Me too -keskustelu on vallannut alan toisensa jälkeen. X X X X X : ”X X X .” IM A G E X X X X X X K U U 20 19 2/2020 MAALISKUU 11,90?€ ”Mä kysyn viel tällasen asian ennen ku sun pitää Mennä, et ymmärräksä et jos Mä oisin syntyny taMMikuun sijaan kesäkuussa niin se Mitä tapahtu ois ollu seksuaalirikos ?”. Miksi ei klassisen musiikin piirejä
KU VA : SA N N A LE H TO . Kaikki on hyvin 22 Milja Sarkola tekee näytelmiä vallasta, mutta samastuu mieluummin pyöveliin kuin uhriin. HELMIKUU 2020 IMAGE 3 Valokuvaaja Sanna Lehto kuvasi Milja Sarkolan. K A N N EN KU VA : G ET TY IM A G ES . sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 27 3 | m aa lis ku u 20 20. 22). Lasinen aikuisuus 50 Lasi on graffititaiteilija EGSin uusin aluevaltaus. Olipa kerran perhe 42 Juha Kauppinen tarttui muumikirjoihin ja ymmärsi, miten kaikille perheille lopulta käy. Häpeä, mies 58 Juhani Branderin kirja Miehen kuolema perkaa mieheksi kasvamista ja siihen liittyvää myrkyllistä ja haitallista. Pitkät jatkot 30 Me too on ravistellut alaa toisensa jälkeen, mutta klassisen musiikin piireissä on oltu hiljaa. (s
68 Musiikki Samuli Knuutilla on yllättävä ehdotus, kenet pitäisi lähettää Euroviisuihin. 16 Asia Pilvenpiirtäjiä piti tulla jo kauan sitten. 5 Pää kirjoitus 7 Lukijoilta 8 Avaaja Vero-oikeuden tutkijoiden lausunnot oikeusriitojen yhteydessä uhkaavat oikeustieteen riippumattomuutta, sanoo Santtu Raitasuo. 72 Julia Korkman Ikuisuusongelma nimeltä nykynuoret. 4 IMAGE HELMIKUU 2020 14 sisältö 50 68 KU VA T: TI M O PY YK KÖ , IIR IS H EI K K A , A N TT I V ET TE N R A N TA . 14 Ruoka Suklaa sulaa moneen. 62 Essee Käsikirjoittaja Anna Brotkin kertoo, kuinka olla yhtä aikaa kiltti ja hauska. 70 Kirja Aina autofiktio ei toimi dopingina, kirjoittaa Juha Itkonen. 73 Veera Luoma-aho Neuvoja ystävälle. 18 Kulttuuritärpit Kuukauden kiinnostavin kuvataide, teatteri ja klassinen. mahdollisuus ja hankala tapaus, kirjoittaa Kalle Kinnunen. 66 Elokuva Netflix on laatuelokuvien ystäville nyt loppu. 21 Aforismeja ja ajatuksia Hesasta Otteita Janne Vapaavuoren tulevasta kirjasta. 19 Muistitko kauramaidon Töölöläispariskunta kommunikoi heippa lapuin. 12 Data Televisiohuumori lukuina. 74 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä
Tapausten todenperäisyyttä tuskin tarvitsee epäillä, onhan vastaavaa kuultu hoitotyön arjesta ennenkin. En tiennyt, tarkoittiko hän paria viime vuotta ja oman vakavan sairastumisensa ja siitä toipumisen aikaa, vai koko pikkulapsiaikaa, joka oli kestänyt sen kymmenen vuotta. Yksityiselämän puolelta siitä käytettiin jutussa tuttua esimerkkiä: Jos oman ajan ottaminen tekee pikkulapsen vanhemmasta mukavamman puolison ja pitkäpinnaisemman vanhemman, koko perhe voi hyötyä toisen vanhemman viikonloppumatkasta. Se sai alkunsa Kauppisen pojan koulutehtävästä: seiskaluokkalaisen oli laadittava kirjaesitelmä muumikirjasta Taikatalvi. Pojan koulutyö sai myös Kauppisen tarttumaan pitkästä aikaa muumikirjoihin ja peilaamaan kirjojen teemoja nykyhetkeen ja omaan elämäänsä, jossa se, mikä kaikille perheille lopulta käy, lähenee koko ajan. Ehkä vaimo tarkoittikin kysyä, olenko aikuistunut ja mitä se mielestäni tarkoittaa. Muistan, että vuosi sitten ymmärsin, että ei ole työasioita ja kotiasioita tai omia tärkeitä asioita ja kotiasioita. Se tuli mieleeni, kun muistin kirjailija Monika Fagerholmin haastattelun viime lehdestämme. Ymmärrys siitä, että aika työntää väistämättä itseä takariviin ja nuorempia eturiviin ja niin on myös oltava. Varmasti voi. Pidän sitä jonkinlaisena sulautumisena. Osa niistä pitää hoitaa työpaikalla ja osa ruokakaupassa ja toisista saa palkkion nopeammin ja varmemmin kuin toisista, mutta jos niille päättää ikuisen tärkeysjärjestyksen, omasta ja monien muiden elämästä tulee sietämätöntä. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Ajatus terveestä itsekkyydestäkään ei ole uusi, päinvastoin. Molemmat, osin päällekkäisetkin ajanjaksot, olivat kuitenkin tehneet tehtävänsä. pääkirjoitus ”. Ensin muistin tammikuun lopulla Hesarissa olleen haastattelun psykologista, joka tähdensi terveen itsekkyyden merkitystä hyvinvoinnille. Niin kuin sekin, että olin jo peruuttamattomasti keski-ikäinen. Se johtuu oletuksesta sen taustalla: akut on ladattava kodin ulkopuolella, sillä perhe on se, joka imee akut tyhjiin. . T untuuko susta, että olisit muuttunut jotenkin tässä viimeisten vuosien aikana”, vaimo kysyi yllättäen lauantaiiltana helmikuun alussa. Osa oli ajatellut, että heidän nyt vain kuuluu jaksaa, osaa taas kuormitti arvoristiriita: kiireisissä töissä potilaille ei ollut tarpeeksi aikaa. Nuo saranavuodet ovat vaikeimpia, kun lapset vaativat paljon ja on vielä tuoreessa muistissa, mitä kaikkea muuta sitä voisi lauantai-iltaisin tehdä. Ehkä tämä oli tarkoittamani muutos. On vain asioita. Juuri kohta halun antamisesta pois jäi mieleeni. Mutta sitten kun jää viikko, kuukausi ja vuosi toisensa perään kotiin, se pyyhkii entiset tavat viettää aikaansa tieltään ja tulee uudeksi normaaliksi. tämän kaltaisista asioista kirjoittaa tässä numerossa myös toimittaja ja kirjailija Juha Kauppinen artikkelissaan Olipa kerran perhe (s.42). Kyse oli hänen mukaansa jonkinlaisesta antautumisesta ja kontrollin luovuttamisesta. Ehkä ennen muuta siksi, että tilanne, jossa kaikki perheen ulkopuoliset asiat olisivat kiellettyjä, olisi vielä huonompi. Artikkelissa 17 vuotta sitten raitistunut Fagerholm kertoi, että juominen loppui, kun hän antoi pois halun juoda. Hän oli työssään nähnyt monia hoitoalan ammattilaisia, jotka olivat uupuneet muita auttaessaan. Ensin on nuoren aikuisen vapaus, jota perheen perustaminen väistämättä käy rajoittamaan. Tunnistin halun yhtäkkisen mutta täydellisen haihtumisen, vaikkakin tyystin toisesta asiayhteydestä. On vain asioita. Vastasin myöntävästi, perustelinkin vähän, mutta kysymys jäi vaivaamaan. On myös toisenlaista sulautumista. Halu jättää jonkinlainen jälki maailmaan – kirja, näytelmä, tvsarja, lehti, mikä hyvänsä – loppui tuohon oivallukseen tai sitten halun loppuminen jo aiemmin teki siitä mahdollisen. Olisiko jossain niistä kiteytetty se, millaista muutosta tarkoitin. Ymmärsin, että haluttomuuteni ostaa ajatusta liittyy käsitykseeni aikuistumisesta keskellä perhettä. Aloin miettiä äskettäin lukemiani kirjoja tai lehtijuttuja. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund HELMIKUU 2020 IMAGE 5 Sulautumisia Ei ole työasioita ja kotiasioita ja omia tärkeitä asioita ja kotiasioita. Tässä sitä ollaan, näiden ihmisten kanssa ja tämähän on aika mukavaa, kun noilta nuorimmiltakin saa jo jotain takaisin. Silti tuo ajatus hiertää
Tilaajan ja arvontaan osallistuvan henkilötietoja käsitellään A-lehtien tietosuojaselosteen mukaisesti, www.a-lehdet.fi/tietoa-meista/tietosuojaseloste. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski digiToiMiTuspäällikkö Miikka järvinen ToiMiTussihTeeri susanna luikku ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti Tekijöinä Tässä nuMerossa Laura Airola, Anna Brotkin, Silvia Hosseini, Milena Huhta, Juha Itkonen, Juha Kauppinen, Kalle Kinnunen, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Julia Korkman, Essi Kylmänen, Sanna Lehto, Sanna Lipponen, Veera Luoma-aho, Jaani Länsiö, Pinja Meretoja, Annaliina Niitamo, Oskari Onninen, Juho Pihlajaoja, Timo Pyykkö, Venla Rossi, Anton VanhaMajamaa, Antti Vettenranta, Marko Ylitalo. Aikakauslehtien liiton jäsen. Hinnat sisältävät arvonlisäverolain mukaisen arvonlisä veron. KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2020 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 19. Tilaus jatkuu, kunnes toisin päätät. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Mia Heino asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Liity kodittajien joukkoon! NYT KANNATTAA OLLA KOTIVINKIN TILAAJA. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. vuosikerta, 273. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). 35. ILON JA INSPIRAATION LISÄKSI SAAT LEHDEN VÄLISSÄ IHANIA LAHJOJA. Tutustumistarjous on voimassa kotimaassa uusille tilaajille 31.12.2020 asti. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Jatkuva tilaus laskutetaan kulloinkin voimassa olevaan hintaan. numero. Osamaksuihin laskuissa lisätään maksutapalisä (paperi lasku 2 €). maaliskuuta 2020. A-LEHTIEN JATKUVA TILAUS ON TAVALLISTA REILUMPI. Saat jokaisen jak son alkamisesta tiedon 1 kk ennen, jotta voit rauhassa päättää jatkosta. meko.fi/kotivinkki-tarjous Tilaa nyt: J E N N A K U N N A S. Tilauksesi ollessa voimassa sinulla on jatkuva voittomahdollisuus A-lehdet Oy:n Suurarvonnassa
”Normaalin” ja ”epänormaalin” merkitykset rakentuvat odotuksesta, millainen pitää olla. Itkettää. @TiinaAiraksinen Uusi @imagelehti tarttuu koulukiusaamiseen @sonjasaarikoski:n napakassa jutussa. 1987) on käsikirjoittaja Aikuiset-sarjan takana. 1975) on hämeenlinnalainen toimittaja ja kirjailija, joka kirjoitti tähän numeroon artikkelin Olipa kerran perhe. Kauppisen mielestä tässä on nyt kyllä kuitenkin kyse jostain vähän muusta.. Tekijöitä ANNA BROTKIN (s. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @AnittaAhonen Ilmeisen tehokas ja koskettava juttu tuo Iholla uudessa Imagessa, jossa miehet puhuvat tunteistaan ja kosketuksen puutteesta. En pysty lukemaan loppuun. @AinoPaavola Hurjia, mutta varmasti totuudellisia huomioita aiheesta #kiusaaminen @i_juva’lla uusimmassa @imagelehti. Silittelin häntä päivää ennen kuolemaa. JUHA KAUPPINEN (s. Itse havainnut myös, hienoa että sanallistetaan. Tärkeä väikkäri. ”Koulu uudelleentuottaa yhteiskunnan vaatimaa kansalaisuutta”. Tähän numeroon hän kirjoitti komedian kirjoittamisesta. Ajattelen äitä ja hänen kosketustaan. Erilaisia kiusataan. Kirjoittamisen lisäksi Brotkin toimii amatööri klubijärjestäjänä ja music super visorina. Tärkeä juttu! @ilkkapernu Tämähän oli paluuta ”vanhankunnon” image-aikaan, jolloin kannessa saattoi olla lähes trendaava duo pmmp
Avaaja
Lausunnoissa vain vedotaan vähän enemmän tutkimukseen. Tutkijalle voidaan maksaa tällaisesta kymmeniä tuhansia euroja. Mitä ne ovat. Miten päädyit tutkimaan muita tutkijoita. Lausunnot muistuttavat asianajajan työtä oikeudenkäynnissä: esitetään perusteita tietyn laintulkinnan puolesta. TeksTi Oskari Onninen kuva antti vettenranta ”Tuomioistuimilla on läpinäkyvyysongelma” Santtu Raitasuo Tutkit vero-oikeuden tutkijoiden oikeusriidoissa antamia asiantuntijalausuntoja. HELMIKUU 2020 IMAGE 9 Vero-oikeuden tutkijoiden asiantuntijalausunnot oikeusriitojen yhteydessä ovat uhka oikeustieteen riippumattomuudelle, sanoo väitöskirjatutkija Santtu Raitasuo. Alun perin mietin, miksi verolainsäädäntö on sel. Uutiset aggressiivisesta verosuunnittelusta toistuivat vuodesta toiseen
?. Oikeustieteessä on samoja ilmiöitä, mutta niiden vaikutusta ei ole käsitelty Suomessa. On myös professoreita, jotka työskentelevät asianajotoimistoille ja verokonsulttiyhtiöille ja lausuvat riippumattomina tutkijoina myös eduskunnalle. On ollut iänikuinen traditio, että tutkijat osallistuvat myös oikeusriitoihin. Jos olet lausunnossasi puolustanut jotakin laintulkintaa, et voi tutkimuksessasi puolustaa enää päinvastaista tai näyttää siltä kuin olisit tehnyt aiemman tulkintasi vain rahan vuoksi. Miksi keskityt juuri vero-oikeuden kaksoisrooleihin. Lainvalmistelussa ei kuitenkaan ole suoraa taloudellista kannustinta. Silti se on nykyisin harvinaista. Se on vähän kuin vaalirahat: miksi ilmoittaa, jos mitään ei seuraa laiminlyönnistä. Miten kaksoisroolit vaikuttavat tieteen riippumattomuuteen. Sen sijaan tunnen kymmeniä tapauksia, joissa verotutkijat ovat jättäneet nämä ilmoittamatta. Tietenkin heikentävät sitä. Ympäristöoikeus voisi olla tällainen. Se ei välity tieteenalan sisäisissä keskusteluissa. Tuttuja, puolituttuja ja työkavereita, jotka toimivat näissä kaksoisrooleissa. Rinnalla tulee se, miten tutkimukseen vaikuttaa se, kenen etua ajaa riidoissa. Vaikuttavatko kaksoisroolit myös lainsäädäntöön. Intressiristiriidoista on puhuttu eniten lääketieteessä. Vero-oikeus on hyvä tutkimuskohde, koska käytännössä ainoastaan yksityinen puoli ostaa näitä lausuntoja. Se vinouttaa tutkimusta, jota tuomarit sitten käyttävät tulevien tapausten ratkaisuun. HELMIKUU 2020 IMAGE 10 avaaja Vero-oikeus on hyvä tutkimuskohde, koska käytännössä ainoastaan yksityinen puoli ostaa näitä lausuntoja.” –?santtu raitasuo ” laista, että verojen välttely on mahdollista. Ja jopa sellaisia, jossa tutkijat kommentoivat medialle tapausta, joihin ovat antaneet itse lausunnon. Miksi ei ole käsitelty. Tämä olisi hyvä tutkimuskohde. Syy on varmaan aika inhimillinen: täällä on pienet piirit. Toki sidonnaisuusilmoitukset antavat vain tuomareille mahdollisuuden harkita, miten sidonnaisuus on vaikuttanut. Ei ole mitään estettä sille, että tuomioistuimet kertoisivat lausunnoista julkaistuissa tuomioissaan tai arkistoisivat ne niin, että ne olisivat helposti saatavissa. Lausunnot vinouttavat tutkimusta aina samansuuntaisesti, yksityisen eduksi ja veroviranomaista vastaan. Vasta-argumenttia ei ole. Tarvitaan lisätutkimusta, mihin suuntaan ne vaikuttavat laintulkinnassa muilla oikeuden aloilla. Siihen ei tarvita lainsäädäntömuutosta tai mitään. Kaksoisroolit pahimmillaan vaikuttavat tuomareiden päätöksiin, koska he vetoavat tulkinnoissaan tieteeseen ja professoreihin. Vero-oikeudessa rikotaan myös säännönmukaisesti hyvässä tieteellisessä tavassa yksiselitteisesti vaadittavaa sidonnaisuuksien ilmoittamista. Myös oikeustieteellisten julkaisujen pitäisi päättää, mitä seuraamuksia sidonnaisuusilmoitusten laiminlyömisestä on. Käsitykseni mukaan kyllä, vielä enemmän ja kalliimpiakin. Maallikoilla ja jopa käytännön juristeilla saattaa olla näkemys, että lainsäädäntömuutoksilla pystyttäisiin korjaamaan ongelmat. Veroviranomaisen edustaja ei jostakin syystä hanki niitä lähes koskaan. Jos edustat päämiestä oikeusriidoissa, kai se vaikuttaa myös siihen, mitä lausut valiokunnassa. Lääkeyhtiöt rahoittavat tutkimusta, joissa tutkitaan eri lääkkeiden hyötyjä ja haittoja. Lakia olisi usein voitu tulkita myös toisella tavalla. Mutta tuomareille jää aina harkintavaltaa, ja lainsäädäntöä voidaan erilaisilla verosuunnitteluhärveleillä ja himmeleillä yritää kiertää. Koko ongelmaa ne eivät korjaa. Tuomarit käyttävät tutkimusta säännönmukaisesti veroriidoissa, mutta ulkopuoliset eivät saa koskaan tietoonsa, miten se tutkimus on vaikuttanut heidän tulkintoihinsa. Se on mielestäni todella fundamentaali kysymys tuomioistuinten riippumattomuuden kannalta. Mitä pitäisi tehdä. Se kartuttaa asiantuntemusta ja siinä on positiivisiakin puolia. Vero-oikeutta vastaavia tilanteita saattaisi havaita aloilla, jossa yksityinen toimija on valtiota tai viranomaista vastaan. Itsekään en ole saanut läheskään kaikkia pyytämiäni lausuntoja, koska tuomioistuimen henkilöstön pitäisi löytää ne satojen ja tuhansien asiakirjojen joukosta. Yritysten välisissä riidoissa molemmilla osapuolilla saattaa olla lausunnot. Mitä lainsäätäjä voisi tehdä verovälttelylle. Mitä muuta voi seurata. Perehdyttyäni kävi ilmi, että taustalla on aina tuomioistuimen päätös ja laintulkinta, johon vaikuttaa oikeustiede. Muutamassa artikkelissa olen nähnyt alaviitteen, jossa sidonnaisuuksista kerrotaan. Annetaanko lausuntoja muillakin oikeuden aloilla
”Saatoin onkia isäni kanssa mökillä tuntikausia. Testaa kuinka kauan sinulla ja läheiselläsi on yhteistä aikaa. Katso Paqpan tarina ja kokeile laskurilla, paljonko sinulla ja itsellesi tärkeällä ihmisellä on jäljellä yhteistä aikaa. Lapsuuden kesinä aikaa oli paljon, nyt yhteinen aika on vähissä. Tee se nyt, kun aikaa vielä on. AIKAA YHDESSÄ 02 kuukautta 13 päivää 09 tuntia APU-Printti-2020-vaikuttajat_rodas_230x297.indd 1 24.1.2020 12.06. APU.FI APU KERTOO HYVIEN IHMISTEN MAASTA. Sitä on jäljellä 2 kuukautta ja 13 päivää. ” Beata Rodas, tubettaja Paqpa Apu haastaa jokaisen käyttämään 2020 minuuttia enemmän aikaa läheisensä kanssa vuonna 2020
Nyt on mietittävä tarkemmin kuin ennen ja hyvä niin, kirjoittaa Putousta ja Aikuisia käsikirjoittanut Anna Brotkin esseessään Hauska ja kiltti (s.62). 7. 18. 16. 13. PR O G R A M FO R IN TE R N AT IO N A L ST U D EN T A SS ES S M EN T (P IS A ). 20 15 R EA D IN G , M AT H EM AT IC S A N D S C IE N C E A SS ES S M EN T DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI NIKLAS THESSLUND Kestosuosikkeja ja laskevia lukuja Television vuoden katsotuimmat lähetykset ja lauantai-illan ohjelmapaikka. Data Yksi on ja pysyy Television lauantai-illan kotimaisen viihdeohjelmapaikan tulisi olla Unescon maailmanperintökohteiden listalla. 11. Ohjelmasta, jonka alkuvaiheissa sketsihahmokilpailuikin oli ironinen kommentaari takavuosien viiden markan pikahahmoille, on tullut koko perheen tai ainakin lasten ohjelma. 8. LÄ H D E: O EC D 20 17 . 17. 10. Ohjelmapaikka, sen mukanaan tuoma yleisö ja kunkin ajan ymmärrys siitä, mitkä ovat huumorin aiheita ja käsittelytapoja, vaikuttavat käsikirjoittamiseen. katsojaa Euroviisut 2007 1,91 milj. 1,25 1 0,75 0,5 0,25 KATSOITUIN 2007 08 09 10 11 12 13 14 15 16 17 18 2019 1. syksy 2014 kevät 2015 syksy 2015 kevät 2016 syksy 2016 kevät 2017 syksy 2017 kevät 2018 syksy 2018 kevät 2019 syksy 2019 kevät 2020 MTV3:n lauantai-illan viihdeohjelman katsojamäärä Keskikatsojamäärä 7 vrk:n aikana, tuotantokauden korkein lukema (miljoonaa katsojaa) Kingi Putous Posse Huuma Luokkajuhla data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. Televisio auki. 14. 9. 5. 3. 2. Tanssii tähtien kanssa 25.11.2018 1,23 milj. 6. Niin tv-komiikan kuin sarjojenkin. 20. Niin leimallisesti se on kuulunut monen sukupolven viikkorytmiin ja niin sinnikkäästi se on kestänyt hengissä, vaikka lineaarinen televisio on menettänyt suosiotaan. 19. Viimeisen vuosikymmenen ajan paikan kiistaton valtias on ollut Putous. 4. 12. 15. Putous 10.3.2018 1,22 milj. Vuoden katsotuimmat TV-lähetykset Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet Uutis-, asiaja ajankohtaisohjelmat Jääkiekko-ottelut Muut urheiluohjelmat Sarjat ja elokuvat Viihdeohjelmat Tanssii tähtien kanssa 1.12.2019 1,05 milj
Minulle on tehty vatsanahan poistoja korjausleikkaus sekä selän rasvaimu. Siitä alkoi uusi elämä. Liikunta kuuluu kaikenkokoisille, ja jokaisella on oikeus tukeen laihduttaessa. Hurahdin liikuntaan. Söin suunnattomasti, isojen tyttöjen vaatekootkaan eivät mahtuneet. Nykyään treenaan kahdeksan kertaa viikossa: juoksen, käyn crossfitissä ja kuntosalilla. Seitsemän vuotta sitten työterveyslääkäri varoitti, että kuolen tällä menolla alle nelikymppisenä. Syömishäiriö istutettiin minuun varhain.Perheessä oli turvattomuutta, ja muistan elävästi näläntunteen. Seitsemän vuotta sitten työterveyslääkäri varoitti, että kuolen tällä menolla alle nelikymppisenä. Suurin kipupisteeni on yhä itseni hyväksyminen. Syömishäiriö puhkesi, ja minusta tuli riippuvainen ruoasta. Kehoni ei pysynyt siinä mukana, vaan ylimääräistä nahkaa jäi valtavasti. Urheilu on korvannut ruoka-addiktioni. Painoin enimmillään 130 kiloa. Kehoni ei pysynyt siinä mukana, vaan ylimääräistä nahkaa jäi valtavasti. Sain ensimmäisen lapseni 16-vuotiaana. Nykyään treenaan kahdeksan kertaa viikossa: juoksen, käyn crossfitissä ja kuntosalilla. Suurin kipupisteeni on yhä itseni hyväksyminen. Söin suunnattomasti, isojen tyttöjen vaatekootkaan eivät mahtuneet. Muutos on osa sinua.. Sain ensimmäisen lapseni 16-vuotiaana. Liikunta kuuluu kaikenkokoisille, ja jokaisella on oikeus tukeen. Olin itsekin vielä lapsi ja täysin ymmärtämätön maailman menosta. Ehkä voin tuoda jollekin lohtua tarinallani. Näen itseni toisinaan yhä lihavana, mutta kehopositiivisuus ja esimerkkinä oleminen antavat minulle voimaa. Elämä ei kohdellut minua kauniisti, mutta omia valintoja on turha harmitella jälkikäteen. Siitä alkoi uusi elämä. Se muistuttaa minua kaikesta työstä, jonka myötä olen tässä. Ehkä voin tuoda jollekin lohtua tarinallani. Näen itseni toisinaan yhä lihavana, mutta kehopositiivisuus ja esimerkkinä oleminen antavat minulle voimaa. Kokeilin monia nautintoaineita, mutta sain suurimmat sävärit ruoasta. Hurahdin liikuntaan. Elämä ei kohdellut minua kauniisti, mutta omia valintoja on turha harmitella jälkikäteen. Se, että riitän. Se, että riitän. Kokeilin monia nautintoaineita, mutta sain suurimmat sävärit ruoasta. Söin aina vatsani täyteen koulussa, kun ruokaa oli tarjolla. Painoin enimmillään 130 kiloa. Syömishäiriö istutettiin minuun varhain.Perheessä oli turvattomuutta, ja muistan elävästi näläntunteen. Laihdutin 60 kiloa. Minulle on tehty vatsanahan poistoja korjausleikkaus sekä selän rasvaimu. Laihdutin 60 kiloa. Ensi kesänä on vuorossa maraton ja vuonna 2020 puolitriathlon. Syömishäiriö puhkesi, ja minusta tuli riippuvainen ruoasta. Vatsani iso arpi on päätepysäkki elämänvaiheelle. Söin aina vatsani täyteen koulussa, kun ruokaa oli tarjolla. Vatsani iso arpi on päätepysäkki elämänvaiheelle. Ensi kesänä on vuorossa maraton ja vuonna 2020 puolitriathlon. Olin itsekin vielä lapsi ja täysin ymmärtämätön maailman menosta. Se muistuttaa minua kaikesta työstä, jonka myötä olen tässä. Urheilu on korvannut ruoka-addiktioni
Suklaata syödään konvehteina, levyinä ja patu koina, mutta sitä käytetään myös ruoanlaitossa, eri tyisesti tietysti leivonnassa ja jälkiruoissa. Suk laa on koko historiansa ajan ollut viettimaailman asia. Valkosuklaa taas ei sisällä lainkaan kaakaojauhetta, ainoastaan sen valmistuksen sivutuotetta, kaakao voita. Muistatteko elokuvan Pieni suklaapuoti. Erityisen hyvä makupari suklaalle on chili, toinen EteläAmerikan tuliainen. Siksi kaikki eivät laske valkosuklaata suklaaksi ollenkaan. Kaakao on peräisin EteläAmerikan sademetsistä. Se pehmittää sydämet, sytyttää himon ja suistaa ihmiset holtitomuuteen. Vielä ikävämpi kohtalo odottaa ahneita lapsia Roald Dahlin Jali ja suklaatehdas tarinassa. Aseta kulho kattilan päälle ja kuumenna vesi höyryävän kuumaksi. Kulhon ala reuna ei saa osua veteen. Digitaalinen Ibli-paistomittari Chez Marius, 18,90 € T ietokilpailukysymys: mitä suklaa on. Siihen on yksinkertainen syy, eikä se ole pelkästään maku. Kuumenna suklaata keskiteholla ja sekoita vähintään 15 sekunnin välein.. Kotikeittiössä on tärkeää muistaa, että viettivoi mainen suklaa on myös hyvin herkkä. Tavallaan suklaalevy on siis, jos ei suorastaan salaatti, niin ainakin...kasvisruoka. Vesihaude on turvallisin vaihtoehto. Suklaa on maailman suosituin makeinen. Suklaan sulattamisessa kan nattaa käyttää matalia lämpötiloja. Atsteekit uskoivat, että kasvin pavut olivat lahja viisau den jumalalta. Täydellisellä rakenteella on yksi salaisuus: temperointi eli lämpökäsittely. Se sopii kuitenkin myös suolaisiin annoksiin ja juomiin. Teollisessa valmistusprosessissa kaakaomassaan toki lisätään usein kaikenlaisia asioita: sokeria, maitoa, koostumusta parantavia aineita tai vaikkapa pähki nöitä ja mausteita. Sulatuksen voi tehdä myös mikrossa. Murra suk laapalat mikronkestävään astiaan. Suklaan viettivoima on kuitenkin tunnettu jo paljon pidempään. Siinä tiukan uskonnollinen kreivi mur tautuu kesken paaston suklaakauppaan ja syö itsensä tajuttomaksi. Tämä käsitys elää kulttuurissamme edelleen: suklaa on kukkien lisäksi kaikkein tyypillisin lahja rakastetulle. Näin se käy: Paloittele suklaa metallikulhoon ja pane kattilaan vettä. Tumma suklaa ei sisällä maitoa. Meksikolainen suklaakana on monelle tuttu ruoka, mutta suklaa on toimiva makupari myös lampaalle ja porsaalle. Se palaa hel pommin kuin uskoisi. 14 IMAGE HELMIKUU 2020 14 IMAGE HELMIKUU 2020 ruoka Holtiton herkku K U UK AU DEN HÄR PÄ K E NAPSAHT AVAN MAUKASTA Upean kiiltävä ja napakasti napsahtava suklaa kruunaa kakut ja konvehdit. Sekoittele suklaata, kunnes se on sulanut tasaiseksi massaksi. He ajattelivat, että niistä valmistettu kitkerä kaakaojuoma tuo nauttijalleen kaikenlaisia voimia ja, kyllä vain, toimii myös lemmenjuomana. Tarkemmat ohjeet löytyvät internetistä, mutta yksi apuväline on välttämätön: lämpömittari. Vastaus: fermentoituja hedelmän (tar kemmin sanottuna kaakaopuun hedelmän) siemeniä, jotka paahdetaan ja jauhetaan. Älä peitä kannella tai kuvulla, muuten vesihöyry voi tehdä suklaasta rakeista. Niistä siis esimerkiksi Fazerin Sininen enimmäkseen koostuu
Tee täyte. Hurskainen keskittyy ravintolatoimintaan ja Aura jäi pyörittämään leipäja leivosketjua yksin. Leivosten jälkeen hän kumartuu minua kohti hieman salamyhkäisen näköisenä ja kuiskaa: ”Täällä on myös täydellinen juustosämpylä”. ARVIO MAALISKUUN RESEPTI E sitin Facebookissa äskettäin viattoman kysymyksen: mikä on Helsingin paras kahvila. Sulata voi ja lisää murujen joukkoon. Vaikuttavaa, Teemu Aura. Suomen myydyimmästä suklaasta lanseerattiin muutama vuosi sitten vaarallisen addiktoiva, tulisenmakea versio. Silti lopputulema oli hieman masentava: monet totesivat, että pääkaupunkimme kahvilakulttuurissa olisi reippaasti parantamisen varaa. Omenan, suklaan ja kanelin aromit ovat täydellisesti tasapainossa. Muun muassa ravintola Demosta ja Storysta tunnetut huippukokit Teemu Aura ja Markus Hurskainen perustivat jo yli kymmenen vuotta sitten patisserien, joka kasvoi vuosien mittaan kivijalkakonditoriasta laajaksi palvelukonseptiksi. 2. Sulata suklaa vesihauteessa tai mikrossa. Nyt tilanne on muuttunut. Kaksikon tiet erkanivat viime vuonna. Lisää turkinpippurirouhe ja suola. Olin ajatellut, että ihmiset vinkkaisivat omia suosikkejaan. Vaahdota kerma kuohkeaksi. Anna jäähtyä kunnolla ennen tarjoilua, mielellään jääkaapissa ja seuraavaan päivään. Sillä hetkellä tajuan, että Helsingin kahvilamaantieteellinen painopiste on muuttunut. 4. Yhdistä sula suklaa ja vaahdot. 1. Maldon 2 dl turkinpippurirouhetta Turkinpippuri-suklaakakku KUVAT ANTTI VETTENRANTA. Erityisesti asiakkaita ihastuttivat rouheat juurileivät ja hienostuneet leivokset. Pohja: 1 pkt (260 g) keksejä, esim. Ystäväni on käynyt Hakaniemen putiikissa jo aikaisemminkin. Siitä alkoi pisin kommenttiketju ja keskustelu aikoihin. Kuin uuden alun symboliksi hän avasi vuodenvaihteessa kahvilan Siltasaarenkadulle, Hakaniemen torin kupeeseen. Painele murut tiiviisti irtopohjaisen kakkuvuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja reunoille. Ahtaassa tilassa on vain neljä pöytää, mutta kesällä avataan kuulemma lisäksi terassi. Sen koostumus on niin ilmavan kuohkea, ettei siinä uskoisi olevan montaakaan kaloria, vaikka todellisuus on tietysti toinen. 3. Entäpä maku. LU Bastogne caramelized sugar & cinnamon 75 g voita Täyte: 200 g tummaa suklaata (vähintään 50 % kaakaota) 4 munaa 2 dl fariinisokeria 2 dl kuohukermaa 1 tl isorakeista suolaa, esim. Voit koristella kakun itse murskaamillasi turkinpippureilla. Perustilanne on nimittäin se, että vähintään yksi kolmesta seuraavasta asiasta on yleensä aina pielessä: hyvä kahvi, viihtyisä ympäristö tai maukas suuhunpantava. Vatkaa munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Tämä kakku on kunnianosoitus tuolle uutuusherkulle – ja vähintäänkin yhtä maukas. Murskaa keksit monitoimikoneessa tai blenderissä (pienissä erissä) muruksi. Ennen ensimmäistä haarukallista tunnustan ystävälleni, etten oikeastaan ole kovin suuri suklaan ystävä. Mitä näistä viimeiseen tulee, kaksi nimeä ovat olleet Helsingin kahvilaja konditoriamaailmassa pitkään laadun symboleita: Teemu ja Markus. Seuralaiseni mummoleivos taas on hienostunut mousseneliö. Lämmitä uuni 180 asteeseen. Kaavi täyte pohjan päälle ja paista noin 40 minuuttia. Jossain vaiheessa myös tuntui, ettei Suomessa ollut sellaista hääblogia, jossa ei haaveiltaisi juuri Teemun ja Markuksen hääkakusta. Paista pohjaa uunissa noin viisi minuuttia. Silti täydellisesti rapsahtava Hasse mykistää. Patisserie Teemu Aura Siltasaarenkatu 12, Helsinki Leivokset 5,50 € Marie Antoinetten Snickers Venla Rossi Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka sai ensimmäiseltä poikaystävältään lahjaksi Juhlapöydän konvehteja. Herkkupalat ovat niin kauniita, että ne sopisivat vaikka Marie Antoinetten hoviin. HELMIKUU 2020 IMAGE 15 ruoka Teemu Aura tarjoilee Helsingin parhaita leivoksia. Tilaamme seuralaiseni kanssa kahvin seuraksi kaksi leivosta, ”Hassen” (hasselpähkinä-maitosuklaamoussea, hasselpähkinäpraliinia, paahdettua valkosuklaata ja suklaabiscuitia) sekä ”Grannyn” (Granny smith -omenaa, maitosuklaata ja mantelimassaa). Makustelen erilaisia pehmeitä ja rapeita tekstuureja hetken, ennen kuin tajuan: tämähän on ihan kuin Snickers mutta hienostuneemmassa muodossa! On pähkinää, toffeen aromi ja juuri sopivasti huulille sulavaa maitosuklaata. Niin kävikin
Ei valmenneta yksilöä henkilökohtaisten vahvuuksien ja heikkouksien kautta, vaan kaikkien kohdalla toimitaan aika samalla tavoin – ja valmennetaan fysiikkaa, ei kokonaisuutta. Näen, että urheilu on saamassa oman #metoonsa. Nyrkkeily on niin vanha ja perinteinen laji, että siinä tehdään hyvin vahvasti automaatiolla niin kuin on aina ennenkin tehty. Lajiin kuuluu, että pitää sietää kipua ja kaikenlaista veemäistä.” Tuomas Grönman, urheilupsy kologi ja exhuippukiekkoilija: Muutos tulee välttämättä, mutta se on vielä vaiheessa. Oma urani on kestänyt yli 20 vuotta, eikä muutoksia ole juuri tapahtunut. Kun itseluottamus, kognitiiviset kyvyt, motivaatio ja ratkaisutaidot ovat kunnossa, tuloskin on parempi. Tiukka saa olla, mutta turvallisessa ympäristössä, jossa ei tarvitse koko ajan pelätä rangaistusta eikä ihmisarvo ole sidoksissa suoritukseen, huippusuoritukset ovat huomattavasti todennäköisempiä kuin pelon ilmapiirissä.”. Hiljaisuuden, puuttumattomuuden ja vaientamisen kulttuuri on murtumassa rohkeiden yksilöiden avulla. Toisaalta nyrkkeilyssä kynnys valittaa on hyvin korkea. Nyt aletaan käsittää, että pitää valmentaa ihmistä. Se, ettei muka saisi ylläpitää kovaa vaatimustasoa, on väärinkäsitys: kyllä saa, mutta nöyryyttäminen ja alistaminen ei siihen kuulu. 16 IMAGE HELMIKUU 2020 nyt Urheiluvalmennus on jämähtänyt menneisyyteen TEKSTI SUSANNA LUIKKU KUUKAUDEN VÄITE Paavo Arhinmäki, kansan edustaja (vas.) ja futisfani: On ja ei. Myös taktiikan painoarvo on ylikorostunut esimerkiksi jääkiekossa. Urheilijaa on valmennettu kuin konetta: kun syötetään x määrä tätä ja harjoitetaan tuota, tuloksena on y. Perusongelma suomalaisessa valmennuksessa on perinteinen mekanistinen ihmiskäsitys. Osa valmentajista ja urheilujohdosta käyttää metodeja, jotka eivät kuulu tälle vuosituhannelle, mutta osa on hyvinkin koulutettua tai ymmärtää muuten entistä paremmin, miten valmentaa sekä menestyksekkäästi että inhimillisesti. Urheilun ja yhteiskunnan täytyy luoda rakenteita, jotka tukevat epäkohtiin puuttumista ja terveempiä toimintamalleja.” Eva Wahlström, nyrkkeilyn 59kiloisten hallitseva maailmanmestari: Voin puhua vain omasta lajistani, mutta siinä vastaus on kyllä
Muut naapurit vastustivat suunnitelmaa. Oltiin matkalla vanhasta uuteen. Keskisarja ei seuraa nettiä. Ilta-Sanomat yritti päästä voittajan vankkureihin ja tilasi Keskisarjalta mielensäpahoittajia pilkkaavan kommentin. Terveydenhoitoviranomaiset varoittivat tornin luomasta varjosta, eivätkä arkkitehdit pitäneet kahden suuren pilvenpiirtäjän vaikutuksista kaupunkikuvaan. Eikä Keskisarja välitä muutenkaan. Naapurissa sijaitseva Stockmann oli suunnitelman kannalla, koska he halusivat itse rakentaa vielä korkeamman pilvenpiirtäjän. Haaveet korkeasta rakentamisesta haihtuivat useiksi vuosikymmeniksi. Hirveän epätyydyttävä. Metakka oli aika tyypillinen. HELMIKUU 2020 IMAGE 17 TEKSTI SUSANNA LUIKKU TEKSTI ANNALIINA NIITAMO TEKSTI OSKARI ONNINEN TOISINKIN VOISI OLLA Alvar Aallon suunnittelema Kirjatalo aukesi vuonna 1969 ja toimii edelleen kirjakauppana. Kino-Palatsi Ab jätti vuonna 1928 kaupunginvaltuustolle anomuksen rakentaa 18-kerroksinen pilvenpiirtäjä ahtaaksi käyvien tilojensa tilalle Pohjois-Esplanadille, nykyisen Akateemisen kirjakaupan kohdalle. Tammikuun lopussa joku huomasi tviitata, että Keskisarja oli sanonut luennollaan ”neekeri”. Sitten lama iski Yhdysvaltoihin ja vaikutti Suomessakin pitkälle 1930-luvulle. Se noudatti normaalia logiikkaa: pahastuminen, lukuisia retwiittejä ja Nyt-liitteen sotareportaasi. Ei voi kerta kaikkiaan tehdä mitään muuta kuin vatuloida keskenään. Uusi visio tuli Yhdysvalloista: rakennetaan ylöspäin. Tästä kollegat sitten kirjelmöivät debattipalstoille. Lopputulos oli kuin Vain elämää -pöytä ilman kyyneleitä. Kun haastattelin häntä pari vuotta sitten tähän lehteen, hän oli juuri verrannut Kainuun 1800lukua hirmuhallitsija Leopold ii:n Kongoon. 1920-luvun Helsingissä ensimmäinen maailmansota ja sisällissota olivat takana ja ajan henki oli edistyksellinen. FIKTIOLAATIKKO. Häntä ei voi tägätä, häneltä ei voi vaatia anteeksipyyntöä. Nettikohun moneyshot jää lunastamatta, jos kaikkia osapuolia ei kiinnosta leikkiä mukana. Miksi innostaisi: netin tapahtumiin reagoiminen ei tarvitse aikaa eikä aivoja – aliresursointi riittää. Helsingin tonttihinnat olivat kuitenkin nousussa ja tila keskustassa kävi vähiin. Seuraavaksi kannattaisi antaa koko kolumnipaikka. Lähteenä on käytetty Helsingin kaupunginmuseon ”Helsinki jota ei rakennettu” -näyttelytekstejä (Helsingin kaupunginarkisto, 1981). Yksi oli kuitenkin joukosta poissa: Keskisarja itse. Ehdotus jakoi mielipiteitä. Pilvenpiirtäjät edustivat tulevaisuutta, menestystä ja taloudellista toimeliaisuutta. Nyt historioitsija Teemu Keskisarja on oppinut meemin – ironista kyllä – kenties internetistä. Keskisarja ei ollut kuullut koko asiasta. Helsingin 1920-luvun pilvenpiirtäjäunelmista toteutui vain 14-kerroksinen Hotelli Torni. Rahatoimikamari, nykyinen kaupunginhallitus, esitti anomuksen hylkäämistä useita kertoja, mutta kaupunginvaltuusto toistuvasti palautti sen ”sellaisen ehdotuksen tekemiseksi, jonka yhtiön anomuksen hyväksyminen vaatisi”. Se on turhaa puhetta mieheltä, joka on oikeastaan voittanut internetin. Se on yksi Helsingin tunnetuimmista kaupoista ja pyhiinvaelluskohde Aalto-faneille. Klikkejä sataa, ikiliikkuja syntyy, internet on tuhottava. Hänen hiljaaolostaan ei voi valittaa, ei ole kanavaa. Keskisarjan tavassa popularisoida historiaa ja hänen väitetyssä radikalisoitumisessaan saattaisi olla aihetta kunnollisellekin journalismille, mutta se ei taas tunnu innostavan toimituksia. Väinö Vähäkallio piirsi ehdotuksen esikuvanaan Paramount-elokuvayhtiön pilvenpiirtäjä New Yorkissa. Palopäällikkö tyrmäsi hankkeen, koska 20-lukulaiset vesiletkut olisivat yltäneet vain puoleenväliin rakennusta. Hän kohautti olkiaan ja totesi, ettei kiinnosta. Lopulta rahatoimikamari laati niin pitkän ja hankalan listan ehtoja ja miljoonien markkojen aloitusmaksun, että Kino-Palatsi ei pystynyt niitä toteuttamaan. Internet – tuhottava; keinoelämä – rappion merkki, Keskisarja toistelee mediatilaa saadessaan. Mies, joka voitti internetin Espan pilvenpiirtäjät ”Internet pitäisi räjäyttää”, totesi 67-vuotias autokauppias vanhassa meemissä. toisinkin voisi olla
Kolmekymppisiään juhliva Oulun Musiikkijuhlat täyttää kalenterinäkymää lukuun ottamatta kaikki suuren kesäfestivaalin tunnusmerkit. Myös uudessa esityksessä teknologia ulottuu vahvasti kehon alueelle ja ihminen määrittelee evoluution uudelleen. Taiteellinen johtaja Jaakko Kuusisto vielä alleviivaa klasaripainotusta legendaarisen Emerson String Quartetin vierailulla ja kuudella kamarikonsertilla. Hitler ja blondi, ensi-ilta Tampereen Työväen Teatterissa 19.2. Helsinki Dance Companyn (HDC) ja Carl Knif Companyn (CKC) yhteistuotanto. “Minua kiehtoo paitsi musiikin ankaruus ja kauneus, myös historian uudelleentulkinta: se, että Shostakovits lainasi sävellystekniikan Bachilta, joka sävelsi omat preludinsa ja fuugansa jo 1722.” Ensi-ilta 19.3. ”Scifi-raamin sisällä pystyy käsittelemään vaikeita aiheita suoremmin. 3 kuvaa huomisesta, ensi-ilta 27.2. Tätäkin Knif pohti tehdessään koreografiaa Shostakovitshin musiikkiin. Yhteistuotanto Kansallisteatterin kanssa. Espoon Kaupunginteatterissa. ANKARAA KAUNEUTTA Kaksivärinen fuuga on tanssija Carl Knifin “paluu abstraktin tanssin pariin, musiikin ja tanssin ikiaikaiseen suhteeseen.” Voiko traditio olla vapauttavaa. Helsingin kaupunginteatterissa. Uutta musiikkia on annosteltu sinne tänne kuin nykytodellisuuteen palauttavana mausteena, tiuhimmin Harmajan sävyt -nimiseen kvartettikeikkaan: Jörg Widmannin, EsaPekka Salosen ja Johann Sebastian Bachin ilta päättyy kirjailijasta ja oman elämänsä samuraista Yukio Mishimasta kertovaan Philip Glassin kolmanteen jousikvartettoon. TEATTERI TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI JAANI LÄNSIÖ Jazzia, etnoa, oopperaa, orkestereita ja sirkustaidetta yhdistävät taideviikot eivät ole vain jatkettua kesälomaansa fiilistelevän Helsingin oikeus. 18 IMAGE HELMIKUU 2020 nyt MUSIIKKI SEELA SELLALLE KIRJOITETTU Kun näytelmäkirjailija Michael Baran kysyi pari vuotta sitten kahdeksankymppiseltä Seela Sellalta, onko hänellä mielessä jokin rooli, jonka hän haluaisi vielä näytellä, vastaus tuli heti: Hitler. Teatteri Quo Vadis uskoo pienoisnäytelmään ja tulevaisuuteen. Baranin ja Sellan tulkinnassa nähdään katkeroitunut wannabe-taiteilija, alakuloinen sekakäyttäjä, fasisti ja vegetaristi, absolutisti ja sosiaalidarwinisti, eläinystävä, ja mahtipontisiin unelmiinsa takertunut mammanpoika. Oulun Musiikkijuhlat 8.–22.3. Baran kirjoitti Sellalle Hitlerin. Tapahtuminen sijoittaminen lähitulevaisuuteen antaa mahdollisuuden jyrkempään kärjistämiseen”, Järvikallas kertoo. MILLAINEN ON HUOMINEN. www.omj.fi Onkos tullut kesä Emerson String Quartet KU VA : TA M PE R EE N TY Ö VÄ EN TE AT TE R I, TE AT TE R I Q U O VA D IS , H EL S IN G IN K A U PU N G IN TE AT TE R I, EM ER S O N ST R IN G Q U A R TE T. Yhteistyö teatteri Quo Vadiksen ja Rakastajat-teatterin kanssa. Näytelmäkirjailijat Okko Leo, Harri Virtanen ja Marko Järvikallas ovat pyöritelleet teknologiaan, kyborgeihin ja tieteisskenaarioihin liittyviä kysymyksiä jo pitkään, ja nyt käsillä on kolmen pienoisnäytelmän sarja
Pus. Ymmär rän et menkkapo sitiivisuus jne. Lupaa ettet mee sinne nettihuuto kauppaan ilman mua. TEKSTI LAURA AIROLA TEKSTI JAANI LÄNSIÖ. Ei se ollu kookosvettä vaan LiiaSofian lapsivedet. Jouduin ottaa aamulla viharatikan duuniin ku taksiappi alko päivit tää. Oon Linan kaa Samujin tukiryh mäkokouksessa, menee myöhään. Kekattiin palave ris et vois ruveta myymää college housuja junteille BUFFET-PANTS™ brändillä Viking Linella. Voi vittu. Kookosveden jämät MUISTITKO KAURAMAIDON. Caleb oli yöllä syönyt frettien nappul at ja nyt se on veri ripuloin u pitkin poikin. Vien sen sha maanille katotta vaks huomenna. Vitutti taas duunissa tänään, pitäiskö mennä opiskelee erä oppaaks. Eiks oo hyvä häh. Hain sun lempi kahvilan lopetta jaisista peikon lehtipistokkaan muistoks sulle. Voitko pliis muistaa ker too aina jos oot siirtäny autoo tai ees vastata puhelimeen ku soitan. Lupa sin ottaa ne jem maan ja säilyttää sen postbabys howerien äitiys kastetta varten. Mitä niille sun artesaanipuuseppä opinnoille tapahtu. Töölöläispariskunta pohtii uravalintoja ja tuskailee teknologian kanssa. mut silti. Ehditkö tilaa ylimää räsen Freskan . HELMIKUU 2020 IMAGE 19 Voitko pyytää ettei Frettinainen käyttäis enää mun kuukuppii. Onks yhtään parempi mieli. Plus kauan se vielä asuu täällä. Freskan tyyppi oli sit vissiin juonu sun kookosveden jämät. Joo mut kulta mikä tää kolmen ja puolen tonnin Motonetosa maksu on ja miks se on mun firman nimissä. iPadin laturi on muuten cursed, sain sähköiskun siitä
Vivian Maierin näyttely Omakuva ja sen varjo Helsingissä Suomen valokuvataiteen museossa 4.5.2020 asti. Suomen valokuvataiteen museossa esillä oleva näyttely Omakuva ja sen varjo keskittyy nimensä mukaisesti Maierin omakuviin, jotka muodostavat yli neljänneksen valokuvaajan tuotannosta. Niille, joille pelkät kuvat eivät riitä, löytyy Yle Areenasta dokumentti Vivian Maierin salaisuus. Kohtaamisen teema liikkuu maalauksen sisäisestä maailmasta sen katsomiseen ja ulottuu havainnointiin, kokemiseen sekä muistamiseen laajemminkin. Samalla se on laajin virolaisten naistaiteilijoiden näyttely koskaan. Anna Retulaisen näyttely Kohtaamisia Helsinki Contemporaryssa 8.3.2020 asti. Tallinnan Kumussa esillä oleva, yhdessä Ateneumin kanssa toteutettu näyttely Itsensä luominen – emansipoituva nainen Viron ja Suomen taiteessa luo vuoropuhelua suomalaisten ja virolaisten naistaiteilijoiden välille. Monet janoavatkin lisää tietoa siitä, kuka Meier oikeastaan oli, mikä sai hänet kuvaamaan itseään ja ympäröivää maailmaa ja miksei hän oman elämänsä aikana tiettävästi pyrkinyt itse saamaan kuviaan esille. Näyttelyssä nähdään teoksia muun muassa Tove Janssonilta, Helene Schjerfbeckiltä, Ellen Thesleffiltä, Maria Wiikiltä, Julie Hagen-Schwarzilta, Karin Lutsilta, Natalie ja Lydia Meiltä sekä Aino Bachilta. Hän itse näkyy kuvan etualalla vain tummana varjona, joka tuo mieleen pihan reunaan ilmestyneen, kaukaa talon elämää katselevan Muumien Mörön. TEKSTI SANNA LIPPONEN KU VA : A N N A R ET U LA IN EN , V IV IA N M A IE R. Työ lastenhoitajana mahdollisti tietyn vapauden: hän kulki hoitamiensa lasten kanssa pitkin New Yorkin tai Chicagon katuja ja tallensi elämää ympärillään. Ryhmänäyttely Itsensä luominen – emansipoituva nainen Viron ja Suomen taiteessa Tallinnassa Kumussa 26.4.2020 asti. Maier kuvasi koko ajan ja hänellä todella oli silmää yksityiskohdille, sommitelmille ja rajauksille. Meier on kuvannut idyllisiä, suuria koteja puutarhoineen. Ja vaikka monissa kuvissa on läsnä hurja määrä lämpöä ja leikkisyyttä, tuo hankalasti määriteltävä ulkopuolisen tarkkailijan rooli kietoutuu tiukasti Meierin elämään ja persoonaan. Se kysyy, kuka Maier oli, ja samalla muistuttaa, että sitä me emme saa koskaan tietää. Jokisen ohjaamaa Helene-elokuvaa varten maalaamaan opettaneen Anna Retulaisen kymmenen teoksen sarja Kohtaamisia koostuu samankokoisista, voimakkaista ja värikylläisistä maalauksista. Niissä hän on kuvannut itsensä usein vain varjona maisemassa tai kurkistamassa peilin kulmassa, roskiksen tai näyteikkunan heijastavassa pinnassa. 20 IMAGE HELMIKUU 2020 nyt KUVATAIDE Vivian Maier (1926–2009) oli yhdysvaltalainen lastenhoitaja, jonka laajasta elämäntyöstä valokuvaajana tuli maailmanlaajuinen ilmiö vasta hänen kuolemansa jälkeen. Maalauksellisia kohtaamisia Taidehistorian uudelleen kirjoittamista Varjojen valokuvaaja Näyttelijä Laura Birniä Antti J. Maierin kuvien suosio on keräilijä John Maloofin ansiota siinä mielessä, että hän törmäsi kuvien negatiiveihin huutokaupassa, lumoutui niistä ja omistautui niiden haalimiseen, Meierin elämänvaiheiden selvittämiseen ja lopulta kuvien esille saamiseen. Abstrakteilta vaikuttavista, vimmaisistakin muodoista avautuvat erilaiset tilat tuoleineen ja kirjahyllyineen. Todellinen syy Maierin kuvien suosioon on kuitenkin niiden taidokkuus
Dallaisimmeko klitsuissa, skiftaisimmeko suulberin alla fritsuja, blukaisimme bunkassa nudeina Tikkasta. Joku toimittaja voisi jossain vaiheessa havahtua siihenkin, että energia-asioista vastaavana ministerinä olin Haaviston kanssa vastuussa Caruna-kaupoista, ja kävi juuri niin kuin urapolkuani hahmotellessani haaveilin. Olisiko välillämme elämää suurempaa rakkautta. KU VA : JE TR O ST R AV ÉN AFORISMEJ A HESASTA AND AJATUKSIA. Kohtuuttomien sähkönsiirtomaksujen ansiosta maaseutu alkaa vihdoin autioitua ja saamme Stadiin taloudelliseen ahdinkoon ajettuja, käytännöllisiä ja halpoja maalaisia tekemään Helsingistä maailman toimivimman kaupungin. Tammikuussa olen taivuttanut 2284 kertaa toimiva-sanaa niin kuin olisin a) heikkolahjainen pormestari, jolla on b) maailman kunnianhimottomin visio kaupungista, joka on c) niin tylsä, ettei kukaan halua tulla sinne kuin pakon edessä. Luulen niin! – Avauduin terapeutille, kuinka olen herännyt painajaisiin siitä, että Helsingin uusivuosi 2020:n ohjelman ”dj Windows95man” tarkoitti minua, koska olin jäänyt kiinni siitä, että vain teeskentelen ymmärtäväni jotain nykyajasta. – Surkeaa tämä nykyjournalismi, ei lainkaan maailman toimivinta. Nyt pitäisi enää saada Stadin tuhannet turhat graafikot, designerit ja freelancerit muuttamaan maalle ja kännivitsinä lanseeraamani ”citymaalainen”-konsepti onkin alkanut toimia niin kuin Helsinki! – Mitä jos Sanna Marin olisi stadilainen. – Mainio rekrytointi minulta tämä Helsingin uusi strategiajohtaja, entinen Postin strategiajohtaja! Ehdotti jo työpaikkahaastattelussa, että heti kun Tanssin talo on valmis, puretaan se ja palkataan postinkantaja rakentamaan tilalle raskaan liikenteen ja yhden polkupyörän liikenneympyrä, joka ei johda mistään mihinkään ja jossa ei ole mitään järkeä, ”eli sama juttu kuin tanssi”. Annin mukaan lumen seasta on myös helpompi bongata lintulajeja taksista käsin. – Nyt takana jo viisi kokousta, joissa on pohdittu, pitäisikö Helsingin keskusta täyttää tykkilumella, koska niin moni luova helsinkiläinen on valittanut kokevansa ”epämääräistä mutta vakavasti otettavaa masennusta” ikuisen marraskuun takia. ”Miksi tuo on vain painajaisuni, ei asiaintila, jolle sinun olisi syytä tehdä jotain”, kysyi terapeutti, joka menikin saman tien vaihtoon menetettyään kaupungilta vuokraamansa vastaanottotilan. – ”Miks mun stadis ei/oo enemmän tunneleit/joihin paeta.” Kustannustoimittajani Elina lähetti juuri kivan videon, jossa hän tunkee takapuoleensa printtiä ensimmäisestä haikurunostani ja rohkaisee minua tunkemaan itsesäälini samaan paikkaan. Uusi strategiajohtajamme toi lopuksi esiin sen, että turistien on vaikeampi erottaa kerjäläisiä lumen alta, ja nauru maittoi kaikille. – Toimiva, toimivampi, toimivin, penaali, penaalimpi, anaali. HELMIKUU 2020 IMAGE 21 TEKSTI SANNA LIPPONEN Ylinopeudella ja kaistoilla kiilaten kohti toimivampaa ja ympäristöystävällisempää Stadia! Helsingin kaupunki sijoitti juuri tuntuvan summan startup-yritykseen, joka 3D-printterin avulla muuttaa saastuttavimmankin helsinkiläisauton ympäristöystävälliseksi liimaamalla sen logoon kirjaimen e-
22 IMAGE HELMIKUU 2020 Pa ita : H & M
HELMIKUU 2020 IMAGE 23 Ohjaaja ja näytelmäkirjailija Milja Sarkola tekee näytelmiä vallasta, mutta samastuu helpommin pyöveliin kuin uhriin. TeksTi oskari onninen kuvaT sanna lehto Tyyli juho pihlajaoja meikki ja hiukseT essi kylmänen
Hän on mukamas ideologinen ja idealistinen taiteilija, joka löytää itsestään ahneutta ja pihiyttä, alkaa Aktia-pankin premium-asiakkaaksi eikä saa ajatuksiaan irti varallisuutensa hoidosta. Pää taas nojaa nojaavaan käteen niin, että silmälasit nousevat alati epäasentoon. Näytelmä alkaa Naisen pitkällä ränttäyksellä isälleen. Kaikki teot, jotka miellämme hyviksi ovat pelkkää esitystä muille, performanssia siitä, että ”olen hyvä ihminen, olen hyväntahtoinen, olen reilu, olen kunnollinen, olen oikeudentajuinen olen kiltti…” …Itsekkyys ja pelko ovat ne voimat, jotka meitä ohjaavat… Moraliteetti, tosin käänteinen sellainen, isä kuittaa Naisen idealismin. (– –) Jos he ovat niin varmoja asiastaan kuin esittävät olevansa, miksi he sitten epäilevät toisten ihmisten ymmärrystä siitä, mikä on oikein ja mikä on väärin… …Kaikenlainen moralismi ja moralisointi on minusta niin vastenmielistä. Haastatteluissa Sarkola sanoi tekstin olevan erityisen henkilökohtainen. Yksinkertaistettu kehityskulku: talouskriisi, oikeistopopulismi, fasismia kaikkialla, aivan kaikkialla, natseja Helsingin kaduilla, kunnes koitti vuosi 2016 ja #boom, siltä kuulostaa jatkuvaa hyväksyntää kaipaava internetillinen kaatumassa päin Donald Trumpin kokoista paniikkinappulaa. Mistä se johtui… Ei oo ehkä ollut niin voimakasta tunnetta mun töiden vastaanotoissa sen jälkeen. Pääomani-romaani ilmestyy heti perään. Nykytrendi tuntuu järjestävän prosessin eri tavoin. Ihmiset lähti sieltä voimakkaassa tunnetilassa, sirpaleina ja itkien”, Sarkola sanoo. Usein hän odottaa kymmeniä sekunteja ennen kuin sanoo mitään. Jo Teatteri Takomossa esitetty Perheenjäsen ylitti kaikki odotukset. Hän ei juuri selitä, saati anna vastauksia. On luokka-asema, kiistattomia kykyjä ja valtaa, joiden ansiosta tässäkin haastattelussa halutaan tietää täsmälleen, miten maailma asettuu Milja Sarkolan mukaan. Näytelmää harjoitellaan juuri Q-teatterilla parin korttelin päässä, mistä Sarkola saapuu paikalle. Svenska teaternin I Would Prefer Not to -näytelmässä (2018) totaalisesti läpitunkivat työ ja työnkaltainen oleminen, nyt valmistuvassa uutuudessa luokka ja kapitalismi. Sarkolalle ylipäänsä ”oikeassaolemisen taide” tai ”osoitteleva. Näytelmistä jää niin paljon yli; romaaniin mahtuu kaikki tarpeellinen. …Minun näkökulmastani ihmiset, joilla on selkeä käsitys siitä, kuka on paha ja kuka on hyvä, ovat epäilyttäviä. 24 IMAGE HELMIKUU 2020 ammikuisen pikimustana perjantai-iltana ravintola Eliten ovelle saapuva nainen on kuin kuka tahansa työmatkalainen. Lisäksi Sarkola on viime vuosikymmenen keskeisimpiä, ellei jopa keskeisin, suomalainen teatterintekijä, joka ohjaa ja kirjoittaa vuoroin millekin Helsingin arvostetuista näyttämöistä. Elämä kulkee suunnilleen omalla painollaan. Ensi-ilta on helmikuun puolivälissä. Mistä nämä ihmiset löytävät idealisminsa. Hän on syntynyt Lilla Teaternin johtajan Asko Sarkolan tyttäreksi suomenruotsalaiseen taide-eliittiin. Ihmisten pitäisi siirtää se tuomitseva katse sisäänpäin, eikä kuvitella, että heidän omat pyrkimyksensä olisivat jotenkin muiden pyrkimyksiä jalompia… …eettisessä paatoksessaan ihmiset unohtavat, mikä meitä ihmisiä ennen kaikkea yhdistää: Itsekkyys eli itsesuojeluvaisto ja pelko. On perhe, asuntolainaa ja vakaa keskituloisuus. Valmiiksi omaksutut ajatukset tiivistetään sopiviin saarnamuotoihin samanmielisille. Perheenjäsenessä kertoja, nimeämätön Nainen, käy isänsä kanssa viileän asiallisia keskusteluja ja pelkää tekevänsä samoja itse kokemiaan kasvatuksellisia virheitä omien lastensa kanssa. Hän nojaa kyynärpäätään pöytiä erottavaan sermiin. Tervehdyskin on korostetun varautunut – ”Hei.” – kuin mitään ei olisi sovittu: Hän on Milja Sarkola, ja hänellä menee hyvin 45-vuotiaan tuulipuku kansalaisen tavalla. Vuosikymmenessä Naisen julistuksesta on tullut täsmällinen kuvaus töistä, jotka nostivat Sarkolan asemaansa, jossa kaikki hänen työnsä ovat teatteripiireissä tapauksia. Isä vastailee välinpitämättömästi nyökytellen, kun toinen yrittää kertoa hänelle, millainen on ihminen. Isä on sattumalta maineikas näyttelijä. Hän ei nouse katsojan yläpuolelle. Pääomista kirjoittamisen idea on jo viiden vuoden takaa. Kertojan kollegalla taiteelliset pyrkimykset ja taloudelliset intressit eivät koskaan sekoitu, hän kummastelee. Sitä hän tekee jo toisessa polvessa. Perheenjäsen käsitteli perhesuhteita vailla kommunikaatiota. Paitsi ei Milja Sarkola. Sporttiset lenkkarit, sporttinen reppu. Ja silti näkyvä mieltymys säänkestäviin ja mukaviin vaatteisiin. Moni on ollut niiden ulkopuolellakin. Loppuunmyyty sali seurasi toistaan. Proosan kirjoittaminen oli ollut hänen haaveensa jo pitkään. Vastaukset ovat tiiviitä ja niiden väleissä saattaa olla lisää kymmenien sekuntien taukoja. Lukuohje oli olemassa. Niistä tulee twiitinkokoisia, meemien lailla leviäviä irtopaloja, jotka kaikki tuntevat jo valmiiksi; oikeamielisten oma Fingerpori-elokuva, jossa tyydyttävintä on tietää punchlinet etukäteen. Se oli Sarkolan ensimmäinen oma näytelmä sitten teatterikorkeakouluaikojen. ”Se meni tosi emootion kautta se vastaanotto, ja se oli aika voimakas se emootio. Kaikki tämä tietenkin aiheuttaa ristivetoja ja pakottaa tarkastelemaan itseään hankalissa sosiaalisissa ja yhteiskunnallisissa asennoissa. Hän on pukeutunut tuulipukukansalaiseksi. Se tekee Sarkolasta ohjaajan ja näytelmäkirjailijan lisäksi kirjailijan ilman lisämääreitä. Samalla tavalla ne tulevat näkyviksi katsojalle ja lukijalle, joka pääsee ikään kuin seuraamaan vierestä Sarkolaa, joka seuraa vierestä, kuinka maailma jäsentyy ajatus ajatukselta. Alun perin tulossa oli vain romaani, mutta Q-teatterin kanssa sovitut aikataulut saivat Sarkolan tekemään myös näyttämösovituksen. äin uuden vuosikymmenen kynnyksellä voi sen rajummin kärjistämättä todeta taiteen olevan politisoituneempaa kuin se on ollut vuosiin tai jopa vuosikymmeniin. Hän mielellään tarkentaisi ajatuksiaan kirjallisesti, sillä se on hänelle luontevampi väline ajatella. Nykyään siitä ei voisi puhua käyttämättä taidebrändäyksen A-sanaa, autofiktiota. Edellinen Q-teatteriin tehty työ – ja seuraavan asteen läpimurto – Jotain toista (2015) naisen rakkautta naisiin sekä halun ja seksuaalisuuden totaalista läpitunkevuutta. Moneen kertaan Sarkola pyytää, että kysythän sitten lisää, jos jokin jää epäselväksi. (Lähes kaikki lavalla kuultava löytyy myös kirjasta.) Teosparissa hieman Milja Sarkolaa muistuttava, Helsingin Laaksossa omistusasuva suomenruotsalainen perheenäiti ja teatteriohjaaja velloo neurooseissaan, joita hänen pääomansa, syntyessä saadut ja sittemmin kasatut, hänelle aiheuttavat. Sarkola ottaa tilan olemalla hiljaa ja harkitsemalla. Haastattelussa vastauksia sopii toki pyytää. Niistä kertoo Sarkolan seuraava teos, Pääomani. Miehelläkään eivät arvomaailma ja taloudelliset tarpeet. Käsiohjelmassa mainittiin Karl Ove Knausgård. Hän ei juuri ole sosiaalisessa mediassa, ja hyvä ehdotus hänen dogmakseen löytyy hänen läpimurtoteoksestaan Perheenjäsenestä, vuodelta 2011. Kirjoittamalla Sarkola tekee myös asioita näkyviksi itselleen. Käyttötilini saldo, säästötalletusteni saldo, rahastosijoitusteni markkina-arvo, asuntolainani saldo, hän luetteloi päiväkirjaansa. (Lisäksi Sarkola on ohjannut esimerkiksi Ryhmäteatteriin ja Viirukseen.) Teoksia yhdistää vaihtuvien ja valtavien aiheiden lisäksi se, että Sarkola tyytyy näyttämään
Ratkaisuksi Nylén ehdotti taiteilijapalkkaa. ”Kritiikin kärki kohdistuu enemmän tuohon ensimmäiseen. Kulttuuria ja taidetta leikataan, eikä meidän edellinen hallitus ollut taidemyönteisin. Milja Sarkolan rehellisyydessä saattaa olla muutenkin hieman tunkemista zeitgeistin mukaiseen kulttuurikeskusteluun, jossa ajattelijaksi voi nousta toistamalla samoja riffejä kuin kaikki muutkin. Apurahojen hakeminen jatkuvaa almujen kerjäämistä. Kirjahyllyissä on enemmän nimikkeitä kuin tilillä euroja. ”Mihin oma huomio kiinnittyy, mitä taidetta seuraa, mitkä asiat ruokkii omaa taidetta. Rehabilitering i solen, Grekland 1 200 euro. Jo primitiivinen kiinnostuksen kohde on niin muualla, itselläni”, hän aloittaa. On ”suhteellisen iso taiteellinen vapaus” ja ”suhteellisen vakaa työllistyminen”, mutta tunnustuksen ja rahan yhdistelmä tuntuu silti ”aivan mahtavalta”. Neurooseihin sekoittuu häpeä. Mut se liittyy ehkä laajemmin sellaiseen… Syyllisyys on asia, joka kiinnostaa tosi paljon.” ”Niin…” ”Se johtaa siihen, että herkästi samastuu ennemmin pyöveliin kuin uhriin. ”Kyllä mä niinku tunnistan nekin…” Silti jos Sarkolalla on kaikki hyvin, niin on hänen romaaninsa kertojallakin. Taiteilijat myöntävät harvoin etuoikeuksiaan. Suurempi huoli on leipääntyminen. ”Voisin kuvitella, että se provosoi siksi, että taiteilijat saavat jo tietynlaista kritiikkiä ja vähättelyä. Taas. ”Se on ihmiskäsitys ja ihmiskuva-asia. ”Ymmärrän, jos tuo teksti herättää ahdistuksen toisessa taiteilijassa, että miksi sä annat…” ”Että onks ton tyyppinen rehellisyys… Mahtuuko se tähän aikaan ja tähän ilmapiiriin?” ikä sitten mahtuu. Se ei ole siinä näkyvässä vallankumouksessa. Lisää piinaa aiheuttaa apurahamatka taiteilijaresidenssiin Yhdysvaltoihin, jossa taidemaailman bensiiniä on taloudellinen kannattavuus ja kilpailu on toista maata kuin pienillä pohjoisilla kielialueilla. Toisaalta hän korostaa, että hyvin työllistetty freelancerius tai vakityöt ovat taiteilijalle eri maailma kuin huonosti työllistetty freelancerius – eikä niitä voi niputtaa. Se ei ole aktiivinen valinta.” yksyllä 2018 Sarkola oli jo kirjoittamassa romaaniaan, kun Antti Nylén julkaisi paljon puhutun pamflettinsa Häviön, jossa hän kirjoitti häviöstään. Nää kaks suhtautumista talousjärjestelmään on täysin ristiriidassa keskenään, tää on se kollektiivinen ristiriita, joka estää muutoksen.” Sarkolan omasta ensimmäisestä suuremmasta, vuoden mittaisesta työskentelyapurahasta on yli kymmenen vuotta. Kertojan etuoikeudet eristävät häntä muista. ”Nykyajan ihminen ajattelee, että omat taloudelliset etuoikeudet ovat kovalla työllä ansaitut mutta oma taloudellinen ahdinko on järjestelmän vika. Se oli Nylénin tapa estetisoida itsensä kaltaisen ”valkokaulusköyhälistön” ahdinkoa. Hän sanoo, että on kovin vaikea nähdä, mitä juuri. arkolan sohaisu osuu tabuun tarkasti. ”Saattaa siinä olla jokin provo tai tarve ravisuttaa”, Sarkola sanoo. HELMIKUU 2020 IMAGE 25 taide” ei ole niin merkittävässä roolissa hänen elämässään, että hän ”jaksaisi kiinnostua”. Kapitalismikritiikin lähtökohta on hyvinvointi, ei uhriutuminen. Ehkä mua oikeasti häiritsee se köyhyyslarppi, ja siinä just saattaa syntyä sellainen sokeus, ettei näe sitä omaa turvattua asemaansa millään lailla ristiriidassa tän köyhän taiteilijaidentiteetin kanssa.” ”Ne elää siinä iloisesti rinnakkain eivätkä liity toisiinsa.” Pyöveli. Fortbildningskurs i Los Angeles 2 200 euro. Toi teksti antaa hyvät materiaalit sille.” Sarkolan mielestä köyhyyslarppi on kuitenkin taiteilijapiireissä ”ihan hyväksyttyä” tai ainakin ”hyväksytympää kuin jossakin toisissa piireissä”. Tämä hakee ja saa tuhansia euroja työmatkaan mutta alkaa potea huonoa omaatuntoa nähdessään teatterin seinällä listan muiden apurahoista: Yoga och mediationsresa till Indien 2 700 euro. Uskottavampaa on larpata köyhempää kuin on, vaikka kuinka asuisi säätiön tukemassa asunnossa, saisi apurahoja tai menisi ylipäänsä ihan hyvin. Enää hakemuksia vain täytetään. Se vaan on niin
Onko lentopelko hyvä asia. Ovatko ihmiset ylävai alapuolellani. ”Se on se, ehkä.” Kun Sarkola on katsonut peiliin eikä ihmetellyt muita, hän on huomannut kasvaneensa aikaan ja maailmaan, jossa on ollut tilaa ja varaa olla hiljaa, seurata vierestä ja tarjota kysymyksiä vastausten sijaan. Kirjamessujenkin lukuisiin autofiktiopaneeleihin pääsivät puhumaan ne, joiden kirjaa tajuttiin markkinoida sellaisena – ei esimerkiksi Pirkko Saisio tai Ossi Nyman. ”Samastuttavuus on mun mielestä taito taiteessa. Hän haluaa täydentää ajatustaan Perheenjäsenestä. Jos sen olisi kirjoittanut joku toinen, ei-julkisesta perheestä tuleva kirjailija, teosta ei olisi luettu autofiktiivisenä. Usein kertoja kantaa kirjailijan nimen. ”Ajattelen, että se yksilötason muutosvoima on tosi suuri. Sarkola odottaa töölöläisessä kahvilassa ennen harjoituksia. ”Sitten havaitsee sen muutoksen ja samaan aikaan tajuaa, että minä en ollut siinä eturintamassa sitä tekemässä”, hän sanoo. Sellainen idealismi löytyy mun työn takaa.” oitakin päiviä myöhemmin on yksi talven ainoista valkoisista aamuista Helsingissä. Vielä vähän aikaa sitten Sarkola ei esimerkiksi olisi missään nimessä liimannut identiteettiinsä ismejä tai epiteettejä. Pääomani-romaanin alussa kertoja romahtaa monologiin, kun ei oikein tiedä, miten elää tai miten elää hyvin. Sekin on vastarintaa mutta loppuu kysymysmerkkiin, ei pisteeseen. Siksi muutosvoimaakin on vaikea nähdä. Sitten Jotain toista, joka otsikoitiinkin ”henkilökohtaisen halun näyttämöksi”. Tälleen sen hahmotan. Kirjallisuuden valkoisuus ja länsikeskeisyyskin on monille ongelma ensi sijassa siksi, että se ei tuota samastuttavia hahmoja. Kuvaan kuuluu lifestyle-sivuille sopiva tarina, pätkätöitä tai riittämättömyyttä, jotka voi kirjoitusoppailla kääntää liketyksiksi ja itsetuntobuustiksi. Roman à clef.” ”Jos sen määrittelee näin, sen alle mahtuu niin valtava määrä kirjallisuutta, jota ei olla luettu autofiktiona, jota ei ole määritelty niin, eikä vieläkään määritellä niin.” Mielekkäämpi on katsoa, mitä luetaan autofiktiona. ”Se on ollut tosi vastenmielinen ajatus, mutta musta tuntuu, että alan näkemään sitä nyt vähän toisin.” Esimerkki: feminismin nykyinen aalto, joka oli vieraannuttava, syyllistävä ja jopa aggressiivinen. Samastuttavuuden vastakohta on mulle ehkä epäuskottavuus. Räikeä sukupuolittaminen tai naisten ohittaminen ei mene enää reagoimatta ohitse. ”Mutta ehkä ei olla vielä siinä pisteessä, että voisi nauraa yhtä vapautuneesti valkoisen naisen etuoikeuksille kuin valkoisen miehen. 26 IMAGE HELMIKUU 2020 nyt tapahtuu. Ainakaan taiteesta ei ole siihen, politiikasta ja aktivismista ehkä. Sillä ei ole väliä mulle kuluttajana, onko se tekijälle henkilökohtaista tai yksityistä. ”Se on jonkinlainen reaktio monien esittämiin helppoihin ratkaisuihin. Nyt maailma on yksinkertaisesti erilainen. Vaikka päähenkilöstä ei pitänyt aluksi edes tulla teatteriohjaajaa, kirjasta voi tietenkin lukea julkisuuden Milja Sarkolaa niin paljon kuin haluaa. ”Nää sekoittuu. Se, ettei halua tavata ihmisiä. Vastavuoroisesti tuntematon kirjailija voi kirjoittaa niin, että teos vastaanotetaan autofiktiona. ”Mua ei kiinnosta se osoitteleva taide hirveästi, mutta mä ajattelen, että olen suhtautunut siihen ylimielisemmin.” ”Mitä vaikeammaksi yhteiskunnallinen tilanne menee, sitä enempi mun ylimielisyys tai mun oma rauha sen suhteen, että mun ei tarvitse mennä kaduille osoittamaan mieltä mun teoksillani…” ”Se vähenee.” Jos Sarkola vielä joskus teoksissaan julisti, ettei siedä julistamista, enää hän ei uskalla julistaa edes sitä. Teatterikorkeakoulussa hän kirjoitti yksityisestä ja julkisesta samannimisissä töissä. Milja Sarkola nyökkää. Ehkä muutenkin jatkuvan rakennekritiikin sijaan toisenlaiset teoreettiset lasit voisivat olla aina silloin tällöin mielekkäämmät. Kyse on paljon myös alati korostuneesta samastuttavuuden vaatimuksesta. Sama pätee nyt esikoiskirjaankin. Lisäksi pitää korostaa feminismiään, vaikka kirjoittaisi tasan siitä, mikä on kirjallisuuskaanonissa ollut naisen paikka: naisena olemisesta. Mutta yksittäisen lukijan kohdalla sitä on. ”Mediapersooniksi haluavien on tehtävä kirja, jonka sisältönä on kirjailija itse”, Hirvonen kirjoitti. Nää ei ole tekstin kannalta sama asia.” Sarkola on kirjoittanut aina läheltä itseään. Kyse on siitä, olisiko Perheenjäsentä tulkittu missä määrin omaelämäkerrallisena, jos Sarkolan isä ei olisi ollut julkisuudenhenkilö ja maineikas näyttelijä. Se, että taiteelta toivotaan kannanottoa, heijastaa maailman eikä taiteen tilaa. Se, ettei halua ostaa vaatteita. ”Ajattelen nyt päinvastoin, mitä äsken väitin”, Sarkola sanoo. Ja olkoonkin monella alalla miehinen historia (muistakaa kaikki tämä!), #metoon jälkeisessä ajassa Sarkola on myös kokenut monissa tilanteissa, että on eduksi olla nainen. Knausgård oli keskeinen hahmo ”tekijän uudelleensyntymässä”, jota Iida Sofia Hirvonen kuvasi tammikuun lopulla Ylioppilaslehdessä. Se laji määrittyy muun kuin sen itse tekstin keinojen kautta.” Perheenjäsenen kohdalla tapahtui hänestä juuri näin. Ei siksi, että monesta poikkeuslahjakkuudesta on jäänyt sen vuoksi kuulematta. A-sanasta on tullut mainosslogan, joka tarkoittaa matalimman mahdollisen kynnyksen statuspäivitysproosaa. Silti autofiktio on hankala sana, niin hankala, että Sarkola sanoo jälkiviisaasti katuvansa Knausgårdin mainitsemista Perheenjäsenen käsiohjelmassa. Vakavat aiheet jätetään miehille. Silloin kirjailija tunnettiin lähinnä Norjassa ja Ruotsissa, mutta jo vuosia hän on ollut kirjojaan suurempi ilmiö, jonka ohi on vaikea puhua. Ehkä Foucault ei selitäkään kaikkea. Siihen on matkaa.” Hän kuvaa suhtautuneensa ajanhenkeen keski-ikäisellä asenteella. Vuoteen 1918 sijoittunut Harriet sai alkunsa Sarkolan isoäidiltään kuulemasta suvun murhamysteeristä. Ja vielä sitäkin enemmän, jos on havainnoinut hänen olemistaan edes parin haastattelun verran. ”Miten se määriteltiinkään”, Sarkola aloittaa. Sopivasti väritettyjä anekdootteja sopivan Instagram-kelpoisissa kansissa. Että kunhan nyt saadaan Turkka käsiteltyä historiastamme pois ja seksuaaliset häirinnät työilmapiiristä pois, niin jo alkaa…” Mutta ehkä asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia, että ne voisi kuitata olankohautuksin. ”Että noo-o, kohta tulee uudet tuulet”, Sarkola sanoo ja purskahtaa nauruun. ”Mutta jos et tietäisi musta mitään, et pystyisi lukemaan sitä niin. Ehkä se joku vaikeus liittyy niihin kollektiivisiin trendeihin. Ruotsissa kestopuheenaiheeksi noussut Peppi Pitkätossun kolonialismi on hänestä ”politiikan ja aktivismin tasolla kiinnostavaa” ja ”niinku totta” mutta ”ei välttämättä loputtoman kiinnostava näkökulma Astrid Lindgrenin kirjallisuuteen”. ”Kaikki tiedostaa sen nykyään ja havahtuu siihen”, hän sanoo. ”Kertoja, joka muistuttaa kirjailijaa paljon ja oleellisesti mutta on todellisuuden kuvauksen kannalta hyvin subjektiivinen. Kunnes tapahtui vaikka mitä, ihan silmien edessä. Se on vastakkainen ajatus Antti Hurskaisen Imagen blogissa esittämälle toteamukselle, että autofiktion pitäisi olla kirjallisuuden kuningaslaji. Emme voi tietää, miten taiteeseemme suhtaudutaan 100 vuoden päästä. Ehkä näkökulmia voisi harkita tapauskohtaisesti. Että se on epäuskottavasti tehty”, Sarkola sanoo. Ikään kuin kirjojen pitäisi olla lukijoidensa kuvia. Väliin ohjauksia. ”Taitava kirjailija pystyy kirjoittamaan samastuttavasti ja tunnis
HELMIKUU 2020 IMAGE 27
28 IMAGE HELMIKUU 2020 Lila ne ule & le nk ka rit M ari m ek ko M ek ko : M on ki
Myös Christer Kihlmanin vaimo loukkaantui aikanaan, kun Kihlman kirjoitti avioliitostaan, homoseksuaalisuudestaan ja alkoholismistaan romaaneihinsa. Hän pyytää oikeuden täydentää listaa myöhemmin, mutta aloittaa silti: Maria Gripen lastenkirjat, Christer Kihlman, Pentti Holappa, David Foster Wallace, Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli ja Ronja Ryövärintytär… ”Tässä tulee heti tämä, että haluaisin, että siellä on naisia.” Elokuvan puolelta Lasse Hallströmin Elämäni koirana, Ingmar Bergman, Dmitri Zvjagintsev. Ja alaluokkaa, jonka perheellä ei ollut autoa. En usko”, Sarkola sanoo. Mä voin tässä hetkessä yrittää muuttaa sitä mutta en kieltää, mitä se on ollut.” jatellakseen kuin Milja Sarkola täytyy olla elänyt Milja Sarkolan elämä. Vuonna 2009 kolttasaamelaista ohjaajaa ja käsikirjoittajaa Pauliina Feodoroffia pyydettiin Teatteri Takomon taiteelliseksi johtajaksi. Tila ainakin on turvallinen. Romaani ei ole mielipidefoorumi. Sitä yhdistelmää on hirveän haasteellista tavoittaa kirjoittaessa.” Sarkolasta on kuitenkin suuri ele nimetä niitä taiteilijoita, jotka ovat tärähdyttäneet häntä ja hänen maailmaansa niin, että sanoittamattomat asiat ovat tulleet sanallistetuksi. ”Silloin ihmisen on vaikea tarkastella asiaa avoimesti tai rehellisesti.” ”Ajattelen, että jonkin yhteiskunnallisesti laajemman, kollektiivisen, kautta se vaatimus voi tulla yksilölle. Vuonna 2011 oli Perheenjäsenen ensi-ilta, seuraukset tiedetään. Mielipidefoorumeilla samaa ei hänestä kannata vaatia, sillä luokkatietoisuus on enemmän proaktiivista kuin reaktiivista. ”En tiedä, olisiko mikään muu, isompi teatteri ottanut multa näytelmää vastaan pelkästään idean perusteella”, Sarkola sanoo. Ehkä inhan tunteen saa lopulta kiinni ja muutettua sanoiksi. Kaikki on hyvin. Kohtaus on jo harjoituksissa kiemurteluttavaa katsottavaa, mutta on vaikea sanoa heti, miksi. Huikeimmat lukukokemukset ovat niitä, joissa on vielä joku tosi kiinnostava tai yllättävä teesi sen alla tai sisällä. Hän elää apurahoilla eikä tiedä tulevaisuudesta mutta kokee olevansa enemmän etuoikeutettu kuin joku faktisesti paremmassa asemassa oleva keskiluokkainen vakityöllistetty. Katsomon pimeässä kukaan ei näe epämukavuuttasi. Teatterikorkeakouluun hän pääsi vasta neljännellä yrittämällä 25-vuotiaana, kun pikkuveli Sampo oli jo valmistumassa näyttelijäksi. Toisaalta siinä on erityisen suomenruotsalaista lähinnä muutamat mainitut säätiöt, kaikki muu on tuttua kenelle vain, joka on joskus keskustellut raha-asioista vastentahtoisesti. Luokkatietoisuus syntyy lähisuhteista, hän sanoo. Mistä tämä kielii, että mun taidemaku on tällainen. Huoraaminen on tässä kohtaa meidän kaikkien etu. Erään ylipainoisen työtoverin väsynyt katse näyttää siltä, ettei hän välitä omasta elämästään. ”Erityisen yksityisestä tulee erityisen yleistä”, kuten Helsingin Sanomissa Sarkolaa kuvailtiin jo Perheenjäsenen aikaan. ”Toisaalta tuntuisi epärehelliseltä kirjoittaa oma taidekulutushistoria toisin siksi, että nyt olisi trendikkäämpää, in tai poliittisesti korrektia nostaa historian unohdetut naistekijät”, Sarkola jatkaa. Hakolan sohva on korokkeella statussymbolina. Suomalaiseen kirjalliseen kulttuuriin ei vain tunnu juuri kuuluneen oman hyvinvoinnin reflektointi tai luokkatietoisuus. Vaikka Sarkola tiesi haluavansa teatterialalle, lukioikäisenä hän oli liian ujo koulunäytelmiin. Mutta mä en voi kieltää, että se on ollut olemassa. ”Jos se tulee ulkopuolelta vaatimuksena tai syytöksenä, en usko, että se auttaa. Ei kai kukaan teistä halua esittää tyhjille katsomoille. Työväenkirjallisuutta meillä sen sijaan piisaa. Pääomani on tietenkin suomenruotsalaista kirjallisuutta, henkistä jatketta Märta ja Henrik Tikkasen tai Sarkolan mainitseman Christer Kihlmanin ylempikeskiluokkaiselle epämukavuudelle. Nyt hän on oman kuvauksensa mukaan ”etuoikeutettu prekaari”. On ihan sama, kuinka paljon huutelee toisille – todennäköisesti lähes yhtä keskiluokkaisille – että tiedostakaa nyt jumalauta tekin etuoikeutenne. Ja vähemmistöä, johon kohdistui ”suomalainen katse”. Ajatuksia, joita kenen tahansa olisi epämukava löytää itsestään mutta joiden kanssa on opittava olemaan. Siinä ristiriidassa on jokin oire. Ehkä sen kanssa oppii olemaan. Siksi sinne voi kirjoittaa vaikka tämänsorttista rehellisyyttä. Jos käytät sanaa paras uskot hierarkioihin. Keskiluokkaa suomenruotsalaisten kesken. Nyt hän taitaa tehdä sen taas. ?. Pääosan naista näyttelevä Eero Ritala hieroo levottomana käsiään yhteen eikä suostu millään kertomaan miehensä sukulaisille heidän asuntonsa ”tosi kallista” hintaa – kunnes lopulta Tommi Korpelan esittämä mies töksäyttää sen. Feodoroff taas ehdotti, josko hän ja Sarkola voisivat jakaa johtajuuden. ”Tää on tosi miesvoittoinen lista. Hänelle on varmaan yhdentekevää, saako hän tulevaisuudessa työtarjouksia. Lionel Shriver taas on vastustanut kovaan ääneen keskustelua kulttuurisesta appropriaatiosta ja kustantamoiden positiivisesta syrjinnästä. Mutta mä ajattelen, että se vaatii aika sellaista, turvallista ilmapiiriä, että ihmisellä on sille tilaa.” ”Meidän ilmapiiri ei ole kauhean turvallinen.” -teatterin lavalla Pääomani näyttää taidegallerialta eli blogikodilta. Siinä on romaanin verran ristiriitoja. ”Mitä kauempana läheinen ihminen on mun perhehistoriasta, sitä tietoisemmaksi siitä tulee.” Lapsena hän oli yläluokkaa, jolla oli pääsy salaisuudelta tuntuvaan teatterimaailmaan. Laura Rämä pukeutuu unikkomekkoon. ”Mä voin tiedostaa ongelmallisuuden mun omassa patriarkaalisessa katseessa. (Myöhemmin hän täydentää lakonisen venäläisen uusrealismin eli niin kutsutun kodak-proosan vaikuttaneen hänen kirjoittamiseensa.) ”Koen, että mä voin kommentoida sitä, mistä mä tuun, mutta en astua siitä ulos.” ilja Sarkolalle fiktio on turvapaikka. Se liittyy moneen luettelemaani teokseen tai taiteeseen”, Sarkola sanoo. ”Adélen elämän vaikutus oli ihan valtava, mutta voin nähdä sen kriittisin silmin ja eläytyen siihen, mitä ne näyttelijät on kokeneet. Pääosia näytelleet Adéle Exarchopoulos ja Léa Seydoux ovat kertoneet kuvauksien olleen niin kamalat, etteivät he enää halua työskennellä ohjaaja Abdellatif Kechichen kanssa. ”Jos saisin valita, valitsisin mieluummin, että voisinpa liittyä slaavilaiseen absurdismiin tai amerikkalaiseen… Miksi sitä nyt kutsuisi…” ”…maagiseen tai hysteeriseen realismiin”, Sarkola sanoo. Ei. Jos pyrit huipulle uskot hierarkioihin. Haluun sitä miettiä.” Hän mainitsee vielä Boys Don’t Cry ja Adélen elämä -elokuvat. HELMIKUU 2020 IMAGE 29 tettavasti myös henkilöistä, jotka eivät ole lähellä hänen omaa kokemustaan tai hänen todellisuuttaan. (Lista täydentyy hetken päästä Rachel Cuskilla ja vielä sähköpostitse Lionel Shriverillä ja Roman Sentšinillä.) Adélen elämä voitti Cannesissa kultaisen palmun vuonna 2013, mutta sen pitkät naistenväliset seksikohtaukset ovat jo toisteltu esimerkki mieskatseesta. Joka on lukijalle ja ajan hengelle uusi ja odottamaton
30 IMAGE HELMIKUU 2020
TeksTi sonja saarikoski kuvaT milena huhta. HELMIKUU 2020 IMAGE 31 PITKÄT JATKOT Me too -keskustelu on vallannut alan toisensa jälkeen, mutta klassisen musiikin kenttä on ollut yllättävän hiljaa
Samalla Heikinheimo kuitenkin traumatisoi joukon muusikoita ja langetti – ehkä yhdessä parin miespuolisen kollegansa kanssa – taide kritiikin ylle varjon, josta ei vieläkään ole päästy. Joka tapauksessa se oli hän, joka tarjosi alkoholia. Oli ollut hauskaa. Jälkikäteen arvioiden hänen kirjoituksiaan ei voi pitää mitenkään profeetallisina – hän esimerkiksi väitti, että hiljattain maailman tärkeimmäksi elossa olevaksi säveltäjäksi valittu Kaija Saariaho säveltää huonoa musiikkia ja saa huomiota vain eteerisen ulkonäkönsä vuoksi. Muistot sekoittuvat mössöksi, kirkkaat kohdat eivät suostu asettumaan lineaariselle janalle. Hän menossa lenkille. Maaren oli hämmentynyt tilanteesta, mutta hän oli tottunut. Nyt Alfred soitti konsertissa, nyt kävelin lavalle, nyt konsertti oli ohi. Vai meninkö sinne pyytämättä. Enkä sitä, oliko toimistossa oikeasti aavemaisen hämärää mennessäni seuraavana päivänä töihin. En muista, missä vaiheessa minulle kerrottiin Alfredin lyöneen vetoa baarissa toisen muusikon kanssa, että hän saa minulta seksiä. Muistaakseni asiassa ei minusta ollut mitään väärää. Myös tätä muusikkoa on nöyryytetty opiskeluaikoina. Ajatus unohtuu, hukkuu viritykseen, säveliin ja nautintoon, mutta unohtaessanikin tiedän, että tulee aika, jolloin se palaa taas. Hän ei keksi yhtään tilannetta, jossa siitä olisi hyötyä. Olen nähnyt sen itse. Ehkä isäni koki Heikinheimo-kirjan isänmurhaksi, jota muutama vuosi myöhemmin jatkaisin alkamalla kirjoittaa musiikkiarvosteluja Helsingin Sanomiin. Työkaverini orkesterin toimistossa tuntuivat suhtautuvan minuun vertaisenaan, ja orkesterissa soittava lahjakas, karismaattinen, kolmekymppinen Alfred oli kerran harjoitusten jälkeen pyytänyt minua kävelylle kallioille Kaupunginteatterin taakse. Muistan kyselleeni koulukavereiltani, onko mahdollista, että olen ihastunut melkein tuplasti ikäiseeni mieheen. Tiedän, kenestä juttuja liikkuu. Hän oli muutaman vuoden vanhempi, Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa, lahjakas ja luonnonoikkumaisen kaunis. Muistan, että kun Maaren kysyi ”miesasioistani”, minua alkoi hävettää. Ajattelin, että opettajat rakastuvat niihin, jotka ovat kauneimpia ja lahjakkaimpia. Kriitikkojen vallankäyttöä pohdittuani olin ajautunut ajattelemaan musiikkimaailman yleisiä lainalaisuuksia ja lopulta päätynyt me toon ja klassisen musiikin suhteeseen. Yleensä näimme jossain Helsingin keskustan kahvilassa ja söimme salaatit lounaaksi. 32 IMAGE HELMIKUU 2020 K un katson tyhjälle lavalle ennen konsertin alkua, mielessäni käy usein: kuinka moni kanssakuulijoistani ajattelee pääsevänsä pian seuraamaan väkivaltaviihdettä. Yhä opettavista opettajista hän kertoi tietävänsä ainakin viisi, joilla on varmuudella ollut suhteita opiskelijoihin. Ei ollut mitään kerrottavaa. Aatami ja Eeva. Ennen kaikkea olen kuitenkin miettinyt: miksi en kirjoittanut tätä juttua jo monta vuotta sitten. Imagen jutussa kirjoitettiin, että Heikinheimo on saanut nekin, jotka eivät ”yli kolmen minuutin biiseistä” perusta, lukemaan klassisesta musiikista kirjoitettuja arvioita. Olin hakenut toista kertaa Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen. Näistä asioista olin suunnitellut kirjoittavani jotain. Osittain hän teki sen ”sanomalla suoraan”. Minusta se oli lonkeroa, mutta oikeasti on mahdoton muistaa. Tässä lehdessä vuonna 1993 julkaistua Seppo Heikinheimoa käsittelevää artikkelia siteeratakseni: Jokaiselle asialle maailmassa ei löydy selitystä. Ja lähettikö Alfred viestejä vielä seuraavana kesänä ja kutsui ulkomaille kanssaan. Yhdeksäs luokka oli juuri päättymässä. En ole varma, vaikka minusta tuntuu, että lähetti. Leirin jälkeen pidimme yhteyttä. Maaren kertoi, että heillä oli ollut juttua. Sehän perustuu ihan fantasiaan.” Muusikko sanoo pohtineensa ilkeyden problematiikkaa vuosikymmeniä. Tämä liittyy siihen, mitä tarkoittaa me too. Nöyryyttämiseen, häpäisemiseen ja haukkumiseen. Olen miettinyt, ymmärsikö hän koskaan syvällisesti, mitä hän muusikoille teki. Nämä asiat ovat osa itsestään selvää muistijälkeä nuoruudestani. Hän oli ihastunut itseään montakymmentä vuotta vanhempaan naimisissa olevaan Sibelius-Akatemian opettajaan, Villeen. M uutama vuosi sitten viulisti-isäni tuli käymään silloisessa kodissani, joka oli myös hänen lapsuudenkotinsa, katsoi kirjapinoa lattialla ja sanoi jotakuinkin: luetko sä oikeesti tota paskaa. ”Sehän on kauheen tyydyttävää. Entä kuinka paljon harjoittelua oli jäljellä siinä vaiheessa, kun työpöydälleni oli jätetty vaaleanpunainen kukka. Olin kuullut melkein jokaisesta jo aikaisemmin. Muusikko kertoi minulle itseensä kohdistuneista ahdistelukokemuksista ja niistä, joihin on Sibelius-Akatemiassa törmännyt. Kahden viikon työharjoittelua oli kulunut ainakin muutama päivä. Elämäni ei ollut kovin jännittävää. Olin 16 ja suorittamassa työharjoittelujaksoa suuren orkesterin nuotistossa. He ovat kaksi täydellisesti toisistaan poikkeavaa ihmislajia. En osaa sanoa, milloin kuulin työkaverini huomanneen yleisöstä asti, että Alfred tuijotti minua kävellessäni kimppu kädessä lavalle. Jotenkin hän etsi minut käsiinsä, vai olinko itse odottamassa häntä. Tutustuin Maareniin musiikkileirillä 2000-luvun alussa. Hän viininpunaisessa samettihameessa. Keskustelu siirtyi seksuaalisesta häirinnästä muuhun soittotunneilla tapahtuvaan vallankäyttöön. Taisin jopa olla vähän kateellinen. Jeesus ja Juudas. Monet jutut olen tiennyt niin kauan, että en ole edes tajunnut tietäväni. Siitä on aikaa 15 vuotta. Eräs sellainen on taiteilijat ja kriitikot. Rikos ja Rangaistus. Epämääräisellä tavalla tuntuu, että kaikki näistä kysymyksistä liittyvät tavalla tai toisella dikotomioihin, Jeesukseen ja Juudakseen, kiviin, pyhyyden kokemukseen, rituaaleihin ja hahmottomiin kuviin. Tapauksia on lukuisia. M uistikuvia Maarenista: hän kirjoittamassa paksua päiväkirjaa musiikkileirin majoitustilana toimivassa luokkahuoneessa. Nähnyt, miten suhteet opettajien ja oppilaiden välillä alkavat musiikkileireillä ja festivaaleilla humalaisissa tunnelmissa. Syksyllä aloittaisin iltalukiossa, jotta ehtisin harjoitella enemmän soittamista. Hän pyysi minut yhteen Finlandia-talon pukuhuoneista, tarjosi alkoholia, suutelimme. Mutta Maarenilla oli. Ilkeyden banaalius tuli mieleen, kun tammikuussa istuin juttelemassa erään Sibelius-Akatemian asiat hyvin tuntevan merkittävän uran tehneen muusikon kanssa. En osaa sanoa, milloin olen ajatellut näin ensimmäisen kerran. Olen miettinyt, miksi traditio tuntuu klassisille muusikoille olevan ylikorostuneen tärkeää, täytyykö kriitikoiden ja muusikoiden sijaita eri puolilla aitaa ja sitä, onko tämä aita omaa kuvitelmaani. Ja on olemassa yhdistelmiä, joita kukaan ei voi sovittaa toisiinsa. Kirja oli Seppo Heikinheimon teos Mätämunan muistelmat, jota hän ei itse ole halunnut avatakaan. Minäkin olen miettinyt monia asioita. Mutta ei häntä ehkä viisauden takia luettukaan, vaan siksi, että hän loi itsestään ilkeyden instituution, jota oli jännittävää seurata myös ulkopuolelta. Sä rakennat itselle sellasta voimakenttää. Voimaannuttavaa tommonen puhe, siis itselle [nöyryyttäjälle]. Januksen kasvot. Ehkä 2010-luvun alussa, kun löysin Elfriede Jelinekin ja Thomas Bernhardin kirjat tai jonkin verran aikaisemmin, mutta ainakaan en ajatellut niin kävellessäni lavalle viemään kukkia kapellimestarille keväällä 2005
T asa-arvokysymyksistä on keskusteltu klassisen musiikin yhteydessä koko syksy. Sitten Maaren alkoi seurustella. Tämän voi lukea Maarenin päiväkirjoista. Ne ovat koko suomalaisen musiikkimaailman tietämä asia. Keskustelu alkoi kunnolla, kun Hufvudsstadsbladetin Wilhelm Kvist teki selvityksen, jossa kävi ilmi, että pääkaupunkiseudun orkesterien soittamasta musiikista vain noin 4 prosenttia on naisten säveltämää. Tanskalaislehden haastattelussa Segerstam oli moittinut kapellimestari Susanna Mälkkiä siitä, että häneltä ”puuttuu pallit”. Minulle on kerrottu esimerkiksi ulkonäön kommentoinnista, nöyryytyksestä ja St. Urho’s Pubin terassilla orkesterimuusikolle esitetystä kysymyksestä: minkäsväriset pillukarvat sulla on. On keskusteltu kiintiöistä ja siitä, mikä on laadun ja tasa-arvokysymysten suhde. Samalla hän koki mustasukkaisuuden tunteita, jos vaikutti siltä, että Ville osoitti huomiota jollekin toiselle. Hän tajusi, että asia pitäisi ottaa kevyemmin, mutta se oli vaikeaa. Jatkoilla opettaja pyysi Maarenia tanssimaan. ”VOISIN LAITTAA KELTASEEN PÖRSSIIN ILMOTUKSEN PELASTUSTYÖNTEKIJÄSTÄ. Dags att be om ursäkt för sexismen. ”Aika pyytää anteeksi seksismiä, Leif Segerstam”, Kvist kirjoitti 16. Voiko niitä edes erottaa toisistaan. Se oli hänen uskontonsa. Tarvisin ehottomasti nyt pelastajan, miespuolisen, Maaren kirjoitti päiväkirjaansa. Kun suhdetta oli jatkunut noin vuoden, Ville tuli Maarenin kotiin ja sanoi, että suhdetta ei enää voi jatkaa. Vihdoin on keskusteltu. Maaren oli 15. Pitkään, jos joku Villen naispuolinen oppilas vaihtoi opettajaa, epäiltiin seksuaalista häirintää. Hän ei tiennyt, että kyseessä mitä luultavimmin oli lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö. Ville soitteli vielä tämänkin jälkeen. On keskusteltu perinteistä. Kunpa suhde Villeen voisi normalisoitua, hän toivoi päiväkirjassaan. On myönnetty, että tämä on tärkeää. Enhän mä edes halua sitä, hän kirjoitti. Ville on siis varmaan jumalan asemassa, hän päätteli. On keskusteltu sukupuolesta. TARVISIN EHOTTOMASTI NYT PELASTAJAN, MIESPUOLISEN.”. Tuli taas syy sanoa ei. Halattiin vielä ja sit se lähti. Maaren oli aavistanut jo etukäteen, päiväkirjassa lukee. Maarenin ja Villen suhde alkoi loppusyksyllä erään konsertin pitkiksi venähtäneiltä jatkoilta, viattomasta kommentista. Hän kirjoitti, ettei usko mihinkään paitsi soittamiseen. Leif Segerstam pyysi anteeksi. Tuntui ihan ku joku oikee suhde olis loppunu, vaikka Ville sanokin tätä joksku päiväuneks. Juttu Maarenin ja Villen suhteesta levisi. Kerran musiikkileirillä tuplasti vanhempi mies oli kutsunut hotellihuoneeseen. Maaren ja Ville olivat yhdessä paikoissa, joissa oli paljon muita Sibelius-Akatemian opiskelijoita. Seuraavana kesänä Maaren ja Ville olivat samalla festivaalilla. On puhuttu kapellimestari Leif Segerstamin seksuaalissävytteisistä puheista. Siitä se lähti. Maaren yritti puhua myös muusta. On keskusteltu vähän jopa seksuaalisesta häirinnästä. Ville soitteli öisin, usein silloin, kun Maaren oli vanhempiensa luona toisessa kaupungissa. Oli vaikea keskittyä muuhun. Voisin laittaa keltaseen pörssiin ilmotuksen pelastustyöntekijästä. Niin kuin voi lukea myös sen, että aluksi Maaren oli empivä eikä halunnut olla Villen kanssa tekemisissä. Maaren kuunteli Villen levytyksiä ja toivoi voivansa viettää aikaa hänen kanssaan. Puolustellen mutta kuitenkin. Kun Maaren kieltäytyi seksistä vedoten siihen, että hänellä on poikaystävä, mies masturboi Maarenin läsnäollessa. Silloin Maaren oli jo todella ihastunut, ehkä rakastunut, vaikka kirjoittikin, ettei usko rakkauteen. HELMIKUU 2020 IMAGE 33 vanhempien miesten huomioon. Hän kehui Maarenin soittoa ja halusi nähdä. Juttuja on niin paljon, että niiden luetteleminen tuntuu paperin haaskaukselta. Myös ainakin yksi Akatemian opettaja tiesi suhteesta, kun se vielä jatkui. joulukuuta. Juoksin sängylle itkee. Jatkojuttuja on seurannut. Siitä tuli osa tietyn sukupolven akatemialaisten kollektiivista historiaa. Ville, joka oli ilmeisesti juonu jo pari lasillista punkkua, avasi keskustelun yleisellä tasolla: ”mites menee?” -repliikillä, Maaren kirjoitti päiväkirjaansa. Myöhemmin Helsingin Sanomat julkaisi oman juttunsa, josta selvisi, että koko maassa luku on vielä tätäkin pienempi. Kurkussa oli pala, vaikka ”kaikki mitä Ville sanoi oli fiksua ja totta”, ja suhde olisi pitänyt lopettaa ”aikoja sitten”. Suhde ei ollut mikään salaisuus
Ei kai Markku muuten tekisi niin. Myöhemmin, kun Eevan äiti sai tietää asiasta ja puuttui tilanteeseen, Rami syytti, että Eeva oli se, joka oli käynyt päälle. Pitää olla absoluuttista. Yhen teatteriproggiksen enskaribileet. Soittotunti on poikkeuksellisen intiimi tilanne ja soittaminen niin henkilökohtaista, että erilaisia tunteita puoleen ja toiseen voi joskus syntyä. Musiikki alkaa hiljaisuudesta, sanotaan. Suomessa klassisen musiikin piirissä ilmenevää häirintää ja nöyryytystä ei laajamittaisesti ole käsitelty julkisuudessa. Tästä tapauksesta toimittaja oli kysynyt. Usein Markku myös haukkui. Usein esimerkiksi kritiikeissä orkesteri esitetään taustoittavana kankaana, joka tukee solistin toimia tai reagoi kapellimestarin nerouteen. Opettajien opetusta ei valvota. Moni tapaa opettajiaan enemmän kuin omia vanhempiaan. Mestari–kisälli-systeemi. Tiesin hänet soittoajoilta. Näin Riikka kertoo. Jos soittotunnilla meni hyvin ja Markku kehui, Riikasta tuntui, että hän oli ”hyvä lapsi” ja että hänessä oli ”sittenkin ehkä jotain hyvää”. Sellaista ihmistä on vaikea ilmiantaa, vaikka tapahtuisikin jotain väärää. Et mä olin täysin ottanu hänet niinku isäksi. Eevan päiväkirjasta: Ehkä Rami on vaan niin seksipainotteinen että mulla pelottaa sen takia. Riikka oli aloittanut soitto-opinnot Markun ohjauksessa seitsemännellä luokalla. Pitää olla maalliset asiat ylittävää. Että aina on ollut ja on ihmisiä, jotka luontaisesti osaavat paremmin kuin muut. Siitä alko sellanen kuukausien seksuaalinen ahdistelu ja päällekäynti ja vonkaaminen ja jopa raiskausyritys ja tietyillä standardeilla jopa raiskaus.” Miten saatoin olla niin tyhmä, että kuvittelin olevani lahjakas, Riikka mietti myöhemmin. Mä olin just Markulle kertomassa et… mä muistan et nyt mä kerron hänelle et hän on mulle niinku isähahmo ja niinku isä. Opettaja antoi Riikalle paljon mahdollisuuksia: orkesterikeikkoja ja pidempiä soittotunteja. Se oli Riikalta. Kun nykyään Sibelius-Akatemiassa opettava Ismo opiskeli ulko. Laittoi maan rakoon yhdellä sanalla tai vertaili toisiin. Puhuimme klassisesta musiikista. ”Se tais olla abikevät. Marraskuussa olin vieraana Ylen Jälkinäytöksessä koreografi Sonya Lindforsin ja toimittaja Kalle Kinnusen kanssa. On tarkat roolit, tarkat työajat, tietyllä tavalla soittamisen vaatimus ja kapellimestari, jota yhä monissa orkestereissa puhutellaan toisinaan maestroksi. Klassinen musiikki perustuu kaanoniin, jota on vaikeaa kyseenalaistaa. Perhetausta oli hankala. Eeva oli 17-vuotiaana keikalla Oulun kaupunginorkesterissa, kun parikymmentä vuotta vanhempi orkesterissa soittava Rami lähestyi häntä. Soittelen muusikoille kysyäkseni, mistä se johtuu. Klassiseen musiikkiin oleellisesti kuuluva asia on ajatus poikkeusyksilöistä. Oli Ramillakin hetkensä, kun se katsoi siinä päällä maaten suoraan ja unisen näköisenä ja otti tukasta ja sanoi: ”oot niin nätti siinä”. Vielä oleellisempi kysymys kuitenkin on, mitä muuta me siirrämme kuin kaanonia. Siltä Millasta ainakin vaikutti. ”Heips, kiitos kun mainitsit/heitit ilmoille aamutv:ssä kysymyksen siitä, miksiköhän klasaripuolen #metoo -keskustelu on jäänyt käymättä. Sit mä muistan, mä olin avaamassa suuni siitä aiheesta ja mä koin et hän niinku halus et mä en sano sitä ja hän teki ensimmäisen muuvin sen suhteen, et hän onki rakastunu muhun tai kiinnostunu musta seksuaalisesti. Usein käy niin, että kapellimestari ei tee tarpeeksi ja orkesteri selviää itse. Kiitos!!<3” P ari vuotta sitten asiasta oli valmisteilla juttu. Isänsä kanssa Riikka ei ollut tekemisissä juurikaan. P uhun melkein parinkymmenen muusikon kanssa, sekä miesten että naisten. Sanoin, että minusta on vähän outoa, että klassisen musiikin me too ei vieläkään ole alkanut. Sama opettaja oli vuosia sitten ahdistellut myös Riikkaa: ehdottanut tapaamisia ja lähettänyt seksuaalissävytteisiä viestejä. Hän on saattanut käyttäytyä huonosti, sillä sellaista on ollut tapana sietää. Mä olin niin lapsellinen ja naiivi et mä sillon ajattelin, et jos mä joskus pääsen naimisiin ni hän taluttaa mut alttarille. Siis henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Siirrämmekö seksismiä. Niinä hetkinä Riikasta tuntui, että hänen täytyy osata jotain. Että jäädään vain tähän. Neromyytti. Kello 10.20 sain viestin messengerissä. Oli kaksi Sibelius-Akatemiassa opettavaa opettajaa, jotka vaikuttivat vuosien varrella häirinneen useita opiskelijoita seksuaalisesti, ainakin toinen myös viime aikoina. Solistit ja kapellimestarit ovat ne, jotka saavat huomiota lehdissä ja joiden suoritusta arvioidaan. On vain niin vaikea sanoa, et se seksi on mulle vaikeaa. Heistä jokaisella on kokemus joko seksuaalisesta häirinnästä tai nöyryyttämisestä, useimmilla molemmista. Kun Riikka ei osoittanut kiinnostusta, opettaja oli nöyryyttänyt häntä luokkatunnilla muiden edessä: sanonut häpeävänsä, että Riikka on hänen oppilaansa. Ajatusta paremmin osaamisesta vahvistaa moni ulkopuolinen rakenne: esimerkiksi teokset solistille ja orkesterille. Jos konsertti menee hyvin, tätä ei katsomosta käsin huomaa ja kiitokset saa kapellimestari. Oliko Riikka ehkä suosikki. Oma kysymyksensä on, ovatko perusteet soittaa samojen miessäveltäjien samoja teoksia rationaalisia (muuta laadukasta musiikkia ei ole) vai emotionaalisia (mä haluan kuulla Beethovenin ysin tai joulua ei tule) ja miten olisi syytä edetä. J uttua, johon Riikkaa haastateltiin, ei koskaan ilmestynyt. Pekka ei ollut yhtään sellainen. Rami kehui Eevaa kauniiksi ja lahjakkaaksi muusikoksi ja osti hänelle sähkönsinistä kynsilakkaa. Kun niin tarpeeksi pitkään väittää, älyttömästä, sosiaalitieteiden vuosikymmeniä sitten kumoamasta harhasta tulee rationaalinen argumentti, jonka voi kertoa esimerkiksi perustellessaan, miksi Sibelius-Akatemian sellon instrumenttiryhmässä ei ole ollut yhtään naispuolista opettajaa vuosikymmeniin. Olimme olleet samalla keikalla, kun opiskelin Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa ja Riikka ammattikorkeakoulussa, mutta emme olleet juurikaan olleet tekemisissä yli kymmeneen vuoteen. Musiikki nähdään likaiset pelit ylittävänä korkeampana muotona, jonka ei tarvitse ottaa kantaa maallisiin asioihin. Tietynlainen vanhempi opettajasta saattaa tullakin – vanhempi, esikuva, luotettu aikuinen. Hierarkkiseen kulttuuriin opettaminen. 34 IMAGE HELMIKUU 2020 Olisiko jo keskusteltu tarpeeksi. Muutamia esiintulleita seikkoja. Nöyryyttämistä. Oli kuitenkin toinenkin tapaus, Riikalle paljon merkittävämpi. Perinteisesti musiikin ulkopuolisiin asioihin viittaamista, ”ohjelmallisuutta”, on pidetty b-luokan puuhasteluna. Mutta sitten hän taas kehui ja antoi orkesterikeikan tai pitkän tunnin. Asia on tuskin koskaan näin yksinkertainen. Häirintää. Traditio. Niinpä, moni sanoo. Mitä me kuuntelemme kun kuuntelemme klassista musiikkia. Se on Ylen aamun yhteydessä näytettävä kulttuurin keskusteluohjelma. On vaikea löytää instituutiota, joka olisi yhtä hierarkkinen kuin orkesteri. Siirrämmekö silmittömyyttä. Epäpoliittisuus. Riikan entisellä kotipaikkakunnalla oli kolme lahjakasta tyttöoppilasta: Riikka, Milla ja Sanna. Mistä. Pelastit mun aamun sillä avauksella aiheesta. Lahjakkuus ratkaisee. Pitää pystyä väittämään, että vain musiikilla on väliä – ei esimerkiksi sukupuolella, iällä, etnisellä taustalla tai opettajalla. Markusta tuli Riikalle hänen elämänsä tärkein aikuinen. Mutta en tiedä, enhän halua tehdä mitään, joka on mun sielua vastaan
HELMIKUU 2020 IMAGE 35
HEKIN OVAT VAIN IHMISIÄ, JOTKA NÖYRÄN MUSIIKIN PALVELEMISEN SIJAAN NUOLEVAT TOISINAAN VALTAAPITÄVIEN PERSETTÄ, JOTTA HEILLÄ ITSELLÄÄN MENISI PAREMMIN, AIVAN NIIN KUIN KAIKKI MUUTKIN KUOLEVAISET.. 36 IMAGE HELMIKUU 2020 TAITEILIJAT KUTISTUVAT ITSENSÄ KOKOISIKSI
Alisan orkesterissa oli hiljattain vierailemassa naispuolinen kapellimestari. Aku Louhimies. Traditio on vain yksi kertomus muiden joukossa, eikä aina edes kovin hyvä. Ne saavat muistamaan, että niin monella tavalla hienoja kuin Beethovenin sävellykset ovatkin, niistäkin on lupa olla montaa mieltä. Mietin kaikkia niitä muusikoita, jotka lukevat tätä ja miettivät: väittääkö se ihan oikeesti, että musiikin kuunteleminen on väkivaltaviihdettä. Näin me too -jutuissa yleensä on ollutkin: Lauri Törhönen. Alaspainaminen, vertailu ja nöyryyttäminen jatkuivat siihen saakka, kun Milla vaihtoi opettajaa. Suuri osa tapauksista on sellaisia, joista olen häirinnän kohteen lisäksi kuullut myös muilta. En musiikin mutta muiden asioiden kautta. Toiset oppilaat huomasivat tilanteen, eivätkä Sanni ja opettaja päätyneet sänkyyn. Varmaan enemmän. Alisan kollega kuuli erään muusikon kommentoivan: miten muka pystyy keskittymään soittamiseen, jos koko ajan seisoo. He ovat enimmäkseen miehiä, koska miehillä on yhä enemmän valtaa, jota käyttää väärin, mutta on heissä naisiakin. Olen rehellinen kirjoittaessani näin. Taisin olla siitä kateellinen! Silti tästä tulee likainen olo. Ismo yritti teeskennellä, ettei ymmärrä, mistä on kyse. K atsoin jouluna elokuvan Whiplash, jonka toinen päähenkilö on sadistisia metodeja käyttävä jazz-opettaja. Naispuolinen opettaja sanoi Amalialle, ettei hänen pitäisi käydä muiden opettajien tunneilla. Millan tehtäväksi oli tullut opetella asteikko. Tällöin syy ei ole ensisijaisesti koko kulttuurissa vaan yksittäisen ihmisen tai pienen piirin häikäilemättömyydessä. Sitten he menivät makuuhuoneen sängylle makaamaan ja pussailemaan. Rakastan Vanhoja mestareita, jossa kertoja haukkuu kaikki suuret (yhtä lailla nautin myös Debussyn Monsieur Croche – Antidiletantista). Emme silloin päässeet asiassa yhteisymmärrykseen. Ja kyllä minä sen ymmärrän. Onko siellä jotain kiinnostavaa, Emilia kysyi. Ilman musiikkia ei olisi minua, moni ajattelee. Oma ego ja kokemukset, ikävätkin, tulevat puheissa kuvatuiksi toisarvoisina musiikin merkityksellisyyden rinnalla. Opettaja sanoi: oletko idiootti, nuotissahan lukee, miten pitää soittaa. HELMIKUU 2020 IMAGE 37 mailla, miespuolinen säestäjä vihjaili hänelle jatkuvasti seksuaalissävytteisiä asioita. Alisa kirjoitti kommentin muistiin puhelimeensa. Asteikko meni hyvin. Minusta se kertoi, pianoa soittavan pojan mielestä ei. Se ei tuntunut vaikealta, niin kuin ei soitossa mikään muukaan vielä silloin. Totuus muotoutuu suhteessa aikaan: eniten huomiota saavat ne, jotka sattuvat sillä hetkellä tuntemaan oikeita ihmisiä ja puhumaan heidän kieltään. Olin vieressä, kun opettaja vei tuon hotellihuoneeseen. Se on Suomessa, ulkomailla, Helsingissä, Turussa, Pohjanmaalla, Lapissa. Tuo myös. Suurin osa kerrotuista tapauksista on eri ihmisten tekemiä. Asia olisi helppo ratkaista paikantamalla pahanteko johonkin henkilöön. Keksisin heti kymmenen ihmistä lisää, joilta kokemuksia löytyy. Emmehän me edes aikoinaan tajunneet,. Vasta myöhemmin Ismo on tajunnut, kuinka paljon vihjailu häiritsi oppimista. Mutta onko tämäkään aivan totuudenmukaista. Ja etenkin ne muistuttavat, että yhdelläkään kapellimestarilla tai muullakaan mestarilla ei ole pääsyä kuolleen ihmisen ajatuksiin. Opettaja kertoi Millalle, että ei muista, onko kukaan oppinut sitä yhtä nopeasti. Kerran hän muistaa tehneensä eri tavalla. Tuntuu, että on olemassa taso, jota en aivan näe. Amalian opettaja tenttasi: et kai ole suunnitellut vaihtavasi opettajaa. Minulla ei ole syytä epäillä, etteivät ne olisi tosia kokemuksia ja etteivätkö kerrotut asiat ainakin pääpiirteittäin olisi tapahtuneet kuvatulla tavalla. Jatkoilla Sibelius-Akatemian opettaja vei Sannin toiseen huoneeseen, suuteli ja halusi seksiä. Olen puhunut niin monen ihmisen kanssa, jolle musiikki on tärkeintä maailmassa. Rakastan musiikkia ja olen monilta osin klassisen musiikin kasvattama. Se liikuttaa, auttaa ja muodostaa tavan olla olemassa. Usein, kun puhe kääntyy vaikkapa kyseenalaisiin pedagogisiin menetelmiin, selvennetään jälkikäteen: mutta onhan se kuitenkin niin hyvä muusikko. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa, että ”näin Beethoven halusi”. Onko se ihan sekaisin. Se on jumalaksi asettumista ilman minkäänlaisia valtuuksia. Tuo on ollut opettajalla, joka on nöyryyttänyt. Niin nöyryyttäjissä kuin seksuaalisissa hyväksikäyttäjissä ja häiriköissä. Näitä väärin tehneitä ihmisiä on Sibelius-Akatemian ja muiden oppilaitosten opettajissa, orkesterimuusikoissa ja kapellimestareissa. Sanni opiskeli Sibelius-Akatemian nuorisokoulutuksessa. Aivan kuin tekisin jotain väärin kirjoittaessani näin. Se on kulttuurissa, jossa sen on annettu olla olemassa. Emilia istui orkesteriharjoituksissa, kun miespuolinen kollega alkoi tuijottaa Emilian haaroja. Silti pelkään, että tarkoittamattani annan asioista vääristyneen kuvan. Suomalaisessa klassisen musiikin kentässä ei ole yhtä ihmistä, jonka voisi julistaa syylliseksi vääryyksiin. Tämä rakenne on kaikkialla. Näin olen ajatellut ja ajattelen usein edelleen. Mutta en minä etsi edustajia. Sellaiseen juttuun Riikkaakin haastateltiin, ja vaikka sitä ei julkaistu, jutun saisi varmasti yhä tehtyä. Veijo Baltzar. Jäin kuitenkin miettimään. Ei kukaan halua vallankumousta sillä hetkellä, kun on vallassa itse. Ehkä osin tästä syystä olen saanut tunnistamisen kokemuksia Jelinekin liioitellun sadistisista klassisen musiikin kuvauksista tai Bernhardin Haaskiosta, jossa pianisti päätyy itsemurhaan, koska hän ei ole yhtä hyvä kuin Glenn Gould. Tämä ei ole paras mahdollinen maailma! Taiteilijat kutistuvat itsensä kokoisiksi. Elokuvan jälkeen pohdimme avopuolisoni pojan kanssa, kertooko elokuva musiikista. Oppinut pelaamaan sitä peliä, kuten hän sanoo. Hekin ovat vain ihmisiä, jotka nöyrän musiikin palvelemisen sijaan nuolevat toisinaan valtaapitävien persettä, jotta heillä itsellään menisi paremmin, aivan niin kuin kaikki muutkin kuolevaiset. Sitten hän sanoi: älä kuvittele, että olisit yhtään parempi kuin kukaan muukaan. Sannista tilanne oli aika vaikea, koska hän oli flirttaillut opettajalle. Muita ylöskirjattuja kommentteja samalta viikolta: ”Vittu! Tää siitä seuraa, kun naiset ei enää keskity synnyttämiseen.” ”Mun vakaumus vaan kieltää naispapit ja naiskapellimestarit.” U skotteko jo. Kun muun muassa Sibelius-Akatemiassa opettava Anu oli 16-vuotias, montakymmentä vuotta vanhempi opettaja pyysi hänet bileissä tanssimaan. On tuntunut oudolta kuulla, millaisia asioita ihmiset oikeuttavat musiikin takia. Jos Amalia oli käynyt, toista opettajaa haukuttiin ja hänelle naureskeltiin. Etsin ratkaisuja. Sen sijaan on useita ihmisiä, joiden toiminta on sellaista, että oikein rajaamalla he voisivat edustaa tätä kulttuuria. Mietin myös, että saatan loukata. Piti käyttää ”omaa päätään”. Silti puhe musiikin tärkeydestä on tuonut mieleeni kummallisen lahkon. Myös kaikki häirintäja nöyryytyskokemukset, joista kirjoitin, on kerrottu minulle henkilökohtaisesti. Tuo on kertonut seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tuntuu, että näissä teoksissa kupla puhkeaa, hierarkia kääntyy ylösalaisin ja neromyytti muuttuu farssiksi, jolle on viimein lupa nauraa. Amalia muistaa, että mitä tahansa hän sanoi tai teki, kysymys oli tyhmä
Sitä lukee Hélène Cixous’ta, Rebecca Solnitia, Kaari Utriota, kuvauksia tuhansia vuosia kestäneestä naisen alistamisen historiasta ja vaientamisen kulttuurista, ja huutaa mielessään: juuri näin! Minä tunnistan tämän! Minusta tämä on totta! Ongelma vain on, että silmä silmästä ei toimi. Sekin on ihan ymmärrettävä tunne. On oppilaitosten, orkesterien ja jokaisen tällaista toimintaa todistavan vastuulla pyrkiä varmistamaan, että nämä ihmiset siirretään pois opetustehtävistä ja muista sellaisista asemista, joissa heillä on valtaa muihin. ”Mä muistan et olin suhun tosi ihastunut, ja siitä on hemmetisti aikaa. Logiikkakin on sama: maailman näkeminen helppoina ratkaisuina ”. Siis mä en puhunu siitä mitään. Tuli vähän yllätyksenä. Vaikka olin 16-vuotias eikä sen ikäisten kohdalla puhuta enää lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, olisi teko Lapin yliopiston rikosoikeuden professorin Minna Kimpimäen mukaan saattanut mennä seksuaalisena hyväksikäyttönä, koska olin kuitenkin alaikäinen ja kyseessä oli työympäristö. Siitä on varmaan, mitä siitä on, 15 vuotta, 20 vuotta?” ”Mä oon 31. Mutta minusta se tarkoittaa, että asioiden käsittelyn on pakko tapahtua ennen kaikkea muun kuin yksilön rankaisemisen kautta. Emme voi yhtäkkiä kieltäytyä olemasta tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat joskus tehneet jotain väärin. ”Oho! Toi ei pidä kyllä ollenkaan paikkansa. En usko cancelkulttuuriin. Tajusimme vasta hiljattain. 38 IMAGE HELMIKUU 2020 että tässä on jotain väärää. Traditio on hyvä, rituaalit tärkeitä ja Mozart kaunista, ollaanpa nyt ihan hissukseen! Ehkä he pelkäävät, että myöntämällä menneet vääryydet he tekevät itsensä tarpeettomiksi. Me suudeltiin joo. Minä en sitä voi päättää, vaikka puhelimessa kiihdyksissäni niin sanoinkin. Kun riittävän monta kertaa tai riittävän radikaalilla tavalla kokee tulleensa kohdelluksi väärin, alkaa haaveilla siitä, että ”paha saisi palkkansa”. Että muuttuneessa tasa-arvotilanteessa heitä ei enää tarvita mihinkään. Ja sä voit mennä ihan takuuseen siitä, et mä en oo taatusti mitään sellasta.” ”Okei, no sithän se on tosi hyvä et me jutellaan tästä.” ”Joo, todella hyvä.” ”Mut ymmärräksä, et 16-vuotias on alaikäinen?” ”Niin… mut mäki olin… huuh. Mä oon vaihtanu alaa ja tällasta.” ”Okei.” ”Mä en nykyään enää soita. Ehkä he ovat joutuneet Seppo Heikinheimon tai jonkun muun kriitikon lyttäämäksi ja lukeneet vielä sen jälkeen Heikinheimoa ihannoivan jutun. (Rikokset, jotka eivät ole vanhentuneita, ovat tietenkin asia erikseen.) Kyseessä on sama logiikka kuin siinä, että lakeja, jotka säädetään nyt, ei voi soveltaa takautuvasti. Myös nöyryyttämiseen ja häirintään syyllistyneet ihmiset on joskus opetettu johonkin malliin. Muistaakseni sä olit vajaa kolmekymppinen silloin.” ”En kai.” ”Kai sä muistat millon sä oot syntynyt?” Alfred oli silloin pari vuotta nuorempi kuin minä olen nyt. ”Mä kysyn viel tällasen asian ennen ku sun pitää mennä, et ymmärräksä et jos mä oisin syntyny tammikuun sijaan kesäkuussa niin se mitä tapahtu ois ollu seksuaalirikos?” ”Ahaa. En minä ainakaan tajunnut. Nyt mahdollinen rikos on joka tapauksessa vanhentunut, ja hyvä niin. Olen miettinyt, onko me toossa sama riski. Silti ajoittain väärinkäytöksistä, etenkin sukupuoleen liittyvistä, kokee katkeruuden tunteita. Tällainen johtaa vain silmittömyyteen. Saalistajat harjoittavat toimintaansa systemaattisesti. He eivät selkeästi ole soveltuvia toimimaan pedagogeina tai esihenkilöinä. Ehkä he ovat jostain saaneet käsityksen, että hyvä lääke huonoon itsetuntoon on pokata nuori nainen. Väärien asioiden tekeminen on helppoa, yhtä helppoa kuin esimerkiksi yksisilmäisen ja ilkeän kritiikin kirjoittaminen. Mä oon itse asiassa kirjottamassa tällasta juttua, mä oon toimittaja nykyään ja mä halusin sen takia puhua sun kaa. Tätä ei tietenkään voi tietää. Siitä on aika tarkkaan 15 vuotta. Jos asiat riisutaan niiden taustatekijöistä, on helppo unohtaa, että vielä hyvin vähän aikaa sitten opiskelijoiden ja opettajien väliset epämääräiset kuviot olivat musiikkipiireissä niin normaaleja, että niiden uhreiksi joutuneet ihmiset eivät tapahtumahetkellä ymmärtäneet tulleensa väärin kohdelluiksi. Kuulin, että baarissa oli lyöty vetoa, että Alfred saa minulta seksiä. Muusikkojen kanssa käymieni keskustelujen perusteella on selvää, että on ainakin kahdenlaisia häiriköitä. Olin kuitenkin alaikäinen, sanon. Kuka näistä kaikista vaihtoehdoista se voisi olla. Tarvitaanko muutokseen syntipukki, joka kivittää. Mihin raja edes vedettäisiin. Mä oon Sonja Saarikoski. Sano sinä mitä sulla on mielessä.” Kerron, että minulle on jäänyt vähän paha mieli. Heidän on mahdollisesti annettu ymmärtää, että tämä on ainoa mahdollinen tie. Ja tajuamme koko ajan lisää. Mahdollisen rikoksen tapahtuminen määritellään oikeudessa. En koe tapauksen häiritsevän jokapäiväistä elämääni. Suurin osa on kuitenkin heitä, jotka ovat tehneet väärin ja ymmärtävät sen itsekin. Tämä ei tarkoita, että tehdyt asiat olisivat oikein. Sanooks mitään?” ”Mmmm… auta mua vähän.” ”Mä olin joskus sellasessa työharjottelussa orkesterin nuotistossa. Muistaksä mitään siitä, mitä sillon aikoinaan tapahtu?” ”Muistan…” ”Mitä sä ajattelet siitä nykyään?” ”En tiedä nyt yhtäkkiä. Sellaiseen kuin elokuvissa Marriage Story ja Kramer vs. Siitä on aikaa aika pitkään.” ”Muistan! Joo! Mitä kuuluu?” ”No mitäs tässä, ihan hyvää. Elokuvissa avioeroprosessin keskellä olevat parit, jotka joskus ovat rakastaneet toisiaan, päätyvät huoltajuuskiistan takia oikeuteen, minkä jälkeen heidän asianajajansa etsivät faktoja, jotka oikein kehystettyinä saavat entiset aviopuolisot näyttämään hirviöiltä. M ä en tiiä muistaksä mua. Just. Eräs Sibelius-Akatemian opettaja jaotteli heidät ”hölmöiksi” ja ”saalistajiksi”. Mut jos sä haluut, mä oon muuten tulossa Suomeen, jos haluut nähä vaikka kahvilla ja voidaan jutella rauhassa.” Sanon, että jutulla on kiire. Mut mitä… mehän ei siis tehty mitään.” ”No siis me suudeltiin siel Finlandia-talon takahuoneessa sen jälkeen ku me oltiin juotu vähän alkoholia.” ”Just. Näin siksi, että tällainen menettelytapa suojaa meitä kaikkia silmittömyydeltä ja mielivallalta. Kramer. Ei Eeva, ei Maaren, ei Riikka, ei Anu, ei Ismo… Siksi kirjoitan tätä juttua vasta nyt. M e too ei ole yksinkertainen asia. Myös heitä on saatettu nöyryyttää, häpäistä ja haukkua. Tajuamme senkin, että jonkin on muututtava. Tai sitten he kieltäytyvät muuttumasta, koska maailman muutos kauhistuttaa heitä. Mut ei tehty mitään muuta.” ”Ei me tehty mitään muuta.” M yöhemmin saan tietää, että kyseessä saattoi olla seksuaalirikos joka tapauksessa. Suhteellisuudentaju katoaa
Hänen mukaansa tapahtumat johtuivat kriisistä omassa elämässä. Milla ei vieläkään pysty soittamaan ilman beetasalpaajia. Riikan terapeutti on tulkinnut, että Markun käytöksen aiheuttama trauma on saanut Riikan oireilemaan dissosiatiivisesti. Ei tässä ole tarkoitus käydä sotaa, vastaan. HELMIKUU 2020 IMAGE 39 monimutkaisten sijaan. Mitä minä täällä teen, minähän olen vain opettajani seksifantasia, hän mietti. Ville oli vastannut kieltävästi. Silti hän ihmettelee hieman, että hänen menneisyydestään on taas syytä puhua. Kriitikko voi olla taiteilijan puolella, Juudas ja Jeesus lyödä kättä. Hyvä ja paha eivät kulje ihmisten välillä vaan ihmisen sisällä, kuten viisas kollegani kerran sanoi. Suhde Maareniin oli virhe, Ville sanoo. Tämä pätee sekä seksuaaliseen häirintään että nöyryyttämiseen. K un Villen ja Maarenin tapausta käsiteltiin Sibelius-Akatemiassa muutama vuosi tapahtumien jälkeen, paikalla oli liuta hallinnon henkilökuntaa ja juristi. Häntä jännittää niin paljon. Maisteriopinnoistaan hänellä ei ole paljon muistoja. Olisipa joku sanonut tuon minulle silloin, hän sanoi. Hildén kertoo, että Akatemian sisällä näitä asioita käsitellään aktiivisesti. Voi tulla helposti ”säheltäneeksi”, kuten Ville omaa toimintaansa kuvaa. Vasta me too -keskustelu sai hänet ajattelemaan, ettei valtasuhde ollut tasapuolinen.) Kyllä minä tajuan, että asenneilmapiiri on muuttunut ja nyt ammutaan kovilla, Ville sanoo. Ihailemansa muusikon kyllä. Me toon jälkeen keskustelu on kiihtynyt. Uskon, että asioiden on paradoksaalisesti mahdollista lakata olemasta vasta, kun niiden olemassaolo on myönnetty. Muistan sellasen tilanteen mis oon ollu alaikäsenä baarissa ja ympärillä on ollu orkesterilaisia ja korkeassa asemassa oleva mies, joka laittaa yhtäkkiä käden mun reidelle silleen et mä en voi tehdä mitään. Ja kyllä minä senkin uskon: rajojen ylittäminen ja huono käytös tulevat mahdollisiksi silloin, kun ei hahmota, millainen ihminen sitä toisten silmissä on. Ville kertoo, että omien soitto-oppilaidensa kanssa hänellä ei koskaan ole ollut mitään seksuaalista. Maaren ei ole ainoa opiskelija, jonka kanssa Villellä on ollut seksuaalissävytteistä kanssakäymistä, mutta kaikki tapahtui ennen käsittelyä Sibelius-Akatemian kanssa, Ville sanoo. ”Se purkautui käyttäytymiseen, jota en itse allekirjottaisi varsinkaan nyt, mutta en myöskään allekirjottanut sillon.” Kysyn, ymmärsikö hän, millainen esikuva hän esimerkiksi Maarenille oli. Ylipäätään suurimmassa osassa vääriä tekoja on uskoakseni kyse juuri tästä. Maareninkin kanssa hän on puhunut muutama vuosi sitten. Konserteissa hänelle iski usein totaalinen paniikki ja lamaannus. Olin väärässä: ei Whiplash kerro musiikista. Riikasta tuntui kuin hän olisi katsonut itseään ulkopuolelta. Amalialla meni vuosia, että hän sai kehon jännitykset pois nöyryyttämällä opettaneen opettajan jälkeen. Sillä – rouva Halics on tässä aivan oikeassa – emme voi, vain omantunnon äänen vaimentaaksemme, uskotella itsellemme, että kaikki olisi vain erikoista sattumaa, jotain, joka ei liity meihin millään tavalla… Dikotomia ei toimi. Sellanen kummallinen sekotus totaalista hämmennystä, inhoa ja imartelua. Ei, ei Ville silloin ymmärtänyt. Väärin tehnyt opettaja voi toiselle olla hyvä ja tärkeä. Tilaisuudessa tehtiin yksiselitteisesti selväksi, että virka-asemassa näin ei saa toimia. Miksi Villen tapaukseen, ja moneen muuhun, pitää vieläkin palata, vaikka aikaa on kulunut niin paljon. Tai et no, kaikki varmaan tiedämme sen tunteen, sen lamaannuttavan tunteen, et tavallaan on imarreltu, koska se on vaikutusvaltanen tyyppi ja sit tiedostaa myös, et on alaikäsenä baarissa, itsellä ei oo valtaa, ei voi tehdä mitään. Hän sanoo tajunneensa sen jo suhteen aikana. Anulle on tullut mieleen uusi häirintäkokemus. Maaren muistaa vuosia suhteen päätyttyä kysyneensä, voisiko Ville ottaa hänet luokalleen. Kun joulukuussa kerroin, että eräällä musiikkileirillä 2000-luvun alussa tunnettu opettaja puhui hänestä minun kuulteni ja kehui poikkeuslahjakkuudeksi, Milla alkoi itkeä. Sitä, minulle, tarkoittaa me too. P ari vuotta sitten Sibelius-Akatemiassa järjestettiin keskustelutilaisuus, jossa dekaani Kaarlo Hildén ymmärsi, että joissain asioissa taitaa olla epäselvyyksiä. Maarenin päiväkirjassa lukee, että Ville pyysi anteeksi oman asemansa väärinkäyttöä. Ehkä samasta syystä kuin isovanhempamme kertovat, mitä sodassa tapahtui tai miltä tuntui, kun oma vanhempi löi. Se kertoo ihmisestä, joka sattuu olemaan muusikko ja olosuhteiden niin mahdollistaessa toimii väärin. Hän lähettää tammikuun lopussa ääniviestin Whatsappissa. Hildénin mukaan eivät tietenkään ole. Se, että asiat tulevat esiin uudestaan ja uudestaan, on hänestä turhauttavaa. Ovatko ne sallittuja. Perusteeksi hän oli sanonut suhteen. Me palaamme siihen, mikä on jäänyt käsittelemättä, tietoisesti tai tiedostamatta. Ettei ymmärrä tekojensa seurauksia ja omia motiivejaan riittävän laajasti pystyäkseen toimimaan oikein. Silti Ville teki väärin. Musiikki saa vihdoin olla mitä se on. Keskustelutilaisuuksia ja. Jo vuonna 2015 Taideyliopisto julkaisi oppaan epäasiallisen käytöksen ehkäisemiseksi. Muutamia huomioita. Erona vain on, että Leonardo di Capriota ei koulun käytävillä tapaa. (Maaren sanoo, että tällöin hän syytti suhteesta pitkälti itseään; hänhän oli sekaantunut varattuun mieheen. Eräs opettaja kysyi: entä suhteet opettajien ja opiskelijoiden välillä. (Ville ei tätä muista, mutta Maaren on kirjoittanut tapauksesta päiväkirjaansa.) Maaren miettii välillä, miten hänen uransa olisi mennyt, jos suhdetta ei olisi ollut. Hän on käsitellyt asiaa työnantajan kanssa ja terapiassa. Tyhmän, siinä tilanteessa, kylläkin. Moni sen sijaan sanoi, että Ville vaikuttaa ottaneen opikseen. Me palaamme siihen, mikä on jäänyt jonnekin, kunnes joku, tai jokin, ehkä mahdollistaa sen, että kipeistä asioista tulee vain asioita. Oppaassa kerrotaan, mitä on kiusaaminen, seksuaalinen häirintä ja syrjiminen, sekä annetaan ohjeita näiden asioiden kitkemiseksi. Villestä on hyvä, että väärinkäytöksistä on alettu keskustella aiempaa enemmän. Jos ihmiset rakastuvat, se on toinen kysymys, mutta mitään sellaista romanttista suhdetta, jossa opettaja on potentiaalisessa valtasuhteessa opiskelijaan, ei Hildénin mukaan nykyään hyväksytä. Eikö olisi kunniallisempaa myöntää oma vastuumme, sen sijaan että tukeudumme halpamaisiin puolusteluihin. Riikka on valmistunut musiikin maisteriksi mutta ei ole soittanut juurikaan moneen vuoteen. Maarenin sanoin: Teineille idolit ovat tärkeitä. Se on viitseliäisyyden puutetta ja laiskaa ajattelua, mutta pahaa se ei ihmisestä tee. Irimias teoksessa Saatanatango: En syytä siis ketään henkilökohtaisesti, mutta… haluaisin kuitenkin esittää teille kysymyksen: Emmekö me kaikki ole yhtä lailla syyllisiä. Ei ole syytä olla uskomatta: kukaan haastateltavistani ei ollut kuullut viimeaikaisista tapauksista. Etenkin, jos asiat eivät ole yksinkertaisia ja me kaikki olemme pahuuteen kykeneväisiä kuitenkin. Sitten ne haihtuvat jonnekin ja muuttuvat hahmottomiksi kuviksi
Ystävääni saattaa esimerkiksi hävettää, jos hän ei osaa jotain soittoon liittyvää asiaa. ”Jos tämä on totta, tasa-arvo ei ole itsestään selvä fakta, vaan ihmisten luoma sosiaalinen konstruktio, joka meidän täytyy päättää toteuttaa”, kirjoituksessa luki. Vaikka näistä ajoista on aikaa melkein 15 vuotta, pystyn palauttamaan mieleeni häpeän, joka soittamiseen liittyi. Että aina on muita asioita, jotka menevät sen yli, miten ihminen käyttäytyy. Outoa on myös se, että viime syksynä Leif Segerstam piti orkesteriperiodin akatemialaisille. Moni on miettinyt, miksi Akatemialla opettaa henkilöitä, jotka ovat häirinneet seksuaalisesti myös lähiaikoina. Millaisia. Se on meille molemmille tuttu tunne. Jutussa etunimellä esiintyvien ihmisten nimet on muutettu asian arkaluonteisuuden takia. Opettajalla on siten myös suurempi vastuu vuorovaikutuksesta sekä erilaisten roolien ja tilanteiden näkyväksi tekemisestä ja sanoittamisesta tarvittaessa myös muille henkilöille. Arendtin mukaan holokausti paljasti, että ihmisyydessä itsessään ei ole mitään pyhää. Tämä tapahtui 1990-luvulla. Kuten ei sitäkään, kuinka monta kertaa saa häiritä ennen kuin saa potkut. Hiljattain New Yorkerissa ilmestyneessä tasa-arvoa käsittelevässä kirjoituksessa ”Tasa-arvon arvoitus” siteerattiin Hannah Arendtia. Juttuun on haastateltu myös Helsingin kaupunginorkesterin konserttimestaria Jan Söderblomia. Sitaatteja on muokattu siltä osin kuin se tunnistamattomuuden vuoksi on ollut välttämätöntä. Hildén ei voi kommentoida yksittäistapauksia. En edelleenkään soita ”omaksi ilokseni”. Alun perin päätöksen taustalla oli Segerstamin ”erityinen taiteellinen asiantuntemus”, Hildén kertoo. Oppilaitoksena velvollisuutemme on luoda mahdollisimman hyvät edellytykset opiskelijoiden oppimiselle, taiteilijaksi kasvulle ja hyvän ammatti-identiteetin muodostumiselle. Palautteesta kävi ilmi, että Segerstamin käytöksessä oli jälleen huomauttamista. Silti on kysymyksiä, jotka ihmetyttävät. Opettaja-opiskelija-suhteen eettiset periaatteet Sibelius-Akatemiassa, on vuodelle 2019 päivätyn Power point -esityksen nimi. Tähän kuuluu mm. . Vaikuttaa, että myös orkestereissa asioita tiedostetaan aiempaa paremmin. Mietin, voisiko tässä olla yksi syy sille, että musiikkimaailman tasa-arvo tuntuu etenevän tuskastuttavan hitaasti. Osoitteessa apu.fi/image on luettavissa Sibelius-Akatemian dekaanin Kaarlo Hildénin pidempi haastattelu.. Paperilla kaikki on selvää. -Opettajan vastuu toimivasta opettaja-opiskelija-suhteesta on valta-aseman vuoksi opiskelijan vastuuta suurempi. Hänen mukaansa saatu palaute on ”käsitelty ja otettu vakavasti”. Yksiselitteistä vastausta ei ole. Se on syntynyt yhteistyössä opettajien ja opiskelijoiden kanssa. Myöskään ulkonäön kommentointi ei kuulu opettaja-oppilas-suhteeseen. Ovatko he saaneet käytöksestään sanktioita. Hildénin mukaan tapauksia on ainakin toinen, mutta hän ei voi kertoa siitä tarkemmin. Osan käytöksestä on raportoitu Akatemian hallinnolle. Muusikkojen käsityksissä, opiskelijoiden ymmärryksessä omista oikeuksistaan, asenteissa. Ilman unelmaa mahdottoman saavuttamisesta ei klassista musiikkiakaan olisi olemassa. tietoisuus valta-asemasta ja sen olemassaolosta myös opetustilanteiden ulkopuolella. On niin monenlaisia tilanteita, hän sanoo. Itse en edelleenkään tiedä kuin yhden tapauksen, jossa suhde opiskelijaan on johtanut irtisanomiseen, eikä tiennyt myöskään kukaan haastattelemistani muusikoista. Mutta jos päättää saavuttaa jotain, on mentävä harjoituskoppiin, otettava työvälineet esiin ja alettava harjoitella. Häpeä estää olemasta vapaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei kohti parempaa pitäisi pyrkiä. Olin hakenut kolme kertaa Akatemian nuorisokoulutukseen, ja kun olin päässyt, inhosin soittoani vielä enemmän kuin aikaisemmin. Mutta eikö juuri tämä ole ongelma. Hildén on myös muistuttanut hyvästä käytöksestä omissa sähköpostitervehdyksissään henkilökunnalle. #Metoo -kampanja nosti karmivalla tavalla esille sen, miten laajasti seksuaalista häirintää on peitelty yhteiskunnassamme. Toteuttaminen tuntuu vaikealta, koska siltä asiat tuntuvat, kun ne aloittaa. Ajateltava, niin kuin ystäväni uudesta musiikista (sellaisesta, jota hän ei opiskeluaikana soittanut ajatellen, että ei osaa): ”Jos oppimisen prosessia ja itseään ei kyseenalaista, sitä oppii vaikka pakolla. HELMIKUU 2020 IMAGE 41 työpajoja on järjestetty useita. En iloitse siitä, miltä soittoni kuulostaa, enkä muista, milloin olisin iloinnut. Näin usea ihminen minulle sanoi. Opettajan vastuuseen kuuluu turvallisen tunnelman luominen opetustilanteessa. Siihen yhtälöön ei minkäänlainen häirintä sovi, Hildén kirjoitti kevätkirjeessään vuonna 2018. Valitettavasti tämä koskee myös musiikkialaa. -Opettajan ja opiskelijan suhde liittyy ammattiin ja opiskeluun eikä siihen kuulu seksisuhteet tai sävyltään seksuaalinen koskettaminen tai puhe. On parannuksiakin tapahtunut. Mutta muistan ajatuksen: en pysty enää menemään raadin arvioitavaksi. Ilman toista ei voi olla toista. Ilmapiiri Akatemialla vain oli sellainen, etten kestänyt sitä. Nythän ratkaisu osoittaa, että se, miten ihmisiä kohtelee, on toissijaista. Inho ei johtunut mistään tietystä asiasta eikä varsinkaan opettajistani. Akatemialla periaatteita on tehty selkeämmiksi. Nykyään ystäväni mielestä osaamattomuuden myöntäminen on oppimisen lähtökohta ja edellytys. Mä oon sen takii varmaan lopettanu soittamisen.” Moni on vuosien varrella ihmetellyt, miksi en hakenut ammattiopintoihin Sibelius-Akatemiaan, vielä tämänkin juttuprosessin aikana. ”Kyl mulla on joitain sellasia kappaleita, joita mä en halua soittaa, koska mul on tullut niin vahvasti ajatus, että mä en osaa niitä.” ”Mul on kans. P uhumme muusikkoystäväni kanssa häpeästä. Keskusteluja on tarkoitus jatkaa. Eikö joskus pitäisi viheltää peli poikki ja sanoa, että itse asiassa toistuva huono käytös on este tämän orkesteriperiodin toteutumiselle, vaikka myönnämmekin musiikillisen lahjakkuutenne. Kun asiat ovat monimutkaisia ja monilla häpeän tunteita siitä, miten on käyttäytynyt ja mitä itselle on tehty, avointa keskustelua on vaikea käydä. (Osa palautteesta oli myös positiivista.) ”Tää on tehty tää päätös muista lähtökohdista”, Hildén sanoo. Mä ajattelen silleen et no vittu, mun on pakko oppia.” Siitä huolimatta, että oma tekeminen tuntuisi riittämättömältä ja huonolta. Niin kuin soitossa, myös tasa-arvossa on kyse sen ymmärtämisestä, että ihanteet ovat paljon korkeammalla kuin taso, jolle voi päästä
42 IMAGE HELMIKUU 2020
Sen jälkeen hän ymmärsi, kuinka kaikille perheille lopulta käy. HELMIKUU 2020 IMAGE 43 Olipa kerran perhe Kun Juha Kauppisen poika sai koulusta tehtäväkseen lukea Tove Janssonin Taikatalven, myös Kauppinen avasi muumikirjat. TeksTi juha kauppinen kuvaT pinja meretoja
Muumeimpia hetkiä. Mutta tunsin kummallista tyhjyyden tunnetta. ”Miten niin sanoa”, poika vastasi. Keinahtelimme autolla hiekkatien viimeiset mutkat ja pysähdyimme syrjäisen rintamamiestalon pihalle Pielisen tuolla puolen, Pajujärven rannalla. Emme me kuitenkaan voi tehdä asialle mitään, parasta vain ottaa se filosifisesti. Että nämä asiat ovat varmaankin juuri roihahtamassa eloon pojan päässä, kyky hahmottaa piilomerkityksiä, kerronnan tasoja. Ymmärrys elämästä ja yhteiskunnasta on kasvannut eksponentiaalisesti. Poika oli hiljaa. Lähtiessämme kesälomamatkalle heinäkuun alussa Lieksaan pakkasin mukaan muumikirjoja ja Tove Janssonin elämäkerran, Tuula Karjalaisen kirjoittaman Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta. Elokuun viidentenä yksikään lintu ei enää laula. Rannalta tullessani kaarroin takaisin kotipihaan hiekka renkaissa rapisten ja nousin autosta. Ihmettelin valoa, joka oli muuttunut. Poika oli tehtävästä turhautunut, ja kysyin miksi. Muumipappa kuulee tuulen läpi huutoa ja menee katsomaan. Tai helteinen keskipäivä, jolloin laskeuduimme vaimoni kanssa kallionrinnettä alas vanhaan metsään. Muumipeikko ja pyrstötähti -kirjan yhdessä kohtauksessa tuulee rajummin kuin koskaan. Pysähdyin. Ja siitä sitten synteesi! Joten aloin kerätä talteen hetkiä, jotka tuntuivat oikeilta, ja mistä sen tietää, ehkä nämä hetket olivat jo sitä matkaa, joka alkoi kaukaa. Ja pitkään luulin siitä syntyvän jotain. Nyt pelkoa ja ahdistusta aiheuttaa oikeasti pelko ekokatastrofista, huoli ilmaston hallitsemattomasta lämpenemisestä, saastumisesta, maapallon rajojen riittävyydestä. Niissä luonnonmullistus on vertauskuva sodan pelottavalle tuhovoimalle. Kului vielä pari vuotta, kevääseen 2019, ennen kuin syntyi juttuidea. Houkuteltiin roihahdusta tapahtumaan. Olimme vuokranneet talon muutamaksi päiväksi.. Muumipeikko huusi. Havainto tuotti mielihyvää, ja saatoin hetken kuvitella, että kaikilla seuduilla, tutuimmillakin, voisi olla vielä metsiä, luonnon kauas yltäviä kudelmia. Kirja oli hänen mukaan surkea ja lapsellinen, eikä siinä tapahtunut mitään. Aiheena oli Tove Janssonin Taikatalvi (1957), muumiklassikko. Oranssia valoa, jossa muistot syntyvät. Silloin viimeisen talon ovi avautui raolleen ja hyvin vanha ääni huusi: – Minne sinä menet. Hänen edessään oli sata peninkulmaa hiljaisuutta. – Äiti, hän huusi. 44 IMAGE HELMIKUU 2020 Y htenä talvi-iltana pari vuotta sitten nuorempi poikani, joka oli 13 ja seitsemännellä luokalla, teki kirjaesitelmää kouluun. Että kirjoittaja voi kertoa täysin palkein pientä tarinaa mutta samalla luonnostella esiin jotain suurempaa. M utta en luovuttanut. Metsä oli sankka, ja kun katselin suuria puita, halusin erityisesti varmistua siitä, että metsänseinä ei päästänyt yhdessäkään kohdassa valoa lävitseen. Ongelma ei ollut yhtymäkohtien puutteessa. Lueskelin kirjaa, ihastelin Janssonin kirkasta, lapsenomaista kerrontaa. Nyt, pari vuotta myöhemmin, hän on kuitenkin täysin eri ihminen. Nuuskamuikkunen joudutti askeliaan suoraa päätä metsää kohti. Niitä kirjoista löytyy. – Maailmanlopulle tietysti, selitti Piisamirotta rauhallisesti. Mainitsin ehkä George Orwellin kirjat ja Kärpästen herran. – Mille asialle. – Kaikki on harmaata ja Piisamirotta sanoo, että tulee maailmanloppu! Muumit ja suuri tuhotulva, alkuperäiseltä nimeltään Pikkupeikot ja suuri tuhotulva, sai alkunsa jo talvisodan aikana. Ehkä juuri siksi koulussa luettiin Taikatalvea, symbolista kirjaa. Olin tyytyväinen, ainakin aluksi. (Muumilaakson marraskuu, 1970) N äitä hetkiä keräsin. Talon rappusille on myrsky tuonut kotinsa menettäneen Piisamirotan, jolle Muumipappa tarjoaa suojaa ja kutsuu sisälle. Ovi sulkeutui taas ja Nuuskamuikkunen astui metsäänsä. Jäin siihen hetkeksi kyykkyyn miettien Muumimammaa, joka Vaarallisessa juhannuksessa (1954) sai ajatuksen siitä, että kaikki voisivat nukkua puutarhassa. Oikeastaan kaksi ensimmäistä muumikirjaa ovat sotakirjoja. Muumipeikkoa ja pyrstötähteä Jansson kirjoitti jatkosodan aikana. P ojan mentyä nukkumaan hiivin hakemaan Taikatalven hänen sänkynsä vierestä. Koetin löytää esimerkkejä siitä, kuinka joku kirjoittaa jotain mutta sanoo muuta. Kumarruin ja kurkistin yhden jasmiinipensaan alle. Hän sijasi kaikille vuoteet sinne tänne hauskoihin paikkoihin, ja ettei tuntuisi yksinäiseltä, hän pani pienen lampun jokaisen makuupaikan viereen. Minulla oli kiire ja harpoin pihan poikki, mutta sitten satuin vilkaisemaan ympärilleni ja hidastin kulkuani. Varsinkin jälkimmäisessä keskeisiä teemoja on maailmanlopun odotus. Muumipeikko ja Niiskuneiti käpertyivät nukkumaan jasmiinipensaiden alle. ”Mitä kirjoittaja mielestäsi yrittää kirjallaan sanoa”, kysyin. Tavallaan kirjat ovat nyt vielä ajankohtaisempia kuin ilmestyessään. Leiki niin kauan kuin vielä voit. Muumipeikko kääntyi ja säntäsi keittiöön, missä äiti oli laittamassa aamukahvia. – En tiedä, Nuuskamuikkunen vastasi. Molemmat ilmestyivät vasta sodan jälkeen, jolloin maailma oli jo kylmän sodan kynnyksellä. Viimeinen talo nökötti yksikseen kuusimetsän vihreällä seinustalla, tässä erämaa alkoi toden teolla. Kaksi ensimmäistä, Muumit ja suuri tuhotulva (1945) ja Muumipeikko ja pyrstötähti (1946), ovat tällaisia. Istuin laiturinnokassa mökillä ja kotona puutarhassa ja luin näitä kahta kirjaa. On muumikirjoja, jotka eivät ainoastaan resonoi vaan suorastaan kertovat nykyajasta miltei yksi yhteen. Lukisin kesän Tove Janssonin muumikirjoja, katselisin nykyaikaa niiden läpi. Yhteistä näille maailmanajoille on odotus, pelko siitä, että joudumme ottamaan vastaan lopullisen uutisen, olipa se tieto ylivoimaisen vastustajan hyökkäyksestä tai maailman loppumisesta, ja molempiin kuuluvat ennustukset, varmat tiedot siitä, että uutinen on oikeasti jo täällä, eikä mitään ole tehtävissä. Ehkä jokin uusi alkoi kyteä pojan mielessä tuona iltana, ehkä ei. Maailmanloppu väijyy lähellä, hiljaisena uinuvan metsän yllä loistaa pyrstötähti ”kuumana ja pahaenteisenä”. Se tuli autereen lävitse. Olin vain helpottunut, kun kirja loppui. Hetkiä, joissa arkeni tuntui resonoivan muumien kanssa. Niin kuin se ilta, jolloin kiireisen päivän päätteeksi vein nuoremman pojan rantaan, josta hän oli lähdössä kalaan kavereidensa kanssa. Hän ajatteli miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä. Tai oikeastaan en tuntenut mitään. Mutta ehkä se oli sittenkin jo Pyrstötähden loppupuolella, kun aloin empiä. Yhtäkkiä tajusin, että seisomme vedenjakajalla. Kun käänsin Muumipeikon ja pyrstötähden viimeisen sivun, katselin epätavallisen matalalla olevaa vedenpintaa keskellä epätavallisen pitkää hellejaksoa, eikä minulla ollut vaikeuksia ymmärtää, kuinka ajankohtainen kirja oli
Väki pakenee ja pelastautuu kelluvalle teatterille tietämättä, mikä on teatteri. Lopuksi hän tapaa Muumimamman. Tarina, jossa tapahtuu absurdeja asioita. Lentämisestä pidättäytyminen nostettiin esille, ja siihen ei kukaan esittänyt vastaväitteitä. Tämäkin tulkinta on helppo ymmärtää: muut nukkuvat, päähenkilö herää yksin, vähemmistössä. Lapsuus, erään hemulin pitämä lastenkoti, nuoruuden seikkailut. Hän kohtaa outoa väkeä, osin sellaista, jonka hän ei tiennyt pyörivän talvisin Muumilaaksossa. Syntyivätkö muumikirjat niin. Se tapahtui patikoidessani perheen kanssa, viettäessäni kiireetöntä aikaa. Tällainen oli esimerkiksi Bergmanin mieleen juolahtanut näkymä, jossa nuori nainen kävelee pienen koiran kanssa tietä pitkin kartanoon, ja kartanossa on punainen huone, jossa kolme siskosta valkoisissa asuissa kuiskivat toisilleen jotakin. Miksi on edes olemassa tarve peilata niihin nykyaikaa. L ieksan Pajujärvellä löysin jotain. Tämä etsintä tosin voi myös tukahduttaa kirjoista nauttimisen. Ehkä se on ajattomuus, ehkä tarinoiden monet tasot. Janssonin muumisarjakuvat alkavat usein niin, että ensimmäisessä ruudussa on vain ympyrä, joka seuraavissa kuvissa paljastuu muumihahmoksi, jolle alkaa tapahtua usein absurdeja asioita. On Muumipapan urotöissäkin symboliikkaa, esimerkiksi papan kertomuksessa siitä, kuinka hän ensi kerran näkee itsensä kokonaan talvisen meren rannalla peilikirkkaassa jäänpinnassa. Muumipappa kihertää itsekseen. Sen keskustaajama, jossa olimme tullessa pysähtyneet, on tosin merkillisen eläväinen ruokamarkeitteineen, Alkoineen, urheiluliikkeineen. Sarjakuvat vaikuttavat intuitiivisilta, ja niiden perusteella voisi arvata, että tarinan merkitys, se mitä taiteilija on halunnut sanoa, on auennut tekijälle itselleenkin vasta jälkikäteen, ja se aukeaa jokaiselle lukijalle eri tavoin. Mutta taidemuodot ovat erilaisia. Pirteä puolukka-asetelma olisi voinut yhtä hyvin roikkua Manhattanilla kuin tuvan seinässä Lieksan perämetsässä. Muumipappa vastaa muina miehinä voimistelevansa ja mainitsee pojalleen, että muistelmista on tulossa kauhean liikuttavat. Ihmiset saapuvat Lieksaan, erämaan kynnykselle, samoillakseen Patvinsuon kansallispuistossa, laskeakseen Ruunaan reitin vuolaita koskia. Joissain keskustelukommenteissa olen nähnyt kirjaa tulkittavan myös niin, että se kuvaa seksuaalisen identiteetin heräämistä, nimenomaan homoseksuaalisuuden. Maisema pidätteli sadetta. Vain me. Syntyykö vertauskuvallinen romaani näin. Sattumalta hänen pitkäaikaisen elämänkumppaninsa, Tuulikki Pietilän, inspiroima hahmo, Tuu-tikki, esiintyy ensi kerran juuri Taikatalvessa. Ruotsalainen elokuvaohjaaja Ingmar Bergman, joka myös käsikirjoitti useimmat elokuvansa, on kertonut haastatteluissa elokuviensa ideoiden alkaneen kehkeytyä hyvin vähistä aineksista. Kirjassa on voimakas yksin kokemisen tunnelma, ja sitä on yleisesti pidetty symbolina teini-iän heräämiselle. Bergman on myös sanonut, että elokuva on taidemuoto, joka tehokkaimmin ohittaa ihmisen järjen tason, ja että jokainen elokuva, joka ei ole dokumentti, on unta. Toki se vaati tasoittelua. Myös pojat heltyivät. Talo oli vaalea, harmahtavan violetti, vastamaalatun oloinen, jonkin rintamamiehen ja hänen vaimonsa 70 vuotta sitten rakentama. Taulutelevisio, wifi, kulmasohvan hillitty tyynyryhmä. Mutta ainakin teini-ikävertaus on kirjasta helppo tunnistaa. Oikeesti. Ja Muumipappa astelee muumitalon ikkunaan ja tarttuu köysitikkaisiin ja vetää ne itselleen. En tiedä, oliko tästä mitään hyötyä. Muumipapan urotyöt (1950) on muistelmateos, jossa Muumipappa sairastuu ja alkaa ajankulukseen kirjoittaa muistelmiaan. Ei ihmisiä, ei ihmisen ääniä. ”Lieksaan. Taikatalvessa, josta poikani teki kirjaesitelmää seitsemännellä luokalla, Muumipeikko herää talviunestaan muun perheen nukkuessa. Mutta romaanit ovat eri asia kuin sarjakuva. Nousin raput ja kiersin keskikerroksen. Halusiko Jansson sanoa niillä jotain, vai lähtikö kaikki alkutilanteesta, jossa hahmot, kukin omanlaisensa persoona, alkoivat toimia ja toimivat, kunnes tultiin loppuun. Ehkä tietä tähän tulkintaan on tasoittanut tieto Tove Janssonin homoseksuaalisuudesta. 8ja 10-vuotiaat tytöt kurtistelivat ensin kulmiaan, mutta heistä tuli suunnitelman kannattajia, kun he näkivät Airbnb:stä kuvia, joissa talo näytti kodikkaalta. Kirjoittaja voi haluta sanoa niillä jotain muuta. Mutta jäin itse miettimään, mitä se tarkoittaa, että joku haluaa sanoa jotain teoksellaan. Muumipeikko havahtuu perheen yhteisestä unesta, kokee asioita ja pitää kokemaansa ainutkertaisena, kuten teinit. Nuorempi poika, 15-vuotias, lusikoi aamupuuroa ja katsoi ilmeettömästi ulos keittiön ikkunasta. En alkanut avata tätä pojalle, mutta sanoin, että kirjat eivät aina kerro siitä, mistä niiden ajattelisi kertovan. Ottaessani selfietä illallisella tuvan kotoisassa pöydässä, jonka ääressä istui saunanraikkaita, eriikäisiä ihmisiä. Perhe. Joten Lieksa hyväksyttiin hiljaa. Käypää valuuttaa nelilapsisen perheen kotimaanmatkalle. Talo oli ilmeisen suurin panostuksin siirretty Airbnb-aikakauteen, ja kaikkialla oli huomattavan siistiä. ”Koska ollaan viimeksi oltu kuudestaan lomamatkalla?” kysyin autossa. Tulivuorenpurkausta seuraava tulva nousee muumitaloon. Vaarallisessa juhannuksessa (1954) ollaan maailmanlopun tunnelmissa, kuten myös kahdessa ensimmäisessä muumikirjassa. Välähdyksen pohjalta syntyi elokuva Kuiskauksia ja huutoja (1972). Sitten, yhtäkkiä, vierestä kuuluu Muumipeikon ääni: Hei isä – mitä sinä puuhaat. Lieksa on lähes mistä tahansa katsottuna syrjässä. Veitsisetti tiskipöydällä, Ikea-taidetta seinillä. Herkullinen asetelma tulkinnoille! Mutta jos ei suotta vaivaa mieltänsä, Vaarallinen juhannus on ennen kaikkea riemukas kirja. Mutta äänet vaimenivat, huudot ja jalkaparien töminä, johonkin talon uumeniin. Ja se tapahtui. Pinnalla on usein kirkas kertomus, yksinkertainen, ja mieli vapautuu etsimään symboliikkaa. (Muumipappa ei ole itseironinen hahmo vaan pitää itseään suurmiehenä, joka ansaitsee muistelmat.) Lopultakin saatoin katsella koko kuonoani ja sen jatkona olevaa kiinteää, kaunismuotoista vartaloa käpäliin asti. Mutta se toimi. Miks?” 16-vuotias vastasi, kun toukokuussa ilmoitimme panostavamme nyt kotimaanmatkailuun. Se kuulosti yhtäkkiä mielessäni samalta kuin että teoksella olisi vain yksi oikea tulkinta. HELMIKUU 2020 IMAGE 45 Lapset rymistelivät reppuineen sisälle, missä alkoi nopeasti kiista siitä, kuka nukkuisi missäkin. Väläytin mahdollisuutta päästä ahmakojuun ja koskia laskemaan. Nyt olimme mukana kaikki. Yhdestä ideasta. Ja kun lähtöpäivä lopulta tuli keskellä kesälomaa, tunnelma oli mukavan odottava. M iksi Tove Jansson ja muumit ovat kestäneet aikaa. Eräänä yönä Muumipappa puolestaan pohtii itsekseen, kirjoitettuaan myöhään, että aivan hyvin hän voisi nytkin taas karata, niin kuin teki nuorena. Tuli hiljaista. Niin varmasti, Muumipeikko vastaa haukotellen. Tuskin koskaan saamme selville, miten ja miksi muumikirjat ovat syntyneet
46 IMAGE HELMIKUU 2020
Siis me selvitäis, koska me ollaan tämmösiä, terveitä.” ”No kai se Bronxi vähän auttaa siinä kummiski. Hidastan kohdassa, jossa tie tekee 90 asteen mutkan ja näyttää päättyvän suoraan järveen. A jamme vanhemman poikani kanssa uneliaan Hämeenlinnan läpi. Ja löysinkin sen Hämeenlinnan kirjastosta, mutta jo ennen kuin luin tuon itselleni avainteokseksi osoittautuneen muumikirjan, asiat muuttuivat. Käännyn rantakadulle. Pikku Myy istui kyyryllään kivipellolla. Asemalle on parin minuutin matka. Olen viemässä häntä rautatieasemalle. Mietin, kuinka kammottavalta kappale kuulostaa. Olkaa varovaisia ja järkeviä.” ”Joo joo, eli varomattomia ja holtittomia!” poika sanoo. Hän on ollut niin yksin, että hän on hävinnyt. Muumipappa koettaa saada majakan valoa syttymään. Elämän rajallisuus oli hänelle jo läpikotaisin tuttu asia. Aulangontie 50 on tavallinen kerrostalo Hämeenlinnan laidalla. Hän vie perheensä kaukaiselle saarelle, asumaan askeettisiin oloihin, vanhaan majakkaan. Janssonilla oli kolmikymppiseksi asti monia miessuhteita mutta ei omia lapsia. Kivet ja maa liikkuvat, vaihtavat paikkaa, puut liikkuvat ja muistuttavat pitkäjalkaisia hyönteisiä. Ku Suomea.” Poika katsoo tietä ja viheltelee 16-vuotiaan tutkimattomuudella. Kivet liikkuvat. Muumimamma maalaa koti-ikävissään kuvia Muumilaakson puutarhasta. – Minä en välitä siitä, huusi Muumipeikko. Nyt Muumipeikko kuuli isän huutavan ja näki myrskylyhdyn häilyvän valon harhailevan yli kallion. Poika lyö oven kiinni ja harppoo aseman rappusia kohti. Vilkaisen hänen nauravaa naamaansa. Elin siellä melko tavallisen lapsuuden, mutta koska talossa asui monenlaista väkeä, näin ja kuulin kaikenlaista jo ehkä tarpeettoman pienenä. Saari huohotti tänä yönä pelkoaan, kuului kuhinaa ja huutoja, maa liikkui peikon käpälien alla hänen juostessaan. Toisinaan minusta tuntuu, että saari ui pois ja vie meidät mukanaan. Asvaltti kiiltää sateen jälkeen. Pysyn totisena. – Missä sinä olet ollut! puuskahti isä. Then why do we lose so many tears. Muumimamma katoaa. Pidättelen kyyneleitä, painan vinkkarin päälle ja lähden ajamaan takaisin kotiin. äiti sanoi viattomasti. Ja kun olen näistä puhunut pojille, hieman värittäen, on syntynyt legenda, jonka mukaan olen Bronxista. Ilmeinen tulkinta on se lohdullinen ajatus, että kun ihminen kuolee, hän jatkaa elämäänsä muistoissamme. Sekä isä että äiti olivat olleet Tove Janssonille tärkeitä. – Oletko nähnyt, hän sanoi. – Tiedätkö mitä, hän sanoi. Paul Young laulaa puhki kulunutta slovaria radiossa. Hirveän hauska paikka! – Katossa on nyt kovin vähän lehtiä, selitti peikko. Tein vain pienen kävelyretken tuulettuakseni.. Muumipeikko ja Muumipappa etsivät häntä. ”Ku sä oot Bronxista?” hän jatkaa. Kieltäydyn katsomasta häneen päin. Kirjan mittaan pysyvät elementit alkavat järkkyä. Siinä muumiperhe on väliaikaisesti poissa, käymässä jossain, ja he elävät vain muiden henkilöiden kaipaavissa kertomuksissa. ”Paljon meillä on aikaa?” hän kysyy hetken päästä. Muumipeikko muuttaa saarella asumaan erilleen muusta perheestä, tiheikön keskelle. Ja sekunnissa jostain sisältäni esille hyökyy tunteita. M uumipappa ja meri -kirjassa Muumipappa janoaa seikkailua, kamppailun tunnetta, ja haluaa paeta liian helppoa elämää. ”No emmä nyt...” ”Aulangontie viidenkympin Bronxista!” poika sanoo kohtalokkaasti. Meidän täytyy tuoda tänne matto ja pieni laatikko, jolla voi istua… Hän käänsi kuononsa ylöspäin ja näki tähtien purjehtivan pilvien välissä. ”Moikka”, vastaan hymyillen. Muumimamma käy tapaamassa häntä. Pitää vaan raottaa ikkunaa ja antaa auton eka täyttyä vedellä”, sanon. Me ajelehdimme jonnekin... ”Laita sit kuvankaappaus kartasta, että missä se kämppä on”, sanon pojalle. ”Miks?” poika kysyy. ”Ai onks se tärkeetä?” ”Oon kuullut, että auton ovi ei aukee järven pohjassa, ennen ku päästää auton täyteen vettä. ”Ai näiksä Bronxia?” ”No ei. Mut kyl me siitä selvittäs, se ois sit… eloonjäämistaistelua.” ”Ai niin ja sä oot hyvä siinä?” poika sanoo voitonriemuisesti. ”Ehditään sittenkin. Yhtenä iltana elämäkertaa lukiessani kiinnitin huomiota sisällysluettelon kohtaan, jossa luki sanat ”ydinperhe kriisissä”. Tove Jansson oli 50–60-vuotias kirjoittaessaan Muumilaakson marraskuuta. Äiti onkin palannut kotiin. Poika on erittäin hyvällä tuulella. Saavumme asemalle. ”Enää! Nyt kaasu pohjaan, pitäs jo olla siellä!” ”Miten niin?” ”No mä haluan olla siellä valmiina, tiäks, niinku tuntea, että mä en voi myöhästyä.” ”No et sä nyt myöhästy…” ”No jos meijän auto menee vaikka tonne järveen! Sit ei ehditä”, poika sanoo. – Aivan kuin luola, myönsi äiti. Että niinku Bronxi vielä siihen päälle, eks ni”, poika sanoo ja tavoittelee katsekontaktiani. Every time you go away, you take a piece of me with you, Paul Young laulaa radiossa. Poika ottaa repun ja makuupussin takapenkiltä. Hetkiä oli kaikkialla. Yhden niistä kirjasin tuoreeltaan muistiin heinäkuun viimeisenä torstaina. Äiti on poissa, ajatteli Muumipeikko. Äiti on poissa! Mutta sitten majakan ikkunaan syttyvät kynttilät. ”Noni! Pidä hauskaa. Hän suorastaan sädehtii siitä ajatuksesta, että saisi olla monta päivää erillään meistä, perheestään. Mutta sinun pitäisi nähdä, kun täällä on vihreätä… Eikö tämä olekin kuin luola näin lyhdyn valossa. Ne viittasivat Muumipappa ja meri (1965) -kirjaan, ja ymmärsin, että minun olisi kotiuduttuamme ensi töikseni hankittava kirja käsiini. ”Vartti”, vastaan. – Täälläkö sinä asut! huudahti äiti. Muumilaakson marraskuuta on, jälleen kerran, tulkittu monin tavoin. Muumeimmat hetket olivat aivan muita kuin ne, joita olin kirjannut ylös. ”No emmä sitä. – Minäkö. HELMIKUU 2020 IMAGE 47 lukiessani Karjalaisen Jansson-elämäkertaa sekä Muumilaakson marraskuuta, viimeistä muumiromaania, joka ilmestyi 1970. ”Jonain päivänä mä vielä kirjotan, mitä mä näin siellä”, sanon. Hänellä on edessään Weekend-festivaali, ja hän yöpyisi Helsinkiin muuttaneen kaverinsa luona. Kammottavalta mutta vilpittömältä. ”No että mä tiedän.” Poika ei vastaa mitään. Muumilaakson marraskuuta voi ajatella viimeisenä pyrkimyksenä herättää heidät eloon, lapsuuden kesät, oma perhe, jonka kanssa saa elää vielä pienen hetken. Väännän äänen kovemmalle. Hey, if we can solve any problem
48 IMAGE HELMIKUU 2020
Lapset, joihin olen tutustunut, katoavat. Ja sitten hän hävisi – lähti hattivattien, pikku vaeltajien mukaan. Hän istui viereeni penkille ja katsoimme yhdessä pikkusisarusten pyrkimyksiä. Jokin näistä matkoista ehkä jo ensi kesänä tai viimeistään seuraavana, olisi se matka, joka olisi viimeinen matkamme yhdessä, yhtenä, kokonaisena perheenä. Ei saavuttamisen pakko ja sen synnyttämä turbulenssi perheessä ole tietenkään miehen yksinoikeus. Valmistamme ne ja syömme saunan jälkeen tuvan pöydän ympärillä. ”Tuo se on sitä elämän parasta aikaa”, sanoi appeni kerran. K un perhe on poissa Muumilaakson marraskuussa, luen sen niin, että perhe on poissa. Omasta mielestäni, ehkä yllätyksettömästi, Muumipappa ja meri -kirjan ilmeisin taso on miehenä eläminen perheessä. Sen hetken pystyi jo kuvittelemaan, tuntemaan hänen ryhdistään, näkemään katseesta, kuinka itsenäiseltä hän joissain tilanteissa vaikutti, valmiilta kohtaamaan maailman omillaan. Mutta Pajujärven saunan seinään nojatessani oli helppo ymmärtää, mitä appi tarkoitti. Tove Janssonin äidillä oli hyvä kiteytys. Siinä viitataan Muumipapan hurjiin nuoruusvuosiin. Siellä vaelsi hänen merensä aalto aallolta ohitse sähisevänä ja ylimielisenä, rauhallisena ja rajuna. Muumipappa haluaisi saavuttaa jotain suurta. Sen, joka pitää kaikkea pystyssä, kun yksi unelmoi ja metsästää yhä suurempia vaikeuksia voitettavakseen. Nojasin saunan ruskeaan lautaseinään ja katsoin veljeä ja siskoa laiturilla onkimassa. He vain eivät enää asu yhdessä. Muistatko, oltiin kaikki. Että joudun luopumaan tästä kaikesta. Otan kuvan kännykällä, tallennan sinne erikokoisia ihmisiä ja ajattelen: jokainen perhe hajoaa. Ihmettelen, miksi en ole ollut valmis siihen. Sehän on ollut täysin ilmiselvää ja odotettavissa. Tätä pohdin Lieksan Pajujärvellä yhtenä iltana. Isä pyyhkäisi pois kaikki mietteensä, hän vain eli kokonaan, hännänhuipusta korviin saakka. Sitten se matka olisi tehty. Kirjan yksi juonne on, että äiti ja poika etsivät isää. Voittaa kolme muuta isää finaalissa. ”Sitä aikaa, jota loppuikänsä muistelee.” Olin silloin siloposkinen, teräväpiirteinen perheenisä. – Hän ei ollut tavallinen muumipeikko, hänen äitinsä sanoi mietteissään ja surullisena. Muumitarinoiden yllä makaa melankoliaa, jonka on helppoa tulkita olevan sukua masennukselle. Ymmärrän hyvin, miksi Muumilaakson marraskuu jäi viimeiseksi muumikirjaksi, ja minulle on täysin selvää, että Tove Jansson halusi sanoa sillä, että perheet katoavat. Hykerrellen kirjoitin muistiin tämän hetken, jossa Loiri ja Muumipappa tuntuivat näkyvän samaan aikaan. HELMIKUU 2020 IMAGE 49 – Et saa pelästyttää meitä tuolla tavoin, sanoi isä. ”Tuleeko kalaa?” esikoinen kysyi. Muista toki, että me olemme tottuneet näkemään sinut kotona iltaisin. Ydinperhe kriisissä. Tällainen matka se olisi, mietin. Mieleeni tuli kohtaus ensimmäisestä muumikirjasta, Muumit ja suuri tuhotulva. Veli käytti virveliä, sisko haavia. Vastasin jotain ja sitten olimme hiljaa. Entä sen perheen toisen aikuisen näkökulma. – Kerro jotakin isästä, Muumipeikko pyysi. Myös Muumilaakson marraskuun on tulkittu kertovan masennuksesta. Muuten sitä tottuu liikaa toisiinsa ja kaikki on samanlaista, eikö niin kultaseni. Pajujärvestä nousee pari kuhaa. Muumipappa ja meri päättyy kohtaukseen, jossa Muumipappa tulee tyrskyjen luo ja pysähtyy rantatöyräälle. Tai nukkua neljä kuukautta olohuoneessa patjalla, eristäytyä ja kirjoittaa paras kirja, joka koskaan on kirjoitettu. Aikoja Pajujärven valoisassa rintamamiestalossa, jossa kävimme kesällä 2019, kun esikoisemme oli 16-vuotias. Sen sijaan hänen mielestään Näkymätön lapsi -kokoelman novelli Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin on loistelias masennuskuvaus. Kuuntelin, enkä todennäköisesti sanonut mitään, vaan pakkasin lapsia hikikarpalot otsalla turvakaukaloihin ja kiroilin äänettömästi jotakin juuttunutta Isofix-salpaa. Kääntyessään katsomaan saartaan hän näki valkoisen valon, joka lankesi yli meren. V oiko löytää mistään kirjasta muuta kuin itsensä juuri siinä elämäntilanteessa, jossa sillä hetkellä on. Karjalainen ei kuitenkaan kehystä kahta viimeistä muumiromaania tarinoiksi masennuksesta. ?. Esikoinen lähtisi ehkä ensin. – Hän halusi aina muuttaa, kaakeliuunista toiseen. Kun brittilehti The Guardian jokin aika sitten kirjoitti muumeista, jutussa haastateltu käsikirjoittaja piti kirjaa parhaana koskaan masennuksesta kirjoitettuna kirjana. Mistä Muumipappa ja meri sitten kertoo. Perhe on poissa, eikä enää palaa. Perheestäni. Nämä kaikki hankkeet ja kohtuuton järistys, jonka ne saavat aikaiseksi lähipiirissä. Se teki hänet toisinaan työkyvyttömäksi, ja myös hänen veljellään oli masennuskausia. Vanhempi poika käveli rantaan lenkkareissaan, verkkareissaan, tuulitakissaan, huppu päässä. Ei kertomus masennuksesta, ei mitään vertauskuvallista. Mieskuvaa silti ajattelin, kun syyskuussa julkaistiin Jari Tervon kirjoittama elämäkerta näyttelijä-muusikko Vesa-Matti Loirista. Jos Muumipapan ja meren tulkitsee näin, sen näkee kaikkialla: isien päätökset rakentaa talo, juosta maraton, pyöräillä Espanjaan, voittaa ikämieskultaa urheilulajissa, jota harrasti lapsena tai jota olisi aina halunnut harrastaa. Se tuntui isolta ja lihaksikkaalta, aikuisen miehen olalta. Kuinka muistelisimme niitä aikoja. Ei vielä, mutta pian. Hänellä on kaikki maailman voima, mutta vain arjen pieniä askareita, joihin purkaa sitä. Hän ei viihtynyt missään. Vaihtelu on välttämätöntä. Muumipapan hahmo on vielä häilyvä. He eivät enää pyri syliini, vaan he asuvat jossain muualla, elävät elämäänsä, ja kun soitan heille, he kaivavat puhelimen taskustaan ja lukevat tuskastuneena: isä soittaa. Ajattelin poikaa vastasyntyneenä, jolloin kannoin häntä kämmenelläni, alle kolmikiloista myttyä, jolla oli päässään sairaalamyssy. Taputin poikaa hartiasta. Elämäkerturi Tuula Karjalaisen mukaan Tove Jansson tunsi masennuksen omakohtaisesti. Oli siskon vuoro virvelöidä. Meillä oli vasta kaksi lasta, ja teimme niiden kanssa lähtöä appivanhempieni mökiltä. Sateli hiljaa. Hän ehti lukea Muumipapan ja meren, ja hänen mielestään se kertoi yksinkertaisesti naimisissa olemisen vaikeudesta. Sitten olisi muiden vuoro, ja lopulta olisimme kahdestaan vaimoni kanssa. Majakka oli sytytetty. Asioiden luulee menevän eri tavalla. Enhän minä ihmisiä menetä. Näitä aikoja. Hän kaipaa vastoinkäymisiä mutta rakastaa perhettään, eikä jättäisi sitä. – Sepä juuri onkin kauheata, huokaisi äiti. Se tunkeutui tyhjään horisonttiin ja palasi jälleen takaisin pitkinä, säännöllisinä aaltoina. Ja tietenkin tämän kaiken voi tulkita myös niin, että tekijä, Muumipappa, on nainen. ”Masennus on kuvattu niin täydellisesti, että siihen pystyy vain ihminen, joka on sen itse syvästi kokenut”, Karjalainen kirjoittaa novellista
50 IMAGE HELMIKUU 2020
TeksTi marko ylitalo kuvaT timo pyykkö. HELMIKUU 2020 IMAGE 51 LASINEN AIKUISUUS Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffitimaalari Egs potee keski-iän kriisiä. Sen seurauksena hän puhaltaa lasiteoksia, joita on nyt esillä Suomen lasimuseossa
E nsimmäisen kerran Egs esitteli lasitöitään katutaiteeseen keskittyvässä Make Your Mark -galleriassa Helsingin Suvilahdessa vuonna 2016. Sen jälkeen veitsellä muotoillaan sulaa lasimassaa, jota Egs kuvailee hunajan ja muovailuvahan välimuodoksi mutta joka pysyy notkeana vain lyhyen hetken. Siinä kiinalainen taiteen supertähti toisintaa hukkuneesta syyrialaisesta pikkupojasta Aylan Kurdista otetun uutiskuvan poseeraamalla itse rannalla samanlaisessa makuuasennossa. ”Timo piti sen lupauksen, minä en.” Graffitikulttuurin visuaalisuus ja salamyhkäisyys kiehtoivat liikaa. Teoksia valmistuu yksi, jos sitäkään. Yritän synnyttää dialogia seinän kanssa. Siinähän lähettää itsensä Jyrki Lehtolalla alas ammuttavaksi, vaikka teokset eivät al-Holiin liitykään”, Egs pohtii Helsingin Vallilassa sijaitsevassa teollisuuskiinteistössä, jonka yläkerrassa on hänen työhuoneensa. Kantokorpi ei pitänyt Ai Weiwein työtä edes taiteena vaan epäonnistuneena kuvajournalismina, ja hänen mielestään Egsin työ oli sittenkin paljon onnistuneempi taideteos Välimeren kriisistä. Mukana oli luokkakaveri Timo. Kesken kaiken viereen ajoi vartiointiliikkeen auto, ja pojat juoksivat rappuun piiloon. Sen jälkeen molemmat päättivät, etteivät enää ikinä koske maalipurkkeihin. Siellä sijaitsee myös Suomen lasimuseo, jonka suuressa salissa avautuu helmikuun puolivälissä Egsin yksityisnäyttely Writing Stories with Three Letters. Jos vaikka sataa, se pitää tehdä nopeammin. Kun Egs pari kertaa kuukaudessa matkustaa Riihimäelle puhaltamaan lasia, odotukset ovat matalalla. O li kyse sitten lasista tai graffitista, kaikki alkaa piirtämisestä. ”Kun teen graffitia, mitään luonnosta ei yleensä ole mukana. Egs on juuri palannut Riihimäeltä, jossa hän nuorempana kävi maalaamassa junia VR:n varikolla. Eikä lasiakaan puhalleta yksin vaan ryhmässä. ”Jos nyt tuon ne teokset näyttelyyn, tuntuu siltä kuin kävisin yhteiskunnallisella haaskalla. Parhaat teokset syntyvätkin nimenomaan silloin, kun kaikki tuntuu menevän pieleen. Mustemaalausten lisäksi Archipelago of Secret Identity -näyttelyssä oli esillä kolme lasiteosta, joiden vastaanotto erityisesti jännitti taiteilijaa. Sieltä tulee sen muotoinen möhkäle kuin tulee.” Samalla tavalla kuin spraypurkit voivat tukkeutua tai seinämateriaali imeä maalia, saattaa sula lasimassa valua ja venyä eri tavalla kuin oli tarkoitus. Egs säikähti. Myös vuoden 2016 näyttelyssä oli esillä yksi erityisen ajankohtainen teos, nimeltään Washed Ashore. Taustani on graffitimaalauksessa, eivätkä tauluni ole hirveän viimeisteltyjä. Ensi kertaa esille tulevissa teoksissaan hän käsittelee sotaa paenneiden pakolaisten perheiden yhdistämisiä. Aamu alkaa yleensä elektronisella musiikilla, joko Orbitalin biisillä Hallucion On and On, Future Sound of Londonin Cascadellella tai Orbin Little Fluffy Cloudsilla. Kun sulaan lasimassaan puhalletaan ilmaa, se paisuu. Olen sitä nyt viisi vuotta vääntänyt enkä edelleenkään tiedä, mitä teen, mutta alan olla tyytyväinen siihen, miltä se näyttää. Kolmannen kohtalosta Egs ei ole varma, mutta arvelee sen päätyneen Aalto-yliopiston omistaman liikkeenjohdon kehittämispalveluja tarjoavan yrityksen kokoelmaan. Siksi teen maalauksen aina sillä hetkellä, kun saan jonkin idean. Ennen näyttelyn avajaisia hän näytti lasitöitään taidekriitikko Otso Kantokorvelle. ”Ne kappaleet liittyvät nuoruuteeni, jolloin opiskelin graafista suunnittelua Lontoossa 1990-luvulla. Kiasma hankki yhden lasiveistoksen omiin kokoelmiinsa, Vantaan taidemuseo Artsi toisen. Tekeminen itsessään on merkityksellistä – ei se, mitä tehdään. ”Aina kun tekee jotain uutta, sitä miettii, onko aivan väärillä jäljillä.” Jäljet olivat oikeat. Jälkikäteen Kantokorpi kertoi halunneensa haukkua sen mutta oli muuttanut mieltään nähtyään Ai Weiwein valokuvateoksen. En itsekään aina tiedä, mistä möykystä tulee mikäkin kirjain, vaan päätän sen vasta jälkeenpäin.” Vaikka arvaamattomuus kuuluu olennaisena osana sekä graffitimaalaukseen että lasinpuhallukseen, noudattaa Egs silti tarkkoja rutiineja taiteellisessa työskentelyssään. Hänellä itsellään teosta ei ainakaan enää ole. Ehkä tärkein yhteinen tekijä graffitiin on se, että lasia puhaltaessa tekijällä ei ole täydellistä kontrollia lopputulokseen. Lopputulos on silti aina yllätys, sillä epäonnistumiset kuuluvat luomisprosessiin. Lapset äideillä vai ilman. Sen fiiliksen haluan luoda itselleni aamuisin.” K un helsinkiläinen Egs oli 13-vuotias, maalasi hän ensimmäisen graffitinsa kerrostalon seinään Katajanokalla. Ymmärrän, että Otso Kantokorpi tarkoitti sitä, etten saa unohtaa omaa taustaani lasia tehdessäni.” Eikä tarvitsekaan, sillä Egsin mielestä lasista löytyvät kaikki ne samat elementit, mitkä liittyvät graffiteihinkin. Sittemmin edesmennyt ystävä kysyi taiteilijalta, ovatko teokset vähän liian sieviä ja koristeellisia – ”siis jotain funktiottoman designin kaltaista”, kuten Kantokorpi kirjoitti Alaston kriitikko -blogissaan helmikuussa 2016. 52 IMAGE HELMIKUU 2020 E gsillä on kiusallinen ongelma. Egs kaivaa repustaan luonnoslehtiön ja näyttää. ”Suomalaiseen taidelasiin liittyy perinteisesti tietynlainen puhtaus ja design. Tätä. Palautetaanko vai ei. Egs tekee lasiteoksiaan yhdessä kolmen luottokumppaninsa kanssa, joita hän nimittää kolmeksi muskettisoturikseen. Viikkorahalla hankki korkeintaan yhden spraykannun, joten isoa maalausta varten tarvittiin mukaan muita tekijöitä. Ajattelen, että aamu on elinvoimaisuuden aikaa ja että kaikki on mahdollista, niin kuin onkin. Pyrin siihen, että niissä näkyy ekspressionistiset hetket, sellainen harkitsemattomuus ja sattumanvaraisuus. Pyrin siihen, että teen taidetta mukavuusalueeni ulkopuolella, jotta se alkaa resonoida.” Lasia tehdessä luonnokset sen sijaan ovat mukana. Hän oli tutustunut taidelasin tekemiseen vasta edellisenä vuonna saatuaan kutsun Riihimäen vanhassa lasitehtaassa pidettyyn työpajaan. ”Yhtä lailla siinä ollaan vuorovaikutuksessa toisten kanssa ja siinä on järjettömän iso sattuman mahdollisuus. Ensin Egs esittelee heille ideansa ja näyttää piirtämiään luonnoksia, jotta puhaltajat hahmottavat teoksen suuntaviivat. Kenties kliimaksiinsa tapaus ylsi joulukuun lopussa, kun kaksi Suomeen tuotua orpolasta joutui rasistisen ajojahdin uhriksi. Hän saapuu työhuoneelleen säntillisesti joka aamu viimeistään puoli kymmeneen mennessä, näyttelyn alla usein aikaisemminkin, laittaa musiikin soimaan, juo Oktoberfest-tuopistaan puoli litraa vettä ja keittää kahvit. Siinä Egs käsitteli Välimeren pakolaiskriisiä, kuten teki moni muukin taiteilija juuri siihen aikaan. Nykyään Suomen kansainvälisesti tunnetuin graffititaiteilija käy kaupungissa puhaltamassa lasia. ”Olen sikäli onnellisessa asemassa, että tiedän lasinpuhaltamisesta tarpeeksi vähän mutta kuitenkin riittävästi. Ongelma on se, että Egsin (s. Hän aloitti niiden tekemisen jo yli kaksi vuotta sitten, mutta tulevan näyttelyn alla heräsi absurdi keskustelu al-Holin pakolaisleirillä olevien suomalaisten asemasta. 1974) mustista lasimöykyistä tulee hakematta mieleen mustiin kaapuihin verhoutuneet Isis-naiset, jotka ovat vankeina al-Holin pakolaisleirillä
HELMIKUU 2020 IMAGE 53
Y hden luottopuhaltajansa kanssa Egs käy säännöllisesti Panev?žysin kaupungissa, joka sijaitsee Liettuassa, suurin piirtein Vilnan ja Riikan puolivälissä. ”He pyysivät minut maalaamaan museon julkisivun. Egsin itsensä mielestä Suomen rohkein katutaidenäyttely avattiin Porin taidemuseossa jo talvella 2012. Ennen seiniä töhrittiin, nyt niihin tilataan muraaleja. 54 IMAGE HELMIKUU 2020 kuplaa pyörittämällä ja lasin lämpötilaeroja hyödyntämällä haetaan haluttua muotoa. Vuonna 2016 valtion taideteostoimikunta tilasi historiansa ensimmäisen graffitimaalauksen Egsiltä, ja kaksi vuotta myöhemmin hän piti ensimmäisenä graffitimaalarina yksityisnäyttelyn Helsingin Taidehallissa. ”Omassa päässäni kaikki kytkeytyy yhdeksi tarinaksi. ”Kotipolttoisen viinan karkaisemat keuhkot ovat aikaisemmin puhaltaneet kuvaputkia televisioihin, jotka levittivät neuvostopropagandaa. Nyt ne puhaltavat veistoksia, jotka levittävät minun propagandaani.” Lisäksi vieressä sijaitsee hylättyjä tehtaita, joissa Egs käy iltaisin salaa maalaamassa. Egs korostaakin muiden ihmisten merkitystä taiteessaan. Katutaiteen ja galleriataiteen perinteisesti vahva raja hämärtyi suttuiseksi ääriviivaksi viimeistään silloin kun museot innostuivat graffiteista muutama vuosi takaperin. Lautalla ja kahdella bussilla matka kestää yli puoli vuorokautta suuntaansa, mutta perillä odottaa ”vanhoja liettualaisia veijareita, jotka ovat puhaltaneet lasia neuvostoajoista lähtien”. Vaikka Egsin teoksia on ollut esillä ryhmäja yksityisnäyttelyissä lähes kaikissa kuvataiteen pääkaupungeissa, oli pikkuruisen Make Your Mark -gallerian näyttely hänelle poikkeuksellisen tärkeä, eräänlainen suunnannäyttäjä tai silmienavaaja. Siinä tulee hiki, kaksi kättä ja yhdet keuhkot loppuvat kesken. Suomen lasi museon näyttelyssä esillä on kokonaisuus, jossa yhdistyvät maalaukset ja lasi. Kun teen graffiteja tyhjään tehdashalliin, ajattelen että katosta roikkuva kaapeli on osa taideteostani, samoin hajut ja kaikki muu, mikä siihen liittyy. En osaa kirjoittaa mutta osaan kertoa, ja tapani kertoa tarinoita ovat graffiti ja lasi.” Lontoo, New York, Barcelona, Kööpenhamina, Basel, Sydney, Tukholma, Pietari ja niin edelleen. Esimerkiksi Helsingin Taidehallissa keväällä 2018 ja viime syksynä Galleria Himmelblaussa Tampereella nähtiin maalausten ja lasiveistosten lisäksi installaatioita. Siihen saatiin lupa, koska rakennus oli menossa pressujen alle eikä graffiti olisi. Eikä se johtunut siitä, ostettiinko töitä arvostettuihin kokoelmiin vai ei. Graffitimaailmaan kuuluu luontaisesti ja olennaisena osana tekijöiden verkostoituminen ja yhtenäisyys, mutta hän on suorastaan otettu päästyään sisään lasinpuhaltajien yhteisöihin. ”Se opetti tilankäyttöä institutionaalisessa taiteessa tavalla, jota en ollut aikaisemmin tajunnut, vaikka olinkin tehnyt maalauksia erilaisiin paikkoihin yli kolmekymmentä vuotta. E nnen oli nollatoleranssi, nykyään on laillisia maalausseiniä. Pyrin yhä tietoisemmin rakentamaan tiloja ja eräänlaisia kulkureittejä, tarjoamaan ihmisille vihjeitä tai oivalluksia niistä ajatuksista, joita haluan sanoa.” Egs tunnetaan yhä ennen kaikkea graffitimaalarina, mutta hänen näyttelyissään on jo vuosien ajan nähty muutakin kuin katutaiteeseen viittaavia maalauksia
HELMIKUU 2020 IMAGE 55
Taidelasissa Suomella on pitkä ja arvostettu historia, jota Egs pitää kunnia-asianaan, mutta hän ei koe kuuluvansa samaan joukkoon kuin vaikkapa Tapio Wirkkala, Kaj Franck ja Timo Sarpaneva. 56 IMAGE HELMIKUU 2020 enää kesällä häirinnyt jazz-kansaa.” Kuten usein käy, julkisivuremontti lykkääntyi, joten graffiti jäi esille ainakin yli vuodeksi. Lisäksi olen tyytyväinen, että pystyn itse kantamaan omat teokseni Clas Ohlsonin kassissa lähijunalla Helsinkiin.” E nnen kuin Egsistä runsaat neljä vuotta sitten tuli kokopäiväinen kuvataiteilija, työskenteli hän pitkään graafisena suunnittelijana viestintäja mainostoimistoissa. ”Se on ehkä edelleen paras taideteos, jonka olen koskaan tehnyt.” Egs on maalannut tuhansia graffiteja ympäri maailmaa 1980luvun lopulta lähtien, kusisilta joutomailta taideinstituutioiden seinille. ”Vaikka olen piirtänyt samat graffitikirjaimet tuhansia kertoja, yritän tehdä ne aina eri tavalla. AIHIO ON AINA SAMA ELI KOLME KIRJAINTA E, G JA S , JOITA HÄN VARIOI LOPUTTOMASTI ERILAISIKSI MUODOIKSI JA JÄRJESTELMIKSI, AINA TUNNISTAMATTOMUUTEEN SAAKKA.. Hän maalaa edelleen vähintään kahdesti viikossa. Kuten ei siinäkään, että olen kirjoittanut samaa kolmea kirjainta 30 vuoden ajan. Lasia tehdessä kuka tahansa voi polttaa itsensä samalla tavalla kuin graffitissa joku voi jäädä piikkilanka-aitaan kiinni. Näinä yksityisyyden jälkeisinä aikoina siinä onnistuminen on suorastaan oma taiteenlajinsa. Hän näkee Egsin kokonaisvaltaisena taideteoksena, joka lähti elämään omaa elämäänsä 1990-luvun alussa, kun hän ensimmäisen kerran maalasi nimikirjaimensa vanhaan helsinkiläiseen junatunneliin, niin kutsuttuun Pasilaan galleriaan. Tunteesta pääsee kuitenkin helposti eroon – luonnostelemalla samoja kirjaimia yhä uudestaan. Sekä graffitiin että lasinpuhallukseen liittyy omat vahvat traditionsa. Egsin teoksia voi pelkästään katsoakin. ”Graffiti on minulle fyysinen ja kokemusperäinen asia, varsinkin mitä vanhemmaksi tulee. ”Kaikki ihmiset sen taiteilijan takana ovat aivan yhtä tärkeitä. ”Siitä en tingi.” Nimikirjaimia löytyy kymmenistä maista ja sadoista kaupungeista. Se tulee jo graffitimaalauksesta. ”Tavallaan suurin taideteos on toistaa mitään tarkoittamatonta kolmen kirjaimen mantraa, kuin dadaistista runoa, lähes 30 vuoden ajan ilman mitään sen suurempaa syytä. Olen aina tehnyt marginaalitaidetta, ja nyt teen sitä vielä pienemmälle marginaalille – ihmisille, jotka käyvät museoissa.” . Molemmissa on sellainen pieni vaaran tunne, tarpeeksi adrenaliinia.” Vaikka Egsin kolmekirjaimiset työt saattavat pintapuolisesti näyttää vain kolmelta kirjaimelta, löytyy niiden taustalta aina tarina. Laittomuus kuuluu graffiteihin, mutta Egs varjelee anonymiteettiään ennen kaikkea kunnioituksesta alakulttuurin perinteitä kohtaan. Se on samalla väsytystaistelua itseäni vastaan.” Egsin taiteellinen tuleminen onkin taiteilijan itsensä mielestä Egsin keski-iän kriisi. ”Tunnetuin maalauspaikka siellä on edelleen se ratapiha ja sinne en enää tällä iällä lähde.” Samat kolme kirjainta löytyvät myös hänen lasiveistoksistaan, mutta yhtäläisyyksiä on muitakin. Egsin Writing Stories with Three Letters -näyttely Suomen lasimuseossa Riihimäellä (Tehtaankatu 23) 15.2.–19.4. Kuten ne mustat lasimöykyt, jotka kertovat pakolaisten onnistuneista perheenyhdistämisistä. Se on sellaista riisinjyvien asettelua tai tuhatvuotinen teeriitti. Teosten tarkoitus on antaa pieniä vihjeitä ja laittaa katsoja itse etsimään lisää tietoa. Egs on nimi, jolla hänet on alkujaan opittu tuntemaan graffitipiireissä, mutta ei hän ammattitaiteilijanakaan suostu esiintymään julkisuudessa omalla nimellään saati paljastamaan kasvojaan. Mitä olisin sen jälkeen ruvennut maalaamaan… muotokuviako?” Toki hän myöntää, että ainaisten kolmen kirjaimen käyttö on kyllästyttänyt häntä monta kertaa. Ei siinäkään ole mitään väärää, mutta on kivempi juoda yhdessä puhaltajien kanssa kahvia tai kotipolttoista. Riihimäelle ei sen sijaan ole uusia maalauksia ilmestynyt, vaikka Egs kaupungissa käykin pari kertaa kuukaudessa. Samaan hengenvetoon hän toteaa, ettei voi sietää sellaista kulttuurielitismiä, jossa vaaditaan korkeakoulutusta ymmärtääkseen jotain taiteesta. Korkeiden aitojen yli en enää jaksa kiivetä enkä kauheasti juostakaan – eikä huvitakaan. En haluaisi työskennellä niin kuin Jeff Koons, jolla on kymmeniä assistentteja tekemässä yhtä teosta, johon hän ei välttämättä itse edes koske. Aihio on aina sama eli kolme kirjainta E, G ja S, joita hän varioi loputtomasti erilaisiksi muodoiksi ja järjestelmiksi, aina tunnistamattomuuteen saakka. ”Ei olisi ollut mitään järkeä vaihtaa taiteilijanimeä. Sen sijaan hän haluaa nostaa esille lasinpuhaltajamestari Jaakko Liikasen, joka on työskennellyt muun muassa Oiva Toikan, Nanny Stillin ja Helena Tynellin kanssa
Perinteen uudistamisen lisäksi hän haluaa nostaa käsityöläisyyden uudeksi trendiksi. Elina ja Klaus Aalto Muotoilijapariskunta Elina ja Klaus Aallon esteettisesti ja funktionaalisesti korkeatasoisista arkiesineistä löytyy pelkistyksestään huolimatta jokin yllättävä näkökulma. Orcum Erdem Taiteilijan lasiset donitsiveistokset strösseliraitoineen ja sokerikuorrutteineen näyttävät vähintään yhtä herkullisilta kuin rasvassa uppopaistetut leivonnaiset maistuvat parhaimmillaan. Esimerkiksi Iittalalle suunnitellut lasiset Aarre-seinäkoristeet toimivat samalla naulakkoina. Lasiin ja keramiikkaan erikoistunut muotoilija tunnetaankin nimenomaan valaisimistaan. Katriina Nuutinen Kotimaista lasinpuhallusja puukäsityöperinnettä moderniin muotoiluun yhdistävä Katriina Nuutinen löi läpi Hely-koruvalaisimella, joka palkittiin vuonna 2009 Tukholman huonekalumessujen kauneimpana esineenä. LASINPUHALLUKSEN UUDET HUULET 1 1 2 3 3 4 5 Kuvat: Chikako Harada, Hannakaisa Pekkala, Ikko Alaska, Orcum Erdem, Aalto + Aalto 4 5 2. HELMIKUU 2020 IMAGE 57 Milla Vaahtera Huonekalusuunnittelija ja taiteilija Milla Vaahtera on tuonut 1930-luvun mobileperinteen tähän päivään teoksillaan, jotka on valmistettu vapaasti puhalletusta lasista ja käsin työstetystä messingistä. Maija Puoskari Jos Suomen luonto tuottaisi designsatoa, voisi sieltä poimia Maija Puoskarin suunnittelemia esineitä, kuten tammenterholta, vesipisaralta ja sieneltä näyttäviä valaisimia
Tällä kertaa suruliputukselle ei ole aihetta.” Runoilijanakin tunnettu Brander haluaa tehdä teoksellaan ennen kaikkea hyvää. Uskotko vauhdittavasi kuolemaa. Samoin ystävissä ja sukulaisissa, vanhoissa ja nuorissa. Miehen kuolema on varmasti ensimmäinen ja viimeinen kirjani, jossa on altruismia. Teoksen esipuhe päättyy julistukseen: ”[U]utta syntyy vasta kun vanha kuolee. Hyvää minä pyrin tekemään. Olen joutunut näkemään niin paljon eksyneitä, myrkyllisiä tapauksia. Kohdistuuko iskusi vainajaan vai elääkö Hän yhä. On selvät identiteetin rajat, joita ei helposti ylitetä. 58 IMAGE HELMIKUU 2020 Teksti Antti Hurskainen Kuva Antti vettenranta Mies, jonka kuolemasta kirjoitat, vaikenee verstaassa, halaa lastaan vain hautajaisissa ja kourii sihteeriä firman pikkujouluissa. Jäljet ovat niin pitkät, tällaisen hegemonisen maskuliinisuuden mallin. Esseeteos Miehen kuolema (WSOY) kysyy kuin Greta Thunberg YK:ssa: Kuinka kehtaatte. Heti tervehdysten jälkeen toinen kysyi: ”Näitkö sen Mallorcan pelin?” Tuntuu, että miehet tarvitsevat jonkin turvarakenteen puhuakseen toisilleen. Löin mielessäni vetoa, että he alkavat puhua jalkapallosta. Maskuliinisuuden odotusten aiheuttamia vaurioita on hänessä itsessäänkin. HÄPEÄ, MIES!. 1978) on kohdannut liian monta tunnevammaista miestä. Onko Miehen kuolema idealistinen teos. KIRJAILIJA-KRIITIKKO JUHANI BRANDER (S. Esimerkiksi äsken odotellessa seurasin, kun kaksi keski-ikäistä miestä kohtasi tuolla. Kyllä elää. Syytettynä on sodanjälkeinen, hiljainen ja väkivallalle rakentuva suomalaisen miehen malli
Keskustelija
Tuomio tulee, jos on tullakseen. Valkoisen heteromiehen hegemonia on ollut merkittävä. Pyrit puhdistautumaan toksisiksi tulkitsemistasi miehuuden piirteistä. Luulen, että tässä on ajoittaisista takapakeista huolimatta edistytty. Kirjoittamista en osaa pitää lainkaan miehekkäänä toimintana. Varmaankin minua syytetään miesvihasta, mutta tarkoitus on ollut kohdistaa kritiikki rakenteisiin, ei yksittäisiin ihmisiin. On pystyttävä olemaan mitä hyvänsä mieltä, myös väärää. Luen Rothia groteskina parodiana maskuliinisuudesta. . Seksuaalisen ahdistelun kohteeksi joutumisen kuvaukset ovat karuja: on peräaukkoa kosketteleva hieroja ja raskaasti hengittävä mies 1990-luvun alun kylpyläsaunassa. Tärkeä vaikutin on myös tanskalainen Henrik Pontopiddan, Onnen pojan tekijä. Isoisä ymmärsi elämän ylhäisen ja alhaisen, eikä yrittänyt paeta kumpaakaan. Kun tutkin noita asioita, se on minulle työtä. Melkein kaikilta löytyi vastaavaa. Olen viime vuosina tutustunut lukuisiin sukupuolentutkijoihin ja feministeihin. Maskuliinisuus on haitallinen malli miehille itselleen. Kirjoitat #metoon ohella vaikkapa siitä, miten nykykirjailijat ovat muuttuneet varovaisemmaksi sometuomion uhan alla. Hän luki runoutta, joi viskiä eikä koskaan peitellyt kyyneliään. Hän osoittaa, että vanhakantainen maskuliinisuus on rooli, joka ei kanna. Millainen feministi olet. En viitsinyt puhua näistä asioista vaimollekaan koko ajan. Tietenkään sosiaalisen median ulkopuolella eläminen ei vapauta sen logiikasta. Hyökätään jotain vastaan, mitä ei ymmärretä. Nostat Karl Ove Knausgårdin fiktion esimerkiksi muuttuneesta miesmallista. Olen kyllä käyttänyt somea. En kuitenkaan kutsuisi teostani terapiakirjallisuudeksi. Horjuuko uskosi parempaan. Hän tekee irvikuvia eikä ole yksiselitteisesti naisvihamielinen. Itsensäpaljastaminen ja kipupisteisiin keskittyminen on ratkaiseva osa kirjailijan työtä. Uimahallissa tai rannalla on lähennelty, bussissa on tultu kiinni kylkeen. Ehkä miehisyyden moninaisuutta voisi huomioida enemmän. Voisit kehua hiukan suomalaista miestä. Nimiä peliin: kuka vastaa ihannettasi parhaiten. Marcel Proust ja Henrik Tikkanen ovat minulle suurempia. Knausgårdin autofiktion päähenkilö osaa olla myös vastenmielinen. Hegemoninen maskuliinisuus ei tue tällaista. Vaikka maskuliinisuus olisi ongelma, Philip Rothista pitämisen ei tarvitse olla. Valitsen isoisäni, joka kuoli kaksi päivää ennen uutta vuotta. En vain joudu kohtaamaan sen koko laajuutta. He ovat toivoneet, että miehuuden myyttejä ryhdyttäisiin purkamaan sisältä päin. Vastaanottoa on ylipäätään mahdotonta ajatella. Häpeä on keskeinen teema Miehen kuolemassa. Tulihan niitä muutama. Halla-ahon populismi on tragikoomista. Tähtään kaksinapaisen sukupuolijärjestelmän murtumiseen tai ainakin laventumiseen. Pelkäätkö manosfäärin vastaiskua. En ole riittävän omahyväinen sellaiseen ylellisyyteen. Tietenkin tällainen suunta on lannistava. Mitä suuremmaksi juopa korkeasti koulutettujen kaupunkilaisnaisten ja maaseudun syrjäytyneiden miesten välille kasvaa, sitä enemmän vastaavaa on luvassa. Minun feminismini on työtä sen puolesta, että mitkään sukupuolittuneet mallit eivät tarjoaisi automaattista valta-asemaa suhteessa muihin sukupuoliin. Näetkö intersektionalismissa mitään kritisoitavaa. Luin heitä nuorempana. Onko kirjallisuus sinulle ”safe space”, jossa voi äijäillä. Perussuomalaiset on tällä hetkellä ylivoimaisesti suosituin puolue. Pelkäätkö, että et tunne käsittelemääsi ympäristöä. Et käytä sosiaalista mediaa. Knausgård kirjoittaa tutun oloisista miehen malleista ja kamppailee niiden kanssa. Vapaaajallani teen mieluummin muuta, luen kirjoja. Miehen kuolema on kiistatta miesvihamielinen teos. Viittaan Miehen kuolemassa vain Taistelunisarjaan, jonka olen lukenut ja arvostellut. Onko Knausgård vaikuttanut kirjoittamiseesi. Ei juurikaan. Kuin yrittäisi hallita objektiivista todellisuutta. Koulun rooli on ratkaiseva. Kyllä, etenkin kun on käynyt ilmi, miten valtavasti naiset kärsivät tällaisesta ja paljon pahemmasta. Puolustat taiteellista ilmaisunvapautta. Ainakin omina kouluaikoinani pojilla oli aivan liikaa tilaa ”olla poikia” koulussa ja käytävillä. Avasin kokemuksiani ystävilleni, jotka ovat 1970ja -80-luvulla syntyneitä miehiä. En osaa kritisoida nykyfeministejä, sillä kyse ei ole mistään ryhmästä. Sarjassa kuvataan hyvin toksista maskuliinisuutta ja kritisoidaan kulttuurisesti ehdollistunutta katsetta naiseen. En. ”Oma isä” on sallittu vastaus, joskaan ei toivottava. Nykypojat voivat jo osoittaa haavoittuvaisuuttaan, eikä lihasvoima ratkaise kaikkea.” –?juhani brander ”. 60 IMAGE HELMIKUU 2020 keskustelija Tunnistan teoksesta itseterapian elementin. Puhuisin melkein sukupolvikokemuksesta. Miehen kuoleman #metoo-luvussa ilmoitat suorasukaisesti, että minä myös. Kattokäsitteen alle mahtuu monenlaista. Hän on kuitenkin esimerkillisen alasti haavoittuvuudessaan. Ennen kaikkea hiljaisuuden kulttuurista tulisi päästä eroon. Terapiaan minulla ei ole varaa. Julkisen tilan ottaminen, saavutusten kautta päteminen, itsetehostus, empatiakyvyttömyys, kovien arvojen ongelmaton omaksuminen, fyysisyyden ylivalta ja lapsellinen kulttuurivihamielisyys. Mikä sinua eniten hävettää miehissä. Jännittikö kuvata tapauksia näin avoimesti. Häpeä, miehinen ajatus siitä, että vain heikot itkevät, on kannustanut vaikenemaan. Näen siinä paljon hyvää. Julistaudut jopa luddiitiksi. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistutti hiljattain, että valkoisella heterolla on edelleen äänioikeus. Siis miehen, joka kirjoittaa alaikäiseen kohdistuvasta seksuaalisesta himosta ja tuijottaa muskarissa ohjaajan rintoja. Samalla #metoo loi puhetilaa myös minulle. No joo. Knausgård maksimoi häpeää. Nykypojat voivat jo osoittaa haavoittuvaisuuttaan, eikä lihasvoima ratkaise kaikkea
Essee Elokuva Musiikki Kirja Korkman Luoma-aho Atlantique Euroviisut Vigdis Hjorth: Perintötekijät Kiltisti hauska
Jos Phillipsin komediateokset ovat hänen mielestään hauskoja, miksei hän puolusta niitä ja jätä takakireät ilonpilaajat omaan arvoonsa. Y htä asiaa en ymmärrä. Komediasarjoista, kuten Frendit, Simpsonit ja Sinkkuelämää löy. Julkisessa keskustelussa on enemmän ääniä. Onko tämä hauskaa. Mutta onneksi tarinalla on onnellinen loppu. Vihdoin myös mainstreamiin murtautui tieto siitä, että stereotyyppiset vitsit eivät ole koskaan olleet kohteidensa omasta mielestä mitenkään erityisen hauskoja. Yksikään feministi tai vähemmistövaltuutettu ei tunge väkisin Twitteristä kenenkään kotiin ja pakota miettimään sanomisiaan. Pitää pysähtyä ja ajatella. Ja tottahan se on. Sellaisen draamaelokuvan kuin Joker. Todd Phillips ei tietenkään ole yksin. Se on vaikeampaa vuonna 2020 kuin silloin ennen, sillä nykyään pitää miettiä. Vähemmistöistä alettiin puhua, samoin vallasta ja etuoikeuksista. V almistuin Aalto-yliopistosta käsikirjoittajaksi vuonna 2016, suunnilleen samoihin aikoihin kun sanat representaatio ja feminismi alkoivat tulla vastaan päivittäisessä nettikeskustelussa. Se, mikä on muuttunut, on se, että myös vastakysymykset julkaistaan. Onko tämä se mitä haluan muille sanoa, vai olisiko se jotain muuta. Luulisi että Todd Phillips voisi vain olla välittämättä heistä ja tehdä uuden polttarielokuvan, jossa darraiset äijät sekoilevat lomakohteissa. Kauhea kankkunen -komediatrilogian, mutta nyt huumori oli kerta kaikkiaan kielletty. Toddparka. Suomessakin jauhetaan, kuinka ”mistään ei saa enää vitsailla”. Todd Phillips sai Jokerille 11 Oscar-ehdokkuutta, jotka ovat pieni lohdutuspalkinto kaltoin kohdellulle miehelle, jolta riistettiin komedian ilo. Ihminen voi edelleen päättää ignoorata julkisen keskustelun, jokeltaa vitsinsä ulos, painaa ”julkaise”, sulkea internetin ja nukkua yönsä hyvin. Siitäs saatte, typerät mielensäpahoittajat! Draaman suojissa Phillips oli turvassa, kun komedia oli kerran evätty. Tai no, perutaanpa yksi lause: nykyään ei ole pakko miettiä yhtään mitään. Esimerkiksi komediaikoni Jerry Seinfeld ei enää suostu kertomaan vitsejään huumorintajuttomille yliopisto-opiskelijoille, jotka eivät tajua nauraa oikeissa paikoissa. Todd Phillipsillä oli paha mieli, sillä inhottava woke-kulttuuri oli pilannut hänen komedia ohjaajan uransa. Phillips oli ohjannut mm. 62 IMAGE HELMIKUU 2020 Kiltisti hauska Anna Brotkin on käsikirjoittanut Putousta ja Aikuiset-sarjaa. En sanoisi, että sananvapaus on kaventunut vaan että se on välillä suorastaan pelottavan laaja. TeksTi AnnA brotkin O lipa kerran elokuvaohjaaja Todd Phillips. Katsoa tekstiään ja kohdata häpeä: tämä tuli minun aivoistani, minun sisimpäni tuotti tällaista kamaa ja nyt minun pitää punnita, haluanko muidenkin näkevän tämän vai en. Paitsi että taas joku tiedostava Twitter-käyttäjä pahastui ja alkoi kysellä vaikeita kysymyksiä Jokerin maailmankuvasta. Mitä teki sorrettu Todd Phillips. Komedian kirjoittaminen on vaikeaa. Nyt hän kertoo, miten olla yhtä aikaa kiltti ja hauska
Tyhjiössä olisi kuitenkin mahdotonta kirjoittaa. Korrektius se vasta onkin vaikeaa, aikana jolloin kaikki lumihiutaleet loukkaantuvat kaikesta koko ajan ja kyseenalaistavat kaiken. Seison edelleen käsikirjoituksen takana. Kiva kun keskustellaan! Menin kotiin ja mielenosoituksellisesti vaihdoin molemmat hahmot miehiksi, vain osoittaakseni pointtini. Innostun. Hänen mielestään oli epäfeminististä esittää naisen rooli heterosuhteessa näin. Tavallaan tämä on tuttua jo ala-asteelta: älä kiusaa heikompia. Joku joka sanoo ääneen, että mitä te täällä sekoilette. Silti hän kiukustui ja hylkäsi komedian. Minua kysytään kirjoittamaan Ylelle uutta tv-sarjaa, joka kertoisi nuorista urbaaneista kaupunkilaisista. Ainakin sen, että maailma ei mennyt pirstaleiksi. Suutunko heti, jos joku joskus erehtyy kyseenalaistamaan vitsini, tai suutunko, jos joku ei tykkää teoksistani. Omasta mielestäni asia oli suorastaan päinvastoin. Tämä on suhteellisen tavallista ja tavallaan järkevää. Kerrankin nainen saa olla paha ja aktiivinen eikä aina se kiltti sivustaseuraaja, joka kysyy sankarilta, voiko pidellä tämän tavaroita sillä aikaa kun tämä käy toimimassa. Ehkä opimme jotain. Luokassa esitin tietenkin tyyntä. Se ei ole mielestäni hauskaa, dettiin lukuisia homofobisia ja rasistisia vitsejä, jotka vielä sarjojen julkaisujen aikaan eivät olleet nousseet samalla tavalla puheenaiheiksi. Minut on kutsuttu palaveriin. Raivostuisinko ja vaihtaisin alaa tai lajityyppiä. On alkanut olla selvää, että vitseissä olisi parempi punch up eli lyödä ylöspäin (esimerkiksi valtaapitäviä ja hyväosaisia kohtaan) mieluummin kuin punch down eli pilkata vähemmistöjä ja yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa olevia. Kirjoittamassani yliluonnollisessa lyhytelokuvassa aihetta käytettiin metaforisesti: vastarakastuneen heteroparin rakkaushuuman rikkoi se, että loiseksi paljastuva nainen ripustautui mieheen ja lopulta imi tämän kuiviin kuin loinen. Pahoja. ”En väitä, että kaikki naiset ovat inhottavia, vaan että tämä hahmo on”, sanoin. Niin kauan kun kirjoitan yleisölle, teksti herättää reaktioita, jotka eivät ole omiani ja joita en pysty hallitsemaan. Heti kun tämä ajatus tulee mieleeni, se inhottaa minua. Päädymme siihen, että päähenkilö voisi olla junantuoma parikymppinen helsinkiläisnainen ja tämän luokse muuttava vanhempi taas hänen maakunnasta saapuva keski-ikäinen isänsä. Tiedättehän. Vastaavista suomalaistapauksista ensimmäisten joukossa oli vuonna 2015 syntynyt kohu näyttelijä Riku Niemisen käyttämästä blackfacesta sketsisarjassa 1001 Rikua. Brutaali laji. M uistan edelleen, milloin ensimmäisen kerran kohtasin kritiikkiä siitä, että kirjoittamani käsikirjoitus on stereotyyppinen. Halutaan joku hahmo ”sekoittamaan pakkaa”. Halusin yrittää. Juonenkäänteet kertovat maailmankuvastani, halusin tai en. Jos en tätä hyväksy, kannattaa vaihtaa ammattia. Tarina vaatii yhden kamalan hahmon, ja on ihan sama, kuka se on. Totta kai tätäkin tekstiä on vaikea kirjoittaa, koska joudun miettimään, etten vahingossa tulisi loukanneeksi ketään. Ymmärrän opiskelukaverini näkemyksen, mutta olemme eri mieltä. Toisaalta myös Todd Phillips on aikuinen. Ärsyynnyin siitä, että minua ei ymmärretty, että joku esitti kysymyksen. Eihän niin voi käydä, olen aikuinen, mietin. Ajattelin, että on pakko pystyä olemaan hauska olematta mulkku. Mitä opin. En halua olla Todd Phillips, mutta pelkään hänen kohtaloaan. Sarjassa pitäisi olla parikymppinen päähenkilö sekä keski-ikäinen vanhempi, joka muuttaa tämän luokse. Sanotaan, että tarinan viimeinen eli kolmas näytös paljastaa kirjoittajansa maailmankuvan. Keskustelimme, ajattelimme. Että joku kritisoi. Opiskelin kolmatta vuotta elokuvakäsikirjoittamista ja olin kirjoittanut lyhytelokuvakäsikirjoituksen kurssilla, jossa olimme tutustuneet loiseläimiä käsittelevään tutkimukseen. Edustamaan katsojaa. Kun on käsikirjoitus, josta tulee tv-sarja, sillä on myös katsojia ja heillä tulkintansa. Tajuan heti, että tämä voisi olla tilaisuuteni kirjoittaa komediaa. Se inhottaa minua, koska vihaan sitä, että komedioissa joku tietämättömyyttään loukkaa muita. A jattelin silti, että vaikea ei ole synonyymi mahdottomalle. Tuorein tapaus on Pirkka-Pekka Petelius anteeksipyyntö vanhoista saamelaissketseistä. Ajatellaan tarinaa naisesta, joka on kusipää kaikkia kohtaan. Tämä ei vielä itsessään kerro kusipäisyydestä yhtään mitään: ei sen hyvyydestä tai huonoudesta. Minulle feminismi on sitä, että näemme ruudulla kaikenlaisia naisia: emme ainoastaan pyhimyksiä ja hoivaajia, kilttejä maailmanparantajia, vaan myös niitä inhottavia. Itsekkäitä, ilkeitä, omaa etuaan tavoittelevia. Tarinan tulkinta ja sen moraali rakentuvat vasta tarinan lopusta käsin. Puolustin tekstiäni. Olen 30-vuotias vastavalmistunut käsikirjoittaja, kirjoittanut muutamia sketsejä Putoukseen ja Pelimies-nimiseen poliittiseen satiiriin, sekä muutamia jaksoja komediasarjoihin. Ei tässä ole sukupuolilla mitään väliä. Vitsien kirjoittaminen on vaikeaa. Ja edelleen: luojan kiitos, että joudun miettimään. Tekstini luettiin kurssilla, ja opiskelukaverini esitti kysymyksen: ”Eikö tää ole vähän epäfeministinen?” Hänen ja muutaman muun näkemys oli, että käsikirjoitukseni tulee esitelleeksi naisen, joka takertuu mieheen ja käyttää tätä hyväkseen. M arraskuu 2017. Vaikeampaa olisi elää niiden seurauksien kanssa, mitä miettimättä kirjoitettu juttu olisi voinut saada aikaan. Istun Yellow Film & TV:n Olli Haikan sohvalla jännittyneenä. Vuotta myöhemmin Yle hyllytti niinikään blacfacea sisältäneen Pekka ja Pätkä -elokuvan ja vuonna 2018 Yle poisti stereotyyppisen intiaanihahmon Herra Heinämäki -lastensarjasta. HELMIKUU 2020 IMAGE 63 ja käyneet Viikissä katselemassa loisia lasipurkeissa. Olimme tavanneet tutkijoita. Kävimme aiheesta keskustelun, ja esitin rauhallista vaikka tosiasiassa olin kuin Todd Phillips. Se hölmö maalaisserkku, joka ihmettelee ääneen taksikuskin tummaa ihonväriä, kauralatten korkeaa hintaa ja jonkun homoutta. Teksti ei ollut millään tapaa mullistava, mutta olin tyytyväinen, että olin kerrankin valinnut jotain arkirealismista poikkeavaa. Toiveita sarjan suhteen Ylellä on vain muutama. Naurattaminen on vaikeaa. Oleellista on, miten tarina päättyy. Jos hän taas menettää rakastettunsa ja rahansa käytöksensä vuoksi, tarinan väittämä on, että huonolla käytöksellä on hintansa, siinä voi menettää rahansa ja rakastettunsa. Ihminen haluaa olla rakastettu, se on kai erityispiirteemme, enkä ollut suojassa. Draamaa syntyy jännitteistä, keskenään erilaisista hahmoista. Alkuvuodesta 2019 keskustelua aiheutti Sami Hedbergin Kokovartalomies-sketsisarjan saamelaishahmo. Jos tarina päättyy niin, että kusipää pysyy kusipäänä ja saa ylennyksen ja lisää rakkautta toimintansa ansiosta, tarinan väittämä maailmasta on, että moisella tavalla kannattaa toimia, sillä se palkitaan. Olin juuri valmistunut ja vihdoin tajunnut, että haluan kirjoittaa nimenomaan komediaa, kun minulle kerrottiin, että komedia on vaikea laji. Ensimmäinen ajatukseni on tämä: jos päähenkilöt kerran ovat suvaitsevaisia Kalliossa asuvia woke-millenniaaleja, niin pitäisikö isän sitten vastapainona olla tyhmyyksiä laukova maalainen
On kuitenkin eri asia toistaa jo näkemäänsä fiktiota kuin yrittää katsoa maailmaa ja kirjoittaa näkemästään. Haluamme tehdä lempeää komediaa, joka ei naura hahmoilleen ja osoittele vaan jossa nauramme itse itsellemme. Ruma ja sosiaalisesti taitamaton älykkö, check. Mitä jos sarjaan on jäänyt jotain loukkaavaa, stereotyyppistä, josta syntyy kohu, joka peittää alleen kaiken sen kivan ja hyvän, jota olemme mielestämme sarjaan laittaneet. H elmikuu 2019. Fiktio on tästä ihanaa: kaikki on mahdollista. 64 IMAGE HELMIKUU 2020 Miksi en käyttäisi valtaani ammatissa, jossa voin realistisen maailman sijasta valottaa jotain utopistista maailmaa. Mielemme on täynnä kaikenlaista kuonaa. Vähän parempi. Ja vaikka maailmassa onkin rasismia, kysymys siitä, onko valheellista esittää maailma, jossa ei ole rasismia, on epärelevantti. Voin kirjoittaa jotain, mitä haluaisin nähdä reaalimaailmassakin enemmän, en ainoastaan jotain, mitä olen jo nähnyt ja mihin olen superkyllästynyt. Minä voin leikkiä. Kuukausi ennen Aikuiset-sarjan julkaisua herään yöllä hikisenä ja tajuan nähneeni painajaista. Mielestäni koskettavimmat ja hauskimmat jutut viittaavat olemassa olevaan maailmaan, eivät muihin teoksiin. En vain jaksa nauraa, koska en voi olla ajattelematta, naurammeko tässä nyt kuitenkin sille, että se sanoi homo. Tässä maailmassa tämä on hauskaa. Oivallus on voimauttava. Katsojat tykkäävät Markusta. Painajaisessa Aikuiset on julkaistu, mutta sen sijaan, että ihmiset pitäisivät sarjaa hauskana, he löytävät siitä paljon ongelmia. Minä voin päättää maailman rajat ja säännöt, sen että tässä maailmassa toimitaan näin. vaikka tarkoitus olisikin nauraa sille, miten tyhmä joku on. Tule mukaan, jos olet samaa mieltä. Tajuan, että saan haaveilla. Valitsenko kirjoittaa stereotypioita vai arkkityyppejä. Olispa mullakin tollainen isä, joku sanoo. Miltä tuntuukaan kirjoittaa sellainen maailma, jollainen haluaisin sen olevan. Osaanko ajatella pidemmälle. Tiedän, että osaisin puolustaa. Nalkuttava takakireä vaimo, check. Kaikkea ei tarvitse vääntää rautalangasta; he tajuavat kyllä, mille nauravat. Tunnistamme stereotypiat, vaikka kuinka vihaisimme niitä. Myöhemmin sarjan tuottaja Pietari Vappula kertoo pelänneensä tismalleen samaa. Utelias anoppi, check. Simsalabim! Ohjaaja Anna Dahlman ja tuottaja Pietari Vappula ovat kanssani samoilla linjoilla. Kirjoittajana ajattelen, että kyse on ammattitaidosta. Komedian kirjoittamiseen liittyy sellainen ärsyttävä piirre, että ihan ensimmäiseksi tuleva intuitiivinen idea on usein kliseinen. On herkkä ja kiva muille. Minä olen tämän fiktiivisen maailman valtias. Mitä jos kukaan ei naura. Hyvännäköinen tyhjäpääbimbo, check. Vähän kiltimpi. Tukee tytärtään tämän typerimmissäkin päähänpistoissa. Mutta voiko se olla hauska. En halunnut rangaista Markun hahmoa tyhmyydestä vaan rakastaa hahmoani ja tehdä hänestä silti hauskan. Aikuiset-sarjan kirjoitusprosessin aikana isähahmo Markku muovautuu suorastaan feministiseksi hahmoksi. Minä voin leikkiä. Kirjoittamalla paljastan muille: näin minä ajattelen, näin minä näen maailman. Dahlman muistuttaa prosessin aikana, että television katsojat ovat älykkäitä. Kirjoittaminen on raadollista, sillä se on jatkuvaa paljastamista ja paljastumista. Toisin sanoen minä voin paperilla päättää, että tässä fiktiivisessä maailmassa ei ole rasismia. Miksi en käyttäisi valtaani ammatissa, jossa voin realistisen maailman sijasta valottaa jotain utopistista maailmaa. Fiktio on tästä ihanaa: kaikki on mahdollista. En halua, että isän hahmo on rasisti, edes tietämättömyyttään. Toimii kommentaattorina millenniaalien elämälle mutta ei huutele jostain totaalisen toisesta moraaliuniversumista käsin. Minä voin päättää maailman rajat ja säännöt, sen että tässä maailmassa toimitaan näin. Vähän pehmeämpi, vähän lempeämpi
Se on alku. Siitä, että tulee vähän epämukava olo. Kun näen, mitä olen kirjoittanut, yleensä ensimmäiseksi häpeän. Joitain ärsyttää, että Laura Huhtasaaren hahmo sanoo, että naisilta pitäisi poistaa sananvapaus ja antaa se miehille. Pyytää anteeksi jos teen virheen. Se on punching up, mielipiteen ilmaus. Toinen komedian erityispiirre on se, että se syntyy epäsovinnaisuudesta. Mutta en halua luovuttaa kokonaan ja teen mieluummin kompromissin kuin annan kokonaan periksi. Sarja julkaistaan ja mitään kohua ei synny. Yritän kirjoittaa fiktiiviset hahmonikin epätäydellisiksi ja keskeneräisiksi, koska sitä me kaikki olemme. Olenko ilkeä. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, että annan niin helpolla periksi tai etten osaa kirjoittaa aiheesta toimivaa satiiria. ?. Maailmassa on aika monta muuta ammattia,jonka tuloksiin ei ota kukaan Twitterissä kantaa. Lokakuu 2018. Pelkään jonkun lukevan juonilinjan niin, että haluan pilkata tiedostavia ihmisiä, vaikka haluan vain nauraa sille itselleni, joka herää öisin miettimään näitä asioita ja yrittää välillä kaivaa merkityksiä irti paikoista, joissa niitä ei ole. Luen vielä kerran valmiita tekstejäni läpi ja mietin, että voiko tässä olla jotain loukkaavaa. Tuntuu, että asia on liian tosi ja että sitä pitäisi etäännyttää vielä enemmän. Onhan siinä nyt jotain koomista, että mies kertoo Hesarin henkilöhaastattelussa mielipiteitään samalla kun sanoo, ettei mitään mielipidettä saa enää sanoa. Jos jotain komedian kirjoittamisesta olen oppinut, on se tämä: jotta saan mitään kirjoitettua, on minun pakko saada hiljennettyä sisäinen kriitikkoni. Epäsopivuudesta. Minä taas ajattelen, että Laura Huhtasaari käyttää valtaa ja päättää meidän asioistamme. He nauravat. Mutta mitä muuta kirjoittaja tekee kuin yrittää olla yhteydessä muihin. Selaan läppärin näytöltä uutisia. Mutta mitä jos jokin asia onkin jäänyt huomaamatta. O len aika varma, että vielä jonain päivänä kirjoitan jotain, joka loukkaa jotakuta. Woke-kulttuuri ei pilaa komediaa. Sketsissä käsitellään miestä, joka on sitä mieltä, ettei hän saa sanoa mitään. Treeneissä sketsi ei saa kovin hyvää vastaanottoa, eikä se tunnu toimivan. En ymmärrä, missä tyhjiössä Todd Phillips haluaisi komediaelokuviaan tehdä. Olen päätynyt hoitamaan asian niin, että kirjoitan ensin ja ajattelen sitten. En jaksaisi aihetta tavallaan enää yhtään, mutta kun minut palkattiin ohjelmaan, ajattelin tarttuvani juuri tällaisiin aiheisiin. Myöhemmin, kun olemme kuvaamassa Aikuisiin uutta jaksoa, lyhyttä ystävänpäiväspesiaalia, pelkoni palaavat. Todd Phillips on väärässä. Siitä, että jollain on housuissa reikä hienoilla illallisilla, siitä että joku sanoo väärän asian väärässä paikassa väärään aikaan. Ihminen tunnistaa itsensä, ystävänsä, ajan hengen. Olenko väärässä. En voi kiertää tätä, on osattava oppia elämään sen kanssa. Itseironiamme välittyy. Paljastuuko tyhmyyteni nyt kaikille. Komedian kirjoittaminen on jatkuvaa häpeän kohtaamista. Sitä paitsi itseänikin uuvuttaa kuunnella repliikkejä siitä, että mitään ei saa sanoa. Siitä että tapahtuu jotain vähän off, vähän väärää, vähän too much. Putousta katsoi parhaillaan yli miljoona suomalaista. Yleisö kokee, että sarja katsoo hahmojaan lämmöllä. Yritän puolustaa juttua sanomalla, että se parodioi julkista keskustelua, mutta olen väsynyt enkä jaksa puolustaa juttuani. Kuvaamme maailmaa sisältäpäin. Yöllä kirjoitan sketsin uudelleen niin, että sketsissä kinastellaan kissoista ja koirista. Sitten tajuan, että ei. Tässäkin taustalla on tuttuus, sen tunnistaminen, miten sketsien tilanteissa ikään kuin kuuluisi toimia. Se on aina jollain tavalla totta. HELMIKUU 2020 IMAGE 65 sarjan valintoja, sillä ne on moneen kertaan mietitty. En malta odottaa, mitä kaikkea vielä opinkaan. Ilmeisesti sellaisessa, jossa hänen teoksiinsa ei saa reagoida – paitsi tavalla, jonka hän hyväksyy. Ja mikä parasta. Ajankohtaisiin, yhteiskunnallisiinkin. Ylivetämisestä. Komediakirjoittaminen on tämän sietämistä. Ja samaan aikaan se on parasta mitä tiedän. Olen parhaillaan Suomen katsotuimman viihdeohjelman Putouksen pääkäsikirjoittaja ja Hesarin juttu huutaa minua tarttumaan siihen. Toivon, että vastuuni tuo mukanaan myös mahdollisuuden keskustella. Herään yöllä ja avaan puhelimen. Sketsi ei naurata. Uskon, että yhdessä nauramisen kautta aukeaa jokin uniikki väylä osua johonkin oikeaan. T ammikuu 2020. Kirjoitan sketsin, jossa on Ylen A-studiota parodioiva keskusteluohjelma, jossa asetetaan sananvapauden vastustajat ja puolustajat vastakkain, ”ääripäiksi”. ”Mies ei saa oikein sanoa enää mitään mielipidettä”, sanoo Kauko Röyhkä Helsingin Sanomissa. Siksi todellisuudesta irrallaan olevista utopioista on vaikea kirjoittaa komediaa. Olemme onnistuneet välittämään jotain, mikä on ollut meille tärkeää. Heistä se on epäreilua Huhtasaarta kohtaan. Johonkin puhdistavaan, eheyttävään, voimauttavaan. Miksi tehdä työtä, joka tähtää yleisön kanssa keskusteluun, jos ei halua keskustella yleisön kanssa. On mahdotonta kirjoittaa vapaasti ja samaan aikaan ajatella, mitä muut ajattelevat. H yvän komedian erityispiirteisiin kuuluu se, että se perustuu aina havainnolle. Paikalle kutsutaan miehen vaimo ja työkaveri, jotka molemmat kertovat, että mies kyllä saa sanoa kaikenlaista ja sanookin. Jos vitsin takana ei ole oikeaa havaintoa todellisuudesta, ei katsoja tiedä, mille tulisi nauraa. Yola on woke, mutta hänellä menee termit sekaisin. Ajatukset, kuten ”kenen mielestä tämä on muka hauskaa EI VARMASTI KENENKÄÄN” ja ”miksi kuvittelin että tämä voisi ikinä olla kenenkään mielestä hauskaa”, vuorottelevat. Varmasti niin on jo tapahtunutkin. Otan tietoisen riskin ja kirjoitan jaksoon lyhyen sivujuonen, jossa sivuhenkilö Yola on yhtäkkiä herännyt kaikkiin maailman epäkohtiin kerralla ja pitää kaikkea näkemäänsä ongelmallisena. Kuoppaamme sketsin. Se, että minä, etuoikeuksissani piehtaroiva valkoinen keskiluokkainen kermaperse, joudun miettimään kaksi kertaa, mitä sanon, kenties heräämään yöllä miettimään vielä kolmannen kerran ja kenties joskus kuulemaan joltain, että tekstini on loukannut, niin todella hyvä. Yritän etsiä vapautta kirjoittamalla, antaa alitajuntani puhua ja vasta sitten katsoa, mitä tapahtui. Oppia. Niihin joihin tuntuu vaikealta tarttua. Luojan kiitos maailmasta on tullut tällainen. Siinä on sama absurdi sävy, mutta aihe ei ole yhtä terävä
Jakelutavasta viis, kun itse elokuva on erinomainen. Jälkikäteen on fakta, että Netflixin tarjous olisi ollut rahallisesti selkeästi parempi kuin mitä tuotantoyhtiö – ja ohjaaja Juho Kuosmanen rojalteina – lopulta sai. Paikallisen, laatuelokuvista yksi kerrallaan huolta pitävän levittäjän olisi pitänyt ottaa riski ja ostaa se. Netflix ei liikauta eväänsäkään esimerkiksi Atlantiquen markkinoimiseen Suomessa. Muuten se olisi lymynnyt tuhansien nimikkeiden joukossa, vain erikseen hakevan ulottuvilla. Myös ilman Netflixin väliintuloa olisi ollut epävarmaa, olisiko Atlantique tullut Suomessa valkokankaalle. Sitä paitsi: onko merta koskaan kuvattu näin. Eräs kuin varkain taannoin valikoimaan saapunut hieno uutuus on Sudabeh Mortezain Joy, joka kertoo nigerialaisista seksityöläisistä Itävallassa. Hymyilevä mies olisi ollut saatavilla, mutta aarrearkun pohjalla. Eurooppalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelta tulevalla art housella on vaikeaa Suomen markkinoilla. Esimerkiksi Hymyilevä mies kiinnitti Netflixin ostajien huomion Cannesin elokuvajuhlilla. Itsekin bongasin sen valikoimasta sattumalta. Sen liSäkSi, että Netflix tuottaa itse elokuvia – Martin Scorsesen The Irishman ja Noam Baumbachin Marriage Story ovat kärkiesimerkkejä teoksista, joita ei olisi tehty ilman Netflixin rahoja – se myös ostaa valmiita elokuvia. Se saapui poikkeuksellisen nopeasti, vain muutama kuukausi Cannesin maailmanensi-illan jälkeen. Niin kävi. Netflix osti Atlantiquen oikeudet suureen osaan maailmaa. Tuottaja Jussi Rantamäki on kertonut, kuinka Netflix tarjosi maailmanlaajuisista oikeuksista summaa, joka oli enemmän kuin perinteisellä levitystavalla – myymällä oikeuksia eri maihin yksittäisille art house -elokuviin erikoistuneille levittäjille – tulisi todennäköisesti kassaan kertymään. Silti – kumpikin kannattaa katsoa. Vai saavuttaako. Näin se saavuttaa periaatteessa suuremman yleisön kuin se millään olisi perinteisellä tavalla tavoittanut. Jotkut aktiivisimmat kulttuuritoimittajat olisivat ehkä sen huomanneet ja sitä kehuneet. . Netflixin valikoimaan Hymyilevä mies olisi ilmestynyt globaalisti, mutta yhtä koruttomasti kuin Atlantique. Haudatut aarteet. Nyt Kuosmanen on tunnustettu kansainvälinen ohjaaja. Onko huippuelokuva olemassa, jos kukaan ei tiedä, että se olisi katsottavissa. 66 IMAGE HELMIKUU 2020 elokuva Kalle Kinnunen on elokuvatoimittaja ja -kriitikko, joka tilaa jo kolmea eri striimauspalvelua. AtlAntique ei ole ainoa taiteellisesti korkeatasoinen ei-amerikkalainen uutuus, jonka olen sattumalta bongannut Netflixistä. Atlantique ei näy palvelun etusivuilla. Surullisen, kauniin ja oudon elokuvan ytimessä ovat kaipuu ja kysymykset vailla vastauksia. Y ksi vuoden 2019 parhaista elokuvista oli Atlantique. Ranskalaisen Mati Diopin esikoisohjaus on aavemainen ja katsojan odotukset kääntävä kertomus, jossa senegalilaisia nuoria miehiä lähtee matkalle Välimeren yli. Joskus näkyvyys on tosiaan arvokkaampaa. K U VA : N ET FL IX , K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA ATLANTIQUE ohjaus Mati Diop Netflixissä Netflix on laatuelokuvien ystäville sekä ihana mahdollistaja että hankala tapaus., kirjoittaa Kalle Kinnunen. Olisiko se hankittu. Silti loistoteoksen ”ensi-ilta” striimauspalvelussa oli mennyt minultakin ohi. Olin Cannesin elokuvajuhlilla, seuraan työssäni levitysbisneskuvioita ja tarkkailen Netflixin julkaisuaikataulua. Kyseessä on kuitenkin senegalilainen tarina. Mutta elokuva ei kuvaa epäonnista matkaa. Hymyilevä mies levitettiin kymmenen maiden valkokankaalle, pienesti mutta vaalien. Päähenkilöitä ovatkin he, jotka jäävät Dakariin – erään lähtijän tyttöystävä ja poliisi, joka tutkii kummitteluksi epäiltyä sabotaasia. Pienet ja vaativat yleisöt ovat sille tärkeitä. Siitä kirjoitettiin tuhansia arvioita eri kulttuuripiireissä – suurin osa kehuvia. Et todennäköisesti ole huomannut, että Atlantique on saanut Suomen ensi-iltansa. Meri nielee eikä pukahda. Kun Netflix haluaa tarjota elokuvia ja sarjoja, bisneskielellä sisältöä, sen on sitä myös hankittava. On muutakin kuin raha. Siinäkin on jotain paradoksaalista, että spesifiä afrikkalaista näkökulmaa poikkeuksellisen taidokkaalla esteetiikalla tarjoavat Atlantique ja Joy saapuvat Suomeen yhden maailman suurimman viihdeja teknologiayhtiön kautta. Se voitti Cannesin elokuvajuhlilla Grand Prix’n eli festivaalin kakkossijan
Ensi-ilta 6. On uusi hotellinjohtaja (Oona Airola), jolla on ”salaisuus”. On hotellinjohtajan pikkusisko ja veli, joiden välillä on ”jotain”. Hotel Swan Helsinki Kuinka hyvä onkaan idea sijoittaa murhamysteeri hotelliin, ja kuinka vajaa onkaan Hotel Swan Helsingin toteutus. Niin myös A Hidden Life, jonka koin taianomaiseksi, mutta jonka äärellä moni on myös pitkästynyt. Lopputulos on vetoava, joskaan ei maailman omaperäisin. Keskiössä on hotellinjohtajan katoaminen, mutta juonilankoja availlaan epämääräisesti ja kömpelösti niin moneen suuntaan, etten katsojana jaksa innostua mistään. Malick-mittareilla kyseessä on suorastaan juonielokuva, mutta käänteitä tai jännitystä on turha odottaa. Kun kilpa katsojista vain kovenee, näin veteliin avauksiin ei ole varaa. kausi C Moressa. Ja on miehensä pahoinpitelemä äiti, joka hakee turvaa hotellin timpurilta. James Lee Hernandezin ja Brian Lazarten kuusiosainen dokkarisarja kertaa rikosvyyhdin käänteet vetävästi ja viihdyttävästi. Teattereissa. McMillions McDonald’s kehitti 1980-luvulla tehokkaan mainoskampanjan, jossa asiakkaat saivat ostoksia vastaan Monopoli-pelilaudan kiinteistöjä ja lunastivat niillä tuoteja rahapalkintoja. Rosoinen ja voimakas tendenssidraama tiivistää sanottavansa yhteen päivään kuin Spike Leen Do The Right Thing ja käsittelee katutason kautta yhteiskuntaa kuin The Wire. HBO Nordicissa. jakso on visuaalisesti köyhä, hahmoja esittelevät kohtaukset kliseisiä ja dialogi kankeaa. Ranska on voittanut EM-kultaa ja pariisilaiset purkautuvat kaduille juhlimaan yhtenä joukkona. Ranskalaisen Ladj Lyn pitkä esikoisohjaus Les Misérables sukeltaa yhteen kaupunginosaan ja tekee näkyviksi asukkaiden keskuudessa kytevän eripuran. HELMIKUU 2020 IMAGE 67 K U VA T: C M O R E, H B O N O R D IC , A C EW A Y, S R A B FI LM S A Hidden Life Terrence Malickin elokuvat ovat fragmentaarisia, impressionistisia, hartaita ja mykistävän kauniita, mutta lisäksi teennäisiä, itseriittoisia ja hi-tai-ta. Se, että ohjaajakäsikirjoittaja omistaa tälle pienelle ihmiselämälle melkein kolme tuntia, tuntuu kauniilta ja arvokkaalta teolta. Les Misérables Ensimmäiset kuvat ovat katkeransuloisia. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA. Vähänkään maailmasta ymmärtävä tietää, ettei veljeys ulotu elämän kaikkiin osa-alueisiin. JP Siilin ohjaama 1. Päähenkilöissä on kaikkea kurittomasta keltanokka-agentista myhäileviin mafiosoihin sekä siviileihin, jotka ovat ajautuneet helpon rahan perässä mukaan ainutlaatuiseen vedätykseen. 1. Jo vuonna 2016 kuvattu draama kertoo tositarinan YläItävallan maaseudulla elävästä perheenisästä, joka kieltäytyy vannomasta uskollisuutta Hitlerille. Keskiössä on päähenkilön moraalinen dilemma, jota pyöritellään pitkään ja huolella. maaliskuuta. Vuosituhannen vaihteessa FBI paljasti laajan petoksen, jossa pikaruokajätiltä huijattiin kymmeniä miljoonia taaloja
Biisistä tai laulutaidoista viis, hän on kuitenkin Suomen oma Mister Eurooppa, jossa ruumiillistuu kaikki mikä on upeata ja ainutlaatuista siinä konstruktiossa, jota myös Euroopan Unioniksi kutsumme. Ja jos väität, ettei Lordin voitto vuonna 2006 edes vähän sykähdyttänyt sitä hiilikokkaretta rinnassasi, valehtelet. UUDEN MUSIIKIN KILPAILUN FINAALI 7.3. Nykyisin kun popmusiikilta joutuu pikemminkin suojautumaan kuin etsimään sitä ja kun jokainen maa saa esiintyä ihan millä kielellä ja tekijätiimillä hyvänsä, voi kysyä mitä mieltä koko touhussa enää on. (Lopullinen sijoitus oli 10.) Lapsuudessani haudoin myös teoriaa, että jossakin käänteistodellisuudessa Taiskan Haltin häät olisi voittanut Euroviisut, jos se olisi Syksyn sävelen sijaan lähetetty kansainvälisiin kisoihin. Eli tehdään kopio – vaikkakin nykyisin entistä ammattitaitoisempi – jostakin joskus menestyneestä, vaikka sen menestystarinan pointti aikanaan oli juuri se, ettei sitä ollut ainakaan juuri noin ennen kerrottu. Lappi-romantiikka iskelmässä oli näköjään minulle lapsena ensimmäinen oikea musiikillinen rakkaus. Mutta tekijät tietävät tämän ja me kuulijat tiedämme tämän, joten up yours, Eurooppa. Samuli Knuuti ehdottaa yllätysvalintaa vuoden 2020 Euroviisuihin lähetettäväksi. Minä lähettäisin Rotterdamiin Jyrki Kataisen. Sillä kaikkea muuta on jo kokeiltu paitsi 48-vuotiasta Sitran yliasiamiestä, jonka suorastaan radioaktiivinen harmaus ja ikuisen lukioälykön vankkumaton mutta harmiton omahyväisyys erottunee sateenkaarilipusta kuin siihen byrokraatin reistailevasta taskukynästä karannut mustetahra. Euroviisut olivat niitä harvoja popille televisiossa omistettuja iltoja, ja siksikin ne oli pakko nauhoittaa kokonaan radiosta ja kuunnella lonksuvalta kasetilta kerta toisensa jälkeen. 68 IMAGE HELMIKUU 2020 musiikki Samuli Knuuti on espoolainen kustannustoimittaja ja kirjoittaja, jonka mielestä Suomen euroviisuhistorian itsetuhoisin, mielenvikaisin ja surrealistisin esittäjävalinta oli Kari Kuivalainen vuonna 1986. Syvällä sisimmälläni murjottaa yhä se pieni poika, joka puhkesi katkeriin kyyneliin (eikä muunlaisia olekaan), kun rakastamani Monica Aspelundin Lapponia ei vuonna 1977 voittanutkaan viisuja. K U VA : EU R O V IS IO N S O N G C O N TE ST . Ehkäpä se, että sen seuraaminen ja teeskentelevä ylenkatsominenkin on hauskaa. Minä olisin kuitenkin valmis laittamaan rahani mustalle hevoselle. Sansan sympaattinen elektrobiisi Lover View taas on jotain, jota Robynilla lienee tietokoneen poistokansio täynnä. musiikki E mme ole aina sitä mieltä, mitä väitämme olevamme. Harvoja niin viattomia huveja meillä enää on. Catharine Zühlken Eternity kertoo esittelytekstin mukaan ”rakkauden voimasta”, mikä toki tekee siitä aivan poikkeuksell isen pop-esityksen, mutta mitään muuta erikoista tässä eurohölkäksi yltyvässä laulussa ei ole. Mutta ne olivatkin aikoja, jolloin popmusiikkia täytyi etsiä kuin neliapilaa musiikillisesta luonnosta. Aksel Kaukorannan Looking Back on tyylipuhdas balladi laulettuna niin imelällä yli-ilmehtivällä laulutyylillä, että Akselilla on teiniviiksien lisäksi nörttirillit ihan vain siksi, ettei kukaan voi lyödä silmälasipäistä turpaan. Somesuosikki ja tolkun valinta olisi Erika Vikman kappaleella Cicciolina, joka ainoana näistä kappaleista esitetään suomen kielellä. Arttu Wiskarin taustatiimin loihtima häpeämätön Kikka-pastissi on suljetun Esson kahvilan tuoksuinen tuulahdus ajoilta, jolloin Euroviisut olivat osa kansallisen itsehäpäisyn prosessia, tapa osoittaa Euroopalle, että kaduillamme todennäköisesti voi vielä astua hevosenpaskaan. K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA . Kiehtovaa oli myös se, että jokainen maa joutui esiintymään virallisella kielellään – mikä Suomen ja siis suomen tapauksessa olisi kuin olisi joutunut nauttimaan laksatiivia ennen maratonille lähtöä. Tikan (valitettavasti ei Tikka vaan Tika) kappale I Let My Heart Break on Bond-tunnari ilman Bondia ja aika lailla ilman sitä tunnariakin. Olen viime vuosina hokenut mieli pidettä, että Euroviisut ovat huonon maun mielenkiinnottomin ilmentymä, mikä toki pitää paikkansa, mutta rehellisenä mielipidettä ei voi pitää. Viisumi Rotterdamiin. F3M väittää olevansa K-poppia mutta kuulostaa lähinnä Spice Girlsiltä, joka tuli ja meni, eikä alkuperäisenkään kokoonpanon paluu juuri ketään kiinnostane. . Edellisten vuosien voittajia kukaan ei koskaan enää myöhemmin edes muista, joten musiikillisia maanvaivoja ei niitäkään tätä kautta synny. Ei, vaikka Irlanti heti ensimmäisenä antoi sille täydet 12 pistettä. Vuoden 2020 ehdokkaat siis! Ne astuvat samoihin ketunrautoihin kuin niin monta kertaa aikaisemminkin
Pikemminkin levy toimii paremmin, ”genrenjälkeisesti”, ilman ennalta ohjattuja lokeroita genreistä tai sukupuolista. Mutta ehkä tätä Vesalalta oli tulossa koko ajan. ”Oon järjiltäni maybe / kirjoitan pelkkää ruokakuvastoo”, Vesala laulaa tuhosuhteen aiheuttamasta henkisestä taantumasta, mutta kuulostaa Grimesiltä. Caribou: Suddenly (City Slang) Caribou-aliaksella tunnettava Dan Snaith on matematiikan tohtori, ja sen on voinut kuulla hänen musiikissaan. Välillä tuntuu, että Sofan ideat jumahtavat identtisiin nostatuksiin ja voimaantumisiin, mutta lopulta suojaus pettää. Vaikka indie rockin piti olla enemmän tai vähemmän loppuun kaluttu estetiikka, Color Theory on hätkähdyttävän uniikki. Mutta kun keskellä kuullaan Never Come Back -niminen viisiminuuttinen ekstaattisinta housea ihmismuistiin, olo on kuin avaruusaivomeemissä. Eikä kyse ole enää siitä, kuulostaako se räpiltä vai ei. Ehkä me vain odotimme väärin ja liikoja. Soccer Mommy: Color Theory (loma ViSta) Soccer Mommyn Color Theoryn piti olla talven paras indielevy. HELMIKUU 2020 IMAGE 69 K U VA T: II R IS H EI K K A , V II V I H U U S K A , LO M A V IS TA , TH O M A S N EU K U M musiikki SOFA: BFF (Warner) ”Se saattaa kuulostaa räpiltä jo jossakin vaiheessa”, arvioi Sofan Sonja Kuittinen duon musiikkia haastattelussa keväällä 2014. Kiemurtelevimmillaan mieleen tulee Snaithin Manitoba-nimellä julkaisema debyytti (2001), Arthur Russell ja jopa Aphex Twin – jälleen hyviä uusia suuntia. Sen ja vanhan Mul ei oo lapsuudensankarii -singlen lisäksi albumi olisi kuitenkin kaivannut lisää vastaavia monumenttikappaleita. Debyyttilevyn valmistuminen vei kuusi vuotta, linjanhakua ja tuottajavaihdoksia, mutta lopputulos ylittää kaikki odotukset. Vaikkapa BFF-kappale on täynnä liikuttavan hyviä asioita, sellaista vilpittömyyttä, jota ihmisten kannattaisi levittää ja sanoa toisilleen useammin. TEKSTI OSKARI ONNINEN. Muuten jälkimmäinen painottuu enemmän, mutta vilpittömän pehmolla ja hyväksyvällä tavalla. Kuulijankin asento on mitä mukavin, suorastaan turvallinen. Vesalan toisella levyllä se ei onneksi tarkoita muusta Suomen valtavirrasta tuttua Ikea-corea ja Hakola-realismia, vaan päinvastaista. Seitsemän minuutin slovari Yellow Is the Color in Her Eyes vaikka on puoliksi Coldplaytä ja puoliksi Pavementiä. Levy nojaa taakse, upottaa. Soccer Mommyn Color Theory on sitä. Pääosassa ovat riimien sijaan kertosäkeiden pop-koukut ja tuotanto, joka on parhaimmillaan kuin jatkoa Paperi T:n toiselle levylle. Vesala: Etsimässä rauhaa (EtEnEE) Makaroonilaatikkoo on pöyristyttävä nimi kappaleelle. Mutta jos hänen ensimmäinen elektrolevynsä, vuoden 2010 Swim oli symmetrisyydessään tarkkaan harkittu ja kaavamainen, Suddenly kymmenen vuotta myöhemmin on kuin integraalia, logaritmia ja muuta korkeampaa merkintää, jotka on sitten venytetty nuottiviivastojen mukaiseksi. Vielä debyytillään Sophie Allison oli yksi college-nostalgialta kuulostava nuorisolaisrokkari, mutta toisella levyllään hän ei tee vain itse, vaan myös omaa. Odotti mitä vain, Etsimässä rauhaa onkin aika tavallinen kokoelma lauluja, vanhoja singlejä ja tulevia singlejä, jotka ovat muotovalioita, mutta vain niitä
Tässä jo valmiiksi tulehtuneessa tilanteessa isä yllättäen kuolee. Perintötekijöitä lukiessani tunsin väistämättä tarjoutuvan autofiktiivisen tulkintakehyksen olevan teokselle kuitenkin pikemminkin rasite kuin sellaista kirjallista dopingia, jota se parhaimmillaan on. 70 IMAGE HELMIKUU 2020 kirja Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija, joka ei ihan aina kirjoita norjalaiskirjailijoista. Pikkusiskojen ja äidin mielestä Bergljot taas tarvitsee kärsimystarinaansa ollakseen erityinen. Kirjailijan sisar, ihmisoikeus juristi Helga Hjorth, julkaisi seuraavana vuonna jopa oman esikoisromaaninsa, kuuluisan ja häikäilemättömän kirjailijaisosiskon varjoon jääneen pikkusiskon puolustuspuheenvuoron. Tämä on harmillista, sillä fiktiivisenä romaanina, sellaisena kuin Vigdis Hjorth haluaa kirjaansa luettavan, Perintötekijät on taidokas ja väkevä. K U VA : S & S, K U VA : A N TT I V ET TE N R A N TA VIGDIS HJORTH PERINTÖTEKIJÄT S&S P ost-knausgårdlainen kirjallisuusmaisema tekijän rikospaikalla Norjassa vaikuttaa hetkittäin suorastaan saippuaoopperalta. Bergljotin mielestä kyse on elämänvalheesta, josta toiset eivät uskalla päästää irti. On ehkä tullut jO selväksi, että pidän Knausgårdista. Kotimaassaan jo aiemmin tunnetun kirjailijan huomioarvo nousi kohun myötä uudelle tasolle. Tästä tulkitsen Perintötekijöiden kertovan. Koska kaikesta on jo kauan eikä todisteita ole, totuutta kiistanalaisista tapahtumista on mahdotonta selvittää. Perintötekijät lähtee liikkeelle perinnönjaosta, ilman kirjailijaperheenjäseniäkin tunnetusti räjähdysalttiista tilanteesta. Päähenkilö ja minäkertoja, teatterikriitikko Bergljot, on vieraantunut perheestään jo kauan sitten ja käytännössä katkaissut yhteydet sekä isäänsä että äitiinsä. . Usein Bergljot vaikuttaa suorastaan kostonhimoiselta. Se on ärsyttävä. Nuoremmat sisarukset Åsa ja Astrid sen sijaan ovat pitäneet huolta vanhenevista vanhemmistaan. Jokaisella perheenjäsenellä on omat muistonsa, jokaisella nykyään aikuisella ihmisellä oma kertomuksensa yhteisestä menneisyydestä, ja toisinaan ristiriita kertomusten välillä on sovittamaton. Bergljot on kohtuuton. Ja silti sitä ei missään nimessä saisi vaientaa. Kun Perintötekijöistä sitten tehtiin näyttämösovitus Bergeniin, äiti Inger vaati 30 000 euron korvausta jokaiselle loukatulle perheenjäsenelle. Niin kuin perinnönjaoissa yleensäkin, kyse ei ole pelkästään rahasta. Jos taas ei, mieleen nousee uusia eettisiä kysymyksiä. Perheenjäsenet puolestaan ovat syyttäneet tämän käyttäneen kirjassaan sellaisenaan perinnönjaon yhteydessä oikeasti käytyjä sähköpostikeskusteluja ja puheluja. Autofiktion ansassa Autofiktion tulkintakehys rasittaa Perintötekijöitä, kirjoittaa Juha Itkonen. Heidän ja äidin mielestä tämä voidaan ottaa huomioon myös testamentissa, mutta Bård ja Bergljot eivät tätä sulata. Onhan toki aina dramaattista, kun sukulaiset suuttuvat. Kirjasta lukemani ennakkokappaleen esipuheessa jopa suomentaja Katriina Huttunen kertoo ensimmäisellä lukukerralla närkästyneensä siitä sydänjuuriaan myöten. Kirjailija on itse kertonut eläneensä jo pitkään etäällä perheestään. Olen viehättynyt autofiktiosta ja kirjoittanut omakohtaisesti itsekin. Paljon on siis totta, ja jos insesti sitten on fiktiota tämän tosielämän sokkelin päällä, temppu tosiaan tuntuu rajulta. Muut enemmän tai vähemmän kieltävät hänen muistonsa – äitikin, jonka petos tuntuu Bergljotista kaikkein pahimmalta. Se on häiritsevä. Bergljot syyttää isäänsä siitä pahimmasta, josta lapsi voi vanhempaansa syyttää. Perintötekijät on nimittäin varsin hurja ja ärsyttäväkin kirja. Ilmeisen varakkaiden oslolaisten vanhempien ja heidän neljän lapsensa kesken puhkeaa kiihkeä väittely perheen merenrantamökeistä ja niiden jakamisesta. Millainen on sellaisen ihmisen ääni, jonka tarinaa ei haluta kuulla, tästä kysymyksestä Hjorth itse on kertonut kirjoittamisen käynnistyneen, ja tähän kysymykseen kirja myös vakuuttavasti vastaa. Vigdis Hjorth puhuu kirjastaan nyt kaikkialla, toukokuussa myös HelsinkiLitfestivaaleilla Lasipalatsissa. Raivokas taistelu ei välttämättä ollut taktisesti viisasta. Tähän ympäristöön laskeutui vuonna 2016 Vigdis Hjorthin romaani Perintötekijät. Ja koska Bergljot on koko ajan vaarassa saada Vigdis Hjorthin kasvot, mieli alkaa askarella eettisten kysymysten parissa. Autofiktio vetää, ja harjaantunut media ymmärtää autofiktion kaupalliset mahdollisuudet. Bergljot ei ole millään tavalla rakentava. Niin on myös hänen isoveljensä Bård. Hjorth itse kielsi suoran omaelämäkerrallisuuden, mutta hänen perheelleen kirja oli liikaa. Koska kansainväliset vientimarkkinat suorastaan janosivat lisää norjalaista autofiktiota, perheriita levisi tehokkaasti myös maailmalle
HELMIKUU 2020 IMAGE 71 K U VA T: IN TO , SA M M A K KO , W S O Y kirjat Matkaopas unten maille Anna Tommola: Yöllinen elämämme. Muutenkin teosta lukee ilokseen: se on asiantunteva, viihdyttävä ja erittäin hyvin kirjoitettu. Unien näkemisen syiden lisäksi Anna Tommola esittelee muun muassa unimaailman lakeja, keinoja päästä eroon painajaisista sekä selkounta. Celeste Ng kuvaa hienosti sitä, miten subjektiivisia kokemukset ovat esimerkiksi sisarusten välisissä suhteissa: ”Nath oli työntänyt Lydian järveen. Juonenkäänteet ovat harmillisen kliseisiä ja henkilöhahmot yksiulotteisia. [Everything I Never Told You.] Suom. Nath muistaisi toisen.” TEKSTI SILVIA HOSSEINI Autofiktion ansassa. Enimmäkseen Leijonapatsailla malttaa kuitenkin katsoa maailmaa keskushenkilönsä silmin. Se on tila, jossa unennäkijä ymmärtää uneksivansa ja pystyy jopa ohjailemaan untaan. Teoksen julkaisutietosivuilla selitetään, että vaikka teos on fiktiivinen ”kokemukset ovat varmasti monen tunnistettavissa”, ikään kuin kaunokirjallisuuden arvo olisi siinä, miten tarkasti se viittaa todellisuuteen. Sari Karhulahti. Kiinalais-amerikkalaisen perheen tytär löytyy yllättäen hukkuneena. Radiossa pauhaa Daruden Sandstorm, ja mielessä on ”koko ajan kumma pelko, sydän vetoa täynnä”. Ja vetänyt sitten hänet rantaan. Unitutkimuksen löydöksiä havainnollistetaan lukuisilla unikertomuksilla, joista osa on varsin hauskoja. Esimerkiksi uhkasimulaatioteorian mukaan mieli valmistautuu nukkuessa mahdollisiin vaaratilanteisiin, ja sosiaalisen simulaation teoriassa arvellaan, että unessa harjoittelemme muiden kanssa toimeen tulemista. Miksi näemme unia. Atena, 320 s. Gummerus, 285 s. Kesäkuukausiin mahtuu monenlaista – arveluttavista seksikokemuksista konfirmaatioon ja isoisän kuolemaan. Lydia muistaisi elämänsä loppuun saakka toisen Nathin teoista. Jännittävästä aloituksesta huolimatta bestsellerkirjailijan esikoinen ei ole dekkari, vaan 1970-luvun loppuun sijoittuva perheromaani. Kerronta on kuitenkin varmaa ja kieli kaunista. Perheen salaisuuksia valotetaan takaumissa, jotka saavat teoksen maailmankuvan vaikuttamaan oudon deterministiseltä: äitiä ahdistaneet tiukat sukupuoliroolit ja isän kokema rasismi käynnistävät tapahtumaketjun, joka päättyy vääjäämättä tragediaan. Hetkittäin ohjaileva sävy uhkaa tihkua myös runoihin. Sydän vetoa täynnä Aura Nurmi: Leijonapatsailla. Salaisuuksien varjo Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa. Freudilaiset lähestymistavat jäävät onneksi vain kuriositeetiksi; niiden sijaan esitellään nykytieteen teorioita siitä, miksi näemme unia. Aura Nurmen odotettu runoteos kertoo teini-ikäisen tytön kesästä Hangossa. Nurmi tavoittaa herkästi nuoren ihmisen kaikkivoipaisuuden tunteen ja sen alla pamppailevan epävarmuuden. Tarinallisten runojen minä pyristelee köyhyyden ja perheväkivallan varjosta oman elämänsä päähenkilöksi. Otava, 86 s. Monipuolisessa tietokirjassa katsellaan unia eri vinkkeleistä
Tutkimusten perusteella nuorten tekemät rikokset ovat vähentyneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenten aikana. M e elämme rappion aikoja. Ylen elävästä arkistosta löytyy vuonna 1966 kuvattu lyhyt videohaastattelu. Näin luki englantilaislehti Guardianin mukaan egyptiläisessä haudassa, kirjoitettu noin 6?000 vuotta sitten. Ennen kyllä kunnioitettiin vanhempia, aikuisia ja viranomaisia. On ymmärretty, että lapsiin kohdistuva väkivalta synnyttää väkivaltaisesti käyttäytyviä aikuisia ja että nuoruusiän rötöstely tavallisesti on ohimenevä ja jopa kehitykseen melko tavallisesti kuuluva vaihe. Ikuisuusongelma nimeltä nuoriso Nykynuorista ei saa edes samanlaisia otsikoita kuin ennen, kirjoittaa Julia Korkman.. Näin tosiaan ajateltiin ennen, ja joskus tähän ajattelutapaan törmää edelleen myös Suomessa. He ovat röyhkeitä ja kärsimättömiä. Lisäksi itsensä ja kenties niin ikään paljon lukevan lähipiirin vertaaminen ”nykynuoriin” saattaa olla vinoutunutta. ”Nuorten rikosten määrä on niin vähäistä, että kohta pitää jo huolestua”, totesi tutkijatohtori Matti Näsi Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista humoristisesti. Tällaisen tutkimusnäytön nojalla tuoreet otsikot tai sitaatit aiheesta ovat toisenlaisia kuin ennen, onneksi. . Omaan nuoruuteen saatetaan myös projisoida sellaisia piirteitä, joita nyt aikuisina arvostetaan. Yksi syy saattaa liittyä ihmisille tyypillisiin ajatusvääristymiin. Mutta suunta on hyvä ja nykynuoret entistä parempia. He ovat malttamattomia… Ja mitä tulee tyttöihin, he ovat röyhkeitä, ujostelemattomia, ja epänaisellisia tavassaan puhua, käyttäytyä ja pukeutua”. Nuoret eivät enää kunnioita vanhempiaan. Ruumiillinen kuritus ja autoritäärinen kasvatus ovat kuitenkin pikemmin suhteessa aggressiiviseen ja rikolliseen käytökseen kuin sen estämiseen. He eivät kunnioita vanhempiaan tai iäkkäämpiä ihmisiä. Tänään kuulen osin samoja huolia esimerkiksi kouluttaessani poliiseja. Mutta ei enää! K ulloisenkin hetken nykynuoria on siis pidetty sukupolvi ja vuosituhat toisensa jälkeen edeltäjiään ongelmallisempina. Minä pidän sitä ei ainoastaan oikeana vaan myöskin välttämättömänä.” Samassa videopätkässä satunnainen haastateltava taas toteaa aiheesta, että joihinkin lapsiin ”muu ei vaikuta”, ja sanoo, että liian hemmottelevat sanat vain pahentavat asiaa. Tällä tavoin: ”Minä olen sitä mieltä, että nuorisorikollisuutemme ensisijaisesti johtuu kurittomuudesta. Siinä aihetta pohtii poliisineuvos Kosti Vasa, joka Wikipedian mukaan oli aikoinaan Suomen Keskusrikospoliisin ensimmäinen päällikkö. Mistä tämä johtuu. Viime vuonna julkaistussa Science Advances -lehden artikkelissa todettiin, että esimerkiksi ihmiset, jotka lukevat paljon, usein vertaavat ”nykynuoria” muistikuviinsa itsestään nuorina. Esimerkiksi kelpaa vaikkapa otsikko Uudesta Suomesta viiden vuoden takaa: Poliisilta voimakas viesti vanhemmille: ”Tämä on rikos – harmitonta kurittamista ei ole”. He luuhaavat jatkuvasti kapakoissa, eikä heillä ole itsehillintää”. Töitä riittää edelleen, sillä tutkimuksista käy myös ilmi, että niin väkivaltakokemukset kuin rikollinen käyttäytyminen näyttää kasautuvan pienelle joukolle nuoria, joiden auttamisessa yhteiskunta on epäonnistunut. Harva nuori jatkaa rikolliselle polulle, vaikka olisikin jonkin kokeilun tehnyt. Ruumiillinen kuritus tai kuritusväkivalta kiellettiinkin Suomessa 1984, ja nykyään Suomen poliisi viesti aiheesta varsin eri lailla kuin 54 vuotta sitten. J otain on tehty oikein, sillä sen lisäksi, että suomalaisin lapsiin kohdistuu vahvan ja luotettavan tutkimusnäytön mukaan yhä vähemmän pahoinpitelyä ja hyväksikäyttöä, sortuu ”nykyajan nuoriso” yhä harvemmin rikoksiin. Muistamme siis herkästi lukeneemme paljon enemmän nuorina kuin mitä ehkä teimme. Ja sen takia olen sitä mieltä, että tällaisen kurittomuuden vastustamiseksi olisi muiden kasvatusmenetelmien ohella myöskin ruumiillinen kuritus otettava käytäntöön sekä kotona että koulussa. Toinen syy siihen, että nuoriin suhtaudutaan epäillen, lienee se, että koko elämänkaaresta juuri nuoruus on aikaa, jolloin todennäköisyys sortua rajojen rikkomiseen ja joskus rikolliseenkin käyttäytymiseen on korkeimmillaan. Saman artikkelin mukaan Pietari Erakko pohdiskeli keskiajalla, että ”nykynuoriso ajattelee ainoastaan itseään. Rikostilastojen mukaan eri ikäryhmistä juuri nuoret tekevät usein suhteellisesti eniten rikoksia. Ja vielä, muistin tiedetään olevan usein meille melko suopea: tunnetussa ja tyypillisessä muistivääristymässä muisti tapaa parannella käsitystämme siitä, miten olemme aiemmin toimineet. Kuulostaako tutulta. 72 IMAGE HELMIKUU 2020 Korkman Julia Korkman on helsinkilöinen oikeuspsykologi, jota huvittaa ikuinen purnaaminen nykynuorisosta. M iten nuorten rikollisuuteen sitten tulisi reagoida
Kaverini mielestä tämä ajatus kuulosti kamalalta, minusta todellisuudelta. Neuvoni ystävälle Yleensä kestävimpiä ovat suhteet, joita molemmat ovat alusta lähtien halunneet paljon.. S heryl Sandbergin moderni klassikko Lean in kannustaa naisia etenemään urallaan. Kommentoin, että tsemppipuheesta voi olla iloa yksilölle: jos uskoo, että omasta koulutuksesta on vaikka mihin ja näkee sen hyödyn työnantajalle, työnantajakin uskoo siihen herkemmin. Silloin varmaan toivon, että ystävä sanoo minulle, että kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää. Jos taas tiedän jo syvällä sisimmässäni, että olen valmis toimimaan vastoin maailmaa ja sen normeja, en tahdo kuulla realistisia varoitteluja enkä kokemuksen ääntä, vaan aatesisaren rohkaisupuheen. Nykyään hänen mielipiteensä on joustavampi, mutta ei kahden pennin evoluutio psykogian takia vaan koska hän on nähnyt eri suhteiden elinkaaria. Kun ennen kaverini piti rohkeana aloitteen tekemistä sukupuolija seksuaalinormeista piittaamatta, nyt hän ajattelee, että vaatii hyvällä tavalla pokkaa testata, kuinka paljon toinen oikein suhdetta haluaa. Lopulta sen, jonka uskon tekevän hänet onnelliseksi. K aikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää. Ehkä julistuksille ja yksilötason neuvoille on omat hetkensä. Kulunut sitaatti on Minna Canthin kirjeestä Kaarlo Brofeldtille, ja nykyään sitä käytetään päivityksenä sosiaalisessa mediassa, jos on sössinyt asiansa. On kirkasta teoriaa, mutta yksilötason toimintaohjeita määrittävät todellisuuden reunaehdot. Kun tuttavani tunnusti, että hänestä sitaatti on hieman omahyväinen, ymmärsin hyvin, mitä hän tarkoitti. Minusta taas Sandberg on kirjoittanut sen ystävälle. Hänestä se teki naisesta jahdattavan saaliin, jonka piti teeskennellä puritaanista seksuaali moraalia ja samalla herättää miehessä metsästäjän vaisto. En mielestäni, mutta jonkinlaisten tiedostamattomien sääntöjen mukaan suhteita kuitenkin solmitaan. Ei kai jokaisen julistuksen tarvitse olla yleistettävällä tavalla totta, jos se on totta juuri siinä hetkessä jollekin. Jos itse haluan neuvon ystävältäni, minäkin haluan kuulla, mitä hän ihan oikeasti ajattelee, enkä oikeaoppista ideologiaa. HELMIKUU 2020 IMAGE 73 Luoma-aho Veera Luoma-aho on media-alan yrittäjä, joka neuvoo mielellään muita. Sandberg kun on itse kyllä feministiset teoriansa sisäistänyt. Nyökyttelin ajatukselle pontevasti. Poliittisesti ajattelen, että kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, vaan saadut sosioekonomiset lähtökohdat määrävät aika pitkälle menestymisen elämässä. Kun ihminen käy kriisinsä keskellä kierroksilla ja lainaa Canthia, mielessä käy, että nukkuvan, puolikuolleen elämän tavoittelu voisi itse asiassa olla juuri nyt ihan hyväkin ajatus. Lause kuulostaa siltä, että sen sanoja tekee välttämättömyydestä hyveen ja tahtoo samalla nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Huomasin jälleen teorian ja yksilötason neuvojen törmäyksen, kun keskustelin toisen kaverini kanssa ylioptimistisesta työelämäpuheesta. . Nykyään tunnen itseni sellaisia kuullessani epävarmaksi. Pidänkö näin yllä vanhentunutta naiskuvaa. Joka tapauksessa haluaisin kaverieni ja opiskelutovereitteni mieluummin huokuvan katteetontakin itseluottamusta kuin päättelevän, ettei heidän osaamisestaan ole mihinkään. Hän menee kärsivällisesti luku kerrallaan läpi naisia syrjiviä rakenteita ja perustelee huolellisesti näkökulmavalintansa. Ideologiset julistukset sopivat huoneentauluiksi, mutta en aina käyttäisi niitä neuvoessani ystävää. M anifesteissa on kyse utopioista ja maailman muuttamisesta. Julistukset eivät aina ole parhaita neuvoja, kirjoittaa Veera Luoma-aho. Kumman neuvon antaisin itse ystävälle. Ystävää on kuitenkin neuvottava tässä ja nyt. Ystävälleni sanon: kaikki on mahdollista, pystyt mihin tahansa, sinua ei määrää mikään. En, koska pidän toimintatapaa järkevänä sukupuolesta riippumatta. Kirjasta on esitetty vuosien aikana monia feministisiä tulkintoja, osa niistä selvästi kirjaa lukematta. Lempeämpi tulkinta on, että sitaatti toimii lohduttajana, satuttavien aikojen voimalauseena. Ihanteellisessa maailmassa naiset eivät kohtaisi työelämässä misogyniaa eikä heidän tarvitsisi miettiä, miten saada miehet kiinni uralla, mutta Sandberg kirjoittaa siitä työelämästä, jossa naiset luovivat tänään. Kaverini sanoi, että häntä ärsyttää, jos hän pyytää neuvoa mutta saa neuvon sijaan vastaukseksi neuvojan asenteen. Yleensä kestävimpiä ovat suhteet, joita molemmat ovat alusta lähtien halunneet paljon. Teenkö ihmissuhteista tällä tavoin peliä. N uorena rakastin Canthin lauseen kaltaisia julistuksia. Luulen, että kyse on siitä, että moni kriitikko suhtautuu kirjaan kuin manifestina. Eräs kaverini kertoi nuorena vastustaneensa periaatteellisesti ajatusta vaikeasti tavoiteltavan leikkimisestä heterosuhteen alussa
Minne katosi sana tyrkky, jonka olisi odottanut olleen jo vuosia sellaisessa käytössä, että toivoisi sanan pikkuhiljaa katoavan. ”Oletko idiootti, jos et kykene ymmärtämään Idioottia?” (Lars Iyer: Nietzsche and the Burbs) — 2. — 13. — 16. Entä mitä vegaani ajattelee Pattismith-nimisestä kissastaan, joka ylpeänä raahasi omistajansa eteen tappamansa linnunpoikasen. — 6. — 5. Miten kävikin niin, että joskus sitä toivoi valtakunnan lehtiin paaaaaaaljon enemmän kirjoituksia pop-musiikista, ja nyt kun niitä siellä on, toivoo että niitä olisi siellä paaaaaaaljon vähemmän. Mitä siitäkin pitäisi ajatella, että yhä useamman henkilökohtaisen urakehityksen viimeinen toivo on ilmoittautua SDP:n pelastajaksi ja modernisoijaksi. Kuka oli se Hesarin toimittaja, joka jätti tuntemattoman miehen kotiin ”haisevan repun”, jossa alkoholin lisäksi oli avaimet, luottoja pankkikortit sekä Hesarin kulkupassit, ja kuinka raastavassa muodossa tuo aamuhäpeässä väärään asuntoon unohtunut reppu päätyy toimittajan autofiktioon. Onko Ullanlinnasta Karkkilaan muuttanut Andy McCoy citymaalainen, ja haluaisiko joku kertoa sen McCoylle. — 9. Kun Renny Harklin kävi Suomessa markkinoimassa lonkeromainostaan, oliko se meidän versiomme Kiinasta Suomeen saapuneesta Korona-viruksesta. — 7. — 19. Onko valheellisempaa minämäärittelyä kuin ”Olen citymaalainen”, ja voisiko niissä citymaalaisista kertovissa lehtijutuissa edes joskus olla mukana se tosiasia, kuinka kallista Helsingissä on asua suhteessa siihen, että ne itseä koskevat haaveet osoittautuivat harhoiksi ja siksi joutui muuttamaan Helsingin lähelle pikkukuntaan, jota kutsuu ”syväksi metsäksi” saadakseen osakseen edes jotain gloriaa valinnoistaan myöntämättä sitä, että oli pakotettu tekemään ne. — 23. — 10. — nämä meidän piti vielä kysyä. — 21. Oliko yliopistotutkijoita vihaaville suomalaisille M.O.T.eli ”Meikähän vittu sanoi!” -hetki tieto siitä, että Isisin uutta johtajaa kutsutaan ”Professoriksi”. Onko ketään vallankumoustai terroristijohtajaa koskaan kutsuttu ”Perhepäivähoitajaksi”. — 3. Henkistyykö ihminen kuunnellessaan autossa gregoriaanisia munkkilauluja vai ohittaako hän henkistymisen juuri siksi, että kuuntelee gregoriaanisia munkkilauluja. — 14. — 20. Miten olikin niin, että ennen Jörn Donnerin poismenoa emme tienneet, kuinka monisanaisesti pystyisimme kuvamaan sitä, että emme varsinaisesti koskaan tavanneet Donneria, mutta 80-luvun lopulla käytimme mahdollisesti hetken samaa rappukäytävää – eri aikaan tosin, mutta nyt tuo kaikki itkettää. — 12. — 22. Missä kohdin eläinten esineellistämisen, niiden hyväksikäytön sekä oman mielen murenemisen risteystä sijaitsevat ne toiveet, että ”raskas viikko, lähettäkää mulle kissavideoita!”. — 8. Onko selkärankaisin millenniaali se, joka ei osallistunut keskusteluun siitä, kuuluuko ananas pizzaan. Mitä kaikkea psyykkisesti jännittävää tapahtuu sen kahden sekunnin aikana, kun Tarja Halonen ja Esko Aho huomaavat vahingossa poskisuutelevansa. Saisiko Simo Rantalaiselle oman tv-keskusteluohjelman, niin meillä olisi viikossa edes yksi hetki, jolloin emme tietäisi, mitä seuraavaksi sanotaan. Oletko idiotti, kun halusit niin kovasti keskustella siitä, kuinka Idiootit ympärilläni ei kestänytkään tieteellistä tarkastelua, EIKÄ OLLUTKAAN TIETOKIRJA. 1. — 18. — 4. Onko ”ironialla” ja ”väsyneellä ironialla” lopulta mitään eroa. 74 IMAGE HELMIKUU 2020 17. No minkäs takia se alapää tällä kertaa kutiaa. — 11. Ovatko silakat kateellisia sardiineille ja kuinka paljon sardiinit häpeävät silakoita. Mitä jos kaikki se, mikä sinussa on syvintä, on samalla tylsintä. — 15. Muuttuiko talvinen linturuokinta yhtään sen jälkeen, kun uutisoitiin niistä talitiaisista, jotka olivat tappaneet lehmiä nokkimalla hajalle niiden utareet
Tee #kaunislupaus osoitteessa demi.fi/lupaus Untitled-4 1 11/12/2019 15.39. Nyt tarvitaan tekoja terveemmän minäkuvan puolesta. Kauneus on katsojan mielessä Sosiaalinen media on vääristänyt kauneusihanteemme. Yhä nuoremmat kärsivät ulkonäköön liittyvistä itsetuntoongelmista
SÄKENÖI ELÄMÄÄ JA ÄLYÄ” VARIETY. SRAB FILMS ESITTÄÄ OSCAR®-EHDOKAS HHHHH ”MESTARITEOS IHMISEN KÄYTTÄYTYMISESTÄ NYKYMAAILMASSA” -CINEMATISMO ”ÄÄRIMMÄISEN VAIKUTTAVA” BBC LADJ LYN ELOKUVA CANNESIN ELOKUVAJUHLAT TUOMARISTON PALKINTO ELOKUVATEATTEREISSA 6.3.2020 ”SPIKE LEEN JALANJÄLJILLÄ..