleille kassilohille kelpaa, vaan Enifer Bion on pitänyt kasvattaa tuotteensa proteiinipitoisuus alkuperäisestä noin 50 prosentista yli 65 prosenttiin. Lisäksi sen tuotteelle on olemassa valmis ja merkittävä markkina, sillä kyse on maailman käytetyimmästä proteiinista. Norjalainen lohenkasvatus on miljardiluokan bisnes, johon myös Enifer Bio aikoo iskeä kiinni. Tästä halutaan päästä eroon, sillä soija on yksi merkittävin metsäkatoa Brasiliassa kiihdyttävä maataloustuote. Yhdysvalloissa siihen menee ehkä yhdeksän kuukautta”, Landowski ja Itkonen kertovat. Lisäksi se tuottaa samalla ruokamäärällä 10 kertaa enemmän proteiinia kuin mihin kanat pystyvät. Organismia ruokitaan glukoosilla, mutta se voi syödä periaatteessa mitä vaan: ruokateollisuuden sivuvirtaa, kuten tärkkelystä tai vaikka pahvilaatikoita”, Maija Itkonen sanoo. Tavanomaista suurempaa siemenrahoitusta selittää se, että yhtiö on VTT:llä tehdyn tutkimustyön ansiosta edellä ikäänsä. Siellä elintarvikeja lääkevirasto FDA on jo hyväksynyt markkinoille Onegon kumppanina toimivan Perfect Dayn fermentoimalla valmistetut maitoproteiinit ja siitä tehdyt tuotteet. ”Emme ole viemässä aamiaismunia ihmisten pöydästä”, Christopher Landowski jatkaa. ”Ei todellakaan. Munanvalkuaisjauheen osuus tästä on noin kolmasosa. Mehän autamme heitä ottamalla vähän painetta pois heidän niskastaan, jotta he voivat kenties tuottaa pienemmällä määrällä kanoja parempaa laatua”, Maija Itkonen sanoo. Tehotuotannon ongelmat näkyvät myös yhä pahenevina lintuinfluenssoina, joita vastaan taistellessa maailmassa jouduttiin viime vuonna tappamaan yli 100 miljoonaa lintua. EU:n hitaasta uuselintarvikelupaprosessista johtuen maailmanvalloitus alkaa kuitenkin Yhdysvalloista. Ensimmäisenä yhtiö tähtää elintarviketeollisuuden markkinoille, mutta myöhemmin tarkoitus on laajentua myös kuluttajamarkkinoille. Bioreaktorissa kananmunaproteiinia kasvattava mikrobi ei sairastu eikä levitä sairauksia. ”Tämä on todellinen kiertotalousprojekti. Pienet nappulat ratkaisevat sen, millä aikataululla ja kuinka paljon isoja pekilotehtaita voi tulevaisuudessa maailmalle nousta. P ekiloproteiinia valmistavan Enifer Bion toimitilojen vitriinikaapissa on pienessä näytepurkissa ruskeita ruokintarakeita lohille. Onego Bio keräsi jo siemenvaiheessa huomattavan 10 miljoonan euron rahoituksen pääomasijoittajilta Agronomicsilta ja Maki vc:ltä, minkä lisäksi se sai Business Finlandilta tutkimusja kehitystyöhön liittyvän liiketoiminnan kehittämiseen 4,5 miljoonan euron avustuksen. Leipomoteollisuuden tuotteiden ja pastojen lisäksi sitä käytetään muun muassa jäätelöissä ja sorbeteissa sekä juustojen ja jopa viinin valmistuksessa. ”Valitettavasti EU:ssa koko lupaprosessi voi viedä jopa neljä vuotta
Ensimmäinen uusi pekilotehdas voi kohota lähivuosina Ranskaan, jossa Enifer Bio aloitti paikallisen suuren sokerijuurikaslaitoksen kanssa tehdashankkeen esisuunnittelun. Eli saataisiin rakentaa 15 tehdasta, että yksi asiakas saa sen, mitä ne haluaa”, Ellilä sanoo. h e i n ä k u u 2 2 3 3 9 nan, jos on sinne soveltuva tuote”, Simo Ellilä kertoo. Neljän muun sijoittajan ohella Eniferiin investoi nyt myös Valio, joka oli jo aiemmin toiminut yhtiön kumppanina. Valion tuotannosta ylijäävää laktoosia voidaan käyttää pekiloprosessin raaka-aineena, mutta ennen kaikkea yhteistyö meijeriyhtiöstä monipuoliseksi elintarviketaloksi muuttuneen Valion kanssa avaa uusia mahdollisuuksia tuoda maailman ensimmäinen mykoproteiinivalmiste eli pekilo ruokalaatuisena myös ihmisten ruokapöytiin esimerkiksi kasvispyöryköissä. Kalanrehubisnestä varten pekilon tuottaminen saadaan Enifer Bion laskelmien mukaan kannattavaksi alkuperäisellä toimintamallilla, jossa jonkin teollisuuslaitoksen synnyttämää sivuvirtaa jalostetaan paikan päällä 10 000 proteiinitonnin vuosituotantoon yltävissä tehtaissa. Tuotannon kasvattamista varten Enifer keräsi sijoittajilta keväällä 11 miljoonaa euroa rahoitusta. ImageIlmot2023.indd 3 ImageIlmot2023.indd 3 13.6.2023 9.14.30 13.6.2023 9.14.30. Kun Eniferin hioma pekilo on viimeisissäkin kokeissa todettu lohenravinnoksi sopivaksi, kalarehujätti Skretting antaa ostositoumuksen yhden tehtaan vuosituotannon ostamisesta itselleen. Onego Bion toimitusjohtaja Maija Itkonen on artikkelin kirjoittajan Janne Itkosen käly. Pelkästään ilmastoja luontokatohaasteiden vuoksi perinteisen maatalouden eläinja kasviproteiinien tuotantoa on mahdotonta kaksinkertaistaa, jolloin pekilon kaltainen vähän energiaa, vettä ja maapinta-alaa käyttävä proteiinituotanto on kultaakin kalliimpaa. Viime vuosituhannella aika ei ollut sille vielä kypsä, mutta nyt 1960-luvulla ennakoidut proteiinipula ja nälänhätä ovat jälleen akuutteja tulevaisuuden skenaarioita, kun YK ennustaa maapallon väestön lähestyvän 10 miljardin rajaa 2050-luvulle tultaessa ja samalla proteiininkulutuksen tuplaantuvan. ”Lisäksi he haluaisivat myös etuosto-oikeuden 150 000 tonniin vuodessa
4
Sillä on vaikutuksensa myös huumoriin ja siihen, millainen vitsailu on ok. h e i n ä k u u 2 2 3 Isävitsien kuolema Työyhteisöt ovat nykyään erilaisia kuin vielä kymmenen vuotta sitten. Teksti Maaret Launis Kuvat Rakastaja Robert 4 1
T arkastellaan tilannetta seuraavien kuvitteellisten henkilöjen avulla, joilla on esikuvansa tosielämässä. 4 2 Sellaisella työntekijällä, joka osaa käyttää huumoria monipuolisesti erilaisissa tilanteissa, on työyhteisössä paljon sosiaalista valtaa. Huorat ja hinttarit eivät ole iskävitsien vakiosanastoa. Huumorin ihanuus ja ongelma on siinä, että se tulee lihaksi hetkissä ja tilanteissa. Iskävitsien kertojan itsetyytyväisyys liittyy kenties siihen, että vitsin kertomista ei ole tarvinnut aiemmin arastella. Vitsit löytävät uudet kanavansa ja vaikenevat viimeistään silloin kun Ilkka jää eläkkeelle. Yleensä muiden kansanosien ivaaminen on iskävitseissä kuitenkin sivujuonteena. Lindan ei ole myöskään helppo saavuttaa samaa asemaa yrityksessä kuin 27 vuotta yhtäjaksoisesti yrityksen leivissä palvelleen Ilkan. Ellei Ilkka löydä uutta kantajaa iskävitsien soihdulle. ”Joitakin ihmisiä nämä sun vitsit ovat vähän ärsyttäneet.” Ilkka ihmettelee, miten perheellisyys liittyy mihinkään. Linda ihmettelee, miten korkeakoulutettu Ilkka on päässyt organisaatiossa tuohon asemaan noilla sosiaalisilla taidoilla. Ilkka on tottunut delegoimaan asioita yrityksen nuoremmille (tavallisesti naisille), Linda taas on tottunut siihen, että silpputyötä tulee tasaisena virtana lisää, eikä ole ketään kelle delegoida.. Lindaa kuvailu ei naurata. Linda ottaa asian puheeksi kehityskeskustelussa esihenkilönsä kanssa. Tiedättehän: ne hyväntuulisesti lausutut itsetyytyväiset sutkautukset, joihin elämän ja ihmisten erilaiset tilanteet ja maailmankuvat eivät mahdu sisään. Olisiko liikaa vaadittu, että rasvaiset jutut yksinkertaisesti jätetään kertomatta. Ja Ilkka ihmettelee, eikö mitään saa enää sanoa. Mitä siitä seuraa. Hänen ansionsa jäävät luultavasti Ilkan ansioista roimasti jälkeen, samoin on työehtojen kohdalla. Esihenkilö ottaa asian puheeksi Ilkan kanssa. Eläkejuhlissa Ilkkaa muistetaan mainiona seuramiehenä ja vitsiveikkona. Iskävitsi päästetään ilmoille sopivaksi katsottuna hetkenä, mutta sen kantamuoto on keksitty ehkäpä vuosikymmeniä sitten. Mutta nyt jokin on toisin. Lindasta ei välttämättä tunnu siltä. Kun 56-vuotias Ilkka vitsailee voimainsa tunnossa neukkaripöydän toisessa päässä ennen palaverin alkua, 35-vuotias Linda tekee ilmoituksen organisaation nimettömään ilmiantokanavaan. Ilkkahan on sitä paitsi perheellinen mies. Iskävitsin tietynlainen moderni liittännäinen onkin, että sitä voi joutua selittelemään. ”No, saako tällaista metoo-aikana enää sanoakaan, hehe”, voisi olla yksi mahdollinen selitys. Iskävitsit voivat olla vähän sovinistisia, joskus rasistisiakin. Nehän ovat vain vitsejä! Eikä hän halua ketään loukata vaan päinvastoin. Sen tietää jokainen, joka on yrittänyt kertoa samaa vitsiä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Sellaiset soihdunkantajat ovat uuden sukupolven joukoissa aniharvassa. Niillä on saavutettu asemaa työyhteisössä, luotu yhteishenkeä, purettu jännitystä ja niitetty hyvän seuramiehen mainetta. Palaverissa Linda tuijottaa lasittunein silmin ikkunasta ulos, kun Ilkka kertoo takavuosien pikkutuhmia juttuja viljelleestä, jo eläköityneestä kollegastaan. Hänhän kunnioittaa naisia. Eikä hän yritä iskeä toimiston tyttöjä. Ilkka siirtää, jos siirtää, juttunsa työpaikan vanhojen jarrujen saunailtoihin ja Whatsapp-ryhmiin, jos sellaisissa on. Huumori on kontekstisidonnaista. Jos aikaisemmin työyhteisössä on koettu kollektiivista painetta nauraa sellaisillekin jutuille, jotka eivät naurata, niin ei koeta enää. Syntyy tilanne, jossa Linda ihmettelee, miksi on edelleen niin, että mitä tahansa saa sanoa. Vaikuttaa ehkä siltä, että Linda on voittanut pelin. Kun yhdessä seurueessa kaakatettiin selät väärinä, toisessa yleisö hymistelee sen merkiksi, että ymmärtää kuuleensa vitsin. ”U rpoja letkautuksia, jotka oli ehkä hauskoja 1950-luvulla” – 38-vuotiaan naisen määritelmä iskävitsistä Keski-ikäisten miesten iskävitsit ovat aivan omanlaisensa huumorin kategoria
”Ylivoimaisesti suosituin huumorin laji on vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen se, että kerrotaan jostakin hassusta sattumuksesta, joka on itselle tai kaverille käynyt. ”Ei tietenkään. Tarkoittaako tämä siis sitä, että sopimattoman huumorin pitäisi antaa kukkia työpaikalla, jotta avoimuus ei kärsisi. Sen sijaan katsomuksellisia asioita käsittelevät vitsit ovat. Esimerkiksi mustan huumorin kieltäminen aiheuttaa sen, että huumori siirtyy piiloon ja laskee keskinäisen vuorovaikutuksen avoimuutta. Vesa tutkii dialogista johtamista ja on tehnyt väitöskirjansa (2009) hoitajien keskinäisestä vuorovaikutuksesta ja huumorin merkityksestä siinä. h e i n ä k u u 2 2 3 4 3 N eukkaripöydästä on kenties kuitenkin tullut viime vuosina yhä asiallisempi ympäristö. Kysytään asiantuntijoilta. Siinä pistetään oma uskottavuus peliin ja nauretaan yhdessä muiden kanssa omalle hölmöydelle. Organisaation johtajilla taas on suuri vaikutus siihen, millaisen huumorin annetaan kukkia ja millaisia myönteisiä sekä kielteisiä vaikutuksia huumorilla työnhyvinvoinnin kannalta on. Jotain hassua sattuu tietyssä hetkessä, ja se herättää ihmisissä huvittuneisuutta. Ei siis lyödä ketään toista alaspäin.” Kuulostaa siltä, että tuloksellinen huumori vaatii itsetuntoa, sosiaalisten tilanteiden hahmottamista ja älyä. Eli että mitä toiselle ihmiselle saa ja ei saa sanoa. Tämä on huumorin laji, jota Vesa ei näe viimeaikaisten kulttuurisotien uhkaavan. Tutkija Pirjo Vesa vastaa puhelimeen Etelä-Koreasta. Sellaisella työntekijällä, joka osaa käyttää huumoria monipuolisesti erilaisissa tilanteissa, on työyhteisössä tavallisesti paljon sosiaalista valtaa. On vain hyvä asia, että tietty moraalinen aspekti on tullut keskusteluun mukaan. Työpaikoilla ilmenevä huumori on tyypillisesti tilannekomiikkaa. Onko se pelkästään hyvä asia. Samaa mieltä on hiljattain eläköitynyt huumoritutkija Paavo Kerkkänen, jonka väitöskirja (1997) käsittelee huumorintajun ja terveyden välistä yhteyttä poliisin työssä. Vesa on tutkimuksensa perusteella vankasti sitä mieltä, että myös pimeistä ja vaikeista asioista tulee saada vitsailla, kunhan sen tarkoituksena ei ole ylläpitää valtapeliä tai painaa muita alas. Vesan tutkimuksessa kävi ilmi, että huumorilla on keskeinen vaikutus työssä jaksamisessa ja tunteiden tasapainottamisessa. Eihän toista ihmistä pidä loukata, vaikka kyseessä olisi vitsi. Etenkään työpaikalla.” Vesa ei itse asiassa ole huolissaan huumorin asemasta ihmisten elämissä, sen paremmin työssä kuin vapaalla
”Käytännössä on varmaan niin, että ihmiset ovat nauraneet sellaisille jutuille, joissa on laskettu leikkiä ikävällä tavalla heistä itsestään. Mutta samaan aikaan on totta, että se, mille on naurettu, on vuosien varrella ollut jatkuvassa muutoksessa. Sen sijaan työyhteisöt ovat aikaisemmin olleet hierarkkisempia, ja tietyille jutuille hymähtely on ollut tapa kuulua porukkaan ja myötäillä itseä vahvempia, onpa vitsin sisällöstä oltu mitä mieltä tahansa. Tämäntyyppiset vitsit ovat kokeneet inflaation, ja se on minusta hyvä asia”, Vesa sanoo. 4 4 Kerkkäsen ja Vesan mukaan tämän hetken kulttuurisessa ilmastossa tulilinjalla – ja hyvästä syystä. ”Nykyisin sellaisesta toiminnasta saisi potkut. Kerkkänen arvelee, että se, että esimerkiksi seksistisille tai rasistisille vitseille on aiemmin naurettu, ei välttämättä tarkoita, että juttuja olisi aiemminkaan pidetty erityisen hauskoina. Kerkkäsen mukaan esimerkiksi harjoittelijoiden ja vasta-aloittaneiden työntekijöiden ”kusettamisella” ja narraamisella oli monin paikoin suorastaan institutionaalinen rooli, jonka ajateltiin palvelevan uuden ihmisen opettamista talon tavoille.. Ja se, mille nyt nauramme, tulee suurella todennäköisyydellä näyttäytymään arveluttavassa valossa 2050-luvulla – mutta toisin kuin aiemmin, nyt jokaisesta somessa lauotusta hyvästä jutusta jää jälki. Ja sitten on ihan aiheellista kysyä, että pitääkö sellaista sallia työpaikalla, kun tiedetään, että se voi loukata. H uumori on liukasta ja nopeasti uusia muotoja ottavaa. Paavo Kerkkänen muistaa vielä kultaisen 1990-luvun, jolloin kovassa kännissä työpaikalle saapuminen oli yleisesti hyväksyttyä kansanhuvia. Tällaisten epäsovinnaisten teemojen ympärille rakentuvissa vitseissä on jotain keinotekoista – ne eivät synny vuorovaikutteisesti hetkessä, vaan niitä on ehkä harkittu pitkäänkin. Se oli aikaa ennen varhaisen puuttumisen malleja ja vieroitukseen ohjaamista.” Työyhteisöjen huumorin suoranaisena kivijalkana oli tiukka hierarkia, jonka puitteissa revittiin viihdettä alempana olevan työntekijän nöyryyttämisestä. Se tekee meistä haavoittuvaisia. Ei niitä rasistisia ja sovinistisia juttuja suurin osa työpaikalleen oikeasti kaipaa, jos niistä kerran pääsee eroon.” Nauru ei siis tarkoita samaa asiaa kuin viihtyminen ja kokemus hauskuudesta. ”On totta, että enää ei pysty laukomaan poliittisesti, uskonnollisesti ja seksuaalisesti arkaluonteisia vitsejä, mutta en tiedä, onko niitä kannattanut viljellä aikaisemminkaan
Entä sitten Linda, joka olettaa leppoisasta seuramiehestämme pahaa. ”Taitaa kuitenkin olla niin, että jos niitä rasistisia vitsejä jotkut ihmiset haluavat toisilleen kertoa, niitä kerrotaan sitten jossain muualla kuin siinä palaveripöydässä. Yhtä lailla rikoslain Kiihottaminen kansanryhmää vastaan -rikosnimike koskee ammatillisessa ympäristössä tapahtuvia tiettyä kansanosaa koskevia loukkauksia. Sukupolviero näkyy huumorin kautta ehkä selkeimmin. Tytär aina ihmettelee, miksi niitä samoja asioita pitää hokea, kun ei niissä ole edes mitään hauskaa. Johtuuko se Ilkan tietynikäisestä y-kromosomista. On ja ei, uskovat huumorintutkijat. Ei se ole ihan vähäpätöinen asia, onko rakennettu työuraa 1990-luvulla vai 2020-luvulla. Nykymittapuulla työpaikkakiusaamista”, Kerkkänen selostaa. ”Se oli sellaista karaisemista ja kaapin paikan osoittamista, että esimerkiksi neuvotaan henkilö uudestaan ja uudestaan väärään paikkaan tai perehdytetään väärin, jolloin ihminen mokaa ja joutuu naurunalaiseksi. Siihen liittyy stand up -koomikkojen don’t punch down -periaate eli se, että huumorilla ei saisi lyödä alemmassa asemassa olevaa. Lainsäädäntö toimii Kerkkäsen mukaan kuitenkin pelotteena sille, millaisia asioita työpaikalla uskalletaan suusta päästää. h e i n ä k u u 2 2 3 4 5 Pirjo Vesa muistuttaa, että eläkeikää lähestyvällä ja työuraansa aloittelevalla ammattilaisella on dramaattisesti erilaiset kokemusmaailmat. Kuten tämän tapaisissa rikoksissa usein käy, rikoksen todistaminen on hankalaa. Vaikka äkkiseltään ei ole syytä olettaa, että ihmiset lähtevät töihin kiusaamaan ja nöyryyttämään toisiaan vaan tekemään töitä ja ehkä jopa viihtymään, työpaikat eivät ole muusta yhteiskunnasta irrallisia paikkoja, on työyhteisö kuinka epäpoliittinen ympäristö hyvänsä. Huumorilla on aina ollut ja on edelleen valta-asemien osoittamiseen ja kyseenalaistamiseen liittyvä tehtävä. Lainsäädäntö on puuttunut vuosien saatossa siihen, mitä työpaikalla saa tehdä – huumorin varjolla tai ilman. Voi olla saunailtoja tai Whatsapp-ryhmiä tai sähköpostilistoja, joissa voidaan vaihtaa juuri sellaista materiaalia kuin sattuu huvittamaan.” Kerkkäsen mukaan yksi vakiintunut tapa normalisoida epäkorrektien vitsien kertomista on siirtää vastuuta sosiaaliselle medialle tai vaikkapa jo sille eläköityneelle työkaverille. ”Vaikka kaksi henkilöä olisi nyt ajallisesti samassa hetkessä, niin he ovat eläneet elämänsä eri yhteiskunnissa. Häirintä ei tarkoita yksittäistä ”heitä homo voltti” -tyyppistä solvausta, vaan häirinnästä voidaan tuomita henkilö, joka toistuvasti loukkaa ja pilkkaa toista henkilöä siitäkin huolimatta, että asiasta on huomautettu. M utta ajatellaanpa hetki sitä mahdollisuutta, että kuvitteellinen Ilkkamme ei aidosti tarkoita iskävitseillään mitään pahaa. Huumori on tutkitusti vaikuttava sosiaalisen vallan väline. Työturvallisuuslain häirintä-rikosnimike oli yksi oleellisesti huumorin rajoja piirtänyt lainsäädännöllinen muutos. ”Muistelu on yksi aika klassinen tapa tuoda tietyt asiattomat jutut osaksi työyhteisön arkea. Kun kulttuuri muuttuu nopeasti, kuten metoo-ilmiön kohdalla on. Että jokin asia on tapahtunut 40 vuotta sitten, mutta vanhojen hyvien aikojen varjolla asiasta puhuminen on ikään kuin sallittua. Miksi hän sitten laukoo vitsejä, jotka kuitenkin tuottavat mielipahaa tai tulkintoja siitä, että Ilkka yrittää iskeä nuorempia naispuolisia kollegojaan. Kertyneet kokemukset ja maailmankuva ovat yksinkertaisesti erilaisia, vaikka arvoissa voisi olla paljonkin samaa.” Vesa käyttää esimerkkinä omaa tytärtään, jonka on vaikea ymmärtää äitinsä 1980-luvun sketsisukupolvea. Tai sitten sanotaan vaan, että näin tällaisen meemin somessa, en se minä ollut, osui vaan silmään”, Kerkkänen naurahtaa. Onko ylipäätään mielekästä ajatella, että suurin osa huonoja vitsejä kertovista haluaa alistaa alempiaan. Pirjo Vesa muistuttaa, että eläkeikää lähestyvä ja työuraansa aloitteleva ammattilainen ovat kaksi dramaattisesti erilaisen kokemusmaailman omaavaa henkilöä. Onko Linda tarpeettoman ankara Ilkkaa kohtaan
4 6
”Meillähän on paljon näyttöä siitä, että esimerkiksi eri etnisten ryhmien väliset vihamielisyydet vähentyvät, kun tarjoutuu tilaisuus jutella ja saada tietoa toisesta. Ei huumoria, ei yhteisöllisyyttä. Ja jos työelämästä ottaa elämän pois, jäljelle jää vain työ. Työtä ei saavuta tekemään päivittäin työpaikalle, vaan yhä useammin työ tehdään etänä, ja erilaisten hallinnollisten tehtävien valuminen asiantuntijatyötä tekeville ja resurssien kiristyminen tietyillä toimialoilla on johtanut kiireen kasvuun. Näen kuitenkin, että se on jossain määrin väistämätöntä. Ihminen ei olekaan enää ryhmänsä edustaja vaan inhimillinen yksilö.” Ilkan ja Lindan ammatillisen suhteen kannalta voisikin olla hyvä, että työyhteisön ryhmäytymiseen panostettaisiin. Kun ystävä, perheenjäsen tai muuten pidetty henkilö sanoo jotain typerää, ihmiselle on ominaista, että hän havaitsee jutun typeryyden mutta suhtautuu asiaan myötäsukaisesti. Ja kun ei ole luottamusta, tulee helposti virhetulkintoja. V esa pohtii, onko tämän hetken työelämästä karisemassa tarve rakentaa yhteisöjä. Pitäisikö Lindan siis olla kiltti tyttö ja hymähdellä iskävitseille, vaikka pitää niiden sisältöä karkeana. Se on muuttanut ihmisten sosiaalisia tarpeita ja mahdollisuuksia. Ja siitä päästään Lindan ja Ilkan ongelman juurisyyhyn: luottamuksen puutteeseen. Samalla molemmat kuitenkin painottavat, että huumorilla on työpaikalla viihtymisen ja vaikeiden asioiden käsittelyssä olennainen rooli, ja jos sitä haluaa ruokkia, kannattaa ruokkia luottamusta. Asiasta ei vain ole vielä olemassa tutkittua tietoa. Huumori on kestänyt paljon tämänhetkisen työelämän murrosta suurempiakin vitsauksia. h e i n ä k u u 2 2 3 4 7 nähty, kuinka realistista on olettaa, että vanhemmat ikäluokat muovautuvat muutokseen samassa ajassa kuin nuoremmat polvet. Kiire, tuo ihmissuhteiden laadun vastakohta. Ihmiset tulevat tekemään tulevaisuudessa todennäköisesti useita eri töitä, työtä tehdään etänä, ja työnkuvat tulevat olennaisesti muuttumaan tämänhetkisestä. Kerkkänen sanoo, että luottamus syntyy informaation lisääntymisen, kansankielisesti tutustumisen, kautta. Se löytää aina muotonsa ja kontekstinsa. ”Jos työpaikkaan ei sitoudu emotionaalisesti, ei synny tarvetta rakentaa yhteisöä tai halua pistää itsensä peliin. Yhteisö ei rakennu, jos työssä ei ole mahdollisuutta kokoontua keskinäisesti keskustelemaan itselle merkityksellisistä asioista huumorilla. Asiasta voidaan huomauttaa, mutta typerät sanat eivät olennaisesti vahingoita ihmissuhteessa vallitsevaa luottamusta ja kiintymystä. Jonkun pitäisi tutkia. Tämä synnyttää avoimuutta, ja avoimessa ympäristössä voi heittää huumoria ilman pelkoa epäonnistumisesta ja kasvojen menettämisestä. Myös sähköisissä kanavissa rakennetaan yhteisöllisyyttä ja, kuten aina, sitä rakennetaan huumorin keinoin. Ne ovat ”vain” typeriä sanoja. Siihen tarvittaisiin enemmän jaettua aikaa.” Voiko työyhteisölle siis huiskuttaa hyvästit. Vesan mielestä asia ei ole niin yksinkertainen. Vesa selittää: nykyajan työyhteisöt ovat erilaisia sosiaalisia ympäristöjä kuin 10–20 vuotta sitten. Työsuhteiden kesto on lyhentynyt, työsopimukset ovat ehdoiltaan erilaisia, mikä näkyy esimerkiksi määräaikaisuuksina. Luottamukseen perustuvassa ihmissuhteessa vallitsee siis oletus, että toinen ei tarkoita typerillä sanoillaan mitään pahaa. Hyvää voisi tehdä sekin, että he jäisivät jumiin hissiin tai liukastuisivat yhtä aikaa banaaninkuoreen. Jos olisi aikaa. Hänen mielestään niin on. Pirjo Vesa sanoo, että huumorintajuun liittyvät yhteentörmäykset aiheutuvat usein siitä, että työpaikalla ei vallitse keskinäistä luottamusta. Virheiden tekeminen on sallittua. ”Huumorihan kukkii sellaisessa ympäristössä, jossa on jo jonkin verran opittu tuntemaan toinen toista ja luottamusta on rakentunut. Kiire, tuo ihmissuhteiden laadun vastakohta. Se synnyttää erilaisia tarpeita ja sisällöllisesti erilaista huumoria.” Vesa ja Kerkkänen ovat yhtä mieltä siitä, että työyhteisöjen näivettyminen ei tarkoita huumorin näivettymistä. Se on muuttanut ihmisten sosiaalisia tarpeita ja mahdollisuuksia.. ”Jos työyhteisöjen merkitys kaventuu, niin se on tietysti ikävää. Huumorihan on asioiden suhteuttamisen leikkiä, ja leikki ei onnistu jännitteisessä ympäristössä”, Vesa kertoo
PIKKUTYTÖN UNELMA. Aikuisena hän teki siitä uran. 4 8 Teksti Venla Rossi Kuvat Timo Pyykkö Tyyli Suvi Poutiainen Meikki ja hiukset Fatma Bendris Vaatesuunnittelija Anni Ruuth on lapsesta asti kaivannut kauneutta ja mennyt piiloon mielikuvitusmaailmaansa
h e i n ä k u u 2 2 3 4 9
Anni Ruuthin kohdalla vastaus on selvä. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta se on selvää, että Kouvolassa on paljon betonia. Siitä ajasta, kun isä sitten tosiaan oli kotona, hän ei muista kovin paljon. Koskaan ei tiennyt, millainen tuleva viikonloppu olisi. MITEN KUKAAN VOI ELÄÄ PASTELLIUNELMASSA?. Hänelle se on lapsesta saakka ollut ainut vaihtoehto. Jokainen yksityiskohta Ruuthin talon sisustuksessa on täydellisesti linjassa hänen yrityksensä tuotteiden ja Instagram-feedin kanssa. Toikan tilaksi alkujaan rakennettu talo on peräisin 1900luvun alusta. Mutta yksi hetki hänelle on jäänyt kirkkaasti mieleen. Myöhemmin se vääntyi kansan suussa myös muotoon Suomen rumin kaupunki, Kouvostoliitto ja Suomen Tšernobyl. Reilu vuosi sitten siitä tehtiin juttu Glorian koti -lehteen. Anni Ruuth tunnetaan vaatesuunnittelijana erityisesti hääja linnanjuhlapuvuista (joita hän on suunnitellut muun muassa Sanna Marinille, Ronja Salmelle ja Mmiisas-nimellä tunnetulle tubettajalle Miisa Grekoville), höyhentopeista ja silkkipannoista – tiivistetysti kaikenlaisesta ihanasta, josta pikkutytöt unelmoivat. Olisi houkuttelevaa ajatella, että juuri sen takia hänessä ilmeni jo lapsena niin vahva kaipuu kaikkeen kauniiseen. Se, kun hän 11-vuotiaana ilmoitti äidilleen, että jos toi äijä ei lähde, niin minä lähden. Ruuthin äiti teki kyllä parhaansa, ja lapsuuteen mahtui myös hyviä hetkiä. Se tuntuu pisteeltä iin päälle. Opin uskomaan itseeni. Ja ei kai pihan pergolassa tule liian kylmä. Koti ja ateljee tuoksuvat ruusulle, näyttävät karkille ja huumaavat kaikki aistit”. En varmasti olisi ammatillisesti tässä tilanteessa, jos en olisi Sakun kanssa.” Totta, vähän ällöttävältä se kuulostaa. Miten kukaan voi elää pastelliunelmassa. Usein hän uppoutui tuntikausiksi omaan mielikuvitusmaailmaansa ja piirsi haavekuviaan myös paperille. Pikku-Anni keräsi pakkasen kovettaman lumen keskeltä talventörröttäjiä, jotta kotona olisi jotain kukkamaljakkoon laitettavaa. Muun muassa. Vasta sitten Ruuth ” MITEN TÄMÄ KAIKKI NYT VAAN VOI OLLA TÄLLAISTA. Ruuth huolehti monta päivää etukäteen, millaisia ongelmia tällä kertaa olisi luvassa, eikä saanut nukuttua. Suomen turhin kaupunki, Pahkasika-lehdessä aikanaan kirjoitettiin. Pian sen jälkeen äiti otti avioeron. Hän on helppo haastateltava. Tää kuulostaa nyt tosi ällöttävältä, mutta aloin kukoistaa sen jälkeen. Iltapäivä haminalaisen omakotitalon aurinkoisella, kukkivalla pihalla on kiitänyt eteenpäin, kun Ruuth on kertonut perhetaustastaan, työstään, ajatuksistaan ja tunteistaan. Hän vastaa kysymyksiin avoimesti ja kertoo asioita myös oma-aloitteisesti. Vaatesuunnittelija Ruuthin toinen haastattelukerta on kestänyt jo miltei kolme tuntia. S uomessa on monta kaupunkia, joita ei syystä tai toisesta arvosteta, mutta yksi on ylitse muiden: Kouvola. Ruuth eli koko lapsuutensa epävarmuuden vallassa. Mutta kun äiti kertoi, että isä oli pian tulossa takaisin kotiin, hyvä tunnelma hävisi. Miten tämä kaikki nyt vaan voi olla tällaista. Mutta Kouvola ei suinkaan ollut ainut syy siihen, että hän halusi paeta todellisuutta. Juuri sen betonin keskellä Anni Ruuth eli valtaosan nuoruusvuosistaan – ja vieläpä 1990-luvun laman aikana. Se on ehkä jonkinlainen defenssimekanismi, Ruuth arvelee. Mitä Ruuth siitä haluaisi sanoa. Hän tarjoaa lounasta (etätöissä olevan Saku-puolison pyöräyttämää katkarapupastaa) ja anopin keittämää mehua. Juuri sellaiselta näyttää myös hänen kotonaan. 5 M ä vähän mietin, että pitäiskö meidän puhua vielä rakkaudesta”, Anni Ruuth sanoo. Eli kyllä vain, rakkaudesta puhuminen taitaa tässä ympäristössä olla oikeastaan enemmän kuin asianmukaista. Brändi ja todellisuus ovat hämmentävällä tavalla yhdenmukaisia. ”Mä tapasin Sakun vuonna 2007. Sen aiheutti isän alkoholismi. Hän kehuu haastattelijaa jaksamisesta ja kysyy, tarvitsisiko tämän käydä välillä vessassa. Siinä kerrotaan, että ”vaatesuunnittelija Anni Ruuth muutti miehensä kanssa hurmaavaan hirsitaloon Haminaan ja perusti sen yläkertaan tunnelmallisen kotiateljeen. On vaaleanpunaista, valkoista, pellavaa, silkkiä, antiikkia, utuista puuterinsävyä, pitsipeitteitä ja posliinijoutsenia. Hieman siirappista, mutta ei teksti oikeastaan kauheasti liioittele. Erityisesti silloin, kun rakennustyömailla työskentelevä isä oli viikkokausia töissä Norjan öljynporauslautoilla
Korvakorut ja kaulakoru, Kalevala . Anni Ruuth.. h e i n ä k u u 2 2 3 5 1 Musta body, Anni Ruuth. / Stockmann. Kengät, kuvattavan omat. Vaaleat farkut, A.P.C
Muutaman vuoden päästä siitä häntä kutsuttiin lehtien otsikoissa jo ”Linnan juhlien seuraavaksi luottosuunnittelijaksi”. Juuri silloin hän löysi höyhenet. Mutta minkä. Jälkimmäiselle firmalle Ruuth suunnitteli äskettäin oman korumalliston. Teini-ikäisestä Ruuthista sen sijaan tuli uhmakas. Peruskoulun jälkeen Ruuth lähti opiskelemaan pukuompelua. Viime aikoina kuvioihin ovat tulleet muun mussa yhteistyö Hotelli Lilla Robertsin ja Kalevala-korun kanssa. Ennen kaikkea Anni Ruuthista on kuitenkin tullut Suomen kenties trendikkäin hääpukusuunnittelija. Tai tulette yhdessä valmistautumaan päivää ennen hääjuhlaa. Nyt sinulla on mahdollisuus yllättää elämäsi tärkeä ihminen ja tuoda vaikka oma äiti nauttimaan Anni Ruuth -teemahuoneestamme. Tasoitella aikuisten välisiä asioita. On vanhan ENNEN KAIKKEA ANNI RUUTHISTA ON KUITENKIN TULLUT KENTIES SUOMEN TRENDIKKÄIN HÄÄPUKUSUUNNITTELIJA. Ruuth alkoi toden teolla yrittäjäksi vuonna 2017. Koko vuoden saldo tulee olemaan suurempi, luultavasti 50 – 60 hääasua. Opintojen aikana hän oli vielä vähän pihalla siitä, millaisia vaatteita haluaisi tehdä. Myöhemmin hän suoritti Lahden Muotoiluinstituutissa vaatesuunnittelijan tutkinnon. Kesällä 2023 noin 40 morsianta astelee alttarille Anni Ruuthin morsiuspuvussa. Mutta kun tuli lopputyömalliston aika, hän päätti, että nyt on aika olla miettimättä, mitä muut tästä oikein ajattelevat. Huone on täydellinen inspiroitumiselle myös häitään suunnittelevalle. Ruuthille oli aina selvää, että hän haluaisi tehdä töitä kauniiden asioiden kanssa. Kun Ruuth näki valtavat kangaspinot, hänestä tuntui, että uusi maailma aukeni. Ruuth testasi aikuisia ja häiriköi. Niihin ripustetut henkäyksenkeveät valkoiset ja vaaleanpunaiset luomukset on koristeltu höyhenillä ja ruseteilla. Harjoittelijan tehtäviin kuului lähinnä siivota palalaareja, mutta samalla konkretisoitui ajatus siitä, että jatkossakin työhön kuuluisi juuri tällaista kauneutta. Ehkäpä kaasoina yllätätte morsiamen yöllä teemahuoneessa. Ja tietysti se tärkein: pientä huonetta ympäröivät vaaterekit. Itse hän hoitaa, niin, oikeastaan kaiken muun: suunnittelun, tilausten hallinnoinnin, asiakaspalvelun, sovitukset, markkinoinnin, myynnin, postituksen ja pakkauksen, siivoamisen, kuvausten järjestämisen, kankaiden hankkimisen ja kahvinkeittämisen. Ne tuntuvat leijuvan ilmassa miltei itsestään, painottomina. No, tänä keväänä yrityksessä on sentään työskennellyt myös palkallisia harjoittelijoita.. Ruuth ostaa nykyään ompelutyön tutuksi tulleilta luottohenkilöiltään. T ervetuloa inspiroitumaan, rentoutumaan ja unelmoimaan Hotel Lilla Robertsiin! Yhteistyössä muotisuunnittelija Anni Ruuthin kanssa loimme keveän unelman kesälle 2023. Seitsemännellä luokalla hän pääsi tet-harjoitteluun Kouvolan Eurokankaalle. Siihen asti oli pitänyt yrittää olla vaivaton, kiltti, huomaamaton. roosan väriset seinät, raskaina katosta lattiaan laskeutuvat samettiverhot, simpukan mallinen vaaleanpunainen sohva, pyöreäreunainen peili, lasipöydälle asetellut posliinijoutsenet, kattoon maalattu taivas kumpupilvineen. Sen nimi on Kesäyön ruusu. Millainen olisi hänen tyylinsä. Asiat ovat tapahtuneet nopeasti, Anni Ruuth sanoi, kun tapasin hänet ensimmäistä kertaa – silloin yrityksen liiketilassa eli studiolla Eirassa. h e i n ä k u u 2 2 3 5 3 ja hänen siskonsa alkoivat oireilla näkyvästi. Ja kyllä, sielläkin on aivan Ruuthin näköistä. Koulunkäynti ei sujunut eikä kiinnostanut
Niin, että se olisi sulokas, mutta siinä olisi myös koominen puoli.” Toimittaja ja kirjailija Laura Friman kutsui tuota höyhentoppia tuoreessa Tauko-kirjassaan ”ikoniseksi”. Mehän ajatellaan, että joutsen on tosi eteerinen ja virtaviivainen, mutta oikeastaan se on hyvin koominen olento. Sitä kun käytetään yleensä tasan kerran. Ne sähisee ja puolustaa poikasiaan. Se ei ole sattumaa, sillä tuo hanhilintujen näyttävä alaheimo edustaa hänen yritystään myös ideologisesti. Suunnittelija itse saattaa kysyä jotain pientä yksityiskohtaa vaikkapa tilauksen postittamisesta. Siellä sijaitsee vanha maalaistalo, jonka pihalla kukkivat juhannusruusut. Niin, joutsenetkin pariutuvat eliniäksi. Ja somepostauksissaan hän kutsuu seuraajiaan ja asiakkaitaan joutseniksi – itse hän niissä on swan maker, joutsenentekijä. Ruuthin mummola. ”Siis joutsenet on oikeesti tosi bad ass -tyyppejä. Hän palaa kahden haastattelukerran aikana monesti siihen, että on ennen kaikkea perheihminen ja siinä mielessä arvomaailmaltaan ”aika perinteinen”. Sekä hänen kotoaan että Helsingin studiolta löytyy monenlaisia joutsenesineitä. Ruuth hoitaa jokaisen kanssa henkilökohtaisesti sekä ideointipalaverit (jos kyse on mittatilauspuvusta) että sovitukset. ”Noin yleisesti mun vaatteet ovat inspiroituneet baletin maailmasta, erityisesti Joutsenlampi-baletista”, Ruuth aloittaa. 5 4 Silti Anni Ruuth on Anni Ruuth -yrityksen ainut vakituinen työntekijä. Juuri siksi 40 kesämorsianta on valtava määrä. Bad ass -puolen lisäksi Ruuthille ovat hyvin tärkeitä myös monenmoiset pehmeät arvot. Tapaamiskertoja voi olla jopa neljä. Hän itse korostaa, että suunnittelussa on mukana myös leikkisyyttä ja normien rikkomista. Yksi hyvä veikkaus sen sijaan voisi olla Juva, piskuinen kunta Etelä-Savon maalaiskunnassa. Tämän asian Anni Ruuth haluaa muuttaa. Asiakkaat välillä hämmästyvät sitä. Aloin sitten ajatella, että miten naisesta saisi joutsenen näköisen. Tykkään, että niissä on kauneuden lisäksi myös voimaa ja sähäkkyyttä”, Ruuth sanoo ja huitoo käsillään ympäriinsä. Ja on totta, että se on viime vuosina tullut vastaan erityisesti Instagramissa tämän tästä. Ruuthin tyyliä suunnittelijana on kutsuttu feminiiniseksi ja herkäksi. M orsiuspuku on monen nykysuomalaisen epäekologisin vaatehankinta. Toppi jää mieleen ehkä juuri koomisuutensa takia: sen höyhenistä väreilevät linjat eivät nuole kantajansa ihoa, vaan ennemminkin näyttää siltä kuin vaatteeseen pukeutunut henkilö olisi pujahtanut pullean höyhentyynyn sisään. Esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa he ovat vaikkapa tilanneet Anni Ruuthin verkkokaupasta jonkin vaatteen, ja sitten yhtäkkiä puhelin soi. Hän suosii hääpuvuissaan esimerkiksi kaksiosaisuutta juuri siksi, että puvun osat olisivat yhdisteltävissä ja käytettävissä monella tavalla myös tulevaisuudessa. NIIN, JOUTSENETKIN PARIUTUVAT ELINIÄKSI.. Sillä on pullea keskivartalo, pienet jalat ja isot räpylät. M istä Anni Ruuthin arvomaailma on peräisin. Tai tosiaan muuttunut joutseneksi. Hääpuvun hinta vaihtelee: valmiista hääpukumallistosta löytyvän asun voi saada alle 2 000 eurolla, mutta mittatilauspuvun hinta on 2 500 eurosta ylöspäin. ”Mutta kun mä aloin tehdä tuota höyhentoppia, niin vedin sen överiksi. Ei ehkä Kouvolasta eikä edes Mikkelistä, missä perhe sitä ennen asui. Välillä mennään ostamaan kankaita yhdessä. Joutsenet ovat selvästi Ruuthille tärkeitä
Kengät, Miista / Beam.. h e i n ä k u u 2 2 3 5 5 Vintage HIM-paita, kuvattavan oma. Harmaat farkut, Ganni / Stockmann
Anni Ruuth.. 5 6 Jakku, Acne Studios / Beam. Kengät, kuvattavan omat. Korvakorut ja kaulakoru, Kalevala . / Stockmann. Musta body, Anni Ruuth. Vaaleat farkut, A.P.C
Ensimmäisessä palaverissa Mäkynen kertoi, että hänellä oli monia toiveita puvulle. Sinä vuonna Ruuth oli jo perustanut oman yrityksensä mutta työskenteli vielä myös muille kerätäkseen rahaa. Kun hän meni Sakunsa kanssa naimisiin vuonna 2012, hän tilasi tekokuituisen hääpukunsa netistä. Älytön työtahti ja mummon kuolema laukaisivat masennuksen, josta Ruuth ei ole kokonaan toipunut vieläkään. Juuri sen ikonisen joutsenvaatteen siis. Aluksi tehtiin pikkuruisia mekkoja Barbeille, sitten tuubitoppeja. Ruuthista tuntui, että mummo oli vähän niin kuin Pocahontas-animaation Kaarnamuori: vanha ja viisas nainen, jolla oli oikea neuvo jokaiseen asiaan. Mutta viisi vuotta myöhemmin tapahtui jotain. Mäkynen kertoo puhelimitse, että muistaa edelleen suosikkinsa: kupariset housut ja höyhentopin. Se, miltä kotona ja töissä näyttää, on osa tuota lempeyttä. Asia ei silloin tuntunut kovin tärkeältä. Sen tulisi olla herkkä mutta sopiva vahvalle naiselle. Ruuth ymmärsi terapeutin avulla, että aikuisenakin jatkuneiden nukahtamisongelmien tausta oli juuri lapsuuden turvattomuudessa – ja että nyt ei enää tarvitse olla varuillaan. Hän hoiti riuskasti tilalla myös niin sanotut miesten työt mutta pukeutui aina huolitellusti ja tuoksui hyvältä. Sen tulisi ilmentää paitsi feminiinisyyttä myös feminismiä. Mummossa yhdistyi feminiinisyys ja maskuliinisuus. Terapiassa Ruuth ymmärsi, että hänellä oli lapsuudestaan paljon käsittelemättömiä asioita. Hän oli näytöksessä siis paikalla vaatesuunnittelijana, esittelemässä ensimmäistä omaa mallistoaan. Homma osoittautui miltei mahdottomaksi – ennen kuin hänen mieleensä tuli se eräs nuori suunnittelija höyhentoppeineen. Vaaleanpunainen sisustus on siis lopulta kaikkea muuta kuin pinnallinen asia. ”Ne oli niin ihania ne Annin vaatteet, sensuelleja mutta moderneja. Vähitellen jotkut niistä ovat oienneet. Hän pukeutui tuossa muotinäytöksessä Anni Ruuthin vaatteisiin ja ihastui niihin ikihyviksi. Niin, ja mielellään TERAPIASSA RUUTH YMMÄRSI, ETTÄ HÄNELLÄ OLI LAPSUUDESTAAN PALJON KÄSITTELEMÄTTÖMIÄ ASIOITA.. Ja arvostin tosi paljon sitä, että Anni suhtautui jo silloin materiaaleihin ja tuotantoon hyvin vastuullisesti.” Priden muotinäytös järjestettiin kesäkuussa. Mäkynen (tai silloin vielä Rytkönen) lähetti Ruuthille viestin: voisivatko he tavata. Paitsi että oikeastaan hän ei ehtinyt elää kovin vanhaksi. Kun Mäkynen oli menossa samana vuonna naimisiin, hän alkoi pohtia, mistä löytäisi omaan tyyliinsä sopivan ja eettisesti valmistetun hääpuvun. h e i n ä k u u 2 2 3 5 7 Siellä hän nukkui lapsena hyvin ja vailla huolia. Mummo rakasti vaatteita ja opetti lapsenlapsensa ompelemaan ja kaavoittamaan. Yksi tilaisuuden malleista oli Maria Mäkynen. Anni Ruuthin mummo kuoli vuonna 2018, alle 70-vuotiaana. Tarkemmin sanottuna tapahtui Helsinki Priden muotinäytös vuonna 2017. Hän työskentelee nykyään Ammattiliitto Pron yhteiskuntasuhdejohtajana, mutta nuoruudessaan Mäkynen (jonka suuri yleisö tuntee myös kansanedustaja Matias Mäkysen puolisona) teki opintojensa ohessa mallikeikkoja. Samana vuonna Ruuth oli valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista. A nni Ruuthista ei koskaan pitänyt tulla hääpukusuunnittelijaa. Hän on kuitenkin saanut apua sekä lääkityksestä että psykoterapiasta. Ruuth on myös tietoisesti rakentanut arjestaan lempeää ja hoitavaa. Että nyt hän on turvassa. Esimerkiksi nukkuminen, se sujuu nykyään paremmin
5 8
h e i n ä k u u 2 2 3 5 9 monikäyttöinen, kestävästi valmistettu ja hyvin kaavoitettu. Maria Mäkynen saattaa olla toinen. Mutta 2020-luvulla se ei riitä. Mäkysen mielestä Ruuth on Suomessa aivan poikkeuksellinen tekijä ja suunnittelija. Maria Mäkynen on käyttänyt omaa hääasuaan jo monet kerrat eri tilaisuuksissa. PAITSI EI IHAN KAIKKIEN MIELESTÄ.. Ruuth kävelee toiselle puolelle pihaa puhumaan. Mutta olihan se silti ihan uskomatonta.” Tähän on varmaan hyvä lopettaa. Niinpä hän teki lopulta päätöksen ja jätti koulun kesken. Pian syntyi Hilma-tytär, joka täyttää heinäkuussa kaksi vuotta. Hän palaa parin minuutin päästä outo ilme kasvoillaan. Se on varmasti yksi hänen menestyksensä salaisuus. Hän käyttää nykyään pelkästään luonnonmateriaaleja, ”koska ei halua tuoda maailmaan lisää muovia”. ”Mun pitäis ehkä ottaa tää, tää taitaa olla mun kirjanpitäjä…” Siitä vaan, ilman muuta. Hän on samaan aikaan herkkä, haavoittuvainen ja kunnianhimoinen. Maria ja Matias Mäkysen häissä oli paikalla muun muassa heidän ystävänsä ja työtoverinsa Sanna Marin. Mutta pelkkä näkyvyys ei riitä, jos ei ole sisältöä. Ruuthista tuntui, että perhettä tai muuta henkilökohtaista elämää ei koulussa nähty asiana, johon kovan luokan muotisuunnittelijalla oikeastaan voisi olla aikaa. Täydellinen tämän ajan hahmo. Ruuth tekee vaatteita, joita monet himoavat. Hän itse puolestaan haaveili noihin aikoihin kovasti, että hän ja hänen puolisonsa saisivat pian perheenlisäystä. Opettajia palvottiin ja opiskelijat kilpailivat näiden suosiosta. Ei se oikeastaan niin pahalta tuntunut, pikemminkin käännekohdalta hyvällä tavalla. TÄYDELLINEN TÄMÄN AJAN HAHMO. Seuraavana vuonna Marin tilasi oman tulevan hääpukunsa Ruuthilta. Hän ajattelee tarpeellisissa asioissa kaupallisesti mutta puhuu silti lehtihaastatteluissa mummostaan. Juuri silloin Anni Ruuthin puhelin soi. Minä en ollut, ja siksi jäin tosi yksin.” Ruuthin mielestä muotoilun laitoksen kulttuuri oli epäterve muillakin tavoilla. Tehdään kotelomekkoja, joista puuttuu feminiinisyys.” Niin, Anni Ruuth tekee läpikotaisin feminiinisiä vaatteita. ”Siitä alkoi puolentoista kuukauden työ, johon sisältyi 300 inspiraatiokuvaa, kuusi eri vaihtoehtoista mallia ja sovituksia ympäri Helsinkiä”, kirjoitti Maria Mäkynen häiden jälkeen blogiinsa, jota hän tuohon aikaan piti Lily-alustalla. Hän tekee paljetteja kalansuomuista ja hänen käyttämänsä höyhenet ovat untuvateollisuuden ylijäämää lintujen eettiseen kasvattamiseen sitoutuneilta kasvattajilta. Että mitähän tälle puvulle voisi nyt tehdä, voiko sen värjätä tai jotain.” ”Tällaista ei ole kyllä koskaan aikaisemmin tapahtunut.” HÄN ON SAMAAN AIKAAN HERKKÄ, HAAVOITTUVAINEN JA KUNNIANHIMOINEN. Ruuth aloitti vaatesuunnittelun maisteriopinnot Aalto-yliopistossa mutta huomasi pian, että alkoi voida siellä huonosti. Täytyy olla myös hyvä tarina ja brändi. Paitsi ei ihan kaikkien mielestä. Viime viikolla lapsi sanoi ensimmäistä kertaa ne sanat, jotka jokainen vanhempi haluaa kuulla: minä rakastan sinua, äiti. Anni Ruuthilla on. Hän postaa someen sekä pihansa kukista että mielialalääkkeistään. ”Meillä on perinteisesti ollut täällä todella hienoa printtiosaamista, mutta linjat ovat kotimaisissa vaatteissa usein hyvin pelkistettyjä. V uonna 2019 Anni Ruuthin yritys oli jo hyvässä vauhdissa, mutta hän oli palannut koulun penkille. Puvusta tuli hienompi kuin hän oli edes osannut kuvitella. Sillä vaikka Anni Ruuth ei oikein pidä siitä, että hänestä puhutaan ”Sanna Marinin morsiuspuvun suunnittelijana”, on tuosta näkyvyydestä tietenkin ollut hänelle hyötyä. Koko elämä olisi pitänyt uhrata työlle. Hän rypistää kulmakarvojaan. ”Siis ihan uskomaton juttu! Se olikin mun asiakas, joka kertoi, että häät on peruttu. Hän kertoo asiasta pihallaan, aivan toisen tapaamisen lopuksi. Sillä voisiko rakkaudesta muka sanoa jotain enempää. ”Ei se varmaan vielä tiedä, mitä se tarkoittaa. Kolmiosainen, samppanjanvärinen puku koostuu pitkästä silkkihameesta, topista sekä samettipaidasta. ”Siinä Aallon maailmassa oli jotain tosi kylmää ja turvatonta… Jos oli sellainen kuin opettajat halusivat, sai paljon kannustusta
p o d ca st podcast huijaus Toimittaja Riikka Suominen kertoo podcastissaan, miten sadut opettivat meitä etsimään sitä väärää. Kuuntele podcast! p o d ca st. suuri rakkausEntä jos ei olekaan prinssiä, valkoista ratsua ja häitä, joiden jälkeen pari elää onnellisena elämänsä loppuun asti
Olen lyönyt, juonut ja nainut niin kuin miehen pitää lyödä, juoda ja naida. Toki ajattelin koko 26-vuotisen parisuhteeni aikana olevani hyvinkin moderni ja nykyaikainen kumppani ja isä, mutta niin vain meilläkin, kuten edelleen useimmissa heterosuhteissa, vaimoni päätyi kantamaan päävastuun kotitöistä. 6 1 S eisomme poikani kanssa vierekkäin kylpyhuoneen peilin edessä pesemässä hampaita. Erityisen absurdilta nykyperspektiivistä katsoen tuntuu, etten lasten synnyttyä 2005 ja 2008 edes vakavasti harkinnut pitkää isyysvapaata. Viime vuosina, nyt kun siitä on tullut riittävän normaalia, olen uskaltanut alkaa ajatella, että ehkä mieheys ja naiseus sittenkin ovat enimmäkseen muuta kuin biologiaa tai edes mitään ikiaikaista ja muuttumatonta. Olen elänyt erinäisten kunniakoodistojen ja hierarkioiden ehdoilla suurimman osan elämästäni. (Sentään 26-vuotinen parisuhteeni ajautui ongelmiin ainakin osin siksi, että keski-iän ensi aaltojen rullatessa päälleni minussa alkoi kummitella epämääräinen halu edes kerran elämässäni harrastaa irtosuhteita, seksiseikkailla, tehdä sitä mitä miehen täytyy.) Kutkuttavaa kyllä, viime vuosina miehistynyttä poikaani kohtaan tuntemani rakkaus on saanut minut lämpenemään Branderin ja itseni aiemmin vieromille maskuliinisuuden perinteisemmille sävyille, jotka tuntuvat sopivan poikani palettiin selvästi luontevammin kuin nuoren itseni. Ja jotenkin ihmeellisesti maailmasta on tullut sellainen, että voin sanoa ja osoittaa sen hänelle (ja tietysti yhtä rakkaalle tyttärellenikin) ilman että siinä on mitään epäilyttävää. Tuntuu, että neljä vuotta sitten tapahtuneen avioeroni jälkeen olen alkanut rakastaa lapsiani ja ehkä aivan erityisesti poikaani entistä syvemmin ja kokonaisvaltaisemmin. Olen ollut tunnekylmä, looginen ja julma. Hän on viidentoista, lahjakas joukkueurheilija, ja minua niin paljon pidempi, lihaksikkaampi ja komeampi – miehekkäämpi, tekisi mieli sanoa – että minua alkaa naurattaa. Samalla tiedän, että 1980-luvun isänä olisin varmasti itsekin toiminut aivan samalla tavalla kuin he. Ehkä ilmiö on sukua sille, miten aikuisella iällä syttynyt rakkaus lintuja kohtaan on saanut minut, kerran niin piintyneen homo domesTeksti Mika Kukkonen Minitaisteluni Mika Kukkonen yritti miellyttää isäänsä ja olla ”oikea mies”. Kun oikein villiinnyn, sovittelen ylleni Juhani Branderin kirjan Miehen kuolema sanoja, jotka tuntuvat samalla tavalla hauskoilta kuin perhosja kukkapaidat, joiden pitäminen on niin ikään muuttunut jossain vaiheessa minulle mahdolliseksi paitsi vapaa-ajalla myös jopa tummien pukujen, valkoisten paitojen ja kravattien dominoimalla työpaikallani: Maskuliinisuus ei ole mikään luontainen tila, vaan se on synnytetty ja kulttuurisesti ylläpidetty performanssi, johon moni mies tahtomattaan osallistuu ja jota hänen täytyy todistaa mitä vastenmielisimmin suorittein ja rituaalein. Vasta avioero ja feministinaiset opettivat hänet puhumaan ja itkemään. On täysin mahdotonta kuvitella oma tai joku lapsuuskavereideni isistä keksimään teini-ikäiselle pojalleen hellittelynimiä, silittämään, halaamaan ja pusuttelemaan. Olen ollut korostetun järkiperäinen. En keksi muuta syytä kuin sen, että olen lapsiviikkoinani ollut vastuussa heidän hoivaamisestaan, niitä kuuluisia metatöitä myöten. Rakastan häntä niin että hirvittää. Haavoittuvuutta en ole näyttänyt kuin peilikuvalleni, Brander kirjoittaa, ja minä tiedän oikein hyvin mistä hän puhuu, vaikka en olekaan koskaan uskaltanut elää niin kuin hän. Olen rakentanut kehostani panssarin maailmaa vastaan. h e i n ä k u u 2 2 3
Poika korosti, ettei fanittanut häntä millään tavalla. Koska branderit ja salmenniemet ovat minun heimoni tunnuksia, vaistoan heti, että Varjotajunnan positio on tyylikkäämpi kuin Miehen kuoleman uusvilpitön kärjekkyys. Rikosepäilyjen jälkeen en enää malttanut olla kyselemättä pojalta Tatesta siihen hieman huolestuneeseen sävyyn, jota hän ei voi olla pitämättä nolona. Mies II liittyy pian seuraan ja niin. Kumpikin heistä mutisi suunnilleen, ettei sellaista tietenkään kukaan järkevä ihminen kannata ja että se nyt on vain sellaista läppää. V oin yrittää selvittää, mitä ihmiset tarkoittavat puhuessaan toksisesta maskuliinisuudesta, mitä he tarkoittavat puhuessaan patriarkaatista, mutta he vaikuttavat aina puhuvan eri asioista. Sitten Tate otettiin kiinni epäiltynä ihmiskaupasta, raiskauksesta ja järjestäytyneen rikollisryhmän perustamisesta. (Poikani kaveripiirin puheissa vilahtelee termi slenderman, joka viittaa kai suunnilleen sellaiseen tyyppiin, joka minäkin 52-kiloisena rokkitukkateininä olin. Hemmottelen itseäni asettamalla itseni heidän kanssaan ainakin suunnilleen samaan mieslokeroon – siihen jonka tällä hetkellä on vähintäänkin pohdittava suhdettaan toksiseen maskuliinisuuteen ja patriarkaattiin – vaikka he kaksi ovat aivan oikeita kirjailijoita ja kaikesta päätellen minua selvästi pidempiä. Muistan nimittäin varsin hyvin, millaisia ahdistuksen ja tukahdutetun raivon tunteita minussa heräsi vielä joskus seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten, kun vein usein poikaani ja hänen kavereitaan jalkapalloharjoituksiin. Samalla kun asettelen kirjallisia miehiä vastakkain kuin tinasotilaita, ajattelen Saara Turusen näytelmää Medusan huone, jonka yhdessä kohtauksessa miehet lukevat ääneen naisten ulkonäköä kommentoivaa mieskirjallisuutta. Hän sukeltaa kirjakasaan ja kierii siellä kiihottuneena. Taten mukaan – netin miesdiskursseja tuntevalle tämä ei tule yllätyksenä – matrix on käynyt hänen kimppuunsa. Kai minä yritän edelleen ajatella niin kuin Rebecca Solnit esseessään Pandoran lipas ja vapaaehtoiset poliisivoimat, joka tosin on kirjoitettu melkein kymmenen vuotta sitten: Konservatiivit käyvät nyt suurelta osin viivytystaistelua. K un poikani kaikkien maailman TikTokia käyttävien teinipoikien tavoin altistuu internetin manosfäärin hypermaskuliinisille varaisille, en osaa olla niin huolissani kuin minun kai tavallaan pitäisi, olenhan sukupuoliroolien höllentymisestä huumaantuneena yrittänyt alkaa kutsua itseäni feministiksi, tietenkin tavoilleni uskollisena ja etuoikeuksieni mahdollistamana hyvin varovaisesti, tolkun ihmisen imperatiivit takaraivossa jyskyttäen. Aalto oli niin voimakas, että aloin itsekin paitsi pelata shakkia myös googlailla Tatea, joka asettui lähes-boomerin käsitekartassani jonnekin Tony Halmeen, Donald Trumpin ja Jordan Petersonin epätodennäköiseen mutta 2020-luvun sumealla internetlogiikalla epäilemättä päivänselvään risteyskohtaan. Taustalla soi Bach, ja plarissa lukee: Mies III intoutuu. Mutta mitä sitten, ylenkatsoinhan minäkin tuossa iässä urheilijapoikia, juuri sellaisia, jotka poikani kaveripiirin tapaan kantavat ylpeänä urheilevan heimonsa tunnuksia, mikä 2020-luvun Helsingissä tarkoittaa harmaita collegehousuja, valkoisia t-paitoja ja beigejä Timberlandeja.) Entä Taten naisviha, utelin vielä pojalta ja yhdeltä toiseltakin teiniltä, jonka kanssa Tate tuli puheeksi. Mutta se, joka kuvittelee kaikkien – tai edes useimpien – miesten suostuvan postmoderneiksi munkeiksi, on sokea ja päästään vialla, Hännikäinen kirjoittaa, ja minä kiitän luojaani, että tämä ”kulttuurisen kastraation aika”, kuten Hännikäinen määrittelee, on tuottanut hänen kannattamansa ortodoksisen miesuskonnon rinnalle toisenlaisiakin kirkkokuntia. Siitä ei saa mitään selvää, Harry Salmenniemi kirjoittaa romaanissaan Varjotajunta. Tätä kirjoitettaessa hän istuu Romaniassa kotiarestissa ja The Observer kirjoittaa, että Ison-Britannian opetusministeriö oli ohjeistanut opettajia olemaan puhumatta Tatesta, koska niin monet koulupojat ovat alkaneet omaksua hänen naisvihamielisiä näkemyksiään. 6 2 E S S E E ticuksen, rakastamaan muutakin luontoa, jonka raakaa voimaa tietenkin samalla edelleen myös pelkään. Yritän uskotella itselleni, että pojan kasvutaipaleen aikana runsaasti ja avoimesti viljelty rakkaus on tehnyt hänestä immuunin ikuisiksi totuuksiksi naamioituville konservatiivisille dystopioille, ja että tutkimustulokset, joiden mukaan nuoret miehet pitävät naisten oikeuksien lisääntymistä enemmän uhkana itselleen kuin edelliset sukupolvet, ovat sittenkin vain pahaa unta. He yrittävät rakentaa uudelleen maailman, jota ei koskaan ollut olemassa sellaisena kuin he kuvittelevat. Siinä me seisoimme, kuin kaksi miestä konsanaan – unohdetaan hetkeksi 25 sentin pituuseromme – kun hän yllättäen alkoi avautua toiveistaan ja ahdistuksistaan. (Ja siinä määrin kuin se oli todellinen se perustui monen ihmisen ja ihmiskunnan laajan enemmistön työntämiseen pimentoon, kaappiin, keittiöön, erillistiloihin, näkymättömiin ja hiljaisuuteen.) Alkuvuodesta 2023 viimeisin ja luultavasti härskein internetin manosfäärin kurinpalauttajista, itseään ”toksisen maskuliinisuuden kuninkaaksi” nimittänyt ja yhdeksi maailman googlatuimmista ihmisistä noussut entinen potkunyrkkeilijä Andrew Tate rantautui TikTokista meidänkin asuntoomme julistamaan miesten ”pyhää velvollisuutta kasvattaa maskuliinisia poikia ja feminiinisiä tyttöjä”. Kun kerran mukaan lähtenyt, pelottavan tarkkanäköinen tyttäreni ihmetteli nyreää käytöstäni, tajusin, että remuava poikalauma palautti minut taas ala-asteen pihan pienimmäksi pojaksi, kokemaan jos ei väkivallan uhkaa niin ainakin ahdistusta ja ulkopuolisuutta, joita maskuliinisuutta performoivien urosten vastenmielisimmät suoritteet ja rituaalit minussa herättivät. Hetken ajan ”kaikki” teinipojat tuntuivat puhuvan hänestä – ja hurahtavan shakkiin, koska jostain syystä se trendasi TikTokissa samaan aikaan Taten kanssa. Tasapainon vuoksi raahaan mielikuvitusveljeskuntarinkiini vielä Timo Hännikäisen esseeteoksen Kunnia (2015), koska jos joku on jo kauan ennen woke-sanan rantautumista Suomeen nähnyt hegemonisen miehen mallin muutoksen uhkana ja feminismin nollasummapelinä, se on hän. Se on ristiriitaista. Tate alkoi kiinnostaa muitakin kuin teinejä, kun hän rehenteli Twitterissä Greta Thunbergille lukuisten urheiluautojensa ominaisuuksista (Thunberg pyysi Tatelta lisätietoja osoitteeseen smalldickenergy@ getalife.com). Mutta kuulemma jotkut hänen tuttavistaan hankkivat Taten opeilla rahaa internetissä ja olivat osin hänen innoittaminaan alkaneet käydä salilla. Minua liikutti, etenkin kun tajusin, että aiemmassa elämässäni olisin luultavasti joko väistänyt häntä tai parhaassakin tapauksessa säikäyttänyt hänet lentoon ennen kuin mitään kiinnostavaa olisi ehtinyt tapahtua. Päädyin hiljattain keskustelemaan pojan koulun liikuntasalissa minulle ennestään tuntemattoman 18-vuotiaan koripalloilijan kanssa
Isän mukaan vastakkain ovat kaksi kovaa: materiaaliset todisteet ja draamailuun taipuvaisen pojan väitteet. ”Niin pitkään kuin minä tätä historiaa tiedän, niin taidan olla ensimmäinen sukupolvi tässä pitkässä ketjussa miehistä, jotka eivät ole joutuneet sotaan henkensä kaupalla suojellakseen perheitänsä, kotejansa”, Timppa sanoo. Loppukohtauksessa Visa itkee ja huutaa turhautumistaan isän abstraktiin puheeseen kietoutuvan torjunnan edessä. Tietenkin juuri silloin käsiini osui Harry Salmenniemen Varjotajunta, jonka tyyliniekka-kertoja lataa: Isä–poika-suhteen käsittely on uskomaton klisee. Turusen ja kumppanien ansiosta sentään tiedän, että kirjahyllyni 922 kirjasta melko tasan neljännes on naisten kirjoittamia. En voi olla ajattelematta Kari Salmisen hooksin kirjasta kirjoittamaa kritiikkiä, jossa Salminen neuvoo hooksia olemaan heittäytymättä liikaa tunteiden virtoihin halutessaan ihmisille lisää rakkautta ilman opittuja valtarooleja. Aivot menevät solmuun, kun yritän kuvitella kypsän ja rakentavan maskuliinisuuden ilman kovuutta ja puhumattomuutta, ilman väkivaltaa ja pakottamista, ilman jatkuvaa tarvetta rakentaa hierarkioita. Itkin, se oli katsomiskertojen välissä muuttunut minulle mahdolliseksi. (Olen välillä sovitellut p-sanaa sanavarastooni ja saanut siitä asiaankuuluvia varoituksia, hieman kuin isältäni Pentti Linkolan lukemisesta aikanaan.) Miehet, jotka voittavat patriarkaalisesti, häviävät varsinaisessa elämänlaadussaan. Rakastavan yhteyden sijasta he valitsevat patriarkaalisen miehuuden hyläten ensin itsensä rakastamisen ja sitten rakkauden, jota he voisivat antaa ja saada ja joka kytkisi heidät muihin, hooks kirjoittaa alun perin 2004 ilmestyneessä teoksessaan Mies tahtoo muuttua, ja minä ajattelen ensin Timo Hännikäistä, sitten avioeron jälkeistä lapsihoivaemansipaatiotani. Tätä kirjoittaessani katsoin dokumentin uudelleen ja pystyin ainakin jollain tavalla elämään mukana heidän välisessään mieshirveydessä, joka lopussa murtuu, kai, ainakin vähän, Visan sitkeyden tuloksena. Ensimmäisellä katselukerralla muutamia vuosia sitten loppukohtaus oli minulle liikaa. Mutta asiaankuuluvien suojausten jälkeen Salmenniemen kertojakin sanoo pitäneensä lapsena aikuisten maailmaa kulissina. Kameran edessä isä hymyilee, vitsailee ja puhuu keinotekoisella leikkiäänellä, mutta hänen elekielestään, äänestään ja silmistään uhkuu tukahdutettu aggressio. Salminen toteaa, että järjestäytynyt yhteiskunta ja toimiva kulttuuri edellyttävät aina jonkinlaista valtaa ja väkivallan uhkaa. h e i n ä k u u 2 2 3 6 3 miehet uivat, kieriskelevät ja kellivät kirjojen seassa kuin rakastelisivat kirjoja ja toisiaan. Niinhän suurin osa perheistä toimii, hän kirjoittaa, ja sitten, vähän myöhemmin: Olen siitä katkera, päätin että tulisin aivan erilaiseksi, enkä tietenkään tullut: pidän aivan samalla tavalla kiinni menestyksen ja tasapainon rippeistä, fasadista, jonka olen vaivalla saanut pystytettyä. Isän heimotunnuksia ovat ainakin minun silmissäni olleet tutkintoja urakeskeisyys ja herrojen metsästysseura, mutta nyt, kun hän on yli 70-vuotias ja eläkkeellä, Turusen ja kumppanien ansiosta sentään tiedän, että kirjahyllyni 922 kirjasta melko tasan neljännes on naisten kirjoittamia.. En missään nimessä saa tehdä sitä missään kirjassa. (Tässäkin miesteoksessa naiset jäävät sivuosaan.) Timppa ja hänen vanhempansa palvovat Mannerheimia. (Ei niitä kirjoja kuule sukupuolielimillä kirjoiteta, Turusen näytelmän Mies III tiivistää hienosti klassisen yksilöliberaalin position, jonka taisin ennen itsekin jakaa, ainakin suunnilleen.) Useimmat niistä on hankittu viime vuosina, sen jälkeen kun olen tietoisesti päästänyt yhä useammat kirjalliset naiset sotkemaan varmuuksiani. ”On ollut välttämätöntä olla ne psykofyysiset ominaisuudet, jotka on tarvittaessa käytettävissä”, Timppa sanoo. V isa Koiso-Kanttila ei ollut ennen dokumenttielokuvansa Isältä pojalle (2005) kuvaamista Timppa-isänsä kanssa tekemisissä kymmeneen vuoteen. Kun Visa kertoo lapsuuskokemuksistaan, oman tahtonsa tukahduttamisesta, Timppa-isä kiistää ne vetoamalla hallussaan oleviin tuhansiin diakuviin, joissa esiintyy onnellinen perhe. Turvallisuus ei synny itsestään, eikä se ole sukupuoliasia. I säni soittaa minulle suunnilleen kerran viikossa. Visalle Timppa valittelee, ärrät sotilaallisesti tärähtäen, ettei ole onnistunut siirtämään eteenpäin sukunsa mallia, jossa perheenpäätä kunnioitetaan ehdoitta. Puhumme politiikasta, hänen metsästysharrastuksestaan, tietenkin lasten kuulumisista ja minun tekemisistäni. Mutta lopulta he halaavat, Timppa kehuu poikaansa ja kiittää, että on saanut olla Visan isä. Ajatus kulissista on ymmärrettävä: vanhempani hautasivat salaisuutensa ja ristiriitansa, eivät käsitelleet tunteitaan. Sen myötä on alkanut sattua sellaistakin, että saatan välillä tuntea suorastaan sietämätöntä halua omaksua esimerkiksi bell hooksin näkemykset patriarkaalisesta eli miesten ja maskuliinisuuden dominoimasta kulttuurista, joka piinaa meitä, kunnes heräämme, tunnistamme ja tuhoamme sen. En siedä mitään perheensisäistä vellomista. ”Mikä on varmasti vaikuttanut siihen miten poikia kasvatetaan ja mitä niiltä hyväksytään, niin totta hitossa siihen on liittynyt se, että niistä on tehty myöskin hyviä sotilaita”, Visa sanoo. Visa sanoo, että hänellä on ollut isää hirveä ikävä. On Visan suhteessa omaan poikaansakin aggressiota, mutta se kietoutuu rakkaudenosoituksiin ja aidon näköiseen läheisyyteen
Kirjoitin, että haluaisin puhua oletuksestani, jonka mukaan isä on rakastanut minua muttei ole voinut sanoa tai näyttää sitä suoraan, koska se ei ole ollut mahdollista. Kirjoitin, etten ole pitänyt enkä edelleenkään pidä noita rangaistuksia väkivaltana vaikken itse tämän ajan kasvattina tietenkään kurittaisi lapsiani fyysisesti; ja että tunsin oloni lapsuudenkodissani turvalliseksi. Vastasin, etten ehkä enää oikeastaan mitään ja että tunsin häntä kohtaan oikeastaan pelkkää lempeyttä. Mutta silti näiden ajatusten kirjoittaminen tuntui loputtoman kiusalliselta ja niistä puhuminen limaisenhirveässä tarvitsevuudessaan ja suhteellisuudentajuttomuudessaan suorastaan mahdottomalta. Ja olihan hän antanut minulle lapsuudessani joskus tukkapöllyä ja luunappeja, mutta vain siksi, että niin siihen aikaan kuului ainakin Pohjois-Savossa tehdä kurittomalle (poika)lapselle. 6 4 E S S E E hän on lukenut vinkkausteni perusteella suosikkikirjojani, jopa Proustin Kadonneen ajan alusta loppuun. Jonkinlaiseen toimittajan rooliin asettuminen auttaa minua enemmän kuin olisin voinut kuvitellakaan, ja niin minä puhun ja puhun ja puhun, aivan kuin se olisi viimeinen mahdollisuuteni. Sanoin vihdoin ymmärtäneeni, että olin ulkoistanut oman pelkuruuteni isälle, uhriutunut, jäänyt ajatusluuppieni vangiksi. Vastaus tuntui aidolta, mutta retriitin päätteeksi yksi kokenut kävijä ehdotti, että voisin yrittää hankkia vähän omistajuutta tunteisiini. Hieman epäammattimaisesti säntäilen ympäri asuntoa, järjestelen paikkoja, täytän astianpesukonetta, pakenen potentiaalisesti merkityksellisistä hetkistä juuri sillä tavalla, joka ärsyttää minua vanhemmissani, erityisesti äidissäni, jonka näkemyksiä en muuten nuoruudessani kokenut millään lailla pakottavina, toisin kuin isän. Minäkin olen koko aikuis ikäni käynyt minitaisteluani, jonka myyttisen ydinkertomuksen mukaan isä ei ole oikeasti nähnyt minua vaan heijastuksen omasta maailmastaan, ja että isän ja sotilaita vilisevän sukumme miehiset arvot ovat saaneet minut ohjautumaan luonteenlaatuni kannalta vääriin suuntiin, jonkinlaisesta melkeinpä masokistisesta velvollisuudentunnosta. (Luultavasti siksi, etten kokenut tarvetta samaistua häneen roolimallina, koska hän ei ole mies; ja, nyt kun ajattelen sitä, siksi että vaistosin ja vaistoan edelleen hänen rakastavan minua riippumatta siitä mitä teen tai miten suoriudun.) Esseeleikki saa voimakentät välillämme liukumaan asentoon, jossa on melkeinpä luontevaa puhua ainakin jollain sopivan abstraktilla – ehkä Visan Timppa-isästä Puhun äitini kanssa puhelimessa, eikä hänkään oikein tiedä, miksi asioista puhuminen on ollut niin vaikeaa.. Lupasin, ja pakotin itseni kirjoittamaan ylös asioita, joita ehkä sittenkin haluaisin isäni kanssa käydä läpi. (Kun Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan ytimessä oleva hirviöisä muuttaa avioeron jälkeen pois kotoa ja laskee ainakin kertojan muistin mukaan ensimmäisen kerran koskaan kätensä poikansa olalle, Karl Oven silmät kostuvat. Ja sen sijaan että olisin hakeutunut lukemaan psykologiaa tai filosofiaa, niin kuin ainakin kuvittelin haluavani, menin isän suuresti ihailemaan kauppakorkeakouluun, jossa sitten hakeuduin elokuvakerhoon naureskelemaan ”oikeille kauppislaisille”, kunnes sentään jossain emansipaation puuskassa vaihdoin pääaineeni laskentatoimesta suomen kieleen ja viestintään. (Kun viimein 35-vuotiaana uskalsin aloittaa kaksivuotisen kirjoittajakoulun, ajattelin pökertyneenä: ”Tällaistako se olisi voinut olla”, siis elää elämäänsä ilman väsynyttä ironiaa ja voimatonta vastarannankiiskeyttä.) Vuosi sitten uskaltauduin jopa hahmoterapiaretriittiin, jossa terapeutti kysyi erään monologini jälkeen, mitä haluaisin sanoa isälleni. Mukamas kevyesti sanon, että haluaisin haastatella häntä miehisyyden muutosta käsittelevää esseetä varten. Hän suostuu heti, suorastaan oudon auliisti. Isäni ei ole millään muotoa verrattavissa Koiso-Kanttilan isään, enkä minä Visaan, mutta asetelmassa on jotain kiusallisen tuttua. Pitikö hän minusta. (Joka vitsaa säästää, se vihaa lastaan; mutta joka häntä rakastaa, se häntä ajoissa kurittaa, sanotaan Raamatussa.) Kirjoittaessani ymmärsin, että se, miten hyvin opimme avioeron myötä puhumaan vaikeista asioista ex-puolisoni kanssa – ei sillä, ettemmekö uskoneet siihenkin asti olevamme hyvinkin avoimia ihmisiä ja tunnetaitavia viestijöitä, mikä ei tietenkään pitänyt lainkaan paikkaansa ainakaan omalta osaltani – oli saanut minut rohkaistumaan, tai sitten kulttuuri näiltäkin osin on vain muuttunut ja minä sen mukana. Voisiko se olla mahdollista, kertoja ihmettelee.) Kirjoitin, ettei isäni ollut koskaan itkenyt ainakaan minun nähteni, koska sekään ei ole suorastaan klassisen mieskoodin mukaan ollut mahdollista. Silloin Koiso-Kanttilan dokumentin loppukohtauksen katharsiksen herättämä kateus tuotti idean: entä jos kirjoittaisin omaa elämääni ja mieskirjallisuutta sekoittelevan esseen, jonka varjolla huijaisin itseni harjoittamaan sitä kaikista häpeällisintä, perheensisäistä vellomista. Siis: sen sijaan että olisin mennyt siviilipalvelukseen, niin kuin ainakin kuvittelin haluavani, menin armeijaan, jossa sitten käytin mustaa kynsilakkaa ja kasvatin hiukseni liian pitkiksi säilyttääkseni edes osan itsekunnioituksestani. (Iltalehti kirjoittaa: ”Kansainvälisten tutkimusten mukaan suomalaisessa kulttuurissa on erityisen yleinen niin sanottu välttelevä kiintymystyyli.”) Kirjoitin, ettei isä varhaislapsuuteni jälkeen ollut kättelyä lukuun ottamatta koskettanut minua, koska sekään ei ole ollut hänelle mahdollista. K un isä alkukeväästä 2023 on käymässä Helsingissä, jäämme harvinaista kyllä asuntoon kaksin
Sanon, ettei sellaista ole tosiaankaan ollut, mutta silti olen koke nut hänen tahtonsa niin pakottavana, että olen työntänyt syrjään omat tuntemukseni ja haluni. Hän on hyväntuuli nen ja tarjoutuu puhumaan lisää juhlaval mistelujen ohessa. Tuntuu oudolla tavalla helpottavalta, etten yhtään tiedä, mikä tässä kaikessa enää on patriarkaalista kulttuuria, mikä sisäistettyä häpeää, mikä suomalaisuutta, mikä vain meidän per heemme omia omituisuuksia, mikä omaa elämänpelkoani. En osaa vastata. Kun selitän prosessista pikku siskolleni, hän kysyy, tuntuuko minusta nyt, ettei mitään ongelmaa oikeastaan ollutkaan. Keskustelun päätteeksi lupaan lähet tää isälle tekstiluonnoksen, jonka pohjalta voimme jatkaa keskustelua. Kun puhumme toisen kerran, puhelimessa, isä sanoo, että kun hän aikanaan kertoi omalle isälleen haluavansa juristiksi, ukki sanoi, että sel laista hänestä nyt ei ainakaan tule kos kaan. Puhun äitini kanssa puhelimessa, sitten kun hänkin on lukenut tekstini, eikä hänkään oikein tiedä, miksi asioista puhuminen on ollut niin vaikeaa. ”Sun pitää puhua jonkun kanssa, joka koko ajan miettii, millaista on olla mies tai nainen, mä yritän vain elää mun elämää”, hän vastaa, ja minua alkaa naurattaa. Itkemistä hän ei kommentoi. Kun isä kertoo tähdänneensä järjestelmällisesti ”herrahissin kyytiin” ja ”ylimpään tulodesii liin”, minua huvittaa, koska minullekin on käynyt aivan samoin, loputtomasta vasta hankaisuudestani ja jurputuksestani huoli matta. Sen sanominen ääneen tuntuu pieneltä voitolta, varsinkin kun hän ei torju näkemystäni. Kun isä sitten meni tutkintotodistus mukanaan kotiin, ukki kielsi koskaan sano neensa mitään. Minulle ei tule mieleen kuin se mitä Virginia Woolf kir joittaa Majakassa: Suuri ilmestys ei ollut koskaan tullut. h e i n ä k u u 2 2 3 6 5 muistuttavalla – tavalla vanhempieni eroon päättyneestä parisuhteesta, omasta eroon päättyneestä parisuhteestani, siitä miten minun lapsuudessani lapsia kasvatettiin, miten rakkautta silloin näytettiin, siitä miten sitä voidaan näyttää nyt. Kysyn pojalta, haluaisiko hän puhua siitä, millaista on kasvaa mieheksi 2020 luvun Suomessa. Vitsaillen isä kerran pörröttää päätäni ja kerran tarttuu olkapäästäni, ”kun siinä jutussa näistä puhuit”. Isä sanoo, että minun kans sani hän on tarkoituksella yrittänyt välttää alaspäin painamista. Tämä on venyttelyä. Isä sanoo, että hän on tuke nut minua taloudellisesti läpi opiskeluaiko jen, koska on halunnut minun pärjäävän. Päinvastoin, haluaisin saada asiat virtaamaan, haluaisin pystyä katsomaan häntä taas silmiin ilman outoa vastustusta, noin ensi alkuun. ”Ehkä olisi kuitenkin pitänyt”, hän sanoo ja vahvistaa, ettei sellainen siihen aikaan tosiaan ollut tapana, niin kuin ei koskettaminenkaan, ja että pienet tukka pöllyt ja luunapit tosiaankin olivat 80luvun Savossa ”itsestäänselvyyksiä”. Hän on samaa mieltä siitä, ettei lapsuudenkodissamme tosiaan kau heasti puhuttu tunneasioista, ajatuksella ettei ”itsestäänselvyyksistä tarvitse jau haa”. Tässä iässä liikku vuus kasvaa tuskallisen hitaasti. Sanon useampaan ker taan, miten kiitollinen olen siitä, että hän on suostunut keskusteluun, mutten mitenkään jaksa puhua enempää, en vielä, en ennen kuin olen edes vähän kotiutunut uuteen maisemaan. Sanon olevani siitä kiitollinen, mutten malta olla lisäämättä, että taloudelliseen tukeen sisältyy helposti vähintäänkin kätkettyjä psykologisia ehtoja. Isä kuvailee itseään analyyttiseksi tyy piksi, joka ei ole helposti tunteiden vietä vissä. Se ei ehkä koskaan tulisikaan. Nytkin, kun olen pakottanut hänet puhumaan tunneasioista, hän palaa niin monta kertaa puhumaan urastaan ja rahasta, että ymmärrän todella, miten tär keitä asioita ne hänelle ovat; onhan hän kotoisin ”umpikorvesta” ja yrittänyt isänsä vähättely niskassaan pärjätä ”kultalusikka suussa syntyneiden keskuudessa”. (Mikä olisikaan heimoni edustajalle sopivampaa kuin hävetä hyväosaisuuttaan ja kuulumistaan ylempään keskiluokkaan.) Syntymäpäiväviikonloppuna tarkkailen vanhempiani ja luulen ymmärtäväni aiem paa paremmin itsestäänselvyyksiä, joista perheessämme ei ole ollut tapana jauhaa. (Haluan taas päästä helpolla, mutta suon sen itselleni.) Kun päivät kuluvat, jossain tajunnan reu namilla vahvistuu ajatus, että olen saanut alulle jotain suurta, kiitos isäni, kiitos vii saan expuolisoni ja lasteni, kiitos hahmo terapian, Kiitos Visa KoisoKanttilan, kiitos tämän Timo Hännikäisen hermostuttaneen ”kulttuurisen kastraation aikakauden”. Mutta kun puhun asiasta tyttärelleni, hän huomauttaa, että olen sanonut monta kertaa ”isä”, mitä ei hänen muistikuvansa mukaan ole tapahtu nut koskaan ennen. Se, että lapsuudenperheessäni yhtäkkiä puhu taankin tällaisesta, ja että minä kirjoitan tällaisia juttuja, on oikeastaan valtava läpi murto, vaikkei se tietenkään tunnu siltä, ainakaan vielä, koska sellaista elämä on. (Tuollaisissa tilan teissa luulen ymmärtäväni, mitä neuro psykologit tarkoittavat puhuessaan mielen modulaarisuudesta.) Keskustelu menee hyvin, vaikka mitään suurta elämystä ei tulekaan. Juuri ennen Helsinkiin tuloa isä on lukenut raakaversion, olemme puhuneet puhelimessa, ja hän on lähettänyt minulle kirjallisia kommentteja vastauksina hahmoterapian inspiroimiin kysymyksiini. Hoen mielessäni, että tämä on ensikos ketus. Ehkä vielä joskus voisin puhua vanhempieni kanssa melkein kuin ystävieni kanssa, esimerkiksi siitä, miten outoa minusta on olla samassa huoneessa lasteni ja vanhempieni kanssa, kun kaksi aivan erilaista tunneilmastoa elä vät minussa rinnan; miten voin ottaa lap set sohvalla kainalooni ja sanoa heille, että rakastan heitä, samalla kun vanhempani istuvat nojatuoleissaan, fyysisesti metrin päässä mutta täysin suoran tunteenilmai suni ulottumattomissa. Mutta kyllä minä tunnen pieniä liikahduk sia, kun pitkään hautomani kuviot sulavat, muuttuvat todellisuuden kosketuksesta melkeinpä koomisiksi. Rakkaussanaa ei mai nita, se ei selvästikään mahdu väliimme, ainakaan vielä. Esseen lähdeteokset on mainittu artikkelin verkkoversiossa osoitteessa apu.fi. T oukokuun puolivälissä 2023 van hempani saapuvat luokseni juh limaan tyttäreni 18vuotissynty mäpäiviä. Puhumme ylisukupolvisesta häpeästä, hänen lapsuudestaan, vähän kaikesta, yht äkkiä, noin vain. Lupauksen jäl keen kirjoittaminen muuttuu todelliseksi, piikikkääksi, alkaa herätellä öisin. En saa säikyttää isääni, jota minun ei ole tarkoitus syyttää tai edes kritisoida yhtään mistään. Tiedän jo, että pian on vaikea ymmärtää, mikä minua on estänyt tekemästä tätä jo kymmenen vuotta sitten; mikä on saanut minut taas kerran uskomaan ylittämättö miksi muureja, jotka olen rakentanut koke muksistani ja ympärilläni vellovista kult tuurisista normeista. Alan haaveilla esseen perumisesta, helpolla pää semisestä, alan pitää koko hanketta itse keskeisenä turhuutena. Hänenkin kanssaan kes kustellessa jotakin purkautuu, sulaa pois, muuttuu mahdolliseksi. Sen sijaan sattui pieniä päivittäisiä ihmeitä, välähdyksiä, pimeässä odottamatta sytytettyjä tulitikkuja, kuten tämä
Näkyykö eettisyys jo laajemminkin. Nakkimukin aika on ohi R U O K AVA I K U T T A J A. Siinä oli aika paljon syötävää, mutta jaoimme niitä kumppanin kanssa ja saimme joistain vähän pienempiä maisteluannoksia. Keittiömestareiden kekseliäisyys ja etenkin paneutuminen villiruokaan teki vaikutuksen. Toisaalta vaikkapa Flow on paikka, jossa ravintolatkin tulevat näyttäytymään, eivät välttämättä tekemään hirveästi voittoa. Mitkä olisivat helpoimpia keinoja kohentaa festivaalien ruokatarjonnan vastuullisuutta. Siitä on onneksi päästy eteenpäin. Ihmiset haluavat syödä hyvin, hakea elämyksiä ja kertoa siitä somessa. Paljon mietitään, mitä muuta proteiini voisi olla lihan sijaan. Mutta jos viivan alle ei jää mitään, niin pidemmän päälle homma ei voi toimia. Kiinnostusta on, mutta yleensä taloudelliset realiteetit tulevat vastaan. Taloudellinen kannattavuus on sekin vastuullisuutta. Ennen ajeteltiin, että jos tapahtumassa on tarjolla alkoholia, sillä pääsee kategoriaan A, ja jos on vielä lihaa, niin se on A+. Kaupunkifestarit ovat selvästi ottaneet tämän asian omakseen, mutta se näkyy kyllä jo muuallakin. Kebabteltan paikka myydään sille, joka tarjoaa parhaan hinnan. Kuluttajat ovat yhä vaativampia, ja se on tosi hyvä asia. Nakkimuki ei enää elä 2030-luvulla. Nyt kun tapahtumaan panostetaan, se tehdään tarjoamalla paikallista ja pientuottajien raaka-aineista tehtyä ruokaa. Tapahtuman aikana tavaraa ei voi helposti hakea lisää, joten logistiikka pitää olla tosi loppuun asti mietitty. Viime kesänä Flow-festivaalilla maistoin lähes kaikkia kahtakymmentä osallistuja-annosta Sustainable Meal -kilpailussa, jota olimme mukana järjestämässä. 6 6 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Sanna Lehto M itä söit viimeksi festareilla. Kyllä se on logistiikka. Festivaaliympäristössä, kun ruokaa pitää tarjota isoja määriä, on raaka-aineiden kerääminen luonnosta vähän erilaista kuin vaikkapa yksityistilaisuuksiin. Tapahtumissa ei tyypillisesti ole budjetoitu rahaa sellaiseen, ja yleensä ruokapalvelut nähdään pääasiassa festareille voitollisena toimintana. Isoin juttu on urheilutapahtumat. Moni ravintola ei tee hirveän paljon tapahtumia, eikä silloin ole kokemusta, miten tehdään yhtäkkiä jotain annosta tuhat kappaletta. Mitkä ovat ravintoloiden suurimpia haasteita festareilla. Mutta nykyisin ymmärretään yhä paremmin, että festareille tullaan tekemään muutakin kuin kuuntelemaan musiikkia. Varsinkin alkoholin kanssa rasvainen maku vain tunGreenEvent-tapahtumatoimiston Jussi Kallio on kehittänyt Flowfestivaalin ruokatarjontaa kestävämmäksi ja auttaa työssään järjestämään vastuullisempia yritystapahtumia. Tiedän suurin piirtein, mitkä ravintolat festareilla tekevät voittoa, mitkä nollaa ja mitkä tappiota. On ollut ihan karmeaa seurata, kuinka pikkumuksuille vaikka Helsinki Cupissa syötetään eineksiä. Ruokaan panostavat festivaalit ovat ravintoloillekin näyttäytymisen paikka, Kallio sanoo. Kun isot keikat loppuvat, tulee hirveä ryysäys, ja siihen pitää olla valmis. Parhaiten pärjäävät ne, jotka ovat tehneet tapahtumia pitkään. Yritystapahtumissa esimerkiksi on tapahtunut muutos. Raaka-aineiden kotimaisuuden lisääminen, satokausiajattelu ja punaisen lihan minimoiminen. Onko kestävän ruoan konsultoinnille ollut kysyntää Flow’n lisäksi muilla festivaaleilla. Nyt ymmärretään, että urheilutapahtumissa varsinkin urheilijoille pitää tarjota laadukasta ja vastuullista ruokaa. Valtavalle määrälle ihmisiä pitää saada hirveällä vauhdilla ruokaa, joka on laadukasta ja lämmintä. Helsinkiläiset Flow ja Sideways ovat tehneet ison numeron lihattomuudesta
Aina kun jotain tehdään, se tuottaa päästöjä. Tallberg ei ole tonkinut lähiluonnosta lautasille mitään kummallista tai shokeeraavaa vaan panostaa taiten tehtyihin annoksiin, jotka kuka tahansa tunnistaa ruuaksi. Sen päätuote on kolmen ruokalajin lounas, ja ovet menevät kiinni jo viideltä iltapäivällä. Kuinka paljon olisit valmis maksamaan kaljatölkistä. Kulut ja korot ovat nousseet ja bändien tuominen maksaa, monella tapahtumalla korona saattoi syödä säästöt. Asiat ratkaistaan teoilla, ja hiilijalanjäljen laskeminen toivottavasti vie asioita oikeaan suuntaan. Olen laskenut ja arvioinut hiilijalanjälkiä aika paljon. Niissä on eri tapoja laskea, mutta kun rakennetaan jättimäisiä lavoja ja lennätetään bändejä ympäri maailman, kyllähän siitä jälki jää. Toki on erilaisia festareita ja erilaisia tapoja nauttia niistä, opiskelijabudjetillakin voi päästä festareille vaikka vapaaehtoistyön kautta. Pelkään, että vähän joo. Hyvä esimerkki on päivän lihapääruoka, naudan hanger steak paahdettujen perunoiden ja bearnaisekastikkeen kanssa. Jo 250 euroa lippuihin on aika kova paukku. Lämmitän kauramaidon ja keitän tosi vahvaa kahvia päälle. Pihan toisella puolella seisoo valkoinen kartano, jonka takapihalla pulputtaa suihkulähde. Kasvispääruokana on grillattua munakoisoa, jonka lisukkeena on muun muassa herneitä. En silti usko, että suomalainen musiikkifestivaali on tekemässä kesällä 2023 mitään kaikkien aikojen tulosta. Liikemies Amos Andersonin (1878–1961) entinen kesäpaikka Söderlångvikin kartano huokuu tunnelmaa, jollaiseen Suomessa harvemmin törmää. x x x k u u 2 2 3 6 7 tuu hyvälle. Ylipäätään on hyvä, että näitä asioita lasketaan, sillä numeroiden valossa voi tehdä vertailua: mikä ero hiilijalanjäljessä on Thaimaan-lomalla, Suomessa junalla matkustamisella tai sillä, kun viettää viikonlopun Suomipop-festivaalilla. Ateljé Sami Tallberg Amos Andersonin tie 2, Dragsfjärd Avoinna 30.9.2023 asti 3 ruokalajin lounas 39 euroa Kartanokeitoksia Kemiönsaarella R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä k u v it u s p a u l i i n a h o l m a. Aika hyvä kysymys. Tallbergin kesälounas on Kemiönsaaren ehdotonta eliittiä, mutta Söderlångvikin ykkösvetonaulana säilyy silti yhä Amos Andersonin kartano. Kotona teen ”ghettolattea”. Tuoreiden tomaattien ja rohkeasti tervaisen marinadin yhdistelmä on yllättävä mutta toimiva. Museoksi muutettu vapaa-ajan koti onkin Varsinais-Suomessa sijaitsevan Kemiönsaaren päänähtävyys. Ilahduttava erikoisuus on alkupala ”Tomaatteja, tervaa ja basilikaa”. Villiyrttikokkina tunnettu Sami Tallberg perusti kesäravintolan, joka tekee Söderlångvikin kartanosta entistä houkuttelevamman retkikohteen. Lautasella on kaikkea voikukasta siankärsämöön, mutta ronski suolaisuus peittää kasvien herkät nyanssit. Hyvä uutuusravintola antaa silti yhden syyn lisää vierailulle. Ihmisten ostokäyttäytyminen on sekin muuttunut, lippuja ei osteta yhtä aikaisin kuin ennen vaan ostopäätöstä lykätään viime hetkelle. Vaakakuppi kallistuu jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Munakoiso on mukavalla tavalla öljyisän mehukas, mutta annos voisi kaivata hieman lisää ruokaisuutta esimerkiksi jonkin ekstralisukkeen muodossa. Niitä on tarjolla myös uutuusravintolassa. tallberg tunnetaan villiyrttien puolestapuhujana. T alon päätyä koristaa neljä kreikkalaistyylistä patsasta. En silti näe selitystä sille, miksi tavallisen keskioluen hinta on yhtäkkiä noussut kahdella eurolla. Se on perinteinen ja toimiva klassikko, ja näin hyvin kypsennettyä lihaa saa harvoin. Onko festivaaleissa oikeastaan mitään järkeä kestävyyden kannalta. Meidän lounaamme alkaa kolmen alkuruuan kattauksella, johon kuuluu villiyrteistä tehty versio libanonilaisesta tabbouleh-salaatista. kun paikan nimessä on sana ateljé, herää kysymys, onko kyseessä nykytaiteilijan työhuone vaiko käsityöläisen paja. Alkukesästä paikan pihapiiriin avautui keittiömestari Sami Tallbergin uusi ravintola, Ateljé Sami Tallberg. Olen niin tätä sukupolvea, että juon kahvini kauramaidon kanssa. Jostain pientuottajan erikoisen hyvästä kaljatölkistä festivaalimiljöössä: kaksitoista euroa. Miten juot kahvisi. Viime vuoden Provinssirock vastasi järjestäjien mukaan hiilidioksidipäästöiltään kolmeatuhatta edestakaista New Yorkin -lentoa. Jos lautaselle laittaisi vielä mozzarellasiivuja, tässä olisi hieno suomalaisversio italialaisesta caprese-salaatista. Luonnonyrtit palaavat lautaselle vielä jälkiruuassa eli makeassa mesiangervovaahdossa, joka tarjoillaan marenkilastujen ja tuoreiden vadelmien kera. Onnistunut jälkkäri, vaikka mesiangervon voimakas ominaistuoksu jakaakin mielipiteitä. Tänä kesänä festarilippujen hinnat hipovat kolmatta sataa, ja ruoka ja juoma ovat hinnoissaan. Onko festivaaleista tullut elitistisiä. Ei ehkä kannata yrittää korvata täydellistä hampurilaiskokemusta vegeburgerilla vaan miettiä, mikä muu annos voisi toimia samalla tavalla
Todellinen vetonaula oli valkokankaan sankari, joka ei ole oikeastaan rooli vaan jotain suurempaa. Tähteydellä tarkoitan, että Cruise on kaiken ulkopuolella, ei kuolevaisten kaltainen. Puolta vuotta myöhemmin tuli ensi-iltaan uusi Avatar-elokuva, joka teki enemmän rahaa kuin Top Gun: Maverick, mutta miksi. Cruise oli roolissaan samaan aikaan vanha mies, jolla on romanttisen lunastuksen mahdollisuus, hävittäjälentäjäkoulun oppilaiden mentori, ilmavoimien tunnetuin hasbeen ja lopulta se, joka pelastaa sekä lentäjälapset että läntisen maailman, tai jotain. Avatarien vetovoima liittyy tarinoihin ja etenkin fantastiseen maailmaan. Cruisen metodi on päinvastainen. Cruise on pyhä henki. Kameroille Tom Cruise on täydellinen ihminen, koska hän on kuori. Phoenix tekee sukseen jälkeen kaikkensa, jotta hänestä ei vain tulisi tähteä. Top Gun: Maverickissa Cruise näytti taas kerran, että hän on täydellinen elokuvatähti. Hän on nyt 61-vuotias ja täysin iättömän näköinen ja oloinen. Voisi ajatella, että tuollaista elokuvaa mennään katsomaan actionin vuoksi, mutta älkää viitsikö. cruise on täydellinen tähti ja viimeinen suuri elokuvatähti. Tom Cruise taas… Mission: Impossiblet ovat siinä mielessä parempi kuin mikään Raamattu tai pyhä kirja, että ne eivät koskaan lopu. Kesällä 2022 Cruise pelasti elokuvateatterit yhden miehen show’lla, jonka nimi on Top Gun: Maverick. Viime vuoden kolmanneksi suurin hitti oli Jurassic World: Dominion, eikä sitä mennä katsomaan näyttelijöiden tai tähtien perässä. Hän on valjastanut itsensä sekä henkisenä olentona että fyysisesti tuolle yhdelle tehtävälle, tähteydelleen. (Jep, juttu perustuu 1960ja 1980-lukujen tv-sarjoihin, ja ketä kiinnostaa?) James Bondin ensimmäisen 27 vuoden aikana 007:ää esitti neljä eri näyttelijää, mutta mitä tässä franchisessa tapahtuu: Cruise tekee kaksi Mission: Impossiblea lisää. No, hän on Tom Cruise, ja on ihan turha puhua mistään ”Ethan Huntista”. Kukaan ei muista sen varsinaisten tähtien nimiä. Stanley Kubrick näki Cruisen tyhjyyden ja teki yhden uransa nerokkaimmista roolituksista antamalla hänelle Eyes Wide Shutin pääosan miehenä, joka on aivan täydellisen pihalla. Hän säästää itsensä jumaloitavaksi. Phoenix tavoittelee taiteen ydintä (ja uskottavuutta), sillä hän on näyttelijä. julkisuuden cruise on esitetty hahmo, jonka takana on mysteeri. Cruise soittaa kasvoillaan ja kropallaan kaikkia nostalgian kieliä ja on samalla myös se alati kykenevä toimintasankari, jollaisia amerikkalaisen elokuvan vapahtajat ovat olleet 1980-luvulta alkaen. Katsokaa Cruisea. Häneen saa heijastaa mitä haluaa. Tuon mestarillisen elokuKALLE KINNUNEN on elokuvatoimittaja, joka näki Tom Cruisen valkokankaalla ensimmäisen kerran Sademiehessä. Sillä mitä ihmettä Mission: Impossible -elokuvien Ethan Hunt on, paitsi ihme. Eikä pidäkään olla. Viime vuosien maailmanlaajuisista megamenestyselokuvista juuri näyttelijään kiinnittyi ehkä vain yksi: Joker, jossa Joaquin Phoenix heittäytyy syrjäytyneen superantisankarin rooliin. Kukaan muu kuin Cruise ei voisi kantaa tuota show’ta, jossa hän näyttelee itseään, kuusikymppistä miestä, joka on myös kolmikymppinen mies. Enemmän kuin ihminen K A L L E K I N N U N E N Tom Cruise on Hollywoodin isä, poika ja pyhä henki. Hänessä ei ole piirteitä, jotka tulisivat tulkinnan tielle. Tom Cruise ei kuole.. Loistavaa, ja unohdetaan sekin. Ei siinä ole tilaa ihmiselle, persoonalle. Hän täytti leffateatterit katsojista ensimmäisenä koronakuopan jälkeen. Pilkahduksia on nähty, ja silloin kaikki menee pieleen: avioero, sohvalla hyppiminen, itsensä nolaaminen skientologiahommissa. Marvel-leffojen lipun ostajat menevät katsomaan supersankarihahmoja, eivät sitä, kuka niitä esittää. Ihmeelliset itse tehdyt stunt-temput Mission: Impossible -elokuvissa ovat jäävuoren huippu. 6 8 e l o k u va t M I S S I O N : I M P O S S I B L E O H J A U S : C H R I S T O P H E R M C Q U A R R I E M aailman elokuvateattereilla on messias. Sillä nyt on mahdollista nähdä Cruise taas omimmassa elementissään, yli-ihmisenä. Ensimmäisestä Mission: Impossible -elokuvasta on 27 vuotta. Eihän se ollut mahdollista, koska Spede oli aina ollut. Hänen nimensä on Tom Cruise. van suurimpia oivalluksia on juuri se, että toisten (seksi)elämästä vainoharhaisesti kiinnostunutta lääkäriä esittää ihmisen kuori. Te haluatte unohtaa ne, ja niin minäkin. Muistan, kuinka tajutonta oli kuulla, että Spede Pasanen oli kuollut
Hän tyylittelee hahmonsa, miljöönsä ja tunteetkin etäisyyden päähän tosielämästä. Mutta Gadsby ei valehtele lupauksessaan: matka on hiton mukava ja matkaseura hauskinta ikinä. 7. Hahmo osallistuu syrjäisellä saarella pidettyyn kamppailuturnaukseen, mutta tavoitteena ei ole niinkään voitto kuin kosto ja kunnia. Tunnetta elokuvasta ei kuitenkaan puutu. Hän viittaa aiempaan Nanette -esitykseensä, joka ravisteli koko lajin perusteita eikä päästänyt yleisöä helpolla. Australialainen stand up -koomikko Hannah Gadsby lupaa komediaspesiaalinsa aluksi mukavan show’n – toisin kuin yleensä. Egyptologian professorilta Cunk kysyy, miksi pyramidien muoto on terävähuippuinen. N E T F L I X I S S Ä N E T F L I X I S S Ä. Inhimillisen kanssakäymisen tarkkanäköinen kuvaaminen ei ole Wes Andersonin juttu. h e i n ä k u u 2 2 3 6 9 Bruce Lee kuoli 50 vuotta sitten. Netflixillä on oma vastineensa Yuval Noah Hararille, ihmiskunnan menneisyyttä kartoittavalle historioitsijalle. Hän parodioi vakavalla naamalla television dokumentteja, joissa käyskennellään historiallisilla tapahtumapaikoilla ja haastatellaan asiantuntijoita. Hän on Philomena Cunk, joka viisiosaisessa mukadokumentissaan kertoo muun muassa sivilisaation alkuhämäristä sekä uskonnoista ja niiden leviämisestä – ”kuin meemit, mutta elämäntyylin ja malliston kanssa”. Lee näyttelee Shaolin-luostarissa kouluttautunutta kung fu -mestaria. Asteroid City kylpee rakkaudessa populaarikulttuuria kohtaan. Se esitetään Kino Reginan kesäohjelmistossa, osana kolmen elokuvan mittaista muistopäivää. Scarlett Johansson ja Jason Schwartzman esittävät rikkinäisiä ihmisiä, mutta ohjaajalle he ovat pastellisia pastisseja. 1950-luvulle yhdysvaltalaiseen aavikkokaupunkiin sijoittuvassa elokuvassa Anderson asettaa lisäkerroksen katsojan ja sisällön väliin: kehystarinassa esitellään tarinan kuvitteellinen käsikirjoittaja ja kuvitteelliset näyttelijät, jotka sitten näyttelevät elokuvan roolit. E L O K U VA T E A T T E R E I S S A Kuka pelätyn kung fun taitaa. ”Etteivät kodittomat nukkuisi niiden päällä?” Cunk ehdottaa. Ja kuten Bond-leffojen kohdalla, aika on alleviivannut kokonaisuuden hölmöyttä mutta nostanut hahmon ikoniseksi. Koomikon näennäisen irralliset vitsit muodostavat johdonmukaisen polun, joka vie kohti yllättävän veristä loppuratkaisua. Mainion hahmon takana on englantilainen Diane Morgan. Muutama kuukausi näyttelijän kuoleman jälkeen ensi-iltansa sai Enter the Dragon . Samalla hän kuitenkin kuljettaa yleisöä pitkin taitavasti rakennettua kokonaistarinaa. Tällä kertaa Gadsby rupattelee hauskoja juttuja exästään ja äitinsä tekareista. Enter the Dragon on kung fu -leffojen James Bond: halukkaita naisia, virnuilevia peliliikkeitä ja maailmanluokan juonia riittää. Etäisyydestä ja rakkaudesta Tarina ja kuinka se kerrotaan Olipa kerran ihmiskunta E N T E R T H E D R A G O N A S T E R O I D C I T Y H A N N A H G A D S B Y : S O M E T H I N G S P E C I A L C U N K O N E A R T H Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät B R U C E L E E S A R J A K I N O R E G I N A S S A 2
Tästä syystä esimerkiksi viime marraskuussa Turisti poisti yhden kappaleensa suoratoistopalveluista. Yksittäiset sinkkujulkaisut ovat albumikokonaisuuksia tärkeämpiä, ja monet artistit nousevat maineeseen aluksi itsenäisesti tehdyillä biiseillä Tiktokissa ja Youtubessa. Levynkannen kello-setelinippu-illallinen on katettu valkoiselle pöytäliinalle. mediassakin kohutun roadman-tyylin sijaan tai sen ohella räppärit ovat alkaneet pukeutua preppysti. Jos raha on gängstäräpin ainoa todellinen fetissi, pelastuksen väline ja kiintopiste, jonka ympärillä kaikki pyörii, se johtuu ainoastaan siitä, että se on sitä myös koko yhteiskunnassa. Videoiden kommenttiketjut ovat täynnä liekki-emojeita ja kannustavia Tää on ihan sairas -kommentteja. Videoilla väläytellään gängstä-räpin konventioihin kuuluvasti setelinippuja. Parikymppiset afrosuomalaiset räppärit kertovat altavastaajien tarinoita, jotka kumpuavat Helsingin eri kaupunginosista ja räppifanien yhteisöistä. Toukokuun lopussa SHRTY julkaisi vain parinkymmenen minuutin mittaisen Täydellinen ajoitus -albumin. kapeampia housuja ja Burberryn ruutua. Blacflaco manifestoi Mun vuoro safkaa -levyllä loistavaa tulevaisuutta itselleen ja kavereilleen. Räppärit eivät odota yhteiskunnan hyväksyntää vaan aikovat pressaks, ottaa statuksen itselleen. Se on tapa ilmaista valtaa, sosiaalista nousua, ja toisaalta se luo konkreettista turvaa. Levyn kohokohta on vaivattomasti virtaava nimibiisi, jonka kertoja lupaa nousta pahantahtoisten äijien yläpuolelle ja tehdä rahaa. Kappaleen tunnelmassa on paitsi hyväntuulista toiveikkuutta, myös Suomen alkukesälle ominaista haikeutta ja hetken huumaa. On epäkypsää, että seksistä uhoaminen on räppäreille voimaantumisen väline, mutta toisaalta pitää muistaa, että musiikki ja kielenkäyttö tapahtuvat aina tietyssä kontekstissa. Vaikutteita siinä kuuluu pikemminkin ranskalaisesta räpistä kuin vaikka jenkki-gängstäräpistä tai suomiräpin poppimeiningistä. Räppäri Shrtyn ja Joalinin Pariisin kevät on yksinkertaiseen koukkuun perustuva parin minuutin Tiktok-humppa. Moni tekijä on vielä nuori ja yhteiskunnallisesti haavoittuvassa asemassa. Välillä lauletaan beibeille: yhdessä biisissä kertoja lupaa ajavansa landel asuvan naisen Helsinkiin ja tarjoavansa, mitä beibe ikinä haluaa, vaikkapa uudet hiukset ja kynnet, ”mun piikkiin”. Sosiaalisen median alustoilla vähemmistön edustajat joutuvat herkästi sensuurin kohteeksi, ja toisaalta myös oikeat poliisit ovat gängstäräppäreiden perässä.. Konservatiivisina ja valkoisina miellettyjen eliittisymboleiden tekeminen omaksi cooliksi jutuksi ei toisaalta ole uusi käytäntö, vaan sitä teki jo Miles Davis. Huudeilta listoille ja rikkauksiin I I D A S O F I A H I R V O N E N Parikymppiset räppärit sanoittavat afrosuomalaisten helsinkiläisten sukupolvikokemusta. Biiseissä kuvataan nousua kohti menestystä, elämää lähiöissä, bailaamista, porukoiden välisistä kiistoja ja sitä, kun poliisit ovat perässä. Yleisön ei pitäisi alkaa poliisiksi. Jos näyttää omalta veneeltä tai sikarikerholta saapuvalta menestyjältä, saa olla rauhassa. Shrtyn ja Blacflacon lyriikoiden seksipuhe on useimmiten lähinnä mimmien hehkutusta tai levotonta sänkypuhetta, jossa asetelmat kääntyvät myös ympäri ja tyttö voi olla niin daddy. 7 M U S I I K K I T iktok näytti merkkejä jo alkukeväästä: vuoden 2023 kesähitti ei ole koko kansan Cha Cha Cha vaan afrobiitti-biisi, jonka laulaja haaveilee maailmanympärysmatkasta rakastettunsa kanssa. Bro, veli, äijä, bämä, tuu mun kaa bashaal… elikkäs pitämään hauskaa. S H R T Y T Ä Y D E L L I N E N A J O I T U S ( P L AY 9 ) kun gängstäräp on valunut listoille ja laajemman yleisön tietoisuuteen, artistit ovat saaneet sanoituksistaan seksismisyytöksiä. Vertailukohdaksi voi vaikka asettaa Sopranossarjan – jos konteksti on jengien välisten huumevelkojen setvimisestä kertova laulu, voiko olettaa siistiä kielenkäyttöä. Musiikki avaa ikkunoita uuteen stadin slangiin: sanoitukset yhdistelevät suomea, englantia, arabianja somalinkielisiä sanoja omaperäisellä tavalla. Se, mitä on ”ylhäällä”, ei ole taivas vaan isompi pankkitili ja sen luoma vapaus. Blacflacon Korelonin kanssa tekemä Julkinen persoona -hitti sisältää tosin niin huonoa juttua, ettei sitä tässä kannata eritellä. Esineellistämisestä moralisoiminen menee sellaisen kohdalla usein tarpeettomaksi puritanismiksi. Suomen pimeys, eristyneisyys ja agraarisuus pannaan merkille: Helsingissä kukaan ei oo sun ystävä, laulaa Blacflaco, vähän niin kuin Danny totesi Kuusamo-kappaleessa pääkaupungista: yksinäisiä ihmisiä, harva hymyilee. Musiikivideoilla ja Instagram-kuvissa vilisee jahteja, kauluspaitoja, kalliin näköisiä rannekelloja, viskiä, kultakoruja, Svenska Klubben, aiempaa IIDA SOFIA HIRVONEN on helsinkiläinen kirjailija-toimittaja, joka puhuu koko ajan enemmän finglishiä
Hidas bassomöyry saa pohtimaan, voisiko Massive Attack tulla takaisin muotiin vai tuliko se jo. Traditio tulee onneksi edelleen 1960-luvulta, sillä 1970-luvun alun kamarifolkvillitys alkaa jo kyllästyttää. Parin hiljaisen levyn jälkeen ”kauniin musiikin” tekijät usein laajentavat skaalansa, sillä askeettisin ihmisen ja kitaran folk käy herkästi monotoniseksi. Cook pelastavat paljon. Parasta tänä kesänä A M A A R A E : F O U N T A I N B A B Y Jokainen vuonna 1992 aidsiin kuolleen newyorkilaismuusikon Arthur Russellin jäämistöstä kasattu levy on aarre: vuosien 2004 ja 2008 Calling out of Contex t ja Love Is Overtaking Me suorastaan hämmentäviä löydöksiä. G. Newyorkilaisen Amaaraen toinen albumi Fountain Baby on samalla tavalla viimeisen päälle kiillotettu moderni poplevy. Usein tuntuu kuin kuuntelisi musikaalia. Lopputulos on kesän ohittamattominta musiikkia. Ranskalainen transmusikaali C H R I S T I N E A N D T H E Q U E E N S : P A R A N O Ï A , A N G E L S , T R U E L O V E L E V Y-Y H T I Ö : B E C A U S E A R T H U R R U S S E L L : P I C T U R E O F B U N N Y R A B B I T. Se edustaa Russellin tunnistettavinta suuntaa: raapivasta sellosta, kuplista ja kaiusta koostettuja elektronisia meriä, joiden päällä kelluu toismaailmallinen ääni ja melodiansirpaleita. ”Uhka vai uhka?” kannattaa kysyä, jos joku nimeää esikuvikseen Pharrell Williamsin räppiduo Clipsen ja Britneyn, mutta niin vain Amaarae onnistuu. Kolmekymppisen amerikkalaislauluntekijän Julie Byrnen musiikki viettää kohti stereotypiaa ”kauniista” ja ”intiimistä” musiikista: näppäilty kitara, haihtuvainen laulu, kaikessa sopivasti kaikua. Onnistuneimmat kappaleet Moonless , Summer Glass ja Hope’s Return ovatkin uudenlaista, jännitteistä mutta raukeaa Byrneä. Se on kuin diskohitti, joka on pudonnut taikajuomapataan ja sulanut tunnistamattomaksi. Se loikkii mantereilta ja genreistä toiseen kuin mikäkin moderni M.I.A.: afrobeat-perkussioita, dancehallia, baile funkia, japanilaisia instrumentteja, PinkPantheressin taskupoppia ja tanssipunkbiisi suoraan vuoden 2005 New Yorkista. Monet kappaleet ovat syntyneet parissakymmenessä minuutissa, mikä kuuluu sävellysten laiskuutena eikä tavoiteltuna ”haavoittuvuutena”. Hieman himmeämpi aarre Folklaulajan kasvulevy J U L I E B Y R N E : T H E G R E A T E R W I N G S Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : A U D I K A L E V Y-Y H T I Ö : G H O S T LY L E V Y-Y H T I Ö : I N T E R S C O P E Ranskalaisartisti Christine and the Queensin triplalevy Paranoïa, Angels, True Love pohjautuu Tony Kushnerin kaksiosaiseen klassikkonäytelmään Angels in America , mutta koettaa modernisoida sen 1980-lukulaisen ”homofantasian” 2010-lukulaiseen transkulttuuriin. Viimeistellyn soundin päälle ymmärtävät tuottajat Mike Dean ja A. Myös Julie Byrnen kuuden vuoden levytystauon jälkeen ilmestyvä The Greater Wings alleviivaa tuotantoarvojaan jousilla ja psykedeliaansa syntetisaattorein. Picture of Bunny Rabbit , tulkinnasta riippuen viides, kuudes tai yhdeksäs arkistoalbumi, on ensimmäinen, joka jää vaatimattomaksi. Yli puolitoistatuntinen kokonaisuus on samalla tavalla teennäinen kuin Chrisin tekemiset pahimmillaan. Päätöskappale In the Light of Miracle riittää onneksi perustelemaan koko julkaisun. Tietenkin Madonna laulaa ”tekoälyn” roolin. h e i n ä k u u 2 2 3 7 1 Beyoncén viime kesän Renaissance -albumi osoitti, kuinka parhaat pop-levyt ovat nykyään sulatusuuneja, joissa kaikki muovautuu genrettömäksi mutta eheäksi
Kolmannen sukupolven Sacklerit ovat jo kuin suoraan Successionista, täydellisesti todellisuudesta vieraantuneita ja keskenään riiteleviä aikuisvauvoja. Radden Keefe on tutkiva journalisti ja hänen 600-sivuisen suurtyönsä pohjalla valtava lähdeja haastatteluaineisto. Miljardeja pumpataan yrityksestä ulos. Rahat ja henki J U H A I T K O N E N Kivun valtakunta on hurja tarina opioideilla rikastuneesta Sacklerin suvusta. Koska perhe pitää yhtä, kakkua jakamassa ovat pikkuveljet Raymond ja Mortimer. Kysymys on kiinnostava, ja vastausta kuvitellessaan saattaa päästä jopa yllättävän lähelle mahdollista totuutta. Näyttämönä on 1900-luvun alun Brooklyn, missä Arthur osoittaa poikkeuksellista bisnesvainua, terävää älyä ja rajatonta kunnianhimoa. 7 2 K I R J A T Y hdysvallat on merirosvojen kansakunta.” Suomeen asettuneen newyorkilaisen tuttavani muotoilu oli niin kirkas, että Amerikan arvoitus tuntui miltei ratkeavan. Kertovassakaan journalismissa sellaista ei kuitenkaan ole lupa tehdä, ja huomaan välillä kaipaavaani henkilökuvaukseen romaanin tai ylipäätään fiktion vapautta. Merirosvojen maassa saaliin saa pitää. Sosiaalinen häpeä kyllä, sillä lopulta Sacklereiden nimikyltit poistetaan taidemuseoista ja yliopistoista. Niinhän asia on. Rahaa tulvii ovista ja ikkunoista, ja jos jotain moraalin tapaista joskus hiukan oli, sen rippeetkin huuhtoutuvat menestyksen mukana. ” P A T R I C K R A D D E N K E E F E : K I V U N VA L T A K U N T A . Jotkut yrittävät henkistä irtiottoa lääkefirmasta, mutta osinkoja janoavat kaikki. tarina on hurja, ja sitä paitsi tosi. Mitään tuotekehitystä ei enää harjoiteta. Firmakin on jo konkurssikypsä ja tienatut omaisuudet sveitsiläisillä pankkitileillä. G U M M E R U S .. Uudelle mantereelle lähdettiin vapauden ja vaurauden perässä, pakoon köyhyyttä ja kuristavaa valtiota. ”Yksityiskohtia ei ole keksitty tai kuviteltu, ja sellaisissa kohdissa, joissa kuvailen ihmisten ajatuksia tai tunteita, he ovat itse kuvailleet noita tunteita joko minulle tai jollekulle toiselle, taikka sitten nojaan jonkun heidät tunteneen kuvailuun”, tekijä kirjoittaa jälkisanoissaan. Muita varauksia minulla ei Kivun valtakunnasta ole, suosittelen sitä lämpimästi kaikille – oikeastaan juuri siksi, että se on totta. Ovelasti eri kentillä operoiden hän onnistuu sekä keräämään omaisuuden rauhoittavilla lääkkeillä että salaamaan vaurautensa lähteen. JUHA ITKONEN on helsinkiläinen kirjailija, joka on Amerikan-retkillään omin silmin todistanut opioidien aiheuttamaa hävitystä. Raymondin poika Richard Sackler pistää kaikki pelimerkit ennenkuulumattoman vahvoihin kipulääkkeisiin ja onnistuu junailemaan niille viranomaisten hyväksynnän. Kaikista kolmesta tulee mahtavia miehiä, joille tärkeää on myös avokätisten taideja tiedelahjoitusten mukanaan tuoma sosiaalinen arvostus. Seuraako rikosta sitten rangaistus. Kirja tosiaan lähtee vetämään suuren amerikkalaisen romaanin lailla, Philip Rothin tai Isaac Bashevis Singerin kaltaisten kirjailijoiden maisemissa. Kummisedät voi aina katsoa uudelleen. Näin syntyi erikoislaatuinen maa, jossa kyllä on paljon sellaistakin lämpöä ja välittämistä, jota Suomesta ei löydä. Jossain menee sittenkin raja, verirahat eivät enää kelpaa. Mutta onhan tätä kuviteltukin, kirjahyllyt ja suoratoistopalvelut täyteen. Seuraava sukupolvi löytää sitten ne opioidit. Arthur opiskelee lääkäriksi, mutta hänen varsinainen lahjakkuutensa piilee myynnissä ja markkinoinnissa. Uudisraivaajat kilpailivat tietysti myös keskenään, ja jokainen saattoi luottaa vain omiinsa, viime kädessä perheeseen ja sukuun. Vuosien oikeustaistelun jälkeen Purdue Pharman maksettavaksi määrättävät korvaukset sen sijaan ovat tuhon laajuuteen nähden mitättömät. Pohjavire on kuitenkin pelottava, sillä keskinäinen luottamus puuttuu ja merirosvomentaliteetti käytännössä sallii vahvemman oikeuden. Raha on yhdenlainen opioidi, se ei vain tapa. kansilieve mainostaa Patrick Radden Keefen Kivun valtakuntaa ”romaanimaiseen tyyliin kirjoitettuna sukudynastian voimasuhteiden kuvauksena, farmakologisena Forsytein taruna”. Miten ihminen perustelee itselleen oman vaurastumisensa täydellisen moraalittomuuden. Lait saa taipumaan rahalla jopa silloin, kun kerää miljardiomaisuuden myymällä opioideja ja saa aikaan valtakunnanlaajuisen inhimillisen katastrofin. Alkuperäiset asukkaat siivottiin tieltä väkivalloin. Tutustumme ensin Arthur Sackleriin, Puolasta ja Itävallasta saapuneiden juutalaisten vanhempien esikoispoikaan. Totta puhuen tällaisella määritelmällä mielestäni jo lähestytään ajatusten ja tunteiden kuvittelua
Havainnot tanssin ruumiillisuudesta ja ankarasta kulttuurista ovat kirkkaita; kieli on eloisaa ja parhaimmillaan herkullisen rehevää. Seksuaalinen vallankumous ei ole vielä horjuttanut uskonnollisen maan vanhoillisia arvoja, joten raskaus on keskeytettävä salaa. Esseeteoksessa on oivallinen sisältö, mutta paksun ja tasapaksun kirjan jäsennys on pyörittelevä, ja retorinen irrottelu jää vähäiseksi. Tietokirjallisessa esseeteoksessa pyörähdellään baletin historiassa, tutkimuksessa ja henkilökohtaisissa muistoissa. [ L ’ É V É N E M E N T. Kirjailija ei aina malta tyytyä näyttämään vaan osoittelee. 2 2 3 Kuinka baletti nousi jaloista päähäni ei ole hauskasta otsikostaan huolimatta balettihehkutusta vaan taidemuodon ihanteiden kritiikkiä. L O T T A T O I VA N E N . Rautaisannos Saksaa Baletin sietämätön keveys Tekeentymätön aborttikertomus J U K K A K O S K E L A I N E N : V I I S I M A T K A A S A K S A N S I E L U U N . Kertomuksen lomaan on punottu kirjoitushetken ajatuksia, joiden tarkoitus on kuroa yhteen ajallisia etäisyyksiä ja tuoda tekstiin syvyyttä, mutta pohdinnat latistuvat tylsäksi selittelyksi. 8 . Kiinnostavalta teokselta jää kaipaamaan syventelyä ja rohkeampia loikkia: kirjoittaja kysyy paljon, mutta askeleet vastausten tai ehdotusten suuntaan jäävät pieniksi. Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot S & S , 2 7 1 S . Oikolukematta jäänyt teksti vilisee virheitä. Hyvä niin; historiaan on syytäkin paneutua. Poliittisena tekona kirjan arvo on sen sijaan kiistaton, vaikka tuskin tämäkään kertomus abortin vastustajia hetkauttaa. Nuori opiskelija tulee raskaaksi 1960-luvun Ranskassa. Matkatovereina ovat muun muassa romantikot, Hegel ja muutama uudempikin ajattelija, joiden avulla perustellaan saksalaisen filosofian vaikutusta länsimaiseen kulttuuriin. Baletti edustaa kriitikko Henna Raatikaiselle puhdasta kauneutta, mutta sen ideaalit eivät kestä päivänvaloa. Onko mahdollista uudistaa lajia, jonka lumovoima on nimenomaan konventioissa. Vähän silti ihmetyttää, miksei sivistyksen merkkejä ja ”myötäsukaista tunnelmaa” löydetä – eikä edes etsitä – turkkilaisten asuttamilta alueilta tai ylipäänsä monikulttuurisesta nyky-Saksasta. ]. h e i n ä k u u 2 2 3 7 3 S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 1 6 . Kaunokirjallisena teoksena Tapaus on siis harmillisen tekeentymätön, vaikka vaarallisen, laittoman abortin kuvaus on tietysti piinaavaa luettavaa. AV I A D O R , 3 4 S . Puhuttelevasta aiheesta huolimatta pienoismuistelmassa ei ole nobelisti Ernaux’n aiempien suomennettujen teosten tenhoa. Myös rytmitys ontuu. Esseisti seikkailee Saksanmaalla, lukee klassikkoja ja etsii saksalaisuuden olemusta. A N N I E E R N A U X : T A P A U S . Jukka Koskelainen sanoo kuuluvansa ”ajastaan jäljessä kulkevaan porukkaan”. H E N N A R A A T I K A I N E N : K U I N K A B A L E T T I N O U S I J A L O I S T A P Ä Ä H Ä N I . Tyylilliset notkahdukset, kuten metateksti ja naiskirjoituksen voimaantumiskliseet, eivät onneksi korostu liikaa. Teos ei vain komppaile samanmielisiä vaan perkaa myös kyseenalaisten ajattelijoiden, kuten Carl Schmittin, näkemyksiä. S U O M . G U M M E R U S , 8 7 S
Taide galleriassa oli, tietenkin, sykähdyttävää ja mieleenpainuvaa, mutta täytyy myöntää, että kun myöhemmin muistelin kokemusta, päällimmäisenä mieleeni olivat jääneet Sysmässä aamiaiseksi nauttimani Suomen parhaat letut! taidekokemuksen voi saada melkein mistä vain, oli kyse sitten Kaivopuiston rannoista tai uudesta pariisilaistuneesta Esplanadista. Hyvää kesää kaikille, kilistellään kun kohdataan! Meiltä kulttuuriihmisiltä unohtuu joskus, että on ihan tavallisiakin ihmisiä.. Imagen kulttuurisivulla tunnettu suomalainen pitkän linjan kirjailija käsittelee kulttuurin hyviä, pahoja ja rumia – aina kulttuuria puolustaen. Jo tämän kokemuksenkin takia hakkuita tulisi rajoittaa! Porvoon puutalokorttelit. Ymmärtää, mikä on tärkeää, mikä vain pintaa. Sellaisiin voi – paljaimmillaan! – törmätä Rajaportin saunassa, eikä puheesta todellakaan ole puute – vaikka Hämeessä ollaankin! Hangon ranta. Kuinka ovelaa ja selkärankaista kertoa omalla toiminnallaan osallisuudestaan luonnon tuhoon, kun samaan aikaan kritisoi juuri sitä! usein ajatellaan rajoittuneesti, että taidetta on vain se, jota apurahoitetut taiteilijat tekevät työhuoneissaan ja joka lopulta tulee näytille teattereihin, museoihin, kirjakauppoihin ja luonnon keskelle. Eikä saa unohtaa Vår-ravintolaa, joka sai tänä vuotta – oikeutetusti! – oman Michelin-tähden. On tarpeellista pysähtyä aika ajoin. Olla hiljaa. Bravo! Itse olin avajaisissa pukeutunut juhla-asuun, niin en päässyt kömpimään pitkin Vallisaarta, mutta pelkkä ajatus taiteella täytetystä luonnosta ja siitä, kuinka paljon Vallisaaren luonto on joutunut joustamaan taiteen takia, oli jo ironisuudessaan sellainen, että melkein hengästyin. Niissä on sijainnut eräs Suomen ensimmäisistä konditorioista, kirjoitettu Maamme-laulun säkeet, ja nyt ne ovat täynnä ihania pikku putiikkeja. Suomen metsät. Kuunnella luonnon monet äänet. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A T erveisiä helsinki biennaalin avajaisista ja meille valituille tarjotuilta Savoyn illallisilta! Illallisten ohella Helsinki Biennaali tarjoaa tällä hetkellä Suomen mieleenpainuvimmat ja koskettavimmat taidekokemukset. Näissä vanhoissa puutaloissa on aikoinaan asuttu, kärsitty ja jaksettu. 74 K U L T T U U R I S I V U Kesä on taidetta Kesä on kulttuuri-ihmisen parasta aikaa, sillä taidekokemuksen voi saada melkein mistä vain. Onneksi niitä on tarjolla Helsingin ulkopuolellakin, ja tähän lopuksi kesän taidematkailijoille muutama oma suosikkini: Tampereen Pispalan Rajaportin sauna. Sinne tänne pitkin Helsinkiä, HAM-museota ja Vallisaarta on sijoitettu taideteoksia kertomaan selväsanaisesti, pelkäämättä, että luonnon monimuotoisuus on vähentynyt, kolonialismista pitäisi päästä eroon eivätkä uusien teknologioiden vaikutukset ole aina positiivisia. Taide on niin paljon enemmän! Se tuli taas todistetuksi Biennaalin Savoy-illallisilla, jossa niin ruoka, viinit, kattaus kuin asiakaspalvelu edustivat taidetta tasokkaimmillaan, esteettisten kokemusten kehollista vyörymistä niin, että olin liki menettää tajuntani – eikä se johtunut viinistä! Pari viikkoa Savoyn jälkeen käväisin Sysmässä iki-ihanan Veikko Halmetojan Suvi-Pinx-gallerian kesäavajaisissa. Onko mikään ihanampaa kuin istua Hangon loputtomilla rannoilla auringon laskiessa ja kuplien poreillessa lasissa. 675-vuotiaassa Porvoossa voi aistia koko kehollaan historian läsnäolon. Meiltä kulttuuri-ihmisiltä unohtuu joskus, että on ihan tavallisiakin ihmisiä
NEULOOTIKKO (v irccau s s u cca d e mu s) LUOKKA: Käsityökodittajat TUNNUSMERKIT: Pitää suvun villasukissa ja yrittää varastoida lankoja muidenkin reviireille. MULTAKÄMMEKKÄ (taimit u s ex t re mu s) LUOKKA: Pihakodittajat TUNNUSMERKIT: Kuopii pihaa jo helmikuussa ja lukee illalla sängyssä siemenluetteloa. JAUHOKÄMMEKKÄ (ca cc u s m a x imu s) LUOKKA: Keittiökodittajat TUNNUSMERKIT: Kutsuu taikinajuuriaan nimeltä. OIKOPÄÄTTI (inn ost u x s uitsait) LUOKKA: Sarjakodittajat TUNNUSMERKIT: Jättää jälkeensä vanan aloitettuja asioita islantilais neuleista uuvahtaneisiin kombuchaviljelmiin. PYYHKÄISIJÄ ( p uts i s m a x imu s) LUOKKA: Siivouskodittajat TUNNUSMERKIT: Siivoaa ohimennessään tiskipöydän ja suoristaa maton hapsut. NYT KANNATTAA OLLA TILAAJA! Tilaajana saat ihania lahjoja lehden välissä, kuten neuleohjeita, julisteen ja reseptejä. Ylikehittyneet kämmenlihakset. Vuoraa pesänsä viirinauhalla. JUHLINTTI (sk e mut m a x imu s) LUOKKA: Hupikodittajat TUNNUSMERKIT: Näkee juhlan aiheen hetkessä kuin hetkessä ja taikoo tarjoilut kuin tyhjästä. Kädessä lähes aina kirja. #KODITTAJA SUOMEN KODITTAJAT VÄRIKUVISSA Kodittajan oma lehti on täynnä iloa ja inspiraatiota. 33 €) Jatkuva tilaus #KOTIVINKKI #KODITTAJA SUOMEN KODITTAJAT VÄRIKUVISSA J E N N A K U N N A S SOHVAPESÄKKÖ (sof famu s sof famu s) LUOKKA: Olohuonekodittajat TUNNUSMERKIT: Saattaa pysyä tunteja samassa asennossa. TILAA NYT! 20 € 5 numeroa (norm. YLIMÖÖPELI (inn o vat u s h a b itar ium) LUOKKA: Sisustuskodittajat TUNNUSMERKIT: Huvittelee siirtelemällä huonekaluja ja metsästää täydellistä sohvatyynyä.. JOULUTTAJA (nuut t i k o r i st el e mu s) LUOKKA: Sisustus ja ruokakodittaja TUNNUSMERKIT: Alkaa valmistella joulua loppiaisena ja hyräilee Kulkusia kesällä