10/2012
20.7.2012 - 4,00 - 21.vsk
Leveetä ja laveeta
Kuva valokuu.com
Rallin SM-sarja jatkui Kouvolassa Esapekka Lapin komennossa.
Kamppailua kuran keskellä
Kuva Hannu Tamminen
Jokkiksen SM ratkesi Honkajoen sateessa
www.saukkolanek.fi
Kuva Toni Ollikainen
2 - HANAA
Hanaa-lehti 11/2012 ilmesvitsaus eli kova sade. Niinpä Opelin Tulemme kertomaan kisasta tarkasti seuraavassa lehdessämme. 55,00/kpl alk. Mutta jo nyt kerrotaan uutisenomaisesti. Naisten voittoon jässä luokassa, toki kirkkainta menestystä ei tullut. 48,00/kpl 47,00/kpl alk. Yleisen luokan voitto jaettiin parivaljakon Rüsselsheimin pahoin pommitetusta tehtaasta vietiin jäljelle jääneet Opel "Tiku ja Taku" kesken, Antti Harju ykkönen ja Joni-Pekka Rajala kakkonen. Pellossa esiintynyt auto oli oikein urakalla liikkeellä. Se on mallina peräisin Saksasta, Niinpä varsinainen osallistujien määräkin pysyi suurena. Kilpailijamäärän laskuun vaikuttavat pikkuluokkien harrastelijakuskien väheneminen sekä PWRC-luokan kilpailijoiden puuttuminen viime kertaan verraten. Sillä ajettiin nelPappaluokan ykkönen oli Reisjärven Vesa-Pekka Jokinen. 96,00/kpl - extrapitkät pyörän pultit, pituus 92mm Volvo, Opel, Toyota, Ford, ym 19,50/kpl - nopean ohjauksen sisäosat: - Opel Manta/Ascona B 195,00 Toyota MR 165,00 - Volvo 240 (tehostamaton ZF) 225,00 Toyota Corolla GT 165,00 - Escort 207,00 Starlet, 1,8 tai 2,5 358,00 - Sierra (tehostamaton) 99,00 - tolpan yläpäät portaattomalla camper-säädöllä 86,00/kpl - ratin pikakiinnike, ei tarvitse hitsata 159,00 - kierrosluvun rajoitin 95,00 - Volvon pikkuperän (1030), erittäin lievästi kuljetusvikaisia välityksiä - 4.88 210,00 ja 5,38 235,00 - alkuperäisiin jarrusatuloihin sopivia kisajarrupaloja: - Starlet alk. Yhtenä kilpailun väriläiskistä oli Do Diin Racingin toteuttama Kisaan ilmoittautui 616 kuljettajaa ja viivalle astikin pääsi jopa 575 kilpaili"Piikkinokka-Mosse". Minin WRC-autoa edelleen kehittävä Prodrive-tiimi suunnitte-
päättymistä, että ei tulekaan Neste Oil Ralliin. (kuva Hannu Tamminen) Pellon Poikkinaintiajot saivat tänä vuonna jättimäiset mittasuhteet. hieman ennen ilmoittautumisajan Vertailun vuoksi mainittakoon, että viime kesänä Jyväskylään ilmoittautui 21 WRC-peliä ja yhteensä 124 kilpailijaparia. 40-luvun lopulta tai 50-luvun alusta kotoisin oleva kori jaa. Suomen osakilpailuun Neste Oil Ralliin ilmoittautui 86 kilpailija- li osallistumistaan myös Suomen paria. 60,00/kpl alk. MM-sarjan pistetaulukon kahdeksan kärki on Jyväskylässä viivalla. 330,00
VAUHTIPYÖRÄ/KYTKINPAKETTEJA:
- BMW E36/325, sis. Yksityiskuljettajilla on melkoisen vaikea tehtävä haastaa ajamalla tehdastallien kärkikuljettajat. Kun ajetaan kolme päivää ja viisi luokkaa, voidaan kesken kisan autoja oli saanut sisälleen Volvo-tekniikkaa Lada-höystein. Tallikuskien takana haastajana kärkkyy norjalainen Mads Östberg ja venäläinen Evgeny Novikov, jotka ohjastavat Fordia. neen Neuvostoliittoon. suhteissa.
vuodesta 1992 www.hanaa.fi. 68,00/kpl
- sisäreiän halkaisija 65mm
Matti Rantanen on jälleen kerännyt merkittävän budjetin ja lähtee kisaan haastajana numerolla 18.
Pikku-Mosse piristi Poikkinaintiajoissa
- pituus 100mm, jäykkyydet 4-150 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 300-1000 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 150-1000 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 150-600 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 120-300 LBS
Jalasjärvi - (06) 4574 674, 0500 561 317, fax (06) 4574 684 myös matkahuolto ja Posti www.lautamakimotorsport.fi
Älä tyydy vähempään.
puh. 60,00/kpl alk. 4 kpl kiinnikkeitä 33,00 - 50 x 70cm, sis. 29,00/kpl 38,00/kpl alk. 4 kpl kiinnikkeitä 50,00 OMP:n ja Sparcon ajovarusteita runsaasti varastossa: puvut, hanskat, alusalusetit, kengät !!!! - Venttiilivarrenjatkeita (Lash Cap) hyvä valikoima - 7mm varrelle seuraavat paksuudet: kaikkien hinnat 4,25/kpl 2,00 / 2,25 / 2,50 / 3,00 / 4,00 / 4,50 / 5,00mm - 8mm varrelle seuraavat paksuudet 1,00 / 1,90 / 2,00 / 3,00 / 4,00 / 5,00mm - Veitsivakaajasarjat alk. Jari Ketomaa starttaa kilpailuun Dmack-Fordillaan ja toivoo uuden kiinalaisrenkaan kehitystyön
jatkuu sivulla 15
- Ford Escortin isontolpan kääntövarret, huippulaatua, ei kiinan räkärautaa 74,00/kpl - Escortin uustuotanto hammastankoon 30mm pidemmät raidetangot 50,00/kpl - Water Wetter -jäähdyttimen lisäaine, madaltaa koneen lämpötilaa jopa 15 astetta 17,90 - ohuet jäähdytysilmapuhaltimet, paksuus vain 50mm alk. Kadettin "K-38" tuotantovälineet henkilökuntineen ja jopa vessanpyttyiSM-taistossa epäonnistunut Pasi Välimäki oli kolmas. Etenkin lauantaina iski tämän kesän Lisää Pellon kisasta seuraavassa lehdessä. teräsvauhtipyörän + 4-lapaisen levyn + GT-Corollan asetelman, huom! kytkimen halkaisija 200mm! - Castrol SRF-jarruneste, 1ltr - varastossa 15 eri penkkimallia koeistuttavana - sisäreiän halkaisija 57mm
- pituus 100mm, jäykkyydet 4-230 LBS - pituus 125mm, jäykkyydet 80-300 LBS - pituus 150mm, jäykkyydet 325-1600 LBS - pituus 200mm, jäykkyydet 100-1200 LBS - pituus 265mm, jäykkyydet 75-700 LBS - pituus 300mm, jäykkyydet 50-300 LBS - pituus 350mm, jäykkyydet 60-325 LBS (=0,7-41kg) (=14-53kg) (=58-286kg) (=18-215kg) (=13-125kg) (=9-54kg) (=11-58kg) (=0,7-27kg) (=53-179kg) (=25-179kg) (=25-107kg) (=14-54kg) (=21-54kg)
495,00 465,00 92,00
VARASTOSSA RUNSAS VALIKOIMA KYNÄJOUSIA!
alk. Pintaan musta maali ja korjailla ja kun pohjoiseen on tultu, voidaan niitä myös lainailla kavereille. Kisaan on tulossa tänä kalenteristaan poiketen. 60,00/kpl alk. 31,00/kpl alk. 46,00/kpl alk. Englantilaiset pikkulinnut tiesivät kertoa, että tämä kaksikko saisi päivitetyt kilpuriversiot käyttöönsä juuri Suomen osakilpailuun. 150,00, GT Corolla: etu 99,00 ja taka 78,00 - roiskeläppää, paksuus 4mm, kestää hiekkapuhalluksen, värit: sininen, punainen, keltainen, musta - koko 33x40cm 23,00 koko 50x100cm 82,00 - Ford ohc-moottoriin 5,7 pitkät Crower-teräskiertokanget + Wiseco-männät 900,00 - Ford ohc-moottoriin imusarja vaakatuplille, pituus 90mm 99,00 - Ford ohc-moottorin kisanokka-akselit alk. josta sodan jälkeen teollisuutta jaettiin voittajavaltioille. Vaan kansalle tarjottiin ajoi Sirpa Hjort ja nuorten ykköseksi Jere Tikka. Etuveto- ja kardaaniautojen luokan vei Fordilla Tomi Siurua Raahesta. UUTISIA
Neste Oil Rallin ennakkopuintia, Jarno Saari
HANAA - 3
MM-ralliin tähtikuljettajia ja kiinostavia haastajia
Citroenin ja Fordin tehdastallien testit ajoittuvat vasta kilpailua edeltävälle viikolle. hauskuutta. teräsvauhtipyörän + 4-lapaisen sintterilevyn + Luk-vakioasetelman - Toyota K-moottori, sis. alle komiat pyörät. Mukana ovat kaikki MM-sarjassa kilpailevat huippukuskit osakilpailuun alkuperäisestä kisasekä muutama erityisesti kiinnostava nimi. Eino Härön Alfa ja Rami Grönforsin kuljettama Mosse kahistelevat Kittisvaaralla. 52,00/kpl alk. Citroënin Sebastien Loebin ja Mikko Hirvosen ohella Fordin nopea kaksikko Jari-Matti Latvala ja Petter Solberg muodostavat kilpailun kovimmat ennakkosuosikit. Mutta sunnuntaina päästiin ajamaan hienoissa olotyy10.8. Kahden vuonna kaikkiaan 18 WRC-autoa, joista suomalaiskuljettajien kä- suomalaiskuskin kanssa neuvotellut brittitalli ilmoitti kuitenkin sissä on kuusi. 48,00/kpl alk. Kisa ajettiin vaihtelevissa oloissa. 165,00 - Renkaanpehmennysneste 2,5ltr 83,00 - Jokkisikkunaverkot - 45 x 57cm, sis. Kyseessä oli siis Moskvitsh 400-malli. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Rinta rinnan
Vaikka aivan kirkkaimmille sijoille on vain muutama etukäteen vahvoilla oleva, on monella suomalaisella taas kerran näytön paikka. Laatu korvaa määrän, näin sanotaan usein. Tässä on hiukan sellaisen tasapainoilun paikka, eli kannattanee räväyttää asiat tiedoksi silloin kun ollaan jo enemmänkin varmalla pohjalla. Tällä tarkoitan jenkkilässä ajettua X-Games kisaa, jonka yhteydessä ajettiin myös sirkustempuin höystettyä rallicrossia. 390,-
VAUHTIPISTE.FI
Kuormakatu 17, 20380 Turku
Älä tyydy vähempään.
puh. Sitten vähän tulevaisuuteen. Vaikka vähän kuraa roiskuisikin vaatteille... Tai no, eipä rallin MM-sarjassa ole muuallakaan maailmassa juhlittu osanottajamäärillä. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812 Kare Asp Puh. Tällä kertaa sen osanottajamäärä jäi ehkä yllättävänkin pieneksi. Mutta jos näin käy, eiköhän kaiveta se talvisodan henki esiin ja autetaan kaveria. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista.
ehti ilmestyy vuonna 2012 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 13.01, 03.02, 24.02, 16.03, 05.04, 27.04, 18.05, 08.06, 29.06, 20.07, 10.08, 31.08, 21.09, 19.10, 04.11, 16.11 ja 14.12. On kansallisia isoja kilpailuja, on eri sarjojen tapahtumia. 4 - HANAA
Karen kynästä
mittatilaus-ajopuvut
Motorsport
Yhdessä toimien
Vaikka varsinaista kesää ei näillä leveysasteilla ole havainnutkaan, näyttää kalenterin hurja laukka että kesä on kallistumassa kohti loppupäätään. AUTOT
P. Ikävä vaan, että kaksikin suomalaiskuljettajaa, ja vielä kovimmasta päästä, kärsi onnettomuuksissa joita ei Suomessa eikä edes Euroopassa kuvittelisi tapahtuvan. Nyt näin tekee Sebastian Lindholm, lykkyä matkaan! Ainakin tällä hetkellä vallitseva ja myös meteorologien pitkään jatkuvaksi povaama pitkä sadekausi saattaa tehdä pieniä tai vähän suurempiakin tepposia Keski-Suomen suurtapahtuman järjestämiseen. 0400 636 948/Tero i ja t s Myö sin! P.LUUPPALA Huittinen iltai
sähköposti: pentti.luuppala@dnainternet.net - www.turvakaaret.fi
FIA-PASSILLINEN HISTORIC-ESCORT
- vähän ajettu, yksi kisa - 1,6 KENT - ZF-välitetty laatikko - lukko ja välitys - turvatankki H. Vaikka tekijöiden määrä on huolestuttavasti laskenut, kannattaa tehdyistä toimenpiteistä ja vaikkapa isoista talkoista muistaa pitää kunnolla ääntä. Niissä aistii, oli laji mikä hyvänsä, sellaisen mukavan hengen. Ja tekisi mieli uskoa, että tässäkin tapauksessa näin on. Pysäköintijärjestelyt kun on useimmiten mietitty pelloille. Jos ne menevät pehmeiksi, ollaan vaikeuksissa. Talkootyöllä ja yhdessä toimimisella on tässä yhteiskunnassa edelleen suuri merkitys. Yhteistyötä voidaan varmasti tehdä yli puoluerajojenkin, enemmänkin harrastuslähtöisesti. Mutta autourheilua on myös tähtitapahtuman takana. Josko näin saataisiin mukaan uusia tekijöitä ja harrastuksesta kiinnostuneita. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Mukavaa mustikka-aikaa!
www.spoori.net
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
Kare Asp
Lehden kustantaja käyntiosoite Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.fi Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. Puhumattakaan siitä, että esimerkiksi omille ratahankkeille tai vastaaville saatu julkisuus on tärkeää niiden eteenpäin viennille silloin, kun päätöksiä tehdään. Kun silloin pystytään vakuuttamaan, että mukana on satoja tekijöitä, on lopullinen toimeenpano paljon helpompaa.
BOLT
UUTUUS!
3-kerros ajopuku
FIA 8856-2000 hyväksytty! Paino: 450g/m2 Koot: 46-64 KPL
R800 Rallirenkaat
nyt meiltä! Mestareiden valinta!
560,Stand21
Iskunvaimentajat Alusta- ja jousisarjat
Autourheiluvarusteet
HANS
0207 181 680
NISKATUET alk. 0500 636 948/Pentti a Soit laa! P. 12.500
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
valmis peli kisaan, soittele 0440 494 504
puh. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
TERÄSKAARET TÄYDELLISENÄ - myös asennukset RALLI-AUTOT JM-AUTOT YM. Eli ollaan kuulolla ja jos homma alkaa kiinnostaa, vielä voi pyrkiä mukaan. Jos mahdollista, kannattaisi autourheilijoidenkin olla kuulolla ja valppaana ja vaikkapa pyrkiä yhteistyössä valitsemaan oman edustajansa valtuustoon. Tätä kautta on harrastajien oma kanta kuultavana päätöksenteossa. Alkukuun sattumusten myötä on tullut ajateltua myös sitä, kuinka pitkälle kilpailujen järjestäjien kannattaa antaa "löysää" kaupallisuuden alttarille. Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti.
Avustajat
Painopaikka
Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2011
Ilmoitusmyynti sivunvalmistus
LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh. Ikävuosien myötä olen alkanut yhä paremmin ja paremmin viihtyä sellaisissa harrastajahenkisissä autokilpailuissa, joihin ei ole tyrkätty liikaa kaupallisuutta, prameutta ja krumeluureja. Toki liian aikainen julkisuus voi myös tehokkaasti torpedoida hankkeita. Syksyllä kun Suomessa käydään taas vaaliuurnille, tarkoituksena valita kunnallisia päättäjiä. Tästä ei todellakaan voi olla mitään haittaa, pikemminkin päinvastoin. Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 25.
K T
Päätoimittaja
ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina 16 numeroa. estotilaushinta suoraan kustantajalta on 50,00 euroa, määräaikaistilaus 57,00 euroa/vuosi 1.1.2012 alkaen. Hauska piirre on tämä konkarikuljettajien suosima "viidenkympin villitys" eli kun nuo vuodet tulevat täyteen, hankitaan alle kunnon ajokki ja lähdetään vetämään kisaa. Mielestäni sillalta toiselle hyppiminen ei kuulu lajin ominaispiirteisiin, se on ikävää riskinottoa järjestäjän ollessa dollarinkuvat silmissä. Tuohon havaintoon kuuluu myös se, että yksi kotimaisen autourheilun suurtapahtumista, Neste Oil Rally Finland, on taas edessä. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.fi. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212
AS-Gruppo, Foto-Media, Sami Lappalainen Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Helena Sydänmetsä, Juha Tolsa, Tarja Varho
SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI
21.vuosikerta
L
H H
ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti
KILPAILUJA
HANAA - 5
ja hyvät palkinnot taas tuttuun tapaan..
la 4.8.2012
Yleisen luokan voittajalle:
Esillä moottoriurheilun koko kirjo kilpailijoista kilpakalustoon, varusteista varaosiin ja tapahtumajärjestäjistä välinekauppiaisiin. Perheet (2 aikuista ja perheen alle 16 v. Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Tervetuloa!
KUUMAVESIPESURI 200bar * veden lämmittimen teho 74kW arvo 2.990
LUOKAT JA AJOJÄRJESTYS: Yleinen, nuoret/naiset ILMOITTAUTUMINEN: Kitissä 30.7.12 klo 18 asti Sponsor by Pentti Korpela Oy
LAVOR
Karvian UA/MK
Tervetuloa!
Avoinna: Pe klo 918, La klo 1018, Su klo 1017 Pääsyliput: 15/10/3 . Alle 12-vuotiaat vain aikuisen seurassa.
www.motorsportshow.fi
Samaan aikaan samalla lipulla: ELMA, Kädentaito, Metsä, OutletExpo ja Lemmikkimessut (vain lasu).. lapset) 35 . Liput ovelta tai ennakkoon Lippupalvelusta. 6- HANAA
KILPAILUJA
Suur
iur oottor im
h
ly näytte eilu
KARVIA JM
s
Messu ingin Hels 1.2012 1 9.11.
kesku
.
KILPAILUJA
HANAA - 7
Tervetuloa! Ajojärjestys: Nuoret ja naiset limittäin, EVK, yleinen ja papat Osanottomaksu: 25/luokka Lisätietoja: https://kiti.akk-motosport.fi
SU 5.8 klo 11.00
Someron moottoriradalla SoMuRalla
Salkolantie 571, Somerniemi
luokat EVK, yleinen, naiset/ nuoret limittäin tämä myös ajojärjestys ilmoittautuminen päättyy 30.7 klo.22.00 osallistumismaksu 25
Palkintoina pokaalit ja S-lahjakortit
Liput 5, alle 12v ilmaiseksi
TERVETULOA!
järj. Majava-traileri. Tuolloin kahtena eri päivänä ajettu yleisöerikoiskoe kokosi paikalle yhteensä yli 9.000 katsojaa. 8 - HANAA
KILPAILUJA
Kokemäen Kuhmut
Nuoret ja naiset limittäin, evk ja yleinen. Historic-ralliautot ovat näyttävästi esillä ensin Lahden satamassa, jossa järjestetään MM-rallin kokoomatauon yhteydessä todellinen rallishow bändeineen ja oheistapahtumineen. ilmaiseksi Lisätietoja: Raimo Röman 0400 971 734
P U O LA N G A N
MK/UA
www.pumkua.net
Tervetuloa Särkikankaan radalle!
Järjestäjä: Oriveden Seudun Urheiluautoilijat ry.. MUSTONEN KY JM-KILPAILUT la 18.8.2012
Sarjat: yleinen, EVK, nuoret, naiset ja seniorit. Näin SM-sarja saa uutta väriä ja uusia erikoiskokeita alueen hienoilla teillä. Näytöstapahtumaan otetaan mukaan enintään 40 autoa, ilmoittautumisjärjestyksessä.
Merikarvialla SM-rallia elokuussa
Satakuntalainen Satamoto ry järjestää Merikarvian ympäristössä ajettavan SM-rallin elokuun 18. Sen myötä paikalle on odotettavissa vielä runsaammin katsojia kuin aiemmin. Tämä on myös ajojärjestys.
Kokemäellä, Risten radalla
su 26.8.2012 klo 11
Suomen MM-rallin, Neste Oil Rallin, yhteydessä torstaina 2.8.2012 järjestetään historic-ralliautojen näytöstapahtuma. Luokat: nuoret, naiset, yleinen ja papat (myös ajojärjestys) Pääsyliput 5 ja alle 12v. klo 18.00 mennessä.
Tied. He ajavat neljä erikoiskoetta, 58 EK-kilometriä kolmessa luokassa. LOUNAIS-HÄMEEN UA
Uuden JM-radan avajaiskilpailut Puolangalla
Alue 5 aluemestaruusosakilpailu
SÄRKIKANKAAN RADALLA
MAANSIIRTO H. Hyvät palkinnot mm. Rallin avauspäivänä, torstaina 9.8.2012, ajetaan lähdön jälkeen yleisöerikoiskoe Lahden sataman alueella. Se ajetaan pidemmässä muodossa, kuin yleisön suuren suosion saavuttanut kilpailun Super-EK:t vuonna 2010. Osallistumismaksu 25 /luokka. Sen jälkeen autot siirtyvät Jokimaan Super-EK.lle rallikansan ihasteltaviksi, ja illan huipentaa historic-ralliautojen näytösajo samaisella yleisöerikoiskokeella. Näytöstapahtumaan osallistuvat historic-kilpailijat saavat myös käyttöönsä Neste Oil Rallin -katsojapassin, jolla pääsee virittäytymään rallitunnelmaan seuraten MM-ralliviikonlopun tapahtumia, ennen
Liput 8, alle 12-v ilmaiseksi
- Tervetuloa Kokemäelle - Tervetuloa Kokemäelle - Tervetuloa Kokemäelle - Tervetuloa Kokemäelle - Tervetuloa KokeEM-Lahti Historic Rallyssa taas erikoiskoe Lahden satamassa
EM Lahti Historic Rallyssa ajetaan 11 erikoiskoetta, joiden yhteispituus on noin 143 km. Eero Siira 050 431 5315 tai Kalevi Moilanen 044 04 1 5 olan an oo ori er o ail. Näin toimitaan ainakin SM-Satamoto rallissa. o .
TERVETULOA!
Ilmoittautumiset KITI-kisapalveluun 6.8.2012 klo 23.59 mennessä. Kaikkien näytöstapahtumaan osallistuvien, EM Lahti Historic Rallyyn ilmoittautuneiden kilpailijoiden ja autojen kesken arvotaan ilmainen osallistuminen kilpailuun. Kisa lanteet suorana allira iosta.
Lauantaina 11.8.2012 klo 11.00
JÄMSÄ (VILPPULA)
Il oi autu inen Ki in ke 15.8. EM Lahti Historic Rallya. Ilmoittautumismaksu on tietenkin edullisempi kuin täyden reitin ajavilla.
su 12.8.2012 klo 11 alkaen Haapakummun maastoradalla
Ajettavat luokat: Yleinen, nuoret, naiset, EVK ja papat Yleisöliput 8, alle 12v ilmaiseksi. päivä. SM-sarjalaisten lisäksi AKK Motorsportin hallituksen tekemällä päätöksellä voi tässäkin SM-rallissa ajaa B-juniorit oman kilpailunsa pimeänä eli ilman ennakkotutustumista
Kauhajoen keskustaan ja hypätä linja-auton kyytiin. Lauantaina 18.8. Honkajoen järjestämä JM SM kilpailu ajettiin vielä vanhalla rataprofiililla, mutta jo Kardaanikunkussa on käytössä tuo uusi pidempi versio radasta. Lähtö ja maali löytyvät Heinolan torilta.
Merioksa-JM Vilppulassa
Oriveden Seudun UA joutui talvella heikkojen jääolosuhteiden takia siirtämään jokkiskisansa kesäbaanoille. 20 minuutin välein reittiä matkahuolto-sotka-mh.Kilpailun alkuerät käynnistyvät kello 11. Vauhtijoissa luokkina ovat V1600, joka on Moniosaaja-sarjan osakilpailu. Kisakeskuksena ja varikkona toimii Dynotest Center DTC Oy:n ja K1-katsastajien piha-alue. Yhteistyön päättyminen harmittaa Mikkolaa myös koko Teiskon alueen yritysten ja yhteistyökumppaneiden puolesta. Yhteyshenkilönä on Raimo Röman, 0400- 971 734.
Vauhtiajot starttaa yhdeksättä kertaa
Nykymuodossa ajettavat Seinäjoen Vauhtiajot ratatapahtumien osalta kaasutellaan heinäkuun viimeisenä viikonvaihteena 28.-29. Ilmoittautuminen Kitissä 30.7. klo 12 alkaen tervetuloa paikalle majoittujat. Perättäisinä päivinä 18.-19.8. -28.7. Kardaanikunkku on iso tapahtuma, joka toi melkoisesti koko alueelle. Kisaratana on keskinopea, monipuolinen 2,7 kilometriä pitkä asfalttipätkä. IKH on myös koko sarjan yhteistyökumppani. Varikko sekä kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat aivan Vanajanlinnan hotellin vieressä. Rataan tehtiin rallicrossin vaatimia muutoksia; rataa pidennettiin, tehtiin uusi kallistettu asfalttikaarre sekä tietysti lisälenkki. -Yleisötavoitteemme viikonlopulle Sambacrossiin ja carnevaaleille on 5000 henkilöä, kertoo Jarkko Hautala Kauhajoen UA:sta Kilpailuun ilmoittautui määräaikaan mennessä 94 kilpailijaa, mikä on tämän kauden ennätys. Lisätietoja: www.vauhtiajot.fi
17. Raisio JM
Jokamiesluokan autokilpailu Laitila, krouvinummi su. 28. Myös varikkoa ja parkkialuetta on kunnostettu ja palveluja parannettu. Tuttu ja turvallinen Legends-luokka on tietenkin mukana. Palkintona on finalisteille pokaaleja tai muuta vastaavaa, Afinalisteille lisäksi viihde- tai kodinelektroniikkaa. Lisäksi mukana on Sami Kiskola, joka Joensuussa oli toinen. Myös Avoin Touring Car-luokka on vauhdissa mukana. Yleisöliput maksavat 8 euroa, alle 12-vuotiaat pääsevät paikalle ihka ilmaiseksi.
Liput 7
Tervetuloa !!
Raision Urheiluautoilijat ry
Future Cup Oulussa elokuussa
Yhdeksän osakilpailun mittainen Future Cup rallisprint-sarja vierailee Oulussa elokuun puolessa välissä. Väliaika ongelmana nähdään Vesa Kivimäki Stunt Show sekä Grifting näytösajo. 0500-689681.
Uuden jokkisradan avajaiskisa Puolangalla
Uuden jokkisradan avajaiskilpailut pidetään Puolangalla lauantaina 18.8. Majoitus kilpailualueella on maksullinen ja hinta on 40 / asuntoauto tai -vaunu. Se alkaa Vanajanlinnan osakilpailuissa 27. - Lisätietoja: www.satamoto.fi Tervetuloa! Siikaisten Ratayhdistys ry
Karvia JM ajetaan 4.8.
Karvian radalla kaasutellaan lauantaina 4.8. Siellä olisimme halunneet kisamme edelleen ajaa, mutta yrityksistä huolimatta emme päässeet uuden ratayhdistyksen kanssa Kaanaan radan kehittämisestä yhteisymmärrykseen, harmittelee Kardaanikunkun järjestelytoimikunnan puheenjohtaja Hannu Mikkola. Kisan merkittävä yhteistyökumppani on IKH, joka on ollut Kauhajoen rallicrossissa mukana jo useiden vuosien ajan. Autokrossiluokassa on myös mukana nippu "haastajia" omasta seurasta. Pääsy-
Merikievari SM-ralli 18.8.2012 Merikarvialla
- SM-sarjan 6/7 osakilpailu. Asfaltilla ajettava kisa käynnistyy kello 12. klo 21.00 mennessä. - Viisi erikoiskoetta, 102 EK-km, kaikki ennen ajamattomia jokainen ajetaan vain yhden kerran - SM-luokkien lisäksi mukana Suomi Cup, seniorit, Historic ja A-junnut. Majoittuminen matkailuautolla tai -vaunulla mahdollista. Perjantain kilpailu käynnistyy kello 17 ja lauantain kisaan päästään kello 14 alkaen. Näiden reitin pituus on 102 erikoiskoekilometriä. www.oua.fi, George Kettunen p. Osanottomaksu on 25 eeroa per luokka. päivä ajetaan Parkanossa Pahkalan teollisuusalueella rallisprint. Lempäälän Urheiluautoilijat on siirtänyt kilpailutoimintansa Honkajoen Pesämäkeen. Palkintoihin kuuluu muun muassa Majava-traileri. Kilpailukeskuksena toimii Merikievari.
HANAA - 9 Kardaanikunkku ja SM-rallicross ajetaan Honkajoen Pesämäessä
Kardaanikunkku-kilpailu muuttaa majaa. Paikka sijaitsee kymmenisen kilometriä Oulun keskustasta Kuusamon suuntaan. Vihkiäiskisaan osallistujien kesken arpoo Kalajoen Road Racing Mk/UA jokkiskuplan. Yleisöparkki löytyy Kuusamontien toiselta puolelta, josta pääsee turvallisesti radan varteen alikulkukäytävää pitkin. Reitti on 2400 metrin mittainen ja kokonaan asfalttia.
Haapakumpu-JM sunnuntaina 12.8.
Kiuruveden UA järjestää Haapakumpu-JM kisan Haapakummun maastoradalla sunnuntaina 12.8. Luokat ovat nuoret ja naiset limittäin, EVK ja yleinen. Camaro-luokkaan ei saatu ponnisteluista huolimatta kotimaisia ja ruotsalaisia mukaan. kello 18 mennessä.
Krouvinnummella Raisio JM
17. Kisassa 19.8. - Huom ! B-junioreille kolme luokkaa. Sen sijaan kisan sijainti muuttuu Honkajoelle, Pesämäen radalle osoitteeseen Vanha Maantie 239, 38950 Honkajoki. Esimerkiksi yleisen luokan voittajalle on tarjolla Lavor 200 barin kuumavesipesuri, ohjehinnaltaan 2990 euroa. Lisää Isonkallion JMradan avajaiskisasta kertoo Seppo Tuomainen 050 404 5353.
Parkanossa asfalttisprint
Elokuun 12. Mutta ei Jukka Majaa, joka toimii edelleen operatiivisena kilpailunjohtajana. non-stop n. 12 kello 18 asti.. Lempäälän Urheiluautoilijat olisivat halunneet saada rata-alueen käyttöönsä muutamaa päivää ennen kisoja, jotta paikat olisi ennätetty saada hyvissä ajoin kisakuntoon. kello 11 alkaen. KILPAILUJA
SM-luokkien lisäksi ovat mukana Suomi Cup, seniorit, historic ja Ajuniorit. Siellä ajetaan Kardaanikunkku heinäkuun viimeisessä viikonvaihteessa ja lempääläläisten ensimmäistä kertaa järjestämä rallicrossin SM-kisa elokuun lopulla 25.8.. Kardaanikunkku järjestetään 28.-29.7.2012 Lempäälän Urheiluautoilijoiden Kaanaan moottoriurheilukeskuksen yli kaksikymmentä vuotta kestänyt yhteistyö on päättynyt ainakin toistaiseksi. Ratin taakse kisaamaan astuvat Miss Suomet Satu Tuomisto ja Noora Hautakangas Mitsubishi Evo 8:lla. Tämä on myös Jonille ensimmäinen crossikisa. Finaaleihin päästään kello 16 maissa.
Kokemäellä kuhmuillaan nyt loppukesän merkeissä
Kokemäen Kuhmut-kisa ajetaan Risten radalla sunnuntaina 26.8.kello11 alkaen. Maansiirto H.Mustonen Ky- JM-kisat jatkavat Puolangan Vaarojen perinnettä. Radan muutostöihin olisi pitänyt päästä käsiksi jo huhtikuussa. Tämä on myös ajojärjestys. päivinä jo yhdeksättä kertaa. kerran ajettava Raisio JM päästellään Laitilan Krouvinnummella sunnuntaina 19.8. Majoitusalueella riittää tilaa. 2012. Ajettavat luokat ovat järjestyksessä nuoret ja naiset limittäin, EVK, yleinen ja papat. Pesämäessä on tarjolla autourheilukansalle hieno setti tänä kesänä kun heinäkuun alussa ajettiin JM SM-kilpailu, loppukuusta oma Kardaanikunkkumme sekä vielä elokuun lopulla Rallicrossin SM-osakilpailu, kertoo SM-rallicrossin kilpailunjohtaja Jukka Niemelä. Viime vuonna välieriin selvinneet saavat suoraan kutsun sunnuntaille.
Iinatissa ajetaan MSP-JM
MSP-JM on OMU:n järjestämä jokamieskilpailu suositulla Iinatin radalla. Luokat ovat järjestyksessä nuoret, naiset, yleinen ja papat. -Joko nyt järjestävän seuran kuljettaja voittaisi kisan, jota ei vielä sambacrossin historiassa ole tapahtunut, pohtii Hautala. Kisa ajetaan 25.8. Järjestävästä seurasta on kilpailussa mukana 7 kilpailijaa. 19.08.2012 klo 11.00
Julkimoita Vanajanlinnan Future Cup-kisoissa
Future Cupissa alkaa käynnistyy "julkkissprintti". -Mielestäni Kardaanikunkku kuuluu Kaanaaseen. Majoitusalueella sähköistettyjä paikkoja 90 nopeimmalle saapumisjärjestyksessä, ei varauksia. Vauhtiajot on myös Mini Tonni-luokan osakilpailu. Auto ajaa ns. Muutostöiden kustannuksiin olimme valmiit sijoittamaan kymmeniä tuhansia, jotka nyt sitten on sijoitettu Honkajoelle,sanoo Mikkola. kello 11 alkaen ajettavat luokat ovat yleinen, nuoret, naiset ja EVK. Parkanon UA:n järjestämän kisan rata on saanut hyvää palautetta, tarjolla on jotain muuta kuin tynnyrinkiertoa.
Sambacrossia Kauhajoella
Kauhajoen Sotkassa ajetaan lauantaina 21.7. Lisäksi rallicrossia varten rata ja lähtöpaikka olisi tarvinnut muutoksia. kello 11 alkaen. Raision UA palkitsee erikoispalkinnoin jokaisen luokan nopeimmin lähtönsä ajaneen.
Kalajoella vihkiäiskisa
Kalajoen JM-rata on uudistunut. Luokat ovat EVK, nuoret, naiset ja yleinen.
liput Kokemäen UA:n järjestämään kisaan maksava 8 euroa, mutta alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi.
Historic Rally Trophy jatkuu Heinolassa
Jari-Pekka ralli jatkaa Historic Rally Trophya. B-juniorit ajavat ilman ennakkotutustumista neljä EK:ta ja 58 EK-kilometriä (Ilm. Yhteistyökumppanina on Pentti Korpela Oy. kello 11. Luokat ja samalla ajojärjestys ovat yleinen nuoret/naiset. Lauantaina kisailevat naiset ja nuoret sekä yleisen luokan karsintaan osallistuvat. kisataan kaksi asfalttisprinttiä samalla radalla uuden suur-Oulun alueella Kiimingin kunnassa Jäälin teollisuusalueella. Eikä sitä ajetakaan pienellä porukalla. -Nyt yhteistä säveltä ei löytynyt, vaikka viimeiseen asti yritimme neuvotella. Kuljettajien ja yleisön turvallisuuteen on pantu erityistä huomiota, alueella on myös uusi huolto- ja toimistorakennus. - Honkajoella on jo ennalta puitteet todella hienossa kunnossa ja toivommekin yleisön lähtevän joukolla mukaan uuteen paikkaan. Kilpailukeskuksena on koulutuskeskus Salpaus. ajetaan Oulun Automaalit Asfalttisprint ja sunnuntaina Oulun UA Asfalttisprint samalla radalla. Mutta kaksi uuden mallin Camaroa on kuitenkin viivalla. jokkiskisa. Merioksa-JM ajetaan Vilppulan Särkikankaalla lauantaina 11.8.2012. Ilmoittautuminen päättyy viikkoa ennen kisatapahtumaa sunnuntaina 12.8. Sarjat ovat yleinen, EVK, nuoret, naiset ja seniorit. Kilpailuun on ilmainen linja-autokuljetus Kauhajoen keskustasta, joten auton voi jättää esimerkiksi. päivä. Perjantaista 27.7. Karvia JMkilpailun palkinnot ovat tuttuun tyyliin hyvät. Niinpä kisaan kannattaa ilmoittautua Kitiin ke 15.8. Seinäjoella Kapernaumin teollisuusalueella on jo radanteko talkoot käynnissä. Luokat ovat yleinen, naiset, nuoret ja EVK. Lempäälän UA löysi kuitenkin helposti yhteisen sävelen honkajokelaisten kanssa ja neuvottelut kilpailujen siirtämisestä Pesämäen radalle saatiin nopeasti päätökseen. Lauantaina toiminta alkaa aika-ajoilla klo 10.50 ja sunnuntaina ensimmäinen kisalähtö starttaa klo 11.45. Samalla muuttui sen nimi. Mikkolan mukaan erimielisyyksiä oli rata-alueen käyttöajoista ja kisojen vaatimista muutostöistä. maksu 260 ) - Ilmoittautuminen KITIssä 6.8. Future Cup saapuu Vanajanlinnan upeisiin maisemiin heinäkuun lopulla, 27. Ajosuunta molempina päivinä on sama. Se ajetaan lauantaina 4.8. rallicrossin SM-osakilpailu. Kilpailu ajetaan tuttuun tyyliin kaksipäiväisenä. Mielenkiintoisena nimenä SRC-luokassa ensikertalainen crossin parissa on Jukka Leppinen, joka ajaa Vaaranmaan Mikan Volvolla. Mielenkiintoisena nimenä Joni Lehtola, joka jääradan SM-sarjassa on ajanut hyvin. kello 11 alkaen
Kolmas sija lohkesi lopulta helposti, vaikka autokunta joutui lopussa hieman laskemaan vauhtia ja varmistelemaan maaliin pääsyä. Viides sija alkaa käydä turhankuudennen sijan (+2.21,8). Sillä tavalla meillä on mahdollisuus ajaa SMpronssimitalista, konkari myönsi. Kauden viides peräkkäinen ykköstila lohkesi lopulta 12,5 sekunnilla. Auto -rallin lauantain reitti koostui neljästä erikoiskokeesta, jotka ajettiin kahteen kertaan. - Kerrankin olen päässyt vetämään ilman teknisiä ongelmia. Olen oikein tyytyväinen pätkäaikoihin, Tiippana hihkui. Nikko hieman hämmästeli pohja-aikaansa, sillä valmistautuminen kisaan jäi aika kehnoksi: - Näköjään pystyin rentoon ja virheettömään suoritukseen, ja hyvä aikahan siitä tuli. Mattias Therman oli duin ajamaan käytetyillä kiekoilla arvioi. Aamupäivän lenkillä oli korva-
Ari Vihavainen nousi neljännellä sijallaan kamppailemaan SM-pronssista.
Jussi Tiippanan ajo oli yritteliästä. Mikko Lehessaari ja Lassi Har- Takapyörä oli vääntynyt vitikainen ajoivat Subarulla seitseRalli SM -sarja jatkuu noon ja oli hervoton ajettava. Kilvanajo käynnistyi jo nuotitusjakson jälleen perjantaina ehtoolla, kun ohjelmassa oli yleisöerikoiskoe Tykkimäen rallicross-radalla. 10 - HANAA
Ralli SM 5/7, SM 1, O.K. - Täytyy myöntää, että aika lepässä on tilanne tällä hetkellä. Jotain mystistä autossa on vikana. Nikon matka katkesi myös kolmoselle, kun hän löysi tien reunassa vaanineen kalliokielekkeen, johon myöhemmin päättyi useammankin kuljettajan kilvanajo. - Ei meillä ole nyt muuta tarvetta kuin pitää Tahkon Riku takana. Meillä oli kuntaa kävivät hyvän keskinäisen kaikki ihan hyvin ja ajo oli puhdasta, valittuna vääriä renkaita, joten joumutta kello ei vain tykännyt, Tahko kamppailun. Kilometrin mittaisella pyörityksellä nopeimman ajan kirjasi Joni Nikko Mitsulla. - Kuutospätkälle asti laskettiin täysillä, mutta sitten höllättiin loppupätkille. Onnistuminen maistui sitäkin paremmalta, kun edellisissä osakilpailuissa on ollut kasapäin ongelmia, hän iloitsi. Ari Vihavainen ja Antti Piira tekivät tasaisen suorituksen. Moottoriin ilmaantui lämpöongelmia eikä se oikein jaksanut enää mennä. nelle sijalle (+56,6). Lancer Jari Latvala ajoi jälleen Kari kin tutuksi Riku Tahkolle ja Markus Evo10:llä kisaava kaksikko ei pysMustalahden kanssa SM-pisteille Soiniselle. kuulollakin havaittavissa, että Lapin ohjastama Fiesta Super 2000 ei pelannut moottorin osalta aivan normaalisti: - Auto on käynyt välillä kolmella. - Kovaa on taas yritetty. Toinen lenkki tuli meiltä aika virheettömästi, mutta kaveri tuli vain kovempaa, ei voinut mitään. Kolmosen lopussa oli onneakin matkassa, kun kävimme kovavauhtisessa paikassa autonleveyden verran kyntämässä tien ohessa, Salo huokaili. Juha Salo ja Marko Salminen laittoivat kaikin keinoin voittajalle kampoihin, mutta jo ennen viimeistä erikoiskoetta oli todettava, että eväät eivät riitä voittoon. - Huollossa vaihdettiin kampiakselin pyörintäanturit. Ralli jatkui yhtä tasaisissa merkeissä, kun ralliletka lähti lauantaiaamuna reilun 16 kilsan mittaiselle EK2:lle. Ei ole varaa antaa tällaista tasoitusta, Lappi kommentoi huoltoon saavuttuaan. san ja pokkasi Ossi Lehtosen kanssa Jarkko Kalliolevon kartturoimana. Poika Kolme viimeistä kympin kärlopussa, mutta ei tietenkään tyydyajoi edellä kovaa, joten keskityimkeen ja SM-pisteille yltänyttä autotä. Mielestämme kabiinissa tehdään me pitämään paikkamme. Suurempaa haloota kaksikon Lappi-Ferm mestaruudesta ei Kouvolassa nostettu, mutta faktahan on se, että he eivät enää tarvitse pisteen pistettä SM-titteliä varten. SM1-luokan kärkimiehet pääsivät ajamaan kolmosen läpi, kunnes huomiolla merkityn linjavian jälkeisellä hypyllä alkoi tapahtua: Kuudentena kisassa ollut Arto Juolahti hyppäsi rajusti satuttaen selkäänsä ja autokunta näytti takana tulleille SOS-merkkiä. Ilman pikkuvirheitä olisi päässyt pari sekkaa kovempaa. Laihialainen oli yhden sekunnin kymmenyksen verran nopeampi kuin SM-sarjan kärkikaksikko Esapekka Lappi ja Juha Salo. Yritetään nyt huollossa saada vika paikallistettua ja korjattua. Kolmanneksi ajoi Jussi Tiippana jääden 3,7 sekuntia. Nuorukainen kuittasi kolmossijalla uransa parhaan suorituksen. Yhteispituutta reitille kertyi 90 kilometrin verran. Mikäli Salo ajaa sopimuksensa mukaan Keravan päätöskisan aikaan Walesin MM-rallissa, ei hän enää pysty Lappia pistetaulukossa ohittamaan.
Tiippanan hymy herkässä
Jussi Tiippana ja Henri Arpiainen keräsivät maalipaikalla kosolti onnitteluita. Kaikkemme yritettiin, ja olen omaan ajooni tyytyväinen. Vämänneksi jääden kärjestä 2.46,1 Merikarvialla 18. elokuuta.. Kuutospaikkaa tauolla piti Tahkon merkkikaveri Kari Ali-Rantala, joka oli taipunut kärkivauhdille 1.13 minuuttia.
Esapekka Lappi joutui ajamaan kolmen pytyn voimin alkupätkillä, mutta lopussa vauhti oli jälleen voittoisalla tasolla. Lappi oli nopein, mutta Salo taipui vain kymmenyksen verran. - Voitto oli ehkä lähellä, mutta kaikkemme tehtiin, eikä se sieltä tullut. Salo kasvatti johtonsa 5,5 sekuntiin nelospätkällä, kun hän oli Lancer R4-versiolla 2,2 sekuntia tasa-aikaan päätyneitä Lappia ja Tiippanaa nopeampi. Auto-ralli, Kouvolan Seudun UA, Jarno Saari
RALLI
Putket jatkuivat Lappi ykkösenä, Salo kakkosena
Ralli SM -sarjan toisen kesäkisan kärkisijoista käytiin varsin mielenkiintoista vääntöä, mutta aivan viime metreille saakka ei kamppailu jatkunut, kun sijoitukset ehtivät vakiintua. Salo nousi johtoon kolmospätkällä oltuaan Lappia 3,4 sekuntia nopeampi. Kaksikko ei pystynyt ontynyt haastamaan nuorempiaan, (+2.59,5) ennen Kuusamon UA: gelmien vuoksi haastamaan edellä mutta vastaavasti piti selvästi muut n Jari Kihlmania ja Jaakko Jänttiä ajaneita, kun ero kärkeen oli lopulta harrastajat takanaan. (+3.04,6). Riku Tahko ajoi Evo10:llä kisassa viidentenä, mutta eroa kärkeen oli kertynyt varsin reilusti eli lähes minuutin verran. Ero kärkeen kasvoi 44,2 sekuntiin. Tulin sen minkä vain ikinä pystyin, mutta olemme auton kanssa hieman altavastaajia, Salo suostui myöntämään.
Lappi nosti vauhtia
Heti huoltotauon jälkeen ajetulla EK6:lla vaihtui kärkipaikka, kun lähes viiden sekunnin pohja-aikansa ansiosta Lappi ohitti Salon muutamalla kymmenyksellä. Sen jälkeen ei mitään jäänytkään arvailujen varaan, kun Lappi ja kartanlukija Janne Ferm nakuttelivat nopeimmat ajat taululle myös lopuille kolmelle kiirustaipaleille. Ei tullut mitään virheitä kisan aikana. Myös Tiippana (+4,3) ja Vihavainen (+4,3) pysyivät vielä iskuetäisyydellä pätkäajoissa. Kyseessä oli kaksikon SM-uran paras sijoitus. - Tämä oli ehdottomasti paras rallini ja parhaat pätkäajat. Tämän jälkeen hypyllä ehti suistua kaksivetoisten kärkikuskeja ennen kuin pätkä laitettiin poikki. (+1.45,1). Tahko manaili. minuuttia. Jussi Tiippanan suoritusta kelpasi kehua, kun mikkeliläinen saapui Lancer Evo9:llä tauolle kolmantena ja ero kärkeen oli 13,3 sekuntia. Vihavainen oli kilpailussa neljäntenä ja ero kärkeen oli 23,1 sekuntia. Viides peräkkäinen voitto varmisti jo periaatteessa Esapekka Lapin mestaruuden, johon hänen tuskin enää tarvitsee saavuttaa yhtään pistettä loppukauden kisoista.
O.K. Pari isompaa liippiä oli matkan varrella, mutta tietä pitkin tultiin. hankkinut Fiesta S2000-mallin, jolla toisen lenkin. Erot eteen ja taakse olivat sellaisia, että heidän tilanteensa vakiintui neljän-
Juha Salo antoi kaikkensa, mutta kakkossijojen pisteputken jatkuminen ei tyydyttänyt.
Vajaapyttyinen Superi
Ennen taukoa ajetulla EK5:lla Lappi sai kavennettua eroa hitusen ja kärkikaksikko saapui huoltoon Salon johtaessa 4,2 sekunnilla. hän lähemmäksi päästiin ajamalla - Jussille täysi tunnustus. Toinen lenkki puristettiin täysillä. Seuraaviksi ehtineet Ari Vihavainen ja Joni Nikko olivat myös yleiskilpailussa noilla samoilla sijoilla. Tosi tyytyväinen täytyy olla, vaikkei nyt vielä mistään mestaruudesta kannata puhuakaan, myhäili Lappi. Vauhdista tylsyi terä Kari Ali-Rantala ajoi tasaisen kihän oli maalissa kahdeksas (+2.52,4) lopussa, Vihavainen myönsi. Ajoin isolla vaihteella rauhallisesti maaliin, kertasi 23-vuotias Tiippana
Avauspätkällä seitsemänneksi kurvaillut Joonas Lindroos näytti muille menemisen mallia neljällä ensimmäisellä metsäerikoiskokeella, kun jämsäläinen täräytti kaikille pohja-ajat. Korhonen ja kartturi Mikael Korhonen ehtivät juuri autosta ulos ja metsähallituksen puolelta ojan reunalle, kunnes seuraava kilpailijapari Juho Annala ja Tuukka Shemeikka saapuivat hypylle. Jos Lindroos (136,65) on jo vähän karussa SM-pistetaulukossa, käyvät Hautamäki (99,45), Amberg (97,17) ja Kinnunen (92,86) tiiviin kamppailun muista mitaleista. Kaksikon Citroen lensi vieläkin rajummin keulalleen. Molemmat autokunnat selvisivät rytäkästä hyvien turvavarusteiden ansiosta varsin pienin vammoin sairaalatarkastusten jälkeen. - Luulin, että yleisö menee automaattisesti varoittamaan tällaisen ulosajon jäljiltä, mutta kaipa he luulivat, että noin kauas ei kukaan muu tule... 2-vetoisten vauhtia penkalla seurasi myös Ari Vatanen.
Ville Hautamäki oli kisan kolmas ja hän kamppailee vahvasti mitaleista.. Kaksikko vastaanotti myös Fiesta Sport Trophyn voittopalkinnot, kun Kouvolan kisa oli merkkiluokan osalta kauden avauskisa. SM2-luokan kärkikolmikon kuskit mahtuivat kaikki rallin yleiskilpailussa kympin kärkeen.
Ambergille kaksi palkintoa
Andreas Amberg ja Matti Heikkinen ajoivat kaksivetoisissa neljänneksi ja pienemmän SM3-luokan voittoon. Evans sijoittui kisan kuudenneksi (+44,3) ja toiseksi sekä SM3- että Fiesta-luokassa. Jostain täytyisi löytää lisävauhtia loppukaudelle, pohti Vainonpää. Nuottiin liittyvästä virheestä johtunut suistuminen ulkokaarteen kantoon äkkipysäytti kilpurin reilun metrin matkalla. Tykkimäen yleisöpätkällä pohjaajan jakoivat Honda-kuski Ville Hautamäki ja SM-sarjan tulokas, Citroen C2: ta ohjastava Henri Haapamäki. - Koetin puristaa oikein kunnolla ja pieniä eroja saimmekin aikaiseksi, Lindroos myönteli. Tämä varmasti heijastui jonkin verran pätkätuloksiin. Sijalle 10 kaksivetoisissa ajoi Vesa Luokkanen Honda Civicillä.
Alussa johtanut Henri Haapamäki ajoi luokan toiseksi korkeimmille pisteille. Auto pyöri kaksi kertaa nokan kautta ympäri. Kaksivetoisissa seitsemänneksi jätetty Kalle Pinomäki (+50,9) oli ihmeissään vauhdinpuutteesta. Kaksikon yhteistyö sujui virheittä ja se palkittiin kakkossijalla. Kisaa alussa johtanut Henri Haapamäki saavutti SM3-luokasta Ambergin jälkeen toiseksi korkeimmat pisteet, kun Evans ja Kiviniemi ajoivat sarjan ulkopuolella. EK7 oli samainen osuus, jonka vain kolme ensimmäisenä reitillä ollutta (Lindroos, Hautamäki ja Amberg) olivat päässeet ajamaan kisavauhdilla läpi EK3:na. Kaksivetoisten vauhti oli kovalla tasolla verrattuna myös moniin SM1luokan nelivetoihin. - Tavoitteena oli ajaa edellisen kisan tapaan luokassa kolmen joukkoon. sen brittimestari Gwyndaf Evansin poika Elfyn tuntui viihtyvän Kouvolan nopeilla teillä. Viides sija ja 34,4 sekunnin ero kärkeen ei tyydyttänyt: - En tainnut olla kunnolla hereillä vielä kisan alussa. Jaro Kinnunen kilpaili ensimmäistä kertaa Pasi Hedmanin lukemilla nuoteilla. Erot olivat lyhyellä pyrähdyksellä pieniä, kun Jukka Korhonen (Ford Fiesta) jäi 0,4 ja Kristian Kiviniemi (Citroen C2) taipui vain 0,7 sekuntia. - Voitosta emme nyt pystyneet ajamaan. Hyppyä edelsi tarkka paikka, joka oli merkitty huomiolla. Niinpä Korhosille ja muutamalle yleisön edustajalle tuli ripeä tarve maastoutua.
EK3:n hurjat hetket: Ulosajanut Jukka Korhonen kipuaa juuri metsästä, kun ilman varoitusta tullut Juho Annala kokee hyppyrissä saman kohtalon. Lindroosin autokunta oli saavuttanut ajamalla huoltotauolle saavuttaessa 12,7 sekunnin etumatkan, mutta siellä 10 sekunnin AT-rangaistus tasoitti tilannetta kummasti. Hyvältähän tämä nyt maistuu ja voittopalkintokin oli hieno (kuskille ja kartturille 47" taulu-tv). Kahden edellisen vuoden Suomen mestari on jäämässä vahvasti mitalikamppailun ulkopuolelle. Vähän oli murheita vaihdeaskin kanssa, kun pienemmälle vaihtaessa pykälät eivät tuntuneet menevän sisään. Onnea oli matkassa.
Haastajat kirivät hetkeksi
Toinen lenkki aloitettiin EK6:lla vauhdikkaissa merkeissä, kun haastajat tiivistivät tilannetta molemmissa luokissa. Kisassa testaamassa ollut, enti-
Andreas Amberg saavutti ensimmäisen voiton SM3-luokassa ja Fiesta-sarjan avauksessa. Tästä on hyvä jatkaa mitalitaistelua, Kinnunen totesi. Oletin virheellisesti, että sen jälkeen ei olisi niin paljoa vauhtia, että hypyltä lentäisi liian pitkälle. Myös pienemmässä luokassa Evans onnistui olemaan luokkajohtaja Ambergia vajaan sekunnin kiireisempi. - Tämä oli ajollisesti ja vauhdillisesti kenties paras rallini. Talvella kaksi kertaa voittoa juhlinut Jussi Vainionpää ei Kouvolassa ehtinyt kärkivauhtiin viimeisen erikoiskokeen pohja-aikaa lukuun ottamatta. Kärkikolmikko oli tasan samassa järjestyksessä kuin kesän avauskisassa Lapualla.
Rajuja ulosajoja
Kolmannella ja neljännellä erikoiskokeella tarvittiin ambulanssia paikalle hurjavauhtisten ulosajojen seurauksena. Ei vain vauhti riitä mihinkään. Pätkäajat olivat kohdallaan myös nelikkoihin verrattuna. Ville Hautamäki ja Ari-Pekka Hautanen sijoittuivat kolmanneksi (+10,3). RALLI
Ralli SM 5/7, SM 2-veto, O.K. Välillä oli liikaa intoa hitaissa paikoissa ja ne veivät aikaa, kertasi tavoitteestaan 10 sekunnin päähän jäänyt Haapamäki. - Edellisessä rallissa oli vähän ongelmia auton kanssa, mutta nyt kaikki pelasi hienosti. Pienemmässä luokassa kolmanneksi C2:lla ajanut Kristian Kiviniemi ajoi hyviä pätkäaikoja, joten SM-sarjan ulkopuolella ajanut Parkanon UA: n mies teki hyvän näytön taidoistaan kahdeksannen (+1.04,0) sijan myötä. Tilanteet alkoivat kolmosen hypyllä, josta Jukka Korhonen suistui vauhdilla metsään ylipitkän, keulalleen laskeutuneen lennon jäljiltä: - Virhe sattui jo edellisen päivän nuotituksessa. Pikkuluokan kärjessä ajoi Andreas Amberg (+7,3). Viitospätkällä pohja-ajan jakoi Jaro Kinnunen, mutta muilla pikiksillä Lindroosin ero haastajiinsa oli 3-4 sekunnin luokkaa. Kouvolassa saatiin kuitenkin todistaa hyvää kilpailua viiden kärjessä ja tilanne himmeämpien mitalisijojen osalta tiivistyi.
Kesän toisessa osakilpailussa SM2luokassa oli viivalla 9 autokuntaa ja SM3-luokassa 12 kilpailijaparia. Myös Raimo Kaisanlahden ulosajo EK4:lla oli erittäin raju. Pettynyt olen myös itseeni, mutta jotain sanomista on varmasti autossakin, Pinomäki tuskaili. Kinnunen ajoi pohjat ja saavutti Lindroosin etumatkaa 3,4 sekunnilla. Ville Hautamäki oli kisan puolivälissä toisena (+2,7) ja kolmantena majaili Kinnunen (+6,6). Annala ei ole tilannetta kommentoinut, mutta mitään varoitusta he eivät paikkaan saaneet. Toisella kiepillä en saanut riittävästi vauhtia nostettua. Auto-ralli, Kouvolan Seudun UA, Jarno Saari
HANAA - 11
Lindroos jatkaa kärjessä pikkuluokassa rajua runkia
Joonas Lindroos on tehnyt tulosten valossa kaksivetoisten luokan kilpailut jopa hieman tylsiksi, kun viides luokkavoitto venytti hänen sarjajohtonsa jo 37 pisteeseen. Merikarvialla saattaa olla jo mahdollisuus varmistaa mestaruus, Lindroos summasi. Lahjakas nuorukainen ajoi WRC Academyn säädöillä, joten auto ei ollut painon, auton korkeuden ja erilaisten renkaiden takia yhtä nopea kuin SM-sarjalaisilla. Toisin kuitenkin kävi, laskeuduimme pahasti kärsälleen ja ohjattavuus katosi, Korhonen harmitteli. - Tosi makeat tiet täällä suunnalla on aina, joten oli hieno vetää. Tasa-ajalla viidentenä (+15,4) ajoivat Kalle Pinomäki ja yllättäjä, walesilainen Ford-kuski Elfyn Evans. Joonas Lindroos ja Pasi Kilpeläinen jatkoivat voittojen tiellä ja kaksikon ote SM-kullasta vahvistuu kisa kisalta. Tämän jälkeen molempien luokkien kärkikuskeilla ei ollut enää varsinaista uhkaa kahdella viimeisellä pätkällä. Tuloksen tekeminen oli nyt kuskista kiinni. Tauolle myöhässä saapuminen maksoi kaksikolle 10 sekuntia, mutta he voittivat silti 7,1 sekunnin marginaalilla: - Ei tätä liian helpoksi kisaksi voi sanoa, mutta pari vikaa jo kiertelin kiviä ja helläilin. - Fiesta-sarjan järjestäjät tarjosivat apuaan ja päätin tulla testaamaan Suomen MM-rallia varten. Pari tilannetta meilläkin oli, eikä kaatokaan ollut kovin kaukana, Amberg jutteli. Ford Fiesta muuttui korjauskelvottomaan kuntoon, mutta Kaisanlahti ja kartturi Mikko Kaikkonen selvisivät kuin ihmeen kaupalla ilman leikkaushoitoa. - En osaa yhtään sanoa, missä on nyt vika. Lindroos voitti Kinnusta 5,4 sekuntia ja pikkuluokassa Amberg selkyytti Evansin lähes 10 sekunnilla. Erittäin hyvä päätös, kun nämä tiet olivat hienoja, toista kertaa Suomessa kisannut Evans kertoili. Se ei ainakaan lisännyt kuskin luottamusta, Hautamäki sanaili
Haminan UA:n aviopari Marko ja Tiina Uutela nauttivat rallipäivästä ja saavuttivat luokkavoiton pienistä ongelmista huolimatta. Harmillisessa keskeytyksessä oli myös tuuria matkassa: - Pyöränpultit pettivät siirtymällä. Varsin kolmos-EK:lla oli paljon ulosajoja, mutta riitti niitä myös muillekin pätkille. F-ryhmäläisten autojen SC7luokka tuntuu säilyttävän hyvin suosionsa, kun viivalla oli 24 kilpailijaa. Seniori-luokassa muilta karkuun lähti ajamaan Marko Mäkiniemi, joka joutui keskeyttämään teknisiin ongelmiin EK8:lla ajettuaan siihen mennessä pohjat joka pätkälle. Neljänneksi kurvaili Teemu Asunmaa tutulla Bemarilla (+1.23,6) ennen Tuomo Wirmanin Escortia (+1.24,5) ja Reijo Mattilan Golfia (+1.57,0). Jani Laine ja kartanlukija Janne Volotinen veivät Renault Cliolla sen jälkeen helpon voiton. - Kytkin luisti pitkin päivää ja yksi rengas ja vannerikko päivään mahtui. Risto Tonteri (94) ajoi voittoon lauantaina ja sunnuntaian hän oli toinen. 12 - HANAA
Ralli SM 5/7, O.K. Avauspätkän pyöritykselle pohjat sipaissut Krister Sjölund oli lopulta luokan kolmas (+56,1) Corollalla. Pekka Rinne puolestaan voitti sunnuntaina ja oli lauantaina toinen. Timo Puhakka ajoi luokan ykköseksi BMW 325:lla ennen merkkikaveri Ilkka Saarikoskea, joka taipui 15,7 sekunnilla. Tässä poistuu tieltä Raimo Kaisanlahti nelospätkällä.
Jani Hotakainen oli menestynein kuljettaja Mini Tonni-luokassa. Matti Kortelainen oli Suzuki Swiftillä toinen (+2.02,2) ja kolmanneksi ajoi Timo Takala Suzukilla reilut neljä minuuttia Laineen perässä. Takarengas putosi hiljaisessa vauhdissa. Voitto ja toinen tila oli viikonvaihteen saldo.. vain kuusi kilpailijaa. Auto-ralli, Suomi Cup ja muut luokat, Kouvolan Seudun UA, Jarno Saari
RALLI
Osallistujapulaa Suomi Cupissa
Suomi Cupin luokkiin 4 ja 5 ei ilmaantunut lainkaan osanottajia Kouvolassa. (Kuvat Vesa Rauhala)
Kouvolassa ulkoiltiin urakalla. Sari Lääti oli Asconallaan senioreiden luokan yhdeksän kuskin joukossa kolmas (+30,5). Muuten sujui rouvan ohjeiden mukaan, Marko Uutela selvitti maalissa. Kilpailuun pääsivät mukaan Kisaan heitä starttasi 16 autokunYkköseksi kaasutteli Ville-Marmyös B-juniorit, jotka ajoivat kilpainan verran, mutta maaliin pääsi kus Marttinen, joka oli Honda Integ-
ralla 27,8 sekuntia nopeampi kuin luokkavoittoon Starletilla ajanut Pekka Roimola.
Markus Hellström kipusi kisan lopulla toiseksi F-ryhmän autojen suositussa luokassa.
Jani Laine kirkasti edellisen osakilpailun kakkossijansa luokkavoittoon.
Historic Race Botniaring
lisää kuvia sivulla 30
Formula 4-kalustoa oli paikalla seitsemän kpl. Starletilla ajanut Harri Ruuth jäi Hietaselle vain kaksi kymmenystä. A-junioreiden nopein oli RS2000:lla Joonas Keränen, joka luokkavoiton lisäksi piti 5,2 sekunnilla takanaan Lancer Evo6:lla aja-
Uutelan pariskunta ajoi reippailla ajolinjoilla myös reippaaseen SC7-luokan voittoon. Ennen viimeistä pätkää toisena ollut Vesa Hirvonen ei päässyt maaliin uransa toisessa takavetoisella ajetussa rallissaan. lureitin ilman ennakkotutustumista. Salon UA:n Markus Hellström ja Tapio Järvi laskettelivat Volvolla hienoja linjoja ja nousivat lopussa luokan kakkoseksi (+54,8). Tilanne olisi saattanut olla paljon synkempi, jos sama olisi sattunut pätkällä, Hirvonen lohduttautui. Historic-vaunujen luokassa nopein oli Pasi Koskinen Escortilla ennen Ilpo Hietasen Avengeria (+22,0). Sen sijaan F-ryhmän autojen SC7-luokassa nähtiin kunnon kyytiä Marko ja Tiina Uutelan toimesta.
SC6-luokassa oli neljä V1600-kilpailijaparia, joista edellisen kisan voittaja Ilkka Marttinen keskeytti viimeisellä erikoiskokeella, kun Micran pyöränripustus petti. neen Kimmo Tuurin
HANAA - 13
RALLIN VIRALLINEN KATSOJAOPAS
ramme linen katsojaopas Official Prog Viral
10B/ 2012
Nyt Lehtipisteissä ja Neste Oil -asemilla
Jota in taik aa siinä nimessä on. Oun inpohjall a on kaik ua kaua s mer ten taak se.
HINTA 10 sis. alv 18.7.2012
10B 2012
Mukana reittikartta reittikartta ja osallistujaja osallistujaluettelo luettelo!
1.4.8.2012 land.fi fin
www.nesteoilrally
Kilpailukeskuksena rallissa oli perinteisesti Rantasipi Laajavuori. Luokan kolmanneksi ajoivat Jämsän Äijien Pekka ja Jussi Altti jo 59,1 sekuntia Juhannusvuorelle jääneinä. Vaikka erot kasvoivat nopeasti, on vaikea pudottaa vauhtia. Seuraavaksi on sitten EM-Lahti. nen Rauno Pietarinen jäivät kakteetta. Se ei riittänyt, sillä Raision UA:n veljekset Kimmo ja Janne Juhannusvuori kruunattiin luokan voittajiksi 0,8sekunnin erolla Petäjäveden/Kuortaneen UA:n Veli Kukkoseen Janne Pitkäseen. Kakkosella Juhannusvuori iski takaisin peräti 13.2 sekunnilla siirtyen selvään 9,6sekunnin johtoon. Juhannusvuori ja Kukkonen olivat Saarelaisen jälkeen hissen nopeimmat. Kukkonen avasi 3,6 sekuntia Juhannusvuorta nopeammin. Nokian UA:n Petri Kortesän Äijien Joni Viitala yhdessä Jämpositiivista. Johtoon nousi toinen Escort GT-kuski Jari Reijola, mutta hänen matkansa päättyi niin ikään tekniseen vikaan ennen päätöspätkää. Ykkösellä pysähtyminen suo Juha Vesanen olivat vailla verSUA:n Kai Bruunin kanssa ajoivat harmitti ja sen jälkeen tulimme hettaa. Voitto kirjattiin lopulta mänen oli kakkosella ylivoimainen Kahdella viimeisellä nelosvaihde 58,5 sekunnin erolla CCR/Riihimäajaen peräti 14,5 sekunnin pohjat takkusi, sen sai päälle ainoastaan en UA:n Anssi Koskelaan Raimo ennen Finnair AK/TTR:n Petteri Ny5.vaihteen kautta. Pentti Kauppinen ajoi pohjat kahdelle ensimmäiselle pätkälle, mutta kun EK-kolmosella napsahti vetoakseli poikki, voiton ottivat Salon UA/AL-Myrskylän Antero Sakselin Raimo Salminen. Luokan kakkoseksi kiilasivat niin ikään AL-AKU:n Sami Tannermäki AL-Tikkakosken Ismo Penttinen AsconaB:llä. Luokassa 7 Saarijärven/Mäntän UA: n Sami Tuominen Juha Karpiola ajoivat pohjat ykköselle ja kahdelle viimeisellä vieden voiton 10,6 sekunnin erolla kakkospätkän nopeimpaan Mäntän UA:n Mika Karpiolaan Jari Muteliin. Luokkassa 4 oli mukana kaksi Porschea. Viime vuonna hävittiin minuutti per päivä. tyytyväinen Kortesuo. Avauspätkät pohjat puolen sekunnin erolla ajoi Jukka Vähämäki (Avenger) Kupla-mies Juhani Laaksoseen. Auto on hyvässä kunnossa, ei mutta kuin pesu ja vahaus, niin ollaan valmiita viivalle, jutteli Saarelainen.
Veli-Matti Saarelainen oli hyvässä iskussa Keski-Suomessa ja toivoi vireen jatkuvan myös Lahden EM-kisassa. Reitti kierteli Jyväskylän länsipuolella Petäjäveden kulmilla. Jyväskylän UA:n Hannu Eestilä Pasi AL-Kangasniemen Jukka Pylvänäiset renkaat, jotka toimi myös moitKahelin toivat Mesen voittoon. Historikkien voittaja ja samalla koko rallin anopein mies oli VeliMatti Saarelainen.
Tuhannen järven rallissa ajettiin neljä erikoiskoetta yhteispituudeltaan lähes 48 kilometriä. Luokassa 3 AKK-Motorsportin lajipäällikön hommista Pitkäkoski Oy:n toimitusjohtajaksi siirtynyt Kalajoen RRMM/UA:ta edustava Jyri Ahonen kartturinaan Ari Pihlajamäki olivat luokan nopeimmat jokaisella pätkällä ja kuskasivat Consul Cortinan voittoon yli kahden minuutin marginaalilla Joutsan Seudun/Heinolan UA:n
Marko Kallion selkeä taukojohto vaihtui vaihdelaatikko-ongelmien takia kakkossijaan. Hyvinkään UA/RDT:n Petri Pyy Pekka Päivinen Escort RS:llä piti parempaa vauhtia ja ainoa maaliin tulleena vei voiton. Luokassa 6 oli vain kaksi autokuntaa. nousi luokan kärkeen ohi Mäntsälän MK:n Kimmo ja Niina Raitaseen. Linden nousi kakkoseksi Koskisen perään. Kolmospätkällä Raitanen kavensi Laineen johtoa kolmella sekunnilla ja päätöspätkällä kiirehti ohi Laineen. Luokan 12 ainoa osallistujapari HRF/
Hisset luokittain
Luokassa 1 HRF:n Marko ja Kalervo Tuomi olivat Hillman Impillä nopeimmat jokaisella erikoiskokeella ja veivät voiton lähes kolmen minuutin erolla kakkosiin Suonenjoen/jyväskylän UA:n Martti ja Jorma Hirvoseen, jotka luottivat kasipuolikkaaseen Fiatiin. Kärkitrio luotti Escort RS:ään. Leppälahden keskeytettyä kolmannen sijan peri Kouvolan Seudun AU:n Antti ja Mikko Leponiemi. Kakkospätkän pohjat kirjattiin Kokkolan UA:n Panu Kleimolalle Petri Ikolalle (Escort 1600) kolmen kymmenyksen erolla NHD/Smilen Esa Laineeseen Timo Tuomiseen (Escort TC). Kukkonen kavensi ensi 7,2 sekuntia kolmospätkällä ja sitten päätöspätkällä vielä 1,6 sekuntia. Tiet olivat hyvässä kunnossa, oli mukava huikuttaa. Oriveden Seudun UA:ta edustava Koskinen kartturinaan Mäntän UA:n Raine Takanen oli nopein myös lopuilla kahdella erikoiskokeella ja vei voiton 22,8 sekunnilla. Siellä on tavoite puolittaa ero Jari-Mattiin. Uudet säiliötolPeltoseen, jotka olivat niin ikään kästä Anninna Poimaata (Peugeto pat tuntuivat todella hyville ja koliikkeellä Micralla. Äffäläiset ajoivat puolestaan lisenssiin katsomatta samassa luokassa, jossa matkaan starttasi peräti 77 kilpailijaa. Paljon helpompi laskea reipasta vauhtia, niin tilanteisiin ehtii reagoida paremmin. Räseen jossa oli orastavaa tilannetta. Samalla Rämänen nousi luokeilussa olivat myös toisen merkkikakkonen, sillä kolmanneksi ajaneet kan kärkeen.
Joni Viitala ajoi V1600-luokan voittoon kolmannessa rallissaan.
Rallin niukimman luokkavoiton vei Kimmo Juhannusvuori 0,8 sekunnin erolla Veli Kukkoseen.. 14 - HANAA
1000 Lakes Rally Trophy, AL-AKU Jyväskylä ja Jyväskylän Suurajot/ kuvat Asko Saarinen
RALLI
Saarelainen piiskasi Asconan huippuvauhtiin
Harvinaista herkkua heinäkuuksi tarjosivat Jyväskylän Autoliiton osasto ja Jyväskylän Suurajot ry järjestämällä kansallisen rallin. Laaksonen keskeytti puolestaan kakkosella. Luokassa 10 Petteri Sappinen oli Impillä kasvattanut yli 20 sekunnin kaulan kolmospätkän jälkeen, mutta siitä ei ollut hyötyä, kun takajarrusatula päätti kiusata ja keskeytti menon päätöspätkällä. Kolmatta sijaa piti hallussaan kaksi ensimmäistä pätkää Jouni Leppälahti. Ajo tuntui Trophyja oli ilhaduttavasti mukana hyvälle ja riskejä ei edes tarvittu, peperäti 19 autokuntaa, joista maaliin Vasta kolmatta ralliaan ajanut Jämrusvauhti tuntuu riittävän mikä on selvisi 11. Avauspätkällä pohjat jakoivat Jukka Koskinen Celicalla ja Ari Savolainen Corollalla ennen Avengerilla kilpaillutta Juha Näykkiä. Maalissa oli kaksikon ero 2,8sekuntia Raitasen hyväksi. Päätöspätkällä kakkoseksi kipusivat Lapuan UA:n Juha Näykki Jukka Jääskeläinen 7,4 sekunnin erolla ohi Jämsän Äijien/Jyväskylän UA:n Raimo Lindenin Jari Lyytikäisen. Koskela oli selvä 206). Micra kulki hienosti ja tuloksena Meganella 2,2 sekunnin pohjat enken melko lujaa seuraavaan risteykoli selvät pohjat kaikilla neljällä erinen Olli Rämästä avauspätkällä. Samalla Laine
Saarelainen huimassa iskussa
Historikkien nopein mies oli Ascona 400:lla kilpaileva järjestävän seuran AL-AKU:n Veli-Matti Saarelainen, joka tyrkkäsi tylysti pohjat jokaiselle erikoiskokeelle vieden luokan 10 voiton yli kahden minuutin marginaalilla kartturinaan Marko Tikkanen. Luokassa 8 matkaan lähti 8 autokuntaa ja perille pääsi neljä. Luokassa 2 Matti Leander ajoi pohjat kahdelle ensimmäiselle pätkälle, mutta keskeytti kolmosella. Kärkikolmikko luotti Escort GT:hen. Jouko Santalaan Hanna Valoseen (Alfa Romeo). Reitti oli tuttua, mutta nelospätkää en ole ajanut kilpaa. Voiton ottivat ainoa maaliin tulleina Turun/Raision UA:n Pekka Anttalainen Tapani Valo Skoda Octavialla. Kortesuo Trophyn ykkönen Kiva päivä ja kelikin oli hyvä, Viitalalle vakiot joskin melko kuuma oli. Tästä on hyvä jatkaa, kiitteli kossijasta peräti 56,1 sekuntia. Uuraisten UA/AL-Akun Teuvo ja Tiina Tanner kiittivät ja kumarsivat vieden voiton Starletilla ainoa luokkansa maaliin tulleina. F-Cupin aiempien vuosien mestarit olivat hyvässä iskussa, sillä Fryhmän ankkurina lähtenyt Toni Kuhanen vei ison luokan voiton. 1000 Lakes Rally keräsi viivalle 171 autokuntaa, joista 63 ajoi historic-luokassa. Vähämäen matka päättyi heti EK:n jälkeen. Luokassa 5 matkaan starttasi 10 autokuntaa ja kaikki ajoivat maaliin. Kleimola oli kolmas 21,7 sekuntia Raitaselle jääneenä. Savolainen jäi kakkosella pohjat ajaneesta Raimo Lindenistä (Celica) peräti kolme ja puoli minuuttia ja peli hänen osaltaan oli selvä. Luokassa 9 käyntiin hirrrveä taistelu voitosta Kimmo Juhannusvuoren ja Veli Kukkosen kesken. koiskokeella. Vauhti oli jees
Vaihteiden kanssa ongelmissa ollut Kallio oli viides +9,1 ennen kolmatta Volvo-miestä Mikko Varneslahtea +9,8. Ylivoimaiseen voittoon ajoi AL-AKU/ Uuraisten UA:n Ville Tannermäki Teemu Neuvonen Civic Type R:llä. Kuva Worldrallypics.com. Lehtisaari menetti otteen kärkeen jääden pohAutoja oli F-ryhmässä kuin ennen jista yli puolitoista minuuttia. RALLI
HANAA - 15
Anssi Puroahon ja Mika Kulmalan ralli päättyi "tekniikkavikaan". Tannermäki olisi ollut äffässä kakkonen heti Kuhasen jälkeen 9,6 sekunnin päässä.
jatkoa sivulta 3
Neste Oil Ralli ennakkopuintia.....
Pekkalalle hieno Fiat
Oululaisen karting-vaikuttajan Jarmo Pekkalan 50-vuotissyntymäpäiviä vietettiin viikonvaihteessa.. neljän tehdaskuskin takana. Saatavana OMP JET 7 TARJOUSHINTAAN OMP turvavyöt alk. UA:N Mikko Lauhasmaa Teemu En olisi pystynyt voittoon, jos Kallion Sillanpää olivat seitsemänsiä +43,8
ennen parasta junnuparia Jyväskylän UA/Laukaan MM:n Juha Hautalaa Jonne Luotosta +46,5. Liimatainen oli Avauspätkän vauhdikkain oli kolmantena ennen Nummelaa ja Marko Kallio Bemarilla 3,5 sekunnin Kuhasta. En ole pitkään aikaan Tuloksena oli kolmas sija 2,4 sekuntia ajanut yhtä suurella numerolla, enkä Kalliosta. vanhaan, peräti 77 autokuntaa asetKallion johto tauolla oli 10,2setui viivalle samassa luokassa. Viitala ajoi päätöspätkälle myös kakkospätkällä kirjauttaen pohjat vieden luokan voiton 24 sejälleen pohjat. Toni KuKarkia Teppo Ahlholm Nissan Alhanen (Corolla) jätettiin kuudenneksi meralla vain puolen sekunnin erol+10,4. M-Sportin hyppyreille tuo Suomessa ensi kerFordilla ilmoittautunut Rantanen taa kilpaileva, Monster-tallin jenkkinäytti taitonsa kolme vuotta sitten kuski Ken Block, jonka esityksiä mosijoittumalla Jyskälässä viidenneksi net suomalaiset rallifanit odottavat
Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). jatkuvan positiivisissa merkeissä. Kolmas oli Liimatainen +8 oli jälleen Nummelaa Nykänen. josta oli erittäin otettu. Nyt se toteutuu. Oriveden SUA:n Teppo NumMarko Kallioon Santtu Niskaseen. suosikki. Nyt kaksikko Lappakunnin erolla päätöspätkällä toiseksi lainen Kuhanen jäivät 6,7sekuntia. Tutustuminen lahjaan meneillään. Markolla ei olisi ollut vaihdehuolia, Voiton vei tällä F-Cupin kakkoarveli Kuhanen. "Jamppa" sai karting-ihmisiltä ja kauppiailta lahjaksi auton. Lapuan luisia, oli hieno päästellä vauhdilla. haselle peräti 23,6 sekuntia. Teppo Nummela oli Voltovin, sillä kolmospätkällä Suzuki volla neljäs +8,4. Nummela ohitti Liimataisen. Se oli hieno peli silloin, kun Pekkala itse oli nuorempi. Lappalaisen matka päättyi voimansiirto-ongelmiin. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16
Suoraan varastosta! t.fi rustee HANS-CLUB TARJOUSHINTAAN Täydellinen a kilpav alusasusetti alk. ajella n:o 179. Kakkosena oli viime vuonna Jonne Luotosen kanssa F-Cupin A-juniorien mestaruuden saalistanut Juha Hautala Mersulla ennen tuttua kaksikkoa Nummela +9,9 Lehtisaari +12. Tämä suomalaiskolmikko saa vastaansa neljä kovaa Super 2000kuskia; Sebastien Ogier, Per-Gunnar Andersson, Andreas Mikkelsen ja Hayden Paddon, joilla on suomipoikiin verrattuna huomattavasti suurempi kokemus MM-ralleista. Luokan MM-pisteistä ajaa myös tuoreen kahden kisan sopimuksen Protonin tehdastiimin kanssa solminut Juha Salo. HieKuhanen latasi kolmoselle peränosti aloitti myös Harri Liimatainen
ti 7,8 sekunnin pohjat Tero Savoseen (Ascona). Antti Seppälä (BMW M3) ja Mikko Lauhasmaa (RS) jakoivat viidennen sijan. +8,4 ripeämpi. Aluksi tarkkailin, tauon MM/Jyväskylän UA:n Tero Savosta jälkeisen pätkät olivat minulle mie Jouni Kainulaista +42,8. erolla Heikki Lappalaiseen (FX). Kympin joukkoon mahtuivat vielä Säkylän UA:n Kai Mäkelä Jouni Iltanen +49,4 ja Haminan UA:n Antti Seppälä Esa Lammi +50,1.
Muut kaksivetoiset
Muita yleisen, A- ja B-junnujen kaksivetoisia lähti matkaan neljä paria. sena oleva Hirvensalmen AU:n Toni Kallio ajoi kolmospätkän lopun Kuhanen yhdessä Turun UA:n Jari pelkällä viitosvaihteella ja koko neLaukkasen kanssa 15,6 sekunnin losen vain nelos- ja viitosvaihteella. 590,Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa!. nousseeseen Karkiaan. Nyt, kun väskylän MU:n Mikko Varneslahtea olisi tullut sadekuuro, olisi voinut me Jarno Ottmania +36,1 ja Laukaan nettää paljon. (BMW M3) jääden Kalliolle vain 7,5 Rämäsen iloa kesti vain lyhyen sekuntia. Juhlan kohde oli lahjasta erittäin otettu. mela oli saanut viereensä tutun kart Aika harvinaisella numerolla sai turin Ylöjärven UA:n Markus Salon. Hieman erikoiselta lähtöluettelo laadinta Laukaan MM/Korpilahden UA: näytti, olisi luullut, että olisi enemn Harri Liimatainen Matti Leistiö män käytetty siihen harkintaa. Kakkoseksi ajaneet Rantasalmen UA: n Antti Hakulinen Hannu Väliaho jäivät Cliolla 55,6 sekuntia. Kolmosen pohjat kymmenystä Nummelalle jäi toinen kirjautti Kotkan/Haminan UA:n Juha Volvo-pilotti Ville Lehtisaari. Kuhanen oli nopein myös päätöspätkällä tykittäen sinne peräti 9,5 sekunnin pohjat. kuntia Lappalaiseen. Kallio jatkoi kärjessä Kuhasen noustessa haastajaksi. Kallio jäi Kujo malttamattomasti. SWRC -luokan MM-pistekamppailuun starttaavat villillä kortilla mukaan AKK-Motorsportin Driver Academyn jäsenet Esapekka Lappi ja Mikko Pajunen. Matti Rantanen on tehnyt taustavoimiensa kanssa kovasti Näyttäviä elementtejä Neste Oil töitä uransa neljännen WRC-starRallin nopeille teille ja vauhdikkaille tin toteutumisen eteen. alk.
saatava myös ilman puhelimia
OMP
Keskusyksikkö Peltor yhteensopivuus
219
Toni Gardemeister - 045 279 8080 tai 050 599 2121
KYSY TÄYDELLISIÄ AJOVARUSTEPAKETTEJA alk. Ketomaan paras sijoitus Suomen Tuleeko Blockista yleisön MM-rallista on seitsemäs sija. Jarmo Pekkala on AKK-Motorsport ry:n hallituksen varajäsen ja saanut liiton kultaisen ansiomerkin. la Viitalaan, joka nousi uudelleen Kallio jatkoi hyvää menoaan kärkeen. Nikaran pätkäajat olivat viime vuonna niin kovalla tasolla, että niitä voi lähteä vertailemaan myös SWRC-luokassa ajavien kilpailijoiden suorituksiin.
Jyri Ahonen ajoi selvään luokkavoittoon. Seuraavina tulivat Volvo-pilotit Nummela +8,4 ja Lehtisaari +8,7. Sillä suoriutuivat hienosti neljänneksi aina ajetaan voitosta, vaikka mitään +27,2 ennen Hankasalmen UA/Jyarvopisteitä ei saisikaan. Lindholm lähtee ajamaan 50-vuotisjuhlakisaansa ja Tahko on vuokrannut autonsa turkkilaistiimiltä. uusia ja käytettyjä MICHELIN, PIRELLI, KUMHO ja HANKOOK OMP JET 10 TARJOUSHINTAAN - rallirenkaita puhelimella Peltor yhteensopivuus
380 270 650
140 OMP ajohanskat 55 Penkit 195 199
alk. Vain kahdeksan Ignis karkasi ulos. Kai Mäkelä kiilasi CoKuhasen kiri puri rollalla kuudenneksi +13,5. koskaan lähtenyt viimeisenä. Fordin WRC-auton rattiin palaava Sebastian Lindholm ja Mini WRC: llä ilmoittautunut Riku Tahko olivat listan kotimaisia yllätysnimiä. N-ryhmän kärkitaistossa tullaan todennäköisesti näkemään suomalaiskaksikko Jarkko Nikara ja Jukka Ketomäki. www. Hanaa onnittelee!
Ken Block on suunnitellut jo muutaman vuoden Suomen MM-ralliin osallistumista. erolla Kotkan UA/AL-Tikkakosken Kova suoritus
0400 818 516, teppo@pentep.fi, www.pentep.fi. 16 - HANAA
Laadukkaita, käytettyjä autokorjaamolaitteita.
SOITA JA KYSY LISÄÄ! JANNE LINDBERG,
Tilaa renkaat kätevästi: www.pentep.fi tai soita!
Pentep Oy, Mierolantie 8, 13720 Parola
kilparengasmyynti 040 451 0685
Puh
rallasi Jari Prusti Volvolla. Illi tutustui järkevästi reittiin jääden Juha Heinoselle avauskierroksella 0,7 sekuntia. Kalustoa hankkiessa oli tullut sisäpiirille luvattua toteuttaa iloinen perheta-
Koivulalle työvoitto
Luokassa kuusi kisan jälkeen tavattiin tyytyväinen mies. Perusajaminen on nopeaa ja nättiä. Markku Tuoriniemi jäi Bemarilla 1,40 sekuntia. Luokassa yksi Petri Kortesuo oli ainut kisaaja Nissan Micralla. Ville Häkkinen oli melko tasaisen joukon ykkönen. Voittonumerot Heinoseen ovat 0,49 sekuntia. Mazda 323:sen ratista Mitsubishiin siirtynyt Harri Könönen oli kolmas 4,69 Illiä ja 4,20 sekuntia Heinosta perässä. 2,22 sekuntia Könösen takana. Jalasjärveläislähtöinen Juha Heinonen oli siis luokan ja kisan toinen ja Harri Könönen kolmas.
Kytölä ja Näykki voittoihin
Senioreissa parasta kyytiä piti Kari Kytölä Mitsubishilla. Keski-Suomen mies olisi saanut toisella kierroksella myös mahdollisuuden uusia, mutta ei käyttänyt sitä hyväksi. Jarkko Hosike ajoi Mitsubisheille nelosvoiton. Kotikisaansa BMW:llä ajanut Marko Männikkö käytti tien joka sentin hyväksi, mutta rallipelillä oli toiseksi jääminen. Ensimmäisen kierroksen risteysajo ei mennyt ihan "tuupiin", mutta toisella tuli aika, millä oltiin luokan kolmas 0,52 sekuntia Männikköä perässä. Toisella tohti tulla jo reippaammin, kajaanilainen Mertanen jutteli. Lapuan Tomi Saari oli Starletilla toinen. Tarmo Ollila oli neljäs 3,67 sekuntia Vähämäkeä perässä.
Mertanen kylmiltään voittoon
Nelikkojen luokkassa ykkönen on tietenkin yleiskisan voittaja Aarni Mertanen. Edellä mainittu
Rutaselle käy kaikki pinnat
Junioreiden pikkuluokassa voittoon ajoi odotetusti Harri Rutanen. Säkyläläisseuraa edustava Jari Jokinen oli BMW:llä kolmas 0,94 sekkaa Tuoriniemestä. Jukka Vähämäki ja Tarmo Ollila olivat lyöneet kättäpäälle, "notta" viime vuoden voitto Ollilalle ei toistuisi. Ajat edellisvuosiin eivät ole vertailukelpoisia, sillälähtöpaikka oli hiukan siirtynyt. Viime vuonna oli sama yleiskilpailusijoitus eli kahdeksas, ensimmäisen luokkavoittonsa ajanut Koivula tilitti tyytyväisenä. - Välillä meinaa tällä radalla autosta kulku loppua. Ne oli muutenkin ekat kilsat kesäkelillä. Rami Puhakka ajoi samalla Mitsulla Ville Puhakan kanssa ja sattuneesta syystä toinen kierros jäi väliin. Opel Kadett laukkasi isoa kovaa puolentoista sekunnin erolla luokkavoittoon. Nopein kaksivetoinen oli Lefa Tuomela kolmannella tilallaan 6,32 sekuntia Mäkisestä. Jalasjärven voiton jälkeen katsotaan miten asiassa käykään. Laihialainen
pahtuma ensimmäisen yleiskilpailu voiton tullessa. Ari Könönen kärsi avauskierroksella Mitsubishin koneen käyntihäiriöstä. Ville Puhakkaa ei taida kisan kolmostila lämmittää, sen verran päreiksi Mitsu meni toisen kierroksen ulosajossa.
Illin ensimmäinen
Junioreissa saatiin voittajalistoihin täysin uusi nimi. Vedonlyönnin paineissa Jukka Vähämäki oli kaksivetoisten nopein yleiskilpailun viidennellä tilalla. -Lauantaina oli vielä jarruremppaa, mutta nyt kaikki oli kunnossa ja nopea tie taas maittoi, Vähämäki mietti kisan jälkeen. Tänä vuonna mukana oli 81 kilpailijaa. Toisella kierroksella radan "pelipaikassa" Mitsunsa huolella pyörittänyt Ville Puhakka oli ekan kierroksen ajalla kolmas 0,38 Könöstä ja 3,95 Mertasta perässä. Naisten luokassa Anne Tapola sai ajella omaa kisaansa ainoana kilpailijana.
Jukka Illi ajoi vasta neljättä rallisprinttiään, mutta ajaminen luonaa. Ja näin töysäläinen myös teki. Yleisen kiireisin oli kajaanilainen Aarni Mertanen. Paimion Otto Aro taivutteli Nissan Micralla toiseksi 7,23 Rutasesta. Pitkänmatkalainen ei saanut voittoa helpolla. Parempi aika tuli avauskierroksella. -Pito yllätti ekalla kierroksella ja spinnasin alussa. On tullut arvosteltua tämän reitin alkuosan pikkutietä sen kunnon takia. Paikallinen seura JaMoKe on tehnyt rallisprintin nyt 20 kertaa. Pekka Koivisto päästeli GT Corollalla kolmanneksi 4,71 Saaresta jääneenä. Häkkinen vauhdissa -Talvella riitti tekniikan murheita. Laihian Esa Luhtala oli Citroën Xsaralla kolmas yli kahdeksan sekuntia Aroa hitaampana.
Työvoitto. Voitto ei tullut ilman vastustusta.
Lemmetin tahdissa
Kakkosluokassa Laihian Mika Lemmetti oli taas vauhdissa. Tämä oli siis Vähämäen kanta asiaan. Kaverille käy kaikki tienpinnat mitä on tarjolla. Valkealan UA:ta edustava Häkkinen kisaa perinteisellä välikoppa RS:llä. Eräät ajavat ehdottomasti juuri tämän kisan, toiset eivät koe reittiä mieleisekseen, juuri sen nopeuden takia. Nyt auto toimii. Juha Näykki Lapuan hiippakunnasta voitti luokan Sunbeam Avengerilla ja toinen luokka ykkönen oli Hannu Eestilä MB 190:sellä. -Auto ei lähtenyt aamulla käymään. Laihialainen Starlet kuljettaja pokkasi kuuden kisaajan sakissa voiton 2,39 sekunnilla. Junnujen kaksivetoisten isoluokassa starttasi 19 kilpailijaa. Valkealan UA:ta edustava Ville Häkkinen hienosti Escort RS:llä junnujen neljänneksi. Kaksi tasaista kierrosta ja se oli siinä. Neljänneksi
Voittajan lupaus
Karijokelainen yrittäjä Jukka Illi on syttynyt rallin ja rallisprintin maailmaan vasta viime vuonna. Toisella tuli aika, jolla oltiin toisena, kuitenkin selvät 3,57 Mertasta perässä. Toisella kierroksellakin oli mukava tulla, kun alkuosuuskin oli melko hyvässä kunnossa, Lemmetti sanaili. laja oli kotikisan viides luokassaan. Marko Mansikkamäki ajoi kakkoseksi 1,29 sekuntia ennen Kai Mäkelää.
Vähämäki kuittasi takaisin
Luokka kolme keräsi Jalasjärvelle peräti 12 kilpailijaa. Ari Könönen oli päivän kakkonen. RALLISPRINT
Jalasjärven XX Rallisprint, Jalasjärven MK/UA, Vesa Rauhala
HANAA - 17
20-V AL JUHSA KI
Mertanen tykitti voittoon
Jalasjärven Kiuaskallion ja Sikakylän maisemissa on kisattu jo vuosis samalla nopeatempoisella soratiellä. Yleiskilpailusijoitus oli 20. Ville Hautamäki verrytteli Kouvolan SM-rallia varten Hondalla rallisprintissä. Tämä oli balsamia haavoille. Tutustuminen rataan jäi sen takia pikkutien osuuteen. Mulla on huono tiemuisti, mutta ollaan tässä jollain tavalla pysytty tiellä, Illi jutteli vaatimattomasti Jone pojan kannustaessa reitin varrella. "-Toisella uskalsi jo tulla rohkeemmin. Jyrki Koivula kaasutteli itse rakentamallaan GT Corollalla selvällä kolmen sekunnin erolla luokkavoittoon. Laihialainen Jyrki Koivula maiskutteli makeasti ensimmäistä luokkavoittoaan. Evo kymmenen mallin Mitsubishi taittui 0,49 sekunnilla kisan voittoon. Mukava oli ajaa pitkästä aikaa soralla, Rutanen toimitteli kisan jälkeen. Kaikki oli kuulemma muuten hyvin, mutta iskän autossa on liian hiljainen ääni. Timo Lauotti varsinaisen työvoiton. Ensimmäisen kierroksen vedolla hän oli viides.
Aarni Mertanen vei voiton Pohjanmaalta Kainuuseen. Historic-luokkia oli mukana kaksi. Kaverin toinen käytössä oleva kilpuri on Mitsubishin Evo 10-malli. Toisella kierroksella aika petraantui 3,74 sekuntia. Juha Heinonen oli saman merkin Evo kolmosmallilla toinen. Jone poika kannusti iskän voittoon reitin varrella.. Nyt ei sitä saa tehdä.
Jalasjärven kisa jakaa kilpailijat tasan kahteen leiriin. Mitsubishilla kisaava ja niiden voimansiirtoja valmistava kaveri ajoi 3,57 sekunnilla voittoon, vaikka itse rataan tutustuminen jäi puolitiehen. Vasta neljättä rallisprinttiään ajanut Illi on nopiasti oppivaa tyyppiä. Jämsän Äijä Asko Mäkinen kiisi Subarulla toiseksi 3,67 sekuntia hitaammin. -En ottanut riskiä uusinnassa, Könönen perusteli valintaansa
Kakkosluokassa kärkipaikalla aloitti Starlet-kuski Jorma Telkinen. Mukana oli yhteensä 105 kuskia. Ensimmäisellä kierroksella mäkimutkassa spinnannut Jussi Kokkonen nousi toisella yrityksellä 3-luokan kakkoseksi ja yleiskisan kuudenneksi.
2-luokassa kärkinelikko sekunnin sisällä
Kakkosluokassa käytiin erittäin hyvä vääntö. Mukkala vei luokan 13 voiton ja Lae piti kakkospaikkansa. Tom Lindell ajoi nyt ensimmäisen kisansa neliveto Ford Escortilla ja vauhti oli heti kohdallaan. -Tuntui kyllä, että tuli hyvin ja aika paranisi. Nelinkertainen Happy Beach sprintin voittaja täräytti joukon nopeimman ajan jo ensimmäisellä kierroksella. Teemu Kvick eteni Citroenin ohjaimissa hyvää kyytiä. Escort-kuski jäi kärkiajasta 1,72 sekuntia. Luokan 14-voiton otti Grönlund ja yleiskilpailussa hän ehti Kiimamaan jälkeen sijalle 27. Sami Mukkala otti Corollan puikoissa luokan 13 johtopaikan haltuunsa ennen Starlet-kuski Juha Laetta. Matti Savolainen aloitti 5-luokassa parhaimmalla vauhdilla. Päivän nopeimman ajan tempaisi kuitenkin seniori-luokan Matti Santti.
Yleisen kärkitaistelusta löytyivät odotetusti Hannu Mäki-Ikola ja Jani Itkonen. Tuolla vaihdelaatikolla ajoin nyt ensimmäiset metrit. Kajaanilaisen auton voimansiirto pamahti rikki molemmilla kierroksilla samassa paikassa.
Matti Santti täräytti päivän nopeimman ajan.
Ahola hallitsi junnuja
Junioreissa Kokkolan Toni Ahola ajoi Mitsu Evo 7:lla piikkipaikalla. Viiden kärkeen mahtui vielä 7-luokan kärkikaksikko Leinonen ja Bemari-kuski Matti Mustonen. Venttiilikopantiivisteen vuotaminen ei ajoa haitannut, mutta pari pientä vaihdemissiä verotti sadasosia. voittoaan puolustanut Itkonen pystyi parantamaan aikaansa, mutta jäi silti yhden vaivaisen sadasosan päähän voitosta. Galanttia ohjastava Antti Holtinkoski jäi yli kahdeksan sekuntia. Vaalassa F-ryhmäläiset oli jaettu yli ja alle 1600, mutta molemmissa luokissa ajoivat sekä yleisen, että junioreiden kuljettajat. Luokkavoitot kirjattiin Escort-kuski Juha-Pekka Jauhiaiselle sekä Impkuski Esa Lappalaiselle. Hän avasi kisansa junnujen yleiskisan kolmospaikalla ja 6-luokan kärjessä. Risto Leinonen jäi Alfa Romeollaan Kvickistä 11 sa-
Mäki-Ikolalle voitto sadasosalla, Perttula jälleen huippuvauhdissa
Toisella yrityksellä viime vuotista
Hannu Mäki-Ikola taittoi Happy Beach sprintin kimurantit mutkat tarkasti läpi. Itkonen ei pystynyt tekniikkaongelmien vuoksi kunnolla keskittymään ajamiseen. Toisella kierroksella kärkijoukon ajat paranivat, mutta sijoitukset pysyivät ennallaan. Mäki-Ikola yllättyi kun oma aika ei kohentunut toisella yrityksellä. Naisten luokassa Bemari-kuski Kaisa Sistonen oli tuttuun tyyliinsä päivän ykkönen. Auto on kyllä nyt tosi hyvä, kun olisi vain kunnon kuski
puikoissa, Santti tuumaili vaatimattomaan tyyliinsä. 6-luokassa Starletkuski Esa Hiltunen jäi Kvickistä reilu kolme sekuntia. Edelle ehti yleisissä ainoastaan kaksi nelivetoista. Ensimmäisellä kierroksella keskeyttämään joutunut Starlet-kuski Keijo Kiimamaa onnistui toisella yrityksellä ja kiilasi ykkösluokan kärkipaikalle. 1-luokassa startattiin Escort-kuski Antti Haltsosen komennossa. Auto toimi hyvin ja kuski sai hieman ajotuntumaa Future-sarjan kisoja varten.
Toni Ahola oli Mitsullaan selvästi nopein junnukuski.
Mika Perttula oli Vaalassa jälleen huimassa vauhdissa. Ihme, että enempää ei ollut Future-sarjan kiertäjiä tällä ajamassa., Mäki-Ikola tuumaili. Heikki Perttula oli seniorien kolmas. Eroa Perttulan Escortilla ajaneeseen Annika KeskiKorsuun kertyi 4,90 sekuntia. Kvick jäi 0,6 sekunnin päähän kakkostilasta ja vei 6-luokan. Edellisvuonna yleiskilpailun toiseksi sijoittunut Mika Perttula osoitti jo ensimmäisellä kierroksella olevansa vähintäänkin yhtä kovassa iskussa. Mutta ei näköjään. Toista kesää kilpaileva junnukuski Kai Kivimäki nousi Kai Penttilän BMW:n ohjaimissa kakkoseksi ainoastaan 0,46 sekuntia Grönlundia hitaampana. Tällä kertaa ero venyi "peräti" 81 sadasosaan ja tuloksena kolmas tila ja 3-luokan voitto. Aika parani rutkasti toisella yrityksellä ja kokkolalainen nousi neljänneksi vajaa kaksi sekuntia voittajalle hävinneenä. Haltsonen jäi lopulta 3,48 sekuntia. Kaksivetoluokan voittaja Matti Pietikäinen jäi Skodan puikoissa Santin ajasta hieman alle seitsemän sekuntia. Tuli mukavasti ajotuntumaa loppukesän kisoja varten. Santti nipisti Mitsullaan ajastaan vielä 12 sadasosaa, eikä kukaan pystynyt rikkomaan pohja-aikaa. Isommassa F-ryhmässä (LK 14) Astra-kuski Tapani Grönlund ajoi kärkeen. Ratana oli tuttu venelaiturilta starttaava ja lomakeskuksessa mutkitteleva haastava ja kilpailijoiden arvostama asfalttitie. Molemmilla kierroksilla lämmöt nousivat tappiin ja jäähdytysnestettä lensi tuulilasille. Viime vuonna Perttula hävisi yleiskilpailun voiton 11 sadasosalla. Yleisen voitosta ajoivat tiukimmin viime vuoden voittaja Jani Itkonen ja Hannu Mäki-Ikola. 5-luokassa Starletkuski Veli-Pekka Moilanen pääsi puolen sekunnin päähän luokkavoittaja Savolaisesta. -Ei tahtonut tulla mitään, kun piti jatkuvasti tuijottaa lämpömittaria. dasosaa ja samalla piti hallussaan 7-luokan johtoa. Seuraavana yleiskilpailussa tulivat Kari Heinua Mitsulla ja kolmosluokan kakkospaikalla Escortkuski Jani Sahari. Viime ja tänä vuonna Mitsulla hyviä sprinttisijoituksia ajanut Aarni Mertanen jäi kokonaan ilman aikaa. Renkaat ovat tosi vanhat ja huonot eikä ne toimineet kunnolla. Luokkavoittaja ylsi junnujen yleiskilpailussakin peräti kolmanneksi.
Santille päivän nopein aika
Päivän nopeimmasta ajosuorituksesta vastasi senioreissa kilpaileva Matti Santti. 18 - HANAA
Happy Beach Asfalttisprint, Vaala, Rokuan Raketit, Tero Lyttinen
RALLISPRINT
Nopein aika Seniori-Santille yleisessä sadasosapeliä
Happy Beach Asfalttisprint keräsi jälleen tänä kesänä Oulujärven vapaa-aikakeskukseen hyvätasoisen ja kohtuullisen runsaan kilpailijajoukon. Historiikeissa oli mukana neljä kuskia. Radan alkuosan ylämäkimutkan läpi komeassa sladissa vetänyt Itkonen jäi ensimmäisellä kierroksella 0,43 sekuntia. Nuorten luokkaa Vaalassa ei ajettu tänäkään vuonna. Kapeaa, nopeavauhtista ja ahtaasti puiden reunustamaan rataa pidetään turhan hurjana nuorimpien kuskien ajettavaksi.. Ahola vei voiton lopulta 8,83 sekunnin erolla luokkakakkoseen Holtinkoskeen. Telkinen ei pystynyt savuavalla Starletilla parantamaan aikaansa, joka tiesi armotta pudotusta luokkaneloseksi. Yleisen kärkikuskien odotettiin ohittavan Santin toisella kierroksella, mutta toisin kävi. Kakkospaikalle ehti tässä vaiheessa BMW-kuski Jarmo Heikkinen. Kärkinelikko mahtui 86 sadasosan sisään. Moottorissa on jotain vikaa, Itkonen manasi. Tarmo Ronkainen väijyi vastaavalla kalustolla puolen sekunnin päässä. Teemu Kvick ajoi Citroen C2 R2 Max:ia räväkästi ja myös nopeasti. Mutta sadasosakin tietenkin riittää. Ronkainen kiilasi voittoon perässään Corolla-kuski Mika Rautiainen ja Starlettia ohjastava Juho Korpela. -Yllättävän hyvinhän tuo meni
Tauolla johtopaikka oli Salon hallussa reilun kahden sekunnin erolla. En muista koskaan ajaneeni noin liukkaalla radalla, mutta muuten ajo
meni ihan hyvin, Rytkönen kertoi. Luokan kolmannella kilpailijalla oli tuliset paikat, kun Petriina Oikarisen Fiesta syttyi heti ensimmäisellä kierroksella palamaan ja kärsi melkoisia vaurioita. Taakse jäivät Kari Roivainen ja Gubben Nyman. Eroa kaksikolle kertyi puolisen sekuntia. Sahari oli toisen kerran jälkeen jo kakkosena, mutta Itkosen rymistys nosti miehen Escort-kuljettajan ohitse. Yleisen luokan voitosta käytiin kova kisa. Yleisiä oli mukana kaikkiaan 14. Silti kärjessä Petri Suomalainen Mersulla, toisena Jorma Hirvonen Hondalla. mas. Savolainen ei pystynyt parantamaan ja yleiskilpailusijoitus tippuikin muutamia sijoja. Nilsiän Jukka Lappalainen oli Mitsulla se neljäs. (Kuva Vaalasta) ja Mika Pyynyn välillä. Ajat paranivat kahteenkin kertaan, ajokertoja kun oli kolme.
Toisella ajokerralla meni Orimattilan Mika Myllylä edellä, hän johti ensimmäisen ajokerran jälkeen Jani Itkosta reilut kuusi kymmenystä. Heistä luokkavoittajia Jorma Telkinen, Jani Sahari, Mika Myllylä ja Riku Turunen. Toisella vedolla tuli parannusta vajaat kaksi sekuntia. RALLISPRINT
Tornion Asfalttisprint, Tornion UA, kuvat Tero Lyttinen
HANAA - 19
Tornion asfalttisprintin paluu rankkasateessa
Viimeksi vuonna 2004 ajettu Tornion rallisprint palasi tänä kesänä Pohjois-Suomen autourheilukalenteriin. (Kuva Vaalasta)
Kuvat Ari Karhunen
Kolme yritystä Iisalmen sprintissä
Rallisprinttiä ajettiin Iisalmessa asfaltilla kesäisenä lauantaina. Keminmaalainen taiteili Mitsubishillään johtopaikalle jo ensimmäisellä kierroksella. Vesa Keränen hallitsi Fiat Unollaan vaikeat olosuhteet mainiosti ja oli tauolla yleiskisan kolmantena 12,66 sekuntia Salosta. Petri Suomalainen oli kaksi sadasosaa parempi, Valkealan Mersumies kol-
Junnujen kolmanneksi tähtäsi johtotähden takaa Petri Suomalainen.
Jani Sahari oli nopein kaksivetoinen hätyytellen nelivetojenkin kärkeä.. Toisella kierroksella meni Hannu Louhelainen Volvolla ohitse ja kolmannella Aulis Kela. - Varovaisesti piti ajaa. Luokkajohdoissa tauolle lähtivät myös Mika Rautiainen Corollalla, Tapani Grönlund Astralla ja Jari Itälahti Starleltilla.
Tapojärvellä ja Itkosella tekniikkahuolia
Toisella yrityksellä Rytkönen pystyi nipistämään ajastaan vielä kaksi sekuntia. Aalto otti kakkospaikan ennen Suzuki-kuski Erkka Ollosta, Kemppaista ja Haapalaa. Nuorissa kuskien järjestys sekoitettiin toisella kierroksella kunnolla. Ja voittoon siis Juha Paldanius. Toisella yrityksellä Ford Ka:ta ohjastava Max Karhapää kiristi voittoon. Keski-Karjalan Jorma Hirvonen puolestaan jäi voitosta vain yhden sadasosan. Järjestelyistä vastasi Tornion Urheiluautoilijat.
Yleisen kisaan ennakkosuosikkina startannut Anssi Rytkönen ei antanut muiden yllättää. Timo Roivainen ajoi yleiskisan neljänneksi ja Pekka Liimatainen Bemarilla viidenneksi. Myös Keränen nipisti ajastaan kolme sekuntia. Tikkakosken Teemu Kuusinen nousi kolmannella ajokerralla selvästi kärkipaikalle ennen Keski-Karjalan Heikki Hassista. Neljä parasta junnujen yleiskilpailussa mahtui seitsemän sadasosan sisään. Historic-kalustossa luokkavoittoon nakuttivat Michael Flemming, Esa Lappalainen ja Seppo Järvinen.
Kolmas ajokerta toi Mika Myllylälle ja Mitsulle voiton.
Sadasosat ratkaisivat
Junnukisan voittoon ajettiin Volvolla. Mitsu-kuski Pertti Tapojärvi jäi 2700 metriä pitkällä radalla tässä vaiheessa nelisen sekuntia. Grönlund, Rautiainen ja Itälahti pitivät kiinni luokkiensa ykköstiloista.
Salo ja Pyyny tasatahtiin
Junioreissa voittotaistelu käytiin kahden Mitsu-kuskin, Pekka Salon
Tapani Grönlund käskytti Astran F-ryhmän voittoon. Historiikeissa Kari Karhu oli selvästi Kadett-kuski Harry Lidströmiä vikkelämpi.
Karhapää kiristi nuorten voittoon
Naisten luokkaa hallitsi Annika Keski-Korsu Ford Escort RS Cosworthin puikoissa. 7-luokassa Aalto joutui lopulta taipumaan toisen Honda-kuskin JuhaPekka Keskinivan kirille. Posti piti nelospaikkansa ja vei samalla ykköstilan luokassa 18. Katja Suomalainen jätti Ulla Santtia 1,44 sekuntia. Hangon UA:n Kuplakuljettajalla oli reilumman sorttinen kisamatka. Nuorten kisassa vain kolme kuljettajaa. Luokkavoittoihin ajoivat Paltamon Veli-Pekka Moilanen Starletilla, Rovaniemen Juha tasala myös Starletilla, Paldanius, Jukka Lappalainen ja ralliautoluokassa Jorma Hirvonen. Kaksivetoisten nopein Anttila nousi tekniikkaongelmista kärsineen Itkosen ohitse yleiskilpailun neljänneksi. Se oli sitten siinä. Kaksivetoisista kärjessä aloitti MR2-kuski Kimmo Anttila. Mika Posti aloitti Escortilla F-ryhmän piikissä ja Toyota Starlet-kuski Matti Savolainen heti perässä 5-luokan johdossa. Hän vei kuitenkin selvästi 5-luokan voiton. Eka kerralla tuli stop-ohitus mutta sitten Escortilla ajavan Saharin ajot alkoivat sujua. Senioreissa Heikki Isomaan Hondan vauhti oli muille liikaa. Jani Itkonen ja Juha Karilainen, myöskin Mitsuilla, tulivat reilun 13 sekunnin päässä. Tapojärvi joutui jättämään toisen yrityksen tekniikkaongelmien vuoksi kesken. Kolmannella oli sitten ratkaisun paikka. Taukotilanteessa Santtu Aalto piti Corsalla kärkipaikkaan noin 10 sekunnin erolla Nissan Micra-kuski Antti Haapalaan ja Citroen AX:ää ohjastavaan Janne Kemppaiseen. Samuli Aalto piti Hondallaan johtopaikkaa 7-luokassa. Hämeenkyrön Jani Sahari oli kaksivetoisten nopein. Pekka Keränen jäi Unolla 15 sekuntia. Mutta kolmannella homma meni historiallisen tiukaksi. Karilainen kiristi toisella kierroksella kolmanneksi puolentoista sekunnin päähän Tapojärvestä. Toisella kierroksella kärkikaksikko paransi aikojaan ja Pyyny pääsi kahdeksan sadasosan päähän. Naisten kisan ykkösen menoa ohjasi johtotähti. Nelikoissa ja paappojen yleiskisassa Matti Santti oli ripein. Toisella ajat paranivat mutta ero kasvoi. Myllylä ajoi ajan 1.02.60. Hän piti kuitenkin kakkospaikkansa jääden voittajasta lähes kuusi sekuntia. Astraa ohjastanut Emma Karhu jäi reilu 14 sekuntia.
Matti Savolainen vei voiton junnujen 5-luokassa. Kun Itkosen aika jäi neljä sadasosaa heikommaksi, lähtivät ykköspalkinnot etelän suuntaan. Raahen Juha Paldanius oli tullut länsirannikolta itään ulkoiluttamaan 240-Volvoa. Kamppailu oli tiukkaakin tiukempaa. Senioriluokan avasi kaksivetopuolella parhaiten Matti Pietikäinen Skodallaan. Kuutisenkymmentä kuljettajaa ajoi 2000-luvun kisoista tutun Torpin teollisuusalueen sateen liukastamilla asfalttiteillä. Mukaan karkeloon lähti vajaat 70 kilpailijaa. Ja paras aika oli samalla myös koko päivän nopein. Hän jäi ykköstilasta lopulta 10,26 sekuntia ja otti ylivoimaisen voiton 6-luokassa. Ja kolmas kerta sanoi toden
Citroen kiersi rataa eleettömästi, mutta vauhdikkaasti ja hyppyristäkin DS3 laskeutui aina tasaisesti neljälle pyörälle.
Sunnuntai käyntiin rankkasateessa
Sunnuntai käynnistyi paikallista aikaa klo 08.45 alkaneella lämmittelyllä. Touringcars -luokassa ajavat Parkkinen ja Järvenpää jäivät ilman sijoitusta ja Supercars -luokassa Silvo Viitanen oli tehokkaalla Ford Fiestalla sijalla 17 saaden näin ollen 17 pistettä. Höljesissä lähtöpaikka on jo kuivalla kelilläkin normaalia liukkaampi, joten vesisade tekee siitä vielä liukkaamman. Suomalainen ajoi ruutupahasti pussiin eikä päässyt käänlipulle toisena taisteltuaan koko tämään optimaalisella ajolinjalla finaalin ajan jopa voitosta, pienet toiseen mutkaan. Tämän seurauksena virallisissa tuloksissa Leppihalme oli pudotettu finaalinsa viimeiseksi, kahdeksannelle sijalle. JRX Cupin puolella kolmen ajetun alkuerän jälkeen paalupaikalla oli tuttu nimi rallicrossin EM-sarjaa seuraaville, Hansen. Rata oli kuitenkin vielä asfalttiosuuksilta kostea alkupäivän sateen jäljiltä ja soraosuudet vielä siinä kunnossa että rapa lensi ja näkyvyys toisen perässä ajaessa oli todella heikko ellei jopa täysin nolla.
Suomalaisilla kaksijakoinen aloitus
EM-sarjassa osakilpailut on jaettu kahdelle päivälle. Finaalit päästiin ajamaan läpi kuivassa säässä. Lauantaisin kilpailut aloitetaan kaksilla vapailla harjoituksilla, joiden jälkeen ajetaan aika-ajo. Järvenpäältä loistava suoritus kovassa seurassa huippunopealla Höljesin radalla.
Suomalaisjuhlat päättyivät rajuun pettymykseen
Super 1600 -luokassa Set Promotion -tiimin Leppihalme raivasi tiensä alkuerien sijoituksilla 1 ja 7 suoraan A-finaalin neljänteen ruutuun. Tämä protesti meni kaikkien ihmetykseksi läpi ja Leppihalme todettiin syylliseksi. Tässä luokassa autot ovat putkirunkoisia ja sisältävät moottoripyörän tekniikkaa. Toisesta mutkasajovirheet kuitenkin kostautuivat ja ta lähdetään myös lisälenkille, jota kilpailun voittoon ajoi Ulrik LinneEM-sarjassa kutsutaan nimellä "jomann, jolle voitto oli toinen peräkker lap". A-finaalin startista kärkeen ampui Norjan Lars Öyvind Enerberg Fiestallaan Jarin jäädessä pitämään letkan perää. Sateisesta säästä huolimatta yleisöä oli kerääntynyt paikalle "vaatimattomat" 22 400.
Rallicrossin EM-karavaani suuntasi Juhannuksena ajetun Norjan osakilpailun jälkeen seuraavaksi viikonlopuksi keskelle ei mitään, Höljesiin. Kahden parhaan alkuerän perusteella vähiten pisteitä saanut kuljettaja lähtee sunnuntaina luokkansa A-finaaliin paalupaikalta. Sinivalkoinen Clio lensi kuikäinen EM-sarjassa. Aika-ajon jälkeen, iltapäivän päätteeksi, ajetaan ensimmäinen alkuerä. keen ruutulipulle ensimmäisenä ajoi ruotsalainen Robin Larsson Skoda Fabialla. Norjalaisen hylkääminen tiesi Jari Järvenpään nousemista virallisissa tuloksissa palkintopallille, kolmannelle korokkeelle. Suomesta mukana oli EM-sarjan Super 1600 -luokassa Renault Cliolla kiertävän Jussi-Petteri Leppihalmeen lisäksi Silvo Viitanen Supercars -luokassa sekä Jari Järvenpää ja Tero Parkkinen Touringcars -luokassa. Ratkaisevat alkuerät jouduttiin ajamaan kovassa vesisateessa joka toi epämiellyttävän, mutta mielenkiintoisen elementin ratkaiseviin startteihin. 20 - HANAA
EM-rallicross, Höljes, Ruotsi, Toni Ollikainen
RALLICROSS
Höljesissä taas mukavasti suomalaisvärejä
Rallicrossin EM-sarjan toinen puolikas käynnistyi Höljesin legendaarisella osakilpailulla Ruotsissa. Virallisissa tuloksissa toiseksi nousi Krzysztof Skorupski ja kolmanneksi Andreas Bakkerud, Leppihalmeen tiimikaveri. LeppihalRahkmatullinin pienen kolistelun me jäi ensimmäisessä mutkassa jälkeen. Kun kuljettajat ja kalusto saatiin lämpimäksi niin vuorossa olivat toiset ja kolmannet alkuerät. Kuninkuusluokan, Supercarsien nopein oli Hansenin tiimin Citroen DS3:sta käskyttävä Timur Timerzyanov. Leppihalme avasi oman viikonloppunsa 1.alkuerän nopeimpaan aikaan. Rallicrossin kärkikuljettajat Marcus Grönholm ja Topi Heikkinen olivat samaan aikaan jenkkilässä XGames-tapahtumassa. Timur nakutti tauluun sekä aika-ajon että ensimmäisen alkuerän nopeimman ajan. Leppihalme löi ruotsalaisen David Johanssonin 13 kymmenyksen turvin. Alkuerän voittaja saa
Suomen Jussi-Petteri Leppihalme oli koko viikonlopun hyvässä vauhdissa. Kevin Hansen tuuletti voittoaan kuin mestaruutta, niin sitä pitää! Jari Järvenpää ajoi itsensä lauantaina Touringcars-luokan Bfinaaliin. Hienolla ajolla Jari nousi B-finaalista A-finaalin viimeiseen ruutuun. Suomalaisen edelle ennättivät Puolan Krzysztof Skorupski Volkswagenillaan, tiimikaveri Bakkerud Renault Twingolla sekä paalupaikalle ajanut Tanskan 23 -vuotias Ulrik Linnemann Peugeotillaan. Ruotsalaiselle yleisölle P-G:n mukana olo oli iso juttu ja se toikin varmasti lisää katsojia paikalle. Kunhan alkuvaikeudet voitetaan sarjasta tulee varmasti mukava lisä rallicrossviikonloppuihin. Useasti sarjan parhaaksi kilpailuksi valitun Höljesin rata on vauhdikas sisältäen näyttävän hyppyrin sekä suoraan suuren yleisön eteen tehdyn lisälenkin. yhden pisteen, toinen kaksi ja niin edelleen. Viimeisen muthaan startin ja painui ensimmäisenä kan taistelussa Leppihalme ohitti ensimmäiseen mutkaan perässään Ruotsin Eric Färenin ja Venäjän Ildar Linnemann ja Bakkerud. Tulosluettelo pistettiin kuitenkin uusiksi virallisissa tuloksissa ja Enerbergin koko viikonlopun hienot suoritukset valuivat Höljesin maastoon, kun auto todettiin sääntöjen vastaiseksi. Höljesissä mukana oli myös uusi luokka, JRX Cup, joka on tarkoitettu 14-18 -vuotiaille rallicrossareille. Suomalaisittain avauspäivä sujui kaksijakoisesti. 14-vuotias Kevin valtasi paalupaikan Ada Marie Hvaalin ja Suomen Teemu Sunisen nenän edestä. Kuohujuomaa heti finaalin jälkeen suihkuttivat voittaja Larssonin niskaan kaksikko Enerberg ja Marklund. Jussi-Petteri ehti kuiten-
Tero Parkkinen testaa Fiestan lento-ominaisuuksia.
Jari Järvenpää taistelee Touringcars-luokan A-finaalissa.. A-finaalissa Skorupski sai parkierros kierrokselta. Tiukan taistelun jäl-
Peter Hedström vastasi viikonlopun rajuimmasta leiskautuksesta Höljesin hyppyristä. Rallimaailmasta tuttu ruotsalaistähti Per-Gunnar Andersson oli antamassa lisäväriä kilpailuun Skoda Fabiasta rakennetulla supercars -luokan autolla. JRX autoissa oli koko viikonlopun pieniä ongelmia tekniikan kanssa, autoja hyytyi radalle ja ne tuotiin sieltä hinausauton voimin takaisin varikolle. Robin on muuten entisen mestarin, Lars Larssonin, poika. Eikä autourheilu ole aina vain poikien juttu, tässä sarjassa ajaa kaksi tyttöäkin, norjalainen Ada Marie Hvaal ja ruotsalainen Magda Andersson. Finaalissa Hansen korjasi sitten JRX Cupin historian ensimmäisen voiton Hvaalin ajaessa toiseksi. Luokassa suomalaisista ovat mukana Joni Wiman sekä Teemu Suninen Set Promotion -tiimin ylläpitämillä autoilla. Suomalaisista vierailijoista Jari Järvenpää oli mukana myös EM -sarjan avauksessa Englannin Lydden Hillissä pääsiäisenä mustalla bemarillaan ja aikomuksena on olla mukana vielä Kouvolan osakilpailussa syyskuun lopulla. Kuten tunnettua, molempien tie vei tuosta sirkustapahtumasta lasarettiin. Alkuerien sijoitukset 11 ja 7 takasivat 11.sijan, eli 5.ruudun Bfinaalissa. tenkin rataa ympäri kovaa vauhtia Finaalien jälkeen Ildar Rahkja Leppihalme paranteli sijoitustaan matullin teki protestin viimeisen
mutkan tapahtumista, joissa Leppihalme oli osunut Eric Färenin Citroeniin ja Fären puolestaan venäläisen Renaultiin. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin 14-kertaisen euroopanmestarin, Kenneth Hansenin poika Kevin. Sunisen auto hyytyi radan varteen ja tuloksena oli kolmas sija muiden autojen loistaessa poissaolollaan. Hallitseva Suomen mestari Atro Määttä oli myös ilmottautuneiden joukossa, mutta lopulta Atron nimi siirtyi peruneiden listalle