Kimmo Alesmaa, Iitin kunnanvaltuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen sekä Kymenlaakson Reserviupseeripiirin puheenjohtaja Ilkka Kuusela. Aamukahvilla Akseli Matikan kanssa Sivu 5 Sivu 7 Torstaina 29. Kunniajäsen Matti Mikkola aloitti lipun naulaamisen. Iitin talousveden kloorikäsittelyä jatketaan 2. Lipun vasemmassa yläkulmassa on Iitin kunnan vaakuna, jossa on mustassa kentässä aaltokoroinen hopeahirsi, päällikkeenä paaluinen kaksilehtinen kulta-avain. Lipun siunasi kirkkoherra Mikko Pelkonen. Kosonen kiitteli puheessaan myös Iitin Reserviupseerikerhon aktiivisuutta. Väistyvä puheenjohtaja Hannu Lahtinen kiitteli omassa puheessaan Ilmo Suurnäkkiä, joka teki suunnitteluvaiheessa erilaisia lippumalleja. Suomen Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen, Hämeen Aluetoimiston päällikkö everstiluutnantti Kimmo Alesmaa, Kymenlaakson reserviupseeripiirin puheenjohtaja Ilkka Kuusela, Kymenlaakson reservipiirien toiminnanjohtaja Leevi Lassila, Iitin kunnanjohtaja Jarkko Salonen sekä Iitin seurakunnan kirkkoherra Mikko Pelkonen, joka myös siunasi lipun. Maksamme tilisiirrolla / käteisellä! Iitin Reserviupseerikerho sai uuden lipun 75-vuotiaan kerhon ensimmäiseksi kunniajäseneksi nimitettiin Matti Mikkola 75 vuotta täyttäneen Iitin Reserviupseerikerhon uusi lippu naulattiin ja siunattiin 24. Lipun naulaamiseen osallistuivat myös mm. Kokouksessa päätettiin perustaa Iitin Seudun Reserviupseerikerho, jonka toiminta-alue käsitti Iitin, Artjärven ja Jaalan pitäjät. Ensimmäisessä, nyt jo 65 vuotta palvelleessa lipussa alkoivat näkyä palvelusvuodet, joten kerhon hallitus päätti uusia lipun. Mitalin saivat Tero Luukkainen ja Visa Heino. 040 815 7816 • Myös kotikäynnit • KELLOJA • RIHKAMAA • MILITARIAA • KOLIKOITA – torilla klo 15.30-16 – ABC:lla klo 16.10-16.30 Kausalassa perjantaina 30.1. tammikuuta Kausalan Kerholla pidetyssä juhlassa. Ensimmäisen naulan sai lyödä kerhon ensimmäiseksi kunniajäseneksi valittu Matti Mikkola. Uudessa lipussa on edelleen Kymenlaakson värit, musta ja valkoinen, jotka liittyvät läheisesti kerhon ja lipun historiaan. Juhlapuheessa Suomen Reserviupseeriliiton toiminnanjohtaja Janne Kosonen kiitteli Suomen päättäjien kaukonäköisyyttä sen suhteen, että Suomessa ei ole ajettu maanpuolustusta alas. Kerhon standaarit ojennettiin Jouko Elorannalle, Pekka Mertakorvelle, Petri Seppäselle, Jarkko Saloselle ja Mikko Pelkoselle. Majuri Aimo Ilmarisen perheen lahjoittaman lipun suunnitteli ja ompeli hänen puolisonsa agronomi Inkeri Ilmarinen ja sen vihki käyttöön rovasti Eino Seppo. Kyljykset juhlii lauantaina 10-vuotista taivaltaan juhlaottelulla 3. vuosikerta (N:o 5550) • Irtonumero 2,90 E Verkkolehden viikon luetuimmat: 1. Naulaamista avustivat kerhon sihteeri Petri Seppänen, väistyvä puheenjohtaja Hannu Lahtinen, taustalla tuore puheenjohtaja Pekka Mertakorpi.. Kerho sai ensimmäisen lippunsa kymmenen vuotta kerhon perustamisen jälkeen 1961. päivänä tammikuuta 2026 N:o 4 • 72. Juhlatilaisuus jatkui avajaispuheen jälkeen lipun naulauksella. Tilaisuuden lopuksi jaettiin myös huomionosoituksia: Reserviupseeriliiton hopeinen asiomitali ojennettiin yliluutnantti Tero Luukkaiselle ja pronssinen ansiomitali vänrikki Visa Heinolle. Kerhon ensimmäiseksi kunniajäseneksi nimitettiin Matti Mikkola, joka on ollut kerhon jäsenenä jo 70-vuotta. Lipun valkoisella puolella on Reserviupseeriliiton ruusuke, jossa on kultainen Suomen leijona hopeisella taustalla. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Kalle Viitanen, ja siitä alkoi pitkä ja arvokas perinne, joka elää vahvana yhä tänäkin päivänä, muisteli kerhon historiaa puheessaan tuore puheenjohtaja Pekka Mertakorpi. päivänä vuonna 1951 Radansuun Lomakotiin. — Uuden lipun suunnittelusta vastasi kerhomme viime vuoden hallitus puheenjohtaja Hannu Lahtisen johdolla. — Alpo Hanskin, Hannes Tapanaisen, Mauri Taimiston ja muiden perustajajäsenten johdolla 14 iittiläistä reserviupseeria kokoontui tammikuun 21. Omat tervehdyksensä tilaisuuteen toivat myös Hämeen aluetoimiston päällikkö evl. Lipun on puhtaaksi piirtänyt Juha Virtanen. Biojätteen lajitteluvelvoite laajenee toukokuussa iitinseutu.fi Vuodesta 1954 Veli-Pekka Kelloniemi KulttuuriQ pyörähtää käyntiin helmikuussa OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA OSTETAAN KULTAA JA HOPEAA kultaeuroiksikiertue.fi / suomikulta.fi Puh. Yleinen asevelvollisuus on Etelä-Euroopassa suorastaan ihmettelyn aihe. — Sen musta ja valkoinen väri kuvastavat Kymenlaakson värejä ja sen sydämessä ovat Reserviupseeriliiton merkki ja Iitin vaakuna, jotka yhdessä kertovat juuristamme ja identiteetistämme, kertoi Mertakorpi. Sen hirsi kuvaa Kymijokea ja päällä oleva avain kunnan keskeistä asemaa joen varrella
vahvistamalla yritysvaikutusten arviointia merkittävissä päätöksissä, yritystalokonseptilla ja hyödyntämällä Kymiringin ja vt12-liittymien mahdollisuudet. Uuden kuntastrategian mukaan Iitti on tulevaisuudessa seudun kasvuhalukkain, yrittäjämyönteisin ja yhteisöllisin kunta. Valtuuston puheenjohtaja ripitti valtuutettuja ”kesäterässä” olemisesta ja näytti ensin antavan mahdollisuuden muutosesitysten kannattamiseen, mikä tapahtuikin, mutta vetikin sitten pienen ääneen pohdiskelun jälkeen mahdollisuuden pois ja ilmoitti asian käsittelyn päättyneeksi. Kolmas vaati selvitystä, mitä asialle oltaisiin tekemässä. Janne Aalto. Säätiedot: Jotain mätää Iitin vesijohtovedessä. Tarkoitus on myös toteuttaa työllisyyden hoidon ”Iitin malli”. Lautakuntien jäsenet ja varajäsenet Sivistysja hyvinvointilautakunta: Puheenjohtaja: Janne Aalto (ai) – Jyri Halme Vpj: Henri Haapaniemi (sd) – Marko Eklund Veli-Pekka Martikainen (ai) – Esa Lavonen Riitta Tuomala (kesk)– Leena Viitala Lasse Alinen (kesk) – Merja Lonka Tiia Biaudet (ps) – Heli Seppänen Maisa-Leena Simonen-Fallenius (kok) – Johannes Pirinen Tekninen lautakunta: Puheenjohtaja: Reijo Houni (kesk) – Matti Tarula Vpj: Jaana Hoikkala (sd) – Tuuli Savelainen Risto Leivo (sd) – Marko Kaarlenpoika Mika Salminen (kesk) – Satu Käki Päivi Matilainen (kesk)– Pia Karjalainen Katariina Martikainen – Sami Saarikko Toni Lonka (kok) – Kimmo Niemi Rakennusja ympäristölautakunta: Puheenjohtaja: Markku Yli-Kaitala (kok) – Tatu Lintukangas Vpj: Veikko Ojala (kesk) – Maria Niinipuu Päivi Piippo (sd) – Merja Söderholm Juha Vierumäki (sd) – Janne Koukonen Heli Kiviaho (kesk) – Anne Rämö-Ikonen Terhi Holmberg (vihr) – Olli Pasila Marko Autere (ai) – Esa Lavonen Tarkastuslautakunta: Puheenjohtaja: Maija Virta (kesk) – Maiju Peltola Vpj: Jaana Kari (sd) – Riitta Pekurinen Sampo Pilli-Sihvola (kesk) – Petri Kärkelä Arto Nurmela (kesk) – Kimmo Suokas Veijo Häyhänen (ps) – Petri Lauren Heikki Kantola – Lasse Ojanen Satu Ruuskanen (kok) – Riitta Haglund Valtuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen ripitti valtuutettuja ”kesäterässä” olemisesta. Reijo Houni. Kunnanjohtaja Jarkko Salonen esitteli strategiaa pikaisesti kokouksessa. Veikko Ikosen (kesk) valtuustoaloite vanhusja vammaisneuvoston nimen muuttamisesta ikäihmisja vammaisneuvostoksi ei saanut kannatusta. Olen kysellyt veden laadusta satunnaisilta paikallisilta ja kaikki eivät jaa näkemystä veden laadun heikkenemisestä, joten veden laatu vaihtelee alueittain. Iitin kunnan mukaan veden kloorausta jatketaan toistaiseksi edelleen ja on todennäköistä, että kloorausta tehdään myös tulevaisuudessa. "Tavoite on voittaa kilpailu asukkaista ja yrityksistä" Vuoden ensimmäisessä valtuuston kokouksessa tiistaina 27. Vesitorniin on tulossa UV-laite, joka desinfioi veden kirkkaalla valolla ilman kemikaaleja ja tuhoaa bakteereita. Vesi on siis joka tapauksessa juomakelpoista. Verkoston saneeraussuunnitelmaa on tehty vesihuoltolaitoksella jo nykyisellään tuleville vuosille. yhtenäisen Iitti-brändin rakentaminen, Vuolenkoskea ja Iitin kirkonkylää koskevat valtakunnalliset markkinointikampanjat ja kuntalaisten "Iitti ylpeänä esiin" -kampanja. Kuntaimagon suhteen Iitti haluaa olla seudun positiivisimmin tunnettu kunta vuoteen 2030 mennessä. (Kuva: keskusta.fi). Suunnitelmaan sisältyy vähintään seuraavan 20 vuoden aikavälin investointija rahoitustarpeiden kokonaisarvio. Iitissä on pantu merkille positiivisena asiana lapsiperheiden muutto paikkakunnalle, mikä näkyy siinä, että koulujen aloittavat ikäluokat ovat syntyneiden määrää suuremmat. Verkostoa pyritään uusimaan katusaneerausurakoiden yhteydessä. Joulukuussa Lahti Aquan suositus veden keittämisestä Kausalan, Iitin kirkonkylän ja Etelä-Iitin vesihuoltoosuuskunnan alueella poiki lähes hysteerisiä yhteydenottoja. Valtuuston puheenjohtaja Esa Lehtinen (sd) nuiji strategian hyväksytyksi sellaisenaan, vaikka kaksi valtuutettua esittivät tekstiin muutosesityksen. Työpaikkoja Iitti tavoittelee lisää 130 kappaletta vuoteen 2030 mennessä. Toinen halusi tietää, oliko veden juominen vaarallista, kun oli ehtinyt sitä suositusaikana juoda (Lahti Aquan mukaan ei ollut). Yksi oli kuullut asiasta ylimalkaisesti, muttei löytänyt tarkkaa suosituksen sisältöä sähköisistä kanavista. Iitin uudet arvot ovat vastuullisuus, yhteisöllisyys, avoimuus ja rohkeus. Toimenpiteisiin kuuluu mm. Työpaikkoja tavoitellaan mm. Soittajien mukaan vesi haisee ja maistuu juomakelvottomalta. Salonen painotti erityisesti rohkeutta ohjata kunnan kehitystä, eikä vain katsoa mihin maailma vie. — Strategia elää ympäröivän maailman mukana, muistutti Salonen. tammikuuta valittiin uusien lautakuntien jäsenet ja varajäsenet. Toimenpiteinä luetellaan mm.: iittiläisen tyyppitalo-konseptin kehittäminen, paluumuuttajakampanjan järjestäminen, "Etätyö Iitissä" -brändin kehittäminen ja se, että koetetaan saada kesäasukkaat muuttamaan vapaa-ajan asuntonsa vakituisiksi kodeiksi. Kokouksessa hyväksyttiin myös Iitin uusi kuntastrategia vuosille 2026-2030. Maija Virta. Veden keittosuositus poistui, mutta toinen "aalto" yhteydenottoja alkoi Lahti Aquan ilmoitettua hiljattain juomaveden klooraamisen jatkumisesta toistaiseksi. Jatkossa julkaistaan vuosittain kehitysraportti, jossa arvioidaan onnistumiset ja päivitetään tavoitteet. RO-laite poistaa pohjavedestä epäpuhtauksia, kuten suoloja, metalleja ja orgaanisia yhdisteitä. Myös useissa Iitin lähikunnissa verkostojen klooraus on tavanomaista toimintaa, jolla varmistetaan jakeluveden hygieeninen laatu. Lisäksi vedentuotannossa uusitaan RO-laitteen kalvot. Tavoitteena on voittaa kilpailu asukkaista, työpaikoista ja hyvästä maineesta ympäröiviin kuntiin nähden. Lahti Aqua pahoittelee tilanteesta aiheutunutta haittaa ja vinkkaa, että kloorin hajua ja makua saa häivytettyä säilyttämällä vettä avoimessa astiassa jääkaapissa tai pöydällä ennen käyttämistä. Markku YliKaitala. — Tavoite on voittaa kilpailu asukkaista ja yrityksistä, tämä on meidän missio. Tekninen johtaja Harri Hoffren kertoo, että uusi vesihuoltolaki tuo vesilaitoksille uusia lakisääteisiä velvoitteita, kuten omaisuudenhallintasuunnitelman laatimisen. H arvoin toimitus saa yhtä paljon yhteydenottoja samasta asiasta kuin mitä huoli tai ihmettely Iitin vesijohtoveden laadusta on aiheuttanut. Iitin vesihuoltolaitoksen tämän vuoden määräraha investointeihin on hieman yli 800 000 euroa. Mitään yksittäistä lähdettä vedestä löytyneille bakteereille Lahti Aqua ei joulukuussa löytänyt, vaan ongelmana on vanha putkisto. TÄNÄÄN Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Investointiohjelmassa on veden laatua parantavia tekijöitä. Muuttoliike Iittiin on tarkoitus kääntää pysyvästi positiiviseksi vuoteen 2030 mennessä. päivänä 2026 2 Sää Kausalassa PÄÄKIRJOITUS Veli-Pekka Kelloniemi veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Veli-Pekka Kelloniemi Tänään Perjantai Lauantai Sunnuntai Maanantai Tiistai Keskiviikko Päivällä -13 Päivällä -13 Päivällä -15 Päivällä -14 Päivällä -13 Päivällä -10 Päivällä -9 Yöllä -17 Yöllä -20 Yöllä -19 Yöllä -17 Yöllä -16 Yöllä -14 Yöllä -12 Grafiikka: Bulls. Väestöennusteen mukaiselle kuolleisuudelle ja sitä kautta tapahtuvalle väestön vähenemiselle Iitti ei mahda mitään, mutta nettomuuttoa halutaan kasvattaa. Tulevien vuosien aikana verkostoa tullaan uusimaan Merrankujalla, Tuurinkorventien loppulenkillä sekä Aholanpellon alueen katusaneerauksien yhteydessä. Niitä ei kuitenkaan saman tien kannatettu. Huonokuntoisia putkistoja on uusittu esimerkiksi Karjalaistien saneerauksen yhteydessä. Listaus löytyy jutun lopusta
Kuvituskuva: Adobe Stock "Haluamme korostaa vastuullisen taloudenpidon merkitystä Iitissä" Keskustan Iitin kuntayhdistys haluaa ilmaista vahvan tukensa rakentavalle yhteistyölle, jota olemme saaneet todistaa alkaneella valtuustokaudella. Posti avasi 27.1. — Olemme tyytyväisiä, että saimme Postin kaikki palvelut meille. Talouslinjauksissa nojaamme Santeri Alkion periaatteisiin maltillisuudesta, harkinnasta ja omavaraisuuden vaalimisesta. 27.1. lähtien se on löytynyt Merrankujalta K-Marketin luota. Kunnan on huolehdittava taloudestaan siten, että emme elä yli varojemme, mutta emme myöskään jätä tulevaisuuden investointeja tekemättä. Neuvottelut käytiin avoimesti ja hyvässä hengessä, ja yhteinen näkemys löytyi ilman suurempia ristiriitoja, kun jokainen osapuoli oli valmis joustamaan. Yhdistys puolestaan hoitaa käytännön palkanmaksun ja vastaa työnantajavelvoitteista. Asiakkaille tärkeät palvelut pysyvät saatavilla, ja haluamme varmistaa, että pakettien nouto ja lähettäminen onnistuu jatkossakin sujuvasti, kertoo tiedotteessa Postin palvelupisteverkoston verkostopäällikkö Tomi Lehtonen. Keskustalaisina haluamme korostaa vastuullisen taloudenpidon merkitystä Iitissä. Alkion hengessä haluamme edistää sellaista taloudenhoitoa, joka turvaa kunnan omatoimisuuden ja itsenäisen päätösvallan säilymisen. Nuoret voivat hakea kesätyökampanjan yhdistysten tarjoamaa kesätyötä 2.–29.3. saakka osoitteessa op.fi/hame . Kaupasta voi noutaa ja lähettää kaikkia postilähetyksiä ja maksaa lähetyksiä tiskillä. Haluamme kiittää niin kunnan henkilöstöä kuin muita valtuustoryhmiä hallintosääntömuutoksen ripeästä valmistelusta ja maaliin saattamisesta sekä sen johdosta käydyistä lautakuntapaikkaneuvotteluista. Talousveden kloorauksen alkuvaiheessa on tyypillistä, että kloorin hajuja maku voivat tuntua selvästi, vaikka käytettävät klooripitoisuudet ovat pieniä. Yhdistykset voivat hakea kesätyötukea 13.2. Varmuusklooraus on myös käytössä Lahdessa, Hollolassa ja Heinolassa. Tavoitepitoisuus on 0,1 mg/l. Keskustan Iitin kuntayhdistys ry Kauppias Sanna Huhtanen sekä Kira Kinnari ja Matleena Pelkonen täyttivät pakettiautomaattia.. Lisäksi kloorin syötöllä ennaltaehkäistään uusia häiriötilanteita. Lahti Aqua pahoittelee tilanteesta aiheutunutta haittaa. Olemmehan yhdessä tehneet määrätietoista työtä Iitin kunnan kehittämiseksi esimerkiksi kuntastrategiatyön merkeissä. TÄNÄÄN Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Iitin talousveden kloorikäsittelyä jatketaan Kloori ei ole vaarallista, mutta sen haju ja maku ovat selkeästi aistittavissa Iitissä Kausalan ja Kirkonkylän alueilla aloitettiin talousveden klooraus joulukuussa, kun vesijohtoverkostossa havaittiin koliformisia bakteereita. Osuuspankin tuki yhden nuoren työllistämiseksi on 500 euroa. helmikuuta saakka yleishyödyllisiä yhdistyksiä, jotka voivat tarjota kesätyötä 15–17-vuotiaille nuorille. Kloori reagoi verkostossa putkiin kertyneiden epäpuhtauksien kanssa, mikä aiheuttaa kloorin kulumista. Toisinaan kesätyö on poikinut nuorelle myöhemminkin työtehtäviä yhdistyksessä. Nimipäiviä Torstai Valtteri Perjantai Irja Lauantai Alli Sunnuntai Riitta Maanantai Lumi, Jemina, Aamu Tiistai Hugo, Valo Keskiviikko Ronja, Armi, Mio LUKIJALTA OP Häme etsii 13. päivänä 2026 3 Lainasanat Markkinatalous etenee yhä syvemmälle kohti tekoälymaailmaa ja palveluja – kohti Kiinan ja Yhdysvaltojen syliä – vaikka poliittinen ohjaus muuta yrittäisikin. Talousvedelle asetettiin tuolloin tilapäinen keittokehotus, kerrotaan Lahti Aquan tiedotteessa. Tämän vuoksi klooripitoisuudet sekä hajun voimakkuus verkoston eri puolilla voivat vaihdella. — On hienoa, että voimme jatkaa Kausalassa jo entuudestaan tuttuja pakettipalveluja K-Market TiltunPostin palvelut Kausalan K-Marketiin torissa. Rakennetaan yhdessä menestystä paikallisista lähtökohdista käsin ottaen huomioon Iitin keskeinen sijainti, hyvät liikenneyhteydet, vireät kylät, vahva yhteisöllisyys sekä monimuotoinen luonto. Näin saadaan palvelut pysymään Iitissä, kommentoi kauppias Sanna Huhtanen. Yhteistyöllä, avoimuudella ja keskinäisellä kunnioituksella voimme varmistaa, että Iitin kunta kehittyy tasapainoisesti ja kuntalaisten parhaaksi. Kloorin syöttöä on jatkettu keittokehotuksen purkamisen jälkeen ja jatketaan edelleen toistaiseksi, jotta Iitin Kausalan ja Kirkonkylän alueiden asukkaille voidaan taata veden hygieenisen laadun säilyminen verkostossa. Pankki tarjoaa tukea toimialueensa yhdistyksille yhteensä 100 000 euroa, jonka avulla kesäksi työllistyy yhteensä 200 nuorta. Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa yhdistys työllistää nuoren kahdeksi viikoksi, ja OP Häme lahjoittaa nuoren palkan yhdistykselle. Kloorin käytöstä on sovittu Iitin vesihuoltolaitoksen valvovan terveydensuojeluviranomaisen kanssa, ja sen käyttö huomioidaan talousveden valvontatutkimuksissa. Veden säilyttäminen astiassa edesauttaa kloorin hajun haihtumista vedestä. Oma paketti saapuu automaattiin, kun sen valitsee noutopaikaksi verkkokaupassa. Toivomme, että hyvä yhteistyö ja kunnan tavoitteellinen kehittäminen jatkuvat myös tästä eteenpäin nyt kun uudet lautakunnat aloittavat työnsä. Näihin tukeutuen haluamme vahvistaa paikallisten yritysten elinvoimaa, tukea kyläyhteisöjä ja järjestöjä sekä lisätä asumisen ja matkailun vetovoimaa. Pankki auttaa tarjoamaan kesätyötä 200 nuorelle Kampanjan avulla pankki haluaa tukea myös Hämeen alueen yhdistysten toimintaa. Talousveteen annostellaan natriumhypokloriittia, joka on yleisesti käytössä oleva vedenkäsittelykemikaali. Natriumhypokloriitin annostelumäärä on pieni, koska vedentuotanto Iitissä perustuu hyvälaatuiseen pohjaveteen. uuden täyden palvelun Postin K-Market Tiltuntorille. Mikäli haju tai maku tuntuu häiritsevältä, vettä voi säilyttää avoimessa astiassa jääkaapissa tai pöydällä ennen käyttämistä. Lisäksi Kausalassa oleva postin kirjelaatikko siirtyi pois kunnantaloa vastapäätä tien toiselta puolelta. Pohditaan Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa 27.1. Postin palvelut poistuivat lakkautetulta R-kioskilta. Tämä osoittaa, että pystymme yhdessä löytämään ratkaisuja, jotka palvelevat koko kunnan etua. Valtaosa asiakkaista käy nykyään Postissa noutamassa paketin, ja automaatti on noutotavoista suosituin. Lisäksi K-Marketin tiloihin avataan myös Postin automaatti, josta voi noutaa ja lähettää valmiiksi maksettuja paketteja. Yhdistys palkkaa nuoren työskentelemään nuorille sopivissa työtehtävissä, esimerkiksi apuna urheiluseuran tai yhdistyksen tapahtumassa, kunnossapitotehtävissä tai vaikkapa kesäleirin apulaisohjaajana. Yhdistyksiltä saatu palaute on ollut hyvää: Kesäduunikampanja on selkeä konsepti nuorten työllistämiseksi, ja yhdistykset ovat saaneet käsipareja tapahtumiinsa tai toiminnassa avustamiseen
Kirkkokahvit. Su 22.2. klo 17 Nuortenilta Aikalisä. 26.12.2025 Iitti Oli sulla sydän niin lämmin, hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Yhteisvastuukeräyksen avaus. Osallistumislinkki tilaisuuteen on verkkosivulla www.ymparisto.fi/itarata-yva.. Kauniit muistot voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Su 8.2. Samalla kuitenkin päivän evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.” (Mt 19:27) Kuulostaako ristiriitaiselta. Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa viimeistään 13. Tanska, Pellinen. klo 18 Donkkis Srk-keskuksen sali. klo 13 Rukouspiiri Kahvitupa. Kiittäen ja rakkaudella muistaen Lapset ja lapsenlapset Sukulaiset ja ystävät Rakkaamme on siunattu omaisten ja läheisten läsnä ollessa. klo 10 Sanajumalanpalvelus Kirkko. klo 14.30–21 Pitkä Aikalisä. Lupaja valvontavirastoon osoitteella PL 20 13035 LVV tai sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@lvv.fi. To 5.2. Arviointiselostus on nähtävillä 13. Radan reittivaihtoehdot sijoittuvat Vantaan, Tuusulan, Keravan, Sipoon, Porvoon, Loviisan, Myrskylän, LapinItärata on Keravalta Porvoon kautta Kouvolaan suunniteltava uusi kaksiraiteinen nopean liikenteen rata. Kristityn usko ja rakkaus eivät voi kulkea kahdella raiteella, eri suuntiin. To 5.2. klo 11–13 Kahvituvan lounas, hinta 10 €. Helmikuun tapahtumat Iitin seurakunnassa Su 1.2. Arvioinnin tuloksia ja hanketta esitellään useassa yleisötilaisuudessa tammihelmikuussa. Sillä jos olemme yhteisönä tuhon tiellä, on yhteisön jäseniäkin vaikea nähdä kulkemassa kohti autuutta. To 5.2. Kahvila avoinna klo 13.30–14.30. klo 13 Naisten päiväkahvit Kahvitupa. Ti 10.2. Nyt nähtävillä oleva arviointiselostus on hankkeesta vastaavan Itärata Oy:n laatima selvitys hankkeen eri toteutusvaihtoehdoista ja niiden ympäristövaikutuksista. klo 13 Rukouspiiri Kahvitupa. Ti 17.2. klo 15.30 Kirkkokuoro Srk-keskuksen sali. Ma 2.2. Jos tunnustan olevani Jumalan oma, ei suhtautumiseni lähimmäistä kohtaan voi olla välinpitämätöntä. Jumalan Sana ei päästä meitä helpolla. Kahvila avoinna klo 9.30-13. Pyritkö kantamaan yhteisöllistä vastuuta toisistakin, vai käännätkö katseesi vain omaan selviämiseen. Ympäristövaikutusten arviointimenettely (YVA) on lakisääteinen menettely, jossa selvitetään suurten hankkeiden vaikutukset jo suunnitteluvaiheessa. Su 15.2. Nuorille To 29.1. Hankkeen ympäristövaikutuksia on selvitetty YVA-menettelyssä. Mitään et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä aina muistit ja huolta kannoit. klo 10 Messu ja Yhteisvastuukeräyksen avaus Srk-keskuksen sali. Mikko Pelkonen kirkkoherra www.iitinseurakunta.fi IITIN SEURAKUNTA www.jaalankappeliseurakunta.fi JAALAN KAPPELISEURAKUNTA Jumalanpalvelus Su 1.2. Ke 4.2. Su 8.2. klo 13 Omaishoitajat Kahvitupa. Tämän jälkeen hankkeessa yhteysviranomaisena toimiva Lupaja valvontavirasto laatii perustellun päätelmän. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. Ti 3.2. Aikuisille To 29.1. klo 18–23 Aikalisä. maaliskuuta. Kahvila avoinna klo 13.30–14.30. klo 14.45–16.15 Varkkakerho Srk-keskuksen monitoimitila, 0–2 -luokkalaisille. Toisena keskeisenä tavoitteena on yhdistää Porvoon kaupunki nopean rataliikenteen ja lähijunaliikenteen piiriin. To 19.2. klo 10 Markkinahartaus Kahvitupa, Pelkonen. klo 13 Lyöttilän kinkerit Risto Salmisella, Uitontie 195. klo 10 Turinatupa Srk-keskuksen neuvottelutila. KIRKOLLISET 4 Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Ti 3.2. Yhteisvastuukeräyksen logossa on punaisen sydän, jonka sisällä on risti. Pe 6.2. Ole yhteydessä pastori Henna Huppuseen, 050 387 1642, niin katsotaan yhdessä sopiva ajankohta! Musiikki Ke 4.2. Ma 2.2. klo 10 Messu Kirkko. Pelkonen, Kauppinen ja Turunen. Ma 23.2. Lähetysja avustustyö Ma 2.2. Ti 3.2. Eläkeliiton Iitin yhdistys avustaa messussa. klo 13.30 Neulepiiri Kahvitupa. Tavoitteena on tunnistaa hankkeen merkittävät vaikutukset ja arvioinnin perusteella suunnitella, miten haitallisia vaikutuksia lievennetään tai poistetaan. Itärata erkaantuu Lentoradan tunnelista Vantaan ja Tuusulan rajalla ja liittyy nykyiseen rataverkkoon Korian alueella Kouvolassa. Ma 2.2. Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 13.3. Ke 18.2. To 12.2. Su 15.2. Perusteltu päätelmässä viranomainen antaa kantansa hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista. klo 11.30 Yhteisvastuulounas Srk-keskuksen kahvio. (Kuva: Itärata Oy) järven ja Kouvolan alueille. klo 18 Tuhkakeskiviikon messu Srk-keskuksen sali. klo 14–16 Laskiaistapahtuma Hiihtomajalla. Ensi sunnuntain kirkollisena aiheena on Ansaitsematon armo. klo 12.15 Laulun ystävät Srk-keskuksen kahvio. klo 14.45–16.15 Aikalisä 36 Kerho 3.–6.-luokkalaisille. klo 12 Säyhteen srk-piiri Pertti Kaleniuksella, Kylväjäntie 15 E. klo 16.30 Puuhapaja Vuolenkosken srk-koti. Kaikki tilaisuudet etätilaisuutta lukuun ottamatta alkavat kahvituksella kello 17, esitykset ja yhteiskeskustelu kello 17.30–19, jonka jälkeen osallistujilla on mahdollisuus jäädä vielä hetkeksi karttojen äärelle. Mukana matkalla. To 29.1. Su 1.2. Itäradan ympäristövaikutusten arvioinnista pyydetään mielipiteitä Lausunnot ja mielipiteet tulee toimittaa kirjallisena viimeistään 13.3. klo 13 Omaishoitajat Kahvitupa. 3.3. Kristinoppimme mukaan ihmisen pelastuminen ei riipu omista teoistamme, antamistamme almuista tai edes uhrautumisestamme yhteiseksi hyväksi. Lapsille ja lapsiperheille To 29.1. Su 15.2. Itärata-hankkeen keskeisenä tavoitteena on mahdollistaa nykyistä nopeampi kaukojunaliikenne itäiseen Suomeen: Savon ja Karjalan ratoja pitkin Kuopioon, Joensuuhun ja Kainuuseen. Yhteisvastuukeräyksen avaus. La 31.1. To 5.2. klo 10 Messu Kirkko. maaliskuuta saakka, minä aikana eri tahoilla on mahdollisuus antaa hankkeesta ja sen ympäristövaikutuksista mielipiteensä. Hanketta ja arvioinnin tuloksia esitellään useassa yleisötilaisuudessa tammihelmikuussa sekä etätilaisuudessa maaliskuussa. klo 13 Vuolenkosken srk-piiri Vuolenkosken srkkoti. klo 17.30 Vuolenkosken perhekerho Vuolenkosken srk-koti. Aiotko sinä osallistua Yhteisvastuukeräykseen. La 7.2. klo 10 Markkinahartaus Kahvitupa. Viime sunnuntain aiheen mukaisesti voimme pyytää, että Jeesus herättäisi uskon, siis pelastavan uskon myös minussa, minun sydämessäni. Messu nähtävissä myös Jaalan kappeliseurakunnan YouTube-kanavalla. klo 10 Messu. Rakkaamme Aini Inkeri Nurminen o.s. Ti 3.2. Perusteltu päätelmä on myöhemmin otettava huomioon kaikissa hanketta koskevissa luvissa koko sen elinkaaren ajan. Tuunainen s. Kinkerit Haluaisitko järjestää kinkerit. klo 12.30 Muistelukerho Srk-keskuksen kahvio. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Nuutinen. Arviointiselostus ja tiedot sen esilläolosta ovat nähtävillä mm. Lupaja valvontavirastoon Itärata on Keravalta Porvoon kautta Kouvolaan suunniteltava uusi kaksiraiteinen nopean liikenteen rata. Siksi on tärkeää osallistua myös yhteisiin hankkeisiin, tekemiseen, keräyksiin, naapuriapuun jne. Siksi ensi sunnuntaina alkavalla kirkon Yhteisvastuukeräyksellä pyritään lievittämään ikääntyvien hätää, samalla kun yhteiskunnassa huoli pärjäämisestä kasvaa. 29.11.1938 Impilahti k. klo 14 Perjantaihartaus Kahvitupa, Kauppinen. klo 10 Perhekerho Srk-keskuksen monitoimitila. päivänä 2026 VIIKON SANA Huoli pärjäämisestä kasvaa Tutkimusten mukaan ikääntyvien yksinäisyys ja turvattomuus ovat lisääntyneet ja avun saanti vaikeutuu. ympäristöhallinnon verkkosivuilla: www.ymparisto.fi/ itarata-yva ja www.miljo.fi/ ostbana-mkb. Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Pe 30.1. klo 18–19.30 Etäyleisötilaisuus Teamsilla. Osallistuminen on keskeinen osa YVA-menettelyä. Su 22.2. Ti 3.2. Silloin ihminen ei katso niin paljon vain oman pelastumisena perään, vaan toimii toisten auttamiseksi ja pelastamiseksi. klo 17 SYKE-ilta Srk-keskuksen sali. klo 13 Saarasten kinkerit Vappu Mäkimattilalla, Amerikanraitti 176. klo 10 Messu ja Yhteisvastuukeräyksen avaus Srk-keskuksen sali
Sain opiskelupaikan Helsingin yliopistosta suoraan todistusvalinnalla. — En ole kovin nationalistinen. Eihän ihmisiä voi pakottaa tappamaan. Se on ollut täydellinen yhteensattuma, sillä tykkään puukäsitöistä. kesäkuuta Iitissä, Ring Race Clubin Marianne Lauslehto vastatessa avausosakilpailun järjestelyistä. Sarjan päätöskisa ajetaan Motorparkissa Virtasalmella 22.-23.8. — En ole vielä tutkinut paljoa uramahdollisuuksia. Armeijasta en ole kuullut mitään hyvää, paitsi että sieltä saa rekkakortin. Äitini kanssa pelaan legendaarista peliä The Legend of Zelda: Ocarina of Time . Viihdyn pienellä paikkakunnalla. sekä 15.8. Kisoissa ajetaan lisäksi Supermoton SM-titteleistä Viime kaudella SRRA eli Suomen Road Race Ajajat ry:n käynnistämä ”Sinustako kisakuski” -kampanja herätti kiinnostusta ja toi uusia kuljettajia lajin ja kilpailujen pariin, joten kampanja jatkuu tänäkin vuonna. Millainen kokemus siviilipalvelus on ollut. — Siihen on monta syytä, miksi valitsin siviilipalveluksen. Reko Racing Club ry on hyvinkääläinen Reko Niemisen vuonna 2018 perustama kerho, joka valmentaa nuoria ratamoottoripyöräilyn pariin. — Kesäaikaan pelaan frisbeegolfia. Geotieteet ovat luonnon maantiedettä. Miten juot aamukahvin. tavataan tuttuja, ihastellaan uusia moottoripyörämalleja, ajovarusteita sekä montaa muuta moottoripyöräilyyn liittyvää toimintaa. Sivarin etu on, että työpäivän jälkeen pääsee kotiin joka päivä ja silloin on aikaa tehdä mitä haluaa. — Olen saanut monenlaista palautetta siviilipalveluksesta, niin myönteistä kuin ehkä järkyttynyttäkin. Ratkomme yhdessä pelissä olevia pulmia. Olen kokeillut lisätä kahviin esimerkiksi ruskeaa sokeria ja riisimaitoa. Nykyään kokeilen kahvinjuonnissa erilaisia vaihtoehtoja. — Olen suorittamassa siviilipalvelusta Iitin yläkoulussa. — Tiesin, että haluan päästä kouluun tai kirjastoon. Muut osakilpailut järjestetään seuraavilla radoilla: Motopark, Virtasalmi 25.26.7., järjestäjänä Motopark Racing club; Kemora, Veteli 8.-9.8., järjestäjänä Helsinki Racing Club. Elämä on nyt hyvin rentoa. Aamukahvi on enemmänkin herkku, lisään siihen kaakaojauhoa. Minulla on paljon aikaa harrastuksille, sillä iltaisin aikaa ei mene läksyihin. Etsin parhaillaan asuntoa Helsingistä. — Tykkään työskennellä avustajana ja auttaa nuoria. — Minulle on väitetty asioita, jotka eivät pidä paikkaansa. Nuorimmat ovat innostuneet lajista noin 5-vuotiaina. Viime aikoina painotus salitreeneissä on ollut leuanvedossa, siinä olen päässyt ainakin 15 vetoon. Sain tietää puoli vuotta ennen kutsuntoja, että saan valita paikan itse ja siinä kohtaa olin "myyty". Kampanjasta, SM-osakilpailuista sekä kaikille rata-ajosta kiinnostuneille suunnatuista Ratapäivät -ajoharjoittelutapahtumista kuulee lisää Ring Race Clubin messuosastolla 7 c 128. Kokemus on ollut hyvä. — Minä koen, että voisin tulevaisuudessa asua Iitissä. Ratamoottoripyöräilyn eli Circuit Racing SM-sarjan kilpailu-aikataulu on vahvistunut. Mitä kysymyksiä ja kommentteja olet saanut siviilipalveluksesta. Nuoret kyselevät minulta siviilipalveluksesta. Mitä teet. Kuvituskuva: Harjukuva Iitti, Kausala, Kauppakatu 15 ma 2.2. Pelaan yksin ja yhdessä samalla sohvalla istuvien kavereiden kanssa. saavat moottoripyöräilystä kiinnostuneen laajan joukon liikkeelle. Mitä koet Iitin tarjoavan sinun ikäisellesi nuorelle. Monelle motoristille uusi kausi alkaa tästä tapahtumasta, jossa mm. En tiedä miksi, mutta viime aikoina on mennyt oikein hyvin. Välillä sijaistan opettajia. — Oikein hyvää. Tietääkseni Nuokku ja Aikalisä ovat suosittuja nuorten keskuudessa. — Olen aina tykännyt luonnontieteistä, joten ajattelin lähteä opiskelemaan biologiaa tai maantietoa. Lähden aamuisin hyvillä mielin kouluun. — Minun ei ole pakko saada kahvia aamulla, päiväkahvi on tärkeämpi. Helsinkiin muutan opiskelujen takia, en paikan takia. On myös ajatuksia, että sivaripalvelus on huono asia ja siinä vältellään velvollisuuksia. Armeijassa ei tueta kriittistä ajattelua, vaan siellä käsketään. Minua ärsyttää, että on olemassa velvollisuus, joka koskee vain miehiä, se on epätasa-arvoista. toukokuuta jo perinteikkään Hymyilevän Motoristin Kevätpäivä -tapahtuman, joka on järjestysvuorossaan jo 47. — Opiskelupaikka on valmiina odottamassa: ensi syksynä aloitan geotieteiden opiskelun Helsingin yliopistossa. Kandidaatin ja maisterin opinnot kestävät yhteensä viisi vuotta. Miten palveluspaikaksesi valikoitui Iitin yläkoulu. Kerho luovuttaa tapahtumassa Suomen Motoristit ry:n kiertovanteen seuraavalle tapahtumajärjestäjälle. — Olen myös paljon tekstiilikäsityön tunneilla ja avustan myös muissa aineissa. Tapahtumaan odotetaan satoja, jopa tuhansia motoristeja ympäri Suomea, jotka pääsevät tutustumaan myös moottorirataan ajamalla sen ympäri näyttävänä letkana. En tiedä vielä tarkemmin mitä haluan isona tehdä. — Olen usein kuullut, että päiväraha olisi pienempi kuin armeijassa, mutta se ei pidä paikkaansa. Abivuonna kysyin asiaa Iitin yläkoulun ja lukion rehtorilta, joka lupasi heti järjestää asian. klo 12-16 ti 3.2. Minä saan päivärahan lisäksi puolikkaan ruokarahan, sillä syön koulussa aamupalan ja lounaan. Minusta voi tulla esimerkiksi geologi tai tutkija, ja saatan työskennellä kaivosalalla. — Iso etu paikkakunnalla on Ravilinnan kuntosali, jossa hinta-laatusuhde on tosi hyvä. Miksi valitsit siviilipalveluksen. Mitä harrastat. — Maastavedossa on ollut vähän taukoa, ennätykseni on 145 kg. klo 10-15 Henkilökohtaista ja asiantuntevaa palvelua! puh. — Käyn kuntosalilla 3-5 kertaa viikossa. Pidän haasteesta kuinka paljon painoa pystyn nostamaan lattialta. 0407098070 www.seniorshopsuomi.fi Laadukkaita ALE-tuotteita, tervetuloa!. Mitä sinulla on nyt elämässäsi meneillään. päivänä 2026 5 Minna Tervo Akseli Matikan kanssa "Kokemus siviilipalveluksesta on ollut hyvä" Mitä kuuluu. Pelaamiseen vaikuttaa muun muassa kiekon valinta ja heittotyyli. — Lisäksi pelaan videopelejä. Finnish Superbike Kymiring avaa sarjan kilpailukauden 13.-14. Työni koulussa on mukavaa ja rentoa. Hiihtomajan lähellä oleva frisbeerata on myös hyvä. Tiedossa oli, että puukäsitöihin tarvitaan avustajaa. Kerho järjestää nuorille kuljettajille myös kilpailutoimintaa kansallisissa luokissa, joista on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa SMtason kuljettajaksi ja siitäkin eteenpäin kansainvälisille radoille ja kisoihin. MP-Messut Helsingin Messukeskuksessa 30.1.–1.2. Tulen nuorten kanssa hyvin toimeen, ja se ehkä se johtuu siitä, että olen itsekin nuori. Laji on hyvin strateginen. Miten löysit opiskelualaksesi geotieteet. Luullaan esimerkiksi, että armeijan tapaan sivarista ei pääse illaksi kotiin. — Sivari on minulla nyt noin puolessa välissä. Olen käytännössä koulunkäynninavustaja. Kerho järjestää junioreille Hyvinkään moottoriradalla kilpailut 23.5. — En ole ikinä ymmärtänyt mikä idea sodassa on, siksi en halua siihen osallistua. Harrastus on kiva, sillä siinä pääsee ulos, saa kävellä paljon ja hengailla kavereiden kanssa. — Paikkakunnalla on lukio, mutta ei ammattikoulua, joten yläkoulun jälkeen noin puolet nuorista lähtee opiskelemaan muualle. Se on hauskaa ja tuntuu hyvältä. Kerho avaa kauden Kymiringillä järjestämällä 9. Sivariin liittyy paljon misinformaatiota ja ennakkoluuloja. — Luulin, että siviilipalveluspaikkaa ei saa itse valita, mutta oletukseni oli väärä. TÄNÄÄN Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Arkipäivät menevät yläkoululla. Ring Race Club osallistuu Helsingin moottoripyörämessuille Kymiringin kanssa Iittiläinen Ring Race Club -moottorikerho osallistuu tänä vuonna Helsingin moottoripyörämessuille yhteisosastolla Kymiring -moottoriradan kanssa. SMsarjan yhteydessä ajetaan myös kansallisissa luokissa. Nuorille on tullut tavaksi hurrata minulle, kun he näkevät minun tulevan käytävällä pitämään heille tuntia. Vaikka minulla on sivarissa kivaa, se on kuitenkin velvollisuus, ja sinä aikana ei voi tehdä muuta. Aiempina vuosina suuren suosion saavuttanut MP-Jonnela, jossa on esillä nuorten tuunaamia mopoja ja muita ajopelejä, esittäytyy entistä laajempana
Iltaisin koulun järjestämän ohjelman jälkeen nuoret kokoontuivat muun muassa hiihtämään, laskemaan mäkeä, luistelemaan, laulamaan tai paljuilemaan. Se on Kaukolan mukaan olennainen tutkittava ominaisuus ilmastointilaitteissa. Tavanomainen peltilevy pistää silmään useassa käänteessä. Nuoret opiskelevat Bretagnessa sijaitsevan SaintJoseph de Lamballe -lukion toisella vuosiluokalla. Tehdashallissa on varastoituna materiaaleja joka puolelle avautuvassa hyllymeressä. — Jos asiakas haluaa tietää miten ilmastointituote tulee toimimaan valmiina, se voidaan koekäyttää täällä. Vaikka oppilasvaihtoja ohjelmineen on työlästä järjestää, unohtuu vaiva, kun näkee oppilaiden todella nauttivan kulttuurien vaihdosta ja käyttävän vieraita kieliä. Sunnuntaina ranskalaisnuoret palasivat kotimaahansa. Tehtaan toimintaa tehtiin tutuksi viime torstaina ranskalaisnuorille. vaihtotuotteita räätälöidysti esimerkiksi leikkaussaleihin, lentokentille ja korkealuokkaisiin toimistotiloihin, Kaukola esitteli. Kausalassa tuotantotilaa on 19 000 neliön alalla ja työntekijöitä 250. Tulosten perusteella tehdään muutoksia, Kaukola kertoo. 19 oppilaan ryhmä opettajineen oli viettämässä vaihtoviikkoa Iitissä. Yhdeksäsluokkalaiset ranskan opiskelijat tekevät retken Etelä-Ranskaan huhtikuussa. — Tilassa testataan tuotteen aiheuttamaa ääntä. Iitin lukio ja ranskalaislukio ovat olleet ystävyyskouluja vuodesta 2011 alkaen. Haltonilla Kausalassa tehtaan tutustumiskierroksesta vastasivat laboratoriopäällikkö Tuomas Kaukola ja tuotantopäällikkö Timo Toivanen. Ryhmän mukana oli ranskan ja saksan opettaja Tarja Virtanen. Työasemia työntekijöineen on siellä täällä, ja näkyypä reitin varrella ainakin yksi hiljainen robottiasemakin. Laboratorio-olosuhteissa säädetään lämpötiloja esimerkiksi vuodenaikoja mallintaen, vaihdellaan ilmankosteutta ja mitataan ilmanpuhdistuksen laatua. Viikko oli mahtava, hän summasi. Jos tuote on liian äänekäs, sitä pitää vielä kehittää. päivänä 2026 Minna Tervo Iitin lukion ranskalaisvieraat tutustuivat Haltonin Kausalan tehtaaseen Haltonilla tutkitaan ilmanvaihtoa erikoistiloissa Haltonin Kausalan tehtaalla hallitaan valmistusprosessi alusta loppuun saakka paikallisesti Iitissä. Haltonin jälkeen ranskalaisryhmän ohjelma jatkui Virpin Keittiöllä. Ilmavirtojen liikkuminen tehdään tilassa näkyväksi valkoisen savun avulla. Iitistä lukiolaiset tekevät vastavierailun Lamballeen toukokuussa. Viimeisenä iltana keilattiin kaikki yhdessä, Virtanen tiivistää viikosta. Runsaasti tietoteknisiä laitteita sisältävät data-centerit ja laivojen matkustajahytit vaativat ilmanvaihdolta paljon: molempia käyttöympäristöjä tutkitaan Kausalassa. 6 Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Kaukola kertoi , että tuotannossa on vakiintuneita tuotteita ja yksilöllisiä tilaustuotteita. Nuoret opiskelevat Bretagnessa sijaitsevassa Saint-Joseph de Lamballen lukiossa.. — Viikon ohjelma oli tiivis. — Taas kerran kaikki ranskalaiset saunoivat ja menivät avantoon useamman kerran. Toisinaan kuuluu pauketta ja trukin huminaa. Tarja Virtasen mukaan vaihtoviikko oli tälläkin kertaa hyvin onnistunut. Virtanen vastaa vaihtoviikon järjestelyistä Iitissä. Kaukola ja Toivanen opastavat ryhmän tehtaan tutkimustiloihin, joissa tehdään tuotetestaamista. Vierailuja puolin ja toisin on tehty säännöllisesti. — Tehtaalla on testattu hotellivieraan kokemusta ilmanvaihdosta kalustetussa hotellihuoneessa. Vierailupäivänä torstaina tehtaalla oli parhaillaan valmistuksessa 100 erilaista tuotetta. Osa tutkimuksista tehdään asiakkaiden ongelmien ja tavoitteiden selvittämiseksi. Tehdassalikierroksen viimeisellä osuudella ryhmä sivuuttaa tilan, jossa tuotantoprosessit ovat tulleet tiensä päähän; laitteet pakataan ja ne jäävät odottamaan kuljetusta Haltonin sinisellä logolla varustetuissa laatikoissa. Tämä tarkoittaa, että Kausalassa ilmanvaihtotuotteen valmistaminen käynnistyy suunnittelupöydällä ja työskentelyn edetessä tuotetta voidaan vielä kehitellä asiakkaan käyttökokemuksien mukaan. Teemme ilmanTuomas Kaukola kertoi ilmanvaihdon tutkimuksesta ranskalaisnuorille. Samalla tavoin sairaalan henkilökunta voi tulla simuloimaan työskentelyä leikkaushuoneessa, Kaukola kerti esimerkkejä tutkimustyöstä. Kierroksen ensimmäisessä vaiheessa on vaikea päätellä, että tehtaalla valmistetaan huipputeknologiaa edustavia tuotteita. — Kausalassa on keskitytty toteuttamaan asiakkaille vaativia ilmanvaihdon ratkaisuja. Kausalan tehtaalla on äänieristetty huone, jossa ei tutkita ilmaa vaan desibelitasoa
Paikat ovat maksuttomia eivätkä vaadi ennakkoilmoittautumista, sanoo Satu Halonen. LA Lightning & arpajaiset, Ravilinna 15.2. Ravilinnassa tarjoillaan miesten 2. kirjastolla. Kirjastolla on 14.2. klo 16.30–18 Runopiiri Helvi Hämäläinen: Sukupolveni unta, Iitin kirjasto 25.2. Iitin musiikkijuhlayhdistys järjestää lukiolla klo 13 koululaiskonsertin ja klo 18 oopperaaiheisen talvikonsertin. Toinen esitys on Radalla Resortissa 28.2. 13.2. Otteluisäntänä toimii Iitin kunta, kertoo joukkueesta Henri Haapaniemi. — Luvassa on myös Kahoot-tietovisailua ja ääneen luettu satutunti, kertoo Halonen. Ravilinnassa uutena tapahtumana on luvassa sukkasuunnistusta 23.2. — Mieskuoro Eliitillä on Kuusankoskitalolla huhtikuussa konsertti Kirkan musiikista, siitä kuullaan nyt maistiaisia noin 20 minuutin ajan, kertoo kuoron jäsen Reijo Leino. divisioonan salibandyä 14.2. — Sen sijaan suunnitteilla ollut valtakunnallinen bändikilpailu 12–18-vuotiaille ei nyt toteutunut, kertoo yhdistysaktivaattori Satu Halonen. Kirjastolle saapuu 14.2. Yksi huoneista perustuu Ravilinnan historiaan, toinen on luontoaiheinen ja kolmas on kauhukammio. klo 9–13 Talvirieha, Hiihtomaja 24.2. Iitin kirjastolla pidetään 14.2. Lippuja myydään mm. klo 10–14 Iitin Taideseuran avoimet ovet 21.2. klo 10–14 Rakasta rukkii ku rasvarieskaa, kädentaitomarkkinat, Iitin kirjasto 14.2. klo 14-17 Nuorten Konsertti, Ravilinna 4.2. kirjastolla on luvassa A.J. Ritva Mäkelä-Kurtto kertoo Charlotta Europaeuksesta, ensimmäisestä naispuolinen kansanrunonkerääjästä. Omia makkaroita voi paistaa rannalla nuotiolla tai kodassa. Ensi-esitys on Ravilinnassa 20.2. on paikallisten nuorten konsertti Ravilinnassa, josta vastaa muusikko Janne Aalto. klo 12–15 Kalevalan päivä, muistoja kesäretkeltä! Iitin kirjasto 28.2.–1.3. Sjögrenin Seuran ”kulttuuripläjäys”. luvassa on ensimmäistä kertaa Kulttuurisauna Radalla Resortissa. klo 13.30–15 Lukupiiri Petri Tamminen: Meriromaani, Iitin kirjasto 7.2. Ravilinnassa ovat jälleen 13.2. — Lapset ovat vaativa yleisö, aikuiset helposti vain pönöttävät. Pekko Käppi: klo 14.3015.30 Taavi Uutelan elämä (luento), klo 16-17 Taavi Uutelan lauluja (konsertti) 19.2. 20.2. kädentaidon työpaja ja markkinat nimellä ”Rakasta rukkii ku rasvarieskaa”. klo 10–17 Jippikaijee, Ravilinna Kuvassa vasemmalta lueteltuina: Reijo Leino, Timo Mäkinen, Pekka Rautiainen, Elina Eloranta, Mailis Alaharju, Henri Haapaniemi, Mira Suutarinen, Pentti Kivinen, AnnaLeena Ilmarinen, Satu Halonen, Seppo Arola ja Saara Niskanen.. hitiksi nousseet pakohuoneet. Luvassa on mm. klo 12–21 Kulttuurisauna, Radalla Resort 10.2. Lapsille on luvassa satutuokio Mauri Kunnaksen Kalevalasta . Ohjelmassa on saunojen, avannon ja paljun lisäksi luontohetki, Henniina Hulkon vetämä iittiläinen saunavenyttely, luistelua, pipolavista, Marjut Kalinin vetämää äänimaljarentoutusta. Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Jouni Sjöblöm vetää yhteislaulua illan päätteeksi. — Tarinat ovat fiktiivisiä, mutta sen verran rankkojakin, etteivät esitykset sovellu alle kouluikäisille. E-ryhmän Elina Elorannan käsikirjoittama Taivaankaaren alla -esitys perustuu suomalaiseen muinaisuskoon. — Siellä on samalla pop up -kirpputori liikuntahallin katsomossa kaikille halukkaille. Mukana on seitsemän näyttelijää ja muusikko Stella Kullström. klo 14.30 Kirjailijavieras Jari Järvelä, Iitin kirjasto 14.2. Mukana tilaisuudessa haastattelijoina ja juontajina toimivat Paula Seppälä ja Harri Kivelä. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen mukana tällaisessa lasten jutusta, sanoo Mäkinen. KulttuuriQ: 31.1. Tilaisuudessa ovat mukana myös kirjailijavieraat Kari Valto, Asta Ikonen ja Johanna Hasu. alkaen klo 10 Aarrearkun tarinoita, Iitin kirjasto 14.2. Iitin musiikkijuhlien ohjelman julkistaminen Callassa kello 10. kello 17, kun Kyljykset kohtaa LA Lightningin. Kirjan pohjana ovat Iittiäkin vahvasti sivuavat tapahtumat Riihimäki-Pietari radan rakentamisvaiheesta 1860-luvun lopulta. — Siinä suunnistetaan sukkasillaan pimeässä Ravilinnassa ja etsitään erilaisia kohteita vaikka kännykän valon avulla, kertoo Halonen. Avoin tilaisuus. 28.2. klo 9 lasten elokuva, klo 15 nuorten elokuva, klo 19 aikuisten elokuva, Ravilinna 27.2. klo 13–17.30 Pupun matkassa, Iitin kirjasto 10.2. klo 16 Parasta ennen -teatteriesitys, Ravilinna 23.2. klo 19 Taivaankaaren alla -esitys, Ravilinna 21.2. Pääpalkintona on 55-tuumainen televisio. klo 10–14 Temppurata, Ravilinna 28.2. klo 17 Kyljykset vs. Improamaan tulevat Timo Mäkinen ja Mira Suutarinen E-ryhmästä. Kirjastolla pidetään maksuton Pupun matkassa -konsertti 10.2. päivänä 2026 7 Veli-Pekka Kelloniemi KulttuuriQ pyörähtää jälleen käyntiin helmikuussa runsaalla ohjelmalla Avajaistapahtumana 31.1. — Tapahtumassa voi kiertää eri saunoissa, myös telttasaunassa, eli kannattaa ottaa mukaan kylpytakki ja tohvelit mukaan, vinkkaa Halonen. Esitysten kesto on noin tunti, kertoo Eloranta. kanteleensoittaja Mammu Koskelo soittamassa tapahtuman ajan, ja paikalla voi tehdä oman ystävänpäivälaulun ja äänittää sen omaan puhelimeen muistoksi. 7.2. Jaakko Helminen kertoo A.J. Aarrearkun tarinoita -improhetki lapsille. klo 15–20 Pakohuoneet, Ravilinna 14.2. Sjögrenistä. Musiikista vastaavat Sari ja Antti Saarinen. Mailis Alaharju jakaa ajatuksiaan Lönnrotin perheestä Hilja Haahden romaanin Sammatin sisarukset pohjalta. klo 16–19 Sukkasuunnistus, Ravilinna 24.2. myös Iitti Librin kutsumana kotkalainen kirjailija Jari Järvelä kertomaan uusimmasta teoksestaan Raiteet. Näyttelijä Ilmari Saarelainen saapuu Parasta ennen -monologillaan Ravilinnaan 21.2. — Kyljysten pelissä on luvassa isot arpajaiset, joissa on 60 palkintoa. Viimeisenä tapahtumana KulttuuriQ:ssa on luvassa Jippikaijee-pomppulinnapäivät 28.2.-1.3
— Europe Direct vahvistaa Päijät-Hämeen asemaa aktiivisena toimijana Euroopassa. 8 Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. — Haluamme tehdä EU:sta entistä kiinnostavamman ja helposti lähestyttävän. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta ja muihin lehtiin toimitetusta aineistosta sen valmistusarvo. Eläinlääkäri.......................044 480 1177 Rautatienkatu 27, 47400 Kausala. kappalainen Henna Huppunen..............050 387 1642 Vs. Tavoitteemme on, että päijätTavoitteena lisätä EU-tietoisuutta ja rakentaa vuoropuhelua Lahteen avautunut Europe Direct -tiedotuspiste tarjoaa ajankohtaista EU-tietoa hämäläiset, riippumatta EUtietoisuudestaan, voivat paremmin ymmärtää, mitä EU oikeasti tekee ja miksi sillä on merkitystä, toteaa tiedotteessa Europe Direct PäijätHämeen koordinaattori Elina Aakko. Uusi Europe Direct -tiedotuspiste tarjoaa päijäthämäläisille uudenlaisen mahdollisuuden osallistua ja saada tietoa EU-asioista. päivänä 2026 Kiroileva siili Kissauutiset Julkaisija Iitin Lehti Oy ISSN 0357-9107 Sitoutumaton Uutismedian liiton jäsen Y-tunnus 0158721-0 Osoite Kauppakatu 6, 47400 Kausala Verkkolehti-osoitteemme iitinseutu.fi Paperilehden ilmestymispäivä Torstai Avoinna Ma–Ti 8.30–16 Ke–To 8.30–15.30 Perjantaisin palvelemme asiakkaita puhelimitse ja sähköpostitse. Vuoden 2026 alussa Suomessa toimii yhteensä yhdeksän Europe Direct -tiedotuspistettä, joista Lahden piste on verkoston uusin tulokas. SE ON NIIN RAUHALLINEN NUKKUESSAAN! KISSOJEN SUURIN HIRVIÖ. Sen tavoitteena on tuoda EU lähemmäs kansalaisia paikallisella ja aluetasolla. 040 8484 323 khvirasto.iitti@evl.fi Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto Avoinna ma, ti, to klo 9-12, ke klo 10-12 Muina aikoina sopimuksen mukaan www.iitinseurakunta.fi Virastoinfo Talouspäällikkö Iiris Mäenpää ......................050 387 1644 Nuorisotyönohjaaja Tuula Lehtoranta...............050 387 1649 Lastenohjaaja Terhi Altio...........................050 387 1652 Seurakuntamestari Tiina Klemola.....................050 387 1646 Keittiövastaava Tanja Nieminen..................050 387 1650 Kirkkoherra Mikko Pelkonen................050 387 1640 Vt. 0200 22020 Jakeluhäiriöt muualla Iitinseutu Painopaikka Lehtisepät Oy, Lahti Pankit Nordea FI92 2131 1800 0041 25 OP FI93 5069 0110 0003 50 Laskutus Paperisista laskuista peritään 2,5 euron laskutuslisä, sähköisistä laskuista ei peritä laskutuslisää Osoitemuutokset ja tilausasiat verkossa tai asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi 0400 857 577 iitinseutu.fi Verotoimisto Kirkkokatu 12 B, 15140 Lahti (Verohallinnon yhteinen vaihde) ............................................. 117 385 Vuosille 2026–2030 Lahteen avautunut Europe Direct Päijät-Häme -tiedotuspiste toimii osana Päijät-Hämeen liittoa. verkkolehti Kestotilaus 12 kk laskutusjakso 125,00 Määräaikaistilaus 12 kk laskutusjakso 130,00 verkkolehti: 12 kk jakso 79,00 (uudet tilaukset verkon kautta, maksu Visma Pay). seurakuntapastori Sisko Hottola.....................050 387 1654 Kanttori Juha-Matti Turunen..........050 387 1643 Diakoniatyöntekijä Maija Kauppinen...............050 387 1653 Lähetyssihteeri-kasvatustyöntekijä Harri Nuutinen ...............050 387 1648 LUPIN ON HAVAITTU! PUCK, PÄÄTIN KURKATA KYLPYAMMEESEEN JA SIELLÄHÄN SE MAKOILI! HOUSUJAKAAN EI NÄY. Ilmoitushinnat verkkolehdessä: Katso iitinseutu.fi Tilaushinnat paperilehti sis. Pisteelle on myös mahdollista varata aika henkilökohtaista tapaamista varten, jossa voi muun muassa keskustella EU-asioista. Parhaimmillaan voimme avata uusia ovia oppilaitoksille, yrityksille ja järjestöille EU:n tarjoamiin mahdollisuuksiin, sanoo edunvalvontajohtaja Antti Kalliomaa. 040 503 7341 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Varhaiskasvatus Varhaiskasvatustoimisto Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Varhaiskasvatuspäällikkö ....040 5500 257 Päiväkodin johtaja (Pikku-Vieteri) ............................................040 595 7264 Päiväkodin johtaja (Peltohiiri, Nuppula, Kanttarelli) ........................ Pisteen tavoitteena on lisätä EU-tietoisuutta, tukea avointa keskustelua, vahvistaa eurooppalaista identiteettiä sekä auttaa kansalaisia ymmärtämään, miten EU:n päätökset näkyvät arjessa. Jakeluhäiriöt Kausalan jakelualue asiakaspalvelu@dilicon.fi Jaalan kirkonkylä ma-pe 6-16 p. — Tänä vuonna luvassa on muun muassa EU-kahvitilaisuuksia, Päijät-Hämeen liiton uutiskirjeeseen tuleva EU-palsta, Eurooppapäivän etkot Päijät-Hämeen kunnissa sekä EU-aiheinen podcast, kertoo Europe Direct PäijätHämeen viestintäasiantuntija Ella Munukka. Europe Direct -verkosto perustettiin vuonna 2005 ja se on osa koko Euroopan kattavaa viestintäverkostoa, jota hallinnoi Euroopan komissio. Vuoden 2026 aikana Europe Direct Päijät-Häme järjestää monipuolista toimintaa, jonka tavoitteena on avata EU:n ajankohtaisia kysymyksiä ja tuoda keskustelun lähemmäs alueen asukkaita. Seitsemän pisteistä toimii maakuntaliittojen yhteydessä Kajaanissa, Kuopiossa, Lahdessa, Mikkelissä, Oulussa, Rovaniemellä ja Seinäjoella, ja kaksi Leader-ryhmien ylläpitäminä Haminassa ja Kankaanpäässä. 040 720 9934 tai 044 781 3711 IITIN KUNTA www.iitti.fi 020 615 9600 Puhelinvaihde avoinna arkisin klo 9–11 ja 12–15 Asiakaspalvelupiste Iitti-piste Kausansaarentie 3, 47400 Kausala Avoinna kirjaston palveluaikojen mukaisesti asiakaspalvelu@iitti.fi, kirjaamo@iitti.fi henkilöstö: etunimi.sukunimi@iitti.fi, www.iitti.fi/yhteystiedot Kunnantalo on avautunut osoitteessa: Rautatienkatu 22, 47400 Kausala Kirjasto...............................040 483 3800 Kausansaarentie 3, 47400 Kausala Palveluaika ma–ti 12–19, ke-pe 10-16 Omatoimiaika ma-pe 7-20, la-su 7-16 Kirjastoauto....................040 523 2543 Kansalaisopisto................040 554 6502 Kansalaisopiston toimisto Kausansaarentie 3, 47400 Kausala Ravilinnan vapaa-aikakeskus ............................................0400 650 293 Veteraanitie 2, 47400 Kausala Kuntosali.......................... — Odotan innolla, että pääsemme tuomaan EUtietoa päijäthämäläisille sekä viestimään Euroopan unionin suuntaan kansainvälisemmästä Päijät-Hämeestä, toteaa vt. 029 512 000 Maataloustoimisto, Iitti Avoinna toistaiseksi ajanvarauksella puh. maakuntajohtaja Juha Hertsi odottavaisin mielin. On huomattava, että Europe Direct -tiedotuspisteet eivät voi antaa oikeudellista neuvontaa tai tulkita EU-lainsäädäntöä. VAATII KAIKEN YSTÄVÄLLISYYTENI, JOTTA EN TÖKKÄÄ SITÄ TÄLLÄ KEPILLÄ. 0400 650 293 Veteraanitie 2, 47400 Kausala Avoinna ma–su klo 5.30–22 Kasvun ja oppimisen palvelut Koulutoimisto.................... Puhelinaika arkisin klo 8–9. IITIN SEURAKUNTA Eerolantie 1, 47400 Kausala Puh. Päätoimittaja Veli-Pekka Kelloniemi 044 768 9720 veli-pekka.kelloniemi@iitinseutulehti.fi Konttoripäällikkö Satu Santala 0400 857 577 asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi ilmoitukset@iitinseutulehti.fi Asiakaspalvelu, ilmoitukset, tilaukset ja laskutus Toimitus, ilmoitusja asiakaspalvelu Minna Tervo 0400 716 053, 0400 857 577 minna.tervo@iitinseutulehti.fi Toimitus, asiakaspalvelu, ilmoitukset ja tilaukset Ilmoitusten jättöajat: Seurapalsta, pikkuilmoitukset, kuolinilmoitukset: asiakaspalvelu@iitinseutulehti.fi tiistaina klo 10.00 mennessä Vedosilmoitukset: ilmoitukset@iitinseutulehti.fi perjantaina klo 12.00 mennessä Ilmoitushinnat paperilehdessä Etusivu 2,17 E /pmm Takasivu 2,07 E /pmm Ennen tekstiä, tekstissä ja tekstin jälkeen 1,90 E /pmm Pienin ilmoituskoko 25 pmm Kuolinilmoitus 2,25 E /pmm Kiitosilmoitus 40,49 E /kpl Etusivu (silmä) 101,22 E /kpl Merkkipäiväilmoitus 40,49 E /kpl Onnitteluilmoitus kuvalla 70,84 E /kpl Palveluhakemisto 45,54 E /rivi 3 kk Ilmoitushinnat sisältävät arvonlisäveron 25,5%. Puhelinvaihde arkisin klo 8–18, viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 9–18. 040 1563 889 Rakennusvalvonta.......0400 254 450 /040 658 6119 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Ympäristöpalvelut Päijät-Hämeen Ympäristöterveys ............................................(03) 780 0211 Ympäristönsuojelu (Iitin toimipiste) ............................................040 559 6498 Vesihuolto Yleisen vesija viemäriverkoston vikailmoitukset 24H (Lahti Aqua Oy) ..............................................0800 3 0808 Lahti Aqua Oy asiakaspalvelu (vaihde) ..............................................(03) 851 590 Iitin Vuokratalot Oy........040 483 3765 /040 548 2693 Rautatienkatu 20, 47400 Kausala Päijät-Hämeen työllisyysalue https://hameentyovoimapalvelut.fi Päijät-Hämeen työvoimapalvelut henkilöasiakkaille......044 024 6226 info@hameentyovoimapalvelut.fi Päijät-Hämeen työvoimapalvelut työnantajille...............044 416 4886 tyonantajat@hameentyovoimapalvelut.fi Päijät-Hämeen hyvinvointialue .................................................(03) 819 11 Sosiaalija terveyspalvelut sekä PäijätHämeen pelastuslaitos. Se järjestää erilaisia tapahtumia Päijät-Hämeessä sekä tarjoaa maksutta tietoa EU:n toiminnasta, rahoitusohjelmista ja painopisteistä
Iitin koulujen ja päiväkotien ruokalista 2.-6.2.2026: Ma: palermonpasta, jäävuorisalaatti, porkkanaraaste, ananas. Yhdistyksemme kirkkopyhä su 1.2. Lisätietoja Pyrinnön verkkosivuilla: iitinpyrinto.fi. Puhdistetaan korvakappale, vaihdetaan kuulokojeen väliletku-, tippitai vahasuoja ja neuvotaan ja autetaan kuulokojeiden varaosien hankinnassa. klo 12–14. Lisäksi tutustutaan itujen ja versojen kasvatukseen ja sen moniin mahdollisuuksiin. klo 10–11 Iitin kunnan kirjasto, Kausansaarentie 3, 47400 Kausala. Kasvisruokailijat: kesäkeitto. Lisäksi joka päivä: leipä, levite ja ruokajuoma. Vieraana Päijät-Hämeen Omaishoitajat ry:n toiminnanjohtaja Annukka Tuominen. päivänä 2026 9 Seuratoiminta Kouluruoka Myydään Kokouksia •Rakennustyöt ammattitaidolla – pyydä tarjous! •Sahatavaran myynti, myös kyllästettynä •Ulkovuorija sisäpaneelit Kysy lisää! Soita Juhalle p. Kasvislounas: kasvis-kebabkiusaus. On oletettavaa, että suuressa osassa niistä tapauksista, joissa kiristäjille on maksettu, ilmoitus poliisille on jätetty tekemättä. Käsityökerho Ravilinna, keskiviikkoisin 4.2. Huom! Sitovat ilmoittautumiset 20.2. Iitin Liikeja virkanaiset ry Sääntömääräinen vuosikokous m a a n a n t a i n a 16.2.2026 klo 18.00 Juhlatila Callassa, Kauppakatu 18, 47400 Kausala. Miehet alle ja yli 65 v. Pe: kebabkiusaus, kiinankaalikesäkurpitsa-ananassalaatti (sydänmerkkiateria) . Materiaalin saamisen jälkeen rikolliset uhkaavat jakaa materiaalia eteenpäin sosiaalisessa mediassa ja he pyrkivät kiristämällä saamaan lapselta rahaa tai muuta taloudellista hyötyä. 044 297 3067. Yli 80 prosentissa tapauksista uhrit ovat olleet iältään 14–17 ikävuoden välillä. Yleisimmin uhrit ovat olleet iältään yli 13-vuotiaita. Maaliskuussa vietetään Kymenlaakson syöpäyhdistyksen 70-vuotispäiviä kirjastolla kakkukahvien kera. Lisää infoa tapahtumasta paijat-hame.elakeliitto.fi Kymenlaakson syöpäyhdistyksen Iitin osaston tapaamiset alkavat helmikuussa to 26.2. klo 9–14 Vesijärvellä. Ke: kebabkiusaus, kiinankaali, kurkku, kukkakaalilohko. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja pidetään nähtävänä kirkkoherranvirastossa 5.2.–14.3.2026 viraston aukioloaikoina ja seurakunnan kotisivulla iitinseurakunta.fi. klo 10–15, Hollolan nuorisoseurantalo Kukko, Vanha Tampereentie 124, Hollola. klo 12.00– 14.00. klo 12.00–15.00 kirjasto. Helmikuun kerho on Kahvituvassa ke 11.2. Esitys on tehty kauppias Sakari Heinosen muistelmien pohjalta. Teema: kansallispuku. klo 18.00 Jaala Areenalla. Kasvislounas: vebabkiusaus (sydänmerkkiateria) . To: kalakeitto, jääsalaatti, saaristolaisleipä, tuorejuusto. Ke: pinaattiohukaiset, raejuusto, perunasose, puolukkasurvos, jäävuori-maissi-tomaattisalaatti. klo 9–14, Urajärvi, Iitin Kalamiehet–Elimäen kalamiehet seuraottelu, 30 min. Kuvituskuva: Adobe Stock. Jos olet kiinnostunut niin ota ennalta yhteyttä: Tero Tuomisto puh. mennessä Jaanalle p. Tervetuloa! iitinseutu.fi/ilmoittajalle Tutustu Iitinseudussa on teemana AUTO ilmestyy 19.2. Käsitellään sääntömääräiset asiat. Ja huhtikuulla tulee mukaan jalkahoitola Samettipolusta Kirsi Saura. Kaikki mukaan! IITIN LYÖTTILÄN MARTTAYHDISTYS RY. Poliisin tietoon tulleiden tapausten määrä on kasvanut viime vuosina huomattavasti. Suurimmassa osassa tapauksista tekijä toimii todennäköisesti ulkomailla. Huom! Ota oman kuulokojeen ohjekirja ja varaosat mukaan. Tämä on linjassa kansainvälisten viranomaisten havaintojen kanssa, kertoo tiedotteessa rikoskomisario Jyri Hiltunen Keskusrikospoliisista. Kahvit keittelee Seppo. klo 12.00–15.00. Villasukan kantapään opetus. Esimerkiksi vuonna 2019-2021 välisenä aikana tapauksia tuli poliisin tietoon yhteensä yhdeksän. Ti: lihakeitto, juusto, paprika, riisipiirakka, päärynä. Iitti-Nastola Sydänyhdistys ry. Kokouksen asialista on nähtävänä kirkkoherranvirastossa ja seurakunnan kotisivulla. klo 10–12, Urajärvi. Iitin Käsityöläiset ry. olemme mukana avustustehtävissä Iitin kirkossa jumalanpalveluksessa. Useimmiten kiristäminen alkaa normaalista verkkokeskustelusta, jossa usein nuorina naisina esiintyvät rikolliset alkavat pyytää uhrilta valokuvia tai videoita itsestään. Sh Minna Tani tulee ensimmäiseen kokoontumiseen mukaan Kymenlaakson syöpäyhdistyksestä. Koruyhmä kokoontuu tiistaisin Kausalan Meijerillä alkaen klo 17.00. Ilm. Avoin pilkkikilpailu su 1.2. Jaalan koulun ruokalista 2.-6.2.2026: Ma: broilerkastike, riisiviljalisäke, jäävuori-tomaattikesäkurpitsasalaatti (sydänmerkkiateria) . 15.2. Su 1.3. — Kiristämisen taustalla ovat usein ammattirikolliset ja toiminta on järjestäytynyttä. klo 10.00, seurakuntakeskus, Laulun ystävät ja kirkkokahvit. Paikalta voi myös ostaa chilin siemeniä. klo 18, Ravilinna, Kokoushuone A. Kuutamohiihto/kävely Pukkikankaan kodalle huomenna perjantaina 30.1. Ke 4.2. Kasvislounas: härkiskasviskeitto (sydänmerkkiateria). Sääntömääräisten asioiden lisäksi käsitellään talkoovelvoite ja koemaastojen myöntäminen. Muistelukerho kokoontuu tiistaina 10.2. Pe: jauhelihakastike, spagetti, jäävuorisalaatti, maissi, retiisi. Kaikki mukaan! Kaikki mukaan Iitin Pyrinnön hiihtokouluun! Lasten ja nuorten maksuton hiihtokoulu hiihtomajalla tiistaisin 3.2., 10.2., 17.2. Sarjat: Nuoret alle 14, Nuoret alle 18, Naiset alle ja yli 65 v. Jäsenille etuhinta. Seuraottelu, avoin pilkkikilpailu Iitin Kalamiehet–Nastola–Lahden Kalaveikot Lahdessa la 14.2. 040 529 7076. To: saariston kalavuoka, perunat, jäävuori-herne-porkkanasalaatti (sydänmerkkiateria) . Kasvislounas: linssikeitto. Lisäksi joka päivä: ruokajuoma, leipä, levite. Jäsenistön vuosikokoontuminen pe 20.2. Anu Ranta HiusSalonki Aadasta tulee tekemään maksullisia pikavärianalyysejä. Kaakkois-Suomen Vapaaajankalastajapiirin pilkkimestaruuskilpailu 7.2. Kasvislounas: tofu-porkkana-papukastike (sydänmerkkiateria) . Pelikerho, kirjasto, maanantaina 23.2. Kaikki joukolla mukaan, järjestäjänä Iitin latu ry. Osallistujat saavat mukaansa halutessaan 2 vapaavalintaista chilin siementä ja niille kasvatusruukut taimimultineen. Kasvislounas: saariston kasvisvuoka (sydänmerkkiateria) . Kaikki joukolla mukaan. Päivi ohjaa. Teemana chili. mennessä 044 251 4661 tai eilaisok(at)gmail.com. 045 639 1662 Finlasko Oy Sahatie 7, Kausala “Aitoa suomalaista puuta parhaimmillaan” IITIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTON kokous pidetään maanantaina 2.2.2026 klo 18.00 Seurakuntakeskuksella Kausalassa. Paikalla voi maistaa herneen versoja ja sinimailasen ituja. meno–paluu (pistekilpailu). Iitin Erä ry sääntömääräinen talvikokous seuran majalla perjantaina 6.2.2026 klo 19.00. Iitin Eläkkeensaajat. Lisäksi voit hankkia väriviuhkan tai värikortin. Meno ja paluu 30 min. Värianalyysi on menetelmä, jolla selvitetään kasvojen luonnolliseen värimaailmaan parhaiten sointuva värikokoelma, jota voi hyödyntää pukeutumisessa, meikissä ja hiusväreissä. Tammisyyskuussa 2025 poliisi on kirjannut tapauksia jo 101 kappaletta. Seuraa ilmoittelua! Kaikille avoin, maksuton KUULOLÄHIPALVELU pe 6.2. Sukanvarsia ja puikkoja on paikan päällä. 2024 tapauksia tuli poliisin tietoon 73, vuonna 2023 77 ja vuonna 2022 30 kappaletta. Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Iitin Jousiampujat ry:n jousiammunnan valmennusvuorot maanantaisin ja torstaisin klo 16.30–19.30 L-Hallilla (Sähkökuja 3). 0400 742 953. Kevään ensimmäinen viljelyilta to 29.1. klo 17.30 Kausalan Meijerillä. Suomessa poliisin tietoon tulleiden tapausten uhreista 94 prosenttia on poikia. Sahaniemessä, Loviisassa klo 10–14. Kaikille avoin marttailta värianalyysin merkeissä ke 18.2. Poliisi kehottaa kiristyksen uhriksi joutuneita olemaan maksamatta tekijälle. klo 17.00 avoin tilaisuus kirjastolla. Maksaminen ei kuitenkaan ole tae siitä, että kiristäminen lopetetaan. Käsityökerho ma 2.2. ja 18.2. Kokoontuminen Mukkulan kartanon rantaan. Varaa mainospaikkasi! Poliisi: Pojat joutuvat yhä useammin kiristyksen kohteeksi verkossa Lasten ja nuorten kiristäminen seksuaalisen materiaalin avulla on lisääntynyt. Nuorten pilkkitapahtuma su 1.3. Ti: jauhelihakeitto, kurkkuviipale, kaurapala (sydänmerkkiateria) . Diandran konsertti Martanpäivänä su 26.7. Jos olet halukas osallistumaan ja viemään kädentaitoja esille, ole yhteydessä Eila Iso-Kuortiin 12.2. Ilmiössä on kyse toiminnasta, jossa lasta kiristetään verkon välityksellä hänen aiemmin lähettämällään ja itse kuvaamallaan seksuaalissävytteisellä materiaalilla. Pääasiassa kaikki lapsiin kohdistuvan seksuaalirikollisuuden tekomuodot kohdistuvat enemmän tyttöihin kuin poikiin, mutta lapsiin kohdistuva taloudellista hyötyä tavoitteleva seksuaalinen kiristäminen muodostaa tähän poikkeuksen. ja 3.3 klo 18– 19. klo 18.00 Lyöttilän seuratalolla. Kahvin ja seurustelun jälkeen Ilmo Suurnäkki kertoo Iitin ja Kausalan kauppaliikkeistä. Iitin yhdistys. kirjaston luentosalissa klo 16.00. Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Siirtymät 45/60 min. klo 12.30 Kausalan seurakuntakeskuksessa. Ilta on avoin kaikille. Kodalla nokipannukahvit klo 19.00. Hiihtäkää, kävelkää haluamaanne reittiä, opasta ei tule mukaan eikä lähtöpaikkaa sovita yhteislähdölle, mutta tuttujen kanssa voi uudetkin kulkijat tulla perille. Kasvisruokailijat: soija-tomaattikastike. Eläkeliiton PäijätHämeen piirin perinteinen kulttuurija kädentaitopäivä 26.2. Poliisin tietoon tulleissa tapauksissa tekijä on lähestynyt uhria yleisimmillä lasten ja nuorten käyttämillä sosiaalisen median alustoilla. mennessä Anulle p. Kasvisruokailijat: rieska-kasvislasagne
Muu perhe kuolee heti alussa. helmikuuta välisenä aikana (Rautatienkatu 17, Kausala).. Silloin oltaisiin toki puhuttu ehkä suomalaisittain liian suuren budjetin elokuvasta. helmikuuta kello 14.30. Aluksikin alkuperäinen teksti on niin lyhyt, että sen tavaa hitainkin lukija puolessa tunnissa, elokuva sen sijaan kestää reilusti kolmatta tuntia. Sekä luento että konsertti ovat ilmaisia ja kestävät kumpikin noin tunnin. Kuinka Särestöniemi on saanut aikaiseksi värisävyskaalan, joka loistaa, kuin auringonpaisteessa oleva maisema. Mieleeni tulee vain erään antiikin ajattelijan kylmä ohje: ”Älä jätä poikaa eloon, jos tapat miehen.” Elokuva on kyllä koskimaisemineen kaunista katseltavaa, mutta – kuten kirjassa sanotaan – moni kakku päältä kaunis... Valittu linja on sääli, sillä erilaiset fantasiaseikkailut ovat tällä hetkellä kovassa suosiossa. Taavi Uutelan lauluja -konsertti alkaa kello 16. Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Ei siis ole helpompaa katsoa elokuvaa kuin lukea alkuperäistekstiä. Jokisen ohjaaman Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan sen sijaan, että lukisi tarinan Elias Lönnrotin Kalevalasta , niin huonosti käy kokeessa. Kymenlaakson kansanmusiikkiyhdistys tarjoaa yhteistyössä Iitin kirjaston kanssa kuulijoille sekä luennon että konsertin 15. Käppi nimittäin työstää parhaillaan Uutelasta väitöskirjaa Itä-Suomen yliopistoon. Iittiläinen Taavi Uutela jätti jälkeensä poikkeuksellisen laajan aineiston. Jokisen Kullervon tarinan sanoma. Perhe, äitiä lukuun ottamatta, kuitenkin hylkää Kullervon, koska tämä viettelee tietämättään oman sisarensa. Kuva: Iitin taideseura tävämpi veli, joka suojelee adoptoimaansa Kullervoa heimolaistensa vihalta, koska ”kirottu” poika ei osaa mitään työtä. Kansanmuusikko Pekko Käppi on todellinen asiantuntija, mitä tulee iittiläismuusikko Taavi Uutelaan (1883-1969). (Kuvankaappaus: Youtube) Taidekulman ikkunanäyttelyssä ollaan "Mestarien jäljillä" Iitin taideseuran maalauskurssilaiset esittelevät viime syksyn kursseilla maalaamiaan teoksia Taidekulman ikkunassa. KlassikkoMinna Loikala Ilmaiskonsertti ja -luento kiehtovan iittiläisen kansanlaulajan elämästä Pekko Käppi tuntee Taavi Uutelan elämän läpikotaisin Pekko Käppi (kuvassa) vaalii iittiläisen muusikon perintöä. Kirjassa Kullervo löytää yllättäen koko perheensä metsästä elossa, isää myöten (pieni epäloogisuus). Hylkiö ja sivullinen omassa elämässään, ymmärtämättä miksi muut kutsuvat häntä orjaksi ja miksei häneltä onnistu mitkään työt. Olisi ollut toki elokuvan juonen kannalta yksinkertaisempaa tehdä Kalervosta se miellyttävämpi veli, jotta kostolle olisi tullut katsojaan vetoava motiivi. Kostomotiivi vesittyy katsojan silmissä, mikä on kyllä huomioitu elokuvan loppuratkaisussa. Taavi Uutela oli kotoisin Kausalasta. töiden jäljentäminen, oikeiden värisävyjen ja tunnelman luominen osoittautui odotetusti haasteelliseksi. Mikä on Antti J. Kai siinä jotain moraalista sanomaa koston tyhjyydestä on tavoiteltu. Hän työskenteli esimerkiksi paimenena, merimiehenä, muusikkona sekä sirkuksessa. Lisäksi Uutela jätti jälkeensä laajan kirjallisen aineiston. Elinaikanaan Uutela ei käynyt kouluja, mutta töitä hän teki sitäkin enemmän. Suomalaisen kansanperinteen tutkija Erkki Ala-Könni kiersi ympäri Suomea 1940-luvulta 1970-luvulle tallentaen kansanlaulajien laulua ja tarinointia. helmikuuta. Kirjassa yliluonnollisia voimia omaava Kullervo, eräänlainen koston enkeli, kasvaa Untamoisen orjana, koska hän kieltäytyy kuolemasta Untamoisen lukuisista murhayrityksistä huolimatta. Siihen sisältyvät esimerkiksi muistelmat sekä näytelmiä, tutkielmia ja nuottivihkoja. Kuka uskaltautui maalaamaan Michelangeloa, Salvador Dalia ja Picassoa, mikä oli lopputulos. Miten luoda yhteys Akseli Gallen-Kallelan ja Hugo Simbergin töiden välille. Toiseksi, alkuperäinen teksti on yliluonnollisten tapahtumien osin ristiriitainen kudelma, elokuvaan on sen sijaan valittu fantasian sijaan ”realistinen” tyylilaji, ja Kalevalan tapahtumia seurataan löyhästi jättimäiset sapelit viuhuen. Lokakuun teemana maalattiin akryyliväreillä tauluja, joiden aiheena oli "Mestarien jäljillä". Taideseuralla on maalauskursseja pääsääntöisesti kerran kuussa. Yliluonnollisten voimien vuoksi häneltä eivät myöskään suju normaalit työt. päivänä 2026 11 KULTTUURI Moni kakku päältä kaunis Iitinseutu elokuvissa: Kullervo harhailee päämäärättömästi kauniissa maisemissa Veli-Pekka Kelloniemi Jos koettaa huiputtaa äidinkielen opettajaansa katsomalla Antti J. Kurssilaiset saivat valikoida kuuluisien taiteilijoiden töistä mieleisensä ja tavoitteena oli jäljentää alkuperäistyö tunnistettavasti sekä lisätä siihen jokin uusi elementti, jotta työstä tulisi oman näköinen. Kausalasta kotoisin olevalta Uutelalta taltioitiin poikkeuksellisen kattava aineisto: lähes 500 lauluesitystä ja 40 tuntia muistitietoa ja haastatteluaineistoa. Katsojan voi olla vaikea samaistua Elias Salosen näyttelemään yksinkertaiseen koheltajaan, Untamoa näyttelevä ja ottopoikaansa puolustava Eero Aho omaa paljon enemmän inhimillistä kosketuspintaa. Kurssilla oli mukana pidempään maalaamista harrastaneita sekä ensimmäisiä tauluja hahmottelevia tulokkaita. Pekko Käppi kertoo Uutelan kiehtovasta elämästä ja esittää hänen tuotantoaan Iitin kirjastossa. Niinpä hän lähtee soitellen sotaan Untamoista vastaan vain palatakseen tyhjään kotiin, jossa ei ole enää ketään elossa. Pekko Käppi saapuu Kymenlaakson kansanmusiikkiyhdistyksen kutsumana Iittiin, kansanlaulaja Taavi Uutelan synnyinsijoille. Alkuperäinen tarina lienee jokaiselle suomalaiselle tuttu: veljekset Kalervo ja Untamoinen kiistelevät maista ja Untamoinen surmaa oman veljensä jättäen tämän raskaana olevan vaimon ja sitä kautta pojan, Kullervon, henkiin. Elokuvan Kullervo on vain ressukka, jota yhteisö vieroksuu hänen historiansa vuoksi ja joka välillä potkii kiusaajiaan takaisin. Elokuvassa Untamoinen (Eero Aho) murhaa epäsympaattisen Kalervon ja adoptoi tämän pojan (Elias Salonen) itselleen. Pekko Käpin Taavi Uutelan elämä -luento on Iitin kirjastossa sunnuntaina 15. Entä Helene Schjerfbeckin luoma herkkä tunnelma, miten se syntyy. Taidekulman ikkunanäyttely on katsottavissa 1.–15. Mikäli näyttely herättää yleisössä piilevän taiteilijan voi taideseuran toimintaan lähteä rohkeasti mukaan. Nyt Kalervo on epämiellyttävä persoona ja Untamoinen se miellytKullervoa näyttelee Elias Salonen. Huomaan jääneeni elokuvan jälkeen hämilleni, että mitä tällä tavoiteltiin. Jos ei tunne alkuperäistä tarinaa, elokuvassa sisaren itsemurha jää viitteelliseksi
Tämän jälkeen kokemus puhui, kun Yrityksen Jenni Mäkinen otti joukkueensa reppuun ja kotijoukkue syyllistyi samassa useisiin virheisiin. Pudotuspeleihin pääsyn kannalta tiesimme, että tästä pelistä täytyy kolme pistettä ottaa ja hyvä että otettiin! Loppuunmyyty Ravillinnan liikuntahalli eli vahvasti mukana ottelun tapahtumissa ja juhlaottelun tunnelma kantoi myös kentälle. Yrityksen valmentaja Arto Oinas yllättyi joukkueensa esiintymisestä ottelun alussa, kun kotijoukkue hankkiutui heti 4-0 johtoon. Sisääntulon jälkeen kuultiin puheenvuorot Iitin kunnan hyvinvointijohtaja Irina Barkmanilta, Salibandyliiton Mikko Kaksoselta sekä Kyljysten puolesta kuuluttaja Kari Taavilalta. Maalintekijöinä onnistuivat Taimisto, Pauno Kajoksinen, Antti Roini sekä toistamiseen osunut Porevesi. Myös Saara Rantanen antoi nimensä lopulliseen ratkaisuun palattuaan kentälle kolmannessa erässä. Yrityksen ilotulituksen aloittivat Oona Jalkanen, Matilda Linnala ja myös Yrityksen passari Aada Romppainen, joka löysi kakkospallojen jujuille tyhjän paikan kotijoukkueen puolustuksessa. Valmentaja Arto Oinas löysi syyn alun pehmeyteen. Seuraava ottelu on ensi sunnuntainan Mikkelissä, missä vastaan asettuu Yritystä lohkossa edellä oleva Passarit. Toki myös Jenni Mäkinen jatkoi vahvaa peliään, mikä herätti joukkuetta edelleen. Runkosarjaa on jäljellä neljä kierrosta ja ero neljäntenä olevaan Kotkan Reippaaseen on nyt enää viisi pistettä. (Arkistokuva: Hannu Backman). Kyljykset sai pelinsä kulkemaan ja iski kaikkiaan neljä maalia kolmen minuutin sisään. Voitto oli kuitenkin koko joukkueen, sillä selviytyminen alun vaikeuksista oli ottelun kannalta tärkeintä. Matkakeitaan parhaana pelaajana palkittu Severi Porevesi oli juhlaillan näkyvimpiä hahmoja. Neljä maalia viimeistellyt Pauno Kajoksinen lukeutui myös ottelun näkyvimpiin onnistujiin. divisioonan sarjataulukossa viidenneksi ja venytti voittoputkensa kolmeen otteluun. — Kyllä se A-tyttöjen turnaus edellisenä päivänä tuntui joukkueessa. Kotijoukkueen sisääntulo kylmäkipinäkoneiden säestämänä kertoi heti, ettei kyse ollut tavallisesta sarjaottelusta. Kyljykset sai kavennuksen ylivoimalla, kun Lauri Turunen viimeisteli kotijoukkueen avausosuman. Kyljykset tarvitsee loppukaudella onnistumisia, mutta juhlaottelu osoitti, että joukkueella on edelleen kaikki mahdollisuudet taistella paikasta kevään ratkaisupeleissä. Tästä edettiin erän toiselle puolikkaalle numeroin 124, 17-8 ja vielä 18-11. Loppuunmyyty halli sai todistaa viihderikasta kamppailua, jossa juhlapaidoissa esiintynyt kotijoukkue kaatoi Kotkan Reippaan lukemin 14–10 ja otti samalla tärkeät pisteet pudotuspelihaaveiden kannalta. Jatkossa Yrityksellä ei ollut hädänpäivää. Kotijoukkue rakensi päätöserän ensimmäisten viiden minuutin aikana neljän maalin johdon, kun maalinteossa onnistuivat Ville Ala-Outinen, Joni Puolakka sekä kahdesti Pauno Kajoksinen. Muuten koko joukkue teki töitä pelin korjaamiseen ja onnistui laajalla rintamalla. Kotkan Reipas ottelun -tilastot: Pauno Kajoksinen 4+1 Severi Porevesi 4+1 Lauri Turunen 2+2 Ville Ala-Outinen 1+1 Tommi Taimisto 1+1 Antti-Einari Roini 1+1 Aapo Ikonen 0+2 Elmo Lavonen 0+2 Joni Puolakka 1+0 Heikki Laiho 0+1 MV Henri Haapaniemi 27/37 torjuntaa (72,97 %) Ku va: Jan ne Vir tan en Yritykselle 3-0 voitto Hämeenlinnassa Alun haparointi korjautui loppuerissä Kausalan Yrityksen naisten lentopallojoukkue otti lentopallon 2-sarjassa täyden pistesaaliin Häme Lentiksen kotikentällä, kun nousi alun haparoinnin jälkeen 0-3 ylivoimavoittoon eräpistein 2325, 7-25, 13-25. helmikuuta Kuusankosken urheilutalolla Kouvolan Susia vastaan. Porevesi keräsi tehopisteet 4+1 ja muodosti Elmo Lavosen sekä Tommi Taimiston kanssa tehokkaasti toimineen kakkoskentän. Kotkan Reipas hyödynsi Kyljysten virheitä ja siirtyi 0–2-johtoon. Toista erää mentiin alusta loppuun täysin Yrityksen komennossa, kuten erän pisteet 7-25 osoittavat. Kyljykset järjestää otteluun ilmaisen fanibussin. Ottelun käännekohdaksi muodostui Tommi Taimiston iskemä 3–5-kavennusmaali, joka sytytti kotijoukkueen. Toisen erän alussa Kotkan Reipas kasvatti johtonsa lukemiin 2–5. Kyljysten juhlaottelu alkoi näyttävästi. Kun uusi puolustuspelisysteemi ei toiminut, niin jouduttiin palaamaan jo tuttuun muotoon. Kyljykset siirtyi ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon ja erän lopussa molemmat joukkueet osuivat vielä kertaalleen. nopean keskipelin suhteen ja siihen pyritään saamaan parannusta pienillä muutoksilla, kertoi Oinas. Yrityksen tärkeimmäksi pelaajaksi nousi Jenni Mäkinen, joka käynnisti takaaajon ja piti tasonsa koko pelin ajan. Myös liberoksi nostettu Oona Ojala toi piristystä puolustukseen. Vieraat iskivät tämän jälkeen kahdesti, mutta avauserän lopulla Severi Porevesi runnoi tärkeän kavennuksen ja piti kotijoukkueen iskuetäisyydellä erätauolle mentäessä. Yrityksen takaa-ajo tuotti lopulta erävoiton, kun ensin Matilda Linnalala hyökkäsi 23-24 ja Saara Rantanen ei armahtanut kotijoukkuetta, vaan päätti erän numeroissa 23-25. Päätöskympillä nähtiin vielä useita osumia ja loppulukemat kirjattiin Kyljyksille 14–10. 12 Iitinseutu Torstaina tammikuun 29. Kolmannen erän lopulliset ratkaisupisteet tulivat Saana Tapion pisteputkella, ei kuitenkaan aina kovilla iskuilla, vaan järkevillä jujuilla Häme Lentiksen pussipuolustuksen eteen. Myöhäinen kotiinpaluu lauantaina Salosta ja aikainen lähtö sunnuntaiaamuna Hämeenlinnaan näkyi pelin avauksessa. Toiselle erätauolle mentiin kotijoukkueen 7–6-johdossa. Ottelussa tärkeän kavennusmaalin tehnyt Tommi Taimisto kommentoi ottelua seuraavasti: — Loistava tapahtuma, tärkeä voitto ja olipa hienoa nähdä täydet lehtereet Ravilinnan pyhätössä. Jenni Mäkinen valittiin Yrityksen tärkeimmäksi pelaajaksi. Päätöserässä Kyljykset ratkaisi ottelun nopeasti. Seuraavan kerran Kyljykset pelaa perjantaina 6. Tämän jälkeen vieraat eivät enää päässeet vakavasti taistelemaan ottelun voitosta. Voiton myötä Kyljykset nousi miesten salibandyn 2. Parannettavaa löytyy vielä mm. Ottelun alku oli kotijoukkueelle haastava. päivänä 2026 URHEILU Henri Haapaniemi Hannu Backman Kyljykset juhli juhlaottelussa täyden Ravillinnan edessä Juhlaottelu osoitti, että joukkueella on edelleen kaikki mahdollisuudet taistella paikasta kevään ratkaisupeleissä Kyljykset juhlisti 10-vuotista taivaltaan näyttävästi Ravilinnan liikuntahallissa pelatussa juhlaottelussa. Maalilla Henri Haapaniemi piti Kyljykset pelissä mukana erityisesti avauserässä, jolloin kotijoukkue oli ajoittain vaikeuksissa. Alussa oli juhlallisuuksien mukanaan tuomaa jännitystä, mutta sovimme erätaolla, että tätä peliä ei näiden valmistelujen jälkeen hävitä ja saimme homman käännettyä ensimmäisen erän jälkeen meidän hyväksi. Alkuseremonian kruunasi Maamme -laulu, jonka esitti Kalle Hammar, Mikko Matilaisen säestyksellä