Identiteettiongelma nimeltä vapaus PA L. V KO 20 19 -2 7 29 3 6 119 5 5/2019 KESÄKUU 11,90?€ R O O P E S A LM IN EN : ”M Ä O O N TÄ Ä LL Ä JO .” IM A G E 26 6 K ES Ä K U U 20 19. ROOPE SALMINEN VÄHÄT VÄLITTÄÄ + TA ID E YL I O P I S T O N L E H T I I S S U E X Milanon design-viikoilla päätetään kuka on kuka Miksi kotisi on samanlainen kuin naapurilla
YKSI 6 974 073 SYYSTÄ LENTÄÄ TYHJENNÄ KALENTERISI
Kitkauttaja 64 Esseisti Jaana Seppänen kieltäytyy pelkäämästä kirjoittaessaan. Muiden maun mukaan 46 Remontointi on muuttamiseen liittyvä siirtymäriitti, jossa lähes kaikista kodeista tehdään samannäköisiä. K A N N EN KU VA : JI R IN A A LA N KO . xx). (s. KESÄKUU 2019 IMAGE 3 Valokuvaaja Hannes Paananen kuvasi asianajaja Suzanne Simon-Bellamyn. KU VA : H A N N ES PA A N A N EN . Pyramidi 34 Esplanadin lakifirmoissa tehdään usein pitkiä päiviä, mutta siitä huolimatta ja siksi monet nuoret juristit haluavat sinne töihin. sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 26 6 | ke sä ku u 20 19. Tamagotchi 24 Roope Salmisesta ei olisi koskaan tullut suosittua juontajaa, jos Kotikatu-sarjaa tehtäisiin yhä. Katsokaa mua 54 Milanon design-viikoilla mikään ei ole niin tärkeää kuin huomio
70 Essee Heini Maksimainen ja väärät mielikuvat lapsettomuudesta. 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Työ ei enää luo identiteettiä kuten ennen, sanoo Rasmus Mannerström. 13 Data Remppaa kotitalousvähennyksillä. 77 Kirja Rachel Cuskin Siirtymän lukenut Juha Itkonen on kiinnostuneempi osallisuudesta kuin sivullisuudesta. 4 IMAGE KESÄKUU 2019 54 sisältö 24 14 KU VA T: JI R IN A A LA N KO , TI M O PY YK KÖ , A N TT I G R U N D ST ÉN . 81 Ruben Stiller Piilopersu saattaa kehua Nyhtökauraa. 78 Reetta Räty Tällainen julkkis oikeasti on: monenlainen. 14 Tärpit Alkukesän kiinnostavimmat näyttelyt, näytelmät ja klassinen. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 28 Mäntyniemen herra Huhtikuun päiväkirja. 76 Musiikki Hayden Thorpe turvaa Samuli Knuutin selustan. 74 Elokuva Katja Kallio ja Laszlo Nemesin kasvatusmenetelmät. nyt loppu
Tänään otettu kuva kodista näyttää aina jonkin ajan päästä huvittavalta, mutta tässä huvittavuudessakin on eroja. Remontoinnista, seinät meidän nyt vähintään on maalattava, on tullut siirtymäriitti, jota ilman uutta asuntoa ei voi pitää kotina. 46). Se on vähän hassua, mutta ainakin oman näköistä. Sen jälkeen jokainen perheenjäsen sai ruksata värikartasta viisi suosikkivärisävyään ja eniten ääniä saanut valittiin. Esimerkiksi lapsuuskodin kuvissa on aina sama sohva, vaikka kuva olisi otettu eilen, kymmenen vuotta sitten tai 80-luvulla. Harrastus ehti alkaa hyvin, mutta lapset lopettivat sen nopeasti. Jokainen sukupolvi jättää jälkeensä eri tavalla remontoidun ensiasunnon, kun on aika muuttaa suurempaan. Siitä, miten se on ollut erilaisten asukkaidensa näköinen ja kuva ajastaan. Seuraavien vuosien aikana ostin jonkun vanhan huonekalun sieltä ja toisen täältä, mutta paljon sen suurisuuntaisempaa sisustamista en tehnyt ennen tätä kevättä. Opin nopeasti vanhat kotimaiset mööpeliklassikot ja halusin täyttää niillä ensimmäisen oman asuntomme. osin juuri tästä kirjoittaa toimittaja Julia Thurén tämän numeron artikkelissa Muiden maun mukaan (s. Lehtien tutuksi tekemän puhetavan perusteella sen ei pitänyt edes olla kovin kallista: kirpputoreilta ja roskalavoiltakin saattoi kuulemma tehdä löytöjä. Artikkeliin haastateltu Avotakan AD Elina Henttonen sanoi, että huoneen kaikkia seiniä ei meillä vielä uskalleta maalata voimakkailla sävyillä, vaan mieluummin pidetään kolme seinää valkeina ja maalataan yksi tehosteseinä jonkin muun väriseksi. Ärsyyntyisin vain, jos edes yrittäisin. Siksi olisikin kiehtovaa nähdä vuosikymmenten kuvasarja pienestä asunnosta vaikkapa vanhassa helsinkiläisessä kivitalossa. Taannoinen lyhytaikainen sisustusharrastus oli totisesti jäänyt taakse: väri valittiin värikartasta lapsiperheen demokratialla. Huhtikuussa ostin pilkkahintaan kaupunginosamme kierrätysryhmästä suuren valkoisen hyllyn, joka pakotti viimein maalaamaan lastenhuoneen niin ikään valkoiset seinät. Tikkurilan Serpentiini oli väriäänestyksessämme aikuisten suosikki mutta hävisi toiselle vihreän sävylle. pääkirjoitus. Tiesin, koska kiinnostavimmat lehdet ilmestyvät ja kävin aina ilmestymispäivän aamuna ostamassa lehdet matkalla töihin. Lastenhuoneessa haisi vielä maali, kun luin Hesarin asumisen sivuilta jutun siitä, miten varovaisesti suomalaiset käyttävät värejä sisustuksessaan. Joskus aikoinaan remontteja tehtiin pakon edessä, kun vaurio todella vaati kunnostusta. Varovaisimmillaan se on Henttosen mukaan harmaanbeige, mutta ”rohkeammat valitsevat harmahtavan vihreän sävyn kuten Tikkurilan V447 Serpentiini”. Nauroin ääneen ja luin jutun muulle perheelle. . Siellä missä asuntokauppa on vilkasta, myös remontoinnin ammattilaisilla on kysyntää, kun asunnoista on hävitettävä jonkun toisen käsitys itsestään vuonna 2014. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund KESÄKUU 2019 IMAGE 5 Oman ja muiden näköinen Se mitä luulee omaksi mauksi ja valinnaksi, onkin kauden trendi, joka on vaivihkaa uinut omaankin tietoisuuteen. Kahteen muuhun huoneeseen taas olimme jo aiemmin maalanneet tehosteseinän. Tikkurilan Serpentiini tuolla, Eero Aarnion Tuplakupla tuolla eikä keittiön yläkaappeja missään. Ymmärsin, että kaaoksen keskeltä on turha edes tavoitella sitä rauhaa, jota sisustuslehdet tarjoilivat. Se mitä luulee omaksi mauksi ja valinnaksi onkin kauden trendi, joka on vaivihkaa uinut omaankin tietoisuuteen. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Artikkelin päähuomio on pieniä maalaushommia suuremmissa kodin remonteissa, mutta samat lainalaisuudet pätevät niissäkin. V ielä kymmenisen vuotta sitten seurasin ahkerasti kotimaisia sisustuslehtiä. Lapset saivat ensin valita värin, ja vanhemmat sitten rajata sen sävyvaihtoehdoista maltillisuuden nimissä räikeimmät ja tummimmat pois. Putkija julkisivuremontteja tehdään yhä näistä syistä, mutta muuten remontointi ei useinkaan ole enää huonokuntoisen kunnostamista tai korvaamista uudella, vaan hyväkuntoisen mutta vääränlaisen korvaamista sillä, mikä juuri tällä hetkellä tuntuu omalta maulta
KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Noora Niemelä, Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2019 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 20. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski (opintovapaalla) ToiMiTussihTeeri valtteri väkevä ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti Tekijöinä Tässä nuMerossa Laura Airola, Jirina Alanko, Janne Arola, Mari Areva, Keiku Borgström, Ulla Donner, Laura Friman, Silvia Hosseini, Antti Hurskainen, Juha Itkonen, Katja Kallio, Tero Kartastenpää, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Meron Laine, Susanna Luikku, Jaani Länsiö, Tuomas Nortema, Oskari Onninen, Juho Pihlajaoja, Hannes Paananen, Anni Pasanen, Timo Pyykkö, Venla Rossi, Reetta Räty, Arttu Seppänen, Ruben Stiller, Julia Thurén, Anton Vanha-Majamaa, Antti Vettenranta. 32. vuosikerta, 254. Aikakauslehtien liiton jäsen. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). numero. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. kesäkuuta 2019. Lue lisää www.a-yhteiso.fi/liity KUTSU Tule mukaan vaikuttamaan asiakaspaneeliimme!
Hänet mottonsa on älä osta mitään turhaa paskaa. JULIA THURÉN (s. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @TiinaAiraksinen Hyvä @imagelehti, kiitos elämänsykkeisestä numerosta. Tekijöitä ULLA DONNER Ulla Donner (s. Myös Tanskan sisarjärjestö on tässä tavoitteessa mukana. 1988) on Porvoon Hinthaarassa asuva kuvittaja, graafikko ja sarjakuvantekijä, joka yrittää tällä hetkellä rakentaa kivimuuria. Ei mikään syöpäosasto pöllyttää mielikuvia ja kuvitelmia syövästä naurun ja itkun rajamaastossa. Hän kuvitti tämän numeron remontointijutun. ImageIlmot.indd 15 16.4.2019 11:46:46. Kalle Kinnusen Streep & Huppert -analyysi viilsi sukkahousuni silmäpakoon. 1987) on toimittaja ja tietokirjailija, joka kirjoitti tähän numeroon jutun asuntojen remontoinnista. Thurénin mielestä asunnon ostaminen ja sen remontoiminen ”oman näköiseksi” ei ole turhaa paskaa. Oikaisu: Mari Pantsarin haastattelussa Image-lehdessä 4/2019 kerrottiin virheellisesti, että Suomen EK on pohjoismaisista elinkeinoelämän järjestöistä ainoa, joka on sitoutunut 1,5 asteen ilmastotavoitteeseen. K U VA T: JU LI A TH U R ÉN IN KO TI A LB U M I, LI IN A A A LT O -S ET Ä LÄ . Lisää! @nummelajonna Uusimman Imagen pääkirjoitus tiivistää minusta paljon työelämästä: uskon hyvään joukkuepelaamiseen. Silloin onnistumiset ja tappiot jaetaan ja työelämä on vähemmän kuormittavaa, kun jengi ympärillä kannustaa ja kiittää. Tosiasiassa EK on sitoutunut Climate Leadership Coalitionin 1,5 asteen tavoitteeseen, joka ehdottaa systeemistä ratkaisua
KESÄKUU 2019 IMAGE 8 Avaaja
KESÄKUU 2019 IMAGE 9 Nuorten aikuisten identiteetit haurastuvat, koska heidän elämästään puuttuu ennustettavuutta, sanoo tutkija Rasmus Mannerström. TeksTi venla rossi kuva jirina alanko ”Identiteetistä on tullut epävarma tee-se-itseprojekti, jota on jatkuvasti muokattava.” Rasmus Mannerström Väittelit äskettäin psykologiasta. Mikä oli tutkimuksesi pääväite. Vain vajaalla kolmasosalla tutkittavistani oli edes jollain lailla selkeä käsitys tulevaisuudestaan, vaikka he lähestyivät 30 vuoden ikää. Suomalaiset nuoret aikuiset kärsivät identiteetin epävarmuudesta. Identiteettiä on tutkittu psykologiassa pääosin lineaarisena kehityksenä, ympäristöstä riippumattomana teini-iän haasteena, joka saavuttaa päätepisteensä juuri 30 vuoden iässä, kun ihminen tekee keskeiset elämänvalintansa liittyen esimerkiksi uraan ja
Jonkinlainen perustulo olisi hyvä, ettei työelämän pätkittäisyydestä tarvitsisi huolehtia niin paljon. ?. Epävarmuus ahdistaa ihmisiä ja vaikuttaa heidän käytökseensä. Merkityksellisyyden tunne liittyy myös siihen, että tietää, mitä itseltä odotetaan, kun aamulla herää. Näen tuloksen ennemmin heijastuksena siitä, että elämme hyvin epävarmassa yhteiskunnassa. On paradoksaalista, että hallitus ja työmarkkinat toivovat aina vain lisää ketteryyttä ja joustavuutta, mutta silti halutaan lukita jo lapsia tietyille kaistoille. Työelämä on murroksessa kaikkien kannalta, ja ehkä siksi miehetkin kääntyvät enemmän perhettä ja vanhemmuutta kohden. Identiteetistä on tullut avoin mutta epävarma tee-se-itse-projekti, jota on jatkuvasti tarkistettava ja muokattava. Lapseni ovat vasta 9ja 11-vuotiaita, mutta he ovat kyllä hyvin tietoisia yhteiskunnasta ja politiikasta. Väitöstutkimukseni tukee aiempia tuloksia siinä, ettei selkiintymätön identiteetti näytä olevan psyykkisen hyvinvoinnin kannalta merkityksetön asia. Opetatko heille näin. Monet pitävät vaihtelusta. Keskeinen kysymys on, missä määrin pystymme sopeutumaan tällaiseen jatkuvaan epävarmuuteen. Sinullakin on kaksi lasta. Valmius muutokseen nähdään itseisarvona.” –?Rasmus manneRstRöm ” perheen perustamiseen. Tehdään myöhemmin ja enemmän pseudovalintoja – valintoja, joihin ei sitouduta kunnolla. Mikäli pseudovalinnan tehnyt ihminen epäonnistuu, hän voi aina selittää itselleen, että ei oikeasti panostanut asiaan. Kärjistetysti voisi sanoa, että jos henkilökohtaiset päämäärät muuttuvat jatkuvasti, emme enää saavuta mitään, varsinkaan kokemusta selkeästä identiteetistä: tunnetta siitä kuka olen, mihin kuulun ja mihin olen menossa. Onko muutoksesta sinänsä haittaa. Toivoisin, että jo yhteiskuntaopin tunneilla puhuttaisiin siitä, mikä on yksilön ja yhteiskunnan suhde. Valtio voisi mieluummin puuttua hanakammin naisten epäedulliseen asemaan työmarkkinoilla korvaamalla vanhemmuuden kustannukset työnantajalle, ja nuorten elämään pitäisi tuoda enemmän ennustettavuutta. Perinteisiin rooleihin tai ”muutos vastarintaan” jämähtäminen nähdään esteeksi vapaudelle ja menestymiselle. Yksilöllisyyden eetos vaatii loputonta joustoa ja muutosta. Se johtaa paradoksaaliseen tilanteeseen, jossa olemme vapaita valitsemaan asioita – mutta heti, kun olemme tehneet valinnan, menetämme vapautemme. Olemme siirtyneet perinteiden, uskonnon ja valtion määrittelemästä järjestelmästä globaaliin ja joustavaan kvartaalikapitalismiin. Kyllä. Tutkimuksessasi kävi ilmi, että yksi asia kuitenkin luo lähes poikkeuksetta selkeyttä ihmisten identiteettiin. Mitä identiteetin epävarmuus käytännössä tarkoittaa. En neuvo missään nimessä ketään hankkimaan lapsia identiteetin ”korjaamiseksi”. Perinteisesti työ on nähty keskeisimpänä tekijänä vahvalle identiteetin tunteelle. Tasaarvoistumisen takia miesten on nykyään helpompi puhua siitä, mitä perhe heille merkitsee. Tutkimukseni kuitenkin osoitti, että vanhemmuus on tässä vahvempi tekijä kuin edes kokopäiväinen koulutusta vastaava työ. Emme uskalla lukita vaihtoehtojamme, sillä valmius muutokseen nähdään itseisarvona. Että erilaiset valinnat, mahdollisuudet ja ahdistukset yksilön elämässä eivät tapahdu itsestään vaan ovat yhteiskunnallisten rakenteiden ja tietyn politiikan tulosta. Ja on ylipäätään enemmän erilaisia mahdollisia tapoja olla mies tai nainen. Ei näkynyt, mikä oli yllättävää. Tulkitsen tätä niin, että työelämän muutokseen nähden vanhemmuus on peruuttamaton valinta. Miksi aitoja valintoja ei tehdä. Mutta jos ei tee aitoja valintoja, ei opi mitään itsestään. Voisi kuvitella, että vanhemmuus on aikaisemminkin ollut vahvasti identiteettiin liittyvä asia – naisilla. Joillekin vanhemmuus tarjoaa turvaa ja vakautta, mutta se ei tarkoita, että kaikkien pitäisi ryhtyä synnytystalkoisiin. Toivoisin silti, että lapset eivät joutuisi tekemään valintoja liian varhain – kuten suuntautumaan yläasteiässä tiettyihin kouluaineisiin, jotka johtavat tietylle alalle. Olemme yksilöinä yritysten tavoin valmiita mihin tahansa muutoksiin ympäristön vaatimusten tyydyttämiseksi. KESÄKUU 2019 IMAGE 10 avaaja Tehdään valintoja, joihin ei sitouduta kunnolla. Elämän perinteiset ”merkkipaalut” saavutetaan nykyään yhä myöhemmin tai ei ollenkaan. Se on vanhemmuus. Näkyikö tuloksissasi sukupuolieroa. Se strukturoi kaikkein parhaiten arkea ja tuo siihen ennustettavuutta. Mitä sitten pitäisi ajatella siitä, että syntyvyys on nyt historiallisen alhaista
fi Artek Helsinki, Keskuskatu 1 B, 00100 Helsinki ja Artek-jälleenmyyjät Jakkara 60, Alvar Aalto, 1933 ColoRing, Jo Nagasaka, 2019. ColoRing ar te k
Muoti-ilmiöt myös tulevat ja menevät. Paikat remonttiin. PR O G R A M FO R IN TE R N AT IO N A L ST U D EN T A SS ES S M EN T (P IS A ). Keskimääräinen kotitalousvähennys (€, inflaatiokorjattu) ja vähennyksen saajat Palkansaajat (oikea asteikko) Keskimääräinen vähennys (vasen asteikko) Eläkeläiset (oikea asteikko) Vähennys korotettiin 40 %:sta 60 %:iin työkorvauksesta 300 € 600 € 900 € 1 200 € 100 000 200 000 300 000 400 000 1998 99 2000 01 02 03 04 05 06 07 08 09 2010 11 12 13 14 15 16 17 Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä (henkeä kohden/v.) 1998–2002 2003–05 2006–08 2009–11 2014– 2012–13 Vähennys pienennettiin 60 %:sta 45 %:iin data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. Ilmiö näkyy myös kotitalousvähennystilastoissa. Vähennyksistä peräti 85,3 prosenttia käytetään remonttipalveluihin, ja myönnettyjen vähennysten määrä on moninkertaistunut parissa vuosikymmenessä. KESÄKUU 2019 IMAGE 13 Data Vanha ei kelpaa Tämän lehden sivulta 46 alkaa Julia Thurénin juttu Muiden maun mukaan. Vaikka asunnossa ei olisi varsinaista vikaa, uudet asukkaat tekevät mittavia muutoksia. 20 15 R EA D IN G , M AT H EM AT IC S A N D S C IE N C E A SS ES S M EN T DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI VALTTERI VÄKEVÄ Kotitalousvähennyksen kehitys 1998–2017 Saajien määrä ja vähennys keskimäärin. Millaisia sitten ovat tämän hetken remontit. Todellisuudessa ”yksilöllisesti” sisustetuissa asunnoissa on kuitenkin samat kalanruotoparketit ja trendikalusteet. Seiniä kaadetaan, keittiön kalusteet vaihdetaan ja lattiat laitetaan uusiksi. Siinä kerrotaan, miten vasta ostettujen vanhojen asuntojen remontoinnista on tullut uusi normaali. LÄ H D E: O EC D 20 17 . Moni perustelee työlästä remonttia sillä, että kodista halutaan ”oman näköinen”. Kun vanhasta asunnosta tekee tämän hetken hengen mukaisen, se saattaa ajan myötä laskea asunnon arvoa
Vedellä ei ensinnäkään kannata läträtä liiaksi: lisää sitä kattilaan vain sen verran, että perunat juuri ja juuri peittyvät. Tilanne muuttui, kun Ranskan kuninkaan neuvonantaja Antoine-Augustin Parmentier keksi panna sotilasvartion perunapellon ympärille. Valmista! Potut pottuina K U UK AU DEN HÄR PÄ K E FIILATEN JA HÖYLÄTEN Kuorimaveitsi on kodin pienin monitoimikone, jota voi käyttää lukemattomiin asioihin. Peruna on peräisin Etelä-Amerikasta, Andien ylängöiltä. Eurooppalaiset eivät aluksi oikein ymmärtäneet perunaa, etenkään talonpojat. Nykyään perunaa ei pidetä varsinaisesti terveysruokana. Sieltä espanjalaiset löytöretkeilijät toivat sen Eurooppaan 1500-luvun lopulla. Sotilaat tosin todennäköisesti toivat perunoita mukanaan ensisijaisesti siksi, että olivat oppineet keittämään niistä viinaa. Varren urat varmistavat, että ote ei lipsu, vaikka kuorijan kädet olisivat kosteat. Lisää päälle tilli. Täällä oltiin totuttu nauriiseen. OXO Good Grips Peeler Verkkokauppa.com, 11,90 euroa. Tämä veitsi voitti BBC:n testin vuosi sitten, ja syystä. Ennen Suomen suurin ruokasesonki käynnistyi poikkeuksetta juhannuksesta, mutta nykyään varhaisperunoita löytyy kaupoista jo koulujen kevätjuhlien aikaan. Erityisesti alkukesästä uusi peruna on syytä syödä keitettynä ja miltei sellaisenaan. Jotkut lisäävät voisulaa, mutta ilmankin pärjää. Vartio poistettiin yöksi, jolloin talonpojat varastivat innolla näitä kiellettyjä hedelmiä. Perunaa voi valmistaa lukemattomilla tavoilla: suomalaisten suosikkeja ovat vuosikymmenten aikana olleet muun muassa röstiperunat, muusi, pyttipannu, uuni perunat, peruna salaatti, hassel backan perunat, valkosipuliperunat ja tietysti tutut ranskalaiset. 14 IMAGE KESÄKUU 2019 14 IMAGE KESÄKUU 2019 ruoka P ääskysestä ei päivääkään ja västäräkistä viis: kesä alkaa siitä hetkestä, kun lautasella höyryävät ensimmäiset uudet perunat. Sen terä liikkuu sulavasti, ja veitsi on kestävä. Suomeen peruna saapui tuliaisena Pommerin sodasta 1700-luvun puolivälissä. Silti tosiasia on, että päivittäisen C-vitamiiniannoksen saa 450 grammasta perunalastuja. Perunoiden keittäminen on periaatteessa simppeli homma, mutta kuten monet simppelit hommat, sen voi tehdä paremmin tai huonommin. Siksi sen on syytä olla laadukas. C-vitamiinipitoisuutensa ansiosta peruna pelasti monta merimiestä keripukilta. Varhaisperunalla ei kuitenkaan kannata alkaa leikkiä. Kun perunat ovat kypsiä, anna höyryn haihtua, jottei se pääse kostuttamaan perunoita. Kuumenna vesi ensin kiehuvaksi ja liuota siihen sopiva määrä suolaa (kilolle perunoita noin 30 grammaa). Vähitellen myös perunan syöminen yleistyi, vaikka aluksi sen maku oudoksutti suomalaisia
Tark kaile väriä. 3. Lisää jokaisen taikinaympyrän keskelle noin ruoka lusikallinen perunasosetta. Se tehdään Sikke’sissä kotimaisesta hevosenlihasta. Jauhota leivontaalusta tai pöytä runsaalla määrällä vehnäjauhoa. Lisää lämpimien perunoiden päälle voi ja laita kattilan kansi kiinni. Parin minuutin päästä voi on sulanut, ja voit survoa perunat ja voin soseeksi. Sikke’sin ranskalaiset ovat tummempia kuin Wille Rydmanin hipiä vaalimainoksessa, sillä kuten kaikki hyvät ranut, ne on friteerattu kahteen kertaan. Usein vaihtuvalla listalla on tänä torstaiiltana muun muassa rosmariinisilakoita ja vispipuuroa. Rypytä haluamallasi tyylillä. Näitä maukkaita ja rapsakoita lehtiä kastetaan vih reään kookosdippiin, jossa maistuvat lime, korianteri ja ruohosipuli. Sikke’s Tehtaankatu 34, Helsinki Pääruuat 21–29 euroa Tv-kokkien kortteliravintola Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, jonka lohturuokaa ovat keitetyt perunat ja kananmuna kastike. Nämä ranskalaiset ovat samaan aikaan hienostuneita, mutta eivät silti ole menettä neet mitään syntisestä tyydyttävyydestään. Lisäksi se on tietysti maailman paras. Ne on myös maustettu rosmariinisuolalla, jota mielelläni ripottelisin tästä lähtien jokaisen ruokaannokseni päälle koko elämäni ajan, ehkä mannavelliä lukuun ottamatta. Sekoita kylmä vesi, jauhot, suola ja öljy. Paikan pyörittäjä kaksikko, ravintoloitsija Sikke Sumari ja keittiömestari Pipsa Hurmerinta, ovat tuttuja muun muassa television ruokaohjelmista. Otsikko ei ole mainostemppu: tämä resepti on oikeasti peräisin eteläkarjalaiselta äidiltäni. Perunasose 8 suurehkoa perunaa 100 g voita 1 dl kermaa 2 tl suolaa 1 kananmuna Taikina 2 dl kylmää vettä 1,5 tl suolaa 3,5 dl ruisjauhoja 1,5 dl vehnäjauhoja 1 rkl öljyä tai voisulaa Äidin perunapiirakat KUVAT TIMO PYYKKÖ. ARVIO KESÄKUUN RESEPTI Potut pottuina H arva kortteliravintola on herättänyt etu käteen yhtä paljon huomiota julkisuu dessa kuin Sikke’s. Kehotan tilaamaan saman tien useammat. 2. Varhaiskaalikääryleiden sisällä on emmervehnää ja pähkinöitä, ja kauniin vaalean vihreät pötkylät tarjoillaan upean umamisessa miso liemessä. Annoksen juju on, että kuumassa öljyssä sipuli avaa ”terälehtensä” kukan muotoon. Keitä perunat. Niitä säestää keväisen raikas voikukanleh tisalaatti. Kauli ympyrät ohuiksi. Pehmeä liha suorastaan sulaa kielelle. KESÄKUU 2019 IMAGE 15 ruoka Tehtaankadulla friteerataan niin, että sipulikin kukkii. Lisää soseen joukkoon kerma ja suola. Kokonaisuus onnistuukin miltei mahdottomassa. Rosmariinisilakat taas on halstrattu mukavan savuisiksi. Muotoile paloista palloja, ja litistä ne ympyröiksi. Paista piirakoita 250 asteessa 12–15 minuuttia. Itse asiassa juuri pääruuat todistavat, että Sikke’sin annoksissa on näennäisestä yksinkertaisuudestaan huolimatta omaperäisiä ideoita. Kuori ne kuumina ja pilko kattilaan. Muotoile taiki nasta pallo ja siirrä se hetkeksi jääkaappiin. Tilaan aluksi sipuli kukan: kokonaisen, leivitetyn ja friteeratun sipulin. Kau pan sokerisoseisiin verrattuna se on luonteikasta, hivenen kirpeää. Pääruuat eivät yllä alkuruokien tasolle, vaikka ei niissä suurempaa vikaa ole. 7. Lisää alustalle jauhoja, jos taikina tarttuu kiinni. Vielä enemmän huokailua kuuluu kuitenkin pöy dän toiselta puolelta, jossa seuralaiseni nauttii täydel listä tartarpihviä. Se ei ole ihme. Neutraalin pelkistettyyn sisustukseen nähden tunnelma on yllättävän kotoisa. 1. 4. Anna niiden joka tapauksessa pehmetä voipaperiin käärittynä leivin liinan alla vähintään puoli tuntia. Muotoile taikinasta pötkö, ja leikkaa se samankokoisiksi paloiksi (taikinasta tulee noin kaksi pellillistä piirakoita). 6. Perinteiset perunapiirakat ovat pyöreitä, eivät soikeita, kuten riisipiirakat. Koiranulkoiluttaja pistäytyy hetkeksi baaritiskille, ja viereisessä pöydässä vietetään perhesynttäreitä. Erityisesti itse tehty ketsuppi vie jalat alta. 5. Anna jäähtyä noin 10 minuuttia ja sekoita sitten joukkoon kananmuna. Mutta ei voi mitään: tällä kertaa sivuosan esittäjä varastaa huomiomme. Tehtaankadulle huhtikuussa avattu Sikke’s ei kuitenkaan ole mikään pramea julkkisten näyttäy tymispaikka, päinvastoin. Menu on lyhyt, eikä annoksissa kikkailla. Voit halutessasi voidella piirakat voisulalla. Ranskalaisten lisukkeina tarjotaan sekä ketsuppia että valkosipulimajoneesia
Euroopan autojärjestön ACEA:n tilastoissa EU-alueen autokannan keski-ikä on 10,5 vuotta. Toisaalta suomalaisten enemmistö on jo pitkään pitänyt mielipidemittauksissa EU-jäsenyyttä positiivisena ja Suomelle etuja tuovana asiana. Tulee myös puolustaa kansalaisten oikeuksia ja hyvinvointia silloin, kun sitä ei jäsenmaissa tehdä, kuten nyt Unkarissa. Opiskelijavaihdon, tutkintojen ja ammattipätevyyksien yhteensovittamisella ja yhteisellä tutkimusrahoituksella parannetaan osaamista. EU:ssa voidaan ratkaista ongelmia, joihin mikään maa ei yksin pysty. Reilut työelämän pelisäännöt ovat hyväksi työntekijöille ja yrityksille. Unionin arkipäiväistyminen on ehkä hämärtänyt sitä, kuinka paljon EU-jäsenyys vaikuttaa Suomen eduskunnan päätöksentekoon niin sisäkuin ulkopolitiikassa ja kuinka monin tavoin se on läsnä muussakin elämässä.” Sirpa Pietikäinen, kokoomuksen euroedustaja: ”Kiihtyvän globalisaation myötä tavarat, ihmiset ja ympäristöhaitat eivät ole enää yksittäisten valtioiden asioita. Suomalaisen autokannan iäkkyydestä on puhuttu paljon myös saastuttavuusnäkökulmasta. Pidemmän aikavälin muutoksesta saa käsityksen, kun vertaa vuoden 1988 määriä tuoreimpaan tilastoon. Tällä hetkellä joka neljäs yliopisto-opiskelija ja joka kahdeksas ammattiin opiskeleva on opintojensa aikana opiskelijatai harjoitteluvaihdossa toisessa Euroopan maassa.” Yksityisautoilun vähentäminen ja bensaja dieselautoista luopuminen on päivän puheenaihe, mutta Suomessa on yhä yli 6,5 miljoonaa ajoneuvoa – ja määrä on kasvussa. Unionin ohjelmat ovat osaltaan olleet myötävaikuttamassa siihen, että oppilaitosten toiminta on kansainvälistynyt. Suomen yleisimmät henkilöautomallit olivat Toyota Corolla, Volkswagen Golf ja Toyota Avensis. Tätä dilemmaa tutkii Helsingin yliopiston EuroStorie-huippuyksikkö. Alueellisesti suurinta kasvu oli Pirkanmaalla ja pienintä Etelä-Savossa. Nykyisin Erasmus+-ohjelmassa on yli 20 000 suomalaista. Mutta on totta, että tämän tiedon jakamisessa ja perillemenossa on paljon tehtävää.” Mikko Nupponen, opetushallituksen eu-koulutusohjelmien koordinaattori: ”Olen omasta näkökulmastani eri mieltä. Tilastojen valossa tälle on katetta, sillä Manner-Suomessa rekisterissä olevien henkilöautojen keski-ikä oli 14,9 vuotta ja liikennekäytössäkin olevien 12,1 vuotta. Hankkeessa kysytään, mitä kulttuurinen asiantuntemus on, toimiiko se aina ’oikein’ ja kenelle se on hyödyllistä.” Reetta Toivanen, kestävyystieteen professori, EuroStorien varajohtaja, Helsingin yliopisto Janne arola EU ei ole saanut merkitystään läpi Suomessa Kuukauden väite. Tilastokeskuksen mukaan rekisterissä olevien ajoneuvojen kokonaismäärä kasvoi viime vuonna 2,3 prosenttia ja liikennekäytössä olevien ajoneuvojen määrä 0,8 prosenttia vuoden 2017 loppuun verrattuna. EU:lla on merkitystä, mutta näille tahoille vääränlaista. Tutkimus auttaa ymmärtämään muun muassa kansallismielisyyden nousua ja väittää, että historiatietoisuus auttaa rakentamaan inklusiivisempaa Eurooppaa.” KULTTUURINEN ASIANTUNTEMUS ”Oxfordin yliopiston hankkeessa tutkitaan kulttuurisen asiantuntijuuden roolia kansalaisia koskevassa päätöksenteossa. 16 IMAGE KESÄKUU 2019 TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVA JULIUS KONTTINEN asia Juhana Aunesluoma, Helsingin yliopiston dosentti ja Euroopan lähihistorian tutkija: ”Sikäli väite ei pidä paikkaansa, että Suomessa on useita leimallisesti EU-vastaisia tai vähintään -kriittisiä puolueita, joista Perussuomalaiset on noussut poliittiseksi voimatekijäksi. Lukua nostavat Itä-Euroopan maat. Suomi on vuodesta 1991 alkaen osallistunut EU:n erilaisiin koulutusja nuoriso-ohjelmiin, jotka ovat rahoittaneet yli neljännesmiljoonan suomalaisen jaksoja toisessa Euroopan maassa. 30 vuotta sitten Suomessa oli yli kolme miljoonaa ajoneuvoa ja noin kaksi miljoonaa henkilöautoa. Henkilöautoja oli rekisterissä vuoden 2018 lopussa kaikkiaan 3 494 836 kappaletta. Korkein henkilöautojen keski-ikä oli Kainuun maakunnassa: 17,2 vuotta. Autokannan keskimääräinen ikä ei eroa EU:n tilanteesta. Eri maiden oikeusasteissa käytetään enenevässä määrin kulttuurija maa-asiantuntijoita ratkomaan kulttuurisia ja uskonnollisia kysymyksiä, joita eurooppalaiset tuomarit eivät ole osanneet ratkoa. Ajoneuvojen määrä kasvoi, vanhin autokanta Kainuussa HUOMIO TIEDE EU ja kansalaiset IHANTEIDEN RAPAUTUMINEN ”Ihmisoikeudet, yhdenvertaisuus ja taloudellinen vakaus ovat rapautuneet Euroopassa. Tutkimusta on tehty 13 maassa, myös Suomessa. Syrjinnän vastaisella direktiivillä voisimme taata paremmin kaikkien vähemmistöjen ihmisoikeuksia, ja esteettömyysdirektiivi parantaa vammaisten asemaa. Samaan aikaan tänne hakeutuu pakolaisia ja siirtolaisia, jotka tavoittelevat turvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja elinmahdollisuuksia
Siitä tuli hänen läpimurtonsa, joka vie hänet kesällä kaikkien tärkeimpien festivaalien lavalle. Mä en ole enää siellä pitämässä hauskaa ja häiriköimässä vaan töissä. Mä yksi päivä just mietin, että on aina oltava super-ironinen tai super-rehellinen. En tiedä, missä muualla asuisin. Musta tuntuu, että suodatan tekstit ja aiheet jonkin someajattelutavan läpi. Oon varmaan 90 prosenttia ajasta tässä kaupungissa. Lisäksi stadi on aika hyvä sana. Kaikki duunailee omia juttuja.. [Kysyy tyttöystävältä ehdotuksia.] Täällä on edullista kulttuuria, keikkoja ja näyttelyitä. Mistä kappaleidesi Helsinki-rakkaus kumpuaa. Olin varmaan 14-vuotias, kun mentiin frendin kanssa kahdestaan Weekendiin. Musta tuntuu, että nuoret pystyy aistimaan sen ja samastumaan niihin paremmin. Tää Nuorisolainen Tammikuun lopussa Ibe täytti 20 vuotta ja julkaisi Ibelius-albumin. Kun mä vedän ikärajattoman keikan, siellä on yleensä enemmän jengiä kuin K-18-keikoilla. Mä oon kesälläkin itse vain kellarissa studiossa. Kuinka tärkeää kappaleillesi on rehellisyys. Nuorena ja alaikäisenä siinä oli enemmän magiaa ja huoleton fiilis. Kyllä mä rakastan tätä kaupunkia. Joko tai. Liikkua vaikka skeittaamalla, pyörällä tai potkulaudalla. Mikä musiikissasi on edustaa sukupolveasi. Nuorisolla on hyvä meininki. Oon kirjoittanut myös monia lauluja jutuista, jotka on tapahtuneet netissä. Nauttia puistoista ja rannoista. En dokannut tai mitään, mutta oli tosi hauskaa. Ei mitään sähköpotkulautailua. Kyllä mä ymmärrän täsmälleen, miksi musta on tehty nuorison edustaja. Aika nopeasti se muuttui. Mitä ajattelet siitä, että sinusta tuntuu tulleen ”virallinen” nuorison edustaja. KESÄKUU 2019 IMAGE 17 asia TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI OSKARI ONNINEN KUVA JULIUS KONTTINEN Mitä pidät festivaaleista. Jos nyt pitäisi tiivistää, niin tykkään siitä, jos festareilla järjestelyt toimii. Siitä lähtien festarit on olleet tärkeä juttu. Se tulee sinne aika monta kertaa pakostakin. Ei mulla ollut musasta hajua, mutta se oli niin haippi juttu. Mitä tehdä Helsingissä, kun on lämmin. MUSIIKKI on vaan mun teoria. Ei se Ibelius-levylle ollut mikään pääteema. I don’t know
18 IMAGE KESÄKUU 2019 nyt TEKSTI JAANI LÄNSIÖ TEKSTI LAURA AIROLA TEATTERI TEATTERI KU VA : TO D EL LI S U U D EN TU TK IM U S K ES KU S, TE R O SA A R IN EN C O M PA N Y nyt Todellisuuden tutkimuskeskus on tunnettu avantgardistisista esityksistään, mutta ritualistinen vaellusesitys on senkin kontekstissa jotain melko erikoista: Jokainen osallistuja, tai ehkä enemmänkin kokija, ”suorittaa” esityksen yksin. Vastanäyttelijänä oma tajunta Saarinen arvojen murroksessa. ”Kuten säveltäjä uutta luoneella ’Seconda pratticalla’ aikanaan, haen nyt koreografina uudenlaista ilmaisua. Esitys koostuu varhaisen barokin tunnetuimman säveltäjän Claudio Monteverdin virtuoottista taitoa vaativista madrigaaleista, joita tulkitsevat yhdessä kaksitoista tanssijaa ja muusikkoa, tenori Topi Lehtipuu ja katalonialaissopraano Núria Rial. Vastanäyttelijänä Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa toimivat luonto ja oma tajunta. ”Monteverdi alansa aikanaan radikaalina uudistajana toimi alkukipinänä teokselle. Teoksella on dramaturgia, käsikirjoituksesta vastaa Rituaalitaiteen renessanssi -työryhmä (Vuori, Hannele Kirjavainen, Jani-Petteri Olkkonen, Jussi Salminen). Esitys tapahtuu ruumiillisen tajunnan ja ympäristön vuorovaikutuksessa. Todellisuuden tutkimuskeskus: rituaalivaellus Vaeltaja sekä erämaarituaali Näkijä 17.6-16.9. Monteverdin aikanaan vallankumouksellisen musiikin taitoa vaativa mutta toisaalta vapaasti virtaava ja intiimi luonne inspiroi ja koskettaa aivan kuten tanssijan liike. Unohtuvatko ihmisyys ja humaanit arvot populismin ja suvaitsemattomuuden noustessa?” Saarinen pohtii. ”Osallistuja menee erämaahan ja kohtaa itsensä, koko olemassaolonsa. Tero Saarisen uusi teos sai kantaesityksensä toukokuun lopulla Italiassa. Filosofisella tasolla teos käsittelee sitä, kuinka joudumme nyt jälleen kerran kalibroimaan olemassaoloamme ja pohtimaan suhdettamme maailmaan ja historiaan. Suomen ensi-ilta Kuopio tanssii ja soi -festivaalin ohjelmistossa 17.6. Samoin vahva yhteys alkuvoimaiseen ytimeemme ja tunteisiimme: sanomattomaan, selittämättömään.” Tero Saarinen Company & Helsingin Barokkiorkesteri: Third Practice. Ritualistinen kehys tukee ja jäsentää osallistujan kokemusta.” Kokemuksen selkärankana toimivat jokaiselle vaelluspäivälle ehdotetut harjoitukset ja paketti, jossa avataan esityksen myyttistä maailmaa. Hengitys ja sen rytmi ovat keskiössä molemmissa. Mistä on kyse, työryhmän jäsen ja ohjaaja Eero-Tapio Vuori. Hänelle Monteverdin musiikissa resonoivat renessanssin arvot tuntuivat ajankohtaiselta tavalta ankkuroitua
Blaue Frau on yhtä kuin näyttelijät Sonja Ahlfors ja Joanna Wingren sekä tuottaja Elina Tervonen: performanssiryhmä, joka haluaa kyseenalaistaa teatteritaiteen hierarkiat ja perinteet. ”Työmme perustuu normikriittisyyteen, feminismiin ja dekonstruktioon. Naantalin musiikkijuhlat 4.–13.6. Yleensä ohjelmiston peruskivijalkoihin romantiikan ajan jättiläisineen nojaavaa ohjelmaa värittävät tänä vuonna Apocalyptican kaksi konserttia, Olivier Messiaenin Görlitzin keskitysleirillä säveltämä Aikojen lopun kvartetto sekä Jaakko Kuusiston sellokonserton kantaesitys solistinaan Noras itse. Hangö Teaterträff -festivaali 6.–9.6. Tämän vuoden ensi-iltoja ovat muun muassa norjalaisen Susie Wangin ihmisluontoa käsittelevän kauhutrilogian toinen osa Mumiebrun ja harlekiini-romaaneista ammentava Blaue Fraun Harlequin. Miksi normatiivinen ideaali perheestä ja kumppanuudesta on edelleen niin vahva siitäkin huolimatta, että se johtaa usein särkyneisiin sydämiin ja petettyihin lupauksiin?” Susie Wangin Mumiebrun on draaman jälkeisestä teatterista ja käsitetaiteesta inspiroituneen norjalaisryhmän esitys naiskehosta. www.naantalinmusiikkijuhlat.fi Harlekiineja Hangon treffeillä Hangon festivaali on pohjoismaisten teatteriryhmien kohtauspaikka, jossa nähdään uusia, kokeellisia esityksiä. Sellon ruostumattoman teräsvaarin, 77-vuotiaan Arto Noraksen perustama festari on jo 40 vuotta nauttinut myös valtiollista hegemoniaa kulloinkin Kultarantaa asuvan presidentin siunauksella. Festivaalibussi liikennöi Helsingin ja Hangon välillä ja on ilmainen esityslipun ostaneille. Harlequin-projektissa kysymme, miksi suurin osa meistä haluaa elää monogamisissa kahdenvälisissä suhteissa. Eleganttiin eteläeurooppalaiseen tyyliin valkoisissa smokkitakeissa tarjoiltu klasari istuu tähän miljööseen kuin mirri kaulaan. Hangon saaristossa. KESÄKUU 2019 IMAGE 19 nyt TEKSTI JAANI LÄNSIÖ TEKSTI LAURA AIROLA MUSIIKKI TEATTERI KU VA : H A N G Ö TE AT ER TR Ä FF , N A A N TA LI N M U S IIK K IJ U H LA T V aikka Naantalin musiikkijuhlat astuu tänä vuonna jo kypsään keski -ikään, sen kantavien voimien energiatasoissa eivät vuodet paina
Wild at heart, these apples grow in orchards where animals can roam free. Happy Joe Wild Organic is a dry apple cider made from organic apples grown in a wild environment. TEKSTI MARI AREVA Happiness blooms when you let it grow wild. syyskuuta asti. Venetsian biennaali on avoinna 24. Sitä saa silittää. Minä taas toivon, että taiteilijan sanat ovat sarkasmia ja että niihin sisältyy haaste. HAPPY JOE WILD ORGANIC. -Happy Joe ” ” WILD ORGAN IC APPLE PARADE – A CELEBRATION OF UNIQUE APPLE STORIES. Huomisen huolia Venetsian biennaalin kattoteema May You Live In Interesting Times yrittää herätellä taideturisteissa huolta maailman tilasta. kesäkuuta asti. Näyttelyyn liittyvällä videolla Shoplifter kertoo toivovansa, että ihmiset unohtavat värien keskellä huolet ja stressin. Näyttää kivalta – selfiessä Ilmaa raskaampaa Aasialaisten leijojen perinteiset materiaalit bambu ja paperi löytävät uuden elämän Jacob Hashimoton kolmiulotteisissa teoksissa. Parin vuoden takaisen museonäyttelyn wau-efekti ehkä puuttuu, mutta yksityiskohtiin kelpaa uppoutua. Jacob Hashimoton The Infinite Curve -näyttely Turussa Makasiini Contemporaryssa 20. Kattoon on kiinnitetty värikkäitä, pörröisiä pötkylöitä, jotka tuovat mieleen lähinnä autopesulan. Itse ajattelen näiden pehkojen alla lähinnä muovijätettä tursuavia meriä, ehkä intensiivisemmin kuin koskaan. Shoplifterin Nervescape VIII on esillä Helsingissä Kiasmassa 15. 20 IMAGE KESÄKUU 2019 nyt KU VA T: G ET TY IM A G ES , K A N SA LL IS G A LL ER IA /P ET R I V IR TA N EN , M A K A S IIN I C O N TE M PO R A RY KUVATAIDE Kiasman ylimmässä kerroksessa on joskus näyttelyitä, joissa taide tuntuu toimivan lähinnä selfieihin asettautumisen ja lapsiperheiden puuhamaan taustana. Ulos asti näkyy teos, jossa tekokarvaa on koottu suuren eläimen muotoon. Islantilaisen Shoplifterin (Hrafnhildur Arnardóttir) muovisista tekohiuksista koostettu installaatio on juuri tällainen näyttely. marraskuuta asti. Karhea tekokuitu pistelee kättä. Yksi konkreettinen huoli on, miten jakaa aikansa pääalueiden ja muualle kaupunkiin levittäytyneiden näyttelyiden välillä
-Happy Joe ” ” WILD ORGAN IC APPLE PARADE – A CELEBRATION OF UNIQUE APPLE STORIES. Happy Joe Wild Organic is a dry apple cider made from organic apples grown in a wild environment. TEKSTI MARI AREVA Happiness blooms when you let it grow wild. HAPPY JOE WILD ORGANIC. Wild at heart, these apples grow in orchards where animals can roam free
Jos olet eri mieltä päätöksestäni, lähetä Ville Niinis tölle Twitterissä #haluunsuaedel leenviesti ”Haluun sua edelleen”, Ville tykkää sellaisista. 10.4. Mänty nie men herra Twitterissä: @niinistop 4.4. Nuorisobarometrin luovutus. 2.5. Pyhimys, senkin iso Hector, sinun ulkopuolisuuden, hämmennyksen ja ulkopuolisuuden ja hämennyksen tunteesi on jo käsitelty! 9.4. 14.4. 25.4. Vappuna teen uudenvuoden päätöksiä. Diplomaateilla vielä käytös tapoja. mäntyniemen herra: huhtikuu KU VA : TA SA VA LL A N PR ES ID EN TI N K A N S LI A .. 28.4. Vilku tamme Veronikalle. 27.4. Lappi ehkä meni, en ole varma, välitänkö. Hienoinen pettymys, kun kyse ei ollutkaan uusimmasta vesipiippu mallista, vaan kasasta papereita. Eduskuntavaalitulos yllätti vain median, joka oli tehnyt paljon työtä tuloksen eteen. Vapputervehdyksen minulle ja rouva Jenni Haukiolle soittavat Pir kanmaan musiikkiopiston orkesterit Windus I ja Tornado. Veronika Honkasalo twiittaa kasvot ikkunaan liimautuneena patriarkaatin pöydistä syöttäessäni Paperi D:lle aamupuuroa. 26.4. Putin kysyy, voisiko hän kutitella joskus myös Paperi D:tä ja sekä Paperi D:n että Suomen isänä vastaan höpisemällä hädissäni jotain arktisista alueista. Lähetin eduskuntaryhmille oman kyselyni. Kuopiossa paneelissa kuin tavallinen kuolevainen keskuste lemassa siitä, miten Suomessa keskustellaan, ja joskus sitä toivoisi, että täällä keskusteltaisiin muustakin kuin siitä, miten täällä keskustellaan, mutta sitten sekin tunne menee ohi. 20.4. Diplomaattipäivällisillä mon gerran siansaksaa ja kaikilla kiinnos tunut ”Tell me more, please!” ilme. ”Kun muutamaa lasta ja friikkiä lukuunottamatta suurin osa ihmisistä on itsekkäitä, ilkeitä, valehtelevia PILLUPÄITÄ, miksi te haluatte perussuomalaisia lukuunottamatta ihmiskunnan jatku van?” Hiljaista ollut sen jälkeen. Lisäsin juuri testamenttiini (”kopkop!”), että haluan tuon tekstiksi hautakiveeni (”kopkop!”). 22 IMAGE KESÄKUU 2019 31.4. Vappuni sujui niin kuin ali arvostetun Huge L:n kappaleissa: en saanut mitään selvää, yritin jäädä raitiovaunun alle, eli nopeaa, haus kaa ja vauhdikasta toisin kuin Pyhi myksen kappaleissa. 3.5. Rouva Jenni Haukio lyö minua lujaa munuaiseen, kun alan yhtyeiden innoittamana kuiskia hänelle inhimillisesti ajatellen liian pitkää ja seikkaperäistä vitsiä ilmavaivoista. 11.4. 1.5. Puhuessani epäitsekkyydestä eduskunnan vaalikauden päättäjäi sissä kuulijani miettivät keskittyneenä itseään ja omaa tulevaisuuttaan. Maailmassa on liikaa melua ja siksi lopetan nämä lyyri set merkintäni ensi kuun Suomen Kuvalehteen (onko tämä edes Suomen Kuvalehti?). Kahdenvälisessä tapaamisessa Putinin kanssa kutittelemme tunnin toisiamme ja kikatamme kuin pikku lapset laitumella. Kerroin valtiopäivien avajais puheessani Max Weberistä, ja tois tetuin ajatus lehdissä on ”Aiemmin on tiedetty, että presidentti Niinistö ei ole taskuliinojen ystävä”. Toivoisi niiden jo ehty vän, mutta niitä vain pulppuaa lisää. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että rintataskusta sojottava viiden kympin seteli on meidän katujen miesten kansainvälinen signaali kysymykselle ”Onko ’myssyä’ kau pan?”. Pyhimys laulaa nykyään liikaa tunteistaan
Esiäitiemme lailla meissä on voima, joka kantaa. design seppämestari muotoilija kirsi vahtera routa design www.routadesign.com/neidonvaaja info@routadesign.com Made in Finland Suomalainen nainen on vahva, taipumaton ja lempeä. Neidonvaaja
24 IMAGE KESÄKUU 2019 PA IT A : M A R N I / VA R IE TY V IN TA G E
29-vuotias esiintyjä valmistautuu jo siihen, että juontohommien sijaan hänelläkin voisi olla omia aikataulutettavia. KESÄKUU 2019 IMAGE 25 Tamagotchi Roope Salminen on aikatauluttajansa virtuaalilemmikki, jolle kerrotaan milloin mennään Putoukseen ja milloin salille. TeksTi arttu seppänen kuvaT jirina alanko Tyyli juho pihlajaoja meikki ja hiukseT keiku borgström ja meron laine lavasTus tuomas nortema PA IT A : M A R N I / VA R IE TY V IN TA G E
Ehkä hän olisi, jos emme olisi paikan ainoat asiakkaat. En mä tiä mitä se vakavasti ottaminen sit, mitä se sit on. Salminen myöhästyy puoli tuntia. Tarkoitin, et siitä ohjelmasta tuli paljon kiinnostavampi niin. Salminen sanoo hakeneensa kaikenlaisia rooleja lukioajoista lähtien, ja Kotikatu oli näistä ensimmäinen kunnon tärppi. Villa Helena oli juuri niin luonteva ja sen luokan menestys kuin sanapari suomalainen telenovela antaa odottaa. Mut että eihän sillä oo mulle oikeestaan hevonvitun merkitystä, kuinka vakavasti ihmiset mut ottaa. Ovet Teatterikorkeakouluun eivät olleet auetakseen, mutta Kotikadussa Salminen pääsi sentään tekemään arki-illan prime time -telkkaria. Hän sanoo sen olleen uransa tärkeimpiä asioita. Salminen profiloitui arki-illan draamasarjassa. Hän näki Salmisessa jotain ja lupasi tälle, että he tulevat vielä tekemään yhteistyötä. S alminen haluaa tavata uudessa sushiravintolassa Helsingin Alppilassa. Nii mä oisin kyl sanonu joka vuosi joo.” Seuraavassa tuotannossa Kotikadun jälkeen Salmisella oli jo miespääosa. Hänen sanojensa mukaan improtausta vaikutti myös paljon hänen päätymiseensä EVS:ään. Salminen oli ohjelmassa mukana sen viimeiset vuodet, syksystä 2009 vuoden 2012 loppuun. Salmisen mielestä se oli ”helvetin hyvä”, että Kotikatu loppui. Sovitaan. Jos ottaa huomioon myös sen, että miespäärooli oli sarjassa nimeltä Villa Helena, voi perustellusti kysyä, mihin suuntaan Salminen laudalta hyppäsi. Sarjan toinen ohjaaja sattui kuitenkin olemaan Elias Koskimies. Jaloissa avokadosukat ja suusta lähtee matalaa mutta kuuluvaa radioääntä, joka tunnetusti kelpaa myös televisioon. Roope Salminen ei pärjäisi ilman aikatauluttaajaa. Roope Salminen on 29-vuotias vähän kaikenlaista tekevä mediapersoona, joka haluaa ja ennen kaikkea tarvitsee sen, että joku muu laittaa työt, salitreenit ja lounaat hänen kalenteriinsa. Päällään hänellä on popkulttuuritiedostava Stranger Things -paita. Ei ollut tarkoitus olla niinkään pitkään. Nyt Salmisen täytyy kyetä aikatauluttamaan myös itse. On kumma, jos ison profiilin tv-ohjelmassa mikkiin ei puhu Heikki Paasonen, Mikko Leppilampi, Vappu Pimiä, Jenni Pääskysaari tai Roope Salminen. Onneksi Roope Salmisella on aikatauluttaja. Hän ilmoittaa, että haastattelu käy tiistaina, sopikaa tarkemmat aikataulut Roopen kanssa. Salminen haastatteli ensimmäisessä jaksossa Antti Rinnettä. Salminen sanoo nyt, että hänen sykkeensä oli ennen lähetystä niin korkealla, että hän ajatteli kuolevansa, ”mutta kai tämä on sitten ihan hyvä tapa lähteä”. Kunnes aikatauluttaja ilmoittaa, ettei tiistai käykään. Henki ei lähtenyt, mutta ura lähti nousuun. Suomeen ei tunnu mahtuvan kuin muutama juontaja kerrallaan. Hän laittaa puhelimeen hälytyksen noin tunnin päähän muistuttamaan, että on lähdettävä seuraavaan paikkaan. ”Mulle on iha sama otetaaks mut vakavasti vai ei, tai et en mä tiä mikä on semmonen asia mitä ihmisten pitäs ottaa vakavasti. 26 IMAGE KESÄKUU 2019 N eljä vuotta sitten Roope Salmisella oli sanojensa mukaan kaksi asiaa elämässään: Uuden musiikin kilpailun juontaminen ja Tähdet, tähdet -ohjelmassa kilpaileminen. ”Mulla venyyki vähän, 12.30 siel”, lukee Salmisen WhatsApp-viestissä. Hän tilaa Classic sushi -annoksen ja keskustelee tarjoilijan kasvoissa olevasta syntymämerkistä, sitten pahoittelee tarjoilijalle maininneensa siitä, mistä tarjoilija ei vaikuta olevan moksiskaan. Kun Salminen herää, hän katsoo kalenteria ja lähtee suorittamaan niitä asioita, mitä kalenterissa on. Vuonna 2016 Salminen kiinnitettiin torstaiiltana parhaaseen katseluaikaan esitettävään talk show EVS:ään, eli Enbuske, Veitola & Salmiseen isojen mediapersoonien rinnalle. Valtakunnanjuontajiksi noustaan yleensä tv-roolista, joka on tehnyt kasvot kyllin monille tutuiksi mutta ei vielä kuluttanut puhki. Tuotantoyhtiökään ei tainnut uskoa ideaan, sillä sarjan yhteydessä Zodiak ei kehdannut käyttää omaa nimeään vaan yhtä lukuisista aputoiminimistä, Jarowskij Suomea. Salminen ajatteli Koti katua, ”maailman helpointa duunia”, ponnahduslautana. Nyt lähtee hommat isolle vaihteelle, hän ajatteli. Salminen haluaa vapaapäivän. Ihan kaikkialle aikatauluttaja-Ossin toimi valta ei yllä. Keskiviikkona sittenkin, sopikaa loput Roopen kanssa. Salmisella oli jo kauan ollut mielessään se tyypillinen polku: ensin Kallion lukioon ja sieltä Teatterikorkeakouluun, koska sinne täytyy mennä, jos haluaa olla Suomessa näyttelijä. Pienen ravintolan henkilökunta näyttää olevan suorastaan yllättynyt: he ovat saaneet asiakkaita. Se tapahtui lopulta UMK:ssa eli Uuden Musiikin Kil pailussa, joka tarvitsi vuonna 2015 Rakel Liekin rinnalle juontajaparin. Ehkä televisio lyhentää, sillä Salminen on yllättävän pitkä mies, tai kuulemma ei niinkään, hänen värikkäissä tennareissaan on vain paksut pohjat. Ja sit aina ku se vuos oli loppumassa, ja sit ne aina tarjos et haluutsä olla viel toisen vuoden, saat vähän enemmän liksaa, tää on maailman helpoin duuni, nii sit totta kai sitä vaa sano aina joo. Silti hän onnistui aikatauluttamaan ne päällekkäin. ”J o s m ä i t e n ä i t o r g a n i s o i s i n , n i e i h ä n t ä s t t u l i s v i t t u u .”. Aikatauluttaja lähettää Roope Salminen & Koirat -yhtyeen tulevan singlen Karavaani, koska Roope Salminen on pyytänyt. Mulle riittää se et mul on töitä ja mul on kivaa. ”Mä aattelin, että musta tulee arvostettu ja palkittu näyttelijä jossain teatterissa, teen hienoja rooleja, ja että mä oon täs [Kotikadussa] ihan maksimissaan vuoden. Aikana ennen läpimurtoaan Salminen sanoo käyttäneensä kaikki mahdolliset tilaisuudet improvisaatioteatterin esittämiseen. ”Jos Kotikatu ei ois koskaan loppunu, niin me ei istuttais tässä nyt”, hän sanoo. ”Mä oon niinku sellanen Tamagotchi, jolla se mun manageri leikkii”, Salminen sanoo. Kun Salmiselta kysyy siitä, pelkäsikö hän ettei häntä otettaisi vakavasti, hän jopa hieman kiihtyy. Nykyään Roope Salmisella on aikatauluttaja-Ossi. ”Koska varmaan aika moni sekä alalla että yleisössä aatteli, et mä varmaan haastattelen Sannii ja teen semmosen hassunhauskan, mitäs kesän keikoille kuuluu -tyylisen haastattelun.” Salmiselle oli tärkeää, että hänen uskottiin voivan tehdä muitakin kuin viihteellisiä haastatteluita. Ei se vaikuta mun elämään mitenkään. Ei lähtenyt. Mulle kivaa on, jos ihmiset kuuntelee musaa, mitä mä oon ollu tekemässä, ja kattoo ohjelmia, mitä mä oon ollu tekemässä.” EVS:n jälkeen Salminen kohosi paikalle, jota suurempaa näkyvyyttä tv-juontajana ei oikein Suomessa voi saada: lauantai-illan prime timeen ja Putoukseen. Näin ajatellen sarja oli ponnahduslauta
”Me tavoitettiin silti alle 20?000 ihmistä. Mikko Penttilän Simpsa, autoa tuunaava maa kuntaamis. Salminen antaa porukan määrästä esi merkin: kun kaikki kahdeksan näyttelijää ostivat koko työryhmälle skumppaa, jokainen heistä maksoi yhteensä 44,25 euroa. Salminen: ”Seuraavaksi vuoron saa Suomen ympäripyörein poliitikko, Pentti Olavi Liitikko, ja taputukset tap tap tap.” Salminen: ”Pentti, sulla on ollut pitkä ja rankka vaalikevät niin ajat telin että voitais puhua silleen terapiahenkisesti.” Lawson: ”Aina ilo maksaa satoja euroja puhumisesta.” Salminen: ”Sä et ole kertonut vielä paljoakaan sun yksityiselämästä.” Lawson: ”No minähän olen avoin kuin jokin avonainen asia, mikä se on.” ” H ä n e i o o i l k e e , h ä n o n v a a n s u p e r t a r k k a j a t i u k k a j o i s s a i n a s i o i s s a .”. Tämän viikon sketsissä hahmo muistelee Salmiselle parisuhdehis toriaansa. Sekä Christoffer Strandbergin hemmoteltu kakara, NöpöFelix. Varmaan liittyy johonkin loputtomaan hyväksynnän tarpeeseen.” Lounastapaaminen on lopuillaan. Sushi lautanen pysyy melkein koskemattomana. Lasku, separately, yes. Salminen ottaa tussin käteensä, katsoo puhelimensa kalenteria ja kirjoittaa oman nimensä kello kahdentoista jälkeisen ajan kohdalle. Usein firmat tilaa standuppii, mutta ne ei ehkä tiedä sitä, että ne oikeasti haluais ehkä hyvän improkeikan.” Mihin tahansa juontokeikalle Salmi nen taas ei lähde. Jos Salminen malttaa jättää koristekukan rauhaan, hän raapii vimma tusti kaksin käsin päänahkaansa tai haroo hiuksiaan. Torstaiaamuna sketsit vaikuttavat olevan vielä hyvin kesken eräisiä. Tiistaista perjantaihin Putousta tehdään studiolla yhdeksästä neljään, lauantaina on kenraaliharjoitus ja paikalla ollaan koko päivä puoli yhdestätoista eteenpäin siihen asti, että lähetyksen jälkeen kaikki haastattelut on annettu. Se hieman ärsyttää Salmista, joka halu aisi toimittajien olevan kiinnostuneempia juuri improvisaatiosta. ”Jos on ikinä tykänny mistään, mitä mä oon tehny, mun improkeikat on kymmenen kertaa parempia.” Salminen perusti ystäviensä kanssa Kolinanimisen improryhmän opiskellessaan Kallion lukiossa. Ernest Lawsonin ympäri pyöreä ja kaikkien asialla oleva populisti poliitikko Pentti Olavi Liitikko. Gaalan [Aku Hirviniemen juontaman ohjelman] vähiten katsottuu jaksoo katto kymmenen kertaa enemmän ihmisiä. Lawson ja Salminen alkavat harjoitella Pentti Olavi Liitikon sketsiä. Muut pätkät, kuten viikkokatsauksen, hoitavat käsikirjoittajat. ”Mä olen nähnyt elämässäni niin paljon paskoja teatteriesityksiä, joissa ei kunnioiteta yleisöä, vaan esitetään jotain ohjaajalle tärkeää näkemystä. Salminen sanoo, ettei arvota improvisaatiota ja juonta mista keskenään, koska ”juontaminen, sehän on hienoo myös, ei siin mitää”, mutta silti improvisaatio on Salmiselle hänen sanojensa mukaan ”osaamisen ydin ja kaikista tärkein juttu”. Mut mä elän muutenkin ja ehkä sitä mieluum min on himas ja vetää käteen kun laittaa puvun päälle ja menee johonkin juontaa tapahtumaa mistä ei vaikka tiedä mitään.” Salminen sanoo olevansa yleisö lähtöinen esiintyjä, jonka mielestä ”teos on mainio, jos se on yleisön mielestä kat somisen arvoinen ja katsojaprofiili on mainostajille suotuisa ja ohjelma on laadukas”. Jos mä ite näit organisoisin, ni eihän täst tulis vittuu.” Haastattelua on tarkoitus jatkaa seuraavana päivänä Putouksen harjoituksia seuraamalla. ”Ollaan paikalla sen verran mitä tarvii ja riippuen viikosta. Jokainen Putousnäyttelijä vastaa omasta hahmostaan ja sen hauskuudesta. Tällä hetkellä Salminen vetää kuukausittaista komediaklubia Ernest Lawsonin kanssa Casino Helsingissä. Salminen pitää Putouskollega Ernest Lawsonin kanssa keväällä tehtyä, lähes loppuunmyytyä Putoillaanimprovisaatiokiertuetta uransa huippuna mutta sanoo vain yhden toimittajan käyneen sitä katsomassa. ”Kun on noit improjuttuja, Putousta, pitäis antaa näit haastatteluja, tehä levyy, valmistaudun yhteen sarjaan mitä kuvaan kesällä, sit on toi bändi ja bänditreenejä ja näin. Aika ja taksimittari ovat juosseet, Salminen tuskin. Emme ole. Improosuudet ovat Salmisen mukaan oikeasti improa, koska ”olisi helvetin paljon vaikeam paa näytellä yllättynyttä kuin yllättyä oikeesti”. Salmisen puhelin alkaa soida hälytyksen merkiksi, mutta jatkamme keskustelua vielä hetken aikaa. Putoustreenit alkavat 9.30. Niina Lahtisen sijaan tämän viikon jakson ohjaa poikkeuksellisesti Joonas Nordman, Putouskonkari ja sketsihahmokilpailun kaksinkertainen voittaja, joka seuraa katsomosta ja pitelee sketsin 8sivuista käsikirjoitusta sylissään. En sano, että tämä on paras tapa ajatella. Sketsihahmokilpailussa on jäljellä enää kolme näyttelijää hahmoineen. Tietenkään kaikkien näyttelijöiden ei tarvitse olla koko ajan paikalla joka päivä, mutta tämän toimisto ajan ulkopuolella jokainen näyttelijä kirjoittaa ja opettelee ulkoa hahmonsa sketsin. KESÄKUU 2019 IMAGE 27 S alminen näprää koko lounaan ajan pöydän vieressä olevaa koristekukkaa kunnes sen lehdet irtoavat. Tunnelma Putouskulisseissa on silti hyvin leppoisa ja kiireetön. Eniten hän innostuu ja keskittyy, kun puhutaan impro visaatiosta. Jos vain tiukasti aikataulutettu elämä antaa myöten, Salminen lähtee improkeikoille koska tahansa. Jos on oma hahmo kisassa mukana tai jos on Roope Salminen, niin aika paljon”, Salminen sanoo. Vuosien saatossa Kolina on ollut vaihtelevasti aktiivinen, kuulemma syksyllä tulee taas kuukausittai nen klubi, mutta Salminen ei saa vielä kertoa minne. Parivaljakko asettuu keskelle näyttämöä. Kaksi päivää ennen lähetystä studiossa häärää vajaa parikymmentä tyyppiä, lähetyspäivänä Salmisen mukaan porukkaa on ”ihan vitusti”, ainakin tuplasti enemmän. ”Ja mäkin tulen olemaan jatkuvasti kännissä kun oon keskiikäinen. Salminen on tottunut olemaan myöhässä ja muut lienevät myös tottuneet siihen. Salmisen lähettämässä aikataulussa mainitaan, että paikalla pitää olla 15 minuuttia ennen harjoitusten alkua. Ei siksi, että firman pikkujoulujen känniset keskiikäiset ärsyttäisivät, koska Salmisen mielestä he ovat ihania. Television ja improvisaatiokiertueen tarjoama näkyvyys on muutenkin erilaista. P örheään oranssiin takkiin pukeutunut Salminen nousee Alppilassa taksin kyytiin sen jälkeen, kun on ensin saanut pari hätyyttelyviestiä ja puhelinsoittoa. ”Eli kyllä niitä pulloja oli.” Toimiston seinällä on päivän hierontaaikojen varauskalenteri. En mä ikinä pääse siitä mihinkään, että suuri yleisö tulee aina ajattelemaan mua enemmän Putousjuontajana kuin impronäyttelijänä.” Salminen piilottaa vielä koristekukan rippeet takaisin ruukkuun. ”Kaikki tykkää siitä, että joku vetää huumoria susta ja sun amma tista
28 IMAGE KESÄKUU 2019 ” O o n t ä ä l l ä j o .” PA IT A : D R IE S VA N N O TE N B EA M
Vasta tämän kevään kaudella epävarmuus on Salmisen mukaan karissut, vaikka hän yhä katsoo viikon aikatauluista heti ensim mäisenä, että missä hän on mukana. Me hoidetaan aikataulut, diilit ja urasuunnitelmat. ”Me tehtiin Erkun kaa diili sillä ehdolla, että diili raukeaa puolen vuoden sisään jos sä et saa paikkaa Putouksesta, mutta mä olin ihan varma, että se saa. ”Hän ei oo ilkee, hän on vaan supertarkka ja tiukka joissain asioissa. Salminen sanoo, että hän mieluummin kasvattaa kyytä polvella kuin tulee sen puremaksi. Sanoo jos on eri mieltä, mutta sillä tavalla, että kukaan ei loukkaannu. K un saman päivän iltana olemme sopineet tapaavamme kaljalla, Salmiselta tulee yllättävä viesti: ”Oon täällä jo.” Juontajana Salminen ei ole aivan samalla viivalla Putouksen näyttelijöiden kanssa, mutta erityisasemalle on toinen kin syy. Kevään kaudella debytoinut näyttelijä Mikko Virtanen sanoo, että Salminen on ottanut hänet siipiensä suojaan ja kannustanut kun Virtanen on itkenyt sikiöasen nossa pukuhuoneen lattialla ja hokenut, ”ettei tästä tule mitään”. KESÄKUU 2019 IMAGE 29 Salminen: ”Kirja, insert joke, lestadiolaisen vittu.” Lawson: ”Lestadiolaisen vittu.” Lawson: ”Haluaisitko sinä kurkata ruskeaan menneisyyteeni.” Salminen: ”Öö en.” Lawson: ”Kurkataan silti!” Sketsi huipentuu siihen, että Liitikko kertoo menneensä vuosi sitten naimisiin, ja puolisoksi paljastuu Lawsonin 9. Ihminen joka on meidän asiakas voi keskittyä olennaiseen, että okei meen sinne mihin mut määrätään ja teen mun roolin tai juonnan tai mitä ikinä, ja ei tarvii miettii mitään muuta. Jenni Kokander oli suorastaan liikuttunut edellisenä viikonlop puna Salmisen tsemppiviestistä sen jälkeen, kun Kokanderin hahmo oli pudonnut sketsihahmokilpailusta. Joskin Putouksessa on kuulemma olemassa sanonta, että ”prompterissa lukee mitä lukee ja Roope sanoo mitä sanoo”. ”Meillä on loistavat käsikirjoittajat, joiden työn mä tuhoan joka viikko, koska on tärkeää että juonnot sopii mun suuhun.” Salmisen mukaan viimeiset viikot käsikirjoittaja on alkanut kir joittaa juonnot vähän ”vasemmalla kädellä”, koska tietää että Sal minen kirjoittaa ne uusiksi. Siitä vitsaillaan sivulauseessa kun sketsejä hiotaan eteenpäin ja Salminen rauhoittelee, että ”mä en usko että sun hahmo tippuu tällä viikolla”. Ja epävarmuus näkyy muissa asioissa edelleen. Ensin Salminen otti manageroitavakseen Lawsonin. ”Vaikka se Putoillaankiertue, en mä jääny miet timään loppuunmyytyjä Turun ja Tampereen keikkoja, vaan et mitä vittuu, miksei myyty Varkautta loppuun.” Sillä välin kun tuotantoyhtiön palkkaama hieroja murjoo Salmisen lihaksia, on aikaa jutella hänen työkavereidensa kanssa. Sit mä voin kattoo vierestä ylpeänä PA IT A : D R IE S VA N N O TE N B EA M. Maskeeraaja käy vilkaisemassa Salmisen silmää, jossa oli edellisen lähetyksen aikaan silmätulehdus. Joko sä haluat avautua siitä tai mä haluan oikeesti tietää.” ”Se on totta”, Lawson myötäilee. Salminen sanoo, että juontajana hän on ikään kuin koho tettu versio itsestään. kaudella esittämä hahmo Ansa Kynttilä. Jos häntä ei ollut kirjoitettu mukaan viikon livesketseihin, hän ajatteli, että ”mitä vittuu, miks mua ei käytetä, mä oon varmaan paska näyttelijä sen ohjaajan mielestä”. ”Mä ymmärrän sen, että mun aikani parrasvaloissa on rajallinen. Sketsihahmokilpailu on leikkiä, mutta treeneissä aistii, kuinka jokaista näyttelijää jännittää ja vähintään hieman stressaa oman hahmon putoaminen. Hook Finlandista tulee vielä iso juttu.” Kun Salminen puhuu manageritoimistostaan, kuulostaa kuin hän puhuisi kultista, johon liittymällä elämä muuttuu kertaheitolla helpoksi ja paremmaksi. Salminen sanoo, ettei hän ota paineita Putouksesta. Juontajalta vaaditaan myös näyttelijän taitoja ja Salminen voi joutua itsekin mukaan improosuuksiin. Vaikka lähetyksessä Salmista potkitaan, se tuntuu pikemminkin vain kertovan hänen poikkeuksellisen hyvästä asemasta. Hän on sellainen bisnesmies, mikä ei tässä ympäristössä näy”, Westerberg kuvaa. Mä tiesin, että niillä on varmaan jotain tyyppejä mielessä, mutta mä itse tunsin impropiireistä semmosta porukkaa, josta mä aattelin, että vois olla sille ohjelmalle hyötyä.” Strandbergiä hän alkoi manageroida siinä vaiheessa, kun tuli tieto hänen osallistumisestaan Putoukseen viime syksynä. Ja ilmeisesti saisi joutua mukaan useamminkin, jos häneltä kysytään. ”Ihan mulkku”, joku huutaa, ”pain in the ass”, lisää toinen. Salminen neuvottelee sopimuksia, tekee urasuunnitelmaa, pitchaa rooleihin, hankkii koekuvauksia. Sitä ennen on teh tävä muutama punnerrus päästäkseen vauhtiin mukaan. ”Nyt näyttää, että mä aloitan keskustelun ja sanon vähän sivu lauseessa, että onko sulla ollu jotain naisseikkailuja, ja sit siitä puhutaan seuraava 10 min. Osaa perustella sanomisensa”, yksi avustaja kuvaa. Kuten Sal minen, myöskään Lawson ei ole opiskellut Teatterikorkeakoulussa, mutta he olivat tuttuja impropiireistä. Samaisen firman kautta Salmi nen tarjoaa omia managerointipalvelujaan. Salminen vaikuttaa olevan Putoustuotannon pidetty ja arvos tettu velikulta, jolle osoitetaan ohjelmassa kiintymystä naljailevilla metavitseillä. Hook Finlandilla on kolme manageroitavaa: Salminen, Lawson ja Strandberg. V ielä syksyllä nähdyllä kaudella Salminen stressasi enemmän. Hän on neuvotellut esimerkiksi heidän palkkansa. ”Roope on hirveen suora. Häntä on varaa potkia, sillä hänellä on valtaa monessa suhteessa. Ja Salmisen rooli on ottaa piikittely tyy nesti vastaan ja ihmetellä sketsihahmojen kummallisia tempauksia. Ja jos mä pystyn scouttaamaan sen tyypin, joka on se seuraava Roope Salminen, niin sehän on siistiä. Salmisella on oma yhtiö Mikä Homma Oy ja sen lisäksi hän on osakkaana Hook Finlandissa, jossa työskentelee myös Salmisen aikatauluttajaOssi. Muut näyttelijät ja tuotannon avustajat kuvaavat Salmista ennen kaikkea huomaavaiseksi muita kohtaan. Saat keskittyä olennaiseen, ei tarvitse ottaa vastuuta aikatauluista, joku muu laatii ne puolestasi. Saatetaan vitsailla Salmisen Koiratbändistä tai hänen uskottavuudestaan räppärinä. Ja ku mua oli pyydetty juontaa Putous niin yks mun ehdoista oli, että ne koekuvaa muutaman tyypin, jotka mä sanon että kannattaa koekuvata. Ohjaaja Nordmanin mielestä Salminen on helvetin hyvä juonta jan työssään, ja siksi hän on niin kysytty moniin eri produktioihin. Salminen on kova pitämään omia ja kanssanäyttelijöiden puolia työehdoissa. Salminen on ohjelman kahden keskeisen tähden, Ernest Lawsonin ja Christoffer Strandbergin manageri. Salminen lupasi hommata Lawsonille paikan Putouksesta. 40 minuutin session jälkeen kukin toistaa vuorollaan ”tästä tulee hyvä”, treenit päättyvät ja Lawson lupaa tiivistää sketsiä seuraaviin harjoituksiin. Nordmanin mielestä sketsiä pitäisi tiivistää, Salminen haluaisi sketsiin paremman alun. Hänellä annetaan repliikit ja hän lukee ne. ”Mä otin yhteyttä ja kerroin mitä ollaan tehty Erkun kans ja mitä ollaan tehty mun kans. Vitsien jälkeen kaikki käyvät vakaviksi. ”Aika lailla saan sanoa mitä huvittaa”, Salminen sanoo. Tuottaja Lotta Westerberg kuvaa Salmista bisnesmieheksi, jonka kanssa neuvotteleminen on kuin urheilusuoritus
30 IMAGE KESÄKUU 2019
KESÄKUU 2019 IMAGE 31
32 IMAGE KESÄKUU 2019 A S U : BA PE / B EA M H IL L
Paitsi mä ajan taksil tosi paljon, koska oon aina myöhässä, siihen menee suurin osa varmaa mun rahasta, hehe.” Suhteessa siihen huolten ja ahdistuksen värittämään tarinaan, jota Salmisen sukupolvesta usein kerrotaan, myöhästelevän Salmisen vähät välittäminen tuntuu liki radikaalilta. Se on hitti tai ei ole, en usko että tästä on käytännön hyötyä.” ”Oikeastaan mä suostuin tähän vain siks, että saisin hyvät kuvat.” . Tämänkin noin kymmenen tunnin tilalle, mitä olemme viettäneet yhdessä, ja siihen päälle neljän tunnin kuvaukset, hän olisi voinut pyytää aikatauluttaja-Ossilta vaikka kirjan lukemista tai kuviokelluntaa. Sillä pystyi erottumaan joukosta, koska iso osa suomalaisista karaokelaulajista on kännisiä kaveriporukoita, jotka kietovat kätensä toistensa ympärille ja keskittyvät laulamaan Anssi Kelaa huonosti. KESÄKUU 2019 IMAGE 33 kun Erkku tai Christoffer juontaa kaikkia mahdollisia ohjelmia vuoden päästä, ja tiätkö feidata pikkuhiljaa ulos. On vain Roope Salminen, joka on vähän kaikkea, ja vähän kaikkialla. Nuorena hän ajatteli, että hänestä voisi tulla kehuttu lapsinero, joka julkaisee kirjan. On lohdullisempaa olla nyt Roope Salminen, kun muina roopesalmisina manageroi tilalle uuden Roope Salmisen, ja itsestä tulee myöhempien aikojen Roope Salminen, kolmekymppinen tv-veteraani kolmannessa polvessa. Ei ole julkisuusstrategiaa eikä omaa stylistien, kuvaajien ja somettajien pr-armeijaa huolehtimassa siitä, että näkyvyys on yhteistyötä ja mahdollisimman edullista itselle. Että ihmisten täytyy olla merkittäviä, ja että jos meillä oli vaan tää meiän oma pieni planeetta ja sitten me tuhottiin se ja kuoltiin, niin tää oli niinku typerää.” Aikuinen Salminen lukee ainoastaan muiden suosittelemia teoksia, koska kirja on niin iso ajallinen satsaus ja hän ei halua lukea enää elämässään yhtään huonoa kirjaa. Hän kirjoitti teini-ikäisenä viiden vuoden ajan fantasiaeeposta, jonka nimeksi tuli Seitsemän miekkaa. Sillon jos ei oo tarpeeks rahaa, niin sitte se on ainoo mitä miettii koko ajan. Salmisen mielestä myös esimerkiksi Miki Liukkonen kirjoittaa ”vitun hyvää tekstiä”. Roope Salminen ei ole selkeästi vain yhtä tiettyä asiaa. Lukuisten ”hieno”-kommenttien jälkeen hän väritti yhden sivun Aladdin-värityskirjasta miten sattuu, ja isä sanoi edelleen ”hieno”. ”J o k u s i s ä ä n r a k e n n e t t u a s i a m u s s a o n s i t ä m i e l t ä , e t t ä s e o i s h y v ä t a v o i t e t i ä t k ö , e t t ä i h m i s k u n t a k a n s o i t t a a g a l a k s e j a .” A S U : BA PE / B EA M H IL L. Ala-asteella Salminen alkoi harrastaa freestylea, improvisoitua riimittelyä, ja sai monet luokkakaverit vaikuttuneiksi, mikä kannusti osaltaan jatkamaan sen parissa. Tarinan maailmassa on yhtäläisyyksiä Sormusten herraan, tyyliltään ja väkivallaltaan se on Stephen Kingin Mustan tornin kaltainen. ”Mä en usko, että ne ketkä lukee tän jutun, että se tekis merkittävää piikkiä vaikka jossain striimeissä meidän uudelle kappaleelle. ”Se oli sellainen party trick.” Roope Salminen leikki lapsena usein yksin, koska hän ei ollut tyytyväinen siihen, minne kaverit kuljettivat leikkien tarinoita. Roope Salminen on viihdyttäjä, joka on ollut valmis kokeilemaan monia asioita viihdyttääkseen muita. ”On totta kai tärkeää, että on tarpeeks rahaa, että voi keskittyy muihin asioihin. Salminen ajatteli, että häntä on huijattu kaikki nämä vuodet. S almisten suvussa tv-kasvoja riittää: Roopen isoisä Reijo Salminen juonsi muun muassa Kolmosvisaa ja Thilia Thaliaa, isä Eppu Salminen ja äiti Minna Turunen ovat juontaneet ja näytelleet vaikka missä. Vapaa-aikaa. ”Jos mä kirjoittasin niin hyvin, niin mä varmaan masturboisin omien tekstieni äärellä.” S almisessa on edelleen rauhattoman puuhastelijan vikaa, ja osittain siksi hän epäilee omaa suosiotaan. Salminen nostaa vertailtavaksi esimerkiksi Paperi T:n, joka on selkeä fanituksen kohde ja jolla on selkeä brändi. Salmisen mukaan hänen tv-työnsä menevät nykyään niin, että kanava kysyy, että mitä hän haluaisi tehdä. ”Mut kuka vittu fanittaa jotain Roope Salmista?” Salminen sanoo, että hänellä ei ole mitään ongelmaa ”ajaa vaikka taksii loppuelämä tiätkö”, mennä tavallisiin töihin, mutta ainakaan vielä ei ole sen aika. ”Jos joku suosittelee mulle kirjaa, joka ei oo hyvä, niin sit mun ei tarvii enää jatkossa kuunnella hänen kirjasuosituksia.” Viimeksi hän luki Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavian, josta hän piti ”ihan vitusti”. Hän halusi kunnon palautetta. Salminen saattoi vetää freestylea omilla sanoilla tunnetun räppibiisin päälle. Välillä Salmisen puheissa vilahtaa vanha scifiharrastaja. Mut sit ku sitä on tarpeeks, niin sitte se on tavallaan mulle aika sama, että paljon sitä on, mul ei oo mikää hirveen kallis maku oikeestaan missään asiois. Jo alle kouluikäisenä hänen piti testata isäänsä Eppu Salmista. Pelkästään rahan takiakaan hänen ei ole kuulemma enää pitkään aikaan tarvinnut tehdä töitä. Tehä seminaarikeikkoja sillon tällön, viettää vapaa-aikaa, hankkii lemmikkipupu.” Eli jos Roope Salmiselta kysytään, häntä ei korvaa kuka tahansa, vaan mieluiten hänen oma kasvattinsa. Enää hän ei ole sanojensa mukaan tarpeeksi nuori tehdäkseen mitään yllättävää. Täti on koomikko Krisse Salminen. Sanojensa mukaan yli 400-sivuiseksi kasvanut eepos kertoo aseenkantajasta, joka tajuaa olevansa yhtä etevä kuin isäntänsä, joka on itse asiassa aika ikävä tyyppi, ja aseenkantaja voisi ottaa hänen paikkansa. Muiden hyväksyntä vaikuttaa olevan hänelle tärkeää, jopa siihen asti, että haastattelun jälkeen hän kysyy WhatsAppissa: ”Mikä fiilis jäi?” Viihdyttämisen hän oppi jo nuorena, mutta oli esiintyjänä vaativa palautteen suhteen. ”Joku sisäänrakennettu asia mussa on sitä mieltä, että se ois hyvä tavoite tiätkö, että ihmiskunta kansoittaa galakseja. Se ja koko lapsuuden kestänyt trumpetinsoitto johtivat tietysti myöhemmin Roope Salminen & Koirat -yhtyeeseen ja siihen, että heti 18 täytettyään hän viihdytti ihmisiä karaokessa räppäämällä
34 IMAGE KESÄKUU 2019
TeksTi anni pasanen kuvaT hannes paananen. KESÄKUU 2019 IMAGE 35 P yra midi Esplanadin jugendkolosseihin kätkeytyy koneisto, jonka rattaita ovat nuoret liikejuristit. Heidän tehtävänsä on pitää asiak kaat tyytyväisenä, koska vain silloin suomalainen liikeelämä pyörii
Useimmille yhdistelmästä tulee mieleen jotain muuta kuin konttorin uumenissa kököttäminen aattoiltana kello 18, jolloin pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnat painavat valkolakin patsaan päähän. Tosin Boreniuksen kaltaisissa yhtiöissä menestyminen voi vaatia sitä, että etenkin uran alussa on oltava valmis syytämään näppäimistöltään asiakirjoja aamusta pikkutunneille ja joskus myös viikonloppuisin, koska asiakkaiden määrittämät deadlinet ovat pinkeät. Nyt ei tosin ole vappuaaton ilta vaan kananlihainen huhtikuun aamu. Eipä juuri: vuodenvaihteessa Eteläja Pohjoisesplanadilla oli vain kaksi vakituista asukasta. K iitos mahdollisuudesta osallistua julkaisuun Imagessa. Missä on rahaa ja valtaa, täytyy olla myös niitä suitsivia, monimutkaisia sääntöjä. Esplanadi, tuttujen kesken Espa, muodostuu kahdesta kadusta, Eteläja Pohjoisesplanadista, ja niiden välissä korskeana loikovasta puistosta. ”Hieno maailmanparannussuunnitelmani”, Halminen sanoo ja roihauttaa ilmoille väkevän naurun. Miksi töitä on tehtävä niin julmetusti. Nyt kokemusta on sen verran, että nimen eteen voi kirjoittaa piirun verran tanakamman tittelin, senior associate. Mitä tapahtui sitä ennen. Jotain ihmisoikeuksiin liittyvää joka tapauksessa. Halminen nojautuu eteenpäin ja katsoo painokkaasti silmiin: ”Tämä on asiakaspalveluala, ennen kaikkea.” K un kävelee ulos Boreniuksen kiiltävästä liukuovesta, ajaa hissillä alas ja harppaa muutaman askeleen, päätyy puistokadulle, joka kurottaa Mannerheimintieltä Kauppatorille. Katse ylös. ”Mutta kävin aina kotona nukkumassa. Esplanadilla osataan palvella asiakasta: Teatteri. Kahviloita. Valtaosa suomalaisista asianajotoimistoista on yhden tai kahden asianajajan yrityksiä, mutta Esplanadi tunnetaan Boreniuksen kaltaisista alan goljateista. Tai yhtiö, joka suunnittelee ulkoistuksia tai irtisanomisia. Tarkalleen ottaen puiston varressa tai aivan sen läheisyydessä työskentelee runsaat 700 asianajajaa eli kolmannes koko Suomen lukemista. Niin liike-elämä toimii. Kuten moni oikeustieteelliseen päässyt, myös Halminen oli koulussa mallioppilas. ”Teini-ikäisen naiiveja ajatuksia.” Nyt hän toimii osana Boreniuksen työoikeusryhmää. Kiva ja vappuna. Asuuko noissa linnamaisissa jugendja uusrenessanssimöhkäleissä joku. Lähes aina, kun lehtien taloussivuilla uutisoidaan yritysten merkittävistä päätöksistä, koneistoa on pyörittänyt taustalla hiljainen armada juristeja ja liikkeenjohdon konsultteja. Päätimme kuitenkin olla lähtemättä mukaan. Tai ajatellaanpa Tampereen keskustassa runsas vuosi sitten käynnistynyttä järkälemäistä urakkaa, jossa rautatien päälle rakennetaan kansi, elämysareena, hotelli, kasino ja tornitaloja. Ne eivät yleensä ratko tavallisen puistontallaajan talokauppatai huoltajuussotkuja vaan keskittyvät suurten rahavirtojen liikejuridiikkaan. ”Täältä on kiva katsella vappuna Mantan lakitusta”, asianajaja Emma Halminen, 30, tokaisee kuin ohimennen. Lakimiehet ja muut konsultit kutsuttiin tehtailemaan selvityksiä siirron hyödyistä, riskeistä ja käytännön toteutuksesta. Kun lukemattomien näyteikkunoiden tihrustamiseen vihdoin kyllästyy, saattaa panna merkille, että puistoa ympäröivien katujen varteen on pakkautunut muutakin: Helsingin empiretyylinen kaupungintalo, Presidentinlinna, Korkein oikeus, ministeriöitä, suurlähetystöjä ja liuta finanssialan yrityksiä. Pörssitalokin hamuaa taivasta heti nurkan takana. Valuutanvaihtopiste, kiinteistönvälitystoimisto ja erikoiskauppoja, loputtomasti erikoiskauppoja, joiden kiiltäviin näyteikkunoihin on aseteltu pussilakanoita, meripihkakoruja, minkkiturkispipoja, villatohveleita, TAG Heuerin rannekelloja, Fjällräven-reppuja, Muumi-kangaskasseja, Louis Vuittonin käsilaukkuja, vetolaukkuja, kännykkälaukkuja, meikkipussukoita, liituraitapukuja, kietaisumekkoja, panamahattuja, softshell-takkeja, puserotunikoita, 490 euron pellavahuiveja, merensinisiä designmaljakoita, kakku lapioita, salaattiottimia, jääkaappimagneetteja, snapsilaseja, silmälaseja, Kartio-juomalaseja, saksalaisia laatukyniä ja suomalaisen valaisinmuotoilun historiasta kertovia kirjoja. Se tarkoittaa asianajotoimistojen hierarkian alimmilla portailla olevia, melko hiljattain oikeustieteellisestä valmistuneita lakimiehiä, joiden työpäivistä suurehkon osan hotkaisee vielä asioiden opettelu. Pelin suunnittelijoille on täytynyt sattua jokin käsittämätön erehdys. Bisnesjuristit eivät ole tottuneet keikaroimaan otsikoissa, harvoin edes sivulauseissa. Kiitos, että ajattelit meitä! Meillä ei nyt valitettavasti tällä kertaa ole tarjota haastateltavaa juttua varten. Monopoly-lautapelin suomalaisversiossa se on sijoitettu halvimpiin kohteisiin, vaikka se kuuluu patsaineen, lehmuksineen ja pylväshaapoineen ehdottomasti Helsingin ydinkeskustan uljaimpiin paikkoihin. Ja epäilemättä tarvetta asiantuntijoille, jotka kertovat, kuinka elää lakiryteikköön kompastumatta. Heistä vain ei kerrota mitään. Ala-asteella hän loikkasi ensimmäiseltä luokalta suoraan kolmannelle ja tapitti televisiosta fiktiivistä juristisarjaa Ally McBealia. Eteläesplanadi 2, romuluinen graniittilinnake Helsingin Kauppatorin kupeessa. Viini baareja, artesaanileipomo ja ruokaravintoloita, jotka tarjoilevat t-luupihvejä, kuusenkerkkäjäätelöä ja pizza al salmone affumicatoa. Ajatellaanpa viime syksyä, jolloin finanssikonserni Nordea siirsi emoyhtiönsä kotipaikan Suomeen. Halminen pureksii kasvispatonkia asianajotoimisto Boreniuksen neuvotteluhuoneessa. 36 IMAGE KESÄKUU 2019 H avis Amanda -patsas seisoo tihkusateessa ja näyttää tismalleen yhtä apealta kuin yläpuolella liukuvat pilvenretaleet. Niin teki Halminenkin, kun aloitti toimistossa viisi ja puoli vuotta sitten. Mikä sen mahdollisti. Lukion jälkeen hän pääsi Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen ensimmäisellä yrittämällä, haaveili väittelevänsä tohtoriksi kansainvälisestä oikeudesta, aloittavansa tutkijanuran ja yrittävänsä työllään ratkaista… no, silloin ei ollut vielä aivan hahmottunut, mitä tarkalleen ottaen. Tänne hän on halunnut ja päässyt, liikejuristiksi yhteen maan suurimmista asianajotoimistoista. Kolmesta Suomen suurimpiin kuuluvasta asianajotoimistosta kieltäydyttiin sähköpostitse tähän lehtijuttuun osallistumisesta. Ei tämä nyt aivan Wall Street ole, mutta jonkinlainen rahan ja vallan promenadi kuitenkin. En nukkunut työpöytäni ääressä.” Silloin hänen nimikkeensä oli associate. Sitten hän vilkaisee ulos toimiston ikkunasta. Tyypillinen asiakas voi olla vaikkapa ulkomainen yritys, joka on laajentumassa Suomeen ja kaipaa neuvoja täkäläisten työolojen järjestämiseen. Päädyimme siihen, että jätämme tämän haastattelun väliin tällä kertaa. Neuvottelut, joiden tuloksena allekirjoitettiin pino sopimuksia:. Loogista. Sen sijaan ikkunoiden takana on konttoreita, ja hyvin monessa niistä istuu tietokoneidensa ääressä Emma Halmisen kollegoita. Varsinainen alan herhiläispesä. Jo siksi, että täällä totta vie liikkuu raha
KESÄKUU 2019 IMAGE 37 Emma Halminen
38 IMAGE KESÄKUU 2019 osakas-, käyttöoikeus-, hankinta-, operointi-, yhteistyöja rahoitussopimuksia, liikehuoneistojen vuokrasopimuksia ja kannen käyttöä koskevia papereita, muun muassa. Ei leikkeleitä tai pekonia. Pöydällä on suodatettua, viilennettyä kraanavettä ruotsalaismerkki Thoreaun designpulloissa. Ympärillä pulisee hyväntuulisia juristeja, jotka ovat pukeutuneet farkkuihin, neulepaitoihin ja hameisiin. Myös niissä kunnianhimoiset nuoret kiitävät trainee-putkea McKinseystä Goldman Sachsin kautta painavampiin tehtäviin. Cravath noudatti toimistossaan tylyltä kuulostavaa ”ylös tai ulos” -politiikkaa. Järjestelmän tarkoituksena oli taata paras mahdollinen palvelu riippumatta siitä, kehen työntekijään asiakkaat sattuivat ottamaan yhteyttä. Suuriin konttoreihin opiskelijoita vetää esimerkiksi mahdollisuus kehittyä nopeasti ja erikoistua, ehkä myös päästä kansainvälisiin toimeksiantoihin. Vaihtoehtoja riittää. Huoneessaan hän on jo ehtinyt koluta sähköposteja, sillä hän on ajanut BMW:llään töihin aamuseitsemäksi kotoaan, espoolaisen paritalon pihasta. Paljon nuoria nielaiseva organisaatiorakenne on kopioitu – tietenkin – alan amerikkalaisilta tyrannosauruksilta. Se on myös osasyy työntekijöiden tiheään vaihtuvuuteen: moni nuori juristi tietää jo aloittaessaan, että käy jättitoimistossa vain hakemassa arvokasta oppia ja takomassa pitkiä päiviä muutaman vuoden. Juusto on vegaanista. (Koska bisnespukeutuminen on muillakin aloilla rentoutunut, myös lakimies voi nykyisin talsia toimistolle farkuissa ja lenkkareissa, jopa lippis päässä. Aiemmin tänä keväänä Simon-Bellamy sai suoritetuksi asianajajatutkinnon, joka tuo oikeuden käyttää asianajajan nimikettä ja velvollisuuden noudattaa Asianajajaliiton eettisiä sääntöjä ja muita ohjeita. Nämä ovat juuri sellaisia valtavia, hektisellä aikataululla jyskyttäviä projekteja, joihin tarvitaan useiden erikoisalojen juristeja. Tai vaikkapa ammattijärjestöissä. Puvuntakki tai jakku on vain harvalla. ”Kuplilla vai ilman?” Simon-Bellamy kysyy ja hymyilee ystävällisesti Castrén & Snellmanin neuvotteluhuoneessa. Tutkinto on olennainen askelma uran alkuvaiheessa olevalle, asianajotoimistossa työskentelevälle juristille. Asianajajan titteli on myös eräänlainen alan laatuleima. Ryhmiä johtavat kokeneet asianajajat, jotka ovat edenneet urallaan toimistopyramidin huipulle partnereiksi eli osakkaiksi. Vähitellen vastuu ja tehtävien vaikeusaste kasvoivat. Niihin kuuluvat esimerkiksi velvollisuus osallistua säännöllisesti täydennyskoulutukseen ja työskennellä aiheuttamatta asiakkaalle turhia kustannuksia. Aluksi tulokkaat saivat seurata, kuinka kokeneemmat kollegat pilkkoivat suuret juridiset ongelmat pieniksi tehtäviksi ja jakoivat ne nuoremmilleen työstettäviksi. Modernin asianajotoimiston prototyypin kehitti lakimies Paul Cravath sata vuotta sitten New Yorkissa, ja jonkinlainen muunnelma siitä on käytössä suurissa asianajotoimistoissa ympäri maailmaa. Hän alkoi rekrytoida nuoria, uutteria lakimiehiä, jotka olivat juuri valmistuneet Harvardin, Columbian ja Yalen kaltaisista eliittiyliopistoista, ja kouli heistä järjestelmällisellä metodilla alansa huippuja. Kuvio on samanlainen kuin menestyjäkentän toisella laidalla, liikkeenjohtoa konsultoivissa yrityksissä ja investointipankeissa. Simon-Bellamy sanoo valinneensa liikejuridiikan, koska yritysten kanssa asiointi vaikutti mutkattomammalta kuin yksityis henkilöiden, jotka tapaavat kantaa lakimiesten eteen ”elämää suurempia draamoja”. Silti asiakastapaamisiin on yhä turvallisinta valita haarniskaksi vaikkapa se puvuntakki.) Valtaosa kasvoista on nuoria, sillä pyramidimaisessa organisaatiorakenteessa heitä tarvitaan paljon. Asiakaspalveluala, ennen kaikkea. Yhdysvalloissa. Hän hymyilee leveästi kertoessaan, miten innostavia ja opettavaisia omat tehtävät ovat: ”Joskus muiden alojen ihmisiltä kuulee, että he vain odottavat työpäivän päättymistä ja kotiin pääsyä. Niin Simon-Bellamyllakin. Jos nuori juristi ei kehittynyt tarpeeksi ripeästi, sai hän kehotuksen: ole hyvä ja etsi töitä muualta. He ovat koko yhtiön, eivät kenenkään yksittäisen juristin asiakkaita, toimiston väelle teroitettiin. Aika menee niin sairaan nopeasti, että ennemminkin ajattelee: voi ei, kello on jo näin paljon!” C astrén & Snellmanin aulaan katettu buffet-pöytä tuo mieleen aamiaisen hotellissa, jonka omistajat ovat lukeneet IPCC-paneelin raportin. ”Ilmastoystävällinen aamiainen”, yhtiön viestintäja markkinointijohtaja Kaisa Barkman selittää ja luuttuaa sämpylänriekaleella punajuurihummusta, jota on juuri lusikoinut lautaselleen. He omistavat yhtiön ja jakavat sen tuottamat voitot keskenään. Siistiä, mutta pönötyskerroin pysyy matalana. (Ekologiseksi brändätty vaihtoehto kaukaa rahdatulle muovipullovedelle, mutta kriitikoiden mukaan lähinnä nokkela tapa rahastaa jo valmiiksi hyvälaatuisella vesijohtovedellä.) Castrén & Snellman, lempinimeltään Cassu, on Suomen vanhin asianajotoimisto. Tosin on muistettava, että jos työviikko venähtää sopimuksia paketoidessa vaikkapa 60-tuntiseksi, jää tuntipalkka samaan sarjaan julkisen sektorin sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän kanssa. Lopulta entiset tulokkaat saivat vuorostaan delegoida tehtäviä nuoremmilleen ja opastaa heitä. Oma lukunsa ovat mukavat ansiot ja tilaisuus vakituiseen työpaikkaan heti valmistumisen jälkeen. Työpaikalla se merkitsee tavallisesti ylennystä senior associate -portaalle. Kummassakin tapauksessa taustalla hyrräsi suuri ja maineikas asianajotoimisto Castrén & Snellman. Yksi ratas Tampereen jättihankkeen koneistossa oli myös toimiston asianajaja Suzanne Simon-Bellamy, 30, jonka ydinosaamista ovat kilpailuoikeus ja julkiset hankinnat. Hän laittoi heidät puurtamaan ryhmissä ja maksoi kaikille kiinteää palkkaa, jottei syntyisi tarvetta kamppailla asiakkaista ja bonuksista. Työ suuressa asianajotoimistossa on monelle menestystä janoavalle opiskelijalle haaveiden täyttymys. Suomen Lakimiesliiton mukaan alle 30-vuotiaan juristin keskimääräinen palkka on asianajoalalla 4 600 euroa. Vaikka asiakkaita palvellaan tiiviinä joukkueena, stressinsä kanssa moni lakimies taitaa jäädä lopulta yksin. Lopulta vain harvat ja lahjakkaimmat onnistuivat kipuamaan osakkaiksi. Vaikka liikejuridiikka tunnetaan repivästä työtahdistaan, alan harjoittelupaikkoihin riittää tunkua. Sitä kantaa noin kymmenesosa suomalaisista juristeista, sillä asianajoala on vain yksi mahdollinen uravaihtoehto. Sen sijaan moni valitsee työskentelyn oikeuslaitoksessa, ministeriöissä tai muissa virastoissa. Tässä työssä ei tule sellaista. Mylly voi tehdä parissa vuodessa jauhelihaa niistä, joiden paineensietokyky on vähänkään heppoista tekoa. Sen käytävällä myös Simon-Bellamylla on oma työhuoneensa: yksi vieri viereen rakennetuista lasikopeista, joiden pöydillä ja hyllyillä lojuu röykkiöittäin papereita, kirjoja ja mappeja. Eteläesplanadi 14, komea terastirapattu talo. Sämpylöitä, hedelmiä, levitetahnoja ja rullakannen alla lämpöhauteessa läjä pannukakkua, jonka päälle voi kaapaista hilloa ja kermavaahtoa. 1900-luvun alussa valtaosa yhdysvaltalaisista lakialan yrityksistä oli yhden tai kahden juristin lilliputteja, mutta Cravath rakensi omansa toisin. Cravath ei kuitenkaan kannustanut juristejaan keskinäiseen kilpailuun vaan yhteistyöhön. Toisaalta loppujenkaan ei tarvinnut murehtia asemastaan työmarkkinoilla, sillä Cravathin kasvateilla oli alalla erinomainen maine. Meneillään ovat työntekijöiden yhteiset aamukahvit, joita toimistolla järjestetään noin kerran kuussa. He työskentelevät eri oikeudenaloihin, kuten yritysjärjestelyihin tai vero-oikeuteen, erikoistuneissa tiimeissä
Jos sattuu työsuma, perjantaina viikon päätteeksi voi tuntua, että voisi kaatua kahdeksalta petiin ja nukkua koko viikonlopun. Nykyisin Halminen on kehit tynyt työssään niin, että päivän tehtävistä suoriutuu keskimäärin yhdeksässä tunnissa. Perehtymistä ja lukemista, valtavasti lukemista: Finlex säädöskokoelman, oikeustieteellisen kirjallisuuden, tuomioistuin ten ratkaisujen, hallituksen lakiesitysten ja asiakasyritysten alaan liittyvän tiedon tankkausta. Konttorijäystöä: asiakirjojen ja sähköpostien naputtamista, puhelimessa roikkumista, palavereita ja asiakastapaamisia fläppitauluhuoneissa. Myös hän muistaa, miten alan kovat vaatimukset tempautui vat hetkeksi julkisuuteen vuosikymmenen alussa. KESÄKUU 2019 IMAGE 39 jättiläis firmojen työkulttuuri on jopa synnyttänyt liudan valmennus yrityksiä, jotka ovat erikoistuneet auttamaan murheellisia juristeja alanvaihdossa. ”Mutta tykkään siitä, että tapahtuu.” Aina ei tietenkään ole niin rankkaa. Maaliskuussa 2012 MTV3 esitti 45 minuuttia ajankohtaisohjelman jakson, jossa huippuasianajotoimistojen entiset ja nykyiset työntekijät kertoivat. ”Voi delegoida nuoremmilleen!” Halminen sanoo puolileikillään mutta vakavoituu saman tien. Aikaa säästääk seen hän hakee aterian rasiaan alakerran ravintolasta. Niiden ahmimisen lomassa Boreniuksen Emma Halminen tank kaa usein myös lounaansa: yksin työpöydän ääressä. Yksi valmentajista, aiemmin suuressa lakifirmassa itsekin työs kennellyt Jennifer Alvey, esittelee itsensä Leaving the Law blogissaan tavalla, joka tuo mieleen AAkerholaisen: ”Hei, olen Jennifer Alvey, toipuva juristi.” J ulkisivut ovat prameita ja edut kunnossa, mutta kivi seinien sisällä juristiarmeija suorittaa yhtä arkisesti kuin muu kin valkokaulustyöläistö. Sähköpostikone toimii tehokkaammin kuin uran alkuvaiheessa, joten tietokoneen voi sulkea kotona viimeistään yhdeltätoista illalla. Tosin on työpäivien lyhenemiseen toinenkin syy. ”Huono tapa, täytyy myöntää.” Halminen on jo vuosia sopinut arkiiltojensa menot sillä varauk sella, että tuleekin yllättävä ”työkatastrofi” ja meno on peruttava. Hän ei voisi kuvitella esimerkiksi aloittavansa harrastusta, joka alkaisi joka keskiviikko kello 17
40 IMAGE KESÄKUU 2019 ”Jäisin paljon enemmän paitsi lapsen elämästä, jos tekisin vuorotyötä, jossa pitäisi olla usein poissa kotoa iltaisin ja viikonloppuisin.” Suzanne Simon-Bellamy
KESÄKUU 2019 IMAGE 41
”Viihdyin hurjan hyvin. Vuonna 2014 työja elinkeinoministeriön alainen työneuvosto linjasi toisin. ”On alalla niitäkin, jotka tekevät normaalin mittaisia työpäiviä, mutta jos alkaa heti koulun penkiltä tullessa vetää tiukkoja rajoja työnteolle, ei opi eikä etene urallaan yhtä nopeasti kuin ne, jotka istuvat hyvin pitkää päivää. Yksi haastatelluista nuorista juristeista kertoi: ”Tavallisesti jouduin tekemään 70 tuntia viikossa. ”Muilla aloilla työskentelevät tutut ihmettelevät, että mitä hemmettiä te siellä iltoja istutte, mutta kun elää kuplassa, jossa koko tiimi puskee iltaisin dokumentteja maailmalle, ei se tunnukaan oudolta”, Salla toteaa. Kumpikin ehti työskennellä muutaman vuoden associate-asemassa. Tea työskenteli yritysjärjestelyihin, kuten yrityskauppoihin, erikoistuneessa ryhmässä, joka kuuluu liikejuridiikan hektisimpiin aloihin. Hänhän on työoikeuden asiantuntija, jonka arvostettu Chambers Europe -opas on vieläpä rankannut alansa parhaiksi nuoriksi suomalaisiksi. Sittemmin Tea on vaihtanut työpaikkaa niin sanotuksi in-house-yritysjuristiksi, joka neuvoo lakiasioissa omaa työpaikkaansa. Simon-Bellamyn perheeseen kuuluvat mies ja 3-vuotias lapsi, jonka hän hakee päiväkodista useana päivänä viikossa. Salla taas työskentelee nykyisin pienemmässä asianajotoimistossa. Kumpikaan ei halua esiintyä tässä artikkelissa oikealla nimellään, koska alan piirit ovat pienet eivätkä he tahdo valittajan tarraa otsaansa. Mutta: ”Yllätyin, miten hyvin se lopulta onnistui. ”Jäisin paljon enemmän paitsi lapsen elämästä, jos tekisin vuorotyötä, jossa pitäisi olla usein poissa kotoa iltaisin ja viikonloppuisin.” V uoden 2012 kielteinen julkisuus sai myös Etelä-Suomen aluehallintoviraston kiinnostumaan asianajotoimistojen työoloista. ”Opin siellä kaiken juridiikasta”, toisessa toimistossa työskennellyt Sallakin kehuu. Työ isossa toimistossa oli erittäin opettavaista”, Tea sanoo. ”Ei päivittäin, mutta viikoittain.” Mitä lain noudattamisesta sanoo Boreniuksen Emma Halminen. Viraston lausunnon mukaan asianajotoimistojen lakimiehet ovat lähtökohtaisesti työaikalain piirissä – perusteeksi lain soveltamatta jättämiselle ei riittäisi pelkkä vaativa asiantuntijatyö. ”Epäasiallista ja selkeästi lainvastaista”, sanoo liiton toiminnanjohtaja Jore Tilander. Siksi Simon-Bellamylla ei ole ollut vaikeuksia ennättää vaikkapa päiväkodin juhliin, jotka alkavat kolmelta iltapäivällä. Jos tarve vaatii, töitä voi jatkaa illalla kotona. Toimistojen mielestä myös nuoret lakimiehet tekevät itsenäistä asiantuntijatyötä, joka voidaan rinnastaa johtotehtäviin. Esimerkiksi neljä vuotta aiemmin, keväällä 2008, Suomen Lakimiesliitto oli tehnyt kyselyn työuransa alussa oleville yksityisen sektorin juristeille. Stressi johti uniongelmiin, ja jotkut kollegoista joutuivat uupumuksen vuoksi sairauslomalle. Mediapuheiden luomat mieli. Enimmäkseen päinvastoin. Olin ihan loppu. Sen tulokset olivat karuja erityisesti asianajotoimistojen osalta: puolet asianajoalalla työskentelevistä vastaajista kertoi tekevänsä laittoman paljon töitä, ja kaksi kolmasosaa teki ylitöitä ilman minkäänlaista korvausta. Vappuaattoiltansa työpaikalla viettävä asiantuntija. 73 prosenttia oli kokenut uupumuksen oireita. Aamukahdeksaksi takaisin töihin. 42 IMAGE KESÄKUU 2019 nimettöminä työpaikkojensa arjesta, kuten masennusja nukahtamislääkkeiden käytöstä ja uupumuksesta. Asianajotoimistoissa on ollut tapana vedota pykälään, jonka mukaan yritysten johtoporras voidaan jättää työaikalain ja siten esimerkiksi ylityökorvausten ulkopuolelle. Samaa mieltä on oltu jo pitkään myös Suomen Lakimiesliitossa. Ainakin Castrén & Snellmanin Suzanne Simon-Bellamylla on sekä kylläinen perhe-elämä että ura liikejuristina. Joka tapauksessa yritystä on.” Vielä siitä 45 minuuttia -jaksosta: siinä kuvatut karmeudet eivät hänen mielestään aivan vastanneet todellisuutta. Aina siellä oli eläviä zombeja.” Erityisesti ohjelmassa hämmästeltiin sitä, että toimistot näyttivät vähät välittävän työaikalaista, joka määrää esimerkiksi enimmäistyömääristä, ylitöiden korvaamisesta ja työaikakirjanpidosta. Osittain tulokset yllättivät, kertoo Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Jenny Rintala. Ratsastustunti on kerran viikossa, jumppa arkiaamuisin ja viikonloppuisin. Tahti oli tiukkojen määräaikojen takia pippurinen: Pakerrusta toimistolla aamuviiteen, sitten kotiin suihkuun ja nukkumaan tunniksi. Sitten joku tuli yllättäen antamaan tehtävän, jonka piti valmistua seuraavaksi aamuksi. Seuraavana vuonna virasto aloitti alueellaan sarjan työsuojelutarkastuksia, jotka kohdistuivat asianajoja lakiasiaintoimistoihin. Kun hän puhuu kahden elämänalueen yhdistämisestä, näyttää hän siltä kuin jutustelisi pölypussin vaihtamisen tai aamupuurokattilallisen kaltaisista arkipäiväisyyksistä – mistä hän tietysti puhuukin. Olitkin yöhön asti.” Kun sopimuksia viimeisteltiin, työviikot saattoivat venyä jopa 80-tuntisiksi. S amoihin aikoihin, kun nuorten asianajajien työtaakkaa nyrkkipyykättiin julkisesti, kolmekymppiset Tea ja Salla aloittelivat uraansa Esplanadin suurissa asianajotoimistoissa. Arkea ei juuri voinut suunnitella etukäteen. Myönnettäköön, että aluksi vaippa-arjen ja työn yhteen sovittaminen jännitti. Mukana on myös kaikilla asiantuntija-aloilla yleistä, ylitsekiehuvaa täydellisyydentavoittelua, jota kuplamuoviin eristäytynyt työyhteisö vain ruokkii. Pian hän huomasi, että vaihtolämpöistä työrytmiä oli lähes mahdotonta sovittaa muuhun elämään. ”Kello saattoi olla iltapäiväneljä, ja ajattelit, että parin tunnin päästä pääset töistä. Tosin eivät he juuri valita. Jos sanon töissä, että pitää lähteä neljältä, kaikki ymmärtävät hyvin.” Aikaa jää myös ohjatuille harrastuksille. Hänen mukaansa asianajotoimistoista tulee Lakimiesliittoon yhä paljon yhteydenottoja, jotka liittyvät ongelmiin työaikalain noudattamisessa ja lomissa. Kyse oli sentään alasta, jolla lain noudattamisen luulisi olevan kunnia-asia. Kun valvontarupeama päättyi vuonna 2016, oli yhteensä 58 toimistoon tehty tarkastus, johon kuului työpaikkakäynnin lisäksi henkilöstölle suunnattu, työoloja käsitellyt kysely. Toisaalta oppimisella oli hintalappunsa. Sekä Tea että Salla kuitenkin painottavat, ettei raivopäinen työnteko johtunut siitä, että esimiehet olisivat pakottaneet siihen tai vaikkapa uhanneet osoittaa ovea, jos töitä ei paiskinut tarpeeksi. Alan sisällä ongelmista oli puhuttu jo pitkään. Ei mistään ylimaallista organisointikykyä vaativasta temppuradasta. ”En taida tehdä ammatillista itsemurhaa ja ryhtyä arvioimaan, miten hyvin alalla noudatetaan lakia nykyisin. ”Laitat minut pahaan asemaan!” hän parahtaa. Kyse on osin työn luonteesta ja kulttuurista, sanoo Salla. Kuulostaa harshilta sanoa tämä, mutta niin se vain toimii.” Työahmatti ei siis ole pakko olla, joskin se, miten helppoa rajanveto on, riippuu osin erikoistumisalasta. Ohjelma oli kuorrutettu dramaattisilla kuvapätkillä, jossa toimistojen ikkunoissa loimottivat kelmeät valot mustenevassa illassa
KESÄKUU 2019 IMAGE 43 Emma Halminen
44 IMAGE KESÄKUU 2019
Tahtoisitko jonain päivänä edetä toimiston osakkaaksi, pyramidin huipulle. Ilmeisesti riittävät. Entä kun tulee tappio. Juristin koulutus ja työ opettavat näkemään lähestyvät riskit jo kilometrien päästä, mikä saa harkitsemaan kaksi tai kymmenenkin kertaa, ennen kuin lähtee mukaan uusiin tempauksiin. Tästähän työntäyteisissä vapuissa ja tunnin yöunissa on viime kädessä kyse: voittamisesta. Vapaavuori-Vartiainen kuuluu tähän joukkoon, sillä hän on erikoistunut rikosja riita-asioihin. Joka tapauksessa Rintalalle jäi tarkastuskierroksen perusteella käsitys, että toimistot ovat viime vuosina pyrkineet parantamaan työhyvinvointia monin tavoin. ”Se on korkea luku.” Työaikakirjanpito täytti lain edellytykset vain alle puolessa toimistoista. Juttua varten tietoja ovat antaneet myös Suomen Asianajajaliiton pää sihteeri Minna Melender ja Helsingin kaupunginkanslian järjestelmä päällikkö Pekka Vuori.. ”Saan haastaa itseäni. Lakimiestennis. Tiimisulkis. ”Koska moni toimisto on parantanut tapojaan, huonot erottuvat nyt joukosta entistä selkeämmin.” Suuret toimistot jättänyt Salla uskoo, että osa kiitoksesta kuuluu millenniaalisukupolvelle, joka katsoo työtään erimerkkisillä kiikareilla kuin monet alan konkarit. Ensin istutaan käsittelyssä oikeussalissa vaikkapa kahdeksan tuntia. Jos tulee voitto, tunne on pakahduttava. Voittoja toimistolle rankingeissa, jotka perustuvat asiakaspalautteeseen ja joita alalla seurataan haukansilmin. Sitten aletaan valmistautua seuraavaan päivään, jolloin edessä on sama uudelleen. (Varo vain: niinkin iloiset asiat kuin uuden kodin ostaminen tai naimisiin meneminen voivat myöhemmin muuttua painajaisiksi!) Jotain varovaisuudesta kertoo esimerkiksi se, että Castrén & Snellman jopa kehaisee verkkosivuillaan, että viestii nykyisin aktiivisesti sosiaalisessa mediassa. Neuvottelutilat on nimetty klassikkoelokuvien mukaan. Voittoja asiakkaille käärimällä näille rahakkaita diilejä. Ja erityisesti Vapaavuori-Vartiaiselle: voittoja oikeussaleissa. Kolmasosalla toimistossa oli siihen liittyviä puutteita, joita tarkastajat ohjeistivat korjaamaan. Tyypillinen puute oli se, että kirjaa pidettiin pelkästään asiakkaalta laskutettavista työtunneista. KESÄKUU 2019 IMAGE 45 kuvat valkokaulusorjista, jotka raatavat kiiltävissä hikipajoissa lääkkeiden voimin, eivät pitäneetkään paikkaansa. Tosin jähmeäkin hevonen kääntyy, kun vähän patistaa. Jos tapaus on ollut oikein työläs, sitä hoitanut ryhmä voi juhlistaa onnistumista vaikkapa juomalla lasilliset kuohuvaa toimistolla. ”En itke itseäni uneen”, Vapaavuori-Vartiainen sanoo ja naurahtaa. Mutta ei se arkea ole. Silloin Vapaavuori-Vartiainen saattaa ilakoida käytävillä kollegoille. Rocky, Pulp Fiction, Citizen Kane, Forrest Gump, BenHur. Voittoja tiimille ja itselle projektissa nimeltä työelämä. Kansainvälinen tausta on myös 35-vuotiaalla asianajajalla Tuuli Vapaavuori-Vartiaisella, sillä hän on opiskellut niin Virossa, Ruotsissa kuin Suomessakin. E versheds Sutherlandin konttori nojailee kevätaamun kituliaisiin auringonsäteisiin. Silti aina on jotain tehtävissä, ja juttuja ajetaan täysillä loppuun saakka.” Tänä vuonna täyteen tulee kymmenen vuotta yhtiössä, jos sen edeltäjä asianajotoimisto Bützow lasketaan mukaan. Ja sanoo lopulta: ”Kyllä se tavoitteena on.” . Tietenkin. ”En mieti sitä päivittäin… siihen kypsytään ja kasvetaan”, Vapaavuori-Vartiainen miettii pitkään. Aulassa tököttää telineessä suuria, mustia mainossateenvarjoja, jollaisen satunnainen kävijä voi napata mukaansa. Tosin paremminkin sisäsiisteihin valkokaulustapauksiin kuin mihinkään, mistä tavataan käyttää alamaailmalta kalskahtavaa sanaa rötös. Niiden lisäksi työpäivään mahtuu toki paljon muutakin. Vain pienehkö osa suurten toimistojen asianajajista on tosielämän allymcbealeja, joiden perusarkea on argumenttien tulittaminen tuomarin ja vastapuolen edessä. Talvivaara-tapauksen kaltaiset massiiviset oikeudenkäynnit voivat kestää viikkoja, ja niihin saattaa osallistua samasta toimistosta useita asianajajia. Kun Talvivaara Sotkamo -kaivosyhtiön ympäristörikostapausta käsiteltiin Rovaniemen hovioikeudessa syksyllä 2017, edusti VapaavuoriVartiainen kollegojensa kanssa yrityksen konkurssipesää. Myös hän kehuu työtään ja toimiston välitöntä ilmapiiriä niin vuolaasti, että virnistys käväisee silmänurkissa saakka. Suomen asianajotoimistojen joukossa Eversheds Sutherland on poikkeuksellinen: alan globaali ryhävalas, joka toimii 34 maassa. En tiedä, mitä voisin enempää työltä toivoa.” Vapaavuori-Vartiainen istuu valoisassa neuvottelu huoneessa ja pyöräyttää auki kuplavesipullon. Konsulttikielen muotisanaa ketterä ei ole tavattu yhdistää ensimmäisenä asianajotoimistoihin, sillä alaa luonnehditaan konservatiiviseksi. Se on iso haaste alalle, joka on tarjonnut työntekijöille lähinnä hyvää rahallista kompensaatiota muun elämän uhraamisesta.” Muutos ei käy sarjatulena. ”Vain todella harvassa toimistossa se oli terveyttä vaarantavalla tasolla.” Sen sijaan merkille pantavaa olivat juuri epäselvyydet työaikalain soveltamisessa. Toinen kysymys on, riittävätkö toimistoon kannetut hedelmäkorit tai edes Hollannin-retket, jos alalla rikotaan yhä työaikalakia. Vapaavuori-Vartiaisen erityisala ovat ympäristörikokset. ”Eivät he tahdo vain isoa asuntoa, autoa ja venettä, vaan myös merkityksellisyyttä ja sitä, että työ tekee onnelliseksi. En pysty muuttamaan mustaa valkoiseksi. ”Asenteet ovat muuttuneet viime vuosina huomattavasti terveempään suuntaan: on alettu ymmärtää, että työntekijöiden jaksamisesta huolehtiminen on koko alan etu”, hän toteaa. ”Joskus tietää jo etukäteen, ettei juttu tule menestymään. Samaa sanoo työntekijöiden etua valvovan Lakimiesliiton Jore Tilander. Nyt toimistoissa näkee vaikkapa juuri farkkuja, ilmastoaamiaisten kaltaista kiinnostusta ajan hermoa kohtaan ja monilta muilta asiantuntijaaloilta tuttuja oheismukavuuksia ilmaisista hierontakäynneistä viikonlopun mittaisiin virkistysmatkoihin. Niin käy ehkä kerran vuodessa. Vuoden voittaja sähläilyssä. . Alvar Aallon suunnittelema koruton toimistolaatikko, valmistunut 1964, Fabianinkatu 29, mutta aivan Esplanadin kyljessä. Ikkunalaudalla jököttää rivi pokaaleita. Hän on huomannut, että nuoret juristit hakevat konttorissa istutuilta tunneilta ”kokonaisvaltaista kokemusta”. ”Psyykkisistä ja sosiaalisista syistä johtuva kuormitus oli alalla hyvin samankaltaista kuin muissa vastaavissa asian tuntijatehtävissä”, Rintala huomauttaa
46 IMAGE KESÄKUU 2019
Silti ne näyttävät kaikki samalta.. KESÄKUU 2019 IMAGE 47 TeksTi julia thurén kuviTus ulla donner Tälläkin hetkellä lukemattomista helsinkiläisasunnoista remontoidaan juuri oman näköisiä koteja
i se vaarallista ole, mutta kaikki eivät ole yhtä innoissaan siitä, että asuntojen pinnat remontoidaan uusiksi muutaman vuoden välein. Sen sijaan omistusasunnossa tekosyitä ei enää ole, vaan keittiön kaappien tyylikkyys tai nuhjuisuus kertoo asujansa arvoista ja ennen kaikkea mausta. Eikä se ollut kehu. Kannoimme puolisoni kanssa tavaramme asuntoon tekemättä minkäänlaista remonttia. ”Sillä on paljon väliä, olemmeko eläneet lapsuutemme Lundioiden, kirjojen ja pianojen keskellä vai vahakangaspöytäliinojen ja urheilupokaalien.” Heikkilä tietää, miltä suomalaisissa kodeissa näyttää ja miten ne on remontoitu. Ei tarvitse olla designia, mutta omaa silmää täytyy miellyttää”, nimimerkki Oma koti kullan kallis kommentoi. Se on hyväkuntoinen ja perussiisti, muttei täydellinen. Suuri yleisö oli eri mieltä. ”Toisaalta, ei kai se kauhean vaarallista ole kuvitella, että meillä on oma persoonallinen makumme. Nyt kodistamme tuli vaalea ja raikas, eli edellä kuvatun näköinen. Loppujen lopuksi lehtien kodit näyttävät hyvin samankaltaisilta. Me Naiset teki pian tämän jälkeen Mähkästä artikkelin, jossa esiteltiin kiinnostavana näkökulmana sitä, että ihminen ei ole käyttänyt rahaa remontoimiseen ja sisustamiseen. Oikeastaan siitä on tullut vahingossa Riksmanille ja hänen. Remontin jälkeen koti näyttää ja tuntuu meiltä. Hän on ollut mukana Suomen Akatemian rahoittamassa suuressa projektissa, jossa on tutkittu kymmenen vuoden välein, vuosina 2009 ja nyt 2019, suomalaista makua. Siinä, että kodit näyttävät tietyn viiteryhmän sisällä hyvin samanlaisilta, ei Heikkilän mukaan ole mitään ihmeellistä. enkilökohtainen maku on harha”, sanoo sosiologi Riie Heikkilä. Tällä hetkellä Heikkilä on jälleen kiertämässä ihmisten koteja. Kun sitten ostimme isomman kodin, ystävät alkoivat kysellä, paljonko asuntoa pitää remontoida. Samaa mieltä olivat myös noin viitisenkymmentä ihmistä, kun kyselin Instagramissa, miksi ihmiset ovat rempanneet omistusasuntojaan ennen sisälle muuttoa. ”Minusta kodin pitää olla oman näköinen. Tekee pienen pintaremontin. ”Minua kammoksuttaa, että ihmiset laittavat tuhansia euroja keittiöremontteihin vain esteettisistä syistä, vaikka entinenkin kyökki toimi. Eli sinne pitää mielellään hankkia vaalea parketti, jos varaa niin kalanruoto. Parisuhteen tuhoutumisen, taloudellisen tasapainon järkkymisen ja mielenterveyden heilahtelun uhalla remontoimme kuukauden ajan kuin hullut. Tosin keittiön kaapistot hankittiin Ikeasta, sillä budjetti haettiin kahden keskipalkkaisen ihmisen tililtä. Toisaalta, olisi aika tylsää, jos jokaisen jutun perässä sosiologi kommentoisi puisevasti, kuinka kodissa näkyy, miten jälleen kerran ihmiset ovat kotitaustansa tuotteita. Helsingöltä, ja tällä hetkellä omannäköisyyteen ei kuulu yläkaappeja, vaan seinä on rosoista tiilitai betonipintaa. Välillä kodeista löytyy jotain poikkeavaa ja persoonallista, joku on tuonut vaikkapa ulkomaanmatkalta omaperäisen maton tai sisustusesineen. ”Persoonallisissa” kodeissa pyöri samat designhuonekalut, taulut ja sisustusesineet. Sosiologiassa ajatellaan tunnetusti, että maku onseurausta yhteiskunnallisesta asemasta ja luokasta, koulutuksesta ja nyt viimeisimpänä siitä, minkälaista sosiaalista mediaa kuluttaa. ”Mutta luultavasti joku muukin on käynyt siinä maassa”, Heikkilä sanoo. Kuvio oli taas sama: ihan siisti 2000-luvun alun keittiö, mitäänsanomattomat laminaatit lattioissa. En ikimaailmassa viihtyisi kodissa, jossa on edellisten asukkaiden hylkäämiä huonekaluja ja kauhtuneita räsymattoja. Jos vessasta halutaan oman näköinen, sinne kaakeloidaan hunajakennolaatat. En vielä tuolloin ymmärtänyt, että näin ei voi tehdä. ”Ihmiset eivät siedä enää patinaa”, sanoo tutkija ja rakennusrestauroija Elina Riksman. Kuitenkin tietyn luokan sisällä kodit saattavat muistuttaa paljonkin toisiaan. Ei sijoittamista, vaan sitä, että ihminen suostuu asumaan jonkun toisen valitsemien punaisten ja kiiltävien keittiönkaappien keskellä. Jälkikäteen tajusin, että jokainen normaali viitekehykseni ihminen vähintäänkin laittaa uusiksi keittiön, kaataa yhden seinän, hioo tai vaihtaa parketin ja maalauttaa asunnon lattiasta kattoon. Ja niin me remontoimme. Tällä kertaa kaikki tätini miestä myöten kehottivat, että ”kannattaa fiksata keittiöstä sellainen, että siellä viihtyy, se nostaa myös asunnon jälleenmyyntiarvoa”. Asuimme kaksi vuotta toisten näköisessä asunnossa, ja näin jälkikäteen ajateltuna se tuntui väärältä. Noin 1?500 vastaajan joukosta valitaan noin 25 kotitaloutta, joissa tutkija vierailee ja ottaa valokuvia kirjaan. Rahaa pitää käyttää fiksummin kuin kalliisiin huonekaluihin ja turhiin remontteihin”, Mähkä kommentoi jutussa. Voihan se olla aika lohdullistakin”, Heikkilä sanoo. Ainakin vessan mosaiikkilaatoista pitäisi päästä eroon, sillä ne eivät ole enää kenenkään sielun peili. ”Oman näköinen” toistui kommentista toiseen. Pinnat ovat vaaleita, harmaita tai puunsävyisiä. Kun sijoitusbloggaaja Merja Mähkä kertoi Helsingin Sanomissa (9.9.2017), että muuttaessaan Merihakaan hän ei ollut repinyt alas asunnon vanhaa keittiötä vaan sijoitti rempasta säästyneet rahat, moni ihmetteli. Tähän liittyy myös vahvasti ajatus siitä, että siirtyessä vuokra-asunnosta omistusasuntoon ihminen saa ”vihdoin” toteuttaa itseään kodissaan ilman, että kaikesta täytyy kysyä vuokranantajalta. Tutkijat kysyvät ihmisiltä, miten nämä harrastavat, viettävät vapaa-aikaansa ja kuluttavat kulttuuria. Remontointi ei sinänsä ole Riksmanille ongelma, päinvastoin. n radikaalia olla remontoimatta vasta ostettua vanhaa asuntoa. Mutta mitä tämä oman näköinen sitten tarkoittaa. Toisin sanoen kodin ulkonäkö kertoo taustasta. 48 IMAGE KESÄKUU 2019 stimme ensimmäisen asuntomme vuonna 2011, kaksion Helsingin kantakaupungista. Eräs vastaaja kertoi: ”Ostin syksyllä ensiasuntoni: asunnon, jossa olin asunut jo usean vuoden ajan tyytyväisenä vuokralaisena. Olohuoneen seinät oli maalattu eri ruskean sävyillä niin, että ystäväni kutsui huonetta kolmen suklaan jäätelöksi. Tätä vasten tuntuu omituiselta lukea sisustuslehtien tarinallistettuja juttuja, joissa graafikkoja taiteilijapariskunta kertoo, miten lapsuudenkodista peritty patinoitunut vanha punaiseksi maalattu senkki tuo mukavaa persoonallisuutta vaaleaan sisustukseen. Siinä oli mitäänsanomaton mutta siisti 1990-luvun keittiö ja hyvässä kunnossa olevat ruskeat laminaattilattiat. Tämä kaikki muodostaa tietynlaisen normin siitä, miltä kodissa olisi hyvä näyttää. Tämän huomasi jo 1990-luvulla sosiologi David Halle tutkiessaan newyorkilaisia koteja – ne paljastuivat hyvin samankaltaisiksi. Hän on huomannut, ettei suomalaisissa kodeissa vallitse mitään selkeää yhtenäiskulttuuria, vaan kodit eroavat paljon sen mukaan, asutaanko vaikka Kalliossa vai lähiössä. Ennen muuttoa asunnosta on tehtävä oman näköinen. Heti, kun asunto oli omissa nimissäni, aloin nähdä tutussa ja kotoisassa asunnossa epäkohtia, jotka halusin korjata.” Oikeastaan vuokra-asunnossa on hyvä tekosyy asua vähän sinnepäin olevassa keittiössä, sillä eihän siihen itse pysty täysin vaikuttamaan. Oman näköinen keittiö tilataan A.S
KESÄKUU 2019 IMAGE 49
Kun maalaa yhden seinän, ympärillä olevat seinät alkavat näyttää kuluneilta. Riksman arvostaa nimenomaan patinaa ja alkuperäisiä materiaaleja, mutta sellaisten kohteiden löytäminen on kuitenkin melko harvinaista. Kukkatapetit ja ruskeat keittiönkaapit ovat vain tuntuneet silmään tavalliselta, siltä miltä muissakin kodeissa näyttää. Harrastamme puusepällä teetettyjä listoja, paperitapetteja ja itse sekoitettuja pellavaöljymaaleja.” Seuraavaksi pari löysi Maunulasta 1950-luvun rivitaloasunnon, jonka entisöinnin yhteydessä asuntoon rakennettiin vanha 1950luvun keittiö. Usein silmä ei myöskään näe, että jokin asia on trendi, vaan se tuntuu neutraalilta. 50 IMAGE KESÄKUU 2019 puolisolleen Joni Rouskulle elämäntapa ja ammatti. Riksman tunnistaa hyvin ajattelutavan – ja näkee siinä omat sudenkuoppansa. ”Otetaan esimerkiksi omakotitalon pihalla oleva viehättävä vanha pihasauna, joka on kulunut mutta käyttökelpoinen. Suurin piirtein sama aika tarvitaan, että silmä alkaa pitää vanhaa taas hyvännäköisenä. Tuskin 1970-luvullakaan kukaan on kuvitellut, että onpa meillä nyt aivan uskomattoman värikästä täällä kotona. Ensin Riksman ja Rousku ostivat Helsingin Hermannista vanhan 1910-luvun asunnon, jonka he entisöivät. Itse esimerkiksi olin jo repimässä asunnostamme 1950-luvun alkuperäiset seinään rakennetut kaapit irti modernin ja kätevän Inari-säilytysjärjestelmän tieltä. ”Voiton tavoittelu ei ole ollut kuitenkaan toimintaamme ohjaava tarkoitus, vaan olemme aina remontoineet itsellemme kotia, materiaaleissa ja työtunneissa säästämättä. Sitten vanha keittiö alkaa pistää silmään ja lopulta kaikki pinnat täytyy uusia. Vaikkapa se, että 2000-luvun alussa ihan kaiken piti olla valkoista aina lautalattioista lähtien, tuntui vain luonnolliselta, nyt sen tunnistaa ajan muodiksi. Nyt pari asuu ja remontoi 1920-luvun puutaloa Puistolasssa. Riksman sanoo, että yleensä rakennussuojeluasioissa kolmekymmentä vuotta on ajanjakso, jonka jälkeen rakennusta aletaan pitää arkkitehtonisesti kiinnostavana ja arvokkaana. Jos nyt remppaa saunaan trendikkäät mustat lauteet ja led-nauhat, tila näyttää luultavasti täydellisen juntilta kymmenen vuoden päästä. Moni ajattelee, että remontti kannattaa tehdä ennen kuin tavarat kannetaan sisään, sillä tyhjää asuntoa on helpompi laittaa. Siinä menetetään tuntuvasti historiaja esteettistä arvoa, mikäli mitään vanhaa ja kulunutta ei siedetä vaan kaikki pitää tuunata uusiksi.” Ongelma on siinä, ettei asuntoon pääse syntymään kerroksellisuutta. Asuntojen remontoinnin ohessa he pyörittävät Rakennusperintöä! Rousku & Riksman -restaurointikollektiiviaan, joka kouluttaa ja tutkii kaikkea kotimaiseen rakennusperintöön liittyen. Toisaalta tällöin päätyy tekemään nopeita päätöksiä. ”Tekemisemme on sellaista restaurointihekumointia. Sen sijaan 2000-luvun alussa remontoitu keittiö täytyy nyt rempata. Emme siis puhu mistään flippaushommista.” Flippaaminen on asuntosijoittajien perustermi, ja tarkoittaa sitä, että ostetaan pommikuntoinen sijoitusasunto edullisesti, asennetaan siihen halvat laminaatit ja edullinen uusi keittiö ja myydään se parinkymmenen tonnin voitolla eteenpäin. ”Nykyään monessa vanhassa asunnossa pintamateriaalit ovat nopeasti kuivuvia latekseja ja helppoja vinyylitapetteja ja taloissa vanhat puuikkunat on vaihdettu uusiin. En halua maksaa jonkun muun tekemästä kipsilevyja laminaattiremontista.” Riksman ymmärtää hyvin, miten remonttikierteeseen päädytään. Entisöintiä on arvostettu, sillä myydessään valmiin kodin pari on saanut jokaisesta asunnosta voittoa seuraavan kohteen remontointia varten
KESÄKUU 2019 IMAGE 51
Olen viimeiset puoli vuotta seurannut silmä kovana Eeva Kolun Insta Storyistä hänen remonttinsa etenemistä. Paitsi että remontti on rituaali, jossa vanha muutetaan uudeksi, pintaremontilla myös puhdistetaan koti muiden ihmisten saastasta. Mikäli asunnossa on alkuperäisiä rakennusosia jäljellä, niiden säilyttäminen ja korjaaminen on Riksmanin mukaan usein remontoimista varmempi valinta sekä tyylillisesti että arvon säilyttämisen kannalta. Jos taas ovenkarmissa lukee vasta pois muuttaneiden asukkaiden lapsen pituuden mittajälki, se tuntuu nuhjuiselta, joten merkinnät pitää pestä tai maalata pois. Riksmanin mukaan tässä huomaa eron maakuntiin. Koti on yksityistä reviiriä, jossa eletään, kulutetaan kulttuuria, ollaan alasti ja omissa oloissaan. Samalla mietin, miltä näyttäisi time lapse -video, jos kamera olisi asetettu kalliolaiseen tai punavuorelaiseen asuntoon sata vuotta sitten: yksiöissä ja kaksioissa on täytynyt asua ainakin kymmeniä ihmisiä, joista moni on remontoinut tai vähintään jynssännyt asunnostaan omaa pesää. Mutta kuka tämä ”joku” on ja ketä varten me sitten kotimme remontoimme, itsellemme vai muille. ”Esimerkiksi lasi, josta joku toinen on juonut, on likainen, mutta lasi, josta itse vielä juon, on puhdas, kunnes laitan sen tiskiin. Asuntojen on täytynyt käydä läpi valtavia muodonmuutoksia. ”Moni kertoo remontoivansa kotiaan nimenomaan itselleen mutta päätyy ikään kuin täyttämään valinnoillaan odotuksia, jotka ovat vallitsevan maun ja trendien sanelemia. Kodista tulee eräänlainen julkinen esitys. (Puhun kokemuksesta, sillä annoimme oman vanhan keittiömme virolaiselle remppamiehelle, joka ilmeisesti kuljetti sen Tallinnaan.) Onkin ironista, että usein remontoidaan siksi, että asunto säilyttäisi arvonsa, mutta monesti käykin toisin päin. Myös sisustuksessa oman elämisen jäljet ovat hyväksyttäviä, mutta vieraiden jälkiin ei liity muistoja eivätkä ne ole osa oman elämäni jatkumoa.” Hänen mukaansa inhimilliselle kulttuurille yleensäkin on tunnusomaista pyrkimys hallita ympäristöä. 52 IMAGE KESÄKUU 2019 uudestaan, sillä se näyttää väärällä tavalla eli liian vähän vanhalta. Historian ja tarinoiden pitää olla tarpeeksi kaukana, liian lähelle tullut tarina on likaa. ”Positiivisessa mielessä pyrkimys puhtauteen merkitsee vastuun kantamista ympäristöstään ja siitä, että korjataan vanhaa kuntoon. Vaikka pitäisi asuntoa loppusijoituspaikkanaan, takaportti myymiseen täytyy aina olla olemassa, jos tulee ero tai elämäntilanne muuttuu muuten. Nyt olen tyytyväinen, etten lopulta kaatanut eteisen seinään rakennettuja kaappeja, sillä laiskuus iski ja ajattelin, että ne voidaan vaihtaa myöhemmin. Uudeksi remontoitu taas näyttäytyy valoisana, puhtaana, kauniin elämän tyyssijana, jossa mieli lepää. Aikataulu paukkuu, sähkömies tekee oharit, remppamiestä pitää valvoa niin kuin itsetuhoista kaksivuotiasta ja se Stalan tiskiallas ei saavu, vaikka miten uhkailtaisiin maahantuojaa ja hänen koko sukuaan. emonttihelvettitarinat ovat sukupolvemme armeijajuttuja. Välillä tuntuu myös siltä, että oman kodin remppa on pelkkä pohjatyö, jota täytyy sitten ylläpitää muutaman vuoden välein, jotta kukaan ei kuvittele, että olen sielultani pölyttynyt. Jos joku aidosti tykkää delfiineistä, hän saattaa kursailematta myös asentaa delfiinilaatat kylpyhuoneeseensa”, Riksman sanoo. Kerrostalon pintaremppa riittää mainiosti, rintamamiestalon remontoijat lasketaan jo hieman hassahtaneiksi sotahulluiksi. Kierrätysryhmät kiihdyttävät uusimisen tahtia, sillä kun vanha keittiö alkaa näyttää nuutuneelta, sen voi antaa ilmaiseksi pois Tori.fin kautta kokematta sen suurempia tunnontuskia ihan hyvän keittiön alas repimisestä – sehän meni eteenpäin, varmasti hyvään kotiin. Heikkojen pääomien ihmiset eivät puhu samalla tavalla sisustamisesta kuin keskiluokka ja siitä ylöspäin olevat ihmiset.” ?. Toisaalta Riksman arvostaa myös kerroksellisuutta: sitä että 1960-luvun tammiviilutettujen keittiönkaappien pariksi hankkii vaikkapa uudet alakaapit ja laadukkaat tasot. Sama pätee sisustusohjelmiin: Kun niissä näytetään vanhaa seepian sävyistä tai mustavalkoista kuvaa remontoimattomasta kodista, sitä oikein paheksuu mielessään, miten noin kulahtanutta onkin. Riksman esimerkiksi sanoo, että tämän hetken avokeittiötrendi ei välttämättä toimi 1900-luvun alun asunnoissa, sillä seinien kaataminen saattaa saada asunnon näyttämään mittasuhteiltaan epätasapainoiselta. Vasta ostetun kodin remontti itsessään on rituaali, jonka avulla koti alkaa tuntua kodilta – ja itsekin siinä sivussa vähän kasvaa ja aikuistuu. Tuntuu ikävältä, jos joku ajattelee vaaleansinisen lastenhuoneeni olevan ”niin 2014”. Toisaalta puhtauspyrkimys voi olla ympäristön kannalta myös huono asia, sillä siihen saattaa liittyä sekin, että kaikki vanha heitetään pois.” un ostaa kodin, niin ei kehtaa jättää sitä sen näköiseksi. Niinpä remontoija joutuu miettimään, mikä miellyttäisi mahdollisimman monen silmää. Nimittäin tietynlaista historian havinaa ja kerrostuneisuutta arvostetaan – kunhan se on tarpeeksi kaukana. Professori Olli Lagerspetz tunnistaa ajatuksen. Jos 1950-luvun alkuperäisten keittiöiden kaapinovesta löytyy käsin kirjoitettu vanha resepti, se on pittoreskia ja ihanaa. Toisaalta se on myös eräänlainen kulissi, jossa esiinnytään tilan haltijoina sekä siellä käyville vieraille että nykyään myös sosiaalisen median kautta suuremmalle yleisölle. Lagerspetzin mukaan onkin vaikea vetää rajaan siihen, mikä puhtauden pyrkimyksissä on kulttuurista ja mikä kumpuaa eläimellisistä vaistoista. Muiden lioista puhdistautuminen tuo myös turvallisuuden tunnetta. En enää vaihtaisi täyspuisia kaapistoja missään nimessä alumiinisysteemiin – ja ehkä alkuperäiset ovat tosiaan arvokkaammat kuin uudet olisivat. ”Sisustaminen liittyy vahvasti myös taloudelliseen ja kulttuuriseen pääomaan. Liasta kirjoittanut filosofi ajattelee, että fyysinen ympäristö, etenkin sellaiset asiat kuin vaatteet ja koti, ovat oman persoonallisuuden jatkeita, joskus hyvin konkreettisestikin. Pääkaupunkiseudulta katsottuna on tervehdyttävää seurata Rintamamiestalo-ryhmän keskustelua Facebookissa, kun ihmiset remontoivat kotejaan miettimättä pelkästään niiden jälleenmyyntiarvoa. Vuokralla ihmiset tietävät, ettei kannata tehdä mitään isoja remontteja, kun koti ei kuitenkaan jää itselleen”, kommentoi eräs Instagram-kyselyyni vastannut remontointitarvetta. Naimisiin meneminen tai lapsen saaminen eivät ole mitään verrattuna siihen stressin määrään, minkä remontoija selättää. Ihmiset voivat luulla, että olet itse sen remontoinut sellaiseksi. Kun valitin kuukauden mittaisen remontin kauheudesta äidilleni, hän kertoi painokkaasti, että ensimmäinen kodin remontti tekee lapsesta aikuisen. Remonttitarinat myös kiinnostavat ihmisiä tavattomasti. Tällaista pesänrakennusta voidaan pitää tyypillisenä myös eläimillä. Tosin se, mikä lasketaan saastaksi, ei ole yksiselitteistä. Nimittäin etenkin pääkaupunkiseudulla omistusasunto on miltei pakko nähdä kodin lisäksi sijoituksena, sillä siinä on kiinni niin paljon rahaa, puolikin miljoonaa. Toisaalta mikään ei ole niin tyydyttävää kuin katsoa ennen ja jälkeen -kuvia remonttiblogeista. Tästä syystä pintaremontissa on usein pakko ajatella oman esteettisen silmän lisäksi myös seuraavaa ostajaa. Elintason noustessa sisustus on ollut yksi keino tehdä distinktiota eli erottautua muista. Riie Heikkilä näkee kodin siitä erityisenä paikkana, että sillä on kaksijakoinen funktio
Parhaimmillaan keskustelurobotit voivat tehdä mielenterveys palveluille saman kuin Tinder sähköiselle seuranhaulle: tehdä niistä yhä arkisempia ja madaltaa käytön kynnystä. Se löytyy samasta kirppisryhmästä. Kartellin 60-lukulainen muistuttaa erehdyttävästi roskista. Tosin tästäkään robotista ei ole ihmisterapeutin korvikkeeksi, painottaa Auntien perustaja ja toimitusjohtaja Mervi Lamminen. KESÄKUU 2019 IMAGE 53 vasta nupuillaan, etteivät he rohkene mennä ihmisauttajan puheille. Saaja tajunnut viimeistään joulupäivänä, että ei ole koskaan valmistanut yhtäkään pataruokaa eikä aiokaan. Mutta sitä, millaisilla sovelluksilla se onnistuu parhaiten, ei hänkään lähde ennustamaan. Se alkaa toistaa jo kertaalleen kuulemaani esimerkkitarinaa kaiken nähneestä Silasnimisestä leivänpaahtimesta, jonka läsnäololla on työpaikalla nykyisin rau hoittava vaikutus. Latinankieliseltä nimeltään blogimatto. Tällä kertaa se unohtaa, mitä opetti minulle juuri eilen vaikeuk sien kasvattavasta vaikutuksesta. ”Olenko oikeassa?” . Kuten professori Toivonen, myös Mervi Lamminen uskoo, että tekoälyllä on runsaasti potentiaalia parantaa ihmisten henkistä jaksamista tulevaisuudessa. Toiset käyttäjät taas robotti voisi ohjata eteenpäin.” Millaista mielenterveysrobotin kehittäminen on. Ruotsalaishylly tuli suosituksi vahingossa, kun kaksi IT-nörttiä taikoi unohtuneesta brändistä menestyjän. Aarnio-asteikolla vain rahtusen tarpeellisempi kuin lähinnä likaisen pyykin kasaustelineenä käytetty muovinen Puppy-koira. Mustavalkoraidallinen somehitti on tehnyt tilaa koristeellisille paimentolaismatoille asuntojen paraatipaikoilla mutta ei lentänyt vielä roskiin. (”Kauhee kriisi, yks mahamakkara/istun kumarassa tääl Artekin jakkaralla” –Pyhimys). Saisiko palvelun tunnuksena olevan tätihahmon näyttämään keskustelun aikana siltä, että se kirjoittaa. TEKSTI LAURA FRIMAN Ku va t va lm is ta jie n. Asetetaan useimmiten strategisen näytösluontoisesti ikkunalaudalle. ”Niinpä. Instagramin perusteella ainoa sohva, jonka 35-vuotias kaupunkilaisnainen voi vuonna 2019 ostaa. Woebotista se poikkeaa esimerkiksi siinä, ettei se tar joile valmiita repliikkivaihtoehtoja, vaan vastaukset voi kirjoittaa aina omin sanoin. Lammisen mukaan hyvin opettavaista: ”Ensimmäisessä ver siossa botti kysyi, mihin haet ratkaisua. Kun lapsiluku kasvaa, mutta neliöt eivät, Jollan seuraajaksi metsästetään Niemen tehtaiden kerrossänky. Valkoisesta, laatikkomaisesta lastensängystä maksetaan suunnilleen mitä tahansa. Itse en lähtisi hevillä käymään sellaista keskustelua Face bookin Messengerissä”, Hannu Toivonen sanoo. Kymmenen esinettä, joilla erottautuminen on käynyt jo hankalaksi. Sarpaneva-pata Hang It All Block-valaisin String-hylly Combonibili Artekin jakkara Hakolan sohva Tuplakupla Muuramen Jolla Ikean Stockholm-matto Artesaani-wannabeiden Aromipesä 2.0. Yllättävän ajaton tuote, joka näyttää lastenhuoneessa siedettävältä vielä vuonna 2019. Onko sinulla jo nämä. Alvar Aallon tyyriillä klassikkojakkaralla kaatuminen ja kallon kalauttaminen keittiön lattiaan on suomalaislapsen siirtymäriitti taaperoudesta leikki-ikäisyyteen. Miten varjella sielun syvyyksiä kaupallisilta tarkoituksilta ja hakkereilta. Ongelmiakin tietysti on, kuten yksityisyydensuoja. os Piilaaksossa on jo täysi huuma päällä, niin Suomessa mielenter veysala pöhisee vasta orastavasti. Yksikään suomalainen ei tiettävästi ole maksanut Combonibilistään täyttä hintaa, sillä pytinkiä on alennusmyyty systemaattisesti Stockmannin Hulluilla päivillä vuodesta toiseen. ”Kehitämme keskustelurobottia juuri siksi, että saisimme ideoita alan viisastenkiveksi. String ladotaan täyteen pieniä viherkasveja ja vahvasti ylihinnoiteltuja, tanskalaisia sisustusesineitä, joiden käyttötarkoituksesta kenellekään ei ole etäisintäkään aavistusta. Auntien tekoäly esittää käyttäjälle kysymyksiä esimerkiksi alko holinkäytöstä, nukkumisesta ja syömisestä, tarttuu vastausten avainsanoihin ja antaa niiden perusteella neuvoja tai ohjaa muihin palveluihin. Ilmeisesti yrität päättää keskustelun nyt”, robotti vastaa. Suomeksi kommunikoiva robotti on tarkoitettu ensisijaisesti yrityksille työhyvinvoinnin työkaluksi, ja jos palvelun kehittäminen etenee suunnitellusti, lanseerataan se laajemmin ensi vuonna. Saatu joululahjaksi äidiltä. New Yorkin MoMAankin museoitu tuote menetti ylellisen statuksensa siinä vaiheessa, kun sitä alettiin tyrkyttää aikakauslehtitilausten kylkiäislahjana. Kiikkerä kolmijalkainen on ikuistettu myös räp-lyriikoihin. Raivostuttavan eettinen kaluste, jota tuottava perheyritys vaalii pohjalaista puuseppäperinnettä. On kyse terveydentilaa koskevasta, luottamuksellisesta tiedosta. Kehittämiseen on osallistunut psykologeja, psyko terapeutteja ja psykiatreja. Vuosikymmentä myöhemmin käytössä kahvakuulana. Halvin tapa hankkia Eero Aarniota kotiinsa. ”Toiveena on, että robotti auttaisi osaa käyttäjistä kääntämään tilanteen jo varhaisessa vaiheessa niin, ettei varsinaiselle keskus teluterapialle tulisi lainkaan tarvetta. Kymmenen vuoden päästä saatetaan olla aivan erityyppisissä ratkaisuissa, ja silloin mekin ehkä nauramme nykyiselle botillemme.” Jotain samantapaista minäkin mietin – kaikista sympatianpilkah duksista huolimatta –, kun Woebot jälleen yhtenä päivänä sekoilee. Charles ja Ray Eamesin värikäs naulakko takakireille aikuisille, jotka haluaisivat kuvailla itseään leikkisiksi. Harri Koskisen lasikuutiota muistuttava pöytävalaisin lanseerattiin vuonna 1996. Facebookin kaupunginosakirppisten yleisin myytävä on kolhiintunut Muuramen Jolla, jonka kylkeen salaa liimattu Salama McQueen -tarra on mahdotonta irrottaa. Digitaalisten hyvinvointipalveluiden etupenkkiläisiin kuuluu startupyhtiö Auntie Solutions, jonka keskustelu robottia testataan kuluvana syksynä Helsingissä Kalasataman terveys ja hyvinvoin tikeskuksessa. Kyllästyn ja naputtelen äreänä: ”Heippa!” ”Ai! Näköjään sanoit juuri ’heippa’. Siitä piti luopua, koska käyttäjät kertoivat aivan muita asioita kuin olimme ajatelleet.” Koekäyttäjiltä on tullut myös ehdotuksia, miten illuusiota inhi millisyydestä voisi kehittää: Pystyisikö robotti pitämään pienen tauon ennen uuden kysymyksen esittämistä, jotta tuntuisi siltä kuin se oikeasti miettisi
54 IMAGE KESÄKUU 2019
Muotoilutähti Ilkka Suppanen ja muut alan vaikuttajat juhlivat yöhön ja kertovat, miksi muotoilun on niin vaikea muuttua luontoystävälliseksi. KESÄKUU 2019 IMAGE 55 Ka ts ok aa m ua Suomalaiset muotoilijat lähtevät joka kevät Italiaan tavoittelemaan uutta designin Milanon ihmettä. TeksTi tero kartastenpää kuvaT antti grundstén Bar Basso
Pienestä drinkkibaarista on tullut Milanon viikon epävirallinen jatkopaikka. Hän hurmasi median. Kotijoukot ovat kannustamassa oman maan kykyjä. Salone del Mobile -messut on järjestetty vuodesta 1961, ja niiden ympärille on kasvanut yhä suureellisempi näyttelyiden ja juhlien kuuden päivän putki. Tärkeimmällä suomalaismuotoilijalla oli niin lämpimät välit kaupunkiin, että Milanoon nimettiin myöhemmin Piazza Alvar Aalto. Sadantonnin panostus härmädesigniin. Sisäpihalla on paljon samoja ihmisiä, jotka olivat Helsingistä lähteneessä koneessa aiemmin päivällä. Italia on sukulainen. Aalto keräsi kalusteillaan palkintoja 1930-luvun kahdessa Milanon triennaalissa jo ennen Artekia. ” Matth ew Day Jackso n Made by Choicen Kolho tuoli. Design on muuttunut: sankarimuotoilija kituu, kalusteala selittelee tarpeellisuuttaan. Yksi näyttelyarkkitehtuurista. Viiniä ja aperolia menee. Suomalainen yritys Made by Choice lanseeraa uutta Kolho-huonekalumallistoaan. 56 IMAGE KESÄKUU 2019 F innish luonto is so so…” Näyttelynavajaisissa milanolaisella sisäpihalla suomalainen muotoilija selittää, kuinka Suomessa on erityisiä metsiä ja ainutlaatuista luontoa. Heidän työpaikkansa nimessä on usein sana design. Suomen menestystä seurattiin kotona kuin urheilukisoja, joissa mitaleilla nostettiin nuorta maata ”maailmankartalle”. Siitä ovat jo kirjoittaneet Dezeen ja Wallpaper. Italialaisia viehätti sodassa taistelleen maan vähäeleisyys, joka oli osittain rahanpuutteen sanelemaa. Beigetakkinen mies ottaa uuden gin tonicin sillä välin, kun powerbank lataa hänen puhelintaan. Jättimäisillä Salone del Mobile -huonekalumessuilla vallankumouksen viestiä ei haluta kuulla. Ruokaverkostoitumisen jälkeen messuväki lähtee Bar Bassoon. 14 sivua Suomi-designista vaikutusvaltaisessa Domus-lehdessä. Ihmiset valittavat jonosta, vaikka tätä jonoa he ovat odottaneet pitkään. ”Jos oot joku skenessä, oot Milanossa”, Suvi Saloniemi sanoo. Tätä samaa autenttisuudella pelaamista suomalaiset ovat jatkaneet tähän päivään. Joitakin naurattaa niin paljon, että he ottavat käsillä polvista tukea. Ne syödään pihlajanoksasta. ”Käärme esittää houkutusta ja kaaosta, joka tukee tasaista järjen kenttää”, mallistoa esitellään vapaasti suomennettuna. Partasuinen hahmo oli täydellinen sankarimuotoilija: hurja, sivistynyt, aito, yhteydessä luontoon. Puolenmiljoonaa ihmistä saapuu Italian bisneskeskittymään selvittämään muotoilun uudet suunnat. Vuonna 1951 tapahtui Finnish Designin läpimurto, jota kutsutaan Suomessa edelleen Milanon ihmeeksi. Suomesta kasvoi harvinainen maa, jossa designilla ja arkkitehtuurilla on tärkein asema kulttuurin kansallisessa projektissa. Muutkin suomalaiset saivat runsaasti palkintoja näissä designin maailmannäyttelyissä, mutta sota toi pitkän tauon kisaamiseen. Köyhän maan ei ollut tarkoitus osallistua Triennaleen, mutta lopulta näyttelyn vetäjäksi junailtiin Tapio Wirkkala. Mustana kiemurtelevaiselle tuolille tulee hintaa 2?000 euroa, isolle pöydälle ehkä 15?000 euroa. 3 pääpalkintoa Tapio Wirkkalalle. Aluksi muutama nimekäs muotoilija alkoi käydä siellä ja lauma seurasi perässä, niin että joinain iltoina suurin osa ei edes pääse koko ravintolaan vaan juo omiaan ympäröivillä kaduilla. Tarjolla on liekillä ruskennettuja puolukka-ruusunmarjavaahtokarkkeja. 25 palkintoa, joista kuusi pääpalkintoa Grand Prix’tä. Tiistaina tiskin ympärys täyttyy nopeasti: juhlat ovat vasta alkamassa. S uomalainen glorian metsästys Milanossa on jatkunut ainakin 90 vuotta. Palkintoja tuli kiihtyvästi sarpanevoille ja nurmesniemille myös muutamissa tulevissa triennaaleissa. Inspiraatiota on otettu Apollo-kuulennoista, Kolhon kylästä, käärmeistä ja kaaoksesta. Hän on Designmuseon kuraattori ja seitsemättä kertaa Milanon designviikoilla. Kolhosta riittää tarinaa, jota on ollut luomassa esineet suunnitellut yhdysvaltalainen kuvanveistäjä Matthew Day Jackson. Akkua tarvitaan, koska pitää kuvata kaikki mahdollinen ja sopia dinnereitä. Tänä vuonna Suomi on esillä taas Triennalessa, mutta osastolla eivät jäisen näköiset lasit räjähtele. Karkit kiinnostavat paljon enemmän kuin kuun pinnan mukaan kuvioitu pöytä, jonka päältä ne tarjoillaan. Eri seurueissa hoetaan ylistäviä adjektiiveja kuten amazing. Ilmassa haisee häivähdys pierua. Kuulijat ainakin esittävät olevansa innoissaan. Sisäpihaa ympäröivillä parvikäytävillä milanolaiset kävelevät ruokakassit käsissään kotiin kuin heidän sisäpihallaan ei tapahtuisi mitään ihmeellistä, vaikka käynnissä on uusi suomalainen Milanon ihme
Alueella huomaa, että leikkisyys ei ole ehkä enää kovin erityistä, vaan siitä on tulossa tavallinen tapa toimia. Se asettaa odotuksia kuudelle päivälle. Kolmannes vuokraan, kolmannes rakentamiseen ja kolmannes kaikkeen muuhun. J ättimäisiin messuhalleihin saapuessa tuntuu kuin astuisi katedraaliin. Nyt ne eivät syty. Kanadalainen suunnittelija Jean-François C. Valo luo turvaa ja lämpöä. SalonSatellite-alueella nousevat kyvyt yrittävät houkutella prototyypeillään alan ihmisiä. Lasivalmistaja Preciosa antaa ihmisten mennä joukukuusenpallojen keskelle teoksessa Carousel of Light. Välillä se kilisee kuin saisi viestin WhatsAppissa. Nämä nimet on hyödyllistä mainita edelleen, koska suomalaisesta designista eivät ole kaikki todellakaan kuulleet. Pyöreät muodot hallitsevat, kaaria riittää. Nikari on sitä itseänsä. Salone del Mobilen kävijämäärä on runsaat 386?000, seitsenkertaisesti kotoiseen Habitareen verrattuna. Osaston budjetti on noin 100?000 euroa, osa vienti tukea valtiolta. Nikarilla ja muilla osastoilla on sama, selkeä vastaus vaikeaan ekologisuuskysymykseen: miksi tehdä lisää esineitä maailmaan. Mikään ei saa ärsyttää, vaan kaiken pitää näyttää tutulta, mukavalta. Vuonna 1967 aloittanut huonekaluyritys teki alkuaikoinaan yhteistyötä Alvar Aallon ja Kaj Franckin kanssa. Osastolle on tuotu elävä puu ja kalusteet ovat vaaleaa puuta. Parhaat osastot onnistuvat osumaan ihmisen heikkoon kohtaan. He kertovat olevansa Made in Helsinki ja pohjoisen asukkeina erikoistuneensa elämään pimeässä. ”Tuikkua pitää mennä kaupaksi”, toimitusjohtaja Håkan Långstedt sanoo ja nauraa. Soft house -soittolista pyörii miellyttävänä taustalla. Ei sitä osteta siksi, että saisi kämpän valaistua, vaan siksi, että voi kertoa kavereille, että tämän suunnittelija Ilkka Suppanen on soittanut trumpettia. Muutaman päivän jälkeen temppuliikkeet ja samoihin kysymyksiin vastaaminen alkavat näkyä suunnittelijoissa. Tässä muotoilijalla on tärkeä rooli. Tärkeintä eivät ole esineet, vaan on saatava kokea jotain jännittävää. Kovien materiaalienkin pitää näyttää pehmeiltä. Firman budjetti messuille on 45?000 euroa. Väre haluaa kumpuilevan sohvansa ja mummon hapsulampusta inspiroituneen valaisimen herättävän tunteita. Lamput vilkkuvat niin että ällöttää ja innostaa samaan aikaan. ”Eivät ole”, toimitusjohtaja Johanna Vuorio vakuuttaa ja kertoo, kuinka heiltä on kysytty, että Alvar Aaltoko oli se tanskalainen arkkitehti. Karuselli pyörii ja kellopelimäinen musiikki soi. Saas on neljättä kertaa Eurolucessa. Pukumies keinuu hevosella ja hymyilee. Kävijät heiluttavat käsiä. Savesta ammeita tekevä Atelier Vierkant vakuuttaa, että kotisi on heti kehosi jälkeen henkilökohtaisin esine elämässäsi. Nikarin kalusteet on tehty kestämään isältä pojalle. Tämä epävarmuus töistä ei juuri muutu vaikka saisi tukun palkintoja ja myyntihittejä. Viereisellä osastolla kilpailija Citco haluaa yhdistää suihkun, ammeen ja luolan. Lemay kasaa kiinnikkeetöntä pöytäänsä päällekkäin kuin jumppaisi. Breath of Lightissa voisi puhaltaa palloihin kuin alkometriin. Laura Väre jakelee esitteitä ja hymyilee väsymättä, koska on tehnyt puoli vuotta tiiviisti töitä Milanon eteen. Saas tuo oman kulmansa Suomi-tarinaan. Laura Väre Håkan Långstedt Taustalla Ilkka Suppasen Il Silenzio valaisin. Leikkisyys on lastenhuonemaista, karkkimaista. Esittelyä pitää silti jatkaa: ei voi tietää, milloin suuren yrityksen vaikuttaja on kävelemässä ohi. Ostamista tukemaan kehitetään tarina. ”Tietysti positiivisia tuntemuksia.” Heidän lisäkseen nuoria suomalaisia yrittäjiä ovat Hanna Anonen ja Tero Kuitunen, jotka ovat panostaneet viime vuoden yhteisosaston jälkeen omiin pikkutiloihinsa. Suurimmillaan messuosastojen kerrotaan maksavan jopa pari miljoonaa. Aiempien vuosien messinki, kupari ja luonnonkivi eivät ole enää huudossa. KESÄKUU 2019 IMAGE 57 T ilaa on 230?000 neliömetriä, firmoja 2?500. Vaikutteita otetaan italialaisten perustamalta, postmodernilta Memphis-ryhmältä, jonka esineet olivat kirkkaiden värien ja geometristen muotojen juhlaa. Ledit syttyvät kävelijän vierellä. Aallosta valmistuneet Väre, Lassi Alestalo ja Henri Judin esittelevät huonekalujensa prototyyppejä Satelliten yhteisosastollaan, jonka yli 25 000 euron budjettiin on saatu useita apurahoja. Messujen jälkeen alkaa suurin työ, kun kaikkia lupaajia yritetään kolkutella, että kiinnostaisiko oikeasti ottaa tämä härpäke tuotantoon vai haluatko, että suunnittelen jotain muuta. Atelier Vierkantilla jokainen esine kertoo oman tarinansa. Suomalaisen valaisinvalmistaja Saas Instrumentsin tummalla osastolla loistaa pimeässä pitkulainen valaisin Il Silenzio, joka muistuttaa torvea. Huonekalumessu ei ole enää maailman suurin. Niitä pitää todella haluta, koska ne ovat arvokkaita. Vaikutusvaltaisin se on kirkkaasti. Kiinalainen CIFF Shanghaissa on kirinyt ohi esittelytilojen koossa, mutta kävijöissä milanolaisilla on vielä etumatkaa. Valaisua esittelevässä Eurolucessa kaikki valot eivät vedä puoleensa. Loriseva möhkäle on kuin luksushotellin pisuaari, johon nyt vain voi mennä suihkuun ja kylpyyn. ”It’s been a long day”, messuemäntä huokaa. Silti, kun tuhat design firmaa sanoo tekevänsä laadukkaita, harvinaisia esineitä, vihreyden viesti vähän laimenee. Nikarilaisten mielestä suomalaisuuden tarinaa kannattaa kertoa. Ilmeisesti iso ajatus tarvitsee isoa tilaa, koska osastoilla kaikki kasvavat suuntiinsa. Hämärässä hallissa on niin paljon houkutteita, että tarvitaan jotain poikkeuksellista
Milanossa ihmiset ovat monille tärkein asia. Vientitapahtumille tyypillisesti suomalaiset hakeutuvat suoma laisten luo ja puhuvat keskenään ilahtuneesti, jos paikalla on mui takin kuin kanssa kansalaisia. Se on kuin iso luokka kokous, jossa samat tyypit juhlivat uusissa lavasteissa joka vuosi. Välillä pitää vähän jarruttaa, että jaksaa käydä seuraavana päivänä messuilla.” Iittalalaisille juhlan järjestä minen on luontevaa. Joku täällä voisi suunnitella sen tuosta vaan uudestaan. Hän on erittäin ilahtuneella tuulella yhteis työstä. Hyvän fiiliksen voi vain ottaa käteen. ”Jos jää pois Milanosta, on menettänyt kosketuksensa”, kuraattoriopettaja Anniina Koivu sanoo. Suunnittelija sankarin korostaminen on osa ansaintalogiikkaa, koska se tuo tunnettavuutta tuotteelle. Jos valmistajalla menee huonosti, puro tyrehtyy. Designer syntyi. ”Aina kun joku sanoo standardisopimus, se on huijaus. Se on yksi osa isoksi pojaksi tulemista. Varsinkin jos niitä kiinnittäisi kattoon sata kap paletta. He eivät halua, että heidän esineensä ovat tähtiä vaan mukana tunnelman sytyttämisessä. Aika pal jon nuoria huijataan, se on normaalia. Se on erittäin väsyttävää. We Don’t Need No Education. Perinteinen diskopallo pyörii. Hän on samalla puolella pöytää val mistajien kanssa, koska saa palkkionsa rojaltit myynneistä. ”Kuin Itämeri ripottelisi Välimerelle.” Juhlapaikkana on Sala Venezia, jossa paikalliset käyvät tavallisesti paritans seissa. Tämän piti miet tiä, mikä olisi yksi muotti esineelle, joka on helppo tuottaa, käytännöllinen, kaunis ja sopii muuhun esinekokonaisuuteen. Eikös tuo harmaahapsi ole muotoilija Jasper Morrison. Ilkka Suppanen juttelee jonkun korvaan mutta poistuu, kun bändin soiton takia ei voi jutella. ”Tulet uudestaan, että jengi näkee, ettet ole yhden illan juttu.” Design on syntynyt murroksessa. In the Navy soi. Suunnittelijan pitää pysyä tarkkana, tietää Ilkka Suppanen. Coverbändi soittaa Simply the Bestiä. Eräs tällainen sveitsi läinen merkkihenkilö istahti Saasin valokeinuun. Trumpettivalot näyttäisi vätkin upealta juuri hotellin aulassa. Man! I Feel Like a Woman. Kun kipot ja penkit alettiin käsityön sijaan tuottaa tehtaissa, tarvittiin uusi ammatti lainen. Suunnittelijoilla on useita tuotteita tuotannossa, joten ansiot tulevat pienistä puroista. P itkät pöydät on katettu kuin italialaisissa häissä. Monen haaveissa on päästä elämää suuremmaksi hah moksi. Nuorille sanotaan, että pitää allekirjoittaa se. Juomajono vain kasvaa. 58 IMAGE KESÄKUU 2019 Messuilla esittely on hänestä kestävyyslaji. Puolitutut tans sivat yhdessä ihan mitä tahansa tunnistettavaa. Heistä alkoi vuosi sitten tuntua, että bisnes toimii. Tämä tarina toimii myös juhliin. Aluksi on pidetty illallinen merkkihenkilöille, ja bailaajia on päästetty seremonioiden jälkeen sisään. ”Onhan tämä juhliminen men nyt vähän överiksi, kun kaikki menee jatkoille asti koko viikon ajan. Hänellä oli kuulemma oma hotelli. Kun joku vanha tähti tai vaikutusvaltainen ihminen astelee messukäytäviä, ympä rillä touhuaa ja kuvaa entou rage. Juhlien toisen järjestäjän, design kotilehti Apartamenton päätoimittaja Marco Velardi tuodaan juttusille. Siksi suunnittelijat ovat mielellään mukana markkinoin nissa, ja usein he ovat tunnetumpia kuin yritykset. Muotoilijat käyvät alustavissa tapaamisissa ja museoihmiset läm mittelevät kansainvälisiä kollegoita. Ovella nimet tivataan tarkasti, mutta neuvottelu auttaa. Muotoilija on taiteilija, artisti ja karaktääri. Iittala on repäissyt ja järjestänyt bileet. Nykyään kun suunnit telija astelee messuille, hänen roolinsa on kuin solistilla musiikkiteolli suudessa. ”Gin tonic, vodka tonic, negroni, vodka lemon?” Paikalla on alan nimiihmisiä. Valkopukui nen tarjoilija antaa vaihtoehtoja, joita Iittalan lasista voi nauttia. Kosketuksissa oleminen ei ole helppoa keholle. On paljon haleja ja sönkötystä. Mauttomana Marco Velardi Annii na Koivu Iittala x Apartamento. Et voi välttää sitä, että sinua hyväksikäytetään”, Suppanen sanoo. Nykyään teen toisinpäin ja menen oman sopimuksen kanssa. Tuolla on muotoiluprofessori Ville Kokkonen. Nyrkki säännöksi sanotaan 3–5 prosenttia tuotteen myyntihinnasta. Ja Fiskarspomo Jeremiah Tesolin
Puhelin on kehityksestä esimerkki. Tietoyhteiskunta on muuttunut samaan aikaan tylsäksi ja dystoop piseksi, sanoo Bruce Sterling, joka on designkriitikko ja cyberpunkia kehittänyt kirjailija. Kapitalismi on ainoa tapa muuttaa maailmaa, uskotellaan. ”Ja kaikki ovat tietysti kiinnostuneet siitä.” Saloniemi pitchaa pyynnöstä Helsingin museohank keen. Milanossa on lupa rikkoa jäykkää suomalaisuutta ja mennä lähelle muita ihmisiä. Tulevan Helsinki Design Weekin aikaan Designmuseossa avautuu näyttely Critical Tide, jossa etsitään meristä mahdollisuuksia kanssa eloon muotoilijoiden kanssa. Pakol linen optimismi hälventää kriittisyyden asioiden valmistamiseen. Hän briiffannut kaikille Suomen uuden design ja arkkitehtimuseon tilanteesta. ”Emme kyseenalaista kulutusta itsessään.” Muotoilijat valittavat, ettei heillä ole valtaa, vaikka he eivät tee mitään muutoksen eteen, hän sanoo. Aikuisten pallomeri kahisee, kun ihmiset uppoavat kierrätet tävän pakkausmuovin paloihin. ”Se on henkilökohtainen laskukone ja televisio, joka vakoilee käyttäjäänsä.” Designin maailma innostaa itjättejä, jotka haluavat vaikutusval tansa kaikkiin arjen esineisiin. Huonekalut ovat esillä pinkeillä jalustoilla. Politics of Design keskustelutapahtuma on Artekin omistavan designjätin Vitran ja Volkswagenin yhteistyö. Hänellä on pointit muistissaan. Miellyttävien asioiden suunnittelu on vaarallista, tutkija Danah Abdulla uskoo. Kun museot yhdistyvät, siitä tulee supermuseoksikin tituleerattu kansainvälisesti täysin uniikki instituutio.” ”Museo voisi manifestoida olemuksellaan, sisällöllään ja dna:llaan pohjoismaisen hyvinvoinnin eetosta” ”Olisi ideaali, että museo olisi uuden hallitusohjelman ykkös kulttuurihanke.” Saloniemi tuntee kasvavat puheet suunnittelijan sosiaalisesta vastuusta. Kaiken mittaaminen johtaa vain helppouteen. Design on ala, jossa kapitalismi palkitsee kaikki osallistujat jatkuvasti proseccolla. Designissa kaiken ihanne on helppous ja kätevyys. Google haluaa olla johtava design yritys. Länsimaissa on eletty jälkiteollista aikaa, kun palveluista ja tietotyöstä on tullut tärkeimmät alat. O lisikohan designalalla hetki aikaa darraltaan miettiä, miten muotoilija voi olla ongelman ratkaisija eikä aiheut taja. Vitra Design Museumin Amelie Klein puhuu, kuinka vanhat ihan teet vastuullisesta muotoilijasta ovat heränneet ilmastonmuutoksen myötä. Vapautuminen on hämmästyttävää. Samalla asioiden luominen tuottaa jatkuvasti uusia, yllättäviä ongelmia, kuten tavaroiden pakkaamisen jätteet. KESÄKUU 2019 IMAGE 59 pidetty musiikki on tässä tilanteessa funktionaalisinta. Esillä on Milanon Triennalessa esitetyn muotoilija Julia Lohmanin merilevästä tehty veistos. ”Good vibes only”, hän kuvaa vallitsevaa ilmapiiriä. ”On harvinaista, että arkkitehtuuri ja design yhdiste tään näin isolla kaliiberilla. Autofirman edustaja vakuuttaa, että design ei ole vain tyyliä. Abdulla kutsuu designia toimintaan, joka etsii vaihtoehtoja vaihto ehdoille. Suunnittelun uudet tuulet ovat jo osa suomalaista museota. ”Pitää lakkauttaa kapitalismi.” Yleisö nauraa ja taputtaa kuin Bernie Sandersin kannattaja kokouksessa. Saloniemi sanoo uskovansa suhteen voimaan. Muotoilijat haluavat uskotella olevansa aktivisteja vaikka ovat konformisteja, hän väittää. Tehtaat eivät ole kuitenkaan oikeasti kadonneet vaan muuttaneet muualle, eli tietoyhteiskun tamme perustuu itsepetokselle. Milanossa se esitteli neuroestetiikkaan pohjaavia, erilaisten tunnetilojen herättämiseen suunniteltuja tiloja, joissa kävijän kehon toimintaa mitataan. Afrikasta haetaan raakamateriaali ja Kiinasta on tullut jälkiteollisen maailman tehdas. Saloniemi on tavannut esimerkiksi Vitra Design Museumin henkilökunnan, Vitravaikuttaja Rolf Fellbaumin ja newyorkilaisen designmuseon Cooper Hewittin kollegoita. Pleasure & Treasuresta kirjoitetaan, sitä kuvataan, sinne kehotetaan astumaan. Kuraattori Suvi Saloniemi tanssii lasi kädessä. Suomessa nämä tyypit eivät yleensä esitä näin innostunutta. Kapina on syöty, kun poliittisia sloganeita printataan tuotteisiin. Jonoja riitti. Se tekee kulut tajista laiskoja. Hänestä designissa siedetään vain positiivisia ajattelijoita. Hän kehittää ratkaisun kaikkiin ongelmiin. I tävallan näyttely keskusrautatieasemalla on menestys. Ja samalla käte västi brändin kiillotusta. Vaatimus on, että vastuu otettaisiin planeetasta, ei mark kinoista. Ihanne on, että ostos on yhden klikkauksen päässä. Luennoitsija on eurokeskeisyyden kriitikko, arabi kulttuurin edistäjä ja antioptimisti. Kun istahtaa hötön keskelle, itävaltalaiskalusteita voi Suvi Saloniemi. Muutos on vaikea. Milanossa onnistunut näyttely syntyy yhdistämällä korea vanha tila (Sala Raela), uudet tuotteet (tuoleja ja pöytiä) ja temppu (sali täyteen polystyreenipalloja). Meillä on maailman mitta kaavassa arvokkaat kokoelmat. Design museolla on varaa kustantaa kuraattori pari kertaa vuo dessa ulkomaille, joten tehokkainta on tulla sinne minne kaikki muutkin. Se on myös sisältöä ja sosiaalista ajattelua
60 IMAGE KESÄKUU 2019 ”On se hyvä, että messut on kohta ohi”
Ihmiset istuvat ulkona säkkituoleilla, katsovat ja kuvaavat. Kuraattori Anniina Koivu on huomannut suurten ja lähes pelkästään kaupallisten näyttelyiden keskellä, että pienellä, keskittyneellä kokonaisuudella voi saada huomiota. Aalto-yliopiston kuratoima Everyday Experiment esittelee 12 arjen kokeilua, joilla tehdään yhteiskunnasta parempi paikka. Suomen osasto on kuin ympäristöja yhteiskuntaopin kirjat olisi levitetty yksiöön rakennettuun kehikkoon. Pienessä tilassa on rivissä pulloja vanhoista uusiin. Teolliseen muotoiluun keskittyvä ECAL:in oppilaat ohjataan messuille katsomaan esineitä, ei juhlimaan. B roken Nature, luonto on rikki. Voisi hiljentyä kuuntelemaan storya ellei ambient-musiikki häiritsisi. Alasalin laseja ja keramiikkaa katselemaan houkutellaan kullalla ja suklaalla. Avainsanat: politiikka, päätökset, muutos. Vaikea sanoa, mitä ajatuksia kuusenruskea PLA-muovi herättää. Kivan rehellistä. Kun tapahtumia on ihan liikaa, ihmiset selaavat, mitkä paikat alkavat ilmestyä usein feediin. Tämän päivän sankarimuotoilija on ”aktivisti”. Niitä saa ottaa. Design ei voi ymmärtää tai ratkaista monimutkaisia ongelmia. Messujen aikaan Milano täyttyy tapahtumista, kun isot brändit pullistelevat erinomaisuudellaan ja kaikenlaiset toimijat yrittävät saada edes osan huomiosta. Se oli 0,75 litraa. COS. Katsojat rämppäävät puhelimiaan. Tavallisessa esineessä näkyvät länsimäisen historian suuret muutokset. Hän ei esittele yksittäisiä muotoilemiaan esineitä vaan jaksaa vääntää päättäjien kanssa, että Kalasatama on tarpeeksi smart kaupunginosa tai maahanmuuttajanuoret löytävät paikkansa. Arkkitehti Arthur Mamou-Manin suunnittelema rakennelma tuntuu voimannäytteeltä: tällainen me tehtiin. Suomipuhe ei ole muuttunut. Menestykset ovat tiloja, jotka näyttävät houkuttelevilta Instagramissa. Tottakai USA:n osastolla korostetaan, että jokaisella esineellä on tarina, koska yhdysvaltalainen ei varmasti kierrätä ilman tarinaa. Ovella vartijat katsovat, etteivät aseman ulkoportailla nukkuvat pääse sisään. Ranskan vallankumouksen jälkeen tuli pullostandardi, kun kaikkien kansalaisten piti saada sama määrä viiniä. KESÄKUU 2019 IMAGE 61 ihailla alhaalta. Ei haittaa, koska ”designer voi inspiroida kansalaisia kriittisiksi”. Yhdessä 1800-lukulaisessa pullossa on kuoppa pohjassa. Nyt ei ole luvassa koivuminimalismia vaan suurta tajua, miten kylmässä voi selvitä vähillä resursseilla. Teolliset muotoilijat ovat muotoilumaailman insinöörejä, joista monien unelmat liittyvät oman veneen tai auton suunnitteluun. Koivu opettaa designin teoriaa Lausannessa, Sveitsissä. ”On se hyvä, että messut on kohta ohi”, Koivu huokaa sivumennen ja esittelee sitten seinää, jossa on eri kokoisia viinipullonkorkkeja. Kansallinen ainutlaatuisuutemme selitetään jälleen puutteen kautta. Ihmiset kirmahtelevat ja kuvaavat. Koivu opiskeli arkkitehtuuria Suomessa mutta päätyi etelään design editoriksi Habitare-lehteen. Humaltumisemme taustalla on kaunis vallankumouksen ajatus. He vaikuttavat onnellisilta. Kesällä Suomessa Fiskars Village Art & Design -biennaalin Tehdas-näyttelyssä kerrotaan eri esineiden kautta, mitä on nykyajan muotoilu. Maat mittelevät kulttuurinsa tasolla edelleen, mutta esineet ovat korvautuneet tiedolla ja ideoilla. Milanon triennaalirakennus on täynnä datavisualisointia, biodesignia ja nostatusta toimintaan. Teollistumisen historia on myös asiakkaan petkuttamisen kehittymistä. Kimaltavakääreiset karkit tuoksuvat miedosti. Ruotsalaisen vaatemerkki COSin kierrätysmuovihimmeli on printattu Delta Wasp Industrial 3D -printterillä Palazzo Isimbardin sisäpihalle ja puutarhaan. Typologie-näyttelyssä kerrotaan muotoilun periaatteista viinipullojen avulla. Designer tarvitsee rinnalleen luonnontieteen, sosiaalitieteen, teknologian, käsityön ja aktivismin. Itävalta julistaa vessavallankumousta ja saa ihmiset kuvaamaan pönttöinstallaatiotaan, Slovenia nostaa mehiläisiä ja Tšekki on rakentanut pattereista linnan. Hän kirjoittaa designistä ja kuratoi näyttelyitä. Puolalaiset kertovat, että ekologia ei kaipaa esineiden suunnittelijoita
Sitä se onkin ja siksi ajassa kiinni. Milano elää hyvää aikaa, ainakin suhteessa läpivelkaantuneeseen Italiaan. Työtä riittää. 62 IMAGE KESÄKUU 2019 Messuhöpinöissä Suomen osastoa on supistu tylsäksi. ”On kyllä muitakin. Yläkerran Broken Naturessa uhotaan, että emme kai paa museoita säilyttämään luonnon monimuotoisuutta, haluamme kasvien kasvavan maassa. Se on elämänlaatua.” Helsingin Sanomat listasi vuonna 2006 ”suomalaisen nyky muotoilun kansainvälisimmät nimet”. Kun kysyy 13 vuotta myöhemmin, ketkä suomalaismuotoilijat työllistävät muita alan ihmisiä, nämä kaksi nimeä nousevat edelleen ensimmäisenä esille. Messubudjetilla suun nittelija voisi lentää 25 kertaa tapaamassa valmistuttajia. Kaupungissa autot rohkaistaan pitämään paikoillaan kielloilla ja ruuh kamaksuilla. Kun Suppasen, Teppo Asikai sen, Timo Sallin ja Ilkka Terhon Snowcrash ryhmä rakensi edel lisen Milanon ihmeen vuonna 1997, ei ollut bileitä. ”Eihän tämä ole käytän nöllinen.” Vuoden 1990 tummansini nen V12 on enemmän muisto kuin hyötyesine. Heitä oli Suppanen ja Harri ”Blockvalaisin” Koskinen. Hie non salin parketilla on iso kasa multaa. Hänestä on itsesuggestiota, että Milanoon pitää tulla menes tyäkseen. Emme näe, että barokkipalatsin sisäpihalla on chileläisarkkiteh tien messujen ajaksi suunnittelema peilirakennelma. Parhaisiin juhliin pääsee, jos on ilmoittautunut oikealle ovelle oikeaan aikaan. Jos tekee esineen, sillä pitää pystyä vähintään kävelemään Marsissa tai kuljet tamaan vettä helposti, kuten Broken Naturessa nostetuissa tavaroissa. Sellaista ei todelli suudessa tapahdu. ”Taloudellisesti se on katastrofi. Eikä talouden ahdinko näyttäydy muutenkaan arjessa. Nykyisin hänellä on toimisto Helsingissä ja Milanossa. Leonardo da Vincin suunnittelema kanavajärjestelmä tehosti tavarankuljetusta. Milano on vanhaa merenpohjaa, eikä siellä ole joensuistoa, merta, ei edes vuorenrinnettä. Siellä kerrotaan, että designmuseolle haluttaisiin pian oma rakennus. Yläluokka ja porvaristo eivät näytä muille yksityisyyttään tai rikkauttaan. Rakennetaan asuntoja ja uusia keskuksia. I lkka Suppanen ajaa sinisellä Jaguarillaan. On se myyttinen Triennale, että tekee näyttelyn ja menestyy. Se ei näytä miltään. ”Suomessa on designin pro mootiokulttuuri, että järjeste tään paljon näyttelyitä. Se sopii hyvin messuviikolle, kun luodaan erityisyyden tunnetta piilottamalla mahtipontiset rakennelmat sisäpihoille. Sup panen kertoo kauniin tarinan, kuinka ystävystyi suorasukai sen miehen kanssa ja lähti usein ajeluille Alpeille, jossa yövyttiin paikoissa, joissa oli kaunis mai sema juoda viiniä ja polttaa tupakkaa. Kahdeksan vuotta sitten hän tapasi täällä nykyisen tyttöystävänsä ja alkoi viettää koko ajan pidempiä aikoja kaupungissa. Esineet oli tehty digitaaliajan paimen tolaiselle: tietokonedivaani, ilmalla täyttyvä valaisin, tele visiolelulaatikko, lumilautais tuin ja niin edelleen. Ei yhtään mitään järkeä, mutta kahden hienon ja hyvin erilaisen kulttuurin yhdistäminen on mie lenkiintoista. Milanossa pitää etsiä olennainen seinien takaa. Se on vain tarina. Ei ole kovin monta, joille maksetaan siitä, että he ovat messuilla. Tuossa on Palazzo Litta, Suppanen sanoo. Tarinassa Ilkka Suppanen. Napoli, Rooma ja Venetsia lävähtävät silmille kirkkoina ja aukioina. Muotoilija osti sen pitkäaikaisen yhteistyö kumppanin, pari vuotta sitten kuolleen saksalaisen kalusteval mistuttajan kuolinpesästä. ”Italialaiset ovat selviytyjiä.” Tämä on Suppasen 23. Milanossa kaikkein hienoin juttu on jemmassa. Designilta odotetaan tylsyyttä. Kaupunki on strategisella paikalla: puolessa välissä Adrianmerta ja portti Alppien yli tultaessa. Tulee joku erityinen keveys elämään, että voit välillä sulkea ovet takanasi ja mennä pois. Triennaalin alakerrassa on esillä italialaisen huonekalumuotoi lun historian kreiseimpiä virityksiä – huulien ja käsineen muotoisia kalusteita. peräkkäinen vuosi Milanon messuilla. Suppanen haluaa ajaa kanavarantaan kanoottiklubille. Kyllä se on alle kymmenen”, Suppanen sanoo. Se on joiden kin yritysten promootioväline.” Suppanen kritisoi myös juh lien merkitystä Milanossa. Mikko Laakkonen, Mika Tolvanen, Antti Kotilainen. Auto on liikkuva muisto epätodennäköiselle ystävyydelle, kun kuolleen miehen jättämät tupakantuhkat ovat edelleen auton tuhkakupissa
Kuukausia rakennetut houkutusluolat katoavat parissa tunnissa. KESÄKUU 2019 IMAGE 63 yhdistyi luminen maa, televisioruudun lumisade ja nämä törmäyttävä suunnittelu. Interni, Wallpaper, New York Times ja lukuisat muut mediat ylistivät messujen ainoita suomalaisia. Tuli isoja palkintoja ja paljon houkuttelevia tarjouksia. ”Kukaan ei ole kiinnostunut tulevaisuudesta ja teknologiasta. Varastoiminen on hankalaa. Ilkka Suppanen on luonut nimen, jolla myydään monen yrityksen esineitä. Vuonna 2015 hän pokkasi Torsten ja Wanja Söderbergin miljoonan kruunun jättipalkinnon. Vittu, se on tyhmä tilanne. Olisi hienoa, jos ympäristöongelma ratkeaisi teknologian avulla, ettei tarvitsisi luopua proseccosta. Säästäminen ei kannata, koska seuraavana vuonna pitää hurmata aivan uudenlaisella osastolla. Suunnittelijan tehtävä voisi olla korkean elintason luominen ekologisesti. Niin kuin oikeesti. Se ei tarkoita yhtään mitään.” Ei tilanne oikeasti ole ollut näin dramaattinen. Nelikko panosti satoja tuhansia markkoja projektiinsa ja otti lainaa nimiinsä. Se ei haitannut, Snowcrash-näyttelystä tuli vuoden ilmiö. Miten messuhuuman ja ekologisuuden voisi mahduttaa samaan maailmaan. Si, si on vastaus, mutta mikään ei muutu. Monia messuosastoja suunnitellut Suppanen on joskus sanonut järjestäjille, että materiaali pitäisi käyttää uudelleen. Jos yrittää toistaa menestystä, niin siitä tulee raskasta. Siitä ei mihinkään muuhun pääse, kun tulee vaan heikompia ja heikompia vuosia sen jälkeen. Tämä ei näytä tulevaisuuden suunnalta. Domus-lehti kirjoitti, että suunnittelijat ovat ”Alvar Aallon levottomat lapsenlapset” ja lupasi suomalaisesineille kahdeksan sivua julkaisusta. Sunnuntaina led-näyttöjä ja kallista rakennelmaa lentää tonneittain roskalavalle. Tähtimuotoilija Achille Castiglioni katseli esineet galleria Facsimilessa ja sanoi, että näyttely on vuoden paras. Esinesuunnittelijoilla on kädet ristissä. Siitä on just sen verran hyötyä.” Brittiläinen muotoiluguru Ross Lovegrove muistutti Suppasta alan raadollisuudesta. Nyt katsotaan menneisyyteen.” J os Broken Naturen ekopuhe hyväksyttäisiin, messut katoaisivat kuin kurpitsavaunu Tuhkimolla. Että ei piiskata pois elämäniloja ja vaan mahdollistetaan luksus uusin tavoin. ”Ilkka, sulla on nyt lärvi lehdessä ja sitten sun kamat on lehdessä, ja that’s it. ”Minä en ymmärtänyt, että sitten kun olet kuuluisa, olet tunnettu. Sillä maksettiin kymmeniä tuhansia markkoja pr-toimistolle. ”Me oltiin maailman tunnetuimpia nuoria suunnittelijoita. Aikana ennen sosiaalista mediaa sana levisi suusta suuhun. Sitten hiipuu”, Suppanen sanoo. Avajaisissa Tommi Grönlund soitti surisevia levyjä ja nuoret muotoilijat kaatoivat laseihin lämmintä vodkaa, muttei sitä kukaan juonut. Kuljettaminen maksaa ja on epäekologista. Messut kyllä katoavat, mutta erittäin epäekologisilla tavalla. Hän ei usko, että Snowcrashin konsteilla pärjäisi enää. ?
Ajattelen ja ilmaisen yksin. Outokuoriaiset on synkkä kirja ilon kautta. Syntyi kitkasta eläviä ja lukijan aivoja liikuttelevia esseitä. Heität kirjan seinään, jos sinuun yritetään vedota naisena. Halusin kirjoittaa Puolasta ja itsestäni, mutta ajatus siitä, että päähenkilö olisi kaltaiseni keski-ikäinen muija, tuntui sietämättömältä. Avaatko aggressiota hiukan. Kitkauttaja. JAANA SEPPÄNEN (s. Uutta Outokuoriaiset-teosta synnyttäessään Seppänen taistelikin jatkuvan pelon kanssa. Tämän vuosikymmenen alussa puhuttiin jopa esseebuumista. Kun kirjoitan omakohtaisesti, minun täytyy koko ajan ajatella, että ”se en ole minä”. Piti heittäytyä hölmöksi ja antaa kaikkien päänsisäisten äänten puhua. Poteroissa alkaa olla ahdasta. Tämä palaa esikoisromaaniini (Lublinin taika, 2008). Sittemmin mielipideilmasto, johon esseekirjallisuus kytkeytyy, on kärjistynyt. Kyse on taiteen tekemisen vapaudesta: että en ole nainen enkä kukaan. Oletko feministi. Kyllä minussa saattaa sovinistikin asua ja välillä ärähtää. 64 IMAGE KESÄKUU 2019 Teksti antti hurskainen Kuva jirina alanko Linjaat Outokuoriaisten alussa, että et ”ole ikinä halunnut kirjoittaa yhtään mitään naisista”. Tai olen monta. En jaksa, kun ylipäätään mitään julistetaan tympeästi ja ilottomasti. Tietenkin kannatan perusasioita, kuten yhtäläisiä oikeuksia ja samaa palkkaa samasta työstä. Miten uskaltaa sanoa mitään aiheista, kuten Putin, islam, terrorismi ja nainen. Syntyy vihan ilmapiiri, josta haluan pysytellä ulkona. Vierastan vallitsevaa katkeramielisyyttä. 1958) debytoi romaanilla vuonna 2008 mutta löysi pian kotinsa esseistiikasta. Seppänen kirjoitti ensimmäistä kokoelmaansa Carmenin silmät (2011) ”onnellisena ja viattomana”
Keskustelija Kitkauttaja
Aiemmin olen saanut olla enemmän rauhassa. Jos seuraa esimerkiksi Nuori Voima -lehden esseekirjoittelua, sieltä löytyy paljon hienoja naistekijöitä. Pyrin tekemään mahdollisimman hyviä lauseita ja saavuttamaan henkistä elintilaa, lebensraumia. Ainakin Johannes Ekholmin Rakkaus niinkusta (2016) kirjoitat intoutuneesti. Itseni lisäksi keskustelen kuvitteellisen lukijan kanssa – sellaisen, jolla on halua ymmärtää, mitä haen. On, enkä pidä kokemusten ja tapahtumien kertaamista mielenkiintoisena. Kirjoitan. Onko esseekokoelma kriisissä vai kiinnostaako se sinua jatkossakin. Sama efekti syntyy, kun lukee jotain oikein innostavaa. Ajattelen kuitenkin kirjoittavani ”proosaa” tai ”tekstiä”. Vastaanotosta ei kuitenkaan koskaan tiedä, eikä sen varaan voi laskea. Jotain minäkin silti koen tässä elämässä, eikä sanomisen halu katoa. Ajatusroskaa en jää kaipaamaan. Tällä Keskustelija-nimisellä juttupaikalla olemme sitoutuneet keskustelemaan. Pyrin lukemaan kaikki itseäni kiinnostavat uutuudet. Ulkomailla tietty paranoia häviää. Provosoin lähinnä itseäni. En seuraa sitäkään vähää sosiaalista mediaa mitä täällä. Pelkäätkö, kun kirjoitat. Tavoittelen moniäänisyyttä, ja jos jokin elämän tapahtumani sattuu palvelemaan tarkoitusta, otan sen mukaan. Minulla on karjalaiset sukujuuret ja rakas suomen kieli. Totta kai. Enimmäkseen en kuitenkaan suuntaa esseetä kenellekään. Esseeseen kuuluu tietty kukkoilu ja brassailu, joka tuntuu edelleen irtoavan miehiltä luontevammin. Joskus tunnen itseni vieraaksi suomalaisten keskuudessa. Kitkaa tarvitaan.” –?Jaana seppänen ”. Miltä esseistiikan tulevaisuus näyttää Suomessa. 66 IMAGE KESÄKUU 2019 keskustelija Outokuoriaisten lisäksi esimerkiksi Koko Hubaran ja Silvia Hosseinin esseeteokset ovat löytäneet hyvin lukijoita viime vuosina. On noloa tulla kehutuksi väärin perustein. Että ”ah, saa hengittää”. Vaikka aihe olisi kuinka synkkä, tekstin pitää sykkiä. Laitan asiani kieppumaan. Kirjoitatko yleensä muualla kuin täällä. Aivan kuin romaanikirjailija törmäyttää henkilöhahmoja toisiinsa, törmäytän ajatuksia. Esseesi kiinnittyvätkin varsin vähän kotimaiseen sielunmaisemaan. Pyritkö tietoisesti härnäämään. Olen kuitenkin heterogeeninen olio, elänyt koko tajuisen elämäni monessa kulttuurissa ja kielessä. Minkä minä puhetavalleni voin. Myös venäläinen ja puolalainen sielunmaisema on tuttua. Kitkaa tarvitaan. Mutta jos provosointiyrityksestä jää lukijalle tunkkainen maku, on epäonnistuttu. Outokuo riaiset on mentaalinen omakuva. Teoksistasi välittyy eurooppalais-venäläisen kaanonin perusteellinen tuntemus. Rienaan mielipidekirjoitusta, etsin tulitikkuaskin raapaisupintaa. Muutosta on kuitenkin tapahtunut. Knausgårdhenkinen autofiktio ei kuitenkaan ole minun juttuni. Minua kiinnostaa ennen kaikkea se, miten teoksessa esittämäni ajatukset ovat välittyneet ja jatkuneet lukijassa. Miten päin asiani nyt haluavat tulla ulos. Céline ja Camus ovat Outokuoriaisissa tärkeämpiä kuin Linna ja Salama. Menen Ranskassa kirjakauppaan ja hankin, mitä siellä on. Entä pidätkö esseeteoksen kirjoittamista ja julkaisua tapana keskustella. Kyllä essee on elinvoimainen laji. Maaseudulla ollaan tässä suhteessa välittömämpiä. Kuitenkin paljastat elämästäsi melko vähän. En halua pelätä, taistelen sitä vastaan koko ajan. Raja-aidat eivät ole kauhean kiinnostavia. Outokuoriaisten esipuhe on arvoituksellisesti päivätty ”kaukana Suomesta, esim. Jotta yhtälö toimisi, täytyy välillä altistaa itsensä päivän kotimaisille puheenaiheille. Hankkiudun säännöllisesti loitommalle, jotta rohkaistuisin. Haluan mennä hankalille alueille. Kysytään ennakkoon, jos kutsua linnaan ei tule: mitä esseekirjailija Jaana Seppäselle merkitsee olla suomalainen. Nykyinen polarisoitunut ilmapiiri kuitenkin vaikeuttaa asioita. . Miksi luettelisin arkeni asioita. Seuraatko teostesi vastaanottoa. Onko essee silti maskuliininen laji. Aivan kuin romaanikirjailija törmäyttää henkilöhahmoja toisiinsa, törmäytän ajatuksia. Ibizalla”. Aiheesi ovat usein tulenarkoja. Outokuoriaisten kohdalla on ilahduttanut vastaanoton laajuus. Sivistyssanojen käytöstä minulle on tosin aina huomauteltu. Ulkomailla en kuitenkaan lue mitään suomalaista. Outokuoriaiset on alaotsikkonsa mukaan ”yritys tämänhetkiseksi omakuvaksi”. Tässäkin peräänkuulutan iloa ja vapautta. Ranskassa annetaan poskisuudelmat ja sillä selvä, mutta kun joukko helsinkiläisiä kokoontuu, vallitse kummallinen puoliautistinen hiljaisuus. Ajattelu ja jopa unet muuttuvat, kun poistun Suomesta. Seuraatko nykykirjallisuutta. Onko omakohtainen kirjoittaminen sinulle vaikeaa. Yritän saada lukijan aivot liikkeelle, vaikka se on helvetin vaikeaa. Pitkään se oli pelkästään akateemisten herrojen hallussa. Se on kai jokin kansallisen alemmuuskompleksin purkutapa. Kyllä, jos tarkoitetaan syvällisellä tasolla tapahtuvaa keskustelua eikä mitään pää punaisena huutamista. Pitäisi koko ajan valmistautua seuraavaan siirtoon, kivitetyksi tai laatikkoon ajetuksi tulemisen uhka väijyy. Kun kirjoitat pornotähti Cicciolinan rinnoista tai suhteestasi Vladimir Putiniin, joku saattaa provosoitua. Kävin ranskalaisen koulun ja opiskelin siellä. Kunkin ajan syvemmät ajatusvirrat löytyvät nimenomaan kirjallisuudesta. Näistä syistä lajini täytyy näköjään olla essee
Aikuisiällä olen palannut kuuntelemaan kevyttä musiikkia. Sinut on nimitetty BBC:n sinfoniaorkesterin vakituiseksi päävierailijaksi. Siinä on silloin pientä kutinaa, mutta sen jälkeen kaikki muu virtaa itsestään. Opettelen jatkuvasti uusia musiikkigenrejä, erityisesti pidän elektronisesta musiikkista, ja yritän saumata niitä kaikkia itseeni. Kun aloitin 13-vuotiaana orkesterimusiikin kuuntelemisen, se oli mun punk, vastarintaa popmusiikille, jota ympärillä olevat ihmiset lähinnä kuuntelivat. Jännittääkö. Klassisen kuten kevyen musiikin puolella on äärettömän paljon hyvää musiikkia, ja uskon musiikin kestävyyteen, genrestä huolimatta. Olen aidoimmillani johtaessani ja musiikin kautta eniten läsnä hetkessä. Maailma on muuttunut yksinäisten susien aikakaudesta hyvään suuntaan, mutta esikuvat ovat edelleen tärkeitä. TAIDEYLIOPISTO = KUVATAIDEAKATEMIA + SIBELIUS-AKATEMIA + TEATTERIKORKEAKOULU ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 1 T E K S T I T A N J A R I N K I N E N × K U V A M I K K O R I K A L A Kapellimestari Dalia Stasevskalle musiikki on kuin liimaa, joka yhdistää jopa pahimmat viholliset ja pitää meidät yhdessä. Jotain spessua klassisessa on, kun sen traditio on jatkunut näin pitkään. Kuunteleeko kukaan enää klassista. Näin 20-vuotiaana ensimmäistä kertaa naispuolisen kapellimestarin Eva Ollikaisen johtavan orkesteria, eikä siitä ollut enää paluuta entiseen. Klassinen on punk Kapellimestarit ovat usein miehiä, miksi. Tässä pikakulttuurien ajassa ihmiset hakeutuvat klassisen musiikin äärelle hiljentymään. Dalia Stasevska ja Seela Sella keskustelijoina Feel Helsinki -festivaalilla 8.6.. Ensimmäinen harjoitus minkä tahansa orkesterin kanssa jännittää aina
Maailmassa, jossa kaikelle on hintansa, tavallisuus on asia, johon köyhällä ei ole varaa. Monilla meistä ei ole mahdollisuutta käydä töissä, halua hankkia lapsia tai intoa juoda kahvia. Koin esiintymisjännitystä nuorempana. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ työkalu Aikataidot ja ajan hallinta ”Ajankäyttö vaatii taitoa ja virtuositeettia. Muistan esimerkiksi Mozartin Aduuripianokonserton ensimmäisen keikan. Nuorempana kuvioon kuului täsmä lärvien vetäminen. Se on normaalin käsite, jolla opetamme lapsillemme käytöstapoja, arvioimme kanssaihmisiä ja itseämme suhteessa muihin. Olen huoman nut, että keikka unohtuu esittäjältä paljon nopeammin kuin yleisöltä. Tavallisuus on ennen kaikkea kokoelma arvoja. Tavallinen ihminen urheilee Helly Hansenin takki päällä, syö vihanneksia ja matkailee muutaman kerran vuodessa. Samalla tapaa kuin käyttämämme työ kalut ja soittimet ovat meille annettuja, valmiina hankittuja tai perittyjä, myös ajan voi ajatella olevan annettua. Suomalaiseen kulttuu riin kuuluu hysteerinen pelko outoudesta. Myös taiteenalojen välistä yhteistyötä pitäisi lisätä.” Kuunneltavat ohjelmat ja podcastit ”Muun muassa Tiedeykkösen ja jo edesmen neen Perttu Häkkisen podcastit tarjoavat mahdollisuuden keskittyä vain kuuntele maan jotain, kiinnittämään enemmän huomiota siihen, miten ihmiset puhuvat ja mitä he puhuvat.” Töölönlahti ”Yksi parhaista paikoista Helsingissä. Joka sunnuntai saunoessani taloyhtiön vuorolla näen ikkunasta Töölönlahden ja ajattelen joka kerta, miten onnekas olen.” × Heini Tuoresmäki, tanssitaiteilija ja taidepedagogi, jonka tanssityöpajoihin Feel Helsinki -festivaalilla 8.6. Tavallisen ihmisen lapset harrastavat jotain urheilullista ja mopoautoilevat kauppakeskukselle juomaan kokista. Ainoa asia, mitä toivon ennen lavalle menoa, on puolen tunnin rauha. Tavallisuuden käsite koostuu usein kuluttamiseen liitty vistä seikoista, jolloin matalatuloinen rajautuu automaattisesti ”normaalin” käsitteen ulkopuolelle. ”Elämässä voimme tehdä valintoja, kuten olenko kasvis, liha vai sekasyöjä, kirppu 2. Jos esitys valmistuu etuajassa, herää epäily, että onkohan se ihan hirveätä shaissea. pyhä lehmä K u m o a m m e v ä ä r i ä t o t u u k s i a Köyhällä on varaa vain tavallisuuteen ”Länsimaiseen kulttuuriin kuuluu yksilölli syyden tavoittelu, mutta oman viiteryh män mittapuussa. Yleensä esitystä edeltää kiire tai megalomaaninen säätö, ja kaikki aika uppoaa siihen. Mutta joten kin siitäkin selvittiin. Esityksen jälkeen tunnen väsymystä. Niin sen pitää kin olla.” × Iiro Rantala, pianisti, säveltäjä ja Feel Helsinki -festivaalin pääkonsertin solisti. Köyhyys on päi västä toiseen selviytymistä, ei tyyliseikko jen ja detaljien hiomista. pääpäivä Ta i t e i l i j a v a l m i s t a u t u u e s i t y k s e e n Iiro Rantala haluaa olla yksin ”Mitään rituaaleja ei ole. Yritän muistaa, 1) että ihmiset vaativat aikaa, koska meitä on niin laaja kirjo, että toistemme ymmärtäminen vie rutkasti aikaa, 2) että ajatustyö vaatii ajan hautumista eli kun ollaan kävelyllä ei töitä tarvitse aktiivisesti ajatella, koska ajan tekemän työn hedelmänä valmiit asiat putkahtavat esiin, sekä 3) toimin nopeasti, kun sen aika on.” × Otso Lähde oja, musiikkiteknologian tutkija, säveltäjä, äänitaiteilija ja kita risti, joka osallistuu yhtyeensä Electronic Chamber Musicin kanssa Taideyliopiston tutkimuspaviljonkiin Venetsiassa. kaiken ikäiset ovat tervetulleita. Onneksi heistä selviää lukollisella pukuhuoneella. Olin kuin tönkkösuolattu silakka, kädetkin aivan puuduksissa. Joka keikan jälkeen piti juhlia, enää en jaksa sitä. Tavallinen ihminen kiroaa työpaikan kahvikoneella työkaveriaan ja katsoo älypuhelimestaan samaisen henkilön lomakuvia Facebookista. Paikka, jossa kaupunkilaiset ovat tottuneet odottamattomiin tapahtu miin, kulttuuriin ja taiteeseen ja ovat joustavia väistämään juoksutapahtumia. Koetan itse muodostaa työtapoja ajan kanssa toimimiseen. päivystävä kriitikko Heini Tuoresmäki Yhteisölliset tilat taiteelle ”Taiteen toimijat voisivat vielä enemmän jakaa tiloja, yhdistää toimintaansa saman katon alle, jakaa resursseja, luoda yhteisiä alus toja ja saavuttaa eri yhteistyön muotoja. Joskus joku änkeää takahuo neeseen pälättämään ja sanoo minuuttia ennen esitystä, että jätän sinut nyt keskit tymään. Tavallisen ihmi sen olemus on keskiluokkainen, eikä sen saavuttaminen ole kaikille helppoa. Tavallisuus on luksustuote, johon harvalla on varaa.” × Milja-Liina Moilanen, maisteriopiskelija, jonka videoteos Eat Dirt on Kuvan Kevät -näyttelyssä 4.5.–2.6. Jos teen jotain aivan uuden laista, se kyllä jännittää ensimmäisellä kerralla. Siihen auttaa siis jatkuva esiintyminen. Nykyään jännitän paljon esitystä enemmän jotain tuiki tavallista sosiaalista tilannetta, vaikkapa päivällistä. kysy mitä vain Tuhoavatko kuvataiteen väriaineet ympäristöä. Kun energiat laskevat, haluan taas olla yksin. Pyrimme olemaan originelleja yleisesti hyväksytyllä tavalla, kunhan se ei poikkea liikaa tavanomai sesta. Haluan olla yksin. Esiintyminen on helppoa kuin hengit täminen tuohon verrattuna. Mitä, jos joudun jonkun ikävän tosikon viereen, eikä pakomahdollisuutta ole
Tarinoi den olisi hyvä olla totta. Mutta jos itkulaulaa tuhannelle ihmiselle seitsemän kertaa viikossa, ei ole herkkä vaan suve reeni. 1400luvulla maalatut van Eyckit hohtavat edelleen taidemuseossa, kun taas lumihankeen ruiskutetun spray maalin kemikaalit imeytyvät kevään tullen maan multiin matojen ihmeteltäväksi.” × Malla Tallgren, materiaaliopin lehtori Kuvataideakatemiassa sisäpiirivinkki Kapernaum – Kaaoksen lapset ”Nadine Labaki on ohjannut vuonna 2018 ajatuksia herättävän elokuvan, joka tuo esille yhteiskunnallisia kysymyksiä nyky päivän Libanonista. Herkkyys on ihmisen salaisin salonki. Tämä oli kai paljon taloudellisempi tapa kyynelten vuodattamiseen kuin oksennus refleksin tavoittelu, aivastuksen houkut telu tai varsinkin oikeaan tunteeseen pyrkiminen, sillä ainoa oikea tunne, joka viidennenkymmenennen esityksen koh dalla on jäljellä, on pettymys. Kukaan ei myöskään ole pystynyt selvittämään, onko homo fobista vihata päähänpotkituista homoista kertovaa hirveää elokuvaa. Oli miten oli, taidealoilla ei herkkyyttä ole olemassa kaan. Nyt se on esillä. Herkkyys antti holma Herkkyys on taiteiden suurin huijaus. Sitä ei saa pystytettyä varsinkaan näyttämölle, vaikka tekisi taikoja. Niiden alkuaineina on myös haitallisia aineita, kuten kadmiumia, kobolttia ja lyijyä. Suurin osa nykyväreistä on alle sata vuotta käytössä olleita, fossiilisen alku perän aineita, jotka ovat tehneet mahdolli seksi muun muassa värilliset tulosteet. Herkkyys tuntuu olevan poikkeuksellisen vahvojen ihmisten omi naisuus. Herkkyyttä voi toki teeskennellä. Kaikkihan haluavat olla väkivaltaa vastaan. × Kirjoittaja on näyttelijä, käsikirjoittaja ja kirjailija. Siksi kaikki vain mutristavat suutaan ymmärtäväisesti ja kirjoittavat sosiaaliseen mediaan, että onpa hieno ja tärkeä aihe. Kuvataiteenkin piirissä on mahdollista valita, millä, miten ja mitä tekee. Luolamaalausten värit taas ovat lähinnä sävykästä savea. Väriaineet muodostavat toisistaan selvästi poikkeavia ryhmiä koostumuksensa ja alkuperänsä mukaan. Sinne voi tuoda ainoastaan kuvan siitä. Herkkä on se, joka halusi näytteli jäksi mutta ei uskaltanut astua näyttä mölle. Broadwaymusikaali Dear Evan Hansenissa pääroolin näytellyt Ben Platt järkytti ihmisiä, koska hän lauloi yhden kappaleista itkien ja räkää valuen, mistä johtuen hänet määriteltiin poikkeukselli sen herkäksi näyttelijäksi. Nyt se on valtaa. Se on vastaliike sille maailmalle, jossa herkkyys piti siivota piiloon, jotta selviäisi. KOLUMNI 3. Van hempi näyttelijäkollega antoi muinoin vinkin, että kyynelet saa näyttämöllä ulos jos laittaa vähän hiuslakkaa sormenpäihin ja hieraisee niillä silmäluomen alareunaa. Näiden väliin jää joukko tärkeitä väriaineita: kallisarvoisia koru kiviä ja antroposeenisia mineraaleja. Julkkiksen paniikkikohtauksen jälkeinen selfie instagramissa on vallan käyttöä, joka valehtelee olevansa herk kyyttä. Keskustelua herkkyydestä Feel Helsinki -festivaalilla 8.6. Ei sellainen ihminen ole herkkä. Haitallisten aineiden käyttö kuvatai teessa asettuu kuitenkin toiseen valoon, mikäli tarkastellaan teoksen ja teon koko elinkaarta. Nykyisin kuvakaan ei aina riitä. Herkkyys on identiteetti, performanssi ja julkinen projekti. Sosiaalinen media on näyttämö, eikä millään näyttämöllä kukaan voi lähtökoh taisesti olla paljas, vaikka seisoisi siellä alasti ja kertoisi itkien elämänsä kauheim mat kokemukset. Jos vähäänkään tutustuu Edith Söder graniin, saa selville, että aikanaan häntä pidettiin ylimielisenä ja itsevarmana provokaattorina. Värien käyttäjä voi siis valita muovinsukuisia värejä, kivien ja hiekan värejä, uusiutuvia kasvisvärejä, muutamia eläimistä tiristettyjä värejä tai digilaitteis sammekin välttämättömiä raskasmetal leja sisältäviä epäorgaanisia värejä. Knausgårdin ja kavereiden jäljiltä, mutta taiteilijat toki ovat aina kronikoineet kokemiaan vääryyksiä taiteeksi. Marginaalisen ryhmän muodostavat vielä elävistä kasveista ja eläimistä saatavat väriaineet. Tunnelma, musiikki, käsikirjoitus, kuvakerronta – on lukuisia syitä, miksi tämä elokuva täytyy nähdä.” × Geoffrey Erista, näyttelijäopiskelija, jonka opinnäytetyö N.E.G.R.O. Ehkä vielä menneinä aikoina jonkun Edith Södergranin oli mahdollista runoilla herkkänä kuin liekehtivä höyhen, mutta tänä päivänä hänen pitäisi ryhdis täytyä ja lähteä Posseohjelman yllätys kakkaosioon markkinointihenkisesti sähisemään tai edes messuille kertomaan, kuinka monta prosenttia hänen runois taan kertoo hänen omasta elämästään. Epäherkkää, sanoisi joku. Tunteisiin vetoavan elokuvan keskushenkilöt ovat pakolaisia, mutta elokuva on kertomus elämän kau neudesta ja selviytymisestä vaikeimmissa ja säröisimmissä tilanteissa. Tampereen Teatterikesässä 7.-8.8. Tv:n laulukilpai luissa kilpailijat pyrkivät luettelemaan heti kättelyssä kaikki sairautensa, läheistensä sairaudet, kuolemat ja kokemansa pahan saavuttaakseen yleisön ja tuomariston sympatiat ja laulavat sen jälkeen Whitney Houstonin muistolle kyynelissä, jotka ovat aidompia kuin niiden kilpailijoiden, joilla ei vielä ole ollut aidsia. ”Minä olen introvertti”, huutaa henkilö torveen torilla. Elokuvan näyttelijäkaarti koostuu amatööreistä ja lapsinäyttelijöistä, joilla on kokemuksia siirtolaisuudesta. Mukana muun muassa Seela Sella, Pekka Haavisto, Sini Harkki, Helena Ranta ja Dalia Stasevska. Herkät ihmiset karsiutuvat heti kättelyssä. Siinä on tekijälle sekin etu, että jos joku tekee koke mastaan väkivallasta ihan paskan teoksen, sitä on vaikeampi kritisoida kuin keksit tyjä vääryyksiä. Fiktion ulkopuolellakaan herkkyys ei enää ole jokin öinen, salattu kyynel yksi näisen tyynyllä vaan ohimolle painettu ase, joka ilmoittaa, että jos käytätte minun läheisyydessäni minulle sopimatonta kieltä, minä tuhoudun. Se on niin hyvin onnistunut, että kun pikku poika ei tykkääkään hakata kimalaisia nuijalla muhjuksi, häntä kutsutaan taiteel liseksi, paitsi jos hän on aikuinen ja kyseessä on kissa ja taide. ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ torin vai XXL:n asiakas. Aitoudesta on viime vuosina puhuttu myös taiteessa mm
ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 4
”Olen retkeillyt ihan lapsesta saakka. Tuormaa sanoo viihtyneensä luonnossa aina. Siinä pelkän katseen sijaan koetaan maisema koko keholla, esimerkiksi kävelemällä. Hän valmistelee parhaillaan Taideyliopistoon väitöskirjaa maiseman kokemisesta nykytaiteessa. ”Ajatus siitä, että taiteen tekeminen ja eräretkeily voisivat olla jotenkin yhtä, se kiehtoi siinä.” Tuormaa jakaa maisemakokemuksen kuvalliseen ja osalliseen. Sukkien sijaan jalkineiden sisällä on villakankaiset jalka rätit. N ämä Keskuspuiston pohjoisosien metsät ovat Tuormaalle tuttuja. Siinä maisema on irrotettu paikasta, jota se kuvaa. Kuvataiteilija ja tutkija Markus Tuormaan jaloissa on tuohiset virsut, jotka rahisevat asfalttia vasten. Tuormaa on itse kiinnostunut osallisesta maisemasuhteesta, jota voi pitää kuvallisen vastakohtana. Tuormaa ajattelee, että suhteemme maisemaan on nykyisin pääasiassa kuvallinen. VIRSUILLA MAISEMASSA eskuspuistossa vesi virtaa tänään kaikkialla, missä voi. Hänen kotoaan Torpparinmäestä on tänne lyhyt matka. ”Vältettäisiin ikään kuin irtoamista maisemasta ja ympäristöstä.” Virsut edustavat osallista maisemakokemusta parhaimmillaan: niillä kävellään maisemassa, josta niiden materiaali on peräisin. Virsut ovat osa Tuormaan tutkimusprojektia. Tärkeä osa kokemusta ovat myös taideteoksen materiaalit. Tuohesta punotut kengät kulkevat Tuormaan jalkaterän ympäri, ja niistä lähtee nilkkaan ja sääreen kieputetut, punotut narut. Taiteen osallisessa maisemasuhteessa nekin tulevat läheltä, samasta kokemuspiiristä, jota teos kuvaa. Sen sijaan, että olisimme osa maisemaa, katsomme sitä etäältä, esimerkiksi maalauksessa tai Taiteilija ja tutkija Markus Tuormaa on miettinyt suhdettamme maisemaan. Sen sijaan, että teos veisi ihmisen ympäristöön, se etäännyttää hänet siitä ja estetisoi maiseman. Perinteisesti maisema on esitetty länsimaisessa taiteessa kuvallisesti, esimerkiksi maisemamaalauksessa. Innoituksen tutkimusaiheeseensa hän sai muun muassa entisen opettajansa Jussi Kiven kirjoittamasta teoksesta Kaunotaiteellinen eräretkeilyopas. Teksti Kati Kelola × Kuvat Joel Nieminen K ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ 5. Sen vuoksi hän on muun muassa kävellyt tuohivirsuilla ja lykkinyt itse tehdyillä suksisauvoilla. Lasikuitusauvojen suihkauksiin sekoittuu toinenkin ääni. Metsässä tuoksuu jo kostea multa, vaikka viereisillä laduilla vielä hiihdetään. On kevät. Olen aina ollut maisemasta kiinnostunut.” Tuormaan tutkimat kysymykset kuvallisesta ja osallisesta maisemasuhteesta taiteessa liittyvät erottamattomasti kysymyksiin ihmisen suhteesta ympäristöön yleisemminkin
Häneltä on peräisin ajatus siitä, että junan metalliset kiskot ja sen ikkunoiden läpi nähty maailma irrottavat ihmisen maisemasta. 6 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ vaikka junan ikkunan läpi, kun liikumme paikasta toiseen. ”Kehollinen kokeminen ja se, että on ruumiillisesti osana muuta elävää, on minulle tärkeää. Tuormaan virsut valmistuivat Mustarindatalolla järjestetyssä Taidetta luonnon ehdoilla. Hän jakaa Tuormaan mukaan maiseman kehiin etäisyyden mukaan. Toinen keskeinen tutkija, jota Tuormaa tutkimuksessaan käyttää, on suomalainen maantieteilijä J. ”Jos tästä käsin kosketeltavasta lähiöstä tulevista mate riaaleista voi valmistaa ne välineet, joilla kulkee maisemassa, silloin on enemmän osa sitä.” Tuormaa pitää surullisena sitä, että nykyihminen on maisemasta niin irrallaan. ”Tai sitten voimme liikkua esimerkiksi junalla, joka kulkee viivasuoraa rataa pitkin ja irrottautuu maisemasta.” Väitöskirjaansa varten Markus Tuormaa on perehtynyt muun muassa saksalaisen tutkijan Wolfgang Schivelbuschin teksteihin. Paljakanvaaralla Hyrynsalmella sijaitseva talo on ekologiaa taiteen ja tieteen keinoin tutkivan Mustarinda seuran ylläpitämä. Juuri liikkumisen kautta ero kuvallisen ja osallisen maisemasuhteen välillä tulee Tuormaan mielestä hyvin esiin. G. ”Meidän on mahdollista kulkea maastonmuotojen mukaan”, Tuormaa sanoo ja viittaa tällä esimerkiksi jalassaan oleviin virsuihin. Mustikanvarvut rapsahtelivat metsän pohjassa tuohijalki neita vasten. Granö. symposiumissa syyskuussa 2017. On lähiö eli meistä kosketusetäisyydellä oleva, ympäröivä maisema sekä kaukomaisema, joka on niin etäällä, ettei sitä voi enää koskettaa, vaan se näyttäytyy meille enää kuvan kaltaisena. Taidetta jälkifossiilisella ajalla käsitelleen ”Olen sitä mieltä, että maailmasta ei tarvitse tehdä jotain yhtä suurta yksikköä, vaan voisimme arvostaa sitä, että tämä on erilainen paikka eri puolilta.”. Samalla kokee maailmassa sellaisia asioita, joita ei varsinaisesti ole tehty ihmistä varten.” E nsimmäiset askeleet tuntuivat pehmeiltä sammaleen päällä
Metsämuseo Lustosta löytämiensä perinnesauvojen pohjalta Tuormaa valmisti sauvaosan kuusesta ja somman vitsaksesta. Mielestäni sellaisesta voitaisiin luopua ja hyväksyä maailmaa sellaisenaan.” Osana kokeiluja, joissa Tuormaa valmistaa esineitä paikallisista, lähellä kasvaneista luonnonmateriaaleista, hän opetteli viime talvena valmistamaan suksisauvat. Materiaalit ovat vieraita. Hiihtämisestä pitävää Tuormaata ihmetytti jo lapsena, miten jonkin niin suomalaisille tärkeän liikkumistavan välineet oli tehty jostain sellaisesta, mitä Suomesta ei löytynyt ollenkaan. ”Kokemukset voisivat silloin olla voimakkaampia.” Telttailu on Tuormaan mielestä tällainen kokemus. Tuolloin hän hiihteli isänsä kanssa bambusauvoilla eikä osannut edes kuvitella, millainen kasvi se oli. ”Toivoisin, että joistain asioista voitaisiin myös luopua.” Tällainen asia voisi Tuormaan mukaan olla esimerkiksi matkustelu kauas. Tavaramme tuotetaan tehtaissa, usein jossain kaukana. Vanhemmillani on kesämökki Saimaalla. Tai jos maasto on liian tasainen, täytyy alkaa rakentamalla tehdä erilaisia pintoja, joita kokea. Sen esipuheessa sanotaan, että julkaisu on ensimmäinen suomenkielinen jälkifossiiliseen ajatteluun liittyvä taiteellisten käytäntöjen antologia. Ihon pintaalasta suurin osa on peitetty.” Tuormaa ei tarkoita, että metsässä pitäisi kärsiä, vaan toivoo, että voisimme antautua enemmän luonnon ja olosuhteiden kokemiselle. ”Hassua kyllä, mitä enemmän ihmiset ovat keksineet aikaa säästäviä keksintöjä, sitä kiireisimmiksi he ovat muuttuneet.” Tuohivirsuja tuskin kovin moni nykyihminen ryhtyy uudelleen punomaan, mutta omilla lihaksilla liikkuminen muuttaisi luontosuhdettamme osallisemmaksi ja vaikuttaisi todennäköisesti myös aikakäsitykseemme. Esineiltä puuttuu yhteys niihin perinteisiin ja paikkoihin, missä ihmiset käyttävät niitä. Ja jos pitää päästä toisaalle, siihen pitäisi varata aikaa. Välissä ei ollut mitään, mikä olisi eristänyt kulkijan maiseman olosuhteista. ”Virossa ei vielä ole rakennettu rannoille, joten niillä pystyy siksi olemaan, ja niitä pitkin voi kulkea pitkiä matkoja. ”Hyvää on ollut luonnonmateriaalien käyttö ja tuntemus. Haluaisiko Tuormaa siis palata tuohivirsujen aikaan. ”Ja että uskaltaa olla jonkin muun ehdoilla, eikä aina lähde siitä, että ne olosuhteet pitää muokata itseään varten. Ulkoa annetun tiedon perässä kauniisiin maisemiin matkustamisen sijaan voisimme opetella löytämään maiseman itse. Se, miten voi itse tehdä jonkun esineen, vaatteen tai kengän.” N ak-nak-nak-nak. Maastossa nukkuminen on hänelle tärkeä asia. K ysymykset kuvallisesta ja osallisesta maisemasuhteesta sekä etääntymisestämme luonnosta liittyvät olennaisesti myös materiaaliseen kulttuuriin, esineisiin ja tarvikkeisiin, joita käytämme. Voi asettaa itsensä niihin olosuhteisiin.” Maiseman muokkaaminen ihmisen tarpeisiin on johtanut Markus Tuormaan mukaan kierteeseen. Vesi ja kylmyys läpäisivät virsujen tuohisen pohjan. ”Silloin olisi koko ajan sitoutunut siihen paikkaan, missä on. Ne maalaukset ja kuvat vievät ihmisen jonnekin muualle, herättävät kaipuun”, hän sanoo. Tikka nakuttaa nopean sarjan Keskuspuiston puuhun. ”Toisaalla olemisen kaipuu on myös maisemamaalaustaiteessa tärkeä asia. Se Järvi-Suomi on vähän menetettyä aluetta.” Osallinen maisemasuhde voisi Tuormaan mukaan hidastaa kiireen tuntua myös sitä kautta, että kun opettelemme katsomaan lähelle, emme ehkä koko ajan kaipaisi jonnekin muualle. 7 ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ symposiumin puolestaan olivat järjestäneet Tuormaa sekä hänen kuvataiteilijaja tutkijakollegansa Henna Laininen osana taiteen tohtoriopintojaan. Jos lähtee vaikka melomaan kanootilla, ei meinaa löytää rantautumispaikkaa tai ainakaan telttapaikkaa. Että osaa etsiä maastosta paikan, jonka muotoihin on mukava asettaa itsensä. Tilalle voisimme saada uudenlaisen paikallisuuden ja paikalliskulttuurin arvostuksen. Jos muuttaisimme suhdettamme maisemaan kuvallisen sijaan osalliseksi, kuten Tuormaa toivoo, se voisi hänen mukaansa vaikuttaa myös kokemukseemme kiireestä. Symposiumin pohjalta koottiin jälkeenpäin Taiteen metsittymisestä -niminen kirja. Paljakanvaaralla hän käveli kymmenisen kilometriä syyskuisessa metsässä tihkusateessa. ”Varusteet muodostavat sellaisen panssarin ympärille, ettei voi käyttää kuin muutamaa aistia kunnolla. Perhe on tehnyt reissuja esimerkiksi Viron saarille. Täytyy olla jaksamista ja pitää kunnostaan huolta.” Tuormaa on puolisonsa kanssa halunnut opettaa myös 11ja 9-vuotiaille lapsilleen, että etäisyydet paikkojen välillä ovat olemassa, ja että ne pitää kulkea. ”Kyllä mä menneisyyttä ihailen, siellä on paljon hyvää. Pitäisi haastaa ajatusta siitä, että tuotetaan samat asiat ja enemmän mutta vain toisilla menetelmillä. Siellä kaikki rannat ovat jo niin rakennettuja, etten siellä oikein enää viihdy. Matkustajakoneita on lentänyt metsän yli keskustelun aikana jo pari kolme kertaa. Symposiumiin kutsutut taiteilijat tekivät vaaramaisemissa taiteellisia kokeiluja ja pohtivat niiden herättämiä ajatuksia aikamme ekologisista kysymyksistä. Esimerkkinä Tuormaa mainitsee vaikkapa tekokuidusta, kuten muovista, valmistetut Gore-Tex-vaatteet, joihin moni kääriytyy ulkoillessa. ”Olen sitä mieltä, että maailmasta ei tarvitse tehdä jotain yhtä suurta yksikköä, vaan voisimme arvostaa sitä, että tämä on erilainen paikka eri puolilta.” Virsut olivat osa Tuormaan jo ennen symposiumia aloittamaa projektia, jonka tarkoituksena oli tehdä erilaisia jalkineita paikallisista materiaaleista ja kävellä niillä luonnossa, kokea maisema niillä. ”Mutta jos voisikin elää vähemmällä kaipuulla ja suuremmalla läsnäololla.” ×. ”Ihminen joutuu ikään kuin rakentamaan maailman uudelleen. Mutta tiedän myös, että huonoakin”, hän lisää. Maasto ja sen muodot tuntuivat jaloissa eri tavalla kuin vaikkapa kumisaappaat jalassa. ”Tämä liittyy siihen, että voisi kohdata muuta maailmaa enemmän sellaisena kuin se on, ja hyväksyä sen”, hän sanoo. Jos rakennetaan vaikka tiestöä kovemmaksi, pitää seuraavaksi alkaa tehdä jalkineista sellaisia, etteivät jalat vioitu niissä. Ne ja Lapin metsäiset erämaat ovat Tuormaan omaa lempimaisemaa. Niillä hän hiihteli perheen hiihtolomalla Muotkatunturin erämailla. Talitintti titityytittää metsikössä yhtä soittoa, ihminen jylisee lentokoneella taivaalla. ”Kävelemisestä muodostuu katsomiseen rinnastuva keino ’nähdä’ maisema”, Tuormaa kirjoittaa kokemuksestaan Taiteen metsittymisestä -julkaisussa. Laajemmassa katsannossa Tuormaa haluaisi haastaa koko keskustelua jälkifossiilisesta ajasta, sillä hän arvelee myös sen lopulta kuitenkin perustuvan kulutukseen ja matkustamiseen
(–20.1.) 8 TALVEN TAPAHTUMAKALENTERI Helsinki TANSSI TADAC 2019: THEIR LIMBS THEIR LUNGS THEIR LEGS Yhdeksän esiintyjän teos, joka tutkii uudelleen kehollisen olemassaolon tapoja. Aikaisemmin oli luontevaa, että vakuutusyhtiöt ja pankit tukivat jo kannuksensa ansainneita taiteilijoita. Taidetta pidettiin järkevänä sijoituksena. ARVOSTETAANKO SUOMESSA KULTTUURIA. Julkaisija Taideyliopisto, PL 1, 00097 Taideyliopisto Vastaava päätoimittaja Rehtori Jari Perkiömäki Toimitus ja ulkoasu A-lehdet Sisältöstudio ISSN 2341-7269 Tilaukset ja osoitteenmuutokset osoitteenmuutos@uniarts.fi www.uniarts.fi facebook.com/taideyliopisto twitter.com/taideyliopisto NÄYTTELY MATTI HYVÖNEN JA CELEEN MAHE Uppoudu kahden nuoren kuvataiteilijan teosten maailmaan. Taide jättää jäljen. Yhteistyö Taideyliopiston kanssa istuu hyvin tähän kokonaisuuteen. ATSO ALMILA Ohjelmassa Richard Wagnerin Lohengrin-alkusoitto ja Gustav Mahlerin Sinfonia no. Exhibition Laboratory, Merimiehenkatu 36, 11.1. Johanneksen kirkko, Korkeavuorenkatu 12, Helsinki OOPPERA MUSICA NOVA: FLASH FLASH – ANDY WARHOLIN KAKSI KUOLEMAA Juhani Nuorvalan oopperan kantaesitys. Teatterisali, Teatterikorkeakoulu, Helsinki KONSERTTI SFÄÄREISSÄ – SIBELIUS-AKATEMIAN SINFONIAORKESTERI, JOHT. MIKÄ YHDISTÄÄ TAIDEYLIOPISTOA JA LÄHITAPIOLAA. Project Room, Lönnrotinkatu 35, Helsinki ESITYSTAIDE MOR-O-GRAM Performance by Yuan Mor’O Ocampo, a student in Live Art and Performance Studies. (–10.2.) 5.1. MIKÄ ON HIENOIN KULTTUURIKOKEMUKSESI. Olen pitänyt pienten näyttämöiden intensiivisyydestä aina Eeva-Liisa Mannerin Poltetusta Oranssista tämän päivän nuorten suomalaisten näytelmäkirjailijoiden teoksiin. ISSUE X 2/2019 Issue X on lehti taiteesta ja yliopistosta, jotka vaikuttavat yhteiskuntaan. MIKSI TUETTE TAIDEKOULUTUSTA. 9.2. Kulttuuri-ilmiöistä käydään voimakastakin keskustelua. MITÄ ELINKEINOELÄMÄ VOI OPPIA TAITEELTA. Kulttuurikokemukset palaavat useasti seuraavana päivänä mieleen. Haluamme vahvistaa taideopiskelijoiden urapolkuja. (–3.2.) 26.1. En pitäisi kulttuurin tulevaisuutta mitenkään uhattuna, vaan se löytää digitalisaation myötä uusia väyliä. Arto Heinonen JOHTAJA, YRITYSVASTUU, SPONSOROINTI & YHTEISKUNTASUHTEET, KESKINÄINEN VAKUUTUSYHTIÖ LÄHITAPIOLA Kuva Markus Sommers ISSUE X — TAIDEYLIOPISTON LEHTI — KAUPALLINEN YHTEISTYÖ. Suomalainen kulttuuri on edelleen hyvin arvostettua: meillä on museoita joka kulmassa, vilkas teatterielämä ja todella lahjakkaita nuoria kirjailijoita ja muusikoita. Olen kaikkiruokainen kulttuurin nauttija, mutta teatteri sijoittuu ehkä päällimmäiseksi. (–2.2.) 11.1. Samankaltaiset tavoitteet, arvot ja strategiat ovat tärkeitä. 9. (–16.1.) 18.1. Studio 4, Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6, Helsinki NÄYTTELY SHARING NOTES (FEMINIST GATHERING) Tässä näyttelyssä tapahtuu! Luvassa ajatusten vaihtoa, luentoperformansseja, työpajoja ja harjoitteita. Muutos on aina luova prosessi, jonka läpiviemiseksi tarvitaan ulkopuolisia ärsykkeitä ja sytykkeitä. Itsekin järjestämme asiakkaillemme konsertteja, joissa jousisoittajat esittävät taidekokoelmamme tauluihin liittyvää musiikkia. Näytöksiä myös Espoon kaupunginteatterissa. Siksi on tärkeää luoda alustoja, joissa erilaiset toimijat kohtaavat. Koreografia: Lea Moro. Nykyään rakennamme yhä enemmän kumppanuuksia nuorten ja lasten taidekasvatuksen ympärille. Musiikkitalo, Mannerheimintie 13 A, Helsinki 5X
Essee Elokuva Musiikki Kirja Stiller Räty Vapaasti lapseton
Haastattelin kirjaani Vauvattomuusbuumi neljääkymmentä 27–77-vuotiasta ihmistä, joiden lapsettomuuteen oli ensisijaisesti jokin muu kuin lääketieteellinen syy. Pian he keskustelisivat lapsentahtisuudesta ja minä nyökyttelisin vieressä kuin he puhuisivat vierasta kieltä, josta en ihan saa kiinni. Millaisia parisuhteita sinulla on ollut. 68 IMAGE KESÄKUU 2019 Vapaasti lapseton Lapsettoman elämä ei ole sellaista kuin luulet. Ainoa tuntemani lapseton aikuinen oli seitsemänkymppinen setäni, joka asui Pohjois-Karjalan maaseudulla ja harrasti hirvenmetsästystä. Jääkö lapseton ulkopuoliseksi. Olin ystävieni puolesta vilpittömän onnellinen, mutta tunsin samalla orastavaa paniikkia. Velloisinko loppuelämäni eksistentiaalisessa ahdistuksessa ja etsisin elämälleni tarkoitusta. Jos päättäisin jäädä lapsettomaksi, alkaisiko jossain vaiheessa kaduttaa. Jos olen jotain neljältäkymmeneltä haastateltavaltani oppinut, niin sen, ettei lapsettoman elämä ole sellaista kuin ahdistuneena 29-vuotiaana luulin. Onko lapseton yksinäinen. Halusin tietää, pitääkö stereotypia yksinäisestä vanhuudesta paikkansa ja tuntevatko lapessee. En osannut kuvitella itseäni kenenkään vanhemmaksi. Ulkoistin ruuanlaiton aivan liian usein lähikortteleiden ravintoloille ja kaivelin aivan liian usein päällepantavaa pyykkikorista. Minun mielikuvissani lapsiperheelämä tarkoitti lähiöön muuttamista ja Putouksen seuraamista, siis suunnilleen elämän loppumista. Harhaanjohtavat mielikuvat johtuvat siitä, että lapsettomilta kysytään vääriä kysymyksiä. Pelkäsin, että jäisin ulkopuoliseksi heidän uudesta maailmastaan. Mitä minun kaltaiseni tekivät, jos he eivät tehneet lapsia. Olin tyypillinen Helsingin Kalliossa asuva nuoruudenpitkittäjä. Vielä enemmän pelkäsin silti lapsettomuutta. En tiennyt juuri mitään lapsiperheen arjesta, mutta sen tiesin, ettei pikkulapsen vanhempi voisi käydä useammin baarissa kuin pestä pyykkiä. En osannut kuvitella, millaista olisi elää keski-ikäisenä ilman lapsia. Alkaako vanhana kaduttaa. Tulisiko minusta se uutisten yksinäinen vanhus, joka kuolee yksin kotiinsa. Yksi ystävä ilmoitti pitävänsä tipatonta kesäkuuta, toinen jätti ravintolassa tuorejuustot lautaselle. Istuin omakotitalojen keittiöissä, rivitaloasuntojen sohvilla ja pikkukaupunkien ostoskeskusten kahviloissa käyden läpi samoja kysymyksiä. Raskausuutisia tuli niin usein, etten pysynyt perässä lasketuista ajoista. Mitä teet tavallisena arki-iltana. TeksTi heini maksimainen O lin 29-vuotias, kun se alkoi. Vatvoin aamuöisin samoja kysymyksiä. Nämä samat asiat minuakin kiinnostivat. En nimittäin tiennyt, haluaisinko koskaan seurata perässä. Miten elämäsi eroaa lapsia saaneiden tuttavien arjesta. Pelkäsin sitoutumista, rutiineja, automarketteja ja muita lapsiperhearkeen liittämiäni lieveilmiöitä. Lapsettomuudesta käytävään keskusteluun liittyy nimittäin yksi iso ongelma, ja se on alkuperäinen näkökulmani. Puolet heistä oli valinnut lapsettomuutensa, puolet ajautunut elämään ilman lapsia. T iedän nykyisin lapsettoman elämänkaaresta paljon enemmän kuin viisi vuotta sitten 29vuotiaana. Kun mediassa tai kahvipöytäkeskusteluissa puhutaan lapsettomuudesta, puhutaan usein siitä, mistä lapseton jää paitsi. Myös monet lapsettomuudesta tehdyt tutkimukset ovat selvittäneet samoja kysymyksiä
Niin oli esimerkiksi silloin, kun he joutuivat sukujuhliin, joissa vieraat esittivät kiusallisia kysymyksiä. Harva parikymppinen ajattelee olevansa lapseton, sillä niin ovat melkein kaikki muutkin saman ikäiset. Vaikka lisääntymisestä puhuttaessa puhutaan usein päätöksistä ja valinnoista, lisääntymistä määrittävät hyvin paljon olosuhteet, erityisesti se, onko elämässä joku, jonka kanssa voi hankkia lapsia. P eiton kulman alta hän tuijottaa minua valtavilla silmillään ja hamuaa rintaani suuhunsa, vaikka kaikki muu katoaisi, tämä hetki ei koskaan, kaikki kipu ja kysymykset ovat poissa ja tunne tulvii minuun, ihan toisenlainen kuin mikään tunne sitä ennen. Ja sitten oli oma tavallinen arki, jossa heidän ei tarvinnut määritellä itseään perhestatuksen kautta. Logiikka ei kuitenkaan huomioi sitä, ettei lapseton yleensä elä perheenäidin tai -isän arkea, josta on miinustettu lapset. Koska useimmat ihmiset haluavat lapsia ja pitävät perhettä elämänsä tärkeimpänä asiana, ajattelee helposti, että lapsettoman elämä on jollain lailla vaillinaista. Vaikka aikuisena ymmärtäisi, ettei elämäänsä tarvitse rakentaa valmiin käsikirjoituksen varaan, on vaikea irrottautua tietyistä ajatus malleista. Se pitää kyllä paikkansa mutta ei varsinaisesti kerro mitään myynti-insinöörin tai lähihoitajan työstä. Siinä, missä lapsia saaneiden verkostot rakentuvat tyypillisesti puolison, lasten settomat itsensä ulkopuolisiksi. Kun keskitytään itse lapsettomuuteen, siis siihen, että lapsia ei ole, ei oikeastaan kerrota mitään lapsettoman arjesta. On kuvaavaa, että sain haastateltavia etsiessäni huomattavan paljon yhteydenottoja päälle kolmekymppisiltä vapaaehtoisesti lapsettomilta naisilta. Kun vapaaehtoisesti lapseton kertoo julkisuudessa elämästään, hän joutuu lähes aina purkamaan stereotypioita: Ei, en ole onneton. Minun mielikuvitukseni riitti vain siihen, mitä olin opettajavanhempieni musiikkiluokkaa käyvänä lapsena nähnyt. Se tekee lapsettoman elämälle suunnilleen yhtä paljon oikeutta kuin vaikkapa se, että työstä puhuttaisiin ensisijaisesti vapauden menettämisenä. Joukossa on kaltaisiani ihmisiä, jotka ovat eläneet pitkässä heteroparisuhteessa ja joille raskauden yrittäminen on ollut periaatteessa vain ehkäisystä luopumisen päässä. KESÄKUU 2019 IMAGE 69 kuskeja ja järjestelmäasiantuntijoita. Heidän vatsanseutujaan tarkkaillaan sukujuhlissa, ja he istuvat hiljaa vieressä, kun ystävät puhuvat sormiruokailusta. Kun ystävistä ja sisaruksista sitten tulee vanhempia, heidän keskuuteensa jää ihminen, joka pysyy ennallaan ja määrittyy sen vuoksi uudelleen. K?enkován esittelemien tutkimusten mukaan lapsettomien verkostot ovat keskimäärin monipuolisempia kuin äitien ja isien. Käsitys lastenhankinnasta luonnollisena osana elämänkaarta syntyy jo lapsena. Töissä oli alaisen tai esimiehen rooli, vapaalla esimerkiksi elokuvaharrastajan tai talvikalastajan rooli. Iso osa lapsettomista on niin sanottuja elämäntilanne lapsettomia tai ikuisia lykkääjiä. Tiettyinä hetkinä he tiedostivat lapsettomuutensa selvästi. Tapaamani ihmiset eivät olleet ensisijaisesti lapsettomia. Lapsettomuus sen sijaan alkaa usein päinvastaisesti: mitään ei tapahdu. Siksi lapsettoman elämästä puhuttaessa pitäisi puhua ennen kaikkea siitä, mikä oikeasti määrittää ihmisen arkea ja identiteettiä. Minua huvittaa, kun muistelen sitä, miten stereotyyppisen aikuisuuden kuvittelin itselleni kuopiolaisena teininä: aviopuoliso, kaksi tai kolme lasta, omakotitalo ja kahdeksasta neljään -toimistotyö. Käsitys ohjaa keskustelua vahvasti tiettyyn suuntaa: siihen, mitä lapsettomana menettää. Se tavallinen tarina voisi olla vaikka tällainen: Parikymppisenä lisääntyminen kiinnostaa yhtä paljon kuin eläkemaksut. Ei, en ole itsekäs. Kun vanhemmat ovat pulkkamäessä tai vanhempainillassa, lapsettomilla on oma elämä. Jos on tullut lapsettomaksi vähitellen ilman suurta kriisiä, lapsettomuuden kokemus syntyy ennen kaikkea suhteessa siihen, mitä ympärillä tapahtuu. Evoluution näkökulmasta lisääntyminen on ihmisen keskeinen tehtävä, ja siksi se tuntuu luonnolliselta, siis oikealta, vaihtoehdolta. Niin kuvaa ensimmäisen lapsensa syntymää kirjailija Helmi Kekkonen tuoreessa kirjassaan Olipa kerran äiti. Huomio kiinnittyy siihen, miten lapseton erottuu normista ja millä lailla hänen täytyy kärsiä erilaisuudestaan. Vapaaehtoisesta lapsettomuudesta puhuminen on monipuolistanut keskustelua, mutta sekään ei ole onnistunut purkamaan alkuperäistä asetelmaa, jossa keskustelua ohjaa oletus vanhemmuudesta ihmisen keskeisenä elämäntehtävänä. Melko usein elämäntilannelapsettomuudessa on kuitenkin kyse siitä, ettei lastenhankinta tunnu koskaan realistiselta vaihtoehdolta. E räs tyypillisistä harhakäsityksistä on mielikuva lapsettoman elämän yksinäisyydestä. Tai baarista. Isä tai äiti saattaa aidosti ajatella, että elämä olisi tyhjää ja yksinäistä ilman lapsia. Vaikka en kutsuisi lapsettomia syrjityksi vähemmistöksi, lapsettomista puhutaan samalla logiikalla kuin monista muistakin vähemmistöistä. Se ilmenee tšekkiläisen Kaarlen yliopiston tutkijan Lenka K?enkován pian julkaistavasta tutkimuskatsauksesta, johon on koottu yli kolmenkymmenen lapsetonta vanhuutta käsittelevän tutkimuksen tulokset. Erilaisuuden kokemus ei kuitenkaan kerro mitään siitä, millaista lapsettoman arki on niinä hetkinä, joina ympäristön tuottama leima katoaa. Kauhukuvaan on helppo uskoa, sillä lasten ympärille rakentuu kuin itsestään verkosto, johon voi kuulua parhaimmillaan jopa kymmeniä ihmisiä. Tai seurakunnasta. On totta, että iäkkäillä lapsettomilla on tutkimusten mukaan keskimäärin pienemmät sosiaaliset verkostot kuin äideillä ja isillä. Sittemmin olen tajunnut, että juuri siinä on lapsettomuuspuheen ongelma. O n ymmärrettävää, että lähestyin lapsettomuutta monien muiden lailla pelko edellä. He olivat vegaaneja, purjehtijoita ja koiraharrastajia. Jos unohdetaan akuuttia lapsettomuuskriisiä läpikäyvät ihmiset, tyypillinen lapseton ei herää aamulla ajatukseen, että taas yksi päivä ilman lapsia. Kolmekymppisenä ei ole parisuhdetta. Päälle nelikymppisenä omien tai kumppanin munasarjojen parasta ennen -päiväys on jo mennyt. Sama pätee lapsettomuuteen. He elävät ikävaihetta, jossa omaa erilaisuutta on vaikea olla tiedostamatta. He eivät tapaa uusia ihmisiä muskarissa, mutta he voivat löytää hengenheimolaisiaan vaikkapa kansalaisopiston kursseilta. Valtaosa ihmisistä kasvaa aikuiseksi jonkinlaisessa lapsiperheessä, ja siksi monet vapaaehtoisesti lapsettomatkin haastateltavani olivat kuvitelleet, että he saisivat jonain päivänä lapsia. On isovanhempia, kummeja ja hiekkalaatikkotuttuja sekä myöhemmin ehkä vävyjä, miniöitä ja lastenlapsia. He olivat ystäviä, puolisoita ja kummeja. Siis niin, että työssäkäyvä ihminen joutuu käyttämään herätyskelloa ja pukeutumaan kotiverkkareiden sijaan työvaatteisiin. He olivat terveydenhoitajia, taksi. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapsettomat jäisivät yksin. Niin äidiksi tai isäksi tulemista on tapana kuvata: lapsen syntymän jälkeen maailman näkee toisin, eikä entiseen ole paluuta. Jos lapseton ei ole yksinäinen keski-ikäisenä, niin vanhana nyt ainakin. Monet haastateltavani kuvasivat lapsettomuuden kokemusta kaksijakoisesti. Koska lastenhankintaa pidetään normaalina, lapsettomuutta katsotaan poikkeamana normista
Ehtisi mökkeillä enemmän. Ei olisi ollut varaa jättäytyä lähes nollatuloille. Monet heistä olivat keski-ikäisinä childfree, eivät childless. He olivat saaneet sitä, mitä olivat tilanneet. Hän oli halunnut nuorempana palavasti lapsia mutta nautti nykyisin siitä, että sai käyttää vapaa-aikansa kilpaurheilemiseen ja valmentamiseen. Käsitys näkyy tutkimuksissa, joissa on selvitetty ihmisten lapsettomiin liittämiä mielikuvia. Australialaistutkija Natalie Edwards esittelee kirjassaan Voicing Voluntary Childlessness asenteita käsittelevien tutkimusten tuloksia: vapaaehtoisesti lapsettomia on pidetty vuosikymmenten varrella muun muassa itsekkäinä, hedonistisina, vastuuttomina, epäkypsinä sekä uraja rahakeskeisinä. ”Poimin rusinat pullasta”, kuvaili asennettaan puolestaan toinen haastateltavani, päivätyönsä lopettanut ja maalle muuttanut nainen. Joillekin vapaus merkitsi pieniä arkisia asioita, kuten mahdollisuutta nukkua töiden jälkeen päiväunet tai lukea sohvalla kirjaa kenenkään häiritsemättä. ”Minulla on uudet unelmat, joihin keskityn”, eräs haastateltavani esimerkiksi sanoi. Heille lapsettomuus oli vapautta vastuusta, jonka uuden elämän luominen tuo mukanaan. Mutta fakta on, että lasten saaminen muuttaa elämää, ja niitä lapsen tuomia vastuita ja velvollisuuksia vasten lapsettomat arkeaan peilasivat. Joillekin vapaus merkitsi pieniä arkisia asioita, kuten mahdollisuutta nukkua töiden jälkeen päiväunet tai lukea sohvalla kirjaa kenenkään häiritsemättä.. Toisille vapaus tarkoitti arkisten asioiden sijaan mahdollisuutta paeta arkea. Se oli vapautta huolesta, jonka jokainen nukkuvan lapsen hengitystä tarkkaillut tunnistaa. Elämä ilman lapsia ei ollutkaan tyhjää, yksinäistä ja merkityksetöntä niin kuin kulttuuri oli ohjannut heidät etukäteen pelkäämään. Olen kuullut lapsia saaneilta tuttaviltani tarinoita, joissa nimenomaan vanhemmuus koetaan vapautumisena esimerkiksi ulkoisista paineista tai jatkuvan haluamisen tuottamasta ahdistuksesta. Eräässä vuonna 2016 julkaistussa saksalaistutkimuksessa esimerkiksi huomattiin, että keski-ikäisillä lapsettomilla oli enemmän ystäviä kuin lapsia saaneilla ja heidän ystävyyssuhteensa myös säilyivät iän karttuessa paremmin. Toki lastenkin kanssa voi purjehtia Karibialle ja vanhemmuudenkin nähdä aivan yhtä oikeutetusti vapautena. Hän uskoi, että olisi äitinä jäänyt päivätyöhönsä. Harrastukset eivät rakasta takaisin, eikä matkustelu riitä elämän tarkoitukseksi. Ennakkoluuloista kiinnostuttiin Yhdysvalloissa jo 1970-luvulla, ja tutkimuksissa on saatu siitä asti ikäviä tuloksia. Vertaus on lapsettomien kannalta epäreilu. Yhtä hyvin lapsettomuutta voisi perustella sillä, että eipä tarvitse myöhemmin katua epäonnistumistaan kasvattajana. 70 IMAGE KESÄKUU 2019 ja näiden perheiden ympärille, lapsettomien lähipiiriin kuuluu etenkin muita sukulaisia ja ystäviä. Hän oli aloittanut samassa rytäkässä kokonaan alusta: irtisanoutunut, muuttanut toiseen kaupunkiin ja perustanut yrityksen. M utta entä sitten, vaikka lapsettomat nauttisivatkin vapaudestaan. Aiheutinko lapselleni traumoja. Yhdellä oli kantabaari, jossa törmäsi aina tuttuihin. Lapsettomien onnea ei pidetä ihan aitona, sillä siinä nähdään jotain epäilyttävän hedonistista. Neljäs, urheilija, kutsui treenikavereita perheekseen. Yrityksellä meni niin hyvin, että hän arveli voivansa vähentää työntekoa. Haastateltavieni puheissa toistui jatkuvasti yksi sana, ja se oli vapaus. E n yllättynyt siitä, että haastattelemani vapaaehtoisesti lapsettomat olivat valintaansa tyytyväisiä. Jos lapsettomuudesta käyty keskustelu ei pyörisi enemmistön ennakkoluulojen, pelkojen ja kauhistelujen ympärillä, mielikuva lapsettomasta elämästä olisi melko toisenlainen. On kokonaan toisen keskustelun aihe, kuinka realistiseen mielikuvaan lapsiperheiden elämästä haastateltavani arkeaan vertasivat. Hän nautti yrittäjän arjestaan, siitä, ettei ollut tili velvollinen kenellekään. Totta kai lapseton – niin kuin kuka tahansa – voi olla yksinäinen, mutta se ei ole vääjäämätön kohtalo. Monet haastattelemani ihmiset olivat järjestäneet elämänsä niin, että heidän oli helppo tavata ihmisiä. He eivät ajatelleet, että elämästä puuttui jotain olennaista. Ja toisaalta se oli vapautta johonkin. Miksen viettänyt enemmän aikaa lasten kanssa. Mutta siitä yllätyin, että monet lapsista nuorempina haaveilleetkin näkivät lapsettomuutensa pääosin myönteisenä asiana. Se kertoo siitä, keiden kanssa lapsettomat ovat elämänsä viettäneet. ”Olen saanut luotua sellaisen elämän kuin haluan”, kertoi kolmas. Kolmas jäi koiralenkeillään juttelemaan tuttujen koiranomistajien kanssa. Hän oli eronnut noin nelikymppisenä ja ymmärtänyt, ettei ehtisi enää saada lapsia. Eräs tapaamani pariskunta oli esimerkiksi purjehtinut neljästi Atlantin yli ja asunut yhteensä seitsemän vuotta purjeveneessä. Olennaista on se, että vapaus oli heidän oma tulkintansa heidän omasta elämästään. Täytyyhän vapaudella olla kääntöpuoli. Sama näköharha pätee käsitykseen, jonka mukaan lisääntyminen on tulevaisuuden kannalta viisaampi ratkaisu kuin lapsettomuus, koska äidit tai isät eivät juuri koskaan kadu lasten saamista. He keskittyivät mieluummin siihen, mitä he olivat saaneet lapsiperhearjen sijaan. On totta, että vanhemmat katuvat harvoin lastenhankintaa, mutta hekin katuvat lapsiin liittyviä asioita. Toinen asui kerrostalossa, jossa naapurit soittelivat spontaanisti toistensa ovikelloja
Ne tarinat jäävät kuulematta, jos lapsettomilta kysytään aina samoja kysymyksiä: Entä jos sinua alkaa kaduttaa. Ei lapsetonkaan elä ikuisuuksiin jatkuvaa parikymppisyyttä. Se on tärkeä viesti siksi, että yhä useammasta ihmisestä tulee lapseton joka tapauksessa. Ei siksi, että ihmisiä pitäisi käännyttää lapsettomiksi. Oli joukossa niitäkin, jotka käänsivät koko kysymyksen lisääntymisen ja elämän tarkoituksen suhteesta ympäri. Vanhemmat tuntevat lapsiaan kohtaan suurta rakkautta, mutta samalla moni vanhempi kuvailee tekevänsä tuplavuoroa: kun yksi työpäivä loppuu, kotona alkaa toinen. Kukaan ei voi kuitenkaan tietää, olisiko samojen ihmisten arvomaailma muuttunut jossain vaiheessa ilman lapsiakin. Hansen, Thomas (2011) ”Parenthood and Happiness: a Review of Folk Theories Versus Empirical Evidence.” Social Indicators Research 108:1.. Kyse on isosta ihmisjoukosta, jolla on oikeus kuulla elämästään myös myönteisiä tarinoita. Niin vahva on normien ja ehkä biologiankin voima. Vei aikaa ennen kuin hän oivalsi, miten onnekas hän olikaan lapsettomana sinkkuna. Epäilys ei silti muuta muuksi sitä, että olen kuullut lukemattomia tarinoita unelmista, seikkailuista, elämäntavoista ja ihmissuhteista, jotka olivat mahdollisia siksi, että haastateltavillani ei ollut lapsia. . Viime vuoden lopussa joka viidennellä 45-vuotiaalla naisella ei ollut lapsia. Yksi oli valinnut ekologisen elämäntavan, johon ei tarvittu peruspäivärahaa suurempia tuloja. Bern: Peter Lang. L apset eivät tuo onnea. Narratives of Non-Mothering in French. Saman ikäisistä miehistä lapsettomia oli peräti 28 prosenttia. Äidiksi tai isäksi tulemisen jälkeen elämässä on jotain tärkeämpää kuin hiottu somebrändi tai treenatut hauikset. Yksi haastateltavani oli esimerkiksi ryhtynyt tukiperhevanhemmaksi, toinen omistautui kummilapsilleen, kolmas huolehti löytökoirista. Voi olla, että he olisivat tehneet isinä tai äiteinä samoin, mutta nyt heidän ei tarvinnut murehtia sitä, riittävätkö rahat lapsen jalkapallovarusteisiin. Myös lapseton aikuistuu ja alkaa ottaa vastuuta muista. Oravanpyörästä hyppäämisen voi toki nähdä vain yhtenä versiona länsimaisen ihmisen minäprojektista, jossa vellotaan siinä, mitä minä elämältäni haluan. K?enková, Lenka (2019) ”Childlessness and social support in old age: A literature review.” Julkaisematon. Lapsettomana ei koskaan koe omaan lapseen kohdistuvaa rakkautta mutta voi käyttää aikansa muihin tyydytystä tuottaviin asioihin, kuten uraan, vapaaehtoistyöhön, harrastuksiin ja ihmissuhteisiin. Jos siis pitää onnellisuutta elämän keskeisenä päämääränä, lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen ovat tutkimusten perusteella suunnilleen yhtä kannattavia vaihtoehtoja. Heidän mielestään aihetta oli turha pohtia, sillä lapsettomuus oli nykymaailmassa ainoa perusteltavissa oleva vaihtoehto. Vastaus löytyi kuitenkin yleensä muista: halusta elää niin, että on jättänyt jälkeensä enemmän hyvää kuin pahaa. Se on tärkeä viesti. Koska esimerkkejä onnellisesta lapsettomasta aikuisuudesta on tähän asti kerrottu melko vähän, saattaa käydä niin kuin eräälle tapaamalleni viisikymppiselle naiselle. Lapseton ei sen sijaan voi perustella pikamuodin tai -ruuan myymistä sillä, että se sentään tuo lapsille leivän pöytään. Tekstissä mainitut tutkimuslähteet: Ashburn-Nardo, Leslie (2017) ”Parenthood as a Moral Imperative. Meillä on tapana ajatella, että kun saa lapsen, on vihdoin aikuinen sanan syvimmässä merkityksessä: ihminen, joka kantaa muista vastuuta. Entä jos lapsettomat vain luulevat olevansa onnellisia, koska he eivät tiedä paremmasta. Niin tiivistää lastenhankinnan ja onnellisuuden yhteyden norjalaistutkija Thomas Hansen, joka on käynyt vuonna 2011 ilmestynyttä katsaustaan varten läpi yli viidenkymmenen aihetta käsittelevän tutkimuksen tulokset. Vaikka lapsettomuus yhdistetään stereotypioissa uraja rahakeskeisyyteen, lapsettoman voi olla itse asiassa keskimääräistä helpompaa kyseenalaistaa vallitseva työja kulutuskeskeinen elämäntapa ja etsiä sille vaihtoehtoja. Mikä sinun mielestäsi on elämässä tärkeää. Esimerkiksi sopii vuonna 2017 julkaistu tutkimus, jossa amerikkalaiset yliopisto-opiskelijat arvioivat, että lapsettomat elävät vähemmän merkityksellistä elämää kuin lapsia saaneet. Kahden lapsen isällä tai äidillä saattaa olla korkea kynnys irtisanoutua tarkoituksettomalta tuntuvasta työstä, sillä yleensä ihmiset haluavat taata lapselleen taloudellisesti turvatun lapsuuden. KESÄKUU 2019 IMAGE 71 Vaikka vapaaehtoinen lapsettomuus on nykyisin aiempaa hyväksytympää, mielikuva lapsettoman elämän pinnallisuudesta elää yhä. Kysymykset voisi vaihtaa joskus toisiin: Mitä sinulle kuuluu. Klaus, Daniela (2016) ”Social Networks and Support for Parents and Childless Adults in the Second Half of Life: Convergence, Divergence, or Stability?” Advances in Life Course Research 29:2016. Pohjoismaissa, joissa hyvinvointivaltio tukee lastenhankintaa päivähoitoja perhevapaajärjestelmillä, lisääntymisellä näyttää olevan onnellisuuteen jonkin verran myönteinen vaikutus. Hän muisteli, kuinka ei halunnut avata äitienpäivänä Facebookia, koska äitien onnelliset päivitykset sattuivat. Haastateltavistani monet muutkin kuin jo mainitsemani yrittäjäksi hypännyt nainen olivat irtisanoutuneet päivätyöstään ja vaihtaneet säännölliset tulot merkityksellisempään elämään. Tarinaa toistetaan etenkin naistenlehdissä, joissa julkkiksilla on tapana kertoa, kuinka vanhemmuus on mullistanut heidän arvomaailmansa. Hänellä oli päälle nelikymppisenä vaihe, jolloin hän suri lapsettomuuttaan. Lisääntyminen tai lisääntymättä jättäminen on elämän kokoinen päätös, enkä ikinä uskaltaisi ottaa niin suurta vastuuta, että alkaisin neuvoa ketään kahden vaiheilla empivää. Kyse ei ole läheskään aina vapaaehtoisesta lapsettomuudesta vaan esimerkiksi elämänpolusta, joka ei mahdollista lastenhankintaa. Kovin suuri tai suoraviivainen se ei silti pohjoismaissakaan ole. Vaikka olen haastatellut kymmeniä elämäänsä tyytyväisiä lapsettomia, havahdun itsekin toisinaan epäuskoon. Hansen selittää ilmiötä sillä, että lisääntyminen on vaihtokauppa, jossa sekä voittaa että häviää. Se näkyi haastateltavieni elämässä. Entä jos lapsia saava enemmistö tietää sittenkin paremmin. Toinen oli luopunut päivätöistään ja ryhtynyt äitinsä omaishoitajaksi. Edwards, Natalie (2015) Voicing Voluntary Childlessness. Koska vanhemmuudessa ja lapsettomuudessa on plusja miinuspuolensa, vanhemmat ja lapsettomat ovat keskimäärin suunnilleen yhtä tyytyväisiä elämäänsä. Kuka sinusta huolehtii vanhana. Maailma, joka matkaa kohti vääjäämätöntä ekokatastrofia, ei tarvitse yhtään uutta kuluttajaa tuhlaamaan luonnonvaroja. Moral Outrage and the Stigmatization of Voluntarily Childfree Women and Men.” Sex Roles 76: 5–6
Yritin tarttua häntä kädestä, mutta hänen kätensä väisti koko ajan, tai sitten kättä ei ollut olemassakaan. Iriszin reaktiot eivät ole aina ymmärrettäviä, mutta silläkään ei ole merkitystä; vain eteenpäin meno on tärkeää. Kuka. Mutta lasta ei pidä myöskään jättää liian pitkäksi aikaa vaille vastauksia, muuten se turhautuu ja heittäytyy hankalaksi. Mutta raja ”täydellisen luottamuksen” ja heitteille jättämisen välillä on hämärä, oli sitten kyse lapsesta tai katsojasta. Miksi. elokuva Katja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, joka pitää auringonnousuista enemmän kuin -laskuista. Luottamus vai heitteillejättö. NemesiN uutukaiNeN sijoittuu 1910-luvun alun Itävalta-Unkarin kaksoismonarkiaan, hetkeen ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä. Tuntui siltä kuin olisin juossut puiden latvuksissa. Eikä Budapestin auringonlaskuakaan hevillä unohdeta, sen verran kaunis ja kummallinen se on. ON mieleNkiiNtOista havaita, kuinka vaikea on antautua sille, mitä ei ymmärrä. Kuka. Kuka toi on. Mutta kun Nemes itsepintaisesti vaikenee, yhtäkkiä tapahtuu jonkinlainen epätoivoinen pudottautuminen. Tulee harattua vastaan, kiukuteltua ja jankutettua. Son of Saulissa katsoja ymmärsi selittämättäkin, mitä kuvan hämärillä laitamilla tapahtui; niin paljon me tiedämme tuhoamisleireistä. Myös Irisz rynnistää eteenpäin muuttumattomalla kiihkolla koko tarinan läpi. Ensimmäinen oli suurenmoinen keskitysleiritulkinta Son of Saul, jota ei unohda jos sen on nähnyt. Vaikka päällisin puolin ei siltä näyttäisi, Budapestin auringonlasku on täysin tunnistettavissa Son of Saulin sukulaiselokuvaksi – muutoinkin kuin siksi, että se päättyy täsmälleen samaan ääneen. Moni jaksaa minun laillani ravata hänen perässään ja tavoitella turhaan hänen kättään, ja siinä kyydissä kokea kaikenlaista ihmeellistä ja ikimuistoista, mikä perinteisemmän kasvattajan kanssa jäisi takuulla kokematta. BUDAPESTIN AURINGONLASKU ohjaus Laszlo Nemes ensi-ilta 17.5. Ei pidä vastata ennen kuin lapsi on ehtinyt edes kysyä, muuten lapsi ikävystyy ja alkaa tehdä jotakin muuta. Tai sitten ei ilmennä. Nemes on tietenkin kasvattajana vielä nuori ja nähtäväksi jää, millaiseksi hän tehtävässä muotoutuu. Edetessään se muuttuu nimittäin yhä omintakeisemmaksi kudelmaksi, ja muistuttaa arvoituksellisen logiikkansa takia pian enemmän vaikkapa Miyazakin Liikkuvaa linnaa kuin perinteistä epookkidraamaa. Nyt katsoja ei tiedä, tai minä en ainakaan tiennyt. Miksi, miksi, miksi, mitä mitä mitä. Aikuisen tehtävä on vastata näihin kysymyksiin, ja mielellään oikealla hetkellä. Kuka. Siksi ajattelin välillä, että tämä on tajuntaa laajentava elokuva ja välillä, että onpa tämä itsekäs elokuva. En muista vastaavaa vapauden tunnetta, päätähuimaavaa iloa ja riemua. 72 IMAGE KESÄKUU 2019 O ikeastaan elokuvan katsominen rakentuu aina niin, että katsoja on lapsi ja ohjaaja on aikuinen. Vastustajia ja auttajia ilmestyy kuin tyhjästä, heitä tulee ja menee. Mutta moni saattaa turhautuakin, ja yhteinen matka tyssää siihen. Toisinaan tuntui, että Nemesille on ihan sama, ymmärtääkö tai saako kukaan muu elokuvasta mitään. Seuraamme Irisztä usein takaapäin, aivan kuten Sauliakin; hänenkin kauluksensa ompeleet tulevat hyvin tutuksi, ja Juli Jakabin ihana niska. Mutta unkarilainen Laszlo Nemes on ohjaaja, jolla on ikiomat kasvatusmenetelmänsä, ja niiden kanssa katsoja joutuu nyt tekemisiin Budapestin auringonlaskun katsomossa. Voisi sanoa, että Nemes luottaa katsojaan täysin. . Kumpikin elokuva muistuttaa tietokonepeliä. K U VA : S ID N EY K IM M EL EN TE R TA IN M EN T, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Nuori Irisz Leiter (Juli Jakab) palaa Budapestiin kuuluun Leiterin hattukauppaan, jonka hänen vanhempansa ovat aiemmin omistaneet. Kenties siksi tuntui kuin olisin ravannut monta askelta Nemesin perässä. Iriszin paluu shokeeraa hattukaupan väen ja monet muutkin, jotka tekevät pian kaikkensa estääkseen Irisziä selvittämästä perhettään koskevaa arvoitusta. Sanoisin, että elokuva ilmentää erittäin syvällä tavalla sitä, miten selittämättömiä maailman tapahtumat niiden keskellä eläville ihmisille aina ovat. Olkoon, antaa mennä sitten, minun sydämeni sanoi, ja alkoi takoa Iriszin sydämen tahdissa. Lapsi kysyy jatkuvasti aikuiselta selityksiä siihen maailmaan jossa he nyt yhdessä kulkevat. Sillä niin se vain on, että mikä innostaa yhtä lasta, saa toisen heittäytymään selälleen kuralätäkköön. Mitä se tekee. Näin yleensä ajatellaan. Laszlo Nemesin toinen pitkä elokuva on yhtä aikaa tajuntaa laajentava, itsekäs ja unohtumaton, kirjoittaa Katja Kallio. Mitä varten. Pahaenteinen ja unenomainen Budapestin auringonlasku on vasta toinen Nemesin pitkä elokuva
Joe Berlinger on ohjannut molemmat. Onneksi jatkoin katsomista. Viitoskaudelle showrunneriksi nousi David Mandel, jonka taustat olivat Seinfeldissa ja Curb Your Enthusiasmissa. Veep on ketjukolari-ikiliikkuja, josta ei voi kääntää katsettaan. Extremely Wicked alkaa kiinnostavasti Ted Bundyn vaimon Lizin (Lily Collins) näkökulmasta, mutta valahtaa pian Wikipedia-epookiksi, jossa seurataan showmies-murhaajan vaiheita oikeussaleissa ja pakosalla. Jos pidät Tim Heideckerin, Eric Wareheimin, Chris Morrisin tai Jim Hoskingin huumorista, Tim Robinson uppoaa varmasti. Efron kanavoi Bundyn vetovoimaa hienosti, mutta ohjaajan fokus harhailee kuin hänkin olisi murhaajan lumoissa. Presidentiksi pyrkivää Selina Meyeria (Julia Louis-Dreyfus elämänsä roolissa) seuraava sarja on television terävintä poliittista satiiria. Seurantadokumentin muut kolme päähenkilöä ansaitsisivat silti enemmän tilaa, eritoten Missourin Cori Bush, joka löysi politiikan Fergusonin mellakoiden aikaan vuonna 2014. Netflixissä Knock Down the House: neljän haastajan tarina Alexandria Ocasio-Cortezista tuli marraskuussa 2018 nuorin Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen valittu nainen. Keväällä 2014 Robinson lähti omille teilleen ja otti mukaansa nipun sketsi-ideoita, joista osa on saanut nyt kodin Netflixissä. Siksi on ymmärrettävää, että vaalityön kiihkeyden hienosti taltioiva Rachel Learsin dokumentti keskittyy pitkälti AOC:n vaalikampanjaan. kausi) Saturday Night Live ei koskaan tiennyt mitä tehdä Tim Robinsonilla, jonka maku oli muita oudompi. Kohtaus, jossa hän puhuu kadunmiehelleen valtaapitävien vastuusta, on elokuvan hienoimpia. Netflixissä Veep (7. Robinsonin ja Zach Kaninin luomat sketsit naittavat yhteen absurdin ja arkisen. KESÄKUU 2019 IMAGE 73 K U VA T: N ET FL IX , H B O Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile Jos haluat nähdä Zac Efronin hirvittävänä sarjamurhaajana, katso tämä. Netflixissä TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA elokuvat. Asiat eskaloituvat ja de-eskaloituvat. Jos haluat oppia oikeasta Ted Bundysta, katso Netflixistä myös löytyvä minisarja Ted Bundyn haastattelut. Viimeinen kausi paljastaa lopullisesti, kuinka perseestä sarjan tyypit ovat. Vaimo jää statistiksi, joka seuraa oikeudenkäyntiä telkkarista rööki huulessa ja viinaleka kädessä. Hän voitti esivaaleissa demokraattikonkarin Joe Crowleyn 15 prosenttiyksiköllä. HBO Nordic. Sarjatulidialogi on ahdettu täyteen vitsejä, solvauksia, kaskuja ja osuvaa yhteiskuntakritiikkiä. kausi) Kun Veepin luoja Armando Iannucci lähti tekemään The Death of Stalin -elokuvaa, olin valmis luovuttamaan. I Think You Should Leave on malliesimerkki television kultakaudesta ja siitä, kuinka omaperäistä sisältöä se tarjoaa. I Think You Should Leave (1
Kurottaessaan kohti hiljaisuutta se ojentaa kätensä kohti jotakin jumallista. Heidän äänensä ovat vahvoja, koska ne kantavat sisällään särkymisen mahdollisuutta. Anywhen taas juhlii mahdollisuutta palata takaisin muukalaisuuteen, sekä rakastavaisten että muusikon ja hänen yleisönsä: ”Even the ones we love / we once knew nothing of”, Thorpe laulaa ääni täynnä kaihoa. Wild Beastsin debyytti oli vielä näpertelyä, mutta tulevilla albumeillaan se löysi aistillisuuden: Smother (2011) ja Present Tense (2014) seikkailivat miehisen halun maailmassa kuitenkin yhtä aikaa nolostuen oman kiimansa yksiulotteisuudesta, vivahteettomuudesta ja kyynärpäät edellä -mentaliteetista. HAYDEN THORPE Diviner Domino Records K U VA : D O M IN O R EC O R D S, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Diviner harvoin uskaltautuu edes keskitempoon, eikä mikään sen kappaleista edes yritä olla hitti. Samalla hän myös sanoutuu irti Wild Beastsin myöhempien levyjen poliittisuudesta: ”don’t fly that flag in my name”, hän toistaa In My Namella, ”in you want to crusade, don’t do that in my name”. 74 IMAGE KESÄKUU 2019 Samuli Knuuti on espoolainen kustannustoimittaja, jonka oikeasta äänestä te ette halua tiedä mitään. Entinen Wild Beasts -solisti Hayden Thorpe laulaa kuin enkeli mutta ajattelee kuin mies., kirjoittaa Samuli Knuuti. Kehityskulun ja samalla bändin uran päätepiste oli viides albumi Boy King (2016), joka kylmien elektronisten rytmien päällä yhtä aikaa ilmensi ja teki pilaa machoudesta. Minulle Hayden Thorpe on yksi sellaisista äänistä: androgyyni, herkkä, uskoutuva, salaisuuksiaan jakava. Tai ei, tuo on klisee, Thorpe uskoo siihen, että toisinaan vähemmän on kaikki. Elektronisista mausteista huolimatta se on pohjimmiltaan mies ja piano -albumi. Se tietoisuus on pielus, jolle voin joka ilta huolettaa painaa pääni ja ummistaa silmäni. Jumalainen ihmisääni. Jo avausraita ja ensimmäisenä maistiaisena julkaistu nimiraita on hauraasti kilisevä pianoballadi, eikä mikään sitä seuraavasta yhdeksästä kappaleesta särje sen valamaa muottia. musiikki O li taidemúoto mikä hyvänsä, sen harrastaja etsii teoksesta ennen kaikkea ääntä. Earthly Needs ja Stop Motion ovat ne kappaleet, joihin levy-yhtiön markkinoijat voisivat toivonsa asettaa, mutta kovin suurilla panoksilla ei kannata lyödä vetoa niiden menestyksen puolesta. M utta kuka Hayden Thorpe siis, saatatte kysyä. Ja siksi kun hän laulaa ”I’ve got your back” kappaleella Human Knot, en voi olla ottamatta sitä henkilökohtaisesti. Diviner saattaa olla pieni albumi, mutta se on sitä tietoisesti. Ja siinä on Marvel-elokuvien, hiphop-tähtien vaatemallistojen ja lentokenttäkonserttien maailmassa jotakin hyvin, hyvin suurta. En ole koskaan tavannut Thorpea, mutta tiedänpähän nyt että hän turvaa selustani. Talk Talkiin Thorpen yhdistää myös jo edellä mainittu lauluääni, jossa on paljon samaa kuin Mark Hollisin tavassa tulkita. Boy King oli taiteellinen umpikuja, josta ei ollut muuta ulospääsyä kuin puhaltaa peli poikki. . Ääntä, johon luottaa; ääntä, joka puhuttelee juuri sinua; ääntä, joka on kuin isoveli tai isosisko, kenties rakastaja jopa, mutta joka tapauksessa ääntä joka on syntynyt juuri sinua ja sinun tarpeitasi varten. Viimeisen vuosikymmenen hän on toiminut toisena laulajana Wild Beastsissa, joka oli 2010-luvun tärkeimpiä ja seikkailunhaluisimpia taiderockyhtyeitä aikakautena, jolloin englantilaisille taiderockyhtyeille oli yhtä paljon kysyntää kuin säkkipilliorkestereille. Koko albumin selkeäksi vertailukohdaksi paljastuu Talk Talk, tosin ei se alkuaikojen syntikkapopbändi tai loppuvaiheen alkemistikilta, joka koetti kiskoa uudenlaista musiikkia hiljaisuuden kuilusta, siirtää sielunsa nuottien väliin. Jänisräikkien maailmassa he molemmat ovat käsityöllä tehtyjä selloja. Talk Talkiin verrattuna Thorpen soolo on siis easy listeningiä, mutta Divinerin herkeämättömässä kauneudessa on samanlaista uskoa siihen, että vähemmän on usein enemmän. Rockin historia on toki täynnä sukupuolettomalta kuulostavia miesääniä Neil Youngista Brett Andersoniin, mutta useimmiten ne sortuvat yliyrittämiseen ja kuulostavat siten joko naukuvilta tai määkivältä, kissoilta tai lampailta silloin kun kuulija etsii nimenomaan ihmistä, jota kuunnella; ihmistä, joka kuulostaa siltä kuin hän kuulisi sinua – aivan kuin äänentoisto mahdollistaisi kahden suunnan liikenteen, tekisi kuuntelusta puhumista. Ääni kuuluu teoksen tekijälle, mutta on enemmän kuin hän. Thorpen soolodebyytti onkin uusi alku monella eri tavalla: se ei julista eikä brassaile, se välttää ohjelmallisuutta ja helppoja tulkintoja. Siksi Thorpen paluu musiikin pariin on juuri minulle tärkeä. Mitä toksiseen maskuliinisuuteen tuli, se oli miesluola täynnä arsenikkia
Kappaleet ovat hölmöjä rämpytyksiä ja huutelua ja mölinää jopa Demarcon mittapuita. Here Comes the Cowboy on kunnianhimoltaan heittelehtivän artistin tarkoituksellisen epätäydellinen levy. Harva silti kirjoittaa Nobodyn tai On the Squaren veroisia pop-lauluja vasemmalla kädellä vartissa. Death Hawks: Psychic Harmony (SvArt) Maailman suurimmaksi indiebändiksi kasvanut Tame Impala ilmoittanee neljännen studiolevynsä ilmestymisestä tämän lehden rullatessa painokoneissa. TEKSTI OSKARI ONNINEN. Olavi Uusivirta: Skorpioni (Johanna) Olavi Uusivirran kahdeksas levy Skorpioni keskittyy business-termein konseptin hiomiseen. Tai onnistuu piilottamaan perfektionisminsa näin onnistuneeseen illuusioon köppäisyydestä. Melodiakielet tulevat paikantamattomilta puolilta maapalloa. Death Hawksin neljäs levy ei tietenkään pääse lähellekään Kevin Parkerin kultais-mirhamista avaruusglitterpsykedeliasoundia – kuka nykyaikaisilla levybudjeteilla pääsisi – mutta yhtye on ottanut harppauksia mokkatakkiokkultismista oikealla tavalla populaareihin suuntiin. Kameleonttikauden päättyminen kuuluu itsevarmuutena, joka kuuluu Uusivirran parhaina sävellyksinä vuosiin. Uusivirrasta on tullut sukupolvensa ainut ja viimeinen suomirocktähti, joka esittää enää vain itseään ja omia pakkomielteitään. Suomirock ja nuoruus ovat hänelle menneisyyteen sijoitettu peili, johon 35-vuotias perheenisä ei voi lakata katsomatta edes vuonna 2019. Sekunnit, joita Uusivirta jahtaa kappaleesta toiseen. Nykyisestä konseptista on tislattavissa x-määrä The Curea, y-määrä Don Henleyn Boys of Summeria ja zetallinen muita satunnaisia vuosien 1977–1985 aikuisjäämiä. Siltä, kuinka paljon Eternal-singlen ja Alienationja Last Gasp -kappaleiden kaltaisesta geenimuunnellusta popista ammennetaan lähitulevaisuudessa suurelle yleisölle. Herndonista on perustellusti tullut teoreettisen popin tähti ja valtavirtaan asti levinneiden utopiaja kyborgitrendien sanansaattaja. Onhan Demarcon kapina puuhailla vähän sinnepäin ja menestyä ”vahingossa”. Kaikki tämä ja teoriamaiset välikekappaleet ovat kuitenkin vieneet painoarvoa oleellisimmalta. KESÄKUU 2019 IMAGE 75 K U VA T: M A C ’S R EC O R D LA B EL , JO H A N N A , S VA R T, 4 A D musiikki Mac Demarco: Here Comes the Cowboy (Mac’s Record Label) 28-vuotiaasta kanadalaisesta Mac Demarcosta on tullut sukupolvensa kaltainen indierocktähti: viinaan menevä, kompleksinen ketjupolttaja, mutta enemmän hyväntahtoinen hölmö kuin mikään dekadentti. Kiitoksesta paljon kuuluu silti Tame Impalalle, joka koetallasi maaston ja hivutti discon psykedeelisen musiikin kaanoniin, jonne se kuuluukin. Levy-yhtiön lähettämissä tiedostoissa lukee iTunesissa tyylilajin kohdalla ”Unknown genre”. Yllättävän paljon, väitän. Proto on selvä kommentaari yhteisyydestä: apuna on käytetty kuoroa ja itse koodattua Spawn-tekoälyä. Peilistä näkyy eka kerta, joka onkin elämän täydellisin kokemus. Holly Herndon: Proto (4AD) Potentiaalisen väärä mielipide: kiinnostavimmillaan Holly Herndon on pop-lauluntekijänä. Psychic Harmony on kirkkaasti kevään kotimaista indieparhaimmistoa ja liian hyvä ja tarpeeksi progressiivinen levy pastissiksi
Jostain syystä Faye tuo mieleeni Camus’n Sivullisen Meursault’n, ja vaikka Sivullinen olikin vahva elämys 17-vuotiaana, tässä iässä mielleyhtymä on jossain määrin ongelmallinen. ”Vapaus on koti, josta lähtee kerran ja johon ei koskaan voi palata”, Faye toteaa yhdelle monista keskustelukumppaneistaan. Siinä Faye on koko kirjan ajan matkoilla, Kreikassa vetämässä kirjoittajakurssia, ja vieras ympäristö selittää osaltaan kertojan irrallisuutta. Luin putkeen koko trilogian, ja viimeistään kolmannen kirjan kohdalla Fayen passiivinen viileys alkoi tosissaan risoa. Heidän kirjonsa onkin riemastuttavan moninainen. 76 IMAGE KESÄKUU 2019 kirja Juha Itkonen on kirjailija, joka toivoo HPK:n avanneen äskettäin huikaisevan Suomenmestaruustrilogiansa. ”Pidät hänestä varmasti. Faye ei kuitenkaan kerro ensisijaisesti itsestään. Todellisuudessa yhtäläisyyksiä on niukalti. . Kirjailijoiden kirjailija, todellakin. Toisaalta on selvää, että tietystä etäisyydestä syntyy kerronnan voima. Kotona Englannissa Faye tuntuu seisovan samalla tavalla tapahtumien sivussa. ”Tunsin muutoksen alapuolellani, liikkeen syvällä pintojen alla”, Cusk kirjoittaa, ”aivan niin kuin mannerlaatat olisivat liikkuneet sokeina mustissa uomissaan.” Kohtauksessa on selittämätöntä voimaa, joka saa unohtamaan kaikki kriittiset ajatukseni. Kaikki kirjailijat pitävät. Autofiktion kehys on toki mahdollinen: Cuskin kertoja Faye on hänen ikäisensä kirjailijanainen, jonka menneisyys osuu pääosin yksiin Cuskin oman elämän kanssa. Kerronta on teknisesti taiturimaista, ja Kaisa Katteluksen käännös tavoittaa sen virtauksen erinomaisesti. S inun täytyy lukea Rachel Cuskia”, eräs kollega sanoi viimeksi tavatessamme. Tietenkään sillä ei pitäisi olla väliä, eihän kirjallisuus ole mikään sympaattisuuskilpailu, mutta niin vain on. Kyllä, minä pidän Rachel Cuskista. Cusk on kirjailijoiden kirjailija.” Kansainvälisillä kirjamarkkinoilla 52vuotias, kanadalaissyntyinen Cusk on asemoitu osaksi autofiktion aaltoa, eräänlaiseksi naispuoliseksi vastineeksi Karl Ove Knausgårdille. K U VA : W S O Y, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Faye istuu kirjallisuusfestivaalien esiintymislavalla ja kuuntelee kahta mieskirjailijaa, jotka kuluttavat koko yhteisen ohjelma-ajan puhumalla sujuvasti itsestään. ”. Silti jokin estää minua ihastumasta näihin kirjoihin yhtä varauksettomasti kuin monet ahkerasti lukevat tuttavani ovat tehneet. Aikuiset yrittävät muistaa, miksi halusivatkaan sitä, mitä äsken varmasti halusivat. Lapset eivät suostu asettumaan heille varattuihin rooleihin. Miehet käyttävät valtaa, mutta niin tekee myös Faye, joka myöhemmin kirjoittaa heistä. Faye ei arvota kohtaamiaan ihmisiä tai heidän elämässään tekemiään valintoja. Faye ajattelee omaa parin vuoden takaista avioeroaan ja saa puhelun pojiltaan, jotka ovat isänsä luona ja tappelevat siellä keskenään. Hän kuuntelee muita, kertoo heidän tarinansa ja paljastuu lukijoille sillä tavoin, ikään kuin peilin kautta. Valta ja vastuu ovatkin selvästi Cuskin keskeisiä teemoja, samoin sukupuoliroolit ja niiden vaikutus käyttäytymiseemme. Tiiviit ja sinänsä helposti lähestyttävät romaanit ovat huolellisesti suunniteltuja ja toteutettuja, näennäisen satunnaiset kohtaamiset ja elämänkohtalot kiertyvät samojen kysymysten ympärille, ja kokonaisuus on vaikuttava. Jos hän alkaisi hempeillä tai moralisoida, koko hommalta putoaisi pohja. Faye kuuntelee juhlimiseen kyllästynyttä kampaajaansa, iloista albanialaista rakennusurakoitsijaansa ja adoptiota yrittävää ystäväänsä. Siirtymän viimeisessä luvussa Faye matkustaa maalle tapaamaan miespuolista serkkuaan, joka on äskettäin eronnut ja syöksynyt saman tien uuteen suhteeseen. Kaiken pitäisi olla onnellista ja auvoista, mutta illanvietto maalaiskartanossa paljastaa tuoreen uusperheen sekasorron. Keskellä elämääni olen kiinnostuneempi osallisuudesta. Sillat menneeseen ovat palaneet, mutta tulevaisuuskaan ei houkuttele. Faye voi olla hiljainen kuuntelija muttei vaaraton eikä viaton, hänhän on kirjailija. Niin banaalia kuin se onkin, en oikein pidä Fayesta. Avioeron jäljiltä hänen on rakennettava elämänsä uudelleen, hankittava muun muassa uusi koti Lontoon toivottomilta asuntomarkkinoilta ja harkittava suhtautumistaan hänestä kiinnostuneiden miesten lähentymisyrityksiin. Jo epätyypillinen kerrontaratkaisu on ihailua herättävä. Toisten elämät RACHEL CUSK SIIRTYMÄ S&S Rachel Cuskin kirjailijaminä Faye on rasittavan passiivinen ja viileä sivullinen, mutta etäisyydestä syntyy myös taidokkaan kerronnan voima, kirjoittaa Juha Itkonen. Siirtymä on keskimmäinen osa Cuskin kehutusta romaanisarjasta, jonka ensimmäinen osa Ääriviivat ilmestyi suomeksi viime vuonna
Teos käsittelee sotatraumojen, yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja häpeän kaltaisia isoja teemoja, muttei sano niistä mitään kiinnostavaa. Jännite pitäisi ilmeisesti lukea rivien välistä, mutta siellä on tyhjää. Kaiken yllä leijuu uhan tuntu, ja vähitellen arkeen hiipii säröjä. Vain elämää Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista. Kirjailijan havainnointikykyä ja kielellistä tarkkuutta kelpaa ihailla, sillä miljöö ja ajankuva on luotu taitavasti. Ratkaisut ovat tietoisia, mutta tekevät lukemisesta raskassoutuista. Kertoja tarkkailee nykykulttuurin absurdeja yksityiskohtia vieraudentunteen vallassa: Lapset kasvavat älylaite kädessä, ja vaimo kouluttaa palaverihuoneissa sisäisen voimaeläimensä etsijöitä. Dialogissa jaaritellaan, ja henkilöhahmot ovat enimmäkseen epämiellyttäviä – mutta eivät niin epämiellyttäviä, että niitä inhoaisi ilokseen. KESÄKUU 2019 IMAGE 77 K U VA T: S & S, TA M M I, N EM O kirjat Keskiluokan idylli uhattuna Sami Majala: Ei ketään meidän jälkeemme. S & S, 96 s. Gummerus, 247 s. Historialliset anekdootit ovat mielenkiintoisia, mutta ajatukset eivät tässä kirjassa säväytä. Osa tarinoista kiertyy Lucy Bartonin, Stroutin edellisen teoksen päähenkilön ympärille. Novellit kuvaavat hyvin perähikiäläistä pikkusieluisuutta, mutta niistä innostuvat tuskin muut kuin tekijän vannoutuneimmat fanit. Näin mitäänsanomatonta kirjaa tulee lukeneeksi harvoin. Kristiina Rikman, Tammi 267 s. [Bluets.] Suom. Yhteydet Don DeLillon Valkoiseen kohinaan (1985) ovat niin ilmeisiä, että on vaikea sanoa, onko teos kunnianhimoinen romaani vai erittäin hyvin kirjoitettu DeLillo-pastissi. Sinisen värin olemukseen paneudutaan omien elämänkokemuksien ja eri tieteenalojen, kuten filosofian ja biologian, näkökulmasta. Lyhyistä ajatelmista muodostuvassa ”tutkielmassa” kirjoittaja etsii sinisyydestä lohtua sydänsuruunsa. Sinelmiä on Argonauteillaan ihastuttaneen Maggie Nelsonin lyyrinen esseeteos vuodelta 2009. Kaijamari Sivill. [Anything is Possible.] Suom. Väriterapiaa yksinäisille Maggie Nelson: Sinelmiä. Tapahtumat kuitenkin hukkuvat runsaaseen kuvailuun, ja hahmot jätetään etäisiksi. Aiheen käsittely on ohutta, jopa kornia: ”Onko sohva sininen, jos kukaan ei mene huoneeseen katsomaan?” Teoksen ansio onkin sen muodossa: erityylisistä kappaleista koostuva kudelma on hallittu, ja ilmaisun täsmällisyys viehättää: valo-opin mukaan auringon valaiseman planeetan ilmakehä näyttää mustaa avaruutta vasten siniseltä, ”missä tapauksessa sininen on jonkinlainen tyhjyyden ja tulen tuottama ekstaattinen vahinko.” TEKSTI SILVIA HOSSEINI. Illat ahmitaan katastrofiuutisia, jotta muistettaisiin oma hyväosaisuus. Sami Majala kuvaa toisessa romaanissaan keskiluokkaisen elämäntavan haurautta. Teoksellaan Olive Kitteridge (2008) Pulitzerin voittaneen kirjailijan uusin teos koostuu väljästi toisiinsa kytkeytyvistä novelleista, joissa kerrotaan perhesuhteista illinoislaisessa pikkukaupungissa
Piilopersut pysyvät kaapissa ja nakertavat eiralaisporvarin mielenrauhaa. 78 IMAGE KESÄKUU 2019 Stiller K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Köyhät ovat laiskoja ja heidän luonnettaan on karaistava käyttämällä keppiä. Piilopersu saattaa kehua nyhtökauraa ja kauramaitoa ja tarttua näennäisen ennakkoluulottomasti tofuun. Ne näyttävät ihan tavallisilta eiralaisilta, mutta naamion takana väijyy kauhea karvainen totuus. Ne saattavat myös pyöräillä – Halla-ahokin pyöräilee. Onko kauniimpaa parisuhdetta. Persu pyöräilee ja syö korianteria. Kun persu raahasi kaljaa Tallinnasta, me täällä Eirassa nauroimme hyväntahtoisen suvaitsevaisesti alkuasukkaiden junttimaiselle käytökselle. Tämä on todella ikävä juttu. Ne soluttautuvat joukkoomme ja riistävät meiltä mahdollisuuden nauraa parvekkeelta tyhmälle rahvaalle. Ne yrittävät tehdä meistä paranoideja rikkomalla kaikki turvallisuutta tuottavat luokittelut. Piilopersu on tyytyväinen siitä, että Halla-ahon puolue on talouspolitiikassaan ottanut askeleen oikealle. Soinin johtamalle puolueellekin sopi hyvin SMP:ltä periytynyt kuva unohdetusta ja huonotuloisesta kansasta, joka katseli matalassa torpassa Linnan juhlia. Vihreille tämä tarjoaa loistavan mahdollisuuden terästää profiiliaan. Ne kertovat purjehdus reissuistaan ja lasten vaihtooppilasvuodesta. Ruben Stiller on eiralainen hanhen maksaa rakastava toimittaja, jonka mielestä korianteri antaa elämälle kivan säväyksen. On pakko päivittää stereotypiat. N yt kaikki on toisin. Helsingin Yliopiston valtio-opin professori Hanna Wass antoi tälle ryhmälle Kauppalehdessä osuvan nimen: perusporvari. S uomen Kuvalehti kertoi jo vuonna 2011, että perussuomalaisten suosikkiauto oli Mercedes Benz ja puolueen ääniosuus oli korkeimmillaan 50 000– 70 000 euroa vuodessa tienaavien joukossa. Viesti ei kuitenkaan mennyt perille. Entinen peruspersu oli joko nukkuva äänestäjä tai puoluettaan vaihtanut arvokonservatiivinen demariäijä. Halla-aho asuu alueella, ja hänet tietysti tunnetaan, mutta muut persut pysyvät kaapissa ja nakertavat tavallisen eiralaisporvarin mielenrauhaa. Tämä on varmaankin persujen ovela juoni. Kannattajien joukossa oli paljon pienyrittäjiä, jotka olivat etsineet poliittista kotia. Mistään ei voi enää olla varma, kun vastaantulijalla saattaa olla väärät perusarvot. Hänellä on korkeakoulututkinto ja vankkoja mielipiteitä sosiaali toimiston asukkaista. On lähes mahdotonta havaita, rakastaako hän tofua aidosti vai onko kyseessä epäaito tofusuhde. . Persu pukeutui huonosti, haukkui eliittiä ja maahanmuuttajia tuulipuvun kahistessa taustalla ja oli niin erilainen kuin persun pitääkin olla. Sotaveteraanit ovat taistelleet hänelle oikeuden syödä pihviä. Ne ovat piilopersuja Niitä on Eiran äänestysalueella 7,8%, eikä kukaan tiedä, keitä ne ovat. Persut ovat vastaus vihreiden rukouksiin ja jokaisen persun pitäisi kiittää vihreitä siitä, että he ovat olemassa. Stereotypiat murenevat käsiin, eikä Eirassa voi olla varma edes kauramaidon ja nyhtökauran kuluttajasta. Stereotypia palveli ilmeisesti kaikkien etua: perussuomalaiset pysyivät meistä tarpeeksi kaukana, ja toisaalta heihin voitiin kohdistaa holhoava katse. Nyt kuvaan on vihdoinkin astunut hahmo, joka näkyi jo vuonna 2011 Suomen Kuvalehden aineistossa. Hän saattaa maistaa tofua ja puhuu köyhien aktivoimisesta. Kaipaan aikaan, jolloin tuudittauduimme kuvaan makkaraa purevasta rahvaasta lähiössä. Ne saattavat syödä pahaa aavistamattoman eiralaisen pöydässä ja kehua miten kivan säväyksen korianteri tekee päivän pastaan. Vaikka tutkimus rikkoi kuvan syrjäytyneistä ja huonoosaisista perussuomalaisten kannattajista, stereotypia syrjäytyneestä unohdetusta kansasta jatkoi elämäänsä. Neljän vuoden kuluttua Halla-aho johtaa Suomen suurinta puoluetta. Perussuomalaisia äänestävät eiralaiset pakottavat päivittämään omat stereotypiat, kirjoittaa Ruben Stiller. N iitä on täällä Eirassakin, hyvin toimeen tulevien ihmisten joukossa. E iralainen piilopersu on tietenkin hienostuneempi. Kukaan ei halunnut muistaa sitäkään, että Tony Halmeen äänimäärä Munkkiniemessä oli aikoinaan varsin korkea. Meillä Eirassa kaikki sujuu sivistyneesti: osaamme jalostaa köyhien luonnetta. Vihreät ja persut tulevat tulevina vuosina kiihdyttämään identiteettipoliittista peliään, josta kumpikin osapuoli hyötyy. Lopuksi ennuste tulevista vuosista. Oma perusluottamukseni Eiraan ja elämään yleensä on koetuksella. Hän on arvokonservatiivinen autoileva äijä, jolle ilmastonmuutoskeskustelu on nopeusrajoitukseen vertautuva henkilökohtainen loukkaus
meko.fi/luejatilaa_viherpiha UUDISTUNUT VIHERPIHA VP0319_kelluvailmo.indd 3 12/03/19 15:06. VERSOO HYVÄÄ
Apu jatkaa Apu-tonnien jakamista tällaisille ihmisille ja ryhmille. Tämä maa on täynnä hyviä ihmisiä, jotka tekevät pyyteettömiä tekoja toisen hyväksi. Suomi on hyvien ihmisten maa.. Tänä vuonna Apu palkitsee tahoja, jotka edistävät lasten ja nuorten hyvinvointia. Jos olet kohdannut tällaisen ihmisen tai ryhmän, kerrothan heistä meille osoitteessa apu.fi/suomionhyvienihmistenmaa. Isoja ja pieniä
Tai noin. Etäisyys on liiallinen, samaistuminen mahdotonta. . Juttu loppuu, asia ei selviä, ihminen ei selity. Harvoinhan ne selviävät, kun ei ole kyse toisen asteen yhtälöistä, vaan ihmisistä. J ournalismissa ihmisen monenlaisuus on välillä ihan kateissa. Että asiat ja ihmiset ovat näin, ja noin, ja vielä niinkin. (TS 22.12.2018) Miten hienosti sanottu! Esikuvanakin tällainen kokonainen ihminen on paljon väkevämpi kuin yksiulotteinen sankari olisi. Hän säpsähteli, epäili, kiivaili ja pilkkasi; oli epävarma arvostaan, lopetti työnsä ja aloitti taas; masentui, huolestui ja suri rahan menoa. Tietenkin hän oli, mitä olin oikein kuvitellut! Kaarina Hazard kirjoitti jokin aika sitten Turun Sanomiin hienon tekstin Minna Canthista ja hänen kunniakseen pystytetyistä patsaista. Kuten usein, en löytänyt itseäni jakolinjan kummaltakaan puolelta. Sillä kyllähän monet – vai olenko ihan kujalla. Olen luultavasti käyttänyt liikaa aikaa sen selvittelyyn, millainen ihminen olen ja mitä kenties haluaisin elämältäni. En hauku vielä mediaa, vaan otan esimerkin historiasta. 76 mitalia, 3 vankilatuomiota, sama Matti. M illainen sinä olet. Miten muutenkaan. J ulkisuudessa ihmisen monenlaisuus tulee näkyväksi niin, että ensin hänet esitellään jonkinlaisena – ja sitten paljastetaan, että hän on myös jotain muuta. Toivon suojeluohjelma Emma Puikkosen Lupauksessa hyvästellään maailma sellaisena kuin olemme sen oppineet tutnemaan, kirjoittaa Marjo Niemi.. Eikä siinä mitään, kunhan emme rakentele ihmisistä patsaita: sileitä, muuttumattomia. Enkä ollut ainoa. Kuvittelin aiemmin Minna Canthin rohkeana, oikeamielisenä, asiastaan varmana ihmeenä. Räty K un Matti Nykänen kuoli, luin somevirrasta ja lehtijutuista, että Nykänen jakoi kansan kahtia. Meidän pitäisi nähdä ja sietää toisissamme paljon enemmän ristiriitaisuutta ja selvittämättömiä teitä, kirjoittaa Reetta Räty. KESÄKUU 2019 IMAGE 81 K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Ei yliihmisistä ainakaan voimaa saa. Tai minä. (…) Canth oli elävä, niin kuin meistä jokainen, eikä sellainen mahdu muistomerkkiin, joka on erikoinen asia: sileäksi hiottu kuva ihmisestä, joka juuri särmiensä tähden kohosi vertaistensa yli. En ymmärrä, miten Nykäsen elämästä voisi päätellä, että hän oli joko tai. Nykyään toivon lukijana ja tekijänäkin myös maailman selittämättömyyksiä. Tyyppi sai miehen kuoltua seitsemännen lapsen, ja silti se kirjoitti, taisteli, raivasi tietä, antoi omistaan. Oman itsen ytimen etsiminen aiheuttaa helposti maanista sivulle vilkuilua: miten muut kulkevat, miksi he ovat löytäneet intohimonsa, elämäntapansa, olemisensa tavan. – ajattelevat, että ihmisen ainoa pysyvä piirre on se, ettei hän ole jonkinlainen, vaan monenlainen. Tässä iässä – 45-vuotiaana – ei enää säväytä tieto siitä, että ihminen voi olla yhtä aikaa herkkä ja rohkea, säpäleinä ja vahva, varma asiastaan ja peloissaan. Olemme sitä ja tätä, päivästä, elämäntilanteesta, vuosikymmenestä, mielenterveydestä, lasten iästä, töiden määrästä, kuukauden kierrosta, kaikesta riippuen. Sankareita ja antisankareita kaikki Journalismissa ihmisen monenlaisuus on välillä ihan kateissa. Reetta Räty on toimittaja, joka on iloinen ja täynnä suruja. Näin: Koulukirjoissa tuijotamme jotakuta tyyntä matroonaa, vaikka tyyni Canth ei koskaan ollut, eikä oikein matroonakaan. Toisille hän oli naistenhakkaaja ja juoppo, toisille juhlittu urheilusankari. Kerron Matista kaksi tarinaa… Ne kertovat kahdesta ihan erilaisesta ihmisestä, mutta ovat yhtä ja samaa Mattia, sillä me kaikki olemme monia erilaisia ihmisiä. Eivät muutkaan ole. Olen itsekin ajatellut pitkään, että media tarjoilee lukijoille maailmanselityksiä. Ei se nimittäin haittaa, jos asiat eivät selviä tai selity. Pitäisikö minunkin koettaa elää noin. Se helpottaa, kun tajuaa: en minä ole jonkinlainen. Jos on joskus joutunut kirjoittamaan nekrologin tai pitämään hautajaisissa rehellisen puheen, tietää, mitä tarkoitan. Uskomaton nainen! Vähitellen minulle on kuitenkin käynyt ilmi, että Canth oli myös epävarma, masentunut, pessimisti, varmaan ilkeäkin. Piirrämme karikatyyrejä, pysäytämme haastateltavan elämän ja kerromme, millainen on nainen, joka… Minusta meidän pitäisi nähdä ja sietää toisissamme paljon enemmän ristiriitaisuutta ja selvittämättömiä teitä. V armasti meillä on tarve lokeroida, määritellä, kuvata ihminen jonkinlaisena, ja sitä kautta yrittää ymmärtää. Sen sijaan, että haluamme kertoa ehjiä tarinoita, pitäisi antaa tilaa epäloogisuuksille
— 17. Että kaikki, mikä heidän omasta mielestään rehellisesti ja vakavasti oli aere perennius, uhkaa sortua tai on jo raunioina?” (Friedrich Nietzsche: Aamurusko) — 2. Onko Miki Liukkosella jossain päin vartaloaan tatuointi Miki Liukkosesta. 1. — 11. Vihreät, milloin aiotte ilmaston nimissä luopua niistä pittoreskeista, saastuttavista puumoottoriveneistänne, joilla pörräätte kesän ajan Hangon ja Helsingin väliä. 82 IMAGE KESÄKUU 2019 14. — 9. — 19. — 5. — 15. Kuoliko historia silloin, kun Helsingin Sanomat alkoi johdon mukaisesti käyttää sanaa ”historiallinen” asioista, jotka tapahtuvat huomenna. Ovatko Martela ja Kallio keskustelleet keskenään, ja siksikö täällä on tällaista. Uskoitteko muuten juuri, että Tindertreffejä on nykyään hautausmaalla. — 4. Kauanko etsit niitä, tuliko lapsille sinä aikana nälkä. ”HSL:n historiallinen lippuuudistus”. Kuinka tyytyväinen olit saamaasi vastaanottoon, oliko poistuminen miellyttävää, asteikolla 1–5, miten arvioisit pysäköinnin. Saako naisille nauraa siitä huolimatta, että he ovat naisia, vai eikö naisille saa nauraa juuri siksi, että he ovat naisia. — 8. Jos filosofi Frank Martela ja psyko terapeutti Maaret Kallio keskustelisivat keskenään, olisiko se räjähdyksen vastakohta eli ”imahdus”. Oletteko huomanneet, että tuorein trendi on Tinder-treffit hautausmaalla. — 13. — 18. Entä mihin unohtui Sri Lanka ja sen murhatut. Milloin empatia laiskistui sellaiseksi, että se jäi ottamaan aurinkoa Välimeren rannalle. 7. — 12. Kuka Halla-ahon perheestä syöksyy ensimmäisenä halaamaan, kun Jussi tulee kotiin. Veivätkö transihmiset jne. nämä meidän piti vielä kysyä. — 16. Kertooko se seksin ja kuoleman yhteyksistä vai siitä, että jompikumpi osapuolista on naimisissa. Jos naisilta kysytään haastatteluissa meikeistä ja pukeutumisesta, miksei professori Pekka Mattilalta ole koskaan kysytty, mitä meikkivoidetta se käyttää, MIKSI NÄMÄ KAKSOISSTANDARDIT?! — 6. Mitä jos onkin niin, että huumori syntyy juuri niistä asioista – marginalisoinneista, identiteetistä, erilaisuudesta – joista ei enää saa keksiä huumoria, ja siksikö täällä on tällaista. köyhiltä viimeisenkin mahdollisuuden olla olemassa. — 10. Kun käytetään itsestään ylpeinä ilmaisua ”tämä on meille/mulle kynnyskysymys”, eikö siitä tule mielikuva ihmisestä, joka on niin toistaitoinen, ettei pysty kävelemään edes kynnyksen yli ja on siitä vielä ylpeä. Puhuuko kukaan enää yhteiskuntaluokista, vaan vain identiteeteistä. Oletko varma, että julkaisit kaikki ne kuvat, joissa Notre Damea näkyy pääsi takaa pieni pala. ”Mistä johtuu, että Platonista alkaen kaikki filosofian rakennusmestarit Euroopassa ovat rakentaneet turhaan. Loukkasiko joitakin edellisen kysymyksen ”jne.”. Voisitko istua siihen vitun raitio vaunuun kertomatta kenellekään mielipidettäsi HSL:n lippuuudistuksesta. — 3. Kun kaupoista saa jälkikäteen täytettäväksi tyytyväisyyslomakkeen, voisiko tuota soveltaa myös ihmissuhteisiin
ALV. Osoitteet . S U O M E N L IN N A T & K A R T A N O T 5 90 A P U L E H D E N T E K I J Ö I L TÄ SIS. 10?% Linnat & kartanot SUOMEN UPEAA KOHDETTA Turnajaiset taas tänä kesänä Mannerheimin kotikummitus ja synnyinsänky! LOUHISAARI HÄMEEN LINNA KAROLINEBURG Tapahtumat . VK O 2 1 9 -2 3 701524-1901 Kainuun ainoa kartano on romanttinen perhehotelli Uutuus! Hae omasi lehtipisteestä! Myynnissä vain rajoitetun ajan. Aukioloajat Kiehtova näyttely hurjasta historiasta OTA TALTEEN! Olavinlinna 12 PA L. Kartat Pääsymaksut