Jokkiksen SM-kisan A-finaali lähti käytiin tasaisesti.
Kuva Juhani Valkonen
Kuva Toni Ollikainen
www.saukkolanek.fi. 10/2011 - 22.7.2011 4,00 - 20.vsk
Riehakasta rallicrossia eli kansanjuhlaa Kauhajoella
Kuva Toni Ollikainen
Rinta rinnan
2 - HANAA
Lauantaina kuljettajilla on edessään tukku tuttuja ek-nimiä: kahdesti ajettavat Leustu, Surkee, Urria, Jukojärvi ja Isojärvi ennen kisan päättävää Power-erikoiskoetta, joka ajetaan Laajavuoressa.
Loebillä on varaa avata rauhallisemmin
Latvalan mukaan kilpailuasetelmat ovat hyvin samankaltaiset kuin viime vuonna. - Se näytti jo siltä, että Mikko menee menojaan. Latvalan silmin reitin tekijät ovat onnistuneet työssään. Se vie pois niitä paineita, mitä kilpailussa on tavannut olla, Latvala sanoo.
Latvala avasi MM-kauden sarjalla palkintosijoja, mutta nuotinlukuvirhe ja tekniset murheet söivät sitten pohjaa MM-taistelulta. Ongelmien korjaamiseksi on tiimissä tehty koko ajan kovasti töitä. - Jyväskylään on nyt helppo tulla, kun on voitto alla edellisvuodelta. Sitten loppumatkasta Ogier pisti minut kuitenkin yllättävän koville, Latvala muistelee kisaa, jota hän johti Hirvosen keskeyttämisen jälkeen 7.erikoiskokeesta maaliin. - Perjantaina ajon pitää kulkea ja auton toimia. Jyväskylässä hänellä on kuitenkin vain yksi tavoite, uusia viime vuoden voitto. Vain rallin MM-sarjaa johtavalla Sebastien Loebillä on halutessaan varaa katsoa tovi miten muiden kisa lähtee käyntiin. Kuluvan kuun lopussa Jyväskylän MM-rallissa Latvala uskoo tilanteen korjaantuvan. Kilpailun ratkaisut nähdään todennäköisesti silloin. - Voi olla, että Loeb ei lähde ehkä ihan 110-lasissa heti alkuun, mutta Mikko (Hirvonen), Ogier (Sebastien) ja Petter (Solberg) menevät aivan varmasti täysillä alusta lähtien ja siinä vauhdissa pitää pysyä, Latvala totesi. - Näyttää kuitenkin siltä, että
Älä tyydy vähempään.
Jari-Matti Latvala testasi Fordia tiistaina.
puh. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Tilaa Hanaa!
www.hanaa.fi. - Perjantain erikoiskokeet ovat pääasiassa kovapintaisia, isoja ja nopeita teitä, joilla on vähän hyppyjä. Nyt niitä on kolme. Jyväskylässä ei pitäisi olla ainakaan samoja murheita, Latvala sanoo. Kreikan Akropolis-rallin jälkeen Latvala ilmoitti jo keskittyvänsä loppukaudesta merkkimestaruustaisteluun, edellytyksiä henkilökohtaisesta tittelistä ajamiseen kun ei juuri ole. - Teknisiä ongelmia on ollut paljon, kun vastaavasti Citroenilla niitä ei ole ollut lainkaan. Se on varma.
Uusi reitti, tutut haasteet
Kotimainen rallin MM-osakilpailu ajetaan tuhdisti uudistuneellareitillä. Jyväskylästä Lahteen suuntautuva perjantain reitti alkaa tutulla Hassin erikoiskokeella, mutta sitten edessä
ovat Evo, kahdesti ajettava Hyväneula, Koukunmaa ja Koivukehää ennen Jokimaan raviradalle tehtyä yleisöerikoiskoetta. - Viime vuonna todettiin kisan jälkeen, että olisi mukava jos torstaina olisi enemmän erikoiskokeita. Niillä erojen tekeminen on todella hankalaa. Kun reitillä on vain15 minuutin huolto Lahdessa, se tarkoittaa, että ongelmiin ei ole varaa. Sekinkannustaa, kun edellisestä MM-voitosta on kulunut jo vuosi.
perjantain etappi nousee keskeiseen osaan. Etapin päättää takavuosilta tuttu Mynnilä. - Alkuvuosi näytti hyvältä, mutta viimeiset kisat ovat olleet tosi stressaavaa aikaa, Latvala myöntää. Niistä kaksi (Lankamaa ja Laukaa) ajetaan pehmeäpohjaisilla teillä, eli jos sataa, silloin olisi paras olla kärkiautona, Latvala sanoo. Vuosi sitten Latvala näytti jo jäävän soittelemaan kakkosviulua, kun kisan voittoa puolustanut Hirvonen ampaisi kärkeen ja otti johdon, kunnes ajoi rajusti Urrian erikoiskokeella. - Virheisiin ei ole varaa tänäkään vuonna, jos voiton meinaa uusia. Hassin jälkeen on edessä kaikille käytännössä uusia erikoiskokeita, vaikka on siellä jotakin, jota minä olen ajanut Lahden Historic -kisassa, muttei siitä mitään etua ole saatavissa, Latvala sanoo. UUTISIA
Tekstikaivos, kuvat Jarno Saari
HANAA - 3
" Kisan voitto ratkotaan perjantain etapilla"
Säädöt kuntoon ja taas kokeilemaan.
Tekniset ja muut takaiskut ovat torpanneet Fordin tehdastallissa kisaavan Jari-Matti Latvalan nousun MM-rallien voittajien joukkoon tällä kaudella. - Se on ilman muuta ainoa tavoite ja jokainen ymmärtää, että kun on kyse kotikisasta, motivaatio on enemmän kuin kohdallaan. Kisoissa on kuitenkin ropissut tasaiseen tahtiin pohja-aikoja, joten vauhti on kohdallaan. Lauantaina ajetaan kaikille erittäin tuttuja, nopeita pätkiä
Mutta ei suomalainen autourheilu pelkästään Neste Oil Rallia ole, vaikka välillä näin tunnutaan luulevan. Mutta ei tässä ollut tarkoitus itsestä ja omista erikoisuuksista puhua. Ei nyt tietenkään F1-kisoja, mutta vähän alempien luokkien kisoja. Kun itse aikanaan tutustuin lajiin ja kävin jopa ensimmäisissä kisoissa ajamassa, olivat osanottajamäärät komeat. Niinpä nyt mennään syyskuulle saakka, ennen kuin seuraavat kisatapahtumat pörähtävät käyntiin. Noalvelu
p
Vilppulantie 211 - 41370 KUUSA puh. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
NISKATUKI
520:-
AUTOURHEILU VARUSTEET
w w w.vauhti pi st e.f i
Kuormakatu 17, Turku info@vauhtipiste.fi
DYNOMITTAUKSET kotitallillasi - JM autot - Traktorit, PTO mittauksena
OPTIMOINNIT Kaikkiin ajoneuvoihin ja koneisiin kotimaisilla ohjelmilla vuodesta 1988
Soittamalla lisätietoja palveluista: 040 839 4814 Riihimäki nettisivut tehonlisäysohjelmat: www.karala.fi www.ommekaniikka.fi avataan kesällä pentti@ommekaniikka.fi
Älä tyydy vähempään.
silikoniletkut
puh. Eikä vauhdissa taida olla kovinkaan isoa eroa, toki Suomen nopeilla teillä moottorin kokokin jo hiukan vaikuttaa. Myös Kokkolan endurance-kisa Kemoralla on peruutettu. Joka viikonvaihteessa ajetaan jossakin eri lajien kisaa, ainakin jossakin päin Suomea. Etenkin, kun tiedetään että yhteiset omaisemme eli viranomaiset seuraavat ralliliikennettä herkeämättömällä tarkkuudella ja pieteetillä. Uudet, pienemmät ja ainakin käyntiääneltään pirteämmät WRCajokit ovat vallanneet rallitiet. Eikä unohtaa voi myöskään moottoripyöräpuolta. Niillä luvuilla ei vuokrata rataa, makseta paloautoja ja ambulansseja eikä ruokita vapaaehtoisia. Pohjoismaiden ulkopuolelle Eurooppaan postituslisä on 26.
Päätoimittaja
ilaus käsittäää, ellei toisin kampanjan yhteydessä mainita, aina 17 numeroa. 045 6765 380 srt@sarlinraceteam.fi
Mukavia kisareissuja kaikille!
www.spoori.net
MOOTTORIURHEILUN KUVAKAUPPA www.spoori.net/kuvakauppa
Kare Asp
Lehden kustantaja käyntiosoite Hanaa Kustannus Oy, toimitus@hanaa.fi Kauppatie 4, 12700 LOPPI Puh. Juuri viikonloppuna olin suunnitellut matkaa Kauhajoen SM-rallicrossista Kemoralle Fed 24 tunnin endurancekisaan. He, jotka syövät ruisleipää, saunovat usein ja harrastavat muutenkin eriskummallisia riittejä. Vaan kun moni muu ei ollut suunnitellut matkaa sinne, eli ilmoittautuneita oli vain viisitoista. Lippikset, pipot, takit, paidat, hupparit, BRODEERAUKSET! Pyydä ! tarjous Kysy Kuoppamäentie 10 33800 Tampere lisää! myynti@veku.net www.veku.net
Huippuhetkiä tiedossa
Juurihan sitä seurattiin. Vaan ei ajeta enää. 4 - HANAA
Ajovarusteita kaikkeen autourheiluun!
Ajopuvut, mittatilauspuvut, pukujen korjaukset, brodeeraukset, alusasut, kypärät, kengät, hansit, hanskat, kartanlukijan varusteet, karting ajovarusteet...
Karen kynästä
Laaja valikoima autourheilutuotteita ja asusteita!
Contour HD-kamerat, Brisk kisatulpat, Innova Motorsport ym... Botniaringilläkin ajettiin kahtena peräkkäisenä päivänä täysimittaisia ja täyden osallistujaporukan kisoja. Vaan itse tapahtumasta, joka ilmeisesti kerää taas mahtavan ihmisjoukon Keski-Suomeen ja nyt myös PäijätHämeeseen. Lehti on erittäinkin riippuvainen Sinusta lukijamme ja ilmoittajamme. Harmikseni huomasin, että endurance-kisojen määrät ovat vähentyneet. Ja nyt se on taas edessä. Parhaimmillaan laajennus olisi käytössä jo vuonna 2013. Mutta toisaalta nyt ajokit ovat pienempiä ja kevyempiä.
(03) 223 9910
Palvelemme sinua laajalti moottoriurheilun osa-alueilla!
Maahantuojan valtuutettu
Huollot kaikkiin iskunvaimentimiin!
Jälleen kerran on muutamalla suomalaiskuljettajalla hyvä tilaisuus näyttää, mistä tämän maan kuljettajat on tehty. Ja uskon, että olen varsin hyvin ajan tasalla kilpailutapahtumien suhteen. (019) 441 111, fax (019) 441 222 postiosoite PL 40, 12701 LOPPI Tilauksiin liittyvät asiat: 0400 490 812 Kare Asp Puh. Moni on ihmetellyt tätä tietoista valintaani. Toivottavasti niihin saadaan kunnon osallistujaporukka. Jos viime vuonna oli kisassa tietynlaista historian havinaa, koska kyseessä oli vanhakantaisten WRC-autojen viimeinen yhteisesiintyminen Suomessa, on nyt tiedossa taas uusia tuulia. Olen nähnyt parikin erilaista suunnitelmaa, joissa hauska piirre on se, että ne ovat täysin realistiset. Rata on tarkoitus jatkaa 2,6 kilometrin mitasta 4,5 kilometrin mittaiseksi, parantaa turvallisuutta ja yleisöpalveluja ja näin saada aikaan koko valtakunnan ykkösrata. Pitäisi pystyä erottamaan pikataipaleilla pidettävä vauhti ja taas toisaalta normaaliliikenteessä sallitut kuviot. Nimittäin suuri suomalainen soratiesirkus, jota myös kirjainyhdistelmällä NORF kutsutaan. 0500 183 086, www.jmstechnic.fi, juho.moisio@jmstechnic.fi LAADUKASTA KILPA-AUTOJEN KORI- JA TURVAKAARIVALMISTUSTA!
Kun haluat parantaa autosi ajo-ominaisuuksia, turvallisuutta ja ulkonäköä!
KONI FSD, STR.T, Special, Sport, Classic ja Heavy Track ISKUNVAIMENTAJAT Sport kit ja Coil-over kit ALUSTASARJAT KONI Sport JOUSISARJAT MYYNTI & ASENNUS ma-pe klo 7.30-16.30
www.pl-center.com
Älä tyydy vähempään.
0207 181 680
HANS
Stand21 RS2
puh. Tämä avaisi mahdollisuudet saada Suomeen entistä tasokkaampia ratakisoja. Suomessa on hyvä turvallisuuskulttuuri ralleissa, mutta silti varovaisuus on tarpeen. (019) 441 111, 0500 490 812 ilmoitukset@hanaa.fi. Oma ralliviikonloppuni on perinteisesti koostunut kilpailun seuraamisesta nelijalkaisen ystävän kanssa. Eikun isoa peukkua vaan sinne Jurvan eli nykyisen Kurikan suuntaan. Voi, kun oppisi näiden kuntaliitosasioiden kanssa elämään...
Ralliautot-Moottorikelkat Mönkkärit- Moottoripyörät
Lähetä iskarit huoltoon pea meille. ANAA-lehti kertoo Suomessa ajettavista autourheilukilpailuista, alan harrastajista ja muista tapahtumista, säännöistä sekä muista ajankohtaisista asioista.
ehti ilmestyy vuonna 2011 (force major) 17 kertaa seuraavasti: 14.01, 04.02, 25.02, 18.03, 08.04, 29.04, 20.05, 10.06, 01.07, 22.07, 12.08, 02.09, 23.09, 14.10, 04.11, 25.11 ja 16.12.
K T
estotilaushinta suoraan kustantajalta on 45,00 euroa, määräaikaistilaus 52,00 euroa/vuosi 1.5.2011 alkaen. Mutta voin kertoa, että kun käytännössä kaikki kesän viikonloput menevät jonkinsorttisten töiden merkeissä, voi tällaisesta rallin seuraamisesta jopa nauttia. (019) 441 111, fax (019) 762 600 0400 484 212 tai 0500 484 212
AS-Gruppo, JX-Foto, Aki Rask, Jarmo Leväsluoto, Tero Lyttinen, Toni Ollikainen, Vesa Rauhala, Jarno Saari, Antero Sirviö, Helena Sydänmetsä, Juha Tolsa, Tarja Varho
SUOMALAINEN AUTOURHEILULEHTI
20.vuosikerta
L
H H
ANAA-lehti on poliittisesti sitoutumaton ja riippumaton autourheilulehti. Tai oikeastaan kahden, sillä välillä sohvalla löhötessä ja teeveetä seuratessa tekee mieli lähteä sen toisen nelijalkaisen eli koiran kanssa ulos. Etenkin siviililiikenteessä, johon rallin aikana siunaantuu aina kaikenlaisia pölhöjä. Ja kun Botniaring tuli mainittua, voi samalla kertoa siellä meneillään olevasta hankkeesta. Toki eräissä lajeissa on tällä hetkellä meneillään jonkinasteinen lamaannus. Sen voi aloittaa mistä numerosta tahansa, ei kuitenkaan takautuvasti.
Avustajat
Painopaikka
Suomen Lehtiyhtymä ISSN 1235-0524 2011
Ilmoitusmyynti sivunvalmistus
LST-Media Oy/Jorma Mikkola Puh
Yleisöerikoiskokeella on harvinainen tilaisuus nähdä samalta katselupaikalta yli kilometri rallia. Erikoiskokeita on kuusi ja niiden yhteispituus komea 74,86 kilometriä. Neljä luokkaa historikeille, Trophyt/V1600 sekä kaksivetoluokat yleiselle sekä Aettä B-junioreille. Ensimmäinen kilpailija starttaa matkaan klo 12.01 ja maaliin ensimmäistä odotetaan heti klo 14.00 jälkeen. Yleisölle on myynnissä 15 euron rallipaketit sisältäen reittikartan ja kaksi ranneketta. Ensimmäinen kilpailija starttaa Imatran kävelykadulta kello 14.01. t starttavat Jokimaalla klo 18 ja historicautot pääsevät radalle klo 20.30. Rallissa on kolme erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 25 kilometriä. Palkinnot ovat tuttuun tapaan laadukkaita ja arvokkaita Nuutajärven Lasin tuotteita.. Lahden Jokimaalla ajettavaan yleisöerikoiskokeeseen odotetaan perjantaina 29.7. KILPAILUJA
HANAA - 5
Kaikkien aikojen ensimmäinen
JR-KESÄMESTARUUS 6.-7.8.2011 - SoMuRalla Somerolla
(Salkolantie 571, Somerniemi)
La 6.8. kello 21.
Nuutajärven Lasi-ralli elokuussa
Urjalan Urheiluautoilijat ry järjestää lauantaina 27.päivänä elokuuta Nuutajärven Lasirallin. Naiset, Nuoret ja EVK Su 7.8. ja matkaan lähdetään kello 10 alkaen. Ensimmäiset WRC. Huolto on keskitetty. yli 30 000 katsojaa. Ilmoittautuminen Kitiin, aika päättyy 16.8. Jokimaan erikoiskokeen parikilpailuun osallistuu lähes 200 ralliautoa. Näiden lisäksi on runsaasti muita luokkia. Tämä italialaistalli on ollut mukana jo kuudessa viimeisessä Lahti Historic Rallyssa.
Tiedustelut: Teuvo Kulmanen 0500 430 769, Jarmo Mellin 041 491 4884
Jokkisrace ry
F-Cup jatkuu savolaisteillä
Rallin F-Cupin viides osakilpailu ajetaan Koillis-Savo rallissa Kaavilla. Jokimaan läheisyyteen Renkomäkeen ralliyleisö voi parkkeerata autoja niille varattuihin paikkoihin. Kisan päivämäärä on 13.8. Jokimaalle ei ole yksityisautoilla mitään asiaa. kello 23.59. Virallisten F-Cup luokkien lisäksi on tarjolla runsaasti oheisluokkia. Yleinen ja Papat Tervetuloa!
Historic Rallyyn 87 kilpailijaa
Lahdessa ja Jyväskylässä heinäkuun lopussa ajettavaan Lahti Historic Rallyyn ilmoittautui määräaikaan mennessä 87 kilpailijaa. Ralli on nelivetosarjan ja BMW Original -luokan osakilpailu. Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 31.7. Tämän vuoden 10 vuotisjuhlarallin tekee mielenkiintoiseksi se, että historic-autot ajavat osittain samoilla reiteillä kuin WRCautot. Kisan järjestää Koillis-Savon UA.
Imatralla pienoisralli
Imatran UA järjestää elokuun lopulla Imatra rallin, joka on alueen 6 aluemestaruusosakilpailu. Pienoisrallissa ajetaan kolme vauhdikasta erikoiskoetta, yhteispituus 35 kilometriä. Sinne on järjestetty bussikuljetukset satamasta ja Lahden keskustasta. Lahdessa ei ole aiemmin nähty mitään vastaavaa rallispektaakkelia. Koko tapahtuma on keskitetty Nuutajärven Lasin tehdasalueelle eli kaikki "saman katon alla". Italialainen Team Bassano on taas mukana Lahdessa viiden auton voimin
6 -HANAA
KILPAILUJA
Vauhtiviikonloppu vailla vertaa... Kaanaan moottoriurheilukeskuksessa
kilpailu alkaa molempina päivinä klo 10.00 liput vain 15 / koko viikonloppu hyvät yleisöpalvelut anniskeluoikeuksineen iltapubissa elävää musiikkia molempina iltoina
Tiedustelut ja myyntipaikat: Hannu Mikkola 0400 733 914
23.-24.7.2011
www.kardaanikunkku.fi
Naisten ja nuorten limittäin ajamisesta johtuen ei näissä luokissa voi kuljettajat ajaa samalla autolla. Kilpailu ajetaan 13.-14.8. Ilmoittautumisen takaraja on tiistaina 9.8. KILPAILUJA Vauhtiajoissa uusi luokka Seinäjoen katuradalla 90 kilpailijaa
Jo perinteeksi muodostuneet Seinäjoen Vauhtiajot kaasutellaan noin 90 kilpailijan voimin. sähköä pystytä toimittamaan. Mukana ovat uutena luokkana Camarot, mukana tietenkin myös mielenkiintoisen tasainen Legendsluokka, Minit, Touring/GT Cars ja Vakio 1600-luokan autot täydentävät tarjontaa. Ilmoittautumismaksut 25 /luokka paitsi sunnuntain yleinen luokka 30. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä sprintkaravaani kulkee Ikaalisista Parkanoon, jossa päivän valjettua ajetaan sarjan viides osakilpailu Fixus Rallisprint. kello23.59. ajetaan Isokyrön tuplakisaviikonloppu: lauantaina ajetaan sarjan osakilpailu numero kuusi ja sunnuntaina se viimeinen ratkaiseva, numero 7. Sunnuntaina ovat mukana kaikki vetotavat ja samat luokat. Mukana ovat nuoret, naiset, yleinen, Evk ja seniorit. Muina palkintoina on perinteiseen Syysrylläys-tapaan käytännöllisiä tavarapalkintoja ja tietysti pokaaleja. Aluksi ajetaan nuoret ja naiset limittäin ja päivän päättää yleisen luokan kilpailu. Kilpailun järjestää Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry, EPUA. Sunnuntai-iltaan mennessä on selvillä kuka ja ketkä nousevat pokkamaan palkinnot kauden päättäjäisissä!
31. Kaanaassa on myös majoittuminen matkailuautolla tai -vaunulla mahdollista. Klo 10.50 alkaen ajetaan aika-ajoja ja noin klo 14.00 alkavat päivän kisalähdöt. Ikaalisten kisa oli viime kauden paras osakilpailu Future sarjassa, joten taidolla ja mahtavilla tapahtumilla mennään päivä läpi. Parkanon kilpailurata on sarjan kalenterissa ensimmäistä kertaa, joten kuljettajat ovat samoilla kalkkiviivoilla kisaan startatessaan. Ilmoittautuminen kisaan päättyy 8.8. Palkintoina kisassa on mm. Kilpailu alkaa molempina päivinä klo 11. Kilpailussa ratkaistaan myös Kaakkois-Suomen aluemestaruudet naiset, nuoret, yleinen ja evk-yleinen luokissa. Järjestävä seura, Valkealan Urheiluautoilijat toivottaa niin kuljettajat kuin katsojatkin tervetulleiksi vauhdikkaalle Tykkimäen moottoriradalle.
KARVIA JM
Huippupalkinnot
Yleisen luokan voittajalle: RUOHONLEIKKURI HUSQVARNA TRAKTORI LTH 151 (hydrostaattinen) arvo 2.290
HANAA - 7
Karvialla kaasutellaan
Karvia päivä JM ajetaan Karvian radalla lauantaina 6.8. Sekä perjantaina ja lauantaina rokataan keskustassa. Karvian radalla palvelut paranevat kilpailu kilpailulta. Lauantaina 7.8. Majoitus kilpailualueella on maksullinen ja hinta on 25 / asuntoauto tai -vaunu. Viime vuonna välieriin selvinneet pääsevät suoraan sunnuntaille saaden vastaansa lauantain kellotusten menestyjät. Molempina päivinä tapahtuma käynnistyy kello 10. Palkinnot ovat muhkeat. Esimerkiksi yleisen voittajan ruohonleikkuupulmat ratkeavat kerralla, kun saa Husqvarna LTH 151 traktorimallin hydrostaattisen leikkurin. molempien päivien
JR-Kesämestaruus ratkeaa Somerolla
Jokkisrace ry:n ensimmäinen kesämestaruus ratkotaan SoMuRan radalla Somerolla 6.-7.8. Lisää kertoo Kari Heinonen 050- 5998837.
Sponsor by Pentti Korpela Oy
LUOKAT JA AJOJÄRJESTYS: EVK, yleinen, nuoret/naiset ILMOITTAUTUMINEN: Kitissä 2.8.2011 klo 18 asti
Tervetuloa!
Karvian UA/MK
Muista ilmoitella kisastasi ajoissa - Ota yhteyttä Jorma Mikkolaan 0500 490 812 tai jorma.mikkola@hanaa.fi. Kisapaikan osoite on Salkolantie 571, Somerniemi.
Romu-Ukon riemua Vehkamaan radalla
Lakeuden UA järjestää 13.8. Tapahtumat alkavat lauantaina klo 8.30 lämmittelyajoilla. kello 11 alkaen Romu-Ukko JM kisan. Lue lisää netistä www.vauhtiajot.fi
Kardaanikunkku viikonvaihteessa
Jokkiskansa vaeltaa taas Tampereen Kaanaaseen. Lauantaina ajavat naiset, nuoret ja evk, sunnuntaina ovat sitten vuorossa yleinen ja papat. Perinteiseen tyyliin lauantaina ratkotaan nuorten ja naisten menestyjät, sitten sunnuntaille pyrkivät pääsevät omaan aika-ajoonsa. Sunnuntaina koneet käynnistyvät klo 10.00 ja itse kisalähdöt noin klo 13.15. Nyt kilpailijoita ja yleisöä pystytään palvelemaan entistä paremmin. Muista ilmoittautua ajoissa Kiti-kisapalvelun kautta. Rata-alueella Kapernaumin teollisuusalueella ajetaan 23.-24.7. klo 23.59. Ilmoittautumiset Kitiin 2.8. Lehtemme mennessä painoon oli ilmoittautuminen vielä kesken, mutta jo tiistaiiltana oli ilmoittautuneita eri luokkiin yhteensä 380. Sekä perjantaina että lauantaina on alueella pub, jossa karaokea.
yleisen luokan voittajalle kylpytynnyrit. startataan sarjan neljäs osakilpailu, Franginkari Rallisprint, aivan Ikaalisten keskustassa. Ja 28.8. Luokat ja samalla ajojärjestys ovat EVK, yleinen ja nuoret/naiset. - Aivan valmiiksi, ei kaikkia vielä saada, kertoi Päivi Korpela.
la 6.8.2011
Future Cupin kesätauko alkaa lähestyä loppuaan!
Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna Future Cupin karavaani kokoontuu Ikaalinen-Parkano akselille. kello 18 asti. Tänä vuonna ajetaan jo 31. Kouvolan Sanomat Syysrylläys
Kesän loppu lähestyy ja merkkinä siitä on perinteisen Kouvolan Sanomat Syysrylläys-kilpailun mainoksien ilmaantuminen. Kardaanikunkku järjestetään 23.-24.7.2011. ja tänäkin vuonna on lauantaipäivä pyhitetty evk-luokille. Telttailu ei ole mahdollista, koska Tampereen kaupungin järjestyssääntö kieltää sen. kertaa Kouvolan Sanomat Syysrylläyksen nimellä Kouvolan Tykkimäen moottoriradalla. Vesi-WC:t valmistuvat sekä kahvilarakennukseen pääsee sisälle juomaan kahvit ja syömään pikkupurtavaa. 040 5142291. Alueella olevatpalvelut ovat kuitenkin rajalliset eikä mm. Elokuun kuluessa pidemmälle suunnataan Isokyröön ratkaisemaan asfaltin herruus. Lisätietoja kilpailusta antaa kilpailun johtaja Marko Kitunen puh. 27. Kisasta kertovat lisää Teuvo Kulmanen 0500- 430 769 ja Jarmo Mellin 041 491 4884. Rata on vauhdikas jm-rata, joten tapahtumia ja näkemistä riittää joka luokassa
(ovh. klo 23:59. Myymälä avoinna ma-pe 9-18, la 9-15, su 10-16
Suoraan varastosta! i steet.f Hans -tuet varastosta avaru kilp www. alv. 8 - HANAA Autosuunnistajilla Aprillipäivä 3.9.
Autosuunnistuksen SM-sarja jatkuu 3.9.2011 kun 36. Aprilli-ST suunnistetaan Valkeakosken-Toijalan Seudun Urheiluautoilijoiden järjestämänä. klo 20 mennessä.
su 31.7.2011 klo 11
Pysy ajan tasalla!
Kotimaisen autourheilun ykköslehti
Yleinen, naiset, nuoret ja EVK
(alue 7 mestaruusosakilpailu EVK:ssa)
Koillis-Savo ralli la 13.8.2011 klo 10 - Kaavilla
Virallisten F-Cupin luokkien lisäksi runsaasti oheisluokkia Kuusi erikoiskoetta (74.86km) vaativaa Savo tiestöä. 050-5998837. Ensimmäinen kilpailija starttaa Imatran kävelykadulta klo 14.01 Ilmoittautumisaika päättyy 16.8-11 klo 21. Täydellinen Myynnissä Re-Act huippupukuja alusasusetti musta ja hopea (koot 52 ja 54) Varaa VIP-paikat Neste-ralliin! superhintaan Kysy ajo-opetusta ja vinkkejä alk. Säännöt löytyy KITIstä ja lisätietoja antaa kilpailunjohtaja Hannu Teräväinen. Harvakseltaan SM-kisoja järjestänyt VaToSUA toimi ensimmäisen kerran SMkisaisäntänä vuonna 1977. Seuraava VaToSUA:n järjestämä SM-osakilpailu, Aprilli-ST ajettiin v. Seppo Lampinen 0400 126 388 Tervetuloa ! Punkalaitumen MK/UA
ROMU-UKKO JM
13.8. hannu.teravainen@pp.inet.fi puhelin 0400 751 429
Kalevantie 3, Valkeala (Puutarhaliike Joonan tiloissa). Silloisen ST-ajon SM-osakilpailun, Syys-ST:n kisakeskus sijaitsi Toijalassa. 1997 pääosin Pälkäneellä, lähdön ja maalin sijaitessa Valkeakoskella. OMP ajohanskat alk.
189 55
275
Toni Gardemeister - 045 279 8080 tai 050 599 2121
TERVETULOA MUKAAN!!!
UUTUUS 2011!!!
Kevyempi ja sirompi rakenne, paino vain 950g Koot M/L ja XL
HANS CLUB nyt saatavana!!
UUDEN SUKUPOLVEN SNELL 2010/2005 AUTOURHEILUKYPÄRÄT NYT SAATAVANA!! OMP
Jet 7 avokypärä Hans Clipseillä
SAMMUTUSJÄRJESTELMÄT
Suoritamme -sertifikaatin mukaiset huollot LIFELINE, MOMO, SPARCO, OMP ja SPA-järjestelmiin alk.
Muistathan, että järjestelmä on huollettava 2 vuoden välein, jolloin neste on aina vaihdettava.
OMP
OMP
Jet 10 avokypärä Hans Clipseillä
TARJOUSHINTAAN
489,00
Speed 10 kokokypärä Hans Clipseillä
OMP
Jet 10 Intercom avokypärä Hans Clipseillä & puhelinsarjalla
Maahantuoja: HM-Osatuonti Oy, Orikedonkatu 22 A, 20380 Turku, puh. Luvassa on harvemmin käytettyjä kisamaastoja, jopa täysin ennen ajamatontakin aluetta on löytynyt reitille. auton säätöihin. Kilpailukutsu löytyy KITIstä ja ilmoittautuminen KITIn kautta 26.8. alkaen klo 11 Ala-Temmes Vehkamaa
Mukana: nuoret, naiset, yleinen, EVK ja seniorit. www.lakeudenurheiluautoilijat.fi
Yleisöerikoiskokeella näkee samalta katselupaikalta yli kilometrin rallia. Tervetuloa Kaaville! Koillis-Savon UA
Tilaa heti vuosikerta, 17 numeroa heti hintaan 45 euroa/vuosi www.hanaa.fi
Varaudu syksyn kisoihin hyvän sään aikana!
kesärallirengas 170/650/15, kulutuspinnan leveys 178mm (vain hieman Pirelli tai Michelin 205 kapeampi) medium (sis. Keskitetty huolto
Tiedustelut Kari Mustonen 050 363 7368 Rallipaketit 15 (sis. Ilmoittautuminen päättyy tiistaina 9.8. 959)
Järjestämme myös asiakastilaisuuksia.
Penkit
alk.
OMP JET 7 Tarjoushintaan! KYSY TÄYDELLISIÄ AJOVARUSTEPAKETTEJA alk. 590,Kysy myös penkkejä - suoraan varastossa!
600 179
140
OMP turvavyöt alk. Kilpailuun otetaan 140 kilpailijaparia. Tänä vuonna SM- Aprillin kilpailukeskus sijaitsee Akaan Toijalassa. Kilpailussa on SM-luokan lisäksi myös kansallinen B ja C-luokka. reittikartan ja 2 ranneketta) Kilpailukeskus Kaavilla, Teboil Tuusniemi ja Riistaveden Seo Vartialassa, myynti alkaa 13.08.2011 klo 09.01, Ilmoittautuminen päättyy su 31.7. klo 23.59
5.osakilpailu
Kaikille finalisteille pokaalit sekä parhaille lahjakortit Ilmoittautuminen Kitiin 25.7. 010 3200 480 ja 0500 525 342, myynti@hm-osatuonti.fi Myynti: Jälleenmyyjät, katso lähin myyntipiste www.momo.fi
299,00 495,00 669,00 595,00
359,00. klo 18 mennessä Tied. Päära-
KILPAILUJA
tamestariksi on lupautunut Suomen tämänhetken kärkikarttureihin lukeutuva Juha Heikkilä, joka Heikki Lehtosen kanssa on luvannut piirtää SM-tasolle sopivat "aprillaukset". Lisätiedot: Kari Heinonen p. 23%)
185
Imatran Urheiluautoilijat ry järjestää
27.8.2011 pienoisrallin
IMATRA RALLI
IMATRA RALLIN
Kisa on alue 6 aluemestaruuskilpailu Ajetaan kolme vauhdikasta erikoiskoetta, yhteispituudeltaan 35 km
Siinä Neste Ralliin starttaavan kilpailijaparin Sami Pyhälä - Olli Ristimäki motto.
Viime vuonna heidän unelmansa MM-rallin ajamisesta kaatui kisan alla katkeraan karsimispäätökseen, mutta tänä vuonna miehet mahtuivat kisaan mukaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut ajaa samoilla teillä yhdessä Fordin muiden kuskien kanssa. Lindroosille ja kumppaneilla Juhon vauhti on hyvä vertailukohta. Neste Oil Rallin aikataulu:
Kohti maalilavaa
näyttää siltä, että se kannatti. Ollin ralliharrastus alkoi vuonna 2006 historic-luokan kartturin jakkaralta. Vaikka budjetti on pieni, omalla rahalla sen kattaminen ei olisi onnistunut, Olli sanoo. Ford Fiesta WRC-autoon neuvotteluiden jälkeen päätynyt Ketomaa sai sovittua M-Sportin kanssa, että hän saa kaluston omaan testipäiväänsä, joka koittaa juuri ennen nuotitusjakson alkua. - Päädyimme tekemään diilin Minin kanssa, koska se tarjosi järkevintä pakettia ja tuli myös vastaan monessa asiassa. IRC-sarjaa johtava Juho Hänninen on luokan viime vuosina voittanut ja on nytkin suursuosikki. Varmaa on kuitenkin se, että Tänäk tarjoaa Hänniselle riittävän kovan vastuksen. Vahvistaminen ja osien vaihtaminen ei välttämättä riitä, joten huoltoon varataan mukaan toisen auton verran varaosia. Kokemusta ja taitoa on, Latvala sanoo. Jotta himoittu maalilava nähdään, pitää auton kestää kolmen kisapäivän rasitukset. Mielenkiinnolla odotan, millainen uuden auton kilpailukyky on. Kokemusta Ketomaalla on riittävästi ja tuskin kukaan epäilee miehen vauhtivaroja. En usko, että Minin autolla ollaan vielä Fordin ja Citroenin vauhdissa, mutta on todella kiva seurata millaista kyytiä Matin menee verrattuna Minin tallikuskeihin Dani Sordoon ja Kriss Meekeen. Perjantain lenkki pitkine siirtymineen ja etähuoltoineen on suuri haaste, samoin lauantain kahteen kertaan ajettavat pikkutieosuudet. Nähtäväksi jää, kuinka muut luokan kilpailijat siihen kyytiin pystyvät vastaamaan. - Oli ehdottoman tärkeää saada oma privaattitestipäivä. Edellinen kerta kaksi vuotta sitten toi tukun kovia pätkäaikoja sekä kilpailun seitsemännen sijan. 124 kilpailijaparia ryyditettynä 21 WRC-autolla lupaavat hyvää rallifaneille.
Kuva Bruno Keiser/www.SpeedPix.ch Matti Rantanen on jännittävän tehtävän edessä. Neste Ralli on pikkuluokan autolle suuri ponnistus. Vuoden vaihteessa ääni kellossa muuttui, kun FIA antoi mallille kahden vuoden jatkoajan. Silti töitä on riittänyt rutosti, esimerkiksi sammutusjärjestelmä autoon hankittiin ja asennettiin vasta nyt, kun varmistus kisaan pääsemisestä tuli, Felician omistaja Olli Ristimäki kertoilee. Neste Oil Rallin oheisluokkien kovinta kaksinkamppailua odotetaan Super2000 MM-sarjan kärkihahmojen Juho Hännisen ja Ott Tänakin välille. - Nyt voi tehdä tiukkaa sen Ogierin päihittämisen kanssa, lammilainen totesi pilke silmäkulmassaan. Neste Rallin ajaminen onnistuu kohtuullisella budjetilla, sillä skodailijoiden juoksevien kulujen budjetti liikkuu 8 000 euron hujakoilla. taakseen ajaessaan viidenneksi. Hän ajaa Suomen MM-rallissa uutukaisella Minillä. Samassa luokassa Supereiden kanssa tuoreilla R4-autoilla ajavien Juha Salon ja P-G Anderssonin iskukykyä odotetaan myös mielenkiinnolla. Tiimi on hakemassa kokemusta jo vuotta 2013 varten, kun he tulevat täysillä mukaan MM-sarjaan, joten Lindroosilla, kuten hänen tallitoverillaan Andreas Mikkelsenillä, on paikka näyttää kyntensä. Jari Ketomaa lähtee toista kertaa urallaan WRC-autolla Suomen MM-ralliin. Tällä järjestelyllä pääsen keskittymään olennaiseen ja käyttämään myös entuudestaan tuttuja testibaanoja, Ketomaa myönsi.
Citikka-tallikin haki Suomessa tuntumaa lento-ominaisuuksiin. Hän ajaa rallin VW:n tehdastiimin ajattamana. Hänen ralliuransa alkoi vuonna 1994 ja siitä alkaen mies on kiertänyt kotimaan ralleja pääosin Skoda Favoritin ratissa. Testit ovat edessä nyt viikonloppuna ja Prodriven inssi tulee testeihin mukaan. Talkootyö, kaverisuhteet ja yhteistyökumppaneiden tuki mahdollistavat MM-seikkailun. - Edessä on loistava tilaisuus näyttää, kun alla on lähes tehdastallin tasolla oleva kalusto. Neste Oil Rallin osallistujamäärä on suurin rallin MM-sarjan osakilpailuissa tänä vuonna ja määrä hipoo jopa 2000-luvun ennätyksiä. - Jari Ketomaa on nyt liikkeellä WRC-autolla. R4-luokituksen Mitsubishia on sentään päästy jo testaamaan ennen kilpailevan merkin vastaavaa uutuutta. Vuonna 2008 hän osti Skodan itselleen harrastuspeliksi ja on rakentamisen ohella ennättänyt ajaa sillä kymmenkunta kilpailua. Miehen kommenteissa on kuitenkin ollut havaittavissa pientä varovaisuutta liittyen Tänakin käyttämän Ford Fiestan hyvään kilpailukykyyn. Tuolloin näytti siltä, ettei Felicialla enää MM-tasolla rallata, sillä automallin kv-luokitus oli päättymäisillään. - Nyt ei lähdetä tavoittelemaan mitään pätkien pohja-aikoja vaan luokkavoitto saavutetaan varmalla ajolla, kuittaa Sami kisan taktiikan, vihjaten samalla että menestyksennälkääkin kuitenkin on. Vahvistamattomien tietojen mukaan Skoda on kuitenkin jo kilpaillutkin uudella paketilla, joka toi kilpuriin Hännisen kaipaamaa lisätehoa. TMR on vasta saanut valmiiksi ensimmäisen Subaru R4-mallinsa, jonka ennakkotesteistä vastaa Anderssonin lisäksi Tommi Mäkinen.
Mini matkalla Suomeen
Matti Rantanen on onnistunut jo saavuttamaan kovat tulokset kahdessa ajamassaan WRC-kilpailussa. - Nöyrät kiitokset jo tässä vaiheessa kaikille projektissa auttaneille. Siltikin, avainasemassa on kuitenkin lopulta järkevä ajo. - Luokituksen jatkuttua teimme päätöksen yrittää uudelleen ja nyt
Torstai 28.7.
Klo 17.13 Klo 18.16 Klo 20.00 Ek1 Ek2 Ek3 Lankamaa 23,76 km Laukaa 11,79 km Laajavuori 4,19 km
Perjantai 29.7.
Klo 09.00 Klo 11.03 Klo 11.53 Klo 14.59 Klo 15.37 Klo 16.20 Klo 18.00 Klo 19.46 Ek4 Ek5 Ek6 Ek7 Ek8 Ek9 Ek10 Ek11 Hassi 20,35 km Evo 8,90 km Hyväneula 29,90 km Koukunmaa 13,60 km Koivukehä 17,80 km Hyväneula 29,90 km Jokimaa 2,00 km Mynnilä 12,07 km
Lauantai 30.7.
Klo 07.58 Klo 09.00 Klo 09.55 Klo 10.58 Klo 11.23 Klo 13.55 Klo 14.57 Klo 15.52 Klo 16.55 Klo 17.20 Klo 19.11 Klo 21.00 Ek12 Ek13 Ek14 Ek15 Ek16 Ek17 Ek18 Ek19 Ek20 Ek21 Ek22 maali Leustu 21,35 Surkee 14,66 km Urria12,75 km Jukojärvi 14,32 km Isojärvi 4,80 km Leustu 21,35 Surkee 14,66 Urria 12,75 Jukojärvi 14,32 Isojärvi 4,80 km Laajavuori 4,19 km Paviljonki, Jyväskylä Ennen MM-rallihaastetta yhteistä säveltä on haettu kahdessa nuottikisassa, joista jälkimmäinen kurvailtiin toukokuussa Vanajanlinna-rallissa.. Tarkoituksena on lähinnä verrata omaa vauhtia Minin kahteen tehdaskuskiin, Rantanen päätti. RALLI
Neste Oil Rallin ennakkotunnelmia, Jarno Saari
HANAA - 9
Nälkäiset haastajat valmiina
Kotimaisen rallin päätapahtuma on kohta ovella. Yksityiskuljettajalle MM-ralliin osallistuminen huipputason WRC-autolla ei ole mitään halpaa lystiä, varsinkin kun kilpailubudjetti kerätään tukijoilta ja yhteistyökumppaneilta. Alla on A5-luokan Skoda Felicia, eli sama sotaratsu, jolla jo 2010 yritettiin mukaan. Aloitimme neuvottelut Prodriven kanssa ja he vinkkasivat Italiassa Grifone-tallilla olevan vastaava kalusto vapaana. Samin ja Ollin NORF-projektia voi seurata osoitteessa www.matkallamaalilavalle.fi
Matka maalilavalle on Skoda-miesten suuri seikkailu Iso elämys pienellä budjetilla. Nyt Urjalan rallimiehet lähtevät matkaan intoa täynnä. Haastajien ryhmästä kovimmat odotukset on asetettu Matti Rantasen ja Jari Ketomaan suuntaan, koska tämä kaksikko on ollut huippuiskussa Suomen MM-rallissa edellisilläkin kerroilla. Kieli keskellä suuta kiviä kierrellen Skodan puikoissa kisassa istuu Sami Pyhälä, joka on rallipoluilla jo kokenut kehäkettu. Auton suojaaminen iskuja vastaan ja tekniikan läpikäynti on välttämätöntä maaliinpääsyn varmistamiseksi. - Joonas Lindroos sai nyt mainion tilaisuuden näyttää kyntensä S2000- luokan Skodalla. Hänninen on ollut viime aikoina huimassa tuloskunnossa ja hänellä on jo putki luokkavoittoja Jyväskylästä. Aivan viime vuosina ei ole ollut mahdollisuutta saada näin kilpailukykyistä pakettia, Ketomaa tiedostaa. Mikkeliläinen on kilpaillut viime kausilla kansainvälisissä ralleissa monenlaisella kalustolla. - Hänninen saanee kovan vastuksen luokan kärkitaistoon myös Fordin S2000 Fiestalla kisaavasta Viron Ott Tänakista, joka on kauden mittaan väläytellyt vauhtiaan. - 2000-luokan kisa tulee olemaan kovatasoinen. Kaluston suhteen lähtökohdat tämän vuoden kisaan ovat olleet hieman helpommat, sillä viime kesänä autoon tehtiin paljon muutostöitä sen vuoden kisaa varten. - Toinen WRC-autolla kisaava kiinnostava suomalaisnimi on Matti Rantanen. Mediassa tai virallisissa kommenteissa tätä asiaa ei vielä ole vahvistettu. Se on mielenkiintoista nähdä, millaista on miehen vauhti. - Kalusto on parhaillaan matkalla Suomeen. Vuonna 2008 hän oli Jyväskylässä seitsemäs ja vuotta myöhemmin jätti Sebastien Ogierin
Miikka Kimari, kuva reissumies.info
Latvala: Ketomaa ja Hännisen haastajat kisan suolana
Jos Jari-Matti Latvala olisi Jyväskylän MM-rallissa katselijana, kenen ajoa hän seurasi tehdaskuljettajien tekemisen ohella. Salon tallissa on vilskettä riittänyt Lapuan SM-rallin autopalon jälkeen
- Yritin tulla hyvää vauhtia, mutta Mads oli nopeampi. tavasti johtava Egon Kaur keskeytti kärkisijaa menivät Mitsu-kuskeille, kun Alussa yllättänyt Karyakin putosi avauspäivänä. Brittitallin punaisissa väreissä oli kilpailemassa Jari Ketomaa, joka on suorittanut testejä hiljattain luokitellulla Lancerin R4-mallilla. Kahden pohja-ajan jälkeen Märtinin nimi löytyi EK3:n tuloksista vasta sijalta 17. Syynä oli pieni hidastelu ja tiukassa risteyksessä suoritettu pikku pyörähdys, jolla viihdytettiin yleisöä. Ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta yritetään takaisin kärkeen. Aivan tuoreintakin huippukalustoa sentään kisassa nähtiin, kun Mads Östberg saapui testaamaan Stobarttiimin Fiestaa Suomen MM-rallia varten. Kahden Focus 08-mallin (Georg Gross ja Rene Kuipers) lisäksi 03-mallia käskytti Viron kansallissankari Markko Märtin, joka kilpailee nykyään harvoin ja silloinkin nautiskelumielessä. sijan. En testaa enää erikseen Suomen teillä, vaan kokeilen tämän kisan säätöjä shakedown-pätkällä, Östberg summasi. Yritin saada Suomen MM-ralliin Fordin alle, mutta se ei onnistunut. Märtin on kertonut Focus WRC03mallin olevan hänen suosikkiautonsa, ja hän näytti mieltymyksensä myös käytännössä ajamalla kahdelle ensimmäiselle pätkälle nopeimmat ajat. Testikilpailu sai jatkoa vielä toisena päivänä, mutta kahden hyvän pätkäajan jälkeen uudelleen iskenyt laatikkovika keskeytti matkan. N-ryhmän voitosta käytiin hieno vääntö. MM-ralleissa olen ajanut Skodalla. Östberg jäi soralla ajetulla ykkösellä 6,5 sekuntia, jonka jälkeen sipaistulla asvalttipätkällä eroa syntyi 3,1 sekkaa lisää. Toisena ollut Östberg säästyi ladun aukaisijan roolista täpärästi, koska hän oli vain 0,1 sekunnin päässä Grossista: - Markko oli odotetun nopea, mutta hänellä oli parempi lähtöpaikkakin. Lopulta ykköseksi ajoi Sander Pärn Subarulla täydentäen MM-Motorsportin hienoa tulosta. Samanlaisen Fiestan Markko Märtinin MM-Motorsportilta vuokrannut Karl Kruuda oli lupaavassa vauhdissa ja taipui huomattavasti kokeneemmalle kilpakumppanilleen 28 sekuntia: - Kisan neljäs sija kyllä tyydyttää. Kisa oli meille hyvä testi tulevaa MM-rallia varten. Kolmannen sijan (+3.37,4) ja ryhmävoiton pokkasi Tsekin Martin Prokop, joka testasi kisassa viime vuoden tapaan. - Päätin taktikoida, koska ei ollut intoa lähteä pitkään toiseen päivään ekana autona. Martin Prokop nousi neljänneksi ja luokkansa kärkeen Ford Fiesta S2000:lla ennen ännän Mitsulla ajanutta Raul Jeetsiä.
Pohja-aikojen putki
Mads Östberg ja Jonas Andersson vastasivat haasteeseen ja ottivat homman haltuun ajamalla pohja-ajat kaikille kuudelle toisen päivän pätkille. Jukka Illi kilpaili ysievolla A-ryhmässä sijoittuen luokkansa viidenneksi.
Kova Fiesta R2 -kamppailu
Rally Estonia tarjosi hienon kilpailun myös yhdeksälle Ford Fiesta R2-autoilla ajaneille kuljettajille. Eikä ihme, koska puitteet kaksipäiväiselle kilpailulle olivat mainiot. Hienossa vauhdissa kakkosena no suoritus. vin sujuneen kisan EK9:llä. Kilpailu alkoi tasaisissa merkeissä. Markko tarjosi hienon vastuksen ja meni kovaa vanhemmalla autollaan. Elokuun lopussa ajan samalla autolla kansainvälisen rallin Latviassa, Ketomaa selvitti. Odotan kovasti Suomen rallin haasteita. Erittäin onnistunut testiralli, Prokop kiitteli. Kisa oli MadCroc Fiesta Trophyn viides osakilpailu. Märtinin ero tallikaverin Grossiin oli 4,7 sekuntia. Kahdeksannen sijan kirjasi MMralleista tuttu Dennis Kuipers, joka testasi Jyskälää varten Fiestan superilla.
Mads Östberg nykäisi toisena päivänä ja otti virolaisyleisön suosikin nenän edestä rallin voiton. tasavauhdissa Kumpumäen kanssa, Irlannin rallilupaus Craig Breen tivät nostamaan nuorukaisen Fiesta mutta ulosajo päätti nuorukaisen hytaipui suomalaisvauhdille 35,7 sekunTrophyn sarjapisteissä toiseksi. tia ja kolmanneksi ajanut brittien kova WRC Academy -sarjaa vakuutKansallisen kisan puolella kaksi toivo Alastair Fisher jäi 36,9 sekuntia. Tavoitteena oli pitää kisassa olleet S2000-autot takana. Avauspäivä jätti sellaisen fiiliksen, että pystyisin ajamaan voitosta, mutta toisin kävi. Mitsubishin entisen tehdastallin tiloissa toimiva MML Sports saapui Viroon kolmen nopean kilpurin voimin. 21-vuotiaan kuskin kartanlukijana kilpailussa toimi keikkakartturi Teemu Horkama, joka toimii Fiesta-sarjan puuhamiehenä. Viime vuoden Fiesta-sarjan mestari Kumpumäki nousi toisen päivän ensimmäisellä EK:lla luokan kärkeen ja piti sen varmoin ottein maaliin saakka: - Vauhti oli hyvällä tasolla ja ajoimme täysin ongelmattoman kilpailun. Nämä riit-
Karl Kruuda oli kisan neljäs Fiestalla. Niinpä voittomarginaali kasvoi 24 sekuntiin. Kenties budjettiasioillakin oli osuutta asiaan, mutta viralliseksi syyksi ilmoitettiin testiauton kärsimät vauriot Keski-Suomessa sattuneessa ulosajossa. Kotimaisemissaan hän Viron Hendrik Kers voitti ennen Latvikärkikolmikon vauhdista, mutta neljäs kirjasi luokan pohja-ajat toisen päivän an Valts Zvaigznea. Riskejä ei tarvinnut ottaa kovavauhtisilla erikoiskokeilla. Kilpailussa oli mukana myös laaja osallistujakaarti Suomesta, joten menestystä sai hyvällä syyllä odottaa vähän joka luokasta.
Aivan yleiskisan voittoa ei tosin Suomeen uskaltanut lähteä veikkaamaan, kun WRC-autojen ohjaamosta ei meikäläisiä löytynyt. sija vain 46,1 sekuntia kärjestä oli hiepätkille ja saavutti luokan 6. Avauspäivän päätteeksi ajettiin sama assupätkä toiseen kertaan ja siellä tulokset muuttuivat kolmen kärjessä. - Oli hieno tarjota Teemulle hänen uransa ensimmäinen ykköspalkinto, joka on kiva vastine siitä avusta, jota hän on urani eteen tehnyt, Kumpumäki kiitteli.
Märtin taktikoi
Moni odotti mielenkiinnolla Märtinin ja Östbergin kamppailua, vaikka kaksikon kalustolla olikin ikäeroa melkoisesti. Ralliin ilmoittautunut Minin tehdastalli ja Kris Meeke peruivat tulonsa. Avauspäivän kolmen pätkän jälkeen johdossa oli Venäjän Sergey Karyakin, toisena Jussi Kumpumäki 0,3 sekuntia jääneenä ja kolmantena toinen venäläinen Vasily Gryazin 1,1 sekuntia kärjestä. Viivalla oli Fordin WRC-vaunuja laidasta laitaan. Kahdesta vanhasta WRC-autosta toinen oli valjastettu etuautotehtäviin. Näillä teillä ajaminen oli hieno nautinto, ja sitä tänne tultiin hakemaan. Sijalle 14 ajoi tutulla Skodalla Kari Ali-Rantala, joka ei ollut täysin tyytyväinen vauhtiinsa kympin nipun jäädessä haaveeksi. Georg Gross ajoi pohja-ajan, hyppäsi keinotekoisesta hyppyristä pisimmälle (33,5 metriä) ja nousi kisan johtoon. Seuraavissa kehitystesteissä on tarkoitus kokeilla kahden eri valmistajan vaihdelaatikkoja. kovempaa, jos haluan voittaa. Märtin myönsi, että viime vuonna saavutetun voiton uusiminen ei ollut mahdollista. Pärn jäi Kruudalle 14 sekuntia, mutta päihitti reilulla kolmella sekunnilla Evo9:llä kisanneen kaksikon Karpar Koitlan ja Raul Jeetsin. 10 - HANAA
auto24 Rally Estonia, Otepää, Jarno Saari
RALLI
Rallilla hurja suosio Virossa
Baltian suurin rallitapahtuma Rally Estonia on saavuttanut kovan suosion sekä kilpailijoiden että katsojien keskuudessa. Nyt olin heitä nopeampi, joten se ennakoi hyvää myös Suomen MMrallia ajatellen. Kahden päivän testien jälkeen luottavaisena kisaan startannut Ketomaa joutui keskeyttämään laatikkovikaan jo ensimmäisellä EK:lla. Nuorukainen vaihtaa Skodan alle Suomen MM-ralliin.
Jussi Kumpumäki ja Teemu Horkama ajoivat luokkavoiton ja maalijuhlallisuudet olivat koreat.. ollut Janne Korhonen joutui keskeytViron Otto Täht ajoi tasaisen Lisää suomalaisvauhtia tämään päätös-EK:lla Corollan konekilpailun ja pokkasi luokan viidenHondalla kilpaileva Risto Immonen oli rikkoon. - Meillä oli jo testeissä vastaavia ongelmia. Grossin selkeä kolmossija vaihtui vauhdikkaaseen ulosajoon EK9:llä. - Viime kerralla olin vaikeuksissa paikallisten N-ryhmän kuskien kanssa täällä. Viime vuonna lanseeratun merkkisarjan osakilpailuja oli tähän mennessä ajettu vain SM-rallien yhteydessä, mutta tämän kesän kalenterissa on kaksi osakilpailua Baltiassa. neksi korkeimmat pisteet. - Voitto on hieno juttu ja kaikki pelasi moitteetta. Toisena päivänä täytyy yrittää
Markko Märtinin suosio on edelleen kovalla tasolla ja hän on maansa tunnetuimpia henkilöitä
Jaakon myötä Palsankylän pikataipaleella oli hommissa vaimo, tytär ja pojat. Suunnitelmien demeister kytkinrikkoon ja Juho Andetilla ajaneet Mika Rantasalo ja Tero mukaan se ajettaisiin kahden viikon nala konerikkoon. Ykköstila nosti kaksi osakilpailua muita vähemmän ajaneen mestaruutta puolustavan suomalaiskaksikon takaisin IRC-pistejohtoon.
Hänninen kävi vesisateen ja sumun sävyttämän päätöspäivän aikana tiukan voittotaistelun Norjan Skoda-kuljettaja Andreas Mikkelseniä vastaan. Uuraisilla tilanne on huomattavasti valoisampi, Jaakko Puttosen "tiimin" ansiosta.
Mika Kuitunen ja Einari Fyhr voittivat luokkansa.
Jaakko Puttosen "työrupeama" Palsan kylän pikataipaleella venyi koko päivän mittaiseksi.- Ennen kilpailua kävin viemässä sulkusiimat valmiiksi tarvittaviin paikkoihin, nyt odotellaan, että pikis avataan, sitten lähden ajamaan pikiksen uudestaan läpi ja kerään siimat pois, kertoili Jaakko päivän ohjelmastaan.. RALLI
HANAA - 11
Hänninen juhli kauden kolmatta IRC-voittoa Azoreilla
Skodan tehdaskuljettajakaksikko Juho Hänninen ja Mikko Markkula ajoi rallin IRC-sarjassa kauden kolmannen ja uransa kahdeksannen voiton Azoreilla Portugalissa. Illalla kilpailijat pääsivät maistelemaan miltä ajo tuntui Harjun perinteisellä pikiksellä. - Aamun ensimmäisellä EK:lla ajoi sankassa sumussa erään risteyksen pitkäksi ja menetin johtoasemani. IlkKansallisessa kolmanneksi kaasudessa myös EM-Historicin kandikisa. - Pääsimme hyvään Rönnemaa. Reitti kierteli Keski-Suomen perinteisillä pikataipaleilla. Kumpikaan ei siis luopunut autourheiluharrastuksesta kokonaan. Luokan 1 (historic ilamn trippiä) voittoon ylsivät Jori Pihl - Arto Tauria Opel Kadett GTE:llä (-78). Pitihän sitä poikaa alkutaipaleella hieman "jeesata" rahallisestikin. -Jossain vaiheessa tuli eteen tilanne, että kumpikin huomasimme taloudellisten uhrausten kasvavan liian suuriksi. Kuva IRC.
Antero Sirviö
1000 Lakes Rally, Tasanopeusajo, Antero Sirviö
Tasanopeutta Jyskälässä
Kaksipäiväisen Tasanopeusajon pituus oli 490 kilometriä. Modernien autojen eli luokan kolme ykköseksi ajoivat Kalervo Westerlund - Mikko Moisio Peugeot 206:lla (-04).
Puttosilla piisaa virtaa
Seitsemänkympin tietämillä oleva Jaakko Puttonen innostui autourheilusta poikansa harrastuksen myötä. ka Kiviniemi oli toinen Corollalla entelleet Joonas Kolehmainen ja Mikko Taustalta saatujen tietojen mukaan nen Ilpo Hietasen Avengeria.
Muikea hymy kertonee tunnelmista. Parivaljakko johtaa tällä hetkellä molempia arvosarjoja!
Kari Ali-Rantala jatkoi kesäkauttaan Virossa. välein Lahden EM-kisan kanssa, joten vauhtiin shakedownissa. lähellä myös Prokopin aikoja. Norjalainen siirtyi aamun ensimmäisen EK:n jälkeen hetkeksi johtoon, mutta Hänninen otti ykköspaikan takaisin heti seuraavalla EK:lla, jolle punkaharjulaiskuljettaja kellotti 13,9 sekunnin pohja-ajan. Perjantaina startattiin puolilta päivin Laajavuoresta. oli Jari Latvala ja Asko Sairanen, jotka Gardemeister. Jo ykkösellä meikäläisistä joutuiLaakso voittivat Starletilla luokkansa. Minä luovuin "sponsorin" roolista ja poikakin siirtyi "järjestelyosastolle". Olimme selSijalle 9 moottorivikaisella Escorsamalla ilmansuunnalla olisi tarjolla västi nopeimmat kaksivetoiset ja aika tilla taivaltaneet Henri Haapamäki ja kaksi nopeaa ja hyvää sorakisaa. Monella paikkakunnalla tuskaillaan, koska vapaaehtoista (lue ilmaista) porukkaa ei tahdo löytyä pikiksien varteen millään ja joudutaan turvautumaan ostettuihin (kortillisiin-) järjestysmiehiin. Seuraavan kerran suomalaiskaksikko nähdään Skodan ratissa viikon kuluttua Suomen MM-rallissa Jyväskylässä, jossa kaksikon tavoitteena on ajaa neljäs perättäinen tuotantoautoluokan (N/S2000) voitto. Rally Estonia tullaan nostamaan ensi vat kisan jättämään kesken Toni GarSaman tempun tekivät neljänneksi Kakesänä EM-sarjaan. Luokan kaksi (historic) parhaat olivat Mika Kuitunen - Einari Fyhr Porsche 911: llä (-71), jota koristi legendaarinen rekisterinumero AAW911. Toinen EK, kuten koko kolme viimeistäkin pätkää tulivat sitten puhtaasti, ilman virheitä ja hyvällä rytmillä. Maaliin Jyväskylään tultiin lauantai-iltapäivänä. Hyvä viikonloppu meiltä ja koko tiimiltä, ja hieno voitto kaiken kaikkiaan, Hänninen kertasi tyytyväisenä. Maalissa ero Mikkelseniin venähti 42,3 sekuntiin. Kilpailu oli kaikessa hiljaisuuolivat nopeimmat kaikilla pätkillä. Tavoitteena ollut kympin nippu jäi 4 sijan päähän.
Myös N-ryhmän voittanut Sander Pärn nähdään Suomen MM-rallissa Subarun ratissa. Harmitti Juha Lummaa saivat myös luokkansa Historic-luokan nopein kaksikko keskeytys kuin pientä eläintä, manasi suurimman palkinnot. -13-vuotiaat pojanpoikani touhusivat avustajina makkarakioskilla, ei näytä omenat kauaksi puusta pudonneet, hymähti jokunen vuosi sitten UuUA:n kunniajäseneksi kutsuttu Jaakko Puttonen. Rallin toiseksi viimeiselle EK:lla Hänninen ajoi vielä 9,1 sekunnin pohjat ja kisa oli ratkaistu
Kolmannen sijan otti Orimattilan Mika Myllylä Mitsulla. Kakkosluokan ykkönen oli Antti Vilmilä. Ja nopein oli, ehkä yllättäen, se ykköskerta. Kolmantena Hannu Louhelainen S40-Volvolla. Senioreita oli mukana hienosti yhdeksän. Osa eteläisemmistä kuljettajista poikkesi Iisalmessa matkalla Häppäriltä kotiin, osa taas tuli lähempää. Nimittäin Anjalankosken Jukka Tenho nosti vauhtia parantaen 25 sadasosaa, näin eroa Itkosen hyväksi jäi vielä 47 sadasosaa. Junnuissa tuli Hyvinkään UA:n Lopella asuva Teuvo Kalliokoski toisella kierroksella voittovauhtia. Seuraavina Kari Heinua ja Kimmo Viero, sitten Tarmo Ronkainen, Jarmo Heikkinen, Jorma Telkinen ja Kimmo Kauppinen. Kaksivetoiset jäivät silti taakse. Jo 19 kertaa järjestetty kisa ajettiin hyvin tutuissa maisemissa Jalasjärven Kiuaskalliolla. Nelikkojen viitosvoiton varmisti Jarkko Hosike Mitsulla. Nopein kaksivetopilotti Tarmo Ollila kuittasi kolmosluokan. Niin kävikin, että vuoden ajotaukoa pitänyt Mäenpää haastoi Könösen tosissaan. Jalasjärvellä paikalla oli 68 kisaajaa. Sininen Lancer paukkui mukavasti, Jaakko Hirvonsalo jäi Galanteineen loppuajassa 89 sadasosaa. Kolme tykitystä kuuden kymmenyksen väliin. Asfalttikisat ovat eri asia. Ulla Santti paransi myös Mitsulla ajoaan rajusti, mutta kolmannella tuli keskeytys. Osallistujamäärä jäi melko pieneksi, niinpä kilpailijat pääsivät ajamaan kolmeen kertaan.
Voiton yleisessä otti Kajaanin Jani Itkonen, jonka meno oranssilla Evo kolmosella oli vakuuttavaa. Nopein kaksivetokuski oli taas kerran Parkanon Mikael Vuotari MR kakkosellaan. Liekö Mäenpään edellispäivän testipäivä tuonut lopullisen herkkyyden, sillä Könönen kukistettiin 1,96 sekunnilla. Luokkavoittajia Itkonen, Erkkilä, Viero ja Teppo Anttila. Osanottajia oli viisi. Iisalmen oma Valtter Leinonen neljäs ennen Mika Lemmettiä. Luokkavoittoihin yleisessä kurvailivat Petri Jussila luokassa yksi. Juniorien luokkavoitot ottivat Kalliokoski, Vuotari, Leinonen, Mika Karvonen Starletilla ja ralliautolla Markku Salomäki. Ville Puhakka kaksikon tapaan Mitsubishilla jäi 0,29 Könösestä, joten tiukkaa oli. Samuli Pokela Lancerilla oli neljäs ennen Starlettia kuskaavaa Timo Joensuuta.
Jalasjärven rallispriit on kesän harvoja soralla ajettavia kisoja. Iisalmesta heltisi voitto.
Ei tarvinnut Pekan nostella. Matti Santti paukutti Mitsulla kaksi kertaa tismalleen saman ajan. Yleiskisa ja luokkavoitto kirjattiin miehelle, joka oli ainoana historic-kilpailijana paikalla.
Jani Itkosella oli menestystä viikonloppuna Happu Beachin voiton perään tuli myös ykkössija Iisalmesta.
Hyvinkään UA:n Teuvo Kalliokoski onnistui mainiosti Pohjoisen kiertueella. Vain pari kertaa alkuvuosina on ajettu toisaalla.
Pienellä kilpailijamäärällä ajettavat rallisprintit ovat tätä päivää. Yleises-
Timo Mäenpää palasi vuoden tauolta voitokkaasti.
Timo Laulaja piti isäntäseuran lippua korkealla voittaen luokan 7.. Matti Pietikäinen ja upee kupee olivat hyvässä vauhdissa, kakkossijan arvoisesti. Naisissa voiton otti Mitsulla Sonkajärven Minna Lipponen. Tom Lindell oli neljäs 3,06 Puhakkaa ja 5,31 kärkeä perässä. Senioreissa vauhti oli kovaa. Näin Mäenpään ja Yli-Toralan kimppahomma samalla Evo yhdeksän Mitsulla toi tuplapotin. Naisissa Marjo-Riitta Lunden ajoi yksin omaa kisaansa. Historic-kisa meni täysin Esa Lappalaisen hallinnassa. Mika Korvola pysyi asfaltilla ottaen nuorten voiton.
Jalasjärven Rallisprint XIX, Jalasjärven MK/UA, Vesa Rauhala, kuvat Rallikuvat.net
Mäenpää ja Yli-Torala kimppakyydillä voittoihin
sä odotettiin Timo Mäenpään ja Ari Könösen ajavat voitosta. Käyhän se harmittamaan, niinpä kolmannella putosi vielä 85 sadasosaa. Näilläkin määrillä ajat ja voittajat saadaan kuitenkin kuntoon. Mika Korvola oli nuorten nopein, Starletilla tuli selvä ero Mäntsälän Miki Lindblomin Suzukiin. Koko kauden hurjaa kyytiä Starletilla tuupannut Mika Lemmetti jäi Heinoselle 0,35 sekuntia. Hän paransi suorituksia vauhdikkaasti. Ekasta kerrasta putosi toiselle reilu sekunti, ja taas kolmannella reilu sekka. Kakkosajokin olisi vielä riittänyt voittoon, mutta kolmannella ei voittoa olisi enää tullut. 12 - HANAA
Kuvat Toni Ollikainen
RALLISPRINT
Itkonen ajoi tarkasti voittoon
Lyhyen mutta mukavan radan sai Iisalmen UA tehtyä tuttuihin ajoharjoitteluradan maisemiin. Jalasjärveläislähtöinen Juha Heinonen Mitsun kolmosversiolla oli toinen. Niinpä paras kaksivetoinen eli Noormarkun Vesa Erkkilä jäi taakse ja neljänneksi. Ja Timo Mäenpää tietenkin luokan neljä. Junioreissa Jorma Yli-Torala kiristi toisella kierroksella 3,25 sekunnin yleiskisa voittoon
Harri Hartojoki Opelilla vastasi yhdestä päivän suurimmasta parannuksesta. Lemmetti oli kuutos luokan ja järjestävän seuran Timo Laulaja BMW:llä seiska luokan voittaja. Voitto kirjoitetaan yli 11 sekunnin erolla seuraavaan. Kari Kytölä kuittasi nelikkoseniorit. Kilpailu ajettiin rallicross radalla. Kuukauden kuluttua ajetaan Paide Ralli, jossa Samu on siis mukana. Toki saman luokan Jukka Pippolakin paransi mutta vain vajaat neljä sekuntia pudoten luokan kakkoskesi. Olen tyytyväinen tulokseen, Samu kertoi. Keski-Karjalan Hannu Louhelainen paransi vain reilut puoli sekuntia, ykköstila vaihtui neljänneksi. Mutta toisella kaasu oli pohjassa silloin kun piti ja stopilla taas jarru. Junnujen kisan voitto otettiin Audi S kakkosella. Mutta sitten Tapani Hulkkonen paukutti voittoajan.
Vuorisalo vauhdissa Viron ralliteillä
Samuli Vuorisalon kilpailut nuorten luokassa jäivät sääntömuutoksen vuoksi tällä kaudella kotimaassa ajamatta. Nuorten luokassa kisasi 40 kuljettajaa. Järjestävän seuran ja pääyhteistyökumppanin edustaja Kari Roivainen oli kohtelias isäntä. Ajossa ei tullut suurempia virheitä. Luokkansa tolpat Jalasjärvellä junioreissa kuittasivat Jarmo Honkanen VW Pololla luokassa viisi. Seniorien puolella Leppävirran Osmo Huovinen nakutti toisella kierroksella rajun ajan. Erityistä plussaa oli kuulutuksen kuuluminen korvanappiradioista.
Tapani Hulkkonen ajaa WRC-Escorteineen harvoin rallisprintejä. ajetusta rallispecial kilpailusta Virosta. Historic-luokassa Pasi Männistö oli kiireisin
Antti Vilmilä löi tiukassa sekuntikamppailussa Mansikkamäen veljekset luokassa 2.
Jorma Yli-Torala otti junnujen voiton samalla autolla kuin Timo Mäenpää vei yleisen.. Niinpä nyt taisi tulla ensimmäisellä kierroksella stop-ohitus ihan muistamattomuuden ansiosta. Niinpä toisella syntyi kilpailun voittoaika, joka oli 1,91 sekuntia parempi kuin kakkoseksi ajaneella Aarni Mertasella. Mikkelin Mika Raitoniemi ajoi ekalla kierroksella neljänneksi, mutta nousi toisella raketin lailla yli 6,5 sekunnin parannuksen turvin. Miki Lindblom vei Mäntsälään voiton Suzukilla parannettuaan aikaansa yli 7,5 sekuntia. Sellaista elämä on, kun kisaa käydään. - Ajamme vanhempikorisella soralla ja uudemmalla mallilla asfaltilla, Vuorisalo valaisee. Vuorisalon käytössä on nyt kaksi Hondaa. Kyse oli tiettävästi miehen toisesta rallisprintistä, ensimmäisestä sorapinnalla. Naisten ykköseksi ajoi selvällä erolla Lievestuoreen Mia Lainpelto Kadettilla. Viron Vôrussa ajetussa rallisprintissä Samuli näytti osaamistaan ja ajoi nuorten luokassa selvään voittoon. Reitti sai kilpailijoilta hyvät arviot, niin myös järjestelyt. Nuorten kisassa kaasutteli kuusi kuljettajaa. Samuli Vuorisalon ensimmäinen ralli toteutuu myös Virossa. Tutustuin reittiin pari kertaa. Kakkoseksi nousi neljänneltä tilalta Subarulla Paavo Hokkanen. Luokkavoittajia lisäksi Pentti Kauppinen, Ari Savolainen ja Jani Alanen.
UN SIV ESS S ULL PR A 2 INT 7 TIP
ÖR
SSI
Simetek-rallisprint päästeltiin reilun mittaisella perisavolaisella soratiellä. Parannusta tuli yli 12 sekuntia, tämä nosti miehen viidenneltä sijalta ykköseksi. Hän oli ekan kierroksen jälkeen kakkosena, mutta toisen jälkeen kolmas. Kaksi parasta aikaa ratkaisi sijoituksen. Itse ajaminen ei ole naantalilaiselta kuitenkaan unohtunut ja harjoittelu on kuulunut Samulin ohjelmaan tiiviisti. Kisaa ajettiin 12 km reitillä kolmeen kertaan. Harvakseltaan ajeleva Vesa on kokeillut myös rallicrossia, ja mies lienee tulossa Joensuun osakilpailuun taas Volvon rattiin. Konneveden Kalle Liimatainen toi Starletin kolmanneksi ennen Keski-Karjalan Janne Nousiaista ja Jesse Turusta. Kolme Suzukia, kaksi Starletia ja Polo. Seuraavana päivänä Vuorisalo ajoi rallisprint-kilpailun Etelä Viron Missonissa. Viides yleiskilpailussa Kai Hyttinen jättäen toisen Corolla-miehen eli Toni Kuhasen puolen sekunnin päähän. Senioreissa Lefa Tuomela oli 2,81 sekuntia Alpo Vilmilää ja Toyotaa ripeämpi. Ja Yli-Torala siis luokan kahdeksan voittaja. Ajokkina Escort RS. Kärkikymmenikössä vielä Teijo Karjalainen Opelilla, Aki-Petri Turunen Hondalla, Markku Jääskeläinen Staralla ja Mikko Penttinen Corollalla.
Miki Lindblom nousi voittoon Suzukilla.
Eka kierros meni puluille. Ekan kierroksen jälkeen kärjessä ollut Harri Rutanenkin paransi reilut kolme sekuntia, se vaan ei riittänyt Lindblomin vauhtiin. Kisatuntumaa haettiin 9.7. Luokkavoitot junnuissa nakuttivat Paltamon Veli-Pekka Moilanen Starletilla, Kalle Liimatainen myös Starletilla, Wirman ja Raitoniemi. Keski-Karjalan Vesa Hirvonen oli Hondineen paras kaksivetoinen. Eli haastetta riitti tässä Nilsiän UA:n järjestämässä kisassa. Toinen kierros kun sujui reilut 15 sekuntia nopeammin kuin eka. Vuorisalo ajoi kaikille kolmelle kierrokselle nopeimman ajan. Jani Itkonen oli ykköskierroksen jälkeen kärjessä, mutta putosi toisella kolmanneksi vaikka paransi yli kaksi sekuntia. Tuomo Wirman Escortilla ei pystynyt vastaamaan ja putosi kakkoseksi. - Siihen oli nuotitusmahdollisuus, mutta ajoin sen yksin, siis ilman nuotteja. Kiuruveden Jari Huttunen oli kolmas. RALLISPRINT
Kuvat Toni Ollikainen
HANAA - 13
Hurjia nousua nähtiin Simetek-rallisprintissä
Luokkavoittoihin Markku Jääskeläinen, Kai Hyttinen, Vesa Hirvonen ja Tapani Hulkkonen. Myös historic-kalustoa oli Nilsiässä liikkeellä
Homma näyttikin hyvältä aina radan loppuosalle saakka. Hän nousi uhkaamaan jopa ykköstilaa ja jäi Itkosesta ainoastaan 11 sadasosasekuntia. Corolla-kuski Henry Mettiäinen oli 18-luokan ja Matti Mustonen Bemarilla 19-luokan piikissä. Hän pystyi ajamaan hiljalleen kierroksen maaliin.
Hirvonsalo kiristi junnujen ykköseksi
Junioreissa aloitettiin Lopelta Vaalaan asti matkanneen Mitsu-kuski Teuvo Kalliokosken tahdissa. Mika Perttula oli Escortilla kolmosluokan kärjessä ja yleiskilpailussakin neljäntenä vajaat kaksi sekuntia Bemari-kuski Jussi Kokkosta edellä. Junnujen yleiskilpailussakin vauhti riitti viidenneksi.. Erkkilä, Penttilä ja Viero pitivät paikkansa luokkiensa kärkipaikoilla. Kajaanilainen johti tauolla yleiskilpailua puolella sekunnilla. Vähän meni takakylki läjään. Ajan parantaminen toisella kierroksella riitti pitämään hänet junnujen kakkosena.
Risto Leinonen päästeli Alfalla luokkavoiton arvoisesti. Nopeimmassa paikassa, jossa vauhdit nousivat parhaimmillaan yli 150 kilometriin tunnissa, autosta pettivät jarrut pyöränlaakerivian vuoksi. Jarrutuksessa painui poljin pohjaan ja yritin hiljentää vauhtia pykältämällä vaihteita pienemmälle, mutta eihän se aivan sinne mutkaan taipunut. Järjestelyporukkaan oli saatu tuoretta verta ja kisa sujui mukavasti aikataulun puitteissa.
Yleisessä Jani Itkonen täräytti Mitsu Evo 3:llaan ensimmäisellä kierroksella kärkeen. Tiukoille meni, mutta onneksi eka kierroksen aika riitti, Itkonen kertoi. Helteisissä oloissa vajaa sata kuskia kierteli tuttuja Oulujärven rannan leirintäalueen kapeita asfalttiteitä. Tapahtuma keräsi tuttuun tyyliin mukavasti yleisöä rennon autourheilupäivän viettoon. Kvick oli neljäs ja Leinonen nousi viidenneksi voittaen samalla seiskaluokan. Naisten luokassa Annika KeskiKorsu joutui taipumaan Kaisa Sistoselle kolmella sekunnilla. 14 - HANAA
Happy Beach Asfalttisprint, Rokuan Raketit, Tero Lyttinen
RALLISPRINT
Itkonen ja Hirvensalo helteisen Happy Beachin valtiaita
Vaalan Happy Beachin asfalttisprint kisattiin kahden vuoden tauon jälkeen. Happy Beachin sprintin palaaminen kisakalenteriin otettiin mieluisasti vastaan. Historic-luokan kiireisin oli Escort-kuski Kari Karhu. Hirvonsalo paransi toisella kierroksella peräti seitsemän sekuntia ja nousi neljänneltä tilalta voittoon. Matti Mustonen vei Bemarillaan junioreiden ison F-ryhmän. Matti Santti pääsi senioreissa kokeilemaan kertaalleen, joka riitti ykköstilaan 4,45 sekunnin erolla kaksivetoluokan ykköseen Skoda-kuski Matti Pietikäiseen. Itkonen lupasi parantaa aikaansa kolmisen sekuntia. 5-luokan kärkipaikkaa piti hallussaan Starlet-kuski Mika Karvonen. Toisella yrityksellä hän oli kolmanneksi nopein. Toisella kierroksella hieman yliyrittämiseen sortuneet Mika Kosunen ja toiseksi nopein kaksivetokuljettaja Kajaanin Jussi Kokkonen ehtivät vielä viiden nopeimman joukkoon. Ensimmäisen kisansa isänsä Mitsulla ajanut Ulla Santti joutui keskeyttämään ensimmäisen kierroksella. Myös Mustonen, Mettiäinen ja Karvonen pitivät johtonsa omissa luokissaan. Itkonen meni hyvän matkaa pitkäksi, mutta törmäsi ainoastaan rengaskasaan sekä keräsi konehuoneen täyteen käpyjä. 1-luokassa räväkimmin aloitti Starlet-kuski Keijo Kiimamaa. Luokan 13-kärkinimi Starlet-kuski Kimmo Viero ja 14-luokan ykkönen Kai Penttilä Bemarilla tulivat ensimmäisen kierroksen lähes tasatahtiin, keskinäistä eroa ainoastaan puoli sekuntia. Perttula ajoi huiman ajan toisella kierroksella. Mitsu-kuskit Teemu Kvick, Jaakko Hirvonsalo ja Escort-kuski Toni Ahola tulivat seuraavina. MR2:sta ohjastanut Mikael Vuotari oli kuitenkin ainoastaan 59 sadasosan päässä. Järjestävää seuraa Rokuan Raketteja edustava Risto Leinonen toi Alfa Romeo 156:sta hyvää kyytiä ja oli seiskaluokan kärkinimenä toiseksi
Upeat puitteet ja helle hellivät. Myös Vuotari kohensi aikaansa juuri sen verran, että Kalliokoski jäi taakse. Vesa Erkkilä Toyota MR2: lla oli kakkosluokan piikissä yleiskilpailun kuudentena. Kisa kuuluukin ehdottomasti Oulun ja Kainuun alueen autourheiluystävien kesään. Rokuan Raketit on kiinnostunut järjestämään kisaa myös jatkossa, mutta päätökset tulevaisuudesta tehdään myöhemmin.
Keijo Kiimamaa lipsautti toisella kierroksella risteyksen pitkäksi, mutta ensimmäisen kierroksen aika toi luokkavoiton.
Mika Perttula täräytti toisella kierroksella huiman ajan nousten yleiskisan kakkoseksi aivan voittajan kantaan.
Mikael Vuotari esitti MR2:lla näyttävää ja vauhdikasta ajotyyliä. Kiimamaan lipsautti jarrutuksen "Itkosen paikassa" pitkäksi, mutta ensimmäisen kierroksen aika riitti luokkavoittoon.
Itkonen ulkoili, Perttula melkein ohi
Ratkaisuja haettiin tosissaan vielä toisella kierroksella. Lähimpänä kärkipaikkaa vaanivat Mitsubishejä ohjastaneet Jukka Tenho ja Mika Kosunen. Jukka Tenho pudotettiin kolmanneksi. nopein kaksivetokuski
HANAA - 15
Tilaa renkaat kätevästi nettikaupastamme: www.pentep.fi
Ralli, soralle A035
Koko 165/65R13 175/65R14 185/60R15 185/65R15 195/65R15 205/65R15 Seos S, M S, M S, M S, M, H S, M, H S, M, H Kuvio A035 A035 A035 A035 A035 A035 Hinta 135,140,161,161,181,198,hinnat sis. alv.
Rata A048
Koko 185/60R13 205/60R13 185/60R14 195/50R15 205/50R15 225/50R15 225/50R16 225/45-17 235/45R17 Seos S, M S, M S, M S, M S, M M M, MH M, MH M, MH Hinta 102,117,123,140,216,224,240,249,282,-
Oikeus hinnanmuutoksiin pidätetään.
Kysy myös muita kokoja!
Rallycross / sprint
Koko 180/575-15 205/600-15 210/620-16 Seos 1027 874,2335 2295 Hinta 232,242,263,-
Myynti/ asennus myös SRC kilpailuissa.
Pentep Oy, Mierolantie 8, 13720 Parola teppo@pentep.fi, www.pentep.fi
kilparengasmyynti 040 451 0685
Itse mies oli jo aikaisemmin todennut, ettei enää ole epäonnistumisiin ole varaa jos mielii ajaa mestaruudesta. Muutoksia oli tehty runsaasti. Poskivalssi päättyi Perkkiksen suistumiseen penkalle, vahvasti Peltokankaan avustamana. Finaalin eturiviin menivät Karttunen ja Kärkinen, keskiriviin Kukkola ja Puuskamäki, b:n eturiviin Forrström ja Maja. Lisäksi kauden ensiesiintymisensä tekivät Mika Stenberg, Sami Nikunen, Tony Järvinen, Markku Tapojärvi sekä Ari Laksola. Jukka-Pekka Peltokangas oli kolmas, kaksi sekuntia kärkeen. Fiestan takaripustus sai siipeensä, mutta Perkiömäki jatkoi sitkeästi eteenpäin. kuin nuoruuden päivinä ja tulollaan oli kova aika. Sitten viimeisellä kierroksella "istuin" kimposi hanskasta montun pohjalla. Suurimman virhearvion teki Pertti Tapojärvi, jonka Mitsubishi kiipesi penkalle. Nelivetoluokassa jarrutuspaikka suoran päähän oli monella hieman hakusessa. Silti kaksi ajokkia pyöriteltiin päreiksi ja monessa lähdössä oli läheltä piti tilanteita. Takatolppa repesi yläpäästä irti ja päivän ajot oli ajettu. Keskellä ensimmäisen voittonsa ottanut Harri Arola, vasemmalla Janne Kanerva ja oikealla Jukka Lautamäki apureineen. Nopein aika, lähes sekunnin muita edellä. Nelivetoluokan sarjalaisista puuttuivat Pekka Mustakallio sekä Janne Taskila. Mukautumiskykyisimpiä Kauhajoella olivat Harri Arola, Jari Kokko sekä Aki Karttunen.
Heinäkuu ja Sambacross. Kansa oli löytänyt tiensä Sotkan moottoriurheilukeskuksen rinteille ja kuskien mukana elettiin vahvasti. Kari Irrilla oli Peugeotin kanssa kääntyvyysongelmia. Stenbergillä ajokkina oli Timo Pellisen viime vuonna käyttämä Volvo. Musta menopeli kulki Harri Arolan käsissä erityisesti märällä kelillä käsittämättömän kovaa. Suurimpana tähtenä kisassa oli Mikko Hirvonen. SRC-luokassa Jonttu Rajala näytti Fordin istuvan kuivalla kelillä Sotkan radalle vallan mainiosti. Pekka Keski-Korsu ei tullut viivalle laisinkaan ja Mikko Hirvosen kisa päättyi parin sadan metrin jälkeen savupilven saattelemana. Autokrossin toisen aika-ajon nopein oli Vesa Puuskamäki ennen Aki Karttusta sekä Jarno Kukkolaa. Omassa erässä tiukan väännön käyneet Eemeli Peltokangas ja Harri Arola löytyivät seuraavilta paikoilta, siihen väliin änkesi vielä Hirvonen. Ratatuomaripiste kaksi oli siirtynyt suoran toiseen laitaan ja samalla pisteen jyrkkä vastapenkka ja sitä suojaavat kaiteet oli poistettu. SRC-luokassa oli myös runsaasti vierailijoita. Mitalissa tiukasti kiinni ollut Niklas Ehrnsten oli Volvoineen vasta 13:sta eli d-finaalipaikalla. Tilanteessa Siipola menetti pelin, mutta Matikainen kiidätteli Porschen neljänneksi nopeimpaan aikaan. Kuva Toni Ollikainen Super Car-luokan iloinen kolmikko apujoukkoineen. Yhteistyökumppanien tuella mukaan saatu Hirvonen käskytti SM-sarjasta tuttua Ford Fiestaa. Sitten Kari Irri, Eemeli Peltokangas ja vähitellen ajohommiin lämpenevä Mikko Malinen. Ari Perkiömäki ja Teemu Pätsi liukastelivat yli kymme-
Ratkaisun makua
Kutkuttavan ristiin olivat kahden ensimmäisen erän tulokset menneet ja viimeisissä lähdöissä oli täysi rähinä päällä. Sitten Mattila, Mikkolaa, Rajalaa sekä pikku hiljaa sinuiksi autonsa kanssa päässyttä Mika Vaaranmaata. Martti Simonen ja Pekka Keski-Korsu. Lähtökiihdytyksessä moottori sai kipeää. Yhtään ei varoittanut etukäteen, huokaisi Peltokangas. Aikaisemmin ajokin ratin takaa ovat löytyneet mm. Lähtövoittoon ajaneelle Mikko Hirvoselle tuomittiin vilppilähtö ja ilman 30 sekunnin rangaistusta hän olisi ollut neljäs. Viime vuosina sitä toimintaa on siunaantunut liiankin kanssa. Muiden listaa johti Joensuun Antti Kärkinen, sitten Kimmo Forrström, Jarno Kukkola, Vesa Puuskamäki sekä Pasi Korhonen.
Liukkautta havaittavissa
Sade jatkui ja kuljettajat olivat uusien haasteiden edessä. Mikko Malinen paiskoi vanavedessä Seatia
Vainikka urakoi
Super Carin Bertta-finaalin ensimmäiset mutkat ratkaisivat kaiken. Topi Kannonlahti ja paluuta tekevä Mikko Stenberg olivat seuraavina. Kuva Toni Ollikainen Kuva Juhani Valkonen Oliko päivän nopeinta menoa. Takarivistä startannut Perkiömäki yllätti Eemeli Peltokankaan sisältä. Jarno Kukkola oli nopein ennen Antti Kärkistä, joka joutui suoran päässä olemaan todella rohkea jarruilla päästäkseen lähtönsä kärkeen. Mestaruushaaveet kokivat kovan kolauksen. Jako meni sekaisin ja öljypohja on täynnä metallin palasia. Kokko ja Mattila miehittivät eturivin paikat, keskiriviin Rajala ja Mikkola, b-finaalin eturiviin Kannonlahti ja Sillanpää. Osuman seurauksena Pakkalan Honda osui keula edellä penkkaan pyörien ainakin kolme kierrosta ympäri. Osmo Lempinen pyörähteli myös näyttävästi, kuten Tony Järvinen. Toisaalta oli sitä tunnelmaakin. Seuraavassa erässä tönittiin taas. Mika Vaaranmaa oli kotikisassaan viivalla Joni-Pekka Rajalalta vaihdossa tulleella Volvolla. SRC-luokassa liukkaalla tuloslistat laitettiin uusiksi. Kanerva kiikutti Skodansa toiseksi nopeimpaan aikaan. Sitten Topi Kannonlahti ennen Ville Mikkolaa. Kaikesta takana olevasta kaaoksesta tietämättömänä Teemu Pätsi sai
Kuivalla aloitetaan
Ensimmäisen aika-ajon merkittävin hetki nähtiin kolmannessa alkuerässä. Viimeinen erä meni pilalle sateen vihmoessa rataa. Sitten Juha-Pekka Mattila, J-P Leppihalme sekä Juha Sillanpää. näin, mutta kivaa oli, jaksoi Hirvonen hymyillä. Tuloksien valossa Kokko oli nopein ennen samassa lähdössä ajanutta Tuomas Seppää. - Yksi pytty oli pelistä pois ja sitä ei ehditty korjata, Harmi kun nyt kävi
Kuva Juhani Valkonen
Sami Pakkalan auto meni ikävän näköiseksi. Sitten Antti Kärkinen, Jukka Maja, Toni Vainikka sekä Santeri Fält. Siinä lähtökiihdytyksen puolessa välissä Janne Kanerva ja Sami Pakkala osuivat toisiinsa. SRC-luokassa Jukka-Pekka Peltokangas sai haudata lopullisesta mestaruushaaveensa. Ari Perkiömäen viimeinen erä meni pilalle vilppilähdön myötä. Silvo Viitanen heitti pyyhkeen kehään treenien jälkeen, toki kävi alkuerän lähtöviivalla. Atro Määttä lasketteli huimilla linjoilla nopeimpaan kellotukseen. Henri Mäkelä oli Leppihalmeen vanhalla MR2:lla kolmas ennen Jukka Majaa, Kimmo Forrströmiä sekä viime vuoden voittajaa Jukka Lassilaa. Sekunti eroa toisena olleeseen Jari Kokkoon. Kokko löytyi neljänneltä paikalta ennen Peter Heleniusta, Petri Juupajärveä sekä Harri Kamista. Nykyisin EM-sarjalaiseksi luokiteltava Jussi-Petteri Leppihalme oli mukana Peltokankaiden vuokrakalustolla. Radan keskihampaassa esiteltiin välillä hyvinkin eksoottisia kuvioita. Pitkään kulisseissa kiersi huhu jonka mukaan lähtö olisi tapahtunut suoran keskeltä ja ajosuunta olisi ollut myötäpäivään, kuten ennen. Atro Määttä eteni lähtönsä kärjessä vakuuttavaan tyyliin, mutta lisälenkki jäi ajamatta. Mikko Hirvonen näytti, miten 150-hevosvoimainen ja 300 kilon painoinen ajokki menee. Peltokankaalle tarjoiltiin aiemmasta tilanteesta mustaa lippua. Varsinkin Mikko Hirvonen ja Topi Kannonlahti nauttivat suurta kansan suosiota. Lähellä oli, ettei Karttusen matka päättynyt suoran päähän Marko Matikaisen ja Kimmo Siipolan rynniessä takaa. J-P Mattila toi vankan kokemuksen turvin Bemarin nopeimpaan aikaan. Osuman jälkeen Osmo Lempinen pyörähteli pääsuoralla 360-astetta ja Mikko Stenberg kimposi vielä syvemmälle renkaisiin. Harri Arola piti homman hallinnassa ja Mazda pysyi kuin liimattuna kurvien sisälaitaan. Samassa lähdössä ajaneet Pekka Keski-Korsu ja Mikko Hirvonen olivat listan neljäs ja viides. Kuljettajarintamalla oli jonkin verran muutoksia. Autokrossi-luokassa Aki Karttunen oli taas iskussa. Harri Arola oli kolmas, neljä kymmenystä eroa Kanervaan. Autokrossissa Karttunen ei ollut viivalla. Edelle kerkesi vain Jukka Lautamäki Focuksellaan. Tuloslistalla toiseksi kapusi taas Kanerva ennen Jukka Lautamäkeä. Tunteet ovat yleensä tässä vaiheessa kautta pinnassa ja yritys on kovaa, ensimmäiset ratkaisut mitalien suhteen nähdään täällä. Takana tulleelle Kalle Lindströmille tuli kiire väistää ja Volvo sukelsi rengaskasaan. Peltokankaan meno kuivalla näytti todella vahvalta. nen sekuntia hitaammin kuin kuumin kärki. - Vaihtaessa kolmoselta neloselle se alkoi pitää ääntä. Hiekkapenkkaa oli jatkettu ja se jatkui matalana poistetulle pisteelle asti. Auto toimi ja ajo oli tutun tehokasta. Erävoiton lisäksi, tuli nopein aika yli seitsemän sekunnin erolla! Samassa erässä ajaneet Janne Kanerva sekä Kari Irri olivat nuo seuraavat. Toivottavasti Honda saadaan loppukaudeksi taas mukaan kisaan.. Jukka Lautamäki, Atro Määttä, Pekka Keski-Korsu sekä Valdur Reinsalu olivat seuraavina. Tunnelmaa ja toimintaa. Sami Nikunen pyöritti Volvonsa huolella nurin, kun osuma Harri Kamisen kanssa suisti laitteen penkkaan. Uusina kuskeina leikissä olivat Karstulan Lasse Matilainen, Virolaiset Valdur Reinsalu sekä Andri Öun. Ainakin Juha Rytkönen ja J-P Leppihalme ottivat yhteen. Nyt lähtöpaikka oli suoran päässä ja ajettiin edelleen vastakarvaan. 16 - HANAA
Rallicross SM Sambacross, Kauhajoen UA, Jani Karjalainen, kuvat JK, Toni Ollikainen, Juhani Valkonen
RALLICROSS
Arola sambasi voittoon Hirvonen veti kansaa
Kesän ehdottomiin tapauksiin kuuluva Sambacross sujui vaihtelevissa olosuhteissa. Pasi Korhosen epäonnistuminen tarkoitti, että hän jäi ilman finaalipaikkaa, kuten kävi myös Christian Jensenille
Forrström nousi kolmanneksi ennen Jukka Lassilaa. Kannonlahti taisteli siitä huolimatta neljänneksi. Vuoden selvästi parasta kisaansa ajanut Petri Juupajärvi oli kuudes. Seuraavina ovat Kukkola 59, Lassila 57, Fält 44, Maja 42 ja Siipola 40 pistettä. Vaihdevälityksiä on vähän muutettu Kiteen jälkeen ja se auttoi noihin lähtöihin, tarkensi voittaja. Määttä puhkui taistelutahtoa ahdistellen Pätsiä. ajella rauhassa erävoittoon ennen Perkiömäkeä. Sepän lisälenkin aikana Rajala siirtyi toiseksi. masta reiästä, mutta Bemari lähes kaatui. - Saatiin tänne uusi moottori. Kanerva ja Pätsi seurasivat. Rajala tuli hetken sisäradalla hyvin, kunnes "ovi" alkoi pikkuhiljaa sulkeutumaan nenän edestä J-P Mattilan toimesta. Sen verran väkevästi sastamalalainen ahdisteli Kokkoa. Henri Mäkelän kisan päätyttyä keskeytykseen ja Marko Matikaisen pyörähdettyä varikkokurvissa, akoivat nousijat olla selvillä. Kuva Jani Karjalainen Kuva Toni Ollikainen Aki Karttunen hallitsi taas autokrossia.
HANAA - 17
Hallitsijan paluu
Autokrossin finaalin ensimmäinen lähtöyritys oli vähintäänkin erikoinen. Autokrossin B-finaalissa Kimmo Forrströmin Starlet suttasi viivalla pahoin ja muut pääsivät ohi. RALLICROSS
Kuva Jani Karjalainen Jari Kokko hallitsi vaihtelevat olosuhteet. SRC:n b-finaalissa Topi Kannonlahti ampui viivalta kärkeen, mutta suoran päässä mentiin hieman leveäksi. Taakse jäivät Kukkola sekä d-finaalista asti noussut Vainikka. Pistetilanne näytti neljän kisan jälkeen seuraavaa: Kokko 67, Rajala 67, Mikkola 50, Ehrnsten 46, Kannonlahti 44 sekä Peltokangas 42. Kuva Juhani Valkonen Mikko Hirvonen ja "Vara-Wilson" eli Hannu Lappalainen tiimeineen. En oikein tiedä mistä se musta lippu tuli, mutta takaripustukset vioittuivat penkalle mentäessä, hämmästeli Perkiömäki. Nyt B-finaalissa.. Tämän jälkeen Tuomas Seppä sai jostakin lisää puhtia. - Lähellä on ollut monta kertaa. Kuva Juhani Valkonen
Marko "Makkara" Matikainen toi viimein Porschen autokrossi-luokkaan. Ehkä oon ajanut liian hienovaraisesti, mutta nyt kun pääsin kärkeen niin päätin, että tää homma on mun. Tämä tietysti tarkoitti Vainikan pitoedun häviämistä. Pistetilanteessa Karttunen siirtyi taas johtoon 66 pisteellä. Antti Kärkinen piti toisen sijansa. - Sain niin hyvän lähdön, että oli
pakko yrittää. Petsku oli jo B-finaalissa mukana. Finaalissa "Kokkomaster" ei ollut yllätettävissä, vaikka haastajat antoivat kaikkensa. Jukka Maja nousi kardaanilla kolmanneksi. Karttunen nakkeli Toyotaa eteenpäin, muiden jäädessä metri metriltä. Määttä oli aavistuksen edellä, mutta Lautamäki pysyi sisällä. Sillanpää taipui ja vanavedessä tulivat J-P Leppihalme ja Peter Heleniuskin ohi. Kierroksen jälkeen punaiset liput kaivettiin lopulta esiin. Määttä sen sijaan pääsi parhaimmin liikkeelle haastaen ulkoa Lautamäen. elokuuta Joensuussa. Miten käy Joensuussa. * Seuraavaksi kisataan 6. Arola paineli kärjessä karkuun ja yritys oli rajun näköistä. Takana Topi Kannonlahti yritti tulla sa-
Kuva Toni Ollikainen Autokrossin finaali vauhdissa, otos kaksi. Perkiömäki ja Lautamäki ovat kärkipaikalla tasapistein (63), sitten Määttä 55, Pakkala 51, Pätsi 45 ja Kanerva 42.
Arolan ensimmäinen
Finaalissa Kanerva ei saanut kovin hyvää starttia. Suoran päässä homma meni pieleen ja Määttä oli Focuksella penkalla. Takana väijyvä Tuomas Seppä onnistui vihdoin A-finaalissakin. Arola ajeli selvällä erolla ensim-
Taas Fordilla voittoon
SRC:n finaalissa Kokko ampui hienosti liikkeelle ulkoradan lähtöpaikaltaan. Jarno Kukkola pomppasi selvän vilpin, mutta lähtövalot sen kuin jatkoivat toimintaansa. Ei tälläkään kertaa onnistunut, vaan Fiat ohjattiin ulkolinjalle ja sija putosi kuudenneksi. Topi on kaipaillut itseltään enemmän ja taas B-finaalissa nähtiin vilahdus sitä "vanhaa Topia". Yksi kerrallaan kuskit kiihdyttivät matkaan, tarkoituksena tietenkin lämmittää renkaat ja jättää pitoa lähtöpaikalle. Penkissä ei ehditty käyttää, mutta hyvin tuntui toimivan. Puuskamäki haastoi vahvasti, mutta ulkolinjalta ei ole hirveästi mahdollisuuksia kärkipaikalle. - Auto toimi hyvin. Arola raivasi Mazdalla sisältä tiensä kärkeen. Seuraavalla yrityksellä Karttunen ja Puuskamäki lähtivät liikkeille liukkaimmin. Jukka Maja toi Fordin voittoon ennen nousuaan jatkanutta Toni Vainikkaa. Ylämyllyn nopealla radalla nähtäneen jo suuntaa mitaliratkaisujen suhteen.
Peter Helenius sai VW Sciroccon liikkumaan Kauhajoella. Seppä ajoi hyvin, sai välillä vilkuilla kummankin puolen peilejä, kehaisi Kokko. Kaverukset menivät ensimmäisessä mutkassa leveäksi ja Määttä kiersi vastapenkkaa pitkin kuin ovaaliradalla. Osuma Kanervan kanssa lähes pyöräytti Focuksen ympäri. - Tänään auto toimi hienosti, kiitos tiimille siitä ja oli mukava ajaa, tuumaili kolmannen voittonsa ottanut Karttunen. Tiukan taistelun jälkeen Kannonlahti punnersi väkisin itsensä finaalitaisteluun mukaan. Rytäkän seurauksena Kannonlahden apumiehen ovi irtosi. Kärkiporukasta Rajala meni heti lisälenkille pitäen paikkansa. Ei taida autossa olla mitään suoraa paikkaa. Määttä lasketteli jarruttomalla Focuksella viidenneksi. Vähän tuli alussa Jannen kanssa osumaakin, mutta siitä selvittiin, riemuitsi Arola. Ohi ei päässyt, mutta kyydissä nuori mies pysyi vallan mainiosti. mäiseen SM-osakilpailun voittoonsa. Mikkolan ja Mattilan mentyä leveäksi Rajala löysi itsensä kolmannelta paikalta. Auto toimii nyt hyvin, ihmetteli Pätsi. Nyt kävi näin, kohautteli Puuskamäki harteitaan. Kannonlahden teknisen lipun jälkeen Ville Mikkola nousi neljänneksi ennen takarengas tyhjänä edennyttä Mattilaa. Kokko teki saman kierrosta myöhemmin pitäen myös asemansa. Tuomas Seppä livahti kärkeen saaden peräänsä Kannonlahden. Sarjatilannetta Kauhajoen tulokset tiivistivät entisestään. Jätkät on tehny hyvää työtä eikä mun tarvinnut kun ajaa. Teemu Pätsi taisteli tosissaan toisesta sijasta. Auto on todella kaunis, moottorina Lancian 16venttiilinen voimanlähde. Tämä raivasi ulos hyvää tilaa ja nousija Seppä ampui lämpimillä renkailla takarivistä Kokon kantaan. - Johan oli kisa. - En tiedä mitä tapahtui, kaikki vaan hävisivät yhtäkkiä peileistä. Eemelin kanssa oli kylkimyyryä aika pitkäänkin. Sen verran aikaa tuhraantui, että Lautamäkikin livahti ohi
Samalla hän on yleisessä luokassa ensimmäinen kuljettaja, joka on saavuttanut tämän tittelin neljään kertaan. Jatkopaikat ottivat Janne Honkala ja Mikko Silvander. Kolmannessa Taneli Moilaselle vilppi, keskeytys. Jatkopaikat Pekka Palmille ja Arto Harjulle Tero Hakasen saadessa vilpin. Niinpä vilppilähtöjä nähtiin sekä lauantaina että sunnuntaina paljon. Ja uutta lähtöä peliin. Auto hajosi kierroksen jälkeen, mutta Corolla GT-koneinen Polo kelpasi sittenkin. Kaikkiaan neljälle kuljettajalle vilppilähtö. Sitten jatkoon mustavalkolipun kera Marko Raatikainen ja Hannu Tuomisto, seuraavasta Timo Pellinen ja Timo Koljonen. Aki Karttusella ja Mikko Perälälle vilpit. Se kiusasi niin kilpailijoita, järjestäjiä kuin yleisöäkin. Topias Söder-Kultalahti kaatoi. Pesäpallolegenda Simo Eerikäinen kuplalla pääsi juuri viidentenä jatkoon, Sami Helenius taas putosi vilppilähdön myötä. Pikantti yksityiskohta oli se, että hän otti vilppilähdön sunnuntaina ja tuli jatkoon keräilyjen kautta. Kuva Hannu Tamminen Ensimmäinen kaarre ja ratkaisut lähenevät A-finaalissa.
Asiaan
Lauantain alkueristä pääsi kaksi nopeinta sunnuntaille, kolme seuraavaa välierään ja kolme viimeistä keräilyeriin. Matkaan, sunnuntaille Harri Laine ja Juuso Saarenpää, seuraavasta Tero Kulmala ja Joni Länsipää. Nuoruutta ja kokemusta. Hänen 90-lukulaisesta Opelistaan oli eräitä peltejä leikelty ja korvattu teipillä. Todellinen konkari voittoon seuraavassa,kun Esa Kirsilä otti voiton ja Jari Kuukka kakkonen. Sitten kaksi kaatoa, Tomi Rinne ja Mikko Salo. Keräilyistä viisi nopeinta meni välieriin, joista neljä nopeinta sunnuntaille. Kaksi ylimääräistä starttia toi kuitenkin parempaa tuntumaa rataan. Lähtö seitsemän, josta jatkoon Janne Alasaari ja Pasi Välimäki. Ilmeisesti tämän oli tehnyt joku auton edellisistä omistajista. Keskellä Antti Harju, vasemmalla Markus Lehtinen ja oikealla Mikko Silvander.
Antti Harju vetää, Markus Lehtinen taustalla.. Seuraavat jatkopaikat ottivat Pauli Lahtinen ja Mika Pulkkinen. Ja kolme muutakin keskeytti. Jouni Honkala kaatoi. Marko Räty kauniilla Impillään otti seuraavan voiton, Mikko Nummisto Volkkarilla kakkonen. Nyt kolme vilppilähtöä, mukana se Harjun Antin ottama. Ensimmäisessä lähdössä sunnuntain jatkopaikat ottivat Joni-Pekka Rajala ja Jussi Kouvalainen. Eetu Jutila ja Hyvinkään konkari Jarmo Koskinen, Jani Raaska ja Oulaisten Imppimies Joni Leskinen, Sami Haukka ja Rauno Väyrynen ( Fiat!) lähdössä jossa vilppi Kalle Naskalille. Heti ensimmäisessä alkuerälähdössä tuli vilppilähtö, joka vei mestarin keräilyeriin. Sitten kärkipaikalle Seppo Partanen ja kakkoseksi Petri Huupponen, Jarkko Uotilalle vilppi. Suomen mestari. Toinen lähtö, pyhälle Jonne Mäkelä ja Kimmo Mäkinen. Ettiäpäin, sanoi mummo lumessa. Pronssille kaasutteli omasta mielestään ihan puun takaa Someron UA:n Mikko Silvander. Nimittäin Kirsi Ansas on ottanut tittelin viidesti ja Anne-Mari Kovalainen ( Hautamäki) kuuteen kertaan.
Helppo ei ollut Antin tie mestaruuteen Hyvinkäällä ajetussa Mad Croc JM-SM kisassa. Jatkoon Janne Mäkinen Kuplalla ja Janne Laakso. Putoajia muun muassa Petri Sorri, KooPee Koivisto, Henri Lehtonen, Vesa Launiainen, Hondamies Salonen, Marko Solkinen Pololla, kaatanut Matti Siukkari, Leena Vapaavuo-
ri, Tero Helenius, Kimmo Jutila, Ilkka Rinne, vilpin ottanut Jouni Frimodig ( ostajat lähtivät heti liikkeelle...), Ilkka Jutila, Saabisti Topi Mäkynen, Antti Marjamäki, nuorempi Koivisto kaataen, Heini Mäkelä, Mikko Rajala ja Juha Terho.
Uurastus päättyi podiumille. Neljännestä suora jatko Timo Ruopalle ja Oskari Römanille. Lähtöviivalle kisan lauantaina asettui kaikkiaan 232 kilpailijaa. Vilppilähtö Joni Lehtolalle. Tai johtaa mestaruuteen, kun vilppilähdön ottaa sopivassa kohdassa. Yksi merkittävä tekijä kisaviikonlopussa oli lämpö. Mutta moni jäi tulematta viivalle, auto ei ollut kunnossa. Harju erottautui kolinoista, ajoi itsensä irti ja voittoon. Hyvinkään lähtövaloissa oli hyvinkin erilainen logiikka kuin totutusti. Peli Kuva Kare Asp Kuva Antero Sirviö
oli sitten siinä. Ville-Matti Vihmalaaksolle vilppilähdön myötä näkemiin, Tomi
Lankiselle mustan lipun takia. Tässäkin asiassa naiset menevät edellä. Seuraavat menestyjät Juha Perälä ja Auvo Eronen, Tero Saarinen ja Anders Sundqvist ( vilppi Tero Kempakselle), Miikka Tamminen ja Jukka Leppinen sekä Toni Rask ja Jaakko Sipiläinen. Hopealle ajoi myös viime vuonna hopeaa ottanut Hämeenkyrön Markus Lehtinen. Ja sitten Tom Huttunen kera Jarno Koikkalaisen. Eikun lisää lähtöjä. Ja sitten se on menoa. Ei ollenkaan, nythän pääsee katsomaan muiden autoja ja seuraamaan onko putoajissa sellaisia joista kannattaa tehdä tarjous, naurahti Rajala.
Keräilyistä löysästi
Keräilyerä oli sen verran löysä, että jos mies oli hiukankaan ajan tasalla ja auto kunnossa, oli jatkopaikka helppo saada. Sitten jatkopaikoille Tom Viitanen ja Markus Lehtinen. Tietäähän sen, että kun jalka jo valmiiksi vapisee kytkimellä, voi odottamaton valonvälkähdys nostaa jalan. Tässä viimeisessä alkuerässä kaatoi Jose Viljava.
Kuva Roope Soininen Valot ovat vaihtuneet ja A-finaali vauhdissa. Kärkipaikalle Sauli Salmi ja kakkoseksi Teemu Salomäki.Tapani Kalmukoski ykkösenä lähdössä 21, kakkosena Teppo Tanila Täydelliset Naiset-Nasulla. Lauantain yleisömäärä oli järjestäjälle pienen pieni pettymys, joka kuitenkin korjaantui sunnuntain pilvipoudan merkeissä. Mutta ennen kuin nämä mitalit ja niiden haltijat oli selvitetty, oli tapahtunut paljon ja kaikenlaista. Sitä riitti varsinkin lauantaina ihan kiusaksi asti. Vilppi ja tekniikkamurheet olivat ralleista tutun Joonas Kolehmaisen kohtalona. Juha Rytkönen ja J-P Mattila ottivat jatkopaikat. Välierissä tehtiin vielä karsintaa sunnuntaille. Mutta sitten viirulle, viivalle eli lähtömuodostelmaan. Ja jatkoa. Petri Laitinen ja Kari Parkkila lähdössä 16, sitä seuraavassa Juha Timperi ja Petro Koski. Kuvat KA, Hannu Tamminen, Antero Sirviö, Roope Soininen, JX-Foto
JOKKIS
döt h pilä na! Vilpiesa r
Antti Harju nousi kärkeen Hyvinkään helteessä
Antti Harju on jokamiesluokan 33. Tomi Himasella putosi pyörä ja näin jatkopaikka jäi haaveeksi. Eikö rasita viettää koko kuuma päivä oman jatkopaikan ratkettua välittömästi, kysyimme Rajalalta. Heihin lukeutui eräs silloin tällöin jokamiesluokasta mielipiteitä edustava toimittaja, joka vannoo 90-lukulaisten ja sitä tuoreempien autojen turvallisuuden nimiin. Ehkä tästä oli hyötyä, kun A-finalistit rynnivät rinta rinnan ensimmäiseen kaarteeseen. 18 - HANAA
Mad Croc JM-SM Hyvinkää, Hyvinkään UA, Kare Asp. Ilmoittautuneita oli 260, mutta peruutuksia tuli ja joitakin kilpailijoita lähti myös katsastuksen jälkeen kotimatkalle. Mika Vantolahdelle vilppi, Kari Piiralle ja Kimmo Angervistolle sunnuntaipaikat
Olen kyllä kovasti yllättynyt tästä pronssimitalista. Markus Lehtinen oli jarruttanut viisaasti ja luikahtanut kakkoseksi, samasta reiästä tuli kolmanneksi Mikko SIlvander. Sitten Aki Karttunen ja Mikko Silvander, Jani Välimäelle vilppi. Toisista välieristä viisi parasta semeihin, joissa jaossa viisi finaalipaikkaa kahden parhaan nousulla. En tunne tätä rataa kunnolla, joten harjoittelu oli poikaa. Rajala itse pääsi jotenkin veivaamaan itsensä hiekalta ja lähti takaa-ajoon. Sen sijaan Markus Lehtinen ja Ari Valkonen taas ottivat vilpit. Marko Koivisto sai mustan lipun ohittaessaan tuomariston mu-
Huh huh
Antti Harju oli silminnähden tyytyväinen. Yleisökin hakeutui mieluusti varjoon. Raimo Kauttio, Kari Piira, Marko Raatikainen ja Jussi Kuosmanen kahden parhaan joukkoon. Jonttu Rajala ja Tero Saarinen kakkosvälieriin, samoin Antti Harju ja Jussi Kouvalainen sekä Sauli Salmi ja Jimi Åkerström. Niinpä liputkin liehuivat. Siellä pysyi. Sateen mahdollisuuskin oli todella suuri. Lähtö 75, suorilla jatkoon Janne Alasaari ja Tero Kulmala. Sami Haukka ja Marko Räty lunastivat jatkopaikat, J-P Mattila pyrki myös nousemaan alun hankaluuksien jälkeen, mutta oli kolmas ennen Juha Perälää. Se viimeinen semi oli kuin A-finaalin etuotto. Ja kun kunnostus oli ohitse, oli edessä perinteinen SM-järjestäjän kontin luovutus. Jonttu Rajala, Harri
Legendaarinen A-finaali
Mad Croc JM-SM kisan A-finaali oli tietyllä tavalla legendaarinen. Hämeenkyrön hopeamies Markus Lehtinenkin oli tyytyväinen. Mutta Antti meni jo. Nousijat eivät kuitenkaan D-finaalissa olleet enää käypäistä valuuttaa. Juha Perälä neljäs ja Ahti Salmela viides. Vaikka kyllä lähdin kisaan pienenä ajatuksena kirkastaa viime vuoden hopeaa. Vielä kaksi semiä, joissa taistelua riitti. Marko Rädyn taival päättyi kisassa rengasmurheisiin.
Kuva Hannu Tamminen Juha Rytkönen otti unelmalähdön ja näytti semissä vaarallisuutensa Joni-Pekka Rajalalle. kaan keltaisella, Janne Mäkinen putosi saatuaan mustavalkoisen,Kimmo Mäkiselle ( jonka nyt luulisi tuntevan Hyvinkään lähtövalot) tuli vilppi. Eikä puuttunut kokemusta seuraavankaan lähdön voittajalta, joka oli Harri Laine, kakkosena Tomi Rinne. Oli oikeastaan hyvä, että otin eilen sen vilppilähdön. Ilmeinen tiedonkatkos.
Ekat välierät
Ensimmäisissä välierissä oli yrityksen taso jo korkealla. Mies olisi ehkä mennyt kovempaa, mutta auto ei. Tälle tuli kahdesta mv-lipusta musta ja se oli siinä. Kovia, tuttuja nimiä kokoajan. Seppo Partanen juuri ikävästi viides. Kaksi kolminkertaista kultamitalistia metsästämässä sitä neljättä. Pekka Palm otti vilpin, Janne Laakso jäi juuri kuudenneksi. Kärkeen kokenut PetriLaitinen, kakkoseksi Pasi Välimäki, sitten Sumpilla Marko Räty,neljäntenä Raimo Kauttio ja viidentenä Joni Leskinen. Pohjanmaan miehiä ei onni suosinut seuraavassa, ainakaan kaikkia. Kuva Hannu Tamminen Ruuhkanpoikasta välierissä.
Kovaa peliä välierissä
Finaaleihin vaiko eikö?
Tauon aikana rataa kunnostettiin. Mika Vantolahti putosi, samoin Kari Piira. Joni Jusi kaatoi erittäin rajusti, käsi ja jalka välillä rajusti ulkona pyörivästä autosta. Markus Lehtinen ykköseksi ennen Tero Kulmalaa ja Sami Haukkaa. Kaatokerhoon liittyi seuraavassa myös Timo Kakkuri, Petri Laitinen ja Joni Länsipää suoraan jatkoon. Rytkösen auto oli päivän aikana lähtenyt kuin tykin suusta. Finaalissa oli huima mennä joukon keskellä, mutta ajattelin painaa vaan kaasua. Jonttu Rajala lähti viemään letkaa. Ja kun se sieltä tuli pois, syntyi niin sanottua sivuttaissiirtymää joka vei sekä hyvin startanneen Juha Rytkösen että Petri Laitisen pehmeälle hiekalle. Niin nytkin, ja Rajalakin jäi haistelemaan pakokaasuja. Sitten jatkoon Sami Haukka ja kaima Jokinen, taas vilppejä kaksin kappalein, asialla Teemu Salomäki ja Antti Manninen. Ja Eetu Jutila ikävästi juuri kuudes. Tämä viivästyi, kun kuljettajat tai oikeammin heidän autonsa vietiin punnitukseen. Ehkä sitten ensi vuonna Honkajoella. Samaan joukkoon Tero Kankaanpää ja Joni Kohtaniemi, Rauno Väyrynen, Marko Grönroos, Jarmo Koskinen, Jouni Honkala, Pia UrénAkkanen, Jari Vanhapiha mustalla ja Rede Niemi.
Kahdella lähdöllä selvinneet ja pidemmän kaavan kautta kulkeneet kohtasivat sitten toisissa välierissä. Tyttöjäkin pääsi sunnuntaille mukaan, nimittäin Pia Urén-Akkanen ja Riikka Holma ajoivat komeasti. Jäin nyt lähdössä hieman, en ollut rytinässä mukana. Tero Kulmala taisteli itsensä kakkospaikalle, Marko Raatikainen oli lopulta kolmas ennen Sami Haukkaa, Pasi Välimäkeä ja Teemu Salomäkeä. Kun Tero Saarinen, Juha Timperi ja Joni Länsipää keskeyttivät, oli Parkkila E-finaalipaikalla. Ensimmäisessä lähdössä kaatoi Tero Kankaanpää, kolmannessa ottivat Jonne Mäkelä ja Jussi Järvinen vilpit. Näin pääsi irti
Kuva Hannu Tamminen
Joni Leskinen kahdella pyörällä.
tuosta kolinasta ja sitten homma olikin jo aika helppoa. Jonttu Rajalan epäonneksi hänen autonsa oli puoliksi kaiteen päällä. Keräilyissä ei koettu suuria yllätyksiä. Åkerström viides ja Petro Koski kuudes. Harmittaa muiden puolesta, esimerkiksi Kirsilän joka ajaa kanssani samassa liigajoukkueessa, puisteli Harri Laine. Ensi vuonna tavataan siis Pesämäessä. Mikka Tamminen se väliinputoaja. Kolmikko painoi kärjessä, Lehtinen ei päässyt hätyyttelemään Harjua ja muutenkin tilanne vakiintui. Anders Sundqvist sai vilppituomion. Viimeisessä välierässä nuori Miko Simonen otti vilppilähdön, Jose Viljava putosi.
Sitten ne finaalit
Joni Leskinen keltaisella Sumpiitilla ja Sauli Salmi ottivat jatkopaikat E-finaalista. Vielä pari alkuerää, joista Juha Perälä, Petro Koski, Marko Räty ja Kai Uusi-Äijö ( jostakin syystä numerolla 50) ottivat jatkopaikat. Mutta ne kiersivät kilpailualueen kuin ihmeen kaupalla. Niko Heiskaselle vilppi ja Mika Paloselle kaato. Kakkospaikalle Marko Raatikainen ja C-finaaliinSamiJokinen.Petro Koskelle D-finaalipaikka ja Sauli Salmelle E-finaalipaikka. Nimittäin kansan tietämä totuus on sellainen, että suuri vilppien määrä ei ole yksistään kilpailijoiden vika! Seuraavassa Teemu Leivonen lennähti nurin, Kalmukoski ja Jose Viljava suorille jatkoon. Oli tarjousten teon aika. Ennakkosuosikit pitivät hyvin pintansa, eivät toki aivan kaikki. Rytinä kuului ja salamat välkkyivät, mutta tilanne ti tullut päälle. Eikä keskeyttäneitä ollut tarpeeksi, vaan mies oli juuri jatkon ulkopuolella. Arto Harju ja Tapani Kalmukoski finaalien ulkopuolelle. Kuva Antero Sirviö Lauantain alkuerien aikaan oli todella kuumaa, ilma suorastaan väreili. Niinpä ensimmäiseen kaarteeseen saavuttaessa oli ritirinnan viisi autoa. Tuli niin kuin puun takaa, totesi ajoaan koko kisan ajan parantanut Mikko.. Teppo Tanilan päivä ei ollut täydellinen, vilppilähtö. Jimi Åkerström kolmas, Kaitsu Uusi-Äijö neljäs ja Mikko Salo viides. Niitä väännettiin 1530 sekä Rauno Malisen että Jouni Frimodigin autoista oli yli 200 tarjousta. Niistä nousut eteenpäin neljän tahdilla. Silti Salo oli tyytyväinen. Jo lauantaina oli niin varikolla, katsomossa kuin vaikuttajien keskuudessa puhuttu tästä vilppilähtöasiasta. Sami Jokinen joutui keskeyttämään. Viisi nopeinta menisi semeihin. Mikko Silvander on 24-vuotias pusulalainen. Sitten vuoroon C-finaali. Aki Karttusen kisa meni pilalle, kun Fiat pomppasi hyvissä ajoin ennen lupaa viivasta irti. En uskonut itselläni olevan mahdollisuuksia A-finaaliin, saatikka sitten mitaleille. Nyt vei miestä. Kuva Antero Sirviö Semifinaaleissa oli jo todella tasaista. -Kaasu hirtti pohjaan, en ehtinyt saada kierroksia pois. Kärkipaikat ottivat Juha Perälä ja Petro Koski. Ensimmäisessä oli tuimaa menoa. Laine, Petri Huupponen, Esa Kirsilä, J-P Mattila, Jani Raaska ja Juha Rytkönen. Hän osui useampaankin autoon, pahiten Esa Kirsilään. Myös Jere Hakola ilman finaalipaikkaa. Tunnelma tiheni. Tero Kempas kaatoi Volkkarinsa. Nyt sen saivat Honkajoen MK/UA ja Noormarkun MK/UA. Kärjessä painoi Mikko Silvander ennen Teemu Salomäkeä ja Jussi Länsipäätä. Niin tultiin maaliin ja kansa odotti sankareitaan podiumille ja kunniakierrokselle. Alkuerissä erottuivat menestyjäkandidaatit edelleen. Kari Parkkilan ja Mikko Salon kohtaloksi tuli keskeytys. Kastoin hiukan jarrua ja
suuntasin sisälle,s iellä oli auton mentävä reikä. Toisessa semissä oli Kari Parkkila epäonninen, ja lopuksi hitusen onnekas. Sunnuntaina olikin Hyvinkäällä todella uhkaavan näköisiä ukkospilviä. Raino Altti ja Pösöö putosivat, samoin keskeyttänyt Oskari Röman ja Kalle Lindström. Auto tuli yli radan. Helle jatkui, mutta sääprofeetat lupasivat sunnuntaille ainakin pilveä. Auto toimi koko kisan ajan hyvin, kiitos rakentajille. Kokemuksesta kun tuli puhe, sopii se seuraaviinkin jatkajiin, Esa Kirsilä ja Olli Lavikainen. Kolmessa semilähdössä oli kahdeksan kilpailijaa, kolmessa seitsemän. Mika Liimatainen ja Olli Lavikainen keskeyttivät, Jarno Koikkalainen kaatoi rajusti ja Tom Huttunen oli myös ulkona. Neljäs semi, olisiko Antti Harju ykkönen. Koljosen Timon nokkapelti nousi, mustaoranssilla pois pelistä, Markus Heinoselle musta peräänajosta. Koivukurvissa tapahtui, kun Harri Laine tuli nyppylältä miljoonaa eikä kääntäminen ollut edes mahdollista. Hannu Tuomiston kaksi mustavalkoista muuttuivat mustaksi, Tomi Rinteen musta tuli kerralla. Rajalakaan ei päässyt taisteluetäisyydelle Silvanderin kanssa. Sunnuntaille pääsi kaikkiaan yhdentoista automerkin kuljettajia. Mikko Perälä ja Kari Parkkila jatkoon omasta lähdöstään, seuraavasta Juha Timperi ja Mikko Salo. Timo Pellinen näytti, että homma käy. Siinä rytisi ja paukkui, Jussi Kouvalaiselle musta lippu. Vaan Harju oli päässyt muista karkuun. Tomi Hongistolle tuli se viikonlopun erikoinen eli vilppituomio. Kari Huhtilaiselle vielä alkuerässä vilppi. Kyllä oli, vaikka Aki Karttunen välillä pääsikin ahdistelemaan vauhdikkaasti. Janne Alasaari sai mustan lipun peräänajosta, Timo Ruoppa keskeytti. Kirsilä kuudes ja Laineelle musta lippu.
HANAA - 19
Jatkoa seuraa sunnuntaina
Sunnuntain alkueristä kaksi parasta menisi toisiin välieriin, kaksi seuraavaa ykkösvälieriin ja loput keräilyihin. Mika Kukkumäki keskeytti vauhdikkaalla kuplallaan, Riikka Holman ajo päättyi myös keskeytykseen. Rytkönen vei letkaa, Rajala kakkosena, Mattila pääsi sumasta irti ja oli kolmas ennen Petri Huupposta ja Jani Raaskaa. Mukana joukkoa piristämässä uusia lupauksia mutta myös kokeneita konkareita. JOKKIS
Jatkoon odotetusti Antti Harju. Lopen Antti Uusimäki juuri finaaleista ulkona, meno ei enää ollut kovin sadokasta. lähdössä 71 paikat ottivat Juha Rytkönen ja Jarno Rantanen, seuraavassa TimoPellinen ja Janne Laakso. Jarno Rantaselle vilppilähtö, Jukka Leppinen kaatoi. Rajala nousi ylöspäin ja ohitti sitten myös Tero Kulmalan. Mikko Perälä ja Kai UusiÄijö keskeyttivät, Joni Leskinen jäi juuri nousupaikasta vaille. Mikko Perälä otti Dfinaalipaikan. Kaikkien vaikeuksien jälkeen finaaleihin, olen tyytyväinen
He tekevät helmikuuksi ohjelmaa jokkiksen harrastamisesta harrastajaperheen kautta. Kavereita riitti ja juttuseuraa ihan yllin kyllin. Uusi jokkismuoti suosii sinistä. *** Ensi vuonna JM-SM järjestetään Honkajoen Pesämäessä. Siitä väännettiin nimittäin liki 300 tarjousta. Vuonna 1995 käynnistynyt SMjärjestäjän kontinluovutusperinne jatkui Hyvinkäällä. *** Vaikka etukäteen ounasteltiin, että vauhti Hyvinkään radalla nousee rajuksi, ei vallan suuria huippunopeuksia mitattu. Paras Ei-Fiat oli Marko Rädyn kuljettama Sumppi, jossa B-finaalissa rengas tyhjeni ja näin vauhti hidastui merkittävästi.
Kai Uusi-Äijö hyvässä vauhdissa.
Rauno Malisen Fiat tässä kakkosena.
Paras Ei-Fiat oli Marko Rädyn Sumppi. Ei, kyllä syy oli siinä, että tämä mediakeskus sijaitsi ARP-Motorsportin rekan eteen pystytetyssä teltassa, joka oli molemmista päistä auki ja ikkunoitakin keskellä. Ihan tyttöjäkin kävi paikalla "meediokeskuksessa". MTV 3:n lisäksi paikalla oli myös Ylelle töitä tehnyt ryhmä. Toki rata on melko syrjässä, mutta etäisyydet lähialueen majoituspaikkoihin silti vallan kohtuulliset. Nyt Sari Rajala auttoi Tindeä paidan riisumisessa ja uuden pukemisessa. Lieneekö ollut syy aistikkaassa käytöksessä vai tyylikkäässä päähineessä. Paikkahan on hieno, olosuhteet ykköstasoa ja ratakin mukava. Kuten tuolla varsinaisessa jutussakin kerrottiin, oli vielä sunnuntaina mukana kaikkiaan 11 eri automerkkiä kuljettajineen. Eikä vieläkään kerrottu, mitä kontti pitää sisällään.
Kontinluovutus on tapahtunut.
*** Perinteisiin kuuluu myös merkkihenkilöiden paidan vaihto ensi vuoden malliin. Jos tuo numeron ounasteltu syy pitää paikkansa, on syytä onnitella taas hyvin menestynyttä kuljettajaa. Mutta finaaleissa oli tulosluettelo varsin yksitoikkoista luettavaa. *** Kilpailun tiedottajana toiminut tämän lehden päätoimittaja oli kisaviikonloppuna vallan ihmeissään. Ensi heinäkuussa siis Pesämäkeen!
Sari Rajala auttoi Timo Lampista muodin muutoksessa.. Lajiryhmän vetäjä Heikki Ihamäki mittaili lauantaina parhaimmillaan noin 126 km/h nopeuksia. Tuuli vilvoitti siellä mukavasti ja teltan katto antoi suojaa aurinkoa vastaan. Naisnäkökulmaa juttuun antoi Holman Riikka. Nyt Tuomas Syyrakki luovutti 2011-järjestäjien puolesta kontin Noormarkun Taito Tommilalle ja Honkajoen Marko Yliselle. Muuten kun tiedottamisesta tuli puhe, oli paikalla myös Helsingin Sanomien iskuryhmä. Niinpä lajipäällikkö Timo Lampinen joutui jo toista kertaa tämän operaation uhriksi. Uutta verta tiedossa pappakisojen kärkipaikoille! *** Kisan ehdoton tarjousmagneetti oli Rauno Malisen Fiatti. Tällä kertaa Kauhajoen UA: n mies oli saanut kilpailunumerokseen 50. Auto putosi lauantaina, jolloin usein muutamaan hyvään pudonneeseen autoon keskittyy paljon tarjouksia. Heidän raporttinsa jokkiksesta tuli julki Hesarin lauantailehdessä 16.7. 20 - HANAA
Kuva JX-Foto/Janne Pieviläinen Kuva JX-Foto/Janne Pieviläinen
JOKKIS
Joni Jusi kaatoi turhan ilmavasti, eikä nascar-verkkokaan oikein auttanut.
Pölyä oli ilmassa, kun Jouni Honkala kaatoi.
Kare Asp, kasvokuvat Kare Asp, ajokuvat Antero Sirviö
Pikkuhuomioita Hyvinkäältä
Kai Uusi-Äijö on kokenut JokkisSM kävijä