A N N A B R O TK IN : ”N U O R EN A O LI VA IK EA O LL A V IL PIT Ö N , KO S K A H A LU S I O LL A N IIN C O O L JA IR O N IN EN .” IM A G E 3 14 M A A LIS K U U 20 24 PA L. V KO 17 /2 24 29 3 6 124 3 KESTÄVIÄ JUTTUJA 3/2024 MAALISKUU 12,90?€ LAMAN LAPSET Yhteistä kertomusta lama-ajan lapsista ei ole, huomasivat käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjaaja Juho Mantere. Terapiakoira voi olla ihmisen paras ystävä SUOMEN KARVAISIMMAT TERAPEUTIT Eli miksi Iittalan uudistus oli täydellinen MYRSKY BOOMEREIDEN VESILASISSA KESKILUOKAN KATVEESSA Mielenterveys horjuu työväenluokassakin PÄIVÄKIRJAT VALTION VIERASTALOSTA EL ÄK Ö Ö N M U NK KI NIE MEN HERR A!
Lahjasoluvanhemmuus. LATAA SE APU360_230x297_kummatkin copy.indd 2 APU360_230x297_kummatkin copy.indd 2 21.2.2024 13.03 21.2.2024 13.03. Ja lukuisia muita pelottomia juttuja. Lataa Apu360-sovellus
missä on broadsheet, minne hävisivät pakinat. Siksi pallo meni keskelle maalia: mikään ei viesti uudistuksesta paremmin kuin boomereiden kuoro huutamassa eitä uudistukselle. Mäkelän näkökulma on tarinankerronnassa: Iittala ei uudistuksessaan käynyt itse kertomaan perinteistä yritystarinaa vaan päästi brändinsä ja uudistuksen irti sosiaaliseen mediaan, jossa kaikista tärkein tarina on jokaisen oma tarina. Boomeriudessa ei lopulta ole kyse iästä vaan menettämisestä, siitä että taas jotain katoaa ja muille tärkeitä ovat toiset asiat. Vanhassa ei tarvitse edes roikkua tietoisesti, tavat ja tottumukset sattuvat vaan olemaan lujassa. Yrityksen tarina liittyy siihen jos liittyy. Taas meiltä vietiin meille tärkeää! Vanha kuoro teki ajattomalle muotoilulle karhunpalveluksen, sai sen vaikuttamaan vanhalta. Repliikki jäi mieleeni: saatoin ymmärtää ensimmäistä kertaa, ennen omaa kokemusta aiheesta, että menneestä ei ole niin helppo päästää irti kuin luulisi tai kuin odotus on. Mitä kestävämpiä tavarat ovat olleet ja mitä vähemmän niitä on ollut, sitä lujemmaksi side niihin on kasvanut. Kuka poltti Maksasiinit ja kuka puhkaisi it-kuplan. Minne meni Isla j Brave. Me pian viisikymppiset muistamme menetyksiä ehkä 30 vuoden ajalta, alkaen jälkiruokien lähdöstä kouluruokailusta lamavuosina. Jokaisella polvella on omat rakkaimmat menetyksensä, mutta Missä on Timo Sarpaneva, minne vietiin logo ja lasinpuhaltajan pilli. Vanheneminen ei ole vain ikääntymistä, se on sarja menetyksiä, tuntemamme maailman katoamista esine ja tuotemerkki kerrallaan. Tähän numeroon kirjoittamassaan artikkelissa Maria Mäkelä arvioi Iittalan tuoretta brändija logouudistusta juuri sukupolvien ja menettämisen kautta. missä on MySpace, missä Evian-pullot. Missä on lankapuhelin, missä tilisiirtokuoret ja luukut seinissä niitä varten. Viitisentoista vuotta sitten katsoimme jalkapallon EMtai MM-kisoja mökillä, kun vierestäni kommentoitiin, että Länsi-Saksa on pelannut aika hyvin. Kuka vei Kymppikuvat, kuka Saabit. Kuka vei hölkkäämisen, kuka perunat ja kastikkeen. Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Sukupolvet seuraavat toisiaan, mutta jokainen kohtaa saman kaltaiset menetykset. Vanheneminenkin on suositeltavaa vain ihmisille, lankapuhelimella kun ei olisi päässyt edes MySpaceen. 3 m a a l i s k u u 2 2 4 M inne vietiin maalaisliitto, missä on Postipankki. Menetyksiä NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S mitä vanhempi on, sitä useamman niistä muistaa. Missä on Seija Sartti. Missä on Karkkiautomaatti. Missä on Zidenine Zidane, missä Helminen. missä on timo sarpaneva, minne vietiin logo ja lasinpuhaltajan pilli. Brändit ja niiden merkityksiä kantavat kuvat ja esineet vain vaihtuvat. Kuka vei iPodit ja minne hävisivät vihaiset linnut. Siksi Levyraati teki paluun televisioon, siksi Putous ei ole televi siosta edes lähtenyt. Minne menivät valitsijamiehet ja maalaiskunnat, minne Pirkko Määttä ja Juha Väätäinen. Miten kävi Länsi-Saksalle. onko kurt cobainin kuolemasta jo 30 vuotta, miksi Zen Café lopetti. Elämän menetyksiä lasketaan usein läheisten, työpaikkojen tai ihmissuhteiden menetyksinä, mutta halusi sitä myöntää tai ei, olemme aika kiinnittyneitä myös siihen maisemaan, jonka kulloinenkin julkisuus tapahtumineen ja henkilöineen ympärillemme luo. Jos jokainen menetys olisi reikä vyössä, hoikemmallakin pysyisivät housut jalassa. Missä ovat tuulihatut ja missä on punainen Jaffa. Kahdeksankymppisen elämästä taas jo kuusi vuosikymmentä on menetysten merkitsemää, vaikka elämässä olisi miten paljon hyvää. Siksi uudistus oli varmasti tehtävä, yritys kun sietää menettämistä vielä paljon huonommin kuin keski-ikäinen
30 Tarra irti Iittala sai boomerit itkemään brändiuudistuksellaan. 46 Puhu Pertille Selvitimme, miten koirat auttavat terapian asiakkaita. T Ä S S Ä N U M E R O S S A valokuvaaja antti raatikainen meikki ja hiukset hanna valjakka tyyli suvi poutiainen K A N N E N K UVA. 36 Sä olet ulkopuolella Mielenterveydestä puhuu lähinnä keskiluokka, nyt on duunareiden aika. S I S Ä L LY S L U E T T E L O 4 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – KAROLIINA LAMBERG-TALVITIE 10 POLIITTINEN KOTI 12 LUONTOKATO, OSA 6: POLITIIKKA 16 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 18 Ystävät hämärän jälkeen Laman lapset Anna Brotkin ja Juho Mantere palasivat Hyvinkäälle. Hyvä niin. 56 ESSEE – MAAILMA TARVITSEE LISÄÄ IVAA 58 KOLUMNI – OSKARI ONNINEN 60 ELOKUVA – KATJA KALLIO / RAKKAUS JA TERTTU BANAANEJA 62 MUSIIKKI – SAMULI KNUUTI / PERUUTUKSEN JÄLKEEN U-KÄÄNNÖS 64 KIRJA – VENLA ROSSI / EI VAIN LEIVÄSTÄ 66 MUNKKINIEMEN HERRA – MITEN KASVAA MYSTEERIKSI. 46–53 Puhuminen Pertille, Mortille tai Ulpukalle voi olla helpompaa kuin avautuminen toiselle ihmiselle
Mäkelä on narratologi eli kertomusten tutkija. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus PunaMusta Oy, Joensuu 2024 Seuraava numero ilmestyy 24. Tähän numeroon hän kirjoitti Iittalan brändiuudistuksesta tarinallisuuden kannalta ja suomalaisyritysten vaihtelevasta menestyksestä viraalimarkkinoinnissa. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. vuosikerta, 314. numero. m a a l i s k u u 2 2 4 5 K E S TÄV I Ä J U T T U J A MARIA MÄKELÄ FT, dosentti Maria Mäkelä on yleisen kirjallisuustieteen yliopistonlehtori Tampereen yliopistossa. Aikakausmedia ry:n jäsen. 39. Tähän lehteen hän haastatteli mielen ongelmista kärsiviä ruumiillisen työn tekijöitä. TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Hans Eiskonen, Suvi Elo, Silvia Hosseini, Anna-Katri Hänninen, Katja Kallio, Samuli Knuuti, Sanna Lehto, Jyrki Lehtola, Asta Leppä, Essi Lyytikäinen, Laura Myllymäki, Maria Mäkelä, Oskari Onninen, Mikko Pelttari, Suvi Poutiainen, Timo Pyykkö, Antti Raatikainen, Venla Rossi, Riikka Suominen, Kaisu Tervonen, Anna Tommola, Hanna Valjakka, Antti Vettenranta, Elina Vitikka. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. ISSN 0782-3614 päätoimittaja niklas thesslund vastaava tuottaja hanna parhaniemi ulkoasu hanna kahranaho & pauliina vuorinen digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen johtava ad (ajankohtaismediat) timo tervoja Oikaisu Toisin kuin Riikka Suomisen edellisessä kolumnissa (Image 2/24) kirjoitettiin, purjehtija Tapio Lehtinen ei ole siviiliammatiltaan lääkäri.. Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi www.image.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Instagram @imagelehti X @imagelehti Lataa Apu360-sovellus App Storesta tai Play Kaupasta. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). T E K I J Ä T ASTA LEPPÄ Asta Leppä on raisiolainen vapaa toimittaja ja esseisti, joka on kirjoittanut viime vuosina yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta, kulttuurisista muutoksista ja mielenterveydestä. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki PunaMusta ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. huhtikuuta 2024
Osalle se tarkoittaa sitä, ettei käytä lainkaan. Se pidettiin avoimena. Se on heille mahdollista, koska heillä on työn puolesta viestintäarmeija hoitamassa sen niin sanotun likaisen työn. Akateemisten johtajien aineisto tuki hypoteesiamme, että sosiaalisen median ei-käyttö saattaisi olla nykypäivänä yhteiskunnallinen etuoikeus. Mitä olette saaneet selville. Meillä oli kuitenkin arkipäiväisiä havaintoja, että sosiaalista mediaa sivusta seuraavat voisivat olla piilevä ilmiö. Tunnistin ihmisiä, mukaan lukien itseni, jotka selkeästi olivat tällaisia ei-käyttäjiä. K A R O L I I N A L A M B E R G T A LV I T I E : On etuoikeus vaieta sosiaalisessa mediassa. Se ei ollut vain hypoteettinen ajatus. Mikä tutkimuksessanne luetaan sosiaalisen median käyttämättömyydeksi. Osalle hiljaista tarkkailua ja ”lurkkaamista”. Akateemisen maailman johtajissa se näkyy niin, että he haluavat irtisanoutua somesta, sen viestintäkulttuurista ja näkyvyyden vaateesta. Jos ihminen tunnisti itsensä sosiaalisen median ei-käyttäjäksi tai digitaaliseksi irrottautujaksi, hän oli tervetullut mukaan. Ensimmäiset tuloksenne käsittelevät sosiaalisen median ulkopuolelle jättäytynyttä akateemista johtoa, siis yliopistojen dekaaneja ja rehtoreita, sekä maahanmuuttajia. Julkisessa puheessa oli painetta somenäkyvyyden kasvattamisesta. Kun ihminen on tietyssä asemassa, hän voi jättäytyä ulos. Saimme idean aikana, jolloin sosiaalisen median huippuhetki oli päällä. Tästä huolimatta nämä johtajat ovat todella vahvasti osallisina yhteiskunnan tärkeissä pöydissä. Heillä on vankat suhteet päätöksentekijöihin ja poliittisiin prosesseihin, mutta se tapahtuu somen ulkopuolella. 6 AVA A J A Teksti Oskari Onninen Kuvat Anna-Katri Hänninen M iksi halusitte juuri nyt tutkia sosiaalisen median ulkopuolella eläviä ihmisiä. Johtajat pärjäävät yhteiskunnassa hyvin ilman sosiaalista mediaa, maahanmuuttajat paljon huonommin, sanoo sosiaalisesta mediasta vetäytyneitä tutkiva apulaisprofessori Karoliina Lamberg-Talvitie
m a a l i s k u u 2 2 4 7
On myös vaikea sanoa, valuuko ilmiö ylhäältä alas vai tapahtuuko se kaikissa luokissa samanaikaisesti. Kun mietitään julkisten palveluiden avaamista ihmisille, niin ne totta kai ajatellaan aina vain digitaalisuuden kautta, vaikka puhe ei-digitaalisuudesta auttaisi todennäköisesti myös kehittämään digitalisoituvaa yhteiskuntaa parempaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan. Digitaalinen epätasa-arvo on ainakin nouseva kansainvälinen tutkimusala. Olemme miettineet myös, onko kulttuurinen pääoma oikeas taan kaikkea sitä, mikä ei liity someen. Jos kaikin tavoin sosiaalisesta mediasta irtisanoutuvat yliopistojohtajat pysyivät voimakkaasti osallisina yhteiskuntaan, maahanmuuttaja-aineistossa tulee hätkähdyttävästi esiin kuulumattomuus. Onko käymässä niin, että vähäosaiset pyrkivät pääsemään kiinni yhteiskunnalliseen normiin, josta eliitti jo koettaa irtautua. Ärsyttävä puhe siitä, että asiat ratkeavat ihmisiä opettamalla ja esteettömillä palveluilla tai medialukutaidolla, pitäisi kääntää ympäri. Ärsyttävä puhe siitä, että asiat ratkeavat ihmisiä opettamalla ja esteettömillä palveluilla tai medialukutaidolla, pitäisi kääntää ympäri. Mutta jos on vain yksi totuus digitaalisten ratkaisujen kaikkivoipaisuudesta, jää aina paljon katvealueita, missä on vaaransa.. Toistaiseksi tutkimus on keskittynyt lähinnä digitaalisuuteen ratkaisuna, joten työkalupakkia ei kauheasti ole. Yhteiskunnallisessa keskustelussa digitaalisuuden vaade on voimakas. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Onko tässä kyse siitä, että akateemisella eliitillä on tarpeeksi statusta ilman sosiaalista mediaakin. Vaikka he haluavat itse olla käyttämättä somea, käyttämättömyys ruokkii syvää ajatusta siitä, etteivät he voi kuulua yhteiskuntaan. Toisaalta voisi ajatella, että yliopiston pointti on osallistua oikeasti keskusteluun ja vaikuttaa asioihin, joita maailmassa tapahtuu. Nykyään yhä harvempi myöskään postaa julkisesti tai ystävilleen mitään. Sosiaaliseen mediaan liittyy ideaali tällaisesta yhteiskunnallisesta keskustelusta, mutta yliopistojen ja muiden organisaa tioiden julkaisema materiaali on enemmän PR-tyyppistä. Sen keräämiselle ja osoittamiselle on yhä hyvin vakiintuneet tavat. Ongelma asetetaan yksilötasolle ja yksilön ratkaistavaksi. Aiemmassa hankkeessa tutkimme digitaalisen arjen kokemuksia haavoittuvissa ryhmissä. He lähtivät tähän tutkimukseen hirveän helposti ja mielellään mukaan. Nuorelle polvelle on ehkä helpompi myöntää, että sosiaalisessa mediassa hiertää jokin. Varmasti en voi tietää, voimistuuko vetäytyminen, mutta aineistojen ja havaintojen pohjalta näyttäisi, että näin voi tapahtua. Ongelma ei siis ole se, ettei hän osaa käyttää verkkopankkia, vaan se, että yhteiskunta vaatii sen käyttöä. – K A R O L I I N A L A M B E R G T A LV I T I E Tämä tukee ajatusta, ettei sosiaalinen media ollutkaan julkisen keskustelun kreikkalaistyyppinen agora. Siitä halutaan sanoutua irti. Mediatutkija Kate Eichhorn on kirjoittanut sisältöpääomasta, content capital, joka on sosiaalisen median seuraajamääriä ja muuta valtaa, jolla moni kompensoi kulttuuristen ja aineellisten pääomiensa puutetta. Dataistuminen ja alustat päinvastoin moninkertaistavat haavoittuvuutta ja koettua epätasa-arvoa. He tiesivät, että on menossa vaalit, mutta eivät tienneet, kuka voisi auttaa heitä ja keskustella, ketä kannattaisi äänestää. Digitaalinen epätasa-arvo on ajateltu niin, ettei ole mahdollisuutta ja kykyjä osallistua digitaalisiin ympäristöihin. Keskustelun sijaan sillä tehdään brändiä näkyväksi. Ihminen voi arkielämässä sanoa rennosti olevansa someton, kun taas organisaation edustajana se on vaikeampaa. Syntyykö yhteiskuntaan eriarvoisuutta sen välille, ketkä hallitsevat digitaalisen arkensa ja ketkä eivät. Onko siihen sosiaalipoliittisia keinoja. En usko, että tätä pyörää pystytään kokonaan kääntämään. Optimistisesti ajattelisin, että nuoret eivät pidä ongelmana itseään vaan sosiaalista mediaa. Mutta tilanne on silti se, että heillä on vähemmän reittejä vaikuttamiseen ja kuulumiseen, ja totta kai jotain sille pitäisi voida tehdä. Juuri ajatus agorasta loistaa tietyssä mielessä poissaolollaan. Sen sijaan se pitäisi ajatella niin, ettei ole mahdollisuutta olla osallistumatta. Myös sosiaalisen median ulkopuolelle jääminen tuo näitä epätasa-arvoisuuksia esiin paremmin kuin aiemmin luultiin. Osaatko jo sanoa, eroavatko he jotenkin muista tutkimusryhmistä. Siinä korostui, miten monelta heistä puuttuvat nämä pääomat. Silloin kävi ilmi, että ihmisillä on hirveän voimakas halu irtautua somesta. Mitä maahanmuuttajien aineistosta löytyi. He pitävät siis itseään epäkelpoina. Haavoittuvia ryhmiä tutkiessamme olemme huomanneet, että he haluavat pysytellä alustoilla näkymättömissä mutta kokevat samalla sopimattomuutta yhteiskuntaan. Stereotyyppi digitalisaation häviäjästä on ollut mummo, jolta viedään pankkipalvelut. Nimenomaan. Haastattelujen aikaan oli kunnallisvaalit. Lähtien kielestä ja siitä, miten suomalainen kulttuuri toimii. Onko syntymässä luokkakuilu sen välille, kenen tarvitsee ja kenen ei tarvitse olla sosiaalisessa mediassa. Tämä ilmenee esimerkiksi korostuneena vaateena näkyä. En silti usko, että some olisi ratkaisu. Keskiluokka perinteisesti jäljittelee yläluokkaa. En siksi haluaisi ajatella, että haavoittuvien ryhmien pitäisi erityisesti pyrkiä sinne. Mutta kyllä hekin aineistomme mukaan yllättävät itsensä siitä, että ajantaju katoaa ja taas on selailtu neljä tuntia puhelinta. Tämä on tutkimuksemme ihan keskeinen kysymys. Eichhornin ajatus on minusta tosi relevantti, ja meidän havaintomme näyttävät vahvistavan sitä. Eliitti on selvästi päässyt pisteeseen, jossa se voi vetäytyä sosiaalisesta mediasta. Nimenomaan näin. Teette vastaavaa tutkimusta myös nuorista aikuisista
Katso parhaat kesätarjouksemme tjareborg.fi Tjareborg_0320_230x297_PMI_broad_Image.indd 1 Tjareborg_0320_230x297_PMI_broad_Image.indd 1 2024-02-21 16:40 2024-02-21 16:40. Entistäkin parempi Mallorca. Ensi kesänä parhaat lomahotellimme ovat entistäkin parempia. Varaa ja tunne miltä entistäkin parempi loma tuntuu. Valitse iki-ihanalla Mallorcalla esimerkiksi lapsiperheiden suosikkihotelli Sunwing Family Resorts tai rauhallinen Sunprime Hotels vain aikuisille
Puolisoni on meistä enemmän se, kenellä on esineitä, joilla on tunnearvoa. Viime syksynä hän kuitenkin ymmärsi muistoesineiden merkityksen. Kun kävimme isänäidin kodissa, otin sieltä muuVärikoodattua lähiövibaa Vasemmiston kansanedustajan ja valtuutetun Minja Koskelan kotona on tavaraa vain tarpeeseen. Meillä on tavaroita lähtökohtaisesti sen verran kuin niitä tarvitsee. Myöhemmin muistimme tämän ja päätimme käydä kuitenkin katsomassa. Silloin mietin, että ehkä voisi myös säilyttää asioita enemmän. 1 POL I I T T I N E N KO T I Sohva: ”Olohuoneen sohvannurkka on sellainen, mihin aina illalla tulen, kun kaikki hommat on tehty. Silloin ajattelimme, että tämä on väliaikaispaikka. Hallitus aikoo vähentää valtion tukemien vuokra-asuntojen tuotantoa ja palauttaa niiden tulorajat, lopettaa kokonaan asumisoikeusasuntojen tuotannon ja puolittaa asumisneuvonnan resurssit, millä vähennetään esimerkiksi asunnottomuutta. Kirjat oli aiemmin värikoodattu, kunnes lapsi teki omaa esteettistä valikointiaan niiden suhteen. Hän tykkää kaikesta kirjavasta. Syksyni oli aika surullinen, kun kaksi isovanhempaani menehtyivät, sekä äidinäiti että isänäiti. Kun lapsi syntyi, asunto kävi vähän pieneksi. Olen kotoisin Lahdesta Metsäkankaalta, ja tässä Hertsikanrannassa on vähän samaa lähiövibaa. Viime aikoina on mietityttänyt Helsingin asuntopolitiikka. tamia muistoja itselleni. ”. Tykkäsimme asunnon pohjasta ja tästä alueesta. Nyt emme halua lähteä täältä mihinkään. Nämä yhdistettyinä asumistukien leikkauksiin, niin pienituloisilla ei ole kohta enää varaa asua Helsingissä. Tämä on oma nurkkani.” A suimme aiemmin Toukolassa, se oli minun ja puolisoni ensimmäinen yhteinen koti. Jossain vaiheessa tuli tällainen meininki, että on kivaa, kun on värejä. En omista ajokorttia, eikä meillä ole autoa. Tuntui luontevalta, että uusi koti olisi metroradan varrella, sillä meidän pitää päästä liikkumaan julkisilla. Sitten katson jonkun A-studion. Kaikista absurdeinta on, että Helsingin pormestari on ollut mukana hallitusneuvotteluissa, ja lopputulos on Helsingin kannalta aivan katastrofaalinen. Se on tullut ehkä lapsen kautta. Teksti Hanna Parhaniemi Kuva Essi Lyytikäinen 3 H + K + S , 7 4 , 5 M ² , H E R T T O N I E M E N R A N T A , H E L S I N K I POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Olimme huomanneet tämän asunnon jo aiemmin, mutta sanoin silloin, ettei mennä edes katsomaan tuota
m a a l i s k u u 2 2 4 1 1 Viulu ”Olen taustaltani muusikko ja musiikinopettaja. Viulu on kulkenut aina muutoissa mukana siitä lähtien, kun sen sain.”
1 2 L U O N T O K A T O
Siksikin luontokadon torjunnan nähdään niin helposti jarruttavan yhteiskuntaa, erityisesti taloutta. Teollisen metsänhoidon malli edellyttää pyrkimystä mahdollisimman yksilajiseen puustoon ja sitä kautta vähäiseen biodiversiteettiiin. Tutkijana olen kiinnostunut näistä isoista linjoista: miksi luontokato ei saa ansaitsemaansa huomiota. Ympäristöpolitiikan tehtävä on tulkittu niin, että se hidastaa muiden, tärkeämpinä nähtyjen politiikan sektorien toimintaa. P olitiikka tuntuu kääntyvän hitaammin kuin muu yhteiskunta ympäristönsuojelun suuntaan. Siksi luontokadon ehkäisy tuntuu joskus kilpailevan poliittisesta huomiosta myös muiden ympäristöongelmien kanssa. Tämä johtuu siitä, että monet hallinnolliset rakenteet ja käytännöt ovat syntyneet aivan toiseen maailmaan – sellaiseen, jossa globaalit ympäristöongelmat eivät olleet alituisena uhkana. Luonnon monimuotoisuuden köyhtymisestä on tullut poliittinen kysymys myöhemmin kuin esimerkiksi saastumisesta tai ilmastonmuutoksesta. Niiden vaikutus maaja vesiekosysteemien monimuotoisuuteen on suuri, mutta niihin tunnutaan olevan haluttomia puuttumaan. m a a l i s k u u 2 2 4 P erinteistä politiikkaa voi kuvata junaksi. Luonnonsuojelu ja ympäristöpolitiikka on tässä kielikuvassa nähty poliittisen junan jarruvaununa. Yksi iso syy siihen, että luonnon monimuotoisuus jatkaa hupenemistaan, on että biodiversiteetistä on niin pitkään pyritty järjestelmällisesti eroon. Erityisesti tämä koskee biodiversiteettipolitiikkaa. Työskentelen nyt Suomen Akatemian rahoittamassa Biodiful -tutkimushankkeessa, jossa kartoitamme sitä, minLuonnon monimuotoisuuden köyhtyminen nähdään suurena ongelmana. On selvää, että tässä on käsillä todella suuri kulttuurinen ja rakenteellinen muutos. Metsäja maatalous ovat tässä tärkeässä asemassa. Silti sen hillintää hidastavat vanhasta maailmasta periytyvät poliittiset käytännöt, sanoo dosentti Sari Puustinen Turun yliopistosta. Siinä talouskasvu on veturi, joka kiskoo perässään muita politiikan osa-alueita. Biodiversiteetin ympärille ei ole myöskään vielä kehittynyt sellaista bisnestä kuin esimerkiksi päästökauppa on ilmastopolitiikassa. Luonnon köyhtyminen on äärimmäisen vakava ongelma, vaikka siihen on politiikassa herätty hitaasti. Aivan yhtä lailla maataloudessakin liian suuri monimuotoisuus vähentää tehokkuutta. S A R I P U U S T I N E N : Suomalaisten erityinen luontosuhde on väärinkäytetty myytti” ” 1 3 Teksti Mikko Pelttari Kuva Timo Pyykkö ” S E IT SE M Ä N P U H E E N VU O R O A LU ON TOK A DO N P Y S ÄY TT ÄM IS EST Ä OSA 6 POLITIIKKA
Olemme tehneet mahdollisista ohjauskeinoista laajan kyselyn, jossa oli mukana asiantuntijoita eri aloilta: erityisesti tutkijoita, mutta myös virkamiehiä, poliitikkoja, ympäristö toimijoita sekä yritysten ja etujärjestöjen edustajia. Oli huomion arvoista, että vastaajat olivat suhteellisen samaa mieltä siitä, minkälaiset ohjauskeinot olisivat kaikkein vaikuttavimpia, mutta hyväksyttävyys nähtiin hyvin eri tavoin riippuen siitä, mistä taustasta vastaajat tulivat. Suomalaisten erityinen metsäsuhde on myös väite, jota käytetään välineenä poliittisiin tarkoituksiin. Ensinnäkään metsänomistaja ei ole koskaan ollut vapaa tekemään metsilleen mitä haluaa. U sein sanotaan, että suomalaisilla on erityisen läheinen suhde luontoon. Tähän liittyy sekin, että vaikka Suomessa hellitään sellaista mielikuvaa, että ympäristöpolitiikkamme on maailman huippua, EU on meitä huomattavasti edellä ja rakentaa kauaskantoista suojelupolitiikkaa. Metsänomistaja ei ole myöskään vastuussa luonnon köyhtymisestä. Silti hänellä on esimerkiksi avohakkuilla oikeus hävittää ja aiheuttaa haittaa niille. Metsäteollisuus ylläpitää mielellään sellaista mielikuvaa, että Suomi ja suomalaiset hoitavat metsiään paremmin kuin muut, vaikka tämä ei pitäisikään paikkaansa. Moni rakas luontokohde on uhrattu talouden alttarille, koska meihin suomalaisiin on vahvasti iskostettu sellainen ajatus, että omistajan velvollisuus on käyttää metsäänsä omaksi ja yhteiskunnan taloudelliseksi hyödyksi. Puheista huolimatta Suomi pyrkii jatkuvasti EU-politiikassaan vesittämään tiukempaa ja ympäristöä huomioivampaa sääntelyä metsäja maatalousasioissa.. Nykyinen maaja metsätalousministeri Sari Essayah sanoi aloittaessaan ministerinä, että hänen tärkein tehtävänsä ministerinä on huolehtia yksityisomaisuuden suojasta. Tämä väite on parillakin tavalla ongelmallinen. Aiemmin on jotenkin tiedostamatta ajateltu, ettei sellaista voi surra, mitä ei juridisesti omista. Lähes jokaisella on oma sienimetsänsä, lampi, keto tai lähikallio, joka on tärkeä. Minä johdan tutkimuksen osahanketta, jossa tarkastellaan ympäristöpolitiikan ohjauskeinojen vaikuttavuutta ja hyväksyttävyyttä. Moni suomalainen liikkuu luonnossa, arvostaa järviä ja metsiä ja maisemaa. Sanotaan, että metsänomistajalla täytyy olla oikeus tehdä metsällään, mitä haluaa – mutta näin sanotaan pääasiassa silloin, kun oikeutta avohakkuisiin halutaan rajoittaa. On hyvä, että viime aikoina on puhuttu tutkimuksessa myös psykologisesta omistajuudesta ja ympäristösurusta eli siitä, että katoavasta luonnosta voi tuntea surua. kälaista luontoa kunnioittava johtajuus ja politiikka voisi olla. Metsätaloudelle ja avohakkuille vaihtoehtoiset tavat suh tautua metsään aiheuttavat helposti sosiaalista painetta ja jopa häpeää, vaikka kulttuurinen muutos onkin käynnissä. Se pitääkin paikkansa yksilötasolla. Tämä perintö on vallassa edelleen, vaikka metsäsektorin taloudellinen merkitys onkin vuosikymmenten aikana pienentynyt. Vuoteen 2014 asti muu kuin jaksollisuuteen eli avohakkuisiin perustuva metsätalous ei ole ollut sallittua, ja metsätaloutta on viimeistään 1950-luvulta lähtien määrätietoisesti ohjattu vastaamaan erityisesti selluteollisuuden tarpeisiin. 1 4 L U O N T O K A T O Puheista huolimatta Suomi pyrkii jatkuvasti EU-politiikassaan vesittämään tiukempaa ja ympäristöä huomioivampaa sääntelyä metsäja maatalousasioissa. Metsänomistaja omistaa maapohjan ja puuston, mutta hän ei omista marjoja, eläimiä eikä ympäröiviä vesistöjä. Toinen huomio liittyy vastuuseen. Yksi suurimmista haasteista luonnonsuojelussa on vahva sitoutuminen yksityisen omistusoikeuden pyhyyteen. Kertomus erityisestä metsäsuhteesta legitimoi sellaista toimintaa, mitä ei tulisi enää harjoittaa
Suojelu ei tästä syystä koske riittävän laajoja kokonaisuuksia. Jos saisin ottaa heti jonkun metsäluonnon köyhtymistä ehkäisevän ohjauskeinon käyttöön, niin haluaisin voimaan sitovat, metsänomistajien ja viranomaisten yhdessä laatimat aluekohtaiset suojelusuunnitelmat. Se on yhtä lailla tärkeää metsäpolitiikan ohjauksessa kuin kaupunkisuunnittelussakin. Tällöin voitaisiin suojella riittävän suuria ja luontoarvoiltaan merkittävimpiä eko systeemejä ja kompensoida menetykset metsänomistajille joko rahallisesti tai korvaavilla metsäaloilla.” Miten luontokato pysäytetään seitsemässä vuodessa. 1 5 m a a l i s k u u 2 2 4 V aikka tutkinkin nykyisin metsäpolitiikkaa, olen tehnyt pitkään yhdyskuntasuunnittelun ja kaupunkien tutkimusta. Näen, että tällä hetkellä käydään laajaa keskustelua siitä, miten luonnon monimuotoisuus voidaan ottaa huomioon myös kaupungeissa. Montrealissa joulukuussa 2022 solmitun YK:n Kunmingin–Montrealin biodiversiteettisopimuksen tavoitteena on pysäyttää luontokato seitsemässä vuodessa, vuoteen 2030 mennessä. Sopimuksen päämääränä on luonnon monimuotoisuuden suojelu sekä lajien ja elinympäristöjen tilan parantaminen maalla ja vesistöissä, luonnon kestävän käytön edistäminen sekä geenivarojen käytöstä saatavien hyötyjen oikeudenmukainen jako. Olen hyvin huolissani siitä, että luontopolitiikka ei ota huomioon kokonaiskuvaa ja nojaa liikaa vapaaehtoisuuteen. Viime vuosien työskentely monitieteisessä tutkimushankkeessa on opettanut minulle, että biologeja ja muita luonnontieteilijöitä pitää kuunnella koko ajan. Niitä ovat esimerkiksi suojelualueiden määrän kasvattaminen maailmanlaajuisesti 30 prosenttiin, heikentyneiden elinympäristöjen ennallistamisen nostaminen 30 prosenttiin sekä kehittyville maille suunnatun, luonnon monimuotoisuutta tukevan rahoituksen kasvattaminen vähintään 30 miljardiin dollariin vuosittain vuoteen 2030 mennessä. Sopimuksessa on määritelty 23 tavoitetta toimille vuoteen 2030 mennessä. Tässäkin kamppailussa määritellään uudelleen vanhoja ajattelumalleja. Globaalisti noin miljoona lajia on vaarassa hävitä sukupuuttoon. Sarjassa seitsemän asiantuntijaa kertoo, miten luontokadon pysäyttäminen seitsemässä vuodessa onnistuu ja mitä siihen vaaditaan.. Ympäristöpolitiikassa keskitytään pistemäisesti suuriin teollisuuslaitoksiin ja niiden sääntelyyn, mutta yksityisten metsänomistajien tekemien toimien yhteisvaikutusta ei tahdota nähdä kokonaisuutena. Tiiviiseen kaupunkirakenteeseen luottava urbanisaatio-ideologia voi olla ilmastonäkökulmasta osin perusteltu, mutta Suomen suurissa kaupungeissa käydään kovia kiistoja metsien ja muun lähiluonnon säilyt tämisen puolesta. Faktojen ja tieteellisen tiedon biodiversiteetistä pitää olla tärkeässä roolissa. Suomen metsistä merkittävä osa on yksityisomistuksessa, ja metsänomistajia on noin 600 000. Meneillään on kuudes sukupuuttoaalto, jonka keskeinen aiheuttaja on tutkijoiden mukaan ihminen
1 6 K O L U M N I P oliittista keskustelua ja uutisointia dominoi puhe rahan riittävyydestä, uusista leikkauksista ja työtuntien lisäämisestä. Minusta pikemminkin vaikuttaa, että nykyiseen talousjärjestelmään tarrautuminen alkaa vaatia yhä radikaalimpia tekoja. Vitsi ”leikkaus onnistui, potilas kuoli” on lakannut naurattamasta. Vaurautta on enemmän kuin koskaan, mutta varallisuuden jakaminen olisi aivan kreisiradikaalia. Koska tokihan on realistisempaa pakottaa miljardi ihmistä pakoon kodeistaan, siirtää nousevan vedenpinnan tuhoama valtio metaversumiin tai kokeilla täyttää ilmakehä auringonsäteilyä vaimentavalla aineella kun ryhtyä niin äärimmäiseen puuhaan kuin talousjärjestelmän muuttamiseen. Nykyään kysymys on muodossa ”mistä leikkaisit”. talouskasvu on kotimaan julkisessa keskustelussa niin vastaansanomaton tavoite, ettei sen hinnasta tai varjopuolista voi puhua. Kun presidentti Sauli Niinistö helmikuussa avasi valtiopäivät, linjasi hän Suomessa sakkaavan ”pahasti ja pysyvästi”. Hyvinvointi, työpaikat ja eläkkeet on rakennettu ikuisena jatkuvan talouskasvun varaan. Huoli hirmuhallinnosta oli herännyt ympäristötieteen professori Jason Hickelin tieteellisestä artikkelista ja sen ”radikaaleista” toimenpide-ehdotuksista. En myöskään kuullut presidenttipaneeleissa tentattavan, mitä ehdokkaat ajattelevat nykytilanteesta, jossa talouskasvu on tekemässä maapallosta elinkelvottoman. Soisin taloustoimittajien kysyvän ministereiltä, valtionvarainministeriön pomoilta ja Suomen Pankista, miten varaudutaan siihen, jos kasvu ei koskaan palaa sille uralle, jonka varaan kaikki on rakennettu. Artikkelissa tutkijat esittivät luksuskulutuksen, aseteollisuuden ja lihateollisuuden vähentämistä, tuloerojen tasaamista ja ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin asettamista politiikan päämääräksi. Nyt talous ei ole enää yli 15 vuoteen kasvanut vaadittuun tahtiin. RIIKKA SUOMINEN on ilmastoon erikoistunut toimittaja.. Kasva ja kuole, vaatii talous RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I Jos joku edes kansainvälisessä tutkimuksessa niin rohkeaa tehdä, voi hänet leimata verenhimoiseksi terroristiksi. Se on ongelma, joka riivaa isoa osaa läntistä maailmaa. Hiilamo vertasi vihreää kasvua kohtaan esitettyä kritiikkiä Kambodzhassa hirmuhallinneisiin punakhmereihin. Kiinnostaisi kuulla, millainen on se valoisa tulevaisuus, joka odottaa, kun säästökuuri on toteutettu. Todella paljon helpompaa on panna Suomessa vanhukset robottien hoivaan, päiväkotilapset kieltä osaamattomien vierastyöntekijöiden hoteisiin ja pohtia, miten viimesijaisen sosiaaliturvan voi evätä. Planeetta on rajallinen. Talous ei kasva tarpeeksi nopeasti. Talouslehti Financial Timesin mukaan EU-tason päättäjät ovat valmiimpia pohtimaan kasvutalouden ongelmia kuin vielä viisi vuotta sitten. vielä pahemmin pitää päättäjien vääntäytyä solmuun, kun planeetan rajat alkavat tulla vastaan. Näistä visioista ei puutu uhkarohkeutta tai mielikuvitusta. Jos ja kun sen tarjoamat luonnonresurssit loppuvat, loppuu ruoka – ja samassa toki myös talouskasvu. Hämmästyttävän syvä on usko kasvutalouteen luonnonlakina, jos tällaisia ehdotuksia planeetan säästämiseksi pitää äärimmäisinä. vielä paljon kohtalokkaampi ongelma on, että jatkuva kasvutalous on nopeasti tuhoamassa elinolot maapallolla. Näin käsittämättömän väitteen esitti professori Heikki Hiilamo loppuvuodesta Ylen kolumnissa. Kolumni käsitteli sitä, tulisiko talouskasvusta luopua ilmastonmuutoksen vuoksi. Keskustelu voi kuulostaa yllättävältä suomalaista talousjournalismia seuraavalle. Kestävyystieteiden, ja osin taloustieteidenkin, parissa nykyjärjestelmää on alettu kyseenalaistaa. En nähnyt täällä edes pientä uutista esimerkiksi siitä, että toukokuussa europarlamenttiin kokoontui 7 000 poliitikkoa, tutkijaa ja kansalaisvaikuttajaa pohtimaan kasvun jälkeistä yhteiskuntaa
Uudistunut Trendi tarjoaa enemmän digisisältöä: luvassa inspiroivia kauneusilmiöitä, laadukkaita kosmetiikkatestejä ja fiksua puhetta niin työelämästä, rahasta kuin elämästä. Trendin sisäpiiri on nyt auki – liity viisaiden naisten seuraan! LIITY NYT: TRENDI.FI Kun liityt Trendin sisäpiiriin, saat joka viikko inspiroivia uutiskirjeitä ilmaiseksi – ja kuulet ensimmäisten joukossa uusista videoista, podcasteista ja jutuista. Digi-Trendi-ilmoitus 23 Digi-Trendi-ilmoitus 23 16.2.2024 8.08 16.2.2024 8.08
1 8
Teksti Laura Myllymäki Kuvat Antti Raatikainen Tyyli Suvi Poutiainen Meikki ja hiukset Hanna Valjakka m a a l i s k u u 2 2 4 1 9. Kävi ilmi, että mitään suurta yhteistä kertomusta ei ollut olemassakaan. YSTÄVÄT HÄMÄRÄN JÄLKEEN Käsikirjoittaja Anna Brotkin ja ohjaaja Juho Mantere kirjoittivat näytelmän laman lapsista
Jotkut kaverit asuivat isoissa omakotitaloissa, mutta Annasta ei koskaan tuntunut siltä, että hänen lähiönsä olisi ollut jotenkin surkea. Hän seisoo entisen kotinsa peilijäisellä pihalla, ja muistoja tulvii hänen mieleensä. Vehkoja on Annan valinta. 2 Y leensä Anna ajoi. Seurannasta tiedetään, että se, mitä perheissä tapahtui lapsena ja nuorena, vaikutti myös myöhempään elämään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen syntymäkohortti 1987 -pitkittäistutkimus on seurannut viranomaisrekisterien avulla kaikkia kyseisenä vuonna syntyneitä ihmisiä. He ovat harvinaislaatuista vuosikertaa, sillä sinä vuonna syntyneistä suomalaisista tiedetään verrattain paljon. He ovat saaneet etukäteen tehtäväkseen miettiä, mitkä ovat heille paikkoja, joista olisi jäänyt käteen jokin ydinkokemus. Mutta yhtä lailla Anna piti Barbeista ja kirjoitti niistä tarinoita vihkoihinsa. Isoveljen perintönä Anna luki lapsena sarjakuvia Bert-kirjoja, jotka kertoivat ensimmäisistä siemensyöksyistä, finneistä, tytöistä ja ylipäänsä ”seksijutuista”. Uuteen nousuun on hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Q:n taiteellisena johtajana. Sillä tavalla Annan ja Juhon ystävyys toimii. Anna valitsi musiikin. Kuinkas muutenkaan, sillä sieltä käsikirjoittajien omat muistot ovat peräisin. Viimeksi Anna on käynyt täällä ehkä noin 15 vuotta sitten. Annan isä oli autoliikkeen korjaamopäällikkö, äiti töissä Telen asiakaspalvelussa. Anna on ajanut myös tänä tammikuisena tiistai aamuna Helsingistä Hyvinkäälle. Anna on tietenkin Anna Brotkin, käsikirjoittaja, joka tunnetaan parhaiten Ylellä esitetystä Aikuiset-komediasarjasta. Sitä paitsi Anna on hyvä kuski. Anna ja Juho syntyivät Hyvinkäällä vuonna 1987. Oikeestihan niitä ei oo ollut varmaan mitenkään hirveen usein vaan kerran vuodessa”, Anna sanoo. Tossa grillattiin makkaraa ja varmaan aikuiset joi jotain kaljaa ja lapset jotain pillimehua ja tehtiin yhdessä jotain, kunnostettiin roskakatosta tai haravoitiin. Näytelmä kertoo 1990-luvusta ja lamasta lapsen silmin, mutta siinä on myös paljon Hyvinkäätä. Nyt toden totta maistuisi makkara, päättyi eräs Annan Barbie-tarinoista. Ja vaikka olisi tullut millaisesta perheestä, vuonna 1987 syntyneillä lapsilla oli yksi suuri yhteinen nimittäjä: he elivät lapsuutensa keskeiset vuodet lama-Suomessa. Päinvastoin se oli maailman hienoin paikka. Juho on paitsi ohjaaja myös Annan ystävä ja Q-teatterin taiteellinen johtaja. Oli ihan parasta vain ajella ja puhua taiteesta, elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta. Kun Annan perhe 1990-luvun lopulla muutti pois talosta, Anna protestoi. Hän ja Juho Mantere ovat käsikirjoittaneet yhdessä Q-teatterille näytelmän nimeltä Uuteen nousuun – laman lasten elämä ja teot. Vehkojan lähiön asukasparkkipaikka on liukas ja loskainen, suojasään kylmät vesipisarat tekevät sormista kohmeiset, mutta Annan ja Juhon on nyt astuttava autosta ulos, sillä on mentävä asiaan. KASKENTIE ”Must meil oli aina pihatalkoot. Niin myös Anna ja Juho. Siinä vanha kaveriporukka kokoontuu entisen koulunsa juhlasaliin, mistä seuraa erilaisia asioita. Hän tuli iltakävelylle vanhan kotinsa pihalle ja katseli asuntoa surumielisen näköisenä.. Hoidossa Anna kävi naapurirapun perhepäivähoitajalla, ja pihassa pyöri muutenkin paljon lapsia. Siksi Juho ja Anna ovat saapuneet Vehkojan lähiöön. Juho istui pelkääjän paikalla, jutteli ja kuunteli vuoron perään. Niin Anna ainakin muistaa. Viimeisin koosteraportti löydöksistä on vuodelta 2016
m a a l i s k u u 2 2 4 2 1 ”Sitten mä leikin tuolla partsilla”, Anna sanoo ja viittoo. Anna on luonut itselleen identiteetin, jossa Vehkojan lähiöllä on suuri roolinsa: kun ei ollut prameita puitteita, mieli kuvituksella oli tilaa kehittyä niin hyväksi kuin se nyt on. Työttömyysaste huiteli 16,9:ssä. ”Kun alotettiin tää projekti, Anna oli et ’ku 90luku oli niin ihanaa ja sillon oli vaan kivoja juttuja ja kaikki on ollut vaan niin täydellistä’, ja sit mul on niinku täysin [päinvastainen kokemus]…” ”Niin se on loistavaa.” K un Suomen markka devalvoitiin marraskuussa 1991, Anna ja Juho olivat neljävuotiaita. Ja sitten hän kirjoitti. Anna kävi viulu tunneilla ja lauloi kuorossa. Esko Aho ja Iiro Viinanen olivat vakavailmeisiä setiä, jotka vilahte livat television uutislähetyksissä. Kun Anna ja Juho menivät kouluun vuonna 1994, Suomi oli syvässä lamassa. Vaikka perhe ei mat kustellut ulkomaille, köyhiä he eivät olleet. Tuon taivaallista Anna ja Juho eivät kriisistä ymmärtäneet. Hän hakee katse kontaktia Juhoon, joka pyörittelee päätään. ”Vituttaaks sua?” hän kysyy Juholta ja hymyilee. Äiti ja isä saivat pitää työpaikkansa. Siitä ajasta kollektiiviseen muistiin jäivät tarinat puolitetuista pyyhe. Annan perheeseen lama ei iskenyt lohduttomalla voimalla. ”Niin, kyllä mulla silleen päällisin puolin oli onnellinen lap suus”, Anna sanoo sitten. Olemme kiertäneet talon toiselle puolelle lähelle roskakatosta. ”Siitä on semmonen kuvakin. Et mun ihailijat on tuolla alhaalla, ja mä esiinnyn tuolla parvekkeella”, Anna sanoo ja nauraa. ”Ei ku mua vaan naurattaa meijän dynamiikka”, Juho sanoo. Mulla oli semmonen ihme johto, jatkojohto, ja mä leikin että se oli mun mikrofoni.” ”Sitten mä seisoin jollain korokkeella ja leikin et toi on mun joku lava
”Ettei elä sitten sellaisessa illuusiossa”, hän sanoo. Sit kun rupes aikuisen silmin 36vuotiaana lukea sen ajan leh tiä ja kirjoja ja katsoa Tuttu Juttu Show pätkiä, niin yhtäkkiä tajus ja muisti, ettei se niin kivaa aikaa ollutkaan”, Anna sanoo. Koulumenestyksellä taas oli yhteytensä siihen, jatkoiko nuori opiskelua. Vuoden 2016 koontiraportissa kerrotaan, että 14 prosenttia ikä luokasta ei ollut suorittanut mitään tutkintoa yhdeksän vuotta perus koulun päättymisen jälkeen. Ehkä 36vuotiaana on ihan terveellistä kohdata ne asiat, jotka eivät ole menneet hyvin. Sen sijaan Juho kirjoitti naiivisti, romanttisesti ja tulevaisuus uskoisesti. Studioyleisö nau roi, pianomusiikki soi. Neu vostoliitto kummitteli maantiedon kirjoissa, vaikka se oli jo romahtanut. Tilastoista tiedetään, että vuonna 1987 syntyneillä tytöillä on mennyt paremmin kuin pojilla. Näytelmää kirjoittaessaan Anna alkoi ajatella toisin. Ehkä aina ei olekaan syytä nähdä maailmaa vaaleanpunaisten lins sien läpi. ”Mul oli ihana ja nostalginen muisto, että ysärillä oli ihanaa. Kun pintaa raaputti, girl powerin vuosikymmenestä alkoi paljastua ikäviä asioita. Kun Anna ja Juho alkoivat kirjoittaa näytelmäänsä noin vuosi sitten, he palasivat paitsi Hyvinkäälle myös arkistoihin. Kävikin niin, että komediaan erikoistunut Anna kirjoitti näytelmään synkkiä, angstisia ja raakojakin kohtauksia. 2000luvun alun Tuttu Juttu Show’n juhlajaksossa vieraana olleelta mieheltä kysyttiin, lyökö hän vaimoaan nyrkillä, kämmenellä vai ällikällä. Samana vuonna Suomessa järjestettiin kansan äänestys EUjäsenyydestä. Esimerkiksi naisista ja miehistä puhut tiin häiritsevällä tavalla. THL:n kohorttitutkimuksen yksi keskeisimmistä havainnoista liittyy koulumenestykseen: peruskoulun päättötodistusten arvosanojen perusteella tytöt menestyivät koulussa poikia paremmin. Oli vähintään yllättävää, että kirjoitustyö jakautui juuri näin.. 2 2 kumeista ja rankasti kierrätetyistä oppimateriaaleista
”Ne on niin hulluja ne keskustelut, kun me puhutaan niin kun aivan eri perheestä. Juho, perheen iltatähti, eli erilaisen lapsuuden kuin hänen kolme sisarustaan, joihin Juholla on yli kymmenen vuoden ikäero. THL:n kohortti tutkimuksesta tiedetään, että 38 prosentilla vuonna 1987 syntyneistä oli vanhempi, joka sai toimeentulotukea vuo sien 1987–2008 välillä. Näin Juho puhuu, kun saavumme autolla hänen lapsuu denmaisemiinsa Ridasjärvelle, reilun 15 minuutin ajomatkan päähän Hyvinkään keskustasta. THL:n vuoden 2016 koosteraportin suosituksissa todetaan erikseen sekin, että lamaajan säästömentaliteetti jäi kun nissa päälle näihin päiviin asti. Juhon äiti ja isä olivat molemmat töissä pankkialalla, mutta kriisin myötä Juhon isä sai pankista potkut. ”Mulle se on ydinkokemus”, Juho sanoo. ”Se on jotenkin niin käsittämätöntä, että kaiken sen paskan keskellä ihmiset yhdisti voimansa ja tuli tänne harrastamaan.” Teatteri oli myös eskapismia, sillä kotona oli vaikeaa. Lehmät katosivat pelloilta, ihmisiltä lähtivät työt. Mutta oli isän kotiin jäämisellä toinenkin puolensa. Ehkä 300paikkainen”, Juho viittoo. Seuraavana vuonna kesäteatterissa esitettiin Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla. Punainen puutalo on kuin Peppi Pitkätossun Huvikumpu, hyväkuntoinen vuonna 1911 rakennettu vanhus. Siitä Juho on puhunut paljon isosiskojensa kanssa. Kun ”KAIKEN SEN PASKAN KESKELLÄ IHMISET YHDISTI VOIMANSA JA TULI TÄNNE HARRASTAMAAN.”. Sillä tavalla Juho kasvoi kiinni teatterin maailmaan ja ennen kaikkea sen tiiviiseen yhteisöön. Erityisesti supistukset näkyi vät äitiys ja lastenneuvoloissa sekä kouluterveydenhuollossa. Kokemukset on niin erilaiset, että vaikka me ollaan asuttu samassa perheessä ja käyty läpi samat asiat, niin se ikäero tekee sen että ne ydinkokemukset on tosi erilaiset.” Vaikka Juhosta tuntui yksinäiseltä, ainoa hän ei ollut, sillä lama vaikutti tuhansiin suomalaisiin perheisiin. m a a l i s k u u 2 2 4 2 3 NUORISOSEURANTALO PÄIVÖLÄ Kuoleman tuuli puhalsi koko vitun kylän yli. 1980luvulla perheessä oli ollut aivan eri tavalla rahaa. Juho kertoo, että nyt jo edesmennyt isä ei oikein siitä toipunut vaan jäi työelämästä kotiin. Nuorisoseurantalosta kurjaa historiaa ei voi päätellä. Väestötasolla se näkyi esimerkiksi niin, että niissä perheissä, joissa vanhempi ei saanut toimeentulo tukea, lapset saivat useammin yli yhdeksän ja harvemmin alle seitsemän arvosanoja koulussa. Juho alkoi jo leikkiikäisenä käydä äitinsä kanssa iltaisin teatterilla. Hän puvusti, näytteli, myi lippuja, teki kaikkea mahdollista. Äiti oli teatterin ”puuhanainen”, tai tuottaja tai toi minnanjohtaja, niin kuin nykyään sanottaisiin. Kyläläiset perustivat nuorisoseuralle oman teatterin, teat teri Päivölän, vuonna 1991. Juho johdat taa meidät talon takapihalle, josta aukeaa pittoreski maalais maisema: lumista peltoa, vähän metsää reunoilla ja horison tissa Juhon lapsuudenkoti. Sitä teki Juhon arvion mukaan ”ainakin 150 ihmistä”, kun kyläläisiä yhteensä oli noin parisataa. ”Tossa oli semmoinen valtava nouseva katsomo
Oli tapahtunut niin brutaaleja asioita. Ja mä luulen, että isä oli sellainen oman elämänsä John Wayne. Kaikkein raainta kiusaaminen oli yläasteella. Juho sen sijaan jäi vielä lukion jälkeen hetkeksi Hyvin”VITTU TÄLLASESSA KYLÄSSÄ LIHAVA POIKA, NIIN VITTU NO CHANCE.”. Sen jälkeen he tekivät useita näytelmiä, joita esitettiin milloin missäkin Hyvinkäällä. Treeneihin tuotiin sohva, koska uuden näytelmän miljöönä on koulu. Yhdessä he katsoivat paljon elokuvia, Juho ja isä. Anna ja Juho eivät tunteneet toisiaan lapsina. Juhon kaveriporukassa tehtiin musiikkia, soitettiin bändissä ja ihan vain hengailtiin. He tutustuivat vasta teini-iässä, kun Juho alkoi seurustella Annan hyvän ystävän kanssa. Suuntaamme siis sinne. Annasta se oli ihanaa, vastaavaa isoa kaveriporukkaa hänellä ei ollut aiemmin ollut. Hän oli tullut tyrmätyksi eikä ollut pystynyt puolustautumaan miehekkäästi kuin John Wayne. ”Nii. Sitten harjoituksissa puhuttiin siitä, että onko kouluissa muka sohvia. Taide ja sivistys olivat arvoja sinänsä. Juho tilaa pienen oluen. ”Sanoin sit faijalle, et mä en pysty menee kouluun. Se oli kuin Pariisi tai New York, joista hän haaveili. He eivät edes muista, kuinka paljon näytelmiä oli yhteensä. Jos miettii, millaisia arvoja vaikka kokoomus nyt ajaa, niin se on tosi kaukana. Ajat on muuttuneet niin täysin.” Juholle isä oli elämää suurempi henkilö, poleeminen ja väittelyitä rakastava ihminen, jonka perusasetuksena oli rakastaa taidetta. ”Vittu tällasessa kylässä lihava poika, niin vittu no chance. Juholle selvisi, että sivistys oli siihen aikaan käypää valuuttaa pankkimaailmassa. Juholle ja Annalle ei tule Hyvinkäältä oikein muuta mieleen kuin keskustan konditoria, josta saa myös ruokaa. ”Meillä oli sellainen vaihtoehtotyyppien identiteetti. ”Se oli aika silleen klassinen kamarinäytelmä”, Anna sanoo. Kahvilassa syötiin kana-feta-salaattia ja juotiin erikois kahveja, tuhlattiin ensimmäisiä omia rahoja koulun jälkeiseen nälkään. Viimein syödään. Juhon esimerkistä Annakin liittyi nuorisoteatteriin. Juho huomasi matkaavansa ajassa taaksepäin: ”Mut on hakattu tajuttomaks siel koulussa, ja sit mä oon heränny opettajanhuoneen sohvalta. Pian he tekivät yhdessä ensimmäisen yhteisen näytelmänsä Fly Me to the Moonin. Sekä Anna että Juho valitsevat uuniperunan lounaaksi, Anna juustolla, Juho tonnikalalla. Hän lähtikin pois, ensin lukioikäisenä vaihtoon Ranskaan ja myöhemmin Belgiaan. Olin ihan varma, että nyt tulee ihan vitunmoinen sota.” ”Sit faija oli: Nyt sä ymmärrät, mikä voima taiteella voi olla.” Juhon isä oli sivistysporvari, joka keräsi ja suojeli taidetta. He olivat noin 16-vuotiaita, eivät enää lapsia mutta eivät vielä aikuisiakaan. ”Todellakin”, Juho komppaa. Sitä elämänasennetta Juho omaksui häneltä, eikä se tavallaan ollut ihme. Kuului työhön osata keskustella kulttuurista, taiteesta, elokuvista. Mulle kirjallisuus, pelit ja toiseen maailmaan sukeltaminen on ollut tärkeää.” Juhoa kiusattiin koulussa. Vielä tänäkin päivänä hän saattaa yhtäkkiä muistaa millaista se oli. Se oli alkua hyväksi havaitulle reseptille: Anna käsikirjoitti, Juho ohjasi. Ja sit se oma kokemus on ollut se, että munkin pitää olla.” Pitkään Juho oli katkera kaikesta siitä, mitä kiusaaminen hänelle teki. Viime vuosina hän on halunnut luopua katkeruudesta. Annalle konditorian kuppila edusti yläkoulussa ja lukiossa suurta maailmaa. ”Sitten sivistyksen kulku pankeissa loppui. Useita kymmeniä niitä varmuudella oli. Ajateltiin, että se vähä, mitä täällä tehdään, on jotenkin tylsää ja keskinkertaista ja keskiluokkaista. Anna ajatteli aina, että hän kuului suureen maailmaan, että hän vain sattui syntymään Hyvinkäälle. Aivan erityisen paljon isä rakasti elokuvia. Tarina oli niin hurja pienelle pojalle, ettei Juho kyennyt menemään seuraavana päivänä kouluun. ”Me katottiin vitusti länkkäreitä, joiden maailmankuva oli aika raju. 2 4 töitä ei ollut, isä ehti olla Juhon kanssa. Että on edelleenkin kiusattu.” O n aika valita lounaspaikka. Kun Juho kirjoitti Annan kanssa uutta näytelmää, hän otti yhteyttä isänsä entisiin työkavereihin. Oli niin outoa herätä sieltä.” Juholle hakatuksi tulemiseen liittyi lapsena ennen kaikkea häpeää. ”Ja nyt mä en halua kuulostaa jeesukselta, mut tajusin, et jos valitsen aina kertoa itsestäni uhrina, niin huomaan, että se alkaa tuottaa vähän semmoista niin kuin… uhriutumista. Se maailmankuva keikahti hetkessä ympäri. Vähän tämmönen Tennessee Williams”, Juho jatkaa. Ikävistä asioista ei pidä rakentaa identiteettiään, siitäkin uusi näytelmä Juhon mielestä kertoo. Viimeksi niin kävi harjoituksissa Q-teatterilla. Ja me teimme omasta mielestämme rajua ja anarkistista”, Anna sanoo. Tämä tuli siitä sohvasta mieleen. Kerran Juho katsoi yksin Kauriinmetsästäjä-elokuvan
m a a l i s k u u 2 2 4 2 5
Mihin Anna ja Juho oikein olisivat päätyneet ilman Hyvin käätä. Eikö sellainen olisi tyypillinen millenniaalikokemus, potea alem muuskompleksia milloin missäkin tilanteessa. Hän ajat telee, että vallalla oleva taidekäsitys on kyynisen ajan muo vaama. Asiat yleensä järjestyivät. Siinä teatteri kilpistyy joko viihteeksi tai älylliseksi haasteluksi: on vain aivottomia musikaaleja tai sitten kylmän älyllistä teatteria, jossa selitetään asioita ilmastonmuutok sesta tai vastaavasta. Yhtäkkiä ympärillä oli ihmi siä, joiden lapset tai puolisot olivat alalla tai vaikka televisio kanavilla töissä. 2 6 käälle, niin kiinni hän oli jo silloin teatterin tekemisessä koti kaupungissaan. Sen sijaan Juho tuntee kitkaa toisesta asiasta. Oli vain näkökulmia. Kun Anna pääsi opiskelemaan käsikirjoittamista Taide teolliseen korkeakouluun, hän ymmärsi, että oli sellaisia asioita kuin teatteri ja näyttelijäsuvut. Sitä he ovat molemmat pohtineet. Kun asiaa miettii syvällisesti, Hyvinkää on antanut heille todella paljon. Toisin olisi voinut käydä, jos he olisivat sattuneet syntymään Helsingissä. ”Ja mä olin kirjoit tanut jo joku vitun 30 näytelmää.” ”Mulla on aika sama. Suuri kertomus laman lasten yhdenmukaisesta sukupolvikokemuksesta oli siis virheellinen.. Kun Juholla ja Annalla oli näytelmä, jonka he halusivat esittää jossain, ei tarvinnut kuin soittaa tutulle tyy pille kaupungin kulttuuritoimeen ja selvittää, missä näytel mää voisi esittää. ”Teatteritaide parhaimmillaan on niinku liikettä älyn ja emootion välillä. ”Mä luulen, että mä oon ehkä säästynyt vähän siltä alem muuskompleksilta sen takia, että mä olin jo kaksikymmentä viisi kun mä pääsin Taikkiin”, Anna sanoo. Se on niin kauniilla tavalla pyhä, pyhä asia”, Juho jatkaa. En mä koe mitään alemmuuskomplek sia. Tai siis miks kokisinkaan?” Juho sanoo. Ja jotenkin mulla on sellanen fiilis, että sitä näkee nykyään aika harvoin.” Kun Anna ja Juho työstivät uutta näytelmää, yksi keskei nen havainto oli, ettei ole mitään yhtä lamakokemusta. Olisi voinut käydä niinkin, että pikkukaupungin kasvatista tulee altavastaaja, joka häpeää Hyvinkäätaustaansa. ”Täst on aivan hirveetä puhua ääneen, mut mulle teatteri on jotenkin pyhä asia. Oli erilaisia lapsuuksia, erilaisia perheitä ja siksi myös erilaisia kokemuksia lamasta
Hänkin pitää ironiasta tyylikeinona, mutta silti hän haluaa välttää turhaa ironiaa. Joukossa on niin ikään vanha valokuva Diandra Floresista, hyvinkääläinen julkkis hänkin. ”Se oli meille iso juttu, että oltiin Nytliitteessä”, Anna sanoo ja nauraa. ”Että siihen ei liity mitään, että halutaan väittää jotain vaan että ollaan jonkun asian äärellä niinku yhessä”, Juho sanoo. Se oli kuitenkin tuhoisaa, nihilististä. Väitän, että osa sun ikäisistä miehistä ei vaan osaa sanoa sitä sanaa ilman jotain hirveetä ironiaa.” Juho näyttää mietteliäältä. Raken nuksen yläkerrassa on kuulemma jenkkiautoja säilytyksessä, sillä rakennuksen omistaa jenkkiautoyhdistys. Meidät ottaa vastaan Heikki Huotari, Juhon ja Annan musiikki ja teatteripiirien nuoruudenkaveri, joka edelleen vuokraa studioita ja vastaa niiden kunnosta. Mä en oo käynyt täällä niiden vuosien jälkeen”, Anna sanoo. ”Katsotaanko tiloja. Kaiken ironisointia on todella paljon teatterimaailmassa, hän sanoo sitten. ”Ei oo niinku yhtään erilaista nykyään teatterin tekemi nen Qteatterissa kuin silloin jonkun punkmusan soittami nen täällä. m a a l i s k u u 2 2 4 2 7 ”Se yhteiskunnallinen tilanne oli niin raju. Kaarramme bunkkeria muistuttavan vanhan leipomon pihaan. NYT ON KYL TRIPPI. ”Mä jopa vähän vastustin tänne menemistä”, Juho sanoo. Juho alkaa saman tien penkoa tavaroita varastohuoneessa. AI HERRAJUMALA.”. Mut sitten kuitenkin se kaveri porukka löytää toisensa ja haluaa olla vuosia toistensa kanssa tekemisissä, vaikka ne erot on niin isot, taustat on niin erilai set”, Juho sanoo. Kun isä kuoli, merkitykset alkoivat kadota Juhon elämästä, ja hän alkoi suhtautua kaikkeen kyynisen vitsin kautta. Parissa minuutissa hän löytää itse tekemänsä levyn, totta kai. Siinä sekoittuu niinku se yhdessäolo ja jonkun…” Juho sanoo. Se tuotti tosi erilaisia asioita perheisiin. Kaikki oli nännännäätä, mitään ei ”SIIS HUHHUH. Maali lohkeilee, bensiinin tuoksu ottaa sieraimiin. ”Joo mitään ei oo heitetty pois”, Heikki tarkentaa. EI VITTU. Siis että esimerkiksi Juho käyttää sanaa ’rakkaus’ täysin estoitta. Kun mikään ei ollut tär keää, kaikesta tuli turhaa. Ei vittu. Jossain vaiheessa Juho jopa nukkui öitä täällä, koska miksi ei. Varastoista löytyy Annan ja Juhon vanhojen näytelmien julisteita, myös Fly Me to the Moonin kohtalokas, piirros kuvitettu mainos. Mua jännittää ihan sairaasti nimit täin”, Juho sanoo ja kävelee eteenpäin hämärää käytävää. Anna tarkkailee ystäväänsä: ”Mä oon niinku tämmöinen positiivinen happy happy joy joy ja sä oot synkempi, mut sitten me ollaan molemmat tosi romantikkoja. Annalla, Juholla ja heidän kaveriporukallaan oli kulttuuri yhdistys nimeltä Liekehtivä vuohi, jonka nimissä he tekivät taidetta: lyhytelokuvia, näytelmiä, levyjä, Annan runokirjoja. Ai herrajumala.” Kyseinen paikka on studio. Nyt on kyl trippi. ”Tää on niin rajuu, kun täällä on kaikki nää laatikot!” Juho huutaa. ”Siis huhhuh. Anna muistaa, kuinka Nytliite kerran teki yhdistyksestä jutun kin, tai oikeammin nosti sen oudoimmat yhdistysten nimet Suomessa tyyppiseen juttuun esimerkiksi. ”Että jotenkin ystävyyden voima on niinku kiinnostavaa.” STUDIO Siis tää kolmas osio mua nyt kyl jännittää. Se sijaitsee jossain Hyvinkään keskustan laitamilla junaradan varressa. ”Äärellä oleminen”, Anna täydentää. Ydinkokemus studiolta on rakkaus, Juho sanoo. Täällä Anna ja Juho ovat soit taneet bändeissä, suunnitelleet teatteriesityksiä ja ihan vain hengailleet ja ryypänneet yhdessä
2 8 Anna: Mekko, Lindex. Juho: Vintage huppari-takki, housut ja t-paita, Almost New. Saappaat, Miista / Beam. Hattu ja aurinkolasit, kuvausrekvisiittaa. Hiusasusteet, Ibero Accessories. Vintage käsilaukku, UFF Bulevardi. Tennarit, Adidas. Helmikaulakoru, Karo Koru. Aurinkolasit, kuvausrekvisiittaa.
”Siis mehän ei kumpikaan olla urheilullisia Juhon kaa. Mutta mikä ehkä olennaisinta, lopulta mikään ei riipu siitä, mitä itse tekee tai valitsee. m a a l i s k u u 2 2 4 2 9 tarvinnut ottaa vakavasti. ”Nuorena oli vaikea olla vilpitön, koska halusi olla niin cool ja ironinen”, Anna sanoo. Se on elämäntapa, jota ilman ei osaisi olla. Graindaaminen ei tässä kontekstissa haittaa. Auton nokka kääntyy kohti Sveitsin hiihtokeskusta. Eikä sellainen ryppyotsainen”, Juho sanoo Annan muistoista. Taiteen tekeminen ei ole hänelle pelkkää työtä. THL ja Nuorisotutkimusverkosto. Oli kuin Juho olisi ojentanut Annalle kätensä ja kysynyt: Lähetkö leikkimään mun kaa. Ja kyllä häntäkin naurattaa. ”Toivottavasti näistä välittyy nyt sellainen lempeä ironia. Se oli kiihkeää ja tosikkomaista ja vimmaistakin. Nykyään Juho ajattelee, että sekä teatterissa että elämässä kiinnostavampaa on vilpittömyys. Teatteri oli Annalle vieraampi taidemuoto tvja elokuvatuotannoissa vietettyjen käsikirjoittajavuosien jälkeen. Millään sellaisella ei kuitenkaan ollut mitään väliä, sillä vieressä oli Juho. Anna komppaa ajatusta. Joka kolmas on esimerkiksi saanut psykiatrisen diagnoosin tai ostanut psyykenlääkkeitä. Suomi nuorten kasvuympäristönä – 25 vuoden seuranta vuonna 1987 Suomessa syntyneistä nuorista aikuisista. Etuoikeutettua on sekin, että hänestä tuli niin tulevaisuususkoinen ja huoleton ihminen. Heillä oli tapana katsella yhdessä elokuvia Juhon kämpässä, erityisesti Woody Allenin tuotantoa. VOISI AJATELLA, ETTÄ VAKITYÖ OLISI LAMAN LAPSILLE KOLLEKTIIVINEN PAKKOMIELLE.. Ei me olla täällä käyty mitään laskettelemassa”, Anna sanoo taustatiedoksi. Anna muistaa, kuinka he kerran yöllä tulivat Sveitsiin, kävelemään rinteille, analysoimaan intohimoisesti elokuvia ja puhumaan ”taiteesta”. Sellaista oli olla nuori taiteilija Hyvinkäällä. Kohorttitutkimuksesta tiedetään, että vaikka suurella osalla vuonna 1987 syntyneistä suomalaisista menee hyvin, on myös heitä, jotka ovat tarvinneet tukea. Jutun lähteenä on käytetty myös THL:n koosteraporttia vuodelta 2016: Ristikari, T., Törmäkangas, L., Lappi, A., Haapakorva, P., Kiilakoski, T., Merikukka, M., Pekkarinen, E., Hautakoski, A., & Gissler, M. Tiistai-iltapäivällä hiihtokeskus on lähes autio. Anna on kertonut etukäteen, että täällä hänellä ja Juholla oli tapana käydä kävelyillä. N iihin aikoihin, kun Juho ja Anna olivat 18-vuotiaita, Juho asui Hyvinkäällä Martin kaupunginosassa soluasunnossa. Tai ehkä hänestä tuli yrittäjä ja taiteilija juuri sen takia. ”Kun se ydinkokemus oli silloin se, että vaikka sitä tekee kaiken oikein, niin kaikki voi tuhoutua koska vaan”, Juho sanoo. Yksi kysymys on vielä kysymättä. Siksi myös Sveitsin pienet rinteet ovat ydinkokemus. ”Me ollaan sanottu taide niin vitun monta kertaa”, Juho jatkaa. Hän ajattelee, että Aikuisissa hän osasi ensi kertaa olla käsikirjoittajana vilpitön ja aito, vaikka sarjassa olikin paljon myös ironiaa. Juho näyttää taas mietteliäältä. Ehkä vähän ikää.” SVEITSI On päivän viimeisen kohteen aika. Vähän samalla tavalla kävi nytkin, kun he alkoivat kirjoittaa Q-teatterin näytelmää. ”Että vaikka nyt menee hyvin, niin huomenna välttämättä ei mee.” Vaikka Anna ei kasvanut yrittäjäperheessä, juuri hänestä tuli yrittäjä ja taiteilija. ”Kai se vaatii vähän jotain. Raportti 9. Jättikö lama jälkensä Juhoon ja Annaan. Eikö olisi turvallisempaa olla töissä työsuhteessa, kuukausipalkollisena. Maisemat ovat hyvinkääläisittäin hulppeat, sillä rinteen laelta näkee tavallista etäämmälle. Helsinki. Vaikka freelancerina tiedostaa epävakauden, ei Anna osaa koko ajan pelätäkään. Uuteen nousuun – Laman lasten elämä ja teot Q-teatterissa. Voisi ajatella, että vakityö olisi laman lapsille kollektiivinen pakkomielle, turvallisuuden tunnetta lisäävä olosuhde. Käsikirjoitus Anna Brotkin ja Juho Mantere, ohjaus Juho Mantere, rooleissa Satu Tuuli Karhu, Miro Lopperi, Olli Riipinen ja Anna-Sofia Tuominen, lavastus ja videosuunnittelu Ville Seppänen, pukusuunnittelu Riina Leea Nieminen, valosuunnittelu William Iles, äänisuunnittelu Pekka Kiiliäinen, sävellys ja live-muusikko Henri Lyysaari, maskeeraussuunnittelu Riikka Virtanen, kuvaussuunnittelu Ville Seppänen ja Jonatan Sundström. ”Mä luulen, että mä oon löytänyt susta kaltaiseni, että joku muukin [täällä] on ollut kiinnostunut taiteesta ja taiteen tekemisestä”, Anna sanoo Juholle. Hän tarkentaa, että puhe on etuoikeutetun ihmisen puhetta. Tamppauskone hurisee ohitse, sillä on aikaa ja rauhaa silottaa tyhjää mäkeä. ”Mua ei ole ikinä pelottanut epävakaus eikä niinku se, mitä mä teen”, Anna sanoo. Muutama hassu auto on parkissa kahvilan pihassa. Siksi Juhon ja Annan kävelyillä puhuttiin taiteesta, elämästä, kuolemasta ja rakkaudesta. Ehkä mitään jälkiä ei jäänyt Annaan ja Juhoon, ovathan he itsevarmoja ja näkemyksellisiä taiteentekijöitä, töissä alalla, jolla toimeentulo on epävarmaa ja johon Petteri Orpon hallituksen leikkaukset osuvat. Annaa naurattaa
Teksti Maria Mäkelä Kuvitus Hanna Kahranaho 3 Boomerit as(t)ialla. 3 Iittalan brändiuudistus on esimerkki uudenlaisesta yritystarinasta: sen kertovat asiakkaat
m a a l i s k u u 2 2 4 3 1 3 1 m a a l i s k u u 2 2 4 K uv a Iit ta la
Sosiaalisella medialla on siten keskiluokkaisuuden dynamiikkaa tukeva vaikutus: osallisuus on jatkuvaa kamppailua siitä, pysyykö yksilö sosiaalisen menestyksen kärryillä. Kirjoittajat korostavat, että sisällön pitää olla tunteita ravisuttavaa ja jakajaksi pitää saada tunnettuja henkilöitä. Kuten sosiologian klassikko Pierre Bourdieu opetti, keskiluokkaisuus on kuitenkin ytimeltään loputonta kurottamista kohti yläluokkaista makua. Työyhteisön sankariksi nostettiin viestinnän henkilö, joka oli jaksanut vastata ystävällisesti jokaiseen vääräleukaiseen kysymyk seen X:ssä ja hengitellä aina välillä. Onko tullut tykättyä oikealla hetkellä oikeasta asiasta, paheksuttua rumuutta ja pahuutta eturintamassa. Vanha Iittala tarroineen ei tähän oikein istu. 40 000 euroa veronmaksajien rahaa brändiuudistukseen, 3 2. Minkä verran suomalaisissa yrityksissä tunnetaan ja toteutetaan viraalimarkkinointia. Uuden brändin kanssa samaan aikaan lanseeratun Play-malliston mukit toivat asiantuntijuuden aaltoon oman ikävän lisänsä, kun niiden samankaltaisuus keraamikko Johanna Ojasen mukien kanssa huomattiin. Yhtäkkiä monella oli syvä suhde Timo Sarpanevan estetiikkaan. Siellä teatterin oma väki pohti avoimesti oman uudistuksensa aiheuttamaa pilkkaja raivomyrskyä. E nsisilmäys Iittalan uuteen logoon riitti kyllä ennakoimaan tulevan paskamyrskyn voiman ja sitä pyörittävät keskeiset argumentit. Moraalinen närkästyshän on kovin keskiluokkaista! Myös meemihuumori saa voimansa – klassisten ironian teorioiden mukaisesti – yleisöjen jakautumisesta niihin, jotka tajuavat ja jotka eivät tajua. Pelkkä asiantuntijuus tai edes esteettinen erimielisyys eivät herätä riittävän voimakkaita reaktioita yleisöissä, jotta algoritmit lähtisivät voimistamaan sisältöä. Parhaiten tätä ideaa toteuttaa nyt ”vanha rahan” estetiikkaa ja stealth wealth -pukeutumista suosiva z-sukupolvi, joka teeskentelee, että heillä olisi jotain omaisuutta, jota pitäisi piilotella minimalis tisella ja hillityllä tyylillä. Miten Suomi-designin kultakauden edustajat nyt pyörivät haudoissaan, punalaputettujen tuotteiden kirpparihinnat varmasti nousevat ja typografian omituinen välistys aiheuttaa kansallista häpeää. Ainakin muutaman päivän ajan vanha kunnon Iittala, jossa arvot olivat vielä kohdallaan, oli raivoisan puolustuksen kohteena – eli jälleen arvokas. Siitä ei tule stealth wealthia edes tarrat poistamalla. Iittala-tarroista vitsiä venyt täneellä Vain keskiluokkajutut -meemitilillä ja graafisen suunnittelijan imagoa satirisoivan Kasper Strömmanin somekanavilla riemu repesi. Enää jää ihmeteltäväksi, mikä tästä kaikesta oli suunniteltua. Jotain ”reaktiota” tiedettiin odottaa, mutta volyymi oli ilmeisesti tullut puun takaa. Hetken Suomi oli täynnä graafisen suunnittelun asiantuntijoita, jotka hakivat statusta tietämällä, mistä Iittalassa pitäisi olla kysymys. Helsingin Sanomat piti huolen siitä, että riehaantunut suomalainen keskiluokka palautettiin lestiinsä indianalaisen designfirman äänellä: uusi logo ja brändi ovatkin kuulemma ”ylellisiä”. Bourdieulaisessa keskiluokkaisuudessa kuitenkin myös paremmin tietäminen on pääomaa. Siksi Iittalan brändiuudistus logon erikoisine välistyksineen on nerokas. Pitää olla moraalisesti oikeassa. Vaikuttajamark kinointi on menettänyt tärkeimmän valuuttansa, autenttisuuden. Salmenkivi ja Nyman puhuvat puskaradiomarkkinoinnista (englanniksi word of mouth): viraalimarkkinoinnissa työn hoitavat usein ilmaiseksi ja jopa huomaamattaan kuluttajat itse. Zaki päättää HS Vision ”markkina-analyysinsä” toteamukseen: ”Ehkä ne tarrat eivät olleetkaan niin juntteja.” Juuri ennen brändiuudistusta mainitussa ”Instagramestetiikassa” Iittala edusti tosiaan väljähtänyttä keskiluokkaisuutta: toimistopäivän jälkeen on ihanaa laittaa freesit tulppaanit Aalto-maljakkoon sohvapöydälle ja kaataa after work riesling Essence-lasiin. S osiaalisen median alustoilla ja niiden logiikan ohjailemassa mediatodellisuudessa kollektiivista paremmin tietämistä seuraa avant garde -joukkojen vielä paremmin tietäminen. Ja eikö yläluokka ole aina ollut moraalin yläpuolella. Plagiointikohut antoivat Iittalan brändiuudistukselle vauhtia juuri tästä syystä. Strateginen, markkinoinnin oppikirjojen tai Aristoteleen Runousopin mukainen ”tunteiden herättäminen” yleisössä on tunne kapitalismin kypsässä vaiheessa kuitenkin jo vaikeaa. Olin viime vuonna juuri tuoreeltaan &:iksi brändätyn entisen Espoon Kaupunginteatterin järjestämässä pohjoismaisessa seminaarissa, jonka aiheena oli tarinankerronta. Kollektiivinen nerous nosti pintaan iittalalaisen Tuulan Pubin ikkunatekstin, jota uuden logon todettiin plagioivan. Videoita tai meemejä jakoivat vain nörtit. Ne tarjosivat moraliteetin, jossa suuri, historiansa unohtanut yritys riistää pieniä, autenttisia ja paikallisia toimijoita. Rohkeimmat tajusivat heti kehua Iittalan uudistusta. Samoin kuin Iittalan brändiuudistuksessa, myös tässä oli helppo moralistinen mallitarina tarjolla: kettumainen konsultti vie kansalaisten verorahat hölmöiltä viranhaltijoilta. Toisaalta globaalien kriisien järkyttämä mediayleisö harjoittelee tunnetaitoja mielellään juuri mitättömillä asioilla, kuten yritysten brändiuudistuksilla. S uomalaiset markkinointija viestintäfirmat toistavat nettisivuillaan oppeja Sami Salmenkiven ja Niko Nymanin kirjasta Yhteisöllinen media ja muuttuva markkinointi 2.0. Teos on julkaistu 2007, jolloin Facebookissa käyttäjät raportoivat noin 20 kaverilleen, mitä ovat parhaillaan syömässä. Voi kansallisaarteemme Iittalan alennustilaa! Vilkaisu muuhun uudistuneeseen visuaaliseen ilmeeseen vahvisti, että nyt kansallinen monumentti on tuhrittu levottomalla ja juurettomalla, toimittaja Sonia Zakin sanoin ”z-suku polven Instagram-estetiikalla”
Yhtä lailla yksilön kuin yrityksenkin tarinallinen identiteetti syntyy tätä dynamiikkaa vasten. Teatterinjohtaja Erik Söderblomin lisäksi kukaan muu konsulttien laskujen kanssa tekemisissä ollut ei viitsinyt sanoa, että uudistus oli oikeasti halpa. Tarinoita on kerrottu jo 10 000 vuotta, ja siksi mainonnan, viestinnän ja brändäyksen täytyy kertoa tarina – eli takaisin leirinuotiolle! Markkinointiväen ja poliittisten spin doctoreiden rakastama viraalimarkkinointiguru Jonah Sachs vannoo vuonna 2012 ilmestyneessä oppaassaan Winning the Story Wars ”ihmiskunnan ydintarinoiden” ja niiden sisältämien jaettujen arvojen nimeen – unohtakaa demografiset erot, ihmisyyden leirinuotiolla istuvat kaikki! Markkinoinnissa tiedetään jo, että asiakasta ei kiinnosta sinun yrityksesi tarina vaan hänen oma tarinansa, johon yrityksesi voi parhaassa tapauksessa päästä mukaan. Tämä Söderblomin sanoin ”positiivinen provokaatio” maksoi itsensä moninkertaisesti takaisin: kaikki syksyn näytökset myytiin loppuun, ja yli puolet kävijöistä oli ensikertalaisia. Kun asemoidaan itseä, samalla asemoidaan myös toisia. Markkinoinnin hoitivat kansalaiskielenhuoltajat. Sen sijaan se voi olla sampo, joka tuottaa sisältöä vellovaan ja ääripäästä toiseen seilaavaan somekeskusteluun. Vahva tarina on yhtä kuin paljon virtaa ja verkostoja. K un tarinakonsultti tulee taloon, yleensä valkokankaalle lävähtää kuva leirinuotiosta tai ihmisen esiisästä. Mainosalalla ilahduttiin suorasta haastamisesta ja siitä, että Ikea vastasi somemainonnassaan. Eivät ”ydinviestien” vuoksi – siksi, että Iittalan uusi ”tulenkeltainen” brändiväri kuvastaa ”lasinpuhallusuunissa olevaa sulanutta lasia, joka on valmis muotoiltavaksi”, tai siksi, että & kuvastaa inklusiivisuutta, monimuotoisuutta tai toisin tekemistä. Työpajoissa luukutetaan 90-lukulaista tarinankerronnan ilosanomaa ja kerrotaan, miten Aristoteleenkin mielestä hyvässä tarinassa on alku, keskikohta ja loppu. Liikettä syntyy erityisesti vastustavista eleistä. Tarinallisuus 2.0 syntyykin juuri paremmin tietämisen, vielä paremmin tietämisen, boomerien huudattamisen, ironisen diggailun ja tositykkäämisen muuntuvissa suhteissa. Tämä tuskin kaiken somesisällön ja siihen liittyvän tarinapullan kokenutta z-sukupolvea sinänsä puhuttelisi. Tykkäys siellä, hymiö ja somejako täällä, moraalinen älähdys tai ironinen vastaväite ovat sosiaalisessa mediassa tarinallisia eleitä siksi, että ne ovat osa yksilöä suurempaa ajan, reaktioiden ja suhteiden kuviota, joka on samanaikaisesti virtaa ja verkostoa. I ittalan ja &:n brändiuudistukset olivat tarinallisia, mutta eivät banaalissa ”Our story” -mielessä. Silti suomalainen viraalimarkkinointi näyttää usein vielä kaatuilulta pimeässä. Kertomuksentutkimuksessa tätä kutsutaan tarinalliseksi asemoinniksi. Kunnollista viraalimarkkinointia syntyi kuitenkin vasta, kun Tam-Silkin etusivun mainosteksti Kangasalan Sanomissa lähti somejakoon: ”Ikea ja Finlayson, siirtäkää tuotanto Suomeen, niin jatketaan keskusteluja.” Työpajassa vaivalla ähellettyä yritystarinaa ei tarvittu, kun suuri yleisö asemoitui sukkelasti samaan leiriin pienen ja paikallisen kanssa ja Finlaysonkin alkoi näyttää kasvottomalta ja juurettomalta suuryritykseltä. Vuoden 2019 suomalainen markkinointitapaus oli pienen pirkanmaalaisen Tam-Silkin heittämä vastuullisuushaaste Ikealle ja Fin laysonille. Aristoteles puhui kuitenkin tragedioista. Markkinoinnissa tiedetään jo, että asiakasta ei kiinnosta sinun yrityksesi tarina vaan hänen oma tarinansa, johon yrityksesi voi parhaassa tapauksessa päästä mukaan. ja vastineeksi saadaan erikoismerkki, jota Kotimaisten kielten keskus ei edes hyväksy julkisen laitoksen nimeksi! Ei ole hallintolain hengen mukaisesti asiallinen – on moraaliton. A rkisen tarinankerronnan tutkijat puhuvat nykyään pienistä tarinoista: tarkoituksellisesti elämäkerrallisen selostuksen sijasta identiteetille tärkeämpiä saattavatkin olla hajanaiset ja hetkelliset kerronnalliset eleet, joilla asemoimme itseämme toisiin ja maailmaan. Sen sijaan boomerien huudattaminen puhuttelee. Ensin Finlayson haastoi Helsingin Sanomien etusivumainoksessa Ikeaa tekemään perässä ”maailman kauneimman lakanan” – pienemmällä präntillä esiteltiin samalla yrityksen ekologista vastuullisuutta. Perinteinen yritystarina kertoo arvojen ja alkuperän yhteydestä, ja sellainen on myös Iittalan ”Uusi aika”, joka viittaa tekstin fonttia myöten yrityksen historian kerroksiin ja jonka visuaalinen ilme menee alkuainetasolle, sulatettuun lasiin. Käsite kuvaa hyvin sosiaalisen median identiteettityötä. Vaikka keskustelua käytiin näennäisesti sanomalehtien mainospaikoilla, asemointi tuli sosiaalisesta mediasta. m a a l i s k u u 2 2 4 3 3. Hyvällä yritystarinalla ei ole draaman kaarta eikä sen tarvitse ammentaa myyttisistä sankarin matkoista. Kaiken i-tarroihin liit tyvän jeesustelun jälkeen ”Uutta aikaa” toivoo jo moni tulevaksi
Sachsin ja muiden edistämä tarinatalous onkin muovannut viimeisen 15 vuoden aikana yrityksistä ja organisaatioista vuo roin Kristuksen ja hänen seurakuntansa, vuoroin Aleksanteri Suuren voittamattomine armeijoineen. Mitä provoilu ja ravistelu ”kertoo” yrityk sistä, organisaatioista ja instituutioista. Yri tys keräsi joukkoistamalla liikuttavia tarinoita arjen auttajista ja autetuista. Myös Iittalan ”Uusi aika” – sosiaali sesta mediasta irrallaan katsottuna – hakee myyttistä alku perää ja leirionuotitunnelmaa sulavasta lasista ja typografioi den historiallisista sedimenteistä. Sitä on vaikea suunnitella, koordinoida ja arvioida jälkikäteen kovinkaan analyyttisesti. Hankkeen kuvaus Iittalan verkkosivuilla lähentelee tyyliltään taideyliopiston väitöskirjaa. 3 4. Iittalan lasituotteiden alku perä vaihtuu somekäyttäjän reaktion autenttisuuteen; kuten Iltalehden mainio klikkiotsikko kiteyttää: ”Sanna aikoo myydä Iittalan astiansa: ’Järkyttävää!’” M iten viraalimarkkinointi sitten vaikuttaa toiseen markkinointi ja viestintätrendiin, vastuullisuuteen. M uutama vuosi sitten provomarkkinoijana kunnos tautui tamperelainen ohjelmistoyritys Vincit, joka muun muassa haki työpaikkailmoituksella 27. Toisin kuin Fazerilla, Vincitin kampanjoinnissa on ideaa: Kuitusen haastattelujen perusteella yrityksen eetokseen tosiaan kuuluu 00lukulainen teekkarihuumori ja sitä gene roivat itseoikeutetun ”hyvät tyypit”. Fazer halusi kuitenkin asemoitua hyväntekijäksi jakamalla kaupunginosaryhmistä ja tsemppi koulutuksista tuttuja kädenlämpöisiä inspiraatiotarinoita keski luokkaisten arjesta. Suomalaista softan tilaajaa tämä voi hyvinkin puhutella edelleen, ja kansain välinen asiakas kunta ei suomenkieliselle hassuttelulle altistu. Onko alkuperäisillä viestinnällisillä aikomuksilla mitään väliä, vai kannattaako vain tehdä jotain päräyttävää ja toivoa hyvää lopputulosta. Näkyvyyttä saatiin, mutta eettinen toimijuus ulkoistettiin arjen enkeleille. Rohkeampaa olisi kuitenkin ollut kertoa kaakaontuotannon globaaleista vaikutuksista. Se ei ole materiaalisena ilmiönä siis ”kes tävä” vaan yrityshistoriikkien ja vastuullisuusdokumenttien vastakohta. Silti avainarvo on autenttisuus. Haluttiinko Iittalassa tarkoituksella provosoida esiin keskustelu brändin historiasta ja siihen sopivasta muotoilusta. Sosiaalisessa mediassa vallitsee ikuinen aprillipäivä. Siellä ei ole alkuperää ja kaikki kuuntelevat lähtökohtaisesti vain omia juttujaan ja reaktioita niihin. Ollaan hyväntekijöitä ja maailmanvalloittajia. He eivät ole kohderyhmää, he ovat iittalansa jo hankkineet ja perineet. Konsultin leirinuotiotulkinta olettaa, että kaikki kuuntele vat suuren yhteisyyden vallitessa, kun viisas kertoja välittää myyttejä alkuperästä ja meitä kaikkia liikuttavista voimista. Yleisö otti vastuun heti harteilleen: tavoittavatko videot nämä arjen enkelit, jotta autetut voivat kiittää Kismetpatukalla. Mik koa jo 26 muun Mikon työkaveriksi ja toimitusjoh taja Mikko Kuitusen ”vasemmaksi kädeksi” sekä piilotti mediatiedotteisiin ”härskejä sananmuunnoksia”. Reaktiot sosiaalisessa mediassa todistivat, että punaiset laput olivat juuri niin tunkkainen muinaismuisto kuin kaikki uudistusta paheksuneetkin. Somereak tioiden tuottama asemointi sopii ”tarinaan”, kun Mikko pääsee julkisuudessa katumaan ja reflektoimaan tek nologiaalojen suku puolivääristymiä. Juuri nyt kampuselämän estetiikasta vaikuttunut ja filoso fiset lukupiirit löytänyt dark academia nuoriso saattaa hyvin kin arvostaa. Halusiko Espoon Kaupunginteatteri pelleillä somessa ja asettaa kieli poliisit ja konservatiivisesti julkisiin instituutioihin suhtautu vat naurunalaiseksi. Siihen vaikuttavat somealustojen algoritmit, laajasti verkostoituneet avainkäyttäjät sisällön eteenpäinjakajina ja osaltaan myös puhdas sattuma. Brändisloganit matkus tavat yhä uusille pilkkatileille ja meemeihin, niistä tulee ylei sön omaa sisältöä, ne kehystetään muilla kuin alkuperäisen kertojan aikomuksilla. Kymmenettuhannet jaot johtivat lopulta yhden auttajan löytämiseen ja kiittämi seen. Viraalius määritellään sosiaalisen median tutkimuksessa poikkeuksellisen voimakkaaksi tiettyyn sisältöön kohdistu vaksi huomiopiikiksi, joka on kuitenkin lyhytkestoinen. Reaktiot sosiaalisessa mediassa todistivat, että punaiset laput olivat juuri niin tunkkainen muinaismuisto kuin kaikki uudis tusta paheksuneetkin. Emmi Nuorgam kehui PING Helsingin blogissa Fazeria rohkeudesta kertoa tarinoita, joissa oma yritys tai tuote eivät ole keskiössä. Voimme mielestäni kuitenkin edes yrittää puhua kestävästä tarinankerronnasta. Sosiaalisessa mediassa sinun viestisi ei ole sinun, ja siksi eetoksen rakentaminen on vaikeaa. ”Uuteen aikaan” kuuluu esimerkiksi yhteistyö lon toolaisen kokeellisen äänitaiteilija Damsel Elysiumin kanssa. Seitsemän vuotta sitten Fazer teki #SanoseKismetillävi raalikampanjan patukan 40vuotissynttäreiden kunniaksi. Kun tämä ajattelu siirretään kaiken markkinoinnin ensi ja viime sijaiseen ympäristöön eli sosiaaliseen mediaan, kampanja alkaa muistuttaa Ketonen & Myllyrinne sketsejä, joissa hipste rit tekevät radiomainoksen RuisRehdille tai kaksi mieslasta esittelee toimintaelokuvaideaansa Markus Selinin oloiselle kaiken nähneelle tuottajalle. Myös Iittalan brändiuudistus onnistui asemoinnin suhteen. Yleisö jakoi haltioissaan ensin joukkoistusviestiä, sen jälkeen videoita joissa Anni kertoo, miten joku löysi hänen puhelimensa, ja Anita, miten tuntematon auttoi häntä lap sen ja ostoskassien kanssa parkkihallissa
Lataa Apu360-sovellus! Ulla Kaukola Roosa Meriläinen Tiina Raevaara Roosa Maskonen Peter Vesterbacka Fathi Ahmed Kati Lahtinen Niklas Thesslund Sammeli Heikkinen Annaleena Jalava Sami Kuusela. 360-podcastissa ihana joukko pohtii, hihittää ja keksii, mitä mikäkin uutinen tai asia tarkoittaa. EIKÄ! VOIKO OLLA NOIN. alkaen. Vakioraatilaisina podissa ovat maan välkyimmät höpöttäjät ja juontajana Sami Kuusela. Uusi jakso on kuunneltavissa Apu360-sovelluk sessa kerran viikossa 8.2. Ei se ole niin vakavaa! 360-podcast ei paasaa vaan kutittaa
Silti mielenterveydestä puhuu enimmäkseen akateeminen keskiluokka – eivät Pasin, Marican, Janin ja Marikan kaltaiset duunarit. Teksti Asta Leppä Kuvat Suvi Elo ja Antti Raatikainen. Nyt on heidän tarinansa vuoro. 3 6 Sä olet ulkopuolella Viime vuonna 100 704 työikäistä jäi sairauspäivärahalle mielenterveysongelmien vuoksi
m a a l i s k u u 2 2 4 3 7 3 7
3 8 3 8
Lähdin raksahommiin, urakoimme isän ja velipojan kanssa omakotitaloja pitkin Suomea. Mutta suhtaudun elämään sillä lailla uteliaasti, että ei… Mulla on yhä joka viikko Lotto vetämässä.. Joskus on ollut itsetuhoisia ajatuksia. Olimme sahaamassa tukkeja velipojan kanssa – käytössämme oli vanha, 1930-luvun kenttäsirkkeli. Kerään sarjakuvia ja vastailen Quoraan. Viiden vuoden kuluttua aloin saada taas kohtauksia. Lopulta oli pakko jäädä kokonaan pois työelämästä. Olen kokeillut sähköshokkihoitoa, hypnoosia, eri lääkkeitä, mutta mikään ei tepsi. Koko minäkuvani mullistui. Paradoksaalista on, että tarvitsen säännöllisiä rutiineja ja toisaalta pitää olla aivoille haastetta. Mutta jossakin vaiheessa homma alkoi ahdistaa. Vasta vuosikymmen sitten kävin testeissä. Älyssäni ei ole mitään vikaa, oikeastaan päinvastoin. Värkkään lentokoneiden pienoismalleja. Oli huuruinen talvipäivä, viheliäinen ilma tehdä ruumiillista ulkotyötä. Se oli hyvin elävän tuntuinen, niveletkin taipuivat. Niissä huomattiin, että mulla on taustalla ilmeisesti add ja Asperger. Työt olivat alkuun tosi antoisia. Työhistoriani on repaleinen. Yhtäkkiä tuli sellainen olo, etten saa henkeä. Mulla oli ollut jo vuosien ajan masennusta. Lukio jäi kesken, kun en pystynyt keskittymään. Kaikkea tällaista. m a a l i s k u u 2 2 4 3 9 PASI, 58 Ensimmäinen paniikkikohtaus iski, kun työskentelin Kuralan kylämäen museokirvesmiehenä. Kokeista tuli enimmäkseen nelosia. Luulin aluksi, että kohtaukset johtuivat korkeasta verenpaineesta. Värkkäsin esimerkiksi metallirungosta ”ruumiin” erääseen näytelmään. Toisella kertaa tein avautuvat siivet. Välillä on ollut olo, ettei työterveydessä oteta tosissaan – joko siksi, että olin pelkkä kirvesmies tai sitten ongelmani olivat aivan liian hankalia. Ensi alkuun viihdyin, mutta kun työt kävivät ennalta-arvattaviksi, masennuin taas. Kerran mietin, että jos jätän pönttöuunin pellit kiinni ja menen nukkumaan, kuolema olisi siisti. Mutta kun sain lääkkeet, eivätkä ne loppuneet, tiesin, että kyse oli jostakin muusta. Museosta siirryin kaupunginteatteriin, jossa sain lempinimen ”Pelle Peloton”. Koko ikäni olin ollut siinä uskossa, että olen hirveän tyhmä. Sain veljen kanssa töitä museolta
4
m a a l i s k u u 2 2 4 4 1 MARIKA, 55 Muutin Virosta Suomeen viisitoista vuotta sitten. Jos vaikka kahvi on loppu, niin stressaannun asiasta ja syyllistän itseäni. Se oli raskasta aikaa. Pahimpina aikoina en pystynyt edes nousemaan vuoteesta. Se on suoranainen ihme. Ja se ajatus, että lapset eivät saisi tuntea syyllisyyttä kuolemastani. Haluan uskoa, että jonakin päivänä osaan taas olla onnellinen.. Menetin vuokra-asuntonikin ja jouduin asumaan jonkin aikaa ystävän nurkissa. Vain sosiaaliasiat ovat olleet hankalia. Mutta ne muutamat ystävät, jotka jäivät ja kestivät synkeyttäni ja hiljaisuuttani, auttoivat. Lopputulos oli, että sairastuin vakavaan masennukseen. Virossa olin viimeksi kirpputoribisneksessä. Masentuneena en tosiaankaan jaksanut sitä byrokratiaa. Ystäväni tarvitsi keittiöja siivousapua eräässä koulussa, joten tulin tänne töihin. Fyysinen työ auttaa, koska rehkiessä samat ajatuskelat eivät pyöri koko ajan päässä. Mutta en vain kyennyt mihinkään. Osasin ehkä kolme sanaa suomea. Nuorimmaiseni olivat ihan pieniä – minulla on yhteensä viisi lasta. Mitä vain voi tapahtua. Reagoin kaikkeen tosi voimakkaasti. Mietin kuolemaa usein, parvekkeelta alas hyppäämistä. Minulla on pysyvä, välittävä hoitosuhde. Miehelleni ja minulle tuli avioero, ja lapset olivat enimmän osan ajasta isällään. Tunsin kaiken päälle syyllisyyttä. Heidän elämänsä olisi pilalla. Täällä Keravalla olen saanut kaiken tarvitsemani hoidon. Koulutukseltani olen jotakin lähija perushoitajan välillä. Päätin, että mun on otettava kaikki heti haltuun, opettelin kielen ja aloin toimia erilaisissa vapaaehtoisjärjestöissä. Otin osaa myös politiikkaan. Menetin masennukselle kaksi ja puoli vuotta elämästäni. Teen kiinteistöhuollossa töitä, kolaan lumia, ajan nurmikkoa, sen sellaista. Mutta jotain hyvääkin: en ota elämää enää itsestäänselvyytenä. Pikkuhiljaa olen voinut paremmin mutten ole vielä terve
Siivoojaa katsotaan alaspäin, eikä hänen työtään kaivata. Mutta juurisyy on ollut ihan muualla. Ruumiin vaivat tuovat oman lisänsä mielen kuormaan. Makasin vain sängyssä enkä kyennyt mihinkään. Tavallaan pysyin itsenäni, mutta tavallaan kaikki oli toisin, koko ajattelutapani muuttui. Tein seitsemän vuoden ajan liki koko ajan kuusipäiväistä työviikkoa älyttömillä tunneilla. Silti yhä huomaan, että yritän ratkaista vastoinkäymisiä työtä lisäämällä. On rakentamista, pystyttämistä, kamojen roudaamista. Olen edennyt siihen pikkuhiljaa, alun perin sivarihommista. Olen ammatiltani näyttämöoperaattori. Olen elämässä peruskoulupohjalta. Tai sitten vedin viinaa. Sekin jäi sitten kesken. Ennen lääkitsin itseäni järjettömällä työnteolla. En yhtään ihmettele, että meillä duunareilla on eniten mielenterveyden haasteita. Peruskoulu oli mulle tosi vaikea. Jokainen ihminen tarvitsee arvostusta ja hyväksyntää.. Vasta puoli vuotta sitten alettiin päästä jyvälle, että taustalla on neurokirjoa. Sen jälkeen oli tarkoitus mennä opiskelemaan autoverhoilua, mutta opinnoissa olisi ollut vain parin viikon erikoistumisjakso siihen. Osasin lukea, kirjoittaa ja laskea jo ennen ekaa luokkaa ja turhauduin täysin. Poltin kynttilää molemmista päistä. Päivät ovat pitkiä, teen toisinaan 12–13 työtuntiakin putkeen. Muu ei kiinnostanut. Niiden myötä koko päänsisäinen organisaatio muuttui. Lopulta tälle tuli stoppi. On raakaa, fyysistä työtä rakentaa lavasteita, joista saattaa olla mallina vain pahvinen miniatyyri. Niinpä joka paikka on vähän hajalla: polvet, olkapäät, selkä. Sen jälkeen on ollut pitkiä masennuskausia. 4 2 JANI, 43 Nuorena sain ensimmäiseksi diagnoosiksi ahdistusja paniikkihäiriön. Eli ADHD. Metelöin tunneilla, todistus oli lähinnä vitosta ja kutosta. Mutta opetus oli tuohon aikaan sekaisin, enkä pystynyt suorittamaan kaikkia vaadittuja juttuja. Paitsi silloin kun hän on poissa ja paikat ovat rähmällään. Osasyy on varmaan se, että työtämme ei arvosteta ja se on yhteiskunnassa ja mediassa näkymätöntä. Pikkuhiljaa toivuin. Sain vakavan burnoutin. Silloin kyllä ääni kellossa muuttuu. Sain siihen lääkkeet. Kotiin tullessa saatoin vain kaatua vuoteeseen. Niinpä aloitin amiksessa koneasentajan opinnot
m a a l i s k u u 2 2 4 4 3 4 3
Psykologin mukaan minun on syytä vetää nyt henkeä ja saada elämäni takaisin raiteilleen. Olen aina rakastanut toisten auttamista. Maniavaiheessa ostelen kamaa, esimerkiksi tuon liian suuren auton. Kun olen masentunut, vain nukun – lapset toki hoidan tarkkaan. Outo muljahdus kävi sisällä: ettei vain ystävälle olisi sattunut mitään. Nyt kun vuodenvaihteessa tuli vedettyä pitkästä aikaa päätyyn, se oli sillä selvä. 4 4 MARICA, 37 Mulla on todettu kaksisuuntainen mielialahäiriö sekä ”tunteiden epävakaus”. Vieläkin aattelen ystävää miltei päivittäin. Olen tehnyt siivoushommia mutta unelmoin, että olisin joskus lähihoitaja tai henkilökohtainen avustaja. En pystynyt käymään koulua kahteen kuukauteen. En pysty laskemaan, monessako duunipaikassa olen sen jälkeen ollut. Ne puhkesivat, kun olin kolmentoista ja paras ystäväni kuoli. Samassa näin Medi-Helin pörräävän ilmassa. Pojat lipesivät hoidosta ensin, mutta minä ja sisko jatkettiin vastaanotolla. Pestit ovat katkenneet melkein aina sairauden vuoksi. Amiksessa olin aluksi catering-linjalla, mutta siitä ei tullut mitään – oli mielenterveysvaikeuksia, itsetuhoisuutta. Rutiinit auttavat: kun olen ollut siivoamassa päivän, oloni on ihmeen kirkas ja eheä. KK Nytid.indd 3 KK Nytid.indd 3 8.2.2024 9.14.23 8.2.2024 9.14.23. Äiti osti terapiaa, käytiin siellä koko kaveriporukka. Kuski oli ajanut kännissä metsään. Luottotiedot ovat menneet. Välillä ollaan tosi tiukoilla, ja sekin kuormittaa. Ystävä lähti kaverisynttäreiltä tuttujen kyytiin. Työnantajan on vaikea tajuta, etten saikuta saikuttamisen vuoksi vaan mulla on tää sairaus. Mun piti aloittaa tällä viikolla uudessa duunissa, mutta olen ollut tosi maassa. Amiksen sijaan kävin puolen vuoden talouskoulun. Kotona minä ja sisko valehtelimme äidille, että menemme vessaan – meillä oli siihen aikaan ulkovessa – mutta livahdimmekin jätkien kanssa kylille. Rälläsin ja ryyppäsin, saatoin juoda kaksikin viikkoa putkeen. Mulla on neljä lasta, joista kolme asuu kanssani. Minäkin olisin halunnut, mutta äiti kielsi. Mutta siinä vaiheessa hän oli jo kuollut. Koko elämäni meni sekaisin, koska lääkkeiden teho heikkenee. Nuorena ei tunne rajoja eikä krapulaa – se on petollista. Viinalla sain pahan olon turrutettua
Tämä oli keskeinen tulos vuonna 2023 julkaistussa tutkimuksessa, jossa oli mukana yli 1,2 miljoonaa suomalaista. Yhteys oli erityisen vahva päihderiippuvuuteen ja skitsofreniaan. ”Matalan sosioekonomisen aseman tiedetään olevan yhteydessä paitsi monien fyysisten myös psyykkisten sairausten puhkeamiseen – sama havainto toistuu yli maitten, aineistojen ja vuosikymmenten. ”Ei ainakaan haittaisi, jos harjoitettaisiin eriarvoisuutta vähentävää politiikkaa. Mistä tällainen tulos kertoo, tutkija Christian Hakulinen Helsingin yliopistosta. Taustalla vaikuttavat monet eri tekijät, kuormittava työ, huono elinympäristö, terveyskäyttäytyminen ja niin edelleen.” ”Myös rahalla on iso merkitys, sillä se vapauttaa ja mahdollistaa asioita, toisin sanoen tekee elämästä vähemmän stressaavaa. Olennaisen tärkeää on, että ihmiset osallistettaisiin heti alusta asti yhteiskuntaan eikä vasta sitten, kun heillä menee huonosti.” KK Nytid.indd 3 KK Nytid.indd 3 8.2.2024 9.14.23 8.2.2024 9.14.23. m a a l i s k u u 2 2 4 4 5 Mielenterveys on luokkakysymys Matala sosioekonominen asema 30-vuotiaana on yhteydessä kohonneeseen riskiin sairastua mielenterveyden häiriöön. Kun sitä ei ole, kaikki hankaloituu.” Mitä tämän tutkimuksen valossa pitäisi tehdä, että mielenterveysongelmat vähenisivät Suomessa
Teksti Anna Tommola Kuvat Antti Vettenranta. Koira laskee pään syliin, tarjoaa lohtua eikä arvota. 4 6 Puhu Pertille Kipeistä asioista voi olla helpompi avautua koiralle kuin ihmiselle. Mitä se oikein tarkoittaa. Tapasimme perhoskoiranpentu Pertin, josta tulee isona terapiakoira
m a a l i s k u u 2 2 4 4 7 Maiju Tokolan Ulpukka on jo kokenut terapiakoira. Se osallistuu psykoterapiaistuntoihin.
Toimistossa on tällä hetkellä kolmesta viiteen vakikoiraa ja nyt siis myös pieni harjoittelija. Koira on erinomainen apuri ihmistyössä, koska se aistii herkästi tunteita. Eläimen läsnäolo lisää myönteisiä tunteita, kohottaa itsetuntoa ja mielialaa. Jingles sai sittemmin tavata monia muitakin lapsiasiakkaita, ja Levinsonista tuli koira-avusteisen terapian uranuurtaja. Koira itse tuskin hahmottaa, onko se titteliltään kirjastokoira, kaverikoira vai terapiakoira. Opittavaa on paljon. 4 8 O n Pertin ensimmäinen päivä töissä. Jos, niin hän haluaisi tulla uudestaankin. Helpompaa on, kun voi luvan kanssa katsoa koiraan.. Pertti ryntäilee tohkeissaan pitkin toimiston käytävää. Ulpukka ja Pertti taas ovat ensikohtaamisestaan sen verran kierroksilla, että Ulpukkakin saa luvan vetäytyä huoneeseensa, jotta Pertti malttaa rauhoittua haastattelun ajaksi ihmisten seuraan. Eikä ole kivaa, jos koira mekkaloi, kun viereisessä huoneessa on meneillään rentoutusharjoitus. Terapiakoirista on osoitettu olevan apua muun muassa traumaperäisen stressin, keskittymishäiriöiden, masennuksen ja ahdistuksen hoidossa. Mutta kunhan Pertti vähän kasvaa, siitä tulee terapiakoira – jos kaikki menee hyvin ja se osoittaa soveltuvuutensa vaativaan tehtävään. Useimmiten paikalla on koirista ainakin kaksi, Bergin barbet Mortti sekä psykologi, psykoterapeutti Maiju Tokolan continental bulldog Ulpukka, molemmat jo kokeneita terapiakoiria. Espanjalaisen psykiatrisen sairaalan lasten päiväosastolla todettiin, että koira-avusteinen terapia paransi lasten tunnesäätelyä, itsekontrollia ja sosiaalista vastavuoroisuutta. Koira pinkaisi saman tien kiinnostuneena poikaa vastaan. Asiakkaiden varpaita ei saa nakerrella. Terapiassa eläin – usein koira, joskus myös hevonen tai vaikka alpakka – toimii ikään kuin ammattilaisen työparina. Levinson joutui keskeyttämään kirjoitustyönsä ja pyysi pojan vanhempineen sisään. Esimerkiksi seksuaalisuuteen liittyvät aiheet saattavat tuottaa häpeää, joka saa välttelemään katsekontaktia. Se käy helposti yhdelläkin kädellä. Terapiakoirat ovat yleensä ammattilaisten omia lemmikkejä. E läinavusteinen terapia yleistyy Suomessakin, ja siihen on tarjolla monenlaista koulutusta. Kosketus tyynnyttää: eläintä silittäessä hengitys tasaantuu ja syke rauhoittuu. Niin myös Tunnetilan koirat. Hankalista aiheista puhuttaessa moni katsoo mieluummin lattiaan kuin terapeuttiin. Eläinavusteista terapiaa voivat tarjota erilaiset Valviran hyväksymät terapeutit. Joku asiakas voi pelästyä sellaista. Tänään Pertin harjoittelun alkaessa Mortti on säädön vähentämiseksi jätetty kotiin. ”Ei”, työharjoittelua ohjaava Minna Berg sanoo napakasti ja nostaa Pertin syliinsä. Se keskittyy perusasioihin: vuorovaikutukseen, läsnäoloon. Yhdysvaltalaisen tutkimusyhteenvedon mukaan koiran läsnäolo on vähentänyt ihmisten traumaoireilua parhaimmillaan jopa yli 80 prosenttia. Ihmisten sohvalla ei saa röhnöttää (joskin sohvalla makaavan asiakkaan päällä ehkä saa, jos tämä sitä toivoo). Se huomaa raollaan olevan oven. Niin kävi: poika palasi kerta toisensa jälkeen leikkimään koiran kanssa. Pertti kun on kovin pieni: vasta kymmenen viikon ikäinen perhoskoira. Kuluneina vuosikymmeninä aiheesta on tehty maailmalla varsin paljon tutkimusta. Työn muodon määrittää ihmisen pätevyys. Ei saa alkaa räksyttää ja sekoilla, vaikka jostain kuuluisi yllättävä ääni. On myös liuta asiakastyöhön liittyviä käyttäytymissääntöjä: Ei voi hyppiä syliin, jos ihminen ei sitä halua. Laittaa käpälää syliin, kun toisella on selvästi vaikeaa. Hän ei muistanut lainkaan jaloissaan lepäillyttä koiraansa, kultaista noutajaa nimeltä Jingles. Vanhusten palvelutaloissa vierailee kaverikoiria ja kirjastoissa lukukoiria. Söpönä olemiseen. M inna Berg on paitsi Pertin ohjaaja ja omistaja, myös parija perhepsykoterapeutiksi opiskeleva kasvatustieteiden maisteri, lyhytterapeutti ja neuropsykiatrinen valmentaja Terapiatalo Tunnetilassa Helsingissä. Väärinkäsityksen vuoksi lapsi tuotiin vastaanotolle tuntia liian aikaisin. Jonkun tovin kuluttua poika yllättäen avasi suunsa ja kysyi, leikkikö koira aina vastaanotolle tulevien lasten kanssa. Eräässä tapauksessa vain viikon kestänyt vuorovaikutus koiran kanssa rauhoitti potilasta niin paljon, että tämän ahdistusja unilääkitys voitiin puolittaa. Pentu ei ymmärrä vielä mitään siitä, miten työpaikalla kuuluu käyttäytyä. Kiinnostavaa! Pertti kipittää epäröimättä sisään. Koiria on apuna esimerkiksi sosiaalityössä, kasvatuksessa ja opetuksessa sekä muussakin hyvinvoinnin edistämisessä ja virkistyksessä. Pojan ja psykologin välille syntyi hyvä hoitosuhde, ja lopulta poika toipui. Vähä vähältä koiraa kohtaan syntynyt kiintymys alkoi laajeta myös tämän omistajaan. K aikki alkoi sattumasta vuonna 1953. Sinne ei saa mennä. ”Ihan ensinnäkin se, että ihmiset ovat kivoja”, Berg aloittaa. Se kuuntelee, tarjoaa lohtua, ei naura eikä moiti. Pitää siis tottua siihen, että väkeä tulee ja menee, ja se on ihan ok. Eräänä päivänä yhdysvaltalaispsykologi Boris Levinsonin luo tuli vaikeahoitoinen potilas: vakavista psyykkisistä oireista kärsinyt, vetäytyvä poika. Mutta voi, se on väärä huone. Levinsonin onneksi lapsi ei säikähtänyt vaan käpertyi koiraa vasten ja alkoi silitellä sitä. Eläinavusteisuuden ideaa sovelletaan kuitenkin myös laajemmin
m a a l i s k u u 2 2 4 4 9 Välillä Minna Berg ja Maiju Tokola saavat kuunnella sivusta, kun asiakkaat vuodattavat syvimpiä tuntojaan Mortille. Tokolan sylissä oleva Pertti on vasta työharjoitteluvaiheessa.
5 Pertillä on vielä paljon opittavaa terapiakoiruudesta, esimerkiksi se, ettei asiakkaita saa nakertaa..
Tokola nappasi patsaan, laittoi sen kyljelleen maa han ja kehotti tyynesti koiraa tulemaan katsomaan sitä. ”Kun hain Pertin meille kotiin, hetken hän vinkui autossa, mutta meni ehkä kolme minuuttia, niin hän rauhoittui ja kävi nukkumaan.” Ä kkiä jostain kuuluu toisen koiran haukahdus. Isona ja vakaana koirana Mortti on erityisen hyvä neuro psykiatrisesti oireilevien lasten ja nuorten kanssa, jotka ovat joskus arvaamattomia ja äkkinäisiä liikkeissään. Terapiakoiran on siis alun alkaenkin hyvä olla rohkea ja sosiaalinen yksilö, tykätä ihmisistä ja kosketuksesta. Sekin teki vaikutuksen, miten koira oli kärsivällisesti läsnä, kun joku itki sitä vasten. Myös Berg kokeili jo ennen koulutusta aiemmassa työs sään erityisluokanopettajana ottaa koiraansa silloin tällöin mukaan luokkaan. Kuten ihmisillä, koirillakin varhainen vuorovaikutus vai kuttaa merkittävästi stressiherkkyyteen. Tokola oli toisen kollegansa kanssa lukenut ja kes kustellut eläinavusteisesta työstä, ja hän alkoi ottaa nyt jo edesmennyttä Totorokoiraansa mukaan työ paikalle. Into kasvoi, kun hyvien kokemusten päälle tuli lisää tietoa. Pertti säpsähti muttei alkanut räksyttää. Koiralle on helpompi kertoa, koska se ei aivan varmasti arvota”, Maiju Tokola sanoo. Minna Berg ja Mortti taas ovat käyneet Terapiakoiraaka temian koulutuksen Raumalla. ”Ja koirat ovat itse hyvin paljaita tunteidensa kanssa. Jotkut koirat kuormittuvat liikaa siitä, että ympärillä on ääntä, hälyä ja ihmisiä. Hän pyysi kasvattajaa esimerkiksi videoimaan, mitä tapah tuu, kun peltinen ruokakuppi putoaa lattialle. Ihmisistä ei aina tiedä. Ehkä siksi koiran kanssa on helpompi olla paljas myös omine tunteineen.” Pelkkä koiran läsnäolo voi murtaa jäätä terapeutin ja asiak kaan välillä, kuten Levinsonin tapauksessa. Ei ole mitään hätää! Asiakas, tuore äiti, seurasi tilannetta kiinnostuneena: ai näinkö sinä rauhoitat sitä. ”Mietin silloin, että koiran turkkiin mahtuu kyllä aika monta ämpärillistä kyyneleitä.” P ertillä on lattialla omia leluja, joita se tyytyy jäystä mään, kun vierailijan repun hihnojen syöminen on kiel letty. Ei ollut ihan helppoa löytää Suomesta kasvattajaa, joka suostuisi siihen, että ostaja valitsee pennun vasta kuuden seitsemän viikon iässä. Joskus toki myös huumoria ja keveyttä. ”Pääsimme sitä kautta tosi hyvään keskusteluun myös vau van rauhoittamisesta ja siitä, miten tärkeää on, että pysyy itse rauhallisena.” Tokola uskoo, että nuorille asiakkaillekin tekee hyvää nähdä sivusta, miten terapeutti ohjaa koiraa lempeästi. ”Minulle ei ollut mitään väliä sillä, minkä värinen pentu on, vaan halusin nähdä, miten se alkaa käyttäytyä”, Berg kertoo. Pian se meni rohkeasti nuuhkimaan ja tutkimaan, mikä putosi. Avoimuuden lisäksi tärkeä ominaisuus on kyky rauhoittaa itse itsensä, kun jotain jännittävää on tapahtunut. Onko emo ollut rauhallinen, suhtau tunut luottavaisesti elämään ja ihmisiin ympärillä. Eläin tuo olemuk sellaan tilanteeseen levollisuutta ja rauhaa. Se lisää luot tamusta siihen, että kaikenlaista voi kertoa ilman, että tarvit see pelätä ankaraa reaktiota. Hyvä Pertti! ”On ihmisiä, jotka kertovat kaikkein syvimpiä ja vaikeimpia asioitaan Ulpukalle, ja minä saan kuunnella sivusta. T unnetilassa koiria on ollut apuna nyt viitisen vuotta. Kun viikon aikana saavutettiin vaikkapa tietyt sovitut tavoitteet, perjantaina käytiin palkinnoksi koi ran kanssa kävelyllä. Pian he hakeutuivat kuntoutus ja kasvatuskoirakoulutuk seen Jyväskylään. Pertti on tarkkaan valittu noviisi, poimittu pen tueestaan tulevaa uraa ajatellen. Koiratkin oppivat sosiaalisesti toisiltaan, ja Mortti on varsi nainen viilipytty. Ensin vain kokeeksi, pari tuntia kerrallaan. Berg yllättyi siitä, miten dramaattisesti koiran läsnäolo tuntui muuttavan hänen suhdettaan oppilaisiin. Toimistolla saa tapahtua ihan mitä tahansa, eikä se hauku tai hermostu. m a a l i s k u u 2 2 4 5 1 Pertti höristää korviaan mutta pysyy tyynenä. Pertti höristää korviaan, mutta pysyy tyynenä. ”Useinhan ne onnistuvat törmäilemään jotenkin, putoa maan sohvalta tai pieraisemaan kesken tapaamisen.” Kerran Tokolan vastaanotolla mukana ollut kollegan koira yllättäen sai pienen hepulin huoneessa olleesta itämaisesta patsaasta. Onko suhde omaan emoon ollut turvallinen. Jos koira heiluttaa häntää, niin se on oikeasti iloinen. Raken nuksessa on todennäköisesti käymässä vieras karva kuono, joka on haistanut Pertin ja Ulpukan. Se riepottaa hampaissaan melkein kokoistaan pötkyläraajaista, virkattua nallukkaa. Hyvä Pertti Rauhallisella ja uteliaalla pennulla on työhön hyvät lähtö kohdat, mutta siitäkin on paljon apua, että Pertillä on perhees sään sellainen konkari kuin Mortti. Berg hämmästyy yhä jatkuvasti siitä, miten empaattisesti ja kauniisti koira osaa toimia lasten ja nuorten kanssa – tun neälykkäällä tavalla, jota ei missään terapiakoirakoulutuksessa voida opettaa.. Jos on arka tai pelkää vähän erikoisesti käyttäytyviä ihmisiä, ei sovi työhön
5 2 Kollegat Mortti ja Ulpukka saavat kiivetä töissä joillekin sohville, joillekin eivät.
Joku pamauttaa sateenvarjon auki, vieras ihminen tulee lähelle tai omistaja hetkeksi poistuu. Ulpukka tuntee tietyt asiakkaat ja osaa jo odottaa heitä eteisessä oikeaan aikaan viikosta. Kokeissa on selviydyttävä tositilanteita simuloivista asetelmista, joissa on monenlaisia ihmisiä, liikettä ja touhua. He ovat yhdessä kehittäneet rutiinejaan ja pyrkivät pitämään huolta siitä, että terapiakoirat saavat taukonsa siinä missä ihmiset kahvihetkensä. Morttia on kielletty menemästä sohvalle, mutta sen sijaan koira keksikin käydä nuoren päälle lojumaan, kuin painopeitoksi. Nepsyvalmennuksessa koiran rooli voi toisaalta olla hyvinkin aktiivinen. Niin asiakkaita, koiria kuin työskentelytapojakin on monenlaisia, eri tarpeisiin. Ihan kaikista ei huolellisesta esivalinnasta ja harjoittelusta huolimatta tule terapiakoiria. ”Niin Pertti, sulla on kuule kova koulu vielä”, Berg huokaa. Se nuuskuttaa ja etsii: onkohan Ulpukka täällä tänään. Ja jos joku pudottaa lääkkeen, vauvan tutin tai – mikä pahinta – herkullisen nakinpalan, sitä ei saa mennä nappaamaan. Ja aina välillä töiden lomassa on kiva moikata kaveria, leikkiä hetki, käydä ryöväämässä leluja toisen huoneesta ja saamassa uusia virikkeitä. Koiraa ei oteta rapsutettavaksi tai syliin väkisin. K un Mortti tulee aamulla toimistolle, sillä on valtava vimma päästä aulan lasiovista sisään. Ei voi tietää, mitä se keksii. Se oli nuoresta ihanaa. Omistajallekin on mysteeri, miten se voi tietää. m a a l i s k u u 2 2 4 5 3 Kerran eräs hänen nuori asiakkaansa makasi hyvin ahdistuneena sohvalla. ”Siinä kehittyy sekä suhde koiraan että kyky keskittyä tehtävään, vaikka toinen samalla touhuaa.” P sykoterapiassa ei kyllä tehdä nakkipiiloja, Tokola huomauttaa. Ei riitä, että Pertti vähitellen, alkuun ehkä pari kertaa viikossa, tottuu toimistoarkeen ja kohtaamisiin. Ei siis ihan helppo nakki. Kun Mortti päästetään etsimään ne, pitää pysyä kärryillä laskuista ja kertoa, kun kaikki ovat löytyneet. Siitä taas saatetaan päästä käsittelemään monenlaisia tunteita: torjutuksi tulemista, ulkopuolisuuden kokemusta. Tokola sopii asiakkaidensa kanssa yleensä ensimmäisellä tapaamisella, voiko koira olla mukana ja miten toimitaan. Se on helppo sallia, sillä konkarikoirat tietävät tarkkaan, mikä on niiden reviiriä ja mihin huoneisiin ei saa mennä. Jos asiakas alkaa vaikka itkeä, koira havahtuu ja menee laittamaan pään syliin. Usein koira ei itse asiassa tee psykoterapiaistunnossa päällisin puolin mitään. Kun eläin on väsynyt, sillä on lupa vetäytyä, eikä sitä silloin saa häiritä. Mitä tarkoittaa, kun joku kääntää selän ja menee pois. Se on Bergin ja Tokolan mielestä aina yhtä liikuttava aloitus päivälle. Nuoret, joilla on toiminnanohjauksen haasteita, saattavat leikkiä Mortin kanssa vaikka nakkipiiloa: nuori saa kätkeä tietyn määrän nakkeja huoneeseen. Selkeä päivärytmi, riittävä lepo ja virkistys, kollegoiden seura. ”Moni asiakas taas sanoo, että on niin kiva, kun joku on aina onnellinen siitä, että minä tulen.” Ulpukka ei 25-kiloisena ole varsinainen sylikoira, mutta muuten ”ihan A-luokkaa terapiakoirana”, ilmeikäs ja herkkävaistoinen. Asiak kaan ja koiran suhde kehittyy sitten omassa tahdissaan. Aha, minua ei kaivata juuri nyt! ”Ulpukka tietää hyvin ne ihmiset, jotka eivät ole hänestä kiinnostuneita. Mutta nyt Pertti on autuaan tietämättömänä tulevasta käpertynyt kerälle ja sulkenut silmänsä. Elämä on leikkiä vielä.” Kun eläin on väsynyt, sillä on lupa vetäytyä, eikä sitä saa silloin häiritä.. Joistakin tulee läheisiä toisilleen. Usein katse riittää merkiksi: jos asiakas ei katso koiraa vaan terapeuttia, koira ymmärtää vetäytyä sivummalle. Myöhemmin – noin yksivuotiaana – sillä on edessään soveltuvuuskokeet, koulutus ja työnäyttö. Onko vika aina minussa, vai haluaako toinen ehkä muuten vain olla rauhassa. Se osaa siis uudessakin paikassa rauhoittua viltilleen, kun väsyttää. Se jää makaamaan pöydän alle eikä yritäkään änkeä mukaan.” Keskustelua puolin ja toisin kunnioittavasta vuorovaikutuksesta on käytävä myös asiakkaiden kanssa. Hyvä huomaamaan, milloin ihminen kaipaa sitä lähelleen ja milloin taas ei. Tervehdittyään asiakasta se saattaa vain lojua omalla paikallaan. Näin testataan, miten koira reagoi, kun jotain yllättävää sattuu. Eihän noin pienen pennun kanssa oikeasti voi puhua mistään varsinaisesta koulutuksesta. Pertti sen sijaan on vielä vähän sellainen työpaikan hasardi tyyppi, jota ei voi jättää puuhastelemaan ilman että katsoo päältä. Työhyvinvointi on muutenkin tärkeää koirille siinä missä ihmisillekin. Jossain vaiheessa päivää karvakuonot pääsevät läheiseen Hesperian puistoon yhdessä nuuskuttelemaan. Kun parhaat kaverukset sitten kohtaavat, riemu on ylimmillään. ”Tämä on se perusjuttu, mitä tässä toistaiseksi harjoitellaan. Hyvä niin. Se on vähän toisenlaista hommaa
pilkkaamalla 1990luvun ajan Juice Leskistä, koska joskus niin on tehtävä menneisyydelleen. Kukaan ei ollut kuulemassa, kun protestoin pää sähköuunissa: ”Pilkkasin itseäni lahjakkaampia jo ennen isäni kuolemaa!” Tuossa oli minäesseeavautuminen, yhdentekevä ja teeskentelevä niin kuin ne ovat. Tätä kirjoittaessani jouduin etsimään Helsingin Sanomien arkistohausta, mikä oli Leskisen kritiikin ydin, ai niin, isä, äiti, uuuhhh, ja muistin, että itse asiassa Leskisen psykologisointi oli taitavaa ivaa. Tuolloin ei ollut monikansallisia alustoja, joissa kerätä Tuntuu kuin olisin lapsi Gazassa -vertauksilla sydämiä ja kyyneleitä murskattua itsetuntoani kokoamaan. Nykyiset tunteet omista vanhoista tunteista eivät ole kiinnostavia edes aloittelevalle terapeutille. Tässä siitä johdetut kolme opetusta: Unohtaminen tekee elämästä elämisen arvoista. Kirjan ilmestyttyä Helsingin Sanomien kulttuuriosasto tilasi Juice Leskiseltä arvostelun kirjasta, jossa ivattiin moneen otteeseen Juice Leskistä, ÄIITIIII! Leskinen esitti laajassa kirja-arvostelussaan taidokkaasti isoa ihmistä yrittämässä ymmärtää pienempäänsä, jonka pienuudelle ei lopulta voinut mitään. 5 4 E S S E E Ä itiiiii! Epävarmuus, varmuus, epävarmuus, varmuus, tukku kokemuksia, joista seuraa tukku tunteitaaaah! Lapsi, lapsuus, seksuaalisuus, ihmissuhteet, kasvu, haaaarhaaaailuuuua tutuilla kaduilla, tuloksena memo to myself: onnellisuuteni suurin este on kyvyttömyyteni rakastaa itseäni tarpeeksi! Menetykset, voitot, kaiho, kaiherrus, kaikki mikä sisälläni kasvaa, kuolee, kasvaa, kaikki se opettaa, olkaa hyvä! Isäääää! A laikäisenä pidin sanojaan näppärästi asetelleesta viihdetaiteilija Juice Leskisestä. Sitten kasvoin koppavaksi aikuiseksi, minkä toin esille mm. Hän asetteli arvostelun keskiöön vanhempieni kuoleman auto-onnettomuudessa vuonna 1995 ja paljasti, että yritän lyödä matalaksi ”jokaisen itseään suositumman, menestyneemmän ja lahjakkaamman hahmon”, koska Jyrki Lehtola ”kaipaa ja kadehtii isäänsä, jonka mittoihin kirjoittajana hän tuskin koskaan yltää”, ISÄÄÄÄ! Teeskentelisin itseäni suurempaa blaséistia, jos väittäisin, ettei arvostelu olisi tuolloin häirinnyt, satuttanut, loukannut, tunteita pintaan pukannut. Asiat olisivat voineet olla huonommin. Nykyajassa on liian vähän ivaa. Minän kokemukset ovat surkea ponnistuspohja ajatuksille. Vuonna 2001 WSOY julkaisi tekstikokoelmani Teokset I, 709-sivuisen järkäleen, jonka kannessa oli kuva järkäleestä, olisikohan turhautunutta ironiaa pitänyt alleviivata vielä vähän lisää. Sen seurauksena pienikin kritiikki saa aikaan äänekkään hajoamisen ja totuudeksi nousseen väärinkäsityksen siitä, että omalla Teksti Jyrki Lehtola Maailma tarvitsee lisää ivaa Kun minä syntyy, me kuolee, kirjoittaa Jyrki Lehtola esseessään kirjallisuuden ja journalismin minäkeskeisyydestä.
Juice Leskinen ei saisi enää analysoida ketään tuhoon tuomituista yrityksistä tehdä vaikutusta isäänsä.. Jonakin kehityksen alkuvaiheen hetkenä olisi ollut pieni mahdollisuus sanoa jotain ylimalkaisen ilmiselvää ihmisluonnosta, teknologian kehityksestä sekä niiden syyja seuraussuhteista, mutta ei ollut aikaa, voimia, kun oli käsiteltävä yhteisen kohtalon sijasta omaa kohtaloa tunteidensa kylpyvedessä. Tunnustaminen syrjäytti tunnistamisen, ja murtuvat media sekä kirjallisuus ottivat helpottuneina sisältövalikoimaansa internetin tunnustuskulttuurin. Maria Veitola hajosi taas Insta-filtterit kympissä, Katariina Souri muutti, ei muuttanut, muuttaa pois Suomesta välttyäkseen pahalta, Manuela Boscoa satutti sivulause. Edellisvuosisatojen aikalaisjokeltelulle on nykyään tunteikkaampikin nimi, ”koulukiusaaminen”, koska ihmisyys kukoistaa aikuisen asetellessa itsensä itkevän lapsen eteen. Iltalehden Stadin Mafia -palstallaan Ilkka Kylävaara havainnollisti alaspäin lyömistä pilkkaamalla monisanaisesti niitä kahviloiden työntekijöitä, joilta oli saanut vain keskinkertaista palvelua. Vitutus on tunteista yhdentekevimpiä, mutta aika on antanut sillekin mahdollisuuden kasvaa traumaksi ja krooniseksi hajoiluksi. Enää ei riitä pilkaksi lakoninen aborttivitsi, onhan alhaalta kumpuavan vihan kohteena sentään ruma huora kommunistilesbo äitiäskin kaduttaa ettei tehnyt aborttia en ees raiskais. Minä ei enää ollut muita havainnoiva subjekti, ulkopuolelleen kohdistuva katse, vaan katse, joka ei löytänyt tietään ulos peilistä, jonka olemus on näyttää kaikki vastakkaisena. Kuulostaa sen verran antavalta, että otetaanpa yleisempään käyttöön! Samoihin aikoihin oli käynyt niin onnellisesti, että rahavirtojen tyrehtyessä mediassakaan ei ollut enää varaa laajoihin reportaaseihin monimutkaisista aiheista, joten raportoitavaksi jäi kirjoittajan sisin, elämä, sohva. Nykytunnustustekstien minä on samaan aikaan Rousseaun mielikuvitushahmo ja Augustinuksen Jumala muistoihin juuttuneena, ja nyt se pohdiskeli 10–250 sivun verran suhdettaan historian ensimmäiseen hetkelliseen nöyryytyksen tunteeseensa tavalla, jonka seurauksena sanan ”vereslihalla” toistosta tuli tervettä kielenkäyttöä. Internetistä löytyi onneksi jotain kannustavaakin ihmisen polulla oman itsensä analysoijaksi. Mattiesko Hytönen, Jukka Kajava, Seppo Heikinheimo, tuntemattomammat kulttuurikriitikot, Hesarin Nyt-liitteen NytTen, Aarno Laitinen, Ilkka Kylävaara, Ylioppilaslehden eri toimitukset, kaltaiseni yritteliäät nuoret miehet. Normaali kritiikkikin alkoi olla liikaa, ja keskustelun sijasta kritiikkiin vastattiin kärsimyksen performoinnilla. Omissa 1700-luvun Tunnustuksissaan Jean-Jacques Rousseau sekoaa rupatellessaan mielikuvitushahmojen kanssa masturbaatiosta ja yksinäisyydestä, good old days. Väärinkeskustelu, eli iva, pilkka, mitätöinti, henkilökohtaisuudet, kostaminen ja niin edelleen, olivat julkisia keskustelutapoja vielä 2000-luvun alkuun asti. Ensimmäisessä länsimaisessa omaelämäkerrassa, Augustinuksen Tunnustuksissa, joristiin ajasta, olemisesta, Jumalan olemuksesta, muistista ja ikuisuudesta. Ennen uhrin statuksen saavuttaakseen joutui tekemään itsemurhan tai juomaan itsensä kuolleen oloiseksi, nyt riittää ruutujen täyttäminen tarinoinneilla uupumisesta, riittämättömyydestä ja Feeniks-linnuista. Y hä huonompi keskusteluilmapiiri täällä Twitterissä! Vanhasta medias ta koulukiusaaminen on siirtynyt sosiaaliseen mediaan, jossa lyödään alhaalta ylös eikä ylhäällä pidetä siitä ollenkaan, häviäjienkin sananvapaudella on oltava rajansa. Elämä oli toisaalta muuttunut kovin helpoksi… Orja toi ruoat ovelle, ruudulla odotti 259 tv-sarjaa, polyamoriakeksinnön ansiosta sai olla sekä naimisissa että Tinderissä… Ja toisaalta alaluokkien somekeskustelu meni niin kovin asiattomaksi, että minä levisi internetistä mediaan ja kirjallisuuteen reflektoivana, tuntevana, valittavana, kasvavana, reflektoivana, tuntevana, valittavana, kasvavana pysäyttämättömänä minäheilurina, uuden valistusihmisen korkeimpana ideaalina. Miesten tapa käsitellä ongelmiaan on miesten tapa käsitellä ongelmiaan, joten pilkkaajan ääni oli useimmiten miehen ääni. S uru, pelko, ahdistus, trauma, häpeä, järkytys, katumus, syyllisyys, viha, katkeruus, kateus, laakamato osaa kasvattaa uuden pään katkenneen tilalle, ihminen kasvattaa omaa kiinnostavuuttaan korostavia tunteita. K un iva alennettiin syrjäytettyjen elämän sisällöksi ja maailma saduksi, jossa pahat ihmiset loukkasivat ja hyvät loukkaantuivat, julkinen keskustelu muuttui kohteliaan yhdentekeväksi, mikä iloisena koettiin todistukseksi sivistysvaltiosta. Horinaa minästä. Keskellä teknologista ja yhteisöllistä optimismia elämme sottaista sotasimulaatiota muistuttavassa tilassa, jossa toinen on aina jo mahdollisuus raiskaamiseen. Lopputuloksena oli sekä ilahduttavaa että kiusallista aikalaisahdistelua. Misogynia oli tuolloin vain japanilainen ruokalaji, eikä potkimisen huumassa ollut aikaa pysähtyä miettimään, missä on alas-, missä ylöspäin. Hipaisusta on kasvanut tönäisy ja horjahduksesta kaatuminen. Internet tulvi blogeja, päivityksiä, päiväkirjoja, tunnelmointeja, esseitä, jotka pohdiskelivat, miten minusta tuli minä. m a a l i s k u u 2 2 4 5 5 herkkyydellä on jotain tekemistä universaalin epäoikeudenmukaisuuden kanssa. Jälkimmäiseen, alipalkatun työntekijän julkiseen halventamiseen törmää sosiaalisessa mediassa liki päivittäin, koska palvelijan alamaisuuden esittämisen taso on suorassa suhteessa palveltavan onnellisuuden tasoon. Loukkaavimmat vuosikymmenet koettiin 1980ja 90-luvuilla, jolloin kirjoittajien luonneviat korvasivat poliittiset rajariidat. Sen pystyi onneksi blokkaamaan niin, että ”Lähden Twitter-tauolle” -ilmoituksesta tuli länsimaisen kestokyvyn motto. Autofiktio, jossa voin valehdella kirjoittaessani totuuteni. Oman kasvun tarinallistamista. Jossain vaiheessa aikuiset keksivät Suomen polarisoitumisen syyksi, että täällä on ”liikaa ivaa”, ja media täyttyi minäherkistelyistä, koska aikuiset halusivat näyttää olevansa alempien ihmisten harjoittaman ivan yläpuolella. Journalismi oli vihollisten muuttamista urakehitykseksi. Nykyään ensimmäinen, parempi, vitsi, on mahdoton. Seppo Ahdin, Ilkka Kylävaaran ja Timo Mäkelän lyhytaikaisessa Kutka-vuosikirjassa julkaistiin moninkertaisesta ministeristä Marjatta Väänäsestä kuva, jonka kuvateksti oli ”Kaikkea se kireä aborttilaki teettää”
Elämään kuuluvat häviöt tai pelkkä normi vitutus oli saatu nostettua joksikin, josta ei selviä läpikäymällä, hyväksymällä, menemällä eteenpäin, vaan omalla hajoamisella syyllistetään tulevat viholliset, jotta pilkkaava paha ei osuisi hajoavaan sieluun. Alkoholismi on sairaus, minun tunteeni alkoholis mistani on minun tunteeni vakavasta sairaudestani, kenelläkään ei ole oikeutta sanoa siihen mitään. Valittamassa, kuinka väärät ihmiset kirjoittavat vääristä aiheista väärin, koska se, mikä alkoi mielenvikaisena tekstinä Instagram-selfien alla, päätyi kirjallisuudeksi nopeammin kuin Saara Turunen ehti naputtaa ”lapsettomuus”. Sisäisen äänen olemus on se, että kun siihen kerran rakastuu, se ei hiljene. Nimeämällä 1–2 lasia viiniä ”alkoholismiksi” annan sekä viinilaseille että itselleni sairauden nimen ja käytän sen avulla valtaa ympäröivään nimiin, ihmisiin ja sairauksiin. Siksi loukkaantuminen, hauraus kaiken edessä on levinnyt influenssereista keskiluokan kautta jo etujärjestöihin, joita myös tutkimuslaitoksiksi kutsutaan. Korpi nousi tuhkasta voittajana, joten seuraavaksi Seppänen polki alleen 80-vuotiaan Markku Envallin esseekokoelman, koska Envall ei ole Instagramissa ja jos olisi, kukaan ei välittäisi. Sisäiselle äänelle mikään ei ole helppoa, aina pitää olla vaikeaa, ja Nietzschellekin tulisi yllätyksenä, kuinka tehokkaasti der Wille zur Macht, tahto valtaan, toimii äänekkään itsesäälin kautta. Ja tässä sitä taas ollaan. Hesarin kriitikko Arttu Seppänen päätyi vihan kohteeksi arvosteltuaan Kiira Korven runokokoelman. Kulttuuriteoreetikko Lauren Berlant on kuvannut nykyajan hallitsevaksi paradoksaaliseksi fantasiaksi, ”julmaksi optimistiksi”, tilaa, jossa minän riippuvaisuudet tekevät samaan aikaan elämästä siedettävän mutta ovat este minän julkiselle kasvulle vieläkin täydellisemmäksi. Alkoholiongelma oli tämänkokoinen: ”En käytä alkoholia kuin kerran, kaksi viikossa. Aikuisuus, mihin katosit, ”lauantailimua” lipittävää mammaa pakoon. Kolmas maailmansota lähestyy, ei lähesty, lähestyy, mummot makaavat suljettujen aluesairaaloiden käytävillä, maapallo ei kestä ihmisen painoa, pimeän talvisen maaseudun herkullisin suuhunpantava on oman aseen piippu, mitä näitä nyt on, ja mitä väliä niillä on, kun pitäisi keskittyä kuuntelemaan sisäistä ääntään ja pohdiskella, onkohan hmmmm mahdollista löytää jotain hmmmmm uutta, erilaista kevytsuhteiden ja romanttisen rakkauden väliltä. Niistä yhdessä toimittaja haastatteli toimittajaa, joka myös oli löytänyt sisältään alkoholiongelman, koska joi lapsensa mentyä nukkumaan ”pari lasia viiniä”. Loukkaantuminen on nykytunteista antavin, se hiljentää ja saa muut aroiksi kritisoimaan. Someraivoa alettiin pelätä etukäteen. Vuodenvaihteessa Suomen luetuin minäkolumnisti Laura Friman kirjoitti Helsingin Sanomiin kolumnin otsikolla ”Minulla on alkoholiongelma ja aion tehdä sille jotain”. Useimmiten juon lasin tai kaksi, enkä koskaan yksin tai ennen iltakuutta. Ollakseen itselleen relevantti sisäinen ääni ei voi koskaan olla tyytyväinen vaan aina taistelussa häviön mahdollisuutta, kaikenlaisia epävarmuuksia vastaan (Mitä jos en olekaan antanut kylliksi aikaa vain itselleni. 5 6 E S S E E Alun perin halveksitut influensserit olivat onnistuneet jakamaan oppejaan eteenpäin: Oman metelöinnin alta ei kuulu muiden ääni. Kännit vedän enää harvoin.” Noin kaksi viinilasillista Frimanin kolumnin ilmestymisen jälkeen Suomeen saatiin raahattua uusi trendiongelma, Wine mom, pakko päästä mukaan, tarjoilija, saisinko lasin tai kaksi alkoholia, kello löi jo kuusi! Koska kyse oli keskiluokan lumeongelmasta, Frimanin kolumnista seurasi jatkojuttuja. Pätee myös etujärjestöihin, jotka antavat itselleen nimen ”tutkimuslaitos” ja tuolle laitokselle haavoittuneen teinin tunne-elämän. Kun kahdesta viinilasista tehdään sisäisyyden tuorein trendi, mulla muuten ihan sama, pilkka muuttuu mahdottomaksi juuri silloin kuin siihen olisi syytä. Somepäivitykset, minäkolumnit, autofiktiot, minäesseet ovat keskiluokan turvapaikkahakemuksia, joissa hakemuksen varmemman hyväkSisäisen äänen olemus on se, että kun siihen kerran rakastuu, se ei hiljene.. Maailma on muuttunut Michel Foucault’n vitsiksi. (Mitä jos joskus kuolen?)). Ylen julkaistua Heikki Hiilamon asiallisen kolumnin Etlasta Etla vastasi lyhyellä avoimella kirjeellä, jossa toimitusjohtaja Aki Kangasharju käytti tunne-elämältään herkän ”Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen puolesta” Hiilamon tekstistä sanoja ”halventaminen” ja ”halveksunta”, jotka ”loukkasivat” ja ”pöyristyttivät” henkisesti heiveröistä etujärjestöä. H ienostorouva Virginia Woolf valitti vuonna 1905 esseessään The Decay of Essay Writing, että muutkin kuin yläluokka on päästetty kirjoittamaan esseitä, vaikka niillä on Woolfia enemmän sanottavaa asioista, joista Woolf ei tiedä mitään. Nyt toimittaja on lopettanut armottoman ryyppäämisensä ja viinilasin sijasta nauttii ”lauantailimun”
Ennen internetiä oli myös mahdollisuus odottaa. synnän takia omaa kohtaloa sodan runtelemassa ruumiissa on liioiteltava. oli myös vaikeaa (sellaista tuppaa olemaan natsien kanssa), mutta tunteidensa holtittoman sanoittamisen sijaan he tyytyivät dokumentoimaan ulkomaailman kauheuksia: holokaustia, keskitysleirejä, tehdastyötä, köyhyyttä. Kun Jacques Derridalta kysyttiin, ”Mistä kaikki alkoi?”, Derrida vastasi: ”Äh, te haluatte minun sanovan nyt jotain sellaista kuin ’Synnyin-Algerian-laitakaupungissa-El-Biariassa-pikkuporvarilliseen-paikalliseen-kulttuuriin-sulautuneeseen-juutalaisperheeseen-mutta…’ Onko tuo todellakin välttämätöntä. Vitutuksen tunteet on saman tien korotettava kärsimykseksi ennen kuin ne ehtivät lieventyä banaaliksi arjeksi. Koska aihepiiristä on valkoisen vanhan miehen viisainta vaieta, turkkilais-australialainen nuorehko naistutkija Eda Gunaydin kuvaili Diazin esseetä ”yritykseksi hiljentää etukäteen kritiikki piiloutumalla autenttisuuden taakse”. Kun omille harmeille annetaan huoletta synonyymiksi trauma, katoavat vastaäänet, nauru, pilkka, kritiikki, kun ei kai traumatisoituneelle saa nauraa. En kykene siihen. Hyvinvoivat ovat häviönsä glorifioidessaan onnistuneet tunkemaan sinne, missä hävinneet yrittävät turhaan saada ääntään kuuluviin. Tuo voisi olla terveemmän itseymmärryksen lähtökohta, ja siksi minä on joskus katsonut peilin sijasta muuallekin. Kieltäytyminen tämän todellisuuden sietämisestä on kieltäytymistä elämän sietämisestä.” Ilottoman minän monopoli on kadottanut maailmasta ilon ja naurun. Ymmärtäähän sen: Poikkeuksellisen lumisena talvena lasten lukuisiin harrastuksiin liittyvä logistiikka on asunnottomuuteen verrattuna monimutkaisemmalla tavalla musertavampaa, neuroosini ovat skitsofreniakohtauksia relevantimpi syy hoitoon pääsylle, ja tulotasoltani sekä iältäni olen mainostajia kiinnostava kohde. Simone Weilillä, Primo Levillä, Hannah Arendtilla, Barbara Ehrenreichilla jne. Oma tunne ei kiirehtinyt saman tien ruudulle ja ehti siksi kasvaa minää laajemmaksi. Jos on liikaa keskittynyt sisäisen äänensä moninaisuuteen, hajoaminen ei jossain vaiheessa ole enää teeskentelyä vaan muuttuu aidoksi hajoamiseksi, koska toistaessaan hajoamisiaan on alkanut samastua ja rakastua rikkinäisyytensä potentiaaliin. A voimella eli autofiktiivisellä narsismilla on kaikenlaisia seurauksia. Sisäiselle äänelle rakas itseanalyysi on ”osaan nauraa itselleni!”, mutta kukaan ei enää naura vanhalle vitsille siitä, että katteeton uskosi sisäisen äänesi olemassaoloon ja erottuvuuteen on juuri sisäinen äänesi. Kun minä syntyy, me kuolee. Esseetä ylistettiin rohkeaksi ja rehelliseksi trauman työstämiseksi. Kun kestävin rakkaussuhde on omaan itsesääliin, muut henkilöhahmot ovat kliseisiä sivuesiintyjiä. Kun mielikuvitus kohdennetaan vain itseen, ei mielikuvitusta tarvita muuhun kuin pohjaksi valheille. Lasten traagiset kohtalot eivät kaipaa tunnelmoivaa mediakritiikkiäsi niitä koskevien uutisten edessä, mässäilysi humalaisen miehen viiden vuoden takaisella lauseella ei toivottavasti ole feminismin viides aalto. Ylistetty kirjailija Junot Diaz kuvaili vuonna 2018 esseessään, kuinka joutui raiskatuksi 8-vuotiaana ja miten kokemus ottia tuota johti toimintamalleihin, joissa Diaz tuli traumaansa työstäessään loukanneeksi muita, pitkien ihmissuhteiden kanssakin ollut vähän niin & näin. m a a l i s k u u 2 2 4 5 7 Vitutuksen tunteet on saman tien korotettava kärsimykseksi ennen kuin ne ehtivät lieventyä banaaliksi arjeksi. Minäkeskeisyydellä on haitalliset eli demokratisoivat vaikutukset kirjallisuuteen. Se on pelkkää itseensä kiintymistä, ja siksi me suhtaudumme siihen omana äänenämme, oman itsemme yksityisimpänä versiona – tai omana itsenämme.”. Ja tuo minä on lähtökohtaisesti valhe, imartelu. Kun kirjoittava minä alkaa kaivella sisintään, katoaa kirjoitus minän edestä. Kun tuntee kasvavaa myötätuntoa peiliään kohtaan, ei myötätunto osaa etsiytyä muualle. Traumateollisuudessa traumojen tehtävä on estää kritisointi. Esseen ilmestyttyä joukko POC-naiskirjailijoita syytti maahanmuuttajastatuksellaan ratsastanutta Diazia misogyniasta sekä seksuaalisesta häirinnästä. Enää vauva ei ehdi syntyä ennen kuin isä ja äiti ovat julkaisseet kirjan, millaista on olla isä ja äiti. Mary Gaitskill on kirjoittanut: ”Joistakin asioista ei voi selviytyä ennen kuin ne on hyväksytty ja kärsitty, koska itse asiassa joistakin asioista ei voi lainkaan selviytyä, ja siksi sama tarina täytyy toistaa yhä uudelleen ja uudelleen onnellista loppua etsiessään. Ihmisyys on häviämistä, ja meidän kaikkien kohtalonamme on menettää huolella rakennettu itsetuntomme, fyysinen kuntomme, terveytemme, hellitty arvokkuutemme ja lopulta elämämme. Sen takia me olemme täällä hiljaa, kohteliaita, tylsiä, tylsistyneitä, korrekteja, pelkääviä, vaikka olisi jo lajin kestävyyden takia korkea aika nauraa toisillemme tuhoon tuomituista yrityksistämme tehdä vaikutusta isään, äitiin, Elon Muskiin, Mark Zuckerbergiin
Teknologian lupaus valinnanvapaudesta on näennäistä ja ahdistavaakin. 1980–1990-luvuilla syntyneet ovat sen sijaan ainut sukupolvi, joka saattoi elää lyhyen kulta-ajan. Teknologia oli hetkisen ajan valjastettu parhaalla mahdollisella tavalla kulttuurinkuluttajan avuksi. iPodien aika ei varmasti ollut täydellinen, mutta se on silti esimerkki siitä, miten internet voi ohjata syventymään kulttuurituotteisiin sen sijaan, että se muuttaisi taidetta tuoksukynttilöiksi. Piti tietää, mitä haluta ja mistä etsiä, sillä alustapalvelut algoritmeineen eivät olleet ”auttamassa”. Vai utopiaa. Kyse on samasta päivittäisestä yksityisestä kädenväännöstä kuin muunkin nykyteknologian kanssa: nettisurffarin on pysyttävä aallon päällä tai se on menoa. 2000-luvun ensimmäinen vuosikymmen oli kulttuurinkuluttajan näkökulmasta erikoinen ajanjakso. Parhaatkaan meistä eivät ole immuuneja algoritmien kohti keskitietä viettävälle ohjailulle. Kokoelma tuntui ehtymättömältä mutta oli silti hallittava. Passiivisen striimaamisen sijaan voi ja pitää valita itse. Kielitieteilijä Gretchen McCulloch on jakanut ihmiset sukupolviin sen pohjalta, milloin ja miten he ovat päätyneet internetiin. Mutta jos edes kulttuurin ammattilaiset eivät saa uitua koneellisten suositusten vastavirtaan vaan katsovat vuoden ties monetta Netflix-uutuutta, he hukkuvat ja pian hukkuvat muutkin, koska kukaan ei auta heitä pysymään pinnalla. Se on avainkokemus, joka määrittelee heidän juuriaan myöten. Internet oli aarreaitta, jossa kaikkea oli saatavilla, mutta sen eteen piti nähdä hieman vaivaa. Musiikkikriitikko Lindsay Zoladz vitsaili jo vuonna 2016, että pian iPodeihin aletaan varmasti suhtautua ylimielisen tympeästi kuin vinyyleihin nykyään. Varsinkin kännykät ovat pahoja. Kun valkoinen hakuruutu ahdistaa, päätyy herkästi klikkaamaan valmiin suosituksen soimaan – ongelma ja ratkaisu, jotka eivät kuuluneet iPodien aikaan. Kirjoitus tuntui nostalgialta mutta oli lopulta jotakin parempaa. Pettersson kuuluu sukupolveen, joka on päätynyt internetiin aikuisena, todennäköisesti työsyistä. Kultainen iPodien aika OSKARI ONNINEN K O L U M N I. Spotify tuntui ensin helpolta lailliselta korvikkeelta nettipiraatille, vaikkei se ollut sitä. Algoritmien vaikutusta ei pääse pakoon, mutta tiedostaa sen voi. iPodien ajassa kulttuurinkuluttaminen oli vapaata mutta merkityksellistä. OSKARI ONNINEN on toimittaja, joka on tilastoinut lähes kaiken vuodesta 2005 lähtien kuuntelemansa musiikin last.fm-sovellukseen. Onko se nostalgiaa. 5 8 K O L U M N I T uskin olen koskaan vaalinut mitään esinettä, kuin vaalin 15-vuotissyntymäpäivälahjaani: viidennen sukupolven iPod, musta-alumiininen kuori, kovalevyä mainiot 30 gigatavua. Puhetapa on tyypillinen: mediatutkija Kirsten Drotnerin mukaan nimenomaan kulttuuri-ihmiset levittävät teknologiapaniikkia muualle yhteiskuntaan. Palkinnot etsinnöistä olivat sen mukaisia: ne mahtuivat iPodiin, joka itseoikeutetusti täytti elämän tylsät ja tyhjät hetket. the new yorkerin teknologiatoimittaja Kyle Chayka kirjoittaa uudessa kirjassaan Filterworld, kuinka algoritmien suosiota kasaava logiikka tekee kulttuurituotteista keskinkertaisia ja samankaltaisia. Polttava dvd-asema suoritti Netflixin virkaa. Laitonta se toki oli, mutta väliäkö sillä, koska vertaisverkkopalvelu Bittorrent oli parempi kuin kirjastojen levytai elokuvahyllyt saattoivat koskaan olla. Se ei ole muovannut hänen elämäänsä, saati hänen kulttuurinkulutustaan syvimmän kautta. Ennen kaikkea jokainen tallennettu levy ja kappale oli valittu itse. silti petterssonin ikäiset ihmiset osaavat kaivaa vastauksia vain historiasta ja kaivata lintukotoa, jossa teinit lukisivat koulupäivän jälkeen lähikirjastoaan läpi. Netflixin valikoima ei tosiasiassa pärjää entisajan videovuokraamoille, joista sentään yleensä löysi etsimänsä. Vielä helpompi Petterssonin kommentit on ymmärtää siksi, että hän on minua 25 vuotta vanhempi, syntynyt vuonna 1966. Jo hieman nuoremmat joutuvat kasvamaan digijättien mainosalustoilla. Petterssonin kommenteissa kuului suomalaisen kulttuurieliitin ääni, jossa teknologia on niin vierasta, että siitä tulee uhka. Taskuun mahtui useamman sadan albumin kokoinen musiikkikirjasto. kun suomen kulttuurirahaston uusi toimitusjohtaja Susanna Pettersson jyrähti joitakin viikkoja sitten Helsingin Sanomissa maamme romahduksesta sisäänpäin, nyökyttelin, mutta vain hetken. Samaa maalaa vuonna 1985 syntynyt Chayka kirjassaan
tiedon käsittely, muistaminen, oppiminen, ongelmanratkaisu ja keskittyminen. Olo on muutenkin kevyempi. MYÖS KESKITTYMISEN JA MUISTIN TUEKSI KSM66-ashwagandha tukee tutkitusti kognitiivista toimintaa, jota on mm. HARMONIA KSM66 ASHWAGANDHA AUTTAA STRESSIIN 25 tutkimusta todistavat, että KSM66ashwagandha parantaa kehon vastustuskykyä stressiin, auttaa kehoa käsittelemään stressiä ja toipumaan stressaavista tapahtumista. HARMONIA KSM66:N LÖYDÄT NÄISTÄ KAUPOISTA SEKÄ MUISTA TERVEYSJA VERKKOKAUPOISTA: EMOTIONAALISEEN TASAPAINOON JA PAREMPIIN YÖUNIIN ”Huomaan, että stressi on lieventynyt ja nukahtaminen helpottunut. En kimpaannu enää niin helposti, eivätkä päiväni kulje vuoristorataa ylivireyden ja loputtoman väsymyksen välillä.” – Eveliina, Hämeenlinna TESTIVOITTAJA MYÖS RUOTSISSA!. Harmonia KSM66 auttaa ylläpitämään henkistä ja fyysistä kapasiteettia väsymyksen ja keskittymisen menetyksen tapahtuessa. Harmonia KSM66 auttaa myös rentoutumaan, nukahtamaan ja ylläpitämään tunne-elämän vakautta
Haighin uutukaisessa kolmekymppinen käsikirjoittaja Adam (Andrew Scott) elelee Lontoossa lähes autiossa pilvenpiirtäjässä yksinäisyyden turvakuplassa ja koettaa kirjoittaa kauan sitten edesmenneistä vanhemmistaan. Sellainen oli esimerkiksi The Zone of Interest, jonka askeettisen virheettömyyden aikana minä annoin koko maailmalle anteeksi aivan kaiken. All of Us Strangers muistuttaa, miten kivuliasta on olla sattumoisin joidenkuiden lapsi, kahden ihmisen jotka ovat valinneet toisensa sentään jollain kriteereillä. Rakkaus ja terttu banaaneja K A T J A K A L L I O All of Us Strangersin rakkaustarina on juuri niin satuttava kuin vain voi toivoa, kirjoittaa Katja Kallio.. Kenties syynä on se, että All of Us Strangersin perhekuvio oli makuuni liian sentimentaalinen, ja sokeri tiettävästi turruttaa ihmisestä tunteet. Miten pelottava ja ihmeellinen voi olla suurkaupungin siluetti tai ovelle astuva läheisyys, toisen ihmisen kasvojen haavoittuvuus. Sitä voi lukea tästä zeitgeistista käsin, tai olla lukematta. Onnekkaimmassa tapauksessa heitä päättää rakastaa enemmän kuin koskaan, nyt kun vielä on tilaisuus. Olo saattaa olla katsomiskokemuksen aikana epäröivä ja hapuileva, ja mielessä käy että no tästä ei jää paljoa kotiin vietävää. sen sijaan adamin ja Harryn rakkaustarina oli juuri niin satuttava ja tosi kuin ikinä toivoa voi. Siitä vääränlaisuuden kokemuksesta voi parantua kenties vain yhden tietyn ihmisen sylissä, ja miten hirvittävän sattumanvaraista ja sittenkin ehkä ennalta määrättyä tämä kaikki on. Seuraavaksi havahtuu Lidlistä banaaniterttu kourassa. Tällainen kokemus oli brittiläisen Andrew Haighin uutuuselokuva All of Us Strangers. Haigh on kuitenkin tehnyt tarinasta omansa, ei vain tuomalla tarinan Tokiosta Lontooseen ja tekemällä heteroparista miesparin vaan elokuvallisen kokonaisnäkemyksensä, toisin sanoen itsensä kautta. All of Us Strangersin on kuvannut eteläafrikkalainen Jamie D. Ramsayn kuvissa on valtavasti sekä urbaania metallista kauneutta että intiimiyttä. Rakkaus, anteeksianto ja yhteys ovat ehkä sittenkin mahdollisia, niin tässä elämässä kuin edellisessäkin. Tai vie banaanit keittiöön ja katsoo puolisoaan ja lapsiaan ja ihmettelee, keitä nämä ihmiset oikein mahtavat olla ja mistä he ovat tänne ilmestyneet. Silti se ei ole julistuksellinen tai tendenssielokuva. Hiljaisuuttaan humiseva kupla puhkeaa, kun Adam tuntuu yhtäkkiä saavan vanhempiinsa (Claire Foy ja Jamie Bell) epätavallisen yhteyden, ja viehättävä naapuri Harry (pakahduttava Paul Mescal) soittaa ovikelloa jo toistamiseen. All of Us Strangers ei ole tässä suhteessa poikkeus, ja se perustuukin japanilaisen Taichi Yamadan romaaniin. Toiset elokuvat toimivat salakavalammin. Tai sitten eivät. Haighin toteutus on sitä hienovaraisempi, ja onkin harmi, että sittenkin Adamin lapsuuden ja sovinnonteon kyytiin pääseminen teki minulla tiukkaa, toisin kuin vaikka Céline Sciamman samalla alueella operoivan Maja lapsuuden laidalla -elokuvan tapauksessa. 6 e l o k u va t KATJA KALLIO on helsinkiläinen kirjailija, joka ihmettelee usein, mistä on itse keittiöönsä ilmestynyt. Siinä ollaan kokonaan Haighin valtakunnassa, pikemminkin tapailevassa kuin viipyilevässä kerronnassa, jossa vahva musiikki – Promised Land, Death of a Party, The Power of Love – kuljettaa vaikuttavasti rakkauden eri vaiheita. Vähän myöhemmin tajuaa seisovansa Lidlissä banaaniterttu kädessä eikä tiedä, onko tuijottanut tyhjyyteen viisi sekuntia vai tunnin tai miten ihmeessä tästä mullistuksesta nyt sitten toivutaan. Elokuvan lähtökohta on matrixmainen epäelämä ja turtumus, jossa ihminen on luotsattu eristyksiin sekä muista ihmisistä että omasta sisimmästään. usein elokuvasta paljastuu noin neljännen minuutin kohdalla, perustuuko se romaaniin vai ei, eli yrittääkö se kertoa jotakin sellaista, mitä on varsin vaikea ilmaista kuvalla, kuten tunnetilaa (irrallisuus) tai aistimusta (etäisyys). All of Us Strangersissa on kosolti kosketuspintoja uushenkisyyden eri puoliin: rakkaus energiana, ajan epälineaarisuus, deelit, terapiakulttuuri, läsnäolon voima. Silti juuri nykyhetki on ainoa, mitä kannattaa vaalia, ja menneisyydessä eläminen vie turmioon, kuten Yamadan suht simppelissä romaanissakin. A L L O F U S S T R A N G E R S O H J A U S : A N D R E W H A I G H J otkut elokuvat osoittavat mahtinsa välittömästi, ensimmäisestä kuvasta lähtien. Ramsay, jonka aiempi työ Beauty voitti Cannesissa Queer Palm Awardin, ja joka oli pari vuotta sitten Varietyn 10 Cinematographers to Watch -listalla. Sen saa jotenkin maksettua ja lähdettyä kotiin, jossa on pilkkopimeää ja jonne kukaan muu ei ole tulossa, eikä tiedä onko se hyvä asia vai ei
Novakin suu pursuaa taukoama tonta puhetta ja hänen hahmonsa ravaa pitkin lavaa niin, ettei kehollisuus jää alapäävitsien varaan. Palestiinalaisen Firas Khouryn hieno esikois elokuva pelaa symboleilla: julkisissa tiloissa lie huvat miehittäjäIsraelin liput, kun taas Palestii nan lippu edustaa vastarintaa. Visuaalista tykitystä ei varsinaisesti ole tar jolla, mutta show esittelee tekijänsä taitoa myös esiintyjänä. Jacqueline Novakin komediaspesiaalin näh tyään tekee mieli hyristä ”kyllä, kyllä, kyllä”. Hän pysytte lee etäällä politiikasta – mieluummin hän kat soo pornoa tai pössyttelee – kunnes luokalle saapuu Maysaa’ ( Sereen Khass). Näyttelijät jäävät joka tapauksessa suorapuheisten päähenkilöiden varjoon. Voiko suihinotto kutkutella älyä. Joskus ruoanlaitto on rentouttavaa tvsisältöä. Boiling Point tavoittaa kyllä ahdis tuksen matalikot mutta ei tarjoile sitä täydentä viä makuja. Kenen lippua kannat. Philip Barantinin ohjaamassa elokuvassa vaikutelmaa tehostaa se, että teos on kuvattu yhdellä otolla. Kaduilla partioi vat sotilaat poistavat ja polttavat jälkimmäisiä. Äidiltä tyttärille Suun täydeltä jalkoväliä Yhden oton illallinen A L A M N E L J Ä T Y T Ä R T Ä J A C Q U E L I N E N O VA K : G E T O N Y O U R K N E E S B O I L I N G P O I N T Arviot Kaisu Tervonen Kuvat Elokuvien ja sarjojen levittäjät S P R I N G B R E A K F E S T I VA A L I L L A H E L S I N G I S S Ä 2 1 . N E T F L I X I S S Ä A R E E N A S S A. 3 . Dokumentti kuvaa köyhyyttä, lähisuhdeväki valtaa, uskonnollista fundamentalismia ja syn nin paikallistamista naisen kehoon, mutta kat soja saattaa silti yllättyä, millaiseen pimeyteen osa tyttäristä imeytyy. Taipuuko penis tarinan vivuksi. Osa palestiinalaislukiolai sista protestoi äänekkäästi opettajan linjaa, mutta ei Tamer ( Mahmood Bakri). – 2 4 . Sana ”lortto” tippuu usein hänen huuliltaan. 4 . Lontoolaiseen huippuravintolaan sijoittuva brit tielokuva (2021) ja sen asetelmista jatkava, samanniminen minisarja (2023) sen sijaan nos tavat stressitasot huippuunsa. Kasvukertomuksen päällä leijuu jatkuva väki vallan uhka, mutta sen alla haisevat hormonit. Välillä per heenjäsenet hyppäävät itse rooleihin tai kom mentoivat niitä sivusta. Olfa sai neljä tytärtä, vaikka hän sanoo vihaa vansa tyttäriä. Se kertoo perheen tarinan osin näyttelijöiden avulla. m a a l i s k u u 2 2 4 6 1 Koulussa opetetaan historiaa, joka noudattaa Israelin näkemystä. Elokuva häviää samaa aihepiiriä käsittelevälle Bear sarjalle. Voiko poskihoito olla runoutta. E L O K U VA T E A T T E R E I S S A 5 . Yhtä yllättävää on eloku van sisältämä naurun määrä. Yhdysvaltalaiskoomikon suihinotolle omis tettu show saattaa karkottaa aihemateriaalil laan, mutta se voi myös vetää imuunsa kirjalli silla viitteillä, nokkelilla analyyseillä tai silkalla kiihkeydellä. Tunisialaisen Kaouther Ben Hanian doku mentti lukeutuu alkuvuoden vaikuttavimpiin elo kuviin jo muotonsa ansiosta. Kamera liukuu salista keittiöön ja ruokakriitikon pöydästä pääkokki Andyyn ( Stephen Graham), jonka elämänhallinta horjuu. Kokonaisuus jää kuitenkin plussan puolelle
Keys to My Life sentään kertoo hänen kahden vuoden takaisesta avioerostaan Kim Kardashianin kanssa, mutta muuten hän on kuin lähes kuka tahansa keskinkertainen räppäri suoltamassa huonoja vitsejä huorista ja pillusta, koska sellaisilla asioilla keskinkertaisten räppärien odotetaan albuminsa täyttävän. I just fucked a Jewish bitch”, hän räppää albumin nimiraidalla. Se lienee ainoa tapa selittää, kuinka aikoinaan itseään mustaksi Andy Warholiksi kutsunut artisti pitää nykyään uusina idoleinaan Hitleriä ja Jeesusta. Levy on niin tiheänä misogyniasta, että tuntuu kuin tekijät pelkäisivät sen olevan menossa pois muodista. Sittemmin on paljastunut, että hänellä on vain suuri suu. Paitsi että Kanyella ei tällä hetkellä ole levy-yhtiötä, tämä albumi on hänen itsensä julkaisema, koska muusikkona ja taiteilijana hän on yhtä toivottavaa seuraa kuin skunkin hajustama zombi. Hän on tyhjä pikaruokapussi preeriatien varressa. Stem Player ei siis varsinaisesti ollut mikään uusi Walkman tai iPod. Myös edellisten albumien suorastaan fundamentalistinen uskonnollisuus on poissa. Niissä on selkeä myönnytyksen maku, U-käännöksen tunne, sillä kun enää maailma ei selvästikään ole valmis seuraamaan hölmöillyttä renessanssilahjakkuutta kokeellisuuteen, Westin itse on palattava erämaasta takaisin asutuksen pariin. Sen sitä saa, kun julistaa että orjuus oli 1800-luvulla afrikkalaisten oma valinta. Kanye West muuten on äskettäin antanut tukensa Donald Trumpille vuoden 2024 presidentinvaaleissa. Peruutuksen jälkeen U-käännös S A M U L I K N U U T I Viisitoista vuotta sitten näytti siltä kuin Kanye West voisi ahmaista koko maailman. kaiken tämän sekoilun jälkeen Vultures 1 -albumin suurin yllätys on, kuinka tavalliselta se kuulostaa. fataalein erhe uudella levyllä on silti se, että se on pelkkää ammattitaitoa: Vultures 1 esittelee meille eilispäivän neron, joka on unohtanut kaiken muun paitsi liikkeet. ¥ $ ( K A N Y E W E S T & T Y D O L L A $ I G N ) V U L T U R E S 1 ( Y Z Y ). Kanye ja Ty Dolla $ign ovat palanneet perusasioihin: naisiin ja rahaan. Mutta miksi kukaan haluaisi. 6 2 M U S I I K K I J okainen imperiumi sortuu, eikä 46-vuotiaan Kanye Omari Westin keisarikunta koskaan ollutkaan niin vakaalle maaperälle pystytetty. Yhdessä Ty Dolla $ignin kanssa tehty albumi kuulostaa Kanyen selkeimmältä musiikilta sitten Yeezuksen (2013). Hän kuulostaa mieheltä, joka on kuluttanut itsensä loppuun: ei enää edellislevyjen itsevarmuutta, itsekehua tai edes itseinhoa. Tuottajia on 33 siitäkin huolimatta, että muun muassa Nicki Minaj kielsi oman osuutensa julkaisemisen Westin viimeaikaisten julkisten edesottamusten takia. Kuten niin monet lahjakkaat ihmiset, nykyään itseään Yeksi kutsuvalla miehellä barbaarit portilla on aina ollut hän itse. Näin Kanye kommentoi viime vuosien syytöksiä antisemitismistä: ”How am I antisemitic. Donda 2 (2022) oli todellinen Schrödingerin albumi, sillä se sekä julkaistiin että jätettiin julkaisematta, koska se ilmestyi vain Stem Player -laitteella, jolla ostaja saattoi itse miksata uudelleen sille syöttämäänsä musiikkia. Vultures 1 on siis sellainen suoraviivainen ”paluu alkulähteelle” -henkinen comeback-levy, jonka levy-yhtiöiden olisi luullut ottavan kiitollisena vastaan. Albumi on täynnä hyvin tehtyjä ja pieteetillä tuotettuja hip hop -raitoja, joita pitkä vierailijalista elävöittää. Ja tuttuun megalomaaniseen tapaan tämä on vasta uhatun Vultures-albumi trilogian avausosa, kaksi seuraavaa osaa pitäisi ilmestyä kevätkuukausien aikana. Tai edes MiniDisc. Yen myöhemmät levyt ovat menneet ihan eri suuntaan: kappaleet ovat usein loppuneet kesken, hän on mumissut tekstinsä ja albumeita on leimannut keskeneräisyyden tuntu, aivan kuin niiden tekijä hajoittaisi itse omaa elämäntyötään. Tietenkin hän on. Aivan kuten Morrissey, toinen canceloimisen partaalla hoippuva hahmo, Kanye on nykyisin itse vähiten kiinnostava asia omilla levyillään. SAMULI KNUUTI on olarilainen kirjoittaja ja kustannustoimittaja, joka näkee Westin hyvänä potentiaalisena varapresidenttinä Trumpille tasoittamaan pomonsa vaarallisimpia impulsseja. Hänen musiikkinsa oli itsekeskeistä mutta yritti silti haalia itseensä koko maailman, kaikki mahdolliset lajityypit; hän oli musiikintekijänä yhtä aikaa musta aukko ja aurinko. Kappaleet, kuten Burn ja Policen Roxannea lainaava Paid, viittaavat takaisin Westin kaupallisempiin aikoihin vuosituhannen alussa. Levyjen mitat ovat olleet yhtä kurittomia kuin niiden sisältö, sillä Ye (2018) pääsi vain vaivoin 23 minuutin ylitse, kun taas Donda (2021) kesti yli kaksi tuntia. Silti varhaisilla albumeillaan Kanye tuntui pystyvän mihin vain: hän sämpläili hiphoppiinsa stadionrockia, teki äitinsä kuolemasta elegisen 808s & Heartbreak -albumin (2008) ja progressiivisen rap-oopperan My Beautiful Dark Twisted Fantasy (2010)
Seuraavissa biiseissä melodiakieli on tuttua, muu asennossa, joka saa uudella tavalla arvostamaan CMX:n musikaalisuutta ja sovituksia. Kakkosbiisi Loud Barkia Marisa Dabice laulaa kuin Pixiesin ja The Breedersin Kim Deal. Itsevarmuus on lisääntynyt, mutta takakeno säilyy. Tekstittäjänä hän on täynnä vimmaa. Dabicessa on ainesta uuden vuosikymmenen rock-ikoniksi. Edellislevyn kantrisävyistä on hypätty kankeiden Crazy Horse -kitarasoolojen suuntaan. Pari biisiä myöhemmin Ice Cold kanavoi hirviöklassikko Twist and Shoutin sointukiertoa ja Bored Courtney Barnettin riimittelyä. Viimein kaikki on hyvin K A C E Y M U S G R AV E S : D E E P E R W E L L A.W. Rock-kaanonin tähdet ovat viimein asennossa, jossa Nirvana on nostalgiaa ja logo halpaketjujen paidoissa mutta Hole relevantimpi kuin koskaan. Tähdeksi kasvanut WA X A H A T C H E E : T I G E R S B L O O D L E V Y-Y H T I Ö : A N T I A .W. Nothing Like ja I Don’t Know You leijuvat kuin My Bloody Valentine. Deeper Well ei ole uusi Golden Hour , mutta ympäröivä maailmanpalo yhtä kaikki katoaa viimeistään päätöskappaleen sanoihin ”there’s nothing to be scared of”. Levy toivottavasti ohjaa Mannequin Pussyn baltimorelaisbändi Turnstilen tielle, skeneistä vielä hieman keskustaa kohti. Se tietty sopii aikaan, jossa kantri trendaa ja supertähdillä Beyoncésta Lana Del Reyhyn on sama suunta. Crutchfield uskaltaa miksailla makuja: Avauskappale Three Sisters ottaa nimensä Tšehovilta ja koukkunsa Macy Grayn ysärihitti I Trystä . Yhdysvalloissa uutta kantribuumia on kuvattu nuorison eskapismiksi stressiltä ja ahdistukselta. Tigers Blood sementoi statusta. Musgraves saa erolaulunsakin kuulostamaan harmittomuuden korkealta taiteelta, jossa sanapari ”made love” pistää korvaan, mutta ”maybe-baby”ja ”crazyhazy”-lyriikka ei. 6 3 m a a l i s k u u 2 2 4 Kantrilaulaja Kacey Musgravesin edellislevy Star-Crossed (2021) oli hutiyritys tehdä taylorswiftit ja loikata puolimatkaan kohti hittipoppia. Eikä Heliografi ole tahallisen kryptinen, hauska tai pröystäile sivistyssanoilla, vaan Yrjänä on alkanut oman elämänsä Tommy Tabermanniksi ja laulaa suoraviivaisia lauseita, kuten: ”Sytytä sydämeni eloon taas.” Heliografia häiritsee Yrjänän yrjänämäisyyden paino, jota ei ole saatu täysin ravisteltua kyydistä. Laulajana hän leikkaa kuiskauksista huutoihin, kitaristina herkästä kovaan. Yrjänän soolodebyytin avaava kuusiminuuttinen pianohidas Olisipa tie saa epäilemään Yrjänän rajuakin vainelämöitymistä, vaikka teksti käsitteleekin suorasanaisesti masennusta. Jälkipuolella on kolme biisiä hardcorea. Philadelphialaisen Mannequin Pussyn neljäs levy on paljon muutakin. Uutuus Deeper Well viettää klassikko Golden Hourista (2018) takaisin akustisuuteen. Yhdysvaltain itärannikon halutuimman indiekitaristin MJ Lendermanin kanssa duetoitu Right Back To It on alkuvuoden paras kitarakappale. Olen sinun, jos tahdot niin Kuiskauksia ja huutoja M A N N E Q U I N P U S S Y : I G O T H E AV E N Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : VA L L I L A M U S I C H O U S E L E V Y-Y H T I Ö : E P I T A P H L E V Y-Y H T I Ö : I N T E R S C O P E Vasta raukea viides levy Saint Cloud (2020) teki Alabamassa kasvaneesta Katie Crutchfieldistä ”aikamme suuren amerikkalaisen lauluntekijän”. Y R J Ä N Ä : H E L I O G R A F I. Vanhat fanit päätyvät arvailemaan, mitkä muutamat kappaleet ovat CMX:n ylijäämää kymmenen vuoden ajalta. Raitistumisen sijaan aihe on rakkaus. Itse veikkaan Tuonen tyttöä . Tai kitarasoolo ainakin. I Got Heavenin fiilis ja koukut tuntuvat uudelta rock-klassikolta
Siksi on vähän outoa, että ruuasta ei juuri puhuta, siis kunnolla. Toisin kuin ruokakirjat yleensä, tämä teos ei jää pelkästään pin tatasolle kuvailemaan makuja, elämyksiä ja fiiliksiä. Minä ajattelen, että mei dän arkemme on täynnä sellaisia. Kyseessä on oikeastaan gastronominen omaelämäkerta, joka laajenee myös kuvaukseksi suvusta ja luokkanoususta. Ne tarjosivat hengähdystauon ajatuksistani, tunteistani ja velvollisuuksistani.” Samaistun tässä melkein kaikkeen. ”Tunsin itseni metsästäjäkeräilijäksi tutkiessani ruokakaupan ja ruokakome romme hyllyjä. Niinpä käsillä on jälleen tilanne, jossa ruualla on valtavan suuri merkitys mutta henkilöillä ei ole mitään keinoa kertoa toi silleen, mikä se on. Lapsi oksensi pöydälle.. Ruotsalaiskirjailijan muistelmateos näyttää, mitä ruoka oikeasti merkitsee. Sille annetut mer kitykset vaihtelevat. Kertoja ei halua lettuja mutta ei voi olla syömättä niitä. olen itsekin tehnyt paljon keskinker taista ruokajournalismia. Ruoan ostaminen, valmis taminen ja syöminen liittivät minut osaksi muita ihmisiä ja jotakin ikiaikaista ja aut toivat minut irti silloisesta olotilastani. Niin Leipää ja maitoa kirjan päähenkilökin ajatte lee. Ei vain leivästä Omaelämäkerrallinen kirja (jonka itse luokittelisin kyllä autofiktiiviseksi romaa niksi enkä tieto tai muistelmakirjaksi) kertoo tarinan perheestä ja sukupolvista, mutta tekee sen ruuan kautta. Karolina Ramqvistin avulla voimme ehkä tunnistaa niistä edes muutaman. leipää ja maitoa -teoksen kertoja kir joittaa siitä, kuinka hänen äitinsä jätti hänet pikkulapsena usein yksin koko illaksi tai jopa yöksi. Silti ne ovat vastustamattomia. Koska hänen isoäitinsä valmisti hänelle aina riisivanukasta, hän haluaa opettaa myös tyttärensä rakastamaan tuota omi tuista, vanhanaikaista ruokalajia. Siksi olin niin onnel linen, kun luin ruotsalaiskirjailija Karolina Ramqvistin äskettäin suomeksi ilmesty neen muistelmateoksen Leipää ja maitoa. G U M M E R U S , 2 2 4 . K A R O L I N A R A M Q V I S T : L E I P Ä Ä J A M A I T O A ( B R Ö D O C H M J Ö L K ) . Menneisiin vuosi kymmeniin verrattuna lähes kaikki tämän ajan ihmiset ovat foodieita. Ei ”lohturuoka” ole oikeasti mikään iloinen asia. S U O M . Lettuja yksin ahmivasta lapsesta on tullut aikuinen, joka etsii ruuasta edelleen samaan aikaan pakopaikkaa ja yhteyttä muihin. Mediassa keskitytään resepteihin, ravintolaarvioihin ja vinkkeihin. Kun maailmaa katsotaan lapsi hahmon silmin, hahmotetaan usein paljon selkeämmin, mitä ruoka oikeasti merkit see: vaaraa, turvaa, lohtua, rakkautta ja huolenpitoa tai lähes hurmioon vievää ais tinautintoa. Koska vanhemman tehtävä on pitää lapsi elossa, liittyy ruoka kuvioon aina ja koko ajan. Teen työkseni abstrakteja asioita, jotka häviävät tyhjyyteen. Ruoka on viimeisen parinkymmenen vuoden aikana vallannut tilaa eri taiteen lajeilta ja harrastuksilta paitsi mediassa ja somessa, myös keskiluokkaisten ihmisten rahan ja ajankäytössä. Työstäni puuttuvat usein liike ja aistit, sillä yksinäinen tietokoneen näpyttely on paitsi kliinistä, myös staattista. Ruuan avulla ihmiset yrittävät sanoa toisilleen asioita, ja välillä jopa onnistuvat. Letut edustavat vaaraa, hylkäämistä. Siksi on niin mukavaa mennä keittiöön ja alkaa kuo ria sipuleita. Ruoka nousee esiin, kun on tarvetta kuvailla henki löhahmoa tai miljöötä yksityiskohtien kautta tai kun haikaillaan nostalgisesti mennyttä maailmaa. Somessa esitellään toki hienoja annos kuvia. L A U R A K U L M A L A . Niin taitavat tehdä monet muut kin. Syömishäiriöiden kuvaukset taas muistuttavat usein toisiaan. Sitten hypätään aikuisuuteen. Aika moni vanhempi voinee kuitenkin samastua siihen, että ei ole ihan sama, mitä lapselle syötetään. Niissä kyse on kontrollista ja kehosta, ei ruuasta sinänsä. Välillä tehdään tutkivaa journalismia siitä, millä kalatiskillä on eniten bakteereita. ”Ajattelin, että voisin siten kertoa tyttä relleni isovanhemmistani ja samalla itses täni jotakin sellaista, mitä hänen olisi hyvä tietää mutta mitä en muuten osannut välit tää – en itsekään ollut varma, mitä se oli.” Käy tietenkin niin, että tytär kieltäytyy edes maistamasta outoa riisimössöä. 6 4 K I R J A T E n ole varma, minkä ikäisenä lopullisesti hurahdin ruokaan, mutta nykyään se on asia, jota ajattelen arjessani eniten. VENLA ROSSI on toimittaja ja ravintolakriitikko, joka pakotti aikanaan bonus-lapsensa maistamaan korvasientä. V E N L A R O S S I Ramqvist kuvailee myös sitä, millaista on kokata omalle lapselle. Ennen kaikkea siksi, että ruoka on hirveän vaikeaa: se ei taivu helposti sanoiksi. Lastenkirjallisuus on tässä mielessä poikkeus. Korvaukseksi siitä äiti paistoi aina tyttärelleen lettuja ja ripotteli niiden päälle runsaasti sokeria. Päinvastoin: se näyttää, miten usein kär simys ja syöminen ovat kiinteässä yhtey dessä toisiinsa. Nykykir jallisuudessa ruoka mainitaan usein, mutta aika pieneen rooliin se yleensä jää
Kun se onnistuu, tulee ”havainnosta hieman enemmän totta”. ] Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot S U O M . Havainnot fasismista jäävät pinnallisiksi; naisten huono kohtelu selitetään lukijalle juurta jaksain. G U M M E R U S , 3 3 6 S . [ L A M A L N A T A . Vaivat ja väsymys lamaannuttavat kaiken – työn, ihmissuhteet, seksuaalisuuden. L E E N A T A AV I T S A I N E N P E T Ä J Ä . Ilmaan uurtuva on äänteellisesti ja rytmillisesti kaunista, hallittua lyriikkaa. 4 . S A N N A VA N L E E U W E N . Kerronnassa on yliyrittämistä, kuten lukuisia tyyliin sopimattomia vertauksia: Maddalenan äidin olemus on ”yhtä eloton kuin pääsiäissunnuntain lampaanpaistilla”. Kieli luo yhteyksiä ihmisen ja muun olevaisen välille. T A M M I , 8 3 S . B E A T R I C E S A LV I O N I : E N P E L K Ä Ä M I T Ä Ä N . H A N N A B E R V O E T S : T E R V E T U L O A S A I R A I D E N VA L T A K U N T A A N . m a a l i s k u u 2 2 4 6 5 S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 2 4 . Sinämuodossa kerrottua tarinaa jaksottavissa dialogeissa esseisti Susan Sontag opastaa Clayta ”sairaiden valtakuntaan” kuin Vergilius Dantea ikään. Mutta vaikka sairastavan aika on pitkä, teoksesta olisi voinut napata puolet pois kokonaisuuden kärsimättä. Kirjalliseksi sensaatioksi kutsuttu esikoisteos kompastelee Elena Ferranten jalanjäljissä. Myös suomennos on hassun kohosteinen ”luikurin lasketteluineen” ja ”luuraamisineen”. Suomuja ja saniaisia Sairastavan aika on pitkä Ferranten kannoilla kompastellen K R I S T I I N A WA L L I N : I L M A A N U U R T U VA . Alankomaalaiskirjailijan toinen suomennettu romaani tavoittaa hyvin kroonisesti kipuilevan ihmisen piinan ja toivottomuuden. Mussolinin Italiaan sijoittuvassa romaanissa alakouluikäinen tyttö tutustuu pahanilmanlintuna pidettyyn Maddalenaan, joka opettaa ystävälleen rämäpäisyyttä ja kapinallista asennetta. Täydellisyys ihastuttaa mutta myös etäännyttää: teos kaipaisi kenties jotain melankoliaa rujompaa häiritsemään kielellistä ja temaattista eheyttä. Ne ovat tarpeen kulttuurissa, joka pyrkii kasvattamaan pojista miehiä ja tytöistä ”hameväkeä”. Sairaalabyrokratiaa allegorisesti kuvaavissa jaksoissa potilaat kirjaimellisesti raahaavat ruumistaan mukanaan. Kyse ei ole määrittelystä tai luokittelusta vaan yrityksestä ymmärtää, ”ojentaa sana ja toivoa, että kirjaimista tulee kohtaaminen”. ”On aika unohtaa kieliopin lainalaisuudet ja kasvattaa korviin suomuja ja saniaisia”, Kristiina Wallin kirjoittaa seitsemännessä runokokoelmassaan. ] S U O M . [ W E L K O M I N H E T R I J K D E R Z I E K E N . Runojen herkkä havainnoija avaa aistinsa ympäristölle, painautuu vasten sammalta ja maan sedimenttejä. G U M M E R U S , 3 2 S .. Lihasja nivelkivut, päänsärky, näköhäiriöt ja fatiikki jämähtävät osaksi arkea, ja lopulta diagnoosiksi määritellään fibromyalgia, krooninen kipu-uupumusoireyhtymä. Juoni on jahkaileva, eivätkä kaunokirjalliset ansiot riitä pitämään lapsuuden ja sosiaalisen miljöön kuvausta kiinnostavana. Kokoelmassa luonto ja kulttuuri hahmottuvat rihmastona, lajienvälisinä suhteina, historiallisten kerrostumien välisinä linkkeinä. 2 2 4 Clay-niminen nuori mies sairastuu Q-kuumeeseen ja saa riesakseen joukon jälkioireita
6 6 M U N K K I N I E M E N H E R R A Miten kasvaa mysteeriksi. Teoreettis-filosofista vertausta käyttäen: kuoleeko Hollywood-tähti päätyessään seisomaan Heinolan kesäteatterin lavalle. 19.2.2024 Voiko optimismiinsa alkaa suhtautua pessimistisesti, ja onko tuollekin jokin nimi. Miksi ylipäätään on muita tunteita kuin loputon into. Ongelmani eli haasteeni: Olen Tico, sporttaaja, en mysteeri. Tarvitsen toimivan etäsuhteen myös Suomen kansaan. (En halua herättää vaimokultaa.) Olen toistellut, että Yhdysvaltojen ja Kiinan dialogi rauhoittaa geopoliittisen tilanteen. maaliskuuta. 2024 Olemme eläneet vaimon kanssa vuosia etäsuhteessa ja se on toiminut kuin Bianchin polkupyörä. 20.2.2024 Harva on Münchenissä tähti, minä olin. 24.2. Turvamies tupakoi kuistilla ja alkaa lenkin puolivälissä vaikuttaa palkkatappajalta. Olen toistellut, että Yhdysvaltojen ja Kiinan dialogi rauhoittaa geopoliittisen tilanteen. Saako tuleva Tasavallan presidentti edes tuntea näin. Ongelmani eli haasteeni: Olen Tico, sporttaaja, en mysteeri.. Kuulemma mainio mies! Aion ehdottaa verkostojeni suojasta lakia, että vastedes Tasavallan presidentin tuttuja saa haastatella vain nimellä, ei nimettömänä. 28.2.2024 Millä apilla tuleva tasavallan presidentti voi etsiä anonyymisti turvamiestä, joka suoriutuu triathlonista ajassa yhdeksän tuntia, 26 minuuttia ja kaksi sekuntia. Löytyy varmasti sellaisiakin vaikuttajia, joille vierailu hämäläisellä vessapaperitehtaalla voi olla viikon kohokohta. Kuulostaa tunteen sijasta perversiolta. Eläköön Tasavallan presidentti Alexander Stubb. K uv a A m in A kh ta r / W EL T 12.2.2024 Herätessäni vaalien jälkeiseen ihmiskunnan uuteen aamunkoittoon sisälläni velloo outo tunne. Presidentin tulee idän ja lännen välissä murahdella globaaleja arvoituksia muiden tulkittavaksi. Koko maailmalle. Talo ja sen historia sellaisia, että ainoa ajatukseni: Se mitä tapahtuu valtion vierastalossa, pysyy valtion vierastalossa. 18.2.2024 Suomen ulkopolitiikan historia on kokoelma itsepetoksia, jotka eivät enää toimi. 14.2.2024 Rockin shamaani Bryan Adams lataa kuulokkeissa akkujani juostessani 500 kertaa kotitalon ympäri: ”’Cause when the feeling’s right/ I’m gonna run all night!” Hyvä ohje myös ulkopolitiikkaan. Mikä tämän tunteen nimi on. En ole sinut aamukolmen ajatusteni kanssa, mutta innoissani päättäväisyydestä, jolla hyvä ystäväni Nukkumatti haastaa minua tulevien koitosten edessä. Suzannen mukaan tunteen nimi on ”pettymys”. Mutta loppuuko tämä kaikki 1. 1.3.2024 Tico on kuollut. Hieno kokemus tämäkin! 16.2.2024 Tutkin valtion vierastalon pohjapiirustuksia. Kenelle kaikille valehtelee, kun valehtelee itselleen. Uudessa Stubbin linjassa kärsimättömyys on hyve, minkä todistin ikonisesti ehtimällä syyttää Venäjää Navalnyin murhasta ennen kuin hyvän ystäväni ruumista (vai vartaloa?) oli edes löytynyt. 22.2.2024 Laskujeni (ei niin, että laskisin) mukaan media on nyt haastatellut 258:aa tuttuani siitä, millainen olen. (Hyvä ystäväni Pekka?) 25.2.2024 Miten kasvaa minusta mysteeriksi. Kenelle kaikille valehtelee, kun valehtelee itselleen