V KO 20 20 -2 5 29 3 6 120 5. HERRA 4,7 Antti Hurskainen ja keskikaljan laimea lumo MUUTOS TULI JÄÄDÄKSEEN Kirsi Piha ja Taru Tujunen kertovat, kuka pärjää tulevaisuuden työelämässä + TA ID E YL I O P I S T O N L E H T I I S S U E X 5/2020 KESÄKUU 11,90?€ S EB A S TI A N A H O : ”S A A N Ä H D Ä , M IT Ä LO PP U JE N LO PU KS I TU LE E K Ä YM Ä Ä N .” IM A G E 27 6 K ES Ä K U U 20 20 PA L. Sebastian Ahon piti pelata nyt NHL:n mestaruudesta, mutta hän istuu kotonaan Oulussa
Matkalla hän törmää kiinnostaviin ihmisiin, jotka kertovat itselleen tärkeistä teoksista ja kokemuksistaan yksinäisyydestä. Siksi valitsimme Ateneumin taidemuseon kanssa 11 tunnettua teosta, joiden kanssa ei tarvitse olla yksin. Nämä maalaukset näet nettikierroksella, jolla Kimmo Ohtonen kuljettaa katsojat maalausten äärelle. Taiteen kanssa et ole yksin Me Avussa haluamme vaikuttaa siihen, että nykyistä harvempi tuntisi itsensä yksinäiseksi. Katso osoitteesta apu.fi/taidekierros Untitled-2 1 31/03/2020 13.08
Pariisi, päähenkilöni 56 Kun Pihla Hintikka saapui vaihto-oppilaana Pariisiin vuonna 2005, hän tunsi tulleensa kotiin. IMAGE 3 Guntrends otti screenshotteja Kirsi Pihasta Google Hangoutsissa (s. Toimintakertomus 38 Ellun Kanat kutsuu itseään muutostoimistoksi ja nyt Kirsi Piha jaTaru Tujunen kertovat, millaista on tulevaisuuden työ ja sen vaatimukset. Uusi testamentti 48 Suna Vuori oli maamme tunnetuin teatterikriitikko, jonka hahmo päätyi näytelmiinkiin. Mitä huomenna syötäisiin 32 Se, millaista ruokaa saamme Itämerestä, riippuu siitä, miten mereen suhtaudumme. Nyt Pariisi on hänen esikoisromaaninsa päähenkilö ja näyttämö. Erätauko 20 Sebastian Ahon piti pelata elämänsä kevät jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspeleissä, mutta kevät on mennyt Oulussa. KU VA : G U N TR EN D S. 38). Sitten Vuori lopetti. K A N N EN KU VA : A K I R O U K A LA sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 276 | ke sä ku u 20 20
4 IMAGE 76 sisältö 14 27 KU VA T: O LI V ER B EE R , V EN LA R O SS I, EP IC G A M ES 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Poliitikkojen on kyettävä vastaamaan myös koronakriisin sosiaalisiin vaikutuksiin, sanoo poliittisen talouden väitöskirjatutkija Antti Ronkainen. 14 Ruoka Kaltoin kohdeltu salaatti ansaitsisi parempaa. nyt loppu. 28 Ajatuksia ja aforismeja Hesasta Otteita Janne Vapaavuoren tulevasta kirjasta. 13 Data Eri alojen muuttunut työelämä. 76 Musiikki Iida Sofia Hirvonen kiusaantuu nettikeikoilla. 77 Kirja Philip Teirin Neitsytpolku antoi lohtua Koko Hubaralle. 24 Asia Tiiviit kaupungit, matkailun tulevaisuus ja tahditon keskustelu syömishäiriöstä. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 70 Essee Antti Hurskainen ja keskikaljan laimea lumo. 81 Ruben Stiller Mitä korona kertoo Ruotsista. 74 Elokuva Katja Kallion rakkauskirje elokuvateattereille. 78 Reetta Räty Poikkeusolot korostavat eroja elämäntilanteissa. 27 Kulttuuritärpit Alkukesän kiinnostavin etänä nautittava klassinen, teatteri ja kuvataide
Ellun Kanat on julkaissut Tuplarytmihäiriö-nimisen tulevaisuusraportin, eikä se olisi se muutostoimisto joksi se itseään kutsuu, ellei raportin esipuhe alkaisi varsinaisella luulot pois -lauseella: Muutu tai kuole. On luotava sekä vakautta että kykyä muuttua. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund IMAGE 5 Muuttua vai säilyttää. . mikä siTTen on jatkuvuuden tai säilyttämisen kohtalo, mihin sitä tarvitaan, jos ajan mantra kuuluu ”muutu tai kuole”. ”Ei kannata poistua mukavuusalueeltaan, kun sen on kerran löytänyt”, Frangén sanoo niin kuin ei kukaan enää. Tämä kevät on toivon mukaan poikkeusolosuhdetta, mutta nykyhetkestä käsin voi hahmotella esiin piirteitä, jotka yhdistävät tulevaisuuteen hyvin sopivia yrityksiä. Pandemia ja poikkeusolot synnyttävät puhetta ja lehtijuttuja, joiden mukaan tarvitsemme tulevaisuudessa ihmiskuntana ja kansakuntana kaikki ”jotain tiettyä”, jotain, joka pelastaa meidät ja vie eteenpäin, on se sitten uudenlainen suhde kulutukseen, matkailuun, asumiseen tai työntekoon. Yksi tällainen on peruskoulu. Toukokuun puoliväliin kestänyt etäkouluaika pakotti monen opettajan ottamaan digiloikan äkkiä ja kerralla, mutta aina kun näen jommankumman lapseni opettajan luokan videopalaverissa, ajattelen, että hän ei ole palaverissa ensisijassa opettamassa uutta tai käymässä tehtäviä läpi. Ne ovat olleet samanlaiset jo 33 vuotta: aina kun kehykset ovat menneet rikki, Frangén on teettänyt samanlaiset tilalle. Kun parhaat farkut kuluvat puhki, ei samanlaisia enää saa. Nykyinen poikkeusaika saattaa lisätä ja tuottaa sen kaltaista pienimuotoisuutta, jossa vanhaa mieluummin korjataan ja säilytetään kuin uudistetaan, mutta varmuudella on ainakin yksi elämänalue, johon se ei päde. Koronakriisi on ostaltaan näyttänyt myös sen, että jatkuvuudelle ainakin on suuri tarve. Sanat löytyvät Laura Myllymäen artikkelista, jossa työn tulevaisuudesta keskustellaan Ellun Kanojen Kirsi Pihan ja Taru Tujusen kanssa. Frangénia on silti helppo ymmärtää. Ennen kuin sääntöjä voi rikkoa, ne pitää osata ja ymmärtää. Tässäkin pätee kuitenkin vanha ohje soveltamisesta ja toisin tekemisestä. Kun vanha televisio menee rikki, on vaikea löytää uutta, joka olisi yhtä pieni. Raja vedetään Woltin ja Stockmannin välille. pääkirjoitus. Tarpeet ovat jatkossakin erilaisia. Työelämä. Ne ovat yhtä aikaa reunaehdot ja rakennuspuut. Raportin nimen taustalla on kaksi suurta mullistusta, jotka vaikuttavat työhön nyt yhtä aikaa: älypuhelinten kymmenisen vuotta sitten mukanaan tuoma kommunikoinnin muutos sekä huoli maapallon kantokyvystä. H esarin Kuukausiliitteen viimeisen sivun Missä hän on nyt -palstalla otetaan selvää, mitä takavuosina taajaan julkisuudessa olleille nykyisin kuuluu. Vaikka näkökulma on yrityksissä, on se väistämättä myös yksilöissä: ei voi olla muutoskyvykästä organisaatiota ilman muutoskyvykkäitä työntekijöitä. Poikkeusoloissa ovat pärjänneet yritykset, joiden liiketoiminta on alun pitäenkin syntynyt reagoimisesta muutokseen, on se sitten kuluttajakäyttäytymistä tai toisenlaista kommunikaatiota. On luotava sekä vakautta että kykyä muuttua. Liiallinen vakaus on vielä parempi. Mallin valmistus on lopetettu, ja uusissa vastaavissa puuvillakankaan sekaan on pantu elastaania. TulevaisuusyhTeensopivuus, muuToskyvykkyys ja itseohjautuvuus. Opettajat pyrkivät ylläpitämään pysyvyyttä, tuomaan koulun edustamaa vakautta niihinkin koteihin, joista vakaus muuten puuttuu. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Pidän ajatuksesta samassa veneessä olemisesta ja ehkä olen kaivannutkin tunnetta siitä, mutta koronakriisissä ei ole kyse yhteisestä veneestä. Täällä me opet yhä ollaan, moni asia on eri tavalla kuin talvella, mutta ei lopullisesti ja koulu ei ole unohtanut teitä. Toukokuun alussa palstalla oli juontaja ja vitsiniekka Simo Frangén, joka puhui tietenkin myös silmälasinpokistaan. Epävarmuuden keskellä tarvitaan tahoja, joiden tärkein tehtävä on pysyvyydellään luoda turvallisuutta. Tarpeet ovat jatkossakin erilaisia. Epävarmuutta parempi lähtökohta muutosten tekemiselle on riittävä vakaus
Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. 35. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski TuoTTaja laura myllymäki digiToiMiTuspäällikkö miikka järvinen ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti INTERNET www.image.fi Tekijöinä Tässä nuMerossa Terhi Adler, Laura Airola, Sabina Friman, Iida Sofia Hirvonen, Silvia Hosseini, Koko Hubara, Milena Huhta, Antti Hurskainen, Johanna Karjalainen, Katja Kallio, Nuppu Koivisto, Juuso Koponen, Sanna Lehto, Sanna Lipponen, Susanna Luikku, Sirja Moberg, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Timo Pyykkö, Eulalia Ramirez, Venla Rossi, Aki Roukala, Reetta Räty, Kaisa Saario, Anni Sairio, Ruben Stiller, Eeva Suutari, Anton Vanha-Majamaa ja Suna Vuori. Kotona tehdään mitä huvittaa Siellä kun saa hurahtaa ihan mihin vaan. numero. KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2020 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 18. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). vuosikerta, 276. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. kesäkuuta 2020. Aikakauslehtien liiton jäsen. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme
Tekijöitä AKI ROUKALA (s. Kiinnostaako myynti neuvottelijan työ A-lehdissä. 1967) on viestintäyrittäjä, toimittaja ja entinen Helsingin Sanomien teatterikriitikko. Tulevana kesänäRoukala joutuu olosuhteiden pakosta pitämään kesäloman. Vähän myös läikähti lappilaisen mielenmaisemat lapsuudesta @imagelehti @sarasalomaa Ihanaa, @imagelehti tuli kotiin ja kysyy niitä asioita, joita ei saa kysyä. Ota yhteyttä: www.a-lehdet.fi/tyonhakijalle/ tulemyyntineuvottelijaksi tai soita rekry puhelimeemme puh. Kiinnostava ja lämmin teksti ystävyyssuhteesta. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @Jkylli Uusin @imagelehti päivän lukemisena. Olen aina pitänyt isän ja tyttären teksteistä. @jazmohi Helmikuun @imagelehti (joo, nyt vasta aikaa lukea) ensimmäinen hyvä #metoo juttu, mitä olen lukenut. Ei pelkästään totea, että herra x on syyllinen, tuomitaan hänet, kuten niin monissa jutuissa tähän saakka on ollut. #kolumni #image #lukurauha @NMellenius Miksi erilleen kasvaneet lapsuuskaverit ovat yhä ystäviä. K U VA T: JY R K I VA LK A M A , A K I R O U K A LA Puhumalla paras palkka. @jkorkman hieno kolumni. Pohdiskeleva, monitahoinen. 050 414 4330. Hän on lopettanut kriitikonuransa kahdesti, laati ensimmäisestä lopetuksestaan testamentin ja Imagen pyynnöstä myös uuden testamentin. 1978) on Hailuodossa asuva valokuvaaja, tapahtumajärjestäjä jamanageri, joka kuvasi tähän numeroon Sebastian Ahon. Kiitos et jaksatte kirjoitella meille upeita tekstejä. Kyllä Image on vaan hyvä lehti. SUNA VUORI (s
Avaaja
Paluussa normaaliin voi mennä tosi kauan. Luulen, että julkiset tapahtumat ja baarit pysyvät aika kauan kiinni. KESÄKUU 2020 IMAGE 9 Korona suistaa talouden syvään kriisiin, mutta poliitikkojen täytyy kyetä vastaamaan myös sosiaalisiin vaikutuksiin, sanoo poliittisen talouden väitöskirjatutkija Antti Ronkainen Helsingin yliopistosta. ”Ei sitä kukaan tällä hetkellä tiedä. Mitä kauemmin eristys kestää, sen syvempi isku talouteen tulee olemaan. TeksTi kaisa saario kuva sanna lehto ”Ratkaisut eivät saa olla pelkästään taloutta huomioivia” Antti Ronkainen Miltä talouden tie ulos koronakriisistä näyttää. Epävarmuutta tulee varmasti olemaan vielä loppuvuosi ja varmasti ensi vuosikin. Jos bruttokansantuote putoaa tänä vuonna alle 10 prosenttia jossain Euroopan maassa, pidän sitä hyvänä tuloksena.”
Vihreitä investointeja voivat konkreettisesti olla suuret investoinnit tuulivoimaan, infrahankkeet joukkoliikenteeseen ja asumisen ekologisointi erityisesti lämmityksen osalta. eU-komission alijäämäsäännöistä voidaan ihan hyvin laskea ulos vihreät investoinnit, se on yksi tapa taata ne myös kriisin jälkeen.” Miten realistisena pidät ajatusta isommasta suunnanmuutoksesta. eU-vastaisuudesta voi tulla ihan mainstreamia Välimerellä mutta myös pohjoisessa. eU:n artikla 123 kieltää ekP:lta jäsenmaiden suoran rahoituksen. ”Totta kai. Siinä mielessä 1990-luvun lama on hyvä vertailukohde mutta 1930-luvun lama parempi. Luulen, että kriisi tulee kiihdyttämään jo olemassa olevia kehityskulkuja, erityisesti antiglobaaleja tendenssejä. On ihan aiheellista ja ra tionaalista, että ihmisiä pelottaa ja on epävarma olo, koska vielä ei edes tunneta koko tautia eikä siihen ole lääkettä.” Toisten tulot loppuivat kuin seinään, toisilla rahaa vain kertyy aiempaa enemmän säästöön. Kokonaiset tuotantoalat voivat romahtaa. Velkasuhteen nousu tulee olemaan niin valtava, että en usko, että yksin säästämisen ja leikkaamisen aloittaminen olisi missään määrin järkevää yhteiskuntapolitiikkaa. Koronasta seuraava velkakriisi on vääjäämätön. Siksi ne haluavat koronabondeja eli yhteisvastuullisia velkakirjoja, joiden seurauksena velkaantumista ei kirjattaisi kansalliseen velan määrään. ”Eivät ne siinä mielessä ole toimivia, että tämä on niin erilainen tilanne. Jos jotain vertailuja halutaan tehdä, vertailisin vain poliittista vakavuutta. Suomi tuskin on suunnannäyttäjä vaan tulee trendien mukana.” Mistä EU-maiden riitely yhteisvastuusta kertoo. Varmasti esimerkiksi Finnairia joudutaan tukemaan, mutta tietenkin tukea voidaan ehdollistaa, jos halutaan. Jos poliitikot eivät onnistu hoitamaan Italian tilannetta, ekP:n pitää tehdä jotain. Taloudellisen kriisin syvyyttä voi vain arvailla, mutta veikkaan, että se tulee olemaan paljon syvempi kuin 1990-luvun lamassa tai finanssikriisissä. Eurokriisi loi syvän epäluottamuksen pohjoisen ja etelän välille, ja nyt se tulee esiin.” Taloustieteilijät ovat ehdottaneet, että velkakriisin helpottamiseksi Euroopan keskuspankki mitätöisi osan jäsenmaiden veloista tai jopa rahoittaisi maita suoraan. Mitä tämä tarkoittaa ratkaisukeinojen kannalta. Energiajärjestelmän, liikenteen ja asumisen muuttaminen vähähiiliseksi on järein tapa tehdä vihreää politiikkaa. ”eU voi ottaa globaalin ympäristöjohtajan roolin vain, jos eU-maat sitoutuvat kansallisella tasolla rakennemuutokseen. Italia ja Välimeren maat yleisesti ymmärtävät, että niiden velkasuhde tulee kasvamaan kriisin myötä enemmän kuin pohjoisessa. ”Se on poliittinen päätös. Tulee olemaan äärimmäisen kiinnostavaa, miten populististen ja kansallismielisten puolueiden uhka vaikuttaa keskustaoikeistolaisiin ja -vasemmistolaisiin puolueisiin. ” ?. Ongelma on se, että ekP tekee jo paljon, mutta sillä ei ole finanssipoliittista vastinparia. Suomessa on Euroopan tasolla hyvä tilanne, julkisvelka ei ole kuin 60 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.” Miten uskot ilmastotavoitteiden selviävän jälleenrakennuksen taloudellisista ja poliittisista paineista. Kaikista järein toimi olisi se, että poliitikot korjaisivat artiklaa. ”Italiassa julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen voi hyvinkin humpsahtaa lähemmäs 200:aa prosenttia. Voi olla, että tilanne mahdollistaa aiempaa suuremmatkin ympäristöinvestoinnit. Esimerkiksi ravintola-ala, turismi, hotelliala ja lentoliikenne romahtavat, jos ne eivät saa valtion tukiaisia.” Miten suurena pidät riskiä, että kriisipuhe itsessään syventää kriisiä. IMAGE 10 KESÄKUU 2020 avaaja Eurokriisi loi syvän epäluottamuksen pohjoisen ja etelän välille, ja nyt se tulee esiin.” –?antti ronkainen ” Miten toimivia vertaukset 1990-luvun lamaan tai finanssikriisiin ovat. ”Ratkaisut eivät saa olla pelkästään taloutta huomioivia, vaan pitää myös arvottaa ihmisten hyvinvointia. ”En usko, että psykologia on tällä hetkellä suuri ongelma. Jos on niin, että ekP:kaan ei toimi, pitää alkaa vakavasti valmistautua siihen, että Italia laiminlyö velkansa ja mahdollisesti poistuu euroalueelta. Pohjoisessa taas ajatellaan, että me olemme hoitaneet asiat paremmin kuin te, eikä meidän pidä olla vastuussa tulonsiirroista teille tai takaamassa teidän ongelmianne. Pitäisikö EKP valjastaa poikkeuksellisiin toimiin. Kun jälleenrakennus alkaa ja valtavat investoinnit otetaan jossain määrin käyttöön, mikään ei estä, että investoinnit olisivat vihreitä edelleenkin. Tämä on mahdollista vain Saksan johdolla vasta Angela Merkelin suurten koalitioiden jälkeen eli aikaisintaan ensi vuoden vaalien jälkeen
TY Ö LL IS ET TO IM IA LO IT TA IN (T O L 20 2) V U O S IN A 19 9 –2 8 DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI SONJA SAARIKOSKI Palvelualojen osuus bruttokansantuotteesta kasvaa jatkuvasti Palvelualat ja kauppa kattavat jo lähes 75 prosenttia työvoimasta. Muutostoimisto Ellun Kanojen Kirsi Piha ja Taru Tujunen uskovat, että koronan jälkeen parhaiten pärjäävät ne, jotka ovat muutokseen valmiita. Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella peruselintarvikkeiden, kuten ruuan, juoman, tupakan ja kotitaloustarvikkeiden, osuus yksityisestä kulutuksesta oli melkein 90 prosenttia. IMAGE 11 Data Palvelijoiden työmarkkinat Palvelualojen osuus Suomen työmarkkinoista kasvaa koko ajan. Laman kynnyksellä vuonna 1989 melkein puolet työvoimasta työskenteli teollisuudessa, rakentamisessa, liikenteessä ja alkutuotannossa. Tähän korona iski valtavan loven. Ollaan muutoksen edessä – jos vain tietäisi, millaisen. Nyt osuus on enää hieman yli 25 prosenttia. LÄ H D E: TI LA ST O K ES KU S 20 20 . Eri toimialoilla työskentelevien osuus työvoimasta 15 74 VUOTIAIDEN TYÖLLISTEN MÄÄRÄ ERI TOIMIALOILLA PROSENTTIOSUUTENA KAIKISTA TYÖLLISISTÄ METSÄTEOLLISUUS MUU TEOLLISUUS MUUT PALVELUT* TERVEY SPALVE LUT SOSIAA LIPALVE LUT KOULUTUS JULKINEN HALLINTO HOTELLIT JA RAKENT AMINEN LIIKENNE JA LOGISTII KKA VÄHITTÄ ISKAUPP A TUKK UKAU PPA MUU MAAJA METSÄTALOUS KULUTTAJATUOTTE IDEN VALMISTA MINEN KAUP PA RAVINTOLAT * Sisältää myös toimialan ”tuntematon” 25 % 50 % 75 % 89 1990 2000 92 94 96 98 08 2010 12 14 16 02 04 06 91 01 93 95 97 99 09 11 13 15 17 03 05 07 18 2019 Uusi toimialaluokitus. Juttu Ellun Kanoista alkaa sivulta 46. TY Ö LL IS ET JA PA LK A N SA A JA T S EK Ä TY Ö LL IS TE N JA PA LK A N SA A JI EN TE H D YT TY Ö TU N N IT TO IM IA LA N M U K A A N (T O L 20 8) , 15 –7 4 -V U O TI A AT , 20 5– 20 19 ; TI LA ST O K ES KU S 20 9. 2010-luvulla kasvu on ollut nopeaa varsinkin informaatioon ja viestintään keskittyvissä liike-elämän palveluissa. Sittemmin kulutuksen painopiste on muuttunut: liikkuminen ja vapaa-aika muodostavat yhä suuremman osan kulutuksestamme. Palvelualat ja kauppa muodostavat lähes 75 prosenttia työvoimasta. Johtuen toimialaluokituksen muutoksesta vuosien 1989–2008 ja 2009–2019 luvut eivät ole keskenään täysin vertailukelpoisia 41,7 % 12,5 % 37,4 % 9,3 % 58,8 % 11,2 % 25,9 % 4,1 % data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. Palvele mua
Molemmat ovat Suomessa yleensä korkeintaan kes kinkertaista huttua. Käydään läpi perusasiat. Vihreä kupla K U UK AU DEN HÄR PÄ K E PESEE JA Toimiva salaattilinko tekee kaksi asiaa: pesee ja kuivaa tehokkaasti. Toimiva kaava on tarkistaa, että salaattiin on päässyt ”perusaineiden” lisäksi jotain lämmintä eli paistettua (esimerkiksi papuja, kanaa tai tofua), jotain rapeaa (kiinankaalia, pähkinöitä tai ituja), jotain raikasta (vaikkapa kirsikkatomaatteja tai granaatti omenan siemeniä) ja jotain kermaista (fetaa, avokadoa tai mehevä jogurttikastike). Kautta maan tarjoillaan salaatteja, joissa ovat pielessä niin valmistustapa kuin koko homman idea: liian pieneen kulhoon on hätäisesti pilkottu muutama mauton ainesosa. Viime vuosina ovat yleisty neet myös erilaiset vihersmoothiet ja detoxmehut. Mieti suutuntumaa, makuyhdistelmiä ja sitä, saavatko syöjät vatsansa täyteen. Salaatin käyttö ei kuitenkaan rajoitu, no, salaat tiin. Jämäkkä rakenne ja tumma väri kertovat hyvää sekä ravintoarvoista että mausta. Puristettuna mehuna vihannesten nautti minen on toki nopeampaa, mutta tällöin menetetään iso osa niiden sisältämistä kuiduista. Pelkkä lävikkö ei hoida hommaa kunnolla, ja salaatin kuivaaminen talouspaperilla on ehkä säälittävintä, mihin aikaansa voi tuhlata. Ja se tarkoittaa, että salaatti täytyy valmistaa. Salaatin ei tarvitsisi olla itse kidutuksen ja laihdutuksen väline, vaan siitä voisi nauttia. Muuten et pysty pöyhimään aineksia kunnolla sekai sin. Näin lehdet säilyttävät suutuntumansa. Monet niistä ovat käy tännössä juotavia salaatteja. Kastikkeen lisäämisen ja pöyhimisen jälkeen lisää vielä hieman suolaa ja pippuria. 12 IMAGE 12 IMAGE KESÄKUU 2020 ruoka V oihan salaatti! Se on suomalaisten keittiöi den kaltoin kohdelluin asia. On olemassa kaksi erilaista ruokalajia: lisukesalaatti (esimerkiksi vihreä salaatti) ja pääruokasalaatti. Meidän täytyy hyväksyä, että salaatti on ihan oikea ruokalaji. Rakastu romaineen, sydänsalaattiin tai vaikkapa punaman goldiin. Salaattilajikkeita on satoja. Ne tuovat tärkeää raikkautta hampurilai seen ja BLTleipään. Ensin muutama sananen vihreästä salaatista: unohda turhanpäiväinen jäävuorisalaatti. Onneksi se ei ole vaikeaa. Ja kastikkeesta puheen ollen: lisää se vasta 30 sekuntia ennen tarjoilua. Niitä voi käyttää wrappien tapaan käärimiseen. Niistä voi tehdä pieniä kuppeja, joista tarjoillaan hienostunut alkupala. Sen on tarkoitus maistua. Tee salaatti astiaan, joka tuntuu hieman liian isolta. Sitten pääruokasalaattiin. Lopuksi päälle lisätään töräys epämääräisen väristä valmiskastiketta. Kastike ei tartu märkään salaattiin. Oxo Good Grips -salaattilinko ø 27 cm Stockmann, 54,90 € LINKOAA. Mikään ei ole ankeampaa kuin veltto ja kostea salaatti. Sillä kuten sanottu, salaatti on ruokalalaji. Pese salaatti juuri ennen sen käyttöä, mutta muista myös kuivaus. Se vaatii kuitenkin radikaalia ajattelutavan muutosta. Salaatinlehtiä voi grillata, wokata tai pikkelöidä. Testivoittajalingolla peset kesäaikaan kätevästi myös uudet perunat. Toisinkin voisi olla
Riivi timjaminoksista lehdet, kuori ja raasta valkosipuli hienoksi, ja sekoita ne kastikkeeseen. Nosta tarjolle ja valuta päälle kastiketta. Pane silppu tiheään siivilään, huuhtele kylmällä vedellä. Vinkki! Kastike säilyy jääkaapissa kannellisessa astiassa useita päiviä. Lisää suola. 2. KESÄKUU 2020 IMAGE 13 ruoka KESÄKUUN RESEPTI Vihreä kupla Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka valmistaa yleensä salaatin ilman salaattia. Vatkaa öljy, sinapit ja hunaja joukkoon. Maista ja lisää suolaa ja etikkaa makusi mukaan. Halkaise salaatit pitkittäin. Kuori ja hienonna salottisipuli. Laita sipuli, etikka ja kuuma vesi kulhoon. Tarjoa salaatti grillatun leivän kanssa. Grillaa keskikuumassa grillissä (tai sisällä parilapannussa) muutama minuutti molemmilta puolilta. Kesällä se yhdistetään grillattuun salaattiin, joka on herkullista jo sellaisenaan. Hiero niiden pintaan oliiviöljyä, suolaa ja pippuria. 3. 2 sydänsalaattikerää 2 rkl oliiviöljyä suolaa ja mustapippuria myllystä Kastike 1 salottisipuli 2 rkl sherrytai valkoviinietikkaa 1 rkl kuumaa vettä 2 dl laadukasta oliiviöljyä 1½ tl dijoninsinappia 1½ tl täysjyväsinappia 1½ tl juoksevaa hunajaa 2 timjaminoksaa 1 iso valkosipulinkynsi ½ tl suolaa Grillattu sydänsalaatti ja erikoiskastike KUVAT TIMO PYYKKÖ. Tämä salaatinkastike teki newyorkilaisesta Via Carota -ravintolasta maailmankuulun, eikä ihme. 1. Anna seoksen seistä 2 minuuttia
Toisaalta esimerkiksi Kiinan ja Intian kaltaisissa maissa nuoremmat sukupolvet kokevat matkailun maailmankansalaisen oikeudeksi, ja patoutunutta kysyntää on rajoitusten jälkeen muuallakin. Matkailua harkitaan tarkemmin ja siihen satsataan enemmän: sen sijaan, että mentäisiin aina samaan paikkaan Kreikkaan, säästetäänkin vaikka pidempään unelmamatkaan Uuteen-Seelantiin. Koronakriisin vauhdittama digitalisaatio ja tekoälykokemukset puolestaan muuttavat pelikenttää etenkin matkailupalvelujen tarjonnan osalta.” Antti Honkanen, Matkailualan tutkimusja koulutusinstituutin johtaja: Lyhyellä tähtäimellä muuttaa tietysti, mutta pidemmällä aikavälillä tilanne rauhoittuu, mitä epidemiaan tulee. Ainakin tulevana kesänä kotimaanmatkailu kukoistaa, kun halutaan tukea yrittäjiä ja epidemiatilanne on epävarma. Esimerkiksi Venetsiassa paikalliset ovat turhaan protestoineet isojen risteilyaluksien neljän tunnin vierailijalaumoja vastaan, mutta vasta nyt on alettu vakavasti pohtia risteilyturismin hyötyjen suhdetta haittoihin.” Inka Khanji, rantapallo.fi-matkailusivuston sisältöpäällikkö: Olen eri mieltä, eli kyllä matkailu tulee muuttumaan pysyvästikin. Ekologisuuden ja vastuullisuuden entisestään vahvistuvat trendit suosivat muutenkin lähialuematkailua.”. Muutosta tulee ja isoakin, koska jo pidemmän aikaa kuluttajakysynnän ja -käytöksen taustalla on ollut arvosiirtymä kohti kestävämpää kehitystä ja vastuullisuutta. Lentoyhtiöt ovat nyt supistaneet toimintaansa, ja lentämisen ilmastovaikutuksia pohditaan varmasti jatkossa tarkasti. Eli matkailu jatkuu, mutta sen sisällöt ja painotukset muuttuvat. Ilmastokriisi ei valitettavasti häviä mihinkään, ja se vaikuttaa matkailunkin tulevaisuuteen. Positiivista kriisissä on, että pakollinen tauko antaa matkakohteille aikaa miettiä, millaista turismia niihin oikeasti halutaan. Uskon pitkän matkan massaturismin vähenevän; maata pitkin tapahtuva lähialuematkailu on ollut ainakin puheissa nousussa jo aiemmin. 14 IMAGE 14 IMAGE HUHTIKUU 2020 nyt Koronaepidemia ei muuta matkailua pysyvästi TEKSTI SUSANNA LUIKKU KUUKAUDEN VÄITE Paavo Virkkunen, Visit Finlandin toimitusjohtaja: Vastaan kyllä ja ei. Jo nyt on nähtävissä, että halpalentoyhtiöt supistavat rajusti toimintaansa tai menevät konkurssiin. Ne nousevat yhä enemmän esiin, eikä samaan yltäkylläisyyden maailmaan kuin ennen koronaa ole paluuta. Impulsiiviset lyhyet viikonloppumatkat vähenevät
TOISINKIN VOISI OLLA. Tutkijat uumoilevat, että pandemian seurauksena väljästi rakennetut kehyskunnat, Nurmijärvet ja Lempäälät, kokevat uuden suosion. Se taas, että selittää vähäkaloristen ruokien olevan omia ”turvaruokia”, on omiaan vahvistamaan syömishäiriöistä kärsivän ihmisen valmiiksi vääristyneitä ajatusmalleja. Ohjelman aikana Salmi esittelee olemattomia vatsamakkaroitaan ja selittää, että hänen turvaruokiaan ovat mustikkakeitto ja raejuusto pippurilla. FIKTIOLAATIKKO Ronja Salmi ja paha makkara. Useiden eurooppalaisten kaupunkien avoviemärit umpinaistettiin ja jätevedet ohjattiin pois kaupungeista. Etenkin, jos ohjelman otsikko on niiden kanssa perustavanlaatuisessa ristiriidassa. IMAGE 15 HUHTIKUU 2020 IMAGE 15 TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI ANNALIINA NIITAMO KUVITUS ANNI SAIRIO TEKSTI SONJA SAARIKOSKI TOISINKIN VOISI OLLA Koronavirustartuntoja on todettu eniten tiiviissä kaupungeissa. Ruton jyllätessä Euroopassa 1300-luvulla kokonaiset kaupungit yrittivät estää taudin saapumisen muureilla. Kaupungit maailmalla – Bogota, Berliini, Pariisi, Vancouver, Oakland – sulkevat nyt autokaistoja ja kokonaisia teitä, jotta kaupunkilaiset voisivat ulkoilla turvallisesti. Olemattomien ”vatsamakkaroiden” esittely tällaisessa kontekstissa on tilannetajuttomuudessaan kuin johtoportaan palkankorotusten läpikäynti tiedotus tilaisuudessa, jonka pääasiallinen tarkoitus on ilmoittaa henkilöstöä koskevista massiivisista irtisanomisista. ”Mä oon elämässäni eläny monta päivää sillä et mä vedän pelkästään mustikkakeittoo”, Salmi kertoo. 1800-luvulla koleran takia puhtaan juomaveden merkitys tunnistettiin. Kun muurit eivät riittäneet, ruton koskettamat kodit merkittiin oveen piirretyllä mustalla ruksilla. Salmi on valinnut vieraikseen syömishäiriöistä kärsiviä ja niistä parantuneita ihmisiä. Lisäksi hän sanoo, että huonoon kehonkuvaan auttaa, kun pääsee ”hyvän seksin makuun”. Eikö Salmi ota huomioon, että syömishäiriöinen ihminen kokee lähes aina inhoa omaa kehoaan kohtaan. Arkkitehdit ovat avoimissa webinaareissa ja blogeissa ehdottaneet parvekkeiden lisäämistä asuntoihin ja viihtyisämpiä sisäpihoja, jotta yhteys naapurustoon säilyy myös eristysaikana. Kauden toinen jakso käsittelee syömishäiriöistä paranemista. Monet kaupunkilaiset haaveilevat paosta lähemmäs luontoa ja väljyyttä. Kaupunkilaisille perustettiin julkisia kylpylaitoksia. Tiiviisti rakennettujen kerrostalojen välissä on leveitä ja vihreitä jalkakäytäviä liikkumiselle. Vartalon paljastaminen toiselle ihmiselle seksin merkeissä on monelle tällaiselle ihmiselle kauhistus. Nykytutkijat ovat varsin yksimielisiä siitä, että niin kutsutut 15 minuutin kaupungit, jossa tärkeimmät palvelut ovat vartin kävelyn päässä kotoa, ovat kriisin tullen kaikista sitkeimpiä selviytymään. Digitaalisuus on nykykaupungin sanitaatiota. Ylellä julkaistun haastattelun mukaan hän toivoo siten voivansa helpottaa ”jonkun toisen oloa”. Kulkutauti kaupungissa Kirjailija-yrittäjä-juontaja Ronja Salmella on Ylellä ohjelma, jonka nimi on Mitä mietit, Ronja Salmi. Tuberkuloosin aikana asuntosuunnittelu kehittyi ja runsas luonnonvalo ja raikas ilma nähtiin tärkeiksi taudin hoidossa ja ennaltaehkäisyssä. Se, että itsellä on vähän hankalia ajatuksia, ei tarkoita, että niitä kaikkia tarvitsee saati kannattaa kertoa julkisesti. Keskustan ulkopuolelle perustettiin joukkohautausmaita, kuten Helsingin Vanhankirkon puisto eli Ruttopuisto. Sairasleirejä perustettiin muurien ulkopuolelle. Heitä haastatellaan jaksossa, mutta tärkeintä tuntuu olevan Salmen oma ruokasuhde ja hänen ajatuksensa kehostaan. Salmi tuo ohjelmassa esiin myös omia kokemuksiaan. Kaupunkien hallinnoilla on nähty olevan vastuu kulkutautien ehkäisemisessä Euroopassa jo antiikista lähtien eristämällä sairaat terveistä. Mitä jos tiiviit kaupungit olisivatkin parhaita paikkoja asua pandemian aikana. Mitä on kaupunki ilman palveluita ja katuelämää
Parhaassa tapauksessa seurauksena luodaan taiteilijapalkka. Kansalaispalkkaa vaativat aloitteet nousevat mieleen. Hallitus oli tuolloin linjannut, että yleisötilaisuudet on peruttu ainakin heinäkuun loppuun saakka.. Meidän etu on, että olemme pieni valtionosuusjärjestelmän (VOS) ulkopuolella toimiva teatteri, emmekä siksi ole vielä joutuneet lomauttamaan. Elokuvamusiikin ystävien taas kannattaa tutustua Orchestre Philharmonique de Radio Francen konserttitallenteisiin. 16 IMAGE nyt MUSIIKKI Linda Wallgren Teatteri Vanha Jukon taiteellinen johtaja: ”Elävän esityskokemuksen ja toisten ihmisten hien haistamisen tarve varmasti kasvaa tämän omituisen ajanjakson myötä. Parhaassa tapauksessa taiteen merkitystä, laadun käsitystä ja taiteen arvoa joudutaan pohtimaan. Näyttää siis siltä, että pääsemme myymään ja markkinoimaan ensi syksyä vasta elokuussa. Myös lohtua ja yhdessä viihtymistä lupaavilla esityksillä on paikkansa. Teatterin supervoima on esiintyjien kanssa samassa tilassa ja hetkessä eläminen ja vuorovaikutus, eikä sitä korvaa mikään. Myös VOS-uudistus arvioidaan varmasti uudelleen.” Otso Kautto Tampereen Työväen Teatterin johtaja: ”Me saimme Business Finlandilta 100 000 euron rahoituksen residenssitoiminnan kehittämiseen. Kysyimme teatterinjohtajilta, mitä koronasta seuraa. Virtuaaliteatterit ovat arvostettavia hankkeita, mutta niistä puuttuu yleisön yhteisöllinen kokemus. Arki Arten mukaan Jean-Philippe Rameau KU VA T: JU SS I V IR K KU M A A , JO O N A PE TT ER SS O N , SA A R A V U O R JO K I, JA A K KO PI ET IL Ä IN EN Kuinka käy teatterin. kaoottista maailmaa jäsennetään. Jos syksykin perutaan, se tietää jo rajua jälkeä koko taidekentälle. Suoratoistopalvelut ja verkkosisällöt tulevat ulos korvista, mikä voi johtaa parhaimmillaan teatterin renessanssiin. Korona-ajankuluksi Arte on myös tuottanut Hope@Home-kotikonserttisarjan yhdessä viulisti Daniel Hopen kanssa. Suudelma lavalla on kovin todellinen. Toivon silti, että striimaukset säilyvät rinnalla. Toivon, että ihmiset malttavat odottaa elokuulle ja tukevat meitä silloin. Se, jolla oli varaa investoida tulevaan, porskuttaa. On hyvä, että teatterissa käyminen ei ole itsestäänselvyys. Kriisin jatkuessa tarvitaan joku uusi kulttuurin tuen muoto. Sarjassa kuullaan niin kaanonteoksia kuin modernia kamarimusiikkia, ja vieraat vaihtelevat Sir Simon Rattlesta Rammsteinin Flake Lorenziin. Arte-kanavan tarjontaan voi tutustua osoitteessa www.arte.tv/fr/arte-concert/musiques-classiques/. Kaikki toiminta on toistaiseksi keskeytetty. Yhtenä ”konserttikirjastona” toimii kulttuurikanava Arte, jonka laaja valikoima kattaa kaikkea rockista balettiin. Maailma tuntuu pienentyneen, kun peräkkäisiä iltoja voi viettää Schaubühnen, National Theatren, Metropolitanin, Kansallisoopperan ja rovaniemeläisen Rimpparemmin näytöksissä.” Haastattelut on tehty huhtikuun lopussa. Se, joka sinnitteli selviytyäkseen, uupuu.” Sarianne Paasonen Kemin kaupunginteatterin johtaja: ”Kemin kaupunki on jo lakkauttanut palkanmaksun kaikilta teatterilaisilta kahta poikkeusta lukuun ottamatta vedoten työlain 2:12 pykälään eli työn estymiseen työnantajasta riippumattomista syistä. Tuki on suunnattu vapaan kentän hankkeille, sen avulla pyritään pitämään huolta VOS-järjestelmän ulkopuolelle jäävistä taiteilijoista, jotka ottivat koronaiskun pahimmin vastaan. Mieluusti sanoisin teatterin ystäville, että ostakaa lahjakortteja ja vuosilippuja, mutta niitäkään emme tällä hetkellä pysty myymään. Oopperapuolella Arten tarjonnan kruunaa Opéra Bastillen tuotanto Jean-Philippe Rameaun oopperasta Les Indes Galantes (1735). Jonkin aikaa teatterissa tulee korostumaan kaipuu vahvoihin ”sisältöihin”, joissa TEATTERI TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI NUPPU KOIVISTO Konserttikevät 2020 on COVID-19-pandemian vuoksi siirtynyt väliaikaisesti internetiin. Ohjelmisto ulottuu Stanley Kubrickista Jacques Tatin ja Jean-Luc Godardin filmimusiikkiin. Pahimmassa tapauksessa polarisoituminen jatkuu ja tuloksena on ”eurooppalainen” tilanne, jossa taiteilijat elättävät itseään ”porvarillisella” työllä. Onko suurilla kulttuurilaitoksilla sen jälkeen enää varaa palkata freelancereita. Koreografi Bintou Dembélé on yhdistänyt näyttämökuvaan street-tanssin liikekieltä, joka istuu barokkimusiikkiin upeasti. Koskettavat kehot ovat muistuma menneistä ajoista ja lupaus paremmasta tulevaisuudesta. Katsojilta oli tosi solidaarinen ele, että suurin osa ennakkoon lipun ostaneista jätti perimättä rahat takaisin. Ne, joille teatterissa käyminen on ollut merkittävä osa omaa identiteettiä, ottavat kyllä menetetyt käynnit takaisin
Kysyn nyt ihan ystävälli sesti: onko tää joku nopee vaihe vai kestääkö pidempäänkin. Ootko tajunnut että Paavo Arhinmäki on politiikan Paleface. Heh tajusin just et en oo muuten viiteen viikkoon pitäny vetska rillisia housuja. Kulta alkoks tää karan teeni maaliskuussa 2019 vai 2020. Nyt sitä kalijjaa tosijjaa. Mitä tositetarkastaja muuten tekee. Vai jollain ketolla. Oon menny jo sekasin. Mut valittiin just taloyhtiön halli tukseen, eli nyt se muraali lähtee ja tilalle Teslan laturi. TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI NUPPU KOIVISTO Nyt on ehkä psykoosit tulilla täällä länsisii vessä, mitä luulet osaiskohan Caleb hoitaa kauppa reissun?. Nyt kylppärissäkin haisee juurileipä, voisko tää sun koti konditoria aloittaa yt:t pikkuhiljaa. Eva Wahlström on urheilun Paleface. Liinu sano et kandee hellii itseään in the times of corona. Rakas jos ihmette let Visa laskussa sitä 560 euroo Arelan netti kauppaan ni se on vaan mun cash miroloasu etä töitä varten. Heh luulin et Kyrö Distilleryn käsidesi kiskalle oli jono, mut se olikin leipäjono lol. Mä luulen et lemmikk isiilit ei osaa pitää kau passa turvavä liä, mut voihan sitä kysyy. Peter Vesterbacka on busineksen Pale face. Mulla on niin ikävä ihmisiä et jopa sun exien seura kelpais. Sun stetsoni tilaus saapu eilen Jenkeistä. Söin meinaa äsken Döner Harjun makkaran, kylmänä ja srirachalla. Juurileipä haisee MUISTITKO KAURAMAIDON. Outo olo. Send help. Pitäiskö soittaa Fretti naiselle et tulis pikkusten kanssa ikkunan alle ni voitais vaihtaa podcastsuosituks ii ja artesaanikilju reseptejä. Pariskunta ei ole poistunut kuukauteen kotoaan. Ja ööö Tomi Björck. Ilmapiiri alkaa tulehtua töölöläisasunnon länsisiivessä. IMAGE 17 Enkö kulta oo sanonu että meille ei osteta kerberoita eikä bitcoineja vai oliks tää joku sun vitsi. Juujuu. Riku ja Tunna on telkun Paleface. Ja muistatko oliks mä vegaani ennen tätä
Keskeneräisyyttä ja kokeiluja syleilevä, erilaisia yhteisöjä, taiteilijoita sekä toimijoita yhteen tuova ja kaupunkitiloja hyödyntävä festivaali järjestetään tänä vuonna sähköisessä muodossa. Kun kamera liikkuu niitä pitkin, erottuu lyhyempää karvaa vasten pidempiä tuulessa huojuvia jouhia ja tuntokarvoja. TEKSTI SANNA LIPPONEN KU VA : B R ID G ET PO LK , H EL S IN K I C O N TE M PO R A RY. Sähköistä kaupunkikulttuuria Biennaali muuttuu elokuvaksi Hevosen ja punk-keikan muotokuvat Kiasma-teatterin tuottama vuosittainen urbaanin taiteen ja kulttuurin festivaali URB esittelee muuttuvan kaupunkija nuorisokulttuurin vaikutusta nykytaiteen eri muotoihin. 18 IMAGE nyt KUVATAIDE Taiteilija Hannaleena Heiskan tuotanto koostuu muun muassa öljyvärimaalauksista, hiilipiirroksista, videoteoksista, monitaiteellisista performansseista ja kolmiulotteisista rakennelmista. Hannaleena Heiskan teokset Ridestar ja Today We Live ovat katsottavissa Helsinki Contemporaryn Vimeo-tilillä osoitteessa www.vimeo.com/helsinkicontemporary. Riian kansainvälisen nykytaidebiennaalin (RIBOCA2) and suddenly it all blossoms -näyttely muuttuu koronaviruspandemian vuoksi pitkäksi elokuvaksi ja sen lavasteiksi. Yhdessäolo, energia, aggressio, ilo ja imu välittyvät, kun kamera tulee lähelle kuvattavien kasvoja, tallentaa ja kadottaa. Kun eläimen tunnistaa hevoseksi, mutta ennen kuin se liikkuu, mieleen tulvivat lukemattomat kuvat kuolleista hevosista, esimerkiksi Berlinde De Bruyckeren veistokset ja Perttu Saksan valokuvat. Molemmista teoksista välittyy yhteyden tutkiminen: yhteys ihmisen ja eläimen välillä, ihmisten välillä, ihmisen ja musiikin, yksilön ja ympäristön sekä katsottavan ja katsojan välillä. Siinä missä Ridestar on muotokuva hevosesta ja suurista tunteista, on Today We Live ryhmämuotokuva tyypeistä punk-keikalla. Luvassa on muun muassa skeittileffoja, klubikulttuuria, tanssija biotaidetta, henkilökuvia sekä asuinstallaatioita. Lävistettyjä ja vahvasti meikattuja kasvoja, huppareita ja lippiksiä, heiluvia hiuksia ja kehoja – keikan tunnelma saa tyystin toisenlaisia, unenomaisia ja rituaalinkaltaisia sävyjä hidastettuna ja sentimentaalisella musiikilla kuorrutettuna. Kun suuri friisiläisruuna makaa keskellä keväistä maisemaa liikkumattomana, musiikkina soi aaria Jules Massenet’n oopperasta Werther. Riian kansainvälinen nykytaidebiennaali (RIBOCA2) and suddenly it all blossoms 21.5.2020 alkaen www.rigabiennial.com. Ja kun hevonen lopulta nousee ylös makuulta, tuntuu siltä, että samalla se nousee paitsi kuolleista myös sydänsuruistaan. Ridestar-teos alkaa kuvalla tummista, kumpuilevista maisemankaltaisista muodoista. Elokuvassa vuoropuhelua käyvät näyttelyn valmiit, keskeneräiset ja puuttuvat teokset. Urbaanin taiteen ja kulttuurin festivaali URB järjestetään sähköisesti 9.–14.6.2020 www.urb.fi. Helsinki Contemporary -gallerian Vimeo-tilillä on katsottavissa kaksi Heiskan videoteosta, Ridestar (2010) ja Today We Live (2012). Sen ohella biennaalin ”uudelleen kuviteltuun” ohjelmaan sisältyy verkosta seurattava sisältö puheenvuoroineen ja keskusteluineen
Pormestarina en voi kertoa haluistani kenellekään. Voittaja saa hämärän lupauksen linjauksesta, joka unohdetaan. – En ole, tietenkään, kriisitilanteessa, miettinyt lainkaan omaa tulevaisuuttani. Muurahaisten keskeltä laskin viisi valokuvaajaa. – Läheiseni ovat ties missä. Terapian sijasta saan häneltä suttuisia fakseja: ”Kuka luulet olevasi. Kriisin jälkeen ehdotan, että ilmastokriisin hillitsemiseksi tiettyinä viikonpäivinä saa ajaa vain tietyillä autoilla. – Kuuntelen kellarissani täysillä Sailor-yhtyeen tuotantoa, nautin juomia, joiden nimissä on ”Helsinki”, osallistun nimettömänä häirikkönä kesämökin jätehuoltojärjestelmiä koskeviin nettikeskusteluihin ja siteeraan pääni sisällä itseäni: ”Pitkäaikainen eristäytyminen, alkoholi ja suomalainen kansanluonne on erityisen vaikea yhdistelmä.” KU VA : JE TR O ST R AV ÉN AFORISMEJ A HESASTA AND AJATUKSIA. – Olen nyt jo 12 kertaa yliviivannut presidentillisestä puheestani kohdan ”kriisi on saanut helsinkiläiset näyttämään, mitä tarkoittaa vastuullinen, sivistynyt suurkaupunkilaisuus”. Eräs valokuvaajista huusi Stockmannin edessä jutteleville vanhuksille, voisivatko nämä väistyä, kun kuva menee pilalle. Ratkaisuani ja selkärankaisuuttani ylistetään samaan aikaan, kun Helsingin tietyille postinumeroalueille hankitaan toinen auto, jotta autottomilta päiviltä vältyttäisiin. The Real Anne Franck.” – Ovat ottaneet kovasti Flow Festivalilta yhteyttä. – Keksimme parin autovalmistajan kanssa win–win-ratkaisun. Toivovat erityis linjausta Flow Festivalin järjestämiseen, koska ”täähän on ihan eri tason juttu kuin festarit jossain viruskuopassa landella”. Kustannustoimittajani lähettelee videotiedostoja itsestään laulamassa Charles de Gaullen lentokentällä Popedan kappaletta Tahdotko mut tosiaan. Terapeuttini on sekoamassa vintillään Virossa. – Päättäjätasolla käynnissä kilpailu siitä, kenen viestiin ministeri AnnaKaisa Pekonen viimein vastaa. Viimeksi poistin kohdan etäkokouksen peruunnuttua, koska Lidlissä tulivat myytiin muotilenkkarit. Onneksi vanhuksilla ei ole enää voimia jäljellä, ja siksi me kohtelemme vanhuksia niin kuin me kohtelemme. Hesalaista asennetta parhaimmillaan ja pahimmillaan, vaikka taitavat olla lahtelaisia, minkä heistä myös aistii. – Sellainenkin on yön yksinäisinä, Hämettä ikävöivinä tunteina käynyt mielessä, että ”Superlevittäjä” kuulostaa joltakin, millaisia me ihmisinä vielä hetki sitten pyrimme olemaan verkostoituessamme juhlissa, joihin ainakaan minä en halunnut. ymmärtämättä, että vastaus on kysymyksessä. – Aamulla Helsinki taas kuhisi työläismuurahaisia menossa niihin töihin, joita ei voi etänä tehdä. IMAGE 19 TEKSTI SANNA LIPPONEN Tässä minä olen, Helsingin pormestari, sisälläni hesalaishaluista suurin, pako kesämökille, Hämeeseen, kauas näistä lapsistani, hesalaisista valittajista ja kyttääjistä, vapauteen. Aina en kuitenkaan voi välttyä tunteelta, että verrattuna Mäntyniemen syrjäytyneeseen vanhukseen ja tamperelaislikkaan, joka yrittää samaan aikaan syödä, säilyttää ja desinfioida mustan makkaran, näytän varsin presidentilliseltä pitäessäni väsyneillä silmilläni tiedotustilaisuutta siitä, että linjaan nyt tässä jotain. Vuonna 1967 Ecuadorin Picoza-kaupunki valitsi pormestarikseen Pulvapiesin, jalkapulverimerkin. yst.terv. Kätevä linjaus, tavallaan. He odottivat muurahaisten katoavan siivousvälinekaappeihinsa ja alkoivat ottaa kuvia autiosta Helsingistä. Olen tunteideni kanssa yksin, arvokkaana, kuin Kekkonen kaipaamassa Kainuuta tunisialaispalmussa istuessaan
20 IMAGE KESÄKUU 2020 Pelikatko
TeksTi oskari onninen kuvaT aki roukala. KESÄKUU 2020 IMAGE 21 NHL-kiekkoilija Sebastian Aho ehti tehdä kauden aikana 38 maalia, kunnes hän joutui palaamaan Carolinasta Ouluun. Siellä hän tekee samaa kuin muutkin: seuraa NHL:n tulosten sijaan THL:n tuloksia
Mutta jotakin piti keksiä. Illaksi ruokaa: kanaa riisipedillä. Tai ihan ok, mutta en mikään älytön. Seuraavana päivänä NHL:n komissaari Gary Bettman ilmoitti virallisessa tiedotteessa: kaikki ottelut keskeytetään tästä illasta alkaen. Meen golfaamaan, meen porukoille syömään. Silti hän ehtii olla päivät menossa aamusta iltaan. Kunnon satseja, vähintään muutamaksi päiväksi kerrallaan. New Jersey Devils oli kauden heittopussijoukkue. ”En tosiaan ees kaupassa käynyt”, Aho sanoo. Toki hän oli tehnyt ruokia aiemminkin, bolognesea, tortillaa, sellaista, mutta ei näissä määrin. Tyttöystävän kanssa oltiin kahdestaan. Ei ainakaan suoralla lennolla New Yorkin kautta. Tenniksen jälkeen kotona on vielä tehtävä intervalliharjoitus kuntopyörällä. Illallinen tyttöystävän kanssa. Mutta nyt tarjolla oli vain seiniä. Pelit alkavat lokakuun alussa, ja runkosarjassa on 82 ottelua per joukkue, parhaimmillaan viisikin viikossa. Ja jos Aho olisi itse saanut päättää, päivä olisi ollut muutenkin aivan erilainen. ”Rahapajassa ei kauan kestänyt. Sarjoja tuli katsottua aiempaa enemmän ja intensiivisemmin. Se on ollut mun suosikki.” Ruokaakin Aho alkoi laittaa, simppeleitä ja ohjeen mukaan, ei mitään rakettitiedettä, hän sanoo. Koska Aho on vasta 22-vuotias ja 80-kiloinen, huippujääkiekkoilijan mittareilla siis nuori ja hintelä, kesä on myös sitä aikaa, jolloin lisätään lihasmassaa. Se koskisi jokaista. Ties miten monta kertaa nähdyt Frendien tai How I Met Your Motherin jaksot eivät pysyneet enää vain taustalla. Kahden viikon ihmiskontaktiton karanteeni, niin pääministeri Marin oli ohjeistanut kaksi päivää aiemmin, kun Suomi oli ottanut käyttöön valmiuslain ensimmäistä kertaa sitten sota-aikojen. Donald Trump oli kieltänyt Yhdysvaltoihin matkustamisen. ”Oon silleen aika sosiaalinen ihminen. 22 IMAGE KESÄKUU 2020 J ääkiekkoilija Sebastian Ahon päivä huhtikuun viimeisenä maanantaina: Hän herää kello seitsemän, vie auton huoltoon ja ajaa vuokra-autolla kotiin. Normaalisti tykkään olla aina jonkun kanssa jossakin. Ehkä joku sarja pyörimään, Aho suunnittelee. Pinkki jumppamatto. Joukkue istui lounaalla hotellilla, kello oli Ahon mukaan kaksitoista tai yksi, kun heille kerrottiin: peli siirtyy, nyt lähdetään takaisin Carolinaan. Syvänsininen kuntopyörä, käsipainot, kuminauha. ”Ihan muutama vuosi sitten tuli pelattua enemmän, mutta nyt lopahtaa se kiinnostus joskus tunnin kohdalla ja alkaa muuta värkkäämään. Tiger King jää katsomatta. Silti ensimmäiset viikot olivat tuskastuttavan tylsät. Kerran Aho muistaa olleensa viikon kotona aivotärähdyksen vuoksi. N ormaalisti kesken NHL-kauden ei juuri käydä Suomessa. Sitten aletaan hiljalleen valmistautua seuraavaan kauteen. Kanaa ja lohta ja ”soossit siihen”. Nään paljon ihmisiä”, hän luettelee. Eivätkä vaihdot Keski-Euroopassa, vaikkapa Frankfurtissa tai Amsterdamissa kiinnostaisi, koska siellä koronavirus jylläsi jo. Nyt se oli nostanut päänsä playoff-viivan pinnalle. Hän ei ole omien sanojensa mukaan mikään kotoilija, koskaan ollutkaan. Tiger King on kesken. Sitten Coloradossa pelaava Mikko Rantanen soitti: ruotsalaiset organisoivat omaa lentoa, on tilaa, haluatteko mukaan. Iltapäivällä tunti pari pleikkaria. Hänen vanhempansa kiikuttivat ostoksia kotiin, kerran kaverikin. Jos NHL-pelaaja loukkaantuu, hän käy kyllä hallilla kuntouttamassa itseään ja näkemässä ”äijiä” joka päivä. Mutta ihan normaalisti me valmistauduttiin”, Aho sanoo. M aaliskuun kahdestoista päivä oli torstai. Mutta kun kausi on ohi, koti kutsuu. ”Silloin alkoi tuntua siltä, että tulee varmaan meillekin stoppi tähän hommaan. Totta kai se vaikeuttaa tätä.” Tyypillinen jääkiekkoilija: joukkueessa kasvanut. Suomessa pääministeri Sanna Marin ilmoitti, että yli 500 ihmisen tapaamiset kielletään. ”Kahavi on aivan ehoton”, Aho sanoo puhelimessa. Vierashuone toimittaa kuntosalin virkaa, koska sille ei olisi nyt muutakaan käyttöä. Pudotuspelipaikka alkoi näyttää hyvin todennäköiseltä. Ihan vaan sen takia, kun sitä hypetetään niin paljon. ”Jenkeissä mulla on puuro ja joku munakas aika vakio.” Päivän treeni alkaa tennishallilta, jossa Aho tapaa juniorien MM-kisojen 2016 mestarijoukkueen ketjukaverinsa, Oulun Kärppiin täksi kaudeksi palanneen Jesse Puljujärven. Aamiainen on sama joka päivä: kaksi ruispalaa, kaksi kananmunaa, kuppi kahvia. Ensimmäiset viikot ”ajetaan koneita alas”. Pakastevihanneksia päälle ja uuniin. Ei yksinkertaisesti riitä keskittyminen enää, että pellais niin pitkiä aikoja kuin ennen.” Mutta kun kaksi viikkoa oli ohi, kotona alkoi pärjätä ihan hyvin.. ”En mä nyt ihan masterchefi oo, en mitään gourmetruokaa pysty tekemään. Aho ja hänen joukkuekaverinsa Teuvo Teräväinen lätkivät golfia ja tennistä pari päivää ja selvittelivät, miten Suomeen pääsisi. ”Oltiin Teukan kanssa, että ehdottomasti.” Kone lähti seuraavana keskiviikkona Buffalosta, pysähtyi Tukholmassa ja jatkoi Helsinkiin. Vaikka Wolt polkee, ulkona syöminen on vähentynyt. ”Oon katsonut vasta kaksi jaksoa. Määräys oli annettu, sitä noudatettiin. Ahon Hurricanes oli pelannut syksyllä hyvän alkukauden, mutta rypenyt koko talven. ”Käyn aamulla treenaamassa, sitten treenikavereiden kanssa ulkona syömässä. Pikemminkin jotain päinvastaista. Ketään ei ollut missään. Jos pystyy syömään ja uppoaa kaikki, se on hyvä lähtökohta.” Pleikkariakin tuli hakattua, yleensä Fortnitea ja Call of Dutyä sen mukaan, kumpaa kaverit pyysivät pelaamaan. Pelikaverit olivat toki WhatsAppin päässä ja puheluiden sijaan alettiin soitella Facetimejä, ”että saisi fiilistä, että ollaan yhdessä”. Kun puhelimen aukaisee, aina on joku kehumassa.” Lopulta hän menee kuitenkin saunaan ja läräilee puhelinta hetken ennen nukkumaanmenoa. Ehkä vielä iltakävely. ”Ennoo mikään hirveen hyvä pellaan. Pelin piti alkaa neljältä, mutta silloin joukkue oli jo koneessa Raleighiin. Se riippuu porukasta, tuleeko niitä voittoja”, Aho sanoo. Aurinko paistoi. Ehkä soitto vanhemmille tai kaverille. Muutaman kerran Aho kävi luistelemassa mailan ja kiekon kanssa Perämeren jäällä. Edellisenä päivänä koripallosarja NBA oli ilmoittanut oman kautensa keskeyttämisestä, kun Utahin joukkueen sentterillä oli todettu koronavirustartunta. Sebastian Ahon joukkue Carolina Hurricanes oli lentänyt kotikaupungistaan Raleighista Pohjois-Carolinasta liki viidensadan mailin päähän New Jerseyhyn. Päivän paras Fortnite-sijoitus on toinen. Siitä Aho lensi vielä Ouluun ja linnoittautui tyttöystävänsä kanssa kerrostaloasuntoonsa, hänen mukaansa noin sataneliöiseen kolmioon lähelle Oulun keskustaa. Jos jalka on rikki, tehdään käsiä ja toisinpäin. Joukkueella ei ollut enää kokoontumisia ennen kuin seura antoi luvan lähteä kotiin. Siitä lähtien kaikki meni pikakelauksella
KESÄKUU 2020 IMAGE 23
24 IMAGE KESÄKUU 2020
Selkeää ja helppoa, kuulemma. Välissä jogurttia ja ruisleipää kotona ja takaisin Pikisaareen kuvattavaksi. Normaalisti tähän aikaan vuodesta olisivat parhaat pelit. ”On tässä löydetty keinoja siihen, miten ei tulis sitä tylsyyden tunnetta.” Yksi prinsiippi riittää: aamu on tärkein. Se menee enemmän oleskeluun se päivä, mutta ei silloin tunnu tylsältä. Tekemistä on oltava. ”Aamupäivä merkkaa sen. Lounaaksi eilistä kanaa mikroon ja suihkun kautta Raksilan hallille Imagen kuvauksiin. Jos on vapaapäivä, on monesti aika puhki siinä. Päivän treeni on yhden jalan kyykkyjä painolla, askelluksia kahvakuulilla, ylöstyöntöjä, vetoliikkeitä, venyttelyä ja hierontaa foamrollerilla tai pallolla. Sit on ilta ja voi alkaa miettiä, mitä tehdä iltaruuaksi ja laittaa leffan tai sarjan pyörimään”, Aho sanoo. Ja yhtäkkiä onkin jo ilta. Kun aamupalan jälkeen hyppää pyörän päälle ja alkaa vetää jumppaa, siitä lähtee se päivä. ”Aika monipuolista se on. Lauantai on vapaapäivä, jolloin voi syödä vaikka roskaruokaa. Kaukaloon Aho on päässyt viimeksi maaliskuun vieraspelissä Detroitissa. Fanit ja internet rakastavat joukkueen storm surgeja, vaihtuvia ja kreisihköjä tuuletuksia kotivoittojen jälkeen. ”Siinäpä se meikäläisen päivä on mennyt.” J ääkiekkometaforin voisi spekuloida, että Ahosta tuntuisi häkkiin suljetulta leijonalta mutta ei. Avokonttorilaisille on aika sama, huutaako tietokoneelleen kotona vai kubiikkelissa ja repiikö hiukset päästään lasten vai kollegoiden jatkuvan häiritsemisen vuoksi. Voimatreenin rytmittäminen olisi vaikeaa, kun ei ole tietoa, koska pelit jatkuvat, ja ylikuntoa pitää välttää. On hyvä fiilis olla.” Eristyksessä metodi on sama: rutiini, rutiini, rutiini. Lähin vieraspelikaupunki on Washington D.C.. ”Kotiin päästessä kello voi olla kaksi tai kolme yöllä. Pudotuspelien suhteen tilanne näytti hyvältä, mutta paikan varmistaminen olisi mennyt kauden viimeisille kierroksille. ”Jos jään lorviin sänkyyn enkä tee mitään hirveesti aamuisin, koko päivä menee niin, ettei saa aikaiseksi oikein mitään.” Ero etätyöläisiin on se, että Aho ei voi tehdä työtään. Silloin nukut pidempään. Kaikki pyörii pelien ympärillä. Ohjelman hän saa kuntovalmentajalta viikoksi kerrallaan, liike liikkeeltä. Pitää nousta järkevään aikaan. Hiki tulee, mutta voimatasoja ei tällä hetkellä olla nostamassa”, Aho kertoo. ”Ihan hyvin oon saanut ajan kulumaan.” ”Ei tässä mitään maata mullistavaa oo ollut.” ”Aika varmasti tylsänkin kuuloista.” ”Ei tässä mitään actionia tapahdu.” ”Ihan perussettiä.” ”Ei tässä maailmantilassa varmaan kovin monella muullakaan oo mitään erikoista.” Kun kausi on päällä, ammattilaisurheilijan elämä eroaa muista erityisesti siinä, kuinka totaalisen strukturoitua se on. Kaikki on rytmitetty, ja sitä rytmitystä sitten hallitaan minkä pystytään, vaikka otteluita on missä sattuu ja moniin eri vuorokaudenaikoihin. KESÄKUU 2020 IMAGE 25 T iistaina Sebastian Aho herää yhdeksältä ja syö aamiaiseksi kaksi ruisleipää, kaksi kananmunaa ja juo kupin kahvia. ”Itte en oo hirveästi tohon antanut omia ajatuksia, kun näköjään jätkät osaa keksiä niin hyviä.” (Ahon suosikki on vuodentakainen kerta, kun nyrkkeilymestari Ei tässä maailmantilassa varmaan kovin monella muullakaan oo mitään erikoista.” ”. Jokainen ottelu oli suunnilleen elämän ja kuoleman peli. Kaudessa Carolinan joukkue lentää 41 vierasotteluunsa arviolta liki 40?000 mailia eli viitisen kertaa Helsingistä New Yorkiin ja takaisin. Kello on iltaseitsemän. Sit lounas ja päikkärit tai pleikkari. Kahden viikon jälkeen Ahon erikoinen kevät ei enää tunnu niin erikoiselta hänestä itsestäänkään. Hurricanesia jos jotakin joukkuetta on kiitelty sen viihdyttävyydestä, sekä peleissä että niiden ulkopuolella. Se on kauempana kotoa Raleighistä kuin Kuopio Helsingistä. Nyt Carolinan kausi katkesi erityisen piinallisella hetkellä
26 IMAGE KESÄKUU 2020
KESÄKUU 2020 IMAGE 27 Poikkeus oli, että pelasin sulkapalloa kaverin kanssa.” ”
Yksi skenaario on, että siirryttäisiin suoraan pudotuspeleihin. Aiemmin keskusteluista on vuotanut ulos suunnitelma, että kenties otteluita pelattaisiin tyhjille katsomoille turnaustyyliin sellaisissa kaupungeissa, joissa koronatilanne ei ole erityisen paha. ”Oon tietoinen tästä, mutta en oo luonteelta sellainen äijä, jolla. Kun kausi alkaa, harjoituspelejä tuskin on. Jos tauko venyisi vaikka alkusyksyyn, se olisi Ahon elämän pisin paussi pelaamisesta. Aholla kävi tuuri. Carolina voitti. Kotimatkalla oli iloista hymyä, Ayresistä tuli hetkeksi superjulkkis, häntä soiteltiin kaikenlaisiin talkshow’hin. Aivan huumorilla heitettiin ja koetettiin pitää hauskaa. Tai oikeastaan urheilusta, sillä kaikki lajit ovat tauolla, eikä mitään voi edes katsoa, mitä Aho kyllä tekisi normaaliolosuhteissa. Niiden tähtipelaajien, joille kuluva kausi sattuu olemaan sopimuksen kallein, menetykset voidaan laskea miljoonissa dollareissa. O n vappuaatto, kun NHL ja sen pelaajayhdistys tiedottavat toivovansa, että joukkueet voisivat siirtyä ”karanteenin toiseen vaiheeseen” toukokuun jälkipuolella. Tarkempia päivämääriä ei uskallettu arvioida. Koska keskimääräinen NHL-ura kestää vain kolmesta viiteen vuotta, koronakevään mittainen neljäsosakausi voi verottaa merkittävän määrän tienesteistä. Joka tapauksessa kun pelit alkavat, täydessä iskussa pitäisi olla. Suunnitellut päiväunet jäävät lepäilyksi. K unto-ohjelmat tähtäävät siihen, että pelikauden kunto pysyy. Vapun aikaan liiga ja sen pelaajayhdistys vääntävät, miten tauko vaikuttaa palkanmaksuun. Aho hyväksyi Canadiensin offer sheetin. Palkka voisi hänen tasoisellaan pelaajalla olla yli kymmenkertainen. Hänkin halusi auttaa”, Aho sanoo. Siivoilua kotona, sama harjoitussetti kuin edellisenä päivänä. Elämästä häviää endorfiini, jos joutuu kykkimään kotona. Tällaisia tilanteita varten kotijoukkueen pitää huolehtia hallille hätävaramaalivahti. Erätauko pelasti. Ensin loukkaantui Carolinan maalivahti James Reimer, sitten hänen tilalleen tullut Petr Mrazek. Niitä voi tarjota rajoitetuille vapaille agenteille eli nuorille pelaajille, joilla on sopimus katkolla päättyneen kauden seuransa kanssa. Vanhalla seuralla on kuitenkin etulyöntiasema tarjouskilpailussa. Yleisöä tuskin otteluihin enää saadaan, mutta se on pieni harmi siihen nähden, ettei pelattaisi lainkaan. Aho sanoo, ettei hän tiedä siitäkään sen enempää kuin kukaan muu. Viisi vuotta ja lähes 8,5 miljoonaa dollaria per kausi. Aho jäi Carolinaan, mutta sai pääosan palkastaan allekirjoitusbonuksina. Eli jos sekki jää saamatta, puhutaan NHL-mittapuulla pikkurahoista. ”Me saatiin ne kaksi pistettä, mitä lähdettiin hakemaan. Ja sitten on raha. Korkeintaan kuulen niistä paria päivää ennen kuin ne on mediassa. Illalla Aho kokkailee tyttöystävänsä kanssa ”perinteisen” pasta bolognesen ja käy veljensä ja siskonsa kanssa kävelyllä. NHL:n pelaajayhdistys on ilmaissut huolensa pelaajien mielenterveydestä. ”Oon kuullut samat skenaariot. Ei se siinä mielessä ollut erilaista.” Kuitenkin valmentaja Rod Brind’Amour ampui kuohuviinillä sijaismaalivahdin läpimäräksi, kun tämä tuli pukukoppiin. Hurricanes vastasi siihen. ”Ei ollut mittään ihmeempää.” Tiger King on yhä katsomatta. Pelaajat postailevat Instagram-tileilleen kuvia vauvoista ja koiranpennuista tai tekevät kuntoiluhaasteita. (New Jerseyn Nico Hirschier saavutti suurta Tiktok-suosiota takaperinvoltti-punnerruksillaan.) Liigan viestinnän mukaista on sekin, että Ahon tavoin kaikki korostavat puheissaan terveyden ensisijaisuutta. Samassa veneessä ollaan. Se tarjoaa treeniohjeiden ja nettioppaiden lisäksi jopa podcasteja ajankuluksi ja tueksi. Ymmärrettiin, että ei oo parhaat lähtökohdat, mutta ajateltiin, että tehdään kaikkemme, että saataisiin jonkinlainen peli aikaiseksi. Silloin pelaajat voisivat harjoitella kotihalleillaan pienryhmissä. Harjoitusleiriä voi olla kuukausi tai pari viikkoa. Tämä on vain urheilua. Niin pitkälle hän ei ole vielä mennyt, että hakisi sporttifiksiä Taiwanin tai Etelä-Korean baseball-sarjoista, kuten hurjimmat. Hänen varsinainen vuosipalkkansa on vain 700?000 dollaria. Me pystytään voittamaan, vaikka olosuhteet olisi kuinka huonot.” K eskiviikkona Sebastian Aho herää puoli yhdeksältä ja syö aamiaiseksi kaksi ruisleipää, kaksi kananmunaa ja juo kupposen kahvia. ”Ne on periaatteessa aika playoff-henkisiä pelejä sitten.” Aho saa kuitenkin kotieristyksensä vaikuttamaan jos ei helpolta, ainakin siedettävältä. Carolina johti enää maalilla. Kyse on siitä, jääkö vuoden viimeinen palkkasekki maksamatta: se on yksi kolmastoistaosa vuoden palkasta. Mutta toisilla ei ole yhtä helppoa: jos elämä rakennetaan yhden asian ympärille ja se otetaan pois, voi pudota äkkisyvään. Kyllä sen ymmärtää. Jos offer sheetin tullessa tarjoaa yhtä hyvää sopimusta, pelaaja ei pääse karkuun. ”Me ollaan ammattiurheilijoita, niin uskon, että jokainen tulee kyllä takaisin silleen parhaassa iskussa”, Aho sanoo. Hän saapui soittamaan sireeniä ja ajamaan jääkonetta seuraavaan Carolinan kotiotteluun, johon yleisö oli ostanut pelipaitoja Ayresin nimellä. ”Siitä tuli henkisen puolen juttu. Toisaalta Aho sanoo, ettei hän ole oikein edes ajatellut asiaa. Ei voi kuin uskoa, toivoa ja odottaa. Yleensä he ovat jotakin puoliammattilaisia, Aho kertoo. Kolmannessa erässä Ayres torjui kaikki seitsemän laukausta. Mutta todellisuudessa on vain kysymysmerkkejä: mitä pelataan, koska pelataan, miten pelataan. Mutta pelaajatunnelista tulikin vanhempi mies, 42-vuotias jääkonekuski David Ayres. Vuosi sitten kesällä Montreal Canadiens teki hänelle niin kutsutun offer sheet -tarjouksen. ”Seuraan NHL:ää Instagramissa, niin siellä tulee jotakin. Oli lauantai, Hockey Night in Canada jääkiekkokaupunkien jääkiekkokaupungissa. Kaksi ensimmäistä laukausta menivät ”pussiin”. Kun Kanadassa oma joukkue pelaa, pubit täyttyvät ääriään myöten, ja kaupungit pysähtyvät tavalla, jota Suomessa voi verrata ehkä MM-turnauksen pudotuspeleihin. Iltapäivällä Aho antaa Imagelle pitkän haastattelun. Kaikki ne käy läpi”, hän sanoo. ”Poikkeus oli, että pelasin sulkapalloa kaverin kanssa.” Hän on woltittanut edellisenä iltana thaicurryn, mutta sitä ei ole jäänyt lounaaksi. ”Kopissa oli aika erilainen tunnelma. Silloin otteluita jäisi joukkueesta riippuen pelaamatta kymmenen tai hieman yli. Mutta en mä oo mihinkään YouTubeen lähtenyt kalastelemaan mitään highlightejä.” Liiga huolehtii faneistaan tarjoamalla heille Zoom-tiedotustilaisuuksia. Aho elää samassa pimennossa, päivä kerrallaan ja uutisia seuraten. Offer sheetit ovat NHL:n siirtosysteemin omalaatuisuuksia ja harvinaisuuksia. 28 IMAGE KESÄKUU 2020 Evander Holyfield saapui kaukaloon ja ”tyrmäsi” Carolinan pelaajan Jordan Martinookin yhdellä lyönnillä.) Ja sitten on helmikuinen vierasottelu samoista pudotuspelipaikoista kamppailevaa Torontoa vastaan. Eikä ympärillä ole välttämättä ketään. Aho sanoo miettineensä, että kohta soi omissa
KESÄKUU 2020 IMAGE 29
30 IMAGE KESÄKUU 2020
Helmikuussa hän teki pisteitä 14 ottelussa putkeen, mikä oli seuraennätys. Ja äkkipysähdys. Aho kumartuisi aloitukseen. Vappu menee ohjeiden mukaan, ilman ylimääräisiä ihmiskontakteja. Ahon omasta mielestä alkukausi oli huono, mutta loppukaudesta alkoi tulla vastuuta, tehopisteitä ja voittoja. Pelien loppuessa hän oli kuumista kuumin pelaaja. Vappuun olisi vielä viikon verran aikaa. Joukkue pääsisi jatkoon, kohtaisi runkosarjan ykkösen Boston Bruinsin ja pystyisi todella voittamaan kenet vain. Voitto Bostoniin 5–2, Carolina kesälomalle. Jossain somessa on tullut, että tänä päivänä viime vuonna oli tämmöistä ja tämmöistä.” ”. Sittemmin supersopimuksestaan ulos ostettu ja vaatebisnekseen lähtenyt Ville Leino pelasi taas elämänsä kevättä. Highlight-lähetyksissä toisensa jälkeen esiteltiin Ahon ja tutkapari Teräväisen kuvioita. Toukokuun kahdeksantena päivänä MM-kisojen avauskiekko pudotettaisiin Zürichin Hallenstadionin jäähän. Kello on lähes seitsemän ja JVG:n konsertti alkamaisillaan, kun Aho tekstaa päivän menestyksen. Bostonin maalivahti Tuukka Rask loistaisi, mutta silti jatkopaikka olisi katkolla Carolinalle neljän ottelun jälkeen. Hän ei ole juuri miettinyt vaihtoehtoisia skenaarioita, mutta kaikki oli edessä. . Boston ottaisi kiinni. Aho osuisi alivoimalla pariinkin otteeseen. Lounaaksi NHL-tähti lämmittää eilistä bolognesea. ”Ei oo mittään ihmeempää.” Päivän suureksi trilleriksi jää Fortnite-tulos. Suomi kohtaisi USA:n. Mutta vielä he eivät ole. Mutta toistaiseksi ajatusmaailma on, kunnes toisin sanotaan, että kausi jatkuu vielä”, Aho sanoo. Kotona voi lämmittää saunan ja katsoa JVG:n virtuaalikeikkaa. Seitsemännessä ottelussa Tuukka Rask torjuisi 43 kertaa. ”Jossain somessa on tullut, että tänä päivänä viime vuonna oli tämmöistä ja tämmöistä. Olisi selvää, että hän loistaa liigassa vielä, kun Bostonin ykköskaksikko Brad Marchand ja Patrice Bergeron ovat kiikkustuoleissaan, sivusto kirjoitti. Sima ei maistu, munkit ehkä. ”Ei ollut kehuskeltavaa fortti sijoituksissa :D” P akkotauko leikkasi pari viikkoa pois NHL:n runkosarjasta, joka olisi jatkunut huhtikuun alkuun asti. Iltapäivällä hän on sopinut pelaavansa veljensä kanssa Fortniteä. ”Saa nähdä, mitä loppujen lopuksi tulee käymään.” K un kausi jäi tauolle, Ylen teksti-tv alkoi näyttää sivulla 235 vuoden 2009 pelien tuloksia ”reaaliajassa”. KESÄKUU 2020 IMAGE 31 olisi tosi vahva mielipide suuntaan tai toiseen tai joka pitäisi kovinta ääntä näistä asioista.” Eikä tällä hetkellä ei ole summaa, jonka maksamalla voisi päästä takaisin kaukaloon. Olihan se kivaa ja olisihan se nytkin. Oma maaliennätys oli jo plakkarissa, piste-ennätyskin lähellä. Sebastian Aho palaisi Ouluun. Aholle kausi oli hänen uransa neljäs. Toimittajat kirjoittivat tapahtumista ja sepittivät lehdistötilaisuuskommentteja. V appuaattona Sebastian Aho herää yhdeksältä, mutta repäisee: aamiaisleipien päälle ei olekaan kananmunia vaan juustoa ja kinkkua. Treenikin on poikkeuksellinen: hän ajaa Heinäpään urheilukeskukseen ja spurttailee jalkapallokentällä. The Athletic -sivusto sen sijaan alkoi simuloida kuluvan kevään pudotuspelejä datansa pohjalta. Omassa joukkueessaan hänestä oli tullut ykkössentteri, josta puhutaan analyyseissä joukkueen kulmakivenä ja tulevaisuuden kapteenina. Olkoot todennäköisyydet puolellanne, sivusto toivotti virtuaaliplayoffsien aluksi, ja siltä Carolinan kohdalla myös näytti. Kaksi maalia kauden viimeisissä otteluissa, ja hänestä olisi tullut Teemu Selänteen, Jari Kurrin ja Patrik Laineen jälkeen vasta neljäs suomalainen 40 maalia kaudessa tehnyt pelaaja
32 IMAGE KESÄKUU 2020
Terhi Adler Sabina Friman Johanna Karjalainen Sirja Moberg Eulalia Ramírez TEKSTI JA KUVAT Polaris on opintoprojekti, jossa Aalto-yliopiston visuaalisen viestinnän muotoilun ja valokuvauksen opiskelijat tutkivat Itämeren tilannetta ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Se on myös tärkeä ravinnonlähde sekä Itämeren rantojen asukkaille sekä ekosysteemeille sen uumenissa. KESÄKUU 2020 IMAGE 33 Itämeri ei ole vain maisemaa, jonka rajaamana elämme. Aalto-yliopiston ja Imagen yhteistyönä syntyneen artikkelin ovat toteuttaneet Terhi Adler, Sabina Friman, Johanna Karjalainen, Sirja Moberg ja Eulalia Ramirez.
34 IMAGE KESÄKUU 2020
Sinisyyden, joka yllättää kevään koittaessa joka vuosi yhtä paljon. Kalansyönti ei ole samanlainen ympäristövalinta kuin lihansyönti. Harmauden, joka toistaa pohjoista valoa. Mutta kun Itämerta katsoo tarkemmin, näkee kiehtovan ekosysteemin ja historian polveilevat jäljet. Kun opettelisimme valmistamaan kalaa toisin, voimme löytää uusia herkkuja lautasellemme.. Mutta ennen kaikkea tarkkaan katsoessa näkee myös herkän ja haavoittuvaisen sisämeren, joka on jäänyt rannikkovaltioiden saastekuorman alle. Roskakaloina pidetyt särkikalat, särki, lahna ja säyne esimerkiksi, kuluttavat ravinnokseen kasviplanktonia ja sinisimpukoita. Kalat ja ruokatrendit saattavat olla myös yksi keino Itämeren auttamiseen. Sieltä ei nosteta verkkotolkulla mitä ihmeellisimpiä merenantimia, rannat eivät täyty erikoisista simpukankuorista tai välkehtivästä hiekasta. Itämerestä on historiallisesti hankittu ravintoa, ja se on tarjonnut elinkeinon sen rannoilla asuville kalastajille. Jääkausien murentamat ja syysmyrskyjen silottamat kalliot. Kun kalastamisen painopiste siirrettäisiin petokaloista niin kutsuttuihin roskakaloihin, saataisiin ekosysteemiä autettua. Kaikkea muuta kuin snorklaajan keidas tai kalastajan aarreaitta. Jos roskakalojen määrä vesistössä vähentyisi, vesi alkaisi jälleen kirkastua. KESÄKUU 2020 IMAGE 35 Itämerta katsotaan usein hyvin harmaasta perspektiivistä – se erottaa meidät manner-Euroopasta, se on kylmä, leväinen, sumeapohjainen. Kaloja viljellään laitoksissa keskellä luontoa. Tiettyjen kalalajien syöminen kohtuullisissa määrin voi olla ilmastoteko. Nykyään kalastuksen määrä on vähäisempää ja saaliit ovat pienentyneet
Näkymättömästi. Näky saattaa tuntua kaukaiselta. Mutta ehkä se onkin koko ajan ollut aivan nenämme edessä.. Yksikin tietoisempi valinta, yksikin rannalta poimittu muoviroska tai kuluttamatta jätetty turhake voi auttaa mertamme palautumaan. Mitä haluamme tulevaisuudessa lautasellemme – raikkaita lähituotannon merenherkkuja, vai keinotekoista ravintoa muoviroskalla höystettynä. 36 IMAGE KESÄKUU 2020 Kuvat rantautuneista tai valtamerillä kelluvista muovilautoista ovat tulleet tutuksi viime vuosina. Mutta muovi, tuo noin 150 miljoonaa tonnia, joka meressä ajelehtii, saattaa esiintyä myös hyvin salakavalasti, aiheuttaen pieniä ympäristökatastrofien ketjuja. On arvioitu, että ihmisen elimistöön päätyy viisi grammaa muovia viikossa. Merestä muovi päätyy kalojen ja lintujen ruuansulatukseen, ja mikromuovit myös ajautuvat ruoan tai veden kautta ihmisen kehoon. Puhdas Itämeri voi olla se keidas, jota monet lähtevät etsimään nyt toiselta puolen maapalloa. Jos emme osaa kohdistaa katsetta lähelle ja nähdä Itämeren tilaa, millaista tulevaisuutta kohti olemme menossa
Tällaiset hiljaiset järjestelmät ja niiden rakenteen ymmärtäminen, on avain luonnon kestävään suojelemiseen. Kun sinilevä kukoistaa, rakkohauru kuolee. Mikä voisi olla niiden asema ravinnontuotannossa. Jonkun hyvän liiallinen vähentäminen lisää usein jotain pahaa.. Se on arvostettu herkku – ja haahkojen tärkein ravinto. Sinilevän ansaitusti huono maine vaikuttaa myös siihen, miten muita leviä käsittelemme. Voisiko rakkohaurusta tulla ilmastoystävällinen herkkumme, todellinen delikatesse, kuten levät aasialaisessa fine diningissä. Kotoisia leviämme tutkitaan tällä hetkellä ahkerasti sekä keittiömestareiden toimesta että yliopistoilla. Kiehtova rakkohauru tarjoaa elinympäristön muille lajeille – levämetsä on pohja meren monimuotoisuudelle. Ilmakuvissa ne näyttävät kauniilta marmoroiduilta kuvioilta, mutta rannalla ne muodostavat hiipivän uhan kesäelämälle Itämeren rannoilla. Luonnosta ei pidä poistaa mitään vain sen haluttavuuden takia. Sinisimpukka myös puhdistaa vettä, ja toimii alustana muulle eliöstölle. Sinisimpukka on myös itämeren ekosysteemille tärkeä laji. Tunnemme uutiskuvista jokavuotiset myrkylliset sinilevälautat. Auttaisiko antioksidanttipitoinen levä meitä voimaan paremmin. KESÄKUU 2020 IMAGE 37 Rehevöityminen ja meriveden lämpötilan nousu uhkaavat Itämeren avainlajeja, kuten rakkohaurua (rakkolevä). Koska luonnossa kaikki vaikuttaa kaikkeen, on haahkojen määrä kriittinen merikotkakannoille
Perustaja Kirsi Piha ja toimitusjohtaja Taru Tujunen uskovat, että tulevaisuudessa yritykset ovat yhä enemmän itsensä näköisiä. Se on muutostoimisto. Toiminta kertomus Ellun Kanat ei ole viestintätoimisto. Mitä se tarkoittaa. Sellainen siitä tuli ennen koronakriisiä. TeksTi laura myllymäki kuvaT guntrends
Se on tila, joka raportin mukaan syntyy älypuhelinten aiheuttamasta kommunikaation murroksesta ja maapallon ekologisen kantokyvyn rajojen saavuttamisesta. Kauempana taustalla näkyy kirjahylly ja pöydällä Buddha-patsas. Tujunen liittyy haastatteluun jahka ehtii. Hän selittää, miksi Ellun Kanoista tuli muutostoimisto: Yrityksille tärkeää on paitsi sisäinen myös ulkoinen muutos. Siellä kanatkin ovat tavanneet koronan aikana. Jotkut ovat kysyneet, onko se ihan pakollista. H uhtikuun alussa Ellun Kanat julkaisi laajan tulevaisuusraportin, Tuplarytmihäiriön. Muutu tai kuole, julkaisun esipuhe alkaa. Me eletään tällä hetkellä sellaisessa ajassa, jossa tosi moni asia on muutoksessa. Hän on saapunut digitaaliseen tapaamiseen melkein ajoissa ja kertoo, että Taru Tujunen on vielä kiinni toisessa kokouksessa. Vuonna 2010 verkkokauppa stockmann.com avasi ovensa.). Ellun Kanojen luku oli 21, alan keskiarvo -5. Kirsin ja Tarun on nyt tarkoitus puhua työn tulevaisuudesta ja muutoksesta. 52-vuotias Piha on entinen kansanedustaja, europarlamentaarikko ja tv-juontaja. Se, että on jonkun taistelupari, on syvällä vuonna 2008 perustetun Ellun Kanojen yrityskulttuurissa. Yritysten pitäisi tajuta kommunikaation merkitys: niiden olisi luovuttava ylimielisestä asenteesta ja käytävä keskustelua asiakkaiden kanssa. Edelleen suurin osa yrityksistä rakentuu hyvin hierarkkisesti.” Yritysten kannattaisi olla avoimia, haavoittuvia ja ei-valmiita sen sijaan, että ne kiillottaisivat kuvaa, joka vääjäämättä romahtaa jossain vaiheessa, Kirsi selittää. ”On saatanan vaikeita tilanteita”, joissa tarvitsee toisen. Se on kasvanut pienehköstä kasvuyrityksestä miltei 70 työntekijän kokoiseksi toimistoksi. Taisteluparius on konsulttikieltä, jota käytetään muutostoimisto Ellun Kanoissa. Se voi olla eri asioita eri firmoille.” Jos pitäisi valita yksi muutettava asia, Kirsi muuttaisi yritysten sisäisen kulttuurin. Nyt hän on 49-vuotiaan Tujusen taistelupari. ”En tiedä, onko se huhu vai mikä, mutta jossain sanottiin, että vuonna 2009 Stockmannin johtoryhmässä oli ihminen, joka sanoi, ettei Stockmann mitään verkkokauppaa tarvii, kun ihmiset haluavat tulla tavarataloon. Kirsi kertoo, että termin tausta on sotakirjallisuudessa, Tuntemattomassa sotilaassa. Muutos on megatrendi yli muiden, raportti väittää. Kirsi korostaa: koronan aikana yrityksellä ei välttämättä ole liiketoimintaa, ellei se ole pystynyt siirtämään sitä minnekään, kuten verkkokauppaan. Fyysisesti tämä taistelupari on nyt kaukana toisistaan koronaviruksen aiheuttaman yhteiskunnan šokkitilan vuoksi. ”Yritysten pitäisi pystyä rakentamaan enemmän kollektiivista älykkyyttä. (Stockmannin myyntijohtaja Niko Pesonen ei osaa ottaa kantaa huhuihin mutta kertoo, että vuonna 2009 Stockmann teki päätöksen verkkokaupan perustamisesta. Nyt Stockmann on velkasaneerauksessa, eikä se pelkästään ole koronan syytä, mutta iso massiivinen muutos osoittaa sen, että ne eivät olleet valmiita eivätkä osanneet muuttua fundamentaalisti”, Kirsi sanoo. Raportissa esitellään muutoksen ajureita eli asioita, jotka sysäävät muutoksen liikkeelle. Autoritaarinen Kiina nousee ja rakentaa uutta Silkkitietään ympäri maailman. Taloustutkimuksen vuonna 2019 julkaiseman viestintätoimistojen imagotutkimuksen mukaan Ellun Kanoilla oli ylivoimaisin NPS-indeksi. Kirsin takana vaaleassa huoneessa kohoaa suuri peikonlehti. Ja tehdään asioita, jotta meidän asiakkaamme pärjäävät. Asiakkuuksia ei hoideta yksin, eikä yksikään työntekijä mene asiakastapaamisiin itsekseen. ”Viestintä on parhaimmillaan muutoksen väline”, Kirsi aloittaa. Ellun Kanoissa etätyötä on tehty yrityksen alkuajoista lähtien: ensin keskiviikko oli etäkeskiviikko, sitten palaveriton päivä. Tervetuloa asiallisten hommien äärelle kanssamme! esipuhe päättyy. Jatkossa tässä jutussa Pihasta ja Tujusesta puhutaan Kirsinä ja Taruna. Taru on valinnut mediakseen kännykän: videokuva heiluu ja paljastaa taustalla kuivuvat pyykit, kunnes hän asettuu istumaan kirjahyllyn eteen. Hän järjestää nopeasti uuden kokouksen Google Hangoutsiin. Kanat eivät kyykistele. Se johtuu siitä, että Ellun Kanoissa ei ole hierarkioita. Palaverittomuus yhtenä päivänä viikossa on Kirsin mukaan tärkeää ajattelutyölle. Yritysten olisi ymmärrettävä, mitä niiden ympärillä tapahtuu. Net Promoter Score mittaa asiakastyytyväisyyttä sen perusteella, kuinka valmis asiakas on suosittelemaan yritystä kolmannelle osapuolelle. Sotaretoriikka ei aina aukea kaikille yrityksen työntekijöillekään. Hangouts-kokous sopii kontekstiksi. ”Se ei meillä sisäisesti ilmennä sitä asiaa vaan tapaa olla toisen tyypin kanssa, vaikka lähtökohta on Väinö Linnan kirjassa.” Kirsi selittää, mitä taisteluparius tarkoittaa: Kanat hoitavat ”helvetin laadukkaasti” sen, mitä ryhtyvät tekemään. Suomessa Ellun Kanoista on tullut ilmiö toimialallaan. Politiikkaa ei tehdä samalla tavalla kuin ennen: perinteiset puolueet ovat saaneet haastajia populisteista, vihreistä ja Emmanuel Macronin sekä Greta Thunbergin kaltaisista puoluepolitiikan ulkopuolelta nousseista vaikuttajista. ”Me puhutaan mielellään yritysten tulevaisuusyhteensopivuudesta. Meneillään oleva koronakriisi on alleviivannut muutoskyvykkyyden tarvetta. Mutta ei se mitään. 40 IMAGE KESÄKUU 2020 T ietokoneen kuvaruudulle ilmestyy iloinen Kirsi Piha. Taistelupari ei ole ainoa Ellun Kanoissa käytössä oleva sotatermi. Asialliset hommat, ihan kuten Ellun kanatkin, ovat Tuntemattomasta sotilaasta. Raportin on toimittanut Ellun Kanojen tutkimusjohtaja Elina Kiiski-Kataja, ja siihen on haastateltu asiantuntijoita esimerkiksi Valtion kehitysyhtiö Vakesta, Business Finlandista ja Ulkopoliittisesta instituutista. Yksi esimerkki muutoksesta on etätyö. Kirsi ja Taru puhuvat yrityksistä, jotka jo ennen koronaa olivat digitalisaation tiellä. Erityisesti Kirsi oli ehdoton siinä, että koronan aikana ei tavata ketään, ei myöskään toimittajia. Julkaisu on kertomus siitä, kuinka perinteisenä pidetty länsimainen liberaali maailmanjärjestys horjuu. Se tarkoittaa sitä, että hommia ei tehdä yksin. Kanojen pitää olla myös asiakkaan taistelupari, tai asiakkaan viestintäyksikön. Tarun mielestä ei silti ole olemassa mitään yhtä suuntaa, jota kohti suomalaisten yritysten tulisi kulkea. ”Mä luulen, että se on meillä irtaantunut sotasemantiikasta”, Taru sanoo. Vihdoin Kirsin ja Tarun puhuvat pikselipäät asettuvat vierekkäin ruudulle. Taru onnistuu liittymään Skype-kokoukseen noin viidentoista minuutin jälkeen, mutta hän ei saa videokuvaa päälle. Raporttia tehtiin intensiivisesti kolmen kuukauden ajan. Taisteluparin kanssa pallotellaan ideoita. Sotatermistöä viljellään muutoinkin toimistolla. Ja kun moni asia muuttuu, kommunikaatio, merkitys, arvonluonti ja kaikki tällainen, tulevaisuusyhteensopivuus lähtee siitä, että me rakennetaan siltaa suhteessa siihen, mihin me ollaan menossa ja ymmärretään sitä paremmin. Nämä pärjäsivät, mutta ne, jotka olivat jämähtäneet vanhaan, joutuivat yhtäkkiä kärvistelemään. Kommunikaatiota tarvitaan, koska mikään ei muutu, jos siitä ei kerrota. Siellä on ainakin Ilkka Remestä. Hän ei niin ikään halua, että Kanojen toimari sairastuu
”Tai voi sopia, jos hän haluaa oppia niistä”, hän lisää. Linja hälyttää muutamia kertoja. Sanna antaa nimettömiä esimerkkejä menestysmääritelmistä, joita Ellun Kanojen työntekijät ovat itselleen kirjanneet. Elluksi se on tietenkin Head of Kana. Kanakarttaan työntekijä kirjaa, mitä menestys hänelle tarkoittaa. Hänestä Ellun Kanat on ”aikuisten työpaikka”. Tää on aivan mahtava.” ”. ”Kaikki nämä teknologiat, joilla mekin käydään tätä haastattelua, niillä on aivan järkyttäviä kasvulukuja, onks se 200-kertasta vai 20-kertasta vai mitä vittua se oli, anteeks! Mutta siis ihan massiivista kasvua”, Kirsi sanoo. Sanna katsoo, että kaikenlaiset työntekijät eivät sovi Ellun Kanojen työntekijöiksi mutta kaikenlaiset ihmiset sopivat. Kanakartta siis on yksilöllisen kehittymisen työkalu, Sanna selittää. Head of Kana Sanna tuli taloon vajaa pari vuotta sitten. Viime aikoina hänen lempilapsensa on ollut Kanakartta-projekti. ”Itseohjautuvat työtaidot ovat todella tärkeitä. (Ei sillä, että mediataloissa olisi kamalaa, Antti tarkentaa.) Hierarkioiden puute Ellun Kanoissa tarkoittaa sitä, että yrityksessä on mahdollisimman vähän väliportaan esimiehiä tai pysyviä rakenteita. Harjoittelijan esittämä idea voi olla niin hyvä, että sen kanssa edetään. Yrityksen verkkosivuilla on oma puhelinnumeronsa Ellulle. Tää on aivan mahtava. Sitten puhelimeen vastaa Sanna. Sen lisäksi karttaan pannaan työntekijän supervoima. Sitten yhdellä toisella on välittäminen”, Sanna jatkaa. Hän kertoo, että Ellu-puhelimeen tulevat puhelut kääntyvät tällä hetkellä hänelle, eikä Sanna aina edes tiedä, onko soittaja tavoitellut nimenomaan häntä vai soittanut yleiseen Ellu-puhelimeen. Hän lukee esimerkin: ”Menestys on yhtä kuin että aikaansaa konkreettisen muutoksen.” ”Erään toisen supervoima on aikaansaamisen johtaminen. ”En ole koskaan viihtynyt työpaikassa, jossa töissä oleminen on inhottavaa tai ärsyttävää. KESÄKUU 2020 IMAGE 41 ”Sitten on Wolt, joka perustaa ruokakauppaa ja ties mitä tässä kriisin aikana”, Kirsi jatkaa. Normaalioloissa kuka tahansa voi toimistolla vastata Ellu-puhelimeen. Ellun Kanoissa hän on jopa alkanut miettiä, minkälaisessa yrityksessä hän haluaisi olla töissä tulevaisuudessa – siis nimenomaan sitä, millaisessa paikassa. ”Oon keskellä palaveria, joka loppuu kaheltatoista, mutta pystynks mä soittaa sulle puoliltapäivin takas, onks se hyvä aika?” Sanna soittaa 12.02. Yksi niistä on työelämän klassikko, auttava puhelin. Sen viesti on, että alustatalous kannattaisi ottaa työkaluksi paitsi yritystoiminnan kasvulle myös koko yhteiskunnan tuottavuutta ja kasvua edistämään. Hänestä Ellun Kanat on ”uuden työn laboratorio”, jossa voidaan kokeilla asioita ja tarvittaessa heittää käytännöt romukoppaan, jos ne eivät toimi. K aikesta muutoshalukkuudesta huolimatta Ellun Kanoissakin on perinteensä. Parhaimmillaan hierarkiton malli tarkoittaa esimerkiksi sitä, että harjoittelija, harkkana, avaa suunsa palaverissa, jossa mietitään asiakkaalle parhainta mahdollista ratkaisua. Itseohjautuvuudesta on pitänyt myös Ellun Kanoissa runsaat kaksi vuotta työskennellyt Antti Pikkanen, toimittajataustainen asiakkuusjohtaja. Jos ihminen tarvitsee linjaa tai hierarkioita, sitten hän ei välttämättä sovi tänne”, Sanna sanoo. Jos hän menisi takaisin mediataloon töihin, hän miettisi, olisiko organisaatio hänestä mielekäs. Suomen valtiollakin on entisen Tekesin ja nykyisen Business Finlandin vuonna 2017 julkaisema Digitaalisen alustatalouden tiekartasto. Ennen johtoryhmää Ellun Kanoissa oli käytännössä vain yksi pomo, Taru. Vapaasti käännettynä alustatalous tarkoittaa tapaa organisoida liiketoimintaa internetissä. Erään toisen supervoima on aikaansaamisen johtaminen. Sen sijaan, että Ellun Kanoissa olisi perinteinen urapolku, jossa työntekijä valitsee niin sanotun asiantuntijapolun tai johtajapolun, yrityksessä uskotaan ”äärimmäiseen yksilölähtöisyyteen”. Tosin vuoden 2019 alussa yritykseen perustettiin johtoryhmä. Täällä minua pitää vapauden ja vastuun yhteispeli”, hän sanoo. Sanna on Sanna Kulmala, Ellun Kanojen hr-päällikkö
Silloin Ellun Kanojen liikevaihto kasvoi 4,9 miljoonaan ja liikevoitto 1,1 miljoonaan euroon. Kyse on konfliktoinnista. ”Täällä ei tarvitse pienentää itseäni, vaan saan olla oma itseni”, Reetta sanoo. ”Parisuhteessa ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin sanoa, että vittu mä oon onneton. Haastattelun jälkeen Kirsi kirjoittaa, että tänä vuonna ”kyseessä on jonkinlainen hybridi näistä kahdesta”. Hänellä on aikuinen Siiri-tytär, jonka kanssa hän kertoo etäkokanneensa risottoa koronan aikana. Moni Imagelle puhuneista ex-työntekijöistä piti itseohjautuvuuden periaatetta ongelmallisena: se johti siihen, että töitä tuli oikealta ja vasemmalta nopealla aikataululla. Nyt pitää tehdä jotain. Haastatelluista kolme kertoo pystyneensä hallitsemaan työn määrää. Ellun Kanoissa niin ikään työskentelevä Ellun Kanojen sosiaalisen median strategi Reetta Nurmo uskoo, että yrityksessä työskentelevä porukka arvostaa mallia. Asiakkaan tarpeeseen vastaaminen ei katsonut kelloa tai viikonpäivää. Siksi hän haluaa selittää parisuhteen avulla myös, mitä konfliktointi tarkoittaa. Hänestä yhdessäohjautuminen ja autonomia luovat Ellun Kanojen yrityskulttuuriin merkityksellisyyttä: se on ”pyhä asia”. Haastattelussa hän viittaa muutamia kertoja puolisoonsa Marco Mäkiseen. Taru muotoilee, että konfliktointi on turvallinen tapa olla eri mieltä: ”Kun sä puet sen sanaan konflikti, sillä on jokin merkitys. Silloin palkattiin esimerkiksi Head of Kana Sanna. Hän on samalla alalla, TBWA\Helsinki-toimiston varatoimitusjohtaja. Se on paitsi raskasta työntekijälle itselleen, myös vakava taakka liiketoiminnan tulevaisuudelle. Kun on tehnyt 90 prosenttia asiakkaan strategiasta ja ilmoittaa siinä vaiheessa, että töitä on liikaa, on haastavaa siirtää niitä toiselle. K aikki eivät selitä työn valtavaa määrää sillä, että sellaisia intohimoiset ihmiset ovat. Moni on valinnut tämän tavan”, Taru sanoo. Käytännössä se johti siihen, että töitä oli joka päivä myös iltaisin ja usein viikonloppuisin. Tavallaan yritys palasi askeleen perinteisempään suuntaan johtoryhmän perustamisen myötä viime vuoden alussa. Reetta on digitaalisen viestinnän parven vetäjä. Mäkinen istuu myös Ellun Kanojen hallituksessa. Kaikki eivät uskaltaneet nostaa kättään pystyyn, koska he pelkäsivät joutuvansa johdon epäsuosioon tai syrjään. Hänestä ihmissuhteiden logiikkaa voi hyvin viedä yritysmaailman puolelle. ”Vuonna 2018 meille tuli hallinto”, Taru sanoo. Kyse on omien konfliktointitaitojen kehittämisestä.” Osa Imagen haastattelemista ex-työntekijöistä katsoi, että ääneen. Kukaan heistä ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään. Haastattelussa Kirsi ja Taru kertovat, että Ellun Kanojen voitosta jaetaan 10 prosenttia tasan kaikkien työntekijöiden kesken. Julkisuuteen Kirsi on puhunut perheestään, läheisistään ja eroistaan avoimesti. Se tiedetään, että Taru asuu miehensä ja tyttärensä kanssa Porvoossa. Entiset työntekijät kertoivat, että he joko itse väsyivät töiden määrään tai todistivat, kuinka muut uupuivat. 42 IMAGE KESÄKUU 2020 Esimiehen puute kuitenkin edellyttää Sannan mainitsemaa työntekijän itseohjautuvuutta. Vuonna 2018 Taru tienasi ansiotuloja 193?000 euroa ja maksoi veroja 90?000 euroa. Kirsi haluaa ottaa esiin myös Ellun Kanojen pitkät lomat: yrityksessä on viiden viikon kesälomat, parin viikon joululomat, keväällä kanalomat ja syksyllä syyslomia. Vuonna 2016 liikevaihto oli ollut 3,7 miljoonaa ja liikevoitto 682 000 euroa. Haastattelussa Taru kertoo olevansa Tiktokissa paitsi siksi, että hän haluaa ymmärtää sosiaalisen median alustoja, myös siksi, että hänen tyttärensä hengaa siellä. Sitä varten yrityksessä on käsi pystyyn -periaate. Kirsi tienasi 158?000 euroa ansiotuloja ja sai 41?000 euroa pääomatuloja. Taru on ollut yksityiselämästään Kirsiä vaitonaisempi. Hän hahmottaa Ellun Kanat ameebamaisena organisaationa, jossa asiat tapahtuvat vaihtuvissa tiimeissä. Veroja hän maksoi 81?000 euroa. Hän myöntää, että yrityksen kasvun ja kasvaneen työn määrän myötä tuli tarve miettiä uusiksi Ellun Kanojen rakenteita. Yksi haastateltava kuvaa, kuinka valtava työn määrä oli lähtöolettamus – kaikkien odotettiin tekevän paljon töitä. Kirsi on toimittanut miehensä kanssa myös kirjan rakkaudesta. Hän ajattelee, että sellaista se on konsulttialalla: ”Intohimoisten ihmisten ongelma on se, että he haluavat tehdä töitä, eikä siksi tule sanottua, jos niitä on liikaa.” Ellun Kanojen periaatteisiin kuuluu, että työntekijän pitää kertoa, jos työ kuormittaa liikaa. Kirsi rakastaa parisuhdevertauksia. Tätä juttua varten Image haastatteli kahdeksaa Ellun Kanojen entistä työntekijää. (Imagelle puhuneet entisen työntekijät eivät ottaneet tämänkaltaista palkitsemista puheeksi.) Haastattelun jälkeen käy kuitenkin ilmi, että näin ei ole aina ollut. Kirsin mukaan se tarkoittaa sitä, että työntekijä ilmoittaa reippaasti, jos hänellä on liikaa töitä. ”Vapauden ja vastuun välinen kiikkulauta on kiinnostava kysymys. K äsi pystyyn -periaatteelle on olemassa oma teoreettinen viitekehyksensä, josta Kirsi on kirjoittanut kirjankin. Jos sä et pysty sanomaan sitä, niin sit se on vittu mä eroon susta”, hän sanoo. ”Tämä on poikkeuksellinen yhteisö siitä, että jokainen yksilö on timantti ja särmä.” Välillä Reetalla on liikaa töitä. ”Se ei kaikkia miellytä, koska on ihmisiä, jotka ajattelevat olevansa tähtiä”, sanoo Kirsi. Se tuo mukanaan sitä, että joku voi haluta tehdä illalla töitä. Vuosi sitten Ellun Kanoihin kuitenkin perustettiin parvet, muutaman hengen pysyvät osaamistiimit. Kirsi ajattelee, että se on myös ihmisestä itsestään kiinni: ”On pakko uskaltaa nostaa käsi pystyyn, koska ei voi auttaa, jos sä et uskalla.” Reettakin on joskus nostanut kätensä ylös, koska töitä on ollut liikaa, mutta eri asia on ollut, miten siihen on voitu siinä vaiheessa reagoida. Kasvun vuosi 2017 osoitti puutteita organisaation rakenteissa. Kymmenen vuotta sitten Taru oli raskaana, ja se oli suuri uutinen: kokoomuksen puoluesihteeri jäisi äitiyslomalle syksyllä, vaikka seuraavan kevään eduskuntavaalit kolkuttelivat ovella. ”Sitten pitää muistaa, että me olemme organisaatio, joka ei sovi ihan kaikille”, Kirsi sanoo. Vuonna 2019 Ellun Kanoissa käytössä oli malli, jossa 10 prosenttia voitosta jaettiin tiimeille tiettyjen kriteerien mukaan. Vapaus järjestellä omaa elämää on ollut meille tärkeää. Kirsin ja Tarun mukaan syy työn määrään ja joidenkin väsymiseen on ollut Ellun Kanojen kasvuvauhti. Myös Tuplarytmihäiriö-raportti ottaa esiin inhimillisen kantokyvyn ongelman. Reetan mielestä organisaatiossa ei ole heikkoja lenkkejä. Kirsin osuus summasta oli 1,77 miljoonaa euroa ja Tarun 197 000 euroa. Image suostui nimettömyyteen, koska oli perusteltua uskoa haastateltujen huolta siitä, että omalla nimellä esiintyminen voisi vaikuttaa heidän työmahdollisuuksiinsa alalla. Kirsille ja Tarulle Ellun Kanat on takonut rahaa: Talouselämä kertoi vuonna 2019, että yritys maksoi heille vuosina 2017–2019 noin kahden miljoonan euron osingot
KESÄKUU 2020 IMAGE 43
Silloin muut eivät voi huudella, kuinka yritys teki virheen, sillä yritys teki skenaarion pohjalta arvion. Perhe voi olla esimerkiksi ”kaksi koiraa” tai ”ikääntyneet vanhemmat”. Heistä koronaepidemia on näyttänyt, että se on joissain organisaatioissa hukassa. Myös Tuplarytmihäiriö-raportti kertoo, että yrityksen tulevaisuuden menestyksen kannalta tärkeää on merkitys. Siinä. Puolue ei ole perhe, he muotoilevat. Vuonna 2008 Kirsi perusti Ellun Kanat. Haastattelun aikaan Ellun Kanoissa on käynnissä yt-neuvottelut. Hän sanoo päätyneensä ratkaisuun Ellun Kanojen ja itsensä takia. Kirsi ja Taru ovat siitä erikoisia yritysjohtajia, että ennen Ellun Kanoja he ovat tehneet töitä lähinnä politiikassa. Jos rapatessa roiskuu, Kirsin mielestä skenaariotyökalulla voidaan palata työpöydän ääreen. Se on Tarun mukaan osoitus Ellun Kanojen yhteisöllisyydestä ja kollektiivisuudesta. Sen sijaan kaksikko sanoo, että heidän suhteensa on jollain tavalla ystävyyttä syvempää. Yksi tapa olisi toteuttaa se jokana-mallilla, jolloin kuka tahansa Ellun Kanojen työntekijöistä voisi pienellä osuudella päästä omistajaksi. Osa kertoi, että työntekijöiden esiin nostamia ongelmia ei todellisuudessa käsitelty, vaan yritysjohto saattoi ampua ne alas vääränlaisia kokemuksina. Jokainen työntekijä saa itse määritellä, mitä perhe on. Se kuulostaa viestintätoimiston vinkiltä. Erään mukaan kyse oli johdon kyvyttömyydestä ottaa vastaan negatiivista palautetta. Tarkoitus olisi vapauttaa osakkeita, jotta Ellun Kanojen henkilökunta voisi omistaa viidesosan yrityksestä. Siihen liittyy yrityksen sisäisiä asioita. Kolmessa mainoksessa oli miehen kuva, yhdessä Kirsin. Oli sellainen tilanne, että monenlaisia skenaarioita voi syntyä”, Taru sanoo. Keväällä mitään ei vielä tapahdu mutta ehkä syksyllä. Hänestä tällaisissa yrityksissä on paitsi infrastruktuuri tehdä etätyötä, myös luottamusta työntekijöihin. Molemmat kiistävät, että heitä yhdistäisi ensisijaisesti kokoomuslaisuus. Toisensa he tapasivat ensimmäisen kerran vuonna 2003. Taru on koulutukseltaan erityisopettaja, ja Kirsi lähti politiikkaan suoraan kauppakorkeakoulusta. Skenaariotyö on yksi asia, jota suomalaisten yritysten kannattaisi Tarun ja Kirsin mielestä tehdä. Hän kuulostaa kiihtyneeltä: ”Konfliktointihan ei tarkoita sitä, että jos yksi ihminen haluaa, että jotain muutetaan, niin se muutetaan näin vain heti.” Hän sanoo, ettei yritys ole demokratia ja johto tekee viime kädessä päätökset. Yrityksen omistusta oli niin ikään tarkoitus järjestellä uudelleen, mutta koronavirus pani asian hyllylle. Taru myöntää tiuskivansa Kirsille. ”Se on ilman muuta osa yrityksen muutoskyvykkyyttä”, hän sanoo. ”Tarussa ei oo sellasta yhtään.” Haastattelun jälkeen Kirsi kirjoittaa, että sellainen, joka puhuu paskaa selän takana, ei voi olla Kanalassa töissä. 44 IMAGE KESÄKUU 2020 lausuttujen arvojen ja oikeiden tekojen väliin muodostui railo Ellun Kanoissa. ”Taru voisi vaikka kavaltaa yrityksen kassat, enkä uskoisi sitä vaan ajattelisin, että se on väärinkäsitys.” Kirsi sanoo, että suorapuheisuus on hänelle erityisen tärkeää siksi, että hän on toiminut politiikassa. Samalla Ellun Kanat tiedotti muuttuneensa strategisesta viestintätoimistosta muutostoimistoksi. Sillä on tekemistä luottamuksen kanssa. Taru sanoo, että niissä firmoissa, joissa etätyötä on tehty jo aiemmin, nähdään nyt huimaa tehostumista ja tuottavuutta asiantuntijatöissä. ”On selvä asia, että välillä onnistutaan paremmin ja välillä huonommin”, Taru sanoo. Hän on ollut yksi kokoomuksen suosituimmista poliitikoista: Euroopan parlamenttiin hän nousi Suomen äänikuningattarena vuonna 1996 yli 146 000 äänellä. Toinen vaihtoehto olisi niin sanottu partneriohjelma. Hän sanoo olevansa nyt paljon huojentuneempi kuin kriisin alkuvaiheessa. Strategiaa tarvitaan yrityksen olemassaoloon liittyvien kysymysten määrittelyyn, mutta skenaariot vapauttavat yritykset ajattelusta, jossa yrityksellä olisi vain yksi tie. Taru siirtyi Ellun Kanoihin kokoomuksen puoluesihteerin paikalta vuonna 2014 hieman sen jälkeen, kun Jyrki Katainen lähti puolueen puheenjohtajan paikalta ja tilalle oli tullut Alexander Stubb. ”Lakkaako raha liikkumasta. Helmikuun lopussa Ellun Kanat julkaisi Perhemanifestin. Kirsi ei enää asettunut ehdolle eduskuntavaaleissa, ja Taru työskenteli Kokoomuksen Naisten Liiton pääsihteerinä. Tällä hetkellä Kirsi omistaa edelleen 90 prosenttia yrityksestä, Taru 10. Kirsin mielestä kyse on yksittäisistä tapauksista. Ne ovat alkaneet 90 päivän lomautuksilla ja koskeneet koko henkilökuntaa, mutta työntekijöitä on lomautettu eri tavoin. Merkitys, eli vastaus kysymykseen ”miksi yritys on olemassa”, puolestaan tulee näkyväksi tekoina. ”Jos jokin asia menee päin vittua, se yritetään korjata.” K un Taru sai äänestää ensimmäistä kertaa elämässään eduskuntavaaleissa vuonna 1991, hän äänesti Kirsiä. Muutosta pitää tapahtua yrityksessäkin, Kirsi kirjoittaa sähköpostissa haastattelun jälkeen. Sitä tapahtuu suhteessa, joka on enemmän kuin työkaveruutta. ”Nyt mä en absoluuttisesti halua sanoa, että tää on joku kuntaja kaupunkijuttu, mut mä olen sattuneista syistä ollut tekemisissä kuntien kanssa, ja nyt siellä ollaan huolissaan siitä, että työn tuottavuus on dropannut merkittävästi sen jälkeen, kun on siirrytty etätyöhön. Vappuna haastattelujen jälkeen päivittyy tieto siitä, että neljä työntekijää on irtisanottu. Ulkopuoliselle Perhemanifestissa on mielenkiintoinen kohta. Siinä määritellään, miten Ellun Kanat suhtautuu työntekijöidensä perheisiin. Viimeksi Taru konfliktoi Kirsiä, kun heillä oli puhelinpalaveri – mutta konfliktoinnin sisältöön ei voida haastattelussa mennä. Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mika Sutinen, joka toimi pitkään Mustin ja Mirrin toimitusjohtajana ja oli aiemmin ollut Ellun Kanojen hallituksen jäsen. Se ammentaa tavallaan siitä yritysja organisaatiokulttuurista”, hän sanoo. Siellä politikoidaan, manipuloidaan ja mennään selän taakse, ja sellaista ei siedä yhtään, Kirsi sanoo. T aru ja Kirsi palaavat keskustelussa useasti siihen, mikä on organisaatioiden ihmiskäsitys. Mitä tapahtuu yritysten kassoille, maksavatko ihmiset laskunsa. Taru kosiskeli Kirsiä hankkeeseen, jossa piti alkaa muuttaa puoluetta. Perhemanifestissa perhe on laajempi käsite kuin lapsiperhe tai ydinperhe. Mutta Kirsi oli päätöksensä tehnyt: hän irtaantuisi päivänpolitiikasta. Hänestä skenaariotyö olisi siellä voinut olla sellaista, että Business Finland miettii, mitä hyviä ja huonoja puolia on siinä, että rahaa jaetaan tiettyihin yrityksiin. Ja edelleen: yrityksissä teot ovat tapa ilmentää yrityskulttuuria. Postiluukusta oli tullut kotiin kokoomusnuorten vaalimainoksia. Tämän vuoden helmikuussa Kirsi kertoi luopuvansa Ellun Kanojen hallituksen puheenjohtajuudesta. Taru sanoo, että koronašokki ei ole pysäyttänyt Ellun Kanojen liiketoimintaa. ”Mulla on 100-prosenttinen luottamus Taruun”, Kirsi sanoo. Taru kuvaa, että hänellä menee todella paljon tällä hetkellä aikaa siihen, että hän ”puhuu puhelimessa skenaarioista” suomalaisten yritysten kanssa. Hän istui eduskunnassa vuodet 1993–1996 ja 1999–2003. Kirsi ottaa esimerkiksi Business Finlandin, jota on arvosteltu yritystukien jakamisesta. Tästä on Kirsin mukaan sovittu yhdessä kaikkien työntekijöiden kesken
KESÄKUU 2020 IMAGE 45
46 IMAGE KESÄKUU 2020
Yksi indikaattori on kieli: esimerkiksi Disneyllä työntekijät ovat näyttelijöitä, asiakkaita ja vieraita. Suomessa monissa eri työehtosopimuksissa on sovittu, että palkkaa maksetaan vanhempainvapaan kolmelta ensimmäiseltä kuulta. Yläosissa paistavat kittaus ja pohjamaali. Se tarkoittaa jonkinlaista hyppäystä globaalien asioiden pariin. Mutta ei musta sellaista paheksua pidä, joka löytää merkityksen työstään. Aulassa on kirjallisuutta – Tuntematon sotilas, tietenkin, mutta myös muutoskirjallisuuden klassikko, Nassim Nicholas Talebin The Black Swan. Ei tänne itkemään tultu, saatanallinen ralli päälle vaan, lukee neuvotteluhuone Labran seinässä. Tilastojen mukaan naiset käyttävät yhä suurimman osan perhevapaista. Moni kuvaa, että yritykseen syntyi kahden kastin järjestelmä: joukko työntekijöitä oli enemmän johdon lähipiirissä kuin muut. Tuplarytmihäiriöraportti kiteyttää näin: Yhdessäohjautuvuudessa vahva työntekijän autonomia nojaa siis yhteisiin ja jaettuihin tavoitteisin ja jatkuvaan yhteiseen dialogiin. Toimiston seinällä on oma paikkansa myös Ellu-taululle. Se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että työ ei enää ole ”vain työtä”. Eräs sanoo odotusarvon olleen sellainen, että työntekijät ovat johtajiensa kaltaisia. Sehän on tosi hienoa. Hän itse haluaisi olla neljänä päivänä viikossa konsultti ja viidentenä kaupunginpuutarhuri. Kirsiä kuvailtiin Ellun Kanojen pääideologiksi ja ideanikkariksi, joka toimii tunteella. Harvard Business Review -lehdessä viime vuonna julkaistussa jutussa pohditaan, mistä tunnistaa, onko yritys muuttumassa kulttimaiseksi. Häntä kuvattiin myös harkitsevaksi. Suurin osa Imagelle puhuneista Ellun Kanojen ex-työntekijöistä antoi entiselle työnantajalleen myös kehuja. Se on keskipohjalaisen Veikko Vionojan maalaus, jonka Kirsin eno on lainannut Ellun Kanoille. Toisinaan työntekijöillä ei juurikaan ole elämää työn ulkopuolella. Rituaalit voivat olla merkki kultin piirteistä, ja sellainen voi esimerkiksi olla yhteinen tsemppihuuto. Tarun tarkkasilmäisyyden kerrottiin olevan omaa luokkaansa. E llun Kanat muutti uusiin tiloihin viime elokuussa. Molemmat uskovat, että tulevaisuudessa työn merkityksellisyys tulee olemaan keskeistä. Kanojen manifestoima muutos, tai keskeneräisyys, näkyy myös fyysisesti toimistolla: 1 200 neliömetrin kokoisen Kanalan seinät on maalattu viimeistellysti vain puoleenväliin niiden korkeudesta. Kirsi kiistää, että Ellun Kanoihin haettaisiin johtajien kaltaisia ihmisiä töihin. Teemapuistoissa työntekijät ovat ”lavalla”. Yhdenvertaisuusteko voisi siis olla myös, että palkkaa maksetaan kolmen kuukauden ajan myös sille vanhemmalle, joka ei ole raskaana. Samaan kirjahyllyyn mahtuu kirja nimeltä Manage Your Stress. Tarun mukaan manifesti ei ollut yritysjohdosta lähtöisin oleva hanke, vaan henkilökunta halusi sellaisen. Niin hän on tehnyt, koska hän kokee olevansa muutakin kuin Ellun Kanojen perustaja, omistaja tai hallituksen puheenjohtaja. Toimistolla illalla töitä tekevä Head of Kana Sanna avaa oven Sörnäisten muutostehtaaseen huhtikuun viimeisenä tiistai-iltana noin puoli kahdeksalta. Tarun mukaan Ellun Kanoissa ei aiemminkaan ole maksettu palkkaa vanhempainvapaiden aikana. Osa koki saaneensa itseluottamusta tai oppineensa taitoja, joista on myöhemmin ollut paljon hyötyä. KESÄKUU 2020 IMAGE 47 todetaan, että Ellun Kanoissa ei makseta palkkaa vanhempainvapaiden ensimmäiseltä kolmelta kuukaudelta. Yrityskultti-ilmiötä on viime aikoina pohdittu laajemminkin. Toinen kuvaa, kuinka Ellun Kanoja johdettiin kuin puoluetta: oli ideologia, joka piti ostaa, tai joutui sivuun. ”Manifestimme lähtee siitä, että perhe on muutakin kuin lapsiperhe. Usean Imagen haastatteleman entisen työntekijän mielestä Ellun Kanoissa oli kulttimaisia piirteitä. Raja vahvan yrityskulttuurin ja kulttiyrityksen välillä voi olla hiuksenhieno. Se olisi liian perinteistä. Heitä molempia kuvailtiin suoriksi, äkkipikaisiksi, nopeiksi, älykkäiksi, hyviksi puhujiksi ja karismaattisiksi johtajiksi. Eräälle seinälle on kirjoitettu muistiinpanoksi rynnäköinti. Kuten mä sanoin, täähän on myös elämäntilannekysymys. Osa Ellun Kanojen ex-työntekijöistä halusi myös pyristellä irti työstään. Hän uskoo, että Ellun Kanoissa on tehty paljon sellaista, joka viiden vuoden kuluttua on arkea muualla. Kirsille Ellun Kanat ei ole koskaan ollutkaan vain työtä vaan jopa niin iso osa identiteettiä, että hänen on pitänyt pyristellä siitä irti. Taulun nainen, ”Elluksi” nimetty hahmo, on todellisuudessa Kirsin isoisän äiti. Kiitokseksi Vionoja oli tehnyt maalauksia, joista Kanalan seinän taulu on yksi. Hänen mukaansa kaikki työntekijät olivat läsnä, kun manifestin muotoiluista päätettiin. Hänestä takertumisesta on elämälle haittaa. Käsillä tekemisestä löytyisi vastapainoa ajatustyölle. Taru kertoo, että Kanalaan on palkattu esimerkiksi poliisi ja opettaja. Rakennusinsinöörit jatkoivat talojen rakentamista, ja perunaa piti viljellä yhä edelleen maaseudulla, pelloilla. Hän puhuu myös kulttuurillisesta matchista – siitä, että firmaan haetaan töihin ihmisiä, jotka siellä viihtyvät. Samakin ihminen voi joskus uppoutua intohimoisesti työhönsä ja joskus muulloin ei niinkään kun elämässä on muita asioita, joihin haluaa panostaa. Koronakriisikään ei vaikuttanut kaikkiin toimialoihin samalla tavalla. Brysseliin tai Tukholmaan ei kuitenkaan perusteta Ellun Kanojen toimistoa. Sannaa lukuunottamatta toimisto on autio ja hiljainen. Se on siitä poikkeuksellinen ulostulo, että usein ajatellaan, että vanhempainvapaat asettavat naiset ja miehet eriarvoiseen asemaan työmarkkinoilla. Nuori Vionoja oli aikanaan asunut perheessä ja saanut siellä ruokahuollon sekä majoituksen. Kirsin mielestä isoisoäiti vaikutti sopivalta Ellulta, tiukalta. Sisäpiirit ovat hänen mielestään tulkintakysymyksiä. Tarunkaan mukaan sisäpiirit eivät ole olleet organisaation lähtökohta. Se ei ole säästökeino, vaan me käytetään muihin asioihin enemmän rahaa”, hän sanoo. Ehkä kaikki eivät halua. Eikä kaikkien ihmisten luonteeseen kuulu dynaamisuus, nopeus tai suuri uskallus. Onko vaarana, että työelämässä eivät enää tulevaisuudessa pärjää ne, joille työ on vain työtä. Työntekijöiden tiloista löytyy palautumishuone, tarkemmin palautumiskonsepti, Läsäkoski, joka on saanut nimensä Kirsin lapsuuden mökkipaikkakunnasta. ”Onks se yritys sellainen, että kun sä meet perjantaina kavereiden kanssa kaljalle, sä kerrot mielellään, missä sä olet töissä?” Kirsi kysyy. Haastattelun jälkeen Kirsi kirjoittaa sähköpostissa, ettei hänkään aina kaljalla jaksa puhua työstä. Joitain töitä oli jatkettava samaan malliin kuin ennenkin: Sairaanhoitajien piti mennä terveyskeskuksiin ja lähihoitajien vanhusten koteihin. Taru uskoo, että tulevaisuudessa yritykset ovat yhä enemmän itsensä näköisiä: resilienssiä ja ketteryyttä haetaan omaleimaisilla ratkaisuilla. Tarun mukaan poliittiseen ideologiaan verrannollista ideologiaa Ellun Kanoissa ei ole, vaan näkemys hyvästä työelämästä. Toimiston palaverija studiohuoneet on nimetty kanamaisesti: on Muutos, Mahdollisuus, Ravistelu, Nokka, Heltta, Kenno, Konflikti ja Aivomyrsky. ?. Siksi yrityksen pitää olla merkityksellinen työntekijälleen. Kirsi ajattelee, että ratkaisu inhimillisen kantokyvyn ongelmaan voisi olla esimerkiksi sellainen, että ihmiset tekisivät erilaisia töitä. ”Kymmenen vuoden kuluttua haluamme olla mukana maailman ainutlaatuisissa muutoksissa”, Kirsi sanoo. Kirsi ajattelee, että koko ajan on yhä vähemmän sellaisia ihmisiä, jotka ajattelevat työn olevan vain työtä. Hänen mielestään yritykseen on haettu diversiteettiä. ”Kaikista yrityksistä, joissa on vahva omaleimainen kulttuuri, joku sanoo, että niissä on kulttimaisia piirteitä”, Kirsi toteaa
Sitten hän lopetti. Tämä on hänen testamenttinsa. TeksTi suna vuori kuvaT milena huhta. 48 IMAGE KESÄKUU 2020 Suna Vuori oli Suomen tunnetuin teatterikriitikko, joka sai löytää itsensä lehtien palstoilta ja teatterintekijöiden esityksistä
Sain joitakin kännisiä puheluita ja tekstiviestejä tekijöiltä sekä yhden anonyymin tappouhkauksen. Sittemmin välit kaikkiin mainittuihin onneksi normalisoituivat. Outi Nyytäjä ojensi minua löysistä metaforista. Kielenkäyttöni oli kieltämättä ajoittain melko jyrkkää. Se tuntui tympeältä ja tarpeettomalta. Keräsin kritiikistä kirjoittamiani artikkeleita ja puheenvuoroja vihreään kansioon, jonka löysin edellisessä muutossa pahvilaatikosta. Tässä saattoi olla kyse traumaattisesta suhteesta valtaan: 60ja 70-lukulaisille entisille hipeille, teiniliittolaisille, vallankumouksiin ja omaan oppositioasemaansa mieltyneille älyköille oli selvästi vaikeaa myöntää olevansa nyt itse vallankäyttäjiä. Kirjoitin ja puhuin melko paljon myös itse kritiikistä, ja vaikka ajatukseni olivat ehkä naurettavankin juhlallisia, ne olivat omiani. En kuvitellut, että taiteesta voisi esittää yhtä oikeaa tulkintaa saati löytää totuutta. Olen huojentunut siitä, ettei minun tarvitse enää avata tuntemuksiani julkisesti eikä perustella näkemyksiäni kaikille. Teatteriarvioita aloin kirjoittaa heti opintojeni alussa. Tämä tuntui paitsi hurjalta myös hämmentävältä, koska en tunnistanut syytöksistä itseäni enkä vaikuttimiani. Jouko Turkka puolestaan imarteli, kun tein hänestä yli kymmenen tunnin ajan haastattelua Kuukausiliitteeseen. Mitä tapahtuu, jos ihminen lakkaa ihmettelemästä. Luulen ainakin. Seuraava merkintä on päiväämätön ja luultavasti julkaisematon, ehkä opiskeluajoilta: ”Koska taiteet ovat tiettävästi aina olleet olennainen osa ihmisen henkisiä ulottuvuuksia siinä missä yhdessä elämisen säännöt sekä tieteet ja vaikkapa uskonto ja erilaiset uskomuksetkin, toisin sanoen kaikki se mitä sivistykseksi kutsutaan, niiden tilan kaventaminen, niiden merkityksen vähätteleminen ja niiden voiman kieltäminen johtaa viime kädessä ihmisen henkisen kasvun sekä ihmisyhteisöiden typistämiseen ja yksipuolistumiseen. He eivät olleet eri mieltä, he vain eivät halunneet puhua siitä. Silloin vielä kirjoitettiin melkein kaikesta mitä kaupungissa tehtiin: esityksiä oli vähemmän, mutta kirjoittajia ja lehtiä enemmän kuin joitakin vuosia tämän jälkeen. Se oli taktiikkaa. Varmaankin jo se sai taiteen tuntumaan tärkeältä. Siksi ne oli myös alkukirvellyksen jälkeen melko helppo yrittää unohtaa. Yritän avata aistit ja nollata odotukset, olla tietämättä ja luulematta vielä mitään. Jutun ilmestyttyä Turkka huusi minulle puhelimessa niin kauan, että kännykästäni loppui akku. Olin kirjoittanut teatterikritiikkiä sivutoimisesti 15 vuotta. Kirjoitettuani ylioppilaaksi olin muuttanut Helsinkiin opiskelemaan teatteritiedettä ja viestintää. 29-vuotiaana pääsin Päivälehden sivistysihanteita jatkavaan Helsingin Sanomien kulttuuritoimitukseen eli sinne, mihin ylevine ajatuksineni kaiketi sovinkin. M onta vuotta istuin katsomassa esityksiä, jotka eivät kiinnostaneet vanhempia kriitikkokollegoita. Silti muistan kiitokset huomattavasti huonommin kuin loukkaukset, eriasteiset epäonnistumiset ja niiden jättämän häpeän. Kuten nähdään, yritys ei täysin onnistunut. Ensin Turun Sanomiin, sitten Teatteri-lehteen ja lopulta Hesariin. Ajattelin, että asemasota lietsoi molemminpuolista pelkoa. Joidenkin lukijoiden oli vaikea sietää sitäkin, että kriitikon peukalo ei sojottanut suoraan ylös tai jyrkästi alas vaan liikkui: tämä asia esityksessä toimii, tämä ei niinkään, tähän en päässyt sisälle, tämän tulkitsen kenties eri tavalla kuin tekijät tarkoittivat… Minua edeltäneet, yhtenäiskulttuuriin kasvaneet kriitikkosukupolvet olivat oppineet ja sitten tottuneet ilmaisuihin, jotka olivat omiaan hämärtämään sen ainoan asian, mitä itse pidin totena: että taide ja sen tulkitseminen on mitä suurimmassa määrin subjektiivista. Harmistuin mutta otin opikseni. Paitsi nyt. Toinen lapseni oli syntynyt suurin piirtein laskettuna aikana, vaikka äitini pelkäsi stressin käynnistävän ennenaikaisen synnytyksen. Dialogia tekijöiden ja kriitikoiden välillä ei juuri käyty, mutta ääniä oli monta ja mielipiteet voimakkaita. Niin käy aina, odotuksista riippumatta. En pelännyt tuoda esiin kriittisimpiä näkemyksiäni, mutta en myöskään sitä, jos näkemäni herätti minussa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Puhun omista kokemuksistani, näkökulmastani teatterin yleisönä ja entisenä ammattikatsojana. Niiden kanssa piti vain oppia elämään.. Ainakin kulttuurin painoarvo yhteiskunnassa vaikutti selvästi suuremmalta kuin nykyään. Jos onnistun, mahdollisuuksien asteikko kattaa täydet 360 astetta – tästä voi tulla mitä tahansa! – ennen kuin sektori esityksen edetessä kapenee ja jäljelle jäävä kulma alkaa terävöityä. Tässä maisemassa vihaisen nuoren kriitikon maine lankesi kuin luonnostaan. P alaan ajassa taaksepäin, vuoteen 2002, jolloin olin äitiyslomalla. Muistan kiistelleeni asiasta ainakin Helsingin Sanomien kulttuuritoimituksen esimiehen Heikki Hellmanin ja kirjallisuustoimittaja Jukka Petäjän kanssa. KESÄKUU 2020 IMAGE 49 S uuren teatterin ensi-ilta, kupliva tunnelma, valtavasti tuttuja. Taidekritiikki on ytimeltään keskustelua ihmisyydestä.” Amen! Vain suitsukkeet puuttuvat. Miksi. Toimituksessa sukupolvet siinä kuin sukupuoletkin sentään pyrkivät tasa-arvoon, kohtalaisella menestyksellä. Nykyään jäljelle jää selvästi ohuempi viipale kuin ennen. Yleisö siirtyy lämpiöistä saliin, penkkirivejä täytetään, äänten sorina vaimenee vasta, kun valot pimenevät. Lukijapalautetta tuli niin ”raivokkaasta oikeassa olemisen tarpeestani” kuin arkuudestani sanoa suoraan mitä ajattelen. Olin saanut jo alle kouluikäisenä mahdollisuuden nähdä paljon teatteriesityksiä sekä keskustella niistä kulttuuritoimittajaisäni kanssa. Koska Helsingin Sanomat oli julkaissut kriittisen arvioni lapualaisten harrastajien Lapualaisoopperasta. Jospa onnistuisin perustelemaan tämän huojennuksen. Minua edeltäneet kriitikot eivät nähdäkseni julkisesti reflektoineet työtään tai asemaansa muuten kuin kiistelemällä taiteen tekijöiden kanssa. Vaikka kehuin enemmän kuin haukuin ja pyrin perustelemaan väitteeni niin hyvin kuin osasin, minua pidettiin milloin ilkeänä ja kohtuuttomana, milloin taas ikäni vuoksi kokemattomana eli epäpätevänä. Saatan syyllistyä jälkiviisauteen, mutta uskon pyrkineeni kirjoittamaan mahdollisimman läpinäkyvästi. Reitti sinne oli tuntunut luonnolliselta. Minämuotoiset ilmaisuni tulkittiin narsismiksi. Kari Heiskanen oli vähällä käydä kauluksiini kiinni vielä 12 vuotta erään jutun julkaisemisen jälkeen. Sen kulma on joskus todella terävä ja tekee kipeää. Toki vain avustajaksi ja määräaikaiseksi, kuten useimmat muutkin 1990-luvun lamassa opintonsa päättäneet, kiitollisena siitä, että ylipäänsä oli töitä. Ehkä se oli jokin Kekkosen ajan YYA-Suomen jäänne. Tämä on yksi lempihetkistäni teatterissa, joka taas on lempilajini: esitys on alkamaisillaan, maailma rakentumassa yleisön silmien eteen, pulssit korkealla. Onneksi vihapostia enemmän tuli toisensuuntaista palautetta. Minut oli edellisenä syksynä saamissani viesteissä uhattu pahoinpidellä ja muiluttaa, iltapäivälehden lööpissä myös ”leikkimielisesti” hirttää
Hän oli terävä kriitikko, työteliäs kolumnisti ja hyvä siinä mitä teki, mutta ammattiin liittyvät velvollisuudet ja rutiinit, jälkien siivoaminen ynnä muu ei-niin-kiinnostava kuului hänen mielestään vain muille. Hänen kaukaa tunnistettava hahmonsa porhalsi työpaikalle valkaistu takatukka liehuen treenikassi olallaan, kävi ehkä syömässä Kirsikka Moringin kanssa, kirjoitti juttunsa muutamassa tunnissa ja poistui – milloin ei ollut työmatkalla Berliinissä, Lontoossa tai New Yorkissa tai yhä pitemmillä lomilla Thaimaassa. Kuolemaa seuranneina päivinä Kajavan kritiikkien merkitystä kiiruhtivat korostamaan nekin, jotka juuri edellisessä repliikissään olivat sylki roiskuen häntä halveksineet ja panetelleet. Taidekritiikit saattoivat olla joskus suorastaan tuhoisia taiteen tekijöille, mutta ainakin ne olivat jotain muuta kuin nopeita tuoteselosteita ja -suosituksia. ”Minua ei muiluttamalla tai uhkaamalla säikytetä, päinvastoin”, kirjoitin. Haluaisin löytää uudelleen sen, mitä meillä joskus oli. Kajavan työpistettä en kuitenkaan halunnut vaan valitsin toisen siitä vierestä, vähän kauempana tupakkaparvekkeen ovelta. Teatteri on alkanut tuntua vieraalta. Vakituinen työ. Se oli sokki Hesarin kulttuuritoimitukselle ja suurelle osalle Suomea. Tottakai sä haet, Tuomas vastasi. K ritiikki – tai pikemminkin avustavan kriitikon heiveröinen itsemääräämisoikeus – oli vähin erin alkanut tuntua myrkylliseltä. Kirjoitin testamentissani siitä, miten turhautunut olin työskentelyolosuhteisiin, miten yksin kriitikko työtään tekee, miten ristiriitaisia olivat lukijoiden odotukset (teatterintekijöistä puhumattakaan), miten jähmettyneeksi ja vaikeasti muutettavaksi koin taidekritiikin ja miten yhdentekeväksi teatterin. 50 IMAGE KESÄKUU 2020 Työhön liittyi myös sosiaalista epämukavuutta, kuten tunne siitä, että saapuessani teatteriin sain selkääni pelkkiä puukkoja. Sen jutut kiinnostavat yhä harvemmin, läheisyys on usein enää muodollista ja seksikin väljähtynyt. Olemmeko. Se ei kuitenkaan olisi pienessä maassa mahdollista edes ilman tv-keskusteluita, paneeleita tai kuvallisia bylineja kolumneissa. Toivon olleeni itse se, joka tajusi muuttaa otsikon. Olin ehkä palanut loppuun, mutta sellaisesta ei silloin vielä puhuttu. Kun Kati oli lähtenyt, varmistin Tuomakselta: Mä en aio hakea. Kajavan varjo oli pitkä, ja hänen odottamaton kuolemansa tuntui venyttävän sen myyttisiin mittoihin. Jutun nimi oli ”Erään kriitikon kärsimykset, – eli miksi luopua portinvartijuudesta?”. Sain homman. Näin meni vuosia. Olisin tehnyt työni mieluiten anonyymisti tai ainakin niin, ettei minua olisi tunnistettu ulkonäöltä. K evät 2020. Se ainakin oli oma ideani. Kävin haastattelussa. Toimitukseen kertynyt tietämys, intohimo ja ammattitaito oli merkittävää ja asema vahva. Kohtuuttomuuksia ei muisteltu, ei liioin sitä, miten itsevaltainen Kajava oli toimituksessa. Kuten kuka tahansa meistä, hänkin kehui mieluummin kuin haukkui ja keräsi jonkinlaista löytäjän tähtipölyä poimimalla näkyviin uusia lahjakkuuksia. T oukokuussa 2005 Helsingin Sanomien legendaarinen teatterikriitikko Jukka Kajava menehtyi työmatkallaan Berliinissä. Kajava oli saanut vähintäänkin oman osuutensa lukijoista, jotka inhosivat häntä ja haikailivat hänen edeltäjiään. Mutta hänhän on ikuinen! Olin tehnyt äitiyslomani jälkeen muita töitä muun muassa televisiossa, enkä ikävöinyt Hesariin, saati kritiikkiä kirjoittamaan. Lopettamisen syitä oli muitakin, kuten elämäntilanteeni pienten lasten äitinä. Helsingin Sanomien Sole Uexküll, samoin kuin Maija Savutie, olivat kirjoittaneet kansansivistykseen pyrkivää esseemäisempää kritiikkiä, kun taas Kajavan ja hänen aikalaistensa käsissä päivälehtien taidekritiikistä. Elättelen vielä toivoa rakastumisesta. Mahdollisuus vihdoinkin vaikuttaa siihen, miten työtään tekee. Vuosina 1965–2000 sanomalehtien kulttuuriosastot kasvoivat, Hesarissa suorastaan kukoistivat. Ajatus elämästä ilman teatteria tuntuu tuskalliselta, vaikka olemme selvästi kasvamassa eri suuntiin. Vai onko tämä taas vain jokin vaihe, joka menee ohi. Kai sä haet??. Nyt en enää olisi niinkään varma. Melkoisen huonon Pulttiboisin Erittäin huono -sketsihokemista tuttu Jukka Jukanjukka! Kuollut. Muistan, että istuin Sanomatalon aulan kahvilassa ystäväni Tuomas Nevanlinnan kanssa, kun elokuvatoimittaja Kati Sinisalo käveli pöytäämme ja kysyi, kiinnostaako Kajavan paikka. Testamentissa kielsin sitä seuranneen, lopulta järjettömät mittasuhteet saaneen jupakan osuuden lopettamispäätökseen. Kaikesta tästä huolimatta työ Helsingin Sanomien avustajana oli antoisaa ja tuntui parhaimmillaan silkalta etuoikeudelta, varsinkin silloin kun pääsin katsomaan haltioitumista herättävän esityksen tai haastattelemaan huippukiinnostavaa teatterintekijää. Säännöllinen kuukausipalkka. Enhän. Pelkillä avustajapalkkioilla oli vaikea lyhentää asuntolainoja, joten päätin etsiä muita töitä. Silloin tällöin löysin itseni hahmona näyttämöltä. Kielsin ehdottomasti. Viisi vuotta sitten ajattelin, että lakattuani toistamiseen kirjoittamasta kritiikkiä löytäisin suhteeseen uutta hehkua tai ennen kokemattoman kulman. Hain. Tietty määrä julkisuutta tuli työn mukana, ja se piti sietää. Viimeisin määräaikaisuuteni Helsingin Sanomissa oli päättynyt äitiyslomaan, eikä vakituista työsuhdetta ollut näköpiirissä. Jos se kuitenkin onnistuisi, voisin kirjoittaa kriitikon testamenttini uusiksi.” Uuden testamentin. Olen yrittänyt riuhtoa itseni vapaaksi, mutta löydänkin itseni taas tästä: tilittämästä ristiriitaista suhdettani teatteriin. Sanelevan kritiikin sijaan kaipasin sisältökeskusteluja, kohtaamisia, ymmärryksen syventämistä: ”Tämä tietysti edellyttäisi niin kriitikoilta kuin taiteilijoiltakin avoimempaa ja aktiivisempaa osallistumista – ja voi olla, että yritys kaikesta huolimatta epäonnistuisi. Laadin lopettamisesta artikkelin Teatteri-lehteen. Epäilen, tuleeko tästä mitään. Olen uupunut teatteriin ja kritiikkiin jo kahdesti ja kuvitellut ratkaisevani suhteen ongelmat käymällä vieraissa, tekemällä muita töitä. Lapualaisoopperasta tekemäni arvio näytti jäävän viimeiseksi kritiikikseni. En ehkä ollut, juttua varten otetussa valokuvassa nimittäin poseerasin kaatuneiden muistomerkin edessä, kiveen hakatun In memoriam -tekstin alla virnistellen. Sitten sain tarpeekseni. Kävikin toisin. Jukka Kajava oli kulttuurijournalismin kultakauden kuninkaita. Ei tuntunut järin mielekkäältä istua iltaisin töissä, kun kotona kaivattiin. Mehevän teilaajan maine eli silti omaa elämäänsä. Muistan, että työotsikkona oli mahtipontisesti Kriitikon testamentti. Teatteri-lehden julkaiseman artikkelin lopussa esitin toiveen
Mahdollisuus vihdoinkin vaikuttaa siihen, miten työtään tekee. Sain homman.. Säännöllinen kuukausipalkka. Hain. KESÄKUU 2020 IMAGE 51 Vakituinen työ. Kävin haastattelussa
Joskus taas tajusin mutkien kautta, että ylistämäni nuoren näyt. Jos taiteen merkitys yksilöille ja ihmisyhteisöille myönnetään, eikö median tulisi asennoitua kulttuurjournalismiinsa samalla tavalla kuin yhteiskunnassa asennoidutaan taiteeseen: tukemalla sitä. Jos valtamedia ei arvosta kulttuuria, seuraus on ennen pitkää se, että kulttuuri muuttuu suurelle yleisölle yhä marginaalisemmaksi ja näivettyy. Se oli jäänyt kaivelemaan. Minua oli myös alettu brändätä tavalla, jota en kokenut lainkaan omakseni. Moni jäi pintapuoliseksi tai likimääräiseksi, eikä siitä voi syyttää pelkästään kireitä aikatauluja. Taide on ollut kymmeniä tuhansia vuosia osoitus ihmisen mahdollisuudesta käyttää ajattelukykyään muuhunkin kuin välttämättömimpien perustarpeiden tyydyttämiseen. Taide, jolta edellytetään kaupallista kannattavuutta, muuttuu vähitellen yhdentekeväksi. Kerran kirjoitin vastineen omaan kritiikkiini keskusteltuani esityksen tekijän kanssa. Väkeä vaihdettiin, vastuualueita laajennettiin, tiloja kutistettiin, organisaatiota uudistettiin, järjestelmiä vaihdettiin. Klikkejä kertyi liian vähän. Puheenaiheisiin tarttuminen ja varsinkin niiden synnyttäminen tosin osoittautui Hesarin kulttuuritoimituksen käytännöissä vuosikymmenestä toiseen vaikeaksi. En tiedä. T aidekriitikon työhön liittyy monia ristiriitoja ja paradokseja, joista suurin on itse asetelman ytimessä: journalismin ja taiteen suhteessa. Paine Helsingin Sanomien arvioita kohtaan kasvoi. Omasta mielestäni olin analysoinut sekä roolityön onnistuneita että vähemmän onnistuneita piirteitä ja perustellut näkemykseni huolella. Onnistuinko ratkaisemaan eteen tulevat eettiset dilemmat tavalla, joka kestää lähempää tarkastelua. Olisin mielelläni ylpeä jokaisesta kirjoittamastani jutusta. Tekemistäni as iallisista henkilöhaastatteluista poimittiin kärkeen seksi tai väkivalta. Ohjaaja sanoi, ettei muistanut koko juttua. Menin Hesariin Kajavan paikalle, en Kajavaksi – mutta teinkö sittenkin teatteripolitiikkaa, jota en tiedostanut, tai olinko lopultakaan vähemmän lyttäävä tai kohtuuton. Myöhemmin monen oli vaikeaa luopua siitä. Samaan aikaan moni muu media, esimerkiksi iltapäivälehdet, harvensivat kritiikkien julkaisemista tai lopettivat ne kokonaan. Tulinko samalla painaneeksi tai nostaneeksi jotakuta ymmärtämättä sitä itse. Sellaiset vaikutukset eivät olleet aina toivottuja, mielipidevallalla kun oli konkreettiset seurauksensa. Kerran pyysin haastattelun alkajaisiksi ohjaajalta anteeksi vuosien takaista arviota, jossa olin kritisoinut hänen näytelmäänsä kiusallisen ilmeisenä itsetilityksenä. Entä oma ääneni, miten käytin sitä. Kulttuurisivujen erinomaiset lukuarvot lukijatutkimuksissa eivät enää painaneet vaa’assa edes silloin, kun testiryhmänä olivat nuoret eli tulevaisuuden lehdenlukijat. Se tuntui pahalta. Monen oli vaikea hyväksyä sitä. Rakas kollegani, teatteritoimittaja Kirsikka Moring oli jäänyt eläkkeelle 2010 yhtä aikaa monen muun pitkän linjan kulttuuritoimittajan kanssa. Silloin huolella tehdyn sisällön pitäisi olla määrää tärkeämpää. Mikäli olisin kertonut julkisuuteen kaikesta mitä tiesin, olisin vaikeuttanut kyseisten henkilöiden asemaa ja menettänyt heidän luottamuksensa. Mitkä olivat sokeat pisteeni. Lopulta muutokset, joiden välttämättömyyttä meille usein ja kiivaasti vakuuteltiin, alkoivat vaikuttaa painajaiselta: katsoin sivusta, miten pitkään kasvatettua henkistä pääomaa purettin, toimitus oheni, ja intohimoiset oman alansa asiantuntijat kutistuivat. Kymmenvuotisvapaat jäivät käyttämättä. Yritin tehdä arvoni näkyviksi kirjoittamalla itseni kautta ja antamalla lukijoille välineitä suhteuttaa näkemykseni heidän omiinsa – mutta onnistuinko siinä. Paras kriitikko taitaa aina olla kuollut kriitikko. Arvioitteni otsikot muutettiin käsittelyssä astetta tai paria raflaavammiksi, joskus suorastaan aggressiivisiksi. Työ kulttuuritoimituksessa oli muuttunut paitsi kiireiseksi ja stressaavaksi myös monin tavoin turhauttavaksi. Aloin kuitenkin väsyä olemaan kaiken aikaa jotain mieltä ja perustelemaan tuntemuksiani julkisesti, vailla ketään kenen kanssa keksiä ja löytää uutta tai sparrata näkemyksiäni. Tämä tulkittiin usein niin, että olin viihtymistä vastaan. Se ei häviä, vaikka koko maailman media vauhtisokeudessaan kääntäisi sille selkänsä – mutta julkinen keskustelu taiteen sisällöistä liittyy sivistykseen ja elämisen laatuun siinä missä tarpeemme oppia, omaksua uusia ajatuksia tai oivaltaa jotain itsestämme. Minulla oli tietenkin oma makuni, omat mieltymykseni ja rajoitukseni. Sitä, nähdäänkö kriitikko taiteen edustajana mediassa vai median edustajana taiteen kentällä, on tutkittukin. L okakuussa 2015, yhdeksän vuotta ja 11 kuukautta vakinaistamiseni jälkeen, sanoin itseni irti Helsingin Sanomista. Kulttuurijournalismi, jolta edellytetään maksimaalisia lukijamääriä, muuttuu kertakäyttöiseksi ja halpahintaiseksi. Ainoa, mikä sai varmuudella aikaan reaktioita taiteen kentällä ja lukijoissa, olivat haltioituneimmat suitsutukset ja jyrkimmät teilaukset – kritiikit siis. Kiinnostavin taide ja elinvoimaisin kulttuurijournalismi vaikuttaa siihen, mistä puhutaan, ja voi antaa äänen jollekin, joka ei sitä muuten saisi. Joskus. Vaikka pidin toimintaani tuolloin eettisesti perusteltuna, kertomatta jättäminen on vallankäyttöä siinä missä kertominenkin. Ajattelin puolustavani taidetta, taiteellista teatteria, kunnianhimoisia riskinottoja, rohkeita epäonnistumisiakin. Itse ajattelin olevani ensi sijassa toimittaja, mutta koska olin niin kiintynyt lajiin, josta kirjoitin ja jota pidin tietysti kaikkea muuta tärkeämpänä, tunsin itseni aika ajoin kaksoisagentiksi. Työaikani kului yhä enemmän kaikkeen sellaiseen, mikä ei liittynyt millään tavalla teatteriin tai edes kulttuuriin. Tyrmistyin lukiessani kollegan tekemää haastattelua, jossa nuori näyttelijä totesi saaneensa minulta niskaansa saavillisen paskaa. Tapahtui siis suunnilleen sama kuin kaikkialla muuallakin. Kirsikan lähdön jälkeen olin opetellut uudenlaiset, yksinäiset rutiinit. Olin hautonut lähtöä jo pari vuotta ja hakeutunut kulttuuritoimituksesta työkiertoon feature-toimitukseen. Verkkodeskivuorot ja minä emme olleet match made in heaven. Muutaman kerran suojelin teatterintekijöitä jättämällä kirjoittamatta tiettyjä asioita (en kritiikeissä vaan haastatteluissa), ja sain siitä varsin kovaa ryöpytystä esimiehiltäni. 52 IMAGE KESÄKUU 2020 tuli suorempaa, lennokkaampaa ja usein poleemisempaa. En ole. Se oli sietämätöntä, ja mielestäni myös epäviisasta ja lyhytnäköistä. Joskus loukkasin, vaikka en tarkoittanut. Ehkä. Kulttuuriaiheiden arvostus toimituksen sisällä tuntui laskeneen jyrkästi sen jälkeen kun lehteä alettiin tehdä niin sanotusti digi edellä eli verkkokerronnan ja -lukijoiden merkitystä painottaen. Tämän evoluution ymmärrettyäni ajattelin, että on osattava lopettaa ajoissa. Joskus tulin kirjoittaneeksi myönteisemmin kuin mitä esityksen aikana ajattelin
KESÄKUU 2020 IMAGE 53
Ei tietenkään pitäisi määritellä nykyisiä parija kolmekymppisiä, koska siitä saa varmuudella turpaansa (mahdollisesti myös omilta lapsiltaan), ja ehkä se on ihan oikein. Teatterissa toleranssi erilaisia rajanylityksiä kohtaan on perinteisesti ollut suurta, ja moni tekijä hakeutuu produktioihin, joissa voi arvata joutuvansa lujille. Miksi koen nykyisen teatterin niin usein niin etäiseksi. Emmekö ole enää kiinnostuneita samoista asioista. On ollut kiinnostavaa huomata, että nyt kun en enää kirjoita esityksistä, saan niistä irti selvästi vähemmän kuin ennen. Ensin yllätyin, sitten arvostin. Tasapainoilu suoruuden ja empatian välillä kävi voimille, vaikka teorian tasolla pidinkin riippumattomuutta tärkeimpänä työvälineenäni. Voiko kriitikko nauttia näkemästään, jos tietää, mitä tapahtuu kulissien takana. Entä mikä on kritiikin etiikka silloin, kun mehevästi muotoillut haukut ovat lukijoiden mielestä mahtavaa journalismia. Jokin lavalle ilmaantuvissa hahmoissa huvittaa heitä hirveästi. Riippumattomuus johti ulkopuolisuuteen, mutta se oli oma valintani. Olisiko riippumattomuuden tarve muuttunut itseriittoisuusharhaksi. MeToo-tapaukset ovat usein selkeämmin tuomittavia, mutta mitä ajatella teatteriesityksistä, joiden ohjaaja on koe-esiintymisissä tai harjoituksissa haukkunut ja nöyryyttänyt näyttelijöitä tai kännipäissään lyönyt jotakuta. Kaikki tämäkin alkoi painaa repussa. Vielä mitä. Nyt ihmettelen, miksen. En kuitenkaan tunne itseäni vanhaksi vaan nälkäiseksi, uteliaaksi ja toiveikkaaksi uusien taide-elämysten edessä. Ajatukseni harhailevat. Nuoret aikuiset korostavat. Muistan, miten vaikeaa oli kirjoittaa kantaesityksestä, jonka kirjoittaja-ohjaaja oli kuolemansairas, eikä esitys ollut mielestäni erityisen hyvä. Pienessä maassa se tuntui keinotekoiselta, usein naurettavaltakin. Voiko ja saako lopputulosta pitää hyvänä taiteena, jos se sellaiselta näyttää. Pohjimmainen tunne on sittenkin suru. Voin ymmärtää, mikä, mutta mielestäni heidän reaktionsa on ylimitoitettu ja tunnelma muutenkin oudon hysteerinen. Aika yksin jouduin pohtimaan myös isoja eettisiä kysymyksiä, joista jotkut olivat lajispesifejä, teatteria koskevia. Mutta on siinä muutakin. En saanut niihin tukea toimituksesta, mutta en myöskään osannut kysyä keneltäkään muulta, miten tässä nyt olisi viisasta menetellä. Olemmeko lakanneet puhumasta samaa kieltä. Kolmas on minusta täysi muotopuoli ja arvelen tekijän ajautuneen vakavaan kriisiin sitä tehdessään. Nykyään riittää, kun totean, että tykkäsin tai en tykännyt, ja sitten näitä tykkäyksiä käsitellään vähän aikaa kulloisenkin seuralaisen kanssa. Lokakuussa 2015 irtisanoutuminen alkoi tuntua oikealta ratkaisulta. Tuntuu oudolta kävellä kerran toisensa jälkeen teatterin ohi menemättä sisään, tuntematta mitään ja näkemättä ketään. Vaikeita kysymyksiä, joihin en osaa vastata vieläkään. Viisi tähteä. Ennen tätä poikkeusaikaa olen käynyt edelleen mielelläni katsomassa esityksiä, vaikka poistunkin usein tyytymättömänä ja samalla helpottuneena ajatellen, että onneksi tästäkään ei tarvitse kirjoittaa. Näytelmä käsitteli metaforisesti kriitikon lyttäyksen aiheuttamia reaktioita. Tarkoitus pyhittää keinot, sanotaan. 54 IMAGE KESÄKUU 2020 telijän paineet nousta näyttämölle kasvoivat kritiikin vuoksi niin valtaviin mittoihin, että hän lähestulkoon musertui niiden alle. Yleisö siirtyy aulasta katsomoon ja puhkeaa nauruun miltei heti, kun näyttämön valot syttyvät. Ajoittain kitkeräksi yltyvään palautteeseenkin tottui, työn yksinäisyyteen sen sijaan ei. Että yksin pitää kaikki ratkaista ja kestää. Mitä jos ei tiedäkään. Esitys, joka on saanut entiseltä kollegalta loisteliaan arvion, on minusta sotkuinen ja rasittava. Ajatus on usein ongelmallinen, myös taiteessa, mihin on havahduttu laajemmassa mitassa vasta viime vuosina. Tuntuu, että kuplan sisällä on pienempi kupla, jossa peukutetaan kaikelle. Kaikkein hankalinta olikin tilanteissa, joissa rehellisyys itselle ja lukijoille tuntui syystä tai toisesta julmalta tekijöitä kohtaan. Toista esitystä hehkutetaan uuden sukupolven klassikoksi, mutta ensi-illassa odotan ainoastaan, että pitkäpiimäinen uho ja ontto toisteisuus loppuisi mahdollisimman pian. P ienen teatterin ensi-ilta, jännittynyt tunnelma, valtavasti ihmisiä, jotka kyllä tuntevat mutta eivät tervehdi (aina yhtä outoa). Olen 53. Eräs ankarasti arvioimani ohjaaja haastoi minut lopputyönsä tarkastajaksi. Vierauden tunne liittyy varmasti omaan vanhenemiseeni. Myöhemmin keväällä 2020 teatterit on suljettu koronaviruspandemian vuoksi. Tätäkö tässä vain haettiinkin. Se, että minulla ei ole enää ulkoista tarvetta analysoida kokemaani ja perustella näkemyksiäni yhtä tarkasti kuin ennen, on siis henkilökohtaisella tasolla sekä huojennus että huononnus. Näyttelijät näyttävät tyytyväisiltä. Y ritin huolehtia hygieniasta pysymällä etäällä teatteripiireistä. En joudu perehtymään niiden taustoihin, en opiskelemaan aiheita, joita ne käsittelevät, enkä välttämättä edes keskity katsomossa kaiken aikaa. Onko kriitikolla silloin oikeus arvioida ainoastaan esitystä ja jättää alan eettiset linjaukset tekijöille itselleen
Olen kai väsynyt niihinkin. Siihen ei vain ollut koskaan aikaa, ja myönnetään: oli sittenkin helpompaa tehdä työtään kyseenalaistamatta itseään ja valintojaan koko ajan. Toivon, että me kaikki pelkäisimme vähemmän ja ymmärtäisimme toisiamme vähän enemmän. Gnothi seauton. Oltaisiinko vielä vähän aikaa yhdessä. Haluan silti uskoa, että kritiikin perimmäinen dialogiluonne vielä toteutuu jossain. Voidaan jutella, jos siltä tuntuu. Tai ehkä nautin kriitikkovuosinani pari esitystä liikaa ja poden pitkittynyttä teatterikrapulaa. Sekin lienee terveellistä. Kritiikin muuttaminenkin osoittautui käytännössä vaikeaksi. Uskon yhä, että taiteen ja sen kritiikin pitäisi olla keskustelua ihmisyydestä. Taide, jolle monitulkintaisuus on osa luontoa, typistyy. Tämä on orgaanista ja järkeenkäypää – mutta jos ”ymmärtäminen” käsitetään ainoastaan hyväksymiseksi tai suoranaiseksi ihailuksi, eikä muunlaisia, mahdollisesti laajempia näkökulmia haluta edes kuulla, menetetään paljon, niin taiteen tekemisessä kuin sen vastaanottamisessakin. Vai johtuisiko myönteisyys taiteen ja teatterin yleisestä ahdingosta, jota kriitikot yrittävät osaltaan, tietoisesti tai kenties tiedostamattaankin, helpottaa. Koska monet esitykset kuitenkin tuottavat minulle pettymyksen, on mielestäni erittäin hyvä niin esityksille, tekijöille ja teattereille kuin yleisöille ja muillekin lukijoille, että niitä arvioi valtakunnan mediassa joku muu kuin minä. Välillä mietin, onko yhteiskunnallinen kahtiajakautuminen alkanut levittää mätäänsä taiteeseenkin. Mistä sitten on kyse. Kriitikonurani olisi voinut jatkua vielä 15 vuotta, ellen olisi lähtenyt Hesarista. Toivon, ettei teatteri tee sitä itselleen. Ikävöin esityksiä, jotka tuntuvat päässä ja kropassa, liikuttavat ja ravistavat, saavat maailman näyttämään erilaiselta, pakottavat katsojan katsomaan itseään ja tunnistamaan muut ympärillään. On hyvin mahdollista, että kirjoitin itsekin myönteisemmin kuin nyt luulen, kun olin vielä Hesarissa. Siitä tulee bonsai. Muistan, miten urani alussa kadehdin ja samalla paheksuin saksalaista ohjaaja-kriitikkoa, joka jossain haastattelussa kertoi kirjoittavansa arvioita ainoastaan niistä teoksista, jotka inspiroivat häntä. Nyt, kun teatteriin ei pääse, kaipaan sen taikapiiriin. Nähdäänkö se, mistä minä ja mun kaverit emme ole kiinnostuneita, jo naurettavana tai poliittisesti epäkorrektina tai peräti vääränä. Jospa tein työn mielekkäämmäksi itselleni olemalla loivempi tai ainakin rakentavampi kuin sisimmässäni olinkaan. Esityksistä ei keskusteltu sen enempää kuin ennenkään – vaikka Helsingin Sanomien omalla keskustelupalstalla ja somessa se olisi ollut teknisesti mahdollista, toisin kuin aiemmin. Työn tekemisen ehdot kyllä muuttuivat, mutta selvästi huonompaan suuntaan. Kannattiko edes lähteä toiselle kierrokselle. En halua lietsoa yhtään enempää vastakkainasetteluita. Kun luen, huomaan miettiväni, ovatko teatteriarviot muuttuneet aiempaa myönteisemmiksi vai onko tämä vain näkökulmani muuttumisen tuottama harha. Tällaiset tunteet ovat onneksi ohimeneviä, ja siksi on syytä jättää kärjistykset sikseen. Tiesinhän, että joutuisin vastaamaan seurauksista ja kohtaamaan vastedeskin kritiikkini kohteita kasvoista kasvoihin. Yhdet elävät kuin olisivat yksityisimmilläänkin jonkinlaisessa BB-talossa, toisten asemaa huomiotaloudessa taas määrittää edelläkävijyys ja sairaalloinen puhdasoppisuus. Tai siitä, että vaikka myönteisten arvioiden kirjoittaminen on tietyssä katsannossa kriittistä kirjoittamista vaikeampaa (journalistisessa kirjoittamisessa jälkimmäistä pidetään yleensä hyveenä, ja analyysi, erittely sekä kausaalisuuksien osoittaminen on teknisestikin yksinkertaisempaa kuin sen perusteleminen, miksi hyvä on hyvää), niiden julki tuominen on paljon mukavampaa. Seksikin kelpaisi. ?. Yrityksessäni ymmärtää, miksi koen muun muassa teatterissa ja taiteen äärellä nykyään niin voimakasta ulos sulkemista, kompastun omiin yleistyksiini. Ehkä kyse on vain omasta yksityisestä kriisistäni. Tämä lienee tuttu kokemus kaikille, jotka huomaavat siirtyneensä tai tulleensa syystä taikka toisesta siirretyksi syrjään. Suunnitelmia on, ja ehkä resurssikysymyskin jonain päivänä ratkeaa. Onko teatteri nykyisten, kaiken aikaa harvalukuisempien kriitikoiden mielestä todella niin hyvää. Kylmäksi jättävän esityksen provosoimana ajattelen minua yhtä sukupolvea nuorempien tekijöiden maailmankuvan muodostuneen lähinnä googlaamalla ja copypeistaamalla ja rakentuvan jatkuvalle itsetarkkailulle sekä tarkoituksellisesti buustatuille epävarmuuksille. Moni minua nuorempi aikuinen tuntuu määrittelevän itseään ja valintojaan melkein paniikissa ehtiäkseen saada ilmeensä järjestykseen ennen kuin kukaan tuomitsee. Jokainen sukupolvi luo oman taiteensa ja taiteilijansa ja löytää omaa ilmaisuaan luontevimmin ymmärtävät kriitikkonsa usein omista ikätovereistaan. Ollapa sellaisessa asemassa! Myönteisyyshypoteesi saattaa tosin olla seurausta siitä, että näkemäni ja lukemani välillä tuntuu vallitsevan yhä useammin ristiriita. Taiteellinen teatteri joutuu edelleen kamppailemaan olemassaolostaan. K un nyt tarkastelen testamenttiani vuodelta 2002, huomaan surevani uudelleen samoja asioita. Eikö kukaan jaa tätä vierauttani. KESÄKUU 2020 IMAGE 55 yksilöllisyyttään, kuten kaikki vastaavassa iässä ennen heitä, eivätkä samastu mihinkään sukupolvi-identiteettiin. Moni kielteisen kritiikkini kohteeksi joutunut pitäisi tätä varmaankin aika paksuna. Teatteri, jos mikä, on inhimillisyyden tutkimista, läsnäoloa ja jakamista (ikävä kyllä myös viruksille). Aina en edes lue kritiikkejä. Y ksi pysyy. Nykyisten teattereiden ohjelmistopolitiikkaa seuratessa toivon, ettei se ala taas, orjuuttavien dogmien aika. Odotan vuoropuhelua uusien esitysten kanssa siitäkin huolimatta, että meillä kummallakaan ei aina olisi kovin paljon sanottavaa. Taiteilijoiden ja taidekriitikoiden välinen vahingollinen vastakkainasettelu ei juurikaan lientynyt
Kun tulin tänne vaihtoon vuonna 2005, tunsin tulleeni kotiin. Päätoimisesti toimittajan töitä tekevä Hintikka pääsi etuoikeutetulle tiedonkeruumatkalle mallimaailman sisäpiiriin tekemällä itse mallin töitä. 56 IMAGE KESÄKUU 2020 Teksti laura myllymäki Kuva eeva suutari Esikoisromaanisi kantaa nimeä Hetken Pariisi on meidän. Sanotaan, että Pariisi kuuluu kaikille pariisilaisille. Jo pienenä jokin Pariisissa kiehtoi minua, enkä osaa vieläkään määritellä, mikä se jokin on. Mutta yhä on myös kortteleita, joissa on halvempaa asua, joissa vielä näkee elämän kirjoa ja joihin turistit eivät eksy. Mitä kaupunki on sinulle. Iso osa kaupungin rakennuksista kuuluu ulkomaalaisille rikkaille, jotka ovat niitä ostaneet. Nykyään Pariisi kuitenkin kuuluu erityisesti niille, joilla on valtaa, rahaa ja suhteita. Välillä on todellakin pakko päästä hetkeksi pois, ja sitten haluan takaisin ja tiedän, etten halua Toimittaja-kirjailija PIHLA HINTIKKA ( s . Tämä on fyysinen ja henkinen kotini, mutta täytyy sanoa, että suhteeni Pariisiin on intohimoinen ja usein ristiriitainen. Pariisi, päähenkilöni. Ajoittain hän häpesi syrjähyppyään malliksi mutta on sittemmin kiitellyt itseään uskalluksesta. Pariisi on ollut muusa ja miljöö läpi historian monille kirjoittajille. Pariisi on yksi suurimmista rakkauksistani. 1982) lähti Pariisiin vuonna 2005 opiskelijavaihtoon ja tiesi saapuneensa pysyvään kotiin. Hintikan esikoisromaani Hetken Pariisi on meidän on kirja suuresta kaupungista, suhteista, vallasta, taiteesta ja muodista. Korttelit porvarillistuvat, ja asuminen on kallista. Keiden tai kenen Pariisi on suurimman osan ajasta
Keskustelija Pariisi, päähenkilöni
Minulle oli selvää, että haluan käyttää mielikuvitustani ja fiktion mahdollisuuksia aikalaisromaanin kirjoittamiseen. Amerikkalaisessa Interview-lehdessä 2009 olit kuvassa yhdessä Karl Lagerfeldin muusana tunnetun ranskalaismalli Baptiste Giabiconin kanssa. Jo ennen romaaniasi olet julkaissut Elisa Rigoulet’n kanssa kaksi feminististä tietokirjaa Ranskassa, ensimmäisen raskaudesta ja toisen vanhemmuudesta. Romaanisi loppukiitoksissa kiität Pariisia ”ihan kaikesta”. Valitsin aihepiirin läheltä, koska ajattelin, että minulla on siitä sellaista annettavaa, jota kaikilla ei ole. Muuttivatko mallin työt suhdetta omaan ulkonäköösi. Olen 165 senttiä pitkä, ja minusta oli paljon kiinnostavampaa mennä yliopistoon. Kuvioon liittyy myös elokuvaohjaaja Wes Anderson, joka ehdotti sinua kuviin. Ranskassa tullaan jälkijunassa. Ei siitä varmaan haittaakaan olisi. Mutta täytyy myöntää, että pelkäsin, että suomalaiset kollegani saavat tietää, että olen tehnyt tällaisia mallin hommia. Mutta minun Pariisini on minulle todellinen, ja se riittää. Hävetti, tavallaan. Jokainen kirjailijahan hyödyntää aina jollain tavalla omia kokemuksiaan fiktion kirjoittamisessa. Raskaus on myös psyykkinen ja sosiaalinen kokemus, eikä sitä ole siitä näkökulmasta tarkasteltu. Ja sitten minä menin sinne. Halusimme kirjoittaa kirjan, joka meidän mielestämme puuttui markkinoilta. Ei aina, mutta voi olla. Romaanissasi muotiala on yksi keskeinen teema. En ikinä ajatellut, että tekisin jotain mallin töitä, siis ikinä. Todellakin. #Metoon myötä näistä asioista puhutaan enemmän. Teos ei ole autofiktiota, vaikka kirjoitat aiheista, jotka tunnet omakohtaisesti. Tässä tulee linkki ensimmäiseen kysymykseen: Pariisi tavallaan kuuluu kaikille, se voi olla jokaiselle omalla tavallaan todellinen. Kerran Octavia kysyi minulta, saisiko hän lähettää kuviani – varmaan siis ihan jotain Facebook-kuvia – eräälle lontoolaiselle casting directorille, joka oli Wes Andersonin ystävä. Olit 23-vuotias saapuessasi Pariisiin. Yleensä silloin oppii itsestään ja jostain muustakin. Kerroit kokeneesi itsesi ulkopuoliseksi kuvauksissa. Kirjoitat siitä myös valtasuhteiden ja seksuaalisen hyväksikäytön näkökulmista, eikä romaanisi anna ruusuista kuvaa muotibisneksestä. Suunnittelin juonta ja henkilöhahmoja useamman vuoden. Miten päädyit kerronnallisiin ratkaisuihin. . Ja sitten minä menin sinne.” –?Pihla hintikka ”. Pääsin aihepiiriin syvälle, koska olen tutkinut sitä monta vuotta. Nykyään hän on osatuottajana hänen leffoissaan. Sitten minut pyydettiin castingiin, menin sinne ja minut valittiin kuvauksiin. Valtaapitävät ovat usein paljon heitä vanhempia ihmisiä. Miten suomalainen toimittaja päätyy tällaiseen tilanteeseen. Mallin lisäksi romaanisi päähenkilöitä ovat toimittaja ja taidegallerian omistaja. Sitten minut pyydettiin castingiin, menin sinne ja minut valittiin kuvauksiin. Oletko joskus pelännyt, että Pariisi on klisee. Sama liittyi sukupuolirooleihin, jotka luovat epätasa-arvoa tyttöjen ja poikien sekä äitien ja isien välille. Minua ei haittaa, että siihen liittyy kliseitä; minun Pariisini on olemassa kliseiden ulkopuolella. Sukupuolisensitiivinen on sana, jota olen selittänyt tosi monelle toimittajalle haastatteluissa. Casting director oli kysynyt Andersonilta, tietääkö hän kiinnostavia pariisilaisia naisia yksiin kuvauksiin, ja Anderson oli sitten tiedustellut asiaa Octavialta. Tavoitteenani oli näyttää, että vaikka ulospäin muotiala näyttää lumoavalta ja hohdokkaalta, todellisuus sen kuvaston takana on aika usein toisenlainen. Olen niin utelias ihminen, että jos tarjoutuu sellainen tilaisuus, jossa voi päästä mukavuusalueen ulkopuolelle, lähden sinne mielelläni haromaan. Miksi ranskalaiset tarvitsevat opastusta aihepiiriin. Edelleen muotimaailman rosoista ja rumaa puolta hyssytellään, eikä siitä puhuta tarpeeksi, vaikka moni tietää ongelmista. 58 IMAGE KESÄKUU 2020 keskustelija asua missään muualla. Pelotti, että menettäisin kaiken uskottavuuden kirjoittajana. Koitko ikinä, että toimittajan identiteetin ja mallin identiteetin välillä olisi ristiriitaa. Olin aika yllättynyt, että ihmiset olivat kiinnostuneita ulkonäöstäni, kun en itse ajatellut, että voisin tehdä sillä jotain työtä. Minun romaanissani on kolme päähenkilöä ja näkökulmatekniikka. Ehkä suomalaisetkin tarvitsisivat sellaiset kirjat. Minulla ei ollut kiinnostusta luoda uraa, jossa käytetään ulkonäköä, yhtään sellaista vähättelemättä. Amerikanranskalainen ystäväni Octavia toimi aikoinaan Wes Andersonin henkilökohtaisena avustajana Pariisiissa. Täällä ajatellaan, että se on sama asia kuin sukupuolineutraali kasvatus. Teit toimittajan töitä mutta ryhdyit hieman yllättäen myös valokuvamalliksi, ensin kavereillesi ja lopulta myös muille. Raskauteen ja raskaana olevaan naiseen liittyy stereotypioita, jotka eivät vastaa todellisuutta ja joita vahvistetaan raskaudesta kertovassa kirjallisuudessa. Kiinnostavaa, että tätä kysytään nykyään! Olen kiinnostunut autofiktiosta, mutta en ole ajatellut, että kirjoittaisin omaelämäkerrallista kirjaa. Se on täynnä kliseitä, jos sen haluaa niin nähdä. Olo suomalaisena toimittajana kuvauksissa, joissa kuvataan pariisilaisia it-tyttöjä, oli täysin absurdi. Onko se myös totuus. Luotin kaveriini ja sanoin uteliaisuudesta, että lähetä vain. Pariisi on tosi kaunis, inspiroiva, täynnä kulttuuria ja historiaa, mutta samalla se on tosi saasteinen, epätasa-arvoinen, eriarvoistava ja täynnä monenlaista kurjuutta. Silti tuntuu, että sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta puhutaan Suomessa enemmän kuin Ranskassa. Aloin kuitenkin miettiä, että missä fiktion ja autofiktion raja menee; autofiktiossahan on jonkinlainen lupaus siitä, että kirjassa on kirjailijan tosielämään pohjautuvia tapahtumia tai että päähenkilö pohjautuu kirjailijaan itseensä. Mutta voiko kirjailijaa ylipäätään koskaan erottaa teoksestaan. Romaani kertoo yhden tarinan muotimaailmasta, ja totuus on aina paljon monimutkaisempi. Nykyään olen tosi iloinen, että kehtasin ja uskalsin, koska siitä on ollut esimerkiksi esikoisromaanin kirjoittamisessa tosi paljon hyötyä. Kyse on kuitenkin suurelta osin nuorista tytöistä ja pojista, jotka siellä liikkuvat. Jutun yhteydessä minut esiteltiin myös kirjoittajana, ja siinä oli pieni haastatteluni ja nimeni, joten ajattelin, että ei siitä varmaan haittaakaan voi olla. Ei varmasti tarpeeksi, mutta kuitenkin. Toisaalta samaan aikaan mietin, että tällaiset stereotypiat on tehty murrettaviksi. Pariisihan on klisee. Mallin töihin liittyy stereotyyppinen oletus siitä, ettei työssä tarvitse ensisijaisesti käyttää aivoja
Essee Elokuva Musiikki Kirja Räty Stiller Rakkauskirje elokuvateattereille Kiusalliset nettikeikat Neitsytpolku Kalja 2020
Johnnyn kaverit olivat pitäneet paidasta. Mustalle pohjalle on painettu ”Kaljaaaaaaaaaaaaa…” – 107 peräkkäistä a-kirjainta kahdeksalla rivillä. Kuin laittaisi kielelle valmiiksi krapulan tahmeuden. Edellisestä kerrasta, jolloin olin juonut kaljaa, ei ollut kulunut monta päivää. Paidassa on ”alkoholimainonnan elementti alaikäisille”. Antti Hurskainen kertoo, kannattaako iloita, surra vai kiistää tosiasiat. – Synnyin suomalaiseen maaseututaajaamaan 1980-luvulla. Iltalehden tietojen mukaan ensimmäisen oppitunnin opettaja oli kuitenkin käskenyt pojan kotiin vaihtamaan vaatteita. TeksTi Antti hurskAinen 1 3-vuotias Johnny Launia lähti viime keväänä kouluun Heinolassa. Rehtori vahvistaa ratkaisun medialle. Seuraava kerta ei ollut kaukana. Seuraavassa artikkelissa Kotuksen erityisasiantuntija Kirsti Aapala avaa kalja-sanan historiaa ja merkitystä. Vajaassa kahdessa vuosikymmenessä olen tullut kaljasta syvästi riippuvaiseksi. Artisti ei ole yllättynyt: hänen Pillumagneetti-fanipaitansa ovat myös aiheuttaneet pahennusta. Aloitin säännöllisen kulutuksen 16-vuotiaana eli vuonna 2002. Mitä tuohon lisäisi. Iltalehti julkaisi tapauksesta saman päivän aikana kaksi jatkojuttua. Päällä oli paita, jonka äiti Maarit oli ostanut pojalleen Petri Nygårdin keikalta. Tämä on essee kaljasta, luottamuksesta, Maustetytöistä ja kahdesta hautakynttilästä kassahihnalla. Ensimmäisessä kysytään Petri Nygårdin näkemystä. – Kirjoitan, hoidan lapsia, ostan papuja ja kirsikkatomaatteja, keitän nauhapastaa, imuroin sohvan takaa koska edellisellä kerralla en imuroinut, tunnen ahdistusta, hybristä, voimattomuutta, motivaatiovajetta, en nuku, lepään, juoksen kymmenen kilometriä, teen hummusta saunavuoron jälkeen, luen politiikan uutisia,. Aapala jatkaa: ”Puhekielessä myös olutta sanotaan kaljaksi, mutta kaikki oluen harrastajat eivät taida pitää tästä.” En muista, missä olin, kun luin Heinolan kaljapaita-gatesta. Johnnyn paita ei suoranaisesti mainosta alkoholia, koska yleiskielen sana ”kalja” viittaa mietoon tai alkoholittomaan mallasjuomaan. Turvallisuushakuisena ja lainkuuliaisena luonteena vierastan myös huumausaineita. Ehkä perustelut sille, miksi juon nimenomaan kaljaa: – Olen kiintynyt kaljahumalan luotettavuuteen. – Kestän kirkasta viinaa huonosti, ja viiniä on vaikea niellä suurina annoksina. Sukupuoleni on mies. 60 IMAGE KESÄKUU 2020 Kalja 2 020 Keskiolut lakkasi olemasta vuonna 2018. Sosiologi Klaus Mäkelän mukaan ”me juomme alkoholia, koska on jano, koska on huolia, koska on juhlimisen aihetta, koska tekee mieli”
Serbokroaatin kielessä ”gàlija” tarkoittaa kaleeria eli soudettavaa sotalaivaa. Hotellija ravintolamuseon pöydällä palaa kynttilä. Käpylän Mustassa Pekassa tai Ruoholahden K-Citymarketissa tarvitsisi sommelierin apua. 5,5 prosentin vahvuiset oluet, siiderit ja lonkerot tuotiin ruokakauppoihin. Poloisille on ennenkin riittänyt litku. Tehtiin antikieltävä laki ja pidennettiin Alkon aukioloja. Paljonkin. Yhä ne laahustavat kaljalaatikoineen K-Marketin parkkihalliin. Väkevyys on vaihdellut ja pysynyt nykytilannetta miedompana, koska kaljaa on käytetty vedenomaisena janojuomana. Kahden vuoden takaiseen alkoholilain uudistukseen liittyvää uutisointia ja keskustelua voi jo yrittää tarkastella menneisyytenä. Hämeen Sanomat paalutti helmikuun 2018 alussa, että alkoholinkulutus ei kasvanutkaan. Paitsi että melkein kaikki tekevät niin. Käytän mielelläni myös muotoa ”keskikalja”. Parempi ottaa pari kaljaa kuin avata paloviinapullo. Kyydissä voi tulla huono olo. Jos minulla olisi ystäviä ja jonkun heistä äidinkieli olisi eri kuin omani, en haluaisi yrittää selittää ”keskikaljaa”. Helsingin Sanomien Marko Junkkari malttoi odotella syksyyn ennen kuin teki sunnuntaisivuille jättijutun suutariksi jääneistä tuomiopäivän ennusteista: ”Johdettiinko meitä harhaan?” Kokonaiskulutuksen kasvu jäi alle prosenttiin. Uutisessa mainitaan myyntilukuja ”suurempi poru”. Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) penäsi Twitterissä THL:lta anteeksipyyntöä. Vahingonilo on makeinta, kun joku, mielellään viranomainen, on varoittanut turhaan. Tiskiltä pitäisi saada sitä, kun sanoo ”yksi kalja” tai ”kaljatuoppi” ja kestää Stout-hanaa kiillottavan baarimikon ivan. Karhun ja Olvin kaltaisia massabrändejä tarjotaan A-vahvuudessa ja vain aavistuksen keppanaa kovemmissa hinnoissa. Viinit eivät välttämättä siirry ruokakauppaan tällä vuosikymmenellä. Pullo pysyi halkopinossa ja sai viereensä muutaman lisäpullon. Alkoholimainonnan elementti olisi merkittävämpi mutta kokonaisvaikutelma sallitumpi. Väärin juovaa kansaa ei voi enää järeämmin suojella itseltään. En viittaa pitopalveluiden mustaan (koti)kaljaan, josta hautajaisvieraatkaan eivät pidä. 1900-luvun alussa suomalaiset käyttivät alkoholia eurooppalaiseen keskitasoon nähden huomattavan vähän. Keskikaljanjuonti tässä diversiteetissä on kuin kieltäytyisi älypuhelimesta. Herroille tarjottiin vahvempaa kuin rahvaalle. Se vapautui vuonna 1969 ja on vahvempaa kuin pilsneri – taas harrastajia hirvittää – mutta laimeampaa kuin nelonen. 107 a-kirjainta. Päivittäistavarakaupan näkökulmasta seuraava looginen askel olisi ollut viininmyynnin vapauttaminen. Olen ihminen, joka ottaa reppuun varmuudelta villapaidan ja viikkaa sen käyttämättömänä takaisin hyllyyn. Juon kaljaa kaljanjälkeisessä ajassa. Tarkoitan keskiolutta, enintään neljäpilkkuseiskaa, Karhua, Olvia, Koffia ja vastaavia. Siinä se nyt on, ja näin vähän huomenna on iltameno, tiedossa ei ole iltamenoja, joku on kuollut, toistaiseksi elän. THL tyytyi sataanviiteenkymmeneen ja sai kritiikkiä pelottelusta. Miksi teemme sen, kun parempaakin on, enemmän kuin koskaan. A-, Bja C-anniskeluoikeusluokat jäivät historiaan. Vuoden 2018 lainmuutosta seurannut kommentointi puolestaan antaa ymmärtää, että kansa pelastaa itsensä juomalla väärin. Does Aki Kaurismäki have something to do with this. Kahden viime vuoden aikana ruokakaupoista myydystä oluesta 88 prosenttia on ollut keskikaljaa. On myös syntynyt konsensus siitä, mikä on turhaa. Harvoin kuitenkaan niin suuria, että juomakulttuuri muuttuisi äkillisesti – tai edes lähtisi muuttumaan toivottuun suuntaan. Olutta on juotu Suomessa vähintään rautakaudelta lähtien. Mitä palvelun saanut antaa vastalahjaksi. Keskiolut elää sanana lähes yhtä vahvasti kuin kalja, mutta juridisesta käytöstä se poistui alkoholilain uudistuksen myötä vuoden 2018 alussa. Vuosi vaihtui ja uutisointi muuttui dystooppisesta naurettavaksi. Kunhan helpotuksen ja riittämättömyyden tuntemukset limittyvät. Aggressiivinen nenänvalkaisu huipentui vuosien 1919–1932 kieltolakiin, jota kannatettiin yli puoluerajojen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen synkät ennusteet saivat paljon julkisuutta loppuvuodesta 2017. Radikaalejakin muutoksia voi tehdä. Popparien sijaan ottaisin kaljaaaaaaaaaaaa esiin. Voisin käyttää lakonisempaa virkettä kysyessäni: mitä juomme, kun avaamme neljäpilkkuseiskan vuonna 2020. He saivat luvan anniskella myös muuta. Raittiusliike oli samaan aikaan, paradoksaalisesti, taistelumielellä. Kaapelitehtaalla olevassa ”Oispa kaljaa” -näyttelyssä oppii, että Ruotsin vallan aikana Suomessa tehtiin erikseen muun muassa herrainolutta, voudinolutta ja palkollisolutta. Toista lihavaa kansantaiteilijaa siteeratakseni: Vieläkö meillä on kaljaa. Alkoholin kokonaiskulutus hyppäsi vuoteen 1968 verrattuna 46 prosenttia. Saati ”keskikaljakuppilaa”, jonka ikkunaan on jäänyt maininta A-oikeuksien saamisesta. Lainsäätäjä ja kauppa vaikuttavat hintaan ja saatavuuteen, jos haluavat. Joutuu ottamaan lompakon kahdesti esille. Sillä, että vuosia jatkunut lasku katkesi, ei tuntunut olevan merkitystä. Kalja on vastaus, ja sanat yhtä tärkeitä kuin motiivit. KESÄKUU 2020 IMAGE 61 Tavoite toteutui viisikymmentä vuotta myöhässä. Puhun kaljasta oluenharrastajien vastustamalla tavalla. Kansanterveysliikkeen veteraani Pekka Puska (kesk.) puhui viidensadan vuosittaisen alkoholivainajan lisäyksestä. Kun ruokakauppoihin saatiin laadukkaita ja valmistusteknisistä syistä vahvempia pienpanimotuotteita, alkoi väistämätön luopuminen bulkkikaljasta, muutosvoimat uskoivat. Jos kouluun menisikin paidassa, jossa lukisi graafikon asettelemana Pyynikin Craft Pils. Isot pojat kutsuivat sitä nimellä ”galija”, kun olin pieni ja maistoin. A inakaan keskiolutta meillä ei ole. Ylempi keskiluokka: voimia teille. Peruskoulu on sivistänyt 13-vuotiasta yli puolet tämän elämästä, jotta Impivaara ei kutsuisi. Aikaa oli mennyt kokonainen kuukausi. Myös väkevien kulutus kasvoi. Merkityksellistä ei ole, olenko lähettänyt käsikirjoituksen taitettavaksi vai saanut kannettua parvekekalusteet ullakolta kesäkäyttöön. Prosentit ja valmistusmenetelmät vaihtelivat. Laatu ja vahvuus ovat olleet luokkakysymyksiä jo satoja vuosia ennen kuin Vallilassa avattiin ensimmäinen Punk IPA. V ielä motiiveista: En koskaan jätä juomatta kaljaa, kun olen saanut jotain valmiiksi. Muutama muukin suomalainen tekee niin. ”Oispa kaljaa” -näyttelyssä jokainen voi jättää muistokirjoituksensa rakkaalle ystävälle. Rauhoittukaa siellä THL:lla. Uudistus vapautti lisäksi ravintoloiden ulosmyyntiä ja oli kokonaisuutena radikaalein sitten vuoden 1969 keskiolutlain. Ei siitä haittaakaan ole. Jälki oli odotettua toksisempaa. Alkot sijaitsevat nykyään ikävästi kymmenen metrin päässä Prisman hedelmäosastolta. 1960-luvulla vastaavat liberaalit kannattivat A-oluen tuomista ruokakauppaan keskarin vanavedessä.. Myös vuoden 2018 uudistusta saattoi perustella ”eurooppalaisilla juomatavoilla”. Näin, vaikka kivijalka-Alepankin oluthylly on nykyään naurettavan monipuolinen. Kaljaaaaaaaaaaaaaaaa… on turhauttava huuto etenkin oppilaitoksessa. Kokonaiskulutuksen oli määrä kasvaa neljä prosenttia. Vuoden 1969 alusta voimaan tulleella päätöksellä tuoda keskiolut ruokakauppoihin haluttiin kohtuullistaa suomalaisten juomatapoja. Kaljalla on estetiikkansa. Kauppiaat eivät vieläkään uskalla yrittää hintakilpailua A-oluella, koska verotus ja kokemus kannustavat jatkamaan kaljan parissa
En huomennakaan.. 62 IMAGE KESÄKUU 2020 Luotan kaljan vaikutukseen yhtä vahvasti kuin siihen, että en romahda jalkakäytävän asfaltin läpi sulaan helvettiin
Loppu ei ole dramaattinen. Samaa voisi sanoa käytännössä kaikesta popista ja taiteesta. Dekadentti huomio, tiedän. Radiotoimittaja Renaz Ebrahimi yrittää piikitellä kaltaisiani, ”joille halvasta kaljasta, lääkkeistä ja elämän vaikeudesta kertovat kappaleet ovat hienointa taidetta, mitä tässä maassa on pitkään aikaan tehty”. Mainonnassahan ei ole tapana puhua totta vaan kohottaa. Oispa kaljaa. 13-vuotias heinolalaispoika vaikuttaa paitoineen anakronismilta. En jää kaipaamaan yksittäistä kaljamerkkiä, sillä tarjonta on edelleen riittävä ja kaikki maistuvat samalta. Vaikka halkoja on pinossa, olen edelleen minä. Jos olisin tehnyt näyttelytilassa nekrologin, olisin tyytynyt kuvaamaan kassajonohavaintoani viime marraskuulta. Tarve sammuu syttyäkseen, sydän lyö jotenkin. Helsingin Sanomien Hilla Körkölle ei riitä rappioromantiikka. Tein kai lottorivini väärin -hitissä käytetään varomattomasti sanaa ”olut”, kun tarkoitetaan kaljaa. Olkoon tämä ”etuoikeuteni”, oikein tehty lottorivi. Ei se mitään, jos totuus ei maistu. Maustetyttöjen Viidestoista päivä rauhoittaa tilannetta: reilut kaksi viikkoa on menty ”ilman sua ja kaljaa / sen pitäis helpottaa / enpä menis vannomaan”. ”K:ta” voi seurata ”a” ja villi ”l”, festarija vaihto-oppilaskokemuksia, ”j”, ylioppilaaksi, armeijan ja opintojen kautta ”a”-putkeen joka jatkuu, jatkuu ja jatkuu tasapainottaakseen katkonaisten työja ihmissuhteiden järkyttämää mieltä. Miesasiakas edelläni osti kaksi hautakynttilää ja puolen litran kaljatölkin. Minä en ainakaan jaksa riemuita, kun pitkittynyt sähkökatko päättyy. Nyt saman repliikin voisi kohdistaa nuorisolaisille, jotka ovat kaljanjuojina pilalla. Hän tehostaa Maustetytöt-kolumniaan Baudelairella, dekadenssilla ja korkeakulttuurin tienviittoja raaputtelevilla valkoisilla miehillä. En ole huomannut samaa vaikutusta. En kuitenkaan unohda Henrik Tikkasen luonnehdintaa isästään teoksessa Kulosaarentie 8: ”Hän osasi katsella maailmaa samppanjalasin läpi, ja silloin hänestä näytti että elämä oli kullanvärinen ja poreili ja että se oli hauskaa.” Kaljan kupla on erilainen: vaatimaton ja kestävä. Ei sammutetuin lyhdyin vaan sellaisin, jotka loistavat kuin hämärä. Suurin syy tähän on, että en usko kaljan kuolemaan. Kaikki tiet vievät Peltolaan ajaa yhtä eli kaljan filosofian asiaa poikkeuksellisen hienosti. Enemmänkin mietin vähittäismyynnin prosenttilukua: 88, aika korkea. Siksi kalja. Janojuomalta ei ole viisasta toivoa suuria. Toiset eivät ole luotuja kulkemaan. Myös Sundqvist uskoo johonkin kun juo kaljaa auringonnousuun. Vain huolestunein climate fiction jää käyttöön. Miksi pitää saada uutta, kun on jo hyvä levy kotona. Jos melkein yhdeksän kymmenestä myydystä oluttölkistä on edelleen keskikaljaa, miksi mieltä on luopua hittituotteen valmistuksesta. Choose life – eli kalja. Leskinen laulaa alkoholista leikitellen tai pateettisesti. Varmaa on, että kaljapyynnölleni tuhahdetaan tiskillä yhä useammin. Tyypillistä levottomuutta. Ensimmäiset vuodet ovat jännittäviä. Tietääkö Hartwall jotain tulevaisuudesta, jossa kansa siirtyy herrainoluen vahvuusluokkiin. Entä jos hakisi Alepasta kahdeksan tölkkiä. Kuuntelen ”bileräppiä” vain ase ohimolla, mutta Heinolassa kiellettyä paitaa pidän nerokkaana kuvauksena alkoholinkäytön kehityskaaresta. Voiko ihminen pirskahtaa. Skoolaustarkoituksiin käytetään mieluummin kuohujuomaa, enkä kieltäydy, jos tarjotaan. Skumppaa voi vedellä tutkintotodistus tai asuntokauppapaperit toisessa kädessä kuin huomista ei olisi, mutta ele itsessään valaa uskoa tulevaisuuteen. Helpotusta, kun on päässyt kotiin. Jään odottamaan kaljamainosta, jonka toteutuminen vaatisi panimoteollisuudelta suurta rohkeutta. Voi olla, että lapseni eivät 2030-luvulla ymmärrä, kun yritän kuvata mielijuomani viehätystä – siis viehätyksen puutetta. Moni on maininnut Maustetyttöjen yhteydessä rappioromantiikan. Maustetytöt on mainostanut Vaalan juustolan tuotteita ja antanut äänensä Prisman käyttöön. Onko kaljan imago noin vakavasti pilalla. En huomennakaan. 68-vuotiaana kohtaat samalta näyttävän a:n kuin 53-vuotiaana. Vaikka suosin Karhua ja Olvia, olen yrittänyt kantaa vastuuni myös lapparin tapauksessa. En lähde seikkailuun, kun avaan tölkin. Kaljaan taas ei kuulu illuusioita. Silti me, lähes yhdeksän kymmenestä, jatkamme. On tässä juomassa jotain suurempaa vaikka ei ole. Maustetyttöjen musiikki kuvaa tällaista luottamusta. Hänen ikäluokkansa juo tutkimusten mukaan merkittävästi vähemmän kuin omani hänen iässään. Pari a:ta ennen neljääkymmentä lapset syntyvät. Kaikki tiet vievät Peltolaan (2019) on suomirockin suurin kaljalevy. Jos Karhun tai Karjalan mainoksessa soisi Viidestoista päivä, viesti olisi kuluttajalle liian hankala. Mikään ei muuttuisi. On mahdollista kohota. Meitä kiritti huippusuorituksiin X-sukupolvi, jonka vanhemmat olivat kokeneet keskiolutvapautuksen ja kasvaneet akuuttien sotatraumojen alla. Pysyn maan pinnalla, välillä kylkiasennossa. Kaurismäkeä tai edes Maustetyttöjä ei tarvita, kun ajattelee hänen iltaansa. Kappaleessa Se oli SOS kalja rinnastuu vesijohtoveteen. Toisin kuin Juice ja Gösta, joihin Maustetyttöjä verrataan, Karjalaisen sisarukset eivät pumppaa kaljaan merkityksiä. Jos duon aihevalikoima olisi suurempi ja kappaleet tuotannollisesti kokeilevia, putkiaivoisuus katoaisi, samalla ryhti. Niinpä ovat! En tiedä, millainen suhde Ebrahimilla on kaljaan ja rappioon. On joka tapauksessa outoa väittää, että Maustetytöt romantisoisi aiheitaan. Ponnistelun määrä saattaa korreloida irrallisuudentunteen kanssa, en ole laskenut. Kaikki tiet vievät Peltolaan ei toki ole virheetön. Körkön mukaan Maustetytöissä on erityisen vaarallista se, että ilmastonmuutos ei pysähdy heitä kuuntelemalla. Petri Nygård on keski-ikäinen mies, joka laulaa nuoremmilleen kaljasta kuin jokin tässä liittyisi hauskanpitoon. Mainosten tavoin myös oppivelvollisten on syytä välttää liiallista todenpuhumista. Kun Maustetyttöjä syytetään monotonisuudesta, on kuin syyttäisi The Beatlesia melodisuudesta. Käteen lyödään pelkät lääkkeet ilman ”kaljaa jolla huuhtoa ne alas”. Vain pirskahtelevan ihmisen silmissä ja korvissa näin kova realismi voi muuttua romantiikaksi. Valtavan suosion vuoksi Maustetyttöjen jatkolta odotetaan liikaa. KESÄKUU 2020 IMAGE 63 sillä on merkitystä. Saavutettu ja menetetty etu palaa, eteenpäin siitä. Nuokuin ja keräsin voimia jatkaa korin tyhjennystä, pilkka raivostutti liikaa. H elmikuussa tippui uutispommi: Hartwall lopettaa Lapin Kulta -keskioluen valmistuksen. Kuinka iloista olisi olla taas turvassa. Luotan kaljan vaikutukseen yhtä vahvasti kuin siihen, että en romahda jalkakäytävän asfaltin läpi sulaan helvettiin. Minulle riittää, että Kaisa ja Anna Karjalainen tiedostavat toimineensa väärin, enkä vaadi julkista anteeksipyyntöä. ?. Kaikki tiet vievät Peltolaan pikemminkin latistaa, näyttää tölkin tyhjyyden myös täytenä. Ehkä Johnnyn piti vaihtaa paitansa, koska opettaja ui liian syvällä a-vuosissaan. En jättänyt ”Oispa kaljaa” -näyttelyyn muistokirjoitustani keskioluelle. Lukioaikainen ystäväni, jolla oli parempi toleranssi, huomautteli minulle usein, että ”ei se mitään, jos kalja ei maistu”
Miten ne minuun liittyvät. New York oli myös, ja vaikka siellä kuulemma näytettiin pornoelokuvia, minä näin siellä Moufida Tlatlin Palatsin hiljaisuuden. M aaliskuun puolivälissä menin lehdistönäytökseen katsomaan saksalaisen Ina Weissin Koesoiton. Elokuvan pääosassa oli lempinäyttelijäni Nina Hoss, jonka olen viimeksi nähnyt viiden vuoden takaisessa Phoenixissä, ja jo siksi Koesoiton näytös olisi ollut merkkitapaus. Oliot ja ihmiset lakkaavat liittymästä minuun. 64 IMAGE 64 IMAGE KESÄKUU 2020 elokuva Katja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, joka säästää rahaa nimikkotuoliin Orionissa. Elokuvateatterissa käy toisin päin. Ei heidän kanssaan mitään puhuta, eivätkä he koe elokuvaa tismalleen samoin, mutta laajasti ottaen kaikkien tunteet ovat samat. Maximin tulevaisuus oli vaakalaudalla, Bio Rex hiljaa ja Kino Engel remontissa. Ja paikkakunta ilman elokuvateatteria tietää yksinäisyyttä ja ulkopuolisuutta. Epäluulo, malttamattomuus. Oma kokemusmaailma häiriintyy, kun se ei liity muiden kokemukseen, eikä tämä koske vain elokuvia. Koesoiton ensi-illan piti olla pääsiäisenä. Mutta ei siitä olekaan kyse, vaan siitä, ettei niitä katsottaisi enää joukolla. Suoratoistopalveluissa niitä piisaa, vaikka uutuudet jäävätkin näkemättä. Siellä pystyy katsomaan melkein mitä hyvänsä. Pelko kasvaa ja paineensietokyky pienenee. Mutta ennen kaikkea muistan hetken, jolloin sali pimeni, ja tunsin sen mitä silloin aina tapaan tuntea – malttamattomuutta, jännitystä, pelkoa, epäluuloa, kiitollisuutta sekä pohjimmaisena loputonta rakkautta tätä lajia kohtaan – ja tajusin, että tämä on viimeinen kerta pitkään aikaan kun istun elokuvateatterissa. K U VA : A -L EH D ET , K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA Katja Kallio ei ole päässyt eristysaikana elokuvateatteriin, ja siksi hän kirjoitti rakkaudenosoituksen sellaisille. Kyllä minä itse elokuvankin tulen muistamaan, mielenkiintoisen variaa tion täydellisyyden tavoittelusta ja pakkomielteestä sekä mestaroimisen pimeästä puolesta, jolle on niin vaikea olla astumatta. Ei oikein tiedetä, miten elämässä pitäisi käyttäytyä tai miten muiden kanssa ollaan. Muut ovat siinä vieressä ja näkevät saman, eikä mitään tarvitse kestää yksin. Kun kävelin Koesoitosta kaupungin läpi kotiin, kadut olivat autiot. Okjan käy takuulla huonosti, ja avioliitonkin, enkä kestä sitä kärsimystä. Tilanne on koko maassa sama tai pahempi. Mutta sitä se ei ollut, vaan kauhua. Loputon rakkaus tätä lajia kohtaan. Nämä ovat oppikirjaesimerkkejä ulkopuolisuuden tunteista, eristäytymisen aikaansaamista vaurioista. Seuraavalla viikolla minun oli määrä mennä katsomaan Manele Labidin Terapiaa tunisialaisittain, mutta näytös peruttiin. Ennen pitkää jotakin hirveää tapahtuisi, ja se tuntui niin kestämättömän painostavalta, että minulta jäi kolmas päivä katsomatta. Gloria oli silloin vielä olemassa, samoin Bio City, Diana ja Bristol. Turvaverkko. Kokonaan ilman elokuvia kukaan ei tietenkään jäisi. Miksi katsoisin nämä elokuvat. Jossain vaiheessa näytti huonommalta. Roolistaan jo moninkertaisesti palkitun Hossin muistan tietenkin. . On monta paikkaa, joihin voi mennä yksin, huomiota kiinnittämättä, eikä kuitenkaan olla ypöyksin. Tuon tuosta pysäytin elokuvan, hain vettä tai appelsiinin tai vilkaisin puhelinta. Elokuvateatteriin mennään nimittäin katsomaan parhaita uutuuselokuvia, toki, mutta myös siksi, että ollaan jonkinlaisia tosielämän orpolapsia. Nyt kaikki koettavat kitkutella pinnalla. K un muutin Helsinkiin kaksikymmentäviisi vuotta sitten, tämä kaupunki oli elokuvataivas. Silloin kaikki Suomen elokuvateatterit olivat jo kiinni. Jännitys ja pelko. Mutta ne heräsivät henkiin entistä ehompina, ja rinnalle syntyi uusia. Ryhdyin äskettäin katsomaan Yle Areenasta Chantal Akermanin elokuvaa Jeanne Dielman. Hyvin harva ihminen tuntee taitavansa sen, ja siksi paikka, jossa saa olla oma kömpelö itsensä muttei silti ypöyksin, on pieni paratiisi. Se olisi voinut olla puuduttavaakin, ja minun levottomuuteni kärsimättömyyttä. Kävi kuitenkin niin, että tilaisuudesta tuli ikimuistoinen aivan muista syistä. Samalla tuntuu, ettei niillä ole merkitystä. E ristysaikana olen havainnut, että kykyni käsitellä elokuvia on muuttunut. Mutta aloittaminen oli vaikeaa ja jatkaminen mahdotonta. Yhteys on hatara, mutta se on olemassa. Sellainen kaupunki on turvallinen. Miksi. Myöhemmin yritin katsoa Netflixistä Bong Joon-hon Okjaa ja Noah Baumbachin Marriage Storya. Tuntui hiukan siltä kuin olisin ottanut osaa viimeiseen jumalanpalvelukseen ennen evakuointia sodan tieltä. Jeanne Dielman toisti joka päivä samat toimet täsmälleen samalla tavalla
1. Elokuvan tapaan The Great on korea, anakronistinen ja virkistävän roisi satiiri. Wally Lambin samannimiseen romaaniin perustuva minisarja on kevään parhaita tv-uutuuksia mutta myös rankimpia – moni jäänee kaipaamaan edes pientä valonpilkahdusta. kausi HBO Nordicissa. Loppu on ennalta-arvattava mutta koskettava. 1. 1. KESÄKUU 2020 IMAGE 65 K U VA T: H B O , N ET FL IX , A PP LE TV I Know This Much Is True Ensimmäinen kohtaus pysäyttää: kertojana toimivan Dominicin veli Thomas menee kirjastoon, lausuu ääneen skriptuuraa ja leikkaa seremoniallisesti kätensä irti. The Great ”Venäjä täytyy pelastaa, ja minut siinä mukana”, julistaa Pietari III:n puolisoksi naitettu Katariina avausjaksossa. Sarjan luonut Tony McNamara käsikirjoitti parin vuoden takaisen epookkikomedian The Favourite. Ennennäkemätöntä kuvamateriaalia pursuava sarja selittää hienosti lajin maailmaa sekä sitä, kuinka näin erilaiset urheilijanerot saatiin hetkeksi vuolemaan yhdessä kultaa. Leffa on taltiointi Mike D:n ja Ad-Rockin juontamasta iltamasta, jossa kaksikko kertoo (pääosin valkoisen) yleisön edessä tarinoita kasarilta tähän päivään, näyttää valokuvia sekä klippejä ja fiilistelee musiikkiaan. kausi HBO Nordicissa. Apple TV:ssä. Tästä käynnistyy skitsofreenista veljeään hoitavan miehen (Mark Ruffalo kaksoisroolissa) tarina, johon mahtuu surua ja kärsimystä enemmän kuin tusinaan saippuasarjakauteen. kausi Netflixissä. HBO:n draamakomedia kertoo uusia eurooppalaisia tasa-arvoihanteita vaalivan keisarinnan (Elle Fanning) noususta vallan kahvaan 1700-luvun Venäjällä. Kymmenosainen sarja kertoo NBA-joukkue Chicago Bullsin kaudesta 1997–98, joka marssitti koripalloparketeille viimeistä kertaa legendaarisen kolmikon Michael Jordan – Scottie Pippen – Dennis Rodman. Beastie Boys Story Beastie Boys -veteraanille Spike Jonzen ohjaama kaksituntinen dokumentti ei tarjoa hirveästi uutta – poislukien ehkä syöpään vuonna 2012 kuolleen Adam ”MCA” Yauchin muistelut – mutta ummikolle Beastie Boys Story tarjoaa viihdyttävän läpikelauksen bändin eri vaiheisiin. The Last Dance: Kerran vielä, Bulls Vuoden paras urheiludokumentti. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA. Tiellä on kullillaan päätökset tekevä puoliso (Nicholas Hoult) ja naisvihamielinen poliittinen järjestelmä. Valmentajan pallilla istui alkuperäiskansojen uskomuksiin viehtynyt, LSD:llä tajuntaansa 1960-luvulla laajentanut Phil Jackson
• Viaplay tarjoaa sarjoja, leffoja, lasten suosikkeja ja live-urheilua: paketit alkaen 9,99 €/kk. Sarjan keskiöstä löytyy moraalinen kysymys – oikeuttaako päämäärä kyseenalaiset keinot. 0506_MN_Viaplay_ColdCourage_230x297.indd 1 24/04/2020 15.01. Suurkaupunkien syke ja rauhalliset kainuulaismaisemat tuovat tarinaan hyvää kontrastia – visuaalisuutta unohtamatta. Myös tämän tiivistunnelmaisen sarjan uusia jaksoja kuvattiin Malmön ja Kööpenhaminan lisäksi viime keväänä Suomessa. Kahdeksanosaisen trillerin pääosissa nähdään suomalaistähtien Pihla Viitalan, Sofia Pekkarin ja Antti Reinin lisäksi kansainvälisesti nimekkäät John Simm (Life on Mars, Doctor Who) ja Caroline Goodall (Schindlerin lista, Prinsessapäiväkirjat, The Best of Me). Hääjuhla paikkanakin tuttu Karolineburg on päässyt näkyvään rooliin Cold Courage -sarjan kuvauskohteena. V iaplayn uusi suomalainen alkuperäissarja Cold Courage perustuu toimittaja-kirjailija Pekka Hiltusen palkittuun ja useille eri kielille käännettyyn Studio-rikosromaanisarjaan. Suomalaismaisemat pääsivät mukaan tarinaan, kun tv-sarja halusi kunnioittaa lähdeteostaan. Päätapahtumapaikkana on Lontoo ja sarja kuvaa osuvasti Britannian kahtiajakoa – oikeistopopulismin nousua ja tavallisen ihmisen keinoja muuttaa maailmaa. • Tilauksen voi lopettaa milloin vain. Malin Buskalla ja Alexander Karimilla on Advokaten-jännärissä vaikea sisarussuhde. Huippusuositun ruotsalaisen kirjailijan Jens Lapiduksen alkuperäisideaan perustava sarja nousi ilmestyessään katsotuimmaksi Viaplayn alkuperäissarjaksi – ja toiselta kaudelta on syytä odottaa samaa. MYÖS TOINEN POHJOISMAINEN rikosdraama Advokaten jatkuu odotetun kakkoskauden myötä. COLD COURAGE ON pohjoismaiseen tyyliin tummanpuhuva, tiivistempoinen ja superjännittävä poliittinen trilleri, josta löytyy toiminnan lisäksi myös syvyyttä. Suomen kalleimmaksikin tituleerattua tv-sarjaa kuvattiin kotimaan lisäksi Lontoossa, Dublinissa ja Antwerpenissä. MAINOS Aloita kahden viikon ilmainen kokeilujakso osoitteessa viaplay.fi Cold Courage ja Advokaten ovat nyt katsottavissa yksinoikeudella Viaplayssa. Ahmi nämä hyytävät uutuussarjat akuuttiin trillerinälkään Suurten pohjoismaisten tv-tuotantojen mielenkiinto suomalaisia kuvauspaikkoja kohtaan on kasvussa. Erityisesti pohjoismaiset tv-tuotannot ovat innostuneet suomalaisista kuvauskohteista ja näyttelijöistä. Tapahtumat kietoutuvat Studioon, joka on Pihla Viitalan näyttelemän, kajaanilaislähtöisen Marin kokoama huippuammattilaisten ryhmä, jonka tavoitteena on korjata omankädenoikeudella yhteiskunnan epäkohtia aina suuryritysten toiminnasta poliittisen vaikuttajien tempauksiin. • Ohjelmia voit katsoa esimerkiksi tietokoneella, tabletilla, puheli mella, Smart TV:llä tai pelikonsolilla. • Voit striimata tai katsoa offlinetilassa – missä ja milloin haluat. Sarjan tähtikaarti koostuu niin suomalaisista kuin kansainvälisistäkin kovan tason näyttelijöistä, ja sarjassa puhutaan sekä englantia että suomea. Pihla Viitala esittää Cold Couragen päähenkilöä, suomalaista Maria
Aina joku liikuttuu. Siellä yleisösuhdetta voi ylläpitää intiimisti ja luovasti. Lady Gaga tempaisi ja kasasi One World: Together At Home -hyväntekeväisyyskonsertin, jossa artistit esiintyivät kodeissaan. David Foster Wallacen Infinite Jest -opuksessa ihmiset tykästyvät maskeilla kaunistettuihin videoavatareihinsa siinä määrin, etteivät enää kestä nähdä omia kasvojaan. Huhtikuun puolessavälissä Mikko Joensuun oli tarkoitus striimata keikka Porvoon Vanhalta navetalta. Mielenterveysongelmista avautuminen ja uhriksi heittäytyminen on jo pitkään ollut kannattava imagonhallintastrategia. Silti aina joku liikuttuu. J.G. Facebookiin ilmestyi linkkejä, joilla yritettiin huijata käyttäjiä antamaan luottotietonsa. Billie Eilish esitti keittiössään Sunny-kappaletta akustisen kitaran säestyksellä niin kuin selliin teljetty teinirikollinen koskettavassa Oscarehdokas-kasvutarinaelokuvassa ja Sir Paul McCartney hymisteli Lady Madonnaa puisten keittönkaappien edessä samaan aikaan, kun TV-ruudulla esitettiin kuvia sairaanhoitajista niin kuin THL:n power point -esityksessä. Hengästyttävä visuaalinen tykitys näytti, että virtuaalikonsertista voidaan tehdä immersiivinen elämys, joka ei ole vain haalea jäljitelmä keikkatilanteesta vaan jotain täysin emergenttiä. P elimaailmat ovat kuitenkin buumereille liian monimutkaisia. Sehän tarkoittaa sitä, että ei keikkoja, ei tansseja, ei festarikesääkään! Monen artistin kalenteri on nyt tyhjä ja toimeentulo vaakalaudalla. Ihmiset huomauttivat raivostuneina, että epidemiasta kärsivät eniten jo muutenkin vaikeassa tilanteessa olevat ihmiset. Vastaavia huijausyrityksiä löytyy muistakin striimikeikoista ympäri maailman, ja takana epäillään olevan kansainvälinen rikosliiga. Siksi odottelen jo Vain Elämää -versiota, jossa artistit istuvat päiväkaupalla yhteisessä Zoom-keskustelussa, juovat viiniä, tulkitsevat toistensa kappaleita ja itkevät sitä, kuinka merkittävää työtä tekevät samalla, kun cyberrikolliset pommittavat katsojien tietokoneita kalasteluyrityksillä ja viruksilla! Mikä voisikaan tässä konkurssissa enempää ilahduttaa. Koronan aikainen striimaus ja someavautumisvyöry kiihdyttää vilpittömyyden tendenssiä entisestään. Usein näyttää siltä, että he ovat ennen kaikkea huolissaan siitä, että yleisö unohtaa heidät nyt, kun olisi muutakin mietittävää, niin kuin vaikka sairaudet, toimeentulo ja terveydenhuoltojärjestelmän kantokyky. Artistit haluavat lohduttaa sisälle sulkeutuneita ihmisiä laulun lahjalla. Ballardin Intensive Care Unit -novellissa ihmiset eivät tapaa toisiaan. Tämä 2020-luvun Live Aid sai osakseen ankaraa arvostelua. Kun videoyhteyden välityksellä naimisiin mennyt pariskunta vihdoin kohtaa, osapuolet eivät kestä livetapaamisesta syntyvää aistiärsyketykitystä. Lupausta tarjosi esimerkiksi Travis Scottin esiintyminen nuorison suosimalla Fortnitepelialustalla. Kun joku kaivaa akustisen kitaran esiin, hetki on karmea niin jatkoilla kuin koronakaranteenissakin, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen nettikeikoista. Madonna postasi Instagramiin videon, jossa hän makaa kylpyammeessa ruusunlehtien keskellä ja kutsui COVID-19:ta “suureksi tasa-arvoistajaksi”. Koronan aikaan tuntuu toisinaan siltä, että elämme niin surkean sci-fi-juonen sisällä, ettei sitä enää kelpuutettaisi elokuvaan tai kirjaan. Science fiction -kirjallisuudessa on useita esimerkkejä siitä, kuinka kommunikaation videovälitteistyminen johtaa katastrofeihin. TRAVIS SCOTT FORTNITESSA www.y2u.be/cPYA9Fsmo-0 K U VA : EP IC G A M ES K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA . Koronavirus vie narsistisen validaation pois artistin ulottuvilta, ja se tuntuu ahdistavalta. Varmaa on vain se, että videoja virtuaaliteknologia kehittyy. Livestriimiin sateli palvelunestohyökkäyksiä, jotka kaatoivat show’n. Onneksi on internet. Ja kaikkea on kokeiltava, jostain toimeentuloa luotava. Arkinen kotoisuus näytti nukkavieruudessaan pikemminkin falskin opportunistiselta kuin sympaattiselta. 68 IMAGE 68 IMAGE HELMIKUU 2020 musiikki Iida Sofia Hirvonen on helsinkiläinen toimittaja, joka on valmistautunut koko elämänsä tulevaisuuteen, jossa ei voi tehdä muuta kuin istua tietokoneella. Elämme siinä mielessä mielenkiintoisessa vaiheessa, ettei musiikkiteollisuus ole mitenkään voinut varautua siihen, että joutuisi täysin digitalisoimaan presenssinsä. . Kun joku kaivaa akustisen kitaran esiin, hetki on karmea niin jatkoilla kuin koronakaranteenissakin. musiikki Y ksi säännönmukaisuus kaikkialla maailmassa on, että siellä missä lauletaan ja tanssitaan, virus leviää nopeammin”, sanoi Bonnin yliopiston virustutkija Hendrick Streeck The Guardian -sanomalehdelle. Eristyksen aikana fanit haluavat auttaa, ja liput striimikonsertteihin menevät kaupaksi. Berhana. S osiaalinen media on hälventänyt poptähdistä glamourin rippeitä hyvässä ja pahassa
Sä ja Sokerii, kertoo Spotify. Erityisesti kasaripoppis If You’re Too Shy (Let Me Know) kuulostaa klassikolta. Silloin päässä voi jumittaa vaikka lause: ”Dingo laulaa Eput laulaa älä mene njet njet”. Perfume Genius: Set My Heart on Fire Immediately (Matador) Perfume Geniusin Mike Hadreas on aina ollut ääriqueer, mutta viidennen levynsä estetiikan hän lainaa sukupuolijäykimmän maantie-Amerikan autoradioista edellisten levyjen marmorilattiapalatsien dekadenssin sijaan. TEKSTI OSKARI ONNINEN. The 1975: Notes on a Conditional Form (Dirty Hit) The 1975:n solisti Matt Healy on Britannian Miki Liukkonen, superlahjakas yliyrittäjä, joka yliälyllistää ja spektakelisoi tekemisiään minkä ehtii. The War on Drugs osaa sen, samoin Eppu Normaali, mutta Neil Youngin ja Crazy Horsen voittanutta tuskin on. Se kertoo tietenkin nettipornosta. Havainnot kiteytyvät kuin Absoluuttisella Nollapisteellä. Liskojen yö -kappale on painajainen omien ajatustensa hallinnan menettämisestä pikkutunneilla. Päätyylilaji on elektroninen indiehuljuttelu, jota Healy kehtaa tietenkin verrata Burialiin. Toinen queer-lauluntekijä Waxahatchee teki maaliskuussa ilmestyneellä Saint Cloud -albumillaan saman ja hukkui kehuihin. Kappaleita on 22 ja genrejä kokoelmalevyllinen. Sitä voi pitää tai olla pitämättä tavoiteltavana. Hadreasille käynee samoin. Fanni Sjöholmin riimit ovat kevyt-emansipoivaa sanojen pyörittelyä ja sanavarasto selkosuomea. Breakfast Clubia Normal People -sukupolvelle, voisi sanoa. Epäselväksi jää, mistä herkkyys alkaa, mihin opportunismi loppuu ja voiko pyrkyrimäisyys kadota, jos vain väittää tarpeeksi kovasti olevansa aito. Kun laittaa Googleen ”F mä oon vapaa”, kahdella ensimmäisellä sivulla on kymmeniä linkkejä Sannin Sit ku mä oon vapaa -kappaleen, yksi osuma JVG:n Frisbee-biisiin ja siinä se. Ehkä pehmo-#metoo-laulussa Kaikenlaisii äänii olisi edes hieman hittipotentiaalia, mutta ei. Kolmas Pöllöt-levy Jos vähään aikaan on bändin paras, ja nostaa ehkä viimein yhtyeen ansaitsemaansa arvoon. Arjen psykedeliaa ja kauhua ei pääse pakoon. Tuotantoa Juho Suutarinen on hionut niin, ettei jäljelle ole jäänyt oikein mitään. IMAGE 69 K U VA T: JU H O LÄ N S IH A R JU , M A TA D O R , D IR TY H IT , S VA R T musiikki F: Mä oon vapaa (Universal) F:n toinen levy johdattelee arvausleikkiin, joka kuvaa urasuunnittelun epäonnistumista: mitkä ihmeen biisit näistä voivat olla singlejä. Set My Heart on Fire Immediately tuntuu ensisijassa levyteolta, perinteen haltuunotolta ja tahalliselta muurinmurskaamiselta. Pöllöt: Jos vähään aikaan (SVart) Kitarakappaleet, joiden ei soisi koskaan loppuvan, on oma genrensä. Turkulaisbändi Pöllöt yhdistää kolmikon musiikkia nössöimmällä mahdollisella tavalla, mutta taikatemppu onnistuu siltäkin. Notes on a Conditional Form myöhästyi yli vuoden. Hetkittäin Hadreas kuulostaa Cyndi Lauperilta, kunnes vaihtaa takaisin Chris Isaakiin. Se alkaa Greta Thunbergin viisiminuuttisella puheella. Pöllöt muuttaa ympäristönsä oudoksi tuijottamalla sitä, soinnut jumittamalla niissä. Mutta biisejä hän osaa tehdä. Symboliikka on tylyn täsmällistä. Samalla hän on enemmän lauluntekijä muiden joukossa kuin koskaan
Rakkautta koronan aikaan Koko Hubaralle tuli Philip Teirin Neitsytpolun lukemisesta turvallinen olo.. Teir kirjoittaa kolmannessa peroonassa, kronologisessa järjestyksessä. T eir kuvaa Neitsytpolussa yhtä täsmällisesti kuin aiemmissa kirjoissaan Talvisota – Avioliittoromaani ja Tällä tavalla maailma loppuu sitä, kuinka yksinkertaisia ja monimutkaisia rakkaus ja sitä toisiaan kohtaan tuntevat ihmiset ovat. Rakkauden abstraktiuden tai absurdiuden ja ennaltaarvattavan arjen välillä vallitsee lähes täydellinen tasapaino. . Entiset työskentelypaikkani, kirjastot ja kahvilat, ovat säpissä, enkä näe juuri ketään päivän aikana. Kahden ihmisen muodostaman taikapiirin ympärillä on aina joukko ihmisiä, muu perhe ja lähipiiri, jotka on otettava myös huomioon. Voin kertoa, ettei se ole kovin hedelmällistä romanttisten tunteiden syntymisen kannalta. Yksinäisyys ja eristys on välillä niin totaalista, että on hankala muistaa koko maailman olevan kanssani samassa veneessä. 70 IMAGE 70 IMAGE KESÄKUU 2020 kirja Koko Hubara on helsinkiläinen kirjailija ja toimittaja, joka rakastaa rakkaustarinoita, mutta ahdistuu itseensä kohdistetuista romanttisista eleistä. Enkä tarkoita nyt sitä, kuinka hallituksen määräämät karanteenitoimet ovat tarjonneet aikaa maata sohvalla lukemassa huomattavasti enemmän kuin yleensä. Kirjan rakenne ja tyyli noudattavat sanoman asettelemaa muotoa. Richard on hillitty ja herkkä kirjailija-toimittaja, jonka on hieman vaikea myöntää itselleen, että hänen avioliittonsa on ehkä tulossa tiensä päähän klassisen erilleenkasvamisen tuloksena. S iksi onkin tavattoman onnekasta, että Philip Teirin uusin romaani, samaan aikaan moderni ja ikiaikainen rakkaustarina, Neitsytpolku (Jungfru stigen, suomentanut Jaana Nikula), ilmestyi juuri tänä keväänä, kun koko muu maailma romahti. Suoria, arkisia ja tyyniä rakkaustarinoita. Eräänä iltana Richard menee kustantamon pikkujouluihin ja tapaa siellä itseään hieman vanhemman, eloisan ja elegantin Paulan. Syntyy ystävyys, joka alkaa pikkuhiljaa ja kohteliaasti mutta muuttuu ihanien, viivästelevien ja kivuliaidenkin keskustelujen myötä oikeaksi romanssiksi – ja siitä lopulta uusperheeksi. Kaipaan kosketusta, iholle tulevaa flirttiä, toisen ihmisen nauravia kasvoja ihan lähellä omiani, yskäisyetäisyydellä. Richard ja Sonja eivät ole perhearkisyistä johtuen nukkuneet enää aikoihin samassa sängyssä. Olen (uudelleen)lukenut tarinoita pareista ja perheistä: Haruki Murakamin Norwegian Woodin, Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin, Nicole Kraussin Rakkauden historian, Alain de Bottonin Essays in Loven ja The Course of Loven. On raikasta ja rentouttavaa lukea näin selkeää kertomusta, joka samalla kohoaa kaiken ymmärryksen yläpuolelle. Olen käynyt kävelyllä uusien tuttavuuksien kanssa – pitäen pääosin turvaväliä. Neitsytpolkua lukiessa tulee turvallinen olo: jossakin tuolla on maailma, johon palaamme katastrofin jälkeen. Olen koskenut koko tänä aikana tasan neljään ihmiseen: lapseeni, erään ystäväni lapseen, isääni ja hänen vaimoonsa. Minulla on kyltymätön halu paikata etäisyys itseni ja muiden ihmisten välillä älykkäillä romanttisilla tarinoilla. Tuossa maailmassa jutellaan, rakastutaan ja juodaan kahvia sängyssä lukien kirjoja vierekkäin jonkun toisen ihmisen kanssa. Hänen hahmonsa käyvät pitkiä, arkisia keskusteluja ilman sen kummempia kikkoja. Myönnän menneeni jopa niin pitkälle, että olen selaillut Shakespearen Romeota ja Juliaa. Sinkulle korona tarkoittaa myös ihan erilaisia treffejä kuin ennen. T ätä kirjoittaessani koronavirus on teljennyt meidät koteihimme jo yli kuukaudeksi. Tarkoitan sitä, että siinä missä aiemmin haalin ympärilleni tiukkoja älykköesseitä ja mahdollisimman outoja ja kokeellisia romaaneja – yleensä sellaisia, missä oli jokin kauhun tai magian elementti – olen huomannut hakevani tässä omituisessa maailmantilanteessa täysin toisenlaisia kertomuksia. Tunteet syttyvät ja vetävät puoleensa vastaansanomattomasti, mutta jossakin kohtaa tulee piste, jolloin on oltava järkevä, jotta yhteisen elämän saisi jatkumaan. Neitsytpolku kertoo suunnilleen nelikymppisestä, suomenruotsalaisesta kahden lapsen isästä Richardista, joka on naimisissa kiireisen ja varautuneen nuoruudenrakkautensa Sonjan kanssa. Rakkaus ei ole koskaan kahdenkeskistä. Olen alkanut korvata tätä kaipausta tarinoilla, jotka rakentuvat ihastukselle, lähentymiselle ja rakkaudelle. K U VA : S & S, K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA PHILIP TEIR NEITSYTPOLKU OTAVA M ikään ei ole aikoihin vaikuttanut lukutottumuksiini niin paljon kuin koronavirus. Toki viestittelen ja juttelen puhelimessa läheisteni kanssa lähes tauotta, mutta sitä ei voi mitenkään verrata vielä muutamia viikkoja sitten heiltä saamiini päivittäisiin halauksiin
Atena, 195 s. TEKSTI SILVIA HOSSEINI Rakkautta koronan aikaan. Tiina Katriina Tikkasen esikoisromaani ruotii seksuaalisen väkivallan psyykkisiä seurauksia alkuun vangitsevasti. KESÄKUU 2020 IMAGE 71 K U VA T: IN TO , SA M M A K KO , W S O Y kirjat Kauhu ja kontrolli Milja Sarkola: Pääomani. Mitä enemmän todellisuutta pyrkii kahlitsemaan, sitä hallitsemattomammaksi se muuttuu. Hän miettii, kuinka monesti tuttavan asiantuntemukseen voi nojata tarjoamatta vastapalvelusta, ja optimoi jokaisen arkisen tilanteen: ”Tämän hetken tarkoitus on, että poikani aikuisena muistaa tämän hetken myönteisenä ja valoisana.” Milja Sarkola tarkastelee luokkayhteiskuntaa yläluokan silmin tietoisena näkökulman kapeudesta. Vähitellen kuva tarkentuu: keskellä on isä, joka tekee yhteisössä hyvää, kotona pahaa. Nimiesseessä kerrotaan Paavo Haavikon runojen olleen tukena paniikkikohtauksissa ja oman identiteetin muotoutumisessa. Minttu Magdalenan elämän täydellisiä puitteita on aina uhannut selittämätön ahdistus: ”Jostain syystä tein aina näin: esitin reipasta, vaikka olin kauhuissani.” Alitajunnassa piileksineet traumat ovat jo vuosia vaikuttaneet itsetuntoon ja ihmissuhteisiin. Etenkin loppuosan kirjallisuusesseissä ollaan tiukasti sivistyksen asialla. Traumasta vapaaksi Tiina Katriina Tikkanen: Toinen silmä kiinni. Teos on oivaltava satiiri nykyihmisten materialistisista arvoista, ja samalla se on surullinen kertomus kaiken menettämisen pelosta. Tätä miettii kirjailija maailmassa, jossa ”sadan vuoden saavutukset voivat joutua kyseenalaisiksi yhdessä vaalikaudessa”. Keskustelukumppaneina on kirjoittajia Michel Houellebecqistä bell hooksiin. Fyysisesti hyväkuntoinen nainen saa aivoinfarktin, ja samalla mielessä alkaa välähdellä hämmentäviä kuvia lapsuudesta. Paikoin raskaista aiheistaan huolimatta teos ilostuttaa. Arvostetun teatterintekijän esikoisromaanissa kaikki on valuuttaa. Hallittu muoto ja lakoninen ilmaisu palvelevat teemaa tyylikkäästi. Teos, 169 s. Monet ajatukset ovat muualta tuttuja, mutta tekijän synteesit ja ilmaisutapa ovat niin suussa sulavia, että niitä nauttisi mielellään toisenkin annoksen. Pitäisikö ihmiskunnan tulevaisuuteen suhtautua toiveikkaasti – vai tuudittautua pessimismiin. Sosiaalisesti kömpelö, neuroottinen päähenkilö laskelmoi jokaisen tekonsa ostoksista ihmissuhteisiin. Tommi Melender avaa esseekokoelmassaan suhdettaan uskontoon, työhön, politiikkaan ja maskuliinisuuteen parhaimmillaan hauskasti ja itseironisesti. Pääomani on harvinaisen punnittua kirjallisuutta. Aihe on terävästi rajattu, mikä on myös teoksen heikkous: loppupuolella tuntee lukevansa psykologian oppikirjan tapauskertomusta romaanin sijaan, ja lopetus on harmillisen lattea. Kerronta on kuitenkin taitavaa ja selviytymistä korostava sanoma lohdullinen. WSOY, 185 s. Usko, toivo ja sivistys Tommi Melender: Poika joka luki Paavo Haavikkoa
Jakolinja on typerä, mutta sille on syynsä. Pikkulapsiaika. Yksi toivoo kolmen lapsensa tulevan kaapatuiksi. Tut kimusten mukaan osa ihmisistä miettii haluaan tulla vanhemmiksi. Katsomme lasten kanssa Miyazakeja. Kukaan ei saa vauvaa, jotkut saavat ihmisen. Lapsiperheissä on kaaos ja kauheaa, muut löytävät itsensä uudelleen jokaisen Netflixsarjan ja siivotun kaapin myötä. Mutta silti he ovat minun koko ajan. Lasten hankkimista epäröivien osuus on kasvanut, varmojen osuus laskenut. 72 IMAGE 72 IMAGE KESÄKUU 2020 Räty Reetta Räty on helsinkiläinen toimittaja, joka rakastaa ehkäisyä. Tämä on outoa, koska jos jokin vaihe menee nopeasti ohi, niin pikkulapsuus. Ehkä julkisen puheen lapsi perheistä olisi viisasta laventua muutamasta vuodesta koko elämään. Kun karanteeni joskus loppuu, teinit katoavat. Nauratti. Lapset ovat jo sen ikäisiä, että heidän seuransa on minulle tärkeämpää kuin minun seurani heille. Yhtenä iltana rakensimme kotispan: jalkasuolaa sankoon ja Spotifyn spalista soimaan. Silloin esimerkiksi monet feminis tiset kysymykset ovat pinnalla – rakenteet paljastuvat keittiöissä, työpaikoilla, lehtijutuissa. En ollut ajatellut, että vanhemmuudessa voi olla tällainenkin hetki: olla itse lähes satavuotias ja yrittää muistella, mikä se lapsen työmarkkina tilanne onkaan. Molempien muistissa oli jo isoja aukkoa, mutta vanhat tapahtumat, kuten evakkoon lähtö Paanajärveltä, olivat tarkasti mielessä. Luen ystävieni viestejä. Olihan se helvetinmoinen operaatio, mutta tuntuisi aivan väärältä kuvata vanhemmuutta vain sitä kautta. Olen itsekin kirjoittanut paljon pikkulapsiajan vanhemmuudesta. Miten hoitovas tuu jakaantuu, saako synnytysikäinen töitä, millaisiin muotteihin äidit ja isät halutaan asetella. Aika usein kuitenkin puhutaan vain unista, päiväkodista, välikausihaalareista ja siitä, miten arjen saa järjes tymään excelöimällä menot ja luopumalla omasta ajasta pariksikymmeneksi vuodeksi. En ikinä suosittelisi kenellekään sen kummemmin vanhemmuutta kuin elämää lapsettomana. E nnen koronaa Suomi kohisi syntyvyyden laskusta. Muistan naisen, jota haastattelin keskenmenoista kertovaan juttuun. Kukaan ei saa vauvaa Karanteeni alleviivaa elämäntilanteiden erilaisuutta, kirjoittaa Reetta Räty.. Itse olen ollut maaliskuun puolivälin jälkeen 20 minuuttia yksin (piti olla 40, mutta Liina tuli kotiin). L ockdown tai ei, perhe on yhtä kuin pikkulap siperhe. Siedettävän ja sietämättömän raja ei silti kulje lap settomien ja lapsiperheiden välissä. Lapsiperheillä on kuulemma huono maine. Pikkulapsipuheen korostumisen ymmärtää kyllä: vanhemmuus on erityisen fyysistä ja intensiivistä, kun lapset ovat pieniä. Elämä lasten kanssa: selviytymistaistelu. Vanhemmuus näyttäytyy suorituksena, vaikka se on ihmissuhde. Eniten turhauttaa se, että töihin menee tavallista enemmän aikaa, mutta mikään ei etene, koska pyyhkimään, nälkää, sisko kiusaa, äiitiiii, isiii. Ehkä viisi. Jakolinja näyttää selkeältä. Lapsiarjen kautta voi käsitellä rahaa, valtaa, syyllisyyttä, omia ja yhteiskunnan arvoja. Tämähän muistuttaa harvinaisen paljon normaa liaikaa. Kinastelemme. . En minäkään halunnut juuri räkäistä taaperoa vaan oman lapsen. Heidän elä mänsä on toisaalla. Elämän ilman lapsia: jouheva siirtymä töistä sohvalle. Kävimme läpi myös paris kunnan lasten kuulumisia. Teemme pizzaa. Niistä kannattaa puhua. Mutta: koska vanhemmuudesta kuitenkin puhutaan, siitä ei ole järkevää puhua vain pikkulasten kautta. En ihmettele, jos ei oikein nappaa. Kaikilta menee hermot. H aastattelin muutamia vuosia sitten vanhaa pariskuntaa heidän kodissaan. Työn ja lastenhoidon yhdis täminen voi olla vaikeaa (omalla kohdallani oli), pik kulapset vaativat jatkuvaa läsnäoloa, elämänmuutos on iso. Perhe on kimppakämppä. Värjäämme hiuk sia. Toinen itkee, koska yrittää yhdistää työtä ja lapsen uhmaa. Moniko seitsemästä lapsesta on eläkkeellä. Hänen haaveensa jäi mieleeni, sillä tunnistan sen kaaren. Piti käydä niin, että vuosi kymmenten päästä lapsi tulee äidin luokse sunnun tailounaalle, äiti silittää häntä päähän ja naurahtaa: äidin vauva.” K aranteeni alleviivaa elämäntilanteita. Asia ei ole omissa käsissämme – ja mistä minä tiedän, mitä kukin toivoo elämältään. Minulle vanhemmuus tarkoittaa nyt sitä, että asun 13 ja 16vuotiaiden kanssa. ”Sen piti olla vauva, siitä piti kasvaa lapsi, ja aikuinen. Minä olen heidän äitinsä sittenkin, kun he jäävät eläkkeelle. On paljon totuteltavaa, vähän vapautta. Keskustelu palasi mieleeni somen koronapur kautumisia lukiessa
Ruotsissa on tekopyhä ilmapiiri koronan aikaan, kirjoittaa Ruben Stiller. Ravintoloiden aukiolo salli taan ja samaan aikaan taivastellaan sitä, ettei terasseilla noudateta vaadittua turvaväliä. Mihin tieteeseen. Kuolemakin on siistitty niin, ettei keskiluokkainen mentaalihygienia häiriinny. Auktoriteettiuskoisuudessakin ruotsalaiset ovat nyt Suomea edellä; täällä ei kukaan ole tiettävästi tatuoinut THL:n Mika Salmisen kuvaa ihoonsa. Jokaviikkoisen paheksumisorgiani huippuelämys on ruotsalaisten lehtien lukeminen. Kun tietyt piirit somessa tuomitsivat nojatuoliepidemiologit ja vaativat sokeaa alistumista viranomaisviestinnälle, paheksuin paheksujien piilo autoritääristä asennetta. Maiden roolit ovat kääntyneet päälaelleen: Ruotsi uhraa vanhuksia stra tegiansa alttarilla ja näyttää kestävän kovia kuollei suuslukuja, kun taas sotiensa uhrauksia romantisoiva Suomi on pyrkinyt minimoimaaan kuolleisuuden kovilla rajoituksilla. P ääministeri Löfven on myös todennut, että Ruot sin strategia perustuu tieteeseen. . Kiitos siitä. Paheksun koiranomistajia, joiden piskit loukkaa vat turvavälini rajoja, ja tuomitsen tukholmalaiset bailaajat, jotka nauttivat elämästään liikaa. R uotsalainen normaali on sokeaa uskoa pääepide miologi Tegnelliin, paikalliseen Folkhälsomyn digheteniin ja kansakunnan koronastrategian nerouteen. Nelson Man delalla oli vaikeampaa, Hectoriakin ahdisti ja kaupan kassa joutuu altistamaan itsensä joka päivä. Miksi helvetissä ihmiset kulkevat rinnakkain jal kakäytävällä. Tegnelliä kritisoitiin, mutta lam paiden sokea usko viranomaisiin voitti varsin nopeasti. Tärkeintä on teeskennellä, että normaali elämä jatkuu, vaikka tilanne ei ole millään tavalla normaali. Ruotsi tarjoaa aina waukokemuksen, ilman Ruotsia en selviäisi. Aftonbladet ker too ruotsalaisesta Gustavista, joka esittelee Tegnellin pärstää käsivarressaan. Suomalaiset toimittajat ovat huomattavasti kriittisempiä kuin Tegnellin edessä räh mällään ryömivät ruotsalaiset kollegansa. Suhteellisen kurjuuden oppi ei tehoa minuun. Olen kehit tänyt koronaaikana paheksumisesta taiteen: paheksun myös paheksujia. Paheksun tatuointiasi, Gustav. Luulevatko ne omistavansa Kapteenin kadun. Se loukkaa perusoikeuksiani: oikeutta itsesääliin ja pahek sumisen tuomaan moraaliseen mielihyvään. Edesmennyt kirjailija Yrsa Stenius kiteytti jotain olennaista ruotsalaisesta mentaliteetista: ”Ruotsalaiset luulevat, että kuolemankin kanssa voi debatoida.” Ruotsalainen debatti kukkii koronan korkeiden kuolleisuuslukujen keskellä, mutta se on konformis tien rakentama kulissi. Olen muut tunut taloyhtiöni kyyläksi, joka tuijottaa epäilevästi hissin viruksia kuhisevaa nappulaa ja etsii parvekkeelta uutta paheksuttavaa. Hanki elämä ! Lähden tästä etsimään hippiä, joka ei pidä turvaväliä. Kun Löfven puhuu, hän kehottaa pesemään kädet ja toteaa, että epidemia kes tää vielä useita kuukausia. Täytyy myös muistaa, että leprassa eli spitaalissa nenä saattaa pudota ja että olen saanut elää ilman ebolaa. Lampaita ohjaavat ruotsalaiset journalistit, jotka korona on suomettanut. Vanhusten kuolemaa kauhisteltiin rituaalinomaisesti, mutta suuri yleisö ei halua myöntää, että maan koronastrategia on osasyyl linen vanhusten asuntoloiden epidemiaan. Kansakunta muistuttaa porvarillista perhettä, joka skoolaa perheen uhraaman enon hautakummulla. Miksi minun täytyy väistää teiniä ja lenkkeilijää, miksi minun turvaväliäni ei kunnioiteta. Kun 22 asiantuntijaa kritisoi pääepidemiologi Anders Tegnellin strategiaa Dagens Nyheterissä ja vaati kovempia rajoituksia, heitä kuun neltiin hetki ja sen jälkeen palattiin normaaliin päivä järjestykseen. Yritän toki asettaa asiat suhteisiin. Kuoleman kanssa ei debatoida Lampaita ohjaavat ruotsalaiset journalistit, jotka korona on suomettanut.. Jos omahyväisyys luo laumaimmuniteettia koronaa vastaan, ruotsalaisilla ei todellakaan ole hätää. Ruotsissa pääministeri Stefan Löfven on luovuttanut paikkansa pääepidemiologi Tegnellille. KESÄKUU 2020 IMAGE 73 Stiller Ruben Stiller on helsinkiläinen toimittaja, joka suunnitteli muut toa Ruotsiin. Epidemian alussa pääepi demiologi Tegnell ilmoitti, että epidemia on jo kuihtu massa. Ruotsissa kaiken pitää olla siistiä. Ilmapiiri on tekopyhä. Ruotsalais ten toimittajien asenne saattaa tosin olla muuttu massa, koska vanhusten kuolemat ja väestömää rään suhteutetut kuol leisuusluvut ovat pikku hiljaa alkaneet nakertaa kansallisessa omahyväi syydessä kieriskelevien konformistien mielen rauhaa. Stil ler on perunut suunnitelmansa Ruotsin korona strategian takia. Suomessa pääministeri Marin kantaa vastuun ja kommunikoi koko ajan kansalaisten kanssa. P aheksun ja tuomitsen joka päivä, aamusta iltaan. Viikkoa myöhemmin maailman tieteellisimmän strategian mainosmies huomasi, että arvio oli mennyt totaalisesti pieleen
Miten pandemiasta päädyttiin vain parin viikon sisällä ajatukseen ”TÄHÄN TILANTEESEEN AUTTAA MUUTEN MUN PODCAST!”. — 12. — 13. Tiivistyykö Helsingin ja maaseudun ero siinä, että kun Helsingissä murehdittiin ravintoloiden tulevaisuutta, maaseudulla nostettiin esiin Tupperwareja muiden kotikutsumyyjien tulevaisuus. — 4. — 8. Onko millenniaalien suuri sukupolvikertomus se, että he olivat muutaman kuukauden turvassa omissa kodeissaan. 1. — 6. Se kirja, jossa kirjoitat kirjeitä kaltaisesi kanssa kaikenlaisista asiois ta – halusitko vain omalta osaltasi todistaa, miten kirja kuolee. — 5. — 11. Miltä tuntui, kun runollistit oman tilanteesi eikä lopputulos ollutkaan runo vaan lapsen junnaava ”Mullontylsää!”-hokeminen. Eikö ole Suomi mainio maa. — 23. Onko Sanna Ukkolan kotona kuulunut kertaakaan ”VOISITSÄ VITTU PUHUA EDES HETKEN JOSTAIN MUUSTA?!”. Nyt kun on olemassa sellainenkin tv-ohjelma kuin Jethro ja koronakevät, voisimmeko alkaa keskustella siitä, kuinka syvälle mielialalääkkeiden väärinkäyttö on pesiytynyt tv-maailmassa, ja johtuuko se siitä, että kalenteriin ilmestyi merkintä ”Etäpalaveri Jethron koronaohjelmasta!”. Ja mitä siitäkin pitäisi ajatella, että olet muuten asetellut itsesi karanteeniin, paitsi kun poistut tvstudioon kertomaan mielipiteitäsi. — 3. Miksi kukaan haluaisi Susanne Päivärinnan netti-tv-ohjelmaan, saati että olisi vielä kiireinen ministeri keskellä pandemiaa. — nämä meidän piti vielä kysyä. — 19. Kumpi on pahempi kohtalo, nälkäkuolema vai ”Jouduin valmistamaan kuukauden ruokaa perheelleni!”. — 17. 74 IMAGE KESÄKUU 2020 16. Entä mitä kertovat ne lukemattomat koronakolumnit, joissa kirjoittaja siteeraa itseään ja ilmoittaa, että ”meitä toimittajia tarvitaan nyt entistä enemmän”. Näyttikö koronavirus meille tien uuteen vakavuuteen, johon meistä ei sitten ollutkaan. Valitsit karanteenissa levyhyllystäsi 16 keltaista (ja punaista, sinistä, mustaa jne.) albumin kantta, osallistuit kansivärihaasteeseen ottamalla keltaisista levyistä yhteiskuvan ja silti olet oikeutettu äänestämään ja kasvattamaan uusia suomalaisia. Kun Pyhimys kirjoittaa tuohtuneessa mediakritiikissään, että ”median vastuuta voi verrata pankkien vastaavaan”, niin MIKKO KULTA, eikö vertaus ole tarkkuudeltaan sellainen, että median vastuuta voisi verrata myös kottaraisiin. Kuinka suurilta näyttäisimmekään itsellemme ja toisillemme, jos meillä ei olisi sosiaalista mediaa kertomassa pienuudestamme, ja voisiko juuri se olla sosiaalisen median suurin ansio. 9. — 21. — 10. — 20. Onko korona-ajan symboli tärisevä video kylpytakkiin pukeutuneesta miehestä, joka laulaa kotikaraokessa Pasi Kauniston kappaletta Jos vielä oot vapaa. Ja mitä ohjelman nimi, Sensuroimaton Päivärinta, kertoo journalismin itseään koskevista harhaluuloista, kun sitten toimittajan eteen istahtaa ”Kilpasyömäri-Jesse” tai ”Silikoniblondi-Katri”. — 18. Näinkö maailma loppuu, näinkö maailma loppuu, Sofi Oksasen ja Rosa Liksomin höpöttelyyn Oksasen virtuaalikeittiössä. Kun Riku Rantala, Tunna Milonoff, Paleface ja Aleksis Salusjärvi rakastuivat itseensä vankeihin rakastuvina miehinä, onko nimeä sille, että tukehtuu toisten testosteroniin. ”Missä data loppuu ja ideologia alkaa?” (Slavoj Žižek: Pandemic! Covid-19 Shakes the World) — 2. Kuinka monella tasolla pandemian aikaan on pesty omia käsiä. — 14. Onko parisuhteen kestävyyden uusi kriteeri se, että suhde kesti jopa puolison kahden kuukauden mittaisen osallistumisen jokaiseen koronahaasteeseen. Millainen arvosana tulisi antaa Suomen henkiselle kypsyydelle, kun jo maaliskuussa aloimme keskellä pandemiaa huolestua siitä, kuka poimii meille meidän mansikat. — 22. — 7. — 15
Jatkuva tilaus laskutetaan kulloinkin voimassa olevaan hintaan. /tietoa-meista/tietosuojaseloste. V K O 2 01 9 4 8 517755 -1907 SUOMEN SUURIN RUOKALEHTI meilläkotona.fi 7/2019 9,90 € RESEPTIÄ SYKSYYN 45 Pizzakääretorttu Harissa-linssikeitto Suppilovahveropiirakka Hämähäkkikakku Kurpitsaa, lehtikaalia ja fetaa NAM! Hauduta curryksi, raasta keitoksi, paahda salaattiin ja leivo kakku + pieni kurpitsaopas SUKLAAN uudet makuparit Viinirypäle, lakritsi, tahini, suolakinuski ja espresso Rakastu KURPITSAAN 10 × nopea keitto SUOMEN SUURIN RUOKALEHTI meilläkotona.fi 1/2019 9,90 € Näin teet juuren ja pidät sen hengissä • Täydellinen leipä • Blinit • Pullat • Focaccia Lämpimien leipien aateliset Munaleivät, BLT-toastit & Monte Criston leipävuoka Hernekeitto uusiksi Ystäväsi MUMMOLAN HERKKUA 27 80-luvun jäätelökakku, iki-ihana makaronivelli, päärynäkeikauskakku & luottopannari 10 × JAUHELIHAA PIKANA Ystäväsi Ystäväsi Ystäväsi Ystäväsi HAPANJUURI 10 × JAUHELIHAA PIKANA 3112MK_tarjous_230x297.indd 1 18.3.2020 14.49. TILAA HELPOSTI NETISTÄ: maku.. 4 numeroa vain 20 € Tilaa nyt! Norm.33 € maku.. Hinnat sisältävät arvonlisäverolain mukaisen arvonlisäveron. Tutustumistarjous on voimassa kotimaassa uusille tilaajille 31.12.2020 asti. Osamaksuihin laskuissa lisätään maksutapalisä (paperilasku 2,90 €). Saat jokaisen jakson alkamisesta tiedon 1 kk ennen, jotta voit rauhassa päättää jatkosta. /tilaus Tarjouskoodisi: pu0mk411 HITTI NYT! Kuplavohvelit PA L. Tilaus jatkuu, kunnes toisin päätät. Tilaajan ja arvontaan osallistuvan henkilötietoja käsitellään A-lehtien tietosuojaselosteen mukaisesti, www.a-lehdet.. /tilaus Tarjouskoodisi: pu0mk411 A-lehtien jatkuva tilaus on tavallista reilumpi. Tilauksesi ollessa voimassa sinulla on jatkuva voittomahdollisuus A-lehdet Oy:n Suurarvonnassa
Samalla varmistat, että myös pienyrittäjien perheet selviytyvät tässä rajussa muutoksessa ja yhteiskunnan rattaat pyörivät mahdollisimman vakaina. #autapientä Hyvä asiakkaani ja yhteistyökumppanini, nyt on apu tarpeen! Sinä voit auttaa! Ohjaamalla ostoksiasi pienyrittäjille olet tärkeänä osana säilyttämässä kotimaan työpaikkoja. Yhdessä me selviämme! yrittajat.fi/autapienta Mukana tukijoukoissa Untitled-1 1 06/04/2020 10.27. Meillä on nyt mahdollisuus tehdä viisaita ja harkittuja valintoja sekä puhaltaa yhteen hiileen
Samalla varmistat, että myös pienyrittäjien perheet selviytyvät tässä rajussa muutoksessa ja yhteiskunnan rattaat pyörivät mahdollisimman vakaina. Yhdessä me selviämme! yrittajat.fi/autapienta Mukana tukijoukoissa Untitled-1 1 06/04/2020 10.27. Meillä on nyt mahdollisuus tehdä viisaita ja harkittuja valintoja sekä puhaltaa yhteen hiileen. #autapientä Hyvä asiakkaani ja yhteistyökumppanini, nyt on apu tarpeen! Sinä voit auttaa! Ohjaamalla ostoksiasi pienyrittäjille olet tärkeänä osana säilyttämässä kotimaan työpaikkoja
Professori, taloustieteilijä Alf Rehnin mielestä Suomessa pitäisi puhua enemmän taiteen kaupallisesta potentiaalista, kirjailija Antti Nylénin mukaan ratkaisu olisi kaikille taiteilijoille maksettava taiteilijapalkka. TAIDE, RAHA JA VAIKEA LIITTO. TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 1 TEKSTI SILJA YLITALO × KUVAT ANTTI RAATIKAINEN JA LAURI HANNUS Taiteen rahoitus kaipaa soten kaltaista uudistusta, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Paula Tuovinen
2 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Antti Nylén
Nykypäivän korkeasti koulutetulle taiteilijalle apuraha ei ole riittävä korvaus työstä”, Tuovinen sanoo. Häviö on saanut paljon kiitosta osakseen. Kirjallisuudessa ja visuaalisten taiteiden alalla vastaavaa järjestelmää ei ole, joten henkilökohtaisten apurahojen hakijoissa kirjailijat ja kuvataiteilijat ovat yliedustettuina. ”Taiteilija, joka ramppaa tilaisuuksissa ja saa sillä tavalla merkittäviä tuloja, on harvinainen tapaus. Apurahoja Nylén kutsuu kirjassaan almuiksi ja niillä elämistä kerjäämiseksi. Voiko riskinä silti olla, että jos taiteilijan palkka tulee valtion pussista, samalla kaventuu taiteilijan vapaus. Valtion taiteilijaapurahaa saa vuosittain noin 600 taiteilijaa, mikä on kolmisen prosenttia Suomen noin 20 000 aktiivisesta ammattitaiteilijasta. Mikään automaatio taiteilijapalkka ei olisi vaan hyvin kilpailtua rahaa, jota saisivat vain tiukan seulan läpäisseet hakijat määrä ajaksi. ”Ei valtion taiteilijaapurahaakaan kukaan lopeta sen takia että taiteilija kritisoi valtiota. Hän on saanut palkintoja ja apurahoja ja hänen teoksiaan on myyty. Taiteilijat ansaitsevat palkkansa Ajatus taiteilijapalkasta ei ole uusi. Eivät tyypillisen suoma laisen taiteen ammattilaisen tulot koostu siitä, että häärätään kaupungilla, järjestetään tapahtumia ja käydään kirjastovierai luilla”, Nylén sanoo. Taike jakaa siitä 40 miljoonaa euroa erilaisina apurahoina ja avustuksina. Esimerkiksi niin kuin Suomen Akatemia, joka jakaa tutkijoiden palkkarahoja tutkimusorganisaatioiden kautta. Apurahojen määrät ovat pieniä ja niiden väliin jää usein pitkiä kausia, jolloin rahaa ei tule mistään. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Tuovinen haluaa nostaa uudelleen esiin ajatuksen taiteilijapalkoista.. ”Saan niistä muutamien satasien palkkiota. Viime vuonna apurahaa haki 2 600 taiteilijaa. Kun seuraa van apurahan vihdoin saa, iso osa siitä menee velkojen maksuun. Tuovisen mukaan tällaista pelkoa ei ole. Yksityiset säätiöt rahoittavat taidetta lisäksi noin 63 miljoonalla eurolla. Sillä ei kuitenkaan ole tekemistä 70lukulaisen valtion taiteilijamallin kanssa, Tuovinen korostaa. Taiteilijan näkökulmasta yhteiskunnan turvaverkko on hatara ja repaleinen. Niiden merkitys tulojeni kannalta on erittäin pieni verrattuna apurahoihin.” Nylénin mielestä puhe koronakriisin vuoksi tienestinsä menettäneistä taiteilijoista voi olla jopa haitallista, sillä tienestejä on ollut usein vähän jo ennen kriisiä.. Tämä johtuu siitä, että ison osan taiteen julkisesta rahoituk sesta haukkaavat niin sanotut valtionosuuslaitokset eli teatterit ja orkesterit, jotka osaltaan työllistävät esittävien taiteiden ammatti laisia. Samalla eriarvoiseen asemaan joutuvat myös valtionosuusjärjestelmän ulkopuoliset vapaan kentän taideyhteisöt, joiden rahoitukseen jää vain rippeitä.” Tuovisen mukaan nykyinen taiteen tukijärjestelmä on jäykkä ja joustamaton eikä vastaa tämän päivän tarpeita. Lisäksi se vähentäisi esimerkiksi toimeentulotuen ja joidenkin muiden sosiaaliturvan muotojen tarvetta.” Sote-uudistus kulttuurin rahoitukseen Valtio rahoittaa tällä hetkellä kulttuuria ja taidetta yhteensä noin 450 miljoonalla eurolla vuosittain. Idea oli todennäköisesti lähtöisin Neuvostoliitosta ja sosialistis ten maiden valtiontaiteilijoista, jotka saivat palkkansa suoraan valtiolta. Uskaltaako palkkaa saava taiteilija enää kritisoida valtiota. Toinen vaihtoehto voisi olla, että taiteilijapalkka maksettaisiin yrittäjä tukena toiminimen perustaneille taiteilijoille. Toimeentuloa menestys ei taiteilijalle kuitenkaan tuo, Nylén kirjoittaa. Palkan sijaan valtio tukee taiteilijan työtä verovapailla apu rahoilla, jotka nykypalkkoihin verrattuna ovat pieniä eivätkä esimerkiksi kerrytä sosiaaliturvaa. Valtaosa hakijoista on kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Siksi sitä Suomessa tuolloin vierastettiinkin, Tuovinen arvelee. Tutkijatkin saavat palkkansa valtiolta eikä se heidän vapauteensa vaikuta.” Taiteilijapalkkaa voisi Tuovisen mukaan jakaa useammalla eri tavalla. ”On hämmentävää, että kirjoitin hyvin vastenmielisen ja vihai sen kirjan, ja kaikki pitivät siitä”, sanoo Nylén, joka puhelimessa vaikuttaa kiltiltä ja ystävälliseltä, ei lainkaan esseeteostensa piikikkäältä sivaltelijalta. On aivan käsittämätöntä, että meillä on yhdellä yhteiskunnan sektorilla edelleen käytössä systeemi, joka missään muualla ei olisi mahdol linen. Jos kaikki valtion taiteilijaapurahat muutettaisiin kohtuul lisiksi palkoiksi, rahaa tarvittaisiin Tuovisen mukaan yli kaksin kertainen määrä nykyiseen verrattuna. Suuruudeltaan se vastaisi lastentarhanopettajan palkkaa ja sitä saisivat kaikki kannuksensa osoittaneet taiteilijat. 3 K irjailija, esseisti Antti Nyléniltä on peruuntunut koronakrii sin vuoksi kolme esiintymistä. Tämä ei ole ensimmäinen lehtijuttu, jossa taitelijan toimeen tuloon liittyvistä asioista kysytään juuri Nyléniltä. Häviön lopussa Nylén ehdottaa taiteilijoiden toimeentuloongel miin ratkaisuksi taiteilijapalkkaa. ”Tarvitaan kokeilu eri malleista, jotta tiedetään, miten taiteili jat itse ne kokevat ja miten sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset saadaan parhaiten ratkaistua.” Taiteilijapalkka koskisi ainoastaan nykyisiä taiteilijaapurahoja, joille on valtion budjetissa tällä hetkellä varattu noin 12 miljoonaa euroa. ”Nykyinen järjestelmä asettaa eri taiteenalojen taiteilijat eriarvoiseen asemaan keskenään. ”Kun taiteilijaapurahamallia rakennettiin 1960–70luvuilla, ei ollut vielä nykyisenkaltaista sosiaaliturvajärjestelmää. Nylén kirjoitti vuoden 2018 lopussa ilmestyneessä pitkässä esseeteoksessaan Häviö rehellisen suorasukaisesti ja peittelemät tömän kitkerästi apurahataiteilijan elämästä, joka yleensä tarkoit taa köyhyysrajan alapuolella kitkuttelemista. Yksittäisen taiteilijan toimeentulo koostuu useista eri lähteistä, mikä istuu huonosti yhteen nykyisen sosiaaliturvajärjestelmän kanssa. Kaikilla mittareilla mitattuna Nylén on menestynyt kirjailija. Siitä keskusteltiin jo 1970luvulla, jolloin ajatusta ajoivat etenkin Kirjailijaliitto ja vasemmistolaiset poliitikot, sanoo Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) johtaja Paula Tuovinen. Tuovinen haluaakin nostaa uudelleen esiin ajatuksen taiteilija palkoista. ”Mutta koska taiteilijapalkka olisi verollista tuloa, osa siitä palautuisi verotuloina takaisin valtiolle
4 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Alf Rehn Paula Tuovinen
Jokaista suurta kriisiä historiassa on seurannut taiteen uudistuminen ja kukoistuskausi. Nylénistä on tekopyhää vaatia taiteilijoita perustelemaan apuraha hakemuksensa rahoitettavilla hankkeilla, kun todellisuudessa kyse on siitä, että saa ruokaa pöytään, laskut maksettua ja vaatteita lapsille. ×. ”Nykyään apuraha käsitetään yhä vähemmän korvaukseksi työstä ja yhä enemmän joidenkin mahtavien sisältöjen mahdollistajaksi.” ”Apurahan idea on vesittynyt ja falskiintunut, kun sitä on ruvettu ohjaamaan ensisijassa erilaisille hankkeille, projekteille, tempauksille ja näyttäville vedoille eikä sille, että joku tekee ammatikseen työtä, josta ei saa riittävää tai mitään palkkaa”, Nylén sanoo. ”Jos ne alkutuotantoa tekevät ihmiset eivät pysty hoitamaan työtään, ei niillä tiloilla myöskään mitään tehdä”, Nylén sanoo. Taiteilijat luovat taiteen, mutta verkostot taidemaailman, kokonaisuuden, joka voi viedä taidetta pidemmälle, Rehn sanoo. Tulevan talouskriisin oloissa harva tulee ajattelemaan, että nyt on tärkeää järjestää lisärahoitusta taidealoille, Rehn sanoo. Pidemmällä tähtäimellä hän on kuitenkin optimisti taidemaailman selviytymisen suhteen. Ainoa, millä on merkitystä, on uusi työsuunnitelma, jossa on jotakin muotifraaseilla sokeroituja pateettisia maalailuja siitä, mitä meinaa seuraavien kuukausien aikana tehdä”, Nylén sanoo. Taide ja kulttuuri soluttautuvat koko yhteiskuntaan, ja niillä on monia hyviä vaikutuksia, joista talous on yksi.” Galleristien ja kuraattorien työ näkyviin Entä mitä ajattelee taiteen rahoituksesta ja uudistustarpeista taidetta harrastava taloustieteilijä Alf Rehn. ”Olen viime aikoina miettinyt paljon galleristeja ja kuraattoreja, miten näkymättömiä he ovat taidekeskustelussa ja kuinka aliarvostettuja. Hän istuu myös vuonna 2018 perustetun kulttuurija taidealan edunvalvojan Kulta ry:n hallituksessa ja seuraa sitä kautta suomalaista taideja kulttuuripoliittista keskustelua. Pari hassua ihmistä miettii, miten pelastaa taiteilijat, mutta kukaan ei mieti, miten pelastaa nynnyt”, Rehn sanoo. Hyvä hetki keskustelun aloittamiseen voisi olla nyt, kun koronakriisi on nostanut taiteilijoiden toimeentulo-ongelmat otsikoihin ja kulttuuritapahtumien perumisen ja lisääntyneen vapaa-ajan myötä taiteen ja kulttuurin merkitys ihmisten arjessa on tullut näkyvämmäksi. Kansalaisten mielikuvat voivat joskus olla, että taiteilijat ne siellä tekee sitä kakkataidetta ja kaikkea höpöhöpöhommaa ja niille annetaan vaan ilmaiseksi rahaa.” ”Silloinkin kun taidetta arvostetaan, ei yleensä hahmoteta, miten suuri taloudellinen merkitys ja kerrannaisvaikutukset sillä yhteiskunnassa on. Se tarkoittaisi noin 110 miljoonan euron lisäystä kulttuuribudjettiin. Rehn peräänkuuluttaa vahvempaa infrastruktuuria taidemaailmaan: galleristit, agentit ja kuraattorit usein unohtuvat, kun keskitytään taiteilijoihin ja yleisöön. Luovalla sektorilla on myös paljon yrityksiä ja kasvupotentiaalia. ”Se voi viedä tulevaisuudessa eteenpäin kymmeniä taitelijoita, sellaisia joita ei ole vielä löydetykään. Kulta ry:n – samoin kuin Taiken – yhtenä tavoitteena on taiteen ja kulttuurin rahoituksen nostaminen nykyisestä 0,8 prosentista yhteen prosenttiin valtion budjetista. ”Se tarkoittaisi vain, että palkan saisivat ne kaksitoista salonkikelpoista hahmoa, jotka ovat riittävän pitkään pedanneet uraansa erilaisissa toimikunnissa.” Nylénin mielestä olisi kuitenkin hyvä, jos apurahojen sijaan alettaisiin puhua palkoista ja toimeentulosta. Tuovista kuitenkin mietityttää, miten taiteen rahoitukselle käy, kun koronakriisin laskua aletaan maksaa. Jos Alf Rehn haluaa korostaa gallerioiden ja muiden taidemaailman verkostojen merkitystä, Nylén kääntää katseen takaisin taidetta tuottaviin yksilöihin. Nylénin mukaan aiemmin oli tavallista, että taiteilijauran alkuvuodet olivat hankalia, mutta sitä mukaa kun cv:tä kertyi, apurahojen saanti helpottui. ”Nyt täytyy joka kerta uudestaan todistaa, että on vakavasti otettava taiteilija. Jos nähdään ainoastaan ne nyt kärsivät taiteilijat, eikä lainkaan mietitä, onko tänään opiskeleville taiteilijoilla reittejä eteenpäin, niin silloinhan me tuhotaan meidän taiteen tulevaisuus”, Rehn sanoo. ”Suomessa ei osata keskustella taiteen ja kulttuurin kaupallisesta arvosta. 5 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ ”Taiteen rahoitus tarvitsisi perinpohjaista uudistusta, eräänlaista kulttuurisektorin sotea”, Tuovinen sanoo. ”Ajatellaanko, että taide ja kulttuuri ovat se pölysokeri, josta ensimmäisenä voidaan luopua. Rehn sanoo tukevansa tavoitetta mutta haluavansa myös herättää keskustelua siitä, miten paljon taidetta loppujen lopuksi pitää julkisista varoista rahoittaa ja mikä rooli kaupallisella toiminnalla ja markkinoilla voisi taiteen rahoituksessa olla. Aktiivisena yhteiskunnallisena keskustelijana tunnettu Rehn vastaa videopuheluun kotonaan Tanskassa. ”Taidejärjestelmä on ihmeellisen joustava. ”Kaupunki ei toimi ilman viemäriä ja sähköverkkoa, eikä taidemaailmakaan toimi ilman elintärkeitä verkostoja. Rehn toimii innovaation, designin ja johtamisen professorina Odensessa sijaitsevassa Syddansk Universitetissä. Nylénin mielestä Tuovisen ehdottama palkka ei ratkaise taiteilijoiden toimeentulo-ongelmia, koska sitä eivät saisi kaikki taiteilijat vaan ainoastaan harvat. Kun toimeentulo on turvattu, vapautuu aikaa ja energiaa itse taiteelliseen työhön. Hänen mukaansa apurahasysteemi on muuttunut huonompaan suuntaan sen kahdenkymmenen vuoden aikana, jolta hänellä on siitä kokemusta. En tarkoita, että kaupallistaminen itsessään tekisi mistään parempaa tai että markkinoiden tulisi määritellä kaikki, mutta yksi mekanismi sekin on.” ”En näe pahana, jos etevä galleristi pystyy nostamaan taiteen arvoa tai joku tekee taidetta, jota joku toinen haluaa jopa ostaa, mutta tietyissä kulttuuripiireissä Suomessa tällaista katsotaan nenänvartta pitkin.” Rehnillä ei ole mitään sitä vastaan, että nykyiset valtion taiteilija-apurahat muutettaisiin taitelijapalkoiksi. Ukkospilvet ovat pelottavia, mutta siellä on myös se hopeareunus.” Rahaa toimeentuloon hankkeiden sijaan Palataan vielä Antti Nyléniin ja Paula Tuovisen ehdotukseen nykyisen apurahasysteemin muuttamisesta taiteilijapalkoiksi. Taiteen ja rahan suhde pysyy hankalana, jos välittäjäportaan työ ei saa ansaitsemaansa arvostusta ja huomiota. Aidosti näkisin, että näiden vahvistaminen voi olla tärkeämpää kuin se, että lisäät viisi prosenttia apurahoihin siellä täällä.” Rehn ei usko, että koronakriisistä seuraa lyhyellä aikavälillä taiteelle mitään hyvää. Yksittäisten taiteilijoiden sijaan hän haluaisi kuitenkin suunnata valokeilan taiteen kentällä toimiviin pieniin mutta elintärkeisiin välikäsiin, kuten kokeellisiin gallerioihin, jotka ovat monille nuorille taiteilijoille tärkeitä ponnahduslautoja uralla. Nynnyt on feministinen kuraattoriduo, jota Rehn sanoo ”diggailevansa”
Jossain vaiheessa ennen avajaisia tulee hetki, jolloin toivon, että olisipa kaikki jo ohitse, vaikka asiat vasta alkavat silloin. Taiteilijan työnkuva on myös laajentunut mm. Luonnonvärit tuntu vat omalakisilta synteettisiin verrattuna. Hän on valmis sietämään epävarmuutta ja tekemään paljon työtä päämääränsä eteen. Olen saattanut työskennellä taiteilijoiden kanssa kuukau sien, jopa vuosien ajan ennen kuin näyt tely avataan tai tapahtuma alkaa. Mortteli on tässä työvaiheessa tärkeä. Taiteilija on valmis ottamaan isoimman riskin suurimman palkinnon toivossa. Vaikka kuinka melusi, räyhäsi tai keskittyi yksityiskohtai 6. Tulevaisuudessa yhä useampi meistä on yrittäjä omasta tahdostaan. päivystävä kriitikko Antti-Ville Kärjä Sudoku ”Teen sudokuja päivittäin aamu palan jälkeen. Kyseessä ei ole kuraattorin show, pääpaino on aina taiteilijoissa, ja avajaisissa näyttely aloittaa toisen elämän yleisön kanssa. Kaksinaismoralismi metsässä ihmetyttää, kun tiukkoihin urheilutrikoisiin pukeutuneet tyypit kuittaavat rastit vain näköhavainnon perusteella.” Asterix ”Iltanukuttamiseen kaavailemani Paavo Castrénin Uusi antiikin historia kirja ei olekaan unettava. Vastaus voi löytyä, kun vaihdat sanan yrittäjä taiteilijan tilalle. organisaatioiden kehittä miseen, jossa verokortti harvoin kelpaa. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ työkalu Kiviäkin murskaava mortteli ”Valmistan värit maalauksiini luonnon aineista. Se on toi saalta synnyttänyt myös uusia ideoita, yhteistyön muotoja ja kansainvälistäkin menestystä. Vankkumatto mana Asterixfanina seuraan mielenkiin nolla, kuinka nämä kaksi historiankirjoi tusta antiikin ajoista kohtaavat.” × Antti-Ville Kärjä, kulttuurisen musiikintutkimuksen professori, jonka luento Miten musiikkiperintöä rakennetaan. Yrittäjyyttä tarvitaan, jotta taide voi elää. Orgaaniset aineet, kasvit ja sienet esimerkiksi, käyvät läpi kemiallisen prosessin, josta jäljelle jäävän pigmentti massan kuivaan ja hierrän. Kuraat torina olen tehnyt kaikkeni, että näytte lyllä olisi merkitystä myös muille ihmisille. on Taideyliopiston YouTubessa. Näyttelyn tai tilaisuuden avajaisissa haluan kiittää sekä sanoa ääneen asioi ta, joita avajaisvieraat eivät välttämättä tule ajatelleeksi. Taiteilijalla on yrittäjämäisiä piirteitä, mutta löytyykö häneltä halua ottaa riskiä tai organisoida, johtaa ja kantaa kokonaisvastuuta omasta toiminnasta. Mikä erottaa taiteilijan ja yrittäjän toisistaan. Työssäni mahdollistan taiteilijoiden ja heidän taiteensa näkyväksi tekemisen. Mietin aina etukäteen, mitä puen päälleni avajaisiin: olenko mus tassa jakkupuvussa vai haalarissa tennarit jalassa ja pipo päässä. Kivet murs kaan ja hierrän hienojakoiseksi pölyksi. Odotus siitä, miten sudokun saa ratkaistua, sekä pettymys ja jännityksen laukeaminen silloin, kun tiedän vaikeus asteen perusteella, miten tehtävä ratkeaa.” Iltarastit ”Suunnistuksen omatoimirastit kannustavat tutustumaan lähiympäristöön, kun joutuu menemään tallatuilta poluilta sivummalle. Jännitän tilaisuutta etu käteen, koska haluan sanoa yleisölle jotain tärkeää juuri siitä taiteesta, juuri nyt, mut ta en selitellä. Joillakin taiteenaloilla yrittä jyys on ainoa keino ansaita elantonsa, koska muita rakenteita ei ole. Niiden tekemisessä on aina läsnä vahva odotuksen ja pettymyksen tunne. Vanhan menetelmän tuomi nen nykyaikaan tuntuu hyvältä. Filosofi Frank Martelan mukaan ihmisen suurin palkinto työstään on, kun oma osaaminen ja into himo kohtaavat maailman tarpeen.” × Niina Nurminen, näyttelijä ja luova johtaja, ArtSense Oy. Siihen osallistuvat lisäkseni myös monet muut projektissa mukana olevat, kuten teknikot ja rakentajat. Tehdessäni mutaklön tistä mitä kauneinta maalia tunnen saa vani voimakkaan tunneyhteyden siihen kivikautiseen henkilöön, joka on hieronut maaainesta seinämään ja katsellut siihen jäävää jälkeä. Loppuillasta on ihanaa, jos voi tanssia tukan märäksi.” × Anna-Kaisa Rastenberger, esittämiskäytäntöjen ja tilallisuuden professori, joka vetää taiteen ja esittämiskäytäntöjen Praxis-maisteriohjelmaa. Taiteen itseisarvoa ja kulttuurista pääomaa pitää silti vaalia. Vanhat tukijärjestelmät ja rakenteet murtuvat viimeistään nyt, kun yhteiskunta on polvillaan. kysy mitä vain Miltä tuntuu keikka ilman yleisöä. Hiertäessä värejä oppii, kuinka jokainen pigmentti on yksilö. pääpäivä K u r a a t t o r i v a l m i s t a u t u u e s i t y k s e e n Rastenberger tanssii tukan märäksi ”Tämä työ on aina yhdessä tekemistä, dialogia ja välittämistä. Se pakottaa olemaan avoi mia uusille mahdollisuuksille ja tekemään yhteistyötä yli rajojen. Käyttämäni ikiaikaisen tekniikan kautta saan ainutlaatuista tietoa luonnosta ja ihmisen historiasta. ”Konsertti yli satavuotiaiden kuusien katveessa oli yksi voimaannuttavimmista hetkistäni musiikin äärellä. pyhä lehmä K u m o a m m e v ä ä r i ä t o t u u k s i a Väite: Taiteilija ei ole yrittäjä ”Taiteilija on ihminen, jolla on kyky havaita ja luoda kiinnostavia ideoita. Jokainen pieni askel kohti ekologisempaa kulutusta on tässä ajassa ensiarvoisen tärkeää.” × Saija Kivikangas, kuvataiteen opiskelija, jonka teoksia voi nähdä Project Room -galleriassa, kun näyttelytilat saadaan jälleen auki. Hänellä on luovuutta ratkaista eteen tulevia haasteita
He kouluttautuvat, puurtavat ja innovoivat, aloittavat kerta toisensa jälkeen uudelleen hakijoina ja tarjoajina, kestävät sen, että rahallinen palkka on aina lykättynä tuonnemmas, seuraavan hakemuksen tai suorituksen taakse. Lykätyt palkkiot ja taloudellinen turvattomuus leviävät yhä useammille aloille, ja taidealoilta tutut termit toistuvat, kun pitää markkinoida työntekijälle suurta työmäärää pienellä palkalla: työn luvataan olevan joustavaa, itsenäistä, innovatiivista ja luovaa. Kuinka alkaa tuntua hienotunteiselta olla kertomatta summia, korostamatta hintaa. Se, määritelläänkö kyseinen kulttuurin ala taiteeksi, vaikuttaa tekijöiden suhteeseen ansaitsemiseen. Konsertin alkaessa lämpötila kääntyi plussan puolelle, ja lumi alkoi tiputtaa kinoksia puiden oksilta. Tavoitteena oli ammattinäyttelijyys. sisäpiirivinkki Feel Helsinki -festari digitaalisesti ”Koronakriisi on pakottanut taiteilijat etsimään uusia tapoja tehdä työtään. Taiteilijat ovat monille muillekin aloille levinneen palkattoman ja turvattoman työn idealisoituja esimerkkitapauksia. Näyttelijäntyössä koko työn tekeminen, ei vain ansaitseminen, on usein kiinni muista: tulenko valituksi, pyydetäänkö minua, saanko tehdä tätä työtä. Nostan hattua sille, että monet opiskelijat näkivät poikkeustilanteen mahdollisuutena kokeilla jotain uutta. Monessa palautteessa kerrottiin, että metsän läsnäolo ja henki välittyivät kotikatsomoihin asti.” × Antti Paalanen, haitaristi, jonka maaginen metsälive löytyy Yle Areenasta. Taiteella on kummallinen asema työnä. Suojaa ei ollut, mutta luonto kohteli meitä lempeästi, ja saimme taltioitua ikimuistoisen hetken takatalvea. Jos taiteilija valittaa rahattomuuttaan, hän korostaa rivien välissä tinkimättömyyttään: en edes halua enkä voi myydä tätä tärkeintäni, sisintäni, taidettani. Vuosi sitten järjestimme ensimmäisen Feel Helsinki -festivaalin, joka esitteli Taideyliopiston opiskelijoiden ja opettajien huikeaa osaamista. Yleisön puuttuessa striimikonsertti tuntui yllättävän luonnolliselta. He ovat jopa onnistuneet kiillottamaan palkattomuudella identiteettinsä. Lunta satoi konserttipäivänäkin. Taiteilijat usein hämmästelevät asemaansa tekijöinä, jotka eivät saa mistään palkkaa. Toki jotkut taiteilijat saavat palkkaa työstään, mutta se ei poista kategorista jännitettä. Konsertti on minulle aina eräänlainen matka sielun sisimpään. Työttömyys ja kyvyttömyys tulla toimeen taiteellisesta työstä saadulla palkalla rikkoo näyttelijän ammatti-identiteettiä ehkä enemmän kuin aloilla, joilla muiden valitsemaksi tuleminen ei ole työn ehdoton ehto. Milja Sarkolan ja Katariina Nummisen Pääomani-esitys Q-teatterissa kuvaa hienosti sitä, kuinka rahasta lakataan puhumasta, kun sitä on hieman perustarpeita enemmän. Tekijöiden erilaiset työtilanteet, saadut apurahat tai hylätyt hakemukset saavat vaihtamaan keskustelunaihetta. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ siin nyansseihin, puut reagoivat arvokkaalla hiljaisuudellaan. www.feelhelsinki.info Kapitalismin kriitikko vai mallioppilas. Jos olet kauppias, eikä kauppa käy, olet ainakin ilmeisimmän arvion mukaan epäonnistunut. Tarkoitus oli myydä, kukaan ei ostanut. × Nora Rinne, näyttelijä, esitystaiteilija ja teatteritaiteen tohtorikoulutettava. On syytä pohtia, onko taiteilijan palkattomuus sittenkään aina vastaisku markkinakapitalismille, vai olemmeko ennemminkin mallioppilaita, kapitalismin vastuunkantajia ja edelläkävijöitä, jotka tanssivat aina uuden tanssin tai laulavat uuden laulun, kun edellinen ei vielä ollut se, josta saisi ansionsa mukaan. Tämän vuoden festivaalin jouduimme tiukalla aikataululla muuttamaan digitaaliseksi. Eri taideammattien ja -alojen välillä on toki vaihtelua siinä, mikä niiden suhde ansaitsemiseen ja palkkaan on. Se, mitä teen ei ole kaupallista. nora rinne Taiteilijana on helpompi olla rahaton kuin kaupallisen alan toimijana. Näyttelijöille taiteilijuus ei ole itsestäänselvyys: suomalaisessa näyttelijäkentässä puhuttiin pitkään käsityöläisyydestä, sanaa taiteilija kartettiin. Hienoimpia hetkiä olivat kappaleiden väliset tauot. Taiteilijuuden ja ansaitsemisen erottaminen tuo helpotusta työttömyysrahalla ja sosiaalituella elävän taiteilijan arkeen: olen epäonnistunut kauppamiehenä mutta, tai joten, onnistunut taiteilijana. Silloin kuului, kuinka lumi suli ja tiputteli pisaroita puiden oksilta. Se on taidetta. Taideopiskelijat vielä puhuvat rahasta tarkoin summin, mutta summat muuttuvat epämääräisiksi, kun on astuttu valmistuneina ammattilaisina taiteen kentälle. Kuten Leigh Claire La Berge kirjoittaa palkkatyön ja taiteen suhdetta pohtivassa teoksessaan Wages Against Artwork (2019), estetiikka vapaudessaan ja palkkatyö ”epävapaudessaan” (unfreedom) ovat pitkään määrittyneet vastakkaisiksi kategorioiksi. Musiikkini on aika meditatiivista, joten minun on helppo syventyä hetkeen, vaikka ketään ei olisi läsnä. Yleisön kanssa matkasta tulee yhteinen jaettu kokemus. Rahasta puhumista välttävät etenkin ne, jotka ovat taiteilijuudellaan ansainneet, mutta muutkin väsyvät jossain kohtaa joko kertomaan rahattomuudestaan tai itse rahattomuuteen ja vaihtavat aiheen lisäksi alaa. Ennen konserttipäivää kevät oli jo melko pitkällä, mutta edellisenä iltana myrskysi ja aamulla lunta oli maassa 10 senttiä. KOLUMNI 7. Kuvataiteilijatkin joutuvat kysymään, haluaako minun taidettani kukaan tai saanko apurahaa, mutta heidän toimintansa ei ole täysin muiden tekemien valintojen armoilla. Toisaalta taide on eriytynyt muusta yhteiskunnan toiminnasta juuri sillä, ettei se ole palkkatyötä. Luonnon voima tuntui päivän mittaan konserttipaikassamme Kokkolan keskustan lähellä. Tällä kertaa metsä alttarina teki hetkestä pyhän. Feel Helsinki -festivaali verkossa 18.5.13.6. Toisistamme eristettyinä tarvitsemme taidetta ja kulttuuria.” × Jari Perkiömäki, Taideyliopiston rehtori ja saksofonisti. Taidekentän muilla alueilla kapitalismi toimii, taidetta tuotetaan, kulutetaan ja ostetaan, mutta taiteilijan työ on pudonnut pois tästä yhtälöstä. Välillä kuulin, kuinka yksittäinen lintu ilmoitti laulullaan olevansa paikalla
× Tuomas Miettola laulaa yhden päärooleista oopperassa All the Truths We Cannot See, joka esitetään Suomessa ja Yhdysvalloissa vuonna 2021. T E K S T I T A N J A R I N K I N E N × K U V A U U P I T I R R O N E N ANNA TAITEEN KOSKETTAA! FEEL HELSINKI -FESTIVAALI VERKOSSA 18.5.–13.6. ISSUE X 2/2020 Issue X on lehti taiteesta ja yliopistosta, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan. Pääroolin esittäjän Tuomas Miettolan mielestä koronastakin saisi oopperan. FEELHELSINKI.INFO. Ydinvoimalaonnettumuus oopperan tapahtumien katalysaattorina toimii erinomaisesti. Tämä on poikkeuksellisen laaja yhteistyöproduktio yliopistojen välillä, ja ooppera on vieläpä maailman kantaesitys. Ylipäätään vähemmistökansojen esiin nostaminen hyvällä tavalla voisi olla tervetullut avaus oopperakentälle. Tšernobyl yhdistää Miten Tšernobyl toimii oopperan aiheena. Maailma tarvitsisi oopperan saamelaisuuden ympärille. Musiikkiyliopistot Euroopassa ja Amerikassa ovat toiminnaltaan hyvin erilaisia, joten on mielenkiintoista tutustua pohjoisamerikkalaisen laulunopiskelijan arkeen. Koronastakin saisi oopperan, joka on täynnä vaikuttavia kuorokohtauksia, epätoivoa, pelkoa, toiveikkuutta sekä toimintaa. Millaista yhteistyötä odotat Thornton School of Musicin kanssa. Julkaisija Taideyliopisto, PL 1, 00097 Taideyliopisto Vastaava päätoimittaja Rehtori Jari Perkiömäki Toimitus ja ulkoasu A-lehdet ja Genero, a part of A-lehdet ISSN 2341-7269 Tilaukset ja osoitteenmuutokset osoitteenmuutos@uniarts.fi www.uniarts.fi facebook.com/taideyliopisto twitter.com/taideyliopisto 8 TALVEN TAPAHTUMAKALENTERI ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ Ydinvoimalaonnettomuus on tuoreen kansainvälisen oopperaprojektin aihe ja yhdistää kahden mantereen musiikkiyliopistoja. Mistä aiheesta pitäisi kirjoittaa ooppera. Ooppera tyylilajina vaatii aina teatterillisia peruselementtejä: draama rakentuu selkeän alkuja lopputilanteen sekä yhden tai useamman käännekohdan varaan