Markku Pölösen elokuva pohjautuu hänen aiemmin Aaposta tekemäänsä monologinäytelmään. Mika Nuojua nähdään elokuvassa Aapo Heikkilänä ja myös monissa muissa rooleissa.. Hauska sattuma on, että myös Nuojuan juuret ovat Haapavedellä, kuten olivat Aaponkin. Nro 36 | haapavesi.fi Perustettu 1998 Torstai 10.9.2026 TOIMIMME MYÖS HAAPAVEDELLÄ. SEPP O AHO Papiston tilanne parantunut ortodokseilla, nyt alueelle tarvittaisiin toinen kanttori. 1 Sivu 2 Pohteen säästösuunnitelmilla isot vaikutukset Haapavedelle 1 Sivu 5 1 Sivu 8-9 Aapo Heikkilän tarina nähdään nyt myös valkokankaalla Valelääkäristä varjotieteilijäksi edenneen Aapo Heikkilän värikkäästä persoonasta ja elämänkäänteistä tehty elokuva on tulossa ensi-iltaan. • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Nyt myös sähköasennukset! p. 08-479-5600 • LVI-huollot ja korjaukset • Ilmavesi-, maalämpöja ilmalämpöpumput Energiatehokkaat tuotteet laskee sähkönkulutustasi 08-479-5600 Trail Run kokosi juoksijat Korkattiin 1 Sivu 11 Trail Runissa oli jälleen osallistujia pikkulapsista eläkeläisiin. Elokuvan pääroolissa nähdään Mika Nuojua, kuten näytelmässäkin
Isä Mikael toivoo, että toiminta Kytökylän tsasounassa jatkuu tulevaisuudessakin. Poliisin täytäntöönpanotehtävällä tarkoitetaan laillisesti annettujen päätösten, tuomioiden tai muiden viranomaistehtävien käytännön toimeenpanemisesta tai pakottamisesta. KYTÖKYLÄN TSASOUNAN tuleFAKTA Praasniekka ja vigilia 1 Praasniekka on Suomen ortodoksisen kirkon temppelieli nimikkojuhla. Haapavesi // Torstaina 10. Suunniteltu luopumisajankohta on vuosien 2031–2033 aikana. Uuden toimenhaltijan, Isä Mikaelin lisäksi Nivalan Karvoskylän ortodoksisen kirkon diakoni, Jarmo Pylkkönen vihittiin viime vuoden lopulla papiksi. Uskon, että pidämme huolen siitä, että Kytökylässäkin on jatkossa palveluksia, hän sanoo. Poliisilla oli täytäntöönpanotehtävä Humalojalla Oulun poliisilaitoksen poliiseilla oli tiistaina Haapaveden Humalojalla täytäntöönpanotehtävä, joka liittyi eläinten pitoon. Vigilia pidettiin Haapavedellä edellisen kerran kolme vuotta sitten. KYTÖKYLÄN TSASOUNA on Isä Mikaelille entuudestaan tuttu paikka, sillä edellisen kerran hän kävi siellä palveluksessa maaliskuussa. Haapaveden pyhäkkö kuuluu luokkaan vielä käytettävät, käytöstä poistuvat kohteet. Hän ei myöskään kommentoi eläinten määrää. Kytökylän tsasouna on Neitsyt Marian syntymän tsasouna. syyskuuta 2026 2 // UUTISET Pappitilanteen parantuminen antaa uskoa Kytökylän tsasounan tulevaisuuteen Erkki Petsalon mielestä seurakunnan pitää kantaa päävastuu Kytökylän tsasounasta tulevaisuudessakin: ”Kirkollisverolle pitää saada vastinetta.” Anne Mattila Kuopion ortodoksisen seurakunnan pohjoinen alue on saanut oman pastorin syyskuun alusta lukien, kun kiuruvetinen Mikael Hyytiäinen aloitti tehtävässä. ANNE MAT TILA. – Tai ainakaan niin usein, Isä Mikael tarkentaa. – Kyse oli poliisitutkinta-asiasta, eikä siinä tehdä esitutkintaa. – Isä Jarmo on innokas pitämään palveluksia. Papiston tilanne on Kuopion ortodoksisen seurakunnan pohjoisella alueella parantunut merkittävästi sen jälkeen, kun kiinteistöstrategia on laadittu. Anne Mattila Oulun poliisilaitoksen poliiseilla oli viime viikon tiistaina aamupäivästä Haapaveden Humalojalla täytäntöönpanotehtävä, joka liittyi eläinten pitoon. Pastorina hän saapui ensimmäisen kerran Haapavedelle viikonloppuna, jolloin Kytökylän tsasounassa pidettiin praasniekka, joka sisälsi lauantain vigilian ja sunnuntaina vedenpyhityksen ja liturgian. Viikonloppuna Kytökylässä pidetyissä tilaisuuksissa kanttorina toimi itäisen alueen kanttori Mari Vainikainen, joka tuli paikalle Kuopiosta. KIINTEISTÖSTRATEGIALUOKITUKSEEN ei ole tehty hyväksymisen jälkeen muutosta. Hän toimii oman toimensa ohella tehtävässä ja on toimittanut palveluksia myös Haapavedellä, viimeksi viikonloppuna yhdessä Isä Mikaelin kanssa. Isä Jarmo sanoo, että tilanne olisi vieläkin parempi, jos löytyisi paikallinen kanttori nykyisen kanttori Eija Honkaselän lisäksi. Oman haasteensa siihen asettaa se, että Haapavedellä on vain parikymmentä ortodoksia ja se, että Kytökylän tsasouna on yksi seurakunnan 10 pyhäköstä, joka on joutunut kiinteistöstrategiassa käytöstä poistuvien listalle. – Seurakunnan toimenhaltijat tulevat käymään Kytökylässä, hän vakuutteli. Viime kesäkuussa diakoniksi vihitty Hyytiäinen vihittiin papiksi elokuussa. Siitä lähtien hän on tehnyt toimituksia. Täytäntöönpanotehtävät eivät yleensä ole poliisin päätöksiä, vaan ne liittyvät usein virka-avun antamiseen. 1 Vigilia on juhlapäivien aattona tai lauantai-iltaisin toimitettava jumalanpalvelus, joka koostuu ehtoopalveluksesta ja aamupalveluksesta. Isännöitsijä Pekka Hytönen on tehnyt hyvää työtä ja pitänyt paikan hyvässä kunnossa yhdessä seurakuntalaisten kanssa. – Se on yksi parhaimmassa kunnossa olevista tsasounista seurakunnassamme, hän sanoo ja jatkaa: – Tykkäsin siitä tunnelmasta, joka Kytökylässä vallitsi. Tämä oli yksi tehtävä ja sillä toimenpide hoidettiin loppuun, Nissilä kommentoi. Isä Jarmo ja Kytökylän tsasounan isännöitsijä Pekka Hytönen valmistelemassa leipien, vehnänjyvien, öljyn ja viinin siunaamista, joka on ortodoksisessa kirkossa toimitettava lyhyt kiitospalvelus. Isä Mikael voisi kuvitella, että Haapavedellä palveluksia voisi olla jopa joka kuukausi, mutta useita kertoja vuodessa joka tapauksessa. Jos se toteutuu suunnitellusti, ei tsasounalla pidetä palveluksia sen jälkeen. Tutkinnanjohtaja Teuvo Nissilä ei kerro, millaisiin eläimiin tiistainen menettämisseuraus kohdistui. Poliisi siis huolehtii täytäntöönpanotehtävällä siitä, että lain voiman saanut päätös toteutuu käytännössä. 1 Vigilia on latinaa ja tarkoittaa valvomista, yövartiota tai juhlapäivän aattoa. Se suoritetaan suurten juhlien ja sunnuntain aattoina toimitettavan vigilian ehtoopalveluksen lopussa
Palkinnon tarkoituksena on kannustaa nuoria taiteen ja kulttuurin parissa toimivia henkilöitä, tehdä näkyväksi paikallista osaamista sekä vahvistaa kulttuurin näkyvyyttä ja arvostusta Haapavedellä. Aikaisemmin jätetyt hakemukset on otettu huomioon ilman eri hakemusta. Haapavedelle perustettiin nuoren taiteilijan palkinto Nuoren taiteilijan palkinto jaetaan ensi kertaa tänä vuonna. Jos ortodokseissa ei ole riittävästi porukkaa, voisiko katsantokantaa laajentaa. – Koska kunnallisvalitusta ei myöskään voi tehdä päätöksen tarkoituksenmukaisuutta koskevilla perusteilla, valituksenalaista päätöstä ei ole valituksen johdosta aihetta kumota, hallinto-oikeus toteaa. ANNE MAT TILA Jedun luonnonvaran alan johtajasi 13 hakijaa Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymässä avoinna olevaa luonnonvaran toimialajohtajan virkaa on hakenut 13 henkilöä. syyskuuta. Kuva Taidekoulu Jokihelmen tanssin kevätnäytöksestä, Lumo-ryhmän vaikuttava esityksestä. Repo vaati valituksessaan, että hallinto-oikeus kumoaa päätöksen myöntää Haapa-asunnoille laina. Vastuualueeseen kuuluvat elintarvikealan, maatalousalan, matkailualan, metsäalan, puhtausja kiinteistöpalvelualan, puutarha-alan sekä ravintolaja catering-alan koulutukset. Hyvinvointijohtaja Suvi Haikola kertoo, että tavoitteena on jakaa palkinto joulunavauksessa, samassa yhteydessä Kulttuurikirnun ja Ukuli-palkinnon kanssa. Kaupunginvaltuusto päätti maaliskuussa 2025 sijoittaa Haapa-asuntoihin 1,25 miljoonaa euroa. Palkinto voidaan myöntää alle 30-vuotiaalle haapavetiselle tai Haapaveteen merkittävällä tavalla kytkeytyvälle henkilölle, joka on osoittanut aktiivisuutta, pitkäjänteisyyttä tai erityisiä ansioita taiteen tai kulttuurin alalla. Hallinto-oikeuden tekemään päätökseen voi hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallintooikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan.. Viisi hakijaa kutsutaan haastatteluihin, jotka pidetään viikolla 37. Luonnonvaran toimialaa johdetaan Haapaveden yksiköstä. Hän pelkää, että yhdistystoiminta hiipuisi vähitellen ja tsasouna jäisi heitteelle. Henkilöarviointien jälkeen valintapäätös etenee yhtymähallituksen käsiteltäväksi. syyskuuta. Luonnonvaran toimialajohtajan tehtävänä on johtaa ja kehittää toimialaa kokonaisuutena. Hallinto-oikeuden mukaan päätös ei ollut valituksessa esitetyillä perusteilla syntynyt virheellisessä järjestyksessä tai muutoinkaan lainvastainen. Haapavesi // Torstaina 10. Vasemmiston valtuustoryhmä teki aloitteen palkinnon perustamisesta keväällä, ja hyvinvointilautakunta hyväksyi sen keskiviikon kokouksessa. – Näkisin oleellisena sen, että saisimme pidettyä Kytökylän pystyttä myös tulevaisuudessa. Suvi Hyttinen Haapaveden kaupunki ryhtyy jakamaan vuosittain nuoren taiteilijan palkinnon. ANNE LIUKKONEN KATSO VIDEO VERKOSSA haapavesi-lehti.fi Kaupunki sai sijoittaa 1,25 miljoonaa Haapa-asuntoihin Anne Mattila Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on kumonnut Ilkka Revon tekemän kunnallisvalituksen Haapaveden kaupunginvaltuuston Kiinteistö Oy Haapa-asunnoille myöntämästä SWOP-sijoitusta koskevasta päätöksestä. Nuori taiteilija palkitaan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Kyse on kuitenkin kulttuurihistoriallisesta rakennuksesta, jonka soisi säilyvän, Isä Mikael sanoo ja kutsuu mukaan ihmisiä ekumeenisesti. Yhteisvoimin se onnistuu. Valittajan mielestä sitä ei ollut tosiasiallisesti hakenut kiinteistöyhtiö, vaan kaupunginjohtaja Esa Jussila ilman mandaattia hoitaa yhtiön asioita. Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus kokoontuu seuraavan kerran 23. Jedun tiedotteen mukaan luonnonvaran toimialajohtajan virkaa ovat hakeneet Ismo Glad, Lotta Hirvanen, Katariina Hautamäki, Juha Keski-Rauska, Tiina Kokkonen, Mikko Korhonen, Hanna Latvastenmäki, Veli Mathlin, Maria Murtomäki, Matti Peltola, Sari Seppä-Anttila, Carita Tuominen ja Urpo Åvist. Palkinnon suuruudeksi lautakunta päätti 340 euroa, mikä on sama summa kuin Kulttuurikirnu-palkinnossakin. Repo oli tuolloin perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu. Yhdistys voisi tukea ylläpitoa jollain tavalla. Rekrytointiprosessiin kuuluu myös henkilöarviointi, johon kutsutaan osa haastateltavista. Haapavetinen aktiiviortodoksi Erkki Petsalo ei ole rukoushuoneyhdistyksen kannalla ainakaan tsasounan omistajaja ylläpitäjätahoksi. – Maaliskuussa puhuimme paikallisten kanssa rukoushuoneyhdistyksen perustamisesta, mutta silloin viesti oli, että Haapavedellä ei ole siihen tarpeeksi porukkaa, Isä Mikael kertoo ja sanoo, että keskustelua asiasta pitää jatkaa. Isä Jarmo ja Kytökylän tsasounan isännöitsijä Pekka Hytönen valmistelemassa leipien, vehnänjyvien, öljyn ja viinin siunaamista, joka on ortodoksisessa kirkossa toimitettava lyhyt kiitospalvelus. – Vastuun pitää säilyä seurakunnalla. Nuorisovaltuusto tekee vuosittain esityksen palkinnon saajasta hyvinvointilautakunnalle, joka päättää sen myöntämisestä. Se suoritetaan suurten juhlien ja sunnuntain aattoina toimitettavan vigilian ehtoopalveluksen lopussa. Tsasounan ylläpito on pieni vastine maksetulle kirkollisverolle, hän sanoo. syyskuuta 2026 UUTISET // 3 vaksi omistajatahoksi on puheissa mietitty muun muassa rukoushuoneyhdistystä, jollaisia on perustettu ylläpitämään vastaavia rakennuksia, joista seurakunta on jo luopunut. Hakuaikaa jatkettiin alkuperäisestä, ja se päättyi 1. Hänen mukaansa kiinteistöstä aiheutuvat kustannukset eivät ole isoja. Päätös syntyi äänestyksen tuloksena. Seurakuntalaisten mielestä yhdistyspohjalta seurakuntalaisten omistama ja ylläpitämä tsasouna tarkoittaisi rahana tuplakirkollisveroa
Suomea rakennettiin yhdessä, vaikka näkemykset keinoista olivat hyvinkin erilaisia. MYYRILÄN SEINÄT kätkevät sisäänsä valtavan määrän tarinoita ajalta, jolloin lääkärin ammatissa oli kutsumustyötä sanan perimmäisessä merkityksessä. Turha byrokratia on purettava. Jotta paikkakunnalle saataisiin houkuteltua pätevä tohtori, kunta päätti ryhtyä tuumasta toimeen ja rakennutti lääkärille oman uljaan virkatalon, Myyrilän. Tänä vuonna tuo terveydenhuollon ja paikallishistorian monumentti täyttää kunniakkaat 100 vuotta. Hän oli erityisen lahjakas kirurgi, joka suoritti vaativia leikkauksia ja keisarinleikkauksia hyvinkin alkeellisissa oloissa Haapaveden sairaalassa, jossa oli kahdeksan potilaspaikkaa sekä kaksi huonetta: toinen miehille ja toinen naisille. 020 750 4007 Jäikö lehti tulematta. Hän toimi alueen piirilääkärinä ja jätti lähtemättömän jälkensä paikkakuntaan muun muassa haapavetisten elinolojen tarkkana kuvaajana ja Haapaveden Opiston syntysanojen lausujana. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA ei syntynyt Suomeen itsestään. ReijoWaaran perintö loi vahvan pohjan sille työlle, jota Myyrilän valmistumisen jälkeen talossa tehtiin. Kun kunnan eläinlääkäri vaihtui, naapuripitäjissäkin tiedusteltiin, kuka Haapavedellä mahtoi olla uusi ”elukka-Viranko”. Kuvassa kuuluisa kunnanlääkäri Heikki Viranko perheineen. Leikkaukset Viranko hoiti käytävällä. Virangon persoona jätti niin syvän jäljen, että pitäjässä lääkäri-sana korvautui usein pelkällä hänen sukunimellään. Haapavesi // Torstaina 10. Kun eräskin yli kuusikymppinen opettaja valitti polviaan, Viranko totesi lakonisesti: ”Ei noin vanaha ennää polovia tarttekkaan.” Toiselle huonokuntoiselle potilaalle hän puolestaan kirjoitti reseptin ja evästi: ”Ottakaa resetti: yksi tapletti illalla, ja jos aamulla herräätte, ottakaa toinen. Suomella ei ole vara pudottaa yhtään ihmistä kelkasta. Näitä tosiasioita ei voi väistellä. Jokainen syrjäytyvä nuori, pitkäaikaistyötön, yksinäinen vanhus tai muuten elämässään kompastunut ihminen merkitsee paitsi inhimillistä tragediaa myös menetettyä osaamista, työtä ja tulevaisuutta. Vain vuotta aiemmin, vuonna 1925, pitäjään oli perustettu virallinen piirilääkärin virka. Anne Mattila Pääkirjoitus " Tuon ajan politiikassa oli jotain, mikä tuntuu nykyisessä keskustelussa unohtuneen: pitkäjännitteisyys.. SATAVUOTIAS MYYRILÄ muistuttaa meitä ajasta, jolloin terveydenhoito oli kiinni yksittäisten lääkärien uupumattomasta tahdosta, kyläteiden kunnosta ja kelirikoista. 020 750 4469 (ma–pe klo 9–15) • asiakaspalvelu.hillagroup.fi Asiakaspalvelu Ota yhteyttä: • hillalogistiikka.fi/palaute • 24/7 p. " Myyrilä muistuttaa ajasta, jolloin terveydenhoito oli kiinni yksittäisten lääkärien uupumattomasta tahdosta ja kyläteiden kunnosta. syyskuuta 2026 4 // • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • lukijailmoitukset@hillagroup.fi • p. Ennen kauaskantoisia päätöksiä, joita esimerkiksi Pohden on parhaillaan tekemässä, olisi ehkä syytä kurkistaa taaksepäin, ei menneisyyttä ihannoiden, vaan selvittääkseen, mitä silloin tehtiin oikein. KUN PUHUTAAN Haapaveden lääkärihistoriasta, yksi nimi nousee ylitse muiden kansan muistissa. Myyrilän juhlavuosi on kunnianosoitus ReijoWaaran, Virangon ja monien muiden alueen terveyden eteen töitä tehneiden perinnölle. Rahaa tuskin oli silloin yhtään enempää kuin nykyisinkään palveluiden järjestämiseksi. Viranko hoiti uupumattomasti ja pelottomasti yksin jopa 8 000 asukkaan pitäjän vaivat. Monella taholla mietitään parhaillaan, miten säilyttää hyvinvointiyhteiskunta vai säilyttääkö lainkaan. Nykyisin talossa on kotiseutumuseo. Viranko tunnettiin karskin suorapuheisesta mutta pohjimmiltaan erittäin myötätuntoisesta luonteestaan ja hurtista huumoristaan. Onko se sen arvoinen asia. Ennen virkatalon valmistumista Haapavedellä oli jo vaikuttanut lääketieteen ja kirurgian tohtori Karl Konrad Relander (vuodesta 1906 eteenpäin ReijoWaara). Sata vuotta sitten valmistunut Myyrilä on terveydenhuollon ja paikallishistorian monumentti Vuosi 1926 oli Haapaveden terveydenhuollon historiassa merkittävä käännekohta. Koulutus, terveydenhuolto, sosiaaliturva ja tasa-arvoiset mahdollisuudet nähtiin investointeina tulevaisuuteen. 1950-luvulla pitkään vaikuttanut kunnanlääkäri Heikki Viranko oli legenda jo eläessään. NYT MAAILMA on toinen. Kansantarinoihin ovat jääneet myös Virangon nasevat kuitit vastaanotolla. Tuon ajan politiikassa oli jotain, mikä tuntuu nykyisessä keskustelussa unohtuneen: pitkäjännitteisyys. Hyvinvointiyhteiskunta ei tarkoita järjestelmää, jossa joku ylempi taho yrittää päättää kaikesta ja jossa yksinkertaisen asian hoitamiseen tarvitaan monimutkainen koneisto, tunnuksia, lupia ja lomakkeita. Vastakkainasettelua oli, mutta samalla ymmärrettiin, että lopulta kaikki istuvat samassa veneessä. Vaikeat ajat eivät kuitenkaan oikeuta unohtamaan sitä perusajatusta, jonka varaan hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin. Tapio Mäkinen kotiseutumies Myyrinkujan alussa sijaitsevassa Myyrilässä on aikoinaan ollu kunnanlääkärin asunto ja vastaanotto. Samalla se juhlistaa sitä yhteisöllistä ponnistusta, jolla Haapavesi lähti sata vuotta sitten rakentamaan kuntalaistensa hyvinvointia. Talous on tiukempi, väestö ikääntyy, turvallisuusympäristö on muuttunut ja julkinen velka päästetty paisumaan kohtuuttomaksi. Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus ratkaistaan muistamalla, miksi se aikanaan rakennettiin. Silloin elettiin aikaa, jolloin päätökset kunnassa tehtiin yksimielisesti, ei valitettu, ei estetty vaan pistettiin toimeen. Sen rakensivat sukupolvet, jotka ymmärsivät, että yhteiskunta on enemmän kuin joukko yksilöitä. Olisiko aika katsoa taaksepäin. Tänä päivänä Myyrilä toimii Haapaveden kotiseutumuseona sekä lämminhenkisenä kuntalaisten ja yhdistysten kohtaamispaikkana. Ajatuksena oli, että kenenkään elämä ei saa määräytyä syntymäpaikan, vanhempien varallisuuden tai hetkellisen vastoinkäymisen perusteella. Siitä saadaan säästöjä niin terveydenhuollossa kuin koulutuksessakin. Katse oli seuraavassa sukupolvessa, ei vain seuraavassa gallupissa, vaalikaudessa tai budjettivuodessa
Omaishoidon tuen palkkio tulisi laskemaan noin 232 asiakkaalta. henkilöstöjohtaja Mari Saari-Somero kertoi, että hyvinvointialue irtisanoo suoraan 302 henkilöä, ja vähentää muina vähennyksinä kuten luontaisena poistumisena ja eläköitymisinä 209 tehtävää. SUUNNITELMALUONNOKSEN mukaan Haapaveden ja Haapajärven kuntoutusyksiköiden toiminta yhdistettäisiin Haapajärvelle. Toimenpiteellä vahvistetaan Pohteen omaa toimintaa haastavasti käyttävien hoidossa ja vähennetään ostopalvelua yksityiseltä sektorilta. Suorien irtisanomisten lisäksi Pohteen aluehallitus hyväksyi jopa 686 henkilöä koskevan irtisanomisperusteisen tehtävämuutoksen. Nykyisellään Oulaskankaalla tehdään noin 150 vaikuttavaa päiväkirurgista leikkausta kuukaudessa. Luonnos pitää sisällään lukuisia koko hyvinvointialueelle jakautuvia toimenpiteitä, joiden tavoitteena on noin 15–20 miljoonan euron vuosittaiset säästöt ajalle 2027–28. Ostopalvelun vuorokausihinta kyseisiin palveluasumispaikkoihin on Pohteen mukaan korkea, ja palvelua on tarjolla rajoitetusti. Toimenpiteet ovat mukana Pohteen sosiaalija terveyspalveluiden järjestämissuunnitelmaluonnoksessa vuosille 2027–2030. Aluehallitus ei ollut alkuunkaan tyytyväinen lautakunnan keräämiin neljään miljoonaan, vaan vaati säästötason nostamista 15–20 miljoonaan euroon. Tavoiteltavat kustannushyödyt ovat noin 1,2 miljoonaa euroa, mikä jakaantuu muun muassa henkilöstökuluihin, palvelujen ostoihin ja kiinteistökuluihin. Suunnitelman mukaan Haapaveden ja Haapajärven kuntoutusyksiköiden toiminta yhdistettäisiin Haapajärvelle. OMAISHOIDON TUEN palkkioluokkiin esitetään päivystystä, jossa palkkioluokan 2 tuki laskisi 30 prosentilla vastaamaan Pohjois-Suomen yhteistyöalueen tasoa ja muut palkkioluokat määritettäisiin lakisääteiselle eli alimmalle tasolle. Järjestämissuunnitelmassa otetaan kantaa palveluverkostoon, palvelujen järjestämistapaan, kiinteistöjen uudistamisen tarpeisiin sekä kehitettäviin sähköisiin ja liikkuviin palveluihin. Neuvottelujen kohteena oli koko henkilökunta eli noin 18 000 työpaikkaa. VIIME KEVÄÄNÄ Pohteen aluehallitus palautti tulevaisuuslautakunnalle sen laatiman palveluiden järjestämissuunnitelman uudelleen valmisteluun. Nykyisellään paikkamäärä Haapajärven yksikössä on 24. Säästöä palkkakulusta tulee noin 25,4 miljoonaa euroa, minkä lisäksi Pohde karsii henkilökunnan eduista 3,37 miljoonaa euroa, esimerkiksi ePassista luovutaan kokonaan. Silti hyvinvointialueen alijäämä on muihin hyvinvointialueisiin nähden siedettävä, asukasmäärään suhteutettuna jopa kolmanneksi alhaisin. Palveluja tuodaan asiakkaan arkeen myös kotiin vietävin ja digitaalisin ratkaisuin. Myös perustason mielenterveysja päihdepalveluihin voi tulla muutoksia. Luoma korosti, että päällikköja johtotehtävät eivät muodosta Pohteessa merkittävää osuutta suhteessa muuhun henkilökuntaan. Lisäksi työosuusrahan maksamista esitetään lopetettavaksi toimintakeskuksissa tehtävästä työtoiminnasta. Perustason palveluita on tarkoitus tuottaa jatkossa alueellisesti, jolloin fyysisiä asiointipisteitä ei jokaisessa sote-keskuksessa ole. PALVELUKOTI Paakkilanhoviin suunnitellaan kymmenen asukaspaikan muuttamista haastavasti käyttäytyvien asukkaiden yksiköksi. POHTEEN JÄRJESTÄMÄSSÄ tiedotustilaisuudessa vs. Saari-Someron mukaan myös yksittäisiä lääkäreitä voi joutua irtisanottavaksi. Oulaskankaan aluesairaalasta esitetään päiväkirurgian lopettamista. Nyt kun järjestämissuunnitelma tulee uudelleen käsittelyyn syksyllä, sen jälkeen tulevat Luoman mukaan vielä uudet yt-neuvottelut loppuvuonna. Vuosien 2029–2030 toimenpiteet määritellään erikseen. Hänen mukaansa johdon palkkakulut ovat noin prosentti koko henkilökunnan palkkakuluista, mikä osuus ei poikkea muiden lähialueen hyvinvointialueiden johdon kuluista suhteessa muuhun henkilökuntaan. – Yt-neuvottelujen taustalla on se, että meillä on nyt 69 miljoonaa euroa kumulatiivista eli vuosien varrella taseeseen kertynyttä alijäämää. syyskuuta 2026 // 5 Pohde suunnittelee Haapaveden kuntoutusyksikön lopettamista Suvi Hyttinen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue suunnittelee Haapaveden kuntoutusyksikön lopettamista ja uuden haastavasti käyttäytyvien asiakkaiden palveluasumisyksikön perustamista Paakkilanhoviin. HYVINVOINTIALUEEN johtaja Ilkka Luoma kertoiu Pohteen karusta taloustilanteesta ja siitä, kuinka paljon valtiovallan keväällä ilmoittamat säästötoimet vaikuttavat Pohteen talouteen. Haastavasti käyttäytyvien asiakkaiden määrän odotetaan kasvavan, kun ikääntyvän väestönkin määrä kasvaa. Vaikutukset tarkentuvat palveluverkon tarkastelun edetessä tulevina vuosina. Hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunta käsittelee esitysluonnosta torstaina 10. Lisäksi aluehallitus päätti lomauttaa viikoksi kaikki johtoja päällikkötehtävissä olevat henkilöt alkuvuodesta. Lisäksi ministeriö ilmoitti keväällä vähentävänsä Pohteen rahoituskehyksestä ensi vuodelle 56 miljoonaa aiemmin arvioidusta. Sosiaalija terveyspalveluiden järjestämissuunnitelman luonnoksessa on monia muitakin Haapavettä koskettavia esityksiä. Sen myötä Haapaveden 20-paikkaisen kuntoutusyksikön toiminta lakkaisi, ja Haapajärvelle lisättäisiin 3–5 paikkaa. POHTEEN tulevaisuuslautakunta antoi jo aiemmin keväällä esityksensä sote-palveluiden järjestämissuunnitelmasta, mutta aluehallitus palautti sen lautakunnan valmisteluun taloudellisten säästövaikutusten tehostamista varten. Joutuessamme kattamaan alijäämät ja uudet valtion säästöt viimeistään ensi vuonna, jouduimme todella kovien ja vaikeiden säästöpäätösten eteen, Luoma toteaa. Säästöpainetta lisäävät myös palkkakustannukset. Esitysluonnoksen mukaan alueella voidaan toimenpiteen jälkeenkin edelleen vastata kuntoutusyksikköpaikkojen tarpeeseen. Palveluverkkoselvityksellä voi olla vaikutuksia alueen toimintakeskusten lukumäärään ja palvelujen järjestämiseen. Irtisanomisista 64 kohdistuu johtoja päällikkötehtäviin, 104 asiantuntijatehtäviin ja 134 asiakastyötä tekeviin työntekijöihin. Pohde vähentää yli 500 työpaikkaa ja karsii etuja. Tavoitteena on, että järjestämissuunnitelma on Pohteen aluevaltuuston päätöksenteossa marraskuussa 2026. Haapavesi // Torstaina 10. Ne nousevat Pohteessa 3,8 prosentilla siinä missä rahoituskehys vain 1,6 prosentilla vuonna 2027. Aiemmassa suunnitelmassa säästöpotentiaali oli noin 4–5 miljoonaa euroa, eli lisäsäästöjä oli etsittävä runsaasti. VAMMAISPALVELUISSA Pohde suunnittelee päiväaikaisen toiminnan uudelleenjärjestelyjä eteläisellä alueella. Nämäkin tehtävät ovat eri puolilla maakuntaa. Erityistason tutkimukset ja palvelut tuotetaan alueellisissa keskitetyissä palveluissa, minkä vuoksi osa kiireettömistä käynneistä voi edellyttää asiointia oman kunnan ulkopuolella. SUVI HY T TINEN Antti Savela Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vähentää yhteensä 511 työpaikkaa henkilökunnan kanssa käymiensä yt-neuvottelujen tuloksena. syyskuuta
Hyytiäinen kuvaa päätöksentekoprosessia vaikeaksi. – Maisteriopintoja tehdessä takaraivossa oli ajatus, että ortodoksisuus on oma tieni. Samalla hänen nimensä vaihtui Pasi Hyytiäisestä Mikael Hyytiäiseksi. – Hän halusi irrottaa Raamatun kirkosta ja nostaa sen ainoaksi kristillisen opin ja teologian lähteeksi. Hyytiäinen kuvaa Lutherin tapaa erottaa Raamattu kirkosta väkivaltaiseksi: – Luther halusi poistaa osan Raamatun kirjoista kokonaan. – Kun valmistuin, minua pyydettiin hakemaan tänne Kiuruvedelle evankelisluterilaisen seurakunnan pastoriksi, hän muistelee puhelinhaastattelussa. Kun Hyytiäinen tutkiskeli Uuden testamentin historiaa, hän huomasi, että kirkko ja sen traditiot ovat kaikki yhtä ja samaa kokonaisuutta. Kirkko alkujaan synnytti sekä suullisen että kirjallisen tradition eli Raamatun. ANNE MAT TILA. Kesäkuussa 2026 metropoliitta Arseni vihki hänet Kuopion ortodoksisen seurakunnan diakoniksi ja elokuussa papiksi. En tarttunut tuolloin sisäiseen ääneeni ja kutsuun, vaan menin virran mukana. Kun tekstit kopioitiin käsin, niihin ilmaantui ajan saatossa muutoksia. Lutherin erehdykset tekivät luterilaisesta papista ortodoksin Isä Mikaelin tie Kuopion ortodoksisen seurakunnan pastoriksi oli pitkä tapahtumien sarja: ”Piti valmistua melkein tohtoriksi ennen kuin tajusin kokonaisuuden.” FAKTA Isä Mikael 1 Nimi: Mikael Hyytiäinen 1 Ikä: 45 vuotta 1 Koulutus: teologian tohtori 1 Ammatti: Kuopion ortodoksisen seurakunnan pohjoisen alueen pastori 1. – Kun tajusin sen, se oli viimeinen niitti omalla tielläni. ORTODOKSISUUS KIEHTOI jo nuorena Hyytiäistä, mutta ympärillä oleva yhteiskunta oli luterilainen ja siksi hän hakeutui opiskelemaan läntistä teologiaa. Kun Hyytiäinen tutki Uuden testamentin historiaa, hänelle kävi hyvin selvästi ilmi, että Luther oli erehtynyt monissa kohdissa. Viimeiset reilut puolikymmentä vuotta Hyytiäinen työskenteli tutkijana pääasiassa Helsingin yliopistossa, mutta myös Joensuussa. HYVÄNÄ POHJANA olivat Hyytiäisen tekemät tutkimukset väitöskirjaa varten. Isä Mikael liittyi ortodoksikirkkoon pääsiäisenä 2023. Hänen väitöskirjansa on tehty Uuden testamentin eksetiikan alalta. Hän vertasi eri kirkkokuntia ja huomasi eroja, suoranaisia ongelmia luterilaisessa teologiassa ja uskonelämässä. Suurin osa niistä oli kirjureiden tekemiä virheitä, mutta myös tietoisia muokkauksia tehtiin. Hän tuli luoneeksi oman kirkon ja oman Raamatun monessakin mielessä. – Sen jälkeen olin vuoteen 2020 asti välillä töissä, välillä tekemässä väitöskirjaa. ANNE MAT TILA " Luther tulkitsi Raamattua kapeaalaisesti ja sivutti monet muut kirkon traditiot. Se ei ollut mahdollista ilman, että tekee väkivaltaa kirkolle ja sen traditioille. Haapavesi // Torstaina 10. – Tiesin, että jos liityn ortodoksiseen kirkkoon, menetän samalla elantoni luterilaisella puolella. – Uuden testamentin käsikirjoitusten aika alkaa kristinuskon alusta ja jatkuu 1500-luvulle kirjapainotekniikan yleistymiseen asti. Löysin voimaa kuunnella sisäistä kutsuani ja uskalsin liittyä ortodoksiseen kirkkoon pääsiäisenä 2023. 1 Kotipaikka: Kiuruvesi 1 Syntynyt: Espoossa 1 Perhe: puoliso Linda sekä lapset Luukas (21v.) ja Martta (18v). Hyytiäinen tutki väitöskirjaansa Uuden testamentin käsikirjoituksia ja sitä, miten teksti kehittyi vuosisatojen saatossa, kun sitä kopioitiin käsin. Sunnuntaina olivat vuorossa vedenpyhitys ja liturgia. Pitkään Hyytiäinen kävi ortodoksipalveluksissa, koska oli kiinnostunut ortodoksisuudesta. – Itse asiassa koko luterilaisessa hengellisyydessä, hän tarkentaa ja kertoo miettineensä, miksi joku asia on niin, eikä noin. Luther karsi kirkosta muun muassa Neitsyt Marian ja pyhien esirukoukset, jotka molemmat ovat oleellinen osa ortodoksikirkkoa. Luterilaisen papin työ oli minulla varasuunnitelmana eli jos en muuta, niin sitä ainakin pystyisin tekemään ansaitakseni elannon väitöskirjatyön jälkeen. Kirjat sisälsivät aineistoa, jota hän ei hyväksynyt. MISSÄ LUTHER sitten erehtyi. – Luther tulkitsi Raamattua kapea-alaisesti ja sivuutti monet muut kirkon traditiot. Hän vieroitti tekstin kirkosta. – Piti valmistua melkein tohtoriksi ennen kuin tajusin kokonaistilanteen. Isä Mikael (oik.) toimitti yhdessä Isä Jarmon kanssa Kytökylässä vigilian lauantaina. Polku alkoi teologian opinnoilla Helsingissä, josta tuolloiselta nimeltään Pasi Hyytiäinen valmistui teologian maisteriksi vuonna 2011. Anne Mattila Kuopion ortodoksisen seurakunnan pohjoisen alueen uutena pastorina syyskuun alussa aloittanut Isä Mikael Hyytiäinen on kulkenut pitkän tien ja monien tapahtumien sarjan ennen kuin piispa Arseni kutsui hänet nykyiseen tehtäväänsä. – Ne kävivät elävää keskustelua keskenään alusta asti. Tajusin, että jos tämä on historia, miten voimme erottaa nämä toisistaan kuten Luther teki. syyskuuta 2026 6 // Mitä kuuluu. syyskuuta 2026 alkaen 1 Aikaisemmat työntehtävät: Kiuruveden evankelisluterilaisen seurakunnan pastori 2011– 2014, väitöskirjatutkija syksystä 2014 ja vuodesta 2020 alkaen tutkijana Helsingin ja Joensuun yliopistoissa sekä Valamon luostarissa. Sen piti olla vuoden pesti vaimon kotipaikkakunnalla, mutta Hyytiäinen työskenteli täysipäiväisesti virassa vuoteen 2014 asti, jolloin syksyllä aloitti väitöskirjaopinnot
– On ristiriitaista, jos ympäristön kannalta parempaan teknologiaan investoinut tila joutuu sen vuoksi taloudellisesti epäedulliseen asemaan. Lämmin kiitos osanotosta suruun. Klo 12 Kirkkokuoron 100 vuotisjuhlakonsertti Diakonia Diakoniatoimistossa vastaanotto ajanvarauksella puh 044–3598 513. Lapsikuoro keskiviikkoisin klo 17. klo 16 Jokilaakson musiikkiopiston konsertti kirkossa La 12.9. Edustajat tiedottivat jättäneensä asiasta hallitukselle kirjallisen kysymyksen. klo 10 messu, UH:n kirkkopyhä, lit Hartikainen, saarna Timo Määttä, Kirkkokahvit ja seurat, joissa puhuu mm. Verotuksen pitäisi kannustaa tuotannon kehittämiseen, ei rangaista siitä, Kallio toteaa tiedotteessa.. Haapavesi // Torstaina 10. SURURYHMÄ aloitaa ke 7.10. klo 11 Pohjoinen Pohjanmaamme -kotiseutulaulujen konsertti kirkossa, Mieskuoro SoLa ja Vaskiyhtye Laine, käsiohjelma 10 €. Rakkaudella muistaen ja kaivaten Inga Kari perheineen Jani ja Pipsa perheineen Anna ja Oskari perheineen Virpi ja Marko Kaisa sisko perheineen sukulaiset ja ystävät Siunaustilaisuus Haapaveden kappelissa perjantaina 18.9.2026 klo 11.00. Ensimmäinen kokoontuminen on ke 16.9.2026. syyskuuta 2026 // 7 Haapaveden seurakunta Kastetut Onni Vilho Oskar Vinkki Lotta Eeva Josefiina Väärälä Viola Eveliina Manninen Eemeli Eetu Einari Nisula Seurakunnan viikko Jumalanpalvelukseen voit osallistua joka sunnuntai netissä nettiradion kautta: https://www.haapavedenseurakunta.fi sekä Jumalanpalvelusten suoratoisto Youtubessa https://www.youtube.com/@ vaivaisukko/streams To 10.9. klo 18 Sanan ja rukouksen ilta Paakkilassa SU 27.9. 0400221180 Perheasiain neuvottelukeskus Ylivieska ajanvaraus ma-to klo 12–13 puh. Nouda oma syntymäpäiväonnittelu-kirjasi kirkkoherranvirastosta aukioloaikoina. hillagroup.fi Mehtälä kysyy energiaveron palautuksista Anne Mattila Keskustan kansanedustajat Timo Mehtälä ja Vesa Kallio vaativat maataloudessa käytettävän nestekaasun sisällyttämistä energiaveron palautuksen piiriin. klo 13.30 Toivo Kanasen muistoseurat ry:llä Ti 15.9. Kuvasuunnittelu, lisänimenkaiverrukset ja vanhojen kivien entisöinnit. Psalmien äärellä Antero Hämäläinen, Eliisa Pihlaja-Vihelä, Teresa Majuri, Kari Jääskelä ja Mauno Soronen. Rippikoulu Vuoden 2027 rippikouluihin ilmoittautumislinkki kotisivulla. Mehtälä ja Kallio kysyvät, mihin nestekaasun rajaaminen energiaveron palautuksen ulkopuolelle perustuu ja mihin toimiin hallitus aikoo ryhtyä nestekaasun saattamiseksi sekä varsinaisen energiaveron palautuksen että määräaikaisen lisäpalautuksen piiriin. 040 552 4244, 040 506 2577 mervi.niittykoski@kotinet.com www.kukkajaluontaistuote.fi ekukka.fi Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Surusidonta • Hautakivet www.rannikonhautakivi.fi Palvelua monin eri tavoin: puhelimitse, sähköpostilla, koti/hautuumaa käynti. Henry Sekki puh. Vain soitto ja hoidamme lisänimen kaiverrukset. 08-4598 500. klo 18.30 elojuhla ja sadonkorjuumyyjäiset ry:llä. Vuosina 2025 ja 2026 polttoöljystä maksetaan neljän sentin lisäpalautus litralta. Niittykosken Hautaustoimisto Ma-Pe 9-17, la 9-15 , su 11-14 Urheilutie 49, Haapavesi, p. Ryhmä on tarkoitettu omaisensa tai läheisensä kuoleman kautta menettäneille, lisätietoja nettisivulla: haapavedenseurakunta.fi/hautajaiset tai Maija Hartikainen puh. Kirkkokuoro keskiviikkoisin klo 18. LA 12.9. 08-425990 MAINOS YLIVIESKAN KIVIHIOMO OY Puuhkalantie 5, 84100 Ylivieska puh. Kirkkoherranvirasto avoinna ma, ti ja to klo 9–13. klo 10 messu. klo 19.30 Psalmien ilta kirkossa: Hätähuudosta valitukseen, luottamuksesta turvaan -psalmien ilta kirkossa. Kun kaikki on valmista, tehty työ, on edessä rauhaisa yö. klo 10 perhekerho LA 19.9. 08-410 6300, fax 08-410 6330 www.ylivieskankivihiomo.fi HAUTAKIVET yli 70 vuoden kokemuksella Jo vuodesta 1936. klo 10 pikkuväenkirkko (sään salliessa ulkona), Hartikainen, Vatjus To 17.9. Lisätietoja Joonakselta puh 044 3598 529 Lähetys Myyrilässä keskiviikkoisin klo 9–14 seurakunnan lähetystyön kahvilavuoro, tule kahvittelemaan! Käytettyjen silmälasien keräys Marttyyrikirkon Ystävät ry:n kautta Nepaliin elo-syyskuun ajan Myyrilässä. klo 18 Paakkilassa. Metsät henkivät muistoja kauniita. Nestekaasua käyttävät tilat jäävät tämän korotuksen ulkopuolelle. 040 552 4244, 040 506 2577 mervi.niittykoski@kotinet.com www.kukkajaluontaistuote.fi ekukka.fi Arkut • Uurnat • Kuljetukset • Surusidonta • Hautakivet Niittykosken Hautaustoimisto Ma-Pe 9-17, la 9-15 , su 11-14 Urheilutie 49, Haapavesi, p. Musiikki ja kuorot Veteraanilaulajat tiistaisin klo 16. Lisätietoja voi kysellä Juholta 044 3598 533Rippikoulujen aloitusinfo su 20.9. klo 12 seurakuntakerho Ke 16.9. Hallitus on korottanut maatalouden energiaveron palautusta määräaikaisesti. HAUTAKIVET Rakkaamme Veikko Juhani ERKKILÄ s. Haapavesi on lähialuettamme, maksuton asennus. Lämmöllä kaivaten sisarukset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Siunaus on toimitettu läheisten läsnäollessa 4.9.2026. Musiikissa Auli Kärkölä. 050 555 6567 info@rannikonhautakivi.fi “Kun itse tehdään, saadaan toiveen mukaisia muistokiviä” – Henkka – • UUDET KIVET, KAIKKI MALLIT JA VÄRIT • KAIKKI HAUTAKIVITYÖT Rakkaamme Heikki ALILA * 1.5.1943 Haapavesi † 30.7.2026 Haapavesi Kun pitkän elämän elää saa, voi rauhassa uneen nukahtaa. 9.8.2026 OYS Tuulet soittavat ikävää syvää. Kirkon keskusteluapu päivystää joka päivä klo 18–24, puh. 044 7001521, ilmoitathan tulostasi Maijalle 70 v ja 75 vuotiaiden syntymäpäivät olivat 23.8. Kiitämme myös Paakkilanhovin henkilökuntaa Heikin hyvästä hoidosta vuosien aikana. Uusheräys) Su 13.9. Muistotilaisuus vietetään kutsuttujen kesken. 4.6.1953 Haapavesi k. SU 13.9. Juhani Nevalainen, Marja ja Timo Määttä (järj. Tilaisuudessa jaettiin onnittelukirjoja. Puh. Kansanedustajien mielestä ei ole oikeudenmukaista, saati järkevää, että ammattimainen maataloudenharjoittaja voi saada energiaveron palautusta maataloudessa käyttämästään kevyestä ja raskaasta polttoöljystä, biopolttoöljystä ja sähköstä, mutta ei nestekaasusta, josta käytetään polttoöljyn tavoin esimerkiksi viljankuivauksessa. klo 10 kirkossa, tilaisuuden jälkeen rippikoulukorttien/ passien jako Muut Ystävänkammari kokoontuu vanhustentalolla parillisten viikkojen keskiviikkona klo 12 13.30, ruokailu klo 11.30. Rippikoulujen aloitusinfo SU 20.9. Onnittelukirjoja on varattu kokoikäryhmälle. SU 20.9. Kuolleet Surun koskettaessa Tee kuolinilmoitus tai surukiitos rauhassa itsepalvelukanavassamme: haapavesi-lehti.fi/lukijailmoitukset Hautauspalvelut mainostajalle. klo 10 messu, sadonkorjuun kiitos. klo 10-13 perhekerho LA 12.9
" Aapo Heikkilästä on tullut minulle kuva ehdottomasti hyväntahtoisena ihmisenä, jolla oli iloinen perusolemus. – Ahneuksissaan Aapo ei rahaa pyytänyt. Hän oli tietyllä tavalla nöyrämielinen ihminen, vaikka halusikin esittää tietynlaista rohvessooria. – Kyllä se tuntui herättävän yleisössä tunteita eri suuntiin. PUHELIMITSE tavoitettu näyttelijä Mika Nuojua kertoo nähneensä elokuvan ennakkoensi-illassa viime lauantaina. Näyttelijä Mika Nuojua esittää elokuvassa pääroolin lisäksi lukuisia muitakin rooleja. Käsikirjoitus saattoi välillä vähän rönsyillä, kun tuli improvisoitua Aapon hauskoja juttuja, Nuojua kertoo. Nuojua tuumii, että kuten jokainen meistä, Aapokin koitti silti myös pärjätä elämässään ja saada vähän elantoakin, mutta oli kuitenkin aika vaatimaton. syyskuuta 2026 8 // UUTISET Haapavedeltä lähtöisin olleesta, oman tieteenalansa kehittäneestä varjodosentista Aapo Heikkilästä on tehty elokuva Ortotopologian loputtomat alkeet. Näytelmä kuten elokuvakin on kokoelma tarinoita Aapo Heikkilän persoonasta. Pulkkinen on tullut ottamaan selvää voiko hän päästää omituisia ”höpöoppeja” levittävän, luennoillaan viheltävistä ultrafilttereistä, pehmeistä planeetoista ja todellisuuden peilikuvaksi kääntävästä para-avaruudesta intoilevan Heikkilän luennoimaan omille opiskelijoilleen. Hän kuvailee lopputulosta monipuoliseksi, paikoitellen hauskaksi ja koskettavaksi. Loppuunmyytyjä esityksiä oli kymmenkunta, Nuojua mainitsee. Niistä kertyi Nuojuan mukaan mojovat tuotot. Näytelmän myötä Aapo nousi taas kovastikin julkisuuteen, ja hänen persoonansa tuli luonnollisesti hyvin tutuksi myös Nuojualle. Mitään palkkaa hän ei yliopistolta saanut, vaan ainoastaan opiskelijoiden luentojen jälkeen keräämiä kolehteja ja ehkä pieniä rahatippejä joskus muulloinkin. Osa tosia, osa keksittyjä. Toteutus kuitenkin muuttui matkan varrella niin, että näyttelijä kuvaa lopputulosta parafiktioksi. Elokuvaa lähdettiin Nuojuan mukaan alun perin tekemään mokumentiksi, joka parodioi dokumenttia. Haapavesi // Torstaina 10. Varmaan hän itsekin tiesi, että kyse oli jonkinlaisesta teekkarihuumorista, mutta näytteli ja piti sitä niin totena, että varmasti itsekin välillä uskoi siihen, Nuojua pohtii. Elokuva saa alkunsa, kun Oulun yliopistossa vakaata suosiota nauttiva omaperäinen varjotutkija, ortotopologian dosentti Aapo Heikkilä, kohtaa Helsingin Yliopiston matemaattisluonnontieteellisen tiedekunnan varadekaanin Osmo Pulkkisen. Elokuva pohjautuu Pölösen aiemmin tekemään monologinäytelmään Ortotopologian lopulliset alkeet, jonka kaikki roolit esitti Nuojua. Kuten näytelmässä, niin myös elokuvassa, Nuojua siirtyy roolista toiseen ilman suurempia maskeerauksia vaihtamalla vain vähän vaatetta ja puhetyyliä. Pääsymaksut yliopistolla esitetyistä näytöksistä lahjoitettiin opiskelijoiden mielenterveystyön hyväksi. ORTOTOPOLOGIAN lopulliset alkeet -näytelmää esitettiin vuodesta 2022 alkaen vähän joka puolella maata, eniten kuitenkin Oulun seudulla ja yliopistolla samassa salissa, missä Aapokin luentojaan piti. Oli mahtava ilmiö, että Aapo sai vuosikymmeniä toimia yliopistolla varaventtiilinä tuomassa hyvää mieltä ja purkamassa opiskelijoiden paineita. Kuvauksissa oli kivoja hetkiä. Siitä alkaa koomisia piirteitä saava henkien taistelu, jossa ovat vastakkain piinkova realisti tieteilijä ja mielessään monia eri maailmoja asuttava teoreettisen fysiikan ”Konsta Pylkkänen”. Nyt näytelmän esittämisessä on ollut pidempi tauko, mutta syyskuun 19. – Aapo Heikkilästä on tullut minulle kuva ehdottomasti hyväntahtoisena ihmisenä, jolla oli iloinen perusolemus, hän kuvailee. – Se ei ole ihan fiktiota, eikä ihan tottakaan, vaan siitä välistä, vähän niin kuin Aapo Heikkilän elämänvaiheetkin olivat. Elokuvaa on kuvattu Oulun seudulla ja hieman myös studio-olosuhteissa Joensuussa. – Oli valtava yllätys, miten hyvin näytelmä menestyi yliopistolla. Kuvauksia tehtiin aika pitkään ja eri vuodenaikoina, sillä mukaan haluttiin niin kesäkuin talvikuvaakin. – Tuotantopuoli ajatteli siinä vähän samaa, mitä Aapo teki ja mikä oli sen merkitys. Markku Pölösen käsikirjoittamassa sekä ohjaamassa elokuvassa Aapona ja myös lukuisissa muissa rooleissa nähdään Mika Nuojua, jonka juuret myös ovat Haapavedellä. – Elokuva on tehty aika pienellä budjetilla, mutta siinä on joitain tosi hienojakin elokuvallisia pätkiä. ENNEN NÄYTELMÄPROJEKTIA Mika Nuojua tiesi Aapon vain aika etäisesti. päivä sitä esitetään Ortotopologi Aapo Heikkilän värikkäästä elämästä syntyi elokuva Pääroolissa nähtävä Mika Nuojua tuumii tarinan olevan vähän niin kuin Aapo ja hänen elämänvaiheensakin: ei ihan fiktiota, eikä ihan tottakaan. Hän itse ei ole opiskellut Oulun yliopistossa, vaikka oululainen onkin. KUVAKAAPPAUS ELOKUVAN TRAILERISTA " Oli mahtava ilmiö, että Aapo sai vuosikymmeniä toimia yliopistolla varaventtiilinä tuomassa hyvää mieltä ja purkamassa opiskelijoiden paineita.. Liikutaan para-alueella. Hän tuumii, että samoinhan Aapostakin löytyi monia eri persoonallisuuksia
Haapaveden Salmenniemeltä lähtöisin ollut Aapo Heikkilä oli varsin näkyvä osa oululaista yliopistoyhteisöä yli kolmen vuosikymmenen ajan. Suomen Filmiteollisuuden tuottama Ortotopologian loputtomat alkeet -elokuva saa ensi-iltansa 12. Haapavedellä keväällä 2022 esitetyn Ortotopologian lopulliset alkeet -näytelmän jälkeen Aapon veljenpojat Janne ja Pekka Heikkilä arvioivat Mika Nuojuan olleen roolissaan muuten juuri kuin setä Aapo, mutta tupakka puuttui. Hän on käynyt esittämässä sitä pienehköillekin porukoille, kuten entisille haapavetisille pääkaupunkiseudulla. OMAN TYÖHUONEEN Aapo sai teoreettisen fysiikan laitoksen siivouskomerosta, ja hänestä tehtiin muotokuvakin. Hän työskenteli muun muassa kansakoulunopettajana Pulkkilassa omatekoisten todistusten nojalla. " Aapo tuomittiin vankilaan petoksesta, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet pian. Opinto-oikeutta tai virallista asemaa kotikutoisella tiedemiehellä ei koskaan yliopistolla ollut, mutta oma oppiaine, assistentit ja työhuone kylläkin. Aapon lähipiiri on muistellut Aapoa hymy huulillaan. Asiaa ruvettiin tutkimaan, ja Aapo joutui luopumaan kansakoulunopettajan urastaan. Aapo otti osaa fysiikan, kemian ja matematiikan luennoille Oulun yliopiston perustamisesta saakka ja alkoi vähitellen kehittää omaa tieteenalaansa, ortotopologiaa. – Olen löytänyt sieltä Aapon ja hänen vanhempiensa haudan myös. Aapo näytti yliopistomaailman hullunkurisuuden ja sai ihmiset nauramaan itselleen. Suurien luentojen lisäksi Aapo piti myös pienimuotoisempia laskuharjoituksia ja pikkujouluesitelmiä sekä suoritti tarkastuskäyntejä yliopiston eri laitoksille. Hänestä tehtiin useita lehtijuttuja ja pääsipä hän televisiouutisiinkin. Sitten käynnit vähenivät, kun tuli omat aikuisuuden hommat ja isovanhemmat kuolivat. AAPO SAI lukuisia kunniamainintoja, ja hänen arvonimiään olivat muun muassa hortobotanomi, sielun maisema-arkkitehti, kaikkien tunnettujen tieteiden kunniatohtori ja finanssineuvos. ROOSA SARAJÄRVI KIMMO PAANANEN .. FAKTA Aapo Heikkilä 1 syntyi Haapavedellä 12.4.1931, kotipaikka Salmenniemellä Arvolan tilalla 1 kävi kolme vuotta Apajan kansakoulua ja vajaan vuoden yhteiskoulua 1 toimi 1950-luvulla opettajana Pulkkilan Vornassa ja psykiatrina Vaasassa tekaistuilla papereilla 1 istui tästä rangaistuksena 8 kuukautta vankilassa 1 ilmaantui vuonna 1958 perustetun Oulun yliopiston yhteisöön, osallistui luennoille ja alkoi kehittää omaa tieteenalaa, ortotopologiaa 1 saavutti yliopistossa aseman epävirallisena maskottina, jonka läsnäolo palveli koko yhteisön hyvinvointia 1 oli suosittu luennoitsija ympäri Suomen 1 kuoli luentomatkalla Helsinkiin 22.4.1993 Nuojua Aapon roolissa aloittamassa luentoa yliopistolla. Elokuvan ensi-ilta nähdään lauantaina Oulun yliopiston luentosalissa yksi, jossa myös Aapo aikoinaan luentojaan piti. Vastaanotto menestyi mainiosti, kunnes viranomaisten epäilykset heräsivät. Valelääkäristä yliopiston maskotiksi Aapo Heikkilän luennon aiheena saattoi olla vaikkapa tontun pään tilavuuden laskeminen. Seuraavaksi Aapo avasi psykiatrin vastaanoton Vaasassa. Oulun yliopisto palkitsi aikoinaan Aapo Heikkilän vireyden ylläpitäjänä. Aapolla oli palanut aina suupielessä vihreä karvepersenortti, eli filtteritön savuke. Aapolle ei missään tapauksessa naurettu, eikä häntä pilkattu. Nykyään Mika käy Haapavedellä hyvin satunnaisesti. syyskuuta. Aapo Heikkilän luennot yliopistolla vetivät aikoinaan salit täyteen kuulijoita. Valittiinpa Aapo kansanäänestyksellä Vuoden oululaiseksikin 1987. syyskuuta 2026 UUTISET // 9 vielä kahden näytöksen verran Oulun teatterin suurella näyttämöllä. Yksi rahanhankintakeino oli myös ORTO-OSAKE, jonka arvo oli sidottu alakuppila-indeksiin. Tarkkaa tietoa asian saamista käänteistä ei ole, mutta värikkäitä kertomuksia löytyy sitäkin enemmän. Yleisömenestys luennoilla oli valtava, ja vähitellen Aapo alkoi tehdä luentomatkoja muuallekin, muun muassa Helsinkiin, Tampereelle, Kemiin ja Mikkeliin. syyskuuta Oulun yliopiston L1-salissa, jossa Aapo luennoi viimeksi 1990-luvun alussa. Nuojua siirtyy elokuvassa roolista toiseen vaihtamalla vain vaatteita ja puhetyyliä. Myös Aapon luennoilla kuulijoiden joukossa kiersi kolehti, johon parhaimmillaan kertyi jopa yli tuhat markkaa. Sielläkin olen käynyt porisemassa. Aapon yksittäisinä tutkimuskohteina olivat sininen elektroni sekä ultraja infrafiltterit. HAAPAVETEEN Mika Nuojualla on yhteys äitinsä kautta, joka on Hiekan tyttöjä Etelälahdelta. – Vietin siellä isovanhempien luona lapsuuden kesiä. Perimätiedon mukaan armahdusta nopeuttivat Aapon naispuoliset potilaat, jotka todistelivat, että Aapon toiminnasta oli ollut heille yksinomaan hyötyä. Perinteisestä osakejärjestelystä poiketen Orto-osakkeen omistajan velvollisuus oli maksaa osinkoa Aapolle. VAASAN SEIKKAILUN jälkeen Aaposta alkoi kuulua Haapavedelle asti vasta kun hän alkoi saavuttaa mainetta oman tieteenharjoituksensa parissa Oulussa. Pikkuhiljaa ortotopologia alkoi saada yhä enemmän ja enemmän huomiota, ja Aapon luentoja alettiin järjestää yliopiston suurimmissa saleissa. Jatkossakin esitystä on Nuojuan mukaan mahdollista tilata. Ylivoimaisen voiton Aapolle takasi opiskelijoiden järjestämä kansanliike. Jaana Juntto oli tuolloin koonnut tietoja Aaposta haastattelemalla yliopistoväkeä ja Aapon tunteneita haapavetisiä. Oulun Star -elokuvateatterissa elokuvaa näytetään ensimmäisen kerran 18. ”Vinanssitilanteestaan” Aapo piti huolta keräämällä kahvirahaa miespuolisilta opiskelijoilta ja yliopiston henkilökunnalta. Aapon työhistoria oli värikäs ja mielenkiintoinen jo ennen yliopistomaailmaakin. Tieteessään Aapo tutki para-avaruuden dimensioita. Silloin hän poikkeaa Hiekan pihaan fiilistelemään ja muistelemaan lapsuutta sekä käy hautausmaalla juttelemassa sukulaisille. Tämä artikkeli on julkaistu Haapavesi-lehdessä osittain alun perin joulukuussa 2011, jolloin Myyrilän museolla avattiin näyttely Aapo Heikkilästä. Aapon pitämissä joululuennoissa aiheena saattoi olla esimerkiksi ”tontun pään tilavuuden laskeminen”. Parhaillaan Nuojua ohjaa komediaa Turun Linnateatterissa ja jatkaa sen jälkeen ohjaustyössä Kuopion kaupunginteatterissa. – Toivottavasti ihmiset käyvät katsomassa elokuvaa ja se herättää mielenkiintoa niin, että ortotopologian sanomaa saataisiin levitettyä enemmänkin nuorison keskuuteen, Nuojua toteaa. Herrasmiehenä Aapo ei yleensä pyytänyt rahaa naisilta. Joka tapauksessa Aapo tuomittiin vankilaan petoksesta, mutta presidentti Kekkonen armahti hänet pian. Heinätöitä tehtiin ja ympärillä oli aina paljon serkkuja. Haapavesi // Torstaina 10. Häntä on kuvailtu ystävälliseksi, huumorintajuiseksi ja tilannekomiikan hallitsevaksi hahmoksi. Kerrotaanpa sellaistakin, että Aapon toimien laillisuutta epäiltiin vasta Oulussa Aapon lähetettyä vaikeita tapauksia sinne parempaan hoitoon. Oulun lisäksi elokuva pyörii myös Joensuun seudun elokuvateattereissa. Kerrotaan, että syyslukukauden Aapo suoriutui työstään kohtuullisesti, mutta keväällä vanhemmat rupesivat ihmettelemään, miten koulussa opetetaan kreikkaa ja mytologiaa
Työnantaja kohdentaa irtisanomisia asiantuntija-, johtoja tukipalvelutehtävissä työskentelevään henkilöstöön. Vuosien varrella Pohteen hoitajat ovat joustaneet vaihtamalla työtehtäviä, laajentamalla työssäkäyntialueita ja ottamalla vastuulleen työtä, joka on jäänyt vaille tekijää tukihenkilöstön vähentämisen vuoksi. Yt-neuvotteluiden tuoma epävarmuus omasta kohtalosta on aina henkilöstölle raskas. Kuusikymmenvuotiasta juhlittiin Korkatin retkeilykeskuksessa pari viikkoa sitten. Ei ollut tekoälyäkään, mutta sitä ei osattu kaivatakaan, maalaisjärki pelasi. Syntyi lukuisia uusia ammattialoja. TEHY POHDE kantaa vakavaa huolta henkilöstön jaksamisesta sekä työja asiakas/potilasturvallisuudesta tilanteessa, jossa jo entuudestaan kuormittuneen henkilöstön vastuulle siirtyy nykyisten työtehtävien lisäksi uusia tehtäviä samalla, kun työtä tehdään aiempaa pienemmällä henkilöstömäärällä. Tieto on luottamuksellinen ja jää toimitukseen. Oli myös yksi asia, joka toimi. 1964 aloin pikkuhiljaa selvittää ammattiosaston perustamismahdollisuuksia ja kunnassa harjoitettavaa työehtopolitiikkaa ja tulin vakuuttuneeksi ammattiosaston tarpeellisuudesta. Se oli POSTI. Mira Kaivorinne, Satu Koivusipilä, Ritva Kujansuu ja Mervi Lesonen Suomen lähija perushoitajaliitto SuPer ry:n pääluottamusedustajat Pohteella Kunta-alan vanhin ammattiosasto täytti vuosia Näkökulma Ville Saukko ”Osaston tarkoituksena on koota Haapaveden kunnan palveluksessa työskentelevät työntekijät ja viranhaltijat Suomen kunnallisten työntekijäin ja viranhaltijain liiton jäsenyyteen, toimimaan siinä näiden ja liiton sääntöjen, sekä liittokokouspäätösten mukaisesti taloudellisten ja henkisten pyrkimystensä toteuttamiseksi”. Tavaroiden kierrätys on trendikästä nykyaikaa, jonka toimipaikan toivoisi sijaitsevan keskusta-alueella helposti saavutettavissa. Esa Ojanlatva. HAAPAVEDEN KUNNAN ensimmäinen virallinen työehtosopimus allekirjoitettiin tammikuussa 1969. Näin todetaan Haapaveden KTV:n (nyk. Kun veit kokouskutsut postiin tänään, ne olivat perillä huomenna. Myös naisvaltaiselle hoitoalalle on löydyttävä maan hallituksen tuki. Työnantaja on ilmoittanut, ettei työ tule vähentymään, näkemyksemme mukaan irtisanomisperustetta ei tällöin ole. Henkilöstön vähentäminen lisää työssä jatkavien työmäärää ja kuormitusta sekä heikentää työssä jaksamisen edellytyksiä. Tänä aamuna töihin pyöräillessä sain sellaisen suihkun ohi menneeltä autolta, että piti palata takaisin kotiin vaihtamaan vaatteet ja myöhästyin töitä. Palkat nousivat ja samalla poistui suuret vääristymät, joita oli vuosikymmenten aikana syntynyt. Organisaatiota on uudistettu ja henkilöstövahvuutta kiristetty, mutta nämä toimenpiteet eivät ole olleet riittäviä. Nimim. Moni haluaisi luopua tavaroista, joita ei enää itse tarvitse, tai hankkia jotain käyttökelpoista käytettyä kierrätettävää. Sain kuitenkin olla luottamusmiehen ominaisuudessa mukana mitoitusta suorittamassa. Irtisanomisilla tavoitellut säästöt voivat nopeasti menettää merkityksensä, jos jäljelle jäävien työntekijöiden kuormitus kasvaa kohtuuttomaksi. TULOS ON valtava pettymys, sillä Pohde on ollut etupainotteisesti viisas ja tehnyt toimenpiteitä, joiden ansiosta irtisanomisilta on aiemmin voitu välttyä. Lisäksi irtisanomisia kohdistuu merkittävästi aiemmin ilmoitettua enemmän suoraan potilasja asiakasrajapinnassa työskenteleviin sosiaalija terveydenhuollon ammattilaisiin. Kuuluuko asia kaupungille vai elinvoimakeskukselle. Töistä lähes tunnin myöhästynyt Sillä selevä Kierrätystä Haapavedeltä on lopettanut viime aikoina nykyaikaan olennaisena osana tärkeitä vanhan tavaran kierrätysfirmoja kirppiksiä. Vaikutukset eivät kuitenkaan rajoitu irtisanottaviin. elokuuta 1966 Kirkonkylän kansakoululla. 1960ja 1970-luku olivat Haapavedellä voimakasta teollistumisen aikaa. Katsomme, että työnantaja ei ole täyttänyt velvoitteitaan yhteistoimintalain mukaisesti ennen päätöksentekoa. Mitoituksen tulos osoittautui työntekijöille hyvin tulokselliseksi. Olihan se aika vuonna 1966 vähän toisenlainen tähän päivään verrattuna. Hänet ”majoitettiin” meidän kaksioon, vuoteena sohva ja täysi ylös pito. tammikuuta 1946 viranhaltijain neuvotteluoikeuslain perusteella myöntämää neuvotteluoikeutta ja edustamaan palkka, virkaja työsuhdeasioissa yhdistykseen kuuluvia työntekijöitä, toimihenkilöitä ja viranhaltijoita”. Sen on turvattava lainsäädännöllä ja riittävällä rahoituksella hyvinvointialueiden mahdollisuudet järjestää palvelut sekä huolehdittava valvonnalla siitä, että palvelut ovat laadukkaita ja kaikkien saatavilla. syyskuuta 2026 10 // MIELIPIDE Mielipiteet toimitus@haapavesi-lehti.fi WhatsApp 050 5052086 (myös lukijan kuvat) Haapavesi-lehti, Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi Huom! Laita mukaan nimesi ja yhteystietosi vaikka kirjoittaisit nimimerkillä. Pelättiin työnantajan suhtautumista ja poliittista leimautumista, mutta kuitenkin perustavaan kokoukseen osallistui 22 henkilöä, koulutyöntekijöitä, ammattikoulun ja vanhainkodin henkilökuntaa jne. Juhlassa oli mukana kaksi perustajajäsentä: Anneli Böök ja Ville Saukko TULTUANI KUNNALLE töihin v. Sain sieltä neuvoja ja lupauksen siitä, että liiton toimitsija tulee perustavaan kokoukseen. Ensimmäinen neuvottelu työnantajan kanssa käytiin sen jälkeen, kun olimme esittäneet, että koulujen siivousja keittiöhenkilökunnan palkkausperusteeksi otettaisiin oppilasmääriin ja lattiapinta-aloihin perustuva työmäärämitoitus ja että mitoitusta suorittamaan asetettaisiin komihenkinen toimikunta. Täällä helposti saavutettava paikka voisi olla Kauppa-Matin tyhjä entinen kauppiastavaratalo, joka suorastaan kaipaa sille luontevaa toimintaa! Samalla siihen voisi jälleen sijoittua esim. Sopimus oli merkittävä ja myös historiallinen siinä mielessä, että siirtyminen 40-tutuntiseen työviikkoon oli tämän sopimuksen yhtenä asiakohtana. Pohteella on käyty jo aikaisemmin yli 50 yt-prosessia, joissa toimintoja on järjestelty, henkilöstöä allokoitu uudelleen ja henkilöstä vähennetty jättämällä vapautuvia vakansseja täyttämättä ja päättämällä määräaikaisuuksia. JHL) perustavassa kokouksessa hyväksytyssä sopimusasiakirjassa. Samalla palvelujen saatavuus heikkenee entisestään, ja yhä useampi kansalainen joutuu pohtimaan, kuinka päästä pitkissä hoitojonoissa eteenpäin tai miten turvata läheiselleen hänen tarvitsemansa hoiva ajoissa. Tehy tulee antamaan jäsenilleen kaiken tuen ja toimenpiteiden laillisuus arvioidaan. Haapavesi // Torstaina 10. Kunnan puolesta sopimuksen allekirjoittivat kunnanjohtaja Eero Keski-Lusa ja kunnansihteeri Pirkko Loikkanen. Neuvottelujen myötä työnantaja aikoo irtisanoa 302 työntekijää / viranhaltijaa taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin vedoton. Osaston perustava kokous oli 24. Näin sitten tapahtuikin, mutta siinä ei ollut työntekijäin edustajaa. Neuvotteluissa epäselväksi jäi, ovatko kaikki toimenpiteet lain mukaisia. Osasto päätettiin perustaa, mutta kenelläkään ei ollut aikaisempaa kokemusta. Nyt maan hallituksen on aika tunnistaa ja tunnustaa hyvinvointialueilla tehtävän työn arvo ja korvaamaton merkitys. Liittoon liittyminen oli monille arka asia. Tämä on ensimmäinen kerta lähes viidenkymmenen neuvottelun sarjassa, kun henkilöstölle ei voida tarjota korvaavaa työtä, vaan he lähtevät Pohteen palveluksesta kokonaan. Samalla riskit asiakasja potilasturvallisuudelle kasvavat, sillä työn ja palvelujen tarve eivät vähene samassa suhteessa kuin henkilöstön määrä. Tehy kantaa huolta jaksamisesta ja turvallisuudesta Pohteella 22.6. Lisäksi henkilöstöä vähennetään eläköitymisen ja määräaikaisuuksien päättymisen kautta. Irtisanomisperusteisia muutoksia esimerkiksi työntekopaikkaan tai työssäkäyntialueeseen aikoo kohdentaa 686 henkilölle. Lauantaista tuki vapaapäivä aloilla, joilla se oli mahdollista. Niinpä minulle koollekutsujana lankesi pitkä pesti osaston johdossa: kymmenen vuotta puheenjohtajana ja peräti 30 vuotta pääluottamusmiehenä ja vuodesta 1971 lähtien liittovaltuustossa/edustajistossa 25 vuotta. Tehy Pohteen neuvottelijat > EIKÖ TUOTA Kirkkojärven siltaa ja sinne kertyvää vettä saada koskaan kuntoon. Toisaalta ihmetystä on herättänyt Kierrätyskeskuksen pienuus ja nykyinen syrjäinen sijainti. Valtion on kannettava vastuunsa peruspalvelujen toteutumisesta. Mitä he olisivat tehneet siinä tilanteessa, jos olisivat kastuneet. Sillä selevä -tekstarit WhatsApp 050 5052086 Mielipiteitä, tekstiviestejä ja lukijan kuvia voi lähettää myös Haapavesi-lehden verkkolehden kautta osoitteessa: www.haapavesi-lehti.fi/ uutisvinkki Pohteen leikkauksilla on liian kova hinta Historiallisen suuret yhteistoimintaneuvottelut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella päättyivät 300 henkilön irtisanomiseen. Tuohon aikaan sivukylän kouluja oli Haapavedellä parikymmentä. Samanaikaisesti 209 avointa tai vapautuvaa tehtävää jätetään täyttämättä, mikä vähentää henkilöstöresursseja entisestään. Työnantaja ei ole kyennyt esittämään neuvotteluissa esitettyjen toimenpiteiden vaikutusarviointeja eikä riittävästi vaihtoehtoisia keinoja henkilöstövähennyksille. Leikkausten vaikutukset ovat vasta tulossa näkyviin, ja niiden mittakaava on huomattava. Ei ollut nettiä, ei kännyköitä ja vain harvalla oli lankapuhelin ja yhdelläkään osaston perustajajäsenellä ei ollut autoa. siitä lähtenyt ”linja-autoasema”. Tämän myötä ammatillinen järjestäytyminen myös yksityissektorilla koki rivakan nousun. Ainakin sen kunnostuksen edistäminen kuuluu kaupungille. Edellä meni lapsia koulutiellä. Kokouksessa oli mukana myös KTV:n toimitsija Helsingistä. Kirjoittaja on Haapaveden kuntapolitiikasta 60 vuoden rupeaman jälkeen eläköitynyt kunnallisneuvos. aloitetut yhteistoimintaneuvottelut päättyivät Tehy Pohteen osalta erimielisenä 28.8. Olin yhteydessä liittoon. Irtisanomisilla on työntekijöille merkittäviä taloudellisia ja inhimillisiä vaikutuksia. Tilanne on erityisen raskas hoitoalalla, jossa henkilöstöltä on jo pitkään edellytetty joustavuutta ja vahvaa sitoutumista työhön ja työnantajaan. Hotellia ei vielä ollut Haapavedellä. Keskustelin asiasta työpaikoilla. ENSIMMÄINEN YHTEYDENOTTO työnantajaan tapahtui kunnanhallitukselle osoitetulla kirjeellä, jossa ilmoitimme osaston perustamisesta ja edelleen: ”mainittu yhdistys on oikeutettu toimialueellaan käyttämään valtioneuvoston liitollemme 17
Haapavesi // Torstaina 10. – Trail Run on tietysti myös kilpailu, mutta samanaikaisesti tapahtuma, mikä sopii enemmän kuin hyvin niin yritysten, yhdistysten kuin myös eri yhteisöjen TyKy-päiväksi tai vastaavaksi. FC FOLKIN ottelukesä huipentuu sarjataulukossa kahden ääripään joukkueen kohtaamisiin. Kauden taas päättää vierasottelu Vetelissä, josta toivottavasti kehkeytyy sarjan kahden parhaan joukkueen kohtaaminen. – No tärkeintähän tässä kumminkin oli se, että tällä voitolla saatiin taas uskoa omaan tekemiseen: kun pallo liikkuu ja pelaajat jaksavat tehdä töitä, tässäkin sarjassa pystytään haastamaan jokainen joukkue. Vaikka Rytky oli fyysisesti hyvässä kunnossa, ei kainaloita myöten tulvivan ojan läpijuoksukaan auttanut, vaan helle ja energioiden loppuminen opettivat ikimuistettavasti. Ylivieskan satsatessa omaan hyökkäyspeliinsä, avasi se FC Folkille mahdollisuuden vastahyökkäyksiin, jotka eivät kuitenkaan tuoneet toivottua lopputulosta. Ylivieskalaiset satsasivat kaikkensa hyökkäyspeliin ja saivat tehtyä kaksi maalia, FC Folkin pelaajavalmentaja Miikka Koivu naureskeli. SEPP O AHO Halla-peikko oli maalissa odottamassa myös Selina Viitalaa. Janne Rytkyn ideasta 12 vuotta sitten syntynyt Trail Run Korkatti on olennainen osa Haapaveden syksyä. – Parin vuoden jälkeen yksi metsänomistaja kävi kiittelemässä, että nyt on hänellekin valmiit polut metsässä. Nykyiset tapahtumajärjestäjät Haapaveden Latu, Haapaveden Urheilijat ja Team Skiers päätyivät tähän lähinnä kustannussyistä sekä organisaation keventämiseksi. Olin peräti neljä minuuttia Rannon Tuomasta ja Erkkilän Eliasta edellä, kun kolme kilometriä ennen maalia energiat loppuivat. syyskuuta 2026 URHEILU // 11 Seppo Aho FC Ylivieska 2 vs FC Folk 2–5 (0– 4) Viikon takaisen kotitappion jälkeen ryhdistäytynyt FC Folkin miesten edustusjoukkue tarrasi kaksin käsin kiinni oman lohkonsa toisesta sijasta. Entisenä kilpahiihtäjänä Rytky pitää luonnossa liikkumista sekä metsäpoluilla kävelyä ja juoksua erittäin tärkeänä harjoittelumuotona, josta on hyötyä ihan jokaiselle harrastajalle. kerran. Kevättulvan aikaan 25 asteen helteessä juostu kilpailu oli entiselle kilpahiihtäjällekin ensimmäinen lajiaan. – Polulla koordinaatiokyky paranee, kun jokainen askel on erilainen. VUODEN 2015 Raahen polkujuoksutapahtuma ei Janne Rytkyltä unohdu koskaan. Ensimmäisessä ottelussa FC Folk saa kotinurmelle vastaansa sarjassa vain yhden voiton ottaneen Munsalan Urheilijat. – Kunnes sitten toisella puoliajalla huomattiin, että eihän se vastustaja luovuttanutkaan. – Osa poluista oli jo metsässä valmiina ja osaa juostiin kesän 2015 aikana porukalla, mutta yhtään ainoaa puuta ei polkuja varten ei ole tarvinnut kaataa, Janne Rytky muistelee. Helteiseen kisaan ilman lisäenergiaa lähtenyt Rytky koki kisan raakuuden, sai samalla nuoremmiltaan oivan opetuksen, mutta ennen kaikkea ihastui lajiin niin, että toi sen myös Haapavedelle. Tämän vuoden osallistujissa korostuu edellisvuosia enemmän eri yhteisöjen ja yhdistysten voima. Olin jo aivan horkassa. Piispasen Reima vähän ihmetteli valintaani, ja minä sitten tein juoma-astian tyhjästä puolen litran pullosta; puukolla veistin kaulan pois. Kaksikko ei aikaillut, vaan jo seuraavana viikonloppuna miehet olivat mittaamassa olemassa olevia polkuja maastossa ja niin merkattiin ensimmäiset askelmerkit Neljän vuoren valloitus -polkujuoksutapahtumaan. Turvetien toiselle puolelle jäävä Kiimaharju sekä Pulkkilantien toiselle puolelle jäävät Korkattija Nevaniemenvuori ovat jääneet kisapoluista pois. Jalkapallon Läntisen alueen Vitosen C2-lohkon voiton tulee viemään Vetelin Urheilijat, joka sarjan ainoana joukkueena nousee myös Neloseen. Rytky korostaa tapahtuman yhteisöllisyyttä, yhdessä tekemistä, yhdessä liikkumista. ALKUVUOSIEN polkujuoksureitit Aakonvuoren, Korkattivuoren, Rahkovuoren ja Nevaniemenvuoren kautta ovat vuosien saatossa kokeneet muutoksista, mutta itse tapahtuma järjestettiin jälleen syyskuun ensimmäisenä lauantaina nyt jo 12. Rannon Jorma, joka oli polun varrella poikia juottamassa, antoi minulle yhden juomapullon. Loukkaantumisriski myös pienenee, Rytky valistaa. – No, juoksin viimeisillä kilometreillä vielä harhaankin, ja pojathan menivät sitten lopulta maalisuoralla minusta ohi, Janne Rytky nauraa makeasti. SEPP O AHO KATSO TULOKSET VERKOSTA haapavesi-lehti.fi. TAPAHTUMAN JÄRJESTÄJIEN tavoitteena on alusta asti ollut rakentaa koko perheelle suunnattua matalan kynnyksen tapahtumaa. JO MUUTAMAN vuoden ajan Trail Run Korkatti on juostu Aakonvuoren sekä Jäneskallion poluilla. – Jo entuudestaan Aakonvuoren ja Jäneskallion maastossa olleen seitsemän kilometrin reitistä tehtiin lisähaara omalle kolmen kilometrin reitille, mikä on ollut hyvä lisä, Janne Rytky valottaa. – Koska olin kerran hyvässä kunnossa, niin lähdin reippaasti matkaan, siis aivan liian lujaa. VetU:n takana tasaisessa sarjassa seuraavat viisi joukkuetta hakevat vielä omaa paikkaansa. Tänä vuonna tämä korostui jopa enemmän kuin aikaisemmin. – No ei unohdu ei, nauraa Janne Rytky ja jatkaa: – En lukenut kisaohjeita ollenkaan ja olin siis lähdössä ilman omaa juomapulloa kisaan, missä ainoa järjestäjien juottopiste oli 11 kilometrin kohdalla. FC Folkin tehot: Peetu Heitto ja Juho Pirkkalainen 2 sekä Kalle Vähäaho 1 FC Folk tarrasi kakkospaikasta kiinni Korkatin polut saivat liikkeelle kaikenikäiset harrastajat Seppo Aho Juhannuksen jälkeen vuonna 2015 Raahen polkujuoksutapahtumaan osallistunut Janne Rytky koki herätyksen. Ja voitto paikallisvastustajasta maistuu aina, Koivu myhäili. Metsäpolulla juoksu kehittää jalkapohjan lihaksia aivan eri tavalla, mitä tasaisella maantiellä juostessa. Ensimmäinen puoliaika meni FC Folkin hallinnassa ja haapavetiset karkasivat turvallisen tuntuiseen johtoon. Trail Run Korkatin osallistujamäärä on vakiintunut 150 osallistujan seutuville. Samalla Trail Run Korkatin kuninkuusmatka 22 kilometriä jäi ohjelmasta pois. FC FOLKIN torstai-iltaisen Ylivieska-ottelun tavoitteena oli saada oma pelaaminen selkeämmäksi ja samalla palata voittojen tielle. Kotiin palattuaan Rytky otti yhteyttä ystäväänsä, suunnistaja Raimo Jussilaan, joka avasi iltapuhteeksi Korkatin alueen kartat tarkempaan syyniin
Käteismaksu. -klo 15-17 lapsiperheille suunnattua ohjelmaa: klo 15.15 Laulukudelmia: Hiski Pajuniemi, klo 16.15 taikuri Elias Kvist -klo 20-22 myöhäisillan kattaus: klo 20.15 taikuri Elias Kvist, klo 21 Rolf Wirtanen: Tuokio Lapin tunnelmaa Järj. Haapaveden Latu Taiteiden yössä tapahtuu 13 eri pisteessä Suvi Hyttinen Tulevana lauantaina Haapavedellä vietettävässä Taiteiden yössä tapahtuu ympäri kylää 13 eri pisteessä. Järj. KIRJASTOLLA: kirjasto avoinna klo 16-23 -klo 16-19 Satutuokiot satuparvella lapsille -klo 16-21 Martta-kahvila (makoisaa, kotona leivottua tarjolla, makeaa ja suolaista. Lisäksi lavalle astuu astuu taikuri Elias Kvist, jonka vauhdikas, humoristinen ja hämmästyttävä taikashow on viihdyttänyt yleisöjä ympäri Suomen jo yli 20 vuoden kokemuksella. Tapahtuman aikana jokainen valitsemanaan ajankohtana kävelee tai juoksee omaan tahtiin urheilukenttää ympäri. Illan aikana luetaan eri aihealueisiin, kuten hätään, katumukseen, luottamukseen ja kiitollisuuteen liittyviä psalmeja. Illan ohjelmassa on Haapavesi Folkin jamit, joissa lauletaan ja soitetaan musiikkia yhdessä kansamusiikista tuttuihin klassikoihin. Tilleri Talleri harjoittelee parhaillaan myös Enden MOMO-romaaniin pohjautuvaa näytelmää, joka saa ensi-iltansa Kirnussa marraskuussa. Saaressa ilta huipentuu viime syksyn tapaan, kun soihtukaarnaveneet lasketaan joelle aaltojen vietäväksi. Haapaveden Martat ry) -klo 16-22 Poistokirjamyynti -klo 17 Voima väreissä -taidenäyttelyn avajaiset -klo 18 kirjailijavieras: Mika Kulju Raatteentie -klo 18-21 Kirjastoauto kierroksella kaupungilla: Urheilutie 54, Vanhatie 48 ja Vanhatie 56 -klo 20 Teatteri Tie: Adalmiinan Helmi -esitys -klo 21-22 pöytäcurling -haaste: Haasta kirjaston joukkue pöytäcurling-kisaan! -Jannen ristikot lapsille ja aikuisille -Lautapelipisteitä KYLPYLÄSAAREN LOMAKYLÄSSÄ: -klo 14-15 Yhteislauluja, laulattamassa Marjo Maarala ja Päivi Kaski -klo 19-22 Haapavesi Folkin Taiteiden yö Kylpyläsaaressa: Syysilta pimenee, mutta musiikki ja kesän tunnelma lämmittävät Kylpyläsaaressa! Ohjelmassa: Jamit soittaen ja laulaen: paikan päällä on jaossa nuotteja ja laulunsanoja laajalla genre-skaalalla kansanmusiikista tuttuihin klassikoihin. Haapaveden kaupunki klo 20.30-22, urheilukenttä ROIHUJUOKSU Alkulämmittely klo 20.30, roihujuoksu klo 21-22. Haapaveden opisto klo 18-22, Nuoppari NUOPPARI-ILTA Kulttuuripainotteista ohjelmaa nuorille. Jamimeininkeihin väen johdattaa festivaalin taiteellinen johtaja Teija Niku haitareineen. Haapavesi // Torstaina 10. Nyt lukudraamana nähtävä esitys on fantasiaseikkailun ensimmäinen näytös. KIRKOSSA kuullaan konsertti, jossa Mieskuoro SoLa ja Vaskiyhtye Laine esittävät kuntaja aluelauluja Pohjois-Pohjanmaan alueelta. Järj. Iso osa kappaleiden sovituksista on uusia, tähän tarkoitukseen tehtyjä. Sen jälkeen ohjelmassa on vielä kyläkierros valotuunatuilla polkupyörillä. Taiteiden yö klo 11-19, Lallunniementie 6 PARAKKIKANKUREIDEN TILA AVOINNA Teemana Vanhasta uutta, pullakahvit. Näyttely on esillä lokakuun loppuun saakka. Vuonna 2020 perustetussa oululaisessa Mieskuoro SoLassa laulaa 19 laulajaa ja sitä johtaa haapavetinen Joonas Vatjus. Lapsiperheille suunnatussa iltapäivän ohjelmassa oululaisen Hiski Pajuniemen palkittu Laulukudelmia-esitys tarjoaa mukaansatempaavan musiikkielämyksen, jossa kitara, puhaltimet, syntetisaattori ja luovat äänimaisemat vievät kuulijat hauskoihin seikkailuihin. mennessä tekstiviestillä, p. Kulttuurikauha ry ja Jokihelmen opisto klo 17-20, Myyrilä LÄTTYKAHVILA Järj. Parakkikankurit klo 17 Majakka, Jokihelmen opisto TAIDEPAJA Ilmoittautumiset Dianalle 11.9. Järj. Urheilukentällä järjestetään illalla roihujuoksu ja uimahallissa Taiteiden yön tunnelmauinti, joka kestää puoleen yöhön saakka. Lukijoina toimivat Antero Hämäläinen, Teresa Majuri, Kari Jääskelä, Mauno Soronen ja Eliisa Pihlaja-Vihelä. Ota soitin mukaan tai tule laulamaan yhdessä! Folk-tuotteiden myyntiä Arvontaa, jossa jaossa perinteisesti lippuja kesän 2027 festivaalille -klo 20.30 Soihtukaarnaveneet joelle – lasketaan yhdessä tuliset päreet aaltojen vietäväksi -klo 21 Valotuunatut pyörät kaupunkikierrokselle – tuunaa pyörä valoin ja tule mukaan kyläkierrokselle! HAAPAVEDEN KIRKOSSA: -klo 11 Pohjoinen Pohjanmaamme Kotiseutulaulujen konsertti kirkossa Vaskiyhtye Laine ja Mieskuoro Sola -klo 16 Musiikkiopiston konsertti -klo 19.30 Hätähuudosta valitukseen, luottamuksesta turvaan psalmien ilta kirkossa. Hän esittelee teostaan Raatteentie – Talvisodan sankaritarina. Psalmien äärellä Antero Hämäläinen, Eliisa Pihlaja-Vihelä, Teresa Majuri, Kari Jääskelä ja Mauno Soronen. Haapaveden kaupungin nuorisotoimi ja Kulttuuria nuorille -hanke klo 18-24, uimahalli Lakkuuni TAITEIDEN YÖN TUNNELMAUINTI Tervetuloa tunnelmalliselle iltauinnille! Kuntosali avoinna klo 12-24, uimahalli avoinna vain klo 18-24. Keskipisteen Omaishoitajat ry klo 17-21, Kokouskulma, Vanhatie 55 LAUTAPELI-ILTA Tervetuloa pelaamaan erilaisia pelejä tai voi käydä katsomassa, miltä homma näyttää. Musiikista vastaa Auli Kärkölä. Kahden taiteilijan yhteisnäyttelyssä värit, tarinat ja mielikuvitus kuljettavat katsojaa luonnon, mystiikan ja satujen maailmoihin. KYLPYLÄSAARESSA tapahtumat alkavat jo iltapäivällä yhteislauluilla, joita vetävät Marjo Maarala ja Päivi Kaski. Järj. 0442624243 Järj. Kotateltta Vanhatien torilla klo 15-17 Tervetuloa tutustumaan Haapaveden Ladun toimintaan. Myynnissä kudonnaisia, arvontaa Järj. Järj. KIRNUSSA nähdään uudenlaisena juttuna Tanssiteatteri Tilleri Tallerin lukudraamana esittämä Michael Enden MOMO – tyttö joka pelasti maailman. Päresoihdut lasketaan Kirkkojärven laineille jälleen illan hämärtyessä. Tässä muutamia poimintoja illan ohjelmasta. Luvassa on muun muassa satutuokioita lapsille, poistokirjamyyntiä ja lautapelipisteitä. Tuo taidettasi opiston pääaulan avoimeen näyttelyyn (yhteyshenkilö Sonja Kukkola sonja.kukkola@haapop.fi). Esityksessä ei kuitenkaan paljasteta, mitä tulevassa näytelmässä oikeasti lopulta tapahtuu. ANNE LIUKKONEN. Taiteiden yön iltaan tunnelmaa tuo myös Vanhatien roihuvalaistus. Haapaveden kaupunki Syysillan kattaukset ovat osa virallista Oulu2026-vuoden ohjelmaa. KIRJASTOLLA on perinteiseen tapaan monenlaista ohjelmaa iltapäivästä myöhään iltaan saakka. Teokset juhlistavat elämäniloa, vapautta ja luovuutta. Legendaarisia haapavetisiä lihapiirakoita myynnissä kahviossa! Järj. Torilla on myös ruokamyyjiä ja mahdollisuus kokoontua yhteisen pöydän ääreen nauttimaan syysillan tunnelmasta. Kirjastolla vietetään myös Susanna Hakalan ja Sonja Kukkolan Voima väreissä –taidenäyttelyn avajaisia. Kirjailijavieraaksi kirjastolle saapuu tietokirjailija, filosofian maisteri Mika Kulju. Haapaveden urheilijat Pub Marjuska TAITEIDEN YÖN JATKOT Haapavedellä 12.9.2026 VANHATIEN TORILLA SYYSILLAN KATTAUKSET Tervetuloa ruokailemaan yhdessä pitkän pöydän ääreen! Torilla ruokamyyjiä. Jokaisesta kierroksesta saa yhden arpakupongin, jolla osallistuu tapahtuman päätteeksi arpajaisiin. Lisäksi kirkon ohjelmassa on Jokilaaksojen musiikkiopiston konsertti sekä psalmien ilta. Se kertoo tammikuun 1940 alussa käydystä Raatteentien taistelusta, suurvoitosta, joka on Suomen historian legendaarisimpia hetkiä. Tanssiteatteri TilleriTalleri klo 18-22, Haapaveden opisto, pääaula Pelejä, yhteisötaidetta, maratonvirkkausta, porukassa kutomista ja mukavaa porinaa. Mehutarjoilu ja makkaraa myytävänä. klo 18, Kulttuurikeskus Kirnu LUKUDRAAMA Uutta Kirnussa! Lukudraamana Michael Enden MOMO tyttö joka pelasti maailman Vapaa pääsy! Järj. syyskuuta 2026 12 // Taiteiden yön iltana Vanhatie saa tunnelmallisen roihuvalaistuksen! Jokihelmen opiston edustalla näyttely fantasiasienistä. Lisäksi päästään nauttimaan Rolf Virtasen Lapin tunnelmaa -esityksestä, jossa musiikki, tarinat ja erämaan rauha yhdistyvät ainutlaatuiseksi elämykseksi. Myös Vaskiyhtye Laine on oululainen ja koostuu alueen vaskiharrastajista. Vanhatien torilla järjestetään Oulu2026-kulttuuripääkaupunkivuoden viralliseen ohjelmaan kuuluva Syysillan kattaus, jossa on luvassa on iloa, yllätyksiä, musiikkia ja yhdessäoloa kaikenikäisille. Konsertti on osa kuoron ja vaskiyhtyeen Pohjoinen Pohjanmaamme -nimistä konserttikiertuetta, jossa tuodaan esille maakunnan erityisyyttä, elämäntapaa, ihmisiä ja luontoa – alueen identiteettiä. Tapahtuma on ilmainen eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Musiikissa Auli Kärkölä. Myöhäisillan kattauksessa taikuri Elias Kvist hämmästyttää yleisöä toistamiseen
Näky oli ollut lohduton. Jouni Pitkälä kertoi, että laaja öljyläikkä oli alkanut kasvaa umpeen vasta muutamia vuosia sitten. Esko oli löytänyt kaverinsa Johannes Ollilan kanssa repun, jonka taskussa oli konepistoolin panoksia ja sisällä uusi konepistooli. Joku kiipesi sen sieltä alas. lokakuuta pidettävässä loppukilpailussa. Sitten toinen syöksyi nokka edellä maahan ja räjähti. – Sen jälkeen taivaalta tuli laskuvarjo, jossa mies kippuroi niin kuin hauki uistimessa, Esko muisteli. Haapavesi // Torstaina 10. Wuolijoen lisäksi Miikan suosikkikirjailijoita olivat Laila Hirvisaari ja Agatha Christie. Lentokoneita meni taivaalla harvakseltaan jonossa. Isla, äiti ja isi. Aikuiset hakivat konepistoolin pois. LISÄKSI LEHTEEN oli haastateltu 13-vuotiasta Miikka Myllykoskea, joka oli menossa Taiteiden yöhön esitelmöimään Hella Wuolijoesta. SUVI HY T TINEN Paljon onnea rakkaalle Antelle, täytät 3 vuotta! T. Katsottuaan kaikki Niskavuori-elokuvat ja luettuaan näytelmät Miikka oli alkanut ottaa selvää kirjailijasta niiden takana. Siinä oli romua laajasti. Kaikki onnettomuuden yhdeksän uhria oli haudattu saksalaisten sotilaiden hautausmaalle Rovaniemelle, Norjvaärven kalmistoon. Sen nappasi kuitenkin kolmas poika. JAANA KUUTTI on 54-vuotias majoitusja ravitsemusalan yrittäjä. Semifinaali käytiin lauantaina Tampereella ja voittaja valitaan Hämeenlinnassa 10. Reipasta eskarilaista onnittelee Kynttiksen isomummu ja jeppaset. Suvi Hyttinen Kytökylän Kopsalla vietetyssä perinnepäivässä oli vuosikymmen sitten paikalla vielä ihmisiä, jotka muistivat omakohtaisesti kahden saksalaisen sotakoneen törmäyksen Kytökylän taivaalla vuonna 1942 Esko Kukkura oli ollut tuolloin 13-vuotias poikanen ja palaamassa Nevalanmäen koululta kotiin Lehonsaarelle. Tulipallo oli puun latvojen yläpuolella. Hänessä on sellaista jylhyyttä, jota pidän todella kunnioitettavana, Miikka kertoi. – Niskavuorissa alkoi viehättää se, kun ne oli tehty niin jännittäviksi ja hyviksi kokonaisuuksiksi. Lähetä aineisto viimeistään ma klo 14 toimitus@haapavesi-lehti.fi tai WhatsApp 050 5052086 Esko Kukkura muisteli saksalaisten sotakoneiden törmäystä Esko Kukkura muisti hyvin, miten kaksi saksalaiskonetta olivat törmänneet toisiinsa Kytökylän taivaalla 11.4.1942. Vanhan emännän hahmo on suosikkini. Korkealla koivussa roikkui yksi käsivarsi. Sekä Korkattiin että Kytökylän putoamispaikalle oli hankittu muistopaadet uhreille paikallisin voimin. Tänään 10.9. 10 vuotta sitten " Korkealla koivussa roikkui yksi käsivarsi. Hän pyörittää Haapavedellä Kylpyläsaaren Lomakylää ja Tuhannen Taalan Paikkaa. ESKO KUKKURA kertoi ensin juosseensa kotia ja sieltä onnettomuuspaikalle, johon meni siinä vaiheessa jo hangessa polku. Finaali on yleisötapahtuma, jossa tuomaristo tekee lopullisen päätöksensä kilpailijoiden live-esiintymisen ja lavakävelyn perusteella. – Ilma oli hyvin pilvinen. Hänen harrastuksiinsa kuuluu muun muassa harrastajamallina toimiminen valokuvaajille. – Kuvailisin häntä vallanhaluiseksi, kunnianhimoiseksi, huomionkipeäksi, mutta samalla loistavaksi kirjailijaksi ja ehkä myös hiukan vaaralliseksi, Miikka mietti. – Voi kauhia. Jaana Kuutti valittiin Haapavesi-lehden järjestämässä äänestyksessä Vuoden 2025 haapavetiseksi. Kurvikuningatar Suomi on hyvän mielen kilpailu, jossa 40–60-vuotiaat naiset kilpailevat kokoon katsomatta tittelistä. Toinen kone teki maastolaskun 10 kilometrin päähän Kytökylältä, Rantosen niitylle Korkattiin, mutta kaikki koneen viisi miestä kuolivat. Valinnan tekee finaalituomaristo. Jaana Kuutti kisaa Kurvikuningattaren tittelistä Anne Mattila Haapavetinen Jaana Kuutti on selvittänyt tiensä Kurvikuningatar 2026 -loppukilpailuun. Sankarit. syyskuuta 2026 // 13 Onnittele sankaria Julkaisemme maksutta tiedot vastasyntyneistä, alle 10-vuotiaiden synttärisankareiden kuvalliset onnittelut ja valmistuneet. Kotiväki Hyvää syntymäpäivää kuusi vuotta täyttävälle Saagalle! Toivottaa Äiti ja Mika Paljon onnea 6-vuotiaalle Veinille! T. Yhdessä pilvien välissä näin, että kaksi konetta menee hyvin lähellä toinen toisen perää. Lentokoneiden putoamispaikat olivat näkyneet maastossa pitkään. täyttää Saaga kuusi vuotta. Valintaprosessissa painottuvat muun muassa kokonaisvaltainen säteily, kiertueja sometehtävistä ennakkoon ja kiertuepäivinä koostuvat tehtävät sekä niistä suoriutuminen ja tietenkin finaalipäivän esiintyminen. Jaana Kuutti selvitti lauantaina tiensä Kurvikuningatar 2026 -loppukilpailuun. Miikka oli ollut noin kymmenvuotias katsoessaan mummonsa kanssa Niskavuori taistelee -elokuvan, johon hän oli omien sanojensa mukaan hullaantunut heti. Wuolijoki oli ollut paitsi kirjailija, myös poliitikko, liikenainen, kartanon emäntä ja Yleisradion johtajakin. – Olen harrastanut lukemista ekalta luokalta saakka. Muut neljä koneen miehistön jäsentä menehtyivät. Nuorten kirjoja olen lukenut enää hyvin harvoin sen jälkeen, kun pääsin aikuisten kirjoihin käsiksi, hän kertoi. Kyseinen mies oli ainoa onnettomuudessa pelastunut, radisti ja taka-ampuja Otto Robert Klanke
Vp: Suklaapuuro (L) vaalea leipäviipale, omenalohko. Liisa Seppälä, lakiassistentti paikkakunnat p. 010 257 2636, johanna.rokala@op.fi Toholampi Venla Lappalainen, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Haapavesi // Torstaina 10. Ti: Kirjolohivuoka (L,G), parsakaali, punajuurisalaatti (M,G), Marjat ja vaniljakastike (L,G). 010 257 6595, jenniina.ylikopsa@op.fi Kannus, Oulainen Hannele Nissilä, juristi, OTK, VT, julkinen kaupanvahvistaja p. To: Ap: Vehnähiutalepuuro (L), hedelmäsose, ruisleipä, kurkkuviipale. Viallisuus ei ole esteenä. Vp: Hedelmäsoserahka (L,G) edamjuusto 17%, kurkkuviipale. Vp: Rieska (M), keittokinkku, viinirypäleet. Lo: Uunimakkara(M,G), Perunasose (L,G), Kiinankaali-melonimixsalaatti, kurkkusalaatti, sinappi ja ketsuppi. Aito, luotettava, läheinen: haapavesi-lehti.fi Ostetaan Myydään Myydään kuivaa polttopuuta 33 cm Haapavesi, puh. 010 257 6596, liisa.seppala@op.fi HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. 040 7067326 Jani Ojakoski p. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi Toivetaksi KP 1507 Tak si P. 010 257 2604, zacharias.hjulfors@op.fi Johanna Rokala, lakiasiantuntija p. 0400 962366 Etsitään autoa, asuntoautoa tai vaunua. 08 451 287 HAMMASLÄÄKÄRI Iita Hämäläinen Helläkätistä Helläkätistä hammashoitoa hammashoitoa Ruokalistat VIIKKO 38 KOTIATERIAPALVELU Ma: Broilerpihvi (M), perunasose (L,G), europamix-kasvikset, kurpitsasalaatti, Jogurtti (L,G). Pahkala Oy Kela-taksi 0800 415 720 Tiedustelut 050 537 9733 Palvelun tuottaa Tampereen Aluetaksi Kela-taksi 0800 415 720 Toivetaksi KP 1507 Tiedustelut 050 537 9733 Palvelun tuottaa Tampereen Aluetaksi ILMASTOINTIJA NUOHOUSPALVELU Puh. Ke: Kirjolohivuoka (L,G) Kaali-kesäkurpitsa-ananassalaatti, kuutiopunajuuri. 010 257 6554, krista.nevasaari@op.fi Alavieska, Haapavesi Jenniina Ylikopsa, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. 050 5412738 Iisalmentie 1433, 92620 Piippola info@siikalatvanlvi.fi www.siikalatvanlvi.fi AA, VT Mika Keskitalo Rautatiekatu 6 A 7, Ylivieska Puh. 010 257 6532, sari.kaattari@op.fi Kärsämäki, Pyhäjärvi Krista Nevasaari, juristi, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. To: Murea nautakiusaus(L,G), tuoresalaatti, Luumurahka (L,G). PÄIVÄKODIT Ma: Ap: Kaurahiutalepuuro (M), ruisleipä, marjasose, kurkkuviipale. M= Maidoton, L= Laktoositon, G= Gluteeniton. 0800 93377 Kela-tilausnumero on ilmainen. Pe: Riisipuuro (L,G), kaneli-sokeri, saunapalvileikkele, kurkkupalkki, ruispala. Lo: Kirjolohivuoka (L,G) Kaali-kesäkurpitsa-ananassalaatti, kuutiopunajuuri. HAAPAVESI www.haapavedentaksi.fi • Henkilöautojen • Henkilöautojen • pakettiautojen • pakettiautojen • traktoreiden ja • traktoreiden ja maatalouskoneiden maatalouskoneiden HUOLLOT JA KORJAUKSET HUOLLOT JA KORJAUKSET TAKUUTYÖNÄ TAKUUTYÖNÄ HUOLTOPALVELUT RITOLA OY Veivontie 93 Haapavesi puh. Kouluja päiväkotiaterioihin kuuluu lisäksi leipä, rasva ja juoma. Vp: Marjat (Suomi) ja vaniljakastike (L,G), kaurapala, minitomaatit. 0400 962366 POLTTOPUUN MYYNTI POLTTOPUUN MYYNTI Siikalatvan LVI Oy LVI-työt yli 30 vuoden kokemuksella LVI-ALAN TÖISSÄ OTA YHTEYS! Eero Ojakoski p. (08) 451 876 Hoitoihin myös ilman lähetettä! E-passi käyttössä Juhlapalvelu Ruustinnanhovi Kytökyläntie 260 86600 Haapavesi Puh. 040 776 8703 toimisto 040 776 8797 Mika www.asianajokeskitalo.fi K ESKITALO OY Asianajotoimisto NUOHOUS Hautakoski P. Vp: Jogurtti (L,G), ruisviipale, kurkkupalkki. muk.) • www.optikkopp.fi P. To: Uunimakkara(M,G), Perunasose (L,G), Kiinankaali-melonimixsalaatti, kurkkusalaatti, sinappi ja ketsuppi. Lo: Kananuggetit (M), perunasose (L,G), salaattimix-tomaattisalaatti. 010 257 2627, venla.lappalainen@op.fi Kaikki em. Pe: Ap: 4-viljan puuro (M), kananmuna, ruisleipä, kurkkuviipale, mehukeitto. 045 6642040 Asiantuntevaa lakipalvelua Voit hyödyntää asioinnissasi OP bonuksia. hinnaston muk.) Vanhatie 58 B Haapavesi • Avoinna ti-pe klo 10-17 (muulloin sop. HALUATKO UUDISTAA KEITTIÖSI. Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. Tutkiva totuudenetsijä. 0400 914 183 • www.miettunen.com NUOHOUSPALVELUT NUOHOUSPALVELUT • Nuohoukset • Piippujen pinnoitukset • Ilmastoinnin puhdistukset • Tulisijojen korjaukset Vanhatie 71 A2, Haapavesi p. Soita ja esittele omasi, Mika 040-3740055 Rivit haapavesi-lehti.fi/ lukijailmoitukset. KOULUT: Ma: Kananuggetit (M), perunasose (L,G), salaattimix-tomaattisalaatti. 010 257 6519, hannele.nissila@op.fi Kaustinen Zacharias Hjulfors, OTM, julkinen kaupanvahvistaja p. Pe: Uunimakkara (M,G), perunasose (L,G), herneet, kurkkusalaatti (M,G) Mansikkakiisseli (M,G). Ke: Ap: 4-viljan puuro (M), kananmunat, kurkkuviipale, mehukeitto, ruisleipä. syyskuuta 2026 14 // PALVELUHAKEMISTO HAAPAVEDEN FYSIKAALINEN HOITOLAITOS • Akupunktio • Fysioterapia • Hieronnat • Hivamat-hieronta • Kinesioteippaus p. Su: Palapaisti (M,G) perunat, paola-kasvissekoitus, perunasalaatti (M,G), Päärynäkiisseli (M,G). Ti: Ap: Mannapuuro (L), ruisleipä, Oltermanni 17%, vesimeloni, mehukeitto. Lo: Jauhelihakastike (M,G), spagetti (M), jäävuori-kurkku-persikkasalaatti, ketsuppi. 040 548 8806 RAKENNAMME HUOLELLA • Uudisja saneerausrakentamista • Likakaivojen tyhennyspalvelu www.talomeri.fi 040 522 4074 · Rakentamispalvelut · Polttopuun myynti · Tieliikenteen tavarankuljetukset · Sakoja umpikaivojen tyhjennys · Roskalavavuokraus www.talomeri.fi Aulis Erkkilä 040 522 4074 • Rakentamispalvelut • Polttopuun myynti • Tieliikenteen tavarankuljetukset • Sako-ja umpikaivojen tyhjennys • Viemärin avaus-, painehuuhtelu-, sulatustyöt • Roskalavavuokraus Taksikeskus 0100 3020 Kelan korvaamissa kuljetuksissa p. La: Bataattisosekeitto (L,G), Suolakurkkuviipale (M,G), pieni riisipiirakka (L), sulatejuustoviipale (L,G), Rahka + raparperikeitto (L,G). Todella osaavaa ja ammattimaista toimintaa.” H & A SOITA LEEVILLE! 040 743 3972 keittiokaluste-haapavesi.fi Keittiöt ja Keittiöt ja komerot komerot toiveittesi toiveittesi mukaan! mukaan! Asiakaspalaute: ”Suosittelemme! Hyvä palvelu ja tarkka työjälki. 040 528 9237 Huollot kaikille merkeille (Stihl, Husqvarna, yms) Pienkoneiden varaosat Mönkijä huollot Vikakoodinluku/koodaukset Ilmastointihuollot (henkilöautot/työkoneet) Teräketjujen koneellinen teroitus Konevuokrapalvelut Muut huoltotyöt/korjaukset •Huollot kaikille merkeille (Stihl, Husqvarna, yms) •Pienkoneiden varaosat •Mönkijä huollot •Vikakoodinluku/koodaukset •Ilmastointihuollot (henkilöautot/työkoneet) •Teräketjujen koneellinen teroitus •Konevuokrapalvelut •Muut huoltotyöt/korjaukset PIENKONEHUOLLOT AMMATTITAIDOLLA Rykmentintie 45 p. 040 521 3508 Myös majoituspalvelut! P P P P OPTIKKO OPTIKKO Pertti Puurunen Pertti Puurunen VARAA AIKA ILMAISEEN* NÄÖNTUTKIMUKSEEN p. Ti: Jauhelihakastike (M,G), spagetti (M), jäävuori-kurkku-persikkasalaatti, ketsuppi. 040-548 8806 OPTIKKO PERTTI PUURUNEN Luotettavaa palvelua jo vuodesta 1937 *(Ajokorttitod., pi.tod. Haapajärvi Sari Kaattari, lakiasiantuntija, julkinen kaupanvahvistaja p. Lo: Riisipuuro (L,G), kaneli-sokeri, saunapalvileikkele, kurkkupalkki, ruispala. Ke: Jauhelihakastike (M,G), perunat, perunasalaatti (M,G), Hedelmäkiisseli (M,G). Muutokset mahdollisia
Suomenkotiseutuliitto/ varaedustaja. varajäsen, Siikalatvan yhtymäkokous valt. Marko Martinmäki/ paikallisyhdistyksen pj 040 7290925, marko.martinmaki@gmail.com/ kaupunginvaltuuston 2. Anna-MaijaVierimaa puh.050-5968165/ tarkastuslautakunnan varaj. 0405837604, varavalt, ympäristöterveysltk vpj, tekn.ltk Varajäsen. Tuomaristo langetti esityksestä lähes kuukauden kilpailukiellon ja sakkorangaistuksen vielä päälle. Matti Ahola 0500 749698, mattiahola2309@gmail.com/ Jokihelmen opiston johtokunnan jäsen/ rakennusja ympäristölautakunnan jäsen. sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@haapavesi.fi Valtuuston puheenjohtaja: Kvalt pj Heino Vuorenmaa 040 7225972, Khall jäsenet: I vpj. 0405432925, varavalt, rakennusltk. Paavo Pyy, 044-5788273. 0440352555, kasvatus-ja koulutusltk varajäsen, jokihelmenopiston johtokunta varajäsen. I vpj, tark.ltk pj. Jouni Kanala p. Veli-Heikki Ahola 044 0454156, glariferi@gmail.com/ kasvatus ja ympäristölautakunnan jäsen/ tarkastuslautakunnan varajäsen/ hyvinvointilautakunnan varajäsen. Ville Pirkkalainen 045 1866223, villepirkkalainen@gmail.com/ kaupunginhallituksen varajäsen/ rakennusja ympäristölautakunnan jäsen/kaupunginvaltuutettu. 050-51690384/ keskusvaali lt.varaj./hyvinvointi ltk.varaj. 0442939503, varavalt, hyvinvointiltk, rakennus-ja ymp.ltk. 050-3043827/ kaupungin valtuutettu/ kaupungin hallituksen jäsen/ suhteel.vaalien ltk.varajäsen/ kasvatusja koulutus ltk:n hallituksen edustaja. Mirja Ollanketo p. Paljon paremmin ei onnistunut Eino Tuomi T.C.Lovisalla. 0405407391, valtuutettu, valt.ryhmän siht, khall jäsen, rakennusja ympltk varajäsen. 0443452479, valtuutettu, kasvatus-ja koulutusltk vpj, khall varajäsen. Joonas Vatjus p. Jarmo Viinala p. Tapio Pitkälä p. Outi Pekkala 0401823363 paikallisyhd pj, valtuutettu, valt.ryhmän pj, khall jäsen, Haapa-asuntojen hall, Jedun valt, Pohteen aluevalt varavalt ja tark.ltk, Pohjois-Pohjanmaan maakunnan yhteistyöryhmä MYR Aila Aakko 0408357995 valtuutettu, khall pj, Seutukunnan pj, yhteistyötoimikunta Antti Paavola 0405815088 paikallisyhd. Asko Ritolalla ja ohjastamallaan Amour Typellä ei kaikki nyt onnistunut aivan sääntökirjan mukaisesti. Raili Heikkilä, p. Ulpu Ollila p. Mirva Möttönen p. Arja keskitalo, puh. Sirja Sirviö 041 3158529, hankonen.sirja@gmail.com/ kasvatusja koulutuslautakunnan jäsen/tarkastuslautakunnan jäsen/ kaupunginvaltuutettu/ teknisen lautakunnan varajäsen. syyskuuta 2026 // 15 ASIAKASPALVELU • asiakaspalvelu@hillagroup.fi • asiakaspalvelu.hillagroup.fi 020 750 4469 ma–pe klo 9–15 JAKELUPÄIVYSTYS • hillalogistiikka.fi/palaute • Puh 020 750 4007 24/7 (vuorokauden ympäri) LUKIJAILMOITUKSET lukijailmoitukset@hillagroup.fi MAINOKSET • myynti@hillagroup.fi • mainostajalle.hillagroup.fi TIETOSUOJALAUSEKE hillagroup.fi/tietosuoja TOIMITUS toimitus@haapavesi-lehti.fi Päätoimittaja Anne Mattila 040 672 1289 Toimittaja Suvi Hyttinen 044 359 7720 Myyntipäällikkö Sami Lundström 050 478 7482 Henkilökohtaiset sähköpostit etunimi.sukunimi@hillagroup.fi Tähtelänkuja 2, 86600 Haapavesi haapavesi-lehti.fi Lataa Haapaveden sovellus älylaitteesi sovelluskaupasta KUSTANTAJA Hilla Group Oyj Toimitusjohtaja Teija Pelto-Arvo Painopaikka Botnia Print Oy Ab, Kokkola Haapaveden Keskusta Kuntayhd pj., Nea-Noora Koukka 044 0200503 (rakja ymp.ltk pj.) vpj, Petri Mäkinen 0400810202, siht Esko Kalapudas 050 4549356 (esko. Maksaja: Haapaveden Kokoomus ry. Sami Jylänki 0445406252 kasv. vpj/ suhteellisten vaalien vaalilautakunta vpj/ tekninen lautakunta vpj/Jokihelmen opiston johtokunnan jäsen. Paavo Pyy, 044-5788273/varavaltuutettu/ teknisen lautakunnan varaj./ Kiint.oy Haapa-asuntojen varaj. Paikallisyhdistyksen pj. Paavo Mäkelä 050 3743521, pama@nic.fi/ keskusvaalilautakunnan jäsen. jäsen. 0505639035, valtuutettu, khall varajäsen, Kiint.oy Haapa-asuntojen hall jäsen. Valmentajan Iikka Nurmosen ohjastama ruuna avasi liukkaasti liikkeelle, mutta pian joutui luovuttamaan kärkipaikan kisan voittajalle, Seppo Suurosen valmentamalle ja Esa Holopaisen ohjastamalle ori Arvolle. Maksaja: Haapaveden perussuomalaiset ry. Ruunaa ohjasti Tuomas Pakkanen ja valmentajana jatkaa Satu Haaraoja. Haapavesi-ryhmä ry:n pj. Eino valmentaa itse omistamaansa tammaa. Aleksi Hintta/ paikallisyhdistyksen vpj 040 1758289, aleksihintta@gmail.com/ kaupunginvaltuutettu/ kaupunginhallituksen jäsen/ aluevaltuutettu, aluevaltuuston vpj/ Pohteen hyvinvoinnin ja ja osallisuuden edistämisen lautakunnan jäsen. Avoimuusilmoitus: https:// avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_87 Haapaveden Vasemmisto. ryhmän vpj., kasv. Omistamallaan tamma Ragazzinalla Asko ei pystynyt puolustamaan loistavaa lähtöpaikkaa vaan jäi lähtötohinoissa jälkijoukkoihin ja yrittäessään lähteä loppukiriin tuli laukka ja sijoitus toiseksi viimeinen. Kisassa oli ykköspalkinto 21000 euroa ja Unelmavävy sai kolmosesta 6300 euroa. kalapudas@kotinet.com), vaalipäällikkö Diana Seppä 044 2624243. ryhmän siht), Leila Särkipaju 040 5889587. Maksaja: Keskustan Haapaveden kuntayhdistys ry. Avoimuusilmoitus: https://avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/ POL_92 Kuntalaisten asialla POLIITTINEN MAINOS AIHE: TIEDOTTAMINEN ASUKKAILLE Kannattajakortti 2024 001 FOLK PELAA Vapaa pääsy Kioski toimii OTTELUISÄNTÄNÄ Lehonsaaren Tiikerit Pyhäjokilaakson parasta jalkapalloa! lauantai 12.9. Janne Mäkinen 040 6684 989 (janne.makinen@haapavesi.fi), Raimo Jussila 040 8420719 (valt.ryhmän pj), Tuija Metsäharju 050 5402233, Hannu Riuttanen 050 5906895, Diana Seppä Muut valtuutetut: Teemu Haukipuro 044 0931805 (valt. Paikallisyhdistyksen sihteeri Tuulikki Paavola, p.044-5773790/ keskusvaalilaautakinan varsin.jäsen. 0408250214, varavalt, musiikkiopisto jäsen, tark.ltk varajäsen. 0407752319, valtuutettu, Haapavesi-ryhmä ry:n vpj, valtuustoryhmän pj, suht.vaal.ltk, rakennusja ympltk. Unelmavävy pysyi johtavan valjakon perässä hyvin aina maalisuoralle, mutta viimeisellä satametrisellä joutui luopumaan voittotaistosta ja tuli maaliin hyvänä kolmosena. ja koulutusltk pj.), Timo Mehtälä 044 0453828, Helinä Niemelä 040 7486735, Sauli Pitkälä 040 058 4126, Kaisa Savolainen 044 9728442 (valt. Lähtökiihdytyksessä valahti pääjoukon keskivaiheille ja yrittäessään parannella asemiaan tuli laukka joka johti hylkäykseen. 0503987389, hyvinvointiltk varajäsen. Teijo Törmälehto 0449596582 valtuutettu, tarkastusltk, Teollisuuskiint.hall. Eikä tamma laukan jälkeen saanut minkäänlaista otetta lähdöstä vaan kohtalona oli tulla maaliin viimeisenä. 0400582815, varavalt, tekn.ltk.n pj ja Teollisuuskiinteistöt Oy.n hallituksen pj. Haapavesi // Torstaina 10. Tamma laukkasi lähtökiihdytyksessä, seilasi kaistalta toiselle, hidasti voimakkaasti ja häiritsi näin useaa kanssakilpailijaansa. Avoimuusilmoitus: https://avoimuusilmoitus. OULUN PERJANTAI-ILLASSA oli Haapaveden hevosia peräti 4 kappaletta, parhaiten näistä onnistui Mustanojien omistama ruuna Samin Kantama laukan siivittämällä kuudennella sijallaan. Ari Joentakanen p. hillagroup.fi/POL_94 Haapavesi ryhmä. Jukka Viitala p. 0443721256, valtuutettu, valt. Lasse Heikkilä p.044-3593653, kasvatusja koulutuslautakunnan vars. Heikki Pitkälä p. Maksaja: Haapavesi-rymä. Avoimuusilmoitus: https://avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_81 Haapaveden Perus S. Paikallisyhdistyksen vpj. Hallinnoi tilauksiasi verkossa asiakaspalvelu.hillagroup. kello 15:00 urheilukentällä Folk MunU (Munsala) Unelmavävy hyvä, muut Haapaveden hepat vaisuina Jouni Kanala Oulussa viime lauantaina ravatuissa Oulu Express finaaleissa mukana oli loppukilpailussa suomenhevosten lähdössä Marjo Mustanojan osaomistama ruuna Unelmavävy. vpj, valtuutettu, valt.ryhmän vpj, rak.ja ymp.ltk vpj, Julia Puolitaival 0443049961 valtuutettu, hyvinvointiltk, suht.vaalien ltk, khall varaj. ja koul.ltk Leila Näätänen 0409390130 Jokilaaksojen jäteltk Pertti Lehtilahti 0405626823 hyvinv ltk pj Asta Jauhiainen 0443555557 keskusvaaliltk vpj Maksaja: Haapaveden vasemmisto. Reetta Junno 0407592132 tekn ltk, khall varaj. fi Tehdä lahjatilauksen ja tulostaa lahjakortin VOIT MUUN MUASSA ETUKORTTI Etuja ja elämyksiä haapavesi-lehti.fi/edut. Antti Räisänen p. Avoimuusilmoitus: https:// avoimuusilmoitus.hillagroup.fi/POL_82 Haapaveden Kokoomus ry. Johanna Haapala p
Tuoreimmat uutiset ja parhaat jutut kätevästi verkosta missä vain haapavesi-lehti.fi mainostajalle.hillagroup.fi Voimme toteuttaa myös oman julkaisusi ideasta jakeluun saakka.. Meiltä löydät myös kattavan valikoiman lisävarusteita ja varaosia Polaris ja Husqvarna tuotteisiin. 2kpl akkuja + laturin) HHusqvarna XP Power 2T 25L usqvarna XP Power 2T 25L 99€ 99€ HHusqvarna X-Cut teräketju 325" usqvarna X-Cut teräketju 325" 1,3 56DL 1,3 56DL 22€ 22€ TIESITHÄN, ETTÄ MEILTÄ LÖYTYY MYÖS PIENKONEHUOLTO. Pohjolan MotoCenter Pohjolan MotoCenter KKONEPÄIVÄT 12.9.2026 ONEPÄIVÄT 12.9.2026 POLARIS TARJOUKSET: POLARIS TARJOUKSET: Polaris Sportsman 570 Black Edition Premium Onyx Black -väri 26” CST -renkaat ja 14” aluvanteet Monivalinta EPS-ohjaustehostin (low/med/high) Takatavaratila LED-ajovalot ja -työvalo 567 cc moottori Polaris-vinssi Maavara 29,2cm 17.990€ 17.990€ Polaris 650 Titan Nordic Pro Huippuluokan ominaisuudet mm: – 7S Display -mittaristo – FOX QS3 -iskunvaimennus – Smart Warmers – käden ja peukalon lämmitin 50cm leveä tela Testivoittaja 10.900€ 10.900€ +toimistokulu +toimistokulu HUSQVARNA TARJOUKSET HUSQVARNA TARJOUKSET Husqvarna 545fxt Raivaussaha Husqvarna 545fxt Raivaussaha 1090€ 1090€ HHusqvarna-metsätyökypärä, Classic usqvarna-metsätyökypärä, Classic 49€ 49€ HHusqvarna 336FR Raivaussaha usqvarna 336FR Raivaussaha 679€ 679€ HHusqvarna 435i akkumoottorisaha usqvarna 435i akkumoottorisaha 749€ 749€ (sis. Haapavesi // Torstaina 10. 0400 148733 KOEAJOA, TESTAUSTA JA HUIPPUTARJOUKSIA! TULE TUTUSTUMAAN POLARIS-MÖNKIJÖIHIN KOEAJON MERKEISSÄ JA TESTAAMAAN HUSQVARNA-MOOTTORISAHOJA! Talomme on täynnä huipputarjouksia ja laadukkaita tuotteita – tule paikan päälle tutustumaan valikoimaamme ja löytämään parhaat tarjoukset. syyskuuta 2026 16 // VANHATIE 59, (08) 4695 630 HURJAN HYVÄÄ HÄGGMANILTA SATOKAUDEN SUOSIKIT SUKELTAVAT PULLIIN JA PIIRAKKAAN Mahtavia makuja myös herkkuverkkokaupasta: häggman.fi OMENAPIIRAKKA 3,80 PUOLUKKARAHKAPULLA 4,20 CAPPUCCINO 3,90 Ratakatu 19 Ylivieska p. 2kpl akkuja + laturin) (sis