Miksi pieni Sonkajärvi tuottaa taiteilijoita. Puhekieli ja kirjakieli ovat eriytyneet liikaa toisistaan, sanoo professori SAVOLAINEN TÄHTITEHDAS ”SUOMEN YLEISKIELI PITÄISI RÄJÄYTTÄÄ” LAHDEN REIPAS Ultramiljonääri Annamari Jukko haluaa tehdä Lahdesta Suomen Floridan. EM M A K A R I:: ”E I N Ä IS SÄ H O M M IS SA K U K A A N O LE TÄ YD EL LIN EN , EN A IN A K A A N M IN Ä .” IM A G E 3 6 K ES Ä K U U 20 23 KESTÄVIÄ JUTTUJA 5/2023 KESÄKUU 13,90?€ UUSI YRITYS Politiikan jättänyt Emma Kari haluaa tehdä yritysjohtajista ympäristöaktivisteja
35 €. Iris Hantverk lasiharja 28,50 €. DIY-kranssipaketti 39,95 €. Aulis-riipputuoli 359 €. Saatavilla kahdessa koossa ja eri väreissä. Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/kaupat Löydä jotain odottamattoman ihanaa. Seuraa meitä somessa meillakotona_kaupat Meillä kotona -kaupat M A I N O S K U VA T: VA LM IS TA JA T PLYWOOD PRINT Ikkuna merelle Koivuvanerille painettu rantamaisema kuljettaa katsojan lomatunnelmiin. 2. HR LIVING Puhdasta käden käänteessä Mukit ja juomalasit on helppo pyöräyttää puhtaaksi tarkoitukseen suunnitellulla tiskiharjalla. JÄRVENPÄÄN KUKKATALO Kestävämpiä kukkia Perusta kranssipaja jo ennen juhannusta! Itse tehty koriste sopii sekä oveen että seinälle. SAVU Duo -viskilasit 129 €. 6 4 HAIKUA Sopivasti lämpöä Pellavapuuvillainen peitto lämmittää alkukesän terassikahveillakin. 3 1 PAROLAN ROTTINKI Lempeään lekotteluun Kotimainen designklassikko tarjoaa levollisen hengähdyspaikan kotona, mökillä tai katetulla terassilla. Vohvelipeitto alk. Memoriesvanerijuliste alk. 149 €. 5 SAVU GLASS Nautiskelijalle SAVU-viskinmaistelulasi tuo juomaharrastajien suosikkiaromit oikeutetusti esille
Jussi Vatanen, Sonkajärveltä. Tahdon asia NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S erilaiset urbaanit joutomaat ja vanhat teollisuusrakennukset ovat tunnetusti paikkoja, jotka taide ja kaikenlainen ruohonjuuritason luova häärääminen nopeasti valtaa. Tulevassa areenassa tapahtuu varmasti monille rakkaita asioita. Venla Rossin artikkeli piirtää esiin myös sen, ketkä sitä ovat kannatelleet: legendaarinen kunnansihteeri sekä kannustavat opettajat. Festivaali alkoi aikoinaan Makasiineilta, josta se muutti Suvilahteen vuonna 2007. Jos paikalle olisi kerrottu nousevan maailman suurin sisäpelihalli, olisin ollut heti hankkeen takana ja sitä mieltä, että juuri tuollaisten areenojen kautta innostus tarttuu lapsiin ja nuoriin ja uusia seuroja ja pihapelejä on pian pystyssä ympäri kaupunkia. Siksi opetus lieneekin: jokaisella on sählynsä. Kilpailun nimi on uusi eikä sen pidä antaa hämätä: kyseessä ovat Henkiset kilpailut, joita paikkakunnalla on järjestetty yhtäjaksoisesti vuodesta 1964 alkaen. Ensimmäisen syyn paikallistin tulevan areenan naapuriin, Suvilahden Flow-alueelle, josta festivaali on tämän kesän jälkeen siirtymässä pois. Juttukeikan ajankohta valittiin sonkajärveläisen vuodenkierron korkeimmasta kohdasta, huhtikuun lopulta ja Sonkajärvi Talent -kilpailupäivältä. Mekaniikka on gentrifikaation mekaniikka, jossa kantakaupungin vanhat työäläisseudut valtaa ensin luova collegepaitaeliitti ja hieman myöhemmin he, jotka eivät voi pukeutua töissään huppariin. Jotain tällaista siis kaipasin. Jos vanhat rakennukset on tehty betonin sijaan puusta, valtaajia ovat hipit ja yhteiskuntakriitikot. Toimittaja Venla Rossi ja valokuvaaja Timo Villanen lähtivät tämän numeron artikkelissan selvittämään, mistä Sonkajärven savolainen tähtitehdas on tehty. Samaan aikaan toiset olivat jo ottaneet tapahtuma-areenan avosylin vastaan ja luettelivat seikkaperäisesti syitä, miksi juuri se on parasta mahdollista maankäyttöä alueelle ja tuo kaupunkiin juuri sitä, mitä tarvitaan. Tätäkö me nyt eniten tarvitsemme, tämäkö se todella on, joka meiltä puuttuu, ajattelin, ja samalla tavalla mietti moni muukin Facebook-kuplassani. Ajattelin, että Suvilahti on omaehtoisen luovan tekemisen näyttämö, koska Flow. Tähän nähden tapahtuma-areena tuntui liian valmiilta, tekorennolta mainostoimistoneukkarilta ja jo kannuksensa hankkineiden tekijöiden näyttämöltä, joka ei voisi synnyttää uutta samalla tavalla kuin vanha ja rouhea voimala-alue. Sonkajärvi on esimerkki lujan ja pitkäaikaisen kulttuuritahdon vaikutuksista. Flow oli merkinnyt koko Suvilahden mielessäni, ja samaan aikaan festivaali oli jo yli vuosikymmenen ajan edustanut käsitystä siitä, mitä tinkimättömällä ja omaehtoisella toiminnalla voidaan saada aikaan. Taide siis etsii väylänsä, mutta ohjatakin voi. Laji vain oli väärä. Vasta näitä perusteluita lukiessani jouduin miettimään syitä selkäydinreaktiolleni. Tiloista mikään ei jää kiinni, Sonkajärven esimerkki osoittaa. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Sonkajärvi on esimerkki lujan ja pitkäaikaisen kulttuuritahdon vaikutuksista. Tästä erityislaatuinen esimerkki on pieni Sonkajärven kunta Pohjois-Savon pohjoisnurkassa. Siksi kysymys onkin aina ennen muuta ihmisistä ja tekijöistä, yhtä lailla Sonkajärvellä kuin Helsingin Suvilahdessa. Alle 4 000 asukkaan kunta on 40 vuodessa menettänyt asukkaistaan lähes puolet, mutta se on helppo unohtaa, kun lukee lehtijuttuja kotimaisista kulttuurintekijöistä. Timo Kämäräinen, Sonkajärveltä. Samasta syystä oma työn ulkopuolinen elämä muuttui koronaa-aikana melko vähän: rajoitukset ja peruutukset kulttuuritapahtumissa eivät panneet viikkoaikatauluja uusiksi, mutta kuppi meni kyllä nurin, kun sählyvuoro pantiin tauolle. Antti Holma, Sonkajärveltä. Ja niin edelleen. Sekä Makasiinit että Suvilahden alue olivat puolittaista, takavuosikymmenien tarpeilta vapautunutta urbaania joutomaata ja siksi parhaita mahdollisia paikkoja ruohonjuuritason toiminnan versoa kansainvälisen tason festivaaliksi. Samaan aikaan uskoin silti uuden synnyttämiseen. k e s ä k u u 2 2 3 3 K un huhtikuun lopulla kerrottiin, että Helsingin kaupunginvaltuusto oli antanut siunauksen Suvilahden tulevalle tapahtumakeskukselle, ensimmäinen reaktioni oli pettymys. Koululaiset siis kilpailevat ikäistensä kanssa eri taiteenlajeissa
26 Miksi puhun emättimestäni Carolina Nystén sai 15-vuotiaana tietää syntyneensä ilman kohtua ja emätintä. 66 RUOKA – MILLAINEN ON VUODEN 2023 JUHLAPÖYTÄ. MURHABOTIN PÄIVÄKIRJAT, OSA 1 74 KULTTUURISIVU 48–60 Sonkajärven koululaiset ovat kilpailleet kulttuurin eri lajeissa yhtäjaksoisesti jo pian 60 vuoden ajan. 68 ELOKUVA – PIENI KIRJAKAUPPA PARIISISSA 70 MUSIIKKI – THE NATIONAL JA DAUGHTER 72 KIRJA – MARTHA WELLSIN HÄLYTYSTILA. 36 Puuhakas enkeli Miljonääri Annamari Jukko haluaa tehdä Lahdesta Suomen Floridan ja paljon muuta. S I S Ä L LY S L U E T T E L O 4 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – JAAKKO LEINO 9 KUUKAUDEN DATA 10 POLIITTINEN KOTI 12 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 14 Emman valinnat Emma Kari jätti politiikan ja perusti Mari Pantsarin kanssa yrityksen, jossa he haluavat tehdä yritysjohtajista ympäristäaktivisteja. 62 ESSEE – MIKSI TAITEESTA TULI OIKEAMIELISTÄ HYVISTELYÄ. Silloin hän päätti, ettei puhuisi aiheesta koskaan. Mitä Sonkajärvellä on tehty oikein. T Ä S S Ä N U M E R O S S A valokuvaaja antti raatikainen meikki ja hiukset essi kylmänen tyyli suvi poutiainen K A N N E N K UVA. 48 Sonkajärven salaisuus Moni taiteilija on ponnistanut Pohjois-Savon Sonkajärveltä. Mikä Jukkoa ajaa
numero. Kuvituksia työstäessään Valle pohti, kuinka kuvallistaa näkymätöntä tai piilotettua. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus Kroonpress AS, Tartto 2023 Seuraava numero ilmestyy 12. Tähän numeroon hän kuvasi sonkajärveläisiä koululaisia näiden Talent Sonkajärvi -kulttuurikilpailussa. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. 38. Tähän numeroon hän kuvitti Carolina Nysténin artikkelin Miksi puhun emättimestäni . 1988) on taiteilija ja suunnittelija, joka työskentelee veistosten, piirrosten ja web-alustojen parissa. ISSN 0782-3614 päätoimittaja niklas thesslund ulkoasu hanna kahranaho & pauliina vuorinen digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen johtava AD (ajankohtaismediat) timo tervoja. Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Twitter @imagelehti Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Hans Eiskonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Janne Itkonen, Katja Kallio, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Timi Kuosmanen, Essi Kylmänen, Matti Koskinen, Sami Kuusela, Essi Lyytikäinen, Carolina Nystén, Oskari Onninen, Suvi Poutiainen, Antti Raatikainen, Venla Rossi, Taina Saarikivi, Riikka Suominen, Hanna Valle, Timo Villanen, Elina Vitikka, Valtteri Väkevä, Juuso Westerlund. vuosikerta, 306. 5 k e s ä k u u 2 2 3 K E S TÄV I Ä J U T T U J A TIMO VILLANEN Timo Villanen (s. kesäkuuta 2023. Aikakausmedia ry:n jäsen. Fantasioimalla totuttua kehokuvastoa ja yksinkertaistukseen pyrkiviä kaavioita voimme luoda tilaa erilaisille tavoille hahmottaa ruumiimme monimuotoisuuksia. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. 1968) on Lapinlahdella asuva videoja valokuvaaja. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). T E K I J Ä T HANNA VALLE Hanna Valle (s
Esitit helmikuussa oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa, että koko suomen kirjakieli olisi hyvä rakentaa tyhjästä uudelleen. Surullisenkuuluisa kaksoispassiivi on toinen. Englannin kielessä pilkutus on intuitiivisesti opittavaa, mutta suomen kielessä se perustuu semmoisiin käsitteisiin kuin alustus ja rinnastus ja subjekti, jotka teoreetikon pitää opettaa. Toinen syy on, että yhä useampi suomen kielen puhujista ei puhu suomea äidinkielenään. Miksi. Mikä suomen yleiskielessä on sellaista, että kieli kannattaisi räjäyttää. Kukaan elävä sielu ei sano ikinä niin arkipuheessaan. Syitä on kaksi. Kummallekin porukalle iso oppimisen haaste on se, että suomen puhekieli ja kirjakieli on keskenään aika erilaisia. Mutta sillä ei ole väliä nyt, jos ajatellaan ideatasolla. Ideaalitilanne olisi, jos suomen yleiskieli voitaisiin rakentaa kokonaan uudelleen, sanoo Helsingin yliopiston suomen kielen professori Jaakko Leino. Ajatus yleiskielen räjäyttämisestä oli vähän unilukkarin puheenvuoro, mutta jos katsoo pelkästään kielen näkökulmasta, se olisi luultavasti pitkällä tähtäimellä järkevä ratkaisu. Molempia osapuolia palveleva tavoite olisi, jos nämä olisivat lähempänä toisiaan. J A A K K O L E I N O : Suomen yleiskieli pitäisi räjäyttää ja rakentaa uudelleen” ”. Siitä nousee poru, kun se hyväksytään yleiskieleen. Hallinnollisesti se ei välttämättä ole hirveän realistista. Olen kipeän tietoinen siitä, että häviävän pieni vähemmistö suomen kielen kirjoittajista osaa selkärangasta luonnostaan laittaa pilkut paikoilleen. Tai jos ajattelee, miten monikon ensimmäinen persoona verbin taivutuksesta menee: Me teemme, me olemme, me juoksemme. Esimerkiksi pilkkusäännöt, jotka nojaavat voimakkaasti kielen muotorakenteeseen ja siihen, miten kielioppi näyttäytyy kielentutkijalle. Suomen kielessä on asioita, jotka eivät näy kielessä suoraan. Se on hirveän Suomen yleiskieli ja puhekieli ovat eriytyneet toisistaan niin paljon, että se synnyttää tarpeetonta kitkaa yhteiskuntaan. 6 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Timi Kuosmanen O let suomen kielen professori ja suomen kielen lautakunnan entinen puheenjohtaja. Tähän aikaan vuodesta korjaan äidinkielen ylioppilaskokeita ja näen, miten abiturientit kirjoittavat. Ihminen ei voi oppia niitä käymättä koulua. Muitakin varmaan on
Yhdistäjä Hyvässä yleiskielessä pitäisi pyrkiä ymmärrettävyyteen, sanoo professori Jaakko Leino. k e s ä k u u 2 2 3 7
Varmasti olisi edelleen väliä, miten välimerkkejä käytetään. Ei tarvitse hirveän paljon maalailla konkretiaa ymmärtääkseen, miten valtavan iso mullistus se olisi. Kun sä nauhoitat tätä haastattelua ja litteroit tän sellaisenaan paperille, pääset aika lähelle sitä. Olen ollut lautakunnan puheenjohtaja, ja voin myöntää, että yleiskieltä on uudistettu liian hitaasti. Tällä hetkellä äidinkielen opetuksen resursseja menee mun mielestä aika turhaan puhekielen ja yleiskielen itsetarkoituksellisten erojen pänttäämiseen. Koko opetussuunnitelma on tuhansien toiveiden kaivo. Karrikoiden tilanne on se, että äidinkieliset suomenpuhujat tunkevat kirjakieleen ylen määrin puhekielen ilmiöitä, koska ovat oppineet sen lapsena spontaanisti. Vaikuttaisi, että lautakunnan linja on antaa yleiskielen joustaa puhutun mukana. Kaikki ei tietenkään menisi uusiksi. Totta kai puhutussa kielessä on paljon epäröintiä, taukoja ja kaikenlaista, mikä ei kuulu minkäänlaiseen kirjoitetun kielen muotoon. Kouluissakin olisi olemassa oppiaine nimeltä äidinkieli, jossa vallitsisi jonkinlaiset säännöt ja ihanteet, joiden oppimista testattaisiin. Nykyinen yleiskieli on synnytetty hyvin pitkälle 1800-luvun aikana siten, että yritettiin ottaa huomioon silloisten murteiden variaatio ja tehdä kompromissi, joka ei ole kenenkään äidinkieli mutta jota kaikki suurin piirtein osaavat. Väljenevätkö kielen normit vääjäämättömästi. Ajattelen, että se on kannattavaa. Pitäisi pyrkiä ymmärrettävyyteen. Uutta sisältöä tulee, mutta opetustuntimäärää mieluummin vähennetään kuin lisätään, vaikka Suomen opetustuntimäärä on muistaakseni Euroopan pienin. Silloin ei tarvitsisi oppia kahta selkeästi erillistä kieltä. En ajattele, että se olisi vääjäämätöntä. Jos tälle repeävälle erolle ei tehdä mitään, nämä ongelmat vain kärjistyvät.. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Se on sama mekanismi, joka kielessä on toiminut aina. Tiettyyn pisteeseen asti tekstit olisi kirjoitettu yhdellä kielellä ja siitä eteenpäin toisella. Siinä tulisi epäjatkuvuuskohta yhteiskuntaan. En ole niistä huolissani. Millainen kompromissi tästä seuraa. Kyllä. ”Mitä suurempi ero normitetun yleiskielen ja ihmisten arkipuheen välillä on, sitä vaikeampi normitettua kieltä on oppia.” – J A A K K O L E I N O vaikea asia yrittää selittää niin suomea toisena kielenä oppivalle kuin äidinkieliselle puhujalle. Joku kysyi ehkä 1990-luvulla, että onko resurssit käytetty hyvin, jos yli sadan vuoden määrätietoisella työllä on päästy tilanteeseen, että nyt kielen ammattilaiset melkein osaavat noin yksinkertaisen asian. Mitä hyötyjä siitä olisi. Yleiskieltä, joka avaa tiettyjä ovia yhteiskunnassa ja joka auttaa toimimaan kirjallisissa tekstiympäristöissä ja viranomaisten kanssa. Välttämättä se ei tehnyt silloinkaan oikeutta kielenkäytölle. Millaisiin ongelmiin törmätään suomea toisena tai ties monentena kielenä oppivien kohdalla. On paljon tilanteita, joista väitetään, ettei niissä muka voi toimia suomen kielellä. Käytännön puoli onkin hirveän hyvä kysymys. Pitäisi olla säännöstö, joka on helpompi oppia ja lähempänä sitä, miten ihmiset omaksuvat kielen luonnostaan. Ja tämä on argumenttisi suomen yleiskielen räjäyttämisen puolesta. Mitä suurempi ero normitetun yleiskielen ja ihmisten arkipuheen välillä on, sitä vaikeampi normitettua yleiskieltä on oppia. Hullu heittoni lähtee siitä, että näitä eroja pitäisi kaventaa merkittävästi. Miten suuri yleiskielireformi voitaisiin tehdä. Ensimmäinen ongelma on päättää kielimuoto, jota heille opetetaan. Tyydytään ehkä Suomen kielen lautakunnan pienempiin päätöksiin. Se olisi kansallinen projekti mitä suurimmissa määrin, ja sen koordinointi olisi melkoinen urakka. Siitä syntyy tarpeetonta kitkaa, koska yhteiskunta toimii hirveän voimakkaasti nimenomaan normitetun yleiskielen varassa. Suomen vieraana kielenä oppineen puhujan tunnistaa aika helposti esimerkiksi hänen käyttämistään persoonapronomineista. Äidinkielen opetussuunnitelma on viimeisten parinkymmenen vuoden aikana liikkunut hyvin voimakkaasti ilmaisutaitoihin ja kriittiseen lukutaitoon. Se on kovasti sanottu mutta osuu myös muhun itseeni. Lainoja tulee ja menee ja puhujayhteisö tiedostamattomalla demokra tialla valikoi sen, mikä koetaan tarpeelliseksi. Miltä uusi yleissuomi ehkä näyttäisi. Suomalaiset puhuvat paljon samankaltaisemmin kuin silloin, mutta muutos ei ole ollut yleiskielen vaan pääkaupunkiseutulaisen tai etelähämäläisen puhekielen suuntaan. Sen jälkeen voi katsoa, mitä sinne jää. Voi miettiä, mitä siitä seuraisi jo lainsäädännön kannalta. Vai pitäisikö opettaa puhekieltä, joka avaa toisenlaisia ovia ja helpottaa olemaan ihmisten kanssa spontaanissa vuorovaikutuksessa ja integroitumaan suomalaisuuteen. Millaista hyvä uusi yleiskieli mielestäsi olisi. Mikä on englannin kielen vaikutus siihen, että puhuttu suomi on eriytynyt kirjoitetusta. Niinpä me ollaan tilanteessa, että koululaisille ei anneta edes mahdollisuutta oppia yleiskieltä, vaan sen oppiminen tehdään vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Pois on jouduttu jättämään perinteisempää kieliopin opetusta. Edelleen punakynä viuhuisi, mutta aika eri tavoin. Ne ovat tavallaan turhia missään muussa kuin historiallisessa mielessä. Kyseessä on lopulta kaksi eri kielimuotoa, joita ei voi opettaa yhtä aikaa. Uuteen yleiskieleen tulisi todennäköisesti paljon ilmiöitä, mitä vanhassa ei ole. Suomen vieraana kielenä oppineet taas tunkevat puhekieleen kirjakielen ilmiöitä, koska ovat oppineet sen enemmän kouluopetuksen kautta. Ne siivoutuu joka tapauksessa pois. Kielen käyttöalan kaventuminen on suurempi uhka. Käytännössä molempia opetetaan erikseen tiettyyn pisteeseen asti. Uhkakuva olisi se, että meillä olisi kaksi rinnakkaista yleiskieltä. Yliopistot ja korkean teknologian yritykset ovat paikkoja, joissa syntyy uusia käsitteitä. Jos suomen kieli ei mene niihin mukaan, käsitteet jäävät syntymättä. Pisteen ja kysymysmerkin paikat tuskin muuttuisivat. Sittemmin murrevariaatio on tasoittunut merkittävästi. Eikö koulu onnistu näiden sääntöjen opettamisessa. Joku ”alkaa tekemään” -muoto oli juuri tällainen. Kouluissa voisi keskittyä toisenlaisiin asioihin
8 vvt KOTITALOUS 2,5 vvt n. luokkien välillä 10 20 30 40 50 60 70 80 90 * 1 4 vvt KOTITALOUS 4 vvt MUSIIKKI n. Valinnaiset aineet olivat aiemmin oppilaiden vapaasti valittavissa, mutta vuoden 2001 tuntijako toi enemmän valtaa opetuksen järjestäjille. Teksti Venla Rossi Infografiikka Juuso Koponen lukohtaisesti. Taideja taitoaineiden tunnit peruskoulun tuntijaossa Vuosiviikkotuntia opetussuunnitelman perusteiden (POPS) tuntijaon mukaan VALINNAISET AINEET 13 vvt (Tuntimäärä on yläja ala-asteen yhteinen. 9 vvt 1 24 3 2 7 3 11 10 12 15 LIIKUNTA 12,5 vvt 7 vvt 15–16 vvt 6 vvt 12 vvt 3 vvt 10 vvt 8 vvt 3 vvt 7 vvt 13 vvt 20 vvt VALINNAISAINEET VALINNAISET AINEET 20 vvt 1 vvt n. Taiteen tunnit Taideja taitoaineiden määrä peruskoulussa on vaihdellut vuosikymmenten mittaan. 6 vvt 2,5 vvt n. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin tehtiin korjausliike. 1,5 vvt Vuonna siirryttiin -päiväisestä -päiväiseen kouluviikkoon, jolloin kaikkien aineiden tunteja vähennettiin ?. Voi sisältää taideja taitoaineita tai muita aineita. Grafiikka näyttää taideja taitoaineiden pakolliset (viivan alapuolella) ja valinnaiset (viivan yläpuolella) tunnit. Valinnaiset . Nyt oppilaiden valinnanvara vaihtelee kouJUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. Pakolliset KÄSITYÖ JA PUUTYÖ 10 vvt KUVAAMATAITO n. Silti vertailu osoittaa muun muassa, että vuonna 1994 taideja taitoaineiden tarjontaa vähennettiin selvästi, erityisesti pakollisten tuntien osalta. Niiden määrä on vaihdellut vuosien mittaan, kuten oheinen grafiikka kertoo. Eri vuosien tuntijaot eivät ole kaikilta osin vertailukelpoisia keskenään, koska normituksen periaatteet ovat vaihdelleet. Ei kuitenkaan sisällä valinnaisia kieliopintoja) TAIDEJA TAITOAINEIDEN VALINNAISET TUNNIT 6 vvt 6 vvt 5 vvt 6 vvt 9 vvt Yläste Ala-aste * Vuoden tuntijaossa nivelkohta ei ole yläja ala-asteen välillä vaan – . 1 vvt n. Sivulta 48 alkaa reportaasi Sonkajärveltä, jossa kulttuuriin on 1960-luvulta lähtien panostettu poikkeuksellisella tavalla. 1 vvt 6 vvt 2 vvt 6 vvt 3 vvt 4 vvt 4 vvt 2 vvt KUVATAIDE 4 vvt 6 vvt 1 vvt 6 vvt 2 vvt 6 vvt 2 vvt 7 vvt 3 vvt KÄSITYÖ JA TEKNINEN TYÖ 10 vvt 1 vvt MUSIIKKI 6 vvt 2 vvt KUVAAMATAITO 6 vvt 8 vvt KÄSITYÖ JA TEKNINEN TYÖ 8 vvt 2 vvt 9 vvt 3 vvt TEKSTIILITYÖ JA TEKNINEN TYÖ 8 vvt 7 vvt KÄSITYÖ 4 vvt . 9 k e s ä k u u 2 2 3 D A T A K uvista, musaa vai liikkaa. Yksikkönä on vuosiviikkotunti. Se tarkoittaa, että kyseistä ainetta on lukuvuoden aikana yksi oppitunti viikossa. Taiteen määrä koulussa riippuu tuntijaon lisäksi yksittäisten opettajien aktiivisuudesta. Peruskoulun alusta asti oppilaat ovat opiskelleet taitoja taideaineita
Minä taas ostin vanhemmiltani vapautuneen paritalon puolikkaan. Terassilla kuntoillaan, otetaan aurinkoa, tehdään etätöitä ja grillaillaan. Jos jäljellä olevat lähimetsät rakennetaan tulevaisuudessa täyteen, harkitsen varmasti muuttamista muualle.” ”. Isovanhempani rakensivat tähän omakotitalon, jonka pihalla leikin paljon lapsena. Oma piha on minulle tosi tärkeä. Lasitetulla ja lämmitetyllä terassilla voi istua iltaa perheen ja ystävien kesken pitkälle syksyyn. Seinänaapurissamme ei enää asu sukulaisia. Koti lapsuusmaisemissa Perussuomalaisten Teija Makkosen kodissa asiat ovat pääasiassa mustavalkoisia tai harmaita. Vanhemmillani kesti hetken sopeutua isoihin muutoksiin. Korona-ajan ehdottomasti paras hankinta oli palju, joka lämpiää usein. Asunto oli kymmenisen vuotta vanha, mutta remontoimme silloin kaiken uusiksi oman makumme mukaiseksi. 1 POL I I T T I N E N KO T I Peilejä, ei tauluja ”Koska kyllästyn helposti väreihin, meillä ei ole myöskään yhtään taulua seinällä. Ehdin silloin asua tässä hetken aikaa, ennen kuin muutin opiskelemaan Tampereelle. Vuonna 2002 vanhempani rakennuttivat mummolan perunamaan paikalle paritalon äitini pikkusiskon kanssa. Kulkuyhteydet ovat joka suuntaan hyvät, mutta eniten minua täällä pitävät lapsuudenmaisemat ja oma rauha. Vain kylppäreissä tehtiin pelkkä pintaremontti. Pidän siitä, miten ne avartavat tilaa.” T ämä tontti on kulkenut suvussani vuodesta 1957. Tykkään kyllä taiteesta, mutta en ole löytänyt mitään mikä istuisi tänne. Meillä ei ole yhtään nurmikkoa, koko piha on laatoitettu. Lastenkin kannalta on hienoa, että isovanhempia näkee lähes päivittäin. Peilejä on sen sijaan paljon, olohuoneessa useampikin. Kun omakotitalon pitäminen kävi mummilleni liian raskaaksi, vanhempani ostivat ja peruskorjasivat sen. Olen asunut ison osan elämästäni näillä seuduilla. Välit ovat silti aina olleet hyvät ja lämpimät. Toistaiseksi avaruutta ja rauhaa vielä on. Teksti Janne Itkonen Kuva Timi Kuosmanen 1 6 M ² , 4 H + K + 2 K P H + S , T A P U L I K A U P U N K I , H E L S I N K I POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Haluan myös, että se on mahdollisimman helppohoitoinen
Kylppäreissä on samaa henkeä, ja esimerkiksi kaikki pihan kukkaruukut on maalattu betonimaalilla. Kyllästyn väreihin nopeasti, joten kaikkien isompien elementtien kodissa pitää olla valkoista, harmaata tai mustaa.”. k e s ä k u u 2 2 3 1 1 Betoniseinä ”Tykkään yksinkertaisesta, vähän teollisesta tyylistä
Sosiaaliset suhteet ovat ihmisten välistä dynamiikkaa. 1 2 K O L U M N I K oska olen viimeksi pitkästynyt yhdessä toisen ihmisen kanssa. Väitän, että mitään näistä ei tapahtuisi 2020-luvun aurinkolomalla. Mies tähyää naisen kasvoihin, nainen on kääntänyt katseensa pois ja muotoilee äänettömästi sanan ei. Ja tiedän, että julkinen keskustelu on ilman tätä kolumniakin täynnä huolipuhetta netin haitoista mielenterveydelle, keskittymiskyvylle ja yöunille. Nyt kyseiset henkilöt olisivat kukin uppoutuneita omiin älypuhelimiinsa. sitä mietin myös, kun luen kirjaa Erikoisen naisen kaupunki. Mutta minä en ole huolissani, olen kokenut menetyksen. Yhdysvalloissa on järjestetty aikuisten kalliita viikonloppuleirejä, joille ei saa tuoda älylaitteita. Mutta kuten Jia Tolentino kirjoittaa Trikkipeilissä, netissä pelkkä oleminen ei riitä. Mutta netin dominoiva vaikutus kohtaamisiin ei ratkea sillä, että yksittäinen ihminen menee lakkoon. Kun kirjailija kävelee heidän ohitseen, hän näkee parvekkeella pariskuntaa kiihkeästi tuijotRuudun takaa RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I tavan naisen, jonka kasvoilta näkyvästä tuskasta ei voi erehtyä. Yhtenä iltana kirjailija kävelee kadulla ja näkee naisen ja miehen vastakkain liikkumattomina. Eivätkö kaikki halua sitä. Fyysisessä maailmassa tulen näkyväksi pelkästään sillä, että astun ihmisten ilmoille (paitsi jos kaikki ympärillä tuijottavat ruutujaan eivätkä huomaa). Siihen, että rantabaarissa nuoriso pelaa biljardia. West Siden vuokra-alueen jalkakäytävillä miehet pelaavat dominoa, naiset istuvat portailla juttelemassa, nuoret heilastelevat ja bussissa tuntemattomat ryhtyvät juttusille. Eksymisen kokemuksenkin on älypuhelimen gps vienyt. Siellä nähdyksi tuleminen vaatii, että pitää jatkuvasti tehdä jotain ja performoida. Idea kuulostaa höpsöltä ja vähän huijaukselta, mutta sisimmässäni minäkin haluaisin sellaiselle. Ja kyllä, kukaan ei estä minua lopettamasta vimmaista chattailua ja uutisten vahtaamista. Siihen, miten vanhempi teinityttö huomaa päähenkilötytön yksinäisyyden. Tämä kolumni ei sisällä mitään ratkaisua nykytilanteeseen. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Mutta kai sitä saa surra menetettyjä asioita, ilman että pitää ehdottaa toimenpideohjelmaa. 1960-luvulta saakka ihmiset ovat tulleet viihdytetyiksi eikä saman tilan jakaminen ole pakottanut pitämään yllä keskustelua tai keksimään yhteistä tekemistä. Leffa oli taitavasti kuvattu ja näytelty. Haluaisin tylsistynyttä odottelua muiden seurassa, huomata kun toisen ihmisen ilme, tunnelma tai asento muuttuu, katsella ohilipuvaa elämää. Minulta tämä tosielämän draama olisi mennyt ohi. Pinnan alla kytivät suuret tunteet. Eivät älypuhelimet katoa, ja tuskin ihmisetkään muuttavat käytöstään. Siinä 11-vuotias brittityttö ja hänen nuori isänsä ovat aurinkolomalla 1990-luvulla Turkissa. Mutta perinteisen television katsominenkin oli jaettu kokemus. Siihen, miten isä ja tytär lojuvat tylsistyneinä aurinkotuoleissa. Katseeni olisi ollut Twitterissä käynnissä olevassa väittelyssä. 1935) elämästä New Yorkissa. Voin tervehtiä aamulla Hesarin uutissovellusta, ennen kuin toivotan huomenet vieressä makaavalla puolisolle. Siinä oltiin saman nuotiopiirin äärellä. Alkanut paremman puutteessa selittää jotain sattumanvaraista alitajunnasta kumpuavaa juttua. Enää ei olla. Ihan vapaasti voisin alkaa elää analogisesti. Huomasin silti keskittyväni valkokankaalla asiaan, joka ei oikeastaan kuulunut elokuvan juoneen. olen ihan yhtä kännykkäkoukussa kun muutkin. Mietin asiaa, kun olin katsomassa elokuvaa Aftersun. Se kuvaa fragmentteja kirjailija Vivian Gormickin (s. Silmäillyt kyllästyneenä ympärilleni ja yrittänyt katseella tavoittaa jonkun virikkeen. Siihen, että tytär huomaa, kun isä tanssahtelee parvekkeen oviaukossa. Missä ja milloin saa surra kaikkea sitä, minkä älypuhelin on ihmisten välisistä kohtaamisista hävittänyt. Haluaisin jakamatonta huomiota, tulla nähdyksi. voi olla, että jo televisio muutti sen viattoman yhdessäolemisen, jota minä haikailen. Haluaisin myös eksyä, niin kun Aftersunin päähenkilötyttö eksyy hotelliin puutarhaan
KSM66 auttaa myös rentoutumaan ja ylläpitämään emotionaalista vakautta. Havaitset positiiviset muutokset myös emotionaalisen tasapainon kohenemisena ja yleisen hyvinvoinnin lisääntymisen ä. PARAS RAAKA-AINE 2022 Ainutlaatuisten ominaisuuksiensa ansiosta niDRAn sisältämänä Affron-sahramiuute valittiin vuoden parhaaksi raaka-aineeksi USA:ssa vuonna 2022. “För ork, kraft, lugn, lust och stress” Sekä KSM66:n että niDRAn löydät näistä kaupoista: Vain KSM66:n löydät täältä: Stressiä, väsymystä KSM66-ASHWAGANDHA AUTTAA – SEN TODISTAA 25 TUTKIMUSTA. ...VAI OVATKO HUOLENASI UNIVAIKEUDET. Poikkeuksellinen uuttomenetelmänsä takaa sen, että KSM66:ssa ovat mukana kaikki luomuviljellyn ashwagandhanjuuren vaikuttavat tehoaineet. niDRAssa KSM66ja Affron-uutteet tukevat rentoutta ja tunne-elämän tasapainoa optimaalisesti. 14 VUODEN TUOTEKEHITYKSEN TULOS Ainutlaatuista KSM66:ssa on myös sen kokonaisvaltaisesti vastuullinen tuotantomenetelmä, jonka kehittämiseksi vaadittiin 66 erilaisen uuttamistavan testaamista. niDRAssa KSM66:n tehoon on vielä yhdistetty Affron, joka on maailman parhaiten dokumentoitu sahramiuute. Tutkimukset todistavat, että KSM66 parantaa kehon vastustuskykyä stressiin, auttaa kehoa käsittelemään stressiä ja toipumaan stressaavista tapahtumista. Jos tahdot yhdistää niiden käytön, ota KSM66:ta aamulla ja niDRAa illalla. suosittelee Suo malaisista käyt täjistä MAINOS. VAHVISTETTU VAIKUTUS KSM66:llä on jo itsessäänkin kehoa ja mieltä rentouttava vaikutus. JAKSAMINEN JA ENERGISYYS KSM66:n tapaan myös niDRA lisää energisyyttä ja auttaa jaksamaan. 100 % PUHDAS ILMAN LISÄAINEITA TODISTETTU TEHO UUTESPESIFIT TUTKIMUKSET H A R M O N I A HYVÄN KIERRE ALKAA KSM66 auttaa ylläpitämään henkistä ja fyysistä kapasiteettia sekä optimaalista kestävyyttä ja energisyyden tunnetta. KÄYTTÖ: KSM66ja niDRA-ravintolisiä voidaan käyttää joko erikseen tai samanaikaisesti. tai pinna kireällä. Tutkimus tehtiin apteekeissa elokuussa 2021 (n=305) TODISTETTU VAIKUTUS Millään muulla ashwagandhalla maailmassa ei ole tehty niin paljon kliinisiä tutkimuksia kuin KSM66:lla. Rennolla ja positiivisella mielellä on helppo nukahtaa
1 4 Emma Kari on ympäristöaktivisti, josta tuli ammattipoliitikko. Kahden eduskuntakauden jälkeen hän jätti Arkadianmäen ja hyppäsi liike-elämään. Yrittäjänä Karin missiona on tehdä yritysjohtajista ympäristöaktivisteja, jotka pysäyttävät luontokadon ja pelastavat maapallon. Teksti Janne Itkonen Kuvat Antti Raatikainen Tyyli Suvi Poutiainen Meikki ja hiukset Essi Kylmänen EMMAN VALINNAT
k e s ä k u u 2 2 3 1 5
”Mulla on varmaan ollut lapsena kaksi päätöstä: mä en ala poliitikoksi enkä mä ala yrittäjäksi.” Eläinoikeusliike ja eläinoikeusaktivismi alkoivat saada laajempaa jalansijaa Suomessa 1990-luvun puolivälissä. 1 6 P ahamaineinen Sörkan kurvi ei kuulu Helsingin viehättävimpiin ja luontoarvoistaan tunnetuimpiin osiin, mutta sen reunalla sijaitsevan toimistohotellin kahdeksannesta kerroksesta avautuvat varsin komeat näkymät. Jos on tarve edetä nopeasti, varmimmin kaupparekisteriin menee läpi omat nimet”, Emma Kari kertoo. Ensimmäiset muistikuvat mielenosoitukseen osallistumisesta hänellä on turkishuutokaupoista Vantaalta noin 12–13-vuotiaana. Emma Karin valtuustokollega ja viimeksi vihreiden eduskuntaryhmässä ympäristöasiantuntijana työskennellyt Amanda Pasanen on aloittanut asiantuntijan työt Kari & Pantsarilla edellisenä päivänä. J otkut saavat kutsumuksen politiikkaan äidinmaidosta tai isänperintönä. Kiire selittää myös yrityksen nimivalintaa Kari & Pantsar Co., joka tuo mieleen sketsiohjelman tai talk show’n. En tiedä, miten se oli sinne päätynyt, mutta sillä oli siellä pihalla iso aitaus, jossa oli leikkipuut, kiipeilytelineet ja muut. Sen toinen osakas on aiemmin muun muassa metsäyhtiö UPM:n ympäristöpäällikkönä sekä Suomen cleantech-klusterin ja viimeksi Sitran kestävyysratkaisut-teeman johtajana toiminut Mari Pantsar. Emma Kari kertoo bonganneensa edellisenä päivänä Kurvin yltä muun muassa harmaahaikaran. ”Jossain kohtaa todettiin, että kannattaa lopettaa kaipaaminen ja alkaa tehdä itse”, Emma Kari toteaa. Toimiston missiona on tehdä vain ja ainoastaan asioita, jotka edistävät systeemimuutosta kohti ekologisesti kestävää taloutta, jossa yritykset toimivat planeetan kantokyvyn rajoissa. Kiirettä piisaa ja pöhinä on päällä. Suomeen palatessaan hän halusi Helsingin yliopistoon opiskelemaan ympäristötieteitä. Rölli-peikon suuri fani luukutti c-kasetilta Roskanheittäjät-laulua ja perusti kavereidensa kanssa oman Omituisten otusten kerhon, joka taisteli roskanheittäjiä vastaan keräämällä roskia metsistä. Start up -meininkiä kuvaa hyvin se, miten Kari ja Pasanen arpovat, kumman taskuissa kahden työhuoneen, ulko-oven ja takapihan pyöräparkin avainten pitäisi olla, kun olemme eri kerroksissa. Kari on liikemies ja entinen kokoomusvaikuttaja, joka toimi muun muassa kahdeksan vuotta Espoon kaupunginhallituksen puheenjohtajana. Ahkerana lintujen tarkkailijana Kari saisi kevätpäivänsä helposti kulumaan pelkästään kirjaamalla vihkoonsa ikkunasta näkemiään eri lintulajeja, jos tuoreen yrittäjän arki ei pitäisi muuten kiireisenä. Vain kuukaudessa toimiston henkilömäärä on tuplaantunut neljään, ja viideskin on pian tulossa. Muistan, miten oudolta se tuntui silloin nuorena. Jokainen hallinnon kanssa tekemisissä ollut tietää, että yritysten nimien rekisteröiminen ei ole kaikista helpoin asia. Luontoakin löytyy, ainakin välillisesti. Ja ihan yhtä oudolta se tuntuu nyt 39-vuotiaana.” Opettajaäitinsä kertomusten mukaan Kari oli jonkinlainen ympäristöaktivisti jo varhain lapsena. I lmastoaktivisti Emma Karista tuli opintojen myötä. Kari ja Pantsar eivät itse käytä termiä konsultti, mutta eräänlainen uuden ajan konsulttifirma heidän yhteisyrityksensä on. Emma Karin isä Ilkka J. Toimistohotellin kahdessa huoneessa päämajaansa pitää kuukautta aiemmin, Minna Canthin päivänä 19. Isän esimerkki ei kuitenkaan johdatellut teini-ikäistä Emmaa tulevaksi politiikan ammattilaiseksi. ”Lapsuudessani naapurin pihalla asui turkistarhalta pelastettu sinikettu. Vaihtovuoden aikana selkenivät myös Karin tulevaisuudensuunnitelmat. Samaan aikaan roihahti myös teini-ikäisen Emma Karin aktivismi. ”Musta on ihanaa, että nimiin liittyy kauniita tarinoita ja kaikkea muuta. Opiskelupaikan valinnan voi sanoa olleen täysosuma, niin kirkkaasti Karin silmät alkavat loistaa hänen puhuessaan opinahjostaan.. Lukioikäisenä hän asui myös Englannissa ja opiskeli siellä ympäristötaidetta. Turkiseläinten kohtalo oli tosin mietityttänyt pientä Emmaa jo ennen kuin ”turkis on murhaa” muodostui erityisesti nuorten suomalaistyttöjen keskuudessa suosituksi iskulauseeksi. Tämä oli kuitenkin hyvin käytännön sanelema, eikä sen taustalla ole mitään sen suurempaa. Emma Kari ja Mari Pantsar olivat tahoillaan huomanneet, miten ilmastotoimet olivat nousseet korkealle suomalaisen yhteiskunnan ja yritysten agendalla, mutta suhtautuminen luontokatoon ja sen pysäyttämiseen laahasi perässä. maaliskuuta perustettu ”planeetanpelastustoimisto” Kari & Pantsar Co. Mari Pantsarin kanssa ehdimme tervehtiä lyhyesti ennen kuin hän kiiruhtaa asiakastapaamiseen. Keskusteluissaan he päätyivät toistuvasti kaipaamaan Suomeen tahoa, joka ei pelkästään auttaisi yrityksiä hahmottamaan niiden toiminnan vaikutukset luontoon vaan myös auttaisi yrityksiä ottamaan edelläkävijän roolin luontokadon pysäyttämisessä. Toisella kädellä on Vanhankaupunginlahti, toisella Töölönlahti. Muistan katsoneeni sen kaivelua, säntäilyä ja leikkisyyttä ja miettineeni, että nämä eläimet elää pienissä häkeissä vain sen takia, että me saadaan jotain turkiksia, joita kukaan meistä ei tässä maailmanajassa tarvitse. Yrityksille ja yhteisöille he tarjoavat esimerkiksi luonnon monimuotoisuuteen ja kiertotalouteen liittyviä selvityksiä, luontotiekarttojen raamittamista ja sparraamista sekä ekologisen kestävyyden nostamista yritysten strategian ytimeen
k e s ä k u u 2 2 3 1 7
Kumisaappaat, Nokian Jalkineet. Haalari ja trenssitakki, By Hinders. 1 8
Hän istui Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan (HYY) edustajistossa ja hallituksessa sekä toimi HYY:n ympäristövaliokunnan puheenjohtajana. Nyt kun sitä katsoo jälkikäteen, niin tästäkin pelottavasta asiasta on tullut täysin tavallista ja normaalia.” Eduskuntatalon ovet eivät sentään auenneet ensimmäisellä yrittämällä 2011, jolloin Kari sai 2 124 ääntä. Jos tuolloin ilmastotoimien ajaminen lakiin tuntui narulla työntämiseltä, oli tilanne kääntynyt täysin päinvastaiseksi vuoden 2022 ilmastolakia tehtäessä. Näitä hän pysähtyy edelleen toisinaan miettimään. ”Mä siis rakastan ympäristötieteiden laitosta. Kari oli yliopistolla mukana ympäristöjärjestöissä ja opiskelijavihreissä. Silti julkinen keskustelu keskittyy vielä todella paljon luontotoimien kustannuksiin ja haittoihin eikä mahdollisuuksiin, joita globaalin kriisin ratkaisemisen vaatimat uudistukset yrityksille tuovat. Aikaansa eduskunnassa Kari kuvaa englanninkielisellä ilmaisulla ”what a ride”, sen verran poikkeuksellisia hetkiä erityisesti jälkimmäiseen nelivuotiskauteen mahtui. Kaikki tämä yhdestä ateriasta viikossa, millä proteiinipohjalla se on tehty. Ilmastokriisi, sen mittakaava ja vauhti aukesi luennoilla ihan eri tavalla.” Emma Kari ei suinkaan viettänyt kaikkea aikaansa luennoilla ja tenttikirjojen parissa vaan tempautui täysillä mukaan myös yliopistopolitiikkaan ja vaikuttamaan yhteiskuntaan sen kautta. Mua verrattiin milloin Hitleriin, milloin Staliniin. On ihan turha yrittää ratkaista pelkkää ilmastokriisiä. ”Siinä keskustelussa tuli syömishäiriöt, diabetekset ja kaikki mahdolliset. Kunnallisvaaleissa Kari oli ensimmäistä kertaa ehdolla 2008 ja tuli heti valituksi Helsingin kaupunginvaltuustoon. 25-vuotias valtuuston nuorin jäsen sain melkoisen tulikasteen politiikkaan, kun hän ensi töikseen vei eteenpäin lukiolaisten ideoiman ehdotuksen yhdestä kasvisruokapäivästä viikossa. Avustajan ja edustajan rooleissa eduskunnassa vietetyn 12 vuoden aikana hän kertoo ehtineensä nähdä niin työn parhaat kuin pahimmat puolet. ”Yhtäkkiä tilanne oli se, että kun mä istuin ministeriaitiossa käymässä läpi ilmastotoimia, mulla oli edessäni printattuna avoin kirje ilmastotoimien puolesta, jonka oli allekirjoittanut niin Elinkeinoelämän keskusliitto kuin SAK:kin.” Biodiversiteettija luontokatokeskustelussa ollaan Emma Karin mielestä tällä hetkellä monella tavalla samassa kohtaa kuin ilmastokysymyksissä kymmenen vuotta sitten. Muistan, miten mä vaan imin sitä tietoa. ”Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että tämä on talouden, planeetan ja ihmiskunnan kannalta ihan yhtä iso kysymys. Esimerkkinä tästä Kari ottaa esiin ilmastopolitiikan. Muistaakseni ainoa harrastus, joka lyhentää ihmisen eliniän odotetta.” E liniänodotteen parantaminen ei kuitenkaan ollut syynä siihen, että Emma Kari päätti tänä keväänä sulkea eduskuntatalon ovet takanaan. Se oli mulle ihan supertärkeä kokemus, että sai vaan oppia ja opiskella. Siellä on kovimmat tutkijat opettamassa sua. ”Sitä että on istunut siinä bunkkerissa, jossa pohditaan Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Tai se hetki, kun luonnonsuojelulaki meni läpi eduskunnassa.” ”Kyllähän politiikka on hajottava harrastus. Elinkeinoelämän puolella aletaan jo ymmärtää, kuinka isosta asiasta on kysymys ja kuinka iso yritysten rooli sen ratkaisemisessa on. Tai neuvottelutilassa, jossa mietitään, että nyt tämä korona tulee, mitä se tarkoittaa. Hän toimi ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajana vuonna 2014, kun Suomeen tehtiin ensimmäistä ilmastolakia. Moni onkin jo valmis ostamaan ajatuksen Suomesta vihreän siirtymän ja puhtaan energian suurvaltana, mutta luontokadon pysäyttäjänä Suomea saa vielä suomalaisille myydä. Tai kun on saanut olla mukana, kun Rinteen johdolla vietiin läpi ensimmäinen hallitusohjelma, jonka ensimmäinen sana oli ilmastonmuutos. Samalla Karille tuli entistä selvemmäksi se, miten paljon ympäröivä yhteiskunta määrittää politiikan liikkumavaraa ja mahdollisuuksia edistää asioita, kuten luontokadon pysäyttämistä. Eduskuntaan Kari kuitenkin pääsi, ensin Anni Sinnemäen eduskunta-avustajaksi ja myöhemmin ympäristöministeri Ville Niinistön erityisavustajaksi. Valtuustovalinnan jälkeen Kari liittyi myös ensimmäistä kertaa vihreään puolueeseen. Jos näitä kahta ei ratkaista yhdessä, kumpikaan ei ratkea.”. Neljä vuotta myöhemmin hän keräsi vihreille 6 716 ääntä ja uusi paikkansa. k e s ä k u u 2 2 3 1 9 Emma Kari ei siis selvästikään jaa ajatusta siitä, että politiikka olisi liian hidas tapa vaikuttaa asioihin. Tuolloin ilmastolain takana ei ollut suurta yhteiskunnallista liikehdintää, vaan julkinen keskustelu painottui Karin mukaan siihen, miten kaikki ilmastotoimet ovat Suomen elinkeinoelämälle ja Suomen viennille pelkästään haitaksi. Kansanedustajaksi Kari valittiin vuonna 2015, jolloin hänen äänisaaliinsa oli 4 647
Puolueen kannatus romahti kevään 2019 vaalien 11,5 prosentista seitsemään prosenttiin ja kansanedustajien määrä 20:stä 13:een. Ei vaikuttanut. Onko tämä ammatti ja talo se, missä mä oon aidosti hyödyllisin sille mun elämän projektille, että meidän lapsillamme olisi elinkelpoinen planeetta. Ei se, tapahtuuko asiat liian hitaasti. Samaan aikaan kun Emma Kari jätti eduskunnan, vihreät koki eduskuntaavaleissa karmivan tappion. Mieleen nouseekin kysymys, vaikuttiko tämä Karin päätökseen jättää politiikka taakseen juuri nyt. ”Tuntui, että mun päivät vaan täyttyi sellaisista tapaamisista, joissa mulle kerrottiin, mitä kaikkea tapahtuu koko ajan eri sektoreilla. Seuraavalla eduskuntakaudella vihreät ja keskusta istuivat samassa hallituksessa – siinä, jonka ohjelma alkoi sanalla ilmastonmuutos. Kahden puolueen kireät välit hallituksessa olivat kestopuheenaihe koko nelivuotiskauden ajan, mutta ainakin vanhan arkkivihollisensa Juha Sipilän kanssa Emma Kari löysi yhteisen sävelen. Hän muistuttaa, että isot asiat vaativat huolellista ja hyvin valmisteltua politiikkaa. Edellisellä kaudella oltiin täysin eri puolilla. Samaan aikaan niin politiikan kuin koko yhteiskunnan tahti on muuttunut hektiseksi, ja politiikoilta odotetaan vastauksia kulloinkin esiin nouseviin ongelmiin ja kriiseihin. Voi olla tosi hajottavaa olla siellä neljä, kahdeksan tai vaikka 12 vuotta kertomassa, mikä tänäänkin meni vikaan.” Emma Karilla tosiaankin on kokemusta molemmista rooleista. Nyt istuttiin pitkiä pätkiä kahdestaan ja käytiin läpi sitä, miten erilaiset solmut saataisiin ratkaistua.” Karin mielestä suomalaisen politiikan hienous onkin siinä, että se ei ainakaan toistaiseksi ole blokkiutunut, vaan hallituskoalitiot voivat muuttua merkittävästi vaalikausien välillä. Se kuulostaa yksinkertaiselta mutta on itse asiassa politiikassa tosi merkittävä oivallus. ”Oleellista on pitkäjänteisyys. ”Voin kyllä sanoa, että ei sekään aina kivaa ole. ”Mä ajattelen, että mulla on vain yksi elämä ja meillä on vain yksi planeetta. Kaikki pitäisi olla ratkaistu sekunnissa ja jokaisen linjan pitäisi mahtua yhteen twiittiin, mielellään kolmen kohdan ohjelmana.” Emma Kari ei siis selvästikään jaa ajatusta siitä, että politiikka olisi liian hidas tapa vaikuttaa asioihin. ” L ounaan jälkeen on aika puhua puolueesta. Jos ennen isoja asioita pohdittiin päivätai viikkokausia, nyt vastaus pitäisi saada mielellään puolessa tunnissa. Gallupien perusteella oli nähtävissä vähintäänkin suuri mahdollisuus sille, että vihreillä oli edessään paluu oppositioon. ”Kyllä mä tunnen suurta empatiaa kaikkia entisiä kollegoita ja nykyisiä edustajia kohtaan. Mihin muuhun mä elämäni käyttäisin kuin tähän?” Eduskunnassa kansanedustajan pöydällä on kuitenkin planeetan pelastamisen lisäksi joka päivä miljoona muuta asiaa. Karin isoin oppi eduskunnasta kuulostaa niin itsestään selvältä, että hän hymähtää sille hieman itsekin. Karin omassa vaalipiirissä Helsingissä ”Rehellisesti sanoen mietin jo ennen edellisiä vaaleja, onko tämä se paikka, missä mä parhaiten tätä työtä teen.”. EU:ssa, kouluissa ja työpaikoilla. Joka päivä on eri tulipalo, jonka sammuttamiseen pitäisi keskittyä. ”Meistä tuli Juhan kanssa itse asiassa oikein hyviä kavereita, kun hän oli ympäristövaliokunnan puheenjohtajana ja minä ministerinä. 2 Karin oma intohimo ja elämäntehtävä on ympäristökriisin pysäyttäminen, johon hän haluaa keskittää kaiken tarmonsa. Ihan rehellisesti sanoen mä mietin jo ennen edellisiä vaaleja, onko tämä se paikka, missä mä parhaiten tätä työtä teen. Yleensä ihmiset kuitenkin menee politiikkaan sen takia, että pääsee tekemään ja muuttamaan asioita. Karin ensimmäisellä kansanedustajakaudella maata johti Juha Sipilän perusporvarihallitus, jonka pakolais-, perheja ympäristöpolitiikkaa hän suomi jatkuvasti oppositiopoliitikon tunteikkaissa twiiteissä. Jotkut prosessit on nopeita, jotkut pidempiä.” Reilun puolen vuoden mittaisen ministeripestinsä aikana Kari pääsi näkemään, miten isot ja tärkeät teemat, kuten ilmastoasiat, etenevät niin kansainvälisellä, kansallisella kuin kuntatasolla . Ei tämä ympäristö ole helppo vastuullisen politiikan tekemiselle. Karin oli mahdotonta edes yrittää käsittää Sipilän hallituksen visiota Suomesta, jota haluttiin panna kuntoon esimerkiksi lakkauttamalla ympäristöministeriö. Kyllä se oli mulle itselleni tosi voimaannuttava ja toivoa antava kokemus.” Toisaalta politiikan tekemisessä on huomattava ero siinä, tekeekö sitä hallituspuolueessa vai oppositiopuolueessa, jossa rooliksi jää hallituksen tekemän politiikan epäkohtien esiin nostaminen. Melkein kenen tahansa kanssa kun istuu alas ja alkaa käydä asioita läpi, löytyy yhteistä maaperää.” ”Mä olisin varmaan ollut tosi paljon huonompi oppositiopoliitikko tällä kaudella”, Kari jatkaa kovaan ääneen nauraen. ”Ei. ”Eduskunnassa on 200 kansanedustajaa, joista jokainen on kuitenkin ihminen
k e s ä k u u 2 2 3 2 1
2 2
Välillä katse suuntautuu ikkunoista ulos mutta ei haastattelijaan. Hänen mukaansa mikään ei ole helpompaa kuin jälkiviisaus, mutta vielä helpompaa on kertoa, mitä pitäisi tehdä, kun ei itse ole vastuussa. k e s ä k u u 2 2 3 2 3 vihreät menetti neljän vuoden takaisesta kannatuksestaan yli kahdeksan prosenttiyksikköä. Sillä kokemuksella voin sanoa, että valinta oli oikea.” Vihreiden romahduksen syitä ovat vaalien jälkeen analysoineet median ja politiikan tutkijoiden lisäksi myös puolueen omat toimijat. Kun puhumme vihreistä, Kari pyörähtää tuolillaan niin, että rintamasuunta osoittaa kohti sivuseinää. ” Toisaalta Kari muistuttaa nähneensä myös vuoden 2011 vaali-illan, jolloin Timo Soinin perussuomalaiset sai ison jytkynsä ja vihreät menetti kolmanneksen kansanedustajapaikoistaan. Sukupuuttoon kuolemassa ollut saimaannorppa taas on esimerkki lajista, jonka asema on saatu vuosikymmenten suojeluja tutkimustyön avulla hilattua edes aavistuksen toiveikkaammaksi eli äärimmäisen uhanalaisesta erittäin uhanalaiseksi. Monesti luontoposiitivinen kehitys nojaakin lakien ja kieltojen sijaan siihen, että ihmiset ovat muuttaneet toimintaansa. Kiiltokuvamaisia tai ei, näillä vapaaehtoistöillä on suuria ja tärkeitä vaikutuksia myös luontokatoa vastaan taistelemisessa. Kun ennakkoäänet tuli, kyllähän sen näki että tämä ei tule menemään hyvin. ”Äänestäjät valitsi toisin. Sen takia on tärkeää, että puolue tällä hetkellä katsoo, miksi näin kävi. Tälläkään kertaa ennakkogallupit eivät povanneet vihreille menestystä, mutta tuloksen surkeus oli silti yllätys. Kari jakoi vihreiden ehdokkaiden flaijereita aamuisin, lounasaikaan ja iltaisin metroja juna-asemilla. Sillä, laitam”Mun paikka ei ole kertoa, mitä vaikkapa vaaleissa tehtiin väärin, kun en itse ollut ehdolla.”. Vaaliteltoilla nähty ”superiloinen ja innostunut ilmapiiri” ei kuitenkaan kantanut vaaliuurnille asti. Toisaalta hän muistuttaa, että hänen laillaan monia muitakin vihreitä yhdistää rakkaus luontoon ja vapaaehtoistöiden tekeminen erilaisissa luonnonsuojeluprojekteissa. Hän ei aio sitä tässäkään jutussa tehdä. Siitä syystä se puolue on olemassa. Käsityksemme lintukantojen kehityksestä on täysin vapaaehtoisten lintujen tarkkailijoiden varassa. Muuten Kari pitää puhuessaan tiivistä katsekontaktia keskustelukumppaniinsa, puhuu jatkuvasti paljon käsillään ja naurahtelee vähän väliä. Hän kiersi puhumassa ilmastoja ympäristöaiheisissa vaalitilaisuuksissa, joiden keräämä yleisömäärä tuntui erityisesti pandemia-ajan jälkeen hämmästyttävän suurelta. Kun viime vaalikaudella eduskunnassa istui kuusi helsinkiläistä vihreiden kansanedustajaa, on heitä alkaneen nelivuotiskauden ajan vain neljä. Ilmastonmuutos ei ratkea yksittäisen ihmisen hiilijalanjälkeen, mutta silti yksittäisten ihmisten valinnoilla on merkitystä. Matala puheääni laskee vielä puolikkaan sävelaskelen, ja sanat putoilevat suusta hitaammin ja harkitummin. ”Olihan se tosi pysäyttävä ilta. Toisin kuin monet puolueen konkarit, kuten Osmo Soininvaara, Heidi Hautala ja Emma Karin kanssa yhteiset läksiäisjuhlat eduskunnassa järjestänyt Satu Hassi, Kari ei ole lähtenyt puimaan vaalitappion syitä julkisuudessa. Toisaalta ymmärrän, että vaikka itse viime kaudellakin taistelin neljä vuotta täysillä ilmastoja ympäristökysymysten puolesta, niin tilanteessa, jossa globaali pandemia iskee tai Venäjä hyökkää Ukrainaan, ne eivät ole hallitsevimpia kysymyksiä. Mikäli välissämme ei olisi neuvotteluhuoneen pöytää, hän luultavasti laskisi välillä kätensä olkapäälleni samaan tapaan kuin esitellessään minut Amanda Pasa selle tuntia aiemmin. Mä olen istunut lähes kaikilla politiikan tasoilla niissä huoneissa, joissa näistä kysymyksistä on neuvoteltu. Samaan aikaan monet asiat, joista vihreät puhuvat, ovat tärkeämpiä kuin koskaan, ja ne ovat myös ihmisten mielissä hirvittävän tärkeitä. Mutta mun paikka ei ole kertoa, mitä vaikkapa vaaleissa tehtiin väärin, kun en itse ollut ehdolla.” Ulkoministeri Pekka Haaviston erityisavustaja Joel Linnainmäki kiinnitti huomiota vihreiden kiiltokuvamaiseen ja kapeaan viestinnän kuvastoon, johon hänenkin on puolueen pitkäaikaisena aktiivina ja työntekijänä vaikeuksia samaistua. Siitä syystä mä olen sen puolueen valinnut. Vaikka Emma Kari oli maaliskuussa jo molemmat jalat tukevasti yrittäjän saappaissa, hän teki silti aktiivisesti vaalityötä puolueensa eteen niin paljon kuin suinkin ehti. Puolueesta puhuminen on Karille selvästi haastattelun epämiellyttävin osuus, vaikka hän siihen ilman vastustusta suostuukin. Vihreät puhuu ilmastosta ja ympäristöstä riippumatta siitä, kuinka trendikästä se on tai miten hyvin se lentää mielipidetutkimuksissa. ”Itse olen pitänyt eniten niistä puheenvuoroista, joissa sanotaan, että pitää löytää into ja intohimo takaisin siihen tekemiseen. Linnainmäen luonnehdinnasta ”täydelliset ihmiset metsässä, täydelliset ihmiset rakentamassa norpille pesiä” tulee ensimmäisenä mieleen kaksi ihmistä: Emma Kari ja väistyvä puheenjohtaja Maria Ohisalo. Karin mielestä puolueen viestinnän ja sen sävyjen pohtiminen on totta kai tärkeää, sitähän varten puolueen viestintä on olemassa. ”Mähän olen ollut tekemässä niitä pesiä alusta asti, ainakin 10 vuotta”, Kari hymähtää
Jakkutakki ja housut, BOSS / Stockmann. T-paita ja trenssitakki, R-Collection. Kumisaappaat, Nokian Jalkineet. 2 4
Ei näissä hommissa kukaan ole täydellinen, en ainakaan minä. Ihmisiähän tässä ollaan. Toinen vaihtoehto on ottaa edelläkävijän rooli ja olla aktiivisesti luomassa uusia toimintatapoja, jotka muokkaavat sääntelyn käytäntöjä. Toivon, että silloin ei vähäteltäisi kaiken tämä merkitystä. Kari & Pantsar Co:n perustamisen syy ja lähtökohta on, että ekosysteemien romahtamisen ja ilmastokriisin keskellä jokaisen yritysjohtajan on miellettävä itsensä myös ympäristöaktivistiksi ja omaksuttava ympäristöaktivistin ajattelutapa. Pitää mennä sinne, minne intohimo vie. Sama pätee myös luontokatoon. Karia kysymys hieman huvittaa. ”Vuosia on jo puhuttu siitä, että maailma kaipaa ilmastokriisin osalta ratkaisuja ja niissä on valtava markkinapotentiaali. Mitä vaihtoehtoisia tapoja meillä on siirtyä luonnonvaraintensiivisestä tuotannosta vähemmän luonnonvaroja käyttävään tuotantoon. Nyt se vei tähän.” ”Tässähän ei ole kyse jonkun mielipiteestä, että elämäntapamme olisi kestämätön tämän planeetan kannalta.”. ”Vähän sama kuin kysymys, tarvitaanko sosiaalidemokraatteja enää, kun kaikkihan nykyään tukevat hyvinvointivaltiota.” Puolueesta puhuminen herättää Karissa selvästi tunteita. Vuonna 2022 Suomessa ilmoitettujen vihreän siirtymän investointihankkeiden kokonaisarvo oli 15–20 miljardia euroa. Se on fakta, ja silloin meidän pitää koko ajan etsiä niitä tapoja ja keinoja, joilla elämä voi olla hyvää ja onnellista niin, että se on myös kestävää.” P ienten ihmisten lisäksi tekoja vaaditaan ja odotetaan myös yrityksiltä. Sitähän vihreät on, tämän muutoksen sanoittamista ja sen elämistä myös. Yrityksissähän se paine ei tule pelkästään asiakkailta ja rahoittajilta vaan myös työntekijöiltä. Mä ajattelen, että ihmisen pitää elää ja sykkiä sitä. Ajatus yritysjohtajien muuttamisesta aktivisteiksi kuulostaa oudolta, mutta Emma Karin mielestä se ei ole lainkaan niin utopistista kuin voisi kuvitella. Samalla tavalla luontokriisissä koko maailma etsii ratkaisuja ja niitä prosesseja, joilla vähemmästä voidaan tehdä enemmän. Sillä, teemmekö kaikki lähimatkamme polttomoottoriautolla ja lomamatkat lentämällä etelän lämpöön vai valitsemmeko välillä polkupyörän tai lomakohteeksi jonkin kotimaan kansallispuistoista. Ei se hyvältä tuntunut.” ”Kyllä mä arvostan eduskuntaa ja politiikkaa niin paljon, olen tehnyt sitä aivan täysillä ja välillä myös aika lailla itseäni säästämättä. Voiko tämä viedä vihreiltä syyn olla olemassa. Emma Kari ottaa jälleen esimerkiksi ilmastotoimet, joiden katsottiin vielä 15 vuotta sitten tuhoavan Suomen elinkeinoelämän ja kilpailukyvyn. ”Koen.” Sen jälkeen sanat tippuvat jälleen hitaasti ja yksitellen. Mutta jos tämä on mun elämäni tärkein asia, se mitä olen opiskellut ja mitä olen tehnyt niin työkseni kuin vapaa-ajallanikin, niin totta kai se vaikuttaa myös mun arjen valintoihini.” ”Tässähän ei ole kyse jonkun mielipiteestä, että meidän elämäntapamme olisi kestämätön tämän planeetan kannalta. ”Me tarvitaan aidosti merkittävä muutos siihen, miten meidän koko elämäntapamme, hyvinvointimme ja talousjärjestelmämme on rakennettu. ”Kun me puhutaan keskeisten elinkeinoelämän toimijoiden kanssa, niin on ihanaa, että voi kuulla ihmisen esittelevän itsensä sanoen: Mä oon tän sektorin toimija, olen tässä yrityksessä johtajana ja mä oon ympäristöaktivisti.” ”Puhutaan me sitten toimittajista, poliitikoista, opettajista tai yritysjohtajista, aika monet meistä on tietoisia siitä, mitä meidän ympäristössämme tapahtuu, ja miettii, mitä minä voisin tehdä toisin. Miten asioita voidaan tehdä niin, että ei pelkästään pysäytetä luontokato vaan itse asiassa käännetään se kehitys toiseen suuntaan?” Entä jos Karin ennustus tulevaisuudesta osoittautuu oikeaksi, ja ilmastonmuutos ja luontokadon pysäyttäminen on tulevaisuudessa korkealla jokaisen menestyvän yrityksen agendalla. Kysymys on epämiellyttävä, mutta ensimmäinen yhden sanan vastaus tulee silti salamana. ”Voi ajatella sitä Helsingin vaalitulosta ja miettiä. Yritysten kohdalla tämä tarkoittaa varmasti tulevaisuudessa lisääntyvää sääntelyä, jota voi toki yrittää jarruttaa ja vastustaa viimeiseen asti. Luontojalanjälki tulee olemaan hiilijalanjäljen rinnalla ihan yhtä merkittävä mittari.” Viime vuoden joulukuussa Kanadan Montrealissa pidetyssä YK:n luontokokouksessa maailman maat hyväksyivät pitkän väännön jälkeen kunnianhimoiset tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja mittarit tavoitteiden toteutumisen seuraamiseksi. k e s ä k u u 2 2 3 2 5 meko lautasellemme jokaisella aterialla punaista lihaa vai käytämmekö vaihtoehtoisia kasviperäisiä proteiininlähteitä. En mä haluakaan, että olisin ollut siellä vain töissä. Siitäkin syystä en voi olla lopuksi kysymättä, tunteeko hän syyllisyyttä siitä, että hyppäsi pois politiikasta juuri nyt
2 6
Silloin hän päätti, ettei puhuisi aiheesta koskaan. k e s ä k u u 2 2 3 2 7 Miksi puhun emättimestäni Carolina Nystén sai 15-vuotiaana tietää syntyneensä ilman kohtua ja emätintä. Teksti Carolina Nystén Kuvitus Hanna Valle
Kun peruskoulu loppui, kävelin kevätjuhlasta kotiin käsissäni punainen ruusu ja päättötodistus. Kiinnostukseni ymmärtää sukupuoleen liittyviä kysymyksiä oli johdattanut minut opiskelemaan sukupuolentutkimusta Helsingin yliopistoon. En vielä. A loitin yläasteen vuonna 2005. Tähystysleikkausta edeltävänä aamuna gynekologi toteutti sukuelimilleni kivuliaita ja ahdistavia toimenpiteitä. Julkisuuden myötä olen jo vuosien ajan saanut yhteydenottoja ihmisiltä, joilla on sama diagnoosi kuin minulla: MRKH eli Mayer-Rokitansky-Küster-Hauserin syndrooma. Itkin ja tunnustin asian. Huolestuneen äidin yhteydenotto sai minut miettimään, miten paha olo monella diagnoosin saaneella oli. Olen käytännössä pitänyt näille ihmisille maanalaista, maksutonta terapiapalvelua. Olinko minä vastakohta naiseudelle ja terveydelle. Se olisi minulle ainut keino saada biologinen lapsi. Samana vuonna sukupuoli otettiin mukaan perusopetuksen sisältöihin uudella tavalla. Oppikirjassa kerrottiin, että pojilla alkavat siemensyöksyt ja tytöillä kuukautiset. Samalla huoli kuukautisten puuttumisesta vaivasi. Tuo yhteydenotto oli vain yksi monista. Jälkimmäisen lääketiede lisäsi sanastoonsa 1900-luvulla. Kohduttomien ihmisten kokemuksista tuli pro gradu -työni aihe. Kolmen päivän päästä puhelin soi. 2 8 V uoden 2019 tammikuussa sain tuntemattomalta ihmiseltä viestin Facebookin Messengerissä. Lähipiirissäni on nuori nainen, jolle asia on erittäin vaikea. J oka vuosi Suomessa syntyy määritelmästä riippuen kymmeniä tai satoja ihmisiä, joiden sukupuolipiirteet, kuten sukuelimet, hormonit tai kromosomit, eivät mahdu tyypillisiin määritelmin miehen ja naisen kehosta. Minun kuukautiseni eivät edelleenkään alkaneet, ja aloin ahdistua. Mun kuukautiset… ei oikeesti koskaan alkanu. Pian puheluita alkoi tulla toistuvasti. Samaan aikaan tunsin päälläni valtavan taakan painon. Kuukautisista puhuttiin terveen naisen merkkinä. Soittaja pyysi minua auttamaan tytärtään. Tietääkö sun äiti. Nukutsä jo. Niinpä päätin tehdä sen itse. Koska minulla oli vatsakipuja, lääkäri kirjoitti lähetteen jatkotutkimuksiin. Kirurgin suorittaman tähystysleikkauksen jälkeen olin henkisesti ja fyysisesti rikki. Ratkaisin tilanteen valehtelemalla terveydenhoitajalle. Selvisi, että asia koski soittajan tytärtä. Olin umpikujassa. Nämä tutkimukset olivat kuitenkin vasta alkua. Mutta pian kestokykyäni koeteltaisiin vielä kovemmin. Häh. Asia koskettaa kovasti. Jatkuva valehteleminen oli väsyttävää. Valmistauduin oppikirjoissa kuvattuihin muutoksiin ostamalla rintaliivit ja harjoittelemalla tamponin asettamista. Terveydenhoitajan toistuvat kysymykset kuukautisista vahvistivat tunnetta siitä, että jokin oli vialla. Koulun käytävillä kiersi huhuja lusikkatesteistä ja rintojen tunnustelusta. Vastasin heti viestin luettuani. Heippa, puhutko kohduttomuudesta. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta lääkärit suhtautuivat intersukupuolisuuteen diagnostisen termin. Lääkäri tutki ulkoisen kehoni, muun muassa selän ja niskan. Se tarkoitti myös omien haavojeni avaamista. Ajattelin emättimeni olevan vain tiukka. Kysymykset loppuivat, mutta huoli ja häpeä eivät poistuneet. Määritelmistä poikkeavia sukupuolipiirteitä on historiallisesti kutsuttu muun muassa termeillä hermafrodiitti ja intersukupuolinen. Sukupuoliasioiden uusi maailma tuntui jännittävältä. Mitä. Artikkeleissa esitin usein toiveen, että Suomessa mahdollistettaisiin sijaissynnytys. Hei, luin jutun sinusta ja haluaisin kovasti jutella kanssasi jutun aiheesta. Puheet kehoista ja niiden toiminnasta eivät jääneet vain opetuksen tasolle. Heidän kokemuksiaan käsittelevää, perusteellista tutkimusta ei kuitenkaan ollut Suomessa saatavilla. Niitä seurattiin myös koulun vuosittaisissa terveystarkastuksissa. En ole koulutettu ammattiauttaja, ja MRKH oli itsellenikin raskas asia. Se johti siihen, että kesän lopussa syytä kuukautisteni puuttumiseen alettiin tutkia terveydenhuollossa. Jos kyllä, niin sopii tietenkin, kirjoitin. Vuoden 2019 huolestunut äiti oli viimeinen pisara. Seuraavaksi soitin äidille. Se tuli tarpeeseen. Lopulta en enää kestänyt. Olen vuodesta 2013 lähtien puhunut ja kirjoittanut julkisesti siitä, että minulla ei ollut kohtua. Ensin tapasin lasten kasvuja hormonitoiminnan häiriöihin erikoistuneen lääkärin. Tunnustin valheeni parhaalle kaverilleni pimeässä huoneessa kesämökillä, kaukana kotikaupungistamme. Oppitunneilla käytiin läpi sukupuolielimiksi kutsuttujen elinten rakenteet ja toiminta sekä yhdynnät. Niinpä valmistauduin syksyllä alkavaa graduprojektia varten etsimällä itselleni terapeutin. Vaikka tamponikokeilu ei onnistunut, en ollut huolissani. Olin kertonut valheen kuukautisten alkamisesta terveydenhoitajan lisäksi kavereille ja perheelle
R&B-laulaja Ciarasta kiertäneitä hermafrodiitti-juoruja lukuun ottamatta olin läpi elämäni kuullut vain kahdenlaisista kehoista. Gynekologin ohjeiden mukaisesti päätin, etten koskaan puhuisi ilman emätintä syntymisestä kenellekään. Minä jouduin tutkimuksiin vuonna 2008, vain kaksi vuotta sen jälkeen, kun sukupuolen kehityksen häiriö oli terminä otettu käyttöön. Kotona etsin tietoa kehostani diagnoosin nimellä. Yritin olla ajattelematta sitä, mitä minulle oli tapahtunut. Tunsin olevani friikki. Uuden termin myötä epätyypilliset sukupuolipiirteet tulkittiin lääketieteessä elinikäisiä seurauksia aiheuttaviksi kroonisiksi sairauksiksi, jotka edellyttävät lääketieteellisiä hoitotoimenpiteitä. Menin viereisen sairaalarakennuksen gynekologin vastaanotolle itkuisena ja järkyttyneenä. Emätin ja kohtu olivat vain jääneet kehittymättä harvinaisen Mayer-Rokitansky-Küster-Hauser-syndrooman takia. Gynekologi kertoi leikkauksen olevan hyvin riskialtis toimenpide ja suositteli sen sijaan emättimen muodostamista venytyspuikolla ja -putkilla. Kirurgin mukaan minulle pitäisi seuraavaksi muodostaa kirurgisesti suolesta emätin. Gynegologi oli sanonut, että minun ei tarvitsisi kertoa asiasta kenellekään.. Ei edes seksin aikana. Gynekologi oli sanonut, että minun ei tarvitsisi kertoa asiasta kenellekään. Elämä jatkui. Niiden avulla minun piti muodostaa itselleni kotona emätin. Sain vastaanotolta mukaani venytyspuikon ja reseptin apteekista ostettavaan öljyyn. Tähystysleikkauksen jälkeen kirurgi totesi kylmään sävyyn, että olin syntynyt ilman emätintä ja kohtua. Sukuelinkirurgian tavoitteena oli tukea valitun sukupuolen mukaista hoitoa ja kasvatusta mahdollistamalla yhdynnät ja vähentämällä lapsen ahdistusta, jonka ajateltiin johtuvan poikkeavasta sukupuolikehityksestä. Siinä kerrottiin samoja asioita, joista kirurgi ja gynekologi olivat puhuneet. Olin useiden tutkimusten perusteella aavistanut jonkin olevan vialla, mutta mikään ei osannut valmistaa minua kirurgin kertomaan tietoon. Sentin mittaista emätinpoukamaa ja kohdun jäännettä lukuun ottamatta minulla oli gynekologin mukaan naisen normaalit sukuelimet, kromosomit ja hormonit. Gynekologi lohdutti minua sanomalla, että olin edelleen nainen. Juoksin vastaanottohuoneesta järkyttyneenä käytävällä olevaan vessaan itkemään. Kun venytystoimenpiteellä olisi saatu aikaan riittävän pitkä emätin, kukaan ei huomaisi poikkeavuuttani, hän vakuutteli. k e s ä k u u 2 2 3 2 9 sijaan kattokäsitteenä epätyypilliselle sukupuolikehitykselle. Löysin suomen kielellä ainoastaan yhden, vuonna 2006 julkaistun lääketieteellisen artikkelin. Minusta tuntui, että kokemus naiseudestani oli haavoittunut. Silti tuossa hetkessä ajattelin, että ilman emätintä ja kohtua syntyminen olivat vain rakennevikoja, jotka tuli korjata. Yli neljä vuotta kestäneen hoitojakson jälkeen yhdynnät onnistuivat, eikä minun tarvinnut enää käydä jatkuvasti lääkärissä. 1900-luvun alussa aloitettiin toimenpiteet eli käytännössä pienille lapsille tehtävät sukuelinleikkaukset. Vanhempani halusivat kuulla vaihtoehdoista kirurgiselle toimenpiteelle. Päätöksen taustalla vaikutti muun muassa ajatus siitä, että termi intersukupuolinen oli stigmatisoiva ja hämmentävä. Gynekologin mukaan kaikki muu minussa viittasi normaaliin naiseen. Vuonna 2006 kansainvälinen lääketieteellinen yhteisö esitti Chicagossa järjestetyssä konferenssissa intersukupuolisuuden tilalle termiä disorder of sex development (DSD), sukupuolen kehityksen häiriö
3
Kun suora lähetys alkoi, kerroin ääni väristen syntyneeni kohdun lisäksi ilman emätintä. Kerroin, että olin muodostanut Kaduin haastattelua ja päätin olla jakamatta sitä eteenpäin.. Puoli vuotta myöhemmin annoin pitkän haastattelun Mitä vielä, Ronja Salmi. Kehoni oli myös kohduttomuutta lukuun ottamatta edelleen valtava häpeän aihe. Ajatus tuntui ahdistavalta. Koska olin sähköpostissa kertonut itsekin saaneeni MRKH-diagnoosin, työntekijä kysyi tapaamisen päätteeksi, kiinnostaisiko minua antaa omakohtainen haastattelu intersukupuolisuudesta. En voinut kuitenkaan sivuuttaa selvitystä, koska se saattoi sisältää tutkielmani kannalta oleellista tietoa. Kaduin haastattelua ja päätin olla jakamatta sitä eteenpäin. Selvitykseen vastanneista kaksi oli syntynyt ilman emätintä ja kohtua. Se käsitteli intersukupuolisten henkilöiden oikeuksia ja kokemuksia. Hylkäsin ajatuksen kehostani sairaana. -podcastiin. Terveydenhuollon toimenpiteet olivat haastateltavien mukaan aiheuttaneet heille monenlaisia haittoja: fyysisiä kipuja, psyykkisiä ongelmia, hormonihoidon komplikaatioita sekä häpeää. Vaihdoimme ajatuksia tutkimusaiheesta, ja työntekijä kertoi mahdollisuudesta kirjoittaa tuloksista artikkeli Setan nettisivuille. Suljin nettiselaimen ja työnsin samalla pois ajatuksen itsestäni intersukupuolisena. Vastaani tuli internetissä Setan hanke nimeltä ”Tukea intersukupuolisille, keinoja ammattilaisille”. Halusin mielipidekirjoituksella ottaa kantaa epäreiluun tilanteeseen. Halusin vajota maan alle ja kadota. Haastattelu oli ennen kaikkea pyrkimys edistää tietoisuutta kehojen monimuotoisuudesta, mutta henkilökohtaisesti se merkitsi kaapista tulemista. Silmäilin haastattelun läpi ja suljin selaimen. Toisin kuin olin aikaisemmin päättänyt, kerroin syntyneeni ilman kohtua harvinaisen syndrooman takia. Määritelmistä poikkeavia sukupuolipiirteitä kuvattiin selvityksessä häiriön sijaan ihmiskehon luontaisena vaihteluna. Vuonna 2017 luin sattumalta artikkelin, jossa MRKH-diagnoosi määriteltiin intersukupuolisuudeksi. Intersukupuolisuus tuntui edelleen henkilökohtaisesti vaikealta termiltä, mutta selvitys oli tärkeä suunnannäyttäjä. Aikaisemmista kirjoituksista ja lehtijutuista poiketen kerroin haastattelussa syntyneeni ilman emätintä. Olin lupautunut haastateltavaksi sijaissynnytystä käsittelevään jaksoon. En vielä silloin ymmärtänyt, mitä intersukupuolisuus tarkoitti. Osa halusi kertoa olemassaolostaan, toiset kaipasivat vertaistukea. Gynekologi oli maininnut mahdollisuudesta saada biologisia lapsia sijaissynnytyksen avulla. Mielipidekirjoitus oli muutakin kuin yhteiskunnallinen vetoomus, se oli kirjoitus elämästäni. Jos en uskalla puhua ajatuksistani ääneen, maailma ei koskaan muutu, kirjoitin Setan työntekijälle lähettämääni sähköpostiin. En myöskään samaistunut inter sukupuolisuuteen. Vielä häpeän kokemusta rankempaa oli ylläpitää valheellisia mielikuvia kehostani. Neljä kuukautta myöhemmin istuin Tampereen G-Livelabissa Perjantai-ohjelman kuvauksissa. Kun olin lukenut selvityksen, aloin kyseenalaistaa lääketieteestä oppimiani näkemyksiä. Pulssi nousi taivaisiin ja kurkkua kuristi. 15-vuotiaasta alkaen suurin pelkoni oli ollut, etten olisi nainen. Pitkään mietittyäni päätin silti antaa haastattelun. Selvityksessä huomioni kiinnitti erityisesti haastateltavien tyytymättömyys lääkäreihin. Mielipidekirjoituksen ja siitä seuranneiden lehtihaastatteluiden jälkeen aloin saada yhteydenottoja muilta MRKH-diagnoosin saaneilta tai heidän läheisiltään. Ilman emätintä syntymisestä vaikenin edelleen. Vuonna 2007 voimaan astunut hedelmöityshoitolaki kuitenkin kielsi sijaissynnytysjärjestelyt. k e s ä k u u 2 2 3 3 1 V uonna 2013 olin 20-vuotias ja kirjoitin Helsingin Sanomiin mielipidekirjoituksen otsikolla ”Sijaissynnytys antaisi toivoa”. Koin olevani jossain määritelmien välimaastossa. Vaikka pidin itseäni yhä viallisena, olin valmis puhumaan kehostani julkisesti – tietyissä rajoissa. Kun olin hylännyt ajatukseni kehostani sairaana, naiseus oli alkanut tuntua ahtaalta määritelmältä. Setalle lähettämässäni sähköpostissa kerroin työstäväni gradua MRKH-diagnoosin saaneiden kokemuksista ja kysyin, olisiko gradu mahdollista tehdä yhteistyössä järjestön kanssa. Olin pettynyt siihen, ettei Suomen kaltainen hyvinvointivaltio auttanut kaltaisiani, tahattomasta lapsettomuudesta kärsiviä. Määritelmästä lukeminen voimisti pelkoa. Pelkästään selvityksen otsikko Ei tietoa eikä vaihtoehtoja: Selvitys intersukupuolisten ihmisten oikeuksista ja kokemuksista herätti minussa ahdistusta. Kun haastattelu julkaistiin Setan nettisivuilla ja linkkiä siihen jaettiin Facebookissa, häpesin. Pelkäsin kiusatuksi tulemista, pelkäsin muiden pitävän minua friikkinä. Setan työntekijä ehdotti tapaamista. Se pelotti minua. Päätin ottaa yhteyttä sen tekijöihin. Kaksi vuotta myöhemmin, kun suunnittelin gradua, törmäsin oikeusja ulkoministeriön samana vuonna julkaisemaan selvitykseen. Sitä ennen Suomessa oli toteutettu arviolta 12 sijaissynnytystä
Laajalle levinneen Me Naiset -lehden haastattelun jälkeen sain viestin Instagramissa: miten voi elää 15-vuotiaaksi tietämättään, ettei oo pimppaa. Termi on johdettu latinan kielen verbistä pudere, joka tarkoittaa häpeämistä. Kyllä sä löydät oikean kohdan, hän sanoi. Haastattelujen myötä ymmärsin, kuinka harva tuntee sukuelinten anatomiaa. Emätin on osa sukuelimiä, niiden sisällä oleva kanava, ei kokonaisuus. Kun istuin gynekologin vastaanotolla ensimmäistä kertaa, ilmaisin tämän huolenaiheeni. Gradun suunnitteluvaiheessa diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriöni paheni tutkielman edetessä. Osa haastateltavista altistui henkisesti vahingollisille asenteille, näkemyksille ja toimenpiteille. Suhtauduin intersukupuolisuuteen samalla tavoin kuin ajatukseen kehostani sairaana: molemmat olivat ihmisten luomia käsityksiä, jotka eivät kertoneet minusta mitään. Historian valossa ei ole yllättävää, että emättimestäni puhuminen herätti ihmetystä. Hain apteekista mielialalääkkeet, jotka minulle oli aiemmin määrätty, ja jatkoin kirjoittamista. Koska ilman emätintä syntyneiden kokemuksista ei ollut tietoa eikä sairaaloissa ollut heille selkeää hoitopolkua, haastateltavat olivat yksittäisten lääkäreiden näkemysten ja tulkintojen varassa. Kun Ronja Salmi kysyi, identifioidunko intersukupuoliseksi, torjuin ajatuksen. Haastatteluaineiston parissa työskenteleminen kuitenkin nosti pintaan muistot tutkimuksista ja toimenpiteistä. Ilman emätintä syntymisestä puhuminen aiheutti monissa ihmisissä väärinkäsityksiä synnynnäisestä kehostani. Gynekologin mukaan huoli oli turha. Toisin kuin lääketieteelliset artikkelit esittivät, tieto poikkeavista sukuelimistä ei ollut itsessään traumatisoinut graduni haastateltavia. Tutkimus oli myös luonteeltaan poikkeuksellinen, koska haastateltavat kertoivat osallistuneensa haastatteluun juuri siitä syystä, että he tiesivät minunkin syntyneen ilman emätintä ja siten ymmärtävän heitä. Olin useiden vuosien ajan puhunut avoimesti kohduttomuudestani, eikä minulle oltu koskaan esitetty vastaavaa kysymystä. Mutta on myös niin, että en 15-vuotiaana tiennyt emättimen tarkkaa sijaintia. Joitain poikkeuksia lukuun ottamatta ihmiset reagoivat kohduttomuuteeni liikuttuneina. Häpeän konteksti näkyy myös suomenkielisessä sanassa häpy. Esimerkiksi vulvasta, jolla viitataan ulkoisiin sukuelimiin, on kansainvälisessä anatomisten termien sanakirjassa käytetty vielä 2010-luvun loppupuolella latinankielistä termiä pudendum. Vastasin aina samalla tavalla. Sanoin myös, että olin hylännyt ajatuksen kehostani sairaana ja viallisena. Toistuvat traumatakaumat herättivät minussa lopulta toiveen kuolemasta, enkä enää luottanut itseeni. Kysymyksen oli lähettänyt minulle tuntematon ihminen. Myöhemmin selvisi, että olin kohdistanut venytyspuikon vahingossa välilihaan. Sama kysymys toistui lukuisia kertoja – myös kasvokkain käydyissä keskusteluissa. Tieteessä vallitseva mieskeskeinen näkökulma on johtanut resurssien ja huomion epätasa-arvoiseen jakautumiseen, minkä seurauksena naistyypilliset sukuelimet ja niihin liittyvät terveyskysymykset ovat jääneet alitutkituiksi. 3 2 itselleni emättimen gynekologilta saaduilla puikoilla. Traumaattisten muistojen välttely piti oireilun kurissa. Jopa niin paljon, että hetkittäin pelkäsin kuolevani. Samasta syystä tutkimuksen tekeminen oli ajoittain kuitenkin vaikeaa, jopa tuskallista. Monet luulivat minun syntyneen myös ilman ulkoisia sukuelimiä. Erityisesti, kun haastattelut eivät loppuneet tähän. Tapahtumat valtasivat mieleni. Vuotta myöhemmin, vuoden 2020 syyskuussa, graduni oli vihdoin valmis. Oma asemani oli mahdollistanut uuden ja harvinaislaatuisen tutkimuksen toteutumisen. Pari kuukautta myöhemmin menin samaan sairaalaan,. Kerroin identifioituvani naiseksi. Suurimman osan dokumentoidusta historiasta naiset on jätetty lääketieteen ja tieteen tiedontuotannon ulkopuolelle. Olin vuosien ajan kärsinyt itsetuhoisista ajatuksista, mutta ne eivät olleet johtaneet konkreettisiin suunnitelmiin. Hoitokokemukset osoittivat lääketieteen ammattilaisten olleen avainasemassa siinä, miten haastateltavat tulkitsivat itseään ja synnynnäistä kehoaan. Jos sinne ei ole lapsena asiaa, tuskin tulee mietittyä sen olemassaoloa. Saattaisin siis hyvin itsekin miettiä samoja kysymyksiä, ellen olisi kokemuksieni ja tutkielmani takia perehtynyt sukuelinten anatomiaan niin perusteellisesti, sekä teoriassa että käytännössä. Kritisoin keholleni asetettuja, sukupuolitettuja vaatimuksia. Sain osakseni sympatiaa ja sääliä. ”Tutkimuksen tulokset ovat harvinaisen merkittäviä pro gradu -tasoisen tutkielman tuloksiksi”, todettiin graduni arvioinnissa. Ne tulivat tajuntaani ahdistavina mielikuvina, tunteina, ajatuksina ja kehon tuntemuksina. Emättimestäni puhuminen kuitenkin herätti kysymyksiä ja hämmennystä. H aastatteluiden jälkeen Facebook Messengeriin saapui kysymys: Onko jokin syy, miksi olet avoimesti linjoilla asian suhteen. G raduni haastatteluaineistossa esiin nousseet kokemukset kyseenalaistivat lääketieteen näkemyksen ilman emätintä syntymisestä automaattisesti traumaattisena kokemuksena. Tämä tulee ilmi myös naistyypillisistä sukuelimistä käytetyssä sanastossa
Rakenteellisesta syrjinnästä selviytymistä ei pitäisi Vihdoin pystyin puhumaan ääneen myös sellaisista kokemuksista, jotka aiemmin aiheuttivat paniikkikohtauksia jo ajatuksen tasolla.. Ne kertoivat laajemmasta ilmiöstä, jonka keskiössä ovat lääketieteelliset määritelmät ja hoitokäytännöt. Sain sitä varten uudet lääkkeet. Sairaalassa vietettyjen päivien aikana sairaanhoitaja kertoi perehtyneensä aikaisempiin potilaskertomuksiini ja sanoi toivovansa, että leikkauksen jälkeen henkinen paranemiseni voisi vihdoin alkaa. Halusin päästä eroon kivuista ja muista vaivalloisista oireista. Siksi aloin lukea arpien symboliikasta ylipäätään. G raduni tutkimustulosten myötä suruni muuttui lopulta vihaksi. Hän kertoi voivansa tehdä aukeaman kokoisen jutun, johon sisällytettäisiin kokemuksiani ja hieman myös gradussani tehtyjä löydöksiä. ”Me pidetään susta hyvää huolta”, kirurgi totesi minulle empaattiseen sävyyn ennen leikkausta. Vihdoinkin pystyin puhumaan ääneen myös sellaisista kokemuksista, jotka aiemmin aiheuttivat paniikkikohtauksia jo pelkän ajatuksen tasolla. Kuvausten aikoihin olin ensimmäistä kertaa viiteentoista vuoteen aidosti onnellinen. Havainto oli surullinen, mutta ymmärrys siitä, ettei ongelma ollut synnynnäisissä kehoissamme, oli vapauttava. Halusin tuoda asian julki. Asian edistämiseksi otin yhteyttä Helsingin Sanomien toimittajaan. Olin vihainen, että minä ja moni muu altistuimme turhalle kärsimykselle lääkäreiden subjektiivisten näkemysten ja osaamattomuuden takia. T änä päivänä vuosien takaisista kokemuksista muistuttavat enää vatsassa olevat leikkausarvet. Kamera taltioi myös nämä hetket. k e s ä k u u 2 2 3 3 3 jossa traumatisoiva hoitojaksoni oli vuosia sitten toteutettu, tällä kertaa leikkausja anestesiaosastolle. Ongelmat olivat rakenteissa, eivät biologiassa. Vuonna 2022 aloin kuvata dokumenttisarjaa elämästäni yhdessä Yellow Film & TV -tuotantoyhtiön kanssa. Venytetyt kudokset olivat pettäneet. Koska olin toipunut traumaperäisestä stressihäiriöstä ja masennuksesta, olin valmis kertomaan kipeimmistä kokemuksistani aiempaa avoimemmin. En aluksi osannut suhtautua arpiini. Tutkimustulokset siirsivät lopullisesti huomioni lääketieteellisten hoitokäytäntöjen sosiaalisiin kysymyksiin. Muutama kuukausi myöhemmin juttu oli ulkona. Käsitykseni mukaan leikkaava kirurgi ei ollut tehnyt vastaavaa leikkausta MRKH-diagnoosin saaneelle aikaisemmin. Se oli kaikista antamistani haastatteluista ensimmäinen, joka ei herättänyt minussa häpeää tai pelkoa. Terapiassa ymmärsin, että viha oli minulle polttoainetta. Tilanne korjattiin kiinnittämällä emättimen huippu verkon avulla lantionpohjaan. Myöhemmin psykiatrin vastaanotolla minulla diagnosoitiin myös keskivaikea masennus. Vastaani tuli rohkaisevia mietelauseita, sellaisia, joissa arvista puhuttiin vahvuuden merkkeinä. Purskahdin itkuun. Yli kymmenen vuoden ajan olin kuullut vastaavista kokemuksista, mutta graduni myötä koin ensimmäistä kertaa pystyväni puhumaan muustakin kuin omasta tarinastani. Itkuisuus ja tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunteet jatkuivat kotonakin. Ensi syksynä ilmestyvän dokumenttisarjan kuvaaminen tuntui voimaannuttavalta. Kokemukseni eivät olleetkaan poikkeus. Helsingin Sanomien artikkeli oli kuitenkin vain välietappi, ei lopullinen päämäärä. Mietelauseet tuntuivat ontoilta. Vaikka vietin seuraavat päivät vuodeosastolla kovissa kivuissa, tunsin ensimmäistä kertaa, että hoitava kirurgi oli kohdannut minut. Olin ylpeä kehostani ja ylpeä jutusta, joka herätti keskustelua ja lisäsi tietoa kehojen moninaisuudesta. Päätin kuitenkin luottaa kirurgiin
3 4
Suomen laki ei tunnusta kolmatta sukupuolta. Ehkä ajan myötä myös ajatukseni sukupuoli-identiteetistä selkiytyvät. ”Samasta syystä varsin rajallinen määrä poliitikkoja syvällisesti ymmärtää, mistä intersukupuolisten asioissa on kyse.” Tämä tuntui lannistavalta. K un suunnittelin graduani, tapasin Oulun yliopistollisen keskussairaalan kirurgian ja lastenkirurgian erikoislääkärin Mika Venholan. Päätin soittaa Mika Venholalle, halusin puhua hänen kanssaan vielä uudestaan. Kenenkään ei pitäisi joutua selviytymään sukuelinten tai minkään muun synnynnäisen ominaisuuden takia. Venhola sai minut kuitenkin luottamaan siihen, että tulevaisuus on valoisampi. k e s ä k u u 2 2 3 3 5 nähdä henkilökohtaisena urotekona tai saavutuksena. Asian kaunisteleminen ei poista sitä, mitä on tapahtunut. Ensi kerralla edessä on uusi taisto”, hän sanoi. Kokemuksieni takia naiseus näyttäytyy välillä pakotetulta ja keinotekoiselta. Suurin osa intersukupuolisista ihmisistä identifioituu naiseksi tai mieheksi, mutta eivät kaikki. Intersukupuolisten ihmisten oikeudet eivät ole edelleenkään toteutuneet Suomessa. Suurin osa kommentoijista kiitti avartavasta artikkelista ja vaati intersukupuolisten ihmisten oikeuksiin muutosta. Venholan mukaan lääketiede on yhtä lailla suljettu, sisäänpäin kääntynyt piiri, johon on vaikea vaikuttaa ulkopuolelta. Tapaamisessamme Venhola vertasi lääketiedettä Vatikaaniin. Olin puhunut kehostani julkisesti juuri siksi, että halusin vaikuttaa asioihin. Haluaisin kaikista eniten tulla nähdyksi yksilönä – ihmisenä. Kysyin, miksi intersukupuolisten oikeudet jäivät translain ulkopuolelle. ”Tähän pystyttiin tällä kertaa. Olen miettinyt myös sukupuoli-identiteettiäni. Ja toisaalta muu ei ole juridisesti mahdollista. Mukaan mahtui myös kommentteja, joissa intersukupuolisille tehtyjä toimenpiteitä sekä lääkäreiden toimintaa puolusteltiin vetoamalla ajatukseen sairaudesta. Sen ruudun rastitan, kun varaan lentolippuja. Ajatus tuntui minusta vaikealta. ”Intersukupuolisten ihmisoikeuskysymyksille ei valitettavasti anneta kovinkaan suurta painoarvoa, koska kyse on poliitikkojen näkökulmasta määrällisesti varsin pienestä ihmisryhmästä”, Venhola sanoi. Täytyy laittaa raksi ruutuun. Juridinen sukupuoleni on nainen. Sanonta tuntui kohdallani julmalta mutta todelta. Intersukupuoliseen kehoon syntyminen ei kuitenkaan automaattisesti määritä sukupuoli-identiteettiä. Sukupuoli-identiteettini herättää puolestaan monimutkaisempia ajatuksia. Lasten sukuelinten ei-lääketieteellisiä eli kosmeettisia leikkauksia tai hormonihoitoja ei ole kielletty lailla. Siis juuri sen tyyppisiä leikkauksia, joka minulle haluttiin tehdä, kun olin 15-vuotias. Kommentteja oli 62. Luin ne kaikki. Tämä kaikki sai minut pohtimaan, onko asioista puhumisella mitään vaikutusta. Venhola muistutti kansalaiskeskustelun tärkeydestä ja mainitsi esimerkkinä läpi menneen translain. Vaikka termi herättää edelleen minussa kriittisiä ajatuksia, se tuntuu kaikista saatavilla olevista termeistä turvallisimmalta. Nykyään ajattelen syntyneeni intersukupuoliseen kehoon. Puhelu jätti lopulta toiveikkaan olon. Venhola on jo kahdenkymmenen vuoden ajan puhunut sen puolesta, ettei intersukupuolisille lapsille tehtäisi sukuelinkirurgiaa ilman terveydellisiä syitä. Venholan masentavalta kuulostanut Vatikaani-vertaus osoittautui todeksi. Jo vuosia sitten päätin, etten lukisi itsestäni tai kokemuksistani kertovien lehtijuttujen kommentteja. Mietelauseita lukiessani vastaani tuli vanha sanonta arvesta kirurgin allekirjoituksena. Kaikilla pitäisi olla oikeus turvalliseen elämään. Se kehittyy yksilöllisesti, kuten kaikilla muilla ihmisillä. Vasta nyt, traumaattisista kokemuksista ja vakavista mielenterveyshäiriöistä toipuneena olen viimein kyennyt miettimään suhdettani kehooni. Haluaisin kaikista eniten tulla nähdyksi yksilönä – ihmisenä.. Vaikka identifioidun naiseksi, suhteeni naiseuteen ei ole ongelmaton. Translain muutokset toteutuivat, koska yhteiskunnallinen muutospaine oli riittävän vahva – ei siksi, että lääketieteen edustajat olisivat asiaa ajaneet. Se ei kuitenkaan ole tässä yhteiskunnassa mahdollista. Oliko se turhaa. Ehkä Vatikaani vielä avautuu. Lehtijuttujen kommenttipalstoilla esiintyviä näkemyksiä esitetään myös politiikassa. Kun kirjoitin tätä artikkelia, päätin kuitenkin tutkimusmielessä perehtyä kokemuksiani käsittelevän Helsingin Sanomien jutun kommentteihin. Edelleenkään kaikki intersukupuoliset eivät välty henkisesti haitallisilta lääketieteellisiltä tutkimuksilta ja asenteilta
3 6
Tapasimme Jukon Lahdessa, josta hän on tekemässä Suomen Floridaa. k e s ä k u u 2 2 3 3 7 Ultramiljonääri Annamari Jukko ärsyttää monia. Varsinkin vasemmistoa. Mutta miksi. Teksti Sami Kuusela Kuvat Juuso Westerlund PUUHAKAS ENKELI
Edellisenä päivänä tämä osa-aika-lahtelainen on seissyt samassa paikassa ja esitellyt konseptiaan markkinoilla. Jukko muistaa, millaista oli olla 80-luvulla yrittäjäperheen lapsi. Olen joskus jälkikäteen miettinyt, että mitä se oli, kun 10–12-vuotiailla oli asioita, joista ei voinut puhua muille.” Jukon isä Jalo Paananen perusti betonirakenteisiin erikoistuneen Peikko Groupin 60-luvulla, ja yritys kasvoi lujaa vauhtia läpi 70ja 80-lukujen, kunnes se kansainvälistyi 90-luvulla. Entinen koti on muisto ajasta, jolloin kaikkien isien piti rakentaa perheelleen oma talo. ”Ruokapöydässä yritys oli yksi lapsi muiden joukossa”, Jukko kertoo. Tuotto kirkon ulkomaanavun kautta Ugandassa tapahtuvaan paikallisten sekä pakolaisnuorten ammattikoulutukseen. Annamari Jukko on pukeutunut söpöön takkiin, joka on kuin lastentarhanopettajalla, ilman tahroja ja paremmalla kankaalla tosin. Jukko on kotoisin Lahden Kiveriöstä, 70-luvulla rakennetusta omakotitalosta, jonka pihaan kaarramme kehtaamaan. Päijät-Hämeen maakuntalehti Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti projektista heti, kun sai asiasta tiedotteen ja Jukon luurin päähän. Muita ovat Rocky Road -malli, jolla aktivoidaan työttömiä, sekä Suomen Florida -kampanja, jossa Jukko mainostaa Lahtea pääkaupunkiseudun eläkeläisille ja kehottaa näitä muuttamaan seudulle halvan asumisen ja harrastusten perässä. Kaikki keksimänsä hankkeet hän maksaa omasta pussistaan. Talo on noin 200-neliöinen hyvin pidetty punatiilinen rakennus, ei mikään linna, mutta vähän isompi kuin suurin osa muista joka puolelle Suomea 70-luvulla nousseista omakotitaloista. ”Päivää, etteks te ostanu tän talon Paanasilta. Hänen viimeisin tem pauksensa on ostaa päijäthämäläisten liikakilot. Hengästyttää. Harva hymyilee. Pitäisi saada valokuva entisen kotitalon pihalla, ja vaikka Jukko ei ole koskaan tavannut talon nykyisiä omistajia, hän marssii ovelle ja pimpottaa. Myy ne hyvään tarkoitukseen”, Jukko lukee meille kylttiään keskellä Lahden tuulista toria, ja ohikulkijat vilkuilevat ja miettivät, että mikähän homma. Robin Hood on vain yksi 57-vuotiaan Annamari Jukon viime aikojen virityksistä. ”Eli jos joku toimitusjohtaja vaikka irtisanottiin, me tiedettiin se jo ennen sitä toimitusjohtajaa. Vaikka omaisuus kasvoi hyvää tahtia, raha ei liiemmin perheessä näkynyt, vaan Paanasilla opeteltiin nauttimaan vähästä.. Haluatko haastaa jonkun päijäthämäläisen yrityksen työntekijät mukaan kampanjaan. Ja miksi juuri Lahti, kaupunki, jonka identiteetti perustuu Pelicans-jääkiekkojoukkueeseen, Salpausselän kisoihin, käytöstä poistettuihin radiomastoihin ja tylyyn maineeseen kovisten kotina. Miten Jukolla on tähän kaikkeen aikaa ja varaa. Täytä tässä kaavake.” Robin Hood on tyypillinen suoran toiminnan Jukko-tempaus. Annamari Jukko on Lahden kuuluisimman liikemiehen Jalo Paanasen tytär. Rikkaudet ovat tulleet perheyhtiö Peikko Groupista ja matkapuhelinten kuoria valmistaneesta Eimosta, joka myytiin Taiwaniin 2000-luvun alussa. ”Jukko ostaa vain kiloja, jotka jokin Päijät-Hämeen alueen evankelisluterilainen seurakunta kirjaa. Juuri tässä talossa. jolta pitäisi ehtiä kysyä halua yhteistyöhön. Taloussanomat kuvasi Jukkoa viime joulukuun jutussaan ”ultramiljonääriksi”, mikä tarkoittaa, ettei Jukon tililtä löydy niitä paria hassua perusmilliä, kuten muilta maamme miljonääreiltä, vaan kymmenien miljoonien eurojen varallisuus. Jokaisesta kilosta laardia Jukko maksaa siis pari kymppiä Kirkon Ulkomaanavulle, mutta punnitukseen tarvitaan kumppaniksi virallinen taho, esimerkiksi paikallinen seurakunta. ”Robin Hood tekee hyvää tehdä hyvää yhdessä! Haluaisitko päästä eroon ylimääräisistä kiloista. ”Ostan päijäthämäläisten ylimääräiset kilot hintaan 20 euroa kilo. Jukko aikoo käyttää kampanjaansa kolme miljoonaa euroa ikiomaa rahaansa. Ideasta on edetty suoraan toteutukseen lupia kysymättä. Jukko ilmestyi julkisuuteen kuin tyhjästä puoli vuotta sitten. Mä oon heidän tyttärensä.” Saamme kuvausluvan. S elitys löytyy perhetaustasta. Jukko ei ole ollut vielä yhteydessä seurakuntiin, mutta tiedote meni niihin maanantaina ja Jukko toivoo edes yhden seurakunnan tarttuvan asiaan”, kertoi Etelä-Suomen Sanomat. 3 8 A urinko paistaa Lahden torilla
k e s ä k u u 2 2 3 3 9
4
Kun Jukolta kysyy kirkon pihalla fiiliksiä, vastaus helähtää nopeasti. ”Me lapset kieltäydyimme lähtemästä. Moni paikallinen yrittäjä poltti rahaa ja näytti sen. Mutta ei kyseessä ollut myöskään mikään perusperhe. Pieni modernistinen 1960-luvun kirkko on kevätauringon paisteessa komea, ylväskin, mutta ei yhtään pelottava. ”Sain sen rahan kaveriltani takaisin, kun saatoin häntä kotiin”, Jukko muistelee. Eikä suostuttu lähtemään.” Viiden hengen perheen ulkomaanreissu peruuntui, perhe ei saanut muistoa reissusta, eikä arkeen tullut taukoa. Annamari ja hänen sisaruksensa kasvatettiin ankaran periaatteellisiksi. Kun muut lapset leveilivät merkkivaatteilla ja lomamatkoilla, oli Paanasilla eri meininki. Mäserin poolot ja Torstain takit edustivat uutta räikeää aikaa ja kodeissa nautittiin kohonneesta elintasosta. Lahdessa kaikki yhteiskuntaluokat kävivät samoja kouluja. ”Kun sitten lähdin opiskelemaan ja banaanin hinta tuli alas, saatoin ostaa banaaneja joka päivä. ”Mun nuoruudessani olisi totisesti kiinnostanut.” Ehkä karkkien hylkiminen on merkki jostain, miettii pohdiskelija, joka ei ole koskaan juonut viinaa tai edes meikannut. Mulle lapsena karkit toivat hurmion. Meidän kaikkien pitäisi auttaa näitä ihmisiä pääsemään sieltä kuoren sisältä ulos.” Annamari Jukon perhe ei ollut uskonnollinen. k e s ä k u u 2 2 3 4 1 ”Ovatko nykyajan nuoret niin turtuneita, että pitää ottaa huumeita, että tuntuu joltain?” Yrittäjäisällä oli myös jatkuva kiire. Ei tarvinnut huumeita.” Jukolla kyllä tuntuu joltain. ”Meidän ympärillä on vaikka kuinka paljon ihmisiä, joille on syntynyt semmoisia kuoria, koska heitä on kiusattu tai kohdeltu muuten kaltoin. ”Pienenä tajusin sellaisen, mitä kutsun banaaniperiaatteeksi”, muistelee Annamari Jukko ja kertoo tarinan. ”Kerran isällä oli ollut erityisen rankkaa töissä, ja hän päätti palkita meidät ja itsensä lomamatkalla.” Yrittäjä sai kuitenkin yllättyä. Ja sehän oli herkku” Globalisaatio ja sen aiheuttama eksoottisten hedelmien hintaromahdus vei ilon banaaneista. Elämäni parhaita hetkiä liittyy tähän kirkkoon.” ”Meidän joukossa oli monta koulukiusattua, jotka ruokailivat koulussa yksin, mutta täällä kaikki olivat aina tervetulleita porukkaan.” Ehkä tässä on yksi avainkokemuksista, joka selittää Jukon halua auttaa muita – varsinkin Lahtea ja lahtelaisia. Hän ei ryhtynyt isänsä jäljissä yrittäjäksi vaan valmistui opettajaksi, teki töitä alallaan, kunnes muutti kymmeneksi vuodeksi Ranskaan, josta palasi muutama vuosi sitten takaisin Suomeen ja osti mökin Lahden Nastolasta. Banaanista tuli ihan kuin peruna.” Jukko kertoo myös ihmetelleensä, kuinka nykynuoret eivät kiinnostu edes makeisista, mikä todistaa hänen mukaansa banaaniperiaatteen pätevyyden. Reissu olisi tarkoittanut yhden koulupäivän missaamista, joten sanoimme vanhemmillemme, että te olette opettaneet meille, että koulunkäynti on työtämme. Tuntui jo nuorena, kun hän löysi ilonsa, rauhansa ja intonsa lahtelaisen kirkon nuorisotoiminnasta. ”Ovatko nykyajan nuoret niin turtuneita, että pitää ottaa huumeita, että tuntuu joltain. ”Olihan se väärin, eikä varkaus muuttunut hyväksyttäväksi. Siitä olen yrittänyt pitää omien lastenikin kohdalla kiinni.” Koulusta tuli myös ihan oikea ammatti Annamari Jukolle. ”Iloa, tunnen vahvasti iloa. ”Vielä 70-luvun alussa banaanit olivat kalliita ja äiti osti meille kerran viikossa yhden banaanin, joka jaettiin tasan kolmen lapsen kesken. Y hteiskunnallisen herätyksen Jukko koki jo ennen muuttamistaan maailmalle. Syvästi uskovainen nainen on huomannut seurakunnassa, kuinka karkit jäävät pöytään, vaikka niitä olisi tarjolla. K un kuva kotitalon pihalla on otettu, siirrymme puuhanaisen sähköautolla kilometrin päähän Lahden Joutjärven kirkolle, jossa Annamari Jukko löysi rippikoulun jälkeen Jeesuksen ja kaveripiirin, jossa ketään ei kiusattu. ”Koulu on työtä. Vakituinen koti löytyy yhä Helsingistä. Kerran yksi koulukaveri varasti Jukon kotoa viiden markan setelin. 80-luku oli nousukauden aikaa, myös Lahden seudulla. ”En esimerkiksi muista käyneeni koskaan laskettelemassa tai edes etelänlomalla”, Annamari Jukko kertoo
Eikä idea ole uusi. Aion puuttua, koska jokainen meistä tarvitsee toisinaan kevyttä työntöä, jotta tartumme mahdollisuuksiin, jotka parantavat hyvinvointiamme”, kirjoittaa Jukko. Näin Jukko kertoo hankkeestaan verkkosivuillaan. 4 2 teoksi, mutta kun sitten kävin myöhemmin kaverini kotona ja näin sen tilanteen siellä, ymmärsin, mitä siellä on taustalla. ”Eräs poika kirjoitti kuusi laudaturia, mutta hänen vanhempansa sanoivat, että ei kannata jatkaa opintoja vaan mennä vain töihin”, kertoo Jukko. Jukko uskoo lujasti, että työttömyys passivoi ja syrjäytymisvaarassa olevia tulee kannustaa ottamaan itseään niskasta kiinni. ”Jos ihmisellä ei ole taitoa tai tietyllä hetkellä voimavaroja olla vuorovaikutuksessa toisten kanssa, jonkun toisen – sillä hetkellä vahvemman – on annettava hänelle viesti: sinä kuulut tähän porukkaan ja minä olen iloinen, että olet osa tätä porukkaa. Viestin voi antaa sanallisesti, mutta myös hymyllä, katseella, kosketuksella – tai vaikkapa pienellä kädenliikkeellä: Tule syömään meidän pöytäämme.” Aivan kuin seurakuntanuorissa: kaikki ovat tervetulleita, jokaiseen uskotaan ja leipää murretaan yhteisen pöydän ääressä. Ja liittyi pari vuotta sitten kokoomukseen. Rocky Roadin perusajatus ärsyttää monia, varsinkin vasemmistolaisia. ”Ei tällaista tapahtuisi Helsingin Eirassa tai Ullanlinnassa, mutta tämän pojan kuplassa se oli ihan loogista.” Annamari Jukko ymmärtää oman hyväosaisuutensa myös lastensa kautta ja ottaa esimerkiksi poikansa, joka opiskelee kauppakorkeakoulussa. Viimeksi mallia yritettiin lanseerata Sipilän hallituksen kärkihankkeena ja sosiaalipolitiikan professori Heikki Hiilamon työryhmän ehdotusten pohjalta. Ilman tuloksia. Annamari Jukko uskoo lujasti kykyynsä yhdistää yhteiskuntaluokkia ja sanoo, että juuri tätä varten hän lanseerasi Rocky Roadin, vastuuyhteiskunta.fi-osoitteesta löytyvän konseptin, jolla aktivoidaan työttömiä. Ei todellakaan ole.” ”Nuoria pitää auttaa rakentamaan verkostoja.” Y lisukupolvisen syrjäytymisen estäminen on yksi syy, miksi Jukko käynnisti viime vuoden syksynä kauan kehittelemänsä Rocky Road -hankkeen. Toiset kutsuvat mallia osallistavaksi sosiaaliturvaksi, ja silloin ajatus menee paremmin läpi. Ansiosidonnaista päivärahaa saava voi kieltäytyä ryhmään liittymisestä, mutta silloin hän menettää verovaroilla rahoitetun osuuden ansiopäivärahastaan.” Vaikka Rocky Road on vasta ajatuksen tasolla, Jukko paiskii hommia, että saisi konseptinsa läpi. Yhteiskuntaluokat ja niiden erot tulee myöntää ja tehdä töitä sen eteen, että kaikilla on mahdollisuus menestyä. Nimimerkki K kirjoittaa blogin kommenttiosiossa: ”Uskomatonta roskaa että työelämän ulkopuolella oleminen tekee automaattisesti masentuneeksi, yksinäiseksi, fyysisesti rapRocky Roadin perusajatus ärsyttää monia, varsinkin vasemmistolaisia.. Puhdasta, helppoa ja suorasukaista. Sivuston toisessa kirjoituksessa Jukko selventää ajatteluaan. Blogikirjoituksen otsikko on: ”Näyttää kepiltä, mutta maistuu porkkanalta” ja se tyrmättiin kommenteissa rajusti, varsinkin kun Jukon luoma malli oli esitelty Taloussanomissa. ”Ryhmä tarjoaa ihmiselle arkirytmin, sosiaalisen yhteisön sekä merkityksellistä tekemistä. On ihan väärin sanoa, että kaikilla olisi samat mahdollisuudet. Toisilla taas keskustelu vanhempien kanssa on rajoittunut siihen, että osta mulle tupakkaa. ”Pystyimme keskustelemaan opiskeluista, yhteiskunnallisista asioista ja mitä opinnot pitävät sisällään. ”Kokoomukseen tarvitaan muutakin kuin oman onnensa seppä -ajattelua.” Tulisi päästä eroon siiloista. Jukko haluaa ottaa työttömät osaksi yhteiskuntaa perustamalla heille ryhmiä ja tarjoamalla hommia, joihin on pakko osallistua. ”Ensimmäisessä postauksessani kysyin, saako toisten asioihin puuttua. Siinä ollaan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan ytimessä. Konseptin ytimessä kun on työttömien aktivoiminen, jonka moni tulkitsee pakottamiseksi ilmaistyöhön. Syrjäytyminen, moniongelmaisuus, ilkeys ja muut aikuisten ikävyydet ikäänkuin haihtuvat, kun työtön vain jaksaa raahata itsensä roro-ryhmään. Ehkä keppi taas heiluu, kun oikeisto nousee valtaan. Enkä enää tuominnut häntä.” Opettajan ammatissa Jukko kohtasi lapsia ja nuoria, joiden lähtökohdat elämään olivat paljon huonommat kuin hyväosaisilla. Demarit hautasivat hankkeen noustuaan hallitusvastuuseen. Yhteen ryhmään kuuluu noin 20–30 ihmistä ja se toimii 3–5 päivänä viikossa 4–6 tuntia kerrallaan. Blogissani aion erittäin radikaalilla tavalla puuttua 100 000 suomalaisen elämään
k e s ä k u u 2 2 3 4 3
4 4
Armo on voittanut, ja ehkä eläkkeellä lepäävä Sakari Timonenkin on unohtanut Annamari Jukon ja hänen kauheat projektinsa. Tarvitaan yrittäjähenkisyyttä.” Ideaali roro-ryhmän vetäjä olisi Jukon maalailuissa empaattinen mutta jämäkkä. Mutta palkkaa ei tarjota, vaan työpaikat tulee työttömän etsiä itse, kunhan on saanut itsensä ylös sohvalta ja ryhdin suoraksi. ”Jukko on taas keksinyt palkattoman työn teettämisen työttömillä. Nyt Lahti elää varovaisen nousun aikaa, kun teollisuus on väistynyt Vesijärven rannoilta ja antanut tilaa konserttija tapahtumakeskus Sibeliustalolle ja veden ääreen rakennetuille asunnoille. Hänen ajattelunsa ei ole muuttunut yhtään 12 vuoden aikana, sillä ilmeisesti hän ei ole sisäistänyt tärkeintä perusasiaa. Tuomioni on entiseen tapaan lyhyt ja jyrkkä: ei jatkoon.” Nyt taistelu Uuninpankkopojan kanssa on ohi. Työttömien ongelmana ei ole seuran tai harrastusten puuttuminen, vaan heiltä puuttuu palkkatyötä. k e s ä k u u 2 2 3 4 5 piolla olevaksi rassukaksi. 80-luvun lopussa Lahdesta brändättiin Business City, kaupanteon dynaaminen keskus, mille olikin katetta kun parhaimmillaan lähes puolet suomalaisista huonekaluista tehtiin Lahden seudulla. Kun Jukko oli nuori, kaupunkia kutsuttiin Suomen Chicagoksi sen rikollisen ja väkivaltaisen maineen takia. Päinvastoin. ”Ajatellaan vaikkapa työtöntä, joka on lähettänyt sata hakemusta ilman tulosta”, Jukko maalailee. Aikamoinen suunnitelma, mutta Jukko ei ole luovuttamassa. Pikkukaupungissa joutui nuorena viettämään aikaa kaikenlaisten ihmisten kanssa, eikä kuplautuminen ollut mahdollista, kuten vaikkapa Helsingin eliittialueilla. Lahden maine on surullinen. ”Nyt on tilaa, mahdollisuus ja aikaa tehdä asioita, jotka innostavat.” U uden vapautensa löytänyttä Annamari Jukkoa innostaa tällä hetkellä hämmentävän moni asia. ”Kukkahattutädit eivät kelpaa. Jukko haluaakin laittaa paukkunsa seudun kehittämiseen. ”Siitä tulee tietysti olo, että ei kelpaa enää mihinkään.” Rocky Road -ryhmissä työttömät saavat itsetuntonsa takaisin ja tajuavat olevansa yhtä kelpaavia kuin muutkin, Annamari Jukko uskoo. Rocky Road -konseptin julkaisun myötä Timoselle tuli taas tarve tyrmätä. Kilpailuhenkisyyttä tuettaisiin tulospalkkioilla, jotka jaettaisiin onnistumisten perusteella: mitä enemmän ryhmäläiset pääsevät elämässään eteenpäin, sitä suurempi on vetäjän palkka. Miljonääri pitää huolta väestön terveydestä maksamalla kolme miljoonaa päijäthämäläisten kiloista sekä aktivoi työttömiä Jukko haluaa tehdä Lahdesta Floridan.. Maailman muuttamiselle oman vision suuntaiseksi on vihdoin aikaa, kun Jukon nuorin lapsi lähti kodista maailmalle vuosi sitten. Timonen lopetti bloginsa vuoden 2022 viimeisenä päivänä. Vaikka Jukko ei tarjoa työttömille suoraa reittiä roro-ryhmästä palkkatyöhön, hän uskoo lujasti yhteisöllisyyden parantavaan voimaan. Vaikkapa kevyesti pakotettuna. Business Citystä tuli vitsi 90-luvun alussa, kun lama iski ankarasti Lahteen ja sen huonekaluteollisuuteen. Sitä Jukko ei nytkään tarjoa”, Timonen kirjoittaa. Vähän voisit edes yrittää olla olematta asenteellinen.” Yksi Jukon kriitikoista on Avun verkkosivuille pitkään blogiaan kirjoittanut julkidemari Saku Timonen, joka on haukkunut Jukon eri lehdissä esittelemiä työttömien aktivoimisajatuksia jo vuonna 2010. Jukon vimma lähestyä, neuvoa ja auttaa itseään heikko-osaisempia on lahtelaista perua. Vaikka Jukko on viettänyt suurimman osan elämästään kaukana syntymäseudultaan Lahdesta, veri vetää takaisin Salpausselän juurelle, sinne missä radiomastot puhkovat taivasta, mäkeä hypätään eikä yhteiskuntaluokkien välisiä kuplia ole – tai ainakin ne kuplat on helppo puhkoa. Kun miettii Jukkoa, Lahti kasvaa metaforaksi eli vertauskuvaksi kaikesta, mitä hän tekee. Jukko haluaisi Rocky Road -ryhmänsä osaksi virallisia työvoimapalveluita, vaikka ei ole vielä tosissaan lähestynyt virkamiehiä työja elinkeinoministeriössä – tai oikein muuallakaan. ”Kuka tahansa osaa keksiä työttömille palkatta tehtävää työtä risusavotasta alkaen, mutta edes miljonääri ei keksi heille palkkatyötä. Innovaattori epäilee, että kohtaisi kovaa vastustusta, kun konsepti ylittää kaikki rajat – ja ratkaisee monta ongelmaa. Mutta pöhinää seurasi katastrofi. Myös roro-ryhmien vetäjille on Jukolla kovat vaatimukset. Kun aikaa ja varsinkin resursseja riittää, voi keskittyä etsimään intohimoaan – kuten myös muodikasta on. Kaupungin työttömyysaste nousi 27 prosenttiin, kun se vielä vuonna 1990 oli ollut 4,2 prosenttia
4 6
Mutta sekään ei riitä. Eikö kolmessa hankkeessa ollut riittävästi tekemistä, kun rahastakaan ei varsinaisesti ole suurempaa pulaa. Dokumentti on ilmaiseksi kuunneltavissa osoitteessa www.apu.fi/lehdet/image Ei voi välttyä ajatukselta, että Jukko on ainakin vähän messias.. Miksi olisi. Asumisen kulut ovat sadan kilometrin päässä Helsingistä paljon pienemmät kuin kehä kolmosen sisäpuolella, joten moni pääkaupunkiseudun eläkeläinen pärjäisi paremmin Lahdessa. Tai ehkä se on vain vasemmistolaisen ja systeemiin uskovan toimittajan ylitulkintaa. Sivuston slogan on ”Suomen Florida, tuplaa eläkkeesi!” ja suomenflorida.fi-osoitteessa kehotetaan unohtamaan Suomen Chicago -nimitys ”viimeistään nyt”. ”Hain kesätöitä.” Selvä. Sami Kuuselan audiodokumentti Puuhakas enkeli päästää Annamari Jukon ääneen ja valottaa lisää hänen taustaansa ja tavoitteitaan. ”Ei. Mielessä on keväinen tapahtuma, jossa bussillinen eläkeläisiä saisi kuulla golfista, avantouinnista ja muista seudun aktiviteeteista. Voidaan tietysti palata Neuvostoliiton systeemiin, jolloin valtio omistaa kaiken, mutta tulokset ovat huonot.” Mutta jotain sovitustyötä Jukko tuntuu tekevän. Ajatus on, että tänä kesänä Jukko asuisi mökillään Nastolassa ja kävisi päivisin siivoamassa lahtelaisten kerrostalojen rappukäytäviä. Että ollaan mieluummin sitten työttömänä. ”On ollut paljon puhetta, että ihmiset eivät halua tehdä siivoustyötä”, Jukko selventää. Ainut miinus on, että pitäisi muuttaa Lahteen. Suomen Florida -kampanjaa varten Jukko palkkasi mainostoimiston, joka teki sivuston, jossa paikkakuntaa mainostetaan eläkeläisten paratiisina. Jukko ilmoittaa käyneensä edellisenä päivänä työhaastattelussa, jossa hän oli hakenut porrassiivoojaan paikkaa. Kaltaiselleni pakanalle tulee mieleen jopa Jeesus, joka pesi pääsiäisenä opetuslastensa jalat. Jukko haluaa tehdä Lahdesta myös Floridan. Etusivulla luvataan suuria: ”Tänä päivänä Suomen Florida tarjoilee eksoottisen kaimansa tapaan paratiisin eläkeläisille – golfkenttiä, rantaviivaa, huvituksia ja harrastusmahdollisuuksia niin paljon kuin jaksat hyödyntää.” Ja onhan se totta. k e s ä k u u 2 2 3 4 7 toimeliaiksi. Kävellessämme kaupungilla Jukko paljastaa tuoreimman tempauksensa mutta lupaa, että painaa kohta jarrua. ”Tuli todella hyvä olo ja pistin just pojalle viestiä, että toivon kovasti saavani paikan. ”Ja minähän en ole tällä hetkellä päivätyössä, niin teen näitä projekteja työkseni.” A nnamari Jukko ei pysähdy. ”Olen saanut jo mobilisoitua paikallista porukkaa”, Jukko toteaa ja kertoo pöhinänsä olevan kokopäiväistä. Annamari Jukko ei pese jalkoja, mikä olisikin outoa maassa, jossa paljain jaloin saa kulkea vain pari kuukautta vuodessa ja sandaaleissakin käytetään sukkia. Ja vie ehkä samalla vähävaraiselta lahtelaiselta kesätyöpaikan. Nyt on hakusessa matkanjärjestäjä, sillä tässäkin reissussa on monta muuttujaa yhden ihmisen säädettäväksi. Onko Jukolla siis huono omatunto, kun hän on niin hillittömän rikas. ”Ihmiset eivät halua tehdä sitä ja tätä ja tota. ”Olisinhan mä voinut toki lahjoittaa hallitukselle koko omaisuuteni. ”Bussin päivävuokran voisin maksaa, mutta ihmiset maksaisivat sitten omat lounaansa ja kahvinsa.” Ohjelman suhteen ei ole huolta. ”Lahdessa voi viettää leveämpää elämää”, linjaa Jukko. Halusin kokeilla, että pystyykö tämmöinen 56-vuotias akateemisesti koulutettu tekemään kolme kuukautta ruumiillista työtä.” ”Mietin myös, että miksi menisin kuntosalille, kun voin siivota ja mulle maksetaan siitä.” Työhaastattelu oli mennyt hyvin ja Jukkoa haastatellut nainen oli ollut ”pätevän oloinen”. Kun kävelemme Lahdessa, Jukko kertoo puuhaavansa bussikuljetusta pääkaupunkiseudulta Lahteen. Mutta sehän olisi ollut kahdessa viikossa tuhlattu, eikä siitä olisi enää koskaan kenellekään hyötyä.” Etkö saanut tarpeeksesi. Hän on kuin startup-yrittäjä, Päijät-Hämeen vesterbacka, joka käynnistää hankkeita hengästyttävään tahtiin, heittää palloja ilmaan, vaikka edelliset ovat vielä koppaamatta. Teen ensin kesällä duunia, jonka jälkeen voin taas rentoutua ja suunnitella uusia projekteja.” Ei voi välttyä ajatukselta, että Jukko on ainakin vähän messias. Mutta hän putsaa köyhien lahtelaisten rappukäytävät
Image lähti selvittämään, mistä ihmeestä tässä on kyse. Teksti Venla Rossi Kuvat Timo Villanen 4 8. 4 8 SONKAJÄRVEN SALAISUUS Pieni yläsavolainen kunta on kasvattanut Suomelle valtavan määrän taiteilijoita
k e s ä k u u 2 2 3 4 9 4 9 k e s ä k u u 2 2 3
Hän oli aika modernisti ajatteleva feministi, joka yritti tulla toimeen mieskeskeisessä ympäristössä. Kylänraitti loppuu. Töyhtöhyyppien sijaan tänään on kuitenkin tultu katsomaan taidetta. Siinä Sonkajärven koululaiset kilpailevat oman ikäluokkansa edustajia vastaan taiteen ja kulttuurin eri lajeissa. Anoppi sitä aina nauraa. Isä oli harrastanut paikallisessa urheiluseurassa monia eri lajeja. Äiti taas ei oikein integroitunut. Lapset törmäilevät toisiinsa eivätkä kehtaa katsoa yleisöön. Juttu ei ollut voittaminen vaan se, että kaikki osallistuivat. Pitkään tapahtuman nimi tosin oli Henkiset kilpailut. Silti tunnistan itsessäni yläsavolaisen mielenmaiseman. Sonkajärvi oli perheessäni tarinoiden paikka, siitä puhuttiin paljon. Sonkajärvi on Kokkolan korkeudella ja suoraan Kuopiosta pohjoiseen sijaitseva pikkukunta, jossa asuu viimeisimpien tietojen mukaan noin 3 800 asukasta. Niinpä minä synnyin Sonkajärvellä. Siis esimerkiksi ihmisiä. Olin jo lapsena aika eksentrinen, eikä sitä aina ymmärretty. He kannustivat sellaisella tavalla, joka ei nostanut silmätikuksi mutta kannatteli. Yksi vastaus odottaa parin sadan metrin päässä, Sonkajärven koulukeskuksessa. Tanssien lisäksi harrastin kankaankudontaa, savitöitä ja teatterikerhoa. 5 E nsivaikutelma ei vakuuta. On herännyt vakavia epäilyksiä siitä, että Sonkajärvi on Suomen kulttuurimyönteisin paikkakunta. ” – Mirkka Kallio, elokuvaohjaaja. Seiskaluokalla löysin onneksi kirjaston vinyylilevyhyllyt. Satakunta tuolia seisoo sotilaallisen suorissa riveissä keskellä suurta tilaa, joka on juuri muuttunut jumppasalista juhlasaliksi. Kisa etenee ikäjärjestyksessä, joten aivan aluksi nähdään eskari-ikäisten esityksiä, muun muassa tanssillinen jumppaja runoesitys Eppu Nuotion runosta Majan tekijät. Lähin suurempi kaupunki on Iisalmi, eikä sekään kovin suuri ole. Se herättää monia kysymyksiä, kuten miksi, miten ja mitä ihmettä. Sieltä ajaa Sonkajärvelle reilut puoli tuntia, jos välillä jää katsomaan vähän töyhtöhyyppiä kevään viimeisillä lumipeitteisillä pelloilla. Kaikki alkaa olla valmista. Heti huomaa, että monet ovat panostaneet pukeutumiseen. ”Vanhempani olivat ammatiltaan lääkäri ja hammaslääkäri. Tänä vuonna sen muodostavat iisalmelainen teatteriohjaaja Topi Marin, Sonkajärven kunnanvaltuutettu Tarja Pirkkalainen sekä kolme oppilaskunnan edustajaa. ’Kyllä, mutta se kuuluu hänen asukokonaisuuteensa’, Virva vastasi. Olen jo pitkään asunut Helsingissä. Valokuvaaja on saanut tehtäväkseen ikuistaa Sonkajärven kylänraitin, mutta kun olemme ajaneet taajaman valtaväylää eli Rutakontietä noin neljäsataa metriä – ja ohittaneet helluntaiseurakunnan, S-marketin ja grillin – käy köpelösti. Olin vielä ihan pieni, kun muutimme Nurmekseen ja sitten myöhemmin Vieremälle eli Sonkajärven naapurikuntaan. Nimi muutettiin täksi vuodeksi, ”jotta se houkuttelisi paremmin osallistujia”, tuomaristoon kuuluva Pirkkalainen arvelee samalla, kun yleisö ja osallistujat alkavat saapua saliin. Kisalla on huikean pitkät perinteet, sillä sitä on järjestetty paikkakunnalla keskeytyksettä vuodesta 1964 lähtien. Tai ainakin täältä on kotoisin hämmentävä määrä kulttuurialalla työskenteleviä henkilöitä. Siinä on pitkiä aasinsiltoja ja varauksia. Tunnelma seilaa sekoilun ja liikutuksen rajamaastossa, eli on tuttu monista koulujen kevätja joulujuhlista. Suuri koripallokori kääntyy nitisten ja natisten kohti kattoa, pois esiintymislavan edestä. Rutakontie on aurinkoisena kevätaamuna hieman ennen kahdeksaa täysin tyhjä. Tämä on kuitenkin vasta alkua. Alkamassa on tärkeä tapahtuma, Talent Sonkajärvi -kilpailu. Se tarkoittaa, että puheeni ei ole kauhean suoraa. Kaiken kaikkiaan maisema on Sonkajärvellä siis melko samanlainen kuin monessa muussakin saman kokoluokan kuntakeskuksessa: eniten huomiota kiinnittää aluksi kaikki se, mitä täällä ei ole. Arvovaltainen tuomaristo on asettunut istumaan paikoilleen huoneen sivustalle. Henkisiin kilpailuihin osallistuin aina. Kyllä mä silti tosi paljon halusin pois Sonkajärveltä. Täytyy kääntyä takaisin. Ne alkoivat valittaa, että on Mirkallakin baskeri. Meillä melkein kaikki opiskelivat niitä. Äidinkielenopettaja Virva komensi kerran tunnilla poikia ottamaan lippikset pois päästä. He lähtivät 1970-luvun lopulla ajan eetoksen mukaisesti töihin pienelle paikkakunnalle. Että jos hän kysyy, otanko kahvia, niin vastaus ei ole kyllä tai ei vaan että voisinhan minä ehkä vaikka.” – Timo Kämäräinen, kitaristi, musiikintekijä M usiikinopettaja Riitta Sihvonen tarttuu riuskoin ottein mekaaniseen kampeen ja alkaa pyörittää. Ja jotkut opettajat oli tosi tärkeitä. Väkijoukossa näkyy glitter-mekkoja, cowboy-hattuja ja ainakin yksi kansallispuku – kyllä, ihan oikea. ”Sain tietää vasta pari vuotta sitten, että ei joka paikassa opeteta tanhuja ja kansantansseja
k e s ä k u u 2 2 3 5 1
5 2 5 2
Sen tuntevat kaikki. Ensimmäinen eukonkanto järjestettiin vuonna 1992. Tapahtumasta tuli nopeasti jättimenestys. Me oltiin ihan kuulopuheiden varassa. Parhaimpina vuosina paikalla oli yhtä aikaa seitsemän tv-ryhmää, myös ulkomailta. Vai kuinka moni 12-vuotias olisi valmis nousemaan lavalle yksin, koko koulun eteen ja tanssimaan keltaisessa röyhelömekossaan kappaleen Sweet Little Bumblebee tahtiin. Ainakin yleisö on mukana koko ajan. Joissakin yksittäisissä kouluissa perinne jatkui, mutta valtaosa ikäluokasta kilpaili lähinnä hiihtämisessä. Onneksi Pitkäsellä oli apunaan paitsi Sonkajärven yrittäjistä koottu järjestelijäporukka, myös satoja vapaaehtoisia. Minä lähdin Turun konservatorion tanssilinjalle. Jossain vaiheessa eukonkannon oheen ideoitiin myös muun muassa oluttynnyrin. ”Mä elin nuoruuteni aikana, kun ei ollut vielä mitään nettiä käytössä. Se pääsi Teatterikorkeaan vuonna 1998. k e s ä k u u 2 2 3 5 3 Mutta ehkä tämä on täällä ihan normaalia. Eskelinen heittäytyy välittömästi villiin, hyppelehtivään tanssiin, joka parin minuutin aikana yltyy niin riehakkaksi, että esityksen kohokohtana hanskat ja villasukat lentävät käsistä ja jaloista kuin itsestään. Se on kantanut hedelmää. Henkisyys ei tarkoittanut uskonnollisuutta vaan nimenomaan taidetta ja kulttuuria. Monet huutavat. Me oltiin Holman Antin kanssa silloin ysiluokalla ja kuunneltiin Tuukkaa hyvin etukenossa. Tällaista vastaanottoa ei näe nykyteatterissa. Siksi kavereiden esimerkki oli tärkeä. Myös kantajia on vuosien mittaan saapunut eri puolilta maailmaa: kuuluisin osallistuja oli koripallotähti Dennis Rodman vuonna 2005. Hän toimi kulttuurisihteerinä yhteensä 40 vuoden ajan ja jäi eläkkeelle viime syksynä. ”Niinhän se vähän oli, että minä kehitin kisan siksi, ettei kulttuurisihteerin virkaa keskellä pahinta lama-aikaa lakkautettaisi”, Eero Pitkänen myöntää puhelimessa. Eskelinen kipittää yleisön eteen ja virnistää. Kun suuret ikäluokat aloittivat koulutaipaleensa, järjestettiin Henkisiä kilpailuja kautta maan. Taustalla alkaa soida Batman-ohjelman tunnusmusiikki. Mutta Sonkajärvellä jatkettiin. Hänen esityksensä on nimeltään Batman-tanssi. Mutta nyt ei puhuta heistä, sillä esiintymisvuorossa on tokaluokkalainen Johan Eskelinen. Parhaat etenivät kunnan tai läänin suurempiin, koulujenvälisiin kilpailuihin. Juuri Henkisissä kilpailuissa Sonkajärven koulun esiintymislavalle ovat pikkupoikina kiivenneet muun muassa nykyään koko kansan tuntemat näyttelijät Antti Holma ja Jussi Vatanen. ” – Tuomas Juntunen, tanssija ja muusikko B atman-tanssin jälkeen vuorossa on muun muassa cheerleading-esitys, taikatemppuja ja ilmakitarashow. Jotkut esiintyjistä ovat taitavia, miltei kaikki hämmentävän rohkeita. Kansakoulun jumppa salien nurkissa kilpailtiin runonlausunnassa, viulunsoitossa ja yksinlaulussa. Koko yleisö taputtaa. Pitkäsen tuntevat Sonkajärvellä kaikki. Mutta ehkä tämä on täällä ihan normaalia. Huttusen Tuukka oli Sonkajärveltä ja vähän meidän kaveriporukkaa vanhempi. Ennen eukonkantoa Sonkajärvellä oli vuodesta 1986 lähtien järjestetty pitäjämarkkinoita, joilla paistettiin muurinpohjalettuja ja ostettiin kiertäviltä kaupustelijoilta tavallaan tarpeellisia kapineita. Haluttiin ja halutaan korostaa kulttuurin merkitystä mutta myös antaa oppilaille esiintymiskokemusta. Vähitellen Henkiset kilpailut kuitenkin hävisivät. Eskarilaisten rivissä Batman-tanssi saa niin riehakkaan vastaanoton, että häly saadaan vaiennetuksi vasta kun jotkut katsojista siirretään taaempaan riviin. Niiden tilalle tuli muun muassa vuosina 1970–1999 järjestetty Nuorison taidetapahtuma sekä vuosittaiset raittiuskilpakirjoitukset. Ja sitten on tietysti eukonkanto. Henkiset kilpailut, anteeksi, siis Talent Sonkajärvi, ei kuitenkaan ole paikkakunnan ainut kulttuuritempaus. Sonkajärvi Soi -festivaalia on järjestetty vuodesta 1992 lähtien, Taikayö-tapahtumaa vielä pidempään. Antti meni samaan kouluun pari vuotta myöhemmin. A ina Sonkajärvi ei ole ollut poikkeus. Syitä Henkisten kilpailujen järjestämiseen täällä on vuosien aikana ollut monia. Eskelisellä ei ole kansallispukua tai hattua, mutta sen sijaan käsissä on paksut villasormikkaat ja jalassa villasukat. Jopa korona-aikana kisailtiin, tosin videoyhteydellä. Nykyään ei juuri siinäkään. ”Sitten jostain tuli tämmöinen idea, että jos naisia kannettaisiin”, Pitkänen muistelee. Salissa ei kuulu pilkkavaan ainoastaan kannustushuutoja. Eukonkanto kuulostaa hieman historiallis-patriarkaaliselta rituaalilta, jossa miehet kantavat vaimonsa vuodesta toiseen saunaan synnyttämään, mutta koko homma sai alkunsa paljon modernimman ahdistuksen kourissa. Kävi sitten myöhemmin meidän yläasteella kertomassa, että millaista pääsykokeissa oli. Hän innostui heti ajatuksesta. Ainakin yleisö on mukana koko ajan
Siis positiivisessa mielessä. Ja että tämä tunne on työkalu, josta hän ammentaa taiteilijana. päivä vuonna 1999. Millä tavalla, siitä on monia mielipiteitä. Voisi sanoa, että käytännönläheistä junttimeininkiä tai riehakasta kylähulluutta. Hän kuitenkin asui paikkakunnalla vuodesta 1981 vuoteen 1991. Ja tulihan sitä riitaa lehmäaitauksen koosta ja sijainnistakin. Sinä aikana taiteilijan ja kyläyhteisön välit menivät solmuun. ”He halusivat tietää, että miksi oluttynnyrikisaa ei sinä vuonna enää järjestetty.” ”Kirjailija Zadie Smith sanoi yhdessä haastattelussa, että hän ei ole koskaan oikein tuntenut kuuluvansa mihinkään. Mutta kukapa muistaa niin vanhoja juttuja ihan pilkulleen tarkasti. Toimittaja Rauni Väinämön kirjoittama artikkeli kertoo, että lehmätaiteilija Äkkijyrkän häätöä on puitu korkeimmassa oikeudessa asti, mutta lopulta on päädytty siihen, että Äkkijyrkän vuokrasopimuksen irtisanominen oli laiton. Jospa maisemassa sattuisi vilahtamaan se luonnonläheinen taidekarjakko. Pienessä kylässä oli turvallista kasvaa ja siellä oli sellaista hyvää rentoutta. Ihmiset elivät enimmäkseen normien mukaan.” – Johanna Jauhiainen, näyttelijä ”M iina Äkkijyrkkä saa palata Sonkajärvelle”, julisti otsikko Helsingin Sanomissa toukokuun 10. Ei siinä muuten mitään, mutta kun lehmäaitauksen vieressä oli ala-aste. k e s ä k u u 2 2 3 5 7 pyöritykseen liittyvä kisa. Vaimojakin ehkä välillä ärsytti, kun miehet aika usein valitsivat toiveikkaina tietyn ajoreitin. Mutta kyllä siinä tuntui myös tietty ahtaus. Kun se muutaman vuoden päästä jätettiin ohjelmasta pois, sai Eero Pitkänen puhelun New York Times -lehdestä. Olen syntynyt Sonkajärvellä. Joka tapauksessa korkeimman oikeuden päätöksen ImageIlmot2023.indd 3 ImageIlmot2023.indd 3 2.5.2023 12.13.52 2.5.2023 12.13.52. Se kosketti minua. Siihen liittyy paikkana ristiriitaisia tunteita. Jotkut sonkajärveläiset muistelevat, että Äkkijyrkällä oli tapana kaitsea lehmiään alasti. Äkkijyrkkä ei syntynyt Sonkajärvellä vaan läheisessä Lappetelän kylässä, joka kuuluu virallisesti Iisalmeen
5 8
Ne oli välillä aika törkeitä. Meidät pääs tettiin saliin keskenämme tekemään näytelmiä ja kirjaston ala kertaan editoimaan parodiavideoita koulusta. Vuonna 2010 kuollut elokuvaohjaaja Arvi Auvinen oli aikanaan Suomen tunnetuimpia ja palkituimpia tekijöitä. ”Pelaan monta tuntia forttia putkeen, enkä mä ehdi ees läksyjä lukkeen.” Aplodit ovat korviahuumaavat. Ne oli sellaisia Alivaltiosihteerikopioita, sanaleikkejä ja näin. Lisäksi pidin yksin joka tiistai aamunavauksen keskusradion kautta. Niitäkin sain tehdä ihan rauhassa, marssin vaan opet tajanhuoneen nurkkaan vetämään show’ta. Erityistä Sonkajärvellä oli se, että kukaan ei yrittänyt estää tai kontrolloida minun ja kavereideni tekemisiä. Kukaan ei yrittä nyt sensuroida. k e s ä k u u 2 2 3 5 9 jälkeen – ja sitä ennenkin – tuli ja meni paljon muitakin kiistoja, lehtijuttuja ja lööppejä. Varmaan opettajat oli tyytyväisiä. Hän kirjoitti ja ohjasi valtaosan tuotannostaan lapsuutensa maisemissa Sonkajärvellä. Usein näytelmäsarjassa ei kyllä ollut muita esityksiä kuin meidän kaveriporukan juttu, niin sitten voitettiin. Pitkätukkainen Kärki esittää tuomariston pyynnöstä räp pinsä vielä uudestaan. Äkkijyrkkä luovutti ja lähti. Mutta valitettavasti kanttorin tytär opetteli saman kappaleen, ja se tietysti voitti. Siis Hollywoodin mukaan. Sonkajärven aika elokuvabisneksen keskipisteenä sen sijaan näkyy kylän keskustassa, onhan paikallisen ruoka ravintolan nimi Hollivoot. Siinä kohtaa kulttuurimyönteisyys hieman notkahti, sillä muuton jälkeen sonkajärveläiset veivät Äkkijyrkän jälkeensä jättämät teokset vähin äänin romuttamolle. Mutta ei Auvinen ollut yläsavon Hollywoodin ainut auteur; paikkakunnalla on kuvattu muun muassa Risto Jarvan Jäniksen vuosi (1977) ja Juhani Tikkasen tvsarja Kuolema savolaiseen tapaan (1986). Soitin myös pianoa. Riimittelyssä on vapau tuneesti hyödynnetty paikallisen puheenparren intonaatiota. Yhtenä vuonna päätin opetella Für Elisen. Nyt on kuitenkin aika palata nykyhetkeen, sillä koulukes kuksen jumppasalissa on palkintojenjaon aika. Silti ne opettajat vain naureskeli niille. Muutenhan niiden olisi pitänyt pitää ne aamunavaukset itse.” – Antti Holma, näyttelijä ja kirjailija. Hänen esitystään nimeltä Fortnite-räp voisi kuvailla muun muassa niin, että se käsittelee ikiaikaisia teemoja nuoruuden eksis tentiaalisesta ahdistuksesta virkistävän modernin kuvaston kautta. Me kuvattiin opettajia salaa ja dubattiin niille Iltalypsyn tyyliin ajatuksia. Hän on vastaansanomattoman cool: mus tat vaatteet, synkkä ilme, tukka silmillä. ”Minä olin aina hiihtokisoissa viimeinen mutta Henkisissä kilpailuissa pärjäsin. Sonkajärvi Talent 2023 kilpailussa jaetaan kymmeniä diplomeita ja kun niamainintoja, mutta pääpalkinnon ja kiiltävän pokaalin saa tänä vuonna kuudesluokkalainen Maria Kerttu Kärki
Välillä mukana oli mummoja, välillä koululaisia. Kirjoittamisen, kuvataiteen tai musiikin kautta opettajat onnistuvat usein koskettamaan herkkien teini-ikäisten sieluja vivahteikkaammin kuin kemian kaavojen tai saksan kielen verbien avulla. Käyttänyt nuuskaa ja NHL-lippiksiä?” Se on toki kaunokirjallista liioittelua. Usein ihmisten muistot tärkeistä opettajista liittyvät juuri taideaineisiin ja äidinkieleen. Samaan aikaan Sonkajärvi on kuitenkin edelleen ihmisten koti ja siellä eletään. Budjetissa usein pieni, olipa kyse Suomen valtiosta tai Sonkajärven kunnasta. Mutta on totta, että pieniltä paikkakunnilta puuttuvat teatterikoulut. Mutta kulttuurin vaikutusta on vaikea todentaa tai todistaa. Aija. Olen paljon miettinyt sitä, että kerron paikkakunnasta surun kautta, että lapsuuden paikat ovat hävinneet ja sukulaiset kuolleet. Päivi. Jaana. Ei Sonkajärvi oikeasti ole täysin ainut laatuaan. Tekemään esimerkiksi ihan niitä samoja juttuja. ”Kun nuorena lähdin Sonkajärveltä, suhtautuminen paikkakuntaan oli vähintäänkin ironista. Eukonkannon, Henkisten kilpailujen ja muun tapahtumapyörityksen lisäksi hän sai ujutettua sonkajärveläisten lasten elämään poikkeuksellisen paljon kulttuuria muun muassa kouluvierailujen muodossa. Sellainen, että yhtenä päivänä vuodesta kaikki koulun oppilaat taputtavat juuri sinulle. Antti Holman Kaikki elämästä(ni) -romaanissa on kirjoittajaa itseään kovasti muistuttava päähenkilö, joka yrittää kirjoittaa kirjaa ja epäonnistuu. Jossain vaiheessa täytyy lähteä maailmalle. 6 P aluujunassa Sonkajärveltä on aikaa miettiä kulttuurin asemaa ja merkitystä Suomen kutistuvissa kunnissa. Joissakin hetkissä joillekin ihmisille suuri. Juha. Siksi siitä on helppo säästää vaikeina aikoina. ”Mitä minä olisin Sonkajärvellä muka enää tehnyt. Mutta kyllä siellä harvinaisen sitkeästi on satsattu kulttuuriin. Sellainen, että näkee itsensä tai toiset hetken aikaa ihan eri tavalla. Se on melkoinen antikliimaksi eikä juuri auta romaaniprojektia. Kulttuurisihteeri on lapsille ja nuorille etäisempi hahmo. Liisa. Epäonnistumisen lomassa hän vierailee entisellä kotipaikkakunnallaan Sonkajärvellä. Pitkänen muistelee tehneensä uransa aikana noin 200 teatterimatkaa ympäri Suomea. Myöhemmin henkilöhahmo pohtii, että hän on paennut Helsingistä ulkomaille samalla tavalla kuin aikanaan lapsuuden maisemista pääkaupunkiin. Ja kun katsoo, mitä siitä on seurannut, ei voi olla ajattelematta, että ehkä Sonkajärvestä kannattaisi ottaa mallia. Ja kyllä sonkajärveläiset lähtivät myös muualle. Vaikka monet muistot lapsuuden maisemista olivat jo haalistuneet, opettajien nimet lausuttiin varmasti, vailla epäröintiä: Virva. Se ei silti tarkoita, etteivätkö nuoret haluaisi sieltä jatkossakin pois ja nopeasti. Mutta tätä puhetapaa on vaikea välttää. Sonkajärvelle tulivat niin modernit tanssiryhmät kuin bändit, Motelli Skronklesta lähtien. Otsikko oli Kuolevan kunnan hilpeä korahdus.” – Anna Isola, kirjailija. Se on yhtä aikaa pieni ja suuri asia. Silti Eero Pitkäsen työ on ollut poikkeuksellista. Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä enemmän siihen liittyy melankoliaa ja tietynlaista koti-ikävää. Eikä kukaan voi ikuisesti käydä näytelmäkerhossa, tehdä opettajia pilkkaavia videoita ja höpötellä yksikseen koulun radiossa hassuja juttuja. Siksi ei ole ihme, että miltei kaikki entiset sonkajärveläiset eli nykyiset taiteilijat puhuvat tätä kirjoitusta varten tehdyissä haastatteluissa juuri opettajista. Minulle oli ihan selvää, että esikoisromaanini sijoittuu Sonkajärvelle, vaikka en siellä enää itse asukaan. Aktiivisia kulttuurisihteereitä ja kannustavia opettajia on myös muualla. Kun eukonkannon kilpailut aikanaan aloitettiin, niin Helsingin Sanomat teki siitä jutun
70 % pienempi kuin riisin *. Kauran hiilijalanjälki on n
Kukaan ei määrittele, mitä esimerkiksi ”vastuullisuus” tarkoittaa, se vain toistetaan puheissa itsestäänselvänä asiana. Tällaistako on nykyajan taide. Kuten tässä ajassa kuuluu toimia. Kuuliaista ja odotustenmukaista. Jos maailma todella haluttaisiin pelastaa, taiteen tulisi ensimmäisenä luopua ”vaikuttavuudesta”, kirjoittaa Taina Saarikivi esseessään.. Puhisen hiljaa penkissäni. –– Jos jotakuta pitää lyödä niin heikkoja on helpompi.” Heikot ovat miten kuten toimeentulevia, pätkätöillä ja lyhyillä apurahoilla kitkuttavia häröjä, heitä, joiden jatkuvaluonteinen sivubisnes on perustella päivästä toiseen, miksi he haluavat tehdä Teksti Taina Saarikivi Hyvistaidetta ja hymistelyä Kriisiyhteiskunnassa taideapurahan saa se, joka kertoo oikeamielisimmän tarinan. Annetaan kaikille rauha ja tila nauttia taiteesta: ei häiritä esimerkiksi metelöimällä, koskettamalla tai tulemalla liian lähelle...” Minulle tulee vähän samanlainen olo kuin silloin, kun katson uutislähetystä, jonka alalaidan tekstinauha kertoo juuri alkaneesta hyökkäyssodasta. Miksi ei puhuttu taiteen sisällöistä. Turvaton olo. Poistun tilaisuudesta turhautuneena. Ai niin, eihän instituutioiden tarvitse. Kaikki vakuuttelevat, että instituutiomme on kiltti ja kuuliainen, se toimii kuten sen toivotaan toimivan. Seminaarin puhujina ovat Levän ja Haapalan lisäksi muun muassa Kulttuuria kaikille -palvelun toiminnanjohtaja Rita Paqvalen, Frame Contempoary Art -säätiön toimitusjohtaja Raija Koli ja Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu. Valkokankaalla pyörii Kiasman ohjeistus turvallisemmasta tilasta: ”Ollaan ystävällisiä toisillemme. Taidepolitiikan asiantuntija Pauli Rautiaisen mukaan instituutioiden asema on laeilla paalutettu ja ne ovat rakenteellistuneet osaksi järjestelmää. 6 2 E S S E E O n helmikuu 2023. Puhujien takana kaksi vaihtuvaa tekstiplanssia välähtelee levottomasti. K uuliaisuuden korostaminen jää vaivaamaan. Puhujat edustivat instituutioita, vakaita ja turvattuja taidemaailman möhkäleitä. Kansallisgallerian pääjohtaja Kimmo Levä ja Kiasman johtaja Leevi Haapala alustavat taidekentän ”kestävästä ja vastuullisesta toiminnasta” sekä taiteen rahoituksen eettisistä pelisäännöistä. He luettelevat instituutioidensa hyveitä: vastuullisuutta, eettisten periaatteiden noudattamista, oikeudenmukaisuutta. Istun Kiasma-teatterin hämärässä salissa taiteen rahoitusta käsittelevässä seminaarissa. Kun puheet etenevät, huomaan ajattelevani, että puhujat esittelevät instituutioidensa toimintaa vähän samaan tapaan kuin lapsi ylpeilee oppimillaan taidoilla: katsokaa, minä osaan, olen taitava. Miksi kukaan ei kritisoinut taiteen välineellistymistä. Hän sanoo kulttuurilehti Mustekalassa, että ”vakiintuneet instituutiot pelastetaan ja vakiintumattomasta kentästä ei huolehdita samalla tavalla. Sen järjestäjät ovat Kansallisgalleria ja Kiasma Strike -taiteilijaryhmä. Ekologisuutta korostetaan, ympäristötuhoa käsittelevistä toiminnoista ja näyttelyistä kerrotaan erikseen. Autetaan, jos toinen tarvitsee apua
Se pistelee ikävästi rinta kehän tienoilla, kuplii kuin närästys. Tämä oli tuttu toiminta tapa esimerkiksi 1900luvun alussa, jolloin nationalistisessa taiteessa oli tärkeää korostaa kansakuntia ja kansallista identiteettiä. Mutta taideinstituutioissa tunnutaan olet tavan, että kaikki ymmärtävät heidän vil jelemänsä muodikkaat iskusanat samalla tavalla. Olen omin sil min nähnyt hävitettäväksi tarkoitettujen teosten päälle läntättyjä punaisia leimoja Hampurin taidemuseon arkiston valtavan kokoisissa teosluetteloissa. k e s ä k u u 2 2 3 6 3 jotain niin turhaa ja hyödyntä kuin taide. Salmi viittasi tiedotteessaan Sarastusleh teen ja siinä esitettyihin ”rasistisiin ajatuk siin”. Erotuspäätöksen taustalla oli sosiaalisessa mediassa lausuttu roolituk sen kritiikki, jonka aloitti transukupuolinen esitystaiteilija Camilla Auer. T aide tuntuu jälleen luottavan 1930luvun sosialistisen realismin tapaan ideinostiin, aatteenmu kaisuuteen. Jos kaikki taiteilijat valjastettaisiin ajat telemaan (ja ratkaisemaan!) tämän päi vän ”suurimpia kysymyksiä”, muuttuisiko maailma paremmaksi. Usko yksiääniseen ajat teluun on vahvaa. Ja yhä useam min taide tuntuu lunastavan olemisensa oikeuden vakuuttamalla, että se rakentaa parempaa yhteiskuntaa. Millaista taidetta syntyisi, jos taiteilijat käsittelisivät nykyhetken polt tavien ongelmien sijasta menneisyyden tur hanpäiväisiksi tuomittuja pikkuseikkoja. Omien tietojen rajallisuus maini taan, ikään kuin asia ei olisi itsestäänselvä. Teosten kerrotaan syn tyneen ”aikamme suurten ja järkyttävien tapahtumien aikana ja keskellä”. Muistan parin vuoden takaisen, Helsingin Sanomissa ja Ylen verkkosivuilla käydyn keskus telun, jossa kuvataitelija Anna Tuori arvos teli kollegoitaan Riiko Sakkista ja Jani Leinosta oikeamielisyydestä ja epäkohtien. Onneksi Salmi ei päätä kirjahyllyni sisältöä. Toisen maailmansodan jälkeinen aika ei valjennut juurikaan sallivampana: 1950luvulla konkretistit syyttivät infor malisteja pinnallisuudesta ja sensaatio hakuisuudesta, ja 1960luvulla ääriva semmistolaiset taiteilijat karsastivat toisinajattelevia. Tai aivan hulluja kysymyksiä, jotka kellekään muulle eivät tule edes mieleen. Se on nimittäin kovin sekalainen ja kirjava. Kaikki instituutiot ovat aina rajallisia tie doiltaan ja myös taidoiltaan. Yksikään arvoasetelma ei voi olla absoluuttinen. Mikä tai millainen on parempi yhteis kunta, jota taide rakentaa. Taide lunastaa olemassaololleen oikeuden, kun mediassa kirjoitetaan, että taide edis tää hyvinvointia tai tarjoaa mahdollisuuksia kestävämpään kulutukseen tai luo työpaik koja tai kasvattaa taloutta. Yhtäkään nidettä en ole vielä polttanut roviolla paremman maa ilman toivossa. Mutta todelliseen, avarakatseiseen moninaisuu teen ja ajatusten vapaaseen lentoon uskon. Tärkeintä on se, että taiteella on oikeat arvot. Tässä armottomuuden ilmapiirissä tai delaitokset joko taipuvat kovaäänisimpien oikeudenmukaisuustaistelijoiden vaatimuk siin tai harjoittavat valikoivaa ulossulke mista itse. Päättäjät ovat keksineet taidepolitiikan tilalle koko joukon välineellisiä vaatimuksia, joilla tai detta ja etenkin sen rahoitusta ohjataan. Mutta jos kaikki poh tivat kilvan päiväkohtaisia ”suurimpia kysy myksiä”, kuka enää pohtii pieniä kysymyk siä. Ja paremmaksi kenelle. Erikoista kyseisessä ulossulkemisessa on, että kotisivuillaan Kiuaskustantamo nimenomaan irtisanoutuu kaikista puo lueista, järjestöistä tai tarkoin määritel lyistä ideologioista ja toteaa tarjoavansa tilaa näkökulmille, jotka jäävät valtavir takeskusteluissa sivuun. T aideinstituutioiden lisäksi maail man parantamista harrastavat toi sinaan myös yksittäiset taiteilijat ja taiteilijakollektiivit. Keitä tämän ajan – tai minkä tahansa ajan – pienet kysymykset edes koskevat. Lisäksi todetaan, että taiteilijat etsivät teoksissaan uusia tapoja lähestyä ”tämän päivän suu rimpia kysymyksiä”. Helsingin Kirjamessut sen sijaan toimi 2018 proaktiivisesti itse: se eväsi kirjai lija Timo Hännikäisen luotsaamalta Kiuaskustantamolta pääsyn näytteille asettajaksi. Onko tavoiteltu parempi yhteiskunta kenties sellainen, jossa taideinstituutiot muokkaavat esittämiään historiallisia näyt tämöteoksia nykyiseen ajatteluilmastoon sopiviksi. Kaikkea outoa ja häröä löytyy, tiedettä ja taidetta ja niiden epämääräisiä välimaas toja. Näin tekee esimerkiksi Kansal lisooppera, joka myös kertoo tekemistään muokkauksista kotisivujensa Vastuulli suusosiossa. Yleisö älähti, teatteri reagoi. Lisäksi se kertoo konsul toivansa vähemmistöihin ja ”haavoittuviin” ryhmiin kuuluvia henkilöitä silloin, kun esille laitettava näyttely liittyy kyseisiin ryhmiin. Tai 1930luvulla, jolloin nat sit hyväksyivät vain tietynlaisen, ihmistä ylevöittävän taiteen. Entä taidehankinnat ja esi tykset, joissa tunnistetaan ”ajan ilmiöitä” ja ollaan reagointiherkkiä. Kiasma julistaa toimivansa näin. Taidepolitiikka ei kiinnosta ketään, vähi ten tietysti taiteilijoita itseään. En usko. Löytyy myös Hännikäisen kirjoittamia ja kustantamia kirjoja. Kiasman tavoin myös taidemuseo Amos Rex kehuu nopeaa, suorastaan poikkeuksel lisen nopeaa reagointikykyään vastikään avatun Generation 2023 näyttelynsä leh distötiedotteessa. Kirjamessujen ohjelmajohtaja Ronja Salmi totesi lehdistötiedotteessa eväämisen syyksi sen, että kustantamon toiminta ei vastaa Kirjamessujen arvoja, joihin kuuluvat ”kaikki ihmisoikeudet”. Nyt vannotaan oikeu denmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden nimeen, mutta se ei näytä estävän erimie listen ulossulkemista ja tuomitsemista. Eri mielisyyttä ei kohdata uteliaasti tai keskus teluun pyrkien vaan armottomasti ja anta gonistisesti. Arvolatautuneita käsitteitä esi tetään ikään kuin ne olisivat neutraaleja totuuksia ja kaikkien ihmisten yhtä lailla haluamia asioita. Muun he leimasivat roskaksi, Entartete Kunstiksi. Yhden parempi maailma on aina jonkun toisen huonompi maailma, kuten jo filosofian peruskurssilla opitaan. Tuliko maailmasta parempi paikka kun Kiuaskustantamo suljettiin pois vuo den 2018 kirjamessuilta. Kun Helsingin kaupunginteatteri 2020 päätti ensin erottaa Kaikki äidistäni näytelmään transnaisen rooliin kiinnite tyn miesnäyttelijän ja sitten ottaa hänet takaisin, se luopui hetkellisesti taiteellisesta autonomiastaan. Näistä periaat teistaan huolimatta – tai ehkä juuri niiden vuoksi – kustantamo jäikin paradoksaali sesti itse sivuun tapahtumasta, jonka ohjel majohtaja totesi Suvi Auvisen blogihaas tattelussa, että toivoo voivansa rakentaa kirjallisuuskenttää, josta mahdollisimman moni löytäisi luettavaa. Onko niillä väliä. Tai paikallisia kysymyksiä. Sen pohtiminen vaatisi kriittistä ajattelua ja asioiden moni mutkaisuuteen katsomista, mutta sinne ei kukaan halua katsoa, sillä monimutkaisuus on vaivalloista. Hups
Jokin tässä koko ajatuksessa tökkii. Leinonen vastasi kritiikkiin arvostelemalla poliittisen korrektiuden käsitettä, joka hänen mukaansa on amerikkalaisen oikeiston lanseeraama termi. Myös Sakkinen totesi olevansa Tuorin kanssa eri mieltä taiteen poliittisuudesta. Maailmanparannustaide saarnaa, välillä suoraan ja välillä epäsuorasti. Mieluiten nopeasti ja tehokkaasti. Ja ne, jotka eivät tee niin kuin ”kuuluu”, leimataan nykyisenä tiukkojen jakolinjojen aikana väärässäolijoiksi, ”pahiksiksi”. Se pitää tehdä heti. Teoksen tarinaa pyydetään myös apurahahakemuksissa, joissa taiteilijan tulee arvioida taiteensa vaikuttavuutta. Se antaa ymmärtää, että näin kuuluu tehdä. He kertovat havainneensa saman. Hyvistelyn lisääntyminen taidemaailmassa ei kuitenkaan ole taiteen tai taiteilijoiden vika. Nykyisin jokaisella taideteoksella tulee olla tarina, toteavat Anna Tuori ja kirjallisuusja kuvataidekriitikko Aleksis Salusjärvi 2017 Voima-lehteen kirjoittamassaan esseessä. Nyt on edetty astetta pidemmälle. Hänen mukaansa tästä saattaa riippua koko ihmislajin eloonjääminen. Kannanotot ovat typistyneet kahteen teemaan: ekokriisiin ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Hän oli jyrkästi sitä mieltä, että taiteen voima on juuri siinä, että se erottautuu vallitsevasta todellisuudesta. Tai kun pitää kirjoittaa veroilmoitukseen olevansa ”itsensätyöllistäjä”, vaikka on oikeasti pakkoyrittäjä. Maailman parantaminen tarkoittaa entistä yksipuolisemmin nimenomaan oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolella olemista. Tuorin ja Salusjärven mukaan hakemuksen täyttämistä ei jostain syystä pidetä taideteoksen myymisenä, vaikka juuri sitä se on. Nykyinen kriisiajan ratkaisukeskeisyys ajaa taidetta oikeamieliseksi, samoin rahoituksen niukkuus ja kova kilpailu siitä. Leinosen mielestä Tuorin ”läppä” kuulosti perussuomalaiselta ja äärioikeistolaiselta. Missä kaikki ne mahdottomat maailmat, joita kukaan muu kuin taiteilija ei osaa tai uskalla kuvitella. Tulee ikävä filosofi Herbert Marcusea. Mutta ei taide ole ratkaisu yhtään mihinkään, kaikista vähiten ongelmiin. Toiset ahdistuvat. Ja kun kantaa otetaan asiaan, joka on kaikkien huulilla joka tapauksessa, taiteilija asemoi itsensä ”hyvän” puolelle. Kirjailija Risto Isomäki on todennut, että maailman kannalta olisi tärkeää, että ainakin osa taiteilijoista hahmottaisi maailman parantamisen tai pelastamisen osaksi omaa rooliaan. M utta parempi maailma ei odota. Miksi juuri taiteen ja taiteilijoiden tulisi nyt pelastaa maailma. Jos taide valjastetaan nykyhetken poliittisiin muutostarpeisiin, se ei voi enää olla vapaata ja moninaista. Samassa esseessä kirjoittajat sanovat, että taiteen vaikuttavuuden perusteleminen ja myyminen ohjaa taiteilijoita kiinnittymään johonkin tunnistettavaan aiheeseen, jolla on huomioarvoa julkisuudessa. Tällöin taiteilija näyttäytyy kantaaottavana, tiedostavana toimijana. Aate mukailee nykyhetken vallitsevinta ideologiaa, ”hyvien puolella” olemista, ja se tuntuu yksinkertaisesti liian helpolta, itsestäänselvältä. Monet mainitsevat ilmassa häilyvän ”oikeiden” aiheiden käsittelyn paineen. Olen viime aikoina haastatellut useita eri alojen taiteilijoita. Ja sen, että niitä oikeita aiheita käsittelevää taidetta rahoitetaan todennäköisemmin kuin jotain muuta taidetta. Hyperventiloin juuri itse yli kymppitonnin MYEL-lasMaailman parantaminen tarkoittaa entistä yksipuolisemmin nimenomaan oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolella olemista.. Jotkut taiteilijat sanovat silti, etteivät välitä paskaakaan siitä, mitä yhteiskunta vaatii. Ja sitten tämä maailman parantamisen trendikkyys. Taide on illuusiota, fiktiota, ja se ei pyri samaan mihin koko yhteiskunta epätoivoisesti pyrkii. He tuntevat, että heidän pitäisi olla muuttamassa maailmaa, vaikka he haluaisivat vain rauhassa tehdä omia, hapuilevia asioitaan. Moraalinen ylemmyys löyhkää. Taiteen tekemisen arkeen ja toimeentuloon liittyvien kysymysten lisäksi olen kysynyt taiteilijoilta, mitä nykyinen yhteiskunta vaatii taiteelta ja taiteilijoilta. Tuori kritisoi taidemaailmaa poliittisesta korrektiudesta ja oikeaoppisuuden vaatimuksesta. Taidehistorian dosentti Katve-Kaisa Kontturi kommentoi keskustelua toteamalla, että poliittiset aiheet voivat latistaa taidetta, jos poliittinen problematiikka otetaan annettuna tai niiden kuvasto vain tuotetaan teoksessa uudelleen. Missä Marcusen peräänkuuluttama erottautuminen, toiminta vastakarvaan. Taiteen tulisi hänen mielestään olla poliittista, ei pelkkää nautintoa. 6 4 E S S E E koristelusta. Ja näihin teemoihin kiedotaan taiteen vaikuttavuuden ideaali. Se, kun taiteen olemassaoloa ja vaikuttavuutta pitää päivästä toiseen perustella. Miksi puhua siitä, mistä kaikki muutkin jo valmiiksi puhuvat. Haastattelut ovat osa tutkimustyötäni Turun yliopistoon sijoittuvassa, Koneen Säätiön rahoittamassa monitieteisessä ja -taiteisessa Taidetyö ja talouden uudet muodot -hankkeesssa
Se ei ole neutraali laatusana, vaan osa New Public Managementin hallintomalliin sisältyvää tehostamisen ideologiaa. k e s ä k u u 2 2 3 6 5 kuihin hautautuneena. Taide tuottaa uusia, hulluja ajatuksia maailmasta ja maailman liepeiltä, ja juuri niitä halutaan hallinnoida. Toimitaan hapettomassa ja hengettömässä tilassa, jossa vaikuttavuusvaltaa käyttävä hallintakoneisto pyrkii säätelemään kaikkea, erityisesti vapaata taidetta. Taiteen aiheuttamat ajatukset, tunteet ja aistihavainnot vaeltavat ihmisruumiin säikeissä ennalta-arvaamattomilla tavoilla; ne muuttuvat merkityksiltään ja sisäisiltä painotuksiltaan. T ämänhetkisen yhteiskunnan leimaavin piirre on turvallisuushakuisuus. Valehtelu taiteen rahoitushakemuksissa koskee ennen kaikkea taiteen niin sanottua vaikuttavuutta. O nko paremman maailman mantrasta tullut taiteen olemassaolon uusi oikeutus. Luodaan turvallisia tiloja, väistetään väärinajattelijat ja kurotetaan kohti nopeita ratkaisuja, parempaa maailmaa. En halua, että käy kuten pornokaupassa Tampereella. Se on valehtelua siksi, että taiteen vaikuttavuutta on mahdotonta tietää etukäteen. Sulkusen mukaan fiktiivinen vaikuttavuusretoriikka vaalii ajatusta suunnitelmasta, tahdosta ja valinnoista eli toimijuudesta. Taiteeseen kerrostuu kulttuurisia, sosiaalisia ja yksilöllisiä juonteita, patinoituneita muistoja, tahmeita takaumia ja kirkkaita oivalluksia. Vaikuttavuus on saavuttamatonta, koska se on fiktiivistä. Entä jos joidenkin taiteilijoiden moraalinen ylemmyys onkin torjuntaa, pelkoa ja uupumusta. Siitä voisi ehkä sanoa jotain kymmenien tai satojen vuosien kuluttua. Tuo maksu on kohtalaisen suolainen, enkä minä ole järkevä, saati talousihme. Haluan ihmetellä ja kummastella, ehkä myös kauhistua, järkyttyä tai hämmentyä. Mutta minä en halua seksuaaliterveyttä. Ei parempi tai hyvisten hallinnoima vaan rosoinen, outo ja epätäydellinen maailma. Luovuutta kyllä ylistetään juhlapuheissa, mutta todellisuudessa sitä pelätään ja kammoksutaan. Sulkusen kritiikki tuo esiin, miten vaikuttavuuden osoittaminen kietoutuu suunnitelmallisuuden ja järjestäytyneisyyden ideaaleihin. Siellä myyjä tuli heti ovella pitämään reipashenkisen luennon seksuaaliterveydestä. Tai ilahtua ja päätyä euforian valtaan. Hän piti kädessään desinfiointiainepulloa, kenties maksimaalisen seksuaaliterveyden varmistamiseksi. Kun menen pornokauppaan, haluan pornoa, kiihottavia välähdyksiä jostain epämääräisestä ja tahmeasta. Se voi olla myös itseinhoa. Ensin määritellään tavoitteet ja tulokset, sitten mietitään, miten ne saavutetaan. Taiteen vaikuttavuudesta puhuttaessa tulisi muistaa, että vaikuttavuus on ennen kaikkea hallinnan ja arvioinnin termi. Silloin maailma on kaunis ja ihmeellinen. Ei ihme, jos taiteilijat uupuvat tai ryhtyvät verissä päin parantamaan maailmaa. Mutta ei ennen kuin taidetta on tehty. Taiteelta vaaditaan vaikuttavuutta siksi, että yhteiskunta on muuttunut 1990-luvun lopulla projektija arviointiyhteiskunnaksi. Sen käyttö taiteen mittaamisessa on kaikin tavoin järjetöntä. Silti juuri siitä rahoitushakemuksissa pitää puhua, enemmän kuin taiteen sisällöstä. Kun astun sisään taidemuseoon, en halua kuulla selostusta siitä, mitkä ovat museon turvallisen tilan periaatteet tai miten teokset noudattavat yhdenvertaisuutta. Sosiologi Pekka Sulkunen kritisoi projektiyhteiskuntaa ”fiktiivisenä todellisuutena”, jossa vaikuttavuuden arviointi on noussut keskeiseksi. Hän sanoo, että vaikuttavuutta arvioidaan näennäisen neutraalisti ja teknisesti: arvot abstrahoidaan ja vastuu niiden noudattamisesta siirretään tilaajalle eli asiakkaalle, kansalaiselle tai heitä edustavalle valtiolle. Toivon, että taide vatkaa ruumismieleni maitohapoille tai vetää hiljaiseksi. Ihmisen iho alkaa erittää sellaista, kun valehtelu rahoitushakemuksiin on jatkunut liian pitkään. Olen apurahatutkija, jolle maatalousyrittäjien vakuutusmaksu on pakollinen. Kuten minkä tahansa asian, myös taiteen vaikuttavuus kajastaa jossain saavuttamattomissa – kuin keidas autiomaassa. Tätä kaikkea ihmislihoissa ja ajassa vellovaa ryönää on mahdotonta mitata. Taiteen vaikuttavuudesta puhuttaessa tulisi muistaa, että vaikuttavuus on ennen kaikkea hallinnan ja arvioinnin termi.. Liian vapaat ja vallattomat näkemykset vaarantavat instrumentaalisen arviointiyhteiskunnan hauraan ytimen: fiktion ihmisen toiminnan kaikenkattavasta hallittavuudesta. Muutos ei ole viaton eikä ongelmaton. Ja kun menen museoon, haluan taidetta, epämääräistä ja tahmeaa ainetta ja aineettomuutta. Niitä pelätään. Samasta MYEL -auvosta olen nauttinut aiemmin myös valtion taiteilija-apurahan saajana, joten ei ihme, että maksettavaa riittää
Ne ovat vähän erilaisia kuin joskus 1980ja 90-luvuilla, nyt inspiraatiota haetaan maailman ruokakulttuureista. Vielä 50-luvulla kaikkien täyteaineiden hankkiminen on toki ollut kallista. Voileipäkakun toinen juuri on voileipäpöydässä, joka oli tyypillinen ensimmäinen ruokalaji yläluokan juhla-aterioilla 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa. Ensimmäiset paahtoleivät tulivat Suomessa markkinoille vasta 1960-luvulla. Pöydästä löytyi usein samoja aineksia, joita sittemmin näkyi voileipäkakkujen ohjeissa: leikkeleitä, salaatteja, silliä, mätejä, kananmunaa ja niin edelleen. Ehkä se 1950ja 60-luvuilla oli enemmän keskiluokkainen juttu, päätellen niistä medioista, joissa voileipäkakusta kirjoitettiin, kuten Kotiliesi ja monet kodin keittokirjat. 6 6 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Sanna Lehto V ieläkö voileipäkakku pitää pintansa juhlapöydässä. Tuohon aikaan ei liioin ollut esimerkiksi tuorejuustoa, vaan varhaisimmissa resepteissä suurin osa täytteistä on erilaisia voipohjaisia tahnoja. Voileipäkakku on säilyttänyt sitkeästi suosionsa 1950-luvulta lähtien. Sieltä käytiin kokoamassa oma alkupala-annos. Pehmitettyyn voihin sekoitettiin täyteaineita, ja näin saatiin juustovoita, persiljavoita, sinappivoita tai vaikka voista ja kinkusta tai savukalasta sekoittamalla tehtyjä tahnoja. Ehkä ruokatoimittajan näkökulmasta se oli ja meni, mutta mielestäni ollaan vielä samassa aallossa. Varsinainen voileipäkakku tuli Suomeen 1950ja 60-luvuilla. Mistä voileipäkakku on kotoisin ja miten se on tullut Suomeen. Kyllä se vaikuttaisi edelleen olevan suosiossa. Miten voileipäkakku on muuttunut aikojen saatossa. 1950ja 1960-luvuilla voileipäkakuissa käytettiin enimmäkseen erilaisia vuokaleipiä, joskus aika tummaakin leipää. Tuon ajan artikkelit oli suunnattu perheenemännille, joilla oli tarve säästää aikaa ja vaivaa, ja toisaalta myös rahaa. Vanhoissa resepteissä käytetään joskus myös lihaja kalatäytteitä samassa kakussa, mikä ainakin itselleni kuulostaa vähän vieraalta. Oikeastaan se tuli jo 2010-luvun lopussa uudelleen muotiin. Jossain vanhemmassa reseptissä esimerkiksi puhutaan vain hiivaleivästä. Kesäjuhlien klassikko R U O K AVA I K U T T A J A. Sitä ennen juhlissa suolaisena tarjottavana oli usein voileipiä, ja kakkua myytiin ihmisille helpompana vaihtoehtona yksittäisille leiville. Maksamakkara ja sinappivoi ovat tosin saattaneet vaihtua vegaaniseen tuorejuustoon, kertoo Hotellija ravintolamuseon amanuenssi Laika Nevalainen. Pikkuhiljaa elintason noustessa voileipäkakku tuli myös työväenluokkaisiin perheisiin, ja luokkaerot alkoivat näkyä siinä, millaisia täytteitä kakkuun käytettiin ja tehtiinkö kakku itse vai ostettiinko valmiina. Myös esimerkiksi maksamakkaraa käytettiin täytteenä. Voileipäpöytä tuli Suomeen Ruotsista, samoin kuin voileipäkakku, joka levisi Ruotsissa jo 1940-luvulla. Monista laajalle yleisölle suunnatuista ruokamedioista löytyy tälläkin hetkellä uusia reseptejä. Helsingin Sanomat oli vastikään kysynyt pitopalveluista kesän juhlatarjoiluista, ja kävi ilmi, että voileipäkakku olisi taas tulossa. Kevyttuotteet, kuten kevytmajoneesi, alkoivat levitä laajemmin 1980ja 90-luvuilla, samoin tuorejuusto, rahkat ja muut vaihtoehdot. Näkyikö tuo yläluokkaisuus varhaisissa voileipäkakuissa. Pikkuhiljaa täytteet ovat muuttuneet kevyemmiksi. Kuorutteena oli usein samoja tahnoja tai majoneesia, joskus jopa kermavaahtoa. Sen saattoi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, se ei nuupahtanut kahvipöydässä yhtä nopeasti kuin yksittäiset voileivät. Voileipäkakkua markkinoitiin myös sillä, että se säästää aineksissa
Ainesosia ei myöskään hukuteta kastikkeisiin. Berliinistä Suomeen palanneen Sauli Kemppaisen uutuusravintola Atelier7 lupaa yksinkertaisia annoksia, mutta lopputulos on odotuksia monipuolisempi. Sen vuoksi keittiömestari Sauli Kemppainen joutui sulkemaan berliiniläisen Savu-ravintolansa ja palasi Suomeen. Punajuuri taas on taipunut muun muassa jäätelömäiseksi lisukkeeksi. Hyvä esimerkki on ”muikku + punajuuri”, jossa muikkua on niin marinoituna, savustettuna kuin mätinäkin. Kollega, joka on ollut catering-puolella töissä, totesi että täytekakut ovat tulossa taas muotiin. Itselleni tulee mieleen britakakku, niitä reseptejä on taas alkanut näkyä viime vuosina ruokamedioissa. Oma valintani ”comte 36kk + ruusu” on illan ainoa pettymys: voimakas Comtéjuusto runnoo alleen ruusumoussen herkät makuvivahteet. Mieleenpainuvia ovat esimerkiksi ”poro + palsternakka” -annoksen ohuen ohueksi leikatut porosiivut, jotka suorastaan sulavat suussa. Me vierailemme ravintolassa illalla, jolloin se muuttuu á la carte -annoksia tarjoavaksi ravintolaksi. Kun teen voileipäkakkua, en käytä valmista reseptiä vaan mietin makumaailmaa ja muokkaan tahnat sellaisiksi kuin haluan. Seuralaiseni jälkiruoka ”kahvi + päärynä” ei listalla houkuttele, mutta herkullisen kahvijäätelön maistamisen jälkeen iskee annoskateus. Lisukkeena on muun muassa mustaa risottoa, joka on viiden tähden versio aiheesta. Mikä vanha juhlaherkku on taas pinnalla. Joskus olen tehnyt myös italialaisten makujen inspiroiman kasvisvoileipäkakun. Maidolla tai kauramaidolla. J otain hyvää koronassakin. Se saa nopeasti unohtamaan kalsean harmaat puitteet. Miten tämän vuosituhannen eettiset trendit näkyvät juhlapöydissä. täällä kannattaa myös kokeilla ruokia, jotka vaikuttavat paperilla epäilyttävältä. 1900-luvun jälkipuoliskolla lehti jutuissa saatettiin esimerkiksi viitata suvun vanhoihin täteihin, joille piti olla ne perinteiset pikkuleivät tai täytekakut. Usein viehättää raikas makumaailma, ei turhan tunkkainen. Töissä juon kauramaitoa. Ainakin meidän vierailumme aikana hän häärää keittiössä ja kiikuttaa välillä annoksia pöytiin. Tunnelma muuttuu jo ensimmäisestä annoksesta. Vaikka muodot vaihtelevat, maut ovat puhtaita, selkeitä ja tunnistettavia. Kemppainen oli maailman huippupaikoissa vuosikausia ja palkittiin muun muassa Michelin-tähdellä. Viime vuoden lopulla hän avasi nousevalle Vallilan Konepajan alueelle Helsinkiin ravintola Atelier7:n, jota pyörittää lounasravintoloista ja museokahviloista tunnettu Kanresta. Pääosassa on silti ruoka, josta välittyy maailmanluokan kokemus. Sen koostumus on samettisen pehmeä, ja merenelävän ominaismaku on tallella. Miten juot kahvisi. Raaka-aineiden käsittely on taidokasta. Illan kohokohtia on ”pulpo + palsternakka” -annoksen mustekala. Iso osa listan raaka-aineista on kotimaista alkuperää. Keittiömestari Kemppainen ei ole pelkkä paikan keulakuva tai mainoskasvo. Juhlissa myös sukupolvet ja erilaiset sukuhaarat maalta ja kaupungista kohtaavat, ja se vaikuttaa siihen, millaiset ruokaperinteet huomioidaan. kaikki atelier7:n ruuat perustuvat kahteen raaka-aineeseen, ja listalta löytyy muun muassa ”artisokka + tomaatti”, ”possu + kaali” sekä ”kahvi + päärynä”. Atelier7, Konepajankuja 7, Helsinki Annokset 19–29 euroa 1 + 1 = 2 + 3 R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä k u v it u s p a u l i i n a h o l m a. Parissa edellisessä tekemässäni kakussa olen ottanut inspiraatiota englantilaisista sandwicheistä kuten ”egg and cress” eli kananmuna ja vihanneskrassi. Hävikin vähentäminen saattaa näkyä myös siinä, kuinka paljon ja kuinka montaa sorttia tarjottavaa pitää pöydässä olla. Kasvipohjaisten maitotuotteiden tulo on mahdollistanut esimerkiksi vegaaniset kakut. x x x k u u 2 2 3 6 7 Usein ruokatrendit tulevat aina uudelleen aaltoina. Uudenkarhea tila tuntuu esiin jätettyine ilmastointiputkineen kalsealta, eikä askeettisen harmaa sisustus paranna asiaa. Kotona usein päädyn tavalliseen maitoon, jota siellä muuten kuluu enemmän. Kun tähän lisätään aluksi kompuroiva tarjoilu ja vähäinen asiakasmäärä, paikan yllä tuntuu leijuvan epäonnistumisen pilvi. Vaikutteita on alkanut tulla myös muista ruokakulttuureista, mutta juhlissa perinteet elävät yleensä vahvoina. Mikä on oma suosikkitäytteesi. Päivisin Atelier7 on samassa talossa toimivan MTV:n henkilöstökuppila, jonne muutkin ovat tervetulleita syömään. Käytännössä elementtejä on kuitenkin useampia, ainakin jos lasketaan samojen raaka-aineiden eri variaatiot. Häissä on viime vuosina ollut lähinnä moussekakkuja, mutta nyt tarjolla on täytekakkuja
Castellitto, edesmenneen Scolan ystävä ja yhteistyökumppani, on nyt ohjannut tämän Il materiale emotivo (”Tunneperäistä aineistoa”) -nimisen luonnoksen pohjalta ja monen kirjoittajan yhteistyönä syntyneen tarinan. En pysty järjellä selittämään, miksi vieroksuin Pienen kirjakaupan tyylittelyä, sen rytminvaihdoksia ja liioittelua, kun esimerkiksi taannoisen saksalaisen Fabian – moralistin tarinan vastaavia keinoja rakastin. Ja sitten: mutta ei haittaa vaikken pidäkään. Pitäisinpä tästä elokuvasta vielä enemmän, ajattelin. Elokuva on eittämättä tehty suurella kunnioituksella, ja kirjakauppias Vincenzon kasvoista heijastuukin Scolan melankolinen syrjästäkatsojan katse. Hän oli silloin 90-vuotias ja kävi yhä elokuvissa iltojensa iloksi. Lähinnä Scolan töistä tulee mieleen Illallinen, jossa vakiopöydässään illastava ikääntyvä keskushenkilö seuraa vierestä toisten kuohahtelevaa elämänpyörrettä ja haaveksii ravintolan omistajattaresta, saavuttamattomasta rakkaudestaan. Osasyynä on se, että kammoksumani Päivien kuohu oli yksi Vincenzon kirjasuosituksista, ja ilman tätä suoraa viittaustakin sen vaikutus elokuvaan oli ilmiselvä. Väliä oli sillä, että myös La voce della luna oli osa sitä valtavaa elokuvien rakennelmaa, jonka keskellä sain elää. Siihen samaan, johon kuuluvat syrjästäkatsojat ja vanhuudenhöperö Fellini sekä elokuvateatterin pimeydessä muiden kuolevaisten joukossa istuva Giulietta Masina. pikkuruinen, eiffel-tornin näköetäisyydellä sijaitseva independent-kirjakauppa on nostalgian arkkityyppi, josta on kirjoitettu paljon unelmakirjallisuutta. pieni kirjakauppa pariisissa on sen kulttuurin elokuva, melankolinen rakkauslaulu katoaville elämänmuodoille, elokuvateattereille, kirjakaupoille ja sidotuille kirjoille. kun silloin parikymppisenä näin Fellinin La voce della lunan, ajattelin että Fellini on ikäloppu ja elokuva yhtä sotkua. Ja kuten aina, vastakohdat vetävät toisiaan vastustamattomasti puoleensa, vaikka yhteensopivuudesta ei ole minkäänlaisia takeita, onnesta nyt puhumattakaan. Castellitton elokuva ei kuitenkaan perustu saksalaisen Nina Georgen Pieneen kirjapuotiin Pariisissa tai mihinkään Nicolas Barreaun romaaniin vaan Ettore Scolan, italialaisen elokuva taiteen jättiläisen, viimeiseen alkuperäiskäsikirjoitukseen. Eräänä iltana salin hämärtyessä seuralaiseni kuiskasi: edessäsi istuu muuten Giulietta Masina. Castellitton ihmisystävällisessä sadussa apea kirjakauppias Vincenzo (Castellitto itse) elelee niteidensä ja ensipainostensa keskellä, hoitaa onnettomuudessa parantumattomasti loukkaantunutta tytärtään (Matilde de Angelis) ja harrastaa vapaa-aikanaan kirjansidontaa. Miten pieni ja hento hän olikaan, ja miten huolella hänen punertaviksi värjätyt hapsensa olikaan tupeerattu elokuviin menon kunniaksi. On aina arvoitus, miksi toisten elokuvien tapa kertoa tarinaa sulattaa sydämen ja toisten ei. Se ei ole Kohtaamisen Roomassa tai muiden Scolan mestariteosten veroinen elokuva (sillä Scolan omakin tuotanto on epätasainen, tietenkin, epätasaisuushan kuuluu taiteeseen) mutta liittyy oleellisena osana nostalgiseen elokuvajärjestelmään. Katoavalle, rakkaudella K A T J A K A L L I O Pitäisinpä tästä vielä enemmän, Katja Kallio ajatteli katsoessaan Pientä kirjakauppaa Pariisissa.. Rakastin hänen Amarcordiaan sekä Giuliettaa ja viettelyksiä, ja nyt sitten tämä! Ja kuitenkaan se ei haitannut. Muistan yhä sen katsomisen aiheuttaman ponnistelun, kuin olisin koettanut kammeta Felliniä eteenpäin yli elokuvantekemisen esteiden. Joka päivälle riitti elokuvia, osasta pidin enemmän, osasta vähemmän, mutta ne kaikki olivat sen ihanan elämänmuodon osasia ja kannattelivat toinen toisiaan, ja minua. 6 8 e l o k u va t KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, jonka lempikirjakauppaa Roomassa ei ole enää olemassakaan P I E N I K I R J A K A U P P A P A R I I S I S S A O H J A U S : S E R G I O C A S T E L L I T T O K un olin 20-vuotias ja asuin Roomassa, kävin elokuvissa lähes päivittäin. Oli työlästä joutua taluttamaan elokuvansa läpi kompuroivaa Felliniä, mutta ei sillä oikeasti mitään väliä ollut. Toisista en muista mitään, kuten Federico Fellinin pahnanpohjimmaisesta teoksesta La voce della luna, mutta sen katsomiseen liittyviä tunteita en unohda. Monet tuolloin näkemistäni elokuvista muistan yhä elävästi. Elokuvasta en sillä kertaa nähnyt vilaustakaan, kun oli herkeämättä vahdittava edessäni häämöttävää päälakea. Nämä muistot ja niihin liittyvä elokuvakulttuuri hyökyivät mieleeni nähdessäni italialaisen Sergio Castellitton uutuuselokuvan Pieni kirjakauppa Pariisissa. Tätä vaimeaa elämäntapaista pyyhältää pöllyttämään kiihkeä näyttelijätär Yolande (Bérénice Bejo)
Kun isä kuolee auto-onnettomuudessa, lukiolaispoika ( Paul Kircher) ei alkuun edes uskalla kysyä, oliko kyseessä vahinko. Kuka minä olen, kysyy päähenkilö itseltään. Mark Jenkin käyttää 16 mm:n kameraansa kuitenkin idyllin ja suoraviivaisen kerronnan purkamiseen. – 1 8 . Viimeinen muisto isästä on rakas mutta myös raskas. Kun kaksikko törmää liikenteessä, molempien raivo räjähtää pintaan. Pätevä ranskalaisdraama kuvaa poikaa ja perhettä ( Juliette Binoche, Vincent Lacoste), joka joutuu tulemaan sinuiksi surun kanssa. Kokeellinen elokuva ja kauhu solmivat liiton, joka jättää pintaan tunteista kauheimman: epätietoisuuden. Lopputulos naurattaa, vaikka asetelma on kipeä, jopa yhteiskunnallinen: sisällä kytevä viha kaadetaan satunnaisen syntipukin niskaan. Jenkin muodostaa rutiineista hyvin hitaasti tiivistyvän kehän, jonka keskeltä löytyy vainoharhoja, painajaisia ja etäinen folk horrorin haju. Päähenkilö pitää elämänsä kaksi eri osaa tiukasti erillään, kunnes liikuntatunnin uusi tyttö astuu samaan queerbaariin. 6 .. Jos et tunnista yhdysvaltalaissarjan kihisevää vihaa, onneksi olkoon, olet zen-mestari. 6 . Jean ( Rosy McEwen) on lesbo, mutta hän on myös liikunnanopettaja. Hän matkaa isoveljensä nurkkiin Pariisiin, tutustuu satunnaiseen seksiin, ostaa kukkia, ihastuu. Käsikirjoittaja-ohjaaja C hristophe Honoré ei käy läpi surun vaiheita. – 1 8 . Saarella majailee luontohavaintoja tekevä nainen ( Mary Woodvine), jonka päivät koostuvat rutiineista: kävelemisestä, merkintöjen tekemisestä, teestä, radiosta ja kynttilänvalosta. Tavalliset kuolevaiset luultavasti ymmärtävät kohtuuttomat kaunat, jotka päähenkilöihin on ladattu. Kysymykset omasta identiteetistä liittyvät siihen, miten suhtautua auktoriteettiin, turvallisuushakuisuuteen tai esikuvan rooliin. S O D A N K Y L Ä N E L O K U VA J U H L I L L A 1 4 . Menestysbisneksen rakentanut Amy Lau ( Ali Wong) pitää pakkohymyä kasvoillaan mutta hellii salassa käsiasetta. Lee Sung Jinin sarja läikyttää kostofantasiaa arjen päälle. Lesbouteen ne eivät liity. Cornwallilaissaaren kevääseen 1973 ilmestyy kuolleita ihmisiä ja menneitä hetkiä. Lukiolaispoika tosin pitäisi siihen mieluummin etäisyyttä. Varansa menettänyt Danny Cho ( Steven Yeun) asuu löysäilevän veljensä kanssa ja kestää nöyryytyksiä vanhempiensa takia. N E T F L I X I S S Ä Kokeellista kaitafilmikauhua Rattiraivo ajaa kotiovelle Kaapin ja lakikirjan välissä Suru ja miten se selätetään E N Y S M E N B E E F B L U E J E A N W I N T E R B O Y Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät E L O K U VA T E A T T E R E I S S A S O D A N K Y L Ä N E L O K U VA J U H L I L L A 1 4 . Thatcher ja muut konservatiivit pauhaavat tuoreesta Section 28 -laista, joka kieltää ”homopropagandan”. k e s ä k u u 2 2 3 6 9 Värit ovat kirkkaat, taivas sininen ja formaatti nostalginen. Ehkä tämä ei ollut tyytyväinen elämäänsä. Hänelle suru itsessään on vaiheilua. Georgia Oakleyn onnistunut esikoiselokuva tekee katsojille palveluksen eikä yritäkään päätyä yksiselitteiseen vastaukseen. Pastellinen indiedraama sijoittuu 1980-luvun lopun Britanniaan
The New Yorker lehden Amanda Petrusich osui täsmälleen oikeaan määritellessään bändin ”tavallisten mene tysten hitaan kerääntymisen” mestarilli siksi kuvaajiksi. Siinä missä yhtyeen ensimmäiset levyt vielä saatettiin luokitella indie folkiksi, nyt koskettimet ja sovitukset tuovat soundiin muhkeutta, joka bändin hie novaraisten melodioiden ansiosta ei hetkeä kään tunnu turvonneelta. Kaikki päät tyy murheelliseen lopputoistoon: ”There’s nobody home, I’m already there.” Kukaan ei ole kotona, minä olen jo siellä. Sekä Tonra että Berninger puoliksi puhuvat tekstinsä, heidän äänen sävynsä on niin tunnustuksellinen ja intiimi, että yhtyeitä kuunnellessa tuntuu kuin he muuttaisivat kaiuttimista kuulijan pään sisään, kertoisivat siellä totuuksia, joita ei itse osaisi näin muotoilla. Jo viimeistään vuoden 2010 High Violet albumillaan he löysivät täydellisen epä mukavuusalueen keskiiän tyhjyyden ja sen aiheuttaman eksistentiaaliseen kau hun kuvaajina. Älköön heidän kyyneleensä koskaan kuivuko. Mutta sekin kai on okei, sillä rakkaille sedille sallimme samojen juttujen kertomisen yhä uudelleen. Eucalyptus taas tarkentaa lusikoiden jakamisen hetkeen. maailma hänen ympärillään murenee pala siksi kauniisti ja sinfonisesti. Sydänvaivoja S A M U L I K N U U T I The National ja Daughter muistuttavat, että paras popmusiikki myös lohduttaa. The First Two Pages of Frankenstein on jo yhtyeen yhdeksäs albumi, jonka tekemistä ensin viivytti ja sitten inspiroi Berningerin potema syvä masennuskausi. Daughterin kolmas albumi Stereo Mind Game kertoo sekin tarinoita etäisyydestä, erosta ja yksinäisyydestä suorastaan musertavan kauniisti. englantilais-sveitsiläisranskalai nen Daughtertrio tarjoaa täydellisen vas tinkappaleen The Nationalin surullisille sedille. Ota sinä se, en halua sitä, Berninger toistelee yhtä aikaa vihaisena ja surullisena; vie se pois, minä vain rikon sen. Sleep Well Beastin (2017) elektroniset kokeilut on aika lailla sivuutettu, kun yhtye on palan nut tarkoin rakennettuun aikuisrockiinsa. Mutta silti jo kaksi ensimmäistä kappa letta kuuluvat bändin parhaimpiin. ”I thought we could make it through any thing”, Berninger laulaa epäuskoisena, kun SAMULI KNUUTI on espoolainen kirjoittaja ja kustannustoimittaja, joka on onnellisimmillaan kuunnellessaan pakahduttavan surullista musiikkia. Bändin keulahahmo, 33vuotias Elena Tonra, voisi ikänsä puolesta olla Matt Berningerin tytär, ja on itse asiassa ihmeellistä, ettei hän ole, sillä niin paljon heidän tavassaan laulaa ja nähdä maailma on yhteistä. Taylor Swif tin kanssa kirjoitettu ja esitetty The Alcott sen sijaan elävöittää albumin yleisilmettä. Matt Berningerin riipai sevat tekstit ja Dessnerin veljesten kitara melodiat tajusivat, että tietyn pisteen jäl keen elämä on menettämistä, luopumista ja jätetyksi tulemista, eikä mikään määrä omaisuutta, asemaa tai edes ystäviä auta muuttamaan tätä. yhdysvaltalainen the national on tietenkin jo muodostunut käsitteeksi. Jo kappalei den nimet, kuten This Isn’t Helping ja Your Mind Is Not Your Friend, riittävät kuvaa maan, ettei yhtyeen maailmassa kaikki ole niinkään hyvin kuin ennen, jolloin juuri mikään ei ollut hyvin. Kappaleen tekstin esi nelitaniassa triviaalit tavarat tuntuvat yht äkkiä julman merkityksellisiltä, koska niihin ruumiillistuu hajonnut suhde ja kuollut rak kaus. Avaus kappale Once Upon a Poolside pudottaa täy teläisine orkestrointeineen suoraan syvään päähän eli jätetyksi tulemisen hetkeen. Puolen tusinan mieleenjäävän kappaleen joukosta eniten raapaisee To Rage, joka kertoo, kuinka tuskallista on katsoa rakkaan ihmisen vajoavan masen nukseen tai addiktioon: ”I’ve never loved a living thing so much”, Tonra laulaa albumin painokkaimmat säkeet, ”I was not equipped to watch you quit on us.” Sekä Daughter että The National muis tuttavat meille, että paras popmusiikki aina myös lohduttaa. Myös musiikillisesti The National on palannut perusasetuksiinsa. Tästä voi kiittää kahta juuri sydän suruihin erikoistunutta bändiä, Daughteria ja The Nationalia, jotka julkaisivat uudet albuminsa vain kolmen viikon välein. Kuten The Nationalin parhaat albumit, myös Daughterin uusin sopii niin taustamu siikiksi kuin intensiiviseen kuunteluun, sillä tunnelmallinen pinta kätkee alleen syvyyttä ja lämpöä. 7 M U S I I K K I K oskaan ei ole hyvä aika sär keä sydämensä, mutta koska niin aina kuitenkin joskus käy, tämän vuoden huhtikuu on ollut sellaiseen lohdullinen aika. Niin hienolta kuin uusi albumi yhtyeen ystävälle kuulostaakin, aika moni kappale kuulostaa siltä kuin The National olisi jo aikaisemmin kirjoittanut sen. T H E N A T I O N A L : T H E F I R S T T W O P A G E S O F F R A N K E N S T E I N ( 4 A D ) D A U G H T E R : S T E R E O M I N D G A M E ( 4 A D ). Kahdella kappaleella vierailee Phoebe Bridgers, mutta hänen taustalaulunsa ovat vain siveltimenveto pastellia bändin seepian värisessä maailmassa
Maailman paras Jessie J E S S I E WA R E : T H A T ! F E E L S G O O D ! L E V Y-Y H T I Ö : U N I V E R S A L K I S S A : A P I N A L I N N A 7 1. Tulevia tekemisiä vertaa väistämättä huippukorkealle nousseeseen rimaan. 4 Kissan single Cola Girl ’98 oli ilahduttava kappale: se ei yrittänytkään olla muuta kuin Oasis, Guns N’ Rosesin Sweet Child O’ Mine ja teelusikallinen The Smashing Pumpkinsia. Valohiukkanen ja Poseidon -levyjen sävelmällisempien laulujen jälkeen 5x4 tuntuu paluulta Lau Naun varhaisiin impressioihin – ja jopa Naukkarisen uran parhaalta levyltä. That! Feels Good! on viimeisen päälle musikaalinen diskolevy, vähän kuin The Weekndin tuoreimmat, joka ei tee taitavuudestaan numeroa, koska siitä harvemmin seuraa mitään hyvää. Sen jälkeen löytänee itsensä intoilemasta, kuinka jokainen rumpufilli tulee juuri sopivan hiljaa tai kovaa, torvilinjat jutustelevat toisilleen ja Begin Again -kappale jatkuu nykymaailmassa kapinalliset kuusi minuuttia. Tehtävää silti on vielä. Coste kuiskii eikä tuuttaa, mikä on suuri plussa kotimaiselle r&b-artistille. Siihen Apinalinna on hyvä vastaus. x x x k u u 2 2 3 Lau Naun uutuusalbumin edessä päätyy kokeellisen musiikin arkkihyveiden äärelle. Yleensä se ilahduttaa sitä enemmän, mitä enemmän se kuulostaa glamparodialta tai rockhistorialliselta faijavitsiltä – esimerkkeinä Kaikesta näen -kappaleen pianointro tai Katujuna -kappaleen lopun kauhu-urut. Tietenkin voi kysyä, voiko rock-musiikki olla enää muuta kuin vitsi. Laura Naukkarinen soittaa Buchla-modulaarisyntetisaattoria ja on konseptoinut kappaleensa viisijakoisiksi. Ja todellakin meiltä on puuttunut artisti, joka uskaltaisi rakentaa Solangen kaltaisten taide-r&b:n suuruuksien pohjalle. Jäi toive: jospa kakkoslevy Apinalinna laajentaisi Kissan missiota kesyttää rock lajin muihinkin alagenreihin kuin niihin koomisiin ja teatraalisiin. Silti Olen -esikoisen parhaat kappaleet Lapsi ja Äiti ovat Mustan sukulaisia: henkilökohtaisia ja perhekeskeisiä mutta eivät lainkaan kiusallisia. Rovaniemeläisen r&b-laulajan omakustannesingle Musta oli yksi viime vuoden ohittamattomista kotimaisista kappaleista. Anna Buchlan pulputtaa L A U N A U : 5 . Debytantille sen luokan biisi on kaksiteräinen jättipotti. 18 vuotta debyyttinsä jälkeen Lau Nau on yhä vaiettu aarre. Ihastuminen kannattaa aloittaa Free Yourself -singlestä. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan yhtye on yhä perheohjelmakelpoinen Räjäyttäjät tai terapiasukupolven The Darkness. Niiden, jotka ovat priorisoineet uuden musiikin turhan alas arkielämässään, kannattaa aloittaa Waren ja hänen äitinsä Table Manners -ruokapodcastista ja huomata, miten uskomattoman tykättävästä diskodiivasta on kyse. Mitä pienimuotoisempia ja abstraktimpia eli solangemaisempia Costen biisit ovat, sitä päämäärättömämmältä albumi kuulostaa. Rock rockin kesyttämisestä Tunnelmapala Rovaniemeltä R O S A C O S T E : O L E N Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : S VA R T L E V Y-Y H T I Ö : P M E L E V Y-Y H T I Ö : F O N A L Jos joku vaatisi kirveellä uhaten määrittelemään objektiivisesti laadukkaan musiikin (ihme, ettei kukaan vielä ole!), saattaisin soittaa Jessie Warea. Taustalla kuuluvat vuoroin Caterina Barbierin matemaattiset syntetisaattorisävellykset ja Ellen Arkbron urkumatto. Parhaan ambientin tavoin 5x4 tuntuu ensin käyttömusiikilta, siis sopivalta taustalta vaikka toimistoon, mutta tarkemmalla kuuntelulla levyn näennäinen pehmeys hälvenee ja särmät paljastuvat jyrkiksi. On Costee, Costi mutta onneksi myös Rosa Coste
Aivan samoin tekevät tämän päivän tekijät, myös Suomessa. Ihan kuin oltaisiin edelleen yläasteen pihalla. Romaanissa kun ei ole kyse avaruustaisteluista tai ylipäätään toiminnasta, vaikka siltä saattaa ensivilkaisulla vaikuttaa. 7 2 K I R J A T M ediassa nostetaan säännöllisin väliajoin esiin kysymys nykykirjallisuuden yhteiskunnallisuudesta – tai oikeas taan sen puutteesta. murhabotin ja ihmisten väliset sosiaaliset tilanteet menevät jatkuvasti pieleen erilaisilla vaivaannuttavilla tavoilla. samoin toimii yhdysvaltalaisen Martha Wellsin Murhabotin päiväkirjat -romaanisarja. Kysytään, kuka on tämän ajan työväenkirjailija, tai kiistellään siitä, mikä on oikea tapa kirjoittaa vähemmistöistä, köyhistä tai syrjäytyneistä. Vakavasti otettavaksi sanataiteeksi lasketaan ilmeisesti ainoastaan suurimpien kustantajien julkaisemat, aikuisille suunnatut perusromaanit. Sen ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2017. Esitetään syytteitä keskiluokkaisuudesta. Suurin osa teoksesta on Murhabotin sisäistä puhetta, jossa se ihmettelee esimerkiksi aluksensa miehistön keskinäiseen dynamiikkaan ja sukupuoliin liittyviä asioita kuin paraskin antropologi vieraan kulttuurin keskellä. Mutta ei siinä vielä kaikki. Se kyseenalaistaa ihmisten epäloogista toimintaa ja yrittää opiskella heidän sosiaalisia sääntöjään saippuasarjoista. Emmi Itäranta kirjoittaa teoksiinsa muunsukupuolisia henkilöhahmoja ja Siiri Enonranta hahmottelee kapitalismin jälkeistä maailmanjärjestystä – ilman että kumpikaan tuntuu päälleliimatulta agendalta. Ne esimerkiksi voivat estää monia lukemasta Murhabotin päiväkirjoja. Ja hienosti tekevätkin. Jos hän olisi välittänyt enemmän tavallisten ihmisten sosiaalisista peleistä, aktivismi ei olisi ollut vaihtoehto. Häneltä kysyttiin eräässä tv-esiintymisessä, miksi juuri hänestä tuli uuden yhteiskunnallisen liikkeen keulakuva. M U R H A B O T I N P Ä I V Ä K I R J A T, O S A 1 ( A L L S Y S T E M S R E D . Siinä siis kummasteltiin, miten hassuja tapoja niillä autisteilla on. Modernin scifi-kirjallisuuden äskettäin suomennettu klassikko tarkastelee maailmaa harvinaisesta näkökulmasta. Arvosteluissa sen juonta on kuitenkin välillä moitittu pinnalliseksi, jopa näennäiseksi. M I K A K I V I M Ä K I ) H E R T T A , 2 2 3 VENLA ROSSI on helsinkiläinen toimittaja, joka toivoisi olevansa vähän enemmän autisti.. M A R T H A W E L L S : H Ä LY T Y S T I L A . Yksi viime vuosien tunnetuimmista autismin kirjon ihmisistä on ilmasto aktivisti Greta Thunberg. Äskettäin esitetty Ylen Kirjolla-tv-sarja herätti paljon tunteita puoleen ja toiseen. V E N L A R O S S I Useampi autismiaktivisti huomautti Twitterissä, että sarja oli tehty neurotyypillisten ihmisten näkökulmasta. Tämän kaiken voisi lukea kiinnostavana pohdintana tekoälyn tulevaisuudesta, jos Martha Wells ei olisi julkisuudessa kertonut, että hän kuuluu itse neurovähemmistöön. Se on yksinkertaista, tehokasta ja monissa kohdissa myös aika hauskaa. Nuo samat sosiaaliset pelit ja normit rajoittavat neuroenemmistöön kuuluvia ihmisiä tavoilla, joita moni ei edes huomaa, saati kyseenalaista. Kaivataan lisää representaatiota sille tai tälle ihmisryhmälle. Wells kääntää näkökulman toisinpäin. Välillä sen täytyy erinäisten kuluttavien tilanteiden jälkeen mennä omaan lataustilaansa palautumaan. Androidi ei halua katsoa ihmisiä silmiin eikä ymmärrä small talkia. Suomeksi kulttiasemaan nousseen kirjan julkaisi äskettäin toimintansa aloittanut pienkustantamo Hertta, nimellä Hälytystila. Suoraan sanottuna hyvin hämmentynyt henkilö. Hälytystilan päähenkilö on Murhabotti, enimmäkseen epäorgaanisista osista koostuva androidi, joka toimii planeettojen välisen tieteellisen tutkimusryhmän henkivartijana. Tämä on aivan totta. Vain parisataasivuinen Avaruuden autismikirjo pienoisromaani on voittanut miltei kaikki kansainväliset scifi-palkinnot. Sellaiset tekijät kuin Mary Shelley, Isaac Asimov ja Kurt Vonnegut käsittelivät teoksissaan oman aikansa poliittisia kysymyksiä. Se ei ole yllättävää, koska Martha Wells on koulutukseltaan juuri antropologi. Salaa kaikilta Murhabotti on hakkeroinut oman järjestelmänsä ja poistanut itseltään androideille asennetut tottelevaisuusrajoitteet. Thunberg vastasi, että yksi syy on hänen diagnoosinsa. Runou den, lastenja nuortenkirjallisuuden tai spekulatiivisen fiktion yhteiskuntanäkymät eivät keskustelijoita kiinnosta. Siitä on tullut itsenäinen toimija, henkilö. T H E M U R D E R B O T D I A R I E S , S U O M . Nuo kannanotot tuntuvat yleensä hieman huvittavilta, sillä ne paljastavat, miten kapeasti ”kirjallisuus” julkisessa keskustelussa nähdään. Se on siinä mielessä erikoista, että esimerkiksi tieteiskirjallisuus on lähtökohtaisesti yhteiskunnallisesti virittynyt kirjallisuudenlaji. ”Sehän on jotain scifiä”, vakavastikin kirjallisuuteen suhtautuvat ihmiset saattavat välillä sanoa
Pronominiviittausvirheitä vilisevä suomennos on jokseenkin kankea. Terapiakulttuurin kasvatit hyllyttävät kirjansa värijärjestykseen ja työntävät voimakiviä pimppiin parisuhdettaan piristääkseen. Vapaa rakkaus ei ole hyvistä lauseista ja oivaltamisesta nauttivan lukijan kuppi teetä. Joidenkin taiteilijanerojen omakehu taas löyhkää niin, etteivät jutut oikein maistu. W S O Y, 2 8 2 S . Sellainen on esimerkiksi ”Kesämaha”: keski-ikäinen mies löytää coolia baariseuraa huolimatta keskivartalostaan, joka saa hänet näyttämään ” Jaan Diedrich Gullichsenin lampulta”. Kulttuurijournalismille ominaisen henkilövetoisuuden sijaan polttopisteessä ovat kaunokirjalliset keinot ja kirjallisuuskäsitykset. Parisenkymmentä ”taiteilijakuvaa” on luotu suomalaisia nykykirjailijoita haastattelemalla. Sovinismi ja naisten sisäistämät rooliodotukset tehdään erinomaisen selväksi: Nicky on ”äärimmäisen uppoutunut ajatustyöhönsä, jonka sisältöä Phyllis ei osannut edes kuvitella”. Sukellukset erilaisiin poetiikkoihin ovat mielenkiintoisia. k e s ä k u u 2 2 3 7 3 S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 1 2 . 2 2 3 Kesä 1967 muuttaa yläluokkaisen Phyllis Fischerin elämän. Erityisesti Petri Tammisen, Anneli Kannon ja Hassan Blasimin kirjailijantyöstä ja ajattelusta on antoisaa lukea. 7 . Tätä vasten päähenkilön älyllinen herääminen tuntuu vähän epäuskottavalta. Miten kirjani ovat syntyneet -sarjan kuudes osa jatkaa edellisten tavoin elävän kulttuurihistorian tallentamista. Nyt puhuu nykykirjailija: ”Se on muodoltaan monologi” Seksikesä 1967 Riemukkaasti vinksallaan V I L L E H Ä N N I N E N : M I T E N K I R J A N I O VA T S Y N T Y N E E T T E S S A H A D L E Y : VA P A A R A K K A U S [ F R E E L O V E . Tyyli sopii psykologiseen realismiin muttei säväytä, ja kertoja eläytyy hahmojensa tunteisiin niin perusteellisesti, ettei lukijalle jää juuri tulkittavaa. Perhe jää oman onnensa nojaan, kun kotirouva antautuu intellektuellin Nickyn pauloihin. T U U V E A R O : U N I V E R S U M I N T A K A H U O N E. Ville Hänninen kirjoittaa notkeasti, mutta jos käsiteltävänä olevan kirjailijan tuotantoa ei tunne, on tekstiä vaikea seurata. ] S U O M . Tytär Collette rimpuilee niin ikään irti sovinnaisista odotuksista. Sävy vaihtelee mustasta lohduttomaan ja koomiseen; usein jo aloitusvirke saa nauramaan ääneen. Eräs nuorisolainen hakee kavereilta suosiota tekaistulla queer-identiteetillä. S I L T A L A , 1 6 S . Tuuve Aron novellit luisuvat arkisesta absurdiin hallitusti. Kun lähikaupasta ei saa frappuccinoa, natsi-Saksan muistelu lohduttaa – juutalaisilla meni sentään vielä huonommin. Harmillisesti vain muutamassa haastattelussa on teossitaatteja avaamassa tekijöiden keinoja ja tyyliä. Arvostettu brittikirjailija kuvaa 1960-luvun vastakulttuuria: seksi vie ja Dylan raikaa. Riemastuttavassa novellikokoelmassa ääneen pääsevät enemmän tai vähemmän vinksahtaneet nykyihmiset. Kirjailijan taidoista kertoo kyky luoda jännite myös hyväntuulisiin tarinoihin. M A R I A N N A K U R T T O Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot G U M M E R U S , 3 1 8 S
Salakavalasti tuo populismi on levinnyt kaikkialle muuallekin – jopa kulttuuriin! Ajatus tuli mieleen Keravan taidemuseo Sinkassa toukokuun alkupuolella. Sinkkaan oli saatu todellinen löytö: kahden merkittävän saksalaistaiteilijan Rosa Loyn ja Neo Rauchin näyttely Das Alte Land – Ikiaikainen maa. Imagen uudella kulttuurisivulla tunnettu suomalainen pitkän linjan kirjailija käsittelee kulttuurin hyviä, pahoja ja rumia – aina kulttuuria puolustaen. Kun Suvilahtea ja skeittiparkkia käsiteltiin YLE:n kulttuuriohjelma Jälkinäytöksessä, keskustelun nuoret, jo etabloituneet miehet lähinnä naureskelivat alentavasti skeittiparkille. 74 K U L T T U U R I S I V U Kulttuuripuuma ja ylpeä siitä Ehkä on niin, että suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen puolustaminen on jäänyt harvalukuisen joukon sydämen asiaksi. Olin näyttelyn pressitilaisuudessa ja avajaisissa. Pojat näyttivät studiossa kovin aamu-unisilta, ja jokin ristiriita on siinäkin, että herää aikaisin torstaiaamuna rientääkseen Pasilaan esittämään, ettei välitä. Ja oikeassa olivat! Seuraavan päivän Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla oli näyttävä taidejuttu. Kaikki nuorehkoja miehiä, kaikki suomalaisen kulttuurin herkkiä ja viisaita komistuksia!. Kun kerroin tulevista haastatteluista ystävättärelleni, hän ilahtui: Kaikki nuorehkoja miehiä, kaikki suomalaisen kulttuurin herkkiä ja viisaita komistuksia! Olimme nauttineet hieman kuplivaa, ja keksin itselleni uuden arvonimen: Kulttuuripuuma. Sitä seuraavan päivän Juuso Määttäsen kulttuurikolumni oli otsikoitu: ”Missä asussa Käärijä saapuu paikalle?” Ei tarvitse pelätä, että perussuomalaiset tuhoavat kulttuurin – me teimme sen itse! kuukauden hämmennys Helsingin rakentamisesta keskustellaan nyt paljon. Vitsihän se oli, mutta jo seuraavana aamuna pohdiskelin vakavissani, että ehkä vain me muutamat jäljelle jääneet kulttuuripuumat pidämme enää suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen puolta. Kaikkialle tuntuu nousevan pääomasijoittajien jättimäisiä hotelleja sekä kauppaja viihdekeskuksia. Avajaisissa en kohdannut ainoatakaan kollegaani. Jutusta ei löytynyt vahvistusta väitteelle – sen sijaan siinä kerrottiin, että Charles III pitää Barbra Streisandista ja ”on harrastanut vesivärimaalausta”. Pressitilaisuus oli niin autio, että saksalaistaiteilijat todennäköisesti luulivat Suomea maaksi, jossa kulttuurista kirjoittaminen on kiellettyä. Suvilahden rakentamisen alle jää muun muassa omaehtoisin voimin rakennettu DIY-kulttuurin symbolina merkityksellinen skeittiparkki. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A kuukauden pettymys Perussuomalaisia syytetään populismista – ja syystäkin. Haastattelupyynnöt olen lähettänyt niin kuvataiteilija Jaakko Pallasvuolle kuin kapellimestari Klaus Mäkelälle. kuukauden ilonaihe Toukokuun haastattelukalenterini näyttää makoisalta! Olen tapaamassa muun muassa ihanat Joel Haahtelan, Miki Liukkosen ja Paperi T:n. Joskus toivoisi, että kehitystä myös kyseenalaistettaisiin eikä asioita puolustettaisi vain siksi, että haluaa erikoisuutta tavoitellen poiketa yleisestä mielipiteestä. Viimeksi kohun sai aikaan Suvilahteen nouseva tapahtuma-areena, ”Suvilahti Event Hub”. Maailma kehittyy – ja Helsinki tietysti siinä mukana. Sen otsikon mukaan ”Charles III on yksi Britannian menestyneimmistä nykytaiteilijoista”. Se on jättimäinen 50 000 kerrosneliömetrin viihdekeskus, jossa eliitti voi juhlissaan törmäillä toisiinsa pitkästä aikaa uudessa paikassa, kun Messukeskus, Finlandia-talo ja Kaapelitehdas ovat käyneet jo liiankin tutuiksi
KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. MARIKA LEHTONEN KIRJOITTAA AVUSSA 3/23. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. ” ” ” TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Mistä saamelaislakikiistassa on todella kyse. ” ” ” TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. ” ” ” JANI HALME, PARIKKALA AURORA LEMMA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Helsinkiläinen poikajoukko, joka puhuu keskenään tunteistaan. ” ” ” JANI HALME, PARIKKALA AURORA LEMMA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Helsinkiläinen poikajoukko, joka puhuu keskenään tunteistaan. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. Avun 12 maakuntakirjeenvaihtajaa kertovat ne tärkeät, kiinnostavat ja koskettavat tarinat, jotka tapahtuvat yllättävän lähellä. MARIKA LEHTONEN KIRJOITTAA AVUSSA 3/23. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. MARIKA LEHTONEN KIRJOITTAA AVUSSA 3/23. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Minkälaisia arkelogisia aarteita löytyi Turun torin parkkihallityömaalta. SUSANI MAHADURA KIRJOITTAA TAPAAMISESTA NUMEROSSA 26. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Minkälaisia arkelogisia aarteita löytyi Turun torin parkkihallityömaalta. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. TUIJA SORJANEN RAPORTOI NUMEROSSA 1/23. JENNI ARBELIUS KERTOO AVUSSA 4/23. TUIJA SORJANEN RAPORTOI NUMEROSSA 1/23. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. Lue Apu joka viikko!. ” KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU ISMO TUORMAA, NURMES ANTTI HEIKKINEN, TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. JENNI ARBELIUS KERTOO AVUSSA 4/23. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. Avun 12 maakuntakirjeenvaihtajaa kertovat ne tärkeät, kiinnostavat ja koskettavat tarinat, jotka tapahtuvat yllättävän lähellä. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. ” ” Miten Mikkelin seutu on ottanut kaksoiskuntalaiset huomioon palveluissaan. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. ” ” ” JANI HALME, PARIKKALA AURORA LEMMA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Helsinkiläinen poikajoukko, joka puhuu keskenään tunteistaan. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. ” KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. ” ” Miten Mikkelin seutu on ottanut kaksoiskuntalaiset huomioon palveluissaan. Avun 12 maakuntakirjeenvaihtajaa kertovat ne tärkeät, kiinnostavat ja koskettavat tarinat, jotka tapahtuvat yllättävän lähellä. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. JENNI ARBELIUS KERTOO AVUSSA 4/23. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. ” KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. ” ” Miten Mikkelin seutu on ottanut kaksoiskuntalaiset huomioon palveluissaan. TUIJA SORJANEN RAPORTOI NUMEROSSA 1/23. Lue Apu joka viikko! KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI TUIJA SORJANEN, IVALO JAANA HAAPALUOMA-HÖGLUND, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA HEIDI LEHIKOINEN, VUOKATTI KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Helsinkiläinen poikajoukko, joka puhuu keskenään tunteistaan. Lue Apu joka viikko! ” KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI TUIJA SORJANEN, IVALO JAANA HAAPALUOMA-HÖGLUND, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA HEIDI LEHIKOINEN, VUOKATTI KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Helsinkiläinen poikajoukko, joka puhuu keskenään tunteistaan. SUSANI MAHADURA KIRJOITTAA TAPAAMISESTA NUMEROSSA 26. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI TUIJA SORJANEN, IVALO JAANA HAAPALUOMA-HÖGLUND, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA HEIDI LEHIKOINEN, VUOKATTI KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU KIRSI HAAPAMATTI, SEINÄJOKI SUSANI MAHADURA, HELSINKI JENNI ARBELIUS, TURKU TUIJA SORJANEN, IVALO ATSO MIKKOLA, SODANKYLÄ JENNI RÄINÄ, OULU MARIKA LEHTO, MIKKELI ISMO TUORMAA, NURMES JANI HALME, PARIKKALA JUHA KAUPPINEN, HÄMEENLINNA ANTTI HEIKKINEN, NILSIÄ TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO KIRSI-KLAUDIA KANGAS, KEURUU Helsinkiläinen poikajoukko, joka Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. Mistä saamelaislakikiistassa on todella kyse. Minkälaisia arkelogisia aarteita löytyi Turun torin parkkihallityömaalta. Mistä saamelaislakikiistassa on todella kyse. SUSANI MAHADURA KIRJOITTAA TAPAAMISESTA NUMEROSSA 26. KIRSI HAAPAMATTI KERTOO NUMEROSSA 23. ” ” ” TUOMO PIRTTIMAA, KUUSAMO Miten pitkät synnytys matkat vaikuttavat Koillismaalla jopa perhe suunnitteluun. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. TUOMO PIRTTIMAA RAPORTOI NUMEROSSA 25. Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma. SUSANI MAHADURA KIRJOITTAA TAPAAMISESTA NUMEROSSA 26. Mistä johtuu Pohjanmaan villikissaongelma