Yhteiskunnallista ongelmaa ei ratkaista yksilötasolla TUIJA SILTAMÄKI JA TOTUUS NUORISTA Maata pitkin kulkevalle tärkeintä on matka RAUTATIE ON KUUMA KOKOOMUKSEN VIIMEINEN RADIKAALI Sirpa Pietikäinen haluaa Suomeen miljoona maahanmuuttajaa ja vihreän vallankumouksen. Sitten hän huomasi, että kaikki kliseet surusta ovat totta. V KO 22 /2 23 29 3 6 123 4 KESTÄVIÄ JUTTUJA 4/2023 HUHTIKUU 12,90?€ TAHROJA PAPERILLA Kun Henri Pulkkisen isä kuoli, poika päätti, että tästä en kirjoita. H EN R I P U LK K IN EN : ”V Ä LIL LÄ PA R A ST A O N SA N O A JO TA IN TO S I LA TT EA A .” IM A G E 3 5 H U H TIK U U 20 23 PA L
DYNAMIC, PROGRESSIVE, INTUITIVE BMW F 900 R bmw-motorrad.fi Image_FI_460x297_5bleed.indd 7 Image_FI_460x297_5bleed.indd 7 2023-03-31 11:22 2023-03-31 11:22
DYNAMIC, PROGRESSIVE, INTUITIVE BMW F 900 R bmw-motorrad.fi Image_FI_460x297_5bleed.indd 7 Image_FI_460x297_5bleed.indd 7 2023-03-31 11:22 2023-03-31 11:22
suuri rakkausEntä jos ei olekaan prinssiä, valkoista ratsua ja häitä, joiden jälkeen pari elää onnellisena elämänsä loppuun asti. Kuuntele podcast! p o d ca st. p o d ca st podcast huijaus Toimittaja Riikka Suominen kertoo podcastissaan, miten sadut opettivat meitä etsimään sitä väärää
Ruckensteinin mukaan suhteemme on usein tarpeettoman mutkaton ja kritiikitön: Digitalisaation nimissä Kyse ei ole sisällöstä vaan liiasta sisällöstä, ja silloin välittäminen vähenee. Se, miten jatkuva rullaaminen väistämättä tuottaa välinpitämättömyyttä: tylsä päivitys, en jaksa lukea, seuraava, seuraava, seuraava. Taisin keittää kananmunan kolmena aamuna. Tuomaan proteiinia ruokavalioon ja pitämään yllä tunnetta kylläisyydestä. Maaliskuussa alkoi pulpahdella uutisia maakuntien lehdistä, jotka lopettavat paperisen sunnuntaipainoksensa. Jos jää teknologian alle, algoritmit pääsevät myyräntyöhön. Tunnin lenkki, ei niin pitkään kuin suinkin jaksaisi. Uusien teknologioiden ja yhteiskunnan professori Minna Ruckenstein puhuu tämän numeron Avaaja-haastattelussa meidän suomalaisten suhteesta teknologioihin ja digitalisaatioon. Teknologia nähdään helposti kokonaispakettina tai täsmäratkaisuna, vaikka lopulta digikehityksessä koko yhteiskunta muokkaantuu uudenlaiseksi. Etusivulta takasivulle, rajattu maailma, ei niin paljon uutisia tai juttuja kuin sielu sietää. Sen aikana voi lukea puhelimelta yhden jutun. Paahtoleipäpari, ei niin paljon leipää kuin talosta löytyy. En onnistunut muuttamaan aamupalarutiiniani mutta aloitin uuden: iltapalan. Sosiaalista mediaa on syytetty paljosta, polarisaation lisäämisestä kun algoritmit kuplauttavat käyttäjiä eri leireihin sekä ulkonäköpaineiden lisäämisestä, mutta ehkä vähemmälle huomiolle ovat jääneet itse käyttökokemuksen vaikutukset. Ja sitä rataa. 5 h u h t i k u u 2 2 3 O sallistuin loppuvuodesta tilaisuuteen, jossa ravitsemusasiantuntija puhui järkevän syömisen vaikutuksista työpäivän aikaiseen jaksamiseen. Ja niin edelleen. Varmuudella olisin saanut siitä proteiinia, mutta jos on syönyt 25 vuoden ajan täysin saman aamupalan, hyväksi havaitun rutiinin muuttaminen tuntui työläältä ja tarpeettomalta. Tämä rutiini on kuitenkin pakotettu muutokseen. Uutiset saavat varmuudella jatkoa, mutta rajatun sanomalehden kaltainen mediarutiini ei lopu vain siksi, että lehden tulo lakkaa, vaan myös siitä syystä, että puhelinsovellusten uutisfeedit toimivat päinvastaisella logiikalla. Toisilla on taitoja, tietoja ja tarmoa päästä teknologian päälle, toisilla ei. Kahvikupin kaltainen tarkkarajainen rutiini on perinteisesti ollut myös aamun paperinen sanomalehti. Tietenkään ei ole niinkään, että sanomalehden lukemiselle on vain se vaihtoehto, että imeytyy päättymättömään uutisvirtaan koko aamuksi. Tunti alkoi tehtävällä, jossa jokainen kirjoitti lapulle, millaisen aamiaisen tyypillisesti syö ja kuinka usein viikon aikana tulee hinku ahmia. Siinä missä toiselle riittävät päivän pääuutiset, kaikesta kiinnostuneille ja uteliaille päättymättömät uutisvirrat ovat unelma. Kuppi kahvia, ei niin paljon kuin vatsa kestää. Perusajatus oli muistaakseni se, että jaksottamalla syömistä tasaisesti ja huolehtimalla siitä, että aterioilla on mukana myös kylläisyyttä ylläpitäviä ainesosia, virtaa riittää tasaisesti eikä esimerkiksi iltaisin tule tarvetta ahmia ruokaa koko päivän edestä. Rutiinisuoritus NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S haetaan tehokkuutta, mutta hankala järjestelmä saattaakin hidastaa työtä. Jutut eivät lopu koskaan, vaikka miten sutisi ruutua. digitaalisissa jakolinjoissa ei ole kyse vain taidoista käyttää teknologiaa, vaan orientaatio maailmaan ja tietoon luo sekin linjoja. Jos tarvetta ahmia ei kerta tule, homma on varmaan ihan hyvällä tolalla, arveli luennon vetäjä, mutta voisit silti koittaa lisätä aamiaiseesi yhden kananmunan. Ruispalapari, kaksi kuppia kahvia, ei koskaan kirjoitin omaan lappuuni. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. rutiinin ydinolemus on tarkkarajaisuus. Työpäivän jälkeinen väsymyskin saattaisi helpottaa, jos iltapäivällä söisi välipalan. Jatkuvan selaamisen vaikutukset lienevät samat, on kyse sitten Tinderistä, sosiaalisesta mediasta tai perinteisestä. Kyse ei ole sisällöstä vaan liiasta sisällöstä, ja silloin välittäminen vähenee. Näin ainakin ihannetapauksessa, todellisuudessa voi käydä toisinkin. Suppilon päässä ovat yksittäiset ihmiset, joiden välillä kulkee Ruckensteinin sanoilla digitaalisia jakolinjoja
30 Yksinäisen naisen juna Joskus vaivannäkö ylevöittää mielihyvän, kirjoittaa Taija Roiha matkaesseessään maata pitkin matkailusta. 61 ESSEE – TUIJA SILTAMÄKI KERTOO, MITEN NUORISO VOI JA MIKSI 66 RUOKA – MILLAINEN ON HYVÄ RUOKAKIRJA. S I S Ä L LY S L U E T T E L O 6 5 PÄÄKIRJOITUS 8 AVAAJA – MINNA RUCKENSTEIN 11 KUUKAUDEN DATA 12 POLIITTINEN KOTI 14 DEBATTI – KOULUSHOPPAILU JA SEGREGAATIO 15 TOISINKIN VOISI OLLA 16 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 18 Menetysresepti Kun Henri Pulkkisen isä kuoli, hän ajatteli, että ei ainakaan tee levyä isän kuolemasta. 68 ELOKUVA – SALALIITTO KAIROSSA 70 MUSIIKKI – LANA DEL REY 72 KIRJA – IA GENBERGIN YKSITYISKOHDAT 74 KULTTUURISIVU 40–51 Sirpa Pietikäinen oli 15-vuotias, kun hän marssi kokoomuksen paikallisosastoon ja halusi liittyä puolueeseen. Niistä ajoista kokoomus on muuttunut. 40 Helvetin hyvin menee Oskari Onninen tapasi Brysselissä Sirpa Pietikäisen, joka on yrittänyt muuttaa kokoomusta sisältä päin jo 40 vuoden ajan. Sellainen Paperi T:n kolmannesta levystä kuitenkin tuli. 52 Vaiettu nälkä Miesten syömishäiriö jää usein tunnistamatta tai median katveeseen. T Ä S S Ä N U M E R O S S A valokuvaaja sanna lehto meikki ja hiukset essi kylmänen tyyli suvi poutiainen K A N N E N K UVA. Kaksi syömishäiriöstä parantunutta miestä kertoo tarinansa
ISSN 0782-3614 päätoimittaja niklas thesslund ulkoasu hanna kahranaho & pauliina vuorinen digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen johtava ad (ajankohtaismediat) timo tervoja. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus Kroonpress AS, Tartto 2023 Seuraava numero ilmestyy 31. toukokuuta 2023. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. 38. vuosikerta, 305. Tätä lehteä varten Vainio kutsui rap-artisti Paperi T:n eli Henri Pulkkisen tarpomaan kanssaan keväiseen lumipyryyn ja puhumaan kuolemasta. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. 1974) on lehtikuvituksiin ja animaatioihin erikoistunut Napa Agencyn kuvittaja. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. Kuvitusprosessissa hän tykkää jalostaa ideoita hieman alle 100 asteen lämmössä ja vielä pää pinnan alla kroolaten. h u h t i k u u 2 2 3 7 K E S TÄV I Ä J U T T U J A SARA VAINIO Sara Vainio (s. Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Twitter @imagelehti Instagram @imagelehti Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Hans Eiskonen, Iida Sofia Hirvonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Janne Itkonen, Juha Itkonen, Kalle Kinnunen, Juuso Koponen, Matti Koskinen, Timi Kuosmanen, Kristiina Kurronen, Essi Kylmänen, Eero Lassila, Asta Leppä, Sanna Lehto, Anni Marttinen, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Suvi Poutiainen, Jukka Pylväs, Timo Pyykkö, Taija Roiha, Venla Rossi, Juho Saari, Tuija Siltamäki, Riikka Suominen, Kaisu Tervonen, Outi Törmälä, Sara Vainio, Antti Vettenranta, Elina Vitikka, Valtteri Väkevä. Aikakausmedia ry:n jäsen. numero. 1990) on ilmastokriisiin erikoistunut vapaa toimittaja, joka aloittaa joka viikko uuden harrastuksen muttei koskaan ehdi oppia mitään kunnolla. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. T E K I J Ä T JUKKA PYLVÄS Jukka Pylväs (s. Tämän numeron kuvituksia tehdessään hän syventyi Euroopan junareittien liikkeeseen, rytmiin ja tunnelmaan
Onko viime aikoina koittanut pessimistinen käänne. Mikä järki on esimerkiksi lastensuojelun huostaanottojen riskientunnistusmenetelmässä, joka on kyennyt tunnistamaan kolme tapausta kahdestakymmenestä. Murtuma on metafora. Alankomaiden hallitus joutui eroamaan vuonna 2021, kun algoritmin virheen vuoksi tuhansia perheitä syytettiin lastenhoitotukien huijaamisesta ja tukia perittiin aiheettomasti takaisin. Mikä on tämän systeemin taloudellinen logiikka. Miksi järjestelmän uudistaminen pitää hyväksyttää Amerikassa. Digitaalisilla teknologioilla on helppo valvoa, joten niillä on helppo myös rangaista. Hollantilainen kollegani oli ihmeissään, miksi meillä on niin hiljaista. Johdat konsortiota, joka tutkii algoritmisten järjestelmien murtumia. Hollannissa algoritmin vääryydet lävähtivät silmille niin, että asioista oli pakko käydä parlamentaarista keskustelua. Sitä kautta alkaa löytyä muita murtumia. Voisiko sama sattua Suomessa. Kriittistä teknologiajournalismia ei käytännössä ole. Toisille se sopii, toisia se haittaa. Kun sitä tutkii, alkaa löytää uudentyyppisiä murtumia, kuten sen, että Apotti edellyttää, että lääkäri kirjaa sille tietoa tietyllä tavalla. Nyt kokeiluja tehdään pistemäisesti, jonka jälkeen ne usein unohdetaan. Nähtävissä on vastaliike idealle, että sosiaalisella medialla olisi demokratisoiva vaikutus. Kesti yli kymmenen vuotta, että alettiin puhua laajemmin siitä, kuka näillä palveluilla käyttää valtaa. M I N N A R U C K E N S T E I N : Uudet teknologiat tuovat usein hidastusta luvatun tehostuksen sijaan” ”. Yhdysvalloissa kehityskulut ovat olleet synkempiä. Olisi hyvä tietää, minkä tyyppiseen kehitykseen yhteisiä varoja laitetaan. Suomessa digitalisoidaan työprosesseja turhan kevyesti ja miettimättä, tarvitsisiko todella. Esimerkiksi terveyden huollon tietojärjestelmä Apotissa on julkisesti näkyvissä oleva murtuma, eli jokin on pielessä. 8 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Timi Kuosmanen S osiaaliseen mediaan ja digitaalisuuteen ylipäänsä suhtauduttiin pitkään optimistisesti. Euroopassa on ollut yritystä vastustaa datajättejä. Mitä ovat algoritmisten järjestelmien murtumat. On sillä se edelleen, mutta hyvien ja huonojen puolien välinen balanssi on keskustelussa heilahtanut vakavien ja huolestuttavien vaikutusten suuntaan. Meillä ei ole Yhdysvaltoja vastaavaa eriarvoista yhteiskuntaa, jonka eriarvoisuutta teknologiat pahimmillaan syventävät. Miksi lääkäreiden ja Apotti Oy:n välillä on luottamusvaje. On paljon esimerkkejä, että tehostamisen sijaan uudet teknologiat tuovat hidastusta, sanoo uusien teknologioiden ja yhteiskunnan professori Minna Ruckenstein. Optimismi on selvästi kariutunut. Se on kuin narun pää. Suomessakin on pilottihankkeita, joita voisi nostaa esiin
h u h t i k u u 2 2 3 9. Murtuman anatomia Professori Minna Ruckenstein johtaa konsortiota, jossa tutkitaan algoritmisen järjestelmän murtumia, eli paikkoja, joissa jokin on pielessä eikä järjestelmä toimi parhaalla mahdollisella tavalla
Ja syy siihen on, että teknologiat tunkevat yhä tarmokkaammin osaksi arkeamme. Se ei ole kaatunut kan sainvälisten alustojen paineessa, ja ihmiset ovat siihen hyvin tyytyväisiä. Että tuosta me tilataan tuollainen tietojärjestelmä, vaikka tuollai nen Apotti. Ajatellaan, että se olisi yhteiskunnasta erillinen asia. Sen kehittä jät muovaavat koko ajan yhteiskuntaamme uusiksi. Kysyn, missä on evidenssi. Ratkaisevaa on, kenellä on kykyä ja itsekuria päästä teknologioi den päälle. Tuleeko teknologian käytöstä eriarvoisuuskysymys. Mitä ajattelet näistä lupauksista. Teknologioita ei voi vain lätkiä yhteiskunnan tai toisten tekno logioiden päälle, koska silloin ne eivät toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Toukokuussa sinulta ilmestyy kirja The Feel of Algorithms. Suomen kaltaisessa maassa etenkin sosiaalisen median palveluita on hyvin vaikea lähteä sääntelemään tai kiistämään. Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ihmisten kanssakäyminen muuttuu sellai seksi, jonka ne järjestelmät ymmärtävät. Ihmiset kiintyvät teknologioihin kuin lemmikkeihin. Näistä asioista pitäisi puhua rehel lisesti ja esimerkkien kautta, jotta ihmiset pääsevät mukaan keskusteluun. Ei ole juuri noteerattu, miten korona oirearvio toimikin niin hyvin. Miksi ajattelemme, että digitalisaatio on abstraktia. – M I N N A R U C K E N S T E I N Millainen on suomalainen teknologiasuhde. Kuten. Usein perustelut liittyivät juuri digitalisointiin. Meillä on hyvin neutraali suhde teknolo giaan, jopa liian neutraali. Kuvaavaa on, että ideakin tuntuu vitsikkäältä.. Yle Areena on kolmas. Silloin ei nähdä, mitä työprosessissa kannattaa digitalisoida ja mitä ei. Ajatus, että netissä olisi aukioloajat, on käsittämätön, mutta jotkut tutkijat sitäkin jo ehdottavat. Niitä ja niiden vaiku tuksia pitäisi kaivaa esiin, ei puhua epämää räisesti ja yleisellä tasolla ’teknologiasta’. Se tarkoittaa tietojärjestelmiä, sovelluksia ja teknologiakytköksiä. Kolmas, josta puhutaan vähemmän, on tur hautuminen ja ärtymys. Silloin tulee yhä tär keämmäksi tutkia, mitä teknologiat itse asiassa tekevät. Mikä arvo tälle annetaan. Jotenkin ne silti toimivat, mutta niiden käyttö voi olla niiden sietämistä. Eli tämä oikeasti kalvaa meitä. Mutta onnistumisiakin on. Usein pitäisi kysyä, tuottaako teknologia oikeasti tehostusta, jota se lupaa. Se oli pää osin yksinkertaista teknologiaa, mutta pandemian aikana se auttoi vähentämään terveyden hoitojärjestelmään kohdistunutta painetta paljon ja opetti ihmiset käyttä mään Omaoloa. Heiluriliike kohti vastuulli sempaa teknologiaa voisi käynnistyä, jos ihmiset ymmärtäisivät paremmin, millaisia teknologiset välineet ja sosiaalisen median sovellukset ovat. Suomalaiselle tekemiselle tyypillistä on uskoa teknologioihin liikaa ja jättää seu raukset pohtimatta. Ajattelemme teknologiaa yksiulotteisesti, jonkinlaisena kokonaispa kettina, vaikka digitalisaatio muuttaa syväl lisesti toiminnan rakenteita. Silloin ongelmat alkavat herkästi kasautua, koska algoritmeja käytetään tunnistamaan haa voittuvaisuuksia. Mitä kehitykselle voisi tehdä. Sitten huomataan, että Suomen parhaat lääkärit sanovat, etteivät pysty tekemään työtään yhtä hyvin kuin ennen. Jo nyt ihmiset puhuvat siitä, miten keskittymisestä on tullut vai keampaa ja punainen lanka meinaa kadota. Toiset osaavat hyödyntää niitä, toiset saavat niiden huonot puolet. Jos ihminen on profiloitu peliriippuvaiseksi, niin sille tuppaa tule maan kasinomainoksia. Teknologiasuhteistamme on tullut aiem paa tunteikkaampia. Onko se syno nyymi sille, että on vähemmän ihmisiä töissä. 1 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Tyypillinen epäonnistuminen on, ettei tek nologian tulevia käyttäjiä kuunnella tär keissä kehitysvaiheissa. Me ajatel laan, että digitalisaatio on jotenkin abst rakti, mutta se on hyvin konkreettista. Mitä paremmin teknologia toimii, sitä näky mättömämpää se on. Ei meillä ole siitä seurantaa tai evidenssiä. Kollektiivista jouk kovoimaa digijättejä vastaan ei ole, koska sovellusten käyttö on meidän oma valin tamme. Miksi tehostamisesta tulee hidastamista. Lisäksi pitäisi olla itseluottamusta miet tiä, mitä uudet teknologiat tarkoittavat ja missä vaiheessa niitä ei tarvitse väkisin ottaa käyttöön, vaikka edistysajattelu sii hen painostaisi. Tiktokissa taas on valtavasti anorektikoille suunnattua mate riaalia. Ärty mys syntyy siitä, ettei algoritmikaveri lue kaan omia ajatuksia, ja antaa vaikka huonon musiikkisuosituksen. Suomalaisissa datainfrastruktuuri kaavioissa on datavirtoja mutta ei ihmistä. Kuka sen digi talisoinnin tekee ja missä. Sitä ei politisoida, vaan sen annetaan vain tapah tua. Loppujen lopuksi se ei ole yhtään abstraktia vaan läsnä kaikessa siinä, miten me ajatellaan itseämme ja suhdetta muihin. Sen sijaan on paljon esimerkkejä, ettei Apotti tehosta työtä vaan pikemminkin hidastaa. Mitä siinä väität. Esitäytetty veroilmoitus on toinen onnistuminen. Meidän pitäisi päästä pisteeseen, jossa kysytään, miten teknologiat palvelevat niitä asioita, joita haluamme edistää. Silloin jotain osia sosiaalisuudesta putoaa pois. Erottelen teknologia suhteita ohjaavia tunnerakenteita. Puhun kirjassani kokemuksellisista digitaa lisista jakolinjoista. Emme tiedä, onko Apotilla tekemistä hoitovelan kanssa. Puhutaan ohjelmoidusta sosiaalisuudesta. Usein perusteluksi riittää digita lisaatio ylipäätään. Eihän algoritminen järjestelmä pidä vaikka tätä meidän kasvokkaista tapaamis tamme minään. Vaalien alla yksi jos toinen poliitikko lupasi säästöjä julkisen hallinnon tehostamisesta. Ei vaalikampanjoissa puhuttu tieto järjestelmistä, vaikka olisi pitänyt. Sitä on kehitetty vaiheittain, käyttäjät huomioonottaen. Se ei kuiten kaan kalva tarpeeksi, että tyytymättömyys kanavoituisi johonkin. Ratkaisevaa on, kenellä on kykyä ja itsekuria päästä teknologioiden päälle. Niiden odotetaan olevan ihmisen kaltaisia. Jos on elokapina, miksi ei ole some kapinaa. Hallit seva tunne on neutraali ja positiivinen, sen vastavoimana on pelko ja lievä paranoia. Eikö tällä hetkellä ole näin. Meillä ei ole samanlaista osallistavan suun nittelun perinnettä kuin vaikka Tanskassa
Poikkeusvuodet saivat kuitenkin eurooppalaiset lopullisesti sankoin joukoin palaamaan raiteille. Osa niistä on kuitenkin museo-, kaivostai testiratoja, jotka eivät ole tavallisten matkustajien käytössä. Raiteilla Euroopan alueella on junaraiteita yhteensä neljännesmiljoona kilometriä. Myös yöjunareittien suosio on kasvussa. L Ä H D E : O P E N S T R E E T M A P. Itä-Euroopan junaverkostoa on viime vuosina täydennetty, mutta suurnopeusratoja alueelta ei toistaiseksi juuri löydy, kuten oheisesta kartasta voi havaita. JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatiomuotoilija, jonka laatima datavisualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. Maata pitkin matkustaminen on viime vuosina ollut kasvava trendi, sillä lentäminen kiihdyttää ilmastokriisiä. Vielä kymmenisen vuotta sitten junayhtiöt lakkauttivat yöjunareittejä kannattamattomina, mutta nyt makuuvaunut ovat alkaneet palata Euroopan raiteille. Sellaisessa nukkui myös äskettäin myös toimittaja Taija Roiha. Erityisesti Keski-Euroopan alueella on kattava verkosto kiskoja, joita pitkin matkailija singahtaa maasta toiseen hetkessä. Teksti Venla Rossi Infografiikka Juuso Koponen Yhteensä junaraiteita on Euroopan maiden alueella noin 250 000 kilometriä. Hänen artikkelinsa Euroopan halki junalla matkustamisesta alkaa sivulta 30. EU-kansalaisilla onkin junamatkailuun hyvät mahdollisuudet. h u h t i k u u 2 2 3 1 1 Vähintään 250 km/h 200–245 km/h Suurnopeusradat 160–195 km/h 120–165 km/h 80–115 km/h Alle 80 km/h Muut radat Radan enimmäisnopeus Euroopan rataverkko Rataosuudet, joiden suurin sallittu nopeus on vähintään 50 km/h D A T A K oronapandemiasta tuli se viimeinen pisara
Diili oli niin hyvä, että tankkasin pitkään Epäilyttävän hyvä diili Helsingin kokoomuksen Sini Korpinen vaihtoi perheineen naapurikaupunginosaan, jossa idylliset mielikuvat eivät pidä hintoja taivaissa. Minusta on tärkeää, että toistensa luona leikkimässä käydessään lapset näkevät jotain muutakin kuin pelkkää ylemmän keskiluokan elämää.” ” Muraali: ”Luin Käpylän Facebookryhmässä parikymppisestä ukrainalaisesta pakolaistytöstä, joka keräsi maalaustöillä rahaa kotiinpaluuseen. Mitään suurta remonttia ei tarvittu. Eihän se oikeasti ole, lapset tykkäävät olla siellä ja siitä kuulee lähialueen ihmisiltä paljon hyvää. Eteisen järjestelimme uusiksi, vaihdoimme keittiön kaapinovet ja maalasimme vähän seiniä. Kolmio kävi siihen ahtaaksi, ja piti saada yksi huone lisää. Yhtiössä oli toki tulossa muun muassa iso ja kallis julkisivuremontti, mutta kyllä postinumero ja ihmisten mielikuvat vaikuttavat hintoihin todella paljon. papereita ja etsin, mikä tässä on vikana. Teksti Janne Itkonen Kuva Timo Pyykkö 4 . Omat lapseni käyvät viereisessä päiväkodissa, jossa heillä on kavereita monenlaisista taustoista. Jotkut ihmiset esimerkiksi ajattelevat, että Koskelan koulu on jotenkin huono koulu. 1 2 POL I I T T I N E N KO T I M uutimme tähän kotiin neljä ja puoli vuotta sitten. Asunto oli myös todella hyvässä kunnossa. Hänen työnsä olivat hienoja ja hän oli superihana tyyppi. 5 H + K + P A R V E K E , 1 8 M 2 K O S K E L A , H E L S I N K I POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Tämä neliö maksoi satatuhatta euroa vähemmän kuin kolmiomme Käpylässä. Aina kun he tulevat käymään meillä, he myös viipyvät pitkään. Etsimme isompaa asuntoa ensin Käpylästä, mutta jossain vaiheessa katse kääntyi viereen Koskelaan. Annoin hänelle vapaat kädet maalata sellainen muraali, mikä hänestä tuntuu hyvältä.”. Hinta oli iso tekijä. Olen kotoisin Kuopiosta, jossa vanhempani asuvat edelleen. Aiemmin asuimme kolmiossa Käpylässä
h u h t i k u u 2 2 3 1 3 Lautapelit: ”Rakastan pelaamista, koska rakastan voittamista. Olen antanut lasteni räpelöidä kaikkia pelejä vauvasta asti. Myös palapelit ovat minusta tosi rentouttavia. On hauskaa, että 6,5-vuotiaan kanssa pystyy jo pelaamaan Splendorin kaltaista strategiapeliä ihan hyvin.”
Monimuotoisuus opettaa lapsille tärkeitä asioita elämästä, tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta. Se on kiihtynyt voimakkaasti eritoten 2010-luvun jälkeen, vaikka Suomessa on totuttu ajattelemaan, että alueelliset erot kaupunkien sisällä ovat pieniä eikä mitään hätää siis ole. Huono-osaisempien luokat voivat olla levottomampia, mikä karsii päteviä opettajia, ja näin koulutustaso laskee. (Ennen tätä keskustelua puhuttiin muuten, kuinka erilaiset neurokirjon oppilaat häiritsevät opetusta. Tämä kuulostaa jo Yhdysvaltojen meiningiltä. Koulujärjestelmän vapauttaminen on siis hyvä keino lisätä eriarvoisuutta. Lasten tulisi siis aina mennä lähikouluun. Ruotsissa myös yksityiset peruskoulut on sallittu. Koulujen eriytyminen kasvattaa kuiluja yhteiskuntaluokkien välillä. Koulushoppailusta on käyty tulenkarvaista keskustelua koko kevään. Muutoin kaksikielisten lapsien osallisuus on rikkaus ja hyvinvointivaltion oikeuksien mukainen. Itse asiassa niiden on todettu olevan yksi merkittävimmistä tekijöistä. Keskiluokkaiset vanhemmat siis shoppailevat lapselleen parasta koulutusta. Väitän, ettei yksikään lähikoulu pilaa lapsen elämää. Huono-osaisemmille ei jää valinnanvaraa. Huono-osaisemmille ei jää valinnanvaraa. Oma poikani oli aikoinaan urheiluluokalla. Uskon, että vanhempien pelko kaksikielisten lapsien vaikutuksesta on peili omista epävarmuuksista ja peloista. Täysin vapaa koulujen valinta on syventänyt yhteiskunnan jakautumista ja tehnyt vanhemmista asiakkaita. Näin on esimerkiksi Ruotsissa. V Ä I T E : ANNI MARTTINEN Pääekonomisti, SOSTE ankara. No, kylläpä vain alkaa olla. ASTA LEPPÄ Toimittaja ja tietokirjailija. Pyysimme kolme debattipuheenvuoroa aiheesta. Keskiluokkainen enemmistö käy ankaraa kilpailua lastensa aurinkopaikoista elämässä.) Mutta miten paljon kouluvalinnat ovat olleet vaikuttamassa kaupunkisegregaatioon. Kaikkien oppilaiden taustalla oli monivuotiset harrastukset urheiluseuroissa ja eri valmennuksissa. Äärimmäisessä segregaatiossa alueiden varallisuus keskittyy, ja köyhimmän alueen lapset opiskelevat omassa koulussa ja rikkaimmat omassaan. Kaikilla tulisi olla samanlaiset mahdollisuudet oppimiseen. On luonnollista olla huolissaan lapsensa tulevaisuudesta, mutta suomalainen yhteiskunta on myös samassa veneessä olemista, mikä tekee meistä yhteisönä vahvemman – ja parantaa kaikkien asemaa. Varmuudella voin sanoa, että poikani oli luokan ehdottomasti vähävaraisin. Hän sai myös tuta asian, sillä nokkimisjärjestys luokassa oli ”Segregaation välttämiseksi lapsi tulisi aina laittaa lähikouluun” T asa-arvoinen koulujärjestelmä on yksi suomalaisen yhteiskunnan kulmakiviä ja menestystarinoita. Keino alueellisen eriytymisen kasvun estämiseksi olisi koulushoppailun kielto. Jos lapsi tarvitsee erityisopetusta, se tulee tarjota ja luokkien koko huomioida sen mukaisesti. Moni helsinkiläisvanhempi ylistää painotettuja erikoisluokkia, joihin kuitenkin tutkitusti hakeutuu hyväosaista väkeä. S eg regaatiota pidetään yhtenä merkittävimmistä yhteiskunnallisia eroja tuottavista mekanismeista. Lastenkasvatuksessa pitäisi ylipäätään keskittyä muuhun kuin kilpailuun. 1 4 D E B A T T I D E B A T T I Onko koulushoppailu seurausta asuinalueiden eriytymisestä vai toisin päin. Elämässä on muitakin arvoja kuin pänttääminen menestyksen kiilto silmissä jo alakoulusta alkaen
Poliittisesti toimeenpanokelpoinen ratkaisu sijoittuu näiden väliin ja yhdistelee kouluille annettavaa tukea ja asuntopolitiikkaa. Kevytmetron sijaan nykyinen metro suunniteltiin kulkemaan syvälle maan alle rakennetuissa tunneleissa. h u h t i k u u 2 2 3 1 5 DEBATTIPALSTALLA Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. Näitä kutsutaan Schelling-prosesseiksi ne aikoinaan mallintaneen nobelistin mukaan. Rataverkostoa olisi Munkkivuori underground T O I S I N K I N V O I S I O L L A Teksti Annaliina Niitamo K U V IT U K S E T P A U L II N A H O L M A laajennettu pikkuhiljaa ja lopulta sitä olisi ollut satoja kilometrejä ja satoja asemia. Viimeisimpänä sellainen oli tullut naapuriin Tukholmaan ja Pietariin. Suomen vanhimman ostoskeskuksen alta löytyy Suomen vanhin metroasema. Metrokysymys siirtyi valtuustolta seuraavalle. toisinkin voisi olla. Päätös metron rakentamisesta tehtiin valtuustossa vasta vuonna 1969, vaikka kokoomus äänesti yksimielisesti sitä vastaan. Koulun kulttuuri on tietysti myös merkittävä tekijä. Komitea ehdotti U-linjaista kevyttä verkostoa, joka olisi alkanut Munkkivuoresta, koukkaisi keskustaan ja olisi vienyt taas pohjoiseen Kumpulan ja Oulunkylän suuntaan. JUHO SAARI Sosiaalija terveyspolitiikan professori, Tampereen yliopisto. : Poliittis-historiallisia näkökulmia Helsingin metrosuunnitelmiin vuosina 1955 – 1969” (2012, Helsingin yliopisto). Sadan kilometrin tiheän ”kevytmetron” sijaan päädyttiin itä–länsi-suuntaiseen päärunkoon, koska Itä-Helsinki oli kasvanut koossa niin paljon. Se oli pahinta mitä tälle paikalle saattoi tapahtua”, sanoi yksi sarjan isistä. Lasten siirtyminen uuteen kouluun parantaa koulumenestyksen todennäköisyyttä ilmeisesti vertaisryhmien opiskeluasenteiden vuoksi. Sen rakentaminen on koulussa tehtävää tapauskohtaista ja pitkäjänteistä työtä. Kesällä 1982 ensimmäiset matkustajat kulkivat metrolla Hakaniemen ja Itäkeskuksen välillä. Lähteenä on käytetty Jouni Kiviniityn pro gradu -tutkielmaa ”Miksi metro ei kulje Munkkivuoreen. Vuonna 1955 kaupunginhallitus perusti esikaupunkiliikenteen suunnittelukomitean tutkimaan metron mahdollisuuksia Helsingissä. Metro olisi kulkenut keskustassa maan alla, esikaupungissa enemmän maan päällä. Euroopassa oli silloin vain kourallinen kaupunkeja, joilla oli maanalainen metro. Laaja metro jäi haaveeksi ja Munkkivuoren asema haamuksi. Osloonkin suunniteltiin metroa. Metrohanke kuitenkin jumiutui pahasti. J ani volasen käsikirjoittaman ja ohjaaman Munkkivuori-sarjan tarinan taustalla kummittelee sodasta palanneiden isien menneet hirmuteot. TOISINKIN VOISI OLLA–palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. Ja sitten se pantiin poikki, varoittamatta. ”Metron rakentaminen olisi ollut iso muutos monelle sodan demonin kanssa taistelevalle nuorelle miehelle. Se johtaisi joko muuttamiseen toiselle asuinalueelle tai vanhempien syvään tyytymättömyyteen, eikä se olisi lastenkaan kannalta järkevää. Kasautuvan eriytymisen taustalla on yksittäisten ihmisten asumisja koulutusvalinnat. Koulutuspoliittisesti paras ratkaisu olisi eriytymisestä kärsivien alueiden koulujen laadun ja/tai ”brändin” parantaminen, jolloin koulun vetovoima paranisi ja samalla myös lasten vertaisryhmät muuttuisivat koulutusorientoituneemmiksi. Helsingin sijainti kapealla niemellä hyötyisi metron tehokkaasta kuljetuskapasiteetista, vaikka kaupungin koko ei muuten edellyttäisi metroa. Huonoin ratkaisu olisi lasten pakottaminen lähikouluun. Asemia oli vain muutama. Koulujen eriytyminen tapahtuu usein niin, että osa koulutusorientoituneista vanhemmista hakee lapsilleen opiskelupaikkoja asuinalueen ulkopuolelta. Metron tulisi kuitenkin kattaa esikaupunkialue laajasti. Jäljelle jääneet vanhemmat muodostavat koulutusorientaation suhteen aikaisempaa eriytyneemmän yhteisön. Metroaseman lippuhallin tilalla toimii tänä päivänä Alko ja sen alla olevasta noin 300 neliön kokoisesta metrotilasta löytyy vesipumppaamo. Munkkivuorisarja on katsottavissa Viaplayssa. Vuosien selvitystyön jälkeen metrokomitea esitti raporteissaan vuosina 1959 ja 1963, että Helsinki tosiaan tarvitsee metron. A su inalueiden eriytymistutkimuksen keskeinen tulos on, että ilman poliittista ohjausta asuinalueet eriytyvät eri luokkien tai etnisten ryhmien suhteen. Metron tarpeellisuudesta alettiin puhua Helsingissä 1950-luvulla. Munkkivuoren ostarin alle ehdittiin rakentaa ensimmäinen metroasema vuonna 1964. Oikeistopuolueet vastustivat, vasemmistopuolueet kannattivat. Helsingin esikaupunkialueet täyttyivät uusista asukkaista, ja elintason nousun takia autojen määrä kasvoi ja kadut ruuhkautuivat pahasti
Ymmärrän äänestäjiä. Siinä selvisi, ettei Suomen päästöjä ole onnistuttu vähentämään 30 vuodessa yhtään. Se tarkoitti, että ilmastotutkijoiden vastapariksi haastateltiin, tasapuolisuuden nimissä, myös kaikenkarvaisia ilmastotieteen kieltäjiä. Tämä ilmiö on onneksi jäänyt historiaan. Erotuksena tietenkin se, ettei ilmakehän kanssa voi neuvotella rahapoliittisilla työkaluilla. Käytännössä puolueissa on suuria eroja: yksillä on tarjota konkreettisia toimia, toiset luottavat markkinoihin tai teknologiaan ja kolmannet vierittävät vastuun ulkomaille. He äänestivät asian ratkaisemiseksi jo neljä vuotta sitten. Ei siis ihme, jos äänestäjä ajatteli, että ongelma on jo hoidossa, ja painotti sen sijaan käydyissä vaaleissa muita asioita: julkista taloutta tai hoivakriisiä. Suomen hiilineutraaliustavoite on 12 vuoden päässä. Tämän vuoksi toimittajien olisi pitänyt läpivalaista puolueiden hiilineutraaliustavoitteet yhtä huolella kuin talousväitteitä läpivalaistiin. Vihreää lappua vaalikeskustelussa heilutellut viettää vuonna 2035 melko varmasti itse ylijohtajapäiviä tai perhokalastaa eläkkeellä. Vaalipaneelissa kaikki isot puolueet, perussuomalaisia lukuun ottamatta, nostivat vihreät laput hiilineutraaliustavoitteelle vuodelle 2035. Tieto vastaa sitä, että yhtäkkiä Suomen taloussuunnitelmista olisi löytynyt kolmanneksen heitto. Se on lyhyt aika leikata Suomen päästöistä kolme viidesosaa, mutta poliitikoille 12 vuotta on turvallisen kaukana. (Olen lainannut termin viestinnän professori Risto Kuneliukselta, vastuu sen tulkinnasta omani.) Se ilmenee niin, että näennäisesti vallitsee suuri samanmielisyys ilmaston suojelusta: onhan valtaosa maailman maista Pariisin sopimuksen takana, puoluejohtajat nostavat Yksimielinen fasadi RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I vihreät lappunsa ja toistellaan, että elinkeinoelämä ajaa ilmastotoimia. Jos ilmastolla on näin laaja tuki, niin sittenhän puoluevalinnalla ei ole merkitystä, eikö niin. Fossiilisten poltosta on siirrytty puun polttoon. Meillä on siis tilanne, jossa poliitikot ovat viime vuodet kuorossa kertoneet kannattavansa ilmastotoimia. Yksimielinen fasadi pysyy pystyssä, koska poliitikot ovat asettaneet tavoitevuodet riittävän kauaksi. Hyvä, että kannattavat! Seuraavaksi heiltä pitää kysyä, että miksi päästöt eivät sitten laske. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Kansainväliset öljy-yhtiöt ovat kaikessa hiljaisuudessa lopetelleet satsauksensa uusiutuviin, ja maailmalla rakennetaan kymmeniä tuhansia kilometrejä öljyja kaasuputkia. 1 6 K O L U M N I K äydyissä vaaleissa ilmasto ei noussut tärkeäksi kysymykseksi. Silloin ilmasto oli vaalien merkittävimpiä kysymyksiä, ja ne puolueet, jotka kannattivat ilmastotoimia, pärjäsivät hyvin. Sen sijaan nykytilannetta voisi kuvata false consensukseksi. Uutiset fossiilialan hautajaisista ovat valitettavan ennenaikaisia. Tähän saakka on tyytyväisinä ajateltu niiden laskeneen jopa kolmanneksella, mutta kun tilastoja katsoo tarkemmin, kuten toimittaja Piia Elonen teki, selviää että päästöt ovat vain vaihtaneet paikkaa. Kasvihuonepäästöt ovat yhtä suuret, mutta ne tilastoidaan eri taulukkoon. takavuosina median ilmastokeskusteluja vaivasi false balance eli tasapuolisuusharha. Koronan vuoksi jaetuista elvytystuista puolet meni Suomessa fossiilisille, globaalisti vielä isompi osa. On helppo kannattaa sitä, että seuraajan seuraaja hoitaa homman. Sellaistakin epätotta väitettä konsensuksen nimissä kuulee, että raha olisi jo siirtynyt pois fossiilisista. Muodostettiin hallitus, joka lupasi Suomesta hiilineutraalin ennätysajassa. Todellisuudessa yksimielisyys ei ole lainkaan näin aukotonta. Olisipa ilmastoväitteet perattu yhtä huolella ja vaaliväittelyissä kysytty, millä keinoin puolueet aikovat saavuttaa Suomeen kohdistuvat EU:ssa sovitut vuoden 2030 tavoitteet. Äänestäjien ei ollut helppo myöskään nähdä eroja ilmastolinjojen välillä. kesken vaalikamppailun helsingin sanomissa julkaistiin uutinen, jonka olisi suonut kääntävän koko vaalikeskustelun suunnan. Talouden kohdalla media valppaasti laski yhteen miljoonia ja työllisyysprosentteja ja pystyi näyttämään, ettei vaikkapa SDP:n talouslinja pitänyt vettä tai etteivät perussuomalaiset olleet edes tykönään päättäneet, mistä kohteista haluttiin höylätä. On kansalaisten harhaanjohtamista antaa käsitys, että ilmastoasia olisi jo hoidossa
S A T O K A U S IK E IT T O K IR J A { Sitruuna-uunifetasalaatti Kesäkurpitsapihvit Lanttucarbonara Persimoni-kanapata Omena-lohipasta Punajuuripannari Mansikkarisotto Karviaisbruschettat Hernegazpacho Lihapullat kurpitsakastikkeessa LISÄÄ KASVIKSIA LAUTASELLE! SYÖ FIKSUSTI JA VÄRIKKÄÄSTI YMPÄRI VUODEN Satokausi KEITTOKIRJA 52 SALAATIT & KEITOT PASTAT & PIIRAKAT LEIVÄT & LEIVONNAISET ARKEEN JA JUHLAAN! PARASTA RESEPTIÄ Sesonkien parhaat reseptit yksissä kansissa Hanki omasi nyt lehtipisteistä tai Meillä kotona -kaupoista! 11,90 e
Kun isä myöhemmin kuoli, tuli siitä vääjäämättä myös Paperi T:n kolmannen levyn teema. Teksti Sara Vainio Kuvat Sanna Lehto Tyyli Suvi Poutiainen Meikki ja hiukset Essi Kylmänen MENETYSRESEPTI. h u h t i k u u 2 2 3 1 9 Kun Henri Pulkkisen isä sairastui Alzheimerin tautiin, pala kerrallaan katosi kaikki se, joka oli tehnyt hänestä hänet
”Kun niitä biisejä alkoi olla, mä tajusin että ei vittu: tää on se faija kuoli -levy”, Pulkkinen sanoo. Se on raadollinen maailma, Pulkkinen sanoo, eikä se anna artistille tilaa kehittyä tai muuttua. Hän päätti heti julkisuuteen noustuaan, että kakkoslevy ”. Lopulta hän lakkasi olemasta oikein mitään mieltä mistään. Ehkä ne on itse asiassa jollain tavalla sama asia.” K ävelyn päätteeksi istumme lounaalle kulttuurikeskus Stoassa, ja puhe ajautuu filosofiaan. Harmaita poimuja, jotka rappeutuessaan vievät ihmisen mennessään. Henri Pulkkinen alkoi miettiä, kuinka paljon ihmisestä on lopulta vain aivokemiaa. Kuin lapsi. ”Kun se viedään sulta pois, niin pystytkin olemaan paljon vapaammin. Päinvastoin.” Pulkkiselle valkeni, että artistius on palveluammatti, johon kuuluu paljon muutakin kuin taiteen tekeminen. ”Sen näkee, miten ihminen katoaa sairauteen. Passiivisen isän pojast tuli pastissi / passé passais lukea sen passiski. Eikä siitä koskaan tullut sellaista. Maine seuraa Pulkkista, vaikka briljeeraaminen jäi ensimmäiselle levylle. ”Se oli ihan täysi yllätys! Mä tiedän, että tää voi kuulostaa falskilta, mutta se ei ollut koskaan sellanen asia, mitä mä olisin tavoitellut. Kuolema tunki levylle varkain. Pitää olla esillä, kommentoida, miettiä tyylivalintoja ja näkyä somessa. ”Se on musta turhauttavaa. 2 K un mä aloin tehdä tätä levyy, mä sanoin et mä en sit tee mitään faija kuoli -levyä.” Kävelemme Itäkeskuksen laitamilla lumituiskussa läpi harmaan kerrostaloalueen, jossa Henri Pulkkinen vietti lapsuutensa viikonloput. Koskaan ei tullut sitä hetkeä, että mä olisin huomannut, että täähän on ihan mahtavaa. Myös Pulkkisen uusi albumi Joka päivä jotain katoaa syntyi näin, pitkillä kävelyillä ympäri Helsinkiä. Hannu saattoi maata ankeassa hoitokodin sängyssä ja vain ihmetellä, miten kaunista kaikki onkaan. Pulkkinen haluaisi heittää viittauksen erääseen deterministiin, mutta nimeä ei löydy. ”Jos Malarian pelko kertoi rakkauden pelosta ja Kaikki on hyvin kertoi onnellisuuden pelosta, niin tää levy on kuolemanpelosta.” J uuri ennen koronaviruspandemian alkua vuonna 2020 selvisi, että Pulkkisen isä Hannu Pulkkinen sairasti Alzheimerin tautia. Runsaat viittaukset kuuluvat älykköräppärinä tunnetun Pulkkisen eli Paperi T:n brändiin. ”Nyt tää on se kohta, missä mun pitäis osata name-droppaa oikein”, Pulkkinen sanoo ja naurahtaa. Musta tuntuu, että Alzheimerissa ihminen lakkaa yrittämästä ilmentää sitä jotakin omaa persoonaa, sitä millaisena haluaa näyttäytyä muulle maailmalle”, Pulkkinen sanoo. Oli kuin hän olisi unohtanut eilisen uutisten lisäksi sen, millainen ihminen hänen pitikään olla: mitkä asiat ovat juuri hänelle tärkeitä ja mistä hän pitää tai ei pidä. Lopulta teema piti vain hyväksyä. Sanoitukset vilisevät nimiä: Marlon Brando, Kristiina Halkola, Carl Sagan, Pier Pasolini, Alan Resnais, Henry Miller ja Jeanne d’Arc. Isä itse oli tiennyt sairaudesta jo kauan ennen diagnoosia mutta peitellyt oireita parhaansa mukaan. ”Ei se ole ollut mun juttu enää vuosiin, mutta en pääse siitä eroon”, hän sanoo. Vaikka kappale olisi kertonut parisuhteesta tai arjesta Helsingissä, isän haamu kummitteli niissä ja väritti ne kertomaan sittenkin kuolemasta. Silläkin riskillä, että se tarkoittaa, että mun musa ei sitten kiinnosta ihmisiä.” Äkillinen suosio tekee artistista ilmiön, joka leviää kaikkialle ja katoaa yhtä nopeasti. Ensimmäinen levy Malarian pelko teki Pulkkisesta julkkiksen yllättäen ja täysin tahattomasti. Ennen soololevyä lähinnä Ruger Hauer -yhtyeestä tunnetulle räppärille ei tullut mieleenkään, että hänen synkkä, verrattain monimutkainen lyriikkansa voisi upota laajaan yleisöön. Upposi, ja Paperi T:stä tuli ilmiö, jopa meemiytynyt hahmo. Häpesi ja lukkiutui kuoreensa, Pulkkinen kuvailee. ”Se tiesi, ettei enää pärjää.” Tauti eteni nopeasti: ensin katosi lähimuisti, sitten hiljalleen kaikki se, mikä teki isästä isän. Tuli vaihe, jossa Hannu vuodatti elämäntarinaansa pojalleen kuin terapeutille, vanhoja kaunoja ja pettymyksiä toisensa perään ilman minkäänlaista suodatinta. Mua ei kiinnosta ne muut asiat. Vähän kuin psykedeeleissä. Paperi T:n viittauksista on tehty Jyväskylän yliopistossa kandidaatintutkielmakin
h u h t i k u u 2 2 3 2 1 2 1 Paita, Dries van Noten / Beam.
2 2
Isän kuoleman jälkeen kirjoituksiin ilmaantui uusi teema: luontohavainnot. T änä keväänä Henri Pulkkisen aamut ovat usein alkaneet kahvien keittelyllä ja keskeneräisten biisien kuuntelulla. Pulkkisella on tapana kävellä joka paikkaan, pitkiäkin matkoja, ja kuunnella tekeillä olevia kappaleita. Elämän hauraus, kaiken katoavaisuus. H annu Pulkkinen kuoli vuoden 2020 itsenäisyyspäivänä, paljon nopeammin kuin oli osattu odottaa. Se, miten olin aiemmin käsitellyt kuolemaa, tuntui faijan kuoleman jälkeen falskilta, ja ne kliseet, joita aiemmin pidin falskeina, alkoivatkin liikuttaa. Kotoa levy-yhtiö Universalin toimistolle Hakaniemeen kävelee vajaassa tunnissa. ”Cacio e pepessä on vaikea onnistua. Se on kylmähermoinen valinta aikana, jona sosiaalisen median huomion voi muuttaa melkein suoraan rahaksi. ”Haluan vapautua siitä odotuksesta, että mitä seuraavaksi tulee. Mutta Pulkkisen mielestä Paperi T ei ole kuuntelijoilleen velkaa olla koko ajan Paperi T. Hän oli 69-vuotias. ”Perusarjesta voi olla silleen, että ei vittu tää on ihan kauheeta, tai todeta, että hei, täähän onkin itse asiassa ihan mukavaa. Se teki Lännen Jukkaa monta levyä yhdessä välissä! Ja me katsotaan vierestä, että jaa, nyt se tekee tollasta.” Pulkkinen on yrittänyt kadota julkisuudesta levyjen välillä. Hannu Pulkkinen harrasti aforismeja, ehkä hän olisi tiennyt. Tuntui, että kaikki suomalainen kirjallisuus tapahtuu metsässä”, Pulkkinen sanoo. Kyllä kliseillä on yleensä joku syy, miksi ne ovat niin suosittuja.” ”Oon tajunnut, kuinka vahvoja asioita kliseet on, ja oon armollisempi sitä kohtaan, kuinka paljon joku kliseinen laulunsanoitus voi herättää ihmisessä tunteita.” Helmikuinen muistiinpano löysi lopulta paikan sinkun kertosäkeestä: Muuttolinnut / rantahiekkaa / joki virtaa. Pulkkiselle kävi päinvastoin. Kolmen ainesosan pastaan pitää keskittyä niin paljon, että pystyt nollaamaan aivoista kaiken muun.” Jos on asiaa keskustaan, Pulkkinen kävelee. Ei koskaan räppi, sillä vokaalit vetävät itseensä liikaa huomiota. Hän huomasi katsovansa taivaalla lentäviä lintuja ja ajattelevansa, kuinka monimerkityksisiä ne ovat. Taustalla soi jazz tai Ruben Stillerin podcast – Pulkkinen tunnustautuu faniksi. ”Silloin ajattelin, että no ei ainakaan tätä. Mitä jos tää on meiän lopullinen asunto / ja jos tää onkin meiän lopullinen asento Pulkkinen pitää itseään epäonnistuneena humoristina.. ”Mutta välillä parasta on sanoa jotain tosi latteaa. Tosi pitkään vihasin luontokuvauksia. Julkisella Instagram-tilillä on vain kymmenisen kuvaa, kaikki uuteen albumiin liittyvää promootiota. ”Mä olin aina omassa musassa käsitellyt kuolemaa, koska ajattelin, että se on niin fataali ja kiehtova aihe. J. Huomaan pitäväni rutiinien ylläpitämisestä. Henri Pulkkinen alkoi kirjoittaa. Samaan hän on varautunut myös kolmannen levyn kohdalla. Miten pukea sanoiksi asia, joka tuntuu valtavan henkilökohtaiselta mutta joka lopulta tapahtuu melkein kaikille. On vaikea kuvitella huonommin Paperi T:n brändiin sopivia sanoituksia. 19. Isän kuolema, isänmurha, Hamlet. Jos on aikaa, hän kokkaa lounaan itse. Usein kuolemasta sanotaan, että se muistuttaa elämään kuin viimeistä päivää, ottamaan riskejä tai vetämään täysillä. Pulkkisella on tapana kirjoittaa ylös yksittäisiä lauseita, muistilappuja, joista uuden levyn kappaleet sitten hiljalleen lähtevät rakentumaan. Karjalainenkin on aina vaan tehnyt sitä mitä se haluaa tehdä. Hän sanoo alkaneensa suhtautua tavalliseen arkeen suojelevasti ja arvostuksella. h u h t i k u u 2 2 3 2 3 Kaikki on hyvin saa luvan kadottaa osan niistä kuulijoista, jotka Malarian pelko toi mukanaan. helmikuuta 2021 Pulkkinen kirjoitti puhelimen muistiinpanosovellukseen ”muuttolintuja rantahiekkaan”. Jotain yksinkertaista, hyvistä aineksista, vaikka roomalaista cacio e pepe -pastaa. Onko suurempia kliseitä. Mikä nyt olisi romanttisempaa kuin kuolema?” Mutta kun kuolema on oikeasti läsnä, siitä ei ole oikein mitään hienoa sanottavaa. Kahvinkeitto aamulla on asia mitä odotan.” Muutos näkyy musiikissa. Tämäkin haastattelu järjestyi uuden levyn varjolla, muuten Pulkkinen kieltäytyy järjestään haastatteluista. Aluksi teema hävetti. Kun esikoisalbumi Malarian pelon kertoja olisi lähtenyt jazzin ja kokkailun täyttämästä arjesta ovet paukkuen kohti coolimpaa elämää, Joka päivä jotain katoaan kertoja jää levyn ensimmäisellä sinkulla yhteiseen kotiin repimään basilikanlehtiä pastan päälle
2 4 2 4
Se, miten olin aiemmin käsitellyt kuolemaa, tuntui faijan kuoleman jälkeen falskilta, ja ne kliseet, joita aiemmin pidin falskeina, alkoivatkin liikuttaa. Kyllä kliseillä on yleensä joku syy, miksi ne ovat niin suosittuja.”. h u h t i k u u 2 2 3 2 5 ”Välillä parasta on sanoa jotain tosi latteaa
Ja sitten iski kuumotus: Hänkö alkaisi sörkkiä ihailemansa runoilijan tekstejä. Näin syntyi myös levyn ensimmäinen sinkku Basilikanlehtiä, joka kuvaa lapsiperhearkea. ”Me ajateltiin sitä levyä tehdessä, että onks tää ihan liian hauskaa musaa ja onks nää läpät liikaa. ”Silti aina välillä joku sanoo, että ihanaa kun se on niin positiivinen, niin rauhottava biisi.” ”Kun mä aattelen että joku asia on ihan super selkeä, niin se miten se näyttäytyy muille voi olla aivan päinvastaista. Elämä on rajallista, ja sen voi hyväksyä. Sen takia ehkä Basilikanlehtiä on mulle paljon armollisempi ja lämpimämpi biisi.” Toinen esimerkki väärinymmärryksistä on Kaikki on hyvin -albumin nimikkobiisi, jolla kertoja toistelee, että kaikki on hyvin. Sitten koronapandemian alussa Salmenniemi lähetti Pulkkiselle kasan keskeneräisiä tekstejä. ”Mulle sen biisin sydän on lämmöllinen ja armollinen. ”Mutta se on tosi väärinymmärretty biisi. Ihminen voi ottaa taiteesta irti sen, mitä kulloinkin itselleen tarvitsee, eikä siinä tarvitse miettiä, mitä tekijä on tarkoittanut. ”Musiikki herättää tunteita, eikä tekijä voi kontrolloida toisessa herääviä tunteita.” P ulkkinen on kirjoittanut osan uuden levynsä kappaleista yhdessä runoilija Harry Salmenniemen kanssa. Mut se ei ikinä ole se tulkinta, vaan kaikki on silleen, että toi on niin vitun vakava ja vitun tosissaan.” Vuonna 2020 Pulkkinen julkaisi Khidin eli Kristo Laannin kanssa yhteislevyn HBD RIP. Oman elämänsä päähenkilö, joka ajattelee, että mä oon niin spesiaali, että mulle tää normiarki ei kelpaa. Siinä on jotain hirveän inhimillistä, miten ihmiset päättävät mennä eteenpäin vaikeissa tilanteissa. On pitänyt hyväksyä, että mä en voi sille mitään.” Pulkkinen pitää itseään epäonnistuneena humoristina. Kappaleen idea on toistaa lausetta niin kauan, että kuulijalle tulee selväksi, ettei kaikki todellakaan ole hyvin. Sinnittely on uuden albumin maailmassa arvokkaampaa kuin luovuttaminen. Pulkkisella ei ole lapsia, mutta isän kuolema sai miettimään isyyttä. ”[Radioheadin vokalisti ja laulunkirjoittaja] Thom Yorke on sanonut, että se yrittää ottaa mahdollisimman arkisia lauseita ja laittaa ne sellaiseen kontekstiin, jossa ne ei tunnu arkisilta.” Pulkkinen sanoo oman arkensa muuttuneen rauhallisemmaksi ja keskiluokkaisemmaksi sitten esikoisalbuminsa mutta painottaa, ettei hän koskaan ollut sellainen renttu kuin kirjoittamansa hahmot. Rumba-lehden kriitikon mielestä se oli ”musiikkia hetkiin, kun seinät ovat jo kaatuneet niskaan”. Mä oon kirjottanu sen siitä näkökulmasta, että se minähahmo on se urpo. Arkeen kuuluu myös vaiheita, jotka eivät ole täynnä kuplintaa ja suuria tunteita. Yhteisestä projektista oli ollut puhetta vuosia. Entä jos se kelaa, et nyt sä menit ja pilasit nää. Mutta vastaanotto olikin, että ai onks noi jäbät noin ahdistuneita.” Ennen väärinymmärrykset ärsyttivät, mutta nyt Pulkkinen antaa kuulijoiden omille tulkinnoille arvoa. Otit tästä kaiken runouden pois ja teit jotain kömpelöä.” Pulkkinen valitsi runoja, muokkasi niitä ja lähetti takaisin Salmenniemelle. Mothafuck rivari, must ei ikin olis siihe / Jostain syystä kuolemaan ei vielä kovin kiire Kierrätä rakkaut ku roskii / Venaa et se kipu alkais potkii / Muuttoilmotus postii Ensimmäisen albumin Surumielisen näköiset naiset -kappaleessa aloilleen asettuminen merkitsee kertojalle kuolemaa. Eikä ihan hyvää arkea kannata heittää pois noin vain, kun vähän ahdistaa. Mistään muusta kappaleesta Pulkkinen ei ole saanut niin paljon kehuvaa palautetta siitä, kuinka samaistuttavia päähenkilön ajatukset ovat. ”Omasta mielestäni yritän olla kauhean hauska, ja teksteissä on aina jotain huumoria ja itsetiedostavaa ironiaa. ”Harry sanoi, että poimi täältä mikä suhun resonoi.” Mikä kunnia, Pulkkinen ajatteli. Sitä kuvattiin arvioissa klaustrofobiseksi nihilismiksi. Mutta se ei oo mulle erobiisi missään tapauksessa”, Pulkkinen kuvailee. Sä niinkun kaikkes yrität olla siinä.” Yhtenä levyn katoamisteeman innoittajana toimi Radioheadin kappale How to Disappear Completely eli kuinka kadota kokonaan. Runoja, lauseita, pidempiä tarinoita. 2 6 Sä mietit ääneen juhlapäiviä tai jotakin / Mä mietin tosi usein ihan tosi tosi hiljaa Kai ny muutaman elämän verran / kai ny muutaman elämän voi odottaa ”Basilikanlehtiä voi kuulostaa siltä, että nyt on eläin häkissä, sen pitää äkkiä päästä pois. Mä omasta mielestäni pilkkaan sellaista ajattelua siinä. Vaikka just nyt tuntuisikin tältä, en ole lähdössä mihinkään. ”Mä arvostan Harrya ihan hirveästi. Muut asiat alkavat vallata takaisin surun nielemää tilaa.
h u h t i k u u 2 2 3 2 7 2 7 Kauluspaita ja shortsit, Acne Studios / Stockmann. Lenkkarit, Asics / Beamhill.
Yhdessä kirjoittaminen helpotti ison aiheen käsittelyä – kun omat ajatukset alkoivat tuntua banaaleilta tai naurettavilta, toisen ajatuksia saattoi katsoa armollisemmin. Et pysty pitämään sitä kuollutta ihmistä tärkeimpänä mielen etusijalla. Arvostan unia jollain ihan uudella tavalla.” Hannu Pulkkinen ei olisi kuvaillut itseään herkäksi. Ei tuu olee mitään lopullist ja osuvaa / ku kaikki loppuu ja mikään ei lopukaan. Kompromissit eivät aina olisi olleet kummankaan mieleen. Surutyö jatkuu yhä, mutta ajan myötä väkevät tunteet laimenevat väkisin. Hyvässä ja huonossa.” ImageIlmot2023.indd 2 ImageIlmot2023.indd 2 30.3.2023 12.28.51 30.3.2023 12.28.51. ”Se on jollain tavalla surullista, että edes se tunne ei oo pysyvä. Pulkkinen ehti surra isäänsä monta kertaa: sairauden puhjettua, hoitokodissa ja kuoleman hetkellä. Levyn teemaa ei ollut vielä päätetty, mutta Pulkkinen huomasi tarttuvansa juuri niihin. Se ärsytti Henriä, mutta ehkä juuri siksi, että herkkyys oli isälle ja pojalle yhteistä. ”Mun piti sanoa Harrylle, että mun on nyt pakko vaihtaa tää sun sana, joka ois munkin mielestä tosi hyvä, koska se ei vaan räpätessä soi.” Salmenniemi lähetti tekstejä myös kuolemasta. Jokin ele tai tapa sanoa. I hminen ei katoa hetkessä. h u h t i k u u 2 2 3 2 9 Jonkin verran Pulkkisen oli pakko poistaa runoutta eli muutella sanoja, jotta runot taipuisivat laulettavaksi suunnilleen perinteisen kappaleen formaatissa. Sairaudenkaan hetkellä hän ei myöntänyt heikkoutta. Hän tekee niissä tavallisia asioita, ajaa vaikka autoa eikä tajua että on sairas. Ja sitten se tuntuu paskalta, kun sä et tee niin.” Isä vierailee yhä öisin Pulkkisen luona samanlaisina toistuvissa unissa. Herkkyys juuri sillä ärsyttävällä tavalla, että sitä ei voi koskaan myöntää muille. ”Mä sanon sille, että et saa ajaa, ja se suuttuu, että miten niin. ”Huomaan itsessäni niitä piirteitä, joita aina kritisoin faijassani, huomaan kuinka käyttäydyn ihan samalla tavalla. Mutta musta se on ihan kivaa, että se on niissä unissa hetken itsensä. ”Olen hänen jälkeläisensä, se jälki, joka hänestä on vielä täällä. Muut asiat alkavat vallata takaisin surun nielemää tilaa. Ennen välttelin sitä, mutta nyt se tuntuu hyvältä.” Osa samankaltaisuudesta on sellaista, jota on vaikea määritellä
3 3 3
Joskus vaivannäkö ylevöittää mielihyvän. Teksti Taija Roiha Kuvitus Jukka Pylväs 3 1 3 1. h u h t i k u u 2 2 3 3 1 Yksinäisen Yksinäisen naisen juna naisen juna Ilmastonmuutos muuttaa meidät muttei vie tarvettamme levon ja nautinnon tavoitteluun. Niin voi käydä esimerkiksi junassa
On päästävä pakoon ennen kuin ne leviävät pitkin seiniä. Minä myös. Vastaavasti myös laivaliikenteen ympäristökuormaa on mahdollista laskea erilaisin tavoin. Kyseessä on harhaanjohtava ilmaus, sillä kulku eteläisestä Suomesta Eurooppaan edellyttää käytännössä aina myös merireitin hyödyntämistä. ”E n suostu kantamaan syyllisyyttä elämästäni”, kirjoittaa Emilia Männynväli teoksensa Toiste en suostu katoamaan (2023) esseessä, joka käsittelee matkustamista; kirjoittajan ainoaa ja tärkeintä luksusta. H elmikuisena maanantai-iltana Viking Linen terminaalissa on rauhallista. Seuraavat kaksi vuorokautta istun laivan ja junien kyydissä päämääränäni ikuinen kaupunki, Rooma. Loput tulokset osuvat jonnekin välimaastoon: 391,8 kiloa (Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO), 440 kiloa (Greenseat), 692 kiloa (Atmosfair) ja 808 kiloa (MyClimate). Vertailua kuitenkin monimutkaistaa erilaisten laskutapojen yhteismitattomuus. Kysymys ei ole semantiikasta vaan päästöistä. Olen ahtautunut halvan bussin tukalalle penkille symbioottiseen kyttyrään tietokoneeni kanssa, jonka näyttö naputtaa edessäni olevan penkin selkänojaa. Olennaista ei lopulta ole yksittäinen kulutusvalinta eikä etenkään siihen kytkeytyvät tunteet. Suunnitelmanani on nyt häipyä maisemista, luikkia häntä koipien välissä toisaalla odottavan rakastettuni syliin. Testaan asiaa selvittämällä Helsingin ja Rooman välisen meno-paluulennon hiilijalanjälkeä erilaisilla tarkoitusta varten suunnitelluilla laskureilla. Moni kuitenkin häpeää lentomatkustamistaan tai ainakin potee siitä huonoa omaatuntoa. Täyteenahdetut aivoni ovat räjähtämispisteessä. Joidenkin arvioiden mukaan Helsinki–Tukholma-välin päästöt ovat kuta kuinkin samaa luokkaa riippumatta siitä, matkustaako laivalla vai lentokoneella. Olen juuri luovuttanut käsistäni tähänastisen elämäni isoimman työn. 3 2 B ussin ikkunasta avautuu esiripunpunaisena leiskuva horisontti. Tuijotan eteeni nollat taulussa, pääni lyö tyhjää, tyhjää. Tulokset vaihtelevat Finnairin laskurin tarjoamasta 312,88 hiilidioksidikilosta Antero Vartian Compensate-yhtiön laskurin huikaisevaan 1 138 kiloon. Viimeinen reilu kuukausi on kulunut sumussa ilman ainoatakaan kunnollista vapaapäivää. Laivaan päästyäni huomaan, että hytissäni on omalle tulotasolleni harvinainen ylellisyys: ikkuna. Kyyti keikkuu ja tekee ennenaikaisesti merisairaaksi. Saan istua kirjani kanssa omissa oloissani odottamassa porttien avautumista. Tavallaan turhaan. Haluan kaivertaa arkiseen todellisuuteeni pakoreitin, mutten millä hyvänsä kustannuksella. Suurin osa ”maata pitkin” tehtävistä matkoista alkaa risteilyltä. On selvää, että juna on lentokoneeseen verrattuna vähäpäästöinen matkustusmuoto, mutta risteilyalus on toinen juttu. Väitöskirja on painanut kivirekenä seitsemän pitkää vuotta. Kyse. Tunne on erikoinen: koen samaan aikaan ”läpäisseeni” työtä koskevat vaatimukset ja epäonnistuneeni pahemmin kuin koskaan. Syötän samat tiedot kuuteen eri laskuriin, joista jokainen antaa minulle eri tuloksen. Linja-auto kuljettaa minua Helsingistä Turun satamaan. Monet lentämistä välttelevät puhuvat maata pitkin matkustamisesta. Liikkeellä vaikuttaa olevan työmatkalaisia tai muuten vain hillittyä porukkaa. Lentämisestä kieltäytyvä valitsee hitaamman reitin usein ympäristösyistä
M iksei meillä jo ole risteilyaluksia kestävämpiä tapoja ylittää Itämerta. Monet eurooppalaiset valtiot ovat itse ajaneet edistyksellistä politiikkaa. Nautin illalliseksi lasin kuohuviiniä ja pienen purkillisen perunalastuja, ostan taxfreestä tuliaiseksi salmiakkia ja sulkeudun hyttiini. ”2020-luku tulee olemaan rautateiden kultainen vuosikymmen”, kommentoi maan silloinen liikenneministeri Andreas Scheuer. Näin kestävän elämäntavan tavoittelu patologisoidaan. h u h t i k u u 2 2 3 3 3 on siitä, että koko järjestelmän pitäisi rakentua ilmaston kannalta kestävien käytäntöjen varaan. Vielä vajaa kymmenen vuotta sitten julkisuudessa nähtiin futuristisia puheenvuoroja Turun ja Tukholman yhdistävästä hyperloop-radasta, jolla kaupunkien välinen matka kestäisi vain varttitunnin. En ole insinööri mutta tiedän, että ihminen on matkustanut purjeveneellä Atlantin halki. Risteilijä on rakennettu risteilyä varten, minkä vuoksi siirtymää tekevä tuntee siellä olonsa kolkoksi. Siksi en suostu uskomaan, että jättiristeilijä on ainoa kuviteltavissa oleva keino lyhyen merimatkan taittamiseksi. Ranska puolestaan on kieltänyt maan sisäiset lyhyen matkan lennot etäisyyksillä, joilla ratayhteys on olemassa. Saksa ilmoitti vuonna 2020 tekevänsä 62 miljardin euron investoinnin rataverkoston kehittämiseen. Mukavin se ei ainakaan ole. Eräs tuttavani kertoo, että joutui hankkimaan lentopelkodiagnoosin saadakseen työnantajalta asianmukaiset matkakorvaukset maata pitkin tekemistään matkoista. Tarjolla on kalliita aterioita ja elämyksiä, ei halpoja eväsleipiä tai hiljaisia nurkkauksia, joista käsin katsoa matkanteon etenemistä. Suunnitelma kuulostaa utopistiselta, mutta entäpä jokin muu vesiteitse kulkeva laite. Matkustamisen osalta se tarkoittaa satsauksia raideliikenteeseen lentämisen ja yksityisautoilun kustannuksella. Lentämisestä pitäisi tehdä normin sijasta poikkeus, mutta siihen on vielä pitkä matka. Yksityinen yö on alkavan matkan kynnyksellä nautinto.. Ruotsissakin lentomatkailu väheni vuonna 2018 käyttöön otetun lentoveron myötä, mutta Suomessa samaa tavoitetta ajanut kansalaisaloite hylättiin
Tasan tunti rantautumisen jälkeen olen siirtynyt terminaalista kaupungin keskustaan, käynyt tulostamassa myöhemmin ÖBB:n yöjunassa tarvitsemani paperilipun satunnaisen hotellin vastaanotossa sekä syönyt aamiaissämpylän rautatieaseman ketjukahvilassa. Ihmiset säntäilevät huolissaan ja pelkäävät kai myöhästyvänsä. 3 4 Pitkän matkan junailu edellyttää epämukavuuden sietämistä. Stadsgårdenin satamasta on suora bussiyhteys päärautatieasemalle, ja lippu on helppo ostaa bussista pankkikortin lähimaksulla. Tilanne on stressaava, mutta vain yksi aikuinen mies käyttäytyy pikkulapsen tavoin, huutaa ja paiskoo tavaroita. Sebaldin runoon: Sillä vaikeaahan on / ymmärtää maisemaa, / kun kiidät pikajunassa / sen ohi jostakin / johonkin, ja se mykkänä / seuraa katoamistasi. Makuulaverin pinta on miellyttävän napakka. Vaatimukset voin sivuuttaa huonoon internetyhteyteen vedoten ja sanoa, ettei juuri nyt onnistu. Talvi tuulee Kööpenhaminan aseman läpi. Etsiydyn paikalleni saksalaisen pariskunnan viereen. Hän vaikuttaa jotenkin pettyneeltä, kun ei ehdikään hätiin; ei tiedä, että olemme tottuneet kantamaan oman painomme kerta toisensa jälkeen epäodotuksenmukaisiin paikkoihin. Voisi kuvitella matkustavansa pohjoiseen. Osa ratkaisee hädän menemällä väärästä vaunusta sisään, mikä aiheuttaa vain lisää pullonkauloja – yöjunien käytävät ovat niin kapeita, että ohittaminen on niissä vaikeaa myös ilman kantamuksia. Asetan rinkkani makuulaverini jalkopäähän ja kömmin keskimmäiselle tasolle, jossa minua odottaa lakana, pieni tyyny ja surkea ohut huopa. Vaihdamme muutamia ystävällisiä sanoja. G. Juna keinuttaa minut uneen.. Lähden harhailemaan, ja löydän lähistöltä viihtyisän aasialaisen ravintolan. Kahden tunnin vaihdon aikana ehdin täyttää itseni oluella, lämmittävällä pho-keitolla ja jasmiininkukkateellä. Vuoteestani näen väsyneen lapsen ja hänen turvakseen käpertyneen äidin; ikkunan, josta saksalaisten asemakaupunkien valot vilahtelevat. Ruuma ei kanna tavaroita, ruumis kantaa. Lopulta konduktööri sulloo meidät laiturilta ahtaalle käytävälle, jossa ihmiset yrittävät sukkuloida varaamilleen paikoille isojen matkatavaroidensa kanssa. L aiva saapuu Tukholmaan niin aikaisin, että tuntuu kuin olisi vielä yö. Mutta nyt saan keskittyä siihen, että minua kannetaan. Yhteyteni on ajoissa, mutta juna saapuu asemalle juuri ennen kuin sen on määrä lähteä, vaunut nurinkurisessa järjestyksessä näyttötaulun opastukseen nähden. Matkatavaroiden säilytystilaa ei ole nimeksikään. Suuntaan pesulle ja suoraa päätä nukkumaan. Tilanteen tasoituttua kaivan rinkasta esiin päällimmäisiksi pakatut arvotavarat: mukavat matkustusvaatteet, hammasharjan ja kertakäyttöisiä puhdistuspyyhkeitä. Yöjunan kyytiin asettuminen tuntuu mukavalta ajatukselta. Täydennän eväsvarastoni ja kampean itseni seuraavaan junaan. Tiirailen ulos pienestä ikkunanraosta. Hän vaikuttaa silminnähden tuskastuneelta eikä tiedä, mihin itsensä ja tavaransa asettaisi. I ltakahdeksalta saavun Hampurin päärautatieasemalle. Kukaan ei tunne minua täällä, junassa. Kiinnityn W. Ystävällinen mies yrittää auttaa sekä minua että käytävän toisella puolella istuvaa naista matkatavaroidemme kanssa. Ehdin hyvin hankkia eväät ja tylsistyä ennen kuin astun matkani ensimmäiseen junaan. Juutinrauman sillan kaide kiemurtaa kuin kuntosalin köysi, jonka paiskaaminen saa lihakset kasvamaan. Lyllerrän tyytyväisenä takaisin asemalle, josta ostan vielä evääksi kirsikanmakuista vettä ja vegaanista pretzel-suklaata. Kööpenhaminaan suuntaava yhteys on ajoissa. Heti kun katseeni tarttuu johonkin, kohde lipuu jo näkökentästäni pois. Lumen määrä lisääntyy sitä mukaa kun lähestymme rajaa. Yleisen ennakkoluulon vastaisesti saksalaiset eivät ole juniensa suhteen erityisen täsmällisiä. Kahdessa alapunkassa äiti ja lapsi, ylimmissä kaksi ystävystä. Olen tyytyväinen, että olen varannut makuupaikkani naisten hytistä. Se muistuttaa minua omasta nuhjuisuudestani ja muuttuu symboliksi kaikelle, mitä Tukholmassa vihaan; kaupunkia, jossa lounaalla nautittuun ”smoothie bowliin” voi tilata kollageenilisän ja ihmiset kirjaimellisesti juoksevat töihin. Perässäni hyttiin tulee vielä kuudes matkustaja jättimäisen matkalaukkunsa kanssa. Olen varannut ikkunapaikan, mutta se ei oikeastaan tarkoita mitään: ikkunani kohdalla on pieni seinämä, ja joudun tiirailemaan ulos pienestä rakosesta. Sebald tietää: Maiseman vastaus / ei odota sinulta mitään. Vaunuosastoni osoittautuu täydeksi
Ruuma ei kuljeta tavaroita, ruumis kantaa. Tanska on jo vuosien ajan ollut tunnettu epäinhimillisestä maahanmuuttopolitiikastaan, jota muiden Pohjoismaiden oikeistopuolueet katsovat innoittuneina ylöspäin. Epämukavuus korostuu yöjunissa, joiden varustelutaso ei välttämättä vastaa keskiluokkaisia ihanteita. Umpiuninen vaunu hieroo silmiään, alakerran rouva on herttaisen pihalla. Seuraava, Zürichiin suuntaava yhteyteni lähtee viereiseltä laiturilta. Poliisi! Tanskan rajalla viranomainen on noussut yöjunaan varmistamaan, ettei vaunuissa vain ole siirtolaisia. Ne eivät myöskään ole järin esteettömiä. Jos kyseessä on kynnyskysymys, kannattaa suosiolla yöpyä toisaalla ja matkustaa päivisin. Valkoiselle pohjoismaalaisella tämä on lopultakin rutiinijuttu; ärsyttävä välikohtaus, jonka jälkeen voi taas laskeutua uneen. Ehdin jaloitella vähän. Muitakin epämukavuuksia yöjuniin liittyy. Tästä eteenpäin matkustan interrail-lipulla. Konduktööri tuo matkustajille pienet aamiaistarjottimet: kuppi kahvia tai teetä, kaksi vitivalkoista vehnäsämpylää, pieni purkki marmeladia ja nokare voita. Riittää, että hyppää seuraavaan junaan ja tekee tarvittaessa uuden paikkavarauksen. Olen kironnut typeryyttäni ja sitä, etten heti ensimmäisiä matkayhteyksiä varatessani tajunnut, että se tulee yksittäisiä lippuja halvemmaksi ja kätevämmäksi, vaan ajattelin, että suoraviivaista matkaa varten kannattaa varata määrätietoiset liput. Kaivan halveksunnastani huolimatta passini esiin ja tyrkkään sen poliiseille yhtä aggressiivisella eleellä kuin he ovat minut herättäneet. Puolenyön jälkeen ovelta kuuluu aggressiivista koputusta. Y öjuna purkautuu Baselin asemalle. Myöhästymisen sattuessa interrail mahdollistaa sen, ettei kalliiden lippujen kanssa tarvitse puljata. Kahvi on kitkerää mutta maistuu paremmalta kuin koskaan. Paluumatkallani matkustan yön yli Hampurista Tukholmaan. Jossain vaiheessa se myös puutuu taakkaansa ja alkaa haista pahalta; vatsaa turvottaa, kädet tahmaantuvat. Teen vastarintaa ainoastaan katseellani. Toivotamme hyttikavereille hyvää loppumatkaa ja lähdemme omiin suuntiimme. Olin väärässä. h u h t i k u u 2 2 3 3 5 Pitkän matkan junailu edellyttää epämukavuuden sietämistä. Parinkymmenen minuutin vaihtoaika osoittautuu sopivaksi. Oman paluumatkani yöllinen pysähdys müncheniläisessä hostellissa ei tullut lopulta juuri makuuvaunua kalliimmaksi, ja vaikka tulisikin, on sen arvoista: kaksi peräkkäistä yötä junassa on paljon, itselleni liikaa. Joustavuus vähentää stressiä erityisesti Baselista eteenpäin suuntaavilla osuuksilla, joille olen kaavaillut paikoin tiukkojakin vaihtoja. Paikallisjunan kyydissä kohtaamme Alpit, eikä internet toimi. Unesta tokkuraisena ja tukka pystyssä hän kysyy, että emme kai me nyt vielä ole Malmössä. Helppouden lisäksi kyse on myös hinnasta.. Mutta nyt olemme vielä hetken Saksan halki matkaavassa Nightjetissä, jonka oveen koputetaan vasta aamulla
Reililipussa on toki omat rajoitteensa. 600 euroa on puolet vakituisen osa-aikatyöni kuukausipalkasta alihinnoitellulla kulttuurialalla. Voisin ostaa sillä aika paljon kirjoja. Yöjunat ovat oma lukunsa. 600 euroa on paljon rahaa, mutta onko se liikaa siitä, että matkustaa 3 200 kilometriä etelään ja saman verran takaisin. Sanotaan se suoraan: junamatkustaminen on kallista. Kun ne myydään loppuun, on reilaavan joko ostettava normaalihintainen lippu tai muutettava suunnitelmaa. Maksuhan on alle kymmenen senttiä kilometriltä. Yöjunissa on tietty kiintiö paikkoja, jotka ovat varattavissa reililipulla matkaaville (lisämaksusta, tietenkin – halvimmillaan noin 30 euroa per henkilö). Moni konkari epäilemättä selviäisi matkasta hieman halvemmalla, samoin kuin kaverin kanssa matkaava, joka voisi jakaa hyttija muita kuluja. Lentomatkustamista puolustetaan usein samanlaisin argumentein kuin pikamuotia. Niihin joustavuuden periaate ei päde, vaan makuupaikkaa mielivän kannattaa tehdä varaus hyvissä ajoin etukäteen. 3 6 Yksittäisinä lippuina ostettuna kulkemani matkat esimerkiksi paluumatkani yhteydeltä Rooma–Padova–München maksaisivat yhteensä noin 140 euroa. Reililipun kanssa matkaosuus on parhaimmillaan jopa puolet edullisempi. Yhden ihmisen matkat Helsingistä Roomaan ja takaisin tulivat kustantamaan yhteensä noin 600 euroa, josta reilu satanen upposi laivamatkoihin. HSL:n hintapolitiikkaan verrattuna se tuntuu enemmän kuin kohtuulliselta. Itse junamatkat olivat noin 250 euroa suuntaansa – samalla hinnalla taittaisi Helsingin ja Rooman välisen edestakaisen matkan lentokoneella. Yhtä kaikki rahaa palaa enemmän kuin lentäen. Summalla ruokin itseni noin kolmen kuukauden ajan. Sanotaan, ettei kaikilla ole varaa saati aikaa, tietoa tai osaamista valita eettisesti ja ekologisesti. Se on lähestulkoon sama summa mitä maksan huoneestani vuokraa Helsingin Sörnäisissä. Kaikissa junissa se ei kelpaa, minkä lisäksi sen kanssa matkustaminen edellyttää usein erillisiä, joskin maltillisen eli noin kympin suuruisia varausmaksuja
Ruosteinen koulusaksani nappaa aseman kuulutuksesta ilmoille raikuvan sanan ”Sieben”. Auringon punaiseksi värjäämiä lumisia huippuja, pieniä kyliä ja aina väliin niin iso seinämä, että hetkeksi se täyttää koko näkymän; ja kun se lopulta laskee, on takana toinen kerros sinisen usvaista laskosta. L entoliikenteen osuus kaikista ihmisen aiheuttamista hiilidioksidipäästöistä on arviolta 2–4 prosenttia. Minulla on siis ruhtinaalliset viisi minuuttia aikaa suoriutua vaihdosta. Kerta toisensa jälkeen uusi vuoren sisään kaivettu tunneli imee junan sisäänsä ja sylkäisee sen hetkeä myöhemmin ulos lumoavan kauniiseen maisemaan. Oma osastoni on luonnollisesti kauimmaisena. Ensiksikin se olettaa, että merkittävä osa matkustavista valitsisi lentämisen puhtaasti siksi, ettei heillä kerta kaikkiaan ole muihin vaihtoehtoihin varaa. Konduktööri ohjaa minua kannustavin elkein oikeaan suuntaan. Myöhemmin opin, että itäisempi, Veronasta Innsbruckiin kulkeva reitti on visuaalisesti Zürichin ja Milanon välistä Alppiosuutta anteliaampi, sillä tunneleita on vähemmän. Suuntaa on povattu nousujohteiseksi. Ilma tuntuu raikkaalta junaan asti, vuoristomaisema ikään kuin pakottaa lepäämään. Myös tämä sisältyy matkan hintaan. Juoksen oikealle raiteelle, siellä odottaa hämmästyttävän pitkä ja useammasta osastosta koostuva pendolinojuna. Imen näkyjä kunnes pimenee. Havainto on tietyssä mielessä tosi mutta viilaa osittain myös linssiin. Siis rinkka selkään ja menoksi. Silvia Hosseini kirjoittaa matkustamisen iloja käsittelevässä esseessään teoksessa Tie, totuus ja kuolema (2021),. Useimmilla paljon lentävistä ihmistä on aivan hyvin varaa vaihtaa junaan ja laivaan mikäli he yksinkertaisesti matkustaisivat harvemmin. Nukun tyytyväisenä kuola poskella ja herään välillä ihastelemaan näyn kauneutta. H uolenaiheita ilmenee, kun juna lipuu Zürichin asemalle. kestävää vaihtoehtoa, ja että valinnan tekeminen itsessään on omanlaisensa etuoikeus. Ehdin juuri etsiytyä paikalleni ennen kuin pilli viheltää. Saan nauttia Alppien jylhyydestä useamman tunnin. Ohitamme jylhän vuoren juurella sijaitsevan hyvin pienen hautausmaan. h u h t i k u u 2 2 3 3 7 Imen näkyjä kunnes pimenee. Tuhoisasta kehityksestä huolimatta planeetta tuskin pelastuisi, vaikka lopettaisimme kaiken lentämisen tällä sekunnilla. Maksukyvyn puutteen sijasta kyse on pikemminkin tottumuksesta keinotekoisen halpaan ja nopeaan matkustamisen tapaan sekä haluttomuudesta tehdä kompromisseja oman mukavuuden ehdoilla. Matka jatkuu – ihme kyllä – aikataulussa. Lentämisestä on kuitenkin tullut kokoaan suurempi yl ikulutuksen symboli, johon liitetään usein häpeän ja syyllisyyden kaltaisia painavia ja negatiivisesti värittyneitä tunteita. Haikean paluupäivän iltapäivänä Veronan kaljuilla viinipelloilla on usvaa. Olen valmistautunut tiukkaan seitsemän minuutin vaihtoon. Myös tämä sisältyy matkan hintaan. Erään matalan kielekkeen päällä on pyöreä rakennus, joka voisi kaukaa katsoen olla yhtä hyvin niin kirkko kuin tähtitornikin. Juoksen, juoksen, ja hyppään lopulta Milanon-osastoon. Seuraavan yhteyden paikkalippua esiin kaivaessani huomaan pienen präntin: Milanoon lähtevän junan ovet sulkeutuvat kaksi minuuttia ennen ilmoitettua lähtöaikaa. Hengitän. Se ei pidä paikkaansa
Voimmeko kriisin keskellä luoda keinoja, joiden avulla pitää kiinni arvokkaasta ja nautinnollisesta. Nyt kerosiininkatku on siivottava unista pois. Mahdottomuus on etsittävä pikemminkin nöyryydestä kuin isoista unelmista. Läpi historiansa lentokoneet ovat olleet myös tuhon kylväjiä, kuten Sebald esseeteoksessaan Ilmasota ja kirjallisuus satuttavasti kuvaa. Lentämiseen liittyvää vapauden teemaa on tulkittu ja tutkittu aina Hayao Miyazakin elokuvista drinkkikulttuuriin ja parfyymeihin. Ja kiitotien päässä on taivaassa reikä / ovi miltei mahdottomaan, lauloi Edu Kettunen. Vai. Ja koska ilmastonmuutos muuttaa kaiken, se tarkoittaa, että se muuttaa myös meidät; tapamme liikkua, tapamme olla yhteydessä toisiin ihmisiin, tapamme elää ja tavoitella hyvää elämää. Tapamme antaa arvoa asioille. Se ilmentää olemuksellaan näennäisen rajattomuuden ihannetta, kilvoittelua, kosmopoliittista menestymistä ja ajatusta, jonka mukaan koko maailma on jatkuvasti käden ulottuvilla. On pyrittävä alati korkeammalle, kohti suurimpia mahdollisia saavutuksia. Vielä toistaiseksi meillä on käsissämme mahdollisuus ohjata suuntaamme niissä puitteissa, jotka ilmasto meille asettaa. Jokin lentämisessä kuitenkin hiertää. Vapauden ja ylevien ihanteiden kanssa käsi kädessä kulkee hävitys. Kyse ei ole ainoastaan lämpötilasta vaan myös taloudesta, kulttuurista, globaaleista muuttoliikkeistä, lajikadosta, tavoistamme tehdä työtä ja suhtautua vapaa-aikaan. 3 8 että juuri lomamatkalentäjät tavataan esittää ilmastokriisin syntipukkeina, vaikka merkittävämpi osa päästöistä syntyy ihan muualla: teollisuudessa ja sähköntuotannossa, esimerkiksi. I lmastonmuutos muuttaa kaiken. Jopa ruokahävikin osuus on arvioitu ilmaston kannalta lentomatkustamista suuremmaksi. Pommien lisäksi koneet levittävät ilmakehään hitaammin laukeavia aseita: hiilidioksidia, rikkija typpioksidia, hiilimonoksidia ja hiilivetyä
Kirjoittavan ihmisen suuruusharha apunani keksin helposti jotain suurempaa merkitystä olemisilleni ja menemisilleni, kirjoittaa Maaria Ylikangas Ylen Kulttuuricocktailissa julkaistussa Venetsia-esseessään. Nautinnosta puhumattakaan. On nähtävä unia, jotta jaksaa katsoa päivää, on liikutettava ruumista saadakseen sen vaipumaan uneen. Erään roomalaisen kalenterin murentuneet palaset saavat ajattelemaan vuosisatojen ja -tuhansien takaista arkea, jolle on ollut tiukat sääntönsä ja rutiininsa mutta joka tästä hetkestä käsin tarkasteltuna näyttäytyy vain haljenneena muinaisuutena, jonka aukkoja nykytieto pyrkii epätoivoisesti paikkaamaan. h u h t i k u u 2 2 3 3 9 onko se vaan että arrivederci ja hyvää loppuelämää perunakellarissa. Kävelemme Forum Romanumin halki kohti Rooman ruusutarhoja. Lopulta, kahden vuorokauden yhtämittaisen matkanteon jälkeen juna saapuu Terminin asemalle. ”Ajattele”, sanoo kumppanini, jonka kanssa katselemme säröjä, ”Rooma on kestänyt tuhansia vuosia, mutta nyt se rapistuu. Silti viimeiset kilometrit taittuvat kiduttavan hitaasti. En usko tarkoin varjeltuihin rajoihin enkä siihen, että Rooman ympärille voitaisiin pystyttää uudet, suojelevat muurit, jotka ratkaisisivat asian. Palazzo Massimossa kohtaamme vaikuttavan kokoelman erilaisia fragmentteja. Lepään, siis olen, kirjoittaa Hosseini. Rinkan paino yhdistettynä junan nytkäytykseen saa horjahtamaan ja tallon vahingossa kanssamatkustajaa varpaille. Levon määrä ei vaan käy maailmassa tasan, siinä ongelman juuri. Nopea, parhaimmillaan lähes 300 kilometriä tunnissa kiiruhtava Freccia Rossa, punainen nuoli, on täynnä työmatkalaisia. Olen täällä silti, tekemässä matkaa ja etsiytymässä joillekin ylimääräiseltä näyttäytyvän välttämättömyyden äärelle. Huokaan toisiaan täydentäville paradokseille. Väkijoukon keskeltä erotan heti porttien toisella puolen odottavan rakkaani. Muut lähteet löytyvät jutun verkkoversiosta osoitteesta apu.fi/image.. Kiirehdin. Se on suunniteltu kestämään aikaa, mutta ei näin monia ihmisiä.” Silti tuhon uhallakin olemme täällä. Tuntuu kuin olisin voittanut pelin, jota en alun perinkään olisi halunnut pelata. Seuraavat päivät työskentelemme, kävelemme, syömme ylenmääräisesti artisokkaa sekä luuhaamme museoissa, kuten Roomassa kuuluu. Samastun ja tiedän, että ainakaan omasta vapaudestani en ole vielä valmis luopumaan. Ensimmäisen kappaleen kursivoitu kohta on sitaatti Mika Waltarin matkaromaanista Yksinäisen miehen juna (WSOY 1929). Mutta voisiko ajatus vaivannäöstä luoda luonnollisen esteen ylikuluttamiselle ilman, että ilosta täytyy luopua. Katse lipuu inhottavan Colosseumin ohi. Tiburtinassa eli ”Rooman Pasilassa” juna jumittaa useamman minuutin. En ole nähnyt rakastettuani yli kuukauteen, joten viime hetken vitkuttelu uhkaa käydä sietämättömäksi. Hitaiden sekuntien jälkeen pääsen laiturialueelta aseman puolelle ja syliin, sylistä taksiin, taksista Aventinus-kukkulalle. Samantekevää, mutta pahoittelen kuitenkin. M ilanon asema on fasistisen mahtipontinen marmoripalatsi, mutta myös siellä vaihtoni on siinä määrin ripeä, etten ehdi jäädä ihastelemaan. En halua että elämääni helpotetaan / muuten siitä ei jää mitään jäljelle, kirjoittaa Raisa Marjamäki runossaan Marraskuu. Kyltti saa minut tajuamaan: olen päässyt perille astumatta jalallanikaan lentokoneeseen, käymättä ensimmäiselläkään lentokentällä. Circus Maximuksen kohdalla ohitamme moottoriajoneuvoille tarkoitetun opastekyltin, joka kertoo suunnat Napoliin, Firenzeen ja Fiumicinon lentokentälle. Kaikki tämä suuruus pölynä jaloissamme, maisemana, johon lopulta totumme ikään kuin olisi normaalia kävellä lounaalle antiikkisen kalatorin läpi, josta jäljellä ovat enää pelkät rauniot. Ei ole mitään erityistä perustetta sille, että juuri minä olisin oikeutettu tähän
4
Teksti Oskari Onninen Kuvat Antti Vettenranta HELVETIN HYVIN MENEE. h u h t i k u u 2 2 3 4 1 Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on yrittänyt muuttaa kokoomusta sisältäpäin yli 40 vuoden ajan
Jälkimmäisen hän luki ystävänsä kanssa 13-vuotiaana. Särkijärvi, Martti Koskenniemi ja se yksi tamperelainen taloussosiologi, sano nyt kuka, Pietikäinen muistelee. Isä oli taiteilija, äiti sairaanhoitaja, ja kotona vaalittiin sivistysarvoja ja luettiin lehtiä. Kirjastosta löytyi vaikka ja mitä, selailemalla ja kannen perusteella. Se veti nuoria intellektuelleja puoleensa. Yksin koditonna, kuului Imagessa vuonna 1994 julkaistun ison henkilökuvajutun otsikko. Bisnesmaailma kyselee multa, mitä siellä kokoomuksessa pitäisi tehdä ja mitä ihmettä siellä tapahtuu. ”Ymmärrettiin siitä, mitä ymmärrettiin.” Ystävästä tuli kommunisti, mutta kun Pietikäinen oli 15-vuotias, hän marssi kokoomuksen paikallisosastoon ja halusi liittyä. Avustaja on huudellut viereisestä toimistokopista, että vieraalle pitää sitten tarjota mahdollisuus käyttää maskia. Sauli Niinistö nousi johtoon, eikä luonnonsuojelija Pietikäinen saati hänen sosiaalireformistinen linjansa ollut suosiossa. Popperille tieteen lähtökohta oli, että se pitää voida todistaa vääräksi. Jos nyt vaan ruvettaisiin tekemään”, hän sanoo. Hän kasvoi Hämeenlinnassa. Se oli joskus eri puolue kuin nyt. ”Se jengi kannatti 90 prosentin perintöveroa, koska niiden mielestä omaisuuden ei pitänyt kasautua. ”Elämänkokemuksen myötä musta on tullut suvaitsevaisempi, mutta ympäristöasioissa mun malttamattomuus kasvaa.”. Eduskuntaan hänet valittiin vuonna 1983, pikkuvanhana 23-vuotiaana. Se oli vastamyrkky marxilaisuudelle. Pietikäinen itse on muuttunut puoluettaan vähemmän, hän arvioi. Pientä flunssaa, ei kuitenkaan koronaa. Kokoomukseen Pietikäinen on kuulunut pian 50 vuotta. No, kuinka kävi. Kaksikymmentäkuusi vuotta myöhemmin Pietikäinen on siinä iässä ja asemassa, että hän voi kivittää ikkunoita. Paikan Pietikäinen sai varasijalta, kun Alexander Stubb palasi mepinpestistä Suomeen ulkoministeriksi. Pietikäinen pysyi optimistina. Me ollaan sivistyspuolue!” Pietikäisen asento nojatuolissa on reteä, jalat ja nilkat paljaat, ääni raspimaisen käheä. Se tulee Popperista: Kukaan meistä ei hallitse totuutta, ja jos sattuisi hallitsemaan, niin ei hän tietäisi, että näin sattui käymään”, Pietikäinen sanoo ja kuulostaa kuin resitoisi filosofia ulkomuistista. Brysselissä hän on ollut 15 vuotta. ”Mä palaan tähän varmaan 50 kertaa, mutta mun on ihan mahdoton ymmärtää, miksi kokoomus ei ajattele ympäristöstä niin kuin se ajattelee taloudesta”, sanoo kokoomuksen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen työhuoneessaan. Kaulalla roikkuu pienen nyrkin kokoinen sydänkoru. Tuolloin hän ihmetteli sitäkin, kuinka kokoomus puolustaa yksilönvastuuta mutta rakastaa vahvaa johtajaa. Nyt jumankekka se selittäminen poikki. Nyt me ollaan suunnilleen bestiksiä. Pietikäinen on huhtikuun puolivälissä 64-vuotias. Seitsemän laudaturin kiltti tyttö lähti Helsinkiin kauppakorkeaan. Mutta asetelmat ovat kääntyneet: nyt se on hän, joka on taloususkovainen ilman, että puolue kuuntelee. Pidempään on ollut vain Heidi Hautala, joka on kuitenkin käynyt välissä kotimaan politiikassa. Se heilahtelee, kun meppi blastaa menemään. Kyllä mä olisin siitä huolissani. ”Kokoomuksen ensimmäisessä ohjelmassa sanotaan, että uhrauksia pelkäämättä on taisteltava vähäväkisen kansanosan aseman parantamiseksi. ”Ehkä mä oon sittenkin vähän radikalisoitunut, mutta en nyt mitenkään merkittävästi.” I kävästi voisi todeta, että Pietikäisen kokoomuslaisuus on 1970-luvulle jämähtänyttä kokoomuslaisuutta. ”Elämänkokemuksen myötä musta on tullut suvaitsevaisempi, mutta ympäristöasioissa mun malttamattomuus kasvaa. 4 2 J oskus on matkustettava kauas, tai edes Brysseliin, että näkee lähelle. Vuonna 1997 hän arvioi Suomen Kuvalehdessä, että vastareaktio ”taloususkovaisuudelle” tulee kyllä. Pietikäistä tukenut Ilkka Suominen lähti eduskunnasta Alkon johtoon, ja toisen tukijan Pertti Salolaisen asema puolueessa heikkeni. Rachel Carsonin Äänetön kevät ja Karl Marxin Pääoma, esimerkiksi. Ei menisi kuin muutama vuosi, ja hyvinvointiyhteiskunta olisi myös kokoomuslaisille muutakin kuin ”passivoiva ja lamauttava kuluerä”. (Sitaattia ei löydy Googlella.) Pietikäinen olisi halunnut tutkimaan orankeja Borneolle, mutta opinto-ohjaaja nauroi hänen toiveelleen. Kokoomuksessa innosti filosofi Karl Popper, joka uskoi päinvastaiseen. Vanhetessaan muuttuu enemmän omaksi itsekseen, hän sanoo. Kari Palonen, Jouni J. Voisitko kuvitella nyt meidän vaalilauseeksi?” ”Ei tarvitse vastata.” ”Se oli kuuluisa retorinen kysymys.” Kokoomus muuttui joskus 1990-luvun alussa. Mikä menee pieleen, jos EK [Elinkeinoelämän keskusliitto], rahoitussektori ja järkevät menestysbisnekset ovat radikaalimpia kuin kokoomus.” ”Ennen EK vihas mua. Silloin puolueessa oli kunnon meno: radikaali ja sivistynyt. Äänestäjät kyllästyisivät koviin ja välinpitämättömiin arvoihin. ”Jos minä johtaisin kokoomusta, mä ihan oikeasti tutkiskelisin viikonlopun yksinäisellä saarella sydäntäni. Me ollaan 30 vuotta kuunneltu selittämistä, miksi ei voida tehdä. Siinä porukassa mä olin oikeistolainen.” Vasemmistolainen vaihtoehto oli – ainakin Pietikäisen muistikuvissa – yksi, itsehyväinen ja ehdoton totuus. ”Mä oon demokratiauskovainen, mä moniarvoisuususkovainen. Puolueen valtavirrasta poikkeavien ajatusten esittäjiä pidettiin ”ikkunankivittäjinä, jotka rikkovat perherauhaa”. Puolueen konservatiivit ja markkinaliberaalit löysivät toisensa
h u h t i k u u 2 2 3 4 3
4 4
Tšekkiläinen laki, jonka mukaan julkista kilpailutusta ei saa toteuttaa, jos osallistujia on vain yksi: peukku. Kaupunkien jätevedet kuntoon, metsäteollisuuden samoin. ”Politiikassa itseään vahvoina pitävät miehet, ei kaikki, tykkää siitä, jos he ovat aurinkoja ja muut ympärillä kuita heijastelemassa heidän valoaan. Kun sitä kyseenalaistaa ja on nainen, saa hankalan akan maineen.” Tuolloin Pietikäisen ylipainoa haukkuivat oman puolueen poliitikot ja lehtitoimittajat. Talouskommentaattori Martin Wolfin uusi kirja: peukku. Vuonna 1983 Suomeen oli perustettu ympäristöministeriö. h u h t i k u u 2 2 3 4 5 ”Mä oon monta kertaa sanonut elämässäni, että oivallus on parempaa kuin seksi. Jos päivä parlamentilla venyy, algerialainen kalakauppias voi käydä jättämässä Pietikäisen kotioveen kalapussin ja hintalapun. Ongelmia saatiin ruksittua yli. Pietikäinen istuu talous-, tasa-arvoja ympäristövaliokunnissa. Sääntelyn tärkeys on Pietikäisestä asia, jota bisnes, kokoomus ja hänen europarlamenttiryhmänsä Euroopan kansanpuolue eli EPP eivät meinaa hiffata. ”Mä oon monta kertaa sanonut elämässäni, että oivallus on parempaa kuin seksi. Suojeltiin metsiä, tehtiin Natura-ohjelma. ”Silloin annettiin kyllä ymmärtää, millaista populismia ja jälkeenjääneisyyttä sen vastustaminen oli.” Vuonna 1991 Pietikäinen nousi ministeriön johtoon Esko Ahon hallituksen ympäristöministeriksi. Kolme korttelia yhteen suuntaan ja neljä toiseen. 32-vuotias Pietikäinen oli liike-elämän herroille sopiva sylkykuppi, omasta mielestään tosin sen verran feministi, etteivät uhoilut ja uhkailut pelottaneet. Tuskinpa. Alakerrassa on kampaamo, jossa vähän kaikki käyvät, kuulemma. Täällä viihtyy myös Pietikäinen. Sekään ei olisi tapahtunut ilman kokoomusta, Pietikäinen korostaa. Ei vähiten siksi, että hän vihaa talvea. Hän asuu lähellä parlamenttia. Parlamentin kulkijoiden vaatteista ja ryhdistä näkee, että tänne todella on kokoontunut koko maanosan parempi väki. Yleensä liike-elämämyönteisiä poliitikkoja on voinut jakaa akselille sen mukaan, haluavatko he turvata firmojen etuja vai pitää markkinan mahdollisimman kilpailullisena. ”Niin mikä kohu lähtee siitä Marinin käytöksestä. Kieltämättä: rakennus on loppuysärin postmoderni lasilinna täynnä hämäriä käytäviä, kokolattiamattoa ja koppimaisia huoneita. Sivistyspuoluehan tämän piti olla! Ministerinpesti oli ”hirvittävän veristä vääntöä”. Yli-Hukkala-Siira on laitettu näyttämään vieraalle paikkoja. On helppo olla vieraassa maassa, jos kaksi kolmasosaa kaupungin muustakin väestöstä on muualta tulleita, hän sanoo. Eurooppalainen eliitti liikkuu. Erityisesti hänelle sopii se, että hän saa olla uusien ja tärkeiden asioiden päällä, lukea, perehtyä ja tavata fiksuja ihmisiä, sillä sitä työ parlamentissa lähinnä on. Hyvänä päivänä pelkästään parlamentissa kulkemalla tulee 10 000 askelta täyteen. Lisäksi hän sanoo lukevansa noin sata kirjaa vuodessa, koska opetteli kauppakorkeassa pikalukemistekniikkaa. Jos Pietikäistä ei ole näkynyt hetkeen, heti kysellään, missä madame Sirpa on ollut. Eikä se seksikään huonoa ole.” Hän näyttää fiksuna pitämilleen asioille peukkua. Eikä se seksikään huonoa ole.” Pietikäinen kertoo, miten tuolloin ympäristöasioita oli vielä helppo ajaa kokoomuksessakin. Yhdessä sairaalamaisessa epätilassa nököttää kolmemetrinen kuva itse EU:n perustajaisä Spinellistä. Otsonikato, paperin kloorivalkaisun kielto, rantojensuojeluohjelma. Rakennuksen keskusaukio on Voxbox, valtava avotilastudio, jossa mepit voivat kuvata ja nauhoittaa tärkeitä EU-asioitaan kanaviin ympäri internetiä. Ei kyllä tule mieleen. ”En taida tuntea kuule yhtään miesministeriä, joka olisi joskus juonut viinaa tai tanssinut julkisessa paikassa naisen tai toisen miehen kanssa. Mutta pikkuinen bilevideo, ja täällä ollaan tuutit täysillä! Who cares! Olisi nyt ollut edes alasti!” E uroopan parlamentin päärakennus Altiero Spinelli on kuin valtava laiva, sanoo Pietikäisen harjoittelija Lotta Yli-Hukkala-Siira. Mutta paras tunne on hiffaaminen. Viime aikoina mieleen on tullut, että 30 vuodessa on päästy vain vähän eteenpäin. Kauden suurin hanke, maankäyttöja rakennuslaki ei enää mennyt läpi. Sen nurkassa konservatiiviryhmä ECR:n mainos julistaa Puolan uhriutta toisessa maailmansodassa. ”Jos meille tulisi miljoona ihmistä Suomeen, eikä viikossa vaan sanotaan nyt hallitusti muutamassa vuodessa, niin se olisi uskomaton ruiske meidän kansantalouteen, kiinteistöjen arvoihin ja yrittäjyyteen”, Pietikäinen sanoo. Juuri kenenkään sykettä ne eivät nostaneet. Niihin aikoihin kokoomuksessa alkoi näkyä avomielistä ympäristövastaisuutta, mikä järkytti Pietikäistä. Tšekin esimerkki on erityisen fiksu siksi, että se osoittaa, miten sääntelyä lisäämällä voidaan parantaa markkinoiden toimintaa ja säästää rahaa. Olisinko itse menetellyt niin tai oliko se nyt jotakin erityisen järkevää. Ei ole katso miehillä tapana”, Pietikäinen pauhaa. Se luo omanlaistaan sosiaalista liimaa. Huomautus, että EU:n suurin hiilinielu on tätä nykyä Keski-Euroopassa eikä Suomessa: peukku. ”Yrittäjille elämä menee ihan hankalaksi, jos ei ole ennustettavuutta ja ennakoitavuutta, vaikka tietyllä hetkellä voi ottaa päähän, että pitää hoitaa tietosuoja paremmin tai ruveta laskemaan due diligenceä”, hän sanoo. (Myöhemmin Pietikäinen sanoo, että hän ei sitä virhettä enää tee.) ”Tästä Zelenskyi tuli ja tää oli ihan täynnä”, Yli-HukkalaSiira sanoo yhdestä ilmeettömästä aulasta. Pietikäinen taas sanoo, että varsinkin, mitä vihreään siirtymään tulee,
Yllättäen puolalaiset ovat kovin edistyksellisiä. Tutkimustietoa olisi ”kirjastollinen”. Minä olen Miiru, sinä olet Maaru. Se haluaa miettiä markkinataloudelle säädöksiä, joiden tuella voidaan tehdä ”hulluna puhdasta ja sananmukaisesti puhdasta bisnestä”. Parlamentissa moni onneksi hiffaa, toisin kuin ”mölynaamat”. Lopulta EU on taas paha.” ”Kun mä puhun [EU:n vihreän siirtymän suunnitelma] Fit for 55:stä, mä aloitan aina, että älkää kuunnelko poliitikkoja. Mutta kun niitä yritetään korottaa, me käydään se koko, anteeksi, saatanan sirkus uudelleen. ”Ne suuttuu ja sanoo, että kamoon, et sä voi verrata taloutta ja ympäristöä näin”, Pietikäinen sanoo. Kokoomus ja EPP ovat Pietikäisen mukaan parhaimmillaan siinä, miten ne ymmärtävät taloudellisia mekanismeja. Liiallinen velkaantuminen johtaa velan pääomittamiseen. Pietikäinen arvostaa puolalaiskollegoitaan erityisesti siksi, että he eivät suhtaudu kivihiilen vääjäämättömään alasajoon ”hullun lailla”, vaikka se on heille kansallinen identiteettikysymys siinä missä metsät suomalaisille. Pietikäisen mukaan kolmannes saksalaisista EPP:läisistä on fiksuja mutta ”juubelin konservatiivisia”. Sen sijaan Pietikäinen saa kuulla olevansa ”vihervassari”, joka suhtautuu ”tunteella ja ideologisesti ympäristöön”. Siitä on hiffaaminen kaukana. Me tehdään neuvostossa Miiru ja Maaru -politiikkaa. No kymmenen vuoden kuluttua teollisuus itkee ja huutaa, kun normeja muutetaan koko ajan ja on hankala investoida oikein. Tunkkaisen idän paras aines on aivovuotanut liberaaliin länteen. Hiffaavatko he metsäasiat näin. Entä suomalaiset EPP:n mepit, siis Pietikäisen kokoomuslaiset kollegat. Sama lobbaus, samat valitukset, sama retoriikka. ”Tiedätkö sä sellaisen lastenlaulun. Espanjalaisilla härkätaistelu, italialaisilla tonnikala, saksalaisilla polttomoottoriautot, hollantilaisilla maatalous, puolalaisilla kivihiili, suomalaisilla metsä. Mutta mitä ympäristöasioihin tulee, vastaavia faktoja ja niistä seuraavia riskejä ei meinata suostua myöntämään. Ja taas mennään. Niillekin olisi parempi, että seuraavan 30 vuoden tavoitteet tietäisi kerrasta. Tue meitä metsäasioissa, niin tuemme teitä teidän tärkeässä asiassa”, Pietikäinen sanoo. ”Mitähän seuraa, jos poliittisilla päätöksillä ei voi säädellä hiilidioksidikuormaa. Kansallisia sokeita pisteitä ja niihin liittyviä epäpyhiä alliansseja. Pietikäinen puristaa huulensa kiinni ja pudistaa pikkuisen päätään. Se jatkuu tällaisella rallatuksella. Tällaista EU-politiikka on. Sen sijaan he toteavat, että rasti on hankala, se vaatii siirtymäaikoja, mutta on silti hoidettava, koska kyse on isommista ja tärkeämmistä asioista. 4 6 jälkimmäinen mahdollistaa ensimmäisen. Jos johonkin asiaan alkaa liittyä riskejä, pääomat siirtyvät pois. Italialaisista hän ei halua edes puhua. Se on mun lempilauluja. Sinä olet tyhmä, minä olen tuhma
Ei metsä oo mikään alue, jota lainsäädäntö ei koske. Poliitikoille riittää se, mitä me ollaan kyetty sopimaan. Taksonomia ja metsät perkele! Kuka tätä on ollut tekemässä. Pian Pietikäinen haarukoi caesar-salaattiaan ronskisti, ottaa reiluja kulauksia tuopistaan ja jatkaa paahtamista. ”Big”, hän täydentää toimittajan tilausta ennen kuin tarjoilija ehtii kysyä, minkä kokoinen lasillinen vaaleaa belgialaista olisi hyvä. Suomessakaan EU:sta ei tiedetä tai välitetä, mutta lopulta huudetaan. Siitä ei juuri puhuttu, että yhtä lailla asetus koskee Itämeren suojelua, muita vesistöjä ja kaupunkialueita, eivätkä vain keskustalaista Suomea. h u h t i k u u 2 2 3 4 7 ”Älkää kuunnelko poliitikkoja tai edes minua. ”Eurooppa-kuplaa” on seurattava Politicon tai Financial Timesin sivuilta. ”Kaikki on tasaisen ok.” Pietikäinen puhuu ranskaa sujuvasti. ”Tällaisia ihmiset on. Se siis pakottaa maat toimimaan. Tiede sanoo, että ei riitä, vaan päästövähennyksiä on 30 prosenttia liian vähän. ”Siihen ne oli, että jaajaa, mitäs muuta kuuluu.” EU:n lainsäädäntöneuvotteluista, trilogeista, asetus tuli vuonna 2019, Suomen EU-puheenjohtajakauden aikana. Ihmiset saa väärän käsityksen. Sen hän on oppinut jo kouluaikoina. Aukion keskellä olevasta tehtailija John Cockerillin patsaasta on sutattu yli sana intelligence. Olutta varmaan juodaan, hän ehdottaa. Jos te haluatte varautua tulevaisuuteen, kuunnelkaa tiedettä.” tai edes minua. Suomessa eduskunta, kokoomusta myöten, oli hyväksynyt EU:n biodiversiteettistrategian, jonka pitäisi pysäyttää luontokato vuoteen 2030 mennessä ja samalla palauttaa jopa kolmannes Suomen pinta-alasta oikeudellisen suojelun piiriin. ”Ja koko jengi huutaa tuolla pitkin kattoja ja teitä, että EU:lla ei ole toimivaltaa ja Suomi on nukkunut pommiin vaikuttamisesta. Mä sanon, että housus palaa, niin ne alkaa juosta ympäriinsä, että palaa palaa.” T ätä kaikkea kutsutaan eurooppalaiseksi politiikaksi, ja kuten huomata on saattanut, se on teknistä ja kiemuraista. Meppien kestotuska on tehdä siitä yhteistä ja tavoitettavaa. Nyt häntä risoo, kuinka Suomessa ei tiedetä mitään EU:sta. ”Siitä meni kaksi vuotta ja alkoi huuto. Puhui siitä eduskunnassa, lähetteli toimittajille tiedotteita ja yritti kertoa kollegoille. Jos te haluatte varautua tulevaisuuteen, kuunnelkaa tiedettä.” K ello on kuusi illalla, Luxemburgin aukiolla parlamentin edustalla puhaltaa hyinen tuuli. Silti Suomessa komission ehdotusten ympärille nousee tai nostetaan kerta toisensa jälkeen pähkähulluja liioittelukampanjoita, jotka alkavat elää omaa elämäänsä. Jos siellä tekee luontotuhoja, jo nyt uhanalaiset lajit ovat EU-lainsäädännön piirissä.” Pietikäinen pitää kuviota MTK:n ja keskustan – ”en mä tiedä, ketä siellä on” – menestyksekkäimpänä lobbausoperaationa. ”Oletko nähnyt yhdenkään suomalaisen puolueen ohjelmapaperissa mainintaa taksonomiasta, due diligencestä tai kestävästä rahoituksesta.”. ”Jäin suustani kiinni”, hän pahoittelee ja ohjaa sisään läheiseen ravintolaan. ”Suomessa toimittajilta menee läpi ihan mikä tahansa puppu EU-politiikasta. Silloinkaan ei kiinnostanut. Pietikäinen puuhasi vuosia sen parissa. Tilalla lukee feminisme. Suomalaismedioilla on kirjeenvaihtajansa Brysselissä, mutta Pietikäinen sanoo törmäävänsä heihin ani harvoin. Sirpa Pietikäistä ei näy missään, mutta kaksikymmentä minuuttia myöhemmin hän saapuu, nilkat yhä paljaina kuin pahaisella teinillä. Aivan kuin täällä ei olisi oikeusmekanismeja, ainakaan tiukempia kuin Suomessa.” EU-komissio on monessa mielessä ideaali lainsäädäntömasiina: se nojaa ehdotuksissaan tieteelliseen evidenssiin ja puskee lobbausmyrskyn läpi yhteiseurooppalaista agendaa. Kun maat eivät kuitenkaan tehneet tarpeeksi luonto kadon pysäyttämiseksi, toisin kuin ovat kaksikymmentä vuotta luvanneet, komissio joutui antamaan esityksen ennallistamisasetuksesta. Minä! Yritin kyllä kertoa, että musta se on ihan hyvä juttu”, Pietikäinen sanoo. Menussa on kulhoja, burgereita, salaatteja, lihaa, hän esittelee. Pietikäinen kertoo huvittuneen pöyristyneesti taksonomia-asetuksesta, joka on eräänlainen sijoituskohteille annettava ekomerkki. Aivan kuin täällä elettäisiin pellossa ja tää olisi irti maailmasta. Sama juttu ennallistamisasetuksen kanssa
4 8 ”Kun velkamekanismissa kaikilla mailla olisi yhteiset pelisäännöt, se olisi Suomen ja muiden pienten maiden etu.” Eurooppalaisesta politiikasta on kuitenkin tulossa tärkeämpää kuin se on koskaan Suomen EU-taipaleen aikana ollut. Mikä on todennäköisyys, että koko Eteläja Itä-Eurooppa romahtaa samanaikaisesti.” Samalla EU:n tähän asti sormien läpi katsotut velkaohjeistukset muuttuisivat taas merkityksellisiksi, kun niiden puitteissa määritettäisiin, pääseekö maa kalliimpien vai halvempien korkojen piiriin. Työhuone on ahdas, sisustettu kerrostuneella tavaralla: paperikasoja, viherkasveja, karttapallo, kuohuviinipullo ja vitriinihyllyt, jotka ovat kuulemma vihreiden entisen mepin Satu Hassin vanhat. Pietikäinen ei jaksa huolestua. B-bondeihin laitetaan talouttaan huonommin hoitaneet maat. Pietikäinen näyttää peukkua. Nyt sohvalla istuu kaksi eläinoikeuslobbaria, jotka tietävät, että Pietikäinen osaa ja haluaa ajaa heidän asiaansa EPP:n ryhmässä. ”Kuvitteleeko aikuisten oikeesti joku, että Kyprosta tai Maltaa tuetaan samalla tavalla kuin Saksaa tai Ranskaa”, Pietikäinen sanoo. Aamulla Yle on julkaissut eduskuntavaaligallupin, jossa kokoomuksen suosio on jälleen hiipunut hieman. ”Yritin saada Suomen ajamaan sitä EU-puheenjohtajakaudella, mutta eipä siihen oikein kukaan Elina Valtosen lisäksi ihastunut.” Rahasto olisi itsenäinen suhteessa politiikkaan, kuten Euroopan keskuspankkikin, ja se määrittäisi tiukasti, mihin kaikkeen lainaa voitaisiin myöntää. Ongelma on, että kun säänneltyjen kemikaalien määrä on lisääntynyt ja rajat tiukentuneet, samalla myös eläinkokeita on alettu tehdä aiempaa enemmän. Tyypillinen suomalainen EU-uutinen on raportoida, että taas kokoo. Ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi tarvitaan biljoonatolkulla uusia vihreitä investointeja. Yhteisvelkamekanismit eivät ole uusi asia. Pietikäisen mukaan A-maaksi voisi päästä, jos velkaa olisi enimmillään 70–80 prosenttia bruttokansantuotteesta. Koska pysyviä ”vallansiirtoja Brysseliin” pelätään, EU:ssa on hoidettu viime aikojen kriisit improvisoimalla. Lyhyesti: järkeviin rakennemuutoksiin, ei mihinkään ”pöllöön” eli vanhoja fossiilisia rakenteita pönkittäviin. Pietikäisen mielestä testit tulisi hoitaa halvemmilla ja tarkemmilla kantasolupohjaisilla tutkimuksilla. Malleja on tarjolla tulkinnasta riippuen kahdeksan tai yhdeksän, Pietikäinen kertoo. ”Mun mielestä on olennaisen tärkeätä, että yhteisvelasta puhuessa mainitaan, mitä mallia kyseinen puhuja tarkoittaa. Minä ostaisin. Ne pitäisi kuulemma siirtää parempaan paikkaan. Nykyisessä kasvuja vakaussopimuksessa raja on 60 prosenttia, Suomella on velkaa noin 72 prosenttia. Pietikäinen ei pidä uusien asioiden ostamisesta. ”Kyllä mä näen kokoomus–perussuomalaiset-kombon… hankalana, haastavana, mahdottomana ihan. Ensin yksi malli, Pietikäisen mukaan oikein hyvä. Silloin rahat ovat monen lukon takana, ja niistä päätetään demokraattisemmin, ennalta sovituilla säännöillä. Siinä varmaan kummankin huumorintajua koetellaan, mutta mua kiinnostaa enemmän meidän ja minun huumorintaju, jos mennään EU-politiikkaan, ympäristöpolitiikkaan ja ihmisoikeuksiin.” (Helsingin Sanomien vaalitentissä Petteri Orpo sanoi, että puolue on valmis leikkaamaan kehitysavusta.) Pietikäisen puoluekanta jaksaa ihmetyttää monia. Ehtii tapahtua vaikka mitä. Ja mitä enemmän korot nousevat, sitä vähemmän yksityistä sektoria kiinnostaa investoida. Kun velkamekanismissa kaikilla mailla olisi yhteiset pelisäännöt, se olisi Suomen ja muiden pienten maiden etu. Jos sille sanoo kategorisesti ei, pitää aina vaatia tarkennusta, mistä mallista on kyse vai kaikista.” ”Jos sulla on minuutti, niin selitän.” Luento kestää vartin. Komissio on uudistamassa kemikaaliasetus REACHia. Niissä riski on suurempi, mutta tuotto parempi. Sohvalta näkisi siirtomaaherra Leopoldin mukaan nimettyyn puistoon, ellei ikkunaa peittäisi muuri limenvihreitä muistikirjoja, joiden kansissa lukee kiemurtelevin kirjaimin Sirpa. Pietikäisen mielestä tämä on Suomen tärkein talouspoliittinen kysymys tällä hetkellä, mutta siltä ei vaikuta. Riski on vähäinen, mutta niin on myös bondeihin sijoittaneen tuotto. Tarjoilija tuo lisää olutta. Kasvuja vakaussopimusta, siis velkaja alijäämärajoja, noudattavat maat pääsevät A-bondien piiriin, eli ne saavat velkaa matalammalla korolla. Eurokriisin aikainen EVM ja koronakriisistä seurannut NextGenerationEU-rahasto ovat olleet EU-budjetin ulkopuolisia, siis valtioiden välisiä, pelastuspaketteja. Tätäkin parempi ratkaisu, suoranainen no-brainer, olisi Pietikäisen mielestä perustaa eurooppalainen valuuttarahasto EMF, joka näitä lainoja tarjoaisi. Hallituskokoonpanot saavat hänet kuitenkin muotoilemaan sanojaan. Niitä on suunniteltu vuosikaudet. (Sittemmin komissio jätti esityksen antamatta, sillä tiesi, ettei se voisi mennä läpi.) ”If I don’t get what I want, I will vote against”, Pietikäinen hyvästelee vieraansa. ”Montako artikkelia oot nähnyt tästä Suomessa?” S euraavana päivänä Pietikäinen ottaa jälleen vastaan työhuoneessaan Spinellin lasilinnan hämärissä sokkeloissa, avokonttorivapaalla vyöhykkeellä. Fennofiilin pitää aina kannattaa vahvaa komissiota ja vahvaa yhteistä lainsäädäntöä, Pietikäinen sanoo. ”Miksi kukaan ostaisi B-bondeja. Vaaleihin on vielä lähes kuukausi. Siinä EU-maat jaetaan kahteen osaan. Hallitusten välisissä järjestelyissä isojen jäsenvaltioiden valta korostuu. Tarvitaan siis julkista rahaa, joka tulee varmaankin EU:lta
h u h t i k u u 2 2 3 4 9
Mulla on siihen aina ikävä ja ystävällinen kysymys, mistä sä ton teorian repäisit ja miten se toimii tuolla sähköverkossa, voisitko kertoa?” ”Siitä alkaa äkkiä ydinvoimalobbareiden loukkaantuminen ja nimittely nokikanaksi. Ennen kaikkea sen rakentaminen on niin hidasta, että ilmastokriisin kannalta tilanne on too late. Ei niitä ole yleensä Greenpeaceen sekoitettu.” Pietikäinen on vastustanut ydinvoimaa aina – ja vastustaa yhä. Hänestä se on itkettävä virheinvestointi ja kymmenien tuhansien vuosien riski, jota ajaa miehinen hybris. ”Musta se olisi kysymys, joka pitää esittää kokoomuksen johdolle. Siinä joukossa Blackrock alkaa kuulostaa edistykselliseltä. Mutta kenties näistä äänestyksistä johtuen moni toimittaja on kysellyt häneltä, miksei hän saman tien loikkaa vihreisiin. Miksi Pietikäisen pitää vastata asiaan toistuvasti. Mutta eivät Pietikäisen jutut vihreidenkään nykymenolta kuulosta. Esimerkiksi EU:n päästökaupan korruptoituneisuus vain on aiheuttanut brändivahinkoa sille. Vuoden 2001 IPCC-ilmastoraportin optimistisin vaihtoehto oli, että ilmasto lämpenisi vain 1,4 asteella vuoteen 2100. Vihreissä Pietikäistä kyllästyttää myös se, että puolue on muuttanut mieltään ydinvoimasta. Että mikä teissä on vialla?” hän vastaa. Sen tueksi tarvittaisiin siis esimerkiksi kaasuturbiineja. ”Jos maailman suurimman varainhoitoyhtiön Blackrockin Euroopan pomo sanoo, että he eivät koskaan kutsu sijoituksia hiileen, kaasuun tai ydinvoimaan vihreiksi sijoituksiksi, keneen tässä pitäisi uskoa. Jälkimmäiset vaativat säätövoimaa, johon ydinvoimala eli ”1000 megawatin palikka” ei sovellu. Hän puhuu kuin suuryritysten ja rahoitussektorin ylin ystävä. Kannattaa fossiilisia ja on tyhmä kuin kana, siis nokikana.” 2000-luvun alkuvuosina Pietikäinen uskoi bioenergian tulevaisuuteen ja puhui sen puolesta lehdissä. Muilta poliitikoilta puolueiden vaihtamisesta kysellään harvoin. Raha on paljon kuviteltua tehokkaampi väline ilmastokriisin ratkaisuun. (Petteri Orpo linjasi maaliskuussa, että uuden ydinvoimalan rakentaminen on Suomen tulevan hallituksen energiapolitiikan kulmakivi.) Ennen kaikkea suurta tasakuormaa tööttäävä ydinvoimala ja vaihtelevalla teholla toimivat uusiutuvat eivät ole hyvä pari. ”Ja niin isä juoksi tielle vastaan kädet auki, sieltä sinä pieni vihreäni tuletkin!” Pietikäinen siteeraa Raamattua niin, että toimisto raikuu. Mutta poliitikot, varsinkin vihreät, haluaa. 5 musmeppi Pietikäinen on äänestänyt samalla tavoin kuin sosialistit ja vihreät. Ryhmässä hänen eriäviin kantoihinsa on kuulemma totuttu, eikä parlamentissa ole ryhmäkuria. Komission tahtoon ja kanttiin, parlamenttiin tai lobbareihin. ”Kukaan, joka oikeasti näitä hiffaa, ei missään ja koskaan halua molempia. Miksi kokoomus on sellainen puolue, että Sirpa Pietikäiseltä tekee mieli kysyä, miksi hän kuuluu teihin. Se on hänestä kuin tuhlaajapojan kotiinpaluu
Pietikäinen on Brysselissä maanantaista tors tai-iltaan. Ei siihen kuulu sanoa vastaan.” Mutta eivät toiset puolueet ole sen parempia. ”Jos Myttyräisen osastopäälliköstä ei tule mitään, se on hänen vikansa, koska hänellä ei ollut kilpailukykyä. Niin moni muukin meppi. Lento laskeutuu Suomeen vasta lähempänä puoltayötä. Edellisenä päivänä Pietikäinen on perustellut puolueen kantaa sillä, että tietenkin ihmiselle kelpaa raha, jos sitä näin hänelle tarjotaan. Pietikäinen aikoo mennä kahdeksaksi keskustelemaan REACH-uudistuksesta Euroopan kemikaalivirastoon Hietalahteen Etelä-Helsinkiin. Hän saapuu pöytään schnitzelin kanssa ja kertoo olevansa kuitenkin optimisti, mitä kokoomukseen tulee. Se on masentavaa. Siksi Pietikäistä ei enää vihaa elinkeinoelämän EK vaan maaja metsätaloustuottajien MTK. Tällä hetkellä Pietikäisellä on vain yksi kissa. Banaalit ovat sivistyspuolueen haaveet. Parlamentin työviikko on ohi. Vaaleissa puolueen suuri lupaus on ollut laskea ansio tuloverotusta prosentilla ja passittaa työttömiä töihin nykyistä innokkaammin. Vassaritkin voisivat olla mun mielestä tässä radikaalimpia. Menestyjiä ja voittajia hekumoidaan välittämättä siitä, ovatko he polkeneet muita alleen.” ”Tää maapallon pelastaminen kelpaisi missioksi. ”Samoja asioita mä olen ennenkin sanonut.” Järkevää riskienhallintaa on istahtaa syömään Brysselissä ennen koneeseen nousua. ”Mun elämä muuttui kahdella tavalla silloin. Miljoona tippaa vettä, niin lopulta kivi halkeaa. Mieluummin ehkä hänen näkemyksensä siitä, mikä on yksittäisen mepin vipuvarsi kokoomuspuolueen kääntämisessä. Kun yleviä poliittisia missioita ei ole kenelläkään – ”paitsi ehkä vihreillä, mutta en mä siitäkään aina tiedä” – vaaleissa päädytään riitelemään siitä, kuka saa lisää hiluja ja kuka ei. Hän on säännöllisesti tekemisissä vn ja Kai Mykkäsen kanssa ja osallistuu tarvittaessa esimerkiksi eduskuntaryhmän kokouksiin. Taloudesta on tullut pyhä. Sirpa Pietikäisellä on kuitenkin ehdotus. Pietikäinen esittelee lentokentän ravintolamaailman ilottomat vaihtoehdot kuin paraskin kaupparatsu. Aiemmin niitä on ollut lukuisia, aina kauppakorkeakoulun ensimmäisestä viikosta. Pian alkoi kuitenkin paljastua, että ollaankin paljon pahemmalla uralla. Hänestä kyse on laajemmasta yhteiskunnallisesta eetoksesta. Siihen mennessä hakatut metsät ehtisivät kasvaa takaisin sitomaan hiiltä. Keskustalaisten ja heille tärkeiden eturyhmien on ollut vaikea tajuta se. Mutta ei se löydy. Menestyjiä ja voittajia hekumoidaan välittämättä siitä, ovatko he polkeneet muita alleen. Pietikäinen vastaa kysymyksellä. Osassa heistä se laukaisee jonkin emotionaalisen osan, tiedätkö, että sinä hippi et meidän metsiä suojele. Tai kestävä yhteiskunta. Pietikäisen mukaan sosiaalidemokraattius on sekin kutistunut ”sosiaali politiikan boksiin”, jossa pidetään köyhistä huolta. Hirveän masentavaa.” E ntä kokoomus sitten. Sieltä kotiin Hämeenlinnaan, jossa odottavat ”ukko”, Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori Tapio Määttä, ja ”elukka”. ”Kilpaillaan, menestytään, murut tippuu pöydiltä. ”Mä olen satoja tunteja istunut MTK:n kanssa ja uskonut, että yhteinen sävel löytyy, kun vain yrittää. Mitä se haluaa ja kenelle. Niiden pitäisi ehdottaa sellaisia asioita, että mulla menisi pulla väärään kurkkuun.” T ulee torstai-ilta. Selväksi kävi, että kaikki mahdollinen nielu tarvitaan nyt. Vähiten huonolta kuulostaa ”keskiverto belgialainen”. Ahneudelle kukaan ei sano talouslogiikassa mitään. Lennot ovat täynnä tuttuja. ”Haluatko kuulla muita ikonisia vertauskuvia vielä”, Pietikäinen toteaa lakonisesti. Sitä paitsi hän uskoo, etteivät hänen puheensa yllätä enää ketään. Sitten kotimatkalla kyllä sanotaan, kun otti taas se Veli-Pekka niin päähän”, Pietikäinen sanoo. ”Taloudesta on tullut pyhä. Muuten demaritkin ovat vain yksi puolue muiden joukossa, huolehtimassa kilpailukyvystä ja siitä, ettei kukaan koske meidän metsiin. Parlamentin kellarista virtaa mustia autoja kohti lentokenttää. Kun ”tahdon teknologia” on talous, kokoomus luonnollisesti toistelee sitä. Bryssel ei ole hänelle huutelun mahdollistava turvallinen etäisyys. Joskus Sisyfos saa kiven vuorelle – ja se pysyy siellä. Ei kysytä, että mihin sä tarvitset sitä isompaa uima-allasta”, Pietikäinen sanoo. Keskituloiselle veroetu tarkoittaisi lähinnä ylimääräisiä kymppejä käteen kuussa. ”Useimmat eivät avaa joulupöydässä suutaan, etteivät riko tunnelmaa. Ilmoittauduin pikalukemiskurssille ja otin elukkoja.” Viikonloppuna Pietikäinen aikoi ajaa 33 vuotta vanhan, punaisen 240-mallin laatikko-Volvonsa Lappeenrantaan ja auttaa kokoomusta kampanjoinnissa, mutta orastava flunssa on parempi potea kotona. Nykykokoomus on paljon vihreämpi kuin se, johon hän liittyi. ”Mikä on yksittäisen toimittajan rooli suomalaisen median kääntämisessä?”. h u h t i k u u 2 2 3 5 1 mennessä. Perjantai on asiainhoitopäivä Suomessa
5 2 VAIETTU NÄLKÄ Miesten syömishäiriöitä ei oikein tunnisteta eikä usein osata myöskään hoitaa. Kuvat Outi Törmälä Teksti Eero Lassila. Kaksi sairaudesta selvinnyttä miestä kertoo nyt tarinansa
h u h t i k u u 2 2 3 5 3 5 3
Hän sai kaipaamaansa huomiota tekemällä asioita, joita muut eivät uskaltaneet tehdä. Määrä sisälsi vähintään yhden puolimaratonin. Murrosiässä Huuki päätyi omien sanojensa mukaan vääriin porukoihin. Syykin oli oikeastaan selvä. Yksi kilo näytti peilissä viisinkertaiselta, ja suhtautuminen ruokaan oli pakonomaista. Usein hän ihmetteli, miksei vain pystynyt lopettamaan syömistä ajoissa. Hän tunsi, että hänen oireiluunsa ei siinä vaiheessa kuitenkaan suhtauduttu vakavasti, koska hän ei painoindeksin mukaan ollut alipainoinen. Huuki tavoitteli kehonrakennuksessa vuoden aikana sellaisia tuloksia, joiden saavuttamiseen ammattilaisilta kului yleensä kymmeniä vuosia. Pahimmillaan oireilu oli parikymppisenä, vuoden 2014 tienoilla. ”Huijauspäivänä ahmin ruokaa niin kauan, etten pystynyt nousemaan sohvalta”, Huuki kertoo nyt. Usein hän sylkäisi maistamansa kastikkeen talouspaperiin. Itsepetos tosin oli jatkunut jo pidempään. Ahmimisen jälkeisenä päivänä Huuki tunsi inhoa ja syyllisyyttä. Lisäksi Huuki kävi salilla, pyöräili ja teki kävelylenkkejä, joita hän ei edes laskenut liikunnaksi. Ruokavalioon kuului lähinnä jogurttia, kaurahiutaleita, kanaa ja wokkivihanneksia. ”Sairauden tunnustaminen oli kova paikka. Huuki uskoi pystävänsä treenaamaan kovempaa kuin ammattilaiset. Sellainen Joona Huukilla todettiin vuonna 2014. Joona. Silloin Huuki laihdutti puolen vuoden aikana useita kymmeniä kiloja. Sairaus sai alkunsa alakoulussa, jossa Huukia kiusattiin ylipainon vuoksi. Huuki aikataulutti päivänsä viikkoja etukäteen, jotta ehti tekemään kaksi treeniä ennen työpäivän alkua. Kiusaaminen sai hänet tuntemaan itsensä muita huonommaksi. Tilanne paheni vuonna 2014. ”Äiti näki mun silmistä, että esimerkiksi koirien kävelyttäminen rikkoi mun luomaa arjen struktuuria. Nykyään Helsingin Lauttasaaressa asuva miltei kolmekymppinen Huuki voi paremmin. Olin varmaan muiden mielestä tosi rasittava tyyppi.” Fitness-vaikuttajien treenimetodit kiehtoivat Huukia. Elämään mahtuu muutakin kuin ruoan ja ruoattomuuden miettimistä. Vähitellen syömishäiriön oireet pahenivat. Hän kärsi jatkuvasti nälästä ja huimauksesta mutta ei silti ajatellut minkään olevan pielessä. Hän yhdisteli niitä mielivaltaisesti omaan treenaukseensa. ”Olin jatkuvasti treenaamassa itseäni kesäkuntoon.” ongelmat ruoan kanssa alkoivat jo varhain. Huuki luopui ahmimisen jälkeisestä paastoamisesta. Huuki kertoi lähipiirilleen treenaavansa triathlonia varten vain, jotta kukaan ei osaisi epäillä hänen sairauttaan. Huukin sairaudessa oli monia piirteitä bulimiasta mutta viitteitä myös anoreksiasta ja ortoreksiasta. Perheelle se näkyi ärtymyksenä ja äkkipikaisuutena. joona huuki kyllästyi lopulta vuonna 2016 miettimään ruokaa. Huuki myös juoksi viikoittain 50–70 kilometriä. Hyllyssä kirja nimeltä Petos ja itsepetos ihmiselämässä. Hänhän kyllä hyvin tiesi, miten ihmisen pitäisi syödä. Hän paastosi kuusi päivää viikossa ja antoi itselleen vain yhtenä päivänä luvan syödä, mitä huvitti. huukin virallinen diagnoosi on ”epätyypillinen syömishäiriö”. Työpäivät venyivät usein 10 tai jopa 12 tunnin mittaisiksi. ”Ajattelin, että näkeehän niitä ihmisiä kuitenkin töissä”, Huuki sanoo. Silti hänen oli vaikeaa edes maistaa omia ruokiaan. ”Mulle suositeltiin syömishäiriön hoitoon terapiassa selfhelp–oppaita ja kysyttiin, että pitäisikö sun hankkia joku kumppani elämään.” Huuki päätti lopulta selvitä sairautensa kanssa yksin, kun ei saanut terapiasta apua. Huuki ei yksinkertaisesti syönyt tarpeeksi. Silloin hän oikeasti myönsi itselleen, ettei kaikki ollut kunnossa. Samaan aikaan hän työskenteli kokkina useissa eri ravintoloissa ja nautti ruoan valmistamisesta muille. Amerikkalaisen evoluutiopsykologi Robert Triversin teos on monin tavoin kiistelty paketti, mutta sen nimi kuvaa yhtä asiaa täsmällisesti: syömishäiriötä. Ensimmäinen askel paranamisessa oli se, että hän sai painonsa nousemaan. Ajatus päivärytmin järkkymisestä oli mulle ylitsepääsemätön”, Huuki sanoo. Se tarkoitti käytännössä, Huuki kertoi lähipiirilleen treenaavansa triathlonia varten vain, jotta kukaan ei osaisi epäillä hänen sairauttaan. Huuki tykkäsi saarnata kavereilleen ruoan terveellisyydestä, vaikka hän itse söi päivästä toiseen liian vähän ja samoja ruokia. Aikaa sosiaaliselle elämälle tai deittailulle ei ollut, koska kaikki pyöri sairauden ympärillä. Silloin homma lähti niin sanotusti käsistä. Olin pitänyt itseäni rationaalisena ihmisenä.” Lopulta Huuki hakeutui psykologille, joka ohjasi hänet terapiaan. ”Ajattelin, että minun tyylini on paras tyyli. Tätä hän todisteli itselleen esimerkiksi sillä, että jätti massakauden väliin. Se tarkoittaa, että potilaan oireet eivät täysin vastaa kliinisen syömishäiriön eli anoreksian, ahmimishäiriön tai bulimian kriteereitä. 5 4 P erusongelma oli tämä: Joona Huuki halusi olla lihaksikas mutta hoikka. Haastattelupaikaksi sovitun kodin seinällä ovat vierekkäin maastopyörä ja kirjahylly. Valtavasta yrittämisestä huolimatta se ei kuitenkaan onnistunut
h u h t i k u u 2 2 3 5 5
5 6 5 6
El Fellah heräsi joka päivä samaan aikaan, söi päivästä toiseen samoja ruokia, jotka olivat jääkaapissa aina samassa järjestyksessä – ja paastosi. El Fellahin isä oli äkkipikainen ja välillä myös väkivaltainen. Isä saattoi suuttua pienistäkin asioista. Jossain vaiheessa tavoite kuitenkin hämärtyi. Ruokailulle asetetaan aivan liian tiukat säännöt, ja niiden epäonnistumisesta podetaan jatkuvaa syyllisyyttä. Rasmus Isomaan mukaan monet ajattelevat edelleen, että miesten syömishäiriöitä ei ole oikeasti olemassa. Nykyään hän pystyy nauttimaan niin liikkumisesta kuin levosta ilman suorituspaineita. sillä lempinimellä Ali El Fellahia kutsuttiin armeija-aikana Vekarajärvellä. ”Kokemus oli niin vaikea, että sen seurauksena sisälleni muodostui ikään kuin tyhjiö. Takki auttoi edes vähän. Aloin paikkaamaan sitä herkuilla.” El Fellahia myös kiusattiin ala-asteella. Miehet eivät osallistu usein syömishäiriötä koskeviin tutkimuksiin tai tunnista itsessään siihen liittyvää käyttäytymistä. Todennäköisesti syömishäiriöoireilu on miehillä yleisempää kuin toistaiseksi on tunnistettu. En voi vieläkään käsittää, miten jaksoin sitä rumbaa niin kauan”, Huuki sanoo. h u h t i k u u 2 2 3 5 7 että hänen kehonsa ei joutunut enää kokemaan akuuttia puutostilaa. ”Oon sanonu siellä, että tää sairaus on ollut mun elämän suurin kusetus. Eihän etukäteen voinut tietää, millaisia ruoat siellä olisivat ja kuinka moni ihminen katsoisi hänen syömistään. Yksi niistä oli silpominen. Nykyään Huuki pystyy erottamaan ahmimisen ja normaalin kylläisyyden tunteen toisistaan. El Fellah yritti vuosien ajan turhaan kehottaa äitiään eroamaan isästä. Fyysinen työ, jatkuva nälkä ja kylmyys tuntuivat luissa ja ytimissä asti. Vielä yläasteella El Fellah oli hyvä koulussa ja hänellä oli paljon kavereita ja harrastuksia. Syömishäiriön salaaminen armeijassa oli vaikeaa. ”Tuntui, että kaikki tuijottivat kehoani ylhäältä alas ja arvostelivat.” el fellahin lapsuudessa ja nuoruudessa oli monenlaisia rankkoja kokemuksia ja ongelmia, joiden hän uskoo vaikuttaneen syömishäiriön syntymiseen. Ja ihan hyvästä syystä: El Fellah pukeutui pakkastakkiin ympäri vuoden. Iltaisin nälkäinen varusmies sitten ahmi suuria määriä ruokaa ja oksensi sen pois. Kun El Fellah katsoi peiliin, hän näki itsensä pienenä ja rumana. Hänen peniksensä ympärileikattiin kotioloissa ilman lääketieteellisiä perusteita tai menetelmiä kuusivuotiaana. Vaa’alla hän ei ole käynyt vuosiin. Muiden seurassa hän ei halunnut syödä, ja ajatus ravintolaan menemisestä oli ahdistava. Vuonna 2014 Huukin elämässä tapahtui diagnoosin saamisen lisäksi myös toinen merkittävä asia. Ongelmia oli myös kotona. Siksi täsmäsyöminen oli tärkeä osa ruokailurytmiä. Kun El Fellah oli 15-vuotias, hänen isänsä myi perJ O K A N E L J Ä S K Y M M E N E S Syömishäiriöliitto ryn puheenjohtajan ja psykoterapeutti Rasmus Isomaan mukaan miesten syömishäiriöiden taustalla on sekä geneettistä alttiutta sekä psykologisia syitä. El Fellah saattoi syödä yhteisessä ruokailussa pienen annoksen tai jättää aterian kokonaan väliin. Suomessa niistä on alettu puhua enemmän viimeisen kymmenen vuoden aikana. El Fellah ei pystynyt hakemaan apua itse. Ahmimisen ja rajoittamisen kierre on täten valmis. Huuki syö tavallista ruokaa kolmesta neljään kertaan päivässä. Hän yritti tyydyttää nälkäänsä katsomalla syömisvideoita puhelimesta. Siksi lapset olivat jatkuvasti varuillaan. Kuntosalilla aikaa tuli vietettyä lähes päivittäin, sillä tavoitteena oli niin lihaksikas kroppa, ettei kenelläkään olisi aihetta kritisoida. Helsingin yliopistossa vuonna 2021 tehdyn väitöstutkimuksen mukaan joka neljäskymmenes miehistä on sairastanut Suomessa syömishäiriön varhaisaikuisuuteen mennessä. Huuki on mukana Syömishäiriöliiton alueyhdistyksen vertaistukiryhmissä. Hallinnan ja onnistumisen tunnetta haetaan syömisestä ja kontrollista. Vuosikausien oireilun jälkeen oli vaikeaa hahmottaa, mikä oli riittävä määrä ruokaa, koska Huukin vatsalaukku oli tottunut paitsi ahmimiseen, myös näkemään nälkää. Rutiinit toivat kaoottiseen mieleen turvaa. Sen myötä treenimotivaatiokin hävisi nopeasti. Asiantuntijoiden mukaan tutkimukset kuitenkin todennäköisesti antavat harhaanjohtavan kuvan miesten syömishäiriöiden yleisyydestä. El Fellah oli hakeutunut lääkintäaliupseerikouluun halusta auttaa, mutta oikeasti hän tarvitsi apua itse. Isomaa neuvoo kaikkia itsessään oireita tunnistavia ottamaan yhteyttä Syömishäiriöliittoon.. Kaikkein tärkeintä on ollut puhuminen. ”Sairaus oli armeija-aikana pahimmillaan”, 24-vuotias El Fellah sanoo. Hänestä tuli isä. Ali P akkastakki. El Fellah alkoi rajoittaa syömistään. Kiusaamiseen liittyi kehon kommentointia, rasismia ja syrjintää. Opettajille asti kiusaaminen ei kuitenkaan näkynyt, eikä siihen siksi puututtu
5 8
LIKE Aion kertoa nyt kaiken OLGA PALO Riemastuttava ja veitsenterävä novellikokoelma ravistaa kirjoituksen, autofiktion ja naiskuvaukset suloisesti sijoiltaan. ”Jos apua olisi ollut saatavilla jo lukiossa, niin olisin päässyt kuntoon jo aikaisemmin. En halunnut vain unohtaa kokemuksiani vaan jakaa niitä muille.” Omakin prosessi on silti edelleen kesken. Moneen vuoteen hän ei halunnut puhua syömishäiriöstään. Siitä on jo korkea aika luopua.” Artikkelia varten on haastateltu myös kulttuurihistorian tutkijatohtori Noora Kallioniemeä Turun yliopistosta. Se oli ensimmäinen askel parempaan päin. Jääkaappikin näyttää erilaiselta nykyään. ”Siinä hetkessä kaipasin kuuntelevaa korvaa ja lohduttavaa kainaloa, en niinkään ratkaisuja ongelmiin. 5 9 heen liiketilan ja lähti takaisin Marokkoon, mukanaan suurin osa perheen varallisuudesta. Nämä kirjat muistetaan kauan 27 95 28 95 27 95. Silloin tiesin, että tämä ei tule jatkumaan ikuisesti.” el fellah hakeutui terveydenhuollon avun piiriin vuonna 2020. El Fellah pystyy tänä päivänä myös syömään muiden seurassa esimerkiksi koulussa ja pikaruokaravintoloissa. ”On ollut kunnia-asia toimia tehtävässä, jota kautta pystyy tekemään paljon hyvää. Hän ei ole sen jälkeen pitänyt yhteyttä perheeseensä. Mutta kun sitä ei ollut, jouduin pitkään kamppailemaan päivästä toiseen”, El Fellah sanoo. Pitkän harkinnan jälkeen El Fellah uskalsi kuitenkin kertoa asiasta siskolleen. ”Minussa oli paljon vihaa sisällä. Sisko suhtautui asiaan ymmärtäväisesti. El Fellah muistaa tunteneensa katkeruutta nuoruudestaan kiusaajille, sisarille ja lopulta ihan kaikille. Tämä suhtautui asiaan ymmärtäväisesti. Se oli tosi iso ja voimakas kokemus. Yksi El Fellahia auttanut asia on sosiaalisen median käytön rajoittaminen. Pari tapasi Mielenterveyden keskusliiton kokemusasiantuntijakoulutuksessa. Pian hänellä diagnosoitiin bulimia. co m is ta . Hän on vähitellen pystynyt maistelemaan uusia ruokia, lopettamaan paastoamisen ja päästämään irti tiukasta päivärytmistä. Se oli ensimmäinen askel parempaan päin. Somessa kun jatkuvasti törmää ”täydellisiksi” treenattuihin vartaloihin. Minusta tuntui siltä, että olen rikkinäinen enkä kelpaa kellekään ihmisenä”, El Fellah sanoo nyt. Ka ts o m yy m äl äk oh ta in en sa at av uu s Su om al ai ne n. OTAVA Va lik oi m a va ih te le e m yy m äl öi ttä in . Lopulta se kohdistui minuun itseeni. Saadakseen siihen apua El Fellah hakeutui äskettäin psykoterapiaan nykyisen kumppaninsa Anni Mortadan rohkaisemana. Hän on myös kouluttautunut syömishäiriöiden vertaistukihenkilöksi eli kokemusasiantuntijaksi. Suuri Märkä Salaisuus NIKO HALLIKAINEN Kihisevä kasvukertomus tempaa lukijan tv-ruudun kajoon ja itähelsinkiläisen peruskoulun käytäville. ”Liikaa tulee paineita ulkopuolelta, mutta myös miesten keskuudesta. Tärkeämpää olisi moninaisuus, El Fellah ajattelee. OTAVA Mikään ei todella katoa LAURA GUSTAFSSON Pyörremyrskymäinen tarina eläinteollisuudesta, idealismista ja lajirajat ylittävästä kumppanuudesta
Jos se ei riittänyt, juoksin. Eiköhän tuolla myy rahakasta puhujakeikkaa seuraavat pari vuotta, kaverini kommentoi uusinta hanketta. WSOY etsi tekijää nuorten tietokirjalle. Kuten asioille yleensäkään, ei myöskään nuorten pahoinvoinnille ole yhtä syytä tai selitystä. Toisena tajuttuani, etten pysty Teksti Tuija Siltamäki saamaan pitkästä saksasta laudaturia. Helsingin yliopiston tutkimuksen mukaan pandemian aikana opiskelijoiden hyvinvointi romahti ja uupumus lisääntyi voimakkaasti. Nuoriso pahoinvoi, uupuu ja ahdistuu. Eihän minulla ole vähäisintäkään pätevyyttä kertoa muille, miten ”otetaan rennosti”. Tulikohan tämä nyt ihan oikeaan osoitteeseen. En päässyt minnekään enkä oppinut kokemuksesta mitään. Tässä hänen kootut ajatuksensa aiheesta.. Toimittaja Tuija Siltamäki on jo monta vuotta pohtinut paneelikeskusteluissa, miksi. K irjoitin nuorten pahoinvoinnista viimeksi tällä viikolla enkä jaksa enää kovin montaa kertaa siteerata samoja tutkimuksia, joten käydään nämä nopeasti läpi. Rivien välistä oli luettavissa, että kyseessä oli jonkinlainen vastapuheenvuoro kaikenlaiselle Espoolainen lapsinero ja supersuorittaja kirjoitti 11 laudaturia, valmistui vuodessa maisteriksi ja nyt hän kertoo, miten teidän muiden luusereiden pitäisi elää -höpötykselle. Yläasteella elämäni merkittävimmäksi päämääräksi muodostui olla mahdollisimman hyvä kaikessa. Ajatellaan, että oma arvo on sidoksissa siihen, miten paljon saa aikaan. ”Vapaa-ajalla” ratsastin ja tein tallitöitä. Opintopsykologina työskennellyt Julia Sangervo kertoi, että monen opiskelijan pahoinvointi kumpuaa tehokkuusja suorituspaineista. Psykologi Anne Haikola nimesi yhdeksi pahoinvoinnin syyksi yhteiskunnan rytmin kiihtymisen ja piti sen eräänä seuraukMikä niitä taas vaivaa. Joten tietysti suostuin ehdotukseen. h u h t i k u u 2 2 3 6 1 V iime kesänä aloin vähitellen olla toipunut edellisestä operaatiosta, kun sähköpostiin saapui ehdotus seuraavasta. Opiskelin ja luin kokeisiin kuin hullu. Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksen mukaan kolmasosa opiskelijoista kärsii masennustai ahdistusoireista. Mieli ry julisti viime vuonna Suomeen nuorten mielenterveyskriisin. Jos olisi varaa käydä ratsastustunneilla edes kaksi kertaa viikossa, kehittyisin paljon nopeammin kuin nyt. Viime vuodet olen paikannut käyttötilini puutteita kertomalla vakavailmeisille aikuisille, mikä nuorisoa vaivaa. Lukiossa murruin yhtenä päivänä, kun en osannut laskea kaikkia tehtäviä lyhyen matematiikan ylioppilaskirjoitusten harjoituskokeesta. SYL:n puheenjohtajana toiminut Konstantin Kouzmitchev piti yhtenä ongelmana riittämätöntä toimeentuloa ja vaati hallitukselta lisää opintotukea. No parasta olisi, koska minä todella tarvitsen niitä rahoja. Se näkyi myös WSOY:n kirjaa varten tehdyissä haastatteluissa. Kouluterveyskyselyn mukaan sekä lukiossa että ammattikoulussa opiskelevien tyttöjen koulu-uupumus on voimakkaassa kasvussa. Ja niin edelleen. Kirjoitusten jälkeen olin niin väsynyt, etten tajunnut pääsykoekirjasta enkä etenkään pääsykokeesta mitään
Yhteiskunnan kantokyky. Ei siis ihme, jos on joskus hieman sekavat fiilikset. Emme ole enää samalla tavalla riippuvaisia sukulaisistamme, eivätkä hyväosaiset tarvitse kirkkoa muuhun kuin osoittaakseen arvoliberaaliuttaan paheksumalla arvokonservatiiveja. Työelämän epävarmuus. Muutosvoimana on ollut sotien jälkeen alkanut talouskasvu ja elintason nousu. 6 2 E S S E E sena ihmisten kaipuuta mielenterveyden diagnooseihin. Sitä ovat olleet luomassa poliittiset päättäjät, talouseliitti, yhteiskunnallinen höpöttävä luokka, sosiaalisen median vaikuttajat ja media. Kun perinteiset auktoriteetit eivät tarjoa valmiita vastauksia, on mietittävä itse, Yhteisöllisistä suorituspaineista on siirrytty yksilöllisiin suorituspaineisiin.. 2010-luvulla opintotukea on muutettu ”lainapainotteisemmaksi” eli leikattu opintorahaa ja siten hienovaraisesti ohjattu ottamaan enemmän opintolainaa. Vaikka ”tutkimusten mukaan” korkeakoulutus enteilee edelleen todennäköisempää työllistymistä ja korkeampia elinkaarituloja kuin ei-korkeakoulutus, näyttää työelämä usein epävarmalta ja silppuiselta polulta kohti projektilähtöistä loppuunpalamista. S yitä suorituspaineisiin ja pahoinvointiin etsitään usein yksilöistä. Huoli toimeentulosta. Korkeakoulut voivat itse päättää sisäänpääsykriteerinsä, eikä sisäänpääsyyn todellisuudessa vaadita kymmentä tai välttämättä yhtään laudaturia eikä etenkään pitkästä matematiikasta. Ne ovat vapauden hinta. Joo, nämä ovat maailman tylsimmät sanat, mutta miettikää itse, miltä tuntuisi olla vastavalmistunut opiskelija, jolle hoetaan jatkuvasti, että velkakello tikittää, yhteiskunta romahtaa, eläkeläiset mätänevät vaippoihinsa, entistä pienemmän porukan täytyy jaksaa töissä entistä kauemmin, koska kaikki pelkäävät perussuomalaisia niin paljon, ettei työperäistä maahanmuuttoa tulla ehkä koskaan lisäämään tai helpottamaan niin paljon, että siitä olisi jotain hyötyä, eikä kukaan poliitikko tule ikinä ehdottamaan heikennyksiä muiden kuin nykyisten nuorten eläkkeisiin. Koronapandemian aikana ADHD:ta itsellään epäilevien ihmisten määrä räjähti käsiin. Perinteiset yhteisöllisyyttä korostavat auktoriteetit ovat menettäneet merkitystään, eivätkä kirkko, valtio, kyläyhteisö tai vanhemmat enää sanele, mikä on oikea tapa elää. Samalla yhteisöllisistä suorituspaineista on siirrytty yksilöllisiin suorituspaineisiin. Osa pahoinvoinnin syistä on tilapäisiä, osa pitkän kehityksen tulosta. Ja toisaalta onko millään näistä mitään väliä tai koko yhteiskuntaa muutaman kymmenen vuoden kuluttua olemassa, kun tärkeämpää kuin torjua ilmastonmuutos ja luontokato on säilyttää elinvoimainen avohakkuukulttuuri, keinotekoisesti ylläpidetty elintarvikeomavaraisuus, huoltovarmuuden turvaava turvetuotanto ja jokaisen oikeus autoilla joka päivä tuhat kilometriä töihin ja lasten harrastuksiin. Moniääninen lehdistö taivastelee yhdessä jutussa nuorten suorituspaineita – ja hekumoi toisessa poikkeusyksilön uskomattomilla suorituksilla. (Ja jos sanelevatkin, Instagramista löytyy kyllä tuhansia voimauttavia vinkkejä omien rajojen puolustamiseen.) Ennen elämä kului joutuisasti, kun lipui liukuhihnaa pitkin kohti hautaa eikä turhaan miettinyt, mikä arkku kuvastaisi minun henkilöbrändiäni parhaiten. Korona ja etäopiskelu tekivät korkeakouluopinnoista outoa yksinäistä mössöä, mutta sen aiheuttama huonovointisuus ja osaamisvaje tuskin jäävät pysyviksi. Tavoitteiden tilalle tuli unelmia. Näiden ja monien muiden yhteiskunnallisten paineiden takia meille on syntynyt kulttuurinen ilmapiiri, jossa tuntuu, ettei virheisiin ole varaa. Se johtuu paitsi edellä kuvatusta yhteiskunnallisten syiden tylsyydestä ja näennäisestä ”vaikeudesta”, myös perustavanlaatuisesta kulttuurin muutoksesta. Etenkään suurissa kaupungeissa opintoraha ja asumistuki eivät edes riitä välttämättä edes vuokraan, joten moni joutuu nostamaan lainaa vain tullakseen toimeen. Lukiolaisten kasvaneista paineista moni puolestaan syytti korkeakoulujen opiskelijavalintauudistusta. Vaurastumisen myötä on tullut mahdolliseksi miettiä muutakin kuin selviytymistä tai yhteisön palvelemista: etenkin sitä, mitä minä haluan elämältä. Luultavasti senkin vastareaktiot laantuvat vähitellen. Mutta sitten on läjä pölyisiä yhteiskuntapoliittisia syitä, joista paasaavaa nuorta tai ”nuorta” auditoriossa istuvat aikuiset katsovat samanlaisella säälinsekaisella liikutuksella kuin lasta, joka on juuri oppinut puhumaan
Ikään kuin en olisi kärsinyt jo riittävästi, jouduin ennen reseptien saamista keskustelemaan laupeakatseisen työpsykologin kanssa kuormituksestani. Ensimmäisen älypuhelimeni sain vasta parikymppisenä, ja kun Instagram löi läpi, olin jo niin syvällä omissa kyynisissä somekuplissani, etten kerta kaikkiaan käsittänyt, miksi olisin seurannut itseäni kauniimpia ja rikkaampia tuntemattomia ihmisiä, kun kaverini julkaisivat lämpimän lääväisiä postauksia juhlimisesta ja lihamukeista. h u h t i k u u 2 2 3 6 3 Jos kaikki muut ovat somessa, ei olo parane somen käyttöä vähentämällä. Tarjonnan takia on syntynyt harhaluulo, että kaikki tieto olisi hyödyllistä ja hyödynnettävissä. Ehkä nykyajan suurin haaste ei olekaan sietää muiden erilaisuutta vaan erityisyyttä. Nuoruuteen kuuluu olennaisesti se, että vertailee jatkuvasti itseään muihin ja pelkää olevansa rumempi, lihavampi, tyhmempi ja köyhempi kuin kaikki muut. Kun olin talvella 2022 matkalla jälleen kohti yhtä ylikuormitusta, vierailin työterveydessä aikomuksenani hankkia kassillinen unilääkkeitä, jotta saisin edes joskus nukuttua ja taukoa viheliäiseksi muuttuneesta elämästäni. Helmikuussa yhdysvaltalainen sosiaalipsykologian professori Jonathan Haidt rikkoi hiljaisuuden. Saaks tolla uinnin kanssa. Hän lähetti kotiini vittumaisen oloisen muovinpalan, joka mittasi kolmen päivän ajan sykevälivaihteluani ja palautumistani. 2020-luvulla keskivertoteini voi ilmaista itseään Kiinasta tilatulla roskalla niin perusteellisesti, että monien Afrikan maiden tekstiiliteollisuus on joutunut ongelmiin, kun länsimaiset lahjoittavat aiempia itseilmaisun välineitään niihin niin avokätisesti. 2000-luvulla etsimme muiden puolimaalaisten teinigoottien kanssa kirppareilta liituraitahousuja ja unelmoimme, että olisi varaa ja vanhempien lupa verkkokauppoihin. Sain hyvinvointianalyysistä lähes täydet pisteet, ja leposykkeeni. Omiin suorituspaineisiini ja pahoinvointiini ovat pääasiallisesti vaikuttaneet muut syyt kuin some. Yhdysvalloissa teini-ikäisten nuorten hyvinvointi alkoi romahtaa samaan aikaan, kun älypuhelimet yleistyivät. millaista elämää minä haluan elää, millaiset minun arvoni ovat, millainen ihminen minä haluan olla. On eri asia nähdä superihminen televisiossa tai lehdessä kuin oman puhelimen näytöllä tekemässä samanlaisia asioita, joita itsekin periaatteessa tekee. En erityisesti piittaa nykyaikaisista tunnustamisrituaaleista, mutta myönnetään: oli etuoikeus kasvaa ilman sosiaalista mediaa. Illanistujaisissa keski-ikäiset keskiluokkaiset esittelevät toisilleen askeleitaan ja älykellojaan. S osiaalinen media ja teknologinen kehitys ovat mahdollistaneet myös sen, että ihmisellä on aivan erinomaiset mahdollisuudet tarkkailla, mitata ja kontrolloida itseään. Somen ansiosta tuli mahdolliseksi havaita, että se on täysin totta. 1970-luvulla maalaisteinit kutoivat itse slipoverinsa ilmaistakseen itseään ja kun muoti ja sen myötä käsitys itsestä muuttui, slipoveri purettiin ja kudottiin samoista langoista uusi. Se herättää tarpeen vertailla. Pitkään tutkijat välttivät linjaamasta liian tiukkaan, että sosiaalisen median ja nuorten mielenterveysongelmien välillä olisi yhteys. Siinä on jotain omahyväistä harhaisuuttakin. 2010-luvulla aivan erityisenä itseään piti jo yli 80 prosenttia nuorista. 1990-luvulla lapsuuttaan eläneille ”julkkikset” olivat niin saavuttamattomia keskiaukeamien julisteita, että he olivat käytännössä fiktiivisiä. Ja jos kaikki muut ovat somessa, ei olo parane somen käyttöä vähentämällä. Muistan kyllä kadehtineeni jonkun muotibloggaajan laihoja jalkoja, mutta kun Facebook tuli Suomeen, olin jo lukiossa, ja silloinkin palveluun kirjoiteltiin lähinnä jäätelöstä. Jos kaikki ovat erityisiä, ei kukaan ole erityinen. Täysin turhan lisäksi se voi olla myös harhaanjohtavaa ja haitallista. Pärjäsin kokeissa tietenkin erinomaisesti. Hittihistorioitsija Rutger Bregmanin mukaan 1950-luvulla vain 12 prosenttia nuorista oli samaa mieltä väittämän ”Olen aivan erityinen” kanssa. 2020-luvulla jokainen lapsi voi ruutuaikansa puitteissa seurata jokaisen supermallin fiktioksi filtteröityä elämää ja löytää loputtomasti inspiraatiota itseinhoon. Ne ovat epäilemättä hyödyllisiä huippu-urheilijoille, ja data voi auttaa unettomuuden rääkkäämää ihmistä paikantamaan unettomuuden syitä ja seurauksia. Haidt kokosi yhteen viime vuosien tutkimuksia, ja niiden perusteella tulos on selvä: sosiaalinen media on aivan olennainen – vaikkei ainoa – syy nuorten masennukseen ja ahdistukseen ja sitä kautta niiden seurauksiin, kuten itsetuhoisuuteen ja pahimmillaan itsemurhiin
He miettivät, pitäisikö jumpata samalla, kun katsoo sarjaa, ja ahdistuvat, jos eivät tee riittävästi jotain järkevää. Sehän oli tietysti kiva kuulla, mutta mitä minun olisi tarkalleen ottaen pitänyt tällä tiedolla tehdä. Hikarointi alkoi tuntua mielettömältä ajanhukalta. Eikä Instagramin algoritmi ehdottanut joka ilta, että sinun väsymyksessäsi voi olla kyse posttraumaattisesta stressireaktiosta, tässä viisi varmaa merkkiä. Ja niin paljon kuin nykyisten nuorten yhteiskunnallisia olosuhteita säälinkin, täytyy myöntää, että ajoittain minunkin on vaikea ottaa vakavasti sukupolvea, joka saa lietsottua itsensä suunnattomaan ahdistukseen näyttöä vapaaehtoisesti tuijottamalla. Sairaalta tuntuu sekin, millainen myriadi metodeja suorituspaineiden hallitsemiseen ja itsensä suojelemiseen on kehitetty. (Etenkin oikeaa olkapäätäni, jota ajattelen jatkuvasti.) Häpeän, kun huomaan hymyileväni sille, että kuulun treenisovellukseni käyttäjien aktiivisimpaan kahdeksaan prosenttiin. Puhelimeen voi ladata meditaatiosovelluksen ja asettaa ruutuaikarajoituksen. Eräällä historian peruskurssilla hätääntynyt kanssaopiskelija tiedusteli, millaisilla kriteereillä loppuessee arvostellaan. Täti sanoi, ettei ole koskaan nähnyt yhtä hyvin palautuvaa ihmistä. Seuraavana vuonna pääsin Tampereen yliopistoon opiskelemaan, ja nyt hän kertoo, miten kaikki muuttui. Samalla asioista, jotka ennen olivat todella yksityisiä, on tullut. Jos pahoinvointi johtuu olosuhteista, auttaa oman näkökulman muuttaminen vain sietämään olosuhteita. oli järkyttävän stressin puristuksissa alle 40. Toiset taas voivat nauttia siitä itsensä ylittämisen tunteesta, jonka lähes ylivoimaisesta työkuormasta selviäminen tuottaa. Kolmikymppinen kaverini aloitti hiljattain uuden harrastuksen ja valitsi lajin sen perusteella, ettei hän voi mitenkään tulla siinä enää hyväksi – siitä ei siis tarvitse kokea suorituspaineita. 6 4 E S S E E Diagnooseista on tullut yksi väline itsensä brändäämiseen. Kandini tutkimussuunnitelman viimeistelin baarin jälkeen sängyssä, jossa oli ennestään jo ainakin yksi sammunut henkilö, joka ei kaikesta päätellen myöskään ollut erityisen kiinnostunut keskiarvostaan. Jos ympäristö palkitsee neuroottisesta suhtautumisesta opiskelemiseen tai työpaikalla mitataan jokainen työsuoritus ja palkitaan ihmisiä niiden perusteella, on tuskin ihme, jos alkaa tuntua siltä, että oma arvo on aika tiiviisti sidoksissa suorituksiin. Yliopistossa kavereitani kiinnosti yhtä vähän, miten he ”menestyvät opinnoissaan”. Lopetin suorittamisen ja aloitin ryyppäämisen. Heihin kuuluivat varmaankin monet epäonnistumisen pelon ja miellyttämisen halun ohjaamat kympin tytöt, ennen kuin heidätkin brändättiin uhreista supersankareiksi. Olemme opetelleet sanoja kuten itsemyötätunto ja quiet quitting ja toistelemme niitä kuin rukouksia. Mielenterveysongelmien normalisoimisen myötä diagnooseista on tullut yksi väline itsensä brändäämiseen. Jos ongelman haluaa ratkaista, täytyy muuttaa olosuhteita. Datan avulla pyritään hallitsemaan kaoottiseksi koettua nykyaikaa. Mutta millaiset selviytymismahdollisuudet on lajilla, joka on vapaaehtoisesti alistunut vittuilevia muovinpaloja valmistavalle teollisuudelle, joka kertoo, miten pitää nukkua, syödä ja urheilla. Meille ei myöskään hoettu päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, että opiskelijat ovat todella kuormittuneita ja voivat erittäin huonosti. Tyhmää se tietenkin on, vähän kuin joisi saadakseen toeta krapulasta. Olen kasvanut sen verran ihmisenä, että pystyn jättämään työt kesken ja käymään keskellä päivää uimahallissa, mutta kirjaan ylös jokaisen uidun kilometrin. Lehtori vastasi, että jos essee on sellainen, että opiskelija kehtaa palauttaa sen, hän kehtaa hyväksyä sen. Olen päivittänyt saliohjelmani korjaamaan virheasentojani ratsastuksessa. Välivuosi päättyi äidin painavahkoon kehotukseen lopettaa sohvalla lahoaminen ja siirtyä kansanopistoon. Oma lähestymistapani on toisenlainen. Jotkut suorittavat, koska syyllistävä sisäinen ääni ei muuten jätä rauhaan. Yliopistossa ketään ei kiinnostanut, mitä arvosanoja saan tai käynkö luennoilla ylipäätään. Minun stressini olisi poistunut välittömästi, jos Helsingin yliopiston ylioppilaskunta olisi lakannut tekemästä elämästäni helvettiä päätoimittajan toimenkuvaani kohdistuvilla terminointihankkeillaan. Suorituspaineiden kokemiseen vaikuttaa myös ympäristö. P ääsykoekatastrofin jälkeen olin liian käpertynyt itsesääliin miettiäkseni, mitä pitäisi päätellä siitä, etten laudatureista ja kympeistä huolimatta päässyt minnekään opiskelemaan
Tai edes, herran jumala, puhumaan ääneen. He ovat syvästi kiitollisia uudesta elämästään, jossa asutaan pakettiautossa meren rannalla, surffataan ja haistellaan kynttilöitä. Tai lehdessä.. Roskakuskien näkee harvemmin postailevan LinkedIniin, kuinka suurta täyttymystä he tuntevat lähtiessään neljältä aamulla tyhjentämään konsulttien roskapönttöjä. Samoin on vaikea nähdä, millaisiin tukitoimiin yhteiskunnan tarkalleen ottaen tulisi ryhtyä, jos yksilö on itse valinnut mädättää aivonsa meemivideoilla. Ällöttää, että joku edes kehtaa ruikuttaa väsymystään paratiisisaarella. Somen aiheuttamaan ahdistukseen auttaa somen käytön vähentäminen, liikkumattomuudesta johtuvaan tunkkaiseen oloon liikunta. Rahaa lastensuojeluun, koulutukseen, opinto-ohjaukseen, opiskelijaterveydenhuoltoon, matalan kynnyksen mielenterveyspalveluita. Jos ongelmiin saisi apua jo alkuvaiheessa, ne eivät ehtisi paisua niin isoiksi, että niiden ratkaisemiseen tarvitaan lääkäriä tai psykologia. Hoito riippuu oireesta ja vaivan aiheuttajasta. Yksilöitä ei voi vastuuttaa ongelmista, jotka ovat poliitikkojen luomia. Siksi tilanteen korjaaminen vaatii yhteiskunnallisia ratkaisuja ja yhteiskunnan muutosta. Mutta en myöskään kannata kehitystä, jossa maailmasta siivotaan tunteiden ja mielenterveyden varjelemiseksi pois kaikki epämukava ja vaikea. Pahoinvointi on jo niin laajaa, että se on yhteiskunnallinen ongelma. Jo se, että on ylipäätään aikaa kelailla, pitäisikö minun olla itselleni vähän lempeämpi ja suorittaa hieman vähemmän, kertoo melkoisen etuoikeutetusta elämästä. ole mitään väliä sillä, saako kokeesta seiskan vai kympin, tai jos ei omien neuroosien takia pysty lopettamaan työsuorituksen viilaamista ennen kuin se on täydellinen, pitää opetella uusi ajattelutapa joko itse tai psykoterapian avulla. Entä eikö ole hyödyllistä oppia myös laittamaan omat tunteet syrjään ja sietämään epämukavuutta. Minä vain tein. Tunteiden käsittelemisessä ja niiden painoarvossa on tapahtunut suuri kulttuurinen muutos. Luennoille tarvitaan anonyymejä chat-kanavia, koska opiskelijat eivät uskalla kysyä kysymyksiään ääneen. Ja sietääkin olla, sillä uupuneilla sairaanhoitajilla ja roskakuskeilla ei ole mahdollisuutta lähteä Kaakkois-Aasiaan palautumaan projekteistaan. Toisaalta tunteet on tavallaan valjastettu järkevyyden ja tuottavuuden käyttöön. Tottakai minäkin olen huolissani siitä, miten itseäni nuoremmat ikäluokat jaksavat todellisuutta, josta halutaan leikata pois kaikki hyödytön ja jossa jo ensimmäistä kesätyöpaikkaa hakeville teineille puhutaan työelämätaidoista. Joskus ei kovin kauan sitten lasten tunteiden vähätteleminen oli keskeinen kasvatusmetodi – jolla tosin ei saatu aikaan erityisen tasapainoisia lopputuloksia – kun nykyään tunteiden vähätteleminen on pahimpia loukkauksia mitä ihmiseen voi kohdistaa. K un paneelia, ohjelmaa tai haastattelua on jäljellä viidestä kymmeneen minuuttia ja nuorten heikkoa vointia on voivoteltu kylliksi, huolestunut aikuinen ottaa kasvoilleen opetellun vakavan ilmeen ja kysyy: No mutta mitä tälle kaikelle sitten pitäisi tehdä. Herkkyys ei ole enää syy saada turpaan koulun jälkeen, vaan supervoima, joka pitää valjastaa työnantajan käyttöön. Nykyään nuoret ovat valveutuneet tarkkailemaan tunteitaan niin paljon, että ryhmätöille on vaikea löytää esittelijää, kun kaikki kokevat olevansa introvertteja. Mutta jos suorituspaineet ovat oikeasti vain oman pään sisällä, eikä tosiasiallisesti Yhteiskunnallinen ongelma vaatii yhteiskunnallisia ratkaisuja. Entiset suorittajat tapaavat kertoa toipumisestaan ja oivalluksistaan omahyväisellä imelyydellä, johon vain itseensä rakastunut valaistunut ihminen pystyy. Jos oppii hallitsemaan ahdistusta, voi tehdä enemmän töitä ahdistumatta. h u h t i k u u 2 2 3 6 5 todella julkisia – ja niiden julkisesta käsittelemisestä jälleen yksi asia, jota somessa voi suorittaa ja jossa voi epäonnistua. Muuten yksilötason ratkaisujen tuputtamisesta on syytä pidättäytyä jo siksi, että ne ovat yleensä niin kauheita. Tärkeiden asioiden eteen kannattaa nähdä vaivaa, ja jos on kyse esimerkiksi sellaisista asioista kuin saksan epäsäännölliset verbit tai peruskunto, niin kuinka mukavaa niiden harjoittelemisen tarkalleen ottaen pitäisi olla ja miksi. Ei kukaan kysynyt minulta, haluaisitko tehdä läksyt, lukea kokeisiin, ravata vielä kierroksen, siivota karsinat, mennä töihin. Ja koska me kaikki uskomme olevamme aivan erityisiä, osaamme myös vaatia erityiskohtelua ja oletamme muiden ilman muuta taipuvan siihen
Joistakin kirjoista julkaistaan melkein joka vuosi uusia painoksia. Ruokakirjat ovat tällä hetkellä aikaisempaa vaativampi alue markkinoilla. Kuinka suuri bisnes ruokakirjat ovat teille. Viime vuoden kirjamessuilla ruokakirjoja sai etsiä turhaan, vaikka takavuosina niitä tulvi joka tuutista. Kun joku toimii, päästään kyllä ihan aikaisempiin volyymeihin. Se kiinnostaa varmasti edelleen, mutta takavuosina silläkin tehtiin ihan huippumyyntejä. Ihmiset tutustuvat uusiin laitteisiin ja haluavat tietää, mitä kaikkea niillä voi tehdä. Vuosien varrella olemme saaneet alalla jalansijan, olemme varmasti isoin toimija uusissa ruokakirjoissa. Muita trendijuttuja on tällä hetkellä vaikkapa air fryer -laitteet. Sami Tallbergin Villiyrttikeittokirja tai lapsiperheille suunnattu Samasta padasta ovat sellaisia. Esimerkiksi tänä vuonna Mikko Takalan, Sami Rekolan ja Tommi Anttosen USA-ruokakirja on samalla matka amerikkalaiseen ruokakulttuuriin. Jotta ruokakirja myy tänä päivänä, vaaditaan tekijöiltä hyvä tuntemus jostain alueesta ja sen ruoasta. Tarvitaan sitä fiilistelyä, tarinaa – eikä sekään aina riitä. Jos mennään vuosia ajassa taaksepäin, nimikokkien kirjoja oli ennen helpompi kustantaa. 6 6 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Antti Vettenranta M illainen on myyvä ruokakirja. Toinen trendi on käsillä tekeminen ja leivonta. Yritämme hakea kirjoja, jotka kiinnostavat suurempaa yleisöä. Silmänruokaa R U O K AVA I K U T T A J A. Mutta ne tuotteet on harvassa. Ruokakirjojen suurin buumi on takana päin, nyt kirjalta vaaditaan erityistä ideaa ja fiilistä, kertoo kustannusyhtiö Readme.fi:n kustantaja Ari Sahanen. Esimerkiksi lasten keittokirjat. Luonto ja yrtit ovat olleet pitkään suosittuja, ainesten keräily ja niistä kokkailu. Tänä päivänä heilläkin täytyy olla kirjassa hyvä idea. Millaiset aiheet ovat nyt muodissa. Olemme yleistietokirjakustantamo, ja ruokakirjat ovat pieni osa meidän toimintaa. Moni kustantaja ei lähde siihen, koska vain harva kirja toimii. Emme ole kohdanneet suurta kilpailua niistä, vaikka tietysti jokainen kustantamo tavoittelee hyviä tekijöitä. Muutkin kustantamot julkaisevat ihan hyviä kirjoja, mutta vuositasolla määrät ovat aika pieniä verrattuna aikaisempaan. Ruokakirja ostetaan fiiliksen perusteella, sen pitää tarjota jotain enemmän kuin pelkkiä reseptejä. Fiilis syntyy ennen kaikkea visuaalisuudesta, mutta se voi tulla kirjan tekijän hahmon kautta. Villiyrttikirja myy yhä, ja tätä suuntausta edustaa myös viime vuonna vuoden keittokirjana palkittu Anu Braskin Sienihullu. Oman aiheensa ykköstuote on edelleen myös Eliisa Kuuselan Leipävallankumous. Niissä visuaalisuus ja selkeät, hauskat ohjeet ovat tärkeimmät. Niille on jatkuvasti kysyntää, eikä aiheesta ole tullut parempaa kirjaa. Aina tulee toki poikkeuksia. Ruokakirjoja on laidasta laitaan, meillä kategoriaan lasketaan esimerkiksi Harry Potter -keittokirjat. Vegaaniruokakirjojen aalto on vähän tyyntynyt. Menekki on hiipunut. Leipävallankumousta on myyty viime vuosina yli 20 000 kappaletta, se on todella hyvin keittokirjalta. Tänä vuonna julkaisemme ehkä 15 ruoka-aiheista kirjaa, erilaisiin ruokavalioihin erikoistuvat kirjat mukaan lukien. Niiden suosio on luonut ihan tyhjästä ison kysynnän uusille kirjoille. Tietyt hitit myyvät kuitenkin vuodesta toiseen. Tietysti on trendejä, jotka poikkeavat tästä. Miten markkinat ovat muuttuneet. Aikaisemmin nuoret tulevaisuuden huippukokit pääsivät helpommin esiin
Pelkkä julkkis ei riitä. Tilaan hapatetulla ume-hedelmällä täytetyn version. Teollisuushenkiseen saliin on luotu Aasian katuruokamarkkinoiden tuntua neonvalokylteillä ja aaltopeltiseinillä. Tarvitaan hyvät graafikot ja kuvaustiimi. Tarjolla on taiten tehtyä japanilaista ruokaa, mutta maestron kädenjälki ei vielä erotu. Moni nouseva kokki halusi tehdä kirjan, ja niitä tehtiinkin enemmän. Miten juot kahvisi. vierailen tallinnan ravintolassa sen ensimmäisenä aukiolopäivänä. Idea myy, ei pelkästään kokki. Niitä onnistuneita tulee usein yksi tai kaksi vuodessa. Kaupungin uusimpia avauksia on suomalaiskokki Kim Mikkolan nimikkoravintola Kampai by Kim Mikkola, jonka listalla on japanilaista izakaya-pubiruokaa. Ratkaisu toimii. Onko omalla ruokakirjalla vielä merkitystä kokin uran kannalta. Pallerot ovat maukkaita, ja rakenne on mukavalla tavalla sekä pehmeä että aavistuksen rapea. Viime vuosina moni radiojuontaja ja tv-kasvo on ryhtynyt myös ruokakirjailijaksi. Viimeisimpänä keittiöstä on löytynyt Mika Remeksen kirja Välimeren klassikot, jossa on sopivassa suhteessa fiilistelyä ja reseptiikkaa. Viime aikoina Mikkola on keskittynyt rennompaan ruokaan ja perustanut kanahampurilaisista tunnetun Kot Kot -ketjun. Nyt annoksista on vaikea löytää huippukokin kädenjälkeä. Kampai by Kim Mikkola tavoittaa hyvin japanilaisen izakaya-hengen, ja paikan kohtuuhintaisia pikkusyötäviä on mukava särpiä Põhjala-panimon oluita siemaillessa. Korealaisesta keittiöstä napatut banchanit eli pienet kasvislisukkeet sen sijaan jäävät vaisuiksi. Mistä löytyvät uudet tekijät. Jos kahvia tarjoillaan muuten pitkin päivää, juon sen mustana. Sauli Kemppaiselta tulee syksyllä kirja ulos. Sekä retikka että kurkut kaipaisivat ripauksen lisää etikkaa. Ne ovat kolmion muotoisia, riisistä tehtyjä välipaloja, joiden sisällä on eri täytteitä. Vieläkö julkkisten keittokirjoilla on menekkiä. Päälle on vielä ripoteltu ohuita bonito-kalalastuja. Vuosituhannen alkupuolella hyvä illallinen saattoi tarkoittaa jänispaistia keskiaikaravintola Olde Hansassa, mutta nyt valinnanvaraa on perulais-japanilaisesta nikkei-keittiöstä Michelin-tason illallisiin. T allinna on kehittynyt kovaa tahtia varteenotettavaksi ravintolakaupungiksi. Toki he pääsevät kirjan kautta myös näkyville ja vahvistavat omaa imagoaan ja ammattikuvaansa. Viime vuosina alan uudet kirjailijat ovat löytyneet aika lailla ruokablogeista. Olen hyvä syömään ja nauttimaan kokkien tuotoksista, mutta meidän perheessä vaimo on se kokki. Onkin hyvä kysymys, voiko tätä kutsua uutuusravintolaksi. Mikkola on kova luu: hän työskenteli vuosia maailman parhaaksi ravintolaksi valitussa Nomassa ja pyöritti myöhemmin Helsingissä ravintola Inaria, joka sai Michelin-tähden. Otavan kustantama Vappu Pimiä on yksi, joka on onnistunut. Se on friteerattu taikinapallero, jonka sisällä on yleensä mustekalaa. Höyrytetyt bao-sämpylät ovat hyvä suoritus: koostumus on pehmeän pullamainen ja maku mukavan lempeä. h u h t i k u u 2 2 3 6 7 Miten ruokakirjan tekeminen poikkeaa muusta tietokirjallisuudesta. listalla on sekalainen kattaus pikkusyötäviä, ja tarjolla on myös Japanin kioskeissa myytäviä onigireitä. Kampai by Kim Mikkola Peetri 12, Tallinna Pienet annokset alkaen 4 euroa Lisää mikkolaa, kiitos R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä k u v it u s p a u l i i n a h o l m a. Helpompi genre ovat nimekkäät kokit, joihin meillä on laajat verkostot, henkkaalénit ja samitallbergit. Aikaisemmin varmaankin näin oli. Aamuisin se on latte. Se ei ole kovin halpaa, jos kaikki elementit halutaan tehdä hyvin. Tilaa on vain kovimmille tekijöille, joissa yhdistyy osaaminen ja intohimo. Mikkola on valinnut täytteeksi virolaisen Merevaik-sulatejuuston. Tarjoilu on ystävällistä ja ripeää, ja pian edessä on illan ensimmäinen herkku: Osakan katukeittiöistä tuttu takoyaki. Se ei tunnu enää riittävän. Kokit haluavat usein kirjan avulla paketoida jonkun osaamisalueensa ja jakaa tietoa. Nimen perusteella odottaisi kuitenkin vielä enemmän Kim Mikkolaa. Se ei ole ihme, sillä tilassa on toiminut vuodesta 2019 asti ravintola Kampai, ja Mikkola on pitänyt täällä popup-ravintolaa viime vuoden lopulla. Siellä on innokkaita tekijöitä, joilla on valmis ja innostunut kohderyhmä. Paikka tuntuu pyörivän heti rutiinilla. Ruokakirja ostetaan yleensä fiilistelyä varten, ja siinä auttaa että kaikki kantta myöten on kohdallaan. Valokuvaus ja visuaalisuus on ruokakirjassa isommassa roolissa. Mitä ruokakirjoja löytyy omasta keittiöstäsi. Ruokalista sentään on laitettu uusiksi. Aikanaan vuoden keittokirjana palkittu Street Food Japani ja sen jatko-osa Street Food Aasia ovat olleet viime aikoina kovassa käytössä. Se on valioluokkaa: riisi on kosteaa mutta irtonaista, ja täytteessä on rohkean puraiseva hapokkuus. Tähtikokki Kim Mikkola avasi hiljattain nimikkoravintolan Tallinnaan. Sitäkin on kokeiltu aina välillä ja siinä on menty vinoon
Kuten John Lé Carren vakoiluromaaneissa, joku ylempänä päättää aina. Ohjaaja Saleh ei voi mennä Egyptiin: hänestä on siellä pidätysmääräys. Elokuva on kuvattu kokonaan Turkissa. Pohjoismaissa tuotantorakenteet ovat vakaat: osataan rakentaa hienolla tavalla monikansallista elokuvaa. On oikeastaan selvää, että juuri pohjoismaiset elokuvat voivat kertoa salaisuuksia maista, joissa erimielisyys on yhtä kuin rikos. McDonaldsin neonvalot valaisevat katua. 6 8 e l o k u va t S A L A L I I T T O K A I R O S S A O H J A U S : T A R I K S A L E H U usi opiskelija Adam (Tarweek Barhom) on vasta ehtinyt Al-Azharin yliopistolle, kun hän saa kuulla ennustuksellisen totuuden itsestään. Nuoret miehet tanssivat elektronista musiikkia klubilla. Kumpikin elokuvista on sensaatiomaisesta aiheesta huolimatta tyylikkään painostavasti ja pahaenteisesti kerrottu – ja erittäin hyvä. Myös se oli tosiasiassa kuvattu Turkissa. Ranskassa Salaliitto Kairossa sai yli puoli miljoonaa katsojaa. Mitäpä ihmettä. Ei ole tavatonta, että Al-Azharin uskonnolliset johtajat esimerkiksi uhkaavat vääränlaisia totuuksia kertoneita journalisteja kuolemalla. Kun Salaliitto Kairossa kilpaili Cannesissa 2022, se ei ollut yksin. Saleh on syntynyt Tukholmassa. Kyse on maailmasta, jossa korkein valta on kasvotonta. Egyptiläistaustaista Tarik Salehia ei voi moittia kunnianhimon puutteesta. Niin: tunnetuimmilla kasvoilla on hyvin pohjoismaisia yhteyksiä. Varsinainen tehokkuus syntyy kuitenkin siitä, että tarina on universaali. Salaliitto Kairossa on kertomus islamilaisen yliopiston kulissien takaa. kun katsoo elokuvaa, jonka nimi on Salaliitto Kairossa ja joka sijoittuu autenttisen oloisesti muslimimaailman verhottuun ytimeen, ei terävilläkään hoksottimilla voi päätellä elokuvan ruotsalaisuutta. Se, minkä maalainen elokuva on, kun ei tarkoita ainoastaan päätuotantoyhtiön vaan yleensä myös kameran takana vaikuttavien päätekijöiden kansallisuutta. Toinen kiitetty kilpasarjan elokuva, Ali Abbasin ohjaama Holy Spider kertoi 2000-luvun alun sarjamurhaajajahdista Iranin Mašhadissa. Uskottavuus syntyy pienistä yksityiskohdista, jotka katsojalla on lupa havaita ja tulkita itse. Pari päivää ennen kuin hänen edellisen elokuvansa Nile Hiltonin tapauksen kuvausten piti alkaa Kairossa 2015, Egyptin turvallisuuspalvelu heitti koko työryhmän maasta. Kehittyy aavistus dokumentaarisuuden potkua. salaliitto kairossa on iskevimmillään, kun se näyttää kulttuurien leikkauspisteen. Kuten elokuvassa, siellä kamppailevat maallisempi valta ja radikaalimmat näkemykset. Kairossakin on kahviloita, joiden persoonattomuus on silkkaa Espresso Housea. Samoin Salaliitto Kairossa edusti Oscar-kilpailijana Ruotsia. Valta korruptoi, mutta pelko korruptoi yhtä peruuttamattomasti, ja tämä koskee etenkin niitä, jotka luulivat keksineensä oikotien yläportaille. Se on paljon, kun kansainvälisiä tähtiä ei valkonkankaalla nähdä. Kovaa peliä Kairossa K A L L E K I N N U N E N Poliittinen trilleri islamilaisen yliopiston kulissien takaa kasvaa universaaliksi tarinaksi vallasta.. Istanbulin Suleimanin moskeija esittää Al-Azharia. Holy Spider on tanskalainen elokuva, ja se pääsi Tanskan Oscar-ehdokkaana shortlistille asti. Radikaaliporukan keulamiehenä on Sherwan Haji, Suomessa asunut kurdi, joka esitti aivan toisenlaisen roolin pääosassa Aki Kaurismäen elokuvassa Toivon tuolla puolen. Olet puhdas, mutta jokainen sekunti tässä paikassa korruptoi sieluasi. Kyse on toki oppimisesta, mutta tärkentä on se, kuka hallitsee oppia. Salaliittoa Kairossa ovat olleet tekemässä myös suomalaistuottajat. KALLE KINNUNEN on elokuvatoimittaja, joka haluaa muistuttaa demokraattisen vallankäytön tarjoavan vahvaa trillerimateriaalia. Al-Azhar on todellinen yliopisto, sunnimaailman oppineisuuden keskus. Se on myös johnlecarrémaisia kierroksia saava trilleri, jossa yksilö joutuu valtiota ja ääri-islamilaisia ryhmittymiä edustavien juonittelijoiden väliin. Vierauden ja tuttuuden kihelmöivä rajapinta on kuin tieteistarinassa. Kun taistelu pääimaamin nimityksestä kiihtyy, murhat alkavat eli vainoharhat osoittautuvat aiheellisiksi. Everstiä, joka pakottaa Adamin peleihinsä, näyttelee myös Hollywood-töitä tehnyt ruotsalainen Fares Fares. Toisin sanoen sieltä johdetaan uskonnollista ideologiaa, jonka piiristä on alkanut terrorijärjestöjäkin
Cash Carrawayn railakas kuvaus strippari-kirjoittaja-yksinhuoltaja Costellosta jakelee takapakkien välissä tosin myös lämpöä. Norjalaisen Ole Giæverin kaunistelematon elokuva on tervetullut lisä viime vuosien saamelaistarinoihin, kuten Saamelaisveri, Eatnameamet – Hiljainen taistelumme ja Revontulten räppäri. Kun nuori nainen 1970–1980-lukujen taitteessa saapuu sijaisopettajaksi Altaan, jossa saamelaisyhteisö nousee vastustamaan alueelle kaavailtua vesivoimalaa, hän joutuu punnitsemaan verenperinnön, oikeudentunnon ja sopeutumisen ehtoja. ” Marc Bolan soittaa kappaletta Adolf Hitlerin kanssa”, John Lennonin väitetään kuvailleen bändin esiintymistä televisiossa. Se on myös tositapahtumiin nojaava kuvaus kansanliikkeen alku-uomista ja sellaisena luonteva lisä mainion pääosanäyttelijän Ella Marie Hætta Isaksenin omalle aktivismille. Välillä tuloksena on myös täysosumia. Loppua kohti puhtiaan hiukan menettävän dokumentin on ohjannut brittiveijari Edgar Wright. Luokkatietoisessa ja rappion rajaa hipovassa komediasarjassa jumitetaan jatkuvassa toivon ja pettymyksen ristitulessa. Charlotte Wellsin huikean hieno esikoisdraama kuvaa muistoja, joita aikuinen Sophie tarkastelee uudelleen. E L O K U VA T E A T T E R E I S S A Oikeus olla mukautumatta Muistin ja auringon valossa Bolan, Hitler ja Wright Takaiskuja ja täysosumia A N N A J O E N V I R R A T A A F T E R S U N – P Ä I V Ä M M E A U R I N G O S S A T H E S P A R K S B R O T H E R S R A I N D O G S Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät E L O K U VA T E A T T E R E I S S A 5 . Pääosakaksikon luontevat roolityöt lisäävät kokonaisuuteen välittömyyttä ja tunteen siitä, että muistot ovat akuutisti läsnä. Ja osumia myös tulee. Kotivideoiden dokumentaarityylinen hassuttelu kietoutuu uudelleen koottuihin muistoihin tavalla, joka jättää tilaa nyansseille: tuolla näkyy uima-altaassa polskivia kehoja, tuolla ehkä jomottava kipu. N E T F L I X I S S Ä H B O M A X I L L A. Niissä hän on 11-vuotiaana (Frankie Corio) lomalla isänsä (Paul Mescal) kanssa Turkissa. Brittisarja muistuttaa kuitenkin päähenkilöään (Daisy May Cooper) siinä, että se nostaa keskisormen pystyyn ja virnuilee silloinkin, kun potkut osuvat päähän. Vuodesta 1971 toimineen Sparksin ainoat pysyvät jäsenet, Ron ja Russell Mael, ovat luoneet ympärilleen eksentrikkomaineen ja mysteerin, joka on osa kokoonpanon viehätystä. Vetävä dokumentti onnistuu onneksi sekä kertaamaan kokoonpanon uran että säilyttämään siihen liittyvän ihmetyksen. h u h t i k u u 2 2 3 6 9 Ester on tehnyt kuten äitinsä ja piilottanut saamelaisuuden identiteetistään. Kun sarja alkaa yksinhuoltajaäidin ja tämän tyttären häädöllä, ei odotettavissa ole yksinomaan nauruja. Vakituisella siivouskeikallakin palvelun tilaaja vuoroin runkkaa ja vuoroin kuuntelee Costellon huolia. Tyttö ottaa matkalla askeleita itsenäisemmän teiniolemisen suuntaan, kun taas isän joviaalin pinnan alla kuplii toisenlainen levottomuus. Elokuvafaneja teos kiinnostanee myös siksi, että veljekset tunnetaan Annette -musikaalin käsikirjoittajina ja säveltäjinä. Tämän bändidokumentin katsominen saattaa tuntua riskiltä. 5
Yksittäiset tutut melodianpätkät tai Taco Truck x VB -päätösbiisiin sämplätty pätkä Venice Bitch -kappaletta tulevat levyn massassa vastaan ohimenevinä häivähdyksinä, kuin selaisi fiidiä ja törmäisi taas siihen samaan tuttuun kuvaan. 7 M U S I I K K I T iesitkö, että rantabulevardin alla on tunneli. Kysymys aitoudesta ”Kertooko tää nyt hänestä itsestään?” tuntuu Del Reyn, tai oikeastaan minkä tahansa toimivan taiteen kohdalla, ylipäätään järjettömältä. Vaikutelma on jopa unettava, tuo mieleen Radioheadin, Tori Amosin ja Led Zeppelinin haahuilevat balladit, mikä tuntuu rohkealta valinnalta TikTok-koukkuja jahtaavassa ajassa. Sen monet biisit kuulostavat heilahtelevassa kaikuisuudessaan aavemaisilta, kuin iltapukuun sonnustautunut unohdettu laulajadiiva tapailisi niitä aulabaarissa sulkemisen jälkeen, tai kuin tämä suorittaisi ripittäytymistä laulamalla tyhjässä kirkossa. Biitit lähes loistavat poissaolollaan ja tilalla soivat elokuvallis-siirappiset jouset ja piano. L A N A D E L R E Y D I D Y O U K N O W T H A T T H E R E ’ S A T U N N E L U N D E R O C E A N B LV D ( U N I V E R S A L ). Sanoihan Nietzschekin, että itsestään puhuminen on tehokkaimpia itsensä kätkemisen muotoja. Helsingin IIDA SOFIA HIRVONEN on helsinkiläinen kirjoittaja, joka on vasta viime aikoina alkanut katsomaan Sopranosia. del rey tietää imagonsa voiman hyvin, tuskin hän muuten lainaisi levyllä kaikkien muiden populaarikulttuuriviittausten lisäksi jo omasta tuotannostaan. Niinpä nykyään Del Reyn musiikkia tulkitaan henkilökohtaisena purkauksena. Del Rey käsittelee feminiinisiä haaveita ja pettymyksiä nostalgiakuvaston läpi, mutta niihin liittyvät elementit – päihteet, väkivalta, itsetuho, pessimismi ihmissuhteissa – ovat kaikki tämän päivän Yhdysvalloista, ei mistään 60-luvulle jääneestä unesta. Ei ole niin yllättävää, että Del Reyn suosio on viime vuosina saanut uutta kaikupohjaa TikTokista. Sanoitusten sävy on toki tunnustuksellinen ja sisältää viittauksia perheenjäseniin, romansseihin, laulajan syntymänimeen Elizabeth Grant sekä muihin anekdootteihin, joille fanit tulkitsevat referenssejä tosielämästä (esimerkiksi viittaako hänen tuotantonsa läpi toistuva Jimmy-nimi todelliseen ihmiseen, vai onko kyseessä eräänlainen symboli, joka kuvaa Lanan pimeitä puolia, vähän kuin David Bowien Major Tom?). Siellä Lanaa on usein nimetty femceleiden ja girl bloggereiden esikuvaksi, termit, joita netissä roikkuvat, yksinäisyyttään romantisoivat nuoret naiset käyttävät ironisesti itsestään. Addiktio-odysseialla laulaja tilittää vahingollisten käytösmallien luuppaamista riipaisevan pessimistisesti, mutta purkauksessa on mukana huumoria, ja koko levyllä kajastaa yhteys muihin ihmisiin, usko muutokseen. ehkä del reyn traagisuus oli 2010-luvun kiireellä emansipoituvassa ja edistyksellistyvässä ilmapiirissä monelle niin vaikea pala, että sitä ei kyetty ymmärtämään muuten kuin ironian kautta. Kun kriitikot alkoivat vuosien varrella lämmetä Lana Del Reyn musiikille, heillä oli usein tapana hehkuttaa sen camp-henkistä överiyttä ja keinotekoisuutta. Onpa mukaan sämplätty pastorin puhettakin. Traagisen ikonin tilitys I I D A S O F I A H I R V O N E N Kysymys siitä, kertovatko Lana Del Reyn kappaleet hänestä itsestään, on tarpeeton. Vaikka Del Rey kuinka väittäisi, ettei vedä mitään roolia, sen hän on kuitenkin tehnyt luomalla tarkkarajaisen kokonaisestetiikan, oman retrofiltteröidyn maailmansa, hypertodellisen versionsa Yhdysvalloista. (Eihän kukaan lauluntekijä nyt tosissaan näin korni voi olla?) Tulkintoihin kyllästynyt Del Rey twiittasi muutama vuosi sitten, ettei hänellä ole erillistä artistipersoonaa, vaan laulujen tekeminen on toden puhumista. kysyy Lana Del Rey yhdeksännen levynsä nimessä, joka on hänen tähän mennessä sisäänpäinkääntynein. Levyn kohokohta on A&W, jonkinlainen Lana Del Reyn versio pitkästä gunnari-balladista. Paletti oli kasassa periaatteessa jo Born To Die -debyytillä: sydänsurut, hedonismi, seksi, kuolema, Kalifornia. 37-vuotias lana del rey on kulkenut tasaista tietä kulttiartistista kohti aina vain suurempaa arvostusta, ilman että olisi varsinaisesti koskaan yrittänyt uudistua. Biisien minäkertoja on usein kuin suoraan Sopranos-sarjasta tai Sylvia Plathin Lasikellon alla -kirjasta: rakkaudenkaipuinen nainen, joka ei voi juuri muuta kuin kaunistautua, roikkua välinpitämättömissä miehissä ja selvitä tuskista pöllyissä olemisen tai rukoilun avulla. Sanomien kriitikko Mikko Aaltonen kirjoitti Blvd-arviossaan, että ”Lana Del Rey kertoo uudella levyllään poikkeuksellisen paljon itsestään”
Siksi ruotsalaisen pop-tehtaan premium-linjan biisejä on koetettu herättää eloon autofiktiivisyydellä. Niitä on tehty vanhemmille ja puoliso Natalialle. Sen kolmas albumi Rat Saw God on vuoden tähän asti paras rocklevy ja ehkä levy ylipäänsä. Albumin likaisuusaste on optimaalinen: se ei kuulosta Flow-festivaalin porvarillisilta takapihareiveiltä eikä lääväisiltä laskujatkoilta Stidilässä vaan hyvän illan parhailta tunneilta, joita ei koskaan ole määräänsä enempää. Seuraavaksi sitten vierailut RuPaul’s Drag Raceen ja Melodifestivalenille. Caribbean -kappale taas on lainaavinaan Joy Divisionin Love Will Tear Us Apartia , ja nimikappale Suzanne Cianin voimakristallileijuntaa. Lähikahvilassasi se ei soi. Pääsiäisen alla myös toive Flow-keikasta elää, vaikka halvalla se ei bändin nykysuosiolla irtoa. Ne ovat nimiään myöten (One in a Million, I Will Survive ja niin edelleen) pop-ammattilaisen laskelmoivaa vaikutekikkailua, joissa kuuluu etenkin ABBA ja kaikki sen pohjalta jalostettu pop. Solisti Karly Hartzmania kiinnostavat samat tiet, talot ja muistikuvat kuin Boygeniustakin, mutta kokonaisuus on kiihkeämpi, säröisempi ja koskettavampi. Kiihkeämmin, säröisemmin Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : D E A D O C E A N S L E V Y-Y H T I Ö : D E E P L I M I T Alman toinen studiolevy on kaksikanavaääneksi puristettu ristiriita. Ennen kaikkea Trulyllä kuuluu 1990-luvun ja millenniumin klubimusiikki, josta ei ole unohdettu melodioita muttei myöskään ajan tylyimpiä erikoisgenrejä. Singlekappale Chosen to Deserve höpsöttelee Lynyrd Skynyrdin etelärockin puolelle, kantriballadi Formula Onessa soi slidekitara. x x x k u u 2 2 3 7 1 Phoebe Bridgersin, Lucy Dacusin ja Julien Bakerin superyhtye Boygenius on brändätty superyhtyeiden vastakohdaksi: ei egojen kolinaa vaan ystävyyttä. Optimaalinen likaisuusaste D E T A L J I : T R U LY Boygenius on turvamusiikkia, mutta onneksi pohjoiscarolinalainen Wednesday ei. Ruotsalainen tehdastuote A L M A : T I M E M A C H I N E L E V Y-Y H T I Ö : WA R N E R W E D N E S D AY : R A T S AW G O D. Rahaa levyntekoon on selvästi ollut, näkemystä myös, mutta on melko lailla yksi ja sama, laulaako levyllä Alma vai kuka. Wednesday tekee vaihtoehtorockille vähän samaa kuin Car Seat Headrest indie rockille: valikoi ja sekoittaa kaanonin parhaita hetkiä, kuten Nirvanaa, Pixiesiä ja My Bloody Valentinea, mutta duurisointuja pelkäämättä. Siihen nähden on huvittavaa, kuinka usein kolmikko päätyy kuulostamaan tunnetuimman ja palvotuimman jäsenensä Bridgersin musiikilta, erityisesti vuoden 2020 The Punisher -levyltä, jonka kirkkaasta Sufjan Stevensin ja Bright Eyesin inspiroimasta makuuhuonesoundista on tullut uuden turvaindien kulmakivi. Teksteissäkin on Punisherilta tuttuja kuvia: takapenkkejä ja roadtripien ja omakotitaloalueiden maagista realismia. Yhtye näyttää stereotyyppisimmältä bändipaitanuorisolta ja kuulostaa siltä myös. Lyriikkojen lisäksi kappaleissa tuskin on mitään henkilökohtaista. Kaikki odotukset The Record täyttää: Not Strong Enough ja $20 ovat varmasti vuoden suuria indiehittejä. Briteissä Alman musiikki jo näyttää kelpaavan. Se parempi superbändi L E V Y-Y H T I Ö : I N T E R S C O P E B O Y G E N I U S : T H E R E C O R D Detaljin eli Krista Myllyviidan debyyttialbumilla on juuri sopivasti mitä sattuu: Space Love -biisi matkii William Orbitin Madonnalle tekemiä tuotantoja niin hyvin, ettei se häiritse. Päällimmäinen teema on Alman suhde Anna-siskoonsa
Hän ei myöskään peittele tarinoita kohtaan tuntemaansa vasten mielisyyttä. J O H N N Y K N I G A . Kirja upottaa minut myös syvälle 90lukunostalgiaan. Missä olenkaan ehtinyt olla, miten monissa maissa, kaupungeissa, taloissa ja huoneissa, ja aina kaikkialla olles sani olen ollut tekemisissä toisten ihmisten kanssa. Sillä niin minulle kirjaa lukiessani käy: alan muistaa. Genberg on syntynyt 60luvun puolella, mutta minäkin olen riit tävän vanha muistaakseni maailman, jossa katoaminen oli mahdollista, sekä hyvässä että pahassa. Harmi vain, että reilun sadan sivun jälkeen ilo onkin jo ohi. ”Olen ajatellut juttujen kertomista kroo nisena sairautena, joka tarttuu joihinkin ihmisiin, heidän on pakko kertoa kaikki tari nan muodossa, esittää tapahtumat niin että varmasti vangitsevat kuulijansa, tekevät vaikutuksen, järkyttävät tai saavat tämän nauramaan kanssaan.” yksityiskohtien nimettömäksi jäävä kertoja muistelee elämäänsä neljän siihen kerran kiinteästi kuuluneen ihmisen kautta. Ensimmäisenä mie leeni tuleva vertauskohta on Rachel Cusk: tarinan sijasta ensisijaista kirjassa on ker ronta, ja Cuskin kertojan tavoin myös Gen bergin päähenkilö kertoo itsestään kerto malla muista. I A G E N B E R G : Y K S I T Y I S K O H D A T. Ruotsalaisen Ia Genbergin Augustpal kittu Yksityiskohdat on tästä kehityksestä täydellinen esimerkki. Ehkä se on jopa haitallista, sillä tunnen sen joskus merkillisesti ohentavan oman ole massaoloni kokemusta. sama lyhyemmin: pidän kirjasta paljon. Tiedämme toistemme arjesta ällistyttävän paljon verrattuna siihen, mitä tiesimme ennen. Niissä tapaamisissa ja vain niissä on ollut jotain… En osaa sanoa tarkemmin, vain sen että toisistamme mei dän on etsittävä, jos jotakin haemme, että silmäparimme ovat kaksoispisteet, joista seuraa jotakin, täsmennys tai perustelu.” Muiden muovaamia J U H A I T K O N E N Ia Genbergin palkittu Yksityiskohdat on tiivis kirja, jonka takana on suuri oivallus. He ovat jättäneet minuun jälkiä ja minä olen jättänyt jälkiä heihin, ehkä vain pieniä raapaisuja, mutta jälkiä kuitenkin. Lyhyydestä nillittämi nenkin on kohtuutonta, kun lukukokemus herättää näin paljon muistoja, tunteita ja ajatuksia. Ollessaan kaikkialla yhtä aikaa ei ole kunnolla missään, sadat ihmiset eivät mahdu yhden ihmisen pää hän, eikä digitaalinen läsnäolo ole saman laista kuin fyysinen, siitä ei jää muistijälkiä. Kaikki heistä ovat olleet hänelle tärkeitä ainakin hetken, mutta muistoihin sekoittuu myös todellisia sivuhenkilöitä, sellaisia ohi meneviä kohtaamisia, joita jokaiseen ihmis elämään mahtuu hämmästyttävä määrä. Onhan Yksityis kohdat myös muodinmukainen, jotenkin aukottomasti tähän aikaan ja sen kirjalli siin virtauksiin sopiva. Sillä tavoin olemme lihaa ja verta, ääntä ja vimmaa – aivan kuten Genbergin ilahduttavan värik käät ja huonosti käyttäytyvät henkilötkin. Kukaan ei taatusti muista enää vuosikym menten päästä yhtäkään Facebookketjun kommentia, kun taas jonkun ihmisen ilmeen tai äänensävyn jossain tietyssä tilanteessa saattaa hyvin muistaakin. Eri asia sitten, onko tieto tarpeellista. Ennen myös ihmiskontak tien määrä oli rajallinen, kun taas nykyään kaikki elämämme sivuhenkilötkin ovat sosiaalisen median kautta oikeastaan jat kuvasti läsnä. Vain neljä ihmistä, miksei vaikka kuusi tai kahdeksan. Mitaltaan niukan teok sen takana on suuri oivallus, jota ehkä voisi kutsua sanomaksikin: ilman muita emme olisi mitään. ”Olen saanut elämässäni enemmän kuin oman osani taikuutta, ja useimmiten tava tessani muita ihmisiä. Sen tajuaa, kun alkaa muistella. Tai deproosan edellinen perus muoto, fiktiivinen, juonellinen ja henkilö vetoinen romaani on hiipumassa, ja erityi sesti paljon lukevat ja mahdollisesti itsekin kirjoittavat ihmiset innostuvat nykyään useimmiten jostain muusta. 7 2 K I R J A T T eoriani, ei suinkaan aukoton: maailmassa, jossa pesuaineella kin on tarina, kaunokirjallisuus on alkanut vieroksua sitä. Tekee mieli kritisoida kirjan pienuutta. JUHA ITKONEN on helsinkiläinen kirjailija, joka myös on saanut elämässään annoksensa taikuutta.. Toisaalta en todellakaan kaipaa mitään tarinaa, se on elämäntunnon tavoittelussa usein vain tiellä. Epäilyttävän yksimielisen kehumisen ja ensin vahvana heräävien Cuskmielikuvien takia alkuun alitajuisesti vastustelen, mutta Genbergin ihailtavan vapaasti hengittävä proosa tempaa pian mukaansa. Oikeastaan se saa minut katso maan koko tähänastista elämääni hiukan uudesta kulmasta. Onko tämä nyt sitten kuiten kaan niin ihmeellinen
Kieli on silti mehevää, tyyli rikasta ja humoristista. Hieno pieni jääkirja Ihmisyyden ytimeen Sarjamurhaaja Itä-Helsingissä A N N I K A S U V I V U O : M A T K A J Ä Ä N R E U N A L L E O L G A T O K A R C Z U K : R U M P U J E N K A U P U N K I – N O V E L L E J A Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot [ G R A N A W I E L U B E B E N K A C H , 2 1 . Henkilökuvaus on alleviivaavaa ja ristiriitaista. Tylsän rikosromaanin lukija astuu sisään kirjaan säpinää tuottaakseen, ja kirjailijahahmo pomppaa elämäkerrasta piinaamaan itseään. 5 . Vanhempi rikoskonstaapeli Terhi Nuora selvittää laitapuolen kulkijan outoa kuolemaa. Syrjäytyneisyys, alkoholismi ja seksuaalinen väkivalta ovat rikosromaanin vähän pinnallisiksi jääviä teemoja. Edetessään teos kuitenkin tekeytyy. h u h t i k u u 2 2 3 7 3 S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 3 1 . Talvikalastus ja muu luonnonjäiden hyötyja viihdekäyttö alkaa olla katoavaa kansanperinnettä. Miljöönä on ”ihanan monikulttuurinen” Itä-Helsinki, mutta kaikki hahmot ovat kantasuomalaisia. P E T J A L Ä H D E : Y K S I N E L J Ä S T Ä. Groteskeja elementtejä piisaa – onhan liikkeellä sarjamurhaaja. Jää vetäytyy ihmisistä pois, mikä on johdonmukaista, ”olemmehan mekin jo pitkään etäännyttäneet itseämme jäästä”. Kohtalokkaiksi tarkoitetut mietteet ovat lähinnä korneja: ”Painajaisen synnyttämät kyyneleet puhdistavat minut menneisyyden lialta.” Yksi neljästä ei siis ole perusdekkaria parempi, muttei huonompikaan: jos kömpelön proosan ei anna häiritä, lukuisilla cliffhangereilla höystetty juoni pitää otteessaan. O T AVA , 1 9 1 S . Paikoin sananvalinnoissa sorrutaan yliyrittämiseen, ja harmillisesti teksti näyttää jääneen oikolukematta. Fiktion ja elämän sekoittumisen lisäksi Olga Tokarczukia kiehtovat erilaiset simulaatiot, joiden avulla ihmiset yrittävät tuoda arkeensa jotain jännittävää ja kaunista. Hulvattomin on kertomus ylimyksestä, joka rekonstruoi linnansa pihalle Jerusalemin valloituksen. Jään kato on osa luontokatoa, ja sillä voi olla arvaamattomia seurauksia. Kirjoittajan ote on esseistinen, harhaileva, ja välillä näkökulma karkailee liiaksikin lukijan hyppysistä. G U M M E R U S , 3 3 S . Taustalla häälyy kommunistisen Puolan varjo. Nokkelassa, hauskassa ja surumielisessä novellikokoelmassa katsotaan ihmisyyden ytimeen, ilman latistavaa sentimentaalisuutta. S Ä R Ö T Ä R , 3 3 1 S . ] S U O M . Tietoa ja kaunoa yhdistelevässä teoksessaan toimittaja Annika Suvivuo tutustuu talvisen luonnon tutkimukseen ja kertoo jännittäviä jääkertomuksia. Ristiretkeläisiä näytteleviä kyläläisiä eivät taiteelliset visiot kiinnosta – ennen kuin heille tarjotaan palkkioksi kinkkua ja makkaroita odottamattomin seurauksin. Matka jään reunalle kiehtoo sellaistakin lukijaa, joka ei ole kryosfäärin eli kylmän luonnon ystävä. Päähenkilö antaa itsestään kuvan traumatisoituneena altavastaajana, vaikka on selvästi tiukka ja pätevä. 2 2 3 Puolalaisnobelistin novelleissa eksytään autiolle saarelle, suurkaupunkiin tai mielikuvituksen syövereihin. T A P A N I K Ä R K K Ä I N E N
Miksi, siksikö, että Olavi Uusivirta hoiti korona-apurahoilla äitiään – eikö Olavin toiminnassa juuri parhaimmalla tavalla yhdisty kulttuuri empatiaan, välittämiseen?! Pelottaa ajatella, mitä neljä seuraavaa vuotta tuovat tullessaan. En silti voi välttyä ajatukselta, että Korven tappoarvostelussa kyse oli pikemminkin hyökkäyksestä naisia kuin kustannuspolitiikkaa vastaan. Miten Suomessa voi olla näin paljon muukalaisvihaa, itsekkyyttä ja halua tuhota suomalainen kulttuuri. Hyvä! Samalla päästiin puhumaan siitä, mikä on kaikkein tärkeintä. Kirjallisuutta eivät enää hallitse vanhat, äkäiset miehet, vaan se on täyttynyt yhä enemmän naisten moninaisella, kehollisuudesta kumpuavalla äänellä. Mitä on kritiikki. Yleisradion haastattelussa Arttu loikoili syötävän nallen lailla punaisella Fatboy-säkkituolillaan villasukat jaloissaan, kulunut Marcel Proust kädessään ja puhui viisaita. Kuvan nähdessäni tuli melkein olo kuin olisin nuori ja rakastunut! Printtasin ja laminoin tuon kuvan ja nyt se on minulla kirjanmerkkinä. Juuri kun olimme saaneet kulttuurielämän oman toiminnan avulla hieman huomiota ja ymmärrystä, Suomeen valittiin kulttuurivihamielinen eduskunta. Miten Suomessa voi olla näin paljon halua tuhota suomalainen kulttuuri. Otava löysi Korven Twitteristä ja ajatteli rahastavansa tämän twiiteillä, jos ne muutetaan runoiksi. Saako sanoa pahasti, jos taideteos on pettymys vai tuleeko kannustaa, kun kyse on kuitenkin vain yhden kriitikon (usein miehen!) tunteista. 74 K U L T T U U R I S I V U Pelkoa ja rakkautta taidemaailmassa Kirjallisuutta eivät enää hallitse vanhat äkäiset miehet ja sitä voi olla vaikea kestää, jos on tottunut olemaan keskipisteenä. Muutosta voi olla vaikea kestää miehen, joka on tottunut olemaan kirjallisuudenkin keskipisteessä! Kuukauden pettymys Vaalitulos oli niin kammottava, että se ajoi minut yli kuukauden tauon jälkeen takaisin rauhoittaviin ja unilääkkeisiin. K U V IT U S P A U L II N A H O L M A. Kuukauden kysymys Sitä jäin hieman miettimään, oliko Kiira Korven runokirja välttämättä paras kohde nostaa esiin kustantajien nykyistä alennustilaa, jossa rahasta välitetään enemmän kuin kirjallisuudesta. Onneksi arvostelua ei vaiettu kuoliaaksi, vaan siitä syntyi koko maan kattava keskustelu, johon Arttu Seppänen osallistui uutterana kertomalla, millaista on olla kriitikko. Imagen uudella kulttuurisivulla tunnettu suomalainen pitkän linjan kirjailija käsittelee kulttuurin hyviä, pahoja ja rumia – aina kulttuuria puolustaen. Tekisi mieli muuttaa pois maasta, mutta en pysty edes kuvittelemaan, miten saisin kuljetettua täältä Kruununhaasta kaikki kirjani, taiteeni, designhuonekaluni Italiaan. Korpi on entinen taitoluistelija, joka kirjoittelee ajatuksiaan Twitteriin. Olennaisia kysymyksiä, jotka Arttu Seppänen esitti ja joihin itse vastasi Twitterissä, Helsingin Sanomissa ja Ylen sivuilla. Kuukauden ilo Onpa taas ollut ihanan vilkasta kulttuurin kentällä! Helsingin Sanomien loistava Arttu Seppänen kirjoitti eeppisesti viiltävän arvion Kiira Korven esikoisrunokirjasta Hyppää vaan!. Taidekritiikistä. Minkälainen on kriitikon/miehen vastuu taiteilijan/naisen mielenterveydestä. Harva tuosta olisi pystynyt kieltäytymään, ei edes Kiira. Yleisradio näännytetään, taiteilija-apurahat lopetetaan, kulttuuri-instituutiot menettävät tukensa, kirjastojen määrärahat supistuvat – ja samalla tapetaan ilo elämästä
Osta tuotteet Meillä kotona -kaupoista meko.fi/kaupat Löydä jotain odottamattoman ihanaa. Seuraa meitä somessa meillakotona_kaupat Meillä kotona -kaupat M A I N O S K U VA T: VA LM IS TA JA T SEES COMPANY Kaksi yhdessä paketissa SEES Companyn uutuudella teet pyykkihetkistä entistä ihanampia. Popcorn-matto alk. 650 €. Saatavilla useita kuoseja. 2-in-1 pyykinpesuaine & pyykkietikka 21,90 €. 2 6 4 CANDLE LIGHT STORY Siivouspäivän suosikki Candle Light Storyn kotimaiset tuotteet ovat turvallisia ja hellävaraisia käyttää mutta armottomia tahroille. HEIROL Aika juhlia Sateenkaaren muotoja jäljittelevässä vuoassa paistat juhlakauden kauneimmat leivonnaiset. 3 1 SATOKAUSIKALENTERI Lisää kasviksia keittiöön Kotimaisissa pellavapyyhkeissä ovat sesonkien kasvikset parhaimmillaan. Rainbowkakkuvuoka 39,50 €. MYNOLLA Kaunista arkea Tyylikkäitä, katseenkestäviä käyttöesineitä on ilo pitää näkösällä kotona ja toimistolla. MyNolla Strip -jatko johto 89 €. Tuoksussa on piparminttua ja laventelia. Siivoussaippua 12,90 €.. Valmistettu Suomessa. 5 VM CARPET Mikä herkku! Moneen tyyliin sopivassa matossa on hurmaavan rouhea ilme ja tuntu. Satokausipyyhe 17,90 €
Liput: www.tanssintaLo.fi ELina pirinEn: MortaL tropicaL DancEs 5.–14.5.2023 Tanssin talo V EN LA H EL EN IU S