”E N TIE D Ä , O N KO TÄ M Ä VA LL A N K U M O U S, M U TT A S E SA A TT A A O LL A .” IM A G E 26 2 H EL M IK U U 20 19 V A P A U S , V E L J E Y S , M I N Ä Joulukuussa tankit vyöryivät Pariisin kaduille #entässitten. V KO 20 19 -0 8 29 3 6 119 1. J Y R K I L E H T O L A : M I N Ä O L E N O O D I A N N A B R O T K I N I N V A L L A N K U M O U K S E T M A A I L M A N T Ä H T I P A J T I M S T A T O V C I 1/2019 HELMIKUU 11,90?€ PA L
Määrittele itse, kuka ja millainen sinä peilistä tänään katsoo takaisin. Käytä hetki itseesi osoitteessa: mitäminullekuuluu.fi MITÄ KUULUU
Kirjailija Antti Heikkinen lähti tapaamaan kurjan seudun katkeria kansalaisia. Mutta onko se enää mahdollista. Vaikea paikka 42 Rautavaara Pohjois-Savossa on kotimaan uutisten iänikuinen kriisikunta. KU VA : JU SS I K A N TO N EN . Hyvän kuuloista 68 Kirjailija, kääntäjä ja onnistuneen käännöksen salaisuus. Valokuvaaja Jussi Kantonen kuvasi mellakoita Pariisissa. Nyt Brotkin on Suomen kysytyimpiä komediakirjoittajia. (s. sisältö Te rä vä aik ak au sl eh Ti | N u m er o 26 2 | h el m ik u u 20 19 HELMIKUU 2019 IMAGE 5. Väärin kirjoitettu 52 Anna Brotkin mietti elokuvakoulussa, voiko hän käsikirjoittaa komediaa, kun muut tekevät taide-elokuvia. K A N N EN KU VA : A N TT I V ET TE N R A N TA , M A LL I: D A R IU S C O LI N , TY YL I: JU H O PI H LA JA O JA . Surun kotona 60 Kohtaaminen hautausmaalla ja kertomus yhdestä huonosta kuolemasta. 28). Tapahtuisipa jotain 28 Ranskassa on totuttu siihen, että kun ihmiset menevät kadulle, tulee muutos. Sonja Saarikosken reportaasi Pariisin mellakoista
79 Julia Korkman Suomalainen oikeusjärjestelmä toimii paperilla. 16 Asia Huippu-urheilua, turvetta ja taidekeräilyä. 81 Veera Luoma-aho Kyky olla cool on menettänyt merkitystään. 18 Ruoka Sitruuna sopii sivurooleihin ja Pontuksen klassikoissa on hyviä ideoita. 76 Elokuva Kuninkaallista rietastelua ja mässäilyä. 82 Viimeinen sivu Nämä meidän piti vielä kysyä. 15 Data Rautavaaran kunnalla ei mene hyvin. 6 IMAGE HELMIKUU 2019 23 sisältö 10 18 KU VA T: A N TT I V ET TE N R A N TA , TI M O PY YK KÖ , IL K K A SA A ST A M O IN EN 7 Pää kirjoitus 9 Lukijoilta 10 Avaaja Professori Jari Hakasen mielestä suomalaisten pitäisi ottaa vähän rennommin töissä. 20 Kulttuuri Kuukauden tärkeimmät levyt, kirjat, elokuvat ja muut kulttuuritärpit. nyt loppu. 72 Oodi avautuu Nyt on Helsingin uuden keskustakirjaston vuoro puhua. 26 Mäntyniemen herra joulu-tammikuun päiväkirja. 78 Kirja Juha Itkonen luki hevimuusikkona tunnetun Marko Annalan uskontoteemaisen Paaston. 77 Musiikki Samuli Knuutin katsaus tylsään musiikkivuoteen 2018
Niitä tai kauniita lauseita, en tarinoita. Kehitysvamma on viivästyttänyt kielellistä kehitystä, mutta nyt hän on oppimassa lukemaan. Haluan lukea mitä sattuu. Sittemmin sanat, kyltit ja kirjat ovat alkaneet kiinnostaa, olemme sitten olleet uudessa keskustakirjastossa Oodissa tai kauppareissulla Prismassa. Kuuluin joskus kirjapiiriin, jossa lukupiireille tyypillisesti luettiin aina jokin kiinnostavaksi tiedetty kirja. Se ei ole monumentti sivistykselle tai kulttuuritahdolle, vaan arkipäivän näkymätön käytäntö. Niklas Thesslund, päätoimittaja | Twitter @niklasthesslund HELMIKUU 2019 IMAGE 7 Mitä sattuu, kiitos Esivalittu lukeminen tuntui sattumanvaraisen lukemisen vastakohdalta. Voi olla, että piirissä luettiin myöhemmin vähemmälle huomiolle jääneitä kirjoja kummallisuuksista, mutta en siinä vaiheessa kuulunut enää piiriin. T yttäremme täytti tammikuun alussa 11. Enemmän kuin minulle se on tehty lapsilleni ja sukupolville, jotka jo nyt tai muutamien vuosien päästä viettävät aikaa kodin ulkopuolella kaupungilla. Uusi taito on jo melkein hyppysissä, palapeli lähes valmis. Merkkihenkilöitä ja kuuluisuuksia, urheilijoita, säveltäjiä ja poliitikkoja. Molemmat täynnä mahdollisuuksia löytää sivuilta kiinnostavia anekdootteja, joita aina kirjoista etsin. En jäänyt etsimään, mutta en usko, että olisin löytänyt hyllyiltä vaikkapa viime kesänä Iisalmen kaupunginkirjastosta lainattuja elämäkertoja salibandyvalmentaja Petteri Nykystä (valmentamisessaan ja johtamisessaan filosofisempi kuin luulin) tai näyttelijä Kari Hakalasta (ehkä rooli Metsoloiden Erkkinä ei täysin oikeuttanut koko kirjaa). Tyttäreni ei ehkä ole oppinut lukemaan naapurin kauppakeskus Redissä, mutta ainakin hänen lukemisensa on kehittynyt siellä. . Heikkinen kirjoittaa, että kahtiajakautuneisuus on väärä sana kuvaamaan suomalaista nykytodellisuutta. Jokainen, joka on joskus opetellut uuden taidon, ymmärtää, että juuri tämä vaihe on kiehtovin, myös opettajalle. Haluan lukea mitä sattuu. pääkirjoitus. Samalla tavalla rajoitetulta tuntui joulukuun lopussa Oodissa. Naapurikunnilla Ylä-Savossa taas on 11 kunnan yhteinen kirjastoverkko. Lukemaan oppiminen on ainutkertainen vaihe, josta on turha tehdä liikoja yleistyksiä. Yhden maailman asukkaille Oodi on peili heistä ja heidän Suomestaan, Flow-festivaalin lasten sunnuntai ympäri vuoden ja ilman vaaraa sateesta. Hänen mukaansa parempi olisi puhua kahdesta tai useammastakin maailmasta, jotka sattuvat löytymään yhden valtion sisältä. Sellaisen voi ehkä kuitenkin tehdä, että sekä siinä että lukuharrastuksen ylläpitämisessä kyse on mahdollisuudesta törmätä luettavaan. Mutta sen voi ajatella edustavan myös niitä. Tässä numerossa on Jyrki Lehtolan teksti Oodista ja kirjailija Antti Heikkisen reportaasi Rautavaaralta, köyhästä savolais kunnasta, joka uuden kunnanjohtajan pitäisi yrittää pitää hengissä. Ap-teek-ki, kas-sa, Nis-sen, Sta-di. Esivalittu lukeminen tuntui törmäämisen ja sattumanvaraisen löytämisen vastakohdalta. Nämä henkilöt me olemme katsoneet kiinnostaviksi, tässäpä heistä elämäkertoja. Helpot tavut ääntyvät oikein ja yhdistyvät jo sanoiksi, koko ajan useamman tavun muodostamiksi. Pienen yleisön kirjoja, joita luin silkasta mielenkiinnosta. Parin viime kuukauden ajan hän on ollut kynnyksellä, jossa varsinainen lukeminen on enää muutaman naksahduksen päässä. Moni lukee ja elää kuitenkin toisin, ja siksi olisi tarpeetonta muodostaa mielipide Oodista vain sen pohjalta, mitä sen hyllyissä sattui yhtenä päivänä minulle olemaan (ei mitään). Toisessa maailmassa Rautavaarallakin on kirjasto, auki kolmena päivänä viikossa. K U VA : JU H A TÖ R M Ä LÄ . Kohteen kuuluisuus ei tarkoita automaattisesti hyvää tai huonoa elämäkertaa, vaan kyse on monimuotoisuudesta. Oodi ei ole syrjäkylien kirjastot yhteensä eikä se ole lähikirjasto kovinkaan monelle helsinkiläiselle. Ajoitus on sattumoisin ollut osuva, onhan Helsinkiin juuri noussut uusi kallis monumentti, joka kannustaa tai suorastaan pakottaa lukemaan. Jos he oppivat lorvimaan paikassa, jossa on helpompi törmätä kirjoihin kuin ostoskeskuksessa, hyvä. Koska se tai kaltaisensa ei voi koskaan olla kirjastolaitoksemme näyteikkuna, olen joutunut keksimään itselleni ajatuksen, että Oodi toimii kuten Eduskuntatalo naapurissaan
33. Image Live on osa uutta Sanoin-festiv aalia Kulttuuritehd as Korjaamolla . numero. T e r ävä a i k a k a u s l e h T i MainosTajaT MEDIAMYYNTI JA MARKKINOINTI mediaopas.a-lehdet.fi TRAFIIKKI Katja Bruun asiakaspalvelu ja lehTiTilaukseT INTERNET www.a-lehdet.fi/asiakaspalvelu PUHELIN 09 759 6600 (ma–pe klo 8–17) Puhelun hinta määräytyy liittymäsopimuksenne mukaan. Tilatut lehdet toimitetaan force majeure -varauksin (ylivoi mainen este, kuten lakko tai tuotannolliset häiriöt). KUSTANTAJA A-lehdet Oy MYYNTIPÄÄLLIKÖT Mediaopas.a-lehdet.fi REPRO JA SIVUNVALMISTUS Satu Salmitie, Aste Helsinki Oy PAINATUS Deviz, Pietari 2019 SEURAAVA NUMERO ilmestyy 21. Virallinen osoitteenmuutos postiin tai vTj:lle päivittyy automaattisesti rekisteriimme. Image Live on lähikuva ihmisistä, jotka ovat ihmisiä, koska haluavat, tarvitsevat ja satuttavat toisia ihmisiä. 7. Toimitus ei vastaa tilaa matta lähetetystä aineistosta. –9 .2 .2 19 LIPUT: LUE.IMAGE .FI/IMAGE_L IVE Image Live on tunti Imagen parasta journalismia lavalla. Imagen vuosikerta on 12 numeroa. ISSN 0782-3614 pääToiMiTTaja niklas thesslund ToiMiTuspäällikkö sonja saarikoski ToiMiTussihTeeri valtteri väkevä ulkoasu antti grundstén POSTIOSOITE Image, 00081 A-lehdet KÄYNTIOSOITE Risto Rytin tie 33, Kulosaari, Helsinki PUHELIN (09)?759?61 TWITTER @imagelehti SÄHKÖPOSTI image@a-lehdet.fi, etunimi.sukunimi@a-lehdet.fi FACEBOOK www.facebook.com/imagelehti INTERNET www.image.fi Tekijöinä Tässä nuMerossa Liina Aalto-Setälä, Laura Airola, Jirina Alanko, Janne Arola, Mari Areva, Darius Colin, Antti Heikkinen, Silvia Hosseini, Katriina Huttunen, Juha Itkonen, Katja Kallio, Jussi Kantonen, Samuli Knuuti, Juuso Koponen, Julia Korkman, Essi Kylmänen, Jyrki Lehtola, Susanna Luikku, Veera Luoma-aho, Jaani Länsiö, Laura Malmivaara, Tuomas Nortema, Oskari Onninen, Juho Pihlajaoja, Roosa Pohjalainen, Timo Pyykkö, Venla Rossi, Arttu Seppänen, Erkki Toukolehto, Anton Vanha-Majamaa, Antti Vettenranta. helmikuuta 2019. Aikakauslehtien liiton jäsen. www.sanoin .korjaamo.fi. vuosikerta, 262. Neljän esityksen kokonaisuud essa Imagen tekijät antavat artikkeleillee n ja aiheilleen uuden muodon ja elämän yleisön silmien edessä
Tekijöitä JULIA KORKMAN (s.1977) on psykologi ja oikeuspsykologian dosentti, joka on erikoistunut todistajanpsykologiaan. ANTTI HEIKKINEN (s. Hyvää settiä :) @Marjo_Hu Mä en ole sairaana, vaan muuttamassa. 1985) on isä, aviomies, kirjailija ja sekatyömies, joka kirjoittaa nilsiäläisessä autotallissa ja tekee teatteria siellä sun täällä. K U VA T: O TT O V IR TA N EN ,N IC K TU LI N EN . Korkman aloittaa Imagen kolumnistina. Korkmania kiehtoo muistin toiminta sekä oikeusjärjestelmän kehittäminen inhimillisempään suuntaan. #loppuvuosi #tauti2018 @jazmohi Uusimmassa @imagelehti pari hyvää juttua ja jonkun verran todella happosta kamaa. Tässä numerossa oli jotenkin hirveän hyviä juttuja. Omaa aikaa saadessaan hän kuuntelee LP-levyiltä Kauko Käyhköä tai katselee valkokankaalta elokuvia juoksumatolla hölkötellen. lukijoilta Lähetä paLautetta! Image.fi image.fi/palaute Sähköposti image@a-lehdet.fi Facebook facebook.com/imagelehti Twitter imagelehti @LeenaPutkonen Erittäin kaunis ja tyyneydessään paljon puhuva artikkeli metsästyksestä uusimmassa Imagessa. ImageIlmot.indd 12 3.1.2019 10:08:55. Kiitos, @JuhaniKarila ja @imagelehti ! #metsästys #hirvimetällä #etiikka #luonto @MarikaLuu Anoppilassa kipeänä välipäivät ja uuden vuoden yli. Pitää sanoa että parhaimmat viihtymiseen yhdistettävät minuutit (vai oliko jopa tunnit) vietetty @imagelehti parissa. Löysin vuoden takaisin Imagen ja jotenkin huomasin lukevani sitä läpi, vaikka piti pestä roskiskaappia..
Avaaja
Syy on monesti taloustilanteessa. Uskoisin myös – tästä ei ole tutkimusta – että maailman mitta kaavassa isot jutut, ilmastonmuutokset ja tällaiset, aiheuttavat kielteisiä odotuksia työ elämäänkin.. TeksTi oskari onninen kuva antti vettenranta ”Suomalainen työpäivä on hyvin intensiivinen.” Jari Hakanen Nykyään puhutaan paljon työelämän huonontumisesta ja epävarmuudesta. Mistä tällainen puhetapa johtuu. Työ ja elinkeinoministeriön barometrissä vuonna 2017 talous tilanne oli parempi, joten odotuksetkin olivat. Tilasto keskuksen työolotutkimuksessa vuonna 2013 ihmiset olivat huolissaan epävar muudesta. HELMIKUU 2019 IMAGE 11 Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen uskoo, että tyytymättömyys työtä kohtaan voi johtua koko elämän hektisyydestä
Tämä on se, mitä koetan tuoda esille. Mistä tämä ristiriita johtuu. Kokemuksen tasolla ihmiset tuntevat silti työelämän huonontuneen, sillä he vertaavat sitä aikaisempaan. Ainakin kaupungeissa on paljon houku tuksia. Onko suomalaisista tullut työ hyvinvointitietoisempia. hilpeä t s Pehmeää maitosuklaata ja Dumle-toffeemuruja. Luulen, että työelämän kovene vat vaatimukset ovat vaikuttaneet asiaan. Onko työuupumusten määrä kasvussa. On hyvä lähtökohta, että ihmisillä on töissä enemmän vapautta ja vastuuta, mutta itseohjautuvuus ei saisi olla vastakkaista hyvälle johtamiselle. Esi merkit työpaikkojen hierarkioista ovat usein kau heita, mutta kaiken kaikkiaan Suomessa on matalien hierarkioiden työelämä. Lisäksi suomalainen työpäivä on kansainvälisessä vertailussa hyvin inten siivinen. Nuorten on vaikea juurruttaa itsensä vaki tuisiin työsuhteisiin, mutta silti he luottavat pärjäämiseensä. Nykyään on mahdotonta kuvitella näkevänsä työpaikalla sellaista. Missä se näkyy. Suomi on loistava maa siinä, kuinka paljon työhyvinvoinnista kirjoitetaan. Työ on vapaampaa ja moni puolisempaa, ja ihmiset pääsevät käyttämään enemmän taitojaan. Ei työ saa olla se juttu. Tilalle tuli positiivinen psykologia ja voima varalähtöisyys. Vaikuttaako työelämän totaalisuus mielikuvaan sen huonoudesta. Se on varmasti yksi huonontumiskeskustelun syy. Työtä koskeva puhe on usein musta valkoista. Väsymisen mahdollisuus hyväksytään nyt missä tahansa työssä. Ne, jotka pystyvät, hankkivat mieluummin osaamis, kokemus ja verkosto pääomaa. Onko se sitä paitsi edes tavoittelemisen arvoinen unelma. Tai sitten täytyisi pystyä pitämään ne tauot himassa töiden jälkeen. Itse pyrin omalla työlläni levittämään tietoi suutta ja ymmärrystä siitä, että kenenkään ei tarvitse työn takia uupua. Nyt työuupumuksesta ainakin puhu taan taas paljon. Lisäksi Suomi on organisaatiouudistuksissa Euroopan ”huippumaa”. On tutkittu, että nykyään moni kokee voivansa vaikuttaa työhönsä enemmän. Nuoret toisaalta ovat jo tottuneet pätkätöihin, sillä pitkät työ suhteet alkoivat vähetä 1990luvun laman jälkeen. Niistä vuoden 1997 uupumus luvut olivat selvästi korkeammat kuin myöhemmissä tutkimuksissa. Ehkä tällä muutoksella on myönteisiäkin seurauksia. Ennen työn ja vapaaajan raja oli selvempi. Suomessa on työholismin vahva perintö. Tyytymättömyys voi johtua myös siitä, että elämä kokonaisuudessaan on hektistä. Muistan, kuinka ekassa vakituisessa duunissani 1990luvulla näin esimiehen, naisen, lakkaamassa kynsiään Hesari auki keskellä päivää. . Kyse oli luultavasti pitkän laman seurauksista. On vaikea olla tiedostamatta, mitä vaikka hyvä joh taminen on. Nuoret ovat hetero geeninen ryhmä ja tekevät monenlaisia töitä. Ei riitä, että on työ ja ollaan illalla himassa. Voi kysyä, onko itse ohjautuvuuskeskustelu seurausta siitä, että on jokin johtamisen kriisi. HELMIKUU 2019 IMAGE 12 avaaja Suomi on loistava maa siinä, kuinka paljon työhyvinvoinnista kirjoitetaan.” –?jari hakanen ” Entä löytyykö tutkimuksista tukea sille, että noin kolmekymppisten työ elämä olisi erityisen kauheaa. Osasyy on varmasti sekin, että on tapauk sia, joissa esimerkiksi ministeri kertoo uupumuksestaan. Nam.. Kukaan ei koskaan sano, että onpa viimeisen organisaatio uudistuksen jälkeen paljon enemmän liikkumatilaa. Se oli trendiaihe myös silloin, kun aloitin työuupumuksen tutkimisen vuosituhan nen vaihteessa. Ei oikein, mutta ongelma voi olla myös tutkimusasetelmissa. He kokevat myös, että heillä on paremmat kouluttautumismahdollisuudet. Nyt uupumuskeskustelu on palannut. Välillä kiinnostus hiipui, kun tuntui, että aiheesta on tutkittu kaikki. On kulttuurisesti hyväksytympää jättää vakaa ura mielekkäämmän työn vuoksi. Työelämäpuheessa on ristiriita: samalla kun puhutaan huonontuvasta työelämästä, esimerkiksi määrä aikaisten työsopimusten määrä ei kasva. Töissä pitäisi voida pitää taukoja, jotta lähdettäisiin paremmalla mielellä vapaalle. Ei tarvitse mennä kuin Ruotsiin huomatakseen, kuinka paljon huokoisem pia työpäivät ovat. He kuitenkin uskovat työllistymis mahdollisuuksiinsa enemmän kuin muut, vaikka heidän asemansa on epävakaampi. Tällä hetkellä tutkimustietoa on huonosti, joten emme tiedä, missä mennään. Vastuu on siirtynyt työntekijälle itselleen. On kolme väestötutkimusta vuosilta 1997, 2001 ja 2011. Ongelma on keinottomuus. Sanoit syksyllä Helsingin Sanomissa, että työkulttuuri on mennyt terveem pään suuntaan
HELMIKUU 2019 IMAGE 13 hilpeä t s Pehmeää maitosuklaata ja Dumle-toffeemuruja. Nam.
Vain sinulla on lupa määritellä, kuka olet ja millaiseksi haluat tulla. Milloin viimeksi kysyit itseltäsi: #mitäminullekuuluu MITÄ KUULUU
A LU EE LL A TY Ö SS Ä K ÄY VÄ T (T YÖ PA IK AT ) A LU EE N , TO IM IA LA N (T O L 20 8) , S U KU PU O LE N JA V U O D EN M U K A A N 20 7– 20 16 , TI LA ST O K ES KU S 20 17 . REISJÄRVI 3. INARI 3. HANKO 10. KUHMOINEN 15. 12. 2. KÄRSÄMÄKI 2. Sellaisia onkin yllättävän vaikea löytää. HELMIKUU 2019 IMAGE 15 Ongelmatapaus Pohjois-Savon Rautavaaraa voi kutsua moniongelmaiseksi. KITTILÄ 8. Rautavaaralaisten koulutustasokin on alhainen, ja vain viidellä kunnalla tässä maassa on enemmän velkaa asukasta kohti. Vaikea tapaus. 8. SUND 7. Sairas (ikävakioitu sairastavuusindeksi >150) Vasemmistolainen (vasemmistoliiton kannatus >25 %) Matkailusta riippuvainen (matkailuja ravitsemustoiminnan osuus työpaikoista >9 %) Talous tasapainossa (kunnan vuosikate >1 000 €/as.) Matala koulutus (15 v. GETA 13. täyttäneistä ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa >42 %) Velkaantunut (kunnan lainakanta >7 000 €/as.) KOLARI RAUTAVAARA KEMI FÖGLÖ KYYJÄRVI 6. TERVOLA 5. 6. EURAJOKI 3. PUUMALA 10. KU N N A LI SV A A LI T 20 17 . SUOMUSSALMI 3. 5. ECKERÖ 5. SOTTUNGA 6. HELSINKI 2. 5. KINNULA 5. 1. TH L: N SA IR A ST AV U U S IN D EK S I DATAVISUALISOINTI JUUSO KOPONEN TEKSTI VALTTERI VÄKEVÄ Rautavaaran suuremmet ja pienemmät yllätykset Rautavaaran kunnan sijoittuminen kuuden eri mittarin tarkastelussa. KIVIJÄRVI 8. HAAPAJÄRVI 9. VA A LI TI LA ST O . ENONTEKIÖ 2. PIELAVESI 4. Millä muilla osa-alueilla Rautavaara on poikkeuksellinen. 7. SULKAVA 1. Tunnetuin kohde on vähän tunnettu Tiilikkajärven kansallispuisto. PELKOSENNIEMI 4. POSIO 7. 2. KAUNIAINEN 12. Viime vuosina kunta on kuitenkin velkaantunut voimakkaasti, vaikka vanhaa velkaa olisi ollut varaa lyhentääkin. LÄ H TE ET : TI LA ST O K ES KU S 20 18 . ISOJOKI 1. YLITORNIO 8. VA A LI K A R TT A -A IN EI ST O , TH L 20 17 . TY Ö SS Ä K ÄY N TI . 6. UTAJÄRVI 9. 169,0 +1 029 € 25,4 % 9,6 % 7 446 € 44,1 % data Juuso Koponen on informaatiomuotoilija ja tietokirjailija, joka rakastaa tilastoja ja elektronista musiikkia. PALTAMO 6. KÖKAR 1. KONNEVESI 2. KAAVI 11. HARTOLA 11. 1. Sivulta 42 alkaa artikkeli, jossa kirjailija Antti Heikkinen ja valokuvaaja Laura Malmivaara lähtevät Rautavaaraan tapaamaan Suomen surkeimman kunnan onnettomia asukkaita. KU N TI EN AV A IN LU V U T, TI LA ST O K ES KU S 20 17 . KITTILÄ 10. 4. KUMLINGE 1. Kaiken lisäksi kunta on riippuvainen matkailutuloista, vaikka mitään suuria matkailumagneetteja alueelta ei löydy. Siellä asuvat THL:n mukaan Suomen eniten sairastavat ihmiset. KIURUVESI 5. Ja hieman yllättäen Rautavaaran kunnan vuosikate on maan parhaimmistoa: yli tuhat euroa plussalla asukasta kohden. Ainakin siellä äänestetään useammin vasemmistoliittoa kuin monessa muussa paikassa. 11. MUONIO 7. TUUSNIEMI 3. BRÄNDÖ 13. KARKKILA 4. PYHÄJÄRVI 7. 9. MIEHIKKÄLÄ 3. HALSUA 6. UTSJOKI 4. KUSTAVI 4
Harrastukseen on tarvittu paitsi vanhempien ja omia rahoja, myös yhteiskunnan kustantamat puitteet, kuten kattava jäähalliverkosto. Huippu-urheilun on ollut jo pidempään todella vaikea perustella oikeutustaan. Kilpaja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen KIHU:n viimeisimmän kyselytutkimuksen mukaan 50 prosenttia suomalaisista innostuu itsekin liikkumaan huippu-urheilun seuraamisen ja hyvien tulosten jälkeen. Maailmassa on kuitenkin sata tärkeämpää asiaa.” Hannu itkonen, liikuntasosiologian professori: ”Ei sillä koskaan ole ollut pelkästään itseisarvoa; jotkut tahot vain yrittävät legitimoida asiaa niin. Toki se tuottaa myös hyvää, kuten yhteisöllisyyttä, joka ei enää ole vanhaa ahdasta nationalismia. Turpeen 5 prosentin osuus on pieni, mutta 30 prosentin kasvu ei varsinaisesti sovi hiilineutraaliuden ja uusien energiamuotojen tavoitteisiin. Ongelmallisia sen sijaan ovat esimerkiksi urheilijoihin kohdistunut epähumaani välineellistäminen ja huippu-urheilun tuottamat vakavat terveysongelmat.” aino-kaisa saarinen, entinen huippuhiihtäjä ja Salpausselän kisojen pääsihteeri : ”Olen tuosta vahvasti eri mieltä. Suomalaisten energiankulutuksesta suurimmat osuudet ovat puupolttoaineilla (26 prosenttia), öljyllä (23) ja ydinenergialla (18). Mitä aluepolitiikkaan tulee, turve voidaan korvata hakkuujätteellä ilman, että näiden alueiden voimaloita tarvitsisi ajaa alas”, Tiilikainen muotoilee. Mutta onhan se selvää, että huippu-urheilun on itse ansaittava arvostuksensa. On ratsastettu vierailla hevosilla eli terveillä elintavoilla ja kasvatuksellisuudella, jotka liittyvät lopulta hyvin vähän huippu-urheiluun. Kokonaan tai lähes kokonaan turpeella pyörivät esimerkiksi Haapaveden voimalaitos, Toppilan voimalaitos Oulussa ja Ylivieskan voimalaitos. Turvevoimaloita on Suomessa noin 60. Kuukauden väite. Huippu-urheilu on viihdetuote, jonka on liittouduttava yrityselämän ja median kanssa. Eli kyllä siinä minusta on aika vahva legimititeetti ja oikeutus jo kansanterveydenkin kannalta.” asia Tilastokeskuksen mukaan energiasektorin hiilidioksidipäästöt kasvoivat 4 prosenttia tammi–syyskuussa 2018 verrattuna vuoden takaiseen, ja nousu johtui lähes kokonaan turpeesta: sen kulutus kasvoi peräti 30 prosenttia. Turvetta aina vain HUOMIO Huippuurheilulla ei ole enää itseisarvoa Suomessa. Yksilöurheilussa osan rahasta on tultava Olympiakomitealta, koska muuten ei ole resursseja pyrkiä kansainväliselle huipulle. Huippu-urheilua on monenlaista, ja jokainen maailmantähti on joskus ollut juniori. Suomi on sitoutunut turpeen käytön vähentämiseen neljäsosalla vuoteen 2030 mennessä, mutta uskon, että se vähenee enemmänkin. ”Poikkeuksellisen kylmän ja pitkän kevättalven takia kaukolämmön tarve jatkui pidempään, ja turve on sen helpoin varastolähde. Kaikki sijaitsevat Pohjois-Pohjanmaalla. Suomessa ongelma on lisäksi kentän pirstaleisuus eli vähiä resursseja jaetaan hyvin monelle lajille. 16 IMAGE HELMIKUU 2019 Jukka härkönen, urheilumanageri: ”Sanoisin, että huippu-urheilustakin pitäisi erottaa ammattimainen viihdebisnesosa. Asunto-, energiaja liikenneministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) myöntää, että piikki sopii huonosti energiapoliittisiin linjauksiin, mutta korostaa sen sääsidonnaisuutta ja poikkeusluonnetta
SIJOITTAMINEN TIEDE Oppiminen ja teknologia ÄLYKKÄÄT YMPÄRISTÖT ”Keski-Floridan yliopistossa työskentelevä tutkimusryhmä hyödyntää muun muassa lisättyä todellisuutta ja psykofysiologisia mittareita oppimisen tutkimuksessa. ”Varmaankin silloin tajusin, että nykytaide on kiinnostavaa, koska se on uutta, ennennäkemätöntä ja mielenkiintoista. HELMIKUU 2019 IMAGE 17 asia TEKSTI SUSANNA LUIKKU KUVA LIINA AALTO-SETÄLÄ V uonna 1995 Kiasmassa järjestettiin kansainvälisen nykytaiteen katsaus ARS95. Professori Roger Azevedo on ryhmänsä kanssa löytänyt keinoja, jotka edistävät oppijan korkeatasoista ajattelua. ”En ole mikään sisustajatyyppi, mutta taide tuo iloa joka päivä. Hankkeen avulla voidaan tunnistaa ja ymmärtää oppimisprosessin kriittisiä kohtia. Keinot liittyvät esimerkiksi älykkäisiin opettaja-agentteihin ja virtuaaliympäristöihin.” RYHMÄSSÄ OPPIMINEN ”Johtamassani LET (Learning and Educational Technology Research Unit) -tutkimusyksikössä tutkimme teknologisten sovellusten avulla ryhmässä työskentelevien oppilaiden strategisia oppimisen säätelytaitoja. ”Se oli Jasmin Anoschkin patsas tai Emmi Kallion taulu.” Ostettavat teokset Hellström valitsee hetkessä ja intuitiivisesti. Tätä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää esimerkiksi kehittämällä tekoälyn avulla yksilöidympää opiskelun ja oppimisen reaaliaikaista tukea.” VUOROVAIKUTUS ”Pierre Dillenbourg ja hänen tutkimusryhmänsä Lausannen teknillisessä korkeakoulussa (EPFL) pureutuu ihmisen ja teknologian väliseen vuorovaikutukseen ja tutkii, miten teknologisten ratkaisujen avulla voidaan ratkoa yhteisöllisen oppimisen ongelmia. Vastaan heille, että voit sinä sen myydä sitten joskus, jos et halua omalle seinällesi.” Hyvän mielen kuluttamista Eläintarhan johtaja Sanna Hellström hankkii nykytaidetta saadakseen siitä iloa ja tukeakseen tekijöitä. ”Käyn toki katselemassa näyttelyissä ja gallerioissa, mutta en kerää systemaattisesti.” Nykytaide on hänelle ”hyvän mielen kuluttamista”. Taide on myös uniikkia. ”Lapset ovat joskus ihmetelleet, että paljonko oikein maksoit tuosta. ” Sanna Järvelä, oppimisen tutkimuksen professori, Oulun yliopistoJanne arola. Minua kiinnostavat taiteessa etenkin ideat: että noinkin voi tehdä”, Korkeasaaren johtajana työskentelevä Hellström sanoo. Hän kerää nimenomaan nykytaidetta ja hankki ensimmäisen teoksen kolmisen vuotta sitten. Hellström saa teoksista iloa ja työllistää samalla taiteilijoita. En tavoittele erikoisuutta, mutta pidän siitä, että kotini on ihan omanlaisensa, eikä seinillä ole kehystettyjä julisteita”, Hellström sanoo. Näyttely teki vaikutuksen Sanna Hellströmiin. Silläkin on merkitystä, että teosten arvo säilyy tai voi nousta. Tällä hetkellä Dillenbourg johtaa opettamiseen ja oppimiseen liittyviä robotiikkahankkeita
Kokeile sitä esimerkiksi munkkitaikinaan, mutta muista kuitenkin käyttää vain kuoren keltaista osaa. Pääosaan tyyppiä kuitenkin päästetään vain harvoin. Hyvän maun salaisuus perustuu vastakohtien tasapainoon: annoksessa täytyy olla sopivassa suhteessa suolaista ja makeaa, kirpeää ja täyteläistä. Lokakuusta toukokuuhun saatavilla olevan raitasitruunan hedelmäliha on hieman makeampaa kuin tavallisessa sitruunassa. Ensinnäkin sitruunamehua puristetaan maitotai kermapohjaisiin kastikkeisiin vain pieni määrä, muuten kastike juoksettuu. Juuri tällä tavalla sitruuna toimii. Kirpeä komppaaja K U UK AU DEN HÄR PÄ K E POIKKEU S SÄÄNNÖSTÄ Perussääntö: keittiöön ei kan nata hankkia tarvikkeita, joilla on vain yksi käyttötarkoitus. Jos hapokkuus puuttuu, ruoka jää vaisuksi. Se on luotettava komppaaja, joka on lähes välttämätön ainesosa suurimmassa osassa ruokia, puhutaanpa sitten suolaisista tai makeista herkuista. Sisemmässä valkoisessa osassa on ikävän tunkkainen maku. Ja toiseksi: sitruuna lisätään aina vasta lopuksi, kun kastike tai keitto ei enää kiehu. Hyvällä onnella sieltä löytyy pohjois afrikkalaisen keittiön perusaines, purkillinen suolaan säilöttyjä sitruunoita. Hänet kun nimitetään lähes aina sivurooleihin – ja syystä. Se on Eureka-sitruunalajikkeen luonnollinen mutaatio, raitasitruuna. Hieman haastava tapaus siis, tämä kirpeä kaverimme. Klassinen sitruuna-marenkipiiras on tästä hyvä esimerkki. Hedelmäosaston lisäksi happamien makujen ystävän kannattaa tutkia säilyke valikoima. Kaupan sitrushyllyllä voi nykyään tavata tavallisen keltaisen sitruunan lisäksi vihreäraidallisen tulokkaan. Näyttelijä saa kuin ihmeen kautta kenet tahansa loistamaan rinnallaan. Sitruuna myös taittaa liikaa rasvaisuutta ja kirkastaa siksi monet lihaja kalaruuat. Poikkeus: tämä sitruspuristi men ja mittalasin yhdistelmä, jolla saat hedelmästä irti juuri oikean määrän mehua salaatti kastikeeseen tai cocktailiin – sotkematta käsiäsi tai tiputte lematta siemeniä ympäriinsä. Niiden avulla valmistat elämäsi parhaat pataruuat. Kun olet raastanut kuoren ja puristanut mehun, ei ole mitään syytä olla pilkkomatta hedelmälihaa ja lisätä sitä esimerkiksi kanapataan – mutta poista siemenet. Silloin on nimittäin todennäköistä, että hän varastaa koko show’n. Muuten sen maku muuttuu kitkeräksi. Mutta jos sitruuna nostetaan päärooliin, sitä täytyy usein tasapainottaa ylenmääräisellä sokerilla. Mutta miksi tyytyä sitruunan mehuun, kun voi käyttää koko hedelmän. Erityisen toimiva ainesosa sitruuna on kastikkeissa, keitoissa ja padoissa. OXO Pieni sitruspuristin/mitta Amazon, 9,90 €. Sitruunankuori on ihmeaine, joka nostaa monet leivonnaiset uudelle tasolle. 18 IMAGE HELMIKUU 2019 18 IMAGE HELMIKUU 2019 ruoka K uvitellaan laitosteatteri, jonka veteraaninäyttelijä on jatkuvasti hapan. On kuitenkin syytä muistaa kaksi niksiä
Siirrä kuskus tarjoiluastiaan. Laita lehtikaalit ja valkosipulinkynnet pellille ja paahda uunissa noin 7 minuuttia. Sekoita kuskus haarukalla ilmavaksi ja lisää sen joukkoon hieman öljyä ja sitruunamehua. Noin vuosi sitten konseptia uudistettiin ja paikka nimettiin uudelleen Melasniemen kaverin mäyräkoiran Pontuksen mukaan. Hienonna myös lehtipersilja ja valkosipulinkynnet, sekoita kuskusin joukkoon. Halkaise granaattiomena ja irrottele siemenet. Irrota lehtikaalin lehtiruoti ja revi kaali isoiksi paloiksi. Paahda porkkanoita pellillä 10–15 minuuttia, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. 1 granaattiomena 125 g suolattuja pistaasipähkinöitä 700 g porkkanaa 1 rkl hunajaa 2 valkosipulinkynttä 200 g lehtikaalia 1 ruukku lehtipersiljaa 2,5 dl kuskusia 2,5 dl kasvislientä suolaan säilöttyjä sitruunoita (esim. Lisää sen joukkoon lehtikaalisipsit, porkkanat, granaattiomenan siemenet ja pistaasit. Kuori pistaasi pähkinät ja rouhi niitä hieman. Erityisesti alkuruoat todistavat, että valittu linja on oivallinen. Pontuksen jälkiruoat korostavat sitä pientä ironiaa, joka näkyy monissa yksityiskohdissa muutenkin, pizzojen leikillisiä nimiä ja verkkosivujen estetiikkaa myöten. Melasniemi on luotsannut kiinteistössä ravintolaa jo muutaman vuoden yhtiökumppaninsa Heikki Purhosen kanssa. Valitettavasti täydellisyys ei jatku pääruuissa. Hienonna 3–5 suolaan säilöttyä sitruunaa (riippuen siitä, kuinka kirpeää salaattia haluat). Georgen ravintolat... Onkin pöhköä, että koko komeus on päällystetty sulatetulla juustolla. Pontus Kapteeninkatu 26, Helsinki Pääruoat 14,50–29 € Melkein moderneja klassikoita Venla Rossi on helsinkiläinen toimittaja, joka löi kerran veljensä kanssa vetoa, montako sitruunaa on mahdollista syödä sellaisenaan. Ne oikeastaan vähän suututtavat. 6. Kuori porkkanat ja pilko suupaloiksi. Siirrä syrjään. Seuralaiseni tunturiporopannussa olisi pienellä skarppaamisella aineksia moderniksi klassikoksi. 1. Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Laske uunin lämpötilaa 200 asteeseen. Katajanmarjaperunamurska komppaa poroa kivasti, ja kaiken viimeistelee mausteinen, sitruunalla piristetty kastike. Idea on hauska, mutta valitettavasti sienistä ei ole poistettu tarpeeksi nestettä. Liha on haudutettu niin pehmeäksi, että sitä voi syödä lusikalla. Alkuajat mentiin vanhalla Kom-nimellä. Täysosuma on myös seuralaiseni annos: kokonaisena kypsennetty latva-artisokka sitruunavoin kanssa. Poista siemenet. Hämärässä, riisutusti sisustetussa salissa soi Al Green ja seinähyllyille on koottu muodikkaita Juran alueen viinejä sekä pienpanimo-oluita. Ihanaa, lähes täydellistä. 4. Lisää kuskusin joukkoon. 2. 5. Sesongin paras salaatti maustetaan suolaan säilötyillä sitruunoilla. Kuumenna kasvisliemi kiehuvaksi. HELMIKUU 2019 IMAGE 19 ruoka Pontuksen rouheissa annoksissa on hyviä ideoita, mutta välillä toteutus kangertelee. 3. Ruskistettu voi tekee latvaartisokasta ylellistä, ja sitruunan ansiosta kokonaisuus ei ole liian raskas. Nostamme juuston tyynesti syrjään ja nautimme annoksesta ilman sitä. Yksi osa hänen ravintolarypästään on Pontus, joka sijaitsee Kapteeninkadulla, Kom-teatterin tiloissa. Paitsi että lihapihvien tilalla on paahdettuja porto bellosieniä. Suosituin annos on keittiön oma pehmis, joka tarjoillaan muun muassa itse tehtyjen salmiakkavaahtokarkkien ja karamellipopcornien kera. Viimeistele mustapippurilla. ARVIO HELMIKUUN RESEPTI Kirpeä komppaaja A teljé Finne, Putte’s Bar & Pizza, Jackie, Hotelli St. Simppelissä mustekalasalaatissa ei ole mitään liikaa eikä liian vähän, ja mustekalan tekstuuri on harvinaisen onnistunut. Oma pääruokani on retro klassikko: pihvejä kermaisessa konjakkikastikkeessa, paahdettuja perunoita ja vihreitä papuja. Murra feta päälle isoina paloina. Käännä levy pois päältä ja lisää kuskus. Siksi sekä maku että tekstuuri jäävät valjuiksi. Ei mitään järkeä. Julkkiskokki Antto Melasniemi on noussut pikkuhiljaa yhä merkittävämmäksi vaikuttajaksi Helsingin ravintolakentällä. Siirrä pois levyltä ja anna turvota 5 minuuttia. Puolitoista. Belazu) 1 sitruuna 125 g fetajuustoa oliiviöljyä suolaa ja mustapippuria Paahdettu talvisalaatti KUVAT TIMO PYYKKÖ Vinkki! Säilöttyjä sitruunoita myydään etnisissä kaupoissa ja isoissa marketeissa.. Hiero lehtikaalinpaloihin öljyä, suolaa ja pippuria. Annoksissa on ideoita, osaamista – ja pari tyhmää virhettä. Sekoita porkkanan paloihin kulhossa ruokalusikallinen öljyä, suolaa ja pippuria sekä tilkka sitruunamehua ja hunaja. Melasniemen tyyli erottuu ruokalistalta: mutkattoman rouheissa annoksissa ei viljellä monimutkaisia tekniikoita vaan mennään raaka-aine edellä
Paluu on samalla matka verenperintöön puoliksi ojiwba-intiaanille, puoliksi suomalaiselle päähenkilölle. Ajankuva Jim Crow -lakien Yhdysvalloista on viiltävää, samoin Mingusin itsereflektio. [Beneath the Underdog.] Suom. Pohjasävelenä kaikuu ulkopuolisuuden tunne. kulttuuri Kadonneiden jäljillä Rasismia, tissejä ja ahdistusta Kantapään kautta KU VA T: W S O Y, AV IA D O R , KO S M O S. Kosmos, 222 s. Siitä huolimatta äijäilystä ja sutenöörielämästä lukeminen on rasittavaa, eikä teoksen naisista ole juuri muuksi kuin tisseiksi ja pyllyiksi. Tyyliltään pelkistetyn oloista vuodatusta voi lukea purevan poliittisen pamfletin lisäksi omasta poetiikastaan tietoisena monologina: Häviön muoto ja sisältö ovat saumattomasti yhtä, ja retoristen keinojen lisäksi teos ammentaa kirjallisista rakennekokeiluista ja viittauksista. Muusikkoelämäkerrasta ei varsinaisesti ole kyse: upeasta lapsuuskuvauksesta siirrytään pian loputtomiin seksiseikkailuihin ja lopulta mielisairaalaan. Tosin iloluontoisena Nylén saattaisi olla ennemmin uhka kuin mahdollisuus. Aviador, 311 s. Lempi palaa reservaattiin Minnesotaan tutkimaan kauan sitten kadonneen äitinsä Rosen mysteeriä. Tämän hän on oppinut kantapään kautta: jokainen apuraha on vahvistanut uskoa siihen, että taloudellisesta epävarmuudesta voisi päästä eroon. Taustalla on alkuperäiskansojen järkyttävä kohtelu, jota kuvaa koulukodin kasvatuksen ohjenuora: ”Tapa intiaani, säilytä ihminen.” Finlandia-finaaliin yltäneen teoksen kerronta on vahvaa, ja mittava taustatyö on sidottu orgaaniseksi osaksi miljöötä. Identiteetin lisäksi kirjeromaanin teemana on seksuaalisuus ja valta: naisen verevä intohimo on tervehdyttävä voima, mutta sitä turruttaa hyväksikäyttö, jonka uhriksi joutuu lapsiakin. Jussi Niemen suomennos on loistava, mutta oikoluku näyttää jääneen kokonaan tekemättä. Charles Mingus: Koiraakin kurjempi. 20 IMAGE HELMIKUU 2019 Antti Nylén: Häviö. ”Unelma siitä, että kirjallisuutta tekemällä voisi elää, on ohi”, kirjoittaa esseisti ”vittumaiseksi monologiksi” tituleeratussa teoksessaan. Jussi Niemi. Jazz kuuluu enemmän kerronnan rytmissä kuin sisällössä, ja pääasiassa dialogin varaan rakentuva, vahvasti sepitetyn oloinen teos hyödyntää kaunokirjallisia keinoja omaperäisesti. WSOY, 284 s. Silti olisi kiinnostavaa, jos hän yllättäisi lukijansa joskus lempeämmillä sävyillä. Jazz-legendan vuonna 1971 julkaistu muistelmateos on metka yhdistelmä henkilöhistoriaa, yhteiskuntakritiikkiä, mystiikkaa ja ja rasvaisia panojuttuja. Tarinassa sivutaan 1970-luvun intiaaniaktivismia ja Wounded Kneen valloituksen vaiheita. Kokonaisuus on vaikuttava. Kirjat TEKSTI SILVIA HOSSEINI Katja Kettu: Rose on poissa. Ketun omaleimainen ilmaisu on lukijan mieltymyksistä riippuen joko imelää ja turhan rankistelevaa – tai todella upeaa. Tylsimmillään Nylén on eritellessään omia kirjoituksiaan, terävimmillään ilkeillessään muille
Kahden vuoden takaisen Julius Caesarin kuolema -levyn jälkeen En lähde surussa on kaivattu paluu folkja gospelsävelmien selkeään muotoon. Parin edellislevyn verran Keskitalon ura oli esoteerisella sivuraiteella. Kuin studiossa olisi seurattu järkeä eikä vain johdatusta. Jossain niiden takana on ilmeisesti politiikkaa. Se on parhaimmillaan okei ja muotoa rikkoessaan vaikeaa kuultavaa. Psykedeliamittakaavassa levy on suorastaan iskevä ja sisältää nipun yhtyeen parhaita pop-sävellyksiä (Death in Midsummer, No One’s Sleeping, What Happens to People). Nyt kun genre voi taas verevämmin, Deerhunterkin voi hylätä räminän ja nahkatakit. Lopputulos on lähinnä turpea ja apinoi paikoin St. Joose Keskitalo: En lähde surussa (Helmi) Šokkihavainto: Joose Keskitalon debyytistä on kulunut 15 vuotta. TEKSTI OSKARI ONNINEN KU VA T: JU K K A K IIS TA LA , H EL M I, 4 A D , JA G JA G U W A R . Tilalla ovat pianot, akustiset kitarat ja cembalot, mutta Why Hasn’t Everything Already Disappeared. Puhelaulettu Vanhan miehen pojat kristallisoi vertauksen, joka olisi pitänyt tajuta jo vuosia sitten: voisiko Keskitalo harhamaailmoineen olla Suomen Tom Waits. (4AD) Deerhunterin Brad ford Cox oli kitaraindien laihoina vuosina uhanalaisuus, rocktähti, joka saattoi soittaa keikalla tunnin My Sharonaa. Solisti Milla Härmä löytää edelleen esimerkiksi Housut-lauluun täsmällisen näkökulman ja tarinan uusien vaatteiden tuottamasta toiveikkuudesta. Pahin on pateettinen pianoballadi Hänet nähtiin vielä lauantaina, kammottava kuin KOM-teatterin näytelmän loppulaulu. Mutta viimein nainenkin voi tehdä möhöindietä. Nyt ilmestyvä levy on hänen kahdeksas studiojulkaisunsa. Sharon Van Etten: Remind Me Tomorrow (Jagjaguwar) Olisipa arvannut, että The Nationalin kahdeksan vuoden takaisen Kulttuuritalon-konsertin geneerisestä lämmittelijästä Sharon Van Ettenistä tulee vielä suuri indierocktähti. Konkretialla sitä ei ole pilattu. Vincentin tuotantojippoja. Remind Me Tomorrow koettaa vastata valtaviin odotuksiin kasvattamalla ilmaisuaan syntetisaattoreilla ja hakee ”elämänkokoisuutta” heiluttelemalla äitikorttia ja muistelemalla sitä, miltä tuntui olla 17-vuotias. HELMIKUU 2019 IMAGE 21 Levyt Deerhunter: Why Hasn’t Everything Already Disappeared. Yhtyeen parin oivallisen edellislevyn jälkeen Sinä nouset harmittaa. Coxin mukaan hän kommentoi muun muassa brittikansanedustaja Jo Coxin murhaa. Viiden vuoden takainen Are We There -albumi oli täynnä surua, dynamiikkaa ja ikkunasta poltettua tupakkaa. kulttuuri. Se on vuotta 2019 jos jokin. Levyn sentään saa pysäytettyä helpommin kuin marssittua teatterista ulos. Hänen eksentrisen hahmonsa ympärille rakentunut aura oli haihtumaan päin. Tähän asti se on ollut romanttisuuteen taipuvaisen pop punk -bändin Särkyneiden erityisosaamisalue. katoaa vahvistimien ja akustisten sekä retron ja nykyisyyden väleihin tavalla, jota on mahdoton kopioida. Van Ettenin musiikista on voinut vetää yllättäviä yhteyksiä juuri Nationaliin. Suositeltavia ratkaisuja molemmat. Särkyneet: Sinä nouset (Svart) Realismi ja näkökulmaton tavallisuus on viime vuodet ollut suomalaisen poplyriikan pahin vitsaus. Poikkeuskin onnistuu
on kasvattanut kokonaisia feministisukupolvia ja toiminut patriarkaatissa eläneiden yhdysvaltalaisnaisten yhteensaattajana. DocPoint 28.1.–3.2. Hikiset otokset erään päähenkilön koripallotreeneistä ovat itsessään mestariteoksia. Koripallo valmentajaksi ja valokuvauksen opettajaksi Hale Countyyn muuttanut RaMell Ross kertoo köyhästä afroamerikkalaisten asuttamasta seudusta ja sen asukkaista runollisella kuvakollaasilla, jonka esteettiset valinnat ja rytmitys kiehtovat. Työtöntä isäänsä elättävä 21-vuotias nainen kokee suosionsa huipulla irtautuneensa yhteiskunnasta. People’s Republic of Desire Nuoret kiinalaiset striimaavat itseään ja tienaavat seuraajiensa ostamilla lahjoilla huimia summia. Don’t Be a Dick About It Matthew on murrosikäinen jalkapallomaalivahti, jolla on hammasraudat ja koirapelko. Ne toimivat myös toisen aallon feminismin aikalaiskritiikkinä. Upeassa dokumentissa 2010-luvun naiset lukevat ääneen lehteen lähetettyjä julkaisemattomia lukija kirjeitä ja kommentoivat niitä. DocPoint 28.1.–3.2. Peter on 23-vuotias autisti, joka fanittaa Selviytyjiä ja c-kirjainta ja kammoaa Cheerios-muroja. Yy-nimisen palvelun starat ovat köyhyydestä ponnistaneita luusereita, joilla ei välttämättä ole kykyjä muuhun kuin seuraajien kartuttamiseen. TEKSTI ANTON VANHA-MAJAMAA KU VA T: D O C PO IN T kulttuuri. Kirjeet osoittavat, kuinka paljon, ja toisaalta vähän, on viiden vuosikymmenen aikana muuttunut. Osa kuvista on klassisempia, osa suorastaan vimmaisia. 22 IMAGE HELMIKUU 2019 Le ffa t & sarjat Yours in Sisterhood Vuonna 1971 perustettu feministi lehti Ms. Hale County This Morning, This Evening Pieneen alabamalaiskaupunkiin sijoittuvaa elokuvaa olisi helppo kutsua kokeelliseksi, mutta se tuntuisi halventavalta. Ben Mullinkossonin intiimi dokumentti veljesrakkaudesta on alkuvuoden liikuttavimpia feel good -elokuvia. Usein se on pikkuveli Matthew, jonka kanssa hän haluaisi yhä leikkiä, mutta joka on jo kiinnostunut muista asioista. DocPoint 28.1.–3.2. ”En edes näe aurinkoa”, hän sanoo ja raahautuu webcamin eteen laulamaan karaokea. Kahta Yy-tähteä seuraava dokumentti maalaa surkean kuvan. DocPoint 28.1.–3.2. Peter ratkoo päivittäiset ihmissuhdekonfliktinsa omassa heimo neuvostossaan, joissa äänestetään pois aina se perheen jäsen, jonka kanssa on ollut kinaa
Peniksistä huolimatta kolmen valokuvataiteilijan retrospektiivissä huomion varastavat Marja Helanderin uudemmat sarjat, esimerkiksi kaivosteollisuuden ympäristöön jättämistä jäljistä ja eläinhahmon ottavasta ihmisestä kertova Pohjoinen. Peruuttamatonta muutosta kuvataan sekä realismin että myyttimaailman tarinoiden kautta. Tanskalaiskuvaaja Astrid Kruse-Jensenin taidekuvissaan käyttämä Polaroid-kamera viimeistelee unenomaisen tunnelman. Astrid Kruse-Jensenin Floating-näyttely Karjaalla Raaseporin valokuvakeskuksessa 15. Erityisesti Soiniolla kyse on kuitenkin maskuliinisuuden rajojen tutkimisesta ja niiden tietoisesta taivuttamisesta. HELMIKUU 2019 IMAGE 23 KU VA : H A R R I PÄ LV IR A N TA , K IR ST Y M IT C H EL L kulttuuri TEKSTI MARI AREVA Minä kuvissa Aikamoinen kulligalleria, arvioi satunnainen kävijä post-it-lapussa Valokuvataiteen museon seinällä. maaliskuuta asti. KUVATAIDE. Kirsty Mitchellin Wonderland-näyttely Tukholman Fotografiskassa 3. Nuoruuden kesät Mieleen nousee muistoja paikoista, maisemista ja elokuvissa eletyistä teinikesistä. Mitchellin metsä on kuitenkin ennemmin marras kuin vehmas: se muistuttaa kuolevaisuudesta. helmikuuta asti. Marja Helander, Harri Pälviranta ja Kari Soinio: Ideaalin perilliset -näyttely Valokuvataiteen museos sa Helsingissä 24. Sekä Harri Pälviranta että Kari Soinio ovat kieltämättä kääntäneet kameransa usein omaan alastomaan kehoonsa. Keijumetsä Kirsty Mitchellin valokuvissa avautuu huolellisesti rakennettu fantasiamaailma, aikuisen vaalima kuviteltu keijumetsä. helmikuuta asti
Kolme varttia yhden sävelen takomista on riskiveto tyydyttävän transsin ja piinallisen puudutuksen välillä, mutta elektroja mediataitelijat Tyondai Braxton, Mouse on Mars ja Sonic Robots välttänevät jälkimmäisen visualisoinneilla ja hääräämällä näyttävästi naama kiinni namiskoissaan. Suomen-debyytissään Kuusiston, Nadia Sirotan ja Markus Hohdin hiljan perustettu trio pureutuu amerikkalaisen nykymusiikin kovaan ytimeen, muun muassa. klo 21.00 Ääniwallissa Pop-taiteilija Andy Warholista kertova FLASH FLASH pääsee vihdoin pöytälaatikosta teatterilavalle törmäiltyään vuodesta 2005 lähtien toistuvasti taidelaitosten henkilöstöja rahapoliittisiin nihkeilyihin. klo 18.00 / 21.00 Forum Boxissa Konsertti myydään Max Richterin uusminimalistiseksi pop-klasamatoksi päivittämällä Vivaldin Vuodenajoilla, mutta kiinnostavammaksi nousee islantilaisen Anna Thorvaldsdottirin shamanistisprimitiivinen Shades of Silence. ja sunnuntaina 10.2. klo 15 Balderin salissa Sibeliuksen ja kumppaneiden musiikki syntyi usein inspiraation vallassa metsäreissuilla, jonka yksityiskohtia kuulijat saivat kuvitella kuulonvaraisesti. Trio Kuusisto-Sirota-Hohti Sunnuntaina 3.2. Sellainenkin anomalia koetaan, että Suomalainen barokkiorkesteri soittaa ensimmäistä kertaa koko konsertin ajan vain elävien säveltäjien musiikkia. Ensemble U: VR Concert Tiistaina 5.2. Contemporary Baroque Tiistaina 5.2. Nyt 360-kameroilla tehostettu virolaisen Ensemble U:n konsertti päivittää romanttisen sävelmaalailun 2020-luvulle viemällä yleisön virtuaalitodellisuuslaseilla juuri niihin maisemiin, joista illan säveltäjät ovat teoksiinsa ammentaneet. MUSIIKKI Pekka Kuusisto on onnistuneesti laajentanut toimenkuvaansa kylänraittien pelimanniksi vahingoittamatta liiaksi uskottavuuttaan ydinalueellaan uusimmassa musiikissa. FLASH FLASH – Andy Warholin kaksi kuolemaa Lauantaina 9.2. Juhani Nuorvalan säveltämä ja Juha Siltasen kirjoittama ooppera ei ole perinteinen elämäkertaepookki tomaattikeittopurkkeja maalailevasta peruukkipäästä; Warhol näytetään ihmisenä, joka ei elä elämäänsä vaan seuraa sitä sivusta. The National -yhtyeen kitaristin Bryce Dessnerin Skrik Trioon, jonka äänimaailmaa inspiroivat Yoko Onon rääkyminen ja Enward Munchin Huuto. 24 IMAGE HELMIKUU 2019 Jaani Länsiö valitsi nykymusiikkifestivaali Musica Novan tarjonnasta viisi kiinnostavinta konserttia. klo 17 Musiikkitalon Black Boxissa TEKSTI JANI LÄÄNSIÖ Vain nykyelämää kulttuuri KU VA : TA RV O H A N N O VA R R ES. In C Lauantaina 9.2. klo 19 Ritarihuoneella Terry Rileyn teos In C oli vuonna 1964 minimilastisen tyylin alkuräjähdys, jonka paineaalloilla mainetta niittivät myöhemmin Arvo Pärt, Steve Reich ja Philip Glass
”Jos jää elettyyn elämään kiinni eikä uskalla päästää irti ja luopua menetetystä, ihminen hautautuu elävältä. Medusan huone kuvia vallasta. Esityksen tunnelmaa ja estetiikkaa verrattiin vähäeleisyydessään ainakin Roy Anderssonin elokuviin, mutta Turusen tyyli on täysin omintakeinen ja tuore. Jotunilla on hirveen hieno ihmiselämän ymmärrys ja sallivuus. Saara Turusen uusi kantaesitys Medusan huone on fragmentaarinen teatteriesitys, joka on saanut innoituksensa myytistä. Miehen kylkiluu, ensi-ilta Jyväskylän kaupunginteatterissa 30.1. Jotta voisimme tulla vapaaksi, meidän on vapauduttava omista kahleistamme. Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterissa 28.2. / Turun kaupunginteatterissa 5.2. HELMIKUU 2019 IMAGE 25 kulttuuri Tsehov ja rauhattomat sielut Kaupunginteatterissa kohtaavat kaksi suurta karnevalistia: Anton Tsehov ja Lauri Maijala. Aiemmin on nähty tulkinnat Tohvelisankarin rouvasta ja kesken jääneestä näytelmästä Elämä ja kuolema. “Tsehovin näytelmät ovat avautuneet minulle 12-vuotiaasta asti joka lukukerralla aina uudella lailla. Kun ihmiset ovat vähissä, täytyy olla joustava rakkaudessa ja rakastettava sitä, joka on tarjolla.” Seitsemän teatterin yhteistyö on nähty aiemmin jo Berliinissä, Kotkassa, Kouvolassa ja Riihimäellä. Q-teatterissa. ”Medusan huoneen suhde valtaan on melko avoin ja salavihkainen. TEATTERI TEKSTI LAURA AIROLA KU VA : IL K K A SA A ST A M O IN EN ,. ”Se on metafora Suomesta siinä mielessä, että meillä ei ole oikein ollut muuta kuin maalaiskyliä ja pikkukaupunkeja. “Näytelmän yhtä aikaa julma ja armollinen kuva rakkaudesta viehätti. Nyt vuorossa on Miehen kylkiluu. Teos käsittelee sukupuoleen liittyvää valtaa. Helpommin sanottu kuin tehty.” Kirsikkatarha. Ensi-ilta 21.2. Esityksen maailma oli tuttu esikoisromaani Rakkaudenhirviöstä, dialogia se ei sisältänyt juurikaan. Rakkautta sieltä, mistä saa Suomen berliiniläisimmällä ohjaajalla Mikko Roihalla on pitkä suhde Maria Jotuniin. Helsinkiin mahtuu useampikin Tsehov-tulkinta samaan aikaan, eikä haittaa, tasoja nimittäin riittää. Medusan huoneessa Kreikan mytologiassa Medusa oli nuori kaunotar, jonka Poseidon raiskasi. Ennen kaikkea pyrin luomaan monimerkityksellisiä kuvia”, Turunen kertoo. Niissä ihmiset ovat ajaneet itsensä elämään, jossa tulee kyllä toimeen, mutta vailla rauhaa sielussa.” Kirsikkatarhassa Maijalaa kiinnostaa nyt eniten muutos – sen välttämättömyys. Turusen edellinen Q-teatterin näytelmä, Tavallisuuden aave, esitteli ”kuvia kotimaasta”. Medusaa rangaistiin ”viekoittelusta” hirviömäisellä ulkomuodolla. Pääteesi on, että rakkaus kuuluu kaikille.” Komedia kuvaa maalaiskylän ihmissuhdekiemuroita
28.12. Suomalainen, virolainen ja latvialainen istuvat baarissa. Vuoden 2019 elokuvien katsojalukuja tutkinut Hjallis soittaa ja kysyy, tunnenko Juice Leskisen, haluaa Juicen Liike Nytin ”Pirkanmaan tai jonkun vitun Savon” ehdokkaaksi eduskuntavaaleihin. 20.12. Se, mikä ei tapa, poistuu hetkeksi, ottaa päiväunet, ostaa uusia välineitä, käy salilla, hakee apuun kaverinsa, tulee takaisin, ja nyt olet kuollut. 19.12. Kuuntelen pääministeriä ja mietin, onkohan missään kielessä – olen kuullut paljon hyvää eskimoiden sanavarastosta! – termiä ihmiselle, jonka seurassa tulee suunnaton ikävä ketä tahansa muuta ihmistä. Hyvällä mielellä uutta kohti! Uudenvuoden puheeni ymmärrettiin niin väärin, että sitä ylistettiin kaikkialla. Olin ymmärtänyt selkeästi jotain väärin itsenäisyyspäivän vastaanoton ympäristöteemasta seistessäni kaikesta sivussa Hesarin kulttuurisivujen esseistä tekemissäni kierrätysalushousuissa. Huono valinta, liian vetävää tekstiä, molempia naurattaa eikä lapsi nukahda millään. 12.12. 4.1. Antoivat minulle ensin kuninkaallisen aseman, nyt kritisoivat minua siitä, että antoivat minulle kuninkaallisen aseman. Minulla on ”pilvessä” varsin kiinnostavia valokuvia toimittaja Lauri Nurmesta hyväilemässä omia juttujaan tekokuitupyjamassa, jonka vasemmassa rintapielessä lukee ”Lauri Nurmi PRESS-LEHDISTÖ”. 26 IMAGE HELMIKUU 2019 3.1. Paikalle saapuu venäläinen ja toteaa: ”Tervepä terve ystäväni, onpa mukava nähdä, saanko tarjota teille jotain?” 1.1. Sen verran tylsää, että muokkaan uudenvuoden puhettani salaa mahdollisimman epäselkeäksi, jotta monet teistä voivat tulkita sen itselleen tarkoituksenmukaisella tavalla. Tätä ei varmaan saa sanoa, mutta yhteiskunnallisen keskustelun ongelma on mielestäni se, että siinä ei ole tarpeeksi vihaa. mäntyniemen herra: joulu-tammikuu KU VA : TA SA VA LL A N PR ES ID EN TI N K A N S LI A . ”Jenni, kuka on keski-ikäisten Paperi T?” (Hiljaisuus.) ”Paperi T!” (Hiljaisuus, huokaus, poistuminen.) 24.12. Aika monen virhekäsityksen seurauksena juhlin aamuyöstä yksin pikkupeurojen shakkimestaruutta kylmässä saunassa, lopulta yllättävän hyvä ”meno”. 6.1. Hesarin pääkirjoituksessa syvällinen ajatus siitä, kuinka ”parisuhde on jakamista”, minkä innoittamana jaan rouva Jenni Haukion (”kultani”) kanssa vitsin, jonka juuri keksin. Lacania iltasaduksi Paperi D:lle. 25.12. 2.1. 5.1. 15.12. Mänty nie men herra Twitterissä: @niinistop 6.12. Tilaa Apu Juniori osoitteesta apujuniori.fi/tilaa. Sain anonyymin viestin, jossa lukee: ”Takana mainio puhelu hyvän ystäväni Vladimir Putinin kanssa. 29.12. Nyt Ozan Yanar riehuu tuolla niin kuin olisi eduskuntapaikkaa vailla. Puhuimme rauhasta, kukista sekä pikku, pikku pöllönpoikasista ja lopuksi Putin lahjoitti minulle kaksi lämminhenkistä vitsiä uudenvuoden puhettani varten”. Jotta seuraava sukupolvi olisi suvaitsevaisempi, rakentavampi ja kaikin puolin fiksumpi kuin edelliset, me kannustamme heitä lukemaan. 8.1. Harva ymmärsi, että viittasin puheessani Heideggerin Daseinkäsitteeseen vitsaillessani, kuinka ”täällä oleville on annettava mahdollisuus osallisuuteen”. Jouluna nautimme kiitollisina Suomen puhtaiden järvien antimista. 17.12. Apu Juniori on lasten ajankohtaislehti, jota lukemalla lapsi oppii ymmärtämään ja ajattelemaan, oivaltamaan ja ratkomaan. Maailman voi lukea paremmaksi paikaksi. Vittu tätä kalan määrää
Apu Juniori on lasten ajankohtaislehti, jota lukemalla lapsi oppii ymmärtämään ja ajattelemaan, oivaltamaan ja ratkomaan. Jotta seuraava sukupolvi olisi suvaitsevaisempi, rakentavampi ja kaikin puolin fiksumpi kuin edelliset, me kannustamme heitä lukemaan. Tilaa Apu Juniori osoitteesta apujuniori.fi/tilaa. Maailman voi lukea paremmaksi paikaksi
28 IMAGE HELMIKUU 2019 Tapahtuisipa jotain
TeksTi sonja saarikoski kuvaT jussi kantonen Tapahtuisipa jotain. Tuhannet ihmiset osoittivat mieltään, tankit vyöryivät kadulle ja poliisi käytti ylimitoitettua väkivaltaa kansalaisia kohtaan. Tai sitten: ei mitään. HELMIKUU 2019 IMAGE 29 Mitä tapahtui Pariisissa viime joulukuun alussa
Myös he halusivat kuvitella uuden tulevaisuuden. Minne tahansa! kunhan vain pois tästä maailmasta! huudahti kertoja Charles Baudelairen proosarunossa Any where out of the World, joka on ilmestynyt teoksessa Le Spleen de Paris, suomeksi Pariisin ikävä. Provinssi on saapunut kaupunkiin. 31-vuotias Charles Fontaine työntää minut seinän viereen puolenpäivän jälkeen lauantaina 8. Aikoinaan mellakoiden välttämiseksi leveiksi rakennetuilla avenueilla rikotaan ikkunoita ja pankkiautomaatteja. Ja vallankumousta etsivät ne tuhannet ihmiset ympäri Ranskaa, jotka matkustivat Pariisiin 8. Eihän ole miellyttävämpää, sivistyneempää paikkaa kuin rauhallinen terassi hämärtyvässä illassa, kirjoitti Saul Bellow kirjassaan My Paris. M itä tapahtuu, kysyy Twitter, poliisit heittävät kyynelkaasukranaatteja Champs-Elysées’llä, 25 grammaa räjähteitä, on juostava. Asukkaat kuvaavat niitä kodeistaan, siinä meni Monoprix’n ikkuna, se jäi Champs-Elysées’n vieressä asuvan Jules Gilletin iPhoneen. Champs-Elysées’n ympäristön lenkkeilijät ovat kaikonneet. 30 IMAGE HELMIKUU 2019 P ariisiin on lähdetty etsimään. Onnea ja sivistystä. On sellainenkin lippu, jossa vaaditaan kuningasta takaisin. Keltaliivit, gilets jaunes, heiluttavat maakuntien lippuja, Normandia, Bretagne. Macron démission! ihmiset huutavat. Tiffany & Co. Riemukaari näkyy jossain savun takana, sen edessä on tankkeja. ”Tämä on halun mielenosoitus”, hän sanoi Pariisissa alkuvuodesta 2017 ennen kuin tuli valituksi presidentiksi, ”halun kuvitella uusi tulevaisuus”. Pakoa nykyisestä. Vallankumousta etsi Mika Waltari Napoleonin, Zolan, Hugon haudoilla; Simone de Beauvoir ja Jean-Paul Sartre istuessaan kahviloissa kirjoittamassa eksistentialismista toisen maailmansodan jälkeen; Guy Debord 1960-luvun lopussa innostaessaan opiskelijamielenosoittajia teeseillään Vapauta intohimosi! Älä työskentele! Vivre sans temps mort! Sitä etsi Emmanuel Macron, jonka En Marche -liikkeen manifestin nimi oli Révolution. joulukuuta 2018 ja pukivat päälleen keltaiset liivit osoittaakseen mieltään Macronia ja Ranskan hallitusta vastaan. mainostaa verkko-ostamisen mahdollisuutta, Hugo Boss on ollut hyväuskoinen, tuon ikkunan korjaamiseksi. joulukuuta. Frexit! Joyeux Noël Brigitte! On kova isku taloudelle, että Champs-Elysées’n kaupat joutuvat pitämään ovet kiinni vain pari viikkoa ennen joulua, lehdissä kirjoitetaan. Vallankumousta: 1789, 1830, 1848, 1968 ja monina sellaisina kertoina, jotka historiankirjoituksessa on jätetty tulkitsematta osana jotain yleisemmin merkittävää
Toimittajilla on pressiliivejä ja kypäriä, monet olivat täällä jo aikaisin, ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Vernonissa saa 60 neliötä samaan hintaan kuin Pariisissa yhdeksän, hän kertoo. Pigalle. Pigalle, hän tuhahti. Pistävän kyynelkaasukranaatin hajun seassa tuoksuu kannabis. Kaljaakin on juotu, yksi keltaiseen liiviin pukeutunut kommandopipoinen PSG-joukkueen kannattaja aloitti jo aamulla metrossa, veti pipoa pois suun edestä ottaakseen hörpyn ja luki pysäkkien nimiä ääneen. Täällä ei tapahdu tarpeeksi. Vähän ajan päästä poliisi tähtää kumiluotiaseella kohti väkijoukkoa Riemukaaren vasemmalla puolella ja huutaa, vetäytykää, vetäytykää! Viereisellä Avenue Marceaulla on verta, miehestä, jonka naamaan osui poliisin kumiluoti kertoo valokuvaaja, hän oli siinä lähellä, näki kuinka veri roiskahti, lähetti tekstiviestin samaan aikaan, kun Fontaine työnsi taas kerran selästä seinän viereen Champs-Elysées’llä. Hän on täällä siksi, että elämä on niin kallista. Näistäkin mielenosoituksista odotetaan väkivaltaisia. Vain pari tuhatta mielenosoittajaa ChampsElysées’llä, hän tuhahtaa, voiko tämä pitää paikkansa. Hän joutui muuttamaan Pariisista Vernoniin Normandiaan, koska opettajan palkka ei riittänyt elämään Pariisissa. Suoraa lähetystä tehdään maan tasalta ja Publicis Cinemásin päältä. Reformin ajateltiin suosivan parempia kouluja. McDonald’s läheisellä Avenue de Wagramilla on auki, aamulla siellä istui keltaliivejä kahvilla. Ei auttanut, että hallitus ilmoitti lykkäävänsä dieselveron korotusta edellisen viikonlopun mielenosoitusten jälkeen, jolloin rikottiin jo Riemukaarta. Lukioissakin osoitettiin mieltä. Ihmiset katsovat, mitä tapahtuu, muutama tunti mielenosoituksen alkamisen jälkeen tankki ajaa kadulla, kivet lentävät, verisiä. Meitä on paljon enemmän! Fontaine ei aja autoa. Mielenosoitukset alkoivat marraskuussa, kun Macronin hallitus ilmoitti korottavansa dieselveroa ilmastosyihin vedoten. Joku keltaliivi menee taas mesoamaan mellakkapoliiseille, jotka ovat tukkineet Champs-Elysées’n poikkikadun. Sitten kyynelkaasukranaatit räjähtävät, kaukaa katsottuna niiden kipinät näyttävät tähtisädetikuilta. HELMIKUU 2019 IMAGE 31 vaadittaisiin vielä oranssia jeesusteippiä. Kyyneleet valuvat mielenosoittajien silmistä, uimalaseja silmien eteen, silmätippoja. Rahanvaihtopiste välkyttää CHANGE. Fontaine sanoo, että ihmisiä turhauttaa. Charles Fontaine on saanut uutisia vanhaan Nokiaansa tekstiviestien välityksellä. Poliiseja Pariisin kaduilla on 8 000, ja lukuisia panssariajoneuvoja. CHANGE! mutta ovilla on laudat, kuten siinäkin ravintolassa, Fouquetsissa, jossa Nicolas Sarkozy kävi illastamassa tultuaan valituksi presidentiksi. Jo neljänä viikonloppuna keltaliivit ovat osoittaneet mieltään ympäri Ranskaa. Lukiolaiset olivat tyytymättömiä ylioppilastutkintoon, le baciin, suunniteltuun reformiin, joka tekisi tutkinnosta rajatumman
32 IMAGE HELMIKUU 2019
Mielenosoittaja selittää, mies vieressä näyttää vaipuvan sokkiin, hän sai poliisin kyynelkaasukranaatista jaloilleen, The Guardianin mukaan 80vuotias nainen kuoli sellaisen osuttua häneen Marseillessa aiemmin syksyllä, moottoripyörä palaa Rue Galiléella kulman takana, siinä se palaa, ravintola Hectorin vieressä, sen, jossa on harmaa markiisi, mutta mielenosoittaja Rouenista vain puhuu, hänen mukaansa tämä on psyykkisen, poliittisen ja taloudellisen vallankäytön tulosta, hän kertoo olevansa Camille mutta ei se ole hänen oikea nimensä. Ja Macron on hiljaa, kun Boulevard Haussmannin vieressä jengiläiset, todennäköisesti Pohjois-Pariisista, kävelevät Optic 2000 -liikkeen rikotusta ikkunasta sisään kenenkään estämättä, saalis lienee ollut hyvä. Kuulostaa historian lopulta, josta Francis Fukuyama puhui vuonna 1989 ennen kuin pyörsi ajatuksensa viime vuonna, koska oli yksinkertaisesti väärässä. Kuin Disneyland… Tapahtumiin reagoidaan etukäteen ja asioihin valmistaudutaan kuin näytökseen. Mitä tapahtuu, tupakka syttyy, sitten syttyy auto, haluatteko että kerron teille mistä tässä kaikessa on kyse, nyt kerron, sanoo mielenosoittaja kadulla, vanhempi mies, hyväntuulisesti. On sanottu, että heidän toiveensa kuulostavat joulupukin toivelistoilta, ja pohdittu, mikä osuus venäläisellä informaatiovaikuttamisella on tässä kaikessa. Viime vuosina trendikkäämmäksi muuttuneella kaupunginosalla on lempinimi: ei SoHo, ei SoFo vaan SoPi. Uudistukset ovat kaikkien etu, annettiin ymmärtää. ”Ei kukaan herää aamulla halutakseen taistella poliiseja vastaan”, hän sanoo. Mutta viha, se on suuri… Place des États-Unis, mitä tapahtuu, jotain tapahtuu. Miten sellaista valtaa on mahdollista kaataa. päivän iltana vesitykit ajavat Champs-Elyseés’lle, Macron on hiljaa, puiden punaiset jouluvalot hohkaavat. Fiktio, kohtaus. Joissain lehdissä nämä mielenosoitukset on rinnastettu vuoden 1934 äärioikeistolaisiin mielenosoituksiin Pariisissa. Saisikohan tuosta vihannesmyymälästä endiivin. Kun talous saataisiin paremmalle uralle, olisi mahdollista tehdä muitakin uudistuksia, sosiaalireformeja. Kun kello lähestyy puolta yötä, Le Dream Cafén televisiossa näytetään uutisia mielenosoituksista, jo 1385 pidätystä, mutta sitä katsovat vain baarin työntekijät. Stagnaation tiellä ollut Ranska oli vihdoin saanut johtajan, joka uskalsi uudistaa. Keltaliivien on vihjattu pelaavan fasismin pussiin. Baarit täyttyvät, Pigalle-vaatekaupassa plarataan rekkejä, boulangeriessa vanha mies tilaa leivoksia mukaan, La Mutinerie chocolaterie, huippulaatua, ovessa kerrotaan, lifestylekaupan hienostunut miesmyyjä laskee kassaa – keramiikkavaaseja, viherkasviasetelmia – ja Le Lipstickin terassilla nainen katsoo itseään peilistä. Arvojen, jotka julistettiin Ranskan suuressa vallankumouksessa ja sinetöitiin Neuvostoliiton kaatumiseen. Viime vuoden alussa omaisuusvero oli poistettu lähes kokonaan ja yritysveroa laskettu, jotta investointeja saataisiin maahan enemmän. Marraskuun alussa tehdyn gallupin mukaan Le Penin puolue Rassemblement National on jo Macronin En Marchea suositumpi. Se on ennemmin jatkuvan muutoksen alue, jatkuvan päivittämisen alue, reaaliajassa tapahtuva herkeämätön sarja asioita, mikä tekee kaikesta samanarvoista ja mitäänsanomatonta, banaalia, Baudrillard kirjoitti. Saisiko olla lisää viiniä. Avoin, yhtenäinen, liberaali Eurooppa. South of Pigalle. Kyse ei Baudrillardin mukaan ollut liberaalin demokratian voitosta silloinkaan, niin kuin Fukuyama väitti, vaan siitä, että nykyisessä maailmanjärjestyksessä tapahtumia ei enää ole. Neljännessätoista kaupunginosassa ei tapahtunut vallankumousta. Aluksi vaikutti siltä, että kaikki oli muuttumassa paremmaksi. Ranskan talous oli kasvun tiellä ja työttömyyskin laskenut alle kymmenen prosentin. Jopa Macronin moderni parisuhde, L’Arte Della Commedia -näytelmän harjoituksista alkanut rakkaustarina 24 vuotta vanhemman opettajansa Brigitte Auzièren kanssa tulkittiin niin, että Ranska on vihdoin skandaaleihin jumiutuneiden Chiracin, Sarkozyn ja Hollanden jälkeen kääntymässä uuteen, toivottuun suuntaan. Talousraportit olivat optimistisia. Marine Baudrillard katselee miehensä hautaa Montparnassen hau”En tiedä, onko tämä vallankumous, mutta se saattaa olla.”. Baudrillardin mukaan todellisuudesta on tullut fiktio, simulaatio, jossa erilaiset mediakuvat kiertävät kehää. ”En tiedä, onko tämä vallankumous, mutta se saattaa olla.” V apaus, veljeys, tasa-arvo. Tämän voi johtaa ajatukseen, jota Baudrillard käsitteli teoksessa L’Agonie de la puissance: dominanssin tilalle on tullut hegemonia, verkostojen globaali hegemonia. HELMIKUU 2019 IMAGE 33 ihmisiä juoksee kohti, mitä tapahtuu, yksi antaa haastattelua kameralle nenä tohjona, kaljaa juodaan, tupakka syttyy, varokaa, kadussa on reikä! Audin ikkuna on säpäleinä, Renault ja Citroën ovat vielä saaneet olla rauhassa, Audia töllistellään, juostaan, kuvataan, silmätippoja, mutta onko katseissa kyynelten lisäksi myös riemua. Tankit olivat valmiina Pariisin kaduilla, toimittajat olivat jo siellä. Presidentinvaaleissa Macron voitti äärioikeistolaisen Marine Le Penin ylivoimaisesti. Keltaliivejä, Twitter, uutinen, kyynelkaasu, uutisanalyysi, Instagram, vallankumous, vallankumoustaulu Louvressa, mitä tapahtuu. 8. Silläkään ei ole väliä, tapahtuiko se Pariisissa vai jossain muualla, sillä koko ajan tapahtuu jotain, jotain niin merkityksellistä, että merkitys katoaa. Charles Fontaine äänesti presidentinvaaleissa tyhjää, Camillen mielestä kadulla oleminen on poliittista. Ei-tapahtuma ei ole se, että mitään ei tapahdu. Hänen vaimoaan Brigitte Macronia on kutsuttu Marie Antoineteksi. Emmanuel Macron vaikutti näiden arvojen ruumiillistumalta. Nyt Macronin kansansuosio on vain noin 20 prosenttia. U udessa maailmanjärjestyksessä ei ole enää vallankumouksia, on vain kohtauksia, kirjoitti ranskalainen sosiologi ja kulttuuriteoreetikko Jean Baudrillard 2000-luvun alussa. Heitä on kutsuttu myös ammattimielenosoittajiksi, demokratian tuhoajiksi ja vandaaleiksi, casseur. Vaikka mikäs siinä, oikeastaan… Muutaman kilometrin päässä Pigallen vieressä Pariisin yhdeksännessä kaupunginosassa pariskunnat perehtyvät ruokalistoihin
34 IMAGE HELMIKUU 2019
Haluamme erilaisen elämän nyt, hän sanoi. Kahvilan omaa kirjallisuuspalkintoakin on jaettu vuodesta 1933, Café de Floren vasta vuodesta 1994. Joskus hän opetti filosofiaa, ei enää. Nurmikkoa, muratteja ja orvokkeja, värit vaihtuvat vuodenajan mukaan, Marine Baudrillard selittää. Sama moottoripyörä, joka paloi, kun Camille puhui kulman takana, Place des États-Unisilla. Kun Camille asui Pariisissa, opiskeli filosofiaa Sorbonnessa, niin hän kertoi, hän ei koskaan edes käynyt täällä kahdeksannessa kaupunginosassa, rikkaiden asuinalueella. Me tapoimme kuninkaankin! Osoitteessa 44. Eiffel-torni näkyy kulman takana. Sitten vallankumous tuli ja vei mukanaan, niin hän sitä kuvasi. Hän alkaa nopeasti jutella: kertoo tulevansa tähän kahvilaan sen merkittävän historian takia, nostalgisoimaan. Turistit kohottelevat kännyköitään Riemukaaren edessä. Edellispäivänä se oli suljettu; se, Louvre, Galleries LaFayette, ooppera, mikä isku taloudelle, lehdissä kirjoitettiin. Kertoi huijaavansa systeemiä mutta ei eritellyt, miten. Sen jälkeen moni mielenosoittaja alkoi kutsua itseään niin. He alkavat korjata kadulle heitettyä romua pois keltaisissa turvaliiveissään. Sartren kantalounaspaikan Brasserie Lippin vieressä kadun toisella puolella hehkuvat Emporio Armani Caffèn valot. Yksi keltaliivi kävelee kadulla, hänen edellään joukko sotilaita rynnäkkökiväärien kanssa kuin jonkinlaisena nekrologina edellispäivän tapahtumille. Se ei Suomessa ylittäisi uutiskynnystä. Muutama vuosi sitten osallistuin suuriin mielenosoituksiin Grand Ouestin lentokenttää vastaan, Camille kertoi eilen. Siinä Baudrillard kirjoittaa, että objektiivinen todellisuus on olemassa sitten, kun ketään ei enää ole. Palanut auto haisee. Bussipysäkki Alma-Marceaun metroaseman vieressä oli lyöty säpäleiksi, siinä turistit ottivat kuvia itsestään Eiffel-torni taustallaan. Kaikki ovat niin yksin. Työntekijät kaupungin huoltopalvelusta ovat ajaneet lava-auton Rue Galiléelle. Projektin nimi oli ZAD de Notre-Dame-Des-Landes. Hän kertoi tavoittelevansa ”järkevää kapitalismia”. Siellä nuori opiskelijatyttö esitteli itsensä Camilleksi. Politiciens, hors de nos vies! Poliitikot pois elämästämme! Tussi ei irtoa. Toisella puolella katua, ilmaisvessan vieressä, palaneesta autosta on jäljellä vain romua ja moottorin jämät. Ravintolan rikottua ikkunaa korjataan. Ei ole yhteisöä, on pelkkää vaihtokauppaa. Hän on saanut hautausmaan toimistolta vihaisia viestejä jo 12 vuoden ajan: hauta levittäytyy liian laajalle. Muutama toimittaja tv-kameroiden kanssa tekee viimeisiä raporttejaan vieri vieressä. Atomisation, Camille sanoi. Hauta kuin pieni puutarha. Haluamme toisenlaista elämää, kertoi Camille tässä kulmalla, jossa on nyt bensakanisterin korkki. Ja viimeiseksi, silloin, kun oli jo kävelty pois Place des États-Unisilta ja vastaan oli tullut suunnilleen Camillen ikäinen mielenosoittaja – viisissä, kuusissakymmenissä – riemua silmissään, ”ca va?”, Camille sanoi: kysymys ei ole siitä, tuhoutuuko länsimainen kulttuuri, vaan siitä, miten se tuhoutuu. Sonia Rykielin Ei ole yhteisöä, on pelkkää vaihtokauppaa. Ei mikään poliittinen voima saisi tällaista aikaan yksin, hän sanoi. Kaikki ovat niin yksin.. (ZAD eli zone à défendre, alue jota puolustaa). Champs-Elysées on täynnä ihmisiä ostoskasseineen. Hyllyn paloja, rikkinäisiä petanque-palloja. Tasan viikkoa myöhemmin, sunnuntaina 14. Se on ehkä vielä kirjallisempi paikka, koko Lost Generation istui siellä. Rue Galiléella nainen siniset siivoushansikkaat kädessään yrittää hinkata puiseen oveen mustalla tussilla kirjoitettua viestiä. Jotain parempaa kuin tämä. HELMIKUU 2019 IMAGE 35 tausmaalla. Meitä on kaikenlaisia, hän sanoi, vasemmistolaisia, oikeistolaisia, rasisteja, kännisiä, selviä. Sen täytyi olla vaikeaa heidän vanhemmilleen, Camille pohti, muuttivat pois kodeistansa kuin San Franciscon hipit. Itse asiassa hänen suosikkinsa on Les Deux Magots tuossa vieressä, mutta se oli täynnä. Maassa lojuvat kyynelkaasukranaattien mustat kannat ja läpinäkyvät silmätippapullot on helpompi erottaa. Nuoret ihmiset muuttivat pois kodeistansa ja jäivät asumaan sinne. joulukuuta, Human Right Watch julkaisisi raportin, jonka mukaan Ranskan poliisin voimatoimet kahdeksannen päivän mielenosoituksissa olivat ylimitoitettuja. Pitää pysyä omalla alueellaan. Poliisiauto meni ohi sireenit huutaen, keltaliivi matki sireeniä torvellaan alakuloisen falskisti. Vieressä on se, mitä palaneesta moottoripyörästä on jäljellä. Avenue des Champs-Elysées turvamies tarkastaa kassit Disney Storen suulla. Halun mielenosoitus… halun kuvitella millainen uusi tulevaisuus voisi olla… Camille sanoi, että häntä suututtaa mielenosoittajien leimaaminen huligaaneiksi ja äärioikeistolaisiksi. C afé de Flore Boulevard Saint-Germainilla Pariisin vasemmalla rannalla on melkein täynnä. Jean Baudrillard 1929–2007, lukee pienissä kehyksissä. Vähän aikaa sitten hän luki uudestaan miehensä teoksen Pourquoi tout n’a-t-il pas déjà disparu?, jonka Baudrillard sai valmiiksi vähän ennen kuolemaansa. Ei ole aikaa odottaa, että lupaukset kaikille paremmasta elämästä toteutuisivat. Elämää, jossa ei tarvitse olla maanviljelijä viljelläkseen maata tai filosofi lukeakseen älykkäitä kirjoja. ZADin ympärille syntyi yhteisö. Sunnuntai, pyhäpäivä. Jazz. La Place de l’Uruguaylla valkoisen Mercedes Benz -pakettiauton takakontissa on joulukuusi, edestä auto on palanut. Hymyä! Tässä vieressä Charles Fontaine sanoi minulle eilen: Ranskassa on totuttu siihen, että kun ihmiset menevät kadulle, tulee muutos. Näissä kahviloissa vasemman rannan ranskalainen älymystö istui pohtimassa ja kirjoittamassa, suuret eksistentialistit: Jean-Paul Sartre, Simone de Beauvoir, Albert Camus. Kulmalla on bensakanisterin korkki. Hymyä! Ympäröivillä kaduilla on tyhjää. Ulkona on yksi penkki, libanonilaisen turistin vieressä. Ennen mielenosoituksia Camillea kiinnosti vain musiikki. S ataa
36 IMAGE HELMIKUU 2019 Mitä tapahtui. (Jotain parempaa kuin tämä.) Tapahtuiko mitään?
Mitä tapahtui. Macronin piti yhdistää Eurooppa. Aluksi näytti siltä, että mielenosoittajia olisi ollut vain 31 000 ympäri maata. (Voi olla, että tämä on vallankumous.) Koiranulkoiluttaja kävelee kevyessä toppatakissa ja karvakengissä tietä pitkin. Toista mahdollisuutta ei tule, sanoo Petäistö, tuollaista presidenttiä Ranska ei enää saa. Yleensä se on tässä välissä! Piti ottaa kuva Café de Floren kauniista valoista, sillä ihmiset eivät enää uskalla tulla Pariisiin, Petäistö selittää. Hän on seurannut tilannetta uutisista. Petäistö on tullut ostamaan Financial Timesia, mutta missä on viikkoliite. Kerran hän sai kyynelkaasua kasvoilleen. Ulkoiluttaja kääntyy takaisin koiransa perässä. Heihin dieselvero olisi osunut erityisen kovaa. Koira ei halua eteenpäin. Pistänyt EU-liput liehumaan salkoon. HELMIKUU 2019 IMAGE 37 liike tällä samalla kadulla on sisustettu kirjahyllyillä. Pankkiautomaatit ovat rikki, samoin Tunisairin ikkunat, käyttäkää toista ovea, ikkunaan kiinnitetyssä lapussa lukee. Mustunut maa näyttää epäonnistuneelta asfaltointi projektilta. Aamulla Petäistö on kuunnellut radio-ohjelmaa Le Nouvel Esprit public, jossa on puhumassa ”pelkkiä viisaita”. Reaaliajassa tapahtuva herkeämätön sarja asioita… M aanantaina puolen päivän jälkeen Place des ÉtatsUnisilla pariisilainen hybriditaksi parkkeeraa mustuneelle maalle ilmaisvessan viereen. Hän kertoo sanoneensa mielenosoittajille usein: mitä te täällä mieltä osoitatte, teillähän on vaalit. (Jotain parempaa kuin tämä.) Tapahtuiko mitään. Ei mikään suuri luku verrattuna aiempiin miljoona mielenosoituksiin, Petäistö kirjoitti, mutta uutta oli silmitön väkivalta. Illallinen piti kuitenkin perua, koska taksia ei saanut. Opiskellut filosofiaakin. (Me haluamme vain toisenlaista elämää.) Ilta hämärtyy. Petäistö kertoo tuntevansa runsaasti näitä esikaupunkien ihmisiä. Sitten hän kävelee lehtikioskiin. Hän on ollut niissä kymmeniä kertoja, tehnyt suoria lähetyksiä Bastillen aukiolta. Jos ei muuta sanottavaa ole, keskustelu loppuu nyt, Petäistö kertoo vastanneensa. Äärivasemmisto on Ranskassa suuri, Petäistö kertoo, äärioikeistokin. Illalla Macron twiittaa poliisin erinomaisesta toiminnasta mielenosoituksissa. Riemukaaren vieressä Avenue de Friedlandilla rap-artisti nimeltä L’Artiste ajaa sen hotelli Napoleonin eteen. Muutaman metrin päässä vaalea nainen ottaa kännykällään kuvaa Café de Floresta. Ultraliberal. Uudistuksia olisi tarvittu, todella! Ja mitä tapahtuu Euroopalle. Äänestäkää niissä! Vasemmalla rannalla mielenosoitukset eivät näkyneet mitenkään, Petäistö kertoo. Saksalaiskollegan kanssa näistä asioista on tullut puhuttua paljon. On ollut kaikenlaista, terrori-iskuja ja nyt nämä mellakat. Hänen mielestään ongelma on, että Ranska on ainut maa Euroopassa, jossa aiemmin pitkään hallinnut sosialistipuolue ei ole hyväksynyt markkinataloutta. Vieressä ei ole palanutta moottoripyörää. Mutta miksi hän on nyt ollut hiljaa. Mies, jolla on jalassaan khakin vihreät housut, lähtee ylittämään katua. Luku päivittyi 125 000:ksi, hän korjasi sen Twitteriin. Hän oli Macronin suhteen toiveikas: vihdoinkin presidentti, joka uskaltaa tehdä tarpeelliset talousreformit ja puhua yhteisen Euroopan puolesta. Mies pikkutakissa menee ilmaisvessaan. Kun hän tulee lähemmäksi, paljastuu, että housut ovatkin harmaat. Olisi pitänyt puhua jo aikoja sitten, tarjota tyytymättömille jokin bonus, tai jotain. Kerran, ollessaan ostamassa tätä samaa lehteä, Financial Timesia, Helsingin Rautatieasemalla, takana oleva mies kutsui häntä globalistiksi ja sitten isänmaanpetturiksi. – uusi otto, Joyeux Noël Manu, yhden kadun kulmaan on spreijattu, Ferrari, huitominen, kolmas otto, neljäs otto, valmis. Ei heillä nyt niin huonosti vaikuta menevän, hän sanoo. Tarjoilija tuo laskun. Vihkisormuksen timantti kimaltelee valossa. Kädessään naisella on Akateemisen kirjakaupan kassi. Ranskan valtionlaina on melkein 100 prosenttia bruttokansantuotteesta. Viime vuonna Petäistö kirjoitti kirjan Ranska, Macron ja minä. Macronin edellytykset viedä loppuun kunnianhimoinen uudistusohjelmansa näyttävät nyt menneen. Hän on saanut kuulla siitä. Quelle chance! Petäistö asuu tässä vieressä, hankki asuntonsa jo 20 vuotta sitten, niin hän kertoo. Helena Petäistöstäkin on mukava tavata, todella. Naapurin nimi on Gérard Depardieu. Tuplaespresso, seitsemän euroa. Monille ranskalaisille liberaali on kirosana, Petäistö sanoo. (Jotain parempaa kuin tämä.) Tapahtuiko mitään?. Hänellä jos kellä olisi ollut siihen edellytyksiä. Petäistö käy tykkäämässä. Petäistö mieltää itsensä ”vahvasti eurooppalaiseksi”. Äärimmäisen älykäs mies, poikkeusihminen. Sinisiin sonnustautunut nainen kävelee ympäri aukiota, puhuu puhelimeen, naputtaa korkosaappaallaan maata, puhuu ja puhuu. Ravintola Hectorissa kulman takana tarjoillaan lounaaksi avokado leipiä, tartarpihvejä ja lohisalaattia. L’Artiste nousee, on huitovinaan pois jotain ikävää – kärpänen, hyttynen. Petäistö ei ollut eilen Champs-Elysées’llä. Keltaisia liivejä ei näy mutta näkyy keltainen Ferrari. Petäistö tietää, millaisia mielenosoitukset Ranskassa ovat. Onko hänellä noussut päähän, Petäistö pohtii. Ohjelmassa oli sanottu, että mielenosoittajat ovat esikaupunkien, périurbain – eivät pelkkien ongelma lähiöiden, banlieux – ihmisiä, pitkät työmatkat. Petäistöä harmittaa. Petäistö sanoo, että on ollut erittäin turhauttavaa maksaa veroja Ranskaan tietäen ”että koko tulovero menee valtionlainan korkoihin”. Luulevat, että täällä on vaarallista. Joukko siisteihin työvaatteisiin pukeutuneita ihmisiä kiiruhtaa aukion poikki läppärit kainalossa. Mitä tapahtui
38 IMAGE HELMIKUU 2019 Ikävää helpompaan elämään, ikävystymistä elämään, joka on liian helppoa. Entä jos Charles Baudelairen kuvaama Spleen de Paris on paitsi ikävää myös ikävystymistä?
HELMIKUU 2019 IMAGE 39
40 IMAGE HELMIKUU 2019
Seuraavana vuonna Emmanuel Macron nimitti marokkolaissyntyisen Slimanin henkilökohtaiseksi Ranskan kielen ja kulttuurin lähettilääkseen. Enimmäkseen metallisia, vieri viereen. Tuskin kukaan ajattelee, että kaikki olisi vain hänen syytään. Entä ilmastotoimet. Siellä osoitettiin mieltä tänäänkin, aamulla yhdeksän maissa, samoihin aikoihinkun pariisilaisessa hotellihuonessa muutaman korttelin päässä harrastettiin kovaäänistä seksiä. Sitten ne poistettiin. Yli 30 miljoonaa ihmistä. Entä jos Charles Baudelairen kuvaama Spleen de Paris on paitsi ikävää myös ikävystymistä. Uudessa maailmanjärjestyksessä on vain kohtauksia… Tällä kertaa Les Deux Magotsiin mahtuu. Instagramissa hänen nimensä on crushchaptal. Mokkanahkasaappaita ja takkeja, pytonin nahasta tehtyjä laukkuja, kietaisumekkoja, pitsikoristeisia aluspaitoja. Tarjoilija ottaa tilauksen – salaatti, melkein 20 euroa. Pudistella päitään. Kun lukot eivät enää mahtuneet sillan kaiteisiin, ihmiset alkoivat kiinnittää niitä toisiin lukkoihin. Kesällä 2015 lukkoja oli melkein miljoona. Kehtolaulu voitti Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin vuonna 2016. Käydä kävelyillä Boulevard Haussmannilla, josta käteistä on vaikea saada, ja hakea rahansa jostain muualta, seuraavasta korttelista tai kaupunginosasta. Mielenosoituksissa ihmisiä on ollut parhaimmillaankin muutama sata tuhatta. Hän himoaa silkkipaitoja (niitä saisi esimerkiksi Massimo Duttilta), vaaleanpunaisia kasmirneuletakkeja, saumattomia sukkahousuja, sotilasmallisia takkeja. Hän kuvittelee, millaista olisi elämä, jossa olisi varaa mihin vain. Hän voi myöntää tehneensä virheitä, niin kuin myöntääkin, ja lupaa 100 euron korotuksen minimipalkkaan valtion kustantamana. Kyynelkaasua käytettiin, jouduttiin soittamaan ambulanssi, kertoi oppilas nimeltä Jules Gillet. Hän kävelee verkkaan, katselee ohikulkijoita (nyt heillä on paperisia kasseja kädessään ja lämpimästi päällä) ja näyteikkunoita (Issey Miyake, Dior, Gucci). Sans toi ma vie n’a pas de sens. The Guardianin mukaan Macron oli todella nauttinut Slimanin kirjoista ja pyytänyt tätä jopa kulttuuriministerikseen. Niiden arvioi tiin painavan 45 tonnia. Mielenosoituksista päätetään Instagram-äänestyksessä – Blocus demain. Kaupunkilaiset huolestuivat. Ambulanssin ääni sekoittuu kirkonkelloihin ja Eiffel-torni välkkyy vasemmalla rannalla kouristuksenomaisesti. Ottakaa selfieitä lukkojen sijaan! Se ei auttanut. Mutta mitä Macronkaan voi tehdä. Mielenosoitukset jatkuisivat. Saisiko olla jälkiruokaa, Deux Magotsin tarjoilija kysyy sydämellisesti. Kaiteisiin kiinnitetyt lasit näyttävät muovilta. Lukkoihin oli kirjoitettu viestejä: Emma <3 Fredrick 110911. He alkoivat kiinnittää siltaan lukkoja ja heittivät avaimen sitten Seineen. Ehkä he ovat täällä joulutorilla. Sillan kaiteiden eteen asennettiin läpinäkyvät lasit, joihin lukkoja olisi mahdotonta kiinnittää. Äänestyksiä, kahvihetkiä, keltaisia liivejä, Eiffel-torneja, Riemukaaria ja nälkää näkevä jemeniläistyttö, joka on kuollut. Missä he ovat. Rue Royale, Pont Royal, Hotel Pont Royal – täälläkin he juhlivat, Sartre, Camus ja Beauvoir – Boulevard Saint-Germain. Tänne he tulivat lukkojensa kanssa toivoen, että olisi edes jotain, joka kestää. Sympatia, kirjoittaa Susan Sontag teoksessaan Regarding the Pain of Others, on yksi vallan mystifioimisen muodoista, koska sitä kautta tulee kieltäneeksi oman osuutensa kaikkeen. Mielenosoitukset jatkuisivat myös lukioissa, esimerkiksi Lycée Edgar Quinetissa yhdeksännessä kaupunginosassa, jo tiistaina. Pariisin ikonisimpia nähtävyyksiä kiertävät turistialukset kulkevat Pont des Artsin ali. Ihmiset kulkevat sillan yli, vasemmalta rannalta oikealle, oikealta vasemmalle. Kädellä on tarjotin, joka on täynnä erilaisia leivoksia. ”Siltamme eivät enää kestä ihmisten rakkaudenilmauksia”, sen verkkosivulla luki. Mielenosoituksia organisoi koulun nimettömänä pysyttelevä ensimmäisen vuosikurssin opiskelija, joka järjestää myös sokkotreffejä. On vain hegemoniaa... Eivätkä keltaliivitkään ole tyytyväisiä. ?. Tyhjenevällä maaseudulla, täyttyvässä kaupungissa, erilaisista todellisista ja vähemmän todellisista syistä: bensa maksaa liikaa, asunto maksaa liikaa, eläke on surkea, PSG ei pelaa, lomalle ei pääse (ei ole rahaa), lomalle ei pääse (on liikaa töitä), olisiko vallankumousta, olisiko Instagramia, olisiko jälkiruokaa, olisiko Pariisia, mitä tapahtuu. Helmikuussa 2014 Le Mondessa lukkoja arveltiin olevan jo 700 000, ja seuraavana kesänä niitä tuli tuhansia lisää. Kauppoja, joulutori, hehkuviiniä muovimukeissa, hanhenmaksaa ja hilloja. 40 vuotta Clarkin lausunnon jälkeen turistien keskuudessa alkoi trendi. Pont des Arts oli romahdusvaarassa. Valtionvelka! Macronin kolme miljardia maksava lupaus tietää taas budjettialijäämää, joka ylittää EU:ssa sovitun kolmen prosentin rajan. Eihän ole miellyttävämpää paikkaa kuin terassi hämärtyvässä illassa... Työssään Slimani keskittyy muun muassa tasa-arvoasioihin, ilmastonmuutoksen torjuntaan ja koulutukseen. Sen spottivalo kiertää kaupunkia kuin aseen tähtäin. Gallupien mukaan yli puolet ranskalaisista kokee sympatiaa keltaliivejä kohtaan. Gladis et Axel 2011. Pian talouslehdet alkavat kirjoittaa Macronin rusentuneesta selkärangasta. Walter and Tammy engaged. HELMIKUU 2019 IMAGE 41 K aikkein mieluiten hän kiertelee oopperan kulmilla, (lastenhoitaja Louise Leïla Slimanin romaanissa Kehtolaulu), kävelee pitkin rue Royalea ja rue Saint-Honoréta (ennen kuin hän tappoi lapset, joita hän vahti). He voivat selata uutisvirtaa, nähdä kyynelkaasun sumentamat silmät ja veriset kasvot. Elokuussa Pariisin pormestarin kanslia organisoi sosiaalisessa medias sa kampanjan, jonka hashtag oli #lovewithoutlocks. E n osaa kuvailla, mitä on sivistys, mutta tältä se näyttää, kirjoitti taidehistorioitsija Kenneth Clark vuonna 1969 Louvren ja Ranskan instituutin toisiinsa yhdistävästä Pont des Artsista. Ikävää helpompaan elämään, ikävystymistä elämään, joka on liian helppoa. Hän himoaa kaikkea. Macron on juuri pitänyt tv-puheen, Ranskan aikaa kahdeksalta illalla
42 IMAGE HELMIKUU 2019 Vaikea paikka
HELMIKUU 2019 IMAGE 43 Vaikea paikka Rautavaara Pohjois-Savossa on kotimaan uutisten ikuinen kriisikunta. TeksTi Antti heikkinen kuvaT lAurA mAlmivAArA. Kun kuntaan valittiin uusi kunnanjohtaja, kirjailija Antti Heikkinen päätti lähteä käymään sukunsa mailla
Monien mielestä kunnanjohtajan tulisi asua johtamansa kunnan alueella, asiasta kirjoitetaan maakuntalehden yleisönosastollakin. Rautavaaran kuntaan haetaan uutta kunnanjohtajaa. Ja nyt Rautavaaralla on tarjota töitä, kenties jopa jollekin Helsingin Sanomien lukijalle! Kesä menee ja syksykin kuluu. Tienvarret ovat pelkkää metsää, paikoitellen skutsista pilkottavat kivirauniot kielivät niiden ammoisesta peltoudesta. Rautavaaran kunnanjohtajaksi valkataan varpaisjärveläissyntyinen Henri Ruotsalainen. Sinne menivät Arabian kaksinokkakannut, sinne menivät silppukoneet, vanhat mopedit, isolaikkaiset moottorisahat, Kustin jalkatuet, kaikki. 44 IMAGE HELMIKUU 2019 n sunnuntai, viime kesäkuun 17. päivä. Anttilaksi sitä sanotaan vain maarekisterissä, meille se on ollut aina sijaintipaikkansa mukaan Riitamäki. Jokunen vuosi Ailin hautajaisten jälkeen joku mulkku, saattoi niitä useampikin olla, pisti Riitamäen ikkunan säpäleiksi ja tyhjensi talon kaikesta arvotavarasta. Hän on entuudestaan Rautavaaran kunnan talousjohtaja, pitäjäläisten puheissa kovasti tykätty alle nelikymppinen mies ja naisten mielestä komeakin. He luottivat tulevaan, ja siinä he löivät kätensä paskaan. Heidän äitinsä oli kuollut jo ennen sotia, isä heitti henkensä 50-luvun alussa. Aili ja sodassa pahasti invalidisoitunut Kusti katsoivat olevansa sydänvikaisina kykenemättömiä hoitamaan isoa tilaa kaksistaan, he ostivat kerrostalo-osakkeen Nilsiän kirkonkylältä ja Riitamäki jäi autioksi. Saarimäki, Venemäki, Mäntymäki, Riitamäki. Hirret ovat sentään pääosin terveet. Pestiä pitkään hoitanut Unto Murto on jäämässä vuoden 2019 alussa eläkkeelle. Mummo taas oli ihminen, jonka seura on muovannut persoonaani eniten nykyisen vaimoni ja hänestä syntyneiden lasten lisäksi. ”Mitäs te syötte täällä?” ”No leepee.” Kasperi Väänänen mainitsee myös elinpaikkansa mukavuuksia. Yleensä Rautavaara pääsee lehtien sivuille ikävien asioiden tähden. Kuvassa laajojen peltoaukeiden keskellä seisoo reipas rakennusryhmä, mieleen tulee pieni kylä. Nousemme autoon ja suuntaamme kohti Rautavaaraa. Teemme mutkan aamukahveille Palonurmeen, kotikylälleni. Roteva nainen, lapiomaiset kourat. Hänet muistan hämärästi minäkin. Nuorempi väki lähti rakentamaan eloaan isompaan maailmaan ja uhkeatkin tilat jäivät vanhemman polven väsyttyä autioiksi ja aavemaisiksi. Muistan vielä poispurettujen rakennusten paikat, saunansijoilta löytyy mopedin bensatankki ja aitan tienoilla jätekasasta törröttää maitotonkan päälaki. Sitten Eemeli meni saunaan ja löytyi kiukaan vierestä sikiöasennosta hengettömänä. Meller maalaa sanoillaan yksityiskohtaista kuvaa ihmisasunnoksi kelpaamattomista murjuista, joissa kaapin virkaa toimittaa pakkilaatikko ja kaatuva pöytä kenottaa kolmen jalan varassa. ”Ka ee oo väljäkään”, Kasperi hörähtää. Muutamassa vuosikymmenessä pieni kylä on kadonnut, jäljelle on jäänyt vain kuolleen heinän ja istutuspuiden keskellä uhmakkaasti sinnittelevä päärakennus. Fileiden lisäksi saamme ikivanhan avaimen, johon on sidottu pätkä harmaata villalankaa. Susirajan ulkopuolelta lähdetään PohjoisSavon koillisnurkaan aina silloin, kun yhteiselle kansalle tahdotaan tarjota köyhää, kuolevaa ja nurkkakuntaista pitäjää, jossa kaikki ovat keskenään sukua. Anttila on mummovainajani synnyinkoti. Yksinkertaista ja puutteenalaista on kaikki, mutta Eeva Korkalainen ei kotiaan häpeile eikä loukkaannu toimittajan puheista ollenkaan. Avaimeen sopiva lukko löytyy Rautavaaran Riitamäessä sijaitsevan Anttilan talon ovesta. Silti yhytän Lauran S-marketin pihasta, koska hän ei ole löytänyt Nilsiän linja-autoasemaa. Katselemme rytökasaksi muuttunutta karjarakennusta. Ikäjärjestyksessä he olivat Aili, Eemeli ja Kusti. atkomatkan ratoksi etsin Ylen Elävästä arkistosta 50-luvun alussa tehdyn radioreportaasin, jossa toimittaja Leo Meller käy Rautavaaralla. Agraari-Suomi tyyskähti nokalleen, työt loppuivat ja monet pellot, vastaraivatutkin, pistettiin ensin kesannolle, sitten puulle. Kusti kuoli ensin, Aili myöhemmin. Seinää vasten roikkuu rujo, vuosikymmeniä virrattomana ollut sähköjohto ja samanlainen luikero kulkee päärakennuksen harjaan. Jos joskus vaurastun, teetän niistä itselleni kesäpaikan. Käännän lukon takaisin salpaan, laitan avaimen taskuuni ja kuljeskelen. Sittemmin jotkut lullukat kivittivät niistä loputkin. Varkaiden jälkeen Riitamäki jäi oman onnensa nojaan. Isä on saanut verkoilla kuhia, ja saamme matkaamme kolme filettä. Kyläkouluissa riitti laihajalkoja, talvisavottojen aikaan kunnan väkiluku kasvoi. Hän haastattaa pienoismagnetofooniinsa märäntyneessä savupirtissä poikansa kanssa asuvaa leskirouva Eeva Korkalaista ja maakuopassa emäntineen majailevaa Kasperi Väänästä. Mummoni syntyessä Rautavaara oli kommunisteja sikiävä erämaapitäjä, köyhä ja korpinen, mutta jokseenkin väkirikas. Mutta asumukset ovat koteja kuitenkin. Käännyn metsäautotielle, pysäytän ja näemme alastoman koivikon takana siintävän talorähjän. Perunakuopan edustalla on tuore karhunpaska. Naapuripitäjien äijät hiihtelivät tai hevostelivat Rauta vaaran saloille tienestiin, ja Nilsiässäkin sanottiin, että kauppojen tähen lähetään Kuopioon ja markkojen takia Rautavaaralle. L okakuun aamu on lonkeronharmaa. J. Kun mummo rääkäisi Riitamäellä ensimmäiset parkaisunsa, elettiin vuotta 1922. Sitä alleviivaavat molemmat haastateltavat, ja huomionarvoista on se, etteivät he valita. Sitten tuli sota, sodan jälkeen savotat jatkuivat ja moni maajussi raivasi itselleen tilan, entiset talosillaolijat rakensivat pihaansa uhkean tiilinavetan. Katoimme sen kyllä isän kanssa uudelleen, mutta rikottuja ikkunoita emme korjanneet. Lahonneiden heinäseipäiden alla pötköttää puimakone, sen vieressä kumirenkaisten hevoskärrien raato. Maakuopan kupeessa on porkkanapenkki, pieni pottumaa ja pihapiiriin kuuluu myös puolitoista metriä kanttiinsa oleva sauna, jonka Meller arvelee olevan ahdas kahdellekin kylpijälle. Lähdemme kuhinemme, ostamme Palonurmen kaupalta evästä ja ajamme Pentumäentielle, siitä Kirkkokoskentielle. Mutta aivan aallotta Ruotsalaisen valintaa ei kylillä oteta vastaan: Hän asuu Kuopiossa, ja Kuopiosta on Rautavaaralle matkaa satakunta kilometriä. Olemme sopineet valokuvaaja Laura Malmivaaran kanssa tärskyt kotipitäjäni Nilsiän linja-autoasemalle. Ulko-ovi on turvonnut kiinni. Revin ennen sotia sijoilleen laitettua kahvaa, se katkeaa ja jää käteeni. Ennen muuta sinne menivät sota-aikaiset kirjeet ja kehto, jossa mummon sukua oli soudateltu useamman polven ajan. Helsingin Sanomat ilmestyy, kuten se ilmestyä tapaa, mutta tuona nimenomaisena pyhänä valtakunnan päälehden työpaikkailmoitusten sivuilta löytyy jotain keskivertoa silmäänpistävämpää. Sen tienoilla on monenmoista, hevosvetoisia maatalouskoneita enimmäkseen. Riitamäelle ei käynyt aivan niin, koska mummo muutti kotipaikalleni miniäksi sodan jälkeen ja hänen synnyinkotiaan jäivät asuttamaan kolme vanhempaa sisarusta. Kotipaikkani seinällä on ilmakuva, joka esittää mummon synnyinkotia 50-lukuisessa asussaan
HELMIKUU 2019 IMAGE 45
46 IMAGE HELMIKUU 2019
HELMIKUU 2019 IMAGE 47
48 IMAGE HELMIKUU 2019
Ärtsy talonpoikaisjohtaja kunnostautui hurmekentillä ja hänet kiikutettiin tapaamaan itseään Kustaa IV Aadolfia, mutta ruotsia taitamaton Tiainen ei siitä paljoa kostunut. Näinkö ampuu äkäinen isäntä meitä haulikolla tai häätää tunkeutujat muuten vain pois pihamaaltaan. ”Huonosti ja huonosti. Ruuhka-aikaan työmatka kesti bussilla tunnin ja täällä se ottaa saman ajan, tosin sillä erolla, että nyt ajan omalla autolla Rautavaaralta Kuopioon.” Lisäksi trippimittarin lukemaa kartuttavat reissut kirkonkylälle, jossa Kumpulaisen viisivuotias tytär käy päivähoidossa. Suuntaamme Nilsiästä jälleen Rautavaaralle, eri reittiä kuin eilen. Vähän päästä tienvarsikyltti kielii maitotilasta. Korhonen tuntee parikymmenpäisen karjansa jokaisen yksilön nimeltä, luonteelta, tuotokseltakin. Kuukausi sitten tilanne olisi ollut toinen, ruska oli korea. Ennen vanhaan näillä kulmilla saattoi poiketa kutsua vailla taloon kuin taloon, mutta mikä lie meininki nykyaikana. Puottivat maijon litrahintoo sen verran, että kyllä tilissä tuas tuntuu. Korhonen saa maitolitrasta kolmekymmentäviisi senttiä ja päälle sentin verran laatutukea. Uusia asukkaita pitäjään syntyi samassa ajassa kolme. Lempi Pursiainen taas oli rautavaaralaissyntyinen kirjailija, joka julkaisi reilun vuosikymmenen aikana toistakymmentä teosta. Eikä näitä töitä voi tehä eikä tiällä varmaan vois asuakaan, ellei asenne oo kohallaan.” Lähtiäisiksi käymme vielä navetassa. Hän palasi Suomeen, kieltäytyi vannomasta uskollisuudenvalaa Venäjän keisarille ja kuoli viisikymppisenä lavantautiin. Jatkamme matkaa mukavalla mielellä, usvainen maisemakin näyttäytyy enempi kauniina kuin karuna. Vaikka tämä tilastojen mukkaan olis miten kallis kunta Kelalle, niin hyvä tiällä asua on. Hautausmaalla ovat monet muutkin rautavaaralaiset, koska tämän vuoden syksyyn mennessä pitäjässä soitettiin sielunkelloja kolmenkymmenenkolmen vainajan muistolle. Ei väkisin. Vanhempia lapsia ”No minä oon tässä neljäkymmentäkolome vuotta asunu eikä oo koskaan tehny mieli lähtee poikkeen. Muiden kuuluisien rautavaaralaisten elämäntarinat ovat varmemmissa kantimissa. Armas Maasalo kävi pitäjässä syntymässä ja loi komean uran säveltäjänä. HELMIKUU 2019 IMAGE 49 Meller ei saa kummastakaan ryysyrantalaisesta irti pienintäkään hannukarpomaista ulinaa, populismi ja yhteiskunnan haukkuminen loistavat poissaolollaan. Jotenkin sellainen elämäntarina sopii juuri rautavaaralaiselle suurmiehelle, mutta tuoreemman historiankirjoituksen mukaan Olli Tiainen oli syntyjään valtimolaisia eikä välttämättä edes niin kova jätkä kuin maineensa. Rautavaaraa parjataan paljon ja itketään, mitenkä on huonosti kaikki, mutta en minä koe sitä sillai. E i ammu. Ajamme Riitamäen rottelosta poisvievää hiekkatietä varmoina siitä, että Rautavaaralla asuu kyrpiintynyt kansa – ihan vain siksi, että sellaisen kansan kuuluu Jumalan selän takaisessa korpipitäjässä asua ja sellaisten jututettavien perässä journalistit näille main tulevat. Päätän panostaa Pasiin ja maanittelen isäntää noitumaan sitä, kuinka huonosti suomalaisen maanviljelijän asiat ovat. Sen jälkeen rautavaaralaisella julkkurintamalla on ollut hiljaisempaa. ”Keljuttaako se. Tekisi mieli palata kyläpaikkamme pihaan ja halata Korhosta, toivottaa jaksamisia ja muutenkin kaikkea parasta. Siinä ei oo mittään järkee. Koti on koti”, Korhonen napauttaa. Ainakin ennen vanhaan siellä järjestettiin pyhäinpäivisin hirvipeijaisia. Välillä pysähdymme kuvaamaan. Maasalo kuoli 1960, Pursiainen 2012. Koulu on ollut lakkautettuna jo pitkään, mutta se on yksityiskäytössä ja asuttu. Vielä plussan puolella männään, vaikka kyllä tuo viimenennii syssäys aika lailla harmitti. Ja nämä velevotteet mitä viljelijältä vaaditaan, liekkö missään muussa ammatissa niin paljo pakollista kirjanpittoo kun meikäläisiltä. Hetken mielijohteesta napsautan vilkun päälle ja käännyn risteyksestä. Ei häädäkään. Kait sitä muutakin ossois tehä, jos vaan ossois luopua. Semmoistakin on puhuttu, että Tiilikan autiona tunnetussa erämaatorpassa syntyi aikanaan Rautavaaran merkittävin suurmies, rajakapteeni ja vuonna 1809 käydyn Suomen sodan sissi Olli Tiainen. ”Minä muutin tänne Helsingistä, asuin Lauttasaaressa ja kävin Meilahessa töissä. Talon isäntä Pasi Korhonen kutsuu vieraat sisälle ja emäntä Maarit Kumpulainen keittäisi kahvitkin. Koti on koti”. ”Enkä valita”, Maarit nauraa. P äivä valkenee yhdeksän maissa. Tunnetuimpiin töihin lukeutuu laulu, jossa joulun kellot hiljaa kajahtavat. Kirkonkylällä käyn ostamassa S-marketista kolme hautakynttilää, jotka aion viedä mummoni vanhempien ja saunaan kuolleen Eemelin haudalle. ”Kaheksankymmentä kilometriä ajan päivässä niitä reissuja”, Maarit ynnää. Jos jatkaisimme Järvenpäähän, ohittaisimme vanhan kyläkoulun, jossa mummovainajanikin sai sen kirjasivistyksen, jonka valtio hänelle kustansi. Laura on vähän kauhuissaan ja itseänikin alkaa arveluttaa. Selostan muistojani radion päälle, Laura nyökkäilee tietämättä kumpaa kuunnella. Tä. ”No minä oon tässä neljäkymmentäkolome vuotta asunu eikä oo koskaan tehny mieli lähtee poikkeen. Maisema ei anna meille parastaan, siinä mielessä olemme liikkeellä väärään aikaan. Sen verran kuitenkin, että sai kuninkaalta urhoollisuusmitalin ja lupauksen eläkkeestä, mutta ei Ollista lopulta ollut vierailla mailla eläjäksi. Luonnon perässä monet Rautavaaralle tulevatkin, Tiilikkajärven kansallispuistoon retkeilemään. Tosin meidät haukutaan jo ovella, mutta koiran toimesta. Emmekä ehdi enempää ajatella, kun Maarit täydentää puolisonsa puheita. ”Niin nii. Ite asiassa se on aika tympeetä, että tätä pitäjee nostetaan julkisuuteen aina sillon, kun halutaan kertoo miten kurjasti syrjäseutujen asiat on.” Tätä me emme odottaneet. Rivien välistä on aistittavissa, että kyllä Meller vähän sellaista avautumista onkii, ja sitä olemme nyt onkimassa mekin. Käännymme entiseltä kaupalta Nurmeslahteen. Sumpit skippaamme, mutta nyt sitä valitusta! Kait se kyrsii asua näin korvessa. Valita ees vähän”, pyydän. Puissa on naavaa, se on merkki puhtaasta ilmasta. Mut en oo alanvaihtoo harkinnu. Minä oon niin pirun äykkäpäinen, että periks en anna. Moni täällä asuva ajaa paljon, mutta näiden hiekkateiden käyttäjiä on turha osoittaa sormella otsonikerroksen ohentamisesta, ja omin käsin voisin lopsia ohimoon sitä torveloa, joka tulisi haukkumaan äskeisen kyläpaikkamme isäntäväkeä tehotuottajiksi
50 IMAGE HELMIKUU 2019 ”Ei kunnanjohtaja ole mikään mahtiherra. Sellaisen viranhoidon olisi pitänyt jäädä 70-luvulle.”
En voi sanoa, että kurjaa olis. ”Pettujauho tuli Ranualta ja sen saantiin tuli ongelmia. Nyt ei tule. Ehkä siinä päätöksenteossa olisi pitänyt panostaa enemmän harkitsevaisuuteen, keskusteluun ja vuorovaikutustaitoihin.” Alkujännityksen jälkeen filosofian tohtori, kauppatieteiden maisteri, nykyinen talouspäällikkö ja tuleva kunnanjohtaja osoittautuu hyväksi puhujaksi. Muutosvalmiutta täytyy olla.” Syyskuun lopussa Rautavaaran asukasluku oli 1?954. Jos kunnan velka jaettasiin kaikkien rautavaaralaisten kesken, tekisi se suurinpiirtein puolet enemmän kuin muissa tämän alueen kunnissa. Ei tässä olla valtion syliin hyppäämässä sillä mielellä, että antakaa rahaa, kun tässä halutaan itsenäisiä olla, vaikka ei omillaan toimeen tullakaan. ”Image-lehteen juttua... He perustavat perheensä muualle, pistäytyvät lapsuustanhuvillaan loma-aikoina ja tapaavat entisiä tuttaviaan jokasuvisilla Rautavaara-päivillä. On totta, että Rautavaaralla maksetaan Kelan tukia eniten Suomessa asukaslukuun nähden, sairastuvuusindeksit ja muuttotappioluvut tukevat sitä kuvaa, mutta täällä asuvat ihmiset ovat ehkä ymmärtäneet sen, että pelataan niillä korteilla jotka meillä on.” Karuja ne tilastot ovatkin. Jos liitosselvitykseen päädyttäisiin, olisivat potentiaaliset kumppanit harvassa. Menen työhuoneeseeni, googlailen Rautavaarasta kirjoitettuja kurjistelujuttuja. Siinä on jotain hyvin kaunista, että köyhäksi ja kurjaksi profiloituneen kunnan suurin vientituote on leipä. Kunnan kokoinen laiva ei ihan hetkessä käänny, mutta päättäjät havahtuivat todellisuuteen ja alettiin puhaltaa yhteen hiileen”, Ruotsalainen kertoo. ”En usko. Siellä pyyhkii hyvin, kasvu on ollut kovaa. Yllätys tulee siitä tiedosta, että joku maailmalle lähtenyt ilmoittaa muuttaneensa takaisin Rautavaaralle. Helmikuussa kunnan johtajana aloittava mies ei ole uskonut tuloamme todeksi, hän on pitänyt etukäteispuheluani pilana. Kahellakymmenelläkin kokeiltiin, mutta siinä maistu puu jo liian vahvasti. ”Huonomminkin voisi mennä. Ei minua pelottanu kunnanjohtajaksi hakiessanikaan. Kuopio on selkein vaihtoehto, mutta silloin ei Rautavaaralla jäisi karkeasti sanottuna kiveä kiven päälle. Jotenkin minä oon tottunu, että Imagessa on kuva Jouni Hynysestä ilman housuja.” Kerron reissustamme ja ihmettelen kohtaamiemme ihmisten tyytyväisyyttä. Paras vaihtoehto on porskuttaa itsenäisenä niin pitkään kuin lainsäätäjä sen sallii. Kunnallisveroprosentissa Rautavaara on Pohjois-Savon korkeuksilla ykkössijalla, velkaantuneisuudessaan samoin. Jos olisimme toteuttaneet ennen minun tänne tuloani laaditun taloussuunnitelman, tulisi Rautavaarasta ensi vuonna kriisikunta. Sehän on fakta, että väki vähenee ja työpaikkojen puute on tosi iso ongelma, mutta ne ovat ongelmia monessa muussakin kunnassa”, Ruotsalainen aloittaa. HELMIKUU 2019 IMAGE 51 varten pitäjässä toimii peräti lukio – tosin vuosiluokat ovat pieniä, alle parikymmenhenkisiä. Mutta varmaa on, että sinä päivänä sytytetään myös monta tulitikkua, joista saavat liekkinsä lukemattomat Rautavaaraa ja sen kaltaista maaseutua rakastavien ihmisten asumuksia valaisevat kynttilät. Samoin siinä, että leipomon kassalla kaupataan myös pinssejä, joissa lukee ”Rakkaudella, Rautavaara”. Täällä tehdään pärjäämisen eteen kovasti töitä.” L ähtiäisiksi pysähdymme Rautavaaran leipomolla. Sellaisen viranhoidon olisi pitänyt jäädä 70-luvulle. Tulevaa edeltäjäänsä, Rautavaaran nykyistä kunnanjohtajaa Unto Murtoa hän ei arvostele. Kymmenen prosenttia siinä oli pettua, muuten se oli ruisjauhopohjanen. Että joskus sitä pettua on pitäny tässäkin pitäjässä syödä ihan leikittä.” Laura ostaa karjalanpiirakoita, minä perunarieskan, vesirinkeleitä ja ruisleivän. Ei meiltä kyseltäisi, mitkä palvelut jäävät ja mitkä säilyvät. Eikö Ruotsalaista pelota, että saman suunnan jatkuessa saa viimeinen asukas sammuttaa kylänraitilta ennen pitkää valot. Talouden saattelivat kuralle isot investoinnit. Siinä oltiin ihan veitsenterällä, kun alettiin kääntää laivaa. Ei kunnanjohtaja ole mikään mahtiherra. ”Nähtävästi kukaan ei vain tullut ajatelleeksi, että velkaraha pitää joskus maksaa poiskin – sitä sai soittamalla pankkiin, nollakorolla päksähti iso eurokasa kunnan tilille. Ne toisivat luonnostaan uusia asukkaita, mutta millä niitä työpaikkoja saadaan. En minä tiedä. ?. Onnellinen olisin, jos tietäisin.” Mitenkä on, onko Henri Ruotsalainen Rautavaaran viimeinen kunnanjohtaja. Voihan se olla, että päivänä muutamana Rautavaaralta ja muultakin suomalaiselta maaseudulta sammutetaan valot. Lukion jälkeen kotiseuturakkainkin nuori joutuu jättämään Rautavaaran taakseen, useimmat lopullisesti. Siellä he käyvät keskusteluja, joissa juttukaveria ei yllätä tieto jonkun espoolaistumisesta, tamperelaistumisesta tai oululaistumisesta. ”Ei pelota. ”Negatiivinen mielikuva on syntynyt varmaan tilastojen kautta, eivätkä ne tietysti valetta ole. Kolmessa vuosikymmenessä se on tullut kahdellatuhannella alaspäin. Valitukset ovat olleet vähissä, jurputus on loistanut poissaolollaan. Tuntui tosi oudolta, toisaalta sympaattiselta, kun kävin avaamassa kehitysvammaisten taidenäyttelyn ja yks mummo tuli sanomaan, että en minä tätä näyttelyä tullu kahtomaan kun halusin nähdä sinut. Jonkinmoiseksi uudistajaksi Ruotsalainen sentään suostuu itsensä mieltämään. Menekkikin oli aika pieni ja vanhemmat ihmiset tulivat sanomaan, että nyt leikitte vähän semmosella asialla, jolla ei pitäs nykypäivänä pelleillä. ja Rautavaarasta. Lukion lakkauttamisesta on kyllä keskusteltu monesti, mutta monille päättäjille oman kylän ylioppilasvalmistamo on niin suuri kunnia-asia, että tulevaisuudessa Rautavaaralla saatetaan hyvinkin tanssia vanhojen tansseja soolona. Takavuosina myyntiartikkeleihin lukeutui myös pettuleipä, vähän niin kuin pitäjän perinteitä kunnioittaen, mutta enää se ei leipomon valikoimiin kuulu. Sama homma se on monessa muussakin pitäjässä, ja Suomen kahtiajakautuneisuuden huomaa vain niitä kiertämällä. Tai kahtiajakautuneisuus on väärä sana – kyse on kahdesta tai oikeastaan useammastakin erilaisesta maailmasta, jotka sattuvat löytymään yhden valtion sisältä. Haasteitahan tässä hommassa riittää, yhtenä tärkeimmistä uusien työpaikkojen saaminen. Rautavaara jää taakse, Nilsiässä istahdamme hetken ennen kuin kuvaaja kiiruhtaa junalle. En jaksa lukea niitä. Niistä Rautavaaralla on puutetta, teollisuus puuttuu ja takavuosien savottakämpät ovat lahonneet. H enri Ruotsalainen on hämmästynyt. Nyt on suunta hyvä”, sanoo Jaakko Kärki, toisen polven leipomoyrittäjä. Rautavaaran julkisuuskuva ei vastaa ainakaan pitäjäläisten tuntoja. Ihan hyvä niin, koska kyläpäällikön lailla virkaansa hoitanut, kunnan asioista ja omista saavutuksistaan äänekkäästi infonnut Murto on kovasti erilainen heppu kuin seuraajansa. Siinä lukee ”Eloa, iloa ja älyä”. ”Vierastuttaa kaikki autoritäärinen touhu. ”Niin. Etsin laatikosta joskus lahjaksi saamani Rautavaaran kuntaa mainostavan avainnauhan. Se on Rautavaaralle parasta, se on kaikkien kuntalaisten etu ja sen edun valvomisestahan mulle maksetaan. Sotkamo on Kainuuta, Nurmes ja Valtimo Pohjois-Karjalaa. Ehkä he palaisivat, jos synnyinpitäjä pystyisi tarjoamaan heille työpaikkoja. ”Oma myynti on nousussa, laajennushanke on vireillä
Nyt Brotkin on Suomen kysytyimpiä komediakirjoittajia, ja hän kirjoittaa mielellään toisin kuin koulussa opetettiin. TeksTi arttu seppänen kuvaT timo pyykkö lavasTus tuomas nortema Tyyli juha pihlajaoja meikki ja hiukseT essi kylmänen VÄÄRIN VÄÄRIN KIRJOIT ETTU KIRJOIT ETTU. 52 IMAGE HELMIKUU 2019 Dr. Emoji Anna Brotkin on kulkenut vallankumouksesta toiseen. Hän mietti elokuvakoulussa, voiko käsikirjoittaa komediaa, koska muut tekivät taideelokuvia
HELMIKUU 2019 IMAGE 53 VÄÄRIN VÄÄRIN KIRJOIT ETTU KIRJOIT ETTU
Nykyään sama aika, tai enemmänkin, kuluu bufferointiin. Sitten Brotkin saattoi vaikkapa lisätä valmiiseen tekstiin kohtauksen, jossa alaston ihminen tanssii lavalla. ”Se mitä Ruohonen sanoi niissä pääsykokeissa oli sellainen hallelujah-hetki. Brotkin pääsi toisella yrittämällä. No nyt nytkähti eteenpäin! Girlsin ensimmäinen jakso alkaa. P ääsemme lopulta ”oh my godista” eteenpäin. Ensimmäinen avainkokemus kirjoittamisessa oli, kun Brotkin kirjoitti teini-ikäisenä novellin. ”Siitä tuli voimakas olo, että mä tein tän ja pystyn. Putouksen silloinen pääkäsikirjoittaja Niklas Lindgren näki Brotkinin lopputyön Rehtorin (2016), ja kysyi, haluaisiko Brotkin kirjoittaa jotain Putoukseen. Suoratoistopalvelu sakkaa. Brotkinin ura käsikirjoittajana lähti kunnolla käyntiin vasta pari vuotta sitten. Sitä ennen hän oli tehnyt freelance-toimittajan töitä ja opiskellut Jyväskylän yliopistossa puheviestintää, vaikka tiesi ettei aio tehdä mitään siihen liittyvää työtä koskaan. Sarja on jälleen yksi Ylen yritys tehdä skamit ja tavoittaa nuoret aikuiset, jotka vuosi vuodelta ovat lipsuneet sen käsistä. Kun hän haki muiden opintojen lomassa Teatterikorkeakouluun kolmatta kertaa, raadissa istunut näytelmäkirjailija Laura Ruohonen sanoi Brotkinille kutakuinkin seuraavasti: ”Anna, nää sun tekstit on tosi hyvii, mut nää on elokuvia eikä teatteria.” Brotkin tiesi heti, että Ruohonen oli oikeassa, mutta oli kestänyt aika pitkään ennen kuin joku sanoi sen ääneen. ”Me käytetään meidän aikaa kaikkeen random-paskaan.” Kun Brotkin matkustaa julkisilla, hän ei koskaan kuuntele musiikkia vaan ihmisiä. ”Mulla on sellainen raja, että mitä asioita puhun yksityisissä tiloissa ja mitä julkisissa tiloissa, mutta kaikilla ei ole tällaista erottelua. ”Pitäskö kattoo vaikka Girlsiä?” Tarkoituksena on haastattelun lomassa sohvaperunoida nousevan käsikirjoittajanimen kanssa. Miksei näin käy Sohvaperunoissa koskaan. Brotkinin oma kirjoittaminen lähtee hyvin arkisista asioista ja havainnoista. Asunnossa esillä oleviin kirjoihin lukeutuu Karl Ove Knausgårdin koko Taisteluni-sarja, Miki Liukkosta, Jonathan Franzenia, Jaakko Yli-Juonikasta. ”Sitten se tilanne piti laukaista jotenkin, että no katsotaan sitä sitten vaikka myöhemmin.” Brotkin on nyt siinä asemassa, että hän voi vaatia. Aikuisia ei ole vielä esitettyä jaksoakaan, mutta Brotkinilla on työn alla jo toinen oma sarja. Lukion jälkeen kaikki ystävät hakivat Teatterikorkeakouluun ja Brotkin heidän mukanaan, koska sinne nyt vain kuuluu mennä jos haluaa tehdä teatteria Suomessa. Brotkin sanoo yllättyneensä, että ”whatta fuck, ai tällainenkin on”. Girlsin ensimmäisen jakson alussa Hannah saa dick picin nykyiseltä deitiltään. Tässä voidaan jauhaa joku kymmenen minuuttia dick picin lähettämisestä.” Jos ihmisen elämästä tekisi taulukon, josta näkisi mihin kaikkeen on käyttänyt aikaa, turhien asioiden osuus olisi huomattavan iso. Ylen tilaaman sarjan on tuottanut Suomen suurin tuotantoyhtiö Yellow Film. Latausikoni pyörii ruudulla. Ruohonen suositteli Brotkinia hakemaan Aalto-yliopiston Taideteolliseen korkeakouluun, ”taikkiin”. Se on tänä keväänä Ylellä esitettävä, täysin Brotkinin konseptoima ja käsikirjoittama sarja. Kiusallisessa tilanteessa Brotkin teki kuten kuka tahansa suomalainen ja alkoi tuijotella lattiaa. Hän kuvailee sen syntyhetkeä sanalla ”maaginen”. ”Päivä päivältä on enemmän sellainen olo, että on omalla alalla, ja se on ihanaa.” Valmistumisen jälkeen ovet alkoivat aueta yksi kerrallaan. ”Se on tietysti ihan väärä tapa tehdä ja ajatella. Viime syksy nä hänestä tuli Putouksen pääkäsikirjoittaja Niklas Lindgrenin tilalle. Jutellaan sillä aikaa vaikka elämästä”, Brotkin ehdottaa. Ennen pääkäsikirjoittajan pestiä Brotkin oli kirjoittanut parille edelliselle kaudelle yksittäisiä sketsejä. Lena Dunhamin näyttelemä Hannah ehtii sanoa ”oh my god” ennen kuin ruutu menee taas jumiin. ”Eli kysymys kuuluu, että kenelle vitulle se oli tarkoitettu”, Brotkin eläytyy. Y-sukupolven autenttinen katselukokemus. Ennen aikaa kului vhs-nauhojen kelaamiseen. Anna Brotkin, 31, asettelee läppäriään sohvan eteen kannetulle keittiöntuolille. Kuulemma seuraavaa tapaamista varten hän haluaa kaivaa esiin muutaman suosikkisarjansa dvd:t. Töitä siis on. Hän puhuu itse ”vallankumouksellisista kokemuksista”. Brotkin on nähnyt paljon vaivaa päästäkseen siihen, missä hän on nyt. Brotkin halusi. ”Voi ei, tässä tulee ihan kohta hirveä käänne!” Perään tulee pahoitteluviesti, että peniskuva ei ollut tarkoitettukaan Hannahille. ”Esimerkiksi Girls on ihan superarkinen sarja. Sellainen hieno vallan tunne, että voi luoda itse jotain tyhjästä ja päättää, mitä tässä tapahtuu.” Pian Brotkin halusi oppia kirjoittamaan novelleihin hyvää dialogia, ja siitä mentiin kohti seuraavaa vallankumousta: näytelmissähän on paljon dialogia. Kotimaisessa televisiossa saisi oikeastaan enemmän valtaa vain, jos käsikirjoittaisi Linnan juhlia. Brotkin olisi halunnut korottaa sopimukseen liittyvää korvausprosenttia, mutta vastapuoli ei. Ne olivat oudot. 54 IMAGE HELMIKUU 2019 Y -sukupolven autenttinen katselukokemus. Ja paljon. Brotkin on tullut juuri kotiin tulevan tv-sarjan sopimusneuvotteluista. Käsikirjoituslinjalle otetaan vuosittain kaksi sisään. Hän avaa selaimeen suoratoistopalvelun. B rotkinin kalliolaisyksiö itsessään edustaa myös makuhierarkialtaan sukupolvikokemusta. Kaikki ne mun näytelmätekstit oli täynnä sellaisia kohtauksia, että jotkut kaksi ihmistä kuiskailee toisilleen autossa.” Teatterikorkean pääsykokeisiin mennessä Brotkin joutui muistuttamaan itseään, että muista kirjoittaa niihin pääsykoeteksteihin ”jotain teatterillista”. Se on käsikirjoittajan näkökulmasta ihanaa.” Siispä Brotkin saattaa tehdä muistiinpanoja tai salaäänityksiä. Ajattelin, että teatteri on jotain sellaista, missä mies juoksee alasti lavan poikki ja huutaa.” Valitettavan moni ajattelee niin edelleen. Siksi Brotkinin mielestä Girls esittää hyvin sitä, millaisia me ihmiset olemme. Hän puhuu hyvin paljon ja kiroilee myös aika tavalla mennessään. Brotkin kirjoitti näytelmiä monta vuotta ja esitti niitä ystäviensä kanssa synnyinkaupungissaan Hyvinkäällä. Eli katsella tv-sarjoja ja kommentoida niitä. Kaiuttimista soi hiljaisella r’n’b. Brotkin omistaa jonkin verran sarjoja dvd:llä, mutta hän on ehtinyt pakata ne jo ullakolle tulevan muuton vuoksi. Jos katsojalukuja mitataan, se on Suomen vaikutusvaltaisin komediakirjoittajan pesti. Eikä genren pariin taidekouluissakaan juuri houkutella. Ensimmäisestä näytelmätekstistä tuli jälleen sama maaginen olo. Brotkin on kirjoittanut myös yksittäisiä jaksoja sarjoihin Modernit miehet ja Jättekiva, mutta toistaiseksi isoin ponnistus on Aikuiset. Kysyntää on, sillä komediakirjoittajia on Suomessa vähän. ”Eiiiiiii!” ”No jos annetaan sen latautua hetken aikaa
HELMIKUU 2019 IMAGE 55
N I I N M I E T I N P I T K Ä Ä N , E T T Ä U S K A L L A N K O .”. 56 IMAGE HELMIKUU 2019 ” K O K O O P I S K E L U A J A N O L I H O E T T U , E T T Ä K O M E D I A O N N I I N VA I K E E T A
Tämän kauden kolmannessa jaksossa oli sketsi, jossa pariskunta menee huonoon ravintolaan eikä uskalla antaa negatiivista palautetta. Siinä katsoja intoilee Putouksen alkamisesta: ”nyt tietää mitä hokea tulevat viikot”. Äiti on nalkuttaja, joka muistuttaa vastuusta. ”Mä elän kuplassa, jossa ei katsota Putousta, mutta katsojalukujen valossa on aika paljon ympyröitä, joissa kaikki katsovat.” Eikä taideteollisessa korkeakoulussa varsinaisesti rohkaista Putouksen kaltaisten komediasarjojen kirjoittamiseen. Oikeasti ei ollut. Brotkin on sijoittanut sarjaan paljon asioita omasta elämästään. Vaan mä ajattelen, että kuulostaa vitun vaikeelta. Hän omistaa sarjassa Kolmannella linjalla sijaitsevan kahvilan. Ehkä mua hävettää, kun joku kymmenen opiskelukaveria näkee sen ja äiti tulee ensi-iltaan, mutta en menetä kasvojani ja elämääni, jos siitä tulee huono.” Aika monen mielestä ei tullut huono. ”Joku Juha Sipiläkin on lapsille oikeasti tosi hassu hahmo.” Brotkin itse tapasi lapsena leikkiä veljensä kanssa Martti Ahti. ”Yritin kirjoittaa sketsiä siitä, että Kauko Röyhkän kaltaiset miehet itkee Hesarissa, että mitään ei saa enää sanoa. ”On hyvä, että olen nähnyt referenssit, mutta Girls on niin lähellä sitä Aikuisten maailmaa, että mä tahtomattani ottaisin tuolta kaikkia detskuja.” Kun tuotantoyhtiö otti Brotkiniin yhteyttä ja kysyi, olisiko hänellä ideoita Ylelle tehtävää sarjaa varten, hän ilmoitti että totta kai on. ”Vähän sama kuin sulle joku sanoisi, että ai mikä Image, onko se joku lehti, en oo koskaan lukenut.” Kaikki katsojatkaan eivät olleet innoissaan Brotkinin valinnasta pääkäsikirjoittajaksi. Mutta Brotkin halusi oman sarjansa hahmoista monipuolisempia kuin yleensä. Alalla komediasta puhutaan haastavimpana genrenä. Niin mietin pitkään, että uskallanko.” Sitten Brotkin ajatteli, että jos hän haluaa komediakirjoittajaksi, niin lopputyö on paras sauma kokeilla sitä. ”Meillä on kahdeksan näyttelijää ja ohjaaja haluaa antaa niille tasapuolisesti rooleja. Frendeissä, Frasierissa ja Seinfeldissa on sellainen. Haluan päästä kokeilee, että miltä tuntuu, osaanko yhtään ja joutuuko tekemään myönnytyksiä.” No joutuuko. Sellaista puolivillaista draamaa on vaikeampi mitata.” Koulussa Brotkinin mukaan kaikki tekivät ”heinät huojuu tuulessa” -elokuvia. Brotkin ei halua edes yrittää peitellä sitä, että sarja on toiminut yhtenä inspiraation lähteenä. Aikaansaava ja innostava. Tyttöystävä on puolestaan bimbo, eli tällaisia yksinkertaistettuja adjektiiveja.” K un Brotkinista kysyy hänen ystäviltään, samat adjektiivit ja sanat toistuvat. Brotkin on asunut Kolmannella linjalla yli seitsemän vuotta, ja hänen suosikkikahvilansa on lähes vastapäisessä talossa. Brotkinin mielestä on hienoa, että ajassa, jossa yhtenäiskulttuuri ja yhteiset puheenaiheet ovat kadonneet, yli miljoonalla suomalaisella on yhteinen puheenaihe. Että jokin aihe olisi liian rohkea koko perheen ohjelmalle. Tyyliin, että joku on kuollut ja sukulaisten välillä on salaisuuden verho. ”On mies, jolla on elämässään viisi naista, joilla on kaikilla yksi rooli. Oonan kotona ja kahvilassa on Joonas Rinta-Kannon taidetta niin kuin Brotkinin kotona. ”Frendeissä kaikille hahmoille annetaan kolme ominaisuutta, joita ne toteuttaa. Brotkin ihmettelee, että hyvin monella on tarve korostaa sitä, että ei katso Putousta, kun ohjelma tulee Brotkinin kanssa puheeksi. ”Uskallan sanoa sen nyt, kun sarja on jo tuotannossa.” Aikuisissa päähenkilö Oonaa näyttelee Anna Airola. Ensin se soitti jollekin Jakelle, jolle se haukkui Ritvan, ja sitten se soitti Ritvalle ja haukkui Jaken.” Kuulostaa valmiilta sketsimateriaalilta. ”Mun ääni on tosi arkinen ja banaali eikä mikään ylevä.” Brotkin on iloinen, että hän lopulta teki TaiK:n lopputyöstään komedian. Sketsi oli tilattu freelance-kirjoittajilta ja siihen oli kirjoitettu pariskunnaksi kaksi naista, mutta ohjelmassa nähtiin lopulta heteropariskunta. Yksi puolestaan kertoo pohtineensa, menevätkö Brotkinin lahjat hukkaan Putousta kirjoittaessa. Yksi ystävä kuvaileekin Brotkinia ”r’n’b-konossööriksi”. Se ei ollut yhtään mun arkipäivää.” Brotkinille ensimmäisen komedian kirjoittaminen oli taas yksi vallankumouksellinen kokemus. Pieruhuumoria lapsille ja kaksimielisyyksiä aikuisille. R’n’b ja Beyoncé. ”Jos se epäonnistuu ja siitä tulee maailman epähauskin komedia, niin se on vaan yks lopputyölyhäri muiden joukossa. ”Tiedän, se kuulostaa ihan kauhealta!” Kun Aikuisia aletaan tänä keväänä esittää, ihmiset tulevat vertaamaan sitä Girlsiin. Myös Brotkin yritti tehdä väkisin suuria ja hienoja teemoja käsitteleviä taide-elokuvia kaanonin kliseisiin nojaten, mutta ne eivät tuntuneet omilta. Koko kansan viihdettä, eli sitä alinta yhteistä nimittäjää. ”Iltapäivälehden kommenttiosiossa päiviteltiin, että no niin, vissiin sitten enemmän feminismiä luvassa, että eipä tarvitse enää tätäkään ohjelmaa katsoa.” Putous kiteytyy syksyn ensimmäisen jakson alussa ruutuun ilmestyneessä twiitissä. ”Kerran junaan sattui sellainen bisnesäijä, joka veti hirveet kännit ja alkoi soitella sen alaisille ja puhui kaikista paskaa. ”Se on niin raadollista, koska jos komedia ei ole hauska, niin se on epäonnistunut. Hän jopa piti monta vuotta runopäiväkirjaa. Putous on ollut haastava Brotkinin mielestä siksi, että hän kirjoittaa sekä 8-vuotiaalle lapselle ja 70-vuotiaalle mummolle. ”Olisi tekopyhää väittää muuta”, hän sanoo. Ihminen on vaikutuksille altis. HELMIKUU 2019 IMAGE 57 vaikka junassa. Tuli jälleen sellainen olo, että tätähän hänen olisi aina pitänyt tehdä. Yritin eri kulmia, mut sit vaan vitutti katsoa lavalla taas sitä itkevää Kauko Röyhkää.” Ei voi myöskään tehdä liian rajua 8-vuotiaalle, mutta ei voi myöskään aliarvioida lapsia. ”Lähdin etsimään aiheita kauhean kaukaa. Komediasarjaan kuuluu vakiokuppila. ”Koko opiskeluajan oli hoettu, että komedia on niin vaikeeta. Brotkin sanoo, että hänestä olisi ollut hienoa, jos prime timessa olisi nähty tänä vuonna lesbopariskunta, mutta käsikirjoitusta muutettiin käytännön syistä. Monet näkevät Putouksen lauantaiillan prime time -paikan korreloivan ala-arvoisen, kompromisseja vaativan viihteen kanssa. Se on vain niin todellinen aihe, että sille on vaikea nauraa. ”Mutta on tiettyjä aiheita, jotka on liian vaikeita”, hän sanoo. Brotkin on järjestänyt viime vuosina Beyoncébileitä. Teininä Brotkin luki Pentti Saarikoskea ja kirjoitti runoja, joissa hän imitoi Saarikosken tyyliä. Mä halusin, että Aikuisissa päähenkilöllä ois miljoona ominaisuutta, että se tuntuis uskottavalta ja oikealta ihmiseltä.” Brotkin sanoo hahmojen yksioikoisuuden vaivaavan valitettavan usein juuri naisia, ja nimenomaan miesten kustannuksella. Aikuisia kirjoittaessaan Brotkin ei halunnut kuitenkaan katsoa Girlsiä lainkaan. Brotkin ottaa esimerkiksi sarjan Trumpsketsit, jotka naurattavat sekä perheen vanhempia että lapsia. ”Musta ois tyhmää kieltäytyä Putouksen pääkirjoittajan pestistä siksi, että joku mun kaveri ajattelee, että onpas nolo ohjelma, koska se on niin mainstreamia. Siellä on paljon kaikkea vaatteiden vaihtoa ja muuta, että voi tulla tilanteita, ettei ole kahta naisnäyttelijää käytettävissä.” Brotkin sanoo, ettei hän ole törmännyt Putouksessa sensuuriin
58 IMAGE HELMIKUU 2019 ” H A L U S I N T E H D Ä K A I K K I J A K S O T I T S E . A J A T T E L I N , E T T Ä T E E N T Ä N I T S E N O P E A M M I N .”
Brotkin muuttaa remontin valmistuttua omistusasuntoon. He kuuntelevat räppiä, r’n’b:tä ja St. Heille ei tarvitse erikseen käsikirjoituksessa avata, mitä tarkoittaa snäppi tai Insta-stoori. “Siellä se koira menee!” ?. Aikuisiin on jopa lipsahtanut Brotkinin mukaan tiedostamaton Frasier-viittaus, sillä sarjassa päähenkilö Oonan isä muuttaa hänen luokseen asumaan, kuten Frasierille käy oman isänsä kanssa. Tämän kuulemma näkee etenkin käsikirjoituksen hahmoja luodessa. ”Mä oon tehnyt tosi paljon töitä viime vuosina. ”Huomaa, miten niihin rooleihin on oppinut jo lapsena vaikka Frasierin kautta. Hän kirjoitti kymmenen jaksoa Aikuisia reilussa kahdessa kuukaudessa. Jaksan sitä sen takia, että mä bailaan paljon ja näen mun ystäviä.” Dvd-levy ja läppäri suostuvat yhteistyöhön, ja Frasier pyörii. Ajattelin, että teen tän itse nopeammin.” Työtahti oli kova. Osittain hän teki näin, koska vain halusi. Ja Frasierin vastinpari sarjassa on pikemminkin hänen luokseen muuttava isä, joka on, kuten Brotkin häntä kuvailee, ”hands-on-punaniska”. Enkä niin, että mä teen tällaista vähän paskempaa Girlsiä.” B rotkin on kaivanut toiseen tapaamiseen dvdboksinsa ullakolta sekä vanhan Mac-koneensa, jossa on levyasema, koska silloin Apple ei ollut vielä seonnut asioiden litteydestä. ”Tajusin muuten just, että on yks toinenkin asia, minkä mä olen pöllinyt Aikuisiin Frasierista.” Se on loppuvitsi, joka näytetään lopputekstien aikana varsinaisen jakson jo päätyttyä. Brotkinin mielestä rahasta pitää voida puhua. Mäkin oon tehnyt hirveesti kaikkee kliseistä paskaa.” Koko kansan viihde pohjautuu pitkälti stereotypioihin. Keskustelun ohessa Girls on ehtinyt loppua. Eli bileitä.” Brotkin on huomannut, että pahin rajoittaja komediakirjoittamisessa on kirjoittaja eikä mikään ulkopuolinen vihakoneisto. ”Sitä jaksoa kirjoittaessa ajattelin, että mitä mä katsojana haluaisin itse nähdä enemmän. Sarjassa saattaa olla eri pääkirjoittaja ja eri jaksokirjoittaja. ”Se bilejakso on aivan liian pitkä miksikään introksi, se kestää melkein kolmasosan koko jaksosta ja siellä vain jauhetaan asioista.” Brotkinin mukaan bilejaksossa on vain paljon kaikenlaisia ”randomasioita”, koska hän tykkää niistä. ”Halusin tehdä kaikki jaksot itse. ”Kyllä mun tulot on noussut huomattavasti sitten freelance-toimittajavuosien”, hän sanoo. Mutta jos voin edes yhteen juttuun kirjoittaa, että se asianajaja onkin nainen eikä mies, niin oon tehnyt edes jonkun pienen askeleen.” Emme varsinaisesti katsoneet Frasieria juuri sen enempää kuin Girlsiä. Yleensä sarjan päähenkilön vastinpari on sellainen, jonka kanssa päähenkilöllä on paljon erimielisyyksiä. Ja bileistä. Yksittäisestä sketsistä kirjoittaja saa muutamia satasia. Brotkinin mielestä Frasier on siitä erikoinen sarja, että siinä on rikottu yhtä kirjoittamisen perussääntöä. TaiK:ssa ja koulun oppikirjoissa sanottiin, että on huonoa kirjoittamista, jos ihmiset istuvat pöydän ääressä juttelemassa pitkään. ”Äh, tää tuntuu niin kivikautiselta.” Tätä vartenko piti kaivaa dvd:t ullakolta. Kaikki muut näkevät, että he ovat keskenään ihan samanlaisia, mutta silti he ovat toistensa pahimmat kilpailijat. Viimeinen punchline, joka ratkaisee jonkin jaksossa avoimeksi jääneen kohtauksen. He hakivat isän vaatekaapista ison collegepaidan ja laittoivat sen alle tyynyjä. ”Eli maksan siitä vielä eläkemaksut, verot, työhuoneen, kirjanpitäjän ja kaikkea. Vähän yli parikymppiset aikuiset, jotka käyvät Kallion ravintoloissa tai ainakin tunnistavat maisemat. Itsekin hän sortuu samoihin kliseisiin ja ensimmäisenä mieleen tuleviin stereotypioihin. Aikuisten toisen jakson alussa ollaan bileissä. ”Me ei nyt kyllä ihan hirveästi katsottu tuota”, Brotkin sanoo. ”Ei ollut väliä mitä puoluetta se tyyppi edustaa, meistä Ahtisaari oli vain hauskan näköinen.” Aikuisissa kohderyhmä on Putousta tarkempi. Elintaso on noussut sen verran, että on varaa hankkia asunto Kallion ytimestä. Mutta en mä ajattele niin, vaan että yritän itsekin tehdä jotain siistiä ja olla samalla puolella. Sitä hän katsoi lapsena vanhempiensa kanssa saunan jälkeen ja rakastui hahmojen elitistiseen maailmaan. Enkä mä nyt yritä jeesustella tässä, että olisin tosi woke koko ajan. ”On aina hirveää sanoa, että Girls on selvä referenssi Aikuisiin, koska sittenhän siinä väittää, että mä olen yhtä hyvä kuin nuo ihailemani jenkkikirjoittajat. Puolituntisen komediasarjan jakson kirjoittamisesta maksetaan Suomessa Brotkinin mukaan 3 000–4 500 euroa. Brotkinille Frasier on se kaikkein rakkain sarja. Kone ei tunnista dvd-levyä. Onhan sarjassa paljon asioita hänen omasta elämästään. Mä en saa niin suurta turvaa siitä tietystä palkkapäivästä, että se kompensois sitä kauhua, kun joku asettaa sulle aikatauluja. Näinkään ei kävisi Sohvaperunoissa. ”Frasier on hienostelija, mutta hänen veljestään ei ole tehty vastakohtaa, vaan se on ihan samanlainen hahmo! Ne on kuin kaksoset ja samalla toistensa pahimmat kilpailijat siinä, että kumpi on enemmän snobi.” Brotkinin mielestä juuri se synnyttää sarjaan herkullisen asetelman. Olen jo vuosia tottunut siihen, että voin pitää lomaa milloin haluan tai vapaapäivän.” Aikuisten suhteen Brotkin halusi pitää kaikki langat omissa käsissään. ”Jos on pääkirjoittaja eli editoi myös [kuten Brotkin Aikuisissa], niin silloin saa vielä pari kolme tonnia siihen päälle.” Brotkin muistuttaa, että hän työskentelee oman yrityksen kautta. Se oli osittain aikataulusyy. HELMIKUU 2019 IMAGE 59 saarta. Pöydällä lojuu Frasier-, Sinkkuelämääja Office-paketit. Normaali tai sopiva työtahti olisi hänen mukaansa kirjoittaa puolen tunnin komediajakso noin kuukaudessa. Brotkin sanoo silti haluavansa olla se tyyppi, joka tekee asioita edes vähän eri tavalla. ”Koko kansan viihdeohjelma ei tuu ikinä olemaan se platform, jolla muutan kaiken ja aloitan vallankumouksen. Ja sitten tietysti loppuvitsin aikana näemme, kun Eddie mussuttaa koiran lempiherkkua. Lopputekstit pyörivät. Jos edellisellä tapaamisella suoratoistopalvelu ei meinannut toimia, nyt vanhan koneen levyasema temppuilee. On ollu kiinnostavaa huomata, että voi tehdä myös eri tavalla. Vincentin kaltaista trendikästä popmusiikkia, tai vähintään altistuvat sille. Myös Aikuisissa Brotkin halusi rikkoa kirjoittamisen sääntöjä. ”Ehkä me voitais tätä yrittää katsoa enemmän”, Brotkin sanoo. Brotkin sanoo olleensa aina ”pro Kolmas linja -tyyppi”, mutta nyt maisemat vaihtuvat Viidenteen linjaan. Esimerkiksi jakson aikana koiraa on kielletty syömästä makkaraa. Frasierissa loppuvitsi yleensä liittyy söpöön Eddie-koiraan
60 IMAGE HELMIKUU 2019
Hän kävelee ryhdikkäästi ja määrätietoisesti, ei selvästikään ole täällä vain satunnaisella iltakävelyllä. Kysyn häneltä varovasti käykö hän jollakin tietyllä haudalla, vaikka oikeastaan tiedän sen. Missään muualla emme tapaa. Loppukesän ja syksyn mittaan kävelemme hautausmaalla yhdessä lähes päivittäin. Menetyksemme eivät ole yhteneväiset eikä surumme ole saman laista, mutta kuolema ja menetys yhdistävät meitä. Sen voi yhtä hyvin myydä. Hänkin käy täällä aina yksin. Sitten he alkoivat jutella. Kun olemme tulleet kohdakkain parikymmentä kertaa, alamme varovasti nyökätä toisillemme tervehdykseksi. Joka ilta samaan aikaan samassa paikassa Lapinlahden rannassa vastaani tulee valkotukkainen mies. Tuore leski on surussaan yksin, ja hän haluaa selvitä omin päin, ilman vertaistukea, ilman terapiaa, ilman keskusteluapua. Hän kääntyy hetkeksi pois. Minäkin olen melko varma siitä että hän pärjää, ja olen melko varma siitä että minä pärjään. Hidastamme ja pysähdymme. Tai jos hän ei pärjää tai minä en pärjää, sekään ei ole mikään häpeä. TeksTi kaTRIINa HUTTUNEN kuvaT ERkkI TOUkOLEHTO L iian kuuma kesä 2018. Niihin päivät kuluvat, niihin purkautuu tämä uusi ja vieras, käsittämätön, korviahuumaavan hiljainen suru. Odotan. Hautaus maakävelijöille kehittyy vähitellen vaisto tunnistaa kohtalotoveri, ja miehestä huokuva suru välittyy ilman sanojakin. Koreografia menee sekaisin. Puolisosta tulee leski. Uuden, pienemmän, yhden hengen kodin seinät voi maalata kyynelillä, muistoista on hankkiuduttava eroon, kaikesta menneestä on luovuttava. Hänellä on päämäärä, ja sinne hän on taas menossa. Kuoleman jälkeen on niin paljon hoidettavaa. Tuore leskimies kertoo että käy vaimonsa haudalla joka ilta. Perintö on jaettava, kuolinsiivous on tehtävä. HELMIKUU 2019 IMAGE 61 Surun kotona Katriina Huttunen törmäsi valkotukkaiseen mieheen Hietaniemen hautausmaalla aina samassa paikassa. Lapseni itsemurhasta on kulunut kaksi vuotta, ja käyskentelen edelleen joka ilta yksin Hietaniemen hautausmaalla. Hän katsoo silmiin ja sanoo ylväästi: Minä pärjään. Hänen vaimonsa kuolemasta on kulunut vasta muutama kuukausi, ja tiedän että läheisen kuoltua ensimmäiset kaoottiset avohaava kuukaudet täyttyvät ääriään myöten pakollisista tehtävistä ja laki sääteisistä velvollisuuksista. Hänkin viettää kesäiltansa hau tausmaalla. Hän yrittää hillitä kyyneleitään mutta ei pysty. Seuloessaan ja heittäessään pois kuolleen vaimonsa tavaroita. Kesän edetessä kohtaamme jo hautausmaan vanhan alueen huoltorakennuksen kulmalla, väärässä paikassa, sillä olen poik keuksellisesti ollut liikkeellä etuajassa. Yhteinen koti ei enää ole yhteinen. Hän alkaa kertoa että hänen vaimonsa on kuollut kesäkuussa. Ehdotan että seuraavana iltana hän näyttäisi minulle vaimonsa haudan ja minä näyttäisin hänelle lapseni haudan
Kukin heistä saa oman nimilaatan punaisen graniittipylvään vasempaan reunaan. Ne ovat täynnä epätarkkuuksia ja väärinkäsityksiä, suoranaisia valheitakin. Haudassa on siis vain tuhkaa, ei arkkua, ei uurnaa. Ehkä hän yrittää kertomalla keventää omaa taakkaansa. Siitä tulee uusi rituaali ja pieni suuri päivittäinen elämäntehtävä. Hautausmaa pelastaa päivämme. Minulla on oma suruni jota hän ei ymmärrä, enkä minä ymmärrä hänen suruaan. Vaistomai sesti pelkäämme että menettämämme läheinen kärsii tai suuttuu loppuun palaneesta, sammuneesta tai kaatuneesta kynttilästä. Voin vain kunnioittaa sitä. Jätän tuoreen lesken seisomaan pää painuksissa koivujen alle ja jatkan omaa taivaltani. Ehkä hänellä ei ole vaihto ehtoa. Jaettu suru ei ole kaksinkertainen suru. K un tulee syksy ja illat pimenevät, tuore sureva leskimies saa uuden tehtävän ja ottaa sen kiitollisena vastaan: hänen on hankittava hautalyhty ja pidettävä sen kynttilä pala massa. Hautausmaantyöntekijä näyttää minulle miten jalanjäljet tasoitetaan tai haravoidaan hiekasta. Muistolehtohauta täyttyy nopeasti kukista ja kynttilöistä. Yksin. Hän kulkee kädessään Imsdalin vesipullo. On niin vaikea olla muistamatta. Välipäiviä ei juuri ole, ja jos niitä on, niille on löydyttävä selitys, eikä selitykseksi kelpaa että en ehtinyt tai muistanut. Tämä mies on aina hyvin pukeutunut ja huoliteltu. Se on viimeinen palveluksemme. En tunne häntä. Haudalla ei kaivata puhetta, haudalla ei vaihdeta kuulumisia eikä suunnitella tulevaa. Kun järjestelmän kaikki lenkit ovat heikkoja, ja silloin se kaatuu: Kuoleva ei tiedä olevansa kuolemaisillaan eikä häntä uskota. Voin vain yrittää kannustaa ja tukea. Emme sovi kohtaamisista etukäteen. Hän rohkenee kertoa vaimonsa kuolemasta. Ja se on enemmän kuin paljon. H autausmaakävelyseuralaiseni elämänmuutos on alkanut keväällä, eikä se ole vielä läheskään ohi. Hän ei itse voi sitä sytyttää, mutta haluamme ajatella että palava kynttilä valaisee ja lämmittää sitä ketä varten se on sytytetty. Samaan aikaan ja sen jälkeen hän yrittää reip paasti jatkaa omaa elämäänsä. Joskus puhuminen auttaa enemmän kuin hienotunteinen vaike neminen. Haudalla ei puhuta. Haudalla ollaan yksin kuoleman kanssa. Haudalla ehtii ja muistaa käydä aina. Pidättyväisyydestään huolimatta hän uskaltaa avautua minulle, ventovieraalle ihmiselle, uudelle rajalliselle tuttavuudelle. Sen vähempää en voi tehdä, enkä voi tehdä sen enempää. Jokaisessa muutaman neliömetrin kokoisessa muistolehtohaudassa on kymmeniä vainajia. He ovat nyt enemmän luonnon armoilla, ja siksi he tarvitsevat meidän välittämistämme. Puhumme siitä miten mielekästä on pitää kiinni entisistä rutiineista samalla kun taloon on tullut uusia rutiineja, niin kuin tämä jokailtainen hautausmaakävely. Tai tärkeämpää. On muistettava nukkua, on muistettava syödä, on ehkä opeteltava laittamaan ruokaa yhdelle. Mikään ei ole sen huvitta vampaa. Oikea reuna on varattu puolisolle. Jokaisen suru on yhtä oikea. Keskustelut käydään hau tausmaan muissa osissa, puolueettomalla maaperällä, matkan varrella, siellä missä ei voi kenenkään näkemättä lyyhistyä polvil leen. Hän kertoo kauhuesimerkin huonosta kuolemasta ja siitä miten syöpähoito pahimmillaan toteutuu tänä vuonna keskellä Helsinkiä. Potilas valittaa vatsaansa, mutta häneltä ryhdytään tutkimaan keuhkoja. Ehkä hänen on pakko. Nyt tiedän myös että se on turhaa, mutta silti jonkun on pakko ainakin yrittää. Tunnen hänet vain näiden hautausmaakävelyjen perusteella. Ehkä hän tarvitsee kuuntelijaa. Syöpädiagnoosiin saanut potilas poistetaan sairaalasta ja jätetään oman onnensa nojaan. Ainakin voin kirjoittaa siitä. En osaa neuvoa häntä, vaikka olenkin menetyksen kokeneena jo vanha tekijä. Moni leskimies joutuu harjoittelemaan kotitöitä tai ainakin niiden mielekkyyttä. Emme etsi toisiamme hautausmaalta. On niin vaikea olla surematta. En osaa arvata hänen voimiensa määrää, en tiedä miten pitkälle hänen urhea pärjäämiseetoksensa kantaa. Hautausmaakävelyseuralaiseni vaimo on haudattu uuteen muisto lehtohautaan. Kohtaamme jos kohtaamme. Muistolehtohautoja on perustettu Hietanie meen viime vuonna useita, ja osa niistä on puolisolehtoja. En aina tiedä mitä hänelle sanoisin, en tiedä mitä hän haluaa minun sanovan, en tiedä tietääkö hän että rakkaansa menettänyttä surevaa ei voi lohduttaa millään tavalla. Hän on valveutunut ja itsetietoi nen, hän on asettanut itselleen tavoitteita, pieniä ja isoja, ja hän toteuttaa ne. Koska Hietaniemen hautausmaa ei voi laajentua ulospäin, sen on laajen nuttava sisäänpäin, ja käytöstä poistuneiden vanhojen arkkuhauta paikkojen tilalle rakennettu kompakti muistolehtohauta vie vieläkin vähemmän tilaa kuin uurnahauta. Meillä ei ole muuta yhteistä kuin suru ja yllättäen kuolleen läheisen hauta joka kutsuu meitä luokseen joka päivä. Voin kuunnella. Liian kuuman kesän iltoina puhumme yhden hengen ruoka resepteistä ja viikkosiivouksesta, aamutoimista, vuorokausirytmistä ja ihmissuhteista. Hautausmaan vahtimestari kairaa kivellä reunustetun muistolehtohaudan hiekkaan tarkan ruutu kaavan perusteella 90 senttiä syviä onkaloita, ja niihin onkaloihin vainajien tuhkat kaadetaan lainauurnasta. Kuolleet rakkaamme eivät siihen pysty.. Tai että ei huvittanut. Potilaskertomukset vilisevät epäjohdonmukaisuuksia, puutteita ja suoranaisia asiavirheitä. On niin vaikea olla tuomatta mitään. E n minäkään osaa kohdata toista surevaa. Sytytetty hautakynttilä palaa nopeasti loppuun, mutta sitä ennen on huolehdittava liekin hyvinvoinnista. Hautausmaan mikroilmasto on muuttunut Lapinlahden rannan korkeiden marjakuusien kaatamisen jälkeen. Meillä on omat reittimme, ja jossakin vaiheessa ne yhty vät ja erkanevat. Minä puolestani toivon salaa että minusta olisi hänelle jotakin apua tässä trau maattisessa menetyskokemuksessa joka varmasti vainoaa häntä hänen elämänsä loppuun saakka. L oppukesän lämpimien iltojen aikana mies kertoo minulle vaimonsa viimeisten elinkuukausien traagisen kaaren. Suruja ei voi vertailla, eikä niillä kannata kilpailla. Haudalla ei kävellä. Tiedän miltä tuntuu yrittää saada lääkäreitä vastuuseen potilaan huonosta hoidosta ja sitä seuranneesta huonosta kuole masta. Varjoisuus on vähen tynyt, eikä matala graniittipengerrys enää suojele kuolleiden kau pungin asukkaita auringolta ja mereltä samalla tavalla kuin ennen. Me kynttilänsytyttäjät yritämme varjella pimeän haudan tuhkaa. Hoitovastuu ei kuulu kenellekään. 62 IMAGE HELMIKUU 2019 hän jättää konkreettisesti jäähyväiset rakastetulleen, ja siihen voi mennä kuukausia. Kuin sanattomasta sopimuksesta annamme toistemme olla rauhassa oman läheisemme haudalla. Minunkin lapseni oli ennen kuolemaansa lääkäreiden osaamisen varassa. Omien istutusten ja kiinteiden hautalyhtyjen tuominen on kielletty, ja kiel toa yritetään kiertää kaikin mahdollisin keinoin. Olen nähnyt hänestä vain sen puolen, hänen surevan minänsä, miehen joka on juuri menettänyt vaimonsa
Hautausmaakävelyseuralaiseni mukaan heille ei ole annettu tällaista lomaketta. Mies kertoo että toukokuun alussa vaimon vatsakivut pahenevat entisestään, ja hän alkaa etsiä yksityislääkäriä, saa vihdoin varattua tälle ajan ja vie vaimonsa vastaanotolle. Mies kertoo että kahden viikon kuluttua vaimon vatsavaivat pahenevat, ja pariskunta hakeutuu yhdessä päivystykseen. Mies käy sairaalan keittiössä kysymässä saisiko sieltä jotakin syötävää, sillä vaimo on ollut koko päivän ilman ravintoa. Päädiagnoosi: ruokahaluttomuus. Lääkäri epäilee haimamuutoksia ja kirjoittaa lähetteen Hyksiin gastroenterologian ja gastrokirurgian poliklinikalle. Hoitosuunnitelmiksi kirjataan polikliiniset toimenpiteet ja keskustelu keuhkolääkärin kanssa. Kipupumppu otetaan käyttöön vasta muutama päivä ennen potilaan kuolemaa. H autausmaakävelyseuralaiseni kertoo itsestään ja vaimostaan. Näin ei käynyt nytkään. Hänelle tehdään verikokeita ja vatsan ultraäänitutkimus, mutta niistä ei löydy mitään. Pyydän hautausmaakävelyseuralaistani kertomaan kaupunginsairaalan saattohoito-osaston ruokailusta, sillä hänen vaimonsa elämän Kipupumppu otetaan käyttöön vasta muutama päivä ennen potilaan kuolemaa.. Hoitaja tulee vasta puolison painettua soittokelloa. Lääkärin mielestä kivut ovat hallinnassa, ja vaikka potilaskertomuksessa lukee että potilas on hyvin järkyttynyt, hän uskoo jaksavansa kotiutua puolison tuella. Näin ei kuitenkaan aina käy. Hautausmaakävelyseuralaiseni vaimolta leikataan tähystyksessä sapen tukkeuma. Potilas on laihtunut, ja verikokeissa ilmenee sapen ja maksan toiminnan mittaavien arvojen muutoksia sekä kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta niihin päivystyksessä ei kiinnitetä huomiota. Ei. Ruoka tulee keskuskeittiöstä. Näin mies kertoo. Hoitaja kysyy onko siellä ongelmaa. Potilaskertomuksessa lukee että potilaalle annetaan ESAS-lomake (Edmonton Symptom Assessment System), oirekysely potilaan oireenmukaiseen arviointiin eli kipukartoitus. Kun hänen kommunikointikykynsä heikkenee eikä hän pysty enää puhumaan, häntä ei miehen mukaan kuunnella eikä yritetä ymmärtää. Unilääkettä ja rauhoittavia lääkkeitä. Potilas yrittää selviytyä kotona, mutta toukokuun puolivälissä kivut pahenevat, ja hän palaa Hyksiin. Että mitä nyt taas. He ovat olleet tervettä elämää viettävä seitsemänkymppinen akateeminen helsinkiläinen eläkeläispariskunta. Mies on kirjannut tapahtumat muistiin ja kertoo minulle seuraavasta päivästä. Hoitajat eivät yhtä lukuun ottamatta käy potilaan luona kertaakaan oma-aloitteisesti, ja jokaiseen soittokellon kutsuun suhtaudutaan vastahakoisesti. Lomake on kyllä täytetty Hyksissä, mutta sen tiedot eivät ilmeisesti ole siirtyneet kaupunginsairaalan saattohoito-osastolle, sillä siellä ei tiedetä millaisia kipuja tällä kuolevalla potilaalla on. Potilas viedään ambulanssilla Suursuon sairaalaan jossa on palliatiivisen hoidon osasto sekä saattohoito-osasto. Ambulanssista vaimo siirretään vuodeosastolle. Muita vaihtoehtoja pariskunnalle ei miehen kertoman perusteella anneta. Diagnoosi: Maksan tai sappiteiden kasvutaipumukseltaan epäselvä tai tuntematon kasvain. Lääkärin arvion mukaan potilas on hyväkuntoinen ja omatoiminen. Kun vaimo on odottanut kovissa kivuissa ison potilashuoneen vuoteen laidalla yli puoli tuntia, puoliso painaa soittokelloa. Potilaskertomuksessa ei ole tästä mainintaa. Helmikuussa vaimo alkaa valittaa palelemista ja ruoansulatusvaivoja, ja kotiuduttuaan Suomeen maaliskuun lopussa hän hakeutuu oman terveysasemansa terveyskeskuslääkärin vastaanotolle. Lääkäriä puoliso ei tapaa ollenkaan, sillä hänelle ei ilmoiteta milloin lääkäri on tavattavissa. On. Siellä otetaan lisää verikokeita ja keuhkoröntgen. Kun puoliso tiedustelee eikö sairaalassa ole varauduttu uuden potilaan tuloon ja eikö siellä tiedetä kuka on tulossa, hoitaja vastaa että ei heillä ole siihen aikaa. Yleistila on päivystävän lääkärin mielestä hyvä, mutta potilas saa lähetteen tarkempiin keuhkotutkimuksiin. Ennen iltakuutta. Epikriisi: Maksassa useita metastaaseja. He talvehtivat Thaimaassa ja myöhemmin Espanjassa. Haimasyöpä. Siellä ei ole ketään vastassa. Puoliso valittaa hoitajalle että hänen vaimonsa ei pysty syömään tarjottua ruokaa, eikä hän pysty nukkumaan. Samalla hän saa kiireellisen lähetteen syöpätautien klinikalle. Hautausmaakävelyseuralaiseni viettää sairaalassa päivät ja koettaa huolehtia kuolevan vaimonsa tarpeista. Puoliso kysyy olisiko jääkaapissa jotakin, ja lopulta nääntyneelle potilaalle suostutaan tarjoamaan teetä ja voileipää. Hän saa närästyslääkereseptin. Ensimmäinen merkintä on vasta yli puolen tunnin kuluttua potilaan saapumisesta. Potilaskertomuksen mukaan potilas kotiutetaan odottamaan syöpätautien kontaktia. Paikalle tulee hoitaja ja kysyy mitä ongelmia siellä on. Hautausmaakävelyseuralaiseni kertoo että hänen vaimolleen on luvattu Hyksissä yhden hengen huone, mutta sellaista kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla ei ole, ei myöskään ruokaa nyt kun ruoka-aika ja iltapala-aikakin on mennyt ohi. Gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri havaitsee välittömästi että potilaan iho on keltainen ja että potilas on nääntynyt, laihtunut ja kivulias. Mies kertoo olleensa vaimonsa mukana. Siellä todetaan että mitään ei ole enää tehtävissä. Hautausmaakävelyseuralaiseni kertoo että kipulääkitystä täytyy pyytää joka kerta erikseen, ja potilas joutuu itse ehdottamaan lääkitystä. Ei muuta. Sovitaan syöpähoitojen peruminen ja aletaan puhua saattohoidosta. Keuhkoissa useita metastaaseja. Pariskunta lähtee sinne saman tien taksilla. Reseptit: Imovane, Opamox ja Tramal retard. Potilas saa ohjeet hakeutua Hyksin päivystykseen, mikäli vatsakivut palaavat tai tulee muita ongelmia ennen kuin syöpätautien klinikalta otetaan yhteyttä. Hän kertoo että hänen vaimonsa ei ole tupakoinut eikä käyttänyt alkoholia. HELMIKUU 2019 IMAGE 63 Kuolevan ja hänen läheisensä tulisi voida luottaa asiantuntijoihin, niihin joilla on tarvittava tietotaito ja valta päättää oikeasta hoidosta
64 IMAGE HELMIKUU 2019
Ja vaikka saattohoidossa kuolee jokainen potilas, sekään tosiseikka ei oikeuta laiminlyömään kuolevan potilaan parasta mahdollista oireenmukaista hoitoa silloin kun potilas ei itse pysty valvomaan etujaan ja vaatimaan ihmisarvoista kohtelua. Sähköisten potilasasiakirjojen hallinta ei ole potilaan tehtävä, ei myöskään lääkärilatinan tai laboratoriotulosten hallitseminen. Kevyttä ruokaa, ei mitään rasvaista, mausteista, raskasta eikä makeaa. Mies kertoo että hänen vaimonsa viipyy kaupunginsairaalaan saattohoito-osastolla kolme viikkoa. K uoleva ei varmasti ole ihanteellinen hoidettava. Tässä tapauksessa potilas ei ole omilla holtittomilla elintavoillaan aiheuttanut sairastumistaan. Hänen kipujaan, ahdistustaan ja kuolemanpelkoaan olisi voitu lievittää. Hänen on pakko karaista itsensä surussaan, soittaa yhä uudestaan ja uudestaan, pyytää yhä uudestaan ja uudestaan ja lukea dokumenteista asioita joita ei ole ennen tiennyt eikä millään pystyisi lukemaan. Hyvän sairaalahoidon ei pitäisi riippua siitä kuka on tänään työvuorossa. Syöpä ehtii ensin. Lääkärit ja hoitajat eivät kuitenkaan ole työpaikallaan ainoastaan itsensä takia. Se on ympäripyöreydessään kaunis ja varmasti hyvää tarkoittava lause, mutta kun kysyn vaimonsa menettäneeltä mieheltä mitä se hänen tapauksessaan merkitsee, hän vastaa että hän ei tiedä. Seuraavaksi sieltä väitetään että potilasasiakirjat on annettu vainajalle. Äkillisesti sairastunut ei tiedä kuolinhetkeään, ja siksi hänen on säännösteltävä voimiaan. Kun se lopulta tulee, siinä on virheitä. Osoittaakseen maailmalle ja itselleen jaksamisensa määrän hän siivoaa, remontoi ja hoitaa kuolinpesän pakollisia velvollisuuksia. Kuolevalla on oikeus olla itsekäs. Kaupunginsairaalasta saadussa potilaskertomuksessa esiintyy lukuisia kertoja lause ”äkillisen sairastumisen aiheuttamaa epätoivoa helpotetaan”. He ovat potilaitaan varten, auttamassa ja hoitamassa sairaita, kuolemansairaita ja kuolevia ihmisiä. Myöskään syöpäklinikalta ei ehditä ottaa yhteyttä. T ässä tapahtumien kulku yksinkertaistettuna. Hautausmaa kävelyseuralaiseni mukaan se ei pidä paikkaansa. Toisaalta he eivät myöskään saa sallia kiireen vaikuttaa hoitoon eivätkä antaa ymmärtää että heillä olisi tärkeämpää tekemistä jossakin muualla. Vastuu laadukkaan syöpähoidon ja hyvän saattohoidon toteutumisesta ei ole kuolevalla itsellään. Päinvastoin. Potilas ei ehdi keuhkotutkimuksiin. Leikkaus onnistuu mutta potilas kuolee. Hänen tai hänen vaimonsa epätoivoa ei ole helpotettu, ei vaikka saatto hoidossa työskentelevillä lääkäreillä ja hoitajilla on koulutus, joten ainakin teoriassa heidän tulisi osata suhtautua kuolemansairaaseen potilaaseen – ja tämän läheiseen. Hautausmaakävelyseuralaiseni mukaan sekään ei pidä paikkaansa. Se on lääkäreiden velvollisuus. Hän ei myöskään ole ymmärtämättömyyttään viivytellyt hoitoon hakeutumista ja siten vaikeuttanut sairautensa hoitoa. Ja joiden olisi pitänyt hoitaa häntä. Hän ei ole itsestään hoitovastuussa. Hän lähtee järjestämään Espanjan-kodin papereita. Hautausmaakävelyseuralaiseni vaimolla on todettu toukokuun alussa 2018 laajalle levinnyt haimasyöpä, ja silti hänet on poistettu sairaalasta pelkkien unija kipulääkereseptien varassa, ilman kotihoidon ohjeistusta tai edes varmuutta siitä selviääkö hän kotona. Kuoleva ei jaksa ajatella ketään eikä mitään muuta kuin omaa kipuaan, pelkoaan ja kuolemaansa. N i inpä leskimies jatkaa yksinäistä vaellustaan Hietaniemen hautausmaalla. Vaimo kuolee kesäkuun alussa varhain aamulla. En uskalla varoittaa häntä että sitten kun kaikki pakolliset velvollisuudet hoidettu, asiat järjestetty, vanha asunto myyty ja uusi remontoitu, hiljaisuus laskeutuu lopullisesti ja suru iskee uudestaan vereksin voimin. Aina hän ei kuitenkaan ole syyllinen sairastumiseensa. Lääkärit ovat potilaita varten. Ei se että ruoka ei olisi maistunut, kuten potilaskertomuksessa lukee, vaan se että ruoka ei ole pysynyt sisällä. He eivät saa mennä paniikkiin silloin kuin kuoleva ja hänen läheisensä ovat paniikissa, epätoivoisia ja lohduttomia. Hautausmaakävelyseuralaiseni syyttää järjestelmää siitä että potilaalle ei ole annettu potilasasiakirjoja eikä tutkimustuloksia, niin että hän olisi voinut analysoida ja tulkita niitä, tehdä oikean diagnoosin ja ohjeistaa seuraavaa päivystävää lääkäriä, seuraavaa erikoislääkäriä, seuraavaa poliklinikkaa, seuraavaa hoitajaa. Puoliso ottaa itse yhteyttä Helsingin kaupungin kotihoitoon, vaikka sitä olisi lain mukaan pitänyt tarjota jo Hyksistä, mutta kotihoidosta ei koskaan ehditä ottaa yhteyttä. Silloin tyhjyydestä on opeteltava tekemään merki. Se ei ole kaunis eikä se ole looginen, eikä se varmasti ole tavatonkaan. Tähän kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla ei ole suostuttu, ellei työvuorossa ole sattunut olemaan ystävällinen luottohoitaja, se joka tekee aina vähän enemmän kuin on pakko. Tai ainakin pitäisi olla. Sitä varten meillä on huippuunsa kehitetty saattohoitojärjestelmä. Virheellisistä ja viivästyneistä diagnooseista tai hoidollisista laiminlyönneistä huolimatta hautausmaakävelyseuralaiseni vaimon odottamatonta sairastumista, nopeasti edennyttä syöpää ja äkillistä kuolemaa ei todennäköisesti olisi voitu estää, mutta hänen hoitonsa olisi voitu suunnitella ja koordinoida paremmin. Hän on luullut tekevänsä oikein, ja mikä pahinta, hän on luottanut niihin joiden olisi pitänyt osata hoitaa häntä. Kuka häntä siellä hoitaa, seitsemänkymppinen puolisoko. Sitä varten lääkärit ovat olemassa. Joku olisi voinut valaista ja valmistaa kuolevaa. Itsensä vuoksi. HELMIKUU 2019 IMAGE 65 viimeisten kuukausien ja viikkojen keskeiseksi kärsimystekijäksi on sapen ja haiman toiminnan estyttyä muodostunut ravinnon imeytymättömyys. Leskimies kertoo että kaupunginsairaalan saattohoito-osastolla ei ole voitu tai haluttu räätälöidä kuolevalle potilaalle yksilöllisiä toiveita, kaurapuuroa, viiliä, juustovoileipää, kasviskeittoa, teetä, vettä. Ja mikä tärkeintä, hänen elämänsä viimeisistä kuukausista ja viikoista olisi voitu tehdä inhimillisiä ja arvokkaita, kuten Käypä hoito -suosituksissakin edellytetään. Lokakuun loppuun mennessä hautausmaakävelyseuralaiseni on vihdoin saanut kokoon kaikki muut potilasasiakirjat, lukuun ottamatta kaupunginsairaalan saattohoito-osaston ensimmäistä viikkoa, sitä jonka aikana ilmenivät sairaalaan saapuminen, sen ongelmat ja hoidon alkuun liittyneet konfliktit. Hän on surunsa keskellä lohduton, pettynyt ja vihainen, eikä hän tiedä miten kestäisi omaa tuskaansa. Hänellä olisi ollut aikaa totutella ajatukseen että kohta hän kuolee. Olisi pitänyt olla. S aattohoito on henkisesti kuormittavaa työtä äärimmäisen raskaissa oloissa. Olen eri mieltä. Päivystyssairaalan sisätautien poliklinikalta väitetään että potilasasiakirjat on jo lähetetty kuolinpesälle. Kun alan suunnitella tämän artikkelin kirjoittamista elokuussa, pyydän miestä hankkimaan kaikki potilasasiakirjat. Ehkä hän haluaa myös suunnitella hautajaisensa ja hyvästellä rakkaansa. Hoitokeskusteluja on yksinkertaistettu, tietoja on jätetty pois ja totuutta on oikaistu ja muunneltu. Silloin hän hakeutuu hoitoon, ja silloin olisi suotavaa että hän noudattaa annettuja ohjeita. Puolisolle soitetaan noin tunnin kuluttua, ja kestää vielä melkein kaksi tuntia ennen kuin erikoistuva lääkäri toteaa potilaan virallisesti kuolleeksi. Kuinka moni osaa hoitaa kuolevaa syöpäpotilasta kotona vailla minkäänlaisia ohjeita. Se on kuolevan ainoa oikeus. Siihen menee koko syksy, ja hän kertoo että välillä on kohtuuttoman raskasta
66 IMAGE HELMIKUU 2019
“Tuntuu hyvin surulliselta ja raskaalta kuulla jälkeenpäin, että potilaalla ja hänen omaisellaan on ollut tällainen kokemus”, Saarenheimo kommentoi. Hän saa itkeä edessäni, vaikka emme tunnekaan toisiamme, tai hän saa kääntyä pois. “Tietenkään niitä virheitä ei saisi olla. Paluuta ei ole. En ole surun perinteisen vaiheteorian kannattaja enkä tyrkytä sitä hänellekään. Mitä potilasasiakirjoihin tulee, Saarenheimo toteaa, että niiden laadinnassa voi aina sattua inhimillisiä virheitä. Ellei surulla ole kotia, menetys kulkee varjona surevan perässä, ja pahimmillaan, sanoittamattomana ja käsittelemättömänä, se uhkaa kasvaa niin isoksi ja pimentää maiseman niin synkäksi että kaikki muu menettää merkityksellisyytensä, elämäkin. Saarenheimon ja Löfin mukaan esimerkiksi saattohoito-osaston potilaiden ruokavalio nimenomaan pyritään järjestämään yksilöllisten tarpeiden ja toiveiden mukaan – tätä varten osastolla on esimerkiksi omat jääkaapit, jopa jääpalakone. Elämän loppuvaiheen hoitoon liittyviä kanteluita tulee Valviraan muutamia kymmeniä vuodessa. Tiedän vain miltä tuntuu lapsen menettäminen. Enkö sure tarpeeksi. En yritä vähätellä tuoreen lesken menetystä uskottelemalla hänelle että aika parantaa haavat tai että suru muuttaa vähitellen muotoaan. Surulle on oikeus antautua. Surevalla on pakko olla lupa jäädä suruun niin pitkäksi aikaa kuin on tarpeen tai jopa lopullisesti. Ensi vuosi tulee olemaan paljon pahempi. Hautausmaalla tämä puuttumisen ja lisäyksen katkeransuloinen ristiriita korostuu. En tiedä miltä puolison menettäminen tuntuu. Kuoleman jälkeen surevan elämä ei ole enää koskaan entisellään. J. Hänessä on vielä liian paljon artikuloimatonta tuskaa. Tai miksi minusta taas tuntuu tältä, vaikka teorian mukaan ei pitäisi. Artikkelia varten on hankittu potilasasiakirjat Lauttasaaren terveysasemalta, Haartmanin sairaalasta, Mehiläisestä, Hyksistä ja Suursuon sairaalasta. ätän hänet hiljentymään muistolehtohaudan ääreen. Kun sen hyväksyy ystäväksi, sen kanssa voi joskus tulla toimeen. Toivon vain että hän ei kiellä suruaan itseltään. Joskus satun samaan aikaan viereiseen hautakortteliin ja poikkean silittämään Leena Luostarisen haudalle vastikään pystytetyn pantteriveistoksen kylmää kuonoa. HELMIKUU 2019 IMAGE 67 tyksellistä. “En ole huomannut mitään vastahakoisuutta siinä.” Saarenheimon ja Löfin mielestä kuulostaa myös erikoiselta, että puoliso ei ole päässyt tapaamaan lääkäriä. Hautausmaakävelyseuraiseni vaimon huono kuolema todistaa myös sen että puhdas kuolemansuru saa vain harvoin esiintyä puhtaana suruna. Surenko väärin. Miltä minusta juuri nyt pitäisi tuntua. Kuolema on elämää suurempi kysymys, ja ellei sen edessä saa romahtaa, milloin sitten. Juhlaa meillä ei ole. Mutta kuolemansurussa ei voi kiiruhtaa eteenpäin. “Se on osa hoitajien normaalia työtä, että kierretään omien potilaiden luona”, Saarenheimo toteaa. Minäkin saan olla oman lapseni haudalla yksin. Hoitajamitoitus on saattohoito-osastolla suurempi kuin muilla sairaalan osastoilla, käytännössä yksi hoitaja potilasta kohden. Kolumbaario on yksityinen surunhoitopaikkani. Siksi hautausmaa on surun koti. Suru on tullut arkeemme jäädäkseen. Miksi suren vieläkin. Joku voi erehtyä uskomaan että olisi helpompi vain unohtaa ja kiiruhtaa elämässä eteenpäin. Ja kun hän lähtee Espanjaan hoitamaan kuolinpesän asioita, hän tietää että pidän sillä välin kynttilän palamassa hänen vaimonsa haudalla. Menetyskokemus ei lähde pois. Näen valkotukkaisen miehen sytyttämässä muistolehtohaudalla hautakynttilää. Hänen tunteensa ja tuntemuksensa ovat kuitenkin hänen omiaan, ja hänen on saatava pitää niistä kiinni. Ei tarvitse olla koko ajan urhea. Tavoite on hoitaa potilaan lisäksi myös omaisia”, Löf sanoo. Haastateltava ei esiinny artikkelissa nimellään asian arkaluontoisuuden vuoksi. Sille ei anneta tilaa. Muilla osastoilla on enemmän sellaista, että sovitaan tapaamisia, mutta täällä toimitaan vapaamuotoisemmin. Ne kuitenkin koskevat käytännössä lähes aina sairaaloiden yleisosastoilla annettavaa hoitoa. Kuolemansurun syrjäyttävät muut tuntemukset, kuten avuttomuus, epätietoisuus, epäusko ja epätoivo, voimaton raivo, itsesyytökset, neuvottomuus, viha, kauhu ja pohjaton pelko. Viimeistään silloin moni sureva huomaa tarvitsevansa jonkinlaista apua. Hautausmaakävelyseuralaisellani ei ole menetykselleen täsmällisiä sanoja. Toivomme, että jos sellaisia havaitaan, niistä kerrottaisiin myös meille.” Lääkintäneuvos Kaisa Riala Valvirasta taas kertoo, että saattohoitoon liittyviä kanteluita ei tilastoida erikseen, joten niiden tarkka määrä ei ole tiedossa. “Saattohoito-osastolla on lääkäri aina arkipäivisin paikalla, ja hänen ovensa ei ole lukossa, vaan sinne voi mennä koputtamaan. Riala ja hänen esimiehensä eivät muista kanteluita, jotka olisivat liittyneet saattohoitoon erikoistuneisiin osastoihin tai yksiköihin. On itsepetosta kuvitella että ensi vuonna helpottaa. Surenko liikaa. Suru ei tottele vaiheita eikä etene kaavan mukaan. Siksi hoitajilla pitäisi olla aikaa vierailla potilaiden luona oma-aloitteisesti, muutenkin kuin kutsusta. Elämästämme puuttuu nyt jotakin, ja samalla siihen on tullut kutsumaton lisä. Ja mikä pahinta, surevan jokapäiväinen jaksaminen joutuu kohtuuttoman kovalle koetukselle, kun vastassa on ihmistä isompi, erehtymätön järjestelmä. En mene keskeyttämään hänen suruaan, sillä tänään en halua puhua hänen kanssaan eikä hänkään halua puhua minun kanssani, mutta lähetän hänelle myötätuntoisen ajatuksen ja toivon että hän kuulee sen. kaikkisyovasta.fi/hoito-ja-kuntoutus/saattohoito/ kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/suositus?id=hoi50063 hel.fi/sote/fi/esittely/julkaisut/uutiskirjeet/saattohoitoa “TUNTUU RASKAALTA KUULLA TÄSTÄ” Suursuon sairaalan ylilääkäri Jaana Saarenheimo ja apulaisylilääkäri Jessica Löf sanovat, että artikkelissa kuvatut tapahtumat eivät vastaa heidän saattohoito-osastonsa normaaleja toimintakäytäntöjä. Käsitys surun sokkivaiheesta, reaktiovaiheesta, käsittely vaiheesta ja sopeutumisvaiheesta on vain surun yksinkertaistettua strukturointia, jotta sureva uskoisi surussaan itseensä ja olisi ainakin näennäisesti helpommin autettava. Miksi en sure vieläkään
David: Kun käännän romaania, käännän oikeastaan kaikkea muuta kuin sanoja. Kääntäjä kirjoittaa teoksen uudelleen, tulkitsee sitä toisen kielijärjestelmän kautta ja etsii parhaita keinoja välittää merkityksiä. Ja koska eri kielillä ajatellaan eri tavoin, käännös ja alkuteos eroavat toisistaan väistämättä. Vuoden 2014 esikoiskirjapalkinnon ja Kansallisteatterissa paraikaa pyörivän näytelmä sovituksen väliin mahtui kansainvälinen läpimurto: romaania ylistettiin englanninkielisen maailman mer kittävimmissä lehdissä, ja Statovci pääsi lukuisia nobe listeja edustavan Wyliekirjallisuusagentuurin listoille. Siinä mielessä Pajtimin teosten kääntäminen lähestyy toisinaan runouden kääntämistä. Hyvän kuuloista. Käännän kirjailijan kantavia ajatuksia, jotka ovat sanojen yläpuolella. Pajtim: Se on pikemminkin teoksen tulkitsemista toisella kielellä kuin kääntämistä. Käytän runsaasti kielikuvia, eikä niitä voi aina kääntää sanasta sanaan. The Guardianin arviossa kiitosta sai myös David Hackstonin elegantti käännöstyö. Statovcin toinen teos Tiranan sydän julkaistaan Yhdysvalloissa huhtikuussa. Kun kääntää Pajtimille ominaisia valtavan pitkiä ja polveilevia virkkeitä, on hahmotettava, mikä virkkeessä on tärkeintä. Sanojen tasolla voi justeerata, järjestellä uudelleen ja tehdä kompromisseja, jotta ajatus kantaa. Lukiessaan kään nöstä Statovci hämmästelee, kuinka hyvältä hänen tekstinsä kuulostaa englanniksi, kun taas Hackstonille Kissani Jugoslavia on niitä teoksia, jotka kääntyivät kuin itsestään. 68 IMAGE HELMIKUU 2019 Teksti roosa pohjalainen Kuva jirina alanko Mistä kaunokirjallisuuden kääntämisessä on teidän mielestänne kyse. Heillä molemmilla on selityksensä romaanin menestykselle. Pajtim Statovci on saanut juhlia Kissani Jugoslaviaa moneen kertaan. Joskus on suotavaa päästää irti alkuperäisestä ilmauksesta, jottei teos huku kahden kielen sekamelskaan
K esk us tel ija t
Koin, että tällainen puhe teki minusta ulkopuolisen tarkkailijan, vaikka kirjoitan suomeksi ja olen elänyt täällä koko elämäni. Siellä kriitikot kirjoittivat esimerkiksi siitä, miten Kissani Jugoslavian eläinhahmot ilmentävät erilaisia syrjinnän muotoja, sisäistetyn itsevihan ja rakkaudettomuuden kokemusta, kun taas täällä annettiin tilaa kirjoitukselle, jossa pohdittiin rakentamaani Suomi-kuvaa. Kun käännös on onnistunut ja palvelee kirjailijan intentiota, lukija ei edes muista lukevansa käännöstä. Se on niin suuri vaade kirjailijalle, että siitä positiosta on mahdotonta kirjoittaa fiktiota. Liian usein kääntäjä jää näkymättömiin. Uskon, että Kissani Jugoslavia on päätynyt tarpeeksi monen sellaisen ihmisen käsiin, joka on aidosti innostunut siitä ja osallistunut täysillä sen toimittamiseen, kääntämiseen tai edustamiseen. Pajtim: Minä taas koen, että käännöstä on kiittäminen paljosta. Onko teos otettu ulkomailla vastaan eri tavoin kuin Suomessa. . ” –?pajtim statovci ”. Yhdysvalloissa kirjan markkinointi oli perusteellista. Joidenkin käännöksien kanssa joutuu kamppailemaan, mutta nämä valuivat englanniksi välillä ikään kuin luonnostaan. Siellä mietitään tarkasti, kenelle ennakkokappaleita lähetetään, ja varmistetaan, että kirjasta on arvosteluja jo ennen ilmestymistä. Kissani Jugoslaviaa luetaan kiinnostavana teoksena, jonka henkilöhahmot ovat välillä Suomessa, ja viis veisataan, mistä kielestä se on käännetty. Pajtim: Julkinen keskustelu sellaisista kulttuuriin, toiseuteen ja seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä, joita käsittelen teoksissani, on Yhdysvalloissa syvällisempää kuin täällä. On kuvaavaa, että pystyn lukemaan erilaisissa tilaisuuksissa Yhdysvalloissa kirjani käännöstä ilman kiusaantuneisuutta, vaikka alkuteoksen julkinen lukeminen on minulle todella haastavaa. Pajtim: En voi kirjottaessani ajatella itseäni Suomen – enkä Kosovonkaan – edustajana. He halusivat esimerkiksi muuttaa yhden kohtauksen aikamuotoa, mutta vastasin, ettei minulla ole valtuuksia sellaiseen. Se ei ole niin kiinni paikallisesti ja koskettaa ihmisiä muuallakin kuin Suomessa. Kumman lausetta kriitikko oikeastaan ylistää. Tiranan sydä messä David on ihmeellisesti onnistunut kääntämään puolentoista sivun mittaisia virkkeitä, joissa kulkee lomittain monia merkityksiä. Ilahdun aina, kun arviossa kehutaan Davidin työtä. Tiedostan selkeästi vastuualueeni ja osaamiseni rajat: teen kirjailijan valmiin tekstin ymmärrettäväksi toisella kielellä. Davidin käännöksiä lukiessani olen monessa kohtaa ihmetellyt, että herranen aika, tämähän kuulostaa paremmalta kuin alkukielinen. David: Ikävä latistaa tätä ”Suomi mainittu” -innostusta, mutta maailmalla on aika yhdentekevää, että Pajtim on juuri Suomesta. Minulta kysytään usein, kirjoitanko omia kaunokirjallisia tekstejä, ja kysymys on minusta outo. Pajtim päätti pitää kohdan ennallaan. David: Totta kai se on Pajtimin lause. Pajtim: Kirjallisuusala on tosi hankalasti ennustettavissa, koskaan ei voi tietää, mikä kirja nousee esiin ja milloin. Pystyn ottamaan askeleen taaksepäin ja ajattelemaan, että luen jonkun muun tekstiä, vaikka omani on siellä alla. David: Sillä on suuri merkitys, että Kissani Jugoslavian tematiikka ja tarina ovat hyvin universaaleja. The New York Timesin arvostelussa kehutaan Kissani Jugoslavian tarkkaa ja kaunista lau setta. Jos kääntäjä henkilökohtaisesti pitää kirjasta ja vieläpä uskoo sen menestysmahdollisuuksiin ulkomailla, siinä on edellytykset hedelmälliseen käännöstyöhön. David: Kääntäjä huomataan tyypillisesti silloin, kun jokin on vialla. David: On mielenkiintoinen ero, että Yhdysvalloissa käännösromaanin toimittajat eivät halua editoida pelkästään käännöstä vaan myös teoksen sisältöä. David: Suomessa ollaan niin fanaattisen kiinnostuneita siitä, mitä meistä ajatellaan muualla, että kirja koettiin kenties uhkana, kun sen Suomi-kuva ei ole ruusuinen. Miksiköhän juuri Kissani Jugoslaviasta tuli kansainvälinen arvostelumenestys. Nyt suomalainen media hehkuttaa, että Pajtim on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaiskirjailijoita. Luen ja kommentoin käännösversioita, mutta lähinnä vain pitääkseni Davidin perillä ajatuksenjuoksustani. Miltä tuntuu lukea kääntäjän tulkintaa omasta hengentuotteesta. Tunnistan käännöksistä oman kosketukseni tekstiin, jonkinlaisen teosteni tekstuaalisen sielun. Luetaanko Pajtimia maailmalla suomalaiskirjailijana. Pajtim: Suhteeni Davidiin on perustavanlaatuisesti erilainen kuin suhteeni kirjojeni muihin kääntäjiin, koska englanti on ainoa kieli, jota osaan tarpeeksi osallistuakseni mielekkäästi käännösprosessiin. 70 IMAGE HELMIKUU 2019 keskustelijat Millainen rooli Pajtimilla on käännös prosessissa. Pajtim: Davidin käännöksiä lukiessani olen monessa kohtaa ihmetellyt, että herranen aika, tämähän kuulostaa paremmalta kuin alkukielinen. David: Onnistunut lopputulos on osittain seurausta arvostuksesta, jota tunnen Pajtimin teoksia kohtaan. Minut otettiin vastaan ”maahanmuuttajakirjailijana” ja kirjaa luettiin eräänlaisena todistuksena siitä, millainen Suomi on muualta tulleen silmin
Essee Elokuva Musiikki Kirja Korkman Luoma-aho The Favourite Surkea popvuosi 2018 Paasto Oodi avautuu
Minä olen Suomen viimeinen kansallismaisema: puliseva, itseään kuvaava jono valumassa sisääni ylpeänä omasta laadukkuudestaan. Onko muisteltu kotipitäjän lapsuuden, nuoruuden kirjastoa ja kotipitäjän lapsuuden, nuoruuden kirjaston kirjastohoitajaa, joka ainoana ymmärsi ainutlaatuisen erikoislaatuisuutesi, suositteli sinulle kirjoja, piti sinulle, ainutlaatuiselle, erikoislaatuiselle, uutuuksia varattuna, ja hänen – kiitos Terttu, Irmeli, Tellervo, ilman teitä en olisi minä! – ansiosta olet nyt sillä ammatillisella tielläsi, jossa et osaa kuvata sanoin vittu edes sitä, miten lukeminen teki sinusta kirjoittajan. keski-ikäisen pariskunnan mies vaimolleen liukuportaiden välissä matkalla kolmannesta kerroksesta alakertaan 31.12. Onko kuvattu kyyneleet, kirjattu kyyneleet, älyllistetty kyyneleet. Onko otettu suomalaisesta sivistyksestä se kuva, jossa Oodissa näkyvät vain omat, paisuneet kasvot. Onko sanottu Suomi, Helsinki, sivistys, Suomi, Helsinki, sivistys, sivistys, sivistys, keHOLLiNeN PATRiOTisMi. Ja sitten olen minä. Minä olen Oodi. Kehollinen patriotismi! Sivistys! Kirjastot! Hyvä Suomi!” (professori Anu Koivunen Twitterissä 5.12.2018) ”Ai VieLÄ yks kerros?” (Keski-ikäisen pariskunnan mies vaimolleen liukuportaiden välissä matkalla Oodin kolmanteen kerrokseen 31.12.2018 klo 08.45) ”Mä luulin, et täällä olis ollut jotain ihmeellistä, mut ei täällä mitään ihmeellistä oo.” (Em. Onko itketty tarpeeksi. Minä olen aikuisten nuorisotalo, jättimäinen huvimaja, minä olen maleksinta, etsiminen, vilkuilu, tuijotus, minä olen kaikkialla. M inä olen Oodi. Minä olen Suomen suurin maksuton päiväkoti, sisäpuisto, lastenhoitajapiiri, päiväkerho, hoitokoti, akustiikkani sellaista, ettei lapsen loputon halu kuulu kenenkään korviin. Onko käytetty minua, Oodia, hyväksi jotta voidaan puhua Suomesta, Suomi-kuvasta, Helsingistä, fiiliksistä, fiiliksistä, fiiliksistä, fiiliksistä. TeksTi jyrki lehtola ”Katson Lundissa hotellissa sVT:n uutisia ja liikutun kyyneliin, kun näen reportaasin Oodin avajaisista. Onko vihdoin minun vuoro. Onko hyväilty kirjaa, nuuhkittu sen sivuja… mmmmmmhhhhh!.. taiteltu kirjan selkämystä korva kiinni naksuvissa kansissa niin kuin fetisistihaara, josta kukaan ei muistanut varoittaa lapsia. 2018 klo 08.47) I hmiset, hei! Oletteko saaneet rykäistyä ulos kaiken, mitä sielussa on värissyt. 72 IMAGE HELMIKUU 2019 Oodi avautuu Maailmassa on niin paljon kaikkea turhaa. Minä olen sekä turhuus että sen paheksunta. Saisinko sanoa jotain. Minusta on moneksi. Onko itketty, iloittu, halattu, tanssittu, loukkaannuttu, ärsyynnytty, kirjoitettu, laulettu tarpeeksi siksi, että minä olen. Onko linkattu Wallpaperin Oodi-juttuun. Onko sanottu ”koko kansan olohuone” ja iloittu, kuinka kaiken ikävän ja ruman – sen muun kansan – keskellä Suomi jaksaa simuloida sivistysvaltiota tänne raahatulle kansainväliselle lehdistölle. Lapseeeet, mentäiskö tänäänkin sinne uuteen leikkimökkiin. NeW YORk, NeW YORk! Onko linkattu New York Timesin Oodi-juttuun
Te tulette minuun puhumaan, pulisemaan… ai moi, säkin oot täällä?… te olette keskittymishäiriöisen unelma kirjastosta; Pikku Kakkosen dystopiakokeilu, jonka alussa halataan oikein kunnolla. Kun maalaiset saapuivat junalla Helsinkiin, heille tuli kotoinen, turvallinen olo, näkivät sen, mistä lähtivätkin: tyhjyyden. Ja sitten olen minä. Minussa on kodittomia, narkomaaneja, alkoholisteja, teinejä, yksinhuoltajia, äitiä, isiä, jotka vihdoin keksivät miten viettää viikonloput lapsen kanssa hajoamatta Tinderissä palasiksi. T e ette kestä omaa hiljaisuuttanne. Minä olen niin tyhjä, että kirjastonhoitajat kääntävät osan kirjoistani näytille leveämpinä, kansi esillä, jotta tyhjyyteni ei löisi kasvoille. Eräänä päivänä minä olin samaan aikaan Bruce Springsteen, Bono, Jimmy Page, K.E. Minä olen suuri talo pienille ihmisille, joista kasvaa hetkeksi suuria sisälläni. Töölön kirjastossa toimii eksistentialistinen lukupiiri. Pullistelen tässä itseäni kuin puinen keskisormi kaikille niille rakennuksille, jotka muuttuivat rohkeista ideoista nolostuneiksi kompromisseiksi ja siellä te perheen miehet riitelette keskenänne siitä, miksei minussa ole samoja vinyylilevyjä – vinyylilevyjä! – joita teillä on hyllyissänne, jotta seuraavillekin sukupolville tarjottaisiin mahdollisuus kasvuun, jonka päässä on argumentti ”Siellä… ei… ole… vinyylilevyjä!”. Minä olen eliitin kuolema, minä olen Teemu Selänne katsomassa teitä kirjan kannesta. Sen nimi on Ajattelun aiheita: ilmasto muuttuu. Menneisyys on Töölön kirjastossa vaelteleva vanhus kuolemanpelkoaan paossa. Ståhlberg, Kimi Räikkönen, Bill Clinton, Mannerheim, Kekkonen, Clint Eastwood, Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen. Kirjasto on kertomus yhteiskunnasta ja siitä, millaista kulloinkin on vapaa keskustelu. Minussa kaikki on esillä ja läpinäkyvää paitsi henkilökunnan tilat ja unisex-vessan kopit, joissa onkin jo otettu reippaat ensiaskeleet kohti kahden ihmisen – ei yhden kuten muissa kirjastoissa! – juuri ja juuri välttävää seksuaalista kohtaamista. Minä olen suomalainen osaaminen. Minun sisällä halataan, jutellaan, leivotaan, luodaan, leikataan, leikitään. Hissini on valmistanut yhdysvaltalainen Otis, kirjahyllyt – täällä on niitäkin! – on tilattu Italiasta, matot teetettiin Intiassa, yläkerroksessani on kahdeksan meksikolaista puuta. Nyt tyhjyys on täytetty, täällä on uusia kerrostaloja, joiden sisällä yritykset kamppailevat konkurssia vastaan, humalassa horjuvien teinien kansalaistori sekä museo, musiikkitalo ja kirjasto, mitä te kutsuttu ”suomalaisen kulttuurin pyhäksi kolminaisuudeksi”, ja taas teitä itkettävät omat tunteenne, klik-klik-klik on se ääni, kun te ajattelette. Nykyaika on hiljalleen rakentuva turha, tunnoton klitoris lasisessa 3D-printtilaatikossa. HELMIKUU 2019 IMAGE 73 M inä olen Oodi, totuus teistä ja te käytätte minua hyväksenne kertoaksenne itsellenne itsestänne tarinaa, joka ei pidä paikkaansa. kaikuva tiedustelu omien havaintojen paikkansapitävyydestä: Ai moi, säkin oot täällä. Minä olen toisen kerroksen 3D-printteri tuottamassa maailmaan lisää muovista yhdentekevyyttä, kahvimittoja, klitoriksia ja teekuppeja, mutta kaikki se on myrkytöntä ja biohajoavaa PLA-muovista yhdentekevyyttä, joten ei hätää. Putoaminen! Täällä Oodissa kenenkään ei anneta pudota, täällä noustaan vain korkeammalle, hyvät fiilikset, medianäytöllä pääoveni yläpuolella lukee Lux Helsingin kunniaksi ”WE WANTED TO BE THE SKY”, kirjataivas, higher and higher. Minä olen oman hyvyytenne alleviivaus, jota te ette häpeä. Oodissa et ole koskaan yksin, täällä me olemme kaikki yhdessä. Minä olen poikkeama ajassa. Minun väitetään olevan kaikille, mutta minä en ole kaikille. J. Minä olen kolmannen kerroksen ikkunoiden lumisadetarra, joka estää näkemisen, kaiken muun näkemisen paitsi niiden toisten, jotka myös yrittävät nähdä ulos, ai moi, säkin oot täällä. Minä olen paikka mihin mennä, kun ei ole paikkaa mihin mennä. Minä olen kuva teistä: yksinkertainen, mutta hyvien puolella. Täällä on tietokirjallisuuden lukupiirikin tuosta teemasta. Minä olen suuruudenhullu versio Kumpulan puutaloyhteisöstä. Ennen kirjastossa ujo mies etsi kotiin viemiseksi teosta, jossa kerrottaisiin jotain klitoriksesta, kun sellainen tuli yksi yö vastaan ja vähän jäi oksentamisen keskellä avoimeksi senkin funktio. Jos minä olisin kaikille, kellarissani olisi autotalli, jossa voisi kunnostaa bensalla kulkevia asioita. Lapset istuvat lattialla yhdessä, kaikki ovat yhdessä, ommellaanko itsellemme käärinliina, yhdessä, kestoaikuisvaipat, yhdessä, hirttoköysi, yhdessä. Minä olen turvatila, jossa ihminen etsii kirjan sijasta toista ihmistä. Täällä Ylen kulttuuritoimittaja Minna Joenniemi printtasi klitoriksen kertoakseen maailman muuttumisesta ja siitä, että kirjasto on paikka, jossa kulttuuritoimittaja voi printata klitoriksen kertoakseen maailman muuttumisesta. Minä olen kirjallisuus, jossa naiset asettelevat miehiä näkyviin, minä olen Suomi, minä olen Oodi, ai moi, säkin oot täällä. Minä olen kuvalla korvattu sana; minä olen sivistys nautintona siitä, että saimme juuri sanoa ”sivistys”. Minä olen… ai… te haluatte taas ääneen. Minä olen kahvilaja ravintolakeskittymä, kohteliaasti esitetty kysymys ”Teillä on varmaan kauramaitoa?”, oikeaan paikkaan rakennettu Redi. os kalliopiirrokset olivat ensimmäinen kirjasto, viimeinen kirjasto on vessakoppini seinä, johon kukaan ei ole kirjoittanut mitään, koska puhelimella saa yleisökseen muitakin kuin ne, joita sattui virtsattamaan Töölönlahdella. Niin oli pitkään kirjastossakin. Maailmassa on, tiedättekö kuulkaa kaksoispiste, niin paljon kaikkea turhaa. Minä olen teille liikaa. Minä olen julkinen rakennus, jota ei vesitetty kokouksissa. Eräs käsiteltävistä kirjoista on Albert Camus’n Putoaminen. Siitä lähtien kirjat ovat palaneet. Minä olen suomalais-eestiläis-venäläisen rakentamistaidon näyte, minä olen narkomaanin ohiulostama vessanpönttö, minä olen sotkuinen alle yksivuotias hetki ennen sairauksia, minun hedelmöittämiseen kului 100 miljoonaa euroa. Savitauluja oli hankala polttaa, mutta heti kun kirjat alkoivat palaa iloisemmin, kiinalaiset keksivät niiden polttamisen. En minä ole kirjasto, minä olen samaan aikaan paljon enemmän ja vähemmän. Ajattelun aiheita kaksoispiste. Minä olen sekä turhuus että sen paheksunta. Siellä yksinäisyys vaelteli hyllyjen välissä etsimässä itselleen paperista kumppania; Exit-ovea; ponnahduslautaa ennen kuin taas putoaisi. Ennen paikallani oli jättömaata. Eksistentialismissa ihminen oli yksin maailmaan heitettynä. Minä olen lämmin suoja, jossa esittää Facebookin kirjallisuusryhmään kysymys ”Onko kellään suositella hyviä Netflix-sarjoja?”. Minä olen kaunis, komea, erottuva, uljas, rohkea, häpeämätön, minä olen WOW!, te ette ole. Maailma muuttuu ja kirjastot sen mukana. Kakkoskerroksen ”tekemisen ja opiskelun kerros” on laskuhumalaisen urbaanivihreän määritelmä siitä, mitä saa tehdä, miten kuuluu opiskella, leikkiä, olla
74 IMAGE HELMIKUU 2019 Minä olen suomalaiseestiläis-venäläisen rakentamistaidon näyte, minä olen narkomaanin ohiulostama vessanpönttö, minä olen sotkuinen alle yksivuotias hetki ennen sairauksia, minun hedelmöittämiseen kului 100 miljoonaa euroa. J
?. Minä olen Oodi. Te aloitte riidellä, soimata, pilkata ja blokata toisianne vain siksi, että mielipiteenne kirjastoista erosivat toisistaan. Jos niitä haluatte, ne löytyvät seuraamalla Fabianinkadulla kuivuvaa kyynelvanaa. Kirjojen polttamisen sijaan te mitätöitte kritiikin, kaiken keskustelun, narisemalla toisillenne ”tyypillistä suomalaista narinaa!”. Kun kaikki on liian hyvin, iholle lentävä höyhenkin pistää, ja siellä te taas revitte Guggenheim-arpianne auki. Nyt on rakennettu kaupunkia, jolla on sykkivä sydän”, pohdiskeli apulaispormestari Nasima Razmyar. Minä jouduin olemaan teille kaikki mahdollinen, peittämään kaiken muun, en saanut olla vain uusi, uskalias rakennus ja muutama kirja. Stéphane Mallarmé on todennut, että kaikki maailmassa on olemassa vain päätyäkseen kirjaan. Sisälläni kävellään, harhaillaan, fiilistelläänfiilistelläänfiilistellään ja tiivistetään Aristoteleen peripateettisen koulun kaikki mahdolliset olevaista koskevat kysymykset muotoon ”Ai moi, säkin oot täällä?”. Voi herra mun vereni. Helvetin lieskat räjäyttivät kirjataivaan kulttuuritoimittaja Vesa Sirénin kirjoitettua Helsingin Sanomiin jutun, jossa happamuus jalostettiin ajatteluksi, koska… ikävää ja pinnallista… liian vähän kirjoja täällä, ja rintanappikone… ikävää ja pinnallista… katsokaa mustia farkkujani, mihin tarvitsisin ompelukonetta. Kun saatiin jotain näin upeaa kulttuurille kirjallisuudelle taiteelle yhdessä tekemiselle niin eikös pilata tämäkin. ”Vastaväite, syrjähyppy, iloinen epäluuloisuus, ivaamishalu ovat terveyden merkkejä: kaikki ehdoton kuuluu patologiaan”, kirjoitti Nietzsche, ja hänelle te vastaatte itsestänne ylpeinä ”Voi herra mun vereni”. Te olette nostaneet mielenterveytenne haurauden korkeimmaksi argumentiksi, ja Sirénin teksti oli teille liikaa. ”Kirjat ovat hautoja/ käärinliinoja, arkun lautoja”. Paljosta muusta kuin. Kirjailija Karo Hämäläinen mietiskeli, että ”Helsingin keskustassa ei ole pelkästään kirjasto vaan kirjataivas”. Marinan määrä on vakio.” Tuollaisia te olette. Kun minä ilmestyin maailmaan, nationalistinen riemu valtasi mielenne. Vinyylimiesten mökötyksen jälkeen minuun saapuivat kirjaihmiset, havahtuivat täällä viimein maailman muuttumiseen ja paheksuivat, kun eivät päässeet hyllyjen taakse piiloon sitä, ettei heitä ole olemassa. Te kutsuitte minua taivaaksi. Minä olen Oodi, minun arvoihini eivät kuulu tutkiminen, hitaus, yksinäisyys, keskittyminen, unohdus, hiljaisuus. Minä olen suoja, jossa ei tarvitse oppia uutta, minussa teidän on turvallista seurata mielipiteitä, jotka teillä jo on. Suomi oli yhtä ihaillessaan itseään samasta peilistä. K irjasto on tarina yhteiskunnasta, ja minä olen tarinan viimeinen luku. Te käytitte sanaa ”paratiisi”. Sitä samaa aamuohjelmaa, jossa sivistys kuoli viimeistään silloin, kun ohjelman toimittaja pohti ääneen, pitäisikö Ingmar Bergmanin elokuvat arvioida uudelleen nyt, kun on käynyt ilmi, ettei Bergmanin yksityiselämän käytös edustanutkaan kaikkia niitä arvoja, joita toimittaja haluaisi kuolleiden ruotsalaisohjaajien käytöksellään edustavan. Mikään ei teille hurmassanne riittänyt. ”Entä nämä istuskeluportaat, niistä tulee varmasti nuorison suosikkipaikka. Claes Anderssonin pitäessä avajaispuhettaan viestintäyrittäjä Jan Erola käänsi selkänsä Anderssonille voidakseen kuvata YouTubeen itseään kyyneleitä nieleskelemässä. Minä olen tarina siitä, kuinka teitä alkoi pelottaa niin paljon, että ette pystyneet olemaan enää yksin edes kirjastossa. Minä olen Oodi, lopunajan kirjasto. Toimittaja Reetta Räty twiittasi: ”Niin onnellista, että ihmiset on niin onnellisia Oodista. Te kutsuitte minua temppeliksi. Siksi kirjoja tarvitaan yhä vähemmän. Minä olen Oodi, minä olen Suomi, minä olen Helsinki, minä olen nyt. Minä olen tulevaisuus. Koko talosta on tulossa yksi Helsingin rakastetuimmista rakennuksista. Maailma syntyi kaaoksesta, löysi hetkeksi jotain järjestyksen tapaista ja päätyi nuolemaan PLA-klitorista ennen palaamistaan kaaokseen. Minä olen lavaste paremmasta Suomesta, fiksujen hesalaisten Suomesta, ja siksi minusta tuli saman tien studiolavaste teidän pulinanne taustalle. Nuo arvet johtivat teidät intellektuaaliseen pussinperään, jossa Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila huutaa apua pseudo-joycelaisessa twiitissään: ”Oodia on syytetty liian pienestä ja väärästä kokoelmasta kustantajien ”pakottamisesta” mukaan kustannuksiakin tulisi. niin onnellisia… jotain noin kaunista… jotain niin sekoa… jonka avulla nostaa tunnepuheenne volyymia. Te vertasitte minua kirkkoon. Minä olen lopunajan amfiteatteri, jossa Sokratesta pilkataan aivan uudella tavalla. Jorge Luis Borges on kertonut kuvitelleensa paratiisin olevan kirjasto, ja minä olin hetken teidän versionne paratiisista: niin onnellista…. Peter Vesterbacka intoili täällä toimittaja Jussi Heikelälle Tallinna-Freud-Helsinki-tunnelistaan, toimittaja Aleksis Salusjärvi toi tänne ammattikoululaislemmikeitään räppäämään, professori Anu Koivunen hoki ”sivistys” niin kuin olisi osallistunut vedonlyöntiin, jonka kaikki hävisivät. Että on jotain noin kaunista, ja sen sisällä jotain niin sekoa ku kirjallisuus eli elämä on.” ”Oodi on saanut massiivisesti kansainvälistä medianäkyvyyttä! (…) kyse on paljosta muusta kuin yhdestä rakennuksesta, paljosta muusta kuin yhdestä kirjastosta”, riehui pormestari Jan Vapaavuori. HELMIKUU 2019 IMAGE 75 Te ette kirjoja polta, te olette suomalaisia, arkoja, itsestänne tarkkoja ihmisiä. Mutta taivas alkoi nopeasti synkentyä, ja vain lähestyvät helvetin lieskat toivat siihen aavistuksen valosta. Kirjallisuus on vastaus kysymykseen, miten voisin kertoa itsestäni vielä vähän lisää, ja siksi lukupiirinikin nimi on Oodi kaunolle: Autofiktio. Nuo kolme sanaa täyttävät teille ajatuksen kriteerit. Minun piti olla Suomi, Helsinki, nykyisyys, tulevaisuus, Snellman, Juteini, Räikkönen, Runebergin torttu, kansakunnan yhdistäjä, valo, joka vie meidän pois pimeydestä. Yksikin kirja riittäisi: kirja, jossa on yksi sivu, johon on kirjoitettu oma nimi sydämen sisään. Radio Helsinki tunkeutui tänne tekemään aamuohjelmaansa. 100 000 kirjaa riittää kertomaan, millaista on. Te olette twiitti. Jos suomalaisen kirjaston historia on kertomus pyrkimyksestä päästä itseään sivistämällä eteenpäin, nousta ylös kuopasta, johon syntyi, minä olen se luku, jossa kysytään – ja englanniksi, Janne Saarikivi! – ”Why bother?”
Kyseenalaistamaan tai kapinoimaan ei pidä mennä, tai käy huonosti. Lanthimos itse tuntuu olevan tällä hetkellä kaikkien suosiossa, myös jumalten. Lanthimosille ominainen allegorisuus siitä puuttuu kokonaan. . Hilpeän härski hovidraama Yorgos Lanthimoksen ylistetty The Favourite kertoo siitä, mitä valta, ikävystyminen ja osattomuus rakkaudessa tekevät ihmiselle, kirjoittaa Katja Kallio. Niissä totellaan (kirjaimellisestikin) päättömästi sääntöjä, jotka eivät tosiasiassa ole yhtään sen oudompia tai älyttömämpiä kuin ne, joita me itse aamusta iltaan noudatamme. Onneksi, sillä jostakin syystä minä uskon vain surullisia ihmisiä. Minäkin pidin siitä, vaikka se ei olekaan hänen tuotannossaan ”suosikkini”. Tällaisessa tilanteessa minun elämässäni ovat kreikkalainen Yorgos Lanthimos ja hänen ylistetty elokuvansa The Favourite. Englanti käy sotaa Ranskaa vastaan, mutta hovissa senkun rietastellaan ja mässäillään. SuitSutukSeSta huolimatta minä karttelin Lanthimosin elokuvia pitkään. En minä aivan ensi kertaa maailmaa tällaisena ajatellut, mutta silti suomut putosivat rapisten silmiltäni näiden elokuvien äärellä. elokuva Katja Kallio on helsinkiläinen kirjailija, jolla oli lapsuudessaan kirjeenvaihtoystävä nimeltä Kostas Korakakis. K U VA : TW EN TI ET H C EN TU R Y FO X , K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Käsitteiden ja ilmiöiden ympärille ilmestyivät yhtäkkiä lainausmerkit, ja aloin nähdä niitä vähän joka puolella. 76 IMAGE HELMIKUU 2019 oskus mitä epätodennäköisimmältä taholta löytyy uusi lempiohjaaja, sellainen jonka elokuvien seurassa kaikkein mieluiten tahtoo olla. THE FAVOURITE ohjaus Yorgos Lanthimos ensi-ilta 8.2. Sitä tarjottiin Lanthimosille jo ennen kuin hän teki mytologispohjaisen elokuvansa The Killing of a Sacred Deer, mutta rahoituksen järjestyminen kesti niin kauan, että kuuleman mukaan Deborah Davisille ehdittiin jo myöntää siitä Briteissä parhaan tuotantoon päätymättömän käsikirjoituksen palkinto. ”Raha”. Se on vahvasti myös Davisin elokuva. The Favouritesta pitävät todennäköisesti sekä kaikki Lanthimosin fanit että ne, joiden mielestä hänen aikaisemmat elokuvansa olivat kummallisia ja rasittavia. hulvaton, ilkikurinen ja määrätietoinen The Favou rite on ensimmäinen Lanthimosin elokuva, jota hän ei ole käsikirjoittanut itse. ”Vuokra”. ”Lauantai”. Loppujen lopuksi sekin on hyvin surullinen elokuva. Se olikin konstailematon ja hauskuudestaan huolimatta äärettömän surullinen elokuva, joka ravisteli perin pohjin katsojan käsitystä siitä, mikä on normaalia ja mielekästä. Ei tiedetä, miksi säännöt on määrätty tai kenen käsialaa ne ovat, ne vain ovat olemassa. Olin saanut jostakin päähäni, että ne ovat niin sanotusti hirtehisiä, ja sitä asennetta minä vieroksun. Vähäjärkisestä kuningattaresta ja naisihmisten juonittelusta. Lopulta näin ihmiskunnan pariutumispakkoa kuvaavan The Lobsterin. Venetsian festivaaleilla ehdokkuuksia kahmineessa hilpeän härskissä The Favouritessa eletään 1700-luvun alkua. J. Vallankäyttäjän henkilöllisyys on joskus selvillä, joskus ei. Suosikin asema ei kuitenkaan ole vakaa, vaan jokainen uusi ohjaustyö joko vahvistaa tai horjuttaa sitä. Kuningatar Anne (Olivia Colman) on lapsenomainen oikkupussi ja melkoinen älykääpiö, ja tosiasiassa maata hallitseekin hänen sydän ystävänsä, tahtonainen Lady Sarah (Rachel Weisz). Kun hoviin pelmahtaa nokkela ja elämässä eteenpäin pyrkivä Abigail (Emma Stone), alkaa verinen taisto kuningat taren suosikin asemasta. Eli mistä sitten. Lanthimosia pidetään ”Kreikan oudon aallon” nerokkaana johto hahmona, eikä maailmassa liene elokuvaa, outoa tai tavallista, jota hän ei saisi ohjattavakseen. Niin The Lobsteria kuin sitä edeltänyttä, täydellisessä eristyksessä kasvatettua perhettä kuvaavaa Kulma hammasta saattoikin katsoa allegoriana diktatuurista, markkinataloudesta, byrokratiasta tai vaikka ihmisen tietoisuuden tasosta. ”Jonottaminen”. Lanthimosin kädenjälki on The Favouritessa näkyvissä, mutta hän ei ole ominut sitä itselleen. Lisäksi The Favouritessa saa nauraa ja yllättyä monta kertaa ja siinä näytellään taivaallisesti. Hänet on koristeltu palkinnoilla ja ehdokkuuksilla kiireestä kantapäähän, ja hän saa elokuviinsa kaikki tähtinäyttelijät jotka ikinä haluaa. Ei, vaan siitä, mitä valta, ikävystyminen ja osattomuus rakkaudesta tekevät ihmiselle. Uudesta suosikista saattaa jopa kehkeytyä kotijumala, jonka suojeluksessa oma elämä tuntuu olevan ja jonka herättämät tunteet ja ajatukset ovat niin väkeviä, että niihin syntyy suoranainen addiktio. Ihmisen sokeaa tottelevaisuutta ja sen traagisuutta Lanthimos käsitteli suvereenisti, ja minä olin laakista mennyttä naista. The Favourite ei kerro mistään muusta kuin mistä se näyttääkin kertovan
RaJat popmusiikin ja julkisuuden välillä vuotavat koko ajan. HELMIKUU 2019 IMAGE 77 musiikki V uosikatsauksen alussa kuuluisi julistaa, kuinka hieno mennyt vuosi oli popmusiikille. Suomalaisia huippuja olivat muun muassa Ruusujen debyytti, Vestan kaikkialla kehuttu Lohtulauseita ja Vuoret-yhtyeen Portti. Cooperin lauluääni on sekoitus Eddie Vedderiä, Allman Brothersia ja kaikkia amerikkalaisia raspi kurkkuja, jotka sekoittavat kurkkulaulun tulkintaan. Mitä A Star Is Borniin albumina tulee, se ei niinkään koostu kliseistä vaan säveltää niille 70 minuutin mittaisen messun. Stelfoxin maailmassa suurimpia tähtiä ovat deejiit, kuten DJ Registered Sex Offender ja DJ Rectal Cancer. Karkeaa ehkä, mutta kun katsoo Spotifyn viime vuoden 20 kuunnelluimman kappaleen listaa, kenties tällaisen romaanin musiikkibisnes ansaitsee juuri nyt. Siis seksistä, rakkaudesta ja bilettämisestä kertovaa musiikkia, joka on vailla riitasointuja. Selkein esimerkki tästä on Kanye Westin vuosi 2018, joka muistettaneen kaikesta muusta kuin hänen julkaisemastaan musiikista. Musiikkia West julkaisi 21 minuutin verran, aneemisen Ye-albumin, kun taas syksyn lopulla luvatun Yandhialbumin ilmestyminen viivästyi, kuten Westin projekteilla niin usein tapana on. Ilmestyipä vielä muun muassa Janelle Monaén Dirty Computer, Editorsin Violence, iDlesin Joy As An Act Of Resistance ja Arctic Monkeysin Tranquility Base Hotel & Casino. Tämä on tietenkin ikävää, mutta musiikin kuuntelijan kannalta pahempaa on se, kuinka Spotifyn algoritmit ohjaavat kuuntelemaan vain tietynlaista musiikkia. Kuten Slate-sivuston kriitikko toteaa, antakaa meille musiikkia tekijöiltä, jotka ovat taitavia siinä – ei niiltä, jotka ovat taitavia olemaan kuuluisia. Kun hän kuulee, kuinka vähän Byrds on tienannut Spotifysta, hän päästää suurimman röhönaurun sitten Dianan kuoleman. Low’n Double Negative oli tämän vuosikymmenen vastine Radioheadin OK Computerille, Mitskin Be The Cowboy oli tyylillä ja älyllä kasattu nuoren naisen päiväkirja, Cardi B:n Invasion Of Privacy osoitti, mitä listapopalbumi voi nykyisin olla, ja Sueden The Blue Hour oli urhea osoitus siitä, mitä barokkisen kitarapopin keinoin voi vielä tehdä. Päähuomion saavat kappaleet, jotka myötäilevät palvelun valtavirtaa – elektronista poppia, jossa on vaikutteita soulista, r’n’b:sta ja hiphopista. Elokuvassa Cooper esittää vanhan ajan rockmuusikkoa, joka joutuu katsomaan sivusta Lady Gagan esittämän suojattinsa nousua tähteyteen. Lisää tällaista vuodelle 2019, kiitos. Popmusiikin vaisu vuosi Maailma on täynnä hienoa musiikkia, mutta viime vuonna sitä olisi voinut olla enemmänkin. Muusikoiden halu ryhtyä näyttelijöiksi ja päinvastoin ei tietenkään ole mitään uutta, mutta varoituksen sana kaikille sitä suunnitteleville: älkää. Aloittakaamme vanhasta syntipukista: suoratoistopalvelu Spotifysta. . K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Wrapped-sivuston mukaan kappale tarvitsee palvelussa 1 111 027 kuuntelukertaa, jotta sen tekijä ansaitsee minimipalkan. Samuli Knuuti on espoo lainen kirjoittaja, josta on kovaa vauhtia tulossa kärttyinen vanha mies.. Haastatteluissa hän on kertonut viettäneensä kuusi kuukautta opetellen soittamaan kitaraa, eikä hän enää pidä itseään niinkään ohjaajana tai näyttelijänä vaan muusikkona. Mutta ollaanpa kerrankin rehellisiä: en liki 40 vuotta kestäneen pop harrastukseni aikana muista yhtä beigeä, vaisua ja kohokohdatonta vuotta kuin 2018 oli. oli vuoDessa 2018 toki paljon hyvääkin. Ja vähemmän hassusti nimensä kirjoittavia räppäreitä sekä poptähdiksi pyrkiviä näyttelijöitä. Musiikkifanille loukkaavinta on kuitenkin Cooperin tapa uskotella olevansa oikea muusikko. Juuri tätä maailmaa satirisoi John Nivenin uusi romaani Kill ’Em All, jossa entinen levy-yhtiöpomo ja nykyinen konsultti Steven Stelfox palvoo Trumpia ja ihailee tapaa, jolla musiikkibisnes on keksinyt taas uuden tavan naida musiikin tekijöitä lasinsirpaleilla vuoratulla dildolla – kuten Stelfox hurmaavasti asian ilmaisee. Tällaiselle musiikille on oma terminsäkin: Spotifycore. Joka kerta kun Lady Gaga pääsee ääneen, kuulija huoahtaa helpotuksesta. toinen vuoDen hahmoista oli näyttelijä ja elokuvaohjaaja Bradley Cooper, jonka ohjaama A Star Is Born on ollut Yhdysvalloissa loppuvuoden katsotuimpia elokuvia ja sen soundtrack myydyimpiä levyjä. A Star Is Bornista paistaa Cooperin vain vaivoin piiloteltu närkästys siitä, että hänen edustamansa klassinen amerikkalainen baariblues on jäämässä uuden sukupolven ja uusien musiikkityylien jalkoihin. West muun muassa vihjaili orjuuden olleen vapaaehtoista neljän vuosisadan ajan, oli Kid Rockin ohella ainoa muusikko, joka mielisteli Donald Trumpia, ja tapasi kaiken kruunuksi Ugandan diktaattorin, jonka ansiolistalle kuuluu homouden julistaminen rikolliseksi
Ei ehkä niinkään aiheena, sillä elämän suurimmat arvoitukset ovat yhtä hedelmällistä materiaalia kirjallisuudelle kuin aina. Reistailevat välilevyt painavat Jumalasta luopujan aivan konkreettisesti polvilleen. Helpointa uskonto on kohdata, kun sen voin ulkoistaa vaikkapa lestadiolaisten kaltaiseen, meistä useimmille vieraaseen yhteisöön. Toisin kuin Annalan esikoisteos Värityskirja, romaani on kuitenkin nyt selvästi fiktiivinen. Samaan seurakuntaan kuuluu hänen uskossaan vahva vaimonsa. . Jumala ei myy Marko Annalan Paasto on uskonnollisen teemansa vuoksi suorastaan radikaali nykyromaani, kirjoittaa Juha Itkonen. Kirkollisten rituaalien toistaminen on alkanut tuntua väärältä ja valheelliselta. Vaikka uskonnolliset kysymykset olisivat teoksessa selvästi esillä, arvosteluissa niistä usein vaietaan kokonaan. Kirkko ja kaupunki -lehden tuoreessa haastattelussa vielä toistaiseksi kai paremmin rockmuusikkona tunnettu kirjailija sanoi käyvänsä jatkuvasti keskustelua Jumalan kanssa ja rukoilevansa päivittäin. On huomionarvoista, ettei eroa uskonnollisesta yhteisöstä kuvata Paastossa niinkään vapautumisena kuin tuskallisena luopumisena. Minua se kuitenkin puhuttelee. Jumala ei oikein myy. Muut seurakunnan jäsenet näyttäytyvät lämpimässä ja humaanissa valossa. ”Kun kirjan kannet suljetaan jää meille vain maan vetovoima, jota vastaan me hetken taistelemme.” Ja sittenkään, edes kirkosta jo erottuaan, Matias ei ole varma tästä raadollisesta totuudesta. Kuin ihmeitä yhä tapahtuisi. Lukujen väleissä on myös lyhyitä uskonnollisia tekstejä, Abba Dorotheoksen, Pyhän Teodoroksen tai Valamon Isä Mihailin ajatuksia. Seuraa yksinäisiä piinaviikkoja. Työreissullaan Kuopiossa Matias törmää kauniiseen nuoreen naiseen, joka pelkällä olemassaolollaan järisyttää keski-ikäisen miehen elämän muutenkin horjuvia perustuksia. Kirjan taas oletetaan kertovan uskon hylkäämisestä tai ainakin tästä ahdistavasta yhteisöstä erkaantumisesta. Paastokin kyllä kertoo uskonkriisistä. Annala ei briljeeraa kerronnallisilla kikoilla, ja hänen lauseensa on klassisen tiivis, ajoittain suorastaan askeettinen. Romaanin alussa vaimo lähtee lähetystyöhön Etiopiaan, ja läksiäislahjaksi mies tekee hänelle raskaan tunnustuksensa. On kuin jokin edelleen ohjaisi. Riippuu luultavasti lukijan omasta maailmankatsomuksesta, pitääkö romaanin loppua toiveikkaana vai traagisena. Jo nimellään ja kannellaan se julistautuu avoimesti uskonnolliseksi teokseksi. On kevättalvi, paaston aika, ja Matias Törmä on menettänyt uskonsa Jumalaan. Kirkko on kuitenkin myös Matiaksen työpaikka. Viimeisillä voimillaan mies jaksaa siitä huolimatta kantaa sylissään turvaan ihmisen, jota vastaan on rikkonut. Vahvasti maallistuneelle lukijakunnalle uskonto sen sijaan on vaikeampi pala. Se ei saarnaa, mutta haastaa kyllä ajattelemaan, ottamaan tosissaan tämän todennäköisesti ainutkertaisen elämän. Tapahtumia riittää, ja Annala lataa kohtauksiin kristillistä symboliikkaa. Toisaalta romaanin ainekset taas ovat kompaktiin mittaan suorastaan ylenpalttiset. Vanha isoäiti tekee kuolemaa hoitokodissa. Sen päähenkilönä on kirjailijan itsensä ikäinen mies ja yhteisönä ortodoksikirkko, johon myös Annala kuuluu. Päähenkilö etsii vikaa vain itsestään, sillä hänhän uskonsa on kadottanut. En epäile, etteikö tämä olisi joillekin liikaa. Selkäkivut vaivaavat. 78 IMAGE HELMIKUU 2019 V älillä tuntuu siltä kuin nykykirjallisuus pelkäisi uskontoa. PAASTO Marko Annala Like kirja Juha Itkonen on kirjailija, jonka hieroja lupasi pääsevän selkäkivuistaan säännöllisellä venyttelyllä.. TäTä TausTaa vasten Marko Annalan Paasto on suorastaan radikaali nykyromaani. ”Ihmeet kuuluvat kirjoihin”, Matias ajattelee isoäitinsä kuolinvuoteella, syyllisenä siitä, että on pettänyt myös syvästi uskovaisen mummunsa. Maailma on toki muuttunut Tolstoin ja Dostojevskin ajoista, mutta ihmisen osa siinä on ennallaan. Kirja tuntuu väkevältä, vakavalta ja nimenomaan vakavuudessaan virkistävältä. Annala on sanonut halunneensa kuvata Paastossa älyllistä rehellisyyttä, mutta mikäli on aina ollut täydellisen varma Jumalan olemattomuudesta, Matiaksen henkinen kamppailu saattaa vaikuttaa enemmänkin älyttömältä: miksi selvitellä välejään mielikuvitusolennon kanssa. Paasto on tavallaan nimensä mukainen kirja. Ortodoksi kirkon seremoniallisuus tuo tietyn esteettisen vivahteen, mutta muuten miljöö on arkista Tamperetta, Kihniötä ja Kuopiota, nyky-Suomea sellaisena kuin se on. K U VA : LI K E, K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Jumalasta on tullut häiriötekijä, joka olisi pidettävä kirjasta poissa tai ainakin piilotettava muiden, toivottavasti helpommin lähestyttävien teemojen taakse
Ei ymmärretty, miten ihminen havainnoi maailmaa, muis taa asioita ja kertoo kokemuksistaan. Näin olisi mahdollista myös tarkastella kuulusteluolo suhteita jälkikäteen. Julia Korkman on oikeus psykologian dosentti, jonka mielestä oikeus prosessin pitäisi olla olemassa ihmisiä varten.. Se on valtaosa siitä ajasta, jonka hän muistaa. Tämän päivän teknisiä mahdollisuuksiakaan ei ollut vielä olemassa. Käytäntö on sama, jos käräjäoikeudesta mennään hovioikeuteen. Oikeusjärjestelmämme jättää hyödyntämättä videoin nin kaltaisen helpon ja halvan mahdollisuuden ja kuu lustelee asianosaisia yhä edelleen ”paperille”. Välittömästi saattaa tarkoittaa useita vuosia tai jopa vuosikymmen tapahtumien jälkeen. Melko vaatimatonkin tietämys riitti sen ymmärtämi seen, että lasten kuulemiseen heitä koskevissa oikeus prosesseissa liittyi aikamoisia epäkohtia. Annettiinko uhrille aikaa ja rauhaa kertoa kokemuksistaan. Nykyään käytössä olisi sekä tutkimustietoa että modernia teknologiaa, mutta oikeusjärjestelmän kehit täminen laahaa perässä. Suomi on saanut sen vuoksi useita tuomioita Euroopan ihmisoikeustuomioistuimesta. Y ksi oikeusjärjestelmän isoista ongelmista on se, että rikoksesta epäillyn, uhrin ja muiden asianosaisten kuulusteluita ei tallenneta esitutkinnan aikana. Tamperelainen kollegani oli hiljattain oikeudessa todistajana lapseen liittyvässä rikosasiassa. Oletin silloin, että juuri lapsen kohtaaminen oikeu dessa olisi erityinen ongelma, enkä osannut ajatella, että aikuisten kohdalla olisi sen suurempia pulmia. Y ksi helppo ratkaisu asiaan olisi, että kuulustelut tallennettaisiin videolle esitutkintavaiheessa ja niihin voitaisiin tarvittaessa palata oikeudessa. Sillä tarkoitetaan ihmisen kuulemista oikeudessa niin, että tämä on fyysisesti läsnä. Jos järjestelmä suunniteltaisiin tänä päivänä alusta alkaen, kukaan hullu tuskin ehdottaisi nyt käytössä ole vaa systeemiä. Silloin tutkimustietoa ihmisen käyttäytymisestä oli niukasti. Kun tarkastelee oikeusprosessia kokonaisuudessaan, voi vain ihmetellä, kuinka huonosti se sopii yhteen ihmis luonteen kanssa ja kuinka vähän siinä hyödynnetään olemassa olevaa tutkimustietoa. Hän oli kuullut kyseistä lasta esitutkinnassa. HELMIKUU 2019 IMAGE 79 Korkman K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Se on pitkä aika kenelle tahansa, mutta lapselle se on ikuisuus. Sen lisäksi, että vuosikausia kestävä oikeusprosessi kuormittaa osapuolten henkistä sietokykyä, se on myrk kyä muistille. Oikeus toimii paperilla Jos oikeusjärjestelmämme keksittäisiin nyt uudelleen, kukaan ei ehdottaisi sellaista systeemiä kuin nykyinen, kirjoittaa Julia Korkman. Vai esitettiinkö suoria kysymyksiä liian tiuhaan tahtiin. Painostiko poliisi epäiltyä tunnustamaan. Kun mentiin hovi oikeuteen, kuulemisesta oli kulunut seitsemän vuotta. Nauhoittamisen sijaan poliisi kirjoittaa kuulustelusta pöytäkirjan. Syystä. K iinnostuin oikeuspsykologiasta aika tarkkaan 20 vuotta sitten. Silloin muistikuvatkin olivat tuoreempia. Näin oikeuden jäsenet voivat havainnoida häntä, kun hän kertoo kokemuksis taan. Kun tapahtumista kuluu yhä enemmän aikaa, keskeisen näytön eli todistajanlausuntojen laatu heikkenee. Prosessin perusteet syntyivät kauan sitten. Jos he jäisivät pois, voitaisiin hyödyntää esi tutkinnassa kuultua kertomusta. Se on tärkeää, kun halutaan arvioida todistajien kertomusten luotettavuutta. Tuo kirjoitettu yhteenveto kuulemisesta saattaa olla kaukana oikeasti tapahtuneesta sananvaihdosta. Tämän luulisi tarkoittavan sitä, että asianosaisia kuul laan välittömästi, mahdollisimman pian tapahtumien jälkeen siis, mutta valitettavasti näin ei ole. Videointi tarjoaisi myös ratkaisun varsin tavalliseen ongelmaan: siihen, että osapuoli jättää saapumatta oikeu denkäyntiin ja oikeudenkäyntiä joudutaan sen vuoksi lykkäämään. Välittömästi saattaa tarkoittaa prosessin kestosta riippuen useita vuosia – tai lähes vuosikymmen – tapahtumien jälkeen. Aiheesta on sittemmin saatu runsaasti tutkimustietoa, ja nykyään tiedetään huomattavan paljon paremmin, että lapsen kuuleminen vaatii erityisosaamista. Jos videoitu kuulustelu olisi olemassa, osa puolille voitaisiin tarjota mahdollisuus tulla kuultaviksi oikeuteen. Oikeuslaitoksemme suurin yksittäinen ongelma on juuri tämä: prosessin kesto. Siihen viitataan myöhemmin oikeudenkäyn nissä, mutta asianosaisia täytyy myös kuulla uudelleen oikeudessa niin kutsutun välittömyysperiaatteen mukai sesti. Ei tallenneta, kun ei ole ennenkään tallennettu. . Lasten kuuleminen rikostapauk sissa oli tuolloin nousemassa yhdeksi keskeiseksi psykologian tutkimusaiheeksi
Kotona tehdään mitä huvittaa Siellä kun saa hurahtaa ihan mihin vaan
Vaikka olin kirjoja lukeva partio tyttö, opin olemaan myös vähän kovis. Kuittailunsie tokykyä korostavassa ympäristössä kasvaminen antaa varmasti valmiuksia toimia maailmassa, jossa ydinase koodeja kantavat vittuilevat, valtapelejä pelaavat ja hier arkoita tarkkailevat öykkärit. O lisi liian mahtipontista väittää, että cool on kuol lut, mutta ehkä se menetti entisen merkityksensä, koska maailmasta tuli liian kylmä ja ennusta maton. Halosen kokemus toi mieleen oman teiniikäni 1990 luvun Keravalla. Veera Luomaaho on yrittäjä, joka on aina yrittänyt vähän liikaa. Vanhan luokkakaverini mielestä meidän ikä luokkamme jälkeen tapahtui jyrkkä kulttuurinen muutos: huomion hakeminen ei ollut enää noloa. Ja tietenkin kulttuuri, jossa vaaditaan cooliutta, on väistämättä aika kova. Heissä on jotain niin tuttua, että heistä saattaa tahtomattaan jopa hieman pitää. Ehkä nykyisessä loukkaantumiskulttuurissa onkin kyse siitä, että aikuiset loukkaantuvat holtittomasti purskahdellen kaikki ne loukkaantumisensa, jotka he aiemmin kielsivät itseltään. En ole viileän ulkopuolinen vaan sosiaalinen sopeutuja. Minun teiniiässäni ne, joiden rahkeet eivät riittä neet cooliuteen tai sen uskottavaan esittämiseen, tai ne, jotka eivät voineet mitään sille, että tarvitsivat huomiota muilta, joutuivat keksimään erilaisia tapoja toimia. C oolina pysyminen on vaivattoman oloista kykyä olla piittaamatta muiden ajatuksista ja arvostuk sesta. Aikuisuuden aion käyt tää vaikeam paan tehtävään: sen sijaan, että yritän olla välittämättä muista, yritän välittää heistä enemmän. Jos oli liian herkkä tai liian alisteisessa asemassa ole maan cool, yksi vaihtoehto oli ryhtyä luokan pelleksi. Ripaus coolia asennetta tekee maailmasta kaikille hieman helpomman hengittää. Siksi ymmärrän hyvin Tarja Halosta. Ja kyllähän se kouli. (Ehkä nörtit olivat pelanneet erilaisia pelejä niin paljon, että tiesivät salaa jo silloin, mikä on voittava strategia.) Itse en ole koskaan ollut luonnostani kovin cool: ajat telen liikaa, mitä minusta ajatellaan, yritän miellyttää muita ja haluan kuulua joukkoon. HELMIKUU 2019 IMAGE 81 K U V IT U S : A N JA R EP O N EN . Kulttuuri, jossa vaaditaan cooliutta, on väistämättä aika kova. Innostun liian hel posti ilmiöistä, jotka osoittautuvat jälkikäteen hieman typeriksi, ja itken musiikille ja elokuville, joiden senti mentaalisuus hävettää vain hetkeä myöhemmin. Osa, kuten aina, oli silkkoja ilkimyksiä. Viimeistään #metoo salli olla herkkä, loukattu, satutettu ja alistettu. Osa minusta kiusaantuu yhä ihmisistä, jotka ottavat itsensä vakavammin kuin olisi tarpeel lista. Tärkeäksi nousikin muiden ihmisten kuunteleminen ja oikeus tulla kuulluksi. Hyvästi, cool Kyky olla cool on menettänyt merkitystään, kirjoittaa Veera Luoma-aho. Selvää on, että vittuilukulttuuri koski ja muokkasi poikia enemmän kuin tyttöjä. Enää en halua olla mahdollistamassa sitä. P residentti Tarja Halonen kertoi syntymäpäivä haastattelussaan tulleensa kalliolaisen katu kasvatuksen koulimaksi. Coolina pysyminen on kykyä selvitä. Ehkä kenellekään ei ollut enää varaa olla välittä mättä muiden ajatuksista ja arvostuksista. Onkohan loukkaantuminen yhä nuorista äärettömän noloa, minä mietin, kun luin Halosen haastattelun. Osa pelasi peliä hieman kierteisellä rakkaudella. Kyse ei silti ollut varsinaisesta kiusaamisesta, vaan pikemmin kin jonkinlaisesta cooliuden jatkuvasta testaamisesta. . Se on itsevarmaa ulkopuolisuuden tunnetta ja välinpitämättömyyttä. Vaihtoehtoja oli kaksi: huolellisesti ajoitettu isku takaisin tai loukkauksen ohittaminen olan kohautuksella. Myös meillä oli koodistomme, ja sen koodiston mukaan kaikkein nolointa oli paljastaa tul leensa loukatuksi. Toinen vaihtoehto oli jättäytyä koko pelin ulkopuolelle ja ryhtyä nörtiksi. Siksi nykyiset parikymppiset vaikuttavat meistä hieman epäcooleilta, koska he tuntuvat ajattelevan liikaa siitä, mitä muut ajattelevat, näyttävät itsestään liian paljon ja käyttäytyvät toisiaan kohtaan kannustavasti. Luoma-aho. Olin nuorena lähtökohtaisesti tuomittu epäonnis tumaan yrityksissäni olla cool, ja arvostin niitä, jotka siinä onnistuivat. Olen kasvanut cooliuden sääntöihin ja tulkitsen itseäni, muita ja ympäröivää maailmaa sen mukaan. Toisaalta juuri he määrit telivät sen säännöt. Vai loukkaantuvatko nekin nykyään koko ajan. Ylikorostunut itseironia ei ollut yhtä toivottavaa kuin viileys, mutta se oli selviytymisstrategia maailmassa, jossa coolina pysyminen määritti säännöt. Mutta koska coolius on kykyä olla välittämättä, se antaa myös vallanhimoisille ihmisille tilaisuuden käyttää valtaa muihin. Hän kasvoi maailmassa, jossa mistään ei saanut näyttää loukkaantuvansa
Sen sijaan, että puolisot alle viivaisivat Maaret Kallion äänikirjoja, olisiko parisuhteille suuremmaksi hyödyksi, jos kaikki opettelisivat puhumaan Oulun murretta. — 15. Miksi pieneen sähköautoon itsensä tunkeva perhe on niin surul linen näky, että siitä tulee mieleen vain se, kuinka noilla täytyi olla maailman tylsimmässä kohdussa tosi ahdasta. — 19. Miten päästä eroon siitä kaikkialle iskeneestä voimattomuuden tun teesta, kun kuuli, että Isac Elliotilla on uusi GMersu. Kuinkahan paljon toimittajat valehtelevat kertoessaan, että ovat saaneet hirveästi vihaa päälleen jutuistaan, jotka ovat sellaisia, että on vaikea uskoa kenenkään luke neen niitä. Tampere on Suo men johtava kirjastokaupunki, myös Helsingin uuden keskustakirjaston avautumisen jälkeen.” (Aamulehden pääkirjoitus). Miksi Amos Rexin jono kertoi meistä niin ihanan tarinan, mutta kun tuo jono on muualla, se kertoo muista surullisen tarinan, ja jonotet tiinko sinne lopulta taiteen takia vai siksi, että sinne jonotettiin. — 3. Jos ajatellaan television vaali keskustelujen viihdearvoja, voisiko feministisestä puolueesta kasvaa uusi perussuomalaiset. — 13. — 11. — 17. 82 IMAGE HELMIKUU 2019 14. 1. Rakennetaanko Helsingissä uutta Suomea vai vain paikkoja, joissa paeta sitä, millainen Suomi on. NIITÄ ON LIIKAA! — 5. Kun ihminen vuoden alkajaisiksi ennustaa julkisesti eduskunta vaalien tuloksia, eikö läheisen teh tävä ole puuttua tähän. Ja jos ei, voiko joku kirjoittaa kirjan Läheisen tehtävät. — 18. — 9. — 4. Miten tehtiin se tutkimus, jonka seurauksena suurin osa puhelin myyjistä puhuu Oulun murretta niin kuin piirretyn elokuvan kaikille hyvää haluava mäyräkoira. 8. Tamperelaiset, mikä vittu teitä vaivaa. ”Metso on paras oodi suomalai selle kirjastolle. Kun toimittaja linkkaa kirjoitta maansa köyhyysjuttuun ja kertoo, että oli rankka juttu tekijällekin, miten monta seikkaa tuossa on väärin. — 10. “Mikä hänen ongelmansa on. Kuinka kauan Saarikosken pariskunta ja Anu Partanen tulevat kommentoimaan Suomea näkökul masta ”USA:n vuosinani”. — 16. — 12. — 6. Tuomas Enbuske, jouduitko lukemaan tänne saakka löytääksesi nimesi, vai onko herkkyytesi kehit tynyt jo sellaiseksi, että löydät sen yhdellä silmäyksellä. KAMOON! Jos nyt kuitenkin tapettaisiin muutama susi lisää. nämä meidän piti vielä kysyä. Hei, saisiko lisää niitä päivityksiä, kuinka ensi kesänä aion kiduttaa koko perhettäni ja varaan jo nyt JUNAMATKOJA halki Euroopan. An Intervention) — 2. Pitäisikö olla huolissaan Suomen parhaan ihmisen muistista, kun Riku Rantala aikoinaan markkinoi Ari Lahdenmäen kanssa kirjoit tamaansa kirjaa ja soitteli Basso radioohjelmassaan säännöllisesti Lahden mäelle ja nyt kertoo, ettei ollut kirjoittamassa kirjaa ja työs kennelleensä vain ”satunnaisesti” Lahdenmäen kanssa. Missä kohtaa Suomea mahtaa kulkea tällä hetkellä se raja, jonka jälkeen syömäpuikot vaihtuvat haarukkaan ja veitseen, ja onko tuon rajan siirtyminen kääntynyt jo päinvastaiseksi. (Ja mikä meitä vaivaa, kun emme voi olla tuijottamatta?)” (David Shields: Does Anyone Hate Donald Trump More Than Donald Trump. Kuinka usein sinulle tulee sellai nen olo, että voisit elää juuri niin kuin et voi elää. — 7
LAUANTAI 4.5. NICOLE WILLIS & BANDA PALOMITA JESSE MARKIN LAUANTAI 9.3. Brindamos Flamenco -klubi PERJANTAI 24.5. KORJAAMON KEVÄÄN KONSERTIT LAUANTAI 12.1. RUUDOLF BIZI TORSTAI 31.1. DJ KRIDLOKK PERJANTAI 22.2. NIGHT LOVELL VERSACE HENRIK LAUANTAI 16.3. Mental Alaska 20v. LAU NAU & POSEIDON kuoro LAUANTAI 25.5. PÄÄ KII LAUANTAI 9.3. ANSSI KELA TORSTAI 18.4. NIKLAS WINTER & SANGYEON PARK LAUANTAI 2.2. TEKSTI-TV 666 LAUANTAI 27.4. Korjaamo_Image.indd 3 21/12/2018 15.12. 3. Brindamos Flamenco TIISTAI 12.3. GASELLIT PERJANTAI 1.3. ROME IS NOT A TOWN (SE) ITÄ-HOLLOLA INSTALLAATIO LAUANTAI 26.1. ALEXANDER ABREU Y HAVANA D´PRIMERA Ohjelmisto täydentyy. JOOSE KESKITALO HULLU RUUSU PERJANTAI 22.2. LITKU KLEMETTI ROSITA LUU LAUANTAI 13.4. MARIA GASOLINA: jäähyväiskonsertti LAILAI LAUANTAI 2.3. Katso kaikki konsertit osoitteesta www.korjaamo.fi. EVA + MANU LAUANTAI 16.2. KASEVA PERJANTAI 25.1. TRIBUTE TO PRINCE UMO Helsinki Jazz Orchestra LAUANTAI 6.4. Brindamos Flamenco -klubi AZAHARA HERRERA ELENA MORALES OTSO KRUNASTA LAUANTAI 19.1. YLVA HARU: Linnut -levyjulkkarit LAUANTAI 23.2. Ni co le W illi s & Ba nd a Pa lo m ita Ko rja am ol la la 9. Slow Fest. RICKY-TICK BIG BAND & JULKINEN SANA LAUANTAI 30.3
Ja sit pääsis viel juttelemaan sen kirjailijan kanssa! Siistii, eikö. En malta oottaa! Ihanaa, jos voitas tuoda ihmiset helmikuussa yhteen. Iltasadut, teetä ja sympatiaa, kirjailijan itse tarjoilemana. Korvakarkkeja kansalle! SANOIN-FESTIVAALI KULTTUURITEHDAS KORJAAMOLLA 5.-9.2.2019 UUSI PUHEOHJELMA ANSAITSEE FESTIVAALIN — ME TEIMME SELLAISEN. Joo ja sit vois olla sellanen Pod off -klubi mis kaikki parhaat tyypit podaa rakkaudesta ja empatiasta. Mut Juuso Kekkonen tuo valon ja kulttijohtajansa Profetian meille. Räjäyttää tiedetempuillaan Kulmasalin. Katso koko ohjelma sanoin.korjaamo.fi. Ollaan usein sillon vaan yksin himas, on niin pimeetäki