S A N N I: ”T Ä M Ä O N K A IK K I IH A N S EL LA IS TA , TIE TS Ä , ET TÄ K IR JO IT A N TÄ N JO H O N K IN IN S PIR A TIO N A L TA U LU U N .” IM A G E 26 7 H EIN Ä –E LO K U U 20 19 6/2019 HEINÄ–ELOKUU 11,90?€ MITÄ ON ONNI. I S O I K Ä E R O S U H T E E S SA Yksityisasia joka jaksaa kiinnostaa C O R O N A Jäähyväiset kulttibaarille F LOW Ihanien ihmisten ryhmähali
Luonnollista raikkautta Tutustu Santa Ana luomuroseeviiniin ja inspiroidu roseekellari.fi ko ht uu lli se sti .fi 9 98€ 0,75 l 13,17 €/litra
sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 26 7 | h eiN ä– el ok u u 20 19. Jeesus kuplassa 80 Jyrki Lehtolan Flow Festival -essee. On siitä iloakin 54 Toimittaja Venla Rossi meni naimisiin itseään 24 vuotta vanhemman miehen kanssa. Oopperan uudistaja 88 Ville Matvejeff on klassisen musiikin tuhattaikuri. Kanta-asiakkaat ja työntekijät kertovat. KU VA : JI R IN A A LA N KO . HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 3 Valokuvaaja Jirina Alanko kuvasi ikäeroa (s. 10 . Maailmassani ei ole toista mua 22 Sanni Kurkisuon uuden levyn kappaleet kertovat siitä, miltä tuntuu olla yksinäinen. 54). Kävimme muun muassa tuoreen kansanedustajan ja laivassa asuvan uus perheen luona. Olipa kerran paikka maailmassa 64 Miksi Coronasta tuli klassikkobaari. 10 32 Image seurasi perjantai-illan viettoa kymmenessä kodissa Itä-Helsingissä. K A N N EN KU VA : N IC K TU LI N EN
102 Musiikki Pariisin kevät päivitti taidepoppinsa vuoden 2019 päälavoille sopivaksi, kir joittaa Iida Sofia Hirvonen. 28 Mäntyniemen herra Viimeinen päiväkirja ja Mäntyniemen herran testamentti. 4 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 64 sisältö 8 14 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Lasten tulisi saada vaikuttaa yhteis kuntaan, vaatii Elina Pekkarinen. 27 Nyt Ajankohtaiset valokuvanäyttelyt ja uuden musiikin tapahtumat. 24 Asia Jääkiekkomestaruus, henkilöstöjohtaminen ja pääkaupungin päästöt. 96 Elokuva Tarantinolle viritettiin ansa. 105 Luoma-aho Funktionalismi sopii rationaaliseen suomalaiseen mielenlaatuun. nyt loppu. 14 Ruoka Jäätelö on kepeän ilon symboli. 13 Data Helsinki on kasvanut kohti itää. 98 Korkman Omaa intuitiota on syytä epäillä. 92 Kuningatar ja kaksi lamaa Kaija Koo ei ole entisensä, kirjoittaa Noora Vaarala. 106 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 100 Kirja Marjo Niemi löysi Maggie Nelsonin Sinelmistä sekä surua että rakkautta
Soitosta alkoi huvittava mutta täysin tyypillinen tapahtumaketju: ajoin töistä kotiin, etsin samanlaisen virvelin käsiini ja kuvasin kaksi lyhyttä videopätkää siitä, miten siima tulisi laittaa, jotta sotkuja ei tulisi. P oika soitti toisena kesälomapäivänään isovanhempiensa luota. Miehetkin kääntyvät kotiin päin, kuten nuorten aikuisten identiteettejä tutkinut Rasmus Mannerstöm kesäkuun Imagessa sanoi. Karrikoidusti on niin, että teki lastensa eteen mitä hyvänsä, on tullut jo tehneeksi aiempia miespolvia enemmän. Muita syitä sirkushevosisäksi ryhtymiselle voivat olla vaikeammin ennustettavaksi käynyt työelämä. Kun muutettavat muutetaan – rahavarat voimavaroiksi ja tarkastelu mikrotasolle – Pekkarisen muistutus on paikallaan meille sirkushevosillekin. Yhdessä albumin avainkohtauksessa Ahtisen isä ällistelee poikansa jaksamista ja tarmoa, miten tämä on vienyt lapsia uimaan ja puistoihin ja hoitanut vielä kotihommatkin. Se on palkitseva ja koukuttavakin tunne: täällä on tällaista koskematonta maaperää miehenä astua, vielä kun nämä pyykit laitan koneeseen, kukaan mies ei ole koskaan tehnyt yhtä paljon kotitöitä yhden päivän aikana. . Pääpihvi on tässä: kukaan muu kuin poikani tai hänen siskonsa ei olisi saanut minua näkemään yhtä nopeasti vaivaa, väsäämään samalta istumalta mitään videoklippejä tai ohjeistuksia. Ylisukupolvisuus tuottaa tietenkin myös toisenlaista kuin omistautuvaa vanhemmuutta ja siksi toimittaja Kati Kelola haastatteli tähän numeroon uutta lapsiasiainvaltuutettua Elina Pekkarista. Lopulta siimat saatiin suoriksi vasta sotkuista virveliä kuvanneessa Facetime-puhelussa, mutta se on oikeastaan sivuseikka. Mökille mukaan pakattu virveli ei toiminut vaan sotki siimat. Lähetin ne poikani puhelimeen, mutta ohjeidenkin jälkeen siima meni sykkyrälle. Sirkushevosen päällimmäinen tunne on vapaus näyttää ja ymmärrys siitä, että se riittää: ei ole lukemattomilta aiemmilta polvilta valunutta lyijynraskasta myyttiä hyvästä isästä. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Reflektiivisyydessään se yliälyllistää vanhemmuuden, jossa siinäkin on aina helpompaa siirtää eteenpäin omia kokemuksia kuin käydä tietoisesti toimimaan niitä vastaan. Aito sirkushevonen puskee omasta halustaan. Avaaja-palstan haastattelussa Pekkarinen peräänkuuluttaa lasten oikeutta saada osuutensa yhteiskunnan voimavaroista. pääkirjoitus. Ahtinen ei suoranaisesti kirjoita ruuhkavuosista tai mistään sellaisesta kurahaalariarjesta, joka jauhaisi aikuisten välisen suhteen palasiksi, vaan pikemminkin omasta taipumuksestaan priorisoida vanhemmuus ohi parisuhteen. Ei virvelin käytöstä eikä mistään muustakaan. KaiKKi Kävi niin luontevasti – totta kai säntään heti avuksi vaikka sitten puhelimella satojen kilometrien päästä – että tuskin olisin osannut kiinnittää sattuneeseen huomiota, ellen olisi vastikään lukenut sarjakuvataiteilija Lauri Ahtisen tuoretta albumia Eropäiväkirja. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 5 Sirkushevosen suusta Vielä kun nämä pyykit laitan koneeseen, kukaan mies ei ole koskaan tehnyt yhtä paljon kotitöitä päivässä. Monien nykyisien oma halu moiseen taas lienee seurausta useammasta samanaikaisesti vaikuttavasta voimasta. LopuLta en silti loppuun asti usko, että halu hoitaa vanhemmuuttaan mahdollisimman hyvin tai sellainen ensisijaisesti isyydelle omistautuminen, jota Ahtinenkin kuvaa, olisi reagointia siihen, miten edelliset miespolvet ovat toimineet. Aihetta myöhemmin miettiessään Ahtinen kieltää tekevänsä temppuja muiden vaatimuksesta tai kiitoksia saadakseen, vaan sanoo olevansa aito sirkushevonen. Pekkarinen sanoo meidän usein ajattelevan, että lapsiin pitää kohdistaa rahaa, jotta saamme heistä aikanaan hyviä veronmaksajia, vaikka yK:n lastensuojelusopimus velvoittaa kohdentamaan lapsiin varoja vain siksi, että he ovat lapsia, joilla on oikeus hyvään lapsuuteen. Se on piirretty autofiktio Ahtisen avioerosta, jonka päällimmäiseksi syyksi Ahtiainen nostaa keskittymisensä perheen neljään lapseen. Vanhemmalle miehelle moisesta repimisestä tulee mieleen sirkushevonen, Ahtiselle uusi normaali
Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. elokuuta 2019. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). 33. Lue lisää www.a-yhteiso.fi/liity KUTSU Tule mukaan vaikuttamaan asiakaspaneeliimme!. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Pasi Immonen, Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2019 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 29. vuosikerta, 267. Aikakauslehtien liiton jäsen. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. numero. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski (opintovapaalla) ToiMiTussihTeeri valtteri väkevä ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti Tekijöinä Tässä nuMerossa Onni Aaltonen, Milka Alanen, Jirina Alanko, Antti Angeria, Janne Arola, Mari Areva, Mathias Foster, Laura Friman, Jonne Heinonen, Iida Sofia Hirvonen, Silvia Hosseini, Rasmus Härkönen, Heidi Kalmari, Tero Kartastenpää, Kati Kelola, Kalle Kinnunen, Juuso Koponen, Julia Korkman, Jyrki Lehtola, Susanna Luikku, Veera Luoma-aho, Jaani Länsiö, Päivi Mattila, Valtteri Nevalainen, Marjo Niemi, Mikael Niemi, Rami Niemi, Veera Nivalainen, Noora Nuotio, Oskari Onninen, Anni Pasanen, Christian Pirskanen, Timo Pyykkö, Venla Rossi, Emma Räsänen, Kaisa Saario, Julia Sivén, Nick Tulinen, Noora Vaarala, Anton Vanha-Majamaa ja Mikko Vähäniitty
Viime aikoina Nick on rakastunut alastomiin puihin kaupungin yövaloissa, johtoihin kuvaruuduilla sekä palaviin irtokäsiin Lapissa. 1983) on valokuvaaja ja taiteilija. 1990) ) on vapaa toimittaja, joka kirjoitti tähän numeroon jutun artisti Sanni Kurkisuosta. ImageIlmot.indd 17 29.5.2019 8:45:32. KAISA SAARIO (s. Kiitos @rubenstiller ja @imagelehti! @sallahenriika Luen tässä uusinta @imagelehti ja siis kuvittelenko mä vaan vai vihaako @arttuseppanen Roope Salmista. Tajusin sitten, että Sarpaneva-pata ja Block-valaisin löytyy. @MiraHuusko Luin lehdestä jutun eiralaisista piilopersuista ja huomasin nauravani itselleni, miten samoin olen miettinyt lauttasaarelaisten äänestyskäyttäytymistä. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @MerjaHave Olipas mainio juttu @imagelehti remontoinnista ja sisustamisesta sekä siitä harhasta, että niissä toteutettaisiin omaa persoonallista makua. @AnittaAhonen Uusin Image-lehti ja Onko sinulla jo nämä. Tekijöitä NICK TULINEN (s. Erottaudu tässä sitten. K U VA T: A N N U K K A PA K A R IN EN , N IC K TU LI N EN . -palsta. Kun hän ei kirjoita, hän juoksee metsissä, pelloilla ja kaikenkokoisilla mäillä. Oma mielikuvani Salmisesta ei jutun myötä ainakaan varsinaisesti parantunut, päin vastoin. Not. Naurahdin, kun ajattelin, ettei mulla ainakaan ole. Tähän lehteen hän kuvasi Sannin ja Seppo-ponin Helsingin Merihaassa
Avaaja
Pitää huolehtia siitä, että pitkään toimeentulotuen varassa eläneiden lapsiperheiden tilannetta hoidetaan monia. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 9 Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen muistuttaa, että lapsilla on oikeus saada osuus yhteiskunnan varoista ilman odotuksia takaisinmaksusta verojen muodossa. Lapsilisistä tulee poistaa indeksijäädytykset. Kun perusturvauudistus käynnistetään, lasten asia täytyy huomioida sen joka vaiheessa. TeksTi kati kelola kuva mikko vähäniitty ”Puolet köyhistä perheistä on sellaisia, joissa vanhemmat käyvät töissä.” Elina Pekkarinen Tilastokeskuksen mukaan Suomessa on noin 110 000 köyhää lasta, melkein joka kymmenes lapsi. On kiinnitettävä huomiota asumisen kustannuksiin, jotka vähentävät perheen käytettävissä olevia tuloja merkittävästi. Mikä on tärkein asia, joka uuden hallituksen pitäisi tehdä lapsiperheiden köyhyyden vähentämiseksi
Se indikoi, että ongelmia ei ole vain lastensuojelussa vaan koko meidän palvelujärjestelmässämme. Lapset kokevat, että heillä on nyt riittämättömät taidot vaikuttamiseen, eivätkä he saa siihen riittävästi opastusta. Miten hyvin lastensuojelu toimii lasten kannalta mielestäsi tällä hetkellä. Etenkin kunnallisvaaleissa, joissa tehdään ehkä eniten lasten arkeen suoraan vaikuttavia päätöksiä, olisi hyvä ainakin kokeilla 16 vuoden ikärajaa. Nuorisbarometrissa on ilmennyt, että kolmasosa nuorista on joutunut jättämään harrastuksen kesken rahanpuutteen vuoksi, ja vielä suurempi osa lapsista ja nuorista on jättänyt harrastuksen aloittamatta ja tapaamatta kavereita. Lastensuojelu ei tällä hetkellä pysty vastaaman niihin tarpeisiin, joita lapsilla ja perheillä on. Toisen asteen koulutuksen kustannukset ovat köyhien perheiden vanhemmille tosi vaikea rasti. Miksi meidän kaikkien olisi syytä olla huolissamme lapsiperheiden köyhyydestä. ?. Onko köyhien lasten asemassa alueellisia eroja isojen kaupunkien ja maaseudun välillä. Se on turvallisempi ja vakaampi, ja sitä on helpompi ennustaa. Ettei lapsia voi manipuloida tai käyttää politiikan välineenä. Lukiokirjat, läppärit ja muut. Jos yhteiskunta ei tule siinä kohtaa vastaan, niin jokainen on vaarassa pudota. Siellä on liian vähän resursseja ja työntekijöitä. He haluaisivat vaikuttaa esimerkiksi ympäristön tilaan. Isoissa kaupungeissa on Suomessakin köyhyystaskuja, joissa köyhyys tiivistyy. Onko pienituloisten lapsilla tarpeeksi mahdollisuuksia osallistua harrastuksiin ja muuhun toimintaan. Helsingissä taskut ovat melko pieniä, jopa talotai rappukohtaisia. Ajattelemme usein, että lapsiin pitää kohdistaa rahaa, jotta saamme heistä hyviä veronmaksaja. Se, ettei ole rahaa, vaikuttaa monella tapaa osallistumisen mahdollisuuksiin. Tätä voi soveltaa paitsi valtion tasolla, kun säädetään lakia, myös kuntatasolla, kun tehdään esimerkiksi päiväkoteihin ja kouluihin liittyviä päätöksiä. Kyllä se on ongelmallista, että niin suuri osuus kuin kymmenen prosenttia lapsista on lastensuojelun piirissä. Suunnitelmia ja päätöksiä tehtäessä pitäisi olla työkalut, joilla kuulemme lasten ja nuorten näkemyksiä tekeillä olevasta muutoksesta, sen sijaan että asiantuntijat puhuvat lasten suulla. Mutta meillä on vaaleja, joissa vaara on epätodennäköinen. Sen ihmispääoma on helpommin valjastettavissa yhteisen taloudellisen, poliittisen ja kulttuurisen pääoman kasvattamiseen. Jokainen meistä voi joutua tilanteeseen, jossa menettää työkykynsä, turvaverkkonsa ja omaisuutensa. Mutta Yk:n lastensuojelusopimus velvoittaa meidät kohdentamaan veroja ja rahoja lapsiin vain siksi, että he ovat lapsia ja heillä on oikeus hyvään lapsuuteen, vaikka heistä ei tulisi hyviä veronmaksajia. Enemmän on alueiden sisällä olevia eroja. Pyritään saamaan aikaan riittävä perusturvan taso, ettei tarvitsisi turvautua viimeiseksi vaihtoehdoksi tarkoitettuun toimeentulotukeen. Tutkimukset osoittavat, että mitä nuorempana äänestää, sitä aktiivisemmin äänestää isona. Alueilla on tyypillisesti eri asumismuotoja sekaisin. Lisäksi ihmisille täytyy maksaa työstä sellaista palkkaa, että sillä elää. Se vaikuttaa yllättävää kyllä siihenkin, mikä ei maksa, kuten äänestämiseen, kulttuurielämyksiin ja koulutukseen. Toinen on lasten oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan. Haluaisin, että keskustelisimme enemmän lasten oikeudesta saada osuutensa yhteiskunnan voimavaroista. Onko Suomessa jokin lasten oikeuksiin liittyvä asia, josta ei keskustella lainkaan, vaikka pitäisi. Katson, että yhteiskunta, joka pitää huolta heikompiosaisista, on kaikille hyvä yhteiskunta elää. Mutta kun mennään muihin suuriin kaupunkeihin, voi olla kokonaisia asuinalueita, joissa on paljon pienituloisuutta. Puolet köyhistä perheistä on sellaisia, joissa vanhemmat käyvät töissä. Taustalla on vaikutusmekanismi, jota yleensä ei tulla ajatelleeksi: kaavoitus, eli miten sekoittavaa asuntopolitiikkaa harjoitamme. Pitäisikö äänestysikää siis laskea. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 10 avaaja Kyllä se on ongelmallista, että niin suuri osuus kuin kymmenen prosenttia lapsista on lastensuojelun piirissä.” –?Elina PEkkarinEn ” laisesti. Sille, että äänestysikä on asetettu 18 vuoteen, on ihan lastensuojelulliset syyt. Meidän pitäisi tiedostaa, ettei vaikuttaminen ole mikään vapaaehtoinen kiva juttu vaan lasten sopimuksiin kirjattu oikeus
min+pvm/mpm) lippu.fi Kantaesitys Suurella näyttämöllä 11.9.2019. Esitys tarjoaa hauskan, sarkastisen ja totunnaisia ajatuksia rikkovan näkymän ihmislajin historiaan aina ajan alkuhämäristä nykyaikaan – ja vähän tulevaisuuteenkin. LIPUT ALKAEN 19 € KANSALLISTEATTERIN LIPPUMYYMÄLÄSTÄ 010 733 1331 (0,0835 €+pvm/mpm) kansallisteatteri.fi LIPPUPISTEESTÄ 0600 900 900 (2 €/alk. W A U H A U S ja Zodiak – Uuden tanssin keskus YHTEISTYÖSSÄ Yuval Noah Hararin kansainväliseen bestsellerteokseen pohjautuva Sapiens on valloittava luontodokumentti ihmisestä. Kertojaäänenä toimii Avara luonto -dokumenteista tuttu Jarmo Heikkinen
Tarjoiluehdotus/ Serveringsförslag
H EL S IN G IN VÄ ES TÖ IÄ N M U K A A N 1. 1. H EL S IN G IN K A U PU N G IN YL EI ST EN A LU EI D EN R EK IS TE R I; H EL S IN G IN R A K EN N U KS ET ; S EU TU K A R TT A . Ainakin se, että Helsingin väestönkasvu on ollut pitkään Itä-Helsingin varassa. LÄ H TE ET : A LU ES A R JA T 20 19 . HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 13 Data Helsinki kasvoi itään Itä-Helsinkiin liittyy vahvoja mielikuvia – sekä negatiivisia että positiivisia. Mitä idästä sitten tulisi tietää. Mutta millaisia ovat siellä asuvat ihmiset. Ilman itää pääkaupunki olisi aika paljon pienempi kylä. Helsinkiin liitettiin viime vuosisadalla kolmessa erässä isoja alueita, jotka olivat sitä ennen olleet lähinnä metsää ja peltoa. DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI VALTTERI VÄKEVÄ Itä-Helsingin muodostuminen Alueliitokset, rakennuskanta ja koko Helsingin väestön kasvu. 1950 valmistuneiden rakennusten osuus (kerrosalasta). Toisaalta ovat betonilähiöt ja Tallinnan aukiolla sekoilevat sekakäyttäjät. 18 75 –1 9 6 ; H EL S IN G IN R A K EN N U KS ET K ÄY TT Ö TA R KO IT U KS EN JA VA LM IS TU M IS V U O D EN M U K A A N 31 .1 2. Monille helsinkiläisillekin kaupungin itäpuoli on nimenomaan erilaisten mielikuvien leimaama alue, jossa tulee harvemmin käytyä. 1. 20 2– , H EL S IN G IN K A U PU N G IN K A U PU N K IY M PÄ R IS TÖ N TO IM IA LA 20 19 . Sivulta 36 alkavassa jutussa Image vierailee kymmenessä kodissa Itä-Helsingissä ja tapaa niiden asukkaat. Idyllisempää puolta edustavat Länsi-Herttoniemen kaltaiset gentrifioituvat lintukodot 1950-luvun kerros taloineen sekä kiinnostavat kaupunkifestarit à la Kontula Electronic ja Superwood. Itä meidän 1946 Helsinkiin liitetyt alueet Östersundom 2009 55 65 1946 75 85 95 2005 15 19 600 000 400 000 200 000 Helsingin väkiluku 1946–2017 Muu Helsinki Vuosaari 1946 liitetyt alue et Vuosaari 1966 Ennen alueen Helsinkiin liittämistä valmistuneet rakennukset MELLUNKYLÄ VAR TIO KY LÄ MYLLYPURO LAAJA SAL O HER TTO NIEMI KULOSAARI 1 km Helsinki Östersundom 1946 liitetyt alueet Vuosaari 22,0 % 7,2 % 3,0 0,7 % Ennen v. Sitten alkoivat valtavat rakennushankkeet. data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. Vuosina 1946–1999 Helsingin väestönkasvusta jopa 61,7 prosenttia tapahtui idässä. 19 6 2– ; H EL S IN G IN H EN K IK IR JO IT ET TU VÄ ES TÖ K A U PU N G IN O S IT TA IN 1
Jäätelö on kepeän ilon symboli, vähemmän syntinen kuin suklaa, kuohuviiniä viattomampi. 14 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 14 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 ruoka A ikamatka tötterössä: siltä kesän ensimmäinen jäätelö tuntuu. Yksi syy tähän lienee suomalaisten vilpittömyys. Syömme siis enemmän jäätelöä kuin vaikkapa italialaiset, vaikka heillä on jopa jäätelöön erikoistunut yliopisto. Kestokelmua voi käyttää yhä uudelleen, kunhan sen pesee käyttökertojen välissä viileällä vedellä. Myös makujen kirjo on laaja. Tätä korkeampiin lukuihin yltää koko maailmassa ainoastaan Yhdysvallat, Australia ja Uusi-Seelanti. Pehmitä mehikäisvahakelmu käsiesi lämmössä ja kääri tiukasti ruokaaineen ympärille tai vaikkapa kulhon päälle. Ei ole sattumaa, että monet astronautit ovat twiitanneet itsestään kuvia, joissa he nauttivat, kyllä, nimenomaan jäätelöä. Pidä jäätelökauhaa tai isoa lusikkaa hetki tulikuuman veden alla, niin saat kauhottua kylmän herkun lautasellesi helposti. Sen syöminen vie lapsuuteen kuin Proustin madeleineleivos. Suomessa sitä alettiin valmistettiin kotikäyttöön 1800-luvun säätyläispiireissä, kartanoissa ja pappiloissa. Monessa maassa olisi mahdoton kuvitella presidenttiä tai pääministeriä julkisella paikalla syömässä jäätelöä – meillä moinen on arkipäivää. Se on nimittäin avaruus. Mutta nykyään suomalaisissakin ruokakaupoissa myydään muun muassa tatti-, kuusija aurajuustojäätelöä. Nykyään me suomalaiset kuulumme jäätelönsyönnin globaaliin kärkikastiin: syömme jäätelöä vuosittain noin 14 litraa henkeä kohden. Jopa 97 prosenttia suomalaisista kertoo pitävänsä jäätelöstä. Sillä vaikka jäätelö avaruudessakin sulaa, se ei valu. Jäätelöä on syöty jo tuhansia vuosia. Kun jäätelöpakkauksen ottaa pakastimesta, se tuntuu aluksi turhauttavan kovalta. Ei voi ottaa itseään kovin vakavasti, kun nuoleskelee pastellinväristä herkkupalloa puistossa. Kaikkein paras paikka syödä ei kuitenkaan löydy kotoa, eikä koko maapallolta. Yhtenäiskulttuuri on kuitenkin siinä mielessä murtunut, että kaikki eivät enää halua vaniljaa tai suklaata. Bee’s Wrap, 3 kpl pakkaus Ruohonjuuri, 21,95 euroa VÄHEMMÄN. Vähitellen yläluokan jälkiruoka suli koko kansan arkiherkuksi. Siinä missä muruiksi hajoava ruoka on avaruusaluksella vaarallista (leijailevat murut voivat nimittäin rikkoa herkkiä laitteita), painovoimattomuus vain parantaa jäätelönsyöntiolosuhteita. Nykyään sieltä löytyy niin vegaani-, artesaanikuin proteiinijäätelöäkin. Pakasteallas on aikansa arvotiivistymä. Jäätelönsyönnissä on, kuten sanottu, jotain lapsenomaista. Vielä vuosituhannen vaihteessa esimerkiksi muna & pekoni -jäätelö kuulosti eksoottiselta. Se oli yksi Fat Duck -ravintolassa tarjotuista ruokalajeista, jotka tekivät Heston Blumenthalista Heston Blumenthalin. Ihmisen paras ystävä K U UK AU DEN HÄR PÄ K E YKSI MUOVIRO SKA Mehiläisvahasta ja luomupuuvillasta valmistettu säilytyskääre on ekologinen vaihtoehto muovikelmulle
Vuosina 1936–1972 Valion baarit tarjosivat Suomessa kautta maan amerikkalaistyylisiä jäätelö pirtelöitä. 3. Kun jäätelö yhdistyy muihin makeisiin lisukkeisiin, on kokonaisuus amerik kalaisin ilmauksin sanottuna overwhelming. Kolmen pirtelön perusteella ne pärjäävät maun puolesta vähintäänkin kohtuulli sesti. Makeaa ja suolaista yhdistävän jäätelön valmistami nen on helppoa, eikä jäätelökonetta tarvita. Kauniin vaaleanvihreä Cool Mint taas on kuin After Eight lasissa, eli kovasti mintun ystävän mie leen. Kääntele massan sekaan ensin suola ja lopuksi kinuski kastike. Juomien tyyli on amerikkalaisen överi ja leikittelevä: isot annokset koristellaan kermavaah dolla, keksinpaloilla ja makeisilla. Kaksi ensimmäistä imaisua ovat taivaallisia, mutta sen jälkeen huippuhetki on ohi. Kymmenen minuutin pohtimisen jälkeen kolme henkinen testiryhmämme on valmis. 4. Tehtävä on vaikea: valita houkuttelevin jäätelöpirtelö yli 20 vaihtoehdon joukosta. ARVIO KESÄN RESEPTI P eanut Snickerdoodle vai Mudslide Brownie. Kinuski saa jäädä näkyviksi raidoiksi. Siirrä pehmeä massa suorakaiteen muotoiseen astiaan, esimerkiksi leipävuokaan. Se on vähintäänkin harhaan johtavaa. Kitty’s kutsuu itseään ”Suomen ensimmäi seksi pirtelöbaariksi”. Kitty’s ei kuitenkaan huomioi kotimaista taustaa, vaan omistajat leikittelevät 1950luvun jenkkiestetiikalla. Tilauslistalle pääsevät suklaata, minttua ja vaniljaa sekoittava Cool Mint, kesällä ajankohtainen Strawberry Short cake sekä vegaaninen Cherry Bomb. Kitty’s Milkshake Bar on kuitenkin konseptina hauska ja makean ystävälle kesäretken arvoinen kohde. 2. Massaa ei tarvitse sekoittaa pakastamisen aikana. Maldon-suola) vihreää elintarvikeväriä Pistaasi-suolakaramellijäätelö KUVAT TIMO PYYKKÖ. Kitty’sin listalla on kermaisia jäätelöpirtelöitä ja ice floateja, jossa jäätelöpallo leijuu limonadin seassa. Seinällä on vanhoja amerikka laisia rekisterikilpiä ja pilapiirroksia. Mansikkajäätelö pirtelö mansikkakastikkeen ja sokerikakun kanssa kuulostaa pakahduttavan makealta, mutta kokonai suus on yllättävän raikas. Kitty’s Milkshake Bar aloitti toimintansa vuonna 2016 Hietalahden hallissa, mutta nykyään pirtelöitä sekoitellaan Espoon Iso Omena kauppakeskuk sessa. Tai ehkä kuitenkin klassinen French Vanilla, tietysti kermavaahdolla ja kirsikalla. Lisää sekaan kondensoitu maito ja halutessasi vihreä elintarvikeväri. Vaahdota kerma sähkövatkaimella. Peitä astia kelmulla tai kannella ja anna jäätyä pakastimessa yön yli. Kitty’s Milkshake Bar Piispansilta 11, Espoo Pirtelöt ja floatit 6,90– 8,90 euroa Iso muki nostalgiaa Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka ottaa aina aidon vohvelin. Kolmas luokkalaisen otsa rypistyy, eikä ihme. Jatka vatkaamista hetki. Kuori pistaasipähkinät ja murskaa niitä veitsellä hieman. Juoma maistuu hieman samalta kuin itse poimituista marjoista tehty man sikkasurvos kerman kanssa. Kaiuttimista raikaa vanha elokuvamusiikki, ja pastellinsävyinen baaritiski on kuin suoraan vanhoista leffoista sekin. Vegaanivaihto ehtoja on useita. Pistaasi-suolakaramellijäätelö 4 dl kuohukermaa 1 purkki (397 g) karamellisoitua kondensoitua maitoa 125 g pistaasipähkinöitä 1 dl valmista kinuskikastiketta 1,5 rkl sormisuolaa (esim. Jäätelöpirtelön konsepti on kuitenkin ongel mallinen – erityisesti, kun se tarjotaan oluttuopin kokoisesta mukista. Helle päivien koukuttavin herkku! 1. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 15 ruoka Kitty’s Milkshake Bar tarjoaa Suomen makeimpia pirtelöitä. Vegaanisessa kirsikkapommissa maistuu pieni keinotekoinen vivahde, mutta ärjy kirsikkaaromi onnistuu peittämään sen yllättävän hyvin. Paras kolmesta tilaamastamme juomasta on kuitenkin Strawberry Shortcake
Johtamisen näkökulmasta avainasemassa ovat ennaltaehkäisevät toimintapolitiikat, avoin vuorovaikutuskulttuuri ja tarvittaessa kriisitilanteiden jälkituen tarjoaminen.” teknologia ”Suomen Akatemian rahoittamassa Aalto-yliopiston ja Vaasan yliopiston konsortiohankkeessa tutkitaan henkilöstöjohtamisen digitalisaatioon liittyviä kysymyksiä. Yritysten tulee varmistaa, että henkilöstökäytänteet tarjoavat optimaalisesti tukea, esimerkiksi valmennusta ja koulutusta, työntekijöille uudessa kontekstissa.” työhyvinvointi ”Melbournessa Monash-yliopistossa professori Helen DeCierin johtama ryhmä on tutkinut, millaiset organisatoriset käytänteet edesauttavat ihmisten terveyttä, turvallisuutta ja hyvinvointia työpaikoilla. Suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä on käynnissä muutos monologista dialogiin, ja mestaruus voi vauhdittaa sitä. Mutta ei siitä tietysti mihinkään pääse eikä tarvitsekaan päästä, että lopulta kyse on vain jääkiekosta.” kaarina hazard, median sekatyöläinen: ”Ei, en usko, että meistä nyt joukolla kasvaa kaksimetrisiä, että revimme etuhampaamme pois tai muutamme kaikki Korsoon, Lempäälään tai Turkuun. 16 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 erkka westerlund, jääkiekkovaikuttaja: ”Olen eri mieltä: ajattelen, että se vauhdittaa isompaa kulttuurista muutosta. Marko Anttilan kaltaisten pelaajien esimerkin toivon näyttävän nuorille ja varsinkin heidän vanhemmilleen, että kaikki on mahdollista eikä lapsesta asti tarvitse aina olla paras tai jotain valioluokkaa pärjätäkseen ja elääkseen hyvän elämän.” asia työvoiman liikkuvuus ”EU-rahoitteisessa GLOMO – Global Mobility of Employees -hankkeessa tutkitaan, miten työntekijöiden kansainvälistä liikkuvuutta voidaan edistää, mitä etuja ja haasteita liikkuvuuteen sisältyy ja miten liikkuvaa henkilöstöä voidaan tukea organisaatioissa. Urheilussa ollaan siirtymässä yhä enemmän yhteistyöajatteluun ja ihmiskeskeiseen johtamiseen, mitä Jalosen Jukka nyt päävalmentajana vahvasti edusti. Eikö me enää eletäkään eripuraisina kohtaamattomuuden kuplissa. Tutkimusryhmä tarkastelee myös työväkivaltaa ja tukea, jota organisaatio voi näissä tilanteissa tarjota. Voi tietenkin olla, että joku tuli voittohulinoissa raskaaksi; sitten se mestaruus on muuttanut ainakin yhtä suomalaista ihan konkreettisesti ja yksilötasolla.” juha juujärvi, jääkiekkokommentaattori ja valmentaja: ”Uskon, että jotkut yksilöt kyllä saavat esimerkeistä positiivista voimaa. Suomessa on ollut hyvin autoritaarinen ja asiakeskeinen johtamistapa ja ihmiskäsitys. Tutkimus tuo lisätietoa siitä, miten teknologinen kehitys muuttaa ihmisten johtamista organisaatioissa.” Liisa Mäkelä, henkilöstö johtamisen professori, Vaasan yliopisto Jääkiekko mestaruus ei muuta suomalaisia yksilötasolla Kuukauden Tiede väite Henkilöstöjohtaminen. Kansanhenki vai kuplat – hei, päättäkää jo! Mitä mestaruuteen tulee, niin kolmessa viime pelissähän olisi voinut käydä ihan miten vain. Nyt kävi näin hauskasti. Yleisemmällä tasolla aika näyttää, missä määrin yhteiskunnallista muutosta tapahtuu ja onko se kuinka kestävää. Jännä ajatus, että suomalaiset olisivat jonkinmoinen keskusjohdettu yhteismieli, jonka ydinpulssin määräisi kiekkomaajoukkue. Koulut, työpaikat ja muut yhteisöt toimivat varmasti paremmin, jos ihmiset tuntevat toisensa, hyväksyvät erilaiset persoonat ja toimivat yhteistyössä
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 17 TEKSTI SUSANNA LUIKKU asia Suomen kasvihuonekaasujen kokonaispäästöt olivat Tilastokeskuksen ennakkolaskelmien mukaan vuonna 2018 noin 56,5 miljoonaa hiilidioksiditonnia vastaava määrä (CO2-ekv.). Päästöt on laskettu erikseen energiasektorin, liikenteen, teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön, maatalouden sekä jätesektorin osalta. Uudenmaan kasvihuonekaasupäästöt syntyvät pääosin energiasektorista ja liikenteestä. Se on kaksi prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Vähiten kasvihuonepäästöjä tuottivat vuonna 2017 Ahvenanmaa ja Kainuu. Muissa suurten päästöjen maakunnissa eli Pohjois-Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa kasvihuonekaasupäästöjen lähteitä ovat myös teollisuus, maatalous ja jätesektori. Teollisuusprosessien ja tuotteiden käytön päästöt pysyivät lähes ennallaan. Päästöjä pääkaupunki seudulta Huomio. Alueellisesti vuonna 2017 eniten kasvihuonekaasupäästöjä oli Uudellamaalla (1 433 800 tonnia CO2-ekv.), kun koko maan luku oli 5 538 800 tonnia. Energiasektorin päästöt kasvoivat kolme prosenttia, mihin vaikutti eniten turpeen ja maakaasun kulutuksen kasvu. Laskelmissa eivät siis ole mukana maankäyttö, maankäytön muutokset ja metsätalous eli EU-asetuksista tuttu LULUCF-sektori. Maatalouden päästöt laskivat kolme ja jätesektorin päästöt kuusi prosenttia
18 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Uusinta musiikkia on tarjolla tänäkin kesänä ympäri Suomen, ja vaikka samat festarit ovat asialla kuin ennenkin, ohjelmat ovat vähintään freesiin päin kallellaan. Unisykleihin optimoitu, koko yön performanssi suositellaan nautittavaksi syvässä tiedottomuudessa Huvilta-teltan ultra-leveillä sängyillä. Greenpeacen maajohtaja puhuu, Mirjami Heikkinen lausuu runoja, ja improilun ja intiimien kamarikonserttien joukossa on myös kuluneimpien klassikoiden kantaisä Vivaldin Vuodenajat – tässä viitekehyksessä jopa sillä on potentiaalia poliittistaiteelliseksi ilmastoahdistuksen katalyytiksi. MUSIIKKI nyt TEKSTI JAANI LÄNSIÖ Viitasaari here I come KU VA : G ET TY IM A G ES .. Teemana on muutos. Uuden ja oudon musiikin suomalainen vastaanottokeskus on Viitasaarella. Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari toteuttaa visiotaan tekemällä Suomen suurimmasta festivaalista terveysvaikutteisen poikkitaiteen teemaviikot. Kokonainen konsertti on omistettu entisen Jugoslavian säveltäjille, ja aikuista musiikkihupailua tarjoavat tangosankariksi muuntuva basso Matti Salminen sekä M. Musiikin aika 2.–7.7. Nykymusiikkiniilo Baldur Brönnimannin suunnittelemassa Porvoon Suvisoitossa esitellään kiinalainen suuurku Sheng ja sen ainoa kansainvälinen solisti Wu-Wei. Musiikin ajan tämänvuotinen keskushahmo Kaija Saariaho on toki nimensä jo tehnyt, mutta nyt uudesti visualisoidut Study for Life ja viulukonsertto avannevat arvaamattomia sävyjä menestyssäveltäjän soundista. Numminen tanssibändi Humppavantin säestyksellä. Runouden ja taiteenkin muutoksista vihjaillaan, mutta ilmastohan se on mielessä. Suvisoitto 26.–30.6. Nykymusiikin salonkikelpoisimman häröilijän Max Richterin Sleep kysyy rautaista malttia. Tuusulanjärvelle leiriytyvä Meidän festivaali kulkee tänä kesänä pelon ja ahdistuksen kautta toivoon. A. Viitasaarella, Meidän Festivaali 28.7.–3.8.Tuusulanjärvellä, Helsingin juhlaviikot 15.8.–1.9. Porvoossa, 38
Modu kertoo tavoitelleensa henkilökuvissaan aina aitoa ihmistä imagon takana. Avainsana vaikuttaa olevan kova kontrasti, niin sisällössä kuin kuvankäsittelyssäkin. Samalla hänen kuvansa myös loivat genressä edelleen näkyviä konventioita esimerkiksi poseerauksista, ilmeistä ja tuotemerkkien esittelystä. Nuo termit eivät kuitenkaan alkuunkaan kata Susirajan taiteen viiltävää anarkiaa. The Source -lehteen kuvanneen Modun malleiksi asettuivat artistit Method Manista Tupac Shakuriin. 1975) omakuvia näkee usein kutsuttavan esimerkiksi räväköiksi ja humoristisiksi, ehkä siksi, että kuvissa on esillä ylipainoinen keho. syyskuuta asti. 1966) oli kameransa kanssa paikalla, kun rap ja hip hop alkoivat 1990-luvulla työntyä marginaalista kohti valtavirtaa. Paluu 1990-luvulle Chi Modu (s. syyskuuta asti. heinäkuuta asti. Chi Modun Uncategorized–Luokittelemattomat-näyttely on esillä Vantaan taidemuseo Artsissa 1. 1944) mustavalkokuvat Tukholman ihmisistä ja kaduista ovat viime vuosilta mutta näyttävät ajattomilta. Modun valokuvia oli esillä myös Porin taidemuseon näyttelyssä vuonna 2013. Iiu Susirajan Kuivakka ilo -näyttely on esillä Kiasmassa 28. Näitä 1990-luvun otoksia on nyt koottu Vantaan Artsiin näyttelyyn, joka tuntuu yhtä aikaa kulttuurihistorialliselta ja nostalgiselta. KU VA : A N D ER S PE TE R S EN , C H I M O D Y, IIU S U S IR A JA .. Anarkiaa omakuvissa Iiu Susirajan (s. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 19 KUVATAIDE 3 nyt TEKSTI MARI AREVA Kontrastien Tukholma Konkarivalokuvaaja Anders Petersenin (s. Anders Petersenin Stockholm-näyttely on esillä Liljevalchs-taidemuseossa Tukholmassa 1
Nauratti hetken, kun sekoitin (kts. 8.5. ed. Eliot-viittauksella: BANNNNNNGGG!!!!!! Mänty nie men herra Twitterissä: @niinistop 5.5. Vielä on ”pojalla” pitkä matka edessään. Kyläilevällä Uuden-Seelannin suurlähettiläällä yllään niin naurettava viitta, että luettelemme kilpaa rumia asioita, joita monikulttuurisuusfetissin takia ei voi enää kutsua rumiksi. 17.5. 2.6. Sukupäivälliset. 15.5. Vain Kaasujalka-lehti ilmaisi kiinnostusta, tiedustelivat, haluaisinko testiajaa vanhaa Nissan Micraa ja kirjoittaa sen kautta heille ”lyhyen jutun” tulevaisuuden näkymistäni. Lopetan päiväkirjani elegantilla – haikeallakin – T. 12.5. Suomi on saamassa historiansa tylsämielisimmän hallituksen, mikä sinänsä on hieno saavutus. Juhlistin viimeistä palstaani tatuoinnilla. Lähetin medialle tiedotteen toisaalla Suomen Kuvalehden tässä numerossa julkaistavasta henkisestä testamentistani. Pakko kehua. Sinänsä hassua, en ole eläessäni käynyt saunassa, tavannut Harri Jaskaria, käynyt saunassa, ollut olemassa, kuka on Harri Jaskari, mikä on sauna, ”poliittinen välintulo Jaskarin paritustutkintaan”, mitä nuo sanat tarkoittavat. 18.5. Paiskon ovia ja raivoan rouva Jenni Haukiolle, vaikka hän on täysin syytön siihen, millaista mutavittua Pyhimyksen ja Saimaan yhteisalbumi on. merkintä) itseni johonkin, jolla oli merkitystä. 31. Jossain vaiheessa Vapaavuoren presidentinvaalikampanjaa tulen julkaisemaan juuri saamani valokuvan, jossa Janne asentaa Töölö Gymin kuntosalipyöräänsä taustapeilejä, koska pelkää takanaan pyöräilevien maalaisten ohittavan hänet. Sivistyksen ja kesämekkojen rappio, Kultarantakeskustelut vielä edessä. Meille se on ”Mörkö-Marko”, eikä huminaa kuulu, kun me huudamme ”MÖÖÖÖÖÖÖRKÖÖÖÖ!”. Lapaluitteni välissä lukee nyt ”NO ONE EVER SUFFERS BUT YO”. Opetan Paperi D:tä laittamaan etusormen suuhunsa, sanomaan ”Poks!” ja kaatumaan. ”Aika velikultia.” Kollegat saavat seistä kirkkojen raunioilla surunsa suurentamina, minä sanoin juuri joukolle humalaisia ”aika velikultia”. 24.5. Onkohan edes saksalaisilla nimeä sille tunteelle, kun havahtuu sisällään kasvaneeseen Timo Soinin ikävään. Kun katselen yltä päältä chiapuurossa olevaa Villeä ahmimassa ruokia toisten lautasilta, mieleen tulee Nietzschen tokaisu, että valhetta vaarallisempi totuuden vihollinen on vakaumus. 6.5. Ville vaatinut, että kaikille tarjolla vain vegaaniruokaa. mäntyniemen herra: toukokuu KU VA : TA SA VA LL A N PR ES ID EN TI N K A N S LI A .. Asiaan liittymättä Latina-Amerikan kunniakonsulit kävivät kylässä. 28.5. 20 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 22.5. Herään huutooni. 1.6. 7.5. 11.5. Suomi voitti, alan etsiä yhdentekevää sitaattia Väinö Linnan tuotannosta. 5. S. Huumetilanne hyvin hallinnassa. Emmanuel Levinasille aave oli kaikkialla läsnäoleva il y a, kaipuun hämärä humina. Heidi Hautala rakastaa luontoa siitä huolimatta, mitä luonto on hänen luonnolleen tehnyt. 27.5. 26.5. Lopun ”U” puuttuu tarkoituksella
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 21 Suomen poliittinen elämä sijaitsi vielä hetki sitten siinä risteyksessä, jossa Erkki Tuomi ojan ylimielinen narahdus, Alexander Stubbin ylimielinen vilkaisu ja Timo Soinin ylimieli nen lihamuki kohtasivat. Ennen sivistys oli pölyinen lakana, jolla hylätyn talon huonekalut oli peitetty, nyt se on 40vuotias yritys ja asennevalmentaja asettelemassa lakanaa taustakseen ottaakseen itsestään selfien, jossa alleviivaa Maria Veitolan äänikirjaa. MTV3uutisten kirjasivut esitte levät sata kirjaa, jotka täytyy ”lukea ennen kuolemaansa”, niitä ovat Aino Suholan Rakasta minut vahvaksi, Juha Vuorisen Juoppohullun päiväkirja ja Paolo Coelhon Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin. Tätä kirjoittaessani alkoi Suomessa juuri sadannen kaupallisen toimijan ”mörköale” ja ”möröstä” julkaistuja tekstejä löytyy 459. Malraux kertoo kirjassaan Antimémoires kysyneensä vanhalta piispalta, mitä tämä oli oppinut kuunneltuaan vuosikymmeniä synnintunnustuksia. Eivät vahvimmat selviyty neet, naapurien tyhmyys näivetti ne ennenaikaiseen hautaan ja pystyyn jäi vain Laura Huhtasaari katsomassa mietteissään vaniljapuikkonsa ruskeaa suklaakuorta. Laura Huhtasaari on oikeassa siinä, että Darwin oli väärässä. Idealisti on se, joka ei hyödy millään tasolla siitä, että on idealisti, vaan joutuu luopumaan paljosta idealisminsa takia. Idealisteja ei enää ole, viimeinenkin niistä istahti taksiin ja matkalla viestintätoimistosta lentokentälle se käski puheliaan pakolaiskuskin olla hiljaa, jotta voisi keskittyä twiittaamaan ”Translaki nyt!”, ”Liikenteen päästöjä vähennettävä!” ja ”Ihana pakolaiskuski! Keskustelimme koko matkan ilmastonmuutoksesta, translaista ja sambasta!”. Pappi mietti tovin ja vastasi: ”Aikuisia ei ole”. Nyt siinä risteyksessä Laura Huhtasaari heittelee turisteja heiltä varastamillaan tomaateilla, Emma Kari ottaa selfien selfiensä kanssa ja Antti Rinne vaih taa nukkumisasentoa. EteläSuomi on vuosia kaivannut Hurt nimistä palvelua, jossa kotiin voi tilata kodittoman, sairaan tai pakolaisen (kolme kahden hinnallatarjouksella toki!) kirjoittamaan tilaajan nimen alla nimellistä palkkaa – esimer kiksi sukkaa – vastaan, millaista on. Viimeinen ihmissukupolvi tulee olemaan melkoinen jokeltelija! Älkää silti huoliko! Ihmiskunnalla on vielä toivoa. Se oikea hokema on ”jos kansa tietäisi”, ja jos kansa tietäisi kaiken, minkä tiedän, jos se kaikki halpaarvoisuus olisi julkista, niin, no, varmaan kansa twiittaisi aika tuohtuneena tovin, kunnes keksisi jotain muuta twiitattavaa. Jos on vähänkin ihmistuntemusta ja uskallusta, Suomen kahtiajakoon ja taloudellisen eriarvoisuuden syvenemiseen löytyy ratkaisuja. Toivo on Salattujen elämien entisessä näyttelijässä, joka lonkeroa juodessaan keksi teettää sivuston ja mittaustavan, jonka avulla suomalaiset voivat vahvistaa omaa oikeamielisyyttään ja kertoa siitä muille suomalaisille. Ennen Suomeen mahtui yksi aja tus, sitten vain yksi sana ja enää vain yksi sellainen sana, jota lapset käyttävät. Tutkijat ovat argumentoineet, että evoluutio pysähtyi kehittyneissä maissa, koska täällä ei ympäristö antanut ihmiselle enää mitään syytä kehittyä, ja tuossa se ihana Anni Sinnemäki taas höpiseekin jotain kaupunkikulttuurista. Veikko Vennamo hoki ”kyllä kansa tietää”, ei kansa mitään tiennyt silloinkaan. Lopulta kysymys on, haluaako ennen kuolemaansa kuolla vai elää. Jatka tätä virkettä sanalla, joka kuvaa niitä tunteita, joita haluaisit minun nyt tuntevan: Kaikki mitä olen oppinut Mäntyniemen Herran testamentti 21 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10
22 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 TeksTi kaisa saario kuvaT nick tulinen Tyyli janic leino meikki ja hiukseT emma räsänen kuvaajan assisTenTTi antti angeria poni seppo / mia salonen
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 23
Olla sellaisissa ihmis suhteissa, missä musta tuntuu, et mua ei ihan täysin kohdata kui tenkaan. ”Ja niillä, jotka eivät jääneet, on varmaan ihan kivaa muutenkin.” M uutaman viikon päästä Kurkisuo istuu levy yhtiönsä Warner Musicin kokoushuoneen soh valla ja kertoo, ettei hän ajatellut olevansa yksi näinen ennen kuin tajusi kirjoittaneensa siitä levyllisen kappaleita. Hän on kiitollinen siitä, että hänen seuraajansa kokevat hänen juttunsa omakseen ja haluavat tukea häntä. Yksinäinen milleniaali mä oon / maailmassani ei ole toista mua. Paluumatkalla hän ilmoitti äidilleen, että hän haluaa oppia. Hän on tai tava tilannekoomikko, joka elävöittää puhettaan eri äänensävyillä ja spontaaneilla äänitehosteilla. Hän vain ei keksi mitään muuta sanaa kuvaamaan oloaan. Kurkisuo kuvaa levyn kappaleissa toistuvaa tunnetta tyhjäksi ja ”mössöoloksi”. Hänestä se kiteyttää levyn narratiivin. ”Niinku ihan kuin ne olisi niiden elämästä.” Hän on kiitollinen siitä, että hän saa tehdä tätä. Äiti opetti alaasteella, näytteli teatterissa ja soitti coverbändissä, isä oli sähköasentaja. Kurkisuo makasi aamuisin sängyssä valveilla ja mietti hämmentyneenä, miksi kukaan ei ollut hereillä. Onko ihminen onnellinen, jos kaikki on periaatteessa hyvin, mutta silti ahdistaa. Joka toinen viikonloppu isän luona nukuttiin pidem pään kuin äidin luona. Entä silloin, jos on ahdistanut jo pitkään mutta pienet hyvät hetket, kuten kahvin juominen, tuntuvat valtavan onnellisilta. Kertojaminä pakenee itseään Instagramfeediinsä. Miten takki oli vielä heilunut naulakossa, kun taas mentiin. Viulu opinnot Kurkisuo aloitti LänsiUudenmaan musiikkiopistossa päiväkoti ikäisenä. Mutta se nyt kuitenkin yhdistää hänen uutta, neljättä levyään, Trippiä: että hänen kertojahahmonsa jää kappaleissa yleensä tavalla tai toisella yksin, oli ympärillä ihmisiä tai ei. Puolet hänen Woltista tilaamastaan salaatista jää vauhdissa syömättä. Etuhampaat lähtivät irti, kun hän leikki kaverinsa kanssa teinimutanttininja. Hän oli nähnyt lapsia soittamassa viulua paikallisessa tapahtumassa eikä voinut käsittää, miksi he osasivat soittaa ja hän ei. Pelasi, juoksi, soitti, piirsi. Äidin uusi puoliso oli hänkin muusikko. Sen seu rauksena hän nousee edelleen herättyään mieluiten heti ylös. 24 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 P itkäperjantaiyönä Sanni Kurkisuo makaa hotellihuoneen sängyllä Metallican bändipaita päällään. Hän kertoo miettineensä paljon kiitollisuuden toistelua ja sitä, miten sana kadottaa sen myötä merkitystään. Miten hän on aikoinaan alkanut tehdä kappaleita, ja nyt klubit, baarit, laivat ja kylpylöiden juhlasalit eri puolilla Suomea täyttyvät ilta toisensa jälkeen ihmisistä, jotka laulavat niiden sanoja hänen mukanaan. ”Miksi mä en ole onnellinen, vaikka tuntuu että nyt nimenomaan pitäisi olla, ja energinen ja kaikkea.” Tai oikeastaan hän ei tiedä, mitä onnellisuus on. ”Toivottavasti tää ei nyt ei räjähdä koko paska.” Hänen notkea, nasaali lauluäänensä täyttää huoneen ja kertoo, että hän ei ole oppinut tuntemaan eikä rakastamaan itseään. Kurkisuo meni ja teki. Hän kertoi tarinoita ajasta, jolloin hän oli soittanut bändissä Karibialla risteilevillä lai voilla. Kurkisuo etsii kappaletta puhelimestaan, tutkii kokoushuoneen äänentoistolaitetta ja paikkaa hiljaisuutta selostamalla. ”On taas yöllisen kiitollisuushetken aika”, hän sanoo noin 350 000 Instagramseuraajalleen. Nyt hän on ojentanut kätensä eteenpäin ja kääntänyt puhelimen kameran vielä kerran itseään kohti. keikkansa Levin Hullu Poro Areenalla, sen jälkeen huutanut innosta taka huoneessa ja sen jälkeen syönyt lautasellisen ranskalaisia. Lopuksi hän toivottaa hyvää yötä niille, jotka jäivät kuuntelemaan viimeisenkin videopätkän. Äiti otti tyttäret usein mukaan bänditreeneihinsä. ”Tämä on kaikki ihan sellaista, tietsä, että kirjoitan tämän johonkin inspirational tauluun.” S anni Kurkisuon lapsuudessa muutettiin usein. He erosivat, kun Kurkisuo oli viisivuotias ja sisko Essi kahdeksan. Kotona Lohjalla oli liuta soittimia pianosta kitaroihin ja jokin niistä aina jonkun kädessä. Hän laskee asuneensa Lohjalla seitsemässä eri asunnossa. ”Mun mukavuusalue ehkä on kuitenkin se, mulle on luontaista jättää itseni yksin ja jäädä tilanteessa yksin. Koko perhe yhtä huutolaulua, Kurkisuo kuvaa. Hän ei tiedä mihin kuuluu ja mitä oikeastaan tapahtuu, kuka on ja miten on vai onko ollenkaan. Että mut nähdään jonkunlaisena ja mut halutaan nähdä jonkunlaisena”, hän sanoo. Hän ehdottaa, että hän soittaisi levyn avausraidan, Yksinäisen milleniaalin. Hetki sitten hän on soittanut kuluvan vuoden 29. Vuonna 2015 hän tosin kertoi Me Naisille tun teneensa aina yksinäisyyttä, jota hän kuvaa kosmiseksi. Että päi vät ovat täynnä mutta silti tuntuu että jotain puuttuu
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 25
Kuka tahansa, joka osaa vähänkään tuottaa, pystyy tekemään teknisesti laadukkaita kappaleita, hän sanoo. Jos on jossain huono, on jossain huono. Kurkisuo julistettiin ylimieliseksi huoraksi. Käski kirjoittamaan esikoislevylle kappaleen, jonka nimi on 56 kilometriä. Hän halusi vaihtaa pääsoittimekseen kitaran, mutta viulun viimeinen perustason tutkinto olisi pitänyt ensin tehdä loppuun. Onnis tuivat missä. Tarinan mukaan äiti törmäsi musiikkiopiston rehtoriin Lohjan Sokoksen parkkipaikalla ja pakotti tämän suostumaan soittimen vaihtoon. Kurkisuon mielestä paras tapa narauttaa kuulija on paljastaa tekstissä jotain, mitä itse häpeää. Ainoat asiat, jotka hänessä ovat kiinnostavia, ovat ne, jotka muut ihmiset tunnistavat, jotka koskettavat. Sukupuolella ei ole sen kanssa mitään tekemistä, niin Kurkisuo sen näkee. Yksikin pieni virhe pilasi koko kappaleen, opettaja turhautui, Kurkisuo turhautui. ”Mä en tajuu ihan täysin, miksi feminismiä pitäisi nostaa. Muutama opettaja muodosti Kurkisuon hienovaraisen suojeluskaartin. Hänhän ”ulisee” ihan samoista asioista kuin kaikki muutkin. He ovat onnistuneet tekemään itsestään aaseja, koska ovat kuluttaneet kaiken voimansa saavuttaakseen jotain arvotonta. Ennen kaikkea he potkivat palloa. Hän suostui sillä ehdolla, että saisi tehdä kappaleet itse. Jos hänen kaltaisensa naisartisti vaihtaa tuottajaa, hänellä on identiteettikriisi. Hän etsii minua, Kurkisuo ajatteli. Eivätkä hänen sanoitustensa teemat ole millään tavalla ainutlaatuisia. Muistutti, että yläkoulu on pian ohi ja Helsinki vain 56 kilometrin päässä. Kahdeksanvuotiaana Kurkisuo voitti Napero-Finlandia-satukilpailun tarinalla linnusta, jonka lauluääntä kaikki inhoavat. Ja sitten äiti huomasi lehdestä Pekka Ruuskan etsivän nuoria muusikonalkuja. ”Jopa sellaista vähän lainausmerkeissä itsetuhoista, koska taiteilijan kuuluu kokea, taiteilijan kuuluu tietää miltä hirveimmät asiat tuntuu.” Taiteeseen, joka jää historiaan, kuuluu olennaisesti profaanin ja sakraalin välinen ristiriita. Jos hänen kaltaisensa naisartisti kiroilee kappaleessaan, se on miesten keksimä mainoskikka. Hetken ennen yläkoulun alkua he olivat Lohjan valtiaat, ja hetken Lohja oli heille unelmien valtakunta. Vaikkapa ahdistus. He notkuivat ostoskeskus Lohjantähdessä, he söivät Sundaejäätelöitä McDonald’sissa, he pelasivat beachvolleytä Aurlahden rannassa. Ainoa asia, joka erottaa hänen musiikkinsa kaikesta muusta musiikista, on hän itse. Väkivaltaisinta oli täydellinen eristäminen. K un Kurkisuo oli alkanut kuunnella Paramorea ja rikkoa housunsa ennen niiden ottamista käyttöön, viulu alkoi tuntua liian rajoittavalta. K appaleen kirjoittajan tehtävä on narauttaa kuulija ajattelemasta jotain, mitä tämä ei tiedä ajattelevansa. Tai siis tajuan, mut joku osa musta on hämmentynyt, että mistä tässä puhutaan kun tämä on ihan itsestään selvää.” Toki hän kohtaa yhä asenteita, joihin mikään määrä platinalevyjä tai Emma-palkintoja ei vaikuta. Vähättelevistä kommenteista ei vain pidä välittää, hän sanoo ensin. Ystävä ei uskaltanut. Pitää olla vääntöä. Ei helvetti, ei hänen näistä pitänyt puhua.. Etenkin tatuoidusta erityisopettajasta tuli tärkeä hahmo. Heti perään hän kertoo hätkähtäneensä aluksi metoo-kampanjan laajuutta ja ymmärtäneensä sitten, ettei kaikki hänenkään kokemansa ollut hyväksyttävää. Kun Kurkisuo toisen levynsä aikoihin koki olevansa ihmissuhteissaan heittopussi ja voi henkisesti huonosti, hän kävi ”puolitahallaan metodillisesti” enemmän juhlimassa, valvoi ja syventyi kärsimykseensä. Eikä hän ollutkaan onnistunut olemaan välittämättä. Eihän hän oikeastaan tee töitä, hän on työ. Hän oli huora käytävillä, hän oli huora uskonnon kirjansa kannessa. Ja se oli ”täydellistä”. J os on jossain hyvä, on jossain hyvä. Hän tuli hakemaan Kurkisuon pois oppitunnilta ja vei bändiluokkaan soittamaan säröbassoa. Naapurikoulun kovimmat soittajat pyysivät Kurkisuota IRC-Galleriassa bändinsä solistiksi. Ensimmäisen kappaleensa, Friends Forever, hän kirjoitti yhdeksänvuotiaana. Ja niin edelleen. Ensimmäisellä kitaratunnilla opettaja opetti Kurkisuon soittamaan Blink 182:n All The Small Thingsin, ja Kurkisuon maailma mullistui. Kurkisuo keskittyi opiskeluun ja kirjoitti kappaleita. Yhteiskuntamme ja kulttuurimme takoo kalloihimme yötä päivää menestymisen pakkoa pitämällä esillä ihmisiä, jotka onnistuivat. ”Mulla on ollut taipumus siihen, että jos mä vaikka oon jossain epäterveessä ihmissuhteessa, mä oon halunnut olla siinä, koska mä oon halunnut kirjoittaa siitä kaiken mitä siitä voi kirjoittaa”, hän sanoo vaivattomasti. Anttilan yläkoulussa Kurkisuo oli löytänyt paikan vanhemman joukkuekaverinsa kaveriporukasta, joka sattui olemaan koulun coolein. Pitää olla myös maallista kurimusta, jotta pyhästä ei tulisi tekopyhää. 26 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 kilpikonnia ja yritti roikkua hampaillaan köydestä. Maailma on täynnä popmusiikkia, teki Kurkisuo sitä tai ei. Sen Kurkisuo oppi ystävältään ja mentoriltaan Jari Sarasvuolta, kun hän sinitukkaisena parikymppisenä istui yritysjohtajien seassa Sarasvuon Stronghold-seminaari retriitissä. Kun Kurkisuo vuosia myöhemmin törmäsi häneen keikkansa jälkeen, he alkoivat kumpikin itkeä. Siitä ei tullut mitään, ja hän halusi lopettaa kaiken musiikin. Lintu suivaantuu, ystävystyy merihirviön kanssa ja yhdessä heistä tulee maailman paras bändi. Parasta oli silti jalkapallo ja oma joukkue. Kaikki aikansa Suuret Ihmiset ovat olleet sekä ihailtuja että halveksittuja. Kurkisuo oppi sen uransa alussa musiikkiyhtiö Kaiku Entertainmentin perustajalta Pekka Ruuskalta, jonka kynästä on syntynyt muuan Rafaelin enkeli. Läski, nokka pystyssä kulkeva lehmä. Ainoa asia, joka ihmisiä koskettaa, on aito tunne. Vanha ystävä kertoi ruokalassa, että hänetkin eristettäisiin porukasta jos hän murtaisi linjan. Kurkisuo oli vakuuttunut, että Captorista tulisi maailman kuuluisin bändi. Hän on kirjoittanut etäisestä isäsuhteestaan: Tekohymy isän päivänä ja jouluna / oli kiva nähdä, vaik ei me ees tunneta. Kurkisuon mielestä pyhän ja maallisen yhteyteen tiivistyvät sekä hän itse ihmisenä että hänen musiikkiinsa. Kun yhdeksäs luokka alkoi, he olivat poissa ja Kurkisuo yksin. Hän luki intialaisen jesuiittaveli Anthony de Mellon Havahtumisen ja vaikuttui sen provosoivasta sävystä. Jumittumisesta alistavaan ihmissuhteeseen: Mut kuka muka mua haluaa / jos kotonakaan mä en saa / ku tosi vähän tosi nopeaa. Kurkisuo koki kuuluvansa joukkoon, ehdottomasti ja vaivattomasti. Treeneissä Asemapellon kentällä, treenien jälkeen milloin missäkin, viikonloppuisin peleissä. Eihän hänen kaltaisensa naisartisti oikeasti omaa musiikkiaan tee. Petetyksi tulemisesta: En haluu stalkkaa sua tai käyttää Finderii / mut sun vessan kaapista löyty eyelineri
Kurkisuo vakuutti Länsiväylän haastattelussa, ettei hänestä tule diivaa. Lukion jälkeen Kurkisuo ei halunnut vuosiin koskeakaan viuluun. Siellä hän kirjoitti tekstiaihion Dementiaan. Käsiä, huulia niin toistensa kaltaisia / kokeile kaikkea kunhan teet sen nuorena. ”Tai siis mä toivon et kukaan ei oikeasti oo sellainen kuin tossa biisissä, mut kaikki me ollaan ihmisiä.” Jos nainen aidosti haluaa tehdä mitä ikinä hän sitten tekeekään, se kyllä välittyy, Kurkisuo sanoo. Jos tämä tekee näin vain koska tämä haluaa tehdä näin, se on tämän mielestä tosi ihanaa ja parasta ja tämä toteuttaa itseään, mä uskon et se välittyy.” Ä iti antoi tyttäriensä muuttaa kahdestaan Helsinkiin sillä ehdolla, että mitään ei salailla. Tai varatun henkilön toinen nainen, kuten uuden levyn Pommissa. Voisin runkkaa / mut se on tylsää. Sibelius-lukiossa Green Daytä, Good Charlottea tai Avril Lavingea ei kehdannut edes mainita ääneen. Työvuoro Picnicissä jäi välistä, kun hän tapasi Tavastialla virolaisen laulaja-lauluntekijä Iiriksen kitaristin, lähti tämän mukana Viroon tekemään musiikkia ja jäi viikoksi sille tielleen. Smak-bändissä soittanut Henrik Salonen, taiteilijanimeltään Hank Solo, oli Ruuskalla työharjoittelussa. Nainen saa haluta mitä haluaa. He alkoivat tehdä kappaleita kahdestaan. Sellaisia, joiden voi jo kuvitella soivan radiossa. ”Mä koen et on ihan sama miltä näyttää, ihan sama miten paljaana on ja miten monta banaania nuolee videollaan. Kurkisuo meni ja teki. Viihdelehti Staran haastattelussa hän kertoi, ettei pysty samaistumaan kosmista yksinäisyyttä tunteviin ystäviinsä, koska hänen suuri rakkautensa musiikki täyttää tyhjää tilaa hänessä. Hän tuli kuuntelemaan ja sparraamaan Kurkisuon ja bändin treenejä. Fanit lähettivät hänelle kuvaja videosovellus Snapchatissa kasapäin videopätkiä, joissa he esittivät laulavansa hänen tuoretta Vahinko-kappalettaan. Äiti sai kuunnella puhelimen toisessa päässä, kun 16-vuotias Kurkisuo oksensi vessassa itsenäisen elämän ensimmäisenä uutenavuotena. Kurkisuon mielestä ne olivat upeita. Ei ole mitään ongelmaa”, hän sanoo. Hänen roolihahmonsa, kaunis ja suosittu Pike, voittaa Suosikin kauneus kilpailun. Kappaleen tarinassa Kurkisuon kertojahahmo haikailee rakastajansa perään, mutta tämä jääkin tyttöystävänsä kanssa kotiin. ”Vittu mä oon kyllä ollu urpo”, hän sanoo. On luullut, että mä oon vain tämmöinen, että mussa on nyt joku ongelma. Warner päätti poistaa videon jo ennen kuin juttu julkaistiin.. Kaiken aikaa Kurkisuo oli ravannut Kruununhaassa esittelemässä kappaleitaan Pekka Ruuskalle. Vaikka sitten olla varatun henkilön ”vahinko”, kuten Vahinko-kappaleessa. Kun esikoisalbumi Sotke mut tuli ulos, Kurkisuo oli 20-vuotias. Helsingin Sanomien toimittaja tulkitsi videon ”flirttailevan pedofilian kanssa” ja soitti Warnerin tiedottajalle. Fanien kuvaamista videoista koottu kokonaisuus ehti olla julki yhden päivän. Sekin on tasa-arvoa. Kun koulussa järjestettiin Miss Farkku-Suomi -elokuvan castingtilaisuus, Kurkisuo osallistui ja sai naispääosan. Alaikäisten vanhemmilta tuli hänen mukaansa lupakyselyihin innokkaita vastauksia: hienoa, että heidän lapsensa pääsee idolinsa videolle. Piti alkaa kuunnella Mew’tä, Death Cab for Cutieta ja Nine Inch Nailsia. Viimeinenkin teoriakoe meni heittämällä läpi. Englannin kieli vaihtui suomeen, ja hän alkoi ymmärtää, miten kappaleisiin tehdään laadukkaita rakenteita. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 27 ”Jos sanoo ei johonkin, ylipäätään miehelle, sieltä on tullut välillä sellaista kommenttia, minkä on luullut ansaitsevansa. Uusi viuluopettaja huomasi, ettei kukaan ollut koskaan opettanut Kurkisuolle sävellajeja. I dea oli Kurkisuon oma
28 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 29
30 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
Käynyt palavereissa julkisissa kahviloissa, kävellyt Helsingin keskustassa. Tutkija Janne Poikolainen arvioi sittemmin Kasvatus & Aika -tiede julkaisussa julkaistussa tutkimuksessaan, että ”seksuaalinormien ohella kipupisteeksi muodostui se, millaista naiseutta kappaleen lyriikoista välittyvän seksuaalisuuden katsottiin edustavan”. Hän ei juuri seuraa mediaa. Sarasvuolla oli kokemusta paitsi julkisuudesta myös artistien mentoroinnista. Hän on kokeillut NLP-mielikuvaharjoituksia. Hän on oppinut, että hänen täytyy nukkua ja syödä. Ennen Vahinko-videon moraalipaniikkia uutiskynnyksen olivat ylittäneet muun muassa Että mitähän vittua -kappaleen kiroilu sekä Kurkisuon Instagramissa julkaisema lomakuva ja tuntemattomien siihen kirjoittamat kommentit hänen painostaan. Edeltävänä syksynä hän oli osallistunut ensimmäiselle Vain elämää -kaudelleen, ja suurin piirtein siitä alkoi jakso, jota hän kutsuu ”kohu-momentumikseen”. Hetki sijoittuu Miamiin vuonna 2018. Kun hän imitoi itseään yrittämässä saada kuskin kääntymään, hän vaihtaa jouhevasti pelokkaaseen rallienglantiin. ”Ehkä semmoisessa ympäristössä mä oon parhaimmillani ja mul on onnellisin olo”, hän sanoo. Kurkisuon mielestä se ei toimi. ”Niinpä”, Kurkisuo sanoo. Kurkisuon mielestä Sarasvuon konstailettoman provosoivassa tyylissä on jotain samaa kuin de Mellon kirjassa. Mä rakastan sitä niin paljon.” Noin vuosi sitten hän ryhtyi myös Hintsa Performancen asiakkaaksi. K urkisuo ehti jo ajatella, että hänen elämänsä loppuu. Ei ollut oikein, että ulkopuoliset aikuiset pakottivat oman häpeänsä myös videolla esiintyville lapsille. Ehkä hän vähän flippasi. ”Mä rakastan sitä, kun voi olla vaan ihan superrehellinen. ”Se on varmaan yksi viisaimpia tyyppejä keitä mä oon tavannu. Hän alkoi vältellä julkisia paikkoja. Uber-kuskin veriseen tuppoon kapaloitu sormi näyttää siltä kuin se olisi katkaistu. ”Miks mä en saa vain olla, antakaa mun olla, haluutteko te et mä lopetan, tietsä sellaista flipediflippiä.” Kun kolmas levy syyskuussa valmistui, hän kirjoitti Instagramiin: ”Onnellisuutta on aika vaikee määritellä mut voin aika varmasti sanoo et tää fiilis on just sitä itseään.” Ä iti, sisko ja ystävät ovat tärkeitä. Hänestä tuntuu, että hän ei enää ärsytäkään ihmisiä niin paljon kuin ennen. Tarina lähestyy loppuaan ja Kurkisuo on elementissään. Sitten kuski lähtee ajamaan 180 astetta väärään suuntaan ja mumisee samalla puhelimeen. ”Ehkä mä ajattelen, et mikään ei oo kauheen todellista.” Hän on tehnyt muutakin kuin istunut studiolla, kotistudiollaan tai keikkabussinsa studionurkassa. ”Ei mulla olisi mitään muuta tekemistä.” Tai ehkä hän voisi kirjoittaa kirjan. Siellä hänellä on oma coach, joka on eräänlainen personal trainerin ja henkisen valmentajan yhdistelmä. Se ei kuulosta uskottavalta. Kukaan ei tuntenut häntä missään, eikä hän miettinyt lainkaan, mitä joku ehkä joskus tulee hänen uusista kappaleistaan sanomaan. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kutsuttiin Ylen Aamu-tv:n lähetykseen. Eritasoisia solvauksia ja uhkauksia tuli tavallista enemmän. He tutustuivat Warnerin Kallosen suosituksesta Kurkisuon uran alkuaikoina. Sairaan hyvä juttu, hän sanoo. Kuski kääntyy ja he jäävät eloon. Hän on sisäistänyt, että otsikot ovat ohimenevää kohinaa. Hän ei usko ”systeemiin”. Hän on taas mennyt ja tehnyt. Vaikka fiktiota. Kun häneltä kysyy, mitä hän pelkää, hän vastaa: sitä, että hänen pitäisi keksiä jokin muu työ kuin musiikki. Kauppaan ei parane kävellä. Muuten hän ei pysty tekemään töitään. Hän ei ole kiinnostunut asioista, vaikka niin ei tietenkään koskaan saisi sanoa. Kurkisuosta tuntui, että hänelle tapahtuu niin paljon, ettei hän pysy perässä. Kurkisuo kertoo mielellään tarinoita myös kahdelta muulta reissulta, joilla he Reunamäen kanssa laittoivat kasaan lähes kaikki Tripin kappaleet. Hän on ymmärtänyt, että on hyväksyttävää olla tavallinen ihminen, joka ei näytä aina samalta kuin musiikkivideoissaan, jonka sukat ovat usein hukassa ja jonka punaisia hiuksia lojuu tuon tuosta hänen helsinkiläisen loft-asuntonsa valkoisilla lattioilla. Hän on käynyt niin kutsutuissa radikaalin rehellisyyden harjoituksissa, joissa pyritään purkamaan haitallisia oletuksia sanoittamalla niitä ääneen. Videokohu oli valmiiksi väsyneelle Kurkisuolle liikaa. Ihan sama mikä sen mediastatus on tai mitä tahansa se on möläytelly joskus jotakin erikoisuuksia.” Ehkä muutoksen taustalla on kuitenkin enemmän kokemus ja aika. Aivan kuten hän ei suostu olemaan vastuussa ihmisten hengistä, kun he laittavat hänelle Instagramissa yksityisviestiä ja sanovat tappavansa itsensä, jos hän ei vastaa seuraavaan viikonloppuun mennessä. Hei, anna sun numero / mä haluun sut raiskaa. Kurkisuo on varma, että asunnossa on murhattu joku tai ainakin siellä on luteita. Jonain päivänä ne koskevat sitä, miten hänen pakaransa on vilahtanut jossain, toisena sitä, mitä joku poliitikko on jossain möläyttänyt. ”Se oli sellainen hetki, että nyt me kuollaan, voi vittu”, Kurkisuo sanoo dramaattisesti. Kurkisuon feminismi ei sittenkään välittynyt, tai vähintään se hävisi uutiskilpailun tuottoisammille tulkinnoille. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 31 Helsingin Sanomien jatkojutussa haastateltu musiikkikasvattaja ei ollut nähnyt videota mutta kertoi järkyttyneensä lukemastaan kuvauksesta ja pitävänsä videon poistamista välttämättömänä. Terapiassa Kurkisuo on käynyt jo vuosien ajan. Kurkisuo jätti vastaamatta sähköposteihin eikä selannut sosiaalista mediaa. ?. Kurkisuo keskittyi töihin ja kirjoitti kappaleita. Ja sitten on tietenkin Sarasvuo. Nyt, 26-vuotiaana, hän kokee olevansa tasapainoisempi kuin koskaan. Hulppea huvila Miamin laitamilta on paikan päällä paljastunut pimeäksi, matalakattoiseksi taloksi teollisuusalueella useamman moottori tien päässä Miamin keskustasta. Älä vain laita sitä otsikkoon, hän sanoo ja alkaa nauraa. Hän ei suostu olemaan vastuussa kenenkään kasvatuksesta. Jotain muuta tekemistä elämälleen. Suurimman osan reissuista Kurkisuo ja Reunamäki istuivat kuitenkin linnoittautuneina Airbnb-asuntoonsa, tekivät musiikkia, istuivat iltaa ja yötä ja tekivät lisää musiikkia. Kurkisuo ja tuottaja Jurek Reunamäki ovat matkustaneet sinne tekemään Trippi-levyä. Warnerin kotimaisen tuotannon päällikkö Asko Kallonen kertoi medialle, että tiedottaja oli julkaissut videon ilman, että kukaan muu Warnerilla oli nähnyt sitä. Enää häntä ei itketä, hän sanoo, ja sitten häntä alkaa itkettää. Nuorisolääkäri oli samaa mieltä
TeksTi imagen työryhmä ARTIKKE LIN KUVASIV AT LAHDEN MUOTOIL UINSTITU UTIN VALOKU VAUKSEN OPISKEL IJAT. Seurasimme perjantai-illan viettoa eri puolilla Itä-Helsinkiä. 32 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 10 x 10 10 x 10 Yksi ilta, kymmenen kotia
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 33 10 x 10 10 x 10
Siinä kyllä huomasi mikä toimii. Uusimmat on kuivattu onnittelukimpuista. Eveliinan kuvan päälle liimatussa tarrassa lukee ”The Leader”. Vanha ostoskeskus purettiin uuden tieltä vuonna 2009, samana vuonna rakennettiin Eveliina Heinäluoman kotitalo. Liikuntamyllyn jälkeen rauhallinen tavalla, jossa on melkein jotain häiritsevää. Kaiken keskellä musta televisio ja DVD-soitin. ”Summerhouse on the lake. Pöytään on katettu fetasalaattia, leipää, Creme Bonjour -levitettä, mehua, Coca-Colaa ja Geisha-konvehteja. When life gives you lemons grab tequila and salt, lukee keltaisessa lasinalusessa. Tiistaisin ja torstaisin Liikuntamyllyn ulkopuolella järjestetään elintarvikejakelu – Suomen pisin leipäjono. Marialla on läppäri, Eveliinalla pädi, Elinalla kännykkä. Asuintilaan noustaan eteisestä portaita pitkin, vähän niin kuin Englannissa – miinus kaikki tämä valo. Stereoiden päällä on iPod. Oliivipurkki ei meinaa aueta. Kaksi viikkoa sitten hänet valittiin kansanedustajaksi ja tänään täysistunto loppui odotettua aiemmin. ”Hei nyt alkaa Sohvaperunat!” TeKsTi noora nuotio KuVa jonne heinonen KUKA: Eveliina Heinäluoma MISSÄ: Myllypurossa. Elina ja Maria istuvat ruokapöytään, Eveliina laittaa television päälle ja napsauttaa äänet pois. Rovaniemen yliopistossa yhteiskuntatieteitä opiskellut kymmenen hengen porukka on tuntenut 11 vuotta ja viettänyt kuusi yhteistä juhannusta. Joka puolella on tarroja – sydämiä, tähtiä, eläimiä. Kun huutaa ’aktiivimalli kumoon’ niin ihmiset innostuu.” Ulkona Mars-patukan käärepaperi pyörii tuulessa. Joku on heittänyt taksia hampurilaisella. Haukotuttaa. Kortin sisäpuolella on piirrustuksia: SDP pastellinvärisillä puukynillä. ”Tavattavissa vaalien välilläkin.” Ovikello soi. Vaihdetaan vappukuulumiset. Eve, Elina ja Maria ovat pääjärjestäjät, yksityiskohdista sovitaan WhatsApp-ryhmässä Darroi EU-vaalit. Oliivien lisäksi Eveliina lisää suureen lasikulhoon salaatinlehtiä, kurkkua, paprikaa, avokadoa, fetaa ja aurinkokuivattuja tomaatteja. Lavatanssit esimerkiksi. Sitä ei voi enää päivittää, joten nyt kuunnellaan sitä mitä kuunneltiin kymmenen vuotta sitten – kaiuttimista soi The Black Keys. Tulitikkuaskissa isä Eero Heinäluoman kuva. Ilmassa tuoksuu iho, kumi ja kloori. Roope Salminen räppää televisiossa farkkutakki päällä mutella, iPodissa soi Sex on Fire ja ruokapöydässä puhutaan Temptation Islandista ja juhannuksesta. ”Aika rajut.” Etsitään mökkiä. Vaaleanpunasininen bussi, jonka yläpuolella tikkukirjaimilla televisiosta tuttu ”meillä taitaa olla sama suunta”. Huomenna Eveliina lähtee aamuseitsemän junalla Jyväskylään kaverin kolmekymppisille ja tulee Onnibussilla yöksi kotiin. Sisäpihalle lentää koiran kokoinen lokki. Lasiovisissa vitriinikaapeissa on Kastehelmeä, Aalto-maljakkoa, Kivi-tuikkua ja Mariskoolia. Possessa on vieraana Sanni, joka on värjännyt hiukset ja kulmakarvat punaisiksi. Eveliina Heinäluoma on juuri ollut salilla ensimmäistä kertaa vaalien jälkeen. Kaiuttimiin nojaavat kirjat Kätevä kokki Jamie ja Helsinki punaiseksi – Helsingin edistyksellinen sosialidemokratia osat 1 ja 2. Aiemmin keväällä ryhmän nimi oli Darroi Tis-seuranta, vaalien jälkeen Darroi Eve 9456. Kirpputorin ikkunassa hohtaa rivi morsiuspukuja. Jokainen kirjain eri värillä. Kirjahylly on suuri ja pyökkiä. 34 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Tempparit ja toive juhannusmökistä P inkeissä jumppabodyissa on kiiltävä pinta ja kimaltavia strasseja. Ruokailun jälkeen siirrytään sohvalle. Eveliina laittaa astiat pesukoneeseen ja siirtää loput salaatista jääkaappiin. Punaisessa kartonkikortissa lapsen tärisevillä tikkukirjaimilla kirjoitettu Eve The Queen. Jääkaapin ovessa on tekstimagneetti life is short, smile while you still have teeth. Paavo Arhinmäki asuu Herttoniemessä, Veronika Honkasalo Laajasalossa. ”Miten meni, saitko seisovat aplodit?” ”Meni hyvin, mutta vähän jännitti. Nyt pienet karatekat jäävät jumiin metalliseen pyöröporttiin. Vielä pitäisi vaihtaa vaatteet ja käydä suihkussa ennen kuin opiskelukaverit Elina ja Mari tulevat. Nyt pitäisi siis löytää mökki. Mielellään sellainen, jonka lähistöllä on jotain ohjelmaa. Peaceful.” Naurua. Asunto on avara ja valoisa, isolta parvekkeelta näkyy sisäpihalle. Ruokapöydällä on lasipurkki täynnä kuivattuja ruusunnuppuja. Myllypuron ostari on uusi ja hiljainen. Kirjahyllyssä television yläpuolella, Elena Ferranten ja Tommi Liimatan vieressä onnittelukortteja: Kimpullinen onnea! Onneksi olkoon Eve ja menestystä eduskuntaan, toivottaa Vartiokylän yläasteen luokanvalvoja. Eveliina on ollut Lohjalla ja pitänyt ensimmäisen vappupuheensa. Kirjahyllyssä ovat vierekkäin Adam Smithin Kansojen varallisuus ja Lena Dunhamin Not That Kind of Girl. Sunnuntaina pitää olla yhdeltätoista sDP:n teltalla Hakaniemen torilla. Televisiossa pyörii Posse, Eveliina napsauttaa äänet päälle. Kun seisoo Liikuntamyllyn aulassa, näkee yhdellä silmäyksellä voimistelutreenit, joiden takana pelataan pingistä, jonka takana pelataan sählyä, jonka takana pelataan korista. Eveliina käy suihkussa ja viimeistelee salaatin. Mellunmäestä kotoisin oleva Eveliina Heinäluoma on nyt eduskunnan Helsingin vaalipiirin itäisin kansanedustaja. Ipodissa The Black Keys vaihtuu Kings of Leoniin
Molemmilla on pelikamat päällä. ”Teitkö Jaakko maalin?” veljet huutavat. ”Tällä tavalla pystyn pitämään saaren poikia pois pahanteosta.” Vartin vaille kuusi treenit alkavat olla lopuillaan. ”Mä suhaan eestaas kenttien välillä. Seitsemältä alkaa Jaakon, 10, matsi. Flunssaisen valmentajan pitäisi pysyä jotenkuten terveenä, jotta pystyy vetämään tulevan viikonlopun matsit. Aleksikin on kentän laidalla, mutta katse on kännykässä. 4–5 metriä etelästä, tai jostain.” PuoLi kymmEnEn aikaan Tarja ja pojat kerääntyvät sohvalle ja aikovat katsoa leffan, Ahti ajaa vielä raksalle. Vuokra-asunto sekä uusi talo sijaitsevat Laajasalossa, parin kilometrin päässä Hertta Areenalta. Nurmiset asuvat väliaikaisesti vuokra-asunnossa, sillä rakenteilla on oma kivitalo. Isoveli saa vapautuksen ja luvan juosta kotiin. Ahti tarkistaa huomisen säätiedotteen Aleksin purjehdustreenejä varten. Ihmisten on helppo tulla puhumaan mulle. Korkkaisin vain oluen ja menisin terassille”, Ahti sanoo. Ilma on kylmä, ja tuulee. Mun töissäkin lähes kaikki on miehiä.” Tarja pyytää Aleksia kertomaan purjehduksesta, jota Aleksi harrastaa. ”Ihan hyvät kelit. Erityistä on aamiaiskaappi, joka oli Tarjan toive. Tarja alkaa laittaa iltapalaa. Kuten Jaakko ja Ahtikin. ”Välillä mietin, miten se meidän lapsiin vaikuttaa, että äiti on kaikessa mukana, mutta vielä ei ole tullut sanomista. Kananmunia kuluu paljon, pöydällä on 30 kappaleen kennoja. Tänään yksi muna räjähtää, ja keitin on yhtä sotkua. Vesimittari oli asennettu väärin, ja nyt täytyy käydä tarkistamassa, että se on oikeassa paikassa. Hän ottaa kuvan ja laittaa sen johonkin lukuisista LPS-aiheisista WhatsApp-ryhmistä, jos omistaja löytyisi. Tarja ottaa leipää Fazerin Hävikkitalkoot-pussista. Viimeisen viikon Ahti ja Tarjan isä ovat asentaneet keittiötä. Ahti vastaa omaan pohdintaansa: ”Ehkä mä keksisin jonkun uuden projektin.” TEkSTi Heidi kalmari kuva päivi mattila KUKA: Tarja ja Ahti Nurmin en ja pojat Aleksi, Jaakko ja Tuomas MISSÄ: Laajasa lossa. Korkealla mäellä olevan kerrostalon parvekkeelta avautuu maisema merelle ja Vartiosaareen. Jos meillä olisi vielä lemmikki, oltaisiin kusessa.” Tarja toimii jojona myös Tuomaksen joukkueessa, jo kahdeksatta vuotta. Laajasalon palloseuran 04–05-joukkueen perjantaiillan treenit ovat käynnissä, ja Hertta Areenan kentän laidalla päivystävät valmentaja Samu Pakarinen ja joukkueenjohtajana eli jojona toimiva Tarja. ”Jos on kylmä, juokset joka palloon, mikä siellä on vapaana!” huutaa Ahti Jaakon joukkueen pojille. ”Ostin reilun kokoiset lenkkarit, jotta tänne mahtuu kahdet villasukat alle”, Tarja kertoo. ”Troppaa troppaa! Ja pistä tulosta”, Tarja huikkaa Samulle. Nurmisten uusi talo on jo pitkällä. Se syödään useimmiten yhdessä. aLEkSi Lojuu sohvalla ja pelaa pleikalla Crew 2 -peliä, Tuomas huilaa nojatuolissa ja katsoo vierestä. ”Tässä joukkueessa mulla ei ole mitään roolia”, Tarja sanoo ja nauraa. Muuten kukin syö, milloin ehtii. Perheen isä Ahti on yksi valmentajista. Tekonurmen laidalla Tuomaksen alahuuli väpättää kylmyydestä. Olohuoneessa on pinoissa pahvilaatikoita, joista ryöpsyää joulukoristeita. Tarja paistaa osan ja laittaa osan keittimeen, jonka hän osti paikallisesta Facebookkirppisryhmästä. ”Mietin juuri yksi päivä, että miltä tuntuisi olla täällä, niin ettei olisi mitään tekemistä. ”Mä tykkään puuhata miesten kanssa. Molemmilla on mustat LPS-pipot päässä. Tarja lähtee seuraavaksi hakemaan Tuomaksen, 13, Käpylästä, jossa hänellä on matsi. Mustarastas laulaa, toukokuinen ilta tuoksuu keväältä. 36 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Jalkapalloperheen treenitetris N ää on ihan törkeen kivoja kundeja”, kehuu Tarja Nurminen poikansa Aleksin, 15, joukkuekavereita. Aleksi kilpailee 29er-veneluokassa, Jaakko ajaa optimistijollaa ja Ahti valmentaa sekä vetää East Side Sailing Teamin (ESST) purjehdustoimintaa Laajasalon Pyysaaressa. ”Jaakko teki ihan jäätävän syötön Erkille”, Tarja kehuu. ”Tässä saa tehdä paljon myös sosiaalityötä, mutta se on kivaa. ”Se reikä oli varmaan liian suuri”, Tuomas ja Aleksi pohtivat pöydässä. Perheet ovat tulleet tutuiksi. Tarjalla oli iso osuus joukkueen kasaamisessa. Nurmisen perheessä joka ilta jollakin on jotain. ”Hei sunhan piti tulla katsomaan Jaakon matsia”, Tarja sanoo ja huomaa maassa lojuvat yksinäiset nappikset. Pöydälle ilmestyy neljä pakettia teetä ja keltainen vedenkeitin. Ajattelen, että tämä aika on kuitenkin aina kotiin päin.” Tarja ja TuomaS palaavat Laajasaloon. Aleksin jengi on yhdistelmä lahjakkuuksia ja huvikseen pelailevia. Autan vanhempia, jos tulee kriisejä”, Tarja sanoo. Puoli yhdeksän jälkeen illalla Ahti ja Jaakko tulevat matsista ja liittyvät seuraan. Se on harvinaista tämän ikäisten keskuudessa
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 37
Hamaza lauleskelee olohuoneessa, missä myös Yasser istuu. Päälle nökäre jauhelihaa, toinen lettu kanneksi päälle ja lopuksi pulla muotoillaan kämmenten välissä. Amal paloittelee lammasta ja antaa tyttärelleen lautasellisen tomaatti bulguria. ”Hän on hyvä kokki!” Raed sanoo. Kello tulee kah deksan. Raeda tulee selän taa, pujottaa käden kainalosta ja alkaa silittää vieraan tukkaa. ”Keskustelemme Syyrian ja Suda nin uutisista ja siitä, mitä olemme lukeneet.” Hamaza nousee sohvalta ja suuntaa keittiöön. ”Olen raskaana!” Kumpaakin naurattaa. Amal tuo mansikkaviinerit ja syyrialaisia pikkuleipiä muovirasiassa. Minä soitan ja kutsun syö mään”, Raed sanoo. ”Jos sinulla on mies ja lapsi, tervetuloa!” Mohammad lisää. Ikkunan takana seisoo mäntyjä ja leppä. Hänen oma perheensä on siellä täällä. Isä Raed nostaa ompelukoneen syrjään ja syöttää bulguria lihamyllyn läpi. Perheen 13vuotias kehitysvammainen tytär Raeda on vanhem piensa makuuhuoneessa. Raed Saad kertoo, että jos hänellä on iltavuoro vanhainkodissa perjantaisin, kuten tänään, hän käy kello 13 moskeijassa Itäkeskuk sessa. Hamaza asuu Ruoho lahdessa mutta kertoo viettävänsä kaikki viikonloput Saadeilla. ”Hamaza!” Siniseen kauluspaitaan ja sinapinvärisiin farkkuihin pukeutunut Hamaza pysähtyy ja taputtelee vatsaansa. Raed survoo lammaspaloja lihamyllyyn bulgurin jatkoksi. Seinällä kipuavat kattoon asti ylettyvät lehtipuiden siluetit pikku lintuineen. ”Meillä Syyriassa ei koskaan tiedä, kuka tulee, koska kukaan ei soita etukäteen”, Hamaza sanoo. Hän on kylässä sukulaistensa Saadien per heen luona Puotilassa. Tietokoneen näytöllä on auki Facebook, ja koneen yläpuolella on Euroopan unionin kartta jäsenmaiden lippuineen. Vieressä istuvat isä Raed ja parikymppiset pojat Mohammad ja Yazan. Sitten hän istahtaa limona dille keinutuoliin, tipauttaa sandaalin jalastaan ja nojaa taaksepäin. Amal tuo kaikille lasilliset itse tehtyä sitruunalimonadia. Nyt se on kiinni. Äiti Amal nostelee ruokapöytään lisää ohutta, pitamaista leipää ja asettuu keittiön ompelukoneen ääreen kahville. Raeda on ilmestynyt huoneeseen. Päätyseinälle on liimattu printattuja ja käsinkirjoitettuja sanalistoja. Yazan opiskelee maalariksi. Hän on ujo, Mohammad on kertonut. Mohammadin ja Yazanin huoneessa on myös maailmankartta, Euroopan kartta ja Helsingin aluekartta. ”Moni syyrialainen on täällä yksin. Ovi on aiemmin raottunut muutaman sentin. ”Meillä on aina ovi auki. 38 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Ovi aina auki M aista hummusta ja sipulia yhdessä, todella hyvää!” Hamaza Zakaria, 29, sanoo. Hän kertoo tulleensa Suomeen kolme vuotta sitten yksin. ”Me olemme hänen perheensä Suomessa”, Mohammad sanoo. Syyriassa kodin ovi on aina auki”, Raed sanoo. ”Tämä on oikein mukava perhe.” Amal avaa jääkaapin ja ottaa kaapista lisää lampaanlihaa. Tavallisena perjantaina vieraat saapuisivat tunnin päästä. Mohammad näyttää mustavalkotulostetta seinällä: rahalähetysten hinnat Syyriaan. Yazan on liimannut tarrakoristeet, Mohammad sanoo toiselta sohvalta. Töistä kotiin hän tulee yleensä kahdeksalta, sitten syödään. ”Joka perjantai tulee kavereita yhdeksän aikaan ja he lähtevät yhdentoista aikaan”, Raed sanoo. Itse tehtyjä. Amal katselee olohuoneessa puhelimesta Facebookvideota, jossa yli metrin pituista taikinapitkoa leikataan sukkelasti saksilla. ”Yksi kilo bulguria, yksi kilo lihaa”, hän sanoo. Olohuoneesta on ovi parvekkeelle, josta näkyy Puotilan ostoskeskus. Samoi hin aikoihin tulivat myös Syyrian Latakiasta kotoisin olevat Saadit. Mohammad häviää tietokoneelle, Yazan vetäytyy nukkumaan. Raed nostelee kubbepullia uuninpellille. Amal hoitaa Raedaa kotona. ”Minulla on kaksi siskoa Turkissa, yksi Belgiassa, yksi Hollan nissa, veli Ruotsissa, kolme siskoa Syyriassa, kolme veljeä Syyriassa, äiti Syyriassa ja isä kuoli vuosi sitten Syyriassa”, Hamaza luettelee. Kello 20.47 Hamaza paistaa jauhelihaa. ”Tule tänne huomenna, hyvää ruokaa”, Hamaza sanoo. Tytär Raeda on siirtynyt veljesten huoneeseen ja jättänyt oven auki. Reitti vei Turkin, Välimeren ja Kreikan kautta. Hän ja Mohammad käyvät suomen kielen kurssia. Hän makaa sängyllä, hymyilee ja vilkuttaa. Tarjolla on kubbea, lampaanlihapullia. Hän ojentaa niistä yhtä. Oransseissa, vihreissä ja keltaisissa postitlapuissa lukee käsin arabiaksi ja suomeksi teltta, makea, suolainen, hapan, poro, hiekka, majoitus, yöpyä, nivel, revontuli, viesti, täi, tyyli, pakkanen, huurre, voi ei!, ihan totta… Selän takaa kuuluu helinää. ”Maista! Syyriassa laitan päälle vain öljyä ja syön.” TeKSTi kati kelola Kuva christian pirskanen KUKA: Raed, Amal, Mohammad, Yazan ja Raeda Saad MISSÄ: Puotilassa. Hän istuu tietokonetuolilla, kilistelee avainnippua ja hymyilee. Kun bulgur ja lihat on jauhettu, Raed laittaa käsiin ohuet muovi hanskat. ”Koska syyrialainen sosiaalinen elämä on, että ihmiset ovat aina yhdessä. Huomenna on tulossa vie raita, ruoka on valmisteltava. Raeda tulee keittiöön, istuu keittiötasolle ja hymyilee. Se erottuu hoikasta var talosta. Ovikello soi. Paljon tulee vieraita iltaisin ja viikon loppuisin kaikkialta maailmasta, Syyriasta, Irakista…” Annoslautasilla on hummuksen lisäksi bulguria tomaatilla, suola kurkkuja, chilipaprikoita, sipulilohkoja ja pala makaronilaatikkoa. Amal alkaa hytkyä naurun kourissa ja osoittaa Hamazaa. ”Jos haluan mennä kotiin, minulle sanotaan täällä, ei älä mene, miksi sinä menet yksin kotiin”, Hamaza sanoo. Amal hyrskyttää maustepurkeista runsaskätisesti sekaan suolaa, basilikaa, paprikaa, minttua, inkivääriä… Sitten paketti bulguria veteen likoamaan ja lihamylly esille. Kello 21.40 Raed ja Amal alkavat kaulita lihabulgurtaikinasta pieniä lettuja. Yasser kertoo tutustuneensa Raediin Itäkeskuksen uimahallissa. Ystävä Yasser Siilitieltä tulee käymään. ”Kaikki arabit täällä ovat ystäviä”, isä Raed lisää
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 39
Mulla taitaa olla siihen taipumusta, tulppavaara on koko ajan. Ruusuja on myös sohvatyynyjen kuosissa, seinällä olevissa keraamisissa lautasissa ja ikkunalasien välissä olevissa koriste-esineissä. Silti äiti poimi vielä sinä syksynä kaksi ämpärillistä puolukoita. Se on vähän tämmöistä, kun isältä sain perinnöksi sydänvian ja äidiltä syöpäsolut. ”Seitsemältä tulee synttärionnittelut radiosta, minulla on ne tapana kuunnella. Tämä on Virtaselle tavallinen perjantaiilta: Televisio on auki ja ruskealle nahkasohvalle on kasattu sen verran tyynyjä, että niiden avulla voi tukea itsensä mukavaan asentoon. Samalla hän lämmittää mikrossa kahvin seuraksi pakastimesta itse leipomaansa pullaa. Ei se ihan samalta tunnu, ainakaan Aira Virtasen, 73, mielestä. Hänellä koko sarjan katsominen nimittäin alkoi siitä, kun hän tapasi Ridgen, siis ihan oikeasti. Aiemmin täällä asuivat myös Virtasen kaksi lasta ja talvisin usein myös hänen äitinsä, joka hoiti lapsia. Yritän kehottaa Virtasta välillä seuraamaan taas televisiota, sillä Emmerdale on alkanut jo hyvän aikaa sitten. Enää ei tarvitse huolehtia lapsista, mutta mukavaa tekemistä riittää. Ja semmonen piparkakun muotoinen kauraleipä. On hyvä hetki keittää kahvit. Välillä puhelin helähtää soimaan. Sellaisessa hommassa kuluu mukavasti melkein koko päivä. Lauantaiaamuisin hän nimittäin herää aina varhain. Tämä jäi noin vuosi sitten leskeksi ja kaipaa siksi juttukaveria enemmän kuin ennen. Nythän ne on jo yli viiskymppisiä molemmat”, Aira kertoo. Mutta ei siitä leuasta voi erehtyä. Sieltä saa ihania lohivoileipiä. Kerran minunkin poika laittoi minulle onnittelun sinne.” teksti venla rossi kuVA valtteri nevalainen KUKA: Aira Virtanen MISSÄ: Kontulassa ”Seitsemältä tulee synttärionnittelut radiosta, minulla on ne tapana kuunnella.”. Virtanen on osa kuusihenkistä eläkeläisnaisten porukkaa, joka tapaa useita kertoja viikossa. Hän elää elämänsä parasta aikaa. En montaa vuotta ollut naimisissa, huomasin, että oli parempi lasten kanssa keskenään. He käyvät kuntosalilla, markkinoilla, ravintoloissa, katselemassa erilaisia kukkia erilaisissa puutarhoissa, milloin mitäkin. ”Se on se aamukahvi sellainen yhteinen hetki. Aina kun Helsinkiin tulee uusi bussilinja, naiset käyvät ajamassa uuden reitin päästä päähän. ”Me mennään aina uimahallilta ostarille, K-kaupan kahvilaan. ”Ai se tapasi sen kätilön kuitenkin!” Mutta niistä ristikkolehdistä Virtanen haluaa vielä sanoa. Minä kävin sitä siellä kattomassa. Me kaikki kun asutaan yksinään.” Televisiossa kaksi alakouluikäistä poikaa kisailee Haluatko miljonääriksi -ohjelmassa. Näin siitä vain kaukaa vilauksen, siinä oli hirveä ihmismuuri edessä. Pian on aika päästää Aira Virtanen nukkumaan. ”Se taisi olla 1980ja 90-luvun vaihdetta, kun Ridge kävi Itäkeskuksessa. Soinin etunimi on Timo, se on selvää, mutta epäselvät piirustukset aiheuttavat välillä harmia. 40 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Puolen vuosisadan koti S iis että miehensä antoi toiselle! On tämä nyt kyllä.” Maailma on muuttunut: Ridge ei enää esiinny Kauniissa ja rohkeissa. Mutta sitten kävi niin, että Virtanen sai pari vuotta sitten aivoinfarktin. Voisilmäpuusteissa on rusinoita ja kahviserveteissä ruusuja. No ehtoota, Virtanen vastaa. Ehkä tärkeintä on silti vesijuoksu maanantaiaamuisin – ja kahvinjuonti sen jälkeen. Ja tosi edullista on, se leipä maksaa vain kaks yheksänviis.” Virtanen on hetken hiljaa. Kauniit ja rohkeat on loppunut ja Emmerdalen alkuun on vielä tovi. Niissä on reilusti lohta, kananmunaa ja vihanneksia. ”Minä olin jo eronnut silloin kun muutin tähän. Äiti oli 78-vuotias, kun häneltä jouduttiin syövän takia amputoimaan käsi. Ikkunanpesu on pitänyt jättää toisille. Hän toipui, mutta lääkäri suositteli yhdeksi hoitokeinoksi ristikoita. Useimmin asiaa on Oulussa asuvalla siskolla. AirA VirtAnenkin asuu tilavassa kaksiossaan yksin, on asunut jo pitkään. Kapteeni Nemon sukellusvenettä pitää kysyä kummisedältä, viimeisellä oljenkorrella. Että ei hänen niitä oikeastaan koskaan pitänyt alkaa tehdä, ne olivat ennemminkin hänen siskonsa intohimo. Mutta joisittekos te vaikka kahvia nyt?” Virtanen kysyy. Näkee sen uusintanakin, hän tuiskahtaa mutta tulee sitten kuitenkin vähän vilkaisseeksi. Tämä asunto on ollut hänen kotinsa 49 vuotta. Yhdellä kädellä.” Eivät Virtasen kädetkään nouse enää yhtä kepeästi kuin ennen: toiseen olkapäähän piti asentaa puolikas tekonivel sen jälkeen, kun hän kaatui muutama talvi sitten liukkaalla kadulla. ”Siitä infarktista parin vuoden päästä tuli sitten veritulppa jalkaan. Sen sijaan ohjelmassa seurataan Ridgen ja Brooken lapsien kiemuraisia suhdekuvioita. Niitä tehdessä kun aivot pysyvät virkeinä. Kun tulee kotiin, on hyvä mieli ja vähän väsynyt olo. Mutta ei Virtanen valita. Sen lisäksi Virtanen täyttelee ohjelmien tauoilla Seuralehden ristikoita
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 41
Rakennettu 1955. Sattumaa tai ei, mutta myös Thunbergillä on Aspergerin oireyhtymä. Guns N’ Roses. Niiden sijaan voi vaikka aloittaa omatoimisen ilmastokampanjan, johon ryhtyä värväämään luokkatovereita iskulauseiden avulla. Esikoulussa se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tehtävät saattavat tulla tehdyksi yksin pöydän alla, jos ylipäätään tulevat. Se merkitsee, että Sadian on alettava kiskoa hupparia ylleen (Enks mä voi mennä saattaa?), sujautettava kengät jalkaan (Et!) ja lähdettävä kotiin (Hyvää yötä, Sadia!). Herttoniemi asuinpaikkana: koko elämä. ”Jos käy kepsahdus, soita!” ”Joo. ”Nää nykynuoret…” Ovikello pirahtaa äänekkäästi. Ei kepsahda!” 16-vuotias Seelia Sariola vastaa. Pihaleikit ovat tältä päivältä ohi. Kun savuke on poltettu, Elli kajauttaa makuuhuoneesta: ”Äitii! Tee nuudelii! Sadia ja mä haluttiin.” KolmiHenKiSen perheen koti sijaitsee kilometrin päässä Helsingin Herttoniemen kummaltakin metroasemalta. ”Meidän koti on hippipaku, josta löytyy aina joku unohtunut banaaninkuori ikkunalaudalta.” Kukka marssii jääkaapille, jossa vilahtaa suklaatäplävanukasta, viinipullo, sriracha-kastiketta, Lidlin soijamaitoa, kevytkokista ja miniluumutomaatteja. Käyks ne?” Eivät käy, Elli ilmoittaa. Sitten ovi paukahtaa, ja perheen esikoinen on tiessään. Omista tunteista puhuminen on 7-vuotiaalle vaikeaa, mutta onneksi kissa osaa kertoa, jos jokin esimerkiksi pelottaa tai hämmentää. Kuten se ilmastonmuutos. Jos elämäntarina pitäisi typistää tusinaan sanaan, kävisi se esimerkiksi saksimalla siitä muutama laaja jana. Eteisen seinällä roikkuu Kukka Sariolan ristipistotyö, johon on kirjailtu teksti Home is where them fuckes ain’t. Ellillä on Aspergerin oireyhtymä ja aDHD. Mötley Crüe. Kokeilla ja käyttäytyä kuin teini. Nyt huvittaisi tehdä limaa. ”Onks tyhmän kuuloista, jos sanon näin?” Sariola kysyy. Nuudeleita syödään perheessä usein. Yksinhuoltajan arki on toisinaan melkoista aikataulutetristä, mutta Sariola on päättänyt, ettei pyytele keltään anteeksi, jos ei ennätä Elli-tyttären kanssa tismalleen ajoissa jokaiseen toimintaterapiaan tai lasten neuropsykiatrian lääkäritapaamiseen. ”Tulee hirveä sotku.” KuKKa Sariola vetää ylleen nahkatakin, jossa kalisee koristeita kuin joulukuusessa. Jimi Hendrix. Sisällä on kolme makuuhuonetta ja olohuoneen sekä keittiön yhdistelmä. Hanoi Rocks. Niittejä, hihamerkkejä ja rintanappeja, joissa komeilevat suosikkiartistien nimet. Silloin Elli muuttuu kissaksi. Äitinä: koko aikuisikä. Elli riemastuu ja alkaa pomppia kuin superpallo. 42 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Hippipaku kerrostalossa Ä iti Kukka Sariola ehtii huikata hyvästit juuri ennen kuin musta hahmo suhahtaa rappukäytävään. ”…on kauheen fiksuja, kunnollisia ja tunnollisia, ja kaikki vain sujuu. Se on jokailtainen, tärkeä rutiini. ”Voisin käydä partsilla.” Sariola on iältään 33 ja ammatiltaan lähihoitaja, mutta tällä hetkellä hän opiskelee sairaanhoitajaksi ammattikorkeakoulussa. Toiseksi viimeisestä sanasta pääsi unohtumaan r-kirjain, mutta mitä pienistä. Vapusta jäljellä. Tosin ylilyöntejä ei ole juuri ollut, vaikka äidin puolesta tyttärellä olisi lupa välillä irrotella. Kuin raittiusseuran jäseniä.” Tyttäristä nuorempi, 7-vuotias Elli Sariola, pelmahtaa sisälle ystävänsä Sadian kanssa. ”Jooo! Nuudeli on parasta!” Ateriaa täydentävät kurkut, tomaatit, omenat, mandariinit ja keitetyt kananmunat. Kun nuudelit on syöty, Ellin ystävän kotoa tulee puhelu. Hän ryhtyy kaivamaan tupakoita esille. Kahden tyttären yksinhuoltajana: seitsemän vuotta. Äidin on rapisteltava nuudelipussi auki – jo toista kertaa tänään. Suosittu leikki nykyisin. Kasvikset on pilkottu omiin pieniin kulhoihinsa, sillä Elli inhoaa, jos ruoat menevät sekaisin. Pian Sariolankin perheessä alkavat iltatoimet. Hänellä on kiire ystävän syntymäpäiväjuhliin. Nelikerroksinen vaalea talo, harjakatto, ei hissiä. ”Saadaanks me perunajauhoa?” Äidin vastaus on napakka ei. Niin Elli Sariola hiljattain teki, vähän kuin ruotsalainen ilmastolakkoilija Greta Thunberg, mutta toki pienemmässä mittakaavassa. ”Olisi perunasalaattia ja nakkeja. TeKSTi anni pasanen Kuva mikael niemi KUKA : Kukka Sario la ja tyttär et Seeli a ja Elli Sario la MISS Ä: Hertt oniem essä ”Äitii! Tee nuudelii! Sadia ja mä haluttiin.”. Kepsahdus on kiertoilmaus turhan kovalle humalalle, Kukka Sariola selittää hetken kuluttua
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 43
Se vie meidän superpallon.” Kasper vetää Jokerit-lippiksen päähän ja lähtee pompottelemaan superpalloa Emman kanssa ulos. Kasperin mukaan toinen pallo ei halunnut tulla takaisin vaan upposi mereen kuin Jack Titanicissa. Hän ei vaihtaisi laivaa mihinkään muuhun majapaikkaan. Keulassa on aikuisten makuuhuone, käytävillä lasten hytit. Tassunjäljet ovat jääneet betonivalusta puurappusiin, joista Elsa on astellut alas kesken remontin. Syksyllä. Sisällä Elsa-koira syö luuta pöydän alla. Liitutaulussa lukee lohduttavasti Done is better than perfect. Home is where your heart is, lukee sisällä sisustustaulussa. ”Oispa siivooja”, Mari Korhonen sanoo. Pariskunta on omistanut M/S Suukon kohta kolme vuotta. Se on lainaus Mark Zuckerbergiltä. Tytär Julia ei tarvitse ruokaa, koska on syönyt hot dogin Ikeassa. Emma ja Kasper pelaavat sanaselityspeli Aliasta. Vellu lähtee ajamaan Juliaa Pasilaan. Jos ei hurisisi, laivassa hengittäisi kuin pullossa. Lupaa ei heru, koska ruokapöydän vieressä katselu häiritsisi muita. Seinällä on viiri, jossa lukee Persauki Yacht Club. ”Elsa, alas!” perheenjäsenet huutavat vuorotellen. Sähkökynttilä lepattaa pöydällä. Nykyasujat ostivat laivan turkulaiselta perheeltä. Mari on purjehtinut pienestä asti. Mikä sä oot?” ”Paskasakkia.” Keittiön aikuisia arvailut naurattavat. Monen asuntolaivurin tausta on merillä. Se on myös rauhoittumispaikka ja työhuone. Julia alkaa koota amerikkalaisen jalkapallon treenikamojaan. Lapset jatkavat superpallon pompotusta sisällä, ja pallo pomppii kahvikuppiin. ”Kasper, pitäisikö teidän viedä Elsa ulos?” Lapset huutavat ei. ”Kasper, voitais kattoo, mitä valitaan sun koulukuvista”, äiti Mari sanoo. Elsa pitäisi pian ulkoiluttaa. Kun ruoka on valmista, lapset käyvät tivaamaan, voiko samalla katsella televisiota. Elsa-koira juoksee edellä. Ilmanvaihto hurisee. He pohtivat, pitäisikö saunaa jo lämmittää. Lapset Emma ja Kasper ovat kyllästyneet kortinpeluuseen. On perjantaiväsymys, josta seuraa ”hepuli”. Jos Marin poika Kasper ja Vellun tyttäret Julia ja Emma eivät ole laivavuorossaan, Vellu ja Mari nukkuvat Elsa-koiran kanssa kolmistaan veden päällä. Ruoan jälkeen perhe nousee kannelle. Nyt he ovat remontoimassa alakerran kolmesta hytistä olohuonetta. ”Lähetkö mun kaa kävelylle?” Mari kysyy. Vuonna 1975 valmistettua kalastustroolaria on käytetty ensivuodet neuvostovakoiluun. ”Voisitte sen viedä.” ”Eikä voida. Seinille on ruiskutettu kerros uretaania, joka pitää kylmää ilmaa ja tiivistyvää vettä loitolla. ”Ne on hysteerisiä”, Vellu huokaa keittiössä. Siitä piti uusia kiuas, kun edellinen ruostui puhki sille heitetystä suolavedestä. Juuri kukaan laivaeläjistä ei uskalla sanoa julkisuudessa asuvansa satamassa, vaikka kaikki ovat ylpeitä asuntolaivureita. ”Toisinaan tää on täyttä paskaa. Pienessä hyllyssä on kirjoja: Onnellinen perhe, Suuri solmukirja ja vieraskirja. Vanhemmat alkavat kokata paistettua kanaa ja perunamuusia. Tuuli on viileää. Ruoan tuoksu leviää tilaan. Jotkut rakentavat asuntolaivaansa vuosikymmeniä. Vellu on merivartija. ”Jos sä pöllit jonkun taskusta. Manaus on osittain kuivaa huumoria. Keulassa on odottamassa viisi polkupyörää ja jumppapallon kokoinen fendari eli pehmuste joka estää veneen kyljen hankautumisen laituriin tai muihin veneisiin. Kun olohuone valmistuu, lapsille on luvassa Netflixiä ja Minecraftia. Kasper skeittaa kohti. Kasper pompottaa superpalloa, ja se lentää tulevan olohuoneen remontin keskelle. M/S Suukon kokoonpano vaihtelee: kolme, neljä tai kuusi uusperheenjäsentä. Kallahti on tuulinen ja aaltoinen satama tänäänkin. Isä Vellu on valmiina heittämään tyttärensä harjoituksiin Pasilan pyöräilystadionille. Kasper sekoittaa kaakaota ja tekee voileivän. Emmaa hihityttää. Kannella kolisee, kun Vellu palaa. ”Iskä, Kassun pitää mennä nukkumaan”, Emma sanoo ja nauraa. Tulipaloa varten on kolme sammutinta ja yksi palopeite. 44 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Hepuli kannen alla S akset ovat jossakin. Hän on äiti, joka on perustanut kodin Vuosaaressa sijaitsevaan asuntolaivaan, M/S Suukkoon. Kuivavessa on kuin karavaanareilla, ettei yöllä tarvitse aina nousta yläkerran vesivessaan. TeksTi tero kartastenpää kuva onni aaltonen KUKA: Mari Korhonen ja Vellu, sekä lapset Julia, Emma ja Kasper MISSÄ: Vuosaaressa. ”Kaikki.” ”Parhaat.” Koira Elsa haluaisi syödä voileivästä jääneitä tomaattia ja kurkkua, vaikka tietää, ettei saisi. Nappikset kolisevat metallisilla portailla, jotka vievät ylös ohjaamoon. ”Lähden”, Vellu vastaa ja hakee kävelysauvat. Jos voisi kääntää selän tälle”, Vellu sanoo. ”Mikä on kyttyrä?” ”Se on Notre Damen kellonsoittajan selkä.” Emma nauraa kyyneleet silmissä. Kukaan ei ole ehtinyt siivota. Maalta kuuluu jäätelöauton tunnuskappale. Se on lyhyt aika. He vievät Elsan mukanaan. Muistissa on, että viralliselta linjaltaan asuntolaivamyönteiseltä Helsingin kaupungilta on voinut saada uhkauksia, jos on julkisesti kertonut asuvansa laivassa
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 45
Hän tanssi flamencoa, ryhtyi tanssinopettajaksi, tapasi miehen, rakastui ja tuli raskaaksi. Nämä kiusaukset myös jokainen nuori mies joutuu kohtaamaan. 46 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Ihmisen viisi kiusausta K irsikkapuut ovat kukassa. Hän on kohtelias, hyvätapainen ja aurinkoinen nuori, joka tykkää huomiosta, ihmisten viihdyttämisestä ja japanilaisista animaatioista. Alkuillan aurinko on lämmittänyt suklaat ja niistä jää ruskeat läntit sormenpäihin. Tatiana uskoo jumalaan ja paastoaa. Yleensä täällä kuunnellaan Radio Helsinkiä, mutta perjantaiiltojen rentoutumismusiikki on klassista. Venäläinen ekspressionisti Wassily Kandinsky vaikeili sen kanssa, ettei hän kyennyt maalaamalla ilmaisemaan sydämensä värähtelyjä yhtä tehokkaasti kuin selloa soittamalla, Victor selittää. Hän istuu keittiön pöydän ääressä ja hörppää kahvia kupista, jossa lukee cappuccino erikokoisilla fonteilla. Hän tuottaa työkseen matkailupalveluita ja puuhaa kaikkea kulttuuriin liitty vää. ”Flamencossa kulkevat rinnakkain ilo ja tragedia. Hän käy kalassa läheisellä Tammisalon sillalla ja Strömsinlahden venesatamassa, kesäisin mökillä Sarvisalossa, lähellä Porvoota. Kun Victor esiintyi Caisakulttuurikeskuksessa, äänimies kuvaili hänen tyyliään deep houseksi. Klassista musiikkia, Bostonia, Suzanne Vegaa. ”Mulla on tosin parhaillaan vaikeaa Jeesus Kristuksen käskyjen kanssa. Miesystävä Victor tulee parin tunnin päästä ja silloin korkataan madeiraviini. Tatiana ja Victor ovat lähdössä iltakävelylle. Ensin Raaheen, jossa hän meni naimisiin, ja erottuaan Helsinkiin. Tatiana Solovievalla on yllään vihreä fleece ja sen alla vaaleanharmaa pusakka. Roihuvuori on keväällä kaunis. Ja koko sen patriarkaatin.” Jäinen köntti pakastuspussissa muistuttaa rikossarjojen kuvia uhreista, jotka on kiedottu muoviin ja nakattu mereen. ”Abstrakti taide ei ollut sen ajan Neuvostoliitossa hyväksyttyä. Kun äiti juo kahvia, Saska katsoo televisiosta Studio Ghiblin elokuvaa Laputa – linna taivaalla ja nostaa jalat sohvalle. Saska on fyysisesti ikäisiään jäljessä, mutta sydän toimii. Pääkaupungissa hän työskenteli ruusutyttönä ja kävi aina kukkakimppunsa kanssa Kafe Moskovassa lepäämässä, juomassa kupin teetä tai Vana Tallinnia. Seinällä riippuu ortodoksinen ikoni. Tatiana rakastaa musiikkia. Kävin etsimässä arkistoista videoita siitä, miten geishat käyttävät viuhkaa.” Vuonna 2003 Tatiana muutti Espanjaan. Hän itse ajattelee sen olevan enem mänkin deep crazy housea tai deep twisted housea, ”mutta okei”. Sillalta tulee kolmipiikkiä, salakkaa, ahventa, särkeä ja sorvaa. Ongelma oli, että kukaan ei tunnista Ellingtonin kasvoja, joten muotokuvan ja musiikin välillä ei ole yhteyttä. Saska on pyytänyt merestä kaksi kalaa, jotka ovat nyt jäätyneet yhdeksi. Madeirapullo on tyhjä ja aurinko laskenut. Pöydälle on ase teltu suukkoja muistuttavia täytesuklaita ja pikkuleipiä, joita täytyy puraista niin kovaa, että melkein sattuu. Saska osaa jo perata pyytämänsä kalat, kohta hän varmaan osallistuu ruoanlaittoonkin. Hän katsoo tyhjää viinipulloa ja kysyy Tatianalta: ”Onko meillä vielä jotain jäljellä?” teksti anton vanha-majamaa kuva julia sivén. Sitten he maalasivat niiden päälle, ja sitten niiden päälle. Projekti on osa isompaa inkeriläishanketta, jonka Tatiana toivoo kasvavan dokumenttielokuvaksi. ”Kandinsky tajusi, että muotokuvien ja maisemien sijaan hänen täytyy maalata muotoja ja värejä. ”Tein taustatyöni huolella. Ruokapöydällä on venäjänkielinen Psychologieslehti ja pinoissa cdlevyjä. Päiväkodissa hän puri kiusaajaansa.” Kohta he kinastelevat siitä, kauanko Saska saa pelata puheli mellaan. Tatianan miesystävä Victor työskentelee italalla, mutta taide on hänen intohimonsa. Saska syntyi Cadiziin vuonna 2005, ja pian sen jälkeen Tatiana tuli lapsensa kanssa Helsinkiin. ”Kollegani ajatteli, että jos soitetaan Duke Ellingtonia, julisteessa pitäisi olla hänen kuvansa. Kalastaminen tuli isältä, joka viihtyi virveli kädessä. Pian hän sai töitä tiskin takaa ja tutustui paikan omistaneisiin Kaurismäen veljeksiin Akiin ja Mikaan. Nyt hän on mun flamenconi”, Tatiana sanoo. Viime pääsiäisen Via Crucis vaelluksessa hän näytteli Apostoli Filippuksen roolin. ”Mutta Saska osaa olla myös kova. Lempikala on mökillä saatu hauki. ”Hän rakastaa pehmeitä asioita, kuten My Little Ponya”, Tatiana sanoo. Meitä pidetiin epäilyttävinä, friikkeinä.” Victor tekee myös musiikkia ja soittaa Youtubesta pätkän kappa letta, jonka hän on säveltänyt oman maalauksensa pohjalta. Näin hän löysi abstraktin taiteen.” 1980luvulla Victor suunnitteli julisteita leningradilaiselle jazz klubille ja teki samanlaisen oivalluksen. Aki antoi Tatianalle tanssiroolin geishana elokuvassa Juha (1999). Tatiana asuu Roihuvuoressa 13vuotiaan poikansa Alexandron eli Saskan ja kahden gerbiilin, Tikun ja Takun, kanssa. ”Aihe, jota kukaan ei tunnu muistavan.” ”Paitsi sinä ja Kandinsky”, Tatiana sanoo ja nauraa. Tatianan mielestä Saskalla on peliaddiktio. Hän ajattelee, että kaikilla ihmisillä on viisi pahetta: seksi, alkoholi, huumeet, pelit ja nopeus. Stereoissa soi xylofoniversio Franz Schubertin kirkkosävellyk sestä Ave Maria. Tajusin, että voin välittää musiikin värähtelyt muotojen ja toistuvien kuvioiden kautta.” Victorilla oli puoliso, jonka kanssa hän maalasi pienen asuntonsa ovet ja seinät täyteen abstraktia taidetta. Heti syntymän jälkeen Saskalta löydettiin vakava sydänvika, ja hän on käynyt läpi kolme avosydänleikkausta. Äidin tehtävä oli kokata eväkkäät. Victorilla riittäisi selvästi tarinoita aamuun saakka. Parhaillaan Tatiana valmistelee Helsinkipäivään puugraffiti performanssia, jossa vanha nainen juttelee kissalleen suomeksi, venäjäksi ja inkeriksi. Tatiana varttui Pietarissa ja tuli Suomeen ensimmäisen kerran vuonna 1991. Häntä on pyydetty puhumaan tuttavansa pitämään ”VIPkerhoon” (”very interesting people”) kuvataiteen ja musiikin välisestä yhteydestä
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 47 KUK A: Tatian a ja Alexa ndro Solov ieva ja Victo r MISS Ä: Roihu vuore ssa
”Laajasalolla oli huono maine – osittain ihan syystäkin. Sitten kumpikin etsii paikan sohvan nurkasta ja selailee puhelintaan. Hanna juo vain yhden lasillisen, koska lauantaiaamuisin on jumppa. Kylämentaliteetti elää vahvana. Huonekalujen rakentamista harrastava Fergal katsoo YouTubesta nikkarointivideoita. Siskokset muistelevat saman tien teinivuosiaan. Lontoon pöyristyt täviin hintoihin tottuneille se on melkein ilmaista. ”What is it, rossska. Niin on Hannan ja Fergalin nyky kodissakin, mutta alakerran allas on peitetty aikapäiviä sitten. ”On täällä ihan kiva ostoskeskus Saarikin. Lontoossa tauoton näköyhteys lapseen oli Hannalle ja Fergalillekin itsestään selvyys. teksti Laura friman kuva mathias foster KUKA: Hanna Pajunen-Walsh, Fergal Walsh ja lapset Ebba ja Emmy MISSÄ: Laajasalon Tullisaaressa. Syksy on erityisen kaunis. Hanna PajunenWalsh ja Fergal Walsh alkavat korjata pitkästä pöydästä tortillabuffetin jämiä: guacamolea, hummusta, vihannes kippoja ja salsan raidoittamia Marimekon Unikkolautasia. Hänestä ItäHelsinki näyttää viiden kilomet rin aamulenkillä joka päivä erilaiselta. ”Kuulostaa kummalliselta, mutta se vaikutti välittömästi asenneilmapiiriin myös Lontoossa. Remontti on vielä kesken, mutta keittiö on sentään valmis: siinä missä perhe on syönyt ensimmäiset Suomenkuukautensa noutopizzaa, nyt voidaan jo kokata. Perheiden varakkuus näkyi kaikessa: lasten kutsuille kutsuttiin automaattisesti koko 60 lapsen luokka, eikä tilaisuudesta selvitty koskaan ilman cateringfirmaa tai valkeaa vuokraponia. Kun Walshien brittitutut tulevat kylään, heiltä vie pari päivää uskoa, että lapset saavat ulkoilla Suomessa keskenään. Kulmat ovat hiljaiset, mutta eivät ihan kuolleet. Koti bileissä piti pelätä, että joku tulee heittämään telkkarin ikkunasta tai pissaa uimaaltaaseen.” Uimaaltaita oli aika monilla. Kun lapset tanssivat hifikuulokkeet päässään silent discossa, vanhemmat skoo lasivat kuohuviinillä. ”Tiesimme, että oli aika muuttaa Suomeen, kun Ebba itki jo kuusi vuotiaana iltaisin sängyssä olevansa stressaantunut koulutöistä”, Hanna muistelee. Joka kerta, kun käyn siellä ruokakaupassa, olen vieläkin ihan että vau, täällä on ostari, jossa voi ajaa alas parkkihalliin.” Juuri ostarilla Hannakin törmää miltei joka kerta johonkin tuttuun, yleensä vanhaan luokkakaveriin. Suomen kieltä pidettiin ennen sympaattisena ja eksoot tisena, mutta nykyään ulkomaalaisia vilkuillaan vihamielisesti.” suomeen paluun painavin syy oli kuitenkin ikävä. Russska!” Walshien kaksisataaneliöinen rivitaloasunto Laajasalon Tulli saaressa ei maksanut ”edes puolta miljoonaa”. Arjesta ei tullut mitään ilman au pairia tai yksityistä lastenhoitajaa. ”Ja Hotelli Jollaksessa voi kuulemma laulaa karaokea silloin, kun hotellin wifi ei pätki”, Päivi nauraa. Walshit ovat muuttaneet ItäHelsinkiin Lontoosta ja asuneet Hannan synnyinseudulla Laajasalossa alle vuoden. Valtaosa Han nan suvusta on asunut samoilla kulmilla vuosikymmenestä toiseen muutaman neliökilometrin säteellä, ja Päivisisko saapuu nytkin ovikelloa soittamatta kylään Moavauva kainalossaan. Fergal Walsh hivelee sukallaan kalanruotoparkettia, joka on juuri saatu paikalleen. Naapuruston teinirettelöitsijöistäkin on kasvanut tavallisia perheen äitejä ja isiä. Stressaantuneita olivat vanhemmatkin: esikoisen syntymään saakka kumpikin painoi vähintään 11tuntista työpäivää, ja lasten myötäkin illat kuluivat keskiyöhön saakka läppärillä. Luksuselämän hinta oli kova. Serkut Milo ja Malla seuraavat perässä. ”Viini on loppu!” Fergal parkaisee. Ai, sinäkin kävit muualla mutta tahdoit tänne takaisin. Lontoossa läkähdyksiin saakka paiskittava työ on normi, ei poikkeus. Melkein kaikki muukin oli toisin. Nyt luonnonvalo osuu niihin ikkunarivistöstä juuri oikealla tavalla. 48 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Paluu saarelle N yt saa mennä leikkimään!” Kahdeksanvuotias Ebba ja viisivuotias Emmy ponkaisevat pystyyn ja juoksevat huoneisiinsa järjes telemään kivikokoelmaa ja harjoittelemaan cheer leadingesitystä. Virolaiset rakennusmiehet ovat latoneet tammi lankut tarkalleen arkkitehtina työskentelevän Walshin ohjeiden mukaan. Allas huoneesta kunnostetaan vähitellen rento kotiteatteri. ”Muuttohaluun vaikutti myös Brexit”, Hanna kertoo. Yhtä mullistavaa on ollut totutella siihen, että lapset voivat käydä lähipuistossa ja juosta serkkujen luo kylään kahdestaan ylittämättä matkalla yhtä kään autotietä. Yleensä perjantaina iltayhdeksältä korkataan hilloisa punaviini pullo, kun tytöt on silitelty nukkumaan. Lontoossa Walshien lapset kävivät yksityiskoulua, jonka portille heidät kuljetettiin aamuisin ja haettiin iltapäivällä. Fergal käy sporttibaarissa kat somassa Liverpoolin futispelit. Fergalista ihmeellisintä olohuoneesta aukeavassa maise massa ei ole etäällä pilkottava merimaisema, vaan vuodenaikojen dramaattinen vaihtelu. Tässä suvussa kyläillään tiiviisti ristiin ja ollaan yhteydessä päivittäin
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 49
Parhaillaan eletäänkin yhtiökokousten ruuhka-aikaa. Ylimmän eli kuudennen kerroksen kodin etuihin kuuluu se, ettei naapureita näy. ”Paremman asumisen puolesta työskentelevät puolueet ovat kaikki ystäviä.” Laulaja Hectorin tavoin Duncker on jo suunnitellut tekevänsä ”Hexitin” eli Hansin poistumisen työtehtävistä, mutta siihen mennee vielä Brexitin tavoin vuosia: hän on lupautunut jo seuraavalle, vuonna 2020 alkavalle kaksivuotiskaudelle Asukasliiton puheenjohtajaksi, mikäli terveys sen sallii. Paljasjalkainen helsinkiläinen on asunut samassa kaupunginosassa kohta jo 30 vuotta, tässä asunnossa siitä puolet. Tosin hänen mielestään Helsingin kaupungin asunnot ovat mainettaan paljon parempia. Dunckerin äidinkieli on ruotsi, mikä ei muuten vaikuta mihinkään – paitsi siihen, ettei hän äänestä halla-aholaisia, joihin toki on hyvät suhteet. Poikia on kaksi ja lapsenlapsia kolme. Esimerkiksi siihen, kuinka vuokrataso pysyisi maltillisena muissakin kuin kaupungin tukemissa asunnoissa: ”Emme tarvitse jatkuvasti säädeltyjä vuokria. Uransa hän teki myynnin ja markkinoinnin parissa sekä huoneistokorjausalalla. Siitä, kuinka eduskunnan Ultra Bra -osasto haluaa pystyttää kaupunki bulevardeja joka paikkaan. Se koskettaa jokaista. Iltaisin haluaisin vain rentoutua ja katsella televisiota.” Siihen ei kuitenkaan tahdo löytyä aikaa, kun ei sitä aina riitä edes Suomen Kiinteistölehden lukemiseen. Anteeksi, että saarnaan koko ajan.” Hän kummeksuu, miksi vuokralla asuvia pidetään Suomessa ”hyyryläisinä”, kun taas muualla Euroopassa se on ihan normaalia. Kritiikin lisäksi Dunckerilla olisi esittää myös ratkaisuja. 50 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Kapselikahvit ennen Hexitiä C hewbacca kuoli. Duncker sammuttaa taulutelevision ja valmistaa kapselikahvit. Sitten alkaa paasaaminen. Miksi. Duncker itse kirjoittaa johtamansa Asukasliiton julkaisemaan Asuminen & yhteiskunta -lehteen, ja nytkin pitäisi naputtaa pakinaa. Duncker on asunut vuodesta 2003 yksin oltuaan 38 vuotta naimisissa. Ja niin edelleen. Yleensä aamu alkaa kello viideltä Huvudstadsbladetin lukemisella ja sähköposteihin vastaamalla, loppupäivä menee erilaisissa kokouksissa. Duncker jäi eläkkeelle vuonna 2010 mutta ei lopettanut työn tekoa. Lasten äiti asuu myös Vuosaaressa ja suhteet ovat kiinteät. Että tämmöistä tämä on. ”Minulla on paha tapa tehdä töitä vähän liikaa, aina on jotakin väkerrettävää. ”On niin pirun hauskaa, ettei viitsisi kuollakaan.” TeksTi marko ylitalo kuva veera nivalainen KUKA : Hans Dunc ker MISS Ä: Vuos aares sa. Intervention tarpeellisuudesta. Hän puhuu asiantuntevasti mutta taukoamatta asumisen eri puolista: vuokralaisdemokratiasta, kaavoituksesta, tonteista, suhdanteista, osuuskuntaomistusmallista, Lex Kalliosta… Siitä, kuinka luontoa hoidetaan sillä, ettei rakennetta vuosaaria joka paikkaan. Päättäjien hampaattomuudesta ja kädettömyydestä. Duncker viettää perjantai-iltaa television ääressä kaksiossaan Vuosaaressa. Joukossa on avantgardistisia unkarilaisia töitä, joita tuotiin ”suuren hiljaisuuden aikana” sosialistisesta itäblokin maasta. Pankkien, valtiovarainministeriön ja vuokrayhtiöiden epäpyhästä liitosta, jonka takia vuokrat ovat karanneet tähtiin – etenkin pääkaupunkiseudulla. Puoli yhdeksän uutisten jälkeen Ylen ajankohtaisohjelmassa käsitellään ympäristöyliherkkien ihmisten oireita. Star Wars -elokuvat kuuluvat hänen suosikkeihinsa. Pidetään vuokrat lukittuina ja annetaan inflaation juosta vaikka viiden vuoden ajan.” Duncker vetää henkeä, istuutuu takaisin nojatuolilleen ja laittaa television uudestaan päälle. Myös muita asumiseen liittyviä tehtäviä riittää ”tuntuman säilyttämiseksi”. ”Suomessa on noin 5?000 isännöitsijää, joista 2?000 on sellaisia, että tekstiä syntyy helposti.” Noin 60-neliöisen asunnon seinät on lähes tapetoitu kuvataiteella. Ruudun takana heiluvat ainoastaan koivut ja männyt. Hans Duncker toistaa sen, mitä ruotsinkielisten uutisten lukija on juuri kertonut: Star Wars -elokuvissa Chewbaccan hahmoa näytellyt Peter Mayhew on kuollut 74-vuotiaana kotonaan Texasissa Yhdysvalloissa. Dunckerin asuinympäristöä kuvaillaan ”tyypilliseksi vuokraghetoksi”. Hän on toiminut vuodesta 2013 Asukasliitto ry:n puheenjohtajana ja osallistuu lisäksi Helsingin kaupungin asunnot Oy:n vuokralaisdemokratiatoimintaan sekä istuu hallituksen jäsenenä Heka Itä Oy:ssa ja koko kaupungin vuokralaisneuvottelu kunnan varapuheenjohtajana. ”Koska asuminen on kaiken kattava asia
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 51
Kaksioon hän on muuttanut marraskuussa. ”Soitan Jonnalle. Hän avaa oven, vanha koulukaveri Sinikka saapuu. Päärynäviini poksahtaa auki. Christian viettää tänään tupareitaan, syntymäpäiviään ja läksiäisiään. ilta On edennyt lautapelivaiheeseen, kun ovikellon sointi sähköistää asunnon. Kaisalla on näet erään Christianin ja Inkan työkaverin kanssa juttua, ja muutenkin BK-työläisillä vaikuttaa olevan kunnon Kauniit ja rohkeat. Kaisa on muistuttanut useaan kertaan opiskelevansa kolmessa korkeakoulussa samaan aikaan. En tajunnut.” ”Onks sulla suunnitelmia jo. Christianin äiti tilasi sohvan ja kaupan kotiinkuljetus tuo sen asuntoon seuraavana aamuna kello 9.15, tulevan alivuokralaisen, Christianin inttikaverin iloksi. Osa luuli, että kyse oli edellisen viikon perjantaista, osa että oikean viikon lauantaista. Ensimmäistä selfietä kelpaa muistella. Keittiössä kolme ronskia kaatoa isoihin muovilaseihin. Kaisan Christian tuntee alkujaan järjestö toiminnasta, tarkemmin sanoen Axl Smithin ja muutaman muun henkilön perustamasta The Jook Joint Movementista. Kiikarissa oleva työkaveri on harmillisesti iltavuorossa. Baaripöydällä on käynnissä mokkapalatehdas. Jimi on kuulemma aina myöhässä. Tomaattia ja basilikaa. Ne on tänään. Se on tulossa Helsinkiin. ”Moi, oottekste tulossa. ”Teemana on se, että tehdään ruokaa yhdessä”, illan isäntä kertoo. ”Juhlat ei oo mitään ilman mokkapaloja”, Jami sanoo. ”Mä luulin, että vieraat tulee viideltä ja seitsemältä ja yhdeksältä, eikä kaikki ysiltä”, Christian selittää. ”Tilataan Woltista kymmenen Oreo Shakea! Kyllä se näkee siitä, ketkä on tilanneet. He ovat tulleet kaupunkiin Jyväskylästä asti. Pian kaikki päätyvät kuitenkin samaan rinkiin lattialle. Coleslawia, salaattia, tuorejuustoa. Christian vastaa: ”Se, joka on tehnyt nää viinit, on jokaisen naisen Tinder-mätchi.” Kello 20.16 ovikello soi. Seinälle on kehystetty Levi’sin paperipussi. Viimein. ”Tehdään ekskursio sinne!” Kaisa yrittää lietsoa muita. Autoporukallista ei vieläkään näy. Still alive!” teksti oskari onninen kuva rasmus härkönen KUKA: Christian Still MISSÄ: Roihuvuoressa. Kahvista pitää saada tarpeeksi vahvaa. ”Jos tää menee villiks, on hyvä ettei olla sotkemassa.” Toinen vieras on Inka, Christianin työkaveri läheisestä Burger Kingistä. Vissy maistuu. Christian ottaa puhelimensa. ”Tää grilli ei grillaa, se lämmittää.” Baaripöydän alle on laitettu valmiiksi laatikot kierrätystä varten, Christian esittelee. ”Onks ne sinkkuja. Perjantai.” ”Anteeeeeeks”, kuuluu luurin läpi. Yksi ala on kirkon nuorisotyötä diakonia oppilaitoksessa, joten hän on tutustumisleikkien erityisosaaja. Olohuone on olohuoneen kokoinen tyhjä tila. Kuten tyypillistä on, myös näihin juhliin on saapunut ajoissa tasan yksi ihminen. ”Christianin tapaista”, Kaisa sanoo. ”Yhden kaverin kanssa tehtiin tää niin, että miten tappaisit vauvan. ”Mä nyt oon aika perus. Christian saa aloittaa. Paljon tärkeämpää on käsitellä Itäkeskuksen Burger Kingin ihmissuhdekiemuroita. 52 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Juhlat, alkakaa J ääkaappimagneetissa lukee Keep Calm and Pray On, ja roihuvuorelaisessa kaksiossa asuvan 21-vuotiaan nimi on Christian Still. Maanantaina hän muuttaa Jyväskylään tekemään tradenomi opintojensa harjoittelua. Jyväskyläläiskolmikko marssii suoraan keittiöön. ”Se, jolla on pienin kortti, saa aloittaa”, Christian sanoo lattialla. Onks ne tarpeeks heteroita?” Kaisa tiedustelee. ”Opintotuki tuli, ja opintotuki meni.” Fiesta on sen mukainen. Makuuhuoneesta kajastaa pelitietokoneen boksin vihreä kajo. Myöhemmin Christian – tai CH, kuten Kaisa häntä kutsuu – aikoo paistaa vieraille kanaa. Ooksä koko illan?” Seuraava puhelu. Vittu se suuttuis!” On tOinenkin hankaluus. Kello on 20.49. Autoporukallinen jätkiä on kuitenkin tulossa kahdeksalta, Christian lupaa. Mutta nyt voi vaikka kertoa, mitä opiskelee”, hän ohjaa. Sittemmin Kaisa ja Christian ovat käyneet yhdessä Weekend-festivaaleilla. Sohva ei aivan ehtinyt Christianille hänen omana asuinaikanaan. Parvekkeella on sähkögrillikin. Christianin lähettämässä WhatsAppkutsussa ei ole kerrottu, milloin juhlat ovat. Syksyllä alkaa vaihtovuosi Saksassa. Kasinelonen, medium dry, Kortepohja, lukee etiketissä Suomileijonan päällä. Christian on vetänyt päähänsä Jägermeister-hatun. Autoporukka. Vappu on mennyt sen verran pitkäksi, ettei Christianin inttikaverin tekemä päärynäviini, Inkan mukanaan tuoma valkovenäläinen luumu siideri saati tequila herätä suurempia intohimoja
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 53
54 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
”Tavallinen liitto” on muuttumassa vähemmän tavalliseksi monessa länsimaassa. Toisenlaisesta vastauksesta seuraisi keskustelu, joka olisi liian pitkä, monimutkainen ja intiimi. He eivät usein mainitse ikäero-sanaa edes ääneen, vaan lauseet jäävät roikkumaan ilmaan. Se on tietysti pääosin ällöttävä ilmiö, mutta on siitä iloakin.” Näin alkoi pieni, humoristinen lehtijuttu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä vuonna 2009. Vuonna 2012 tällaisia pariskuntia oli Suomessa 4 500. Jutun oli kirjoittanut toimittaja Jouni K. Jälkimmäisissä kuvissa aiemmin väsähtäneet ja reppanat miesrukat näyttivät yhtäkkiä hoikilta, nuorekkailta ja trendikkäiltä. Suomessa on merkkejä samanlaisesta trendistä. Samaan aikaan myös suurten, yli 20 vuoden ikäerojen liitot (joihin tässä kirjoituksessa viittaan jatkossa ”ikäerosuhteina”) ovat yleistymässä muun muassa Norjassa ja Iso-Britanniassa. Vastasin siihen aluksi hieman pidättyväisesti, mutta päätimme kuitenkin tavata uudestaan. Erilaiset stereotypiat ja kliseet alkavat usein tuntua erilaisilta siinä vaiheessa, kun huomaa edustavansa niitä. Nykyään meitä on todennäköisesti jo enemmän.. Mikään ei merkinnyt mitään. TeksTi venla rossi kuvaT jirina alanko K eski-ikäiset julkkisäijät naivat tunnetusti nuoria naisia. Ehkä D antaa E:n käyttää omaa luottokorttia, en ymmärrä muuten. Uudet tuttavat kysyvät aiheesta baarissa kahden tai kolmen juoman jälkeen. Kemppainen. Se nainen olen minä. Ei kai tuollaisella ikäerolla mistään voisi tulla mitään. Ero oli hurja. Keskimäärin tämä ikäero naisen ja miehen välisessä avioliitossa oli 3,4 vuotta. Saman tien päätin, että tämä homma saisi sitten kyllä jäädä yhteen iltaan. ”Niin paljonko teillä siis oikeastaan…?” Ja seuraavaksi: ”Mutta eihän sillä tietenkään ole mitään väliä, tai siis onko?” Usein vastaan, että ei ole. (Samaa sukupuolta olevien avioliitoissa ikäerot ovat hieman suurempia, keskimäärin noin seitsemän vuotta. Mutta tietenkin sillä on. Toistaiseksi yli 20 vuoden ikäero aviopuolisoiden välillä on Suomessa kuitenkin melko harvinainen. Artikkelin kuvissa vertailtiin tunnettujen keski-ikäisten miesten ulkonäköä ennen ja jälkeen sen, kun nämä olivat menneet naimisiin itseään reippaasti nuoremman naisen kanssa. Muutaman tapaamisen jälkeen ymmärsin olevani ihastunut. Sen aiheena olivat pariskuntien ikäerot. Siinä vaiheessa ikäero ei merkinnyt enää mitään. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 55 On siitä iloakin Toimittaja Venla Rossi meni naimisiin itseään 24 vuotta vanhemman miehen kanssa ja huomasi, että ikä ei ole vain numero. Halusin vain olla tämän ihmisen kanssa. T ilastokeskus tutki suomalaisten aviopuolisojen välistä ikäeroa viimeksi vuonna 2012. D anny tekee niin kuin kaikki miehet hänen sijassaan tekis, eli nauttii nuoresta lihasta. Hän kysyi minulta samaa. Vastausten jälkeen suustani pääsi jotain sellaista kuin ”oho”. Ja uudestaan. En tuntenut miestä kovin hyvin. Olihan se yllätys. Siellä kysyin, että minkäs ikäinen sä oikeastaan oletkaan. Nykyään on yhä yleisempää olla puolison kanssa samanikäinen. Erikan motiiveja ihmettelen. Olimme olleet joitakin kuukausia samassa työpaikassa, mutta minun työsuhteeni oli jo päättynyt. Avoliitoista ei ole tilastoja.) Odotettavissa on kuitenkin muutoksia. Mutta mies lähetti messengerviestin heti seuraavana päivänä. Nyt olimme päätyneet juttelemaan juhlissa, ja livistäneet niistä kahdestaan läheiseen baariin. Tuolloin tavallisin liitto oli sellainen, jossa mies on muutaman vuoden vaimoa vanhempi. Kahdeksan vuotta myöhemmin tukevasti keski-ikäinen Kemppainen meni itse naimisiin itseään 24 vuotta nuoremman naisen kanssa
Minun ystäväni ovat lähes kaikki kasvis syöjiä, miehen kavereista ei kukaan. Kuten tiedämme, seksuaalista hyväksikäyttöä tapahtuu, ja kyllä, sitä tapahtuu sellaisten ihmisten välillä, joilla on suuri ikäero. Ja totta kai tuntuu hyvältä kuulla olevansa ”iätön”. Uskon, että ikäerosuhteisiin kohdistetut ennakkoluulot ovat kuitenkin vaikuttaneet käytökseeni, ehkä enemmän kuin olen tullut edes ajatelleeksi. Olimme tovi sitten kyläilemässä puolisoni veljen luona. Sen sijaan kehitellään erilaisia teorioita suhteissa tapahtuvasta hyväksikäytöstä, hyötymisestä tai osapuolten mielenterveydellisistä ongelmista (kuten erilaisista ”isätai äitikomplekseista”). ”Ai... Loppuillasta veljen vaimo tunnusti, että kyllähän tämä ikäero aluksi mietitytti häntä. Mutta vastaus on tietenkin ei. 56 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Hyvin harva pariskunta on joutunut ikäeronsa vuoksi samanlaisen kohun keskelle kuin muusikkopari Ilkka ”Danny” Lipsanen ja Erika Vikman. O n myös konkreettisia tosiseikkoja. Minä tunnen hänen lempimusiikkiaan vain osittain, hän ei erota Spice Girlsiä Britney. Teorioilla ja niistä kumpuavilla keskusteluilla onkin usein vankkoja yhtymäkohtia niin sanottuun parisuhteiden markkina-arvoteoriaan. Toki valtakunnan ensimmäisen naisen aseman vaatii asiallista olemusta, mutta tyyliero esimerkiksi Melania Trumpiin on melkoinen – Melaniahan pyrkii päinvastoin säilyttämään parikymppisen supermallin imagon valtoimenaan hulmuavalla hiuspehkollaan. Päinvastoin ja sen sijaan etsitään itsepintaisesti todistetta siitä, että veteraanimuusikon ja nuoren tangokuningattaren suhteessa olisi rakkauden sijaan taustalla jokin muu, salattu motiivi. Mutta kun puheeksi tulevat ikäerosuhteet, paljon laajempi ihmisryhmä yhtäkkiä hyväksyy tämän pienen joukon superkyynisen maailmankuvan – ja alkaa ihan tosissaan miettiä, että minkähänlainen diili tai trauma tuossa ja tuossakin liitossa on taustalla. Mutta eihän se sitten haitannutkaan yhtään. Siis olinko minä, nuori nainen, todella jäämässä tämän vanhan miehen kanssa samaan asuntoon yöksi. He kommentoivat silti suhdettaan melko pidättyväisesti ja jos niin tekevätkin, sitaatit ovat niin geneerisiä, että laiska toimittaja voisi sellaisenaan kopioida ne miltei mihin tahansa parisuhdeartikkeliin. Kotiovella kuljettaja sai ritarillisuus kohtauksen. Ne saavat lähikaupan kassan pyytämään henkilöllisyystodistusta kerta toisensa jälkeen ja ihmisiä todennäköisesti luulemaan minun ja puolisoni 24 vuoden ikäeroa vielä suuremmaksi kuin se onkaan. Se on evoluutiopsykologisten yleistysten päälle rakennettu huojuva rakennelma, jota maassamme pitää esillä lähinnä kaikkein katkerin miesasiamiesporukka. Se on ikäerosuhteiden kohdalla melko tavallista, vaikka kaikkien meidän elämää ei jatkuvasti käsitelläkään juorulehdissä ja internetin keskustelupalstoilla. Olin tapahtuma-aikaan 31-vuotias ja pitelin kädessäni yhteisen kotimme avaimia. Purin ahdistustani aiheesta myöhemmin sekä miehelle että terapeutille. Sinä tunnut sillä lailla iättömältä ihmiseltä.” Ymmärsin, että kommentti oli tarkoitettu ystävällismieliseksi. Silti juuri tämä kaksikko halutaan kerta toisensa jälkeen nostaa tikun nokkaan pällisteltäviksi. Ja Iso-Deellä ja Erikalla ikäeroa onkin kyllä useamman sukupolven verran, pyöreät 50 vuotta. Se olisi luovuttamista, alistumista siihen, että puolituttujen ja taksikuskien mielipiteet määräävät tyylini. Olen itsekin miettinyt, pitäisikö minun luopua huppareista, tennareista tai leteistä. A joimme puolisoni kanssa pari vuotta sitten juhlista taksilla kotiin. Kaivaa huppari kaapista ja lähteä baariin juuri silloin, kun siltä tuntuu. Ja vielä pahempaa: kuinka paljon tulen alitajuisesti esittäneeksi kypsän aikuisen roolia, ihan vain jotta parisuhdettani ei paheksuttaisi. Nämä salaliittoteoriat kertovat kehittäjiensä maailmankuvasta, jossa nuoruus ja hehkeä ulkonäkö ovat lähtökohtaisesti kiistämätön arvo, eräänlaista valuuttaa, jota vaihdetaan muihin hyödykkeisiin. Mutta Trumpeilla onkin toki pienempi ikäero (24 vuotta) kuin Haukiolla ja Niinistöllä (29 vuotta). Tai voi, mutta se on kamppailu, jota ei voi voittaa. Eräs vaimo kertoi aina uusien ihmisten seurassa tekevänsä numeroa siitä, kuinka pitkään hän ja hänen puolisonsa ovat olleet yhdessä. ”Sitä ajatteli, että voi kamala, sinä oot samanikäinen kuin meidän esikoinen. Mutta suhteen pitkäikäisyys, motiivit tai muukaan dynamiikka eivät usein välity ulkopuolisille. Ei pitäisi luopua. Silti taksiepisodi hämmensi. Sen takia hän joutuu jatkuvasti käyttämään omituisia, epäluontevia lauseita, kuten: ”Kyllä, se on ihana paikka, mekin kävimme siellä viisi vuotta sitten.” Jotkut yrittävät myös häivyttää ikäeroa, vaikkapa pukeutumisella. Asian opetus lienee se, että muiden odotuksia ja ennakkoluuloja vastaan ei voi kamppailla. Voidaan pohtia, johtuuko esimerkiksi Jenni Haukion tätimäinen kampaus siitä, että hän yrittää näyttää ikäistään vanhemmalta. David Emerson ja Jill Pitkeathley haastattelivat 1990-luvun puolivälissä ikäerosuhteita käsittelevään kirjaansa yli 50 brittiläistä pariskuntaa, joilla kaikilla oli vähintään 15 vuoden ikäero. Erityisesti alaikäisten kohdalla puuttumiskynnyksen on syytäkin olla alhaalla. Useita vuosia jatkunut keskustelu Dannyn ja Erikan suhteesta on tuonut konkreettisesti esiin, miten kapea mielikuvamme romanttisesta rakkaudesta on. Pukeutuminen on konkreettinen asia, ja siksi sen suhteen on helppo tehdä konkreettisia päätöksiä. Kello oli paljon, ja viiniä oli nautittu useampi lasi, mikä ei varmaankaan jäänyt kuskille epäselväksi. Entä jos meikkaisin joka aamu tunnin, pelaisin maanisesti kännykkäpelejä ja viettäisin kaikki viikonloput yökerhossa. Iso ikäero tuntuu olevan suurelle yleisölle vaikeammin hyväksyttävä asia kuin vaikkapa samaa sukupuolta olevien liitto. Sitä kaikkein ilmeisintä syytä yhdessäoloon ei yksinkertaisesti katsota mahdolliseksi. Mutta entä jos en olisikaan hänen silmissään iättömän oloinen. Tutkijat toteavat teoksessaan, että mikäli ikäerosuhde perustuu pelkästään seksuaalisen nautinnon etsimiselle tai toiveelle saada jonkinlaista hyötyä toisesta osapuolesta, se ei useinkaan kestä kovin pitkään. Eikös se ole vähän sama asia kuin viisas tai ehkä syvällinen. Mutta silloinhan tulen astuneeksi vielä vanhanaikaisempaan naisrooliin: huolehtivaksi ja loputtoman kärsivälliseksi äitipuoleksi. Täytyykö minun ansaita oikeuteni olla tässä liitossa olemalla tasapainoinen, rauhallinen ja järkevä. jäätkö säkin tässä?” hän kysyi minulta, selvästi huolestuneena. Yritänkö hoitaa esimerkiksi miehen lapseen liittyviä asioita mahdollisimman hyvin ja velvollisuudentuntoisesti vain siksi, että minun ei ajateltaisi olevan pinnallinen hepsankeikka. Danny ja Erika ovat esiintyneet yhdessä ja erikseen lukemattomissa lehtijutuissa, tvja radio-ohjelmissa. Jos olisinkin höpsöttelevä ja kevytmielinen. Luulen, että kyseessä ei ole halu todella kuunnella tai ymmärtää heitä. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin miettiä itse, miten haluaa elää. Siksi Emersonin ja Pitkeathleyn haastattelemat ihmiset olivat alkaneet korostaa suhteidensa vakavuutta erilaisilla tavoilla
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 57
58 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
Tai siis ilman että minä huudan. En siedä sitä ollenkaan, vaan menetän hermoni joka kerta, kun joudun auttamaan. Trampoliini puisto on selälle vaarallinen, ja uimahallissa on hankalaa ilman silmälaseja. Yhdessä mielessä keskustelu ikäeroparis kunnista muistuttaa keskustelua samaa sukupuolta olevien suhteista: se on hyvin seksuaaliviritteistä. Siinä sitä on anoppilassa juteltavaa, tiedä josko vaikka Erikan vanhempien vanhemmat ovat olleet kultaisella 60-luvulla kovia Danny faneja. Tällaisia olosuhteita voivat olla esimerkiksi ulkomaanlomat tai henkilökohtaiset kriisivaiheet elämässä. Hänen ystävänsä tuovat syntymäpäivälahjaksi cd-levyjä, minun tuttuni ovat hankkiutuneet niistä eroon kauan sitten. Emme voi käsitellä käytännössä enää mitään ”atk-asioita” huutamatta. En yksinkertaisesti ehtinyt miettiä, miten tähän kannattaa reagoida. ”No, mutta sehän on kätevää. Jatkuvien ennakkoluulojen kohteena eläminen on väsyttävää. Ihminen tottuu monenlaisiin asioihin. Olen aikuisiällä lyönyt ihmistä vain kerran. Mutta asema suojelee vain harvoja. Tasavallan presidentin ja hänen puolisonsa asema on lähtökohtaisesti niin virallinen ja epäseksuaalinen, että se häivyttää ihmisten lihallisia ominaisuuksia. Hetken ajan mietin, tuntuiko havainto hänestä kiusalliselta. Ei olekaan tavatonta, että ikäerosuhde saa alkunsa melko pian vaikkapa traumaattisen eron jälkeen. Menin nukkumaan työhuoneeseen mitään sanomatta, koska tietysti on. Istuimme aamiaispöydässä suhteen alkuvaiheessa, kun tajusimme, että minulla on sama ikäero mieheen kuin hänen poikaansa. I soisä pistänyt paljon nähneellä sarvellaan nuorelta tytöltä polvet veteliksi. Siksi puolisoni yrittää nykyään piilotella erilaisia teknologisia ongelmiaan mahdollisimman pitkään. Sellainen vain pahentaa kierrettä. Kysymys on myös yhteiskunnallisesta asemasta, niin kuin tietysti lähes aina on. Kaikista näistä eroista huolimatta minusta tuntuu usein, että olemme ihan samanlaisia. Minun ystäväni ovat lähes kaikki kasvissyöjiä, miehen kavereista ei kukaan. Itse asiassa hän halusi tavata tuoreen kumppanini nopeammin kuin tavallista, mutta en osannut ajatella sitä etukäteen huonona merkkinä. Tosi-tv-ohjelmissa esiintyvä nuori muusikko ja viihdealan veteraani ovat lähtökohtaisesti sallitumpaa riistaa kuin Suomen symboliset kuninkaalliset. Kaksi viinilasia myöhemmin samat ihmiset tunnustivat, että kyllä heitä jotenkin häiritsee ajatus siitä, miten Dannyn veltot ihopoimut heiluvat Erikan yllä. Feminismi on kuitenkin marginaalinen asia verrattuna parisuhteemme todelliseen kompastuskiveen. Nykyään varmaan lähinnä hymähtäisin. Kerran puolisoni huusi minulle kahdelta yöllä, että ei kaikessa nyt vittu ole kyse patriarkaatista. Yhteinen lounaamme sujui kohteliaasti ja pinnallisin puolin hyvissä tunnelmissa. Olemme sukupolvemme tyypillisiä edustajia myös suhteessa työelämään. On elämänalue, johon liittyvistä kysymyksistä syntyy tappelu joka ikinen kerta: tietokoneet, kännykät ja erilaiset aplikaatiot – tai siis tarkemmin sanottuna niiden käyttämisen haasteet. Mies ymmärtää minua kaikista tuntemistani ihmisistä parhaiten, sukupolvista viis. Sitten kun susta tulee liian vanha, niin mä voin vaihtaa suoraan seuraavaan sukupolveen.” N o jos ei jaksa kannattaa itseään käsillään, ei näe kumpaan reikään laittaa, eikä kuule turvasanaa. Minua ahdistaa ajatuskin vakituisesta työsuhteesta, mies taas ei aina ymmärrä niitä murheita ja ärsytyksiä, jotka kuuluvat freelancerin elämään. Liberaaleissa piireissä ei tosin enää ole yleisesti hyväksyttävää miettiä, että mitäköhän ne homot keskenään tekee. Ei varmaankaan ole sattumaa, että seksipohdinnat käsittelevät useasti nimenomaan Dannya ja Erikaa, eivätkä niinkään vaikkapa Sauli Niinistöä ja Jenni Haukiota. Se tapahtui tuolloin ja johtui lähinnä siitä, että tilanne oli uusi ja odottamaton. Saamme aikaiseksi upeita riitoja myös intersektionaalisesta feminismistä. Hän saattaa luoda itselleen vaikkapa kolme eri käyttäjätiliä johonkin palveluun, jos hän on unohtanut salasanansa. Spearsista. Hän katsoo uutiset teksti-tv:stä, minä kännykästä. Emersonin ja Pitkeathleyn mukaan valtaosa ikäerosuhteista saakin alkunsa jonkinlaisissa poikkeusolosuhteissa, joissa arjen kirjoittamattomat sovinnaisuussäännöt ja normit ovat menettäneet hetkeksi merkityksensä. Ennen kuin äiti oli tavannut uuden miesystäväni, hän oli lähinnä utelias. Sitten äidistä ei kuulunutkaan mitään useampaan päivään, mikä. Silti ymmärrän hyvin, että ikäerosuhteisiin ei tutkimusten perusteella ole varsinkaan aikaisemmin erityisesti hakeuduttu. Olemme hyväksyneet, että mies voi haluta miestä ja nainen naista – kunhan kummankin iho on kiinteä. En ole itsekään välttynyt törkeyksiltä. Tässä kohtaa suvaitsevaisuuden raja siis juuri nyt menee. Sen sijaan esimerkiksi Dannyn ja Erikan seksielämä tuntuu nousevan puheeksi ilman mitään ongelmia. Kun olimme ensimmäisiä kertoja puolisoni kanssa juhlissa yhdessä, tuli eräs puolituttu loppuillasta virnuillen kysymään, että seisooko sillä edes enää. En kuitenkaan voinut estää itseäni. Vaikka olemme poliittisesti melko samanmielisiä, eri sukupolvien asenteet näkyvät suhteessa ammattiyhdistysliikkeeseen. Oikeat it-tukihenkilöt: arvostukseni teitä kohtaan on viimeisen neljän vuoden aikana noussut useita satoja prosentteja. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 59 On myös konkreettisia tosiseikkoja. Erityisen tärkeää suhteessamme on huumori. Olen joutunut parisuhteessani it-tukihenkilön rooliin. Olen itsekin ollut läsnä illallis kutsuilla, jossa kaikki vakuuttivat ensin kilvan hyväksyvänsä Dannyn ja Erikan suhteen (kenties se on nykyään samantyyppinen kannanotto kuin ”useat ystävistäni ovat homoseksuaaleja”). Minun mielestäni liitot ovat hylänneet pätkäja freetyötä tekevät nuoret, miehen mielestä me nuoret olemme hylänneet ay-liikkeen. Hän ei halua lenkkeillä kanssani, koska polvet kipeytyvät. Kun ongelma vihdoin paljastuu, sitä on tietenkin paljon vaikeampi selvittää kuin pelkkää unohtunutta salasanaa. Old people smellistäkään ei kaikki tykkää
Lapsen kanssa eläminen on opettanut minulle monia asioita, mutta ennen kaikkea sen, millaista juuri minusta on elää lapsen kanssa. Äiti jutteli sinnikkäästi kaikesta mahdollisesta muusta, kunnes kysyin suoraan: mitä tykkäsit tästä tyypistä. Epävarmuus on usein molemminpuolista. Toisenlaisiakin tarinoita on, sellaisia, joissa ei todellakaan yritetä ymmärtää. Ihminen näkee asiat tietysti vain omasta näkökulmastaan. En halua omia lapsia. En voi samastua siihen, mitä äitini tunsi, kun hän näki minut hymyilemässä onnellisena miltei itsensä ikäisen miehen vieressä. Kun puhutaan ikäeropariskunnista, nostetaan usein esiin kysymys yhteisen historian puutteesta. Ymmärsin, että asetelma vaati paljon ymmärtämisen halua ja venymistä kaikilta, mutta kyllä se rehellisyyden nimissä tuntui vaativan sitä eniten minulta. Mutta menköön nyt kuitenkin: en halua vauvaa. Ehkä he kärsivät siitä mutta eivät ole vain kehdanneet myöntää sitä. Siksi olin kaksinkertaisesti ärsyyntynyt. Kolme vuotta myöhemmin kuulin, että äiti oli hääjuhlassamme kertonut miehen sukulaisille, että Venla oli jo lapsena niin omapäinen, halusi valita tarhavaatteensakin itse. Heihin liittyykin tutkimuksen mukaan jännittäviä seikkoja. Naisen äiti ei ollut missään vaiheessa hyväksynyt suhdetta, joka teki hänen tyttärensä silminnähden valtavan onnelliseksi. Se oli herättänyt runsaasti paheksuntaa ja epäilyjä suhteen ”todellisesta” laadusta. On vaikea sanoa, miten tämä pätee suomalaisiin parisuhteisiin, mutta ainakaan itse en ole koskaan puhunut kumppanini kanssa yhtä paljon ja yhtä avoimesti kun tässä liitossa. Että tässä kävi nyt näin, ja hyvä niin. Tunnustan, että yksi asia ikäerosuhteessa on yllättänyt. Puheenaiheet, puhumisen ja olemisen tapa saattavat tuntua vierailta, jos on ainut eri sukupolvea edustava tyyppi pöydässä. Mielikuvissani olennaisinta ei kuitenkaan ollut itse jälkeläinen, vaan se, että olisimme teoreettisen kumppanini kanssa yhtä innoissamme ja jännittyneitä jonkin aivan uudenlaisen asian edessä. Ikäero toimi eduksemme siinä mielessä, että jouduimme heti suhteen alusta asti puhumaan niin paljon ja niin vakavista asioista:. Siksi minusta tuntuu, että tämän asian suhteen tulin puolisoni elämään peruuttamattomasti myöhässä. I hmettelen, eikö tässä mietitä ollenkaan tulevaisuutta vaan eletään rakkauden huumassa pelkästään. Minusta tuntui, kuin minua ei olisi kutsuttu juhliin, joihin en olisi halunnutkaan mennä. Ja ainahan saatan muuttaa mieleni. Haastattelin noin vuosi sitten 50-vuotiasta naista aivan toisesta aiheesta, kun sattumalta puheeksi tulivat ikäerot parisuhteessa. Emersonin ja Pitkeathleyn mukaan tämä kysymys vaivaa paljon useammin pariskunnan ystäviä kuin suhteen varsinaisia osapuolia. Että voiko pariskunta ymmärtää toisiaan, jos toinen ei ole omakohtaisesti kokenut kokenut Vanhan valtausta tai Kekkosen kuolemaa. Perheiden lisäksi on kysymys tietysti myös ystävistä. Vapaaehtoinen lapsettomuus on nyky-Suomessa yleisempää ja sallitumpaa kuin 1990-luvun Britanniassa, mutta tunnistan silti ajatuksesta jotain tuttua. Ehkä olen vain itsepintaisesti pakottanut kumppanini ja eri ystäväpiireihin kuuluvat ihmiset samaan ruokapöytään, Kanarian-matkalle tai vappujuhliin, kunnes he ovat alkaneet puhua toistensa kanssa. Lisääntyminen ei kiinnostanut minua muutenkaan erityisen paljon, mutta missään nimessä en ryhtyisi siihen sellaisen ihmisen kanssa, jolle se olisi uhraus. Kävi ilmi, että nainen oli seurustellut jo yli viisi vuotta itseään noin 15 nuoremman miehen kanssa. Mies olisi kuitenkin ollut valmis lastenhankintaan, jos minä olisin halunnut – koska olisi epäreilua kieltää sinulta tämä mahdollisuus, hän sanoi. Mutta toisaalta myös oma asenteeni oli erilainen kuin parikymppisenä: haavekuvat olivat hävinneet. Ajattelen, että olemme perhe, mutta emme kiinni vanhoissa rooleissa. Lopulta soitin. Se, että ihmiset eivät oikeasti vanhene. Kysymys ei ole niinkään siitä, että haluaisin vapautua ympäristön paineesta, vaan sellaisesta ajautumisesta, joka tuntuu vapauttavalta aktiivisen päätöksenteon sijaan. Se on mukavaa mutta välillä myös raskasta. Joskus saatetaan myös ikään kuin valita vain toinen ystäväpiiri. Siitä huolimatta se oli viimeinen naula arkkuun omille lapsipohdinnoilleni. Sillä aikaa on kuitenkin ihan kätevää käydä vaikka vessassa katsomassa kavereiden tuoreimmat Instagram Storiesit. Ehkä minusta tuntuu, että näissä olosuhteissa on järkevämpää olla tekemättä lapsia, ja siksi en enää salli itselleni vauvafantasioita. Mutta vaikka miten kovasti pinnistelen, en koe haikeuden tunteita. Pitkeathley ja Emerson esittävät teoksessaan, että jotkut ihmiset päätyvät ikäerosuhteeseen juuri siksi, että se tarjoaa loistavan tekosyyn olla hankkimatta lapsia. Meille voi iän myötä kertyä lisää itseymmärrystä ja itseluottamusta (tai olla kertymättä), mutta samaan aikaan olemme ikuisesti lapsia ja nuoria: epävarmoja, itsekkäitä, keskeneräisiä. En silti koe olevani äiti, en edes puoliksi. Tai no, joskus voi tuntua ärsyttävältä, miten pitkään he jaksavat jauhaa Jouko Turkan ajasta Teatterikorkeakoulussa. Kirjansa loppuluvussa Pitkeathley ja Emerson esittävät, että joissakin ikäerosuhteissa kommunikoidaan tavallisia parisuhteita enemmän. Ja juuri sen takia niin rakastettavia. Se on tietysti tavallaan ymmärrettävää, sillä yhteiset, jaetut kokemukset ovat monissa ystävyyssuhteissa valtavan tärkeitä. ”No, tärkeintähän tietysti on, että sinä olet onnellinen.” Se tuntui pahalta. E päröin kirjoittaa seuraavat rivit, sillä kaikenlainen julistaminen tuntuu noin ylipäätään nololta. On niin, kuten jo sanoin: en halua lasta. Parikymppisenä fantasioin joskus kyllä epämääräisesti lapsen hankkimisesta. Viimeistään 15 vuoden päästä Erika on Dannyn omaishoitajana. Elämä reippaasti vanhemman puolison kanssa on sekä helpottanut että vaikeuttanut tätä päätöstä. Tuli selväksi, että puolisoni ei halunnut lisää lapsia (hänellä on edellisestä liitostaan alakouluikäinen poika, joka asuu luonamme joka toisen viikon). Silloin valitaan yleensä vanhemman osapuolen kaverit. Niitä halutaan usein kerrata ja muistella antaumuksellisesti. Keskustelimme asiasta jo suhteen varhaisessa vaiheessa. Sekä parisuhteen nuorempi että vanhempi osapuoli voi kokea toisen ystäväporukat vaikeasti lähestyttäviksi. Uusi, eri-ikäinen kumppani voidaan kokea uhkaksi tällaiselle toiminnalle. Samalla olin kuitenkin äidille myös kiitollinen. Mutta olisin kuitenkin halunnut päättää sen itse! Ylenmääräiseen vatvomiseen taipuvaisena ihmisenä olen toki pohdiskellut, onko tämä mukautumista. 60 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 on epätavallista. Tämän takia moni Emersonin ja Pitkeathleyn haastattelemista pariskunnista onkin päätynyt siihen, että omia kavereita tavataan erikseen. Minusta tuntui, että tarjous oli vilpitön. Minä en ole juuri kokenut ulkopuolisuutta puolisoni ystävieni kanssa. Minulla ei ole juurikaan tällaisia kokemuksia. Ja on myös niin, että yhtäkkiä elän puolet ajasta lapsiperheessä. Pidän siitä, että tästä elämästä on myös taukoja, aikuisten viikkoja. En saanut enää valita vapaasti, tai en ainakaan sellaisessa asetelmassa, josta olin haaveillut. Hän yritti parhaansa
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 61
62 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
Termi on ainakin minulle uusi, ehkäpä Nykäsen itsensä keksimä. Siksi voin ajatella, että kaikkea ei tarvitse välttämättä kokea nyt, yhden ihmisen kanssa. Ensitreffejä sanotaan onnistuneiksi, jos käy ilmi, että molemmat tykkäävät thairuuasta, ruotsalaisista dekkareista ja Australian MasterChefistä. Kursivoidut lainaukset ovat peräisin vauva.fi -verkkosivun keskusteluista, joissa käsitellään Dannya ja Erikaa. Saavutetaanko onnellisuus tekemällä mahdollisimman riskittömiä valintoja. Ja kyllä, tämä onkin jo vaikeampi pala itselleni. Nykyään ajatellaan, että parisuhteen kannalta on hyvä merkki, jos kahdella ihmisellä on yhtenäinen maku. Evoluutiopsykologit ovat esittäneet, että vanhemmat miehet kiinnostavat naisia biologisista syistä, koska heillä on usein enemmän valtaa ja taloudellisia resursseja kuin nuorilla miehillä. Kannatan tasa-arvoa, myös parisuhteissa. Mutta toisaalta: voiko elämää elää niin, ettei mikään pelottaisi. Suurin osa haastatelluista sanoo, että ei silti tekisi mitään toisin. Ikäerosuhteessa viimeisin näistä aiheista ei koskaan ole erityisen kaukana. Olen myös valinnut puolisoni kuolinilmoitukseen runon ja kirjoittanut kuvitteellisen nekrologin mielessäni noin puoliväliin (vaikka en ole aivan varma, annetaanko vaimojen oikeasti kirjoittaa nekrologeja puolisoistaan). Nyt teen niin ja se on varmasti ärsyttävää. Jostain syystä ystäväni, nuori sinkkunainen, on vakuuttunut, että hänelle sopisi nimenomaan vanhempi mies. Uskon, että jaamme puolisoni kanssa käsityksen suoraan puhumisen tarpeellisuudesta, jatkuvasta yhteydestä, jota ilman suhteen ydin katoaa. ”Olin valmistautunut olemaan nuori leski, en keski-ikäinen omaishoitaja. Mutta en vain voi itselleni mitään. Koen, että samanlainen puhe on jatkunut jo neljän vuoden ajan. Ja 83 on ihan eri asia kuin 75. “67 on eri asia kuin 75. En ole yhdessäkään aikaisemmassa suhteessani ollut huolissani kumppanini terveydestä, enkä varsinkaan vaatinut häntä huolehtimaan siitä paremmin. Muistan hyvin, että erityisesti parikymppisenä jollain lailla ”suositut” miehet olivat minusta viehättäviä. Jotka naurattivat baarin pöydässä vitseillään koko jengiä. Elämme yhteiskunnassa, jossa puolet avioliitoista päätyy eroon. Minä olen joskus tullut ajatelleeksi myös päinvastoin: että minun on helpompi sitoutua nimenomaan tähän suhteeseen, koska se ei välttämättä jää viimeiseksi elämässäni. Mutta jos ajattelen asiaa tarkemmin, niin nykyään kyllä kerron ne parhaat vitsit mieluummin itse. Silti monille ihmisille ajatus elämän jakamisesta ”loppuun asti” on tärkeä tavoite, joka auttaa sitoutumaan ja ponnistelemaan parisuhteen puolesta vaikeinakin aikoina. Mutta en minä ainakaan halua taloudellista huolenpitoa enkä minkäänlaista suojelua itselleni tai teoreettisille jälkeläisilleni. Minusta tuntuu, että ensimmäisillä treffeillä kannattaisi jutella nimenomaan vakavia: puhua tulevaisuudesta, elämästä ja kuolemasta. En halua väittää, että olisimme siitä huolimatta keskimääräistä parempia kommunikoimaan (usein asia on aivan päinvastoin). Hän listasi tekstissään mahdollisia syitä tällaisten pariskuntien paheksunnalle, mutta päätyi pitämään niitä tekosyinä, joiden takaa pilkottaa isompi aate nimeltä elämänkaarinormatiivisuus. ”Mies oli ehdottomasti minulle liian vanha, ainakin kymmenen vuotta vanhempi. J. Miehelle se sopii. Hänkin tulee uusintaneeksi käsitystä, että ikäerosuhteessa olisi kyse jostain muusta kuin suhteesta itsestään. ”He elivät elämänsä onnellisina loppuun asti”. Ystäväni mielipide toistaa samoja, kuluneita asenteita, vaikka hän on kääntänytkin ne positiivisiksi. Iäkkäämmillä miehillä olisi enemmän elämänkokemusta, ja sen takia kiinnostavampia tarinoita, hän uskoo. En ole varma, oliko suhteemme tämän arvoinen.” Se on hyvin surullinen kommentti, ja kyllä, saa minut hieman ahdistuneeksi. Vanheneminen on vähän kuin ilmastonmuutos. Mutta nykyajassa valta voikin kuulemma olla jotain monimutkaisempaa, esimerkiksi korkea status omassa tuttavapiirissä. Hän on kyllästynyt ikäisiinsä tyyppeihin, jotka jaarittelevat treffeillä reppumatkailusta ja artesaanikahveista. Sellaiset, joiden kavereiksi oli tunkua, Facebook-statuksella paljon tykkääjiä. Toimittaja Anna-Stina Nykänen kirjoitti muutama vuosi sitten kolumnin ikäerosuhteista Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuille. Hahmotan kuitenkin välittömästi, mistä siinä kyse: siitä, miten olemme tottuneet ajattelemaan rakkaustarinan kaavaa. Mutta oikeastaan kuolema tai sen pelko ei ole vanhenemisen suurin ongelma, kuten useimmat yli viisikymppiset tietävät. Tilastot kertovat, että vuonna 1962 syntyneiden miesten elinajanodote on keskimäärin 65,4 vuotta ja vuonna 1986 syntyneiden naisten 78,7 vuotta. Sen sijaan se on sarja muutoksia: enimmäkseen pieniä, usein ärsyttäviä ja lähes aina elämänlaatua salakavalasti heikentäviä. Se mikä näyttää ja tuntuu samankaltaisuudelta, voi olla pelkkää tyyliä. Se oli Hellun mielestä pikkujuttu.” ”Mitä vanhemmaksi tulemme, sitä pienempiä ikäerot ovat”, hän väitti ja oli väärässä. Hän sanoo, ettei oikein jaksa olla enää isossa porukassa huomion keskipisteenä samalla lailla kuin nuorempana. Joidenkin puolisot ovat jo kuolleet, toiset ovat siirtyneet parisuhteesta hoitosuhteeseen. Se vähän ärsyttää minua, mutta en vielä tapaamisemme aikana ymmärrä syytä tunteeseeni. Merkittävä kohta on nimenomaan vastaansanomattoman yhteinen loppu. . Kyse ei ole niinkään laadusta vaan määrästä. Omalla alallaan taitavat. Ainoastaan yksi, muistisairasta miestään hoitava nainen on eri mieltä. Ja kaikki yli yhdeksänkymmenen vasta eri asia onkin.” Myös Emersonin ja Pitkeathleyn haastattelemat pariskunnat kertovat elämän viimeisten kaarteiden jyrkkyydestä. Mutta entä jos nämä pintatason yhtäläisyydet vain peittävät oikeat, arvomaailmaan ja syvimpiin tarpeisiin liittyvät erot. Ne kiinnostavat häntä kovasti. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 63 vanhenemisesta, kuolemasta, uusperheestä, eri elämänvaiheista. Ikäero kasvoi elämän alkuja loppupäässä. On siis niin, että saatan elää 40 vuotta pidempään kuin puolisoni. Jossain vaiheessa muutokset voivat tietenkin muuttua suuremmiksi. Seuraavan viikon kuluessa ajatus kirkastuu. Pitkässä harmaassa keski-iässä kaikki olivat iättömiä. Se ei ole – kuten minäkin etukäteen ehkä ajattelin – yksi suuri dramaattinen tapahtuma. uttelen ystäväni kanssa ikäerosuhteista. Ketä kiinnosti, oliko naapuri 32-vuotias vai 46-vuotias?” ”Mutta sitten, kun tullaan viimeiseen kaarteeseen ennen loppusuoraa, iällä on taas merkitystä”, selitin Hellulle. Asia nousee esille kirjailija Minna Lindgrenin tuoreehkossa Vihainen leski -romaanissa
TeksTi noora nuotio, venla rossi ja tero kartastenpää kuvaT työryhmä. 64 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Olipa kerran paikka maailmassa Eerikinkadulla vuodesta 1992 toiminut Corona oli baari klassikko alusta loppuun. Nyt osalliset muistelevat toista kotiaan
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 65
On vaikeaa olla kylmäverinen tarjoilija.”. Tarjoilijana sä joudut kyselemään ’maistuiko’. Tää paikka teki musta stadilaisen. Nyrkkitappelunkin jälkeen sä sait vielä jäädä juomaan, mutta jos joku soitti pianoa, sen sai heti heittää ulos. Ne oli jengiläisiä, mutta ennen kaikkea työmiehiä: puuseppiä ja metallimiehiä. Kävi ilmi, että jos vuokraisimme sen tilat, voisimme perustaa isomman kahvilaja baarikokonaisuuden. En tiedä miksi näin oli, mutta se oli laki. Lainsäädäntö oli tuolloin erilainen kuin nykyään. Totesin, että tämän homman tärkein pointti on nyt se, että me ei haluta portsaria. Baarimikko voi sanoa että ’ai, sä et tykännyt tästä viskistä, juo sit jotain muuta’. Se joi ginger alea ja poltti helvetisti röökiä. Me hoidettiin pianonsoittajat itse ulos, silloin Coronassa ei ollut vielä pokea. Lopuksi hän huomautti, että ovimiehen joudutte ainakin hankkimaan. Minä vastasin, että se on juuri se idea, että kadulta näkee sisään. Myös siksi Corona on niin harvinainen, jotain tässä on tehty oikein. Jim Jarmusch istui täällä monta kertaa. Eikä niitä koskaan tullut.” BILLY KELLY, BAARIMIKKONA CORONASSA 1993–1997 ”Tarinasta on aina kolme versiota: your version, my version and what really happened. Lähdin kotoani Irlannista 17-vuotiaana ja muutin Bostonista Helsinkiin huhtikuussa 1987. Sulla on voimaa kun sä oot baarimikko. Siihen taas sanoin, että se on just se juttu, että toisesta ovesta voi mennä sisään, ottaa voileivän ja kahvin ja sitten poistua toisesta ovesta. Siitä sitten vuoden päästä saattoi hakea viinioikeuksia ja siitä taas vuoden päästä sitten ihan täysiä oikeuksia. Olen tehnyt töitä baareissa 15-vuotiaasta asti. Corona oli mulle kuin koti ja osa ihmisistä on yhä 25 vuoden jälkeen mun ystäviä. Asuin Helsingissä viisi vuotta ennen kuin aloitin Coronassa. Kerran yksi niistä isui tiskillä ja hioi kädellään tiskin metallista kaarretta. Oli tosi hankalaa saada luvat baarin perustamiseen. Ja on vieläkin. Hän oli hauska ja sai mut nauramaan and it’s very hard to make a bartender laugh. Yritin vakuutella, että tästä tulee niin hieno juttu, että meille kannattaa antaa oikeudet. Kysyin että mitä sä tsekkaat ja se vastasi, että olin hitsaamassa tätä tiskiä ja katson miten se on pysynyt paikallaan. Mutta sitten naapurissa oleva maalija tapettikauppa muutti pois. Päivisin täällä istui viereisen saksalaisen lukion lapset juomassa kahvia, iltaisin täällä oli kaikenlaisia tyyppejä. Ja me muuten saimme erikoisluvalla suoraan viinioikeudet – sillä ehdolla, että mitään järjestyshäiriöitä ei tulisi. Aika monelle miehelle tuli pienessä kännissä runoilijaolo ja ne halus soittaa tyttöystävälleen. Olin 19-vuotias ja rakastuin suomalaiseen naiseen. Vesa-Matti Loirista tuli aina hyvä fiilis. Toinen oli Sakke Kuosmanen, helvetin hyvä jäbä. Sitten hän totesi, että tässähän on kaksi ovea, se ei käy. Baari on moottoripyöräjengiläisten rakentama. Helsingissä on periaatteessa monia kulttuuribaareja – joo sä voit mennä Korjaamolle kuuntelemaan Nouvelle Vagueta, mutta Corona oli baaribaari, it really talked the talk and walked the walk. Se on tärkeä ero. Miten sulla menee, se kysyi ja kuunteli ihan aidosti. Hän sanoi, että ainakin teidän täytyy peittää tuo ikkuna, että kadulta ei saa nähdä sisään eikä toisinpäin. Andorran yhteydessä oli tilaa juuri sellaiselle kompaktille, 10–20 asiakaspaikan kahvilalle. Ilman ovimiestä toimiminen oli meidän kosto kaikista niistä nöyryytyksistä. Kun lähdin Coronasta I became domesticated ja aloin myydä spagettia. Ravintolaalalla jo kaksi vuotta on pitkä aika. Coronassa oli aikoinaan piano ja kaikkein suurin rikos oli soittaa sitä. Ja kun alkoholi liittyy asiaan, niin... Yleensä se meni niin, että ensin annettiin keskiolutoikeudet. Mike Leighin leffoissa näytellyt Katrin Cartlidge oli kerran Coronassa juomassa. Corona oli ensimmäinen baari Helsingissä, jossa sellaista ei ollut. Muistan, kun seisoin talvisena päivänä jonkun alkoholiasioista päättävän ihmisen kanssa siinä maalikaupan edessä. Siihen aikaanhan portsarit käyttäytyivät ihan törkeästi, seisottivat ihmisiä pakkasessa huvikseen. 66 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 MIKA KAURISMÄKI, ELOKUVAOHJAAJA JA YKSI CORONAN PERUSTAJISTA ”Me pyöritettiin Akin kanssa Rakennusmestarien talossa elokuvateatteria 1980-luvun lopulla ja alettiin silloin miettiä, että sen kylkeen pitäisi saada pieni kahvila. Corona on aina ollut mun mielestä ainoa oikea baari Helsingissä
Se toimi.” KIMMO HELISTÖ, TUOTTAJA JA SAUNAMAJURI ”Kävin Coronassa jo ennen kuin sitä oli oikeastaan edes olemassa. Ja koskaan ei tiennyt, kenet saattaa kohdata. Kun lähdettiin Chrissen kanssa tapaamisesta, me puhuttiin että toi baari ei tuu onnistumaan, ei toi voi toimia. Moskova-baarin puolella venäläishenkisen niukka puhetyyli rakennettiin osin ihan tietoisesti. Oli hyvä, ettei kahvikonetta laitettu koskaan iltaisinkaan kiinni. Hän kuului kanta-asiakkaisiin mutta oli sekavina kausinaan aika rasittava: kiersi lounasaikaan pöydästä toiseen häiriköimässä ihmisiä, jotka söivät toastejaan. Yhtenä iltana istuin baaritiskin kaarteessa ja Jim Jarmusch istui siinä vieressä.”. Palvelu oli epämuodollisempaa, rosoisempaa ja ehkä vähän turhankin kulmikasta välillä. Sellainen oli mun bisnesvainu siihen aikaan. Niinpä keksimme kollegan kanssa ottaa tippikassasta rahaa ja ostaa sillä hänelle pienen askin tupakkaa. Olin tuohon aikaan dj:nä Radio Cityssä. Alkuaikoina siellä myytiin toastien lisäksi kakkuja. Siellä sai alkunsa monta yhden illan juttua – ja jotain pidempiäkin. Sen lisäksi laitoimme vielä kympin käteen, sillä ehdolla, että hän ei tule enää sinä päivänä. Omistajat olivat omaperäisiä ja karismaattisia, ja siksi me työntekijätkin saimme olla sellaisia kuin olimme, hyvässä ja pahassa. Lepakon kahvilan Soile-emäntä leipoi tuhteja kakkuja, joita myytiin lasisesta kakkuvitriinistä. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 67 SANNA MASKULIN, PÄÄTOIMITTAJA, GLORIAN RUOKA& VIINI JA SOPPA365.FI ”Olin laskutavasta riippuen toinen tai kolmas Coronaan palkattu työntekijä. Siihen aikaan polttelin aika paljon kukkaa ja blossia. Kari ja Era olivat vetäneet Lepakon kahvilaa jo pitkään, ja Radio City toimi silloin Lepakon tiloissa. Työkulttuuri oli erilainen kuin muualla, demokraattisempi: saatiin paitsi vastuuta, myös valtaa moniin asioihin. Alusta saakka oli selvää, että nyt tehdään asiat eri tavalla. Kun hänet sai yhdestä ovesta ulos, hän tuli toisesta takaisin. Tilassa toiminut huonekaluliike oli juuri lopettanut toimintansa kun Era Lahti, Kari Pulkkinen ja Mika Kaurismäki kutsui mut ja Radio Cityn toimitus johtajan Christian Moustgaardin katsomaan paikkaa, sillä Elmu ja Radio City suunnittelivat yhteisiä seitsemän vuotisjuhlia. Kaurismäillä oli italiameininki hallussa, ja Coronassa olen tilannut ensimmäistä kertaa cappuccinon. Poltettiin sätkiä Eerikinkadun porttikongeissa ja sitten mentiin Coronaan, missä sai kakkua ja kahvia makeannälkään. No, Lepakon ja Radio Cityn väki rupes tietenkin käymään Coronassa. Mutta nimettömänä voin kertoa eräästä nimekkäästä taiteilijasta. Viiniäkin saatettiin kaataa eurooppalaiseen tyyliin ilman mittoja, eivätkä ne lasit kyllä koskaan olleet alamittaisia. Siitä syntyi sitten aika kaurismäkeläistä baaridialogia: ’Onko teillä viiniä?’ ’On.’ ’Okei, mitä teillä on?’ ’Punaista ja valkoista.’ Asiakkaista olisi monta mehukasta tarinaa, mutta kirjoittamaton sääntö on, että niitä ei kerrota. Luulen, että ei edes pidetty niitä juhlia siellä. Osa henkilökunnasta osasi pitää hyvänä, ja saatiin aina muhkeita biittejä suklaakakusta. En ole koskaan ollut mikään bissetyyppi, ja kun ei paljon dokaillut, ne leipomo tuotteet oli keskeisiä. Asiakas voitti aina. Corona oli keskeinen paikka nuorelle miehelle
Tuli taas yksi tällainen kuvaustauko, ja meidät vietiin Coronaan odottamaan. Kun kehitetyt filmit tuotiin Suomeen, kuvaukset keskeytettiin ja ohjaaja ja kuvaaja meni katsomaan päivän otokset, jotta tiedettiin, pitääkö jotain kuvata uusiksi. Filmien piti olla Katajanokalla elokuvasäätiöllä, mutta ne olikin viety Ylelle Pasilaan. Sitten ruvettiin pelaamaan joka tiistai kello 12. Elokuva oli musta valkoinen mutta puvustus oli mielipuolisen värinen: vaatteet olivat pinkkejä ja keltaisia, koska värit näyttivät hyvältä mustavalkofilmillä. Istuin hänen viereensä, tempaisin buutsin jalasta ylösalaisin ja sieltä tuli kaikki fyrkat pöydälle. Peltsi oli jo vähentänyt alkoholinkäyttöä, koska lääkäri oli sanonut, että jos ottaa huikkaa niin viikatemies noutaa. Olen näytellyt elokuvissa, joita on kuvattu Moskova-baarissa, ja viime syksynä minua kuvattiin muotimerkki Aalto Internationalin lehteen Moskovassa ja Coronan terassilla. Oli 1990-luvun alku ja filmi oli jo menossa pois, eikä Suomessa ollut labraa, joka olisi kehittänyt filmiä. Tiistaitreenien jälkeen mentiin aina Coronaan korisbisselle. Sen koommin sellaista paikkaa ei ole ollutkaan. 68 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 KATI OUTINEN, NÄYTTELIJÄ ”En ole koskaan oikein istunut Coronassa, koska en ole mikään baarikärpänen. Vuosi taisi olla 1993. Kaikki sai kaljaa, ei sen kummempaa. Se oli mulle ensimmäinen tuulahdus siitä, että se elokuva voisi nousta kestävään asemaan. Saatiin vain korislimu. Eikö se ole täydellinen Corona-ilta, kun ei tarvitse maksaa omasta viinastaan?”. Aki soitti ja sanoi, että ei sun tarvitse tulla, jos jännittää ja jos et halua kohdata lehdistöä. Corona oli paikka, jossa pyöri kaikki muusikot. Kuudennen tunnin kohdalla Peltsi katsoi minua ja sanoi: ’Kati, on tilanteita, jotka vaativat’ ja huikkasi tarjoilijalle ’kaks jallua’. Jengi tökki siellä bilistä, mutta ei mun tarvinnut sitä pelata. Ruokailun jälkeen tultiin takaisin Coronaan, samaan aikaan kun ohjaaja ja kuvaaja seilasivat ympäri Helsinkiä. Joukkueessa kun on jengiä, joka ei käy päivätöissä, pääasiassa leffaja musiikkialalta. Ihmiset olivat pökerryttävän innostuneita. Tähän tulee meille hyvä baari. Silloin mä todella istuin Coronassa.” ILKKA ALANKO, POPLAULAJA ”Aloin hengata Stadissa broidini Peten kämpillä keväällä 1991 ja muutin lopullisesti Helsinkiin seuraavana vuonna. Se sulatti jäätä tehokkaasti ja pääsi tekemään vähän lähempää tuttavuutta. Kun Corona avattiin, Andorrassa näytettiin Tulitikkutehtaan tyttö avajaisten kunniaksi. Era on sponssannut sitä monta kymmentä vuotta. Ei siihen aikaan ollut kännyköitä, ja me vain istuimme ja odotimme. Täydellinen Corona-ilta oli baarin 25-vuotisjuhlat, kun oli kaikki tyypit, ilmasta brenkkuu, hyvää safkaa ja kaikenlaista musaa. Niinpä ne vietiin Tallinnaan. Siihen aikaan oli päällä farkut ja tylppäkärkiset buutsit. Siinä oli isot avoimet ikkunat. Käänsin buutsin pöydälle ja kysyin, että mitäs sais olla. Kun halusi keskustella intiimimmin jonkun kanssa, meni Moskovan tiskille ja tilasi Retkisetin eli Becherovkan ja pullon bisseä. Meillä on ollut joka vuosi Hedelmäkorin järjestämä koripalloturnaus Corona Cup, jonka jatkobileet on ollut Dubrovnikissa. Tai vaimo siitä on kertonut, itse en niin tarkkaan muista. Muutaman tunnin päästä baarimikko koputtaa Peltsiä olkapäälle ja sanoo, että sinulle on puhelu. Pari vuotta aiemmin olin perustanut korisjengin, Hedelmä korin. Akin meininkiin ei kuulu skumppa. Se oli aikaa vievää puuhaa silloin – Georg Otsilla seilaamiset ja tullit – kaikin puolin hankalaa. Tosin nykyään en käy enää baareissa. Että olisi kiva vähän pelailla, ettei koko ajan vaan dokata. Kilinää ja kolinaa ja kaikki setelit lenteli. Me istuimme ja odotimme. Oli boheemia porukkaa, kaikki taiteilijat Riipisestä lähtien. Mulla oli samana iltana teatterinäytös, eli en olisi päässytkään, mutta piipahdin Coronassa kun elokuva oli ohi. Notkuin pöydissä ja tiskillä. Minä ja Matti Pellonpää näytettiin siltä, että meidät olisi repäisty karnevaalikulkueesta. Bileet eivät olleet suureelliset, ei mitään iltapukuja. Hetki menee, käykää jossain syömässä, meille sanottiin. Tapasin nykyisen vaimonikin Coronassa. Joku bongasi mut ja huuteli, että tuu kattoon, että tää on meidän mesta. Aina kun sinne meni, oli tuttuja. Kuvasimme Pidä huivista kiinni Tatjana -elokuvaa filmille. Menin Brahenkentälle heittelemään ja yritin houkutella hörhöjä mukaan. Helsingissä oli valtiovierailu ja liikenne solmussa. Kävelin Coronan ohi, kun sitä rempattiin ennen avaamista. Akin elokuvien ensiillat oli tietenkin aina Coronan alakerrassa Andorrassa. Kunnes joku joi kaikki bisset ja Era laittoi meille korisbissekiellon. Kun se sitten aukesi, siellä tuli luuhattua niin perkeleesti
Ja sehän olikin sitten aivan eri asia. Hänelle ei pidetä mitään puhuttelua, mutta ehkä on parempi, ettet sä enää blokkaa ja että sä voit olla tiskin tällä puolella töissä. Coronassa myytiin juustoja suklaakakkuja, ja jossain vaiheessa iltaa tuli aina se pajauttajaosasto joka tilasi yhdeltä yöllä hirveät mässyt. Ne oli ihan megatarkkoja kaikesta, tai se oli ainakin se mieli kuva. Siinä sai olla selin kaikkiin, ei tarvinnut olla kenenkään kanssa tekemisissä ja sai huutaa vaan tuna! Kinkku! Ja jos joku ei tullut hakemaan tilaustaan kun huudettiin, vaan tuli kyselemään myöhemmin, että missä mun leipä on, niin se oli jo roskiksessa. Vaikka sekin on kivaa, ei tarvitse olla kenenkään kanssa tekemisissä ja näkee eri tavalla, mitä baarissa tapahtuu. Coronaan oli aina terve tulleita kaikki älyttömimmät hörhöt ja erikoisporukat. Sä päätät, kenelle myydään, kuinka paljon ja missä järjestyksessä. On kiinnostavaa, miten joihinkin paikkoihin syntyy oma henki ja kulttuuri. Moskovassa myös baarimikot sai polttaa sisällä ja karistaa tuhkat vaikka asiakkaiden tuoppeihin ja snapsilaseihin. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 69 MARIA VEITOLA, TÖISSÄ CORONASSA 1993–1996 ”Olin ollut Coronassa blokkaamassa tuoppeja pari kuukautta, kun sain ylennyksen vähän tyhmän jutun vuoksi. Kaurismäet oli mystisiä ja kävivät Coronassa hyvin harvoin ja aina odottamatta. Coronan ihmisgallerian tuijottaminen ja tarkkailu oli paljon antoisampaa kuin luennoilla istuminen. Olin että ok, ai näin tätä tehdään. Vaahto ei ollut oikeanlainen tai joku siinä oli aina väärin. Joskus joku asiakas sanoi mulle, että onpa hassua että joku täällä hymyilee. Siellä ohjeistus oli, että ole vaan niin tyly kuin ikinä haluat olla, mielellään älä puhu kenellekään mitään. Kun mut vakinaistettiin Radio Cityssä, mun oli pakko lopettaa, ja Coronasta luopuminen oli tosi haikeaa. Olin 22 ja koko ajan oli ihan vitun kivaa ja rankkaa. Mulle sanottiin vain, että tosi ikävää mutta hän on tärkeä henkilö ja kanta-asiakas. Mitä ankeamman tunnelman pystyi omalla olemisellaan loihtimaan, sen parempi. Mä en ihan aina pystynyt olemaan naama peruslukemilla, koska musta oli niin kivaa olla siellä töissä. Helvetin enkelit -moottoripyöräjengiläiset kävi aika paljonkin siellä, ja siinä Andorraan johtavalla seinustalla istui aasialaisten porukka, joka veti röökiä ja pelasi korttia rahasta. Siellä kaikki tuntui seikkailulta. Juppijengi bailasi vastapäisessä ravintola Helmessä ja värikkäämpi ja shadympi jengi Coronassa. Työvaatteet piti hankkia itse, eikä mulla ollut silloin rahaa. Ja jos joku pyytää vaihtamaan musaa, älä ainakaan vaihda. Aina vuoron aluksi sovittiin, että se, kenellä on paskin päivä, saa tehdä toasteja. En usko, että tyly palvelu oli mitenkään sovittu juttu. Ja sitten sen ’ettekö te tiedä kuka minä olen’ -kusipään voi jättää kokonaan huomiotta. Vittu mitä paskaa, mä ajattelin ja kaadoin puolikkaan bissen sen päähän. Mika tilasi aina cappuccinon, ja se oli aina ihan painajaista, että onko se tehty oikein. Mä olin maalaistyttö kaupungissa, muuttanut vasta hetki sitten Helsinkiin, ja mietin välillä että mitä täällä tapahtuu. Olin enemmän Coronassa kuin kotona, ja kun sain oppisopimuspaikan Radio Citystä, siitä soitettiin Coronan seinäpuhelimeen. Pienissä kahvilusikoissa oli reiät, jolla estettiin se, ettei lusikat lähteneet nistien mukaan. Kyllähän tollaiset esteetikot haluaa, että kaikki näyttää hyvältä. Corona oli ekoja paikkoja, joista sai erikoiskahveja, ja sitä konetta piti tietenkin heti opetella käyttämään. Nukuin pari tuntia ja sama uudestaan. Ja ei haittaa, vaikka et olisi siinä paikallakaan. Kaikki mitä ostin, hankin kirpparilta. Mutta kun pääsee tiskin taakse, saa vähän valtaa. Menin tiskin taakse ja kerroin mitä tapahtui. Ehkä se vaan liittyi niihin ihmisiin, jotka Coronaan oli rekrytoitu, mutta Moskovassa se kuului konseptiin. Minusta tuli sidekick Ruben Stillerin ja Njassan aamuohjelmaan ja olin päivät Lepakossa Radio Cityssä ja tulin sieltä iltavuoroon Coronaan. Kun jompikumpi pamahti paikalle, oltiin paniikissa että onko vitriinit puhtaat. Ei se edes maistanut sitä, lähetti vain takaisin ja sanoi että tee uudestaan. Mun kotimaisen kirjallisuuden opinnot yliopistolla hiipui hyvin nopeasti. Kun kerää tuoppeja, on palvelija. Oli viikonloppuilta, kun eräs muusikko, jonka nimeä ei ole ehkä syytä kertoa tässä jutussa, kouri mua oikein kunnolla perseestä, kun keräsin laseja hänen pöydästään. Kun kävin Coronassa lopettamiseni jälkeen, sain ehkä vähän aikaa kaverillista kohtelua, mutta aika nopeasti se meni siihen, että sä oot nyt tossa toisella puolella, sä et oo enää yksi meistä.”. Mulla oli yksi kapea musta hame ja joku mun äidin vanha valkoinen paita. Kerran otin napalävistyksen Moskovassa ennen mun työvuoron alkua. Eihän silloin mitkään kaupat olleet iltaisin auki. Henkilökunnalla oli pukukoodi: musta alaosa ja valkoinen yläosa. Sen kerran kun ne oli pesussa ja mulla oli kokomusta ysäriliivimekko päällä, niin eiköhän toinen Kaurismäistä pamahda paikalle ja mä sain puhuttelun mun asusta
Olette tervetulleita tähän teidän kotiinne. Coronassa huomataan paljon muuta. Olen pääasiallisesti töissä Moskovan puolella ja joskus, etenkin Juhlaviikkojen aikaan, siellä on ollut rajujakin juhlia ja pöydillä on tanssittu. Sanoin että 150, voi ne loput sitten kantaa pois. ’Haloo Coronassa.’ ’Hello täällä on Johnny Depp.’ ’Joo joo.’ ’Voitko sanoa Mikalle että olen tosi pahoillani mutta en pääsekään paikalle.’ Corona on paljon enemmän kuin pelkkä kaljakuppila. Coronassa on aina ollut hyvä ja vapaa ilmapiiri ja työntekijät kotiutuvat tänne nopeasti. Lapinlahden lintujen Heikki ’Hiski’ Salomaan muistotilaisuus järjestettiin Coronassa, ja Moskovassa on pidetty häät ja juotu sitten sampanjaa. On kiva, kun on väkeä ympärillä. Siinä oli Tuomas Kyröä ja muita. Olen ollut täällä 24 vuotta ja seuraavaksi pisimmät työsuhteet ovat 20, 17, ja 15 vuotta – se kertoo jotain. Niistäkin oli kiva tulla sinne. Soittajat Ninni Poijärvi, Mika Kuokkanen, Timo Kiiskinen ja muut esiintyivät pelkällä kirjapalkkiolla. Kodikkuuden tunne tarttuu asiakaskuntaan. Juhlailtana Coronan lankapuhelin soi ja tilaisuuden koordinaattori sekä Coronan luottotyöntekijä Timo Lötjönen vastasi puhelimeen. Hän polttaa sisällä röökilain voimaantulon jälkeen, eikä lähde ulos, vaikka henkilökunta pyytää. Olen hakeutunut kaltaisteni seuraan. Kustantaja kysyi, montako kirjaa tilaisuudessa menisi kaupaksi. Sata. Sinne tuli 350 ihmistä ja 150 kirjaa meni tunnissa. Coronassa on lupaus, että tapaa kaltaisiaan. On vapaata hahmoa, jotka hyörivät, pyörivät ja istahtavat. Kyllä henki siirtyy.” MINNA MASKULIN, BAARIMIKKONA MOSKOVASSA JA CORONASSA VUODESTA 1995 ”Meidän periaate on aina ollut että se, mitä tapahtuu täällä, pysyy täällä. Siskoni Sanna Maskulin oli avaamassa tätä paikkaa. Juhliminen on ihmisten yksityisasia. Kun Corona täytti viisi vuotta, alkoi kiertää huhu, että Johnny Depp olisi tulossa juhliin. Tietyissä rajoissa tosin. Mutta me olemme vähän sellainen rautatieasema, meillä ei ole muistia. Minusta on tullut vakioasiakas samasta syystä kuin muistakin ihmistä: ollaan aika helposti fakkiintuvia eläimiä. Aki suuttuu minulle, kun kerron tämän, mutta onhan se hauska katsoa, että Aki voi jonkun leffan menestysvastaanoton jälkeen mennä baarialueen keskelle ja ottaa viinipullon. 70 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 KIMMO OKSANEN, TOIMITTAJA ”Baareissa jengi tulee kaltaistensa luokse. Akin periaatteen mukaan täällä ei ole iltapäivätai juorulehtiä. Kerran seisottiin Eran kanssa ulkona ja se laski, että paikalla on seitsemän kirjailijaa. Näpytän siinä. Täällä oli kansainvälinen meininki ja ulkomaalaisia töissä. Se oli muistaakseni Tukholmassa kuvaamassa ja luvannut Mikalle tulevansa. Olen ystävystynyt henkilökunnan kanssa. Palvelu on toista kuin pöytiintarjoilupaikoissa, sellaisissa, joissa kysytään ’maistuiko’. Yritän seurata perässä ja katsoa, miten homma alkaa toimia. Sellaista huonon mielen tabloid-meininkiä ei ole ikinä arvostettu Coronassa. Minä tulin kolme vuotta myöhemmin ja jäin tänne. Täällä on järjestetty ristiäisiä ja hautajaisia. Jos täällä on jotain tehty, niin täällä on juhlittu.” ”Meidän pe riaate on aina ollut että se, mitä tapahtuu täällä, pysyy täällä.. On afterworkia, monella on läppäriä mukanaan. Olin ollut töissä ravintolaalalla jo aiemmin, mutta Coronassa oli erilaista. Terassi on oma instituutionsa. Siihen paikkaan voi luottaa. Pieni kapinallisuus on mukana. Vaikka uusi paikka löytyisikin, on se vaikeaa. Mikan tytöt oli teinareita siihen aikaan ja odottivat tietenkin hirveästi näkevänsä Deppin. Me perustettiin toiseen kotipaikkaani Sysmään keilailufestivaali ja haastettiin paikalliset taksikuskit ja baarinvetäjät. Yhdellä perheellä on ollut täällä häät, ristäiset, rippijuhlat, ylioppilasjuhlat ja valmistujaiset. Tämä paikka koskettaa ihmisten elämää monessa kohtaa, ja toimiston seinä on täynnä kiitoskortteja. Menen tiskin toiselle puolelle, eikä minua häiritse kukaan. Onhan Corona selkeästi vihervasemmistojuttu, mutta se vetää myös muita porukoita. Hengen luovat paikan pitäjät ja heidän asiakkaansa. Henkilökohtaisesti tärkeä muisto on, kun pidin kirjani Kasvoton mies julkkarit Dubrovnikissa vuonna 2015. Henkilökunnan asioista on huolehdittu ihan lain mukaan, mutta baari on perustettu siksi, että omistajat eivät jaksaneet joka päivä huolehtia, jäävätkö kiinni jostain. Olen tehnyt parin kirjan loppuviimeistelyn siellä. En istu Coronassa pelkästään päivät pitkät kaljaa juomassa. Tutustuin 1990-luvulla omistajiin Eraan ja henkiseen johtajaan Kari Pulkkiseen. Jos joku asiakas jättää iltapäivälehden pöytään, se heitetään heti pois
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 71 ”Meidän pe riaate on aina ollut että se, mitä tapahtuu täällä, pysyy täällä.
72 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
Siinä oli aina pientä skraabasuutta ilmassa ja nestetankkaus oli hyvin tarkkaa.“. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 73 “Skabat alkoivat 12 aikaan päivällä, kun osallistujat ryömivät paikalle edellisen illan bileistä
Miten ihmiset osaa juoda alkoholia, jos ovimies ei valvo. Vuosi sitten kokoonnuimme iltapäivisin Coronaan kirjoittamaan Uutisvuotoa, ja henkilökunta teki ystävällisen liikkeen ja tarjosi meille mahdollisuutta mennä Moskovan puolelle rauhassa kirjoittamaan. Järkytyksen hetki oli, kun Coronaan tuli portsari. Tämä tapahtui jokunen viikko ennen kuin Pellonpää kuoli, ja muistan sen aina kun hän kääntyy katsomaan kameraan. Me kelattiin että mitä, Uudenmaankadulle. Henkilökunta on aina ollut hyvin asiallista. 1990-luvun puolessa välissä Coronan omistajat Era Lahti ja Kari Pulkkinen perustivat Seurahuoneelle yökerho Nylonin ja siellä tuli oltua DJ:nä. Siellä oli muitakin joutilaita. Nuo kolme joukkuetta ja Lumipallo, jossa pelasi akateemisia hahmoja yliopistolta, kisasivat Johannesmaljasta Johanneksen kentällä. Olimme järjestäneet aiemmin Lepakossa Leba Open -biljardiskabaa, mutta Coronassa oli paremmat pöydät. Siellä kaikki elämän osa-alueet ja ympyrät kohtasivat. Vaimoni ryntäsi paniikissa sisään kertomaan asiasta ja baarimikko teki pystytukkaan viittaavan eleen: ’Ai se sähkötukka?’ Baarimikko tuli ovelle, tarkasti kuntoni ja sanoi, että ei se normaalia pahemmalta vaikuta.”. Nykyisin olemme naimisissa ja lähetimme Coronaan kiitoskortin. Corona on ollut suhteessamme mukana myötäja ennen kaikkea vastoinkäymisissä. Baareille muodostui omat futisjoukkueet: Coronalla ja Moskovalla oli Moskovan laturi, Baarilla oli Baarin pallo ja Erottajalla Laakson pojat. He eivät koskaan tunteneet kanta-asiakkaita, ja joskus portsari oli määritellyt, että olen liian päihtynyt enkä pääse ravintolaan. Kun muut lähtivät Kämpiin ja Teatteriin, Ylen runneri heitti meidät Coronaan minuuttia ennen pilkkua. Ja ennemmin tai myöhemmin kaikki kuitenkin päätyvät Coronaan. Tai hivuttautui taksilla hitaasti ohi ja yritti nähdä sisään. Leba Open vaati kovaa kisakuntoa. Vaati juuri oikean määrän juomaa ettei hyytynyt. Ilta kulkee valtavan nopeasti ja pian edessä oli kysymys: mihin jatkoille. Kun Corona meni kiinni, sama jengi tuli sinne yöllä hippaamaan. Joskus meillä on ollut kokeiluja, ettei mennä Coronaan, ei olla tylsiä. Siinä oli aina pientä skraabasuutta ilmassa ja nestetankkaus oli hyvin tarkkaa. Corona avatui niihin aikoihin kun Vanhan kuppila oli jähmettynyt ihan ihmemestaksi. Mutta se oli yksinkertaista: kun kalja oli pari markkaa kalliimpaa kuin räkälöissä, ovimiestä ei tarvittu. Helsingissä oli kärsitty ryytyneestä kekkosslovakia-meiningistä ja sitten hommat lähti aukenemaan. Oli ilo ja kunnia, kun Matti Pellonpää istui pöytääni eräänä iltapäivänä. Sitten istutaan vaivaantuneessa hiljaisuudessa, kunnes joku sanoo, että no mennään nyt sitten Coronaan. Coronan perustarinaan kuuluu, että henkilökuntaa on pidetty töykeänä. Silu Seppälä asui toisella puolella katua ja Leningrad Cowboys -tyypit pyöriskeli siellä. Skabat alkoivat 12 aikaan päivällä, kun osallistujat ryömivät paikalle edellisen illan bileistä. Siellä on ollut helppo pitää ja antaa haastatteluita, palavereita ja tehdä töitä. Kuten orastavassa rakkaudessa joskus käy, kaikki ei mennyt putkeen ja olimme pitkään tilanteessa, jossa emme sietäneet toisiamme. Baarit sai olla neljään asti auki, ja vaikka Corona ei ikinä siihen lähtenytkään, se keräsi sisäänsä tietynlaiset boheemit. Minut tunnettiin kaverina, jolla oli kuumemmat tunteet, en tykännyt hävitä. Corona, Ekin baari ja Nylon muodostivat yön Bermudan kolmion. Puhuimme Chaplinista ja hän kertoi minulle Chaplinin salaisuuden: mitä pienempiä liikkeitä tekee, sitä suuremmalta se näyttää valkokankaalla. Teimme paljon töitä, jotta emme törmäisi toisiimme, ja Coronan suhteen noudatimme first come, first served -taktiikkaa. ’Pelaaja, syötä ja koe ystävyys’ oli Baarin Pallon motto. Se oli maaginen juttu.” JANI HALME, LUOVA JOHTAJA JA TOIMITTAJA ”En tiedä pääskysistä, mutta kun Corona avasi ikkunat Eerikinkadulle, se oli varmin kesän merkki. Siellä kävi Rakkautta & Anarkiaa -leffajengi, moottoripyöräpojat ja taiteilijat. Joskus toinen laittoi porukastaan ennakkotiedustelijan kiertämään baarin ja varmistamaan, ettei toinen ole siellä. 74 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 NJASSA, RADIO-DJ ”Vallatonta ajatella, että Coronassa ei ollut alkuaikoina ovimiestä. Tapailin aikoinaan musiikkialalla työskentelevää naista, ja koska itse työskentelin leffa-alalla, oli Corona luonnollisesti tärkeä paikka elinpiirissämme. Meillä kävi sen verran onnekkaasti, että viime itsenäisyyspäivänä meidät kutsuttiin Linnan juhliin. Mutta kuten hyvään tarinaan kuuluu, rakkaus alkoi uudestaan – Coronan baaritiskin kaarteessa. Arkisin Coronassa tuli vietettyä joutoaikaa juoden kahvia tai olutta. Aloitin vuonna 2005 vetämään FS Filmillä kotimaisen elokuvan yksikköä, ja siitä lähtien Coronaa on ollut mahdoton välttää – myönteisessä mielessä. Niinpä siirsimme skabat sinne. Mitään palvelumuotoiluopasta siellä ei ole käytössä, mutta itse en ole kokenut asiaa niin. Samoihin aikoihin Snadi-Eki ja Buli-Eki jotka olivat olleet Coronassa töissä perustivat Baari nimisen baarin Uudenmaankadulle
Aina kun pitää viedä joku ulkomaalainen tyyppi baariin, se on Moskova. Ei ole olemassa vastaavaa paikkaa. Tuntui siistiltä kuvata Moskovassa, vaikka samaan aikaan mietin, kehtaanko minä nyt olla siellä. Olen Porvoosta kotoisin ja asunut Helsingissä 18vuotiaasta asti vuodesta 2005. Tykkään siitä rutiinista, mikä siihen liittyy. Yksi hurmaavimpia elementtejä Coronassa oli palvelu. Siellä soi jumittava venäläinen vinyyli ja palvelu oli mitä oli. Kun on mennyt sinne, on tuntunut, että paikalla on historiaa ja vielä paljon edessä. Venäläiset skumpat ja oluet. Mutta se ei tuntunut luotaantyöntävältä, päinvastoin. Kun se loppuu niin se vaan loppuu. On voinut ottaa suolakurkut ja lasillisen ja istua mietiskelemään ja fiilistelemään. Moskova tuntui liian pyhältä paikalta, ja epäilin ylipäätään saadaanko kuvauslupaa. Minulla on tunne, että olen käynyt siellä sen koko ajan. Olen antanut siellä varmaan 70–80 prosenttia haastatteluis tani. Ne ovat tehneet paikasta erityisen. Moskovan main lady ei edes jäänyt baariin kuvausten ajaksi. Välillä yritetään tehdä rentoja kulttuuripaikkoja, joissa on piissejä seinillä, mutta se on aina jäljittelyä. Olen ollut Coronassa terassilla lukemassa ja kirjoittamassa jut tuja. Avajaisiltoina on voinut ennakoida, että siellä näkee paljon ihmisiä. Ajattelin, että tästä tulee ihan varmasti porttikielto. Moskova oli aina itselle läheisempi paikka, mutta Coronaan saattoi mennä joskus vain niiden toastien takia. Moskovassa kiehtoi erityisesti myös se, että tuntui kuin olisi ollut Kaurismäen elokuvassa. Menin vessaan aivan hyvinvoivana, mutta kun yritin poistua, pisuaareista uhkuva kammottava löyhkä pakotti palaamaan takaisin pöntölle yrjöämään useita kertoja. Ja siellä on aina sama meno käynnissä. Se on kuin tuttu tyyppi, josta ei muista, että milloin me oikein ensi kertaa tavattiin. Tosin siinä oli aina se jännityselementti, että halusiko baarimikko tehdä sen.”. Jos meni vaikka alkuiltapäivästä kahville, törmäsi aina yhteen tuttuun ja hetken päästä seuraavaan. Se oli baari, jonka pelisäännöt olivat selvät, ja se ei voinut kuin kiinnostaa. Nuoren leffanörtin maailma aukesi. Moskovassa tuotepuoli ja esillepano ovat olleet mainiota – miten makkaraleivät on astioilta tarjoiltu. Olin kuullut Coronasta ja Moskovasta ennen kuin olin käynyt kään siellä. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 75 MIKKO RIMMINEN, KIRJAILIJA ”Asuin miltei 15 vuotta kahden korttelin päässä Coronasta. Paikasta tuli itselleni jonkinlainen olohuoneen jatke. En muista oliko se ohjaaja Sami Joensuun idea, mutta ei ainakaan omani. Siihen saattoi sitten jäädä ikään kuin luuppaamaan pitkäksi aikaa. Ja kun ohjaaja sanoi että menepäs makaamaan baaritiskille ja sylkäise siihen, olin että onks tää nyt ihan ok. Tuntuu, että se on ollut aina olemassa. En usko korvaamisen ajatukseen. Kirjoitushommia siellä ei kyllä oikein saanut tehdyksi. Siinä mielessä Corona ja Moskova ovat voineet auttaa keskittymistä. Vessassa vietetty aika tuntui ikuisuudelta, mutta oli oikeasti ehkä noin 20 minuuttia.” KAROLIINA HELLBERG, KUVATAITEILIJA ”Moskovan ja Coronan puolelle on hakeutunut eri hetkissä ja eri fiiliksestä. Mikä tahansa mutkaton, helppo tila edistää ihmisen olemista ja ajattelua. Vaikka muistoni Coronasta ovat enimmäkseen kotoisia, yksi kouraisevin muisto liittyy ahdistavaan ja yksinäi seen hetkeen: siihen, kun jouduin tarunhohtoisen kusen hajuisessa miestenvessassa kammottavaan oksennuskier teeseen. Se ei tarkoita, ettei voisi koskaan viihtyä enää muualla.” HENRI PULKKINEN / PAPERI T, MUUSIKKO ”Joka kerta kun menen Moskovaan ja tilaan juoman, ajattelen, että olen maannut tuossa baaritiskillä ja sylkenyt siihen. Osuuteni Ruger Hauerin Iso paha susi videoon kuvattiin Mosko vassa vuonna 2012. Coronassa tuntui aina siltä, että on kotikenttäetu. Paikkojen suuri etu on ollut, että niihin on voinut mennä erilaisten ihmisten kanssa. Moskova on niin pieni, että joudut pakostakin olemaan muiden kanssa tekemisissä. On ollut helppo olla. Otin aina kinkku salamin. Ja kun ensimmäisen kerran menin Moskovaan, kaikki oli juuri niin kuin stoorit kertoivat. Sen ankara ja jämäkkä hellyys oli ehdottomasti mukana luomassa sitä nyrjähtänyttä turvallisuudentunnetta, joka minulla paikkaan liittyi. Tyhjä Moskova on ollut inspiroiva paikka. Tilan pienuus pakottaa kaikki olemaan yhdessä – täällä me nyt ollaan. Mutta ei siinä ollut mitään ongelmaa. Jos on jossain lähistöllä viettämässä iltaa, on osa illan kulkua mennä Moskovaan, tilata se omenapiiraalta maistuva drinkki, ehkä toinen ja jatkaa sitten eteenpäin. Se on sääli, että sen menettää. Ajatus on jaettu kollektiivisesti. Kumpikin on ollut oma persoonansa. Corona ja Moskova ovat superiso osa Suomen kulttuuri historiaa ja kun ne katoavat, sitä ei saa takaisin. Sopi baarin eetokseen, ettei siellä ollut ketään vahtimassa
Jos menee Coronaan jonkun kanssa, niin ne ei ole treffit, ja juuri siksi siinä ei ole mitään paineita. Ja jos parisuhteita ajattelee, niin on se varmaan usein ollut ensimmäisiä tapaamispaikkoja. Seuraava kirjani kertoo semmoisesta laajasti määriteltynä aikuisuuttaan lykänneestä luovasta luokasta. Olen joskus tullut paikalle, nähnyt pöydässä varattu-kyltin ja kysynyt tiskiltä, kenelle pöytä varattu. Se alkoi nauraa katketakseen. Ja tietysti täällä on tavannut monia ulkomaisia leffatyyppejäkin, erityisesti festarien aikaan. Heidät heitettiin ulos. ’Joo, siitä todellakin pääsee roskaan.’ Minulla on kanta-asiakkuuteeni perinteiset syyt. Yksi mies halusi ostaa teoksen ja toi vaimonsa sitä katsomaan. Toinen syy on kantapeikkoasiakaskunta. Ehkä juuri siksi, kun se ei tunnu miltään treffipaikalta. Baarissa oman huoneen tunnelma. Ikävä kyllä tulee. Pitääpä alkaa heti tehdä.’ Veistos Kuinka opimme lentämään oli valkoisen pöydän päällä esillä. Henkilökunnasta on tullut ystäviä. Tosin tasaisen ennustettavaa se käynti on ollut. Itse olen nostalgiaan taipuvainen ja kerään vanhaa tavaraa, joten Moskovan erityisyydet miellyttävät. 76 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 PANU RYTKÖNEN, KUVANVEISTÄJÄ ”On ollut aina hyvä vitsi, kun jotkut ovat ottaneet Moskovan vakavissaan. Jos ei ole mitään erityistä, niin sitten sanotaan, että nähdään Coronassa. Olen käynyt Coronassa 23 vuoden ajan. Baari on välillä ollut työpaikka, jossa on istuttu kollegoiden kanssa päiväsaikaan. Voi kai se jonkun mielestä olla, mutta minä en muista saaneeni missään niin hyvää palvelua. He olivat tulleet sisään Moskovaan henkilökunnan väliköstä, joka ei ole sallittua kuin korkeintaan kanta-asiakkaille ja silloinkin luvan kanssa. Siinä on ollut erilaisia vaiheita. Yksi kohtaus jopa tapahtuu siellä.” ”On ollut aina hyvä vitsi, kun jotkut ovat ottaneet Mosk ovan vakavissaan.”. Aina on ollut juttua, että palvelu tylyä ja tympeää. ’Se on teille varattu’, minulle on sanottu, vaikka en ole kertonut, että olen tulossa. Kun Kannoston Sakari oli Art Goes Kapakan kuraattorina vuonna 2014 ja kysyi, haluanko osallistua, sanoin heti että en. Tilanne on saattanut saada aikaan spontaaneja taputuksia henkilökunnalta. Menin myöhemmin Moskovaan sanomaan, että ’tieks paljo oot Minna mulle velkaa’. Kävi moskovamainen temppu. Kolmas syy on tila. Työn lisäksi tämä on vapaa-ajalla helppo, neutraali kokoontumispaikka. Parikymppisistä kahdeksan kymppisiin on ollut sakkia. Kyllä siinä teoksessa on aika paljon Coronassa havainnoitua kamaa. Moni turisti on kääntynyt tuulikaapissa, kun on luullut, että paikka on täynnä, vaikka siellä ei ole ollut kuin muutamia ihmisiä. Esimerkiksi kun tehtiin J-P Valkeapään kanssa meidän ensimmäistä leffaa, niin käytiin sitä tuossa terassilla paljon läpi. Vaihteleva, limittyvä porukka. Paljon on tullut ystäviä Moskovasta. Kun istuu siinä pienessä tilassa vain paikallaan, kaikki tulevat luokse, tavarat ja henkilöt. Sakari oli, että ’oota hetki, olen miettinyt sellaista paikkaa kuin Kafe Moskova.’ ’Aaa, senkin ketku. Ensinnäkin pysyvä henkilökunta – Minna, Satu, Nuppu ja Tuuli – ovat tehneet paikan. Oli parasta, kun yhtenä lauantaina vessan eteen syntyi jono ja joku kysyi, että pääseekö siitä vessan ovesta Roskaan (vieressä aiemmin sijainnut yökerho). Ovi oli aluksi umpimessinkinen, raskas ja ikkunaton, joten moni luuli, että paikka kiinni. Sain mieheltä viestin, että he eivät voi ostaa teosta, kun heitä kohdeltiin niin törkeästi. Vaikka Moskova jatkuisi muualla, ei se voi olla sama.” JAN FORSSTRÖM, ELOKUVAOHJAAJA, KÄSIKIRJOITTAJA JA KIRJAILIJA ”Eerikinkatu 11 on kotia lukuunottamatta osoite, jonka olen sanonut taksikuskille useimmin
Sovittiin, että pitää ottaa naukku aina, kun yksi peli päättyy. Era haastoi minut parasta 50:stä bilismatsiin. Suosittelen urheilulajina tätä. Vaikka ei ole ollut ihmisiä paikalla, on voinut mennä istumaan ilmapiiriin ja on tuntenut olonsa kotoisaksi. Moskovasta tuleekin aina ensimmäisenä mieleen Pellonpään kuva seinällä. Se on ollut ystävyyden ja kaveruuden paikka. Helsingissä ei ole monia turvasatamia. Lukeuduin kanta-asiakkaisiin heti alusta lähtien. Pelattiin ysipalloa. Se oli valtava riemun tunne, kun voittaa mahtavan biljardinpelaajan, Eran. Taisi käydä niin, että minulla on niin kova viinapää, että voitin pelin, joka kesti pitkälle, pitkälle aamun. Kun joku haluaa ottaa minun kanssa selfien, sanon aina: ”Otetaan valoa poskeen, sanoi Matti Pellonpää”. Matti on siinä sen näköinen kuin hänet muistan. Toivottavasti hän muistaa vielä tämän karvaan tappion. Se on tosimiesten tosiurheilua.” ”On ollut aina hyvä vitsi, kun jotkut ovat ottaneet Mosk ovan vakavissaan.”. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 77 SAKARI KUOSMANEN, NÄYTTELIJÄ-LAULAJA ”Vuodesta 1983 olen tehnyt Kaurismäkien kanssa hommia
78 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
Se on ainut etuoikeus, jonka olemme ansainneet. En ole georgialaisen ja ukrainalaisen viinin ystävä. Ja Tuomas ei pidä Moskovan viinistä... Helsingin keskusta on täynnä bourgeois-hipster-baareja ja Corona on viimeinen pièce de résistance. En usko, että henkilökunta edes tietää, keitä he ovat. Sinne ei tultu näyttäytymään vaan tanssimaan – musiikki oli tärkeintä. Paikka imee sinut sisäänsä: joskus olemme tulleet tänne sunnuntaina lounaan jälkeen ja lähteneet kymmeneltä illalla. TL: …joten jos olemme siellä, he tuovat minulle viiniä Coronasta. CV: On hauskaa olla Moskovassa ja katsoa, miten tärkeät muotiihmiset täyttävät baarin. CV: Coronasta tuli myös SSAW-lehden epävirallinen toimisto. CHRIS VIDAL: Ensin Corona tuntui vain baarilta, mutta nyt en voi kuvitella meneväni minnekään muualle. Alakulttuurihenki kuoli ja se tavallaan tappoi koko meiningin. TL: Ja siinä Coronan kauneus onkin. TL: Ja tietenkin rakastamme Coronan kulttuuriperintöä and the whole fucking Kaurismäki thing. He tuntevat meidät, ja kun kävelemme sisään he kaatavat meille juomat valmiiksi. Olin melkein sokissa. On hauskaa ja meille tärkeää, että he ovat siellä. Baarimikot ovat hitaastilämpeäviä ja me olemme hitaastilämpeäviä. Kesti hetken, että pääsimme väleihin, joissa olemme nyt. Aloimme käydä Coronassa säännöllisesti vuonna 2005, kun olimme muuttaneet takaisin Suomeen. Kaikki, mikä tapahtuu kodin ulkopuolella, tapahtuu Coronassa. Kerroin tiskillä, että Elijah Wood istuu terassilla. Asumme kahden korttelin päässä ja asuntomme on aika pieni, joten kutsumme ihmiset mieluummin Coronaan kuin kotiimme. Moskova ja Corona ovat rehellisiä, ne eivät teeskentele, ja siksi nämä ihmiset viihtyvät täällä. Viimeiset kolme vuotta olen kutsunut henkilökunnan Aallon muotinäytökseen, eturivin paikoille. Se on harvinaista baarien suhteen. Anderson, Michel Gaubert, Martine Sitbon – he kaikki ovat rakastuneet näihin paikkoihin ja niiden Kaurismäkihenkeen. Sen järjestäjät olivat Lepakon alkuperäisiä dj:tä, jotka olivat tuoneet Suomeen bändejä kuten New Order, Depeche Mode ja Siouxsie and The Banshees. He, jotka käyvät täällä useammin, haluavat palata näihin paikkoihin yhä uudelleen. TL: Ja siksi me rakastamme Coronaa – ja koska olemme sosiaalisesti rajoittuneita.” Artikkelin kuvat otettiin kertakäyttökameroilla Imagen juhlissa toukokuusssa 2019.. Aluksi kävimme Coronassa alakerran Dubrovnikin Kalma-gootti klubin takia. Lotta Volkova, J.W. Hänellä oli Kaikussa dj-keikka, jonka jälkeen hän istui terassilla yksin juomassa. Klubi oli mieletön, siellä kävivät goottifriikit, joita ei nähnyt muualla Helsingissä. Koska olimme aina siellä, kaikki tapaamiset ja palaverit pidettiin siellä – tai oikeastaan ne vain tapahtuivat ja sanoin aina Tuomakselle, että meidän pitää muistaa tämä kaikki! Useimmat SSAW:n julkaisubileistä on juhlittu Moskovassa. CV: Neljä vuotta sitten Elijah Wood oli Helsingissä. Mutta jossain vaiheessa sana levisi ja yhtäkkiä siellä oli kaikki trendityypit. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 79 CHRIS VIDAL SSAW-LEHDEN PÄÄTOIMITTAJA TUOMAS LAITINEN VANHEMPI YLIOPISTONLEHTORI, MUODIN PÄÄAINE, AALTOYLIOPISTO TUOMAS LAITINEN: Meillä on vihasuhde hipsterwannabepaikkoihin, ja Corona tuntui aina aidommalta kuin mikään muu paikka Helsingissä: sitä ei ollut tehty laskemoidusti minkään konseptin mukaan. Coronaan ei tulla näyttäytymään, eikä se ole ikinä tuntunut coolilta paikalta. On täyttä hulluutta, että Coronaa ei säilytetä hotellin avautuessa. Olemme myös kuvanneet joitakin editorialeja Moskovassa ja Coronassa. Minulle olutta, Tuomakselle viiniä. Aha, sanoi baari mikko. Moskova ja Corona ovat muotivieraiden lempiasia Helsingissä. Mutta jonkilainen suhde henkilö kuntaan kehittyy väistämättäkin. Mutta suomalaiset ovat aina olleet lahjakkaita kulttuurihistorian tuhoamisessa. TL: Kun kansainväliset muotivieraat tulevat toukokuun lopussa kaupunkiin, tuomme heidät Coronaan ja Moskovaan. On harvinaista, että paikalla on sellainen historia kuin Coronalla – sen aistii kun vain kävelet sisään – se on harvinaista jopa Pariisissa. Tämä paikka ei ole muuttunut yli 20 vuoteen. Sehän olisi ollut koko paikan vetonaula. Eikä minulla ole yhtään huonoa muistoa Coronasta. CV: Vaikka käymme täällä melkein joka päivä, emme saa erityiskohtelua
80 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Miksi unelmoida täydellisestä maailmasta, kun sellainen on jo Flow festivaalilla.
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 81 TeksTi Jyrki LehtoLa kuviTukseT rami niemi
No ei voi mitään, sellaista se on, ottaa ja antaa, ei ole aikaa liialle miettimiselle ja ristiriitaisille fiiliksille, kun nyt Iggy-vaari laulaa olevansa tooooosi villi lapsi, sama meillä, sama meillä kaikilla, nyt tanssitaan niin kuin tooooosi herkkä sielu olisi saanut toooosi pahan sairauskohtauksen! Kaikki eivät tanssi, kaikki eivät ole edes nousseet tuoleiltaan katsomaan kuolevaa alastonta miestä. ”Ja vaimo kuulostaa asuntolainalta/ Mä oon sori mut mieluummin duunaan vaik Edelmanit laivalta”. ”Mä haluun seisoa vaan nurkassa ku toteemi/mä oon 30 kohta beibe, saako enää olla boheemi?” ”30 kohta beibe”! Totisesti! ”30 kohta beibe” oli ensimmäinenkin Jeesus aloittaessaan saarnaamisen, ja se saarnasi rakkaudesta ja taivasten valtakunnasta ja muutti veden viiniksi, ja Paperi Jeesus seisoo nyt mikrofoni kädessään taivasten valtakunnassa ja saarnaa rakkaudesta sillä tasolla, että seukataanko vai eikö seukata että toisaalta vapaus, mun tunteet ja kaikki maailman vaginat ja toisaalta mun tunteet, mun tunteet, mun kirjat, mun levyt, mun leffat, mun tunteet, tavallaan ei ihme, että tyttö kyllästyi eikä enää seukkaa Paperi Jeesuksen kanssa, ja siksi Paperi Jeesus muuttikin rakkauden giniä litkiessään (sillä on sitä tyttöä nimittäin ikävä!) hittibiiseiksi, joissa se laulaa meille ginistä ja rakkaudesta, ginistä ja rakkaudesta, samat tunteet meilläkin, samat tunteet, vaikkei ole! Sitten Paperi Jeesus lopettaa, ja me kaikki käännymme. Ja silloin kuin sataa, silloin myrskyää, niin ruhtinaallisesti myrskyää, että se ei synnytä pelkoa vaan lisää Flow-kansan yhteenkuuluvuuden tunnetta, sillä Flow on mielentila, jonka korkein aste on sosiaalisten tilanteiden synnyttämä päättymätön rupatteleva riemu, salama, iiiiiiiiik, ihanaa, jotenkin sopii muuten tosi hyvin just tähän hetkeen, eikö sovikin, sopii, iiiiiik, se iski ihan lähelle, ihanaa!. Altamontissa arki palasi muistuttamaan olemassaolostaan. Kun ilta on herkullisesti pimentynyt, alkaa Paperi Jeesuksen isoisä Iggy Pop vääntelehtiä lavalla ilman paitaa. Loput menivät töihin. Altamontissa kuoli kolme muutakin: kaksi nukkui makuupusseissaan auton ajaessa yli, yksi hukkui sadetusojaan. Flow on luokan parhaiden oppilaiden koulunalkamisriitti, jossa makuupussiin kuolemista pahempi kohtalo on sriracha-kastikkeen valuminen vegaanidogista vaaleille Flow-housuille. Vain vajaa neljä kuukautta myöhemmin rauhan ja rakkauden aika päättyi Pohjois-Kalifornian Altamont Speedway Free Festivalilla. Woodstock oli hippien järjestämä festivaali, joten tiet sinne olivat kilometrikaupalla tukossa, ruoka loppui kesken ja sade ja tuuli olisivat pilanneet kaiken, elleivät hipit olisi olleet niin sekaisin, että ottivat päälleen satavan ulostemyrskyn yhteenkuuluvuutta vahvistavana kokemuksena. Helvetin enkelit myös potkivat ja hakkasivat 18-vuotiaan miehen kuoliaaksi. 82 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 J a kaikki fiilistely vituttaa, sun tapa rakastaa on mulle tapa kiduttaa/ Mä en tarvi mitää erityistä, sinä ja minä ollaan täällä ihan eri syistä”. Uskollisimmat opetuslapset ovat tunkeneet Pallolavan lähelle jo kuultuaan Paperi Jeesuksen syntymästä voidakseen olla lähellä Paperi Jeesuksen sanaa, ja mekin täällä alhaalla yritämme tunkea itsemme lähemmäksi sitä tunnetta, että olisimme lähempänä tunnetta. Altamontin jälkeen Altamont on yritetty unohtaa ja palauttaa Woodstockin yhteenkuuluvuuden tunne esimerkiksi Glastonburyn ja Roskilden festivaaleilla, mutta vasta Flow Festivaleilla on onnistuttu tyylipuhtaasti kiteyttämään kaikki se kaunis ja kallis, mitä rauhasta ja rakkaudesta jäi. Elokuussa 2019 Flow Festival on jo kuudentoista vuoden ikäinen, monella meistä on Flow’n ikäisiä lapsia, meidän Ida oli täällä jo kaksikuukautisena ja kuvittele, tuolla se on nyt väärillä papereilla jossain kavereidensa kanssa, mistä me muistutamme aina niinä lukuisina Flow-hetkinä, kun yhteenkuuluvuus, shampanja ja vanheneminen alkavat tehdä sielussamme jälkeä, joka omasta mielestämme on kaunis. Niillä on kesken Flow-tarina, Flow-juoma, Flow-yhteistyökumppanuusneuvottelu, Flow-känni, Flow-pajarit, Flow-verkostoituminen, Flow-aviorikos. Festivaalin järjestysmiehiksi oli palkattu Helvetin enkelit, jotka heittelivät pulloilla ja tölkeillä festivaalien esiintyjiä, ja kymmeniä hippejä toimitettiin sairaalaan. Flow festivaaleille on kerätty kaikki se yhteiskunnallisesti merkittävä, mikä hipeistä jäi jäljelle: huolella mietitty asukokonaisuus ja halu esitellä sitä; juuri Sitralle myyty työnteon muutoksesta kertova Powerpoint-esitys sekä yhdeksän kuukauden päästä kohdusta Ramones-paita yllään punkeva Flow-lapsi. Flow on paljon enemmän kuin festivaalit. Lauleskelee elämänhalustaan, tuhoamishaluistaan, seksin halustaan, kovasti laulaa vanhaksi mieheksi haluistaan, otatko lisää shampanjaa. Se on ystävämyynti, hyvien ihmisten Kääk!-juorut, kolmen päivän bileet, loman päättäjäiset, muotinäytös, työpaikkahaastattelu, huumerinki, herättäjäjuhlat, IRL-Facebook, luokkakuva, hetki etkojen ja jatkojen välissä, nelikentän herkuimman kentän jakautuminen neljään, jakautuminen uudestaan neljään, vielä kerran neljään ja vielä kerran neljään, terveisiä jatkoilta, täällä ollaan! Suvilahdessa ei ole pelkoa hukkumisesta sadetusojaan, koska Flow’ssa ei koskaan sada. Maistuisiko shampanjan kanssa ravunpyrstö-cocktailpala. Ei ole tuollainen. Sama mulla, Paperi Jeesus, sama mulla! Täääääällä! Katso tänne päin, Paperi Jeesus! Oon se, joka näyttää samalta kuin kaikki muut, jotka näyttää samalta kuin kaikki muut! Paperi Jeesus, tääääääälllääää! Paperi Jeesus lauleskelee ylhäällä Flow Festivalin Pallolavan kuplassa ex-tyttöystävästään kirjoittamiaan lauluja. Flow Festivalin VIP-alueella istuskellaan rauhassa, Iggy oli joskus ok, tehdään viipyilevää lähtöä jatkoille, juuri sopiva yhdistelmä Flow-innostusta ja maailmallista ikävystymistä, juuri sopiva, onko kellään keulaa, naurua, nyt on Flow, totta kai on keulaa. Moni meistä ajattelee 69-vuotiasta Iggyä katsellessaan omaa isäänsä. M aistuisiko lisää shampanjaa. Paita pysyy sillä päällä ja hyvä niin, kun rinnatkin sillä rumasti roikkuvat (eikö miehistä saa sanoa näin?), eikä Popin Iggy ole tehnyt kolmen tunnin teema-albumia kystoistaan, hyvä valinta Iggyltä, vaan se haluaa vain tuhota, tuhota, tuhota vielä 69-vuotiaanakin, kun oma isä on puhunut nyt jo viisi vuotta, että pitäis se myyränpesä varmaan tuolta mettästä hävittää. Tämän täytyy olla vertauskuva jostakin, toivottavasti ei sentään meistä, jotka yritämme tunkea samaan paikkaan kuulemaan vertauskuvaa, joka toivottavasti ei kerro meistä, jotka kaikki olemme täällä samoista syistä janoamassa jotain erityistä. Flow’ssa ei tarvitse pelätä hakatuksi tulemista, korkeintaan hetkellistä yksinäisyyttä ja sitä kasvavaa tunnetta, että jossain, jossain täällä on teltta, lava, pöytä, jossa on jotain, joka on hauskempaa, hyödyllisempää ja merkityksellisempää kuin se, mitä tässä edessä juuri nyt on, vaikka tässäkin on toki hauskaa, hyödyllistä ja merkityksellistä, muttamuttamutta… Tuon tunteen nimi on paitsi fomo, myös Zeitgeist, mutta nyt on onneksi Flow, ja Flow’ssa Zeitgeist on sitä, että on Flow. Hippien suuri rakkauden ja rauhan festivaali Woodstock kesti neljä päivää elokuun puolivälissä 1969. Tuhat omiin mahtaviin, ihaniin, fantastisiin tunnelmiinsa uskovaa alkaa tungeksia toiseen suuntaan, koska jossain muualla, muutaman shampanjalasillisen, lonkeron, oluen, valkoviinilasin päässä odottaa taas jotain mahtavampaa, ihanampaa, fantastisempaa
Niissä ei ymmärretty musiikin voivan olla vain osa kokonaisvaltaisen hedonistista kattausta, jossa asiakas on numero yksi, vaan niissä seisoskeltiin oluttuoppien kanssa ankeissa karsinoissa (todellakin agraaria!) ja kun tuli nälkä, kädessä oli makkara, ja kun tuli humala, kädessä oli nyrkki vielä epävarmana siitä, päätyykö se jonkun kas voille vai eiyhteisölliseen masturbaatioon. Poikkeuksena Flow’n musiikin ylittävälle tunnelmoinnille ovat Flow’ssa laahustavat sadat metsästäjäkeräilijät. He ovat tärkeänä Flowvähemmistönä oikeutus sille, että Flow Festivalilla ylipäätään soi elävä musiikki, koska ilman metsästäjäkeräilijöitä Flow olisi yhä nopeamman kulauksen päässä jättimäisestä koulunaloitusdiskosta, jossa kaikki ilohaikailevat saman Spotifylistan sisällä. Muut festivaalit olivat musiikkiin ja agraarisuuteen juuttuneita heteroseksuaalien oksennuspidätyskisoja, joissa LGBTIQ+ tarkoitti vain uutta ja sinänsä kiinnostavaa barbecuekastiketta. Flow’ssa on ymmärretty, että musiikkia korkeammalla ovat ne, jotka kuuntelevat musiikkia, ja Flow’ssa on Suomen ensiluokkaisin yleisö, joka on samalla Flow’n tärkein esiintyjä. Flow’ssa musiikki antaa puitteet olemiselle, jossa ei täydy hetkeen välittää muusta kuin itsestään, ei edes musiikista, ainoastaan omia tunnelmia koskevista omista tunnelmista, tätä fiilistä on koko kesä odotettu. Flowuutisoinnissa ei enää mainita esiintyjiä vaan julkaistaan kuvia yleisöstä otsikoilla ”Tyylikäs yleisö juhli Flow’ssa”. Juuri niin! Ei tänne tultu katsomaan muiden kitarasooloja vaan soittamaan omaa sooloa, juhlimaan kesää, omaa itseä, omaa tulo tasoa, omia valintoja, omaa etenemistä, omaa distinktiokykyä, yksilöä vailla yhteiskuntaa, Helsinkiä (I . Helsinki!), miten kävikin näin hyvin, että mulle kävi näin hyvin. Flow on aistillisten kokemusten pyhättö, elegantin huomaamaton tulonsiirtotanssi, jossa 84 000 hengen yleisö elää kolmen päivän ajan niin kuin ei enää koskaan saisi elää. Flow on iloinen, orgaanisesti elävä sidosryhmätapaaminen, jossa ei ole tilaa synkille, sottaisille rockhäviäjille, elleivät ne ole tehneet sottaisesta synkkyydestään brändiä niin kuin The Cure, olin kyllä hetken, että whaaaaaaat, sopivatko ne tänne, mutta toisaalta ne ON osa mun nuoruutta, ja nyt Robert Smith vinkuukin taustalla, että ”It doesn’t matter if we all die”, oioioiiiiiiiiiihanaa mä niin muistan ton tunteen, kun on keskellä juttua siitä, mitä hassua tapahtui, kun matkustettiin perheen kanssa junalla Milanoon! Muut festivaalit olivat musiikkiin ja agraarisuuteen juuttuneita heteroseksuaalien oksennuspidätyskisoja, joissa LGBTIQ+ tarkoitti vain uutta ja sinänsä kiinnostavaa barbecue-kastiketta.. Flowyleisön erikoislaatuisuudesta kertoo se, että jopa media on ymmärtänyt Flow’n luonteen. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 83 Flow’ssa Suomi hyppeli ensimmäisen kerran molemmilla tanssi jaloillaan nykyaikaan, oikealle puolelle historiaa. Muut festivaalit olivat kaikille ja ne sijaitsivat maalla. Vaareilla on puhelimissaan, jopa paperille kirjoitettuina, tarkat listat siitä, mikä ja kuka esiintyy milloin ja missä, jotta he eivät menettäisi mitään. Flow’n ruokatarjoilu on annettu erilaisten pienten ja kiinnosta vien ja kalliiden ja pienten ja kiinnostavien ravintoloiden vastuulle, ja mitä vastuuseen tulee, niin kierrätys, lähiruoka, luomuruoka, luomuviini ja vegaanisuus ovat Flow’ssa tärkeämpiä arvoja kuin todellisuus, jossa 84 000 erituloista ihmistä kuluttaa kolmen päivän ajan niin kuin kellään ei olisi taloudellisia reunaehtoja elämiselleen (niin banaalia edes mainita aiheesta!). Näille hifivaareille musiikki on edelleenkin muistuma ajasta, kun 70luvun poikapii rissä keräännyttiin kuuntelemaan yhdessä sitä vinyylialbumia, jonka joku oli saanut ensimmäisenä hankittua. Niissä keskeisenä teki jänä oli musiikki, ja se musiikki kertoi kuulijoistaan yksiulotteista, liikaa musiikkiin, liian vähän kuulijaan itseensä, keskittyvää tarinaa. Flow’ssa on ymmärretty kohdentaa musiikkitarjonta niin, ettei siihen tarvitse suhtautua merkittävämpänä kuin oman maun laaja alaisuutta koskevana hallintalauseena ”Joo mä tiedän ne”; thumbs uppina sille, miten Flow onkin taas onnistunut valitsemaan sellaisia artisteja, joita juuri nyt siellä tuleekin olla. Flow Festivalilla musiikki on perääntymässä vuosi vuodelta enemmän takaalalle; sivuseikaksi, jonka tehtävä on luoda var tioidulle leirille rennot olosuhteet, joissa kokea itsensä vapaaksi
Flow on pitkin maailmaa matkustelleiden eliittikoululaisten kotiinpaluu kesäloman jälkeen. Flow-erikoisihmiset jakautuvat kahteen ryhmään: A-luokan ja B-luokan erikoisihmisiin. Toisekseen Flow’ssa suoritettava jako tavallisiin ja VIP-ihmisiin ei ole luokkajakoa, vaan… jotain muuta… jotain erilaista… jotain parempaa… mutta siis sitä ei ole! Flow on aivan erilainen festivaali, jolla ei ole Flow’n itsensä mukaan ”lainkaan erillisiä vip-paketteja myynnissä” ja ”toinen syy vip-karsinoiden puuttumiseen on se, että meillä yleisö ei halua erillisiin telttoihin tai sisätiloihin”, koska ”lähdemme siitä, että tapahtuman aukioloaikoina kaikki tilat ja alueet ovat koko yleisölle avoimia”. Ville Niinistö, halataan, Emma Kari, halataan, Paperi Jeesus, yhteiskuva, yhteiskuva, Jorma Uotinen, Mikael Jungner, Pekka Haavisto, Anni Sinnemäki, me ollaan vihreitä kaikki, Manuela Bosco, Juhana Vartiainen, yhteiskuva, yhteiskuva, Paavo Arhinmäki, Michael Monroe, Maria Veitola, nyt oikein kunnolla rutistetaankin, Susanna Penttilä (white trash, mutta menköön huumorina!), Cristal Snow, Li Andersson, yhteiskuva, yhteiskuva, Tomi Björck, täällä ovat kaikki, ja niiden lisäksi 500 humalaista journalistia, on kuin olisi astunut sisään sellaiseen 7 Päivää -lehteen, jota itsekin tilaisi (voi kun siinä olisi pitkiä, vitun hidaslukuisia esseitäkin!)! Vaikka me olemme Flow’ssa iso perhe (emmekä todellakaan sanan heteronormatiivisessa merkityksessä!), niin rajansa kaikella, ollaan nyt rehellisiä, eri ihmisillä on eritasoiset instrumentaaliset arvonsa, minkä ajatuksen Jussi Halla-aho pikkuisen pilasi, koska täällä Flow’ssa se tarkoittaa jaa-a hei miten tää taas menikään. ihmisillä on oma VIPluokkansa, erikoisihmiset, joille lähetetään Flow-kutsu pyytämättä ja joista pidetään parempaa huolta kuin niistä, jotka eivät ole vielä kiivenneet sinne, mistä ne näkyvät niin hyvin, että niistä kannattaa pitää parempaa huolta. Ensinnäkin Flow’ssa kaikki ovat ystäviä, samanarvoisia, samoin ajattelevia hyviä ihmisiä, koska Flow on kolmipäiväinen aidattu ihanneyhteiskuntakoe. A-luokan erikoisihmiset ovat niitä, jotka on valittu instrumentalistisin perustein: heistä on Flow’lle hyötyä heidän asemansa, vaikutusvaltansa, rahojensa tai verkostojensa Ensinnäkin Flow’ssa kaikki ovat ystäviä, samanarvoisia, samoin ajattelevia hyviä ihmisiä, koska Flow on kolmipäiväinen aidattu ihanneyhteiskuntakoe.. Flow’ta aletaan haikailla sosiaalisessa mediassa jo jouluna – Jeesus! – ja sitä muistellaan siellä vielä seuraavana jouluna. Aidoimpien Flow-ihmisten puhelimissa on taustakuvana edellisvuoden Flow-yleisöä, jotta jaksaisi vuoden läpi, ja Flow’n kritisoiminen on kuin olisi hakannut Flow-ihmisen Flow-lapsen, sillä Flow ei todellakaan ole vain kolme päivää, vaan se on Flow-vuosi 2015, Flow-vuosi 2016, Flow-vuosi 2017, edellinen Flow-vuosi, tämä Flow-vuosi, tuleva Flow-vuosi ja se on Flow-kuukausi ja Flow-viikko ja Flow’n jälkeinen viikko, jolloin ollaan he he he vähän heikossa hapessa, mutta onneksi on sellainen ammatti, että jengi ymmärtää, miten kävikin näin hyvin, että mulle kävi näin hyvin. Flow on osoitus moraalisen hyvyyden voimasta: 84 000 samalla tavoin tuntevan ihmisen suljettu IRL-ryhmä, 84 000 iloonsa Instagramissa räjähtävää Emma Karia vailla ongelmia, keskinäistä kyräilyä, aggressioita, vihapuhetta, maailman voi todellakin muuttaa olemalla oikeassa oikeaan aikaan oikeassa paikassa oikeassa seurassa oikea lasi kädessä. 84 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 M ilanossa todellakin oltiin ja puhuttiin sielläkin viime vuoden Flow’sta ja tämän vuoden Flow’sta ja mikä susta rakas on ollut paras Flow, sellaisia me Flow-ihmiset ollaan, ja tavallaan sääli, että ollaan oltu yhdessä jo 18 vuotta, kun olisi ollut kiva löytää toisemme Flow’sta! Flow ei ole vain kolme humalaista päivää elokuussa kahden kuukauden loman jälkeen. Hyvilläkin… jopa parhaimmilla!... Kolmanneksi Flow’n VIP-luokalle on varattu omat pikaväylät rannekkeenvaihtopisteillä sekä pääportilla, koska erikoisihmisillä on ymmärrettävä kiire Gold Arean loungeen, oman VIP-alueen hyvin varusteltuun baarin, kahvilaan, mukaville istuskelualueille, ilmaiseen wifiin sekä omiin wc-tiloihin, jotka ”ehostautumispisteineen takaavat korkeatasoisen Flow-kokemuksen”. Se on merkittävä ajallinen vedenjakaja – niin kuin Jeesus! – jonka avulla määritellään aika ennen Flow’ta ja sen jälkeen
HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 85
86 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019
Ne tekevät VIP-tilasta oman sottaisen BB-talonsa kertoessaan blogeissaan, twiiteissään, Facebookissaan kutsuista Lanson-juhliin, sisäpiiritilaisuuksiin, shampanjaa, kutsuista Amex-juhliin, shampanjaa, shampanjaa ja eräs heistä tiivisti blogissaan vähän liian brutaalisti, mitä Flow on, mitä tarkoittaa I heart Helsinki: ”Valitsin festariasukseni Versace Collectionin väljän kesämekon ja YSL:n vyön. Vuonna 2018 hauraat, hyvät fiilikset menivät melkein pilalle, kun Hesari hyökkäsi ihan turhaan viattoman, koko Suomen ja Helsingin mainetta parantaneen Flow Festival Oy:n päälle uutisoimalla talkootyöntekijöistä, jotka ilman palkkaa ja vakuutuksia korjaavat Flow-kansan jätteitä, ja että talkootyötä teettävä, voitollinen osakeyhtiö saa kaupungilta avustusta ja että.. B-luokan erikoisihmiset ovat rahalla festivaaleille tunkeutuneita vitun tyrkkyjä. Korvakorut ovat löytö New Yorkin Harlemista, laukku Louis Vuittonin ja aurinkolasit YSL:n.” Apua! Liian tarkka lähikuva Ayn Randin sinänsä perin inspiroivasta vulvasta! Liikaa yrittämistä, liikaa erottautumisen halua, liikaa oman erikoisaseman alleviivaamista, omaan erikoisasemaan tulee suhtautua niin, ettei ole omaa erikoisasemaa, vähän kuin entisaikojen brittiaatelinen nuhjuisissa vaatteissaan pubissa, niin kaikilla säilyvät hyvät fiilikset! Ne hyvät Flow-fiilikset ovat muutenkin olleet viime aikoina kovin, kovin hauraat! Päreiksi pirstaloituneessa Suomessa ääripäät ovat ne, jotka ovat löytäneet yllättäen toisensa, kun sekä haute mondea että hoi polloita yhdistää tunne siitä, että kaikki muut – mediasta puhumattakaan! – vainoavat heitä. Valitettavasti vääränlaiset tyrkyt eivät voi mitään itselleen. Hyvä, musiikki, hyvä! Se todellakin yhdistää! Niin kuin nyt, kun harmaa, pahantuulinen rusina Patti Smith – Paperi Jeesuksen kuollut isoäiti! – kysyy pimenevässä Helsingin yössä Flow-kansalta, meiltä kaikilta, tosi hyvin, että ”How can we dance when our earth is turning?/ How do we sleep while our beds are burning?”. Jyrki Lehtolan esseekokoelma Tesla Metsässä (Siltala) ilmestyy syyskuussa. Vuonna 2017 hauraat, hyvät fiilikset menivät melkein pilalle, kun ihan turhaan uutisoitiin järjestyksenvalvojista, jotka pahoinpitelivät Flow’ssa esiintyneen Inga Mauerin, joka lopulta päätyi yöksi putkaan. Pihinää on seurannut Flow-ihmisten Flow-suhdettaan – se on kuin oma lapsi! – varjeleva aggressiivisuus, jossa kasvavalla paranoialla ihmetellään, miksi kaikki vainoavat, kun fiilikset on muutenkin hauraat. Jeesus Kuplassa on yksi kokoelman esseistä.. Omilla ansioilla saatu ranteeseen kiinnitetty VIP-lippu on aina ollut sekä haltijalleen että ympäristölle konkreettinen todiste siitä, että muutkin ovat uskoneet sen tarinan, jota itsestään kertoo, eikä sosiokulttuurisessa selviytymisessä ole sen kummemmasta kyse. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 87 kautta. A-luokan erikoisihmiset kutsutaan sinne, B-luokan tyrkyt pääsevät sinne joko ostamalla lippunsa American Express Gold -kortilla tai maksamalla kolmen päivän lipusta 295 euron Early Bird -hinnan (nämä vaihtoehdot elävät sen mukaan, kuka Flow-sponsoreista saa kulloinkin mitäkin). kyse on siitä toisenlaisesta huumeiden käytöstä, ei sellaisesta, josta on haittaa kenellekään. Se ei ole kiva tunne sille oikein tuntevalle ääripäälle! Parina viime vuonna Flow’sta on esitetty vaimeasti pihisevää kritiikkiä, kallista on, ahdasta on, Mojo-festivaali, mainstreamfestivaali, ootko käynyt Heartlandissa Tanskan Fyn-saarella, ne on tulevaisuuden festivaali. Hyviä kysymyksiä, pirun hyviä kysymyksiä, joihin me vastaamme tanssimalla, voi kuinka me tanssimmekaan, yhdessä, ja me itkemme maailman pahuutta ja omaa hyvyyttämme, yhdessä, ja me tanssimme, yhdessä, ja me tanssimme niin, että Suvilahden porttien eteen kasautuneet tuhannet polkupyörät, kertomus meistä, osa niistä jää sinne yöksi, koska me olemme tanssineet ja juoneet ja tanssineet ja juoneet ja istuneet ja juoneet itsemme liian väsyneiksi, mutta onneksi taksikuskit tietävät millaista tää ihana elämä joskus on, ja siksi festivaalialueen edessä meitä odottaa jono takseja, ja kun taksin takapenkiltä katselee satoja helsinkiläisiä pyöräilemässä Helsingin kaupungin, meidän kaikkien kaupungin, Alepa-pyörillä Flow’sta yhdessä, yhdessä, kohti uutta Helsingin aamua, ei voi mitään, itkettää ilosta, ihania ootte rakkaat, huomenna taas nähdään, silloin on lasten Flow-sunnuntai, tuun tänne kummitytön kanssa, vuos sitten viimeks nähtiin, meillä on jo ihan tällainen Flow-traditio, että se tulee tänne pariks tunniks mun kanssa, kun annan sille satasen. Vähän olisi voinut tuotakin harkita, nyt joutui Rantasen Toni, Flow’n yksi omistajista, kirjoittamaan Facebookiin kesken tärkeämpien tehtäviensä monisanaisen päivityksen siitä, että hänen olonsa on ”sanaton ja murtunut” eli sanalla sanoen hauras. IHAN TOTTA HILJAA NYT! Ihme vitun kitinää! Jostakin se ura on aloitettava, eivät kaikki voi olla kolumnisteja parikymppisinä! Itsekin siivosin jotain joskus, ja tähän olen päässyt, VIP-alueelle halailemaan itseäni! Eikö voitaisi unohtaa edes yhdeksi viikoksi omat kaunaiset katkeruudet, kitinät, katkerat kaunaisuudet ja vikinät ja jättää turha yhteiskunnallisuus – sille on paikkansa vaaleissa, hyvä Emma Kari, hyvä Emma Kari! – ja vain nauttia yhdessä, koska siitä Flow’ssa on kyse! Ja musiikkihan tässä on pääasia, musiikki! Rytmi on tasaarvoistava elementti, kaikilla meillä on kaksi tanssijalkaa (sori te, joilla ei oo!) eikä lopulta ole niin väliä, onko kädessä omilla rahoilla maksettu muovituoppi vai ilmaiseksi saatu Lanson-lasi, koska musiikki yhdistää ja kädessä on ilmaiseksi saatu Lanson-lasi. . Marttyyriparanoian retoriikka kulkee Suomessa sarasvuolaisella puksutuksella, jossa ihmetellään kehässä, kuinka en ymmärrä, hyvää tässä kaikille yritetään, parhaamme on tehty, teitä me ajatellaan, mutta parille kateelliselle on nyt annettu ääni, ja tuo ääni on kateellista, katkeraa kateellisten ininää, jolla pyritään kateellisina pilaamaan kaikki se hyvä, mitä me olemme osakeyhtiölain puitteissa tehneet kaikkien muiden hyväksi. Molemmat erikoisryhmät pääsevät Flow’n VIP-alueelle, josta ei tarvitse koskaan poistua. Hyvät Flow-fiilikset ovat hauraat, ja ne menevät helposti kateellisten turhasta kritiikistä tai uutisoinnista hauraammiksi. VIP-verkostoista huolehtiminen ja niiden jatkuvasti muuttuvan kokoonpanon mietiskely… voisko joku tarkistaa, onko tää professori Anu Koivunen kuollut… on Flow’lta markkinatalouden normaalia suhdetoimintaa, mutta kun tapahtumaa on markkinoitu samanarvoisten ihmisten hyvyysorgioina samanarvoisina itseään pitäville Flow-ihmisille, samanarvoisuuden sisälle pesiytynyt luokkajako on joskus hieman kiusallista ja siksi sitä ei kannata liikaa korostaa, kun yhteiset hyvät fiilikset tässä tärkeimmät ovat. Ja tätä vainoa on jatkunut jo kauan! Vuonna 2016 hauraat, hyvät fiilikset menivät melkein pilalle, kun iltapäivälehdet uutisoivat poliisin saaneen festivaaleilta kiinni useita huumeiden käyttäjiä, yhdessä tultiin siihen tulokseen, että ihan turhaa kyttäämistä, kun Flow’n huumeidenkäytössä… ymmärtäkää edes tämä, hyvät ihmiset!..
Säveltäjä ja ammattitason baritoni on myös kiertänyt Karita Mattilan pianistipartnerina maailman konserttisaleja vuosia ja ohessa täyttänyt kapellimestarinvirkoja ilman muodollisia opintoja. Jyväskylä Sinfoniassa mun on ollut mahKLASSISEN MUSIIKIN tuhattaikuri Ville Matvejeff on vasta 32-vuotias mutta tuntuu olleen Suomen klasari skenen keskiössä aina. Tänä vuonna hän aloittaa Savonlinnan oopperajuhlien suunnitteluvastuussa, tehtävässä joka on tavattu antaa ansioituneille kehäketuille ooppera maailman huipulta. Hehheh, hauskasti muotoiltu. Matvejeffin visioita pääsemme todistamaan vuonna 2020. Koetko, että johtamasi instituutiot ovat perinteisiä toimijoita, joita ei voi kauheasti uudistaa. Samaan aikaan se on näkökulmastani linjassa niiden asioiden kanssa, joihin olen aina pyrkinyt ja joita olen aina halunnut tehdä. Hän hämmästytti pianistina jo 18-vuotiaana soittamalla Radion sinfoniaorkesterin solistina. Mitä olet tehnyt oikein. Onko menestyksessäsi kyse taidosta, tuurista, sinnikkyydestä vai puheenlahjoista. Siinä mielessä se oli dream come true ja iloinen yllätys. Tiedostan, että olen historian nuorin johtaja, ja siinä mielessä odotuksia on varmaan aika paljon. Mutta nyt oli varmaan myös sopiva hetki yhteistyölle molempien näkökulmasta. Oopperan harjoituspianistista Matvejeff nousi EsaPekka Salosen ja Leif Segerstamin apulaiseksi ja lopulta täysivaltaiseksi kapellimestariksi. Riippuu siitä, millainen lähtötilanne on. 88 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Teksti Jaani Länsiö Kuva milka alanen Olet oopperajuhlien vetäjäksi nuori verrattuna esimerkiksi Raimo Sirkiään, Jorma Silvastiin ja Jorma Hynniseen. Oopperan uudistaja. Aina täytyy tehdä kovaa duunia ja kiivetä eri reittejä sinne, mihin haluaa päätyä. Varmaan kaikilla näillä asioilla on merkitystä, kun valitaan uusia johtajia – iästä riippumatta
Keskustelija Oopperan uudistaja
Sinun kaudellasi se näyttää loppuvan. Uuden musiikin ja 1900-luvun musiikin saralla oli paljon teoksia, joita ei ollut koluttu läpi. Erityisesti nuoria tuntuu kiehtovan kaikki teknologiaa ja muita erikoisuuksia yhdistävät musiikkitapahtumat. Varmaan on totuttu siihen, että on tietyt vakiintuneet toimijat, joita tuetaan julkisista varoista sen verran kuin on tapana, ja vielä aika ei ollut kypsä uusien, suurimuotoisten hankkeiden tukemiseen pitkäjänteisesti. Meillä on kyllä työn alla tietyntyyppinen kokonaisuus kevyttä musiikkia, mutta se tulee julki vasta syksyllä. Olet oikeassa. Jos menee Musiikkitaloon tai oopperaan, harvoin sieltä lähtee tuohtuneena tai ylipäänsä niin, että nyt tämä herätti. Sanoisin, että oopperajuhlien kohdalla perinteet ovat hyvin vahvat ja uudistukset tapahtuvat pikkuhiljaa. Mielestäni ei ole onnistuttu, jos kokemus on pelkästään tasa painoinen, että olipa kiva konsertti ja nyt voi mennä kotiin. Eikö ole riski, että piiri pienenee. Se on teos, jossa politiikka on monessa mielessä läsnä Caesarin edesottamusten kautta. Se on myös teos, jota ei vielä tunneta Suomessa vaikka se trendaa maailmalla voimakkaasti. Tänä kesänä esiintyy muun muassa Battle Beast, aikaisempina Amorphis, Stratovarius ja Children of Bodom. Luulen, että Savonlinna ei ole ehkä se festivaali, jossa ensimmäisenä taiteellisena suunniteluvuotenaan kannattaa tuoda niitä räväkimpiä sekoiluja ja häröilyjä esille, mutta se ei tarkoita, etteikö sellaista voisi olla jossain vaiheessa. Oopperafestivaalin ja ooppera talon tehtävä on ensisijaisesti tarjota oopperaa. Miten lähtökohtaisesti oopperaan epäluuloisesti suhtautuvat tyypit saataisiin mukaan. Siksi ohjelmistoa oli mahdollista laajentaa. Se vaatii rohkeutta. Eli sinua eivät kohut pelota. Loistavasta lähdöstä huolimatta se laitettiin jäihin. Oopperajuhlien julkinen tuki, josta olemme äärimmäisen kiitollisia, on suuruusluokaltaan ehkä 13–15 prosenttia toiminnasta, jolloin ottamamme riskit peilautuvat ensisijaisesti siihen, miten uskomme meidän yleisömme lähtevän sankoin joukoin liikkeelle. Savonlinnan oopperajuhlille tuot ensimmäisenä kesänäsi uutuutena barokkisäveltäjä G.F. Muutenkin ohjelma vaikuttaa aika perinteiseltä. Olisit voinut räväyttääkin. Hyvähän se on, jos keskustelua syntyy. Vuonna 2020 on Karita Mattila. En näe riskinä sitä, että taiteen ympärillä kuohuu. Sen tiimoilta on tullut paljon mielenkiintoisia tulkintoja. Se oli rohkea innovaatio, jota muistellaan kaiholla vieläkin. Ensimmäisenä uutena tuotantonani tulee Karol Szymanowskin Kuningas Roger, jota ei ole Suomessa koskaan esitetty. Händelin Julius Caesarin. Ei ole olemassa kategorista rajoittelua ihmisten taustojen tai ideologisten elämäntapojen kannalta. Meillä ei ole pitkään aikaan ollut suuren mittakaavan resitaaleja ja spot on taitelijafokuksia suurista tähtinimistä. Vähintääkin jonkin asteista syvempää mielenliikutusta olisi syytä tapahtua, oli kyseessä mikä hyvänsä taide-esitys, ooppera tai konsertti. En ole hylkäämässä muuntyylistä musiikkitarjontaa, se vain ei ole samassa mittakaavassa läsnä kuin aiemmin. Toisaalta näissä kaikissa instituutioissa on tietty toimivaksi hioutunut fasuuna, jonka mukaan toimitaan. Kaipaako musiikki ja ooppera sokeeraavia esityksiä. Ajattelen niin, että niitä on ollut jonkin aikaa ja se on toiminut hyvin, mutta meillä on mahdollisuus kokeilla muunkinlaisia asioita. Mielestäni ei ole onnistuttu, jos kokemus on pelkästään tasapainoinen, että olipa kiva konsertti.” –?Ville MatVejeff ”. Tässä ohjauksessa on jossain määrin sen kontekstin tasolla ravisteltu tiettyjä poliittisiakin näkökulmia. Hevikonserteilla on kai pyritty puhuttelemaan sitä porukkaa, joka ei perinteisesti ole Savonlinnan kohderyhmää. Perustit vuonna 2013 reaaliaikaisesti lavalta kuvattuihin äly puhelinvideoihin perustuvan New Generation Operan. Julius Caesarin tuotanto ottaa moni puolisesti kantaa eri elementeillä. Se on siinä mielessä iso rohkea avaus. Sinua ei vedä puoleensa sellainen pekkakuusistomainen häröily. . Se on kontekstisidonnaista. Barokkiooppera ja nämä harvoin tai ei koskaan Suomessa esitetyt oopperat ovat sinänsä räväyttäviä. Tunnen kalliolaisia hipstereitä, jotka käyvät Savonlinnassa, ja tunnen joitakin perussuomalaisia, jotka rakastavat oopperaa. Kertarahoituksella moni suomalainen musiikkitoimija voi kokeilla eri asioita, mutta ongelma tulee vastaan, kun pitäisi löytää pohjarahoitus useaksi vuodeksi. Olavinlinnassa on viime vuosina ollut hevikonsertti. Niitä voi olla hyvinkin erilaisissa ihmisryhmissä ja maantieteellisessä sijainneissa. 90 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 keskustelija dollista uudistaa ohjelmistoa, koska se oli ennen minua todella erilaista. Iso kysymys on siinä, miten spotata ihmisiä, jotka luontaisesti voisivat olla kiinnostuneita oopperasta, mutta eivät ole vielä tajunneet sitä. Sitä olisi ollut hauska jatkaa. Jos on vain kerta luontoinen rahoitus, pitkäjänteinen toiminta ei ole mahdollista. On vaikea löytää mallia, jolla tietty segmentti houkutellaan yhtäkkiä massoittain fanittamaan oopperaa. En usko. Vaikkapa kalliolaiset hipsterit tai savolaiset perussuomalaiset. Tuliko musiikkikentän konservatiivisuus vastaan
Essee Elokuva Musiikki Kirja Korkman Luoma-aho Kuningatar ja kaksi lamaa
Voimabiisi seurasi toista, ja hiljalleen feeniks-Kaija nousi karille menneen avioliittonsa ja hiipuneen uransa tuhkasta. Kaija Koo soi ensimmäisissä stereoissani. Vapaasta versoi albumi Irti, joka myi platinaa. Kaija Koo kiinnitettiin Wirtasen levy-yhtiöön Päijät-Hämeen Sortoon ja Riistoon. Sen oli kirjoittanut Apulannan Toni Wirtanen. Vapaan jälkeen kaikki muuttui. Ei ole mukavaa sanoa tätä. Ihana, aliarvostettu diiva. Biisejä tekivät paitsi vanha tuttu Markku Impiö ja Wirtanen, myös Jippu ja Suurlähettiläiden Jussu Pöyhönen. Kaija Koo on minun 1990-lukuni soundtrack ja peruuttamattomasti pilalla. Se on samaan aikaan äidillisen turvallinen ja vähän vaarallinen. Ei sitä, joka ähkii na-na-nahkeen aamun värinästä Cheekin uhoräpin kyljessä (2016). Hänestä on tullut biisileirihiteillä ratsastava, traagiset kokemuksensa self-help-tarinoiksi leiponut ”elävä legenda”. Ura oli joululevyvaiheessa. Tänään Kaija Koo edustaa kaikkea sitä, mikä suomalaisessa popmusiikissa mättää. Piskuinen levyyhtiö jäi taakse, kun Kaija Koo palasi ylikansallisen Warnerin talliin. Vaan sitä, joka lauloi seitsemän meren lokikirjasta ja ikijään läpäisevästä tähtisateesta (1996). Riskinotto kannatti. Siellä Tinakenkä tyttöä bailattiin vailla ironiaa. Hän kertoi ottaneensa bisnekset omiin käsiinsä. Hän sai vihdoin ansaitsemaansa kunnioitusta ja muuttui salonkikelpoiseksi suosikkilaulajaksi. Eroa käsittelevä Vapaa kasvoi superhitiksi ja teki Kaija Koosta taas kiinnostavan haastateltavan. Tyyliä oli käännetty popista iskelmään, fantasiasta arkeen, mutta se ei tuonut lisää kuulijoita. Sitä, jonka Tule lähemmäs beibi -hittiä (1993) kuuntelin länsilappilaisen omakotitalon olohuoneessa. P itkään ainoa paikka, jossa Kaija Koo -fani sai olla oma itsensä, oli homoklubin tanssilattia. 92 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Kuningatar ja kaksi lamaa Kaija Koo vaihtoi fantasiamaailmat keskiluokkaiseen tsemppipoppiin. Kuin haltiametsästä löytynyt aarre. Pyörin katosta roikkuvassa valkoisessa korituolissa ja yritin ymmärtää kuusivuotiailla aivoillani, miten yksiössä voi eksyä huoneisiin. Viimeisin kunnon hitti Tinakenkätyttö oli millenniumin takaa vuodelta 1999. Olin hyvilläni, kun radiosta kuuli taas Kaija Koon ääntä, vaikka se olikin vaarassa hautautua nykyaikaisen tuotannon alle. Se on harmi, kirjoittaa Noora Vaarala esseessään. Se valuu paksuna mahlana muiden instrumenttien päälle, tasaisesti, vaivatta. Sain ne yksitoistavuotiaana joululahjaksi ja olin ikionnellinen. Kaija Koo soi perheemme loputtoman pitkillä automatkoilla Joensuun ja Vaasan tyyppisiin lomakohteisiin. Kaija Koo näyttäytyi vapauttavana campina ja kiihkeänä nostalgiana. Kaija Koolla on nimittäin aivan erityinen ääni. Käänne tapahtui vuonna 2010, kun Kaija Koo julkaisi Vapaa-singlen. Matala ja pehmeä, aaltoilevaa yönsinistä samettia, hetkittäin korkea ja heleä. essee. Kaija Koo erosi pitkästä avioliitostaan säveltäjä-sanoittaja Markku Impiön kanssa. 2 000-luvun alku oli Kaija Koolle surkeaa aikaa. Genre vaihdettiin mainstream-suomipopiksi. Uudistuksen alussa olin vielä Kaija Koon puolella. Hän puhui lehdissä ympäripyöreitä menneestä suhteestaan Impiön kanssa, selviytymisestä ja itsenäisyydestä. Menestyksekkään 1990-luvun jälkeen osumia ei tahtonut enää tulla. TeksTi noora vaarala M inulla on ikävä Kaija Koota. Tiesin, että jos kysyisin aikuisilta, he vain katsoisivat toisiaan ja nauraisivat eivätkä vastaisi kunnolla
Hän on seurannut Kaija Koon uraa lapsuudestaan saakka, kuten minäkin. ”Ehkä Kaija Koo itse ihailee taiteilijamyyttiä ja haluaisi pitää siitä kiinni. Paula Koivuniemen ääni taas on yhtä tumma mutta paljon rosoisempi ja kylmempi. Levy alkaa mystis-merellisellä Myrskyn synty -instrumentaaliintrolla. Heinäkuussa 2011 hetkeni koitti. Markkinoinnista. Huomattavan moni hänen kappaleistaan kertoi syrjityistä ja oudoista. Se on pikemminkin kaupallisesti orientoitunutta taidepoppia. Hän pyöritti pariskunnan yhteistä yritystä. Juuri he tekevät musiikista elävää. Hänen äänensä kantaa. Siinä missä Sanni ääntää nasaalisti ja Jenni Vartiainen hönkii mikkiin, Kaija Koo laulaa kirkkaasti ja lämpimästi. Lewisin Narniafantasiamaa, jonka keskipisteenä päivystää lyhtypylväs. Cd:n kansikuvassa pitsiasuinen Kaija Koo loikoilee nojatuolilla pitkästyneen näköisenä ja pitelee valkoista lautasta, jolle on kaatunut tyhjä teekuppi. Veriveljet kulkevat kunniakujia ja maailma syntyy uudelleen. Se on kappaleena lohdullinen samalla tavalla kuin David Bowien Starman, jossa jokin suurempi katselee meitä ylempää ja lupaa, että kaikki kääntyy vielä hyväksi. Kaija Koo merkittiin moneen kappaleeseen toiseksi tekijäksi, mutta haastatteluissa hän on kertonut osallistuneensa hommaan lähinnä ideoimalla ja kommentoimalla. Prosessi menee kuulemma niin, että Kaija Koo kertoo kirjoittajille elämästään, jonka karikoista ja huipuista sitten muotoillaan radiohitin mittaisia tunnustuksia. Impiö sävelsi, sanoitti ja tuotti. Päivä! Kaija Koon kanssa! Pyysin levy-yhtiöltä hänen puhelinnumeronsa, tallensin sen puhelimeeni ja tuijotin sitä pari sekuntia häkeltyneenä. Sen kappaleet, kuten hämmentävän elektrotiluttelun Kevään ensilunta, oli askarrellut Risto Asikainen. Että mies on lauluntekijä ja vaimo esittää hänen kappaleensa. ”Emme kuulleet sitä kollaboraatiota.” Emme halunneet kuulla. Pop-artistien tähteyttä väitöskirjassaan tutkinut brändiasian tuntija Laura Ahonen arvelee, että Kaija Koo pyrkii tietoisesti ylläpitämään mielikuvaa, jossa kappaleet ovat hänestä lähtöisin, vaikka eivät olisi täysin hänen tekemiään. Se on vähän masentava ajatus. Suvi Teräsniskan laulussa on samaa varmuutta, taipuisuutta ja selkeää artikulaatiota, mutta hän kuulostaa kiltimmältä, liian täydelliseltä. Toki Kaija Koo välillä flirttaili iskelmäyleisölle. Toisten luomien kappaleiden laulamista on pidetty epäaitona. Hän tulkitsi fiktiivisiä, sadunomaisia tarinoita modernien syntetisaattoriefektien säestämänä. Nimikappaleessa esitellään maailma, jossa ”taivas on vihreää kuin jade” ja ”sataa unihiekkaa, aivan puhtaan valkeaa”. Pääkkölä puolustaa tulkitsijoita. ”Ehkä me ajattelimme, että hän oli”, sanoo populaarimusiikin tutkija Anna-Elena Pääkkölä. Unihiekkamyrsky on avain. Kaija Koo oli itse toisenlainen. Tiedän tämän kaiken. Hänen läpimurto albuminsa Tuulten viemää (1993) on edelleen Suomen musiikkihistorian seitsemänneksi myydyin. Ainoita kokonaan Kaija Koon kirjoittamiksi kirjattuja biisejä on Kanoottiretki (1999). Kyse on pikemminkin siitä, miten asiat esitetään. Kaija Koo suostui heti. Soitin. Ensinnäkin naisartisteja oli Suomessa surkean vähän. Sen nimikappaleessa käydään kaupunkisotaa, odotetaan tulitaukoa ja sukelletaan pää edellä jalokivimereen. Se johtuu rock-diskurssista, jossa painotetaan, että musiikki täytyy tehdä itse, jotta se on autenttista. Ehkä hän ei haluaisi tunnustaa, että tekijyys onkin kollektiivista ja pirstoutunutta.” Pääkkölä sanoo, että tänä päivänä voisi olla vaikea myydä niin perinteistä asetelmaa. K un aloin tehdä toimittajan töitä, ymmärsin, että voisin tavata lapsuudensankarini, jos kirjoittaisin hänestä jutun. Hän oli aikansa poikkeus ja pioneeri. Sitten tuli Impiö. Kielikuvat huojuvat nokkelan ja naurettavan välimaastossa. Kapula vain vaihtoi omistajaa. Levyä seurasi toinen synteettinen timantti, scifi-viittauksia vilisevä Operaatio jalokivimeri (1998). Onnistuin sopimaan pomoni kanssa, että teen festivaalilta reportaasin työotsikolla ”Päivä Kaija Koon kanssa”. Aamulla aikaisin noustiin / Kanoottiretkelle lähdettiin / Eväät keikkui sun olalla / ja linnut lauloi Ehkä on hyvä, että Impiö oli päävastuussa.. Ne ovat Kaija Koon silloisen puolison Markku Impiön keksimiä, niin kuin lähes kaikki muukin 1990-luvun tuotannossa. Ehkä minä toivoin, että Kaija Koo olisi Impiöstä eroamisen jälkeen paljastunut ilmiömäiseksi lauluntekijäksi. Anna Puu kirjoittaa musiikkia puolisonsa, tuottaja Jukka Immosen kanssa. 1990-luvun Kaija Koon maailmanselitys ja visio täysissä väreissä. Mieleen tulee C. Kenties Ellinoora ja Anna Puu osallistuvat säveltämiseen, sanoittamiseen ja sovittamiseen enemmän kuin Kaija Koo 1990-luvulla, mutta ei kuvio lopulta kovin erilainen ole. Värimaailmaksi on valittu seepiaa ja tummaa punaista. Kaija Koo ei ole koskaan ollut laulaja-lauluntekijä. Hänen ensialbuminsa Kun savukkeet on loppuneet julkaistiin vuonna 1986. Ja ovat Kaija Koon biisit tavallaan hänen omiaan. Niin ei käynyt. Paitsi että Ellinoora tekee kappaleet yhdessä puolisonsa, tuottaja Samuli Sirviön kanssa. Ja jos Teräsniska ja Koivuniemi on helppo lajitella iskelmälaariin, Kaija Koon kanssa genreä joutuu arpomaan. Minä rakastin 1990-luvun Kaija Koota. Olin kesätöissä Aamulehden kulttuuritoimituksessa ja lähdössä Ruisrockiin, jonka legendaarisella rantalavalla Kaija Koo esiintyisi (kuten moni muukin iskelmähtävä naisartisti niihin aikoihin). Se onkin popin uusi normaali. S. Joutui. Hänen erikoisuutensa vetosi kiusattuun fantasianörttilapseen. Yleensä aitoa musiikkia ovat tehneet miehet, epäaitoa tulkinneet naiset. Tulkitseminen on aktiivista toimintaa, ei passiivista toisten ohjailtavana olemista. Toisin sanoen lähdetään radalle jossain futuristisessa rinnakkaistodellisuudessa. Kaija Koo oli ensimmäinen, jonka levy myi triplaplatinaa. Silti Kaija Koon taika tuntuu haihtuneen jatkuvasti pitkin 2010-lukua. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 93 K aija Koo (oikealta nimeltään Kaija Kokkola) aloitti uransa 1980-luvulla disco-rock-yhtye Steel Cityssä ja taustalaulajana. Esimerkiksi tytöstä, jolle naurettiin koulussa, koska tämä oli ”toisenlainen kuin kaikki muut”. Kuka keksi rakkauden -hitti (1993) haiskahtaa tanssilavoilta, mutta vuonna 1997 julkaistulla Unihiekkamyrsky-albumilla on hyvin vähän tekemistä perinteisen iskelmän kanssa. Toiseksi: Kaija Koon musiikki edusti valtavirtapopin kokeellisempaa päätä. Toisaalta. Hän sanoi, että ennen keikkaa olisi hyvin aikaa hengailla festarialueella. Kaija Koon versiossa elämä kolhii, mutta joku jättää valot unihiekka myrskylyhtypylvääseen. Että maaginen Kaija Koo oli Impiön luomus. Auteuriksi, joka ei ollut päässyt valloilleen. Seksi puuttuu
Hän laulaa yhä uudelleen rankasta elämästä ja vaikeuksien voittamisesta. Sen avulla tasa-arvoa ja voimaantumista pystytään myymään naisille ilman, että rajoittamaton markkinatalous kärsii. Minä itse ansaitsen. Koska en onnistu siinä omin avuin, haluan jonkun kertovan minulle, mikä hänessä on niin hienoa. 94 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 ”Rempseä suomalainen nainen. Viime vuonna julkaistu Mun sydän -sinkku kuulostaa vähän Sannilta (kertosäkeessä kiroillaan!), vähän Antti Tuiskulta, vähän Ellinooralta. Kaija Koo oli hieman ärtynyt. KertojaKaija napauttaa, ettei hänkään ole aina ”kulkenut omaa tietä pystypäin”. Reino Nordinin kanssa duetoitu Paa mut cooleriin (2018) on samaan aikaan mitäänsanomattoman tefloninen ja vastenmielisen tarttuva. Naisia ei puhutella kollektiivisesti vaan yksilöinä. Soittelimme edestakaisin. Minun on hyvin vaikea kokea omakseni 2010-luvun uljasta Kaija Koota, nuorten naisten suojeluspyhimystä. ”Olen itse asiassa tehnyt jopa kandintyöni tästä Kaija Koon 2000luvun uudesta tulemisesta.”. Kaija Koon keikkarekvisiittaan on pitkään kuulunut valtava koristeellinen nojatuoli.) K uningattareksi Kaija Koo on valitettavan tyypillinen. Hymyilin kohteliaasti enkä kertonut, mitä mieltä olen Happoradiosta. Sellaisesta meillä tykätään”, sanoo Pääkkölä. ”Voi miten hauskaa”, Eino Nurmisto vastaa viestiini. Biisin laulaja ja kertoja ovat sama henkilö. Hän ehdotti, että haastattelun jälkeen menisimme katsomaan Happoradion keikkaa. Lopulta näin hänet krääsäkojun vieressä. Tyttö sanoo haluavansa olla kuin Kaija Koo: joku, jonka ei tarvitse pelätä. Pykäri), Jurek, Henna Sarriola, Saara Törmä, Samu Haber ja Joonas Angeria. Hän on kyllä naisten asialla, mutta markkinaehtoisesti. Otan yhteyttä asiantuntijaan. Niin kuin Kuka sen opettaa -kappaleessa (2013), jossa hänen täytyy ”mennä läpi pimeän, pelkojen, kaiken” sen sijaan, että hän jäisi hokemaan, että ”mä en yksin osaa”. Ei hän epäystävällinen ollut. Juu, senhän me olemme kuulleet. Hänelläkin on ollut rankkaa. Hänelle tekevät kappaleita ne, jotka kirjoittavat kaikille muillekin Suomen ykköskaartin popartisteille: Iisa Pajula (ent. Postfeministisesti. Haluan kellua jalokivimeressä. Luovimme väen läpi VIP-ravintolaan, jossa Kaija Koo tietenkin tunsi kaikki. Puhelinverkko oli tukossa, ja jos pääsi läpi, melun yli oli mahdotonta saada selvää sanoista. Jokaisen kappaleen takaa on löydyttävä henkilökohtainen tarina, vaikka kappale ei olisi edes artistin itsensä tekemä. Tuotanto on niin 2010-luvun pop-iskelmää kuin mahdollista. Olisi pitänyt yrittää enemmän. Sanavalmis, kykenevä kertomaan elämästään ymmärrettävästi, tottunut tulkitsemaan toisten tekemiä kappaleita. Pari kuukautta myöhemmin Kaija Koo esitti Syksyn Sävelessä Kaunis, rietas, onnellinen -kappaleen, josta tuli hänen seuraava hittinsä. En halua pyrkiä. Silloin hän nousi lopullisesti vapautuneen vanhemman naisen valtaistuimelle. Kaija Koo on kaikin tavoin ihanteellinen Vain elämää -artisti. 1990-luvulla laulajat olivat ensisijaisesti laulajia, eikä Kaija Koon yksityiselämästä tiedetty paljonkaan. Minä itse pärjään. Helle ja silmätulehdus vaivasivat. Biisissä hän laulaa elämänsä olevan ”viimeinkin pelkkää voittoo”, vaikka suomalaisessa ilmapiirissä ei olekaan hyvä ”leveesti hymyillä, liiaksi leveillä”. Ehkä hieman itseriittoinen, mutta sen saattoi tulkita myös omanarvontunnoksi. Vastuu on naisella itsellään. Kaija Koo puhui saavutuksistaan ja suosiostaan. Hänessä ei ole enää mitään mystistä tai jännittävää. Kuningatarmehiläinen. Sinisissä tikkaissa (2016) Kaija Koon toteemieläimyyttä alleviivataan urakalla. Huhtikuussa levy-yhtiö tiedotti yllätyksettömästi, että Kaija Koo julkaisee uuden voimabiisin. Sellaisesta meillä tykätään.” Ruissalossa etsin Kaija Koota humalaisesta ja hikisestä ihmismerestä. Nyt Kaija Koon artistikuva on rakennettu hänen yksityisten vaikeuksiensa ympärille. Meille tarjotaan valmista hahmoa. Pojat riehaantuivat ja nostivat artistin ilmaan, kamerat räpsyivät. 2010-luvun Kaija Koo on samanlainen amerikkalainen positiivinen tsemppaaja kuin kaikki muutkin popparit. Mustat vaatteet, pitsiä, tummat aurinkolasit. Kappaleen alussa tavataan kiusallisesti ”nuori tyttö baaritiskillä” ja annetaan tälle äidillisiä neuvoja. Kaija Koo sai olla diiva. Pahinta on, että Kaija Koo itse näyttää rakastavan nykyrooliaan. Jos hän menestyy, se on feminismin voitto. Minkä poliittisen suunnan edustajat yleensä sanovatkaan, että tässä maassa ei saa menestyä. Y ritän antaa nyky-Kaijalle mahdollisuuden. Jos hän epäonnistuu, se on hänen oma syynsä. Meille tarjotaan individualismia ja self-helpiä. Riittävän tavallinen ja kuitenkin reippaan yrittäjähenkinen. Siinä ei ole mitään vallankumouksellista. Kaija Koo ei enää edusta fantasiaa, johon haluaisin upota, vaan kylmää ja yksilökeskeistä maailmaa, josta nimenomaan kaipaan pois. Niin kuin Destiny’s Child Independent Woman -anthemissaan julistaa: I depend on me. Kun Happoradio soitti, Kaija Koo asteli paidattomien nuorten miesten seurueen keskelle tanssimaan. Siitä, ettei häntä voinut pakottaa mihinkään kategoriaan, ei varsinkaan iskelmään, vaikka jotkut ovat yrittäneet. (Kirjaimellisesti. Tätä pärjäämiseetosta minä inhoan. ”Rempseä suomalainen nainen. Postfeminismi on kapitalismille mieluinen feminismin kevytversio. Tämä on Vain elämää -efekti
Näkemään Kaija Koon sellaisena kuin hänet lapsena opin tuntemaan. Hänestä Kaija Koo on poikkeuksellinen hahmo ja ”ihanasti vapautunut iän myötä”. ”Biiseissä ei heijata itseä lattialla loputtomiin. Hän esiintyy kimaltelevissa tunikoissa ja istuu hulppealla valtaistuimellaan discopallon alla. K aija Koon numero on edelleen puhelimeni osoitekirjassa. Uusi suosio ja Vain elämää -pyöritys ovat vahvistaneet tätä imagoa. Kaija Koo toistelee haastatteluissa ylevää tarinaa, jossa hän kertoo olevansa ”todella herkkä ja syvällinen ihminen”, joka on valittu tehtäväänsä. Nurmiston Kaija-fanitus alkoi muutama vuosi ennen Vapaasinglen julkaisua, kun kaveri lähetti hänelle muutamia biisejä kuunneltaviksi. Tunsin olevani ainut, joka odotti Kaija Koolta jotain. Kerran, mahdollisesti vuonna 2008, ostimme liput Kaija Koon keikalle, joka osui pikkujoulukauden alkuun. Ei vuonna 2007 vielä hirveästi popitettu Kaijaa. Nurmisto pitää nyky-Kaijaa aitona ja vilpittömänä. Kuten Supernaisissa, jossa on ”laseissa kuplivaa, silmissä kultaa, ja auringonnousuun on ikuisuus aikaa”. Nurmisto toivoo laillani, ettei Kaija Koo ryhdy jatkossakaan kommentaattoriksi. Kaija Koo antaa luvan unohtaa kiireet ja huolet hetkeksi. otain yhteistä aavikkoprinsessalla ja kaverin hauskalla äidillä kuitenkin on. Samalla tavoin minua loukkaa nykyään se, miten moni rakastaa ”uutta Kaijaa”. ”Parantaja”, joka ”sairastui vahvuuteen”. Olen maannut lattialla, kuunnellut Unihiekkamyrskyä repeatilla – ensin korvalappustereoista, myöhemmin Spotifysta – ja noussut ylös. Siksi ihmiset kuulemma helposti unohtavat, että kaiken loistokkuuden alla on ihan oikea ihminen. ”Sellainen villi kaunotar hiekka-autiomaassa.” En voi olla myöntämättä. There is a light that never goes out. ”Voisi tulla ilmi jotain sellaista, mikä pudottaisi pohjan koko hommalta.” Minun näkökulmastani se on jo pudotettu. 1990-luvun taantumassa paettiin futuristiseen mielikuvitusmaailmaan, 2010-luvulla ylellisiin bileisiin tyttökavereiden kanssa. Ilmeisesti minulla ja Impiöllä oli sama fantasia. Ennen 2010-lukua häntä ei tuttavapiirissäni arvostettu. Unihiekkamyrskylyhtypylväässä palaa valo. ”Soitetaan: Kaija Koo”, Siri sanoi ruudulla. Pari vuotta sitten ostin uuden iPhonen. Tönivät ja ölisivät, tunsivat ehkä Tuulikellon ja pari muuta radiohittiä. Nurmisto muistelee, että ensimmäisillä festarikeikoillaan Kaija Koo näytti kömpelöltä sukulaistädiltä, joka yrittää puhua nuorisokieltä. Kun Kaija Koo soitti takaisin, en vastannut. Hyväosaista, keskimääräistä elämää. Ei mikään Irwin Goodman, Nurmisto tiivistää. Nurmiston mielestä Kaija Koossa upeaa on se, miten arvokkaasti artisti suhtautuu vanhenemiseen. Räpelsin sen ääniohjauksen vahingossa päälle. Omakotitalo, piha ja auto. Onhan se raikasta. J. Kertoja istuu autossa ”yön meidän pihalla” ja odottaa aamua. Kurjuuteen ei saa jäädä rypemään. Suoria poliittisia kannanottoja Kaija Koolta ei ole kuultu, mutta vuonna 2012 hän esiintyi Sauli Niinistön vaalijuhlissa. Kaija Koo seisoi myrskyn keskellä taipumattomana. Nurmiston mielestä on kiva, että mielikuvitusmaailmat on vaihdettu selkeäsanaisiin ihmissuhdetarinoihin. Selvisi, että camp-vitsiltä vaikuttanut artisti olikin mieletön viihdetaiteilija. Ettei kävisi niin kuin Teemu Selänteelle. Viimevuotisessa Voice.fi-haastattelussa Kaija Koo sanoo, että hänelle ”on kertynyt status tietynlaisena popin kuningattarena”. Niitä on helpompi sovittaa omiin kokemuksiin. Kaija Koo ei pyri kansanomaisuuteen, pikemminkin päinvastoin. Konserteissa hän sanoo ikänsä ääneen, kommentoi painoaan ja esittelee leikattua lonkkaansa. Popissa vanheneva nainen on tabu. ”Niin ihmismieli toimii. He taluttavat meidät pois ankeasta arjesta. Onneksi silloinen poikaystäväni ymmärsi sekä minua että Kaijaa. Mutta hän oli niin ihana aavikkoprinsessa, kuin tieteiselokuvan päähenkilö! Sanoituksissa tuulet puhalsivat ja meret pauhasivat. Nurmisto on yrittänyt kuunnella myös 1990-luvun Kaija Koota, mutta se on hänestä raskasta, liian ysäriä. Kaija Koo on kahden lama-ajan suosikkiartisti ja kappaleet pakopaikkoja. Nurmiston mielestä Kaija Koo on kuin kaverin hauska äiti, jonka kanssa tekee mieli istua iltaa, juoda muutama lasi viiniä ja avautua ihmissuhteista. En olisi osannut selittää. Enemmän ne sanovat, että ryhdistäydy nyt, saatana.” Kuka sen opettaa -kappaleessa kärsitään huonossa suhteessa ja suunnitellaan lähtöä. Kaija Koo on jäänyt kiinni. Firman bileistä saapuneet humalaiset keski-ikäiset käyttäytyivät lajityypillisesti. Mutta vain hetkeksi. Kaija Koon todellisuus on hyvin keskiluokkainen ja oikeistolainen, sanoo Nurmisto. Muistona. Alku oli aidointa ja oikeaa! Suosio pilasi kaiken! Pikkujoulukeikalla pystyin vielä pitämään kiinni kuvitelmastani. Olen yhtä naurettava kuin indiebändien puritaanifanit. . Eikö 1990-luvun Kaija Koo ollut lopulta vain Markku Impiön fantasia naisesta, hän kysyy, aiheellisesti. Kun Nurmisto erosi pitkästä suhteesta, Mentävä on (2007) tuntui hänestä hyvin samastuttavalta. Vähän kuin lukisi horoskooppia.” Kun itse olen pahassa paikassa, palaan Kaija Koon 1990-luvulle. Ei hän ollutkaan erilainen. Eivät nuo ymmärrä Kaija Koota niin kuin minä, ajattelin loukkaantuneena. Minullakaan ei ollut tarvetta mainostaa mieltymystäni. Hän kokee olleensa edelläkävijä. Niin. Nurmisto, ”henkisesti täti-ihminen”, on ilahtunut siitä, miten avoimesti viisikymppinen uskaltaa laulaa riettaudesta ja nautinnosta. Ehkä se sama ihminen oli myös 1990-luvun Kaija Koon loistokkuuden alla. Painoin punaista luuria vähintään viisi kertaa ja toivoin, ettei soitto ehtinyt mennä läpi. Enää en pysty. En seuraa hänen Facebook-sivujensa nolostuttavia päivityksiä, en osta lippuja jäähallikeikoille tai ”Kaija Koo Superlaivalle” enkä tuskaile uusien kappaleiden kömpelöitä sanoituksia (Hei dj!, 2016: lapsena mä kelasin / että kohta delaisin). Ehti se. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 95 Nurmisto on valokuvaaja, Tämän kylän homopoika -blogin kirjoittaja, podcastaaja ja kovan luokan Kaija Koo -fani, minkä hän on toistuvasti tuonut esiin sosiaalisen median kanavissaan. Minä en vain nähnyt häntä. P äätin, etten enää odota Kaija Koolta mitään. ”Tässä kulttuurissa sen ikäiselle naiselle sopivampi suhtautuminen seksiin olisi limakalvojen kuivuudesta huolestuminen.” Kaija Koo on vaatinut haastatteluissa, että vanhenemisesta keskusteltaisiin häpeilemättä. Joskus oli päinvastoin
OlisikO kysymykseen repliikeistä ollut mahdollisuutta vastata rehellisesti niin, ettei tulisi turpiin. Kun Once Upon a Time in Hollywoodin tähdet – Brad Pitt, Leonardo DiCaprio, Margot Robbie ja tietenkin Tarantino – kokoontuivat lehdistötilaisuuteen, tunnelma oli vireä viimeiseen kysymykseen asti. Q uentin Tarantinon elokuva Once Upon a Time in Hollywood sai maailmanensi-iltansa Cannesissa toukokuussa. Uutuuden tarina liittyy Sharon Taten ja hänen ystäviensä kohtaloon. Tarantino nyökkäili mutta alkoi näyttää raivostuneelta ymmärtäessään, millaiseen ansaan joutui. Tarantinosta tuli ohjaajatähti, jolla oli rockjumalan elkeet ja fanikunta. Kävi juuri kuten saattoi arvata. Oli kyseessä korrektiuden tiukin kaulapanta tai fanikulttuuri, jossa edellytetään Star Warsin tai Batmanin seikkailujen olevan tismalleen fanien toiveiden kaltaisia, tiedostamattomana tavoitteena on taiteilijan kuolema. Pittin ja diCaprion hahmot ovat laskeva tähti ja stuntmies, josta ei tullut tähteä vaan paaria. Tate edustaa loistavaa tulevaisuutta. 96 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 elokuva Kalle Kinnunen on kolumnisti, joka näki Reservoir Dogsin kolmesti elokuvateatterissa. K U VA : C O LU M B IA PI C TU R ES , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Oli kysymys mieletön tai ei, pyrkimys oli tietenkin perusteltu. Huikeus liittyy Tarantinon itsereflektioon. elokuva Kaikki taiteilijat eivät ole edistyksellisiä, mutta niin vain on, kirjoittaa Kalle Kinnunen. Naistenmies-Tarantinon edesottamuksista on kerrottu sitä sun tätä vuosien varrella. Uutuuden teemoja ovat menettäminen ja vanheneminen. Pulp Fictionista tuli menestys ja elokuva taiteen suunnannäyttäjä. Silloin New York Timesin toimittaja epäsi Tarantinolta, miksi Tatelle oli kirjoitettu niin vähän repliikkejä – onhan Robbie niin lahjakas näyttelijä. ONCE UPON A TIME IN HOLLYWOOD ohjaus Quentin Tarantino ensi-ilta 16.8. Petyin itseriittoisiin Kunniattomiin paskiaisiin, Django Unchainediin ja The Hateful Eightiin. Mutta millaisesta teoksesta nyt puhutaan. Uma Thurman avautui riskeistä, joihin Tarantino hänet Kill Billien kuvauksissa pakotti. Hän näkee itsensä ja tulevaisuutensa. Suuri osa lehdistötilaisuutta käsittelevistä jutuista välitti mielikuvaa raivostuneesta Tarantinosta, jolle naisen asema on kipein mahdollinen asia. Once Upon a Time in Hollywood on nimittäin sadunomainen kertomus kolmen kerroksen väestä elokuvabisneksessä ja tilinteko nostalgiasta, jota Tarantino kokee 1960-lukua kohtaan. Tasan 25 vuotta aiemmin Tarantino voitti festivaalin pääpalkinnon Kultaisen palmun elokuvallaan Pulp Fiction. Siinä yhdistyivät korkea ja matala, ranskalaisen uuden aallon keinot ja amerikkalaisen populaarikulttuurin maailma. Ulkopuolelta jälkikäteen esitetty vaatimus, että elokuvan olisikin pitänyt kertoa ihan toisesta asiasta, ei ole tasa-arvokysymys vaan oire samasta sairaudesta, jota miljoonat katsojat potivat Game of Thronesin päätyttyä. Toimittaja asetti Tarantinon eettisesti kyseenalaiseksi henkilöksi. Hollywoodin pahimmaksi vallan väärinkäyttäjäksi paljastunut Harvey Weinstein oli pitkään Tarantinon vakiotuottaja. Jaa-a! Tate on elokuvassa keskeinen sivuhahmo – samoin kuin vaikkapa Al Pacinon esittämä tuottaja, jolla on enemmän repliikkejä mutta paljon ohuempi rooli kuin Robbiella. Tarantino ei kenties ole edistyksellinen, mutta Robbie ottaa elokuvan haltuun ja näyttelee jakson, joka jää historiaan. Charles Mansonin johtaman hippijengin jäsenet murhasivat muiden muassa näyttelijä Taten, Roman Polanskin raskaana olleen vaimon elokuussa 1969. . Vaikein ja parhaiten näytelty kohtaus koko elokuvassa on Robbiella. Siinä ei ole repliikkejä. Tämä on laskevan auringon elokuva ja tuokiotallenne kääntyvän elokuvahullun pään sisältä. Mutta ei tämä ole elokuva Tatesta. Uutuuden parissa koin jotain, mitä en ehkä ollut tuntenut Tarantinon elokuvan parissa sitten 1990luvun: paitsi että halusin nähdä tämän teoksen oitis uudelleen ymmärtääkseni sen tasoja paremmin, todistin myös jotain taiteellisesti uutta. Ansa Tarantinolle. Ainoa kerta, jolloin Tarantino on aiemmin näitä asioita sivunnut, oli upea Jackie Brown 22 vuotta sitten. Tarantinolla olisikin seliteltävää. Kohtauksessa nouseva tähti Tate katsoo omaa elokuvaansa valkokankaalta. Toimittaja halusi puheeksi metoo-kuohujen jälkipyykin ja naisten aseman elokuvissa. Ei se ollutkaan kysymys vaan julkilausuttu tuomio. Olisihan se voinut olla erilainenkin, mutta pahoittelen: komiteat eivät tee elokuvia pilvilinnoista. 56-vuotias elokuvantekijä luonnollisesti ymmärtää ristiriidat paremmin kuin 34-vuotias. Pöllämystynyt Tarantino vastasi lyhyesti: ”Torjun hypoteesisi.” Robbie pohti roolinsa luonnetta laajemmin
Diego Maradona Asif Kapadian edelliset dokumentit Senna ja Amy lukeutuvat 2000-luvun parhaisiin henkilökuviin. Nyt valtaosa Netflixin nimikkeistä tuntuu algoritmin tuottamalta audiovisuaaliselta hötöltä, jonka ainut tehtävä on pyöriä ruuduilla – sama se, katsooko kukaan. Ensi-ilta 5. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 97 K U VA T: N ET FL IX , H B O , A LT IT U D E FI LM D IS TR IB U TI O N , Always Be My Maybe Muistatteko, kun Netflix panosti laatuun. HBO Nordicissa. Vuonna 2017 teknologiajätti toi kaksi elokuvaansa Cannesin kilpasarjaan ja vaikutti siltä, että kaikki kiinnostavat tekijät siirtyvät lopulta sen palvelukseen. Niistä ainut maininnan arvoinen on itseään parodioiva Keanu Reeves. huhtikuuta 1986 ja kelaa tapahtumat siitä eteenpäin julman tarkasti. Uhreiksi joutuvat perusduunarit, jotka eivät usein tiedä kävelevänsä omaan turmioonsa. Netflixissä Chernobyl Viisiosainen tv-sarja hirveästä ydinvoimalaonnettomuudesta ei ole helpoin myytävä, mutta jotenkin vain HBO:n ja Sky UK:n tuottama Chernobyl on noussut yhdeksi alkukesän puheenaiheista. Kuviltaan ja ääniltään hurjan hieno sarja alkaa reaktorin räjähdyksestä 26. Se on löysä romcom, jonka sataan minuuttiin on ripoteltu täkyjä juuri sen verran, ettei katsoja ehdi luovuttaa. Ansiokas arkistotyö ja draaman taju paljastivat päähenkilöistä uutta. Nerokoomikko Ali Wongin tähdittämä Always Be My Maybe ilmentää trendiä täydellisesti. Pahimpia ovat silti hetket, joissa he tietävät. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA elokuvat. Kahteen tuntiin mahtuu paljon futista, mutta Maradona jää etäisemmäksi kuin Ayrton Senna tai Amy Winehouse. Kentällä ja sen ulkopuolella hurjastelleesta futislegendasta on vaikea saada otetta, eikä vähiten siksi, että mies tuntuu krooniselta valehtelijalta. Dokumentti keskittyy Maradonan loiston vuosiin Napolissa 1980-luvulla ja kertoo pelaajan lisäksi köyhästä kaupungista, joka hallitsi hetken Italiaa ainakin jalkapallokentillä. heinäkuuta. Diego Maradona ei täydennä hattutemppua, mutta onpahan aihekin hankalampi. Vastakkain ovat tieteen tekijät, joille tuhon laajuus valkenee varhain, ja poliittinen koneisto, joka ei suostu myöntämään virhettä
Se voi parantaa sitä – mutta tämä riippuu kontekstista ja siitä, onko kokemuksesta saatavissa objektiivista palautetta. Kokemus voi siis tuottaa jopa huonompaa päätöksentekoa. Luennoidessani kerran poliisin tutkinnanjohtajille todistajien arvioinnista ja valheiden paljastamisen harhakuvitelmista eräs pitkän uran tehnyt ylikomisario tokaisi: ”Kyllähän sen kokeneena tietää kun joku valehtelee. Se ei välttämättä kerro mitään tämän epäillyn syyllisyyden todennäköisyydestä. V astaus riippuu siitä, minkätyyppisestä intuitiosta puhutaan. Kahnemanin kirjassa kuvattiin tutkimusta, jossa seurattiin kahdeksan ehdonalaistuomarin päätöksentekoa. Entä parantaako kokemus intuitiivista päättelyä. Englanniksi ja ruotsiksi puhutaan vatsatuntemuksesta (gut feeling, magkänsla) ja toki vatsan sisäisiin tuntemuksiin viitataan tässä yhteydessä suomeksikin. Melko usein nopea, tiedostamaton päättely palvelee meitä. Kokenut poliisi saattaa unohtaa ne kerrat, kun hänen intuitiivinen arvionsa kuultavan valheellisuudesta oli väärä. Siinä voisi jo olla tutkimisen arvoista vihjettä valehtelemisesta. Kokeneen poliisin vatsatuntemus saattaa ohjata rikostutkintaa melkoisesti. Nobel-palkittu psykologian tutkija Daniel Kahneman kuvaa kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti erinomaisesti nopean, intuitiivisen ajattelun sudenkuoppia ja suosittelee tiedostavampaa, hitaampaa ja työläämpää prosessointia ainakin monimutkaisemmissa päätöksentekotilanteissa. Mikä olisi vaihtoehtoinen tulkinta. V atsatuntemukset voivat myös heikentää hyvin konkreettisella tavalla päätöksentekokykyä. Tutkijat pitivät kirjaa päätöksistä ja niiden tarkoista ajankohdista sekä tuomareiden ruokailu tauoista. Vatsatuntemukset siis todellakin vaikuttivat päätöksiin varsin konkreettisella tavalla. Tämä saattaa luoda ylipositiivisen kuvan omasta kyvystä tunnistaa valheita. Tutkimus osoitti, että kunkin aterian jälkeen noin 65 prosenttia hakemuksista hyväksyttiin, kun taas hyväksymisprosentti laski miltei nollaan ennen seuraavaa ateriaa. Sen tuntee vatsassaan!” Intuitiota – varsinkin pitkästä työkokemuksesta seuraavaa intuitiivisuutta – tavataan arvostaa. Mutta kuinka luotettavia nämä sinänsä vahvatkin tunteet sitten yleisesti ottaen ovat. Kokenut poliisi saattaa unohtaa kaikki ne kerrat, jolloin hänen intuitiivinen arvionsa kuultavan valheellisuudesta oli väärä, mutta muistaa kirkkaasti ne kerrat, jolloin hänen arvionsa oli oikea. Julia Korkman on oikeuspsykologi, joka suosittelee varsinkin tuomareille verensokerin pitämistä tasapainossa. Näin siitä huolimatta, että usein toimintaamme ohjaavat monet sellaisetkin motiivit, joista emme juuri ole tietoisia. 98 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 Korkman K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Omaa intuitiota pitäisi intuitiivisesti osata epäillä, kirjoittaa Julia Korkman. Tämän voisi selittää hermostuneisuus. N etti on pullollaan kehotuksia kuunnella intuitiota tai niin kutsuttua näppituntumaa. Tätä riskiä lisää ihmiselle melko tyypillinen taipumus muistella mieluummin onnistumisia kuin epäonnistumisia. Vastaja vatsakysymyksiä. Vaikka tuloksiin pyrittiin löytämään muita selityksiä, tulivat tutkijat siihen synkähköön johtopäätökseen, että parhaiten vinoumaa selitti tuomareiden väsymys ja nälkä. Kuitenkin löytyy runsaasti tutkimustietoa – ja monilta epäilemättä myös omakohtaisia kokemuksia – siitä, etteivät vatsatuntemukset tai intuitio aina ole paras tae päätöksenteon järkevyydestä. Vai johtuuko se siitä, että henkilö kertoo ristiriitaisesti tapahtumista. . Jos intuitio on vahvasti jotain mieltä, kannattaa kuunnella mutta myös esittää vastakysymyksiä. Kahnemanin mukaan ajattelemme usein toimivamme kuten toimimme, koska meillä on tähän hyvin perustellut syyt. Vai siitä, että epäilty muistuttaa aiempaa valehtelijaksi osoittanutta henkilöä. Nuoremman ja epävarmemman kollegan itsereflektio voi olla tarkempaa – tai ainakin riski yliarvioida omat kyvyt lienee pienempi. Jos poliisilla on vaikutelma siitä, että epäilty valehtelee – johtuuko se siitä, että henkilö tärisee. Tuomarit tutkivat päivät pitkät ehdonalaisuuteen pyrkivien hakemuksia, joista noin 35 prosenttia hyväksyttiin. Intuitiota onkin joskus kutsuttu tiedostamattomaksi tieto pankiksi. Se, mitä havaitsemme, koostuu vain osin aistimuksista ja suureksi osaksi ennakkooletuksista sekä jälkikäteisrakennelmista. Suoriudumme monista tehtävistä ajattelematta niitä lainkaan, jos olemme toistaneet ne lukuisia kertoja ja saaneet niistä palautetta. Palomies tai kirurgi, joka epäonnistuu tehtävässään, saa usein hyvinkin konkreettista palautetta tekemistään virheistä, mutta ihmismielen arvioija taas saa verrattain harvoin konkreettista palautetta tekemistään virheistä
Hän vastustaa rakkauden merkityksettömäksi muuttumista silloinkin, kun toinen osapuoli on paljastunut valehtelijaksi ja herää kysymys, onko tätä ollut edes mahdollista tuntea. Mutta nyt minusta näyttää, että minulla on jaloissani läjä ohuita sinisiä kalvoja, jotka ovat jääneet levälleen näyttämölle, esitys on ollut ja mennyt kauan sitten, lavasteet on purettu. Puhun siitä, miten nämä muotoilut tyhjentävät rakkauden kaikesta sinisestä ja jättävät ruman värittömän kalan sätkimään leikkuulaudalle keittiöön. Psykologisesti ajateltuna minun ilmeisesti tarvitsi sorkkia jotakin traumaani. Sininen saa lohdutuksen, uskonnon, ystävän, rakastajan ja lääkkeen roolin. Viimeistellessään kirjaa Nelson tarkastelee vuosia keräilemiään sinisiä esineitä, ajatuksia ja havaintoja. Voimia on vähän. Ihailin Nelsonin muodon hallintaa jo Argonauteissa, jonka senkin Kaijamari Sivill viime vuonna hienosti suomensi. Ylväs Sinelmiä raivaa lukijalle tilaa ja oikeutta surra sekä rakastaa. Sininen on ikävä ja viimeinen lautta menetetyn luo. Rakkaus väRiin on hyvä esimerkki siitä, ettei viehtymystä johonkin tai johonkuhun voi valita eikä täysin ymmärtää. Maggie Nelson säilyttää pystypäin romantiikkansa silloinkin kun sattuu. Ja minä tiedän miksi niin on, ja haluaisin sanoa kaikille, jotka Nelsonin havainnon jakavat: Koska suurin osa siitä, mitä on, on sinussa. Neliraajahalvaantuu. Siksi Nelson onkin niin ihana. Henkisesti rampanakin hän synnyttää syvyyttä ja merkityksiä surun latteuteen ja yhdistää ruumiillisuutta ja filosofiaa rauhoittavan varmasti. Vuori on sinussa. Lopulta Nelson alkaa suostua rakkaudesta luopumisen ajatukseen, nähdä sen mahdollisena. sininen kietoutuu ja rinnastuu kirjassa rakkauteen monin tavoin. Nelsonin mielestä kliininen psykologia tekee rakkaudesta patologista, harhaa tai biologisesti selitettävää. Kun ajattelen joitakin entisiä rakastettujani, minun on vaikea enää saada kiinni siitä, mikä heissä lumosi. Enkä tiedä, onko mikään sen selvempää, mutta inhottavan valoisaa on. Nelsonilla on kuitenkin jäljellä pakkomielteinen rakkautensa siniseen väriin, ja siitä hän kirjoittaa sydän tuusana. En koskaan osaa vastata. Sininen on farmakon: lääke ja myrkky. Mikä raadollinen kuva itsestä tökkimässä puolitiedottomassa tilassa omaa avohaavaa! Eritoten verrattuna siihen, miten huumaavalta ja juhlavalta kaikki silloin tuntui ja kuinka rikki sitä meni, kun niin sanottu suhde päättyi. . Haluan sinun tietävän, etten enää syytä siitä sinua. Sinelmiä taas koostuu numeroiduista lyhyistä fragmenteista, jotka saapuvat vaikeista oloista: Nelson on jätetty ja ikävästä sairas. Sininen on sekä suru että rakkaus. Minä en kuitenkaan vielä tiedä, miten rakkaus erotetaan rakastajasta aiheuttamatta jonkinmoista verilöylyä. Arvelin koonneeni niin paljon sinistä, vaikkakin jätettä, että siitä rakentaisi vuoren. Sama pätee rakkauden menettämiseen. Ei sitä voi valita. Rakastumisen ja menettämisen tilat ovat kumpikin läsnä Maggie Nelsonin Sinelmissä, joka on fragmentaarisuudessaan uskollinen todellisuudelle. Hän pysyy lojaalina myös menneisyyden itselleen. Kommentin epäromanttisuus väsytti, mutta en voinut väittää vastaankaan: rakastumisen tila on niin sekava, että ei voi kuin hämmästellä, miten siitä on saatu aikaiseksi eheitä kirjallisia teoksia. Hän oli ajatellut keräilyn johtavan ensyklopediamaisen valtavaan aineistoon, mutta kokoelma vaikuttaakin aneemiselta. Miksi sinisestä. Tämä on tietoa: sinikuume alkoi kun tapasin sinut. Ei ihminen pääse valitsemaan, mitä tai ketä rakastaa, haluan sanoa. R akastuminen on psykoosiin verrattava tila, sanoi kerran eräs psykoanalyytikko minulle. K U VA : S & S, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Hyvä ystävä joutuu onnettomuuteen. Itse en voi väittää pysyneeni: olen purkanut rakastumisiani niin armottomasti, etten pääse enää itseäni piiloon rakkauden nykyään repaleisen pressun alle. Toisten elämät MAGGIE NELSON SINELMIÄ S&S Maggie Nelsoinin Sinelmissä sininen on sekä suru että rakkaus, kirjoittaa Marjo Niemi.. Sitä kysytään minulta usein. Argonauttien muoto eli ja muuttui, koska siitä kirjan tematiikassa oli kysymys. Nelson ei glorifioi kärsimystä mutta kieltäytyy kyynistymästä. 100 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 kirja Marjo Niemi on sinistä kajalia käyttävä kirjailija, jonka mielestä suhde rakkauteen voi olla yhtä aikaa pateettinen, psykologinen, humoristinen, kyyninen ja tosi
Historian paino Kim Thúy: Ru. Mikä oli tuon kaiken takana. Mutta koska keinot ovat parinkymmenen vuoden takaa, teos ei tunnu kovin ajankohtaiselta, eikä sen pikkunokkela huumori jaksa huvittaa kovin kauaa. Oneil on kuollut myrkytettyyn Subway-patonkiin tunti sitten, ja epäiltynä on hänen isänsä, joka pitää itseään cowboyna. Marja Luoma. Romaani kuitenkin tekeytyy edetessään ja kasvaa lopulta aihettaan suuremmaksi. Ehkä se on tarkoituskin. Vauraassa perheessä kasvanut tytär päätyy pakolaisleirille Malesiaan, sitten rakentamaan uutta elämää Kanadaan. Suom. Johnny Kniga, 333 s. Hiljaisuuden mestari on taiturimaisesti kirjoitettu, kielellisesti rikas romaani. Traagisista tapahtumista ja elämänkohtaloista huolimatta romaanin sävy on sovinnollinen, ja siinä on myös hienovireistä huumoria. Tarja Lipponen. Dekkarisommitelma jää kuitenkin vain kuriositeetiksi, kun huomion vievät lukuisat sisäkkäiset kertomukset ja henkilöhahmojen rönsyilevä ajatuksenjuoksu. WSOY 359 s. TEKSTI SILVIA HOSSEINI. Siellä elämä on turvallista, mutta unelmoiminen on opeteltava uudestaan. Kaikki ratkaisut, kuten yksivuotias kertojana, eivät toimi yhtä hyvin, mutta Khemiri kirjoittaa tyyliteltyä ja hallittua proosaa. Näkökulmatekniikka on hyötykäytössä: samaa tilannetta kuvataan täysin eri kokemusmaailmoista käsin, mikä vahvistaa teoksen satiirista sävyä. Voi olla ettei mikään. Sisältö on synkkä, mutta rytmi ja kompositio ovat kevyitä ja kuvailu aistivoimaista. [Pappaklausulen.] Suom. Miki Liukkosen uutukainen alkaa murhasta: muuan T. Historian paino on raskas, mutta julmuutta vasten kauneus ja hyvyys erottuvat tavallista kirkkaammin. Epäkronologinen kerronta etenee lyhyiden muistikuvien ja paljonpuhuvien yksityiskohtien varassa. Omaelämäkerrallinen pienoisromaani kertoo Vietnamin kommunistihallintoa 1970-luvulla paenneen venepakolaisen muistoista. Tekijä hallitsee täydellisesti postmodernin kirjallisuuden venkoilut alaviitteiden alaviitteineen. Se on koskettava olematta tunteileva. Postmodernia venkoilua Miki Liukkonen: Hiljaisuuden mestari. Mikä oli asian itsensä takana. Miehestä, jolla on ongelmallinen isäsuhde, kasvaa isä, joka suorittaa vanhemmuutta – lastenvaunujakaan ei voi ostaa ilman perusteellista Excel-taulukointia. Mehevin henkilöhahmoista on itsepäinen, pahansisuinen isoisä, joka herättää samanaikaisesti myötätuntoa ja myötähäpeää. Useita kirjallisuuspalkintoja voittanut Ru on upea teos. Tarinassa eletään reilu viikko tukholmalaisperheen ruuhkavuosielämää. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 101 K U VA T: S & S, TA M M I, N EM O kirjat Vanhempiaan ei voi valita Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt. Kerroksia riittää kuorittavaksi, mutta temaattisesti kokonaisuus jää ohueksi. Gummerus, 144 s. Muita saattavat uuvuttaa spagetin viskelyt, kakkashow’t ja puolisolle tiuskimiset. Isän säännöt on perheellisille todennäköisesti samastuttava teos
Arto Tuunelan sooloprojektina alkanut bändi teki herkkää ja melodista indiepoprokkia, ja yhtyeestä tuli viimeistään 2010-luvun alussa samaan aikaan sekä arvostettu että valtavan suosittu. 102 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 musiikki Iida Sofia Hirvonen on toimittaja, joka suosittelee tänä kesänä Pariisiin matkustaville ButtesChaumontin puistoa ja kuolema iltapäivällä -drinkkiä. K un täytin 19, muutin Tampereelle opiskelemaan. Jossain vaiheessa iltaa diskossa alkoi aina soida kappale, jossa laulettiin: ”juosta alasti pellossa juhannusyönä...” Se oli Pariisin kevään biisi, minua valistettiin. Tänä kEväänä julkaistut uudet Pariisin kevään singlet enteilivät elokuussa julkaistavaa albumia nimeltä Reuna. Sekoittakaa päässänne M83, CMX, Mew, Chisu ja Oneohtrix Point Never, niin pääsette lopputulokseen. En edelleenkään oikein osaa kuunnella tällaista musiikkia huvikseni. Se kääntää bändin soundia täysin elektroniseen, jopa dekonstruoituun suuntaan. TäTä TaidEpopin pitää tänä päivänä olla: ilmoja halkovia full Hd -syntetisaattoreita ja kokonaisvaltaista elämyksellisyyttä, joka sopii korkealaatuiseen keikkaproduktioon laservaloineen. Tampereella oli tuolloin (toisin kuin Helsingissä) indiediskoja, joissa soitettiin Liekkiä ja The Smithsiä ja juotiin väljähtyneen Pepsi Maxin makuista Long Island Iced Teata maljakon näköisistä astioista. Antti Holma totesi tänä keväänä X-lehden kolumnissaan, että herkkyys on taiteen suurin huijaus ja jos sitä jossain näkee, kyse on teeskentelystä. Silloin Pariisin kevät soisi ja pussailisin jonkun ihanan tyypin kanssa festareilla sen tahdissa, tai sitten olisin yksin ja kontemploisin tunteitani ja ihmissuhteitani. Isoin vertailukohta löytyy Ruusutyhtyeestä, jonka viimevuotinen tarkoituksellisen pöhkö ja jopa trance-vaikutteinen levy ei välittänyt siitä, onko tämä nyt indietä, tanssimusaa vai kaupallista radiopoppia. PARIISIN KEVÄT Reuna Fullsteam K U VA : S O FI A O K KO N EN , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Need I say more. Elämä olisi elämää suurempaa. Onhan Pariisin keväällä oikeasti esimerkiksi kappale, jossa lauletaan ”Me seisotaan hattu kourassa maailman reunalla”. Kuuntelisin, jos olisin sellaista fiilistelijätyyppiä. Sillä jos suomipoppia on yleensä saattanut syyttää banaalista kulmasohvarealismista, Pariisin kevät on edustanut ilmiön kääntöpuolta: eskapismia, jossa ihmissuhdedraamoja ja elämän pieniä ihmeitä kuvataan satumaisten luontometaforien kautta. Pariisin kevät päivitti elämää suuremman taidepoppinsa vuoden 2019 päälavoille sopivaksi, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen. Yksityiskohtiin on kiinnitetty huo miota, ja Reuna ei tunnu vain kasalta biisejä vaan ihan omalta maailmaltaan. Reunan kokeellisuus on kuitenkin ennen kaikkea tuotannollista pintaa, jonka alta löytyy tarttuvaa suomi poppia ja isoja melodioita. Tytöt ja pojat tanssivat ujon näköisinä printti-t-paidoissaan ja pallomekoissaan, ja kengät tarttuivat tahmeaan tanssilattiaan. En koskaan ”tajunnut” Pariisin kevättä. Se on kuin katsois tähtitaivasta kirkkaana talviyönä / Niin kauan ettei päivä kääntyis takaisin / Ja yks ainoa puu ois päättänyt pitää lehtensä läpi talven / Se seisois pakkases ylpeenä, lauletaan Liekki-biisissä. Usein vellotaan nostalgiassa, joka sekoittuu säähavaintoihin ja aktualisoituu jo tässä hetkessä: ollaan koko ajan jossain aamuyön jatkoilta kotiinkävelyn liian hauraissa tunnelmissa, jossa taivas muuttuu ruusunpunaiseksi, muutto linnut liitävät taivaalla, eikä voi olla miettimättä kaiken katoavaisuutta. aCH ja voih! Juuba juu, sanon minä. Pariisin kevään vastaavanlainen konseptin päivitys voi tuntua alkuun yllättävältä, mutta ratkaisu on pragmaattinen ja luonteva. Albumin kansikaan ei ole Pariisin kevään perinteistä lapsi pellossa ja bändin nimi kasvisravintola kirjaimilla -tyyliä, vaan graafisen ilmeen on suunnitellut Milena Huhta, ja studiovalokuvien sijaan siinä on mystisiä fantasiaolentoja. . Jo nimi Pariisin kevät tuntui arveluttavalta: siihen tuntui kiteytyvän sellainen Amélie-elokuvaa fanittaneen tweesukupolven herkkyydeksi naamioitu naivistis-toksinen vaikeilu. Eskapismia laservaloissa. Tuunela näytti promokuvissa veistokselliselta, imago oli arvoituksellinen
Uudet ihmiset, yleensä nuoret naiset, ottavat vanhat tyylit ja toteemit nimiinsä vailla anteeksipyynnön häivää. Kaikkea löytyy. ”Musiikin korvikkeen” eli David Guettan patonki-EDM:n suuntaan osoittelevia kappaleita (hyvä!). Hatchie: Keepsake (PIAS) Tältä näyttää möhöansa: Hatchien eli australialaisen Harriette Pilbeamin Stay-kappale alkaa Underworldin Born Slippystä viedyillä säksähdyksillä. Sitä kuunnellessa ei voi ymmärtää, mitä Mikko Pykäri on tavoitellut, mutta tuntee, kuinka hänen johdollaan epäkoherentti muuttuu koherentiksi – kuin kaksi miinusta plussaksi. Vaikeahko kokkare, vaikka Callahanin möhnäisen paksua ääntä noin yleensä söisi purkista. Viimeistään siksi se on vuoden parhaita. Vastaus: harvempi kuin edellisiltä. Pete Parkkosta (hyvä fiitti), Ibeä (äh), Reino Nordinia herkkänä (hyvä), Evelinaa ”tuhmana” (eijeijei). Pykärin uutuus on 18 kappaleen levy, jolla vierailevat kamarikuoro Ahjo Ensemblen lisäksi muun muassa F, Karina, Versace Henrik, Ringa Manner, Nick Triani ja juuri musiikkiuransa loppumisesta Kuukausiliitteessä puhunut euroviisuedustaja Sandhja. Konsepti on hallussa. Lopullista singlekokoelmaa odotellessa tärkein kysymys kuuluu, moniko uutuuden biisi yltää bändin topkymppiin. Sen vuoksi Dream River -levyn seuraajaa saatiin odottaa vuodesta 2013. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 103 K U VA T: H A N LY B A N KS C A LL A H A N , TE EM U H EL JO , H EL EN KO R PA K , S O PH IE H U R musiikki Bill Callahan: Shepherd in a Sheepskin Vest (Drag City) Yhdysvaltalainen laulaja-lauluntekijä Bill Callahan meni viitisen vuotta sitten naimisiin – ja lukkoon. F:n laulamassa Ei ollu koskaan -biisissä sämplätään samaista levyä. Vaikka indien demografinen vallankumous innostaa nyt, miltä sen tuoma ylitarjonta näyttää 10 vuoden päästä. Ja kyllä, Lohdutus-singlellä lauletaan Loirin ufohavainnoista. Mörkö lyö sisään paitsi kun ei lyö. Lite Bättren lätkäruotsin sanakoetta. (”I believe in destiny / Whoa, my destiny is swerving in the road in front me, drunkenly.”) JVG: RATA/RAITTI (PME) Lista asioista, joita Suomessa ei pääse tänä kesänä pakoon: Ilmiselviä jättihittejä (Ikuinen vappu ja Frisbee ja Spagettipyssyt melkein). Singlet ja sivuosumat erottaa kerrasta. Karinan kanssa tehdyt Odotan sua ja Aurinko ja kuu jatkavat siitä, mihin Regina viimeisellä levyllään jäi. Pykäri: O (PME) Kaikkea sitä. Kesän 2019 perspektiivissä Keepsake on erinomaista käyttömusiikkia. Päälle se, että O on suunnattoman onnistunut albumi. Muminasta päähän jää kummittelemaan kimiräikkösmäisyyksiä (”I got married / To my wife / She’s lovely.”) ja ylimaallisen tyhjentävää aforistiikkaa. Shoegazen edellinen päivityskierros nähtiin toki vuosikymmenen alussa, mutta siinäkin seurassa Hatchien huippusinglet olisivat esiintyneet edukseen – juuri kuin Cocteau Twinsista ja Natalie Imbrugliasta vaikutteita saanut musiikki voi. TEKSTI OSKARI ONNINEN. Nyt kun Shepherd in a Sheepskin Vest ilmestyy, se on jotain muuta kuin Callahanilta ehkä kaipasi: 20 kappaletta akustista ja ääriniukkaa folkia. Kuvio on tuttu muustakin viime vuosien indierockista. JVG:n kuudes levy on siis joka suhteessa JVG:n levy. Pidempi perspektiivi tuo mukanaan vaikeampia kysymyksiä
Nopein juna vie Helsingin keskustaan 17 minuutissa ja lentokentälle pääsee vartissa. Koti on meille turvasatama, joten on tärkeää, että täällä on hyvä tunnelma ja kaikki kohdallaan. Siirtyminen kodista toiseen on aina sujunut vaivattomasti. Lumolaiset on sisältösarja, joka esittelee Lumo-kotien asukkaita heidän luonnollisessa asuinympäristössään – kotona. Täällä asuu juuri sopiva määrä ihmisiä ja palvelut ovat lähellä. Toisaalta täältä pääsee myös tosi helposti pois. Taloyhtiön yhteisten asioiden hoitoon ovat osallistuneet sekä teinit että mummot, mikä on hieno juttu, sillä se on laajentanut omaakin perspektiiviä asioihin. Lisäksi ulkoilumahdollisuudet koirille ovat hyvät. LÖYDÄ OMA KOTISI OSOITTEESTA LUMO.FI VERKKOKAUPPA LUMOLAISET: Jari, Antti sekä shih tzut Oscar ja Arman KOTI: Hiljattain täysin uusittu 58 m² kerrostalokaksio Keravalla Kotisatama Keravalla Jo neljännessä perättäisessä Lumo-kodissa asuvien Jarin ja Antin mielestä tärkeintä kodissa on rakkaus – ja se, että myös lemmikit ovat tervetulleita. SIJAINTI: Kerava on aivan mahtava paikka asua. YHTEISÖLLISYYS & SUVAITSEVAISUUS: Täällä asuu paitsi suomalaisia myös esimerkiksi virolaisia, venäläisiä ja intialaisia, lapsiperheistä yksin asuviin eläkeläisiin, mutta tulemme kaikki oikein hyvin juttuun. TUNNELMAA JA TOIMIVUUTTA: Tämä on meidän neljäs Lumo-koti 15 vuoden aikana. Olemme tavanneet täällä lyhyen ajan sisällä valtavan määrän ihan mielettömiä tuttavuuksia. Tämä nykyinen taipuu sekä illanistujaisiin että rauhallisiin koti-iltoihin. JARIN JA ANTIN ”3X PARASTA KODISSA”
F unktionalismin henkeä on Suomessa vaikeaa paeta. Toivon suojeluohjelma Emma Puikkosen Lupauksessa hyvästellään maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tutnemaan, kirjoittaa Marjo Niemi.. Jumaloin toki itsekin Alvar Aaltoa niin, että olen nimit tänyt yhden lapsistani hänen mukaansa. Kaikenlainen turha koristelu on karsittava pois. N ew Yorkin High Linen suunnitellut James Corner on sanonut, että elämme modernistisessa yltiö rationalismissa. Tunnettu itävaltalainen arkkitehti Friedensreich Hun dertwasser kutsui suoraa viivaa paholaisen työkaluksi. Hän piti sitä vallanhalun symbolina. Ja jos joku laatii säännöt, suomalainen noudattaa niitä. Hetki sitten surimme ystävieni kanssa kaatouhan alle jääviä lehmuksia. Uskon silti, että myös kauneus on perustarve. Vanhat puutalokort telit, jugendtalot ja siirtola puutarhat on onnistuttu lei maamaan elitistien puuhasteluksi. Käyttö tarkoitus sanelee muodon. O rnamentista tuli 1900luvulla rikos, koska se oli muisto pysähtyneisyydestä. Kasvavan Helsinginkin tunnus lause on, että siitä rakennetaan toimivaa kaupunkia. Käytettävyys on kauneuden tärkein kriteeri. Funktionalismi on yhtä kuin selkeän värinen välikausihaalari, jossa on tuhansien kierrosten hankauksenkesto ja korkea vesipilariarvo. Meidät on kirjaimellisesti puettu lapsesta asti funktio nalismin perintöön. Kun saavuin paikalle, törmäsin ehkä puoleen tutuis tani. Hänen taloissaan riitti pylvästä, kaarta, mosaiikkia, holvia ja sipulikupolia. Se tekee joskus poliittiseksi orvoksi. Itsekin olen hieman hundertwasserilainen. Keramiikkakurssi on modernistisen yltiörationalismin vasta ilmiö, kirjoittaa Veera Luomaaho. Silti kysyn yhä useammin, onko ehkä sittenkin mahdollista, ettei aika pysähtynyt funktionalismiin. Oikeisto näkee kauneuden epätehokkaana tai kalliina. Funktionalistit halusivat luoda muotoilulle yleis pätevät säännöt. Julki sivulautakunta hoitakoot tarkasti rajatun tontin, muuten ihmiset tehkööt mitä heitä huvittaa. Ja muuallakin. Ehkä siksi koristeellinen kauneus tuntuu raikkaalta kapinalta. Keramiikalla, mosaiikilla, posliinimaalauksella, koriste maalauksella ja muulla taidekäsityöllä on ollut pikkuporvarillisen puuhastelun leima. Tar koitus ei sanele muotoa, muoto voi olla mitä tahansa. Siellä me nyt kui tenkin olimme. Luoma-aho J oku aika sitten ilmoittauduin keramiikkakurssille. Adolf Loos julisti yli sata vuotta sitten, että ornamentti on rikos, mutta Suomessa sitä ei ole vieläkään poistettu rikoslaista. Valkoisen laatikon jälkeen Sekä muotoilussa että politiikassa kauneus nähdään pienen porukan snobismina. . Mutta lehmukset ovat kauniita, sanoin avuttomasti ja tiesin jo hävinneeni. Pakko myöntää, että en varsinaisesti osannut odottaa tapaavani heitä dreijaamassa. Kauneutta on pelkistetty tarkoituksen mukaisuus. Ei siis vaikkapa kutkuttavaa, hengästyttävää, ihastuttavaa ja kaunista. HEINÄKUU–ELOKUU 2019 IMAGE 105 K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Veera Luomaaho on helsinkiläinen toimittaja, joka pyörittää media-alan yritystä ja dreijaa. Jokaisella ihmisellä on oikeus omaan ikkunaan, Hundertwasser julisti. Kun haetaan pienintä yhteistä nimittäjää, loppu tulos on valkoinen laatikko. Ehkä taidekäsityö kiehtoo, koska se edustaa jotain, jonka ääreen on pysähtynyt, vapautta ja vaalimista. Ellei alue ole kaupunkikuvallisesti arvokas, jokaisella on oikeus rakentaa talonsa sellaiseksi kuin haluaa. Postmodernismi haastoi modernismin, mutta kun kaiken suhteel listavat populistit ovat vallassa, postmodernismi nihilismi tympii sekin. Yhtäkkiä kaupunkilaiset kaverini jonottivat työväenopiston pronssivalukursseille, kantoivat kotiinsa selkä vääränä kivitavarasavea ja asette livat olohuoneen pöydille romanttisia perjantaikimppuja. Jopa vihreät alistavat ympäristön kauneuden ideologiansa alle: jos kaupunkirakenteen tiivistäminen, kevyt liikenne ja ilmastonmuutoksen tor junta sitä vaativat, mitä merkitystä on aamuauringon valaisemalla rantakalliolla tai parilla puolilaholla puulla. Vasemmiston mielestä on väärin tuhlata niukkoja resurs seja vähäpätöiseen kauneuteen, jos sen sjaan saisi vaikka kerrostaloja monille – kuulostaen miltei sanasta sanaan Adolf Loosilta, joka syytti samasta tuhlailevaisuudesta aikanaan ornamenttia. Sekä muotoilussa että politiikassa kauneus nähdään usein pienen porukan snobismina. Poliitik kokaverimme puoluekentän laidasta toiseen kiirehtivät perustelemaan, miksi puidenkaatosuunnitelma on järke vää virkamiesvalmistelua. Suomessa tämä kaikki paitsi edustaa kauneutta, on myös jonkinlainen yleisesti hyväksytty käsitys hyvästä mausta. Se sopii rationaaliseen suomalaiseen mielenlaatuun ja leikkaa läpi koko arjen
Onko ”No Ellun Kanatpa tietenkin!” vastaus kysymykseen ”Kuka syleili Suomessa kuoliaaksi kapinan, keskustelun, eriävät mielipiteet, kirjoittamisen, lukemisen ja naurun?”. Kun Sitrassa pyritään ajattelemaan laatikon ulkopuolella (ja sitralaiset, se on niin passé!), niin mitä hävittäisiin, mitä voitettaisiin, jos lopetettaisiin Sitra. — 11. Miltähän tuntuisi olla kylässä vanhalla mummolla, jonka hyllyssä on vain masturbaatiota käsitteleviä kirjoja. Mikä oli nimeltään se vieterilelu, jossa oli se ärsyttävä hahmo, ja sitten kun sen hahmon painoi alas, se ponnahti takaisin ylös, Sami Sykkökö sen lelun nimi oli. Kun Rosa Meriläinen kertoo Twitterissä, että heillä vietetään puolustusvoimien lippujuhlaa niin, että ”otetaan reservin upseerilta suihin ja kuunnellaan marssimusiikkia”, niin milloin feminismi alkoi muistuttaa kännistä sovinistimiestä?” 1. Jos Laura Huhtasaari uskoo toiverikkaana, että Euroopan oikeistopopulistit ”pystyvät puhaltamaan yhteen hiileen”, mitä tarkkaan ottaen sytytettiin palamaan ja keitä oli sisällä. — 3. — 10. Laskeeko joku parhaillaan, mikä tällä sivulla on miehiä ja naisia koskevien kysymysten määrällinen suhde, ja toivoo, että siitä voisi tehdä päätelmän, joka liittyisi siihen ajatukseen, joka onkin siellä viltin alla lämpimänä odottelemassa. Miksi niin moni muiden rahat osaamattomuuttaan hukannut humanisti saa ”tulevaisuusja muutos konsultoida” sen sijaan, että siivoaisi vessoja. Miksi sanaa vagina käytetään niin vähän. — 13. Mitähän Niinistön Jussille kuuluu vai onko vielä ”liian aikaista”. Kun me nykyään juhlimme, juhlimmeko vain itseämme, emme enää ketään tai mitään muuta. — 7. Onko puolituttujen halaaminen vähän sama kuin antaisi aplodit kehutulle näytelmälle, joka jätti täysin kylmäksi. Paljonko maksaisit siitä, että et joutuisi syömään Hectorin kanssa. — 19. — 12. Oliko Chernobyl-sarja öljyteollisuuden tilaama, jotta harkitsisimme vielä niiden kolmen ydinvoimalan rakentamista Nuuk sioon. — 4. Voittiko nationalismi sittenkin, kun MM-kullasta seonneina ympäristö ihmisetkin pitivät suunsa kiinni katsellessaan taivaalla saastuttavia Hawk-hävittäjiä. ”Mitä jos minuuteni juhlittu ‘sisäinen runsaus’ onkin luonnoltaan ulostetta – vulgari eloquentia, mitä jos todellisuudessa olenkin täynnä paskaa?” (Slavoj Žižek: The Courage of Hopelessness) — 2. — 17. — 14. — 18. Onko uuden työministerin neuvo työttömille: ”hakekaa rahaa Koneen säätiöltä älkääkä valittako, niin minäkin tein enkä joutunut edes töihin”. Mistä tulikin mieleen, näittekö Medusan huoneen. Entä jos niitä pitkiä runollisuutta tapailevia FB-kuvaelmia omista tunteista ja mielipiteistä ei olekaan kirjoitettu ylpeinä, vaan siksi, että saisi osakseen edes sääliä. Miksi niin moni korostaa valokuvissa kaksoisleukaansa yrittämällä piilottaa sitä käteensä. 8. — 21. — 9. — 6. Kun Pekka Sauri kirjoittaa, että ”sivilisaatio vielä voittaa”, uskooko hän itse väitteeseensä vai väittää niin, koska se on Saurin rooli tässä maailmassa, ja kumpi on sivilisaation kannalta vaarallisempaa. nämä meidän piti vielä kysyä. — 20. — 16. 106 IMAGE HEINÄKUU–ELOKUU 2019 15. — 5
Isoja ja pieniä. Tänä vuonna Apu palkitsee tahoja, jotka edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Tämä maa on täynnä hyviä ihmisiä, jotka tekevät pyyteettömiä tekoja toisen hyväksi. Suomi on hyvien ihmisten maa.. Jos olet kohdannut tällaisen ihmisen tai ryhmän, kerrothan heistä meille osoitteessa apu.fi/suomionhyvienihmistenmaa. Apu jatkaa Apu-tonnien jakamista tällaisille ihmisille ja ryhmille