2/2025 Tulevaisuudentutkimuksen menetelmälliset rajat ja rajanylitykset. Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry
tutuseura.?/julkaisut/futura Futuran avoimen julkaisemisen periaatteet: tutuseura.?/julkaisut/avoin-julkaiseminen/ Ohjeita Futuran kirjoittajille: tutuseura.?/julkaisut/futura-ohjeet Futuran tulevat teemat Futura 3/25 Vastuullisen liiketoiminnan tulevaisuus Futura 4/25 Rauhan tulevaisuus Futura 1/26 Vastuullisen liiketoiminnan tulevaisuus, osa 2 Futura 2/26 Korkeakoulujen tulevaisuus Futuran kirjoittajaksi. Tämän numeron päätoimittajat Matti Minkkinen ja Marjukka Parkkinen Taitto Johanna Viherä Kansikuva Axel Jansson Painopaikka Suomen Uusiokuori oy ISSN 0785-5494 (painettu) 1459-0549 (sähköinen) Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry. Yksittäistapauksissa, esim. vuosikerta 2/2025 Tilaushinnat Jäsenille jäsenmaksuun sisältyvä Vuosikerta kotimaassa 57€ Vuosikerta ulkomaille 68 € Irtonumero jäsenille 8,40 €, muille 15,40 € Sähköinen irtonumero 12,50 € Tilaukset ja osoitteenmuutokset Hazel Salminen, futura@tutuseura.. Tekstejä saa kuitenkin (muussa kuin henkilökohtaisessa tarkoituksessa) kopioida, tulostaa ja jakaa vain Kopioston kopiointiluvan ehtojen mukaisesti. 44. Lisätietoja: kopiosto.?. Futura-lehden julkaiseminen toteuttaa avoimen saatavuuden periaatteita 12 kk embargolla. tutuseura.. on saanut TSV:n kautta Futura-lehden julkaisutoimintaan valtionavustusta, jota opetusja kulttuuriministeriö myöntää Veikkauksen tuotoista. Seuran julkaisut ovat Kopioston ehtojen alaisia. rahoittajan vaatimuksesta voidaan kirjoittajan pyynnöstä käyttää lisenssiä CC BY-ND 4.0.. Jos olet kiinnostunut kirjoittamaan Futuraan, otathan yhteyttä toimisto@tutuseura.?! Vastaava päätoimittaja Matti Minkkinen, matti.minkkinen@utu.. Täten tekstejä, sekä painettuja että sähköisiä, saa vapaasti lukea, selailla, näyttää ja tehdä niihin kohdistuvia tiedonhakuja myös muuhun kuin yksityiseen käyttöön. Puh 040 502 8672 Toimitusneuvosto Matti Minkkinen (päätoimittaja), Minna Halonen, Sirkka Heinonen, Sami Holopainen, Sanna Ketonen-Oksi, Osmo Kuusi, Marileena Mäkelä, Laura Pouru-Mikkola, Minna Pura, Juho Ruotsalainen, Hazel Salminen, Petri Tapio, Johanna Viherä, Marja-Liisa Viherä, Tero Villman Julkais?a Tulevaisuuden tutkimuksen seura ry./Futura-lehti c/o Tekstin talo, Lintulahdenkatu 3, 00530 Helsinki 040 5028672, toimisto@tutuseura.. Suomen tiedekustantajien liitolta on saatu avustusta lehden taittokoneen ja oheislaitteiden hankintaan
1 2/25 F Matti Minkkinen ja Marjukka Parkkinen Tulevaisuudentutkimuksen menetelmälliset rajat ja rajanylitykset Sirkka Heinonen ja Riku Viitamäki Paradoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen Mikko Karhu ja Hanna-Kaisa Pernaa Utopia ja antisipaatio: abstraktista toivetilasta tavoitteelliseksi toiminnaksi Aki Lintumäki Taide vahvistaa nuorten resilienssiä ilmastonmuutoksen kohtaamisessa tulevaisuudessa Kaisa Vuorio Tulevaisuusnäkökulman käytöstä kaupunkien kehittämisessä Hazel Salminen Tulevaisuus kehossamme – ajatuksia aisteihin perustuvasta tulevaisuuden tutkiskelusta Antti Uimonen Tulevaisuudentutkimuksen ja liikeimprovisaation yhdistelmä tulevaisuuden kuvittelussa ja spekuloinnissa Ma!a Hyle ja Ma!u Lehto Yhteiskunta tarvitsee kaikkien ääntä – osallistava tulevaisuustyö demokratian vahvistajana Sanna Ketonen-Oksi ja Karoliina Nikula Eettinen ajattelu on tulevaisuudentutkimuksen välttämätön edellytys Sirkka Heinonen ja Riku Viitamäki Globaalien haasteiden ja parempien tulevaisuuksien tiekartan käsikirja päättäjille SISÄLLYS P!! & '() S ( ,-& A ' . ' F('( 2/2025 2 6 21 33 47 56 59 66 71 74 79 P(/ ,0(& &' K ') ( ) ' K &. R '
Käytännön hyödyn lisäksi kurinalaiset menetelmät ovat vahvistaneet tieteellisyyttä ja luoneet verrattain nuorelle alalle uskottavuutta. Menetelmä esitetään sovellettavaksi osana tulevaisuudentutkimusta, jossa se voidaan yhdistää esimerkiksi kausaaliseen kerrosanalyysiin (causal layered analysis). 2/25 2 Futura Tulevaisuudentutkimuksen menetelmälliset rajat ja rajanylitykset Menetelmillä on erityinen rooli tulevaisuudentutkimuksessa, mikä näkyy alan historiasta. Teemanumeron artikkelit, katsaukset ja muut tekstit kehittelevät, esittelevät ja kommentoivat tulevaisuudentutkimuksen menetelmiä monipuolisesti eri näkökulmista. Heinonen ja Viitamäki perustavat menetelmäkehittämisensä paradoksitutkimuksen ja mahdollisia epäjatkuvuuksia tutkivan tulevaisuudentutkimuksen pohjalle. Kun opetetaan tulevaisuudentutkimusta ja ennakointia, huomio kääntyy nopeasti menetelmien opettamiseen, ja alan väitöskirjantek!ältä saatetaan odottaa menetelmällisiä edistysaskelia tai peräti uutta menetelmää. Siksi halusimme tässä teemanumerossa keskittyä tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin menetelmiin. Laajempaa tulevaisuudentutkimuksellista menetelmäkatsausta hakevien kannattaa tutustua esimerkiksi kirjoihin Tulevaisuudentutkimus tutuksi (Aalto ym., 2022) ja Miten tutkimme tulevaisuuksia (Kuusi ym., 2013). Menetelmät kehittyvät jatkuvasti elävällä tulevaisuudentutkimuksen tieteenalalla ja käytännön ennakointityössä. Artikkeli on hyvä esimerkki aiempien tulevaisuudentutkimuksen menetelmien sekä tieteellisten käsitteiden pohjalle rakentuvasta menetelmän kehittämisestä, joka mahdollistaa tulevaisuudentutkimuksen kumulatiivisen kehittymisen tieteenalana. Tulevaisuudentutkimus ei ole vain datatieteen tapainen menetelmäpaketti, jota voidaan soveltaa eri tutkimuskohteisiin tarpeen mukaan, vaan alaan kuuluu myös esimerkiksi teoreettisia käsitteitä ja tieteen?loso?sia pohdintoja. Kuka tai mikä ala “omistaa” jonkin menetelmän. Mikä tekee jostain menetelmästä nimenomaan tulevaisuudentutkimuksen menetelmän. Samalla rajojen määrittäminen ja ylläpitäminen ovat vallankäyttöä, johon liittyy kysymyksiä esimerkiksi siitä, kuka rajoja saa määrittää, ja millaisia rajanylityksiä pidetään toivottavina. He kehittelevät menetelmää, jolla tutkitaan paradokseja eli näennäisen epäloogisia, jännitteisiä lausumia. Lisäksi meitä kiehtoi ajatus menetelmällisistä rajoista ja rajanylityksistä. Menetelmien kehittyminen voidaankin nähdä erilaisten rajojen, kuten tieteenalojen rajojen, koettelemisena ja niiden ylittämisenä. Sirkka Heinonen ja Riku Viitamäki esittelevät vertaisarvioidussa artikkelissaan paradoksiluotaukseksi kutsumaansa uutta menetelmää. Mikko Karhu ja Hanna-Kaisa Pernaa jäsentelevät vertaisarvioidussa artikkelissaan utopian ja antisipaation – kahden tulevaisuuden tarkastelun keskeisen ja toisiinsa limittyvän käsitteen PÄÄKIRJOITUS. Samalla tulevaisuudentutkimus on enemmän kuin pelkkä menetelmätiede. Pyrkimyksenä teemanumerossa oli uusien kiinnostavien menetelmällisten avausten esitteleminen, ei yleiskatsauksen antaminen. Paradoksiluotaus lainaa paradoksitutkimuksesta käsitteitä ja toimii kriittisen ja transformatiivisen (kokonaisvaltaiseen muutokseen pyrkivän) tulevaisuudentutkimuksen rajalla. Mikä rooli on tulevaisuudentutkimuksen “omilla” menetelmillä ja toisaalta muilta aloilta omaksutuilla menetelmillä. Tulevaisuudentutkimuksen historia voidaan hahmottaa pitkälti kehittyvien menetelmien, kuten erilaisten skenaariomenetelmien, tarinana. Heinonen ja Viitamäki käyvät läpi paradoksin käsitettä koskevaa tieteellistä tutkimusta sekä testaavat menetelmäänsä asiantunt!ahaastattelujen, delfoi-tutkimuksen ja kansainvälisissä konferensseissa järjestettyjen työpajojen avulla. He käyttävät työn tulevaisuutta tutkittavana tapauksena. Haluaisimmekin kiittää kaikkia kirjoittajia ja vertaisarvio!ia heidän antamastaan panoksesta tulevaisuudentutkimuksen ja ennakoinnin menetelmistä käytävään keskusteluun
Karhun ja Pernaan jäsentely muistuttaa teoreettis-käsitteellisen tarkkuuden voimasta monitieteisellä alalla, jossa käsitteiden tai lähestymistapojen läheisyys saattaa hämärtää käsitteiden välisiä eroja ja johtaa epätarkkuuteen. Kehon rooli ajattelussa on olennainen, ja Salmisen teksti muistuttaa, ettei tulevaisuusajattelu poikkea muusta ajattelusta tässä suhteessa. Prosessi toteutettiin taideperustaisen toimintatutkimuksen menetelmin. Tavoitteellinen toiminta toimii käytännöllisenä linssinä käsitteiden tarkasteluun, ja käsitteiden välisten suhteiden tarkastelu rakentaa pohjaa käytännön menetelmälle. Uimonen yhdistää metodissaan tulevaisuudentutkimusta ja liikeimprovisaatiota. Ruoka monissa muodoissaan – myös arkisena ja toistuvana – voi olla portti konkreettiseen tulevaisuuden kokemiseen. Utopialla ja antisipaatiolla on runsaasti yhtäläisyyksiä ja niillä on keskeinen rooli tulevaisuudentutkimuksessa. KeMatti Minkkinen & Marjukka Parkkinen. Hänen mukaansa resilienssiä tutkivan ja tukevan kehitystyön onnistuminen vaatii yhteistyötä nuorten kanssa. Vaikka taiteen ja kulinarismin välisten rajojen vetäminen voi olla häilyvää ja tarpeetontakin, on Salmisen katsaus muistutus siitä, miten tulevaisuus on läsnä kaikkialla. Kaisa Vuorio käsittelee artikkelissaan tulevaisuusnäkökulman käyttöä kaupunkien kehittämisessä ja kaupunkisuunnittelussa. Menetelmä kannustaa osallistujia keholähtöiseen tulevaisuuksien kuvitteluun spekuloinnin avulla. Rajat alojen ja menetelmien välillä on tehty ylitettäväksi, ja pieni askel voi olla harppaus. Aki Lintumäki re?ektoi vertaisarvioidussa artikkelissaan taiteellisten prosessien roolia ja potentiaalia nuorten resilienssin tukemisessa. Tutkimuksessaan hän kehittää sellaista taidetoimintaa, joka voi edistää nuorten resilienssiä etenkin ilmastokriisin kohtaamisessa. Vuorion teksti tuo hyvin esiin sen, että rajat eivät ole vain tieteenalojen välisiä, vaan ne he!astuvat myös käytännön suunnittelutyöhön. Salmisen ja Marja-Liisa Viherän fasilitoimilla skenaariopäivällisillä tulevaisuutta paitsi kuviteltiin, myös todella pureskeltiin. Hazel Salminen kartoittaa katsauksessaan kokemuksellisia ja kehollisia tulevaisuuksia. Vuorio tunnistaa konkreettisia haasteita tulevaisuusnäkökulman käytössä kaupunkisuunnittelussa, nostaen esiin myös keinoja, esimerkiksi tulevaisuusorientoitunutta strategista suunnittelua, rajojen ylittämiseen. Kokemukselliset ja keholliset lähestymistavat ovat jo pitkään kurottaneet sekä taiteen että tulevaisuuksien alueille. Vuorio käsittelee myös rajojen ja rajanylitysten tematiikkaa monialaisessa yhteistyössä sekä tähän liittyviä tiedon kohtaamattomuuden ja toimintatapojen yhteensopimattomuuden haasteita. Samaan aikaan tutkimuksen rajojen ylittäminen vaatii rajat, jotka ylittää. Käytännöllistä ja toiminnallista tietoa sekä osallistumista, yhteisöllisyyttä ja pyrkimystä muutokseen painottava lähestymistapa soveltuu hyvin myös tulevaisuudentutkimukseen, kuten myös valokuva prosessin keskeisenä välineenä. Kaupunkien kehittäminen ja suunnittelu on luonteeltaan tulevaisuussuuntautunutta toimintaa, ja Vuorio vetää yhteen tulevaisuudentutkimuksen käyttöön liittyviä lähestymistapoja, käyttötapoja sekä niiden vaikutuksia. Kirjoittaja havainnoi monivaiheista yhteisötaiteellista prosessia, jossa nuoret käsittelivät suhtautumistaan ilmastonmuutokseen. Vertailun lähtökohtana on kullekin tutk!alle keskeisen käsitteen keskusteluttaminen kirjallisuutta läpikäyden. Hän esittää luk!an pohdittavaksi hypoteesin: tulevaisuustiedon kulkeminen kaupunkikehityksen prosesseissa on keskeinen riskien hallinnan väline sekä kaupunkikehityksen mahdollistaja. Taidelähtöisten menetelmien luotaamisen rinnalla Salminen avaa katsauksessaan ruokaa sekä sen merkitystä ja mahdollisuuksia tulevaisuuden kokemisessa, nykyhetkessä. Kasvavan kiinnostuksen kohteena rajapinnoilla riittää tutkittavaa pitkään. Lintumäen tutkimus kiinnittää huomiota niihin reunaehtoihin, joilla taidetoimintaa suunnitellaan, ja siihen, kuka toimintaan ylipäätään pääsee vaikuttamaan. Monitahoinen taidetoiminta avaa lukuisia kiintoisia ulottuvuuksia: esimerkiksi mikä on paikan, materiaalin tai kriittisen kannanoton merkitys tulevaisuusajattelulle ja resilienssille. 3 2/25 F – yhtäläisyyksiä, eroja sekä soveltuvuutta muutokseen pyrkivään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, eli tavoitteelliseen toimintaan. Antti Uimonen avaa katsauksessaan kehittämänsä Embodied Futures -työpajamenetelmän taustaa, periaatteita ja mahdollisuuksia
Kirjoittajat muistuttavat eettisen herkkyyden tärkeydestä erityisesti maailmantilanteen myllerryksessä. Ajatus ihmisten osallistamisesta heitä koskevaan ennakointiin juontaa tulevaisuudentutkimuksen alalla juurensa Jungkin ja Müllertin kehittämiin tulevaisuusverstaisiin (Jungk & Müllert, 1987). Vaikka ajatukset verstaisiin perustuvien menetelmien takana ovat vanhoja, kehittyvät meneTulevaisuudentutkimuksen menetelmälliset rajat ja rajanylitykset. Raportti käsittelee muun muassa 15 globaalia haastetta, tulevaisuuden tila -indeksiä ja yleisen tekoälyn tutkimusta. Monilla ei vaikutuksista huolimatta ole ääntä. 2/25 4 Futura hollisuuden myötä tulevaisuuden kuvittelemisen keskiössä ovat tunne sekä konkretia. Ketonen-Oksi ja Nikula mainitsevat kanssatutkimuksen tulevaisuusvallan laajentamisen ja eettisen ajattelun edistämisen hedelmällisenä alueena. Uimonen nojaa Gilles Deleuzen ja Félix Guattarin (1987) ajatukseen jatkuvasta tulemisesta, jolloin tulevaisuus näyttäytyy alati muutoksessa olevina loputtomina mahdollisuuksina. Hylen ja Lehdon teksti on tärkeä muistutus siitä, että demokraattisempi tulevaisuusvalta vaatii tuekseen uudenlaisia lähestymistapoja. Tulevaisuus ei ole esteetön, mikäli sitä koskevat menetelmätkään eivät ole. Menetelmä on syntynyt kehittäjänsä taustasta, jossa yhdistyvät tulevaisuudentutkimus ja taide; tarkemmin ottaen tanssi ja performanssitaide. Heinosen ja Viitamäen mukaan State of the Future -raportti muistuttaa luk!oitaan olemaan toiveikkaita tulevaisuuden suhteen, vaikka elämme eksistentiaalisten riskien, kuten luontokadon, keskellä. Ilmiöasematoiminta kiinnittää huomion niihin rakenteisiin ja ehtoihin, jotka määrittävät tulevaisuudesta puhumista ja tulevaisuuden todeksi tekemistä. Kanssatutkimus-käsite viittaa ei-tutk!ataustaisten henkilöiden osallisuuteen tutkimusprosessissa. Ma1a Hyle ja Ma1u Lehto ovat kehittäneet osallistavia tulevaisuustyöpajamenetelmiä työssään Diakonissalaitoksella. Kirja-arviossaan Sirkka Heinonen ja Riku Viitamäki pohtivat Millennium-projektin, globaalin ajatushautomon, State of the Future 20.0 -raportin nostamia näkökulmia. Ilmiöasematoiminnan nimellä kulkeva tulevaisuustyö kattaa useita lähestymistapoja, joiden avulla tulevaisuuskeskusteluja voidaan käydä haavoittuvimmissa asemissa olevien ihmisten kanssa. Osallistavat ja luovat menetelmät ovat toki yksi tulevaisuudentutkimuksen menetelmien kiinnostavimmista kehityssuunnista. Tulevaisuusvaltaa käsittelevät myös Sanna Ketonen-Oksi ja Karoliina Nikula, jotka pohtivat eettisen ajattelun tärkeyttä osana tulevaisuudentutkimusta koko tutkimusprosessin juuria myöten, kyseenalaistamattomana, erottamattomana. Voidaan ehkä todeta (Heinosen ja Viitamäen toiseen kirjoitukseen viitaten), että tekoälyn kehitykseen liittyy paradokseja, kuten ihmisten mahdollinen viisastuminen ja tyhmentyminen, teknologian demokratisoiva vaikutus ja vallan keskittyminen ja niin edelleen. Tämä ei ollut tietoinen rajaus numeroa suunniteltaessa, vaan muotoutui saapuneiden abstraktien ja tekstien perusteella. Jatkuvasti kehittyvä tekoälyteknologia onkin hyvä esimerkki ilmiöstä, jonka mahdollisuuksista, uhkista ja hallinnasta vallitsee monia erilaisia näkemyksiä. Ilmiöasematoiminta vahvistaa demokratiaa laajentamalla tulevaisuusvaltaa, eli valtaa määrittää tulevaisuuden näkymiä. Tällaisten haasteiden ratkomiseen tarvitaan tulevaisuudentutkimusta, joka voi viitoittaa tietä kohti epävarmaa mutta toivottavasti parempaa tulevaisuutta. Tällöin tulevaisuus lakkaa olemasta mittauksen, rationaalisen analyysin ja ylipäätään kontrollin kohde. Uimonen kerii auki menetelmällisen työnsä perusteita niin henkilökohtaisella, ?loso?sella kuin käytännönkin tasolla. Kirjoittajat nostavat erityisesti esiin raportin tekoälyn tulevaisuuteen ja kansainväliseen hallintaan keskittyvän luvun. Laajempi tulevaisuusvalta ei voi olla erillinen eettisistä pohdinnoista. Näin ollen teksti muistuttaakin, että tulevaisuuden demokratisointi vaatii myös etiikan demokratisointia. Uimosen kehittämä työpaja vastaa muutokseen ja tulevaisuuden epävarmuuteen intuitiivisella reagoinnilla ja improvisoinnilla. Moninaisuudestaan huolimatta teemanumero keskittyy pitkälti osallistavuutta, taidetta ja luovuutta hyödyntäviin menetelmiin sekä yhteisöjen ja vallan teemoihin. Robert Jungkin ja Norbert Müllertin (1987) tulevaisuusverstaiden eetokseen on sisältynyt ajatus, että ääni annetaan heille, joiden tulevaisuuteen aihe eniten vaikuttaa
& Guattari, F. Samaan aikaan tunnistamme osallistavuuden lisäksi toisen vahvasti tulevaisuudentutkimukseen vaikuttavan kehityskulun: vauhdilla kehittyvä teknologia ja erityisesti datatiede mahdollistavat uudenlaisia laskennallisia, laajoja tietoaineistoja ja koneoppimista käyttäviä menetelmiä. (1987). Matti Minkkinen & Marjukka Parkkinen Lähteet Aalto, H.-K., Heikkilä, K., Keski-Pukkila, P., Mäki, M., & Pöllänen, M. Tällöin toivottavaa tulevaisuutta voi tunnustella ikään kuin ennakoivasti vaikuttaen esimerkiksi osallistavien menetelmien avulla. Tulevaisuudentutkimus tutuksi – Perusteita ja menetelmiä (Tulevaisuudentutkimuksen Verkostoakatemian julkaisuja 1/2022). Onko taustalla ajatus paremmasta tai erilaisesta tulevaisuudesta, jota kohti menetelmällä itsellään pystyisi pyrkimään. (1987). Acta Futura Fennica 5. (toim.). Tällöin menetelmän merkitys laajenee pelkkien – toki jo sinällään arvokkaiden – tarkemman analyysin tai tehokkaamman tiedonkeräämisen ulkopuolelle. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-249-563-1 Deleuze, G. Kuten Ketonen-Oksi ja Nikula tekstissään muistuttavat, tulevaisuudentutkimuksen etiikka ei ole vain sitä mitä tutkitaan, vaan myös siinä miten tutkitaan. (2013). Tulevaisuuden tutkimuksen seura.. 3. Karhun ja Pernaan ajatuksia he!astellen, missä määrin menetelmä on tavoitteellista toimintaa paremman tulevaisuuden eteen. Näin ajatellen menetelmässä voi olla ”tulevaisuudellista” tai jopa "utooppista” potentiaalia. Tulevaisuuden tutkimuskeskus, Turun yliopisto. A Thousand Plateaus: Capitalism and Schizophrenia. Tässä numerossa käytännön syistä kuitenkin keskityimme osallistaviin ja luoviin, niin sanotusti low-tech-menetelmiin, ja jätämme laskennallisten menetelmien käsittelyn johonkin tulevaan teemanumeroon. (toim.). Future workshops: How to create desirable futures. 5 2/25 F Matti Minkkinen tutk!atohtori, Turun yliopisto matti.minkkinen@utu.fi Marjukka Parkkinen väitöskirjatutk!a, Turun yliopisto marjukka.parkkinen@utu.fi telmät tarjoavat osallistamiseen jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. painos. Institute for Social Inventions. Kuusi, O., Bergman, T., & Salminen, H. Metodit eivät myöskään kehity puhtaasti tieteiden ehdoilla tai rajapinnoilla, vaan menetelmällisiä rajoja ylittämään kannustavat ja pakottavat esimerkiksi yhteiskunnalliset haasteet. Jungk, R., & Müllert, N. Bloomsbury. Osallistavuutta ja laskennallisia menetelmiä ei tulisi pitää vastapooleina, vaan menetelmällisinä mahdollisuuksina, joita voidaan myös hyödyntää yhtaikaa. Voikin kysyä, mikä ylipäätään ohjaa tulevaisuudentutkimuksellista menetelmien kehittämistä. (2022). Miten tutkimme tulevaisuuksia
Pääteemana ja sovellustapauksena meillä on ollut tulevaisuuden työ. 2/25 6 Futura Paradoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen Tässä artikkelissa esitellään uusi menetelmä tulevaisuudentutkimuksen käyttöön, jota kutsumme paradoksiluotaukseksi (paradox probing). Paradoksit ovat näennäisesti epäloogisia lausumia ja ne sisältävät jännitteitä sekä vastakkainasetteluja. Aluksi avataan paradoksien käsitettä ja perustellaan niiden käyttöä tulevaisuudentutkimuksessa. Paradoksiluotausta ehdotamme sovellettavaksi ja kehitettäväksi erityisesti hybridimetodina, osana tulevaisuusprovokaatiota. Paradoksien luotaamisen avulla voidaan hyödyntää tulevaisuuskolmion mukaista menneisyyden painoa ja nykyisyyden työntöä tulevaisuuksien vetovoimaan. Tämän jälkeen kuvaamme, kuinka aineistossamme on kolmenlaisen lähteen tuloksia: 1) syväluotaavat asiantunt!ahaastattelut, 2) Delfoi-tutkimus sekä 3) kahden kansainvälisen konferenssin puitteissa järjestetyt vuorovaikutteiset työpajat. Tätä menetelmää olemme lähteneet kehittämään aiemman tutkimuksen pohjalta, mutta erityisesti testaamalla sitä kansainvälisessä tulevaisuudentutk!oiden yhteisössä. Lopuksi pohdimme kriittisesti myös metodin puutteita ja edelleen kehittämisen tarpeita ja näkymiä. Ne ovat nykyisyyteen ankkuroituja, mutta dekonstruoimalla ja luotaamalla niistä voidaan saada esiin tulevaisuuksien kehityksen perspektiivejä. Tuloksia meillä on paradoksiluotauksen innovatiivisesta yhdistämisestä etenkin kausaaliseen kerrosanalyysiin eli CLA-metodiin ja tulevaisuusklinikka-prosessiin. Avainsanat: paradoksit, dekonstruointi, tulevaisuuskolmio, tulevaisuusklinikka, kausaalinen kerrosanalyysi, epätulevaisuudet REFEREE-ARTIKKELI Sirkka Heinonen FT, emeritaprofessori Turun yliopisto sirkka.heinonen@utu.fi Riku Viitamäki VTM, projektitutk!a Turun yliopisto riku.viitamaki@utu.fi
Se tuo esiin paradokseihin kuuluvan jännitteen, joka syntyy vastakkaisten, mutta toisistaan riippuvaisten osa-alueiden samanaikaisuudesta. He!astelemme tuloksia paradoksiluotauksen teoreettisiin lähtökohtiin ja pohdimme, miten ne suhteutuvat menetelmän tavoitteeseen, eli tulevaisuuksien ja erityisesti uuden paradigman hahmottamiseen. Tähän osuuteen kuuluu myös paradoksien purkamiseen tähtäävän työpajan tulosten esittely. Tämä tieteenala ja tutkimussuuntaus toimiikin artikkelissamme keskeisenä teoriapohjana. Tämän lisäksi paradokseja määrittelee se, että ne ovat luonteeltaan sitkeitä ja pysyviä. (Schad ym., 2016.) Organisaatioja johtamistutkimuksessa paradoksit on lähtökohtaisesti määritelty tilanteiksi, joissa kaksi toisiinsa kytkeytyvää, ristiriitaista asiaa vallitsee samanaikaisesti. Lähestymistapamme tässä kuitenkin eroaa aikaisemmasta tutkimuksesta siten, että näemme paradoksit ennen kaikkea työkaluina, joiden avulla voidaan hahmottaa erilaisia tulevaisuuksia, mukaan lukien myös niin sanotut epätulevaisuudet. Paradokseja on tarkasteltu aikaisemminkin työnteon viitekehyksessä (ks. Aikaisempi paradokseja käsittelevä tutkimus Paradokseilla ja niistä teoretisoinnilla on ollut usean vuosikymmenen ajan keskeinen rooli organisaatioja johtamistutkimuksen saralla. Dialektiikkaan syventyneet ?loso?t ovat niin ikään käsitelleet paradoksien hengen mukaisesti toisilleen vastakkaisia ilmiöitä teesi ja antiteesi -jäsennyksen kautta. Menetelmä ponnistaa siitä oletuksesta, että paradoksit sisältävät erilaisia tulevaisuuksien siemeniä ja niiden kanssa työskentelyn kautta voidaan hahmottaa uudenlaisia tulevaisuuksia ja jopa seuraavien johtavien ajatusja toimintamallien eli paradigmojen piirteitä. Lopuksi keskustelemme tutkimuksemme johtopäätöksistä sekä re?ektoimme menetelmän mahdollisia puutteita ja haasteita. Tästä huolimatta kyseinen määritelmä tarjoaa lähtökohdan keskustelulle ja paradoksien jäsentämiselle. Tämän vuorovaikutuksen kautta on puolestaan johdettu uusi synteesi. Aluksi avaamme, miten paradokseja on käsitelty aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa sekä määrittelemme mitä paradoksilla tarkoitetaan. Paradoksiluotauksen teoreettiset lähtökohdat Tässä luvussa esittelemme paradoksiluotausmenetelmän teoreettiset lähtökohdat. Tästä syystä omaksumme edellä esitetyn määritelmän myös tässä artikkelissa. Yksi keskeinen keskustelunaihe on paradoksien ontologinen luonne. Sillä on pitkät historialliset juuret, ja esimerkiksi niin taolaisuudessa kuin antiikin kreikkalaisessa ?loso?assa harjoitettiin paradoksien pohdintaa ja jäsentämistä. 7 2/25 F Johdanto Tässä artikkelissa esittelemme uuden menetelmällisen lähestymistavan: paradoksiluotauksen. Lopuksi esittelemme muotoilumme paradoksiluotauksesta sekä esitämme oletuksemme siitä, miten paradoksien tutkimisen kautta voidaan luoda käsitys mahdollisesta tulevasta paradigmasta. Artikkelimme alkaa paradoksiluotauksen teoreettisten lähtökohtien esittelyllä sekä työn tulevaisuutta koskevan tutkimuksen kartoittamisella. Tämän jälkeen esittelemme artikkelimme empirian ja kuvaamme, miten olemme haarukoineet artikkelissa esiteltävät työnteon paradoksit. Jako on yleensä tehty kahden kilpailevan näkökulman välillä: paradoksit ovat ankkuroituneet materiaaliseen todellisuuteen tai sitten ne ovat sosiaalisesti konstruoituja. Tämän jälkeen tarkastelemme paradoksien ja tulevaisuudentutkimuksen välisiä rajapintoja ja yhtymäkohtia. Vaikka paradoksien määritelmä on yleisesti tunnettu tutkimuksen kentällä, niiden käsittely ja luonne ovat herättäneet paljon keskustelua. Paradokseilla tarkoitamme tilanteita, joissa vallitsee samanaikaisesti kaksi ristiriitaista asiantilaa tai kehityskulkua. Heinonen 2004; Julkunen 2008). Tässä artikkelissa paradoksiluotausta sovelletaan työn tulevaisuuksien tutkimiseen. On syytä korostaa, että paradoksien käsittely ei kuitenkaan ole uusi ilmiö. On myös esitetty kolmas näkökulma, joka yhdistää nämä lähestymistavat ja jäsentää paraSirkka Heinonen & Riku Viitamäki. (Smith & Lewis, 2011; Putnam ym., 2016.) Paradokseille luonteenomaista on myös se, että ne voivat johtaa omituisiin ja jopa absurdeihin lopputuloksiin (Fairhurst & Putnam, 2019). On kuitenkin syytä huomata, että tämäkään määritelmä ei nauti tutk!oiden keskuudessa täydellisestä yksimielisyydestä, vaan sitä on kritisoitu esimerkiksi epämääräisyydestä (Berti & Cunha, 2023)
(Berti & Cunha Paradoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen. (Berti ym., 2021.) On kuitenkin syytä huomauttaa, että sekä/ että-ajattelua on niin ikään kritisoitu paradoksikirjallisuudessa. Joko/ tai-ajattelun s!aan tavoitellaan tilannetta, jossa voidaan toimia kummankin ristiriitaisen jännitteen mukaisesti ja omaksua sekä/että-ajattelu. Kun niihin etsitään pakkomielteisesti ratkaisua, seurauksena voi syntyä uusia ristiriitoja. Tästä johtuen ankkuroimme lähestymistapamme sosiaalista ja materiaalista todellisuutta yhdistävään lähestymistapaan. Paradoksit voivat olla luonteeltaan vahvasti sosiaalisia, mutta toisaalta myös fyysiseen maailmaan kiinnittyneitä. Toisaalta, liian yksioikoinen käsitys siitä, että paradoksit voitaisiin ratkaista, antaa väärän kuvan niihin liittyvästä kompleksisuudesta. Paradoksiajattelun ja teorian laajamittainen omaksuminen on myös herättänyt kysymyksiä siitä, onko lähestymistapa alkanut jopa kärsimään omasta menestymisestään ja menettänyt käsitteellistä selkeyttään. Tällöin paradoksiajattelua sovelletaan käytännössä ja sen tarkoituksena on muuttaa esimerkiksi jonkin organisaation toimintamalleja siten, että olemassa olevia jännitteitä opitaan hallitsemaan. (Cunha & Putnam, 2019.) Oma lähestymistapamme allekirjoittaa näkemyksen, jossa ongelmalähtöinen lähestymistapa paradoksien suhteen on haitallinen, sillä se peittää paradoksaalisiin jännitteisiin liittyvää epävarmuutta ja monimutkaisuutta. Tavoitteena on saavuttaa ymmärrys, jossa kaks!akoisen ajattelun kahleista päästään irti ja kyetään tarkastelemaan erilaisia epävarmuuksia. Jännite on luonteeltaan kestävä, vaikka sen aiheuttama lamaannus pystyttäisiin voittamaan. Tästä seuraa tutk!oita paljon vaivannut kysymys siitä, mitä paradokseille pitäisi tehdä, miten niihin tulisi suhtautua, ja voidaanko niihin löytää ratkaisuja. Ongelmalliseksi se on nähty esimerkiksi sellaisissa tilanteissa, joissa vastakkaisiin jännitteisiin vastaaminen pitää yllä lähtökohtaisesti epäreilua tilannetta. On myös syytä huomata, että tämän myötä käsitämme paradoksit nimenomaisesti empiiriseksi ilmiöksi, emmekä esimerkiksi vain loogisiksi pohdinnoiksi. Aktiivisessa tavassa puolestaan tavoitellaan pidemmän aikavälin vaikuttavuutta ja paradoksi hyväksytään osana organisaatiota ja toimintaa. (Schad ym., 2016.) Näin ollen voidaankin todeta, että vaikka paradokseja ei voida ratkaista, niihin on mahdollista kuitenkin vastata. Tällöin voidaan tasapainoilla ristiriitaisten jännitteiden kanssa, paradoksi voidaan kohdata ja nostaa korostetusti esille, tai vaihtoehtoisesti omaksua keskeiseksi osaksi toimintaa (Jarzabkowski ym., 2013). Puolustavassa tavassa haetaan hetken helpotusta paradoksin aiheuttamaan jännitteeseen, mutta se ei johda uusiin toimintamalleihin tai kehitä ymmärrystä siitä, miten paradoksin kanssa voidaan toimia. (Berti ym., 2021.) Tämän artikkelin tarkoituksena ei ole pureutua paradoksien ontologiaan liittyviin kysymyksiin. Esimerkiksi Cunha ja Putnam (2019) väittävät, että paradoksit nähdään tutkimuksen parissa entistä enemmän ratkaistavina ongelmina tai jonkinlaisina työvälineinä. Työvälinejäsennystä taas kritisoidaan sen vuoksi, että paradoksit pitäisi nähdä enemmänkin keinona tarkastella tilanteita, joissa toim!at joutuvat kohtaamaan paradoksaalisia tilanteita. On kuitenkin syytä tuoda esiin, että paradokseja painottavassa lähestymistavassa teesi ja antiteesi eivät ratkaise paradoksin ytimessä olevaa jännitettä. Ratkaisukeskeistä ajattelua he pitävät harhaanjohtavana sen takia, että paradokseihin kuuluu eräänlainen pysyvyys ja ratkaisemattomuus. Valintaamme perustelemme tutkimuskirjallisuudesta löytyvällä instrumentaalisella paradoksiymmärryksellä. Näin ollen kysymys on ennen kaikkea uuden ajattelumallin soveltamisesta. 2/25 8 Futura doksit materiaalisen todellisuuden ja sosiaalisen kanssakäymisen yhdistelmänä. Tässä keskeisessä roolissa ovat käytännöt toimet, jotka tekevät paradoksit todeksi ja samalla rakentavat siltaa sosiaalisen ja materiaalisen maailman välillä. Paradokseihin vastaaminen on jaettavissa kahteen erilliseen lähestymistapaan: puolustavaan ja aktiiviseen. On esimerkiksi esitetty, että jo edellä mainitun dialektisen lähestymistavan kautta paradokseihin liittyvää lamaannusta voidaan hallita (Berti & Cunha, 2023). Tässä artikkelissa omaksumme jäsennystavan, jossa paradoksit ovat työvälineitä, joilla voidaan avartaa tulevaisuusajattelua ja haastaa vallitsevia ajattelumalleja tulevaisuuden osalta
Paradoksien mukaista pohdintaa on myös harjoitettu yhteiskuntateoretisoinnin parissa. Sirkka Heinonen & Riku Viitamäki. Tämän lisäksi olemme tuoneet esiin ajatuksen epätulevaisuuksista, mikä korostaa ei-toivottujen ja vähemmän kuviteltujen tulevaisuuksien merkitystä. ääneen lausumaton, 7. Paradoksiluotaus: paradoksien kautta kohti uutta paradigmaa Olemme nyt luoneet katsauksen paradoksiteoretisointiin, jota leimaa vahvasti epävarmuus ja kompleksisuus sekä perinteisten ajatteluja toimintamallien haastaminen, ja toisaalta myös tulevaisuudentutkimuksen tutkimuskenttään, jossa epävarmuuden teemaa niin ikään on käsitelty. Esimerkiksi Handyn (1994) mukaan elämme paradoksien aikakautta, emmekä voi rakentaa parempaa tulevaisuutta, ellemme yritä ymmärtää niitä. Heinonen, Ebrahimabadi, ym. Paradokseihin voi lähtökohtaisesti sisältyä useitakin tällaisia "epätulevaisuuksia" johtuen niiden kompleksisuudesta, ja siksi ne ovat tarkemman tarkastelun arvoisia. Paradoksit ja tulevaisuudentutkimus: kompleksisuuden ja epävarmuuden rajapinnat Kuten aikaisemmassa luvussa tuotiin esiin, paradokseihin on sisään rakennettuna epävarmuus, kompleksisuus ja se, että niihin ei voida löytää tyhjentävää vastausta. Tämä on keino välttää häiriöitä ja kriisejä tai ainakin lieventää niitä ja olla hätääntymättä kriisien sattuessa. Näkemyksemme mukaan paradoksin käsite liittyy häiriöiden ja ’epätulevaisuuksien’ (un-futures) käsitteisiin. Loogisesti, jos pystytään käsittelemään paradoksia ja löytämään varhaisia varoituksia sen he!astamasta jännitteestä, voi olla mahdollista valmistautua tulevaan häiriöön joko mukautuvilla tai ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä. Itse asiassa paradoksit resonoivat tulevaisuudentutkimuksessa usein käsitellyn VUCA-maailman kanssa, jota leimaavat haavoittuvuus, epävarmuus, kompleksisuus ja moniselitteisyys (vulnerability, uncertainty, complexity & ambiguity) (esim. Tämän pohjalta esittelemme uuden menetelmällisen lähestymistavan, paradoksiluotauksen (paradox probing) (ks. Vaikka painopiste olisi toivotuissa tulevaisuuksissa, kun ei-toivottuja tulevaisuuksia ennakoidaan, tullaan enemmän tietoisiksi niistä ja valmistaudutaan etsimään toimenpiteitä ja toimia niiden estämiseksi. Niiden huomiotta jättäminen voi aiheuttaa äkillisiä yllätyksiä, epäjatkuvuuksia, häiriöitä ja kriisejä. epävarma, 4. Vastaavasti paradoksin sisältä voi löytyä tulevaisuussignaaleja – merkkejä orastavista mahdollisuuksista rakentaa toivottuja tulevaisuuksia. Sen s!aan instrumentaalista lähestymistapaa mukaillen esitämme, että paradoksien kautta voidaan haastaa vanhoja ajattelumalleja ja siirtyä muutoksen kautta uusiin toimintamalleihin sekä myös tulevaisuuksiin. epätodennäköinen, 2. Seuraavat kahdeksan "epätulevaisuutta" ansaitsevat tarkemman tarkastelun: 1. 2024; Heinonen, Taylor & Viitamäki 2024). epätavallinen, 5. Servigne ja Stevens (2020) puolestaan väittävät, että mitä voimakkaammaksi sivilisaatiomme kasvaa, sitä haavoittuvammaksi se muuttuu – tämä on oireellinen paradoksi aikakaudestamme. 9 2/25 F 2023.) Oma lähestymistapamme tekee selkeän pesäeron siihen ajatukseen, että paradoksit ja niihin liittyvä kompleksisuus olisivat ratkaistavissa. Näissä näkymättömissä "epätulevaisuuksissa" on siemenet sekä toivottuihin että ei-toivottuihin tulevaisuukiin (Heinonen ym., 2022). ei-toivottu. Jos halutaan tutkia tulevaisuuksia avoimesti ja silti olla lamaantumatta sen mukanaan tuomista yllätyksistä, tulisi kiinnittää enemmän huomiota "kolikon toiseen puoleen" eli "epätulevaisuuksiin". Paradokseihin sisältyy ristiriitoja ja jännitteitä, jotka voivat johtaa häiriöihin yhteiskunnassa (politiikassa, taloudessa, ympäristössä, elämäntavoissa tai teknologiassa). Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toivottujen tulevaisuuksien rinnalla on tutkittava ja ennakoitava myös niiden vastakohtia – ei-toivottuja tulevaisuuksia. Siksi suosittelemme, että niitä tutkitaan myös tulevaisuudentutkimuksessa. odottamaton, 3. Tällaiset epätulevaisuudet edustavat huomiotta jätettyjä, piilotettuja tai kiellettyjä tulevaisuuksia. arvaamaton ja 8. Kaivo-oja & Lauraeus, 2018; Heinonen ym., 2017; 2022). tuntematon, 6. Ne sisältävät mahdollisuuksia parempiin tulevaisuuksiin, jotka voivat jäädä huomaamatta ja käyttämättä, ellei niihin tartuta
Lähestymistavassamme paradoksien luotaus kiinnittyy osaksi Sohail Inayatullahin (2008) muotoilemaa tulevaisuuskolmiota. Toisekseen, voimme havaita nykyhetkessä erilaisia ajureita ja trendejä, jotka vaikuttavat työntövoimallaan mahdollisiin tulevaisuuksiin, eli nykyhetken työntö. Kolmantena tulevaisuuskolmion osana toimii menneisyyden paino. Esitämme, että paradoksit ilmentävät osaltaan systeemien kompleksisuutta, joka kasvaa ajan saatossa (Lazslo, 1985). Tämän oletuksen perustamme siihen, että paradokseilla ja niihin reagoimisella on transformatiivinen vaikutus. Paradoksien luotaus tarjoaa elementtejä yhteiskunnan muutokseen ensinnäkin sillä, että paradoksien analyysi saattaa murtaa polkuriippuvuuksia ja avata uudenlaisia näkymiä tulevaisuuden kehityksestä. 2/25 10 Futura Metodimme luonnetta voidaan luonnehtia sekä possibilistisen ja konstruktivistisen 1 tulevaisuusajattelun (Tuomi, 2019) että transformatiivisen ja kriittisen ennakoinnin yhdistelmäksi (Minkkinen ym., 2019). Toisaalta, paradoksit sulkevat sisäänsä keskeisiä ajureita ja trendejä, joita voimme havaita tässä hetkessä. Jännite voi olla nuoressa systeemissä siedettävä, mutta ajan kuluessa se alkaa vaikuttaa entistä enemmän systeemin toimintaan. 1 Tuomen (2018) hahmottamassa ennakoinnin lähestymistapojen typologiassa possibilistinen ennakointi luo narratiiveja nousevista tulevaisuuksista, kun taas konstruktivistinen ja design-suuntautunut lähestymistapa pyrkii luomaan tulevaisuuksia, ei 'tietämään' niitä. Oletamme, että kun paradokseja havainnoidaan, käsitellään ja tutkitaan, voidaan saada viitteitä uudesta mahdollisesta paradigmasta. Tätä lähestymme pohtimalla kompleksista teemaa – työn tulevaisuuksia – ja sen systeemisiä yhteyksiä. Paradoksit eivät ole ilman historiaansa, vaan ovat syntyneet aikojen saatossa. Mahdolliset tulevaisuudet Nykyisyyden työntövoima Menneisyyden painolasti Tulevaisuuden vetovoima Kuva 1. Ensinnäkin on olemassa tulevaisuuden imu, joka rakentuu erilaisten tulevaisuuskuvien varaan. Epookki-ajattelua mukaillen, oletuksemme on, että yhteiskunnalliseen järjestelmään tai systeemiin alkaa kertyä ajan kuluessa painetta, mikä toimii järjestelmän muutoksen ajurina (Kuosa, 2022). Mahdolliset tulevaisuudet tulevaisuuskolmion voimakentässä (mukailtu Inayatullah, 2008). Tällöin ei myöskään unohdeta epätulevaisuuksia, joissa paradoksia määrittelevään jännitteeseen on vastattu tavalla tai toisella. Niillä on siis painonaan menneisyys. Paradoksit ovat nykyisyyteen ankkuroituja, mutta dekonstruoimalla ja luotaamalla niistä voidaan saada esiin tulevaisuuksien kehityksen perspektiivejä. Paradoksin ytimessä olevan jännitteen vaikutus järjestelmään voi siis meidän näkemyksessämme vaihdella. Nämä ovat erilaisia esteitä tai haasteita, jotka seisovat toivottavan tulevaisuuden tiellä. Tulevaisuuskolmion käyttö syventää tulevaisuusajattelua, jota voidaan näin havainnollisesti eri ulottuvuuksiin avattuna hyödyntää etenkin käytännönläheisessa, päätöksentekoa tukevassa strategisessa ennakoinnissa (Bishop & Hines, 2007). Paradoksit ovat tämän paineen yksi ilmenemismuoto. (Inayatullah 2008.) Argumenttimme on, että paradoksit käsittävät kaikki nämä kolme ulottuvuutta. Kolmiossa mahdollinen tulevaisuus ja käsityksemme siitä koostuu kolmen osa-alueen välisestä vuorovaikutuksesta. Paradoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen. Tulevaisuuskuvien osalta paradoksit voivat, erityisesti silloin, kun niitä dekonstruoidaan, ohjata meitä ajattelemaan mahdollisia tulevaisuuksia laajasti. Kyseessä on ensinnäkin transformatiivinen ennakointi, koska kiinnostuksemme on koko yhteiskunnan muutoksessa. Toisekseen kyse on kriittisestä ennakoinnista, sillä omaksumassamme menetelmässä käytetään paradokseja kätkössä olevien oletusten purkamiseen sekä käsitteiden kyseenalaistamiseen ja uudelleen ajattelemiseen
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden kehikossa työ puolestaan on keskeinen taloudellisen ja sosiaalisen kestävyyden tavoite (SDG nro 8, Decent work and economic development). Nämä moninaiset ajurit ja kompleksiset kehityskulut tuovat nähdäksemme esiin sen, että työn tulevaisuutta ei voi ajatella vain yksinkertaisten siirtymien kautta tai esittämällä, että jokin uusi lähestymistapa korvaa vanhan ja luo uudenlaisen työnteon mallin. Työn tulevaisuus tutkittavana tapauksena Paradoksiluotausta sovellamme hankkeessamme työn tulevaisuuden tutkimiseen. Näin ollen nähdäksemme Daniel Bellin (1973) aikanaan lanseeraama jälkiteollisen yhteiskunnan (post-industrial society) diskurssi kaipaa uuden yhteiskuntavaiheemme sisällön kuvausta – ei pelkän temporaalisen etuliitteen kautta määrittelyä. 11 2/25 F Tämä tapahtuu dekonstruoimalla paradoksia. Aihetta on käsitelty tulevaisuudentutkimuksessa jo vuosikymmenten ajan. Työtä analysoidaan tyypillisesti talouden muutosten yhteydessä. Yleistä on, että työ nähdään jonkinlaisen dikotomian kautta, jolloin jokin -ismi korvaa toisen ismin 2 . esim. Joskus tällaiset skenaariot keskittyvät työn ja energian yhdistelmään (Heinonen, Ruotsalainen & Karjalainen, 2017; Heinonen & Karjalainen, 2019). Työn arkkityyppiset menneisyyden tulevaisuudet esitetään usein juuri upotettuina muutoksen aaltoihin. Työn tulevaisuuksien aihe kietoutuu erottamattomasti pohdintoihin vaiheina tai aaltomaisina sykleinä tapahtuvasta yhteiskunnallisesta muutoksesta. Järvinen, 2023; Raatikainen, 2023), ilmastonmuutoksen hätätila (Club of Rome, 2018), polarisaatio ja geopoliittisten kon?iktien syveneminen. ja toisaalta ilmiöitä ja suuntauksia, joita halutaan ehkäistä. Glenn & the Millennium Project team, 2019). Esimerkiksi Kondratjevin sykliteoriaa esitellään usein muutoksen kuvaajana, tosin se on samalla varsin kiistelty teoria (Wilenius, 2017; Kondratjev, 1984). Näin nähdään tarkasteltavan systeemin – vaikka koko yhteiskunnan – eri osatek!ät erilaisessa valossa. Vartiainen ym., 2014). Esimerkiksi Williams (2008) on esittänyt, että työn tulevaisuutta käsittelevää keskustelua vaivaa näköalattomuus. Työn muutosta voi tarkastella myös psykohistoriallisesti (Siltala 2007). Tutkimuksia tietoyhteiskunnassa tehdystä työstä teollisen yhteiskunnan jälkeen on niin ikään runsaasti. Yhteiskunnan peruspilari, työ, onkin nyt murroksessa erityisesti EU:n strategiana olevan digitaalisen ja vihreän siirtymän puitteissa (Muench ym., 2022). Työn murrosta tutkitaan hyvin usein teknologialähtöisesti, ja työn tulevaisuudesta onkin rakennettu useita skenaarioita, joista monet kiinnittyvät teknologisiin kehityskulkuihin (esim. Paradoksien luotaus stimuloi keskustelua toivotuista tulevaisuuksista ja muun muassa Slaughterin (1998) peräänkuuluttamaa kriittistä vaihtoehtoisten tulevaisuuksien uudelleen ajattelemista, jolloin pinnan alla olevien juurisyiden käsittely voi vauhdittaa transformaatiota. Tällä hetkellä olemme jälleen siirtymässä seuraavaan vaiheeseen, jossa vaikuttaa uusia muutoksen ajureita ja monimutkaisia ilmiöitä, kuten konvergoitunut teknologinen vallankumous, tekoälyn vaikutus työhön (ks. Paradoksien luotauksen kautta voi yhtäältä nousta esiin tek!öitä, joita halutaan vahvistaa toivottujen tulevaisuuksien tavoittelemiseksi. Lisäksi paljon on tutkittu sitä, minkälaista työ on teollisen yhteiskunnan jälkeisessä tietoyhteiskunnassa. Keskeisiä kirjoittajia aiheesta ovat olleet Alvin To"er (1970; 1980), Frank Webster (1995), Jeremy Rifkin (2011) ja Manuel Castells (1996; 1997; 1998). Talouden ja teknologian näkökulmien lisäksi työn tulevaisuuksia pohditaan usein työvoimatutkimuksissa korostaen työpaikkojen, ammattien ja niiden edellyttämien taitojen muutoksia (Leopold, 2025). Bellin mukaan siirrymme tavaroihin perustuvan talouden s!aan tietoon 2 Esimerkiksi fordismi korvautuu postfordismilla (Williams, 2008). Paradoksilähtöinen ajattelu, jossa ytimessä oleva jännite omaksutaan toiminnan keskeiseksi ohjenuoraksi voi myös osaltaan mahdollistaa tällaisen muutoksen syntymisen ja uudenlaisten tulevaisuuksien ajattelun. Yhteiskunnan muutokseen valmistauduttaessa tai sitä ennakoitaessa työ on avainasemassa. Jotkut tutk!at keskittyvät innovaatioihin, jotka korostavat tietosuuntautuneiden toimialojen muutosta ja kasvua (Ross, 2016) tai digitalisoitumisen myötä syntynyttä mobiilia monipaikkaisuutta ja hybridityötä (ks esim. Sirkka Heinonen & Riku Viitamäki
Tarkoituksenamme on kartoittaa sellaisia työnteon tulevaisuuksia, joita ei voida havainnoida lineaarisella trendianalyysilla tai tiivistämällä työnteon tulevaisuutta johonkin vallitsevaan ismiin. Tarkasteltavat paradoksit olivat seuraavat: Työn automatisoinnin ja tekoälyn paradoksi syventyy siihen, miten automaatio ja tekoäly samanaikaisesti korvaavat ihmisten työtä, mutta tekevät jäljelle jäävästä työstä entistä intensiivisempää. Tämän aineiston keräämisen tuloksena haarukoimme kaksitoista erilaista työn ja työelämän paradoksia, jotka syötimme osaksi kaksivaiheista Delfoi-tutkimusta. Lisäksi olimme kiinnostuneita siitä, miten vastaajat argumentoisivat paradoksien tärkeyden puolesta, joten heitä pyydettiin valitsemaan yksi heidän mielestään keskeinen paradoksi ja argumentoimaan, miksi juuri se on tärkeä. 2/25 12 Futura perustuvaan yhteiskuntavaiheeseen, jota leimaa tuotannon s!aan kulutus. Tämä työpaja toimi koeponnistuksena, jossa tarkoituksemme oli testata, miten osallistujat työskentelevät paradoksien kanssa. Kirjallisuuden ja haastatteluiden lisäksi keräsimme paradokseja kokeellisessa työpajassa, jossa osallistujien tehtävänä oli havainnoida paradokseja kahden kompleksisen aiheen osalta: työn ja rauhan. Sen s!aan, että tekoäly mahdollistaisi inhimillisen luovuuden ja kyvykkyyden, se johtaa keskittymiskyvyn menetykseen ja suuren työttömyyteen. Kahteentoista valittuun paradoksiin liittyen esitimme kaksi erillistä kysymystä. Tekoäly kyllä vapauttaa ihmiset vaarallisista töistä, mutta samalla se alkaa myös korvaamaan luovaa työtä. Työpaja järjestettiin osana lokakuussa 2024 järjestettyä World Futures Studies Federationin tulevaisuuskonferenssia, joten osallistujat olivat tulevaisuudentutkimukseen vihkiytyneitä asiantunt!oita. Haastattelut olivat laaja-alaisia ja koskivat niin konkreettisia kysymyksiä, kuten työtilojen tulevaisuutta, kuin myös abstraktimpia teemoja, kuten työn tulevaa paradigmaa. Myös paradokseja koskien muotoiltiin oma kysymyksensä, jossa haastateltaville tarjottiin mahdollisuus pohtia työnteon keskeisiä paradokseja. Tällöin omaksumme teeman ympärillä vallitsevan epävarmuuden ja kompleksisuuden osaksi menetelmällistä lähestymistapaa. Hankkeen tavoitteena on löytää sellaisia ’voittavia’ (=parhaita) tilaratkaisuja tulevaisuuden työtä ja etenkin etätyötä varten, jotka tukevat ja vauhdittavat digitaalisen/vihreän ja virtuaalisen/fyysisen muutoksen kaksoissiirtymää vuoteen 2035 mennessä. Kuitenkaan aiemmat yhteiskuntavaiheet eivät koskaan kokonaan häviä vaan säilyvät jossain määrin aina uudessakin yhteiskunnassa. Paradoksiluotaus käytännössä: paradoksien haarukointia ja purkamista Tässä artikkelissa käsiteltävät paradoksit haarukoituivat kaksivaiheisen prosessin tuloksena Euroopan unionin ja Suomen Akatemian rahoittamassa T-winning Spaces 2035 -hankkeessa. Tätä paradoksia kuParadoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen. Samalla on myös otettava huomioon, että epävarmuustek!öiden lisääntyessä VUCA-maailman hengessä, työn tulevaisuutta ei tulisi käsitellä lineaarisena kehityskulkuna, vaan monenlaisten jännitteiden yhteensovittamisen kautta. Tulosten analyysin lopputuloksena haarukoimme viisi keskeisintä paradoksia, joiden dekonstruointiin keskityimme vuonna 2024 järjestetyssä työpajassa. Kirjallisuuskatsauksessa hahmotetut teemat, kuten esimerkiksi työn ja vapaa-ajan välinen ristiriita tai tekoälyn merkittävä rooli puolestaan toimivat pohjana asiantunt!ahaastatteluiden kysymyspatteristolle. Kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli hahmottaa työn tulevaisuutta koskevaa keskustelua erityisesti tulevaisuudentutkimuksen kansainvälisissä journaaleissa. Ensinnäkin pyysimme vastaajia valikoimaan kolme heidän mielestään keskeisintä paradoksia työnteon tulevaisuuden kannalta. Tekoäly keskittyy taiteen luomiseen, kun taas ihmisen rooliksi jää ’hanttihommien’ tekeminen. Paradoksien havainnointi ja löytäminen rakentuivat kolmen erilaisen aineistokokonaisuuden varaan: kirjallisuuskatsauksen, asiantunt!ahaastatteluiden (Heinonen & Viitamäki, 2025) sekä yhden kokeellisen työpajan. Näin ollen työnteon tulevaisuus on paljon kompleksisempi ja monimuotoisempi kuin yksioikoinen siirtymä työnteon tavasta toiseen antaisi ymmärtää. Tätä silmällä pitäen sovellammekin paradoksiluotausta työn tulevaisuuden tutkimiseen. Tästä keskustelusta pyrimme tunnistamaan vallitsevia paradokseja sekä myös pintapuolisempia jännitteitä
Yleisenä lähtöoletuksena on, että digitaalisen siirtymän myötä ympäristölliset vaikutukset tulevat vähentymään. Siksi ryhmä korosti muuttuneessa metaforassaan ylitietoisuutta, joka pystyisi ratkaisemaan maailman ongelmia paremmin kuin esimerkiksi YK. Tässä ryhmä huomautti, että digitaalinen työ, jota tehdään mukavissa kotioloissa edellyttää, että on ihmisiä, jotka tekevät fyysistä työtä esimerkiksi metalle3 Tulevaisuusklinikassa annettiin paradoksien osalta työskentelyn sujuvoittamiseksi taustatyönä valmiiksi generoituna litania (kausaalisen kerroasanalyysin (CLA) ensimmäisen taso). Tätä paradoksia kuvaava litania on: ’Pitkän teknologian täyttämän työpäivän jälkeen vetäydyn metsän siimekseen.’ Kontrollin paradoksi kuvaa jännitettä työn luovuuden ja autonomian sekä kasvavan digitaalisen valvonnan välillä. Tätä paradoksia kuvaa litania: ’Työpaikalla tehdään vain töitä’. Ajatuksena on, että kun nämä tarpeet on täytetty, tyytyväisyys elämässä syntyy yksinkertaisista asioista, kuten ihmissuhteista, eikä esimerkiksi materiasta. Siksi tässä tekoäly lopulta vapauttaisi ihmiset elämään mielekästä elämää työn ulkopuolella. Paradoksien purkamiseen keskittyvä työpaja järjestettiin tulevaisuusklinikan (Heinonen & Ruotsalainen, 2013) muodossa. Ihmiselle syntyy siis halu palata niin sanottujen perusasioiden äärelle. Mikrosirut ja sähköautot vaativat harvinaisten mineraalien louhintaa, kun taas datakeskukset kuluttavat suuria määriä energiaa. Myös perinteisessä CLA-metodissa on oleellista liikkua eri tasojen välillä ja lopulta muuntaa ensin esiin noussut metafora. Tämä ilmenee niin työtiloissa, kuten kotitoimistoissa, kuin myös siinä, miten aikaa käytetään, esimerkiksi joustavan työajan muodossa. Heidän nimittäin täytyi muuttaa paradoksin ytimessä olevaa metaforaa siten, että se vastaisi toivottavaa tulevaisuutta. Tämä onnistuisi, koska tällaisella tietoisuudella ei olisi mielessään kansallisia ennakkoluuloja. Työn ja vapaa-ajan tasapainon paradoksi puolestaan tuo esiin kehityskulun, jossa työ on alkanut jäljitellä vapaa-aikaa, samalla kun vapaa-ajan toiminta on saanut työn kaltaisia piirteitä. Keskeisenä tavoitteena oli, että klinikan osallistujat purkavat heille annettua paradoksia kausaalisen kerrosanalyysin (CLA) avulla. Ongelmana on kuitenkin, mistä ihmiset löytävät merkityksen, jos tekoäly hoitaa kaiken työn ja hallinnon. Ehtona tässä yhtälössä on kuitenkin, että ihmisen fysiologiset perustarpeet, kuten suoja, turvallinen ympäristö ja ruoka tulevat täytetyiksi. Esimerkki työskentelyyn suunnitellusta kehikosta ja prosessista on annettu taulukossa 1. Tätä paradoksia kuvastaa litania: ”Poissa silmistä, poissa kontrollin piiristä”. Paluu perusasioihin -paradoksi ilmentää ajatusta siitä, että digitaalisessa maailmassa vietetty aika johtaa siihen, että ihminen alkaa kaivata fyysistä kontaktia ja analogisia ratkaisuja. Paradoksin purkamisen lisäksi ryhmien piti myös pohtia muutosta yleisesti. Näitä asioita voivat olla arjen hitaus, yksinkertaisuus, hiljaisuus ja kestävä elämäntapa. (Heinonen & Viitamäki, 2025.) Uudessa metaforassa ja siitä johdetusta narratiivissa ihminen löytäisi merkityksen muiden auttamisesta eikä työstä ja edistäisi planeetan sekä muiden ihmisten hyvinvointia (Heinonen, Ebrahimabadi ym., 2024). Työn automatisoinnin ja tekoälyn paradoksin kanssa työskentelevä ryhmä totesi, että tekoälyn haltuunotto voisi mahdollisesti olla positiivinen asia, koska ihmiset ovat aiheuttaneet niin paljon haittaa planeetalle ja toisilleen. 13 2/25 F vastaa litania 3 : ’Tietokone tekee elämästäni niin helppoa, mutta miksi olen sen orja?’ Vihreän ja digitaalisen paradoksi pureutuu vihreän ja digitaalisen siirtymän väliseen jännitteeseen. Kuitenkin tiedämme, että digitaalinen teknologia aiheuttaa ympäristölle myös haittaa. Tässä tulevaisuudessa keskeisenä haasteena on kuitenkin mistä ihmiset löytävät elämäänsä merkityksen, mikäli he eivät enää saa sitä työstään. Vihreän ja digitaalisen paradoksi käsitettiin yllättäen sosiaalisena kysymyksenä. Voidaan nimittäin argumentoida, että tämä merkityksen hakeminen työstä kytkeytyy laajempaan ja vanhempaan yhteiskunnalliseen taustaoletukseen, jossa työnteko itsessään nähdään arvokkaana ja työttömyydessä on jotain epäilyttävää. Sirkka Heinonen & Riku Viitamäki. Työntek!öillä on vapaat kädet työtehtävissään, mutta erilaiset järjestelmät mahdollistavat sen, että heidän tehokkuuttaan tarkkaillaan entistä tarkemmin, mikä puolestaan vaikuttaa negatiivisesti luovuuteen. Tätä paradoksia kuvaa litania: ’Kaikki digitaalinen on vihreää’. Ryhmiä oli yhteensä viisi, ja jokainen sai itselleen yhden paradoksin
Tässä luvussa analysoimme tulevaisuusklinikkamme tuloksia kolmea eri näkökulmaa käyttäen. Aluksi tarkastelemme paradoksiteoriaan pohjautuen, miten paradokseissa havaittuja jännitteitä pyrittiin hallitsemaan. Ilman näitä metalleja tietotyöläisten käyttämiä digitaalisia työkaluja ei voida valmistaa. Jännitteen hallinnassa oleelliseksi siis muuttui vallan ja toim!uuden luovuttaminen tekoälylle. Viimeiseksi pureudumme siihen, miten epätulevaisuudet he!astuvat työpajamme tuloksissa. Lisäksi he korostivat, että on tärkeää kuulla myös muiden kuin digitaalialan työntek!öiden ääntä vihreässä ja digitaalisessa siirtymässä. (Heinonen, Ebrahimabadi ym., 2024.) Paluu perusasioihin -paradoksi sen s!aan otti etäisyyttä aikaisemmissa paradokseissa esitettyihin teknologisiin ratkaisuihin. Lisäksi työstä maksettaisiin työhön käytettyjen tuntien eikä esimerkiksi tuottavuuden perusteella. Tämän jälkeen tarkastelemme sitä, miten tulevaisuuskolmion eri kulmat näkyvät paradokseissa ja ryhmien työskentelyssä. Ihmiset ovat menettäneet henkilökohtaisen elämänsä hallinnan ja heidän toimintaansa rajoitetaan. Parhaana tulevaisuutena kuviteltiin tulevaisuus, jossa työntek!än s!aan tekoäly laitetaan häkkiin ja sitä käytetään työntek!änä. Ryhmä käsitteli tätä sosiaalisena epäoikeudenmukaisuutena. Metaforatasolla kontrollin paradoksi nähtiin häkkinä. Ensinnäkin oli ryhmiä, jotka omaksuivat keskeisen jännitteen ja rakensivat toivottavan tulevaisuuden sen varaan. Ryhmä pohti, että tällaisessa tilanteessa ei olisi enää inhimillisiä työntek!öitä ja työnantajia. Muuttuneessa metaforassaan ja sitä seuranneessa narratiivissa he esittivät, että toivotussa tulevaisuudessa olisi sosiaalinen liike, joka edistäisi maailmanlaajuisesti mahdollisuutta työskennellä kotoa kaikille, ei vain harvoille tietotyöläisille. Ryhmä nimittäin lähestyi kysymystä luontokeskeisestä näkökulmasta ja kuvitteli tulevaisuuden, jossa ihmiset ovat omaksuneet luontokeskeisen elämäntavan. Toisaalta, keskeisenä tulevaisuuden ajurina toimii teknologian kehitys ja tekoäly, jota tässä hetkessä käytetään valvonnan välineinä (Heinonen, Ebrahimabadi ym., 2024). Heidän ajattelussaan paluu luontokeskeiseen yhteiskuntaan toisi mahdollisuuden hallita jännitettä digitaalisen ähkyn ja analogisen maailman kiinnostuksen välillä. Tämä oli ydinjännite paradoksin osalta. Sen s!aan jokainen ihminen olisi työnantaja ja tekoäly olisi työntek!ä. Sen s!aan merkityksen hakeminen rakentuisi ryhmän muotoilemassa tulevaisuudessa ihmisten auttamiselle ja luonnon hyvinvoinnille, ei esimerkiksi työnteolle. 2/25 14 Futura ja tuottavissa kaivoksissa. He näkivät, että tekoälyn johtama maailma on itse asiassa hyvä asia ja johtaisi parempiin lopputuloksiin kuin ihmisten hallitsema maailma. Siinä työn päätavoitteena on edistää planeetan sekä eläinten hyvinvointia ja elää elämää, jossa luonto ja eri lajit elävät ihmisen kanssa harmoniassa. Paradoksien jännitteiden hallinta: omaksumista ja tasapainon hakua Ryhmien työskentelystä voidaan nähdäksemme erottaa kahdenlaisia lähestymistapoja paradoksien muodostamiin jännitteisiin. (Heinonen, Ebrahimabadi ym., 2024). Viimeisenä tämän kaltaista läParadoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen. Osa ryhmistä taas päätyi painottamaan paradoksikirjallisuudessa kuvattua perinteisempää lähestymistapaa, jossa vastakkaisia kehityskulkuja tai asiantiloja pyritään hallitsemaan omaksumalla toimintamalleja, joilla täytetään näihin molempiin liittyviä tarpeita. Ryhmä oli yhtä mieltä siitä, että paradoksissa tunnustettu yleinen jännite pätee ainakin tietotyöläisten kohdalla ja että vapaaja työaika ovat sekoittuneet toisiinsa. Tässä Zubo#n (2019) valvontayhteiskunnasta muistuttavassa paradoksissa haasteena on johtamisjärjestelmä, jossa työntek!än ja johtajan välinen suhde perustuu tarkkailuun ja rankaisemiseen. Esimerkiksi työn automatisointia ja tekoälyä tarkasteleva ryhmä omaksui paradoksiin liittyvän jännitteen. Samankaltaiseen ratkaisuun päätyi myös paradoksiin syventynyt ryhmä, joka palasi perusasioiden äärelle. Parhaassa tulevaisuudessa tätä elämän osa-alueiden sekoittumista pyrittäisiin suitsimaan tekoälyn avulla, joka seuraa fyysistä aktiivisuutta ja jakaisi ajan työhön ja muihin toimintoihin. (Heinonen, Ebrahimabadi ym., 2024) Työn ja vapaa-ajan tasapainon paradoksi kehystettiin ongelmaksi, jota voidaan käsitellä hyödyntämällä teknologiaa oikealla tavalla. Tulevaisuusklinikan tulosten analysointi: mitä voidaan oppia paradoksien kautta
D at ak es ku ks et ki lp ai le va t ih m is te n ka n ss a en er gi as ta ja ve d es tä Et ät ö is sä ei o le ka su aa lia so si aa lis ta ka n ss ak äy m is tä Et ät yö va at ii ja tk u va st i u u tt a te kn o lo gi aa D ig it aa lis u u s o n m ah d o lli st a, ko sk a ih m is et jo u tu va t ty ö sk en te le m ää n ka iv o ks is sa D ig it aa lin en ty ö o n el it is ti st ä Su u n n it el tu a ri is to a O ik ea n ta sa p ai n o n m et sä st ys tä En em m än o n en em m än R iit tä vä st i o n ri it tä vä st i Ju u ri ri it tä vä st i P ie n em p iä yk si kö it ä V äh em m än ty h jiä to im is to ja Er o o n ko gn it iiv is es ta d is so n an ss is ta N äk ym ät tö m äs tä n äk yv äk si Et ät yö te kn o lo gi an h al lin ta Pä äs y p al ve lu ih in vs . 15 2/25 F Ta ul uk ko 1. Ty ö + m at ka lis ää n ty vä t Ik ea an sa it se e ko ti to im is to ill a Te am s vs Zo o m H yb ri d it yö n m ää ri te lm ät. ku ka o m is ta a p al ve lu t. Es im er kk i ty ös ke nt ely ä oh ja av as ta C LA -ta ul uk os ta . Sirkka Heinonen & Riku Viitamäki Sy st ee m i M aa ilm an ku va M yy tt i/ M et af o ra Li ta n ia M et af o ra U u si m u u tt u n u t m et af o ra To iv o tt av a tu le va is u u s Pa ra d o ks in m u ka in en tu le va is u u s Ty ö n te o n tu le va is u u d e n p a ad o ks i : V ih re ä ja d ig it aa lin en si ir ty m ä D ig it aa lin en ty ö = vi h re ä ty ö M at ko ja te h d ää n vä h em m än , m u tt a n e o va t p id em p iä
Tässä paradoksissa ajurina toimii digitalisaation megatrendi. Tekoälyn osalta merkitys löydetään yleisen hyvän tekemisestä ja luovutetaan työnteko tekoälylle, kun taas perusasioiden paluussa ehdotetaan radikaalia muutosta, jonka kautta ihmiset saisivat työssään ja vapaa-ajallaan olla enemmän tekemisissä luonnon ja ei-digitaalisten ratkaisujen kanssa. 2/25 16 Futura hestymistapaa hyödyntävänä ryhmänä voidaan pitää kontrollin paradoksia käsitellyttä ryhmää. Argumenttimme on, että vaikka tekoälyllä olisi työntek!än titteli, se itse asiassa edelleenkin kontrolloisi ihmisen työskentelyä ja ajankäyttöä ryhmän kuvaamassa tulevaisuudessa. On syytä huomata, että paradoksiteoretisoinnin mukaisesti mikään ryhmien tulevaisuuksista ei ratkaise jännitettä, mutta muuttaa yhteiskuntaa radikaalisti siten, että jännitteen merkitys vähenee. Vihreän ja digitaalisen paradoksia pohtiva ryhmä painotti tasavertaisten etätyömahdollisuuksien tarjoamista kaikille yhteiskunnallisen muutoksen kautta. Paradokseilla on menneisyys, ne pitävät sisällään erilaisia ajureita ja niiden käsittelyn kautta voidaan muotoilla vetoavia tulevaisuuksia. Tällöin siis paradoksien ja tulevaisuudentutkimuksen välillä on selkeitä rajapintoja. (Heinonen & Viitamäki, 2025). Paradoksit ja tulevaisuuskolmio: painojen, vetovoimien ja ajureiden ristiaallokossa Esitimme teorialuvussamme, että paradokseja ja niiden kanssa työskentelyä voidaan ymmärtää tulevaisuuskolmion kautta. Se on liudentanut työn ja vapaa-ajan välistä eroa, kun töitä tehdään kodin kaltaisissa toimistoissa ja kodissa, josta on tullut Paradoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen. Se antaa kaikenlaista työtä tekeville ihmisille mahdollisuuden saada äänensä kuuluviin. Vihreän ja digitaalisen paradoksin osalta menneisyyden painona voidaan pitää epäreilua järjestelmää, jossa osa ihmisistä saa tehdä työnsä mukavissa olosuhteissa kotonaan sen kustannuksella, että jossain muualla toiset joutuvat tekemään ankaraa fyysistä työtä vaarallisissa olosuhteissa. Ryhmän työskentelyssä tulevaisuuden vetovoimana esiin nousi oikeudenmukaisempi järjestelmä, joka saavutetaan sosiaalisen liikkeen kautta. Tämä ei edelleenkään ratkaise sitä kysymystä, että tietotyö vaatii toteutuakseen luonnonvarojen käyttöä ja niiden hyödyntäminen puolestaan lähityötä jopa vaarallisissa olosuhteissa. Ryhmä päätyi hallitsemaan paradoksin jännitettä siten, että ihmiset eivät enää kontrolloineet toisiaan, vaan tekoälyä, joka toimisi työntek!änä. Koska tekoäly on kone, se ei vaadi ihmisen tarvitsemaa lepoa. Keskeisenä ajurina voidaan puolestaan pitää automaation ja tekoälyn kehityksen megatrendejä. Kuitenkin, kun järjestelyyn syvennytään, huomataan, että kontrollin paradoksin jännite elää ja hengittää tässäkin tulevaisuudessa. Tulevaisuuden vetovoimana ryhmän ajattelussa taas voidaan pitää ajatusta yhteiskunnasta, jossa ihminen kykenee löytämään merkityksen ihmisten ja planeetan auttamisesta, eikä työstään. Esitämme, että kaikkien paradoksien käsittelyssä voidaan havaita tulevaisuuskolmion mukaisia kuvauksia. Työn automatisoinnin ja tekoälyn paradoksissa voimme havaita menneisyyden painona ihmisja valtiokeskeisen järjestelmän. Näin varsinaisen työn ja vapaa-ajan välinen samankaltaisuus ei ratkea, eli paradoksin jännite pysyy, mutta ihmiset olisivat tietoisempia siitä, miten he käyttävät aikansa, ja näin ollen heidän elämänlaatunsa myös parantuisi. Vihreän ja digitaalisen sekä työn ja vapaa-ajan paradokseja tarkastelleet ryhmät puolestaan painottivat ajattelussaan jännitteiden tasapainottamista. Paradoksin kuvaama jännite siis muuttuisi ihmisten välisestä jännitteestä koneen ja ihmisen väliseksi jännitteeksi. Pintapuolisesti tarkasteltuna tällainen järjestely ratkaisisi työntek!öiden kontrolliin liittyvän paradoksin. Tätä ajatusta demonstroimme datamme kautta. Työn ja vapaa-ajan paradoksin osalta voidaan tulkita, että nykyisyydessä näkyvä ajuri on kasvava etätyötrendi. Ryhmän ajatuksena oli kuitenkin, että työn järjestelyyn liittyvissä kysymyksissä ei kuultaisi pelkkiä etuoikeutettuja tietotyöläisiä, vaan myös niitä ihmisiä, jotka mahdollistavat tällaisen työskentelyn. On nimittäin huomattu, että tekoälyn kanssa työskentely saa ihmiset toimimaan tekoälyn tahdissa. Huoli tällaisesta superälystä on havaittavissa esimerkiksi Millennium -hankkeen State of the Future -raportista (Glenn ym., 2024). Työn ja vapaa-ajan paradoksin jännitettä pyrittiin puolestaan hallitsemaan painottamalla niin työhön kuin vapaa-aikaankin liittyvää ajan hallintaa. Se estää meitä luovuttamasta valtaa superälylle, joka hoitaisi osaltaan työnteon, mutta myös maailmanpolitiikan
Toisaalta merkittävänä ajurina voidaan jälleen kerran pitää teknologiaa ja digitalisaatiota, joita käytetään tässä hetkessä valvontaan, mutta jotka ryhmän esittämässä paradoksin hallinnassa myös näyttelivät merkittävää roolia. Paradoksien edustama kompleksisuus ja niiden jännitteet pakottavat kuitenkin ihmisen etsimään ratkaisuja, jotka eivät ole tavanomaisia eivätkä seuraa perinteisiä trendianalyyseja. Viimeisenä epätulevaisuutta painottavana ryhmänä voidaan puolestaan pitää kontrollin paradoksin ryhmää, joka näki mahdollisuuden perinteisen työntek!ä ja johtaja -suhteen murtumiseen tekoälyn kautta. Jokaisessa edellä esitetyssä tulevaisuudessa yhteiskunta on käynyt läpi merkittävän murroksen, joka on muuttanut tällä hetkellä vallitsevia toimintamalleja ja käytäntöjä. Tekoälyn ja automaation paradoksia käsittelevä ryhmä toi esimerkiksi esiin mahdollisuuden tulevaisuudesta, jossa ihminen on täysimittaisesti luovuttanut hallintoon ja työhön liittyvät tehtävät tekoälyn haltuun ja sen s!aan keskittynyt ihmissuhteiden ja luonnon palvelemiseen. Kyse on yhtäältä epätodennäköisestä ja odottamattomasta tulevaisuudesta. Esitämme, että tällaiset kuvaukset antavat viitteitä siitä, millainen työnteon tuleva paradigma Sirkka Heinonen & Riku Viitamäki. Tämä jakolinja on vahvasti sisäistetty, mutta kritiikkiä on esitetty esimerkiksi sen suhteen, onko jako nykyään, ainakaan mitä tietotyöhön tulee, enää toimiva (Heinonen, Ebrahimabadi ym., 2024; Heinonen, Viitamäki ym. Myös työntekoa ohjaavat ajattelumallit ja oletukset ovat muuttuneet näissä tulevaisuuksissa perustuvanlaatuisella tavalla. Tulevaisuuden vetovoimana toimi tämän ryhmän ajattelussa teknologian myötä tuleva kyky arvioida omaa ajankäyttöä ja taito tasapainottaa elämän osa-alueita paremmin. Aineistomme tukee tätä oletusta osin. Samoin myös perusasioiden äärelle pysähtynyttä paradoksia tarkasteleva ryhmä päätyi kuvaamaan tulevaisuutta, jossa perinteinen työnteko on menettänyt merkityksensä, ihmiset elävät luontokeskeisesti ja työn tarkoitus on ennen kaikkea palvella luonnon hyvinvointia. Tämän haastavuuden vuoksi esitämme, että paradoksit toimivat erinomaisena tapana myös epätulevaisuuksien hahmottamiseen. Niiden havainnointi ja niihin reagointi vaatii uudenlaisten käytäntöjen ja toimintamallien opettelua. Tämä havainto kytkeytyykin analyysimme viimeiseen teemaan, jossa tarkastelemme paradoksien kautta kartoitettujen tulevaisuuksien suhteutumista epätulevaisuuksien käsitteeseen. Paradoksiluotaus epätulevaisuuksien kartoittajana ja uuden paradigman hahmottajana Kuten teorialuvussa esitimme, lähestymme paradokseja työkaluina, joiden kautta on mahdollista hahmottaa erilaisia tulevaisuuksia ja aktivoida tulevaisuusajattelua. Toisaalta, menneisyyden painona voidaan havaita perinteinen jako työn ja vapaa-ajan välillä. 17 2/25 F toimiston kaltainen (Heinonen & Viitamäki, 2025). Näin myös menneisyyden painona toimiva johtamisjärjestely muuttuisi ainakin ihmisten välisissä suhteissa. Tämä tulevaisuus edustaa ajattelussamme ääneen lausumatonta tulevaisuutta, jossa erityisesti työelämässä nähtävä klassinen valta-asetelma ihmisten välillä murtuu kokonaan. Tämä havainto vahvistaa oletustamme siitä, että paradoksien kautta voidaan ajatella tulevaisuuksia ja että niiden purkaminen mahdollistaa myös hyvin luovien tulevaisuuskuvien kartoittamisen. Kuten datamme siis osoittaa, paradoksit ja toimet, joilla niitä pyritään hallitsemaan, pitävät sisällään tulevaisuuskolmion eri osa-alueita. Erityisesti tällaiset tulevaisuudet tulivat esiin niiden ryhmien työskentelyssä, jotka päätyivät omaksumaan jännitteen ja ristiriidan täysimääräisesti, eivätkä pyrkineet tasapainottamaan jännitettä perinteisen paradoksin hallitsemisen mukaisesti. Nämä edellä esitetyt tulevaisuudet tuovat esiin myös sen, että paradoksien ajattelun ja hallinnan suunnittelun kautta voidaan päätyä hyvinkin radikaaleihin tulevaisuuksiin. 2024). Tätä tulevaisuutta voidaan pitää luonteeltaan epävarmana, sillä luontokeskeinen tulevaisuus vaatisi ihmisiltä täydellistä uudelleen orientoitumista ja paluuta metsästäjä-keräil!ä-toimintamalleihin. Kontrollin paradoksissa menneisyyden painona voidaan nähdä johtamismalli, jossa työntekijöitä tarkkaillaan, eikä heihin luoteta. Muuttuneessa metaforassa tulevaisuuden vetovoima perustui siihen, että tekoälyn trendi valjastettaisiin tarkkailun sijaan työntek!öiden eduksi sekä perinteinen ajatus työntek!öistä ja johtajista purkaantuisi
Paradoksit ovat olemassa jo nykyisyydessä ja ne herättävät ajattelemaan piileviä ja huomiotta jätettyjä elementtejä tulevaisuuden mahdollisuuksina. Tämä prosessi antoi perusteita työn uuden paradigman piirteiden esittämiseen. Kolmas kriittinen pohdinta kytkeytyy paradoksien tunnistamiseen ja valintaan, joka voi ohjata lopputuloksia hyvinkin eri suuntaan. Paradoksiluotauksen tuloksena tällaisia tulevaisuuksia voidaan hahmottaa kohtaamalla paradoksin ytimessä oleva jännite ja omaksumalla se ajattelun keskiöön. Näiden tulevaisuuselementtien käsitteleminen tarkoittaa ’tulevaisuuksien käyttöä’. Edellä hahmotetut uuden paradigman piirteet eivät ole vielä tämä toivottu tulevaisuus – visio. Lähestymistapamme käyttää paradoksiluotausta testialustana on osoittanut, että paradoksit ja niiden sisältämät jännitteet antavat viitteitä tulevista disruptioista ja työn tulevaisuuden kehityssuunnista. Ensinnäkin paradoksit itsessään ovat kompleksisia. Pohdintamme kiinnittyy laajempaan dynaamiseen kontekstiin, jossa rauhanomaiset ja merkitykselliset tulevaisuudet ovat toivottuja tulevaisuuksia. Paradoksien tarkastelussa sovelsimme kausaalista kerrosanalyysia (CLA), minkä myötä paradokseja purettiin. Käyttämällä kolmea tietoaineistoa löysimme keskeisiä työhön liittyviä paradokseja tarkempaa tarkastelua varten. Tutkimalla nykyhetkeen ankkuroituja paradokseja voimme luodata syvälle niihin sisältyvien tulevaisuuksien siemeniin. Ne eivät ole historian jähmettämiä, vaan eri tulkintojen myötä muuttuvia, ja siten ne voivat johtaa uusiin kehityskulkuihin. Sovellamme sitä työn ja työtilojen tulevaisuuksien kontekstiin. Toisekseen niitä voidaan käsitellä tulevaisuuksien rakennuspalikoina, joilla mobilisoidaan nimenomaan toivottujen tulevaisuuksien luominen. Johtopäätökset ja keskustelua Tavoitteenamme on kehittää ja testata uutta ennakointimenetelmää, jota kutsumme paradoksiluotaukseksi. Tämä voi tapahtua ensiksikin soveltamalla paradokseja provokatiivisina välineinä, joilla visualisoidaan niiden sisältämistä jännitteistä nousevia tulevaisuuksia. Paradoksiluotaus – uusi dekonstruoiva menetelmä tulevaisuudentutkimukseen. Edellä esitetty uusi työn paradigma perustuu kiinteästi Delfoi-tutkimuksemme tuloksiin. Missiomme oli löytää paradokseihin kytkeytyviä mahdollisia tulevaisuuksia. Paradoksiluotauksen kehittämisessä ja soveltamisessa nousee esiin useita haasteita. Paradoksit edustavat ilmiöitä, jotka ovat alttiita sekä monenlaisiin erilaisiin tulkintoihin että väärintulkintoihin. Meillä on ainakin näyttöä siitä, että paradoksien purkaminen tulevaisuusklinikoissa ja CLA:n soveltamisen kautta voi tuottaa lupaavia oivalluksia työn tulevaisuuksien ennakointiin. Olennainen kysymys, jonka Roberto Poli (2021) esittää, on "Kuinka voimme käyttää tulevaisuutta?" Paradoksien tutkiminen tarjoaa uudenlaisen tavan käyttää tulevaisuuksia. Tulevaisuuslukutaidossa on kyse tulevaisuuksien hyödyntämisestä (Miller, 2018). Sen s!aan dekonstruktion kautta voidaan havainnoida, minkälaiset teemat voivat olla keskeisiä työnteon uudessa paradigmassa. Tämän tuloksena löytyi tulevaisuussiemeniä ja -signaaleja, joita esittelimme analyysiluvussa. 2/25 18 Futura mahdollisesti voisi olla ja että paradoksit ovat työväline, jolla tällaisiin tulevaisuuksiin voidaan päästä käsiksi, sillä ne pakottavat omaksumaan uudenlaisia lähestymistapoja. Ne ovat kuitenkin ponnahduslauta, jolta seuraavassa vaiheessa laaditaan toivottava tulevaisuus uudelle työn paradigmalle. Paradoksiluotaus voi kattaa muitakin tapoja käyttää tulevaisuuksia, joiden signaaleja ja siemeniä sisältyy paradokseihin upotettuina. Emme kuitenkaan väitä, että uusi paradigma vastaisi täydellisesti ryhmien kuvittelemia tulevaisuuksia. Jatkotutkimuksena voitaisiin kannustaa paradoksien analyysia käytettäväksi esimerkiksi immersiivisten tekniikoiden, digitaalisen tarinankerronnan, pelillistetyn visualisoinnin ja kohdennetun vuorovaikutuksen avulla sidosryhmien kanssa. Sen vuoksi ne kytkeytyvät yhteiskunnassa kompleksiseen ja epävarmaan sosiaalis-inhimilliseen järjestelmään ja edellyttävät jatkuvaa selittämistä. Epätulevaisuuksien pohjalta voidaan esittää, että keskeisiä uuden paradigman piirteitä ovat toim!uuden asteittainen luovuttaminen tekoälylle ja siihen luottaminen, perinteisen työnantaja ja työntek!ä -hierarkian murtuminen sekä ympäristöja luontoarvojen nouseminen keskeisiksi arvoiksi ja työnteon arvonluonnin perusteeksi. Toinen haaste on paradoksien monitulkinnaisuus. Kun niitä käytetään dekonstruoituna selittämään kompleksisia ilmiöitä ja tutkimuskohteita kuten meidän tapauksessamme työelämää, kompleksisuus kerrostuu