LINDÉN Kävimme kirjeenvaihtoa nuorten twitteristien kanssa. Sosiologi Hanna Ylöstalo haluaisi hoivaavan talousjärjestelmän PIENIÄ SYDÄNSURUJA KUKKAMAALARI PUOLUSTAJA Uransa päättänyt jalkapalloilija ja Huuhkajien entinen kapteeni Tim Sparv uskoo, että myös urheilijoilla on vastuu ihmisoikeuksista UOTILA VS. TI M S PA R V : ”E I O LL U T SA M A A SÄ PIN Ä Ä JA K ES K IT TY M IS TÄ JA LK A PA LL O O N K U IN YL EE N SÄ O N .” IM A G E 29 3 M A A LIS K U U 20 22 PA L. V KO 12 /2 22 29 3 6 122 2 KESTÄVIÄ JUTTUJA 2/2022 MAALISKUU 12,90?€ Kun Tinder-ihastukselle on kerrottava vammastaan Heikki Marilan fyysinen kuvataide MIKSI HOIVAA EI ARVOSTETA
Mökillä tai saaristossa. Olin menossa tapaamaan tyttöystävääni, joka pusasi väi töskirjaansa Englannissa. Lentäminen houkutteli jatkossa entistä vähemmän. Ei koskaan. Onko tuntunut siltä, että olisin jäänyt jostakin paitsi, kun en ole juuri lennellyt. Ehkä liike, jonka lentäjä oli joutunut tekemään, ei ollut niin äkkinäinen vaan hallittu mutta nopea lentokorkeuden laskeminen. Se vähentänee toki myös muun perheen lentämistä, mutta senkin vaikutus on mitätön. Kun tilalle tulee tauoton konsolipelaaminen, alamme nähdä siinä monia hyviä puolia. Matkailusta kirjoittaa myös Riikka Suominen tämän nume ron kolumnissaan. Kävi ilmi, että koneen yhteen kuusikerroksisen ikkunan ruutuun oli tullut särö. Huutoa ja kirkumista, itkuakin, mutta en ainakaan muista mitään näistä. Jossain vaiheessa, kun kone oli jo saapunut saarivaltakunnan yläpuolelle, ohjaamosta hajosi ikkunaruutu. Viikonloppulomista eurooppalaiskaupunkeihin ei juuri ole jäänyt jälkiä, sillä kohteesta riippumatta ohjelma on Jos olisin halunnut havahtua ihmisoikeusrikkomuksiin, huonepalvelun olisi pitänyt kantaa ne elostelusta väsyneiden silmien alle. Ajatus siitä, että matkailu avaisi silmiä vieraille kulttuureille tai epäkohtien näkemiselle, luottaa ehkä muutenkin turhan paljon keskivertoturistiin. Koneessa turruttavaa apua sai tarjoiluvaunuista, joita lentohenkilökunta veti pitkin käytävää. Moraalinen hehku läm mittää päivä päivältä enemmän, kun ilmasto ja ympäristö tietoisuus on lyhyessä ajassa räjähtänyt. Perustelut jälkikäteen NIKLAS THESSLUND P Ä Ä K I R J O I T U S ollut aina sama: syömistä, juomista, shoppailua ja pari taide museota. Onko vähäisestä lentämisestä tai päätöksestä olla lentämättä ollut sitten hyötyä. Ennen lentoa olin lääkinnyt lentopelkoani lentokentän baarissa. Näin meille matkustamoon kerrottiin, ja siksi viimeiset sadat tai kymmenet kilometrit Manchesteriin oli lennettävä paljon tavallista matalammalla. Twitter @niklasthesslund Sähköposti niklas.thesslund@a-lehdet.fi. Häämatkaa ja kahta reissua Amerikkaan mietin kyllä usein, mutta jälkimmäisiä siksi, että viikkoja kestäneillä mat koilla saattoi ehkä oivaltaa ja ymmärtää paikallisesta elämän menosta ja kulttuurista jotain, nähdä enemmän kuin vain pin taraapaisun. Päätöksen vaikutus mihinkään on tie tenkin olematon. Niin vähän, että lentoja on tuon syksyn 2007 jäl keen ollut vain kourallinen. Manchesterinlennon vaurioituneesta ikku nalasista puolestaan kirjoitti Helsingin Sanomat aikoinaan. Kun lapsi lopettaa kilpaurheilun, keksimme nopeasti monta asiaa, jotka kilpaurheilussa on pielessä ja hai tallista. Oman vähäisen lentämisen ja matkustelun muita vaiku tuksia on silti mielenkiintoista miettiä. Ilmiö on tietenkin tuttu ja laajempi ja siksi huvittava. Rahtikoneet lentävät, vaikka isokin joukko turisteja siirtyisi matkailemaan maata pitkin. Jos mie tin, missä haluaisin olla mieluummin kuin aloittamassa taas samaa päivää uudestaan, päädyn aina samaan kahteen vaih toehtoon. On. Soitin kentältä lehden toimitukseen vanhalle kaverille, joka kirjoitti aiheesta pienen uutisen. En usko hetkeäkään, että voisin päästä lomalla niin syvälle aiheeseen kuin aiheita vuosien ajan työkseen tutkiva toimittaja tai dokumentaristiryhmä, jonka valmis työ on sitten katsottavissa kotisohvalta. Ja niin edelleen. Teemme jotain, ja keksimme sille jälkikäteen hyvät perustelut. Luultavasti tästä syystä en joutunut paniikkiin, mutta tietenkin tiesin, mitä kokemuksesta seuraisi. m a a l i s k u u 2 2 2 3 N äkemieni elokuvien perusteella olisin odotta nut kovempaa paniikkia. Niin vähän, että viime syksynä tuo taipumus tai pelko oli helppo jeesustella periatteeksi: en lentäisi enää lainkaan. Kaksi vuotta jatkunut kotona kököttäminen on ollut hyvä happotesti mahdolliselle kaukokaipuulle. Tapansa moraaliksi nostanut pikkuporvari ei voisi saada ajan henkeä enemmän valintansa puolelle. Niin alas, että talojen katot ja kaupunkien valot saattoi erottaa helposti koneeseen pimeässä syysillassa. Jos olisi halunnut havahtua ihmisoikeusrikkomuk siin, huonepalvelun olisi pitänyt kantaa ne kaikenpuolisesta elostelusta väsyneiden silmien alle
58 KESKUSTELIJA – ANNA-MARI KARVONEN 61 ESSEE – KAIKEN JÄLKEEN EI MITÄÄN 66 RUOKA – TURKULAINEN FUUSIO 68 ELOKUVA – ELOKUVATEATTEREIDEN LUMO JA MERKITYS 70 MUSIIKKI – THE WEEKND JA DAWN FM. 28 Ei mitään vakavaa Kun Tiina Heinonen kertoo Tinder-matchille olevansa liikuntavammainen, seuraa mikrosydänsuruja. 4 S I S Ä L LY S L U E T T E L O 3 PÄÄKIRJOITUS 6 AVAAJA – HANNA YLÖSTALO 9 KUUKAUDEN DATA 10 POLIITTINEN KOTI 12 DEBATTI – ”EI OLE NÄKÖPIIRISSÄ, ETTÄ KOHTAANTO-ONGELMA RATKEAISI POLIITTISIN PÄÄTÖKSIN” 13 TOISINKIN VOISI OLLA 14 KOLUMNI – RIIKKA SUOMINEN 16 Vastuu, yhä Jalkapallomaajoukkueen kapteeni Tim Sparv lopetti uransa, mutta halu kantaa vastuuta ei päättynyt lopettamispäätökseen. 38 Poliittiset kirjekyyhkyt Toimittaja Maria Alander aloitti nuorten Twitter-velhojen Lauri Lindénin ja Mats Uotilan kanssa kirjeenvaihdon. T Ä S S Ä N U M E R O S S A Valokuvaaja antti vettenranta Meikki ja hiukset Fatma Bendris Tyyli Matisa Nassir K A N N E N K U VA. 48 Läträäjä Kuvataiteilija Heikki Marila maalaa suurikokoiset kukkamaalauksensa käsin. Mats Uotila tunnetaan Twitterissä aktiivisena oikeistolaisena twiittailijana, mutta kuinka hänen tyylinsä ja ajatuksensa taipuivat kirjeenvaihtoon. 72 KIRJA – DON DELILLON HILJAISUUS 74 CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJA 40–47
Tähän lehteen hän kirjoitti esseen Tinderistä, vammaisuudesta ja mikrosydänsuruista. Aikakausmedia ry:n jäsen. maaliskuuta 2022. Todellisuudessa pinot noiria on viljelty Burgundissa. Kustantaja A-lehdet Oy Myyntipäälliköt Mediaopas.a-lehdet.fi Repro ja sivunvalmistus Aste Helsinki Oy Painatus Deviz, Pietari 2022 Seuraava numero ilmestyy 23. T E K I J Ä T O I K A I S U MAIJA ALANDER Maija Alander (s. 1991) on Helsingissä asuva toimittaja ja elokuvaja televisiotutkimuksen opiskelija. 1998) on Espoossa asuva toimittaja ja dramaturgi. Tähän lehteen kirjoittamaansa juttua varten hän kävi paperista kirjeenvaihtoa nuorten poliittisten Twitter-vaikuttajien kanssa. MAINOSTAJAT Mediamyynti ja markkinointi mediaopas.a-lehdet.fi Trafiikki Katja Bruun ASIAKASPALVELU JA LEHTITILAUKSET Internet www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu Puhelin 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. K U V A S O N J A S II K A N E N. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). ISSN 0782-3614 K E S TÄV I Ä J U T T U J A Päätoimittaja Niklas Thesslund Toimituspäällikkö sonja saarikoski (virkavapaalla) Tuottaja Laura myllymäki Ulkoasu Ilari Musta Digitoimituspäällikkö (ajankohtaismediat) miikka järvinen Johtava AD (ajankohtaismediat) Timo Tervoja TIINA HEINONEN Tiina Heinonen (s. Vapaa-ajallaan hän harjoittelee vatsastapuhumista ja päätyy tuntikausiksi Wikipediaan. vuosikerta, 293. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai VTJ:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. m a a l i s k u u 2 2 2 5 Postiosoite Image, 00081 A-lehdet Käyntiosoite Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki Puhelin (09) 759 61 Twitter @imagelehti Sähköposti image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi Facebook www.facebook.com/imagelehti Internet www.image.fi TEKIJÖINÄ TÄSSÄ NUMEROSSA Maija Alander, Fatma Bendris, Marika Eerola, Suvi Elo, Sonja Finér, Sammeli Heikkinen, Tiina Heinonen, Harri Hinkka, Iida Sofia Hirvonen, Pauliina Holma, Silvia Hosseini, Janne Huuskonen, Juha Itkonen, Tara Junker, Kalle Kinnunen, Juuso Koponen, Matti Koskinen, Timi Kuosmanen, Kristiina Kurronen, Matisa Nassir, Annaliina Niitamo, Emmi Nuorgam, Oskari Onninen, Heikki Pursiainen, Timo Pyykkö, Riikka Suominen, Maria Säkö, Anton Vanha-Majamaa, Antti Vettenranta, Elina Vitikka, Suna Vuori, Valtteri Väkevä. 37. Imagen 1/2022 Data-juttupaikan jutussa väitettiin virheellisesti, että pinot noiria olisi perinteisesti viljelty Bordeaux’n alueella. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. numero. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. Vapaa-ajallaan hän harrastaa tanssia ja lässyttää lähes kaikille näkemilleen eläimille
Tämä on sukupuolittu nut kysymys, ja siksi hoivakriisi on myös tasaarvon kriisi. Jos katsotaan vaikka perhe vapaitten jakautumista, naiset käyt tävät niistä edelleen yli 90 prosenttia. On alkanut menokuri, ja silloinkin, kun talou dessa on mennyt paremmin, on eletty jatkuvien säästöjen tunnelmissa. Sen jälkeen on tapahtunut suunnanmuutos eri politiikka alueilla. Kun puhutaan julkisesta taloudesta, hoiva näyttäytyy tuottamattomana toi mintana, josta on pelkkää kulua valtiolle. Olet kirjoittanut paljon hoivakriisistä. Tämä tapa puhua hoivasta yhteiskunnalli sesti on yksi syy siihen, miksi me olemme tässä tilanteessa. Poliittisen talouden tutkijana minua häiritsee puhe siitä, että terveydenhuolto olisi jokin ennalta määrätty suure, johon ei voisi vaikuttaa. Mistä kriisi on saanut alkunsa. Myös sosiaali ja terveysalan työpaikat ovat hyvin naisvaltaisia. H A N N A Y L Ö S T A L O : Hoivan tarve on poliittinen kysymys ja siihen vastaaminen yhteiskunnan tehtävä” ”. Yhteiskunnasta ei ole yhtäkkiä tullut haa voittuva, se on ollut sitä myös aikaisem min. Tehostamisen keinot ovat, että työn tekijöitä on vähemmän tai että työntekijät työskentelevät intensiivisemmin ja nopeam min. Hoivakriisin taustalla on hyvinvointivaltio reformi: hoivan ehtyminen on seurausta hoivan jatkuvasta tehostamisesta ja leik kaamisesta. Väitän, että hoivakriisi kohdistuu yhteis kunnan vaivaisimpiin ja huonoosaisimpiin ihmisiin: vanhuksiin, mielenterveysongel Hoiva on elämää ylläpitävää työtä, joka on perusta myös tuottavalle taloudelle. Julkisen hoivan heikentäminen ei vähennä hoivan tarvetta yhteiskunnassa vaan siirtää sitä koteihin yksityisten ihmis ten kannettavaksi eli palkattomaksi työksi. Terveydenhuollon kanto kyvyn taso on suoraa seurausta poliittisista päätöksistä, joita on tehty jo paljon ennen koronaa. Se on ongelmallista, koska hoiva on hyvin työvoimaintensiivistä. Mitä sillä tarkoitetaan. 6 AVA A J A Teksti Laura Myllymäki Kuvat Suvi Elo K oronapandemia on osoit tanut, että yhteiskunta on haavoittuva, jos tervey denhuollon kantokyky uhkaa vaarantua. Miten olemme päätyneet lähelle sellaista tilannetta, sosiologian yliopistonleh tori Hanna Ylöstalo. Sellainen sopii huonosti laadukkaa seen hoivaan, johon kuuluvat ajatukset läs näolosta ja inhimillisestä työstä. Palkaton työ kuluttaa tekijänsä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja sekä mahdollisuuksia tehdä palkkatyötä. Hoiva on ollut pitkään aliresur soitua, hoitajat ovat kyllästyneet huonoihin palkkoihin ja raskaisiin työoloihin. Moni on vaihtanut alaa. Käy tännössä keinot hoivan tehostamiseen ovat sellaisia, joista hoivan laatu väistämättä kärsii. 1990luvun lamaa on pidetty hyvinvoin tivaltion käännekohtana. Silti hoivakriisiä ei juurikaan ole yritetty ratkaista, sanoo sosiologian yliopistonlehtori ja Poliittinen talous -lehden toinen päätoimittaja Hanna Ylöstalo
Hoivaavaan talou teen liitetään ajatus myös ympäristön ja luonnon kantokyvystä huolehtimisesta, sanoo Turun yliopiston sosiologian yliopistonlehtori Hanna Ylöstalo.. m a a l i s k u u 2 2 2 7 Visio
Mitä tällaiseen järjestelmään siirtyminen käytännössä tarkoittaisi. Hoivan ehtyminen vaikuttaa kaikkeen inhi milliseen toimintaan. Poliittisesti se tarkoittaisi käytännössä investointia hoivaan. Koska hoiva ala on myös hyvin naisvaltaista, tut kijat ovat arvioineet, että se nostaisi Britan niassa kokonaistyöllisyysastetta enemmän kuin investoinnit rakennusalalle. Hoivaava talous on visio talousjärjestel mästä, jossa talous ajatellaan kokonaisuu tena. Suomessa on hoiva tutkijoiden Vaivakollektiivi, joka on nosta nut esiin sitä, miten ihminen on olemuksel taan vaivainen ja hoivan tarpeessa – ei pel kästään lapsena tai vanhana vaan monessa elämänvaiheessa. Hoivaavassa talou dessa hoiva nostetaan talouden keskiöön ja sen turvaamisesta tulee yksi yhteiskunnan tär keimmistä tehtävistä. Edellisen hallituksen aikana se meni puihin, kun sitä yritettiin toteuttaa kustan nusneutraalisti ja haluttiin, että sillä olisi todistetusti työllisyysvaikutuksia. Samalla tavalla kuin luonnonvarat, hoiva voi ehtyä, kun hoivaajien tarpeista ei huo lehdita riittävästi. 8 AVA A J A AVAAJA-palstalla asiantuntija aloittaa keskustelun ja taustoittaa ilmiötä. Nyt kun koronakriisi kohdistuu meihin hyväosaisiin ja keskiluokkaisiin ihmisiin, se koskettaa meitä kaikkia eri tavalla. Bri tanniassa Women’s Budget Groupin tutkijat ovat laskeneet hoivainvestointien työllisyys vaikutuksia. Mitä sillä tarkoitetaan. Jos esimerkiksi talouskriisin aikana tehdään julkisia investointeja hoi vaan, se tuottaisi enemmän työpaikkoja kuin esimerkiksi investoinnit rakentami seen, joka on tyypillinen investointikohde taloudellisen taantuman aikaan. Ajattelen myös, että hyvinvoinnin ja tasaarvon lisäämisellä on itseisarvonsa, jota ei pidä aina mitata vain rahassa. Se on aina uudestaan ja uudes taan osoittautunut muka mahdottomaksi. Se, että hoivaan resursoidaan eirahallisilla panostuksilla, ylläpitää aja tusta siitä, että hoiva jää ulkopuolelle rahal listetusta taloudesta. Hoivatyö ei saa olla tekijälleen liian kulut tavaa, työntekijöitä pitää olla riittävästi ja heille pitää maksaa riittävästi palkkaa. Hyvinvoinnin parane misesta on myös taloudellista hyötyä. Tähän hoivan tarpeeseen yhteiskunnan pitäisi vastata. Minua häiritsee myös, että kansalaisia vastuutetaan terveydenhuollon kapasitee tista: terveenä pysymisestä tulee ikään kuin kansalaisvelvollisuus, jotta emme vaivai suudellamme kuormittaisi julkista taloutta ja terveydenhuoltoa. Talouspolitiikka on politiikkaa, jolla voi tur vata tasaarvoisen ja hyvinvoivan yhteis kunnan edellytykset. Feministisessä keskustelussa on viime aikoina puhuttu hoivaavasta taloudesta. Uusintava talous mahdollis taa kaiken muun taloudellisen toiminnan, myös niin sanotun tuottavan talouden. Hoivan tarve on poliit tinen kysymys, ja hoivan tarpeeseen vastaa minen on yhteiskunnan tehtävä. On tärkeää puhua arvoista ja ideolo gioista, kun puhutaan talouspolitiikasta. Mutta koronatilanne on vain jäävuoren huippu. Yksi konkreettinen hoivainvestointi tällä hallituskaudella on ollut perhevapaauudis tus. Arvostus hoitajia kohtaan osoitetaan muilla keinoin, kuten esimerkiksi valaisemalla Fin landiatalo. Miten hoivakriisi näkyy laajemmin yhteiskunnassa. Nykyisen hallituksen toteuttama perhevapaauudistus ei ole kustannusneutraali, vaan se aiheuttaa valtiolle menoja. Talous kattaisi paitsi voiton tavoitte lun, viennin ja kaupan, eli niin sanotun tuot tavan talouden, myös uusintavan talouden eli kaikenlaisen elämää ylläpitävän työn, kuten hoivan. Esimerkiksi keväällä 2020, kun kaikki muut yhteiskunnan toiminnot pysäytettiin, uusintavaan talouteen liittyvät toiminnot olivat lähes ainoita, joita ei voitu pysäyttää. Mitä tutkittua hyötyä hoivatalouteen siirtymisestä olisi. Onko vasemmistovetoinen nykyhallitus sitten tehnyt toimenpiteitä, joiden voisi katsoa olevan hoivaan liittyvää panostusta. Hoivakriisiä ei juurikaan ole yritetty ratkaista esimerkiksi nostamalla hoitajien palkkoja. Niitä ilman emme voi elää. Siihen voi vas tata riittävillä ja saavutettavilla terveyspal veluilla, vanhuspalveluilla ja lastenhoidolla. Pidemmällä aika välillä se näkyy kansanterveyden heikke nemisenä, hoitamattomina sairauksina ja mielenterveysongelmina. Se näkyy myös inhimillisenä ja taloudellisena kärsimyk senä. ”Samalla tavalla kuin luonnonvarat, hoiva voi ehtyä, kun hoivaajien tarpeista ei huolehdita riittävästi.” maisiin ja esimerkiksi lastensuojelun pii rissä oleviin lapsiin sekä sellaisiin, joilla ei ole mahdollisuutta saada ääntänsä kuulu viin. Suurin hyöty tietysti olisi, että ihmisten ja sitä kautta yhteiskunnan ja ympäristön hyvinvointi paranee. Hoivavajetta paikkaamaan on hankittu hoivaajia globaalin etelän maista, mikä synnyttää hoivavajetta heidän lähtö maissaan. Suomenkin hoivakriisillä on globaaleja vaikutuksia. Siinä yhteydessä on myös julkilausuttu, että tämä ei ole työllisyys reformi, vaan investointi perheiden hyvin vointiin ja sukupuolten tasaarvoon.
Hän hakeutui kirjeenvaihtoon Twitteristä tuttujen Mats Uotilan ja Lauri Lindénin kanssa. Vuonna 2021 julkaistu Datan alaiset – Kansanedustajien digitaalinen arki tutkimus raportti puolestaan nostaa esiin Cardiffin yliopiston professorin Karin Wahl Jorgen senin luoman tunnearkkitehtuurin käsitteen. Toimittaja Maija Alander halusi testata tätä. Mitä kokeilu paljasti. 7 omaa twiittiä 2 lainausta 83 vastausta Aktiivisin päivä 16.12. He ovat poliittisia ja nuoria twitteristejä, jotka eivät ole eläneet paperikirjeiden kultaaikaa. Jokaisella sosiaalisen median alustalla on omanlaisensa sellainen: siinä missä Twitteriä on kuvailtu jopa toksiseksi ympäristöksi, Instagramia saatetaan pitää JUUSO KOPONEN on helsinkiläinen informaatio muotoilija, jonka laatima data visualisointi tai infografiikka taustoittaa aina yhtä kunkin numeron artikkelia. m a a l i s k u u 2 2 2 9 D A T A M istä on somen toiminta logiikka tehty. Sen Lauri Lindénin ja Mats Uotilan twiitit vuonna 2021 (ei sisällä uudelleentwiittauksia) @lauri_linden @MatsUotila 5 230 twiittiä Omat twiitit 15 % Lainaukset 1 % Vastaukset 84 % 7 128 twiittiä Lainaukset 1 % Vastaukset 65 % Omat twiitit 34 % @MatsUotila @keronen @TereSammallahti @TuomasEnbuske @ItaniemiPatrick @Dystocracycrew @SarasvuoJari @JanneVikman @joakimvigelius @BergbomMiko Mainitut käyttäjät, top 10 Mainitut käyttäjät, top 10 Omimmat sanat Sanat, joita Lauri käytti eniten verrattuna Matsiin Tunnelataus Tunnelataus Omimmat sanat Sanat, joita Mats käytti eniten verrattuna Lauriin @lauri_linden @ItaniemiPatrick @Tanelihamalaine @NieminenIiro @MarinSanna @miisanuorgam @TereSammallahti @MarttiPaldanius @riikkamarip @TuomasEnbuske TA M M I H EL M I M A A LI S K ES Ä H EI N Ä EL O SY YS LO K A M A R R A S JO U LU H U H TI TO U KO voida mennä tietää Suomi sanoa tosi tilanne pitää maailma saada haluta persu päivä nähdä iso työ maksaa euro koulu kapina vihreä raha mukava onnittelu sukupuoli rasismi Tampere hieno nainen auto Positiivinen 36 % Negatiivinen 32 % Neutraali 32 % Positiivinen 36 % Negatiivinen 30 % Neutraali 34 % Aktiivisin päivä 14.9. Ainakin algo ritmien vallasta ja voimak kaista tunteista. 9 omaa twiittiä 71 vastausta sijaan he puhuvat Twitterin kieltä. Lokakuussa 2021 Twitter kertoi havainneensa, että sen algoritmi vah visti oikeistolaisten tilien ja oikealle kallel laan olevan median viestejä enemmän kuin vastaavien vasemmistolaisten tilien. Yhtiö tiedotti paneutuvansa asiaan ja totesi, että toistaiseksi on vaikea vastata kysymykseen siitä, miksi näin tapahtuu. Väline on viesti Image hakeutui kirjeen vaihtoon nuorten twitteristien kanssa. Juttuun pääset sivulta 38.. Teksti Laura Myllymäki Infografiikka Juuso Koponen paikkana, jossa ”voi tulla hyvä mieli”. Mutta mitä tapahtuu poliittiselle vies tinnälle, kun alusta ja samalla sen toimin nan logiikka revitään pois. Mitä sitten tapahtui
Asuimme rivitalossa pellon vieressä, nykyään se pelto on täynnä asuntoja. Tähän asuntoon muutimme kesällä 2015. Ruotsinkielinen kansakoulu oli kävelymatkan päässä, joten Kannelmäessä oli aika paljon ruotsinkielisiä lapsia. Aiemmin asuntoon yhteydessä ollut yksiö on saatu suljettua tästä, ja olemme voineet jatkaa tässä vuokralaisina. PERINTÖSOHVA Tämä sohva on kulkenut isäni puolen suvussa perintönä ainakin neljä tai viisi sukupolvea. toa. Minulle on myös tärkeää, että kodissa on iso ruokailuhuone, johon voi kerätä laajempaakin perhettä yhteen. Lapsuuteni vietin Kannelmäessä, joka oli 60-luvulla varsin idyllinen alue. Meidän nuoriso tykkäsi asua siinä, mutta me aikuiset kaipasimme vähän enemmän rauhaa, joten vaihdoimme maisemaa tänne lähemmäs merta ja luonHuhuilua ja sunnuntaipäivällisiä rkp :n Eva Biaudet on viihtynyt Wienin-vuosiaan lukuun ottamatta koko aikuisikänsä Etelä-Helsingissä. Asuimme aikaisemmin Yrjönkadulla ihan Dianapuiston vieressä, missä oli todella vilkasta yöelämää. Albumeista löytyy kuvia, joissa eri sukupolvissa kymmenen lasta istuu vierekkäin tällä sohvalla. Kasvavassa lähiössä oli paljon lapsiperheitä ja lapset saivat olla ulkona ja sisällä aika vapaasti. Nyt kaikki lapset ovat muuttaneet omilleen ja huhuilemme täällä tyhjässä pesässä toisillemme mieheni kanssa. Myöhemmin muutimme Tammisaloon, josta kävin koulua Töölössä. Muuttaessamme tähän kaikki neljä lasta asuivat vielä kotona, joten huoneita ei riittänyt kaikille. Teksti Janne Itkonen Kuva Antti Raatikainen 4 H + K , 1 5 M 2 , U L L A N L I N N A , H E L S I N K I POLIITTINEN KOTI -palstalla kurkistetaan kaupunginvaltuutettujen koteihin. Täällä me vietämme joulua ja muita pyhiä, sunnuntaipäivällisiä, syntymäpäiviä ynnä muuta. Muistan itse lapsuudesta, miten valtavalta se tuntui isoäitini äidin kodissa.. 10 P O L I I T T I N E N K O T I O len lähiöiden kasvatti mutta koko aikuisikäni asunut eri kulmilla Etelä-Helsingissä. Kaivopuisto ja sen edustan saaret ovat jokapäiväinen nautinto koiran kanssa kävellessä. Lapset asuvat lähellä, eikä muuttaminen tunnu ajankohtaiselta ajatukselta
Hän asuu länsirannikolla ja tapaamme harvoin. Tämän taulun kautta minulla on linkki häneen.. Siinä on tyttärieni ihan pienenä tekemät taideteokset ja maalausta harrastavan siskoni tekemä taulu. 1 1 m a a l i s k u u 2 2 2 LÄHEISTEN TAIDE Seinällä olevat voimataulut antavat minulle energiaa ja rakkautta
Tulevaisuuskuvan kirkastamiseksi tarvitsemme nopeasti lisää kestävyysmurroksen huomioivaa työvoimapoliittista suunnittelua ja poikkitieteellistä tutkimusta. Tätä kehitystä jarruttavaa työtä tulee vähentää. Voiko mikään politiikkatoimi ratkaista asiaa. Sotessa kärsitään joukkopaosta, sillä työn kuormittavuus ja alan palkkataso ovat ristiriidassa keskenään. V Ä I T E : EMMI NUORGAM Impact producer Finnwatchin toiminnanjohtaja oikeanlaista osaamista tulevaisuuden työmarkkinoille, joten koulutukseen panostaminen on selkeä prioriteetti. Ja se, jos jokin, on poliittinen päätös.. Kokoomus vaati julkisen sektorin koulutetuille naisille – muun muassa hoitajille – muita suuremmat palkankorotukset, vaikka sitten valtion pussista. Ensin tulee keksiä, mistä rahat budjettiin ja valtion kirstuun saadaan. Tämä on tuttu laulu, joka ei koske vain sotealoja. Kun mietitään toimenpiteitä työpaikkojen ja työntekijöiden yhteensaattamiseksi, on tärkeää muistaa kysyä, millaisia työpaikat ovat. Sari oli Kokoomuksen vuoden 2007 eduskuntavaalikampanjan kuvitteellinen vetonaula. Pyysimme aiheesta kommenttipuheenvuorot. Itse asiassa päinvastoin. Ei tietenkään. Ei niitä budjetteja niin vain kasvatella, saattaa joku siellä nyt sanoa. Työnantajat ovat siirtäneet lomia perusteettomasti, teettäneet pakkoylitöitä ja pidentäneet irtisanomisaikoja. Poliitikoilla on tähän paljon aiemmista tutkimuksista tuttuja keinoja käytössä. Oli kyse minkä vain alan työvoimapulasta tai suurista työttömyysluvuista, poliitikot pesevät niistä kätensä. Poliitikot istuvat kuitenkin monien työvoimapulaan liittyvien päätösten päällä: koulutusleikkausten, opiskelupaikkamäärien, uusien hyvinvointialueiden palkkabudjettien ja niin edelleen. On arvioitu, että ekologinen siirtymä lisää työpaikkoja muun muassa kestävään ruokajärjestelmään perustuvaan maatalouteen, erilaiseen tietotyöhön sekä sosiaalija terveysalalle. 12 D E B A T T I Kun työpaikka ja työntekijä eivät sovi yhteen, puhutaan kohtaanto-ongelmasta. Ekologista siirtymää nopeuttavien työpaikkojen kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen kannattaa panostaa. Ihmisoikeuksia kunnioittava sosiaali turva ja markkinatalous ovat tähän hyvä yhdistelmä. K ohtaanto-ongelmasta keskusteltaessa unohtuu liian usein, että elämme keskellä murrosta, jossa meidän tulee luopua fossiilitaloudesta ja asettaa kulutuksemme planeetan rajoihin. Jos työhön ei ole tulijoita, työnantajat voivat lisätä työn houkuttavuutta palkkaa ja muita työehtoja parantamalla. Ikään kuin koulutuksesta leikattaisiin tai opiskelupaikkoja vähennettäisiin poliitikoista riippumattomista syistä. Ja se, jos jokin, on poliittinen päätös. Ikääntyvä Suomi kaipaa työvoimaa myös rajojemme ulkopuolelta. Ensin tulee keksiä, mistä rahat budjettiin ja valtion kirstuun saadaan. Poliitikot väistelivät kysymyksiä palkankorotuksista vetoamalla siihen, etteivät he voi vaikuttaa palkkaneuvotteluihin. Avautuvien työpaikkojen tulee olla ihmisarvoisia. Tämä edellyttää poliittisia toimia, mutta myös kansalaisten asennemuutosta. Sari Sairaanhoitajasta on 15 vuotta aikaa. Tarvitsemme työtä, joka tukee ekologista siirtymää ja on yhteensopivaa hiilivapaan tulevaisuuden kanssa. Kuntasektorille tehdyt palkankorotukset ovat jo sulaneet, ja hoiva-alalla on jälleen valtava työvoimapula. Tehyn mukaan koronapandemia on iskenyt rankasti juuri sotealoille. Ihmisillä tulee olla S ONJA FINÉR ”Ei ole näköpiirissä, että kohtaanto-ongelma ratkeaisi poliittisin päätöksin.” M uistatteko vielä Sari Sairaanhoitajan. Tammikuun aluevaalien alla ei nähty tunteisiin vetoavia tarinoita Sari Sairaanhoitajista. Kokoomus voitti vaalit, ja sairaanhoitajat saivat palkankorotuksensa
Vuonna 1921 valmistuneen suunnitelman ideana oli, että tulevan Suur-Turun uusi liike keskusta tulisi Turun linnan ja sataman tuntumaan. K aupunkikehittäjien katse on viime vuosina siirtynyt Turun keskustan läntisiin osiin. Turun linnalta olisi lähtenyt sata metriä leveä puistokatu pohjoiseen yliopiston uudelle kampukselle Iso-Heikkilän korkeimmalle kohdalle. Ongelma voi johtua myös siitä, että julkiset työvoimapalvelut eivät toimi hyvin. Iso, isompi, Turku T O I S I N K I N V O I S I O L L A Teksti Annaliina Niitamo HEIKKI PURSIAINEN EMMI NUORGAM Ekonomisti ja Mustread-median strategi K U V I T U K S E T P A U L I I N A H O L M A. Syinä olivat samanaikaiset mutta erilliset satamasuunnitelmat ja päättäjien epäröinti liikennejärjestelyistä. Alueellista kohtaantoa voi parantaa poistamalla liikkuvuuden esteitä, osaajapulaa voidaan lievittää työperäisellä maahanmuutolla ja koulutuksella, kannustimia voidaan terävöittää etuuksia uudistamalla ja työvoimapalveluita voi niitäkin parantaa. TOISINKIN VOISI OLLA -palstalla esitellään toteutumattomia kaupunkiutopioita. Ajateltiin, että kaupungin tuli olla tarpeeksi suuri, jotta se voisi toteuttaa korkeat esteettiset ja sosiaaliset tavoitteet. Jung erosi turhautuneena virastaan, muutti Helsinkiin ja suunnitteli veljensä kanssa Hotelli Tornin. Aina on mahdollista tehdä parempaa työllisyyspolitiikkaa. Päätöksenteko on toki poliittisesti vaikeaa. Itse asiassa kysymys ei ole yhdestä isosta vaan useasta keskenään aika erilaisesta pienemmästä ongelmasta. Turusta tuli melkein suuri. Jungin suunnitelma oli suuruudessaan ennennäkemätön Suomessa: se heijasteli uskoa kehitykseen ja kasvuun. Mitään syytä antautua ei siis ole. Funikulaari vie kaupunkilaisia katsastamaan Kakolanmäen uutta elämää, ja Linnanfältin alueelle rakentuu uusi puukaupunginosa. Toisinkin voisi olla. Mikään näistä ratkaisuista ei ole kaikkien poliittisten puolueiden suosiossa. Bertel Jungista tuli Turun ensimmäinen asemakaava-arkkitehti vuonna 1919. Toinen kohtaanto-ongelma liittyy osaamiseen. Jungin ajatuksena oli yhdistää linna ”muistomerkkinä sivistyksen ensimmäisestä jalansijasta maassamme” uuteen sivistykseen eli yliopistoon. Vehreää puistokatua olisi reunustanut kahdeksankerroksiset jugend-asuinkerrostalot, kuten Pariisin bulevardeilla. Yksi vihaa maahanmuuttoa, toinen ei usko kannustimiin, kolmas ei halua käyttää rahaa mihinkään, neljäs vastustaa kaupungistumista. Loisteliaat kaupungit vahvistaisivat kansallisaatetta. Lähteenä on käytetty Sanna-Maaria Mäkelän pro gradu -tutkielmaa ”Kaupunki laajenee länteen. Vanhin osa kaupungista, Turun linnan ympäristö, on kuitenkin vaatimattomasti satamatoimintojen varjossa. Toteutumattoman kaupunkisuunnitelman kysymykset Turussa 1920luvun alussa” (Turun yliopisto, 2020). Mäen päältä yliopiston kampukselta olisi löytynyt viheralue pientaloineen, kasvitieteellinen puutarha ja tähtitorni. Se tarkoittaa, että ihmiset ja työpaikat sijaitsevat eri paikoissa. 13 m a a l i s k u u 2 2 2 DEBATTIPALSTALLA Imagen vakituiset debatistit ottavat eri kokoonpanoilla kantaa toimituksen esittämään väitteeseen. Kaikkiin on kuitenkin mahdollista vaikuttaa viisaalla työllisyyspolitiikalla. Koska ongelmat ovat hyvin erilaisia, myös niiden ratkaisut ovat erilaisia. Loppujen lopuksi Jungin suunnitelmat jäivät kaupunginvaltuuston pöydälle useiksi vuosiksi. Suur-Turun suunnitelmassa kaupungin sydän löytyisi lännestä, sataman ympäristöstä. Yritykset saattavat tarvita sellaista osaamista, jota työnhakijoilla ei ole. Myös heikot työllistymiskannustimet voivat johtaa siihen, että työttömiä ei hakeudu avoimiin työpaikkoihin. Läntisen sijainnin ansiosta kaupunkilaiset olisivat päässeet tiiviistä keskustasta nopeasti virkistymään Ruissaloon. Olisi silti omituista ajatella, että mitään ei voida tehdä eikä mihinkään pystytä. Kasvava kaupunki tarvitsi lisää liiketiloja, asuntoja ja rakennuksia uudelle yliopistolle. Suunnitelma vastasi aikakauden amerikkalaisiin suurkaupunkihaaveisiin, joissa kaupungin monumentaaliset rakennukset ja selvät kulkureitit veistettiin esiin. Yksi niistä on alueellinen kohtaantoongelma. Poikittaisilla sivukaduilla olisi ollut kymmenkerroksisia liikeja tavarataloja, ja sivukatujen umpikortteleista olisi löytynyt vuokrataloja vastaamaan huutavaan asuntopulaan. Siksi kysymys on vähän hassu. K ohtaanto-ongelma tarkoittaa, että työttömyys on korkea samaan aikaan, kun avoimia työpaikkoja on paljon
Esimerkiksi Thaimaan Khao Lakissa yhteen tuodaan ruotsalaiset lomailijat ja myanmarilaiset paperittomat hotellityöntekijät. Siinä vaiheessa, kun maa runsas kymmenen vuotta sitten kärsi talouskriisistä, ei myötätuntoa silti herunut. Onko esimerkiksi osoitettu, että empatia lisääntyisi matkailemalla muissa kulttuureissa. 1 4 K O L U M N I E telän lämpö houkuttaa. Ilmankos kotiin palanneet matkailijat ovatkin niin näkyvästi nostaneet esiin Meksikon ja Espanjan tapettujen naisten kohtaloita, puolustaneet Egyptin oppositiota ja tukeneet thaimaalaisten vaatimuksia demokratiasta. ”Kun näemme miten muualla elellään, ymmärrämme toisiamme paremmin”, perustelee matkatoimittaja. Rikas pohjoinen ojentaa kätensä. Alkoihan suomalaisten huoleton seuramatkailu Espanjassa silloin kun Tarve ei ole tarve RIIKKA SUOMINEN K O L U M N I maa oli Francon hirmuhalllinnossa. ”Matkailu tuo ihmisiä yhteen”, kertoo Finnair. Ei kun. Iltapäivälehti luetteli tammikuussa liudan julkkiksia, jotka olivat lähteneet muun muassa Thaimaahan, Yhdysvaltoihin ja Kap Verdelle ”pakoon pimeää talvea ja Suomen alati pahenevia koronalukuja”. Oikeasti kyse on halusta matkustaa. Hänen katseensa on hotellin kuohkeissa pyyhkeissä, grillatuissa äyriäisissä ja sukelluskurssissa. Jutussa Dubaihin suunnannut missi oli onnellinen lomasta pitkän aherruksen jälkeen. Kaipaisin näille väitteille jotain tutkimusnäyttöä. Ehkä turismi tosiaan on silmiä avaavaa. Oikeus lomamatkaan tuntuu olevan koskematon. Voitaisiinkin myöntää, että valtaosassa lomamatkoja kyse on siitä, että saa kohtuuhintaan herkutella ravintolassa ja lapset pääsevät uimaan. Arabiemiraateissa onkin näppärä rentoutua, kun aherruksen hoitavat riistetyt vierastyöläiset. Työolot ovat ehkä epäinhimillisiä, mutta ovathan matkailijalta valuvat roposet tyhjää parempi. RIIKKA SUOMINEN on helsinkiläinen toimittaja ja ilmastoaktivisti.. Ilmastokriisi on lisännyt kritiikkiä matkailua ja siihen yllyttävää journalismia kohtaan. Kun sanotaan, että matkaillessa saa arvokkaita henkilökohtaisia kohtaamisia vieraiden kulttuurien kanssa, unohtuu että monessa paikassa paikalliset ovat loputtoman väsyneitä näihin kohtaamisiin. Siellä on vuosikausia lomaillut satojatuhansia suomalaisia joka vuosi. Barcelona, Pariisi, Palma, Dubrovnik, Amsterdam, Venetsia… Lista on pitkä paikoista, joissa ihmiset ovat kyllästyneet väistelemään turistimassoja, jotka pitävät heidän kotikaupunkejaan elämyspuistoina. Puhutaan tarpeesta matkustaa. Nykyisiä (ennen koronaa) suosikkikohteita ovat Espanjan lisäksi Thaimaa, Israel, Gambia, Egypti, Dominikaaninen tasavalta ja Meksiko. Siksi minäkin matkustin vuodenvaihteessa junalla Espanjaan, vaikka pandemian vuoksi matkustaminen oli riski. Selvin osoitus siitä, ettei turismi lisää pätkääkään kiinnostusta matkakohteita kohtaan, on Kreikka. ”Ihminen, joka matkustaa, pystyy näkemään paremmin esimerkiksi ongelmia muissa kulttuureissa tai ihmisoikeuksiin liittyviä asioita”, puolustautuu matkalehden päätoimittaja. Hiukan myöhemmin kreikkalaiset jätettiin yksin kädet ruvella auttamaan Välimeren yli pakenevia pakolaisia. Jos paheksuu matkailun eriarvoisuutta, saa kuulla turismin luovan työpaikkoja. Tunnistan erittäin hyvin lämmön, valtameren, auringonvalossa kylpevän vuorenseinän, kypsien hedelmien ja 150 vuotta vanhojen kahviloiden tenhon. Ja kyllä, minustakin ulkomailla on ihanaa. Arjessa tämä ei ainakaan näy. Oikeuden auringonottoon diktatuurissa samalla kun riistetty ruskea ihminen passaa. Suomessa kiinnostivat vain hätälainan takuut, ei se ettei kreikkalaisilla ollut rahaa lääkkeisiin, lapsikuolleisuus kasvoi, ihmisiä jäi kodittomiksi ja teki itsemurhan. Mutta matkailijaa ei hätkäytä, vaikka kattoterassin alapuolella olisi äärimmäisen köyhää tai epädemokraattista. Expressen-lehti kirjoittaa tammikuussa, miten ala-arvoisesti ruotsalaisturistit kohtelevat alipalkattua henkilökuntaa. Pääsee omin silmin todistamaan, että rahalla voi ostaa mitä vaIn. Ei lahjoittaakseen rahaa vaan kurottaakseen kohti drinkkiään. Ihmeekseni viranomaiset eivät ennen joulua suositelleet matkojen perumista, vaikka korona paheni ja ravintoloita, kuntoilupaikkoja ja teattereita jouduttiin sulkemaan. Tutkimuslaitoksen johtaja selittää, että jos matkailu lakkaa, sen tilalle tulee kertakäyttökulutusta. Matkailun ongelmat eivät nimittäin hurskastelemalla lopu
Nyt hän on vain Tim Sparv. Suomalaisen urheilun omatunto. Teksti Sammeli Heikkinen Kuvat Antti Vettenranta Tyyli Matisa Nassir Meikki ja hiukset Fatma Bendris. 1 6 VA S T U U , Y H Ä Maajoukkueen kapteeni ja tärkein pelaaja. Ennen joulua Tim Sparv lopetti uransa ammattijalkapalloilijana
m a a l i s k u u 2 2 2 1 7
Asuu nyt Tšekissä perheensä kanssa. Korona-ajan Suomessa juhlat loppuivat jatkoitta. Nyt perhe asuu Tšekissä, Prahan keskustassa. Mitä urheilija miettii yhteiskunnasta. Viime vuosina urheiluaktivistit ovat yrittäneet vääntää osaa tästä urheilun poliittisesta vallasta kabinettien suhmuroijilta itselleen. ”Luulen, että me tiedostimme, että tää muuttaa elämän. Maajoukkue sai ensi kerran menestystä, joka toi sen lähelle koko kansaa, ei vain lajiniiloja. Syksyn 2021 Sparv pelasi hjk:ssa ja asui tyttöystävänsä Jitka Nová kován ja heidän lapsensa Leahin kanssa täällä Helsingissä. Puoliso ”Jitka on impulsiivinen. Alkujännitys, vapauttava ensimmäinen maali. Suurten urheilutapahtumien järjestäminen on varsinkin itsevaltaisille maille paikka pestä sorron sotkemaa julkikuvaa. Joulunseudun he viettivät Nová kován perheen luona Bud jovicessa. Minä olen varovainen. Rento hallinta ja lopulta helppo voitto. Se oli kelpo ura: paljon peliaikaa hyvissä seuroissa, monista Tim Sparv Syntynyt 1987, asui lapsuutensa Pohjanmaalla Oravaisissa, muutti Englantiin 16-vuotiaana. Mulle olisi ok asua melkein missä vaan. Maali Teki maajoukkueuransa aikana yhden maalin, Belfastissa PohjoisIrlantia vastaan elokuussa 2012. Mutta tyttöystävä haluaa olla lähellä Prahaa.” Sparv kertoi joulun alla lopettavansa ammattijalkapalloilun. Mä olen ollut nyt aika laiska ja nauttinut elämästä päätöksen jälkeen. loukkaantumisista huolimatta. Tuhansien kannattajien ryntääminen kentälle juhlimaan yhdessä pelaajien kanssa. Kansainvälistä tähteä Sparvista ei tullut, siis sellaista kuin Jari Litmanen tai Sami Hyypiä olivat aikanaan. Hän somettaa, minä luen. Siitä marraskuisesta illasta, jona Suomi voitti Liechtensteinin ja varmisti paikkansa em-kisoissa, on nyt reilu kaksi vuotta. Siltikin, kun Sparv ilmoitti uransa päättymisestä, urheilusivujen analyyseissa puhuttiin miesten jalkapallomaajoukkueen tärkeimmästä pelaajasta. Erilaisuus tuo positiivista kitkaa arkeen.” Valkolakki Kirjoittaa tänä vuonna ylioppilaaksi. ”Arki muuttui aika radikaalisti. Ja urheilijat ovat alkaneet puhua. N yt esikuva on vähän hukassa. Juotiin sampanjaa. Samalla urheilujournalismi muuttui: ihminen urheilijan takana alkoi kiinnostaa entistä enemmän. Murroksen aikaan. Mä ainakin tunsin, että se seuraa mua aina. Se, että saa edustaa maataan ja tehdä historiaa.” S parv on saanut haastattelua edeltävänä iltana Urheilugaalassa Esikuva-palkinnon. ”Kesään saakka ainakin asutaan siellä, ja se tulee olemaan base meidän perheelle. Esikuva-palkinto sopii Sparvin käteen, sillä hän sopii esikuvaksi yhtä lailla junnujalkapalloilijalle kuin ihmisoikeuksien puolesta twiittaavalle vallilaishipsterille. Joku sitten sanoi, että jätkät, mitä helvettiä me ollaan tehty.” Maaja seurajoukkueensa entinen kapteeni Tim Sparv nauraa äänekkäästi. Hän on iltaihminen, minä herään aikaisin. Urheilu on ollut politiikkaa aina, vaikka edelleen jostain löytyy ihmisiä, joka muuta väittävät. Kansallista kuvaa rakennetaan urheilumenestykselle demokratioissakin. Sitten saunomaan, tietenkin. Miksi. Sparv oli maajoukkueen tärkeimpiä pelaajia myös siksi, että hän on ollut osa tätä muutosta, jossa urheilijoista on tulossa aktiivisia kansalaisia omassa yhteisössään. Halauksia, huutoa, laulua, kyyneliä. Maajoukkueen pelaajat pääsivät lopulta marraskuun kylmästä illasta Töölön jalkapalloareenan uumeniin. Vakituinen asunto Prahan seudulta on haussa. Istuttiin saunassa puoli tuntia, tunti. Pukukopissa voittoa vielä juhlittiin, huudettiin, laulettiin. Sparv sai joukkueen pelaamaan paremmin, vaikkei maaleja juuri tehnytkään. Kaikki terveelliset rutiinit jäi pois. ”Mä tulin kymmenen jälkeen hotellille ja menin nukkumaan.” Pitkä ja hoikka mies istuu Hotelli Marskin alakerran ravintolan pullonvihreän pöydän ääressä ja lusikoi porokeittoa. Ensin 90 minuutin peli, ehkä Suomen jalkapallomaajoukkueen historian tärkein. Ammattilaisura on päättynyt vajaa kuukausi sitten. Suomen em-kisapaikan ratkaissutta Liechtenstein-peliä, sitä, jota Sparv muisteli, seurasi marraskuussa 2019 tavalla tai toisella liki kolme miljoonaa suomalaista. ”Meitä oli siellä se pieni pelaajanippu. 1 8 V asta saunassa tuli rauhallista. Kontrasti oli hurja. Historia, äidinkieli (ruotsi) ja englanti maaliskuussa, suomi ja yhteiskuntaoppi syksyllä. Menestys olisi voinut jäädä tulematta ilman Sparvia, vaikka joukkuepelissä väite on toki kova. Siihen päättyi 16-vuotiaasta alkanut työura. Sparv oli Huuhkajien kapteeni vuodesta 2017 lopettamiseensa saakka. Eikä hänestä tullut suuren eurooppalaisen joukkueen luottopelaajaa, kuten maajoukkuekaveristaan Lukas Hradeckýsta. Myös se, mitä mieltä urheilija on maailmanmenosta. Vaikka se on vain urheilua, niin on se iso osa identiteettiä. Kun ammattilaisura loppui, loppui myös elämää vuosia ohjannut pakko. Kaiken sen juhlimisen jälkeen oli rauhallinen hetki. Jouluna en käynyt salilla enkä juoksemassa.” Sparv ei pelkää tulevaa, mutta se jännittää.
m a a l i s k u u 2 2 2 1 9
Samoihin aikoihin hän oivalsi mediasta jotain olennaista. Mutta nykyjalkapallossa se, että sä ymmärrät, mitä valmentaja haluaa, on tosi tärkeää. On helpotus, että siitä on päässyt pois.” J alkapallosta tuli Tim Sparvin elämän tärkein osa pienessä Oravaisten kunnassa vuosituhannen taitteessa. Se ei riittänyt, elämässä oli tyhjiö.” S parv alkoi lukea, ottaa selvää asioista, sivistää itseään. ”Henkisesti on rasittavaa, kun joka askeleessa on kipu mukana. ”Just yläasteella aletaan miettiä, että mennäänkö lukioon vai ammattikouluun. Se oli ihan oikeasti ihanaa aikaa. Seutu oli ja on ruotsinkielistä Pohjanmaata, jossa yhteisön elämään sai ja piti osallistua. Kun pelasin lapsena, niin siinä seuraympäristössä oli kaikki jollakin tavalla mukana auttamassa. Sparv ei ollut lahjaton oppilas, mutta keskittyminen jalkapalloon oli pois opiskelusta. Nuori maalintekoon tottunut pelaaja teki päätöksen muuttaa pelillistä identiteettiään. Peruskoulun päästötodistus irtosi, vaikka poissaoloja oli kertynyt. Poikien maajoukkuepelejä seuraavat ulkomaistenkin seurojen kykyjenetsijät. Viimeiset puoli vuotta oli silkkaa tuskaa. Myös nyt: pelaajalla on vastuu joukkueelle ja kannattajille. Vasen polvi leikattiin keväällä 2021. Sitten Hollantiin, Saksaan, Tanskaan, Kreikkaan ja lopulta syksyllä taas Suomeen. Syksyn aikana alkoi käydä selväksi, ettei kroppa kestänyt enää ammattiurheilua. Suuri osa Tim Sparvin peliurasta meni loukkaantumisten kanssa tapellessa. Polveen laitetaan piikkiä ja syödään lääkkeitä.” Kun vastuuta ei enää ole, ei ole pakkoa eikä kipukaan tunnu niin pahalta. 2 ”Mä tykkään rutiineista, nyt niitä ei ole. Yhtään menestyvän urheilijan on pakko sanoa sanansa toimittajille: kerro vähän, miten maali syn”Olin ollut aika hidas ymmärtämään, millainen Qatarin tilanne on ja mikä meidän pelaajien rooli on tässä yhteisössä. Hyvinkin suuri ihme oli, että Sparv toipui leikkauksesta niin hyvin, että pelasi emkisoissa kesäkuussa. ”Siellä on hienoa se, että tehdään yhdessä. Ei Oravaisista tai Vöyriltä muuten nousta maajoukkueeseen. Joka aamu kun herää, miettii ensimmäisenä, että onko kroppa tänään treenikunnossa. ”Aivan sama, onko herätessä joku paikka kipeä, kun ei ole pakko mennä minnekään tai tehdä mitään. Jo aiemmin Sparv oli tottunut pelaamaan puolikuntoisena mutta huipulla. Sparv päätti keskittyä puolustamiseen, kurinalaisuuteen ja ymmärtämään sitä, mitä valmentaja haluaa. Sparv on puhunut aiemmin paljon vastuusta ja vastuusta hän puhuu tässäkin jutussa. ”Siis kaikkeen ei niin seksikkääseen ja hauskaan. Mulla ei ollut mitään sellaista, sellaista ajatusta tai vaihtoehtoa ei ollut.” Sparv oli ollut omissa seuroissa tähtipelaaja, tehnyt vähintään pari maalia per peli ja noussut maajoukkueeseen. Tim pelasi lapsena jalkapalloa pihalla ja koulussa, sitten paikallisessa joukkueessa. ”Ehkä musta oli tullut vähän vähemmän naiivi ja tyhmä. Southamptonin akatemiassa, jonne hänet hyväksyttiin kahden viikon leirin jälkeen 16-vuotiaana, hänestä tuli keskinkertaisuus. Ajattelin lähinnä sitä, että siellä on hyvät olosuhteet treenata, hyvä majoitus ja hyvää ruokaa.”. Me puhutaan siitä vieläkin mun kavereiden kanssa kun nähdään.” Pienellä paikkakunnalla Sparv oli tähti. Yläasteen lopulla Sparv kävi muutamankin ulkomaisen seuran leirillä antamassa näyttöjä. Sparvin äiti oli kouluterveydenhoitaja, aitajuoksua harrastanut. Isä taas oli entinen amatöörijalkapalloilija, josta tuli poikansa pelaajanuran ohessa jalkapalloscoutti, kykyjenetsijä. Ensin päivä treeneissä ja sitten sen jälkeen vielä jalkapalloa telkkarista. Yksi tavoite oli päästä pelaamaan Valioliigassa, toinen pelata Suomen maajoukkueessa arvokisoissa.” ”Toinen unelma toteutui, se on ihan hyvin.” Southamptonista Sparv pääsi pelaamaan Ruotsiin. Mitä teet nyt. Perhe oli ”aika normaali” mitä nyt urheiluhullu. Jossain vaiheessa, ehkä 25-vuotiaana, alkoi tuntua, ettei pelkkä jalkapallo riitä. Ala-asteen pystyi käymään reilun parin tuhannen ihmisen Oravaisissa, yläasteelle piti mennä kaksi kertaa suurempaan Vöyriin. ”Mä halusin pelata jalkapalloa ammatiksi. Siinä ehkä auttoi Sparvin keskikentän pelipaikka, jossa hän oli jatkuvasti liikkeessä, mutta repiviä, nopeita spurtteja piti ottaa harvoin. Se on se tyhjiö, jonka urheilijat aina sanoo tulevan uran lopettamisen jälkeen. Mun pitää rakentaa ne uudelleen.” Kun terveelliset rutiinit hävisivät, hävisi myös kipu. Oli ihan selvä, että elämästä puuttui jotain. Että osaa laittaa oman egon sivuun.” Sparv sanoo, ettei ikinä ollut niin naiivi, että olisi halunnut maailman parhaaksi pelaajaksi. Siinä iässä Sparv pohti enää sitä, miten pääsisi pelaamaan jalkapalloa täyspäiväisesti ja miten kehittyisi paremmaksi pelaajaksi. Se ajaa treeneihin ja kentälle, vaikka polveen kertyisi nestettä ja jokainen syöttö ja laukaus aiheuttaisi tuskaa. Tai ainakin suhde siihen muuttui. Lyhyellä aikavälillä tämä on rentouttavaa, pitkällä aikavälillä tarvitsen rutiinit
m a a l i s k u u 2 2 2 2 1 Nosto
2 2 V I L L A K A N G A S T A K K I J A H U I V I D U S T Y. M A R J U T U O T I L A N E U L E G R A N S A S S O , VA A T T U R I L I I K E S A U M A , FA R K U T E S P R I T TP A I T A J . L I N D B E R G , S O K O S
Sparv vaati lisää tukea tyttöjen ja naisten urheiluun. Media oli pakko, osa työtä. Tällainen ei toki ole poikkeuksellista. Ajattelin lähinnä sitä, että siellä on hyvät olosuhteet treenata, hyvä majoitus ja hyvää ruokaa. Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi julkisuudessa pitävänsä Riskin päätöstä ”hassuna” ja Palloliiton pyrkivän muutokseen toista tietä. Urheilija-aktivismissa läpimurto tuli jo tammikuussa 2019. Litmanen selitti itse lausuntoaan myöhemmin niin, että kommentoi vain ja Syyskuussa Sparv kirjoitti Players Tribune -julkaisuun Qatarista ja kisojen ongelmista. Harjoitusleireistä päättäessä kaikki oli urheilukliseillä ilmaisten omissa käsissä. Pelaajayhdistysten kansainvälinen kattojärjestö Fifpro oli auttanut Sparvia saamaan yhteydenQatarissa työskenteleviin vierastyöläisiin. Hyökkääjä Riku Riski kieltäytyi maajoukkueen harjoitusleirikutsusta. Vuonna 2018 Sparv osallistui Naistenpäivänä Twitterissä yk:n #heforshe-kampanjaan, jossa kiinnitettiin huomio sukupuolten väliseen tasa-arvoeroon. Suomalaisen jalkapalloilun ja Qatarin suhde joutui luupin alle. Toki siinä varallisuus menee hyvään käyttöön, mutta sellaista menestyneet urheilijat monesti tekevät. Jari Litmanen, aikanaan maajoukkueen kapteeni itsekin, kehui syyskuussa 2019 Qatarin kisoja paikallisen kisaorganisaation sivuilla. m a a l i s k u u 2 2 2 2 3 tyi, millaisia ajatuksia mm-karsinnoista ja niin edelleen. Riski ei halunnut lähteä leirille Qatariin maan heikon ihmisoikeustilanteen vuoksi. Että on mahdollisuus ja velvollisuus puhua. Keskusteluissa maajoukkue päätti, ettei Qatarissa enää treenata. Nyt tuli. Mutta pelaajat ryhtyivät neuvottelemaan Lahden ja palloliiton pääsihteerin Marco Casagranden kanssa. ”Olin ollut aika hidas ymmärtämään, millainen Qatarin tilanne on ja mikä meidän pelaajien rooli on tässä yhteisössä. Sparv totesi, että vaikka Qatar on luvannut parantaa työläisten oloja, lupauksia ei ole pidetty täysin eivätkä ne vielä riitä.. ”Nuorena mä halusin keskittyä omiin suorituksiin. Vuosi vaihtui ja maajoukkueen em-karsinnat alkoivat lähestyä ratkaisua. Samana vuonna miesten maajoukkueen kapteeni vaikutti lehtitietojen mukaan ratkaisevasti, kun neuvottelut Palloliiton kanssa päättyivät siihen, että miehet suostuivat leikkaamaan ottelupalkkioistaan, jotta naisten maajoukkueen pelaajien palkkioita saatiin ylös. Riskin kieltäytymisestä tuli kansainvälinen uutinen. Seuraavana vuonna Sparv osallistu Movember-tempaukseen, jossa kerättiin rahaa syövän vastaiseen työhön. Vuonna 2011 hän lahjoitti tekonurmikentän Oravaisiin, jottei lasten tarvitsisi pelata enää samalla hiekkakentällä kuin hänen. Varsinainen urheiluaktivismi tai oman vaikutusvallan käyttö asioiden ajamiseen tulivat myöhemmin. On ihmisiä, jotka kokee meidän puheet tärkeiksi.” Sparv siis alkoi löytää maailman jalkapallon ulkopuolelta ja ymmärsi, että hänen sanallaan voi olla painoa melkoisesti. Ärsyttäväkin osa.” Tämän jälkeen Sparv osoittaa etusormellaan: ”Sitten mä ymmärsin, että mä en puhu vain sulle vaan niille, jotka lukee sun juttuja. Litmasen asema Suomessa on sellainen, että hänen tupaansa tulee lunta harvoin. Harjoittelu siellä ei sovi joukkueen arvoihin ja näkemyksiin ihmisoikeuksista. Riskin päätös oli mulle triggeri Qatar-asiassa, herätys, että kannattaa hakea lisää tietoa.” Taas Sparv puhuu vastuusta: joukkueen kapteenin piti ymmärtää myös yhteiskuntaa, jonne joukkue oli menossa harjoittelemaan
”Saa nähdä, mitä tulee. ”Kyllä se syntyi kapteenin ja johtajan roolista. Tim Sparvilla on Instagramissa vajaat 33 000 seuraajaa. Mitä me voidaan yhteiskunnassa tehdä, miten rakennetaan vähän kestävämpi ja turvallisempi yhteiskunta?” T im Sparvista tuli maajoukkueen varakapteeni vaikeaan aikaan. Mutta kun urheiluyhteisö avautuu ja urheilijat alkavat avautua, koko joukon kirjavat mielipiteet tulevat esiin. Toista Sparv on edistänyt Förlaget-kustantamon kanssa perustamassaan kirjakerhossa. Sparv muistutti, että pelaajilla on mahdollisuus vaikuttaa. Päävalmentaja Mika-Matti Paatelainen erosi. 2 4 ainoastaan kisojen urheilullista puolta. Tšekissä koko tapausta väitettiin tekaistuksi, ministeritasoa myöten. Onko kukaan jalkapalloilija vielä sanonut, että älkää ottako koronarokotetta?” Sparv pohtii. Aina joku tietenkin yrittää. Huuhkajien keskikenttäpelaaja Glen Kamara taas joutui seurajoukkueessaan rasistisen solvauksen kohteeksi pelin aikana Tšekissä. Miten me oltaisiin päättämässä vaikka siitä, missä arvokisat pidetään”, Sparv sanoo. Ronaldolla melkein 400 miljoonaa. Litmasen tapaus osoitti, ettei homma toimi näin enää näennäisestikään. Pitäisi miettiä, miten voitaisiin olla vaikuttamassa. En tiedä, tuleeko rajumpia, kun pelaajat ja urheilijat alkavat puhua enemmän.” Kun urheilijat alkavat puhumaan, tuleeko myös rasistisia kommentteja. Jo 2000-luvun taitteessa italialainen hyökkääjä Paolo Di Canio tervehti kannattajia niin sanotulla roomalaisella tervehdyksellä, siis Mussolinin käyttöönottamalla kädenojennuksella, jonka Adolf Hitler kopioi natsi-Saksaan. Mutta onko Sparvin yhteiskunnallinen aktiivisuus lopulta vain peilikuva hänen roolistaan kentällä. Urheilu ja politiikka pitää pitää erillään, tämähän on takavuosien mantra myös Suomessa, jonka urheilukenttä sentään oli suuren osan viime vuosisadasta täysin jakautunut poliittisten linjojen mukaisesti. Vastuu koko joukkueesta on tärkeä joukkueurheilussa. Pitäisikö urheilijoiden boikotoida kisoja, jotka järjestetään diktatuurissa. Syyskuussa Sparv kirjoitti Players Tribune -julkaisuun Qatarista ja kisojen ongelmista. Siis sellaista melko kovaa oikeistolaista tekstiä. Se, että laittaa omaa egoa sivuun. Ehkä ei. Mutta jos ja kun urheilija haluaa vaikuttaa, mitä hänen on tehtävä. ”Isoimmat päätökset menee vieläkin meidän urheilijoiden pään yli. Urheilun meritokratiassa on tietty värisokeuteen kannustava elementti: taito on oleellisempaa kuin ihonväri tai sukupuoli. Kansainvälinen jalkapalloliitto päättää kisoista äänestämällä. Entä pitäisikö pelaajien lähteä, jos oman joukkueen ostaa vaikkapa Saudi-Arabia. Kun Qatar sai kisat, se alkoi rakennuttaa niiden infraa vierastyövoimalla. ”Mutta se, että mä puhun lukemisen tärkeydestä, ei ole mikään kova tai raju kannanotto. Entinen pääministeri Esko Aho sai oman kohunsa tammikuun alussa, kun hän pyrki Kiinan valtion kontrolloiman tv-kanavan haastattelussa vetämään rajaa urheilun ja maailmanpolitiikan välille. Tämän vuoden mm-kisat myönnettiin Qatarille jo joulukuussa 2010. Ensimmäiseen liittyivät esimerkiksi ne Oravaisiin ja Vaasaan lahjoitetut kolme tekonurmikenttää. Di Canio myös kertoi useammankin kerran ihailevansa Mussolinia ja ainakin kerran tunnustautuikin fasistiksi. Pelaajayhdistysten kansainvälinen kattojärjestö Fifpro oli auttanut Sparvia saamaan yhteyden Qatarissa työskenteleviin vierastyöläisiin. Vuosien mittaan Qatarin edustajien antamista miljoonalahjuksista esitettiin monta väitettä. ”Nyt aletaan lukea Koko Hubaran Bechia.” Sparv sai niskaansa myös rasistista kuraa, kun vei maajoukkueen mukaan blm-liikkeeseen kuuluvaan polvistumiseen. Jääkiekkolegenda Teemu Selänne kirjoitteli jo 2016 maahanmuuttovastaisiksi tulkittuja viestejä ja vaati kovia tuomioita rikollisille. Kesäkuussa 2015 miesten jalkapallojoukkue hävisi Olympiastadionilla Unkarille ja menetti viimeisenkin saumansa vuoden 2016 em kisoihin. Messillä on yli 300 miljoonaa. Haluan keskittyä siihen, mitä itse teen. ”Varmasti hekin tekevät paljon hyvää muulla tavalla. Vajaa pari vuotta sitten myös yhdysvaltalaiset syyttäjät kertoivat epäilevänsä lahjontaa sekä Qatarin kisojen että Venäjän vuoden 2018 mm-kisojen valinnoissa. Qatarin valinta hämmensi ja raivostutti tuoreeltaan: miksi maa, jossa ei ole jalkapallokulttuuria tai stadioneita ja jonka ilmastossa jalkapalloilu on mahdotonta suurimman osan vuotta, saa järjestääkseen yhden maailman suurimmista urheilutapahtumista. Ehkä mä olen pystynyt inspiroimaan jonkun toisen suomalaisen urheilijan tekemään jotain hyvää” Intohimoikseen Sparv tunnustaa lasten ja nuorten liikkumisen ja lukemisen lisäämisen. Pitäisikö Messin ja Ronaldon tehdä enemmän. ”Ehkä he voisivat tehdä enemmän…” Mutta Sparv pitää tässäkin kiinni linjastaan eikä ala moittimaan. Heillä on kymmeniä tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, supertähdillä miljoonia. Haluaako hän ohjata myös muita kansalaisia toimimaan oikein. Vuoden 2016 tammikuussa tilalle tuli ruotsalainen Hans Backe, joka kesti hommassa alle vuoden. Tuhansia kuoli. Joukkue hävisi suurimman osan peleistään.. Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon puolesta puhuminen on kuitenkin hyväksyttyä, tavallaan mainstreamia, Sparville tärkeimmistä asioista puhumattakaan. Sparv totesi, että vaikka Qatar on luvannut parantaa työläisten oloja, lupauksia ei ole pidetty täysin eivätkä ne vielä riitä. Olot olivat heikot ja työntekijöiden oikeudet olemattomat. Simon Kuper kirjoittaa Barcelona-kirjassaan, etteivät jalkapallon suurimmat nimet, Leo Messi ja Christiano Ronaldo, ole ottaneet kantaa esimerkiksi rasismia vastaan
Heillä on kymmeniä tuhansia seuraajia sosiaalisessa mediassa, supertähdillä miljoonia.. m a a l i s k u u 2 2 2 2 5 Sparv muistutti, että pelaajilla on mahdollisuus vaikuttaa
Maajoukkue on toisenlainen kuin seurajoukkue. ”He lähtivät hotellille sieltä. Sparv ymmärsi, miten oman joukkueen pelaajien pitäisi missäkin tilanteessa pelata. kesäkuuta, Sparv oli kentällä. Jos me voitetaan, moni menee sen jälkeen seuraavana päivänä hymyillen töihin. 2 6 ”Se oli vaikeaa aikaa, varmasti vaikeaa kaikille. Sparvia on kuvailtu pelaajaksi, joka saa muut pelaamaan paremmin, ja myös no-stats-all-stariksi, siis pelaajaksi, joka on hyvä, vaikkei tilastomerkinnöissä, syötöissä tai maaleissa, näykään. Itse seurasin välillä tilannetta kännykältä ja kerroin lapselle, miltä vaikutti. Tärkeintä on kasvattaa oikein.”. Vastuu, tässäkin. Maajoukkueessa oli ympärillä aika paljon nuorempia kavereita, joita mä sitten ohjasin.” Sen näki katsomosta tai televisiostakin. Vastustaja etenee keskiviivan yli, ja jossain Suomen rangaistusalueen rajan lähettyvillä Sparvin pitkä hahmo nostaa kätensä suoraksi ja osoittaa jonnekin vasemmalle: tuonne ja heti. Tanska hallitsi ja hyökkäsi. Akatemiassa työ on pitkäjänteisempää, kehitystä. Kun Sparv oli kentällä, Suomi keräsi kymmenestä pelistä 26 pistettä. Kun Sparv pelasi kentällä heidän yläpuolellaan keskikentän pohjalla, Suomen puolustuksella oli visu keskusta. Näistä Sparv pelasi kymmenessä. Kun Sparv ei pelannut, Suomi sai kymmenestä pelistä kolme pistettä. Tässä hänessä oli jotain samaa kuin 1970-luvun suurpelaajassa, hollantilaisessa Johan Cruyffissa. Ja siellä oli yksi tuttu vanhempi tanskalainen pariskunta, hekin lähtivät. Kolmas pala oli ehkä se, että Kanerva löysi toimivan toppariparin Paulus Arajuuresta ja Joona Toiviosta. N iinpä, kun Suomen miesten maajoukkue pelasi ensi kerran arvokisoissa Kööpenhaminassa 12. ”Ai, miten sä käsittelit sen?” Sparv kysyy. Ei ole kaikkein tärkeintä, että voitat viikonloppuna. minuutilla, ottelusta tuli kammottavan ikimuistoinen. Kysyin yhdeltä pelikaverilta, että mitä tapahtui. ”Kyllä mä haluaisin valmentaa nuoria. Ne on niin uteliaita, kuuntelee ja haluaa tietää lisää. Tietenkin hyviä asioita etsien. Kun taas oli aika hyökätä, Toivio ja Sparv pystyivät molemmat hyviin syöttöihin. Syöttöpelin lisäksi Sparv tunnettiin erityisesti hyvästä pelikäsityksestään ja siitä, ettei hän ujostellut ammentaa käsitystään muille. Se näytti kauhealta katsomossa, se näytti kauhealta televisiosta. Huolimatta leikatusta polvesta ja huonosta valmistautumisesta. Sparvin ystäviä oli katsomassa peliä, pienet lapset mukana. Samana vuonna Sparvista tuli joukkueen kapteeni. Vuoden 2019 alkupuolella Yle laski, että vuodesta 2015 lähtien Suomi oli pelannut 20 karsintapeliä. Siitä mä tiesin, että se on vakavaa.” Christian Eriksen ei liikkunut. Ei tilanne ollut helppo kenelläkään.” Mainitsen, että katsoin peliä tyttäreni kanssa. Muistaakseni aika pian vaihdettiin kanavaa, katsottiin jotain muuta. Se on iso vastuu”, sanoo Sparv. Mä luulin ensin, että se on taklannut Erikseniä. Kauhealta se näytti kentältäkin. Markku Kanervasta tuli päävalmentaja 2017. Suomi puolusti muttei päästänyt maaleja. ”Jukka Raitala oli lähin pelaaja meillä siellä. ”Kentällä on pakko olla joku, jolla on isompi kuva pelistä. Se on koko kansan juttu, ja maajoukkueen edustaminen on jotain isompaa. Ja jos ei voiteta, niin ei mene. Ja se sanoi, että Eriksen meni maihin, vaikka ketään ei ollut lähellä. Siinä oli yksi pala muutosta. Toinen pala. Juuri ennen puoliaikaa, 42. Mä tykkäsin olla keskellä, josta näkee hyvin ja josta voi ohjata muita
Niissä treenataan intensiivisesti, järjestetään tavallaan elämää jalkapallon ehdoilla, ja valmennetaan tulevia pelureita huippujoukkueisiin. Mutta menikö siinä tunti vai puolitoista, en tiedä. 4 numeroa vain 20 € (norm. ”Olisi mielenkiintoista tietää, miten pitkä tauko pelissä oli. Ei ollut samaa säpinää ja keskittymistä jalkapalloon kuin yleensä on.” Tauon jälkeen Tanska tuli päälle kuin jyrä. Tilaajan ja arvontaan osallistuvan henkilötietoja käsitellään A-lehtien tietosuojaselosteen mukaisesti, www.a-lehdet.. 33 €) TILAA HELPOSTI NETISTÄ: meko.. Kyllä mä haluaisin valmentaa nuoria. Akatemiassa työ on pitkäjänteisempää, kehitystä. Sparv puhuu transition periodista. Mitä seuraavaksi. Tuntui käsittämättömältä, että ihminen oli kuolemassa kentälle suorassa lähetyksessä. Tämän jälkeen tilaus jatkuu valitsemallasi tilauspituudella voimassaolevalla tarjoushinnalla. Mitä tehdä seuraavaksi. Kyllä se pelaajasta tuntuu hyvältä, kun tuntee olevansa tärkeä osa joukkuetta. Sieltä mentiin koppiin ja oltiin siellä vielä pitempään. Tutustumistarjous on voimassa uusille tilaajille kotimaassa 31.12.2022 asti. Kun Sparv oli kentällä, vastustaja ei tehnyt yhtään maalia Suomen verkkoon. Ainakin aluksi Sparv haluaisikin valmentaa nuoria. Paperilaskuista veloitamme 3,90 €/lasku. ”Siellä yhdistyivät empatia ja ihmisläheinen ajattelutapa, ja samalla oltiin tosi kunnianhimoisia. Aika pitkään oltiin kentällä. Pelatessaan Midtjyllandissa Tanskassa Sparv pyysi päästä mukaan joukkueen junioriakatemian toimintaan. Sparv sanoo, että ajantaju katosi. Saat jokaisen jakson alkamisesta tiedon 1 kk ennen, jotta voit rauhassa päättää jatkosta. Hinnat sisältävät arvonlisäverolain mukaisen arvonlisäveron. ”Toisessa alkuverryttelyssä näki, että se oli tosi haastavaa kaikille. Onnistuminen ratkaisee, ja työpaikka, kotikaupunki ja kotimaakin voi vaihtua yllättäen. päivä 35 vuotta. Tilaus jatkuu, kunnes toisin päätät. ”Ne myllyttivät tosi vahvasti, meillä oli tosi isoja vaikeuksia pitää palloa ja saada hyökkäyksiä aikaan. Peliä päätettiin jatkaa melkein kaksi tuntia sen keskeyttämisen jälkeen. Jos peruutat tilauksen kesken määräaikasen tarjousjakson, veloitetaan jo toimitetuista lehdistä normaalihinta. A-lehtien jatkuva tilaus on tavallista reilumpi. Valmentaminen kiinnostaa eniten. /tietoa-meista/tietosuojaseloste. Tärkeintä on kasvattaa oikein.” Jutussa on käytetty lähteenä myös Ari Virtasen Oi Suomi on! -kirjaa. Sparv täyttää helmikuun 20. Ei ole kaikkein tärkeintä, että voitat viikonloppuna. Venäjä voitti Suomen 1–0 ja Belgia 2–0. Mä olen rakastanut sitä vastuuta, jota olen viime vuosina saanut.” Ammattilaisjoukkueiden valmentamisessa on paljon samaa kuin ammattipelaamisessa. Lisätiedot: Tietosuojaseloste tai A-lehdet Oy, Risto Rytin tie 33, 00081 A-lehdet. Lähettämällä tilauksen hyväksyt tilausehdot. Tilauksen ollessa voimassa sinulla on jatkuva voittomahdollisuus A-lehdet Oy:n raha-arvonnoissa. Mutta sitten Jolle [Joel Pohjanpalo] teki maalin ja Luke [Lukas Hradecký] seivasi rankkarin. /meidanmokki-20e Parasta mökkiseuraa 3112MM_tarjous_112x297.indd 1 3112MM_tarjous_112x297.indd 1 25.10.2021 12.42 25.10.2021 12.42. M utta nyt ura on ohi. Uskomaton suoritus se oli molemmilta jengeiltä siinä tilanteessa.” Muista turnauksen peleistä Suomi ei saanut pisteitä. Valmentajasta voi tulla kuva autoritäärisestä pilliinpuhaltajasta, mutta nykytotuus on toinen. Tarjousjakson tilauksen voi irtisanoa ilman lisäkuluja ja irtisanominen astuu voimaan viimeistään 30 päivän kuluttua. Ne on niin uteliaita, kuuntelee ja haluaa tietää lisää. m a a l i s k u u 2 2 2 2 7 Varmaan niitä tuli etsittyä ihan itseäkin varten. Sinulla on 14 päivää aikaa muuttaa mielesi. Nyt voi vähän puhallella ja mietiskellä, mitä on tullut tehtyä. Sen muistan, että kello oli aika paljon kun tultiin hotellille pelin jälkeen.” Tanskan joukkue sai tiedon, että Eriksen on tajuissaan. ”Nykyään valmentajat kuuntelee pelaajia aika paljon ja ottaa pelaajat mukaan päätöksentekoon
Kun kertoo Tinder-matchille olevansa liikuntavammainen, joutuu usein kokemaan mikrosydänsuruja, kirjoittaa Tiina Heinonen. Teksti Tiina Heinonen Kuvitus Marika Eerola. 2 8 E I M I T Ä Ä N V A K A V A A Oletus vammattomista kumppaneista kukoistaa yhteiskunnassamme vahvana
m a a l i s k u u 2 2 2 2 9
Ja sit mä maalaan, vaikka en oo siinä yhtään hyvä, sellaisia abstrakteja väriläiskiä. Esimerkiksi Ylen Perjantaisarja julkaisi vuonna 2019 Roosa Maskosen ohjaaman minidokumentin Tarvitsemme apua seksissä, joka esitteli liikuntavammaisen paris kunnan avustettua seksiä – tai tarkemmin sanottuna heidän. Ja olettekos koskaan panneet mer kille tätä. Sen sijaan kerron harrastavani lukemista, maalaamista, kulttuuritapahtumissa käymistä ja satunnaisesti uimista – ja että olen hiljattain aloittanut tanssitunneilla käy misen mutta että taidoissani ei vielä ole kehumista. Joka tapauksessa se oli ensim mäinen kerta, kun ymmärsin selkeämmin kuin koskaan aiem min: Minä en ehkä näe itseäni vammani kautta mutta kaikki muut kyllä näkevät, sillä vammani kertoo aina jonkin viestin. Luontevasti ja helposti, ei tarvitsisi oikeas taan paljastaa mitään, ei sisällyttää hetkeen tarpeetonta dra matiikkaa tai näyttää, miten paljon tätä hetkeä oikeasti haluai sin viivyttää. Peruskoulusta tai viimeis tään lukiosta tai ammattikoulusta valmistuttuamme useim mille meistä tarjotaan jatkoopiskelumahdollisuuksien sijaan työkyvyttömyyseläkettä. Se on ihanne, jossa standardien mukaista toimintakykyä – esimerkiksi liikkumista ilman apuvälineitä – pidetään paitsi normina myös itsestäänselvyytenä. Mut on se ollut ja siitä oon ollut tosi iloinen! Mitä sä?” Siinä se tulisi. Pikkusiskoni saapui maailmaan – niin ikään keskosena – eikä kulunut vuottakaan, kun hän sai papereihinsa tismalleen saman merkinnän. Vielä het ken voin toistaa tätä illuusion värittämää todellisuutta, jossa näyttäydyn uudelle ihmiselle vain sen kautta, mihin haluan itsessäni kiinnitettävän huomiota. Voisin kirjoittaa hänelle takaisin esi merkiksi näin: ”No siis, mä käyn tosi pal jon kaikissa erilaisissa kulttuuritapahtu missa. Sanomattakin on selvää, että minulle kyse on maailman luonnollisimmasta asiasta. Kotona emme koskaan tulleet verratuiksi kehenkään, emmekä ponnistelleet merkittävästi kompensoi daksemme tottelemattomia kehojamme. Askeleeni otan tuettuina. Vielä vaikeammiksi tilanteet muuttuvat, kun aletaan puhua aiheista, jotka ovat jo valmiiksi tabuja. Uskon, että lopulta tämä sattuma on ollut onnekkainta, mitä meille on tapahtunut. Mahdollisuus vastaavaan sat tumaan on noin yksi kuudestakymmenestätuhannesta, mutta joidenkin kohdalle nekin osuvat. Minäkään en ole välttynyt ableismilta. Termi ableistinen suo mennetaan usein vammaisvihaksi, mutta sen voidaan katsoa edustavan patriarkaatin ja rasismin tavoin laajempaa järjes telmää, jonka kokonaisvaltainen tavoite on luoda hierarkioita ihmisten välille. Aiheesta on alettu viime vuosina keskustella yhä lisääntyvissä määrin. Niin käy väistämättä, kun syntyy kehoon, joka poikkeaa näkyvästi yhteiskunnan asettamasta ableistisesta ihanteesta. Yhteiskuntamme arvottaa jäsenensä tuottavuuden perus teella ja käyttää kummallisia kiertoilmaisuja meistä, jotka emme istu sen kapeaan normistoon. Hetkeen sisältyy vaikeasti määriteltävää euforiaa: tältä siis tuntuisi olla vapaa ulkoisesta määrittelystä, jota en ole keneltäkään pyytänyt mutta jota silti saan jatkuvasti osakseni. Oon monta kertaa miettinyt aloittavani, mut oon aina vähän epäillyt, voiks se olla pyörätuolilla oikeesti niin kivaa, kun miltä se näyttää. Ableismi ei kuitenkaan kosketa ainoastaan vammaisia, vaan sitä voivat kohdata myös esimerkiksi keskivertoa lyhyem mät ihmiset, jotka eivät kaupassa asioidessaan yletä kurotta maan sen korkeimmalle hyllylle, tai mielenterveytensä kanssa kamppailevat henkilöt, joille arjesta selviytyminen on jatkuvaa, kuormittavaa taistelua. Sana ”invalidi” juontaa juurensa englannin kielen sanasta ”invalid” (suomeksi: epäkelpo), mutta termi on niin vakiintunut, että eipä kukaan sen etymologiaa tule enää sen kummemmin ajatelleeksi. Pyörätuoli kertoo aina jonkin viestin.” En rohjennut kysyä häneltä tarkemmin, että millaisen vies tin tai mitä hän sillä tarkoitti. Tässä tapauksessa kyvykkyyteen vedoten. Yhdeksän kuukauden ikäisenä minulla diagnosoitiin cpvamma. Vielä luonnollisemmaksi diagnoo sini taisi muuttua perheessämme hieman ennen kaksivuotis syntymäpäiviäni. Meillä elettiin vain yhtä todellisuutta, jossa kaikki asettui luontevasti paikoilleen. Ilmiselvästi epämukavan ja omasta identifioitumisestani riip pumattoman, mutta kuitenkin. Opetussuunni telmamme sisälsi myös näyttelijäntyön koulutusta, johon suhtauduin suurella uteliaisuudella ja oras tavalla intohimolla. Se on raskausaikana tai varhaislapsuudessa tapah tunut pysyvä aivovaurio, joka vaikeuttaa liikkumista. Vanhemmillemme tilanne on epäilemättä ollut alkuun vähin täänkin shokeeraava. 3 M itä sä harrastat?” Voisin olla rehellinen ja kertoa kaiken heti. Mutta en tee niin. E nsimmäisenä välivuotenani opiskelin hetken aikaa kansanopistossa käsikirjoittamista. Tanssimisen aloitin viime vuoden tammikuussa, ja se on ollut tosi kivaa. Synnyin pikku keskosena lokakuussa 1991 nelihenkisen perheemme esikoi sena. Enimmäkseen liikun kuitenkin sähkökäyttöisen tai manuaalisen pyörätuolin turvin. Kato, kun tää hahmo ei ole tän käsi kirjoituksen mukaan pyörätuolissa. Vammaisuuden ja sek suaalisuuden yhteen nivoutumat ovat tästä erinomainen esi merkki. Etuoikeuksien tuntu katoaa kuitenkin viimeistään siinä kohtaa, kun joutuu kasvokkain sen tosiasian kanssa, että kodin ulkopuolella odottaa yhteiskunta, jonka suhde vammaisuuteen on pahasti vinoutunut. Me olemme kuitenkin saaneet tuntea itsemme pääasiassa etuoikeutetuiksi. Eräänä päivänä tehdessämme roolijakoa vieraileva opettajamme – alallaan varsin tunnettu tv ja elokuvatuottaja – pistäytyi luonamme ja kumartui minuun päin: ”Anteeksi, mutta mun mielestä ei ole nyt paras idea, että just sä vedät tän roolin
Hyvinä päivinäni, kuten nyt, en syytä hyllyttäjiäni mistään. Ehkä ihmiset, joilla on varaa mistä valita: ulkonäöllistä ja sosiaalista pääomaa sekä etuoikeus poimia tarjolla olevista ehdokkaista vain kiinnostavimmat. Me emme katoa täältä sillä, että olemassaolomme lakaistaan mar ginaaliin ja siten näkymättömiin. Ehkä kevyttä deittailua suosivat ihmiset, jotka eivät odota ensi tapaamisiltaan liikoja. Ystäväni varoittelivat sen pinnallisuu desta ja lohduttivat etukäteen, ettei sitä kannat taisi ottaa liian vakavasti. Töissä finanssi alalla. Mutta tällaisen elinympäristön kyllästäminä me kuitenkin kasvamme, joka ikinen. Mutta niin siinä vain käy, että kun tekee nopeita päätöksiä ja arvioita siitä, kenet kokee tutustumisen arvoiseksi, muut tuu itsekin pinnalliseksi. Siitä huolimatta päädyn sinne tasai sin väliajoin, enkä aina tiedä itsekään, miksi. En kuitenkaan osannut ottaa varoitteluja kovinkaan tosissani. Kiitos vaan, mutta ei kiitos. Kohtaamiset vaativat aina läsnä oloa, vaivaa ja jonkinasteista sitoutumista, eikä niistä poistu Tinderin maailmasta katsoen liikuntavammani ei olekaan enää pelkkä ominaisuus, jollaisena sen itse näen. Silti keskustelu vammaisuuden ja seksuaalisuuden yhteenliittymistä on monilta osin vielä lapsen kengissä. Olen luonteeltani introvertti, ja vaikka olen äärimmäisen kiinnostunut muista ihmisistä, uusien ja tuntemattomien ihmisten tapaaminen vie minulta valtavasti aikaa ja energiaa. Vammaiset nähdään yhä pääasiassa epäseksuaalisina olentoina, joiden oikeuksista omaan kehoonsa puhutaan lähinnä kahdessa, lähinnä hoivan tai suojelun yhteydessä – molemmat varsin epäeroottisia kon teksteja. Se on epä kohta, joka halutaan karsia pois, muiden täydellisemmillä lähtö kohdilla varustettujen ehdokkaiden tieltä. Ikään kuin vammaisten seksuaalisuus olisi jotenkin muista erillinen mutta oman vii teryhmänsä sisällä täysin homogeeninen ilmiö, josta puuttui sivat kaikenlaiset seksuaalisuuteen yleensä hyvinkin itsestään selvästi tunnustettavat variaatiot. Minulle luontevinta olisi vain kohdata joku, tutustua, ihastua ja rakastua – antaa suhteen kehittyä omalla painollaan ilman minkäänlaisia odotuksia, joita Tinderin kaltaiset deittisovel lukset väistämättä luovat. Enkä oikeastaan ole varma, nautinko deittailusta ylipäätään. En tiedä, ketkä Tinderissä parhaiten menestyvät. Avusteisen seksin tuominen osaksi mediakuvastoa on tie tenkin sinällään hienoa. Me olemme kaikki uniikkeja, ja mikäli ainoa viesti, jonka yhteiskunta kykenee vaivoin saamaan itsestään ulos, on sen myöntäminen, että jep, vammaisillakin on seksuaalisuus, niin kiitos vain. Yhteiskunnallinen keskustelu ei mene aidosti edistykselliseen suuntaan, mikäli dialogi perustuu pelkästään tämänkaltaisille toteaville latteuksille. Tällaisen elinympäristön kyllästämänä en varsinaisesti ihmettele niitä reaktioita, joita liikuntavam mani siihen tottumattomissa ihmisissä aiheuttaa. Jos olen aivan rehel linen, en itsekään juuri nauti siitä. Onpa tosi hyvä, että ihmisestä näkee tällä tavalla heti, että kuka se oikein on.” Prosessi on alitajuinen ja mielikuviin perustuva. Paras todiste tästä on mediassa tiuhaan vilahteleva termi ”vammaisten seksuaalisuus”. Ja kaikessa karuudessaan hyvin inhimillinen. m a a l i s k u u 2 2 2 3 1 avustajansa työnkuvaa seksin mahdollistajana. Tinderin maailma on raaka ja uuvuttava. Lisäksi on jokseenkin väsyttävä ajatus, että jopa seksuaalisuudestani on tehtävä jokin poliittinen kannanotto ennen kuin sen olemassaolo on todellista ja näkyvää. Joskus tuntuu, että helpointa tälle yhteiskunnalle olisi leik kiä, ettei meitä ole olemassakaan, mutta ikävikseni minun on todettava sille: Meitä on aina ollut ja tulee aina olemaan. Enkä varsin kaan ihmettele niitä deittisovelluksessa, jossa ihmisten välinen kanssakäyminen typistyy nopeaan arvioon ja nykyaikaisten seuranhakumarkkinoiden luomaan illuusioon, jossa seuraava, vielä vähän edellistäkin parempi ja minulle sopivampi kump paniehdokas odottaa aivan nurkan takana. Ei kuitenkaan ole olemassa mitään ”vammaisten sek suaalisuutta”, josta voitaisiin puhua yhtenä valtavana katto käsitteenä. Se on epäkohta, joka halutaan karsia pois, muiden täydellisemmillä lähtökohdilla varustettujen ehdokkaiden tieltä.. Tinderin maailmasta katsoen liikuntavammani ei olekaan enää pelkkä ominaisuus, jollaisena sen itse näen. Siis varmaan pitää minua huuhaahumanistina ja ajat telee, että teknologia pelastaa meidät ilmastonmuutokselta, jotta voi itse nostaa kätensä pystyyn ja hekumoida loputtomiin ikuisen talouskasvun ideaa. Tieto on toki tyhjää parempi muttei itselleni mitenkään uusi. Samaan tapaan kuin kaikki muutkin Tinderin käyttäjät, minäkin teen valintani vain nopean yleis vaikutelmaan perustuen: ”Ahaa, jaa vai niin. Tuolloin sovellus oli vielä Suomen mittakaavassa melko uusi ilmiö. Ymmärrän, että asian käsitteellistäminen on sinällään tär keää. Miksi kaltaiseni nainen edes viehättyisi kovin pinnallisista ihmisistä. ”Vammaisten seksuaalisuus” tuntuu kuitenkin aivan turhan yleistävältä ja hahmottomalta termiltä, mutta jostakin se on kai tämäkin keskustelu aloitettava. Ehkä siksi, että deit tisovellukseen kirjautuminen on helpompaa kuin yhdenkään ihmisen aito kohtaaminen. A loitin Tinderin käytön vuonna 2014. Ehkä siksi, että romanssin mahdollisuus – vaikka sitten edes häviävän pieni – on itsessään kutkuttava ja innostava
3 2
Tämä on hurjan hienoa, mutta en silti tunne omakseni sellaisia käsitteitä kuin ”rampa”, ”cepari” tai ”inva”. Perustele. Pelkkä tyhjyys. Muiden vammaisten tapailuun suhtaudun nykyään huomattavasti avoimemmin kuin aiemmin. Ja toisaalta: aina kun huomaan ajattelevani itsestäni näin, samaan aikaan minut valtaa omanarvontuntoinen inho. Nyt nuorena 30-vuotiaana aikuisena olen saavuttanut pisteen, jossa itse olen vammaisuuteni kanssa sinut mutta jossa havahdun jatkuvasti tilanteisiin, joissa minun pitäisi auttaa muita ihmisiä pääsemään sen yli – esimerkiksi potentiaalisia Tinder-deittejäni. Ihan totta, tämä se vasta on ableistista sontaa tämä jatkuva kompensointi. Jos nyt voittaisit kolmekymmentämiljoonaa euroa, mikä olisi sun itsekkäin sijoitukseksi. Sellaiseen muottiin valahtamiselta, johon minut yritetään muutenkin toistuvasti vasten tahtoani sovittaa: tästä maailmanjärjestyksestä eristäytyneeseen, omaan karsinaani, jossa kaikki tekemiseni liittyvät jollain tapaa toimintakykyyni tai paremminkin sanottuna sen puutteeseen. Minun on esimerkiksi hyvin vaikeaa heittää itsestäni vitsiä ”invana”, jolla monet liikuntavammaiset ystäväni viittaavat itseensä pilke silmäkulmassaan. M yöhäiseen teini-ikään asti ajattelin itsekin, etten missään nimessä deittailisi muita vammaisia. Kuitenkin, kun joku katsoo minuun toverillisesti ja heittää tuttavallisesti hyvää tarkoittavan lauseen ”Mitäs me invat!” ja ”Tää on tätä ceparin elämää!”, minussa herää pelkkä kumiseva tyhjyys. Samojen asioiden kanssa olen paininut itsekin ja tulen painimaan vastaisuudessakin. Jos kysymyksiin vastataan hyvin tai edes etäisesti ajatuksella, mielenkiintoni syvenee nopeasti. Pidän huolen siitä, että kuulostan samaan aikaan sekä fiksulta että hauskalta ja osoitan olevani heistä tarpeeksi kiinnostunut. Se olisi tuntunut karmealta epäonnistumiselta. Kertoisi, että hyvä on, totta kai, sinäkin voit deittailla ihan niin paljon kuin haluat – kunhan muistat, että sen on tapahduttava niin kutsuttujen omiesi joukossa, sillä et sinä meidänkään joukkoomme kuulu. Ei raivo, ei häpeä. En vain pysty katsomaan itseäni positiosta, johon asemoituminen tuntuu. Kotona en kenties ole tottunut kompensoimaan mitään, mutta täällä teen sitä kuin huomaamattani. Satumaiset ensi hetket ovat niin hauraita ja täynnä fantasiaa, etteivät ne kestä kovin hyvin todellisen elämän painoa. Tässä leikissä minun osani on alkuun olla vain nainen Helsingistä, ja siksi alku on helppo, kevyt ja herättää riemua kuin kangas, jolle voi maalata mitä vain. En minä halua tällaista edistää! Minun ei tarvitse olla enempää kuin olen siksi, että vammani nähdään jonakin puutteena. On tosin mainittava, että kaikki orastavat romanssinalut, jotka ovat edenneet treffeihin asti, ovat olleet pääsääntöisesti hyviä ja ainakin jonkin aikaa merkittäviä kokemuksia. Älkää ymmärtäkö väärin. Eihän. m a a l i s k u u 2 2 2 3 3 minen onnistu läheskään niin helposti kuin epäonnistuneen matchin poistaminen. Tai ehkä siksi, että alkuun tämä on aina vain ihanaa leikkiä, jonka toivoisi jatkuvan loputtomiin, kunnes ei enää toivoisi, sillä minkä tahansa peitteleminen ja väisteleminen käy ennen pitkää uuvuttavaksi. Suurimmaksi osaksi luulen myös ymmärtäväni, mitä he käyvät läpi. Ketkä neljä fiktiivistä hahmoa kutsuisit luoksesi illalliselle. Vähemmistöt ottavat haltuun heitä halveeraavat nimitykset ja alkavat käyttää niitä itse itsestään voimaantumistarkoituksessa. Joka ikinen kerta toivon vähintäänkin alitajuisesti, että myös he olisivat ehtineet kiinnostua minusta siinä määrin, että kun tieto vammastani tulee ilmi, olisin jo osoittanut olevani vähintään tutustumisen arvoinen. Pelkäsin ja häpesin kuollakseni näkymätöntä katsetta, joka erottaisi minut muista. Muistelen niitä edelleen lämmöllä, ja tapailimme melko pitkään – useita kuukausia. Ongelma, jonka kohtaan toistuvasti muita vammaisia deittaillessani, liittyy usein siihen, että olen kasvanut ympäristössä, jossa minua on pidetty ensi hetkestä lähtien normaalina. Kerro joku biisi sun Spotifyn On Repeat -listalta. Entä epäitsekkäin. Arkisuutta, epävarmuutta ja erilaisia odotuksia. Tunnen kyllä syvää solidaarisuutta, sympatiaa ja yhteenkuuluvuuttakin monia muita vammaisia ja vähemmistöstressistä kärsiviä, vammaisia ystäviäni kohtaan. Mikä on sun paras turha taito. Kahden vammaisenkaan suhde ei silti välttämättä ole vammaisuuden osalta täysin ongelmaton: vammaisuuden suhteen olisi hyvä jakaa pitkälti sama kokemusmaailma ja käsitys siitä, mihin itse positioi itsensä. Niinpä minä maalaan itseni niin kuin kuka vain ja miten vain, sillä vielä hetken aikaa minä olen heistä jokaiselle mitä vain – en yhdenkään ulkoisen tekijäni ilmentymä, jonka kohdatessaan ihmiset toisinaan menevät paniikkiin eivätkä tiedä, miten heidän tulisi olla. Kyse on tietenkin termin omistamisesta. Varsinaisia romansseja minulle on kertynyt Tinderin myötä vain kourallinen. Aloitan leikin joka kerta näin: Matchaan kiinnostavan oloisen ihmisen kanssa ja esitän hänelle viisi kysymystä. Pyrkimys normiin sopivuuden tärkeydestä iskostetaan meihin varhain ja siitä irti pyristeleminen on usein vuosien, joskus jopa elämänmittainen prosessi. Tietenkin asemoin itseni vammaiseksi. Se on päivänselvää, enkä missään nimessä tarkoita tällä itseni kieltämistä. Mutta en minäkään ole näistä ajatusmalleista vapaa, sillä ableismin lonkerot ulottuvat kaikkialle yhteiskuntaamme – ne elävät sisäänrakennettuina jopa meissä, jotka niistä eniten kärsimme. Hyvästä alusta huolimatta meistä ei lopulta tullut mitään. Minä en ole kenellekään hyveitäni velkaa vain siksi, että kehoni ja sen toimintakyky sattuvat jäämään standardien ulkopuolelle. Muutamaa olen deittaillutkin. Yhdet ikimuistoisimmista ensitreffeistäni kestivät yhdeksän tuntia ja säteilivät yhdessäolon vaivattomuutta. Milloin oot viimeks ollu tosi iloinen ja miks. Vastaukseni matchieni kysymyksiin ovat pitkiä ja huoliteltuja
V ammaisuuttani ei voi päätellä Tinder-profiilistani. Minä, vammainen. Miten tämä maailma ei ollutkaan sellainen, jollaisena olin sen oppinut tuntemaan, ja täytyykö minunkin nyt opetella näkemään itseni siten kuin nuo muut ovat nähneet jo kauan. Jos tarkkaan katsoo, toisessa niistä voi nähdä manuaalisen pyörätuolini työntökahvan. Kummassakaan määritelmässä en ole täysin kotonani. Mutta samalla tavalla kuin ajattelen, etten ole kenellekään hyveitäni velkaa, ajattelen, etten ole kenellekään velkaa esittämään itseäni siten kuin minut monesti tahdottaisiin esittää: nimenomaan vammani kautta.. Ja minä, Tiina, aivan normaali ja siten kokonainen. Pettymyksiä. 3 4 vielä kolmenkymmenenkin elinvuoden jälkeen jokseenkin hätkähdyttävältä. Joskus mietin, pääsisinkö helpommalla, mikäli tieto vammaisuudestani kävisi välittömästi ilmi. Olisinko kohdannut vähemmän mikrosydänsuruja. Aina siltä kuin tipahtaisi ensi kertaa viileään, talven jäädyttämään järveen, kun on ensin pulikoinut koko kesän ihanassa, linnunmaidon lämpöisessä vedessä. Myös yhtä totta ja oikein – niin kuin sen kuuluisikin olla. Nöyryytyksiä. Useimmat eivät katso tai sitten he erehtyvät luulemaan sitä joksikin muuksi. Täysin totta ja oikein. Itseni identifioiminen puhtaasti normaaliksi tuntuu muiden ja itseni huijaamiselta, mutta niin tuntuu korostettu vammaiseksi identifioituminenkin. Loppuun olen kirjoittanut kryptisen sivuhuomautuksen: ”Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää.” Halutessaan sen voi tulkita tarkoittavan juuri vammaani – joko siten, että ihmiset ovat sille niin yliherkkiä, että jo pelkkä tieto siitä riittää karkottamaan heidät pois, tai siten, että treffipaikat esimerkiksi portailla varustetuissa rakennuksissa saattavat vaatia jonkin verran luovia ongelmanratkaisukeinoja. Se sisältää kaksi kuvaa, joissa molemmissa istun. Vasta viime vuosina olen opetellut hyväksymään näiden kahden hybridiyden ja sen, että niiden luontevuus ja dominoivuus vaihtelee kulloisenkin elämäntilanteeni mukaan. Esittelytekstissäni kerron olevani muun muassa taiteidentutkimuksen kandiopiskelija, feministi, vegaani ja ihmisistä kiinnostunut introvertti
Jos vammani olisi huomaamattomampi, olisi kovin helppoa ja houkuttelevaa kätkeytyä ensitreffien lähestyessä vammakaapin turvalliseen suojaan. Kertokaa, koska olen pohtinut lauseen merkityksiä huomattavan osan elämästäni, mutten vieläkään ole ymmärtänyt, mitä te sillä oikein yritätte sanoa. En tiedä, koska jompikumpi pyörätuoleistani kulkee aina mukanani, kävellessäni tarvitsen tukea tai muuten en yksinkertaisesti pysy pystyssä. Vakavien suhteiden herättämistä konnotaatioista liu’utaan rakkauteen, missä ei sinällään ole mitään väärää. Nyt, hyvät torjujani, minulla on teille kerrottavaa. Te tulette ja kerrotte minulle, että ette etsi mitään vakavaa. Pyörätuolini majailevat tällä hetkellä taloyhtiöni väline varastossa. Itsekin uskon rakkauden olevan koko universumia kannatteleva alkuvoima, jota jokaisen tulisi vaalia parhaan kykynsä ja ymmärryksensä mukaan. Joka kerta, kun olen coolisti sulkenut keskustelun ja sanonut reippaasti, että okei, kiitos rehellisyydestä ja eipä tässä sen kummempia varmaan sitten, olen suoltanut hirvittävän valheen. Tietenkin olen käynyt päässäni läpi lukuisia vaihtoehtoja. Tosiasiassa minulla on teille niin paljon sanottavaa, että toisinaan tunnen halkeavani sen painosta. Nuorempana ajattelin, että treffeille voisi hyvin mennä kertomatta vammastaan mitään etukäteen. Ei kuitenkaan itse vammaisuuden takia vaan siksi, millä tavalla vammaisuuteen suhtaudutaan. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa lievästi vammainen tai ”näkymättömän” vamman kanssa elävä henkilö ei kerro vammaisen identiteetistään. Tai sitten ounastelen aivan väärin. Se, ettei etsi ”mitään vakavaa”, on merkillinen syy olla deittailematta vammaista. Määritelmässä ei kai sinänsä ole muuta perustavanlaatuista vikaa kuin se, että se esittää vammaisuuden automaattisesti tragediana, jonka kourissa elämänmyönteisyyden säilyttäminen on pienimuotoinen ihme. Toisinaan tuntuu kuin ne päästäisivät sisään kaiken maailman valon. Vammaisena, mutten pelkästään vammaisena. Loppuun olen kirjoittanut kryptisen sivuhuomautuksen: ”Saattaa sisältää pieniä määriä pähkinää.”. Mitä te sillä tarkoitatte. Kun kerron vammastani potentiaaliselle deittikumppanilleni, voidaan torjujani jaotella karkeasti kahteen ryhmään: heihin, jotka kieltäytyvät suoraan – yleensä vetoamalla siihen, etteivät juuri nyt etsi ”mitään vakavaa” –, ja heihin, jotka vetäytyvät pahimmillaan päiväkausiksi miettimään, olisiko liikuntavammani jonkinlainen este tapailullemme. Niistä käyn tarpeesta riippuen hakemassa jommankumman ennen kuin lähden ulos. Pohtinut jokaista sanaa yksi kerrallaan ja antanut niille lukuisia tulkinnallisia variaarioita. Työtuolini takana nököttää kävelytelineeni, jolla pääsen tarvittaessa liikkumaan huoneesta toiseen. Monisävyisenä, inhimillisenä, haavoittuvaisena, vahvana, herkkänä, uneksijana ja tekijänä. Toisaalta en välttämättä kestäisi hämmennystä, joka siitä saattaisi seurata. Ihme kyllä yksikään näistä seremoniallisen pitkistä pohdinnoista ei ole vielä edennyt johtopäätökseen, jossa pyörätuoliani ei olisi luokiteltu ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Kaksiossani on tilaa hieman päälle neljänkymmenen neliön verran. Muunlaisissa kehoni virheasennot tulevat nopeasti näkyviksi. Niinpä yritän pitää ihmisarvostani ja identiteetistäni kiinni esittämällä itseni siten kuin olen tottunut itseäni esittämään. Tai vielä pahempaa: positiivisena ja elämänmyönteistenä tsempparina, joka jaksaa pysyä optimistisena ”jokapäiväisistä haasteistaan huolimatta”. Kun ihminen ruudun toisella puolen kertoo vammani olevan väistämätön dealbreaker, koska juuri nyt etsinnässä on jotain minua harmittomampaa, hän toisin sanoen viestittää, ettei juuri nyt ole valmis mihinkään sellaiseen, missä pitäisi hyväksyä toisen viallisuus, keskeneräisyys ja ihmisen autoSekään ei haittaisi, jos vammaisuus ei merkitsisi kantajalleen pääasiassa kahta, omalla tavallaan yhtä tuhoisaa roolia: Objektia, jonka arvo määritellään siten, kuinka vähän hänestä on vaivaa kanssaihmiselle. Ensinnäkin se sisältää oletuksen, että vammainen etsisi aina ensisijaisesti vakavaa suhdetta. Muuten huoneistoni luultavasti näyttää aivan samalta kuin muidenkin ikäisteni kolmekymppisten sinkkujen. m a a l i s k u u 2 2 2 3 5 hyvää ergonomiaa edistävässä tuolissa. Rakkaudesta päästään kuitenkin erään toisen sitkeän myytin äärelle, jonka pureskeleminen tekee paljon kipeämpää kuin uskallan useimmiten myöntää: rakkaus on pitkämielinen, lempeä, mitä ikinä ja mikä tärkeintä, hyväksyy kaikki viat. Aina en kestä niitäkään hämmennyksiä, joita en joudu kohtaamaan kasvotusten. Kenties se voisi tehdä kertomisesta vieläkin hankalampaa. Ikkunoita on joka puolella. Vammani on näkymätön korkeintaan niin kauan kuin istun paikoillani täysin liikkumatta, mielellään Esittelytekstissäni kerron olevani muun muassa taiteidentutkimuksen kandiopiskelija, feministi, vegaani ja ihmisistä kiinnostunut introvertti. Jos todellakin menisin vain kahville jonkun kanssa ja oletettaisiin, että tila olisi esteetön, olisiko vamma todella niin merkityksellinen seikka, että siitä olisi pakko ilmoittaa ennakkoon. M uutin vastikään uuteen asuntoon. Toisinaan tavallaan onkin. Esittänyt, ettei minulla muka olisi asiasta sen enempää sanottavaa. Tavallaan kaipaan tuota asennetta, ja olen viime aikoina tullut hieman vastaan noin viidentoista vuoden takaista itseäni. Kylpyhuoneen nurkassa kököttää pienehkö jakkara, suihkutuoli, johon istun peseytyessäni
Tietenkin haluaisin ehkä mieluummin tapailla jo ihan perusarvojeni puolesta sellaista ihmistä, jonka suhtautuminen elämään olisi kaikkinensa uteliasta ja avarakatseista, mutta annan kuitenkin anteeksi hetken tuumaustauot. Perun puheeni. En usko kohtaloon, mutta uskon, että ihminen itse rakentaa kohtalokkaita dramaturgioita arkisten sattumien välille. Siinä on minun aito ja todellinen mätäni – ei pyörä tuolissani tai selvästi keskivertoa jäykemmissä alaraajoissani. Ehkäpä kuvittelitte, että tarvitsisin jatkuvaa huolenpitoa, hoivaa tai että olisin taakka, jonka tapailu muuttuisi jossain kohtaa huvista velvollisuudeksi. Kiitin rehellisyydestä, toivotin kaikkea hyvää, ja ehkä hän on sittemmin löytänyt jostain tottumuk siaan paremmin vastaavaa seuraa, mitä ne ikinä ovatkaan. Paljon useammin alut ovat pieniä ja rakentuvat varkain. Ihan jos tarkkoja ollaan, niin nämä ihmisethän eivät sinällään ota selvää vaan ehkä enemminkin juuri päinvastoin, pakene vat, mutta ei nyt takerruta liiaksi yksityiskohtiin. Mutta tarkoitan, että ehkä minäkin joskus haluaisin vain kevyesti tapailla ihmisiä ilman sen suurempia odotuksia ja kat soa, mihin nämä kohtaamiset johtavat – jos ylipäätään johtavat. Olisi ehkä hieman kohtuutonta olettaa, että kaikki olisivat kohdanneet elämänsä aikana saman verran erilaisuutta kuin itse olen ja että omista ennakkoluuloista irrottautuminen olisi kaikille yhtä mutkatonta. Joskus mietin, että olisipa ihanaa valita, jaksanko tällä hetkellä käsitellä kehoni poikkeavuuksia aivan niin kuin treffikumppaniehdokkaanikin valitsevat, ovatko ne heille liikaa juuri nyt.. 3 6 maattisesti ihmissuhteesta toiseen mukanaan kuljettama kuona. Sekin tuntuu hetkellisesti ärsyttä vältä etenkin, kun olette vielä hetkeä aiemmin vaikuttaneet äärimmäisen kiinnostuneilta, mutta ymmärrän silti. Toi nen ilmaisi kohteliaasti kierrellen, että vammani on hänelle asia na valitettavasti ”aivan liian uusi”. Se on taipumuksessani käpertyä päiväkausiksi omiin oloihini, esittää, että kuuntelen, vaikka todellisuudessa mietin jotain aivan muuta, ja tavassani antaa loputtomasti uusia mahdollisuuksia sellaisillekin ihmisille, jotka eivät niitä ansaitsisi. Ei vaikka kertoisin kymmeniä riemastuttavia anekdoot teja tai osoittaisin uteliaisuutta tai hohkaavani inhimillistä, pehmeää lämpöä. Ehkä siinä on turhan ikävä kaiku. On vaikea kuvitella, että kaikki vuosikymmeniä yhdessä olleet parit olisivat ajatelleet ennen ensitapaamistaan tai edes sen aikana, että kyllä, juuri tässä on se ihminen, johon nyt aion loppuelämäkseni sitoutua. Kenties olisi ollut tarpeen mainita, että minulla on jo töissä neljä aivan erinomaista avustajaa ja etten kyllä missään vai heessa olettanut teidän liittyvän heidän joukkoonsa. Edes tämä kaikki ei koskaan ole tarpeeksi, sillä minussa on liikaa esteitä ylitettäväksi.” En tiedä, mitä nämä esteet ovat, sillä useinkaan en halua jäädä kuuntelemaan. E hkäpä te torjujani ajattelitte jotain muuta. Aivan oma lukunsa ovat sitten ne ihmiset, jotka vetäyty vät pahimmillaan päiväkausiksi miettimään tapailuni hyviä ja huonoja puolia ennen kuin ilmoittavat pahoitellen useimmiten kieltävän vastauksensa. On kuitenkin eri asia, liittyvätkö preferenssit minuun, ympäris töön vai joutuuko ihminen tekemisiin jonkin sellaisen kanssa, mikä aiheuttaa epämukavia tuntemuksia vain siksi, että asia on hänelle entuudestaan vieras. Mutta minun kuonani on jossain aivan muualla: se on kyvyt tömyydessäni kertoa kumppanilleni, kun minua on loukattu, ja toisaalta silloin tällöin aivan liian dramaattisissa tunnekuo huissani, jotka puran kanssaihmisiini epäreilusti ja hallitse mattomasti. Tai käyttää ja käyttää. En väitä, että kukaan meistä syntyisi tänne niin val miina, etteikö joskus joistain asioista täytyisi ottaa selvää. (Tämän jälkeen ehdotin liudan portaatto mia treffipaikkoja, mutta vastaus oli edelleen kieltävä). Itsekin olen tässä elämässä joutunut ottamaan selvää muun muassa trans sukupuolisuudesta, monisuhteisuudesta ja vegaaniruoka valiosta. Kerran eräs Tindermatchini mainitsi esteeksi portaat. Toteamalla näin juuri, kun olen saanut kerrottua vam mastani, hän luokittelee puolestani kuonakseni sen, mihin en voi pienimissäkään määrin vaikuttaa: synnynnäisen, normei hin sopimattoman liikkumisen tapani. Jokaisella on toki oikeus tutkia preferenssejään ja valita sellaisia kumppaneita, jotka itselleen sopivimmaksi katsoo. Teille haluaisin sanoa: Ymmärrän, että asia vaatii ehkä pienimuotoista sulattelua. Kuitenkin väistämättä tapahtumaketjun aiheuttama tunne reaktio muotoutuu päässäni muotoon: ”Sillä ei ole mitään väliä, kuinka kaunis, hauska, fiksu tai empaattinen olen. Kaikkein mieluiten haluaisin tapailuvaiheessa odotuksista vapaan tilan, mutta se on hankalaa, mikäli kohtaamiseni edel lyttävät joidenkin deittieni mielestä aina sitä, että juuri minä olen se ihminen, jonka tapaaminen vaatii vakaita ja sitoutu neita aikeita. En halua sittenkään missään ihmissuhteessa käyttää yhtään ketään. En jäänyt kyselemään, mitä hän sillä tarkoitti. Niinkin voi olla, että asiaa hetken mietittyään nämä ihmiset tulivat siihen tulokseen, että olisi moraalisesti väärin harrastaa kanssani tunneyhteydellistä mutta muutoin merkityksetöntä seksiä, kyseenalaista käyttää minua heikomman sosioekono misen asemani vuoksi, mutta unohtivat yhden asian: ehkä minäkin olisin halunnut käyttää heitä
Kuka tahansa voi epäonnistua ihmissuhteessa aivan koska tahansa. Silti romanttinen rakkaus ei ole merkityksetöntä ja tuskin koskaan sellaiseksi muuttuukaan. ”Ihan kohta”, lupaan itselleni ja päätän, että puoleenyöhön mennessä olen kertonut hänelle vammastani. Nyt olen jälleen Tinderissä ja ilmeisesti päättänyt uskoa maailmaan, jossa ihmiset ovat suurimmaksi osaksi kesken ja erehtyväisiä mutta myös lempeitä ja uteliaita. Uuden keskustelun aloittaminen tuntuu hirvittävältä ponnistukselta ja saman ahdistavan ajatusketjun läpikäyminen niin uuvuttavalta, että haluan vain käpertyä viltin alle katsomaan kymmenettä kertaa Aikuisia. Tämä on minun, eikä sen muuttaminen ole itsestäni kiinni. Voin rypeä tässä pelon tunteessa ja olla yrittämättä. Selaan ennen Tinderiä Instagramin, Twitterin, Facebookin ja vastaan roikkumaan jääneisiin WhatsApp-viesteihin. Tai suojelen itseäni jo valmiiksi mahdollisilta tulevilta. Joskus mietin, että olisipa ihanaa valita, jaksanko tällä hetkellä käsitellä kehoni poikkeavuuksia aivan niin kuin treffikumppaniehdokkaanikin valitsevat, ovatko ne heille liikaa juuri nyt. On ollut kiirettä yhden esseen kanssa, joka käsittelee vammaisuuden representaatioita. Herään ikkunoista tunkevaan kirkkauteen. Itse asiassa todennäköisyys epäonnistumiseen on moninkertaisesti suurempi kuin todennäköisyys onnistua. Sellaista velvoitetta ei ole kenelläkään muulla kuin minulla, sillä en pääse tästä kehosta irti ennen kuolemaani. Joka tapauksessa niiden läpikäyminen on siinä mielessä kuluttavaa ja surullistakin, että koen rakastavani itseäni enemmän kuin mietteeni antavat ymmärtää. (Näkemykseni perustuvat lähinnä omakohtaisiin kokemuksiin ja nopealla vilkaisulla laskettujen onnettomien rakkauslaulujen määrään). O n toisenlaisiakin ihmisiä. Käyn makuulle ja kirjoitan: ”Hei, sori kun en oo vähään aikaan vastannut yhtään mitään. Onko mahdollista, että hän ei tajunnut, ettei liikuntavammani ole lievimmästä päästä ja haluaa siksi edelleen tavata minut. Se odottaa mykkänä ja vaativana – ja on jo voittanut minut. Minulle usein ovat, mutta silti ne kulkevat mukanani ja muistuttavat olemassaolostaan sellaisissakin tilanteissa, jotka eivät suoraan ole yhteydessä liikkumiseen: elokuvissaja tv-sarjoissa, joissa ei näy ainuttakaan vammaista, johon oikeasti voisin samaistua, muistutuksina rohkeudestani, kun teen jotain aivan arkipäiväistä – tai selaan Tinderiä, joissa oletus vammattomista kumppaneista elää niin vahvana, että pelkkä maininta pyörätuolista riittää karkottamaan potentiaalisen uuden ihastukseni. Ei pelkästään romanttisessa mielessä vaan universaalina voimana, joka valaa uskoa ja tahtoa yrittää. Voiko olla, että hän on psykopaatti ja ajattelee, että minua olisi helpompi satuttaa, sillä en pääse pinkomaan pakoon senkään vertaa, mitä vammattomat treffikumppanit pääsisivät. Luultavasti olen kokenut liian monia pettymyksiä. Tai jos hän yrittää vain päästä leuhkimaan feministikavereilleen, että kävi muuten treffeillä liikuntavammaisen naisen kanssa, sehän olisi intersektionaalisesti trendikästä. Käyn kävelyllä, lämmitän eilisen ruoan, syön levottomana ja menen sitten pesulle. Jos laitan ihonpuhdistuksen jälkeen vielä naamionkin, voin viivyttää kertomista vielä hetken. m a a l i s k u u 2 2 2 3 7 En myöskään tarkoita, että kenelläkään olisi velvollisuutta suhtautua vammaani luontevasti. On vain hieman raskasta yrittää kertoa rakkautensa itselleen uudestaan ja uudestaan, mikäli elää maailmassa, joka toistuvasti viestii muuta. Ehkä se on sisäänrakennettu perusluonteeseeni, joka lämpenee hitaasti uusille, syvemmille ihmissuhteille ja pitää siksi muureja yllä, kunnes voi olla täysin varma siitä, että toinen ihminen haluaa minulle pelkkää hyvää. Sen pitäisi vaikuttaa 20 minuuttia, ja kello on vasta vähän vaille yksitoista. En ole aivan varma, mikä saa ihmiset kerta toisensa jälkeen uskomaan mahdollisuuksiinsa onnistua. Kun sitten toisinaan joskus kohdalleni osuu match, jonka mielestä vammani ei ole juttu eikä mikään, alan epäreilusti kyseenalaistaa hänen motiivejaan. P uhelimeni haastaa minut tuijotuskilpailuun. Ehkä rakkaus on läsnä jossakin muodossa koko ajan. Sormeilen reunaa varoen ennen kuin otan sen käteeni. Puhelin ilmoittaa uudesta viestistä: ”Totta kai! Katsotaan vaan sit sellanen paikka, johon sä pääset pyörätuolilla.”. Näistä kaikista takaiskuista huolimatta minä en ole merkityksetön mutten myöskään niin lujaa tekoa, että kestäisin jatkuvia sydänsuruja. Näiden mikrosydänsurujen jälkeen en jaksa selata Tinderiä viikkoihin. Jokaisessa suhteessa tehdään valinta olla ihmisen kanssa, joka elää omassa todellisuudessaan. En itsekään ole täysin varma, mistä nämä ajatukset pohjimmiltaan kumpuavat. Muisto nöyryytyksien jatkuvuudesta kuitenkin laimenee, mitä enemmän aikaa kuluu. Olen myös ehdottomasti sitä mieltä, että romanttinen rakkaus arvotetaan yhteiskunnassamme aivan liian korkealle, ja esimerkiksi representaatioita ystävien välisestä rakkaudesta kaivattaisiin vielä paljon nykyistä enemmän. Tai sitten on mahdollista pelätä ja yrittää silti. Omaa arvoaan ei voi perustaa muiden ihmisten näkemyksille, mutta vapaa niistä ei silti ole kukaan. Mutta oli tosiaan tossa aiemmin puhetta, että nähtäis! Haluaisitsä edelleen tavata?” Laitan puhelimen äänettömälle ja lasken sen yöpöydälle, nappaan purkista melatoniinin, otan kirjan käteen ja antaudun hetki hetkeltä lähestyvälle unelle. Mä olen siis itse liikuntavammainen. Sinänsä tosi kuumottavaa, kun on niin omakohtainen aihe
”Jos mokaisin, en [kirjeessä] enää niin helposti saisi pelipaikkaa.”. Lauri Lindén arvelee, että kirjeenvaihdossa syntyvä suhde on Twitteriä läheisempi ja anteeksiantamattomampi. 3 8 Peli
Teksti Maija Alander Kuvat Harri Hinkka ja Timi Kuosmanen. Toimittaja Maija Alander hakeutui heidän kanssaan kirjeenvaihtoon selvittääkseen, miten erilaiset viestinnän alustat esittävät poliittisia maailmankuvia. m a a l i s k u u 2 2 2 3 9 P O L I I T T I S E T K I R J E K Y Y H K Y T Vasemmistolainen Lauri Lindén ja oikeistolainen Mats Uotila ovat nuoria, kiivaita ja poliittisia – sekä taitavia Twitterissä
Minua kiinnostaa heidän käsialansa. Ala-asteella harjoittelimme kirjeen päättämistä kohteliaasti englanniksi, sincerely yours. Yksi sana, ”vasemmistolainen”, törröttää kuvan alla siinä, missä yleensä ilmoitetaan työstä, opinnoista ja sidosryhmistä. He ovat häkellyttävän nuoria, ahnaasti ja avoimesti poliittisia Twittervaikuttajia. Kuluu viikko, sitten toinen. Miten meille täällä käy. Ja sitten on Twitter. Haluan sysätä Lindénin ja Uotilan sinne, missä he eivät ehkä ole ennen käyneet mutta poliittisen vaikuttamisen historia on. Jokin toinen twiitti taas on tuokiokuva hänen ensimmäisen oman asuntonsa lattialta. He tuntevat Twitterin, minä taas yksin kirjoittamisen. Muistan kirjoittaneeni teini-ikäisen äkillisessä romantiikan puuskassa itselleni kirjeen tulevaisuuteen ja hukanneeni sen sitten muutossa. Pohdin, onko Twitterin politiikassa tunnistettavia pelitilanteita. En ole elänyt sitä aikaa. Suutun Postille. Toisaalta kirje on hauras, eikä varmuuskopiota ole. Haave puutarhajuhlista, joissa ihmiset pukeutuisivat eri filosofeiksi ja joisivat mansikkaviiniä aamuun asti. Niin kuin Pentti Saarikoski, Risto Ryti, Hertta Kuusinen. Kirjeen loppuun listaan asioita, jotka minua inspiroivat. Ajassa, jossa kirjepostia jaetaan yhä harvemmin ja Postin asiakaspalvelubotti murjoo puhekielisiä vitsejä, haluan kirjeenvaihtoon juuri Lindénin ja Uotilan kanssa. Lindén varmistaa minulta Twitterissä, että osoitteeni numero on oikein. Googlaan, miten Urho Kekkonen aikoinaan päätti kirjeensä Sylvi Kekkoselle, ja kirjoitan ”voikaa hyvin”. Haluan ymmärtää. T witter-profiilikuvassaan Lauri Lindén katsoo suoraan kameraan. Miten Uotila näkee viestimen sosiaaliset vaikutukset. Kirjoitan viehättyneeni Uotilan twiittien monipuolisuudesta. Laitan Lindénille taas viestiä Twitterissä, vaikka se tuntuu huijaamiselta. Postimerkissä köllöttää ahven, ja kir. Niin kuin joskus korsuissa ja kabineteissa tai pienten paistimaisten pulujen aikaan. Lauri Lindén ja Mats Uotila sen sijaan puhuvat. Twitterissä he puhuvat verotuksesta, kulttuurikohuista ja sotesta mutta myös aikuiseksi kasvamisesta, seurustelusuhteista ja urheiluharrastuksista. Ei ole sattumaa, että he ovat valinneet vaikuttamisensa välineeksi Twitterin, sillä myös politiikka on siirtynyt vuonna 2006 perustetulle alustalle. Olen päätellyt Lindénin twiiteistä intohimoisen suhteen jalka palloon, joten vertaan Twitteriä lajiin. Ikkunalaudalla lintu tökkii lätäkköä väkivaltaisin pistoin ja saa minut ajattelemaan Twitterin muinaisia esi-isiä, kirjekyyhkyjä. Kirjoitan, että Twitterissä kysytään asioita liian harvoin. Lintu on ikkunalaudallani yhä. Haluan tehdä tämän oikein. Onko hänellä lokaa hylkivä Twitter-puku. Korjaan erheen. Siinä Lindén ja Uotila esittäytyvät, väittelevät kulttuurista ja vastaavat Arto Nyberg -henkiseen sana-assosiaatiotestiin. Linden”, jossa kaksikko kohtaa viikoittain vaihtuvan ajankohtaisen kiistakysymyksen äärellä, Uotila kauluspaidassa ja Lindén Marimekon Unikko-printissä. Kysyn, miten Lindén ui Twitterin liukkaassa maailmassa. Kirjeessä kohtaavat yksinpuhelun perverssi yltäkylläisyys ja ympäristön fyysiset rajat, valta ja alistuneisuus, aika. Vaikka tunnen jo sosiaalisen median jatkuvasti itseensä viittaavan kehän, Twitterin kieltä en puhu. Kysyn Lindéniltä, millaisia käsin kirjoittamiseen liittyviä muistoja hänellä on. Lopulta kirje saapuu. Minun aikanani tamagotcheja ruokittiin pienillä pikseleillä, kunnes ne hetkeksi lakkasivat kiljumasta. Lindén kertoo seuranneensa poliittisen maailman käänne kohtia jo lapsena teksti-tv:stä, Uotila jännittäneensä Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleja koulubussin takapenkillä. Profiilin kansi kuvan sitaatilla (”Enemmän merkkaisi se, että Lauri Lindén poistaisi somet ja menis vittu töihin”) rakennettu itseironinen asetelma on kirkas. Vielä yksi pyyntö: kerro minulle itsestäsi jotakin, mitä en vielä tiedä. Tekstini lähtee laukalle ja tulen kysyneeksi, mitä Uotila ajattelee ihmiskunnan tulevaisuudesta. Haluan lukea heidän ajatuksiaan yksityisen ja julkisen välissä. Sitten kerron kirjoittaneeni lapsena Tarja Haloselle kehuakseni tämän kissoja ja ehkä jollekin vaaleatukkaiselle ystävälle, joka keräili pieniä gogo-leluja vanhaan tyynyliinaan. Liityin sovellukseen syksyllä 2020 ja olen yhä hukassa. Kun kukaan ei keskeytä, kirje uittaa esiin kaiken, mikä kielessä on julmaa ja onttoa. Sen pörheys muistuttaa ajasta, jossa koulujen kasvitaulut, piirto heittimet ja sivistyspuhe voitelivat kertomusta hyvinvointivaltiosta, ja elinikäisen oppimisen sijaan puhuttiin perisynnistä. Uotila on 17-vuotias tamperelainen kokoomusnuori, jolla on yli 15 000 seuraajaa, ja Lindén 19-vuotias, vasemmistolaiseksi itsensä määrittelevä helsinkiläinen, jonka seuraajamäärä yltää 11 500:een. 4 O stan Prismasta kasan kirjekuoria ja kalliin kuitukärkikynän. Olen 23-vuotias, joten sukupolvelleni kirje tarkoittaa kai korkeintaan Kelan päätöstä opintotuesta. En osaa tiivistää tarpeeksi enkä olla oikealla tavalla hauska. Ilta-Sanomat on perustanut juttusarjan ”Uotila vs. Tove Jansson, Marx, jatkuva kuolemasta ja työstä kirjoittaminen. Laadin heti kirjeen myös Uotilalle. Parhain terveisin, Maija Alander I lta-Sanomien juttusarjan avaus ilmestyy 15.10. Poliittisen piikittelyn lomassa hän voi yhtäkkiä kysyä, milloin ihmisestä tulee aikuinen. Kun kirjoitan ensimmäistä kirjettäni Lindénille, syksy roikkuu kaupungin yllä kuin pyyhe. Hän lupaa lähettää kirjeen saman tien
Sen oppii harjoittelemalla (jos oppii). Oli pakko. Twitter on kuin Brooklyn Nets (koripallojoukkue, jossa on kolme supertähteä). Mulla ei ole mitään pukua. Menin pätemään. En nimittäin käyttäydy siellä eri tavalla. Miten saada näkyvyyttä. Kun vasemmistoliiton Anna Kontula twiittasi vastustavansa ajatusta hakaristisymbolin kieltämisestä, Uotila komppasi. Halusin sanomalleni näkyvyyttä. Lopuksi Lindén kertoo itsestään: ystäväporukastaan, rakkaudesta suurkaupunkien sykkeeseen ja tyttöystävästään. Eikä hyökkääjällä ole joukkuetta. Siellä se onnistuu. Lindénin ”outoja ja impulsiivisia inspiraatioita” Argumentaatio. Nyt huomaan, etten oikeastaan enää osaa kirjoittaa kirjettä. Sen sijaan kentältä pois voi joutua, jos sanoo jotain tyhmää. Sinällään hyvä niin: koskaan aikaisemmin niin monella ei ole ollut mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Twitter on, ja jäin koukkuun. Vuosikausia olin halunnut mahdollisimman pitkälle politiikassa. Twitter on minulle yksi keino tätä kohti. Twitterin logiikka, viestien lyhyys ja ytimekkyys, näkyy muussakin toiminnassa. Lapsuuden sankareita ovat Christiano Ronaldo ja Che Guevara. Minulle Twitter on muutenkin lähellä todellista elämää. Säälittävästi yritin tuoda politiikkaa esille Snapchatissa, mutta eihän se ole sitä varten. Ja kuten kysyit, olen kotonani siellä. Vaikka olenkin tässä kirjoittamassa kirjettä Twitteristä, olen aika tulokas siellä, hän aloittaa. ”En olisi itse voinut sanoa sitä paremmin.”. – – Miksi sitten liityin Twitteriin. Toki myös oppimaan, mutta ennen kaikkea tuomaan itseäni esille. Twitterissä ne tulee yllättäen. Jostain tarjoutuu aina pelipaikka. Parissa vuodessa olen ymmärtänyt alustan toimintalogiikkaa. Mats Uotila sanoo arvostavansa hyviä argumentteja puoluetaustasta riippumatta. m a a l i s k u u 2 2 2 4 1 joituspaikaksi on merkitty ”Stadi”. Twitterissä on kuitenkin lukuisia eri pelikenttiä, ja niitä muodostuu aina lisää. Jalkapallossa tilanteet rakennetaan. Twitter on taito siinä missä muutkin. Lindén suosii lyhyttä, melkein tylyä lausetta, käsiala tempoilee ja loikkii. Ylhäältä avonaiset a-kirjaimet muistuttavat pieniä korvakoruja. Jalkapallovertauksesi on loistava. Sen oppii, miten huomiota saa. En valita, olen nyt sen maailman kasvatti. Olen aidosti oma itseni. Ja toisin kuin tässä kirjeessä, koska meillä on jo nyt syvempi suhde kuin Twitterin etuseinän kautta. Paperit ja kirjeet ei. Toki Twitter ei ole yhtä johdonmukainen kokonaisuus. Ytimekkäät lauseet ja pieni provo asiasta, joka kiinnostaa. Yksilöt hakevat paikkoja itselleen. Se ei tosin kestä kovin kauaa, ja kaikki ovat unohtaneet huonot pelisuoritukset. Mistä syntyy kohuja. Paitsio on vaikea käsite, koska ”poliittisen paitsion” käsite ei oikein vastaa. Se on nykyaikaa, poliittisen toiminnan moderni keskus ja elinehto. En minä sinne tutustumaan mennyt. Useammin kuin oikeassa elämässä. Kyky sietää lokaa on samaa perua kuin oikeassa elämässä
Lauri Lindénin on vaikea kuvitella sosiaalisen median sovellusta, joka tulevaisuudessa syrjäyttäisi Twitterin.. 4 2 Alusta
Lindén on oppinut, että Twitter suosii tiivistä muotoa ja kirosanoja. Nopeatempoisuuteen ja piikittelyyn perustuva toimintaympäristö nostaa huonoimmat puolet esiin ihmisistä. Logiikka. Itse hän on ylpein Venezuelan politiikkaa käsittelevästä twiittiketjustaan.. Keskustelualustana Twitter on loppupeleissä vähän kehno. Se [Twitter] on ikään kuin henkilökohtainen blogini, johon kirjaan ylös ajatuksiani. Vaurautta ei katsota yksilön omaksi ansioksi, vaan onnen tai ”rakenteiden” summaksi. Postimerkissä liehuu Suomen lippu. Ehkä tämä auttaa ymmärtämään paremmin toista ihmistä. Tällainen ajattelu näkyy etenkin vasemmiston poliittisessa retoriikassa. Se on myrkkyä. Käsiala on Lindéniin verrattuna pystympää ja ohuem paa, kuin neulasia. Lindénin tiivis, ammusmainen lause lähestyy itsevarmuudessaan Jari Sarasvuota, jonka keskusteluohjelmassa hän ja Uotila ensimmäisen kerran kohtasivat. Hän toteaa arvostavansa asennettani: Erimielisten kanssa keskustelu on avain ihmisenä kehittymiseksi. Sellainen tilanne, jossa näin ei olisi ja kaikki olisi käsikirjoitettu alusta loppuun valmiiksi, olisi epätoivon ja näköalattomuuden dystopia. Yksilö voi omalla toiminnallaan vaikuttaa ratkaisevasti oman elämänsä kulkuun. Jos sulkeutuu samanmielisten kuplaan, lakkaa ajattelemasta. m a a l i s k u u 2 2 2 4 3 Nosto hänen kaverinsa kutsuvat ”vain Lindén -jutuiksi”. Käsin kirjoittamiseen Uotila liittää hyviä muistoja lapsuuden kirjekaverista ja arvelee, että politiikassa avoimien kirjeiden kirjoittaminen saisi kärjistämään Twitteriä vähemmän. Tämän jälkeen Uotila tekee näyttävän kappalejaon. Tämä on keskeinen syy sille, miksi olen oikeistolainen. Hei, Maija, Ilomielin tartuin tähän tarjoukseen. P ari päivää myöhemmin, yhdessä Kelan asumistuen vuositarkastusilmoituksen kanssa, saapuu Mats Uotilan kirje. (Täytyy kuitenkin aina muistaa, ettei ihminen ole yhtä kuin huonoimmat ajatuksensa tai harkitsemattomimmat tekonsa.) Siksi on mukava kirjoittaa kirjettä. Hieno ja omalaatuinen idea, tämä kirjeenvaihto. Muutamaan sataan merkkiin on kovin vaikeaa mahduttaa älyllistä dialogia. Sitten kysymykseesi. Mielestäni on hyvä, ettemme tiedä, mitä meille käy, eikä meillä oikein ole valinnanvaraa. Niitä nyt vain sattuu seuraamaan 14 tuhatta ihmistä, joista yksi on tasavallan presidentti. Show saattoi vakiinnuttaa heidän Twitter-suosionsa, sillä se osoitti molempien olevan oikeasti olemassa, tosissaan ja nuoria
Postin työntekijä näyttää myötätuntoiselta. Onko vapaus eroamista, vaatiko se ylemmyydentuntoa. Kirjoitan, että twiittaaminen on viittaamista – itsensä ulkopuoliseen sidottuja kommentteja vailla omaa ruumista. Kirjoitan Matsille, että vaihtoehdottomuudessa eläminen olisi minustakin dystooppista. Otan vihreää teetä, Uotila latten. Menemme pieneen leipomokahvilaan. Tove Jansson vai Marx. Kun palaan kirjeluonnoksiini, huomaan todenneeni erimielisyytemme suoraviivaisesti ja ilmoitusluontoisesti kuin erityisruokavalion. Ehkä tilhi. Puolustan poliittista mielikuvitusta ja ideologista tunteilua. P imeä tulee lokakuun lopussa yhä aikaisemmin. Yliopistolla kaikki työtilat on iltaisin varattu, joten viimeistelen vastauskirjeeni taukotilan lattialla kohdassa, johon loisteputkivalo osuu. Tivaan, miksi Twitter on Lauri Lindénistä politiikan elinehto. Päädyn kuvailemaan, miten kirje ylläpitää viestinnän arvokasta seremoniallisuutta ja siten osallistuu yhteisten fiktioiden rakentamiseen. Pöydässä hän katsoo silmiin ja vastailee niukasti, hymyttä. Miten olla kuin hän ja missä, kenelle. M arraskuisen perjantain jo hämärryttyä odotan Matsia sateessa Karhupuistossa, sillä olemme sopineet kahvittelusta kirjeenvaihdon lopuksi. 4 4 Mietin, mikä edeltävässä kirjeessäni antoi ilmi poliittisen erimielisyyteni Uotilan kanssa. Hänen kielensä on huoliteltua, melkein virkamiesmäistä. Kirjoitan, että Twitter tuntuu politiikan kouristukselta: se esittää monisyiset voimasuhteet yksilöiden välisinä egomittelöinä ja tekee politiikan konflikteista pelkkää retorista kikkailua. Uotila haluaa heti tietää, minne ja miksi olen journalistina kirjoittanut. Lopuksi pyydän Matsia kuvailemaan poliittisen utopian, koska mielestäni politiikasta puuttuu haaveilua ja rupattelua. Hän kysyy heti, tuleeko myös Lauri Lindén mukaan tapaamiseen, ja pettyy silminnähden, kun vastaan kieltävästi. Puistossa talvipukuinen taapero läiskii lätäkössä. Jos Uotila saisi valita itselleen supervoiman, hän ottaisi kyvyn lukea ja omaksua tietoa salamannopeasti.. Kirjoitan lohdusta, jota ihmisen rajallinen ymmärrys minulle tarjoaa. Rypistän yhden luonnoksen mukana valmiin kirjeeni Matsille ja mietin, saako paperin ryppyisyys minut vaikuttamaan epätasapainoiselta. Opinnot Teatterikorkeakoulussa. Yritän keventää tunnelmaa ja etsiä välillemme yhteyttä vitsailemalla opiskelijaelämän niukkuuKyvyt. Kirje on päivätty Häijäällä, ja allekirjoituksen varmat viivat viuhtovat kuin aallokko. Aikuinen vieressä yrittää suostutella lasta nousemaan, mutta lapsi vastaa olevansa kala. Uotila viestittää juuttuneensa ruuhkaan. Mietin, näytänkö siltä, että otan yhteyttä kaukaiseen isovanhempaan, vai siltä, että olen menettänyt nettiyhteyteni. Tunnistan kasvot kuvista, mutta olen kirjeiden perusteella odottanut kiivaampaa olemusta ja kovempaa ääntä. Toisaalta kysyn, eikö ajatus ihmisen täydestä kontrollista maailmaan olisi yhtä kamala, kun kuitenkin olemme riippuvaisia luonnon systeemien kaaoksesta. Matsin vapauspuhe kiusaa minua, joten kysyn, miten vapaus hänen ajattelussaan asemoituu erilaisten tunteellisten sidonnaisuuksien, kuten perheen ja kulttuurin, lomaan. Marraskuun reunalta, Maija Kirjoitan Laurin kirjeen heti perään, samalla lattialla. Pyydän Lindéniäkin muotoilemaan yhteiskunnallisen utopian. Kerron vastustavani markkinautopistista järkipuhetta, jossa ideologiset valinnat naamioidaan terveeksi järjeksi ja unelmoinnin tila ulkoistetaan yrityssektorille. Vien kirjeet Postiin ja ostan molempiin lintumerkin. Sitten kysyn vielä Che Guevarasta. Lopuksi Mats Uotila kertoo pitävänsä Frank Sinatran musiikista, vesisateessa juoksemisesta, lemmikeistään ja Donna Tarttin kirjasta Jumalat juhlivat öisin. Lopulta hän harppoo luokseni puiston poikki ja nyökkää lyhyesti
”Oikeus omistaa on ehkä tärkein ihmisoikeus”, hän toteaa. Se on hyvin usein sen alku. Haaveissa siintää ura yritysmaailmassa. ”Noinkin voi ajatella”, hän vastaa usein, ja jään paikoilleni sutimaan. Ihmisellä pitää olla oikeus omistaa oma kehonsa.” Mistä Uotila ammentaa vaikutteensa, ellei klassisen liberaalista talousajattelusta, siis ideologiasta. Onko hän jostain twiitistään erityisen ylpeä. Kun kysyn unelmista, Uotila mainitsee perheen. T apaan myös Lauri Lindénin puolityhjässä kahvilassa marraskuun lopulla. Mietin, onko Twitter niin vaikutusvaltainen areena, ettei siellä vaikuttavan enää tarvitse asettua ehdolle tullakseen kohdatuksi kansan äänenä. Kysyn, mitä Lindén ajattelee Twitterissä usein esiintyvistä ”Haluan, että nuorten kustannuksella eläminen loppuu niin talouden kuin ympäristönkin suhteen. Lopulta vaihdan suuntaa ja kysyn, saako Uotila Twitteristä konkreettisia onnistumisen kokemuksia. Sade on yltynyt. Hän kysyy ohjeita lähimpään metroon. Toisaalta kansalaistottelemattomuutta harjoittavaa Elokapinaa hän on kutsunut Twitterissä muun muassa ”aikuisvauvoiksi”. ”Myös orjuuden vastaisuus liittyy siihen. ”Ja eräs vasemmistolainen, Joonas Olli kavereineen, tarttui tarjoukseen. Uotila ilahtuu kysymyksestä. Aihe vaihtuu joukkoliikenteen maksuista koulujen rahoitukseen ja hävittäjähankintoihin. Yllätyksekseni hän ei halua pyrkiä eduskuntaan, vaikka ehdokkaaksi on jo kysyttykin. Pidetään siis niistä huolta. Hän kertoo Twitterin olevan sosiaalisen elämänsä keskeinen osa. Uotila naulitsee katseensa minuun ja lyhentää lauseensa tokaisuiksi. Ajattelen kuitenkin, että paras lääke kaaos ta vastaan on tasapainoinen elämä, jossa navigoidaan omien periaatteiden mukaan. Vaikka Uotila kuuluu kokoomusnuoriin, hän kieltää sitoutuvansa mihinkään ismiin. m a a l i s k u u 2 2 2 4 5 desta ja lisätienestien eduista. ”Toki suurin osa ihmisten ajatuksista on muilta pöllittyjä, mutta ideologiaksi ajattelu menee silloin, kun asioita ei enää nähdä erillisinä kysymyksinä”, hän vastaa. Ikävä kyllä ei ollut pakkasta vaan neljä astetta plussaa.” Pyöräretkeä muistellessaan Uotila muuttuu jutustelevaksi. Esimerkiksi politiikassa väärän tahon esittämä hyvä idea teilataan usein, jos se jää hyväksyttävän ideologian ulkopuolelle. Poliittisiksi esikuvikseen hän nimeää kokoomuksen entisen europarlamentaarikon Eija-Riitta Korholan ja Yhdysvaltain historian kansalaisaktivistit Martin Luther Kingin ja Rosa Parksin. Julkisen sektorin kokoa on pienennettävä, jotta voimme jatkossakin turvata sen kestävyyden.” – M A T S U O T I L A. Hän on hiljaisempi ja tyynempi kuin odotin. Emme toimi yksin tässä maailmassa, olemme joskus muiden armoilla. Tekstiin tulee tapaamisemme jäljiltä uusi, tuttavallisempi sävy. Usein ideologia on kietoutunut identiteetin ympärille. Postimerkissä on taas Suomen lippu. Ideologia ei ole vastaus kaaokseen, päinvastoin. Meillä ei tietenkään ole ultimaattista vapautta. Rotuerottelun vastustajista puhuttaessa Uotila nojaa eteenpäin, ja häneen syttyy miltei paatoksellista tenhoa. Uotila ylistää paperikirjoja esineinä, ja saan tilaisuuden vitsailla konservatiivisuudesta. Mutta kun kysyn Uotilan poliittista ajattelua kannattelevista perusarvoista, hän palaa twittermäisiin kärjistyksiin. Biologia, sattuma ja luonto ovat sen tiellä – ja hyvä niin. Ajaudumme väittelemään siitä, millainen kansalaistottelemattomuus on hyväksyttävää. Hänen mukaansa kokoomuksen kanssa arvot kohtaavat, mutta ”ideologia vapauttaa ihmisen oikeasta ajattelusta”. Hän mainitsee twiitin, jossa harmitteli bensan hintaa. ”Laitoin seuraavan twiitin, jossa kutsuin kenet tahansa pyöräilemään kanssani marraskuisena pakkasaamuna 40 kilometriä kouluun”, hän kertoo. Ihminen on kuitenkin vastuussa itselleen, ja vapauteen kuuluu oikeus tehdä omaa vapautta rajoittavia sopimuksia. Kommentoijat olivat suositelleet kouluun pyöräilyä. Lähtiessämme Uotila ostaa vielä pullon artesaani glögiä ystävälleen joululahjaksi. Kumpikaan ei luovuta. Tunnelma on rentoutunut lähes kaverilliseksi. Käy ilmi, että olemme molemmat kiihkeiden väittelyjen ystäviä. ”Olen ehdottomasti individualisti.” Haluan tietää, mistä aiheesta Uotila kirjoittaisi kirjan, enkä ylläty, kun hän kallistuu pamfletin suuntaan. Päiväkodit, koulu, turvallisuus, infra, sosiaaliturva. Kulttuuri ja perhe ovat siis hyvin yhteen sovitettavissa vapauden kanssa. Julkisen sektorin kokoa on pienennettävä, jotta voimme jatkossakin turvata sen kestävyyden. Uotilan sävy on miltei presidenttimäinen. Sanon ääneen, etten osaa päättää, olenko tekemässä henkilökuvaa vai todistamassa vastustamaani aatetta vääräksi. Vaikeampaa on puhua herkistä asioista kasvotusten, jopa omalle äidille. Lähdettiin sitten aamulla sateessa matkaan kello 5.50. Uotila kuuntelee ja nyökkäilee tasaisesti. Haluan, että nuorten kustannuksella eläminen loppuu niin talouden kuin ympäristönkin suhteen. Huomaan pian, että vaikka kirjeissä halusin ymmärtää, kasvotusten haluan voittaa. Muutaman päivän kuluttua tapaamisesta saan Uotilalta kirjeen. Lindén välttää katsomasta silmiin ja asettuu istumaan minusta poispäin mutta hymyilee usein. Ne ovat kaikki asioita, jotka tekevät Suomesta maailman parhaan maan. Ajatus siitä, että kaaos, sattuma ja moneus ympäröivät meitä, on oikeansuuntainen
Postimerkin ahven on vaihtunut suomenhevoseksi. Yhdys valloissa oikeusviranomaiset tutkivat Instagramista vuota neita tietoja sovelluksen yhteydestä nuorten syömishäiriöihin, masennukseen ja jopa itsemurhiin. M arraskuun lopussa pakkanen kiristyy pääkau punkiseudulla. Olen myös aina vierastanut kansallisidentiteettiä ja kannattanut jääkiekossakin mieluummin Venäjää kuin Suomea.” Twitteriin hän sanoo suhtautuvansa kuin työnä, johon menee tunteja päivässä. Vastaus on välttelevä: Lindén ei haluaisi ajatella itseään influensserina mutta epäilee olevansa sitä silti. Keskustelu Lindénin kanssa pulppuilee, mutta emme oikein pääse pureutumaan syvemmälle aiheisiin. Mutta en nosta uskoani esille, koska en halua profiloitua politiikassa sen kautta. Vakavammin: Twitter on sosiaalisen ympäristöni keskeisin osa, ja olen saanut sieltä valtavasti voimaa elämäni vaikeimpana aikana. Lindén myöntää, että Twitter on täynnä julkisuushakuista egojen mittelyä, mutta keskustelu siellä ei hänestä eroa politii tikkojen vaalikampanjoista tai televisioväittelyistä. Twitterkansan huoli hänen poliittisesta asemoitumisestaan osoittaa hänestä lähinnä sen, ettei oikeiston ja vasemmiston ajattelua tunneta tarpeeksi syvällisesti. ”Totta kai ideologia vaikuttaa ajatteluuni. Kun ilmoitin olevani kunnossa, jatkettiin normaalisti. Joulukuun ensimmäisenä aamuna saapuu Lauri Lindénin kirje. 4 6 kommenteista, joissa hänen pelätään luisuvan oikealle. Tukea sieltä saa. Lin dénin kirjeen sävy tuntuu tapaamisen jälkeen aiempaa iro nisemmalta, mutta tekstissä on silti hänelle tunnusomaista arvokkuutta. Twitter ikään kuin pysähtyi hetkeksi puimaan ongelmiani. Facebookin emoyhtiöstä on tullut Meta. Yhtäkkiä tapaamisen tun nelmassa on samaa määrittelemätöntä haikeutta kuin hänen kirjeissään. Politiikkaa ei ole tullut kauheasti mietittyä. Ja Jumalaan. Ylen Marja Sannikka ohjelmasta noussut rasismikohu pyörittää mediaa viikon päivät, ja nsana trendaa SuomiTwitterissä. ”Olen romantikko”, Lindén sanoo. Mutta toki olen päivittänyt elämääni sinne. Kokeeko Lauri Lindén siis olevansa influensseri. Lindén miettii pitkään. Hän pyörittelee päätään, ja korvakoru kimmeltää kuin pieni joulu koriste. Twittermäisiltä sen sijaan tuntuvat tiiviit kannanotot, jotka on kuin tehty jaetta viksi ja jonkun toisen seinällä kauhisteltaviksi. Kun kysyn, onko ajatus ideologioihin sitoutumattomuudesta Lindénille ja Uotilalle yhteistä, Lindénin rennosti nojailevaan hahmoon ilmaantuu ankaruutta. Lauri Lindénistä Twitterin yhteisöihin mahtuu myös paljon myötätuntoa ja solidaarisuutta – sekä tarkkaa asiantuntijatietoa.. Vaikka olisikin hyvä, että poliitikoista uskonsa puolesta puhuisivat muutkin kuin Päivi Räsänen.” Kiitän Lindéniä haastattelusta. ”Vaikka jakolinjoja on tullut lisää, suurin osa politiikasta liittyy rahan jakamiseen eli talous ja sosiaalipolitiikkaan.” Tai: ”En varmaan ikinä voisi asua omakotitalossa. Lopulta kysyn Lin déniltä, onko jotakin, mitä en ole osannut kysyä, mutta joka on silti tärkeää. ”Uskon rakkauteen ensi silmäyksellä. – – PoliiToimijat. Voi tosin olla, että heikon viikon johdosta en enää ole marraskuun Pinnalla-tilaston kärjessä. Twitter toki avaa ovia kiusallisille ”uusille” ilmiöille (Trump), mutta myös Arabikevään kaltaisille mahdollisuuksille. Ajaudumme taas jutus telemaan, mutta pian hän keskeyttää ja haluaa palata kysy mykseeni. ”Oikeisto–vasemmistoakseli on edelleen tehokkain tapa jaotella ihmisiä”, hän sanoo. Tätä kirjoittaessa olen pitänyt Twitterin hiljaisemmalla, Lin dén aloittaa. Lindén ottaa aiheeseen ironista etäisyyttä. Mutta pidän ajatuksesta, että pyritään ottamaan asiat erikseen toisin kuin konsensusvetoisessa puo luepolitiikassa. ”On vähän oikeistolainen juttu väittää olevansa itsenäi nen, rationaalinen ajattelija”, hän sanoo. Täysin ideologian varassa ei voi mennä.” Kuten Uotila, Lindénkin vaikuttaa kirjoittamaansa teks tiä pehmeämmältä ja harkitsevammalta. Vaikuttaa selvältä, että samaa on kysytty ennenkin. – – Tässä on esimerkki Twitterin hyvistä puolista. Kyllähän jonkinlainen roti pitää säilyttää
Hän ei kumartanut edes sosialismin suuria johtajia. Häntä parempi on helppo olla, toisaalta häntä parempi on vaikea olla. Armo. – – Hän [Che Guevara] oli minulle, Sartren sanoin, täydellisen ihmisen prototyyppi. ”Kynän täytyy pyöriä ja mielen voittaa vaikeuksia, jos mieli ollenkaan pärjätä päätäni tästä ensi syksyyn”, kirjoittaa Eino Leino vuonna 1909. ”En itsekään varmasti enää julkaisisi kaikkia aiempia twiittejäni.”. Twitterissä en ole saanut uusia tykkäyksiä niin pitkään aikaan, että sovellus alkaa lähetellä minulle ilmoituksia toisten tykätyimmistä twiiteistä. Twitterissä on toki kohuhakuista, ja olen osin jäänyt itsekin sen orjaksi. On käynyt selväksi, että tarvitsen muitakin kanavia. No, eihän hän sitä ollut. Kytken ilmoitukset pois päältä ja palaan vanhojen suomalaisten kirjeiden pariin. Hän ei ollut aikansa synkistä kahleista irti. Poliittisia ja arkisia haavekuvia ruokitaan kuin tamagotcheja tai algoritmeja. – – Yksinkertaisesti sellainen maailma, jossa jokainen voi ainutkertaisen elämänsä aikana ainakin pyrkiä nousemaan täyteen kukoistukseensa. Twitter on ponnahduslauta muille politiikan areenoille. Ei sotia, ei rajoja, vaan kaikki ovat yhtä. Twitterin sisällä on monta eri Twitteriä ja keskustelumallia. Kirjeenvaihdon päättäminen Lindénin ja Uotilan kanssa aiheuttaa haikeuden puraisun. Hän meni sen eteen paikkoihin, joihin ei olisi tarvinnut ja lopulta kuoli sen takia. m a a l i s k u u 2 2 2 4 7 Nosto tikko tarvitsee näkyvyyttä. Mutta hänellä oli samanlainen unelma kuin mulla. Niiden postissa muhjaantuneita nurkkia vasten Twitterin naljailu tuntuu yhä keinotekoisemmalta. Kirjeet sen sijaan ovat siistissä pinossa pöytälaatikossani. Ja vaati itseltään aina enemmän kuin muilta. Lauri Lindén Taittelen kirjeen takaisin kuoreen ja katselen postimerkin hevosta. – – Täytyy myös muistaa, että twitterkäyttäjiä on Suomessa lähemmäs mil joona. Se on unelmani. Maailma, jossa kaikki on jokaiselle yhtä solidaarisia kuin omalle perheelleen. – – Haluaisin nähdä maailman, jossa kaikilla on yhtä paljon ja kaikki ovat yhtä vapaita. Mats Uotilasta Twitterissä sanottuja asioita voi pyytää ja saada anteeksi. Vaikka seuraan molempia Twitterissä, eivät heidän twiittinsä tunnu minulle sen läheisemmiltä kuin ennenkään. Parempi puhua paremman keskustelu kulttuurin puolesta Twitterissä sisällä kuin ulkona. Mietin, onko kirjeenvaihto saanut minut luisumaan vahingolliseen konservatismiin ja valheelliseen nostalgiaan. Sinne mahtuu läpileikkaus kansasta. Terveyttä, vaurautta ja onnea toivotaan yhtä lailla niin poliittisten vankien, runoilijoiden kuin valtionjohdonkin viesteissä
Nyt hän puhuu väreistä ja käsillä maalaamisesta, palkittujen kukka-asetelmiensa klimpeistä ja klönteistä sekä tavoitteestaan kuvata maailmaa, joka on yhtä aikaa viettelevä ja oksettava. Teksti Suna Vuori Kuvat Suvi Elo. 4 8 L Ä T R Ä Ä J Ä Heikki Marila, eturivin taiteilija, ei ole kulunut julkisuudessa
m a a l i s k u u 2 2 2 4 9
Kun etelävalo on kovimmillaan, Marila sulkee verhot. ”Harva suomalainen taiteilija on tutkinut öljymaalin mahdollisuuksia yhtä johdonmukaisesti ja samalla taidokkuudella”, kriitikko Harri Mäcklin kirjoitti. Ei ihme, että juuri kukat räjäyttivät pankin. Hän on opiskellut Turussa, ei pyöri pääkaupungin taiteilijaporukoissa eikä varsinkaan patsastele julkisuudessa. Viime kesän näyttelyistä postattiin Instagramiin satoja kuvia. Napsautettuaan radion auki Marila tarkistaa sähköpostit samalla kun keittää espressot. Marilan kukka-asetelmista, joita on kaikkiaan noin 150. Kuvasta ei ehkä ensi näkemältä erota kukkia lainkaan, vihreitä kasvinkaltaisia osia ja loivasta yläviistosta hahmottuvan kimppumaisen muodon kyllä. Siitä alkoi nousu, joka edelleen jatkuu. 5 K un 30-vuotista taiteilijanuraansa juhlineen Heikki Marilan maalauksia oli viime kesänä yhtä aikaa esillä sekä Forsblomin galleriassa Helsingin keskustassa että Laukon kartanossa Vesilahdella, Helsingin Sanomat julkaisi näyttelyistä hurmioituneen kritiikin. Marilan maalaukset ovatkin vaikuttavia: kookkaita, tiheitä ja aistillisia, helposti lähestyttäviä ja samalla moniulotteisia. Ei ole ollut mitään kerrottavaa.” Olkaamme eri mieltä. Ne jätetään työhuoneelle, jotta maalitahrat eivät siirtyisi kotiin. Maalin, täyteaineiden ja lakan seassa näkyy lennokasta piirrosviivaa, öljyliitua. Alkuun tummasävyiset, 1600-luvun asetelmiin rinnastuneet työt olivat ensimmäisen kerran esillä galleria Amassa vuonna 2010 ja Korjaamo-galleriassa 2011. Tein niin itsekin, ja saatteeksi suitsutin: ”Pyörryttävän väkeviä, upeita, räjähtäviä, kolmiulotteisia, epätodellisia, yhtä aikaa herkkiä ja apokalyptisiä, kauniita ja ällöttäviä”. Kahvikone, italialainen Rancilio Silvia, on kohtsillään vaihtumassa saksalaiseen ecm Classikaan. Hänen lisäkseen sen on saanut suomalaistaiteilijoista ainoastaan Nina Roos. Miten tyhjästä kankaasta on päädytty tähän. Värejä on paljon, likaisten sävyjen ja vihreiden lisäksi myös vaaleanja tummanpunaista, heleää pinkkiä sekä turkoosia. Juttu julisti Marilan jo otsikossa ei vähempää kuin suomalaisen nykymaalauksen suuruudeksi. ”On joskus pyydetty jonnekin”, Marila sanoo. 2011 Marilalle myönnettiinkin Pohjoismaiden suurin taidepalkinto Carnegie Art Award. K un kello tulee Turun Kasarminkadulla kymmenen aamulla, Heikki Marila hyvästelee taidehistorian professorina työskentelevän vaimonsa Tutta Palinin, hyppää autoon ja ajaa vartin verran työhuoneelleen, Kaarinassa sijaitsevaan entiseen valaisintehtaaseen. ”No niin, nyt tuli voitto”, totesi Korjaamon galleristina tuolloin toiminut Jukka Valkonen. Ne olivat magneettisia, yhtä aikaa kiehtovia ja uhkaavia. Välillä asunnossa huomataan vaaleanpunaista jossakin, mihin se ei kuulu. Jos. Aina se ei onnistu. Tuotantoonsa ja sen merkitykseen nähden Heikki Marila tuntuu kuitenkin jääneen henkilönä melko vähälle huomiolle. Joka päivälle on eri haalari ja eri kengät. Harri Mäcklin kirjoitti teoksista Helsingin Sanomien arviossaan analyyttisemmin mutta ei ainakaan vähemmän värikkäästi: ”On melkein vähättelevää sanoa, että Marila maalaa teoksensa – ennemmin kyse on paksujen maalikerrosten veistämisestä, läimimisestä, raatelemisesta ja kaivamisesta. Maalauksen vasemmassa yläneljänneksessä on maalin alle jäänyt kumikäsine, hieman alempana, piilossa, toinen. Huomio ei ole asia, jota hän kaipaisi. Hallitsevimmat elementit ovat taustan valkoinen, sinne tänne tuhrittu samea harmaanruskea sekä kellertävät läiskät, jotka lähempää tarkasteltuna osoittautuvat vernissaksi. Työhuoneella on pitkät rivit ikkunoita kahteen suuntaan, länteen ja etelään. Hänen teoksissaan Kristuksen ruumis näyttää lihamyllystä ajetulta ja kaiken katoavaisuudesta kertova asetelma siltä kuin itse maali olisi mätänemässä.” Taideyleisö tuntee Marilan parhaiten juuri uhkeista, isokokoisista kukkamaalauksista, joita hän on tehnyt useampana sarjana. Siis kukka-asetelmia. Pinnasta erottuu erikokoisia kokkareita, roiskeita ja valumia. M iasma II -sarjaan kuuluvan 250 x 200 sentin kokoisen maalauksen nimi on Kukat LXXXI. Sitten on aika pukea työvaatteet. ”En ole mikään luonnonvalomaalari.” Taiteilija tykkää olla yksin, omien ajatustensa kanssa. Maalauksia oli mahdoton ohittaa olankohautuksella. ”Mutta siitä, kun olen suostunut, on kyllä aikaa. (Viereisellä sivulla.) Se valmistui vuonna 2020 ja on järjestyksessä 81
”Tulee kaikenlaisia oikkuja, mikä on parhaimmillaan hiton mielenkiintoista ja tyydyttävää. ”Tanssiaskeleiden funtsailu on osa prosessia, siis että missä järjestyksessä mitäkin väriä ja miten. m a a l i s k u u 2 2 2 5 1 ei tykkäisi, hän tuskin olisikaan kuvataiteilija. Kun se asia on valmistunut päässäni ja tekemisessä on käsikirjoitus, kuva tulee aika nopeasti.” Toisaalta joka kerta, kun taiteilija luulee löytäneensä reseptin, ”että näillä mennään”, tekeminen itsessään viekin eteen, taakse ja sivulle. Taiteen kommunikaatiossa on ehkä enemmän kyse siitä, onko katsoja valmis siihen kuvan äärellä olemiseen. Joinain vuosina voi syntyä jopa sata isoa maalausta; tavallisempinakin vuosina helposti 500 neliön verran. Toivon, että olen silti sen verran läsnä tässä maailmassa ja lähellä ihmisiä, että ajatukseni tavoittavat myös muita. Kun Marilalla on ”touhu päällä” ja näyttelyn deadline tiedossa, hän on työhuoneella suunnilleen seitsemänä päivänä viikossa, joskus myöhään yöhön. Silloin taiteilija tutkii ja miettii valitsemaansa teemaa, lukee, kuuntelee musiikkia tai puhetta. Antaako hän aikaa ja tilaa omille ajatuksilleen.” Marila ei koe olevansa ahkera – ”Viihdyn sohvalla tosi hyvin!” – mutta tuottelias hän on. Sitten on vain otettava kangas pois tai pingotettava uusi. Onneksi olen oppinut sentään sen, että kun ryhtyy maalaamaan, maalauksen kanssa on kivaa. Vääriä ratkaisuja voi tulla myös silloin, kun maalaaminen alkaa viedä maalaria eikä päinvastoin. Perkele. Silti aloittaminen on hänen mielestään hirveän rasittavaa. Ja jos puhutaan poikkeuksellisen paksujen maalikerrosten kukka-asetelmista, työmäärää olisi ehkä syytä mitata jo kuutioissa. Heikki Marilan kotisivuilta löytyy videoita, joissa hän paitsi maalaa myös polkee pyörää, kiipeilee tikkaille, nostaa puntteja, K U V A A N G E L G IL / G A L E R IE F O R S B L O M. ”En oikeastaan pysty ajattelemaan mitään muuta kuin itseäni, kun maalaan. Jos en kuitenkaan ole ihan varma siitä, mitä tekisin, minun ei kannata tehdä mitään. Suurempi osa ajasta kuluu suunnitteluun. Kaikkien niiden purkkien ja tölkkien ja tuubien avaaminen – ei lainkaan huvittaisi. Kaikki vain pitää aloittaa aina alusta.” Maalausprosessi – Marila itse puhuu vain ”tekemisestä” – on usein vauhdikas ja suhteellisen suoraviivainen. Se on todella paljon. Olen niin monta kertaa kaapinut kankaalta pois kilotolkulla maalia, että tiedän sen jo.” Kun maali päätyy takaisin ämpäriin, taiteilija on pettynyt itseensä. ”Kaikki sotku mikä siitä syntyy
Marila sanoo löytäneensä silloin maalin materiaalina, jolla on ilmaisukykyä itsessään. Kokeilu vapautti ajatukset: kaikella voi maalata, ja kaikelle, mihin maali tarttuu, voi maalata. Kaikki tämä pikakelauksella, samalla kun hahmottelee itsensä kokoista ristiinnaulittua. Ei ollut tarpeeksi rentoa.” M arilan maalaussarjoissa työvaiheetkin ovat sarjallisia. Useamman neliömetrin kokoisen kankaan kanssa työskennellessään taiteilija ei piperrä maaleja paletille vaan suoraan ämpäriin, josta kaapaisee niitä kerralla kourallisen tai pari. Kaikesta jää jälki, ja sillä kaikella on suhde ilmaistuun asiaan.”. Tai no, tosiasiassa välissä on ohut kerros lateksia. Kaikesta jää jälki, ja sillä kaikella on suhde ilmaistuun asiaan.” Siveltimet antoivat tilaa ensin erilaisille lastoille, kintaille, räteille ja muille välineille. Ensin taiteilija työstää kaikkien tekeillä olevien töiden pohjia, seuraavaksi vaaleita tai tummia tai tietynvärisiä kerroksia, lopuksi yksityiskohtia ja pintoja. Sen seurauksena oli välillä käsivarsi puuduksissa, tai olkapää ja lapa. Maalatessaan sormin Marila sanoo nauttivansa välittömistä tunteista, jotka liittyvät maalin viskositeettiin eli elastisuuteen, sen paksuuteen, ohuuteen ja sitkeyteen. ”Oli ihan uusi tapa tehdä, ehkä vähän liian staattinen ja jännitteinen. Se oli itselleni vähän kuin laboratoriotyöskentelyä. Sitten välineetkin alkoivat jäädä pois. Hän on viimeiset 20 vuotta maalannut käsin, ilman siveltimiä, pääasiassa sormillaan. Taiteilijan ja kankaan välissä ei silloin ole mitään muuta kuin maaliaine. Maalaaminen on Marilalle kokovartaloakti ja kirjaimellisesti käsityötä. Maalipinnan sileys tai karheus, maalauspohjan joustavuus ja kiinteys, jopa imevyys tuntuu kosketuksessa. Silloin työhuoneesta tulee sokkelo, jossa pujotellaan, kunnes on aika nostaa maalaukset pystyyn ja aloittaa seuraava vaihe. ”Olin maalannut siveltimellä toistakymmentä vuotta, ja ajattelin että tekemisen tapaa täytyy laajentaa. Ja vielä vähän suurempaa. Forsblomilla esillä olleita Miasma II sekä Rachel Ruyisch -sarjoja maalatessa Marilalle kehittyi kaularangan välilevytyrä. 5 2 potkii ja heittelee palloa sekä hyppii hyppynarua. Marilan työskentelyyn tällä hetkellä kuuluvaa kolmiulotteisuutta ja paksuja maalimassoja on joka tapauksessa helpompi työstää sormin kuin ”Kaikella voi maalata, ja kaikelle, mihin maali tarttuu, voi maalata. Iso käsiala löytyi opiskeluaikana, kun joku opettajista kehotti 191-senttistä Marilaa kokeilemaan suurempaa kangasta. Liikunta työn lomassa ei ole pelkkä tuumaustauko. Olisi hulluutta maalata päivästä ja vuodesta toiseen öljyllä ilman käsineitä. Tein pieniä 50 x 50 sentin kokoisia duuneja, joissa kokeilin, miten monella tavalla maalia voi työstää ja laittaa levylle. Käsillä maalaamisesta taas tuli käytäntö vasta noin 17 vuotta sitten, tietoisen prosessin seurauksena. Marila maalaa osan töistä aina vaakasuunnassa, ja niitä saattaa olla tekeillä kymmenkunta yhtä aikaa
m a a l i s k u u 2 2 2 5 3
Ei mitään eteeristä. Heikki Marila näkee väreissä psykologisia, sosiologisia, emotionaalisia, joskus myös yhteiskunnallisia merkityksiä. Värien tuottamat signaalit ovat hänen mukaansa ainakin osittain alitajuisia tai sellaisia, joiden vaikutus huomataan, vaikka sitä ei ymmärretä. Mikään ei ole loppuun käsitelty. ”Heikin naamasta kyllä näkee, jos on ollut hyvä työpäivä. Kas siinä perustelu Kukat LXXXI -asetelman utuiselle sävymaailmalle. Voi olla, että kun olen kohta 20 vuotta maalannut sormilla, yhtenä päivänä otankin taas ne pensselit. Väriopin opettajani voisi ihmetellä, että olenko todella läpäissyt sen kurssin… Teoriat auttavat kuitenkin siinä, että tiedän, mitä joku sävy tai väri aiheuttaa kohdassa, johon sen lisään. Klimppejä ja klönttejä. Taiteilija itse kutsuu työtapaansa läträämiseksi. Sitäkin voi raastaa ja muokata.” P askan maku. Kahta viimeisintä sarjaa tehdessään Marila alkoi maalata Puolisot. Se on muutenkin tommonen myönteinen”, toteaa Marilan vaimo, taidehistorian professori Tutta Palin.. Esimerkiksi Suomen sisällissotaa kuvaavan sarjan väritys muistuttaa sen ajan valokuvia ja propagandajulisteita: kellertävän (kellastuneen) valkoinen, painomusteen musta, veren kaltainen vermilion. ”Tällä ei ole mitään tekemistä Ittenin tai Albersin värioppien kanssa, ne ovat luonnontieteellisiä teorioita. Tietyt aiheet tuottavat tai suorastaan vaativat tietynlaisen värimaailman. Marila on hieman kyllästynyt maineeseensa materiaalitaikurina. 5 4 minkään kokoisilla siveltimillä tai sudeilla. ”Ajatus materiaalisuudesta ei tarkoita välttämättä viiden sentin paksuisia kökkäreitä, vaan se voi olla myös ohutta tai hentoa ja kuiskailevaa, jolla on oma materiaalinen läsnäolonsa. ”Edelleen pohdin maalaamiseni tapaa. Voin tietoisemmin valita, enkä vain kokeilla ja todeta, että jaaha, tämä ei toimikaan.” Monille Marilan värivalinnoille on ilmeiset selitykset. Samoihin teemoihinkin voi palata, koska aika tuo niihin aina väkisinkin jotain uusia kulmia – niin oma, eletty aika kuin muuttuva maailmakin.” Kesällä esillä olleen Miasma II -sarjan maalauksissa on poikkeuksellisen paljon kankaalle kiinnitettyä materiaalia: kuivattuja kasvinosia, maalausrättejä ja -hanskoja, maaliastioita, valuvia vernissakerroksia
On taiteilijoita, joilla on läpi uransa hyvin rajattu väripaletti, ja heidät tunnistaa siitä. Tumma on tummaa ja kirkas kirkasta siksi, että taiteilija on etukäteen suunnitellut sen niin; ei sen vuoksi, että maalatessa olisi tuntunut jonkunväriseltä. Luonto on kuvassa alisteisessa asemassa – mutta se nostaa päätään. Mutta ihminen ei välttämättä selviä.”. Mutta ihminen ei välttämättä selviä.” Moni voi nähdä kukkamaalaukset ensi sijassa viehättävinä, vaikka taiteilija itse on alusta saakka ajatellut rääpivänsä niillä ylellisyyttä ja yltäkylläisyyttä. Sen ohella Marila sanoo tavoitelleensa kuraista värimaailmaa sekä likaantuneiden ja sotkeentuneiden asioiden sävyjä, erilaisia ruskeita. Maisema kiinnostaa Marilaa ennen kaikkea kulttuurisena ilmiönä, paikkana, jossa ollaan. Viimeisimmässä näyttelyssä kukat olivat räjähtäneet ja jo selkeästi mätänemistilassa. ”Mielestäni ei, vaikka punainen on kuulemma kulkenut töissäni aina.” Hän sanoo, ettei ole pyrkinyt luomaan brändiä tai edes tyyliä. ”Halusin kuvata paitsi kauneutta ja sen katoavuutta myös kuoleman ja tuhoutumisen läsnäolon. ”Väriopeissa puhutaan esimerkiksi määräkontrastista. Siinä jokaisella värillä on tietty laskennallinen numero, joka markkeeraa sen voimakkuutta, ja näitä värejä pinta-alallisesti keskenään sommitellen voidaan päästä harmoniaan. Olen itse ajatellut sen niin, että on mahdollista laittaa ihan mitä tahansa värejä keskenään ja silti luoda harmonia. Peilin paikalle, ikään kuin. ”Tuntuu että ilmaston ja talouden mukana romahtaa etiikka ja moraali ja ihmisten hyvä tahto. ”Se on pelkkää sanallistamista.” Ensimmäisen kukka-asetelmasarjan nimi oli Miasman tuoksu, uusimman Miasma II. Mutta omien töiden selittäminen ei ole hänestä kovin kiinnostavaa. Että kun ihmiset tulevat näyttelyyni, ne toteavat että ai nyt se tekikin tällaista. Kyllähän luonto pärjää, muutaman tuhannen vuoden päästä se on taas toisenlainen ja voi hyvin. Miasma II:n maalauksissa on aiemmasta poiketen paljon valkoista. Nyt kuvia dominoivat murretut ruskean ja vihreän nyanssit – maan, metsän ja kasvillisuuden värit. Kyllähän luonto pärjää, muutaman tuhannen vuoden päästä se on taas toisenlainen ja voi hyvin. Ilmastonmuutos, koronapandemia, poliittiset ja uskonnolliset selkkaukset, pakolaiskriisit, kahtiajakautuminen, markkinatalouden ja teknologian huumaava ylivoima ja humanististen arvojen tallautuminen niiden jalkoihin…” Marila toteaa, että pystyy toki kytkemään kukka-asetelmat siihenkin, mitä niillä 1600ja 1700-luvulla haluttiin ilmentää – vaurautta ja salasuhteita esimerkiksi, eri kukkalajien vakiintuneita symbolimerkityksiä. Listausten mukaan Marila on jo monetta vuotta suomalaisten taiteenkeräilijöiden ykkössuosikki. Kuvissa onkin Marilan mukaan kyse ennen muuta surusta ja menettämisestä. Syntymässä on sarja maisemamaalauksia. Vaikka maisemasta tulee Marilan mukaan ensimmäisenä mieleen ”luonto”, hänen töissään siihenkin sekoittuu ihmisen läsnäolo. Sanalla ”miasma” tarkoitetaan myrkyllisiä huuruja, joiden antiikista aina 1800-luvulle saakka uskottiin levittävän kulkutauteja. On myös värejä, joita nimetään taiteilijoiden mukaan, kuten Yves Kleinin sininen (International Klein Blue) tai suomalaisille tutuksi tullut Rafael Wardin keltainen. ”Juuri näin.” Viimeiset kolme kuukautta taiteilija on viettänyt Baijerin Bambergissa. ”Joskus kyllä mietin, että ei tämä kauhean hyvältä näytä. Puolen vuoden residenssijaksolla Künstlerhaus Villa Concordiassa Marila jatkaa tutkimusmatkaansa taiteen ikuisuusaiheisiin. Monen vuoden jälkeen olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että ehkä on ihan kiva tulla katsomaan, että mitäs tällä kertaa.” K ukkien lisäksi Marila on maalannut niin sisällissotaa ja lähiökarttoja kuin klassisesta maalaustaiteesta tunnettuja aiheitakin: ristiinnaulittuja, omakuvia, rokokoohon ja barokkiin viittaavia heleitä taivasnäkymiä. Kukkiin hän palasi, vaikka ehti kymmenen vuotta sitten jo vannoa, ettei tee niitä enää ikinä. Kyse on vain siitä, kuinka paljon ja mihin.” Vaikka työn alla oleva teema heijastuu tekemiseen ja maalausprosessin tuottamat tunnelmat möyhentävät mielialoja, väri ei ole Marilalle tunneasia. Onko värejä tai sävyjä, jotka ovat Marilalle henkilökohtaisesti läheisempiä kuin toiset. Maalausten myyntihinnat Forsblomilla olivat keskimäärin 20 000 euroa, joten on syytä olettaa, että monet niistä päätyivät museoiden lisäksi varakkaiden keräilijöiden ylellisiin oloja ruokahuoneisiin. ”Tuntuu että ilmaston ja talouden mukana romahtaa etiikka ja moraali ja ihmisten hyvä tahto. m a a l i s k u u 2 2 2 5 5 itselleen uudella tavalla, hyvin ohuilla väreillä ja maaväreillä. Viimeisimmässä sarjassa turhuuteen, tuhlaamiseen ja kaiken maallisen katoamiseen viittaava vanitas-ajatus oli keskeinen
”Jos kaikki on vain viettelevää tai vain oksettavaa, se ei ole kiinnostavaa. 5 6 S e, mitä Heikki Marila taiteessaan hakee, on kontrasti, jonkinlainen kontrapunkti tai jännite. Kurkataan vielä maalauksen taakse, kankaan kiinnitykseen ja tukipuihin. Olen halunnut monumentalisoida marginalisoituja aiheita, pyrkinyt herättämään katsojien huomion vähäpätöisiltä, arkipäiväisiltä tai vaietuilta vaikuttavilla valinnoilla.” Opettaessaan monet vuodet maalaamista kansalaisja työväenopistoissa Marila havaitsi, että kukat olivat monen lempiaihe. Sellainen jännite on ärsyttävä ja hyvä. Mutta kuvanveistoonkin kuuluu hitaus.” Marila toteaa olevansa ”hätänen ihminen”, joka voi saada maalaamalla heti aikaiseksi sen mitä hakee. Kymmenen vuotta sitten Marilan kukatkin piti kuljettaa Kööpenhaminan taidemessuille puoliksi salaa, vastoin näytteilleasettajan nimenomaista ohjeistusta. Istuttiin aika intensiivisesti kahvihuoneessa puhumassa, polttamassa tupakkaa ja katselemassa taidelehtiä.” Koulun tuottama pyörivä liike riittää tiettyyn pisteeseen asti. Päästyään esille maalaukset kumosivat kaikki ennakkoluulot. Sitten on haettava ja opittava itse, löydettävä oma ilmaisu ja näkökulma. Olennaisinta on ollut ylläpitää työhuonetta, taiteilijan tärkeintä työkalua. Kun on tämmöinen huseeraaja, voisin kuvitella että savikin olisi sopivampi kuin kuparitai puulaatta. Marila on opettanut paljon itsekin ja rahoittanut taiteen tekemistä nuorempana myös tehdasduuneilla ja raksahommilla. Grafiikassa on hirveästi välivaiheita, jotka vaativat huolellisuutta ja siisteyttä. Kun ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen piti valita linja, Marila päätteli, että maalaamisessa riittää oppimista loppuiäksi. Vaikka kukkien taustalla vaikuttaakin pitkä taidehistoriallinen perinne, esimerkiksi arvostettu Alankomaiden kultakauden kukkamaalari Rachel Ruysch (1664–1750), Marila selittää asian toisin. ”Omasta mielestäni on yksi eetos, joka on kulkenut töissäni koko tämän 30 vuotta. ”Porvarillisen elämän hautakivi”, taiteilija naurahtaa. Setä Sakari Marila on taiteilija, joten veljenpoika näki jo varhain, että sekin on ammatti, myyteistä riippumatta. Pitäisi pystyä luomaan sellainen ensisilmäyksen ihastuminen, jonka takaa paljastuu rappio tai joku brutaalimpi olemassaolo.”. Uudistuminen voi olla klisee, mutta taiteilijalle itselleen kyse on uteliaisuudesta. Tärkeimmältä asialta opiskeluaikana tuntui kuitenkin kasvaa ymmärrykseen siitä, mitä merkitsee olla taiteilija maailmassa. ”Ei ollut minkäänlaista kilpailullisuutta”, Marila muistelee, ”eikä silloisen rehtorin, Ismo Kajanderin mukaan mitään näytettävääkään vielä. Pitäisi pystyä luomaan sellainen ensisilmäyksen ihastuminen, jonka takaa paljastuu rappio tai joku brutaalimpi olemassaolo.” Onko tämä maailmankuvallinen asia. Tämä alkoi kiinnostaa taiteilijaa, vaikka nykytaiteessa asetelmia on hyljeksitty koristeellisuutena. Maineikkaan Turun piirustuskoulun opettajat olivat itse aktiivisia taiteilijoita ja antoivat opiskelijoiden opetella asioita rauhassa. Voisi olettaa, että Marila olisi sukeltanut maalaustaiteen historiaan ja noussut sieltä pintaan milloin kukka-asetelmien tai pilvien, milloin taas krusifiksien kanssa. Kaiken takana on jotain muuta.” Marila on tunnettu halustaan ja kyvystään uudistaa ilmaisuaan. ”Ei.” Pyritkö koskaan tekemään jotain, mikä on vain kaunista. Heikki Marila kuvitteli pitkään, että hänen välineensä olisi grafiikka, mahdollisesti kuvanveisto. Tykkäänkö siitä vai en. ”Jos tuon samalle kankaalle kaksi asiaa, jotka eivät oikeastaan sovi yhteen – vaikkapa aihe ja tekemisen tapa – syntyy tilanne, jossa ei tiedä, mihin suuntaan teos kallistuu. K ukat LXXXI ja sen syntyprosessi on nyt viipalekuvattu. ”Mielestäni sellaista ei olekaan. Kuvien tekemiseen hän kasvoi kuitenkin hitaasti. Maalaaminen vei mennessään vasta Turun piirustuskoulussa. Viikoittaisten piirustusja maalaustuntien sekä kansanopiston kuvataidelinjan jälkeen Marila haki jo lukioaikanaan Taideteolliseen korkeakouluun, useammalle eri linjalle, mutta joutui tyytymään varasijoihin. ”Se on myös suorempi tapa ilmaista ja tehdä. Hyvän ja edullisen työhuoneen perässä Marilakin muutti paikkakunnalta toiselle, kunnes päätyi ”Jos kaikki on vain viettelevää tai vain oksettavaa, se ei ole hyvä tilanne. Jos sitä ei synny, alkaa mietityttää, tuleeko siitä mitään.” Ärsytys ruokkii Marilan ajattelua, ja hän haluaa ainakin osan siitä siirtyvän myös kuviinsa. Marila kertoo piirtäneensä paljon jo lapsena ja saaneensa siitä myönteistä palautetta. Minua kiinnostavat asiat, jotka ovat kulttuurisesti laajempia ja syvempiä kuin alkuun ajattelisi. Isä oli poliisi, äiti kaupanmyyjä, molemmat Karjalan evakkoja
Marilan mielestä yhtään taidekoulua ei saisi enää lopettaa vaan niiden määrää pitäisi päinvastoin kasvattaa. ”Pitäisi jaksaa antaa sen asian valmistua ja miettiä, mikä on se todellinen syy, miksi tästä ei tunnu tulevan mitään. Mutta jos vastaanottaja ei tiedä, mitä niillä asioilla tarkoitetaan, meillä on välissämme kielimuuri. Koin sen aika kuluttavana. Nämä kaikki ovat työkaluja, joita voidaan käyttää myös silloin, kun keskustellaan. ”Johtuuko se sitten valintaprosessien muutoksesta, halusta oikeasti ilmaista itseään vai harhakuvitelmista siitä, mitä taiteen tekeminen on – en tiedä. Silloin tapahtuu hyviä asioita. ”Toimettomuudelle pitäisi antaa enemmän tilaa”, Marila sanoo. 30 vuoden jälkeen Heikki Marila on siitä onnekkaassa asemassa, että kykenee elämään taiteellaan. Siinä opiskelijoilla sitten rima nousee, ja koko ajatus taiteen tekemisestä muuttuu työksi, vaikka mitään ei pitäisi lyödä lukkoon liian varhain.” Opettajilla on suuri vastuu siinä, miten ja mihin suuntaan ketäkin ohjata tai kannustaa, kuinka auttaa opiskelijaa löytämään oma ominaislaatunsa. K ukat LXXXI kuuluu nykyään Turun Taidemuseolle, Lars Göran Johnssonin kokoelmaan. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen aletaan jo tivata, että mikäs on se ensimmäinen näyttely. ”Markkinatalousvetoiseen kehitykseen ei voi olla kauhean tyytyväinen. ”Semmoinen möllöttäminen, jota ei varmaan enää suoda edes lapsille, on luovalle ihmiselle ihan hirveän tuottavaa. Syitä voi vain arvailla. Taidekouluihin on jo pitkään ollut vuosi vuodelta enemmän hakijoita. Olet ensin yhden opiskelijan kanssa tunnin, sitten menet seuraavalle tunnille ja kaivaudut taas sen ihmisen päähän ja ajatuksiin, ja siellä on kaikki ilot ja surut ja henkilökohtaiset vaikuttimet niin opettajalla kuin opiskelijallakin. ”Uusilla opiskelijoilla voi olla käytössään relevantteja taideteorioita; minä taas olen opiskellut väriopin ja sommittelun. Koen, että se, mitä voisin nykyisille opiskelijoille antaa, on heille jo ihan ufoa.” Siksipä hän ei enää opetakaan. ”En puhu instituutioiden vaan taiteilijoiden suoran toimeentulon rahoittamisesta. m a a l i s k u u 2 2 2 5 7 takaisin opiskelukaupunkiinsa Turkuun. Tämä ei ota huomioon taiteen tekemisen yksilöllisyyttä, eikä liioin sitä, että ihmiset omaksuvat ja käsittelevät asioita omalla nopeudellaan. ”Vapaan taiteilijan ajatus on melkein kadonnut Suomesta. Työt ovat hyvässä vauhdissa, niistä taiteilija ei kanna huolta, mutta taiteen tulevaisuuteen hän suhtautuu kriittisesti. Jos siinä ohessa yrittää vielä tehdä omaa taidetta, se kombinaatio on… vaativa.” Marila haluaisi puhua taiteen ammattiopetuksessa vain kuvasta ja siitä välittyvistä asioista. Seuraava Suomen-näyttely nähdään kesällä Turussa. Kun miettii, millaisessa maailmassa nyt eletään ja mihin suuntaan asiat ovat menossa, niin varmaan meidän apurahoistakin päättää kohta joku bb-talon taideraati.”. ”Se on raskas tehtävä. Valtavan nopea rytmi näyttelyiden pitämisessä, uudistumisodotuksissa ja kertakäyttökulttuurin lisääntymisessä heijastaa taiteen kentälle sellaista liukuhihnaa.” Marila toivoo, että kulttuurin julkinen rahoitus saataisiin mahdollisimman nopeasti ja selkeästi valtion budjettiin. Kenties nuoret ihmiset kokevat taiteen viimeiseksi vapaaksi kentäksi. Mutta ajan kehitys ei tue hidasta tekemistä, mitä taide vaatisi.” Tekniikoita ja metodeja voidaan opettaa, mutta Marilan mukaan siihen on nykyään liian vähän aikaa, ja järjestelmän odotukset ovat valtavia. Pelkään kuitenkin, että tälle ei enää ole ymmärrystä.” Marilakin myöntää olleensa tilanteissa, joissa näyttely on jo ovella, mutta möllöttäminen jatkuu, eikä mitään synny. Mitä hän on tähänastisen matkansa aikana oppinut. Vuodet tuottavat luottamusta siihen, että asiat lähtevät lopulta kulkemaan ja loksahtelevat paikoilleen.” Marilan seuraava näyttely on – mikäli korona ei puutu suunnitelmiin – Oisterwijkissa Hollannissa
Ja juuri se on vastavoimaa. Esiintyjät työskentelevät omalla kehollaan ja se tulee nähdyksi. Esitysten tekeminen on hidasta ja esityksen katsominen on pysähtymistä jonkun äärelle ja suostumista sille ajalle, minkä se ottaa, tässä no peaan reagointiin yllyttävässä ajassa. Ohjaajana minusta on vapauttavaa katsoa sitä, että joku kaivaa itsestään esiin jonkun toisen, jonkun muunlaisen olemisen tavan, ja samalla roolityö ei peitä ihmistä. Keskeistä on se, että se on ruumiillista. Miltä sen paikka ja merkitys sinusta näyttävät nyt. Miellän Takomon vapaan kentän paikaksi, mutta sillä on oma tila, tuottaja ja siten aivan toisenlaista mahdollisuutta luoda jatkuvuutta toimintaansa kuin monilla muilla. Takomo on aina ollut näyttelijöiden teatteri, ja nyt minulla on mahdollisuus keskittyä näyttelijäntaiteeseen. Sen johtajista voisi mainita esimerkiksi perustaja Kristian Smedsin, Milja Sarkolan ja Pauliina Feodoroffin sekä viimeisimpänä Akse Petterssonin. Ohjaaja Anna-Mari Karvonen aloitti Teatteri Takomon tai teellisena johtajana alkuvuonna. 5 8 K E S K U S T E L I J A Teksti Maria Säkö Kuvat Antti Vettenranta H elsinkiläinen Takomo on onnistunut pienestä koostaan huolimatta usein vaikuttamaan suomalaiseen teatteriin perustavanlaatuisesti. Siinä on se teatterin yhteiskunnallinen potentiaali, se mikä teatterissa innostaa. Ajan antaminen teatterille on myös yhteiskunnallista. Esityksen perustilanne tuottaa tietoa, mitä mikään muu ei tuota. Teatteri myös koko ajan luo uusia käsittelemisen tapoja ja uutta dramaturgiaa. A N N A M A R I K A R V O N E N : Pandemian jälkeisessä ajassa on pienen teatterin momentum” ”. Teatteri voi käsitellä mitä tahansa aihetta, mutta se tapa, millä se sitä käsittelee, eroaa kaikista muista tavoista. Olen 15 vuotta toiminut freelancerina alalla ja liikkunut kontekstista toiseen. Pienestä koostaan huolimatta se on aika etabloitunut paikka. Yleisössä yhdistyvät ilahduttavasti nykyesitystaiteen ja enemmän perusteatterin katsojat. Siinä, että voi sitoutua yhteen paikkaan neljäksi vuodeksi inhouse-ohjaajana, on paljon hyvin helpottavaa. Yhdessä oleminen ja se, että esiintyjien kehot ovat todellisia, on hanakalla tavalla intiimiä. Tila on myös sopiva näyttelijöiden omille sooloille. Esimerkiksi Samuli Niittymäen riippuvuudesta kertonut Plup Plup – Two Water Bottles oli todella merkittävä esitys. Hänet tunnetaan esityksistä, joissa pohditaan uudella tavalla ruumiillisen olemisen laatua sekä teatterin rakenteita. Mikä teatterin yhteiskunnallisessa potentiaalissa sinua tällä hetkellä kiinnostaa
Osaan kuunnella ja ymmärtää monenlaisia esityksen tekemisen tapoja, sanoo Anna-Mari Karvonen.. m a a l i s k u u 2 2 1 5 9 Johtaja
Täällä voi tutkia tämän muuttuneen tilanteen herkkyyttä. Esityksiä ei tarvitse määritellä joksikin tietyksi – että esimerkiksi tämä, mitä tehdään, on komediaa. Vapaus näkyy takomolaisten esityksissä siten, että ne ovat kuin itse kehiteltyjä leikkejä, joihin esiintyjä heittäytyy koko olemassaolollaan. Johtajan ja ohjaajan vallasta on puhuttu viime aikoina paljon. Naiset johtavat teattereita ja ohjaavat Suomessa edelleen vähemmän ja pienemmillä näyttämöillä kuin miehet. Nyt voi olla aivan uudenlaista kiinnostusta ilmassa, jossa juuri pienemmän mittakaavan teatterilla voi olla annettavaa. 6 K E S K U S T E L I J A Takomo on vapaan kentän teatteri. Mitä teatteritaiteilijan vapaus tänä päivänä Takomossa tarkoittaa. Tänä päivänä freelanceriys alkaa olla pikemmin sääntö kuin poikkeus, eikä se välttämättä tarkoita vapautta. Ohjelmistosta voin paljastaa, että Takomoon tulee keväällä Ella Mettäsen ja Julia Lappalaisen Kipeä-esitys kivun kokemuksesta ja teatterin asettamista vaatimuksista toimintakyvylle. Ja ovat tuoneet esiin omaakin kapeakatseisuutta ohjaajana. Kiire on aina oiva tekosyy tehdä nopeita ratkaisuja ja väistää tasa-arvo-ongelmia. Haluamme kehittää näyttämöä ja käyttää niitä resursseja, joita meillä on, eivätkä ne ole pelkästään aineellisia. Olen perustamassa teatterin jäsenistä koostuvaa esitystoimintaa kuratoivan ja kehittävän työryhmän. Mitkä asiat niissä ovat vapaan kentän teatterin tekijöille tärkeitä. Mitä suunnitelmia sinulla on juuri Takomoon. Alalla on myös päätöksentekoa, jossa ainoa peruste on ohjaajan mieltymykset ja intuitio, eikä päätöksiä joudu perustelemaan. Tasa-arvon edistäminen on koko Takomon ensemblen tehtävä, eikä se ole irrallinen projekti vaan liittyy kaikkeen. Mietin, miten Takomo voisi avata ovensa suojaamattomammille tekijyyksille. Olet toiminut muun muassa Vibesja Und er Libet -ryhmissä ja tuonut avauksia esitystaiteen kentälle ja uskaltanut kyseenalaistaa toimintatapoja. Lisäksi ohjelmistossa pyritään moniin eri näkökulmiin ja tekemisen tapoihin. Siksi johtajana aion ottaa aikaa näille asioille. Nämä ovat asioita, joiden suhteen täytyy harjoittaa itsetutkiskelua. Kun yhteen tulemisen itsestäänselvyys on poistunut, niin teatterissa voi miettiä, mitä se nyt alkaa tässä pandemian jälkeisessä ajassa tarkoittaa. Kirjaan liittyneet keskustelut Nooran kanssa ovat olleet todella hiertäviä. Lisäksi Akse Petterssonin läksiäisohjaus nähdään myös syksyn ohjelmistossa. Sinut palkittiin valtionpalkinnolla vuonna 2018 muun muassa siksi, koska haet ennakkoluulottomasti uusia ilmaisumuotoja. Sen, mitä tehdään, ei tarvitse olla joku tunnistettava muoto tai tuttu sisältö. Millä mielellä ja millaisella ohjelmistolla valmistaudutte teattereiden avaamiseen. Kun Takomo perustettiin 90-luvulla, teatteritaiteilijan vapaus tarkoitti sitä, että ei haluttu mennä laitoksiin töihin. En välttämättä pysty edes näkemään niitä kaikkia syrjiviä rakenteita, mitä roolittamiseen liittyy. Aiotko edistää tasa-arvoa johtajana. Keväällä vierailee myös Teo Ala-Ruona sooloteoksellaan Lacuna, joka on autofiktiivinen teos uudelleensyntymisestä. Teatteriala on kärsinyt todella paljon sulusta, mutta toivon, että pandemian jälkeisessä ajassa voisi kuitenkin olla teatterin momentum. Mitä tunteita se herättää, miten se yhteen tuleminen tehdään nyt. Pandemia on tuonut esiin teatterialan haavoittuvaisuuden. Naispuolisten ohjaajien historiaa ei myöskään ole kirjoitettu yhtä selkeästi näkyviin. Vapaus ikään kuin siirtyy näyttämölle ja tulee näkyväksi. Taloudellinen epävarmuus myös karsii alalta niitä, joilla ei ole turvattua taustaa. Janne Pellisen ohjaaman Kymmenen käskyä -esityksen esiintyjät ovat odottaneet esityskauttaan pandemian takia jo yli kaksi vuotta, teos nähdään syksyllä 2022. Takomo ei tarjoa ensembleensä kuuluville taiteilijoille toimeentuloa mutta tarjoaa heille vapauden käsitellä, mitä ja miten itse haluaa. Tämän vuoksi pitäisi olla hereillä sisäistetystä syrjinnästä. Niissä työryhmissä tai kollektiiveissa, joissa olen toiminut, on aina ollut vahva keskustelevuus ja yhdessä etsiminen. Takomon näyttelijä Noora Dadu julkaisee syksyllä 2022 hienon kirjan, joka käsittele roolittamista ja siihen liittyvää syrjintää. ”Terve normikeho sekä virheetön suomi ja ruotsi ovat edelleen teatterissa se, mitä esiintyjältä edellytetään.” – A N N A M A R I K A R V O N E N. Pandemian jälkeen voi huomata, miten raskaammat rakenteet pysyy pystyssä. Terve keho sekä virheetön suomi ja ruotsi ovat valitettavasti edelleen teatterissa normi. Tällainen toimintatapa on minulle luontevaa. Mutta mitä tapahtuu sille muulle
Harding ihmettelee, kuinka tiedän Lontoon huumeasioista niin yksityiskohtaisesti. Ellen saanut, jatkoin matkaani niin kauan kuin jalat kan toivat, kunnes minulla oli joko varaa ostaa ainetta tai sain sitä velaksi. Huumeiden käyttä minen oli työlästä, sillä ensin sitä yrittivät rajoittaa vanhemmat ja myöhemmin viran omaiset. Jännittää, sillä maailmassani harva nimi on niin iso kuin Harding. Guardianin toimittaja, joka karkotettiin Venäjältä jo vuonna 2011 ja joka sen jälkeen on journalis min keinoin etsinyt Vladimir Putinin omai suutta. Huumeet huojensivat turvattomuudesta kumpuavia ikäviä tunteita ja liittivät minut jäseneksi salaseuraan. Olin pitkään kärsinyt ulkopuolisuuden tun teesta, häpeästä ja pelosta, joiden taus talla oli jokunen aika tavallinen lapsuuden kokemus, muun ohella liian monta muut toa liian uusille paikkakunnille. Ne kaikki alleviivasivat kurjuuttani, osatto muuttani ja ulkopuolisuuttani. Osasin valehdella kiitettävästi jo ennen huumekoukkua. Hän on kuul lut, että lämpö auttaa niskavaivoihin, ja hän saunoo minut lauteilta kahdesti. Arabiassa ruikutin velaksi heroii nia, jota ilman en voinut elää. Huumeiden hankkiminen oli kallista ja vaikeaa. E S S E E JANNE HUUSKONEN Hardingin suomalaista tukijoukkoa. Kokeilin terapiaa, kihlausta, koiraa, seurakuntaa, suomalaista lääkäriä, rans. Minulle ei tule mieleenkään, että se voisi olla hänelle minkäänlainen ongelma. Kotiharjun saunan lämmössä Harding on minullekin lihaa ja verta. Ker ron empimättä, että olen entinen heroinisti ja tunnen monia lontoolaisia kaltaisiani. Puhumme urheilusta. Siinä oli tapahtunut yhtä ja toista: olin törmännyt vanhaan lukiokaveriini ja päätynyt korona rajoitteiden ensimmäisen aallon aikaan salaiselle sananvapaussamppanjasoiréelle, jossa ihmiset olivat olleet todella mukavia. On vaikea käsittää, kuinka kukaan voi jul kaista sellaista mitä hän on julkaissut, jul kaista lisää ja elää melko tavallista elämää. Heidän oluensa, heidän nautintonsa, hei dän naurunsa ja puheensa, heidän itsevar muutensa, elämänilonsa, tulevaisuuden uskonsa ja tietonsa paikastaan maailmassa. Erityisesti se koski sil loin, kun saunan edessä oli vil voittelemassa ikäisiäni ihmisiä. Jos saunan edessä sattui olemaan joku tuttu, meinasin kuolla häpeästä. Ne tun tuivat sopivan minulle erinomaisesti. Mutta tapahtui jotain vielä pahempaa: ketään ei kiinnostanut. Eivät kaikki meistä toki ole hänelle vieraita. Jos hän on vaurastunut työllään ja kirjoillaan, se ei näy päälle. Jatkoin matkaani yli Harjun, puiston poikki Vallilaan ja sieltä Arabiaan. Minulle on edelleen vähän epäselvää, miten olin päätynyt mukaan ”meihin”. Minusta hän on länsimaisessa jour nalistiskehyksessä poikkeuksellisen rohkea, Suomesta katsottuna jopa mystinen hahmo. Samppanjabileissä oli Kaiken jälkeen ei mitään Janne Huuskonen kirjoitti huumevuosistaan kirjan, jonka hän pelkäsi räjäyttävän elämänsä säpäleiksi. Kokeilin huumeita joskus 16 vuoden iässä – heti kun sain niitä käsiini. Hän pyöräilee, minä käyn salilla. K äyttövuosina Kotiharjun sau nan ohi kävely teki melkein aina kipeää. Oma elämäni on noihin aikoihin onneksi yksinkertaista, eikä motivaatiota tarvinnut etsiä. Puhumme kirjoittamisesta, lukijoilta ja juttujen kohteilta tulevasta palautteesta. Ennemmin introvertti kuin ekstrovertti, yllättävän vähän hermostunut vieraassa ympäris tössä ja seurassa. Ja tässä minä nyt olin, heidän seurueessaan matkalla Kotiharjun saunaan. Varastin pyykit, jos sellaisiin törmäsin, pyörän, jos se oli kyllin hyvä myytäväksi, ja parkkirahat autoista. Minä olin menettänyt käytön ja koko elämäni hallinnan jo silloin 1990luvun alussa, mutta valehtelussa kehityin päivä päivältä pätevämmäksi. Mittailen miestä hotellin aulabaarissa Pasilassa. m a a l i s k u u 2 2 2 6 1 H elsingin viimesyksyisten kirja messujen lauantaina olimme luvanneet viedä Luke Har dingin saunomaan
Valmistauduin mielestäni huolellisesti uuteen todellisuuteen. Olin juuri julkaissut Kultaisen vasikan, tietokirjan järjestäytyneestä rikollisuudesta. Kävelimme myöhemmin pitkin Helsingin rantoja, ja kerroin Elinalle tarinani. Tein yhä toimittajan työtä, mutta pomohommissa. Kun hän sanoi, että minun kannattaisi kirjoittaa omakohtainen kirja, uskalsin alkaa elää pitkään sisälläni kasvanutta unelmaa todeksi. Kirjoitin, kun lapset olivat kainalossani sohvalla. Mitä pidemmälle urani toimittajana eteni, sitä enemmän pelkäsin, että menneisyyteni paljastuisi. Vaikeimpiin minulla oli hiottu ja sparrattu vastaus valmiina: Se on romaani, jossa on paljon omakohtaisuutta mutta joka on tehty kaunokirjallisuuden ehdoilla. Ajatus kiinnosti, mutta myös pelotti. Hain töihin varastoon, mutten läpäissyt Suojelupoliisin turvallisuusselvitystä, joka piti tehdä, koska varasto sijaitsi tullialueella. Kyse ei ole paljastuskirjasta. Kirjaa ja minun paljastustani oli kuitenkin myyty toimittajille koko kesä. Eräs lehti halusi tehdä sähköpostihaastattelun, jossa saisin selittää kirjan ensimmäistä virkettä. Entä mitä sanoisivat kollegat ja lukijat. Mitä pomoni sanoisivat. Olin alkanut puhua. 6 2 E S S E E kalaista lääkäriä, kannabista, alkoholia, amfetamiinia, lsd:tä, mdma:ta, heroiinia ja buprenorfiinia, mutta mikään niistä ei ratkaissut huumeongelmaani. Minuun kokeiltiin terapiaa, uhkailua, pakottamista, toista kaupunkia, lääkäreitä, rakkautta, rukousta, rahaa, putkaa, pieksämistä ja vankilaa. Ehkä syynä oli se, etten kavereideni tavoin juonut olutta. Ehkä se, että he olivat juuri valmistuneet ammatteihinsa ja minä olin huumeriippuvuudesta toipuva outo vässykkä. Kirjoitin viikonloput. Rikollismaailma on ahdistava ja vaarallinen, mutta myös jännittävä ja kiehtova. V astauksen puolitotuudellisuus vähän vaivasi, kun elokuisena aamuna vilkaisin peilissä kravattia kiristävää ihmistä silmiin. Onneksi stt:lle kynnys sisään oli matalampi. Puhuin ystävilleni siitä, miten erilaiseksi itseni tunsin, miten paljon pelkäsin ja miten erilaiselta uskoin maailman silmissäni näyttävän. V uonna 2019 tapasin Dekkarifestivaaleilla vanhan kaverini dokumentaristin ja kirjalijan Elina Hirvosen. Pääsin porukassa sinne Kotiharjun saunaankin, mutta tunsin edelleen ulkopuolisuutta ja olin siitä hiljaa. Paljastaisin sen avulla olleeni vuosia valeasussa työelämässä, koska en ollut aiemmin uskaltanut kertoa totuutta menneisyydestäni. Minusta oli tullut sen täysivaltainen ja hyödyllinen jäsen. Kustantamon ihmiset olivat ammattilaisia. Kirjoitin iltaisin. Runsaassa vuodessa kirja oli valmis. Olimme tavanneet Hirvosen kanssa edellisen kerran 1990-luvulla, jolloin pyörimme samoissa kaveriporukoissa, tosin hieman eri laidoilla. Suomin itseäni siitä, kuinka huono ja viallinen olin. Kirjoitin aamuisin. Kun viimein 2000-luvun alussa jätin huumeet taakseni, katkerat kokemukset vaivasivat yhä mieltäni. Harjoittelin kiperiä haastattelukysymyksiä. Paljastuminen pelotti joka päivä. Kirjoitin autossa. Minulla oli ystäviä. Olen hyvin herkästi pelkoon tarrautuva, eikä mieltä tarvinnut komentaa luomaan uhkakuvia. Minua arvostettiin työpaikalla ja vapaa-ajan yhteisöissä. Muutama ystäväni sanoi, että minun pitäisi kirjoittaa kirja. Valitsin varhain, etten keksi liikaa vaan annan tarinan tulla. Huumeiden käyttö oli minulle 12 vuoden matka yksinäisyyteen. Se vain ei kiinnostanut ketään. Halusin näyttää ja selittää sitä journalismin keinoin lukijoille. J oskus vuonna 2006 sain viimein jalkani työelämän ovenrakoon. Olin saanut haastattelupyynnön radiokanavalta, jota kukaan tuntemani ihminen ei kuuntele. Aloin hitaasti hankkia uusia. Olin päässyt hyviin asemiin yhteiskunnassa. Kirja oli kaunoa, ja pidin sitä taideteoksena, mutta oikeasti se oli paljastuskirja. Olin median ammattilainen. Miten me kaikki K u v a G e t t y I m a G e s. Lopputulos oli sama. Mitä sanoisivat viranomaislähteeni. Jotain olennaista oli kuitenkin muuttunut. Miksi riskeeraisin sen kaiken, kun olin oppinut elämään näin. stt:ssä päädyin nopeasti oikeustoimittajaksi, varmaan siksi, että alitajuisesti halusin edelleen kuivanappailla rikollisuutta. Asiat olivat tuttuja ja käsiteltyjä, mutta päässäni kummitteli ajatus, mitä tapahtuu, kun muut saavat tietää tämän
H aastattelu Radio Nostalgiassa oli kokemus ja saavutus, mutta kaunokirjojen Suomessa on yksi media ylitse muiden. Jäin maistelemaan arvosanaa ja päätin, että ehkä se välttää. Edessä oleva hetki olisi yksi elämäni suurimmista. En välttämättä kestäisi, jos kauan valmistelemani askel, ulostuloni, ei kiinnostakaan ketään. Kirjailijaroolin takana mielenkiinnon puute vaivasi erityisen pahasti. Yrittivätkö he valmistella minua floppiin ja pettymykseen, jonka tiesivät jo tulevan. Tutkailin, keitä pöydässä istuu. Keksin monia syitä, joiden takia ystäväni nyt hylkäisivät minut. En voinut yrittää enää vaieta kirjaa kuoliaaksi, vaikka pieni pelokas ihminen sisälläni sitä yhä painokkaammin ehdotti. Osa toivoi, että ihmiset kuitenkin löytäisivät kirjan, se koskettaisi heitä ja lentäisi sittenkin kuten sitä kirjoittaessani unelmoin: otsikoihin, sydämiin, pikkuhousuihin ja klassikkohyllyihin, ihmisten huulille ja puhujalavoille. Ehkä olisi helpompaa, jos heillä olisi minulle hyviä uutisia jaettavaksi, kuten tieto Helsingin Sanomien kritiikistä. Ei keltään, vaikka olen paljastanut itseni. Keskiviikkoaamuna heräsin taistelumielellä. Menneisyyden piilottelu oli ollut todella raskasta. Oli alaaste kaveri, lukiokavereita, nykyisiä ja entisiä työkavereita, lasten kautta tulleita tuttuja. Tiistaina olin vain rikki. Minun oli pakko olla jotain erityistä, Kokeilin terapiaa, kihlausta, koiraa, seurakuntaa, suomalaista lääkäriä, ranskalaista lääkäriä, kannabista, alkoholia, amfetamiinia, lsd :tä, mdma :ta, heroiinia ja buprenorfiinia, mutta mikään niistä ei ratkaissut huumeongelmaani.. Pelkäsin kirjan vastaanottoa ja ihmisten reaktioita. Rohkaistuin ja luonnostelin päivityksen sosiaaliseen mediaan. Osa heistä ei ollut tiennyt huumeriippuvuudestani sitä syvää tasoa, jolla kirjassa liikun, kodittomuutta ja äidin hyväksikäyttöä. En ollut varma, tapahtuiko kaikki oikeasti. Samuli Knuutin mukaan syytä huoleen olisi, ellei tuollainen ajatus hetkittäin vaivaisi kaunon kirjoittajaa, etenkin, kun mukana on roimasti omakohtaisuutta. Pelkäsin, että joku tunnistaa itsensä kirjasta, ottaa henkilökohtaisesti ja räjähtää. Halusin olla täysin hereillä, kun Katja Ståhl soittaa ja haastattelee. Olimme kuitenkin päättäneet pitää pienet julkkarit, että olisi jotain konkreettista, jotain muistettavaa tästä päivästä. Se tuntui väärältä mutta samalla oikealta. Peittelinkö kaikkea turhaan kaikki nämä vuodet. – – Heinäkuussa kävi mielessä, mitähän kuraa sitä tuli kirjoitettua. Ilta oli täynnä rakkautta, ja minä puhuin vähän liikaa. Sisälläni soi kovaääninen hälytys, kun tunnustin tarinan todeksi huumeidenkäytön ja vankilan osalta radioaalloilla. Saan tavallisesti sanasta näppylöitä ja joskus hepulinkin, mutta nyt se imeytyi minuun kuin vesi halkeilleeseen maahan. Toimistounivormu antoi itseluottamusta. Olin epävarma heidänkin edessään. Sen kulttuuritoimitus voi nostaa tai tuhota kirjan ja joskus kirjoittajan. Paisuiko tarina entisestä narkomaanista rikostoimittajana kokoaan suuremmaksi. Hän oli varannut jään sulattamiseen vartin ennen varsinaista haastattelua. En osannut pelätä, että kirja syntyy yksin tyhjyyteen ilman mitään reaktiota. Sydämeni tajusi, että olen hänestä kiinnostava, en yhtään oudoksuttava tai vastenmielinen. Maanantaina pukeuduin skarpisti, vaikka tein töitä kotona. Soittelin kustantamon viestintäpäällikölle niin usein kuin tohdin. m a a l i s k u u 2 2 2 6 3 arvioimme sen tarinan potentiaalin niin perinpohjaisesti väärin. Jos joku vanhoista kollegoista kuulee haastattelun, miten hän kertoo siitä työyhteisössä ja millaisia puheenvuoroja kukakin käyttää. Kerran erittäin herkkänä ja kauniina hetkenä kysyin pomoltani, haluaa ko hän tietää, mistä olen tulossa. Kaikki heistäkään eivät olleet nähneet minua yhtä alastomana kuin päähenkilö Mikko Hirvonen on kirjassani. Tajusin nopeasti, että kokenut Ståhl on ihanteellinen kumppani, jonka edessä riisuutua tällä tavoin ilkosilleen ensi kertaa. Illan juhlissa paikalla oli niin läheisiä työkavereita, että he ovat ystäviä, kustantaja, kustannustoimittaja ja pari muuta ystävää. Vihdoin voisin esittäytyä heille kaikille sinä mitä olen. Virallinen ilmestymispäivä oli keskiviikko. Julkaisuviikko koitti silti vääjäämättä. Orastavasta kauhusta huolimatta julkaisu viikko olisi minun juhlani, annoin ystävieni vakuuttaa ja yritin hokea itselleni samaa. Pelkäsin, että joku minulle toimittaja-aikanani haastatteluja antanut poliisi tai joku muu oikeudenkäytön ammattilainen suuttuu, kun petokseni ja totuus minusta paljastuu. Heitä kai olin vähän pettänytkin, kun en ollut kertonut. Olin kutsunut julkistamisjuhlaan koko joukon ihmisiä matkan varrelta. Oloni oli haastattelun jälkeen unenomainen. Ihan muutamalle uskalsin tunnustaa, että pelottaa ja haluaisin ehkä peruuttaa, jos se olisi mahdollista. Osa minusta halusi yhä palata ajassa perumaan liikkeen, joka oli osoittautumassa valtavaksi virheeksi, tai vähintään pysäyttää ajan. Hän sanoi, ettei juuri silloin halunnut. Olin luvannut myöntää Ståhlille, että olen oikeasti käyttänyt huumeita. Jos paljastuisin, voisin kantaa vastuun ja sanoa, että huijasin myös työnantajaani. Ihmisten huomio sosiaalisessa mediassa lennätti kuin huume. Vain äiti ja pari ystävää kommentoi radiohaastattelua, joka oli ajettu ulos edellisenä päivänä. Julkaisu keräsi hetkessä satoja reaktioita, kaikki myönteisiä ja kannustavia. Puhelua odottaessa pelkäsin ja tunsin samaan aikaan suurta vapautta. Paljastin taustaani vuosien saatossa muutamalle kollegalle, pari kertaa journalismin etiikan takia, kun minun oli pakko jäävätä itseni ja selittää sen syy, ja pari kertaa siksi, että ystävystyin heidän kanssaan niin läheisesti. Kuuntelin tarkasti, häiritsenkö, olenko vaivaksi tai vain vaikea asiakas Kustantamo vaikutti kärsivälliseltä, ymmärtäväiseltä ja todella kiireiseltä. Ståhl sanoi jotain sentapaista kuin että olen rohkea ja mainitsi sanan sankaritarina. Sinun on pitänyt kuulla tämä tarina jo kauan. Vastoin ennakko-odotuksia teksti soljui näytölle kuin itsestään. Noilla sanoilla alkaa tänään ilmestynyt Täydellinen päivä, ensimmäinen kaunokirjani. Häpeily nyt olisi itseni ja kirjan ja siihen uskoneiden ihmisten pettämistä. Lähetin juhlien 140 kutsuvieraalle henkilökohtaisen viestin: syksymmällä. Kirjailijaystäväni selittivät minulle, kuinka hidas ja arvoituksellinen kaunokirjan matka on. Kaikkein vaikeimmalta tuntui paljastuminen stt-aikaisten työkavereiden edessä. Vilautin päivitystä Elina Hirvoselle, joka sanoi, että se on täydellinen. Katua tehokkaasti, kuten oikeudessa sanotaan. Tunnustin heti, kuinka paljon pelotti, mitä ihmiset minusta tämän jälkeen ajattelevat. Keksinkö turhaan uskottavia selityksiä sille, miksi tunsin niin hyvin huumeet ja monet oudot ihmiset. K oronatilanne Suomessa paheni. Se ei ole enää minun käsissäni
Juttu tuli ulos sunnuntaina. S osiaalinen media alkoi laulaa jo aamusta. Vahva, kemiallinen talvisota, William S. Jos petokselleni löytyy sanat, sen saattaa ihmiskunta ajan mittaan ymmärtää ja hyväksyä. Keskittyminen työhön auttoi. Tiesin ennalta, mitä siinä on. Tai ei helvetti: ne pursusivat rakkautta. Kehykset olivat komeat. 6 4 E S S E E koska he ovat siinä. Kustantamo rohkaisi tekemään haastattelun, vaikka toimittaja olikin kotimaan osaston rikostoimituksesta eikä kulttuurista. Teflon Brothers on kyllä maistunut. Kertoisivatko he, jos olisin loukannut heitä. Minä en ollut pystynyt parempaan. Tuntui, että kaikki, mitä tein toimittajana, kyseenalaistetaan ja yritetään todistaa arvottomaksi. Sunnuntaiaamuna olo oli suhteellisen reipas ja toiveikas, melkein perhosia vatsassa. Olin loukkaantunut ja peloissani. Hän kysyi omakohtaisuudesta ja siitä, olenko valmis puhumaan ihan kaikesta, vankilastakin. Kirjoja kannattaa kirjoittaa vain lukijoille, ja yksikin lukija, johon kirja vaikuttaa, on riittävästi. Heitä kiinnostaa se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Ikinä ei voi tietää, mitä työkaveri siinä ihan vieressä käy läpi. Sain Hesarilta lopulta myös kritiikin. Olen vihdoin saanut kokemuksen siitä, miltä hyväksyntä tuntuu. Käsitin sen jotenkin, toisaalta aika hyvinkin. Oivalluksen jälkeen viiletin messuilla innoissani puhumassa kirjasta kelle tahansa, joka halusi kuunnella. Aamulla soitin lääkäriasemalle ja varasin ajan parin tunnin päähän. En nähnyt kenenkään hipelöivän sitä. Haluan olla siinä mukana. Osa paikalla olevista ihmisistä esiintyi kirjassa siten, että vihkiytynyt heidät saattaa tunnistaa. Mielessäni on alkanut hahmottua ajatus uudesta kaunokirjasta. Ihmisiltä tuli viestejä. Vaikka olen entinen narkomaani, en jaksanut kuunnella sitä. Huumekirjahan se on. Rohkaisivatko he minua vain koska tiesivät, että tarinani kertominen on tärkeää itselleni. Tietenkin olin, jos juttu sitä vaatii! Repisin jutussa itseni auki. Minun lisäksi juttuun oli haastateltu entistä pomoani, stt:n vastaavaa päätoimittajaa ja työoikeuden emeritusprofessoria. Aika moni ihan tuntematon otti yhteyttä ja halusi puhua omista asioistaan. Ihmiset onnittelivat minua kirjasta, ja kuulemma entisellä työpaikalla moni puhui siitä, oli lukenutkin. Ne olivat kaikki hurjan positiivisia. Olisin voinut itsekin tehdä kirjasta ja kirjailijasta samantyyppisen jutun. Mitään tällaisia en osaisi miettiä ilman Täydellinen päivä -kirjaani, ilman sen kirjoittamista tai vastaanottoa. Minusta lehti oli tavallaan sen velkaa, koska kirjani on kuitenkin romaani, taideteos, jonka varjolla suostuin julkisesti revittäväksi. He olivat melkein jokainen lukeneet tekstin ennalta. Olin melko tyytyväinen lopputulokseen tai paremmin: päätin voida elää sen kanssa. Mutta entä muut ihmiset, ystävät ja ammattilaiset. Haastattelun jälkeisenä yönä en saanut unta. Jutun keskiössä oli kysymys, voiko rikoksesta tuomittu toimia oikeustoimittajana ja salata tiedon sekä työnantajalta että lukijoiltaan. Syystuulen syli oli hellä, kun tajusin, ettei minun tarvitse enää pelätä mitään. Ahdistukseni oli niin kovaa, että halusin ajaa rekan keulaan. Olin miettinyt kysymystä pääni puhki vuosien ajan yksin. Twitterissä minut stt:lle palkannut ihminen jakoi HS:n jutun saate sanoilla: ”Jahu, ehkä elämäni paras rekrytointi.” Selvitin helposti lasten opettajat, heidän kavereidensa vanhemmat ja omat nykyiset työkaverit. Katuiko kustantaja sopimusta ja kirjan ottamista katalogiin. Olin paljon velkaa heille, hahmojeni esikuville. Tuttu toimittaja Hesarista laittoi tekstiviestin, että hän oli lukenut kirjani ja todennäköisesti haluaisi haastatella minua. Seuraavan viikon alku oli helpompi kuin viikonloppu. Nämä ihmiset oli tuonut yhteen ystävyys minuun. Pitäisikö ihmisenä olemista kuvata kiinnostavamman hahmon kautta. Keski-ikäinen väljähtänyt keskinkertaisuus, joka olisi saanut pitää kiusallisen taustansa piilossa. Kukaan ei tuominnut tai edes pyöritellyt ajatusta siitä ääneen. Paniikkini haihtui jo numeroa valitessa. Muutaman päivän päästä jutun ilmestymisestä kiitin Hesarin toimittajaa teksiviestillä. Elämääni kritiikkikään ei muuttanut. J yväskylän kirjamessuilla marraskuussa tajusin lopulta, ettei kirjoja voi kirjoittaa rahasta tai huomion kipeydestä. Burroughs. Aluksi ajattelin, että toinenkin kaunokirjani kertoisi entisestä huumeidenkäyttäjästä, mutta enää en tiedä. Minua hävetti erikoinen asia. Maan päälehti sivuutti kirjani ja tarttui siihen, onko minulla ollut oikeus salata menneisyyteni. J ulkaisuviikon jälkeisenä tiistaina taskuun surahti onni. Ei päähenkilön sisäisestä pohdinnasta salaisuuden suhteen, ei hänen eettisestä painistaan. Olin samana iltana viemässä lapsen uuteen ryhmään ensimmäistä kertaa. Oli päivä, jolloin ihmiset vihdoin saavat tietää totuuden minusta. Lääkäri sanoi, että minun on saatava nukuttua ja määräsi lääkettä, jonka otin kiltisti. Se kuulosti mahtavalta. Mietin Heikki Kuulaa ja hänen marginaalista huumemusaa olevaa pllp:tään. Ihmisille menneisyyteni ei ole kovin merkittävä asia. Haastattelussa ei todellakaan puhuttu kirjasta. Minä olin ajatellut, että vain vaikenemalla muut säilyvät syyttöminä. Nyt se oli viimein tulossa päivänvaloon muiden ratkottavaksi. Tuntuiko heistä, että olen varastanut heiltä yön pimeydessä ja nyt paistattelen heidän edessään heidän koruissaan ja vaatteissaan. Kriitikko oli tavoittanut kirjasta jotain oleellista. Miten ihmeessä uskoin, että kirja voisi kiinnostaa isoa yleisöä. Ahdistukseni oli niin kovaa, että halusin ajaa rekan keulaan. Kävelin kirjakaupoissa varmistamassa, että kirja on siellä esillä. Hymähdin, kun muistin Jessikka Aron järjestelleen Putinin Trolleja kirjakaupoissa paremmin esille. Haastattelun ja kritiikin jälkeen aivoni kehittelivät kuvion, jossa lapseni yleisurheiluryhmän ohjaaja paljastui poliisiksi, joka oli joskus kuulustellut minua. Ehkä joku sitten lukisi kirjankin. Entä minä. P erjantaina aloin etsiä syyllisiä. Vastasin jokaiselle. Mietin, kuinka ohjaajan ja minun katseet kohtaavat, minä tunnistan, hän tunnistaa, minä katson nopeasti sivuun ja unohdan luottamustehtävät uudessa ryhmässä. Eivät ihmiset halua sellaista lukea. Haastattelun jälkeisenä yönä en saanut unta. Aamulla soitin lääkäriasemalle ja varasin ajan parin tunnin päähän.. Olin todella tyytyväinen. Tein nyt samaa omalle lapsukaiselleni
kirjaklubi eevan Roolien takana Nyt myös podcast! Kuuntele aiemmat klubit missä ja milloin haluat: vieraina muun muassa Rosa Liksom, Anna-Leena Härkönen, Sirpa Kähkönen ja Hannu-Pekka Björkman. Lue lisää, kuuntele ja ilmoittaudu mukaan: lue.eeva.fi/kirjaklubi. Tule mukaan!. Eevan kirjaklubi on kirjatapahtuma sinulle, joka rakastat lukemista. Virtuaalitapahtuman vieraaksi saapuu ajankohtainen kirjailija, jota Eevan päätoimittaja ja kirjasieppo Mari Paalosalo-Jussinmäki haastattelee kaikesta kirjoihin liittyvästä: kirjoittamisesta, lukemisesta ja kirjoittajan elämästä
Maidon kanssa, ja tuoreeltaan jauhetuista pavuista. Kenen tarpeisiin ruokatuotteita kehitetään. Insinöörien tekemää ruokaa R U O K AVA I K U T T A J A. Iso osa kehittämistämme tuotteista on liike salaisuuksia, ja siten tähän on hieman han kalaa nostaa mitään tiettyä tuotetta. Kuluttaja haluaa proteiinia, kuitua, mitä missäkin tuote kategoriassa. Urani aikana olen tehnyt kehitystyötä monipuoli sesti eri tuotekategorioissa, ja erityisosaa miseni on juomatuotteissa. Osa ei esi merkiksi halua kuoria sitä porkkanaa vaan haluaa sen mieluummin valmiiksi kuorit tuna. Se vie suodatinkahvin eri leve lille. Mikä on nyt pinnalla tuotekehityksessä. Kuluttaja on hyvin hintatietoinen, ja tuote kehitetään aina tiet tyyn hintakategoriaan. Lisääntyvä terveystietoisuus vaa tii sekin tuotekehitystä. Hinta on myös todella tärkeä, se pidetään mukana läpi tuotekehityksen. Toisaalta halutaan myös elä myksiä, tuoda ravintola kotikeittiöön. Omassa keittiössäni olen aika peruskuluttaja. On vaikea nimetä mitään yksittäisiä inno vaatioita. Fermentointi ja ekstruusio, jossa raakaaine altistetaan korkealle paineelle ja pakotetaan muotoonsa pienen suuttimen läpi, ovat pinnalla olevia teknologioita, joilla sitä tavoitellaan. Ei tuore puristettu appelsiinimehukaan sellaisenaan säily. Kuluttaja vaatii ruoalta elämyksiä ja helppoja, toimivia ratkaisuja. Sitä ei valitettavasti ole Suomessa saatavilla, mutta muutaman töl kin sain maisteltavaksi. Miten juot kahvisi. Fermentoinnissa hyötymikrobeilla muu tetaan tuotteen ominaisuuksia haluttuun suuntaan, vaikkapa härkäpapuja paremmin sulavaan muotoon. Elintarviteollisuus pyrkii täyttämään kuluttajien toiveet yhä uusilla tuotekeksinnöillä. Val misruoalta halutaan premiumlaatua tai puolivalmisteita, joita saa itse tuunata. Kaupan hyllyiltä etsitään helppoutta arkeen, hyvinvointia ja elämyksiä sanoo, konsulttiyhtiö Foodwestin tuotekehityspäällikkö Virve Anttila. Tarpeettomia lisäaineita ja prosesseja kan nattaa välttää, koska kuluttajat ovat entistä tietoisempia niistä. 6 6 R U O K A Teksti Matti Koskinen Kuva Tuukka Kiviranta M ihin tarvitaan ruoan tuotekehitystä. Kehityksessä pyritään hakemaan mahdollisimman luonnonmukai sia ratkaisuja, mutta tietynlainen proses sointi on teolliselle tuotteelle välttämätön. Arkena haen niitä nopeita ratkaisuja, kun lasten täytyy ehtiä harrastuksiin. Julkisuutta on saanut muun muassa Yhdysvaltoihin kehi tetty lonkero, jonka resepti luotiin Food westillä Amerikan lainsäädäntö huomioon ottaen. Tärkein ominaisuus tuotekehityksessä on maku, mutta sen lisäksi täytyy huomioida raakaaineet, lainsäädäntö, prosessi, ravit semuksellisuus ja paljon muuta. Meillä on Foodwestillä iso kuluttajapaneeli, josta voidaan määritellä tutkimukseen halu tunlainen kuluttajaprofiili, vaikkapa kasvis syöjät tai vegaanit tai tietynikäiset ihmiset. Viikonloppuna tehdään sit ten ruokaa ihan alusta alkaen. Pitkälti jalostettua ruokaa usein parjataan. Eivätkö porkkanat, lihat ja leivät ole aika valmiita tuotteita. Kun Kim Kardashian kehui lonke roa sosiaalisessa mediassa, niin kyllähän se hyvältä tuntui. Ilman jalostusta tuotteelle ei saada säily vyysaikaa, jonka kauppa vaatii. Ekstruusiolla on mahdol lista tehdä lihan kaltaisia kasviproteiineja. Lisäaineettomuus ja terveel lisyys ovat elintarviketeollisuudessa iso trendi. Mitä kehittelemääsi tuotetta syöt itse. Onko jaloste parempi tai huonompi kuin käsittelemätön raaka-aine
Leikkaa noin 50 g tai 2 isoa viipaletta leipää ja poista reunat; kastikkeeseen tarvitset pelkästään leivän sisäosan. Kastike puolestaan on mainio tapa käyttää hapanjuurileivän jämiä. 2. Ceviche on annoksista vähiten mieleenpainuva. Pese mustakaali ja revi lehdet suupaloiksi, älä käytä kaalin paksua keskiosaa salaattiin. Nimi tuo mieleen maailmanlaajuiseksi ketjuksi laajentuneen aasialaisravintola Nobun. T urusta on tullut viimeisen viiden vuoden aikana Suomen kenties kiinnostavin ravintolakaupunki Helsingin ulkopuolella. Sekoita endiivi, mustakaali ja paahdetut keltajuuret tarjoiluvadilla. Laita pehmeät leipäpalat likoamaan puoleen desilitraan oliiviöljyä. Leikkaa keltajuuret pieniksi lohkoiksi ja pirskottele öljyä päälle. Herää kysymys: ollaanko Turussa pahasti myöhässä. Kun maailmalle ei pääse, ihmiset kaipaavat eksoottisia makuja kotimaissaan. Uusimpia tulokkaita on jokirannan entiselle telakka-alueelle avattu Nobi. Kaada krutongeille vähän öljyä ja ripottele sormisuolaa päälle. Burrata, tuo mozzarellasta valmistettu kermainen herkkujuusto, saa kaverikseen karamellisoitua porkkanaa, mangorelissiä ja chilikastiketta. Onneksi muitakin kiinnostavia paikkoja löytyy. Koska Turku on mainio ravintolakaupunki, illallisaikaan voi huomata, että alkupäivän herkuttelujen vuoksi vatsaan ei enää mahdukaan usean ruokalajin ateriaa. Siksi tilaan kevyemmästä päästä kolme paikan suosikkia: burratan, cevichen ja tartarin. Lautasella on sitrusmehussa raakakypsennetyn siian lisäksi muun muassa avokadokreemiä, siian mätiä, pikkelöityjä jalapenon paloja ja tuoretta korianteria. Leikkaa endiivistä kanta pois ja irrota lehdet. Kuori ja pilko valkosipuli. Tässä voit käyttää myös poisleikatut reunat. Aasialainen fuusioruoka tuntuu viime vuosikymmenen ilmiöltä. Ja pääasia on kunnossa: burrata on niin pehmeää, että se lähes valuu lautaselle, kun juustosta leikkaa siivuja. Onnistunein ja mielenkiintoisin niistä on sushihenkinen tartar, joka on jo noussut Nobin hitiksi. Tämäkään versio ei ole hullumpi. Viimeistelen krutongeilla ja burratalla. Paahda uunissa noin 20 minuuttia, kunnes lohkot ovat pehmentyneet. Lautasella on pyöreä kiekko riisiä ja sen päällä tasainen kerros hienoksi hakattua naudanlihaa sekä soijamarinoitu keltuainen. Makea relissi tuo kivaa raikkautta, eikä kastike ole liian tulinen, jolloin se peittäisi muut maut. Makumaailma on raikkaan hapokas mutta ei tarjoa mitään täysin uutta ja ihmeellistä alkuperäiseen verrattuna. Listalla vilisevät yuzut, togarashit, furikaket ja muut etenkin japanilaisesta keittiöstä tutut raaka-aineet. Jäljelle jäävästä leivästä teet krutonkeja repimällä noin 4 x 4 sentin kokoisia paloja. SALAATTI 500 g keltajuurta 200 g mustakaalia 1 iso endiivi 1 burratajuusto HAPANJUURISALAATTIKASTIKE ½ hapanjuurileipää 2 valkosipulinkynttä 2 rkl punaviinietikkaa 1 rkl dijonsinappia 1 tl sokeria 1 dl oliiviöljyä + enemmän uunissa paahtamiseen ja viimeistelyyn Sormisuolaa 1. Kastiketta voi tehdä enemmän kerralla, sillä se säilyy hyvin jääkaapissa noin viikon. Pese keltajuuret ja poista kannat. Johtotähti on ravintola Kaskis, jonne on kestosuosion vuoksi vaikea saada pöytävarausta. K u v i t u s P a u l i i n a H o l m a. Ripottele päälle hieman rouhittua mustapippuria ja oliiviöljyä. Hiero hapanjuurikastike kaaliin voimakkain ottein, jotta sen kuidut pehmenevät. Hauska teollisuushenkinen liiketila on tehty vanhan satamanosturin alle. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paahda uunissa noin 10 minuuttia, kunnes palat ovat kullanruskeita. Makuyhdistelmä on herkullinen, ja togarashimajoneesi tuo kokonaisuuteen mukavaa puraisua. 4. Lisää suolaa maun mukaan. Se ei liene sattumaa, sillä Nobi on erikoistunut aasialaisvaikutteisiin fuusioruokiin. Sekoita lionneet leipäpalat ja loput kastikkeen aineksista blenderissä tai monitoimikoneessa, lisää myös loput oliiviöljystä. Ehkäpä tämä on koronapandemian seurausta. Nobi Itäinen Rantakatu 77, Turku Á la carte -annokset 14–35 euroa Turkulainen fuusio R AV I N T O L A Teksti Valtteri Väkevä MUSTAKAALISALAATTI HAPANJUURIKASTIKELLA K U U K A U D E N R E S E P T I R e s e p t i j a k u va T a r a J u n k e r Tässä salaatissa yhdistyy monta makua: kitkerä endiivi, kirpsakka, umaminen kastike ja suolaiset krutongit. 3. m a a l i s k u u 2 2 2 6 7 Ravintola Nobi tekee aasialaishenkisiä versioita klassikkoannoksista. Klassikkoannosten uudet versiot ovat monesti huonompia kuin osatekijöidensä summa, mutta Nobi onnistuu tässä vaikeassa tehtävässä. 6. 5. Sen ansiosta Turku on taas hieman houkuttelevampi kohde kotimaan ruokareissulle. Paahdetut keltajuuret antavat makeutta, ja salaatin kruunaa pehmeä burratajuusto. Hitiksi on muodostunut sushihenkinen tartar. Toisaalta esimerkiksi Tallinnan suosikkiravintola Leib vaihtoi hiljattain virolaisen keittiön aasialaiseen fuusioon ja muutti nimensä Leeksi
Tiedän, että elokuva sinänsä ja elokuvateatterissa koettu elokuva ovat kaksi tyystin eri asiaa. Sehän on vain sali penkkeineen ja projektoreineen. Kun valinta on tehty, on lupa edellyttää valkokankaan kokoista elämystä. Luoja tietää, että toivon, ettemme anna sen loppua”, sanoi tammikuussa The Hollywood Reporterin haastattelussa Ridley Scott, joka on sentään tehnyt elokuvia kuudella vuosikymmenellä. Paraskin kotiteatteri on kuin woltattu ruoka: sopii vaikka pizzalle, mutta frittikana ei aivan toimi, haute cuisinesta puhumattakaan. ”Luojan tietää, että toivon elokuvissakäynnin jatkuvan. Eikä tarvitse olla nostalgikko ihaillakseen, miten orgaanista se oli. Pandemiavuosien epävarmuudessa tuotantoyhtiöt Suomessa käänsivät katseensa yhä tiukemmin sarjoihin. Videolaitteet tulivat, televisiokanavien määrä moninkertaistui, suoratoistopalvelut tulivat. Korjataan edellistä hieman: kuulun heihin, joille elokuvissakäynnin ei aina tarvitse olla sosiaalinen kokemus. Euforia valtaa sielun, kun ihmiset ympärillä jakavat unen, jonka suurenmoisuus on jo minulle todistettu. Sitä paitsi rakastan yksityistä jännitystä, jonka saan menemällä katsomaan jo kertaalleen nauttimaani, esimerkiksi vähän kontroversiaalia huipputeosta neitseellisen yleisön keskelle. Kun uusi Spider-Man teki katsojaennätyksiä jouluna 2021, oli uusien laatuelokuvien oli vaikeampi löytää yleisöään kuin koskaan. Elokuvissakäynti viihdemuotona on kestänyt iskuja. Kun kymmenen miljoonaa tilastollisesti varmaa elokuvissakäyntiä jäi toteutumatta kahden vuoden aikana, seuraukset eivät näy ainoastaan pankkitileillä tai konkurssiuutisina. Ihmiset menivät penkeilleen todistamaan, kuinka illuusio syntyy 24 kuvasta sekunnissa. 6 8 E L O K U VA kuvaa sekunnissa KALLE KINNUNEN on elokuvakolumnisti, jonka mielestä elokuvateatterin penkissä nukkuminenkin on laatuaikaa. Kun filmi meni poikki, tilanne oli ihmisen käsissä: elokuvakoneen käyttäjä ryhtyi välittömästi korjaustoimenpiteeseen, teippasi filmin, käynnisti koneen, ja kuvat kulkivat taas. Kaksi vuotta! Sellaista ei ole tapahtunut 125-vuotiaan elokuvateatteri-instituution aikana. Emme me jää suremaan elokuvia, jotka jäivät kokonaan tekemättä, kun alan jakeluja ansaintalogiikka suosivat suuruutta. Kun elokuva alkaa, hiljennytään. Kello pysähtyy. Olen istunut elokuvateattereissa 21:ssä eri maassa, viidellä mantereella ja jopa Vihdissä. Silloin kollektiivinen jännite on käsinkosketeltavaa. Otetaan vastaan, ollaan jonkin äärellä ja ajallisesti sen armoilla. Odotukset ovat osa rituaalia. Suomessakin väristään. Digitaaliset projektoritkin reistailevat, mutta enää ei koeta sitä mekaanista yllätystä, joka katkaisi yhteisen unelman tai houreen. Edellinen ei ole elitismiä. E n sanoisi, että elokuvateatteri on pyhä. Kaikki katsovat kankaalle. Elokuvissakäyntiin harrastuksena kuuluu kunnioitus ja sitoutuminen. Se ostaa matemaattisesti varmaa. Samaan aikaan, kun Suomessa tehdään kansainvälisemmin arvostettuja elokuvia kuin koskaan, näkyvyys alan tulevaisuuteen on heikompi kuin vuosikymmeniin. Kaikkien palveleminen oli paras bisnes. Salit aukenivat, mutta milloin yleisö löytää takaisin. Pimeässä voi vain toivoa, että näytäntö jatkuu.. Korjaako kukaan filmiä, joka meni poikki. K A L L E K I N N U N E N Kasvattaako pandemia-aika sukupolven, joka ei tunne valkokangasta. Valkokangas ja sali tuovat ainutkertaisuuden tunteen. Toisaalta sen omassa pyhätössä elokuvalle myös annetaan enemmän anteeksi. Kaukana täältä Netflix ja Apple imivät alan ykkösnimet tekemään elokuvia, jotka eivät tule Suomen kokoisessa maassa lainkaan valkokankaalle, enää ainoastaan suoratoistoon. Yhdessä jaettuna elämyksenä se on silti parhaimmillaan. Kun 1980luvun suuressa myllerryksessä pienempiä teattereita kaatui alan konsolidaation kiihtyessä, elokuvalevityksen monimuotoisuus jäi jäljelle. Valkokangas piti lopulta aina pintansa. Erilaisilla elokuvilla oli yleisönsä. Kasvaako sukupolvi, joka ei tunne valkokangasta. Algoritmi ei osta persoonallista elokuvaa, josta tulisi yllätyshitti. Suoratoistobuumin kääntöpuoli on yhdenmukaistuminen. Hän tietää ja pelkää, että poikkeusajalla on pitkät jäljet. Sitä ennen kino olikin länsimaissa suosituin vapaa-ajanviete. Nyt elokuvateatterit olivat katkolla, häiriintyneessä pätkätilassa, kokonaista kaksi vuotta. Kun ne kymmenen miljoonaa lippua jäivät myymättä, kaksi miljoonaa lasta ei mennyt elokuviin. Rajuin oli televisioiden tulo koteihin. Tänne tultiin yhdessä. Hollywood ei ole entisensä. Elokuvat menestyvät teattereissa eri logiikalla kuin kotioloissa. Edes sota-aikaan teatterit eivät olleet globaalisti saati maanlaajuisesti kausia kiinni. Pandemia on kiihdyttänyt kehityskulkua: suuret suurenevat, pienet pienenevät. Mutta kyllä se pyhättöä muistuttaa. Filmi ei mene enää poikki
Noin kerran viidessä vuodessa Will Smith yrittää voittaa parhaan miespääosan Oscarin. Washington ja noitia näyttelevä näyttämökonkari Kathryn Hunter ovat rooleissaan vaikuttavia, mutta McDormand ei yllättäen ihan osu maaliin. Brucknerin seuraava elokuva, uusintaversio Hellraiserista , on jo jälkituotannossa ja saa ensi-iltansa myöhemmin tänä vuonna. Valitettavasti Smith on näyttelijänä rajoittunut ja siksi parhaimmillaan kevyen toimintaviihteen karismaattisena tähtenä. H B O M A X I S S A J A O S T E T T AV I S S A . Shakespearea coenilaisittain Oscarit silmissä kiiluen Nykykauhua parhaimmillaan T H E T E N D E R B A R T H E T R A G E D Y O F M A C B E T H K I N G R I C H A R D : W I L L I A M S I E N T A R I N A T H E N I G H T H O U S E Arviot Anton Vanha-Majamaa Kuvat Elokuvien maahantuojat ja levittäjät P R I M E V I D E O S S A . Ilman Oscar-pystit silmissä kiiluen näyttelevää Smithiä King Richard ei olisi halpaa tv-elokuvaa kummempi. Mainion metsäkulttikauhun The Ritualin viimeksi ohjanneen David Brucknerin uutuus sai ensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2020, mutta koronapandemian vuoksi sen laajempi ensi-ilta sai odottaa. Osuva esimerkki epävarmuudesta on päätös käyttää kertojaääntä, joka lähinnä vahvistaa kuvassa tapahtuvaa ja latelee latteuksia elämästä sekä kirjailijuudesta. Näitä hahmoja Smith näyttelee aina omistautuneesti, niin ettei kenellekään jää epäselväksi, että työtä on tehty, hikeä ja kyyneliä vuodatettu. Talon muodot ja varjot heräävät henkiin tavalla, joka saa kliseisemmätkin kauhujaksot tuntumaan raikkailta ja erityisiltä – kuin yhdistelmä saksalaista ekspressionismia, lasten satukirjoja ja kylmän viileää nykykauhua á la The Invisible Man (2020). Miksi, George Clooney. Vaan sellainen on aika, jossa elämme, että The Tragedy of Macbeth sai ensi-iltansa valtaosassa maailmaa suoraan Apple TV+:ssa. m a a l i s k u u 2 2 2 6 9 J. A P P L E T V + : S S A . Hahmo on tyypillisesti joko hyväsydäminen duunari tai jotain tärkeää saavuttanut kuuluisa mies. Rikollisen aliarvostettu Rebecca Hall näyttelee leskeä, jonka mies palaa kummittelemaan rakentamaansa järvenrantataloon. King Richardissa hän näyttelee Serena ja Venus Williamsin isää, joka armottomalla säätämisellä ja kyseenalaisilla metodeilla kasvatti tyttäristään tennismaailman supertähtiä. Bad Boys for Life (2020) on parasta, mitä Smith on tehnyt sitten, no, edellisen Bad Boysin . Kameran edessä harvemmin esiintyvä Clooney hapuilee yhä kameran takana, vaikka kokemusta on jo kahdeksan elokuvan verran. Suomessa teatterilevitystä ei valitettavasti saatu, mutta nyt The Night House on vuokraamoissa ja todellakin muutaman euron arvoinen. Mustavalkokuvaa on kehuttu, mutta omaan makuuni se näyttää digitaaliselta, kontrastittomalta ja lattealta. R. Mies on ampunut itsensä järvelle ja jättänyt jälkeensä kryptisen viestin. Eno on itseoppinut hulttio, joka tarjoaa siskonpojalleen elämänohjeita ja kirjahyllyn täynnä klassikoita. Nyt Clooneyn teoreettinen oma ääni hukkuu Moehringerin jorinan alle. Elokuva on yhdistelmä inspiroivaa elämäkertaa, melko hyvin ohjattua urheiluelokuvaa ja kevyttä yhteiskunnallista draamaa – sellaista, jossa läksytetään poliisia rasismista kyyneleet silmissä inspiroivan musiikin säestäessä. Affleck huomioitiin Charlien osasta Golden Globe -ehdokkuudella, ja hänen karismansa on kiistatonta, mutta elokuva itsessään on imelä ja kliseinen. Affleck lähestyy viittäkymppiä ja on elämänsä vedossa (katso: The Way Back ja The Last Duel ), mutta roolivalinnoissa hän voisi olla tarkempi. tykkää hengailla. Moehringerin muistelmiin perustuva The Tender Bar seuraa yh-äidin pojan matkaa isoisän nurkista huippuyliopistoon, The New York Timesin toimitukseen ja kirjailijaksi. Olisiko kukaan uskonut Menetetyn maan (2007) aikaan, että viidentoista vuoden päästä uusi Coen-elokuva julkaistaan suoraan televisioon. Premissi ei ole paperilla ehkä erityinen, mutta Bruckner on mestari tilojen ja arkkitehtuurin hyödyntämisessä. Kiinnostavinta Coenin turhankin vauhdilla etenevässä filmatisoinnissa on roolitus: tyypillisesti Macbethia ja tämän puolisoa ovat näytelleet kolme-nelikymppiset, mutta Denzel Washington ja Frances McDormand ovat yli 60-vuotiaita. Teksti on Shakespearen näytelmälle uskollinen, ja näyttämöllepano juuri sitä, näyttämöllepanoa: riisuttuja lavasteita, dramaattista valon ja varjon käyttöä. Kyseessä on ensimmäinen elokuva, jonka Joel Coen on ohjannut ilman veljeään Ethania, joka puolestaan keskittyy teatteriin. George Clooneyn ohjaustyön sydän on Charlie-enon (Ben Affleck) pitämä baari, jossa J.R. D I S N E Y + : S S A J A O S T E T T AV I S S A .. Varmempi ohjaaja ei sellaista tarvitsisi, koska kuvat itsessään kertoisivat oleellisen
I I D A S O F I A H I R V O N E N Dawn FM:n kohokohdaksi nousee Out of Time, joka sämplää tyylikkäästi japani laisen Tomoko Araninin esittämää kasa rir&bbiisiä Midnight Pretenders. Ilmeisinä mieleen nousee Daft Punkin Random Access Memories, joka fiilisteli Giorgio Moroderin diskosekvenssereita 2010luvun alussa, sekä ranskalaisen Kavinskyn kiil lotettu synthwave. Viime vuosien kulttuurikeskustelut ovat murtaneet popkulttuurin länsimais keskeistä ja valkoista kaanonia. Tällä kaavalla makuukamarir&b:n tekijä The Weeknd eli Abel Makkonen Tefaye nousi 2010luvulla yhdeksi maail man suosituimmista poptähdistä. En silti ihan tiedä, kuka tällaista musiikkia oikein kuuntelee tai kenelle se on suunnattu. On kiin nostavaa nähdä, kuinka city pop nörttei lyn vaikutus alkaa kuulua länsimaisessa popmusiikissa. Dawn FM on Tefayen viides albumi. Genre on trendannut entisestään pan demiaaikana nimenomaan YouTuben algo ritmin ansiosta, mikä ei tunnu yllättävältä. Levy viittaa loputtomasti eri kohteisiin mutta kuulostaa silti yhtenäiseltä. Obskuureista referens seistä innostuville levynkeräilijänörteille. Kappa leella on YouTubessa yli 7,8 miljoonaa kuun telua ja se on yksi kuunnelluimmista city pop kappaleista. Kun Kavinskyn Nightcall-kappale soi 11 vuotta sitten tehdyssä Driveelokuvassa, The Weekndinkin suo sima kokonainen neokasariestetiikka vakiintui valtavirtaan. The Weekndin Dawn FM on eskapistinen haaveilu, kirjoittaa Iida Sofia Hirvonen.. Sama temppu toistetaan Dawn FM:llä, jonka rau hoittelevana juontajana toimii Jim Carrey. City pop ei ole japanilainen käsite vaan länsimainen yleisnimitys 70 ja 80luvuilla tehdylle länsimaisvaikutteiselle musiikille, discolle, jazzille, funkille, popille ja r&b:lle. Osa retroilusta kierrättää kymmenen vuotta vanhaa kasarinostalgisointia. Mieleen tulee pikemmin kin Depeche Mode, jonka musiikissa ker toja on aina haavoittuvimmillaan, kun hän Haaveilua yöelämästä IIDA SOFIA HIRVONEN on helsinkiläinen toimittaja, joka tykkää talvi-iltaisin kuunnella city pop -albumeita ja katsella ikkunasta pandemian hiljentämää kaupunkia. Luultavasti kaikille näille samaan aikaan, jotta sisältö menestyisi mahdolli simman monitahoisesti algoritmeissa. Vaikut teita on 90luvun r&b:stä, Michael Jackso nista, italo discosta, Duran Duranista, rans kalaisesta housesta ja new agesta. The Weekndin Dawn FM:n yleissensibiliteetti tuntuu jo city popille ominaiselta: eskapistinen haaveilu, jossa on mukana menetyksestä syntyvää surua ja korkealaatuista teknooptimismia. yrittää paeta itseään riskialttiiseen seksi ja päihde käyttäytymiseen. Hän on kirjoittanut levyn pandemia masennuksen kurimuksessa ja sanonut, että halusi pakkomielteisesti sen kuulosta van yöelämään menemiseltä. Näkökulmaa vaihtamalla levy näyttäy tyy kuitenkin toisessa valossa. Kaksi biisiä kertoo kuristamisesta seksin aikana, mutta sekään ei vaikuta alleviivaa valta edgyilyltä. Lopputulok sena on intensiivinen kasarisimulaaattori, jonka pinta on niin teflonia, että koko ajan arvelee sisältä paljastuvan pelkkää tyhjää. kuulostaa samaan aikaan hen kilökohtaiselta tunnutukselta sekä manipu latiiviselta parodialta 90luvun poikabän dien avautumisballadeista. Dawn FM käsittelee tuttuja ”viikonlopputeemoja”, mutta reflektiivisemmin ja sisäänpäinkään tyneemmin: läheisyydenkaipuuta, addik tioita ja ihmissuhteiden monimutkaisuutta. 7 M U S I I K K I T he Weekndin konsepti on niin palikkaminen, että siitä voisi tehdä helpon infografiikkamal linnuksen: yhdellä kehällä bile tystä, toisella huumeita, kolman nella satunnaista seksiä ja sitten alueita, joissa näiden kaikkien herättämät tunteet sekoittuvat keskenään erilaisina variaa tioina. Is there someone else. Se on nousukauden musiikkia, jonka kuvas toon kuuluvat pimeässä loistavat pilvenpiir täjät, hiekkarannat, lentokentät, cocktailla sit, punaiset korkokengät ja saksofonisoolo viiden tähden hotellin loungessa. Tämä estetiikka koostuu autolla auringonlaskuun ajelemi sesta, syntetisaattoreista ja liian intensii vistä ledneonvaloista. Oneohtrix Point Neve rin Magiclevyn konsepti jäljitteli radiota, jonka jokainen biisi soi eri kanavalla. Vai ehkä vain taustalle tvsarjan kohtauk seen, jossa ihmiset kohtaavat klubilla ja luo vat toisiinsa merkitseviä katseita. Ja ehkä siksi levyä ovat tuottaneet niin Max Martin, Swedish House Mafia kuin One ohtrix Point Neverinä paremmin tunnettu Daniel Lopatin. Kokeellista elektronista musiikkia tekevä Lopatin on mukana melkein jokai sella levyn biisillä. City popin kuunteleminen tuntuu todelli suuspakoiselta nojatuolimatkailulta, mutta silti siinä on mukana jokin tietty tunnelma, jonka länsimainen kuuntelija tulkitsee her kästi haikeudeksi. Pintaliitäjille, jotka tykkää vät treenata samalla kun listapoppari ulisee hedonismistaan
Beach Houseen vertaus vasta päteekin, mutta niin vain bändin kahdeksanneltakin levyltä odottaa yllätystä, josta tietää jäävänsä paitsi. Yhtye on pirstonut esikuvansa ja rakentanut ne itse. Aution falsetti värisee kuin Jeff Buckleyllä, ja kokonaisuus taipuu raukeasta rajuun indie rockiin kuin The National parhaimmillaan. Halailua nuotion ääressä Törkeän paljon tunteita Tietenkin tarvitsen kahdeksannen hääpuvun Tein itse ja säästin B I G T H I E F : D R AG O N N E W WA R M M O U N TA I N I B E L I E V E I N Y O U A N T T I A U T I O : K A I K K I T A L O T H U O J U U P A M B I K A L L I O : P A M B I K A L L I O Arviot Oskari Onninen Kuvat Levy-yhtiöt L E V Y-Y H T I Ö : S O I T S E S I L T I L E V Y-Y H T I Ö : 4 A D L E V Y-Y H T I Ö : H E L M I Imagen musiikkikolumnisti Samuli Knuuti kirjoitti joskus Cocteau Twinsin levyjen olevan kuin hääpukuja: yleensä yksi riittää. L E V Y-Y H T I Ö : B E L L A U N I O N B E A C H H O U S E : O N C E T W I C E M E L O D Y. Tunteiden määrä on tietenkin törkeä, silkkaa sentimentaalisuuden splätteriä. Neil Youngia ei silti tarvita takaisin Spotifyyn, kunhan Big Thief jää sinne. m a a l i s k u u 2 2 2 7 1 Pateettisen lauluntekijän Antti Aution kaksi ensimmäistä levyä ovat olleet hyviä yrityksiä, joten maaliskuun alussa ilmestyvä Kaikki talot huojuu pääsee vetämään jalat alta. Kun luulee säästävänsä ja tilaa Alibabasta Tame Impalan levyn, postiluukkuun voisi aivan hyvin kolahtaa Pauliina Nymanin ja Lauri Kallion hypetetyn Pambikallio-duon debyytti. Viides levy, Beach Housen tavoin cd-mitan ylittävä levyjätti, painottaa yhdessä tekemisen lohdullisuutta ja vastaavaa nuotiohalailua vaikkei hävitäkään aiempaa murhemielisyyttä täysin. Se, minkä vuoksi lukiolaispojat jättävät pikkukaupungit, muuttuu post-alfa-vyöhykkeellä sosiaaliseksi valuutaksi. Neljässä osassa julkaistu Once Twice Melody taas on tunti ja 25 minuuttia tyypillisintä, äärimmäisen funktionaalista Beach Housea, viimeisteltyä mutta tasatempoista ”estetiikkaa” käytettäväksi lukuisissa ilottomissa romantillisissa ja haaveellisissa yhteyksissä. Kimaltelevan soundin keskipiste ovat suurieleisesti pompahtelevat bassolinjat – Tame Impalan Kevin Parker aiheuttaa vielä bassonsoitolle samanlaista vahinkoa kuin Red Hot Chili Peppersin Flea aikoinaan! Vielä hetken ja Vallasta-kappaleiden melodiat muistuttavat hieman Yonan konservatoriotaidepopista, ja niissä myös bassoa soittava Kallio on ymmärtänyt, mikä on kappaleelle parasta. Kolme upeaa biisiä sentään erottaisi aiemmilta levyiltä; ne ovat nimikappale, Over and Over ja Masquerade. Big Thiefistä tuli vuosituhannen vaihteen tärkein kitaraindiebändi, koska se onnistui luomaan itsestään vilpittömän ja ”radikaalin rehellisen kuvan” – arvot, jotka maailmasta monen mielestä ovat kadonneet. Dragon New Warm Mountain I Believe in You on Big Thiefin löysä americanalevy, mikä on juurevaan emobändiin rakastuneen näkökulmasta väärä tie. Onko liian myöhä -kappaleen vanhakantainen romantiikka muistuttaa miesten tunteet keksineestä Johann Wolfgang von Goethestä: ”Anna huulistas vähän / niin mä jaksan vielä”, Autio ulvoo, ja kaikki on sopivasti liikaa. Ilman sitä yritelmä jää halvaksi. Huomioimatta on jäänyt, että valtavan kallis studio on Tame Impalan ja Melody’s Echo Chamberin tärkein soitin. Edellinen levy 7 oli jopa yhtyeen paras: psykedeelinen ja möyryävä muistutus, että unet ovat arvaamatonta operointia altitajunnassa. Tätä Adrianne Lenkerin johtama yhtye korostaa äänittämällä biisejä livenä ja soittamalla keikoilla pienessä tiiviissä ringissä
Ajatuksia muodostuu, mutta ne eivät ehdi kehittyä eivätkä muuttua teoiksi – emmehän jaksa kirjoittaa enää edes kokonaisia lauseita. Satelliitin jäljitysdataa. Mutta vahva se silti on, ajatuksia ja tunteita herättävä, ja tuntuu siksi synkkyydestään huolimatta oikeastaan nimenomaan terapeuttiselta ja rauhoittavalta. Toki DeLillo on myös jo varsin iäkäs, 85-vuotias, mutta riittääkö se selitykseksi. Mutta mitä he näkevät?” Toisaalta on selvää, että valittu tyyli on osa viestiä. Jos nykyään kaupungille lähtiessään unohtaa kännykkänsä kotiin, tuntee heti olonsa orvoksi. Varsinkaan ei saisi luvata, että kirjasta jää aina hyvä mieli. 7 2 K I R J A T I lmassa on selvästi maailmanlopun odotusta. Siellä viisikko yrittää ymmärtää tapahtunutta, mutta selitystä ei saada, lopussa kaikki jää auki. On Super Bowl -sunnuntai, ja Jim ja Tessa ovat lentokoneessa Atlantin yllä, palaamassa Pariisista kotiinsa New Yorkiin. Tuntuu kuin kirjailija olisi lopullisesti J U H A I T K O N E N menettänyt uskonsa sanoihin maailmassa, jota ohjaavat kuvat. Yhteys poikki Tästä lähdetään, ja kovin pitkälle ei sitten päästäkään. Sopii siis kuvaan, että juuri De Lillo on kirjoittanut juuri nyt kirjan, jossa ruudut pimenevät. Enemmän kuin romaanilta se tuntuu beckettiläiseltä näytelmältä, jonka henkilöt puhuvat toistensa ohi, arvoituksin ja aforismein. Samalla ehkä myös romaani muotona on muuttunut mahdottomaksi; aiemmin suuria amerikkalaisia romaaneja kirjoittanut kirjailija jaksaa kirjoittaa enää tällaisen hyvin pienen. Kun ajat ovat vaikeat, tarvitaan muutakin kuin eskapismia. Jim ja Tessa selvittävät tiensä läpi poikkeustilassa olevan New Yorkin Martin ja Dianen luo. Avaruuskohteita jotka jäävät avaruuteen.” Tuntuu melkein siltä kuin romaani olisi jäänyt kirjoittamatta ja kirjailija julkaissut sen sijaan muistiinpanonsa teemoista, joita romaanin oli tarkoitus käsitellä. Don DeLillon Hiljaisuudessa ruudut pimenevät eikä hiljaisuudesta jää hyvä mieli. ”Maailma on kaikki, yksilö ei mitään. Jostain syystä ajattelen keskustelua kirjallisuuden hyvinvointivaikutuksista. Kirja ilmestyi englanniksi syksyllä 2020, se on siis kirjoitettu koronaa edeltäneessä ajassa, mutta toisaalta DeLillossa on aina ollut jotain profeetallista. Kaikki ruudut kaikkialla, tietoliikenneyhteydet vain täydellisesti katkeavat, sähkötkin reistailevat. Mitä tapahtuu niille, jotka elävät puhelimissaan?” Se on hyvä kysymys. Yritä kuvitella mykistyneet puhelimet. ”Ajattele miljoonia pimeitä ruutuja. Onko tämä edes romaani. H E L E N E B Ü T Z O W ) , T A M M I JUHA ITKONEN on helsinkiläinen kirjailija, joka näkee joskus unia lankapuhelinten ajasta.. On tietenkin hyvin kyseenalaista latistaa niin ihmeellinen ja selittämätön asia kuin taide henkiseksi kalanmaksaöljykapseliksi. Hiljaisuudessa eletään helmikuuta 2022. Samaan aikaan en kiistä argumentoinnin ongelmia. Lentokone tekee pakkolaskun. DeLillon myöhäistuotannon teokset ovat kaikki olleet tiiviitä, mutta Hiljaisuus on jo todella lyhyt, ei edes sataa sivua. Kaksi vuotta jatkunut pandemia on virittänyt myös vastaanoton taajuutta. Ymmärrämmekö me kaikki sen?” Äärimmillään kieli tiivistyy listoiksi, joita teos on täynnä. Hiljaisuudesta ei jää. Lukeminen lisää empatiaa ja parantaa mielenrauhaa, puhuessani lukutaidon puolesta olen itsekin käyttänyt tämäntapaisia perusteluja, ja aion käyttää jatkossakin, sillä yhteiskunnan raa’assa resurssitaistelussa kulttuurin ja sivistyksen puolestapuhujat ovat pahasti sillassa ja kaikki keinot on käytettävä. D O N D E L I L L O : H I L J A I S U U S ( T H E S I L E N C E , S U O M . Se on häiritsevä ja vähän ärsyttäväkin. Informaatiota on liikaa, emme pysty keskittymään mihinkään. Erityisen kiinnostunut hän on aina ollut teknologiasta ja sen vallasta ja vaikutuksesta ihmisten käyttäytymiseen. Pahan mielen taidekin voi tehdä hyvää. ”Koko elämä, kaikki tämä katsominen. Entä jos modernin teknologian turvaverkko kokonaan vedettäisiin altamme. Vuodenvaihteen katsotuin ja puhutuin elokuvakin käsitteli ihmiskunnan loppua ja soi selvästi surullisemmassa sävellajissa kuin aiemmat suuren budjetin katastrofielokuvat. Kukaan ei siis myöskään tiedä, mistä tämä kaikki johtuu ja mitä on odotettavissa. Ihmiset katsovat. ”Internetin kilpavarustelu, langattomat signaalit, vastatarkkailu.” Tai: ”Pimeää energiaa, aaveaaltoja, hakkerointeja ja vastahakkerointeja. Don DeLillon Hiljaisuus sopii tunnelmaan. Martin ja Diane puolestaan odottelevat ottelun alkamista asunnossaan Manhattanilla, missä paikalla on myös fysiikan professori, Dianen entinen oppilas Martin
Vimmainen romaani kerii auki koulukiusaamisen aiheuttamaa traumaa ja ruotii henkisen väkivallan mekanismeja näkemyksellisesti. Kouluttamattoman miehen umpimielinen ajattelu avartuu pojan luokkanousun myötä. m a a l i s k u u 2 2 2 7 3 Alice ja Eileen ovat erkaantuneet toisistaan maantieteellisesti ja urapoluillaan, mutta ystävyys kestää. É D O U A R D L O U I S : K U K A T A P P O I I S Ä N I . Pohdiskelevat jaksot ovat romaanin parasta antia, mutta ne eivät nivoudu tarinaan temaattisesti kovin hyvin. ) S U O M . D O N D E L I L L O : H I L J A I S U U S ( T H E S I L E N C E , S U O M . Lukija saa lähinnä ihmetellä, miksi älylliseen vuorovaikutukseen kykenevät naiset käyttäytyvät elämässään niin lapsellisesti. Uskontoa ne käsittelevät pinnallisesti, kulttuuria parhaimmillaan oivaltavasti. O T AVA , 3 1 9 S . 2 2 2. Kakolan vankilaan saneerattujen asuntojen ruma menneisyys nähdään ”kiihottavana, kiinteistöjen arvoa kasvattavana kuriositeettina”. SALLY ROONEY: KAUNIS MAAILMA, MISSÄ OLET. Vaikka katharsista ei tule, lopulta viha yhdistää myös kaltoin kohdellut. S E U R A AVA I M A G E I L M E S T Y Y 2 3 . ”Nicolas Sarkozy ja Martin Hirsch murskasivat sinun selkäsi”, Louis sivaltaa, ”Emmanuel Macron vie ruoan sinun suustasi.” Teos osoittaa, ettei henkilökohtainen ole poliittista vaan poliittinen henkilökohtaista: isä kuuluu ”siihen ihmisryhmään, jonka politiikka on tuominnut ennenaikaiseen kuolemaan”. Se näyttää, kuinka yhteisöt rakentuvat yhteisestä vihasta, sulkemalla toiset ulkopuolelleen: ”Siit et me ollaan me vaa sillon ku on joku joka iha varmasti ei oo me.” Vahvimmat keksivät aina tavan hyötyä heikompien kärsimyksestä, oli kyse koulusta, yhteiskunnasta, historiasta – tai Turun kaupunkisuunnittelusta. ( Q U I A T U É M O N P È R E , 2 1 8 . 3 . H E L E N E B Ü T Z O W ) , T A M M I Arviot Silvia Hosseini Kuvat Kustantamot ( B E A U T I F U L W O R L D , W H E R E A R E Y O U . Harva nykykirjailija peilaa yksityistä kokemusta sosiaalisiin ja taloudellisiin rakenteisiin yhtä kouraisevasti. Rakastetun Sally Rooneyn kolmas romaani on asetelmaltaan ja rakenteeltaan vähän kuin millenniaaliversio Olemisen sietämättömästä keveydestä. Kuka tappoi isäni on kirje köyhyyden runtelemalle isälle, joka edustaa kaikkein näköalattominta työväestöä. S I L T A L A , 4 S . Joka kaipaa kaunokirjallisuuteen luokkatietoisuutta, lukekoon Édouard Louisia. ) S U O M . Kerrontaa leikkaavat ystävysten sähköpostiviestit, joissa paneudutaan ikuisuuskysymyksiin nykyajan näkökulmasta. C R I S T I N A S A N D U . Varsinkin loppupuolella teos jumiutuu tylsään ihmissuhdejankkaukseen. L O T T A T O I VA N E N . Yhteinen viha yhdistää Rakastaa, ei rakasta Poliittinen on henkilökohtaista I I D A R A U M A : H Ä V I T Y S . Upean kirjallisen muotokuvan lisäksi pieni kirja on vimmainen saarna niille, joiden puheet ja teot ovat syventäneet yhteiskuntaluokkien välistä kuilua. Parisuhteeseen sitoutuminen ei sen sijaan tahdo kummaltakaan sujua. Iida Rauman kolmas teos on monin tavoin vaikuttavaa, monikerroksista kaunokirjallisuutta, joka ei pelkää ottaa riskejä: kerronta venyy ja paukkuu, mutta säikeet kestävät nokkelan rakenteen ajoittaisen raskauden. T A M M I , 8 2 S
Naapurit ovat kutsuneet illallisille, ja Jani yrittää olla cool tulikuuman intonsa keskellä. Koronavuoden aikana monien helsinkiläistuttujen heteroliitot ovat päättyneet ja jakautuneet kahdeksi homoliitoksi. 7.1. 14.1. ”En.” Mitähän kaikkea kertoo parisuhteen tasosta vastaukseni Janin kysymykseen ”Haluatko tietää, ketä äänestän aluevaaleissa?”. Vain aito citymaalainen voi järkyttyä siitä, ettei hänen uudella Teslalla kampanjaa käynyt vihreä ehdokkaansa tullutkaan valituksi. Nyt sinne on muuttamassa uusi pariskunta. Facebookista huomaan, että vaikka kulttuuri-ihmisten mukaan korona-aika on vienyt heiltä voimat, on kunniakasta, kuinka he maahan poljettuinakin jaksavat käydä taisteluun nykyajan 20:tä perhettä, Helsingin Sanomien 100 parasta laulualistausta vastaan. CITY-MAALAISEN PÄIVÄKIRJASSA ”Elina Turunen” kirjoittaa maallemuutosta haaveilevasta miehestään, joka luulee, että tämä haave on koko perheen yhteinen. Isäntä on tehnyt sushia, citymaalaisten siskonmakkarakeittoa, juomana Petit Chablis, koska elämme vaikeita aikoja. Sydämeni ei tiedä, sulaako vai jäätyä, kun myrskyssä lunta luodessani katselen sisällä haaveilevaa yksinäistä aikamiespoikaa, joka on saanut lupauksen ystävyyden mahdollisuudesta kylmässä maailmassa. Toinen naapurimme, 89-vuotias Robert, on asunut lapsuudestaan saakka talossa, josta kävelee klo 11.45 postilaatikolle ja lähtee perjantaisin 12.00 kauppaan. 18.1. Voiko soittaa hätänumeroon, jos aamuyöllä herää Sinua, sinua rakastan -yhteislauluun. 15.1. 11.1. Ismo Alanko hylättynä lumessa Suurilla naapuri-illallisilla tarjoillaan citymaalaisten siskonmakkarakeittoa. 8.1. Naapurissa suuret tupaantuliaiset. Kun Suomi putos puusta on maannut nyt jo liki kaksi viikkoa hangessa rikkinäisenä Range Roverin peruutettua sen päälle. 6.1. Journalistimieheni istuu ikkunassa tarkkailemassa kiikareilla tuoreiden citymaalaisten muuttoa. Naapurissa on ollut tyhjillään vajaan vuoden ajan faux-kartano; pienellä tontilla sijaitseva iso maalaistalo, jota kaupunkilaiset ovat toistensa perässä kasvattaneet lisärakennuksilla itsensä kokoiseksi. Ehkä nuorissa on tulevaisuus. Venäjä melskaa rajoilla ja sotaharjoituksissa. Psykologi piti lapsille rauhoittumistunnin, ja siinä vaiheessa, kun lasten piti sulkea silmänsä, hengittää syvään ja työntää pahat ajatukset pois mielestään, lapset räjähtivät nauruun. Suuret naapuri-illalliset. 12.1. Aluevaalit lähestyvät, ja taustalla soi hiljaisella äänellä tummaihoisen naisen rytmikäs suru, kun pauhaamme kulttuuritoimijoihin kohdistuvasta epäoikeudenmukaisuudesta. Saa käyttää vapaasti Twitterissä. Filosofi Immanuel Kant ei nähnyt elämänsä aikana kertaakaan merta tai vuorta. Ohiajaessani huomaan, että naapureiden muuttolaatikosta on tipahtanut lumeen Range Roverin ja Jaguar E-Pacen väliin Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta -vinyyli, ja mietin kaikkia eri vaihtoehtoja, mitä lumeen unohtunut Alanko voi kertoa naapureista. K U V I T U S P A U L I I N A H O L M A. Vaikea sanoa, hiotaanko seinien sisällä Kantin kategorista imperatiivia, rakennetaan pommia vai ovatko ne sama asia. 74 C I T YM A A L A I S E N P Ä I V Ä K I R J A 4.1. Nyt kun CoVid synnyttää jatkuvasti uusia salaliittoteorioita, minullakin olisi yksi: Onko viruksen tarkoitus tappaa heteroseksuaalisuus. 20.1. Olen meistä ainoa, joka ei ole saanut vähintään yhtä korona-apurahaa. Lasten koulun rehtorilta tuohtunut viesti, jossa rehtori kertoo kutsuneensa helsinkiläispsykologin auttamaan koulun järjestyshäiriöissä. 19.1. 25.1. Olo on kuitenkin turvallinen, kun uusina naapureina on sisustussuunnittelija ja pop-kriitikko. 22.1. Kantin kotikylän asukkaat tarkastivat kellonsa Kantin päiväkävelyn mukaan
Tee ehdotus: apu.fi/aputonni Kiitä somessa: #kiitoshoitajalle # # #. Apu haluaa luoda uskoa toimintaan yhteisen hyvän puolesta. Apu. Apu antaa vuonna 2022 joka kuukausi tuhat euroa hoitajalle, hoitajaporukalle tai hoitajien yhdistykselle. Siksi olemme jo useamman vuoden ajan tukeneet Apu-tonneilla ihmisiä ja yhteisöjä, jotka auttavat muita. Kiitos hoitajalle! Ehdota Apu-tonnin saajaksi hoitajaa – ensihoitajaa, sairaanhoitajaa, vanhustenhoitajaa, kätilöä, lähihoitajaa – hoitajaporukkaa tai hoitajien yhdistystä, joka on pelastanut sinun tai läheisesi hengen tai tehnyt lähtemättömän vaikutuksen omalla työllään. Sitä tarvitsee jokainen