EN SA A TE H TY Ä TE K EM Ä TT Ö M Ä KS I, EN SA A TE K EM Ä TÖ N TÄ TE H D YK S I.” IM A G E 24 5 H EIN Ä K U U – EL O K U U 20 17 6–7/2017 HEINÄKUU–ELOKUU 8,20?€. Siinä on lapseni. K A TR IIN A H U T TU N EN : ”T Ä M Ä O N M IN U N R A N G A IS TU KS EN I. Se on painava. Saan kantaa uurnan itse
Grace Jones | Chaka Khan | Erykah Badu | Michael Kiwanuka | White Lies | Jethro Tull | Sun Ra Arkestra | Verneri Pohjola Group: Pekka | Cory Henry & The Funk Apostles | LoveProge | Shabaka & The Ancestors | Virta | Daymé Arocena. Pääkonserttien pääsyliput toimituskuluineen alk. Brian Wilson presents Pet Sounds | Wilco | Tuomari Nurmio: Tuomarista Dumariin | Devendra Banhart | Bill Frisell Trio | Heikki Sarmanto Renewal | Ambrose Akinmusire | Canned Heat | Julian Lage Trio | Fantastic Negrito | Pimeys | Joose Keskitalo | Jaska Lukkarinen Trio PERJANTAI 14.7. LA 15.7. TO 13.7. PE 14.7. Pääyhteistyökumppanit: TORSTAI 13.7. Jamiroquai | Herbie Hancock | The Cinematic Orchestra | José González | Rhye | The Bad Plus | Kandace Springs | Yussef Dayes presents Black Focus | Olli Hirvonen New Helsinki | Pauli Lyytinen Magnetia Orkesteri | Samm Henshaw | Trio Toffa | OK:KO LAUANTAI 15.7. 75,50 € (portilta 80 €) Tutustu myös VIPja Radio Aalto Lounge -lippuihin: porijazz.fi Musiikin juhlaa Porissa! heinäkuussa Devendra Banhart Jamiroquai Wilco Grace Jones TO 13.7
Yksisarvisfeministi 42 Saara Särmä haluaa murskata sukupuoliroolit. Siinä elämäni neljä pahinta sanaa.” Katriina Huttusen surupäiväkirja. Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 24 5 | h eiN äk u u –e lo ku u 20 17 sisältö. 42). KU VA : A K I R O U K A LA . Musta mies helvetissä 62 Jyrki Lehtolan kesänovelli. Siihen on vain yksi keino, joka sekin on simppeli vain teoriassa. K A N N EN KU VA : SA N N A LE H TO . HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 3 Valokuvaaja Aki Roukala kuvasi Saara Särmän. Käsikirjoittajan versio 48 Napapiirin sankarit -elokuvat kirjoittanut Pekko Pesonen keroo, miten työlästä hauskan tekeminen on. Poppari 34 Kirjailija Kjell Westö otti toimittaja Juhani Karilan pihatalkoisiin saaristomökilleen. Surun istukka 24 ”Lapseni on tehnyt itsemurhan. Kokki, näyttelijä, ginitehtailija ja dj 56 Antto Melasniemi on aina kiinnostunut kaikesta, ja melkein kaikesta on sittemmin tullut hänelle työ. (s
13 – 23 Hyvä elämä Mäntyniemen herra, kaikkien aikakausien yhteiskierrätys, runoilijat olohuoneessa, Kate Blanchett ja Manifesto, Asa, Vesta ja todellisten asiantuntijoiden Pori-vinkit. sisältö 14 74 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Sosiaalipuoli on unohtunut soten valmistelussa, sanoo Harry Lunabba. 74 Elokuva Kalle Kinnunen ja loppukesän kotimainen tapaus Miami. 11 Kalenteri Kesän tärpit. 4 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 76 KU VA T: IL A R I JÄ R IV IN EN / M U S EO V IR A ST O , SA M I KU O K K A N EN , IT A LI A N S D O IT B ET TE R . 76 Musiikki Johnny Jewelin Windswept on täydellisen Twin Peaks, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen. 78 Kirja Miranda Julyn Uimakoulu on surumielinen ja hauska, kirjoittaa Miina Supinen. 17 Eliso Kokojeva Mehutehtailija tekee kesällä tietenkin jäätelöä. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 80 Hanna Nikkanen Ekologiset kriisit ovat kotimai senkin fiktion polttoainetta. 18 Teppo Airaksinen Katto-lyhytelokuvan ohjaaja nautti taiteellisesta vapaudesta. nyt loppu. 68 Keskustelija Mokoman Marko Annala ei osaa katsoa taaksepäin
Aina kun jollain asialla pelotellaan, pitäisi kysyä: Kuka tästä pelosta hyötyy. Eikä ole helppoa käsitellä uhkia lietsomatta turhaa pelkoa. Eikä siitä seuraa hyvää. George W. Irakin joukkotuhoaseilla peloteltiin sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa. Pelolla myymiselle voisi nauraa, jos se ei olisi – no, pelottavaa. 1960-luvun mainosmaailmaan sijoittuvan Mad Men -sarjan ensimmäisessä jaksossa päähenkilö Donald Draper lausuu totuuden, jonka jokainen mainosmies, lööpintekijä ja poliittista viestintää ymmärtävä tietää hyvin. Malliesimerkki tämän kaltaisesta uhasta on ilmastonmuutos. Se on vapautta pelosta”, Draperin hahmo vakuuttaa sarjassa asiakkailleen. Sama pätee niin arkisissa peloissa kuin yhteiskunnallisissa asioissa. terrori-iskujen taustalla. Kun asian kääntää toisinpäin, kansalaisten tai kuluttajien näkökulmaan, olennainen kysymys kuuluu: mitkä ovat ne pelot, joiden nähdään uhkaavan onneamme. Koskelan monista esimerkeistä käy ilmi, että kyse on usein mielikuvista ja tunteista, jotka eivät kestä tarkempaa tarkastelua tai perustelua. ”Mainonta perustuu yhteen asiaan: onneen. . Ulkomaalaiset yhä suurempi uhka kaupungin turvallisuudelle, Helsingin Perussuomalaiset julisti vaalien alla. Meillä on todellisia uhkia, asioita, joita pitäisi jopa pelätä, mutta joilla pelottelu ei sada kenenkään pussiin. Pelot ovat usein liioiteltuja, jopa valheellisia. Nyt tiedämme täydellä varmuudella, että Saddamilla ei ollut iskujen kanssa mitään tekemistä. Murtovarkaat ja ”vieraat maahantunkeutujat” edustavat samaa pelon lajia. Pelolla myydään kaikkea kodinturvallisuudesta proteiinipatukoihin ja sotiin. Kenen pussiin uhka sataa. S eksi myy, mutta seksiäkin paremmin myy pelko. Kun poliittiseen retoriikkaan ilmestyy pelottelu, tärkeä kysymys kuuluu, mitä pelottelulla yritetään saavuttaa. Pelkäämme poikkeuksia ja outoa, esimerkiksi satunnaista väkivaltaa, vaikka esimerkiksi alkoholi, perheväkivalta ja mielenterveysongelmat – usein yhdessä – ovat paljon suurempi ongelma. Seitsemän kymmenestä yhdysvaltalaisesta uskoi Washington Postin kyselytutkimuksessa, että Saddam Hussein ja Irak olivat syyskuun 11. Heikki Valkama, päätoimittaja | Twitter @heikkivalkama HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 5 Mitä me pelkäämme. Ja mitä on onni. Pelko tarttuu. Bushin hallinto onnistui häikäilemättömästi pelottelemaan ihmisiä Irakilla ja uskottelemaan, että Saddam on kaiken taustalla ja uhkaa amerikkalaista elämäntapaa. pääkirjoitus. Pelolla myydystä sodasta malliesimerkki on Irak. Onni on pelon puuttumista. Kaupunkimaantieteilijä Hille Koskela julkaisi vuonna 2009 kirjan Pelkokierre. Jos haluaa myydä jotain, pitää keksiä sopiva pelko. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Pelolla saadaan harvoin mitään hyvää aikaan, se ei tuo ihmisen parhaita puolia esiin. Siinä hän toteaa, kuinka turvallisuuden kaipuu on alkanut määrittää kaikkea: kaupungilla liikkumista, kasvatusta, asumista, seksiä ja syömistä. Toivoa on vaikeampi myydä kuin pelkoa. Kuka haluaa pelotella, ja mitä tämä taho haluaa saavuttaa. Tiedän ihmisiä, jotka arkailevat uida järvissä, koska ovat nähneet Tappajahai-elokuvan. Ja tästä seurasi sota, jonka jäljistä kärsitään edelleen. Selväksi on tullut, että poliitikon on paljon vaikeampi saada ääniä puhumalla siitä kuin vaikkapa muukalaisvihalla. Omakotitaloalueen lintukodon tai eheän kansakunnan onnea uhkaavat varkaat tai ulkomaalaiset. Viime vuosina turvaja vartiointipalvelut ovat saaneet jalansijaa esimerkiksi Helsingin lähiöiden omakotitaloalueilla. Sinulle, joka et jätä turvallisuutta sattuman varaan, mainostaa omakotitalojen turvajärjestelmiä myyvä yritys. Onni on uuden auton tuoksu. Tämä on nähty esimerkiksi suomalaisten ”maahanmuuttokriitikoiden” touhuissa. Aina kun jollain asialla pelotellaan, pitäisi kysyä: Kuka tästä pelosta hyötyy. Hain pelko estää uimisen. Tämän tunnustaminen, pelkojen määrittäminen ja erittely, auttavat usein niiden kohtaamisessa. Ja jos pelko poistuu, voi aina keksiä uuden pelonaiheen myyntivaltiksi. Vaatii taitoa puhua hyvästä, ilman, että siitä tulee ”unelmahöttöä”
32. ISSN 0782-3614 päätoiMittaja Heikki Valkama toiMituspäällikkö Niklas THessluNd toiMitussihteeri (Ma) aNN-mari HuHTaNeN ulkoasu aNNa-mari TeNHuNeN POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti INTERNET www.image.fi avustajina tässä nuMerossa Antti Ahtiluoto, Anna Autio, Keiku Borgström, Cotilóu, Toni Halonen, Reetta Haarajoki, Iida Sofia Hirvonen, Aapo Huhta, Katriina Huttunen, Sakke Hytönen, Janne Iivonen, Juha Itkonen, Veera Jussila, Aapo Huhta, Katja Kallio, Juhani Karila, Kalle Kinnunen, Samuli Knuuti, Riku Korhonen, Sanna Lehto, Jyrki Lehtola, Noora Makkonen, Oskari Onninen, Pekko Pesonen, Venla Rossi, Aki Roukala, Reetta Räty, Miina Supinen, Jussi Särkilahti, Outi Törmälä, Anton Vanha-Majamaa, Sami Viljanto, Valtteri Väkevä ja Marko Ylitalo. numero Aikakauslehtien liiton jäsen. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vtj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. yhden kaksoisnumeron). terävä aikakauslehti Designmuseo Käyntiosoite: Korkeavuorenkatu 23, 00130 Helsinki Aukioloajat: 1.6.-30.8. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. Mainostajat MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Katja Bruun asiakaspalvelu ja lehtitilaukset INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Vuonna 2017 Image ilmestyy 12 kertaa (sis. vuosikerta, 245. ma-su 11-18, 1.9.-31.5. elokuuta 2017. KUSTANTAJA A-lehdet Oy / Anne Lyytikäinen-Palmroth MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Satu Salmitie, Aste Helsinki Oy PAINATUS Printall, Tallinna 2017 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 31. ti 11-20, ke-su 11-18, ma suljettu Liput: 10€/8€/5€/0€ museokortti www.designmuseum.fi Enter and Encounter Kutsu huomiseen Inbjudan till morgondagen 24.3.–22.10.2017 image-115x300-01.indd 1 27/04/17 11:10
@nasaalisonni Jutta Gustafsberg, minun tilauslehdessäni. #salibandy @AnneTyrmi Herää vain yksi kysymys: Miksi mulle ei ole tullut @imagelehti aina. KATRIINA HUTTUNEN (s. VIP-tilaisuudet: starsquad.fi. 1959) on pohjoismaisen kirjalli suuden suomentaja, joka on suomentanut esimer kiksi Karl Ove Knaus går din Taistelunisarjan. 27.-30.7.2017 www.nesterallyfinland.fi Liput: Neste-liikenneasemat ja nesterallyshop.fi ENEMMÄN ELÄMYKSIÄ MM-RALLISTA. Tekijöitä JUHANI KARILA (s. Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti Lukijoilta @lapin_loitsu Kiitos Jantso Jokelin ja Kaikki ja ei mitään -juttu, päässäni soi koko sunnuntain ikivanha jingle ”Golden Rax – Pizza Buffet!”. K U VA T: K A TR II N A H U TT U N EN , LA U R A M A LM IV A A R A . Tähän lehteen hän haastatteli Kjell Westötä. Tässä numerossa hän kirjoittaa lapsensa itse murhaa seuranneesta puolesta vuodesta. Maksan @imagelehti stä siksi ettei tarvisi nähdä kannessa tällaista lifestyle-kuntokuuripaskaa @Hollenkollen Hyvin sanottu, Janne Saari kivi: ”Moninaisuus on maailman tär kein piirre.” #kielet #kieltenopetus #koodaus @ESPsanteri Hyviä juttuja sisältää tuorein @imagelehti. 1985) on lappilaislähtöinen kirjallisuuteen erikois tunut toimittaja ja kir jailija. Hän on kirjoit tanut novellikokoelmat Gorilla ja Omenakrokotiilin kuolema. Ainoa miinus olettamuksesta, että puuhelmet eivät enää kuuluisi sählynpelaajatyyliin
Päteekö valinnanvapaus sosiaali Sosiaalipuoli unohtui soteuudistuksesta” ”. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 9 avaaja Hallituksen olisi pitänyt tyytyä tässä vaiheessa uudistamaan vain terveydenhuolto, sanoo sosiaalityön yliopistonlehtori Harry Lunabba. Mitä sotetuudistus tarkoittaa sosiaalityölle. Nyt vaativaa lastensuojelutyötä tehdään pienissä yksiköissä ja on aikamoinen gäppi esimerkiksi lastensuojelun ja lastenpsykiatrian välillä. Kunnissa pysyvyys sosiaalityön työpaikoissa on heikkoa ja vaihtuvuus suurta. Koska sotekeskuksiin jää vain neuvonta ja ohjaus, sosiaalityö siirtyy peruspalveluista maakuntien erikoispalveluihin. Lastensuojelun asiakkaat eivät saa sitä palvelua mitä tarvitsisivat. Se on ongelmallista, koska mitä sairaampi olet, sitä todennäköisemmin hakeudut lääkäriin, mutta mitä suurempi syrjäytymisriski sinulla on, sitä enemmän kartat palveluita. TeksTi Oskari Onninen kuva OUti törmälä Mitä sosiaalityön puoli odotti sotelta. Tutkimuksien mukaan keskeisin syy on eettinen kuormittavuus, kun työtä ei voida suorittaa sillä tavalla, minkä koulutuksen ja eettisten ohjeiden luoma ammatti-identiteetti vaatisi. Sosiaalityöntekijät voivat huonosti verrattuna muihin Pohjoismaihin ja muihin ammattiryhmiin. Ero kansalaisen elinympäristön ja sosiaalityön välillä kasvaa, ja siitä tulee enemmän korjaavaa työtä
Tämänlaisiin päätöksiin kun liit tyy aina viranomaisen harkinta. Hallitusohjelmassa oli integraatio keskeisenä tavoitteena, eikä siitä haluttu luopua. Onko tässä siis poissa silmistä, poissa kuluista -meininki. Miten tämä on mahdollista. ton kiire valmistelussa ei ole ollut aikaa integroida monimutkaista ja viranomaisvastuullista sosiaalipalvelua suhteellisen tarkkarajaisiin terveyspalvelupaketteihin. Minulla on työterveyshuolto, josta saa aina palvelua nopeasti. Ennen kaikkea: mikä on niiden kannustin lähettää asiakkaita eteenpäin maakuntiin. Se on pöyristyttävää! Tajuavatko ihmiset, että ensi tammikuussa alkavat maakuntavaalit. Mediaakaan ei ole hirveästi kiinnostanut sosiaalipalveluiden tulevaisuus. [huokaus] Niin. Tarkentavia kysymyksiä ei ehkä olla ehditty käydä läpi. Miten sosiaalihuolto jatkossa löytää avuntarpeen. Kokemukset Ruotsista osoittavat, että valinnanvapaus on lisän nyt terveiden palveluidenkäyttöä kun taas sairaat saavat palveluita vähemmän. Tämä vaihtoehto mainitaan hallituksen esityksessä, mutta valtiovalta ei halua niitä normittaa, vaan antaa maakuntien itse päättää. Ehdotimme [soteuudistuksesta vastaavalle] alivaltiosihteerille Tuomas Pöystille, että jalkautetaan maakuntien liikelaitos sotekeskuksiin. Syy lienee se, että kun on jumala”. Sotesta ja sotekeskuksista on tullut brändi jolla annetaan kuva palveluiden kokonaisvaltaisuudesta. . Holeni on, että myös sotekeskuksia kannustetaan tuottamaan uusia innovatiivisia palveluita suhteellisen terveelle väestölle, kun taas haastavat ja moniongelmaiset kansalaiset ohjataan maakuntien jonoi hin, pois sotkemasta markkinoita. Onko aina tarkoituksenmukaista, että asiakas saa valita itselleen uuden sosiaalityöntekijän tilanteessa jossa työntekijän ja asiakkaan näkemykset palvelutar peesta poikkeavat toisistaan. En tiedä, mikä valmius Kelalla tai sotekeskuksilla on poimia sosiaalityön apua tarvitsevat asiakkaat. Ajatellaan, että maakunta kehittää rahoituskanavat ja laa tu kriteerit, mutta maakuntia ei ole edes olemassa vielä. Nyt vapautetaan ensin markkinat, ja sitten rakennetaan maakunnat. Jo nyt asiakas tulee usein ohjatuksi sosiaalityöntekijälle etuuskäsittelyn kautta, jolloin matalammin koulutettu henkilö arvioi tarpeen. En tiedä, tajuavatko ne, että samaan aikaan maakunnat on sidottu jättämään isoja osia kokonaisuudesta markkinaehtoisille suoran valinnan palveluille. Mutta minun on hyvin vaikea kuvitellasellaista rakennetta, että joku voisi selailla netissä kivoja palvelukokonaisuuksia ja valita niistä haluamansa. Tietyissä tapauksissa sotekeskusten lisäksi on asiakassetelit. Miten tässä on käynyt näin. Kun Alexander Stubb esitteli valinnanvapauspaketin 2015 se oli kaikille, myös kokoomuslaisille uusi paketti, jota ei oltu kirjattu hallitusohjelmaan tällaisessa muodossa. Ministeriön sanamuodot niiden suhteen muistuttavat subjektivista oikeutta. Tosiasiassa ministerit ja sote-keskuksia havittelevat yritykset eivät ole hirveästi osoittaneet kiinnostusta sosiaalipuoleen. Jos tätä sovelletaisiin sosiaalipuoleen, se sotekeskuksia rankaistaisiin lastensuojeluilmoitusten tekemisestä, mikä olisi katastrofi. Mitä te tutkijat olette yrittäneet tehdä. Valtioneuvosto on viisaudessaan todennut, että jos ylilähettää maakunnalle hoitoon, sillä voi olla taloudellisia seurauksia. Toimeentulotukiasiakkaiden neuvonta on auki aamupäivällä muutaman tunnin. 10 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 avaaja Tämä tarkoittaisi sitä, että sotekeskuksia rankaistaisiin lastensuojeluilmoitusten tekemisestä.” –?Harry Lunabba työn asiakkaisiin. Jo nyt on sellainen rakenne jossa yksityisellä puolella on kannustin palvella mahdollisimman paljon kun taas julkisen puolen kannustin on valvoa ja rajata resursseiden ylikäyttöä
Uutuusmaku Hunajap aahdet tu manteli.. O OT M U N U U S I L E M P PA R I JA A S I N I N E N H E T K I
1.6. Minusta tulee presidentti uudestaan. Kaikki käy, kun pukeutuminen on muuttunut kuvavirtojen selaamisen kaltaiseksi ärsykkeiden hakemiseksi, jossa kaikki esteettisesti kiinnostava on potentiaalisesti muutettavissa meemiksi ja trendiksi. Manchesterin iskun jälkeen huomaan, että Soini on siteerannut blogissaan Millwall FC:n taistelulau setta ”NO ONE LIKES US, WE DON’T CARE”, koska merkitykset ovat hajon neet niin, että punkkari, terroristi ja Suomen ulkoministeri voivat jakaa saman ajatuksen. Pakko saada. MU IST A! Toukokuu: Once you go Mercedes 9.5. Sipilä pyörtyi, kun kerroin hänelle, että Suomessa saa juoda alkoholia kotioloissa ilman erityis lupaa. Tänne vain. 11.5. 10.5. Pikemminkin kyse on ”roskanostalgiasta”, jossa koko käsitys tyylistä disruptoidaan. Ei tästä sen enempää, mutta Jenni väitti ”krebanneensa” riisues saan (hyvin, hyvin asiallisia) sukka housujaan Norjan kuningasparin 80vuotisillallisten jälkeen. 26.5. Matrix-elokuvasta tutut aurinkolasit. Mauno Koivisto oli Suomen presidentti, minä väärään huonee seen eksynyt eläkeläinen, joka juttelee Robinin kanssa koulukiusaamisesta. CMIseminaarissa käytän vahingossa liian monta kertaa vertauskuvaa ”pissaläikkä”. Kyllä kiitos. Tietenkin ostin velour-hupparin. Herätin juottamalla hänelle viskiä. Aivosärkyä aiheuttava tribaalikuvioinen huppari. 23.5. Keväällä 2014 mallistonsa ensi kertaa esitelleellä Vetementsvaatemerkillä on osuutta asiaan. Hilton ja 2000-luvun popkuvasto pyörivät Instagram-feedissäni jatkuvasti ja palauttavat tunteen ajasta ennen lamaa ja nykymuotoista sosiaalista mediaa. Ysärinostalgia ei ole mennyt minnekään, mutta nyt sen ohessa ihastellaan 2000luvun alkua. 29.5. Kevät, josta ei ole tehty kap paletta: Jenni lähestyy Ihanat kukat kirjan kanssa, minä piilossa ullakolla arkussa Jenniä ja Anne Frank vertauksia vältellen. Mahdollistaa ”matkailun”. Se ei ole ironiaa eikä oikeastaan nostalgiaakaan. Tribaalikuvioinen huppari. . Tiedotustilaisuudessa jätin kertomatta, että pyrin presiden tiksi vain, koska muut vaihtoehdot ovat vieläkin masentavampia (koti, runot, kasvit, kuha, vanheneminen ilman jatkuvaa arvoituksellisuutta). IIda SofIa HIrvonen Punainen velour-oloasu. Aloitan kesän ”tykittämällä” neljä tuntia ”putkeen” Mercedes Bentson kappaletta Munaton mies. Se on tuonut takaisin 1990-luvun jälkeisen Itä-Eurooppa-tulkinnan tyylistä, jonka mukaisesti kaikkea kapitalismiin liittyvää, kuten farkkuja, satiinikorkkareita tai logohuppareita, tervehditään ilolla. 19.5. 22.5. Tuolloin typerältä näyttänyt tyyli on alkanut yhtäkkiä vetää puoleensa. Pakko saada. Idän Paris Hilton VR VR Mahdollistaa ”matkailun”. Mänty niemen herra Twitterissä: @niinistop Mänty niemen herra nyt KUVITUS JANNE IIVONEN. Nyt Juha riisuu itseään ja laulaa virsiä. Nyt tulee roskanostalgia. Taval laan rakastan, pelkään myös. 2000-luvun vaihde on monen mielestä tyylillisesti mautonta aikaa, mutta nyt vaikuttaa siltä, ettei nostalgisoitavien asioiden ”mauttomuudessa” ole mitään rajaa. Timo Soini pudotti juuri ”vahingossa” käytävälle ison pinon papereita, joissa kaikissa luki ”ÄLÄ TIMO KERRO KENELLEKÄÄN, ETTÄ HALLA-AHOLLA ON AU-LAPSI!”. Kun puen sen päälleni ja lähden viemään roskia, on helppo kuvitella, että paparazzi ottaa minusta puskassa kuvia, niin kuin Paris Hiltonista vuonna 2007. 13.5. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 13 T änä keväänä aloin himoita punaista Juicy Couture -henkistä velour-hupparia ja -housuja, samanlaista vapaaajan asukoko naisuutta kuin Paris Hiltonilla vuonna 2007. Ehkä tämä on vain minun pääs säni, mutta Anne Berner on minusta jo kauan vaikuttanut siltä kuin poliisin kuolinsyytutkija olisi piirtänyt liidulla viivan hänen vartalonsa ympärille
Riko kananmuna lasiin ja liu’uta nopeasti lähellä höyryävää öljyä kypsymään. Maaliskuussa avautui Suomen ensimmäinen munaravintola EGG. Tee yksi muna kerrallaan. Paksuilla kultakirjaimilla koristellut veskat olivat nimittäin tyyliltään kuin roomalaisen turistimyymälän hyllyltä. Hintaa niillä on tosin enemmän, noin 500–4. Kansallismuseolle hän suunnitteli Kirmukarmu-printtihuivin, johon on napattu yhdeksi kuva-aiheeksi Vesilahdelta löydetyn miekan kahvan eläinkuvio. kansallismuseo.fi RUOKA DESIGN. Suomessakin otetaan nyt vaikutteita museoesineistä, mutta vähemmän provokatiivisella tavalla. 000 euroa. Lontoossa munaravintoloiden aalto alkoi vuonna 2015, kun kaupunkiin avattiin kuusi kananmunaruokiin keskittynyttä paikkaa. Sanna Mansikkamäki veikkaa, että seuraava hittiresepti voisi olla brunssiherkku uppopaistettu muna, jonka suosio on jo räjähtänyt maailmalla. 14 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 H uhtikuussa Louis Vuitton kohahdutti laukkumallistolla, jonka takana on kitch-henkisistä teoksistaan tunnettu yhdysvaltalaistaiteilija Jeff Koons. Kansallismuseo julkisti Museosta tyyliä Muotimaailma ammentaa klassisesta taiteesta ja luolamaalauksista. Muna on ilmiö toukokuussa Kansallismuseo Collectionin, jonka tuotteet ammentavat suomalaisista muinaislöydöistä ja historiallisista esineistä. Siinä missä Koons teki luksuslaukuista turistirihkamaa, Kansallismuseo Collection tekee museokaupan tuotteista huippudesignia. Lehdet ovat julkaisseet kilpaa munareseptejä, ja ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäen Muna-kirjaa ylistetään jo vuoden kotimaiseksi keittokirjaksi. Näin se syntyy: Uppopaistettu muna Kuumenna kattilassa noin 1,5 litraa rypsiöljyä 180 asteeseen. Laukkuihin ei painettukaan Koonsin omia teoksia, vaan vanhojen mestareiden töitä, kuten Da Vincin Mona Lisa ja Van Goghin Vehnäpelto ja sypressit. Kananmuna on vuoden 2017 ruokahitti. Muotimaailma närkästyi. Nosta muna reikäkauhalla talouspaperilla vuoratun lautasen päälle valumaan hetkeksi. Suunnittelijoina on joukko lupaavia nuoren polven tekijöitä, kuten Lontoon Central Saint Martinsista valmistunut Julia Männistö . Nostele leviävää valkuaista kokoon kahdella puulusikalla ja kääntele munaa, jotta se paistuu tasaisesti. Anna paistua 1,5–2 minuuttia. Mausta suolalla, mustapippurilla ja seesaminsiemenillä. Inspiration is here -näyttely 27.8.2017 asti
Sen ansiosta olen siirtänyt kaiken pankkiasiointini mobiiliin, enkä kanna pankkikorttia mukana.” UNWIND.AI ”Ei oikeastaan sovellus, vaan sivusto. dreamcozy.com Ravintolakaupunki. Turkuun on avautunut tänä vuonna ravintoloita vauhdilla, ja ruokamatka kaupunkiin onkin kesän 2017 kotimaan matkavinkki. Unwind mittaa sydämen lyöntinopeuden ja soittaa sen pohjalta räätälöityä rauhoittavaa musiikkia. Tai tilata Uberin. Muotoilusta vastaa Harri Koskinen, ja kellon sisältä löytyy japanilaista teknologiaa. Haikara tarkoittaa vanhahtavalla japanin kielellä trendikästä, länsimaista ja modernia. Meditaatiosovellukset ja muut ovat nyt kovassa huudossa, mutta tämä on ensimmäinen joka toimii minulle.” AMAZON ALEXA ”Jenkeissä suosittu laite, joka tulee varmasti Suomeen parin vuoden sisällä. Yhdysvalloissa puheohjaus on iso bisnes, ja siellä myydään jo nyt lamppuja, jotka saa kytkettyä suoraan wifiin.” Miki Kuusi, Woltin toimitusjohtaja 3 TEKNO RAVINTOLA KIRJA DESIGN KU VA T: FO TO LI A , IL A R I JÄ RV IN EN / M U S EO V IR A ST O , H A IK A R A , D R EA M C O ZY , PA S I LE IN O . Mystery – Style Traveller on Milla Muurimäen ja Minna Ainoan muotitieto kirja, jonka kaltaista ei lie ennen tehty. Niissä Lady Gagan kengät yhdistyvät kansallispukuun. nyt TEKSTI VALTTERI VÄKEVÄ. haikara.co Parhaat uudet sovellukset NORDEA MOBIILIPANKKI ”Kerrankin suomalainen firma on tehnyt jotain hyvää. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 15 Mystinen muotikirja. Se on myös uusi suomalainen älykellomerkki tai digitaalinen kello, jossa on älyominaisuuksia. Yksi kiinnostavimpia tulokkaita on kehutun Kaskiksen omistajien kesäravintola Kakolanruusu, joka toimii vanhassa vankilassa. Valokuvaa ja kuvitusta yhdistelevässä teoksessa seikkailee Mystery-hahmo, joka esittelee muodin historiaa erikoisilla asuvalinnoillaan. Kyseinen sovellus helpotti elämää niin paljon. kakolanruusu.fi Äly japanista, tyyli Suomesta. Käytän tätä joka ilta 20 minuuttia ennen nukkumaanmenoa. Alexan ansiosta voit kontrolloida puheen avulla kodin laitteita, esi merkiksi valoja, verhoja ja musiikkia. Vaihdoin tämän takia pankkia 20 vuoden asiakkuuden jälkeen
N A U T I V A S T U U L L IS E S T I Kesä. “Hurmaavan aromikas, hienostunut ja raikkaan hedelmäinen” Heikki Remes G an cia A sti | 11 ,9 9 € | ,7 5l | 15 ,8 5 € /l The First Italian Sparkling Wine Näin syntyy kesän helpoin herkku: pilko mansikoita kulhoon, kaada viilennettyä Gancia Astia kevyesti mansikoiden joukkoon, koristele tomusokerilla – ja nauti.. sitähän sopii juhlistaa Kesän herkullisin makupari – Gancia Asti & mansikat
Etsin mahdollisimman maanläMehua ja jäätä heisiä tapoja valmistaa ja säilyttää tuotteita. Powaussa on vielä paljon potentiaalia. Mistä haet uutta oppia ja inspiraatiota työhösi. Vietän paljon aikaa luonnossa ja osallistun pari kertaa vuodessa luontoleireille. Tällä hetkellä mietin seuraavaa askelta. Opiskelen liiketaloutta. Kesäksi lanseeraamme raakajäätelöt, ja syksyn omenakaudeksi on uusia suunnitelmia. Hurahdettuani vihermehuihin kaverini löysi minulle kirppikseltä 1970-luvun mehukoneen, jolla valmistin mehuja lähipiirilleni. Miten Powau sai alkunsa. Minua kiinnostaa paikallinen luonto eikä esimerkiksi se, mitä Balilla tai Havaijilla syödään. Leireiltä saa tietoa, jota ei välttämättä kirjoista löydy, esimerkiksi mitä osia puusta voi syödä ja miten luonnon aineksia on ennen käytetty. . powau.com Eliso Kokojeva perusti pienen mehutehtaan, joka kesällä tekee jäätelöä. Paastomehuissamme käytämme villiyrttejä, kuten nokkosta ja vuohenputkea. RUOKA nyt HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 17 TEKSTI REETTA HAARAJOKI KUVA ANNA AUTIO N A U T I V A S T U U L L IS E S T I Kesä. “Hurmaavan aromikas, hienostunut ja raikkaan hedelmäinen” Heikki Remes G an cia A sti | 11 ,9 9 € | ,7 5l | 15 ,8 5 € /l The First Italian Sparkling Wine Näin syntyy kesän helpoin herkku: pilko mansikoita kulhoon, kaada viilennettyä Gancia Astia kevyesti mansikoiden joukkoon, koristele tomusokerilla – ja nauti.. Aluksi myimme mehuja tavarapyörän kyydistä. Valmistun vuoden kuluttua, mietin miten, yritykseni ja koulutukseni voisi yhdistää. Mitä suunnittelet tulevaisuudelle. Ravintolapäiväksi 2013 perustimme ystäväni kanssa mehuja smoothiebaarin, jonka suosio sai meidät pohtimaan, mitä idealla voisi tehdä. sitähän sopii juhlistaa Kesän herkullisin makupari – Gancia Asti & mansikat
Jos sitä ei tavoita, on epäonnistunut. Suomessa tehdään joko Hymyilevää miestä tai Vares-elokuvaa, siitä väliltä on hirveän vähän tarjontaa. Oli tosi tervettä tehdä lyhytelokuva juuri nyt. Sain tehdä, mitä haluan, ilman mitään ei-elokuvallista agendaa. Se oli lähtölaukaus yhteistyölle, joka jatkuu seuraavaksi elokuvassa Vieras vuoteessani. Lyhytelokuvien asema on aika heikko, ja niitä näytetään Suomessa rajatusti. Tuntui hyvältä, ettei Katto kiinnostanut ketään, koska saimme tehdä sen vapaammin. Miksi teit lyhytelokuvan. Arvostetaanko lyhytelokuvaa. Komedian tekeminen on raskasta ja vaikeaa, koska onnistumisen mittari on se, saako katsojan nauramaan. Turhauttaako laskelmointi isommissa tuotannoissa. Vapaat kädet Teppo Airaksisen lyhytelokuva Katto sai kunniamaininnsan Cannesin elokuvajuhlien kilpasarjassa. ELOKUVA nyt 18 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA KUVA ANNA AUTIO. Jutuilla on aina tietyt tavoitteet, ja varsinkin suomalaisille tehdyssä elokuvassa kohderyhmä mietitään tarkkaan. Katto tulee näkymään töistäni eniten ulkomailla, vaikka tein sen harrastuspohjalta vapaa-ajallani. Katon käsikirjoitus ei ole tyhjentävä, siinä on salaisuus. Samalla Katossa oli kyse minun, tuottaja John Lundstenin ja käsikirjoittaja Melli Maikkulan keskinäisestä kemiasta. Pidin myös siitä, ettei Katto ole varsinaisesti komedia. Tekijänä on silti turha itkeä, on oma valinta lähteä mukaan.
TAPAHTUMA Runokuu-festivaali Helsingissä 21. Viime vuosina ihan tavallisissa olo huoneissa on järjestetty ainakin vaalitent tejä (eduskuntavaalit 2015 ja kunnallisvaa lit 2017), keikkoja (muun muassa We Jazz festivaali) ja ruokailua tuntemattomien seurassa (Ravintolapäivät). – 27.8. Nyt ne on tuotu takaisin sisälle – ja kaupunki tapahtumi neen mukana. Tässä yhteisöllisyyden hengessä Image ehdottaa myös näitä kesäisiä tapahtumia olkkarissa kokeiltaviksi: Tangomarkkinat, Kaustisen kansanmusiikkijuhlat, Helsinki City Marathon, herättäjäjuhlat, Jukolan viesti ja Flow. Nyt olohuo neisiin viedään myös runoutta. 21.6.2017–7.1.2018. Ensin olohuoneet karkasivat kaupunkiin, nyt kaupunki tuodaan olohuoneisiin. Runoolkkareiksi kutsutulla tapahtuma sarjalla halutaan ”luoda yhteisöllisyyttä taiteen ja kulttuurin keinoin”. Runoesi tyksiin voi ilmoittautua elokuussa. Kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liiton elokuisessa Runokuutapahtu massa runoilijat, kuten Anja Erämäja, Jukka Viikilä, Matti Kangaskoski ja Elsa Tölli, esiintyvät helsinkiläisissä kodeissa. Runoja virtahevoille E nsin elämä vietiin ulos: ei ollut puistoa, joka ei olisi ollut kaupun kilaisten olohuone
Julistukset on kirjoitettu aikana, jona kirjoittajat ovat olleet nuoria – tai ainakin vihaisia. Verkkolehti Salon ihmettelee, miksi väkevät alkuperäistekstit on sirpaloitu osaksi niin surrealistista ilottelua, että niiden merkitykset hälvenevät. ArkJulistusten julistus Taidehallin videoteos tuo yhteen Cate Blanchettin, dadaistit ja 1920-luvun ärhäkkäät arkkitehdit. heikki valkama M itähän Karl Marx ja Friedrich Engels sanoisivat, jos kuulisivat Kommunistisen manifestinsa (1848) pyörivän Voguen puffaamana New Yorkissa ja Berliinissä. Niiden tarkoitus on muuttaa maailmaa. Rosefeldtin teoksessa australialaisnäyttelijä Cate Blanchett siteeraa yli 50:tä julkista periaatteiden julistusta. Tristan Tzaran Dada Manifesto (1918) hyökkää porvariston järkeistävää ajattelua vastaan sanomalla, ettei dada tarkoita mitään. Tämän kirjan luettuaan katsoo jokaista poliittista avausta ja pelkoa lietsovaa lehtijuttua uusin silmin. TAIDE TIETOKIRJA nyt 20 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017. Joonas Pörstin Propagandan lumo käy läpi propagandan historiaa sekä sen seurauksia aina ensimmäisestä maailmansodasta Facebookin algoritmien käyttöön ja dataan perustuvaan manipulointiin. Moni kohta, kuten vaikka se, kuinka kansallisosialistit Hitlerin johdolla normalisoivat ensin ihmisryhmiin kohdistuvat hyökkäykset kielenkäytössä ja sitten toteuttivat niitä käytännössä, on hirvittävää luettavaa. veera jussila Manifesto Helsingin Taide hallissa 19.8.–15.10 K U VA T: TE O S, JU LI A N R O S EF EL D T, A N D R E PO U ZI S. Katsoja näkee yhtä aikaa 13 erilaista Blanchettia: kodittoman miehen, uutistenlukijan, hautajaispuhujan mustissaan. Tämä on totuus, muut valehtelevat JOKAISEN, JOKA haluaa ymmärtää politiikkaa, mediaa tai mainontaa, pitäisi lukea tämä kirja. Toisaalta Rosenfeldtin työ on herättänyt myös hämmennystä. Blanchettin kameleontin kyvyt nähtiin jo I’m Not There -elokuvassa (2007). Meihin vaikutetaan jatkuvasti monin keinoin. kitehti Bruno Tautin Down with Seriousism (1920) toivottaa hiiteen niin hapannaamat (sourpuss) kuin korinttilaiset pylväät. Propagandan lumosta pitäisi tehdä koulujen oppikirja. Kukin lausuu otteita eri manifesteista. Taivaalle tähyävä koditon siteeraa parta pörrössä tieteen ja taiteen yhteistyötä haikailevaa Lucio Fontanan White Manifestoa (1946) ja Guy Debordin Situationist Manifestoa (1960), jossa julistetaan loppua hierarkioille ja kapitalismin alistamalle taiteelle. Niin on käynyt taiteilija Julian Rosefeldtin videoinstallaatio Manifeston (2015) myötä. Varsinkin kun Rosefeldtin julkilausuttu aie on ollut tehdä kunnianosoitus taiteilijoiden manifesteille. Jää katsojan arvioitavaksi, onko se vai hurvittelu meta-Manifeston tarkoitus
Käytkö koskaan vain yhdellä. Omalle levylleni haluan ainakin itseni, ja sen olen saamassa. 4/2017, FIN/TH/0002/16e LUE LISÄÄ: Cutterguide: N/A Printing Process: Offset GD: AP 39513 Size: 115x300m Pages: 1 Colors: C M Y K (4 Colors) Native File: Indesign CC Windows Generated in: Acrobat Distiller XI GSK, Piispansilta 9 A, 02230 Espoo, GSKtuoteinfo puh. avel Vaccines_115x300MM_ADV_GSKDC-PT-FIN-2017-06671_D5.indd 1 4/24/2017 6:41:53 PM. Lähinnä kissani repii mua. Se on superkarvainen, enkä ole ehtinyt harjaamaan sitä. Haluan jättää heidät koskemattomiksi, jotta taika säilyy. Keräilen lauseita tosi paljon, se on lähteeni. En haluaisi tehdä musiikkia esikuvieni kanssa. Milloin viimeksi pyysit anteeksi. Onko kukaan repinyt sinua. Oletko Stadin revityin laulaja. Saan niitä omasta ja ympärilläni olevien elämästä sekä esimerkiksi lehdistä. 010 3030 100, www.gsk.fi. Yleensä se onnistuu. marko ylitalo Lauseiden keräilijä Vesta Burman on jo kiinnitetty suurimmille festivaaleille, vaikka hän valmistelee vasta debyyttilevyään. TATUOINTI EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ AINOA TULIAINEN LOMAMATKALTA. MUSIIKKI HEPATIITTI B VOI TARTTUA LIKAISESTA NEULASTA. Kirjoitan aiheita, joista voisin laulaa. En kai nyt sentään. Voin käydä itsekseni vain yhdellä, jos tekee mieli. Viime aikoina olen pyydellyt tosi usein anteeksi kissaltani. Rontti on rodultaan ragdoll. Kenen kappaleella haluaisit vierailla. KYSY LISÄÄ LÄÄKÄRILTÄ TAI TERVEYDENHOITAJALTA. Nyt se alkaa olla pelkkää takkua koko katti, eikä harjauskaan taida enää auttaa. Mitä teet, kun et laula. Vesta esiintyy muun muassa Stadin Juhannuksessa, Provinssissa, Ruisrockissa, Ilosaarirockissa ja Flow’ssa. Suomessa on sen verran pienet piirit, että voin tehdä yhteistyötä kaikkien kanssa, joista tykkään ja jotka pitävät minusta
’ yellowtailwine.com kohtuullisesti.fi WHAT A WONDERFUL [wine] Pinot Grigio 9,99?€ 75?cl 13,19?€/L Shiraz 9,99?€ 75?cl 13,19?€/L. Oli Punainen tiili kuinka hip hopin avainkokemus tahansa, artistille sen biisit ja aika Avaimena ovat tuntuneet ilmeisen kiusalliselta. Koska vanhat päiväkirjat. Nyt olen tullut siihen ikään, että uskallan avata vanhan arkun vielä kerran. ” Näin kirjoitti Asa Facebook-sivuillaan huhtikuussa. Yhtä lailla keikkasoitotta on jäänyt Rudyn, nykyisen Ruudolfin, Vaimo-kassu. Harva niitä lukisi ilman vieraantuneisuuden ja kiusaantumisen tunteita. Uutinen suomiräpin klassikkolevyn keikkasoitosta osui 2000-luvun alussa Avainta, MC Taakibörstaa ja Ceebrolisticseja kuunnelleiden nostalgiasuoneen yhtä tarpeellisena kuin Stamaril Afrikkaan matkaavan käsitaipeeseen. Roihuvuori ja Yhdes iltaan -kappaleita on ruinattu vuosia, turhaan. ann-mari huhtanen Asa esittää Blockfesteillä räpklassikkonsa Punainen tiili. K U VA T: U N IV ER SA L M U S IC , S U O M IA R EE N A , N ET FL IX , H A N N A KO IK K A LA IN EN , O TA VA . Vallitsevia rakenteita ja vallanpitäjiä kritisoiva ja kantaaottava esikoisalbumi ei ollut ”sitä estetiikkaa, mihin oma ajatus on kehittynyt”, Asa kertoi YleX:lle, kun levyn esittämisestä elokuisilla Blockfesteillä oli tiedotettu. Se on nostalginen juttu. Ah, häpeää! K oko urani läpi keikoilla on huu deltu Paranoidina eturivissä Punaista Tiiltä. Nostalgian toinen puoli on häpeä, mutta se, että nuoruuden höyryt sellaista tuottavat, ei ole uutta. MUSIIKKI Blockfest Tampereella 18.–19.8
Miten saada SuomiAreena kokemuksesta eniten irti. Taustalla on sama järjestäjäporukka, ja liput ovat lähes poikkeuksetta loppuunmyytyjä. oskari onninen Oi #suomi100 katso, sun Areenas koittaa! Susanna Kuparinen ja Jari Hanska neuvovat, kuinka saada paremman väen festivaalista kaikki irti. Edelleen toki on syytä olla kriittinen ja vaikka vähän haastaa riitaa kännissä, mutta mukavasti naureskellen ja sutkauksia viljellen. Näin tuet ilmaisen viinan horimisen keskellä yhteistä illuusiota siitä, että olette Porissa merkittävien aiheiden äärellä. Miten saada SuomiAreenassa ilmaista viinaa ja päästä tär keiden ihmisten juhliin. Netflixin Casting JonBenét -dokumenttielokuva on katsomisen arvoinen erityisestipoikkeavan toteutuksensa vuoksi. Miten saada SuomiAreenasta rahaa, ystäviä ja vaikutus valtaa. Sopii kesälomalukemiseksi, kun elämä on hyvin, mutta myös huomattavan pituutensa (937 sivua) vuoksi. Minkä asian näkemiseksi kannattaa SuomiAreenassa erityisesti nähdä vaivaa. Jos haluat uida piireihin, ole valmis menemään syvään päätyyn asti eli lähde viimeisenä karaokebaarista. SK: Tausta toimittajana tai muuten mahdollisesti kriittisenä toimijana auttaa. SK: Kannattaa kokea mahdollisimman laajasti koko biletarjonta: ay-liikkeen juhlissa kaljaa kantavat pöytään siivoojien jäsenrahoilla dokaaville mikaeljungnereille järjestäytymättömät ekstrat, viestintätomistoissa aulaemäntinä on valtiotieteiden maistereita ja nautitaan kuohuviiniä ja pieniä tuulihattuja, Porin kaupungintalon juhlat taas ovat vähän kuin hyväosaisten ruotsinristeilyn buffet. TÄLLÄ PALSTALLA IMAGEN TOIMITUS PÄIHTYY HYVÄSTÄ KULTTUURISTA. Green näyttää, kuinka näyttelijät avautuvat kameran edessä henkilökohtaisista tragedioistaan roolin saamisen toivossa. Vallilan vapputanssejakin tunnelmallisempi tapahtuma on Helsingin Lammassaaressa perinteisesti elokuun lopussa järjestettävä Isle of Sheep. Siinä piilee kuitenkin myös teoksn ansio: Yanagiharalla on nimittäin taito kuvata ihmisyyteen kuu luvaa tuskaa ja kurjuutta verhoten sen toivoon – tai kenties pikemminkin sen illuusioon. Pimenevä kesäilta, punaviini ja tango, kyllä kiitos. Nautintoaiheita HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 23 TAPAHTUMA. Ole joviaali, tarjoa skumpat, nuole persettä ja kas kummaa, olet yhtäkkiä Milttonin kokkareilla. JH: Jos haluat välttää henkisen korruption, pysyttele poissa Porista. Sinut halutaan halia ja suukotella ja juottaa mukavaksi. Eettiset pohdinnat taipuvat kuitenkin tiedonhalun tieltä, ja dokumentin päätyttyä alkaa takuuvarma googlaus. JARI HANSKA: Lyöttäydy seurueisiin, joissa on nimekkäitä henkilöitä. SUSANNA KUPARINEN: Käy kuuntelemassa eniten säpinää herättävät merkittävien vaikuttajien käymät keskustelut ja tee niistä huomioita. Tarvitset niitä kokkareille viikunanlehdeksi. Hanya Yanagiharan Pieni elämä on sanalla sanoen kamala romaani. Kitty Greenin dokumentissa Boulderin kaupungin amatöörinäyttelijät hakevat esitykseen, joka perustuu kaupunkia ja koko Yhdysvaltoja kuohuttaneeseen murhamysteeriin. Mitä SuomiAreenassa kan nattaa välttää. SuomiAreena Porissa 10.–14.7. JH: Ei minkään. JH: Katso ohjelma etukäteen, kysele tutuilta, missä on parhaat bileet, vonkaa kutsuja etukäteen ja aikatauluta liikkeesi. Vuoden 1996 jouluaattona Kuusivuotias lapsimissi JonBenét Ramsey löydettiin kotinsa kellarista surmattuna. Tunne tirkistelystä kasvaa elokuvan edetessä, eikä katsoja voi olla pohtimatta, kuinka selvillä osallistujat ovat projektin tarkoituksesta. Moni alkaa leikkiä sala poliisia, jotkut jopa nimeävät (oletettuja) syyllisiä. Dokumentti on koukuttava, myös syistä, joita ei itselleen tahtoisi myöntää. Tapaus jäi selvittämättä, ja outo kidnappauskirje, huhut alueella toimineesta lapsipornoringistä sekä perheeseen kohdistuneet epäilyt antoivat vain lisäaihetta spekulaatiolle
TeksTi katriina huttunen kuvaT sanna lehto 24 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017. 24 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Surun istukka Vuosi sitten suomentaja Katriina Huttusen tytär teki itsemurhan. Tämä on äidin päiväkirja surun vuodenkierrosta
Maksan laskuja, rahani uhkaavat loppua, riitelen, reklamoin. En ota kuuleviin korviini hautaustoimiston tädin suosittelemaa Malmia, sieltä kun vapautuu paljon uurnapaikkoja entisten tilalta, niiden joiden vuokra-aika on mennyt umpeen ja joita kukaan ei hoida. Näiden sanojen rinnalla kaikki muu menettää merkityksensä. Uusi istunto hautaustoimistossa. Lapseni on tehnyt itsemurhan. Armomurha. En välitä pikkukaupunkien hautausmaiden konformistisesta estetiikasta, ajelluista nurmikoista enkä verenpisaroista. Olen nähnyt kun kuollut lapseni viedään ruumispussissa pois. Voin jäädä suruuni asumaan! Teen siihen itselleni talvipesän ja kesäpesän, pysyn sen sisällä. He eivät ole olleet todistamassa kesken jäänyttä, onnetonta, epätoivoista elämää. Muutan pois. Hän ei ymmärrä että rakastan hoitamattomia hautoja ja ränsistyneitä hautausmaita, ne ovat kulttuurihistoriaa. En huoli Malmia. Miksi tarvitsisi. Jos ruumista halutaan näyttää ennen hautajaisia, se maksaa 59 euroa. Ei sitten. Isovanhemmat, isä, sukulaisia, ystäviä. Syöpää. Edes maksusta. Olen nähnyt lautumat kuolleen lapseni kantapäissä. Käymme läpi laskuerittelyä. En osannut luopua lapsestani menettämättä häntä. Vähän ennen hautajaisia patologian laitokselta kerrotaan että ruumiin näyttämistä ei suositella: lapseni kuolemasta on kulunut kuukausi, hänelle on tehty ruumiinavaus, järkytys voi olla liian suuri. Vanhan, sairaan ihmisen kuolema on oikeutettu. Surusta tulee minulle koti. Eikä mikään ole mitään verrattuna tähän. Meidän pelkureiden rangaistus on elää tämän syyllisyyden, häpeän ja katumuksen taakan alla niin kauan kuin jaksamme. Rangaistukseni on sopiva. Arkku, vaatetus, kuolinilmoitus, kukat. O. Buxtehudesta ei ole ollut apua, mutta Edith Södergranin runoissa, niissä huonosti suomennetuissakin, on sama vieras ja kiihottava kalman katku kuin kolumbaariossa. Pahoitan siitäkin mieleni. Hanko off-season: masokistin paratiisi, kaikkea sitä mitä en voi saada. Nyt minulla on vihdoinkin oikeus kirjoittaa. Olen luvannut itselleni että minun ei tarvitse toipua. Hylkäsin hänet, en kestänyt sitä että hän ei pitänyt minusta. Tyhjennän ja siivoan kuolleen lapseni asunnon, hoidan kuoleman edellyttämät velvollisuudet, järjestän hautajaiset, valmistelen perunkirjoituksen, otan yhteyttä kaikkiin tahoihin koulukiusaajaa myöten, puhelinlaskuni on valtava, pesen viisi koneellista lapseni vaatteita, lajittelen ja kierrätän, täytän ja tyhjennän, itken ja pysähtelen, en nuku, nukun, en syö, syön liikaa. Sydänkohtauksia. Joskus ehkä opin vielä hyväksymään sen että lapsellani oli oikeus päättää, jaksaako hän elää ja onko hänen elämänsä elämisen arvoista. Tätä vapauden määrää! Hautaustoimiston täti voisi olla töissä Viking Linen tax-free-myymälässä Baileysin maistattajana, niin vauhdikas hän on nyt kun tuli vähän poikkeuksellisia asiakkaita, niin paljon iloa hän yrittää repiä ammatistaan. Se vapautuu ehkä puolen vuoden kuluttua. Aikuiset lapset sietävät äitiään vain sen verran kuin on pakko. 26 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 M inulla on tunnollani ihmishenki. Lapseni ystävät osaavat ommella, yksi heistä on vaatturi, ja he suostuvat tekemään kankaisen uurnapussin. He eivät ole järjestäneet oman lapsensa hautajaisia joissa vieraat ovat 25-vuotiaita. Sanat eivät lopu. Minunkin isäni kuoli, ja vaikka isäni kuolema oli ruma ja huonosti hoidettu, häneltä jäi korkeintaan viimeinen rööki polttamatta ja viimeinen Olvin tuplapukkiolut juomatta. Mietin onko minulla varaa romahtaa. Aikuisten lasten ja äidin suhde on raadollisimmillaan tilillepano. Olen jouduttanut hänen kuolemaansa. Kuolema on läsnä aina ja kaikkialla, se läpäisee minut, nyt enemmän kuin koskaan. Olen hangannut kuoleman eritteet lattiasta ja riidellyt taloyhtiön kanssa laminaatin vaihtamisen tarpeesta. He eivät ole kantaneet oman lapsensa tuhkauurnaa hautaan. Itsemurha on rohkea teko. Siihen on osattava varautua. Poliisit olivat peittäneet hänen vartalonsa lakanalla. Nyt minulla on syy. Se on tullut lähemmäs, se tulee koko ajan lähemmäs. Se on meille oikein. Leikkasin hänen tukkansa liian lyhyeksi. En koskaan oppinut että äitiyden ekosysteemissä vallitsee ikuinen valmiustila. Parempaakaan emme ole ansainneet. Häiriköin poikaani. Vielä en uskalla ajatella loppuun saakka. Enimmäkseen huudan hiljaa itsekseni. Jään salaiselle jonotuslistalle odottamaan uurnapaikkaa. Joskus se voi olla myös ainoa rationaalinen teko. Minä haluan. En osaa kuvitella mitään sen hirveämpää. Hautaustoimiston täti valaisee että uurnaa säilytetään sinne asti, 50 euroa, uurnan voi tehdä itse, niin kuin poikani veisti isäni uurnan. Siinä lisää sanoja joita saan pohtia loppu elämäni. Siinä elämäni neljä pahinta sanaa. Se ei tee surustamme vähempää, mutta se on luonnonlaki. Standby, mieluiten mute. Kuivan tuhkan tuoksu lohduttaa minua silloin kun joku toinen hakisi apua jumalaltaan. Loppuuko kyynelten vuo. H aluan haudata lapseni Hietaniemeen. Olen tappanut lapseni. Suruni on istukkani. Säästöä sekin. Kieltäydyn papista, kieltäydyn ammattipuhujasta. Teen tiedusteluja. Vanhoja, nuoria. Lapseni on tehnyt itsemurhan. Ei kukaan. Kuka haluaa katsoa vainajaa, lastani, 26-vuotiaana kuollutta nuorta naista. Se määritelköön olemukseni. Knausgård on kirjoittanut isänsä kuolemasta, Linn Ullmann on kirjoittanut isänsä kuolemasta, eivätkä he silti tiedä mitään siitä kun kuolema kouraisee liian läheltä. Nuoren ihmisen kuolema ei ole
Kalliiksi tulee. Pahoitan mieleni, huudan sähkölaitoksen asiakaspalvelupuhelimessa ja saan Stockmannilta sadan euron lahjakortin. Miten siitä voi selvitä. Tilaan muistotilaisuuteen miniatyyriquicheja ja macaroneja. Maksaa paljon mutta tulee halvemmaksi kuin perinteisen hautakiven hankkiminen. Hautaustoimiston täti lupaa ilmoittaa, Hietaniemestä ei ilmoiteta mitään. Urkuri on kaunis, kaunis nainen, täysin mustissaan, turbaani päässä ja täydellinen meikki. Siellä ei ole tilaa, ei ainakaan meille kirkkoon kuulumattomille. Stabat Mater. Varaan ajan Hietaniemen krematorion kappeliin. Vasta siinä vaiheessa tajuan että tämä on aika kova paikka. Olen valinnut jäähyväistilaisuuteen maailman kauneinta musiikkia: Pergolesin Stabat Materin, Händelin Lascia Ch’io Piangan ja Mozartin Lacrimosan, sielunmessuja, oopperaa. Olen niin helpottunut että alan melkein itkeä. Siskoni tuo tuoleja. Kättelen vieraat, annan ohjelman. Olen maksanut lapseni laskut, soittanut oppilaitokseen ja pankkiin, luottolaitoksiin, kuntosaleille, Jorviin, ystäville, entisille ystäville, ihmisille, automaatteihin, vastaajiin, jonotusnumeroihin, lähettänyt viestejä verkkokauppoihin, taloyhtiöön, omaan taloyhtiöön. 28 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Kysyn hautaustoimiston tädiltä miten salainen jonotus käytännössä järjestyy ja kuka meille ilmoittaa vapautuvasta uurnapaikasta puolen vuoden kuluttua. Nyt voin haudata lapseni ennen kuin muutan Hankoon! Kaikki järjestyy! Suunnittelen kuolinilmoituksen, mietin hautajaisten sisältöä ja ohjelmaa. M iksi siitä ei ole kerrottu minulle. Miten kukaan voi selvitä tästä päivästä. Maatuva uurnapussi ei enää kelpaakaan, sillä hautaustoimiston täti väittää että kolumbaariossa täytyy olla maatumaton keraaminen uurna. Stockmann on poistanut kanta-asiakasrekisteristään vahingossa myös minut. Äidin show. Saan kolumbaarion vahtimestarin puhelinnumeron ja varaan ajan. Saan kantaa uurnan itse. En saanut muistotilaisuutta haluamastani paikasta, sillä tuntuu että koko eteläinen Helsinki on juuri tuona elokuun lauantaina täynnä yksityistilaisuuksia ja juhlia. Siitä tulee meidän uusi sukuhautamme. Suurin osa vieraista on nuoria aikuisia, arkivaatteissaan kuten olin pyytänyt, ruusu kädessään, lohduttomia, ystäviä keskenään. Kutsumattomia vieraita. Kaunis loppukesän päivä, syksyn viimeinen kukka. Taloyhtiö uhkaa veloittaa suruliputuksesta 111 euroa, mutta laskua ei koskaan tule. Ai kuollut, ahaa, okei, selvä. Siinä on lapseni.. Kaiken ei tarvitse maatua ja muuttua olemattomaksi. Lastani pyydetään puhelimeen. Mukavan epäekologista ajattelua vaihteeksi, pidän siitä. Krematorion kappelin jäähyväistilaisuudessa kukaan ei muista ottaa valokuvia eikä selfieitä, kukaan ei muista somettaa. Myöhemmin tajuan että hänellä ei ole hiuksia. Minä teille saldotodistukset näytän. Ostan muumiaiheisia kertakäyttömukeja. Ensin krematorion kappeliin. Lähtiessäni kysäisen olkani yli kolumbaariosta. Olen kävellyt Kruununhaasta Hietaniemeen ja sitä ennen juossut koko aamun pitkin Helsinkiä hakemassa muistotilaisuusruokia ja kantanut Ekbergiltä sata quichea, Stockan Herkusta puolitoista metriä focacciaa, kymmeniä macaroneja ja kolme pitkävartista ruusua sekä ängennyt itseni tässä lastissa seiskan ratikkaan. Seuraavana aamuna herään muuttolaatikoiden keskellä ilmapatjalta, muistan Rikhardinkadun kirjaston ja ryntään sinne lainaamaan Claudio Abbadon ja Lontoon sinfoniaorkesterin vanhan levytyksen. Kukaan ei puhu. Mutta kun ei ole 28 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Matka on pitkä, sata metriä. Siksi kun kukaan ei halua kolumbaarioon! Se ei ole suosittu hautaustapa Suomessa, eikä täti ole kertaakaan 40-vuotisen uransa aikana järjestänyt kolumbaariohautajaisia. Selviänkö siitä. Eikä kolumbaariopaikkaa tarvitse edes hoitaa! Uurnapussiin tallennetaan muistoesineitä, ja se jää minulle. Valitsen valikoimasta pelkistetyimmän uurnan, valkoisen, ja se luvataan värjätä vaaleanpunaiseksi, lapseni mielivärillä. Siellä on lapseni valkoinen arkku ja sen päällä vaaleanpunaisista ruusuista koottu sydämenmuotoinen kukkalaite. Hän suostuu soittamaan ehdottamani kappaleet jos vain saa jostakin nuotit. Kaikkihan on hyvin! K aikki on liiankin hyvin. Minulla on tuskanhiki. Istahdan uudestaan. Nousen seisomaan, haluan pois, nyt tämä ilonpito saa riittää, poikanikin on kärsimätön. Kahteen löytyy nuotit, Pergolesi on vaikea, eikä mistään saa enää siihen hätään poltettavia cd-levyjä. Kaikkia en tunne, mutta he eivät olekaan minun vieraitani. Täti (joka on nuorempi kuin minä) katsoo minua silmät pyöreinä ja sanoo että ainahan uurnaholvissa on tilaa. Lyökää lisää. Kivilaatta luvataan hioa ja kaivertaa uurnanlaskuun mennessä. Halvin arkku, kaunein arkku. Poikani on liian sairas tullakseen hautajaisiin. Ei osaa soittaa ilman nuotteja eikä ehdi opetella, koska aikaa on vain muutama päivä. Kaikki haluavat sinne eikä sieltä vapaudu paikkoja (ei vapaudukaan, koska sieltä ei tuhota kauniita vanhoja hautoja sillä perusteella että kukaan ei enää 25 tai 50 vuoden kuluttua hoida niitä). Olen omillani. Maatumattomia keraamisia uurnia vain on vähän, kovin vähän. Saan valita kolumbaariosta haluamani lokeron ja valitsen numero ykkösen. Odotan koko ajan pelko persiissä ja sydän kylmänä perintäkirjeitä, ulosottouhkauksia, ymmärtämättömyyttä, joustamattomuutta, järjestelmän suoltamaa automaattipostia. Poikani ällistyy kappelin huipputeknologiasta: cd-soitin. En vielä osaa olla huolestunut mistään. En usko että tämä loppuu vielä tähän. Lopetamme asiakkuuden, jäsenyyden, lakkautamme perinnän. Se on sylissäni. Se on painava. Samalla kuoletan lapseni kirjastokortin. Ollaan sitten muuttolaatikoiden keskellä kotonani. Astun yksin kappeliin
Kaunis urkuri soittaa tyynesti hautaustoimiston kuljetuspalveluun ja kysyy missä uurna on, Babitzinin vaaleanpunainen keraaminen uurna, juu, siellä se on, se tuodaan tänne pian. Luulevatkohan ihmiset että olen hauras tai arvaamaton. Kolumbaarioon ei saa tuoda palavia kynttilöitä eikä kukkia saa jättää lattialle, ja siksi muiden hautojen omaiset ovat kiinnittäneet kivilaattoihin mielikuvituksellisia ja mauttomia virityksiä. Olen melkein 60 ja tottunut olemaan yksin. En halua että minusta otetaan valokuvia. Olen hillityn hermostunut. En itsekään tiedä miten pitää toimia, minulla on vain kaksi kellonaikaa ja laukussa Edith Södergranin kootut runot. Menen krematorion kappeliin, muut saattovieraat jäävät oven ulkopuolelle odottamaan. Kaunis urkuri sanoo että ei täällä mitään uurnaa ole. Sileä, koruton ja soikea kuin iso täydellinen vaaleanpunainen linnunmuna. On helpompi jättää minut yksin. Siellä ei voi olla itkemättä. Luen Edith Södergranin runon Syksyn viimeinen kukka (tein siitä oman suomennoksen), ääneni pettää jokaisen säkeen kohdalla, miksi se pettää nyt, eihän se pettänyt viikko sitten kappelissa. Ja se on täysin omaa syytäni. Se on kaunis. Menemme Hietaniemen uimarannan kahvilaan. Tämä ei jää tähän. Se on sylissäni. Vahtimestari odottaa meitä kolumbaarion ovella. Virkailija vastaa heti maanantaina töihin päästyään ja syyttää kuljetusvastaavaa. Eieieieieiei, meillähän on Babitzinin maatumaton uurna ja se haudataan kohta kolumbaarioon ja minulle sanottiin että uurna on ollut teillä jo keskiviikosta asti, se lähetettiin teille silloin, missä helvetissä se on. Jäljellä on raskain osuus, uurnan kantaminen hautaan. Minulla ei ole parasta ystävää. Suru voi tarttua pisarakosketuksena, ja vaikka se ei välttämättä näy ulospäin, se näkyy. Kiskot ovat kuitenkin olleet rikki monta vuotta eikä arkku liu’u minnekään. Olen totaalisemmin yksin kuin koskaan. Matka on pitkä, sata metriä. Turhaan pelkäsin sitä. Nytkö lapseni on haudassaan. Menen sisään ja ulos, en pysty rauhoittumaan, soitan sairaalle pojalleni, meillä ei ole uurnaa. Siitä olen heille sillä hetkellä kiitollinen. Loppulaskusta luvataan hyvittää 670 euron uurna.. Hyväksyn sen. Miten niin mitä asiaa. Astumme ulos loppukesän Helsinkiin. Äitini menee itsepäisesti Kekkosen haudalle kolumbaariota vastapäätä eikä ymmärrä että uurna pitää ensin hakea krematoriosta. Nämä 700 euron herkut eivät ole minulle. Meitä kokoontuu Hietaniemeen seitsemän henkeä. Hän ei sano: Minä olen sinun ystäväsi, minä autan ja tuen sinua. Samalla lapseni kuolema tarjoaa minulle lopullisen tekosyyn luopua sosiaalisesta elämästä. 30 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 ketään muuta! Krematorion kappelin esitteessä ja verkkosivuilla mainostetaan että lopuksi arkku liukuu kiskoja pitkin pois. Siskontytär toimii juomanlaskijana. En anna uurnaa muille. On! Menemme uurnanluovutushuoneeseen. Tässäkö kaikki. Se on painava. Kuittaan uurnan, kynttilä palaa, harras hetki kestää noin kolmekymmentä sekuntia. Potilashuoneissa on vanhoja lääketieteellisiä valokuvia, ja sairaalan yhteydessä on pieni kirkko. Minulle on ilmoitettu että uurna on valmistunut aiemmin viikolla, mutta hautaustoimiston täti ei ehdi näyttää sitä, hän sanoo että krematoriossa odotetaan sitä keskiviikkona kello kolme. Oloni on typertynyt. Vahtimestari sijoittaa uurnan holvin perälle, ja kurkistamme sinne viimeisen kerran ennen kuin vahtimestari ruuvaa kivilaatan paikalleen ja poistuu. Työnnyn väkisin takahuoneeseen katsomaan, ei lapseni uurnaa (muut ovat liian rumia ollakseen hänen). Mitä voisin tehdä hyväksesi. L apseni itsemurhan jälkeen minua vältellään entistä monipuolisemmin ja tehokkaammin. Niin monet ovat kiusaantuneita, enkä halua saattaa heitä tukaliin tilanteisiin. He eivät ehkä tiedä mistä kanssani voi enää puhua. Vieraat viihtyvät iltaan saakka. Lapseni tuhka on paperipussissa hyllyn päällä, ja lapussa lukee että omaiset tekevät uurnapussin ja että se jää odottamaan vapautuvaa uurnapaikkaa. Kaunis urkuri kertoo että kuljettaja on tulossa, on juuttunut Paciuk senkadulle liikennevaloihin. Kysyn onko teidän normaali käytäntönne hukata uurna ja miten korvaatte järkytyksen. Olen yksinäisempi kuin yksinäinen. Otan kaiken avun vastaan. En tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu. Wrapit ovat inhottavan vetisiä, paska catering. Minulla ei koskaan ole ollut paljon ystäviä, en ole koskaan ollut suosittu, mutta enää en kärsi siitä. Lopulta Hietaniemenkatua pitkin saapuu ruumisauto, se kurvaa kappelin eteen, pysähtyy, kuljettaja hyppää ulos vaaleanpunainen uurna sylissä ja musta paidanselkä märkänä, hän kysyy onko tämä meidän. Vieraille on istumapaikat ja lautaset täynnä sormisyötävää. Mutta minun lapseni haudalle ei tule rihkamaa. Myyn taidekokoelmastani yhden taulun serkulleni ja yhden grafiikanlehden siskolleni. Kiipeämme parvelle. Kotona kirjoitan hautaustoimistoon vihaisen sähköpostiviestin. Kun sairaala perustettiin 1400-luvulla, se oli syrjässä, poissa ihmisten ilmoilta, nyt se on keskellä kaupunkia. Alan huutaa. U urnanlaskutilaisuus on viikko jäähyväistilaisuuden ja muistotilaisuuden jälkeen. Kaksi sukulaisnaista suostuu kanssani pitkälle hautausmaakävelylle, ja etsimme taas ne Helene Schjerfbeckin ja Tove Janssonin haudat joita etsin Hietaniemestä joka kerta. Sitä riittää kaikille ja jää yli. Olin toivonut että poikani kantaisi sen. Kierrämme siskoni kanssa kappelia, tähyämme sisääntuloväyliä. Näperrämme kivilaattaan väliaikaisiksi koristeiksi lapseni vanhat punaiset lettinauhat. Kun joku kysyy minulta, onko minulla ystäviä tukemassa ja auttamassa, hän samalla sulkee itsensä ulkopuolelle ja tulee tunnustaneeksi että hän ei ainakaan kuulu siihen joukkoon. Hän katsoo minua oudosti ja kysyy mitä asiaa. Olen sen verran tajuissani että pyydän siskoani lopuksi ottamaan arkusta muutaman kuvan, kun kaikki ovat laskeneet kukkansa, itkeneet ja sanoneet tai yrittäneet sanoa jotakin. En pysty syömään mitään. He eivät ehkä kestä nähdä että jospa vaikka yhtäkkiä yllättäen murrunkin. Surun tappava spitaali on tervetullut, odotettu ja kaivattu veruke. On jälleen kerran kaunis loppukesän lauantaipäivä. Hautaustoimiston täti lähettää siitä minulle valokuvan. Sitä halusinkin, halusinhan. Saan kantaa uurnan itse. Viisitoista minuuttia. Kannan uurnan perille asti. Pulisemme levottomina. Olen tilannut liikaa ruokaa. Kaikki hyvin. Olen uupunut ja turta. Kiusaannun toisten kiusaantumisesta. Siinä on lapseni. Saan tukea yllättäviltä tahoilta, odottamattomat ihmiset sietävät edes tilapäisesti läsnäoloani. Menen kappelin ulkopuolelle ja kerron siellä odottavalle saattoväelle että kaikki on hyvin mutta meillä ei ole uurnaa. Ymmärrän sen. Tulin hakemaan uurnaa, sehän on tarkoitus laskea hautaan puolen tunnin kuluttua. Urkuri on minua vastassa, hänellä on kiiltävä musta peruukki päässä, ja hän on epätodellisen virheetön, kuin Disneyn sadun kaunotar. Tunnelma on kuin Almodóvarin elokuvassa, kuusi hysteeristä naista odottamassa takahuoneesta uurnaa johon kaunis urkuri kaataa tuhkan paperipussista, äitini kököttää kyynärsauvoineen matkan varrella. Arkku on vaalean punaisten ruusujen peitossa, kynttilät palavat. Bergenin liikuttavin talo on vanha leprasairaala, josta on tehty museo
Tämä nuori aasialainen taksikuski jatkaa töksähtelevää uteluaan Uudenmaankadulle saakka. Sitten jos toivun. Kuvittelevatkohan ihmiset että minäkin ehkä joskus haluaisin vielä yrittää elvyttää hiipuneita tai katkenneita välejä. Se ei ole ihmis suhde, koska äiti ei ole ihminen. Niin vähän heillä on sanoja, niin vähän heitä kosketin. En uskalla heittää mitään pois. Meilaillaan! (Hän ei koskaan meilaa.) Törmään Korkeavuorenkadulla tuttuun kustannustoimittajaan joka tunsi myös lapseni. (Ikään kuin kyseessä olisi paha krapula joka ei mene ohi.) Tätini veti pohjat sanomalla äidilleni: Mitä sitä suremaan! Sehän oli itsemurha! Parin kuukauden kuluttua lapseni kuolemasta sain pienen toimeksiannon, jonka saatteessa luki: Toivon että toipumisesi on alkanut. Uurnakuprun jälkeen hautaustoimiston tädin palvelualttius loppuu kuin seinään. Hän vilkaisee vaivautuneena ja kysyy miten voin. Heillä ei ole minulle sanoja. En jaksa puhua. Jään odottamaan laskua, mutta sitä ei näy eikä kuulu. Väitän että se on helpompi kuolema kuin tämä. Sitten kun olen toipunut. Toisaalta olen ajatellut että ehkä heidän mykkyytensä on sittenkin armeliaampaa kuin tämäntasoinen lohtupaska: Elämä kolhii. Kurkkua kuristaa. Muistan että taksamittari tikittää, kosketan kiveä ja lähden sumein silmin pois. Olen lähdössä Tukholmaan ja törmään Helsingissä lounasravintolassa tuttuun kirjailijaan joka tunsi myös lapseni. Välitän sen sossuun. Mietin miten moni kirjallisuusihminen on lakannut pitämästä minuun yhteyttä sen jälkeen kun olen paljastanut että lapseni teki itsemurhan. Vuokko Hovatta sanoi lehtihaastattelussa että on irvokasta kysyä läheisensä menettäneen ihmisen vointia. Vainajalta jää leski, omaisuutta ja testamentti, perillisiä ja jälkeläisiä. Sieltä luvataan maksaa täydentävää toimeentulotukea tuhat euroa. En halua selittää. Melkein kirjoitin toimeksiantajalle: Kuinka nopeasti sinä ajattelit toipua lapsesi kuolemasta. Odotti, että ystävätär itse joskus ehkä jaksaisi ottaa yhteyttä. Hän ei ymmärrä kun pyydän häntä pysäyttämään uuden kappelin portille siksi aikaa kun käyn kolumbaariossa vaan ajaa sivuportista hautausmaalle. Pyydän häntä odottamaan hetken ja menen puolijuoksua kolumbaarioon tarkistamaan onko hauta kunnossa. Koeta kuitenkin nauttia siitä! Tai: Huilaa kunnolla. Ei reagoi kun sanon että uusi on ja oma lapsi. Järjestelen koristeita, jonkun tuoma leikkokukkakimppu on kuivunut kauniisti. Tapaan kustantamon kirjakaupan myyjän joka tunsi myös lapseni. Eikä tuska siihen lopu. Miten jakselet. En voi sanoa että joku muu saa hoitaa ne. Minulla ei ole varaa sanoa että en jaksa. Ihmisen on kuoltava vanhuuttaan, sairaalassa. On vain yksi oikea tapa kuolla, surra ja toipua. Lapsiparkani on ollut elämänsä viimeiset kuukaudet sosiaalitoimiston asukas, ja lakimies kertoo, että voin hakea täydentävää toimeentulotukea joka kattaisi osan hautauskustannuksista, laskuahan on luvassa kaiken kaikkiaan 3 000 euroa (nyt kun raha kerran tuli puheeksi). Uskallan sanoa toimeksiantajilleni että töitä saa tarjota, että luen, kirjoitan ja suomennan mielelläni, mutta juhliin, seminaareihin, pr-kekkalointiin tai esiintymisiin ei kannata kutsua. Valitan hänestä kirjallisesti hautaustoimiston päällikölle. Hän vilkaisee vaivautuneena eikä kysy mitään. Vain äiti. Sen enempää ette voi minulta vaatia enää koskaan. Mietin oliko tämäkin taisto pakko käydä. Kuolemasta keskusteleminen paljastaa ihmisestä paljon. Ja voiko kanssani enää puhua normaalisti. En voi delegoida näitä tehtäviä enkä tuntemuksia kenellekään. Kun lapseni kuolee, jään idioottien keskelle. syyskuuta. 32 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Äidin ja lasten välinen suhde ei noudattele muiden ihmis suhteiden lainalaisuuksia. Liian kallis, eikö ollut halvempaa, tätä emme korvaa emmekä tätä. Ei tiennyt mitä sanoa, ei osannut, ei uskaltanut, ei halunnut häiritä. Helvetin huonosti tietenkin. Neuvon sen hänelle. Hän ei enää vastaa viesteihini. L okakuu 2016. Kiidän paikasta toiseen taksilla, selitän taksikuskille että ajetaan rautatieasemalta Hietaniemen hautausmaalle ja sieltä Uudenmaankadulle. Ei ole ketään muuta. Vittu! Vastasin että ei se ole alkanut, ei tietenkään ole alkanut, mitä sinä oikein kuvittelet. Sanon, että ei siellä saa ajaa, eikä autolla sitä paitsi edes pääse kolumbaarion eteen. Sieltä luvataan korvata perushautajaiset, kaikkein halvimmat, mielellään sopimushautaustoimistosta. Tässä iässä palautuminen kestää kauan. Olen kiitollinen, takki on tyhjä. Äitini kertoi että kun hänen ystävättärensä poika ampui itsensä, hän jätti ystävättären rauhaan. Hän ei tiedä suorinta reittiä. Heilläkään ei ole mekaanisten surunvalittelujen jälkeen minulle mitään sanottavaa. Otan yhteyttä sosiaalitoimistoon. T orstai 29. Loukkaantui, kun ei ottanut. Ensimmäinen käyntini Helsingissä ilman tukikohtaa. Äiti on äiti. Vaivun takapenkillä itkuiseen taksikyytihorrokseen ja katselen Jätkäsaareen noussutta korkeaa norjalaista hotellia. Pomo soittaa, pahoittelee ja antaa vielä 200 euron alennuksen. Sitähän en ole tiennyt, ja miten siinä kaaoksessa muistaisi kilpailuttaa tai tinkiä, hyvä kun osaa jotakin valita. Näen tasaisesti painajaisia ja pelkään joka yö sekoamista. Sekä lähettää minulle laskun heti sähköpostissa. Olkaa korvaamatta, maksan kaiken itse. Hän ei tiennyt ja luulin että hän tiesi mutta ei välittänyt, ja hän luuli että muuten vain en halunnut puhua, kun. Autossa taksikuski kysyy onko uusi hauta ja kuka. Eihän tästä toivuta
Hän neuvoo minua vaikka olen häntä monta vuotta vanhempi. Näytän valokuvat ja portfolion, kerron hautajaisista. Enkä unohda. Syyllinen, syyllinen, syyllinen. Ostan häneltä taas vääränvärisiä lankoja ja vääränpaksuiset puikot. Olen vienyt hänelle tekijänkappaleita, antanut kaksi kertaa käyntikorttini. Sairaanhoitaja ehdottaa että suurentaisin myös sen iloisen kuvan. Elän tässä häpeässä, tässä mustaakin mustemmassa murheessa loppuun saakka. Tiedän hänestä paljon mutta hän ei tiedä mitään minusta. Sairaanhoitaja on pyytänyt että ottaisin mukaan lapseni kuvia. Kävelen ruokakauppaan Plagenin ja Bellevuen kautta. Hän on ehdottanut että lähtisimme lauantai-iltana ulos, mutta lauantai-ilta tulee ja menee eikä hän koskaan ota yhteyttä. Syöksyn kaupunkimetsän poikki vesitornin ja kirkon välistä vastaanotolle. En ymmärtänyt että äiti ei koskaan saa loukkaantua, vaikka lapset eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä, eivät jaksa pitää yhteyttä, eivät ole kiinnostuneita äidin huolista, eivät muista soittaa, eivät tarvitse äidiltä muuta kuin taloudellista tukea. Se näkee minut, kun liikuskelen kotonani. Hänen kuolemastaan on kulunut neljä kuukautta. Olen murhaaja. Uusi kotini on Hietaniemen vieressä, ja käyn hautausmaalla ruoskimassa itseäni päivittäin. En anna itselleni anteeksi. Nyt hän halaa ja sanoo: Voi sinua! Tapaan lankakaupan puolitutun myyjän, sen joka tietää aina kaiken ja osaa kaiken. Tänään ei tuule. Sitä ennen soitan seurakuntayhtymän keskusrekisterin hautapalveluiden (hieno nimi) puhelinnumeroon. Pieni veronpalautus tulossa ensi marraskuussa, sitten on sekin asia suljettu. Posti ei ole tuonut moneen päivään kuolinpesän kirjeitä, mutta en uskalla luottaa siihen että kaikki on vielä läheskään ohi. Silloin en ehdota kenellekään lounastapaamista. Se ei ole ihmissuhde, koska äiti ei ole ihminen. Unohdun katsomaan tilhiparvea ja kuulostelemaan käpytikan koputusta. En tunne Hangosta ketään enkä jaksa tutustua kehenkään. En tiennyt olevani kenellekään tärkeä. Piirrän silmät päähän, vaikka en tänäänkään kohtaa muita ihmisiä kuin korkeintaan Lidlin kassan. 300 euroa, saman verran kuin Marimekon Mollis-takki jonka olen tilannut Stockan Hulluilta päiviltä. Äidin ja lasten välinen suhde on jotakin muuta. Plagenin rantavedessä on taas kymmeniä joutsenia. En ansaitse anteeksiantoa, en synninpäästöä. Ei mitään selitettävää. Hän on näyttänyt minulle talvisia valokuvia ja sanonut että aikoi lähettää niitä minulle jouluksi, mutta tiedäthän, ei vain tullut lähetettyä. Hän on puhunut asiakkaiden kuullen yksityisasioitaan. Äiti joustaa ja odottaa, äiti nielee pettymyksensä ja itkee heihin selin. Nyt on hyvä kahlata kaulaa myöten itsesyytöksissä ja herätä yöllä unihalvauskohtaukseen ja hapen loppumiseen. Olen odottanut hautalaskua elokuun lopusta saakka, se on merkitty perukirjaan, mutta sitä ei ole kuulunut. Siihen ei koskaan vastata. Vapaaehtoisesti, omasta tahdostani. L apseni katsoo minua valokuvasuurennoksesta syyttävästi pyöreillä ruskeilla silmillään. Maksan laskun ja viivästysmaksun, sitten vihaista palautetta Postille. Rakkaus kurkottaa eteenpäin: hänen lapsensa rakastavat enemmän omia kumppaneitaan ja omia lapsiaan. Äidille jää menetys ja ikävä. Syyllinen, syyllinen, syyllinen. Ennen kaikkea se on yhdensuuntaista. Näen unta että lapseni ei olekaan kuollut. En viitsi kuunnella toisten tarinoita, en halua sururyhmään, en ole kiinnostunut mistään vitun vertaistuesta. Kyllä, kyllä, kyllä. Oli pakko ottaa häneen yhteyttä ja kertoa. ?. Vain suru jäi ihanasti elämääni. Mitä useammin käyn Helsingissä, sitä kivuliaammin kiinnityn Hankoon. En saa tehtyä tekemättömäksi, en saa tekemätöntä tehdyksi. Mietin pitäisikö minun olla tästä kokemuksesta kiitollinen. Ensi viikolla. Siksi lapseni on kuollut, enkä anna sitä itselleni anteeksi. Sairaanhoitaja sanoo että minun pitäisi olla itselleni armollisempi, minun pitäisi joskus osata antaa itselleni anteeksi. Hänen ristiselässään on tuttua lanugo-nukkaa. Ehkä joskus. Tämä on minun rangaistukseni. Hänellä on kuolleen posket. Siellä iloinen virkailija voivottelee kun lasku on hukkunut ja ihmettelee kun sanon että olen saanut hautakirjan mutta en laskua. Tapaan kolmannen ja viimeisen kerran psykiatrisen sairaanhoitajan. Minua itkettää, ja hänelläkin on kyyneleet silmissä. Olen merkinnyt kalenteriin ajan, klo 11, mutta koska olen kahdella edellisellä kerralla tavannut hänet klo 13, olen ehdollistunut siihen ja menen vähän vaille yhtätoista aamupäiväunille. Sitä kirjettä olin pelännyt kaikkein eniten. Makaan sohvalla jääkarhupeiton alla ja puhelin mahan päällä. Pyhäinpäivänä sytytän kynttilät jo aamulla. Hän alkaa taas neuvoa minua, vähätellä ja yksinkertaistaa, määrää millaisia lankoja tarvitsen ja miten kauan minun pitää Hangossa asua. Postin syytä taas. Yritän saada surusta voimaa, jotta tästä suuresta ja kaikkein suurimmasta menetyksestä olisi joskus ehkä jotakin hyötyä. Hän menee pöydän ääreen, ja teen niin kuin äidit tekevät, ruokkivat lapsiaan. Satu Silvo sanoi naistenlehden haastattelussa että hän rakastaa lapsiaan paljon enemmän kuin hänen lapsensa rakastavat häntä. Ilman jumalaa, ilman armoa. Surun vuodenkierto on kesken, mutta maaliskuun lopussa saan kuolinpesän veroehdotuksen. Lapset eivät ole äitiään varten. Pyydän sairaanhoitajalta anteeksi. Saan surustani ravintoa jota muilla ei ole. Annan hänelle hautajaisten käsiohjelman muistoksi. Hän tietää miten minun tulee elää: Ei sinne! Ei sitä! Kokeile Léttlopia! Kokeile epävärejä! Tällaiset puikot! Olen ostanut häneltä huonosti käteen sopivia neulepuikkoja ja virkkuukoukkuja, kinastellut niiden paksuudesta ja langan menekistä, hänen ihanansa ei ole minulle ihana. Tänään olen viihtynyt surussani. Itku on hyvää, itku on parasta. Palautan takin ja maksan laskun. Sanon sille joka aamu huomenta. Eikä olekaan! Koettelemukset jatkuvat! Lokakuun lopussa postilaatikosta löytyy Helsingin seurakuntayhtymän muistutuslasku. H elmikuussa muutan takaisin Helsinkiin. Hän halaa minua (ei ole ennen halannut) ja siirtää tuolinsa sohvan lähelle. Vain äiti. Äiti on äiti. En innostu ajatuksesta mutta otan silti muutaman suurennetun lapsuudenkuvan, lapseni portfolion ja hautajaisten käsiohjelman. Kerron että olen suurentanut saman kuvan ja kehystänyt sen. Tämä on minun suruni, minun lapseni, minun lapseni itsemurha. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 33 odotin nurkassa henkilöä, jota olin tullut tapaamaan. Odotan milloin pääsen seuraavan kerran Helsinkiin ja hautausmaalle. Kerron myös että kuva on kahden kuvan sarja, toisessa lapseni ilmeilee suu auki. Hän makaa vieressäni ja avaa silmänsä, sanoo että hänellä on nälkä. Sen kannessa on lapseni muotokuva, surullinen ilme ja isot ruskeat silmät. Äidin ja lasten välinen suhde ei noudattele muiden ihmissuhteiden lainalaisuuksia. Matka on pidempi kuin Appelgrenintietä pitkin mutta tuntuu lyhyemmältä. Sanon että viihdyn tässä syyllisyydessä. Hän soittaa vartin yli yksitoista ja kysyy miksi en ole tullut. Hyvä on parhaan paras vihollinen, kuten kuvataiteilija Eliisa Tuisku suuressa viisaudessaan sanoo
TeksTi Juhani Karila kuvaT aapo huhta Tyyli noora maKKonen. Älymystöllä meni kuppi nurin. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 35 Poppari Kjell Westö astui kirjallisuuteen suoraan levy kau pasta hopeakimalteisessa pikkutakissa ja tukka pörhöllään
Silti piti puhallella, kun nuorimies lähestyi baarissa ja sanoi: ”Miksi te keskiikäiset julkkistaiteilijat ette haasta itseänne enem män. Kirjailijoina me ollaan mahdollisimman etäällä toisistamme!”Westön tarinoissa ei tosiaankaan pinota tiiliä verkal leen toistensa päälle miesmodernistisin lausein samalla, kun ihmetellään lehtien liikahtelua pihakoivussa. Ja juuri tästä syystä Westötä myös pilkataan. Vittumaisuus muuttuu iän myötä vain kyynisyydeksi, josta voi, hämmästyttävää kyllä, rakentaa koko naisen lehtikolumnistiuran.” Sitten hän pehmentää: ”Myönnän myös sen, että pohjalainen luonteeni on jyrkkä ja ylpeä, minkä takia mun täytyy työstää itseeni kohdistuvia mielipiteitä.” Westö kertoo olleensa nuorempana kuumakalle. Se oli outoa. Hän on kartoittanut pää kaupungin katuja muun muassa romaaneissa Leijat Helsingin yllä (1996), Missä kuljimme kerran (2006) ja Älä käy yöhön yksin (2009). Kaikki muut suomenruotsalaiset tuntuivat onnistuvan. Westön pitäisi olla lukemassa Laura Beckin laatimaa käännöstä tälläkin hetkellä. Romaani ilmestyy ruotsiksi, suomeksi, tanskaksi ja norjaksi ensimmäistä kertaa saman syksyn aikana. Westö tunnetaan Helsingin kuvaajana. Westö ei kuitenkaan tahtoisi osallistua samaan tapahtumaan Nya Tiderin kanssa. ”Sentimentaalinen.” ”Toisteinen.” ”Suomen Paulo Coelho.” Westö on itse ensimmäisenä myöntämässä, että kriitikot ovat kohdelleet hyvin. Kolme viimeistä romaania on kiivennyt julkaisuvuonnaan kolmen myydyimmän kaunokirjan joukkoon. Ruotsiksi homma on valmis, mutta suomennos lepää A4pinkkana Westön Katajanokanasunnon takan edessä. Ä lä sitten keksi mitään yhteyksiä Antti Hyryyn”, Westö sanoo viitaten vuonna 2009 ilmestynee seen Uuniromaaniin. ”En vielä tiedä, mitä teen.” Kaikenlaista muutakin on vielä vaiheessa. Valtamedioissa Westötä kiitellään, ja ehdokkuuksia siunaantuu, toki. UllaLena Lundbergin Stora Världen (suom. Useim missa kirjoissaan hän vyöryttää sukupolvia 1900luvun alusta tähän päivään: niissä synnytään ja kuollaan, rakastutaan, petetään ja petytään, opitaan ehkä jotakin. Tarkoitus on lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla: rupattelun ohessa puramme pihalta edellisten omistajien jättämän ruman savustusuunin. Hän ajatteli, että nyt on se hetki. Rikinkeltainen taivas) elokuussa. Mua on risonut jo pitkään tämä kenonmaassavittumaisinskaba. Onneksi vaimo oli saanut ylennyksen Ylessä ja pystyi elättämään perhettä. Hän asui vaimonsa ja kahden pienen poikansa kanssa Katajanokalla Helsingissä. Hän korostaa, että teki paljon töitä muuttuakseen mukavaksi aikuiseksi. Säkin päästät itsesi aina niin helpolla.” ’ H AT TU : SW O N O Y.. Westö oli masentunut, koska halusi kirjoittaa romaanin. Suureen maailmaan) ja Lars Sundin Colorado Avenue oli suorastaan revitty kirja kaupoista pari vuotta aikaisemmin. Göteborgin kirjamessut ovat Pohjoismaiden suurimmat ja keräävät miltei satatuhatta kävijää. Missä kuljimme kerran romaanin voisi antaa kenelle hyvänsä lukutaitoiselle pohjoismaalaiselle, ja jos tyyppi pääsee sivulle 50, ei paluuta ole: hänen pitää paahtaa loppuun asti. ”Tämä on ihan helvetin karsea tilanne”, Westö sanoo puhelun jälkeen. Mua ärsyttää se, että kulttuurin kentällä ainoana älykkyyden merk kinä pidetään vittumaisuutta. Seitsemän vuotta aiemmin Westö oli jättänyt toimittajan pätkä työt Hufvudstadsbladetissa ja heittäytynyt free lanceriksi. ”Kritisoivissa arvioissa mennään liian usein persoonaan. Kirjoja luetaan paljon ehkä siksi, että eeppisyydestään ja lukui sista henkilöhahmoistaan huolimatta ne ovat tavattoman jouhe via. Aikataulu on tiukka, ensi viikollakin pitäisi lentää Geneven kirja messuille, ja kirjailija haluaa kammata tekstin huolella läpi. ”Sävyt on mulle niin tärkeitä.” Silti Westö raivasi yhden päivän tätä haastattelua varten (”Oikeas taan on ihan hyvä pitää taukoa lukemisesta”) ja suostui kyyditse mään minut mökilleen Nauvoon, jonne hän pakenee säännöllisesti pääkaupungin melskettä. Siellä olisi hyvä olla markkinoimassa kirjaa. Vain Laila Hirvisaari ja Ilkka Remes ovat kiilanneet edelle. Westö julkaisee romaanin Den svavelgula himlen (suom. Mitä Westö oli saanut aikaiseksi. Se syn kisti. Kyse on siitä, mitä baarien nurkkapöydissä istuva kirjallinen älymystö mutisee toisilleen tuoppiensa yli. Se kertoo muutaman ihmisen ystävyy destä, joka ulottuu 1960luvulta tähän päivään. T änään, kaksikymmentäyksi vuotta myöhemmin Finlandiapalkittu (2006), Finlandiapalkinto ehdokkaana ollut (1990, 2000, 2002 ja 2013), Pro Finlandia mitalin saanut (2008), Stadin Kundiksi valittu (2007), viisivuotista kirjailijaapurahaa nauttinut, Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuus palkinnon ja Ruotsin radion romaanipalkinnon samana vuonna voittanut (2014), Vuoden vasenkätiseksi valittu (2015), myyntien nätyksiä lyönyt, yli kahdellekymmenelle kielelle käännetty kirjailija Kjell Westö, joka on julkaissut kaikkiaan kuusi romaania ja jonka teoksista on tehty niin elokuva kuin teatterisovituksia, ohittelee rekkoja Toyota Prius hybridiautollaan Turunväylällä ja puhuu puhelimessa Schildts & Söderströmin kustannuspäällikön Anna Frimanin kanssa Göteborgin kirjamessuista. Kuten itse romaani. Hän kirjoitti kolumneja ja käänsi näytelmiä, mutta niistä maksettiin surkean vähän. Nyt minä kasvan tai hukun. Eniten kirpaisi samoihin aikoi hin esikoisromaaninsa julkaisseen ikätoverin, Monika Fagerholmin, menestys. Hän halusi kirjoittaa Helsingistä, mutta teksti ei hengittänyt. Hänen vuonna 1994 ilmestynyt Underbara kvinnor vid vatten (Ihanat naiset rannalla) oli Finlandiaehdokas Suomessa ja Augustehdokas Ruotsissa. Hän lopetti hetkeksi jopa Parnasson lukemisen, koska kymmenen vuoden ajan siellä pelkästään haukuttiin hänen kirjojaan. Ja Westön kirjoja luetaan paljon. Kirjasta leivottiin jopa elokuvaa. Hän oli julkaissut ennestään viisi runo ja novellikokoel maa, joten periaatteessa hän tiesi, mitä oli tekemässä. 36 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 K jell Westö istui keittiönpöydän ääressä talvella 1996 ja ajatteli: minä en osaa mitään. ”Kerran frendi sanoi, että sullahan menee hyvin, kun sun kirjat aina kehutaan. Kolmesataa liuskaa onttoa proosaa. Westö on kuullut, että parisataa kirjailijaa aikoo boikotoida ensi syksyn messuja, sillä messuorganisaatio sallii äärioikeistolaisen Nya Tider lehden osallistumisen. Samaan hengenvetoon hän lisää, että ”postmo derni intelligentsia” ei ole koskaan ymmärtänyt hänen kirjojaan. Sanoin hänelle, että jos näyttäisin kymmenen pahinta kirjoistani tehtyä juttua, niin ihmettelisit, miksen mä ole jo hirttänyt itseäni.” Westö on muistavinaan, että häntä olisi kutsuttu ”kenties 1900 luvun huonoimmaksi suomalaiseksi kirjailijaksi”
V oi saatana, se ehti lähteä.” Westö pysäyttää auton Paraisten satamaan. Nykyään kyse on siitä, että Suomen 1900-luvun historia on yksinkertaisesti pahuksen kiinnostava.” Westö tykkää möyriä arkistoissa. Hän kompensoi ujoa lapsuuttaan olemalla ylimielinen ja rääväsuinen. Mutta ei mun tekstistäni löydä suoraa viittausta Cortázariin. 38 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 O ikeastaan homma lähti väärään suuntaan alusta pitäen. Siltä osin hän nostaa korkeimmalle jalustalle kirjallisuuden Nobel-palkinnon vuonna 2011 voittaneen runoilija Tomas Tranströmerin, jonka kieliopin hän tiivistää yhteen sanaan: ”Kuulas.” Silmän tulee liukua kirjaimilla kuin luistin jäällä. Westö myöntää, että puhui haastatteluissa ”ihan pehmeitä”. Bileissä hän saattoi yhtäkkiä vaipua outoon synkkyyteen ja seuraavana hetkenä tanssia hulluna ilosta. Nuorten tekijöiden keskuudessa elettiin postmodernismin ja poststrukturalismin aikaa. Hän tarvitsee aikaa tutkimiseen. Avaamme auton ikkunat, ja Westö kertoo oman teoriansa siitä, miksi hän kirjoittaa niin kuin kirjoittaa. Se ei sopinut intelligentsialle.” Westö rikkoi sääntöjä myös tahallaan. Teoksesta otettiin 400 kappaleen painos, ja se myytiin loppuun.”Kjell, sä olet onnenpekka”, kustantaja sanoi. ”Koodini olivat popin maailmasta, jossa on lupa keimailla. Lukijat ja jotkut kriitikotkin tykkäsivät, mutta kulttuuriväki aloitti heti mutinan. Vaikutteet on pinnan alla.” Se johtuu siitä, että Westön esteettinen ihanne on tyystin toinen. Westön molemmat ukit kuolivat sodassa alle 30-vuotiaina. Kjell Westö julkaisi esikoisrunokokoelmansa Tango Orange vuonna 1986 suomenruotsalaisen Söderström & Co:n kustantamana. ”Ehkä hain historiasta aluksi vastauksia siihen, kuka olen, mutta suhteeni menneisyyteen muuttui ammattimaiseksi jo kauan sitten. Heidän sotilaskuvansa seisoivat pianon päällä kotona Munkkiniemessä, eikä heistä puhuttu koskaan. Hän luki Thomas Pynchonin postmodernin romaanin Vineland heti kun sai sen käsiinsä. Soittamisen ja kirjoittamisen ohella hän luki teoreettikkoja, kuten Derridaa, Kristevaa ja Foucault’a, ja etsi kulttuuriaikakauslehtiä, joissa oli Deleuzen ja Baudrillardin esseitä. ”Sille on yksinkertainen selitys. Aurinko paistaa. ”Todennäköisesti olisin itsekin inhonnut itseäni.” Tämän haastattelun aikana Westö sanoo moneen otteeseen, ettei varmaankaan ollut kovin mukava nuorena. Kun kohtaus alkaa kasvaa tarinaksi, Westö painuu arkistoon ja ”Koodini olivat popin maailmasta, jossa on lupa keimailla. ”Ja jos ase ohimolla pakotettaisiin sanomaan yksi kirjailija, joka on vaikuttanut muhun eniten, niin sanoisin argentiinalaisen novellistin Julio Cortázarin. Se oli aika eksklusiivista touhua. Perinteet pyritään pitämään muuttumattomina. Westö ei esimerkiksi koskaan ole ottanut selvää, kummalla puolella hänen sukunsa jäsenet taistelivat sisällissodassa. Isä oli niinikään pohjalainen, mutta köyhemmistä oloista, ja päässyt kovalla työllä iskelmää tuottavan Finnlevy-levy-yhtön toimitusjohtajaksi. ”Se osa sukuhistoriaa oli ikään kuin suruharson takana.” Menneisyyden sijaan perheen katse suuntautui tulevaisuuteen. 38 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 ’ ”. Se kehkeytyy mieleen juolahtavasta kohtauksesta, ehkä tietynlaisesta henkilöhahmosta. Nuorena aikuisena hän ei enää jaksanut. Kun hän teki Isän nimeen -romaania, hän vietti kokonaisen talven yliopiston kirjastossa eli nykyisessä Kansallisarkistossa ”En meinannut tulla sieltä ollenkaan pois. Kymmenisen vuotta vanhempi musiikkikriitikko tarttui nuorta toimittajanalkua rinnuksista Digeliuksen levykaupan edessä ja sihisi, ettei siitä bändistä voi pitää, koska sen jäsenet ovat kristittyjä ja uskovaisia. Haluan itse keksiä omat maailmani.” Sukututkimusta harrastavat kaukaiset sukulaiset lähettävät Westölle silloin tällöin informaatiota, ikään kuin materiaaliksi kirjoihin, mutta Westö on ollut tietoisesti käyttämättä sitä. Oli saamarin hauskaa katsoa mikrofilmiltä juttuja.” Sille on syynsä, että Westö julkaisee kirjan kolmen, neljän vuoden välein. ”Siihenkin aikaan kirjallisuusmaailma oli hirveän vakava ja vihainen. Hän meni muitta mutkitta futuristija synkistelyklubeille punaruudullisessa flanellipaidassa ja kertoi kaikille tykkäävänsä John Fogertystä. Westö kutsuu suomenruotsalaisuutta säilykepurkiksi. Kangastus 38 lähti liikkeelle päähän pulpahtaneesta kuvasta, jossa mies ja nainen seisovat kahdestaan konttorissa. Vielä teininä hän oli jaksanut peitellä sitä, että piti Eaglesista, Abbasta, Tapani Kansasta ja rockabillystä siinä missä Pink Floydista, Peter Gabrielista ja Talking Headsistakin. Taiteisiin ja yhteiskuntaan hän suhtautui vakavasti. Isänisä kuoli talvisodassa, äidinisä jatkosodassa. Se herätti Kjell Westössä palon tutkia historiaa. Ensimmäisessä kirjoittamassaan lehtijutussa Westö kehui U2:n kakkosalbumia October. Se ei sopinut intelligentsialle. Entinen levykaupanmyyjä soitti kitaraa ja haaveili rokkitähteydestä, laittoi raitoja kuohkeaan kasaritukkaansa, kulki hopeakimalteisessa pikkutakissa ja mustaoransseissa ampiaishousuissa. Taustalla vaikutti myös 1960ja 1970-lukujen perintö, poliittisuus ja tietyn oikeamielisyyden vaatimus.” Kirjallisuusväen silmissä Westö teki virheitä koko ajan. Katselemme loittonevaa lauttaa, joka kyntää kohti Nauvoa yli kimaltelevan Airiston. Westön äiti oli Tampereen pohjalaistaustaista porvarissukua, joka oli hankkinut varallisuutta nahkatehtailulla. Yllättäen palo ei kohdistu omaan sukuun. Kirjailijahaastatteluissa Westö ei murjottanut, kuten siihen aikaan hänen mukaansa piti, vaan sanoi, että hänelle ”kieli on kuin musiikkia”. Westöt olivat siitä erilaisia, että he keskittyivät siihen, miten elämä voisi olla paremmin tulevaisuudessa. Ensin on idea
Ne ovat noin puolitoistametrisiä pahvilevyjä, joille hän piirtää ja kirjoittaa tussilla romaanin kohtauskartan. ”Sittemmin Ólafsson todella ryhtyi kirjailijaksi, että sikäli meni hyvin hänen kohdallaan.” P ihalla puramme uunin. Sitten tarkastamme pihapiirin ja retuutamme lavalle vanhoja lautoja, työkaluja ja muuta edellisiltä omistajilta jäänyttä sälää. Westö puhuu koko ajan. Nauvossa meitä odottavat kapeat, mutkaiset soratiet. Metsojen soitimen aikaan täällä oli viime vuonna testosteronista niin sekaisin mennyt ukkometso, että se kävi autojen päälle.” Sinnikkääksi urbaanin kuvaajaksi Westö rakastaa luontoa todella paljon. Naiskertoja puolivälissä ei toimi, opin kirjoittamaan naisen näkökulmasta vasta myöhemmin.”. Kirjailija piristyy silmin nähden, pomppaa autosta nopeasti pihalle ja vaihtaa päälle muhkean toppatakin ja kumpparit. Ennen haastattelua tuttu varoitti minua, että Westö ei ole välttämättä helppo seuramies vaan lämpenee hitaasti. Kaikkiaan tontilla on kuusikymmentä metriä merenrantaa, pihasauna, ulkohuussi ja vanha varastorakennus, jonka Westö on muuttanut kirjoitustilaksi. Sanon Westölle, että hänestä huomaa, ettei hän ole kasvanut maalla. En minä sitä tahallani tee.” Westö kieltää laskelmoinnin: hän ei ryhtynyt kirjoittamaan paksuja, rullaavia romaaneja sen takia, että saisi satojatuhansia lukijoita. Jorpakossa ei tarvitse koko ajan tavata ihmisiä, vastata viesteihin, suunnitella aikatauluja. ”Edellisten omistajien jättämä. ”Tuohon voisi istuttaa sireenejä. Hänen intohimonsa on meritaimen, salaperäinen kala, joka ilmaantuu silloin kun sitä vähiten odottaa. ”Se oli varmaan yksi vuosisadan lämpimimmistä kesistä. Westön taimenmenestys on suoraan verrannollinen kirjalliseen menestykseen: kun kirjoilla menee hyvin, kalaa ei tule yhtään. Mökki on yllättävän pieni ja vaatimaton, tumma, yksikerroksinen rakennus. ”Nauvossa on paljon eläimiä. Vesillä puhutaan tietenkin kalastamisesta. Miehet avautuivat kilpaa toisilleen siitä, miten toinen halusi olla kirjailija ja toinen muusikko. ”Tieto on minulle kuin selluloosaa. Se on oudolla tavalla kaunis. Rampata jossain. Läheisin maisema hänelle on nimenomaan saaristo, jolle hän menetti sydämensä kesällä 1988. Hankin sitä paljon, ja sitten annan sen sulaa. Kyseessä on pikkuruinen huone, jossa on sänky voimanokosia varten, kirjahylly, musta toimistotuoli ja hädin tuskin läppärin mentävä, hutera, kauttaaltaan maaliroiskeiden peitossa oleva pöytä. Mä olen tällainen kaupunkilainen kermaperse.” Westö on puhunut jyrkästä luonteestaan, mutta hänellä on mainio itseironian taju. Westö ei pehmennä yhtään, kun sanoo: ”Jos minulla olisi lauluntekijän lahja kuten J. Edellisestä taimenesta on pitkä aika, kohta neljä vuotta. Hapuilevan alun jälkeen teksti pääsee vauhtiin. Se on vinkeä pytinki. Nauvon mökki on ollut Westön hallussa vasta vuodesta 2015. Eikä itsereflektio jää vitsailun tasolle: paikoin hän pui persoonaansa ja tekemisiään hyvinkin viileään sävyyn. Tango Orangen ilmestymisen jälkeen Westö osallistui yhteispohjoismaalaiseen esikoiskirjaseminaariin Ruotsissa. Missä kuljimme kerran veti neljä ruutuvihkoa. Silloin Westö vuokrasi vaimonsa kanssa Nauvon naapurisaaresta Korppoosta katosta vuotavan rantasaunan. Täällä on toisin. Helsingissä jokainen kadunkulma on Westölle muistoja täyteen ladattu. Hän puhkeaa pikkupoikamaiseen, haukahtelevaan nauruun. Hänellä on kaikki muistiinpanot tallessa, itse asiassa hän antoi pari vuotta sitten perustaa niille arkiston Svenska litteratursällskapetiin, ja: ”Sitä arkistoa aion kontrolloida niin kauan kuin minä elän. Westö on tilannut vuokralavan, jolle heittelemme lahot tiilenpalaset. Perhe tuli saaresta pois vasta syksyllä. Muinoin Westön kirjoitussessiot saattoivat mennä riffien sahaamiseen, mutta nykyään hänellä on enemmän itsekuria. ”Philip Teir totesi kerran mun story boardeista: ’Tiedätkö, Kjell, tätä varten on olemassa tietokoneohjelmia nykyään.’” Mutta Westö luottaa paperiin ja kynään. Sen on kirjoittanut nuori ihminen, joka luulee olevansa keski-ikäinen. Hän haluaa vain kertoa tarinoita. Westö nyökkää kohti peltoa, jolla tepastelee kaksi kurkea. Halusi jo ennen kuin itsekään tiesi sitä. Tulemme perille: korkeiden, ohuiden mäntyjen reunustamaan pihaan, joka viettää kohti merta. Nurkassa seisoo tyhjillään oleva kitarateline. Westö soittaa kahdessa bändissä, kirjailijoiden ja toimittajien Nyrok Dollsissa ja WHAT?issa, jossa soittaa myös hänen veljensä, kirjailija Mårten Westö. Huussissa asioidessaan voi mietiskellä Otis Reddingin ja Aretha Franklinin äärellä. Seminaarin vetäjä oli vanha tanskalainen kirjailija, jonka tarvitsi lukea vain kaksi Westön runoa antaakseen tuomionsa: ”Et sinä ole runoilija. Kun story boardit ovat valmiit, Westö ei välttämättä edes vilkaise niitä enää. Elimme Robinson Crusoe -elämää.” Mökillä ja luonnossa Westö pääsee ”liikkumaan syvyyssuuntaan”. Juuri muuta kaunista eivät jättäneetkään.” Sen ääressä Westö istui viime kesänä kannettavansa kanssa, paukutti tekstiä Rikinkeltaiseen taivaaseen ja tilutteli välillä kitaraa. ”Kun kirjoittaa isoa kudosta, jossa ihmisten elämänkohtalot lomittuvat, tulee pakostakin syntymää ja kuolemaa ja muita tällaisia aiheita, jotka herättävät tunteita. Sinä olet kertoja.” R eilun puolen tunnin kuluttua lautta palaa ja Westö ajaa Toyotan kyytiin. Lounaalla, jonka syömme tummuvasta taivaasta johtuen sisällä, Westö tekee kirjailijoille aika harvinaisen asian. Westö harmittelee, että on ehtinyt huonosti virvelöimään viime aikoina. Jossain vaiheessa aines tulee osaksi tarinaa.” Ennen kirjoittamista Westö tekee ”story boardeja”. ”Luulen, että se on sama pari, joka on täällä joka vuosi.” Tien yli laukkoo jänis. Sulkeudumme jyrisevään, hurisevaan ja metalliseen maailmaan, joka ryhtyy taikomaan meitä Nauvoon. Se on pötyä. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 39 ryhtyy tekemään muistiinpanoja sinisiin A4-ruutuvihkoihin. ”Joo. Eikä päästä itseään helpolla. Tarina on päässä, ja hän alkaa laittaa sitä paperille. Mä tykkään sireeneistä.” ”Voisimme lämmittää lounaan mikrossa ja syödä ulkona, kun vielä paistaa aurinko.” ”Mitkä nämä on?” hän kysyy ja nostaa talonnurkalta tukkisakset, joita metsurit käyttävät kaadettujen puunrunkojen nostamiseen. Nuoruuden unelma rokkitähteydestä elää mökin seinillä, joilla on kuvia Curtis Mayfieldistä, James Brownista ja nuoresta Tina Turnerista. ”Leijat Helsingin yllä on hirveän vuolas. Hän analysoi pyynnöstä omat romaaninsa. Jos sinne yrittää ängetä joku kriitikko, joka haluaa vain kirjoittaa minusta paskaa, niin ei käy!” Kjell Westö pitää siis historiasta ja suurista kaarista. Karjalaisella tai Tuure Kilpeläisellä, niin vaihtaisin saman tien romaanien kirjoittamisen neljän minuutin popbiisien tekemiseen.” Eräällä kirjareissulla Islannissa hän istui koko illan The Sugarcubes -bändin basistin Bragi Ólafssonin kanssa reykjavikilaisessa ravintolassa. Hän esittelee tilukset
Westö katsoo laihaa miestä, jonka posket ovat kuopalla, ja ajattelee: dostojevskilainen hahmo, arosuden oloinen. Mutta sitä hän ei sano, että hetken ajan hän taisi nähdä miehessä itsensä vuonna 1996. Että hän kamppailee vaikeiden ja monisyisten aiheiden kanssa ja yrittää kirjoittaa jokaisesta kirjasta paremman kuin edellisestä. Westö on kirjoittanut kohtaamisesta lokakuussa 2010 ilmestyneessä Yhteishyvän kolumnissa, joka on julkaistu myös Westön tekstikokoelmassa Halkeamia (2011). Westö söi lounasta keskustassa, käveli kaupungilla ja mietti romaania, joka ei toiminut. ”Tosin olisin voinut paeta baariin ja haukkua kaikille Monika Fagerholmin, mutta se olisi ollut tappio. Ja heti sen jälkeen hän ymmärsi, että kateus ei tekisi hänestä parempaa kirjoittajaa. Mies nyökkää. Westö käveli suoraan työhuoneelleen Juhani Ahon tielle Eirassa ja kirjoitti yhdeltä istumalta muutaman sivun mittaisen tekstipätkän. ”. 40 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Tieto on minulle kuin selluloosaa. Hankin sitä paljon, ja sitten annan sen sulaa. Kysyn sähköpostitse, miten Koistinen summaisi Westön kirjailijanlaadun. ja loppuu sivulla 14 lauseeseen: Vaan hittojako minä tiedän. Loppu ei kyllä kanna ollenkaan.” ”Langista onnistuin mielestäni rakentamaan tiiviin, mutta kokonaisuutena se jäi ontoksi. Tietenkin on. Westö hakee tilaamansa kinkkutoastin baaritiskiltä, eivätkä he puhu enää. Ilta on häkellyttävän sininen ja kirkas. Schildt oli murtunut paineen alla ja tehnyt itsemurhan, ja sitä Westö ei sentään hautonut. Paluumatkalla Helsinkiin panen nauhurin kiinni ja puhumme musiikista. Tärkeä hetki oli se, kun jalkapallokentällä Arvi Lind sanoi kerran, että Westö ”kirjoittaa kaunista suomea”. Koistinen ihastui novellien dialogiin ja vahvaan tarinalliseen otteeseen. ”Kirjoitatko sinäkin?” hän kysyy arosudelta. Parilla minun läheiselläni meni silloin huonosti, ja sen takia romaaniin on heijastunut tiettyä pimeyttä.” ”Missä kuljimme kerran on aika ehyt, mutta on siinä muutama anekdootti liikaa.” ”Älä käy yöhön yksin on ideana ja joiltain osin myös tekstiltään vahvinta, mitä olen kirjoittanut. ”Menetys, kaipaus, ystävyys ja rakkaus ovat temaattisesti keskei siä aiheita Westön tuotannossa, ja tunteiden kuvaaminen ja käsittely liitetään helposti tunteellisuuteen, vaikka ne ovat eri asioita (ja emotionaalisuus on kriitikoille helposti vaaran merkki).” P alataan baariin ja tilanteeseen, jossa nuorimies esittää mielipiteensä Westöstä. Siinä on muun muassa juttua taimenenkalastuksesta. Otavan kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö Jaana Koistinen on yksi parhaimmista Westön kirjoitustavan asiantuntijoista Suomessa. Mutta valitettavasti tämä kirja on myös se, jossa rakennustelineet näkyvät. En tehnyt niin. . Tämmöisinä iltoina, Westö sanoo, hän tahtoisi vain painaa kaasua ja ajaa auringonlaskuun kuin yksinäinen cowboy. Sitä paitsi Fagerholm oli ystäväni.” Westö tunnusti itselleen: hän oli kateellinen. Sitä olisi pitänyt työstää vielä vuosi.” ”Kangastus 38 on vielä liian lähellä, jotta voisin sanoa siitä mitään.” Westö sanoo, että hänelle on tärkeää se, että lukija tietää aina, missä mennään. Leijat Helsingin yllä on myynyt tähän mennessä suomeksi melkein 58 000 kappaletta, ja siitä on otettu 23 painosta. ”Olen kirjoittanut romaanin.” ”Onko se julkaistu?” Mies pudistaa päätään. Suomea hän opetteli kirjoittamaan kunnolla vasta kolumneissa, joita teki varsinkin 2000-luvun alussa. Syytetty haluaisi puolustautua: sanoa, että totta kai hän haastaa itseään. Tarkistan vilkaisulla, onko Westö tosissaan. Tarinasta tuli isompi kuin olin kuvitellut. S illoin, kun mikään ei onnistunut. Yhteistyötä on kertynyt kohta 30 vuotta. Hän ei yllättynyt, kun Westö siirtyi romaaniin. Kolumni päättyy pohdintoihin siitä, onko hän koskaan ollut yhtä ehdoton kuin nuorimies, ja jos on, onko hän sittemmin myynyt itsensä. Koistinen on toimittanut kaikki Westön proosateosten suomennokset. Westö oli jo hetken nähnyt itsensä uutena Runar Schildtinä: arvostettuna lyhytproosan taitajana, jolta kaikki odottivat Suurta Suomenruotsalaista Romaania. Sen jälkeen en ole ollut kateellinen muiden onnistumisista.” Päivämäärä oli 8. Se meni romaaniin lähes sellaisenaan. ”Jos avaa Jari Tervon, Sofi Oksasen tai Katja Ketun kirjan ja vertaa niiden kieltä minun kieleeni, niin onhan siinä iso ero.” Westön mukaan hänellä on rikas rekisterivalikoima ruotsiksi, ja se vaatii suomentajalta paljon. Kyseinen kohta alkaa suomenkielisen laitoksen sivulta 12 sanoilla: Eletään varhaista vaihetta maapallolla... Jossain vaiheessa aines tulee osaksi tarinaa.” ”Isän nimeen -romaanin ensimmäiset sata sivua kuuluvat mulle läheisimpiin. Ei rakenteessa, ei kielessä. Westö ei ole kikkailija. Koistinen kertoo, että ”syttyi palavasti” Westön ensimmäistä novellikokoelmaa lukiessaan ja kannatti voimakkaasti Utslagin (Merkitty) ottamista Otavan ohjelmaan vuonna 1989. Nuorimies on syyttänyt Westötä itsensä päästämisestä helpolla. Olin lukenut Fagerholmin Underbara kvinnor vid vattenin ja pidin sitä erinomaisena teoksena. ”Se oli käänteentekevä hetki, ja sen avulla olen osannut navigoida moraalisesti myös jatkossa. tammikuuta 1996. Näyttäisi olevan. Romaani on Leijat Helsingin yllä, ja se ilmestyi Otavalta vielä samana syksynä. Koistisen mukaan pitempi formaatti ei tarkoittanut holtitonta muodon kaaosta, vaan isompaa orkestraatiota, halua kertoa yksityiskohtaisemmin ja syvemmin, siirtymää historiaan
42 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017
HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 43 Saara Särmä teki väitös kirjaansa kahdeksan vuotta. TeksTi venla rossi kuvaT aki roukala Tyyli sakke Hytönen meikki keiku borgström Yksi sarvis femi nisti HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 43. Sitten hän huomasi, että maailmaa muutetaan hömpällä ja meemeillä
Tuore tohtori oli työtön. Sävy on koko ajan viihdyttävän itseironinen, vaikka asia onkin vakava. Jäätelöannosten kanssa siirrymme pöytään. Saara jäi asumaan äitinsä luokse, mutta vietti viikonloppuja ja lomia isän kanssa. Harrastusprojektista oli yhdessä yössä tullut maailmanlaajuinen ilmiö ja työttömästä tutkijasta ruumiillistunut sanakirjamääritelmä Suomi mainittu -ilmaukselle. Lopuksi hän mainitsi harrastusprojektistaan ja pyysi kollegoja lähettämään kuvia miespaneeleista. Millaisia ne kokemukset seksismistä sitten ovat. Tähän kuuluu leikittely asiantuntijuuden ja vakavasti otettavuuden kaltaisten käsitteiden kanssa. Silti Särmä viihtyi hyvin. Särmää sellainen ei kiinnosta. Tämä taitaa olla tyypillistä Särmää. Kun häntä alkoi joitakin vuosia sitten ottaa päähän puhe huippuyliopistosta, hän teippasi oman työhuoneensa seinälle lapun, jossa luki ydinasetutkimuksen huippuklusteri. Tutkijoiden pitää akateemisissa piireissä hänen mukaansa koko ajan esittää omaa vakavasti otettavuuttaan. Jonkinlainen käännekohta hänen elämässään oli vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa. Monien mielestä feministinen politiikantutkimus on, jos ei suorastaan hömppää, niin ainakin ”aivan liian kapea näkökulma”. Äiti oli ammatiltaan sosiaalityöntekijä, isä teki vaihtelevasti toimittajan ja tiedottajan töitä. Hienovaraista syrjimistä, enimmäkseen. S aara Särmä tietää, mitä hän haluaa – ainakin Tampereen Stockmannin kahvilan valikoimasta. Haluan vähän tökkiä tätä rajaa, että voiko asiantuntija olla myös lihava feministi legginsseissä ja pinkissä tukassa.” Särmä selittää, että taustalla on turhautumista kapeisiin asenteisiin, joita hän on kohdannut erityisesti yliopistomaailmassa. Särmä onkin nimittänyt itseään hömppäfeministiksi, joka esimerkiksi uskoo yksisarvisiin. Koulussakaan hän ei ollut mikään kympin tyttö, vaan ”lukematta kasi puol”. Hän keräili Tumblr-blogiinsa kuvia erilaisista paneeleista ja keskustelutilaisuuksista, joihin osallistui pelkästään miehiä. Osa jäätelöstä meinaa jäädä syömättä. Kysyin isältä, että onko ok luopua hänen nimestään. Vähitellen englannista tuli melkein toinen äidinkieli, ja Särmä oppi myös small talkin taidon.. Koska aikaa oli, Särmä oli aloittanut uuden harrastuksen. Kun hän esiintyy mediassa, hän ottaa ajankohtaisiin puheenaiheeseen usein humoristisen kulman. Yliopisto on Särmän mielestä seksistinen paikka. ”Ehkä mä voisin siellä telkkarissa kertoa tästä meidän kirsikkachätistä, että on sitä tädeilläkin omat haippirinkinsä”, hän sanoo ja upottaa lusikan annokseen. Ja kun hän, Rosa Meriläinen ja Johanna Vehkoo perustivat pari vuotta sitten feministisen ajatushautomo Hatun, he kaikki nimesivät itsensä tietenkin johtajiksi. Isä sanoi, että Särmä sopii minulle hyvin.” S aara Särmä, tai alkujaan Ollikainen, syntyi vuonna 1975 ja on kotoisin Forssasta. Jossain määrin kysymys on myös alisuorittajan syndroomasta. Saara Särmäkin on oikeastaan aika iskevän kuuloinen nimi. Hänellä on siitä runsaasti omakohtaista kokemusta. Buzzfeedin jälkeen all male panel -ilmiöön tarttuivat kymmenet kansainväliset julkaisut, esimerkiksi The Guardian, Salon ja Time. Hänellä ei ole sisaruksia, ja vanhemmat erosivat, kun Saara oli kolme vuotias. Yksi Särmän suurista intohimoista elämässä ovat nimittäin erilaiset kirsikkatuotteet. Särmä oli mummoni sukunimi, jonka vaihdoin viralliseksi nimekseni vuonna 2007. Myös suomalaismediat alkoivat soitella tamperelaistohtorille. Hänen tunnuksensa Twitterissä ja Instragramissa on Huippumisukka. Särmä aloitti väitöskirjan tekemisen yhtä aikaa miespuolisen kaverinsa kanssa ja liikkui erilaisissa akateemisissa tilaisuuksissa tämän kanssa. ”Kyllä ja ei. Hän oli kahdeksan vuoden puurtamisen jälkeen saanut väitöskirjansa valmiiksi. Särmästä sukeutui nopeasti valtakunnan virallinen päivystävä feministi. Blogissa ei nimittäin ollut vielä kovin montaa postausta. Siksi Särmä osaa nyt tilata kirsikkajäätelöannoksen, vaikka ei ole sitä täällä ennen syönyt. Professorit kyselivät Särmän ystävältä usein tutkimuksen etenemisestä ja vinkkailivat erilaisista jatkomahdollisuuksista. ”Asiantuntijuushan tuntuu takertuvan melkein kuin itsestään keski-ikäisiin miehiin. Sellaisen löytäessään hän kirjoitti postauksen päälle ”Congrats, you have an all male panel!” -tekstin ja lätkäisi siihen kuvan David Hasselhoffista näyttämässä peukkua. Särmä osallistui toukokuun puolivälissä Tampereen yliopiston sukupuolentutkimuksen perinteiseen juhlaseminaariin ja kertoi salissa numero 5026 varttitunnin ajan väitöskirjastaan. Sä olet Buzzfeedissa, innostuneet viestit ystäviltä hehkuttivat. Omien sanojensa mukaan hän ei kuitenkaan ollut erityisen tiedostava lapsi, vaan harrasti esimerkiksi laskettelua ja ratsastamista. Amerikan perhe nauroi ummikolle, joka otti valtavan sanakirjansa ravintolaankin mukaan saadakseen selvää ruokalistasta. ”Kerran möläytin yliopistolla, että ihanaa, löysin Sinkkuelämääboksin tosi halvalla. Viimeinen työsuhde oli päättynyt pari kuukautta myöhemmin. Kotona oli paljon kirjoja. Alkujaan itseironinen nimitys sai alkunsa väitöskirjan teemoista, mutta se on alkanut kuvata kantajaansa osuvasti. Särmä seisoi vieressä, mutta hänelle professorit eivät sanoneet mitään Yksi Särmän vastareaktio tälle on erilaisilla nimillä ja termeillä pelaaminen. ”Olen aina pitänyt itseäni aika laiskana enkä kovin kunnianhimoisena. Onko se oikea. Toimittajat halusivat hieman hämmentyneinä tietää, kuka tämä naisemme maailmalla oikeastaan olikaan. Siihen vanhempi kollega tokaisi, että ohoh, tähän asti olin pitänyt sinua ihan fiksuna nuorena naisena.” Särmä puhuu kiivaaseen tahtiin, mutta ei kiukkuisesti. Siellä jaetaan neuvoja erilaisten kirsikkaherkkujen löytämiseen. Sinne Särmä lähti lähes kielitaidottomana lukiolaisena. Lukemisen lisäksi Särmä oppi maailmanparantamisen jo pienenä. 44 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 aksi vuotta sitten Saara Särmällä oli runsaasti vapaa-aikaa. Vanhemmat kävivät vappuja rauhanmarsseilla ja ottivat pienen Saaran usein mukaan. Omaan kohteluunsa hän arvelee syyksi paitsi sukupuolen myös feministisen tutkimusnäkökulman. Jopa siinä määrin, että Särmä on perustanut ystäviensä kanssa Facebookiin Kuumat kirsikkavinkit -nimisen keskusteluryhmän. Särmän missio näyttää nimittäin olevan erilaisiin sukupuolirooleihin ja valtaan liittyvien näkymättömiä sääntöjen ja rajoitusten esiin tuominen. Päivän puheenaihe on ollut Axl Smithin haippirinki, jota Särmä on myöhemmin illalla menossa ruotimaan Ylen Pressiklubiin. Kun aloittaa hommat aina liian myöhään, voi selittää itselleen, että olisi pystynyt parempaankin.” Tietysti esimerkiksi väitöskirjan tekeminen vaatii ihmiseltä jonkinlaista kunnianhimoa, Särmä myöntää. Aiemmin olin Saara Ollikainen. Se käsitteli ydinasevarustelua ja internet-huumoria, erityisesti Iranille ja Pohjois-Korealle irvailevia kuvia. Hän tekee sitä myös käytännön tasolla, esimerkiksi ulkonäköasioissa. Seuraavana aamuna Särmä heräsi kännykän piipitykseen
Itsensä, oli vastaus. Mutta ei tarvinnut katsoa kauan, kun kuvat alkoivat näyttää kauniilta. Toisen aallon feminismissä. ”Kyllä, tavallaan näin voi sanoa. Särmä oli vaihtovuoden aikana lihonut muutaman kilon. Samaan aikaan feminismistä on Suomessa ylipäätään tullut hitaasti mutta varmasti yhä isompi juttu. Sitä päätöstä hän on katunut monesti. Kelahan menee niin, että ensin sitä raivolla kieltää itseltään asioita. Tapaamme toisen kerran, nyt tamperelaisessa Telakka ravintolassa. Meillä on feministisiä stand up iltoja, erilaisia tasaarvotapahtumia, jopa puolue. Särmän mukaan lähes kaikilla on ulkonäköön liittyviä sääntöjä, joita ihmi set eivät usein edes tiedosta. Ja äskettäin järjestettiin Tamperetalossa Women of the World festivaali. Olemme silti edelleen tekemisissä ja käyn heidän luonaan. ”Kehopositivismi on tietysti tavallaan ihan kiva juttu. Erilaiset kuurit ja kokeilut painon vartijoista kaalisoppadiettiin ovat sekoittaneet paitsi pääni myös aineenvaihduntani. Se kuulostaa aika klassiselta toisen aallon feminismiltä. Siinä ei minusta ole mitään vikaa. Kukaan ei var maan ajattele, että minut ja Meriläisen voisi enää saada hiljaisiksi.” Ajatushautomo Hattu perustettiin tammikuussa 2015. Pitäisi kyseenalaistaa koko normi. 46 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 ”Pahimpien vihakampanjoiden kohteeksi näyttävät valikoituvan nuoret, astetta tuntemattomammat naisfeministit.” ”Vaihtariperheeni jäsenet olivat hyvin erilaisia ihmisiä kuin minä, ja ero on ajan mittaan vain kasvanut. Koska työsuhde yliopistoon oli päättynyt, Särmä mietti, kenen nimissä alkaisi tehdä projekteja ja apurahahakuja. Särmä kertoo, että hänet tunnistetaan aika usein. Vaikka ensin epäilytti. Hän järjesti varjovaaleja ja muita tapahtumia. Ja kun jossain vaiheessa väistämättömästi repsahtaa, niin repsahtaa sitten oikein kunnolla. Myyjä tunnis taa hänet ja kiittelee taannoisesta tvesiintymisestä. Tilaa vielä pitsan kin niissä kaikki meni fiiliksissä.” Särmän suhde ruokaan ja laihduttamiseen alkoi normalisoitua vasta, kun hän vajaa kymmenen vuotta sitten löysi internetistä läskiaktivismin. Perheen äiti on fundamentalisti kristitty, joka äänesti Trumpia. Nyt minulla on meneillään oikein huulipunahaaste.” S ärmä tilaa tiskiltä haukihampurilaisen. Asiatonta tai edes vahvasti kriittistä palautetta Särmä saa hyvin vähän. Ylipäätään kannattaisi ajatella vähemmän itseään ja suunnata energiat ulospäin. Särmän mukaan lihavuus on esteettömyysasia. Särmälle tärkeitä ovat monet läskiaktivismia julistavat esikuvat, joita hän seuraa Instagramissa. Kapitalistisessa maailmassa se projekti lähes väistämättä epäonnistuu. Se on opettavaista.” Yhdysvalloissa Särmä meni mukaan paikallisen koulunsa oppi laskuntaan ja moneen muuhunkin toimintaan. Lukiokaverit ovat jälkeenpäin naureskelleet, että Saarasta tuli tuolloin koulun henkinen johtaja. Nyt on meneillään hanke, jossa kerä tään suomalaisten äitipuolien kokemuksia. Kun Hatun edustajat – useimmiten Särmä ja Meriläinen – kom mentoivat julkisuudessa asioita, he puhuvat reippaasti patriar kaatista ja feministisestä vallankumouksesta. Asenne seurasi mukana, kun hän palasi Suomeen. Mutta omiin mielikuviin ja esteettiseen makuunsa voi myös vaikuttaa. Kun hän meni esiintymään Telakalle naistenpäivän tapahtu maan, hän laittoi päälleen vartalonmyötäisen paidan. Ajatuspajan jäsenet ovat tehneet nettiin miesselitysbingoja ja lanseeranneet Linnan juhlien alla haasteen, jossa pyrittiin pidättäytymään kenenkään ulkonäön tai pukeutumisen arvostelusta. Tilat tulisi suunnitella niin, että ne ovat sopivia kaikenlaisille kehoille. Oikeastaan kysymys ei ole pelkästään läskistä. ”Olisin tällä hetkellä varmasti ainakin 20 kiloa laihempi, jos en olisi koskaan laihduttanut. Hän itse ajatteli vuosien ajan, että ei voi käyttää huulipunaa, sillä hänen naamansa on sellaiseen liian pyöreä ja suu liian kapea. ”Hatun perustaminen tapahtui aika intensiivisesti. ”Aluksi katsoin niitä kuvia melkeinpä inhon vallassa, että hyi, siinä läskit esittelevät paljasta ihoa. Myös eräs toinen asia sai alkunsa Yhdysvalloissa. Hän oli silti nor maalipainoinen, mutta päätti ensimmäistä kertaa laihduttaa. Kukaan ei ole kenellekään esteetti sesti velkaa mitään.” Saara Särmä ei myöskään ole sitä mieltä, että kaikkien pitäisi oppia rakastamaan itseään. Särmän omassa kehosuhteessa on edelleen hyviä ja huonoja päiviä. Kysymys on myös käytännön asioista. Siinä usein kuitenkin unohtuu poliittinen taso, kun yritetään vain tykätä enem män omasta vartalosta. Riittää, jos ei aktiivisesti vihaa omaa kehoaan. Useimmiten ihmiset tulevat juuri tähän tapaan kiittelemään hyvästä työstä. Suun nilleen samaan aikaan, kun Särmä alkoi keräillä miespaneeleja blogiinsa. Itsensä rakastaminen muuttuu Särmän mukaan helposti taas vain yhdeksi uudeksi suoritettavaksi pro jektiksi. Edustaako Hattu vanhanaikaista feminismiä. ”Olen ollut huomaavinani, että sekä ikä että julkinen asema suojaavat pikemminkin kuin altistavat vihapostille. Kehtaamiskoulujamme voisi oikeastaan pitää hyvin perinteisinä toisen aallon tiedostamisryh minä. Kysymys on siitä, että emme ole tottuneet sellaiseen kuvastoon.” Nykyään Saara Särmä yrittää myös itse olla jonkinlainen esi merkki. Se on eri asia kuin tällä hetkellä muodikas keho positivismi, Särmä sanoo. Media ja kaupalliset tahot tuottavat koko ajan tuot tavat sitä mallia, että erityisesti naisen keho on aina vääränlainen. Pahimpien vihakampanjoiden kohteeksi näyttävät esimerkiksi Twitterissä vali koituvan nuoret, astetta tuntemattomammat naisfeministit. Ei voi olla niin, että lihavan ihmisen pitää maksaa kaksi paikkaa lentokoneessa. Päätimme Rosan ja Johannan kanssa laittaa sen pystyyn, vaikka tarkkoja suunnitelmia toiminnasta ei oikeastaan ollut.” Parin vuoden aikana Hattu on järjestänyt muun muassa kehtaa miskoulutusta ja kiroiluiltamia. Siltä 1960luvulla alkaneelta suuntaukselta, joka yleensä muistetaan lähinnä rintaliivien poltta misesta (jota ei koskaan oikeasti tapahtunut). Ei se myöskään riitä, että sitä tavallista kauneusihannetta vain vähän levitetään leveämmäksi. Ehkä siinä on joku oletus, että nuo vielä voidaan hiljentää. ”Mutta niinpä vain aloin käyttää, ja sehän on mukavaa
Ja vaikka monet jakavat feminismin tavoitteet, keinoista ollaan usein eri mieltä. Hänellä on sen tekemiseen pohjimmiltaan vain yksi keino. Silti hän uskoo, että puolueella on mahdollisuus innostaa politiikkaan mukaan ihmisiä, jotka eivät ole aiemmin innostuneet koko systeemistä. Väitöskirjani argumentit olivat pitkälti tieteenalan sisäisiä. Jos on huono päivä, saatan helposti lipsahtaa tosi epäfeministisiin tunteisiin ja ajatuksiin.” Särmä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että hän saattaa mielessään väheksyä kaunista ja viimeisen päälle pukeutunutta naista. Tästä oli äskettäin hauska esimerkki Siskonpeti-ohjelmassa. Naisista pitäminen on tässä kulttuurissa ihan supervaikeaa, koska kaikki mallit ohjaavat arvostamaan ennemminkin perinteisen maskuliinisia asioita. Oppiminenhan tapahtuu epämiellyttävyysalueella. Ja sittemmin hallitus on vielä tehnyt parhaansa heikentääkseen sitä tasa-arvoa.” Yhdysvalloissa taas valittiin presidentiksi mies, joka on suorastaan tunnettu huonosta käytöksestään naisia kohtaan. Sitten Saara Särmä alkoi puhua. Siinä että feminismillä menee tällä hetkellä Suomessa hyvin, on osin kyse vastareaktiosta. Juuri siksi tarvitaan paitsi keskustelua intersektionaalisuudesta, myös sitä klassista patriarkaattipuhetta. Saara Särmän lopullinen tavoite ei ole sen vähempää feministinen vallankumous, käytännössä sukupuoliroolien murskaaminen. Voi ajatella, että hän oikeastaan on jo saavuttanut tavoitteensa. Ongelmilla hän viittaa esimerkiksi tuolloiseen käsitykseen naiseudesta. ?. ”No, mä olen tutkijana vähän tällainen toisaalta ja toisaalta -ihminen. Samaan aikaan naisviha on lisääntynyt. ”En oikeastaan. Se on Särmästä hyvä asia. Ja on totta, että Särmä on enemmän klassinen kuin uusia avauksia tekevä feministi. Koko ajan nuoremmalta sukupolvelta tulee tosi hyviä keloja. Oikeasti se oli hänen ystävänsä, joka oli päättänyt yllättää Särmän ja saapua paikalle yksisarvisnaamarissa. Hän ei halua edustaa kuin itseään. 1960ja 1970-luvuilla ei juuri puhuttu sukupuolen moninaisuudesta, ja femisnimi oli ylipäätään lähinnä keskiluokkaisten valkoisten naisten juttu. Puhuisiko yhden meemin julkkis mieluummin julkisuudessa väitöskirjansa aiheista. Eikä vain puhetta, vaan esikuvia ja idoleita. Mutta kun Saara Särmä kaksi ja puoli vuotta sitten oli aloittamassa ensimmäisen puheenvuoronsa väitöstilaisuudessaan, hän katsahti ensin nopeasti yleisöön. Entä mitä päivystävä feministi ajattelee esimerkiksi muodikkaista trigger warningeista. Sitten hän turhautuu, kun nuoret eivät tajua ihastella, hänen suvaitsevaisuuttaan. Se tulee Särmän mukaan ilmi nykyään myös populaarikulttuuriin liittyvissä kiistoissa. Hän osaa popularisoida, mutta on taustaltaan akateeminen. Saara Särmä on hyvä yhdistelmä vilpittömyyttä, huumoria ja suoraan puhumista. Riippuu, missä tarkoituksessa ja miten niitä käytetään. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 47 oli omat ongelmansa, mutta myös monia hyviä puolia, jotka on tarpeettomasti unohdettu”, Särmä sanoo. ”Tärkeintä on vain aidosti yrittää pitää naisista. Että naiset ikään kuin tahrasivat sen.” Särmän mukaan kyse on siitä, että valkoisen miehen ei ole länsimaisessa kulttuurissa aiemmin tarvinnut samastua muihin. ”Sipilän hallitusohjelmaanhan kirjattiin, että meillä on Suomessa tasa-arvo, piste. Hömppä ei pilaa uskottavuutta, ainakaan oman yleisön silmissä. Esimerkiksi toimittaja Tuija Siltamäki moitti äskettäin Aamulehden kolumnissa Women of the World -festivaalia – ja täten välillisesti Särmää – ”lässytyksestä ja kevytfeminismistä”. Miespaneelit ovat ikivanha ilmiö, jonka Särmä onnistui lähinnä paketoimaan blogillaan myyvään muotoon. Hän kehtaa myöntää olevansa välillä huono feministi, mihin monet voivat samastua. Se on simppeli, mutta vain teoriassa. Transja muunsukupuolisten oikeuksia on alettu puolustaa monissa länsimaissa yhä näkyvämmin, mutta se on herättänyt myös kiivasta vastustusta. Saara Särmästä on tullut yksi sellainen. Pitää ihmistä ulkoasun takia tyhmänä ja pinnallisena. Hän viittaa esimerkiksi viime kesänä ilmestyneeseen Ghostbusterselokuvaan. Hänellä on faneja. ”Sehän olisi pahinta, jos minä ajattelisin nyt olevani feministinä ikään kuin valmis. ”Useat miesfanit ihan tosissaan väittivät, että heidän lapsuutensa meni sen takia takautuvasti pilalle. Toki jotkut ovat huomauttaneet, että Särmä ei oikeastaan ole tuonut keskusteluun erityisen uusia argumentteja. Salin takaosassa istui yksisarvinen. ”Missään nimessä en kannata sitä, että vaikeita tai epämiellyttäviä ajatuksia synnyttäviä tekstejä ei luettaisi. Nyt tilanne on toisin. Ja vaikka nyt sitten puhunkin ihan muista aiheista, niin onhan akateeminen sivistykseni koko ajan tässä mukana taustalla.” Särmä myöntää ilomielin, että huumori on olennainen osa hänen julkisuuskuvaansa ja bloginsa menestystä. Mutta on kohtuullista, että ihminen saa päättää, milloin ja millä tavalla hän on valmis ne vaikeat asiat kohtaamaan.” S aara Särmästä on viimeisen parin vuoden aikana tehty eri medioihin kymmeniä juttuja. Tällaiset tunteet on Särmän mielestä tärkeää tunnistaa ja nimetä. Tästähän monet tutkijat suuttuivat. Tämän päivän intersektionaalinen feminismi pureutuu paljon laajemmin esimerkiksi rodullistettujen ja muunsukupuolisten ihmisten kokemuksiin. Tämä kuvaa hyvin muutosta, joka viimeisen 20 vuoden aikana on tapahtunut.” K uten maahanmuuttokysymyksissä, sukupuoliasi oissa ääripäät ovat siirtyneet kauemmaksi toisistaan. Välillä huomaan taantuvani. Siinä oli keski-ikäinen nainen, joka merkitsevään sävyyn kertoo nuoremmilleen olleensa Matin ja Eskon häissä. Jos se menee siihen, niin kuin jenkkiyliopistoissa on osin tapahtunut, että kermaperseisiä etuoikeutettuja nuoria suojellaan ikäviltä ajatuksilta, niin en tietenkään kannata niitä.” Särmä on itsekin käyttänyt sisältövaroituksia omilla kursseillaan, kun hän on näyttänyt järkyttävää videomateriaalia. Esimerkiksi nuorisoa. ”Monille nuoremmille ihmisille esimerkiksi sukupuolen moninaisuuteen liittyvät asiat alkavat olla ihan eri tavalla itsestään selviä. Muut ovat joutuneet kuluttamaan populaarikulttuuria niin, että samastuvat valkoisiin miehiin, koska valkoiset miehet ovat niitä sankareita. Särmä oli feministisen puolueen perustamiskokouksessa, mutta ei suostunut ehdokkaaksi. Feminismistä on tullut monille itsestäänselvyys. Särmä on osoittanut, että Suomessa on mahdollista olla lihava pinkkitukkainen asiantuntija, joka haastattelussa ilmoittaa uskovansa yksisarvisiin. Suuri enemmistö Suomessa hyväksyy tasa-arvoisen avioliittolain, mutta jotkut suihkuttavat pippurikaasua Pride-kulkueeseen. Niitä on vaikea popularisoida ja yleistajuistaa. Mutta sydämessä läikähti silti mukavasti. Mutta siitä se lähtee.” Välillä naisista pitäminen ja feminismin voittoon uskominen tuntuu hänestä yhtä vaikealta kuin, no, vaikka niihin yksisarvisiin uskominen. Hän haluaa muistuttaa, että Suomessa nämä keskustelut ovat vielä melko varhaisessa vaiheessa. Uusintaversion päähenkilöt olivat naisia, ja elokuva oli siksi kuukausien ajan nettiraivon kohteena
Napapiirin sankarit -elokuvat kirjoittanut Pekko Pesonen piti päiväkirjaa kolmososan kirjoitustyöstä. TeksTi pekko pesonen kuviTus cotilóu Käsikir joittajan versio. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 49 Mikä on alhaisempaa kuin kirjoit taa menestyneelle junttikomedialle jatko-osa. Kirjoittaa sille kolmos osa
Olli on varauksellisempi. Pisimmälle tämä henkistely viedään Paulo Coelhon esikoisromaanissa Pyhiinvaellus, joka pohjaa hänen omiin kokemuksiinsa pyhiinvaellusreitti Santiago de Compostelan vaeltamisesta. He ovat ottaneet elokuvan omakseen. Höystin meilin kauneimmilla kuvilla, joita otin vaelluksellani. Käsikirjoitussopimuksen solmimisen jälkeen pääsen aloittamaan työt täydellä teholla. Kuulen esimerkiksi turistista, joka on yrittänyt käyttää pelastushelikopteria taksina, mutta pääosin retkeilijöiden ongelmat johtuvat puutteellisista varusteista ja oman kunnon yliarvioimisesta. Väitän, että kolmonen kannattaa kirjoittaa aiheesta, josta minulla riittää materiaalia. Ykkösosassa päähenkilö Janne (Jussi Vatanen) on lamaantunut konkurssista ja menettänyt uskon itseensä. Vaeltamisessa olisi aineksia komedialle, liittyyhän siihen ajatus miehisestä sankaroinnista luonnon armoilla ja jonkinlaisesta henkistymisestä erämaassa. Päädyn tapojeni vastaisesti niin humalaan, etten löydä Leicester Squaren luksushotelli W:n neonhohtoisilla käytävillä huoneeseeni vaan nukahdan käytävän sohvalle. T uputan vaelluskomediaideaani Jarkolle ja Ollille pitkin kevättä. Reissulla on tarkoitus suunnitella myös kolmososaa. Keksin ladata Skype-tililleni krediittejä, jotta voin soittaa halvalla Suomeen asiakaspalveluun, josta saan puk-koodin. N apapiirin sankareiden kakkososan ensi-iltaan on vielä yhdeksän kuukautta. Vaahtoan tuottajille, että haluan kirjoittaa komedian, jossa Janne lähtee ylevästi tunturiin etsimään itseään, mutta sitten lähinnä piereskellään teltassa. 50 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 lähtee karjapaimenelämysmatkalle voittaakseen keski-iän kriisinsä. Maratoneja harrastava Jarkko alkaa lämmetä vaellusidealle, hän ymmärtää keski-ikäisen miehen miehistelyn tarpeen. Kyselen miten ihmiset tunaroivat erämaassa. Olen vielä aamulla niin sekaisin, etten muista puhelimeni pin-koodia. Tämä ei edelleenkään ole se myyntipuhe, jolla koko kansan komediaa hinkuva tuottaja vakuutettaisiin. Sitten lapsensa. Kukaan ei halua edes puhua ideastani. Seikkailuun lähdetään, kun tyttöystävä Inari (Pamela Tola) uhkaa häipyä, jollei Janne saa aamuun mennessä hankittua digiboksia, jonka hommaamista hän on lykännyt jo vuosia. Suosikkini on ysärikomedia Kaupunkicowboyt, jossa Billy Crystal Kevät 2015 Syksy 2014 Tarjoan tuopin vip-passini drinkkilipulla. Nyt hän haaveilee jostain vielä suuremmasta – ehkä taisteluhelikopterilaivue! Yritän johdattaa visiointia tasolle, jossa rajuinta on nilkan nyrjähtäminen. Aiemmissa osissa on ollut varsin konkreettiset jännitteet ja helpommat teemat. Ja siinä hän on tavallaan oikeassa. Heittelen vaellukseen liittyviä ideoita retkikeitinkilpavarustelusta huumaavien sienten syömiseen. Kakkososassa pariskunta on saanut lapsen, mutta Janne ei ole saanut oikein kiinni vanhemmuudesta. Niitä on tullut viime vuosina yllättävän paljon. Joissain etelän arvosteluissa Napiksen hahmoja on pidetty tunnistamattomina karikatyyreinä, mutta Pohjoisessa taas kuulee usein, että ”se on juuri tuollaista täällä”. Istun huutavien ladien keskellä ja mietin, että helmiä sioille. Futishullu Jarkko on ostanut meille mustasta pörssistä 450 euron hintaiset hajapaikat Arsenalin ja Manchester Unitedin peliin. Vaellus tuppaa koostumaan erilaisista episodeista vapaaehtoisella matkalla, jonne on lähes aina lähdetty ratkomaan jotain omaa kriisiä. Olli keksi aikoinaan kakkososaan Hornet-hyökkäyksen. Alan ideoida episodeja ja hahmotella rakennetta. Kehittelen mainoslauseen: ”Ensin hänen oli löydettävä digiboksi. Soittelen läpi Lapin eräoppaat, puistonvartijat ja pelastuslaitoksen. Kaikki auttavat minua innoissaan, kun kuulevat, mistä elokuvasta on kyse. Voisin myös ammentaa parin vuoden takaisesta erostani, sillä Napiksissa on aina kyse kriiseistä. Tästä kaikesta yritän vakuuttaa muita Lontoossa. Napapiirin sankarit on pohjoisessa käsite, joka avaa ovia. Olen lähettänyt heille aiemmin pitkän sähköpostin, jossa selostan komediavisiotani miehestä, joka yrittää epätoivoisesti selvitä surustaan lähtemällä erämaavaellukselle. Ideani saattaa kuitenkin olla liian kaukana siitä toimintakomediallisuudesta, jota Napikset pintatasolla ovat olleet. Katson kaikki vaelluselokuvat, jotka löydän. Yellow haluaa käynnistää sen kirjoittamisen jo nyt – ehkä siltä varalta, että hommassa tuhraantuu viisi vuotta, kuten kakkosen kanssa meni. Minulla on kolmososaan idea, tai oikeastaan näyttämö, josta olen kiinnostunut. Vaelluselokuvat ovat lähes oma genrensä, jonka elokuvista puuttuu kunnon jännite melkein säännönmukaisesti. Toinen suosikkini on Pulkkisen tekijöiden kulttilyhytelokuva Don’t Push The River, joka kertoo firman virkistyspäivän kanoottiretkestä. Isoimpia ovat olleet Erämaan armoille, Tracks, The Way ja Reese Witherspoonin tähdittämä Wild. Harrastin nuorena jonkin verran vaeltamista ja kävin kesken kakkososan kuvaustenkin vaeltamassa yksin Ylläkseltä Pallakselle. Kehumme jurrissa toisiamme.. Nyt hänen on löydettävä itsensä.” Ei mene täysin läpi vieläkään, mutta Olli ja Jarkko myöntyvät vaellusidealle, kun lupaan kirjoittaa sen siltä pohjalta, että teema on enemmän Jannen miehisyyden kriisi kuin eksistentiaalinen itsensä etsiminen. Raivaan kalenteristani vuoden pelkästään tälle projektille. Vaellus olisi hauska ratkaisuyritys varhaiskeski-iän kriisille. Tätä itsensäetsimistendenssiä olisi kiva parodioida lempeästi. Hän sanoo ymmärtävänsä, että pikkulapsiperhekaaoksen keskeltä haluaisi välillä metsään rauhaan, mutta itsensä etsimisen teema on hänestä elokuvaan liian abstrakti. Olemme elokuvan onnistumisen ansiosta silti jo jonkinlaisella palkintomatkalla Lontoossa ohjaaja Teppo Airaksisen sekä Yellow Film & TV:n tuottajien Jarkko Hentulan ja Olli Haikan kanssa. Hän lähtee kuokkimaan häihin, ottaa taaperon mukaansa ja hukkaa tämän. Vakavissa vaelluselokuvissa on lähes aina syvällisiä pohdiskeleva ajatusääni. Leikkaus on juuri valmistunut, ja tuottajat uskovat näkemäänsä. Itse en ymmärrä jalkapallosta juuri mitään. Ehkä yritän koota liian vaikeaa palapeliä, ehkä syrjä-Suomi ei ymmärrä tällaista
Illalla saunan jälkeen katselen kesäyössä höyryävää tunturijärveä huoneistoni terassilta, kun viereeni pirstoutuu jaloviinalasi. Kova komedia voi saada kolme tähteä. Jos Inari lähtisi suojalkapallokisoihin mittauttamaan omaa ”markkina-arvoaan”, se olisi komediahahmon premissi – riittävän alhainen. Jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan. Käynnissä on omituinen kesäfestarin ja urheilujuhlan risteytys. Yläkerran huoneistoon on ahtautunut parikymppisten jätkien suofutisporukka FC Ble ja muutama mimmi päälle. Näin tekee sukupolvi, joka on tottunut poistamaan ärsyttäviä mielipiteitä esittävät ihmiset omasta Facebook-kuplastaan. Samoin roskiin on lentänyt kokonainen kolmas näytös, jossa Inari tulee Pikku-Mikon kanssa helikopterilla etsimään tunturiin eksynyttä Jannea. Mielestäni miehet eivät useinkaan salli naishahmoilleen riittävän alhaisia piirteitä. Lisää haastetta tulee siitä, ettei komediaa pidetä lähtökohtaisesti minään. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 53 Kirjoittelen synopsiksia ja sekalaisia muistioita. Edellisten Napisten ylijäämäkohtauksista – ja juonilinjoista – saisi viiden vuorokauden maratonelokuvan. Kirjoitan Inarin juonesta parinkymmenen sivun tiivistelmän, mutta en tahdo löytää merkityksellistä kolmatta näytöstä. Hän sattui mainitsemaan, että Vuokattiin tullaan myös pelaamaan suojalkapalloa. Saan Facebook-kavereiltani paljon esimerkkejä siitä, miten naiset viehätysvoimaansa testaavat, mutta myös aika provosoituneita kommentteja. Luultavasti Inarin naiseuden kriisistä, sillä Jannen tarinassa on kyse hänen mieheytensä kriisistä. Pääsen seuraavana päivänä vasta puolilta päivin pelisuolle. Pääosaroolit jakautuivat viime vuonna tasan miehille ja naisille. N äky Suopotkupallon MM-kisojen kisakylässä on kesäisenä perjantaina lähes apokalyptinen. Tuottajissa ja käsikirjoittajissa naisten osuus lähentelee silti jo 40 prosenttia. Tänä loukkaantumisen aikana kaiken taiteen on oltava sisällöltään poliittisesti tärkeiksi katsottujen agendojen tukemista. Laskettelukeskus Ukkohallan pihassa värikkäästi pukeutuneet joukkueet nesteyttävät huolellisesti ennen aamulla alkavaa turnausta. Olli puhuu minut kuitenkin tutustumaan Vuokattiin. E lokuun viimeisenä perjantaina on Napiksen kakkososan ensi-ilta. Ellei Jannen vaellusjuoni sitten tapahtuisi Lapissa ja Inarin juoni Vuokatissa. Sinänsä vaatimus ei ole mitenkään tavaton: moni suunniteltu jatko-osa on kaatunut näyttelijöiden vaatimuksiin. En osaa hämmennyksissäni kuin nieleskellä. Keskellä loputonta metsää on valtava suo, joka on täynnä pelikenttiä. Päätän, ettei johdu, ja heitän kaiken jälleen roskiin. Rinteen alle pystytetään pientä rock-festivaalia. YleX:n toimittaja soittaa ja tivaa, miksi olen kirjoittanut niin konservatiiviset sukupuoliroolit, äitiyttään ylisuorittavan Inarin ja Jannen, joka ei tahdo saada tuoreen isän roolista kiinni. Näky on uskomaton. Anteeksi, poistan sitruunan perseestäni. Se on money shot. Myöhemmin toinen naisista pahoittelee, että ”taisi vähän larpata stereotyyppistä vihaista feministiä.” Sukupuolikysymyksiin liittyy alalla paljon vihaa. Huoneistohotellista raikaa sekaisin rock ja gabber. En tiedä, onko tv-sarjoista tehty tilastoja, mutta minusta näyttää, että Suomessa tehdään lähinnä naisten kirjoittamia sarjoja naisista. Vuokatti olisi valmis maksamaan merkittävästi siitä, että Napapiirin sankarit 3 tapahtuisi Vuokatissa, mutta en näe hirveästi järkeä siinä, että Lapissa asuvat jätkät lähtisivät Kainuuseen vaeltamaan. Pamela Tola taas sanoo kieltäytyvänsä, ellei saa esittämälleen Inarille vähintään yhtä suurta roolia kuin kakkososassa. Hänellä on oma agendansa. Veikkaisin. Mietin, että he ovat itse kirjoittaneet juuri elokuvan, jonka miespäähenkilö tavoittelee koko elokuvan ajan täysin väärää ja idioottia tavoitetta – eikä elokuva ole edes komedia. Ja päinvastoin. Silti media pitää yllä mielikuvaa alasta, jolla sorretaan naisia. Kyllä tästä yksi komedia syntyy. Yritän selittää, että mielestäni velvollisuuteni tekijänä on kuvata sitä, mitä olen maailmasta nähnyt, ei jotain idealistista tasa-arvofantasiaa, mutta toimittaja ei kuuntele. Kotimatkalla itkettää, vaikka olen tottunut siihen, että alalla, jossa suurin osa tekijöistä kilpailee näköalattomasti samasta Veikkauksen potista, lyödään toisia surutta. Kuvittelin heti Pamela Tolan rämpimässä litimärkänä suossa. Pari Blen järjettömän kovakuntoista hiihtäjäpoikaa pelaa kahdessa eri sarjassa yhtä aikaa, juoksee pelistä toiseen ja kukkuu vielä yöt päälle. Ennen sitä ilmestyy pari tylyä kritiikkiä. Sponsorirahat ovat tärkeitä elokuvalle: puolet elokuvan rahoituksesta on löydettävä jostain muualta kuin elokuvasäätiöltä. Suhteutettuna hakijamäärään naisten on miehiä helpompaa saada tukea hankkeilleen. Päädyn kuokkimaan heidän kemuihinsa. Jos jonkin teoksen edes epäillään loukkaavan omaa hegemoniaa, se ammutaan mylvien alas. Palaan Helsinkiin tyytyväisenä siitä, että minulla on näyttämö Inarin tarinalle. Lapin-vaelluksen, Vuokatin ja Inarin ison juonen yhdistäminen tuntuu mahdottomalta. Minulta halutaan nimmareita, kun kerron kirjoittaneeni Napapiirin sankarit. Laasanen ehkä tietää.” Lisää ryöpytystä tulee heti samana iltana elokuvaväen kekkereissä Helsingin Tukkutorin B-Side Barissa, jossa pari kännistä naistekijää hyökkää kritisoimaan naiskuvaani. Eteneminen vyötäröä myöten upottavalla kentällä on paikoin lähes mahdotonta, jaksan krapulassa ehkä viisi minuuttia. En vain vieläkään tiedä, mistä tarinassa on kyse. Tästä saisi myös pakkomielteisesti Inariin ihastuneelle Pikku-Mikolle (Kari Ketonen) hauskan tarinan: Mikko olisi todellakin päättänyt unohtaa Inarin ja kieltänyt koko porukkaansa edes vilkaisemasta tähän kisoissa sillä silmällä – ja sitten Inari hakisi epätoivoisesti huomiota juuri tältä jengiltä. Tämä on pakko saada elokuvaan. Pakko ihailla. Ohjaajista vain parikymmentä prosenttia on naisia. Minulla on paljon materiaalia metsäretkiltäni. Iltajuhlassa törmään paikalliseen autokorjaajaan, joka pelasti minut tulomatkalla, kun väärin asennettu iskunvaimennin hiersi jarrunesteletkun poikki. Nykypäivän helsinkiläinen on järkyttynyt siitä, miten lappilainen ajattelee. Minulla ei ole mitään tätä vastaan, en vain ole vielä keksinyt Inarille kyllin hyvää juonta. Ulkomailta asti tullutta jengiä hiihtelee ympäriinsä kylpytakit päällä ja kaljatölkit kädessä. Vai johtuuko tunteeni siitä, että pelkään feministien reaktioita. Kirjoittajana se tuntuu järjettömältä, koska komedia on ehdottomasti kirjoittamisen Alkukesä 2015 Loppu kesä 2015. Kehumme jurrissa toisiamme. Feministiyhtye Kitkerien neitsyiden perustaja Vappu Rossi vastaa: ”Mittauttavat markkina-arvoaan. Kuvittelen, että tällaista oli varmaan tehdä viihdettä 1970-luvun ylipolitisoituneessa Suomessa. Aika pitkään kehittelin koko konseptia siltä pohjalta, että Inari ja Janne olisivat alussa eronneet. Tarjoan tuopin vip-passini juomalipuilla. FC Blen jätkät hoitavat minut kokeilemaan pelaamista sekajoukkueeseen FC Aamuhartaus. Kolmososastakin olen ehtinyt heittää jo pois pitkälle kehitellyn kuvion, jossa pojat törmäävät vaelluksella kakkososasta tuttuun Joonas Nordmanin esittämään Sekikseen, joka on raitistunut ja alkanut harrastaa geokätköilyä. Olen osannut tulla paikan päälle tavattuani aikaisemmin toimitusjohtaja Markku Laantin majoitusyritys Vuokatin Aatelista. Sitten vaelluskomediani tielle ilmaantuu pari muuttujaa
Olen kuullut, että Tiina kuuluu siihen näyttelijöiden vähemmistöön, joka osaa lukea käsikirjoituksia. Haen apua kaikilta, keillä vain on aikaa minulle. Minusta Taavin tyyli on Napiksiin väärä. Ja tämä tietysti suojalkapallon tiimellyksessä. Olli väittää, ettei saa myytyä kokematonta Inaria firman hallitukselle – niin paljon omaa riskirahaa pelissä. S äätiön myönteinen rahoituspäätös tulee viimein helmikuussa. Palaute tunnetaan kirjoittajapiireissä nimellä ”Ollin perseraiskaus”. Ihme systeemi. Syksy 2015 Kevät 2016. Ainoa mahdollisuutemme pysyä tässä tavoitteessa, on saada rahat elokuvasäätiön 50/50 -haussa. En siis tiedä, mistä kumpikaan tarinani pohjimmiltaan kertoo. Monesta elokuvakäsikirjoituksesta puuttuu juuri se viimeinen vimma, koska niitä kirjoitettaessa ei ole vielä tiedetty, tullaanko juttua tekemään koskaan. 54 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Komediaa ei pidetä minään. Olli ajaa ohjaajaksi kaveriaan Taavi Vartiaa. Mielestäni tilanne on katastrofi. Pariin seuraavaan viikkoon en jaksa kuin maata ja syyllistyä siitä. Kiroan tätä kiirettä, joka tuli minulle kalliiksi. Pallottelemme lisää. Tiinan ohjaama lyhäri ja Äkkilähdön leikkausversio, jonka Tiina meille näyttää, ovat kuitenkin hyviä. Hän tuntuu tajuavan mitä haen – ymmärtää ydinvitsin. Siitä minä haluan kirjoittaa. kuninkuuslaji. Kun kirjoitin tätä ennen Talvivaarasta ja rakenteellisesta korruptiosta kertovan Jättiläisen, se vaati valtavan taustatyön ja rutosti sommittelua, mutta kohtausten kirjoittaminen oli lähes naurettavan helppoa, kun niiden ei tarvinnut olla hauskoja. Tukihakemusta varten meillä on oltava ohjaaja, eikä Suomessa todellakaan ole montaa pätevää komediaohjaajaa. Olen skeptinen. H aluamme päästä kuvaamaan kesällä 2016, mutta elokuvasäätiön tuotantotuet on käytännössä jo jaettu Suomi 100 -elokuville. Palaan takaisin siihen, mistä vuosi sitten innostuin: masentunut suomalainen mies lähtee vaellukselle etsimään itseään, mutta kaverit tunkevat mukaan ja kaikki mahdollinen menee perseelleen. Se on noin kolmen elokuvan vuosittainen tuotantotukipotti, jonka tarkoitus on edistää aiempaa katsojamenestystä saavuttaneiden tekijöiden mahdollisuuksia päästä tekemään uusia katsojamenestyksiä. Minua harmittaa, mutta voi olla, että iso yleisö kiittää. Mutta Taavista saa kaksi pistettä 50/50 -hakuun, koska Rölli ja kultainen avain sai yli 200 000 katsojaa. Kuka olisi tarpeeksi kova luu pärjäämään näyttelijöiden kanssa, jotka ovat tehneet jo kaksi Napista. Aika käy kuitenkin vähiin. Inari tekee parhaansa lyhyessä ajassa, mutta kahden Napiksen jälkeen minun on vaikea kelpuuttaa kenenkään muun dialogia. Miksi helvetissä pyysin sitä juuri nyt. Kahden kuukauden päästä pitäisi olla tuotantovalmis käsikirjoitus. Lopulta Olli keksii ajatuksen Tiina Lymistä. Meillä on ohjaaja. Kova komedia voi saada kolme tähteä. Minusta on tehty kiireinen parodiahahmo juhlien sketsinäytelmään, mutten ehdi nähdä sitä. Tiina ei ole nähnyt kumpaakaan Napista, mutta katsoo ne. Se on minusta hauskaa ja kiinnostavaa. Olen kieltäytynyt jo vuosia Ollin kirjallisesta palautteesta. Pari viikkoa ennen deadlinea Teppo Airaksinen ilmoittaa, ettei jaksa ohjata elokuvaa. Petjan mielestä olisi raikasta, jos Inarin missio olisi ammatillinen, vastapainona Jannen filosofoinnille. Jarkon mielestä on tavallaan kiinnostavaa, että joka osalla on sama kirjoittaja, mutta eri ohjaaja. Kasvotusten Ollin palautteet ovat rakentavia ja korrekteja, mutta kirjallista palautetta antaessaan hän menee välillä moodiin, jossa kirjoitetaan caps lock päällä ”VITTU MITÄ PASKAA”. Kirjoitan molemmista juonista pari synopsista ja alan kasata treatmenttia, juonitiivistelmää. Nyt on pakko saada käsikirjoitus kuvauskuntoon. Onneksi yleisö kuitenkin tykkää kakkososasta ja elokuva saa vielä enemmän katsojia kuin ykkösosa – lähes 400 000. Seuraavana aamuna luen krapulassa Ollilta tulleen kirjallisen palautteen versiostani. Ehdotan Inari Niemeä. Tämä on juuri sellainen. Aleksi harkitsee, mutta sanoo ei. Olet joskus ohjannut keskinkertaisen lastenelokuvan, ja sinulla on lopun elämääsi kaksi pistettä 50/50-hakuihin. Se on hillitön määrä. Meillä on hyvät mahdollisuudet tukeen, mutta haun määräaikaa on aikaistettu aiemmasta. Ei hän ole siihen varsinaisesti koskaan lupautunutkaan, mutta elimme toivossa. Yötöiksi menee, mutta päädyn kirjoittamaan lähes kaiken uusiksi. Monet äidit kokevat Inarin roolin vapauttavaksi. Alan tuskastua, ja niin alkavat Jarkko ja Ollikin. Ehdotan Aleksi Salmenperää. Versio valmistuu tuntia ennen haun deadlinea. Se voisi onnistua, ellei minusta olisi alkanut tuntua, että Jannen miehisyyden kriisi on liian köykäinen teema hänen vaellukselleen. Kolmososa todella kannattaa tehdä ja vielä ripeästi. Käsikirjoittaja Petja Peltomaa auttaa minua Inarin juonen kanssa. Päätän keskittyä kertomaan Inarin urakamppailusta tämän miesvaltaisella työpaikalla. En osaa riemuita siitä. Olen helpottunut. Mitä jos Ketonen heittäytyy hankalaksi. Holtittomasti ylipitkä käsikirjoitusversio valmistuu kolme päivää ennen deadlinea. Nyt iskee paniikki. Viimeisinä päivinä hakkaan käsikirjoituksesta 15 sivua pois. Toisaalta paniikki on positiivinen. Lähetän version tiimille ja kiiruhdan myöhässä Käsikirjoittajien Killan pikkujouluihin. Jarkko ja Olli tuntuvat ajattelevan, että no ihan sama, kunhan kirjoitan elokuvan, joka saadaan tuotantoon. Showbisnestä, mutta pidän tästä pelistä, jossa on yhdistettävä taiteellinen kunnianhimo ja tulostavoitteellisuus. Inarilla on hyvä huumorintaju, hän on Inarin ikäinen ja niminen. Kun saan treatmentin valmiiksi, palkkaan ohjaaja Inarin Niemen kirjoittamaan Inarin juonta auki. Teatterintekijät sanovat aina, että lähestyvä ensi-ilta pakottaa panemaan parastaan
Janne on ahtaalla perinteisessä miehen roolissa, mutta ei uskalla sanoa tätä ääneen. Tämä on hyvällä tavalla paralleelia Jannen kaaren kanssa. En lähetä sitä. Herään ahdistuneena. Kaivan esiin Ollin palautteen väliversiosta, johon olin kirjoittanut pelkän poikien juonen. Kiroan Pamelaa, joka vaati ison juonen, ja Ollia, joka vaati yhteistyökuvion Vuokatin kanssa. Stressaan ja tiuskin läheisilleni. elokuvat Tyttö sinä olet tähti sekä Lapsia ja aikuisia. Ystävän kuolema sysää Jannen kriisiin, johon hän etsii hätäpäissään ratkaisua tunturivaelluksesta. Siitä minut creditoidaan. Siitä minulle maksetaan. Välillä Olli on taas kuin pikkupoika, joka haluaa elokuvaansa Ferrarin ja Hornetteja. Olen järjettömän yksin. Siellä tuunatun Escortin takapenkillä mietin, että tähän maisemaan pitäisi kirjoittaa fiktioelokuvakin. Näen unta, että minun on mentävä kesätöihin paperikoneelle. Olin vuosituhannen taitteessa äänittämässä Virpi Suutarin ja Susanna Helken seurantadokumenttia Joutilaat, joka kertoo Suomussalmen työttömistä nuorista miehistä. Kun päähenkilöiden juonet ovat kohdillaan, voi keskittyä sivuhenkilöihin. Pohjimmiltani tiedän kuitenkin, että se tulee olemaan ihan sairaan tylsää. Sit sä heität tämmöstä.” Katselen viestiäni. Pesonen tekee seuraavaakin elokuvaansa Olli Haikan ja Jarkko Hentulan kanssa. Yritän ajatella, että se on ehkä hyvää taustatutkimusta johonkin. Ympärilläni on lauma ihmisiä, joilla kaikilla on hillittömiä odotuksia käsikirjoituksesta, omat toiveensa ja tarpeensa tekstille, mutta olen ainoa, joka pystyy saattamaan tarinan kuntoon. Se on hieman ahdistavaa, vaikka tiedän, että tässä vaiheessa prosessia lopputuloksen hauskuutta on mahdotonta arvioida itse. Jarkko yrittää auttaa, mutta hermostus alkaa näkyä. En ole koskaan tehnyt oikeita töitä. Yhdessä palaverissa Olli kysyy, mitkä ovat elokuvan money shotit. He voivat vain heitellä. Nyt ollaan käsikirjoittamisen ytimessä. Viilaan ja viilaan repliikkejä. Kaikki muut vain heittelevät. Tuottajaksi Olli lukee poikkeuksellisen paljon käsikirjoitusversioita ja osaa antaa terävää analyysia rakenteesta ja henkilöhahmojen psykologiasta. Onko se, mitä haen siis paskaa. Kun elokuva valmistuu, sitä kutsutaan ohjaajansa elokuvaksi. Napapiirin sankarit 3 -elokuvan ensi-ilta on 23.8. Tarinan ei kuulu kertoa Inarin kilpailusta työelämässä, vaan henkisestä loikasta kotiäitiydestä työelämään. Te ootte ite määritelleet mulle tarinan reunaehdot ja mä yritän niitä epätoivosesti täyttää. Kuvauksiin on enää pari kuukautta. Ollille Jarkko on alkanut hokea, että tehdään mieluummin hieno Napis, joka saa vain 300 000 katsojaa, kuin typerä, joka saa 400 000. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 55 Mutta nyt tämä elokuva todella tehdään. Sitä tukee Tiinan erinomainen casting. Hän kertoo olevansa kotoisin Sodankylästä. Siitä minulle maksetaan. Olen kipeä, väsynyt ja vaipumassa epätoivoon. Muistelen, mistä nyt jo kolmeen osaan kasvanut Napis-saaga sai alkunsa. Soperran jotain avotunturista, naturisti-vaeltajista ja suojalkapallosta. He kaipaavat konkreettista päämäärää. Kirjoitan sille sähköpostin: ”Miks sä tuut tässä vaiheessa heittämään tällasta, kun sä tiedät, että tää ei oo mitenkään mahdollista. Näyttelijämielikuvat helpottavat kirjoittamistani. T ietenkin! Taas yhden toimimattoman version jälkeen tajuan, ettei vika olekaan reunaehdoissa, vaan Inarin tarinan perusasetuksissa. Miten voi ihminen heitellä tuollaista tässä vaiheessa prosessia. Kohta pallo siiryy kokonaan Tiinalle. K atselemme välimiksausta Meguru Film Soundin miksaamossa Katajanokalla. Jos käsikirjoitusprosessia kuvaisi kaaviolla, käsikirjoitus lähtisi vasemmasta alakulmasta kohti oikean yläkulman maalia. Lähden etsimään Ollia toimistolta, mutta en onneksi löydä. Olli on huolissaan, kun käsikirjoituksessa ei ole autoilua ollenkaan, vaikka se on ollut keskeinen elementti Napiksissa. Keksin hädissäni juttua uudestaan ja uudestaan. Välimiksausversion pyörittyä loppuun olen kuitenkin hämmentynyt. Nyt kaikki loksuu kohdilleen. Miksi kukaan ei ymmärrä, mitä ajan takaa. Haluan silti tehdä kaiken voitavan. Se on työlästä, koska kaikki muutokset täytyy käyttää nyt murennoksesta vastaavan Jorma Kaulasen kautta. Olli ja Jarkko ovat sitä vastoin fiiliksissä näkemästään. Aloin suunnitella tarinaa, joka käsittelisi tätä näköalattomuutta ja tarjoaisi uskoa elämään. Levittäjä Nordisk Filmille televisiospotin elokuvasta leikkaava Tuomas on vaikuttunut. Olen kuulemma kakkosta tehdessä luvannut kirjoittaa kolmoseen sen Ferrarin, joka ei kakkoseen mahtunut. Jo oli aikakin. Napapiirin sankarit -elokuvien ja Jättiläisen lisäksi Pekko Pesonen on käsikirjoittanut mm. Kesän alussa viilaan vielä muutamia kohtauksia. Väitän, etten ole luvannut sellaista. Kuulemma tulee. Uusina naamoina nähdään Jani Volanen, Taneli Mäkelä, Heidi Lindén ja Paavo Kinnunen. Taputellaan selkään. Lähtöajatukseni ahdistuneesta miehestä värittää koko elokuvan pohjavirettä tummaksi, onhan kaiken alla lopulta hajoamispisteessä oleva perhe. Saatanan Olli. Ja missä on Ferrari. Pikkupoika minunkin nyt pitäisi olla, mutta en ole tyytyväinen tekeillä olevaan versioon. Päätös vahvistui, kun Joutilaiden päähenkilö tappoi pari vuotta myöhemmin itsensä. Olli ja Jarkko kritisoivat edelleen Jannen motiivia lähteä vaellukselle. Voi saatana. Olen enemmän kuin helpottunut. 300 000 katsojaakin on aivan helvetisti. Jarkko vahvistaa, että lupasin. En muista nähneeni häntä ennen. . Jarkko vastaa, että hän antaa siunauksensa mille tahansa Jannen syylle lähteä vaeltamaan ”kunha valmiin elokuvan katsoja kokee nähneensä hienoimman Napapiirin sankarit -elokuvan ikinä!”. Muuttelen premissiä, vaikka aikaa kuvauksiin on enää neljä kuukautta. Ei saa skitsoilla näin lähellä maaliviivaa. Välissä on järjettömästi söhryä ja kiemuraa, mutta harhapolut on kuljettava, jotta voi olla varma maalista. Tai paskat edes creditoidaan. No paskat siitä. Sitten miksaamon perällä istunut Tuomas Palola avaa suunsa. Siinä, miksi rakastan ja miksi vihaan tätä. Toukokuu 2017. Tämä ei varsinaisesti helpota paineitani. Kirjoitan sadannen memon ja meilaan kaikille. Jarkko sanoo, ettei Olli mitään tarkoita – kyllä pitää olla Vuokatti ja Inarin juoni. Tiinalla ei ole aikaa puhua kanssani. Oleellinen löytyy rönsyjen alta. Eikä ihme, olen väittänyt, että tiedän mitä olen tekemässä, ja Jarkko maksaa siitä pitkän pennin. Riittää, että olen saanut edes mielessäni raivota turhautumistani. Luen kohdan kolme kertaa uudestaan. On varmaan. Minun on tehtävä tämä. Pelkään myös, etten pärjää koneella, en opi käyttämään sitä. Eniten tökkii Inarin juoni. Siinä Olli ehdottaa aivan pokkana, että Inarin juonesta nähtäisiinkin vain ihan lyhyitä välähdyksiä, kun Janne soittelee Inarille vaellukselta. Olen kysynyt Ollilta ja Jarkolta ainakin kolme kertaa, tuleeko Vuokatista aivan varmasti niin paljon rahaa, että meidän todella kannattaa puoliväkisin sijoittaa sinne osa elokuvasta. On pakko odottaa oikean yleisön reaktioita. Tuomas sanoo, että tämän elokuvan avulla tullaan estämään ainakin pari itsemurhaa. Missä on se kohta, jossa hyöty ei ole enää suhteessa vaivaan. Kirjoitetaan, että sen näyttelijät, jotka eivät ole todellisuudessa vaivautuneet kertaakaan kommentoimaan käsikirjoitusta, ovat luoneet jälleen kerran hienot hahmot
HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 57 Kokki, näyttelijä, giniteh tai lija ja dj Keittiömestarit ovat nykyään myös ruoka kirjai lijoita, tv-tähtiä ja yritysten mainoskasvoja. TeksTi valtteri väkevä kuvaT anna autio. Harvalla on silti yhtä monipuolinen työnkuva kuin Antto Melasniemellä
Oikea ruoanlaitto on kuulemma jäänyt niin vähälle, ettei hän osaa kohta keittää edes perunoita. Voin siis tehdä myös projekteja, joiden lähtökohta ei ole raha. Hän häärää teräksisen työtason äärellä ja pilkkoo ja paistaa kasviksia. Huhtikuussa Melasniemi oli järjestämässä Kontula Electronic -tapahtumaa, jossa heitti myös dj-keikan. 58 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 H elsinkiläisessä KOM-teatterissa tuoksuvat kana, sitruuna-timjamiliemessä keitetty parsa ja maltaise-kastike. Nyt, teatteriesityksen jälkeisenä päivänä, Melasniemi istuu suositussa Putte´s Bar & Pizza -ravintolassa. Ravintola-ala on surullisenkuuluisa huonosta palkkatasostaan. The Rasmuksen Lauri Ylönen suunnittelee miljoonataloja, sohvia ja kankaiden kuoseja. Yleisöstä kuuluu naurunhymähdyksiä. Rahan vuoksi. Yhdessä kohtaa hän leikkaa kynityltä kanalta kaulan. Siksi tyypit tekevät aika paljon, ja myös aika halvalla. Satunnainen mainoskeikka tuntuu myös mukavasti lompakossa. Eri asemassa ovat myös ne, jotka omistavat itse ravintolansa. ”Niin kauan kun manageroin ravintoloita, saan jonkinlaisen toimeentulon. Sinne on pystytetty ihan oikea ravintolakeittiö, jonka takana häärää ihan oikea keittiömestari: valkoiseen kokin asuun ja mustavalkoraidalliseen esiliinaan pukeutunut Antto Melasniemi. Ovet suljetaan, valot himmenevät ja esitys alkaa. Totta sekin, että Melasniemi on aina tehnyt paljon ja kaikenlaista. Tätä seuraa itseironinen vuodatus, jonka aikana Melasniemi kertoo joutuneensa näytelmään (ja moneen muuhun projektiin) koska ei osaa sanoa ei. Tai niin Melasniemi itse arvelee. Laulavat ja näyttelevät saraforsbergit hyppäävät läppärin takaa portinvartijoiden yli suoraan maailmanmaineeseen. Se kuuluu hänen ja liikekumppaninsa Heikki Purhosen ravintolaimperiumiin Helsingissä toimivien Ateljé Finnen, Kuurnan ja jo mainitun KOM-ravintolan lisäksi. On totta, ettei pelkällä kokkaamisella pääse kummoisiin ansioihin. Ja nuorilla kokeilla palkat jäävät usein vielä alle keskiarvojen. Nimekkäiden huippukokkien kohdalla tilanne on toki toinen: he voivat pyytää järkevää korvausta työstään. Viime vuonna hän lanseerasi suunnittelija Klaus Haapaniemen kanssa Tenu-nimisen ginimerkin ja tämän vuoden alussa kiersi markkinoimassa sitä muun muassa Düsseldorfin viinimessuilla ja Pariisin Suomi-instituutissa. Toisekseen hän arvostaa siihen nähden liikaa muiden alojen ammattilaisia. Maailmalla hiphop-muusikko Kanye West pyörittää omaa vaatemerkkiä ja suunnittelee kenkiä Nikelle, Adidakselle ja Louis Vuittonille. Alkuvuonna Melasniemi oli myös telkkarissa joka viikko. Näemme, kuinka gangsteripomo Albert Spica (Niko Saarela) käy joka päivä syömässä omistamassaan ravintolassa. Ainakin huono keskittymiskyky käy selväksi haastattelun aikana. (Vaikka jokin erityistaito heilläkin on oltava. Monologi tekee pilaa aikamme julkkiskokeista, jotka tuntuvat olevan kaikkialla muualla paitsi ravintolan keittiössä. Melasniemi räplää puhelinta moneen otteeseen ja hipelöi tuon tuosta kaulahuivia tai pöydällä pyörivää metallista syntetisaattorin varaosaa. Suomalaisten keskipalkkaan – yli 3 500 euroa – verrattuna se ei ole paljon, eikä varsinkaan raskaasta iltaja viikonlopputyöstä. Kuten Melasniemi. Se on mieletöntä luksusta.” T avallaan Antto Melasniemi on tämän ajan ihanneihminen: monilahjakkuus, joka hyppii projektista toiseen, vaihtaa alaa lennosta – ja vielä onnistuu siinä. Melasniemen roolisuoritus painottuu ruoanlaittoon. Mieluummin hän kokkaisi oikeaa ruokaa viereisessä KOM-ravintolassa (jonka toinen omistaja on). On myös nähty, ettei nettikomeetoista usein ole kiintotähdiksi.) Vaikka Melasniemi on mukana monessa, hän ei pidä itseään renessanssinerona. Palkkavertailu.comin tilastojen mukaan kokit tienaavat keskimäärin noin 2 000 euroa kuussa, keittiömestarit 2 818 euroa ja keittiöpäälliköt 3 000 euroa. Toisaalla tubettajat ja bloggaajat ovat näyttäneet, että myös kuka tahansa tavallinen ihminen voi tehdä mitä tahansa ilman koulutusta, vuosien kokemusta tai minkään virallisen auktoriteetin hyväksyntää. Minun ei ole pakko tehdä mitään, ellen heittäydy ahneeksi. ”Hyvien arkkitehtien tapaan tiedän kaikesta vähän, mutta en mistään paljoa”, hän sanoo ja hymähtelee siihen sävyyn, että taitaa kuitenkin olla aika hyvä monessakin asiassa. Sitä on nyt liikkeellä. L ähiaikoina Antto Melasniemi on ollut monessa mukana. Vaatesuunnittelija Paola Suhonen on myös elokuvaohjaaja, joka on pitänyt yksityisnäyttelyn Helsingin Taidehallissa. Ravintoloiden keittiömestarit ovat nykyään kaikkien tuntemia julkkiksia, mutta miksi he haluavat julkisuuteen. Monilla keittiömestareilla onkin oma catering-yritys tai muu sivutoimi. Näemme myös kaikki nykyteatterin maneerit videokameran välityksellä näytettävistä ulkokohtauksista monologeihin, joissa näyttelijät hyppäävät roolistaan kommentoimaan esitystä. Kun jokin alkaa kiinnostaa, se vie hänet täysillä, Melasniemi. Repliikkejä Melasniemellä ei juurikaan ole. Tuoksujen alkulähde on näyttämön vasen laita. Syynä monipuolisuuteen on hänen luonteensa, jossa huono keskittymiskyky yhdistyy mielenkiintoon kaikkea mahdollista kohtaan. Parhaiten hänet muistetaan silti hiM-yhtyeen kosketinsoittajana. Salissa on juuri alkamassa näytelmäsovitus Peter Greenawayn klassikkoelokuvasta Kokki, varas, vaimo ja rakastaja. Poikkeus on esityksen toisen puoliskon loppupuolelle sijoittuva monologi. Seurueeseen kuuluu hänen räyhäävä pikkuveljensä Spangler (Eero Milonoff) sekä vaimonsa Georgina (Vilma Melasniemi), joka tapailee salaa toista miestä (Elmer Bäck). Itse yritän pyytää aina mieluummin vähän liikaa”, Melasniemi toteaa. Sellainen on Melasniemi itsekin. Melasniemi ei toki suinkaan ole ainoa kokki, jonka naama on näkynyt viime vuosina siellä täällä. Tarkoituksena olisi keskustella siitä, miksi kokki ei pysy keittiössään, vaan ravaa milloin teatterissa, milloin televisiossa ja käyttää aikaansa jos jonkinlaisiin sivubisneksiin. Sen aikana Melasniemi kertoo kireällä äänensävyllä, että hänellä olisi paljon parempaakin tekemistä kuin seisoa yleisön edessä pelleilemässä. Lapsena hän innostui musiikista tosissaan ja soitti muun muassa rumpuja, saksofonia, kitaraa ja pianoa. Ensinnäkään hän ei usko, että pystyisi tekemään kaikkea. Vappuna hän keikkaili Norsupyssyt-nimisen, ”outsider-iskelmää” soittavan orkesterin kanssa, johon kuuluu muun muassa Stratovarius-basisti Lauri Porra. Samana viikonloppuna hän avasi Jackie-baarin entisen We Got Beef -baarin tiloihin Antti Eerikäisen kanssa. ”Kokin ja keittiömestarin peruspalkka on aika onneton. Ohjelmistoon palanneen Kokkisodan vakiokokkina hän pääsi jopa tekemään sitä, minkä parhaiten taitaa – laittamaan ruokaa. Hän on soittanut perkussioita Rion sambakouluissa ja lattarimusiikkia ruotsinlaivalla sekä tehnyt teknomusiikkia samplerilla
Ajattelin, että ruoanlaitto on sen verran yksinkertaista, ettei siellä tarvitse päntätä.” Pänttääminen ei ole myöhemminkään kiinnostanut, mikä on Melasniemen mukaan yksi selitys sille, miksi hän on siellä täällä. Juuri sitä työelämän luksusta. Siihen karahti myös nuoruuden ammattihaave eli muusikon ura. Monille pätkätyöläisistä elämästä onkin tullut yhtä projektia. 60 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 kertoo. Pesti jäi vajaan vuoden mittaiseksi, sillä Melasniemi päätti palata tällä välin kansainväliseen suosioon nousseen himyhtyeen mat kaan, nyt kiertuekokiksi. himyhtyeen kiertuekokin töitä ja satunnaista ravintoloissa keikkailua Melasniemi teki vuoden ajan. Melasniemi haki, sai paikan ja lähti. Jäädyin siellä melkein lavalle. ”Menin sitten kokkikouluun. Syttyi pizzakipinä, jonka ansiosta Helsinkiin avautui seitsemän vuotta myöhemmin Putte’spizzeria. Tämä kuvaa hyvin nykyisen työelämän kaksijakoista luonnetta. Wärdshusissa häntä nimittäin kannustettiin läh temään ulkomaille töihin. Pöydän takana istuu kookas, olemukseltaan karhumainen, jopa ujo mies. Ilman sitä Melasniemi tuskin istuisi tässä, omistamansa ravin tolan pöydässä. Oman alan ulkopuoliset työt taas ovat egonrakennustrippejä, joilla he voivat kokeilla uutta ammattiidentiteettiä ja todistaa, etteivät ole vain yhden tempun poneja. Nyt ihmisten eteen meneminen on jo paljon helpompaa”, Melasniemi kertoo. Palataan sinne silti vielä hetkeksi. Tasokkaassa bistrotyylisessä paikassa oli ruotsalainen keittiömestari, joka halusi käyttää vain parhaita raakaaineita. 60 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 ”. Viinitilalla vieraili joka viikko uusi huippukokki tekemässä illallista, minkä seurauk sena helposti innostuva Melasniemi kiinnostui maailmanluokan kokkailusta. Kuten ollaan myös tiellä, joka vie pois keittiöstä. Tukkujen sijaan kaikki käytiin ostamassa itse toreilta ja kauppahalleista. Kokkikoulun jälkeen Melasniemi soitti muun muassa himyhtyeessä, josta sai parin vuoden jälkeen kenkää ”hyvässä hengessä”. Vuoden päästä tästä Melasniemi sai ensimmäisen keittiömes tarin paikkansa The Cat & Mutton gastropubista ItäLontoosta. Nyt Melasniemi omistaa useita ravintoloita ja voi poimia itseään kiinnostavat projektit. Hän lupasi kuitenkin konsultoida esityksen suunnittelussa, ja sillä tiellä ollaan. Ensin Melasniemi kuulemma kieltäytyi työtarjouksesta, sillä 48 esitystä kuulosti mahdottomalta. Lopulta päästään asian alkulähteille, tosin vain hetkeksi. Kun ammatista on tullut yksi merkittävimmistä ihmisen identiteettiä määrittävä asia – se asia, jota kutsuilla tuntemattomalta ensimmäisenä kysytään – on siis teistä, hetken aikaa sitovista projekteista tullut hyvä tapa hankkia sosiaalista statusta. ”Lumouduin täysin siitä maailmasta. Niin myös kysymykseen siitä, miten hänestä tuli kokki. Hän ei kuitenkaan vaikuta itsekeskeiseltä tyypiltä, jolle moninaisuus olisi pelkkää minän rakennusta. Toisaalla ovat menestyneet muusikot ja muotoilijat, joille eri laiset sivuprojektit, alavierailut ja kokeilut ovat etuoikeutetun valinta. Hän ei jaksa lukea kirjoja, joten hän opiskelee tekemisen kautta. Egotrippiyhtyeen laulaja Mikki Kauste – joka antoi hänelle oppia viineistä – ehdotti, että Melasniemi hakisi töihin viinintekijä Juha Berglundin Château Carsin tilalle Ranskaan. Teatterin lavalla ja Kokkisodassa hän on esimerkiksi harjoitellakseen esiintymistaitoja. A ntto Melasniemi on yksi näistä etuoikeutetuista. Moneen paikkaan hän sanoo vain ajautuneensa – myös teatterin lavalle. Melasniemi päätti palata Suomeen – mukanaan suunnitelma. On selvää, että monialaiset projektit ovat hänelle tutkimusmatkoja, jotka tuovat uusia kokemuksia. Kun hän nuorena vaikkapa aloitti työt satamassa, oli hän jo kahden päivän jälkeen myyty. Seuraavaksi hän haki ja pääsi töihin Pariisin Louvren kupeessa sijaitsevaan Le Fumoir ravintolaan. Tämän jälkeen hän meni töihin Fiskarsin ruukin Wärdshusravintolaan. Kuukausi Bordeauxissa avasi hänen silmänsä. Villiyrtit ja muut muotiilmiöt eivät muuta mitään. Heille projektiluontoisuus ei ole tapa selviytyä, vaan tapa pitää elämä kiinnostavana. Sen jälkeen päätin, että otan esiintymisen haltuun. Sitten iski kotiikävä. Hän paiskoi satamahommia, koska piti saada rahaa. Ei se, kuka tai millainen ihminen olet, vaan mitä teet. Tähän asemaan monet haluavat. Melasniemi olisi halunnut Sibeliuslukioon, mutta hänen perus koulun keski arvonsa oli liian surkea. Yhtäällä ovat työelämän epävarmuuden kanssa kamppailevat pätkä työläiset, itsensä elättäjät ja miksei myös jatkuvien ytneuvotte luiden puristuksiin joutuneet vakituiset, joille monien asioiden osaaminen on eräänlainen henkivakuutus. ”Ravintoloissa syömisestä on tullut pinnallista eskapismia. Jenkeissä säännöt eivät tosin aina sallineet kokkailua takahuone tiloissa, joten Melasniemi tilasi pizzaa bändille. Parin viikon Pariisinkeikka venyi vuoden mittaiseksi, minkä jälkeen matka jatkui Lontooseen, ensin Savoyhotelliin ja sieltä Sonny’sravintolaan, jonka keittiömestarina oli tuolloin suoma lainen Helena Puolakka. Löydän asioista ja ihmisistä nopeasti paljon kiinnostavia puolia.” Tuolloin Melasniemi ei tosin voinut valita työtehtäviään yhtä vapaasti kuin nykyään. ”Muistan kun olin vuonna 2013 Hollannissa puhumassa popupravintoloistani Pincseminaarissa, joka keskittyy ideoihin ja luovuuteen. Kova työnteko palkittiin ja paikka menestyi. Melasniemi ei juuri katso silmiin, saati latele tiukkoja elämänoppeja. Melasniemestä tuli kokki, sillä hän ei ole koskaan ollut lukumie hiä. Kun häneltä kysyy jotain, seuraa pitkä ja polveileva pohdinta. Bändin kanssa hän pyöri muun muassa IsoBritanniassa ja Yhdysvalloissa. On parempi hallita useita asioita, sillä jos työ menee alta, voi turvautua toiseen taitoon
Ja kun Melasniemi kuratoi Flow Festivalin ruokatarjontaa vuosina 2007–2009, hän toi musiikkitapahtumaan muun muassa pelkkää kasvisruokaa tarjoavan ravintolan sekä gourmet-hodarit, molemmat ajankohtaisia ilmiöitä vieläkin. Melasniemi on hyvä löytämään uudet ilmiöt ensimmäisten joukossa. Tästä Melasniemi syyttää etenkin maailman parhaiden ravintoloiden listoja ja kriitikkoja, jotka antavat tähtiä kaikelle mahdolliselle. Olen huomannut, että uusia näkökulmia ei synny, jos juoksee aamusta iltaan. Hans Välimäen Chez Dominiqueen saattoi mennä syömään kahden Michelin-tähden fine dining -ruokaa. Nyt kaivattiin rennompaa, ronskimpaa ja yksinkertaisempaa. Sillä tiellä sattuu helposti virheitä ja tulee tehtyä asioita, jotka poikkeavat kaikesta aiemmin tehdystä. ”Ehkä se on se seuraava projektini. Hän on alkanut pohtia, miten voisi päästä eroon perinteisestä gastromiasta ja siihen liittyvistä ajatusmalleista. ”Kun kerrot, että olet syönyt maailman kolmanneksi parhaassa ravintolassa, kaikki on, että ’vau kerro lisää’.” Melasniemi haluaisikin irrottautua tästä kaikesta. Vastaus on yllättävä. ”Se on yhä samaa vanhanaikaista fine diningia. Yhtä hyvin sitä voisi seuraavaksi keskittyä vain olemiseen, Melasniemi on miettinyt. Myös se oli onnistuminen. Sitä varten pitäisi unohtaa koko nykyinen ravintolan konsepti. Otetaan niinkin tärkeä asia kuin ruoka ja tehdään siitä falski ja pintapuolinen huono vitsi. Harva esimerkiksi maalaisi näin matalaa tilaa mustaksi, mutta mä maalaan”, Melasniemi sanoo ja osoittaa kohti omistamansa pizzerian kattoa. Jos jokin siis on Melasniemeä ravintoloitsijana leimannut, niin edelläkävijyys ja uuden kokeileminen. Ravintolan yläkerrassa henkilökunta huudattaa täysillä The Police-yhtyeen Roxanne-biisiä. Villiyrtit ja muut muoti-ilmiöt eivät muuta oikeasti mitään. Tai sitten hän ei tee yhtään mitään. Amatöörimäisiin mokiin itse asiassa liittyy myös Melasniemen paras koskaan kuulema kohteliaisuus. Se oli satelliittiantennia muistuttava, auringonsäteet keräävä laite, jonka keskelle kattila tai pannu aseteltiin. ”Fine dining -paikat ovat irtaantuneet todellisuudesta. Se tuntuu käsittämättömän pompöösilta, teennäiseltä ja typerältä. Esimerkiksi postimerkkikeräilijöiden keskuudessa värivirheelliset tai muuten painossa mokatut postimerkit ovat monesti kaikkein himoituimpia ja kalleimpia. Kuurnasta tuli eräänlainen uuden ajan airut. Se oli onnistuminen, joka nosti Melasniemen pääkaupungin kulinaristien tietoisuuteen. Siellä hän oli tavannut Heikki Purhosen, jonka kanssa he olivat päättäneet perustaa oman ravintolan Suomeen. En näe kovin radikaalina sitä, että lautaselle laitetaan muurahaisia, jos muoto on muuten sama.” Tällä hän viittaa Noma-ravintolaan, joka kohautti jokunen vuosi sitten tarjoamalla eläviä muurahaisia annoksissaan. Puuttuu oikea huolenpito, oikea vieraanvaraisuus ja aidot kokemukset”, hän tylyttää. Yllättävän vähän on mitään radikaaleja juttuja.” Sarjassa seurataan maailman huippukokkien työtä. Valkoiset pöytäliinat, kristallikruunut ja pokkuroivat tarjoilijat olivat yhtäkkiä epämuodikkaita. Melasniemi kertoo olevansa itse asiassa kyllästynyt niin ruoanlaittoon kuin ravintolamaailmaan. Hänen tekemisiään alettiin seurata mielenkiinnolla. Myös ruoan digitalisaatioon perehtyminen kiinnostaisi, mitä se sitten tarkoittaakaan. HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 61 V iime vuosikymmenen alussa Suomessa elettiin nousu kautta. Koko ravintolasyömisen konsepti pitäisi räjäyttää. ”Yritän löytää jokaisesta virheestä puolensa. Antto Melasniemi oli palannut Lontoosta. ”Ahdistuin esimerkiksi, kun katsoin Netflixin Chef’s Table -sarjaa ja näin, kuinka vanhanaikaista se gastronomia on. Ruokakulttuurin pitäisi kehittyä ja mennä uudelle tasolle, mutta nyt ihmisten tapa käsitellä sitä vain yksinkertaistuu.” Listojen suosio perustuu statuksen hankkimisen tarpeeseen, Melasniemi uskoo. Melasniemi ja Purhonen ammensivat Lontoossa näkemästään ja toivat uuden tyylin ensimmäisten joukossa Helsinkiin. Maailmalla ravintolakulttuuri oli jo muuttumassa rennommaksi. Viime aikoina projekteja on nimittäin ollut vähän liikaakin. Sen nimeksi tuli Kuurna, vuosi oli 2005, ja paikaksi valikoitui pieni liiketila Helsingin Kruununhaassa. Mukana ovat esimerkiksi maailman parhaaksi ravintolaksi valitun Osteria Francescanan keittiömestari Massimo Bottura ja ruotsalainen Michelin-kokki Magnus Nilsson. Niin tai näin, kulinaristien eliitti kuitenkin täyttää edellä mainittujen ravintoloiden varauslistat kuukausien päähän ja lentää tuhansia kilometrejä päästäkseen syömään himoitussa paikassa. Ehkä Melasniemi keksii vielä koko ravintolan idean uusiksi. Palvelu on päälle liimattua. Rennon bistrotyylin edelläkävijäpaikkaa seurasi vuonna 2007 kaksikon toinen ravintola Ateljé Finne. Ehkä hän osaa kertoa, mikä olisi ravintola-alan seuraava iso juttu. Antto Melasniemen täytyy pian lähteä kohti KOM-teatteria ja hypätä taas näyttelijän rooliin. Melasniemen mielestä ravintoloissa syömisestä on tullut pinnallista eskapismia. Suunnitelmat ovat vielä vaiheessa, mutta joitakin suuntaviivoja jo on. Hän ihmettelee, miksi kukaan ei kyseenalaista näitä valintoja. Puhutaan kuitenkin vielä hetki ruoasta. Tenu-ginin ensimmäinen koe-erä ilmestyi samoihin aikoihin Kyrö Distilleryn Napue-ginin kanssa. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen ravintolakriitikko Anna Paljakka antoi paikalle tuolloin harvinaislaatuiset neljä tähteä, mikä täytti pöydät pitkäksi aikaa. Silloin ei ehdi ajatella.” ?. Melasniemi kertoo miettineensä paljon vieraanvaraisuutta ja suunnittelevansa projektia, jossa aihetta työstettäisiin ammattinäyttelijöiden kanssa. Nokia porskutti, ja it-firmat vinguttivat ravintoloissa firman luottokorttia estoitta. Vuonna 2011 Milanon designviikoilla puolestaan julkistettiin Melasniemen ja espanjalaismuotoilija Martí Guixén aurinkoenergialla toimiva Solar Kitchen -ruoanlaittokonsepti. ”Kyseessä on kuitenkin niinkin monisyinen asia kuin ruoka. Ihmisille tuntuu riittävän, että joku jossakin nimeää jonkin paikan maailman parhaaksi. Oli muotoilua, taidetta ja ruokakulttuuria yhdistelevä Hel Yes -konsepti, joka valtasi autioita teollisuushalleja Lontoossa, Tukholmassa ja Helsingissä – ja jonka Helsingin Sanomat julisti talven 2011 puhutuimmaksi ravintolaksi ja trendikkään pop-up-ilmiön edustajaksi. Trendiannokset eivät hänestä riitä. Tätä seurasivat pop-up-ravintolat, joita Melasniemi perusti ennen kuin niistä tuli Suomessa muoti-ilmiö. Ennen pröystäiltiin vaatteilla, nyt ruoalla. Virheet ja poikkeamat ovatkin usein täydellisyyttä kiinnostavampia. Melasniemi ehti ensimmäisenä myös Helsingin Teurastamon alueelle syntyneeseen ravintolakeskittymään, kuten myös nouseville gini-markkinoille. Pöytäliinat olivat valkoiset, annokset piperrystä. Se voi olla asia, joka selittää Melasniemen menestystä. ”Joku sanoi joskus, että näistä mun paikoista näkee, että näitä ei ole mietitty yhtään.” ”Mutta silti nämä toimii.” H aastattelu alkaa olla lopuillaan
62 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Musta mies hel ve -tissä 62 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 62 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017
HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 63 Musta mies hel ve -tissä Imagen kesä novellissa Harri Miettinen tark kailee marja pensaasta Porin juhlakansaa, kissanpentu tukehtuu kirjai lijan ihraan, Juhana Var tiainen sammuu Pic nicruokansa alle ja päälle, eikä kukaan tiedä, miltä orvosta tuntuu juosta kiväärin tulta pakoon. TeksTi jyrki lehtola kuviTus toni halonen
P itkän matkan Harri on saanut kulkea. Hotellissa Harri vaihtoi Adidas-tossunsa verisimpiin ja hoki peililleen kymmenen kertaa ”Five percent nation! Five percent nation!” niin, että loppuvaiheessa tuota tyypillistä hämeenlinnalaismantraa vja f-kirjaimet sekoittuivat toisiinsa koomisuudella, jota Harrin oli vaikeaa tavoittaa päänsisäisessä maailmassaan, jossa Suomi taisteli uudessa sisällissodassa, eikä sodassa ole sopivaa nauraa niille, jotka ovat hotellissa hokemassa Manhattanilta varastettua hämeenlinnalaismantraa. Kaksi reippaan oloista romania oli Harria vastassa rautatieasemalla kantaakseen hänet hotelliin. Noudattaen orjanarratiivien logiikkaa Harri pakenee karviaismarjapensaasta samanaikaisesti sekä itseensä että menneeseen. Jos yöllä on pienikin mahdollisuus kyyneliin, ja yöllä aina on, Porissa se käytetään. Tänä vuonna Harria vihdoin pyydettiin puhumaan jokaiseen Porin seminaariin, mutta Harri valitsi keskusteluista vain viisi kiinnostavinta, koska halusi antaa äänen myös menehtyneille syyrialaisille. Harri joutui useaan Jos yöllä on pienikin mahdollisuus kyyneliin, ja yöllä aina on, Porissa se käytetään. Paidaton ja vaarallisen ylipainoinen kirjailija nappaa yllättävän ketterästi pennun pulleilla sormillaan syliinsä ja yrittää tunkea pentua vatsamakkaroidensa alle, ha ha ha katsokaa mua, kello kolme aamuyöstä ihraan tukehtuva kissanpentu naurattaa helsinkiläisiä. Aivan vierestä voisi kuulla puron solinan, ellei se hukkuisi päihtyneiden helsinkiläisten ääniin. Harri kirjoittaa vihkoonsa ”MIAUUU!” antaakseen kuolevalle kissanpennulle äänen. Harri seisoo pensaassa ja kirjaa Lyriikka-aihiot 2017 d -vihkoonsa vihaisia muistiinpanoja näkemästään. M. Ympärillä, viikoksi vuokratun porilaisomakotitalon pihalla, Suomen kesä on kauneimmillaan kuin runo, jota Samuli Edelmann ei ole vielä älynnyt levyttää. 64 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Miettisen Harri seisoo yksin porilaisessa karviaismarjapensaassa. Hotellista Harri kannettiin ensimmäiseen keskusteluun Pakolaisen ääni suomalaisessa yhteiskunnassa – haloo kuuleeko kukaan. Harri on puhunut maaseutukaupunkien terveydenhuollon tilasta (ei voi edes Harri sanoin kuvata), eläkeläisenä pärjäämisestä (ditto), pakolaisen äänen kuulumisesta Suomessa (kuuluu, juuri ja juuri, ja vain Harrin kautta), Suomen historian kipukohteista (historioitsijat väärässä) sekä nuorten oikeasta ruokavaliosta (monipuolisuus = kaiken a & o). Entinen kokoomusministeri on laihtunut löydettyään kauan hukassa olleen libidonsa ja riisuutuu tanssiakseen pihalla flamencoa päänsä sisällä soivan musiikin tahtiin. Kissa, pentu itse asiassa vielä, on uskaltautunut viereisestä talosta vakoilemaan naapuripihan outoja tapahtumia. V iikon alussa järjestäjät olivat yrittäneet nostattaa kiinnostusta Suomi-Areenaa kohtaan asettelemalla Kirjurinluodon siltojen eteen rekkoja ja vihjailemalla terrori-iskun vaarasta. Hiljaisuus herkistäisi, ellei espoolaisdemari täyttäisi sitä laulamalla Ismo Alankoa. Laulua säestää rytmikäs ähinä terassipöydän alta, jossa viestintäyrityksen johtaja yrittää jo toista iltaa harjoittaa itsensä kanssa fellaatiota, tällä kertaa te-avustajansa auttamana, niin monia syitä, miksi yritysten nda-sopimukset ovat muuttuneet yhä barokkisimmiksi. Hämeenlinnan vaarallisista ghetoista, joissa moni tumma veli kuoli pehtoorin saappaan alle, Poriin, osaksi Suomi-Areenan valkoista eliittiä. Ajatushautomon vuokraamassa omakoti talossa näyttää siltä kuin pommi olisi jo räjähtänyt ja jättänyt henkiin vain ne, jotka elossa ollessaan kykenevät tuhoamaan tehokkaimmin suomalaista yhteiskuntaa. Neljä ”yhteiskunnallisista asioista jo pienestä pitäen kiinnostunutta” toimittajaa on saartanut omakotitalon keinussa Paperi T:n, joka yrittää urheana hymyillä, kun toimittajat koskettelevat Paperi T:tä, itkevät sekä huutavat toistensa päälle, että oon ollut parisuhteessani kauan pelkkä kysymys vailla vastausta, mun piti just sanoa sama, niin munkin! Kun maailma lyö, Miettisen Harri lyö takaisin ja riimittelee vihkoonsa vihan ja lihan, kiväärin ja inkiväärin, prostituutin ja suklaatuutin, Harrilla on kova nälkä ja omituisen väkivaltaisia eroottisia haluja, joiden kohteena ovat viime vuosina olleet vanhat, pettyneet ihmiset. Puska värisee, kun Miettisen Harri kirjoittaa ajatuksen muistiin vihkoonsa. J , jossa Harri antoi pakolaisuudelle kasvot ja äänen kertomalla pitkiä tarinoita vaihto-oppilasvuodestaan USA:ssa. Vuosia oli yhdessä odotettu rauhaisaa eläkeikää, lastenlapsia hoivaten ja matkustellen, ja siksi ministerin mies itkee parinkymmenen sentin syvyisessä purossa yritettyään ensin monta kertaa hukuttautua siihen. mtv3:n toimittaja hajottaa lapiolla vuokratalon kukkaruukkuja ja siteeraa Voltairea ollakseen edes kaksitasoinen. Viikonloppu Porissa oli alkanut hyvin
Vieressä olevat nuoret nauravat. Satavuotiaan Suomen haasteet satavuotiaassa Suomessa satavuotiaan Suomen satavuotisjuhlien kynnyksellä (Suomi 100) -keskustelussa Harri joutuu toistuvasti oikomaan kolmen Suomen historian professorin tietoja. Porilaisten rupisuus elähdyttää Harria. Ennen kuin kukaan historioitsijoista ehtii vastata kysymykseen, Harri lukee muistiinpanoistaan: ”Historioitsijat tarkentavat taskulampuillaan katulamppuun näkemättä sen ympärillä olevaa pimeyttä.” Historioitsijat katselevat vaivaantuneina puiden oksia, ruohoa, taivasta, hiekkaisia kenkiään, ja eräs professoreista huomaa ensimmäistä kertaa kahteenkymmeneen vuoteen miettivänsä, mistä saisi pilveä. Satavuotias Suomi juhlii pitkin vip-aluetta. Lyönti kannatti, koska Hubara oli saanut Koneen säätiöltä 53 000 euron avustuksen vihkoseen, jossa kuvaa nuolenpääkirjoituksella, miltä rodullistetusta tuntuu väkivalta. Keskustelun jälkeen Harri katseli vip-alueella häpykarvoja päähänsä liimaavaa Liberan toiminnanjohtajaa, rakkausvalmentajaa huutamassa lapselleen ja Paperi T:tä juoksemassa pakoon humalaisia meteorologeja. I stuessaan kahvilan terassilla Porin kävelykadulla Harri katsoo kansaa ja herkistää itsensä sen matalille tunnoille. Oli tullut aika hakeutua yläluokan degeneraatiosta kansan pariin. Harri puolestaan oli Hubaran kevyeen läppäisyyn tyytyväinen, koska hän saattoi taas kirjoittaa lisää riimejä katutaisteluista ja institutionaalisesta väkivallasta. Professorit yrittävät väittää Harrille vastaan, mutta Hämeenlinnan ghetoissa pettuleivän alla yönsä viettäneen ääntä ei niin vain hiljennetä. Ei todellakaan ensimmäistä kertaa Harri tunne itseään rasvaisiin haalareihin pukeutuneeksi, öljyt juuri ilmaiseksi (hyvää hyvyyttään) paskaan Skodaan vaihtaneeksi katujen mustaksi Marcel Proustiksi. Harrilta saisi, hän on polttanut sitä inhimillisesti katsottuna liikaa vuosien varrella. Ylegate-kirjan kirjoittaja kuiskii pää mutakuopassa puhelimeensa siitä, että hänet on taas myrkytetty kuoliaaksi, espoolaisdemari rakastuu Koffin hevoseen, yksin ruma tyttö tanssii, vihreiden puheenjohtaja juoksee pakoon sisiliskoa, ja Harri lisää Wikipedia-artikkeliinsa maininnan siitä, että on Ranskan tunnetuimpia rap-artisteja, minkä jälkeen hän lisää saman tiedon Ranskasta kertovaan Wikipedia-artikkeliin, kukaan ei tiedä, miltä orvosta tuntuu, kun se juoksee kiväärin tulta pakoon. Nuoret makaavat jalkakäytävällä nauramassa. Jossain kauempana järvi on vielä puhdas, rakastavaisten sormet tapailevat toisiaan, siili nostaa kuopasta toiveikkaan päänsä ja lapsi on innoissaan puhdasmielisen enon veistämästä kaarnaveneestä, mutta kaikki tuo on kaukana Porista, jossa maassa makaavasta miehestä alkaa pizzan läpi hiljalleen valua verivana alaspäin, jotta Harri voi verrata sitä vihkossaan sekä punaiseen viivaan että mereen. Kaksi naista ja yksi mies kampaa vaginoillaan Paperi T:n hiuksia. Rohkeasti Harri käänsi kaulassaan roikkuvan laminoidun vip-passinsa väärinpäin ja lähti sissiksi naamioituneena kesä-Porin hengenvaarallisille kaduille. Kukaan ei puutu tilanteeseen paitsi Harri, joka kirjoittaa vihkoonsa riimin Sipilän hallituksesta. Suomessa valtaa pitävät edelleen hallussaan ”usa:n tirehtöörit”. Porissa vuosittainen ongelma on ollut pitkään se, että käteinen loppuu pankkiautomaateista jo Suomi-Areenan alkupäivinä, eivätkä huumeet Suomessa vielä liiku ilman käteistä rahaa. Karl Marx oli tässäkin oikeassa: proletariaatti koostuu normaalia tyhmemmistä ihmisistä, ja työläisten ainoa elinmahdollisuus on saada heidät tuntemaan taiteen avulla itsensä oikealla tavalla pieniksi ja yhdentekeviksi. Juhana Vartiainen on sammunut sekä picnic-ruokansa alle että päälle. Jos Harri olisi joskus lukenut muutakin kuin rotuvihasta ja luokkataistelusta kertovia kirjoja, Harri olisi voinut samaistua vitsiin, jossa Henry James pomppii yläluokan puutarha kutsujen korkeiden pensasaitojen takana kuullakseen edes sieltä täältä sanan, jonka voisi myöhemmin muuttaa pitkästyttäväksi ajankuvaksi, mutta siihen Harrista ei ole. Niin on polttanut moni muukin. 66 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 otteeseen keskeyttämään sekä omat monologinsa että muut keskustelijat korostaakseen kuuluvansa niihin, joiden ei nyky-Suomessa anneta puhua, ja kun Harri oli kylliksi käyttänyt itsestään sanaparia ”ruskea tyttö”, vieressä istuva Koko Hubara, jolla myöskään ei ole suomalaisessa yhteiskunnassa ääntä, löi Harria nyrkillä kasvoihin. Ja mitä muuta historia on kuin valhe, Harri tivaa. Ei, Mannerheim oli raukka neuvostoliittolainen natsipelkurikoulukiusaaja, joka lopulta häpesi viiksiäänkin. Viikon ajan Porin Suomi-Areena on Suomessa tapahtuva kokeilu alueesta, jossa huumeet on laillistettu, ja kun kokeen tuloksia tarkastelee, argumentit laillistamisen puolesta eivät vakuuta. H arria huolestuttaa yliopisto-opetuksen taso nyky-Suomessa. Ohikulkeva mummo yrittää auttaa pystyyn humalaista, joka vihaisena potkaisee mummoa niin, että mummo kaatuu humalaisen päälle. HE ANSAITSEVAT SUOMI 100 -ERIKOISMERKIN.. Moni porilainen pankkivirkailija onkin tarkoituksella ajoittanut kesälomansa Suomi-Areenan ajaksi, koska ei halua enää toista kertaa kohdata univajeista, huutavaa radiotoimittajaa, joka yrittää todistaa henkilöllisyytensä laminoidulla Pori-passilla, johon on yön aikana kirjoitettu porilaisen pankkivirkailijan 14-vuotiaan tyttären kännykkänumero. Näistä porilaisten tuntemuksista Harri ei tiedä mitään kääriessään samaan aikaan sekä salaa että mahdollisimman näkyvästi itselleen sorrettujen ainoaa nautintoa, aitoa huumetupakkaa. Rikun ja Tunnan kanssa eksoottisten sotien uhrien silmiä papaija kastikkeessa mutustellut Harri katselee paheksuen, kun humalainen porilaismies horjuu ulos pizzeriasta, avaa nälkäisenä pizzalaatikon, kompastuu laatikkoa avatessaan katukiveykseen ja kaatuu naamalleen pizzaan (todennäköisesti keittokinkkua, ananasta ja aurajuustoa, se on ominaista huonosti koulutetuille, ajattelee Harri). Helsinkiläispappi yrittää rakastella linnunpöntön kanssa, koska luulee sitä torilta ostamakseen puuleluksi. Kansalaissota ei koskaan päättynyt, koska se on vasta alkamassa. ansiomerkit.fi SUOMI ANSAITSEE AMMATTILAISENSA. Talvisodan torjuntavoitot olivat Hollywood-studiolla kuvattuja petoksia
Kaksi lesboa juttelee asiallisissa, beigeissä kesävaatteissaan. ansiomerkit.fi SUOMI ANSAITSEE AMMATTILAISENSA. Varmuuden vuoksi Harri puhuu myös maitotuotteista ja gluteenista. Mediajohtaja kuuntelee poissaolevan näköisenä ja siirtyy liioittele maan tutun taskuliinan kanssa sitä, kummalla on koskettavampia kertomuksia edesmenneestä presidentistä Mauno Koivistosta. Harrin veli James Baldwin sanoi Harrille kerran: ”Valkoisia ei voi pitää mallina sille, miten elää.” Jamesin (Jim) sanat palaavat Harrin mieleen, kun hän katselee ympärillään suomalaisen yhteiskunnan eliittiä: niitä, jotka yhteiskunnallisten ongelmien varjolla tulivat Poriin päästäkseen edes hetkeksi eroon henkilökohtaisista ongelmistaan. Harri tuhahtaa uudestaan sisäänpäin! Homot ovat pilanneet homou den. Ei voi kuin tuhahtaa! Ei voi! Harri palaa takaisin karviaismarja pensaaseensa, sytyttää aidon huumetupakan, Suomen kesä on ollut kuiva, muutama lehti kärähtää maassa, Harri pelästyy, nytkö hänet vaiennetaan polttamalla, nytkö vainot taas alkavat, ja kirjoittaa riimin, jossa kertoo, miltä ruumiista tuntuu, kun se juoksee tulessa pitkin Poria. Ollaan yhdessä, tutustutaan uusiin ihmisiin, itketään, lauletaan, rakastutaan, kaadutaan, nauretaan, kesääääääää! Kaksi naista ja yksi mies kampaa vaginoillaan kilpaa Paperi T:n hiuksia. Hän on kuin Rosa Parks bussissa Myllypuroon, vaikka Lauttasaareen piti matkata, Nelson Mandela vaatimassa parempaa kappaletta itsestään, Selma Alabamassa, Thurgood Marshall turkulaisessa yleisessä saunassa, Malcolm X, Martin Luther King, Tupac Shakur, Soulja Slim, Killa Keise, Notorious Big, Half A Mil, Soulja Slim, Yaki Kadafi, Bankroll Fresh, Wikipedia on hyvää seuraa, kun on yksin. Heillä piti olla hallussaan se rakkaus, josta ei uskallettu puhua, jotain rajat ylittävää, yhteiskuntarauhaa uhkaavaa, mutta homoista tulikin kokoelma hammashoitajia ja erityisopettajia pitelemässä toisiaan kädestä Ikeasta ostetun mietelausetaulun alla. ”Rikkinäisyys ei ole enää häpeällistä, vaan siitä puhuminen on sallittua ja poliittista.” J atkot porilaisessa omakotitalossa eivät lopu koskaan. Harri tuntee itsensä oikealla tavalla ulkopuoliseksi. Harrilla alkaa mitta täyttyä. Näin ei voi jatkua. ”Minut Mauno opetti uimaan!” ”Minut kävelemään!” Pirkko Saisio katselee ympärilleen happamana niin kuin etsisi varasta, joka vei häneltä käsikirjoituksen siihen näytelmään, jonka joku vielä haluaisi nähdä. HE ANSAITSEVAT SUOMI 100 -ERIKOISMERKIN.. Hän tuhahtaa äänekkäästi sisäänpäin! Jos Harrilla olisi vagina, hän ei hieroisi sillä Paperi T:tä, vaan salakuljettaisi sen sisällä sorretuille omia levyjään. Harri on tullut puskasta esiin ja yrittää opettaa huo rahtavalle mediajohtajalle usa:n kansalaisliikkeen historiaa, jos pääsisi vaikka television asiantuntijahaas tateltavaksi aina, kun Afrikassa kuolee kylliksi ihmisiä.
Jauhetaan sitä, että hevi on kuollut tai että albumi on kuollut. Se on ollut täysin järjestyshäiriötön ja yhteisvastuultaankin hyvän omantunnon omaava tapahtuma. Tehdään jotain Pokémon-biisejä, joille yritetään saada mahdollisimman paljon Spotify-soittoja. Kyllähän nytkin kaikki Jenni Vartiaisesta lähtien matkivat Sannia. Pitäis oikeasti sössiä se, tehdä tosi huonoa kamaa, että sieltä tultaisiin alas samaa vauhtia. Mokoman edellisen levyn tavoin se käsittelee Annalan masennusta. Millaisia nämä hullut vuodet olivat. Miuta lohduttaa, etten enää tarvii sitä. Ne uudistumisen tavat pitää löytää ihan eri paikoista. Se arvo on ne klikkaukset. Miun ei tarvii myydä mitään tai soitella Imageen, että tehkää juttu. Hän kokeilee nyt tollaista lähestymistapaa, kun rock-lähestymistapa ei toiminut. Jos ne löytää jonkin bändin, niin ei ne sitä helposti hylkää. Se mainstream-piikki oli ehkä väylä tulla esille, mutta me ei olla tiputtu sieltä. Tulkaa kattomaan, kun tehdään kiertue ja kaikki keikat on loppuunmyytyjä. Populaarikulttuuriin kuuluu, että jos toi juttu ei onnistu, niin kokeillaan tota toista. Se oli viimeinen kerta, kun levy-yhtiöt harrasti vielä sitä vanhahtavaa kulttuuria, että yrittivät kopioida jonkin jutun. Ite eniten tykkään siitä, kuinka Tuska on hälventänyt ennakkoluuloista kuvaa, joka joillain ihmisillä on metalliväestä. Suomalaiset on aika lojaaleja. Tuska oli pitkään kansainvälisesti ainoa varteenotettava tapahtuma päästä esille. Suomirockista on vain tullut poppia. Onko siis olemassa näin selvä vastakkainasettelu rockin ja popin välillä. Rockkulttuurissa tehdään naurettavasti ja sisäsiittoisesti juttu sillä tavalla kuin on tehty – siksi varmaan ajatellaan, että lähtökohdat ovat hienommat. TeksTi oskari onninen kuva jussi särkilahti Tuska-festivaali järjestetään tänä kesänä kahdettakymmenettä kertaa. Ehkä Finnish Metal Expon kanssa, joka oli Kaapelilla. Miksi näin. 68 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Mokoman Marko Annala julkaisi keväällä esikoisromaaninsa. Se on tehnyt hänestä terapeutin tahtomattaan. Paitsi, että Matti Vanhanen näytti pirunsarvia Lordin kanssa. Muistatko bändejä, kuten Rautakello, joka matki Niskalaukausta. Mikä sen merkitys on ollut suomalaiselle musiikille. Olet soittanut siellä seitsemästi vuoden 2003 jälkeen. Nyt hevitapahtumia on taas vähemmän, niin Tuskan painoarvo kasvaa, kun tällaisella musiikilla ei pääse jonnekin Provinssin päälavalle. Lisäksi Annala antaa festivaalitärpin kesän Flow’hun. Nyt haetaan pikavoittoja, mitä metallissa ja rockissa ei olla koskaan arvostettu. Ei ne tuu havaitsemaan sitä, että tässäkin voisi olla joku arvo. Silti jokainen Mokoman uusi levy on myynyt kultaa vuoden 2006 jälkeen. RockTuskan veteraani keskustelija. Suomen suuri metallibuumi tuntui olevan kymmenen vuotta sitten. Mie veikkaan, että monia pidempään tehneitä se vähän harmittaa. Viimeisimpänä esimerkkinä vaikka mielestäni hieno laulaja Pete Parkkonen
Aiotko mennä katsomaan. Hyvin samanmuotoista kuin meidän toiminta. Eniten mie suojelin muita kuin itteeni. Ajattele Mana manaa. Mutta tekijä mitataan vasta, kun toistetaan se, mitä tehdään. Mie ajattelen, että se on ominaisuus, kun oon niin kauan sairastanut, että en halua tervehtymisen pakon sanella mun tekemisiä. Se kertojaminä on välillä sietämätön, kuten se on ollutkin. Ne oli välillä niin raskaita ne joittenkin aiheet. Kirjojen osalta koen samalla tavalla. Sinulta julkaistiin keväällä esikoisromaani Värityskirja, joka oli huimimmillaan Suomen myydyimpien kaunokirjojen listan kakkosena. Samoin me edustetaan Timo Rautiaisen ja Hynysen ja Viikatteen Kallen kanssa hyvin perinteistä sanoittajakatrasta, joka tulee sieltä Tuomari Nurmiosta ja muista. Kuka tahansa saa tehtyä yhden levyn omasta elämästään. Mikä tuore levy on rikollisen aliarvostettu. 70 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 musassa voi vähän vaihtaa kitaravahvistinta ja pinchata enemmän soittaessaan. Meidän musa on helppoa, kun sille antaa mahdollisuuden. Miten siinä sitten olisi. Siitä puuttuu nykyhiphopin ärsyttävä, sellainen tietty rento sävy. Tekijän kirjalliset taidot puntaroidaan vasta tokalla kirjalla. Se ei oo luonteenomaista. Mut kun ne haluaa sielun. Miten te ette ole muuttuneet itsenne jukeboksiksi. . Mie kuuntelen koko ajan uutta musaa enkä pysähdy kattelemaan taaksepäin. Millaisen tradition osaksi Mokoma mielestäsi asettuu. Death Gripsin Bottomless Pit. Oon naureskellut Olli Hermanille, joka on mun naapuri, että oisko se helpompaa, jos ihmiset haluais munaa. Kirja käsittelee masennusta. Mie oon kertonut masennustarinoistani, niin on vähän myös velvollisuus avautua. Ollaan käyty pitkiäkin keskusteluja monien fanien kanssa. Sen takia varmaan meitä osa hevareista vihaa, koska me ei edusteta oikeaa heviä. Miten pop-muotoisia lauluja ne on, mitkä Otra [Romppanen] on maalannut sadalla kitararaidalla todella raskaiksi ja joillekin tosi vaikeiksi kuunnella. Ihan yhtä vaikeaa on tehdä hyvä levy kuin hyvä kirja kuin paska levy ja paska kirja. Se terapeutti oli ihan kauhuissaan. Miun on helppo puhua siitä, mutta suurimman osan ihmisiä ei ole. Samoin Mokoman edellinen levy. Death Grips esiintyy Flow’ssa elokuussa. Se on kiinnostavaa, uutta, elektroa, elektropunkia, ihan sama nämä termit. Kun keskustelu loppuu, hän lähtee pois, mutta en mie saa sitä karistettua mielestä tosta vaan. Mie pidin huolen koko ajan, että en pyrkisi antamaan itsestäni tietynlaista kuvaa. Mutta siellä on laitamilla ihmisiä, joista näkee, että pitäisi kahden kesken jäädä. Tekijän taidot punnitaan vasta tokalla kirjalla. Haluan ajatella itseni kulttuurieliönä. Meidän kohdalla suurin onni on, että multa puuttuu nostalgianappula kokonaan. Eksää ja lapsia. Oudoin jättimenestyjä suomalaisista metalliyhtyeistä on Stam1na. Oliko autofiktion kirjoittaminen hankalaa. Siinä on voimakas ote siinä puhelaulussa, vaikka se on aika instrumentaalista. Onko tällaisen tabun sorkkiminen ollut helppoa. Mokoma on toiminut yli 20 vuotta sekin. Levyn jälkeen jätkät ihmetteli, kun tuun bäkkärille helvetin huonolla tuulella. Ne yleensä avautuvat sitten omasta masennuksestaan. Kuitenkin suomalaisen metallibuumin menestyneimmät yhtyeet, Mokoma, Trio Niskalaukaus ja Kotiteollisuus esimerkiksi, ovat sävellyksiltään aika poppia. Jätkät on tuskailleet sen kanssa, miten vaikea niitä on sovittaa heidän mieltymyksensä mukaisesti. Jos se on hyvä, voi alkaa kutsua itseään kirjailijaksi. Tuntuuko terapeutilta. Sen pitäisi olla kuulijoiden korvassa muusikoiden musaa muusikoille, mutta silti se on tavallisen talliaisen kuunneltavaa. Eikä miuta kiinnosta, mikä on ollut minkäkin levyn menestyksen taustalla. En osaa maalata, niin en voi laittaa taidenäyttelyä pystyyn, mutta haluan tehdä kaikkea sitä kulttuuria, mitä osaan. Mä oon aina säveltänyt poppibiisejä. Jos se on hyvä, voi kutsua itseään kirjailijaksi.” –?Marko annala keskustelija ”. Kun joku kertoo, että kuule Marko mie kuuntelin siun musaa paljon silloin, kun miun tytär kuoli. Olen hankkinut sen vapaapäiväksi. Eli kyllä. Se on omien sanojesi mukaan ”muistista piittaamaton omaelämäkerta”. Tai väkisin se antaa, mutta en valinnut niitä ylväitä ja hyviä hetkiä. Sen jälkeen mie en mennyt keikan jälkeen ihmisten luokse, jos miulla oli sellainen olo. Kaikki nuo edellä mainitut bändit voisivat tehdä akkarikeikkaa, mutta Stam1nan musa ei taipuisi akustisesti. Nuoruuden jutut käyn siinä läpi niin kuin nuorena miehenä olin. Mie kävin yhdellä terapiareissulla juttelemassa tästä. Suomalaisessa rockissa kirjan kirjoittaminen on melkein enemmän sääntö kuin poikkeus. Se on yhä asia, jota hävetään, joka hämmentää ja on jokin sairaus. Mie en osaa oikein hävetä mitään. Onko tämä jonkinlainen riitti, jolla asettua osaksi rockmiesten kaanonia. Keikkojen jälkeen ihmiset jonottaa paitatiskille nätisti, sanoo jotain, otetaan kuva. Sanoit kuuntelevasi paljon uutta musiikkia
Osallistu suureen Mondo Top 50 -kyselyyn! Missä olet matkustanut viimeisen vuoden aikana. Julkaisemme Mondo Top 50 -listan Mondo-lehden numerossa 9/2017. Entä hotellille ja lentoyhtiölle. Anna arviosi ja voit voittaa 1?500 euron arvoisen Icelandairin matkalahjakortin! Arvomme osallistujien kesken myös Samsonite Engenero -matkalaukun (arvo 289 e). Minkä arvosanan antaisit paikalle. Osallistu vuoden 2017 parhaiden matkakohteiden ja -palveluiden valintaan. Osallistu 31.7.2017 mennessä osoitteessa mondo.fi/top50
N au tik oh tu ud el la .fi Bienbebido Verdejo 3l hanapakkaus 29,88€ (9,96€/l) Alkon Vakiovalikoima (555868) AYRIAISET KASVISRUOKA TAPAS Tuotteen maahantuo Norex Selected Brands Oy. Lisätietoja Norex.fi KALA mainos_230x300_5mm_bienbedido kopio2.indd 1 2.6.2017 9.23.10
Elokuva Musiikki Kirja Nikkanen Zaida Bergroth Johnny Jewel Miranda July HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 73
Miamin rujoutta ja runollista yhdistävä loppujakso todistaa, että Bergroth on sisäistänyt sen tärkeimmän, mikä tekee Audiardistakin mestarin. Mutta katsotaan positiivisenkin kautta: on jo upeaa, että vertauskohdaksi valikoituu Audiard. Näyttelijät ovat erinomaisia, kuten Bergrothin aiemmissakin. Kun Audiardin elokuvia katsoo tarkemmin, huomaa, kuinka usein hän toistaa samaa kaavaa. Miamista jää aavistuksen petetty olo. Se ei uskalla olla kyllin rosoinen, ei kyllin rujo, vaikka se on kertovinaan Angelasta, joka myy itseään monin tavoin. Katkeaako vai vahvistuuko side, kun maailma lyö yhä kovempaa. Miami ei ole missään tapauksessa mikään jäljitelmä Audiardin elokuvista. Sitten tulee isojen kierrosten rikosjylinä, joka on liian suuri harppaus aiemmasta. Ei tämä niin harmillista olekaan. Siitä puuttuu julmuus, joka tarvitaan Audiardin elokuvissa kiirastuleksi, lunatusten kontrastiksi tai käyttövoimaksi, kuten Dheepanissa. M iten yhdistää pehmeää ja kivikovaa. Profeetta kertoo arabitaustaisen miehen menestyksekkäästä rikosurasta, Dheepan tamilisissistä, joka yrittää aloittaa uuden elämän rikosten keskellä pariisilaislähiössä. 74 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017. Tuntuu, että Miamissa on monta elokuvaa, joista yksikään ei tule kunnolla esiin. Näytelmään perustuvaa Skavabölen poikia (2008) ja pienimuotoisempaa ja vielä rohkeampaa Hyvää poikaa (2011) yhdistävät poikkeuksellinen psykologinen tarkkanäköisyys. Voimakastahtoinen Angela houkuttelee Annan kanssaan töihin yökerhotanssijaksi. K U VA : SA M I K U O K K A N EN , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . He kohtaavat ensi kertaa sitten lapsuuden. Parhaiten nämä kontrastit hallitsee Jacques Audiard, joka on suosikkiohjaajiani. Heitä alkaa sitoa rikollinen tai väkivaltainen toiminta. Bergrothin kolmas elokuva Miami on tavallaan kertomus Angelasta, joka kiertää showtanssiryhmän kanssa kämäisiä suomalaisia yökerhoja. Myös Zaida Bergroth on taitava ohjaaja, Suomen parhaita. Yhtäläisyyksiä Audiardin teemoihin, hänen tapaansa leikkiä katsojan odotuksilla ja juuri hänen noir-fatalismiinsa vain on niin paljon, että vertausten tekemistä ei voi vastustaa. On nuhjuisten ja kosteiden öiden stripparijuttu, jossa kerrotaan Angelan antavan privaattitansseja ja vihjataan prostituutioon, mutta mitään ei oikeastaan paljasteta. . Päähenkilö on kuitenkin Angelan sisko Anna. Miksi suoMalainen, kunnianhimoinen rikostarina jää niin kauas Audiardista. elokuva Kalle Kinnunen on Imagen elokuvakolumnisti, jolla on Miami Vicen kaikki kaudet dvdboksina. Elokuvat yhdistävät naturalistista ihmiskuvaa – sana inho realismi ei käy tähän, sillä mielestäni Audiard on todellinen syvähumanisti – tarinoihin, jotka ovat paperilla genrekamaa eli ammentavat kostotai ryöstökeikkaleffojen lajityypistä. On liki romanttisen melankolinen kertomus sisaruksista, joita vanhempien riidat ja toisen mielenterveysongelmat erottavat. Työssäkäyvät ovat olemassa, jota heitä voidaan uunottaa tai kiristää – kuten Audiardin elokuvassa Lue huuliltani. Toki näin saadaan Suomessa tärkeä alhaisempi ikäraja ja mahdollisesti hieman enemmän katsojia. Elokuva on abstraktia, ei konkreettista. Yleissävy on sama kuin modernissa, realismin kanssa flirttailevassa noir-rikoselokuvassa muutenkin. Aivan alkua lukuun ottamatta Miami tapahtuu noir-elokuville ominaisessa alamaailmassa, jossa elävät eri ihmiset kuin päivänpaisteessa ja perheasunnoissa. MIAMI ohjaus Zaida Bergroth ensi-ilta 4.8. Muutama vuosi sitten ei uusia suomalaisia elokuvia juuri koskaan voitu verrata maailman parhaisiin. Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Miten sulauttaa arkinen todellisuus rikostarinaan, joka on hurjuudessaan kuin unta. Audiard on myös tyyliniekka vailla vertaa. Ongelma on käsikirjoituksessa. Vailla tarvittavaa rujoutta Zaida Bergrothin Miami toi Kalle Kinnusen mieleen Jacques Audiardin elokuvat. Sisarukset keksivät keinon tehdä nopeasti enemmän rahaa. Yhteiskunnan laitamilta tulevat ihmiset, joilla on jokin diagnosoitava tai muuten ilmeinen vamma, kohtaavat toisensa. Suomessa ranskalaisohjaajan teoksista katsotuin on Luihin ja ytimiin, jossa Marion Cotillard ja Matthias Schoenaerts näyttelevät rakastavaisia, jalatonta naista ja tunnevammaista miestä, jotka ryhtyivät tienaamaan laittomilla tappeluilla. Kiristämisen alkaessa – silloin kun Audiard nostaisi elokuvansa unimaisempaan kiihkoon – menetin uskoni Miamin maailmaan. Hotellien ja yökerhojen alamaailma on kuin Audiardin toinen Ranska, ja kovaosaisten suhde on tuttua kamaa: Sonja Kuittisen Anna on kaksikon aivot, kun taas Krista Kososen Angela on jääräpäinen, moraalin taakseen jättänyt selviytyjä, ehkä tyystin vailla omaatuntoa
Kuvasto, joka ”Lynchiversumissa” odottaa, on niin itsestäänselvä, että luulisi monen jo kyllästyneen: punaista samettia, viettelevästi hymyileviä naishahmoja, jukeboksi, puuseiniä, autossa vaihdettuja teinisuudelmia, yllättäen löytyviä ruumiita, tietoisuus siitä, että ”tavallisessa amerikkalaisessa kylässäkin” koittaa yö, ja silloin tapahtuu niin karmeita asioita, ettei niistä päivällä puhuta. Blue Velvetin ja Twin Peaksin sountrackilla Badalamentin musiikki tuki miltei symbioottisesti sarjan leikkausta. Italiansin ”yhtyeet”, tunnetuimpina Chromatics ja Glass Candy, olivat alkuun musiikkiblogeja louhivan indie-yleisön suosikkeja. Lopputulos ei kuulosta Badalamentin kopioinnilta, vaan itsenäiseltä kokonaisuudelta, joka toimii ilman sarjaa – kokeile vaikka kuuntelemista melankolisessa kesäillassa tai aamuyöllä kuulokkeista, kun kävelet kotiin baarista. Ja ilman sarjaa sitä täytyykin tyytyä kuuntelemaan. Windsweptillä Jewel kuitenkin päästää irti diskobiittijunnauksesta ja tekee traagista syntetisaattorileijailua Badalamentin hengessä. Musiikki soi lähes ainoastaan The Bang Bang Bariin sijoittuvissa kohtauksissa. Kohtauksessa, jossa Chromatics esiintyi baarin punaisissa valoissa, minua melkein itketti. WINDSWEPT Johnny Jewel Italians Do it Better K U VA : IT A LI A N S D O IT B ET TE R , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN .. Vaan olinpa väärässä! Kun Kuulin Windsweptiä, portlandilaisen Johnny Jewelin tekemää, ainakin osin kolmannen kauden soundtrackiksi tarkoitettua levyä, ensi kertaa, yhdistelmä tuntui heti siltä, että Twin Peaks ja Jewel ovat tarkoitettu yhteen. Jewel on tuottaja ja lauluntekijä, joka on johtanut Italians do It Better -levy-yhtiötä vuodesta 2006. Badalamentin syntetisaattorimattojen lisäksi soundtrackillä soivat 1950-luvun balladit, joiden romanttinen turvallisuus kääntyi elokuvan kontekstissa pettäväksi kuin kesärenkaat jäällä. EhKä Käytös on järjetöntä, mutta Italiansin julkaisut ovat olleet laadukkaita miltei liialliseen hioutuneisuuteen asti. Musablogibuumin kuihduttua Chromaticsin kappaleet kokivat uudelleensyntymisen Nicolas Winding Refnin Drive-elokuvan soundtrackilla, ja yleisö kasvoi. Konsepti on pysynyt yhtä tunnistettavana kuin Lynchin elokuvat: eteerinen nainen laulaa neonvärisessä mekossa, Jewel pysyttelee näkymättömissä ja tuottaa hedonistisen synkkää syntikkapoppia. Tätä kirjoittaessa Twin Peaksin neljä ensimmäistä jaksoa ovat ilmestynet, mutta niiden kohtauksia ei säestä niitä ironisoiva tai pelottavaksi tekevä saippuasiirappi. Artistinimikkeiden määrä tuntuu Motown-henkiseltä myyttisyyden tavoittelulta. Melankoliaa kesäänne Johnny Jewelin Windswept on Twin Peaksia kuulokkesiin, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen. Niin voimakas on estetiikka, jonka ohjaaja David Lynch määritteli jo sarjaa edeltäneessä Blue Velvet -elokuvassa. Annan anteeksi, vaikka Twin Peaksin kausi osoittautuisi lopulta pettymykseksi, koska se on saanut Jewelin tekemään näin ihanan levyn. Yhtiön alkuaikojen musiikissa viehätti eniten soundin ankeuden ja opportunistisen glamourin yhdistelmä, joka sai levyt kuulostamaan kuvitteellisesta menneisyydestä löydetyltä halvalta glitter-kynsilakalta. Se pauhasi saippuasarjamaisen siirappisesti ja ilmaisi samoja kauniin unen ja painajaisen välillä häilyviä ideoita kuin kuvat. Lynch teki yhteistyötä säveltäjä Angelo Badalamentin kanssa ensi kertaa Blue Velvetissä. Oli vaikea kuvitella Lynchille toista sopivaa musiikillista yhteistyökumppania kuin Badalamenti. ”Yhtyeiden” naislaulajat taas vaikuttavat miltei kuvitteellisilta, aavemaisilta ääniltä, kuin puhelintytöiltä langan päässä. Jewel elää eristyneesti ja työstää kappaleitaan vuosia. Niin tunnistettavaa se on, että tuntuu jo kuluneelta käyttää adjektiivia ”lynchiläinen”. Italiansilla on tällä hetkellä kirjoilla noin 15 artistia, ja Jewel on tuottanut tai kirjoittanut kaikkien niiden musiikkia. Lopputulos kuulostaa usein diskopallolta puolityhjällä klubilla tai autolla ajelulta pimeässä yössä. . Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, joka oli ennen Twin Peaksin paluu ta sitä mieltä, että sarjojen ei pitäi si tehdä comebackeja. Tilalla on vain David Lynchin kolkosti kirskuva äänisuunniteltu. Vuonna 2014 Chromatics julkaisi ensimmäiset kappaleet ”pian ilmestyvältä” Dear Tommy -levyltä, mutta tänä keväänä Jewel poisti kaikki siltä ilmestyneet biisit verkosta, tuhosi olemassa olevat levyt ja äänitti kappaleet uudelleen. Artisteista tähän genreen on helppo lukea esimerkiksi Suicide ja Julee Cruise, ja yhtä lailla siihen kuuluu Bruce Springstenin arveluttava I’m on Fire -kappale sekä Roy Orbisonin Cryingin kaltaiset croonerit, joita toivottiin 1950-luvulla radiosta, avuksi sydänsuruihin. 76 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 musiikki V oisiko Twin Peaksia kutsua omaksi musiikkigenrekseen
S TAG E O VI A A VA A Taid e ja tule va isu us ko hta ava t Ko rja am olla stage.korjaamo.fi 21.–27.8.2017 Uudistuneen Stage-festivaalin ohjelmisto on nyt julkaistu
UUD | STUNUT! TUTUSTU NYT! Ida Jemina ja 50 muuta bloggaajaa! Ida Jeminan jalkatreeniliikkeet TOP 3: . Kyykky tehokas superliike koko alakropalle . Bulgarialainen askelkyykky – piinaava mutta palkitseva liike treenin loppuun – Ida Jemina – idajemina.fitfashion.fi. Maastaveto suorin jaloin loistava takareisien ja pakaroiden muokkaaja
Belvederessä ei ollut uimahallia tai luonnovesiä, mutta paikalliset vanhukset saapuivat valmentajan olohuoneeseen harjoittelemaan. Uimarit heittäytyivät kirjoituspöydältä sängylle. Lukija saa kuitenkin tietää, että nainen on ollut pienen Belvederen kaupungin uimavalmentaja. Elizabeth lisäsi säännön, jonka mukaan pudotessa tuli päästää jokin ääni. Todellisuus tuntuu naisesta niin vaatimattomalta, ettei hän kehtaa kertoa sitä. Viehättävintä tekstissä on vaivattomuuden tuntu. Los Angelesissa asuva, 43-vuotias July on maineikas indie-tähti ja monialainen taiteilija. Kummallisten henkilöiden yksinäisyys ja osattomuus menee ihon alle. Toisenlainen uimakoulu Miranda Julyn Uimakoulu on hauska kirja, joka jättää haikean olon, kirjoittaa Miina Supinen. Lopulta kaveri tuputtaa ekstaasi-pillereitä, käy käsiksi ja myöntää, että mitään sisarta ei ole olemassakaan. UimakoUlUn lukeminen naurattaa, mutta jälkeenpäin jää haikea olo. Jack Jack sanoi syöksyessään ”ampu tulee!” Sittemmin nainen on menettänyt poikaystävänsä ja arvelee takavuosien uimarioppilaiden kuolleen vanhuuteen. Poikaystävä on ruvennut kuvittelemaan, että nainen on harjoittanut menneisyydessään kiihottavia seksihurjasteluja. UIMAKOULU Miranda July Siltala kirja HEINÄKUU-ELOKUU 2017 IMAGE 79. Nainen loi veden tunnun omalla persoonallaan ja kaunopuheisuudellaan. Hän tuntee olevansa maailman surkein uimavalmentaja. Tyttö muodostuu haaveissa valkopukuiseksi, holtittomaksi, 17-vuotiaaksi teinikissaksi. Miina Supinen on helsinkiläi nen toimittaja ja kirjailija, joka haluaisi Miran da Julyn uima oppilaaksi. K U VA : S IL TA LA , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Puhelin, tietokone ja juorulehti pitää vangita lattialle nurinpäin käännettyjen kulhojen alle. Sisarta ei näy missään, vaikka häntä odotetaan kuukausikaupalla, mutta pelkkä poissaolo kiihottaa yksinäistä miestä. Elizabeth päästi ”spontaaneja ääniä”. Kulhojen päälle asetetaan pöytä, ja pöydälle jätetään arvokas esine (vaikkapa kaunis valkoinen mekko) panttivangiksi. Niinhän se on, että unelmat ovat paljon parempia kuin todellinen elämä. . Aivan kuin July olisi vain istahtanut näppiksen ääreen ja naputellut alitajuntansa sisällön ruudulle. Olisikohan se kokeilemisen arvoinen ohje. Mies ei ole millään tapaa kiinnostunut kaveristaan, mutta minkäs teet. Vähitellen aloitettiin uimahyppyharjoitukset. Hurmaavan kummallinen ja huoleton, mutta pohjimmiltaan synkkä novellikokoelma kertoo unelmien ja todellisuuden välisestä pimeästä kuilusta. Julyn novellit ilmestyivät Yhdysvalloissa jo kymmenisen vuotta sitten. Avokämmen ja Uimakoulu muodostavat Julyn koko kirjallisen tuotannon. Seniorikansalaiset Elizabeth, Kelda ja Jack Jack makasivat päät vesisangossa ja liikuttelivat raajojaan lattialla. Kaveri kertoo että sisar haluaisi mielellään treffeille. Valmentajan mielestä se oli liian luovaa, mutta hän suhtautui uudistuksiin suvaitsevaisesti. Julyn Me and You and Everyone We Know -elokuva voitti 2005 Cannesissa Camera d’Or -palkinnon. On pantava sitä, mitä saa. Kuviteltu vesi on monesti todellista hienompaa. Panttivangin ylle asetetaan sammio öljyä, joka kaatuu, jos rakennelmaan yrittää kajota. Elämä ei tarjoa suloisia teinityttöjä tai mitään muutakaan kaunista. Nainen halusi olla opettaja, joka oppii oppilailtaan. Kelda päästi heittäytyessään äänen, joka jäljitteli ”puun kaatumisesta kuuluvaa ääntä silloin kun puu on naispuolinen”. Hiljattain July teki hauskan ja oudon surumielisen videon, jossa neuvotaan, kuinka kiireinen ihminen pääsee häiriötekijöistä eroon. Ja mitä pimeämpi juttu, sitä lakonisempi esitys. Avokämmen on lukemisen arvoinen kirja, mutta lyhyt muoto istuu vielä paremmin Julyn irtonaiseen ja oikukkaaseen tyyliin. Hilkka Pekkasen suomennos saatiin Julyn tuoreemman Avokämmen-romaanin jälkeen. Kokoelman koskettavimmassa novellissa Sisaressa iäkäs tehtaan työmies kuulee työkaverinsa hehkeästä siskosta. Niminovellissa tarinoidaan haikeaan tyyliin naisesta, joka salailee poikaystävältään menneisyyttään. Kirja on täynnä seksiä, ja se on lähes poikkeuksetta perverssiä tai kaihoisaa. Tarkoitus olisi mennä näin miehissä sänkyyn. Jack Jack, uimajoukkueen lahjakkain jäsen, eteni pian sujuvasti läpi asunnon mahallaan liukuen. Tarinat alkavat ja loppuvat usein mutkan takaa, jäävät kesken, hakeutuvat sivupoluille ja jäävät yksityiskohtiin kiinni. Siihen on helppo samaistua. Lisäksi hän tekee performansseja, kännykkäsovelluksia ja musiikkia. M iranda Julyn Uimakoulu on piristävin kirja pitkään aikaan. Ehkäpä nainen oli prostituoitu ja vietti päivänsä alasti
. Silti ilmastonmuutos esiintyy englanninkielisessä kaunokirjallisuudessa vain satunnaisesti. Kontrasti Ghoshin kuvaamaan englanninkieliseen maailmaan on suuri, enkä uskalla arvailla syitä. Nykymuotoinen kustannustoimintakin on öljytalouden lapsi: kasvanut sellaisten jakeluinfrastruktuurien, ansaintalogiikoiden ja unelmien päälle, jotka eivät ehkä kestä tarkastelua kovien päästövähennystavoitteiden maailmassa. S uomalainen kaunokirjallisuus sen sijaan elää ekologisten kriisien kuvaamisen aikaa, joka tuntuu vain voimistuvan. Ghosh esittää seuraavan ennustuksen: Tulevaisuuden ihminen lukee nykykaunokirjallisuutta ensisijaisesti löytääkseen merkkejä ekologisista mullistuksista, joiden muovaamassa maailmassa hän itse elää. J os niitä ihmisiä on uskominen, ei meillä ole enää mitään toivoa.” ”Joskus”, Julia sanoi. Se on vertauskuva avioliitolle, joka on hitaasti hajoamassa puhumattomuuteen. Kun outoon ekolahkoon kuuluvat kesänaapurit sitten altistavat pariskunnan keskusteluille ympäristökatastrofista, taika murtuu. Kotimaisen kaunokirjallisuuden ilmastonmuutoskuvaukset vaikuttaisivat pyrkivän samaan rooliin: herättämään ja säikäyttämään, välillä myös terapoimaan lukijaa. Fiktion lämpötila nousee Suomalainen kaunokirjallisuus elää ekologisten kriisien kuvaamisen aikaa, joka tuntuu vain voimistuvan, kirjoittaa Hanna Nikkanen. Tällä vuosikymmenellä suomalaiset kirjailijat ovat asettaneet ympäristönmuutoksen taustaksi aviokriisille (Teir) sekä vanhemman ja lapsen yhteyden katkeamiselle (Johanna Sinisalo: Enkelten verta, Elina Hirvonen: Kun aika loppuu, Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät). Tällainen fiktion itselleen ottama tehtävä on jännitteinen ja outo. Arundhati Royn tapaan he kirjoittavat nonfiktiota ilmastonmuutoksesta, mutta valitsevat fiktionsa aiheet muualta. Jaana Nikula. Mutta ei meillä tähän hätään ehkä parempiakaan kesänaapureita ole. I lmastonmuutos ei ole vain luonnontieteellinen ilmiö. Se on kulttuurin ja mielikuvituksen kriisi, joka rikkoo illuusion siitä, että tulevaisuus on eheä ja ennakoitavissa oleva tarina, jossa esimerkiksi tavaran runsaus alati kasvaa. Ihmiskunta on kuilun partaalla, samoin pariskunta. Mitähän se tekee meille ihmisille, jos meidän täytyy olla jatkuvassa sotavalmiudessa?” Julia ei vastannut, kellui vain vedessä. ” 80 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Nikkanen. K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . P hilip Teirin päähenkilöt Erik ja Julia tietävät ilmastonmuutoksen tapahtuvan, mutta eivät halua ajatella sitä, saati tehdä siitä toimintaansa ohjaavia johtopäätöksiä. Erikin ja Julian passiivisuus on mahdollista niin kauan kuin muut ympärillä toimivat samoin. Lentomatkustamisen ja avokadon kaltaisia aiemmin mutkattomia nautintoja varjostavat nyt vaaran ja syyllisyyden tunteet. Hallitsemattoman ympäristönmuutoksen pitäisi olla nykykirjoittajien tärkein päähänpinttymä, intialaiskirjailija Amitav Ghosh väittää viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Great Derangement. Philip Teir: Tällä tavalla maailma loppuu. Lentomatkustamisen ja avokadon kaltaisia aiemmin mutkattomia nautintoja varjostavat nyt vaaran ja syyllisyyden tunteet. Parin on aloitettava menetettyyn tulevaisuuteen liittyvä surutyö. Suom. He ovat käyttäneet sitä kertoakseen vieraantumisesta ja ahdistuksesta (Matias Riikonen: Suuri fuuga) sekä ihmisen kyvystä sopeutua outoon (Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta). Samaan katraaseen kuuluvat myös esimerkiksi internet ja journalismi. He ovat kirjoittaneet rajusti muuttuneista tuhomaailmoista (Antti Tuomainen: Parantaja, Emmi Itäranta: Teemestarin kirja, Laura Gustafsson: Korpisoturi, Alexandra Salmela: Antisankari), ja he ovat kirjoittaneet nuortenkirjoja (Annika Luther: De hemlösas stad, Laura Lähteenmäki: North End -sarja). Hanna Nikka nen on toimit taja, joka luki ympäristö dystopian Jälkeen vedenpaisumuksen liian nuorena ja on sillä tiellä. (Ghosh rajaa tieteiskirjallisuuden tarkastelunsa ulkopuolelle.) Moni kirjailija on toki yksityiselämässään ollut huolissaan ympäristötuhosta, osallistunut mielenosoituksiin ja perustanut säätiöitä. ”Joskus ajattelen sitä.” ”On oikeastaan aika kauhea ajatella, että katastrofi on koko ajan kulman takana. Kun hän ei niitä löydä, hän tulkitsee kulttuurimme kärsineen häiriintyneestä todellisuuspaosta. Ilmiön vakavuuden huomioon ottaen vähäisempi huomio olisi hänen mukaansa järjetöntä. Teirin kirjassa mökkinaapuriin asettuneet ekolahkolaiset jankuttavat Erikille ja Julialle ilmastonmuutoksesta kunnes pariskunta suostuu suremaan planeetan jamaa
Ja kuinka nopeasti juristi soittaa, kun nyt on kysyttävä suoraan, seurauksia pelkäämättä, olivatko Cheek ja Elastinen Sisäpiiri 2.0:ssa…. — 6. 1. — 12. — 10. Miksi on voikukkia. Onko Jethro Rostedt mainos vai varoitus siitä, että Suomessa kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa. — 11. Näinkö nopeasti jo soitti. Opetuslapsethan näyttivät kaikki samoilta kaapuhipeiltä, entä jos joku niistä vain väitti olevansa Jeesus, ”tosiaankin nousin kuolleista”, ja tässä sitä ollaan. — 9. Sellainen tuli mieleen, että tupakoivatko raskaana olevat teinit, koska toivovat tupakoinnin hillitsevän sikiön kasvua ja hel pot tavan siten synnytystuskia. Olisiko haasteellinen äidin kielen ylioppilaskoetehtävä ”Yhdistä luontevasti ja uskotta vasti sana parit ’Sofi Oksanen’ ja ’itseironiseen tapaansa’”. Miltähän Jussi Halla-aho näyttää poskisuudellessaan. — 13. Varmaan aika pieneen, suloiseenkin eläimeen. Kuinka kateellinen Martti Ahti saari on Mauno Koivistolle nyt. — 20. — 7. ”Olenko sinulle a) ystävä, b) rakas, c) hauskuuttaja, d) kokki, e) sukulainen (…)?” Tuntematto man ihmisen kysymys on nyt ollut Facebookin seinällä jo viikon ilman yhtään vastausta, yhtään tykkäystä. nämä meidän piti vielä kysyä. ”Yle juhlii satavuotiasta Suomea toteuttamalla juhla vuoden aikana ennenäkemättömän Hulahula Suomi -ohjelmakokonaisuuden.” Pitäisikö Ylen ongelmista puhua joskus myös uutistoimituksen ulkopuolelta. — 18. Missä vaiheessa joutuu raastupaan, kun pohdiskelee tässä kysymyksessä Ylen toimittajan Jessikka Aron… Jaa-a, antaa olla. Mihin eläimeen sitä voisi verrata. — 19. Heikki Aittokoski! Olisiko taas aika kirjoittaa sana ”Voltaire”. — 4. Sitä tässä vain, että valmistimmeko me ennen internetiä aina samoja pastoja. Voisiko joku kanava tilata televisio-ohjelman, jossa Andy McCoy kysyisi vierailtaan vain: ”Kukas vittu sä oot?” — 16. — 2. 8. — 14. — 3. Tai matematiikan tehtävä, jonka idea on, että oppilas oppii tunnistamaan tyhmät kysymykset: ”Jos Liisa on menossa metrolla Kulosaareen ja Pekka hybridiautollaan Tapiolaan, onko länsimetro valmistunut vai ei, kun Pekka painaa 92 ja Liisa 61 kiloa. Onko ”Viagran sininen” hyväksyttävä värimääritelmä, ja saako sitä käyttää lasten maalauskerhossa. 82 IMAGE HEINÄKUU-ELOKUU 2017 Pitäisikö siihen vastata d) kokki, ettei maailma hukkuisi suruunsa, vai seuraako siitä itselle ongel mia, ja juuri senkö takia maailma hukkuu suruunsa. — 5. Muuttuuko lauseen ”Olen sanaton” merkitys, jos paljastuu, että sen sanoja on rullatuolissa. — 17. Perustuiko Jeesuksen ylösnousemus huijaukseen. Onko jännäkin tunne aamulla herätessään sillä, joka päätti jälkikäteen ajateltuna aika mitättömän riidan jälkeen ilmoittaa klo 4.30 Facebookissa, että ei ole enää parisuhteessa. Mitä kaikkea kivan eroottista liikkui puolustusministeri Jussi Niinistön päässä hänen lausuttu aan sanan ”hybridiporsaanreikä”
Soita niin keskustellaan tarkemmin! p. PAL.VKO 2017-33 290361-1706 Ilmalankuja 2, HKI HELSINKI – UUSIMAA – TURKU – TAMPERE – LAHTI – OULU Ilmalankuja 2, HKI HELSINKI – UUSIMAA – TURKU – TAMPERE – LAHTI – OULU Oletko myymässä asuntoasi. 010 2327 300, www.vuokraturva.?. Harkitsetko asuntosi vuokraamista. Takaamme myös välitystyömme laadun. Vuokraamme asuntosi markkinajohtajan ammattitaidolla. Soita ja sovi tapaaminen! p. Soita meille, niin asiat hoituvat helposti ja nopeasti. Et maksa liikaa välityspalkkiota, ja asuntosi myynti on osaavissa käsissä. Normaalin vuokravakuuden lisäksi saat ylimääräisen takauksen koko ensimmäisen vuoden vuokranmaksusta. Markkinoimme asuntoja erityisen monipuolisesti, myös lehti-ilmoituksilla. Myyntiturva on turvallinen valinta. Palvelumme on tehokas. Lue tyytyväisten asiakkaidemme palautteita kotisivuilta ja totea itse. 010 2327 400, www.myyntiturva.