lehti hengellisestä elämästä • jo vuodesta 1929 8 / 2024 • 8 € ”Siirryimme new age -puolelta Jumalan tiimiin” Armo kosketti älykköä Uria oli Daavidin petoksen uhri Miten usko syntyy. Sami ja Heini Minkkinen:
15:16). Puhtaasta rakkaudesta, ansiottomasta armosta. Jeesuksen sanoin: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. 4:10). Jeesus kertoo kuitenkin, miten asiat taisivat oikeasti mennä: ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. (Joh. Palataan aikaan ennen uskoamme, jo ennen syntymäämme: ”Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Ja samalla ihmisestä täysin riippumaton totuus: ”Ei kukaan voi tulla minun luokseni, ellei Isä, joka minut on lähettänyt, vedä häntä” (6:44). Julistaa syntimme anteeksiannetuiksi. Minä annan teille levon.” (Matt. 11:28) Tulkaa siis kaikki, aivan kaikki. Tule, sinäkin, joka et voi koskaan uskoa olevasi armon arvoinen. Joh. Ehdottomasti. Se on armon ylistystä ja ihmeteltävää ihmettä! Miksi meidät valittiin. Se on maailman armollisin lause. Pelastus täytettiin, ennen kuin osasimme sitä edes pyytää tai kaivata. Heiluri kävi laidassa, alkaisiko liike takaisin tasapainoisempaan uskoon ja elämään. Päinvastoin Kalliin hunajan pisaran sanoin: ”Usko on ihmeellisin asia maailmassa. Ehkä sinäkin ajattelit joskus valinneesi Jeesuksen. pääkirjoitus U sko Jeesukseen on jännitekenttä. Tämä on maailman ihmeellisin lause, kun se luetaan, niin kuin se on kirjoitettu. Ei mitään ehtoja, ei vaatimuksia, ei etukäteispyhitystä, ei jälkivaatimuksia, ei minkäänlaista häntää. 6:29.) Ensin laki: ”Uskokaa häneen”, sitten evankeliumi: ”Se on Jumalan teko.” Alusta loppuun Jumalan työtä. Usko – saat uskon juha.vahasarja@perussanoma.fi ” Luoja tarttuu avuttomaan käteen.”. Hän ei odota hengellisesti kuolleen uskonnollisia tekoja, vaan hän laskee sydämeen uskon lahjan. Usko on ihmeellisin asia maailmassa. Ei kukaan voi tulla, ellei Isä vedä! Et voi ottaa kunniaa uskostasi itsellesi, se olisi ylpeää Jeesuksen ristinansion vähättelyä. Se on Jumalan teko”. Olisiko tämän ihmisiä rikkovan vastuuttoman vapauden aika viimein päättymässä. Lisää siihen jotakin omaasi ja sinä turmelet sen.” Ojenna avuton kätesi ja huomaat siihen tarttuneen taivaan ja maan Luojan. Teit ratkaisun ja tiesit olevasi Jeesuksen oma. Siis: tulkaa, mutta jos tulette, se on Isä, joka teidät luokseni veti. Jeesus kutsui: ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Pelastus ei ole ihmisen rakentamat tikapuut taivaaseen, vaan taivaan laskeutuminen keskuuteemme ja pelastuksen tuleminen valmiiksi. Erityisesti nuoret miehet ovat alkaneet kiinnostua kristinuskosta. Emme tiedä, emme ymmärrä, mutta ylistämme siitä Herraa! Vanha apostoli Johannes iskee kuin viimeisen naulan Jumalan tekojen aarrearkkuun. Ilmaista, tässä ja nyt tarjolla, ei vastalahjan vaatimusta. Et olekaan, tule silti! Maailman yksinkertaisin ehdoista vapaa tervetulotoivotus. Ps. Jeesus saapui taivaasta alas ja hän nöyrtyi seimelle, ristille, sanaksi paperille, pisaraksi kastemaljaan ja leiväksi ja viiniksi ehtoollispöytään. Oman harkinnan, hädän tai paremman elämän toivosta. Se on uskomattomin lause. Se on maailman helpoin ja vaikein asia
VUOSIKERTA vuodesta 1929 • TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET puh. • Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä teksteistä ja kuvista • ISSN 2736-9307 4 | 3 pääkirjoitus Usko on maailman ihmeellisin asia. alv 24 %. tä ss ä le h d e ss ä 26 20 95. Irtonumeron hinta 8 €. 09 5123 9154, elama@perussanoma.fi • etunimi.sukunimi@perussanoma.fi PÄÄTOIMITTAJA Juha Vähäsarja, 09 5123 9150, juha.vahasarja@perussanoma.fi • TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Petri Vähäsarja, puh. 09 5123 9154, petri.vahasarja@perussanoma.fi • TOIMITUSKUNTA Sari Savela, Lauri Vartiainen, Juha Vähäsarja, Jouni Lallukka, Marja-Kaarina Marttila • TAITTO Tappajahai • KUSTANTAJA Perussanoma Oy • AIKAKAUSMEDIA RY:N JÄSEN • PAINOPAIKKA Punamusta Oy, Lahti • HINNAT 12 kk:n kestotilaus 67 €, 12 kk määräaikainen tilaus 75 €. 42 pientä puhetta Opin muuttajien into ihmetyttää 44 elokuva-arviot Uusia näkökulmia moraaliin 46 samasta perheestä Jari ja Tsuua Kekäle jakavat oivalluksia 49 kolumni Tapani Ruokanen 50 raamattuvisa Kymmenen kysymystä Raamatusta 51 kristikunnan klassikot Kristuksen veri on kalliimpi kuin maailma. Hinnat sis. 03 4246 5391, perussanoma@jaicom.com • TOIMITUS PL 15, 02701 Kauniainen • puh. 5 jutun takana Lapin eksotiikkaa aistimassa 6 lyhyet ja nopeat Hengellisten tapahtumien superviikonloppu 10 haastattelu Minkkisten yritys ei enää tarjoa hypnoosia 16 raamatun henkilöt Uria lähetettiin varmaan kuolemaan 19 sivupersoona Kansan Raamattuseuran uusi johtaja 20 henkilöt Sotaniemien luonnonläheinen elämä 23 raamatun eläimet Kuninkaallinen petolintu 24 maailma nyt 30 vuotta Ruandan kansanmurhasta 26 elämäntaito Tuomas Enbuske muuttui ateistista uskovaksi 30 uskon esikuvia Slovenian uskonpuhdistaja Kannessa Kannessa Kannessa Kannessa 32 raamattuopetus Armon muruja erämaassa 35 nuoren ääni ”Rippikoululeiri oli kohokohta” 36 haastattelu Velipuoli kertoo Elviksen uskosta 41 kysymys ja vastaus Miksi Nooa kirosi poikansa
• Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetyistä teksteistä ja kuvista • ISSN 2736-9307 M utkainen tie, poroaidan takana jäkälää ja naavaisia käkkyrämäntyjä. 09 5123 9154, petri.vahasarja@perussanoma.fi • TOIMITUSKUNTA Sari Savela, Lauri Vartiainen, Juha Vähäsarja, Jouni Lallukka, Marja-Kaarina Marttila • TAITTO Tappajahai • KUSTANTAJA Perussanoma Oy • AIKAKAUSMEDIA RY:N JÄSEN • PAINOPAIKKA Punamusta Oy, Lahti • HINNAT 12 kk:n kestotilaus 67 €, 12 kk määräaikainen tilaus 75 €. Vastaajien kesken arvotaan kirjapalkinto Perussanoman uutuusvalikoimasta. Lapsiperheen arki on silti arkea Tirrollakin. ju tu n ta k a n a Te ks Ti k ir si -k la u d ia k a n ga s K esä-heinäkuun lehden parhaaksi jutuksi äänestettiin Jukka Sipilän haastattelu otsikolla Jatkoajalla uudella sydämellä. VUOSIKERTA vuodesta 1929 • TILAUKSET JA OSOITTEENMUUTOKSET puh. Täällä talostelee punaisessa tuvassaan Sotaniemen perhe. Löydän kyllä, mikäli se on erämaan hiljaisuutta, kirk-kaita vesiä, poroja, erakkotarinoita, ruskaa, yötöntä yötä ja kaamosta. ”Marjatta Junkkaalan toivontäyteinen kolumni on paras! Alussa runollinen kevät ja lopuksi isoäidin viisaita neuvoja”, lukija kirjoitti. Heidän luonnonmukaiset v a l i n t a n sa jatkavat silti Tirron vanhaa elämäntapaa nykyaikaan sovellettuna. Myös Annemari Sandellin haastattelusta ja Marjatta Junkkaalan kolumnista pidettiin. Löydänkö Tirrolta kuuluisaa Lapin eksotiikkaa. Onnea voittajalle! kerro meille mikä tämän lehden jutuista liikutti, puhutti tai hermostutti eniten. Timo Junkkaalan uusi kirja kiinnostaa, uuden sydämen kanssa eläminenkin mielenkiintoista ja niin moni muu, aina tietysti Raamattuopetus. Toinen kehui koko lehteä: ”Todella hyvä ja monipuolinen lehti, vaikea valita mitään tiettyä. Eksotiikkaa Inarin Tirrolla | 5 32 raamattuopetus Armon muruja erämaassa 35 nuoren ääni ”Rippikoululeiri oli kohokohta” 36 haastattelu Velipuoli kertoo Elviksen uskosta 41 kysymys ja vastaus Miksi Nooa kirosi poikansa. Pari lasta pomppii trampoliinilla ja loput ovat matkalla kotiin koulutaksilla. Kirjapalkinnon voitti arvonnan perusteella Eila Koso. Kuuntelen Marjutin ja Matin kertomusta lastenkasvatuksesta, ruokataloudesta ja vaatetuksesta. Muistan tällä kentällä asuneen vanhan saamelaisen harmitelleen, että sukulaisten asentama vesijohto helpotti liikaa elämää. He eivät näe nälkää, jos joki ei anna kalaa, eivätkä he palelluta varpaitaan ilman kenkäheiniä. Irtonumeron hinta 8 €. Sotaniemillä vesi tulee kraanasta. 09 5123 9154, elama@perussanoma.fi • etunimi.sukunimi@perussanoma.fi PÄÄTOIMITTAJA Juha Vähäsarja, 09 5123 9150, juha.vahasarja@perussanoma.fi • TOIMITUSPÄÄLLIKKÖ Petri Vähäsarja, puh. Lähetä vastauksesi 19.8. Saavun Vaskojoen varrelle Tirron muinaiselle asuinkentälle. Hän ei ollut tottunut mukavuuksiin. 03 4246 5391, perussanoma@jaicom.com • TOIMITUS PL 15, 02701 Kauniainen • puh. mennessä osoitteeseen petri.vahasarja@perussanoma.fi. Uusi sydän ja isoäidin neuvot 95. Hinnat sis. 42 pientä puhetta Opin muuttajien into ihmetyttää 44 elokuva-arviot Uusia näkökulmia moraaliin 46 samasta perheestä Jari ja Tsuua Kekäle jakavat oivalluksia 49 kolumni Tapani Ruokanen 50 raamattuvisa Kymmenen kysymystä Raamatusta 51 kristikunnan klassikot Kristuksen veri on kalliimpi kuin maailma. alv 24 %
ly h y e t & n o p e at ko on n u T sa ri sa v el a m ar ek ru cin sk i / un sp la sh Estonian uppoamisesta 30 vuotta I tämeri on matala ja paikoin hyvin karikkoinen. Ennen aikaan purjehdittaessa pyrittiin pitämään rannikko näkyvissä, sillä maamerkit tunnettiin. Matkustaja-autolautta M/S Estonia upposi 28.9.1994 klo 1.50. Se oli ollut matkalla Tallinnasta Tukholmaan. Tiede 7/2024 6 |. Silti Itämeren pohjassa lepää noin 10 000 hylkyä, traagisimpana Estonia, joka 1994 vei pohjaan 854 ihmistä
Medialähetyspäivät on kaikille avoin hengellinen viikonlopputapahtuma ja samalla Sansan valtakunnallinen kesäjuhla. ly h y e t & n o p e at vstaajista rukoili kerran päivässä m ar ek ru cin sk i / un sp la sh Hengelliset syventymispäivät S uomen Raamattuopiston Säätiö täyttää tänä vuonna 85 vuotta! Juhlavuoden Hengelliset syventymispäivät järjestetään Raamattuopistolla Kauniaisissa ja Järvenpää-talolla 23.-25.8.2024 otsikolla Jeesus on Herra. Kristalli on tuottanut vuosien saatossa isoja konserttisalija kirkkokiertueita. • Orpokotijuhlat Parikkalan Saaren kirkolla 17.–18.8. • Suomen Merimieskirkon kesäjuhla Hämeenlinnassa 10.–11.8. Päivät järjestetään vuosittain ympäri Suomea paikallisten seurakuntien kanssa, tänä vuonna 23.–25.8. Lisätiedot: www.syventymispaivat.fi Elokuun lopulla on hengellisten tapahtumien superviikonloppu 23.–25. Nuotiolaulujen hehku on yhä voimissaan. Glow Festival kokoaa ja yhdistää ihmisiä eri sukupolvista ja eri taustoista. Kuopiossa Kallaveden seurakunnassa. Nokia Areenalla kokoonnutaan isoimmalle nuotiolaulupaikalle ikinä. elokuuta A reenalla kuullaan kotimaisen gospelin merkittävimmät laulut ja artistit kautta aikojen. Matka kohti Syventymispäiviä alkaa Soinin kirkossa 20.8. Perjantaina 23.8. | 7. Tampereen Nokia-areenalla Medialähetyspäivät K uopiossa Kallaveden seurakunnassa 23.– 25.8. Glow Festivalin tuottaa 18 vuotta alalla ollut Ohjelmatoimisto Kristalli, joka on Suomessa keskeinen hengellisen musiikin kentällä toimiva ohjelmatoimisto. Lisätiedot: www.sansa.fi/ mlp24 OPISKELUA NUORILLE AIKUISILLE Löydät elämällesi suuntaa, syvennät Raamatun tuntemustasi ja saat uusia ystäviä MUSIIKKILINJA • Kehität taitojasi muusikkona, saat toittokavereita ja olet valmiimpi jatko-opintoihin • Mahdollisuus syventyä lähetystyöhön tai musiikin tuottamiseen RAAMATUN PERUSKURSSI (PK) • 18–26-vuotiaille • Opit Raamattua ja elämäntaitoja • Mahdollisuus syventyä lähetystyöhön tai urheiluun raamattuopisto.fi Sari Essayah Jukka Norvanto SEKL, SRO ja SLEY herätysliikejohtajat HENGELLISET SYVENTYMISPÄIVÄT 23.–25.8.2024 SUOMEN RAAMATTUOPISTOSSA JA JÄRVENPÄÄ-TALOLLA Katso ohjelma: syventymispaivat.fi Muita hengellisiä juhlia elokuussa: • KesäSpirit, Hengen uudistuksen kesäjuhla Lempäälän Ideaparkissa ja verkossa 2.–4.8. Tutut laulut luovat nostalgiaa, mutta pitävät myös gospelin liekkiä yllä. ohjelmaa on Raamattuopistossa Kauniaisissa ja viikonloppu huipentuu lauantaina ja sunnuntaina 24.–25.8. Suomalainen gospelmusiikki juhlii isosti 24.8. Järvenpää-talon upeissa puitteissa. Mukana myös legendaarinen Petra-yhtye Yhdysvalloista. Tilaisuus Soinista striimataan
6:2 Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. ” ” ily a pa lv ov / un sp la sh HERÄÄ VALVOMAAN 50 VUOTTA SITTEN Ei muuta perustusta ”Seuraavanlainen käsitys uskosta on melkoisen yleinen ihmisten keskuudessa: myönnetään, että usko on hyvä asia, kun se auttaa ihmistä selviytymään erilaisissa elämän kohtaloissa ja vaikeuksissa. On oikeastaan Jumalaa pilkkaava ja häpäisevä käsitys uskosta pitää sitä todellisuudesta vieraannuttavana huumeruiskeena. ly h y e t & n o p e at KUUSANMÄKI 1 466 954 Gal. Usko merkitsee toisaalta ihmisen pahuuden rehellistä ja täysmittaista kohtaamista. Usko ajatellaan kuin rauhoittavaksi pilleriksi, joka hetkellisesti tuudittaa ihmisen arjen vaikeuksien ja karun todellisuuden yläpuolelle. Toisaalta se merkitsee sen avun vastaanottamista, jonka elävä Jumala on valmistanut kaikille ihmisille.” Lasse Marjokorpi Herää valvomaan -lehdessä 7–8/1974 8 |. Jumala on kuitenkin sanassaan esittänyt asian aivan päinvastaiseksi
Isillä lasten lukumäärä ei juuri vaikuta työllisyysasteeseen. Kolmetai useampilapsisten äitien työllisyysaste oli korkeimmillaan 74 % vuonna 2022, mutta palasi 71 %:in vuonna 2023. Yksija kaksilapsisten perheiden äitien työllisyysaste on korkeampi kuin useampilapsisten äitien. Kaksilapsisten äitien työllisyysaste nousi samalla aikavälillä kahdella prosenttiyksiköllä 85 %:in. Lähde: stat.fi | 9. Kun vuonna 1993 yleisin perhetyyppi oli aviopari ja lapsia, oli vuonna 2023 yleisin perhetyyppi aviopari ilman lapsia. Vuonna 2023 yhden tai kahden lapsen äideistä keskimäärin 84 % oli työllisiä, kun taas vähintään kolmen lapsen äideistä työllisiä oli 71 %. ly h y e t & n o p e at 1 466 954 T ilastokeskuksen mukaan Suomessa oli vuoden 2023 lopussa yhteensä 1 466 954 perhettä, mikä on 2 186 perhettä enemmän kuin edellisvuonna. Kaksi kolmesta 1–2-vuotiaiden lasten äidistä on jo töissä. Perheiden määrää ovat lisänneet Suomesta kotikunnan saaneet ukrainalaisperheet. Yhden alle 18-vuotiaan lapsen äitien työllisyysaste nousi eniten, 79 %:sta 84 %:in vuodesta 2021 vuoteen 2023. Lähde: stat.fi ELOKUUN LUKU ily a pa lv ov / un sp la sh Alle kolmevuotiaiden lasten äidit aiempaa useammin töissä vuonna 2023 T ilastokeskuksen mukaan alle kolmevuotiaiden lasten äitien työssäolo on lisääntynyt ja perhevapaalla olevien äitien osuus vähentynyt vuodesta 2021 vuoteen 2023. Lasten lukumäärä ja ikä vaikuttavat äitien työmarkkina-asemaan Alle 18-vuotiaiden lasten lukumäärä perheessä vaikuttaa etenkin äitien työllisyyteen
10 | 10 | TeksTi pia tiusanen kuvaT minkkisTen koTialbumi
”Etsimme rauhaa joka paikasta, mutta viimeisenä Jumalan luota. | 11 Sami Minkkinen niitti mainetta uushenkisyyden guruna, ja okkultismi alkoi kiehtoa myös Heini-puolisoa. Pimeydestä valon valtakuntaan – Pylkhs isdh lsdifh sdifuh adfklsdf. Sisäistä tyhjyyttään pari yritti täyttää lisäksi rahalla ja juhlimisella. Vasta sieltä löytyi vastaus”, Heini sanoo
Minulla oli ollut esirukoilijoita ja varjelusta sen verran, että pääsin pois niistä kuvioista. Samoihin aikoihin Heini Minkkinen, 45, tunsi itsensä niin syntiseksi ja huonoksi, että epäili, voisiko hän kelvata Jumalalle. Hän kanavoi sanomia vainajilta ja tiesi asioita, joita hänen ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt tietää. Lastensa kanssa hän rukoili kuitenkin joka ilta, eikä koskaan pilkannut Jumalaa. Henkiä on olemassa Oli kaunis elokuinen päivä Heinin synnyinpaikkakunnalla Soinissa vuonna 2023. H ypnotisointi, jooga ja yhteydet henkimaailmaan olivat Sami Minkkiselle, 46, elämäntapa ja toimeentulo. Hän oli haalinut kolmen vuoden aikana noin 150 000 asiakasta ja saavuttanut mainetta ja mammonaa. Sami pulahti Heinin kanssa järveen kesämökillä, kun Jumala yllätti heidät täydellisesti. Samoin kävi Heinille, jolle pappa oli kertonut Jeesuksesta jo lapsena. – Pyhä Henki kosketti minua seurakunnan leirillä, kun olin kymmenvuotias. Pidin meditoijia ja joogaajia hihhuleina ja hörhöi12 |. Koin ” Minulla oli ollut esirukoilijoita.” silloin vahvasti, että Jumala on olemassa ja että hän on suuri, rakastava ja armollinen, mutta maailma vei minut eikä uskoni kestänyt, Heini kertoo. Suhtauduin epäileväisesti myös new age -asioihin, kun tapasin Samin vuonna 2019. Jumala kirjaimellisesti tuli ja pelasti minut, Sami sanoo. – Onneksi väärien henkivaltojen kanssa toimiminen kuluttaa ihmisen läpikotaisin. Häntä seurattiin ja kuunneltiin. – Uskoin vain siihen, mitä näin silmilläni. Ensimmäisen kerran Heini oli kokenut Pyhän Hengen kosketuksen pikkutyttönä. Hän kuvailee etääntyneensä Jumalasta ja eläneensä hyvin maallista elämää. – Selkeä viesti oli, että ”Heini, sinun ei tarvitse tehdä mitään, sinä kelpaat”, Heini herkistyy ja rohkaisee muita: – Voit mennä Jumalan luo kaikkine synteinesi ja pahoine tekoinesi. Uskoville hän kyllä saattoi naureskella. Se koukutti ja hiveli itsetuntoa, mutta samalla se uuvutti. Pyhä Henki kosketti heitä yliluonnollisella tavalla. – Jumala halusi tehdä selväksi, että hän on kaikkivoipa ja rakkaus. Sen jälkeen tiesin, että Jumala oli asettanut sisimpääni sellaista, mitä siellä ei aikaisemmin ollut ollut: uskon lahjan, Sami muistelee
Hän halusi lisätä yritystensä menestystä henkisen kehityksen keinoin. Tiede orientoituneena realistina Heininkin oli pakko uskoa, kun hypnotisoitu luuli oikeasti olevansa koira tai kissa. Se tiesi taloudellisia tappioita, mutta hyvää ja levollista omaatuntoa.. Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, ettei siinä ole kyse pelkästään mielen rakenteesta ja henkisistä | 13 Sami ja Heini Minkkinen tekivät uskoon tultuaan pesäeron uushenkisyyteen. Seurasin sitä hämmentyneenä. Sami tiesi asioita tuntemattoman ihmisen lapsuudesta ja nuoruudesta. – Lähdin opiskelemaan neurolingvististä ohjelmointia eli NLP:tä. Yhteys henkiin oli sittenkin todellista, ja se koukutti myös Heinin. Esimerkiksi energiahoidoissa tapahtui oikeasti yliluonnollisia asioita, ja hypnoosi vaikutti niin mieleen kuin kehoonkin. nä, mutta Samin myötä näin läheltä, että henkivallat ovat todellisia. – Joissakin kanavointi-illoissa ihmiset sanoivat, että kaikki, mitä Sami puhui, oli totta. Paha tuli lähelle Sami oli ollut kiinnostunut new agesta jo vuodesta 2006 alkaen, jolloin hän vielä työskenteli IT-alalla. Heinikin halusi oppia lisää ja etsi itselleen valmentajan. Meedion ja henkimaailman välistä yhteyttä sanotaan kanavoinniksi, ja Sami oli ennen uskoontuloaan hetken aikaa myös meedio
Se on niin kauniin yksinkertaista. Sami ja Heini päättivät keskeyttää nettikurssin. Hän ei halunnut olla ohjaamassa ihmisiä kohti Paholaista. – Kun Pyhä Henki asuu sinussa ja haluat kunnioittaa kolmiyhteistä Jumalaa, et voi tehdä työksesi sellaista, joka vie ihmisiä etäämmälle Jumalasta. Tappouhkauksiakin hän on saanut. Sami oli jo nuorena ihaillut hypnotisoijia, ja nyt hän itse oppi vaikuttamaan toisiin ihmisiin heidän tietämättään. Hän luuli koko ajan tekevänsä hyvää. Heinin ja Samin päätös uushenkisyyden suhteen on kristallinkirkas: – Ei ole olemassa sellaista rahasummaa, jolla pettäisimme Jumalan. – Sielunvihollinen pystyy tarjoamaan todella vaikuttavia kokemuksia, jos paremmasta ei ole tietoa. – Sitten minulle selvisi totuus – kiitos Pyhän Hengen. – Kun ilmoitimme, ettei yrityksemme enää tarjoa hypnoosia, energiahoitoja, kanavointeja tai valmennuksia, jotkut olisivat olleet valmiita tarjoamaan huikeita summia vielä yhdestä hypnoosista tai kanavoinnista, Heini kertoo. Oli vain syvä hiljaisuus ja rauha. Palattuaan todellisuuteen Samille oli selvää, että hänen olisi tehtävä täydellinen elämänmuutos. Pitkin kevättä ja kesää Sami ja Heini rukoilivat, että Jumala poistaisi kaikki esteet heidän ja Jumalan väliltä. Meillä on taloushuolia ja velkaa, mutta menemme ennemmin vaikka kadulle kuin teemme sellaista, mikä ei ole Jumalan mielen mukaista. Viimeiseksi riippakiveksi jäi hypnoosi, jota Sami opetti netissä vielä viime joulukuussa. Meidän vain tarvitsee ottaa se vastaan. Sami järkyttyi perin pohjin, mutta samaan aikaan Jeesus oli hänen kanssaan lohduttaen. Se ei ole mahdollista, Heini sanoo. Tajusin, että hypnoosi pohjautuu Egyptissä harrastettuun epäjumalanpalvontaan. Se on hyvin taidokasta harhautusta ja täysin valheellista, Sami toteaa. Hän käytti hypnoosia ja siihen usein liittyvää meditaatiota, energeettisiä filosofioita ja manifestointia. Samalla annan sielunviholliselle oikeuden tulla minua tietyn verran lähemmäs, tiedostamattani avaan sille oven. ” Pelastus on varma Jeesuksessa Kristuksessa.” 14 |. ” Tappouhkauksiakin hän on saanut.” taidoista, vaan uushenkisyys on siihen sisäänrakennettuna. Syksyn mittaan hän ymmärsi, että hän halusi luopua uushenkisyydestä. Sami kouluttautui ympäri maailmaa ja toi oppejaan Suomeen. Televisiossa alkoi pyöriä Samin isännöimä Mitä tuli tehtyä -hypnoosiohjelma. Pelastus on varma Heini oli koko elämänsä nukkunut kuin pieni vauva. Ymmärsin, että se, missä olin mukana, ei ollut normaalia eikä sillä ollut mitään tekemistä rakkauden kanssa. – Jooga on hindulaista jumalanpalvelusta. Olemme kaikki syntisiä, ja pelastus on annettu meille lahjaksi. Huijari, takinkääntäjä, valehtelija – kaikkea tätä Sami on saanut kuulla olevansa sen jälkeen, kun hän tuli uskoon ja siteet okkultismiin katkesivat. – Minut tempaistiin pois tästä todellisuudesta, ja Jumala näytti minulle totuuden itsestäni, tekemisistäni ja niiden taustoista sekä maailmasta, jossa olin elänyt. Se on todella vakavaa vieraiden henkivaltojen kutsumista ja käyttämistä. Uskoontulon jälkeen alkaa uskossa kasvu, Sami sanoo. – Rukoilin Jeesusta, että jos tekemiseni – vaikkapa kanavointi – ei ole hänen tahtonsa mukaista, hän kertoisi sen minulle. Monet pitävät esimerkiksi meditaatiota ja joogaa harmittomina rentoutumiskeinoina, mutta entisenä kundaliinijoogaohjaajana Sami ei aio valehdella. Elämänmuutos tapahtuu luonnostaan ja lempeästi, ilman pakkoa, Pyhän Hengen vaikutuksesta. Suuressa armossaan hän salli Paholaisen tulla minua niin lähelle, että aloin oikeasti kyseenalaistaa asioita. Nyt hän oli alkanut pelätä, nähdä painajaisia ja heräillä yöllä. Näennäisen menestyksen keskellä häntä alkoi kuitenkin ahdistaa, eikä hän enää jaksanut alituista ihmisten kohtaamista. Kerran, kun olin ryhtymässä kanavoimaan eräälle ihmiselle, en pystynytkään siihen. – Pelastus on varma Jeesuksessa Kristuksessa. Hän vakuuttaa, ettei usko vaadi ihmiseltä omia tekoja, eikä se kiellä häneltä mitään tärkeää ja rakasta. Kiitin Jeesusta vastauksesta. Tehdessäni hyvin perinteisen soturiasanan teen kuvan hindujumalan kunniaksi, vaikka Raamattu kieltää kumartamasta muita jumalia. Minkkisiä on houkuteltu myös rahalla. He halusivat lähemmäs Jumalaa, ja mökkirannassa se sitten tapahtui, Pyhän Hengen kosketus, uskoontulo. Keväällä 2023 tapahtui käänne, vaikka Sami ei vielä tullut uskoon
– Uskovat keskittyvät mielellään henkivaltoihin ja Paholaisen tekemisiin, vaikka uskoville niillä ei ole mitään merkitystä. He haluavat kertoa, että muutos on mahdollinen. – Mitä tahansa minulle tässä elämässä tapahtuu, annan koko elämäni Jeesuksen käyttöön. – Elimme ensin intensiivisesti new age -puolella, ja viimeisen vuoden olemme olleet Jumalan tiimissä. Salaisuuksia heillä ei ole. En ole kivuliaimmassakaan tilanteessa enää huolissani, koska olen pelastettu ja tiedän, että Jumalan tahto on aina paras mahdollinen, Sami toteaa. Sanomaa Jeesuksesta Minkkiset välittävät ennen kaikkea nettisivuillaan minkkinen.org. Seinäjoen-kodin ja Tampereen-kodin väliä suhaava pariskunta keskustelee paljon ja kaikesta. Jeesus pitää huolen Sami muistuttaa, ettei uskovilla oikeasti ole mitään hätää. Pelastus on varma Jeesuksessa Kristuksessa.” | 15 – Parasta, mitä suhteelle voi tapahtua, on se, kun Kristus tulee siihen ja molemmat puolisot lähestyvät Jumalaa, Minkkiset uskovat.. Oma tahtoni ei ole todistettavasti vienyt minua koskaan hyvään. Maailma vihaa opetuslapsia samalla tavalla kuin Jeesusta. Kun elämä on Jeesuksen käsissä, maailma ei voi enää satuttaa. Jeesus pitää uskovista huolen, ja sitähän tämä maailma vihaa. Kaiken näkemäni ja kokemani jälkeen en usko, että olisin näin järjissäni, jos en olisi voinut jakaa kaikkea Samin kanssa. Siitä Minkkiset ovat erityisen kiitollisia, että heillä on toinen toisensa. Maailmalla ei ole oikeutta pelastettuun ihmiseen. Minkkiset uskovat, että heidän tehtävänsä on auttaa ennen kaikkea niitä ihmisiä, jotka heidän laillaan ovat eläneet pakanallisesti ja lähellä sielunvihollista. Isoja muutoksia on tapahtunut paljon, ja viimeisen vuoden aikana pelkästään hyviä, Heini summaa
Mutta rakastiko vaimo häntä vai naapurissa asuvaa kuningasta. Uria liittyi Daavidin joukkoihin jo melko varhaisessa vaiheessa, ja hänestä oli lopulta tullut Israelin armeijan upseeri. Uria – kunnian mies, joka petettiin r a a m at u n h e n k il ö t Uria oli ollut onnellinen saadessaan vaimokseen israelilaisen upseerin kuvankauniin tyttären, kirjoittaa Mailis Janatuinen. Ja juuri tämän kunnian miehen Daavid nyt petti niin pahoin, kuin mies voi yleensä toisen pettää. Toisessa Daavidin sankarien luettelossa mainitaan myös mies nimeltä Eliam. Noista luetteloista löytyy myös heettiläisen Urian nimi (2.Sam.23 ja 1.Aik.11). Olihan Israelin kuningas rohkea, viisas, komea ja hurskas mies ja kaiken lisäksi lauluntekijä ja korkeassa yhteiskunnallisessa asemassa. Mutta ei Batseban tunne varmaan ylittänyt normaalin ihailun rajoja, sillä eihän hän ollut vaihtanut sanaakaan kuninkaan kanssa. Heettiläiset kuuluivat niihin kansoihin, jotka Israelin olisi pitänyt karkottaa pois luvatusta maasta. Batseba oli miehelleen kuin ”köyhän ainoa karitsa”, jota tämä rakasti sydämensä pohjasta asti (2.Sam.12:3). Ilmeisesti jo Urian vanhemmat olivat kuitenkin vaihtaneet uskontoa ja siirtyneet israelilaisten puolelle, koskapa he olivat antaneet pojalleen nimeksi: ”Herra (Jahve) on minun valoni”. Batseban ja Urian avioliitto ei liene kestänyt kovin pitkää aikaa, koskapa heillä ei ollut vielä lapsiakaan. Ja siksi toisekseen: kaikki tiesivät, että Daavid oli aina jättänyt toisten miesten vaimot rauhaan. R aamatussa luetellaan kahteen kertaan Daavidin urheimmat soturit. Mahdollisesti juuri hän oli Urian kuvankauniin vaimon isä. Uria oli varmaan jonkin verran vaimoaan vanhempi. 16 | Te ks Ti m a il is ja n at u in en ku va pe k k a r a h ko n en. Luultavasti Batseba tunsi itsensä onnelliseksi rohkean ja uskollisen Urian ”ainoana karitsana”. Saattaa olla, että Batseba ihaili Daavidia matkan päästä, mutta kukapa ei olisi. Aviomiehen ollessa rintamalla hän näet kutsutti Batseban keskellä yötä linnaansa ja makasi tämän kanssa
Uria – kunnian mies, joka petettiin Miksi Uria kutsuttiin Jerusalemiin. Sitten kävi ilmi, että Batseba oli tullut raskaaksi, ja häntä uhkasi kuolemantuomio. Jotakin siinä siis piti olla takana, että Uria kieltäytyi palaamasta kotiinsa. Näin hän selitti käytöstään Daavidille: ”Liitonarkku ja Israelin ja Juudan miehet asuvat teltoissa, ja herrani Joab ja hänen miehensä ovat ulkona leirissä. Varmaan myös Uria pohti tätä arvoitusta ratsastaessaan aasin selässä pääkaupunkiin. Kenraali Joab välitti kutsun, mutta ei osannut sanoa upseerilleen, miksi tämän piti lähteä kesken Rabban piirityksen Jerusalemissa käymään. Mitä pitäisi tapahtua, että aviomies nukkuisikin yönsä jossain muualla. Yllättäen mies pääseekin kotilomalle. Sam. Vaimo on kuullut asiasta ja odottaa häntä maittavan aterian kanssa. Eiväthän villit hevosetkaan saisi häntä pysymään poissa vaimonsa luota. Mutta humalaan juottaminenkaan ei auttanut, Uria yöpyi sitkeästi kuninkaan linnassa. Mies on sodassa, ja molemmat ikävöivät toisiaan sydän sairaana päivästä päivään, yöstä yöhön. Menisinkö minä kotiin syömään, juomaan ja makaamaan vaimoni kanssa. Kahtena iltana hän koetti vain houkutella miestä menemään vaimonsa luo. Hädissään Daavid päätti järjestää lapsen Urian nimiin ja kutsui tämän sodasta kotiin. 11:11.) Miksi Uria toimi noin yllättävällä tavalla. Kuvitellaanpa miestä, joka on syvästi rakastunut vaimoonsa ja vaimo häneen. | 17 Uria oli ollut onnellinen saadessaan vaimokseen israelilaisen upseerin kuvankauniin tyttären, kirjoittaa Mailis Janatuinen.. Perillä kävi ilmi, ettei Daavidilla ollut hänelle mitään erityistä asiaa. Niin totta kuin sinä elät, sitä en voi tehdä.” (2
Ei ikinä! Kuka muu hyvänsä paitsi hän! Mutta Batseba oli käynyt linnassa keskellä yötä, siitä ei päästy yli eikä ympäri… Urian piti olla hyvä näyttelijä, että hän pystyi selviytymään noista kahdesta päivästä näyttämättä Daavidille tuskaansa ja pettymystään. Urian maineenpalautus Jumala ei kuitenkaan unohtanut tätä jaloa miestä eikä antanut hänen nimensä painua unholaan. 18 | ” Urialla oli kuolemantuomio taskussaan.”. Ehkä siksi, että Jumalan silmissä Batseba oli yhä Urian vaimo – tuhat vuotta näiden tapahtumien jälkeen. Niin juuri: murhata viattoman miehen! Seuraavat rivit kuningas kirjoitti sotapäällikölleen Joabille: ”Sijoittakaa Uria eturintamaan keskelle kiivainta taistelua ja vetäytykää sitten itse kauemmas, niin että hänet lyödään hengiltä” (2.Sam.11:15). Tai siksi, että vääryyttä kärsineen miehen piti saada julkinen kunnianpalautus: hänen nimensä piti säilyä Jumalan Pojan sukuluettelossa aina iankaikkisuuteen asti. Miksi sinut yhtäkkiä kutsutaan Jerusalemiin – nyt kun täällä tarvittaisiin jokaista miestä?” Ja entäpä jos jotkut palvelijat olivat katsoneet Uriaa tavallista pitempään tämän saapuessa Daavidin palatsiin, ja joku erityisen häijy tyyppi oli huomauttanut tälle kuin ohimennen: ”Varmaan tiedätkin, että vaimosi kävi eräänä iltana täällä linnassa…?” Jos Uria kuuli tuollaisen vihjauksen, hänen sydämensä särkyi tuhansiksi sirpaleiksi, ja koko maailma romahti hänen niskaansa. Uria murhataan Koska Daavid ei saanut syntyvää lasta järjestetyksi Urian nimiin, hän päätti ottaa tämän hengiltä ja mennä lesken kanssa naimisiin. Daavidin kovasydämisyyden huippu oli se, että hän lähetti kuolemantuomion sinetöidyssä kirjeessä Urian mukana sotapäällikölle. Sillä olemmehan mekin rikkoneet saman käskyn kuin Daavid ajatuksissa, sanoissa tai itse teossa. Urian sydän särkyy Kukaan ei odottanut, että Uria yöpyisi kuninkaan linnassa, ei sotapäällikkö Joab sen enempää kuin armeijakaveritkaan. Ensimmäistä kertaa elämässään Daavid nyt antoi ymmärtää, ettei yksi ihmishenki merkinnyt hänelle yhtään mitään – seikka joka on maailman sivu ollut tyrannin tuntomerkki. Miksi Matteus ei kutsunut Salomon äitiä yksinkertaisesti vain Batsebaksi. Ei, Urian nimi löytyy heti Uuden testamentin ensimmäiseltä lehdeltä, Jeesuksen sukuluettelosta: ”Daavidille syntyi Salomo, jonka äiti oli Urian vaimo” (Matt.1:6). Nyt hän joutui miettimään tuskaisena, oliko hänen vaimonsa rakastunut toiseen – ja kaikista maailman miehistä juuri Daavidiin. Mitä mieltä oli jatkaa elämäänsä sen jälkeen, kun rakas vaimo, ”köyhän ainoa karitsa”, oli hänet pettänyt…. Mutta entäpä jos joku kaveri olikin tokaissut Urialle tämän lähtiessä rintamalta: ”Mikä kuninkaan lellikki sinä olet. Myös Urian oikeudentunto oli saanut kovan kolauksen tai suorastaan kuoliniskun. Eihän miehisen miehen omanarvontuntoa voi murskata mikään muu asia niin perusteellisesti kuin se, että joku vie häneltä hänen vaimonsa. Eikä Jeesus kärsinyt vain Daavidin sijasta, vaan myös meidän sijastamme, hyvä lukijani. Se oli ikään kuin hyvitys Urialle ja samalla muistutus Daavidin synnistä: tällaisiakin avionrikkojia ja murhaajia varten syntyi Vapahtaja tänne maan päälle! Daavid joutui kantamaan syntinsä seurauksia loppuikänsä, mutta niiden rangaistusta hänen ei tarvinnut kantaa. Voiko se mitenkään olla mahdollista, että Daavid, jonka puolesta hän jo sissiajoista lähtien oli ollut valmis uhraamaan henkensä, oli voinut pettää hänen luottamuksensa noin räikeällä tavalla. Sen kantoi Jeesus, Daavidin Poika, joka joutui hänen sijastaan kokemaan saman kohtalon kuin Uria: tulemaan häväistyksi, petetyksi, jätetyksi – ja lopulta vielä murhatuksikin. Ei mies niin tyhmä voinut olla, ettei olisi huomannut muiden soturien kaikkoavan ympäriltään ja jättävän hänet yksin tuohon vaaralliseen paikkaan. Mutta ehkei Uria enää välittänyt siitä, elikö hän vai kuoli. Uria ei protestoinut, kun hänet komennettiin varmaan kuolemaan Rabban kaupunginmuurin juurelle. Kuningasko – vanhurskaista vanhurskain mies. Uria oli ollut onnellinen saadessaan heettiläisestä taustastaan huolimatta vaimokseen israelilaisen upseerin kuvankauniin tyttären. Hän oli tuntenut itsensä etuoikeutetuksi saadessaan palvella sellaista miestä kuin Daavid. Kenen sydän ei vastaavassa tilanteessa halkeaisi tuskasta ja mustasukkaisuudesta. Kolmantena päivänä hänet sitten lähetettiin takaisin rintamalle oma kuolemantuomionsa taskussaan
Vanhempani erosivat, kun olin tulossa kouluikään. Perheessäni ovat aina olleet tunteet läsnä. Hän on ainoa, joka voi jäädä jäljelle, jos yhteiskunnassa ja kristittyjen keskellä on eripuraa. Vaimo totesi toisella kerralla, että ”kultaseni, sinulla pitää olla muukin suunnitelma!” Diakoniaopinnot olivat minulle todella tarpeen: tajusin, ettei elämä aina mene suunnitelmien mukaan. Tämä yhteisö on antanut minulle niin paljon välittämistä näinä vuosina. Nuoruuteni kokemusten takia vapauden tematiikka on yksi tärkeimpiä ja siihen liittyen Raamatun jae Galatalaiskirjeen 5. Aloitin työt KRS:n toiminnanjohtajana pääsiäisenä, mutta järjestö on tuttu ja rakas. – Nyt on aika levittää kristinuskon sanomaa tuorein sanoin ja konkreettisesti, sanoo Kansan Raamattuseuran tuore puheenjohtaja Kalle Virta, 46, joka on kirkon työryhmässä laatinut seurakuntiin evankelioinnin ohjeita. Haluan keskittyä siihen, mitä Jeesus antaa. Koulutus karsi turhan idealismin, mutta jätti ideaalin, ja se oli kyllä hyvä asia. Millainen oli lapsuutesi. Kyyneleet osoittavat, että sieluni on auki P al st al la es it el lä än tu n n et tu ja h en ki lö it ä u u d es sa va lo ss a. Pidän tietoisesti kiinni karjalan murteesta. Hän näki minussa sen riskin, että innokkaana, nuorena uskovaisena tulisin hyvin kirkasotsaiseksi. luvusta: Vapauteen Kristus vapautti meidät. Niinpä hän veti minulta aina tilaisuuden tullen maton alta! Hän seurasi kuitenkin ilolla sitä, että päädyin KRS:ään, joka oli hänellekin rakas. Uusi tehtävä on tuntunut omalta paikalta. Millaisia muistoja sinulla on ammattiin pätevöitymisestä. Mie oon karjalan poikii, kotoisin Joutsenosta. Isoveljeni hukkui, kun olin kaksivuotias. Kuka olet – ja millainen. Joutsenon seurakunnassa pitkäaikainen nuorisopappi Piikkis kasvatti minut hengelliseen työhön. | 19 si v u p e r so o n a Mitkä ovat tunnelmat. Olen diakoni, pappi, ammattitason klassinen laulaja, julistaja ja evankelista. Mistä julistajana mielelläsi puhut. Olen työskennellyt sen palveluksessa yhteensä pian 19 vuotta, viimeiset 14 varatoiminnanjohtajana. Liikutun helposti. Muistan siltä ajalta vaikeitakin vaiheita, mutta rakkaus ei koskaan loppunut: tunteista puhuttiin ja riitoja ratkottiin sovinnolla. Lopulta välit vanhemmillani olivat niin hyvät, että biologinen isäni saattoi soittaa isäpuolelleni ja kysyä, missä lapset ovat. Hän oli erinomainen raamatuntuntija. Nuorena sanoin, että ”kuusi kertaa haen papiksi ja sitten rupean munkiksi, jos ei muuten onnistu!” Jouduin hakemaan kuusi kertaa opiskelemaan Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan ennen kuin pääsin sisään. Olin aina kovin kunnollinen ja kannoin vastuullisesti roolia perheemme vanhimpana lapsena. Se on merkki siitä, että sieluni on auki Jumalalle. Ne julkistetaan syksyllä. Te ks Ti ja ku va er ja ta u r ajo k in en Koulutus karsi idealismin.” ”
Perheen miehet komeilevat Marjutin valmistamissa Hailuoto-paidoissa eli tikkureissa, jotka hän kutoi ikivanhan mallin mukaan. Mielekäs luomuilu ja kierrättäminen tuo mukanaan iloa ja säästöjä. Isossa talossa ja avaralla pihalla riittää tilaa lapsille. Liha ostetaan, mutta kalaa saadaan välillä joesta. Naapurikylästä Angelista syntyisin oleva Matti Sotaniemi työskentelee Inarin seurakunnassa suntiona. Pienemmät lapset, Talvikki ja Anna-Brita, käyvät Inarin seurakunnan kerhossa. Marjut on syntyisin Limingasta. Varsinkin pitkistä kuiduista kehrätty pehmeä kampalanka on ihanaa lasten neuleissa. Kristilliset juhlapyhät perheessä juhlitaan huolella.. Eipä tule tehtyä heräteostoja, Marjut sanoo. Myrkytön luomuvilla – Suunnittelemme aterialistat kuukaudeksi eteenpäin ja teemme ruokaostokset kerralla. Ei tarvi hötkyillä paistamisen kans vaan saa taikina olla kylmälevossa jääkaapissa muutaman päivän ja paistaa sitte kun jaksaa.” Taikinaa lempeästi ja vatsaystävällisesti nostattava juurileivonta kiehtoo Marjutia. Lapin kahdeksaa vuodenaikaa on täällä helppo seurata. Hilla ja Mooses kulkevat talviaikaan parinkymmenen kilometrin koulumatkan taksilla Inarin kirkonkylän koulussa. – Matti sytyttää tulet iltaisin. Leipominen ja ruuan valmistaminen itse palkitsee maukkaudella ja taloudellisuudella. Vaimonsa Marjut suunnittelee paluuta terveydenhoitajaksi sitten, kun lapset ovat sopivan ikäisiä. Tuvan leivinuuni ja puuhella ovat varsinkin talvisin ahkerassa käytössä. Hänellä on jääkaapissa lasipurkissa tarkasti varjeltu taikinajuuri. Olen asunut täällä oman perheeni kanssa viisi vuotta, Matti Sotaniemi kertoo. I narilaisen Sotaniemen perheen kotipaikka Vaskojoen rannalla Tirrolla sijaitsee vanhalla saamelaisella asuinkentällä, jonka historialliset hirsirakennukset on siirretty Saamelaismuseolle. Marjut Sotaniemi nauttii leipomisesta. Lappilaista luomuelämää 20 | Kuusihenkinen Sotaniemen perhe asustaa Inarin Tirrolla punaisessa puutalossa. Lasten vaatteet hän hankkii internetistä käytettyinä ja villavaatteet kutoo itse. – Vanhempani rakensivat aikoinaan tämän talon, ja täällä olen viettänyt ison osan lapsuuttani. Se ei ole halpaa, mutta kestää sitäkin pidempään. Toukokuussa alkava tauoton valo vähentää unentarvetta ja tuo tullessaan muuttolinnut sekä myöhemmin sääsket ja mäkärät. Murre kuuluu hänen puheessaan ja näkyy Facebookpäivityksissäänkin: ”Tännään oli munkkitaikinan tekua hapanjuureen. Aamulla saatan laittaa uuniin vaikka makaronilaatikon muhimaan miedossa lämmössä. – Käytän nykyisin kainuunharmaksen ja suomenlampaan villaa