Sirpa Kähkösen 36 uurnaa . — Kirjastossa on kolme kokoushuonetta: Heino kahdeksalle henkilölle, Valli 10 henkilölle ja entinen Kirmo, nykyinen Sjögren-sali 20 henkilölle. Kirjastolla voi myös maksaa kansalaisopiston kurssimaksuja ja ilmoittautua kursseille. Lisäksi kirjastossa on kolme Octacell-työtilaa hiljaiseen työskentelyyn ja opiskeluun sekä asiakastietokoneita. Onko nuorille tarjolla pelikoneita tai esimerkiksi VRlaseja. Kansalaisopistossa tarjolla uusia kursseja Sivu 3 Iitti uusii kuluneita kylttejä Sivu 7 Torstaina 31. Satu Rämön Rakel . Satu Rämön Rosa & Björk . Enni Mustosen Kartanonrouva . — Ohjelmaa on aikuisille ja lapsille sekä kakkukahvit. — Nuorille on PS4-pelikonsoli ja tietokoneita. — Enni Mustosen Matriarkka . Sjögrenin mukaan. Lisäksi Iitti-piste toimii myös kirjastolla kirjaston aukiolon puitteissa. Millä summalla uusia kirjoja hankitaan tänä vuonna. Lapsille on monitoimitila Menninkäisen satuluola. Mainostaulu putosi auton konepellille iitinseutu.fi Vuodesta 1954 Veli-Pekka Kelloniemi Peruskorjattu kirjasto avautui Muutto oli työlästä ja aika riitti juuri ja juuri, toteaa vastaava kirjastovirkailija Tuula Heino Viime vuoden elokuussa alkanut kirjaston noin 2,4 miljoonan euron hintainen peruskorjaus valmistui aikataulun ja melko tarkalleen myös budjetin mukaan. — Aineistomääräraha on tänä vuonna 45 000 euroa sisältäen kirjat, elokuvat, konsolipelit, lehdet ja e-aineiston. — Kansalaisopiston rehtorin toimisto on kirjastolla. “Lapa jäähän ja nimi lehteen” 2. vuosikerta (N:o 5526) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Maija Kajannon Pyykkipäivä . Ovet avautuivat yleisölle maanantaina. Mahtuuko kirjastoon nyt aiempaa enemmän kirjoja. Mihin aikaan omatoimikirjasto toimii. Mitkä ovat Iitin viime vuoden viisi lainatuinta kirjaa. Maanantaihin mennessä osa kirjaston uusista kalusteista oli vielä saapumatta. — Satu Rämön Jakob . Kirjastossa on kameravalvonta. Tuula Heino toivoo, että iittiläiset kokevat kirjaston omakseen.. — Muutto oli työlästä ja aika riitti juuri ja juuri, aliarvioimme hiukan kirjojen määrän, puuskahtaa vastaava kirjastovirkailija Tuula Heino. ”Suosituimmat kurssit menevät nopeasti” 3. Millaisia tiloja kirjastossa on tarjolla kuntalaisille. — Omatoimiajat ovat maanantaista tiistaihin kello 7–12 ja 19–20, keskiviikosta perjantaihin kello 7–10 ja 16–20 ja lauantaista sunnuntaihin kello 7–16. Mitä kaikkea kirjastosta voi lainata kirjojen ohella. Tilat on nimetty henkilöiden Viljo Heinon, Aino Vallin ja A.J. — Elokuvia, äänikirjoja, konsolipelejä, liikuntavälineitä, sähkönkulutusmittareita, lautapelejä. Mihin kirjoihin on tällä hetkellä eniten varauksia. päivänä heinäkuuta 2025 N:o 30 • 71. — Kirjastoon mahtuu vähemmän kirjoja kuin aikaisemmin johtuen muuttuneesta tilasuunnittelusta. Satu Krautsukin Pirihautausmaa . Seppo Jokisen Viimeinen vääntö . Kirjaston viralliset avajaiset ovat lauantaina 23.8., millainen tilaisuus on kysessä. Terhi Hautamäen ja Hanna Nohynekin Peloton . Tavaralainaamosta mehumaija, rinkka ja roskapihdit. Ohjelma julkaistaan myöhemmin
Tällainen lisää turvattomuutta. Vainonen on tyytyväinen näytelmän onnistumiseen. Allekirjoittanut kävi katsomassa loppuunmyydyn viimeisen näytöksen. Leikkauksen jälkeen — joka meni hyvin — hoito ja kohtelu oli hyvää ja turvallista. Onko jo tekeillä uusi näytelmä ensi kesäksi. Crowdsorsa kannustaa ihmisiä liikkumaan ja tekemään samalla hyvää luonnon monimuotoisuudelle karsimalla haitalliset vieraslajit. Leikkipaikkojen käytön ja muidenkin vastausten osalta kyselyn tuloksiin vaikuttaa luonnollisesti vastaajien määrän lisäksi se, miltä alueelta vastaukset ovat tulleet. Arvostan tosi paljon harrastenäyttelijöitä, jotka antavat kuukausia ajastaan ja osaamisestaan näytelmän tekemiseen ja esittämiseen. Kun viha ja väkivalta riehuu ympäri maailmaa, tarvitaan vastavoimaa. Teimme korvenkyläläisten kanssa rakentavaa yhteistyötä jo kirjoitusvaiheessa. (Kuva: Veli-Pekka Kelloniemi) "Palaute näytelmästä on ollut positiivista" Veli-Pekka Kelloniemi Miska Vainosen näytelmä keräsi noin 8 300 katsojaa Iittiläisen Miska Vainosen käsikirjoittama näytelmä Pidä huolta! keräsi Korvenkylän kesäteatteriin noin 8 300 kävijää. Asiaa käsittelee seuraavan kerran elinympäristövaliokunta 13. — Palaute näytelmästä on ollut positiivista ja olen siitä tietysti tosi iloinen. Pidän itse myös paljon lavalla olemisesta, erityisesti jos siihen yhdistyy laulaminen ja liike. Crowdsorsa ei ole käytössä Iitissä, ja sitä varten on tehty kuntalaisaloite, jonka voi käydä allekirjoittamassa osoitteesta kuntalaisaloite.fi . Sain siellä hyvän ja asianmukaisen hoidon. Käskettiin soittaa heti, jos apua tarvitsin. Todellisuudessa ko. Vastaus otsikkoon: on. — Ei ole uutta näytelmää nyt tekeillä, eikä buukkauksiakaan. Säätiedot:. Myös toisessa kirjallisessa kannanotossa vastustettiin Veteraanitien leikkipaikan lakkauttamista ja uuden leikkipisteen perustamista Hiihtomajan laavulle. alueiden käyttö voi olla hyvinkin aktiivista paikallisten keskuudessa. Iittiin tehdään kolme uutta leikkipistettä. Kunnan hallintosäännön mukaan toimivalta asiassa on kunnanhallituksella. Perälän Elinan lavastus oli selkeä ja toimiva. Nyt sai keksiä henkilöitä ja irrotella enemmän. Viitalon Sami vastasi musiikkipuolen sovituksista ja treenautuksesta, ja kyllä tuli upeaa jälkeä siitäkin. Useampi näytös oli loppuunmyyty. Päässä joku idea voi tuntua sopivalta, mutta lavalla eteen tulee pulmia esimerkiksi henkilöiden tulemisista ja menemisistä tai erilaisten elementtien kuten autojen liikutteluun liittyen. — Lisänäytöksiä ei pystytä järjestämään aikataulullisista syistä. Joten voin suositella hyvillä mielin meitä 85-vuotiaita vanhuksiakin noin hyvään hoitoon. elokuuta. Kunta investoi leikkialueisiin yhteensä seuraavan seitsemän vuoden aikana 247 000 euroa. Kirjoittaessa ei välttämättä tajua, miten jokin toimii näyttämöllä. Myös vailla kesätöitä jääneet nuoret voivat pelin avulla ansaita omaa rahaa. Näin ollen kasvi hankaloittaa kimalaisten ja mehiläisten ravinnon saantia ja lisääntymistä, sillä kasvin myrkylliset ainesosat kulkeutuvat pesiin. Prideliputus, tarra läppärissä tai avainnauha on kuin hymy, ei välttämätön, mutta viestii hyvää sanomaa. Käytiin usein kysymässä onko kipuja, lääkitys oli sen mukainen. — Tuotantotiimi oli ammattitaitoinen. Eniten erittäin huonon idean kannalle kallistuttiin vastauksissa Veteraanitien leikkipaikan poistamisen, Hiihtomajan laavulle uuden leikkipisteen perustamisen, Rautatienkadun leikkipaikan poistamisen ja Hakakadun leikkipaikan poistamisen osalta. Näytelmä oli hauskaa kirjoittaa. Crowdsorsa on helppo käyttää, ja siinä videoidaan kitkettävä alue ennen työtä, ja työn jälkeen, jonka perusteella saadaan rahallinen korvaus. — Viime kesän penkkien uusimisen jäljiltä yleisöä mahtui katsomoon 150 vähemmän kuin aiempina vuosina eli noin 700 kerrallaan. Lämpimät kiitokseni kaikille hoitotyön tekijöille saamastani hoidosta ja kohtelusta! Maija-Liisa Mikkonen Onko pakko ”vouhottaa”. Enni Sormunen Hyvää hoitoa sairaalassa Olin lonkkaleikkauksessa 7. Oli hauskaa ja opettavaista nähdä, miten esitys rakentui. Niiden etuoikeutettujen ihmisten, ketkä eivät kuulu mihinkään vähemmistöön, on usein hankala ymmärtää tällaisten asioiden tarpeellisuutta, koska he harvemmin joutuvat itse syrjinnän, vähättelyn tai väkivallan kohteeksi. Kivelän Minna on kannustava, taitava, hauska ja hulvattomia vinkkeleitä ottava ohjaaja. Veteraanitien leikkipaikka. Onko luvassa siis lisänäytöksiä. Oma jännityksensä oli myös seurata, mahtuuko koko paketti lauluineen kahteen tuntiin. Niin ja bändi Semi Medium oli taitava ja taipuisa moneen, kiittelee Vainonen. Waaran Annukan koreografiat olivat mainioita, ja Annukka ohjasi niitä tarkasti ja ammattitaidolla. Kanttarellin päiväkodin leikkipaikka poistuu käytöstä myös, jos päiväkodin toiminta rakennuksessa loppuu. Siis esimerkiksi: Auto ajetaan lavalle näppärästi tuossa ja näin, mutta hetkinen, kukas sen ajaa pois ja missä vaiheessa. Esityksissä on niin monta komponenttia näyttelijöiden ja bändin lisäksi. Näytelmän keskiössä on siskosten pitämä hotelli. Mikä voisi olla parempi vastavoima, kuin sellainen, jonka perustana on ihmisoikeudet, rauha ja rakkaus. Kyselyn perusteella vastaajat ottivat palveluverkkoselvityksessä esitetyt toimenpideideat vastaan pääosin neutraalisti tai positiivisesti. Meitä ei jätetä yksin. Esimerkiksi Vuolenkosken leikkipaikkojen osalta 95 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei käytä niitä ollenkaan. päivänä 2025 LUKIJALTA Kuntalaisaloite Crowdsorsan käyttöönotosta Kesällä tienpientareet ja niityt täyttyvät violettina kukkivasta komealupiinista, ja ojanpenkalla rehottaa kurtturuusu. TÄNÄÄN Iitinseutu 2 Sää Kausalassa torstaina heinäkuun 31. Kunhan puskaradio lähti toimimaan ja säät tasoittuivat, porukkaa alkoi virrata paikalle, kertoo Vainonen. Pride on keino näyttää seksuaalija sukupuolivähemmistöjen edustajille, että ”olen puolellasi”. Autettiin aina ystävällisesti, kun apua tarvitsin rollaattorilla liikkuessani siellä. Arvostan Pavea kovasti lauluntekijänä ja muusikkona. — Olin mukana seuraamassa harjoituksia erityisesti viimeisen parin kuukauden ajan. Muunmuassa lupiini on haitallinen vieraslaji, sillä se se syrjäyttää alkuperäisiä kasveja ja heikentää suomalaisen luonnon monimuotoisuutta. Kirjoitin kahdeksisen vuotta sitten Irwinin elämään perustuvan näytelmän. Lupiini levittyy tehokkaasti ja muodostaa tiheitä kasvustoja, jotka tukahduttavat muuta kasvillisuutta Lisäksi lupiini voi haitata pölyttäjiä, sillä sen siitepöly sisältää myrkyllistä lupaniinia ja kukissa ei ole mettä. Palveluverkkoselvityksen mukaan Kausalasta poistetaan neljä leikkipaikkaa. heinäkuuta Päijät-Hämeen keskussairaalassa. Mutta kysely oli kuitenkin avoin kaikille ja siitä ilmoitettiin kunnan verkkosivuilla, Iitinseudussa ja leikkipaikkojen ilmoitustauluilla. Seksuaalija sukupuolivähemmistöt joutuvat monesti piilottamaan itseään ja miettimään erityisen tarkkaan, mitä näyttää tai kertoa uusille tuttavuuksille, miten olla työpaikalla, mihin ravintolaan voi mennä avoimesti treffeille... Riina Paarma Veteraanitien leikkipaikan poistamista vastustetaan Iitin kunta sai leikkipaikkojen palveluverkkoselvitystä koskevaan kyselyyn 26 vastausta sekä kaksi kirjallista kannanottoa, joista toinen koski matonpesupaikkaa, ei niinkään leikkipaikkoja. Ja Paven musiikin kytkeminen tarinaan oli tosi mieluista. Joka esityksessä oli paikallisista yhdistyksistä 4050 henkilöä paikalla muissa järjestelyissä kuten makkaranpaistossa ja liikenteenohjauksessa. Kirurgi, joka oli leikannut, kävi myös kysymässä vointiani seuraavana päivänä leikkauksesta. Sain olla yksin huoneessa. Esityskertoja oli yhteensä kuusitoista. Meillä kaikilla on mahdollisuus joko olla epävarmuutta aiheuttava, mahdollinen uhka vähemmistön edustajalle tai voimme aktiivisesti luoda ympärillemme ihmisoikeuksia kunnioittavampaa ilmapiiriä, jossa kenenkään ei tarvitse olla varautunut tulla tuomituksi. Toivon tietysti, että joskus vielä saisin näytelmiä tehdä. Kaksi tuntia väliaika sisältyen on aika lailla ideaali kesäteatterinäytelmän kesto. (Kuva: Jani Kiviranta) Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä +29 Päivällä +26 Päivällä +23 Päivällä +24 Päivällä +23 Päivällä +24 Päivällä +20 Yöllä +18 Yöllä +17 Yöllä +16 Yöllä +17 Yöllä +17 Yöllä +16 Yöllä +16 Grafiikka: Bulls. Siinä piti mennä tiettyjen askelmerkkien mukaisesti. Esityskauden aluksi epävakaiset säät ja uusi näytelmä varmasti vaikuttivat siihen, että katsomot eivät olleet täynnä, mutta useita satoja oli kuitenkin ensi-illasta lähtien. Esityksessä oli 21 näyttelijää, joista usea ensikertalainen. Nämä molemmat ovat vieraslajeja, joiden torjumiseksi on nykypäivänä kustannustehokas ja kuntalaisia osallistava ratkaisu: Crowdsorsa -mobiilipeli, jossa kuka tahansa voi kitkemällään vieraslajilla ansaita myös omaa rahaa
Virtanen suostutteli minut aikoinaan lainaamaan Mauri Sariolan poliisiromaanin. Kirjasto ei enää ole pelkkä kirjojen säilytyspaikka. Vaikka Iitin kunta katsoo, ettei se ole menetellyt asiassa huolimattomasti tai muuten tuottamuksellisesti, niin korostetun huolellisuusvelvoitteen takia kunta maksaa teknisen johtajan 11. elokuuta kello 10. — Suosituimmat kurssit menevät nopeasti. Kausalan kirjastokin on nyt ihmisten tapaamispaikka kansalaisopiston, näyttelyiden, esitelmien ja kaikenlaisen tiedonvälityksen ja kulttuurin keskuspaikka. Siitäkin laukusta join kuormasta heti, kun opin lukemaan. Pohtii Varman työkykyjohtaja Pauli Forma Helsingin Sanomissa 28.7. heinäkuuta tekemällä viranhaltijapäätöksellä korvauksia yritykselle vahinkotapahtumasta puolet vaaditusta vahingonkorvauksesta eli 242,50 euroa. Kirjastolaitos sammuttaa tiedonjanoa. Putoamisen syy on ollut kunnan mukaan poikkeuksellinen luonnonilmiö, eikä kunnan aiheuttama. Niitä ei saanut kirjastoista. Kirjasto oli silloin vanhan kunnantalon kellarissa. Risto Nihtilä. Peruskorjattua kirjastoa hyödynnetään kansalaisopiston tietotekniikan opetuksessa sekä maksuttomissa yleisöluennoissa. — Uutuutena on myös aloittelijoiden kuntosalikursseja, joissa hyödynnetään Ravilinnan sisäja ulkokuntolaitteita. Se oli paperitehtaan kustantama matkalaukku täynnä kirjoja. Rehtori Kimmo Yli-Savola kirjaston edustalla. Rehtori toivoisi kuitenkin kursseille mukaan lisää miehiä. Elämäni aikana olen hyötynyt monenlaisista kirjastoista koulujen, korkeakoulujen, yritysten ja valtion laitosten tarjoamina etuisuuksina. Mainoslaitteet eivät ole aiemmin aiheuttaneet vahinkoja, eikä kunta ole voinut aavistaa, että sellainen voisi pudota alas. venäjän, englannin ja saksan kaikki kurssit on jätetty pois, koska minimiosallistujamäärä kursseilla on seitsemän. Laukku kiersi savotoilla tukkikämpiltä toisille houkuttelemaan metsureita tarttumaan muihinkin kuin neljän kuninkaan kirjaan. Ainakin viidesti olen onnistunut myymään kirjoituksiani kansien välissä kirjastoihin, en pölyttymään vaan lainattaviksi ja kulumaan kansan käsissä. Meillä kotona oli kämppäkirjasto. Tänä vuonna kansalaisopistossa on Yli-Savolan mukaan trendinä yksilöllisyys ja henkilökohtaisuus. Tulossa on järjestysmieskurssi, hygieniapassikurssi ja hätäensiapukurssi. päivänä 2025 Lainasanat Työuran pituus voi tulevaisuudessa hyvinkin olla jopa 60 vuotta. Asianosaiselle maksettavien korvausten lisäksi asianosaisen vakuutusyhtiö voi esittää kunnalle ns. Ei se määrä vaan laatu tässäkin ratkaisee. Mainostaulun epäillään pudonneen kunnan valopylväästä puuskittaisen tuulen takia, sillä kiinnitysjouset ovat edelleen ehjät. Kausalan kirjastossa on kirjoja vähennetty, mutta toivottavasti joku teoksistani on vielä sieltä lainattavissa ainakin kaukolainana. Tietokirjat ovat tiedon tapaan lisäämässä valtaa ja tuottamassa tuskaa. Jatkoin Sariolan lukemista hänen koko tuotantonsa ajan ja olen kuulunut Sariolan nimikkoseuraan kunnes se nyt lopetettiin. Kirjasto Suomessa on kuluttajalle halpaa kansanhuvia niin veronmaksajille kuin veroja maksamattomille. Oma tutustumiseni kirjastoon alkoi kansakoulussa. Ns. senioriyrittäjyydestä, apteekeista ja aivoterveydestä. Suosituimmille kursseille on tehty edellisen vuoden perusteella rinnakkaiskursseja. Turvallisempaa on keskittyä kaunokirjallisuuteen eli kirjoihin joiden kannessa on kauniita kuvia, vaikka kirja muuten olisi silkkoa sisältä. Opiston opiskelijamäärät ovat nousussa. Vahingonkorvauslain mukaan vahingon on velvollinen korvaamaan se, joka tahallaan tai tuottamuksellaan on aiheuttanut vahingon. Nimipäiviä Torstai Helena, Elena Perjantai Maire Lauantai Kimmo Sunnuntai Nea, Linnea, Vanamo Maanantai Veera Tiistai Salme, Sanelma Keskiviikko Toimi, Keimo Mainostaulu putosi auton konepellille – Kunta korvaa puolet vahingon hinnasta Metallialan yritys on hakenut Iitin kunnalta korvausta auton konepellille heinäkuun alussa Rautatienkadulla pudonneesta mainostaulusta. Ilmoittautuminen on mahdollista verkossa tai kirjaston Iitti-pisteellä kirjaston aukioloaikana. Veli-Pekka Kelloniemi "Suosituimmat kurssit menevät nopeasti" Iitin kansalaisopiston rehtori Kimmo Yli-Savolan mukaan miehiä kaivataan lisää opiston kursseille Iitin kansalaisopiston syksyn kursseille ilmoittautuminen alkaa perjantaina 1. Kausalan ehostetussa kirjastossa on kolme salia nimetty tunnettujen iittiläisten mukaan. Pienenä toimijana kansalaisopisto pystyy järjestämään myös paikallista elinkeinoelämää tukevaa toimintaa. Kirjastoon olen saanut maksaa palautuksen myöhästymismaksuja ja kerran poliisi antoi sakot, kun läksin hämärissä puuhissa ajamaan autolla ilman valoja kirjastosta kotiin. Siten vahingonkorvausvastuuta ei synny. Sähkön talon parkkipaikalla auton konepeltiin tuli painauma ja tuulilasi rikkoitui aiheuttaen yritykselle yhteensä 485 euron vahingon. — Tällä hetkellä miesten osuus on vain 20 prosenttia ilmoittautuneista. Ohjaajina toimivat kunnan omat liikunnanohjaajat. Kiellettyjä kirjoakin olen lukenut. Ensimmäinen suosikkikirjailijani taisi olla Topelius. Tarjolla on enää vain espanjan etäkurssi. Pullan tarinoita Ryhmyn ja Romppaisen sotaseikkailuista itärajan takana. Rikosta seuraa yleensä rangaistus. Pelastuslaitos sammuttaa tulipaloja. Jos joutuu varasijalle, ei kannata luovuttaa, sillä välillä tulee peruuntumisia. Mitä enemmän juo sitä enemmän janottaa. Tänä vuonna on vähennetty kieltenopetusta. — Mm. — Tulossa on järjestysmieskurssi, hygieniapassikurssi ja hätäensiapukurssi, joita tarvitaan yleisötapahtumien järjestämisessä. takautumisvaatimuksia. Kummisedän kirjahyllyssä oli Armas J. Oodi kirjastolle LUKIJALTA Kausalan kirjasto on päässyt väistötiloista evakosta takaisin kunniakkaalle paikalleen entisen leipomon tontille. Siitä kai tuo matkani rikosten polulle alkoi. — Tällöin olemme henkilökohtaisesti yhteydessä seuraavalla sijalla olevaan. Uusina kursseina on tarjolla koululaisten liikunta ja palloilukurssi, haitarinsoiton yksilöopetus, popja rock-bändi, ruoanlaittokurssit nuorille ja aikuisille sekä ”treenaa oman kuntovalmentajan kanssa” -kurssi. Kuudes kirjani on juuri luomisvaiheessa. — Luentoja on tarjolla mm. — Esimerkiksi juuri keramiikkakursseja on tänä vuonna enemmän. Minulle ovat jääneet mieleen kolme kirjastonhoitajaa Marjamäki, Virtanen ja Heino. Omaakin tuotantoa olen saanut kirjastojen hyllyille. Kirjasto on paikka tiedon, taidon ja lähde virkistyksen aidon. Esimerkiksi keramiikkakurssit, puukkokurssit ja tanssikurssit, sanoo Iitin kansalaisopiston rehtori Kimmo YliSavola. ” TÄNÄÄN Iitinseutu 3 Torstaina heinäkuun 31. Siinä sitä tuskaa taas lisätään
Ke: Tikka masala, riisi monivilja, salaattisekoitus, kurkku, kesäkurpitsa, ranskankerma. Puhelinaika arkisin klo 8–9. Lisätietoja kansalaisopiston syksyn tarjonnasta saa soittamalla tai lähettämällä WhatsApp-viestin opiston rehtorille numeroon 040 554 6502. Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, 47400 Kausala. Johtokunta Lukuiloa! Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset ja kuolinilmoitukset asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Jakeluhäiriöt Kausalan jakelualue asiakaspalvelu@dilicon.fi Jaalan kirkonkylä ma-pe 6-16 p. Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. olethan varovainen liikenteessä! Koulut alkavat.... Jaalan koulun ruokalista to 7.8.-pe 8.8.2025: To: jauhelihakeitto, kurkkuviipale, kaurapala. Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemi 044 768 9720 veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Ilmoitusja asiakaspalvelu, toimitus Minna Tervo 0400 857 577 ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset, ja tilaukset iitinseutu.fi Painopaikka Lehtisepät Oy, Kouvola Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 OP FI 93 5069 0110 0003 50 Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 Laskutus Paperisista laskuista peritään heinäkuusta lähtien 2,5 euron laskutuslisä, sähköisistä laskuista ei peritä laskutuslisää Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista ti 5.8.pe 8.8.: Ti: kasvispihvi, peruna, kermaviilikastike, jäävuorisalaatti, linssisalaatti. Kasvisruokailijat: chilipapupata. LUPIN, KATSELUPIRSKEET OVAT SELLAISET JOISSA IHMISET KATSELEVAT TV: TÄ TV: STÄ JA TV: N KANSSA... Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. klo 10 alkaen Varaa ilmoituspaikkasi! torstaina 24.7. 040 8484 323 khvirasto.iitti@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto Avoinna ma, ti, to klo 9-12, ke klo 10-12 Muina aikoina sopimuksen mukaan www.iitinseurakunta.fi Virastoinfo Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ......................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta...............050 387 1649 Lastenohjaaja Terhi Altio...........................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola.....................050 387 1646 Keittiövastaava Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Kappalainen Pirkko Hänninen...............050 387 1642 Vs. Hirvikokous välittömästi kesäkokouksen jälkeen. kanttori Juha-Matti Turunen..........050 387 1643 Diakoniatyöntekijä Maija Kauppinen...............050 387 1653 IHMISILLÄ ON “KATSELUPIRSKEET”. Kasvisruokailijat: härkiskasviskeitto Pe: broilerkiusaus, jäävuori-herneporkkanasalaatti. 029 512 000 Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. To: Kinkkukiusaus, porkkana, coleslaw. Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. Muita kansalaisopiston lähiajan tapahtumia: • Lauantai 30.8. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian Liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. JA YSTÄVIENSÄ KANSSA! TÄNÄÄN HE SEURAAVAT PAINIA! JA ME OLEMME TÄÄLLÄ KANNUSTAMASSA HEITÄ! 91 358 •Rakennustyöt ammattitaidolla – pyydä tarjous! •Sahatavaran myynti, myös kyllästettynä •Ulkovuorija sisäpaneelit Kysy lisää! Soita Juhalle p. 4 Iitinseutu Kiroileva siili Kissauutiset Kouluruoka Myydään Kokouksia Torstaina heinäkuun 31. Pe: koskenlaskijan uunikala, peruna, kiinankaali, herne, omenaviipale. Ilmoittautuminen Iitin kansalaisopiston syksyn kursseille alkaa perjantaina 1.8.2025 klo 10 Ilmoittautua voit kirjastossa kirjaston aukioloaikoina tai sähköisesti osoitteessa https://uusi.opistopalvelut.fi/iitti/fi/ Voit ilmoittautua myös oheisella QR-koodilla kännykällä tai QR-koodin lukuohjelmalla. 0400 650 293 Veteraanitie 2, 47400 Kausala Avoinna ma–su klo 5.30–22 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... 045 639 1662 Finlasko Oy Sahatie 7, Kausala “Aitoa suomalaista puuta parhaimmillaan” Seniorimopo KONTIO Silverfox Four Lisätiedot: 040 718 3293 / Aila Kulman elintarvikkeen pihalla pe 1.8. Kasvisruokailijat: herniskiusaus. klo 13:30 Kausalan zumbaja latinotanssi-tapahtuma, ohjaajana Janne Outinen (Ravilinnan nurmi, sateella sisätiloissa), hinta 15 euroa. päivänä 2025 IITIN SEURAKUNTA Eerolantie 1, 47400 Kausala Puh. Kasvisruokailijat: kasvis tikka masala. 040 503 7341 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Varhaiskasvatus Varhaiskasvatustoimisto Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Varhaiskasvatuspäällikkö ....040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................040 1563 889 Rakennusvalvonta.......0400 254 450 /040 658 6119 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Päijät-Hämeen työllisyysalue https://hameentyovoimapalvelut.fi Päijät-Hämeen työvoimapalvelut henkilöasiakkaille......044 024 6226 info@hameentyovoimapalvelut.fi Päijät-Hämeen työvoimapalvelut työnantajille...............044 416 4886 tyonantajat@hameentyovoimapalvelut.fi Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. Kasvisruokailijat: pomodorovuoka. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste Kausansaarentie 3, 47400 Kausala Avoinna kirjaston palveluaikojen mukaisesti asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo, Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Kirjasto..............................040 483 3800 Kausansaarentie 3, 47400 Kausala Palveluaika ma–ti 12–19, ke-pe 10-16 Omatoimiaika ma-pe 7-20, la-su 7-16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Kansalaisopisto...............040 554 6502 Kansalaisopiston toimisto Kausansaarentie 3, 47400 Kausala Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Veteraanitie 2, 47400 Kausala Kuntosali.......................... Kasvisruokailijat: Koskenlaskijan juuresvuoka. Iitinseudussa teemana opiskelu Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. Lyöttilän Erä ry:n k e s ä k o k o u s su 10.8.25 klo 15.00 Maamiesseuran talolla. seurakuntapastori Sisko Hottola.....................050 387 1654 Vs
Maailman mestaruudesta World RX:ssä kilpaillaan niin täyssähköisillä SuperCareilla kuin polttomoottoriautoillakin. Ilmoittautumiset Marjo Tuominen 31.8. Kimppakyytilähtö Kausalan Matkahuollosta klo 10.00. Pientä iltapalaa tarjolla ja saunat lämpimänä klo 18-22. Padasjoki 1 42. Valkeala 4 44. Paluu noin klo 15. Mahlu1 18. Kaikki mukaan seuratalolle grillaamaan ja seurustelemaan! Grilli sytytetään klo 18. 12.15 Sammatin kirkko ja Lönnrotin hauta. 10.15 Lönnrotin asuintalo Lammi, tulokahvit. Nykyaikainen siivous; siivousvalmennusta nykyaikaiseen tapaan yhdistyksen jäsenille. Mukana Eläkeliiton liikuntasuunnittelija Outi Kokko-Ropponen. Väkeä oli liikkeellä ja tavara vaihtoi omistajaa. Tilaisuudessa tutustutaan Kimolan sulkuun. kello 13. Sääskjärven osakaskunta – Iitin Kalamiehet seurakilpailut. Seuraavaksi radalla liikkuvat kuitenkin kaksipyöräiset menopelit. Ratatien ”Ostarilla”. Kirkkonummi 2 37. Iitti-Hölkkää ei tänä vuonna järjestetä. Vielä mahtuu mukaan. elokuuta kello 13–15 Kimolan kanava sululla. Uusia tuulia/leivonta-/ruokakurssi Kausalan Ravilinnassa. Lähdöt ovat nopeita ja seurattavaa riittää: kisassa ajetaan neljä alkuerää jokaisessa luokassa, semifinaalit ja viikonlopun huipennuksena finaalit. Tammela 1 4. Iitti 1 8. Iltarastit tänään klo 16.30-18.30 Saukonkallion lavalla. https://facebook. Kimolan kanavan viisivuotispäivää juhlistetaan Kymiring isännöi rallicrossin MMja EM-sarjoja Ensin kisataan kuitenkin ratamoottoripyörien SM-sarjan osakilpailu Rallicrossin MMja EMsarjat jatkuvat Kymiringillä kuukauden kuluttua 23.–24. ilmoitetaan myöhemmin. Bussikuljetus. 16.30 Paluu Kausalaan. Kausalan Vanhalla Meijerillä osana Iitin villiruokaviikkoa. Hausjärvi 2 25. mennessä Eijalle 040 5184 214. A. SÄYHTEEN KYLÄYHDISTYS. Iitti 5 29. Lisätietoja antaa Kari Auvinen, puh. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille. Ohjelmassa on puhumassa kippareiden puheenjohtaja Risto Kosonen, entinen ministeri Jari Lindström ja kansanedustaja Valto Koski sekä varapuheenjohtaja Pekka Reponen. Kilpailuaika klo 17-20. Paluu noin klo 15. Lajeja ovat mm. Iitin yhdistys. 040 5184 214. ohjelman, lounaan ja kahvin). mennessä puh. Karjalan prikaatin vala Pahkajärvellä 15.8.2025. Hahkijan Kesäkammari avoinna 3.8. Paja on avoin kaikille. Kausalan Vanhalla Meijerillä osana Iitin villiruokaviikkoa. alkaen klo 12. Ilmoittautumiset Airi Turunen 31.8. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. Lajina hirvi. World RX huipentaa Kymiringin kauden. Hausjärvi 1 27. Urpasen pato. VMS ampumaharjoitukset Tupasarolla: Su 3.8. Jännitettävää riittää, sillä pistetilanne on suomalaisittain kutkuttava. mennessä Eijalle puh. Pajamaksu sisältää materiaalin, opastuksen ja kahvit. Orimattila 1 16. Tähän kisaviikonloppuun päättyy myös kauden SM-sarja, joten on tiedossa vauhdikkaat kisat, jossa ratkotaan mestaruudet. ilmoitetaan myöhemmin. Avoinna joka päivä klo 10–14. Tänä kesänä Kymiring on isännöinyt jo RallyX-sarjan rallicross-osakilpailun kesäkuussa. Mahlu 2 2. Iitti 3 30. Viidentenä sarjassa on Juha Rytkönen. Miehikkälä 13. Rautalangoista esineeksi -kurssi Kausalan Vanhalla Meijerillä. Virkistyspäivä ma 11.8. Hippo-kisoja ei ole tänä vuonna. Askola 1 33. Kaukaan kyläyhdistys. (Kuva: Veli-Pekka Kelloniemi). 0400 985 387. 041 544 2601. ilmoitetaan myöhemmin. Huovutuspaja 4.9. Iitti 6 6. Kouvola 1 22. 045 2794328. Kimppakyydit. com/hahkija ry. Köyliö 9. EM-sarjan RX1-luokassa toisena on Mika Liimatainen, vain neljän pisteen erolla sarjaa johtavaan Sveitsin Yury Belevskiyyn. Tammela 3 24. Kaikki joukolla mukaan viettämään mukavaa iltapäivää! Päijät-Hämeen piirin hyvinvointipäivä Vääksyssä 28.8.25 klo 10-14. Myytävänä kahvia, teetä, pulla, sämpylöitä, lettuja ja makkaraa. Kokoontuminen Lauluksen rannassa. Lyöttilän kyläläiset ja yhdistysaktiivit! Kiitos kesäkahvilaan osallistuneille leipureille, arpoja hankkineille ja talkooväelle. asti joka päivä klo 11.00–17.00 Iitin Kirkonkylän Kylätalolla osoitteessa Kymentaantie 1, Iitti. Kirkkonummi 1 5. Suvipuoti on avoinna Kylätalolla joka päivä klo 11–17. Maakansan seuratalo 90 vuotta. mennessä, puh. Alkeishelmikurssi alkaen 6.8. Valkeala 3 47. Kilpailut ovat pistekilpailuja. Mikko Ikonen on sarjassa sijalla 18. Ma 4.8. Ohjelmassa mm. 050 5020107. Valkeala 2 21. Koe Jaala Areena ja Arja Koriseva Fortuna-yhtyeineen! Klo 18 juhlakonsertti Leipää, Lempee, Lämpöö. Hiihtomajalla. Eläkeliiton valtakunnallisten Mölkkymestaruuskilpailujen tulokset 1. Eura 26. Ilmoita tähän tilaisuuteen syntymäaikasi, mukana on oltava henkilöllisyystodistus. Iittiläinen Ring Race Club moottorikerho järjestää 16.–17. Asikkala 14. La 2.8. Jokuen VPK:n Urheilijat ry järjestää yleisurheilukilpailut Jokuen kentällä (Jokuentie 196) sunnuntaina 3.8. Paja on avoin kaikille. Tapahtumat järjestetään tiiviissä yhteistyössä AKK Motorsportin ja Suomen Moottoriliiton kanssa. Kesäkilpailukalenteri 2025: Ke 27.8. Hyvää kesää! Iitin Pyrintö. Taidekulmassa Anna Nikolajevan ja Pi Holmbergin taidemyyntinäyttely 14.–31.7. Sitovat Ilmoittautumiset 11.8. Konserttimatka jäsenille lauantaina 30.8. ja 20.8. Suomalaiskuljettajat pääsevät taistelemaan sarjapisteistä kotiyleisön edessä. Valkeala 1 7. mennessä helmipuuhat@gmail.com. klo 9 lähtö kesäretkelle eteläiseen Kouvolaan. mennessä Eijalle, p. Saunat kuumana ja iltapalaa tarjolla! –Lyöttilän maamiesseura, Lyöttilän Martat ja Lyöttilän Luja Yhdistysten jäsenet! Perinteinen Puhjonrannan virkistyspäivä 12.8.2025 klo 11-15 (sis. Vetäjä Marjo Tuominen. Hartola 28. Tarkempi sisältö, aikataulut jne. Kurssi on avoin kaikille Tarkempi sisältö, aikataulut jne. CE Dealer Teamia edustava Niclas Grönholm on MM-sarjassa toisena, seitsemän pisteen päässä MMsarjaa johtavasta Ruotsin Johan Kristofferssonista. Rata-alueelta löytyy muun muassa ravintolatarjontaa, virvoitusjuomia, lapsille oma leikkipaikka ja vesipiste yleisön käyttöön. Pieni omavastuu, sitovat ilmoittautumiset 4.8. Lähemmin Jaakko Helminen p. Kurssi on avoin kaikille. Kahvitarjoilu lauantaina 2.8.2025 klo 13. klo 18 alkaen. 11.15 Paikkarin torppa ja museo. klo 17.30 perinteinen yhteislauluilta Rantarinteellä. Taideretki 2.8. juoksu, pituus, saapas, kuula ja tikka. Tarkemmat tiedot Facebook ja WhatsApp. Ilmoittautumiset ja lisätiedot kotisivujen kautta. Elimäki 2 40. klo 11.00–13.25. Rallicross on helppoa seurattavaa koko perheelle. Kranssipaja 2.9. Iitin Kalamiehet. jäsenille reitille Poikilo–Kahvila Ruusula–Kuusankosken kotiseutumuseo. Tänä kesänä Kymiring on isännöinyt RallyX-sarjan rallicrossosakilpailun kesäkuussa ja motocrossin MXGP:n heinäkuussa. Ampuma-aika vähintään 2 h, päättymisaika viimeistään klo 16. Jurva 3 19. Ilmoittautumiset molempiin tapahtumiin 7.8. Renko 3. Teemalla Kierrätys kunniaan kirpputoriretki Lahteen 23.8. MTK-Iitti ry järjestää perinteisen saunaillan jäsenistölle Iitin Veteraanimajalla (Sitikkalantie 107, 47400 Kausala) torstaina 7.8. Ilmoittautumiset ja tarkemmat tiedot, Hannele 0400 908 405. Tarkempi sisältö, aikataulut jne. Ohjelma: esittely ja kahvit, kalustoesittely, valan seuraaminen sekä lounas. Lähtö linja-autolla klo 8.30 Kouvolan Sumulaaksosta. kahvia ja makkaraa, pihapelejä, Anjalankosken teatteri musisoi ja laulattaa, Terve Askel luento ja lopuksi arpajaiset. Jurva 3 41. Maakansan Metsästäjät ry. Linja-autokuljetus: klo 10.00 Myllykoski, klo 10.20 Haanoja ja klo 10.30 Kouvolan Matkakeskus. Kiitos myös aktiivisille kahvittelijoille! Kylän yhteinen saunailta on maanantaina 4.8. Ilmoittautumiset 8.8. Euroopan mestaruus sarjaa ajetaan kahdessa luokassa: Euro RX1:ssä, jossa kilpaillaan polttomoottori-käyttöisillä SuperCareilla ja Euro RX3:ssa, jossa kilpureina toimivat Super 1600-luokan autot. Iitti 2 35. Saavuthan ajoissa ilmoittautumaan. Nummela 2 32. 7. Vetäjä Larru. J. Elimäen puhallinorkesteri esiintyy kello 13.30–15. Nummela 1 20. elokuuta Sammatin retken aikataulu: 8.00 lähtö Kausalan linjaautoasemalta. Kilpailuaika klo 18-21. Iitinseutu 5 Seuratoiminta Torstaina heinäkuun 31. Askola 11. Toimitsijat: Leena H-M, Olli-Pekka Martikainen, Juha Leppänen. Kouvola 3 43. Jurva 1 23. Kouvola 2 45. Vihti 1 31. Tapahtuman yhteydessä pidettiin uutuutena huutokauppa. Kymentaan kyläillat jatkuvat tänään to 31.7. Orimattila 2 46. elokuuta. klo 18.00. Kurssi on avoin kaikille. Jokioinen 15. Vuolenkosken ranch-vierailu jäsenille 10.8. Ilmoittautumiset 1.8. Pytynlahdessa leirikeskuksella kello 18.00 alkaen. Padasjoki 2 luov Kisat käytiin Iitissä 15.7. Tulkaa joukolla mukaan. Liput tapahtumaan saa ennakkoon halvemmalla kuin kisapäivinä portilta. Kokeillaan erilaisia helmipistoja ja tekniikoita. Tarkempi sisältö, aikataulut jne. Iitin Käsityöläiset ry. Lohja 36. Perinteinen rompetori / kirpputori järjestettiin helteisenä lauantaina 19.7. Kimppakyyti Kausalan matkahuollosta klo 11.40. Nuorten onkitapahtuma Kausalan venerannassa klo 10-13. Iitti 4 38. mennessä Olli-Pekalle puh. päivänä 2025 Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin ja perjantaisin klo 17.00–18.30 Kymppirannassa (Uimarintie 2). Tiedustelut Iiro Sokero 040 533 4934. Aloitus klo 17.00. 040 525 2922. Seuraavat kokoontumiskerrat 13.8. Yhteistyökumppaneita toimivat myös Kouvolan kaupunki, Visit Lahti -matkailuorganisaatio ja Iitin kunta. Muutama paikka vielä vapaana. 044 297 3067. Kesän viimeiset seurakisat 12.8. Humppila 12. Tilaisuus on jäsentilaisuus, mutta tilaisuuteen on vapaa pääsy. Naapurit ja kaverit mukaan. klo 18.00 Kausalan Vanhalla Meijerillä. Kahvija pulla-puffet. Tammela 2 10. Sarjoja on kaikenikäisille urheilijoille. klo 13.00 Radalla Resortissa. Kouvolan kipparit ry ja Heinolan järvipelastajat ry järjestävät Kimolan kanava 5 vuotta -juhlatilaisuuden 3. 13.00 Lounas Sampaalassa. Jokionen 2 34. Kurssin vetäjä Päivi Hutri. Nastola luov 48. Pe 12.9. Tarkemmat tiedot Facebook ja WhatsApp. Vihti 2 17. Kokonaispisteissä sijalla 11 on 16-vuotias autourheilulupaus Joni Turpeinen, joka on ajanut sarjaa vain yhden kilpailun tällä kaudella. Materiaalikustannukset käytön mukaan. Reserviläisten ampumavuorot Tillolan radalla kivääriaseille to 7.8. ilmoitetaan myöhemmin. Monenlaista liikunnallista ohjelmaa. Ti 5.8. Ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. elokuuta Finnish Superbike KymiRing 2025 -ratamoottoripyörien SM-sarjan osakilpailun. Vetäjä Airi Turunen. Sjögrenin seura. Elimäki 1 39. Järjestäjänä Asikkalan yhdistys. Pajamaksu sisältää materiaalin, opastuksen ja kahvit. Retki on avoin kaikille. Iitin Kalamiesten onkimestaruuskilpailut. 040 5184 214
— Kylttien uudistaminen on oikeastaan jatkumoa viime vuodelle, kun tonttikylteistä uusittiin Sorronniemen tonttikohtaiset kyltit viime kesäksi. Vaikka toiselta puolelta kyltti on ollut vielä ihan luettavassa kunnossa, parasta ensivaikutelmaa Iittiin tulijoille kyltti ei ole antanut. Silloin saatamme vaatia Jumalalta selvää merkkiä tai suoraa vastausta. seurakuntapastori Kausalan rautatieaseman kulunut kyltti sai lähteä Veli-Pekka Kelloniemi Iitti uusii muualtakin kuluneita kylttejä Kausalan rautatieasemalle saapuvia on ollut vastassa melko kulahtaneen näköinen ja töhritty "Ihastu Iittiin, kuntakeskus Kausala " -kyltti. siht. Lorentz, Eskola. Muihin mahdollisiin tonttikyltteihin palataan, kunhan nämä opastaulut on saatu ensin uudistettua.. Esimerkiksi Ravilinnan opaskyltin osalta on tehty yhteistyötä hyvinvointipalvewww.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 3.8. Lorentz, Eskola. Illalliskortteja voi tilata osoitteesta info@iittifestival.fi . kello 19. Näistä Ravilinnan alueen uusi opaskartta on jo aineiston osalta viimeistelyvaiheessa. klo 10 Jaalan koulun lukuvuoden aloituskirkko. Tapahtumia La 2.8. — Olemme yhdessä elinkeinopalvelujen ja teknisen toimen kanssa kartoittaneet eri kylttipaikkoja ja niiden uudistustarpeita. Kylttejä tullaan jatkossa uudistamaan ketterämmin tarpeen mukaan, ja tahtotilana on, totta kai, että kyltit eivät pääse enää vuosien varrella ränsistymään. Nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. Tämän vuoden aikana Mattila on esiintynyt oopperatuotannoissa Barcelonassa, Brnossa, Dresdenissä ja Pariisissa. Elokuun lopussa häntä kuullaan myös Lahden Sibelius-festivaalissa. Konsertin jälkeen Iitin Musiikkijuhlayhdistys järjestää buffet-tilaisuuden viereisessä kylätalossa. Tilaisuuteen osallistuvat myös taiteilijat. klo 10 Messu. KIRKOLLISET 7 Iitinseutu Torstaina heinäkuun 31. Lähtö klo 18 ylähautausmaan parkkipaikalta. Musiikkijuhlien päänäyttämönä toimiva, vuonna 1693 valmistunut Iitin kirkonkylän puukirkko on kuuluisa erinomaisesta akustiikastaan. Kenties kirkastusvuoren tapahtumat vahvistivat Pietarin luottamusta Jumalan suunnitelmiin ja antoivat rohkeutta kohdata ne. Arpajaisvoittoja voi lahjoittaa ja tuoda etukäteen kesäkahvilaan. päivänä 2025 VIIKON SANA Selvät merkit ja suorat vastaukset Elämässä voi tulla eteen hetkiä, jolloin usko Jumalaan tai oman elämän suuntaan joutuu koetukselle. Pe 8.8. Karita Mattila on kansainvälisesti menestyneimpiä suomalaisia nykyoopperalaulajia ja useissa johtavissa oopperataloissa esiintynyt taiteilija. Rautavaaran lisäksi hän on levyttänyt useiden muiden nykysäveltäjien pianotuotannot kokonaisuudessaan. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Su 3.8. klo 18 Pieni pyhiinvaellus Verkkorantaan. Erityisesti Pietari suhtautui uutiseen järkyttyneenä ja epäuskoisena. Pyhän evankeliumiteksti kertoo, kuinka Jeesus vetäytyy muutaman opetuslapsensa kanssa korkealle vuorelle hiljentymään. Kausalan rautatieaseman opaskyltti on yksi niistä kohteista, joiden uusimista on suunniteltu. Tähän paikkaan on toivottu uutta opastekylttiä, ja sekin on otettu mukaan tarkasteluun ja työlistalle. Tästä tulee ihana konsertti! Konsertissa kuullaan mm Brahmsin, Griegin, Straussin, Sibeliuksen, Kuulan, Sallisen ja Merikannon laulumusiikkia. klo 17 Naisten saunailta Heinlahti, iltapala 5 euroa. To 7.8. Aholan mukaan kylttien uudistaminen on muutenkin kunnassa aktiivisesti työn alla. Osa kylttien aineistoista toteutetaan kunnan omana työnä, mutta laajempien karttakuvitusten kohdalla on tiedusteltu graafisen suunnittelun palveluja. Lisäksi silmät ja korvat pidetään auki muistakin mahdollisista paikoista, jotka kaipaisivat opaskylttejä. Maailmaa kiertävät suomalaistaiteilijat esiintyvät Iitissä ensimmäistä kertaa yhdessä. Hänen kansainvälisiä yhteyksiään on kiittäminen siitä, että Iitissä on joka vuosi saatu kuulla kotimaisia ja ulkomaisia kantaesityksiä eturivin muusikoiden esittäminä. Hiljentymiselle onkin todellinen tarve, sillä Jeesus on ehtinyt saavuttaa kansan keskuudessa suurta huomiota opetuksillaan ja ihmeteoillaan. Aholan mukaan myös kirkonkylällä on aiemmin ollut opaskyltti, joka poistettiin jo vuosia sitten. — Tulevissa aineistoissa huomioidaan myös kieliversiot, sillä erityisesti englanninkielisille opastauluille on kysyntää. Su 3.8. Pianisti ja Iitin Musiikkijuhlien taiteellinen johtaja Laura Mikkola riemuitsee siitä, että kauan odotettu konsertti, Ruskan aika , vihdoin toteutuu. — Olen toivonut tätä konserttia pitkään ja nyt vihdoin löysimme kummallekin sopivan ajan kalentereistamme. piteet eivät varsinaisesti liity kunnan meneillään olevaan matkailun brändihankkeeseen, tehdään opasteuudistuksia luonnollisesti tiiviissä yhteistyössä toimialojen kesken. klo 15 Kouluun lähtevien siunaus ja kirkkoseikkailu Koskenniskan kyläkirkko, Hottola, Hänninen, Turunen. Lähetysja avustustyö Ti 5.8. Kirkkokahvit lähetystyön hyväksi. Ja nyt viimeistellään vielä kylttiaineisto, jossa on piirrettyyn aluekarttaan merkitty numeroin Ravilinnan piha-alueen toiminnot. Pariisissa asuva iittiläislähtöinen Laura Mikkola paitsi konsertoi, myös tekee tiivistä yhteistyötä kansainvälisten huippumuusikoiden, Karita Mattila ja Laura Mikkola konsertoivat orkestereiden ja säveltäjien kanssa. Kunta uudistaa kylttejä vaiheittain. Nyt vuorella Jumalan ääni ja Jeesuksen kirkastuminen olivat Pietarille ja muille paikalla olleille opetuslapsille selvä merkki siitä, että Jeesuksen osoittama suunta on todella oikea. Näissä molemmissa on kylttien paikat valmiina. Roitto 040 538 1082. Myös me erilaisten kysymysten, epäilysten ja epävarmuuden kanssa kamppailevat saamme luottaa siihen, että Jumala on lopulta kaiken takana ja kannattelee meitä. Silloin Sorronniemestä oli mukana Käy Kotihin -tapahtumassa yksi kotikohde, ja kunta toteutti uudet tonttikohtaiset infokyltit, jotta kotikohteessa vierailevat pystyvät helposti ja halutessaan tutustumaan alueen myytäviin tontteihin infokylttien avulla. Aikuisille To 31.7. — Kylttipaikka jätetään muuten paikalleen, jotta voidaan asentaa uudet kylttitaulut, kun ne valmistuvat, kertoo Iitin markkinointija tiedotussihteeri Jenna Ahola. Lisätietoja läh. klo 13 Kesäpäivän musiikkihetki Kirkko, Juha-Matti Turunen, laulu ja Marjaana Turunen, piano. Kimppakyydit 17.45 srk-keskuksen parkkipaikalta. Kahvia tarjolla klo 9.30-11. klo 9-15 Jaalan kappeliseurakunnan lähetystyö osallistuu Jaalan markkinoihin. — Tämän lisäksi uudistustarpeita on tunnistettu esimerkiksi Hiidenvuorella sekä Ravilinnan pääsisäänkäynnin yhteydessä. Alueella on tehty paljon kehitystyötä viime aikoina, ja vastikään valmistui uusittu skeittiparkki. Pianistina hän on erityisesti tunnettu Eino-Juhani Rautavaaran tuntijana ja tulkkina. Aina niitä ei näy tai kuulu, mutta toisinaan Jumala osoittaa itsensä tavoilla, joita ei voi olla huomaamatta. Siksi huonompi puoli poistettiin. Lippuja on saatavissa ennakkoon Tiketin lippupalvelusta. Laura Mikkola perusti Iitin Musiikkijuhlat vuonna 2003 ja on siitä lähtien toiminut festivaalin taiteellisena johtajana. lujen kanssa, ja myös muiden matkailijoitakin palvelevien opaskylttien kohdalla tehdään yhteistyötä matkailuhankkeen kanssa. Ruskan aika -konsertti esitetään Iitin kirkossa 18.9. — Vaikka nämä toimenKausalan rautatieasemalla vierailijoita tervehti kulahtanut kyltti. klo 10 Markkinahartaus Kahvitupa, Kauppinen. Musiikki Ti 5.8. Vuorelle päästyään Jeesuksen olemus muuttuu yhtäkkiä kirkkaaksi ja Jumalan ääni sanoo tutut sanat: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mieltynyt.” Juuri hetkeä aiemmin Jeesus oli kertonut ensimmäistä kertaa opetuslapsilleen tulevasta kuolemastaan. Grammy-palkintoja hän on voittanut peräti kaksi. Ensi sunnuntaina vietetään Kristuksen kirkastumisen päivää. Sisko Hottola Iitin seurakunnan vs. Yleisradio on äänittänyt kirkossa useita musiikkijuhlien konsertteja. klo 10 Perheiden jumalanpalvelus ja kouluun lähtevien siunaus Srk-keskuksen Sali, Hottola, Hänninen, Turunen
— Heppa asuu aktiivipihatossa talvella ja keväästä syksyyn se on ympäri vuorokauden laitumella. Auringon laskiessa juokseminen helpottui, kunnes tuli pimeä ja piti riisua aurinkolasit, että näki eteensä. Reilua viikkoa aiemmin riehunut ukkonen oli rikkonut äänentoistolaitteita ja niiden uusiminen ja tilapäisjärjestelyt tuottivat hieman ongelmia, mutta varakaiuttimia löytyi. Juoksu starttasi kello 20.30. Kaikki tulokset ja kuvat löytyvät osoitteesta: http://www.ianseo. Tällä radalla ei kyllä kukaan tee omaa ennätystään. Mitalin voisi menettää vain keskeyttämällä. — En ole oikeastaan edes koskaan ajatellut, että minun, ihan tavallisen harrastajan oma kasvatti, oma heppa, olisi siellä. heinäkuuta Kymppirannassa. net/Details.php?toid=23305. Köh, köh. Suomenhevonen oli maatalon tytölle itsestään selvä valinta. Kuninkuusravit kilpaillaan tänä vuonna Oulun Äimärautiolla 1.–3. Ennen viimeistä nousua kuulin, että palkintojenjakokuulutukset olivat jo alkaneet. Jos verrataan vaikka maailmanluokan ratsastuskilpailuihin, niin siellä ostetaan satojen tuhansien eurojen hevonen, jonka joku huippu kouluttaa, mutta raveissa on hurjan hieno juttu, että ei ole kyse siitä kenellä on eniten rahaa tai ne kalleimmat oriit tai parhaimmat valmentajat. Sanotaanko, että kun kävelin ylämäet ja juoksin alamäet, niin siihen nähden loistoaika. Suomen Jousiampujainliitto huomioi häntä mikrofonilla 14 vuoden kilpailuvastaajan työstä. (Kuva: Janne Virtanen) Kirkkaita mitaleja Iitin Jousiampujille Ensio Lehtoa muistettiin seuran juhlavuoden kisoissa Arja Lehto Iitin Jousiampujat järjesti seuran 40-vuotisjuhlavuoden Masters SM-kilpailut lauantaina 26. Myös Runoneito on monipuolinen hevonen. Kesäkuussa pelattu kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi Iitin 5–2-vierasvoittoon ja sama kaava toistui nyt kotona. — Peli tuntui hyvältä, puolustus toimi hienosti ja sain hoidettua sen mitä maalille tuli. Reilusti alle kolme tuntia. Ensimmäisen jakson loppupuolella Iitin kone käynnistyi todenteolla. Kilpailupäivä osui keskelle kesän helleputkea ja aamupäivä oli lisäksi täysin tuuleton. Lopussa nousut oli pakko kävellä. Alussa aurinko porotti niin, että alkoi tuntua lämpöhalvauksen oireita (pyörrytystä) ja piti hieman hidastaa tahtia. Veli-Pekka Kelloniemi "Lapa jäähän ja nimi lehteen" Iitinseudun päätoimittaja haastoi itsensä ja juoksi Kymiring Triplen puolimaratonin pronssille Iitinseudun päätoimittaja haastoi itsensä ja juoksi Kymiring Triplen puolimaratonin helteisenä lauantai-iltana. Nännilaastarit päälle (juoksijat tietävät miksi), aurinkorasva ihoon, polvituki paikalleen ja viime hetken energiageeli huiviin. Vielä olisi kuitenkin päästävä maaliin saakka. — Se on tosi hienoa ja tosi tärkeää, että me päästään kokemaan ja näkemään se, että harrastajalla on mahdollisuus päästä sinne aivan terävimpään kärkeen ja suurimpaan ja hienoimpaan kilpailuun. — Olen edelleenkin ihan hurahtanut suomenhevosiin. Muita juoksijoita ei näkynyt missään, ajattelin että kaikki ovat jo lähteneet Kymiringiltä ja minut on unohdettu radalle. Mikkihän olikin heti käytössä, koska Lehto kuulutti koko kilpailurupeaman. Oli tärkeää ottaa kolme pistettä kotikentällä, Lehtinen kommentoi tyytyväisenä. Siitä suoraan odotettu mitali kaulaan ja podiumille seisomaan kameroiden välkkeeseen. Tavoitteenani oli kuitenkin vain selvitä ekstrakiloineni maaliin. Kun sain kuulla maaliviivalla tuulettaessa, että vielä yksi kierros, voitte kuvitella tunteen. Basistikin osaa laskea neljään, mutta humanisti ei viiteen. Tuskaisen näköistä menoa. Pronssimitali varmistui siis jo ilmoittautumisessa. Kisapaikalla huomasin lippiksen unohtuneen kotiin ja aurinko porotti kaljua ikävästi. Suomen Jousiampujainliiton puheenjohtaja Kari Koskinen, liiton toiminnanjahtaja Arto Ahola sekä Iitin kunnanhallituksen puheenjohtaja Atte Savelainen pitivät lyhyet avajaispuheet ja Timo Mäkinen lauloi Finlandia-hymnin. Kaikki kisatulokset löytyvät osoitteesta https://kymiring. Ai, paljon oli loppuaika. päivänä 2025 Runoneito on kuningatarkilpailun ensikertalainen Iittiläisen Mia Liipolan omistama ja valmentama Runoneito edustaa Liipolan omaa kasvatustyötä jo kolmannessa polvessa. Runoneito on kaksinkertainen montén eli raviratsastuksen Suomen mestari ja noussut nyt tasaisen varmasti kärkipaikoille myös suomenhevosten avoimissa tammalähdöissä. com/fi/kymiringtriple/. Ottelun arvokkain pelaaja oli maalivahti Eemeli Lehtinen, joka pelasi kauden ensimmäisen nollapelinsä hoitaen kaikki tilanteet varmasti. Taasen moni totesi että kyllä tämä on Suomen kaunein kenttä. Onneksi eräässä kojussa oli lippiksiä myytävänä. Ennätykseni on 1.49., nyt tavoitteena oli vain päästä maaliin, myös helle huomioon ottaen. Se pisti vauhtia saappaisiin ja pääsin kuin pääsinkin maaliin. Paikka kuningatarkilpailussa on LiiKuninkuusravit kilpaillaan tänä vuonna Oulun Äimärautiolla polalle unelmien täyttymys. Ja on sen eteen töitäkin tehty, että ei me olla sinne vahingossa päästy. Alamäessä harppominen sattui polviin. Maitohapot jaloissa oli kuitenkin pakko jatkaa. Aikanaan olen paljon sillä ratsastellut, mutta en nyt enää, kun se on sen verran vireässä kilpakunnossa. Kun kilpaura tulee täyteen, niin sitten siitä saa taas tätiratsun. Eemeli Lehtinen torjui mallikkaasti Mäntsälää vastaan. Kauppinen viimeisteli illan toisen maalinsa ja loppulukemat 5–0 sinetöi Jerry Kero, jolle osuma oli kauden ensimmäinen. Minusta se on jotenkin semmoinen suomalaiselle sopiva ja suomalaisen sydäntä lähellä. (Ryhmäkuva: Marko Orava). Avajaiseremoniassa seura huomioi 40 vuoden seuratyöstä, perustajajäsenyydestä ja pitkäaikaisesta puheenjohtajuudesta Ensio Lehtoa kylpytakilla ja pyyhkeellä. Toisella puoliskolla kotijoukkue jatkoi vahvasti. — Tilaisuus oli koskettava keskellä kauneinta kesää ja taustalla kimmelsi Urajärvi. elokuuta. Liipola kuvailee tammaansa ystävälliseksi ja lempeäksi hevoseksi, jonka kanssa ei tarvitse kinastella. Tavallisia silmälaseja ei ollut tietenkään mukana, joten juoksin lopun pimeydessä (radalla ei ole valaistusta) puolisokeana kuin rapu. Se on sen elämäntyyli nykyään. Olkaamme siitä syystäkin hieman ylpeitä, toteaa Arja Lehto. Mutta niinhän siinä kävi, että "lapa jäähän ja nimi lehteen", kuten on tapana sanoa. Kisa-aamuna vaaka näytti 94 kiloa ja peili näytti painon keskittyneen keskivartalon tienoille reisien tai yläkropan sijaan, mikä ei luvannut hyvää juoksun kannalta. Iitin kunta huomioi seuran 40 vuotistaivalta lahjoittamalla valkeat urheilupyyhkeet kaikille palkituille. heinäkuuta, kun se isännöi Mäntsälän Urheilijoita kotikentällään. Ollaanhan me myös tosi kiitollisia, kun ajatellaan historiaa, suomenhevosen tekemästä työstä. IJA:n Kirsi HuikariRoivas pokkasi N50 tähtäin pronssimitalin, Arja Lehto N70 tähtäin kultaa ja iittiläinen Anne Backman (Riihi Jousi) voitti kultaa N60 tähtäin -luokassa. Se on niin hieno tapahtuma ja hieno kilpailu, että jo mukaan pääseminen on voitto. Maalinteon aloitti Tuomas Makkonen, jonka jälkeen Severi Porevesi ja Harri Kauppinen kasvattivat johdon jo 3–0:aan ennen taukoa. Rata on todella haastava jyrkkien nousujen ja pitkien laskujen vuoksi. Ottelun alku oli tahmea, mutta peli parani nopeasti ottelun edetessä. (Kuva: Merja Ollikainen) Iitin Pallo kaatoi Mäntsälän 5–0 Iitin Pallo jatkoi vahvaa kesävirettään keskiviikkona 23. Jokainen tajuaa, että noin neljän kilometrin rata pitää juosta viisi kertaa ympäri, että tulee puolimaratonin edellyttämät kilometrit täyteen, epähuomiossa kuvittelin viimeistä edeltävää kierrosta viimeiseksi ja panostin kaikki voimani siihen. Olen sanonut, että se on varmaan once in a lifetime -hommaa tällaiselle harrastajalle varsinkin. Olen juossut aiemmin kymmenkunta puolimaratonia, mutta painoa on ollut 10–20 kiloa vähemmän. Ravikuninkuus ja -kuningattaruus ratkaistaan kolmella osamatkalla, jotka on jaettu kilpailtavaksi kahtena päivänä. Aimmin päivällä syöty pasta painoi vielä hieman vatsassa. Kyllähän se on koko kansan ja koko maan oma hevonen, Liipola toteaa tiedotteessa. Tänä vuonna erityisesti kuningatarkilpailussa nähdään monta harrastajan valmentamaa hevosta. Ennen kilpanuolia Marko Orava otti vielä kaikista paikallaolijoista jo perinteeksi muodostuneen yhteiskuvan yläperspektiivistä eli kisakanslian katolta. Raviurheilussa harrastajat ja ammattilaiset kilpailevat tasavertaisesti rinta rinnan. Se tuo myös urheilullisuutta, että se ei ole välttämätöntä, että on kauheasti rahaa. Raveihin Liipola ja Runoneito voivat lähteä kaksinkin. Sitä en halunnut tehdä, mutta viimeisen kierroksen henkisessä ja kirjaimellisessa pimeydessä jouduin taistelemaan jatkuvasti luovuttamista vastaan. Juoksu ei ole vain kestävyyslaji, se on myös älylaji: Huomasin ilmoittautumispaikalla, että vain kaksi oli uskaltautunut laittaa nimensä miesten kisasarjaan, muut harrastesarjassa. Hän on kuuluttanut kymmenet kilpailut ympäri Suomea. 8 Iitinseutu URHEILU Henri Haapaniemi Torstaina heinäkuun 31