Jorma Tommilan esittämä Aatami on ilmeisesti juuri syönyt rautaa. Ohjaaja Genki Kawamura näki sen elämän vertauskuvana. 5 YLEISÖN ÄÄNI >> 6 ESIKATSELU Uutuusnimikkeiden painopiste alkaa siirtyä seuraavan vuoden puolelle. 30 BUGONIA Yorgos Lanthimos on jälleen tehnyt uuden elokuvan ja... 46 VENETSIA 2025 Venetsia on mielenkiintoinen elokuvafestivaali: se tavallaan päättää kalenterivuoden, mutta toisaalta se on alkavan vuoden palkintosesongin käynnistäjä. >> 10 ENSI-ILLAT 19 TOIMITUKSEN SUOSIKIT 24 SISU 2 Aatami on palannut! Tällä kertaa hän ei taistele kulta-aarteensa puolesta, vaan hänellä on tähtäimessään jotain vieläkin arvokkaampaa. Tarkemmassa esittelyssa Anaconda. 40 TIMANTIT 1970-luvun roomalaisen ompelimon naiset iloitsevat ja surevat – ja yrittävät luoda Oscar-voittajan elokuvaan esoteerisiä asuja. 38 EXIT 8 Alun perin Exit 8 oli hyvin yksinkertainen peli: jos huomaat itseään toistavalla reitilläsi jotain erilaista, käänny takaisin, muussa tapauksessa jatka eteenpäin. Jututimme ohjaaja Jalmari Helanderia ja pääosassa nähtävää Jorma Tommilaa. Listasimme festarin yllättäjät – hyvässä ja pahassa. Helanderin kaltainen elokuvan rakastaja puolestaan ei halua tehdä ”lisää samanlaista”. Lähtökohta on jos ei nyt mainettaan paremmalta niin ainakin viihdyttävältä Jaws: The Revengeltä. 34 SENTIMENTAL VALUE Sisarukset saavat äitinsä hautaan saatettuaan ristikseen ohjaajaisän, joka haluaa tehdä heidän kodistaan lavasteen uudelle elokuvalleen. 50 AIKAKONE Lokakuu–marraskuu 2005. >> SISÄLTÖ 28 vuotta myöhemmin. 4 ALKUTEKSTI Luvassa (kulttuuri)ruumiita. Huutamisen taito. Kyllä... 24 SISU 2 On helppo kuvitella, miten ristiriitaisia tunteita Jalmari Helander kävi läpi, kun hänen Sisu-elokuvansa ilmestyi vuonna 2022. 51 KOTITEATTERI 66 KAIKKEA SITÄ KUULEE Menen virran mukana. 49 LUKUNURKKA Tove Jansson ja maailman lapset; Kolme saarta: isä, äiti ja minä sekä Muumimukit. kyllä, se on myös outo! Vaikutusvaltaista toimitusjohtajaa avaruusolennoksi epäilevät hörhöt ovat myös kuva salaliittoteorioita kuhisevasta ajastamme. 26 NUMERO 10/2025 | WWW.EPISODI.FI 10/2025 EPISODI 3. tällä kertaa se on henkilökohtaista! OLI JOTENKIN SIISTIÄ, ETTÄ VANHAT ÄIJÄT PISTÄÄ RÄHINÄKSI – JALMARI HELANDER S. He ja heidän esittäjänsä ovat ohjaajan elämän timantteja. Positiivisella asialla oli kuitenkin varjopuoli: kun elokuva menestyi tarpeeksi, sen levittämisestä vastaava iso kansainvälinen tekijä halusi tietysti lisää samanlaista. Hän oli panostanut siihen paljon ja saanut aikaiseksi ihastuttavan kasarimaisen toimintaelokuvan, joka miellytti myös kansainvälisiä rouhean menon ystäviä. 42 YKSI ELOKUVA MONTA TARINAA Tällä kertaa käsittelemme muutamaa erikoisversiota, jotka alkuperäisen elokuvan rakennetta muuttamalla tekevät siitä aivan erilaisen. Onneksi myös ratkaisu löytyi lopulta Helanderia inspiroineelta kultaiselta 80-luvulta
Harmittelin, ettei siinä mainittu elokuvaa tai elokuva-alaa. ”Hallitus muka näkee kulttuuririentojen kasvumahdollisuuden, mutta ei huomioi sitä, että olosuhteet ovat kurittaneet alaa muutaman viime vuoden aikana kovalla kädellä... Valitettavasti en näe, miten tilanne helposti parantuisi, kun vain hieman kärjistäen yksi porukka ei välitä julkisista tuista, joita ei voi ohjata valumaan yksityisen puolen kavereille, toinen on valmis ankeuttamaan omaa elämäänsä kunhan vääränlaiset ihmiset eivät saa itseään ja ajatuksiaan esille ja kolmannen piirissä pesukoneen lasi-ikkunassa vilahtavat pikkupöksyt ovat liian rankkaa viihdettä. hiomme yksityiskohtia ja tiivistämme hahmon persoonallisuutta. Annan heille elämäkerran, jonka vain kyseinen näyttelijä saa lukea, ja aloitamme niin sanotun ”pöytätyöskentelyn”... Tämän lehden ollessa menossa painoon tuli ilmoitus, että elokuvasäätiöltä leikattava summa pieneni 2,3 miljoonalla eurolla. Saan näistä tapaamisista energiaa, jonka puran dialogiin, lavasteiden suunnitteluun tai äänisuunnitteluun. Siinä nähtiin Tom Hiddleston, Mia Wasikowska ja Jessica Chastain. Episodi 7/2023). On vaikea saada hallitusta välittämään tällaisten päätösten kerrannaisvaikutuksista, kun ensin alan osaajat jäävät ilman töitä ja sitten alkavat pienet teatterit kaatua. Esimerkiksi Lucillen makuuhuoneen suunnittelu muotoutui täysin näiden keskustelujen tuloksena. NUMERO WWW.EPISODI.FI facebook.com/episodilehti instagram.com/episodi_lehti twitter.com/episodilehti PÄÄTOIMITTAJA Jouni Vikman TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Jussi Huhtala ULKOASU Markus Paajala KIRJOITTAJAT Marta Ba?aga, Susanna Bono, Justus Elo, Miia Hartikainen, Tero Heikkinen, Niina Holm, Jesse Huusari, Ira Hurskainen, Niko Ikonen, Johanna Juntunen, Tom Kajaslampi, Matti Komulainen, Helinä Laajalahti, Hannu Liekso, Maria Lättilä, Heli Metsätähti, Tarmo Poussu, Jesse Raatikainen, Jani Svensk, Niklas Tirkkonen, Kirpi Uimonen TOIMITUKSEN YHTEYSTIEDOT Episodi / Pop Media Oy Malminkatu 30, 00100 Helsinki etunimi.sukunimi@popmedia.fi episodi@popmedia.fi ILMOITUSMYYNTI Oskari Anttonen, Peter Lindroos, Oona Lukkarinen, Mikko Mali ilmoitusmyynti@popmedia.fi etunimi.sukunimi@popmedia.fi TILAAJAPALVELU 03 4246 5302 (ma–pe 9–16) tilaajapalvelu@popmedia.fi KUSTANTAJA Pop Media Oy Malminkatu 30, 00100 Helsinki www.popmedia.fi TOIMITUSJOHTAJA Tuomo Häkkinen PAINOPAIKKA Printall ISSN 1459-7381 Toimituksen tilaama tai sille tarkoitettu aineisto julkaistaan sillä ehdolla, että aineistoa voidaan korvauksetta käyttää Pop Median kaikissa uudelleenjulkaisuissa tai muussa käytössä riippumatta toteutustai jakelutavoista. Osin valinta on myös periaatteellinen. Vaikka kirjoitan elokuvani alun perin paperille, ne piirtyvät filmille." Episodi 10/2015: Valheita ja viettelyksiä (Johanna Juntunen) ALKUTEKSTI LOKAKUU 2025 JORMA Tommila komistaa tämän numeron kantta, koska Jalmari Helanderin Sisu on ilmiö, ja toimituksessa on innolla odotettua jatkoa Aatamin tarinalle. Olen varma, että hallitus jatkaa numeroilla leikkimistään ja kääntää sen muotoon ”lisäsimme tukea 30 prosenttia!” Episodin lukijat käyvät teattereissa huomattavasti keskiarvoa useammin. Se on uusi versio virnuilevasta saksimeemistä. Ja tämän hallitus haluaa torpata, koska voi. Episodi ei vastaa tietojen mahdollisista muutoksista eikä tilaamattomien kirjoitusten ja kuvien säilyttämisestä tai palauttamisesta. Ehkä Sisu 2:n tapaiset tuotannot ovat niitä vuoden 2023 hallitusohjelmassa kaivattuja kansainvälisesti myyviä kulttuurituotantoja, jotka saavat mielet muuttumaan. Kuinka väärässä sitä voi ihminen ollakaan! Syyskuun alussa hallitus ilmoitti, että opetusja kulttuuriministeriön budjetista leikataan 7,8 miljoonaa pääasiassa Suomen elokuvasäätiön jakamasta tuotantotuesta. Ihan oikeastihan kyse on puhtaasta pottuilusta. Toivottavasti olen vain kyyninen. Ne luovat ilmiöitä, joita tarvitaan, jotta ala ja teatterit Suomessa ylipäätään pärjäisivät. Kymmenen vuotta sitten teattereihin oli saapumassa hänen goottikauhunsa Crimson Peak. Valtionvarainministeriö perusteli päätöstä sillä, että kyseessä on yritystuki. Pelkkää kulttuurivihamielisyyttä vastaan olisi helpompi taistella kuin aatteelliset laput silmillä etenemistä. Olin huolestunut kuilusta hallitusohjelman sanojen ja hallituksen tekojen välillä. Toisaalta sekin tuntui helpotukselta, koska olin etukäteen ajatellut, että ”tällä hallituksella olisi jo lähtökohtaisesti potentiaalia olla kulttuurivihamielisin aikoihin”. Kun oppositio on vaatinut, että vähäosaisten sijaan leikattaisiin yritystuista, hallitus venkuroi yritystueksi tuotantotuen, koska tietää sen osuvan nillittäviin lipilaareihin. Tämän hallituksen julkaistua hallitusohjelmansa käsittelin sitä Alkuteksti-palstalla (Luvassa (ruumiin)kulttuuria. Harmittelin konkretian puutetta kulttuuriasioissa ja jäin odottamaan, että hallitus käärii hihat ja ryhtyy töihin. Kotimaiset elokuvat saavat aikaan sitä, mitä hallitus kuuluttaa: ne saavat tulevaisuudesta epävarmat, mieluummin rahojaan säästävät kuin niitä kuluttavat ihmiset avaamaan kukkaronnyörejään. Pictures, Yle Kuvapalvelu 10 VUOTTA SITTEN GUILLERMO del Toron näkemys Frankenstein-klassikosta saa pian ensi-iltansa Netflix-suoratoistopalvelussa. Kotimaiset elokuvat ovat kuitenkin niitä, jotka tuovat teattereihin ihmisiä, jotka eivät niissä käy. Yksi taho sentään on havahtunut, että heidän vaalikampanjansa maksavien teollisuudenalojen tuotteille pitää olla myyntipaikkoja. Silti hallitus katsoo järkeväksi nostaa pääsylippujen arvonlisäveron nykyisestä kymmenestä prosentista 14 prosenttiin!” paasasin vanhoina hyvinä aikoina. SE ON UUSI VERSIO VIRNUILEVASTA SAKSIMEEMISTÄ. Kuvamateriaali: 20th Century Studios, Amazon Studios, Apple TV+ Atlantic Film, Filmikamari, Helsinki Filmi, HBO Max, MRP Matila Röhr Productions, New Line Cinema, Netflix, Nordisk Film, Paramount Pictures, Scanbox Finland Oy, SF Film Finland Oy, Solar Films, Universal Pictures, Viaplay, The Walt Disney Company Nordic, Warner Bros. JOUNI VIKMAN PÄÄTOIMITTAJA Luvassa (kulttuuri)ruumiita. VUOSIKERTA / 230. Jokainen huoneessa oleva tavara kertoo oleellista tietoa hänestä. 4 EPISODI 10/2025. ”Alan kahden, kolmen [käsikirjoitus]version jälkeen työstää sitä yhdessä näyttelijöiden kanssa. 22
Joka tapauksessa hän on tienannut valtavan määrän rahaa elokuvasta, eikä kyseessä ollut edes päärooli. Yhdysvaltain ensi-iltapäivämääräksi on vahvistettu perjantai 14.4.2017. FAST & FURIOUS 7 7. Kyseessä on jännäri, joka lupaa kosolti ”glitteriä, seksiä ja väkivaltaa”. Facebook.com/episodilehti Twitter: @episodilehti Instagram: @episodi_lehti Sähköposti: episodi@popmedia.fi Voit lähettää kysymyksesi myös kirjeitse osoitteeseen Episodi / Yleisön ääni Pop Media Oy Malminkatu 30 00100 HELSINKI YLEISÖN ÄÄNI TÄMÄ palsta on omistettu lukijapalautteelle ja elokuva-aiheisille kysymyksille. LUOKKAKOKOUS 8. Hän loi Amazonille minisarjan Too Old to Die Young. Mark Eliotin elämäkertakirjan mukaan summa on peräti 60–90 miljoonaa dollaria. MAD MAX FURY ROAD 2. Joni Nikkilä on kiinnostunut vuonna 1989 ilmestyneestä Leviathan-elokuvasta, jota ei pidä sekoittaa samannimiseen venäläisdraamaan vuodelta 2014. krs. FURY 13. INTERSTELLAR 4. Suomessa sitä ei tietojemme mukaan ole dvd:nä tai blu-rayna julkaistu. ”Onko vuoden 1989 Leviathanin dvdtai blu-ray-julkaisusta tietoja?” VASTAUS: Hienoa, että joku muistaa tämän George P. Ryhmän jäsenet uskovat, että kyseessä on elokuva The Iron Maiden, Tyttöni painaa 16 tonnia saattaa olla elokuva, jota lukijamme etsii. Tosin joku irvaili, että tämä voi johtua ikänäöstä eikä tekstin pienenemisestä. ”Olen nähnyt nuorena aikuisena muinoin teatterissa elokuvan, jonka julisteessa oli iso maataloustyökalu, viljapelto ja nuori mies. Terveisin elokuvafani jo pikkulikasta saakka. Gary Gray (Straight Outta Compton). Ulkomaiset verkkokaupat kuten Amazon tai Play näyttävät kauppaavan Leviathanin blu-rayta, jossa on tekstitys vain englanniksi. Sitä emme tiedä, saako hän edelleen tuloja. HOBITTI VIIDEN ARMEIJAN TAISTELU 3. KÄTYRIT 11. Elokuvaa esitettiin Suomessa 1964, mutta olisiko elokuva voinut saada uusintaensi-illan kasarilla tai sitä ennen. Elokuvantekijä Nicolas Winding Refn juhli edellisen elokuvansa The Neon Demonin ensi-iltaa vuonna 2016. Kysy meiltä mitä tahansa elokuvista! Seuraa Episodia sosiaalisessa mediassa äläkä epäröi esittää elokuva-aiheisia kysymyksiä. En ole varma, onko tullut telkkarista, olen vähän huono katsomaan, mutta jokin muistikuva on, että on tullut! Löytyisikö teillä tietoa. JURASSIC WORLD 15. Tätä en nyt kuitenkaan muista, ei ollut ihan... Elokuvassa nähdään Sophie Thatcher, Charles Melton, Kristine Froseth ja Havana Rose Liu. ”Koska tulee uusi Fast and The Furious?” VASTAUS: Edellinen Fast & Furious -leffa osoittautui elokuvasarjan menestyneimmäksi, joten Universal-studio ei halunnut lopettaa tuottoisaa franchisea, vaikka toinen pääosan esittäjä Paul Walker menehtyikin traagisesti. ”Miksiköhän kotiteatterijulkaisujen takakansissa on elokuvan kesto nykyään niin usein todella pienellä ja vaikeasti löydettävissä?” VASTAUS: Olemme huomanneet saman asian! Eikä se koske pelkkää kestoa. Saako hän edelleen tuloja uusimmista viittaritarielokuvista ja niiden oheistuotteista?” VASTAUS: Entertainment Weekly -lehden artikkelin mukaan Nicholsonin normaali taksa oli vuonna 1989 ilmestyneen Batman-leffan aikoihin 10 miljoonaa dollaria. Todennäköisesti romanttinen hömppä, olisiko ollut 1980 tai aiemmin. AMERICAN SNIPER 6. Neon-tuotantoyhtiölle on tulossa tanskalaisen seuraava elokuva Her Private Hell, jonka kuvaukset alkoivat toukokuussa. Seuraava eli kahdeksas osa on jo kovaa vauhtia tekeillä. Järjestämme Facebookissa kysymyssessioita noin kerran kuukaudessa ja voit lähettää viestiä myös erikseen. Järjestämme Facebookissa kysymyssessioita noin kerran kuukaudessa ja voit lähettää viestiä myös erikseen. Elokuvan nimi oli tyyliin "Tyttöni painaa kymmenentuhatta tonnia" tai jotain sinnepäin. Entertainment Weekly arvioi, että Nicholsonin palkkapussi paisui sopimuksen ansiosta 50 miljoonaan dollariin. Vuonna 2023 nähtiin kuusiosainen Copenhagen Cowboy, jonka kaikki jaksot ovat hänen ohjaamiaan. 00100 HELSINKI YLEISÖN ÄÄNI @DiscshopFi VUODEN JÄLLEENMYYNTIPISTE 2013 VUODEN 2015 MYYDYIMMÄT ELOKUVAT 1. Visa Alanko mitä ilmeisimmin rakastaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kysy meiltä mitä tahansa elokuvista! Seuraa Episodia sosiaalisessa mediassa äläkä epäröi esittää elokuva-aiheisia kysymyksiä. Seuraavaksi hän kuitenkin palaa elokuvien pariin. ”Miksi Nicolas Winding Refn ei ole tehnyt elokuvaa yhdeksään vuoteen?” VASTAUS: Sarjat ovat pitäneet hänet kiireisenä. INSIDE OUT 14. Mutta olet oikeassa, tämä on epäkohta, joka pitäisi korjata. 10/2025 EPISODI 5. Hän kuitenkin pudotti sitä sopimusneuvotteluissa kuuteen miljoonaan dollariin ja sai siitä hyvästä osuuden Batman-leffan ja oheistuotteiden tuloista. Toivottavasti elokuvien kansitekstien suunnittelijat lukevat tämän ja tekevät asialle jotain. Cosmatosin (Rambo II, Cobra) vedenalaisen kasarijännärin, jonka pääosassa nähtiin Robo Copin Peter Weller. Ville Packalén on kuullut huhuja Jack Nicholsonin jättipalkkioista. Hän ohjasi kaikki kymmenen jaksoa vuonna 2019 julkaistuun sarjaan. Kiitos vinkeistä Jarkko Kuittinen, Tommi Laaksonen ja Antti LJ Pääkkönen! Julius Fagerström pohtii tanskalaisohjaajan uraa. ”Kuinka paljon Jack Nicholson tienasi Jokerin roolistaan Bat man-elokuvassa. Siitä on ilmoitettu, että Vin Dieselin lisäksi mukana jatkavat ainakin Jason Statham ja Dwayne Johnson. Antti Lindström ei saa enää selvää dvdja blu-ray-levyjen takakansista. TÄMÄ PALSTA on omistettu lukijapalautteelle ja elokuva-aiheisille kysymyksille. viiden tähden leffa...” VASTAUS: Episodin toimituksella löi tyhjää, joten kysyimme Facebookin Elokuvajulistekeräilijät –Julistegalleria -ryhmästä. Sen jälkeen hän on tehnyt muutaman lyhyt elokuvan lisäksi kaksi sarjaa, joten kiirettä on pitänyt. TERMINATOR GENISYS 9. AVENGERS AGE OF ULTRON 12. Facebook.com/episodilehti Twitter: @episodilehti Instagram: @episodi_lehti Sähköposti: episodi@popmedia.fi Voit lähettää kysymyksesi myös kirjeitse osoitteeseen Episodi / Yleisön ääni Pop Media Oy Fredrikinkatu 42, 3. Riitta etsii elokuvaa. Ohjaajaksi on pestattu F. MIELENSÄPAHOITTAJA 5. NÄLKÄPELI MATKIJANÄRHI OSA 1 10. JOHN WICK episodi_top15_film_108x297.indd 1 2015-12-29 10:26 EPISODI 01 2016 JESSE CC 2015.indd 7 15.1.2016 14.43 jota levitettiin Suomessa nimellä Tyttöni painaa 16 tonnia. Tosin myöskään juliste ei aivan osu muistosi kanssa yhteen. Sen jälkeen Refn pysyi kiireisenä Netflix-sarjansa parissa. Lähimmäksi osuu juliste, jossa mies ja nainen ajavat jonkinlaisella veturilla ja mies heiluttaa lapiota vihaisena
Ei niistä pahaa sanaa, mutta ehkä sittenkin on parempi, että pari vuotta myöhemmin ilmoitettiin Gormicanin ottaneen projektin haltuunsa. • Anakonda sai neljä jatko-osaa: Anacondas: The Hunt for the Blood Orchid (2004), Anaconda 3: Offspring (2008) ja Anacondas: Trail of Blood (2009) sekä vuoden 2015 sekoilun Lake Placid vs. Näin ainakin minulle kävi, kun kuulin ensimmäisiä huhuja vuoden 1997 Anakonda-elokuvan uudesta tulemisesta. Paikan päällä Amazonilla projekti saa uuden käänteen, kun kuvaan ilmestyy ihan oikea jättiläismäinen kuristajakäärme! Konsepti tuo mieleen Ben Stillerin vuoden 2008 toimintakomedian Tropic Thunder, jossa Vietnamin sodasta kertovaa elokuva työstävä kuvausryhmä joutuukin paikan päällä tositoimiin. JACK BLACK Minecraft-elokuva oli sen verran iso hitti, että jatko-osa on jo tuotannossa. SEURAAVAN MUTKAN TAKANA • Vuonna 1997 ilmestyneen Anakondan budjetti oli 45 miljoonaa dollaria ja se tuotti maailmanlaajuisesti reilut 136 miljoonaa. Se on kuitenkin vain yksi Jack Blackin työn alla olevista projekteista. • Paul Rudd ja Jack Black on aikaisemminkin nähty samassa elokuvassa, vaikka ei välttämättä näyttelemässä yhdessä. • Niistä vain The Hunt for the Blood Orchid nähtiin valkokankailla – mutta ei meillä. Työn alla hänellä on toinenkin sarja. He ovat esiintyneet sellaisissa komedioissa kuin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda, Walk Hard: The Dewey Cox Story, Year One – kaiken alku ja Don't Think Twice. MCU-projekti on myös Marvel Zombies -animaatiosarja, johon hän antaa äänensä. Ruddilta on tulossa myös musikaalinen komedia Power Ballad, jossa nähdään myös Nick Jonas, sekä draama Rain Reign. PAUL RUDD Kaikille Paul Ruddin Ant-Man-elokuvien faneille tiedoksi, että hän palaa rooliin ensi vuodelle aikataulutetussa Avengers: Doomsdayssä. Se oli myös metaelokuva, jossa Nicolas Cage esitti kuvitteellista versiota itsestään ja suostuu rahapulassa Pedro Pascalin esittämän superfanin kutsuun. • Aimee Bah, Jack Waters ja Romeo Ellard esittävät vastaavasti Thandiwe Newtonin, Jack Blackin ja Paul Ruddin hahmoja nuorina, joten elokuvassa nähtäneen, miten Anakonda säväytti heitä. JOULUKUUTA ANACONDA ESIKATSELU TULEVAA OHJELMISTOA Jack Blackin ja Paul Ruddin esittämien kaverusten keskiikä on vasta alkamassa kriisiytyä todenteolla. Alkuperäinen elokuva on ollut kaverusten nuoruuden suosikkileffa, ja keski-iän kriisin painaessa päälle he päättävät lopulta toteuttaa unelmansa. Sehän oli mitä mainioin viihdepaketti, joten mielleyhtymä on vain positiivinen. • Suomessa sen kävi katsomassa reilut 34 400 katsojaa. Ennakkotiedoissa Griff mainitaan taustanäyttelijänä ja Doug hääkuvaajana. LUVASSA METAKAUHUKOMEDIAA THANDIWE NEWTON Jouluna ilmestyvää Anacondaa odotellessa Thandiwe Newtonia voi katsoa myös Wednesday-sarjassa, jossa hän esittää tri Fairburnia. Itse asiassa joidenkin tietojen mukaan Cage oli suunnitteilla myös Anacondaan Jack Blackin roolihahmon esittäjäksi. Hehän olivat vastuussa vuonna 2022 ilmestyneestä Suurenmoisen lahjakkuuden sietämätön taakka -hauskuudesta. Uusi Anaconda luikerteli tuotantoon itse asiassa jo vuoden 2020 alussa, kun Columbia Pictures -studio ilmoitti kehittelevänsä uutta versiota vuoden 1997 hirviöhitistä. ENSI-ILTA 25. Elokuvassa nähdään myös Steve Zahn ja Thandiwe Newton, joiden roolihahmot ovat ilmeisesti Griffin ja Dougin ystäviä, jotka värvätään mukaan indie-tyyppiseen remake-projektiin. INFO UUSINTAFILMATISOINTI VAI EI. Anaconda. Hän antaa myös äänen esituotannossa olevan The Super Mario Galaxy Movien Bowser-hahmolle ja jatkaa Tenacious D -musiikkiuraansa. Mukaan oli saatu vieläpä varteenotettavia nimiä Jennifer Lopezista alkaen. Seikkailujännärin sijaan tarjolla onkin komediaa, kun Jack Black ja Paul Rudd esittävät kaveruksia, jotka haaveilevat vuoden -97 elokuvan tekemisestä uusiksi. Heille antavat taustatukea Daniela Melchior, joka muistetaan ainakin The Suicide Squadin rottakuiskaajana, ja vastikään Olen yhä täällä -elokuvassa kaapattuna perheenisänä nähty Selton Mello, jonka roolihahmo on kuvauksiin mukaan saatu käärmeiden käsittelijä. Silti oli vieläkin mukavampaa kuulla, että uusi Anaconda ei olekaan uudelleenfilmatisointi vaan metaelokuva sellaisen tekemisestä. Tuotannossa on esimerkiksi Jumanji 3, joka on aikataulutettu ensi vuodeksi. Mukana on myös Ben Lawson (Bombshell) vielä tarkemmin määrittelemättömässä roolissa. Se sai ristiriitaisen vastaanoton (ja monta Golden Raspberry -ehdokkuutta), mutta se on noussut vuosien varrella kulttisuosikiksi. Alkuperäinen on huban hömppää toimintakauhua, jossa dokumenttiryhmä joutuu Amazonin sademetsässä sekopäisen suurriistan metsästäjän vangiksi ja mukaan tämän missioon löytää jättimäinen käärme. Toiveikkuutta vain lisää tieto siitä, että elokuvan ohjaa ja käsikirjoittaa Tom Gormican – jota kirjoitustyössä avusti yhteistyökumppani Kevin Etten. UUDELLEENFILMATISOINTEJA mollataan – ja usein hyvästä syystä – mutta aina välillä jokin projekti herättää ajatuksen, että on oikeastaan kiinnostavaa nähdä, mitä tämän päivän tekijät saavat irti jostain menneiden vuosien suosikista. Indie-tyyppiseen, koska kaverusten toivoma miljoonabudjetti ei tahdo saada vastakaikua. Black ja Rudd ovat menestyneitä tähtiä, mutta heidän esittämänsä Griff ja Doug eivät ole edistyneet urallaan. 6 EPISODI 10/2025. Kukapa ei haluaisi nähdä uutta versiota siitä – huolimatta huomattavasti vähemmän viihdyttävistä jatko-osista. Tuolloin sitä oli kynäilemässä Evan Daugherty, joka on kynäillyt muun muassa Lumikki ja metsästäjä -elokuvan ja ensimmäisen Outolintu-sovituksen. The Wanted Man on rikosdraama, jossa Hugh Laurie esittää rikollispomoa, joka juonii pakoa kostaakseen petturilleen ja rakentaakseen uudelleen rikossyndikaattinsa
Ohjaajana on pääasiassa käsikirjoittajana tunnettu James Vanderbilt, joka viime vuosina on kynäillyt Scream-elokuvia ja Abigail-kauhujännärin. Mikään ei ole sitä, miltä näyttää ja kaksikko alkaa menettää otteen niin lapsesta kuin toisistaankin. Elokuva saa maailmanensi-iltansa joulukuussa. UUSIA TULOKKAITA Vuoden 2025 kovaa vauhtia hupenevaan loppupäähän on luvattu kuusi uutta ensi-iltaa. Sen taustalla on musiikkidokumentti, jonka perusteella Craig Brewer (Hustle & Flow) on kirjoittanut ja ohjannut elokuvan Hugh PÄIVITYKSIÄ . Jo nyt tiedetään, missä 12.12. luikertelevasta Anaconda-kauhuseikkailukomediasta voi lukea lisää edelliseltä sivulta. Heillä ei ole kuitenkaan tarpeeksi rahaa kunnon elokuvaan. Suomea suitsuttanut Emma Thompson esittää erakoitunutta kalastajaleskeä, joka löytää kidnapatun teinitytön. Hänen edellinen ohjauksensa, vuoden 2015 Truth tosin käsitteli vakavampaa aihetta sekin. Tyttö ja Mads Mikkelsenin esittämä tappaja joutuvat kohtamaan toistensa hirviöt sekä myös kaikenlaisia muita vastuksia. Kuvaukset on tiedotettu alkavaksi tammikuussa 2026. OHJELMISTOSTA POISTUNEITA Pitkästä aikaa jo ilmoitettujen ensi-iltojen joukosta katosi nimike. He majoittuvat suureen, lähes autioon hotelliin, jossa vastaan astelee hyvin outoja hahmoja. Kyseistä Hitlerin oikeaa kättä esittää Russell Crowe. Tekijätiimissä ovat edellisessäkin elokuvassa toimineet Jared Bush ja Byron Howard. MUUTOKSIA OHJELMISTOON Muutoksiakin aikaisempaan ohjelmistoon tuli vain yksi, ja sekin on melko kosmeettinen. Elokuva kertoo elokuvantekijöistä, jotka haluavat tehdä Anacondan uusiksi. marraskuuta. tavataan. Teattereihin 25.12. Elokuvan käsikirjoittaa Leo Viirret. Eleanor the Great -elokuvassa nähdään June Squibb 94-vuotiaana floridalaisnaisena, joka menetyksen kärsittyäänkään ei taivu ympäristön odotuksiin vanhuksille soveliaasta käytöksestä. Tarinassa amerikkalainen aviopari matkustaa Eurooppaan adoptoidakseen lapsen. Etsiväpari Judy Hopps ja Nick Wilde joutuvat selvittämään kotikaupunkiinsa luikerrelleen käärmeen tapausta – kyseisiä eläimiä kun ei siellä ole nähty vuosiin. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä Jack Black ja Paul Rudd saavat jättikäärmeen kanssa aikaiseksi. KOTIMAINEN Anima Vitae -studio kehittää koko perheen pitkää animaatioelokuvaa, joka pohjautuu Mauri Kunnaksen Hui kauhistus! -kirjaan sekä muihin Kunnaksen kummitusja mörkökirjoihin. UUSINTAFILMATISOINTI VAI EI. POIMINTOJA POIMINTOJA TULEVASTA TULEVASTA OHJELMISTOSTA OHJELMISTOSTA Yli yhdeksänkymppinen Eleanor (June Squibb) päättää ottaa ilon irti elämästä. APPLE uusii suositun scifidraama Foundationin neljännelle tuotantokaudelle. Tuberkuloosidokumentti Lentävä kuolema ei tulekaan 31.10., vaan se siirtyy viikolla eteenpäin ja uusi ensi-iltapäivä on 7. Puolet niistä osuu samalle päivälle. Vuoden 2025 toistaiseksi viimeinen uutuusensi-ilta on 26.12. Hän ystävystyy nuoren opiskelijan kanssa ja sepittää tarinan, joka alkaa elää omaa elämäänsä. Vielä ei ole varmuutta, milloin seuraavan kauden kuvaukset pääsevät pyörähtämään käyntiin ja milloin se tulee olemaan valmis yleisön katseltavaksi. 28.11. VUODEN 1997 Anaconda on edelleenkin roskaelokuvien aatelia. Sarja perustuu yhdysvaltalaisen Isaac Asimovin Säätiö-romaanisarjaan. No, torilla tietysti, sillä ohjelmistoon saapuu Kolilla kuvattu toimintatrilleri Sydäntalvi. Seussin luomaa hahmoa ei nähdäkään Katti hatussa -animaatiossa 25.2.2026, kuten aikaisemmin on ollut puhe. Rami Malek esittää psykiatria, joka yrittää päästä Hermann Göringin pään sisään. Toistaiseksi elokuvan kohdalla lukee: ”Tulossa 2026”, joten elämme yhä toivossa. nähdään Scarlett Johanssonin ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus. ENSI-ILTA 28. teattereihin saapuva Song Sung Blue. 10/2025 EPISODI 7. Pääosissa nähdään Leonardo DiCaprio ja Jennifer Lawrence. MARTIN Scorsesen seuraava elokuva on What Happens At Night. Kymmenvuotias tyttö uskoo, että sängyn alla asuva hirviö on syönyt hänen vanhempansa. MARRASKUUTA ELEANOR THE GREAT ENSIMMÄISEN kerran kuukauden sisällä päivittyneessä uusien ensi-iltojen listassa pääpaino on jo vuoden 2026 puolella! Toki vielä tällekin vuodelle on uusia julkistuksia riittänyt. Saman päivän Nuremberg kertoo toisen maailmansodan jälkeisista sotasyyllisyysoikeudenkäynneistä. Marraskuun lopun viikonloppu on selvästikin jokaiselle jotain -tapaus, sillä silloin ilmestyy myös Zootropolis – Eläinten kaupunki 2. HANNIBAL-sarjan luojan Bryan Fullerin kauhuleffa Dust Bunny kertoo nuoren tytön pestaamasta palkkatappajasta. Aiemmilla kausilla scifitarinan pääosissa on nähty Lee Pace, Jared Harris ja Laura Birn. Dr. Elokuvaa tähdittää myös Sigourney Weaver. Elokuvasta on syntynyt lukemattomia meemejä. Kaikki tietenkin luisuu käsistä, kun tappajakäärme käy heidän kimppuunsa. Elokuva perustuu Peter Cameronin kummitustarinaan ja käsikirjoituksesta vastaa Patrick Marber (Paljastavat merkinnät). Tarinan kehittäjänä toimii ohjaaja ja käsikirjoittaja Kari Juusonen, joka on Niko ja myrskyporojen arvoitus -elokuvan ohjaaja. Pahisten ohella heidän on uhmattava yltyvää myrskyä selviytyäkseen hengissä
ensi-iltaan tulee ensinnäkin Hamnet, Nomadland-ohjaaja Chloé Zhaon elokuva William Shakespearesta ( Paul Mescal) ja tämän Agnes-vaimosta ( Jessie Buckley) sekä heidän 11-vuotiaan Hamnet-poikansa kuoleman vaikutuksesta pariskuntaan. Se on sovitus samannimisestä teatterimusikaalista, joka perustui argentiinalaiskirjailija Manuel Puigin teokseen ja siitä tehtyyn, William Hurtille Oscarin tuoneeseen vuoden 1985 elokuvasovitukseen. Vika leffa oli mielestäni eniten sarjamainen, siirappinen, hauska, ihana. Laura Autio @laurahtelevainen Downton Abbey -leffa nähty. Tämänkertaisista uutuuksista viimeinen on 6.3. Siinä kissa Tomi Tom ystävineen kohtaa jotain mahtavaa, uusia leikkejä ja seikkailuja mahdollistavaa: lunta. ELOKUVIEN ELOKUVIEN MAAILMA MAAILMA THREADSISSA THREADSISSA Näyttelijä Tomi Alatalon poismeno on todella surullinen uutinen. En osaa sanoa tarkalleen mikä vetoaa, mutta näissä on niin jotain erilaista, rujoa kauneutta ja kuivaa huumoria, että todellakin aion katsoa lisää. Kiitos Yle kun tuotitte näin hienon ja kunnioittavan segmentin Redfordin poikkeuksellisen pitkästä ja loisteliaasta urasta. Sen jatko-osa Luutemppeli jatkaa suoraan siitä mihin se loppui ja selittää Spiken lopussa kohtaamat oudot akrobaattitappajat. Itkin aamiais voileipieni päälle. Enpä arvannut 15 vuotta sitten kun sarja alkoi, että tarina jatkuu näin pitkään. Ohjaaja-käsikirjoittaja Markus Lehmusruusu on aikaisemmin tehnyt mm. nähdään Hämähäkkinaisen suudelma, joka on hyvä esimerkki siitä, kuinka samaa sisältöä kierrätetään eri tulkintoihin. Fennell sai Oscarin Promising Young Woman -esikoisestaan ja pääosia esittävät Margot Robbie ja Jacob Elordi, joten Episodissa tätä ainakin odotetaan suurella kiinnostuksella 20.2. Uusin filmatisointi Emily Brontën Humiseva harju -kirjasta, Emerald Fennellin sovittama ja ohjaama Wuthering Heights ilmestyy vasta 13.2., mutta se on jo saanut aikaan ”somekohua”. Mäenlaskun tiimellyksessä kohdataan uusia ystäviä, joista naapurin temmeltävä koira on vähän pelottava. Ensimmäinen uutuuksista osuu heti vuoden alkuun. Se on Aleksi Salmenperän uusi tragikomedia itsensä tärviölle juoneesta Tinkestä, johon teini-ikäiset kaksostytöt haluaisivat tutustua, koska kyseessä saattaa olla heidän isänsä. Hän päättää auttaa sitä, mutta siihen saattaa asettaa stopin Mimosa Willamon esittämä hyvinvoinnin sääntökirjan noudattamista valvova viranomainen. Jo 16.1. Yllättyneet, käsi ylös. ENSI-ILTA 2. artistin laulusta. Samalla tri Kelson tekee pelottavan havainnon. Antti Honkala @antti.honkala Rakkautta ja anarkiaa totta tosiaan! Iltapäivän leffanäytöksen saliin saapui mies, joka tähyili katsomoon yrittäen paikallistaa aiemmin saapunutta seuralaistaan: ”Rakkaani, missä olet?” Kolme kättä nousi salissa. ensi-iltansa saava kotimainen elokuva Isänpäivä. Niina @_niinushka_ Jackmanin ja Kate Hudsonin esittämistä muusikoista, jotka tavoittelevat unelmiaan muodostamalla Neil Diamond -tribuuttibändin. 2.1. 8 EPISODI 10/2025. teattereihin saapuu Alankomaista koko perheen animaatio Tomi Tomin uusi ystävä. Maria @mariarmiida Katsoin tässä aamusti La La Landin pitkästä aikaa. Keinotekoisia eläimiä suunnitteleva Pasi ( Miro Lopperi) kohtaa sattumalta viimeisen jäljellä olevan elävän oravan. Risto Räppääjä ja pullistelija -elokuvan. Se sijoittuu steriiliksi muuttuneeseen tulevaisuuteen, jossa luonto eläimineen on kuollut. Jennifer Lopez on tämän kuvaileman elokuvan kohtalokas tähti. Kaksi muuta keskustelijaa sanoivat etteivät myöskään tunne Redfordin elokuvia. Jotenkin olen ihan tykästynyt näihin. saadaan jatkoa vielä teattereissa pyörivälle 28 päivää myöhemmin -elokuvalle. Saman päivän toinen ensi-ilta on kotimainen absurdi draamakomedia Orava. Nyt Diego Luna on poliittinen vanki, joka saa sellikaverikseen säädyttömyydestä pidätetyn musikaalifanin ( Tonatiuh). Pinja @pinjasinikaroliina Robert Redfordin urasta oli Ylen aamussa keskustelemassa kriitikko Oskari Onninen, joka sanoi että on nähnyt Redfordilta ”yhden tai ehkä kaksi leffaa”. Äiti ( Laura Birn) on eri mieltä, mutta Tinkeä auttelevalla ystävällä ( Tommi Korpela) on myös oma mielipiteensä asioista. Tammikuun lopussa nähdään kaksi uutta elokuvaa. Elokuva on saanut nimensäkin ko. Talle Kilpeläinen @tallelokero Aki Kaurismäki: ”Kysymykseksi jää mitä me teemme itsenäisellä Suomen valtiolla, jos sillä ei ole henkistä toimintaa, sosiaaliturvaa eikä kulttuuria?” Ville MJ Hyvönen @villeh00 Kuinkahan paljon Vattenfall maksoi Samuel Jacksonille, että tulee niiden mainokseen vrt joku Taneli Mäkelä. Hän oli yksi lempinäyttelijöistäni, täysin uniikki. 30.1. Syyskuun loppuun mennessä ilmoitetut uudet tulokkaat ulottuvat jo alkukevääseen. Raisa Brandt @raisabra Olen nyt katsonut kolme Aki Kaurismäen elokuvaa. TAMMIKUUTA HÄMÄHÄKKINAISEN SUUDELMA Ei, Jennifer Lopezin ja Diego Lunan tähdittämä Hämähäkkinaisen suudelma ei ole sofcore MCU-spin-off. Sitten onkin aika siirtyä jo vuoden 2026 puolelle
Kuopion musiikkikeskus 2,2, Madetojan sali, Oulu 3.2. 59,90 € “Upea valoshow!” “Taitavat muusikot!” “Ylitti täysin odotukset!” Palkittu show ja uskomaton soundi TO 15.1. OULU • PE 23.1. PORI • LA 17.1. HELSINKI • SU 18.1. JOENSUU LA 31.1. OULU LA 24.1. 45€ Showtime 19:00 Väliaika 30 min ikärajaton 1.2. TAMPERE • TI 27.1. Hyvinkääsali PRESTIGE CHAMELEON INTERNATIONAL & GRAMOPOP PRESENT LIPUT ALK. Legendaarisen The Beatlesin ikivihreät hitit suomeen 2026! Liput alk. Konserttitalo, Turku 5.2. NIVALA • TO 22.1. HYVINKÄÄ KE 28.1. TURKU • SU 25.1. Tampere-talo 6.2. LAPPEENRANTA • TO 29.1. JYVÄSKYLÄ • KE 21.1. MIKKELI • PE 16.1. KOUVOLA • PE 30.1. Kulttuuritalo, Helsinki 4.2. KUOPIO, KONSERTIT 19.00 (JOENSUU 20.00). LAHTI TI 20.1
Danielsen Lie on nähty Oslo-trilogian kaikissa osissa. Kaikki on kuitenkin orgaanista, eikä mikään tunnu väkinäiseltä tai laskelmoidulta. Myös Sentimental Valuen kohdalla puhutaan Oscar-mahdollisuuksista. Nora nähdään elokuvan alussa käyttäytymässä turhamaisesti ennen alkavaa teatterinäytöstä, mutta hän tuskin tekee sitä pahuuttaan. Keskiössä on teatterinäyttelijä Nora Borg, joka järjestää Agnes-siskonsa kanssa äitinsä hautajaiset. Lasten on helppo syyttää omia vanhempiaan, vaikka valinnat juontavat juurensa aina johonkin. INFO • Kyseessä ei ole Elle Fanningin ensimmäinen vierailu hänelle vieraskielisessä elokuvassa. Kaikki näyttelijät tekevät loisteliasta työtä, mutta elokuvan sydän on ehdottomasti konkarinäyttelijä Stellan Skarsgård, joka tekee yhden monipuolisen uransa hienoimmista roolitöistä Gustavina. Mielenkiintoista on myös aikajänne, joka elokuvassa nähdään. Gustav ei ole ohjannut pitkään aikaan, mutta suunnittelee seuraavaa, henkilökohtaisinta elokuvaansa. Sisarusten isä, kansainvälisesti arvostettu elokuvaohjaaja Gustav Borg saapuu yllättäen paikalle. Kuten Trierin ja Vogtin aiemmissa elokuvissa myös Sentimental Valuessa on yhteiskuntakritiikkiä ja huumoria. Sattuman seurauksena Gustav tapaa amerikkalaisen Rachel Kempin, Hollywood-tähden, joka haluaa roolin innosta puhkuen. SEN TAPAHTUMAT OVAT ULKOPUOLISILLE MITÄTTÖMIÄ, MUTTA KOHTEILLEEN SUURIA, AIVAN KUTEN OIKEASSAKIN ELÄMÄSSÄ. Suhde tyttäriin on ollut vuosia etäinen, ja erityisesti Noran on ollut vaikea hyväksyä isänsä poissaolevaa käytöstä. Elokuva tuntuu elämältä. Tarinan kehittyessä katsoja oppii tuntemaan hahmon selkeämmin. • Cannesissa elokuva sai hyvän vastaanoton. The Worst Person in the Worldin tähti Renate Reinsve teki debyyttinsä jo elokuvassa Oslo, August 31st (2011). Auttaa myös, jos elokuva kuvataan englanniksi, vaikka se ei ihan oikealta tuntuisikaan. Trier ja luottokäsikirjoittaja Eskil Vogt ovat onnistuneet välttämään pahimmat kliseet ja sudenkuopat. Hän tarjoaa pääroolia Noralle, joka kieltäytyy käsikirjoitusta lukematta. Iñárritun Babelissa – tosin hän oli silloin alle kymmenkesäinen. lokakuuta TANSKALAIS-NORJALAINEN elokuvantekijä Joachim Trier muistetaan varsinkin niin kutsutusta Oslo-trilogiastaan, jonka viimeinen osa The Worst Person in the World sai erityisen paljon kiitosta. Gustavin on tarkoitus muuttaa lapsuuskoti elokuvansa kuvauspaikaksi. Sukupolvien välinen kuilu ei kavene ilman työtä SENTIMENTAL VALUE NORJA / SAKSA / TANSKA / RANSKA / RUOTSI / ISO-BRITANNIA / TURKKI 2025 OHJAUS Joachim Trier KÄSIKIRJOITUS Joachim Trier ja Eskil Vogt PÄÄOSISSA Renate Reinsve, Stellan Skarsgård, Elle Fanning, Inga Ibsdotter Lilleaas, Anders Danielsen Lie GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 2 t 13 min ENSI-ILTA 17. • Se oli ehdolla myös Kultaisen palmun saajaksi, mutta joutui tyytymään Cannesin kakkospalkintona pidettyyn Grand Prix -pystiin. Vuonna 2006 hänet nähtiin Alejandro G. Sentimental Value lähestyy aihetta kypsästi ja empaattisesti välttäen syyttävän sormen heristelyn. Koska siellä oikeasti kellotetaan suosionosoituksia, tiedämme yleisön taputtaneen sille peräti 19 minuuttia. Ajat ovat silti muuttuneet – luottokollegat ovat jo liian vanhoja ja rahoituksen saadakseen on hypättävä uusien tahojen, kuten kansainvälisten suoratoistojättien kelkkaan. Mukana ovat jälleen Trierin luottonäyttelijät. JESSE RAATIKAINEN ????. Gustavia ei kuitenkaan demonisoida, mikä olisi helppo omena elokuvantekijöiden poimittavaksi. Rasittavalle käytökselle löytyy aina syynsä. Sentimental Value on pohjoismaista laatutyötä, joka käsittelee sukupolvien välistä kuilua empaattisesti ja kypsästi. Onko hänkään tehnyt tarkoituksella elämässään valintoja, jotka heijastelevat läheisiin negatiivisesti. Kesäkirjastakin tutulla Anders Danielsen Liellä on puolestaan hieman pienempi rooli Noran kollegana, jolla on tämän kanssa suhde. Ainakin se on jo Norjan kandidaatti maan ehdokkaaksi parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriaan. Elokuvan loppukohtaus jää mieleen. Aiheena tällä kertaa ovat sukupolvien väliset kuilut ja vaikeat perhesuhteet. Todennäköisesti tulehtunut suhde isään on vaikuttanut ja muovannut hahmon elämää. Teema saattaa vaikuttaa yllätyksettömältä ja jo moneen kertaan nähdyltä – taas näitä isä–tytär-sotkuja! – mutta elokuva yllättää laaja-alaisella näkövinkkelillään. • Babel sai useita Oscar-ehdokkuuksia ja voitti lopulta musiikistaan. 10 EPISODI 10/2025. • Vuonna 2021 Sentimental Valuessakin nähtävä Renate Rensve voitti Cannesin näyttelijäpalkinnon Trierin Maailman huonoin ihminen -elokuvasta ENSI-ILLAT LOKAKUU-MARRASKUU ELOKUVA TUNTUU ELÄMÄLTÄ. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat molemmat luontevassa tasapainossa, mikä tekee lopputuloksesta todennäköisesti juuri sellaisen, mitä tekijät ovatkin halunneet: samaan aikaan kepeän, herkän ja koskettavan. Nyt Reinsve on näyttelijä-Nora, joka kamppailee pääasiassa oman päänsä kanssa. Vaikka se tapahtuu nykyaikana, nopeat takaumat vievät katsojan kauas, keskiössä olevan sympaattisen punamustan talon historiaan. Sen tapahtumat ovat ulkopuolisille mitättömiä, mutta kohteilleen suuria, aivan kuten oikeassakin elämässä. Päätöksessä on vertauskuvallisuutta, joka ilmaisee ja paketoi parituntisen tunnematkan täydellisesti. Tämän vuoden Cannesin elokuvajuhlien ylistetyimpiin ensi-iltoihin kuulunut Sentimental Value palkittiin festivaalilla Grand Prix -palkinnolla. Gustav alkaa olla menneen talven lumia, mutta hän on vuosien aikana onnistunut kirjoittamaan yhden uransa parhaista käsikirjoituksista
??. ???. ???. ?. >> ENSI-ILLAT 18 20 20 16 16 19 12 21 15 19 21 20 19 16 10 13 20 14 14 15 CANCEL DEMON SLAYER: KIMETSU NO YAIBA INFINITY CASTLE DOWNTON ABBEY: VIIMEINEN NÄYTÖS ELLA JA KAVERIT – OPERAATIO SAUKKO EXIT 8 GAUCHO GAUCHO HUUTAMISEN TAITO KIROTTU 4: VIIMEISET RIITIT KYLLÄ ISÄ OSAA LAPISSA KÖLN 75 THE LONG WALK ONE BATTLE AFTER ANOTHER PALAVA MAA PALUU TULEVAISUUTEEN 40-VUOTISJUHLAJULKAISU SENTIMENTAL VALUE SORRY, BABY SOVITTELIJA TIMANTIT TRON: ARES WHAT DOES THAT NATURE SAY TO YOU ?. Onko Renate Reinsven esittämä näyttelijä Nora aidosti ilahtunut perheen kotitaloa havittelevan, poissaolollaan loistaneen isän (Stellan Skarsgård) paluusta, vai onko hän tai hänen roolihahmonsa vain hyvä ammatissaan. ??. ??. ???. ???. ?. ????. ???. ??. ???. ??. ????. 10/2025 EPISODI 11. ?. ???. ???. ??
Näin tarina ja sen päähahmot selittyvät paremmin. Syyspimeille ensi-iltaan tuleva Huutamisen taito kertoo tilanteesta, jossa terapeutin ja hänen asiakkaansa polut yhtyvät terapiaistuntojen ulkopuolella yksityiselämässä. Elina Knihtilä ei kaverin roolissaan taaskaan petä, ja Tobias Zilliacus tuo hyvin hahmon persoonan esille, vaikka onkin enemmän statisti. Komedian tielle ei sentään, Luoja paratkoon, ole lähdetty. Alina Tomnikov tulkitsee haavoitetun ja mieleltään epävakaan Heloisen hienosti. lokakuuta Disney Plus -suoratoistopalvelussa ensi-iltansa saaneessa yhteispohjoismaisessa jännityssarjassa Karhun keitto, joka saa samaan aikaan myös Pohjois-Amerikan ensi-iltansa Hulu-palvelussa. Sääli. Vasta 1800-luvun loppupuolelta, kun Sigmund Freud (1856–1939), Carl Jung (1875–1961) ja muut kumppanit alkoivat kehittää psykoanalyysistä enemmän tai vähemmän varteenotettavaa tieteenalaa, alkoi myös psyyken laajempi ymmärrys ottaa tuulta siipiensä alle. Psykologinen draama terapeutin ja hänen entisen asiakkaansa kohtaamisesta juhannusviikonloppuna jää haileaksi harjoitelmaksi. Ei, vaikka hän on osannut pitää elokuvan riittävän pienimuotoisena ja hänellä on ollut käytössään hyvät näyttelijät. Heloisen saapuminen saa Anun tolaltaan, koska hän on kuullut pohjiaan myöden Heloisen hyvin vaikeasta suhteesta vanhempiinsa. Koska aineksia ja yritystä on ollut. Suuna ja päänä OIKEASTAAN kaiken kerronnan takana on valtava kiinnostuksemme ihmismielestä ja sen toiminnasta. Elokuvan asetelma on kiinnostava. Ei myöskään trillerin poluille, vaikka aineksia sellaiseksi olisi ollut. Mutta näin draamana se jää laimeaksi ja tyngäksi. SUOMI 2025 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Josefina Rautiainen PÄÄOSISSA Jonna Järnefelt, Alina Tomnikov, Elina Knihtilä, Tobias Zilliacus GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 22 min ENSI-ILTA 31. Hyvä ratkaisu on kuljettaa tarinaa kahdella eri aikatasolla terapiaistunnoissa ja mökkijuhannuksessa. • Hän vastaa myös Huutamisen taidon käsikirjoituksesta. Nyt seuraa mutta-lause. • Käsikirjoittajana Rautiainen on tehnyt muun muassa Risto Räppääjä ja väärä Vincent -elokuvaa sekä tv-sarjoja Pasilan myrkky – Manni ja Pohjolan laki. Mutta ei yhtä pahasti kuin Antti, jonka ainoana tehtävänä on saattaa Anu ja Heloise samaan paikkaan. • Sarjaa kuvattiin myös Suomessa. Hän on aikaisemmin ohjannut muutamia lyhytelokuvia. Ehkäpä jonkun dramaturgin konsultaatio olisi ollut paikallaan. Niin, ja se huutamisen taitokin tulee selitetyksi. Vaikka tarinan lähtöasetelma on suomalaisessa elokuvassa uudenlainen, ei pitkän elokuvan ohjausdebyyttinsä tekevä Josefina Rautiainen saa siitä riittävästi irti. HANNU LIEKSO ?. Psykoterapia otettiin mukaan myös elokuviin ja tv-sarjoihin. Aiemmin mökille ovat ehtineet Anun ystäväpariskunta Mette ja Jaakko, joita Elinä Knihtilä ja Tobias Zilliacus esittävät. lokakuuta HUUTAMISEN TAITO Tällainen mykistävä huutamisen taito on pakko tallentaa! (Samuel Kujala, Jonna Järnefelt, Elina Knihtilä ja Tobias Zilliacus) 12 EPISODI 10/2025 ENSI-ILLAT. Jonna Järnefelt tekee terapeutti-Anun viileän ja analyyttisenä ammattilaisena, kun taas yksityinen äiti-Anu on täysin erilainen. Käsikirjoittajana kannuksensa hankkinut uudemman polven elokuvantekijä Josefina Rautiainen ei oikein tunnu tietävän, minne hän haluaa tarinansa viedä. INFO • Huutamisen taito on Josefina Rautiaisen ensimmäinen pitkän elokuvan ohjaus. • Jonna Järnefelt ja Tobias Zilliacus nähdään 15. Erityisesti häntä huolettaa Antti, sillä Heloisella on paljon äärettömän väkivaltaisia pakkoajatuksia, jotka liittyvät intiimeihin tilanteisiin. Näin käy Anulle ( Jonna Järnefelt), kun hänen pitkään terapoimansa mutta muutamaa kuukautta aiemmin hoitonsa lopettanut Heloise ( Alina Tomnikov) ilmestyy yllättäen mökille juhannuksenviettoon Anun pojan Antin ( Samuel Kujala) uutena tyttöystävänä
• Sundancen elokuvafestivaaleilla Sorry, Baby sai palkinnon käsikirjoituksestaan. WERNERI PIHLAJAMÄKI ???. Heidän ystävyytensä tuntuu näyttelijöiden välisen kemian ansiosta autenttiselta ja luontevalta. Sen ytimessä on kertomus mielenterveysongelmista, yksinäisyydestä ja lapsen hankkimiseen liittyvistä peloista. INFO • Sorry, Baby on elokuvan ohjaaja, käsikirjoittaja ja pääosan esittäjä Eva Victorin ensimmäinen oma ohjaus. Hänen työkaverinsa ( Louis Cancelmi) antaa rakentavaa palautetta. Värit tekevät katselukokemuksesta epämiellyttävän kylmän ja kiehtovan kauniin – se esittää visuaalisesti Angelan mielenmaiseman kamppailun. Keskeisiä teemoja ovat erityisesti naisen itsemääräämisoikeus ja miesten motiivien kyseenalaistaminen. Heidän pienet eleensä ja dialoginpätkänsä luovat kaverusten välille uskottavan siteen. Pahoja asioita tapahtuu hyvillekin SORRY, Baby on tarina, joka etenee pienin askelin ja tanssahtelee raskaan aiheen ympärillä taidokkaasti. Se tekee Agneksen motiiveista järkeenkäypiä ja antaa elokuvalle yhteiskunnallista painoarvoa. Hänen paras ystävänsä ( Naomi Ackie) on huolissaan Agneksen melankoliasta. Miehen käytös alkaa pikku hiljaa muodostua pakkomielteiseksi, ja pian heidän välillään on sanatonta ja ahdistavaa kemiaa. Se näyttää elämän juuri sellaisena kuin se on – keskeneräisenä. Kuvaus ja valosuunnittelu ovat tehty erittäin taidokkaasti. Agnes (Victor) muuttaa pieneen omakotitaloon lähemmäksi työpaikkaansa. lokakuuta SORRY, BABY "Pidä kuule miehinen katseesi irti minun hodaristani!" (Eva Victor ja John Carroll Lynch) 10/2025 EPISODI 13 ENSI-ILLAT. Paperilla asiaa on käsitelty usealla tavalla ja teema tuntuu jopa kuluneelta, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Eva Victor onnistuu luomaan runollisen kokonaisuuden. Etenkin huumori on paras tapa lähestyä aihetta. • Agnesin autokohtauksessa kuvaaja oli koko ajan tavaratilassa. • Jenkins kehotti Victoria lähettämään tuotantoyhtiölleen käsikirjoituksiaan. • Victor sai kiitokset psykologisen kauhuleffan I Saw the TV Glow lopputeksteissä. Ohjaaja-käsikirjoittaja-näyttelijä Eva Victor kuljettaa raskaita teemoja kevyesti ja runollisesti astellen. Leikkaus on rytmitetty niin, että pienetkin arkiset askareet ja terävä dialogi nostavat hymyn huulille. Agnes työskentelee opettajana ja kirjoittaa samalla kirjaa, jonka taidokas kieli ja älyllinen tarkkuus välittyvät hänen käyttäytymisessään ja toiminnassaan. Elokuvan tunnelma tuntuu koko ajan kylmältä, ja kun siihen tuodaan lämpimän sävyjä valaistuksella, tuntuu se erittäin oudolta ja pistää mukavasti silmään. YHDYSVALLAT / ESPANJA / RANSKA 2025 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Eva Victor PÄÄOSISSA Eva Victor, Naomi Ackie, Louis Cancelmi, Lucas Hedges GENRE Draama / komedia IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 43 min ENSI-ILTA 31. Kameratyöskentely työstää taitavaa tarinankerrontaa niin, että katsoja ymmärtää tapahtuneen ilman dialogia. Sorry, Baby -elokuvan erottaa muista samankaltaisia aiheita käsittelevistä sen aikuismainen ote. Se ei ole tragedia eikä komedia, vaan jotain niiden väliltä – elämäntuntuinen ja aito tarina tilanteesta ilman turhaa draamaa ja fanfaareja. Ohjaaja Eva Victor näyttää ymmärtävän, että elämä on yhtä aikaa raskasta ja koomista, eikä kumpaakaan puolta voi täysin erottaa toisistaan. Sorry, Baby vaatii katsojalta kärsivällisyyttä mutta palkitsee runollisella kerronnallaan ja hienovaraisella havannoimisellaan, jollaista on vaikea toteuttaa ilman, että se tuntuu paasaamiselta. Kameran liike on ajelehtivaa, lähes unenomaisen hidasta, ja kylmien sekä lämpimien värien sekoittuminen luo jatkuvasti ristiriitaista tunnelmaa. Vaikka tarinan teemat ovat raskaita, ohjaaja on ujuttanut elokuvaan kepeyttä ja humoristisia yksityiskohtia. Elokuva käsittelee niitä kypsästi ja ilman saarnaamista. Elokuva jättää tarinansa osittain kesken eikä saata itseään tyypilliseen Hollywood-lopetukseen. Victor on myöhemmin kertonut vakoilleensa sen ohjaajaa Jane Schoenbrunia oppiakseen itse ohjaamaan. Etenkin pienet asiat, kuten eläimen hoitaminen tai hotdog-sämpylästä haaveileminen parhaan kaverin kanssa tuovat mukaan keveyttä ja elämän pieniä iloja. • Tuottaja Barry Jenkins uskoi Victorin pärjäävän myös ohjaajana seurattuaan Instagramissa tämän komediallisia päivityksiä. Tämä kontrasti on elokuvan suurin vahvuus: se ei romantisoi masennusta tai yksinäisyyttä mutta ei myöskään sorru synkistelyyn
Nuorena apulaisohjaajana hänen tehtävänsä oli asioida työn alla olevien elokuvien vaatteet sun muut tykötarpeet toteuttavien käsityöläisammattilaisten kanssa. Timantit on siis puhdasta satua, tiettyä ammattikuntaa romantisoiva (melo-) draama, ja sille on hyvä selitys. Musiikin toimintatarinaan ovat säveltäneet Trent Reznor ja Atticus Ross rosoista teknomusiikkia tuottavan Nine Inch Nails -bändinsä nimissä. Pahimmillaan itseriittoiset kohtaukset uhkaavat pilata koko kokonaisuuden, kun ohjaaja vaeltaa kuvauspaikalla oman visionsa lumoissa. Kolmas Tron-elokuva sekä näyttää että kuulostaa hyvältä. Samalla se myös osittain syö scifi-tunnelmaa. IRA HURSKAINEN ??. Elokuvansa kautta Özpetek palvoo myös kohtaamiaan italialaisia naistähtiä, omia timanttejaan. Se nimittäin perustuu ohjaaja-käsikirjoittaja Ferzan Özpetekin muistoihin oman uransa alkuajoilta vuosikymmenten takaa. Emmy-palkittu Peters puolestaan uppoutuu antaumuksella hahmonsa pyrkimyksiin ja Greta Lee (Past Lives, The Morning Show) sopii osaansa hyvin hänkin. Dillinger Systems lähettää kehittelemänsä vaarallisen Ares-ohjelman Matriisista meidän maailmaamme etsimään koodia keinolla millä hyvänsä. Jostain kumman syystä Özpetek on halunnut elokuvaan mukaan nykyaikaan sijoittuvan metatason, jossa hän viettää aikaa ja suunnittelee elokuvaa tähtiensä kanssa. Silloin syntynyt arvostus heitä kohtaan suorastaan huokuu elokuvasta. Tapahtumien sijoittaminen pitkälti tosimaailmaan tuo tuoreutta franchisen ideaan ja tuntuu tarinan luonnolliselta jatkumolta. Silti aina löytyy aikaa flirttailla salskeiden lähettien ja puolialastomien mallien kanssa, jopa lurittaa yhteislauluja näiden kanssa. Suurin uudistus tuttuun konseptiin on pelimaailman ja tosimaailman sekoittaminen toisiinsa, millä on kuitenkin myös oma kääntöpuolensa. Upeat näyttelijät kannattelevatkin kokonaisuutta, kun se uhkaa ratketa saumoistaan. Uusi tarina jättää myös portin auki mahdolliselle neljännelle elokuvalle. YHDYSVALLAT 2025 OHJAUS Joachim Rønning KÄSIKIRJOITUS Jesse Wigutow, David Digilio PÄÄOSISSA Jared Leto, Greta Lee, Evan Peters, Jodie Turner-Smith GENRE Scifi / toiminta IKÄRAJA 12 KESTO 1 t 59 min ENSI-ILTA 10. Leton esittämän tekoälyn sekä muidenkin ohjelma-hahmojen kautta tarina tutkiskelee jo usein nähtyä kaavaa: mitkä ovat elämän ja oman tahdon määritelmät. Kun Oscarilla palkittu pukusuunnittelija tarvitsee heidän apuaan uuden, muhkeita asuja täynnä olevan elokuvan teossa, Alberta ilmoittaa saman tien ottavansa koko tuotannon puvustamisen firman kontolle, vaikka sen väellä on kädet täynnä muutenkin. Pian ompelimossa ravaa niin hermoromahduksen partaalla olevaa puvustajaa ja ohjaajaa kuin elokuvadiivaa, joka on pidettävä erossa myös asiakkaana olevasta teatteridiivasta, jotta vältytään kissatappeluilta. Elokuva osoittaa kunnioitusta 1982 ilmestyneelle alkuperäisteokselle ja vuoden 2010 Tron: Legacylle tuomalla takaisin Jeff Bridgesin Kevin Flynn -hahmon. lokakuuta TIMANTIT KILPAILEVAT teknologiayritykset ENCOM ja Dillinger Systems ovat tärkeän datatiedoston perässä. Koodin haltija voi muuttaa maailmaa; sitä voidaan soveltaa niin kestävän kehityksen kuin sotateollisuudenkin edistämiseen. DIAMANTI ITALIA 2024 OHJAUS Ferzan Özpetek KÄSIKIRJOITUS Elisa Casseri, Carlotta Corradi, Ferzan Özpetek PÄÄOSISSA Luisa Ranieri, Jasmine Trinca, Aurora Giovinazzo GENRE Draama IKÄRAJA 12 KESTO 2 t 15 min ENSI-ILTA 17. Elokuvan tähdistä jäävät parhaiten mieleen Jared Leto Areksena sekä Evan Peters teknologiapomo Julian Dillingerina. Siinä sivussa ompelimon omistajat ja työntekijät käsittelevät tukahdutettuja suruja, päihdeongelmia, kotiväkivaltaa, köyhyyttä, mielenterveysongelmia, yhteiskunnallista aktivismia sekä rakkautta ja sen puutetta. Harmittomimmillaan nuo hetket vain pudottavat katsojan ulos elokuvan tapahtumista ja epäuskon tukahduttaminen pitää käynnistää uudelleen. SISARUKSET Alberta ja Gabriella pyörittävät 1970-luvun Roomassa menestyvää ompelimoa, joka palvelee teatterija elokuva-alan silmäätekeviä. Tron oli aikanaan yksi digiefektien pioneereista ja elokuvan ilme on ollut tärkeä myös Aresta tehdessä. lokakuuta TRON: ARES 14 EPISODI 10/2025 ENSI-ILLAT. Nostalgian värjäämien lasien läpi entisaikojen ammattilaisia ja omia tähtiään ihaileva ohjaaja on luonut värija tunnekylläisen melodraaman, mutta uhkaa pilata se kirjoittamalla itsensä mukaan siihen. Tron: Ares toimii varmasti parhaiten niille katsojille, jotka ovat nähneet franchisen aiemmatkin osat. Moderneilla kaduilla tapahtuvat kaahailut ja yhteenotot tuntuvat nyt paikoitellen perinteisemmältä supersankaritoiminnalta tieteistaiston sijaan. Näiden ottojen poisto olisi tehnyt yli kaksituntisesta fiilistelystä inhimillisemmän pituisenkin. Matriisin ja sieltä kotoisin olevien entiteettien aggressiivisen punainen sävytys pitää tunnelman uhkaavana, mutta elokuvan silmiinpistävin edistyksellisyys löytyy tällä kertaa tarinan sisältä eikä sen teknisestä toteutuksesta. JOUNI VIKMAN ??. Musiikki pauhaa tarttuvan rytmikkäästi alusta loppuun luoden omanlaisensa äänimaisemat niin Matriisille kuin meidän maailmallemme
Lopussa sentään päästään aitoon joulutunnelmaan. Olosuhteiden muuttaminen paljastaa, ettei se sellaisenaan ole kovin hauskaa. lokakuuta KYLLÄ ISÄ OSAA LAPISSA KOLMEKYMPPINEN runoilija Donghwa tarjoaa tyttöystävälleen Junheelle kyydin tämän vanhempien luo. Vanhemmat ihmettelevät runoilijan vanhaa autoa ja huoletonta elämänasennetta, sillä hänen isänsä on kuuluisa asianajaja. Vaikka päähänpistot ovat tutunoloisia (käsikirjoittajana on edelleen jo sarjaa väsännyt Pekka Lepikkö), kyseessä olisi voinut olla minkä tahansa kotimaisen farssin ääliöporukka sekoilemassa lomakohteessa. JOUNI VIKMAN ?. Hong kuvaa elokuvansa mikrobudjetilla ja saattaa tuottaa useamman työn vuodessa. Ainakaan raha ei näy valkokankaalla, ja se kuuluu asiaan, koska hahmojen idea on pitää yllä kotikutoisia kulisseja, joiden läpi kuka tahansa näkee. Perheen koti paljastuu kukkulalla seisovaksi valtavaksi taloksi, johon kuuluu maisemoitu puutarha. Eikä siinä mitään, kyllähän tv:stä tutun perheen tutun oloisia ja mukavalla tavalla ikääntyneitä toilailuja katseli mielellään. Donghwa saa kutsun ensin talokierrokselle ja lopulta illalliselle. GEU JAYEONI NEGE MWORAGO HANI ETELÄ-KOREA 2025 OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Hong Sang-soo ROOLEISSA Ha Seong-guk, Kang So-yi, Kwon Hae-hyo GENRE Draama IKÄRAJA Sallittu KESTO 1 t 48 min ENSI-ILTA 24. VIKTORIA MURSKAJA ???. Edellisessä elokuvassa viehätti tutun poppoon palaaminen tv:stä tuttuun ympäristöön. lokakuuta WHAT DOES THAT NATURE SAY TO YOU 10/2025 EPISODI 15 ENSI-ILLAT. Myös Junheen äiti kirjoittaa runoja, mutta tekee samalla muitakin töitä, sillä taidetta ajatellaan perheessä enemmän harrastuksena. Nauttiakseen hänen elokuvistaan täytyy kuitenkin opetella hyväksymään matala kuvanlaatu, josta on yhä enemmän alkanut tulla osa ohjaajan elokuvien tyyliä. Mistä tietysti seuraa yhä uusia tilanteita, joissa rahattomat päähenkilöt joutuvat noloihin tilanteisiin yrittäessään teeskennellä olevansa jotain muuta. Edellisessä elokuvassa mukaan tuli Jonna-tyttären ( Maiju Jokinen) Junnu-poika ( Vilppu Eleinen). Ysäriltä tutun koheltajaperheen sijoittaminen uuteen ympäristöön Lapin lomakylään ei palvele sen pienistä asioista syntyvää huumoria ja hömelöä sympaattisuutta. Heidän heittämisensä uuteen ympäristöön ei valitettavasti tuo huumoriin mitään uutta, suorastaan päinvastoin. SUOMI 2025 OHJAUS Lauri Nurkse KÄSIKIRJOITUS Pekka Lepikkö PÄÄOSISSA Tom Lindholm, Tuija Ernamo, Maiju Jokinen, Jarno Jokinen, Sanni Haahdenmaa-Vaine GENRE Komedia IKÄRAJA Sallittu KESTO 1 t 25 min ENSI-ILTA 15. Katsojalta elokuva vaatii huolellista kuuntelua, sillä näennäisesti kepeän seurustelun lomassa sohitaan monenlaisia vanhempien kunnioitukseen, taiteilijuuteen, materian kerryttämiseen ja tiedon luonteeseen liittyviä kysymyksiä. Tällä kertaa uudesta hahmosta vastaa Jussi-poika ( Jarno Jokinen), joka pahaa peläten esittelee perheelleen morsiamensa Viktorian ( Sanni Haahdenmaa-Vaine). Konkurssikypsän taksifirmansa kanssa tuskaileva isä ( Tom Lindholm) näkee varakkaan oloisessa Viktoriassa pelastuksen, ja valjastaa koko perheen edistämään tämän sitouttamista. VASTA viime vuonna ilmestynyt Kyllä isä osaa -elokuva onnistui ratsastamaan ysärinostalgialla ja keräsi yli 223 000 katsojaa. Hong Sang-soon elokuville tyypilliseen tapaan myös What Does That Nature Say to You etenee kiireettömästi keskustelujen ja lasillisten äärellä. Yksi What Does That Nature Say to Youn toistuvista motiiveista on Donghwan kauluksella roikkuvat silmälasit, joita hän ei mielellään käytä, mutta ympäristön sumeus ei kuulemma juurikaan haittaa. Sisällön tasolla elokuva nousee lopulta samanlaisiin farssin huippuihin kuin Robert de Niron tähdittämä kaoottinen perhekomedia Perhe on painajainen (2000), mutta jos pitkien kohtausten aikana jää odottamaan milloin ruudulla oikeasti tapahtuu jotakin, saattaa menettää jotain oleellista. Tällä kertaa perheen passiivisaggressiivinen suhtautuminen toisiinsa ja asioista muille puhumisesta kieltäytyminen johtaa siihen, että yksi kerrallaan poppoo päätyy lomailemaan Lappiin. Menestyksen myötä sille taottiin pikaista jatkoa, mitä varmaan on helpottanut, että tuotantojen budjetit lienevät olleet sellaiset, että sen pystyisi hahmottamaan kyseinen, köyhyysrajalla ja sen alla kituuttava perhekin. Filosofinen ja hauska perhedraama, jossa Hong Sang-soonin luottonäyttelijät tekevät jälleen loistavan suorituksen. Kyllä isä osaa -huumori kumpuaa tuttuudesta ja toistosta (kyllä, kenelläkään ei edelleenkään koskaan ole avaimia hallussaan). Hän luottaa usein samoihin näyttelijöihin, jotka ovat valkokankaalla uskomattoman luonnollisia. Illan mittaan Donghwan ja Junheen perheenjäsenten arvot törmäävät, kun he eivät ymmärrä vävyehdokkaan valintoja. Jos pystyy näkemään kauneuden pikselöityneessä auringonlaskussa ja hyväksymään sumeat lähikuvat iPhonen taskulampulla valaistuista yökukista, voi Hongin digitaalinen luonto kertoa jotakin oleellista siitä, mitä tarkoittaa hyvä elämä
Alun perin Robert Zemeckisin ohjaustyö oli vain suosittu teinikomedia, mutta siitä on kasvanut yksi kaikkien aikojen ikonisimmista elokuvista. Se ei tietenkään riitä kokopitkän elokuvan aineksiksi, joten saamme tutustua myös muutamaan muuhun luuppiin joutuneeseen ihmiseen. Myös muissa sivuhahmoissa on uskottavuutta kaikessa koomisuudessaan. Tämä on aikansa tuote. Onnistunut valinta vie lähemmäs uloskäyntiä numero 8. Sekopäinen tiedemies Emmett Brown ( Christopher Lloyd) muuttaa DeLorean-urheiluauton plutoniumilla toimivaksi aikakoneeksi. Huolimattomuus palauttaa laskurin nollaan. Sisältövaroitus: nykykatsoja voi nähdä elokuvassa aineksia, jotka eivät enää menisi läpi. Elokuvan ovat löytäneet myös uudet sukupolvet, eikä ihme: se on täynnä nokkelaa dialogia, osuvia populaarikulttuuriviittauksia, yllätyksellisiä käänteitä ja vauhdikkaita kohtauksia. Päähahmoa näyttelevä Elma Ufacik on elementissään. Elokuvan huumori rakentuu pääasiassa hahmovetoisten kommellusten varaan ja toimii hyvin, kiitos rooleihinsa eläytyvien näyttelijöiden. Martyn seikkailu vie hänet vuoteen 1955, missä hän kohtaa omat vanhempansa ja huomaa, ettei pääse enää takaisin. Kaiken kaikkiaan Ella ja kaverit – Operaatio Saukko on vauhdikas ja lämminhenkinen katselukokemus, jonka ytimessä on tärkeä viesti luonnon merkityksestä jatkuvasti teollistuvassa maailmassa. Se ja efektien lisääminen eivät kuitenkaan estä samaa teemaa toistavaa elokuvaa muuttumasta laahaavaksi ja tuntumasta alle puolitoistatuntisenakin liian pitkältä. JOUNI VIKMAN JUHLANÄYTÖKSIIN saapuva Paluu tulevaisuuteen on kasariklassikko, joka on säilyttänyt vetovoimansa jo neljän vuosikymmenen ajan. Kun toisen luokan päättyessä ei Ella luokkakavereineen olekaan suorittanut kaikkia tarvittavia maantiedon tehtäviä, lähtee ryhmä valokuvauksesta innostuneen Opettajan johdolla metsäretkelle käytännön opetuksen metodilla. ??. Genki Kawamuran elokuvassa pelaajan tilalla on Kazunari Ninomiyan esittämä ”eksynyt mies”. ????. Foxin esittämän Marty McFlyn hupaisa aikamatka yhdistelee scifiä ja teinikomediaa kekseliäällä tavalla. Tunnelman maagisuutta lisää luontoäidin ohjaava ote, joka heijastuu suoraan myös itsepäiseen ja oikeudenmukaiseen Ellaan. Tarinaa vievät upeasti eteenpäin vihreydessään kylpevän luontokuvaston kauneus sekä ohjaaja Elin Grönblomin taito antaa tilaa rauhalliselle yksityiskohtien tarkastelulle. NEA PIETILÄINEN ELLA JA KAVERIT – OPERAATIO SAUKKO OHJAUS Elin Grönblom PÄÄOSISSA Elma Ufacik, Vilma Tanskanen, Frida Seppälä OHJAUS Robert Zemeckis PÄÄOSISSA Michael J. Hiljalleen hän tajuaa olevansa silmukassa ja ymmärtää myös pelisäännöt, jolla siitä voi päästä irti. JUSSI HUHTALA 16 EPISODI 10/2025 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET. Michael J. Metsän luonnonsuojelualueella he tutustuvat uusiin ystäviin, suloiseen saukkoperheeseen. Jos sellainen löytyy, on käännyttävä takaisin, muuten voi jatkaa matkaa. Kawamura rinnastaa tietyssä pisteessä toistuvaa käytävää vaadittavan päätöksenteon ja päähenkilöä – ja tämän kautta meitä kaikkia – painavat päätökset omassa elämässä. Fox, Lea Thompson, Christopher Lloyd PALUU TULEVAISUUTEEN OHJAUS Genki Kawamura PÄÄOSISSA Kazunari Ninomiya, Yamato Kôchi, Naru Asanuma EXIT 8 VUONNA 2023 ilmestyneen Exit 8 -pelin idea on yksinkertainen. ???. Siitä seuraa muutama hyvä hetki, kun hahmojen on mietittävä, onko vastaantulija poikkeama rutiinissa vai todellinen ihminen. Pelaaja vaeltaa pitkin itseään toistavaa metrokäytävää yrittäen paikantaa isompia tai pienempiä muutoksia matkalla. Jatko-osatkin ovat hyviä, mutta ensimmäinen on ylittämätön. TIMO Parvelan suosittuihin Ella ja kaverit -lastenkirjoihin perustuva kolmas elokuva Ella ja kaverit – Operaatio Saukko tuo tutun kaveriporukan takaisin yhteiselle seikkailulle, tällä kertaa luonnon helmaan
AIKAISEMMIN ILMESTYNEET. Cancel ottaa tähän teemaan kantaa kliseisen toimintakomedian keinoin, muttei lähde ilmiötä sen enempää selittelemään. Seurauksena olisi urien tuhoutuminen ja merkittävän yhteistyösopimuksen vesittyminen. lokakuuta CANCEL irrallisissa sivujuonissa. Weckström puolestaan on noussut vastaavaan suosioon TikTokissa ja on siirtynyt myöhemmin myös tubettamaan. Kolmikolla on vahva vaikutusvalta oman alansa kentällä, mikä vetää varmasti uskolliset fanit teattereihin – ja hyvä niin. Meuronen ja Hänninen tunnetaan laajalti vuonna 2015 perustamastaan NikojaSanttu Youtube-tilistä, jolla on yli 400 000 tilaajaa. Nykyisessä kotimaisen elokuva-alan epävarmassa tilanteessa vastaavien tapausten merkitys korostuu. Satunnaiselle katsojalle elokuva näyttäytyy sarjana erinäisiä omituisia hetkiä, joille tulisi osata nauraa. ON HYVÄ OLLA Ehkä Suomen paras leffapodcast JOUNI VIKMAN • JUSSI HUHTALA • NIKLAS TIRKKONEN TOIMINTAKOMEDIAN tarina käynnistyy lumipalloefektin tavoin, kun tubettaja Santtu ( Santeri Hänninen) joutuu puhelinvarkauden uhriksi. Käsikirjoitus nojaa vahvasti sosiaalisen median sisäpiirivitseihin ja viittauksiin, jotka avautuvat lähinnä vain kenttää seuranneille sekä meemikulttuurin altaassa kahlanneille. Elokuva jättäneekin jälkensä historiaan yhtenä ensimmäisistä suomalaiseen internetja meemikulttuuriin keskittyvistä, suurempaan valkokangaslevitykseen päässeistä teoksista. Huumori ei kuitenkaan muutamia hymähdyksiä ja yllättäviä sattumuksia lukuun ottamatta oikein kanna. Ohjaajakonkari Tuukka Temonen hyppää erilaisen komedian äärelle, mutta somesisäpiirivitsien varaan rakennetun toimintakomedian huumori ei kanna koko elokuvaa. NEA PIETILÄINEN ?. Tubettajien näyttelytaidot ovat paikoin kankeita, ja hahmojen toiminnan motiivit eivät vakuuta katsojaa. Poikkeuksena kuitenkin esimerkiksi sivuroolissaan loistava Helmi Kantola, joka tuo rauhoittavaa läsnäoloa muuten nopearytmiseen teokseen. On kuitenkin sanottava, että Cancelin vahvuudet nojaavat siinä, että se tuntee sisältönsä. Elokuvan konsepti on kiinnostava, mutta lopputulos jää sekavaksi kokonaisuudeksi täynnä faneille tuttuja kasvoja SUOMI 2025 OHJAUS Tuukka Temonen KÄSIKIRJOITUS Pietari Vihula PÄÄOSISSA Santeri Hänninen, Niko Meuronen, Hency Weckström GENRE Komedia IKÄRAJA 7 KESTO 1 t 26 min ENSI-ILTA 8. Canceloinnilla viitataan ilmiöön, jossa henkilö menettää yleisön tuen joutuessaan toimintansa myötä kielteiseen valoon. Tämä on samalla sen suurin ongelma. Puhelimessa on arkaluontoista materiaalia, jonka julkaisu saattaisi hänet ja somekollegat Niko ( Niko Meuronen) sekä Weksi ( Henry Weckström) ”canceloiduiksi”. Vaikkei se välttämättä ole kaikkein hallituin tai hauskin kokonaisuus, se keksii jatkuvalla syötteellä tapoja esitellä vallitsevaa suomalaista somekulttuuria erikoisista kulmista
Maastopalot ovat laajempia ja ankarampia kuin vaikka vielä 20 vuotta aiemmin etenkin Etelä-Euroopassa. Vera kapinoi vanhempiaan, erityisesti lannistavaa hammaslääkäri-isäänsä vastaan. Energiaa rätisevän Emden rinnalla John Magaro hohkaa koko ajan romahduksen partaalla olevana muusikkona. Kohta ollaankin pahoissa paikoissa, joissa voimakas tuuli levittää palon uskomattomalla vauhdilla ja voi saartaa pelastajat palavaan kitaan. Aihettaan ja siinä esiintyviä kohteitaan Webster lähestyy humaanisti ja lämmöllä. VUONNA 2020 ilmestynyt Piemonten tryffelinmetsästäjät oli kansainvälinen dokumentti-ilmiö. ???. Se on täkäläisittäin hurja luku, kun kyseessä ei ole kotimainen luontodokkari! Sen menestyksen salaisuus olivat vinkerot hahmot ja heidän omalaatuinen elämäntapansa sekä dokumentaristien Michael Dweck ja Gregory Kershaw lämmin ja kunnioittava suhtautuminen heihin. Hän hiipii iltaisin viettämään aikaa pienillä klubikeikoilla. Välirikko on silti vääjäämätön samalla kun Vera tuntuu haukkaavan liian ison palan järjestämällä terveysongelmista kärsivän improvisaatimuusikko Keith Jarrettin konserttia kallisvuokraiseen oopperataloon. Ohjaaja-käsikirjoittaja John Webster on tehnyt dokumenttielokuvia jo 1990-luvun alkupuolelta. Pahimpiin paikkoihin hän ei sentään ole päässyt mukaan. Kerronta on vankkaa, ja hän kuljettaa tarinaa varmoin ottein käyttäen monenlaisia keinoja kuten animaatiota. Aluksi katsoja yrittää löytää yhteyksiä hahmojen ja tapahtumien välille, mutta lopulta tärkeintä ovat lumoavat kuvat. Vaikka suomalaiset ovat ensi sijassa tarjoamassa lisäapua, ovat he yhtä suurella syyllä oppimassa, koska tulevaisuudessa samanlaiset maastopalot saattavat koskettaa Suomi-neitoakin. Kuvaaja Jarkko T. Laine on tehnyt mestarillista työtä loihtiessaan kuviaan vaikeissa oloissa. Äänisuunnittelusta vastaava Pietari Koskinen osoittaa jälleen kerran vankan ammattitaitonsa. Ei silti kannata odottaa samanlaista kokemusta kuin Piemonten tryffelinmetsästäjissä, joka tuntui kertovan tarinaa samalla kun se esitteli paikallisia ihmisiä. JOUNI VIKMAN ILMASTONMUUTOS etenee. Ei tarvitse tietää tai edes pitää jazzista tullakseen imaistuksi jännittävään ja viihdyttävään tarinaan. Meilläkin se sai vuoden 2021 ensi-iltansa jälkeen yli 36 000 katsojaa. Elokuvan tuottajanakin toiminut Mala Emde on suorastaan suurenmoinen nuorena Verana, joka ei anna minkään pysäyttää itseään maassa, jossa perhekuri ja -kulissit ovat kaikki kaikessa, ja aikana, jolloin siitä poikkeavat naiset olivat ”sellaisia”. ??. Muut jäävät heidän rinnallaan statisteiksi. Samalla lähestymistavalla he ovat selvästi saavuttaneet myös uuden elokuvansa päähenkilöt, karuilla argentiinalaisilla aroilla karjaa paimentavat gauchot, sikäläiset cowboyt. Gaucho Gauchon päähenkilö on näennäisesti teini-ikäinen Guada, joka haluaa sukupuolestaan välittämättä osaksi miehistä kulttuuria. JOUNI VIKMAN GAUCHO GAUCHO OHJAUS Michael Dweck, Gregory Kershaw GENRE Dokumentti OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS John Webster GENRE Dokumentti PALAVA MAA OHJAUS JA KÄSIKIRJOITUS Ido Fluk PÄÄOSISSA Mala Emde, John Magaro, Ulrich Tukur KÖLN 75 TOSIPOHJAISESSA musiikkidraamassa eletään 1970-luvun Kölnissä. Palava maa on erittäin kiinnostava dokumenttielokuva heistä, jotka eivät näy kuin uutiskuvien taustalla tekemässä raskasta, vaarallista ja arvokasta työtä. Nälkä kasvaa syödessä, ja yhtäkkiä Vera huomaa olevansa täysiverinen organisaattori – edelleen vanhemmiltaan salaa. HANNU LIEKSO 10/2025 EPISODI 19 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET. Hänen ohellaan kamera tallentaa monien muidenkin paikallisten tarinoita, välillä rauhallisesti välillä toiminnassa mukana kiitäen. Kun loppukesällä 2023 Portugalia riivaavat laajat maastopalot, saa Suomen maastopalomuodostelma kutsun saapua auttamaan paikallisia pelastajia. Eräänä iltana hän tutustuu brittimuusikkoon, joka pyytää pystyvän oloista koulutyttöä järjestämään itselleen kiertueen. ???
vapauttaa siirtolaisia vankileireiltä. Maata puolestaan johtaa vaikutusvaltaisten valkoisten miesten pyörittämä deep state -varjovaltio. WERNERI PIHLAJAMÄKI DOWNTON Abbey: Viimeinen näytös vie katsojan 1930-luvulle. Nähdään upeasti lavastettuja ja puvustettuja kohtauksia Lontoon teatterimaailmassa ja Ascotin laukkakisoissa. Äänimaailma on kuitenkin ongelmallinen: esimerkiksi ravintolakohtauksissa lasien kilinä ja taustahälinä eivät istu lavastukseen ja rekvisiittaan. Jos miinuspuolia lähtee hakemaan, niin elokuvassa on joitakin turhan farssimaisia kohtauksia ja ennalta-arvattavia käänteitä. ??. Ash ( Riz Ahmed) järjestää ihmisille suojelua ja suostuu ottamaan Sarahin asiakkaakseen. Downton Abbey: Viimeinen näytös tarjoaa kaikkea sitä, mitä fani voi odottaa. Vallankumouksellisia jahdannut eversti on aikoinaan muodostanut viha/ seksi-suhteen sittemmin kadonneeseen Perfidiaan ja 16 vuotta myöhemmin hän muodostaa pakkomielteen Willan löytämisestä, koska tämä saattaa olla hänen tyttärensä. ???. JUSSI HUHTALA 20 EPISODI 10/2025 AIKAISEMMIN ILMESTYNEET. One Battle After Another -elokuvan maailmassa kaikki ovat oikeassa salaliittoteorioissaan. Lady Mary on eronnut ja syntyy julkinen skandaali. ???. Hän ei tunne olevansa turvassa ja pyytää apua juristilta. Kun kaksikko saa perheen lisäystä, Pat-isä löytää konservatiivisemman puolensa mutta Perfidia-äiti kavahtaa patriarkaalista perherakennetta. Sotilaiden päästessä aktivistien perään Pat päätyy uuden identiteetin turvin pikkupaikkakunnalle kasvattamaan Willa-tytärtään rakastavan vainoharhaisesti. LEONARDO DiCaprio esittää miestä, joka on mitä ilmeisimmin villin tyttöystävän perässä liittynyt vallankumousorganisaatioon, joka mm. Mutta mitäs pienistä. Myös pääkaksikko jää lopulta kevyeksi. Niiden yhteenoton varjossa käydään henkilökohtaista sotaa ja eksistentialistista tuskailua. Jo sarjaa tuotettiin hulppealla budjetilla, mutta kolmas elokuva on entistä elokuvamaisempi ja näyttävämpi. Musiikki sen sijaan toimii. Tämä antaa Sarahille numeron, jonka kautta hän voisi saada elämänsä hallintaansa. Trilleri leikittelee hyvän ja pahan asteilla mutta kompastelee hahmojen onttouteen ja motivoimattomuuteen. Firman erikoisjoukkojen kokoonpano on mielenkiintoinen, mutta pahishahmoja on aivan liikaa. Lopussa kaikki tarinalangat kietoutuvat tyylikkäästi yhteen, ja lisäksi nähdään koskettava kunnianosoitus Granthamin jaarlin äitiä esittäneelle Maggie Smithille (1934– 2024). Koska päähahmojen välillä on tuntematon välikäsi, ei heidän välillään tunnu olevan kemiaa tai motivaatiota ennen kuin vasta viimeisen puolituntisen aikana. Talousongelmat aiheuttavat Granthamin jaarlin perheelle lisää päänvaivaa, sillä ajat ovat muuttuneet, eikä suvulla ole enää varaa ylläpitää kartanoa entiseen tapaan. Sarjan kartanomaisemat olivat sisältä ja ulkoa hulppeita, mutta nyt tapahtumapaikkoja on laajennettu entisestään. Ash viestittelee puhelinfirman välityksellä välttääkseen jäljittämistä liittymien kautta. Samaan aikaan Sarahin entisen työpaikan etsivät ovat valmiita tekemään mitä tahansa saadakseen dokumentit haltuunsa. Maan alla muhii siirtolaisten sun muitten valkoista heteroelämää uhkaavien väestönvaihtajien salainen verkosto. Tuttuja hahmoja on paljon, eikä kaikille riitä oikein tilaa. New Yorkin tehdasalue ja ihmismassat erottelevat hyvin kaupungin eri puolia, ja leikkauksen rytmi on napakka. Se viihdyttää silti parin tunnin kestonsa ajan. JOUNI VIKMAN ONE BATTLE AFTER ANOTHER OHJAUS Paul Thomas Anderson PÄÄOSISSA Chase Infiniti, Sean Penn, Leonardo DiCaprio OHJAUS Simon Curtis PÄÄOSISSA Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery DOWNTON ABBEY: VIIMEINEN NÄYTÖS OHJAUS David Mackenzie PÄÄOSISSA Riz Ahmed, Lily James, Sam Worthington SOVITTELIJA SARAH ( Lily James) on dokumentoinut papereita, jotka viittaavat hänen firmansa ruoka-aineissa oleviin haitallisiin aineisiin. Andersonin toiminnallisimman elokuvan pitäisi kaiken järjen mukaan olla järkyttävää – ja se on – mutta jollakin tavalla kaaos on kamalalla tavalla hauskaa