Tästä on askeleittain edetty pysyvämpiin päähankkija-alihankkija -suhteisiin ja samalla suurempien kokonaisuuksien valmistamiseen. Maailmanlaajuinen kilpailu on tullut entistä verisempänä jäädäkseen. Suunnittelun yhteydessä syntyy laitteen ostettavien komponenttien lista. Yritysten, jotka pyrkivät lisäämään vientiään ja pyrkivät maailmanmarkkinoille opeteltava tekemään nämä perusasiat kunnolla. Päähankkijan kannalta on usein tärkeintä on kumppanin tekemä laitesuunnittelu ja logistiikka. Jos omat resurssit eivät riitä niin on syytä liittoutua itseltä puuttuvan erityisosaamisen hallitsevan partnerin kansa. Alihankinta on tapahtuma, johon on totuttu tulemaan niin mahdollisuuksia tutkailemaan ja sopimuksia solmimaan kuin viihtymään ja tuttavia tapaamaan. Tapaukset ovat toki yksilöitä. Merkittävä etu on, jos alihankkijatoimittaja pystyy tekemään myös käyttö-, hoitoja huolto-ohjeita. Lähetysten laadukkaassa pakkaamisessa esiintyy paljon ongelmia, kun tavaroita ei suojata kunnolla pitkiä merirahteja vastaan, käytetään epäkelpoja pakkausmateriaaleja ja kollit sidotaan väärin. Siirtämällä kokoonpanossa tarvittavien komponenttien hankinta ja niiden logistiikka toimittavan yrityksen vastuulle saadaan vähennettyä sekä sähläystä Suomessa että monia kustannuksia aiheuttavia erillistoimituksia. Laadukkaan suunnittelun suorittaminen vaatii hyviä tietoteknisiä valmiuksia, joten toimittajalla on oltava tilaajan kanssa yhteensopivat suunnitteluohjelmistot. Valmiina toimitettava laite ei ole “valmis”, ellei sen mukana toimiteta piirustuksia ja varaosaluetteloja. Totuttujen tapojensa vangeiksi ei saisi mukavuussyistä jäädä. PÄÄKIRJOITUS Tamperelaista alihankinnan juhlaa Tampereen Messujen joka syksyinen Alihankinta on suosionsa säilyttänyt menestystarina aikana, jolloin monet näyttelyt hiipuvat. Alhaisen kustannustason maat ovat nopeasti kehittäneet iskukykyään ja tulossa yhä vakavammin otettavina vaihtoehtoina mukaan kansainvälisiin toimituksiin. Näin syntyy molemminpuolinen win-win tilanne. Monenlaista opittavaa vielä riittää myös rahtija lähetysasiakirjoissa. Yksittäisten kappaleiden valmistuksesta kokonaisuuksien toimittamiseen Takavuosien alihankinta oli viime tipan satunnaista yksittäisten osien valmistamista, kun oma tehdas oli ylikuormassa. Täyden toimituksen mallilla saavutetaan monia etuja, kun prosessin valvonta yksinkertaistuu, toimittaja saa toimituksen osille enemmän aikaa ja vapautta ja kun hän voi itse päättää, mikä osa tai kokonaisuus on koko toimituksen kannalta tärkeä ja voi itse aikatauluttaa tuotantonsa eri vaiheet. Alihankintakolumni 2018 – Tampereen Alihankinta-messut. Menestyvien alihankkijayritysten on kilpailukykynsä säilyttämiseksi sekä kyettävä pitämään kustannuksensa kurissa että otettava harteilleen kattavampia toimituksia. Hankintaketjun yksinkertaistuessa tarvitaan vähemmän työnvaiheita, siis vähemmän hankintarivejä ja varauksia, komponenttien valvontatyötä, edelleen toimituksia, papereiden pyöritystä. Logistiikalla on tässä kokonaisuudessa tärkeä rooli. Sen näytteilleasettajapaikat ja näyttelyn aikainen majoitus varataan yleensä jo vuotta ennen seuraavaa näyttelyä ja kävijät kirjaavat seuraavan syksyn näyttelyn ajan kalentereihinsa. Mallikkaassa kokonaistoimituksessa alihankkijayritys laatii tai laadituttaa työpiirustukset laitteen päämittojen ja kapasiteettitietojen pohjalta. Tuloksekas yhteistyö edellyttää kumppaneilta yhteisten toimintojen monitahoista kehittämistä tavoitteena nykyistä kiinteämpi yhteistyösuhde ja ”täyden mittakaavan” toimitukset, joissa valmistuksen ohella myös laitesuunnittelu ja kokoonpano sekä materiaalien ja ostokomponenttien itsenäinen hankinta sekä pakkausja lähetys olisi tarpeen saada siirrettyä alihankkijan vastuulle
Lisäbonuksena ovat toimivat pysäköintijärjestelyt sekä liikkumista yksinkertaistava bussikuljetus rautatieasemalta Tampereen Messuja Urheilukeskukseen. Alihankinnan peruskonsepti on osoittautunut aikaa kestäväksi. Suomen Messujen Finntec oli aikansa suosittu näyttely, jossa monet alihankintoja tekevät jäsenkonepajat esiintyivät näyttävästi MET:n yhteisosastolla. Kehityksen vastavirtaan kulkevia onnistujakin on. Alihankinta luo puitteet tarjonnan ja kysynnän kohtaamiselle, siellä kaikille löytyy jotain mielenkiintoista, vaikka vain tunnelmien aistiminen ja tuntuman saaminen meneillään oleviin trendeihin. MET järjesti keväisin Helsingissä suosituiksi tulleita Alihankkijoiden neuvottelupäiviä ja syksyisin seminaareja samasta aiheesta. Alan ensimmäiset messut Tampereella järjestettiin vuoden 1988 lokakuussa. syyskuuta 2019! Veijo Kauppinen veijo.kauppinen@professori.fi Kirjoittaja on Teknillisen korkeakoulun, nyk. TITAN XQ 400 AC PULS ALUMIINIHITSAUKSEN REVOLUUTIO acArc puls XQ -koneiden AC-hitsausprosessin ansiosta MIG-alumiinihitsaus helpottuu sekä manuaalisena että automatisoituna. Näyttelytilojen esittelyjä täydentävät osaltaan koneliikkeiden ja muiden alalla toimivien tamperelaisten yritysten erilaiset avoimet ovet -tapahtumat. Messujen näyttelytilat myydään nopeasti loppuun ja niiden kasvaneeseen tilantarpeeseen on vastattu rakentamalla samaa vauhtia uusia halleja, jotka nekin ovat saman tien täyttyneet. Messut ovat niin suositut, että seuraavan vuoden näyttelytilavaraukset tehdään yleensä jo meneillään olevan tapahtuman aikana ja samalla varataan myös majoitus. Jopa nimitystä alihankkija vieroksuttiin muka alistavana ja sen rinnalle ehdotettiin osahankkijaa – tosin huonolla menestyksellä. Toimikunnan ensimmäinen kokous oli vuonna 1986. Tulos: Hitsaussauma on kirkas kuin timantti. Käytävillä oli mukavaa kuhinaa ja innovatiiviset oheistilaisuudet näyttivät keränneen kosolti osallistujia. Vuodesta 1995 alkaen Tampereen Alihankinta vakiintui vuosittain syyskuun alussa järjestettäväksi näyttelyksi. Tampereen Alihankinta kuuluu kiistatta näihin hyvänä parinaan nyt kaksi kertaa onnistuneesti järjestetyt Konepaja-messut. kuten kaikissa Titan XQ -malleissa. Messut ovat myös tuttujen vakiintunut vuotuinen tapaamispaikka. MIG-AC mahdollistaa täydellisen hitsauksen ilman savujälkiä ohuimmillakin metallilevyillä, myös AIMg-seoksilla. Aarnio keräsi sittemmin puheenjohtajana näyttelytoimikunnan, jossa oli sekä kaksi päähankkijoiden että kaksi alihankkijoiden edustajaa ja tärkeiden taustajärjestöjen, kuten kauppakamarin, yrittäjien ja ulkomaankauppaliiton edustus. Niiden suhtautuminen oli kannustava, joten päätettiin edetä. PÄÄKIRJOITUS Tie Tampereelle Suomen Metalliteollisuuden keskusliitto näki tärkeäksi kohentaa jäseninään olevien alihankintakonepajojen asemaa ja arvostusta. Aluksi joka toinen vuosi järjestetyn ELMIAN siirryttyä vuosittaiseksi väheni tarve ajalliseen limitykseen. Juuri päättynyt 30-vuotisjuhlanäyttely osoitti Alihankinnan mainiosti puolustavan asemiaan. Tunnetut EWM-DC-hitsausprosessit sisältyvät laitteeseen ilman lisähintaa . Siitä lähti pallo pyörimään herrojen tapaamisella Eteläranta kympissä, jossa Aarnio ehdotti kierrosta eri vaikuttajatahojen luona. Monet näyttelyt ovat uusista sisällöistään ja teemojen niputuksistaan huolimatta kuihtuneet ja jääneet jälkeen ennakoiduista kävijämääristä. Näyttelyiden aikoja soviteltiin Ruotsin ELMIA -alihankintanäyttelyn ja Oulun lyhyiksi jääneiden kokeilujen kanssa. Tavataan Tampereen Alihankinta-messuilla jälleen 24.–26. Viime vuosien nopeat muutokset ovat ravistelleet messumaailmaa. Säätöjä sen sisältöihin toki on tehty. Näitä asioita silloin hoitanut Kari Aarnio muistelee vuoden 1984 Finntecissä puheilleen tulleen Tampereen Messujen juuri valittu toimitusjohtaja Rafik Neuman asianaan olisiko alihankintateemalla menestystä tamperelaisena näyttelynä. Paremmaksi ajankohdaksi todettiin sittemmin vakiintunut syyskuu. Aalto-yliopiston, konepajatekniikan emeritusprofessori, joka on vieraillut kaikilla Tampereella järjestetyillä Alihankinta-messuilla. www.ewm-group.com
Heidän jokapäiväisenä velvollisuutenaan on sitten valvoa toimintaa, jotta puutteet tavoitteiden ja todellisten tuotosten välillä voidaan havaita ja korjata. Yritysten on onnistuttava luomaan liiketoimintamahdollisuuksia fossiilisten polttoaineiden aikakauden jälkeen. Tärkeintä on keskittää huomio siihen, mitä todella tapahtuu, siihen, mitä tällä hetkellä opitaan. Strateginen ajattelumalli perustuu tilan sijasta aikaan. Liiketoiminnan teollisessa toimintamallissa on erittäin tärkeää laatia suunnitelmia ja aikomuksia, jotka sitten välitetään organisaatiolle toimina, jotka on toteutettava. Se vähentää koettua epävarmuutta ja henkistä kuormaa. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 4 Massateollistumisen logiikkaa noudattavat yritykset ovat tuoneet meille valtavasti aineellista hyvinvointia muutaman edellisen vuosisadan aikana. Kun ihmiset ovat läsnä toisiaan varten, he pystyvät ottamaan toisensa huomioon yksilöinä ja reagoimaan paremmin. Siinä on enemmän kyse improvisoinnista kuin käsikirjoituksen laatimisesta ja sen seuraamisesta. Tilavertausta käyttämällä kyse on alueesta, jota voidaan tutkia ja ymmärtää. ”Mitä ongelmaa yritetään ratkaista. Start up -yritysten uusi yrittäjähenkinen kokemus työstä poikkeaa huomattavasti teollisen ajan kokemuksesta. Tulevaisuuden tarpeisiin vastataan parhaiten olemalla herkemmin läsnä tänään. Esko Kilpi Esko Kilpi Company esko@kilpi.fi Digitaalisen työn tutkijan Esko Kilven keynote-puheenvuoro 24.9.2019 Alihankinta-messuilla Tampereella.. Mitä sellaisia uusia asioita on tullut ilmi, joiden vuoksi nykyiset oletuksemme ovat vanhentuneet. Kun tekniikka edistyy nopeasti ja ympäristön tila aiheuttaa valtavasti epävarmuutta, niin tarvitaan järjestelmällistä prosessia, jossa uudet uhat ja mahdollisuudet havaitaan heti niiden ilmestyessä. Liiketoiminta kokonaisuudessaan koostuu joukosta oletuksia, joita pidetään itsestäänselvyyksinä. Uudessa ajattelumallissa alueen kuitenkin katsotaan kehittyvän ja muotoutuvan jatkuvasti itse tutkimisen ansiosta. Epävarmuudella ei ole tässä juurikaan sijaa. Alihankintakolumni 2019 – Tampereen Alihankinta-messut Miten valmistaudumme tulevaisuuteen mitä meidän kaikkien tulisi oppia startup-yrityksistä Tässä ei ole kyse ennustamisesta. Yritysten on täytettävä uudet vastuullisuusvaatimukset, ja niiden on vastattava poliittiseen epävarmuuteen tavoilla, joihin ei ole totuttu. Mitä toimintamalleja ja tekniikoita sen ratkaisemiseen käytetään. Uskotaan, että johtajat pystyvät tekemään hyödyllisiä ennusteita ja asettamaan tavoitteita. Esimerkiksi talousarvion mahdollisimman tarkka noudattaminen on tavoittelemisen arvoinen asia. Siinä on kyse tuntemattoman kanssa toimimisesta, eikä siinä välttämättä pyritä tiedossa olevaan päämäärään. Johtajat tietävät, mitä tapahtuu. Asiat muuttuvat aina. Kun suunnitelmat on laadittu asianmukaisesti, niitä voidaan soveltaa joustavasti. Niihin kuitenkin kohdistuu koko ajan enemmän arvostelua siitä, etteivät ne pysty vastaamaan tulevaisuuden tarpeisiin. Oletukset eivät kuitenkaan ole koskaan täysin oikeita mutta eivät usein myöskään täysin vääriä. Improvisoinnin käsite yhdistetään usein tahattomaan toimintaan, jota ei ole harjoiteltu. Toimijoiden asiantuntemus kuitenkin helpottaa epävarmuuden hallintaa. Uudessa liiketoimintakierrossa on kyse oppimisprosessista, jonka tarkoituksena on todistaa oletukset vääriksi, ei oikeiksi! Suunnitteluun ja toteuttamiseen perustuvasta kierrosta tulee kysymyksiin ja vastauksiin perustuvaa kiertoa. Koko suunnitteluun ja toteuttamiseen perustuva kierto on prosessi, jonka tarkoituksena on todistaa oletukset oikeiksi. Siksi onkin hyvin harvinaista, että ideoista kehkeytyy menestyksekästä liiketoimintaa juuri sillä tavoin kuin liiketoimintasuunnitelmassa on kuvattu. Tässä on kyse kysymysten esittämisestä, oletusten jatkuvasta testaamisesta ja niiden hyödyllisyyden tai hyödyttömyyden osoittamisesta. Miten entistä useammat ihmiset voivat osallistua tutkimiseen ja oppimiseen siten, että asiat kehittyvät jatkuvasti ja muuttuvat ajan myötä?” Strategisesti on keskityttävä meneillään olevan liikkeeseen, joka ei lopu koskaan eikä ole koskaan täydellistä. Onko menetelmä edelleen toimiva
Mikäli teknistä katselmusta ei ole toteutettu asianmukaisesti, tuotanto saatetaan aloittaa, vaikka suunnitelmat ovat keskeneräisiä. Suunnitteluohjelmat kykenevät helposti 3Dsuunnitteluun, ja kokematon suunnittelija saattaa keskittyä kestävyyden ja luotettavuuden sijaan tuotteen ulkonäköön. Tuotannossa saattaa tulla vastaan suunnitelmia, jossa ei ole suunniteltu riittävästi tilaa hitsauspistoolille, jotta hitsauksen voisi toteuttaa laadukkaasti. Tuotteen valmistamisessa organisaation roolina on luoda perusedellytykset hitsaukseen siten, että vaaditut laatuvaatimukset ovat toteutettavissa ja niiden valvonta ja kontrolli toimivat rutiininomaisesti. Esikäsittelyllä varmistetaan osaltaan laatu koko hitsin volyymilta. Laatu tehdään suunnittelussa ja valmistuksessa ja se todetaan, kun tuote tai komponentti on valmistettu. Metallisten materiaalien hitsaussuositukset. On ryhdyttävä erityistoimenpiteisiin, railojen tekemisiin tai hitsauskoneen applikaatioiden käyttöön sekä varmistettava rikkovilla testeillä onnistunut lopputulos. Hyväksyntä menetelmäkokeella. Tällaisten asioiden huomioiminen on valmistusteknisen suunnittelun tärkein tehtävä. Wärtsilä valvoo hitsaavia toimittajia maailmanlaajuisesti. Jos suunnittelussa ja valmistuksessa on virheellisyyksiä, jotka eivät mahdollista vaadittua laatua, on tilanteen korjaaminen usein todella kallista ja aikaa vievää. Koordinoinnin on myös varmistettava, että hitsaajat toimivat käytännön työssä pätevyysalueellaan ja WPS:ien raja-arvojen sisällä. Puutteita saattaa olla myös suunnittelun perusasioista, kuten mitoituksessa ja laatuvaatimuksissa. Nämä havaitaan vasta lopputarkastuksissa. Tämä johtaa usein tilanteeseen, jossa tuotetta joudutaan korjaamaan ja muuttamaan jälkikäteen, mikä on erittäin kallis tapa valmistaa tuotteita. Teknisen katselmuksen ja suunnittelun tärkeä rooli Asiakkaan tilaaman tuotteen tekninen katselmus on todella tärkeässä osassa laadun tuottamisessa. Valmistustekniset ratkaisut, joihin ei ole soveltuvaa laitteistoa tai osaamista voivat muodostaa merkittäviä kustannuksia, joihin ei ole varauduttu myyntivaiheessa. Tällaisella toiminnalla on pyritty säästämään WPS:ien määrää ja käyttämään mahdollisimman monessa kohteessa samaa hitsausohjetta. Tällaiset suunnittelupuutteet korostuvat erityisesti robottihitsauksessa, joka on yhä yleisempää. Toleranssit on määritetty niin, että rakenteeseen jää standardin EN ISO 5817 (Hitsaus. Hitsauksen muutosvyöhykkeen (HAZ) on täytettävä standardin EN ISO 15614 (Hitsausohjeet ja niiden hyväksyntä metalleille. Myös silloitushitsit on tehtävä asianmukaisesti EN 1011 (Hitsaus. On huomioitava, että yleensä noin 80 % hitseistä on pienahitsejä. ei ole määritetty riittävää materiaalipaksuutta. Usein WPS:ien parametrit on laadittu siten, ettei tuotannon hitsaus kykene pysymään +/-25 % säännössä lämmöntuonnissa. Myös leikkauksen laatu on tärkeää standardin EN ISO 9013 (Terminen leikkaus. Siksi kokemus konepajatoiminnasta on tärkeää suunnittelijan onnistumiselle työssään. Suunnittelun valmistustekniset ratkaisut esivalmistuksessa on merkittävä tekijä tuotannon tehokkuuden ja tuottavuuden osalta. Se ei ole hyväksyttävää.. Siinä on huolehdittava ilmarakojen pysymisestä rajojen sisällä. Osa 1: Terästen kaarija kaasuKuva 1. Valvonnan piiriin kuuluu suunnittelu, valmistus ja pintakäsittely. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 5 Suunnittelussa keskitytään lähinnä toiminnallisuuteen, kestävyyteen ja säilyvyyteen. Jos valmistusteknisiä asioita ei ole teknisessä katselmuksessa riittävästi arvioitu, ei laadukkaalle toteutukselle ole edellytyksiä. Hitsaaja joutuu siis tekemään päätöksen, kuinka hitsaus suoritetaan määrittelemättömällä alueella. Juuren, ilmarakojen, a-mitan ja pinnan on täytettävä standardin EN ISO 5817 vaatimukset, jotta rakenne kykenee kantamaan sille määritetyt kuormat ja rakenne kestää suunnitellusti. Geometrinen tuotemäärittely ja laatutoleranssit) mukaisesti, jotta edellytykset laadukkaalle hitsaamiselle ovat olemassa. Termisesti leikattujen pintojen luokittelu. Osa 1: Yleisohjeet kaarihitsaukselle) sääntöjen ja vaatimusten mukaisesti. Tällaiset ratkaisut voivat aiheuttaa tuottavuuden ja kannattavuuden merkittävää laskua. Ratkaisu ei aina ole paras mahdollinen, mikäli hitsaaja joutuu ratkaisemaan asioita, joita suunnittelija ei ole määrittänyt. Tässä artikkelissa esitetään havaintoja laadunvalvonnan roolista ja ajatuksia sen oikeasta käytöstä lopputuloksen kannalta. Yksi yleinen virhe on, että vaaditulle pienahitsille Wärtsilä ja hitsaavien toimittajien laatu Raimo Mäki-Reini ja Toni Hakkarainen Wärtsilällä on tuhansia toimittajia maailmanlaajuisesti, ja niistä iso osa tekee hitsausta. Tämänlainen optimointi voi johtaa tilanteisiin, joissa laadukas hitsaaminen ei ole mahdollista. Tarkastukset perustuvat standardeihin, joten ne ovat vertailukelpoisia ja tasa-arvoisia keskenään. Piirustuksessa on määritelty FW ja BW, mutta väliin jää määrittelemätön kohta. Hitsauksen koordinoinnin tulee huolehtia hitsaajien pätevöinnistä, menetelmäkokeista (WPQR) ja hitsausohjeista (WPS). Tällöin lujuusja valmistustekniset ratkaisut jäävät liian vähälle huomiolle, vaikka ne ovat laadun kannalta ensi arvoisen tärkeitä. Teräksen, nikkelin, titaanin ja niiden seosten sulahitsaus, paitsi sädehitsaus, hitsiluokat) ylittäviä ilmarakoja, eikä suunniteltu a-mitta toteudu
Eripuolilla maailmaa rakenteet joutuvat erilaisten rasitusten kohteeksi työmailla. Toisaalta rakenteen risteyskohdissa pinnoitetta saattaa olla joskus yli kolminkertainen määrä nimelliskalvon paksuuteen verraten. Polttoleikkausta ei kontrolloida standardin EN 9013 mukaan. Hitsauksessa on käytössä yli 160 standardia, noin 10 000 sivua asiaa, jonka vain harvat pystyvät täysin omaksumaan. Ilmarakojen vaikutusta hitsin juureen ei ymmärretä standardin EN 5817 antamista selkeistä rajoista huolimatta. Wärtsilän yleisvaatimus on 442. Pintakäsittelyssä keskitytään prosessin laaduntuottokykyyn ja lopputuloksen laadukkuuteen Tuotteiden pintakäsittely on yleisesti ottaen helpompaa, mikäli perusedellytykset ovat kunnossa. Tällöin myöskään hitsin juuri ei sula. Tämä johtuu usein siitä, että valmistava organisaatio ei ole käyttänyt riittävästi aikaa tekniseen katselmukseen ja tuotannon valvonta on riittämätöntä. Jos edellä mainitut asiat ovat hyvin valvottuja, yleensä myös maalauksen laatu täyttää asetetut vaatimukset. Pinnan puhtauden arviointi silmämääräisesti. Tarkastamalla ei voi parantaa tuotteen laatua. Kriittisesti rasitetussa paikassa tällainen hitsi voi vaurioitua ja saada aikaan murtuman. Hitsien päät voivat jäädä viimeistelemättä, ellei suunnittelija ole sitä erikseen määritellyt. Laatuorganisaation oikealla käytöllä teknisessä katselmuksessa varmistutaan tuotannon kyvykkyydestä toimittaa myyty tuote. Joskus tulee vastaan PG-hitsejä, mihin hitsaajalta puuttuu usein siihen pätevyys sekä WPS ja lämmöntuonti jäävät liian alhaiseksi. 20/80-sääntö toimii varsin hyvin. Jos jo teknisessä katselmuksessa havaittaisiin mahdolliset tuotannon laatuhaasteet, olisi niiden korjaaminen nopeampaa ja halvempaa ennen tuotteen valmistuksen aloittamista. Toimittajan ei ole mahdollista toimittaa asiakkaan pyytämää laatua, jos hän ryntää aikataulun perässä valmistamaan etupainotteisesti. Suunnitteluvirheet ja tuotannon tekemät ratkaisut niiden korjaamiseksi voivat osoittautua toimimattomiksi ja johtaa ääritapauksessa tuotteen hylkäämiseen. Jos särmäyksessä syntyy säröjä, asia on tutkittava. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 6 hitsaus sekä nikkelin ja nikkeliseosten kaarihitsaus) WPQR:n asettamat vaatimukset. Pinnan puhallusasteen ja karheuden toteaminen toteutetaan eräkohtaisesti ja kuivakalvon paksuuden tulee täyttää vaatimukset esimerkiksi minimipaksuuden osalta. Kuva 3. Pinnoitteiden kalvonpaksuus saattaa jäädä alimittaiseksi hankalissa ja ahtaissa kohdissa. Kuva 2. Nykypäivänä on ani harvoin tilanteita, jossa identtisiä tuotteita valmistetaan sarjassa. Pintojen, pinnoiteaineiden ja tilojen tulee olla puhtaita. Wärtsilässä minimivaatimus on, että maalausolosuhteet on kontrolloitu. Osa 3: Hitsien, leikkaussärmien ja muiden pintavirheellisten alueiden esikäsittelyasteet) mukaisesti on tärkeää, jotta voidaan saavuttaa määritetty lopputulos. WPS:t tulee laatia siten, että ne tukevat hitsaajien työtä ja ovat laadittu standardin mukaan. Keskitymme olennaisimpiin asioihin laadun varmistamisessa. Pinnan puhtaus ja laatu varmistetaan kontrolloimalla esimerkiksi puhallusrakeen puhtautta ja lämpötiloja. Kaikkia hitsejä ei pidä koota samalle WPS:lle. Tämän tosiasian tunnistaminen korostaa teknisen katselmuksen tärkeyttä. Pienakokeita tulisi tehdä aika-ajoin koko hitsin tilavuuden laadun kontrolloimiseksi. Silloitushitsin tulisi olla 4xt monestakin syystä ja hitsattuna mielellään PB-asennossa. Laatuorganisaation tehtäväksi ei voi jäädä vain poikkeamien hyväksyttäminen asiakkaalla. Liian usein tuotteen virheellisyys todetaan lopputarkastuksessa. Myös pinnoitteiden kiiltoasteissa on merkittävää vaihtelua. Selkeästi toistuvat virheelliset toimintatavat heijastavat hitsaavan teollisuuden toimintatapaa, joka ei ole kestävällä pohjalla. Haasteita laadun tasaisuudelle tuovat esimerkiksi toimittajien käyttämät eri valmistajien pinnoitteet, vaikka pinnoitteen sävy olisikin sama. Vaikka poikkeavuus ei välttämättä vaaranna käyttöä tai käytettävyyttä, kuluttaa niiden käsittely niin valmistavan kuin ostavankin organisaation resursseja ja aiheuttaa tarpeettomia kustannuksia. Jos esimerkiksi esikäsittely standardin EN 8501-3 mukaan on jäänyt tekemättä, jää maalikalvo liian ohueksi levyn nurkissa ja ruostuminen alkaa liian nopeasti kuten kuvassa.. Pintakäsittely edellyttää myös hyvää tuotannon suunnittelua, jotta edellytykset vaaditun laadun täyttymiselle ovat olemassa. Virheellisyydet luonnollisesti korjataan ja tapauskohtaisesti tehdään suunnitelma, jolla varmistutaan, ettei vastaavaa virheellisuus toistu jatkossa. Valmistavan organisaation laadunvalvonta voi joutua mahdottomien haasteiden eteen. Tuotteen esikäsittely ennen pintakäsittelyä standardin SFS-EN 8501-3 (Teräspintojen esikäsittely ennen pinnoitusta maalilla tai vastaavilla tuotteilla. Sillä on päästy varsin hyviin tuloksiin. Laatu tehdään valmistettaessa ei tarkastamalla Valmistuksessa keskitytään yrityksen laaduntuottokykyyn, prosessien laadukkuuteen, projektien toteutuskykyyn ja toimitusvarmuuteen. Hitsaavan teollisuuden toimintatavaksi on muodostumassa tapa, jossa on normaalia, että tuote hyväksytään poikkeavuuksilla vaaditusta laadusta. Tuotantoprosessin viimeistely ja asioiden loppuunsaattaminen pitää varmistaa, mikä on osa laadukasta toimintaa. Laatu ei ole konepajateollisuudessakaan tuotannosta irrotettava osa. Pintakäsittelyä koskevia standardeja ei ole runsaasti ja koulutetut pintakäsittelytarkastajat ovat alansa asiantuntijoita
Suomalaisista yrityksistä vastaavasti 69 % läpäisi tarkastuksen. Auditointi on laajempi ja pintapuolisempi kuin tarkastus ja kohdistuu enemmän yritykseen kuin tuotteeseen. Tarkastuspäälliköt ovat erikoistuneet hitsaukseen, mekaanisiin komponentteihin, sähköön, automatioon tai polttoaineisiin oheislaitteineen. Osto ja logistiikka vastaavat muun muassa kustannuksista. Toimittaja: 1. Se tuo omat haasteensa hitsin laadulle. Auditoi toimittajia kolmen vuoden välein. Mahdollisista korjaavista toimenpiteistä toimittajat laativat suunnitelman sekä raportoivat, kun ne on jalkautettu tuotantoon. Tuotetarkastuksia tehdään myös toimituskohtaisesti. Valmistava ja tilaava organisaatio ovat vastuussa tuotteen laadusta ja laatuorganisaatio tukee näitä organisaatiota vaaditun laadun saavuttamiseksi. 4. Liiketoimintaideana on mahdollistaa sähköntuotanto sitä tarvitseville. Tehokkuuden vuoksi noin 80 % hitseistä on pienahitsejä ja näissä korkeasti kuormitetuissa rakenteissa hitsin tulee täyttää laatuvaatimukset koko volyymiltään, ettei syntyisi säröjä. Ylläpitää laatua ja jatkuvan oppimisen periaatetta. ilmarakoihin ja sitä kautta toteutuneeseen a-mittaan. Vastuualueet on toimittajasopimuksissa määritelty selkeästi. Wärtsilä tekee Suomessa tarkastuksia vuosittain noin kymmenelle toimittajalle. 2. Ylläpitää hyväksyttyjen toimittajien listaa ja auditoi toimittajia säännöllisesti. Usein tarkastuksien ja auditointien yhteydessä havaitaan, etteivät edes perusasiat ole riittävän kontrolloituja. 5. Tarkastaa prosesseja ja tuotteita projekteittain varmistuakseen toimittajan kyvykkyydestä toimittaa oikeanlaatuisia tuotteita oikea aikaisesti voimalaitoksille. Wärtsilä pyrkii asettamaan laatuvaatimukset helposti tavoitettavalle tasolle, mutta tason on täytyttävä tuotteissa käytännössä. 2. Jatkuva oppiminen, priorisointi ja laadun ylläpito ovat avainasemassa tuhansien toimittajien hallinnoimiseksi. Logistisista syistä on järkevää hankkia tuotteita mahdollisimman läheltä kohdetta. Vaikka toimittaja haluaa saattaa asiat kuntoon, on vaadittujen parannustoimien käytännön toteutus joskus vaikeaa. Wärtsilän laadunvalvonta: 1. Leikkauslaatuhan on perusta hitsaukselle ja vaikuttaa mm. Teknisissä katselmuksissa on mentävä valmistusteknisiin yksityiskohtiin ja varmistuttava niiden tuoteuttamiskelpoisuus ottaen huomioon tuotannon rajoitteet. Vastuullinen hitsaustarkastaja tekee noin yhden tarkastuksen viikossa. Jopa standardi EN 9013 voi olla tuntematon. Laatuvaatimusten tiukkuudesta johtuen tämä ei ole kuitenkaan aina mahdollista. ASME-alueilla kontrollointi pienahitseille ei lähtökohtaisesti ole riittävällä tasolla. Toimittajien laadukkuutta tilastoidaan. 4. Kriittisimmät tuotteet joutuvat kovan rasituksen alaisiksi. Toimii yhteistyössä Wärtsilän kanssa. Wärtsilän tuotteet ovat dynaamisesti kuormitettuja ja tuotteita ostetaan vain tarkastuksen läpäisseiltä toimittajilta. Tekee tuotteesta suunnitelman ja tekee sille teknisen katselmuksen ennen valmistuksen aloitusta. Maailmanlaajuisesti hiukan heikompaa tulosta selittää osaltaan amerikkalainen ASMEstandardi, jossa pienakoe ei ole standardin mukaan tarpeellista kontrolloida erikseen, vaan WPS:t ja hitsaajat pätevöitetään päittäisliitoksilla. Hitsausprosessitarkastuksen on maailmanlaajuisesti läpäissyt vuosina 2014-2018 61 % yrityksistä. 5. Avustaa toimittajakandidaatteja oikealle laatutasolle avaamalla laatuvaatimuksia ja standardeja. Raimo Mäki-Reini, Inspection Manager Wärtsilä Energy Business raimo.maki-reini@wartsila.fi Toni Hakkarainen, Senior Manager Wärtsilä Quality toni.hakkarainen@wartsila.fi. 2. Toimittaa ympäri maailmaa voimalaitoksia, joihin valmistaa itse moottorit ja ostaa muut rakenteet. Hankinnoista vastaa hankintaosasto, johon kuuluu myös tarkastusosasto. Ohjeistus perustuu standardeihin. 3. 3. 6. Osallistuu Wärtsilän vuosittaiseen toimittajatarkastukseen. Wärtsilällä on oma, yleinen laatuohjeistus, johon laatua aina peilataan tuotteittain ja tuotetiimeittäin. 4. On selkeästi havaittu, että kun hitsausprosessit ovat kunnossa, on vältytty hitsausvirheistä johtuvista säröistä. Tiukka seula Wärtsilällä on tuhansia toimittajia maailmanlaajuisesti ja niistä iso osa tekee hitsausta. 3 hengen tiimit vastaavat tuotteista kokonaisuudessaan, aina suunnittelusta alkaen. Koordinoi hitsausta yhdessä paikallisten toimittajien koordinoijien kanssa. 5. Raportti jaetaan vastuuhenkilöille. Voimalaitosprojektit sisältävät 23 tuotetiimiä, joissa ovat mukana Teknologia, Hankinta ja Laatu. Kaikkia toimittajia ei tarvita säännöllisesti, ja se tuo omat haasteensa vaaditun laadun tuottamiseksi. Staattisesti kuormitetuilla rakenteilla edellä mainitut virheet eivät tule esiin kovin nopeasti, mutta dynaamisesti kuormitetuilla rakenteilla viat tulevat esiin joskus nopeastikin. Tämä voi valitettavasti johtaa tilanteeseen, jossa rakenne hyväksytään poikkeamalla, syystä tai toisesta. Esimerkiksi monta sataa kiloa painavaa venttiilin runkoa on helppo pyöritellä tietokoneen ruudulla, mutta todellisuudessa tuotannon välineet eivät sovellu sellaiseen. Toimitusketjun aukottomuus on tärkeää projekteissa. 6. 6. Leikkauslaatu vaihtelee maittain. 3. Wärtsilän asiakkaat haluavat kasvavassa määrin räätälöityjä ratkaisuja ja räätälöityjä tuotteita. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 7 Hitsaavien toimittajien laadunvalvonta Wärtsilän toimittajaketjussa Wärtsilä Energy Business: 1. Uusia toimittajia tarvitaan aika ajoin ja niiden hyväksymisprosessi on aina haasteellista ja aikaa vievää. Edellyttää toimittajilta jatkuvaa oppimista ja laadun ylläpitoa. Tarkastaja tekee raportin havainnoistaan. Tarkastaa hitsaavien toimittajien prosesseja noin 1/ vuosi/toimittaja
Työvoiman saatavuus on tulevaisuudessa yhä suurempi haaste ja osaavista levytyöosaajista tulee olemaan pulaa. Vuonna 2014 perustettu Rauma Marine Constructions Oy on raumalainen laivanrakennusyhtiö, joka edustaa vahvaa suomalaista laivanrakennusosaamista. Osaavan hitsaavan henkilöstön tarve on suuri ja siksi myös Raumalla käytetään ulkomaista työvoimaa. Avoin verkostomainen toimintamalli mahdollistaa eri toimijoiden erikoisosaamisen hyödyntämisen maksimaalisesti. Tällä hetkellä töissä on noin 60 henkeä alihankintaverkostojen kautta. Tämä mahdollistaa riittävän kapasiteetin ja monitaitoisen osaamisen urakoiden toteutuksessa. tä ja kustannustehokasta nyt ja tulevaisuuden haasteissa. Yhtiö toimii vuokratiloissa Rauma Seaside Industry Parkissa. Yrityksen perustivat neljä levyseppähitsaajaa Turun telakalta. RMC:n ydinosaamiseen kuuluvat edellä mainittujen alusten rakentaminen sekä niiden erilaiset huoltoja korjaustyöt. Jotta toiminta onnistuu, on tiedonkulun ja toimijoiden kanssakäymisen oltava läpinäkyvää. Hitsauksen alihankintaosaamista telakalle. RMC:llä on töissä tällä hetkellä noin 120 laivanrakennuksen ammattilaista. Yli 30 vuotisen toimintakautensa aikana yritys on ollut mukana valmistamassa laivoja ja offshore-rakenteita Helsingissä, Turussa, Raumalla ja Porissa sekä ulkomailla muun muassa Espanjassa. Ablemans Oy on vuonna 1987 perustettu, yksityisessä omistuksessa oleva, laivateollisuuden vahva asiantuntija. Näin toiminnasta saadaan kilpailukykyisAblemans Oy Juha Kauppila Ablemans Oy toimii telakoilla hitsauksen alihankkijana ja yhteistyökumppanina yhteistyössä mm. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 8 Tämä toimintamalli mahdollistaa osaltaan perinteisen laivanrakennuksen jatkumisen Suomessa. RMC:n laivanrakennus perustuu RMC:n omaan asiantuntijaorganisaatioon ja yhtiön kymmeniä yhteistyökumppaneita käsittävään toimittajaverkostoon. Yritys on erikoistunut monitoimimurtajien, matkustaja-autolauttojen ja puolustusvoimien tarvitsemien alusten rakentamiseen ja huoltamiseen. RMC:n avoin verkostomainen toimintamalli. Henkilöstöä yrityksessä on 8 henkeä vastaamassa päämiesten hankkeiden projektihallinnasta. RMC-yhteistyössä alihankintaa tehdään muun muassa laivan lohkojen valmistuksessa ja muissa erillisissä hitsaustöissä. Yrityksellä on vahva osaaminen laivojen ja metallirakenteiden valmistuksesta yhteistyössä toimittajaverkostonsa kautta. Raumalla laivanrakennuksen pitkät perinteet ulottuvat jo 1500-luvulle saakka. Eri toimijoiden rajapintojen ja vastuiden on ovat oltava selkeät. Näin itse toimintaan sitoutuu vain vähän kiinteää pääomaa ja toiminnan laajuutta voidaan säätää joustavasti vastamaan kysyntää. RMC:n toimintamalli mahdollistaa tehokkaan alihankintatyön käytön ja antaa alihankkijoille mahdollisuuden erikoistua niiden omille erikoisosaamisalueilleen. Rauma Marine Constructions Oy:n (RMC) laivanrakennusprojekteissa. Yrityksellä on laadun, ympäristön, työturvallisuuden ja hitsauksen sertifioidut toimintajärjestelmät standardien EN 1090, ISO 9001, ISO 14001, OHSAS18001 ja ISO 3834-2 mukaan. Ablemans Oy hoitaa kokonaisvastuun asiakkaalle
Keskuisteluissa Arin ja Markon kanssa tuli esille vahvan ammatillinen osaaminen, joka yhdessä toimien valjastetaan tehokkaaseen käyttöön. Muka na oli esimerkiksi mainintoja tuoteperheen laajentamisesta, laadunhallintajärjestelmästä, pä tevien työntekijöiden rekrytoinneista, näkyvyydestä ja markkinoinnin kehittämisestä. Tärkeänä pidetään alihankkijoiden yhteistyökykyä, luotettavuutta/aikataulunhallintaa ja joustavuutta. 3.3 Alihankkijoiden kehityskohteet Vastaajien avoimesti muotoilemissa vastauksissa kysymykseen: missä asioissa vastaajilla on omassa toiminnassaan alihankkijana eniten kehitettävää, oli selkeästi enemmän hajontaa kuin kysymyksessä: mitä alihankkijalta vaaditaan. Hitsaustuotannon tai sen osa-alueen ulkoistaminen kustannustehokkaasti Keskusteluissa RMC:n hitsausinsinööri Ari Ahdon (IWE) ja Ablemans Oy:n toimitusjohtaja Marko Ruostekiven (IWE) kanssa korostettiin avoimen tiedonkulun, säännöllisen yhteydenpidon ja alihankkijan projektihallinnon läsnäolon tärkeyttä toimintamallissa, jossa toimittajaverkko on hyvin laaja. Ari Ahto korostaa, ettei hitsaajien kansalaisuudella ole merkitystä, kun osaaminen ja tekemisen laatu on riittävän hyvää. Ablemans Oy on onnistunut saamaan osaavaa työvoimaa, joka näkyy tuotannossa mm. Toimittajia valittaessa perustana ovat osaaminen, laatu ja kilpailukyky. RMC:llä on useita kymmeniä toimittajia. Keskusteluissa esille tulleet hyvän alihankkijan kriteerit, ovat samoja, joita tuli esille jo Turun Yliopiston tutkimuksessa 2015 (Meriteollisuuden alihankintaverkosto). Molslinjen-varustamon käyttöön tullut matkustaja-autolautta on luovutettu ja Vaasa-Uumaja matkustaja-autolautan valmistus alkaa syyskuussa 2019. Tarkasteltaessa kaksoisroolissa toimivien ja puhtaasti alihankkijoina toimivien vastaajaryhmien eroja alihankkijan vaatimuksien merkityksestä esiin nousee yksi huomio. Metallirakenteiden ja putkistojen valmistus ja asennus. Omissa tai asiakkaan tuotantotiloissa hitsattavat konepajatuotteet . Ablemans Oy:n työvoimasta, joka tulee yhteistyökumppaneiden kautta, suurin osa on ulkomaalaista työvoimaa. Ablemans Oy:n ja RMC:n yhteistyö toi hyvin esille, miten toimialalla, jossa kuormitus vaihtelee ja organisaatio vaatii joustavuutta, strategiset yhteistyökumppanit ja alihankinta toimii hyvin. Aikataulu 10 20 30 40 50 60 70 Aikataulujen pitävyys Hinta Investointien riittävyys Joustavuus Kansainvälistymishalukkuus Kehityshalukkuuus Kilpailukyky Laadunhallintajärjestelmä Laatu Luotettavuus Yrityksen maine Osaaminen Riittävä kapasiteetti Taloudellinen osaaminen, vakavaraisuus Turvallisuusasioiden huomioiminen Yhteistyökyky Vastausten lukumäärä, maksimi 74 Mitä alihankkijalta vaaditaan. . Töitä on hyvinkin vuoteen 2021. Tärkeänä nähdään myös toimittajaverkon ja alihankkijoiden keskinäisen yhteistyön sujuvuus, eri töiden limittäminen ja töiden rajapintojen onnistuminen. Mitä alihankkijalta vaaditaan, vastausten jakauma (n=74). Juha Kauppila Koulutuspäällikkö Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys juha.kauppila@shy.fi Vasemmalla Ablemans Oy:n toimitusjohtaja Marko Ruostekivi (IWE) ja oikealla RMC:n hitsausinsinööri Ari Ahto (IWE).. Pula osaavista työntekijöistä on suuri haaste koko Euroopassa. Yritykset, joilla ei itsellään ole alihankintaa pitivät myös turvallisuusasioiden huomioimis ta hieman vähemmän tärkeänä kuin alihankintaa käyttävät yritykset. Suomalaisella koulutusjärjestelmällä pystytään vastaamaan vain murto-osaan henkilöstön tarpeesta. Vastauk sissa nousivat kuitenkin esiin ennen kaikkea tuotannon sekä kustannusten hallinta. Tulevaisuus näyttää valoisalta ja usko tulevaisuuteen luja molemmilla yrityksillä. Vaikka toimijat ovat Ablemans Oy valmistaa hitsaamalla RMC Oy:lle alihankintana laivalohkoja Rauma Seaside Indutry Parkissa. Viikottaiset palaverit varmistavat tiedon kulun ja yhteisen näkemyksen asioista. Ari Ahto on erittäin tyytyväinen yrityksen hitsauksen alihankintatyöhön ja sovittujen aikataulujen pitämiseen. . Lähde: Meriteollisuuden alihankintaverkosto 2015, Turun Yliopisto. Osaavaa työvoimaa on ollut vielä tällä hetkellä saatavilla, mutta tulevaisuudessa hitsauksen ja levytyön osaajia on mahdollisesti haettava yhä kauempaa Aasiasta ja Afrikasta. Kilpailukykyinen hinta ei ole usein halvin eikä kallein, vaan sen pitää olla oikea suhteessa tekemisen laatuun ja toimintaan. Mainetta ja vakavarai suutta nämä yritykset sen sijaan pitivät hieman tärkeämpinä ominaisuuksina kuin kaksoisroo lissa toimivat yritykset. Huoltoseisokkeihin ja jatkuviin huoltotarpeisiin on asentajia ja hitsaajia. hitsausvirheiden pienenä määränä. Tuotanto menee kahteen vuoroon ja näin rekrytointitarvetta on molemmilla yrityksillä. Toiminnan perustana on pitkäjänteinen yhteistyö ja luottamus yhteisiin sovittuihin toimintatapoihin. Omaa toimintaa arvioitaessa esiin tuodut kehitys tarpeet ja ajatukset olivat askelta konkreettisemmalla ja yrityskohtaisemmalla tasolla. Erittäin tärkeä Tärkeä Melko tärkeä Ei kovin tärkeä Ei lainkaan tärkeä Ablemans Oy toimii seuraavilla osa-alueilla: . Ne alihankintayrityk set, jotka itse eivät käytä alihankintaa pitivät hintaa selkeästi vähemmän tärkeänä alihankkijan ominaisuutena (vastausten keskiarvo 2,66 eli välillä melko tärkeä – ei kovin tärkeä) kuin puh taasti alihankkijoina toimivat yritykset (vastausten keskiarvo 3,5 eli välillä tärkeä – melko tär keä). 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 9 Meriteollisuuden alihankintaverkostot 2015 25 Kuva 3.4. Teräsrunkojen ja muiden metallikomponenttien valmistus ja asennus . Vain keskeinen ydinosaaminen ja tuotannon kuormittamisen kannalta keskeiset toiminnot ovat omaa. Käden taitoja pitää jatkossa arvostaa yhä enemmän. eri yrityksisistä, ei itse päivittäisessä toiminnassa rajapinnat näy
euron välillä ja omia työntekijöitä on kymmenkunta. Vesa Rinne.. Vesa Rinne kertoo yhtiön erääksi vahvuudeksi sen kyvyn tarjota monipuolista, joustavaa nopeasti reagoivaa ja laadukasta toimintaa. Vuonna 1987 aloittaneen yrityksen toiminnan pääperiaate on tarjota kokonaisvaltaista joustavaa palvelua aina suunnittelusta valmistukseen sekä asennukseen saakka. ”Koska haluamme palvella asiakkaitamme monipuolisesti, olemme luoneet palvelut, jotka mahdollistavat toimitukset ”yhden luukun periaatteella”. Vuosittainen liikevaihto pyörii 1,5-2 milj. JP-Konepajan valmistusja kokooonpanohalli Porissa. JP-Konepaja Oy tarjoaa ratkaisun niin pieniin kappalevalmistuksiin kuin suurempiin projekteihin. laivaja rakennusteollisuudelle. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 10 JP-Konepaja Oy:n omistaja, toimitusjohtaja insinööri Vesa Rinne (IWE) on pitkän linjan ammattilainen metallialalla Rauman telakan konepajankoulun/Winnovan metalliosaston koulutussuunnittelijan tehtävästä konepajan laatupäällikkyyden/hitsausinsinöörin töiden kautta yksityisyrittäjäksi siirtynyt vuonna 2006. Tämä mahdollistaa nopeat ja aikataulussa pysyvät toimitusajat. Isommissa toimituksissa yritys hyödyntää yhteistyötä laajan yritysverkostonsa kanssa. Kauttamme asiakkaalla on käytössään valmistussuunnittelu, koneYrittäjävetoinen porilainen JP-Konepaja Jukka Setälä Porin Uudenniityn teollisuusalueella toimiva JP-Konepaja Oy valmistaa tilaustyönä asiakkaan tarpeiden mukaisia metallija teräsrakenneratkaisuja mm
Se toimii kenttäolosuhteissa ilman suojauksia eli on ”itsesuojaava”. Kaasuton täytelanka on merkittävä apu helpottamaan työtä tuulisissa ja vetoisissa asennusolosuhteissa”, toteaa Vesa Rinne. Tämä aiheuttaa usein päänvaivaa, koska asennus tehdään useimmiten melko haastavissa ja hektisissä olosuhteissa kireällä aikataululla. Joustavuudesta ja nopeasta toimintakyvystä on esimerkkejä tyyliin: Tänään tilaus ja asennus jo huomenna.” ”Asennustyömaalle mentäessä pitää kuljettaa asennuskohteeseen tietysti myös työkalustoa. Yhtenä paikallisista toimittajista on Retco Oy, jonka toimintaa hän on seurannut jo 20 vuotta eli sen perustamisvuodesta 1999 alkaen. Yhtiön liikevaihto pyörii vuositasolla 5 milj. Asennustyömaalta palautuvat koneet odottavat kunnostusta seuraavaa keikkaa varten. Kevyen hitsausNäkymä valmistusja kokoonpanohalliin. Olemme molemmat myös PäteWin Oy toimikunnan jäseninä,” kertoo Vesa Rinne. ”Varmistaaksemme asiakkaillemme tuotteiden jatkuvan saatavuuden tarjoamme myös varastointipalvelua, jolloin asiakas voi tilata lisää kappaletavaraa tarpeen mukaan nopealla toimitusajalla tai sovittaessa voimme pitää puskurivarastoa vakiotuotteista.” Konekannasta löytyy mm.: CNC-ohjattu plasmaja polttoleikkauskone, särmäyspuristin (300 ton), monitoimileikkuri, muotorautamankeli, konepajapuristin (160 ton), putkentaivutin, levymankeli ja lukuisa määrä hitsauskoneita. Se on erikoistunut 100 % hitsaukseen ja leikkaukseen. Yritys maahantuo hitsauslisäaineita, -laitteita ja -tarvikkeita. Lankahitsausta (MIG/MAG) pyrimme käyttämään aina kun mahdollista sen tehokkuuden takia. Retco Oy Welding Products on myös 20 vuotta toiminut suomalainen, yrittäjävetoinen hitsaustuotteiden maahantuonti-, markkinointija myyntiyhtiö Porissa. ”Kun kuulin kerran Retco Oy teettävän CE-merkittyä kaasutonta täytelankaa yhteistyökumppanillaan, innostuin aiheesta heti. Olemme tehneet kaasuttomalle langalle myös menetelmäkokeet, mikä aiemmin ei ollut oikein mahdollista lisäaineiden mekaanisten ominaisuuksien vuoksi. euron molemmin puolin ja sen palveluksessa on 10 henkeä. Vaikka hitsauskone olisi pieni ja kevyt on suojakaasupullo pienimmilläänkin melko painava ja kookas. ”Konepaja toiminnan alkumetreillä ideana oli tehdä pelkästään konepajatöitä täällä verstaalla, mutta tilanne on muuttunut. Hitsauskalustosta puhuttaessa laitteiston monikäyttöisyys ja keveys on merkittävä asia. Kaikilla myyn. Vesa Rinne pitää tärkeänä verkostoitumista, ei pelkästään metallija teräsrakenteiden valmistajien kanssa vaan myös paikallisten tavarantoimittajien kanssa. Toiminnassamme noudatamme sertifioitua EN 1090-2 -standardia (EXC1-EXC4) sekä ISO 9001 -laatujärjestelmää. muodossa. Siksi asennustöiden osuus alkaa lähetä jo 50 % rajaa kokonaistyön osuudesta. MIG/MAG-hitsauksessa hitsisulan suojaus on aiemmin asettanut omia haasteita tuulisuojien yms. ”Retco Oy:n omistajan ja toimitusjohtajan Jukka Setälän kanssa olemme istuneet lukuisissa yhteisissä ongelman ratkaisupalavereissa kuin myös Suomen Hitsausteknillisen Yhdistyksen paikallisosaston hallituksessa useita vuosia. Teräsvarastostamme ovat niin mustat teräkset kuin kirkkaat teräkset ja alumiinit.” toteaa Vesa Rinne. Toimintamme on enemmän ja enemmän kokonaispalvelupaketteja. Jo muutaman vuoden olemme käyttäneet tätä kaasutonta täytelankaa. Tällöin puikkohitsauksen käyttö on ollut perusteltua, koska se ei aikaa ja vaivaa vaativia suojauksia ja suojakaasua vaadi”. Trendi jo pitkään on ollut laitteiden pienenevä fyysinen koko ja sitä kautta painon aleneminen, kuitenkin tehot ovat kasvaneet. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 11 pajavalmistus, pintakäsittely ja asennus. Suunnittelu, valmistus, asennustyö (ja käyttöönotto). Toiveena on kaluston käyttökelpoisuus ja helppous/toimintavarmuus kenttäolosuhteissa. laitteiston hankinta ei siis ole ongelma
Koska kehitämme jatkuvasti uusia laitteita ja lisäaineita yhteistyössä kansainvälisten päämiestemme kanssa, on onnistuneen lopputuloksen kannalta välttämätöntä saada siirrettyä hitsaavan kentän kokemus ja tahto tuotekehityksen tietoisuuteen ja sitä kautta tuotteeksi markkinoille. ”Yhteistyö Retco Oy:n kanssa on ollut mielenkiintoista, koska yksityisiä hitsausalan monitoimiperheyrityksiä ei enää SuomesPikkumusta ALL-IN Pulse on vain lankalaitteen kokoinen kompakti hitsauslaite sa käytännössä muita taida olla. Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla sfs.fi sales@sfs.fi S u o m e n S ta n d a rd is o im is li it to. Ota yhteyttä sales@sfs.fi tai p. JP-Konepaja Oy:n toimintaa alusta asti seuranneena kiitän Vesaa yhteistyöstä ja toivotan kaikkea hyvää heille tässä muuttuvassa toimintaympäristössä,” Jukka Setälä. ”Retco Oy:n kannalta on tärkeätä saada olla läheisessä yhteistyössä hitsausalan osaajien kanssa. Yriys maahantuo myös kevyttä ja kompaktia 250 A MIG/MAG-, pulssi-, puikkoja TIG-hitsauslaitetta. Jukka Setälä Retco Oy, Pori jukka.setala@retco.fi Sähköpostiosoitteen ja nettisivuosoitteen alla olevan pastellin väriä voi muuttaa. Yhtiön asiantuntijat ovat mukana useissa kansainvälisissä hitsausalan laitteiden ja lisäaineiden tuotekehitysprojekteissa. Laitevalmistajan kanssa yhteistyössä koneen muistiin on tehty kaasuttomalle langalle synergiaohjelman, jolloin lanka koko kaarihitsausalueellaan toimii +/periaatteella. 09 1499 3353, kerromme mielellämme lisää. Vesa Rinteen ja hänen tiiminsä ennakkoluuloton ja myötämielinen suhtautuminen on meille ”lottovoitto”. Siten voimme heidän kauttaan saada ensiarvoisen hyvää tietoa uusista tuoteideoistamme, niiden soveltuvuudesta ja toimivuudesta kentällä. Hitsauksen ja hitsien tarkastuksen standardit online Hitsausta koskevat standardit ovat laajin koko metallija rakennusteollisuuteen vaikuttava perusstandardien osa-alue. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 12 ti-/markkinointija hitsausneuvontatyöhön osallistuvilla henkilöillä on kansainvälisen hitsauskoordinoijan pätevyys. Varsinkin heidän asiantuntemustaan ja ”heittäytymistään” alalle osaan näin yrittäjänä arvostaa”. Retco on vuosien varrella tuonut suomalaiseen hitsaavaan teollisuuteen useita uusia ja merkittäviä innovaatioita. Se toimii aktiivisesti hitsausmarkkinoilla myös Suomen rajojen ulkopuolella. Niiden antina on muutama kansainvälisestikin massiivisia markkina-aseman saavuttaneita lisäaineita sekä varsinkin kevytmekanisoinnissa käytettäviä laitteistoja. Eli pistoolissa on +/painin, jonka avulla kaaritehoa voidaan säätää helposti nappia painamalla. SFS Online -palvelussa myös hitsaukseen liittyvät standardit ovat aina ajan tasalla ja voit koota tarvitsemasi standardit aihealueittain ja/tai yksittäin. Ne ovat tuotteista riippumattomia ja niihin viitataan lukuisissa tuotestandardeissa
Pomo sanoi, että perusta vaan se yritys niin tässä on sinulle jo puoli vuotta töitä. Minä olen koittanut pitää aina suhteet yllä vastaisuuden varalle. ”Olen lähtenyt tavallaan nollasta. Ehkä joskus minulla on ihan oikea konepaja. Ei ollut mitään sadantuhannen euron kassaa siellä odottelemassa. Ajattelin, ettei toista kertaa tule tämmöistä saumaa. Ne ovat mielestäni mielenkiintoisia. En ole koskaan lähtenyt yrityksestä ovet paukkuen, vaikka olenkin ollut valmis siirtymään uusiin haasteisiin. Joillakin vakioasiakkailla tilauksen suuruus on muutamia kappaleita, ehkä kymmenkunta kappaletta. Oma paperisota ja byrokratia siinä oli, mutta hyvin selvisin.” ”Lähtökohta oli selvä, että en rupea minkään vanhojen hitsauskoneiden kanssa touhuamaan. ”Juurikin näin. Nyt on nimi vaihdettu ja tehdään sitten metallitöitä eli hitsaushommia. Tavallaanhan se on minun mielestä mukavaa, koska työt ovat vähän niin kuin projektiluontoisia ja vaihtelevia.” Sinulle tulee tarjouskyselyjä, joissa mukana piirustukset, joiden mukaan sinä tilaat raaka-aineet, osat ja hitsaat ne kasaan kuin lego-palikat. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 13 ”Alkujaan tämä oli minun isäni rakennusfirma. Tämä oli isän vanha rakennusfirma, tilillä oli noin 60 euroa, kun minä aloitin. Yhden hengen hitsausalan verstas, Jyri Lehtonen ja Welding Works Lehtonen Oy Salon lähellä. Se on ehkä se minun tavoite ja haave.” Yksityisyrittäjänä hitsausalalla Juha Lukkari Hitsaustekniikka-lehden artikkelit käsittelevät usein isoja asioita, suuria yrityksiä, kalliita laiteinvestointeja jne. Täytyyhän minulla joku valtti olla, kun minä en hinnalla aina pysty kilpailemaan. ”Itse ne hommat on haalittava. Mesera Oy, Stairon Oy ja Renssi Finland Oy. Yrittäjä Jyri Lehtonen.. Tässä kohtaa on hyöty, kun olen tehnyt paljon erilaista, on kirkkaita teräksiä ja alumiinia sekä mustia rautoja, myös ohutta ja paksua. ”Olin tekemässä muutama vuosi sitten yhtä teräsrakennehommaa iltatöinä ja pomo sanoi, että hänellä on alkamassa Turun Kaupunginteatterilla koneasennushomma, joka kestää noin puoli vuotta. Nyt on toinen ääripää. Nykyään 28 vuotias Jyri kävi Salossa kymmenen vuotta sitten ammattikoulun levyseppä-hitsaajan linjan. Paljon on ollut hyötyä siitä, että olen ammattikoulun jälkeen niitä työpaikkoja vaihdellut, koska varmaan 70 prosenttia kaikista töistä tulee vanhojen kontaktien kautta. Sitä en arista, että joku soittaa ja kysyy, että pystytkö tekemään alumiinisen paloauton korin, niin pystyn. Vehkeiden pitää olla hyviä ja hitsauskoneiden huippuluokkaa, siksi verstaaltani löytyykin nykyaikaiset Froniuksen MIG/MAG ja TIG hitsauslaitteet. Tai pystytkö tekemään Rst-putkesta jonkun kehikon, niin pystyn.” Asiakkaina on tunnettuja yrityksiä, mm. Mutta sitten taas konepajat kaikessa karuudessaan ovat jotenkin aika viehättäviä, erityisesti vanhat verstaat ja tämmöiset pajat. Se on sama kaava kuin kaikilla muillakin, mutta vähän 4/ 20 19 Welding Works Lehtonen Oy. ”Tilaukset ovat pääasiassa yksittäiskappaleita. Olen kyllä välillä miettinyt, että onko tässä mitään järkeä oikeasti. Mitään suuria sarjahommia ainakaan toistaiseksi ei ole. Minä ostin sen ja vaihdoin vähän myös toimialaa. Vähän mietitytti, koska olin jo jonkin aikaa harkinnut oman yrityksen perustamista. Laadukkaaseen työnjälkeen vaaditaankin rautainen ammattitaito, hyvien työvälineiden lisäksi”. Hän kysyi, jos tulisin töihin hänelle. Tämä verstas on mun juttu.” aloittaa yrittäjä ja hitsaaja Jyri Lehtonen. Siitä se vajaat kolme vuotta sitten lähti
Paperityöt hoidan yleensä iltaisin. Mitä siitä tulee, kun olen yksinäni iltamyöhällä väsyneenä täällä hallissa. ”Hienoa, jos tämä juttu kiinnostaa jotakuta ja että Hitsaustekniikka-lehti otti haasteen vastaan. Siihen täytyisi oikeasti saada joku porkkana, sille pienyrittäjälle jolla on autotallissaan liikaa töitä yhdelle miehelle. Työtä on tällä hetkellä ehkä vähän turhan paljon yhdelle miehelle. Jos tiedostaa, että pärjäisi ehkä yrittäjänä, niin silloin on oltava jo niin hyvä siinä palkkatyössään, että varmasti pääsee tarvittaessa takaisin. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 14 pienemmässä mittakaavassa. Koitan pitää kiinni siitä, että normaali työpäivä olisi noin kahdeksan tuntia, koska ylipitkillä työpäivillä ajaa itsensä helposti loppuun. Olen saanut myös joiltain tahoilta erittäin nyrpeitä katseita, kun olen sanonut, että minä en tee kellon ympäri -päiviä. Alumiini (5754) ja MIG-synchropulssihitsaus (PMC). Kesälomaakin olen pitänyt joka vuosi.” ”No nythän näyttää todella hyvältä. Mistä sen tietää, kun olet täällä silmät sirrissä puolen yön aikaan, että mitä tapahtuu. Minulla on muutakin tekemistä. Aina pääsee takaisin palkkatöihin, se on ihan varma juttu. Toivottavasti pystyisin kasvamaan sen verran, että pääsisin isompaan tilaan ja kenties työllistämään muita yrittäjiä” Haaveita. Eli ainakin lähitulevaisuudessa mennään niin kuin nyt. ”Joo, samalla tyylillä. MIG-synchropulssihitsaus (PMC). Raaka-aineet tilaan valmiina leikkeinä raaka-aineja levytoimittajilta. Se on vaan valitettavaa, että työntekijän palkkaaminen tässä maassa on vähän turhan vaikeaa ja kallista. Laatu on minulle ykkösjuttu ja sitä ei synny väsyneenä. jos vähänkään tuntuu siltä. Varmaan pystyisin työllistämään jonkun, en välttämättä ihan täyspäiväsesti, joka viikko ja joka päivä. ”Jos katsoo pitkälle eteenpäin, niin se on sitten sellainen pienehkö oma konepaja.” ”Kyllähän metalliteollisuus käyttää todella paljon toiminimimiehiä eli jos jotain kiinnostaa ruveta yrittäjäksi, niin suosittelen kyllä, Alumiinikehikon MIG-hitsausta. Kun minä olen siitä eriskummallinen yrittäjä, että en ruvennut yrittäjäksi sen takia, että saan tehdä ympäripyöreitä päiviä. Miksi sitä ei tueta tai kannusteta millään tavalla. Joskus täytyy tietysti venyttää päivää, mutta koitan välttää sitä. Minulle on kunnia-asia, että vastaan jokaiseen minulle tulleeseen yhteydenottoon. AC-TIG-hitsaus ja kaasuna He50. Alumiinitela (5754). Sattuu vielä jotain, koska kuitenkin täällä on hitsauskoneita, sahoja, poria ja rälläköitä. Pyrin siihen, että saisin tänne valmiit aihiot.” ”Pyrin olemaan täällä seitsemästä neljään. Pienyrittäjiä tarvitaan. Tämä touhu on vähän maanläheisempää ja henkilökohtaisempaa kuin isojen touhut.” Yhteystiedot: jyri.lehtonen@wwl.fi +358 40 5563831 Welding Works Lehtonen Oy Salaistentie 1081 25260 Vaskio, Salo www.wwl.fi Juha Lukkari Päätoimittaja Hitsaustekniikka-lehti juha.lukkari@shy.fi
vastata lainsäädännöllisiin rajoituksiin ja mahdollisuuksiin. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 15 Tällä hetkellä suuri osa yrityksistä toteuttaa ratkaisuja, jotka tukevat kestävää kehitystä. Kestävyys voi tulla yrityksen arvoista ja strategiasta tai lain tuomien määräysten painottamana. tavoittaa uusia asiakkaita ja lisätä kilpailuetua . Isossa kuvassa teollisuus toimii hyvin suurelta osin vielä ”edullisin tarjous” eli hinnan mukaisesti, mitä valintoja tehdään. Kestävä valmistus huomioi valmistettavien tuotteiden taloudellisen näkökulman ja minimoi negatiivisia ympäristövaikutuksia samalla kun suojelee energiaja luonnon resursseja, edistää turvallisuusnäkökulmia ja tuotteen turvallisuutta. Kestävä valmistus ei ole enää kiva lisä imagoon, vaan jopa edellytys kannattavalle liiketoiminnalle. Yritykset panostavat isosti taloudellisiin ja ympäristöä säästäviin ratkaisuihin. Sana ”Sustainability”, mikä näkyy terminä monessa eri yhteydessä, kuvastaa kestävyyttä. luoda liiketoiminnan pitkän aikavälin kannattavuutta ja menestystä . Kestävän valmistuksen tavoitteena voi olla esimerkiksi: . Osa ostaa tuotteet sen perusteella, minkä kokee laadukkaaksi ja on tarkoitukseen toimiva. Hitsaus osana kestävää valmistusta Jenni Toivanen ja Esa Jääskeläinen Jokainen kestävä valinta on vastuuta yrityksen toiminnasta, verkostosta, ympäristöstä ja tulevaisuudesta. Harvempi tekee valintoja sen mukaan, mitä kestävän valmistuksen periaatteita edistävää tuotteen valmistusketjussa on tapahtunut. Mikään vaihtoehto ei ole toki toisiaan poissulkeva. Yrityksen täytyy olla sitoutunut omiin arvoihin, visioon ja strategiaan ja kehittää niin yrityksen toimintakulttuuria siinä missä jokainen työntekijä omaa osaamistaan ja näkemystään. lisätä toiminnan tehokkuutta vähentämällä kustannuksia ja hukkaa . Teknologia ei yksin tee kestävää valmistusta. Kestävän valmistuksen teema sopii hyvin teknologiakehitykseen ja uusiin ratkaisuihin, mitä voidaan hyödyntää hitsausalalla laajasti niin liiketoiminnassa kuin ekologisten näkökulmien hyödyntämisessä. suojata ja vahvistaa tuotemerkkiä ja mainetta sekä lisätä luottamusta
Hitsausta itsessään ei kuitenkaan pidetä kovinkaan ekologisena valmistusmenetelmänä, mikä voi myös vääristää kokonaisuutta. Muutaman iteraatiokierroksen jälkeen löytynee käytännössä toimivat arvot. Hitsausenergian rajoitusten taustalla on hitsin jäähtymisaika t 8/5joka pitää esim. SSAB on lanseerannut laskentaohjelman WeldCalc, jota voidaan käyttää tässä apuna. Usein syy, miksi hitsausenergiaa joudutaan yleensä arvioimaan, laskemaan ja hitsausarvoja hyödyntäen säätämään, on liitoksen alueelle (HAZ) syntyvät metallurgiset muutokset. Hitsausprosessin valinta osana kestävää hitsausta Muutama vuosi sitten tehdyssä Trumpf:in tutkimuksessa (https://www.trumpf.com/ en_INT/magazine/enviromental-impacts-ofwelding-methods/) vertailtiin 20 mm:n päittäisliitoksen hitsauksesta syntyvää ympäristökuormitusta. Silti voi miettiä, onko syytä ”pilata” mittatarkat osat. Hitsaus on myös teema aloilla, missä koko ajan kehitetään energiatehokkaampia laitteita, luonnonvaroja säästäviä materiaaleja ja valmistusmenetelmiä, mitkä tukevat kestävää kehitystä. Hitsaus on useita muuttujia sisältävä valmistusmenetelmä, joten kestävää valmistusta tarkastellaan usein keskittyen yksittäisiin muuttujiin, kuten energiatehokkuuteen, hitsausroiskeisiin, materiaalin höyrystymiseen, lisäaineen kulutukseen tai hitsausparametrien vaikutukseen. Hyvin suunniteltu kokonaisuus valmistusja liiketoimintaketjun kaikissa vaiheissa vasta onkin kestävää. Edellä laskettu hitsausenergia asettuu rajojen keskivaiheille, joten voidaan ainakin olettaa, että syntynyt hitsi on metallurgisesti hyväksyttävä. Määritelmän ulkopuolelle tosin jää pinnoitushitsaus, vaikka muuten samasta prosessista onkin kyse. Eri hitsausprosessit tarvitsevat eri määrän lämpöä eli energiaa tuon jatkuvan yhteyden muodostamiseen. Jos aloitetaan hitsauksen määritelmästä, niin kyse on osien liittämisestä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, että osat muodostavat jatkuvan yhteyden. Vastaavasti MAG hitsauksen suurin ongelma on lisäaine. varmistaa luonnon energiaja materiaaliresurssien saatavuus Monien yritysten tuotteet, mitkä tuovat oman osuutensa kestävään kulutukseen tai kestävään valmistukseen, sisältävät hitsaamalla valmistettuja osia, laitteita tai muita tuotteita. Vasemmalla jauhekaarella ja oikealla laser-MAG hybridiprosessilla hitsattu 8 mm:n päittäisliitos. Hitsausparametrit ovat seuraavat: Hitsausvirta 242 A, jännite 31 V, laserteho 7 kW ja hitsausnopeus 180 cm/min. Keskitytään tässä energiamäärään ja sen vaikutuksiin. Lisäaineeksi valitaan G3Si1-tyypin umpilanka. Kaarihitsausprosessit ovat olleet valtamenetelmä jo vuosikymmeniä. Hitsausala tarvitsee siis myös näkyvyyttä, että se voi näkyä osana kestävää valmistusta ja kehitystä myös ulkopuolisten silmin. Asia ei tietenkään ihan näin yksinkertainen ole, mutta keskitytään nyt muodonmuutoksiin. Strenx 960 MC -teräksellä olla 1 15 s. Usein tarkastellaan vain yksittäistä prosessia eikä laajemmin yrityksen toimintaa, verkostoa tai vaikutuksia yhteiskunnan kestäviin ratkaisuihin. Käytännössä hitsaus aiheuttaa aina tuotteeseen muodonmuutoksia. Vertailussa oli mukana puikko-, MAGja laser-MAG prosessit ja tutkimus keskittyi laskemaan niiden vaikutuksia rehevöitymisen, happamoitumisen, haitallisen otsonin sekä kasvihuoneilmiön näkökohdista. käyttämällä suuren lämmöntuonnin prosesseja. Havainnollistetaan vielä hieman laserMAG-hybridihitsauksen mahdollisuuksia. Hitsauksessa tilanne on pysynyt pitkään muuttumattomana. Lisäksi, usein käytetty hitsausmateriaali teräs, on maailman kierrätetyin materiaali. Mikäli ajatellaan, että vertailukelpoisten muodonmuutosten takia myös MAG-hitsaus halutaan toteuttaa samalla hitsausenergialla/palko. Sallitun hitsausenergian avulla lasketut MAG-hitsausarvot osoittavat, ettei yksi palKuva 1. hitsausenergian laskentaa. Käytetään arvioinnissa mm. Muodonmuutosten oikominen on mitä suurimmassa määrin tuottamatonta työtä, eivätkä suuret koneistusvarat edistä kestävää valmistusta. Laser-MAG prosessi todettiin kolmikosta ”vähiten haitalliseksi”, jossa energiankulutus nousi määräävimmäksi tekijäksi kokonaiskuormituksen kannalta. Hitsaus on mukana monen uuden teknologian ratkaisuissa, mitkä edistävät kestävän kehityksen ratkaisuja. WeldCalcohjelmalla voidaan laskea MAG-prosessin hitsausenergia, 0,25 kJ/m. Toki siihen on syynsä, sillä laitteet ovat edullisia ja niitä on käytössä lähes kaikkialla, osaavia hitsaajia on ollut vähintäänkin kohtuullisesti saatavilla jne. Liitoksen jatkuvan yhteyden muodostamiseen tarvittu energiamäärä ja sen minimointi on yksi asia, mutta toinen on energiankäytön mukanaan tuomat kerrannaisvaikutukset. jännitettä on tarve nostaa, niin virtaa on vastaavasti laskettava jne. seurata ekologisia arvoja, esim. Otetaan vielä yksi esimerkki kestävän valmistuksen tarkasteluun. Tässä täytyy myös muistaa, että yksittäisten muuttujien kohdalla vähemmän ei välttämättä ole kokonaisuudessa parempi. Esimerkiksi Strenx 960 MC -teräkselle WeldCalc-ohjelma ilmoittaa hitsausenergian rajoiksi 0,19 0,73 kJ/mm, kun hitsausprosessi on MAG-umpilankahitsaus. Mitä enemmän energiaa hitsaus tuo liitettäviin osiin, niin sitä suurempia niiden muodonmuutokset ovat. Usein unohtuu, että hitsaus alana käsittää monia testaus-, laatu-, ympäristöja turvallisuusstandardeja, mitkä ovat laajasti käytössä ja omalta osaltaan edesauttavat kestävää kehitystä. Tällöin suuntaa antavia hitsausarvoja voidaan lähteä ar vioimaan hitsausenergian laskentakaavalla. Jos vertaillaan vaikka jauhekaarihitsausta ja laser-MAG hybridihitsausta, niin kuva 1 havainnollistaa ”jatkuvan yhteyden” toteuttamiseen käytetyn energiamäärän eroista hitsausprosessien välillä. Hitsattu rakenne täytyy suunnitella ja valmistaa siten, että se on tarkoitukseen soveltuva ja turvallinen. Laserin hitsausenergiaa WeldCalc-ohjelmalla ei voida määrittää, mutta se lasketaan kaavalla: Laserteho (kW) x 6____ E = --------------------------------------------------[kJ/mm] Hitsausnopeus (cm/min)___ Kaavasta saadaan laskettua laserin hitsausenergiaksi 0,23 kJ/mm, joten laserMAG-prosessin yhteenlaskettu hitsausenergia on 0,48 kJ/mm. Kestävä valmistus ei ole kuitenkaan ihan näkymätön hitsausalalla. Esimerkiksi jos hitsausnopeudeksi halutaan 40 cm/min ja hitsausvirraksi 180 A, niin kaarijännitteen on jäätävä alle 18 V. Jos ajatellaan termistä leikkausta, niin leikkauspinnan laadun kuin myös osien mittatarkkuuden osalta, laser on korvannut plasmaja kaasuleikkauksen hyvin monissa tapauksissa. Tällä hetkellä on vielä vähän tutkittua tietoa kestävästä valmistuksesta, kun kyseessä on hitsaus. Jos koehitsauksessa todetaan, että esim. Muita kenties isompia askeleita voidaan, kun pohditaan esimerkiksi, miten tuottamatonta ja tuotteen arvoa lisäämätöntä työtä voidaan vähentää. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 16 . Kaikissa tapauksissa puikkohitsaus osoittautui selkeästi epäedullisimmaksi vaihtoehdoksi. Itse hitsaustyö on hyvin monessa yrityksessä suunniteltua ja turvallista sekä vähintäänkin kierrätys on huomioitu monellakin tavalla. Ehkä osaltaan hitsaavat yritykset eivät ole vielä tajunneet ”keulia” niin näkyvästi omasta tekemisestään, mikä on ollut itsestään selvää jo kauemmin. Liitoksen synnyttämiseen käytettävä energiamäärä on yksi tarkasteltava asia kestävän valmistuksen teemassa. Saman laskennan voi tehdä myös käyttäen seuraavaa perinteistä kaavaa: Hitsausvirta (A) x Kaarijännite (V) x 60 E = ------------------------------------------------[kJ/mm] Hitsausnopeus (cm/min) x 10000 Esimerkkinä on 6 mm teräslevy, johon tehdään päittäisliitos laser-MAG-hybridiprosessilla. Suuremmaksi ongelmaksi todettiin puikon päällysteen aiheuttamat päästöt
Jenni Toivanen, tutkimuspäällikkö Savonia-ammattikorkeakoulu jenni.toivanen@savonia.fi ja Esa Jääskeläinen, koulutusvastuupäällikkö Savonia-ammattikorkeakoulu esa.jaaskelainen@savonia.fi sekä www.savonia.fi ja hit.savonia.fi SERTIFIOINTIJA KOULUTUSPALVELUT TARJOAA MONIPUOLISET B U R E A U V E R I TA S Sertifiointipalvelut: Joanna Westerholm joanna.westerholm@bureauveritas.com puh. 010 830 8678 HITSAUKSEN LAADUNVARMISTUS ISO 3834 JA EN 1090. Mikäli MAG-hitsaus onnistuisi kahdella palolla ja hitsausnopeudella 40 cm/min, niin kaariaika olisi lähes kymmenkertainen laser-MAG prosessiin nähden. Laser-MAG-liitos hitsattiin I-railoon, mutta MAG-hitsausta varten joudutaan levyjen reunat viistämään. Poikittaisja pituuskutistumaa ei mitattu. Eroksi joka tapauksessa jää monipalkohitsin useampi lämpösykli, joten kokonaislämmöntuonti ja sitä kautta muodonmuutokset muodostuvat hyvin todennäköisesti laser-MAG-hybridiprosessia suuremmiksi. Lisäbonuksena voisi esiin nostaa myös käytetyn hitsausnopeuden. Muodonmuutokset ovat vähäisiä, sillä hitsauskokeissa käytettyihin 600 x 190 mm levyaihioihin saatiin mittaamalla seuraavat todelliset muodonmuutokset, kuva 2. Muodonmuutosten kannalta paras vaihtoehto olisi X-railo, sillä hitsin poikkipinta-ala jää muita liitosmuotoja pienemmäksi ja lisäksi liitoksen paksuussuunnan symmetria vähentää muodonmuutoksia, mutta X-railo on hitsattava kahdelta puolelta ja railonvalmistus on Kuva 2. 010 830 8658 Koulutuspalvelut: Laura Tarhonen laura.tarhonen@bureauveritas.com puh. Laser-MAG-hybridihitsaustestin muodonmuutokset. Vastaavia MAG-koehitsauksia ei tässä yhteydessä toteutettu, mutta sellaisista kuullaan kyllä mielellämme kommentteja (etenkin, jos niissä on onnistuttu saamaan pienemmät muodonmuutokset yhdeltä puolelta hitsattuna). 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 17 ko tule riittämään. työläämpää. Yhteenvetona voisi todeta laser-MAG-hybridihitsausta puoltavina tekijöinä, että levyjen viistämistä ei tarvita ja hitsaus onnistuu yhdellä palolla 180 cm/min nopeudella. Kulmavetäymää syntyi levyn päihin noin 1,5 astetta ja keskelle 2 astetta. Levyn päät nousivat hitsin kohdalta noin 2 mm ylöspäin ja reunoilta (190 mm etäisyydeltä hitsistä) noin 3 mm
Joissakin tapauksissa hiilidioksidi toimii yhdessä kuonaa tuottavien täytelankojen kanssa, jolloin myös kuona toimii suojana. : . Taulukko 1. Näitä ovat esimerkiksi ruostumattoman teräksen hitsauksessa tapahtuva hapettuminen, joka vähentää korroosionkestävyyttä, mutta joka voi myös aiheuttaa haurastumista ja huokoisuutta esim. Hiilidioksidilla hitsattaessa käytetään lisäaineita, jotka kompensoivat seosaineiden hävikkiä, etupäässä piitä (Si). hitsin ja perusaineen liittyminen . Suojakaasu estää erityisesti ympäröivässä ilmassa olevan hapen ja typen pääsyn valokaareen. Tämän artikkelin tarkoituksena on vastata edellä esitettyyn kysymykseen ja lisätä ymmärrystä siitä, kuinka suojakaasun eri komponentit vaikuttavat hitsausprosessiin. Myös typpeä käytetään juurikaasusovellusten pohjana. kaaren vakaus . roiskeiden määrä . otsonin muodostuminen Suojakaasu on valittava oikein työn mukaan, jotta yksi tai useampi edellä mainitusta kohKaasukaarihitsauksen suojakaasut Per Bengtsson Vuodesta toiseen toistuu kysymys: ”Eikö ole mitään suojakaasua, joka sopii kaikenlaiseen hitsaukseen”. Tämä puolestaan vaikuttaa tunkeumaprofiiliin ja hitsausvirtaan. Hapettavat lisäaineet Hiilidioksidillakin on suojaava vaikutus, etenkin seostamattomien tai vähän seostettujen terästen MAG-hitsauksessa. 4/ 20 19 [ www.hitsaus.net ] 18 Miksi kaasukaarihitsauksessa tarvitaan suojakaasua. Pisaraan vaikuttaa tässä myös valokaaren paine, joka työntää. Eri hiilidioksidin ja hapen tasoja valitsemalla hitsausprosessiin voidaan vaikuttaa merkittävästi valokaaren vakauden, hapettumisen (piisaarekkeet) ja lisäaineen siirtymisen osalta. dasta voidaan optimoida. Sulan suojaamisen lisäksi hyvin valittu suojakaasu voi vaikuttaa sekä hitsausominaisuuksiin että lopulliseen hitsaustulokseen. Kuva 1. Hiilidioksidipitoisuudella (CO 2 ) on myös suuri vaikutus lisäaineen siirtymiselle sulaan. Inertit ominaisuudet estävät suorat reaktiot sulan kanssa. Tässä yhteydessä typpeä voidaan pitää reagoimattomana kaasuna. hapettuminen Vaikutus tuottavuuteen ja laatuun: . hitsausnopeus/sulatusnopeus . titaanin hitsauksessa. Sulaan muodostetaan pieni määrä oksidia hapettavien lisäaineiden avulla. Suojakaasun optimoinnin seitsemän peruskomponenttia. hitsaussavun määrä . tunkeuma . Suojakaasujen peruskomponentit Suojakaasu voidaan optimoida kullekin hitsaussovellukselle seitsemän peruskomponentin avulla, taulukko 1. Koska typpi ei silloin pääse kosketukseen valokaaren kanssa, atomaarista typpeä ei muodostu, jolloin typpi ei liukene sulaan. mekaaniset ominaisuudet . Näin on huolimatta sen hapettavasta vaikutuksesta. Vaikutus hitsausprosessiin, esim. lämmöntuonti . hapettuminen, pintakuona (piisaarekkeet) Vaikutus työympäristöön: . Teräksen MAG-hitsauksessa tarvitaan hapettavaa komponenttia argon-/heliumpohjaisissa suojakaasuissa. Kuten nimestä käy ilmi, suojakaasuja käytetään kaasukaarihitsauksessa sulan suojaamiseen (MIG/MAG-, TIGja plasmahitsaus). Oksidi muodostaa valokaarelle pohjapisteen, joka parantaa kaaren vakautta, kuva 1. lisäaineen siirtyminen . korroosionkestävyys . Näin ollen vastaus kysymykseen ”eikö ole mitään suojakaasua, joka sopii kaikenlaiseen hitsaukseen?” on selvä ei, ainakin jos halutaan optimaalinen hitsaustulos. Tällöin käytetään happea tai hiilidioksidia. Kuvassa 2 näkyy selvästi, kuinka pisaran koko on huomattavasti suurempi korkealla hiilidioksidipitoisuudella. Alla on muutamia esimerkkejä tekijöistä, joihin suojakaasun valinta voi vaikuttaa. Nimi Suomi Englanti Symboli Ominaisuus Argon Argon Ar Inertti Tukahduttava Helium Helium He Inertti Tukahduttava Typpi Nitrogen N 2 Hitaasti reagoiva Vety Hydrogen H 2 Pelkistävä Hiilidioksidi Carbon dioxide CO 2 Hapettava Happi Oxygen O 2 Hapettava Typpimonoksidi Nitrogen monoxide NO Otsonia vähentävä Inertit kaasut Suojakaasujen pohjana käytetään ensisijaisesti inerttejä kaasuja, kuten argonia tai heliumia, tai niiden seoksia. Vasemmassa kuvassa (suojakaasu: Argon) on selvästi nähtävissä, kuinka perusmateriaaliin liitos on argonilla hitsatessa epätasainen, koska valokaari ei ole ollut yhtä vakaa kuin oikeanpuoleisessa kuvassa hapettavan lisäaineen kanssa Ar + 2 % CO 2 . Valokaaressa mahdollisesti oleva ilma hajoaa atomaariseksi hapeksi ja typeksi, joka reagoi sulan metallin kanssa aiheuttaen ei-toivottuja vaikutuksia