HE INÄ KUU TA 201 5
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen pää-äänenkannattaja?. Maailman suurin urheilutapahtuma
Suomi avasi
mitalitilin Los
Angelesissa
...20
PT:n Ilmakunnas
näkee déjà vu -tilanteen
?Jo Ahon hallitus
tavoitteli
yhteiskuntasopimusta. ...8?11
Jako soinislaisiin
ja immoslaisiin
Persujen rivit
rakoilevat ...3
120
vuotta
T I I STAI 28. N:o 110, 007427-15-31 . Hinta 1,20 e (sis.alv)
Jukka-Pekka Flander
Liisa Jaakonsaari toivoo
syvempää yhteistyötä
Eurooppaan
?Kriiseistä
selvitään
parhaiten
yhdessä?
?12?14
0200 71000. Tampere ja ympäristö:
. Varsinais-Suomessa Ori-
suomalaisten kansanedustaja Olli Immonen ei
näe Facebook-kirjoituksessaan edelleenkään
mitään väärää. Pohjanmaa, varhaisjakelu:
. 0200 55888
puh. Hän kertoo seisovansa sanojensa takana, uutisoi Lännen Media.
Immonen sanoo Lännen Medialle, että tapaus on valtamedian ja vastustajien kyhäämä
poliittinen ajojahti. Perus-
nyt Suomessa reilun vuoden aikana vauhdilla,
kerrotaan pankeista.
Esimerkiksi Nordean mukaan sen korteilla tehtiin lähimaksuostoja kesäkuussa 143 000,
kun vuosi sitten tammikuussa ostoja tehtiin
vain 2 000.
Lähimaksut muodostavat silti vain murtoosan korttiliikenteestä.
18...21
Uutiset
n
Lähimaksamisen suosio kasvanut
jyrkästi. Lähimaksaminen on yleisty-
päässä sudet kävivät ponin kimppuun lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, poliisi tiedottaa. Laitumella ollut poni oli ilmeisesti hypännyt aidan yli ja juossut karkuun, kunnes
sudet saavuttivat sen. Hänen mielestään on vain
hyvä, että asiasta käydään keskustelu perussuomalaisten eduskuntaryhmässä.
Immosen mukaan hänen päivityksillään ei
ole mitään tekemistä joukkomurhaaja Anders
Behring Breivikin kanssa.
Ville Jalovaara Twitterissä
Avaus
n
Lännen Media: Immonen ei näe kirjoituksessaan mitään väärää. Helsinki, Uusimaa,
varhaisjakelu:
. Helsinki
Vaihde
(09) 701 041
Uutistoimitus
(09) 701 0555
Ilmoitusmyynti (09) 701 0522
Haapaniemenkatu 7-9, B-talo
Postiosoite:
PL 338, 00531 Hki
Mikkeli
Uutistoimitus
050 5543430
toimitus@demari.fi
ilmo@demari.fi
levikki@demari.fi
etunimi.sukunimi@demari.fi
Lisätietoja: www.demokraatti.fi
. 0200 30011
puh. Vai eikö tiedä tehtäviään tai sitten ei vaan välitä??
Taru Pätäri Twitterissä
Viikon kuvat
Epävakaista
Tulokuilu Indonesian tapaan
Päivä kuvana
Lehtikuva / AFP Photo / Pool / Nathan Denette
Arki
20?21 Mitalisadetta kerrankin
22?23 Sarjakuvat ja tehtävät, yh24
distystoiminta, Radio ja tv
Luonto
Kanadalainen Ryan Dodd hyppäsi vesihiihdon mäkihypyn Pan Amerikan kisoissa Torontossa.
Päätoimittaja: Antti Vuorenrinne
Toimitusjohtaja: Ville Wallin
Kustantaja: Kustannus Oy Demari
Ilmestyy neljästi viikossa, tiistaista perjantaihin.
ISSN-L 2242-6892 Demokraatti
ISSN 2242-6892 (painettu), ISSN 2242-6906 (verkkojulkaisu)
Painopaikka: SLY-Lehtipainot Oy, Tuusula
Tilaajapalvelu:
09 701 041 (vaihde)
Jakelutiedustelut ja -häiriöilmoitukset:
. 28.7.
Nimipäivät tänään:
Atso
(ruots.) Håkan
Uutiskertaus
Aurinko nousee:
Helsingissä 4.49
Oulussa 4.00
Aurinko laskee:
Helsingissä 22.02
Oulussa 22.47
Nimipäivät huomenna:
Olli, Olavi, Uolevi, Uoti
(ruots.) Olof, Olav, Ola, Ole, Olle
16...19
18...21
Demokraatti.fi
3
?Kaikki muut keskeiset poliitikot ovat
ilmeisesti jo ehtineet kommentoida
viikonlopun pääpuheenaihetta kuin
ulkoasianministeri Timo Soini (ps.).?
4?5
6?7
Persut jakaantuvat kahteen
leiriin
KRP tutkii Immosen puheet
Puoli miljoonaa köyhää
onnensa varassa
8?11
12?14
15
16?17
18?19
Sipilän säkeissä Ahon puumerkki
Liisa Jaakonsaari: yhteistyötä lisää EU:iin
n
Susien epäillään tappaneen ponin
Oripäässä. 0800 96675
puh. Kuolleena löytyneestä
ponista oli syöty noin puolet.
Suomen Riistakeskuksen Varsinais-Suomen virkaatekevän riistapäällikön mukaan susiemot opettavat tähän aikaan vuodesta pentujaan metsästämään.
?Onko puhemieskin lomalla, kun
on niin hiljaa. Muu Suomi:
puh
Immonen kirjoitti esimerkiksi haaveilevansa
vahvasta valtiosta, joka voittaisi
painajaisen nimeltä monikulttuurisuus.
. Minähän olin
aikoinani puoluehallituksessa
päättämässä James Hirvisaaren
erottamisesta, Pekka M. Kun puolueella menee lujaa, mukaan tulee myös siipiveikkoja, ennen
muuta julkisuuskipeitä rasisteja.
Olli Immonen toimii kansallismielisen Suomen Sisun
puheenjohtajana.
Vuoden 2011 eduskuntavaalien alla 13 perussuomalaisten
poliitikkoa julkisti maahanmuuttokriittisen manifestin.
Manifestin allekirjoittajat
katsoivat, että huonon maahanmuuttopolitiikan yhteiskunnalliset ja taloudelliset seuraukset
tulevat olemaan Suomelle kohtalokkaita, ja kurssin muuttamisella on kiire.
Jussi Halla-ahon ja Olli Immosen lisäksi manifestin allekirjoitti muun muassa Maria
Lohela. UUTISET
28.7.2015
3
??Turun puoluekokouksesta tulee värikäs
Persut jakautumassa
soinislaisiin ja
immoslaisiin
Perussuomalaisten puoluekokous pidetään Turussa 8.?9.
elokuuta.
Perussuomalaisten toisen
kauden kansanedustaja Olli
Immonen julkaisi myöhään
perjantai-iltana monikulttuurisuutta vastustavan päivityksen,
joka aiheutti polemiikkia sekä
sosiaalisessa mediassa että kansanedustajissa. Sinisalo sanoo.
Lehtikuva / Ritva Siltalahti
Olli Immonen (ps.) julkaisi myöhään perjantai-iltana omalla Facebook-sivullaan rajun julistuksen monikulttuurisuutta vastaan.
Seppo
Peltoniemi
Demokraatti
Soinille tuntematon
haastaja
Turun puoluekokouksessa vajaan parin viikon päästä nähdään sellainenkin kummallisuus, että puheenjohtaja Timo
Soini saa vastaehdokkaan.
Oulun perussuomalaisten taloudenhoitaja, yrittäjä Raimo
Rautiola, 55, on ilmoittautunut
kisaan.
Hänen mahdollisuutensa
Timo Soinin kaatamiseen ovat
lähinnä teoreettiset.
. Puoluejohdon mitta
täyttyi, kun Hirvisaaren vieras
teki eduskunnassa natsitervehdyksen, jonka Hirvisaari valokuvasi.
. Sinisalo ilmoittautui perussuomalaisten varapuheenjohtajakilpaan.
Viime eduskuntakaudella
perussuomalaiset erottivat
kansanedustaja James Hirvisaaren. Hän on nykyään eduskunnan puhemies.. Sananvalinnoissa on joskus harkitsemisen
paikka, Sinisalo myöntää.
Timo Soini.
?Tunnen Olli
Immosen hyvin.
Hänen sanomisissaan on kaikuja
1930-luvulta?.
Soinin haastaja Raimo Rautiola ei kuulu immoslaisiin.
. Minä olen soinislaisia, olen
koulutukseltani historioitsija.
Tunnen Olli Immosen hyvin.
Hänen sanomisissaan on kaikuja 1930-luvulta, Pekka M.
Sinisalo (ps.) toteaa.
Sinisalo on Kirkkonummen
kunnanhallituksen jäsen ja tavoittelee puolueen puheenjohtajistoon. Semmoinen on tässä yhteydessä kuvottavaa, hän toteaa.
Pekka M. Immonen aloitti facebookkirjoituksensa siteeraamalla
Martin Luther Kingiä. Varmasti puoluekokouksessa keskustellaan Olli Immosen mielipiteistä. Minä olen ollut 20 vuotta
mukana perussuomalaisten toiminnassa. En tunne ollenkaan
Timo Soinin haastajaa. Kriittisyys on perussuomalaisten vahvuus. Sinisalo sanoo.
Hänen mukaansa puolueessa
pitää nyt keskustella huolellisesti, mikä oikein on puolueen
linja.
. Hän on
minulle täysin tuntematon henkilö, Pekka M. Sinisalo.
Raimo Rautiola.
Katto puuttuu kokonaan
SDP:sta on sanottu, että siinä
on puolue, jolla seinät ovat leveällä ja katto korkealla.
Sama pätee perussuomalaisiin, sillä erotuksella, että persuilta puuttuu katto kokonaan.
Puolueen ehdokkaaksi eri
vaaleissa pääsee lähestulkoon
kuka hyvänsä
Kakkostilan
saa eduskunnan puhemies -perussuomalainen . Pronssia saa pääministeri Juha
Sipilä, joka hallituksen hajoamisen pelossa tyytyy vain paheksumaan
Immosta.
Pyörteitä. Vuoden unikeko viskattiin maanantaina
mereen Naantalissa. Missä maassa on parhaillaan käynnissä
partiolaisten kansainvälinen suurleiri?
4. SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin
sanoi puolestaan omassa Facebook-kirjoituksessaan, että jokaisen puolueen, myös perussuomalaisten, soisi yksiselitteisesti tuomitsevan Immosen
vihanlietsonnan erilaisuutta ja
ihmisyyttä kohtaan.
. Puolueen
puheenjohtaja Antti Rinne sanoi Facebookissa, että Immosen
kirjoitus vahingoittaa Suomen
mainetta maailmalla. Mielenosoitus monikulttuurisen ja avoimen Suomen puolesta. Kuka hän on?
Vastaukset palstan alalaidassa.
Vastaukset: 1) Timo Koivusalo 2) Martin Luther Kingin 3) Japanissa 4) Juha Vainio -palkinnon 5) Kaari Utrio
puoliltapäivin maanantaina.
Erkki Tuomioja on yksi
mielenosoituksen puhujista.
Tuomiojan lisäksi puheita pitävät muun muassa kansanedustajat Ozan Yanar (vihr) ja
Paavo Arhinmäki (vas.).
Lisäksi tapahtumassa esiintyvät muun muassa Anssi Kela,
Maija Vilkkumaa ja J. ?Meillä on
unelma . Kenelläkään ei ole oikeutta
määritellä ?aitoa suomalaisuutta. vastaan.
Maailmassa on liikaa esimerkkejä siitä, mihin vaikeneminen
ja hiljainen hyväksyntä pahimmillaan johtavat. Olin todella hämmentynyt.
Hämmentynyt sillä tavalla, että
kuinka kukaan voi tuolla tavalla
kirjoittaa. Kuka hän on?
2. 4
28.7.2015
UUTISET
??Soinin radiohiljaisuus ihmetyttää
Keskusrikospoliisi selvittää
Olli Immosen puheet
Perussuomalaisten kansanedustajan Olli Immosen Facebook-päivityksestä noussut
kohu sai myös eilen uusia kierroksia, kun Keskusrikospoliisi
kertoi saaneensa yksityishenkilöltä tutkintapyynnön Immosen kirjoituksesta. tai julistaa sotaa ?väärää suomalaisuutta. Maria Lohela, joka
ei myöskään kommentoi Immosta. Viikonloppuna paljastui myös Syrizan kriisisuunnitelma kaapata Kreikan keskuspankki ja pidättää sen pääjohtaja.. Tuohan on uusnatsien retoriikka, eikä tuollaista
Rane
Aunimo
Demokraatti
rane.aunimo@
demari.fi
?Olin todella
hämmentynyt.
Hämmentynyt
sillä tavalla, että
kuinka kukaan
voi tuolla tavalla
kirjoittaa.?
ole Suomessa ollut sodan jälkeen ollenkaan, Heinäluoma
sanoi ohjelmassa.
Eilen myös poliittiset nuorisojärjestöt vaativat Soinia esiin.
. Minkä tunnustuspalkinnon muusikko ja
lauluntekijä Pelle Miljoona sai viime perjantaina?
5. Ykkönen on Timo Soini, joka vaikenee ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana puoluetoverinsa kansanedustaja
Olli Immosen maahanmuuttajavastaisista kommenteista. Tänään viettää syntymäpäiväänsä kirjailija, joka tunnetaan muun muassa teoksestaan Eevan tyttäret. -niminen tapahtuma pidetään Helsingin Kansalaistorilla iltaviideltä.
Tilaisuuteen oli ilmoittautunut Facebookissa peräti
kymmenentuhatta ihmistä jo
Viisi kysymystä
1. Esimerkiksi heinäkuiseen
kansanäänestykseen johtajanut euromaiden lainatarjouksen hylkääminen maksoi kreikkalaisilla eräiden arvioiden mukaan jopa
30 miljardia euroa. KRP aikoo
selvittää, onko asiassa syytä
epäillä rikosta.
Immonen kirjoitti päivityksessään muun muassa monikulttuurisuutta vastaan taistelemisesta.
Jo viikonlopun aikana moni
demari otti tuomitsevan kannan
Immosen ajatuksiin. Kenen kuuluisia sanoja otsikko mukailee?
3. Soini voi näemmä Suomessa olla vastaamatta Olli Immosen ja hänen natsihenkisten
kavereittensa puheisiin ja esiintymisiin, mutta Suomen ulkoministerinä hän ei ulkomailla
selviä tästä huulilla.
. Joka paikan paheksuja vasemmistoliiton Paavo
Arhinmäki on urakoinut Kreikan velkajärjestelijöiden paheksumisessa.
Toivottavasti Arhinmäki ei ota oppia Syrizan talouspolitiikasta, vaikka
aikanaan hehkuttikin puolueen vaalivoittoa. Puoluejohtajana hän näyttää joko liian heikolta tai opportunistilta puuttumaan tämän Suomen Sisu-porukan ?
omien järjestäytyneiden taistolaistensa joista häntä jo vuosia sitten varoitin . Kesän vaikenijakisan kärki
alkaa varmistua. puuhiin,
mutta ulkoministerinä hänen
pitäisi ymmärtää mitä signaaleja muualla luetaan siitä että
hallituspuolueen kansanedustaja esiintyy tällä tavoin ilman
että siihen puututaan, Tuomioja kirjoitti Facebook-päivityksessään.
Eduskunnan ex-puhemies
Eero Heinäluoma (sd.) kommentoi Immosta maanantaina
MTV:n Huomenta Suomessa.
. Karjalaisen Lännen-Jukka.
Missä on Timo Soini. Sen haluaisi moni tietää, sillä hänelle riittäisi kysymyksiä.
Ilmapuntari
Tyyntä myrskyn edellä. On jokaisen
vastuulla, että jokaisella ihmisellä ihonväristä, taustasta,
iästä, seksuaalisesta suuntautumisesta tai sukupuolesta riippumatta on hyvä ja turvallista
elää ja olla.
Tuomioja:
Miksei Soini puhu?
Entinen ulkoministeri, kansanedustaja Erkki Tuomioja kiinnitti huomiota siihen, ettei nykyinen ulkoministeri, perussuomalaisten puheenjohtaja
Timo Soini ole kommentoinut
Immosen kirjoitusta millään tavalla.
. Me nuorisojärjestöt vaadimme Soinilta pakoilun sijaan
selkeää vastausta siihen, hyväksyykö puolue Immosen ulostulon kaltaisia rasistisia ja väkivaltaan yllyttäviä kannanottoja
jatkossakin, viiden nuorisojärjestön puheenjohtajan yhteisessä kannanotossa sanotaan.
Tuhannet puolustavat
monikulttuurisuutta
Helsingissä järjestetään tänään
mielenosoitus monikulttuurisuuden puolesta. Tänään Helsingissä järjestetään mielenosoitus otsikolla ?Meillä on unelma?
Poliitikoillahan tämä tilanne on kohta taas
edessä, kun he päättävät valtion budjetista.
Suomalaisten hyviä tietoja köyhien maiden tilanteesta osoittaa se,
että he pitävät kehitysyhteistyön tärkeimpinä päämäärinä tartuntatautien torjuntaa, köyhyyden vähentämistä, tasa-arvon,
kansanvallan ja demokratian edistämistä ja väestönkasvun hillitsemistä. Merkittävää kannatusta saavat myös turvallisuuden lisääminen,
ympäristöuhkien torjuminen ja varallisuuserojen tasaus.
Pääsihteeri: Eduskunta
ei ole puuttumassa
Immosen kirjoitteluun
Reagointi kansanedustaja Olli
Immosen (ps.) Facebook-kirjoitteluun on perussuomalaisten käsissä, eikä eduskunta instituutiona ole puuttumassa asiaan, kertoo eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen.
. Perustettu 1895.
Työmies ?1918, Suomen Sosialidemokraatti ?1988,
Demari ?2001, Länsi-Suomen Työmies ?1906,
Sosialisti ?1918, ?1951, Demokraatti ?1919, Turun
Päivälehti ?2001, Uutispäivä Demari ?2012
Päätoimittaja Antti Vuorenrinne. Tosipaikassa teot ovat epävarmoja,
vaikka vakuutetaan tahtoa auttaa. UUTISET
28.7.2015
5
10 vuotta sitten
Lehtikuva / Anni Reenpää
Kehitysapurahojen
lisäämiselle pitäisi jo
olla mahdollisuuksia
Suomalaisten asenteissa kehitysapua kohtaan on jotain yhteistä sen
kanssa, miten maailman talousmahtien sekä Venäjän G8-ryhmä auttaa
maailman köyhimpiä maita. Nämä ovat kansanedustajan niin sanotulla siviiliajalla
esittelemiä mielipiteitä. Runsaalla
neljänneksellä ei ollut mielipidettä.
Ilahduttavaa on, että kehitysapurahojen lisäämistä kannattavien
määrä nousi yli puoleen suomalaisista, kun kyselyn kohteet saivat
mainita sopivan prosenttiosuuden bruttokansantuotteesta. YK:n suosittelemaa 0,7 prosentin osuuttakin kannatti noin kolmannes. Jos kansanedustaja rikkoo tätä vastaan, puhemies voi
huomauttaa asiasta tai kieltää
edustajaa jatkamasta puhetta.
Eduskunta voi antaa toistuvasti
järjestystä rikkoneelle kansanedustajalle varoituksen tai pidättää hänet enintään kahdeksi
viikoksi eduskunnan istunnoista, perustuslaissa sanotaan.
Tiitisen mukaan linjaus koskee täysistuntoja, valiokun-
tatyötä ja eduskunnan tiloja.
Muutoin kansanedustajat toimivat omalla vastuullaan.
. Kun
auttamista vaativa kansalaismielipide voimistuu koko ajan, sen huomiotta jättäminen vaatisi poikkeuksellista kovakorvaisuutta ja olisi
demokratian polkemista.
Uutispäivä Demarin pääkirjoitus 11.7.2005
Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen
pää-äänenkannattaja. Suhtautuminen on osaksi peitellyn nuivaa, mutta myös suopeutta löytyy. Hänen mukaansa on viranomaisten asia, jos kansanedustajan
toimet menevät lain rajojen yli
eduskunnan ulkopuolella.
STT
Rikkaiden teollisuusmaiden johtajat ovat omia kansalaisiaan paljon paremmin tietoisia kehitysmaissa huutavasta avun tarpeesta. Avulla on kuitenkin kiire.
Ulkoministeriön TNS Gallupilla teettämä tutkimus kertoo, että kehitysapurahojen lisäämistä kannattaa 36 prosenttia ja vastusti 37 prosenttia suomalaisista, kun kysyttiin periaatteellista kantaa. Nuorimmista 40 prosentilla ei ollut kantaa koko asiaan, mikä kertoo ainakin osittain veltosta
välinpitämättömyydestä.
Kehitysapurahojen lisäämiseen näyttäisi kuitenkin olevan edellytyksiä, vaikka prosenttiosuudet olisivat ilmeisesti toisenlaisia, jos kehitysapurahojen määrä asetettaisiin valinnaiseksi jonkin tärkeän kotimaan kohteen kanssa. Yleensähän on katsottu,
että kansanedustajan kannalta
on järkevää käyttäytyä vakaasti
ja arvokkaasti myös siviilielämässä.
Tiitinen ei halua ottaa kantaa Immosen kirjoitteluun. Painopiste on lähinnä poliittisten
organisaatioiden ja politiikan
puolella, eli perussuomalaisten
eduskuntaryhmä ja puolue reagoivat, jos reagoivat, sanoo Tiitinen STT:lle.
Perustuslain mukaan kansanedustajan tulee esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä.
. Nykyisin kehitysapurahat ovat 0,35 prosenttia bkt:sta.
Vastausten jakautuminen ikäryhmittäin tuotti aikamoisen yllätyksen, sillä 50?60 -vuotiaat suhtautuvat myönteisemmin kehityspurahojen lisäämiseen kuin nuoret alle 34-vuotiaat
Ulkoministeriö leikkaa kehitysyhteistyön ohjelmatukea 4,3 miljoonaa ja lisäksi saman verran humanitaarisesta
avusta.
Toiminnanjohtaja
Jouni
Hemberg laskee, että yhteensä
noin 470 000 ihmistä jää apua
vaille.
. Muun muassa kirkon
vuosikymmenien työ köyhimpien parissa on valumassa hukkaan.
Kirkon Ulkomaanapu on menettämässä ensi vuonna arvion
mukaan yhteensä 6?8 miljoo-
naa euroa. Se toimii tätä
nykyä noin 20 maassa.
. Kun he jäävät ilman tukea, he lähtevät kodeistaan muualle, Hemberg uskoo.
Hän pelkää myös, että ul-
Marja
Luumi
Demokraatti
marja.luumi@
demari.fi
komaisen avun nopea poistuminen voi aiheuttaa tyhjiöitä,
jotka saattavat synnyttää konflikteja.
. Pääosa Euroopan pakolaisvirroista tulee maista, joiden ihmisiä avustamme. Vaikutukset ovat moninkertaiset, kun suorien avunsaajien
lisäksi kokonaisten yhteisöjen
kehittäminen jää puolitiehen.
Pakolaisvirta
paisuu
Kirkon Ulkomaanapu on keskittynyt koulutuksen ja toimeentulon hankkimiseen ja rauhan
ylläpitämiseen maailman hauraimmissa ja hankalimmissa
maissa kuten Eritrea, Somalia,
Etelä-Sudan, Keski-Afrikan tasavalta ja Syyria.
Hemberg ounastelee, että rajujen leikkausten takia järjestön
on vetäydyttävä kokonaan pois
useista maista. Hän pystyy nyt elättämään ison perheensä paremmin kuin kaalia
myymällä.. Kun ottaa palapelistä yhden
Ville Asikainen / Kirkon Ulkomaanapu
Kongolainen seitsemän lapsen äiti Kubuya Kahoo opiskeli ompelijaksi Kirkon Ulkomaanavun ylläpitämässä koulutuskeskuksessa. 6
28.7.2015
UUTISET
??Kirkon Ulkomaanapu voi menettää säästötalkoissa jopa kahdeksan miljoonaa
Lähes puoli miljoonaa
köyhää jää oman
onnensa varaan
Hallituksen aikeet leikata kehitysavusta yhteensä 300 miljoonaa euroa iskevät ison loven
kansalaisjärjestöjen rahkeisiin
auttaa suurimmassa hädässä
olevia
Leino-Nzauta laittaa yhden toivonsa siihen, että tärkeimpiin kohteisiin saadaan
lisärahoitusta muualta.
. Heinosen mukaan HOK-Elannon ravintolat
tekevät rikosilmoituksen silloin, jos asiakas jää kiinni paikan päällä tai hänet voidaan
tunnistaa esimerkiksi maksukortin tietojen tai kuvatallenteen perusteella.
STT
Soini IS:lle: Ryhmä päättää
Immosen asemasta
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä päättää kansanedustaja
Olli Immosen asemasta, sanoo
puoluejohtaja Timo Soini IltaSanomille.
Soinin mukaan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Sampo
Terhon kommentit ovat olleet
varsin selvää tekstiä. Sopeutumisaikaa ei jää
yhtään, mutta järjestöt tekevät kaikkensa, että porrastus
onnistuisi.
Suomalaiset ovat yleensä kuuliaisia maksajia ravintolassa.
Ravintolakarkuri syyllistyy
lievään petokseen
Tunnolliset suomalaiset maksavat ravintolalaskunsa useimmiten mukisematta.
Muun muassa Martina- ja
Rax-ravintolaketjuja pyörittävän Restelin asiakkaista vain
noin kaksi prosenttia jättää laskunsa maksamatta, arvioi Restelin ruokaravintoloiden ketjujohtaja Riikka Hynninen.
. Viime
vuonna tapauksia oli 23.
. Osa on selkeitä unohduksia, mutta joukkoon mahtuu
myös tahallisuutta. Ensimmäiseksi jäädytämme ne hankkeet, joiden
kausi oli päättymässä tämän
vuoden lopussa ja on selvää,
että uusia ei käynnistetä.
Hänen mukaansa on erittäin vaikea arvottaa, mistä
maasta voi lähteä.
. Jos lopetamme toiminnan
jossain maassa kokonaan, joudumme palauttamaan muualta saatua rahoitusta, Hemberg kertoo karusta tilanteesta.
Isot yt:t
odottavat
Leikkaukset koskevat täysimääräisesti jo ensi vuotta.
Hembergin mukaan järjestöt
toivovat, että avun pienentämistä voisi porrastaa.
. Tämä asia kuuluu eduskuntaryhmän puheenjohtajalle, joka
sen (kommentoinnin) on tehnyt ja se oli minusta aika selvää tekstiä. Yleisempää
on, että buffetissa yksi henkilö
maksaa ja loput viisi tulevat samalla syömään ilmaiseksi, Hynninen sanoo.
Maailmalla sen sijaan niin
kutsuttu dine and dash -ilmiö
on Hynnisen tietojen mukaan
paljon yleisempää.
Suomessa pienillä paikkakunnilla tapauksia ei satu lähes
koskaan, sillä paikallisten keskuudessa kaikki tuntevat toisensa, Hynninen sanoo.
. Se toimii tätä
nykyä noin 20 maassa.?
?Kenen hätä on
suurempi kuin
toisen??
Suomen Lähetysseura on samassa ojassa muiden kansalaisjärjestöjen kanssa. Jos leikkaukset voisi jakaa
useammalle vuodelle, se pehmentäisi romahdusta. Mietimme, miten hallituspuolueen edustajan tulee käyttäytyä sosiaalisessa mediassa ja
kuinka paljon sopii poiketa hallituksen linjasta, vaikka puhuukin
henkilökohtaisella palstallaan,
Terho kertoi eilen.
Terhon mukaan kansanedustaja ei voi ikinä harrastaa täysin
yksityisajattelua, sillä hallituksen linja koskee kaikkia hallituspuolueita.
STT
Olli Immonen.. Pohja on uhattuna. Me jatkamme työtä vähäosaisimman kansan parissa ja
käännämme jokaisen kiven,
jotta rahaa löytyisi.
Hän pitää aikataulua . Vielä 80-luvulla ja 90-luvun
alussa tapauksia kirjattiin jopa
200 vuodessa. Tämä ei ole hyväksi
puolueen maineelle. hankalimpana.
. raju
leikkaus toteutuu jo ensi vuoden alusta . Kenen hätä on suurempi
kuin toisen. Soinin mukaan tapahtunut ei ole hyväksi
puolueen maineelle.
. Tarjoilijat eivät joudu
maksumiehiksi, vaikka heillä
olisikin vastuu kassasta.
?Yleistä on,
että buffetissa yksi
henkilö maksaa ja loput
viisi tulevat
samalla syömään ilmaiseksi.?
Vielä 80-luvulla
satoja tapauksia
Ravintolaskun maksamatta jättäminen on lievä petos, josta
saa yleensä sakkorangaistuksen, sanoo ylikomisario Tuomo
Lotta Helsingin poliisista.
Lotan mukaan Helsingin poliisi on tänä vuonna kirjannut reilu kymmenen ravintolakarkuritapausta, joiden vahingot ovat vaihdelleet aina
5?10 eurosta 300 euroon. Terhon mukaan
mahdollisista seuraamuksista
Immoselle päätetään eduskuntaryhmässä.
. Hän korostaa, että ison
järjestön kansainvälistä työtä
ei voi vetää vain vapaaehtoisvoimin: Ammattilaisten joukon häviämisellä olisi kauaskantoiset seuraukset.
. Me autamme erityisesti heikko-osaisimpia,
vammaisia, lapsia, naisia, yk-
sinhuoltajia. Siltä on
lähdössä noin kolme miljoonaa euroa kehitysyhteistyövaroista.
Lähetysseura oli jo aiemmin päättänyt keskittää toimintaansa, mutta ei näin rajusti. keskittämässä toimintaansa Kehitysyhteistyöpäällikkö Katri Leino-Nzauta
laskee, että pitkät yhteistyökumppanuudet päättyvät 4?5
kohdemaassa.
. Yritämme saada kansalaisten lahjoituksia yhä enemmän, mutta
se ei ole kaiken korjaava ratkaisu, Jouni Hemberg korostaa.
?Rajujen leikkausten takia
järjestön on vetäydyttävä
kokonaan pois useista
maista. Ihan samaa
mieltä olen, sanoi Soini lehdelle.
Terho kertoi eilen STT:lle,
että Immosen kirjoitus ei edusta
puolueen linjaa. UUTISET
28.7.2015
7
Lehtikuva / Timo Jaakonaho
palan pois, toisestakin kulmasta hajoaa pala, Hemberg
kuvaa hankalaa tilannetta.
Ulkomaanapu saa rahoitusta ulkoministeriön lisäksi
muun muassa kirkolta, EU:lta
ja kansainvälisiltä järjestöiltä
sekä lahjoituksina.
. Mekin
voisimme hiukan hallitummin
vetäytyä tietyistä hankkeista
ja varmistaa, että toiminta jatkuisi edes jossain muodossa
kohteessa.
Kirkon Ulkomaanavussa
työskentelee noin 350 henkeä.
Hemberg toivoo, että irtisanomiset jäävät mahdollisimman
vähiin. Kun ollaan pois omalta
paikkakunnalta, tapaukset lisääntyvät jonkin verran, mutta
eivät merkittävästi.
Ravintolakarkurit ovat harvinaisia myös S-ryhmään kuuluvan HOK-Elannon ravintoloissa, joita ovat muun muassa
Rosso ja Amarillo.
Toimialajohtaja Jouko Heinosen mukaan tapaukset kasaantuvat yleensä niin, että
yksi ja sama ihminen kiertää
eri ravintoloissa syömässä ilmaiseksi.
Maksamatta jätetyt laskut
kirjataan Heinosen ja Hynnisen mukaan ravintoloiden hävikkiin. Joudumme arvioimaan tarkkaan, keneltä ei
voi ottaa tukeaan missään nimessä pois.
Leino-Nzauta muistuttaa,
että kehitysyhteistyön avulla
vahvistetaan myös kansalaisyhteiskuntaa auttamaan
omia köyhiään.
Suomen Lähetysseuran
potti kehitysyhteistyöhön on
jäämässä 5?6 miljoonaan euroon. Helsingissä oli
tuolloin useita henkilöitä, jotka
pahimmillaan kävivät päivän
aikana 2?3 kertaakin ruokailemassa maksamatta.
Ravintolat eivät välttämättä
tee jokaisesta karkurista ilmoitusta poliisille
8
28.7.2015
AVAUS
Kriisiaikojen
työmarkkinapolitiikassa
on yhteisiä piirteitä
Sipilän säkeissä
näkyy
Esko Ahon
puumerkki
Sopimuksesta sanottua
?Eikä Juha Sipilän yhteiskuntasopimuksenkaan sisällöstä ole tarkempaa
tietoa. Ei niin, että
toiset kantavat enemmän
vastuuta kuin
toiset.?
JHL:n puheenjohtaja Jarkko
Eloranta, 1.5.
?Haluamme tasapainoisen kokonaisuuden, jossa esimerkiksi muutosturvaa
parannetaan ja tuotannollisissa sekä
taloudellisissa irtisanomistilanteissa työnantajien
vastuuta tiukennetaan.?
STTK:n puheenjohtaja Antti
Palola, 4.5.
?Palkansaajille luvassa oli
konkreettisia heikennyksiä
mutta vastapaino näille jäi
liian heiveröiseksi.?
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder,
6.5.. Kiva ajatus, mutta se ei saa SDP:n
mielestä ainakaan tarkoittaa työehtojen heikentämisiä.?
Kansanedustaja, silloinen kehitysministeri Sirpa Paatero (sd.), 25.4.
?Se voi syntyä vain tasapainoisena
AVAUS
28.7.2015
9
Ku
vit
us
Ja
ri S
oin
i
?Neuvottelujen kariutuminen kasvattaa väistämättä edessä olevia säästöpaineita. Säästöt kohdistuvat helposti
niihin, jotka tarvitsevat
yhteiskunnan apua.?
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri
Häkämies, 6.5.
?Esitys on käytännössä sama kuin
EK:n ja Suomen Yrittäjien ajama 100
tunnin vuosityöajan pidentäminen
korvauksetta. Tämä on
yhtä kuin pekkaspäivistä luopumista.?
AKT:n puheenjohtaja Marko
Piirainen, 28.5.
?Hallituksen kiristyspaketti on kovin
yksipuolinen. Hallitus on kasannut koko
kuorman palkansaajien, niin tavallisten
työssäkäyvien kuin työttömienkin niskaan.?
?Ammattiliitto Pro on valmis käyttämään koko järjestövoimansa, jos
hallitus lähtee toteuttamaan Iltalehden
paljastamaa ay-liikkeen
kyykyttämislistaa.?
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, 31.5.
Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, 31.5.
Siihen
tarvitaan yhteistyötä.
Ensimmäinen yritys karahti kiville
Yhteiskuntasopimuksessa linjattaisiin todennäköisesti sopimuksen päämäärät ja keskeiset toimintatavat.
Hallitusohjelman mukaan sopimuksella pitäisi laskea yksikkötyökustannuksia vähintään
viidellä prosentilla.
Jos sopimuksilla saataisiin aikaiseksi hallituksen toivoma ?kilpailukykyloikka?, hallitus peruuttaa 1,5 miljardin euron säästö- ja veronkiristysaikeensa. Se sisälsi Ahon hallituksen esityksenä työaikaa lyhentäneiden niin sanottujen pekkaspäivien
poistamisen vuoteen 1995 mennessä ansiotasoa
nostamatta.
. Silloin se kaatui heti alkumetreillä, koska palkansaajat vastustivat vuosityöajan pidentämistä ilman palkankorotuksia.
Kokeneilta työmarkkinaratsuilta tuli yksimielinen tuomio: hanke kaatui kiireeseen, riittämättömään valmisteluun ja etenkin huonoon tietämykseen työmarkkinakentän pelisäännöistä.
Sopimusta koskevissa uutisissa ja kommenteissa tuntuu unohtuvan keskeinen asia: lopullinen päätösvalta sopimuksen kohtalosta ei ole
keskusjärjestöillä vaan liitoilla, jotka sopivat kunkin alan työehtosopimukset.
?Työnantajien on omalla
aktiivisella panoksellaan
lunastettava oikeus yhteiskuntasopimukseen.?
?Nyt on parasta kaikkien keskittyä sopimuksen aikaansaamiseen, vastakkainasettelulla emme saa
mitään aikaan.?
Oikeus- ja työministeri Jari Lindström (ps.), 31.5.
Pääministeri Juha
Sipilä (kesk.), 31.5.
?Halutaan pelata Musta Pekka ayliikkeen käteen. kesäkuuta.
Keskellä kesää, juuri juhannuksen alla, kirjoitus jäi mediassa vähälle huomiolle.
Porvarihallituksen hankkeen rinnastus
1990-luvun alun lamavuosiin ja silloiseen Ahon?
Iiro Viinasen (kok.) hallituksen talouspolitiikkaan oli mielenkiintoinen näkökulma.
Ilmakunnaksen blogikirjoitus ?Sipilän säkeet?
löytyy PT:n verkkosivuilta: http://www.labour.fi/
ptblogikommentit.asp?AiheID=170.
Demokraatti pyysi Ilmakunnakselta haastattelun samasta ajankohtaisesta teemasta.
Haastattelu tehtiin hänen työpaikallaan Helsingin Pitkänsillanrannassa viime torstaina.
Vakiintunet agendat esille kriisiaikoina
Ahon hallituksen yritys muistetaan välittäjänä
toimineen pankinjohtaja Kalevi Sorsan sopimusehdotuksesta vuoden 1991 syksyllä. Déjà vu -tilanne alkaa tuntua tutulta. Samalla
kyse olisi ollut palkanalennuksesta, mitä
työntekijäpuoli ei sulattanut.
Ensimmäinen yhteiskuntasopimus kariutui toukokuun alussa.
Seuraavan kerran hallitus tekee työmarkkinajärjestöille esityksen yhteiskuntasopimuksesta heinäkuun loppuun mennessä.
STT
Vaikean synnytyksen
toinen punnerrus
Tunnusteluja kiistelystä yhteiskuntasopimuksesta jatketaan elokuussa.
Hallitus on luvannut tehdä uuden ehdotuksen
paketin sisällöstä järjestöille heinäkuun loppuun
mennessä.
Sen jälkeen voisivat käynnistyä neuvottelut
työmarkkinoiden keskusjärjestöjen kanssa siitä,
mitä kaikkea sopimus sisältäisi. Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen on määrä antaa ehdotuksensa työmarkkinajärjestöille heinäkuun loppuun mennessä.
. Se tähtäsi työvoimakustannusten alentamiseen seitsemällä prosentilla sekä palkkoja alentamalla että
siirtämällä työeläkkeiden maksurasitusta palkansaajille.
Ehdotuksessa työelämän pelisääntöihin liittyvät uudistusasiat siirrettiin myöhemmin työryhmissä sovittaviksi. Keskusjärjestöjen on määrä ottaa kantaa hallituksen kaavailuihin elokuun 21. päivään mennessä.
Moni pitää hallituksen kaavailemaa aikataulua
enemmän kuin kunnianhimoisena.
Palkansaajajärjestöjen ääni on kesän myötä
voimistunut: ne eivät suostu vain vastaanottamaan, vaan haluavat mukaan päättämään sopimuksen sisällöstä. Tehdään me niin
tai näin, niin voidaan sanoa, että
me emme sopineet, ja
siitä seuraa sitä tai
tätä.?
?Näyttää siltä, että vaikka nimi on yhteiskuntasopimus,
niin tämä on työmarkkinasopimus . 10
28.7.2015
AVAUS
Keskustelu yhteiskuntasopimuksesta sähköistyy jälleen tällä viikolla. Tällainen kriisitietoisuuden hetki,
Ilmakunnas kuvaa.
Rakenneuudistuksien vauhdittaminen silloin,
kun on kriisi päällä, on myös kansainvälinen ilmiö.
Ilkka
Yrjä
Demokraatti
ilkka.yrja@
demari.fi
On muitakin keinoja kuin työajan pidennys
Ilmakunnas kaipaa analyysia siitä, miksi ongelmiin tarjotaan samantyyppisiä lääkkeitä kriisi-
Sata lisätuntia EK:n pakista
??
??
??
??
??
Keskustelu työajan pidentämisestä lähti
liikkeelle Elinkeinoelämän keskusliiton ehdotuksesta toukokuussa. kutsumansa tavoitelistan, joka sisälsi
myös pelisääntöasioita.
Jo silloin tavoiteltiin merkittävää vuosityöajan pidennystä ja mahdollisuutta alentaa palkkoja yrityskohtaisin sopimuksin alle työehtosopimustason.
. Yhteiskuntasopimusta tavoitteli myös pääministeri
Esko Ahon (kesk.) hallitus 1990-luvun alussa silloisen talouskriisin aikana, muistutti Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Seija Ilmakunnas
blogissaan 18. Siihen tarvitaan yhteistyötä.
Sopimus ei synny
sanelemalla. Myöhemmin Sipilä sanoi, ettei
esitys tullut häneltä vaan työnantajilta.
Palkansaajajärjestö SAK tyrmäsi ehdotuksen sillä perusteella, että se haluaa lisää
työtä työttömille, ei töissä oleville. Työnantajat olivat kuitenkin
jo aiemmin ennättäneet esittää ?saatanallisiksi
säkeiksi. Päälle tulisivat miljardin euron veronkevennykset.
Nyt kysytään, onko heinä-elokuu toukokuuta
viisaampi.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) yritti saada aikaan yhteiskuntasopimusta ensimmäisen kerran
jo toukokuussa. Saatanalliset säkeet oli työnantajan lista, sanoo Seija Ilmakunnas.
Hän on kaivanut arkistoista käsiinsä vuodelta
1992 hallituksen kannanoton lyhyen- ja keskipitkän aikavälin työllisyysohjelmaksi.
. EK ehdotti, että
vuosityöaikaa pidennettäisiin noin sadalla
tunnilla Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi.
Ehdotus henkilöityi vahvasti myös pääministeri Juha Sipilään (kesk.), joka ajoi
eteenpäin yhteiskuntasopimuksen aikaansaamista. On olemassa vakiintuneita agendoja, jotka
nostetaan esille, kun tulee yhteiskunnallinen
momentum. Neuvottelu pelkistä hallituksen valmiiksi linjaamista asioista ei riitä.
SAK:n, STTK:n ja Akavan yhteinen viesti on,
ettei sopimusta voi saada aikaan sanelemalla. mukana eivät ole
eläkeläiset, maanviljelijät, opiskelijat tai työttömät,
vaikka hallitus muun muassa leikkaa eläkeindeksejä ja puuttuu näiden ryhmien
toimeentuloon.?
PAMin puheenjohtaja Ann
Selin, 4.6.
Kansanedustaja Eero Heinäluoma (sd.), 9.6.
Viime vuosikymmeninä on pikemminkin korostettu yhteiskuntapolitiikan eri toimijoiden työnjakoa, Ilmakunnas toteaa.
28.7.2015
11
Jukka-Pekka Flander
. Tuottavuuden kannalta olennaista työajoissa
ovat toiminnalliset joustot eikä minuutit.
Hallituksen leikkauspolitiikka on myös vahvasti sidottu työmarkkinaratkaisuihin.
. Onnistuneet reformit kannattaa pohjustaa huolellisella tutkimuksella, pitää varata aikaa niiden läpivientiin ja ratkaista myös se,
miten uudistuksessa häviäjiä kompensoidaan, sanoo johtaja Seija Ilmakunnas Palkansaajien tutkimuslaitoksesta.
?Pidän hyvänä, että nyt on lähdetty etsimään askeleita, jotka
voisivat johtaa kohti yhteiskuntasopimusta.?
Kuntatyönantajien
työmarkkinajohtaja
Markku Jalonen, 1.7.
?Entä miten me terveet työikäiset
osallistumme talouden kuntoon
laittamiseen. AVAUS
tunnelmissa. (HS)
SAK:n puheenjohtaja Lauri
Lyly, 20.7.. Puuttuu keskustelua, jota käydään
perustelujen kautta.
. Varma äkkilääke se ei olisi, koska ratkaisut haetaan joka
tapauksessa alakohtaisesti tulevilla neuvottelukierroksilla.
. Tänä aikana
palkat nousevat meillä vuosittain yli prosenttiyksikön hitaammin kuin esimerkiksi Ruotsissa ja
Saksassa.
. ei ole tutkijoiden kesken yksimielisyyttä.
Sipilän hallitus näyttää sitoneen viiden prosentin kilpailukykyhypyn työajan pidentämiseen.
Ilmakunnas katsoo, että sama asia voidaan
hoitaa maltillisen palkkalinjan jatkamisella.
. Monet tutkijat, myös
meidän talon, ovat tuoneet esille, että siinä on
myös virheellistä analyysiä taustalla, hän huomauttaa.
?Kuilusta. Voimme tehdä sen
sopimalla laajan yhteiskuntasopimuksen.?
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen
(kesk.), Tangomarkkinoilla 9.7.
?Kyse ei ole kiristysruuvista vaan varautumisesta vaihtoehtoihin.?
Valtiosihteeri
Paula Lehtomäki, 15.7.
?Sopimuksen kaatumisen
seurauksena on se, että menetetään työpaikkoja ja yrityksiä, kansantalous
kurjistuu.?
?Sadan tunnin työajan
pidennyksillä ja palkanalennuksilla ei neuvottelupöytään
tulla.?
Entinen pääministeri
Esko Aho (kesk.),
18.7. Se on minusta yllättävää, ajan virrasta poikkeavaa roolien sekoittumista. Työvoimakustannukset ovat kehittyneet
Suomessa kilpailukykyä edistävästi työllisyysja kasvusopimuksen (tyka) aikana. Jos jatkamme linjaa, pystymme kolmella-neljällä lisävuodella hoitamaan sen viisi prosenttia.
?Yllättävää roolien sekoittumista?
Ilmakunnas kaipaa analyysia siitä, mihin perustuu hallituksen kiinni pitäminen nimen-
omaan työajan pidennyksestä. Meillä on vallalla vähän ylimalkainen kilpailukykykuilu-argumentti
Hän korostaa, että
äänekkään vähemmistön vastustuksesta huolimatta enemmistö kansalaisista suhtautuu unioniin myönteisesti.
. Kansalaisten parissa Euroopan parlamenttia pidetään edelleen veteraanipoliitikkojen
loppusijoituspaikkana.
Toista kautta europarlamentaarikkona työskentelevä Jaakonsaari on toista mieltä. Aikaisemmin kesällä
maan pääministeri Alexis Tsipras vieraili itsekin puhumassa parlamentin istuntosalissa.
Jaakonsaari kuvailee kesäkuun käänteitä Kreikan tilanteen ympärillä sekaviksi. 12
28.7.2015
AVAUS
Liisa Jaakonsaari sanoo, että yhteistyötä Euroopan unionissa on
Ensimmäisen luokan
Liisa Jaakonsaarelta kysytään jatkuvasti, koska
hän palaa takaisin oikean politiikan pariin. Jopa niin hyvin, ettei sulje pois
pyrkimistä kolmannelle kaudelle.
. Pelissä ei ole
ollut vain Kreikan vaan koko Euroopan kohtalo.
Historiallisilla käänteillä ei koskaan ole käsikirjoitusta.
?Unionin perusajatus pitäisi nostaa
uudelleen kunniaan.
Kriiseistä selvitään aina
parhaiten yhdessä.?
. Kreikan kriisi ja maan kolmannen lainaohjelman rakentaminen ovat puhuttaneet myös parlamentissa. Silti asiat ja ihmiset ovat siellä erittäin mielenkiintoisia.
Euroalue tuskin hajoaa
Euroopan parlamentti jäi istuntotauolle myrskyisissä merkeissä. Pitkän uran suomalaisessa politiikassa niin kansanedustajana kuin ministerinäkin tehnyt Jaakonsaari kertoo viihtyvänsä europarlamentissa. Hän korostaa, ettei Euroopan parlamentti ole toisen luokan parlamentti. On oltava itsenäisempi ja työpäivät voivat venyä todella pitkiksi. Toistaiseksi euroalueen hajoaminen näyttää
epätodennäköiseltä. Nyt päätettiin toimia toisin.
Unionin epäsuosio on näköharha
Jaakonsaari moittii hallituspuolueita kansalaismielipiteen panttivangeiksi. Sillä olisi ollut oma merkityksensä, jos Suomi
olisi ollut mukana rakentamassa kriisin keskellä
Euroopan tulevaisuutta ja tukenut euroalueen
koossa pysymistä. Silti on syytä muistaa, että tutkimusten valossa unionin kannatus
on huipussaan.
Eemeli
Peltonen
Demokraatti. Olit sitten Porin torilla, Oulun rotuaarilla tai
Helsingin kauppatorilla, ovat ihmisten mielipiteet kypsyneitä Kreikkaan. Samalla pääministeri Tsipras on osoittanut valtiomiehen selkärankaa viedessään läpi säästöpaketin, Jaakonsaari kehuu.
Suomen hallituksen tiukka linja, jossa väläyteltiin Kreikan ajamista ulos eurosta, ei saa Jaakonsaarelta kiitosta. Hän pitää muutosta aikaisempien hallitusten Eurooppa-politiikkaan merkittävänä. Oikealla politiikalla kysyjät tarkoittavat kotimaan
politiikkaa. Suomi ei Jaakonsaaren mukaan ole enää
rakentava voima unionin päätöksenteossa.
. Työ parlamentissa on vaativampaa kuin
eduskunnassa
AVAUS
28.7.2015
13
välttämätöntä syventää
parlamentaarikko
Kuvat Jukka-Pekka Flander
Euroopan parlamentin jäädessä istuntotaolle palaa Liisa Jaakonsaari Suomeen.
Seuraavaksi pitäisi korjata euroalueen valuviat. Nyt kokoomuksen johtajuus
Eurooppa-asioissa on Jaakonsaaren mukaan täysin kadoksissa.
Hän kuitenkin toppuuttelee näkemyksiä, joiden mukaan hallituksen tiukka linja voisi aiheuttaa seuraamuksia Suomelle. Kyse on Jaakonsaaren mukaan pitkäaikaisemmasta ilmiöstä puolueessa.
?SDP ei saanut
kakistettua ulos,
haluaako se
pitää Kreikan
mukana
eurossa.?
Kun kaikki huomio kiinnitetään kannatuksen
kääntämiseen nousuun, ei aikaa jää syvälliselle
pohdiskelulle.
. Hän muistelee lämmöllä Kalevi Sor-
san ja Paavo Lipposen toimintaa eduskuntaryhmässä. Kun linjaa ei ollut,
verhoiltiin se puutteellisen informaation moittimiseen.
Jaakonsaaren mielestä Eurooppa-politiikka ja
kansainväliset asiat ovat jääneet SDP:ssä muun
politiikan varjoon. Kaikkea muuta voidaan tasapainottaa poliittisilla päätöksillä, mutta kokonaisten sukupolvien
syrjäytymistä on mahdoton korjata jälkeenpäin.
Työttömyyden, osattomuuden ja kurjuuden
lisääntyessä ääriryhmien kannatus kasvaa ja talouskasvu hiipuu. Hän toivoisi
enemmän rohkeutta myös valtiovarainministeri
Alexander Stubbilta (kok.) puhua vahvemmin
unionin puolesta. Jaakonsaari
oli SDP:n politiikan etulinjassa, kun Suomi otti
askeleita 1990-luvulla kohti unionia. Integraation syventämistä ei ole mobnissa
euroopan maissa suosittua vaatia. Kun Kreikan kolmannesta
lainaohjelmasta neuvoteltiin, ei kukaan kansanedustajista puhunut euroalueen koossa pitämisen puolesta.
. Ytimeen meneminen terveellä itsetunnolla on mielestäni kestävä linja.
Takinkääntökritiikki tarpeetonta
. Se edellyttää kuitenkin, että asioista puhutaan ääneen ja julkisuudessa.
Jos tulevaisuuskeskustelua ei käydä, voimistuu
mielikuva, jonka mukaan unionin yhdentymistä
vauhditetaan kiertoteitse. Me kansanedustajat joskus vähän hermostuimme, koska omat äänestäjämme eivät niistä
asioista mitään puhuneet, Jaakonsaari nauraa.
Hän muistuttaa, että molemmat puoluejohtajat pitivät Eurooppa-asioita esillä myös opetuksellisissa tarkoituksissa. Suomi tarvitsee tervettä itsetuntoa. Hän ei näe myöskään tässä
ajassa vaihtoehtoa unionin yhteistyön syventämiselle.
. Suomen vaikutusvallan ja verkostojen laajentaminen oli tietoinen
pyrkimus, jota lähdettiin yksituumaisesti toteuttamaan.
. Monet maat ovat aikaisemminkin heittäneet kapuloita unionin päätöksenteon rattaisiin.
. Timo Soinille ei kannata vinoilla, hän käänsi
vaalitkin hallitustakiksi ja näin kykeni ymmärtämään ison kokonaisuuden. SDP ei saanut kakistettua ulos, haluaako se
pitää Kreikan mukana eurossa. Jaakonsaari muistuttaa, että juuri kriisien jälkeen Euroopassa on ymmärretty syventää valtioiden
välistä yhteistyötä. Aika on nyt erilainen kuin silloin, mutta joitakin oppeja olisi syytä ammentaa Lipposen hallitusten ajoilta, Jaakonsaari sanoo.
Hän toivoo erityisesti, että hallitus omaksuisi
tahdon ilmapiirin, joka vallitsi 1990-luvun Suomessa Eurooppa-asioissa. Sekä Sorsa että Lipponen pitivät Euroopan yhdentymiseen liittyviä kysymyksiä esillä jokaisessa eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston
kokouksessa.
. On ajateltava, että me voimme vaikuttaa teoillamme
unionissa. 14
28.7.2015
AVAUS
. Silti juuri sitä
nyt tarvitaan, Jaakonsaari korostaa.
Hän muistuttaa, että yhteistyötä syventämään
perustettu pankkiunioni ja talouden yhteiset ohjausjaksot ovat lieventäneet unionin velkakriisiä. Se ero meillä on Suomen eduskuntaan verrattuna, että istuntotauko on lyhyempi, Jaakonsaari kertoo.
Pahinta, mitä Suomi saattaisi Jaakonsaaren mukaan tehdä, olisi ajautua sivuraiteille unionissa.
Se tarkoittaisi myönnytysten tekemistä sellaisille poliittisille voimille, jotka eivät tosiasiallisesti tahdo ratkoa unionin valuvikoja.
Vaikka Jaakonsaari moittiikin hallituksen politiikkaa, ei hän pidä tavasta, jolla oppositio on
leimannut perussuomalaisia takinkäätäjiksi hallituksen päätöksessä tukea Kreikan kolmatta lainaohjelmaa.
. Sellaista aikaa
Jaakonsaari ei toivo kenenkään joutuvan todistamaan.
Yhteistyön syventäminen välttämätöntä
Euroopan historia on kriisien historiaa. Samalla unionin perusajatus pitäisi nostaa uudelleen kunniaan. Koska keskustelua ei uskalleta käydä, syntyy kansalaisille mielikuva salailusta. Ikään kuin
unionin yhdentymistä edistettäisiin vailla kansalaisten valtakirjaa.
. Euroopan unioni ei ole mikään kosto-organisaatio, Jaakonsaari tiivistää.
Tulevaisuuskeskustelu puuttuu täysin
Jaakonsaari harmittelee sitä, että Euroopan unioniin liittyvä tulevaisuuskeskustelu puuttuu lähes
täysin. Toimenpiteet ovat osaltaan estäneet Kreikan
kriisiä leviämästä muihin kriisimaihin ja lisänneet lainoittajien uskoa unionin poliittista järjestelmää kohtaan.
?Kaikkea muuta
voidaan tasapainottaa
poliittisilla päätöksillä,
mutta kokonaisten
sukupolvien syrjäytymistä on mahdoton
korjata jälkeenpäin.?
Terveellä
itsetunnolla
Euroopan
ytimeen
Euroopan unionin kohtaamat haasteet 2000-luvulla ovat Liisa Jaakonsaaren mielestä huomattavasti vaikeampia, kuin pahinkaan pessimisti
osasi vuosituhannen alussa odottaa. Eurooppa-politiikassa on uskallettava nousta
päivänpoliittisen hälinän yläpuolelle. Hän toimia
työministerinä pääministeri Paavo Lipposen
ensimmäisessä hallituksessa, joka päätti pyrkiä
määrätietoisesti kaikkiin Euroopan ytimiin.
. Niin kauan, kun päättäjät on unionin jäsenmaissa valittu demokraattisesti, on heillä mandaatti syventää yhteistyötä. Tällä Jaakonsaari tarkoittaa erityisesti Euroopan sosiaaliseen
kriisiin puuttumista.
. Kriiseistä selvitään aina
parhaiten yhdessä.
Erityisesti kokoomuksen toiminta hallituksessa kummastuttaa Jaakonsaarta. Pidettiin tärkeänä, että
SDP:n päättäjiä muistutettaisiin kansainvälisten
kysymysten merkityksestä säännöllisesti.. Jaakonsaaren mukaan
tämä vain syventää luottamuskriisiä ja vauhdittaa äärioikeiston nousua.
Jaakonsaari toivoo, että tulevaisuuskeskustelu
johtaisi vaatimuksiin unionin entistä syvemmästä sosiaalisesta ulottuvuudesta. Nämä asiat
ovat sosialidemokraateille kuitenkin niitä ydinkysymyksiä, joista on puhuttava, Jaakonsaari tähdentää.
Kansainväliset asiat keskiöön
Kansanedustajanakin toiminut Jaakonsaari harmittelee, ettei SDP:llä enää ole näkyviä poliitikkoja, jotka henkilöityisivät juuri Eurooppa-politiikkaan. Aika näyttää kasvaako
Soinista ja Tsipraksesta valtiomiehiä.
?SDP:n linja Eurooppa-politiikassa on epäselvä?
Liisa Jaakonsaari moittii SDP:n linjaa Eurooppapolitiikassa sekavaksi. Yhdessä resepti voi tehdä Euroopasta taantuvan maanosan
Kyseisellä kasvilla on maailman suurin kukka ja kukkiessaan se
houkuttelee mehiläisiä mädäntyvän lihan tuoksulla.
Viikon kuvat
Kokosi Arja Jokiaho, tekstit Heikki Sihto
AFP Photo / Wang Zhao
Kiina. AVAUS
28.7.2015
15
AFP Photo / Byambasuren Byamba-Ochir
Mongolia. Rivit suoraksi ja meikki kuntoon. Googlen työntekijä kuvasi karttoja varten näkymiä Mongolian Ulan Batorissa.
Kukkia ja mehiläisiä sekä uuden ajan propellipäitä
Kamera olalta
ja rivit suoraksi
AFP Photo / Yoshikazu Tsuno
Japani. Jättimäinen Amorphophallus titanum kukki viime viikolla tokiolaisessa kasvitieteellisessä puutarhassa. Kiinalainen kunniavartiosto valmistautuu vastaanottamaan valtiovieraita Pekingissä.. Ennen oli propellipäitä, nyt on kamerapäitä
Vokalisti Rotta ja kitarasankari Rane
Raitsikka kävivät lavalla hedelmällistä ja hauskaa kukkotappelua keskenään tuotantomies J.
Pajulaakson hoidellessa taustat.
Tällaista atomienergiaa festari olisi kaivannut
enemmänkin, nyt mentiin enemmän tuuli- ja vesivoimalla.
Työväen Musiikkitapahtuman asiapuolen annista
lisää torstain Demokraatissa.
Tommi Käppi
Demokraatin tarjoamissa yölauluissa oli taas tunnelma kohdallaan.. Samalla otsikolla ja samassa laululiikkeen
manifestoivassa hengessä esiintyivät Puusalissa
kahden sukupolven vokalistit Sinikka Sokka ja
Vuokko Hovatta. Mutta niihin aikoihin vaikuttava ?Seili?albumi olikin vielä valtakunnan ykkösalbumi
sekä myyntilastossa että puheenaiheena. Notkea Rotta -bändin spin
offina syntynyt trio oli paitsi järisyttävän energinen myös musiikillisesti kiehtova keitos, jossa
räpäyttely kohtaa sulavasti garage-rockin ja juurimusiikin. Pete Parkkosen musa heiluu iskelmäpopin ja
aikuisrockin välimaastossa, mutta ei hänestäkään
isojen massojen artistiksi ole.
Niinpä ison lavan hehkeimmät hetket koettiin
jo torstaina, kun pitkältä tauolta lavoille tänä kesänä palannut Maija Vilkkumaa näytti levon
virkistävän merkityksen: 41-vuotiaana mimmissä
on nyt enemmän draivia ja tervettä itsevarmuutta
kuin kuunaan.
Popedalla oli kunnia korkata Paperitorin lava
kesällä 2010 eikä juuri mikään ollut muuttunut:
biisit, elkeet ja osin Paten jututkin olivat Mansen
äijillä ennallaan anno domini 2015. Aika helposti sulavaa Suomimetallia vetänyt Viikate oli lauantain illanhämyssä
näyttävä, mutta musiikillisesti persoonaton ilmestys. Lavasäteilyä Vartiaisella piisaa yhä, mutta musiikillisesti suunta hottimittarissa on ollut haaleneva.
Kun päivän pop ei purrut, oli hyvä syy antautua
surutta usein niin valheellisen ?ennen oli kaikki
paremmin. Timo Kiiskinen laulamassa itse ensiesityksenä Lauri Tähkän tulevallä albumille tekemäänsä kappaletta ?Pojat on poikia. siinä
oli Pirkanmaan paperikaupunkikin polvillaan.
3. saivat täyden salin vaipumaan nostalgian vietäväksi ja laulamaan mukana.
Oli jännä taas tarkkailla sivusta, miten aika kultaa: ketään ei tuntunut enää millään muotoa vaivaavan näiden laulujen alkuperäinen konteksti,
kun vielä 1990-luvulla Agit Propin tai jopa Ultra
Bran (jonka joukoissa juuri Vuokko Hovatta lauloi) kiinnittäminen demarivetoiselle festarille
herätti puritaanisimmissa piireissä närää. 16
28.7.2015
AVAUS
Työväen Musiikkitapahtuma oli musiikillisesti kuin kesän sääkartta
Epävakaista, paikoitellen
poutaa ja aurinkoakin
Auringon valo ja lämpö pysyttelivät pääosin
poissa viikonloppuna Työväen Musiikkitapahtumasta, jota helteet ovat tällä vuosituhannella
yleensä aina hellitelleet.
Vähän samankaltainen koleus vaivasi tänä
vuonna myös festivaalin ohjelmistoa, vaikka hehkuisia hetkiäkin löytyi, kun vain osasi mennä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.
Siispä kirjataan heti alkuun kolme pointtia, joiden takia jo kannatti tulla uhmaamaan säitä Valkeakosken Tervasaareen:
1. Timo Kiiskistä esimerkiksi olisi voinut kuunnella vaikka
kolminkertaisesti enemmän kuin nyt vedetyn
viiden biisin verran, samoin monia uusia tekijöitä kuten parhaiten mieliin jäänyttä Dimi Saloa.
Onneksi Ekakerta-kahdeksantuntisen päättänyt Matti Johannes Koivu sai laulutilaa tunnin
verran. Nyt
ex-stallarit, revarit ja demarit saattoivat tehtaan
varjossa vetää yhteisessä rintamassa ?ei synny
rakkautta ilman oikeutta, ei synny oikeutta ilman
taistelua.. ?Vanhassa vara parempi
-hengessä Dave veti vakuuttavan setin pääosin
suomenkielistä tuotantoaan muutamalla dobron
kera vedetyllä englanninkielisellä ränttätäntällä
höystettynä.
Ison lavan anemia
Musiikkitapahtuman ongelmakohta oli tänä
vuonna Paperitorin iso lava, jolle ei torstaita lukuunottamatta oikein ollut löydetty suuria kansanjoukkoja ja enimpiä kansankerroksia yhdistäviä esiintyjiä. Matti Johannes Koivu illansuussa sillankorvassa Kanavarannassa . . Hän ei tuolloin ollut poliittisen radikalismin vaan suomenkielisen rokin vallankumouksen asialla.
Työväen Musiikkitapahtumassa Dave on nähty
usein, ja tällä kertaa hän sai estradikseen tunnelmallisen Kirjaslammen tanssilavan, jossa vietettiin koko perjantaiehtoo Paperiliiton järjestämää ?Paperibluesia. Agit Prop -kvartetin ainaisjäsen Sokan kontolle tulivat setissä ne paatoksellisimmat taistolaisvuosien taistelulaulut, kun
taas Hovatta sai laulaa vähän vähemmän julistavia kappaleita, muun muassa Ilpo Tiihosen verratonta laululyriikkaa.
?Ei puolikasta?, ?United Fruit. Eikä paraatipaikalla kymmenen maissa päälavalle noussut Jenni Vartiainenkaan onnistunut haltioittamaan enää samalla tavalla pelkällä presenssillään
kuin edellisen Valkeakosken festarikeikan aikoihin 2011. Sellaisia ovat uuden festivaalialueen aikakaudella olleet muun muassa Michael
Monroe, Jukka Poika, Ismo Alanko, Eppu
Normaali ja iskelmäpuolelta Katri Helena ja
Kari Tapio.
Tämänvuotisista ison lavan kiinnityksistä Egotrippi oli toki osaava, mutta kuitenkin kliininen ja
varsin hititön bändi. ja viimeistään laululiikkeen ikonisimpiin viisuihin kuuluvat ?Natalia. Atomirotta vetämässä itästadilaista kotiseutulaulua ?Mitä iistimpää sitä siistimpää. Ei syntynyt kulmien kurtistustakaan.
Rolf
Bamberg
Demokraatti,
Valkeakoski
rolf.bamberg@
demari.fi
Festarin paras
keikka nähtiin
Puusalin telttaareenalla, missä
itähelsinkiläistä
päällikkyyttä
uhkunut
Atomirotta pisti
pressun liepeet
lepattamaan.
Ihan oman laululiikkeensä pystytti samoihin 1970-luvun alkupuolen aikoihin myös Dave
Lindholm, silloin ?Isokynä. taiteilijanimellä
tunnettu. . Ja kohdallaan,
tämän bändin ei todellakaan odoteta uudistuvan!
Lauluntekijöitä ja atomivoimaa
Festivaalilauantainakin helmet löytyivät siis
pienemmiltä lavoilta. hieno finaali Ekakerta
-lauluntekijäfestarille.
Nuo kolme keikkaa lisättynä Maija Vilkkumaan erittäin energisella esiintymisellä festivaalin avaajana, Toverit herätkää konsertilla ja
vaikkapa Pekko Käpin & K:H:H:L:n kuolemanläheisellä kansanbluesrockfolk-setillä lauantaina
muodostivat kattauksen, joka jätti hyvän maun.
Vanhassa vara parempi
Festivaaliperjantain vähän aneemisen musiikillisen tarjonnan valopilkku ei löytynyt Suomipopin eturiviin parin viime vuoden aikana hiipineestä Pimeydestä, joka veti settinsä epäkiitollisella alkuillan esiintymisajallaan varmalla
rutiinilla, mutta isommin innostamatta. Kanavarannan SAK-lavan
valtasi käytännössä koko päiväksi Ekakerta-festivaali, joka esitteli uusia lauluntekijöitä muutamilla kokeneempien tukemana. Idean isä
Heikki Salo jututti biisinikkareita, puhuttiin aiheista, työtavoista, päämääristä. Toisaalta
synkistelevä taivas sopi hyvin Käpin kuolema-aiheisten laulujen taustaefektiksi.
Koko festarin paras keikka nähtiin kuitenkin
Puusalin teltta-areenalla, missä itähelsinkiläistä
päällikkyyttä uhkunut Atomirotta pisti pressun
liepeet lepattamaan. Vähän kaavamaiseksi se pidemmän päälle meni, ja itse laulut
olisivat ansainneet enemmän tilaa. ,?Oppimisen
ylistys. varma
hitti.
2. Se vain passasi, sillä hämeenlinnalainen
laulaja-lauluntekijä kuuluu tällä hetkellä aivan
maan valioiden kastiin.
Koivun jälkeen lavalle noussutta jouhikkotaitaja Pekko Käppiä kohtasi vähän huono arpaonni, kun venähtäneiden lauantain ainoat vesipisarat päättivät alkaa putoilla juuri sillä yhdennellätoista hetkellä (23.00) kun Käppi ja K:H:H:Lyhtyeensä valmistautuivat aloittamaan. ja encore ?Kenen joukoissa seisot. -ajatuksen keinutettavaksi.
Musiikkitapahtuman yhteydessä julkistettiin
Timo Kalevi Forssin Suomen poliittisen laululiikkeen vaiheista kertova teos ?Toverit herätkää?
AVAUS
28.7.2015
17
Tarja Lempinen
Työväen Musiikkitapahtuman parasta antia ja todellinen perusvoimaratkaisu: uusiutuvaa jätkäenergiaa hyödyntänyt Atomirotta.
Timo Forsström
Samuli Reponen
Jenni Vartiainen hallitsee yhä lavasäteilyn.
Vanhassa vara parempi: Dave Lindholm ?tanssilavakeikalla?.
Maija Vilkkumaa joukkoineen oli musiikkitapahtumaviikonlopun vitaalisimpia esiintyjiä.
Teemu Rahikka
Matti Johannes Koivu päätti Ekakerta-lauluntekijätapahtuman.
Timo Forsström
Wahyulla ei ole asiaa vastapäiseen ostoskeskukseen,
jossa myydään kalliita merkkivaatteita, sillä hän
ansaitsee hyvänä kuukautena 50 euroa.
Tuloerot ovat viime vuosina kasvaneet 250
miljoonan asukkaan Indonesiassa, joka on maailman neljänneksi runsasväkisin maa. Tulonjakoa mittaava Gini-kerroin oli 36 vuonna 2012
mutta viime vuonna jo 41. Suomen kerroin oli
27,6 vuonna 2013.
Maailmanpankin mukaan jopa puolet indonesialaisista elää köyhyysrajan tuntumassa ja 28
miljoonaa jää sen alapuolelle. 18
28.7.2015
AVAUS
Puolet palkkatyössä olevista ei ansaitse edes lain säätämää minimiä
Tulokuilu
Indonesian tapaan
Wahyu pysäköi joka iltapäivä puisen myyntikärrynsä vilkkaan kadun varteen Jakartan keskustassa
ja alkaa kaupitella leivonnaisia ohikulkijoille. Sen pelätään horjuttavan yhteiskunnan vakautta maailman neljänneksi runsasväkisimmässä maassa.. Mutta hallituksen täytyy samalla huolehtia palveluista ja parantaa pienipalkkaisten turvaa, sanoo Indonesian keskusammattiliiton puheenjohtaja Said Iqbal.
Indonesian minimipalkka on keskimäärin hiukan yli sata euroa kuussa. Jokainen maakunta
määrittelee oman alarajansa, ja pääkaupungissa
Jakartassa se on 185 euroa. Tälle vuodelle povataan yli viiden prosentin talouskasvua, mutta
tulonjako pysyy epätasaisena.
Minimipalkalla ei tule toimeen
Indonesian presidentiksi viime lokakuussa tullut Joko Widodo lupasi vähentää eriarvoisuutta
houkuttelemalla maahan lisää investointeja.
. Ay-liikkeen mukaan
summa ei riitä perustarpeiden tyydyttämiseen
liki kymmenen miljoonan asukkaan metropolissa, jossa hinnat nousevat koko ajan.
Tälle vuodelle povataan yli viiden
prosentin talouskasvua, mutta
tulonjako pysyy epätasaisena.
Indonesian jyrkät tuloerot ovat viime vuosina vain kasvaneet. Tuemme presidentin pyrkimystä hankkia lisää sijoituksia, koska maamme tarvitsee talouskasvua
Sosiaaliturvabudjetista leikataan tosin
yhä noin 12 miljardia euroa seuraavan kahden vuoden aikana, ja hallitus aikoo supistaa
reippaasti Työväenpuolueen hallituksen aikanaan luomia pienipalkkaisten veroluottoja,
joilla pienipalkkaisille taattiin tietty toimeentulotaso.
Se merkitsee, että jotkut pienipalkkaiset
jopa häviävät kaupassa minimipalkan nostosta ja verotuskynnyksen korottamisesta
huolimatta. Verohelpotukset suurten
eläkkeiden säästämisestä ja investointiasuntojen asuntolainoista poistetaan. Vain alapäästä verotusta alennettiin, ja pian ei niiden,
jotka tekevät 30 tuntia viikossa minimipalkalla, tarvitse enää maksaa tuloveroa.
Kun palkolliset minimipalkan nousun takia maksavat enemmän työnantajalle, se voi
tietysti johtaa työpaikkojen menetykseen niin
kuin Ranskassa. sosiaaliturvamaksuille ja avustuksille niin, että niitä ei
voi kaiken kaikkiaan saada enempää kuin on
britin keskipalkka.
TOINEN SUURYLLÄTYS OLI,
n n n
aikamoinen
haaste miettiä, mitä tehdä, kun konservatiivit
ovat ajaneet panssariautonsa sen nurmikolle,
kuten eräs Työväenpuolueen kansanedustaja
asian ilmaisi.
Missään nimessä Työväenpuolue ei toisin
kuin konservatiivit halua supistaa julkista sektoria jonnekin 36 prosentin tienoille kansantuotosta. Tiistaina hallitus ilmoitti, että edessä
on seuraavan viiden vuoden aikana 20 miljardin leikkaukset. AVAUS
Maailma tänään
28.7.2015
19
Kolumni
Eeva Lennon
Kirjoittaja on lainopin kandidaatti ja valtiotieteen maisteri.
Konservatiivien
täyskäännös vasemmalle
. Thaimaan minimipalkka on 220 euroa, Filippiinien liki 250 euroa ja Malesian 205 euroa, Iqbal vertaa.
Maailman työjärjestön ILO:n mukaan liki puolet Indonesian säännöllistä palkkaa nauttivista
tienaa vähemmän kuin viime vuonna säädetty
laki määrää.
Jäljessä kehitystavoitteista
IPS / Sandra Siagian
Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestön Itucin pääsihteeri Sharan Burrow moittii, että Indonesia ei tee tarpeeksi suitsiakseen tuloerojen
ja epävirallisten työmarkkinoiden kasvua.
. Kun
Työväenpuolueen nyt eronneelta johtajalta Ed
Milibandilta vaalitaistelussa kysyttiin, miten
hän yrittäisi supistaa käsistä riistäytynyttä sosiaaliturvabudjettia, Miliband totesi, että hän
korottaisi minimipalkkaa ja kamppailisi sitäkin suuremman toimeentulopalkan, jotta palkansaajat eivät enää joutuisi turvautumaan sosiaaliturvaan.
Yleiseksi äimistykseksi val- Hallitus
tiovarainministeri George Os- rohkeni
borne teki budjetissaan juuri säätää
näin. Ranskassa palkat ovat korkeammat ja tuottavuus parempi
mutta työttömyys paljon suurempi kuin Kanaalin takana.
Cameronin hallitus jätti kuitenkin alle
25-vuotiaat halvaksi työvoimaksi nuorisotyttömyyttä vähentääkseen.
n n n
että konservatiivit hidastavat uhattuja julkisen sektorin leikkauksia varsinkin sosiaaliturvabudjetin kohdalla. Hallitus aikoo myös panna kannen kaikkien . Jotkut ministeriöt joutuvat
leikkaamaan jopa 40 prosenttia menoistaan.
Työväenpuolue voi hyväksyä kannen sosiaaliturvamaksuille mutta ei sitä, että jotkut
pienipalkkaiset veroluottojen supistuksen takia menettävät tulojaan. Myös parempiosaisten veroja
piti thatcherismin mukaan jatkuvasti alentaa
ja eriarvoisuutta lisätä.
Osbornen budjetti taas oli selvästi suurituloisten veronkorotusten budjetti. Kun David
Cameron nyt sai puolueessaan arvovaltaa
vaalivoitollaan, hän halusikin palata takaisin
nuoruutensa unelmaan eli pehmentää thatcherimin kovettaman konservatiivisen puolueen
kuvaa ja viedä puolueen enemmän keskustaan.
Ensi töikseen hän julisti puolueensa työväestön puolueeksi. Mutta ihme ja kumma. myös tyttömien . Maan poliittinen vakaus on vaarassa, ellei se paranna köyhimpien sosiaaliturvaa ja investoi infrastruktuuriin, pankki varoittaa.
Lukuja Indonesiasta
??
??
??
??
??
Asukkaita 249,9 miljoonaa
Alle 1,25 dollarilla päivässä eläviä 16,2 prosenttia (2011)
Kansallisen köyhyysrajan alla 11,3 prosenttia (2014)
Yli 15-vuotiaista lukutaitoisia 92,8 prosenttia
Sijoitus Inhimillisen kehityksen indeksissä 108/187
Lähde: YK
KUN KONSERVATIIVIT SAIVAT toukokuun vaa-
leissa Ison-Britannian parlamenttiin 12 paikan
enemmistön, monet pelkäsivät, mitä tuleman
pitää, kun keskustapuolue . Kun puolueen tilapäinen johtaja Harriet Harman yritti saada
puolueen nielemään sen, 46 Työväenpuolueen kansanedustajaa nousi kapinaan ja äänesti
parlamentissa hallituksen hyvinvointivaltiolakia vastaan.
TYÖVÄENPUOLUEELLA ON NYT. Lisäksi sosiaaliturva ei edelleenkään ole riittävä eikä kattava, Burrow jatkaa.
Maailmanpankki vahvistaa, että työllisyys on
kasvanut Indonesiassa väestöä hitaammin ja julkiset palvelut ovat riittämättömät.
Indonesia on onnistunut puolittamaan köyhien väestöosuuden 2000-luvulla, mutta se on
kaukana muista YK:n vuosituhattavoitteista. Mahtoiko hän saada tuon
meidän presidentiltämme?
Lisää yllätyksiä tuli konservatiivien ensimmäisessä omassa budjetissa 23 vuoteen. Konservatiivit varastivat Työväenpuolueen ohjelmasta minimipalkan reippaan korotuksen. Budjetissa säädettiin yli 25 parempivuotiaille uusi ?kansallinen toi- osaisille
meentulopalkka?, joka seuraa- sellaisia
van viiden vuoden aikana koho- veronkoroaisi nykyisestä 9 eurosta noin 14 tuksia, joita
Ed Milieuroon tunnissa. eivät enää ole konservatiiveja jarruttelemassa. Äitiys- ja lapsikuolleisuus ovat yhä yleisiä, ja joka
kolmannelta puuttuu puhdas vesi ja viemäri.
Yli 150 miljoonaa indonesialaista elää maaseudulla, usein kaukana kouluista ja terveyspalveluista.
Sandra Siagian
IPS, Jakarta
?Huono infra
syö palkat?
Ajatus, että alhainen palkkataso houkuttelee Indonesiaan investointeja, ei saa yritysmaailman
jakamatonta tukea, sanoo Jakartassa toimivan
Concord-konsulttifirman riskianalyytikko Keith
Loveard.
Hänen mukaansa yritysten on pakko riistää
työntekijöitä, koska Indonesian kehno infrastruktuuri nostaa logistiikkakulut yli neljäsosaan
tuotantokustannuksista.
. Minimipalkka
band ei olisi
kohoaisi siis viidessä vuodessa uskaltanut
60 prosenttiin keskipalkasta.
ehdottaa.
Ed Miliband hävisi vaalit,
mutta kaiken kaikkiaan hän on
saanut oppositiosta käsin enemmän aikaan
kuin yksikään toinen oppositiojohtaja aikaisemmin.
Mutta ei tässä kaikki; hallitus rohkeni käydä
käsiksi parempiosaisten etuihin ja säätää parempiosaisille sellaisia veronkorotuksia, joita
Ed Miliband ei olisi uskaltanut ehdottaa ja joka
sai liike-elämän haukkomaan henkeään.
Konservatiivien ohjelmassa on uusi supervero pankkien voitoista ja uusi lisävero osakkeiden osingoista. Ellei byrokratiaa vähennetä ja logistiikkakuluja alenneta parantamalla infraa, maassa on
vaikea tehdä bisnestä esimerkiksi tavarantuotannossa, joka loisi paljon työpaikkoja, hän sanoo.
Maailmanpankin mukaan tuloerojen kasvu on
Indonesiassa Kaakkois-Aasian kärkeä. Suuryritykset
joutuvat rahoittamaan oppisopimukset niille
pannulla erikoisverolla.
Vastineeksi yhtiövero alennetaan 20 prosentista 18 prosenttiin.
Oikeistolaista veromuutoksissa on perintöveron kynnyksen korottaminen nykyisestä
noin 540 000 eurosta 1,4 miljoonaan silloin,
kun verotettavana on perheen asunto.
n n n
ilmeistä irtaantumista thatcherismista ja uusliberalismista.
Thatcheriläinen oikeisto uskoi, että markkinat
hoitavat kaiken, ja valtio ei voinut pakottaa yriKAIKKI TÄMÄ MERKITSEE
tyksiä juuri mihinkään, ei edes minipalkkaan.
Sen toi tänne Tony Blairin Työväenpuolueen hallitus. Mutta hallitus haluaa sen johtavan tuottavuuden lisäykseen, sillä tuottavuus on surkeassa jamassa Britanniassa verrattuna esimerkiksi Ranskaan. liberaalidemokraatit
tarjosivat hotdogeja ja hampurilaisia ja kut-
suivat harjoitusten jälkeen katsomaan paikallista kovatasoista
baseball-ottelua. Jäin
äskettäin työttömäksi 2,5 vuoden jälkeen siivoushommista.
?Hyvissä
väleissä
työnantajan
kanssa todettiin, että työ
ja harjoittelu
eivät käy
yksiin. Irtisanouduin.?
Lauri Jaakkola
Hyvissä väleissä työnantajan
kanssa todettiin, että työ ja
harjoittelu eivät käy yksiin. Siihen kuuluu lähes 150 urheilijaa tukihenkilöineen ja valmentajineen.
Hollywood-tyylinen avajaiskarnevaali olikin tarpeellinen
hengen nostattaja suomalaisille
ennen kisasuorituksia. Työskentelen Urheilu- ja
liikuntaopisto Pajulahdessa
vuoropäivin toimistotyössä,
keittäjänä ja siivoojana. Yleisö jaksoi
kannustaa helteisen illan lämmössä koko kaksituntisen katselmuksen ajan urheilijoita,
joita on peräti 6 500 kaikkiaan
165 maasta.
Suomen joukkue on Euroopan toiseksi suurin. Monipuolinen ja vaihteleva työ sekä
säännöllinen harjoittelu täydentävät hyvin toisiaan. Irtisanouduin, ja nyt on uusi työpaikka haussa, Kai Koljonen
kertoo.
Meloja Anna Laitinen, 36,
on joukkueen mitalihai. 20
28.7.2015
ARKI
??Suomella on suuri joukkue kehitysvammaisten maailmankisoissa
Lauri Jaakkola
Lasse Purmonen voitti heti kehitysvammaisten maailmankisojen ensimmäisenä kilpailupäivänä Los Angelesissa hopeamitalin 50 metrin rintauinnissa.
Los Angelesissa
alkoi heti mitalisade
Yhdysvaltain presidentin puoiso Michelle Obama avasi
lauantaina kehitysvammaisten maailmankisat Coliseumin
olympiastadionilla Los Angelesissa, Kaliforniassa. Joukkueen matka nimittäin alkoi painajaismaisissa merkeissä. Kisat ovat
järjestäjien mukaan tämän vuoden suurin urheilutapahtuma
maailmassa.
Riehakkaan iloista avajaismarssia seurasi stadionilla yli
62 000 henkeä. Tilanne uhkasi karata käsistä, kun ruokaa
eikä vettäkään ollut riittävästi
saatavana. vapaaehtoisia kaikki . Purmonen työskentelee kotikaupungissaan Tampereella hervantalaisessa ikääntyneiden palvelutalossa monitoimimiehenä.
Alpo Collanus
Los Angeles
Suomen joukkue kehitysvammaisten maailmankisojen avajaisissa.. Järjestäjien kömmähdyksen takia
Los Angelesissa ei ollut riittävästi busseja kisajoukkueiden
kuljetukseen.
Suomen joukkueen oli tarkoitus majoittua ennen kisoja
San Diegoon, kolmen tunnin
ajomatkan päähän Los Angelesista. Majapaikka oli
mukavasti palmujen katveessa,
näköala Tyynellemerelle, aurinko paistoi täydeltä terältä,
ja lämpöäkin riitti vajaat 30 astetta.
Ystävälliset isännät . Vuonna
2003 Irlannista tuli kultaa, 2007
Shanghaista kaksi pronssia, 2011
Ateenasta hopeaa ja pronssia.
Lahden Vesisamoilijoita edustava Laitinen harjoittelee 2?3
kertaa viikossa vuoden ympäri.
. Harjoittelen vuoden ympäri 4?5 kertaa viikossa. Joukkue joutui yöpymään
ensimmäisen Amerikan-yönsä
lentokentän vastaanottokeskuksen paljailla puulattioilla,
yhdessä 2 000:n muunmaalai-
sen kehitysvammaisen urheilijatoverinsa kanssa. Näistä
kisoista odotan itseltäni parasta
mahdollista suoritusta, katsotaan mihin se riittää, Anna Laitinen pohtii vaatimattomasti.
Suomen joukkueen mitalisaalis karttui heti ensimmäisenä varsinaisena kilpailupäivänä, kun maanantaiaamuna
Suomen aikaa Lasse Purmonen sai hopeaa miesten 50
metrin rintauinnissa. Joukkueen
mieliala koheni äkkiä.
Urheilu on kaikki kaikessa
Suomen joukkueen veteraani
Kai Koljonen, 30, kolmet kisat aiemmin käynyt, kultaa ja
hopeaa voittanut juoksija, alkoi
elätellä mitalitoiveita ainakin
puolimaratonilta. Useimmille suomalaisille urheilijoille tämä oli ensikokemus USA:sta.
Tilanne parani, kun päästiin
San Diegoon, vuorokauden verran myöhässä. Oulun Pyrintöä edustavalle Koljoselle urheilu on kaikki kaikessa.