V KO 28 /2 22 29 3 6 122 5 KESTÄVIÄ JUTTUJA 5-6/2022 KESÄ-HEINÄKUU 12,90?€ MAAILMA PALAA, LENTÄMINEN JATKUU Onko ilmailun tulevaisuus kestämätön. Miksi ihmeessä. IIDA RAUMAN PUHE KOULUNSA PÄÄTTÄVILLE NYT PUHUU JARI EHRNROOTH VALOMERKIN JÄLKEEN Chisu pistää poptähden uransa syväjäädytykseen. PA L. VENÄJÄ, VENÄJÄ JA VENÄJÄ Kirjailija Meri Valkaman essee utopiasta nimeltä maailmanrauha C H IS U : ”L O PU LT A H YV Ä KS YI N , ET TÄ JO S K U S K A IK K I EI VA A N TY K K Ä Ä S U ST A , M IN K Ä S TE ET .” IM A G E 29 6 K ES Ä -H EIN Ä K U U 20 22 Kesän tuplanumero
Se sopii täydellisesti urbaaniin arkeen ja viikonlopun seikkailuihin. MINI tarjoaa tavallisuudesta poikkeavia elämyksiä. BIG LOVE.. Auton kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus,lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Kulutus alk. Teho 136–178 hv. MINI 5-ovinen. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. Lue lisää: mini.fi #BIGLOVE FLOWER POWER. 5,6–6,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 127–141 g/km
Teho 136–178 hv. BIG LOVE.. Kulutukset ja päästöt määritelty WLTP-testimenetelmän mukaisesti. Lue lisää: mini.fi #BIGLOVE FLOWER POWER. MINI tarjoaa tavallisuudesta poikkeavia elämyksiä. Se sopii täydellisesti urbaaniin arkeen ja viikonlopun seikkailuihin. Auton kulutukseen ja toimintamatkaan vaikuttavat muun muassa kuljettajan ajotapa, ajonopeus,lämpötila, kelija ajo-olosuhteet sekä auton kuormaus. Kulutus alk. MINI 5-ovinen. 5,6–6,2 l/100 km, CO 2 -päästöt 127–141 g/km
Taidetta & teknologiaa vuodesta 1935 ar te k. fi Artek Helsinki Keskuskatu 1 B ja Artek-jälleenmyyjät Atelier tuoli, TAF Studio, 2018 Riippuvalaisin 201, Alvar Aalto, 1950’s
Kenen pituuskasvu on alkanut sen verran myöhään, että ikäkausijoukkueessa on jäänyt isompien jalkoihin, tai kenelle on sanottu, että laji on aloitettu liian myöhään, kuromista muiden tasolle tai lajin vaatimuksiin on liikaa. Lukitsevatko ne lasta niin, että tästä ei koskaan tule varhaista omaksujaa, joka innostuu aikuisikänsä erikoisoluista ja äänikirjoista. Ja siksi tämä on usein myös työporukoiden puhetapa: tiedämme, mitä kollega haluaisi jatkossa ehkä tehdä, mihin hän on tähtäämässä ja miten hän haluaisi itseään tai työpaikkaansa kehittää. Tavoista, joilla junioriurheilu on aikoinaan järjestetty sekä kriteereistä ja vaatimuksista, jotka ovat sanelleet joukkueeseen pääsyn. Mikä sinulle oli tärkeää NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S teen koko lajiin tai liikkumiseen kaikkinensa, tehdä samanlaista vahinkoa kuin takavuosien koululiikunta monille. Kun on pakotettu osallistumaan kaikkeen siihen, mitä koulunkäyntiin ja harrastuksiin liittyy, joutuu väistämättä lähemmäs omia lapsuustai nuoruusaikoja kuin on aikoihin ollut. Yleisellä tasolla kysymys kuitenkin näyttää katseen suunnan työpaikoilla, yksittäisen työntekijän kohdalta koko organisaation tasolle. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Kuka halusi konserttipianistiksi ja kuka diplomaatiksi, kenestä piti tulla ammattiurheilija ja kuka ymmärsi haudata haaveensa näyttelijänurasta. Tämä kaikki tuli mieleen Petteri Ala-Kivimäen ja Vesa Koivusen artikkelista Rakkaudesta lajiin. Kyse ei ole nostalgiasta vaan jonkinlaisesta reflektiosta. Samaan aikaan reflektiolla on myös toinen suunta: kuinka pitää huoli siitä, että nuoruusaikaiset intohimot kulkisivat lapsen elämässä mukana aikuiseksi asti. Se, millainen karsimisen ja kilpailemisen koneisto junioriurheilu usein on, voi tietenkin myös traumatisoida suhKannattaako lapsen varhaisia intohimoja edes vaalia. Tarinoissa on paljon tuttua. Kannattaako innostunut jälkeläinen viedä joukkueeseen, vai latistaako harjoittelu ja kilpaileminen kiinnostuksen. Ja jos ne ovat yhä tärkeitä, onko niille oman hyvinvoinnin kannalta kylliksi aikaa. Tai sitten on niin, kuten artikkeliin haastellulla jalkapallon harrastajalla, joka yli 50-vuotiaana sanoo rakastavansa lajiaan samalla tavalla kuin kuusivuotiaana. Välissä on ollut aikoja, jolloin suhde on ollut etäisempi, mutta jo pidemmän aikaa välit ovat olleet läheiset. Siinä Ala-Kivimäki ja Koivunen tapaavat viisi aikuista aktiivista liikunnan harrastajaa, jotka yhä, kaikkien vuosien jälkeen, harrastavat lajia, joka on ollut heille rakas pienestä pitäen. Sen miettimisestä, miten tärkeitä aikoinaan itselle tärkeät asiat tällä hetkellä ovat. Ainakin perheelliselle ajatus tuntuu tutulta. Ehkä kysyn tätä varhaiselta omaksujalta seuraavassa työpalaverissa. Sen jälkeen voimme taas puskea eteenpäin samalla, kun moni saattaa tehdä paluuta johonkin vanhaan, joka on vain ollut pitkään piilossa. Monesti tiedämme paljon vähemmän siitä, mistä edes lähimmät kollegat aikoinaan haaveilivat tai millaisia toiveita heillä oli ennen kuin elämä asettui nykyisille urilleen. Vai kannattaako lapsen varhaisia intohimoja edes vaalia. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 5 M issä näet itsesi viiden vuoden kuluttua. Lukitsevatko ne lasta niin, että tästä ei koskaan tule varhaista omaksujaa. Näkökulma ei ole tyypillinen tai ajanmukainen – pitkä lenkki on kuin meditaatiota, triathlonissa tutustuu omiin rajoihinsa ja oppii siirtämään niitä, melominen on henkireikä ja padel intohimo – vaan huomio on niissä toiveissa ja pyrinnöissä, joita omaan lajiin on aikoinaan liittynyt. Työhaastatteluiden vanha klassikko on aina ollut vaikea vastattava eikä varmasti muutu yhtään helpommaksi nyt, kun maailma sattuneesta syystä on pakotettu etsimään uusia asentoja. Sekä siinä kipinässä, joka ei ole suostunut sammumaan. Se on eteenpäin, ja niin on tietenkin myös oltava. Näissä ei kuitenkaan ole kyse itse lajista vaan käytännöistä sen ulkopuolella. Mikä hänelle on ollut tärkeää, vai onko intohimon kohteita ollut aina paljon. Voi olla, että taustalla on se usein kuultu ajatus, että vanheneminen on tulemista siksi, joka on aina tai alun pitäen ollut
Chisu kertoo musiikistaan ja siitä, miksi hän päätti lopettaa. 72 Aina ylemmäs Jari Ehrnroothin ratkaisut länsimaisen ihmisen ongelmiin. 42 Pää pilvissä Onko lentolakkoilu vain symbolista vaikuttamista, entä mikä on ilmailun tulevaisuus. 64 Jokaisella on tämänsä Suna Vuori tutki Pentti Saarikosken perintöä. 79 Rakkaudesta lajiin Aikuiset harrastajat kertovat, mikä liikkumisessa on parasta. 90 KESKUSTELIJA – PILVI TAKALA 94 ESSEE – FABERGÉN MUNAKOKKELI JA AUSCHWITZ-SELFIE 98 RUOKA – SILJA VARJONEN 100 ELOKUVA – FABIAN – MORALISTIN TARINA 102 MUSIIKKI – LETS EAT GRANDMA 104 KIRJA – VIOLETTI HETKI 106 CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJA 20–29. 6 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 5 PÄÄKIRJOITUS 8 AVAAJA – KAI KAILA 12 KUUKAUDEN DATA 14 POLIITTINEN KOTI 16 DEBATTI – SUOMELA, PURSIAINEN & NUORGAM 17 TOISINKIN VOISI OLLA 18 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 20 Taikuri itse Chisu panee poptähden uransa syväjäähän, miksi. 30 Toivo, joka sammui Meri Valkaman teksti tavoittamattomasta maailmanrauhasta ja Venäjästä. 54 Tottelemisesta Näin Iida Rauma kirjoitti koulunsa päättäville. T Ä S S Ä N U M E R O S S A Valokuvaaja Antti Raatikainen Meikki ja hiukset Miika Kemppainen Tyyli Mikko Vainio / @2pintaa K A N N E N K U VA
Tähän numeroon hän kirjoitti Venäjästä sekä siitä, miten maa edellisen kylmän sodan jälkeen luisui avoimen demokratian tieltä Putinin yksinvaltiuteen. Vapaa-ajallaan hän on keskiikäistyvä rullalutailija.. Hänen viime syksynä ilmestynyt esikoisromaaninsa Sinun, Margot voitti Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinnon. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. vuosikerta, 296. 1980) on Helsingissä asuva lavastaja. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Aikakausmedia ry:n jäsen. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus APC Print, Vaasa 2022 Seuraava numero ilmestyy 13. Tähän lehteen hän rakensi lavasteet juttuun Chisusta. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. heinäkuuta 2022. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. ISSN 0782-3614 K E S TÄV I Ä J U T T U J A Päätoimittaja Niklas Thesslund Toimituspäällikkö Sonja Saarikoski (virkavapaalla) Tuottaja Laura myllymäki Ulkoasu Ilari Musta Digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) Miikka Järvinen Johtava AD (ajankohtaismediat) Timo Tervoja MERI VALKAMA Meri Valkama (s. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 7 Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Twitter @imagelehti Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Petteri Ala-Kivimäki, Hans Eiskonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Janne Itkonen, Katja Kallio, Artemis Kelosaari, Miika Kemppainen, Samuli Knuuti, Vesa Koivunen, Juuso Koponen, Helen Korpak, Matti Koskinen, Suvi Laine, Jyrki Lehtola, Annaliina Niitamo, Tuomas Nortema, Oskari Onninen, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Iida Rauma, Venla Rossi, Pauli Salmi, Riikka Suominen, Anna Tommola, Anton Vanha-Majamaa, Antti Vettenranta, Meri Valkama, Elina Vitikka, Suna Vuori, Valtteri Väkevä. 1980) on helsinkiläinen toimittaja ja kirjailija. 37. numero. T E K I J Ä T TUOMAS NORTEMA Tuomas Nortema (s
Miten ihmisten väliset erot sitten selittyvät. Aivojen hermosoluissa geenit saavat jatkuvasti palautetta ympäristöstään ja muuttavat kytkentöjään ja toimintaansa. 8 AVA A J A Teksti Sonja Saarikoski Kuvat Timo Pyykkö V iime vuosina medioissa on kirjoitettu paljon ihmisten ominaisuuksien ”geneettisyydestä”: esimerkiksi rikollisuuden, älykkyyden, koulukiusaamisen ja jopa siisteyden. Mitä tämä tarkoittaa. Mitä ajattelet geeni-innostuksesta ihmisja yhteiskuntatieteissä. K A I K A I L A : Periaatteessa samasta hedelmöittyneestä munasolusta voi eri ympäristöissä kehittyä erilaisia yksilöitä – kaikkia huono-osaisimmista huippumenestyksekkäimpiin ihmisiin” ”. Hämmästyttävää on, että monet mediassa esitetyt kaikkein vakuuttavimmilta kalskahtavat väitteet geeneistä ja perinnöllisyydestä perustuvat täydelliseen tietämättömyyteen modernin biologian tutkimustuloksista. Jo kysymyksenasettelut ovat olleet lähtökohtaisesti virheellisiä. Geenit ovat yksilönkehityksen keskeisimpiä välineitä. Neurobiologi ja professori Kai Kailan mukaan lähestymistapa, jossa esimerkiksi rikollisuutta tai koulukiusaamista pyritään selittämään perinnöllisillä tekijöillä, on täysin epätieteellinen. Sosiaalinen ympäristö on ihmisen kehityksen kannalta ratkaiseva. Suurin osa ihmisten välisistä eroista liittyy geenien ohjaamaan kehitykselliseen plastisuuteen, joka on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana muuttanut radikaalisti käsityksemme geenitoiminnasta. Ihmisen biologiaan kuuluu ratkaisevalla tavalla yhteisöllisyys, ja tähän liittyy kiinteästi myös geeniemme toiminta. Suomen kielen sana perinnöllisyystiede on siinä mielessä harhaanjohtava, että maallikot kuvittelevat geenejä elementeiksi, jotka siirtävät monimutkaisia ominaisuuksia sukupolvesta toiseen. Esimerkiksi lausahdus, että vaikkapa 60 prosenttia yksilön älykkyydestä johtuu perimästä ja 40 prosenttia ympäristöstä, kuvaa tietämättömyyttä nykyisen geneettisen ja kehitysbiologisen tutkimuksen lähestymistavoista ja tuloksista. Perinteisesti yhteiskuntatieteilijät ovat suhtautuneet varauksellisesti biologiaan, mutta jostain syystä geenit ovat taas alkaneet kiinnostaa. Ei ole mitään sellaista dikotomiaa kuin geenit versus ympäristö. Ihminen ei edes kehity ihmiseksi ilman muita ihmisiä
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 9 Neurobiologi. Kai Kailan laboratoriossa on tutkittu muun muassa poistoja muuntogeenisten jyrsijöiden aivojen kehitystä.
Ihmisen perimä eli genomi on valtavan suuri tiedosto: siinä on dna:han koodattua informaatiota siitä, miten proteiineja koodataan ja lukulaitetta hallitaan. Kaksostutkimusten perusongelma on, että niissä on usein käytetty käsitettä periytyvyys eli heritabiliteetti tavalla, joka on johtanut valtavaan käsitteelliseen sekamelskaan ja harhapäätelmiin. 1 AVA A J A Mitä kehityksellinen plastisuus tarkoittaa. Voisitko antaa jonkun esimerkin. Ihmisellä on elämänsä alussa edessään haarautuvien polkujen puutarha, ja se, mille polulle joutuu, riippuu omasta tietoisesta ja tiedostamattomasta toiminnasta sekä yhteisön toiminnasta, ympäristöstä. Sama periaate toteutuu meidän kaikkien aivojen kohdalla: rakennamme oman toimintamme ja kokemustemme pohjalta omat yksilölliset ja ainutlaatuiset aivomme. Periaatteessa samasta hedelmöityneestä munasolusta voi eri ympäristöissä kehittyä täysin erilaisia yksilöitä – kaikkia huono-osaisimmista huippumenestyksekkäimpiin ihmisiin. Genomissamme on monia säätelysysteemejä, jotka ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa oman toimintamme ja ympäristöolosuhteiden kanssa. Lisäksi jos menettää näkönsä varhain tai syntyy sokeana, aivokuoren näköalueet rupeavat palvelemaan muun muassa muistitehtäviä. Tämä perustuu hermosolujen kehitykselliseen plastisuuteen. Miten selität kaksostutkimuksissa kuvatut tulokset, joiden mukaan eri perheissä kasvaneiden identtisten kaksosten ominaisuudet ovat lähempänä toisiaan kuin ei-identtisten. Heritabiliteetti on tilastollinen mittaluku, joka on hyödyllinen vaikkapa kasvien jalostuksessa, mutta sen käyttö johtaa harhaan, jos tehdään virheellinen oletus, että geenien ja ympäristötekijöiden vaikutukset voidaan esittää prosentteina. Tällainen käsittämätön muovautuvuus on aivojen perusominaisuus. Lisäksi suuressa osassa kaksostutkimuksia ajatellaan, että sana synnynnäinen tarkoittaa – K A I K A I L A Vastasyntyneen lapsen myöhempään stressinsietoon vaikuttavat erityisesti äidin raskaudenaikaiset stressikokemukset. Geenit muodostavat perustan, jolle organismimme rakentuu, mutta ne eivät ennalta sanele esimerkiksi yksittäisiä psyykkisiä ominaisuuksia. Pikkulapsesta harjoitelleiden ammattimuusikoiden aivoissa on havaittu suuria rakenteellisia muutoksia, jotka ovat kehittyneet esimerkiksi viulunsoiton opiskelun yhteydessä. ImageIlmot2022.indd 6 ImageIlmot2022.indd 6 9.5.2022 13.44.14 9.5.2022 13.44.14. Arkikokemusten tasolla on toki selvää, että identtiset kaksoset muistuttavat toisiaan enemmän kuin ei-identtiset, mutta ympäristövaihtelu kaksostutkimuksissa on ollut mitättömän pientä. Sen perustana olevia molekyylibiologisia mekanismeja tutkimme omassakin laboratoriossani hermosolujen geenitoimintaa suoraan muuttavilla menetelmillä, jotka olisivat vielä parikymmentä vuotta sitten kuulostaneet science fictionilta
Ihmiset ovat fundamentaalisesti samanlaisia. Mutta ihmiset eivät ole fundamentaalisesti erilaisia. Jos tehdään poikasten vaihto emolta toiselle, käyttäytyminen ”periytyy” hoitavalta emolta, mutta ei geenilinjan vaan emon käyttäytymisen kautta. Nämä geenimuunnokset puolestaan tuottavat kehityksellistä plastisuutta. AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Ihmisten välisten oletettujen geneettisten erojen sijaan pitäisi miettiä esimerkiksi, millainen olisi koulu, jossa kiusaamista ei synny. ImageIlmot2022.indd 6 ImageIlmot2022.indd 6 9.5.2022 13.44.14 9.5.2022 13.44.14. Esimerkiksi vastasyntyneen lapsen myöhempään stressinsietoon vaikuttavat erityisesti äidin raskaudenaikaiset stressikokemukset. 1 1 k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 perinnöllistä. Mitä tiedämme ihmisen psyykkisten ominaisuuksien perinnöllisyydestä tutkimuksen perusteella. Lisäksi genomilaajuiset niin sanotut gwas-analyysit ovat osoittaneet, että psyyken sairauksiin liittyy tuhansia altistavia geenimuunnoksia. Moderni biologinen tutkimus ei tue ajatuksia psyykkisten ominaisuuksien perinnöllisyydestä. Näin ei ole. Jo ennen syntymää ja jopa juuri synnytyksen aikana voi tapahtua paljon koko elämänkaareen vaikuttavaa kehityksellistä plastisuutta. Esimerkiksi hoivakäyttäytyminen rotilla ei periydy geneettisesti vaan siirtyy kehityksellisen plastisuuden kautta yli sukupolvisesti. Miksi sellainen tutkimus, jossa ihmisten eroja pyritään selittämään geenien avulla, vaikuttaa olevan nyt niin kiinnostavaa. Rikollisuuden, heikon koulumenestyksen ja huono-osaisuuden pitäminen perinnöllisinä ominaisuuksina on täysin epätieteellistä ja pahentaa entisestään yhteiskunnasta syrjäytyneiden ihmisten ja heidän lähiomaistensa kärsimystä. Monia tällaisia ei-geneettisiä mutta ylisukupolvisia ilmiöitä on kuvattu tieteellisessä kirjallisuudessa myös ihmisillä. Ajatussuuntana geneettinen determinismi syntyi 1800-luvulla palvelemaan näkemystä, että jotkut ihmiset ja ihmisryhmät – käytännössä tietenkin asianomainen itse – ovat synnynnäisesti arvokkaampia ja parempia kuin toiset
Kahdenlaisia muutoksia Lentoliikenne kasvaa yhä, ja ala kipuaa koronakuopasta. Miten päästöt saadaan laskuun. Sanan alkuperä oli tietenkin ruotsin sanassa flygskam. Teksti Laura Myllymäki Infografiikka Juuso Koponen veron vaikutuksista Suomessa. Tähän lehteen toimittaja Anna Tommola tutki, mitä lentämisen tulevaisuus 500 1 000 1 500 km Suomen tärkeimmät lentoyhteydet maailmalle Reitit, joilla vähintään 5 000 matkustajaa tai 500 tonnia rahtia vuodessa; lähekkäiset lentokentät yhdistetty TOKIO NAGOYA OSAKA SOUL PEKING SHANGHAI NANJING FUKUOKA BANGKOK DELHI DUBAI DOHA HANIA KANARIANSAARET (LPA+TFS) ANTALYA RÓDOS SINGAPORE XI’AN CAN +HKG CHONGQING ISTANBUL ROOMA NIZZA MALLORCA ZÜRICH GENEVE SPLIT MILANO DUBROVNIK LISSABON DUBLIN DUBLIN REYKJAVÍK CHICAGO LOS ANGELES LONTOO (LHR+LGW) PARIISI MÁLAGA ALICANTE MADRID MANCHESTER MIAMI NEW YORK SAN FRANSISCO BCN 500 000 200 000 100 000 50 000 50 000 20 000 10 000 5 000 Matkustajaa Rahtia (tonnia) Liikenteen määrä 2019 Tukholma (Arlanda + Bromma) Kööpenhamina + Malmö Amsterdam München Berliini Oslo Frankfurt Moskova Riika Praha Tallinna Bryssel Jönköping Liége Göteborg Pietari Wien Düsselforf Krakova Leipzig Varsova Hampuri Vilna + Kaunas Gda?sk Örebro Helsinki–Vantaa Muut kentät Suomalaisten ja tämä ympyrän sisällä sijaitsevien ulkomaisten kaupunkien väliset yhteydet on kuvattu kartan alapuolella Turku–Gda?sk Vaasa–Tukholma Turku–Tukholma Tampere–Tukholma Turku–Riika Turku–Krakova Turku–Liège Tampere–Riika Turku–Vilna/Kaunas Kittilä–Amsterdam Reitin pituus Vain rahtiliikennettä päästöjen vähentämisen näkökulmasta tarkoittaa. Juttu alkaa sivulta 42.. Tulosten mukaan lentoliikenteen päästöt vähenisivät vaihtoehdoilla 1,8–2,3 prosenttia. 1 2 D A T A K otimaisten kielten keskus valitsi ”lentohäpeän” kuukauden sanaksi heinäkuussa vuonna 2019. Heinäkuusta 2019 on pian kolme vuotta, ja lentoliikenne kasvaa yhä. Ilmeni, että se tarkoittaa ainakin kahta asiaa: muutoksia systeemissä sekä systeemi muutosta. Helmikuussa Valtioneuvoston selvitysja tutkimustoiminta julkaisi esiselvityksen lentoJUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatio muotoilija, jonka laatima data visualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. Mukaan oli otettu matkan pituuden mukaan porrastuva lippuvero, kiinteä lentokohtainen nousuvero sekä eu:n laajuinen polttoainevero. Termin on tarkoitus viestittää, että on häpeäl listä lentää hedonistiselle lomamatkalle ilmaston ja ympäristön kustannuksella. Pandemia sai aikaan pienen notkahduksen, joka näyttää myös jäävän sellaiseksi. Jos ilmaston lämpenemistä halutaan hillitä edes siedettävälle tasolle, ilmailunkin päästöjen kasvu on saatava taittumaan
lanna.fi THE HOME OF SCANDINAVIAN DESIGN NOW IN FINLAND LANNA_Image_220601.indd 1 LANNA_Image_220601.indd 1 2022-05-09 08:42 2022-05-09 08:42
Meillä on olohuoneen seinillä kaksi Tapani Piirron taulua. Tässä Sijainti ratkaisee Liike Nytin Nora Stenvall etsi muuttovalmista asuntoa mutta päätyi remontoimaan kotinsa lattiasta kattoon. Nyt tässä voi laittaa ruokaa ja ihmiset ovat lähellä olohuoneessa. Parkettikin on alkuperäinen mutta moneen kertaan hiottu. Teksti Janne Itkonen Kuva Antti Vettenranta 4 H + K + S , 1 4 9 , 5 M , N U O T T A L A H T I , E S P O O POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Tämä taulu tuo hyvää kontrastia muuten vaaleaksi muodostuneeseen sisustukseen.. Monien sattumien summana tästä huoneesta on tullut todella vaalea. Kaipasimme asunnolta lisää tilaa ja avaruutta, jota saatiin purkamalla seinä keittiön ja olohuoneen välistä. Luonto on aina ollut minulle tosi tärkeä, olen aina viihtynyt mökeillä ja hevostalleilla. Itse epäröin, onko meillä mahdollisuuksia ryhtyä tekemään isoa remonttia kaiken muun keskellä, mutta jotenkin tämä asunto vain tuli meille. Tykkään myös hiihtää, Oittaalla sitä pystyi tekemään viime vuonna vielä vappuna. Hetken olen asunut myös Helsingin keskustassa ja Lauttasaaressa. Tykkään siitä, että on ihmisiä ympärillä. Alun perin olimme menossa katsomaan muuttovalmista asuntoa viereisestä taloyhtiöstä, mutta se meni heti. Sijainti ja luonnonläheisyys varmaan ratkaisivat sen. Espoossa pidän erityisesti luonnosta ja liikuntamahdollisuuksista. remontoitiinkin sitten kaikki muu paitsi saunan lauteet. 14 P O L I I T T I N E N K O T I E nsimmäiset lapsuusvuoteni asuin Vaasassa, mutta suurimman osan elämästäni olen asunut eri puolilla Espoota. Teen paljon töitä etänä, usein keittiön pöydän ääressä. Myös Espoon rantaraitti on lähellä, vain 150 metrin päässä. Pidän välillä etäpalavereja siellä kuulokkeet päässä kävellen Taulut. Muutimme tähän kotiin kymmenisen vuotta sitten puolet pienemmästä asunnosta Westendistä. Tästä pääsee nopeasti ulos raittiiseen ilmaan, riittää että avaa oven terassille
Halusin avaran kodin, johon voi kutsua ison joukon vaikka joulunviettoon. 1 5 k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 Pitkä ruokapöytä. Sitä ei ollut ihan helppo löytää, mutta tämä Kirsi Valannin suunnittelema pöytä täytti toiveet.. Sitä varten tarvittiin myös iso ruokapöytä. Perhe ja ystävät ovat minulle tosi tärkeitä
Noidankehä pahenee alati. T yömarkkinat ovat monella tapaa rikki. 2020-luvulla työntekijät eivät ole enää ensisijaisesti kiinnostuneita toimipaikkojen määristä tai välttämättä edes palkasta. Syyllistä on etsitty milloin ulkomaankaupasta, milloin Euroopan unionista. V Ä I T E : EMMI NUORGAM Impact Producer Vihreiden puheenjohtajan sijainen ja kansanedustaja suuntaan tai toiseen. Työnantajaosapuolten on pakko päivittää neuvotteluvalttinsa, jotta ne voivat tarjota työntekijöille tyydyttäviä ratkaisuja. Kukaan muu ei voi asiaa hoitaa. 16 D E B A T T I Ovatko työmarkkinat lopullisesti rikki. Tuolloin uudistettiin muun muassa vuosilomalaki, neuvoteltiin opintovapaasta ja äitiyspäivärahasta sekä säädettiin työttömyysturvalaki ja tasa-arvolaki. Ilman sairaaloita, sosiaalityötä, päiväkoteja ja muita julkisia palveluita Suomi lakkaa pyörimästä. Julkisen sektorin keskeinen ongelma taas on, että monella elintärkeällä alalla vallitsee syvä työvoimapula. Ennen näitä tulivat muun muassa oman osaamisen kehittäminen, oppiminen sekä työn turvallisuus. Palkka ja työnantajan taloudellinen vakaus olivat suomalaisilla vasta listan häntäpäässä. Suomalaiset kuitenkin erosivat muista vastaajista siten, että heille tärkeintä työssä oli mielenkiintoinen työn sisältö. Yksityisellä sektorilla avainkysymys on, että sovitaanko muutoksista ja joustoista liittojen toimistoilla vai yritystai peräti työntekijäkohtaisten sopimusten kautta – ja jos päädytään jälkimmäiseen, pyrkiikö työnantaja käyttämään valtaansa työntekijöiden aseman heikentämiseen. Jos luottamus puuttuu, tilannetta on vaikea ratkaista IIRIS SUOMELA Jatkossakin tullaan näkemään pitkäksi venyneitä työtaisteluita 1 970ja 1980-luvuilla Suomen työmarkkinajärjestelmän työtaisteluita nähtiin runsaasti. Tämä pahentaa henkilöstöpulaa, mikä taas lisää kuormitusta. Ongelman juurisyyt ovat syvällä. Ratkaisujen etsimisen sijaan näiltä aloilta on kuitenkin haettu säästöjä miltei koko 2000-luvun ajan. Esimerkiksi varhaiskasvatuksen sekä sosiaa lija terveydenhuollon kohdalla on selvää, että palkat eivät vastaa työn kuormittavuutta. 1990-luvun lama muutti työmarkkinaneuvotteluiden luonnetta, ja viime vuosina yleisimmät syyt lakoille ja työtaisteluille ovat olleet työvoiman vähentäminen tai toimipaikkojen lopettaminen. Olisikin hyvä, että kaikki Suomen puolueet sitoutuisivat elintärkeitä palveluita vaivaavan henkilöstöpulan ratkaisemiseen.. Tutkimuksessa kävi ilmi, että työn arvostus, suhteet kollegoihin ja esihenkilöihin sekä työn ja vapaa-ajan suhde olivat kaikkialla maailmassa ihmisille merkittäviä. Pyysimme aiheesta kommenttipuheenvuorot. Monilla aloilla työntekijöiden ja työnantajien näkemykset tulevaisuuden työelämästä poikkeavat niin rajusti, että työehdoista sopiminen on käynyt yhä vaikeammaksi. Jos korjaavia ratkaisuja ei löydetä, on täysin mahdollista, että jatkossakin nähdään pitkiä työtaisteluita. Tulevaisuuden työntekijät tulevat töihin vain, jos työn arvostus, työyhteisö ja työn ja vapaa-ajan suhde ovat kunnossa eli töissä on kivaa. Jo pitkään työnantajien ratkaisu työtaisteluihin on ollut maltillinen palkankorotus, mutta viimeistään keväällä 2022 käydyissä kunta-alan työtaisteluissa on käynyt selväksi, ettei mitätön palkankorotus enää riitä. Suomessa tullaan jatkossakin näkemään pitkäksi venyneitä työtaisteluita, jos ratkaisuehdotuksia työtaisteluihin ei pystytä uudistamaan. Decoding Global Talent (DGT) 2021 -tutkimus selvitti viime vuonna koronapandemian vaikutuksia ihmisten käsitykseen työstä ja siihen liittyvistä arvoista. Tämä ei onnistu ilman riittävää rahoitusta, minkä takaaminen on poliitikkojen tehtävä. Siksi henkilöstöpulaan on löydettävä ratkaisut
Kun poliittisesti johdettua uudistamista ei ole tapahtunut, kärsimät tömät työnantajat UPM etunenässä ovat alkaneet itse rikkoa vallitsevia käytäntöjä. Vihreä siirtymä ja kasvavat puolustusmenot pahentavat tilannetta. Ennustin aikanaan esi merkiksi, ettei Guns N’ Rosesista tule suosittua. Rakentaminen pysäh tyi sotaaikana, ja sen jälkeen alkoi Turun taudiksi nimetty purkuvimma, ja torin ilme muuttui täysin. Vanha kauppatori oli päivityksen tarpeessa. Purkuaalto loppui vasta 1980luvulla, mutta tila autoille oli tehty vuosikymmeniksi eteenpäin. Samalla työikäiset maksa jat vähenevät. Esitän kuitenkin kaksi syytä sille, miksi työtaistelut voivat yleistyä. Tori oli suurempi kuin Helsingin Senaatintori. Päättäjät ajattelivat, että 600 auton ohjaaminen parkkihalliin kaupungin yti meen lisäisi keskustan elävyyttä. Toisinkin voisi olla. Huri sevat bussit ja satunnaiset nakkikioskit eivät kutsuneet nauttimaan kaupunkielä mästä eivätkä antaneet Suomen vanhim malle kaupungille sille kuuluvaa tunnus tusta. Bryggman laati torille suunnitelman, jossa kauppatoria olisi reunustanut basaa rimainen pylväikkörakennus. K auppatori pesee kasvonsa”, juliste taan toriprojektin suunnitelma selostuksessa vuodelta 2016. Jos muut työnantajat lähtevät UPM:n tielle, lisää lakkoja voi seurata. Ensimmäinen on poliittinen halutto muus – joku sanoisi kyvyttömyys – uudistaa työmarkkinoita. Bryggman oli itse viehtynyt italialaisten kau punkien vaihtelevista kaupunkinäkymistä ja ihmisen mittakaavaisista tiloista. Turun toisenlainen tori T O I S I N K I N V O I S I O L L A Teksti Annaliina Niitamo HEIKKI PURSIAINEN EMMI NUORGAM Mustread-median strategi ja ekonomisti K U V I T U K S E T P A U L I I N A H O L M A. Voin myös yksinkertai sesti olla väärässä – Guns N’ Rosesistakin tuli verraten suosittu. Seurauksena voi olla lisää hoitajalakon kaltaisia työtaisteluita. Kenties työnantajien into kokeilla samaa muilla toimialoilla on laimentunut. Ellei maksajia saada lisää, edessä voi olla verinen kamppailu julkisista varoista. Julkisen sektorin työntekijöiden oikeute tutkin palkkavaatimukset törmäävät yhä kiristyvään budjettirajoitteeseen – varaa ei vain ole. 17 k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 DEBATTIPALSTALLA Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. Bryggmanin ehdotus hylättiin vuoden 1926 Kauppatorin monumentaalikilpailussa ohjelman vastaisena. Hän oli omaksunut vaikutteita kansanomaisesta arkkitehtuurista Italianmatkoiltaan. TOISINKIN VOISI OLLA -palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. Toinen syy, jonka vuoksi lakot voivat yleistyä, on julkisen talouden huono tilanne. Seurauksena oli jo Paperiliiton pitkä lakko. Yhteiskunnan autois tumisesta johtuvat katujen levennykset ja innostuminen modernista arkkitehtuurista aiheuttivat toria ympäröivien 1800luvun ja 1900luvun alun kivirakennusten purka misen. Lähteenä on käytetty Mikko Laaksosen teosta ”Erik Bryggmanin arkkitehtuuri” (Rakennustieto, 2016). Turun uutta kauppatoria on rakennettu viimeiset neljä vuotta, ja sen on määrä aueta tänä kesänä. Uuden kauppatorin suunnitelmat hyväk syttiin vuonna 2012. Kauppapavil jongit olisivat elävöittäneet torin reunaa, luoneet katettuja tiloja torikauppiaille ja tuoneet esille torin nurkalla olevan ortodok sisen kirkon. E n ole kovin hyvä ennustamaan tule vaisuutta. Olipa uudistustarpeesta mitä mieltä hyvänsä, työnantajalähtöinen muutos on luonteeltaan hallitsematonta. Paperin lakko näytti, että hinta voi olla korkea. Kaupunginvaltuusto asetti torisuunnitelmien toteutumisen ehdoksi maanalaisen toriparkin rakenta misen. Niiden toteutumista voidaan ehkäistä hyvällä politiikalla. Kauppatori oli Carl Ludvig Engelin käsialaa aiemmalta vuosisadalta ja noudatteli empi rekaupungin ihanteita avoimine tiloineen ja monumentaalisine rakennuksineen. Tori olisi kytkeytynyt kiinni sitä reunustaviin rakennuksiin, ei autotei hin, ja siten rauhoittanut toritilan rauhalli selle olemiselle. Minkälainen siitä olisi voinut tulla sata vuotta sitten. Phoenixhotelli, uusrenessanssityy linen Lindblomin talo ja jugendtyylinen Hamburger Börs ajettiin torin ympäriltä kaikki maan pintaan. Väestön ikääntyminen lisää vääjäämättä julkisia menoja. Ennustukseni ovat tahallisen synkkiä. Turkulainen arkki tehti Erik Bryggman koki 1920luvulla koti kaupunkinsa torin autioksi ja näivettyneeksi
Niinpä koti talouksien velkaantumisaste on paisunut niin suureksi, että se uhkaa Suomen talouden vakautta. Nykyään ei ole mahdollista liikaa haluta omaisuutta. Tai siitä, miten ylit sepursuava kulutusihanne lietsoo tavallisten ihmisten velkaan tumista. Aikoinaan varallisuuden väitettiin olevan tulos luonteen jaloudesta tai Jumalan armosta. Puhuttaisiinpa joskus myös siitä, millaisella työllä rikkaudet syntyvät. Järjestely on kuitenkin mahdollista vain osalle eli rikkaille, joille kaikki on muutenkin mahdollista. Rajallisella planeetalla päättäjien pitää tasata varallisuus. Mediatutkijoiden mukaan raportointi rikkaista keskittyy pitkälti heidän kulutukseensa. Minä olen niin hyväosainen, etten kadehdi kenenkään rahoja. Kuomakenkien hyöty ei valu alaspäin, niin kuin rikkaiden etujen on väitetty valuvan. Helsingin Sanomat kertoo pariskunnasta joka ”ennen asui vuokralla, nyt heillä on sata sijoitusasuntoa”. Tai ainakin moni ajatteli varalli suuden pätevöittävän Donald Trumpin presidentiksi ja Juha Ahneuden riemuvoitto RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I Sipilän pääministeriksi. Olen ilman omia ansioita enemmän osa ongelmaa kuin ratkai sua. Mediassa köyhä saa esittää vain köyhyyttä, muusta häneltä ei kysytä. Bill Gates on pätevä kirjoittamaan tietokirjan myös ilmastokriisin ratkaisusta. Niinpä perijät tavoittelevat jättiomaisuuden monin kertaistamista ja yritysjohtajat nauttivat toinen toisilleen siuna tuista optiomiljoonista. Tutkimusryhmä onkin ehdottanut, että ilmastotoimia kannattaisi kohdentaa tähän isopäästöiseen ryhmään sen sijaan, että keskitytään maapal lon köyhimpiin. Naomi Klein on kirjoittanut kirjassa Ei ei riitä ilmiöstä, jossa miljardöörien uskotaan ratkovan kaikki yhteiskunnan ongelmat. Teslamiljardööri Elon Musk saa hölöttää otsikoissa maksavansa Vladimir Putinista miljardin tapporahaa ja kustantavansa nälän poistamisen maailmasta. Helppo on toki ajatella, että mikäs siinä, koska verojärjes telijää ei pidetä moraalittomana tai yhteisistä talkoista lint saavana vaan fiksuna. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan tutkimukseen perus tuvassa kirjassa Huipputuloiset kerrotaan, miten valtavien omaisuuksien selitetään hyödyttävän koko Suomea. Ei vaikka ulkoiluttaa päivittäin lapsia säässä kuin säässä. Miksi kenelläkään pitäisi olla sata asuntoa. Maailman rikkain prosentti tuottaa yhtä paljon ilmasto päästöjä kuin köyhin puolikas väestöä. Mutta rikkailla on jo uudet teoriat, joilla oikeuttaa omaisuuden kasaantuminen. Rikkautta palvovassa maailmassa palkansaajan osa on yrit tää luotolla päästä kiinni ihannoituun elämään. Viisinumeroisia palkkoja kierrätetään veroparatiisi Jerseyn kautta, kuten kansanedustaja Elina Val tosen edellisessä työpaikassa brittipankissa tehtiin. Yhäkin rikkaan uskotaan olevan ihmisenä ylivertainen. Onhan pakko olla nerokas, kun on saanut kasaan noin paljon rahaa. Vai miksi muuten kirjaan veroilmoitukseen vähennyksiä. Kaikki eivät voi olla rikkaita ja käyttää paljon valtaa yhtä aikaa. Jos rikkaita arvostelee, saa eteensä kateuskortin. Johtajat kertovat optioidensa palvelevan osakkeenomistajia. Suuret rikkaudet vaativat suuria köyhyyksiä, suuret valtiaat suuria orjajoukkoja. Nyt tosin koko trickle down vaikutus on todettu paikkaansa pitämättömäksi. Kukaan tutkijoiden haastattelemista johtajista ei mainitse, että muut työntekijät ansaitsisivat palkkion yhtiön menestyksestä. Helsingin Sanomien haastattelussa Valtonen ajatteli käytännöstä, että mikäs siinä, ja vertasi sitä ulkomaisten asiantuntijoiden kevyem pään verotukseen Suomessa. Enkä minäkään ole immuuni ahneudelle. Kukapa ei haluaisi maksimoida omaa siivuaan. Mediaa kiinnostaa enemmän miljardöörin optimismi kuin se, että hänen luotsaa mansa Microsoft on tukenut huomattavilla summilla ilmaston vastaista politiikkaa. Verottakaa minulta ylimääräinen. Sellaisten kuin pehtoori ja vanhurskas. Koska nykyihanne vaikuttaa minuunkin, haluan järjestel män ohjaavan parempaan. Toimittajat juoksevat mikrofoneineen paikalle, kun Björn Wahlroos yskäisee. 1 8 K O L U M N I S anan ahneus voisi siirtää sanakirjassa muiden van hentuneiden sanojen joukkoon. Äveriäs sen sijaan kertoo näkemyksensä vaikka mihin. Lastenhoitaja ei saa vähentää veroistaan ulkovaatteita
Negatiiviset tunteet saavat käydä kylässä, mutta rakkaus on se, joka jää.” Rakkaudesta saa osansa myös dobermanni Papu. Valokuvaaja Meeri Koutaniemen elämän tärkeimpiä arvoja on rakkaus. Tule mukaan roolien taakse. Roolien takana. Eeva 2/2022 Eevan sivuilla kohtaat yli 160 rohkeaa ja kiinnostavaa ihmistä joka vuosi. ”Rakkaus on minulle myös kapinaa kyynisyyttä ja pessimismiä vastaan
Silloin tyhjästä tullut artisti oli valloittanut suomalaisen popmaailman omilla ehdoillaan, tekemällä kaiken itse. Teksti Samuli Knuuti Kuvat Antti Raatikainen Tyyli Mikko Vainio / @2pintaa Meikki ja hiukset Miika Kemppainen. Mutta metallikin väsyy, ja siksi Chisu laittaa nyt poptähden uransa syväjäädytykseen. Sitä ennen on aika puhua asiasta, josta artistihaastatteluissa yhä harvemmin puhutaan: hänen musiikistaan. 2 ”Terästyttö” kuului Imagen kansijutun otsikko Chisusta vuonna 2011
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 2 1
”En niinkään pelkää, että olen liian vanha tekemään asioita, mutta Chisu Christel Roosbergin perhe muutti Ruotsista Suomeen tämän syntymän aikoihin vuonna 1982. Pop on taidetta, jonka perusaineksia – rytmillisiä, melodillisia, soundillisia, tekstillisiä; kasa kuluneiksi rakastettuja rakennuspalikoita studion leikkikehässä – käytetään uudelleen ja uudelleen, lainataan ja kierrätetään. Jos jäisin tekemään musiikkia Chisuna, vaarana voisi olla katkeroituminenkin.” Vaikka Chisu on ohjannut omaa popuraansa tässä maassa poikkeuksellisella omaehtoisuudella ja päättäväisyydellä, hän on silti ilahduttavassa määrin sama nainen kuin 15 vuotta sitten. Mutta sitten siitä tokeni aina aika nopeasti arkielämässä.” olen nähnyt ja kokenut niin paljon, etten saa enää samanlaista rushia asioista. Vaikka hän sanoo iloisesti ”Moooi!” ja säteilee kevättä, nämä ovat jäähyväiset. Ainakin toistaiseksi. Tai tarkemmin sanottuna hän jäädyttää sen karboniittiin samalla tavalla kuin Han Sololle kävi Imperiumin vastaiskussa. Hän nostaa jalat syliinsä kuppimuotoisessa nojatuolissa ja puhuu kaikesta veikeän pidäkkeettömästi. Lapsuusaikoina prhe asui Helsingissä ja Mikkelissä. Chisun mukaan popmusiikin tekeminen on vaikeimpia taiteenlajeja juuri siksi, koska se ei saa olla liian vaikeata. Syksyn aikana tulossa on vielä single tai kaksi, mutta sen enempää uutta musiikkia ei ole luvassa. Suoritettuaan selvästi koronanjälkeisen halauskierroksen Warnerin työntekijöiden kanssa huoneeseen pyrähtää 156-senttinen ja 40-vuotias nainen, jolla on yllään urheilullinen oloasu, käsissään tukku mujin kasseja ja tuopinkokoinen levänvihreä smoothie. Toisaalta neljäkymmentä on siinä mielessä oikein hyvä ikä, että vielä on aikaa syntyä uudelleen. Kun sitä on tehnyt jo viiden albumin verran, tulee yhä vaikeammaksi löytää uusia ja kiinnostavia tapoja keksiä Chisun hahmo ja sen esittämä musiikki uudelleen. Vaikka Warnerille ajaessa radiosta tulleet David Guettan ja Cledosin kappaleet olivat tänä aamuna Chisusta kuulostaneet todella hyviltä, popmusiikin teko on myös omasta henkisestä. Cara ” 7-vuotias tyttäreni on tosi tarkka mun musiikistani. Edustaako tämä 2000-luvun popja rockkulttuuria, jonka ihanteiden mukaan tähdet haluavat myös tarjota yleisölleen tarinaansa lopun. Kevään Chisu on kiertänyt omillaan, kesällä on iso kimppu festivaalikeikkoja ja kaiken päättää Tavastialla marras-joulukuun vaihteessa sarja keikkoja, joilla Chisu aikoo omien sanojensa mukaan tuoda Hartwall Arenan Helsingin perinteikkäimpään rockklubiin. sen isä kun on stage designer ja valosuunnittelija, joten taiteilijuus on geeneissä.” Nyrkkeily ”Alkuvuosina olin samalla leirillä Eva Wahlströmin kanssa ja muistan miten kova kuhina siitä oli, miten kovaa se löi ja miten makee tyyppi se oli, kun veteli Rocky-liikkeitä päärynäpalloa lyödessään. Chisun vertaaminen Madonnaan on liioittelua, kuten aika lailla minkä hyvänsä vertaaminen Madonnaan, mutta jokaisella albumillaan hän on pitänyt huolta siitä, että artistikuvaan on ilmestynyt jotakin uutta, uusi ryppy tai uusi paljetti. 2 2 L evy-yhtiön rennoksi pinnistetty neuvotteluhuone huhtikuisessa Kampissa: sohva, pari nojatuolia, jalometallilevyjä seinällä, työskentelyyn tarkoituksenmukaisesti liian pieni kahvipöytä, jolla kahvitermos, kuppeja ja hedelmäkori. Vuoden 2022 aikana Chisu (alias Christel Roosberg) pistää pakettiin viisi albumia ja neljätoista vuotta kestäneen uransa. Mutta miksi ihmeessä pidetty ja suosittu artisti tekee näin. Kun Chisu sortuu niin sanottuun artistipuheeseen, sanomaan asioita joita muusikon odotetaan sanovan ja jotka on sanottu jo miljoona kertaa, hän säestää niitä itseironisella naurahduksella tai elehtimisellä, jota on vaikea paperille siirtää. Leireillä tulikin usein sellainen fiilis, että vitsi meitsistä tulee maailman paras. ”Totta kai pohdin numeroita myös”, Chisu sanoo. Vai onko koko juttu vain alkuvuodesta pyöreitä vuosia täyttäneen artistin ikäkriisin ilmentymä. Hän myös yhä sanoo ”tiätkö” hämmentävän usein
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 2 3
Sen teko opetti häntä raken tamaan soundimaailmoja ja Mun koti ei ole täällä kasvoi niin isoksi hitiksi, että sen sekä levyyhtiölle että Chisulle tuoma raha mahdollisti kakkoslevyn tekemisen ja vapautti hänet. ”Alkovi on sellainen harjoituslevy, että tuntuu kuin pikku siskoni olisi tehnyt sen”, Chisu sanoo nyt. 2 4 tilasta kiinni. Ei keijukaiset kenelle kään niitä biisejä tuo.” Chisu kertoo arvostavansa Alkovissa tekemisen iloa ja sitä, että hänen nuorempi versionsa uskalsi julkaista sen. ”Ajattelin aluksi, että nyt olen tehnyt levyn, eikö kaikki ole happy. Ei se ole sen kum mempaa kuin vesivärien käytön opiskelu, kuin ryhtyisi maa laamaan noita viinirypäleitä tuossa hedelmäkorissa pöydällä. Miten sitten suu pannaan! Lopulta hyväksyin, että joskus kaikki ei vaan tykkää susta, minkäs teet.” Alkovi kuitenkin osoittautui parhaaksi mahdolliseksi laukaisu alustaksi Chisun uralle. Silti haluan olla yhä musantekijä, toimia anten nina muille, mutta itse voin ryhtyä vaikka fashion designeriksi, arkkitehdiksi, visual designeriksi – tai lentoemännäksi. Samaan aikaan esikoislevynsä julkaissut Jippu saattoi soittaa hänen albumiaan haukkuneelle kriitikoille, että mitä helvettiä, mutta Chisun reaktio oli erilainen. Sitä on aina mys tifioitu, joten halusin madaltaa varsinkin naisten kynnystä ryhtyä tekemään elektronista musiikkia. Onhan taiteen tekemisessä mystiikkaa, mutta ennen kaikkea se vaatii konkreettisia tekoja, tiätkö. ”Kun katson, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu ja miten tai demaailma on muuttunut viimeisessä kymmenessä vuodessa, Chisu alkaa tuntua kalkkikselta”, hän toteaa. Siksi on syytä kerrata, kuinka hän on tähän pisteeseen päättynyt. ”Minulle koneiden käyttö on aina ollut luonnollista siitä saakka, kun opettelin käyttämään niitä. Kun Chisun esikoislevy Alkovi (2008) ilmestyi, toimittajat hämmästelivät, että tässä oli naisartisti, joka oli aivan itse studiossa väsännyt käytännössä kaiken albuminsa musiikin. Vastaan otto oli kautta linjan positiivinen, mutta silti häntä satutti Soundissa julkaistu yhden tähden arvostelu, jossa kriitikko Arttu Tolonen piti albumia sekä raskaana kuuntelukokemuk sena että M. Sitten suutuin, että jos ootte näin ilkeitä, en sitten tee musiikkia enää. Ja hänen yleisönsä on monipäinen hydra: jotkut sen lonkerot tulevat kesällä Iskelmä Myyrmäkeen kat somaan artistia samoille festareille kuin Kaija Koota ja Erika Vikmania, toiset taas parveilevat Provinssiin, jonka muita pää esiintyjiä ovat Deftones ja Opeth. M ikään ei tule tyhjästä, mutta alkuvuodesta 2008 Chisu tuntui ilmaantuneen sieltä. Yhdessä he ovat parisuhde, jonka liitto on artisti nimeltä Chisu. Hänen ei tarvinnut sentään rakentaa syntetisaattoreitaan itse, kuten Kraftwer kin 70luvulla, mutta aivan yhtä lailla yksin hän luovi tiensä laitteiden maailmaan. Pienikokoinen ja heleäääninen nuori nainen oli harrastanut nyrkkeilyä teiniiässä samoilla leireillä kuin Eva Wahlström mutta sitten hurahtanut elokuva musiikin kautta elektronisiin soittimiin. Popin kentällä kun oli totuttu siihen, että konevelhot olivat aina miehiä, jotka sitten saattoivat pestata kauniin nuoren naisen antamaan kappaleilleen äänen ja kasvot. ”Se oli oppimisen paikka”, hän sanoo nyt. Chisun soihdun voin antaa Behmille, jonka koen sielunsiskoksi, koska sekin tekee dramaattisia biisejä.” Tämän haastattelun Chisu antaa, koska hän kokee olevansa yleisölleen sen velkaa. Siitä, näkeekö maailman harmaana vai vaalean punaisena. A. Nojatuoliin käpertynyt Christel Roosberg painottaa, ettei ole olemassa Chisua ilman yleisöä. ”Olen kierittänyt artistia nimeltä Chisu ties missä taikapö lyssä ja leivinjauheessa, mutta tuntuu että ideat alkavat loppua sen suhteen. Se, että Alkovin ääni maailman takana olikin Chisu itse, oli kuin kaksisuuntainen taikatemppu, jossa taikuri vetää silinterihatustaan kaniinin sijasta itsensä. Eikä parisuhteesta ole soveliasta vain ghostata itseään haihduksiin. Nummista huonompana lastenmusiikkina. Writer’s blockit ovat hirveitä hetkiä, silloin hän pel kää kadottaneensa supervoimansa, vaikka siitä ei tietenkään ole kyse vaan elämän tavallisista nousu ja laskuvesistä
”Kaikki vain tapahtui naps naps naps. Hittikappale tunnettiin mutta ei Chisua, joka sanoi voineensa sekoilla studiossa rauhassa ajattelematta, mitä häneltä odotetaan, koska kukaan ei pitänyt häntä vakavasti otettavana artistina. Baden Badenin kaltaisten kappaleiden naiivismi vahvisti vaikutelmaa Chisusta eräänlaisena outsider-artistina, joka ei yritä peitellä kokemattomuuttaan sanoittajana takertumalla kliseisiin vaan tekee siitä käyntikortin sanomalla mitä haluaa. Mieslaulajan on vaikea jongleerata teiniyleisön ja rokkipoliisien välillä, sillä ennemmin tai myöhemmin pallot putoavat johonkin lokeroon, josta niitä on vaikea onkia pois. Mutta kun pyörät lähtivät pyörimään, albumi myi 68 000 kappaletta. Kaunis nainen laulamassa siitä, kuinka sydän särkyy, on yhtä universaalia kuin ukkosmyrsky tai merenranta, sitä on kaikenlaisten kuulijoiden sallittua ihastella. Huomasin, että ahaa, on tällainenkin tyyli kuin rautalanka, mites minä voisin sitä käyttää omassa musiikissani. Kunhan kappaleet ovat kyllin hyviä, esimerkiksi Sannin tai Vesalan kappaleista voivat innostua niin iskelmäfanit kuin rokkijätkät ja hipsterit. Miehistä viis! ei ollut enempää tai vähempää kuin Härmän oma I Will Survive, ja jotta se ei jäisi kenellekään epäselväksi, huutomerkki kappaleen nimessä oli välttämättömyys. ”Ei yritetty olla rokkiäijiä, jotta saataisiin huomiota kredujengiltä, laitettiin vaan enemmän vaalean punaista ja enemmän huulipunaa. ”Sitten keikkaillessa huomasin, miten kivaa on olla bändissä. Mutta ensiksi ei tapahtunut juuri mitään. Ahkera keikkailu sai Chisun myös tutustumaan soittajiin ja samalla perehtymään rockin historiaan, joka oli itseoppineelle artistille suurin osin vierasta. Ilmiö ei ole vain suomalainen, sillä Lana Del Reyn ja Taylor Swiftin kaltaiset artistit ovat keränneet niin heterogeenisen yleisön, että sellaisesta popin laidunmailla käyskentelevät mieslaulajat voivat vain haaveilla. Ensimmäiset singlejulkaisut eivät kiinnostaneet ketään, ja albumikin alkoi myydä toden teolla vasta keikkojen myötä. Sen kappaleet, kuten Kerrasta poikki ja Sama nainen, ammensivat iskelmästä, laulelmasta ja rillumareista vailla huolen häivää siitä, soitettaisiinko niitä Uudenmaankadun silloisissa trendipaikoissa. ”Minä ja samaan aikaan tullut Jenni Vartiainen oltiin reilusti naisia”, Chisu sanoo. ”Onhan taiteen tekemisessä mystiikkaa, mutta ennen kaikkea se vaatii konkreettisia tekoja, tiätkö. Hän ottaa toisenlaiseksi vertailukohdaksi Vestan, jonka esikoislevystä pitivät kaikki ja jolle siksi oli hyvin vaikeata tehdä jatkoa. Se oli paljon jopa maailmassa, jossa ihmiset vielä ostivat levyjä. Kun se nousi listaykköseksi vasta 46. ”Se oli hauskinta aikaa historiassani”, Chisu muistelee. ”Ennen Alkovia olin erakkotyyppi, joka aina toivoi, ettei kukaan tulisi mun kotiin”, hän sanoo. Kuitenkin kiinnostavimpia ovat minusta juuri feminiiniset miehet, kuten David Bowie, Lenny Kravitz tai Robert Smith.” R ockmusiikin historiassa kakkosalbumin tekoa pidetään yleensä vaikeana prosessina, sillä esikoisen kappaleita on saatettu hautoa ja hioa vuosia, kun taas toinen albumi tehdään usein kiireessä ja paineessa, jota aiheuttaa joko menestys tai sen puute. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 2 5 duunistaan vaateliikkeessä. Samassa heräsin Bob Dylaniin ja beatnik-runoiluun. Chisu itse ujostelee edelläkävijän manttelin ottamista – hän sanoo Maija Vilkkumaan, Jonna Tervomaan ja Nylon Beatin tasoittaneen hänelle tietä – mutta juuri noihin aikoihin alkoi esille tulvia naislaulajia, joista kaikkien oli sallittua pitää. V apaa ja yksin oli levy, jonka ilmestymisen jälkeen tapahtui paljon. Nykypopissa naislaulajalle on sallittua sellainen liikkuvuus yli kuulijoiden kuppikuntien, jollaista miesartistin on vaikea saavuttaa. Sosiaalisissa tilanteissa naisellisesti käyttäytyvälle miehelle sanotaan helposti, että oot vähän outo, mee pois. Meissä kaikissa on sekä maskuliinista että feminiinistä energiaa, mutta miesten on paljon vaikeampi tuoda jälkimmäistä esille. Ei keijukaiset kenellekään niitä biisejä tuo.”. Keikkamyyjä vaihtui, joten keikkoja tulikin entistä enemmän, ja niillä näki kuinka yleisössä ihmisillä syntyi monta valoa, että ai toi on se Chisu. viikolla ja meillä oli sillä viikolla Ankkarockissa keikka keskiyöllä, joka sekin oli viime hetkellä buukattu, tuntui kuin Roselta Titanicissa, I’m on top of the world! Voitaisko tehdä tästä elokuva, tiätkö?” Chisun menestys 2010-luvun alussa myös kivesi tietä sitä seuranneelle naisartistien armadalle: Aurora, Emilia, Ellinoora, Evelina, Viivi, Vilma Alina… kuulostaa nimipäiväkalenterilta mutta hyvin voisi olla hittiradion soittolistaa. Johnny Cash ja suomalainen iskelmä, voisiko niitä yhdistellä, miksi ei?” Tältä kasvupohjalta versoi kakkoslevy Vapaa ja yksin (2009), jolla kaikkinainen varovaisuus oli tiessään
Palaute kuului, että ihan kivoja biisejä mutta eikö soundi ole hieman vanhanaikainen. ”Sinä aikana oli tullut myös Instagram, ja olin että mikä ihmeen tarinaosio?” Chisu nauraa. Kohtalon ivaa oli, että ihan samaan aikaan ilmestyi Me Naisten haastattelu, jossa oli nostoksi valittu se, kun sanoin, etten tiedä, miltä tuntuu epäonnistua. Myöhemmin se kolmen lisäbiisin ekstraversio näytti selloutilta, ihan kuin olisin suunnitellut jo ennakkoon rahastusmielessä sen, vaikka alun perin halusin albumille vain yhdeksän kappaletta.” Popmusiikissa tähden ura voi olla lyhyempi kuin ammattiurheilijan, ja siksi olympiadi voi merkitä kokonaisen sukupolven vaihtumista. Levy-yhtiössä naurettiin, että et sitten halua näitä hittibiisejä levyllesi. Polaris vaikutti suurelta statementilta artistilta, joka on liian leikkimielinen esittämään suuria statementeja vakavin kasvoin. ”Alkovin aikoihin soitin 30 ihmiselle harva se päivä”, Chisu kertoo ja hörppää radioaktiivisen värisestä smoothiestaan. Mutta samalla tuli tunne, että olen taantunut, musta on tullut järkäle. Tuloksena syntynyt Momentum-albumi (2019) oli kulmikas, futuristinen ja epäluonnollinen mutta silti paikoin melodinen: se oli albumi, jonka Björk olisi voinut tehdä, jos islannitar enää olisi ollenkaan kiinnostunut elektronisesta popmusiikista. ”Vein ennen koronaa Jorin yllätyksenä katsomaan U2:sta Madridiin”, Chisu kertoo. Tytär on huolestunut äitinsä uran lopettamisesta, sillä hänelle on ajoittain valttikortti että äiti on Chisu.. Se oli hieno keikka, mutta kun se jäi soittamatta, olin kauhean pettynyt. Tämän Chisu tajusi kunnolla vasta lähtiessään kiertueelle ja huomatessaan, ettei keikkapaikan edessä ollutkaan enää jonoa, vaikka lavallenousuun oli vain puoli tuntia. Siinä hän sukeltaa suomalaiseen mystiikkaan ja kansanperinteeseen mutta ilmentää sitä modernin elektronisen popmusiikin ja paikoin myös taidepopin keinoin. ”Jori on maailman suurin Bono-fani, ja minä toivoin koko keikan ajan vain, että please soittakaa Where the Streets Have No Name. Että kun ympyrä oli sulkeutumassa, miksi taistella sitä vastaan, parempi oli itse vetää viiva umpeen. Sille levylle olisi pitänyt antaa vuosi lisää, sillä nyt viime hetkellä vielä pudotin siltä pois kappaleita, joista tuli myöhemmin hittejä levyn kakkosversiolla. Alun perin tarkoitus oli ollut tehdä intiimi ja vähäeleinen albumi, mutta kun Chisu löysi itsensä ahtautuneena studioon 30-henkisen Ylioppilaskunnan laulajien kuoron kanssa, oli ilmeistä ettei näin käynyt. Keikkuessaan lavalla Lady Gagan mieleen tuovissa asuissa Kaarinan Saaristo Openissa Chisu ymmärsi olevansa kiitollinen siitä, että hänellä oli takataskussaan Sama nainen, Baden-Baden ja monta muuta laulua, joita juuri nämä ihmiset olivat saapuneet kuulemaan. Kukaan ei enää tykkää musta, kaikki oli siirtyneet katsomaan Sannia. Sinä aikana kun Chisu oli asunut ”perunaa ja makaronilaatikkoa -maailmassa”, kuten hän itse pienen lapsen äitiyttä kuvaa, poplistojen huipulle olivat nousseet Aviciin ja Skrillexin kaltaiset nimet, ja muutenkin dj:t olivat vallanneet laulajatähtien aikaisemmin omanaan pitämää tonttia. ”Olin aluksi uhmakas: en varmasti ota itsestäni selfietä ja laita mihinkään. ”Se oli tosi kivulias prosessi, kun oli kuitenkin aika vähän kilometrejä alla”, hän sanoo nyt. Polariksen suuret ja melankoliset ajattomuuteen tähtäävät tunnelmat kuulostivat hieman samalta kuin Taiskan Haltin häiden kaltaiset 70-luvun eeppiset iskelmät nykypäivän tuotantotempuilla toteutettuna. 2 6 Chisulla hankalimmaksi tehdä osoittautui kuitenkin kolmas albumi Kun valaistun (2011), jota äänittäessään hän yhtä aikaa tavoitteli taiteellista kasvua ja entistäkin suurempaa myyntiä. Ja sitten keikkapaikoilla itkin, että I’m a failure.” Albumin jälkeen tapahtui kaikenlaista: ero ja rakastuminen muun muassa pmmp:ssä ja Magenta Skycodessa vaikuttaneeseen Jori Sjöroosiin (mennessään naimisiin he molemmat muuttivat sukunimensä Roosbergiksi) herättivät Chisussa halun syöksyä seuraavalla albumilla omien sanojensa mukaan suoraan konehelvettiin muun muassa Grimesin ja John Hopkinsin inspiroimana. Mutta Polariksen aikaan tuli tunne, että mä olen ihan huono. Oli aika heittää hyvästit vanhoille biiseille, joiden ajatteleminen vanhoina tuntui jo itsessään väärältä, olivathan ne hänen kirjoittamiaan. Viimeistään sitä seuranneella kiertueella Chisu havahtui yleisönsä erilaisuuteen: Momentumin materiaali istui loistavasti Sidewaysiin ja Flow’hun, mutta maalaisilla kesäkyläfestareilla sille oli vaikeampaa löytää kaikupohjaa. Ajattelin, että minä en voi tehdä tätä samaa yleisölleni.” Momentum-kiertueella Chisussa alkoi myös itää ajatus, ettei hän voi enää jatkaa tällä tavalla. Tämän Chisu huomasi kun hän äitiyslomansa jälkeen palasi Warnerille uusien demojen kanssa. Sitten tulin päättäväiseksi: fuck it, minä teen tällaisen levyn, sanoi kuka mitä hyvänsä.” Tästä päättäväisyydestä syntyi Polaris (2015), jota monet pitävät Chisun parhaana albumina. Kolikon kääntöpuoli oli, että jos popmusiikissa jotakin ei odoteta, sitä ei välttämättä myös sankoin joukoin osteta. ”Silloin on helppo seota omaan mieleen, kun koko ajan ajattelee, kuka on ja mitä tekee. ”Katsoin, että nyt on taas Pertti ja Kaisa ja Martta paikalla, sanoin, että tulkaa lähemmäksi, ettei salissa kaiu
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 2 7 Trenssi: Maison Margiela / CM-44 Store Kauluspaita: Gucci Ruutushortsit: Gant College: Raf Simons / CM-44 Store Farkkushortsit: Maison Margiela / CM-44 Store Saappaat: Marni / CM-44 Store Aurinkolasit: Dsquared2 / Proud Optiikka Custom made hatut: Johnny’s got Hattitude
2 8
Vielä Chisu haluaa kuitenkin vielä puhua yleisöstään ja sen merkityksestä hänen tuotannolleen. ”Kun Cara on monta kertaa kysynyt, miksi lopetan, olen sanonut sille, että haluan tehdä vähemmän töitä”, Chisu kertoo. Mutta miten Chisu suhtautuu tulevaisuuteen nyt, kun meillä on paljon enemmän ihan oikeita syitä pelätä Ilmestyskirjan neljän ratsumiehen ilmaantuvan horisonttiin. ”Se aina näyttää siltä kuin ei ihan ymmärtäisi sitä. Hän sanoo, ettei esikoislevyn jälkeisiä kappaleita olisi olemassa ilman kuulijoita. ”Kun Afganistanissa annettiin talibanien palata valtaan, olin aivan rikki kolme päivää. Hän kaivaa laukusta pienen ilmankostuttimen näköisen soittolaitteen esille ja näppäilee kappaleen soimaan. ”Tiedän kyllä, että tällaisia yrityksiä on perustettu monta kertaa”, Chisu naurahtaa omille puheilleen. Chisu sanoo haaveilevansa, että heitä olisi yrityksessä lopulta 11 ihmistä, mutta siihen on vielä pitkä matka, sillä toistaiseksi he ovat julkaisseet vasta Jori Sjöroosin soolo levyn, LiAURORAn eepeen ja tehneet ROOS + BERG –nimellä yksityiskeikkoja. ”Kun kuvittelen kuulijan vastapäätä, se tuo informaatiota tilaan ja inspiroi, tiätkö. Hänellä on Jorin kanssa yhteinen yritys 11 ONES, josta he haluavat rakentaa luovan kulttuuria tekevän yrityksen, johon kerääntyisi heidänlaisiaan tyyppejä eri aloilta tekemään omia juttuja. Ukrainan sodan tilannetta tsekkaan pari kertaa viikossa, sillä ei minun tarvitse joka päivä tietää kaikista raakuuksista. Kaiken hän on saavuttanut musiikkinsa kautta, ilman mainitsemisen arvoisia kohuja tai skandaaleja, sillä yhdestä lettikampauksesta syntynyt keskustelu kulttuurisesta omimisesta kertoo enemmän ilmapiiristä kuin Chisusta itsestään. Ajatus firmasta syntyi Pariisissa Place des Vosges -puistossa, jossa he olivat juomassa roseeviiniä. Tytär on huolestunut äitinsä uran lopettamisesta, sillä hänelle on ajoittain valttikortti, että äiti on Chisu. Lopettamisen tarkoitus on pyyhkiä pöytä puhtaaksi, jotta näkisi mitä sille voisi sitten asettaa.. Vuonna 2011 ilmestyneessä Image-haastattelussa Chisu sanoi vain osittain – mutta kuitenkin osittain – vakavissaan pelkäävänsä maailmanloppua, koska silloin olimme vuoden 2012 kynnyksellä, jonka Meksikon muinainen maya-kansa oli ennustanut historian lopuksi. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 2 9 S uomen popbisnes on siinä mielessä huono peli, että se on helppo pelata loppuun. Ensimmäinen toimikausi tuotti hieman tappiota, mutta Chisu sanoo heidän sinä aikana luoneen perustaa tuleville hankkeille. Kahden minuutin kohdalla musiikki katkeaa, sillä laitteen akku on lopussa. Rahaa olen kyllä lahjoittanut, ja yritän olla empaattinen joka suuntaan.” Päivätasolla Chisua työllistää kolmen lapsen uusperhe, jossa 7-vuotias Cara on hänen oma lapsensa edellisestä liitosta. Tai oikeastaan me juotiin samppanjaa, Chisu tunnustaa, mutta roseeviini kuulostaa paremmalta. Kun Jenni Vartiaisen kappaleet mieleen tuova suurieleiseksi yltyvä poplaulu lähtee soimaan, Chisu katsoo hymyillen etäisyyteen, kuten poptähden kuuluukin silloin kun hänen musiikkinsa soi huoneessa. Ja olen hyväksynyt sen, että voin vain seurata tilannetta, minä en pysty sitä ratkomaan. ”Kun rupean kirjoittamaan biisiä, ajattelen että mitähän vaikka tuo Samuli tuossa haluaisi kuulla”, hän selostaa. Ja kaikki palaute inspiroi, kun somessa ihmiset avautuu, mitä kappaleet ovat niille merkinneet tai että jokin biisi sai jonkun ymmärtämään, että sen täytyy jättää puolisonsa. Siksikin ne ansaitsevat kuulla sen, ettei Chisulta ole tulossa tämän jälkeen uutta musiikkia kuin ehkä joskus 10–15 vuoden päästä, jos silloinkaan.” Haastattelun lopuksi Chisu haluaa soittaa vielä juuri valmistuneen singlen Mun kulta. Chisu on soittanut lähes kaikilla niillä lavoilla, joilla poptähti voi täällä soittaa, kahminut palkintoja ja vieraillut Vain elämää -ohjelmassa – joka on kotimaisen musiikin Rock and Roll Hall of Fame – jo kaksi kertaa. Toistaiseksi 11 ONES on vielä vauvayritys, mutta hänen mukaansa suunnitelmia suurempaan on. Sitten seuraavana päivänä se mankuu, että miksi olet äiti aina puhelimessa, ja silloin vastaan, että tämän takia mä lopetan.” Tulevista tekemisistään Chisu ei vielä osaa tarkemmin kertoa, sillä lopettamisen tarkoitus on juuri pyyhkiä pöytä puhtaaksi, jotta näkisi, mitä sille voisi sitten asettaa. Kaikki kun päättyy aikanaan. ”Olen äärimmäisen herkkä ihminen, joten työkuntoisena pysyäkseni minun täytyy säästää itseäni näiltä asioilta”, hän huokaisee
3 TOIVO, J O K A S A M M U I Venäjän hyökkäys Ukrainaan sai lännen valtiojohtajat haukkomaan henkeään järkytyksestä. Ymmärtääkseen tämän päivän tapahtumia on katsottava eilisen Venäjälle. Mutta oliko sota sittenkään yllätys. Entä tekikö länsi todella kaikkensa sen välttämiseksi. Teksti Meri Valkama Kuvitus Pauli Salmi
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 3 1 TOIVO,
H uhtikuinen keskiviikkoiltapäivä aukenee Etelä-Helsingissä aurinkoisena ja lämpimänä. Siksi myös patsas oli aiheuttanut julkisen kiistan. Maailmanrauha oli mennyttä, niin monella eri tasolla. Järkytys sodasta 2020-luvun Euroopassa oli käsin kosketeltava ja levisi kulovalkean lailla myös Suomessa. Komea veistos olikin: siinä joukko kookkaita ihmishahmoja pitelee käsissään lehvin koristeltua maapalloa samaan aikaan kun vapaana olevat kädet kohoavat rauhannyrkissä kohti taivasta. Virallisesti Helsinki kuitenkin tervehti lahjaa ilolla. Sivuvirtana virisi väittely myös siitä, oliko Suomessa syytä siivota katukuvasta kaikki Venäjään liittyvä pois. Mutta vaikka Berliinin muuri oli murtunut vain kaksi kuukautta aiemmin ja maailmanpolitiikan tuulet puhalsivat historiallisella voimalla, kukaan heistä ei tiennyt, että vain lyhyen hetken kuluttua maailma muuttuisi pysyvästi toisenlaiseksi. Se sai aikaan kiivaan keskustelun siitä, olisiko Ukrainan kohtalo mahdollinen myös Suomessa tai Baltian maissa. Monien mielestä Maailmanrauha oli ”pysähtyneisyyden ajan muistomerkki”, eikä sitä olisi koskaan pitänyt vastaanottaa. Lähes kymmenmetrinen Maailmanrauha-veistos oli lahja Moskovalta Helsingille, ja tuona sydäntalven päivänä 32 vuotta sitten joukko paikalle kerääntyneitä kaupunkilaisia todisti ensimmäistä kertaa sen muotoja. Tuolle kaikelle olikin maailmassa tilausta – kylmä sota oli raastanut valtioiden välisiä suhteita vuosikymmeniä ja jakanut maailman kovakouraisesti itään ja länteen, sosialistiseen ja kapitalistiseen leiriin, ja sen kaiken keskellä Suomi oli taiteillut kieli keskellä suuta. Julkistustilaisuudessa Raimo Ilaskivi, Moskovan kaupunginjohtaja Valeri Saikin ja monet muut silmäätekevät ravistivat kättä ja kehuivat kilpaa maiden välisiä ystävyyssuhteita. ”No, liittyykö Suomi Natoon?” hän kysyy. päivä vuonna 1990 keskellä Helsinkiä paljastettiin kiistelty ja kohun aiheuttanut monumentti. ”Nyt naamiot on riisuttu, vain sodan kylmät kasvot näkyvät”, Niinistö sanoi. Venäjän Ukrainaan kohdistaman hyökkäyssodan ensimmäisenä päivänä tasavallan presidentti Sauli Niinistö tiivisti monien tuntemukset toteamalla, kuinka ”ennakkovaroituksista huolimatta tämä aamu on ollut meille kaikille järkytys”. Mitä näiden 32 vuoden aikana oikein oli tapahtunut. Pitkän talven jälkeen terassit levittäytyvät jälleen kaduille, valo häikäisee, katupöly tanssii ilmassa. Se kaikki olisi voinut tarkoittaa uuden, demokraattisen Venäjän syntyä. Korkeavuorenkadulla Café Succèsissa mies kumartuu naapuripöytään päin ja aloittaa keskustelun. Kunnes 24. ”Liittyy”, naapuripöytä vastaa. Patsas oli jo päätetty siirtää tulevana syksynä varastoon Hakaniemestä siltaremontin alta, mutta nyt äänenpainot kovenivat – veistoksen eteen tuotiin Putinin vastaisia kylttejä ja patsas vaadittiin hävitettäväksi lopullisesti. ”Entä Ruotsi?” ”Liittyy.” Venäjän hyökkäys Ukrainaan muutti kertaheitolla maailman, ja sen mukana suomalaisen small talkin. Elokuussa 1991, puolitoista vuotta myöhemmin, Neuvostoliitto lakkasi olemasta, Baltian maat itsenäistyivät ja kylmä sota päättyi. Mutta minä en ole tullut tänne puhumaan smalltalkia vaan. Tilaisuudessa puhunut Helsingin ylipormestari Raimo Ilaskivi luonnehti teosta ”intohimoiseksi, selkeäksi ja konkreettiseksi vetoomukseksi rauhan ja ystävyyden puolesta”. 3 2 L umi verhosi maan ja karvahatut Hakaniemen rantaan kerääntyneiden ihmisten päitä, kun tammikuun 14. Ja hetken ajan näyttikin, että niin tapahtuu. Sen keskustelun keskiöön joutui Maailmanrauha-veistos. helmikuuta vuonna 2022 Venäjä teki siirron, joka muutti sekä sen että maailman suunnan kenties pysyvästi
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 3 3
Kunnes hieman kasvoin. Kysytään siis heti: oliko Venäjän hyökkäys Ukrainaan Saarelle yllätys. ”Kun on tarkkaillut tilannetta lähietäisyydeltä 20 vuotta, niin onhan tienviittoja matkan varrella ollut vaikka kuinka. Kysymys on vaivannut myös minua. J eltsin jäänee ilman muuta Venäjän historiaan tärkeänä uudistusten alullepanijana. Venäjällä oli eletty Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen viisi vuotta sekavaa aikaa, ja ensimmäisten vapaiden presidentinvaalien voittajaksi oli julistettu 65-vuotias siperialaissyntyinen Boris Jeltsin. Perheeni asui lapsuudessani Itä-Berliinissä neljä vuotta, ja sinä aikana sosialististen maiden johtajien kasvot iskostuivat mieleeni yhtä voimakkaina kuin Nukkumatti ja itäsaksalaisten liikennevalojen Ampelmann-hahmo. ”Se on komea kielikuva, mutta kyllä ne naamiot on laskettu jo aiemmin. Saari nyökkäilee. Niiden osalta sain rauhan vasta kirjoitettuani aihetta käsittelevän romaanin. Kun [oppositiojohtaja Aleksei] Navalnyi vuonna 2020 yritettiin salamurhata ja laitettiin vankilaan, niin eikö se jo ollut ainakin jonkinlainen naamioiden lasku?” Niin, Venäjän viime vuosikymmenistä ei voi puhua puhumatta samalla myös oppositiopoliitikkojen, toimittajien ja ihmisoikeusaktivistien salamurhista ja vangitsemisista. Ihminen, joka seuraa Venäjää lähinnä sellaisina hetkinä, kun tapahtuu jotakin suurta kuten vaalit, saattaa ajatella, että miten tässä nyt näin kävi. 3 4 Venäjästä. Mutta Venäjä – sen edessä tuntuu koko ajan, ettei ymmärrä maailmasta mitään. Vai tehtiinkö. Hänen valinnastaan kertovassa jutussa Helsingin Sanomat kirjoitti, kuinka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen jokainen tiesi, että edessä oli valtavia ongelmia. Istuin television edessä uutisten äärellä ja itkin. Sen osoittivat päättyneet presidentinvaalit, jotka todistivat demokratian juurtumisesta Venäjälle, lehti kirjoitti. Mutta mennään siihen vähän myöhemmin. Kun vuonna 1989 Berliinin muuri murtui, olin yhdeksänvuotias. Silti hänen lopullinen asemansa historiankirjoituksessa määräytyy vasta tulevien neljän vuoden aikana. Nuo ongelmat olivat hallinnollisia, taloudellisia ja myös psykologisia, kun ”ylhäältä tulleisiin käskyihin tottunutta kansaa vaadittiin ajattelemaan omilla aivoillaan”. Opintojensa jälkeen hän on työskennellyt ulkoministeriössä, euiss-tutkimuslaitoksessa Pariisissa, eu:n tarkkailumissiossa Georgian pääkaupungissa Tbilisissä sekä nyt Ulkopoliittisessa instituutissa, jossa hänen tutkimusaluettaan ovat esimerkiksi Venäjän ulkopolitiikka, eu:n ja Suomen Venäjä-politiikka sekä entisen Neuvostoliiton alueen konfliktit. Sosialististen maiden johtajien syrjäyttäminen, kivenheiton päässä kotitalostani sijainneen muurin kaataminen ja tuttujen valtioiden rajojen siirtäminen tuntui siltä kuin koko maailmalta olisi kadonnut pohja. Ymmärtääkseen Venäjän nykytilaa on käytävä ensin vähän kauempana. Ulkopoliittisen instituutin johtava Venäjä-tutkija Sinikukka Saari on luvannut auttaa minua ymmärtämään, mikä kaikki vuosikymmenten varrella on vaikuttanut siihen, että nyt, 2020-luvun Euroopassa, käynnissä on sota – se, minkä estämiseksi perustettiin maailman suurimmaksi rauhan projektiksi julistettu Euroopan unioni ja tehtiin muutenkin kaikki mahdollinen. Muurin murtuminen ja sitä seurannut reaalisosialististen valtioiden romahdus ravisteli lapsena turvallisuudentunnettani tavalla, joka vavahdutti pitkään. Näin kirjoitti Helsingin Sanomat heinäkuussa 1996. Se kysymys on leijaillut julkisessa keskustelussa sodan alkamisesta lähtien. ”Ei kyllä ollut”, Saari vastaa epäröimättä. Silloin aloin ajatella, että maailma muuttuu, ja ehdottomasti parempaan päin. Se oli rohkea ja optimistinen tulkinta, sillä näissä vaaleissa valtaa myytiin ensimmäistä kertaa oligarkeille, liikemiehille, jotka olivat rikastuneet valtion omaisuuden yksityistämisellä Nuorta Putinia pidettiin jämäkkänä, päättäväisenä ja edustavana, toisin kuin lukuisia kertoja julkisesti kännissä toilaillutta Jeltsiniä. Ja toinen Tšetšenian sota – se oli vain lisännyt Putinin kannatusta.. Helsingin Sanomien mukaan nyt näytti kuitenkin, että osa noista ongelmista oli ratkeamassa. Viime aikojen tapahtumat ovat pitäneet Venäjä-asiantuntijat kiireisinä, niin myös Saaren. Mutta meille Venäjää työksemme seuraaville tämä ei ollut kovin yllättävää.” Se on hätkähdyttävä vastaus, sillä jos tutkijat ovat pitäneet tätä kehityskulkua todennäköisenä, miten se olisi voinut tulla yllätyksenä päättäjillekään. Sinikukka Saari on tästä kaikesta puhumiseen juuri oikea henkilö. Saksan suhteen muutokset jäivät silti vaivaamaan minua vuosiksi. Silti sekä Euroopan että muun maailman demokratioiden johtajat näyttivät uutiskuvissa aidosti järkyttyneiltä Venäjän brutaalin hyökkäyksen edessä, niin myös Sauli Niinistö naamioiden riisumisesta puhuessaan. Hän väitteli vuonna 2007 London School of Economicsista aiheenaan eurooppalaisten organisaatioiden ja Venäjän välinen ihmisoikeustyö
Skandaalin lopputulemana Putin erotti Litvinenkon, joka pakeni maasta ja josta tuli yksi äänekkäimmistä Putin-kriitikoista. Silloin joukko turvallisuuspalvelun työntekijöitä syytti fsb:tä rikoksista. Kommunisti Venäjän presidenttinä vuonna 1996 tuntui harvasta hyvältä idealta, ja ehkä osin siksi vaalien epädemokraattisuutta katseltiin läpi sormien. Elokuussa 1999 oli jälleen uuden pääministerin aika. Nuorta Putinia pidettiin jämäkkänä, päättäväisenä ja edustavana, toisin kuin lukuisia kertoja julkisesti kännissä toilaillutta Jeltsiniä. Todennäköisesti vaalit eivät myöskään olleet rehelliset eikä Jeltsin todellinen voittaja. Tšetšenian tapahtumat aktivoivat lukuisat toimittajat ja ihmisoikeusaktivistit vastustamaan julmaa väkivaltaa jul. Ensimmäisen Tšetšenian sodan taustalla oli maan itsenäisyysjulistus Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 3 5 Neuvostoliiton romahduksen jälkeen. Tšetšenian sota oli myös ensimmäinen, jossa Putin valjasti asevoimat iskemään suoraan siviileihin ja jossa hän käytti kansainvälisten sopimusten vastaisia aseita, kuten rypälepommeja. Sinä aikana hän erotti peräti neljä pääministeriä ja kaksi kertaa koko hallituksen. Hän nimitti virkaatekeväksi presidentiksi Putinin. Sitä on rauhaisan Suomen kontekstista hyvin vaikea ymmärtää, mutta Sinikukka Saaren mukaan suurvallat ovat ”aina vähän omanlaisiaan”. Joidenkin arvioiden mukaan 10–20 prosenttia Tšetšenian kansasta tapettiin. Hän lähetti joukot maahan alle kaksi kuukautta pääministeriksi nousunsa jälkeen. Paikalle nostettiin verrattain nuori, vain 47-vuotias Vladimir Putin, joka oli turvallisuuspalvelu fsb:n johtaja ja Venäjän turvallisuusneuvoston sihteeri. Surullista tietenkin on, että näihin historiallisiin narratiiveihin vedotaan myös nyt ja yritetään myydä tätäkin suurena isänmaallisena sotana.” Ukrainan sota on ollut verinen ja kammottava, ja sitä oli totisesti myös toinen Tšetšenian sota. Se kaikki jäi kuitenkin hyvien uutisten varjoon, sillä samaan aikaan Venäjä liittyi Euroopan neuvoston, maanosan johtavan ihmisoikeusjärjestön, jäseneksi. Sitä edeltävän viiden vuoden aikana Venäjällä oli jonkinlainen ikkuna auki aitoon demokratiaan, mutta vuonna 1996 se sulkeutui. Vaikka Putin kenties toivoi niin, heidän yhteinen tarinansa ei päättynyt siihen. Jo seuraavana päivänä Putin piti ensimmäisen uudenvuodenpuheensa Venäjän presidenttinä. yk kutsui sitä maailman tuhoutuneimmaksi kaupungiksi. Venäjän toiset presidentinvaalit järjestettiin kolme kuukautta myöhemmin, ja Putin valittiin. Siinä hän vannoi, että tekisi kaikkensa demokratian vahvistamiseksi ja vapaan tiedonvälityksen puolesta. Natsien tukahduttaminen oli yksi asioista, jotka saivat venäläiset kestämään ja ymmärtämään paikkansa historiassa. Hän väitti, että hänet oli määrätty tappamaan Jeltsinin liittolainen, liikemies Boris Berezovski. Sodan arkkitehtina toimi Vladimir Putin. ”Suuri osa venäläisistä pitää tärkeänä sitä, että Venäjä on suurvalta, vaikkei siitä olisi heidän omassa elämässään mitään konkreettista hyötyä. Mutta tuohon aikaan Putinilla oli muutakin ajateltavaa. Venäjä syytti iskuista Tšetšeniaa, jota vastaan se oli käynyt Jeltsinin määräämänä sotaa vuosina 1994–97. Ne menivät jotakuinkin niin, että rahalla saa ja hevosella pääsee. Tšetšenia ei koskaan ottanut kerrostaloiskuja nimiinsä, ja monet Putinin kriitikot, joukossaan Aleksandr Litvinenko ja tutkivaan journalismiin erikoistuneen Novaja Gazeta -lehden toimittaja Anna Politkovskaja, olivat vakuuttuneita, että todellisuudessa pommit olivat fsb:n tekosia ja ne oli räjäytetty oikeuttamaan toinen Tšetšenian sota. Ja tietysti asiaan vaikuttaa myös historia ja se, kuinka kansa kärsi Venäjällä [toisen maailmansodan aikana]. Jeltsinin luomat uudet säännöt siunasivat korruption ja antoivat rahalle valtaa. Tuhansia on edelleen kateissa. Joukkoa johti everstiluutnantti Aleksandr Litvinenko. Venäjän tekemistä ihmisoikeusrikoksista, kuten kidutuksista, murhista ja antautuneiden sotavankien ja siviilien raiskaamisesta, raportoivat muun muassa kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch sekä Euroopan neuvosto. Se nähtiin merkittävänä askeleena kohti länttä. Miten Venäjällä suhtauduttiin Putinin nousuun presidentiksi. Samalla he ostivat vaikutusvaltaa päätöksenteossa ja tottuivat uusiin sääntöihin, Jeltsinin sääntöihin. Kun tänä päivänä pohdimme, mitä Venäjälle Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen oikein tapahtui ja mikä kaikki johti Ukrainan sodan alkamiseen, vuosi 1996 on Sinikukka Saaren mukaan ensimmäinen virstanpylväs. Elo-syyskuussa 1999 Venäjää ravisteli niin sanottu kerrostalopommien sarja, jossa kuoli noin 300 ihmistä ja haavoittui arviolta tuhat. Hän oli voittanut Jeltsinin luottamuksen siitä huolimatta, että vuonna 1998 fsb:tä ja Putinia oli kohdannut skandaali. Ja toinen Tšetšenian sota – se oli vain lisännyt Putinin kannatusta. Sitten räjähti eräänlainen uutispommi: uudenvuodenaattona 1999 Boris Jeltsin ilmoitti vetäytyvänsä presidentin tehtävistä. V ain noin kuukausi Putinin pääministeriksi nousun jälkeen Venäjällä räjähti kerrostalossa. Julkinen salaisuus oli, että Jeltsin oli alkoholisti, minkä lisäksi hän kärsi mittavista sydänongelmista. Venäjän ensimmäisissä vapaissa presidentinvaaleissa 1996 oligarkit rahoittivat Jeltsinin vaalikampanjaa, saivat vastalahjaksi osakkeita ja rikastuivat entisestään. Tšetšenian piiritetty pääkaupunki Groznyi, jonne oli saarrettu kymmeniä tuhansia siviilejä, pommitettiin maan tasalle. Suurella ilolla, Sinikukka Saari sanoo. Sitten toisessa, kolmannessa ja vielä neljännessä. Jeltsin pysyi vaalien jälkeen vallassa neljä vuotta. Vastaehdokas, kommunistisen puolueen Gennadi Zjuganov, oli kuitenkin uhkaava vaihtoehto sekä Venäjälle sisäpoliittisesti että ulkovaltojen näkökulmasta. Putin kannatti voimallisesti demokratiaa ja varoitteli totalitarismin paluun vaaroista
Se kaikki on rahoittanut Venäjän sotakassaa Ukrainaa vastaan, ja siinä kontekstissa liputukset näyttäytyvät suorastaan irvokkaina. Ja Saksan päättäjät ovat tässä vaiheessa vastustaneet viikkojen ajan fossiilisten polttoaineiden tuonnin lopettamista Venäjältä. ”Kyllähän monet sanoivat, että tämä on hullua, mutta liike-elämän eliitti ajatteli, että riski esimerkiksi Fennovoiman suhteen kannattaa ottaa. Vaikea tilanne on monessa muussakin maassa, joihin saksalainen ajattelutapa levisi viime vuosikymmenten aikana. Niiden äärellä mieleen nousee kaikenlaisia muistoja vuosikymmenten varrelta. Että pystymme hallitsemaan riskejä. Näin siitä huolimatta, että vuosi vuodelta Venäjä ajautui yhä kauemmaksi niistä demokratian ihanteista, joita tuore presidentti Vladimir Putin ensimmäisessä uudenvuoden puheessaan oli nostanut esiin. Niiden funktio oli tehdä kerralla selväksi, että nyt meille riitti. Tuolloin 19-vuotiaana en sitä tiennyt, mutta juuri Kurskin uppoaminen sai Putinin ottamaan oligarkkien hallitsemat televisiokanavat aiempaa vahvemmin hallintaansa. Tapahtumista siis hyvin tiedettiin. Venäjä-tutkija Sinikukka Saaren mukaan riski maiden välisten talouksien sitomisesta toisiinsa oli tietoinen, myös Suomessa. K eväisessä Berliinissä tuulee ja vihmoo vettä vaakatasossa. Siinä missä tavallisella kaduntallaajalla on kovin vähän vaikutusvaltaa siihen, miten Venäjän sotatoimiin vastataan, valtiolla tuota valtaa on. Kurskin kohtalo oli venäläisille kova paikka ja Putinin ensimmäisen presidenttikauden suurin tragedia, ja tiedotusvälineissä Putin. Joidenkin taloustieteilijöiden mukaan venäläisten polttoaineiden katoaminen markkinoilta johtaisi Saksan keskivaikeaan taantumaan. Vapaus Ukrainalle! Antakaa maailman elää rauhassa! Tavallisten ihmisten solidaarisuuden osoitukset tuntuvat lämpimiltä ja kauniilta mutta valtion virastojen Ukraina-liputukset lähinnä kiusallisilta. Ei enää koskaan sotaa, lukee lapsen käsialalla kirjoitetussa kyltissä. Niin vaikea, että Saksan nykyinen liittokansleri Olaf Scholz on näyttänyt mieluummin katselevan kansanmurhaa Euroopassa vuonna 2022. Samaan aikaan sekä Euroopan unioni että monet muut maailman maat asettivat Venäjälle ennennäkemättömän suuria taloudellisia pakotteita. Sen valossa ei voi olla kysymättä: kuinka länsimaissa ei herätty jo tuolloin, yli 20 vuotta sitten. Olen tullut kaupunkiin työstämään Saksaan sijoittuvaa toista romaaniani, mutta ajatukset harhailevat toistuvasti Ukrainaan. Siihen uskottiin paljolti siksi, että suomalaisilla oli rakentava suhde ja keskusteluyhteys Venäjän johtoon. Päätös heijastui koko Eurooppaan, ja pian sekä aseavusta että puolustusbudjettien kasvattamisesta päättivät useat muutkin maat, niiden mukana Suomi. Mitä pidemmälle sota on edennyt, sitä kipeämpiä päätöksiä Venäjän suhteen on ollut tehtävä. Keskinäinen riippuvuus loi eräänlaisen kauhun tasapainon, joka toimi niin kauan kuin Merkel oli vallassa mutta päättyi nopeasti hänen valtakautensa jälkeen. Raja oli ylitetty. Kipeitä ne ovat siksi, että ne kolahtavat kovaa muihinkin kuin venäläisiin. Nyt pelkona on, että ilman venäläistä energiaa saksalaiset kodit kylmenevät ja lukuisat yritykset joutuvat pysäyttämään toimintansa. Pakotteet eivät kuitenkaan lopettaneet sotaa. Saksa on vuosien varrella köyttänyt itsensä tiiviisti kiinni Venäjään. Mutta nyt joudumme vain hyväksymään, että Venäjä valitsi toisenlaisen tien.” Y mmärtääkseni Venäjän lähivuosikymmeniä ja kehityskaarta rakennan kotini seinälle aikajanan. Kuinka joulukuussa 1996 seisoskelin ystävieni kanssa silloisen kotikaupunkini Loviisan torin reunalla ja tupakka sormissani katselin, kuinka Suomen viimeinen ydinjätekuljetus lipui läpi kaupungin kohti Venäjää. Silloin selväksi kävi, että Putinia eivät taloussuhteet kiinnosta, ainakaan yhtä paljon kuin naapurimaiden valloittaminen sotatoimin. Se koostuu kymmenistä post-it-lapuista, jotka alkavat vuodesta 1996 ja päättyvät vuoteen 2022. Taustalla on ollut sinänsä kaunis ajatus rauhasta: Saksaa 16 vuotta hallinneen liittokansleri Angela Merkelin energiapoliittinen johtoajatus oli vuosien ajan, että Venäjä ja Putin pidetään aisoissa sitomalla maa Eurooppaan talousja energiasuhteilla. Sen lippuja on kiinnitetty kaikkialle: rautatieasemalle, josta on muodostunut valtava vastaanottokeskus maahan saapuville pakolaisille, asuintalojen ikkunoihin ja parvekkeille, tavaratalon pääoviin, kirkkojen ja koulujen ja päiväkotien aitoihin. Se on kahden vuoden koronakriisin jälkeen vaikea pala niellä. Ne molemmat olivat valtavia, historiallisia päätöksiä. Aluksi kaikki näytti historialliselta ja suorastaan häkellyttävältä: Sodan syttymistä seuraavana viikonloppuna Saksa päätti vahvistaa omaa puolustusbudjettiaan yli sadalla miljardilla eurolla ja sallia aseviennin Ukrainaan. Ja juuri siksi energian tuonnin lopettaminen on ollut erityisesti Saksalle vaikea pala. Filosofia, jonka mukaan parhaiten Venäjän demokratiakehitykseen vaikutettiin juuri pehmeillä keinoilla, muodostui valtavirraksi. 3 6 kisesti. Erityisen merkittävän niistä tekevät toinen maailmansota sekä se, että Saksa edelleen potee siihen liittyvää syyllisyyttä. Kuinka muutama vuosi myöhemmin olin juuri astunut ulos ydinvoimalan pimiöstä, jossa kehitin kesätyönäni reaktorin sisältä kuvattuja röntgenfilmejä, kun kuulin radiosta uutisen: venäläinen ydinsukellusvene Kursk oli räjähtänyt ja vajonnut pohjaan Jäämerellä, koko 118-henkisen miehistön uskottiin kuolleen
Hodorkovski puolusti toimiaan ja ilmoitti, että lähtisi mieluummin oikeuteen kuin maanpakoon. Putin teki selväksi, että lopulta kaikki kuuluu kuitenkin valtiolle”, Saari sanoo. Vapautumisensa jälkeen hän on elänyt maanpaossa Sveitsissä ja Isossa-Britanniassa ja kritisoinut niistä käsin voimakkaasti Putinia niin vuoden 2014 Krimin miehittämisestä kuin nykyisestäkin hyökkäyssodasta Ukrainaan. Tapahtui seuraavaa: Hodorkovski kritisoi julkisesti Putinia siitä, ettei tämän aloittama korruption vastainen taistelu ulottunut presidentin lähipiiriin. Hänet oli yritetty murhata jo aiemmin myrkyttämällä. 2000-luvun alussa Hodorkovski oli Venäjän vaikutusvaltaisimpia oligarkkeja ja Venäjän rikkain mies. Samana vuonna tapettiin myös ihmisoikeusaktivisti ja dokumentaristi Natalia Estemirova. Vuonna 2021 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin antoi päätöksensä Litvinenkon murhaan liittyen. Hodorkovski istui lopulta kymmenen vuotta vankilassa. Lokakuussa 2003 hänet pidätettiin. Marraskuussa kuolee myös Aleksandr Litvinenko. Omaisuutensa hän oli tehnyt Jukosin yksityistämisen myötä 1990-luvun alussa. Silovikit ovat omissa näkemyksissään vähintään yhtä ankaria kuin Putin, minkä lisäksi heillä itselläänkin on kädet veressä. Tapahtumista siis hyvin tiedettiin. Vielä valtakautensa alkuvaiheessa Putin kuunteli Saaren mukaan monenlaisia ihmisryhmiä. Markelov edusti ihmisoikeusjutuissa tšetšeenejä ja Baburova kirjoitti aiheesta. lokakuuta, Putinin 54-vuotissyntymäpäivänä Novaja Gazetan tutkiva toimittaja Anna Politkovskaja ammutaan kotitalonsa hissiin. Hänet myrkytetään Lontoossa radioaktiivisella polonium-210-myrkyllä. Myös asianajaja Stanislav Markelovin ja Novaja Gazetan toimittajan Anastasia Baburovan murhat 2009 liittyivät Tšetšeniaan. He saivat edelleen hallita valtion omaisuutta, pitää sitä ikään kuin lainassa ja rikastua, mutta omaisuus saatettiin myös ottaa milloin tahansa pois. Erityisen karvaasti oligarkkien tekemisiin puuttumisen sai kokea öljy-yhtiö Jukosin pääomistaja ja johtaja Mihail Hodorkovski. Sellainen ei ollut tuohon aikaan Venäjällä tapana. Heinäkuussa Novaja Gazetan varapäätoimittaja Juri Štšekotšihin kuolee myrkytystä viittaaviin oireisiin. Hänet siepattiin ja murhattiin Tšetšeniassa, ja hänen ruumiinsa löytyi Ingušhiasta. Venäjän kontekstissa voinee ajatella, että vankeustuomiosta ja maanpaosta huolimatta Hodorkovskin kävi lopulta hyvin. Maanpaossa Litvinenko oli kirjoittanut paljastuskirjan, jossa hän kertoi fsb:n agenttien olleen osallisia Venäjän kerrostaloräjäytysten sarjassa. Sen valossa ei voi olla kysymättä: kuinka länsimaissa ei herätty jo tuolloin, yli 20 vuotta sitten?. Sinikukka Saaren mukaan Hodorkovskin pidätys ja sitä vuonna 2005 seurannut pitkä vankeusrangaistus ovat yksi Venäjän lähihistorian merkittävimmistä virstanpylväistä. Niin ikään Estemirova tutki TšetšeTšetšenian tapahtumat aktivoivat lukuisat toimittajat ja ihmisoikeusaktivistit vastustamaan julmaa väkivaltaa julkisesti. Siksi kannattavinta on pysytellä Putinin rinnalla. Silovikit ovat eri turvallisuusja puolustuselinten luotettuja miehiä, ja tänä päivänä Putinin hyvin pieneksi kutistunut lähipiiri koostuu Saaren mukaan pelkästään heistä. Vuosi 2006: 7. Hodorkovski, kuten muutkin oligarkit, oli tottunut Jeltsinin sääntöihin, mutta vuonna 2003 hän sai tuntea muutoksen nahoissaan. Politkovskaja oli Tšetšenian sodan äänekkäimpiä kriitikoita ja paljastanut lukuisia Venäjän ihmisoikeusrikoksia. Hän selvisi kaikesta hengissä. Sen mukaan myrkytys oli Venäjän tilaama ja hyväksytetty presidentti Putinilla. Vaikka moni on Ukrainan sodan alettua pohtinut, olisiko tästä Putinin likeisimmästä lähipiiristä palatsivallankumouksen tekijöiksi, Saari ei siihen usko. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 3 7 näytti sen äärellä välinpitämättömältä. Epäselvää on, johtuiko välinpitämättömyys puutteellisesta tiedonsaannista vai siitä, ettei presidentti oikeasti ollut erityisen järkyttynyt, mutta tapahtumat saivat Putinin tarttumaan tiukalla kädellä tiedotusvälineisiin. V uosi 2003: Huhtikuussa liberaali kansanedustaja ja Putinin ja Tšetšenian sodan arvostelija Sergei Jušenkov ammutaan kotitalonsa luona. Moni muu ei ole ollut yhtä onnekas. Hän myös puhui parlamentarismin laajentamisen puolesta ja esitti presidentin vallan kaventamista. ”Silloin sisäinen kehitys lähti kohti oligarkkien vallan kaventamista ja silovikkien vallan lisäämistä”, hän sanoo. Se sai Putinin tarttumaan Jukosin vero-ongelmiin. Sekä Štšekotšihin että Jušenkov tutkivat Venäjän vuoden 1999 kerrostaloiskuja. Väitettyään vuonna 1999, että hänet oli määrätty tappamaan Jeltsinin liittolainen Boris Berezovski, Litvinenko oli paennut Isoon-Britanniaan, joka oli myöntänyt hänelle turvapaikan. Hodorkovskin pidätyksen jälkeen erityisesti oligarkit joutuivat ahtaalle. ”Heihin kuului sekä oligarkkeja että venäläisessä kontekstissa liberaaleja ja pragmaattisia teknokraatteja, jotka kannattivat markkinataloutta
Vuonna 2008 Venäjä hyökkäsi naapurimaahansa Georgiaan. Satoja ihmisiä pidätettiin, ja kymmeniä poliiseja ja mielenosoittajia loukkaantui. Otteet tavallisia kansalaisia kohtaan kovenivat merkittävästi. ”Muut maat eivät olleet valmiita puuttumaan Georgian sotaan aseellisesti, siis käyttämään sotaa ja väkivaltaa ulkopoliittisena keinona. Mutta Putin oli aikaansaava pääministerinäkin. Georgia aloitti sodan, mutta sitä ennen Venäjä oli provosoinut sitä pitkään. Mielenosoitukset jatkuivat maaliskuussa 2012 järjestettyihin presidentinvaaleihin asti, joissa Putin oli ehdolla presidentiksi kolmannen kerran. Presidentiksi nousi Dmitri Medvedev, joka nimitti pääministeriksi Vladimir Putinin. Heidän osaltaan tilanne muuttui dramaattisesti vuonna 2012. Venäläisen ihmisoikeusjärjestön Moscow Helsinki Groupin mukaan useat Venäjän sisäministeriön upseerit pahoinpitelivät Magnitskin kuoliaaksi. Kuten Tšetšeniassa, myös Georgiassa Venäjä kohdisti sotatoimia siviileihin ja syyllistyi sotarikoksiin. Sen aiheena oli maanpuolustus, ja sen aikana muistan päästäneeni suustani lauseen, joka kuului näin: ”Maailmassa ei ole mitään, mikä saisi minut tarttumaan aseeseen ja puolustamaan jotakin maaplänttiä.” Lauseen tarkoitus oli osoittaa minun olevan pasifisti, joka mieluummin lähtisi pakoon sodan jaloista kuin tappaisi ketään kotimaansa puolesta. Sitten joulukuussa 2011 Venäjällä järjestettiin duuman vaalit. Viikko vaalien jälkeen Moskovassa, Pietarissa ja useissa muissa kaupungeissa järjestettiin suuria mielenosoituksia. O li tapahtunut seuraavaa: Venäjän perustuslaki pakotti Putinin luopumaan presidentin virastaan kahden kauden jälkeen vuonna 2008. Venäjä oli myös ainoa konfliktin osapuoli, joka ylitti toisen valtion rajan. Kaiken kaikkiaan niihin kerääntyi yli 100 000 ihmistä. Venäjän ajattelussa se tarkoitti, että voimankäytöstä tuli heille erityinen voimavara ja tuloksia tuottava ulkopolitiikan väline”, hän sanoo. Kriittisiä ääniä vaiennettiin myös hyväksymällä lakiesitys, joka kovensi laittomista mielenosoituksista langetettavia rangaistuksia. Venäjä oli muun muassa myöntänyt passeja Georgiaan kuuluvien Etelä-Ossetian ja Abhasian alueen asukkaille. H elmikuun lopulla 2022 havahdun ajatukseen kotini ikkunan äärellä. Ulkopuolisen tekijän mahdollisuutta ei voitu poissulkea. Ukrainan sodan alettua ajatus alkaa piinata minua: mitä Vuoden 2012 tapahtumat saivat Putinin pudottamaan lähipiiristään viimeisetkin modernisaatiohenkiset luotetut sekä turvautumaan vanhaan tuttuun keinoon, jonka tiesi lisäävän suosiotaan: sotaan.. Mutta kärsimään eivät ole joutuneet ainoastaan toimittajat, aktivistit ja oppositiopoliitikot vaan myös aivan tavalliset Venäjän kansalaiset. Medvedevin presidenttikauden aikana Putin puski Medvedevin vastustuksesta huolimatta läpi perustuslain muutoksen, jonka ansiosta presidenttikausia saikin olla enemmän kuin kaksi. Ja oligarkki Boris Berezovski, Vladimir Putinin yksi ankarimmista ja vaikutusvaltaisimmista arvostelijoista – hänet löydettiin hirtettynä Lontoon-kotinsa kylpyhuoneesta maaliskuussa 2013. Venäjä kuitenkin laajensi toimillaan konfliktia yli kohtuullisen. Maksimirangaistus laittoman mielenosoituksen järjestämisestä nousi nyt yli 24 000 euroon. Yhä useampia venäläisiä suututti vallanpitäjien tapa tehdä päätöksiä äänestäjien puolesta. Se sai hänet pudottamaan lähipiiristään viimeisetkin modernisaatiohenkiset luotetut sekä turvautumaan vanhaan tuttuun keinoon, jonka tiesi nostavan suosiotaan: sotaan. Edessä oli jälleen yksi käännekohta. 3 8 nian ihmisoikeusrikoksia. Juristi ja Venäjän valtiollisten yritysten korruptiota tutkinut Sergei Magnitski puolestaan kuoli vankilassa marraskuussa 2009. Se takasi Putinille mahdollisuuden nousta takaisin Venäjän ylimpään vallankahvaan vuonna 2012. ”Vuoden 2012 jälkeen Venäjän kohdalla ei ole voinut puhua enää mistään pehmeästä epädemokratiasta, vaan siitä tuli ihan perinteinen autokratia”, sanoo Sinikukka Saari. Protestit kovenivat. Vastaavia protesteja ei ollut nähty sitten 1990-luvun alun. Vuosina 1992–2022 pelkästään toimittajia on tapettu 58. Olen tuijottanut edessäni avautuvaa metsää ja muistellut erästä parikymmentä vuotta sitten baaripöydässä käytyä kiivasta keskustelua. Niissä paljastunut laaja vaalivilppi sai aikaan ennennäkemättömät protestit. Lista Venäjällä ja sen ulkopuolelle paenneista tapetuista toisinajattelijoista on karmiva. Kuolemaa väitettiin itsemurhaksi, mutta Berezovskin lähipiiri kiisti sen mahdollisuuden jyrkästi. Tapahtumien seurauksena Putin oli Venäjällä epäsuositumpi kuin koskaan. Sinikukka Saaren mukaan Georgian sodan myötä voimankäytöstä tuli Venäjälle ulkopolitiikan väline. Osallistumisesta saattoi lainmuutoksen jälkeen saada yli 7 000 euron sakon. Niin tosin teki eu:n tilaaman raportin mukaan myös Georgia
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 3 9
Niin olen arvellut monen syyrialaisen pohtineen siinä vaiheessa, kun maan presidentti Bashar al-Assad ryhtyi tappamaan kylmäverisesti omaa kansaansa. Syyriassa Venäjä käytti siviilejä vastaan myös kiellettyjä rypäleaseita ja kemiallisia aseita ja näännytti ihmisiä nälkään piiritetyissä kaupungeissa. Samalla muuttui tavallisten ihmisten ajattelu. Suomessa maanpuolustuskurssien suosio nousee huimasti Ukrainan sodan alkuaikoina. Kun uhka ei ole ollut todennäköinen tai konkreettinen, on ollut helppo sanoa ei koskaan. Siihen sotaan Putin turvautui vuonna 2012 epäsuosionsa alhossa, ja sen jälkeen myös Suomessa Venäjään liittyviä riskejä on tunnistettu ja niihin on varauduttu aiempaa aktiivisemmin. Millainen on Venäjä, Ukraina, Suomi, tällä hetkellä historiallisen yhtenäiseltä näyttävä Eurooppa. M itä tapahtuu ihmiselle, joka pysyy vallassa yli 20 vuotta. Siellä se toteutti jo Tšetšeniassa omaksumaansa julmaa sodankäynnin tapaa pommittamalla surutta kouluja, sairaaloita ja toreja sekä pakenevia siviilejä. Vaikka puhumme maan puolustamisesta, eikö kyse ole kuitenkin jostakin paljon suuremmasta – vanhempiemme ja isovanhempiemme rakentaman hyvinvointivaltion ja valitsemamme elämäntavan ja arvojen ja vapautemme puolustamisesta. Yhteiskunnan tasolla ajattelu tosin muuttui Sinikukka Saaren mukaan jo aiemmin, Krimin miehityksen jälkeen vuonna 2014. Kesäkuussa 2018, kuukausi tutkinnan tulosten julkistamisen jälkeen jalkapallon mm-kisat järjestettiin ensimmäistä kertaa Venäjällä. Nord Stream 2 -kaasuputken rakentaminen Venäjältä Saksaan jatkui entiseen malliin. Haahuilen ympäri kotiani ja mietin. Mutta riippumatta siitä, kuinka paljon ulkovallat muuttivat toimiaan Venäjän suhteen, Venäjällä Krimin miehitys toimi juuri kuten Putin oli toivonut: kansansuosio nousi. 30 vuotta sitten Venäjällä oli toivoa. ”2000-luvun alussa Putin oli varmasti todella otettu tavaMillainen on maailma sinä päivänä, kun Maailmanrauha-veistos aikanaan palautetaan varastosta Hakaniemeen, jos palautetaan. Tuolloin Amsterdamista Malesiaan matkalla ollut matkustajakone ammuttiin alas buk-ilmantorjuntaohjuksella Itä-Ukrainassa. Yksi on kuitenkin varmaa: vuosien varrella hän on muuttunut. Vuonna 2015 Venäjä teki useita ilmaiskuja Syyriassa. Putinin kohdalla voimme tietysti vain arvailla. Sen, mitä nyt Ukrainassa tapahtuu, voi ymmärtää vain vuoden 2014 taustaa vasten.” Sillä Saari tarkoittaa, että vuonna 2014 länsi veti johtopäätökset Venäjän toiminnasta ja alkoi varautua niihin. Kaikissa maissa puolustaminen ei tunnu kuoleman arvoiselta riskiltä. Saaren mielestä Krimin miehityksen aikaan läntisillä tiedotusvälineillä kesti kauan ennen kuin ne ymmärsivät, mitä tapahtui. Käytännössä se on tarkoittanut esimerkiksi sitä, että nyt Yhdysvallat luovuttaa Ukrainalle tiedustelutietoa Venäjään liittyen, mitä se ei Krimin miehityksen aikaan tehnyt. Onko sillä sitä enää koskaan?. Krimin miehitys oli uudenlainen operaatio, jossa informaatiovaikuttaminen onnistui ilmeisen hyvin. Tapauksen tutkinta kesti vuosia, ja toukokuussa 2018 hollantilainen rikostutkijaryhmä julkisti sen alustavat tulokset: Malesialaiskoneen alas ampunut ohjus oli peräisin venäläiseltä laukaisuasemalta. Vuonna 2022 sota kuitenkin tuntuu ensimmäistä kertaa minun elinaikanani mahdolliselta myös meillä. ”Silloin Venäjä pystyi syöttämään omaa tarinaansa yllättävän hyvin, ja kesti jonkin aikaa ennen kuin länsi pääsi kärryille, että mitä oikein tapahtuu. Sitä ei muuttanut edes se huhtikuinen päivä vuonna 2014, kun maailman uutisiin alkoi levitä kuvia Itä-Ukrainaan pudonneen lentokoneen jäämistä. Kaikki ohjusta kuljettaneen autokolonnan autot kuuluivat Venäjän armeijalle. Venäjän sotatoimet pahensivat jyrkästi yhtä ihmiskunnan lähihistorian traagisimmista tapahtumista. Putin työnsi näppinsä myös Syyrian sotaan. 4 jos tuo parikymppisenä omaksumani mielipide onkin etuoikeutetun rauhan aikana kasvaneen kermaperseen elitismiä. Muistan itsekin katsoneeni jotakin Ylen reportaasia, jonka perusteella oli epäselvää, oliko toimittaja ihan kartalla siitä, mitä oli tapahtumassa. Se näkyy niin maanpuolustusinnossa kuin sotilasliitto Naton kannatuksessakin. Se saa omat aiemmat ajatukseni tuntumaan naiiveilta ja ylimielisiltä. 298 ihmistä kuoli. Venäläiset olivat tyytyväisiä paitsi Putinin hallintoon myös omaan elämäänsä ylipäänsä. Sinikukka Saaren mukaan yksi muutoksista liittyy Putinin tapaan suhtautua lännen johtajiin. Kaikesta siitä, mikä tekee elämästämme ainutlaatuista ja hyvää. Tyypilliseen tapaansa Venäjä kiisti syyllisyytensä. Heinäkuussa Suomi toivotti Putinin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tervetulleeksi huippukokoukseen Helsinkiin. Satoja ihmisiä oli murhattu jälleen, vesitiiviit todisteet osoittivat Venäjään, mutta länsi piti kiinni omaksumastaan iskulauseesta: make love, not war. Vasta vuoden 2014 jälkeen alettiin isosti puhua hybridisodankäynnistä ja disinformaatiosta merkittävänä sodankäynnin osana. Vaikka Venäjän toiminta Tšetšeniassa, Georgiassa ja Syyriassa on ollut kaikkien meidän tiedossa, vasta hyökkäys Ukrainaan muutti dramaattisesti valtioi den jakolinjoja
Mutta vielä enemmän haluttaa parkua. 30 vuotta sitten Venäjällä oli toivoa. Irinan keltaiset ruusut eivät kuihdu millään vaan seisovat lattialla pöytäni vieressä kuin pakastettuina. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 4 1 tessaan esimerkiksi Yhdysvaltain presidentin tai eurooppalaisia johtajia. Sen seuraukset ovat olleet Venäjällä karmivia. Putinilla oli paljon tärkeitä ystäviä, sellaisia kuten Italian pääministeri Silvio Berlusconi, Saksan liittokansleri Gerhard Schröder ja Ison-Britannian pääministeri Tony Blair. Haluttaa elää. Skripalit selvisivät, mutta sivullinen paikallinen nainen kuoli. helmikuuta vuonna 2015 Sobesednik-uutissivustolla julkaistiin haastattelu. On kuin talvella erämaassa: tuulet, maa kuin kivi eikä minkäänlaista valkeaa untuvaa. Pikku hiljaa Putinista myös tuli konkari, johtaja joka ei joutunutkaan astumaan syrjään, ja johtaja, joka ajattelee tietävänsä kansainvälisestä politiikasta enemmän kuin uudet heikot päättäjät – johtaja, joka kuvittelee voivansa yksin ohjailla Euroopan suuntaa. 10. Vappuna 2022 tartun kirjahyllyssäni lepäävään kirjaan, jota en ole avannut pitkään aikaan. Otteet Putinin kriitikoita kohtaan ovat Venäjällä karuja, julmia ja epäinhimillisiä. Ystävyyssuhteet eivät kuitenkaan käytännössä tuottaneet sellaisia tuloksia, joita Putin odotti. Navalnyi oli kohdannut vastaavaa jo aiemmin. Ja sitten vuonna 2020 maailmalla levisi video, jossa oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi vaikeroi kaksin kerroin tuskissaan lentokoneessa matkalla Tomskista Moskovaan. Millainen on maailma sinä päivänä, kun Maailmanrauha-veistos aikanaan palautetaan varastosta Hakaniemeen, jos palautetaan. Siinä koko tragedia.. Hänen myrkytysyrityksensä nostatti suuren kansainvälisen myrskyn. Pysymmekö kaikki hengissä vuonna 2003. Tuhannen taalan kysymys onkin, kuinka paljon sotaa ja vallanpitäjiä vastustavia ihmisiä Venäjällä tällä hetkellä on. Demokraattisten valtioiden johtajissa oli nimittäin yksi ylitsepääsemätön vika: he olivat vallassa jonkin aikaa mutta joutuivat sitten luopumaan siitä hävitessään vaaleja. Palaan Moskovaan. Onko siis ihme, että lännestä käsin katsottuna tavalliset venäläiset näyttävät Ukrainan sodan edessä passiivisilta ja lamaantuneilta. Kriisi puhkesi myös Saksan ja Venäjän välille elokuussa 2019, kun keskellä Berliiniä ammuttiin mies nimeltä Zelimkhan Khangošvili. Erityisen röyhkeästi tavallisten ihmisten sananvapautta ja oikeuksia on rajoitettu kuluneen vuoden aikana. Putinin silmissä sellainen on heikkoutta, Saari uskoo. Siksi kukaan ei tällä hetkellä tiedä, mikä venäläisten mieliala kokonaisuutena on. Navalnyin toinen silmä sokeutui. Hän oli Tšetšenian presidentin Aslan Mashadovin läheinen liittolainen. Entinen venäläinen sotilastiedustelu-upseeri ja kaksoisagentti Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija Skripal myrkytettiin Neuvostoliiton kehittämällä Novitshok-hermomyrkyllä. Tuo pelko kävi toteen kaksi viikkoa myöhemmin. Maaliskuussa 2018 puolestaan kantautui Isosta-Britanniasta hätkähdyttäviä uutisia. Maaliskuussa 2017 ohikulkija oli heittänyt hänen kasvoilleen briljanttivihreä-nimistä happoa. Vastausta siihen on turha etsiä mielipidemittauksista, sillä julkinen kritiikki on vaarallista, ja sen venäläiset kyllä tietävät. Sille kaikelle on olemassa nimitys: demokratian halveksuminen. ”Pelkään, että Putin tappaa minut”, hän sanoi. Juhlat ovat ovella yllättäen kuten aina. Siinä kansanedustaja, Venäjän entinen varapääministeri ja äänekäs Putin-kriitikko Boris Nemtsov kertoi pelkäävänsä henkensä edestä. Hän oli itse vielä noviisi, ja muut olivat merkittävien maiden päättäjiä”, Saari sanoo. Tapauksesta seurasi Venäjän ja Ison-Britannian välinen diplomaattinen kriisi. Anna Politkovskajan tasan 20 vuotta sitten kirjoittama Toinen Tšetšenian sota on kuin karu ennustus kaikesta siitä, mikä vielä tuolloin oli vasta edessä. Onko sillä sitä enää koskaan. Sama tapahtui uudestaan huhtikuussa. Moskovassa on hyvin kylmää, viiltävää ja lumetonta. Tai sitten kansa vastusti heidän esittämiään päätöksiä, eivätkä asiat edenneetkään johtajan mielen mukaan. En pysty vastaamaan myöntävästi. Myöhemmin oikeus totesi, että määräyksen palkkamurhaan antoi Venäjän hallinto. Millainen on Venäjä, Ukraina, Suomi, tällä hetkellä historiallisen yhtenäiseltä näyttävä Eurooppa. Tutkijoiden mukaan ei. Silloin Nemtsov ammuttiin Moskovan Bolshoy Kamenny -sillalla. Vuosi 2002 on päättymässä. Teksti hätkähdyttää
4 2 P Ä Ä P I L V I S S Ä Lentolakko on lähinnä symbolista vaikuttamista, sähkölentokoneet tulevaisuuden ratkaisu lyhyille matkoille. Uusiutuva kerosiini tekee lentämisestä puhtaampaa – kunhan tuotanto saadaan joskus vauhtiin. Miten vaikuttaa lentopäästöihin nyt, kun on jo kiire. Teksti Anna Tommola Kuvat Antti Raatikainen
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 4 3
Kenttä on Saksan toiseksi vilkkain. Kaikkeen ihmistoimintaan suhteutettuna merkitys on eri luokkaa. Tulin junalla Etelä-Euroopasta ja hyppään seuraavana päivänä pohjoisen junaan, jolla ehdin illaksi paluulaivaan. Greta Thunbergin ilmastolakkoilusta vuonna 2018 käynnistynyt mielenilmausten aalto on kerännyt etenkin nuorta väkeä. Olen kentällä vain käymässä. Tynkkyselle työmatkailu maata pitkin on rutiinia, mutta hän ei usko lentolakkoilun ratkaisevan päästöongelmaa. Tilastoissa se ei silti näy: korona-aikaa lukuun ottamatta suomalaistenkin lentomäärät ovat jatkaneet kasvuaan. Vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana sen kautta matkusti yli neljä miljoonaa matkustajaa. Koneet nousevat, vaikka minä en. Myös koronakriisin keskellä valtiot riensivät apuun. Pandemiankaan ei odoteta muuttavan isoa kuvaa. Ilmatila ei tyhjentynyt edes pahimpaan korona-aikaan, kun matkailu oli käytännössä jäissä. Rahalliselta arvoltaan se on painoaan suurempi. Itse asiassa reittilentojen karsiminen nosti kuljetusten hintoja, mikä osin paikkasi yhtiöiden tappioita. Välttämättömyystarvikkeita, kuten lääkkeitä ja rokotteita, mutta myös kiinalaisten nettikauppojen pikkupaketteihin mahtuvaa roinaa.. Lentoliikenne kasvaa huimasti, eniten vaurastuvassa Aasiassa ja Tyynenmeren alueella. Lentäen olisin Helsingissä parissa tunnissa. Taas jyrinää vasemmalta, parin minuutin päästä oikealta. Tutut kohteet vetävät taas suomalaisiakin! Kesän lomalentoja varataan vauhdilla, jopa ripeämpään tahtiin kuin ennen pandemiaa. Iso joukko taas jatkaa entiseen malliin, koska se on halvinta ja helpointa. Koko Euroopassa lentomatkustajien määrän arvioidaan palaavan koronaa edeltäviin lukuihin ehkä jo ensi vuonna. Koneita irtoaa kentästä parin minuutin välein. Jos siis halutaan merkittäviä tuloksia riittävän nopeasti, on muutettava pelisääntöjä. Koronakuopasta kivutaan hyvää vauhtia ylös. Ja hetkauttaako se kokonaisuutta, jos kourallinen ekotietoisia jättää lentämättä. Olen aina tykännyt hitaasta matkanteosta. Elektroniikkaa, leikkokukkia ja kirjeitä. Samalla maata pitkin matkustamisesta on tullut nouseva trendi. Kansainvälinen liiketoiminta, kauppa ja turismi jatkavat kasvuaan. Kukkulalla päivystävä teinipoika nostaa kännykkänsä ja kuvaa. 4 4 M ünchenin lentokentän vierailupuiston tähystyskukkula sijaitsee kiitoratojen välissä niin, että sen laelta voi seurata lentokoneiden nousua molemmin puolin. Suorista hiilidioksidipäästöistä lentäminen aiheuttaa pari prosenttia. Viime vuosina ilmastokriisiin on herätty aiempaa laajemmin. Ensinnäkin tavara jatkoi pitkälti kulkuaan: kun henkilöliikenne romahti globaalisti noin 60 prosenttia vuonna 2020, lentorahdissa lasku oli noin kymmenen prosenttia. Kun huomioidaan vesihöyryn, typen oksidien ja hiukkasten lämmittävä vaikutus yläilmakehässä, osuus on noin kolme ja puoli prosenttia. On, koska tämä on vasta alkua. Ilosanomaa julistavat myös sähköpostiin tipahtelevat matkailualan tiedotteet. L entoliikenteen kokonaisuutta ja sen ilmastotaakkaa on vähän hankala hahmottaa. Se on helpottanut lentämisen välttelyä ilmastosyistä, mutta ei se aina ja kaikille kovin kätevää ole. Bussin ja laivan välissä on sopiva hetki. Onko se sitten ongelma. S itran vanhempi neuvonantaja Oras Tynkkynen vastaa puhelimeen paluumatkalla konferenssista Keski-Euroopasta. Elpyminen on ollut niin nopeaa, että esimerkiksi Saksan valtiolta miljarditukia saanut lentoyhtiö Lufthansa maksoi jo hätälainojaan etuajassa takaisin. Lentoliikennettä subventoidaan huomattavasti julkisin varoin, sekä suoraan että epäsuorasti. Yksittäisen ihmisen hiilijalanjäljestä lentämisen osuus on suuri: kaukomatka lähes tuplaisi vuosipäästöni. ”Jos lasketaan oikeastaan mitä tahansa ilmastotoimia kansalaisten vapaaehtoisuuden varaan, muutokset eivät ole nopeita eivätkä ne ole suuria.” Ympäristöasioissa vähemmistö ihmisistä on valmis tekemään valintoja, joista on paljon vaivaa. Se on paljon vähemmän kuin ennen pandemiaa mutta yli kuusi kertaa niin paljon kuin viime vuonna. Lentorahtina kulkee lähinnä kevyitä, arvokkaita tai herkkiä tavaroita. Se vaikuttaa, mihin vertaa. Toinen pieni porukka ei halua tehdä mitään. Liikkuvuuden, talouden ja huoltovarmuudenkin kannalta kriittistä bisnestä ei helposti päästetä romahtamaan. Lentoliikenteessä rahdin osuus on tosin pieni siivu kokonaismassasta ja siten myös päästöistä
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 4 5
4 6
”Sähköinen lentäminen tulee aika lailla mullistamaan liikkumisen parinkymmenen vuoden aikana”, vakuuttaa Helsingin sähkölentokoneyhdistyksen puheenjohtaja Janne Vasama. Mutta se ei tapahdu ennen 2030-lukua. Lyhimmille lennoille sekin siis riittää, Vasama sanoo. Vasaman mielestä Suomelta puuttuu kunnianhimo. Kaikki tämä voisi aika nopeasti olla jo sähköistä.” Seuraavan sukupolven koneilla pitäisi onnistua tuhannen kilometrin lento. Ruotsalaisyhtiö Heart Aerospace aikoo tuoda 19-paikkaisen matkustajakoneen markkinoille jo 2026. Sähköllä ja vedyllä saadaan aikaan vain reilu kymmenesosa, viidennes korvataan hyvityksin. Keinoja siihen on karkeasti kolmenlaisia: tehostetaan energiankäyttöä, edistetään puhtaampaa käyttövoimaa tai vähennetään lentämistä. Kansainvälisen ilmakuljetusliiton iata:n ilmastostrategiassa, joka pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä, uusiutuvien polttoaineiden varaan lasketaan 65 prosenttia päästövähennyksistä. Sen varaan voi silti laskea enää vain pienen osan tulevaisuudessa tarvittavista päästövähennyksistä. Hän itse uskoo, että jonain päivänä lento voisi olla helpoin, edullisin ja päästöttömin tapa moikata kaveria naapurikaupungissa. ”Suomessa 90 prosenttia sisäisestä lentoliikenteestä on alle 800 kilometrin matkoja. Kiire vähentää päästöjä onkin keskittänyt alan katseet realistisimpaan pelastajaan: biopolttoaineisiin. Kehittämisen varaa on yhä jossain määrin myös ilmatilan käytössä: lennetään mahdollisimman suoria reittejä, vältetään kiertelyä kenttien yllä, laskeudutaan tasaisesti. Maailmalla sähköiseen ilmailuun investoidaan miljardeja. Nollapäästöisiä vetykoneitakin on silti vielä odotettava: Airbus on luvannut oman mallinsa ilmoille vuoteen 2035 mennessä. Suomessa hallituksen periaatepäätös lentopäästöjen vähentämisestä toteaa sähköistymisen olevan hidasta. Silloin koko Suomen lennot voitaisiin sähköistää, Euroopan sisäisistäkin valtaosa. Uusiutuvia polttoaineita voidaan valmistaa erilaisista öljykasveista, orgaanisista jätteistä ja kasvatetusta biomassasta,. Ei ihan Helsingistä Rovaniemelle, mutta Ouluun ainakin. Niin sanotuista haamulennoista nousi pienimuotoinen meteli viime talvena, kun kävi ilmi, että esimerkiksi Lufthansa oli lentänyt osaa reiteistään ilman matkustajia. Tehostaminen on suhteellisen nopea apu. Isot autovalmistajat, pienet startupit ja lentoalan toimijat ovat käynnistäneet yhteisiä kehityshankkeita. Norjalla ja Ruotsilla on jo konkreettisia tavoitteita sisäisen lentoliikenteen sähköistämisestä. Hiljaisimpina aikoina osa yhtiöistä keksi käyttää matkustajakoneitaankin puhtaasti rahtikuljetuksiin. Esimerkiksi Britanniassa Rolls-Royce kehittää sähkölentokonetta hallituksen tuella. Tällä vuosikymmenellä käyttöön saatavilla koneilla akunkesto todennäköisesti sallii 400–800 kilometrin yhtenäisen matkanteon. Ympäristöjärjestö Greenpeace arvioi, että viime talvena Euroopassa lennetyistä haamulennoista aiheutui suuremmat ilmastohaitat kuin 1,4 miljoonasta henkilöautosta. J os ilmastonmuutosta halutaan hidastaa edes siedettävälle tasolle, on siis kiire saada kasvavat lentopäästöt kuriin. Akkujen teho ja paino rajoittavat niin koneiden kokoa kuin lentoaikaa. On myös toimintaidealtaan erilaisia virityksiä, kuten saksalaisen Liliumin vertikaalinen eli suoraan pystysuunnassa nouseva konemalli, jonka sisätilat muuntuvat kuusipaikkaisesta lentotaksista tavarakuljetuksiin. Prototyypit ovat järjestään vielä pieniä. Suomessa sähkölentokoneyhdistyksellä on käytössään Nummelan lentokentällä koelentokoneeksi rekisteröity kaksipaikkainen kone, jonka rahoittamiseen Finavia on osallistunut. Edelleen jokainen konesukupolvi on silti edeltäjiään puhtaampi. Suurempi vaikutus on sillä, jos saastuttavaa fossiilienergiaa saadaan korvattua puhtaalla käyttövoimalla: sähköllä, vedyllä ja kestävillä biopolttoaineilla. Se on toinen puhdas tulevaisuuden voimanlähde, jota valmistajat tutkivat ja kehittävät. Taksityyppisille pikkukoneille voisi olla laskeutumisalustoja vaikka kerrostalojen katoilla. Päästötön lentotaksi vaikka Jyväskylästä Ouluun kuulostaakin sinänsä näppärältä. Outo tilanne johtui nousuja laskeutumisoikeuksiin liittyvistä ehdoista: yhtiöiden on käytettävä tietty osa ilmaisista sloteistaan, jotta ne eivät menetä niitä. Moottoritekniikka on vuosikymmenten varrella jo kehittynyt huimasti ja koneet keventyneet, joskin ilmailun kasvu on syönyt hyödyt. Finnairkin on tehnyt sellaisten hankkimisesta alustavan aiesopimuksen. Koko globaalin massamatkailun lentopäästöjä se ei ratkaise. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 4 7 Keinoja lentopäästöjen kuriin saamiseksi on karkeasti kolmenlaisia: tehostetaan energiankäyttöä, edistetään puhtaampaa käyttövoimaa tai vähennetään lentämistä. Matkan voisi tilata kännykällä, ja riittäisi, kun paikalle ilmaantuisi varttia ennen lähtöä. Ilmailun sähköistäminen ei siksi ole yhtä yksinkertaista kuin maaliikenteen. Tai kymmenen vuoden päästä ehkä Helsingistä Tukholmaan. Toisaalta koneita lensi myös täysin tai lähes vailla lastia. V edyllä lentäisi jo pidemmälle
Se on myös luvannut lisätä uusiutuvien käyttöä, jotta voisi lentää hiilineutraalisti vuonna 2045. Kyseessä on muna-kana-pulma: jos tuottajilla ei ole varmuutta kysynnästä, ei uskalleta investoida eikä synny tarjontaakaan. Komission lakipaketti Fit for 55 kuulostaa keski-ikäisille suunnatulta kunto-ohjelmalta. Tarkoitus ei täyty,. 4 8 kuten levistä. Yksi toistaiseksi suurimmista on ollut Nesteen ja saksalaisen kuljetusfirma dhl:n maaliskuussa sopima 400 miljoonan polttoainelitran kauppa. Esimerkiksi 2021 lentoyhtiöille oli tarjolla noin 120 miljoonaa litraa biokerosiinia, kun normivuonna polttoainetta kuluu noin 350 miljardia litraa. Kovat tavoitteet sillä onkin: se tähtää kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseen 55 prosentilla vuoteen 2030 mennessä vuoden 1990 tasosta. On kuitenkin tärkeää, että päätöksiä ylipäätään saadaan nopeasti, jotta valmistajat uskaltavat lisätä investointejaan. Se syötetään 17 kilometrin mittaista maanalaista putkistoa pitkin koneiden huoltoja tankkausalueelle. Jos esitetyt eu-lait menevät läpi, kolmen vuoden päästä biopolttoainetta pitäisi saada jo kaikilta unionin isommilta lentoasemilta. Uusiutuva polttoaine on siis moninkertaisesti kalliimpaa – mutta vain se lopulta vähentää suoraan lentämisen päästöjä. Lentopäästöjen leikkaamiseen komissiolla on kolme keskeistä keinoa: fossiilisen kerosiinin verotus, uusiutuvan lentopolttoaineen sekoitevelvoite ja päästökaupan tehostaminen. Lähes pelkästään hyvitysprojekteilla esimerkiksi Helsinki–München-lennon päästöt kuittaisi noin vitosella. Koko eu:ssa se olisi mahdotonta, Mänttäri sanoo. Finnair on lentänyt yksittäisiä lentoja biopolttoainesekoitteella jo vuodesta 2011. Neuvottelut ovat kesken, mutta todennäköisesti velvoite menee läpi, hallitusneuvos Janne Mänttäri liikenneja viestintäministeriöstä arvioi. Yhtiö on mukana Oneworld-lentoyhtiöallianssin sitoumuksissa, joilla ostetaan tulevina vuosina esimerkiksi syömäkelvottomasta maissista tehtyä uusiutuvaa polttoainetta Yhdysvalloista. Tuotantokapasiteetti ei riitä. München on yksi pioneerikentistä, joilla uusiutuvaa polttoainetta on säännöllisesti saatavilla, vaikka ei ole vielä pakko. Ilmastopaketin ReFuelEU Aviation -aloite velvoittaisi valmistajat lisäämään lentokerosiiniin kaksi prosenttia uusiutuvaa polttoainetta vuoteen 2025 mennessä ja viisi prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Maaliskuussa lanseeratussa uudessa hyvityspalvelussa matkustaja voi valita, miten paljon lentonsa päästöistä korvaa ostamalla kestävää polttoainetta ja miten paljon tukemalla hyvityshankkeita: biokaasulaitoksia Intiassa tai turvemetsien suojelua Indonesiassa. Täysi panostus uusiutuviin maksaisi samalta matkalta jo yli satasen. Vastaava palvelu on tulossa kesällä myös rahtiasiakkaille. Lentoyhtiöiden täytyisi myös tankata sitä Euroopan kentiltä. ”Siitä, kun aletaan harkita tuotantolaitoksen perustamista, voi mennä vuosikymmen siihen, kun alkaa tippua löpöä putken päästä.” Ja vaikka tuotantoon halutaan pian vauhtia, samalla on varmistettava, että se tapahtuu kestävästi. Viime kesästä alkaen huoltamolla on ollut tarjolla uusi tuote: tankkausvalmis 35-prosenttinen vihreä kerosiini. On vain kaksi hidastetta: saatavuus ja hinta. Hallitusohjelman mukaan Suomen tavoite uusiutuvien lentopolttoaineiden osuudeksi on jo 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Neste on alan johtava tekijä: kun investoinnit Rotterdamin ja Singaporen laitoksiin ensi vuonna valmistuvat, sillä on periaatteessa kapasiteettia tuottaa lähes 1,9 miljardia litraa biokerosiinia. Ruotsi, Norja ja tuoreimpana Ranska velvoittavat jo lisäämään kerosiiniin pieniä määriä biopolttoainetta, puolesta prosentista prosenttiin. Hallitus haluaa puolittaa kotimaan ja Suomesta lähtevän kansainvälisen lentoliikenteen päästöt vuoteen 2045 mennessä. L entokentät ovat kuin jättimäisiä huoltoasemia, joiden mutkikkaasta infrastruktuurista suurin osa jää kentällä piipahtavalta näkemättä. Palvelun laskurissa voi säätää osuuksia liukuvasti siirtämällä mötikkää janalla. Suomessa Neste on tehnyt pilottiprojektina yhteistyötä Finnairin kanssa, jolle se toimitti viime vuonna uusiutuvaa polttoainetta omien liikematkustajiensa päästövähennyksiin. Kestävästi valmistetun biokerosiinin hiilipäästöt ovat puhtaassa muodossa noin 80 prosenttia pienemmät kuin tavanomaisen. Münchenin kentällä tankattava kerosiini säilytetään läheisellä säiliöalueella, joka vetää 42 000 kuutiota eri toimittajien polttoainetta. Finnair on heittänyt pallon myös yksittäiselle matkustajalle. Teknisesti sen käyttö sekoitteena onnistuu jo. Yksi tapa luoda varmuutta ovat pitkän aikavälin ostositoumukset
Jäljelle jäävät kemikaalit palautettaisin prosessiin kiertotalouden mukaisesti. Konttiin rakennettu pilottilaitos ikään kuin nopeuttaa prosessin. Aika lennokkaitakin, kuten kaasupallojen varassa roikkuvia ilmaratoja – painovoiman voittamiseen ei kuluisi energiaa lainkaan! Se keksintö ei ollut niin järkevä, mutta mustalipeähank. Esimerkiksi Neste tekee uusiutuvan polttoaineensa tähteistä, kuten paistoja eläinrasvasta. Me ollaan hävitty tämä peli, hän ajatteli. ”Ideana on, että tuotanto voidaan jatkossa yhdistää suoraan jo toimiviin sellutehtaisiin”, Joronen selittää. Lopputuotteena syntyy laadukasta bioöljyä, jota voidaan jatkojalostaa lentokoneisiin ja laivoihin kelpaavaksi polttoaineeksi. Sitä testaillaan työmaakontissa Tampereen Hervannassa, kampusalueen laidalla. Fossiilinen öljykin on orgaanista alkuperää, mutta sen muodostuminen on vienyt ihmiselämän näkökulmasta ikuisuuden. Sen jälkeen hän on miettinyt vaihtoehtoja. bl2f (Black Liquor to Fuel) -tutkimus on yksi monista eu-rahoitteisista hankkeista, joissa etsitään tapoja tuottaa biopolttoaineita kestävästi. Hetkeä aiemmin hän oli katsellut, miten junat kärräsivät tauotta miljoonia tonneja hiiltä poltettavaksi voimalassa. M iten tiivistetään miljoona vuotta kymmeneksi minuutiksi. Siihen tarvitaan vettä, 400 asteen lämpötila ja paine, joka vastaa veden painetta kolmen kilometrin syvyydessä. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 4 9 jos biokerosiinibisnes syrjäyttää ruokaviljelyä tai tuhoaa sademetsiä. Vuosia sitten Joronen lensi työmatkalla yli Yhdysvaltojen itärannikon, näki suurkaupungit, keinovalot ja katumaasturit. Tampereen yliopiston tutkija ja Vuoden keksijä 2020, työelämäprofessori Tero Joronen tiimeineen on puristanut siellä biomassasta öljyä hydrotermisen nesteytyksen avulla. Kasvava tarve edellyttää uusiakin keksintöjä. Jäteliemi käytettäisiin siis hyväksi siellä missä se syntyy. Keskeinen raaka-aine on mustalipeä, sellutehtaiden sivutuote. Yhteistyö puolittaisi tuotantokulut, ja potentiaalikin on melkoinen: jos Euroopan tehtaiden mustalipeästä käytettäisiin kolmannes, saataisiin vuodessa jo 50 miljardia litraa uusiutuvaa polttonestettä
”Vaikka päällään seisoisi, muutos ei tapahdu ihan yhdessä yössä”, Sitran Oras Tynkkynen tiivistää polttoainereformin ongelman. Kuulostaa erinomaiselta, mutta (taas). R anska sääti hiljattain radikaalin lain: matkoja, jotka pystyy junalla taittamaan kahdessa ja puolessa tunnissa, ei saa enää lentää. Valmistus itsessään nielee hirveästi sähköä, jonka senkin tulisi olla päästötöntä, jotta hommassa olisi järkeä. E-kerosiinille on tulossa eu-lakeihin oma pieni kiintiönsä, mutta toistaiseksi sitä tuotetaan vain pieniä koe-eriä. Tuskallisen hidastahan tämä on, mutta se pitää vain kestää.” E ntä jos olisi polttoaine, joka päästää ilmakehään vain saman verran hiiltä kuin sitookin. Jälleen siis sama johtopäätös: hyvä ratkaisu, yhtenä muiden joukossa, joskus tulevaisuudessa. Junayhteyksiä voi sujuvoittaa, luoda lennon ja junan yhdistäviä matkaketjuja ja kannustaa työmatkailun sijasta verkkokokouksiin, joihin moni jo korona-aikana tottuikin. Käytännössä näin toimii synteettinen kerosiini. 5 keelle on jo aikataulu: ensi vuonna teollinen demoversio, vuonna 2026 ensimmäinen kaupallinen toteutus, 2029 laajempi kaupallistaminen. Suora kielto on alalla uusi avaus. ”Ja koska on kiire, ei ole sellaista ylellisyyttä, että voitaisiin sulkea pois keinoja, joista ei välttämättä tykätä.” Mennään siis eteenpäin: toimiin, jotka ohjaavat vähentämään lentämistä. Uusiutuvalle sähkölle taas on kysyntää muuallakin, missä päästöjä on leikattava: teollisuudessa, ruoantuotannossa, asumisessa ja tieliikenteessä. Lempeämpi tapa on tehdä ainakin lyhyillä ja keskipitkillä matkoilla vaihtoehdoista houkuttelevampia. Tynkkynen nostaa silti tämän osaston keinoista tehokkaimmaksi hintaohjauksen, verot ja päästökaupan.. Päästövähennys on siis sata prosenttia peruskerosiiniin verrattuna. ”Teknologia on olemassa, me yritämme nyt tehdä siitä kannattavaa. Sitä valmistetaan sähkön, vedyn ja ilmakehästä otetun hiilidioksidin avulla
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 5 1 Nyt lentokerosiini on täysin vapaa energiaverosta, toisin kuin maaliikenteen polttoaineet. Mutta silloin taas yritysten kannattavuus heikkenee, jolloin niillä on vähemmän varaa investoida kestäviin tulevaisuuden ratkaisuihin. Mänttärillä riittää ymmärrystä koronan ja nyt vielä Ukrainan kriisin koettelemille lentoyhtiöille. icao:ssa on mukana 200 maata. Päästöt vähenevät, jos lentäminen vähenee. Nyt yhteisenä kansainvälisenä tavoitteena on vain hiilineutraali kasvu, ja siinäkin vertailuvuotena on armollisesti 2019, jolloin kansainvälisen lentoliikenteen päästöt olivat korkeimmillaan. Hän pitää tärkeänä myös komission esityksen kolmatta palikkaa: päästökaupan tehostamista. Hallituksen teettämän esiselvityksen mukaan eri vaihtoehdoilla päästöt vähenisivät parin prosentin molemmin puolin. Päästöt vähenevät, jos lentäminen vähenee. ”On niinkin, että jos kukaan ei tee mitään, niin mitään ei ikinä tapahdu”, Mänttäri sanoo. Kustannustehokkain olisi lipun hintaan leivottu portaittainen vero. Saksalainen kestävän turismin tutkija Stefan Gössling räjäyttäisi koko matkailun mallin. Suomessa kansalaisaloite lentoverosta on eduskunnan käsittelyssä, mutta se on jakanut puolueita vahvasti. Ensi syksynä on kansainvälisen siviili-ilmailujärjestön icao:n yleiskokous, jossa yritetään saada aikaan uusi pitkän aikavälin päästövähennystavoite. Kanta ei yllätä. ”Ei oikein toimi, että eu:n edustaja kirkasotsaisesti ilmoittaa, että nyt vähennetään päästöjä. Me olemme aiheuttaneet ongelman ja nyt sysäämme ainakin osaa seurauksista maille, jotka eivät ole vaikuttaneet juurikaan sen syntyyn.” L entoalan ilmastotavoitteet ovat kunnianhimoisia! Lentoalan ilmastotavoitteet ovat riittämättömiä! Lentoyhtiöt ovat kokeneet kovia! Lentoyhtiöitä on hyysätty! Vastakkaisia väitteitä, jotka ovat tavallaan yhtä aikaa totta. Velvoite lisätä uusiutuvien osuutta vuosittain tekisi lentämisestä ajan mittaan automaattisesti puhdasta, nostaisi samalla hintoja ja vähentäisi kysyntää. Umpisolmu ei ihan helposti aukea, jollei jotakin lähtöoletuksissa muuteta.. Samalla kaikille päästöille tulisi saada oikea hinta, eli lentoyhtiöille tähän saakka ilmaiseksi jaetuista päästöoikeuksista halutaan asteittain eroon. eu:n päästökauppa halutaan sovittaa yhteen globaalin päästöhyvitysjärjestelmän Corsian kanssa, joka kattaa vajaat 80 prosenttia kansainvälisestä lentoliikenteestä. Professorina Linnaeuksen ja Lundin yliopistoissa Ruotsissa työskentelevä Gössling on paneutunut matkailun ilmastokysymyksiin 90-luvulta asti. Mänttärin mukaan neuvottelut ovat edenneet verkkaisesti, ja päätös vaatisi jäsenmaiden yksimielisyyden. Kerosiinivero ei kuitenkaan näytä eu-tasolla yhtä todennäköiseltä kuin uusiutuvien sekoitevelvoite. Se olisi Mänttärin mukaan tärkeä askel. Silloin päästötkin vain siirtyvät. Esimerkiksi Ruotsi, Saksa ja Ranska perivät lentomatkustuksesta kansallista veroa. Lentopäästöjen vähentämiseen professorilla on selvä vastaus: kerosiinivero, asteittain nousevat uusiutuvan polttoaineen kiintiöt sekä vaikuttaminen erityisesti paljon lentäviin. Mutta globaalissa työssä vasta haasteita onkin. Jos lentämistä alettaisiin kohdella kuten muitakin liikennemuotoja, se jo riittäisi nostamaan hintoja niin, että lentäminen vähenisi tehokkaasti. Hän nousi viime vuonna alansa siteeratuimmaksi tutkijaksi kirjoitettuaan siitä, miten koronasta tulisi ottaa opiksi. Gösslingin mukaan nyt pitäisi tarkastella kriittisesti koko järjestelmää, luoda uusia strategioita eikä vain pyrkiä palaamaan entiseen. Ilmakuljetusliitto iata:n mukaan eu:n ilmastopolitiikan tulisi verojen ja pakkojen sijasta kannustaa uusiutuvan polttoaineen käyttöön tukemalla tuotantoa niin, että hinnat saadaan alas. Mutta silloin taas yritysten kannattavuus heikkenee, jolloin niillä on vähemmän varaa investoida kestäviin tulevaisuuden ratkaisuihin. Se on mahdotonta”, hän sanoo. Monessa on vasta lähdetty kehittämään lentoliikennettä, eikä ilmasto ole päällimmäisenä mielessä. Umpisolmu ei ihan helposti aukea, jollei jotakin lähtöoletuksissa muuteta. On sekin riski, että Suomen kautta kulkevat Aasian lennot siirtyvät Lähi-itään, jossa ei tarvitse tankata kallista uusiutuvaa. Pelkkään volyymin kasvattamiseen perustuva turismin malli on kestämätön eikä automaattisesti edes tuota vastaavaa hyötyä kohdemaille. Polttoainekulu on yhtiöille suurin yksittäinen menoerä. Tilanne on vaikea, ja kaikki uudet kustannukset heikentävät kilpailuasemaa. Ilmastotavoitteista ei silti lähtökohtaisesti olla tinkimässä. Lentoala ei tietenkään innostu uusista velvoitteista, jollei heru myös tukea. ”Lentoyhtiöt yrittävät edelleen sovittaa yhteen jatkuvan kasvun ja ilmastotavoitteet. Polttoainevero osuisi matkustajien lisäksi rahtiin ja ohjaisi lentoyhtiöitä puhtaampiin ratkaisuihin, mutta yksittäinen eu-maa voi periä sellaista vain kotimaanlennoilta
5 2
”Jos haluamme vähentää päästöjä reilulla tavalla, pääkoh teenamme pitäisikin olla ne, jotka lentävät paljon.” Jos kaikkein eniten lentävät ihmiset lentäisivät puolet nykyisestä – mikä sekin on paljon – lentopäästöistä katoaisi heti neljännes. Finnwatchin taannoisen raportin mukaan kenttä on hyvin kirjava. Toinen syy on, että jos hän toimisi toisin kuin puhuu, se tarjoaisi liian helpon paikan kritiikille. Tehokkaimmin lentopäästöihin voisi varmaan yksilönä vai kuttaa, jos istuisi päättävissä pöydissä luomassa alan sään telyä. Yksi syy on yhteiskunnallinen. Kansainvälisiä lentoja lentäviä on maa ilman ihmisistä alle neljä prosenttia. Moni näkee hinnannousun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kysymyk senä. Gösslingin mukaan kyse on ennen kaikkea poliittisesta tah dosta. ”Ei ole kenenkään etu, että nämä ihmiset tuhoavat pla neetan.” Oras Tynkkyselläkin on idea, joka purisi juuri eniten len täviin: progressiivinen lentovero. Tai sitten pitää muuttaa koko systeemi. Eivät köyhimmät lennä, eikä enemmistö edes teollistu neessa maailmassa. Yksi matka vuodessa olisi veroton, seuraavista vero nousisi jyrkästi. Päästöjä voi myös kompensoida, kunhan ei kuvittele siitä liikoja. Sitten on vielä eliitin eliitti. Tai odottaa pakettia pidempään. Kaikki palvelut eivät tuota aitoja ilmastohyötyjä, ja osaan hankkeista liittyy ihmisoikeusongelmiakin. Vielä yksi kysymys Oras Tynkkyselle. Jos halpojen lentojen aika on ohi, miten käy niiden, jotka haluavat kerran vuodessa etelän lämpöön tai jouluksi sukuloi maan. On annettu ymmärtää, että ongelma ratkaistaan teknisesti systeemin sisällä muuttamatta olennaisesti elämäntapoja. Gösslingin mielestä argumentti on älytön. On nimenomaan sosiaa lisesti epäoikeudenmukaista tukea vauraan vähemmistön liik kumismuotoa. Premiumluokan tilankäyttö jopa viisinkertaistaa päästöt. Rahdin määräkin kytkeytyy elämäntapaamme. Tilasta tinkimällä ja tiiviisti pakkaamalla voi keventää lentonsa kuormaa. Viesti hukkuisi siihen älämölöön. Kymmenisen prosenttia len tomatkustajista aiheuttaa noin puolet kaikista lentämisen päästöistä. Se luo muutokselle painetta. Kumpikaan ei ole totta. Aina voi välttää turhan tavaran tilaamista toiselta puolelta maailmaa, vaikka halvalla saisi. Uusiutuvista polttoaineista voi maksaa matkallaan ekstraa. Tai jos olisi takataskussa rutkasti löysää rahaa sijoittaa kehitystä vauhdittaviin yrityksiin. Yksilöiden teoista puhutaan Tynkkysen mielestä musta valkoisesti: joko ne ratkaisevat kaiken tai sitten niillä ei ole mitään väliä. Ja matkustaa harvemmin. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 5 3 Rahdin määräkin kytkeytyy elämäntapaamme. ”Yksilöiden teoilla on väliä, koska ne ovat samalla sosiaali sia ja yhteiskunnallisia tekoja. Lisäksi päästöt syntyvät nyt, kun taas vaikkapa metsityshankkeet sitovat hiiltä vasta vuosien päästä. Yksityiskoneiden laskeutumismaksujakin professori nos taisi reippaasti. Lomakohteen voi valita läheltä eikä toiselta puolelta palloa. Lisäksi ihmiset pitäisi saada economyluokkaan bis nesluokan sijaan, tai edes bisnesluokkaan premiumin sijaan. Pitäisi uskaltaa tehdä päätöksiä, jotka nostavat energian ja sitä kautta liikkumisenkin hintaa. Aina voi välttää turhan tavaran tilaamista toiselta puolelta maailmaa, vaikka halvalla saisi. Ne luovat uudenlaisia normeja, jotka voivat säteillä eteenpäin. Usein lentävien bonusohjelmat Gössling lopettaisi koko naan. Eri reittien päästöjä voi vertailla ja tehdä valintoja sen mukaan. Muu on pieniä puroja. Polttoainereformi tarvitaan, vaikka matkailun kasvu taittuisikin. Hänestä poliitikot ovat mokanneet ilmastonmuutoksen tor jumisen osin ylipositiivisuudellaan. Tai odottaa pakettia pidempään. Miten hän itse moti voituu maata pitkin matkailuun. Kolmanneksi valinta on moraalinen: olisi henkilökohtaisesti vaikeaa toimia toisin, kun on tietoinen asian vakavuudesta. Pystyvätkö enää rikkaat matkustamaan. Teknologian pitäisi edistyä erittäin nopeasti, jotta lentely voisi jatkua. Päättäjien on myös helpompi tehdä ratkaisuja, jos he kokevat, että kansalaiset ovat valmiita muutoksiin.”. Ennen kaikkea voi kertoa mielipiteensä ja yrittää vaikut taa päättäjiin. Jos pieni ryhmä ihmisiä saa aiheuttaa paljon muita enemmän vahinkoa, siitä voisi edes veloittaa kunnon markkinahinnan. Tai jos olisi tutkija tai insinööri, joka tekisi elämäntyönsä kustannustehokkaan ja puhtaan teknologian parissa. Hän haluaa näyttää koke muksensa kautta, miten hankala systeemissä on toimia toisin. ”Se ei selvästikään ole toiminut.” K aiken jälkeen jää vähän avuton olo
Teksti Iida Rauma Kuvat Suvi Laine. Tämä on Rauman puhe koulunsa päättäville. 5 4 T O T T E L E M I S E S T A Kirjailija Iida Rauman romaanissa Hävitys peruskoulu on alistava ja totalitaarinen laitos, jossa oppilailla ei ole oikeuksia
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 5 5
Velvollisuuteni oli laulaa oppilaiden musiikkiesityksessä. Hoidin pakolliset tehtävät ja kävin kokeissa. Ylittikö se, mitä sain, sen, mitä minulta oli viety. Turhaannuin kokeita ja arvosanoja fetisoivista opettajista. K un yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen yritän tavoittaa puhetta, minussa nousee viha. Murjotin huoneessani ja pitämätön puhe kalvoi kipeää kurkkuani. Puhe oli kehkeytynyt mielessäni viikkoja. Sen jälkeen kasvanut lapsiköyhyys, paisuneet luokkakoot ja inkluusion varjolla puretut pienryhmät ovat pitäneet huolen siitä, että vaikeuksien kasaantuessa osa lapsista on todella heikoilla. En tajunnut, miksi minun piti päntätä vanhentuneiden oppikirjojen virheellisiä faktoja, osua pesäpalloon tai altistua seksivalistukselle, jossa muuta kuin heteroseksuaalisuutta ei tunnettu eikä sukuelimilleni ollut nimeä. Esityksen jälkeen voisin alkaa puhua, ja jos olisin ytimekäs, ne eivät ehtisi säheltää volyymeja alas ennen kuin olisin sanonut sanottavani. Minun piti odottaa, että oppivelvollisuuteni oli suoritettu eikä koulun opettajakunnalla tai oppilailla ollut mahdollisuutta kostaa minulle. Muuten tein mitä halusin. Kuvittelen heidät vääntelehtimässä liikuntasalin epämukavilla muovituoleilla, kun Suvivirsi on hoilattu ja minä alan puhua.. Pidin oppimisesta ja ymmärsin 15-vuotiaana, miten tärkeää ilmainen koulutus on yhteiskunnallisen tasa-arvon ja demokratian kannalta. Ei mulla ole mitään syytä saada huonoa omatuntoa, kirjoitin 28.1.2000 kalenteriini. Vietin kevätjuhla-aamun riidellen vanhempieni kanssa, joille päätökseni olla osallistumatta tuli yllätyksenä. Loivathan ne pohjan muulle oppimiselle. Jos kaltaiselleni helposti oppivalle ja kaikesta kiinnostuneelle lapselle peruskoulu oli hirveää ajanja henkisten resurssien haaskausta, vielä kamalampaa tuhlausta se oli niille, jotka eivät oppineet helposti. On kuvaavaa, että peruskoulua koskevien ajatusteni ääneenlausuminen olisi ollut mahdotonta silloin, kun vielä kävin koulua. Ainakin sen minä olisin halunnut sanoa. Minä seisoisin salin edessä kytkettynä äänentoistoon. Todistukseni saapui luultavasti postissa. En laulanut Suvivirttä, hyvästellyt liikutuksesta itkua tihrustavia luokkalaisiani tai saanut punaista ruusua. Heidän kouluhistoriansa oli ollut pahimmillaan jatkuvaa nöyryytystä siitä, etteivät he pysyneet opetuksessa mukana, ja heidän elämästään oli viety yhdeksän vuotta, mutta heille ei ollut onnistuttu antamaan vastineeksi edes modernin maailman perustavimpia eloonjäämistaitoja. Tärkeimmät asiat oppii jossain ihan muualla. Ei koululla ja opettajilla ole mitään annettavaa. Tuntui alentavalta, että minun piti tietty arvosana saadakseni osoittaa oikeanlaista tuntiaktiivisuutta, viitata, hymyillä ja teeskennellä innostusta silloinkin, kun opettaja luki pitkäpiimäisesti mumisten suoraan piirtoheitinkalvolta tai yritti hauskuuttaa meitä rivoilla väännöksillä yhden luokkalaiseni nimestä. En ollut sairas, mutta aina kun yritin puhua, kurkkuuni sattui ja ääneni särkyi kontrolloimattomasti. Kädessäni olisi mikrofoni. Heille tärkeintä oli kontrollointi eikä opettaminen. Pari päivää ennen päättäjäisiä minulta lähti ääni. Yhdeksännellä luokalla siirryin epäviralliseen etäopiskeluun, toisin sanoen aloin lintsata. Minua epäilytti hyötysuhde. 5 6 M inä en osallistunut peruskoulun päättäjäisiin. Tärkeimmät asiat opin lukiessani kaunoja tietokirjallisuutta tai vieraillessani isoäitini luona tai rakentaessani parhaan ystäväni kanssa metsässä majaa tai suunnitellessamme romaaneja, joita emme koskaan ehtineet kirjoittaa, koska koulu varasti meidän aikamme. Käyttikö peruskoulu minulta anastetun vapauden parhaalla mahdollisella tavalla. Olin kyllä suunnitellut osallistuvani ja jopa odottanut juhlia. Tänä päivänä heidänlaisiaan on yhä enemmän. Peruskoulu oli yhdeksän vuoden vankeusrangaistus. Sen jälkeen elämääni oli tuhlattu törkeällä tavalla. En koskaan kirjoittanut ylös, mitä olisin halunnut sanoa. Mitä kaikkea olisin ehtinyt oppia paneutumalla omiin kiinnostuksenkohteisiini sen sijaan, että minun piti ulko-opetella sijapäätteitä tai sietää opettajaa, joka purki minuun ärtymystä siitä, että tiesin häntä enemmän hänen opettamastaan aineesta. Tuntui, että olin menettänyt ääneni silkasta pelkuruudesta. 1990-luvun lama-ajan runtelema peruskoulu oli kuitenkin vielä tukevasti kiinni hyvinvointiyhteiskunnassa. Väliin jättämissäni päättäjäisissä istui oppilaita ilman kunnollista lukuja kirjoitustaitoa. Tuntui älyttömältä, että minun piti viettää koulussa tietty määrä tunteja, vaikka osasin asian. Ehkä he pelkäsivät, mitä saattaisin vastata. Ensimmäinen ja toinen luokka olivat hyvää aikaa, opettajani oli lämmin ja pätevä, eikä minulla ollut mitään lukuja kirjoitustaitoa tai aritmetiikkaa vastaan. En tarkoittanut jotain kliseisiä katujen oppeja vaan esimerkiksi kirjastoa. Liikuntasali olisi täynnä oppilaita, opettajia ja vanhempia. Kukaan opettajista ei kysynyt, miksi lintsasin. Miten minun oli tarkoitus hyötyä liikuntatunnin paritanssiharjoituksista, joissa lähikontaktin mahdollisuudesta hikoilevat pojat naureskelivat rintojeni koolle. En ollut käsittääkseni suorittanut rikosta, mutta liikkumistani oli rajoitettu, itsemääräämisoikeuteeni oli kajottu, ja elämääni säätelivät lukemattomat, mielivaltaiset säännöt, joita koulun henkilökunnaksi kutsuttu joukko vanginvartijoita vahti herkeämättömällä innolla
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 5 7
5 8
Väki valta oli näkyvää, kuuluvaa ja päivittäistä, eikä kukaan opettaja tehnyt sille ikinä mitään. Lasten kärsimyksen kiistämisellä on pitkä historia. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 5 9 Lasten kärsimyksen kiistämisellä on pitkä historia. Haluan lausua muutaman sanan siitä, mitä olen oppinut peruskoulussa. Omaksi parhaaksi. Minulle huudeltiin, minua uhkailtiin, minut suljettiin ulos vertaissuhteista ja tavaroitani varastettiin. Vessassa käyntiä varten oli pyydettävä käytävää valvovalta aikuiselta lupa, ja opettajat tenttasivat sisällä jonottavilta oppilaita, oliko pissa hätä varmasti oikea.. T eoksessaan Alussa oli kasvatus psykoterapeutti Alice Miller analysoi 1800luvun saksalaisia kasvatus oppaita. Tunnistan kuitenkin Millerin kuvauksesta kouluissani vallin neen pahansuovan ilmapiirin. Siinä mielessä kou lussa vallitsi tasaarvo. Niin kutsutussa mustassa pedagogiikassa päämäärä on nujertaa lasten tahto ja omanarvon tunto. Opin, että minulle saa tehdä asioita, joita yhdellekään aikuiselle ei saisi tehdä. Ehkä väkivaltainen kulttuuri sai kukoistaa siksikin, että turvattomia ja toisiaan vastaan kääntyneitä oppilaita oli hel pompi hallita. Se oli peruskoulun ydinopetus. Toi saalta opettajakunta ei säästellyt voimiaan yrittäessään esi merkiksi estää pipojen ja lippalakkien käyttämisen sisätiloissa tai langettaessaan koko oppilaskuntaan kohdistuvia pitkitty neitä, kollektiivisia rangaistuksia siitä, että joku oli sutannut peniksen kuvan tyttöjen vessan seinään. Minulla oli tälle joitain selityksiä, ja olisin mielelläni kertonut niistä kevätjuhlayleisölle. Aikuisten tehtävä oli hallita, lasten alistua hallittaviksi, ja vain hierarkian yläpäässä olevien ajateltiin tuntevan kärsimystä, niin kuin tapana on ollut ajatella aina silloin, kun valtaapitävät ovat halunneet oikeuttaa sorron, oli kyse sitten orjuudesta tai tehotuotannosta. Piiloopetussuunnitelmasta puhuminen tuntuisi virheelliseltä, sillä vaatimuksessa totella ei ollut mitään kätkettyä tai hieno varaista. Ehkä siksi menetinkin ääneni. Voisi kuvitella, että 1990luvun Suomi olisi ollut kaukana synkkien ja sadististen pedagogisetien 1800luvun Saksasta. Olisin halunnut puhua kevätjuhlissa pahoinpitelystä ja sitä seuranneista katastrofaalisista selvittelytilaisuuksista. Vielä 1980-luvulla suuretkin leikkaukset saatettiin suorittaa vauvoille ja taaperoille ilman nukutusta tai puudutusta. Ensinnäkin väkivallan ohittaminen oli koululle helppoa. Minun ikäpolveani sai kiduttaa sekä lääketieteen että kou lutuksen nimissä. Kolmannesta yhdeksänteen luokkaan asti olin ollut lähes jatkuvan sosiaalisen väkivallan kohde. Muutama päivä ennen kuristamista olin kertonut eräälle opettajalle, että pelkäsin joutuvani hyök käyksen kohteeksi. En pelännyt yleisöä tai heidän reak tioitaan. Yhden tärkeimmistä opetuksista sain vuosi sitten, kun minut yritettiin kuristaa ruokavälitunnilla. Edes lukutaidottomuus tai raskaan sarjan keskitty misongelmat eivät suojanneet siltä tiedolta, että aikuiset olivat aina oikeassa ja jos eivät olleet, saattoivat runnoa tahtonsa läpi silkalla vahvemman oikeudella. Sivustaseuraajia oli varmaan sata. Alaasteella lap set eivät saaneet mennä koulurakennukseen samasta ovesta aikuisten kanssa. Aikuiset ovat lasten herroja ja ratkaisevat jumalten tavoin, mikä on oikein ja väärin. Ehkä kouluissani opettajat suhtautuivat oppi laisiin vihollisina ja eräänlaisina villieläiminä, joiden kuuluikin olla väkivaltaisia. Opin, ettei kukaan pahoinpitelyä todistaneista oppilaista tullut väliin tai yrittänyt auttaa. Tärkeintä oli totteleminen. Mitä pidemmälle peruskoulu eteni, sitä todennäköisemmäksi kävi myös vakavan fyysisen pahoin pitelyn uhka. Vielä 1980luvulla suuretkin leikkaukset saatettiin suorittaa vau voille ja taaperoille ilman nukutusta tai puudutusta. Olihan toki vaivattomampaa kuitata vuo sia jatkunut vaino tappeluksi, kuin soitella kymmenien oppilai den vanhemmille ja pohtia vakavasti koulun kulttuuria. Väkivalta oli toisin sanoen nähty, sen ohi oli kävelty ja siitä oli jutusteltu opettajainhuoneessa ilman, että mitään tapahtui. Aikuiset ansaitsevat kunnioitusta pelkästään siksi, että ovat aikuisia, mutta lapset eivät ansaitse kunnioitusta sen perusteella, että ovat lapsia. H yvä opettajakunta, hyvät vanhemmat ja oppilaat. Pelkäsin väkivaltakokemuksesta puhumisen aiheutta maa avuttomuudentunnetta, lamaannusta, joka levisi jäseniin ja sysäsi minut itseni ulkopuolelle. Opin, että välituntivalvonnan tehtävä ei ole huolehtia yleisestä turvallisuudesta vaan vaania tupakoitsijoita koulun laidan pusikoissa ja vahtia, ettei kukaan oppilaista mene luvatta sisälle. Kouluissani vallitsi tiukka sääntökulttuuri. Se tapahtui keskellä koulun pihaa. Muistan, miten opettaja huokui aikuisten ihmisten ylemmyydentuntoa sanoessaan, että opettajainhuo neessakin oli juteltu siitä, miten minua oli potkittu ikävän näköisesti käytävillä. Opettajien suosima klisee siitä, miten vaikeaa kiusaamista on havaita, ei minun tapauksessani pitänyt paikkaansa. Kukapa luonnonvoimaa vastaan välittäisi taistella… Yhtä kaikki oli selvää, ettei yhteiskunnassa lapsilla ollut samoja oikeuksia kuin aikuisilla. Lapset eivät saaneet puhua ruokalassa, ja välitunnit oli vietettävä ulkona – sääntö, jonka varjolla har joitettiin kummallista ruumiinkontrollia. En muista, että muidenkaan oppilai den kokemaan väkivaltaan olisi puututtu
6
Muistan opettajia, jotka pitivät julkisen nöyryyttämisen avulla oppilaitaan hyytävän kauhun vallassa. Toisaalta missä tahansa koulussa voi tapahtua ja tapahtuukin lasten kaltoinkohtelua, jos aikuisten uskotellaan olevan kategorisesti sellaisen yläpuolella. Muistan heidän kokoeronsa, fyysisen väkivallan uhan ja oman avuttomuuteni. Niissä lapsuuteni olisi voinut olla hyvin erilainen. En tajunnut, milloin minun olisi tarkoitus keskittyä minua oikeasti kiinnostaviin asioihin. Korvaukseksi saisin äänestää, asettua ehdolle ja istua sukujuhlilla aikuisten pöydässä, poissa mehukannun ääreltä. Lääppijäsetiä, väkivaltainen huohottaja, opettaja, joka nosti yhden pojan kurkusta seinälle ja kuristi toista. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 6 1 Yläasteella pelkäsin, että teini-ikäisille tyypilliset epäsäännölliset ja runsaat kuukautiseni alkaisivat oppitunnilla ja minun olisi pyydettävä lupaa poistua, sillä osa opettajista suhtautui varsin ikävästi sellaiseen. Hän oli tunnistanut romaanissa esiintyvät koulut samoiksi, joissa oli itse käynyt alaja yläasteella. Ystäväni oli mykkyyttä lähentelevän hiljainen tyttö eikä onnistunut kakistelemaan vastausta, ennen kuin opettaja kumartui kiinni tämän naamaan ja alkoi karjua minkä keuhkoista lähti. Muistan ystäväni painautumassa seinää vasten ja opettajan karjumassa, niin että sylkipisarat levisivät ystäväni otsalle. tiuski eräs opettaja siskolleni, joka kysyi, saisiko hän mennä vessaan. Äänikirjaformaatti suosii yksinkertaista kirjallisuutta, ja olin huolissani siitä, että Hävitys menisi luettuna piloille. Opettajien mielivallan kritisoiminen tai ajokortista kieltäytyminen olivat lapsellisuuden merkkejä nekin. Tai että teini-ikäisten homoseksuaalisiin tunteisiin viitattiin kerta toisensa jälkeen kehitysvaiheena, jonka jälkeen terveellä tavalla kasvava nuori löytäisi todellisen, Aikuisuus ei ollut tietty ikä tai hormonaalisen ja kognitiivisen kypsyyden tila vaan sitä, että puristi itsensä ahtaaseen kulttuuriseen normistoon.. Pian sen jälkeen, kun näyttelijä, muusikko ja kirjailija Karoliina Niskanen oli aloittanut romaanini lukemisen, sain häneltä viestin. Oli vain loogista, että infantilisoivasta kettu tytöstä oli muodostunut yleishaukkumanimi kaikille eläinten oikeuksia ajaville. Oikeasti mitään sääntöä siitä, mistä ruokalassa olisi pitänyt kulkea, ei edes ollut. Vallankokemuksia kaivatessani voisin hakeutua esihenkilötehtäviin tai kiusata lapsia. Olin jossain määrin epätoivoinen. Kun aikuisuus kiellettiin, se alkoi houkutella, eikä siis ihme, että suurin osa ikätovereistani näennäiskapinoi aikuisia vastaan juuri matkimalla aikuisia, käyttämällä päihteitä ja hakeutumalla jo varhain tiukan kaavamaisiin heteroseksuaalisiin parisuhteisiin. Ja sit se yks, joka oli kännissä koko ajan ja sammu kopiokoneen taakse, mitäs vielä… Niskanen muisteli koulumme opettajia. Loppuvuodesta 2021 viimeistelin romaania ja kuuntelin äänikirjanlukijoiden näytteitä. Ei minun ollutkaan, ymmärsin vuosia myöhemmin. Muistan kylmäävän, hämmentyneen tunteen, kun laskin yhteen peruskouluun ja toisen asteen tutkintoon kuluvia vuosia. Kaikenlaisesta omapäisyydestä ja poliittisesta edistyksellisyydestä oli vaarassa tulla tuomituksi lapselliseksi. Vallanhaluisia ja aggressioitaan vapautuneesti oppilaisiin purkavia opettajia oli paljon. Kun kirjoitin romaaniani Hävitys – tapauskertomus, minua kalvoi epäilys. Huhuttiin, että paikkakunnan muissa kouluissa oli parempi tunnelma. Pelkäsin liioittelevani, sillä vaikka olin haastatellut siskoani ja paria ystävää, muistomme kuulostivat epäuskottavan hirveiltä. Muistan esimerkiksi opettajan, joka onnistui vailla mitään ilmeistä syytä kiihdyttämään itsensä hillittömään raivoon ja uhkasi lyödä meitä karttakepillä. Tavaratalossa minua kohdeltaisiin varteenotettavana asiakkaana eikä varkaana. Se, etten mennyt rippikouluun, oli lapsellista. Etkö sä osaa pidättää. Koska aikuisuudessa ei ollut mitään erityisen haluttavaa, sitä tuputettiin meille jonkinlaisen käänteispsykologian avulla. Ajatus 12 vuoden koulunkäynnistä oli seitsemänvuotiaalle absurdi ja lannistava. Kun siskoni oli 9-vuotiaana tullut juuri uuteen kouluun, eräs opettaja kävi hänen kimppuunsa ruokalassa ja alkoi haukkua häntä siitä, että hän oli kulkenut väärältä puolelta pöytää. Opettaja sätti siskoani, kunnes tämä oli itkun partaalla. Eivät aikuiset halunneet, että seuraisin omia kiinnostuksenkohteitani, he halusivat tehdä minut kaltaisekseen, aikuiseksi, ja siinä koulu ja sen harjoittama musta pedagogiikka olivat mitä oivallisin väline. Aikuisuus ei ollut tietty ikä tai hormonaalisen ja kognitiivisen kypsyyden tila vaan sitä, että puristi itsensä ahtaaseen kulttuuriseen normistoon. E kaluokkalaisena kysyin äidiltä, miten monta vuotta koulu kestäisi ja mitä sen jälkeen tapahtuisi. Yksi lukijoista oli kuitenkin niin ylivoimaisen hyvä, että tiesin heti hänen saavan kirjan toimimaan. Voisin vetää luvallisesti kännit ja alkaa saastuttaa oikein kunnolla. Mieleeni on jäänyt opettaja, joka tivasi vessaan jonottavalta ystävältäni, jonottiko ystäväni ihan oikeasti vessaan vai seisoiko hän muuten vain välitunnilla käytävällä (ehdottomasti kielletty). Aikuisuus oli omista haaveistaan ja arvoistaan luopumista ja pyristelyä kohti veronmaksajuutta, omistusasumista, heteroperheen vanhemmuutta ja työeläkettä
Siksi kehitysmaiden naisten kouluttaminen on tehokas keino ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Valtiot kannustavat yrityksiä ja kansalaisia säästämään energiaa ja vähentämään päästöjä. – – Koulutetut ja hyvässä asemassa olevat naiset synnyttävät vähemmän lapsia kuin köyhissä oloissa elävät. Kurkkuni ei ole enää kipeä. Ei mitenkään epäystävällisesti vaan niin kuin järkevä aikuinen neuvomassa hölmöä, haihat televaa lasta. Väestönkasvu hidastuu myös silloin, jos köyhien maiden talous kasvaa Kun köyhät ihmiset siis vain lakkai sivat sikiämästä hallitsemattomasti, rikkaiden maiden asuk kaiden ei tarvitsisi tehdä perustavia yhteiskunnallisia muu toksia. Sattumalta samalla oppikirjan aukeamalla käsiteltiin myös pandemian riskiä. Uusi oppivelvollisuus kestää elinkautistuomion ver ran eli 12 vuotta. M ietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi menettä nyt ääntäni. Kun luin romaanin taustatyönä Forumnimistä suosittua historian ja yhteiskuntaopin oppikirjasarjaa, yllätyin, että lapsille opetet tiin yhä faktoja eikä sitä, miten erottaa faktat vääristellystä tiedosta tai törkeistä valheista. Vakavasti ajatellen en usko, että puheella olisi ollut mitään väliä. Häiritsevintä oli omilta kouluajoiltani tuttu alentuva ja tympäisevä sävy. Ehkä epävireisillä pianoilla säestetyt musiikkiesitykset tempaisevat heidät hetkellisesti aikataskuun, jossa vuosi on ikuisesti 2000, me olemme ikuisesti 15vuotiaita, Suvivirsi soi, ja aikuisuus näyttää yhtä aikaa kulman takana odottavalta ja loputtoman kaukaiselta. Jopa se, että piti enemmän teestä kuin kahvista synnytti riskin joutua työpaikan kahvi huoneen lapselliseksi hylkiöksi. Koulutraumani ytimessä oli kokemus siitä, että vaikka selittäisin asiani miten selkeästi tahansa, minua ei kuunneltaisi, sillä olin lapsi eikä minua tarvinnut kuunnella. Paras vasta lääke mustalle pedagogiikalle on oppilaiden kuunteleminen ja arvostus. Tämä pitää paikkansa yhä, vaikka jotkin edellä mainituista ominaisuuksista ovat viime vuosikymmenen aikana valtavir taistuneet ja käyneet vähemmän lapsellisiksi. M eillä ei ole juuri mitään käsitystä siitä, millainen maailma on seuraavan 20 vuoden kuluttua. Varsinkaan vika ei ollut siinä, että valtaapitävät aikuiset olisivat tehneet äärimmäisen epä onnistuneita ja lasten elämästä piittaamattomia päätöksiä. Niinpä monet autojen valmistajat ovat ilmoittaneet suosivansa jatkossa enemmän sähköautoja. Luokanopettajasiskoni valittaa biologian kirjoista, joissa klitorista ei ole olemassa ja seksuaalisuutta käsitellään kliinisellä tekstillä hedelmällisyydestä. Vastineeksi riistetystä vapau desta lapsille olisi mahdollista antaa kognitiivi sia ja käytännöllisiä selviytymistaitoja, joita he tulevat tarvit semaan epävarmassa tulevaisuudessa. Esimerkiksi pieni, globaaleja uhkia käsitte levä kappale antoi ymmärtää, että aikuiset ovat jo ratkaisseet ilmastonmuutoksen tai ainakin heillä on homma hanskassa: Koska ilmastonmuutoksen vaikutukset maapalloon ovat valtavat, maailman valtiot ovat sopineet ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Opet tajille toivotan voimia työhönsä liian usein aliresurssoiduissa kouluissa ja kykyä olla hiljaa ja antaa lasten puhua. Ja kaikki aikuiset siellä yleisössä, jos teidän aikui suuttanne ei ikinä missään kyseenalaisteta, te elätte toden näköisesti kammottavalla tavalla väärin. 6 2 kypsän heteroseksuaalisuutensa. Moni ikätovereistani osallistuu nyt omien lastensa kevät juhliin. Ainakin puheestani olisi seurannut närkästystä ja vihaa. Ei siis syytä huoleen, eikä varsinkaan tarvetta lähteä lakkoilemaan ja valtaamaan teitä. Lapsiin kohdistuvaa sortoa ei yksinkertaisesti ollut olemassa. Kirjassa selitettiin, miten aikuiset olivat sopineet erinäisistä tehokkaista käytännöistä, joiden avulla täl lainen katastrofi voitaisiin välttää. Myöhemmin samassa kappaleessa ilmastonmuutoksesta syyllistettiin köyhiä maita: Hallitsematon väestönkasvu on yksi suurimmista syistä ilmaston lämpenemiselle. Opetussisällöt ovat kuitenkin pitkälti samansuuntaisia kuin lapsuudessani. Oppikirjojen lähteiden puute tuntui viestivän, että lasten tulisi uskoa heille tyrkytettyyn tietoon vain siksi, että se tuli auktoriteettitaholta. Queerinä, teetä juovana kasvissyöjänä, joka haaveili urasta taitelijana, ei halunnut lapsia ja hautoi vihaa yhteiskuntaa koh taan, minulla ei ollut suurtakaan pelkoa tulla otetuksi vaka vasti aikuisena. Artikkelin oppikirjalainauksissa korostetut kohdat on korostettu myös oppikirjoissa.. Kuulen jo musiikinopettajan rapistelevan mikseriä ja kyt kevän irti äänentoistoa. Juhlien tekopyhän tunnel man pilaaminen olisi toki ollut voitto sinänsä. Kirja oli ilmestynyt vuonna 2019. Ekokatastrofi ja globaali eriarvoisuus vilahtivat kirjoissa ikään kuin sivuhuomioina, eikä niitä kytketty menneisyyden poliittisiin valintoihin tai jatkuvaan kasvuun perustuvaan kapi talistiseen talousjärjestelmään. Ääneni kulkee. Haluan onnitella vastavalmistuneita ja sanoa, että huolimatta heille kerrotuista valheista heidän ei ole mikään pakko ryhtyä aikuisiksi. Voisimme huristella sähköautoillamme ikuisen kasvun kirkastamaan tulevaisuuteen. Maat ovat sitoutuneet esimerkiksi päästörajoituksiin. Joskus säätäes säni Kelan sairauspäivärahahakemuksen kanssa virkailija ehdotti minulle alan vaihtoa. Yksi ratkaisu on nostaa energiaveroa
Valmistettu Akaan Toijalassa. Hinta 29 €. 2 Seuraa meitä somessa meillakotona_kaupat Meillä kotona -kaupat M A I N O S K U VA T: VA LM IS TA JA T. ANNANSILMÄT-AITTA Kaikki mukana Tähän koppaan pakkaat näppärästi sekä piknik-eväät että saunajuomat. Hinta alk. Tapettitehdas Pihlgren ja Ritolan kauniit tapetit herättävät kodin seinät eloon. Saatavilla useita herkullisia värejä. Hinta 39 €. Hinta 42 €. Koko 17 x 17 x 17 cm. Käsin punotun korin materiaalina on kevyt ja kosteutta kestävä ekopäre. 89 €/rulla. 4 6 PIHLGREN JA RITOLA Uutta ilmettä Onko valintasi Appelsiini, Avaimet vai Kiurujen yö. Saatavilla sekä lasten että aikuisten koot. 5 KUVIOKIOSKI Juhannuskoivut Kotimaisesta koivuviilusta valmistettu tarjotin tuo kesän kattaukseen. Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/kaupat Löydä jotain odottamattoman ihanaa. Halkaisija 40 cm. KARPPINEN Jakkarallinen nostalgiaa Hienopuuseppä Jari Karppisen Lyytijakkara on syntynyt vanhan lypsyjakkaran innoittamana, mutta se istuu näpsäkästi myös moderniin kotiin. Come to Finlandin värikäs Hanko-juliste on Fanny Törnqvistin taiteilema. Soma tarjotin on ilo pitää esillä, joten se pysyy aina käden ulottuvilla. 3 1 HEMPEA Nappivalinta mökille Ihana ponchopyyhe on valmistettu pehmeästä ja paksusta hamppuvohvelikankaasta, jonka sävynä on luonnollinen hiekka. COME TO FINLAND Suomen Riviera Aurinko, meri ja valkea hiekkaranta – mitä muuta kesältä voi toivoa. Hinta 79 €/179 €. Hinta 99 €. Koko 50 x 70 cm
6 4
Hän tunsi olevansa vankina ahtaissa neliöissään, pientä elämäänsä suorittamassa, ja ajautuneensa umpikujaan sekä poliittisesti että parisuhteessaankin. Hyvä hänelle. Teksti Suna Vuori Kuvat Hans Eiskonen T alvella 1972 Pentti Saarikoski, hänen silloinen vaimonsa Tuula-Liina sekä heidän kolmivuotias Anna-tyttärensä joutuivat jättämään viihtyisän vuokra-asuntonsa Kulosaaressa ja muuttamaan pieneen kolmioon vasta rakenteilla olevassa Pohjois-Haagassa. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 6 5 J O K A I S E L L A O N TÄ M Ä N S Ä Suna Vuori huomasi ajattelevansa Pentti Saarikosken säettä ja törmäävänsä siihen muuallakin yhä useammin, lähes 50 vuotta runon julkaisemisen jälkeen. Kirjailija kärsi, oli jatkuvasti äreä tai alakuloinen ja tuskaili niin kääntämisen ja kirjoittamisen kuin keskittymisenkin kanssa.. Epilepsiakohtauksista ja deliriumista selvinnyt kirjailija oli saanut valmiiksi suururakan, Homeroksen Odysseian suomennoksen, ja joi taas liikaa. Mutta ovatko kaikki ymmärtäneet sen väärin. Saarikoski nimitti aluetta slummiksi ja väitti, että ankea laatikko, uusi kolmikerroksinen kotitalo Maiju Lassilantie 2:ssa oli maalattu punaiseksi (samoin kuin viereinen keltaiseksi ja vastapäinen vihreäksi) vain siksi, että lapset ja juopot löytäisivät kotiin
Aloitukseensa nähden runon viimeiset sanat muuttavat kaiken. / Sitä ei ole ruvettu paheksumaan / koska se on tullut mahdottomaksi. ”Kaikki on urautunutta, kuin jonkin odottamista, onnettomuuden?” kirjoitti Saarikoski päiväkirjaansa 4. Ne kertovat siitä, Saarikosken aiemman läpimurtoteoksen sanoin, mitä tapahtuu todella. / Sitä ei ole kielletty lailla / koska se on tullut mahdottomaksi. ”Olen jotenkin hahmoton ja ääriviivaton, minun pitäisi ajaa parta pois. P entti Saarikoski oli maailman tiedostamiseen ja asioiden syvempään hahmottamiseen heräävässä teini-iässä ensimmäinen iso idolini, primus inter pares. maaliskuuta 1973. Eikö se asia ole myötätunto. Selkeiden uhkien ja nimettyjen epävarmuuksien lisäksi ilmassa voi aistia levottomuutta, kuin katastrofin edellä. Ehkä ei. Siinä kirjailijanimeä Ian Maclaren käyttänyt skotlantilainen pappi John Watson muotoili asian kehotukseksi: ”Be pitiful…” Viisi vuotta myöhemmin (1902) ilmestyneessä August Strind bergin Uninäytelmässä maan päälle laskeutunut Indra-jumalan tytär katselee ympärilleen, eläytyy kanssaeläjiensä kärsimyksiin ja hokee: ”On sääli ihmistä…” Eikö näissä lauseissa lähestytä samaa asiaa. Runous, esimerkiksi. Tämä aloitus nousee mieleeni usein, viime aikoina erityisesti. Tunnistettavista myyteistä tai arkisista ja konkreettisista havainnoista puhkeavat säkeet tuntuivat tutuilta Aloitukseensa nähden runon viimeiset sanat muuttavat kaiken.. Suuri ruuvi puristaa kaikkia, kirjoittaa puolestaan viestinnän professori Anu Kantola hiljattain ilmestyneessä, laajaan haastatteluaineistoon perustuvassa Kahdeksan kuplan Suomi -teoksessa. Itseni on helpompi uskoa Wikipediaa, jossa ajatuksen ensimmäisenä julkisena esittäjänä mainitaan The British Weeklyn joulunumero vuodelta 1897. Ajatukset runojen takana vaikuttivat laajenevan kuin renkaat vedessä, mikä tuotti nuorellekin lukijalle tunteen, kuin katsoisi hiukan korkeammalta, näkisi vähän kirkkaammin. Ei se on tullut mahdottomaksi. Ilmapiiri polarisoituu, puhetavat raaistuvat. 6 6 heti ensilukemalta. / Tästä lähtien täällä on jokaisella / tämänsä josta hän pitää kiinni. / Mitään ei vaihdeta enää. Kaikki nämä murrokset jakavat ihmisiä uusilla tavoilla voittajiin ja häviäjiin”, Kantola erittelee. Suomessa elettiin poliittisen jakaantuneisuuden aikaa, eikä itsensä kaikista ryhmistä ulkopuoliseksi kokenut runoilija elänyt luovuutensa huippua sen enempää omasta mielestään kuin ulkopuolisten arvioidenkaan mukaan. Terveys oli kirjailijan, ”omiin myrkkyihinsä mätänevän kasauman” alituinen huolenaihe, vaikka sairaalassa tehdyt tutkimukset hälvensivät peloista kaikkein pahimmat ja tuottivat heiveröisen toiveen jonkinlaisesta uudesta alusta. Silti siteeraan Saarikosken Jokaisella on tämänsä -säettä myös ääneen, vaikka tiedän käyttäväni sitä väärin. Alue-kokoelman ilmestyessä 49 vuotta sitten maailma oli kylmässä sodassa. ”Näköala tämän huoneen ikkunasta on lohduton, varsinkin illalla kun taivasta ei näy. Niistä sai kiinni, vaikka ei olisi tavoittanutkaan tekstin viittauksia tai samastunut niiden näkökulmiin. S aarikosken runo kuitenkin jatkuu: … johon hän täällä on sidottu. ”Globalisaatio on avannut maailman, kilpailu on kiristynyt, teknologinen murros nielee ammatteja, ja ilmastonmuutos vaatii vihreää siirtymää. S yksyllä 1973 ilmestyi Alue. Pentti Saarikosken käsitys omista kyvyistään ja elämisen taidostaan heittelehti voimakkaasti, vaikka lääke oli tiedossa: ”Selvää on että minun nytkin on löydettävä tie takaisin ihmisten luo…” Runoilija ymmärsi, että ympäriinsä sivalletuista letkautuksista, jyrkistä kannanotoista, kiistämisestä ja vastustamisesta riippumatta ihmisillä ei ole kuin toisensa – ja ne toisetkin vain hetken. Olen niin kummallisen näköinen”, Saarikoski kirjoitti päiväkirjavihkoonsa. ”Aivan kuin elämää puristaisi ruuvi, jota joku kääntää jossakin näkymättömissä niin, että se kiristää itse kunkin omaa ja yhteiskunnan yhteistä elämää…” Uutisten seuraaminen ja oikean tiedon saaminen on tällaisissa tilanteissa toki tärkeää, mutta parempiakin verenpaineja mielialalääkkeitä tunnetaan. Everybody hurts. Maailma on hankalassa asennossa. Syyskuussa 1972, Alueen runoja haluttomasti kyhätessään, Saarikoski luki Kierkegaardia ja pohti päiväkirjassaan, että ”nuoruuden mielikirjailijoihin ei kai pitäisi palata”. Oma rajaukseni rinnastuu viime vuosina paljon käytettyyn englanninkieliseen ajatelmaan, jonka sisältö on banalisoitu myös t-paidoiksi ja peltitauluiksi: ”Everyone you meet is fighting a battle, so be kind, always.” Lause lähteytetään milloin minnekin, jopa Platonin dialogeihin, mistä arvelen filosofin heittävän voltteja haudassaan. Kohdistipa katseensa lähelle tai kauemmas, vaikuttaa siltä, että monella on vaikeaa. Ihmiset pakkautuvat maalta kaupunkeihin, ja ikääntymisen vuoksi työvoima vähenee. Ei noiden muidenkaan elämä miltään näytä, ei siellä mitään tapahdu vaikka kuinka katsoisin.” Näkymien ahtaudesta huolimatta kirjailija pakotti itsensä avaamaan solmujaan ja raapustamaan muutaman rivin runoa joka päivä kootakseen uuden kirjan. Sen sivulla 10 on runo, joka alkaa: Jokaisella on tästä lähtien tämänsä
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 6 7
Fatalistinen asenne tuntuu liittyvän paitsi siihen, mitä ympäristössä tapahtuu, myös koko elämään.” Saariaho pohtii säettä Sitä ei ole ruvettu paheksumaan / koska se on tullut mahdottomaksi: ”Tähän tuntuu heijastuvan ajan henkinen ilmapiiri. Helsingin Sanomissa kriitikko Pekka Tarkka kirjoitti – arvion tekemisessä ensin kuukausia viivyteltyään – Saarikosken ”klassisen, taidokkaan lauseen” olevan Alueessa kuin ”eroosion kuluttama, pakkasen jähmettämä”. Mutta Pentti on nyt ollut vähän sivummalla, koska olen elänyt viime ajat nuoren Aaro Hellaakosken kanssa.” Nuori Aaro ilmestyy elokuussa. Nyt 87-vuotias Tarkka oli Saarikosken aikalainen, kanssakulkija ja kilpakosija (kirjaimellisestikin) sekä hänen mittavan elämäkertansa ja lopulta muistokirjoituksensa kirjoittanut toimittaja. Pekka Tarkka muistaa arvionsa edelleen. Tässä on jotain valtavan ankaraa.” Saariahon mukaan ei ole sanottua, etteikö Saarikoskikin olisi voinut lähteä liikkeelle myötätunnon ajatuksesta. Viimeiset teokset ovat musiikkia itsessään.” S e, että Saarikosken säe on kääntynyt omassa mielessäni lyhennettyyn muotoon Jokaisella on tämänsä, johtuu teatterista. Muun muassa Liisankadulla on Saarikosken kynästä. ”Alun säe on rikas, siihen ’tämään’ voi liittää paljon erilaisia määreitä.” Saarikoski on ollut nuoresta asti Saariahon lempirunoilijoita. ”Se on niin lopullinen. Säveltäjä arvelee kuulleensa aluksi Muksujen esittämiä lauluja ja etsineensä sitten niiden tekstejä kirjakauppojen ja kirjastojen runohyllyistä, ”niin kuin nuorena paljon tein”. Olen kokenut tämän myös niin, että heillä on nyt tämä asunto, ja päätös olla siinä ja katsoa luonnon tuhoutumista on jotakin, mitä ei voi enää muuttaa. M itä tapahtuu todella oli omakin ensirakkauteni. Saariaho pitää Jokaisella on tästä lähtien tämänsä -runoa vaikuttavana ja moniulotteisena. Kun ajattelen sitä, se alkaa soida. Keskustelu on tullut pahimmillaan mahdottomaksi, kun kukaan ei kuuntele ja kaikki huutavat toistensa päälle. Minulla on minun! A ikalaisvastaanotto ei pitänyt kokoelmaa erityisen kiinnostavana, pikemminkin väsyneenä. 60 vuotta ilmestymisensä jälkeen se tuntuu edelleen hienolta, avaralta ja ajattomalta. Saarikoski oli myös ”valtavan julkisuuden henkilö”, jonka Saariaho sanoo kokeneensa läheiseksi, vaikka he eivät koskaan varsinaisesti tavanneet. Mitkä ovat ne asiat, jotka on hyväksytty ja on hyväksyttävä sellaisina kuin ne ovat?” ”Toisaalta runon loppu tämänsä josta hän pitää kiinni voi merkitä monia asioita. Ehkä siinä on individualismia: jokainen porhaltaa omaa rataansa. ”Alue edusti hengetöntä ja hedelmätöntä vaihetta Pohjois-Haagassa, epäonnistunutta kautta Pentin elämässä. Pentti Saarikosken tekstejä on sävelletty paljon, aina 1966– 1970 toimineesta legendaarisesta Muksut-lauluyhtyeestä lähtien. ”Hirveän hieno mielestäni on myös Aluetta edeltänyt Onnen aika. 6 8 ”Josta hän pitää kiinni.” Runo ei siis todellakaan kerro myötätunnosta vaan päinvastoin siitä, miten itsekkäästi jokainen puolustaa omaansa: asemaansa, näkemystään, omaisuuttaan, itsenäisyyttään – toisin sanoen sitä mitä pitää itselleen kuuluvana oikeutena. Tarkka kuulostaa siltä, että jatkoa seuraa. Kirjailija itsekin kutsui 57:ää lyhyttä, lakonista runoa ”kirjallisiksi huokaisuiksi ja rääkäisyiksi”. Hänellä oli tylsää.” Tarkan suosikki Saarikosken kokoelmista on tämän läpimurtoteos, suomalaista lyyristä ilmaisua uudistanut Mitä tapahtuu todella (1962). Yhden runoista, Minä rakastan sinua, osaan edelleen ulkoa. Varsin monella tässä ajassa on mielestään parhaat tiedot maahanmuutosta, lastenkasvatuksesta, sukupuolten moninaisuudesta tai liikenteen järkevimmästä järjestämisestä, puhumattakaan koronaviruksesta, sen tarttumisesta ja tartuntojen tarkoituksesta. ”Ehkä näin hänet joskus kaukaa Kosmoksessa, mutta ei olisi tullut mieleenkään, että olisin uskaltanut mennä puhumaan.” ”Vaikka lopulta tartuin Alueen runoihin, Saarikosken tekstien rikkaus oli tuntunut minusta siltä, ettei niitä tarvitse säveltää, ne ovat niin hienoja sellaisenaan. Heikki Sarmanto sävelsi Onnen ajan tuoreeltaan 1973, ja viimeisimpänä melkein-kaimansa teksteihin on tarttunut säveltäjä Kaija Saariaho. Alue-kokoelman muissa runoissa hän puhuu siitä, mitä näkee ikkunasta ja mikä sen näkymän rajaa. Parikymppisenä opiskelijana näin kom-teatterissa Jokaisella on tämänsä -esityksen, jossa komin näytSe, että Saarikosken säe on kääntynyt mielessäni lyhennettyyn muotoon Jokaisella on tämänsä, johtuu teatterista.
Kello oli vähintään kaksi, lämpötila varmaan lähellä nollaa. Runoja. Aikalaiset muistelevat harjoituksissa päivystäneen Saarikosken keksineen repliikkejä myös lennosta. Muistikuvassani olin 14-vuotias ja hyvin kohottuneessa mielentilassa kävellessäni isäni kanssa Turun Läntistä Pitkäkatua. Kaksi vuotta myöhemmin hän kuoli.. Ohjaaja kommentoi ja korjaili aktiivisesti käännöstä sen eri vaiheissa. K. Suurin osa on julkaistukin. Lähettäkää.” Saarikoski näytti kärsineeltä ja kuluneelta, vaikka oli Peer Gyntin ensi-illan aikaan vasta 44-vuotias. Hän tervehti kulttuuritoimittajaisääni, jonka tunsi turkulaisista kirjallisuuspiireistä ja jota oli parikymmentä vuotta aiemmin kehunut. Merkinnät maailmantapahtumista (myös sellaiset kuten ”Suomi on Venäjän lapsi ja sen tulevaisuus on Venäjän yhteydessä”), politiikasta ja aikalaisista ovat ehdottomasti kiinnostavia, samoin kaunistelematon itsereflektio (”On ollut vieraita, on juotu ja lässytetty, minä olen ollut tylsä, rehentelevä ja rasittava”). kom esitti sitä toista sataa kertaa eri puolilla Suomea, lisäksi Ruotsissa ja Virossa. Esitys oli jo syntyessään legendaarinen, suuren näyttämön suuri tuotanto, pääosissa Esko Salminen (vanha Peer) ja Jukka-Pekka Palo (nuori Peer). On kuitenkin totta, että lopun säe josta hän pitää kiinni ikään kuin sulkee pois muiden tämän.” M uusikko ja kirjailija Tommi Liimatta löysi Saarikosken Leino-kirjan alelaarista lukioikäisenä Rovaniemellä ja innostui: ”Aiempi käsitykseni runoudesta oli etäinen ja vieraannuttava, mutta Saarikoski oli kuin puhetta minulle.” Pian hän kolusi kirjaston Saarikoski-niteet, vuosien myötä arkistotkin. Onko teillä muita tekstejä. Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat ovat kirjailijasta ja Suomen kulttuurielämästä kiinnostuneelle ehdottomasti antoisaa mutta monin paikoin myös raskasta luettavaa. Pohjois-Haagan ja Keravan päiväkirjat ilmestyi 2019. Arki ja leikkipuisto lapsen kanssa, sieniretket ja luontohavainnot, lukeminen, kirjoittaminen ja suomentaminen ovat valon puolella. Saarikoski oli tuolloin lähettänyt itseään viisi vuotta nuoremmalle isälleni palautetta: ”Näytelmänne olivat suoraan puhuen hyviä”, Saarikoski kirjoitti 14.7.1961 päivätyssä kirjeessään. Saarikoski murahti moi, ja meni ohi. Kirja alkaa lauseella ”Vein Odysseian Otavaan, sitten ryyppäsin viikon.” Odysseian suomentamisesta ei päässyt irti sormia napsauttamalla (eikä juomalla), vaikka Saarikoski lupasi itselleen, ettei aio jäädä Ithakaan. Esityksen ohjanneen Pekka Milonoffin mukaan Saarikoskeen tartuttiin teatterissa siksi, että ”se on toisaalta niin arkipäiväinen, ja kuitenkin niistä teksteistä rupeaa tihkumaan erilaisia merkityksiä”. Milonoff kertoo käyttäneensä sanontaa suvaitsemista korostavassa merkityksessä: ”Jokaisella on oma tapansa taaplata, jokainen tekee omat valintansa.” ”Se ’tämänsä’ on kivasti sanottu, ja minusta se jättää sen merkityksen hyvällä tavalla auki, niin että sitä voi käyttää aika monessa yhteydessä. Muistan vieläkin sen energian ja monia yksittäisiä kohtauksia. ”Saarikoski taisi sanoa halunneensa kirjoittaa runoja samalla tavalla kuin ihminen hengittää, yhtä kevyesti ja painokkaasti. Olimme juuri tulleet yöbussilla Helsingistä katsomasta Ralf Långbackan ohjaaman Peer Gyntin ensi-iltaa Helsingin Kaupunginteatterissa. Saarikoski oli tehnyt Henrik Ibsenin 1867 julkaistusta näytelmästä uuden, pääosin suorasanaisen suomennoksen, joka otti vapauksia siinä missä Långbackan tekemä sovituskin. Kyseessä oli myös Milonoffin nuoruuden lempirunoilija. Ja ilman hengitystähän ei voi elää.” Runoihin ja niiden sävellyksiin perustuvan esityksen suosio yllätti tekijänsä. Pentti Saarikosken kapean, kumaran hahmon tunnisti tyhjällä öisellä kadulla jo kaukaa. Suuri osa merkinnöistä on kuitenkin sellaisia, joissa kirjoittaja raahaa itseään päivästä päivään ajatellen aamuisin naimista, iltapäivisin juomista ja iltaisin kuolemaa. ”Te olette tähän mennessä paras uusi kirjoittaja mitä olen löytänyt. Hän totesi tarvitsevansa runoja tehdäkseen maailmansa jälleen selkeäksi – mutta runoja ei tahtonut tulla. Säveltäjiä oli yhteensä 14, esiintyjiä saman verran. Kun Liimatta lopulta sai Saarikosken perikunnalta luvan toimittaa tämän viimeisten Suomen-vuosien päiväkirjat kokoelmaksi, hän oli kuumotellut asialla Otavaa jo useamman vuoden. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 6 9 telijät esittivät Saarikosken teksteihin sävellettyjä lauluja. Lopulta siitä tehtiin myös levy, joka sekin myi hyvin. Kokonaisuudelle nimensä antaneen runon oli säveltänyt valssiksi Vesa Mäkinen, ja sen esitti nyt jo edesmennyt Pekka Valkeejärvi. N äin Pentti Saarikosken eräänä yönä, luullakseni lokakuussa 1981 Turussa. Pentti Saarikoski kirjoitti päiväkirjaa 14-vuotiaasta saakka lyhyeksi jääneen elämänsä loppuun, ja valtaosa merkinnöistä on kuin sellaisenaan julkaistavaksi tarkoitettu. Nuoruuden päiväkirjat, Prahan päiväkirjat, Juomarin päiväkirjat ja Toipilaan päiväkirjat on toimittanut Pekka Tarkka, Suomentajan päiväkirjat taas kirjallisuudentutkijat H. Sellainen idoli. Kun säkkimäinen villapaita, ruokkoamaton parta ja kalotti olivat riittävän lähellä, hänet haistoi. Riikonen ja Janna Kantola
7 K U V IT U K S IS S A K Ä Y T E T Y T K U V A T : H E L S IN K I K U V A S IS K O T , E IN O H E IN O N E N , H E L G E H E IN O N E N
Onkin loogista, että Liimatta tulkitsee Jokaisella on tämänsä -säkeen ”tämän” kohtaloksi tai taakaksi. P. Asun edelleen Heinävedellä, ja aina kun kävelen sairaalan ohi, katson ylimpään kerrokseen, jossa oli Pentin huone.” T ommi Liimatta asui Pohjois-Haagassa Adolf Lindforsin tiellä 40 vuotta Saarikoskien jälkeen, 2011–2015. Hän oli likimain yhtä synkkä ja näköalaton senaikaisessa kesäpaikassaan Siuntion Palojoellakin. Sinä aikana Saarikoski julkaisi neljä runo kokoelmaa, romaanin Kirje vai molleni sekä runomuotoisen henkilökuvan Eino Leinosta. Hän huomauttaa, että kokoelman nimi ruotsiksi ei ole esimerkiksi Område tai Region vaan Revir. K U V IT U K S IS S A K Ä Y T E T Y T K U V A T : H E L S IN K I K U V A S IS K O T , E IN O H E IN O N E N , H E L G E H E IN O N E N. Pentti Saarikoski haudattiin Uuden Valamon luostarin hautausmaalle. Yön täytyi olla toinen, esityksen joku muu. ”Viimeisiä suuria runoilijoita”, luonnehti Pekka Tarkka edesmennyttä ystäväänsä yli tuhatsivuisen elämäkerran lopussa. Saarikoskelle henkilökohtaiset demonit, poikkeuslahjakkuuden kasaamat painolastit ja oman elämäntehtävän – kirjallisuuden – toteuttaminen olivat ehkä lähempänä sydäntä kuin tuntemattomien tai edes lähellä elävien hätä. Suomentaja Saarikoski varmaan samastui. seuraavia teoksia: Pentti Saa rikoski: Alue (Otava 1973), Pentti Saarikoski: Mitä tapahtuu todella (Otava 1962), Pentti Saarikoski: PohjoisHaagan ja Keravan päiväkir jat, toimittanut Tommi Liimatta (Otava 2019), Pekka Tarkka: Pentti Saarikoski II, vuodet 1964–1983 (Otava 2003), Esko Salminen ja Raila Kinnunen: Elämä Eskona (WSOY 1997), Toinen näytös (WSOY 2010), Pekka Tarkka: Onnen Pekka (Otava 2018), TuulaLiina Varis: Kilpi konna ja olkimarsalkka (WSOY 1994) Taiteilijan itsekeskeisyydestä huolimatta ajatus myötätunnosta ja meille kaikille määrätystä ”tämästä” ei olennaisesti eroa omasta tulkinnastani. Löytäneensä tämänsä. Ihminen, joka on itselleen kylliksi, ja sitten se tajuaa lopulta konkreettisesti, että me eletään toisen ihmisen rakkaudesta.” M un mielestä sä olet ihan oikeessa”, sanoo Tuula-Liina Varis puhelimessa. ”Jokaisella meistä on murheensa, ja uskon että Penttikin tunsi ja ajatteli niin.” Pentti Saarikoski ja Tuula-Liina Varis olivat naimisissa 1967–1975. Pekka Tarkka kirjoittaa mittavan Saarikoski-elämäkertansa toisessa osassa ensi-illasta: ”Lähtiessään ensi-iltaan lokakuun lopussa yhdessä Mia Bernerin kanssa hän [Saarikoski] oli täynnä Peer Gyntin kiihkoa: ’Helsinki kuohuttaa minua, panee minut värisemään, se on kotikaupunki, se on vieras kaupunki, se on Aleksandria.’ Kolmen ja puolen tunnin mittaisen esityksen jälkeen riemu suuren näyttämön katsomossa oli Hufvud stadsbladetin Mårten Kihlmanin mukaan mannermaista tasoa, niin myös näyttämöllä, jossa Salminen ja Palo, Långbacka ja Saarikoski syleilivät toisiaan.” Suomentaja siis oli ensi-illassa Helsingissä, tietenkin, eikä voinut ehtiä Turkuun tullakseen samana yönä meitä vastaan. Taiteilijan itsekeskeisyydestä huolimatta ajatus myötätunnosta ja meille kaikille määrätystä ”tämästä” ei olennaisesti eroa omasta tulkinnastani. Jos emme voi auttaa muita niiden kantamisessa, voisimmeko olla toisiamme kohtaan edes hieman armollisempia. Hän päätyi kuitenkin Tuula-Liinan ja tämän uuden miehen Mikko Variksen sohvalle ja sieltä Joensuun keskussairaalaan. Vaikuttaa siltä, että Saarikosken alakulo värjäsi sen, mitä hän ympärillään näki, eikä päinvastoin. Tarkan mukaan Saarikoski kirjoitti viimeisen runonsa Merkun talon eli Kuhmon kamarimusiikin ajaksi varaamansa majapaikan vieraskirjaan. S. Pohjois-Haagaan muuttaminen oli suhteessa kuitenkin lopun alku. ”Alueen alue on minulle kuin oma.” Siinä missä Pentti Saarikoski ahdistui nostokurkien varjostamassa elementtitalojen raakamaisemassa, Liimatta arvelee monen iloinneen lehtevistä pihoista, isoista asunnoista ja oikeista keittiöistä. Ibsenin kerrotaan kirjoittaneen Peer Gyntin kommentiksi oman aikansa välinpitämättömyydestä. Alue-kokoelmaa leimaa Liimatan mukaan ”vääjäämättömyyden tuntu” ja ajoittain alistunut ilmaisu. Ajattelen niin kuin pilvi kulkee. Hän oli tottunut kunnon työhuoneeseen, jota ei uudessa asunnossa ollut, ja Annan kanssa piti jommankumman olla kotona. Jokaisella on taakkansa. Mutta kävelijät olivat samat. Minä näin hänet. Me ei tunnettu Pohjois-Haagasta juuri ketään, eikä siellä voinut oikein kävelläkään missään. Jokaisella on taakkansa. Artikkelin lähteinä on käytetty mm. ”Pentti tuli meille kuolemaan. Tutulta kuulostaa myös Esko Salmisen luonnehdinta draaman päähenkilöstä: ”Peer Gyntillä ei ole tietyllä tavalla identiteettiä ollenkaan, se ei saa rauhaa millään, ei pääse koskaan lepoon. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 7 1 T apaus on tosi, mutta ajoitus mitä ilmeisimmin väärä. ”Pentin alkoholinkäyttö alkoi olla entistä ankarampaa, maksa oireili jo. Riitaa tuli paljon.” Kun pankkilainat viimein järjestyivät ja perhe muutti vanhaan omakotitaloon Keravalle, elämä ei muuttunutkaan paremmaksi. Ehkä Saarikoski koki tulleensa perille. Epäviihdyimme molemmat. ”Pentin mielestä siellä oli köyhän näköistä.” Eron jälkeen pariskunnan välit olivat loppuun saakka lämpimät. Kesällä 1983 Pentti Saarikoski matkusti Ruotsista, Tjörnin saarelta Heinävedelle aikomuksenaan viettää joitakin viikkoja Valamon luostarissa
7 2
Hän tietää myös mahdollisen ratkaisun. Teksti Artemis Kelosaari Kuvat Antti Vettenranta k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2. 7 3 A I N A Y L E M M Ä S Jari Ehrnrooth tietää, mikä länsimaista ihmistä vaivaa
Ehrnroothin tulkinta on, että liberaali periaate pyrkii tasaarvoon, jakobiininen taas pikemminkin tasapäistämään. ”Se vasta herännyt moraalitaju oli aika ehdoton”, Ehrn rooth muistelee. Näistä tunnelmista pystyy näkemään silmissään sen tei niikäisen Jarin, joka ”hakkasi kirjoituskonetta hullun lailla”. ”Marxilainen visio kaikille oikeudenmukaisesta maailmasta vetosi siihen.” Ehdoton. ”Kuten betonibrutalismi. 74 K ahvila Ekberg, perustettu 1852. J ari Ehrnrooth on alun perin Kivilahden maalaiskoulun rehtorin poika Ilomantsista. Ja kehitys perustuu hänen mukaansa siihen, että on vaatimuksia. Kaikki ryhmät, yritykset ja valtiot sen sijaan ovat olemassa vain yksilöiden välisinä sopimuksina vailla muuta tarkoitusta. Proosarunomaisessa esseeteoksessa Juoksu (2012) hän vuodattaa ajatuksiaan ja tunnelmiaan äärim milleen viedystä juoksuharrastuksesta. Kuulemma. Tässä hän epäilee aatelisen taustansa vaikuttavan. Ehrnrooth kertoo olleensa lapsena hieman ulkopuolinen. Siellä hän syntyi vuonna 1959. Ihminen on tulossa jostain ja menossa jonnekin. ”En halua katkaista sitä. Ehrnroothin toinen esimerkki jakobiinisesta periaatteesta on marxilaisuus. ”Individualismikin nojautuu traditioon. Jo lähtökohdat ovat kaikilla erilaiset”, hän ihmettelee. Kuuluisalle jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroot hille Jari Ehrnrooth on tosin vain kaukaista sukua. ”Mutta miten. Ilomantsin vaarojen rin teet tulivat hänelle tutummiksi ja merkityksellisemmiksi. ”Ajatellaan vaikka kahta oppilasta, joista toinen oppii heti kaiken ja toinen ei mitään. More is more. Taustalla oli vasta tapahtunut ”aivoräjähdys” eli herännyt vimma kirjoit tamiseen ja filosofiaan. Erityisen aristokraatti hän ei koe muutoin olevansa tai ajat tele sen näkyvän elämänkatsomuksessaan tai kirjallisessa tuotannossaan. Sana ei ole kaukana Ehrnroothin aikuisiänkään kirjallisesta tuotannosta. ”’Minä ja maailma’ on aina ollut minulle vahvempi kokemus kuin ’minä ja ihmiset’.” Ehrnroothin suku on Suomen Ritarihuoneen aatelissuku numero 85. Ylen kolumnistina hän on herättänyt toistuvasti someraivoa. Kysyn, sopiiko sinutella. Sitä en arvosta.” Ehrnrooth jakaa mielipiteitä kirjaimellisesti vasemmalla ja oikealla. Hän kuitenkin pitää Karl Marxia edelleen merkittä. Vain ihmisyksilö voi olla subjekti, oma tarkoituksensa. ”Kaikki vanha ei kuitenkaan ole arvokasta”, Ehrnrooth jatkaa. Tuntemalla men neisyyden voi tulla paremmaksi”, Ehrnrooth sanoo. Eikä tuon ajan PohjoisKarjalassa ollut ajattelunhaluiselle teinille juuri muuta tarjolla kuin marxi laisleniniläisen filosofian opintopiiri. Tarjoilija on ohjannut minut nurkkapöy tään, jonka ääreen pian istuu pikkutakkiin pukeutunut, iättömän oloinen, jäntevä mies, jonka lyhyet hiukset hehkuvat siniharmaan sävyissä. Fasismin yksi peruspilari on kollektivismi eli yksilön alis teisuus kokonaisuudelle, kuten valtiolle tai kansakunnalle. Paremmaksi, niin. Hän pitää yhteyttä sukulaisiinsa ja arvostaa sukutraditiota – kuten mui takin perinteitä. Individualismin hän määrittelee siten, että jokainen ihmisyk silö on arvokas itsessään. Se on kauhea ajatus.” Miten tämä sopii yhteen individualismin kanssa. ”Tämä kahvila on säilyttänyt vanhan, arvokkaan ja kau niin miljöönsä”, Jari Ehrnrooth perustelee haastattelupaikan valintaa. Ehrnrooth myöntää jollain tasolla uskovansa siihen, että aateluus velvoittaa – että on oltava ”nimensä mittainen”. ”Paitsi tietysti vapauden arvostus. Ehrnrooth taas on profiloitunut individualismin julistajana. ”Se on uskomatonta”, Ehrnrooth sanoo päätään pudistellen. Hän kuitenkin pitää itseään helsinkiläisenä: jo lapsena hän vietti aikaa pääkaupungissa isovanhem piensa luona, ja lopullisesti hän siirtyi Helsinkiin opis keluidensa aikana. Yksi vas taus löytynee Ehrnroothin vuonna 2019 julkaisemasta essee teoksesta Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle. Vanhassa maailmassa aatelisto oli se luokka, joka arvosti vapautta ja jolla vapautta oli.” E hrnrooth kutsuu itseään liberaalidemokraatiksi. Jälkimmäinen viittaa Rans kan vuoden 1789 vallankumouksen aikaiseen radi kaalipuolueeseen. Kuulostaa fasismin vastakohdalta ainakin minun korvaani. Siinä hän kirjoittaa – paikallaan pysyvän identiteetin sijasta – konti nuiteetista eli jatkuvaisuudesta. Sen vastakohdaksi hän ei aseta niinkään aristokratiaa kuin sen, mitä hän kutsuu ”totaalidemokratiaksi” tai ”jakobiinisuudeksi”. Ero ei ole ongelma vaan se, että ihmisiä ei opeteta heille sopivalla tavalla.” Ehrnrooth nostaa vertailukohteeksi Yhdysvallat, jossa hänen mukaansa pyritään tekemään ”hyvistä vielä parempia”. Jälkimmäisestä hän ottaa esimerkin Suomen peruskoulusta, jossa pyritään kaventamaan oppimiseroja. Teiniikäisenä 1970luvulla hän itse ajautui taistolaisuuden pyörteisiin – nimenomaan ajautui, omien sano jensa mukaan ”vahingossa vasemmistolaiseksi”. Ehrnrooth ilmoittaa uskovansa ”ihmisen jalostumiseen ja kehittymiseen”. Yliopistoon mentyään Ehrnrooth vähitellen vieraantui mar xilaisuudesta, lähinnä löydettyään muitakin mahdollisia tapoja ajatella. Yksi etenkin vasemmistolaisten käyttämä lei makirves on fasisti. Häntä ei mitenkään rajusti kiusattu, mutta aristokraattinen sukunimi joutui vääntelyn kohteeksi, ja rehtorin lapsena hänen oli vaikea päästä porukoihin sisään
Hän katsoo vakavan kirjoittajanuransa alkaneen juuri Imagesta sekä City-lehdestä ja Ylioppilaslehdestä. Ehrnrooth kuitenkin käyttää jälleen sanaa individualisti. Hän nimittää sitä lempeimmillään ”infantiiliksi temppuiluksi”, raaimmillaan koko länsimaisen kulttuurin rappiotilaksi. ”Melkein voi ymmärtää niitä, jotka jäävät siihen kiinni.” Väitöskirjansa hän teki sosialististen vallankumousoppien vaikutuksesta 1900-luvun alun suomalaisessa työväenliikkeessä. Jotkut nimittelivät heitä jupeiksi. Puhuessaan perinteiden ”barbaarisesta” hävittämisestä Ehrnroothin silmissä häivähtää suru. Lähdin, kun lehdestä alkoi tulla liian ammattimainen.” E hrnrooth vastustaa taiteen ja elämän läpipolitisoimista, kuten hän on kirjoittanut esimerkiksi Ylen kolumneissaan. ”Koin postmodernin syleilyn voimakkaana 90-luvulla”, hän myöntää. ”Lähtökohtamme oli yksilöllinen itseilmaisu. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 7 5 vänä teoreetikkona. Hän on superhumanisti. Imagen ensimmäisessä toimituskunnassa oli sekalainen joukko nuoria kirjoittajia ja valokuvaajia. Suomalainen kulttuuri pyrki yhdenmukaisuuteen, siksi Image veti minua puoleensa. Näin saattaa hänen mukaansa käydä, jos kaikki tasapäistetään ja vapaus ja yksilöllisyys jatkavat muuttumista irvikuvikseen eli laiskuudeksi ja itsekeskeisyydeksi. Ehrnrooth ottaa esimerkiksi Ilja Repinin tunnetun maalauksen Volgan lautturit (1873). Entä jos joku intersektionaalinen feministi kehottaisi Ehrnroothia tarkastamaan etuoikeutensa?. Samalla se asettuu sekä niitä kaikkia että ”pelkkää” humanismia vastaan. Epätodenmukaisena – virheellisiä olettamuksia ja tietysti jakobiinisen mallin mukaista ajattelua – mutta ei epäpätevänä. Niin naiivi kulttuurihistorian dosentti ei ole, että väittäisi taiteen koskaan olleen politiikasta täysin irrallaan. Hän nimittää valveutuneita (woke) uusjakobinisteiksi ja nykyajan taistolaisiksi. Ehrnrooth peräänkuuluttaa suhteellisuudentajua keskusteluihin klassikkotaiteen rasismista ja naisvihasta. ”Tietysti.” Ehrnrooth kutsuu itseään termillä, joka käy sujuvasti nykyisten anti-, transja post-humanismien viidakkoon. Muutettuaan 1980-luvulla opiskelemaan Helsinkiin Ehrnrooth nimittäin oli mukana perustamassa Imagea ja myöhemmin toimitussihteerinä. Traditiohan on jatkumo. T apaan Jari Ehrnroothin toisen kerran Esplanadin ravintola Kappelissa. ”Ihminen on kyennyt rakentamaan itselleen elämän, jossa hänen on mahdollista keskittyä korkeampiin päämääriin: tieteeseen, taiteeseen, etiikkaan”, hän ylistää länsimaista kulttuuria. Alkoi näyttää siltä, että tavoitteita lasketaan ja rimaa pudotetaan. ”Siinä on psykologista realismia, ja sen koko kompositio on huikea. ”Mutta se ei ollutkaan edistysaskel. Voiko esimerkiksi kauneudesta olla erilaisia käsityksiä, vaikka sitä pidettäisiinkin itseisarvona. Jotain, jossa on muutakin kuin jokin epäkohta ratkaistavana, tai se miltä nyt tällä hetkellä tuntuu.” Ehrnroot kaipaa takaisin Platonilta periytyviä suuria itseisarvoja – kauneutta, totuutta, hyvyyttä – sekä teknisen taidon arvostusta. Se kultaisen leikkauksen kohdassa oleva poika risti kaulassaan… Ei sillä muuten olisi taiteellista arvoa, vaikka ottikin aikanaan yhteiskunnallisesti kantaa.” Postmodernismi saa Ehrnroothilta täyslaidallisen. Ja niin kauan kuin on korkeita tavoitteita, ihmiset pyrkivät luomaan jotain kestävää. Kun haastattelen Jari Ehrnroothia tähän nimenomaiseen lehteen, voisi sanoa ympyrän sulkeutuvan. Hän kertoo pelkäävänsä tosissaan, että länsimainen kulttuuri näivettyy ja joutuu ympäröivien sivilisaatioiden jyräämäksi. Historia pitää hänen mukaansa ottaa sellaisena kuin se oli ja säilyttää siitä se, mikä on säilyttämisen arvoista
7 6
”Ei minulla ole. ”Hänen sääntökirjansa valtava suosio on todiste siitä, että pelkkä ’kaikki käy’ -liberalismi ei sittenkään riitä”, Ehrnrooth pohtii.. Yli-ihmisen elämä ei siis välttämättä tarkoita samaa kuin Ehrnroothin oma elämäntyyli. ”Ei, mutta jokainen mahdollisuuksiensa mukaan. Ei se tarkoita sitä, että jokaisen pitää elää samalla tavalla.” Ehrnrooth muotoilee aiemman toteamuksensa hieman uudessa valossa: kukaan muu ei voi pelastaa ihmistä, jos tämä ei itse halua pelastaa itseään. ”Länsi on tehnyt rikoksia, mutta pitääkö siksi pyyhkiä pois kaikki saavutuksetkin?” Yhtenäiskulttuurin, tai siihen painostavan koodin, murtumisen Ehrnrooth näkee yhtenä asiana, joka on paremmin 2020-luvulla kuin hänen nuoruudessaan. Hän muistuttaa myös esimerkiksi arabimaiden ja Kiinan ihmisoikeustilanteesta, joka on edelleen aidosti surkea. ”Kyse on lopulta vain siitä, että Jumala tai mikään muukaan ei tule sinua pelastamaan. Yksinkertaistaen se tarkoittaa sitä, että ihannetta, absoluuttia tai jumalallista täydellisyyttä ei ole tarkoituskaan saavuttaa. Joutilaisuus tarkoittaa tässä vapautta kiinteistä työajoista. Uhkana oli ihmisen vajoaminen mitättömyyden ja merkityksettömyyden tilaan. Jotkut ovat verranneet Ehrnroothia kiisteltyyn kanadalaiseen psykologiin Jordan B. Jyrkimmillään Ehrnrooth puhuu niistäkin barbarismina. Se on mikäpä muukaan kuin kuuluisa ”ei tartte auttaa” -asenne. Miten tämä on sovitettavissa siihen, että Ehrnroothin omienkin sanojen mukaan ihmiset eivät ole samanlaisia keskenään eikä kaikilla ole samoja edellytyksiä. Ihmettelemme yhteen ääneen, miksi sekin pitää nykyaikana vetää lokaan. Vapaus, demokratia ja ihmisoikeudet ovat hänen luomuksiaan. More is more – tai excelsior, kuten muinainen roomalainen sanoisi. ”Olen ylpeä siitä, että olen sellainen. Myönteisimmillään ne merkitsevät hänelle vapaiden yksilöiden yhteenliittymistä, ja sellaista hän näkee jälleen kerran enemmän Yhdysvalloissa kuin Suomessa. Hän siteeraa tuota 1800-luvun lopun saksalaisfilosofia moneen otteeseen Kymmenen vaatimusta -teoksessaan. Mutta sitä kohti voi ja pitää pyrkiä. Ehrnrooth sanoo arvostavansa Petersonia itsekurin ja velvollisuuksien korostajana mutta katsoo tämän unohtaneen vielä tärkeämmän asian eli vapauden. J o istuessamme Ekbergin kahvilan pöydässä Ehrnrooth myönsi avoimesti Friedrich Nietzchen vaikutuksen ajatuksiinsa. Eli juuri siihen tilaan, minkä Ehrnrooth näkee myöhäismodernissa yhteiskunnassa. ”Yli-ihmisen käsitettä on turhaan demonisoitu”, hän julistaa. Esimerkkinä Ehrnrooth muistelee edesmennyttä ystäväänsä, kirjailija Pentti Holappaa. Mikään väestöryhmä ei ole saanut niin paljon aikaan kuin valkoinen mies. Muut kulttuurit nimenomaan kadehtivat sitä.” Heteroseksuaalisuuden hän pudottaa pois myönnettyään ei-heterojen vaikutuksen länsimaiseen kulttuuriin kautta aikojen. Nietzsche kuitenkin muotoili ratkaisun. Yksi asia perinteisessä suomalaisessa arvomaailmassa sentään saa Ehrnroothin kunnioituksen. Nietzscheä askarrutti ”Jumalan kuolema” läntisessä kulttuuripiirissä, toisin sanoen sekularisoituminen ja vanhan sääty-yhteiskunnan murtuminen. Se oli ihmisen kehittyminen yli-ihmiseksi. Ja teoksessa Kymmenen vaatimusta vapaalle ihmiselle Ehrnrooth oikeastaan muotoilee oman käsityksensä siitä, miten yli-ihmiseksi tullaan. Siihen kuuluu aktiivisen kirjoittamisen ja lukemisen ohessa muun muassa vähintään tunnin mittainen ”vaativa ja kuntoa kehittävä fyysinen harjoitus” joka päivä. Kyseessähän on tilanne, jossa ensisijaista on kuuluminen tiettyyn heimoon eikä yksilöllisyydelle ole tilaa. Aina vain enemmän. Viimeiset lakkautettiin 1920-luvulla”, hän naurahtaa, ilmeisesti viitaten aatelisten privilegioihin, ja kertoo tehneensä töitä 14-vuotiaasta lähtien. Joku tietenkin voisi heittää vasta-argumentin, että ei kukaan oikeasti pärjää aina täysin yksin. Petersoniin, jonka kynästä on lähtöisin – 10 vaatimuksen sijaan – 12 elämänohjetta. No, valkoisena heteromiehenä. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 7 7 Yhteisöllisyys ja me-henki eivät kaiken kaikkiaan ole kovassa kurssissa Ehrnroothin silmissä. Hän puhuu tavoittamattoman dialektiikasta. Aina vain ylemmäs. Käsite esiintyy Kymmenessä vaatimuksessa, mutta vielä syvemmän filosofis-uskonnollisen merkityksen se saa sellaisissa Ehrnroothin esseeteoksissa kuin Tietämättä uskon (2012) ja Intiaaninunta (2000). Hänen arkeaan voi silti hyvinkin luonnehtia modernin vapaan ja joutilaan miehen elämäksi. Homoseksuaalisena miehenä tällä oli todella vaikeaa 1960–1970-luvuilla, myös ajan radikaalin älymystön parissa. Entäs tiede. Ihmisillä on enemmän vapautta elää individualismin mukaisesti omana itsenään. Täällä yhteisöllisyys tulkitaan hänen mukaansa yhdenmukaisuuden pakoksi. Ihmisen on löydettävä kipinä itsestään.” Mutta hetkinen. ”Kollektivismin näkökulmasta se on uhkaava”, Ehrnrooth spekuloi. Yhteisöllisyys ja me-henki eivät kaiken kaikkiaan ole kovassa kurssissa Ehrnroothin silmissä. Siihen Ehrnroothilla on vastaus valmiina
”Jotkut vain oikeasti ovat kollektivisteja. Excelsior.. ”Keep on searching”, Ehrnrooth hymähtää. Aina ylemmäs. Tässä on taustalla yksi Ehrnroothin maailmankuvan kulmakivistä: luonnonolentona ihminen ei voi olla vapaa, mutta kulttuuriolentona hänen on oltava vapaa. Haluavatko ihmiset sittenkin olla mieluummin niitä pieniä ja mukavuudenhaluisia ”viimeisiä ihmisiä”, joita Nietzsche turhautuneena kuvaili teoksessaan Näin puhui Zarathustra (1885). Hän korottaisi sen jopa neljänneksi absoluuttiseksi perusarvoksi kauneuden, totuuden ja hyvyyden rinnalle. ”Onko helppo elämä mielenkiintoista?” Ehrnrooth esittää retorisen vastakysymyksen. Yli-ihmisyys ei ole olemista vaan tekemistä. Mutta vapaa elämä ei ole helppoa. ”Se ei ole pakottamista vaan sopimista.” Näin hyvinvointi korvautuu hyvintoiminnalla. T oteuta itseäsi muiden hyväksi, kuuluu yksi Ehrnroothin vaatimuksista vapaalle ihmiselle. Juuri tämä ristiriita on Ehrnroothin mielestä länsimaisen liberalismin ongelma. Se lähti aikoinaan oletuksesta, että ihminen on Jumalan luoma ja täten luonnostaan järkevä. Joku voisi nähdä senkin paradoksaalisena. Minä tiedän nämä haasteet”, Ehrnrooth huokaa. ”Asiat muuttuvat mielenkiintoisiksi vasta, kun rajat tulevat vastaan ja voi kurkistaa niiden yli.” Aina vain enemmän, kunnes näkee väläyksen täydellisyydestä. Ehrnrooth uskoo, että nimenomaan vain siten voi olla vapaa. Mutta vain väläyksen. ”Niin. 7 8 ”Mutta häneltä puuttuu filosofisesti perusteltu visio vapaudesta, jonka tueksi velvollisuudet ovat tarpeen.” J ari Ehrnrooth on julkaissut kaiken kaikkiaan yhdeksän esseeteosta ja kolme romaania sekä ollut seitsemän tietokirjan kirjoittajana. ”Ihminen ei voi täysin hallita elämäänsä. Ihmiseksi siis synnytään, mutta yli-ihmiseksi voi vain tulla, ja vain tietoisen ponnistelun kautta. ”Se on minun ratkaisuni”, Ehrnrooth sanoo ja hymyilee leveästi. Mutta kuinka voi olla vapaa, jos on seurattava muitakin arvoja. Kaiken tämän vastakohdaksi asettuu luonto, myös ihmisluonto – sokea koneisto vailla muuta päämäärää kuin eloonjääminen ja suvunjatkaminen. ”Liberaali ajattelu pitää uudistaa niin, että ihmiskäsitys päivitetään”, Ehrnrooth ilmoittaa. Mutta hän voi omistaa oman elämänsä niin, ettei noudata kaikkia mieleen tulevia yllykkeitä vaan kykenee harkitsemaan miten toimii”, hän kiteyttää. Mutta ihmiskunta on kehittynyt tähänkin asti.” Ja superhumanismi on ratkaisu tähän. Aina ylemmäs. Vapaus on siis sama asia kuin ihmisyys, joka on sama kuin kulttuuri, joka on sama kuin merkitys ja tarkoitus, joka on sama asia kuin yksilö. ”On velvollisuuksia, jotka itsessään luovat itsenäisyyttä ja vapautta”, hän tarkentaa. Tämä on superhumanismin ydin. Hänen vapauskäsityksensä on lähellä antiikin ajattelijoita, varsinkin stoalaisia. Entä jos ei syystä tai toisesta löydä sellaista paikkaa elämässä. Paitsi että itseään pitäisi toteuttaa muiden hyväksi, itsensä toteuttaminen on samalla itsensä ylittämistä. Saan Jari Ehrnroothin hetkeksi vakavoitumaan Ekbergin nurkkapöydässä, kun epäilen, kuinka moni mahtaa loppujen lopuksi olla valmis tai edes halukas kehittymään. Niitä hän hahmotteli edellisessä esseeteoksessaan Hyvintoimintayhteiskunta (2016). Ehrnroothin mielestä ihmisoikeuksien rinnalle tarvitaan ihmisvelvollisuuksia. Siksi itsekuri on niin tärkeää – siitä huolimatta ja juuri siitä syystä, että yksilö on vapaa. Toistuva teema hänen kirjoituksissaan, kuten myös hänen puheissaan kahvila Ekbergissä, on vapaus. Aate on syntynyt 1700-luvulla eli ennen Charles Darwinia ja ymmärrystä luonnonvalinnasta
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 7 9 R A K K AU D E S TA L A J I I N Teksti Petteri Ala-Kivimäki Kuvat Vesa Koivunen Viisi eri lajien harrastajaa kertoo, miksi lapsuudesta tai nuoruudesta tuttu harrastus ei ole jättänyt heitä rauhaan ja mitä he aikoinaan lajilta toivoivat.
– H E N N I H AVA S. 8 Maalivahtina olo on meditointia. Se on täydellistä omaa aikaa. Kuin ensilumi sataisi kaupunkiin, se rauhoittaa ja rentouttaa. Kun hyppään kaukaloon, ympäristö muuttuu, äänimaisemasta lähtien
En puhu vuosista vaan kausista. Siinä oli joku vastustamaton imu. Jääkiekko antoi tavoitteen, jonka takia en voinut pysähtyä tai murtua henkisesti. Avomieheni piti kovasti jääkiekosta, kun tapasimme, mutta hän on ehkä kyllästynyt lajiin jatkuvan vouhotukseni vuoksi. Äiti kertoi myös, että olimme aina jääkiekkokentällä. Ehkä jopa vähän sulkeuduin. Valmentajat ovat vähintään nanosekunnin hiljaa, kun kerron heille tavoitteeni: haluan olla voittava maalivahti liigassa ja päästä maajoukkueeseen. Jääkiekko auttoi valmistautumaan leikkaukseen ja kuntoutumaan sekä uskomaan tulevaan. Naisten harrastejääkiekkojoukkueet olivat kymmenen vuotta sitten harvinaisia, samoin helsinkiläiset asunnot itsenäistyvälle nuorelle. Kasvoin aikuiseksi ja päätin toimia. Jokainen treeni on minulle erityinen, ja monesti stressaan liikaakin, että saan varmasti kaiken irti harjoituksesta. En olisi halunnut jäältä lainkaan pois, vaikka Zamboni oli jo kaukalossa. Ehkä se johtuu siitä, että olen sitä niin pitkään tavoitellut, enkä voi tietää, mikä treeni on elämäni viimeinen. Se kenttä onkin ainoa asia, jonka muistan Konalasta, josta muutimme pois, kun olin vielä aivan pieni. Mitä napakampi veto, sen syvempi reikä lumeen tuli. Ilman jääkiekkoa olisin ehkä masentunut tai lamaantunut. Harrastimme judoa. Olenko tyttö, isät kysyivät kentällä. Ensimmäiset harjoitukset jännittivät, olivathan muut pelanneet joukkueessa lapsesta saakka. Viime lokakuussa minut leikattiin. Se on tavallaan matemaattista. Uskoin, että joku vielä huomaa kykyni ja pyytää joukkueeseen, kunhan vain jaksan harjoitella ja luistella. Jos haluan ottaa etäisyyttä jääkiekkoon, katson YouTubesta maalivahtivideoita. Ja leijun edelleen. Silloin moni lopettaa jääkiekon, mutta minä vasta aloitin. Luotin niin kovasti siihen, että joskus vielä pelaan joukkueessa! Judossa voitin Pohjoismaiden mestaruuskisoissa hopeaa, mutta se oli väärä laji. Luistelin pimeää kenttää päästä päähän. Lauoin kiekkoa hankeen. En koskaan miettinyt, miksi halusin aina pelata, se kenttä vain veti puoleensa. Sain Helsingin kaupungilta kesätöitä, ja kun ensimmäinen kunnon palkka tuli tilille, suuntasin heti Prismaan ja ostin kaikki jääkiekkovarusteet, jotta voisin vihdoin pelata kunnolla. Muutin Lahteen ja pääsin Pelicans 2000 -joukkueeseen, joka pelasi suomisarjaa. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 8 1 Ä iti kertoi, että naapurissamme asunut palomies Timo opetti minut ja isoveljeni luistelemaan Helsingin Konalassa. Ajattelin, että olen niin hyvä, että he luulevat minua pojaksi, ja vastasin ylpeästi, että joo enkä edes pelaa joukkueessa. Kivikosta jatkoimme Pikkuhuopalahteen, ja minä menin aina lähimmälle kentälle pelaamaan jääkiekkoa. Luistimeni olivat olleet monta numeroa liian isot, hankin vihdoin sopivat. Sitoutumisesta se ei jää uupumaan. Aloitin laitahyökkääjänä, mutta viitisen vuotta sitten pääsin koittamaan maalivahtina. Kuin ensilumi sataisi kaupunkiin, se rauhoittaa ja rentouttaa. Leijuin taivaissa. Olen treenien jälkeen jonkinlaisessa transsissa, ja sen takia ajomatkalla kotiin vauhti saattaa lipsahtaa ylinopeudeksi. Silti pönkesin joka talvipäivä lähikentälle. Judotatamillakin kuvittelin olevani kaukalossa. En tiedä, mitä ainetta aivoissani vapautuu, mutta jokainen torjunta tuo mielihyvää. Kerran isoveli kantoi minut kentältä kotiin, sillä jalkani olivat hiertyneet niin kivuliaasti rakoille, etten pystynyt kävelemään. Kuin fiilistelisi hyvää musiikkikeikkaa. Se on täydellistä omaa aikaa. Kun valot illalla sammuivat, pojat ja muut pelikaverit lähtivät kotiin, mutta minä jäin. Se oli unelmien täyttymys. Tiesin heti, että se on juttuni. Halu pelata jääkiekkoa oli niin vahva, että sairastamaan jääminen ei ollut vaihtoehto. Otteluissa olen niin ajatuksissani, että erätauoilla en edes tiedä, paljonko peli on. Maalivahtina olo on meditointia. Pari vuotta sitten sairastuin harvinaiseen autoimmuunitautiin, myasteniaan, joka aiheuttaa lihasten väsymistä ja heikkoutta. Enää puuttui joukkue. H E N N I H AVA S , 3 , M Y Y J Ä. En ikinä kyseenalaistanut koko asiaa, jalkani vain veivät sinne. Jos treenit tai peli ovat menneet hyvin, sitä vain hymyilee tyhmänä ja käy tapahtunutta läpi. Saatan valita työpaikkani jääkiekon ehdoilla. Kutsua joukkueeseen ei koskaan kuulunut. Olin parikymppinen. Halusin palavasti pelata joukkueessa, mutta vanhemmillani ei ollut varaa siihen, että me kaikki sisarukset pelaisimme joukkueessa, joten tasapuolisuuden vuoksi kukaan ei päässyt jääkiekkoseuraan. Kenttäpelaaja hengästyy ja kamppailee, kaikki tapahtuu nopeasti. Kun hyppään kaukaloon, ympäristö muuttuu, äänimaisemasta lähtien. Maalivahtina vain keskittyy rauhallisesti, miettii todennäköisyyksiä, analysoi menneitä ja tulevia tapahtumia
Yhtäkkiä rähinä vaimeni. Minä olin vain potkinut ja puskenut palloa alasarjoissa. Peliä ja leikkiä. Rahapalkkioita tärkeämpää oli saamani toimittajakortti, jolla livahdin ilmaiseksi jalkapallo-otteluihin. Kupittaan kenttä oli kuhmurainen, ja pelästyin, kun koko vartaloani särki, vaikka olin nuori kloppi. Huokaisin huojentuneena, ojensin ruotoni, puhalsin erotuomarin pilliin ja näytin kädelläni: peli jatkuu vapaapotkulla tuohon suuntaan. Kiroan, kun en pääse kenestäkään pallon kanssa ohi, mutta pärjään vielä jollain lailla nuoremmilleni potkutekniikkani ja kokemuksen tuoman pelisilmäni ansiosta. Jalkapallo on minulle yhtä rakas kuin silloin kuusivuotiaana ensimmäisissä harjoituksissa. Raportoin huvikseni otteluistamme paikallislehteen. Olin rauhanturvaajana Etelä-Libanonissa. Sen jälkeen en ole päästänyt lihaksiani enää nuukahtamaan. 8 2 P äätäni peitti sininen baretti, jaloissani olivat Niken nilkkasukat, feikit. Myöhemmin esikunnassa näin turnauksen erotuomarille annetun palkinnon, valtavan pokaalin. Se ei olisi mahtunut matkalaukkuuni. Se onkin hienoimpia futiskokemuksiani. Joku oli kaatanut toisen pelaajan, mikä oli johtanut koston kierteeseen ja lopulta kaaokseen. Kerran harjoituksissa pelikaveri kertoi, että Kansan Lehti etsi avustajaa kirjoittamaan raveista. Nyt olen jäykkä vanha ukko. Nakutin sen kirjoituskoneella. Edellisenä vuonna turnaus oli keskeytynyt ja johtanut rajuun kahakkaan, jossa ilmeisesti oli kaivettu jo aseita esiin. Olisin mielelläni jatkanut kyläturnauksen erotuomarina, mutta ottelun puoliajalla evääksi tarjottu eväsleipä teki minusta vuodepotilaan muutamaksi päiväksi. Liityin Tampereen Pallo-Veikkojen joukkueeseen. Pohdin jalkapalloa vielä tuolloin menestyksen kautta ja katkerana kirosin, että olin tuhlannut niin paljon aikaani moiseen. En koe tarvitsevani liikunnan vapauttamia endorfiineja. En kuitenkaan valita, sillä itse asiassa voin sanoa, että jalkapallo on antanut minulle enemmän kuin paljon. Kasvoin sinä kesänä pituutta, ja lukiossa kiinnostuin kirjoista ja kirjoittamisesta. Ihastuin lajiin uudestaan. Saavuin paikalle jeepillä kahden kollegan turvaamana. Turussa innostuin salibandystä enkä pelannut jalkapalloa pariin vuoteen. Kampituksesta lähtenyttä yhteenottoa lukuun ottamatta kaikki sujui kentällä hyvin. Lapsena elämä pyöri jalkapallon ympärillä, mutta ennen lukioon menoa putosin silloisesta joukkueestani. Parikymppisenä koetun välipettymyksen jälkeen tajusin vihdoin jalkapallon oikean arvon. Lopulta minut maaniteltiin palaamaan viheriölle. Pölypilvi laskeutui, ja pukarit palasivat omille puolilleen. Kun olin täyttänyt 18, ajelin isän Ladalla treeneihin ja kuittasin seuralta kilometrikorvauksia. Futislihakseni olivat koomassa pitkän tauon jäljiltä. 22-vuotiana lähdin Turun yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä. Joku oli tiennyt jalkapallotaustastani, joten minua oli pyydetty erotuomariksi libanonilaisten kylien välillä käytyyn jalkapalloturnaukseen. Jalkapallon ansiosta olen päässyt mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, tavannut upeita ja erikoisia ihmisiä. Muilla ikäisilläni oli jo kokemuksia opiskelusta, naisista, laulusta ja kitaransoitosta. Olin nuorena pikkunäppärä ja vikkelä pelaaja. Rauhanturvaajan hankkiminen erotuomariksi tuntui siis hyvältä idealta. Ennen pandemiaa pelasin jalkapalloa jopa seitsemän kertaa viikossa, mutta nykyään kolme neljä tapahtumaa on hyvä viikkotahti. Vanha pellonpohja pölisi, kun paikalliset ottivat kiihkeästi yhteen. Pelaan, koska jalkapallo itsessään on niin hemmetin kivaa, samaan aikaa vaikeaa ja riemastuttavaa. En kuusivuotiaana voinut ymmärtää, kuinka merkittävään tapatumaan olin matkalla, kun sain kyydin minua hieman vanhemman pojan polkupyörän tarakalla Peltolammin hiekkakentälle, ensimmäisiin jalkapalloharjoituksiini. Seisoin keskellä jalkapallokenttää. Se olisi ollut suurin jalkapallosta saamani pokaali. Näkymä oli lohduton, ja tunsin itseni nolon voimattomaksi. M I K A W I C K S T R Ö M , 5 7, K I R J A I L I J A. Minulla on nykyisin neljä joukkuetta: Zoom, Soppa, Kova Kamppi ja FC Kynä. Ensimmäinen varsinainen juttuni kertoi jalkapallo-ottelusta, Ilveksen ja Glasgow Rangersin kohtaamisesta. Pituuskasvuni ei ollut vielä kunnolla alkanut enkä oikein pysynyt mukana. Jopa urani kirjoittajana alkoi jalkapallokentältä. Tein keikan rauhanturvaajana ja päädyin libanonilaisen kyläturnauksen erotuomariksi. Olinko todella niin huonossa kunnossa. Olen saanut ystäviä, sisältöä kirjoihini ja oppinut myös elämän pelisääntöjä. Kävin kuitenkin yksinäni potkimassa palloa Sääksjärven kentällä, josta minut värvättiin Sääksjärven Loiskeen A-junnuihin ja sitten kolmosdivarijoukkueeseen
Olen saanut ystäviä, sisältöä kirjoihini ja oppinut myös elämän pelisääntöjä. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 8 3 Jalkapallon ansiosta olen päässyt mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, tavannut upeita ja erikoisia ihmisiä. Jopa urani kirjoittajana alkoi jalkapallokentältä. – M I K A W I C K S T R Ö M
8 4 Varsinkin nuorena oli tärkeää, että sain itsestäni aivan kaiken irti, mutta nyt yritän hyväksyä muuttuvan kehon ja ikääntymisen tuomat haasteet. – I R E N E A I N T I O
Yhtä tosissaan balettia harrastavien kavereiden kanssa ihailimme ja seurasimme Kansallisooppe ran tanssijoita. Baletti vaatii kurinalaisuutta, joten monet niin sanotut nuorten riennot jätin useimmiten välistä. Leikkimään hetkeksi ballerinaa, kokemaan sen, mistä joskus on haaveil lut. Aina voi pyrkiä parempaan ja tavoitella täydellisyyttä, jota ei tietenkään koskaan saavuta. Ja se musiikki! Baletissa yhdistyvät taide, kulttuuri ja liikunta. Olen kokeillut muita lajeja ja liikuntamuotoja, kuten jazz ja karaktääritanssia, aerobicia, joogaa, pilatesta, ryhmäliikun taa ja kuntosalitreeniä, mutta mikään niistä ei vedä vertoja baletille. Meikit, puvustus, yleisö, valot... Baletin kauneus ihanne on tietynlainen, ja painon sekä ruokailun liiallinen tark kailu johti lopulta pitkäaikaisiin syömisen ongelmiin. Ensin harjoitellaan koreografiaa koko lukukausi ja sitten jännitetään lavan kulisseissa ja odotetaan omaa esiintymis vuoroa. Erityisen hienoa on ollut päästä itse esiintymään esimer kiksi balettikoulujen syys tai kevätnäytökseen. Opettelen siihen, että teen liikkeet niin hyvin kuin pystyn. Kesäleirillä kysyin ohjaajalta, olisiko minusta ammattitans sijaksi. Jalka nousee, mihin nousee ilman kipua, ja sillä selvä. Tanssin viitenä kuutena päivänä viikossa, ja koko elämä pyöri baletin ympärillä. Varsinkin nuorena oli tärkeää, että sain itsestäni aivan kai ken irti, mutta nyt yritän hyväksyä muuttuvan kehon ja ikään tymisen tuomat haasteet. Poikani syntymän ja muu taman ruuhkavuoden jälkeen tein toisen comebackin ja nyt olen harrastanut klassista balettia 20 vuotta ilman taukoja. Ne ovat ikimuistoisia kokemuksia. Se on paljon enemmän kuin vain liikuntaa, se on ilmaisua ja eläytymistä. Ne sammuttivat alitajunnas sani palaneen motivaation, vaikka jatkoin vielä tanssimista. Vartaloni ei enää taivu ääri asentoihin. Baletissa haetaan omia rajoja, joten siinä voi kehittyä loput tomiin. Lukiossa jätin baletin, mutta muutaman vuoden päästä aloi tin sen uudelleen harrastuksena. Liikkeiden koordinaatio ja se, miten liikkeet tuntuvat kehossa, koukuttivat minut jo lapsena. Aplodien aikana saatoin murehtia jotain pientä virhettäni, mutta harmitus meni aina nopeasti ohi, kun opettaja lohdutti, ettei sitä kukaan huomannut. En ole enää esiintynyt muutamaan vuoteen, olen jättänyt sen nuoremmille. Koronaaikana tanssikoulut olivat pitkään kiinni, ja huoma sin, kuinka tärkeää baletti on minulle. En osaa olla ilman balettitunteja, jo muutaman päivän tauko aiheuttaa levottoman olon, sillä keho kaipaa niitä liikkeitä. Olin aloittanut baletin vasta 12vuo tiaana, monta vuotta liian myöhään, eivätkä lahjani riittäneet kuromaan kiinni muiden etumatkaa. Läheiset eivät aina ymmärrä, kun asetan balettitunnit muita menoja tärkeämmäksi. Se on osa identiteettiäni. Vastaus oli tyly: ei onnistu, sillä olin kuulemma jo liian vanha. Baletti on monella tapaa äärimmäinen ja vaativa laji, eikä huipun lähellekään ole asiaa ilman lahjakkuutta, lujaa uskoa ja motivaatiota. Oikeassahan ohjaaja oli. Baletti vaatii säännöllistä ja runsasta harjoittelua, kerran viikossa tahti ei riitä. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 8 5 T eininä haaveilin, että minusta tulee ammattiballe rina. Ohjaajan sanat musersivat. Palautuminen on hitaampaa, notkeuden ylläpitäminen hankalampaa eivätkä piruetit ja hypyt suju vanhaan malliin. Käyn katso massa näytöksiä ja kilpailuja. Tärkeä osa harrastusta on nauttia koko balettikulttuurista. On haastavaa, kun tanssiessa täytyy miettiä yhtä aikaa montaa asiaa – asentoa, liikettä, katsetta, käsiä, keskivartaloa, jalkoja, päätä – ja kaiken pitää näyttää kauniilta, helpolta ja vaivattomalta. Balettiharjoitus on erinomainen tapa nollata aivot, koska on koko ajan keskityttävä täydellisesti hetkeen. Baletti on myös armotonta. I R E N E A I N T I O , 5 7, T A L O U S H A L L I N N O N A S I A N T U N T I J A. Vielä pari vuotta sitten ajattelin, että lopetan, koska en pysty enää samaan kuin nuorempana. Baletissa ei voi ajatella mitään muuta, joten arkielämän huolet ja mur heet unohtuvat. Baletti on kokonaisvaltaista
8 6 En muista koskaan kyllästyneeni yleisurheiluun, mutta jotenkin se vain hiipui pikku hiljaa pois kalenteristani yläasteen lähestyessä. Valmentaja soitteli perään, ja sanoin, että joo joo, tulen, mutta en kuitenkaan mennyt. – N I K O T Y N N I L Ä
N I K O T Y N N I L Ä , 4 9 , Y R I T T Ä J Ä. Kaikkien keihäänheittäjien keho on rikki. Polku oli aivan eri liigassa kuin me muut. En muista koskaan kyllästyneeni yleisurheiluun, mutta jotenkin se vain hiipui pikku hiljaa pois kalenteristani yläasteen lähestyessä. Aloitin yleisurheilun kuusivuotiaana Espoon Tapioiden yleisurheilukoulussa. Tykkään yleisurheilusta erittäin paljon ja ihmettelen vieläkin, miksi oikein lopetin sen aikoinaan. Olen aina seurannut yleisurheilua aktiivisesti ja intohimoisesti penkkiurheilijana. Olen kokeillut jopa seiväshyppyä ja moukarinheittoa, mutta ne ovat liian vaativia. Meitä oli yli tuhat yksilöurheilijaa, ja olimme yhtä suurta perhettä. Ihmistä ei ole luotu heittämään kilpaa keihästä. Olin siinä ihan hyvä. Intohimo oli vielä tallella, 35 vuoden tauon jälkeen. Seura toi harjoituksiin paljon tähtiurheilijoita, kuten Arto Bryggaren ja Tiina Lillakin, jotka valmensivat meitä junnuja. Lillakin kulta 1983 Helsingin mm-kisoissa oli sykähdyttävä, mutta erityisesti verkkokalvoilleni paloi Tapio Korjuksen tv-tuuletus Soulin olympialaisista 1988, vaikka en enää silloin itse heittänytkään keihästä. Eniten lapsena kiinnosti juuri keihäänheitto, mutta lisäksi juoksin pikamatkoja, erityisesti 4 x 100 metrin viestejä, ja hyppäsin pituutta. Keihäänheiton vetovoimaa lisäsivät arvokisojen televisiolähetykset. Se ikäihmisten urheilun riemu oli uskomatonta. Se tunnelma oli mieletön. Varsinkin seiväshyppy vaatii rautaista kuntoa pelottomuuden lisäksi. Yleisurheilussa ja erityisesti keihäänheitossa on jotain kiehtovaa. Valmentaja soitteli perään, ja sanoin, että joo joo, tulen, mutta en kuitenkaan mennyt. Harrastin muitakin lajeja, mutta nekin jäivät, kun viikonloppujen menot ja tytöt veivät voiton. Viime kesänä Mikkelin sm-kisoissa kilpailin korkeushypyssä samassa sarjassa kuin Mika Polku, joka on hypännyt lajin Suomen ennätyksen, 231 senttiä. Hauskoja nekin ovat. Olisi ollut hauska tietää, kuinka pitkälle kykyni olisivat riittäneet. Mutta aikuisyleisurheilun kilpailuissa upeinta ovat yhteisöllisyys ja kaikkialle säteilevä rakkaus lajia kohtaan. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 8 7 K eihäs saatetaan matkaan karjahduksella, totta kai, eihän se keppi muuten mihinkään lennä. Sitä tunnetta en pysty enää kokemaan, sillä keihäänheitto on mielenvikaisen raju laji, jota ei voi tämän ikäisenä ja olkapääleikkauksen jälkeen enää harrastaa. Se on aika mahtavaa. se-mies Mika Polku opasti ja auttoi meitä muita eli kilpailijoitaan hyppytekniikassa kädestä pitäen. Palasin yleisurheilukentille kaksi vuotta sitten, kun vaimoni ehdotti yhteistä harrastusta, josta varmasti pitäisin. Hän oli oikeassa. Yleisurheilu mielletään usein totiseksi ja yksilökeskeiseksi kamppailuksi senteistä, sekunneista ja sijoituksista. Mutta ehkä sen ajoissa lopettamisen ansiosta voin nyt terveenä harrastaa muita lajeja. Hän lämmitteli verkkarit jalassa samasta 150 sentin korkeudesta, joka jäi minun tuloksekseni ennen kuin reväytin pohkeeni ja menin jonottamaan jääpusseja. Me lapset katsoimme heitä silmät ihailusta kiiluen, mikä paisutti laji-intoa entisestään. Siellä kilpailee muun muassa Mike Powell, pituushypyn hallitseva maailmanennätysmies, ei kuitenkaan minun sarjassani vaan pykälää vanhemmassa ikäluokassa, 55–60-vuotiaissa. Olin vaimon ja appivanhempien kanssa Olympiastadionilla, kun Tommi Evilä hyppäsi mm-pronssia. Se loi melkoista yleisurheilu-hypeä. Tyydyn yleisurheilukentällä keihäänheiton korvikkeisiin: pituushyppyyn, korkeushyppyyn, kuulantyöntöön ja kiekonheittoon. Veteraanikisoissa voi kuitenkin seurata, kuinka 85-vuotiaat hyppäävät seivästä ja 90-vuotiaat pinkovat pika-aitoja. Olen ilmoittautunut ensi kesän maailmanmestaruuskisoihin Tampereelle. Silti meillä oli hauskaa yhdessä. Nyt veteraaniurheilijana saan kuitattua tuon epäkohdan. Parimetrinen vaalea suomalainen voimistelunopettaja juoksi olympiakullan varmistuttua kädet ylhäällä ja pysähtyi välillä halaamaan ja kättelemään häntä huomattavasti lyhyempiä korealaisia toimitsijoita, joilla oli viininpunaiset pikkutakit. Myönnän, että minua jäi kaivelemaan keihäänheiton jättäminen. Itse tosin kiljahdin, matkin karjahdusta, kun lapsena tavoittelin keihäällä yli 30 metrin kaaria. Sen kyllä tuntee, kun keihäs lähtee kädestä oikein ja pitkälle. Lapsena lopetin lajin liian aikaisin, enkä päässyt kiertämään Suomen isoja kisoja, vaan kävin vain pääkaupunkiseudun piirinmestaruuskisoissa
8 8 Strategiani on selkeä. Pahimmat vastustajani ovat minua parempia pelaajia, koska he ovat pelanneet tennistä 30 vuotta ja minä 5 vuotta. Mutta he käyvät kerran viikossa lyömässä vähän palloa, kun minä pelaan tosissani 350–400 tuntia vuodessa. – M A R K K U L Ö N N B E R G
Tammikuussa lopetin vihdoin salibandyn, jotta voin keskittyä kokonaan tennikseen. Kerran treeneissä rintaani puristi kuin sitä olisi kiristetty kuormaliinalla. Orastava voitonhimoni ja haluni pelata törmäsivät. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 8 9 O len synnynnäinen kusipää. Ei. Syyllinen näkyy aina peilistä. Muksujen täytyy harjoitella tarpeeksi, jos he mielivät voittaa minut. Perheeni on sopeutunut tenniskeskeisyyteeni, ehkä. Myönnän sen. Olin ihan hyvä maalintekijä ja agitaattori, joka yritti ärsyttää vastustajia kostoiskuihin ja sitä kautta jäähylle. Harrastin 30 vuotta joukkuelajeja ennen kuin tajusin 35-vuotiaana, että yksilölajissa ei ole selityksiä. Harjoittelen parikymppisten kilpapelaajien kanssa hampaat irvessä. Se oli vähän ristiriitaistakin, sillä ymmärsin, että niin piti tehdä, jos halusimme voittaa. Mutta he käyvät kerran viikossa lyömässä vähän palloa, kun minä pelaan tosissani 350–400 tuntia vuodessa. Minusta tulee dartsin maailmanmestari, poikani ilmoitti 12-vuotiaana. Lääkäri torui minua, sillä noilla oireilla minun olisi pitänyt saapua tennishallilta ambulanssilla. Sanoin, että en kehdannut, sillä pelkäsin muiden nauravan, että setä piiputtaa. Urheilussa siis. Haluan voittaa ja vihaan häviötä. En kuitenkaan ollut urheilussa kovin hyvä. Koomisinta taitaa olla se, miltä voitto tuntuu. En voi syyttää muita tappioista tai asenteesta. Pahimmat vastustajani ovat minua parempia pelaajia, koska he ovat pelanneet tennistä 30 vuotta ja minä 5 vuotta. Kun pyöritin päätäni, poika lainasi Phil Tayloria, lajin 16-kertaista maailmanmestaria. Lääkäri antoi nitron suuhun ja otti sydänfilmit. Sormuksen menettänyt Klonkku on valoisa verrattuna minuun, jos olen hävinnyt tennisottelun. Tyhjältä. Lukiossa innostuin salibandystä. Pumppu leikkaa kiinni, pelästyin. Jalkapallossa olin ensimmäinen, joka otettiin kentältä, ja viimeinen, joka sinne pääsi. Saatoin viettää kymmenen tuntia päivästä salibandysalissa. Otin yhden tennistunnin valmentajalta, joka totesi kuin torikauppias, että sinulla on kilpapelaajan kämmen, laitetaanko vielä rysty kuntoon. Sellainen, joka saa kanssapelaajat muljauttelemaan silmiään. Kun muut nukkuvat, minä harjoittelen. Pelasin silti pokerinaamalla loppuun. Olen luonteeltani yksilöurheilija, joka haluaa ennen kaikkea voittaa. Siihen nähden lapsuudessani ja nuoruudessani kaikki meni surkeasti, sillä pelasin joukkuelajeja ja hävisin paljon. Yritin monta kertaa jäähdytellä ja pelata vielä alemmalla tasolla, mutta hermoni eivät kestäneet sitä, kun muille riitti, että he nauttivat itse pelistä ja sen jälkeen muutamasta mukillisesta pubissa. Pelasin pitkään kakkosdivarissa. Pelasin muun muassa yhdeksän vuotta jalkapalloa – vaihtopenkillä. Tennikseen hurahdin vahingossa. Tavoitteeni on olla viimeistään 50-vuotiaana ikäluokkani paras Suomessa. En todellakaan suostu häviämään taaperoille tahallaan lautapeleissä tai pihaleikeissä. Tappioiden jälkeen olin täysin myrtynyt. Kotona suihkussa rintakipu äityi sen verran pahaksi, että lähdin terveyskeskukseen. Minulle riitti vain voitto, mikä synnytti konflikteja. Minua on turha pyytää tenniskentälle pallottelemaan ja juomaan puolienvaihdossa lonkeron. Strategiani on selkeä. Ellen itse kupsahda ensin. Nelinpelin sm-finaalitappion jälkeen painuin suoraan treenaamaan syöttöäni. Pidin urheilusta ja harrastin useita lajeja, sillä isäni kannusti monipuolisuuteen. Olihan se julmaa ja tuntui pahalta, kun pelikaverit sanoivat, että vaihtakaa Make pois. Voin hymyillen kertoa tarinaani, mutta tappion jälkeen minua ei todellakaan naurata. Aion kaataa mukavoituneet vastustajani fyysisellä kunnollani. Kaikki tekemiseni tähtää voittamiseen. M A R K K U L Ö N N B E R G , 4 1 , Y R I T T Ä J Ä. Valmentajan sanat hivelivät sieluani. Vihaan sellaista turhaa läpsyttelyä ja ajan tuhlaamista, niin sanottua hauskaa tennistä, jopa enemmän kuin häviötä. Nyt, 2 000 harjoitustuntia myöhemmin, olen kaikesta turhasta riisuttu, voittamaan ohjelmoitu tenniskone. Juoksen viivoja ja valmentajan heittämien pallojen perässä syke kahdessasadassa. Ja nykyään vihaan häviämistä jopa enemmän kuin ennen. Hän asettaa herätyksen 5.30, jotta ehtii heittämään tikkaa kolme tuntia ennen koulua. Olin hieman ylpeä. Tai kilpailtaessa, jos tarkennetaan. Sekopäisyyteni saattaa jopa periytyä. Onneksi rintakivun syyksi paljastuivat treenistä jumittuneet selkälihakset, jotka kiristivät rintarankaa. Juoksen heidät hengiltä. Liikuin ja urheilin aamusta iltaan. Ei oikein miltään
Mikä oli Securitaksen motiivi päästää sinut heidän järjestelmänsä sisään. Ne sanoivat, että aloitetaan siitä, että menet kursseille. Se oli muodollisesti normaali työntekijä–työnantaja-suhde. Tämä oli tosi hyvä mahdollisuus: resursseja oli tarjolla ja suhteessa yhteistyöhön Securitaksen kanssa oli tärkeää, että mulla oli vahva positio, joka oli ymmärrettävissä myös niille, jotka eivät tunne taidemaailmaa. Se oli välittömästi selvää. Sitä voi kysyä heiltä. Jos olisin tehnyt teosta obskuurille taidegallerialle Berliinissä, se olisi voinut olla taidemaailmassa coolimpaa, mutta ei sitä samalla tavalla ymmärrettäisi. Tiesitkö heti haluavasi tehdä paviljonkiin teoksen juuri vartijantyöstä. Pilvi Takala istuu Alvar Aallon suunnitteleman kevyen sinisen puurakennuksen takana ”taukotilassa” pienillä penkinkaltaisilla. Nyt edustan Suomea ja teen jotakin, mikä on meidän yhteiskunnassa tärkeää ja huomionarvoista. Kiasman näyttelyn jäljiltä mulla oli kontakti Securitaksen turvallisuuspäällikköön, minkä jälkeen pääsin tapaamaan toimitusjohtajaa. Voidaan kouluttaa valmiiksi asti, mutta sitten menet töihin myös. Se on fiksua, koska kyseessä on liikeyritys, eikä Pilvi Takala kouluttautui vartijaksi ja teki työskentelystään Close Watch -teoksen Venetsian biennaalin Suomen paviljonkiin. P I LV I T A K A L A : Uskon että Securitaksen liikevaihto kasvaa tämän myötä” ”. En tiennyt, mihin ne ovat valmiita. Välillä joku paviljongista ulos tuleva turisti huomaa, että taiteilija on läsnä: ”I loved your work!” Sisältä tuskin kerrostalokaksiota isompi paviljonki on jaettu kahteen lasilla, joka mahdollistaa yksisuuntaisen valvonnan. 9 K E S K U S T E L I J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Helen Korpak S uomen paviljonki Venetsian biennaalissa on kovin vähän verrattuna muiden maiden kivipytinkeihin. Kahteen edelliseen biennaaliin oli avoin haku, joissa kummassakin pääsin shortlistille. Toisen tilan kaksi pitkää videota Takala on kuvannut kolmipäiväisessä työpajassa, joita hän piti kollegoilleen peratakseen vartijantyössä vastaan tulevia tilanteita, joissa hän ei ihan tiennyt, kuinka pitäisi toimia. Puhelu ei tullut ihan puun takaa. Toisessa tilassa on lyhyt video, jossa Takala avaa WhatsApp-viestein prosessia, kuinka hänestä tuli Securitaksen vartija. Onko suomalaisen taiteilijan unelmien täyttymys, kun hän saa puhelun, että mites olisi, teetkö Venetsiaan jotakin. Aihe oli kiinnostanut pidempään. Mulle välittyi halu olla avoimia kritiikille ja keskustelulle ja ehkä oppia jotain omasta organisaatiosta
k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 9 1 Vartija-taiteilija. Kokemus vartijoista on erilainen ihmisistä riippuen, sanoo Pilvi Takala.
Heidän ei tarvitse ajatella, onko se heidän brändinsä mukainen. Sen sijaan olet yhteisölle hyödyksi etkä vain luvan kanssa sekoilemassa tai ärsyttämässä. Oliko siinä erilainen yhteiskunnallinen pyrkimys kuin aiemmissa töissäsi. Aiemmin olet esittänyt ihmisiä koskettelevaa wellness-konsulttia työhuoneyhteisössä ja Lumikkia Disneylandin edessä. Millaisia ovat suomalaisen turvallisuusalan erityispiirteet. Koetko olleesi konsultti. Oli monta tapaa tehdä pieleen. Lain sallimassa vallankäy tössä ei ole mitään erityisen hauskaa. Sanoin, että olen tehnyt näitä haastatteluja, ne ovat mahtavia ja haluan tehdä näistä työ pajoista leffan. Tiedän, että niitä kiin nosti, mitä sanottavaa mulla on näkemäs täni. Se on tosi suomalaista tai pohjoismaalaista. Mulla ei ollut roolia. Close Watch eroaa aiemmista töistäsi niin, että siinä olet paljon vähemmän ”soluttautunut” kuin aiemmin. Olen valinnut leffaan kohtauksia, joihin ei ole löytynyt vas tauksia. Tuo ei ole niin riemukas kuin jokin toinen duuni, koska ne aiheet on vähän tuollaisia: raskaita, tärkeitä, painavia. Tai siltä ainakin tuntuu. Samoin oli pelko, että puolus telen väärinkäytöksiä. Pelkäsitkö moralismia. Työpajoissa jotkut asiat ovat ihmisille niin vaikeita, ettei vät he halunneet edes kokeilla niitä. Mutta lähinnä valkoiset suomalaiset luottavat. En avannut koko sisältöä. Ehkä myös varovaisen. Toisaalta vaikka häiriökäyttäytyvästä nuoresta nähdään, että ehkä hänellä on jotakin hätänä, ja voidaan olla yhteydessä nuorisotyöntekijöihin tai lastensuojeluun. Esitänkö jonkun toisen mielipiteen enkä omaani. Se tuntui suoremmin yhteis kunnalliselta. Jossain määrin joo. Paasasin niistä työ pajoissa vaikka kuinka, mutta en mä halunnut sitä leffaan laittaa, koska kuka jaksaa katsoa, kuinka taiteilija kertoo muille, mikä on oikein. Näkyvillä vähemmistöillä on hyvin erilainen kokemus paitsi poliisista, erityisesti vartijoista. Mutta en ole asettanut itseäni oikeisiin töihin. Onko tämä Securitaksen mai nos. Oli se pelko. Kokemus vartijoista on Suomessakin erilai nen riippuen ihmisistä. Vää rinkäytöksiä on paljon enemmän, kun koulu tusta on vähemmän. On kaksinaamainen juttu, että Suomessa virkavaltaan ja myös vartijoihin luotetaan paljon. Epämukavuutta ja kiusaantunei suutta on tuollakin, mutta ei samanlaista, jolle kaikki nauraisi kippurassa. Kuinka paljon mietit, muuttuuko teos sen mukaan, miten sen katsojan omassa kotimaassa suhtaudutaan vartijoihin. Tutkimuskohde oli silti sama: miten ne tilanteet menevät, joissa musta tuntui vai kealta tai epämukavalta, ja miksi. Securitaksen pohjimmainen motiivi on kasvattaa liikevaihtoa, ja uskon tämän auttavan siinä. 9 2 K E S K U S T E L I J A ole kenellekään yllätys, että turvallisuus alalla on vallan väärinkäyttöä ja rasistista kohtelua. On paljon kirjavampaa, millaista kohtelua voi saada osakseen. Olen aiemminkin katsonut ensin, mikä tilanne ja miten käyttäydyn oudosti. Ei sellaista, että perehdyn päivän ja mulla on mielipide. Teit vartijanpestisi kauppakeskuksessa Suomessa. Ne osasivat olla myös kyselemättä lii kaa, mitä teen. Ja keskustelut rasistisista vitseistä: missä määrin me kuullaan se sama, mikä me jo tiedetään. Nyt koko energia meni siihen, että teen työtä. Ehkä aihevalinta oli väistämättä sellai nen, että se vaati huolellisen käsittelyn. Olisi vaikea kuvitella, että toimittajalle annettaisiin sama mahdollisuus. Mun commitment oli, että kävin sen neli viikkoisen koulutuksen ja menin töihin. Se on mun mielestä viisasta ajattelua: se toimii mulle ja niille. Tuossa työssä oli niin paljon opittavaa ja ymmärrettävää, ettei perfor matiivisesta interventiosta ollut hyötyä tai iloa eikä sille ollut paikkaa. Olen näyttänyt tätä paljon eri ihmisille, jotta selviäisi, jos siellä on jokin asia täysin väärin. Oli monta kohtaa, mihin kallistua – X X X. Miltä uusi tekemisen tapa tuntui. Kuulostanko holhoa valta. Uskon, että tuossa käsitellyt ongelmat ovat universaaleja, ja toisaalta kyllä ihmi set ymmärtävät, että tämä on Suomen konteksti. Piilotin taiteilijuuteni, mutta kun puhuin mun kollegoille työstä, se oli genuine ja totuudenmukaista. Sen jälkeen näytin rough cutin johtoportaalle, ja puhuttiin muuten kin koko päivä mun huomioista. Close Watch ei ole ole erityisen hauska tai kiusallinen. On hyvä balanssi, ettei teos ole Secu ritaksen tilaama eikä sieltä tule rahaa tai ohjeita
Olen miettinyt, onko se haitallista. Olisin vain, että tosi huvittavaa. Tai jos alkaa tappelu, seuranta voi mahdollistaa sen, etteivät osapuolet satuta itseään.” Varhaisessa työssäsi kuljeksit kauppakeskuksessa läpinäkyvä kassi täynnä rahaa. Toisia ihmisiä ei seurata eikä heidän rikkeitään huomata. Kuuntele täällä: lue.eeva.fi/8oppituntia. Näitä ja muita kysymyksiä pohtii Eevan uusi podcast. liikaa, mutta koska prosessi alkoi jo vuonna 2019, sen pituus auttoi löytämään oikean balanssin. Jäikö vartijantyöstä jokin kysymys, johon sinulla ei vieläkään ole vastausta. x x x k u u 2 2 1 9 3 KESKUSTELIJA -palstalla puhutaan kuukauden mielenkiintoisimmista kulttuuriaiheista ja teoksista niiden tekijöiden kanssa. Etninen profilointi on usein sitä, että tiettyjä ihmisiä seurataan kameroilla tai salaa ja puututaan, jos tarvitsee. En tiedä, olivatko he sittenkin oikeassa.” Pilvi Takalan Close Watch Venetsian biennaalin Suomen paviljongissa 27.11.2022 asti ja taidemuseo Emmassa 1.2.2023 lähtien. Milloin rohkeudesta tulee uhkarohkeutta. Jossain määrin myös ymmärrän ne hyödyt: seuratessa suurin osa tilanteista ei johda mihinkään vaaralliseen eikä tarvitse puuttua. Samu Haber, Matleena Kuusniemi ja Kati Outinen. Mutta rahat kassissa. Lopulta vartija pysäytti sinut. ROH KEU DES TA K A H D E K S A N O P P I T U N T I A Mikä on rohkeinta mitä olet tehnyt. Mikä on ylihuolehtimista, joka estää ihmisiä elämästä niiden elämää turvallisuuden vuoksi. Tiedostan, että vartija on duuni, jossa kuuluu olla, että häh, mitä toi tekee. On usein oikea asia korjata talteen toimintakyvyttömänä pakkaseen lähtevä humalainen ja soittaa poliisille. Seuraaminen on tekemistä ja toimintaa, vaikka ihminen ei itse tietäisi, seurataanko sitä vai ei. Mutta en tiedä, mitä itse tekisin vartijana, jos näkisin, että joku kantaisi rahojaan niin. Olen miettinyt paljon sitä, onko seuraaminen toimenpide. P O D C A S T. Mitä riskejä siinä ennakoisi. Olisitko itse toiminut samoin. Päätoimittaja Mari PaalosaloJussinmäen kanssa aiheesta keskustelevat mm
E S S E E JYRKI LEHTOLA vainen, mistä nyt saa vitsailla, ei Kaksoistorneista ainakaan, ja moni koomikko epäonnistui. Yleisö hiljeni kauhusta, joku huusi: ”Too soon, too soon!” Gottfried kokosi itseään parin sekunnin ajan ja aloitti sitten oman versionsa koomikoiden sisäisestä Aristokraatit-vitsistä, jossa nelihenkinen perhe ja koira esittelevät kykyjenetsijälle taitojaan. Nyt ei naureskella, vaihdeta puheenaihetta, olla kevytmielisiä. Vuoden 2022 biennaalin teemat, taiteilijat ja paviljongit oli ajat sitten lukittu. Viimeinen roastaaja oli tämän vuoden huhtikuussa edesmennyt Gilbert Gottfried. Mutta onko sopivaa nauraa ja naurattaa, kun 3 000 ihmisen kuolemasta on kulunut vasta parisen viikkoa. Ennen terrori-iskuja oli New Yorkiin jo sovittu Comedy Centralin perinteinen roast, johon pilkan kohteeksi oli lupautunut Playboy-kustantaja Hugh Hefner. Venäjä oli hyökännyt Ukrainaan taiteen relevanssin kannalta varsin huonolla hetkellä. Hefner-illan tunnelma oli jäykkä ja varoFabergén munakokkeli ja Auschwitz-selfie Taiteen järki on sen järjettömyydessä ja lähtökohtaisessa hyödyttömyydessä. Todellisen katastrofin edessä olemme tragedian tuolla puolen, ja vain komedia voi toimia, koska se ei sovi tilanteeseen. Gottfried oli saanut yleisön ajatukset hetkeksi muualle esittämällä suurelle yleisölle mahdollisimman törkeän muunnelman sisäpiirivitsistä. Gottfriedin versiossa poika tunkeutuu äitiin, tytär työntää sormeaan isän peräaukkoon, isä ottaa koiralta suihin, ja muut mahdolliset variaatiot käydään huolella läpi. Vitsin avulla koomikot ovat yli sadan vuoden ajan kilpailleet toistensa kanssa, kuka pääsee syvimmälle skatologian, insestin ja zoofilian syövereihin. Toisaalta on otettava huomioon omakin kärsimys: naurattajanarsistille viikko hiljaisuutta on Anne Frankin päiväkirja, kaksi viikkoa Solženitsynin vankileiri. Slavoj Žižekin mukaan parhaat keskitysleirielokuvat ovat komedioita. 9 4 E S S E E K un lentokoneet syöksyivät New Yorkin wtc-torneihin, oli vakavoiduttava. E tsikää meille lisää kärsineitä!” Huuto kaikui pitkin Venetsian biennaalin sisäpiirejä helmikuun lopulla. Roast järjestettiin, kun päätettiin vedota naurun parantavaan voimaan ja siihen, että roastin tulot menisivät wtc-uhrien omaisille. Esitys oli Aristokraatit vietynä äärimmilleen, ja naurava yleisö tipahteli tuoleiltaan. Tv-kanavat siirsivät komediasarjoja, talk show’t jäivät tauolle, stand up -koomikot eivät astuneet lavoille. Riipivä-ääninen Gottfried aloitti osuutensa kertomalla, kuinka ei saanut suoraa paluulentoa New Yorkista Los Angelesiin, koska kaikki lennot olisivat tehneet välilaskun Empire State Buildingiin. Siksi yritykset liittää taiteeseen sen ulkopuolisia voimia ja kantaaottavuutta tekevät siitä entistäkin epärelevantimpaa, kirjoittaa Jyrki Lehtola. Kulttuurisotien tuottaman vaikutusvaltaharhan seurauksena taiteessa elettiin
Yleisesti hyväksytyn käsityksen mukaan Guernica kuvaa natsi-Saksan keväällä 1937 tuhoaman Guernican kaupungin kaaosta ja kärsimystä. Vihollisen edessä osoitettu rohkeus on sankarillista, tragediaan osallistuminen ateljeesta käsin voi näyttää hyväksikäytöltä. Venäjän paviljonkia ei avattaisi, Ukrainalla oli onneksi jo oma paviljonki. Suomessa Ukrainan avulla itseään on tarmokkaimmin auttanut Kaj Stenvall, joka on siirtynyt surumielisistä Aku Ankoista surumielistä Vladimir Putinia esittävään julistetaiteeseen, jossa piinaavalla tavalla tuodaan esille taiteilijan kyky seurata tv-uutisia. Mutta korostettiinko ukrainalaislapsen hätää tarpeeksi, elikö taide kylliksi hetkessä. Ukrainan hädälle asetteli kruunun Ison-Britannian rikkain taiteilija Damien Hirst. Antamalla osittaiselle omakuvalleen tuhotun kaupungin nimen Picasso mahdollisti, että maalaus sai jalompia ulottuvuuksia kuin ”kas, Picassolla taas paha mieli”. Lipussa oli Hirstin jo 1980-luvulla hyötykäyttämiä perhosia, joiden symboliarvoa ei voi kylliksi alleviivata, vaikka Hirst toki yrittää. Klassisessa eli taidemusiikissa ja kirjallisuudessa on yhteiskunnallisen kantaaottavuuden kannalta harmillista se, että moniosaisen teoksen säveltäminen tai kirjoittaminen vie aikaa. Taidemusiikissa kantaaottavuuteen sisäänrakennettu yksinkertaisuus hämärtyy orkestraatiolla, moniäänisyydellä ja K u v a G e t t y I m a G e s. Picasso maalasi Guernicassa itseään, eikä maalauksen Minotaurus edusta natseja vaan Picassoa niin kuin aiemminkin. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 9 5 taas yhteiskunnallisen kantaaottavuuden vaihetta. Kaj Stenvall on kertonut maalaavansa päivässä Putinin. Jotain oli vielä tehtävä biennaalin ja Ukrainan eteen. Marimekonkin plagioiman maailmankuulun ukrainalaistaiteilijan Maria Primatšenkon Variksenpelätin-maalaus sijoitettiin paikkaan, jossa biennaalin vieraan oli mahdotonta välttyä ajatukselta ”Ukraina”. Itsesäälisen pop-kappaleen sanoitukseen ei voi inhimillisesti ajateltuna montaa tuntia kulua. Saamelaisiin ja monenvärisiin naisiin oli panostettu, mutta Venäjän toiminta pakotti biennaalin nopeisiin reaktioihin sodan lopettamiseksi globaalin taide-eliitin paheksunnalla. ”Picasso ei taida pitää natseista” -tulkinta teki Guernicasta merkittävän taideteoksen. Kantaaottavaksi tulkitun teoksen vaikutuksesta yksinkertaisiin sieluihin kertoo maailmanlaajuisen tunnettuuden lisäksi se, kuinka moni haluaa peijaisiin mukaan. Toisen näkemyksen mukaan Picasso oli tuttuun taiteilijamiestapaan taas vähän piehtaroinut oman sisäisen kaaoksen ja ahdistuksen teemoissa. Taide on vapaudessaan rajatonta, ja siinä voi Katie Meluan tavoin asetella itsensä lapseksi, jonka isä kuolee pommituksissa, ikävää, koska Now there’s no way to let him know/ How much I loved and miss him so/ I watched as he was blown away/ In Guernica on market day/ Away/Away/All blown away. Onneksi turkulaistaiteilija hallitsee ammattinsa ja asettautuu ryhmäkuvaan venäläisten toisinajattelijoiden eteen: ”Tämä on vaarallista hommaa. Ukraina oli paitsi geopoliittinen haaste, myös henkilökohtainen mahdollisuus Hirstille muokata ajanmukaisemmaksi hedonistiseksi jämähtänyttä omakuvaansa. Siitä tuli nopeasti rauhan symboli ja taiteen voimasta todistava muistutus (”sota, paha”) niille, jotka ennen Guernicaa olivat mieltäneet sodan uhrien ottamana rohkeana askeleena arjen ulkopuolelle. Lesia Khomenko oli aiemmin maalannut kumaraisia ja oudosti seisoskelevia tyyppejä vailla selkeää sanomaa, mutta biennaaliin saatiin sopivan kokoisia eli liian suuria maalauksia miehistä lähtemässä sotimaan. Hirstin biennaaliteos oli Ukrainan lippu. Guernica valmistui kolmessa viikossa. Sen seurauksena taiteilijan tuohtunut reaktio maailman pahuuteen ei pysty ylläpitämään kiinnostavuuttaan edes taiteilijalle itselleen, jolloin teokseen pääsee livahtamaan muutakin kuin ilmoitus rakastumisesta omaan selkärankaisuuteen. Muun muassa Stone Roses, Brand New, Manic Street Preachers ja Joan Baez ovat nimenneet Guernican mukaan popkappaleitaan, joissa Guernica edustaa joko sodan kaaosta tai aihepulaa. Jokainen tietää, mitä Putinin vastustajille voi käydä.” E räs kuuluisimpia sodanvastaisia taideteoksia on John Lennonin köyhille naureskelevan Imagine-rallin ohella Pablo Picasson Guernica
9 6 E S S E E -rytmisyydellä, ja usein tuloksena on kokonaisuus, jonka kokeminen ei vaadi tietoa vuoden 1941 Leningradin tapahtumista, kun kuuntelijan elämässäkin on ollut kaikenlaista. Ylen kolumnissa kirjailija totesi, että ”tarvitsemme nyt lempeyttä, enemmän kuin koskaan”, ja harvoin on nähty noin ahdistuneeseen tilaan ajettua pilkkua. Onneksi kolumnia vaativampaan kirjoittamiseen kuluu aikaa niin, että omahyväisinkin kirjailija ehtii häivyttää ihastumisensa siihen, että ajatteli tovin muitakin kuin itseään. Musiikki ei aja huomiota yhteen suuntaan vaan kaikkialle, sinne tänne, ja sen sijaan, että vastaanottaja jumittuisi pohtimaan itseään pohtimassa sotaa, musiikki tarjoaa mahdollisuuden Schopenhauerin sanoin ”irtautua ihmisyyttä piinaavien halujen ja kärsimyksen vääjäämättömyyden kehikosta”. Sitä pohti eduskunnan tulevaisuusvaliokunta huhtikuussa. Suomen Kuvalehdessä kirjailija kehotti pitämään kiinni empatiasta, koska empatia on empatiaa. Eli että pystyisimme näkemään, että taiteilijan näkemys on asiantuntijuutta ja että sillä on laajempaa merkitystä myös taiteen ulkopuolella.” Inkerön Jesuksen hanska kuuluu maatuneeseen traditioon taiteesta onnittelemassa itseään ahdasmielisen porvarin hämmentämisestä. Vaikea siihen oli valkoisen heteromiehen tunkeutua, yrittää aikaa lipoen olla kiinnostunut siitä, mistä ei ole, minkä Jari Tervo osoitti taitavasti kurditytöstä kertovalla Oleanna-romaanillaan. Jos tuollaiset ajatukset olisivat kaunokirjallisuutta, se olisi amerikkalaisnäyttelijä Anna Lynne McCordin runo, jossa McCord pahoittelee, ettei ole Putinin äiti, sillä äitinä McCord olisi halannut enemmän poikaansa,ja Venäjän hyökkäykseltä olisi vältytty. Ne, joille yhteiskunnallisuus oli jotain, jonka taakse piilottaa taiteellisen kompetenssin taso, saivat syyn tunkea lisää hanskoja suuhunsa. Hesarissa kirjailija oli vihainen, ettei Saksa ollut vielä sulkenut kaasuhanoja, vaikka suomalaiskirjailija oli sitä vaatinut. Rajoitusten aikana taide oppi korostamaan omaa merkityksellisyyttään nostamalla itsensä turhuudesta välttämättömyydeksi hapen ja puhtaan veden väliin. Suomessa järjestöt ja sidosryhmät ovat levittäneet sanaa taiteen elinkelpoisuudelle välttämättömästä tarpeesta sukeltaa syvemmälle banaalin potentiaaliin. Mutta sota! Suomi ja maailma uhattuina! Eihän tappaminen ole inhimillistä, vaan… venaa… epäinhimillistä! Onneksi taiteilijoilla on välineet ja paskat metaforat, joilla kertoa, että näin todellakin on! K un Ukrainan sotaa oli kulunut kuukausi, Suomen kansallisooppera ja -baletti, Music Finland ja Huoltovarmuuskeskus järjestivät paneelikeskustelun kulttuurin roolista Suomen huoltovarmuudessa. Tradition alussa teoksilla oli taiteellisiakin arvoja, kun yläluokan moralismilla, hyvällä maulla sekä muodoilla ja rakenteilla leikiteltiin. Kirjailijoiden ensimmäisistä geopoliittisista ajatuksista kertovat kiitettävän ekonomisesti kirjailijoiden Ukraina-kolumnit. Vähän draamaa tarvittaisiin, äänen nopeudella sulavia jäätiköitä, 10 miljoonaa intialaista syttyneinä tuleen, pensseli ja tekstinkäsittelyohjelma ovat valmiina. M ikä on ikääntymisen tila vuonna 2060. Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuli instituutioille ja monelle taiteilijalle pelastuksena. Primo Levi onnistui häivyttämään Auschwitz-muistelmissaan itsensä tyynellä, täsmällisellä kielellä ja pikimustalla komedialla, mutta nauruun ei enää ole autofiktioksi ja minä-esseistiikaksi muuttuneessa kirjallisuudessakaan aikaa saati kompetenssia, kun on kiire muokata omasta elämästä Auschwitz-selfie. Koska maailma muuttui joskus taiteenkin sysäisemänä, jäi taiteeseen paitsi väärinkäsitys yhteiskunnallisesta sanomasta (”sota ei hyvä, sota paha”) taiteellisena saavutuksena, myös haave taideteoksesta typistettynä mielipiteeksi, jolla Seikkulan sanoin on ”laajempaa merkitystä myös taiteen ulkopuolella”. Liikaa oli taidemaailmassa hiljaisia, joiden ansaintalogiikan korona hajotti, mutta paljon oli myös kovaäänisiä, joiden tuloihin korona ei vaikuttanut. Oli oikeaa sotaa odotettukin, kun kulttuurisodissa yhä useamman ulkopuolisuuden tunne vain kasvoi. Vaikka taiteilija oli juuri tunkenut hanskoja kurkkuunsa queer-vanhuksia koskevana asiantuntijalausuntona, uhkaili Aura Seikkula Helsingin Sanomissa: ”Haluamme asettaa taiteilijan asiantuntevampaan rooliin. Inkerön mukaan teoksessa pohdittiin, mitä ikääntyminen merkitsee asiantuntijalausunnoissa vaietuille queer-ihmisille (ne vanhenevat?). Lopuksi Taiken asiantuntija, läänintaiteilija Aura Seikkula tilasi eri taiteilijoilta teoksia kommentoimaan asiantuntijalausuntoja. Taide ei voi olla kasa autonomisia kokeiluja, itsekäs, sääntövapaa leikki, vaan jotain, joka on laastarin lailla kiinni kansan hyvinvoinnissa. Viimeistään 70-luvulla arvoista katosi viimeisinkin, eikä television ansiosta porvarikaan jaksanut saada kohtauksia taiteesta. Keskustelussa todettiin yksimielisesti, että kansallinen kulttuuri on voimavara kriiseistä selviytymiseen ja kulttuurinen pääoma on ”osa kriittistä infrastruktuuria”. naurun avulla niin, että parhaat sotakirjat ovat usein satiireja kaikesta mahdollisesta. Niin läpikalutusta aiheesta ei saisi revittyä taiteellisia arvoja. Sen seuraksena Taiteen edistämiskeskuksen korona-apurahoja saivat lopulta nekin, jotka liittyivät taiteeseen korkeintaan sen satunnaisina vastaanottajina ja apurahahakijoina. Yhteiskunta kuitenkin lopulta kuunteli huutavaa taiteilijaa ja tuli siihen tulokseen, että ole vittu hetki hiljaa. Ne taiteilijat, jotka olivat jo hyväksyneet epärelevanttiutensa nykyisessä taidemaailmassa, jatkoivat kuten ennenkin, epärelevantteina. Olisi maailmasta löytynyt muutakin kuin identiteettisidonnaista sortoa, ja ennen Ukrainaakin kuoltiin sodissa, mutta kun kukaan muukaan ei niistä välittänyt, miksi taiteilijan pitäisi uhrautua. Taiteilija Artor Jesus Inkerön teos oli kymmenminuuttinen performanssi, jossa Inkerön Jesus tunki suuhunsa lateksihanskoja. Pohdinta alkoi vuonna 2019, minkä jälkeen asiantuntijat antoivat lausuntoja. Korona hiukan helpotti. Taide oli muuttunut teoslähtöisestä tekijälähtöiseksi, kun pelokkaissa instituutioissa oli päätetty, että taiteeksi riittää tekijän vähemmistöidentiteetti sekä siitä kumpuava, historian oikeuttama marttyyriys. Vaikka yhteiskunnallinen, kantaaottava romaani alkaa usein vihasta, pitkä kirjoitusprosessi antaa mahdollisuuden etäännyttämiselle muun muassa. Ilmastokatastrofiakin pukkasi, mutta Kimmo Kaivanto piirsi ne vitun lumpeet jo 50 vuotta sitten. Viime vuosina taideinstituutiot ovat korostaneet yhä enemmän taiteen yhteiskunnallista potentiaalia, kaikkien alojen asiantuntevuutta, sekä taiteen että oman tarpeellisuutensa oikeutuksena. Miten ikä rakenne muuttuu, miten syntyvyys, maastaja maahanmuutto. (Ja koska ”taiteella” on elitistinen kaiku, siitä käytetään sanaa ”kulttuuri”, jolla vielä on kyky saada aikaan pari huonoa kansalaisomatuntoa.). Taiteen historiassa taide on saanut välillä sekoilla vapaana, etsiä, kokeilla, leikkiä ja kehittyä, kunnes on taas tullut aika esittää sisällön avulla aikuista niin kuin laiska lukiolainen tekeytyneenä hikariksi isän silmälasien avulla
Kun henkilökohtainen on poliittista, joka on taidetta, joka on poliittista, mitään niistä ei erota toisistaan tai parodioistaan, ja taidetta on enää vain hanska suussa esitetty asiantuntijalausunto tai yritysten arvopohjailmoituksia matkiva tyhjien sanojen luettelo. Eikä kukaan huuda: ”Too soon, too stupid!” Dolder Grandin nettisivuilla Leinonen halaa tekemäänsä munaa, Kaj Stenvall kokee olevansa sissi, Arturo Jesus Inkerön ikääntymisen asiantuntijan, ensimmäinen autofiktiivinen sotaromaani ilmestyy syksyllä, ja hiljaista on. Miksi välittäisin, että olen elänyt ihmisenä ja kirjoittajana turhaan. Vahvana tunnistautujana on jo vuodesta 2012 toiminut #StopHatredNow. Kun ”Too soon!” -huuto oli muuttunut automaattireaktioksi, kahdeksi tavuksi, joilla julistaa moralisminsa valppautta, Gilbert Gottfried ylpeili, kuinka huuto kuultiin ensimmäisen kerran hänen esiintyessään. E hkä taiteesta ei enää välitetä. Kirjailija McCarthy kiteytti 72-vuotiaana yhteiskunnallisen taiteen merkityksen sekä taiteellisen asenteen näin: ”Ihmisenä ja kirjailijana minulla näyttää olevan hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa maailmaan, johon olen syntynyt. Dolder Grandin Michelin-ravintola tarjoaa muun muassa Wagyu-härkää, jonka pehmeän mehuisuuden aikaansaamiseksi härät joutuvat elämään liikkumatta pienissä karsinoissa, jotta rasva kerääntyisi mahdollisimman ihanasti härän lihasten sisään makua mehustamaan. Koska parhaimmillaan toisten joukkomurha on oman tuotannon pièce de résistance, tuli mummouutiseen törmänneelle taiteilijalle kiire. Taiteen järki on sen järjettömyydessä, sen lähtökohtaisessa hyödyttömyydessä, ja siksi yritykset sisällyttää taiteeseen sille ulkopuolisia merkityksiä ja voimia tekevät siitä entistäkin epärelevantimman. Mutta kaikki tietävät, että orjien omistaminen on väärin. Jos estetismin profeetaksi kutsutun Walter Paterin mukaan kaiken taiteen päämäärä oli kohottautua musiikin tasolle, uusi päämäärä on laskeutua ranskalaiseksi viivaksi Maaret Kallion muistiinpanoihin. Ehkä se ei nykyisessä inkarnaatiossaan herätä edes kiusaantumista, vain resignaation, ”soitelkaa, kun olette keksineet taas jotain kiinnostavampaa kuin itsenne”. Jani Leinonen, ”eräs maailman halutuimmista taiteilijoista”, alkoi ukrainalaismummon esimerkin innoittamana rakennuttaa nopeasti 12 000–40 000 (juksaustensa perässä ei aina pysy lapsi itsekään) kukasta koostuvaa jättiläiskokoista Fabergé-pääsiäismunaa. Taiteilijat riensivät ratsastamaan kuolleilla, joukkoraiskatuilla, typistivät taiteen sähkösanomaksi, tunkivat itsensä teoksen eteen, piilottivat moralisointiin moraalittomuutensa, identiteettiin osaamattomuutensa ja palauttivat taiteen geneeriseksi paheksunnaksi, jossa mikä milloinkin on melkein yhtä väärin kuin köyhien epäterve ruokavalio. #Slavaukraini ja maukasta pääsiäistä! Jotta ukrainalaisten ahdinko helpottuisi, Leinosen pääsiäismuna asetettiin näkyvälle paikalle viiden tähden zürichiläishotelli Dolder Grandiin, jonne ukrainalaisetkin ovat tervetulleita, jos heiltä liikenee 1 000–14 000 euroa vuorokaudessa huoneeseen (näköala on todellakin hintansa arvoinen!). Suomen kirjailijaliitot esittivät sodan syttymisen jälkeen vetoomuksen, jonka otsikko oli ”Lukeminen vaatii rauhaa”, sinänsä hauska sattuma, koska se on myös amputoidun lapsen ensimmäinen ajatus heräämisen jälkeen. Leinonen on uuttera pitkän linjan kapitalismikriitikko, joka on teoksissaan kritisoinut McDonald’sia siitä, että se tarjoaa köyhille epäeettisesti tuotettua ruokaa. V enäjän hyökkäyksen alkupäivinä uhmakas ukrainalaismummo lahjoitti venäläissotilaalle auringonkukan siemeniä, jotta tämä laittaisi ne taskuunsa niin, että siellä, minne sotilas ammutaan, kasvaisi joskus auringonkukkia. Asian toistamisessa ei ole mitään laajempaa hyötyä tai ansiota, toistaminen on hyödyllistä vain tunnistautumisen merkkinä, joka antaa lausujalleen pääsyn niiden luo, joiden ajatteluprosessit ovat samalla tasolla rajoittuneita.” Viime vuodet taide on ollut yhä enemmän rajoittuneiden tunnistautumista ajatteluprosessiensa avulla. Kyseessä on ”interkulttuurinen ja antirasistinen tapahtuma-alusta, joka luo uutta diskurssia moninaisuudesta. Eettisyys on kuitenkin kuin kauneus, katsojan silmissä, maksajan lompakossa, missä lie. Sekä orjien omistajat että orjat tiesivät sen. Taiteen kattojärjestö Kulta ry:n puheenjohtaja Rosa Meriläinen on korostanut kulttuurin merkitystä muun muassa yksinäisyyden ehkäisijänä ja empatiakyvyn kehittäjänä asemoiden taiteen paikan jonnekin internetistä tilattavan varamummon ja idealistisen, vääjäämättömästi alkoholisoituvan vankilapsykiatrin väliin. Me kaikki elämme enemmän tai vähemmän turhaan. Kun kaikki makaavat maassa, kukaan ei näe niitä, jotka lentävät. Se on normaali kohtalo, ja se, että olemme saaneet vähän nimeä, ei tarkoita, että meidän kannattaisi luulla itseämme poik keuksiksi, jotka ovat vaikuttaneet yhtään mihinkään.” Kun kaikki makaavat maassa, kukaan ei näe niitä, jotka lentävät. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 9 7 Tuore kulttuuriministeri, jonka nimeä ei kannata opetella, on ilmoittanut, että Suomessa on ”henkistä korjausvelkaa”, johon kulttuuri on ratkaisu. Näytelmäkirjailija-ohjaaja David Mamet on kuvannut yhteiskunnallisuutensa perässä juoksevaa taiteilijaa: ”Hän on siitä ryhmästä ja palkittu siitä, että on siitä ryhmästä, jossa tiedetään, että orjien omistaminen on väärin. Kun henkilökohtainen on poliittista, joka on taidetta, joka on poliittista, mitään niistä ei erota toisistaan tai parodioistaan, ja taidetta on enää vain hanska suussa esitetty asiantuntijalausunto tai yritysten arvopohjailmoituksia matkiva tyhjien sanojen luettelo.. Munassa lukisi Leinosen ystävän Jeesuksen innoittamana Forgive kukkasin kirjoitettuna. Usean taideja kulttuuriorganisaation yhteistyönä toteuttama tapahtuma rakentaa positiivisessa hengessä keskustelua diversiteetistä, inklusiivisuudesta, valtarakenteista, toiseudesta, sekä intersektionaalisista feministisistä strategioista”. Aika hiljaista on nyt
9 8 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Timi Kuosmanen O nko pakko syödä, jos ei tykkää. Se luo hyvästä ja monipuolisesta lounaasta mallin, joka pysyy, kun siirrytään työelämään. Suomi oli silloin köyhä ja sodan jäljiltä rikki revitty maa, mutta kouluruoka oli asia, johon silloin haluttiin panostaa: että lapset jaksaisivat opiskella. Miten suomalainen kouluruoka pärjää kansainvälisessä vertailussa. Ruokakulttuurin näkökulmasta kouluruoka ylläpitää perinteitä, joita ei välttämättä enää kodeissa vaalita, kuten yhdessä syömistä. Koen myös tärkeänä, että koulussa on tarjolla suomalaisia perinneruokia ja paikallisia erikoisuuksia, kuten Tampereella mustamakkaraa. Vellit ja viillokit R U O K AVA I K U T T A J A. Historiallisestikin Suomen järjestelmä on ainutlaatuinen. Ei ole. Kerran pari viikossa olisi tarjolla kotimaista vastuullista kalaa ja lihaa. Siten koululaiset pikkuhiljaa maistamalla tottuisivat kasvisruokaan. Mieluummin positiivisen kautta! Mikä merkitys kouluruokailulla on suomalaisten ruokatottumuksille. Alkuun syötiin velliä, puuroa ja keittoa. Viimeisin suuntaus on ruoan kestävyys ja kasvisruokien tuominen listoille. Viime aikojen isoja muutoksia on ollut kansainvälistyminen. Ulkomailla seminaareissa aina ihmetellään, kun meillä ruoka on maksutonta ja tunnistettu osana opetussuunnitelmaa. Vuonna 1943 laki vaati kouluruoan tarjoamista, ja siihen varattu siirtymäaika loppui 1948. Kasvisruokaan tottuu, kun sitä on joka päivä tarjolla, sanoo Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ry:n toiminnanjohtaja Silja Varjonen. Toivottavasti ei enää tulevaisuudessa edes puhuttaisi erityisistä kasvisruokapäivistä. Siinä suositellaan kahta päivittäistä vaihtoehtoa, joista vähintään toinen olisi kasvisruoka. Ihmettelen aina, onko oikeasti selvitetty lasten ja nuorten mielipiteitä vai onko asia vain omittu aikuisten identiteettipolitiikan välineeksi. Siitä on varmasti etua hankintojen ja kustannustehokkuuden näkökulmasta, mutta toivoisin, että ruokapalvelutyöntekijät olisivat tiiviimmin osa koulu yhteisöä ja osallistuisivat ruokakasvatukseen esimerkiksi vierailemalla oppitunneilla. Ennen emännät ja keittäjät olivat koulun henkilökuntaa, nykyään he ovat kunnan yhtiön tai yksityisen yhtiön palveluksessa. Meillä kaikilla on oikeus omiin makumieltymyksiin. Se voi aiheuttaa hankalaa suhdetta syömiseen ja ruokaan. Lapsia voidaan kannustaa eri tavoin, mutta maistamisen pakosta pitäisi kyllä luopua. Suomalainen nauttii elämänsä aikana kolmetuhatta annosta kouluruokaa. Olen saanut huolestuneita viestejä kunnista, joissa on tehty valtuustoaloitteita kasvisruokapäivän poistamiseksi. Miten kouluruokailu on muuttunut aikojen saatossa. Vasta 1960-luvulla kouluihin tuli haarukat. Ei tällaista systeemiä oikein muualla ole. Kouluihin on tullut eri ruokakulttuurien tarjontaa. Miten kasvisruokapäivän voisi perustella vastustajille. Jos suomalaislapsi syö päiväkotija koulu-uransa aikana kolmetuhatta kouluateriaa, niin onhan sillä iso vaikutus. Yhä enemmän myös osallistetaan lapsia ja nuoria ja kuunnellaan heitä kouluruoan suunnittelussa. Iso muutos on, että ruokaa tehdään yhä isommissa yksiköissä. Pidän hyvänä valtakunnallista kouluruokasuositusta, joka linjaa, mitä kouluissa pitäisi tarjoilla. Siitä tulee helposti negatiivinen kierre, vaikka aikomus olisi hyvä. Sitä tarinaa haluaisin viedä maailmalle, että tämä on mahdollista muuallakin
Laskujeni mukaan pieniä annoksia kertyy 15 kappaletta. Eron peruspaikkojen piparjuurimassaan huomaa: tahna on raikkaan puraisevaa jo pieninä määrinä. Miten juot kahvisi. Otteet ovat varmat. Nälkä ei silti jää. Huonetta hallitsee baaritiski, jonka ääreen mahtuu kahdeksan syöjää. Ne sekoitetaan graavattuun keltuaiseen lautasella. Joskus pitää vain syödä, että jaksaa. Riisi on ilmavaa, kalaa ei paljon tarvitse pureskella, ja soija sekä wasabi maistuvat sopivasti. Tomi Björck avasi toukokuun alussa Roku Omakasen, ja sitä ennen markkinoille ehti hotelli Helkan yhteydessä toimiva Omadi. Kuinka paljon vaihtoehtoja pitää olla tarjolla. Tamago eli munakassushi onkin kampasimpukan makuinen ”kakkupalanen”. Ilman niitä kokemus jäisi puolittaiseksi. Japanin kielen sana omakase tarkoittaa jättäytymistä jonkun hoidettavaksi. Hetkellisesti varmasti ainakin arvostus kouluruokaa kohtaan kasvoi, kun vanhemmat huomasivat, mikä vaiva on ruokkia lapset monta kertaa päivässä Olen kuullut opettajilta, että lapset ovat tykänneet, kun ovat päässeet taas syömään yhdessä. Kun pandemia hellittää, toivoisin että yhdessä syöminen nostettaisiin taas arvoonsa. Mieleen tulee japanilainen sukiyaki-ateria, jossa raaka-aineet pyöräytetään kypsentämisen jälkeen kananmunassa. Kokki loihtii myös merilevästä tacon, jonka sisällä on merisiiliä ja hamachin eli keltapyrstökalan vatsaa. www.ruokakasvatus.fi. Kouluruokailu kasvattaa myös siihen, että ihan joka aterialla ei voi syödä omaa herkkua tai täysin omien mieltymystensä mukaisesti. Voi kuitenkin miettiä, onko illallinen 125 euron arvoinen. H elsingissä on käynnissä omakase-buumi. Omadin on kerrottu ammentavan myös pohjoismaisesta ruokaperinteestä. Kouluruoka on lähtökohtaisesti tosi tasa-arvoistavaa. Maut vaihtelevat umamisesta raikkaan hedelmäiseen, ja annosten kanssa juomat lähtevät vielä uuteen lentoon. Omadi Pohjoinen Rautatienkatu 23, Helsinki Omakase-menyy 125 euroa Melkein kuin Japanissa R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä K u v i t u s P a u l i i n a H o l m a Mitä etäkoulu teki ruokakasvatukselle. Joissain tapauksissa ruoka on annosteltu lapsille valmiiksi. Parhaita makuelämyksiä ovat sushin eri variaatiot. Mieluummin osallistaisin oppilaat mukaan ruokalistojen suunnitteluun kuin lähtisin miellyttämään jokaisen yksilön toiveita. Iso osa on sushipalan kokoisia, joten ruuan määrä ei ole erityisen suuri. Kokki valmistaa annokset tiskin takana ja tarjoilee ne saman tien. Mieluummin harvemmin ja hyvää kuin useammin ja huonoa. Kahden tunnin ajan voi melkein tuntea olevansa Tokiossa. Alkuun tulee sashmihenkisiä kala-annoksia, kuten kahden päivän ajan raakakypsytettyä meriahventa, jota maustaa soija ja juuri raastettu wasabi. Mieleenpainuva annos on grillattu tonnikalan poski raksuvan puffatun riisin kera. Sen voi aistia ainakin makrillitartarissa, jonka maku muistuttaa vappusilliä. Kokki päättää, mitä syödään, ja ateria on osoitus hänen taidoistaan. 80 euron juomapaketin kera laskua kertyy yli 200 euroa per syöjä. Toisaalta on tämä edelleen halvempi kuin Japanin-matka. Hygieniasyistä on paikoin jouduttu syömään vähän hätäisesti tai kouluravintolan sijaan luokissa. Tälle tontille haluavat muutkin. Pöytään tulee lukuisia pieniä annoksia, ja tarjolla on etenkin sushia sekä mereneläviä eri muodoissa. Melkein kaikki syövät samaa ruokaa, mutta toki erilaiset ruokavaliot huomioidaan. Turhan usein yksin, mutta mielellään hyvässä seurassa. Sen käynnisti ravintola Latitude 25, joka saa niin paljon ylistystä, että pöytävarauksissa on ollut 300 päivän jono. Uusi tulokas Omadi on keskimääräistä tyyriimpi, mutta elämys käy pienestä Tokion-matkasta. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 9 9 Helsinkiin perustetaan nyt kilpaa omakaseravintoloita. Ne annetaan yksi kerrallaan kädestä syötäväksi, ja tarjolla on kaikkea islantilaisesta lohenmädistä keltaevätonnikalaan. Kun juttelen kollegoiden kanssa, ei kenelläkään ole mitään hirveitä traumoja siitä. Mitä ruokaa inhosit koulussa. Menyyn kera kannattaa tilata sake-paketti. Keittiömestari Nadim Nasser on työskennellyt aiemmin muun muassa ruotsalaisessa yhden Michelin-tähden omakase-paikassa Sushi Shossa. Ensisilmäyksellä Omadi tuo mieleen Tokion sushipaikat. Tykkäsin hirveästi mantelikalasta ja kanaviillokkia marjojen kera muistelen vieläkin. Onko esimerkiksi vegaanien ja sekasyöjien valintoja tarpeen tukea. Ehkä se liittyy uraan ravitsemustieteilijänä, mutta en ole koskaan inhonnut kouluruokaa
1 E L O K U VA Konnankoukkuja kahdelle KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, joka ei puhu ranskaa, mutta sujuvasti Ranskaa. Vastaavaa neuvottelua kävin äskettäin saksalaisen Dominik Grafin uutuuselokuvan Fabian – moralistin tarinan kanssa. Erityisesti ärsyynnyn kikkailusta, ja Fabianissa käytetään kaikki konnankoukut. Mutta mahtaako rakkaus mitään maailman tosiasioille. Sitten olikin kolme tuntia aikaa rakastuneelle vuoropuhelulle. Natsismiin suistuvassa kaupungissa rehottavan hedonismin ja kurjuuden keskellä Fabian kohtaa lumoavan Cornelian (ihana Saskia Rosendahl), ja he rakastuvat syvästi. Vaikka poikkeuksiakin on, kuten Thomas Mannin romaanit ja Christian Petzoldin elokuvat, voisi kaiketi sanoa, etten puhu Saksaa, ja siksi keskustelut tuppaavat tyrehtymään alkuunsa. Arizona Dreamin vetäisin nyt mukaan keskusteluun katsomalla sen uudestaan, ellei kommunikaatio Putinin politiikkaa tukevan Kusturickan kanssa olisi tällä hetkellä niin hankalaa. Toisin kuitenkin kävi: ilman varoituksen sanaa se vei minulta jalat alta. Joskus elokuvan katsominen taas muistuttaa enemmän neuvottelua kuin keskustelua. Tiukimmat neuvotteluni joudun monasti käymään juuri saksalaisten romaanien ja elokuvien kanssa. Kokemuksena siitä tuli eniten mieleen nuoruuteni suuri ja yhtä yllättävä elokuvarakkaus, nimittäin Emir Kusturickan Arizona Dream. Sen kuvat muodostavat ikään kuin vikkeliä, oikukkaita lauseita, välillä pitkiä ja polveilevia, välillä niin lyhyitä, että niiden ei soisi vielä loppuvan. Nämä kysymykset piilevät tämän runsauttaan räjähtävän elokuvan ytimessä. Elokuva jatkaa eteenpäin tarjoten parastaan, joskus rohkeasti, joskus vähemmän, mutta niin tai näin, sitä ei käy enää muuttaminen. Mutta kuten Fabianissa sanotaan: ”Rakkauden kirjaan on kirjattu kuka jättää kenet.” Nähtäväksi jää, miten romanssini Fabianin kanssa etenee. Jollain merkillisellä tavalla Fabian onnistuu satumaisesti äärimmäisen vaikeassa tehtävässä: romaanin muuntamisessa elokuvaksi, jolla on painava elokuvallinen olemassaolon syy. Rähjäinen Berliini sykkii ja läähättää ilmielävänä Fabianin etualalla, ja Fabianin ja Cornelian tarina on suuri, rehellinen rakkauskertomus, sellainen jota katsoessani ajattelin: ai, tuolta se näyttää. Miten siinä niin pääsi käymään. Ja onko ihmisen onni millään tavoin rakennettuna kaikkeuden suunnitelmaan. Lisäksi se kestää kolme tuntia kuusi minuuttia. On jos jonkinlaista kertojaa, luotettavaa ja epäluotettavaa, on lähikuvia, vääristyneitä kuvakulmia, flashforwardia ja nopeutuksia, muutaman mainitakseni. Ensimmäisestä kuvasta viimeiseen katsoja ja elokuva keskustelevat keskenään ajatuksistaan ja tunteistaan sekä kaikista muista elokuvista, joita matkan varrella kohoaa mieleen. Sen tekstuuri on yhtaikaa sotkuinen ja silti sisäisesti ehyt. En tajua tätä, katsoja saattaa viestittää elokuvalle, tai: en tiedä pidänkö tästä, nämä ihmiset puhuvat ihanasti, mutta mitä nämä kuvat oikein ovat. Sitten katsotaan, saadaanko sopimusta aikaan. Minä myös nauroin ääneen monta kertaa, ja tosiasia on, että hullaantua voi nauramattakin mutta rakastua ei. K A T J A K A L L I O F A B I A N – M O R A L I S T I N T A R I N A O H J A U S : D O M I N I K G R A F Dominik Grafin elokuva Fabian on pullollaan kikkailua, mutta Katja Kallio rakastui silti. Kuusinkertaisen Nobel-ehdokkaan Erich Kästnerin romaaniin perustuvassa elokuvassa nuori Jacob Fabian (ihana Tom Schilling) on muuttanut Dresdenistä Berliiniin Weimarin tasavallan viimeisinä hetkinä. Samaan olin valmistautunut myös Fabianin kanssa. Tapanani on rakastua tasan puolitoistatuntisiin elokuvakaunottariin, muotovalioihin, joiden ainuttakaan kuvaa ei voisi vaihtaa toiseen tai poistaa. E lokuvan katsominen on aina vuoropuhelu. Hermostun, jos kuvia on liikaa tai jos ne eivät liity orgaanisesti toisiinsa. Meidän vuoropuhelumme on vasta alussa. Jollakin hyvin syvällä tavalla en ymmärrä niiden estetiikkaa, huumoria enkä ominaisuutta, jota kutsun paremman puutteessa brutaaliudeksi. Tiedän, miltä se tuntuu, mutta en tiennyt, miltä se näyttää. Minun ja Fabianin kolmetuntiseen keskusteluun liittyivät myös monet muut elokuvat, kuten Jules ja Jim sekä Cabaret, sekä etenkin romaanit ja kirjailijat, jotka piilevät niiden taustalla sangen unohtuneina. Neuvottelut kestivät ne kuusi minuuttia. Mitä tahansa saattaa tapahtua tässä elokuvassa, mitä tahansa, ja tapahtuukin, ja siksi sen katsominen on niin riemastuttavaa, sillä harva asia on yhtä virkistävää kuin tottelemattomuus. Ja kuten runsaat, omalakiset romaanit, se ei kaihda mitään oman kielensä keinoa kyetäkseen ilmaisemaan sisintään mahdollisimman uskollisesti
Pysäyttävin on karmeita kokenut raskaana oleva kahden lapsen äiti, joka peseytyy lastensa kanssa ruokakaupan wc:ssä. Puhtaasta hagiografiasta ei ole onneksi kyse, sillä suorasanainen tytär vakuuttaa, että Carlin oli perheenisänä ja aviomiehenä usein aika paska. Toteutukseltaan se tuntuu hetkittäin vähän teennäiseltä ja maneeriselta – kuten Ahmedin räpitkin joskus – mutta viimeisen viisiminuuttisen tehoa ei voi kiistää. Teatteriesityksen ja konseptialbumin kanssa rinnan julkaistu The Long Goodbye on vihaa ja pettymystä tihkuva kirje Brexitin jälkeiselle maalle, jossa äärioikeisto valtaa alaa eivätkä ruskeat vähemmistöt enää saa olla rauhassa. Näyttelijä ja muusikko Riz Ahmed (The Night Of, Sound of Metal) on tehnyt omien sanojensa mukaan viime vuodet ”toksista eroa” kotimaastaan Isosta-Britanniasta. Syitä kriisille ei voi typistää yksinkertaisiin narratiiveihin: haastateltujen tarinoissa rakenteelliset valuviat kohtaavat taloudellisen epätasa-arvon, väkivaltaiset ihmissuhteet ja silkan huonon tuurin. N E T F L I X I S S Ä Anti-true-crime-elokuva Kodittomuus on hätätila Ero omasta kotimaasta Viihdyttäjästä nihilistiänkyräksi W H E N W E W E R E B U L L I E S J O H D A T A M I N U T K O T I I N T H E L O N G G O O D B Y E G E O R G E C A R L I N ’ S A M E R I C A N D R E A M Arviot Anton Vanha-Majamaa Kuvat Elokuvien levittäjät H B O M A X I S S A Y O U T U B E S S A H B O M A X I S S A. Hän on haastatteluissa kritisoinut brittiläisen tv-alan valkoisuutta ja sanonut, että representaatioiden kapeus voi ajaa ihmisiä jopa Isisin riveihin. Pedro Kosin ja Jon Shenkin ohjaama 40-minuuttinen dokumentti seuraa kodittomiksi joutuneita Los Angelesissa, San Franciscossa ja Seattlessa vuosina 2017–2020. Muisto ei jätä häntä rauhaan, joten Rosenblatt ryhtyy selvitystyöhön. George Carlin (1937–2008) on toki yksi historian parhaista ja kiinnostavimmista stand up -koomikoista, mutta Judd Apatow’n ja Michael Bonfiglion kaksiosainen dokumentti tarjoaa kestoonsa nähden yllättävän vähän. Vanhainkodista löytyvä 93-vuotias opettaja ei muista tapausta mutta muistuttaa, että kiusaamista tapahtuu kouluissa aina ja koko ajan. Yhden kohtauksen elokuva pyrkii ravistelemaan katsojaa järkyttävillä tapahtumillaan, jotka eivät ole kovin kaukana todellisuudesta. Mitähän mieltä pitäisi olla tämän hetken trendistä venyttää jokainen dokumentti tv-sarjaksi tai vähintään nelituntiseksi tv-erikoiseksi. Kun vaimo sairastui terminaalivaiheen syöpään, Carlin lähti kiertueelle promotoimaan kirjaansa. Kiinnostavinta antia on Carlinin varhainen ura Danny Kayeta ihailleena ison yleisön tv-viihdyttäjänä, ennen kuin hän keksi itsensä uudelleen tabusanoja tutkivana hippinä ja myöhemmin järjestäytynyttä uskontoa ja politiikkaa suomineena nihilistiänkyränä, jonka viimeisimmissä esiintymisissä oli jo suorastaan linkolalainen asenne ihmiskuntaan. Kontrasti on selkeä: kaupunkeihin rakennetaan kovaa vauhtia uusia hulppeita asuinrakennuksia, eivätkä niiden asukkaat todellakaan halua kodittomia takapihoilleen. Aneil Karian ohjaamassa lyhytelokuvassa pakistanilaisperheen valmistautuminen hääjuhlaan keskeytyy, kun kommandopipoihin pukeutuneet miehet ajavat lähiöön mustilla pakettiautoilla. Oscar-palkinto ei ollut yllätys eikä täysi vääryys. Hän etsii käsiinsä vanhat luokkakaverinsa ja alkaa rakentaa muistojen kollaasia, joka pyörii yhden koulun pihalle sijoittuneen välikohtauksen ympärillä. Lyhytdokumentin viimeinen kolmannes mietityttää: Toisaalta Rosenblatt on tietoinen siitä, että elokuva on syntynyt tarpeesta lievittää omaa syyllistä oloa. Siinä missä rikosdokumenttien kliimaksissa syyllinen yleensä löytyy ja rikos ratkeaa, tässä tapauksessa syyllisiä on vaikea määrittää, eikä selvää ole sekään, millaista vahinkoa lopulta tehtiin. Intiimien tarinoiden väleihin Kos ja Shenk leikkaavat otoksia ikkunoista, joiden takana onnekkaammat kaupunkilaiset elävät arkeaan. Kos ja Shenk seuraavat päähenkilöitään läheltä ja pääsevät mukaan yksityisiinkin hetkiin. When We Were Bullies on eräänlainen anti-true-crime-elokuva. Toisaalta jonkinlaista synninpäästöä tässä tunnutaan silti tavoittelevan, vaikka suurta jälleennäkemistä Dickin ja kiusaajien välillä ei viisaasti yritetä järjestää. Elokuvallisesti George Carlin’s American Dream on arkistokuvaa ja puhuvia päitä. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 1 1 Elokuvantekijä Jay Rosenblatt muistaa hämärästi, että viitosluokalla oli Dickiksi kutsuttu luokkakaveri Richard, jota kaikki kiusasivat. Toisaalta voi ajatella, että kodittomat joutuvat pakostakin luopumaan yksityisyydestään. Kukin kaupungeista on julistanut kodittomuuden hätätilaksi
Toisella levyllään I’m All Ears (2018) yhtye yritti murtautua valtavirtaan hittituottajien avulla, mutta suuri menestys jäi saavuttamatta. Kun Let’s Eat Grandma – siinäpä bändin nimi, jota ei levy-yhtiössä voitaisi keksiä – julkaisi esikoislevynsä I, Genimi (2016), he olivat vasta 16-vuotiaita, eikä juuri kukaan uskonut, että he olivat tehneet melkein kaiken itse levyllään. Tyttöenergiasta puhuminen on type rää ja sovinististakin, ovathan Hollingworth ja Walton jo 22-vuotiaita, Mutta silti Two S A M U L I K N U U T I Ribbons säteilee sellaista energiaa ja euforiaa, hymyä ja onnea kyynelten läpi, että on vaikea uskoa kenenkään miesduon moiseen pystyvän. Suomessa yhtye kävi Sidewaysissa kesällä 2019 ja osoitti hallitsevansa myös lavaesiintymisen. Mutta siellä on vielä kosolti aikaa ilahduttaa meitä, paljon muuta kuin monilla muilla. Edellisten levyjen vaikeus on kadonnut, mutta sen on korvannut vilpittömyys, joka kuulostaa aidolta. Ne osoittivat, että toisinaan teineillä on yhtä paljon opetettavaa taiteenteosta vanhemmilleen kuin päinvastoin. Haastatteluissa kaksi poikkeuksellisen pitkää tyttöä teeskentelivät olevansa kaksosia ja kirjoittivat kappaleita, joilla oli sellaisia nimiä kuin Eat Shiitake Mushrooms ja Chcolate Sludge Cake. Erityisen koskettava on päätöskappale Two Ribbons, jossa Walton ja Hollingworth avautuvat ystävyytensä kipupisteistä: ”Cause I haven’t thought for months of anyone but you / And I wanna find the answer, but I can only be your best friend / And hope that that’s enough / But I know that’s not enough.” Kuinka sydäntäsärkevää. Sillä mitä muuta taide on kuin leikkiä, minkä niin monet unohtavat vanhetessaan, kun iskee paineet tehdä jotain vakavaa ja totista. Vaikka kuinka yritän, en löydä tältä yhtään turhaa kappaletta, välisoittoja lukuun ottamatta. Myöskään tragedialta kaksikko ei ole välttynyt: Jenny HollingworOnni kyynelten läpi SAMULI KNUUTI on espoolainen kirjoittaja ja kustannustoimittaja, joka ei varsinaisesti suosittele ikäihmisten syömistä. Siihen aikaan se oli varmasti hauskaa. Jos jotain valitettavaa haluaa levystä löytää, se on liian lyhyt: vain 38 minuuttia ja 8 varsinaista biisiä. Rosa Walton ja Jenny Hollingworth tekevät elektronista poppia, joka naittaa absurdin ja koskettavan. Ennen kaikkea Two Ribbons on levy ystävyydestä: Rosa Walton ja Jenny Hollingworth tutustuivat jo 4-vuotiaina ja aloittivat musiikin teon 13-vuotiaina. thin poikaystävä, ensimmäinen sellainen, sairastui Ewingin sarkoomaan ja kuoli jo 22-vuotiaana. Musiikki on euforista ja isoa, Audiobooks-yhtyeestä tuttu David Wrench tunkee äänimaailman täyteen mutta silti ei tukkoon. Edellislevyjen lapsellinen leikkisyys on kadonnut, jäljellä on jotain, mitä voisi kutsua kypsyydeksi. Let’s Eat Grandmassa on myös jotakin perin englantilaista: on vaikea keksiä kenenkään amerikkalaisen löytävän näin sopivaa balanssia vilpittömän absurdiuden ja suloisuuden välillä. Samaan aikaan Hollingworth ja Walton alkoivat ajautua erilleen, kun toinen muutti toiselle paikkakunnalle. Two Ribbons on elektronista pop musiikkia parhaimmillaan: kappaleet, kuten Levitation ja Watching You Go, ovat syntikkamattoineen silkkaa euforiaa. He olivat liian kummallisia, liian eksentrisiä ja liian vaikeasti lokeroitavissa. Ja ennen kaikkea albumi on levy kaveruudesta: lähes jokainen kappale kertoo Waltonin ja Hollingworthin ystävyydestä, joka saa kuulijan harmittelemaan, miksi hänellä ole koskaan moista sydänystävää ollut. Loppua kohti albumi seestyy, kuten niin usein tapahtuu. Nimensä he olivat ottaneet kuuluisasta pilkkuvirheestä: ”Let’s eat, grandma” versus ”Let’s eat grandma”. Mikä lienee syynä siihen, että Englanti on jos ei popmusiikin kehto niin ainakin oppikoulu. Siihen ura olisi voinut jäädäkin, mutta nyt he ovat palanneet neljän vuoden tauon jälkeen parhaalla levyllään. 1 2 M U S I I K K I V arhainen lahjakkuus voi olla myös kirous. Joten haarukat esiin ja pöytä koreaksi. L E T ’ S E A T G R A N D M A : I , G E N I M I. Mieleen tulee Goldfrapp, Kate Bush popeimmillaan, ja vaikka soundi on tyystin erilainen kuin Wet Legillä, jotain samaa heidän asenteessaan on
Big Time on tylsää nancysinatrailua, joten Ettenin uutuus on paras korvike niille, joiden sydämen Olsenin edellinen, pompöösi albumi All Mirrors vei. Niiden välissä kylmä ja kovismainen Vesipisaroita on raikas kuin, öh, vesipisarat, kaatosateellisissa määrin. Pitipä onnistuneen Radiohead-sivuprojektinkin päivä sitten nähdä. Hitit, kuten edellislevyn springsteenahtava Seventeen tai Angel Olsenin kanssa tehty välisingle Like I Used to puuttuvat, mutta Bornja Headspace-kappaleet ovat jylhintä Etteniä koskaan. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 1 3 Sharon Van Etten jäi ikävästi indiefanisukupolvien väliin: kymmenisen vuotta sitten The Nationalin lämmittelijänä Kulttuuritalolla hän ei kiinnostanut edes itseäni. Ei mikä tahansa sivuprojekti Unohdetun indiesukupolven ykköstähti Liiankin vilpitön Sinä et ole Kate Bush T H E S M I L E : A L I G H T F O R A T T R A C T I N G A T T E N T I O N S H A R O N VA N E T T E N : W E ’ V E B E E N G O I N G A B O U T T H I S A L L W R O N G F L O R E N C E A N D T H E M A C H I N E : D A N C E F E V E R Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : J A G J A G U WA R L E V Y-Y H T I Ö : X L L E V Y-Y H T I Ö : P O LY D O R Lauri Haavin käsivarteen näkyy tatuoidun sana ”maalainen”, mikä kieltämättä on sympaattisempi kuin teksti ”thug life”. Shampoota ja Syksyn vihreillä ovat helppojen tunteiden miesiskelmää. Tyylillinen suunnanmuutos ja yritys myöntää oma nostalgisuutensa on tarpeellinen, mutta Welchin romanttis-draamallis-voimaantunut hahmo on edelleen sietämätön. Vuoden 2014 Are We There -levy oli loistava ja uutuus We’ve Been Going About This All Wrong lähes sen veroinen. Radiohead-fanit ovat pahimmasta päästä faneja, ainakin vuonna 2022, jolloin ei pitäisi olla mitään syytä juoksennella itseisarvoisesti Thom Yorken jokaisen määkäisyn perässä. Kuulemma-kappale päättyy kiusalliseen sampleen, jossa Haav juttelee mumminsa kanssa. Modernista tuotannosta huolimatta Siitä viimeisestä kesästä välittyy uuden suomalaisen valtavirtapopin karsea konservatiivisuus. Miksei kukaan ole vieläkään sanonut sille, ettei ihminen voi noin vain päättää olla uusi Kate Bush. Siitä on jo 13 vuotta, kun Florence Welch yhtyeineen julkaisi debyyttialbuminsa ja loi valmiiksi lämmitetyn indiekiukaan hehkuista menestyvän valtavirtauran. Mutta The Smilen kohdalla kritiikitön palvonta osuu hetkeksi oikeaan vanhan kunnon rikkinäisen kellon tavoin. Uutuusalbumilla Haav on vilpittömämmin oma itsensä. Debyytillään kaksi vuotta sitten Haav lunasti häneen asetettuja odotuksia ”Suomen Drakena ja The Weekdninä” rankistelemalla pikkuisen. Tarpeeseen levy tulee siksikin, että Angel Olsen jatkaa kesäkuun alun levyllään tyylisurffaustaan. Kotiseutuylpeys ja perhearvot ovat voimissaan. Suomessa indieyleisö on noista ajoista lähtien jumittanut nationaleissa, vaikka nykyhetkessä Etten on paljon kovemmassa arvossa. Dance Fever -levyn poljennot, kilkutukset ja viulun sahaaminen muistuttaa enemmän varhaista Arcade Fireä kuin Arcade Firen huhtikuussa juurille palannut uutuuslevy WE. Aikaa on kulunut tarpeeksi, jotta viides levy Dance Fever voi kierrättää häpeilemättä tuon ajan estetiikkaa edellislevyjen tuuttauksen ja tarpomisen sijaan. Yorken, Radiohead-kitaristi Jonny Greenwoodin, hovituottaja Nigel Godrichin ja Sons of Kemet -jazzbändin rumpalin Tom Skinnerin yhteislevy on odotukset ylittävän tarpeellinen, tuttu mutta tarpeeksi uusi ja paikoin erinomainen kitararock-levy. L E V Y-Y H T I Ö : P M E L A U R I H A AV : S E V I I M E I N E N K E S Ä. Siinä on paljon Hail to the Thief -levyn ajan aliarvostetuinta Radioheadia, sopivasti ärsyttäviä tahtilajija muita kikkoja sekä enemmän ja mekaanisempaa jumitusta kuin koskaan ennen
Pian tämän jälkeen 73-vuotias pikkuveli joutui sairaalaan ja kuoli. Schreck asui Mazzarellan ja hänen puolisonsa luona muutaman kuukauden toisen koronavuoden aikana ja palasi sitV E N L A R O S S I ten kotiinsa Tanskaan. Uskon, että lähes jokainen, jolla on sisaruksia, syyllistyy usein samaan asiaan, jonka Mazzarella nimeää Pysy aina pikkuveljenä suurimmaksi virheekseen: pidämme sisaruksia itsestäänselvyyksinä. Tänä vuonna asiat tuntuvat muuttuneen. Joka tapauksessa: Mazzarella on julkaissut miltei parikymmentä teosta, jotka yhdistelevät esseetä, elämäkertaa ja päiväkirjamaista kirjoittamista. Mitä olisi voinut tehdä toisin. Moni Instagram-päivitys alkaa disclaimerilla (anteeksi, mutta sana ei vain käänny suomeksi) siitä, että äitienpäivä on myös raskas. Minullakin on pikkuveli, ja haluan ajatella, että suhteemme on hyvä. Hän kirjoittaa aina kirjallisuuden kautta ja sen läpi. Tämä ristiriita ei kirjassa millään lailla ratkea eikä oikene. Silti Mazzarellan hienovireinen ja kaunis kirja aiheuttaa huonon omantunnon. Kirjoittamalla siitä ilman paheksuntaa ja häpeää Mazzarella kuitenkin tulee tehneeksi juuri sen, mikä perhesuhteissa on yleensä samaan aikaan vaikeinta, parasta ja tärkeintä. Hän on usein suunnannut esseistin tarkasti erottelevan katseen omaan perheeseensä ja parisuhteisiinsa. 1 4 K I R J A T K irjoitan tätä kolumnia aurinkoisena ja kauniina sunnuntaina, äitienpäivänä. T A M M I . Tämä oli yksi Suomen ensimmäisesti avoimesti homoseksuaalisista miehistä, yksi Setan perustajista ja myös järjestön entinen puheenjohtaja. ”Olin ajatellut, että hän olisi aina olemassa.” Violetti hetki kertoo ajasta ennen ja jälkeen veljen kuoleman. Violetti hetki -esseeteoksessa Merete Mazzarella kertoo äskettäin kuolleesta pikkuveljestään. R A I J A R I N T A M Ä K I . Sitten katse tarkentuu. Pääteemaksi nousee Mazzarellan suhde veljeensä Martin Schreckiin. Mazzarellan olisi ollut monimutkaista matkustaa veljen kuolinvuoteen äärelle Tanskaan keskellä koronapandemiaa. Ehkä erilaisia äitimyyttejä ja -kortteja on tarkasteltu julkisessa keskustelussa jo niin pitkään, että on sallitumpaa tuoda esiin myös se suru ja pettymys, mikä monilla näihin ihmissuhteisiin, rooleihin ja haaveisiin liittyy. Kuinka paljon se oli oma vikani, Mazzarella pohtii. Sen mukaan maassamme on enemmän Antti-nimisiä esseistejä kuin naisesseistejä. Yksi heistä on Merete Mazzarella. Hän rakastaa, vaikka ei ymmärrä. Viimeiseksi jääneessä puhelussakin veli halusi ennemmin puhua siskon puolison kuin siskon itsensä kanssa. Tai siltä vaikuttaa ensimmäisen sadan sivun ajan. Vaikeita asioita ei väistellä. Meillä on paljon naisesseistejä, mutta jostain syystä heidän nimensä unohtuvat. Vitsi ei pidä paikkaansa. Siskon käsityksen mukaan thaimiehet käyttivät veljeä hyväkseen, veljelle he taas olivat maailman tärkeimpiä ihmisiä. Yleensä äitienpäivänä onkin parempi suunnata katse ikkunasta ulos kuin esimerkiksi tietokoneen ruudulle. VENL A ROSSI on helsinkiläinen toimittaja, joka söi lapsena aina salaa pikkuveljensä karkit.. Seuraavaksi joku voisi tehdä saman sisaruussuhteille, ajattelen. Merete Mazzarella pohtii esseekirjassaan, miksi veli ei halunnut häntä kuolinvuoteensa äärelle. Eniten häntä kuitenkin esti se ajatus, että veli ei välttämättä olisi halunnut häntä sinne. Mazzarella kirjoittaa avoimesti esimerkiksi siitä, miten vaikea hänen oli hyväksyä yli seitsemänkymppisen veljensä suhteita nuoriin thaimaalaisiin miehiin. Se oli Mazzarellalle järkytys. M E R E T E M A Z Z A R E L L A : V I O L E T T I H E T K I ( D E N V I O L E T T E T I M M E N ) S U O M . Violetin hetken aiheina ovat muun muassa toinen koronavuosi, Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaani ja suomalaisen yhteiskunnan suhde vanhoihin ihmisiin. Johtuukohan hänen aliarvostuksensa esseistinä eniten siitä, että hän on nainen, siitä, että hän on suomenruotsalainen, vai siitä, että hän ei kirjoita populaarimusiikista, kuten ne Antit. Mutta tietysti yksi Suomen parhaista esseisteistä on tehnyt sen jo. Hänen kirjansa tästä aiheesta ilmestyi alkuvuodesta 2022. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomen kirjallisissa piireissä on usein toisteltu samaa vitsiä. Olen usein turhautunut siitä pateettisen hehkutuksen määrästä, jota äitienpäivään sosiaalisessa mediassa liittyy. Mutta tietysti entinen kirjallisuuden professori on pääsemättömissä myös tutkimuskohteistaan. Mazzarella pohtii itselleen ominaiseen, kirkkaaseen ja suorapuheiseen tapaan, millainen ihminen veli oikeastaan oli ja miksi hän jäi isosiskolleen niin etäiseksi
7 . Ja on Brandilla asiallista sanottavaa niille, jotka kannattavat arveluttavien patsaiden kaatamista: ”Diktaattoreista opittaisiin enemmän, jos tällaista natsitaidetta voitaisiin katsella museoissa.” [ D E P A A R D E N VA N H I T L E R . Värikynää on käytetty reippaasti: journalistista faktantarkistusta tämä ”tositarina” tuskin läpäisisi, ja cliffhangereihin luottava dekkarityyli on tahattoman koominen. Sisältö haroo kuitenkin liian moneen suuntaan, eikä löysä, toisteinen rakenne hitsaa aineksia yhteen. Vaikka tasapainottelu satiirisen ja vakavan välillä ei ihan toimi, nokkelaa kirjaa lukee mielikseen. 2 2 2. Tietokirjassaan Tiina Raevaara etsii ratkaisuja työuupumukseen ihmisten ja muiden eläinten yhteisestä menneisyydestä. Syntyy idea kerholaisten edesottamuksia kuvaavasta feikkidokumenttisarjasta, jolle kaavaillaan Duudson-yhteistyötä ja paikkaa Ylen ohjelmistossa. Uudella konseptilla Alaharja pyrkii saamaan uralleen nostetta: ”Ihmiset kuiskisivat kahvilassa, että tuossa se hieno käsikirjoittaja ja näyttelijä nyt näyttelijäkavereittensa kanssa hakee kahvia.” Romaanin lähtöasetelma on mainio. Natsien lempitaiteilija Josef Thorakin kolmimetriset hevosveistokset seisoivat aikoinaan Hitlerin ikkunan alla, kunnes ne tuhoutuivat Berliinin valtauksessa. Vai tuhoutuivatko sittenkään. k e s ä h e i n ä k u u 2 2 2 1 5 Keski-ikäisten naisten elokuvaklubiin kuuluu ”Malmivaaran”, ”Knihtilän” ja ”Haapkylän” kaltaisia kuuluisuuksia – sekä alemmuudentunteesta kärsivä kirjailija ”Alaharja”. Omaelämäkerrallisen aineksen nivominen tietokirjaan voi olla toimiva ratkaisu. G U M M E R U S , 2 4 S . Otsikon Minä, koira ja ihmiskunta aiheista eniten tilaa saa kirjoittajan minä. L AJ I E NV ÄL I SE N YHTE I SE L O N HI STO R I A R I I K K A A L AH A R JA: T Ä M Ä E I O L E T VS A R JA Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot O T AVA , 2 4 9 S . Hollantilaisen taiderikosasiantuntijan konsulttiyritys etsii kadonneita teoksia eri puolilta Eurooppaa. ] S U O M . T I I NA RAEVAARA MINÄ, KOIRA ja IHMISKUNTA Lajien välisen yhteis elon historia S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 1 3 . Valitettavasti tässä tapauksessa vaikutelma vaihtelee päiväkirjamaisesta jaarittelusta kirjallisuusterapiaan, joista kumpikaan ei ole kovin mielekästä luettavaa – ellei satu kuulumaan koulukuntaan, jonka mielestä kaikki samastuttava on itsessään kiinnostavaa. R A I M O S A L M I N E N . Autofiktion, tarinamarkkinoiden ja nykyjulkisuuden kritiikki ei kuitenkaan pääse syvenemään, sillä turbovaihteen sijaan käännytäänkin päinvastaiseen suuntaan. T O S I T A R I N A T A I D E K A U P A N P I M E Ä L T Ä P U O L E L T A . Kirjoitustyyli on selkeää ja sujuvaa. Parhaimmillaan kirja on nojatessaan tutkimuksiin, mutta tietoa enemmän painottuvat mutuilu, spekulointi ja ristiriitainen argumentointi. A R T H U R B R A N D : H I T L E R I N H E V O S E T. Kökköyksistä huolimatta kirja on viihdyttävä kuvaus kadonneen aarteen metsästyksestä ja kylmän sodan taidevehkeilystä, varsinkin jos sitä lukee Dan Brown -parodiana. O T AVA , 3 1 7 S . Tietokirjailija mutuilee Uralle nostetta Kadonneen natsiaarteen metsästäjät TIINA R AEVAAR A: MI NÄ, KO I R A JA I HMI SKUNTA
(Niin kuin internetissä ennen sanottiin: ”Jätän tämän nyt vain tähän.”) Parasta maaseutuelämää on pääsiäinen Pariisissa Jos luovan kirjoittamisen piiri on tulossa kylään, on lähdettävä Pariisiin. 18.4. Jotkut ostavat muodin mekasta vaatteita, me löysimme Lindan kanssa Marais’sta kuppaisen rautakaupan, jossa myytiin EU:n kielloista välittämättä rotanmyrkkyä, citymaalais ten Dioria. ”Jotain mykistävän epäeroottista on miehessä, joka kipittää itkien perässä korostaakseen, että itkee, koska ’pääsiäinen on ollut aina meidän yhteinen juhla’.” K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A. Janin omavaraisuusessee sai uudenlaista omakohtai suutta, kun perunat paleltuivat pakkasyössä. Ehkä kulttuuri ei olekaan niin elintärkeää kuin väitetään. 1 6 C I T YM A A L A I S E N P Ä I V Ä K I R J A 6.4. 22.4. Seuraavaksi hän myi Hesarin kulttuuriosastolle ”omakohtaisen esseen omavaraisuudesta”. Juotuaan muutaman lasillisen lisään hän heitti perunoiden päälle 14 kiloa kauraa, jonka kastelusta maksoi lapsille. CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJASSA ”Elina Turunen” kirjoittaa maallemuutosta haaveilevasta miehestään, joka luulee, että tämä haave on koko perheen yhteinen. 3.5. Koska pelkoa siitä ei enää tuossa lihassa ja iässä ole, molemmat humalaiset humanistit myös julistavat ”astuvansa riveihin heti, kun mahdollista”. 13.4. Millähän saisi aikuisen miehen uskomaan, että ”Put ler” toimii juuri ja juuri yhden kerran, useammin toistettuna, ja ylpeänä niin kuin aina olisi ensimmäinen kerta, se on hyökkäys ihmisyyttä vastaan. Luomme Lindan kanssa silmäyksiä toisiimme kuin sala rakkaat, kun illallisilla kaksi vakaumuksellista siviilipalvelus miestä vaahtoaa ”hypersonisista ohjuksista” ja ”Saatana 2:sta”. Klo 20.44 Jani ilmoittaa koronavuosien olleen esseis tiikalle niin rankat, että Janin luovan kirjoittamisen piiri on tulossa ”nollaamaan” meille pääsiäiseksi. 21.20 matkat Pariisiin on tilattu. 1.5. Suuremmissa kaupungeissa opettajien lakko. 24.4. Lapset haluavat muuttaa takaisin Helsinkiin, jossa opet tajien lakoillakin on tulevaisuus, ei vain menneisyyttä. Jani saapui pos tista mukanaan netistä tilaamaansa 14 kiloa kauran olkia ja säkki siemen perunoita. 7.5. 20.4. Tänään olen seurannut huma nistin perunanviljelyä. Jäätävän kevättuulen keskellä lämmittää vieläkin matka Pariisiin, jossa opin paljon toisen naisen ihosta ja vartalosta. Muuta man viinilasillisen juotuaan Jani polki pihalla nurmikkoa ja asetteli heikosti tamppaamansa maan päälle perunoita riviin. ”Näin perunoita viljeltiin ennen tehomaataloutta”. Jotain mykistävän epäeroottista on miehessä, joka kipit tää itkien perässä korostaakseen, että itkee, koska ”pääsiäinen on ollut aina meidän yhteinen juhla”, mitä se ei ole ollut viimei senä viitenä vuotena, jolloin Jani on matkustanut tamperelaisho telliin ”ajattelemaan ja kirjoittamaan”. Kotiin saapuessani Jani ilmoit taa ryhtyneensä perunanviljelijäksi. Meillä maalla naapuri ammuskelee humalassa tikkoja ja parin kilometrin päähän muuttanut city maalainen juoksee alastomana kylätiellä apua huutaen. Kaupunki vai maaseutu. 26.4. Elämä maalla on sillä lailla asettunut uomiinsa, että olen leikitellyt ajatuksella autofiktiivisestä romaanista, jonka nimi olisi Anne Frankin päiväkirja 2. 3.5. 20.55 Soitan Lindalle ja kysyn, haluaisiko hän pääsiäiseksi Pariisiin. 11.4. 8.4. Kuvittelen luovan kirjoittamisen opettajien lakkoa ja sen vaikutuksia. Helsingin vapussa mies pimah taa autollaan Esplanadilla
a-lehdet.. 1 hinta. Miljoonayleisö. Tutustu Miljoonamoukariin. /miljoonamoukari. 2 kuukautta. Saako olla miljoona muodista kiinnostunutta silmäparia
Jokaisella korulla on tarina Timanttisormukset myös verkkokaupasta www.kultajousi.fi. Storyoflove_diamonds Kultajousi_oy 10 ÅR GARANT I 10 YEA R WARRA NT Y 10 ÅR GARANT I 10 YEA R WARRA NT Y 10 ÅR GARA 10 YEA R WARR 10 ÅR GAR 10 YEA R WAR