SUVI HY T TINEN Eetu Uusitalo ja Twister onnistuivat kauden viimeisessä traktorivetokisassa Kalajoella. Kuvassa toimitusjohtaja Laura Pikkarainen ”kaivinkonehommissa”. • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Nyt myös sähköasennukset! p. Joulukuussa 88 vuotta täyttävä mies kulki työuransa puhelinlinjojen perässä. Kuvan taulun hän maalasi Johanna-tyttärestään ja Piki-koirasta vuonna 1984. Maalaaminen on ollut yksi Seppo Nummelan harrastuksista. 08-479-5600 • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Energiatehokkaat tuotteet laskee sähkönkulutustasi 08-479-5600 Laura luottaa kaivinkonetöihin 1 Sivu 2 Jantusen uuden hallin yläkerrassa ovat toimistoja kokoustilat, joissa on muun muassa yrityksen perustajan Hannu Jantusen nikkaroima pöytä, jonka lasikannen alla on ”soramonttu” pienoismalleineen. Nro 35 | haapavesi.fi Perustettu 1998 Torstai 3.9.2026 TOIMIMME MYÖS HAAPAVEDELLÄ. Käytännönläheisen työn vastapainona ovat olleet luovat harrastukset. ANNE MAT TILA 1 Sivut 8–9 Kyläkirjamies kertoo viimein vähän itsestäänkin Humalojan kyläkirjan sekä Kirkonkyläkirijan takavuosina toimittanut Seppo Nummela kieltäytyi kirjaprojektien aikaan haastatteluista, mutta taipui nyt vuosien suostuttelun päätteeksi kertomaan itsestään ja elämänvaiheistaan. 1 Sivu 11 Hallintopäällikön virkaa ei täytetty vieläkään 1 Sivu 3
Elokuun viimeisellä viikolla Kaivinkonetyöt Jantusen pihassa Kynttiläkankaan teollisuusalueella oli tavanomaista enemmän työssä olevia koneita, kun pihaa tasattiin asfaltointia varten. Yksi koneista on tiettävästi ainoa koko maailmassa. Osa uusista laitteista on yrityksille varta vasten rakennettavia uniikkeja yksilöitä, näin muun muassa Pohjan Timberille tuleva massiivipuuelementtilinja ja Talotimpalle Agronicilla rakennettu pilariraudoitteiden kokoonpanoon liittyvä jigi. Hän tekee ensisijaisesti töitä omiin koneisiimme, mutta pystymme tarjoamaan myös jonkun verran korjaamopalveluita ulkopuolisille, hän kertoo. JANTUSET TEKIVÄT vuodenvaihteessa lopullisen sukupolvenvaihdoksen, jossa Laura Pikkarainen ja neljä hänen veljeään Lauri, Oskari, Jaakko ja Arttu Jantunen jakoivat tehtäviä niin, että yrityksen perustaja ja omistajien isä Hannu Jantunen pääsi pitkästä aikaa jäämään työntekijäksi ilman vastuuta johtamisesta. Hankkeiden yhteistä kustannusarviota on vaikea laskea, koska kaikista investoinneista ei ole tehty vielä lopullisia päätöksiä. Tällä hetkellä 24 henkilöä työllistävällä yrityksellä on töitä Pelkosenniemeltä Pyhätunturin juurelta Kirkkonummelle asti Raahe – Leppävirta -leveydeltä. – Meillä on tähän asti ollut useampi halli. LIMINGAN TOIMIPISTEESSÄ traktorien osto ja myynti ovat lähteneet käyntiin suunnitellulla tavalla, mutta vaihtokoneiden kunnostukseen ilmeni tarvetta ja Pekka Veivo päätti palkata sinne asentajan. Kaivinkonetyöt Jantunen Oy:n tuore toimitusjohtaja Laura Pikkarainen on hyvillään, että yrityksen toiminnot saadaan samaan pihaan uuden hallin valmistumisen myötä. Parikymmenen työntekijän joukkoon otetaan heti pari lisää, kun sopivia sattuu kohdalle. Yli tuhannen neliön halliin Hallitielle on tarkoitus siirtää tuotannon lisäksi myös toimisto. – Meille tulee uusia koneita muun muassa pitkän raudan katkaisuun ja taivuttamiseen, Niemelä kertoo. Tontin eteläreunalle vajaassa vuodessa noussut noin 800 neliön suuruinen halli odotteli puolestaan putkija sähkötöiden viimeistelyä sekä osaa uusista kalusteista. Niiden lisäksi yrityksellä on alihankkijoita, jotka jatkavat töitään entiseen tapaan. PISIMMÄLLÄ halli-investoinneissa ovat Kaivinkonetyöt Jantunen, Veivo traktorit ja Talotimppa. Haemme kaikenlaisia rakennusalan osaajia: kirvesmiehiä, muottienja raudoitusten tekijöitä, tärkeintä on oikea asenne, Niemelä sanoo. Hän rakentaa saunoja alihankintana Rakennus Hänniselle. Halusimme kaikki toiminnot samaan pihaan, jotta logistisesti toiminta olisi yksinkertaisempaa. Talotimpan tilauskirjat ovat täynnä. – Konekanta on kasvanut, Pikkarainen sanoo ja tarkoittaa sillä niin koneiden fyysistä kokoa kuin määrääkin. Yrityksellä on yli 20 merkittävää työkonetta sekä avustavat koneet, jotka nekin kaipaavat säännöllistä huoltoa. Kaikki kolme hallia ovat viimeistelyä vaille valmiita ja ne otetaan käyttöön tämän syksyn aikana. Siellä ovat rasvamonttu, hitsauspaikka sekä pesuhalli. Anne Mattila Haapavedellä on rakenteilla tai valmiiksi suunniteluina yhteensä noin 9 500 neliön edestä teollisuushalleja sekä muita yritysten tarvitsemia tiloja, kuten korjaamo-, varastoja pesuhalleja. Jospa tämän jälkeen saataisiin koneitakin sisälle, Ikkala naurahtaa. " Uudet tilat mahdollistavat 4–5 koneen pitämisen työn alla kerralla. Niihin tarvittavat raudat valmistetaan jatkossa uusissa tiloissa uusilla koneilla. Yrittäjä Markko Harjula kertoo, että Rokulinmäelle tuli korjaamotilan lisäksi pesuhalli. Työergonomiakin paranee, yrityksen toimitusjohtaja Timo Niemelä sanoo. Se tuo joustavuutta ja tehokkuutta toimintaan, kun mahdollisesti osia odottamaan jäävä kone ei ole muiden töiden edessä, Pekka Veivo sanoo. PULKKILANTIEN TOISELLA puolella sijaitsevalle teollisuusalueelle tehdään tällä hetkellä Haapaveden suurinta rakenteilla olevaa teollisuushallia Talotimpalle. EDELLÄ MAINITTUJEN hallien lisäksi PHM-Urakointi on jatkanut lähes puolella 10 vuotta sitten valmistunutta halliaan, joka kävi pieneksi toimintojen ja koneiden kasvaessa. – Tähän asti raudat on varastoitu pihalla, mutta uuden hallin ja sitä varten rakennettavan raudankäsittelylinjan myötä pitkät raudat saadaan sisälle. Silloin niiden kanssa on mukavampi toimia, koska ei tarvitse enää kaivella jäisiä rautoja hangesta. – Meillä menee hyvin ja töitä riittää. Pekka Veivo rakennutti traktorien ostoon, kunnostamiseen ja myyntiin erikoistuneelle yritykselleen uudet toimitilat Rytkynkylälle aivan Oulaistentien varteen.. Haapavesi // Torstaina 3. Rytkyyn vajaan 400 neliön suuruiseen halliin tulee kolminkertainen määrä korjaamotilaa aikaisempiin verrattuna. Viime viikolla asfaltoitiin piha. Kyse on pilariraudoitteiden kokoonpanojigistä. Yrittäjä Pekka Hänninen kertoo, että laajennus tuli ajankohtaiseksi, koska tilat kävivät ahtaiksi: – Jos markkinat pysyvät nykyisellä tasolla, tarkoittaa se puoltakymmentä työpaikkaa lisää uusien tilojen valmistuttua. Tarve uusiin tiloihin on tälläkin yrityksellä hyvin saman kaltainen kuin Jantusilla: toiminnan kasvaminen, mutta myös työskentelyolosuhteiden parantaminen. Talotimppa valmistaa erilaisia rakennuksia ja rakennelmia, kuten sähkönsiirtolinjojen perustuksia ja sähköasemia. – Sitä olemme työntekijöiden kanssa suunnitelleet ja pyöritelleet mielessä, ja nyt sen meille toteuttaa Agronic, Niemelä kertoo tarpeeseen kehitellystä ratkaisusta. Näköalat ovat positiiviset, vuonna 2012 yrityksen palvelukseen tullut toimitusjohtaja sanoo. Samalla saadaan toimistotilaa lisää, toimitusjohtaja Laura Pikkarainen kertoo halli-investointiin johtaneista syistä. Rakennus Hänninen on puolestaan aloitellut noin 400 neliön laajennusta Pulkkilantien läheisyydessä ja naapurissa Toni Ikkala sisustaa yrityksensä kylmää hallin osaa lämpimäksi. Summa sisältää rakennusten lisäksi kone-, laiteja tuotantolinjainvestointeja. Lisäksi yritys tekee korjaamotoimintaan liittyviä investointeja. VEIVO OY:N uudet tilat valmistuvat tämän kuun aikana Rytkynkylälle Oulaistentien varteen, mutta toiminta laajenee myös Limingassa, johon yrittäjä Pekka Veivo perusti toisen toimipisteen viime talvena. Kohteita on toimituksen saamien tietojen mukaan kaikkiaan 13. Tämänhetkisen tiedon mukaan summa kohoaa kuinkin lähemmäksi kymmentä kuin viittä miljoonaa euroa. – Koko ajan katselemme uusia työntekijöitä. – Aikanaan lämmin halli tehtiin koneiden huoltoa varten, mutta sille on ollut koko ajan muuta käyttöä. syyskuuta 2026 2 // UUTISET Haapavedelle rakennetaan liki 10 000 neliötä uusia yritystiloja Yritykset investoivat tilojen ohella uusiin koneisiin, laitteisiin ja tuotantolinjoihin useita miljoonia euroja. Uuteen halliin tulee enemmän ja korkeampaa tilaa koneiden huoltoa varten. Traktorien ostoon, kunnostamiseen ja myyntiin erikoistunut yritys kokoaa uusiin tiloihinsa omat toiminnot Haapavedellä. – Uudet tilat mahdollistavat 4–5 koneen pitämisen työn alla kerralla. – Saimme hyvän, 30 vuotta traktoreita korjanneen henkilön joukkoomme. Kesän aikana tuli kolme kaveria, mutta etsintä jatkuu
Viime viikolla asfaltoitiin piha. Hakuaika virkaan on 25.9. Rakentaminen on tarkoitus käynnistää heti, kun lopullinen rakentamispäätös on tehty eli tänä syksynä. Yrittäjä on tehnyt suunnitelman ravintolatoiminnan, majoitustilojen ja huoltorakennuksen kehittämisestä, mikä mahdollistaisi leirintäalueen ympärivuotisen toiminnan ja palvelisi siten matkailijoita ja paikkakuntalaisia paremmin. – Hallituksen enemmistö oli kuitenkin sitä mieltä, että virka täytetään avoimen haun kautta. Virallisesti hänet nimitettiin tehtävään joulukuussa 2024 samalla, kun kaupunginhallitus päätti kaupungin johtamisjärjestelmän ja sen myötä virkanimikkeiden muuttamisesta. Rakennuslupia teollisuustilojen rakentamista varten on Haapavedelle myönnetty edellä mainittujen lisäksi muun muassa Elenia Verkko Oyj:lle, Atso Paavolalle, Mika Harjulalle ja Joonas Partaselle. Tällä hetkellä yrityksellä on tuotantotiloja noin 3 000 neliötä. – Kesän aikana olemme saaneet päivitettyä investoinnit ja niiden kustannukset, hän kertoo. Kaupunginjohtaja Esa Jussilan pohjaesityksenä oli, että virkaan olisi siirretty suostumuksen perusteella johdon sihteeri, tradenomi Tarja Ollanketo. Vuokratasoa on tarkoitus tarkastella vuosittain toiminnan toteutuneen taloudellisen tilanteen perusteella. Se vei äänestyksessä selkeän voiton lukemin 8–2. mennessä. Yritys on erikoistunut erilaisiin puhtaan energian ratkaisuihin, muun muassa sähkökattiloiden valmistukseen. Kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina leirintäaluetta kaksi ja puoli vuotta pyörittäneen J.Kuutti Oy:n tekemän ehdotuksen vuokrasopimuksen jatkamisesta. Hallintojohtajan ja talousjohtajan virkanimikkeet todettiin lakkautuneiksi. Sopimus jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Yrittäjä Jaana Kuutin ehdotuksen mukaisesti päätettiin käynnistää myös neuvottelut Kylpyläsaaren kehittämistoimenpiteistä. Helmikuussa 2025 kaupunginhallitus kuitenkin kumosi oman päätöksensä Ilkka Revon (ps.) tehtyä siitä oikaisuvaatimuksen. Hallin on määrä valmistua ensi keväänä. HIRSITALOTEHDAS Pohjan Timber rakentaa noin tuhat neliötä uutta tilaa Kynttiläkankaan teollisuusalueelle. Leirintäalueen vuokra perustuu toiminnan todelliseen kausiluontoisuuteen ja nykyisiin taloudellisiin edellytyksiin. Talotimpan yli tuhannen neliön halli valmistuu tämän syksyn aikana. Se menettely on mahdollinen, koska siirrettävän henkilön pohjavirkaa, eli johdon sihteerin tehtävää, ei ole kaupungin hallinnon uudelleenjärjestelyissä lakkautettu, Jussila selventää. – Uudessa tuotantohallissa pystytään tekemään isompia moduulivalmisteita, myös tuotekehitykselle varataan tiloja, Lehtonen kertoo ja sanoo, että uusien tuotteiden lisäksi tulossa on tuoteparannuksia entisiin. Viime aikoina Haapavedellä on Jussilan mukaan ollut ainakin pari vastaavaa tilannetta, joissa henkilö on siirretty uuteen virkaan ilman avointa hakua. Tämän johdosta kaupunginhallituksen oli nyt tehtävä asiasta uusi päätös. Johtamisjärjestelmän muuttamisen kaupunginhallitus hyväksyi tiistaina, kuten ensimmäisen kerran jo joulukuussa 2024. KAUPUNGINJOHTAJA Jussila kertoo, että kaikki edellytykset Ollankedon siirtämiseksi virkaan olisivat olleet olemassa. OLLANKETO on hoitanut hallintojohtajan, myöhemmin nimikkeen muutoksen myötä hallintopäällikön avointa virkaa jo marraskuusta 2023 lähtien. Uusi rakennus tulee aikaisempien tilojen yhteyteen ja lopulliset rakentamiseen liittyvät päätökset tehdään tämän syksyn aikana. Hallintopäällikön virka tulee avoimeen hakuun Suvi Hyttinen Haapaveden kaupunginhallitus päätti tiistain kokouksessa, että hallintopäällikön virka täytetään avoimella hakumenettelyllä. Ollilan tekemän valituksen myötä alkuperäinen päätös johtamisjärjestelmän muuttamisesta ja Ollankedon valinnasta pysyi voimassa, kunnes hallinto-oikeus kesäkuussa hylkäsi valituksen. CT Industrialilla on tällä hetkellä käytössä noin 1 500 neliötä tuotantotiloja Kynttiläkankaan teollisuusalueella. Kaivinkonetyöt Jantunen Oy:n tuore toimitusjohtaja Laura Pikkarainen on hyvillään, että yrityksen toiminnot saadaan samaan pihaan uuden hallin valmistumisen myötä. syyskuuta 2026 UUTISET // 3 SUURINTA HALLI-INVESTOINTIA tällä hetkellä Haapavedelle on suunnittelemassa CT Industrial Oy (CTI). Haapavesi // Torstaina 3. Vastaesityksen avoimesta hakumenettelystä teki Outi Pekkala (vas.) Raili Heikkilän (kok.) kannattamana. Talousjohtajan virkanimike muutettiin talousja henkilöstöjohtajan viraksi ja hallintojohtajan hallintopäälliköksi. Kelpoisuusvaatimukseksi hallintopäällikön virkaan asetettiin soveltuva korkeakoulututkinto, kun aiemmin hallintojohtajalta on vaadittu ylempää korkeakoulututkintoa. Sen tarkoituksena on rakentaa nykyisten tilojen ja Agronicin väliin noin 2 600 neliön suuruiset uudet tilat sekä tuotannon tarpeisiin että toimistoksi. Hänen mukaansa suunnittelu on elänyt liiketoiminnan kasvun myötä. Kaupungin 100-prosenttisesti omistama Haapaveden Vesi ja Energia Oy on rakentamassa noin 750 neliön tiloja, joihin tulee vesija lämpöliiketoimintaa palvelevat kalusto-, varastoja korjaamohalli sekä toimistotilat. Kaupunginhallitus näki ensisijaisena kehittämistoimenpiteenä huoltorakennuksen remontin tai uudistamisen. Kumoamispäätöksestä puolestaan valitti Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen silloinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Päivi Ollila (kesk.). – Lopullinen rakentamispäätös on tarkoitus tehdä syyskuun aikana, yrityksen omistaja, hallituksen puheenjohtaja sekä strategisten investointien ja tuotekehityksen johtaja Mikko Lehtonen kertoo. Kaupunginhallitus teki asiasta äänestyspäätöksen.. Ollanketo on hoitanut virkaa jo lähes kolme vuotta, täyttää pätevyysvaatimuksen, on antanut siirtoon suostumuksensa ja häntä voidaan pitää tehtävään sopivana. – Toki avoin haku virkojen täytössä on ensisijainen menettely, mutta myös siirto on organisaation näkökulmasta yhtä hyvä ja kunnissa yleisesti käytetty menettely, Jussila toteaa. Kylpyläsaaren vuokrasopimus jatkuu nykyisen yrittäjän kanssa Suvi Hyttinen Kylpyläsaaren leirintäalueen määräaikainen vuokrasopimus on päättymässä huhtikuun 2027 loppuun. ANNE MAT TILA " Uudessa tuotantohallissa pystytään tekemään isompia moduulivalmisteita, myös tuotekehitykselle varataan tiloja. Tilat tehdään yrityksen perustajan ja omistajan, Onni Timlinin tuotekehitystyön seurauksena syntyneen massiivipuuelementtituotannon lisäämistä varten
Jahtia jatkettiin viimeisiin päiviin saakka, mutta se veti vesiperän. Kiintiöalueesta päätettiin asetuksella riistakeskuksen esityksen pohjalta. Paikkakunnalle on rakenteilla tai suunnitteilla tuhansia neliöitä uusia yritystiloja. Sitä rakennetaan konkreettisilla päätöksillä, uusien hallien seinillä, koneilla, tuotantolinjoilla ja ennen kaikkea uskolla siihen, että työtä ja tekemistä on myös huomenna. Hän investoi omaan yritykseensä, työntekijöihinsä ja paikkakuntaansa. Jo aiemmin Luken tutkimuksissa on käynyt ilmi, että Haapavedelle ammutut sudet olivat susia, eivätkä koirasusia. Menestyvä yritys imee ympärilleen myös muuta yritystoimintaa ja pitää yllä jopa kokonaisen alueen elinvoimaa. Samalla saatiin uutta tietoa lauman susista. Haapavetiset yrittäjät rakentavat rohkeasti tulevaisuutta Paikkakunnan tulevaisuutta ei rakenneta strategioilla, suunnitelmilla ja juhlapuheilla. Investointeja tehdään myös koneisiin, laitteisiin ja tuotantoon miljoonien eurojen edestä. Nivalan reviiri oli ainoa, jossa kiintiömetsästyksen perusteluna oli reviirin susien mahdollinen sisäsiittoisuus. – Merkkejä siitä, että vanha naaras ja sen jälkeläinen olisivat saaneet jälkeläisiä, ei ollut. Se on merkittävä viesti ympäröivälle yhteiskunnalle. Se luo uskoa tulevaisuuteen. Ja mikä parasta: kyse ei ole yhdestä suuresta hankkeesta, vaan monen yrittäjän samanaikaisesta päätöksestä kasvaa, kehittää ja ottaa seuraava askel. Sudenmetsästys kiintiöalueella toteutettiin yhteismetsästyksenä alueen seurojen kesken. Haapavedellä tämä usko näkyy nyt poikkeuksellisen vahvasti. Yhden yrityksen kasvu poikii hyvää lukuisille muillekin yrityksille. Haapavesi // Torstaina 3. KUN YRITTÄJÄ RAKENTAA uuden hallin, hän ei investoi vain seiniin ja kattoon. Oliko se liittymässä Nivalan reviiriin, vai oliko se pelkkä ohikulkija, tähän ei ole yksiselitteistä vastausta. Vahinkoperäiset luvat taas olivat tarkkarajaisia ja saivat kohdistua vain vahinkoalueeseen. syyskuuta ja kaikkina muinakin vuoden päivinä haapavetiset yrittäjät! Anne Mattila Pääkirjoitus " Yhden yrityksen kasvu poikii hyvää lukuisille muillekin yrityksille.. Kuva toukokuun lopulta sudesta, joka ui joen yli Mieluskylän kohdilla ja jatkoi matkaa juosten Oulaistentietä pitkin. NÄY T TÖKUVA VIDEOLTA " Nivalan lauma liikkuu ainakin Suotuperän, Vatjusjärven, Koivulannevan ja Alakylän alueella sekä siitä Oulaisten suuntaan. Suden matkantekoa ikuisti videolle Jussi Savolainen. Neljännen suden arveltiin poistuneen reviiriltä. Investointi tarkoittaa yleensä parempaa työergonomiaa, tehokkaampaa tuotantoa, uusia tuotteita tai lisää työpaikkoja, mutta myös työtä muille yrittäjille: rakentajille, suunnittelijoille, koneja laitetoimittajille sekä heidän kauttaan lukuisille alihankkijoille. MENESTYVIÄ YRITYKSIÄ JA ennakkoluulottomia yrittäjiä tarvitaan. Miksi se oli poistunut Pulkkilan laumasta. Riski sukusiitokseen oli silti olemassa, Valtonen kertoo. Haapaveden alueella Nivalan lauma liikkuu ainakin Suotuperän, Vatjusjärven, Koivulannevan ja Alakylän alueella sekä siitä Oulaisten suuntaan. Laumasta ammuttiin kolme sutta alkuvuoden kiintiömetsästyksessä. Viime vuonna eduskunta uudisti suurpetojen metsästyksen lainsäädäntöä niin, että kiintiöalueella tapahtuva kiintiömetsästys tuli mahdolliseksi. Nuoren naarassuden kohtalo on arvoitus. EHKÄ KAIKKEIN TÄRKEINTÄ on kuitenkin investoinnin ja kasvun näkymätön vaikutus. syyskuuta 2026 4 // • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • p. 020 750 4007 Jäikö lehti tulematta. Yrittäjä, joka päättää investoida, antaa omalla esimerkillään viestin siitä, että kehitys ei saa pysähtyä. ALKUVUODEN kiintiömetsästyksessä Nivalan reviirin kokona pidettiin neljää sutta, ja kaatolupa saatiin koko laumalle. Kaikki laumaan kuuluneet viisi sutta ammuttiin Utajärvellä tammikuun 3. Hyvää yrittäjän päivää 5. Vaikutukset ulottuvat usein koko työssäkäyntialueelle. Käytännössä riistakeskuksen luvista aina valitettiin, ja hallinto-oikeudet laittoivat luvat täytäntöönpanokieltoon, kunnes valitus oli käsitelty. NIIN SANOTTU Nivalan reviirin kiintiöalue ulottui Haapaveden, Nivalan, Oulaisten ja Ylivieskan kuntien alueelle. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • 24/7 p. Saaliiksi saatiin lopulta 81 sutta ja neljä koirasutta. Hän näyttää, että täällä kannattaa tehdä, täällä kannattaa työllistää ja täällä kannattaa yrittää. Kaksi sutta kaadettiin uudenvuodenpäivänä eli heti ensimmäisenä jahtipäivänä ja kolmas paria päivää myöhemmin. Erikoistutkija Mia Valtonen Luonnonvarakeskuksesta kertoo, että alueelta ammutuista kolmesta sudesta otettiin DNA-näytteet, ja niitä verrattiin aiemmin maastosta kerättyihin näytteisiin. päivään jatkuneessa suden kiintiömetsästyksessä oli lupa kaataa sata sutta eri puolilta maata. Valmistuneet DNA-analyysit kertovat, oliko epäilyssä perää. Susireviirillä epäiltiin tapahtuneen sukusiitosta. He eivät rakenna ainoastaan omaa liiketoimintaansa, vaan he rakentavat ympärilleen uskoa, mahdollisuuksia ja uutta kasvua. Luonnonvarakeskuksen DNA-analyysissä viime syksyn ja talven ulostenäytteiden perusteella reviiriltä tunnistettiin kuitenkin vain kolme sutta. päivä. Yrittäjä ei suhtaudu tulevaisuuteen odottamalla, hän rakentaa sitä itse. Mukana oli myös haapavetisiä metsästäjiä. Rohkea päätös voi rohkaista myös toista yrittäjää investoimaan, nuorta perustamaan yrityksen tai työntekijää rakentamaan perheen, kodin ja koko tulevaisuutensa paikkakunnalle. Selvisi, että lauma koostui vanhasta lisääntymiskykyisestä naaraasta ja sen urosjälkeläisestä sekä vielä vuotta aiemmin Pulkkilan laumaan kuuluneesta nuoresta naaraasta, joka ei ehkä ollut vielä lisääntymiskykyinen. Alkuvuoden kiintiömetsästyksessä kaadetuista susista on saatu uutta tietoa. Pohjois-Pohjanmaan alueella kiintiölupia oli Nivalan lauman lisäksi vain Vaalan seudulla liikkuneen Pahkavaaran lauman poistamiseen. SUDENMETSÄSTYS oli ennen tätä vuotta luvanvaraista poikkeusluvalla. KAIKKIAAN TAMMIKUUN alusta helmikuun 10. Luken DNA-tutkimus paljasti uutta tietoa Haapavedellä ammutuista susista Antti Savela Suvi Hyttinen Luonnonvarakeskus (Luke) on selvittänyt tammikuussa Haapavedellä kaadettujen, Nivalan reviirin kuuluneiden susien sukulaisuussuhteita
Kerran kuukaudessa ke klo 12 lähetysaiheiset Turinaseurat. Toimintaillat ovat viime vuosina olleet isona osana seurakuntien vakiintuneita työmuotoja, jotka kokoavat alakoululaisia yhteisen askartelun, pelailun ja leikin äärelle. Uusiin tiloihin tutulla paikalla Keskiviikkoisin lähetysväki kahvittamassa. ja 15.10. Syksyn aikana iltoja järjestetään Haapaveden seurakunnassa kaksi, joista ensimmäinen on suunnattu 1-3-luokkalaisille ja toinen vastaavasti 4-6-luokkalaisille. Jokainen on seurakuntaan kutsuttu, kohdattu ja kaivattu. Ne ovat paikalliset vaalit, joten niissä voit vaikuttaa Haapaveden seurakunnan tulevaisuuteen. Klo 19.30 Psalmien ilta kirkossa: Hätähuudosta valitukseen, luottamuksesta turvaan -psalmien ilta kirkossa. Musiikissa Auli Kärkölä. Ehdokasasettelu päättyy 15.9., joten vielä ehtii mukaan ehdolle! Miksi juuri sinä asettuisit ehdokkaaksi. syyskuuta 2026 // 5 N:o 3 • 21.5 .2026 HAAPAVEDEN SEURAKUNTAVIESTI Mainos Kesän aikana on pörinä käynyt seurakuntakeskuksen kasvatuksen siivessä. Rippikoulut starttaavat! Järjestöjen sekä rippikouluryhmien I, II ja III ripari-info järjestetään sunnuntaina 20.9. Psalmien äärellä Juuso Niemelä, Eliisa Pihlaja-Vihelä, Teresa Majuri, Kari Jääskelä ja Mauno Soronen. Luottamushenkilönä olet mm. Tule mukaan rakentamaan seurakuntaa, joka heijastaa sinun arvojasi. Virsikirjan ja katekismuksen hinta on 7 €. Myyrilän kahvila avoinna ti-to klo 9–14 sekä parittoman viikon ma klo 9–14. Huoltajat ovat lämpimästi tervetulleita mukaan nuoren ripari-infoon. Seurakunnan uusissa nuorisotiloissa kokoontuvat syksystä lähtien tutut nuortenillat, nuorten raamikset sekä oloillat, mutta tila palvelee myös nuorempaa väkeä. Olennaisena piirteenä toimintailloissa on, ettei niihin kerätä etukäteisilmoittautumista, joten mukaan ehtii myös lyhyelläkin varoitusajalla, kaverin kanssa tai ilman. Parin tunnin mittaisiin iltoihin kuuluvat myös hartaus ja iltapala, ja suunnitteilla on myös pientä leikkimielistä kisailua palkintoineen. Viime vuodet kokoushuoneena palvelleen vanhan rippikoululuokan ja pienryhmätilan välinen seinä on puhkaistu ja huoneista on rakentunut uusi yhtenäinen tila nuorisotyön käyttöön. Sururyhmä Paakkilassa klo 18–20 7.10., 14.10. Tätä kirjoittaessani vielä tilassa tehdään kalustussuunnitelmia, mutta seinämaalit ja osin uudet lattiapinnat antavat jo mukavasti tilan tuntua. Seurakunnan kirkkoherranvirastosta löytyvät valitsijayhdistysten yhteystiedot, joiden kautta sopiva vaalilista ja ehdokkuuteen tarvittavat paperityöt järjestyvät helposti. Myyrilän kahvila kutsuu sinua mukaan! Kahvilassa voi viihtyä vanhojen kavereiden kesken ja solmia myös uusia tuttavuuksia. Jumalanpalveluksen jälkeen ripari-infossa saat muun muassa riparipassin, tärkeät päivämäärät ja käytännön vinkkejä rippikoulua varten. Myynnissä kahvin lisäksi arpoja ja käsitöitä. Tulevia tapahtumia: LA 12.9. Tuotto lähetystyölle eri kohteisiin. klo 11 Pohjoinen Pohjanmaamme -kotiseutulaulujen konsertti kirkossa, Mieskuoro SoLa ja Vaskiyhtye Laine, käsiohjelma 10 €. Maija Hartikainen Seurakuntapastori Oletko sinä seuraava päättäjä. Aiemmin Paakkilassa kokoontunut kokkikerhotoiminta muuttaa seurakuntakeskuksen tiloihin ja perhekerho käyttää tilaa totuttuun tapaan päiväsaikaan. Kirkonkeittopäivät 3.9., 24.9. Kuorot: Klo 18–20 Laulutuuli-kuoro ma 7.9. Vaaleissa äänensä voivat antaa kaikki seurakunnan jäsenet, jotka vaalipäivään 15.11. Ripari-infon jälkeen seurakunta myy rippikoululaisille virsikirjoja, joiden mukana tulee katekismus. Kahvilaa pitävät auki eri toimijat vuorotellen. Mainos. Äänesi on mukana muovaamassa seurakunnan tulevaisuutta seuraavien neljän vuoden ajan. Uutena toimintana syksyllä mukaan tulevat toimintaillat alakoululaisille, jolloin tilat tulevat todelliseen testiin. mennessä ovat ehtineet täyttää 16 vuotta, ja ehdolle voivat puolestaan asettua 18 vuotta täyttäneet seurakunnan konfirmoidut jäsenet. mukana suunnittelemassa toimintaa, päättämässä kuinka rahoja käytetään, päättämässä työntekijävalinnoista, jakamassa osaamistasi, luomassa mielikuvaa kirkosta ja valitsemassa edustajia kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon. Uusia tiloja tutulla paikalla kannattaakin rohkeasti tulla kurkistamaan! Hannamari Kumpusalo varhaisnuorisotyönohjaaja Seurakuntavaalit järjestetään 15.11.2026. ja 28.10. Veteraanikuoro ti klo 16–17.30, Lapsikuoro ke klo 17. Haapavesi // Torstaina 3. Kirkkokuoro ke klo 18, Kirkkokuoron 100-vuotisjuhla su 27.9. Oman kotiseudun asioihin pystytään yhdessä vaikuttamaan ja demokratia toteutuu, kun mukana on eri elämäntilanteista, piireistä ja kylistä koko seurakunnan kattava joukko huolehtimassa siitä, että ketään ei unohdeta. Syyskuun ajan silmälasikeräys Nepaliin. klo 10–12 Haapaveden kirkossa. Ilmoittaudu itse ehdokkaaksi tai ilmianna hyvin hommaan sopiva puoliso, serkku, naapuri tai vaikkapa työkaveri mukaan. Klo 16 Jokilaakson musiikkiopiston konsertti kirkossa. Uusia ehdokkaita ollaan juuri tällä hetkellä rekrytoimassa mukaan. Lähetysväen vuoro on keskiviikkoisin. klo 13–14
syyskuuta 2026 6 // Anne Mattila Uusitalon tilalla Karsikkaalla esiteltiin lauantaina maidon matkaa pellolta navetan kautta pöytään. Aitauksessa olevat vasikat tekevät lähempää tuttavuutta toistensa kanssa.. Tuomas, Kira ja Reima Ahola juttelivat eläinlääkäri Outi Lehtosen kanssa vasikka-aitauksen vieressä. Lisää tietoa kävijät janoaisivat lehmien lypsämisestä, jalostuksesta sekä siitä, miten paljon lehmät syövät. Tuollaisessa tapahtumassa on aikamoinen työ järjestää. – Uusia oppeja kävijöille olivat muun muassa lehmien rauhallisuus, poikimisen helpottuminen sekä lehmien lepo, ruuan ja maidon määrä, maidontuotannon asiantuntija Paula Orava ProAgrialta kertoo. ULOS TUODUT vasikat ilahduttivat suuresti varsinkin perheen pienimpiä kävijöitä. Kävijöille kerrottiin maidontuotannon lisäksi lihantuotannosta. Ruoan matka pellolta navetan kautta pöytään kiinnosti JENNI UUSITALO " Lasten iloa ja onnistumisia oli ihana seurata. Seikkailu johdatti kuuden eri tehtävän avulla tarkkailemaan lehmien elämää tilalla. Sieltä on toivon mukaan tulossa monta tulevaisuuden lypsäjää. Lauantain aikana tarjoillun kahvin perusteella paikalla kävi noin 250 tutustujaa Haapaveden lisäksi ympäristökunnista. Myös lehmien koko ja vapaa liikkuminen navetassa, eläinten ja navetan ilman puhtaus sekä lehmien hyvä olo, leposijat ja hyvä valaistus yllättivät vierailijat. Kävijät saivat tietoa muun muassa lehmien terveydenhuollosta ja valvonnasta sekä eläinjalostuksesta, ruokinnasta, hoidosta ja hyvinvoinnista. Maatilan, erityisesti navetan elämä kiinnosti kokonaisia perheitä. Navettaan, maatilan eläimiin ja tilan arkeen kävijöitä tutustutti maanviljelijäpari Jenni ja Tero Uusitalon perheen lisäksi joukko maatalousalan asiantuntijoita. Sieltä on toivon mukaan tulossa monta tulevaisuuden lypsäjää, toivoi Heidi Lehikoinen Valiolta. Ratsastamaankin pääsi halutessaan oikealla ponilla ja vanhassa, tunnelmallisessa puojissa oli mukava kahvitella. Päivän aikana Faban Katja Tulppo kävi keskusteluja tilaan tutustujien kanssa siitä, kuinka paljon lypsykarjayrittäjä työllistää välillisesti: – On neuvontaorganisaatiot, asiantuntijat, kauppa, alkutuotanto, maitosekä teurasja vasikkakuskit, seminologit, eläinlääkärit... Jenni Uusitalo (oik.) kertoi lehmän päivittäisestä ruoka-annoksesta. Palautteen perusteella tapahtumasta tykättiin kovasti ja sille toivottiin jatkoa, mutta sitä Jenni Uusitalo ei suoralta kädeltä lupaa, mutta ei kielläkään: – Katsotaan. Navettaseikkailusta saatujen vastausten perusteella vierailijat yllättyivät maatilan siisteydestä ja isosta koosta. Haapavesi // Torstaina 3. – Lasten iloa ja onnistumisia oli ihana seurata. Paikan päällä saattoi suorittaa myös polkutraktorin ajokortin tai keppihevosradan. NAVETAN ELÄMÄÄ pystyi seuraamaan sekä navetan vintiltä että valvontakameroiden välityksellä, mutta myös Navettaseikkailun avulla
Pe 4.9. Aika oli hyvin antoisaa. Tule kahvittelemaan! Käytettyjen silmälasien keräys Marttyyrikirkon Ystävät ry:n kautta Nepaliin elo-syyskuun ajan Myyrilässä. Tervetuloa! isä Jarmo Pylkkönen Kuopion ortodoksinen seurakunta Neitsyt Marian syntymän muistolle pyhitetyn Kytökylän tsasounan praasniekkaa vietetään tulevana viikonloppuna. 0400221180 Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska ajanvaraus ma-to klo 12–13 puh. MEIDÄNKIN elämässämme tulee hetkiä, jolloin odotamme muutosta tai apua, mutta mitään ei tunnu tapahtuvan. Lopulta Jumala kuuli heidän rukouksensa, ja heille syntyi tytär, Maria. Nuoret ja varhaisnuoret Pe 11.9. Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat Raahessa 4.-6.9. Nukkuos rauhassa kauneinta unta, muistos koskaan unhoitu ei. Rakkaudella kaivaten puoliso lapset perheineen lastenlapset perheineen veljet perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus Haapaveden siunauskappelissa sunnuntaina 13.9.2026 klo 13.00. Tapahtuman tuotto Kirkon Ulkomaan avun kautta naisten ammattikoulutuksen tukemiseen kehitysmaissa. 040 552 4244, 040 506 2577 mervi.niittykoski@kotinet.com www.kukkajaluontaistuote.fi ekukka.fi Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Surusidonta • Hautakivet Niittykosken Hautaustoimisto Ma-Pe 9-17, la 9-15 , su 11-14 Urheilutie 49, Haapavesi, p. Marian syntymän juhla kutsuu meitä luottamaan Jumalaan ja säilyttämään toivon. Sain olla mukana auttamassa siskoani kirjan loppuun työstämisessä. Hartauskirjoitus Surun koskettaessa haapavesi-lehti.fi/ lukijailmoitukset. Su 13.9. Psalmien äärellä Antero Hämäläinen, Eliisa Pihlaja-Vihelä, Teresa Majuri, Kari Jääskelä ja Mauno Soronen. Nilsiäläinen Leena Hätinen kirjoitti kirjan lapsuuden hylkäämisja myöhemmin loppuun palamiskokemuksestaan. LA 12.9. 040 552 4244, 040 506 2577 mervi.niittykoski@kotinet.com www.kukkajaluontaistuote.fi ekukka.fi Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Surusidonta • Hautakivet Kirjastolla esitellään elämäkertakirja hylkäämisja loppuunpalamiskokemuksista Reetta Paavola Nykyään on muotia, ja myös entistä helpompaa kirjoittaa omaelämäkertansa. Hautauspalvelut Ilo syntyy toivosta Ortodoksinen kirkko viettää Jumalansynnyttäjän, Neitsyt Marian syntymän juhlaa 8.9. klo 10 messu, Hartikainen, 80 v täyttävien syntymäpäivät, klo13.30 kodinpäivä ry:llä MA 7.9. 08-425990 MAINOS Kuolleet Hautauspalvelut Rakkaamme Yrjö Johannes MALINIEMI s. klo 18 lautapeli-ilta nuorille Paakkilassa Rippikoulu Rippikoulujen 2 ja 3 ryhmävalokuvia on vielä noudettavissa kirkkoherranvirastosta ja tai Juholta Vuoden 2027 rippikouluihin ilmoittautumislinkki kotisivulla. Musiikissa Auli Kärkölä. aloittanut pastori isä Mikael Hyytiäinen toimittaa vigilian lauantaina 5.9. Nouda oma syntymäpäiväkirjasi virastosta lokakuun loppuun mennessä. klo 11 Pohjoinen Pohjanmaamme -kotiseutulaulujen konsertti kirkossa, Mieskuoro SoLa ja Vaskiyhtye Laine, käsiohjelma 10 €. 20.6.1941 Haapavesi k. klo 18 naistenpiiri Paakkilassa To 10.9. Muistotilaisuus pidetään perheen ja lähimpien ystävien kesken. Juhlasssa jaettiin onnittelukirjoja. Kuopion ortodoksisen seurakunnan Pohjoisen alueen pappina 1.9. Yrjön ystävät ja tutut elämän varrelta ovat lämpimästi tervetulleita saattamaan hänet viimeiselle matkalleen. He eivät tienneet, mitä Jumala oli heille valmistelemassa. klo 16 Jokilaakson musiikkiopiston konsertti kirkossa La 12.9. 08-4598 500 Kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24, puh. klo 10-13 perhekerho LA 12.9. klo 18 Kävele naiselle ammatti -hyväntekeväisyysliikuntatapahtuma Haapaveden urheilukentällä. Niittykosken Hautaustoimisto Ma-Pe 9-17, la 9-15 , su 11-14 Urheilutie 49, Haapavesi, p. klo 18 Kristittyjen yhteinen rukousilta Myyrilässä La 5.9. Se on 1.9. Lapsikuoro aloittaa ke 9.9 klo 17. syyskuuta Haapaveden kirjastolle. Lähetys Myyrilässä keskiviikkoisin klo 9–14 seurakunnan lähetystyön kahvilavuoro. Kirja on puhutteleva rehellisyydessään. klo 13-14 srk-keskuksessa, seuraavat kuoron kokoontumiset , ma 5.10. Onnittelukirja on varattu myös sinulle, joka et osallistunut juhlaan. klo 10 messu, Uusheräyksen pyhä, lit Hartikainen, saarna Timo Määttä, kirkkokahvit ja seurat Diakonia Diakoniatoimistossa vastaanotto ajanvarauksella puh 044–3598 513 70 v ja 75 v täyttävien syntymäpäiväjuhlat olivat 23.8. Vaikka emme näkisi tietä eteenpäin, Jumala näkee. Liturgian jälkeen kirkkokahvit. Kirkon perimätiedon mukaan Marian vanhemmat, Joakim ja Anna, olivat iäkkäitä ja lapsettomia. Juhlan sanoma meille on, ettei toivoa saa menettää. Rukous voi tuntua jäävän vastausta vaille, ja tulevaisuus näyttää epävarmalta. Tuon ajan juutalaisessa kulttuurissa lapsettomuutta pidettiin häpeänä ja kirouksena. klo 9.30. Pienen Marian syntymä toi iloa hänen vanhemmilleen, mutta samalla se toi maailmaan uuden toivon. Puh. klo 19.30 seurat ry SU 6.9. Marian syntymän juhla muistuttaa meitä siitä, että Jumala toimii usein silloin, kun ihminen ei enää näe mitään mahdollisuuksia. Joakim ja Anna kokivat ihmisten halveksuntaa, mutta he eivät luopuneet rukouksesta. Haluankin toivottaa kaikki kirja aihepiiristä ja myös omaelämäkerran kirjoittamisesta kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi Tähän asti Herra on auttanut -kirjan esittelytilaisuuteen tiistaina 9. Lapsille ohjattua toimintaa. alkaneen uuden kirkkovuoden ensimmäisiä suuria juhlia, ja sen tärkeä sanoma on toivo. Jumala valmisteli hiljaa ja salassa suurta pelastuksen työtä. Reetta Paavola on ollut mukana viimeistelemässä siskonsa Leena Hätisen kirjaa, jota esittelee Haapaveden kirjastossa. Mutta Jumalan suunnitelmassa Marian syntymä oli paljon enemmän: hänen kauttaan valmistui tie Kristuksen syntymälle ja koko maailman pelastukselle. 11.8.2026 Haapavesi Hiljeni askel elontiellä, uuvuit kun sairaus voimasi vei. Se ei pääty toivottomuuteen, vaan tummien väylien kautta avautuu tie valoon ja vapauteen. Veteraanikuoro kuoro tiistaisin klo 16-17.30 Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 18. Ihmisten silmissä tämä oli suuri ilo pitkän surun jälkeen. syyskuuta 2026 // 7 Haapaveden seurakunta Seurakunnan viikko Jumalanpalvelukseen voit osallistua joka sunnuntai netissä nettiradion kautta: https://www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https://www.youtube.com/@ vaivaisukko/streams TO 3.9. Alkuverryttelyn jälkeen mahdollisuus valita 3 tai 6 kilometrin kävelylenkki tai 6 kilometrin hölkkä. klo 19.30 Psalmien ilta kirkossa: Hätähuudosta valitukseen, luottamuksesta turvaan -psalmien ilta kirkossa. Musiikki ja kuorot Laulutuuli -kuoro ma 7.9. Joakim ja Anna varmasti kysyivät toivottomina monta kertaa, miksi heidän rukouksiinsa ei vastattu. Jumala ei aina ehkä toimi aikataulumme mukaan, mutta Hän ei hylkää tai unohda ihmistä. Lisätietoja voi kysellä Juholta 044 3598 533 Muut Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti ja to klo 9–13. klo 17 ja liturgian sunnuntaina 6.9. Haapavesi // Torstaina 3. Uskon, että monille samantapaisia teitä kulkeneelle kirjan lukeminen on toivoa antava, rohkaiseva kokemus. klo 10-13 perhekerho, klo 11 kirkon keitto, ruokamaksu 2 e, alle kouluikäiset ilmaiseksi To 3.9. Neitsyt Marian syntymän muistolle pyhitetyn Kytökylän tsasounan praasniekkaa vietetään tulevana viikonloppuna. Saimme itkeä ja nauraa yhdessä
Rakennus purettiin pois vasta, kun nykyistä S-marketia ruvettiin rakentamaan reilu vuosikymmen sitten. KIRKONKYLÄLLE Nummelan perhe muutti vuonna 1948, kun Sepon isä perusti oman sekatavarakaupan. Nyt jo 87 vuoden ikään ehtineen miehen muistissa ovat vieläkin kaikki sopukat koulun pihassa ja ympäristössä. Myöhemmin rakennuksessa toimi pitkään Prepulan vaatekauppa ja senkin jälkeen vielä monia muita liikkeitä. Sepon synnyinkoti on tuttuakin tutumpi talo humalojasille jo monen sukupolven ajalta. Seppo purki vanhan kotitalonsa itse pois joitakin vuosia sitten ja lämmittelee siitä tekemilVuosikymmeniä Ylivieskassa asunut Seppo Nummela tuli Haapavedelle takaisin paluumuuttajana, kun vuosituhat vaihtui.. Nummelan perhe asui koululla vielä kahdeksan vuotta Sepon syntymän jälkeen. Lassi Nummela piti kauppaa 1950-luvulle, minkä jälkeen Cajanuksen veljekset Ylivieskasta tulivat sitä jatkamaan. Siihen aikaan se oli upouusi hirsirakennus, jossa Nummelat myös asuivat. Olin hirttäytynyt napanuoraan ja ollut aivan sininen. Kodin puoli käsitti keittiön, kamarin ja Sepon sanojen mukaan toisen hirmu kylmän kamarin. Kaupan myymisen jälkeen Nummelan perhe muutti urheilukentän viereen, Paakinahon talojen yläpuolelle. Talasniemi) oli tullut koulun ensimmäiseksi opettajaksi heti, kun se oli perustettu vuonna 1927. Koulun vinttiin Seppo päätyi syntymään, koska hänen äitinsä Elvi (o.s. Haapavesi // Torstaina 3. syyskuuta 2026 8 // UUTISET Vaakitustaitoisesta alityönjohtajasta tuli vikamies Humalojan koulun vintillä syntynyt Seppo Nummela on keskittynyt eläkevuosinaan sukututkimukseen ja paikallishistoriaan. Nummelan Lassin kauppana tunnettu myymälä sijaitsi nykyisen S-marketin parkkialueen paikkeilla. Kätilö Huhta Martta kait se minut oli pelastanut, Seppo kertoilee. – Synnyin Humalojan koulun vintissä joulukuussa 1939, ja meinasin heti kuolla. Suvi Hyttinen Vaakitustaitoinen alityönjohtaja, vikamies, puuseppä, pilapiirtäjä, harrastajataiteilija, sukututkija, kyläkirjojen tekijä ja paluumuuttaja, siinäpä muutama määritelmä monenlaista elämänsä varrella tehneestä Seppo Nummelasta
Lankapuhelinverkkoa rakennettiin tuolloin alueelle, ja talot tulivat tutuiksi, kun niihin asennettiin puhelinvalmiuksia. Myöhemmin Seppo kävi työnjohtokurssin ja sai ylennyksen puhelinmestariksi. Haapavedellä oli tuolloin meneillään isoja tietyömaita. Se harmitti jälkeenpäin. Kytökyläntietä korjattiin ja Huiskanmäkeä leikattiin loivemmaksi, koska aikoinaan Värirantaan lossille laskeutunut mäki oli katsottu liian jyrkäksi autoille. – Rahaa oli niin vähän, että viikolla tilasin monesti vain puoli ruoka-annosta baarissa, mutta lauantaisin panin elämän resuiseksi ja ostin koko munkin, hän muistelee. Uudeksi työmaakseen hän osti 30 hehtaaria metsämaata, joka oli valtaosin hakattu aukoksi. Tuohon aikaan puhelinliikenne toimi vielä käsikeskuksista, joita aina joku emäntä kultakin kylältä hoiteli. – Linjavikoja oli paljon. Voi vain kotona koneelta katsella, Seppo toteaa. Seppo 2-vuotiaana poikasena 1941.. Pakkasaamuna sisällä on monesti vain 10–12 astetta lämmintä. Niitä oli hankala 40 asteen pakkasilla kiipeillä korjaamassa, Seppo muistelee. Kovin kuumana Seppo ei silti taloaan pidä. Hienon tittelin lisäksi Kuopion kurssin antina Seppo sai myös mukavia muistoja. Kyläkirjojen tekokin on vähän samanlaista. KIRJAPROJEKTIEN lisäksi Sepon harrastuksena on ollut piirtäminen ja maalaaminen. Seppoa itseään viinavalvonta ei haitannut, sillä hän on ollut raivoraitis koko ikänsä. Kolme opiskeluvuotta hän asui Oulussa koulun asuntolassa, jossa sattui kaikenalaista. TVH:LLA työskennellessään Seppo rupesi miettimään, miksi sitä isona alkaisi. Siitä Seppo sai kipinän hakea Oulun ammattikouluun puhelinpuolelle ja vahingossa pääsikin. Sitten kun sain sen valmiiksi, rupesin uudestaan Kirkonkyläkirjan tekoon. – Vikamiehiksi meitä sanottiin tai tolppa-apinoiksi, hän kertoo. – Humalojalla kyläläiset kirjoittivat kirjan, ja minä vain kasasin sen. VUONNA 2000 Seppo osti nykyisen kotinsa, Suonpään talon, Partaperältä ja tuli paluumuuttajana takaisin Haapavedelle. Halkaisukonekin löytyy, mutta olen huomannut, että hyvällä kirveellä halkominen on melkeinpä äkimpää. – Olen tottunut siihen, että lisään vain vaatetta, ja nukun karvalakki päässä. – Tykkäsin asua Kuopiossa, kun viikonloppuna sai lämpimiä torimunkkeja. Kun aamulla laitan hellaan tulet, lämpötila nousee 15 asteeseen. Työ piti sisällään kaikkea puhelinalaan kuuluvaa kaapelitöistä linjavikojen korjauksiin ja käsikeskusten huoltoihin. Tekemistä riitti myös Raudaskylästä hankitussa kotipaikassa, joka oli vuonna 1933 rakennettu hirsitalo. Parhaillaan Sepolla on meneillään projekti, jossa hän tutkii kahden aatelissuvun tyttäreksi syntyneen esiäitinsä historiaa. Vanha talokin on vielä pystyssä ja toimii tyttären kesäpaikkana. syyskuuta 2026 UUTISET // 9 lään polttopuilla nyt kotiaan Partaperällä. Myöhemmin ainakin Prepulan ja Rikaliksen taloksi kutsuttu rakennus oli alun perin Nummelan Lassin kauppa. Kirkonkylän kyläkirjan teko jumittui ja eteni niin hitaasti, että välillä Seppo kävi kokomassa Humalojan kyläkirjan. Tietoja piti etsiä kirkonkirjoista, rippikirjoista ja perunkirjoista. Aiheita löytyi esimerkiksi politiikasta. Valmistumisen jälkeen Seppo sai Postija lennätinlaitoksen Oulun piiristä huoltoasentajan paikan Iin seudulle. – Se on hirveän hieno paikka, Raudaskylän komein. Mieleen opiskeluvuosilta on painunut myös eräs kylmäkkötyttö, johon Seppo hurmaantui, mutta jota hän rohkeni pyytää kävelylle vasta viimeisenä asuntolailtana. Katsoin että tuohan se kumma ammatti on. – Silloin olin ammattini huipussa, jos ei lasketa sitä vaakitustaitoisen alityönjohtajan pestiä, hän naurahtaa ja kertoo, että mestarina työ jatkui käytännönläheisenä kaukolinjojen ja keskusvikojen korjauksissa. Iin rupeaman jälkeen Seppo sai hyvän pestin puhelinpiirin Ylivieskan toimipisteestä. Ensimmäiset muutaman kymmenen markan palkat tienasin, kun taaplattiin lautoja Haapakoskella Turvasen Matin sahalla. Piti seurata tarkkaan, ettei jää selän takaa tulevan junan alle. – Puitten hommaaminen ja talvella talon lämmitys on päätyö. – Kun sukset meni emannuksen kanssa ristiin, mietin että jospa se sopu säilyisi paremmin, kun muuttaa eri pitäjään. – Olin niin jännityksessä, että en tullut kysyneeksi tytön osoitetta. – Aika paljon piti olla istutustöissä, että uusi metsä alkoi nousta. Tauluja on syntynyt niin ihmisistä kuin maisemistakin. Pilapiirrosten tekemisen hän aloitti jo työaikoinaan puhelinmiesten henkilöstölehteen ja Kalajokilaaksoon. – Se oli vähän vaarallista. Meidänkin osastolta joku kärytti kaksi poikaa. Heikkovirtapuoleksi kutsuttua puhelinpuolen linjaa Seppo piti hyvänä, koska sieltä sai samalla sähköalankin oppia. Haapavedelle palattuaan Seppo lähti Huurteen Outin houkuttelemana Kirkonkylän kyläkirjapiiriin. FAKTA Seppo Nummela 1 syntynyt joulukuussa 1939 Humalojan koululla 1 tehnyt työuransa Postija lennätinlaitoksen Oulun piirissä muun muassa huoltoasentajana 1 toimittanut Humalojan kyläkirjan sekä Kirkonkylän Kyläkirijan 1 harrastaa sukututkimusta 1 perheeseen kuuluu tytär Johanna (s.-70), poika Jukkapekka (-73) ja neljä lapsenlasta " Nummelan Lassin kauppana tunnettu myymälä sijaitsi nykyisen S-marketin parkkialueen paikkeilla. 25 vuotta olen lämmittänyt taloa purkurakennuksilla: ensin kirkolta puretuilla rivitaloilla, sitten urheilutalolla ja Nummelan talolla. Työssään Seppo korjasi Kokkolan ja Oulun välisiä puhelinlinjoja. Kalajoki kiertää koko tontin, Seppo kertoo ja mainitsee poikansa asuvan nykyisin kyseisessä Tolpanniemessä, vanhan kodin viereen rakennetussa talossa. Talo oli tuolloin kaupungin omistuksessa, jolta Seppo otti purku-urakan. Avojohtojen langat tahtoivat mennä tuulella yhteen ja kovilla pakkasilla katketakin, kun eivät kestäneet kireyttä. Välillä piti tehdä reissuja Oulun maakunta-arkistoon ja Helsingin pääarkistoon paikan päällekin. Tiedonhankinnan kirjoihin Seppo toteaa olleen vaivalloista ennen nettiaikaa ja asiakirjojen digitoimista. Siinä lämmössä pärjää aivan hyvin sopivassa vaatetuksessa. Lisäksi Seppo teki puutöitä, kuten rukinlapoja, juustomuotteja ja viljakappoja, joskaan se homma ei oikein leiville lyönyt. – Sukututkimus on semmoinen tauti, että kun siihen tulee innostus, pitää saada aina vain entistä enemmän ja entistä vanhempia tietoja. 1990-LUVUN alkupuolella Seppo jäi varhaiseläkkeelle. SUVI HY T TINEN SUVI HY T TINEN " Katsoin että tuohan se kumma ammatti on. AMMATTIKOULUN aikana 1960-luvun alussa Seppo työskenteli kesät puhelinosuuskunnalla Kalajoen ja Ylivieskan alueella. – Sahaan ja halon puut itse. Vuosikymmeniä Ylivieskassa asunut Seppo Nummela tuli Haapavedelle takaisin paluumuuttajana, kun vuosituhat vaihtui. – Mutta nykyään kirjojen teko on helppoa, kun tiedot saa netistä. Varsinaisen työuransa Seppo aloitti Tieja vesirakennushallituksen eli TVH:n tietyömaan konttorilla, joka toimi Huiskan talossa. Paikan hän sai käytyään Kuopiossa kolme kuukautta kestäneen kartanpiirustusja vaaituskurssin. Voi että ne oli hyviä ja lihapiirakat myös. Filmirullat vanhoista asiakirjoista sai tilaamalla ne kirjastoon. Sepon työnkuvaan kuului muun muassa tietyömaiden merkkitaulujen piirtämistä ja työmaatilien laskemista. Iistä lähti Ylivieskaan matkaan myös ”emannus”, ja perheeseen syntyi kaksi lasta. – Viinavalvonta oli kovaa. Maalaamisesta Seppo innostui myöhemmin Ylivieskan kansalaisopiston kuvataidepiirissä. Kun juna tuli, resiina piti aina äkkiä nostaa radalta pois. – Kaupan pihassa oli puhelinpylväs, jonka jakokaapilla roikkui aina joku puhelinmies. – Kaikenlaista ilkeyttä tehtiin. – Nimikkeenä minulla oli vaakitustaitoinen alityönjohtaja, Seppo nauraa ja kertoo, että vaaitseminen tarkoitti tietyömailla maankorkeuksien mittaamista ja laskemista. Tällä hetkellä Sepon päivät kuluvat pääasiassa kotihommissa, joita hän tuumii riittävän niin paljon, ettei mitään meinaa saada valmiiksi asti. Haapavesi // Torstaina 3. Ne kulkivat junaradan varressa, ja Seppo kulki korjausmatkoja resiinallakin. Aiempaa kokemusta kirjanteosta hänellä oli jo äitinsä puolen suvun eli Rädyn sukukirjan teosta. LAPSUUSJA nuoruusvuosiinsa Seppo tuumii kuluneen tavallisissa kossien puuhissa. Maalaamisen Seppo aloitti aikoinaan Ylivieskassa kansalaisopiston kuvataidepiirissä. Joutuivat molemmat kotiin vuodeksi
Opiskelevilla perheillä olisi mahdollisuus käyttää vapaita nykyistä paremmin. Tämä suoraan merkitsee palveluiden heikentymisestä ja poismuuton alueiden keskuksiin jatkuvan. Yrittäjyys on Suomen talouden ja hyvinvoinnin kivijalka. Voidaan sanoa, että on itsestämme pitkälle kiinni, kuinka luomme työn ja yrittämisen kasvun edellytykset niin, että oma paikkakuntamme menestyy ja saamme pitkään jatkuneen pois muuton kasvun tielle. kysyy nimimerkki Samoilija. Korkotukilaina rohkaisisi pankkeja lainan myöntämisessä. Paikallinen yrittäjäyhdistys haluaa omalta osaltaan rakentaa yhteisöä, jossa yrittäjät tuntevat toisensa, voivat vaihtaa ajatuksia ja löytävät tarvittaessa tukea toisiltaan. Moni vanhempi haluaisi hoitaa pienokaistaan kotona hiukan pidempään, mutta se ei ole taloudellisesti mahdollista. JOKAISEN KUNNAN ja kaupungin tulee olla tehokkaassa yhteistyössä yritysten kanssa. Väestörakenteella ja asukasmäärillä on suora vaikutus palvelurakenteeseen ja tulee vaikuttamaan peruspalveluiden rakenteeseen. Yhteiskunta ei pyörisi ilman yrityksiä. TOINEN RATKAISU voisi löytyä kotihoidon tuesta, joka on nykyisin hyvin vaatimaton, vain 377 euroa kuukaudessa. Vaikka Pohjois-Suomi ja Pohjanmaan maakunnissa väestörakenne on nuorempaa ja syntyvyys korkeampaa, täällä on siten edellytykset pyrkiä turvaamaan työelämän kehittäminen ja asumisen edellytykset peruspalveluineen. Siksi esitän, että kotihoidon tuki pitäisi vähintään tuplata nykyisestä. Syrjäisemmillekin alueille luotiin valtiovallan toimesta uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Tähän ehdotan ratkaisuksi uutta työkalua, lapsiperheille suunnattua korkotukilainaa. Kuitenkin on täysin mahdollista, että näin tapahtuu, jos ensi kevään vaalien jälkeen maahamme muodostetaan heidän johtamansa hallitus. SUOMI PIDETTIIN ennen asuttuina syrjäisiä seutuja myöten harjoitetun kehitysaluepolitiikan myötä. ON KYSYMYS siitä, kuinka seutukunnat pystyvät tukemaan alueidensa kehittymistä. Yrittäjät ovat todella päivänsä ansainneet! Yrittäjät pitävät Suomen pyörät pyörimässä. Yrittäjyys vaatii itsenäisyyttä, aloitteellisuutta, riskinsietokykyä ja joustavuutta, mutta se tarjoaa vapauden päättää omasta ajankäytöstä, toteuttaa omia ideoita ja vaikuttaa omaan taloudelliseen tilanteeseen. Kotikunnassamme Haapavedellä koulunsa aloitti jälleen kerran historiallisen pieni ikäluokka, vain 60 lasta. Paikalliset yritykset ovat usein lähellä ihmisten arkea. Keskittymä suurimpiin alueisiin ja erityisesti pääkaupunkiseudulle on ollut huomattavaa. syyskuuta. Suomalainen yhteiskunta nojaa vahvasti yrittäjyyteen. Kylät hiljenevät ja asunnot jäävät tyhjilleen ja menettävät arvonsa. Meneekö saaliin maksimointi luonnonsuojelun edelle. Yrittäjyyden merkitys työllisyydelle ja taloudelle on kiistaton. KOLMANNEKSI RATKAISUKSI esitän, että vanhempainpäivärahoja voisi käyttää siihen asti, kunnes lapsi täyttää seitsemän vuotta. Tämä vaatii myös riittävän asuntotarjonnan edellytyksiä ja palvelurakenteen vetovoimaisuutta. Jarmo Viinala Haapaveden kaupunginvaltuuston ensimmäinen vpj. Tieto on luottamuksellinen ja jää toimitukseen. Asukkaitten myötä myös asukkaitten aktiivisuus ja yhteenkuuluvaisuus kukoisti ja loi iloisen yhteisöllisen ilmapiirin erilaisten yhdistystoimintojen kautta. Siksi tehtävämme on nyt miettiä, miten voisimme rohkaista ihmisiä perheellistymään, mutta myös tukea olemassa olevia perheitä arjen keskellä. Kustannukset tuskin nousisivat, koska kotihoidon tuki olisi kunnille edelleen monta kertaa edullisempaa kuin varhaiskasvatus. Esimerkiksi Ruotsissa takaraja on 12 vuotta. Nämä hylsyt on kerätty kyyhkysenpyyntipaikalta Pönttökorvesta. Kotihoidon tukea ei pidä missään tapauksessa poistaa, kuten kokoomus ja SDP ovat ehdottaneet. Ikäluokat pienenevät lähes jokaisessa Suomen kunnassa. Lukijan kuva Eikö eettisen lihan hankintaan (=metsästykseen) kuulu myös ympäristöstä huolehtiminen. Myös alueen vetovoimaisiin keskuksiin väestön kasvu näkyy väestön lisääntymisenä. Sillä selevä -tekstarit WhatsApp 050 5052086 Mielipiteitä, tekstiviestejä ja lukijan kuvia voi lähettää myös Haapavesi-lehden verkkolehden kautta osoitteessa: www.haapavesi-lehti.fi/ uutisvinkki Yrittäjyys näkyy ja kuuluu paikkakunnallamme Valtakunnallista Yrittäjän päivää vietetään 5. Tämä tietää väestön keskittymistä ja muuttoa pois kuntakeskuksista. Kylät olivat vireitä kasvavia ja koulut, kaupat ja postit loivat asumisen edellytykset. Tiedämme, kuinka suuret ikäluokat syntyivät sodan jälkeen, vaikka asumisen lähtötilanne sodan runtelemassa Suomessa oli heikko. Jos vanhemmilla olisi mahdollisuus hoitaa lapsia kotona hiukan pidempään, varhaiskasvatuksen kustannukset kunnille vähenisivät. Onhan Ruotsissakin Pohjois-Ruotsin asuttaminen jouduttu luomaan kaivostoiminnan syntymisen seurauksena ja tällöin asuntojen lisäksi on ollut rakennettava palvelut kuntoon, että siellä viihdytään ja siitä muodostuu koti ja kotiseutu. Samalla perheiden valinnanvapaus paranisi. He tarjoavat palveluita, luovat työpaikkoja, investoivat ja osallistuvat monella tavalla oman yhteisönsä rakentamiseen. Hylsyjä ja muovikuoria oli ympäriinsä kyseisellä ampumapaikalla. Väestön määrä pienenee ja samalla syntyvyys laskee. Haapavesi-ryhmä Kolme keinoa parempaan perhepolitiikkaan Näkökulma Timo Mehtälä Lukuvuosi on taas käynnissä. Hyvää Yrittäjän päivää! Haapaveden Yrittäjäyhdistys ry, hallitus Haapaveden väestökehitys Haapavesi-lehdessä (23.7.2026) kirjoitettiin väestöennusteen mukanaan tuoman ennusteen, joka kertoo työelämästä poistuvan 1200 henkilöä vuoteen 2045 mennessä. Yhdistyksen toiminnassa tärkeää on myös yrittäjien äänen tuominen esiin paikallisessa päätöksenteossa ja keskustelussa. Silloin on hyvä hetki pysähtyä pohtimaan, mitä yrittäjyys merkitsee omalla paikkakunnallamme. Ilman yrittäjiä ja yrittäjyyttä ei ole kasvavaa ja kehittyvää yhteiskuntaa. Muutos helpottaisi työja perhe-elämän yhteensovittamista. Tämä on vaativa tehtävä, kun samaan aikaan taloutta sopeutetaan joka sektorilla. Kun käytämme paikallisia palveluita, raha ja osaaminen jäävät omalle paikkakunnalle. YRITTÄJÄ KANTAA vastuuta yrityksestään, työntekijöistään ja asiakkaistaan myös silloin, kun toimintaympäristö muuttuu nopeasti. syyskuuta 2026 10 // MIELIPIDE Mielipiteet toimitus@haapavesi-lehti.fi WhatsApp 050 5052086 (myös lukijan kuvat) Haapavesi-lehti, Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi Huom! Laita mukaan nimesi ja yhteystietosi vaikka kirjoittaisit nimimerkillä. Niistä haetaan palveluita, tuotteita, osaamista ja työtä. Tähän alkoi tulla muutos 1990-luvulla, kun siihen saakka väkiluku kasvoi 20 maakunnassa vuoteen 1993 asti. Nykyisin takaraja on kaksi vuotta. Yritykset luovat sekä työpaikkoja että talouskasvua ja tuottavat huomattavat verotulot. PERHEPOLITIIKKA, JOTA ei ole osattu hoitaa, on Suomessa rakennettava uudelleen. YRITTÄJÄNPÄIVÄNÄ haluamme kiittää kaikkia oman paikkakuntamme yrittäjiä heidän tekemästään työstä. Lapsi hoidetaan kotona, ja vanhempi on pois työstä. Yrittäjät ovat tärkeä osa paikallista elämää ja elinvoimaa. On surullista luettavaa yleensäkin maaseutualueiden kuntien ja kaupunkien asukasmäärien jatkuvasta laskusta. Myös työnantajat hyötyisivät, kun vapaita ei olisi pakko käyttää lyhyen ajan sisällä. On noussut yleinen huoli siitä, miten maamme käy, jos suuntaa ei käänny. Ei yksin riitä, että luodaan työpaikkoja, vaan sen lisäksi on mahdollistettava asuminen siellä, mihin työpaikat syntyvät. Yrittäjyys on Suomen talouden ja hyvinvoinnin keskeisin kantava voima, jonka merkitys ulottuu pelkkää talouskasvua syvemmälle yhteiskunnan rakenteisiin. Lisäksi vapaita voitaisiin pitää lyhyempinä jaksoina. Etenkin, jos lainaan liitetään valtiontakaus. Samalla kannustamme kaikkia kuntalaisia tutustumaan oman paikkakuntamme yrityksiin ja käyttämään niiden yritysten palveluja. Meillä on pääoman keskittymän kautta lähdetty vaurastuttamaan aluekeskuksia ja alueiden keskuskaupunkeja, kuten täällä Oulua. Nykyisin enemmistö perheistä ei maksa asiakasmaksuja lainkaan. Haapavesi // Torstaina 3. Yrittäjyys on enemmän kuin yrityksiä ja numeroita. Täytyy myös huomioida, että lasten sairastaessa varhaiskasvatuksen menot pysyvät ennallaan. Kirjoittaja on ensimmäisen kauden keskustalainen kansanedustaja Haapavedeltä. Usko elämään ja tulevaisuuteen oli vahvaa. Siksi valtion täytyy tunnistaa tilanne ja nostaa perhepolitiikka kokonaan uudelle tasolle. Siksi yrittäjien välinen yhteistyö ja vertaistuki ovat erityisen tärkeitä. Se on ihmisiä, kohtaamisia, työtä, palveluja ja uskoa oman paikkakunnan tulevaisuuteen. Nykyisen syntyvyyden laskun seurauksena ikärakenne vanhenee. Samalla yrittäjät tukevat paikallista yhteisöä osallistumalla tapahtumiin, yhdistystoimintaan ja erilaisiin yhteistyöhankkeisiin. Samalla pankin riski luottotappioista poistuisi. YKSI ETENKIN maaseutua koskeva ongelma on siinä, että moni lapsiperhe ei saa lainaa haluamaansa asuntoon. Seuraavalla viisivuotiskaudella 1994–1999 kasvua oli enää 8 maakunnassa ja niistäkin kahdessa vähäistä. TULEVAISUUDESSA VAHVOILLA ovat ne kunnat, jotka pystyvät panostamaan lapsiperheiden palveluihin ja hyvinvointiin. Vapaiden ajoittamisesta olisi enemmän mahdollisuuksia neuvotella työnantajan kanssa yritykselle sopivaan ajankohtaan. Joustavuus lisäisi myös työtyytyväisyyttä ja sitoutumista työnantajaan
Alkukauteen Uusitalo on tyytyväinen, vaikka kannentiiviste vuoti jo silloin. Hän toimi Twister Pulling Teamin varakuskina, koska Eetu Uusitalo oli puolestaan tuolloin Tommi Kumpulan ja Honey Bearin mekaanikkona EM-kilpailuissa Saksassa. – Ensi vuonna on ranking-vuosi LA28 Paralympialaisiin, jonne tavoittelemme paikkaa, sekä EM-kilpailut, jonne myös on tavoitteena päästä kilpailemaan korkeammalla tulostasolla, haapavetinen kertoo suunnitelmistaan. Twisterin varakuskina toiminut Valtteri Laitamäki on puolestaan Uusitalon pitkäaikainen tuttava, joka on puolestaan mukana Karhukopla-porukassa. Uskon, että meidän päivä odottaa vielä meitä edessä. – Honkajoen kisa jäi kokonaan ajamatta, koska aloin tehdä koneeseen isoja muutoksia, enkä ehtinyt saada niitä valmiiksi. Laura Kangasniemen seuraava päätähtäin on Los Angelesin (LA) paraolympialaisissa 2028, mutta jo sitä ennen on tarkoitus kilpailla ensi vuoden Euroopan mestaruuskilpailut. Koko kauden vaivannut kannentiivisteongelma jatkui, mutta siitä ei ollut niin suurta haittaa, koska turbomuutos toimi ongelmitta. Uusitalo sijoittui Super Sport 3600 kg -luokassa toiseksi ja mikä tärkeintä, hän sai vietyä luokkaa ylivoimaisesti hallinneen alahärmäläisen Tommi Kumpulan ja Honey Bear -traktorin ”päänahan” viimeisessä kilpailussa. Sellainen tulos hylätään automaattisesti, hän muistelee. Jospa vuosikausien huono tuuri olisi viimeinkin kääntynyt, Uusitalo sanoo. Kangasniemi kilpaili Para Grand Prix B -luokassa. Käytännössä FC Folk taistelee tasaisessa keskikastissa viiden joukkueen kanssa runkosarjan toisesta sijasta, mikä kertoo, että FC Folkilta sarjan vastaanottaminen oli enemmän kuin loistava ratkaisu. Cooleri tarkoittaa traktorissa ahtoilman jäähdytintä. FC Folk sai kuitenkin ennen puoliaikaa Juho Pirkkalaisen tahtomaalilla oman kuparisensa rikki ja toisesta puoliajasta kotijoukkue odotti jo huomattavasti tasaisempaa. Haapavesi // Torstaina 3. – Varsinkin pelin alut ovat menneet yhteistä peliotetta hakiessa. Sieltä tuli kaksi pistettä, koska lavettia ei saatu lainkaan liikkeelle, hän kertaa kesän haasteita. Tyrnävän kisassa meni cooleri. – Toiseksi, vastustaja kyllä jäädytti tämän maalin jälkeen oman pelinsä tehokkaasti ja pelasi minuutit kellosta pois, eikä me saatu enää kunnollista kiriäkään aikaiseksi. Seppo Aho FC Folk vs ESSE IK 2 2–4 (1–2) FC Folk pelasi kauden toiseksi viimeisen kotiottelunsa torstaina Haapaveden keskusnurmella. syyskuuta 2026 URHEILU // 11 Eetu Uusitalon pulling-kausi päättyi toivotulla tavalla Anne Mattila Haapavetinen Eetu Uusitalo toivoo, että hänen ja Twister -nimisen kilpatraktorinsa huono tuuri tractor pullingssa olisi viimeinkin kääntynyt ja seuraava suomenmestaruuskilpailukausi menisi ilman suurempia ongelmia. – Sitä on koko kesä jahdattu. Ne ratkaisivat aika paljon mitalisijoja jaettaessa. Koneessa olisi kyllä ollut potentiaalia, mutta aina vaan ei ole tuuria. Viimeiseen kisaan Kalajoella Eetu Uusitalo oli tyytyväinen. Emme päässeet näyttämään parastamme, mutta olosuhteisiin nähden olen tyytyväinen. – Mutta heti toisen puoliajan alkuun tuomareille meni läpi ähtäväläisten paitsiomaali, mikä kyllä vähän tappoi meidän pelihuumorin. Koulujen alkaminen näkyy monessa harrastuksessa, myös FC Folkin pelissä. He ovat mahdollistaneet kilpailemisen oman panoksen lisäksi. EETU UUSITALO on kiitollinen sponsoreista ja koko Twister Pulling Teamin porukasta. – Ottelun alku oli meillä vaikea, mikä johtuu pitkälti koulujen alkamisesta. Läntisen alueen Vitosen C2-lohkon voittoa tuskin kukaan Vetelin Urheilijoilta tulee viemään, vaikka toki se teoriassa vielä mahdollista on. – Meillä on yleisellä tasolla hyvä henki, Uusitalo kuittaa kysymyksen kuljettajien keskeisestä kilpahenkisyydestä. – Olen Tommilla sponsorina ja muutenkin teemme paljon yhteistyötä, Uusitalo kertoi yhteydestään luokkansa pahimpaan, mutta parhaaseen kisakumppaniin EM-kilpailuun paikan saa aina edellisen vuoden Suomen mestari eli ensi vuonnakin Honey Bear edustaa Suomea Super Sport 3600 kg -luokassa. – On paljon helpompi lähteä maalin eroa kuromaan umpeen kuin kahden, Koivu valotti. – Tein Kalajoelle uuden turbon, joka toimi odotetusti. Erityisesti toisen kisapäivän rataan olen tyytyväinen. Vuosi ei ole ollut helppo Saksassa harjoittelevalle ratsukolle. Eetu Uusitalo sijoittui Twisterillä lopputuloksissa viidenneksi ja jäi vain yhdeksän pisteen päähän mitalisijasta. Se on vaatinut paljon töitä MM-kisaan pääsemiseksi. SEITSEMÄN osakilpailua sisältänyt SM-kausi päättyi Super Sport 3600 kg -luokassa Tommi Kumpulan ja Honey Bearin ylivoimaiseen voittoon. Viime kaudella vakavasti loukkaantunut Joni Uusitalo on toipunut onnettomuudesta ja ollut lähes jokaisessa kisassa mukana mekaanikkona. – Härmässä tyrin, kun toisessa vedossa jarrut eivät stopanneet ja ajoin kalkkiviivojen yli. STT:n kautta lähettämässään tiedotteessa Kangasniemi kommentoi suoritustaan näin: – Prinssi oli hyvin eloisa koko viikon, joka ei ollut minulle helpoin juttu. Parivaljakko voitti viisi kuudesta mukaan lasketusta kilpailusta. Hän toivoo, että aikaisempia vuosia varjostanut epäonni olisi viimeinkin kääntynyt. – Totta kai harmittaa, ettemme päässeet finaaliin, mutta tämä kokemus antaa sitä enemmän motivaatiota jatkaa eteenpäin kohti tulevia koitoksia. Kuudessa osakilpailussa hän nappasi kolme kertaa kakkossijan. HANNU TILUS FAKTA Twisterin SMosakilpailusijoitukset 2026 1 Lievestuore: 2 (5 kilpailijaa) 1 Humppila: 4 (5) 1 Haapajärvi: 2 (5) 1 Honkajoki: ei osallistunut 1 Tyrnävä: 5 (5), kuljettaja Valtteri Laitamäki 1 Härmä: 6 (6) 1 Kalajoki: 2 (6) 1 SM-pisteet: 79 Kangasniemi käänsi katseensa uusiin arvokisoihin Anne Mattila Haapavetinen parakouluratsastaja Laura Kangasniemi ratsasti Goldprins-hevosellaan Saksan Aachenissa järjestetyissä MM-kilpailuissa tuloksen 66,568 prosenttia ja sijoittui kolmanneksitoista. – Jospa ilmanaikaiset viat olisivat nyt ohi ja saisi viimeinkin keskittyä kilvanajamiseen, hän tuumaa ja kertoo rakentavansa omaa moottoridynamometriä, jolla pystyy testaamaan laitteiden tehoja ”penkissä”. FC Folkin tehot: Eliel Kärkölä ja Juho Pirkkalainen 1 FC Folkin kotitappio toi lisäjännitettä loppukauteen. Ensi kaudelle pitää tehdä erilainen kannentiiviste, hän jatkaa. Kalajoelle päättynyt tämänvuotinen kausi antoi viitteistä suunnan muutoksesta. Osa pelaajista eivät nimittäin ole enää viikolla Haapavedellä ja yhteiset harjoitukset jäävät näin ollen vähiin, FC Folkin pelaajavalmentaja Miikka Koivu valotti. MATKUSTAMISEEN vartin lisäaikaa FC Folkilta pyytäneet ja myös saaneet ähtäväläiset eivät liian pitkää alkulämmittelyä ehtineet tehdä, mutta se ei peli-intoa laskenut. Vierailijat ottivat pelistä kiinni ja FC Folkille kesän aikana varsin tutuksi tullut takaiskumaali kulmapotkusta kertoi ottelu alun luonteesta varsin paljon. TWISTERIN RATIN takana Tyrnävän epäonnisessa kilpailussa nähtiin kauhajokinen Valtteri Laitamäki. Uusitalo ottaa omalle kontolleen pari kilpailua, joista toisesta ei tullut yhtään pistettä ja toisesta vain kaksi
Suurin osa opiskelijoista on lähtöisin Ukrainasta ja Venäjältä. Tällä hetkellä Haapaveden yksikössä opiskelee noin 20 ulkomaalaistaustaista opiskelijaa. Yli puolet ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista käy ravintolaja catering-alan koulutusta. Uudistuksen keskeiseksi tavoitteeksi Jedusta nimetään laadukkaan ja työelämälähtöisen koulutuksen jatkuva kehittäminen. Vaaratilanteessa kiinnipitäminen on viimeisin keino. Kasvatusja koulutuslautakunnan hyväksymän suunnitelman ensisijainen tavoite on turvata oppilaitoksen työrauha, sisäinen järjestys, opiskelun esteetön sujuminen sekä koko yhteisön turvallisuus. syyskuuta 2026 12 // Nivala AREENA 10.9.2026 klo 18-20 · Champion Door -areena, Nivala Tervetuloa kuulemaan ajankohtaista keskustelua kulttuurista! Vapaa pääsy Hyvää elämää − Kulttuurista hyvinvointia Ovet aukeaa klo 17.30, kahvitarjoilu sekä Viihdekuoro Kevein Sävelin viihdyttää ennen paneelia. Osuus on viime vuosina hieman pienentynyt, mikä Laikarin mukaan johtuu osaltaan ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrän vähenemisestä. Ulkomaalaistaustaisten opiskelijoiden määrä yksikössä on vähentynyt merkittävästi viime vuosista. Luonnonvaran toimialaa johdetaan Haapaveden yksiköstä. Haapavesi // Torstaina 3. Toimialoja ovat hyvinvointi, palvelut, rakentaminen, teollisuus ja luonnonvara. Laikari kertoo vähennyksen selittyvän erityisesti sillä, että luontoja ympäristöalan koulutus on päättynyt. Nyt linjalla aloitti 20 uutta metallialan ammattilaiseksi tähtäävää opiskelijaa. Viime kevään abit sen sijaan ilmoittivat saaneensa rehtorin kiinni YouTuben katselusta työajalla. HAAPAVEDEN lukiossa kurinpitotoimia ei tarvita käytännössä juuri koskaan. Niistäkin on aikaa jo 15 vuotta. Eli hyvin pientä on tarve kurinpitotoimille. Keskustelu käydään ryhmänohjaajan kanssa, joka ilmoittaa siitä huoltajalle, mikäli opiskelija on alle 18-vuotias. Se pitää sisällään myös luettelon käytettävissä olevista kasvatuksellisista toimista ja kurinpitokeinoista sekä niiden täsmällisistä soveltamistavoista. Suunnitelmassa määritellään muun muassa, miten lukiossa toimitaan, kun järjestyssääntöjä rikotaan, ja miten tilanteet selvitetään. Tarvetta rangaistuksille ei Haapavedellä ole juuri koskaan. Kokonaisuudessaan yksikössä on opiskelijoita 312, missä on laskua viime vuoden elokuuhun verrattuna 25 opiskelijan verran. – Myönteistä kehitystä on nähtävissä elintarvikealalla sekä koneja tuotantotekniikassa, joissa opiskelijamäärät ovat kasvaneet. Lisäksi tekniikan alojen opiskelijamäärät ovat säilyneet viime vuoden tasolla. Lisäksi uudistuksella pyritään vahvistamaan kuntayhtymätasoisia prosesseja ja tukemaan entistä yhtenäisempien toimitapojen rakentamista. Tällä hetkellä Jedussa ajankohtaista on luonnonvaran toimialajohtajan rekrytointi. Kirjalliseen varoitukseen johtaa esimerkiksi toistuva tupakointi kielletyllä alueella sekä päihteiden alaisena esiintyminen koulussa tai sen järjestämässä tilaisuudessa. Jedun markkinointija viestintäpäällikkö Heidi Laikarin mukaan suosituimmissa koulutusaloissa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia viime vuosiin verrattuna. Muutokseen ovat vaikuttaneet muun muassa lukuvuosimaksut. Mukana esiintymässä myös Tanssiopisto Uusikuu sekä Alavin Group | Keskustelupaneeli katsottavissa myös Yle Areenasta Paneelikeskustelussa Sami Sykkö Toimittaja, kirjailija Birgitta Mäki Oulu2026 aluekoordinaattori Jussi Poikkimäki Musiikkipedagogi Sähkö ja metalli pysyttelivät syksyn suosikkeina Haapaveden Jedussa Suvi Hyttinen Jedun Haapaveden yksikön suosituimpia koulutuslinjoja ovat tänä syksynä olleet sähköja automaatioala sekä koneja tuotantotekniikka. Kurinpitorangaistuksena voidaan käyttää rehtorin antamaa kirjallista varoitusta tai monijäsenisen toimielimen päättämää opiskelijan määräaikaista erottamista oppilaitoksesta. Heidän määränsä on vähentynyt merkittävästi viime vuosista. FAKTA Haapavedellä aloittaneet opiskelijat 1 Sähköja automaatioalan, 27 opiskelijaa 1 Koneja tuotantotekniikka, 20 opiskelijaa 1 Rakennusala, 12 opiskelijaa 1 Ajoneuvoala, 10 opiskelijaa 1 Elintarvikeala, 7 opiskelijaa 1 Ravintolaja catering-ala, 6 opiskelijaa 1 Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus (TUVA), 5 opiskelijaa 1 Työhön ja itsenäiseen elämään valmentava koulutus (TELMA), 4 opiskelijaa 1 Puutarha-ala, 2 opiskelijaa Lukiolle laadittiin kurinpitosuunnitelma Suvi Hyttinen Haapaveden lukiolle on laadittu lain velvoittama kurinpitosuunnitelma. Kurinpitosuunnitelmaan sisältyvät asiat on jo aiemmin pitkälti määritelty lukion järjestyssäännöissä. Ohjauskeskusteluun voidaan määrätä, jos opiskelija tupakoi kielletyllä alueella tai pitää tupakkatuotteita esillä sekä vilpin yrityksestä. Jedun Haapaveden yksikössä on tällä hetkellä kaikkiaan 312 opiskelijaa, mikä on hieman viime syksyä pienempi määrä. Nyt tehty kurinpitosuunnitelma tarkentaa ja täydentää järjestyssääntöjä. Koulutuksen järjestäjä ei voi keksiä omia rangaistusmuotoja, vaan keinojen on perustuttava lakiin. Lukion rehtori Erkki Seitajärvi ei ole 27 vuoden rehtorikautensa aikana joutunut juurikaan määräämään rangaistuksia opiskelijoille. – Pari kertaa on käyty ohjauskeskusteluja, ja muistaakseni kaksi kertaa olen antanut varoituksen tupakoinnista. Paikan sai linjalta 27 uutta opiskelijaa. ALKANEEN lukuvuoden isona uudistuksena Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä on siirtynyt elokuun alusta alkaen toimialapohjaiseen organisaatioon. SUVI HY T TINEN. AIKUISOPISKELIJOIDEN osuus Haapaveden yksikön opiskelijoista on tällä hetkellä noin 30 prosenttia. Lukiokoulutuksessa käytettäviä keinoja ovat lievät toimenpiteet, kuten opettajan antama huomautus, luokasta poistaminen jäljellä olevan oppitunnin ajaksi tai opetukseen osallistumisen epääminen enintään kolmen päivän ajaksi. Rehtori Erkki Seitajärvi kertoo, että hänen 27 vuotta jatkuneen rehtorikauden aikana ketään ei ole tarvinnut erottaa lukiosta tai edes poistaa luokasta. Sähkölinjalle hakijoita oli niin paljon, että kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan koulutukseen. Lisäksi muista maista tulleita opiskelijoita on pienempiä määriä useilla eri koulutusaloilla. KAIKKIAAN Haapaveden Jedussa aloitti tänä syksynä 93 uutta tutkintotavoitteista opiskelijaa. Turvaamistoimiin kuuluvat häiritsevien tai vaarallisten esineiden ja aineiden haltuunotto sekä opiskelijan fyysinen rajoittaminen. Sähköja automaatioala on säilyttänyt asemansa vetovoimaisimpana koulutusalana, ja myös koneja tuotantotekniikka kiinnostaa opiskelijoita vuosi toisensa jälkeen. Lisäksi ravintolaja catering-alan sekä puhtausja kiinteistöpalvelualan opiskelijamäärät ovat pienentyneet
Vp: Päärynäkiisseli (M,G), kauraleipä, edamjuusto 17%, kurkkuviipale, hedelmät. Kanteleen Voiman tytäryhtiö Puhuri suunnitteli Varpunevan läheisyyteen Hankilannevalle myös kahdeksan voimalan tuulipuistoa. Vp: Pikkupulla (L), näkkileipä, omenalohko, hedelmät. Sankarit. Pe: Lihapyörykät (M), kastike (M,G), perunat, raastesalaatti M,G, Kuningatarkiisseli (M,G). Pitkäaikaisia työpaikkoja laitokseen tulisi 20–30. Viikonloppuna oli ennusteissa hyvää avaruussäätä, jolta irtosikin muutamia kuvia. Ti: Nakkikastike (M,G), perunat, porkkanaviipale, perunasalaatti (M,G), Päärynäkiisseli (M,G). Lo: Lohikeitto (L,G), kevyt balkan, kurkkupalkki, ruisleipä. ”Tämän kiven on lopulta pakkanen halkaissut. Ti Porkkana-/pinaattiohukainen L, perunasose L,G, Salaattimix-mango-paprikasalaatti, puolukkasurvos, raejuusto L,G. Lo: Possukastike (M,G), Perunat, Jäävuori-tomaatti-kurkkusalaatti. LEHDESSÄ KERROTTIIN myös, että Kanteleen Voima oli saanut ympäristöluvan turvetuotannon aloittamiseen Varpunevan alueella, mutta Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri sekä alueen lintutieteellinen yhdistys olivat valittaneet lupapäätöksestä. Pe Lohikeitto L,G, kevyt balkan, salaatinlehti, ruisleipä. Onnea syntymäpäivien johdosta reippaille neitosille, toivoo kotiväki. Yhtiön tavoitteena oli jatkaa tehoreservisopimusta vuoden 2019 elokuulle, jolloin biojalostamo voisi jo parhaassa tapauksessa aloittaa toimintansa. Jalostamon rakentamisen Vilkuna arvioi olevan 200–300 miestyövuoden projekti. To Ap: Vehnäpuuro (L), ruisleipä, hedelmäsose, kurkkuviipale, hedelmät. päivä oli yöukkonen, jota seurailin Kokkolasta Liminkaan, josta kuva. Syyskesän viimeiset ukkoset mahdollisia tällä viikolla Jari Ylioja Ukkoskausi on tältä vuodelta pääpiirteissään paketissa, mutta tällä viikolla voi olla luvassa jotain kipinöintiä täässä rannikon tuntumassa. Haapavesi // Torstaina 3. 10 vuotta sitten EMILIA AAKKO " Kiviä oli porattu muotoonsa hakuilla ja taltoilla hartiavoimin. Auringossa on ollut aktiivisuutta, mutta tuleva viikko näyttää hiljaiselle, jos ei kiekolla näkyvä pilkkuryhmä saa aikaiseksi jotain ylläriä posauttamalla Auringon koronasta avaruuteen plasmaja magneettikenttäpurkauksen (CME). Piipsannevahan on käytännössä ja muutettu pelloksi, Vilkuna totesi. To: Kalapihvi (M), perunasose (L,G) kaali-kiinankaali-persikkasalaatti, Ohukaiset (L) ja hillo. Muutokset mahdollisia. syyskuuta 2026 // 13 Onnittele sankaria Julkaisemme maksutta tiedot vastasyntyneistä, alle 10-vuotiaiden synttärisankareiden kuvalliset onnittelut ja valmistuneet. Lo: Porkkanatai pinaattiohukaiset (L), Perunasose (L,G), Salaattimix-paprika-mangosalaatti, raejuusto, puolukkasurvos. Kivet olivat noin kaksi metriä korkeita ja kolme ja puoli metriä leveitä. KOULUT: Ma Kebab-kastike L,G, riisi, jäävuori-tomaatti-kurkkusalaatti. Käsityönä tehtyjä porakiviä oli käytetty ennen vanhaan rakennuksien alla perustana, missä niitä nykypäivänäkin saattoi nähdä. Koko perhe toivottaa sylin täydeltä onnea reippaalle Eemelille täytettyäsi 6 vuotta 1.9. Elokuun 15. Syyskuu muuten näyttää keskimääräiseltä sateineen, mutta lokakuu–joulukuu näyttää nyt keskimääräistä lämpimämmälle säälle. Vp: Vadelmavispipuuro (M), kauraleipä, saunapalvileike, tomaattiviipale, hedelmät. Jarmon löytämiä kiviä oli lähdetty tekemään maan päällä olevasta kivilohkareesta. Lähetä aineisto viimeistään ma klo 14 toimitus@haapavesi-lehti.fi tai WhatsApp 050 5052086 Biojalostamoa alettiin suunnittelemaan ja Vatjusjärveltä löytyi yllättävä nähtävyys Jarmo Viinala oli löytänyt metsästä porakivet, joiden teko oli jostain syystä aikoinaan jäänyt kesken. Toimitusjohtaja Antti Vilkuna kertoi, että keskusteluja yhteistyöstä oli käyty eri suunnissa, mutta vielä ei oltu sitouduttu mihinkään. Ti Ap: Mannapuuro (L), ruisleipä (M), vesimeloniviipale, oltermanni 17%, mehukeitto. Kouluja päiväkotiaterioihin kuuluu lisäksi leipä, rasva ja juoma. Suunnitelmana oli, että laitos tekisi joko bioetanolia tai bioöljyä metsäraaka-aineista, sahateollisuuden sivutuotteista ja kierrätyspuusta. Lo: Broilerpastavuoka (L), kiinankaali-melonisalaatti Vp: Hedelmäsmoothie (M,G), vaalea viipaleleipä, edamjuusto 17%, viinirypäleet, hedelmät. Kanteleen Voima ei aikonut itse ryhtyä biopolttoaineen jalostajaksi. To Broilerpastavuoka L, kiinankaali,melonisalaatti. Ke: Broilerpastavuoka (L), kasvissuikale, coleslaw (L,G), Viili (L,G). Ke Lihapyörykät M, kastike M,G, perunat, Salaattimix-persikka-kurkkusalaatti. Harvemmin kuitenkaan törmäsi enää porakiviin, joiden tekeminen oli jäänyt kesken. Hän käy kirjoituksissaan läpi erilaisia sääilmiöitä, mennyttä säätä ja tekee lähiajan ennusteen. Kotiateriat toimitetaan asiakkaille jäähdytettyinä maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina. Kiviä oli porattu muotoonsa hakuilla ja taltoilla hartiavoimin. Luvitettava neva oli Haapaveden kaupungin omistuksessa, mutta se oli päätetty myydä Kanteleen Voimalle ja Vapolle 142 400 eurolla, kun ympäristölupa turpeen nostoon olisi kunnossa. Parhaillaan turvevoimalaitos oli tehoreservissä eli se käynnistettiin vain, mikäli valtakunnan verkossa tarvittiin lisäkapasiteettia. JARI YLIOJA Säähavaintoja Ruokalistat vko 36 KOTIATERIAPALVELU : Ma: Pinaattiohukaiset (L), Perunasose (L,G), Kaisersalaatti (M), Kerroskiisseli (L,G). Turvevoimalaitos tarjoaisi tehtaalle valmiin toimintaympäristön, jossa on muun muassa energiapuun varastointia ja käsittelyä varten rakennettu Haapa-Kenttä. PÄIVÄKODIT: Ma Ap: Kaurapuuro (M) ruisleipä, marjat, juusto, kurkkuviipale, hedelmät. Pe Ap: Ruispuuro (M), ruisleipä, juusto, jääsalaatti, mehukeitto, hedelmät. Suvi Hyttinen Vuosikymmen sitten Haapavesi-lehti uutisoi Kanteleen Voiman selvittävän biojalostamon rakentamista turvevoimalaitoksen yhteyteen. – Jokainen suo on meille tärkeä, kun palaamme tuotantoon. M= Maidoton L= Laktoositon G= Gluteeniton. Turvevoimalaitos tuottaisi jalostamolle sähköja lämpöenergiaa, mikä parantaisi myös voimalan kannattavuutta. Su: Lihakastike (M,G) perunat, vihannesmix, italiansalaatti (M), Aprikoosikiisseli (M,G). Vp: Kuningatarkiisseli (M,G), vaalea viipaleleipä, paprikasuikale, hedelmät. Lo: Lihapyörykät (M) ja kastike (M,G), perunat, salaattimix-tomaatti-kurkkusalaatti. JARMO VIINALA puolestaan esitteli lehdessä Vatjusjärveltä, maittensa läheisyydessä sijaitsevasta metsiköstä löytynyttä yllättävää nähtävyyttä, keskeneräistä porakiveä. Kirjoittaja on haapavetinen myrskybongari, sääilmiöistä ja avaruudesta kiinnostunut Jari Ylioja. Merkittävimmät vaikutukset olisivat kuitenkin raaka-aineen hankinnassa, johon laskettiin tarvittavan säännöllisesti 100–200 ihmistä. Ke Ap: 4-viljanpuuro (M), kananmuna, ruisleipä, kurkkuviipale, mehukeitto, hedelmät. Porakivien tekeminen vaatii kyllä tahtoa ja uskoa siltä, joka siihen ryhtyy”, Jarmo tuumi. La: Kinkkukeitto (M,G), juustonappi, kesäkurpitsaviipale, pieni riisipiirakka (L), Mango-jogurttirahka (L,G). Valitus oli etenemässä jo korkeimpaan hallinto-oikeuteen
Liisa Seppälä, lakiassistentti paikkakunnat p. 0400 914 183 • www.miettunen.com NUOHOUSPALVELUT NUOHOUSPALVELUT • Nuohoukset • Piippujen pinnoitukset • Ilmastoinnin puhdistukset • Tulisijojen korjaukset Tuoreimmat uutiset kätevästi verkosta haapavesi-lehti.fi Neuvola-ajat varataan jatkossa OmaPohde-verkkopalvelussa Anne Mattila Asiakkaat voivat varata ajan neuvolaan verkossa lähes kaikilla Pohjois-Pohjanmaan paikkakunnilla 1. Valvonnassa kiinnitetään huomiota erityisesti liikennesääntöjen noudattamiseen, kuljettajien ajokuntoon ja ajo-oikeuteen sekä ajoneuvojen rakenteelliseen kuntoon ja muutoksiin. Poliisin tavoitteena on puuttua vaaralliseen liikennekäyttäytymiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lisäksi poliisi valvoo tarpeetonta ja häiritsevää ajoa. 045 6642040 AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. Valvontaa tehdään koko poliisilaitoksen alueella Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. 050 5412738 Iisalmentie 1433, 92620 Piippola info@siikalatvanlvi.fi www.siikalatvanlvi.fi RAKENNAMME HUOLELLA • Uudisja saneerausrakentamista • Likakaivojen tyhennyspalvelu www.talomeri.fi 040 522 4074 · Rakentamispalvelut · Polttopuun myynti · Tieliikenteen tavarankuljetukset · Sakoja umpikaivojen tyhjennys · Roskalavavuokraus www.talomeri.fi Aulis Erkkilä 040 522 4074 • Rakentamispalvelut • Polttopuun myynti • Tieliikenteen tavarankuljetukset • Sako-ja umpikaivojen tyhjennys • Viemärin avaus-, painehuuhtelu-, sulatustyöt • Roskalavavuokraus • Henkilöautojen • Henkilöautojen • pakettiautojen • pakettiautojen • traktoreiden ja • traktoreiden ja maatalouskoneiden maatalouskoneiden HUOLLOT JA KORJAUKSET HUOLLOT JA KORJAUKSET TAKUUTYÖNÄ TAKUUTYÖNÄ HUOLTOPALVELUT RITOLA OY Veivontie 93 Haapavesi puh. Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. syyskuuta 2026 14 // PALVELUHAKEMISTO HAAPAVEDEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS • Akupunktio • Fysioterapia • Hieronnat • Hivamat-hieronta • Kinesioteippaus p. Valvontaa kohdistetaan myös alueille, joita käytetään erilaisten kokoontumisajojen järjestämiseen. muk.) • www.optikkopp.fi P. 040 528 9237 HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. 0800 93377 Kela-tilausnumero on ilmainen. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi Asiantuntevaa lakipalvelua Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. hinnaston muk.) Vanhatie 58 B Haapavesi • Avoinna ti-pe klo 10-17 (muulloin sop. Neuvoloiden nykyiset puhelinpalvelut lakkautetaan. – Nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuustilastoissa, erityisesti mopoihin ja moottoripyöriin liittyvät vakavat onnettomuudet näkyvät niissä, Tommi Heikkilä sanoo. 010 257 2627, venla.lappalainen@op.fi Kaikki em. Pohde kuitenkin toivoo, että asiakkaat ottavat uuden puhelinnumeron käyttöön heti 1. Pohde kehottaa asiakkaita varaamaan ajan neuvolaan ensisijaisesti OmaPohde-verkkopalvelussa. syyskuuta alkaen. 010 257 6554, krista.nevasaari@op.fi Alavieska, Haapavesi Jenniina Ylikopsa, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Jos asiakas soittaa käytöstä poistuvaan neuvolan puhelinnumeroon, puhelu kääntyy lapsiperheiden puhelinpalvelun numeroon vuoden loppuun asti. 010 257 2636, johanna.rokala@op.fi Toholampi Venla Lappalainen, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 010 257 6596, liisa.seppala@op.fi P P P P OPTIKKO OPTIKKO Pertti Puurunen Pertti Puurunen VARAA AIKA ILMAISEEN* NÄÖNTUTKIMUKSEEN p. Tehostetun valvontajakson aikana Oulun poliisilaitos valvoo mopoja, moottoripyöriä ja muita kevyitä ajoneuvoja erityisesti viikonloppuisin niillä alueilla, joista poliisi on saanut liikennevalvontapyyntöjä. Puhelinpalvelu on avoinna arkipäivisin. 0400 962366 POLTTOPUUN MYYNTI POLTTOPUUN MYYNTI Huollot kaikille merkeille (Stihl, Husqvarna, yms) Pienkoneiden varaosat Mönkijä huollot Vikakoodinluku/koodaukset Ilmastointihuollot (henkilöautot/työkoneet) Teräketjujen koneellinen teroitus Konevuokrapalvelut Muut huoltotyöt/korjaukset •Huollot kaikille merkeille (Stihl, Husqvarna, yms) •Pienkoneiden varaosat •Mönkijä huollot •Vikakoodinluku/koodaukset •Ilmastointihuollot (henkilöautot/työkoneet) •Teräketjujen koneellinen teroitus •Konevuokrapalvelut •Muut huoltotyöt/korjaukset PIENKONEHUOLLOT AMMATTITAIDOLLA Rykmentintie 45 p. VALVONNAN TAUSTALLA ovat liikenneturvallisuuteen liittyvät havainnot ja liikenneonnettomuustilastot. Haapavesi // Torstaina 3. syyskuuta lähtien. – Poliisi saa etenkin kesäaikaan runsaasti häiriöilmoituksia mopoista ja muista kevyistä ajoneuvoista. Siksi valvontaa kohdennetaan nyt niille alueille, joista ilmoituksia ja valvontapyyntöjä on saatu runsaasti, ylikomisario Tommi Heikkilä Oulun poliisilaitokselta toteaa. 010 257 6519, hannele.nissila@op.fi Kaustinen Zacharias Hjulfors, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Ajan varaaminen neuvolan terveystarkastukseen on perheiden vastuulla. 040 776 8703 toimisto 040 776 8797 Mika www.asianajokeskitalo.fi K ESKITALO OY Asianajotoimisto Taksikeskus 0100 3020 Kelan korvaamissa kuljetuksissa p. 010 257 6595, jenniina.ylikopsa@op.fi Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. Vakaviin liikennerikoksiin suhtaudutaan alaikäisten kohdalla erityisellä vakavuudella ja niistä kirjataan rikosilmoitus ja tehdään lastensuojeluilmoitus. Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. 040 548 8806 Siikalatvan LVI Oy LVI-työt yli 30 vuoden kokemuksella LVI-ALAN TÖISSÄ OTA YHTEYS! Eero Ojakoski p. Pahkala Oy Kela-taksi 0800 415 720 Tiedustelut 050 537 9733 Palvelun tuottaa Tampereen Aluetaksi Kela-taksi 0800 415 720 Toivetaksi KP 1507 Tiedustelut 050 537 9733 Palvelun tuottaa Tampereen Aluetaksi Juhlapalvelu Ruustinnanhovi Kytökyläntie 260 86600 Haapavesi Puh. HAAPAVESI www.haapavedentaksi.fi ILMASTOINTIJA NUOHOUSPALVELU Puh. 040 521 3508 Myös majoituspalvelut! NUOHOUS Hautakoski P. syyskuuta ja kestää 13. syyskuuta asti Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. 010 257 6532, sari.kaattari@op.fi Kärsämäki, Pyhäjärvi Krista Nevasaari, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 040 7067326 Jani Ojakoski p. Poliisi valvoo tehostetusti mopoja niiden kokoontumisajoja syyskuun 13. 010 257 2604, zacharias.hjulfors@op.fi Johanna Rokala, lakiasiantuntija p. Valvontaa kohdennetaan etenkin niille alueille, joista poliisi on saanut kansalaisten liikennevalvontapyyntöjä, Oulun poliisi kertoo tiedotteessaan. HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. Toistuva tarpeeton ajo yhdistettynä puutteelliseen äänenvaimennukseen liikenteessä herättävät tunteita etenkin taajama-alueiden asukkaissa. Vauva neuvolassa HEIDI KESKIMAUNU Poliisi valvoo mopoja ja niiden kokoontumisajoja tehostetusti Anne Mattila Poliisin tehostettu mopojen ja kokoontumisajojen valvontajakso käynnistyi 28. Jos ajan varaaminen verkossa ei onnistu, asiakas voi soittaa uuteen lapsiperheiden puhelinpalveluun, jonka numero on 08 669 8000. (08) 451 876 Hoitoihin myös ilman lähetettä! E-passi käyttössä Toivetaksi KP 1507 Tak si P. 040-548 8806 OPTIKKO PERTTI PUURUNEN Luotettavaa palvelua jo vuodesta 1937 *(Ajokorttitod., pi.tod. päivään asti.. – Muutos ajanvarauskäytännöissä on välttämätön, koska uuden lapsiperheiden puhelinpalvelun myötä keskitämme puhelinpalveluja ajanvaraustyön pienemmälle joukolle terveydenhoitajia, perhekeskuspäällikkö Heidi Laitila kertoo Pohteen lähettämässä tiedotteessa. Poliisi voi antaa valvonnassa havaituista rikkeistä muistutuksen tai sakkoja. Tällaisia rikoksia voivat olla esimerkiksi törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen, rattijuopumus tai poliisin pakeneminen
Jukka Viitala p. Ari Joentakanen p. Kävele naiselle ammatti -tapahtuma on kansainvälisen Naisten Pankin ja Kirkon Ulkomaanavun ideoima kampanja. Matti Ahola 0500 749698, mattiahola2309@gmail.com/ Jokihelmen opiston johtokunnan jäsen/ rakennusja ympäristölautakunnan jäsen. Teijo Törmälehto 0449596582 valtuutettu, tarkastusltk, Teollisuuskiint.hall. Haapavesi // Torstaina 3. Antti Räisänen p. 0408250214, varavalt, musiikkiopisto jäsen, tark.ltk varajäsen. Avoimuusilmoitus: https:// avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_82 Haapaveden Kokoomus ry. Ilmoittautumiset ja lisätietoja hanna.nikupaavo@jytyhallinto.fi tai 0440290563 tai jyty.kalajoki@gmail.com Myydään kuivaa polttopuuta 33 cm Haapavesi, puh. Meiltä Meriläisen leipomon uunituoreet leivät ja jättipullat. Heikki Pitkälä p. klo 13-16 erityislapsiperheiden puuhapäivä. Kävele naiselle ammatti -tapahtuma on järjestetty Haapavedellä vuodesta 2017 saakka. Maksaja: Haapavesi-rymä. Marko Martinmäki/ paikallisyhdistyksen pj 040 7290925, marko.martinmaki@gmail.com/ kaupunginvaltuuston 2. Ville Pirkkalainen 045 1866223, villepirkkalainen@gmail.com/ kaupunginhallituksen varajäsen/ rakennusja ympäristölautakunnan jäsen/kaupunginvaltuutettu. Joonas Vatjus p. matkat ja majoituksen 2 hh). 0400 962366 Haapaveden Keskusta Kuntayhd pj., Nea-Noora Koukka 044 0200503 (rakja ymp.ltk pj.) vpj, Petri Mäkinen 0400810202, siht Esko Kalapudas 050 4549356 (esko. Tervetuloa!. Paavo Mäkelä 050 3743521, pama@nic.fi/ keskusvaalilautakunnan jäsen. sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@haapavesi.fi Valtuuston puheenjohtaja: Kvalt pj Heino Vuorenmaa 040 7225972, Khall jäsenet: I vpj. 0407752319, valtuutettu, Haapavesi-ryhmä ry:n vpj, valtuustoryhmän pj, suht.vaal.ltk, rakennusja ympltk. Paikallisyhdistyksen sihteeri Tuulikki Paavola, p.044-5773790/ keskusvaalilaautakinan varsin.jäsen. 0405432925, varavalt, rakennusltk. Mirja Ollanketo p. Avoimuusilmoitus: https:// avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_87 Haapaveden Vasemmisto. ELIISA PIHLAJA-VIHELÄ Kommentoi ja keskustele – anna äänesi kuulua haapavesi-lehti.fi haapavesi-lehti.fi/ lukijailmoitukset LEIPÄPYSÄKKI LAUANTAINA 5.9. Janne Mäkinen 040 6684 989 (janne.makinen@haapavesi.fi), Raimo Jussila 040 8420719 (valt.ryhmän pj), Tuija Metsäharju 050 5402233, Hannu Riuttanen 050 5906895, Diana Seppä Muut valtuutetut: Teemu Haukipuro 044 0931805 (valt. lipun ja kuljetuksen Tulossa matka joulutorille Tallinnaan 27.-29.11.26. kalapudas@kotinet.com), vaalipäällikkö Diana Seppä 044 2624243. 0503987389, hyvinvointiltk varajäsen. Mirva Möttönen p. Sirja Sirviö 041 3158529, hankonen.sirja@gmail.com/ kasvatusja koulutuslautakunnan jäsen/tarkastuslautakunnan jäsen/ kaupunginvaltuutettu/ teknisen lautakunnan varajäsen. Lapsille on tapahtuman ajan järjestetty kentälle omaa toimintaa. Ulpu Ollila p. Aleksi Hintta/ paikallisyhdistyksen vpj 040 1758289, aleksihintta@gmail.com/ kaupunginvaltuutettu/ kaupunginhallituksen jäsen/ aluevaltuutettu, aluevaltuuston vpj/ Pohteen hyvinvoinnin ja ja osallisuuden edistämisen lautakunnan jäsen. jäsen. ja koul.ltk Leila Näätänen 0409390130 Jokilaaksojen jäteltk Pertti Lehtilahti 0405626823 hyvinv ltk pj Asta Jauhiainen 0443555557 keskusvaaliltk vpj Maksaja: Haapaveden vasemmisto. ja koulutusltk pj.), Timo Mehtälä 044 0453828, Helinä Niemelä 040 7486735, Sauli Pitkälä 040 058 4126, Kaisa Savolainen 044 9728442 (valt. syyskuuta 2026 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS • hillalogistiikka.fi/palaute • Puh 020 750 4007 24/7 (vuorokauden ympäri) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@haapavesi-lehti.fi Päätoimittaja Anne Mattila 040 672 1289 Toimittaja Suvi Hyttinen 044 359 7720 Myyntipäällikkö Sami Lundström 050 478 7482 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi haapavesi-lehti.fi Lataa Haapaveden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Yhdistysja seuratoiminta SÄHKÖPOSTITSE VERKOSSA lukijailmoitukset@hillagroup.fi haapavesi-lehti.fi/lukijailmoitukset/ Myydään Jokilaaksojen Jyty ry Retki hyvinvointija kädentaitomessuille Ouluun la 10.10.26. vpj/ suhteellisten vaalien vaalilautakunta vpj/ tekninen lautakunta vpj/Jokihelmen opiston johtokunnan jäsen. Tapahtuma alkaa torstaina 3.9. I vpj, tark.ltk pj. Paavo Pyy, 044-5788273. Tapio Pitkälä p. Maksaja: Haapaveden perussuomalaiset ry. Paikallisyhdistyksen vpj. Sami Jylänki 0445406252 kasv. 0443721256, valtuutettu, valt. Lopuksi tarjotaan osallistujille mehut sekä suolaista naposteltavaa. 0405407391, valtuutettu, valt.ryhmän siht, khall jäsen, rakennusja ympltk varajäsen. Maksaja: Haapaveden Kokoomus ry. Matka tehdään reitinvetäjän johdolla. Asiasta lisää myöhemmin. 0443452479, valtuutettu, kasvatus-ja koulutusltk vpj, khall varajäsen. Anna-MaijaVierimaa puh.050-5968165/ tarkastuslautakunnan varaj. Maksaja: Keskustan Haapaveden kuntayhdistys ry. 0440352555, kasvatus-ja koulutusltk varajäsen, jokihelmenopiston johtokunta varajäsen. Avoimuusilmoitus: https://avoimuusilmoitus. ryhmän siht), Leila Särkipaju 040 5889587. 0400582815, varavalt, tekn.ltk.n pj ja Teollisuuskiinteistöt Oy.n hallituksen pj. Reetta Junno 0407592132 tekn ltk, khall varaj. Hyväntekeväisyystempaus kävellen tai hölkäten Eliisa Pihlaja-Vihelä Haapavedellä järjestetään jälleen kansainvälinen Kävele naiselle ammatti -tapahtuma. Lasse Heikkilä p.044-3593653, kasvatusja koulutuslautakunnan vars. Samalla liikkujat voivat antaa rahalahjoituksen keräyslippaaseen. Matkan hinta 270.00 € ( sis. hillagroup.fi/POL_94 Haapavesi ryhmä. 0442939503, varavalt, hyvinvointiltk, rakennus-ja ymp.ltk. 050-51690384/ keskusvaali lt.varaj./hyvinvointi ltk.varaj. ryhmän vpj., kasv. kello 18 urheilukentällä Anna Ahon ohjaamalla alkuverryttelyllä. Raili Heikkilä, p. Matkan hinta jäsenet 15 € ja muut 30 € sis. 0505639035, valtuutettu, khall varajäsen, Kiint.oy Haapa-asuntojen hall jäsen. Johanna Haapala p. Avoimuusilmoitus: https://avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/ POL_92 Kuntalaisten asialla POLIITTINEN MAINOS AIHE: TIEDOTTAMINEN ASUKKAILLE Seuratoiminta Myytävänä KESKIPISTEEN OMAISHOITAJAT Tapahtumia: maanantaisin klo 12-15 Meijäntupa, Olokkari tiistaisin klo 9-14 Lättykahvila, Myyrilä la 12.9. vpj, valtuutettu, valt.ryhmän vpj, rak.ja ymp.ltk vpj, Julia Puolitaival 0443049961 valtuutettu, hyvinvointiltk, suht.vaalien ltk, khall varaj. klo 13 hieroja Ritva Hyväri esittelee palveluitaan la 3.10. Jarmo Viinala p. varajäsen, Siikalatvan yhtymäkokous valt. Haapavedellä kävelytapahtuman järjestää Haapaveden seurakunta yhteistyössä Haapaveden Latu ry:n kanssa. Arja keskitalo, puh. Paikallisyhdistyksen pj. S-Marketin pihalla Uunituore leipäkuorma saapuu klo 9.30. Sen jälkeen osallistujat valitsevat kolmen tai kuuden kilometrin kävelyreitin tai 6 kilometrin hölkän. Paavo Pyy, 044-5788273/varavaltuutettu/ teknisen lautakunnan varaj./ Kiint.oy Haapa-asuntojen varaj. Haapavesi-ryhmä ry:n pj. 0405837604, varavalt, ympäristöterveysltk vpj, tekn.ltk Varajäsen. klo 17-20 Taiteiden yön Lättykahvila Myyrilässä ma 21.9. Sen avulla tuetaan naisten ammatillista koulutusta Afrikassa ja Aasiassa. Jouni Kanala p. Avoimuusilmoitus: https://avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_81 Haapaveden Perus S. Suomenkotiseutuliitto/ varaedustaja. 050-3043827/ kaupungin valtuutettu/ kaupungin hallituksen jäsen/ suhteel.vaalien ltk.varajäsen/ kasvatusja koulutus ltk:n hallituksen edustaja. Veli-Heikki Ahola 044 0454156, glariferi@gmail.com/ kasvatus ja ympäristölautakunnan jäsen/ tarkastuslautakunnan varajäsen/ hyvinvointilautakunnan varajäsen. klo 12-14 Pekan digiohjausta Meijäntuvalla ma 28.9. Outi Pekkala 0401823363 paikallisyhd pj, valtuutettu, valt.ryhmän pj, khall jäsen, Haapa-asuntojen hall, Jedun valt, Pohteen aluevalt varavalt ja tark.ltk, Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä MYR Aila Aakko 0408357995 valtuutettu, khall pj, Seutukunnan pj, yhteistyötoimikunta Antti Paavola 0405815088 paikallisyhd
Lataa Hilla-etukortti sovelluskaupasta ja tunnistaudu tilaajaksi Hilla-tunnuksilla. Eskelisen Lapin Linjat Oy on vuonna 1928 perustettu linja-autoalan yritys, jolla on vahvat juuret Lapissa, pääpaikkanaan Rovaniemi. Hollanti. – Vaihdos on asiakkaille, yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille hyvin näkymätön. Ylivieskassa päätoimipistettä pitävä Sijoitusosuuskunta Arvo osarahoittaa järjestelyä yhden miljoonan euron osakesijoituksella ja tulee näin Wiimaxin vähemmistöomistajaksi. Ohjeet löydät haapavesi-lehti.fi/edut ETUKORTTI TIINA TILAAJA 1234567 YHTEYSTIEDOT EDUT Hilla Etukortilla etulippu -5 € (Norm. Haapaveden-Kärsämäen vaalipiiristä valitaan yhteensä 6 jäsentä. Edustajistossa olet mukana näköalapaikalla tekemässä meitä omistaja-asiakkaita koskevia päätöksiä. M. syyskuuta alkaen. – Yhtiö on käytännössä triplannut liikevaihtonsa viimeisen viiden vuoden aikana lukuisten yritysostojen kautta. Eskelisen Lapin Linjojen omistajista Tomi Gröhn löi kättä päälle Wiimaxin toimitusjohtaja Henri Hihnalan kanssa. Klemetti, Karhun Liikenne, T. op.fi/jokilaaksot/vaalit perjantaina, 16.10.2026 | 20:00 Champion Door areena | Keikka on ikärajaton | Kalliontie 59 | 85500 NIVALA Luvassa on ilta täynnä hittejä, energiaa ja unohtumatonta tunnelmaa! Nyt kannattaa hankkia liput ajoissa! Early bird -etuna saat lipusta 5 € alennuksen! Etu voimassa vain 22.8.–5.9.2026. Eskelisen Lapin Linjat Oy:n henkilökunta ja kalusto siirtyvät Wiimaxille. J. Haapavesi // Torstaina 3. Konttila ja K. Uudistus tapahtuu ainoastaan taustalla omistussuhteissa, Wiimaxin toimitusjohtaja Henri Hihnala toteaa tiedotteessa ja jatkaa: – Eskelisen Lapin Linjoilla on vahva asema ja imago pohjoisen olosuhteet tuntevana, Lapin omana bussiyhtiönä. Nyt yhtiö ostaa J.M. Kaupan jälkeen konsernilla on yli 180 erikokoista linja-autoa, noin 180 työntekijää ja toimintaa miltei puoli Suomea kattavalla alueella. ARVON SIJOITUSJOHTAJA Harri Stavén toteaa, että Wiimaxin näytöt kannattavan kasvun rakentamisesta ovat vakuuttavat. syyskuuta 2026 16 // Vaali sitä, mikä on sinulle Jokilaaksoissa tärkeää Omistaja-asiakas, asetu ehdolle oman osuuspankkisi edustajiston vaaleihin. Wiimaxiin on fuusioitunut aiemmin yrityskaupoilla Liikenne Huovari, HTK-Liikenne, Käkelän Liikenne, J.E. Tämän rautaisella ammattitaidolla, miltei sadan vuoden aikana, rakennetun toiminnan ja sen ansaitseman maineen haluamme tietoisesti säilyttää mahdollisimman koskemattomana. Eskelisen Lapin Linjat Oy:n koko liiketoiminnan. Wiimax Oy on tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Pohjois-Pohjanmaan johtava linja-autoliikennettä harjoittava konserni, jonka pääomistajana on toimiva johto. Etulipun pääset ostamaan Hilla Etukortti -sovelluksen kautta. Yhtiön kokonaisliikevaihto tulee kaupan johdosta olemaan noin 20 miljoonaa euroa. OP Jokilaaksojen uusi edustajisto valitaan tänä vuonna. Liiketoiminta siirtyy Wiimaxille 1. Osta etuliput verkosta – 1 lippu / tilaus. Tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi verkosta missä vain: haapavesi-lehti.fi. Toimintaa on koko Pohjois-Suomen alueella, Lapin matkailukeskuksiin ja Norjan Karasjoelle sekä Tromssaan. 59,90 € + mahdolliset lippu.fi:n kustannukset) Sijoitusosuuskunta Arvo rahoittaa Wiimaxin laajentumista Lappiin Pirjo Kunelius Bussiyhtiö Wiimax Oy jatkaa laajentumistaan ja uusin askel julkistettiin torstaina. J. Wiimaxin muodostaa entinen Oulaisten Liikenne -konserni, johon kuuluivat myös Kamusen Liikenne Oy ja Matkatoimisto Matka-Rasti Oy. Vaali sinulle tärkeitä asioita ja ilmoittaudu ehdokkaaksi 15.9. Eskelisen Lapin Linjat jatkaa liiketoimintaa omalla nimellään ja itsenäisenä yksikkönä. M. klo 16.00 mennessä