vuosikerta BN haastattelee: PIERRE LACOCQUE WILLIE WEST LAURENCE JONES LUXURY LINER THE BLUESTERS THE ORIGINAL HARDWAY THE SHOCKWAVE! HHH ROOTS BAND HITTO BN kertoo elämäntarinoita: CLARENCE ”FROGMAN” HENRY, osa 2 ABE ”BUNNY” ROBYN R&B-tenoristit, osa 20: WILLIS JACKSON Soul-lauluyhtyeitä pikaesittelyssä: THE INCREDIBLES BETH HART BETH HART. BN käy tapahtumissa / BN lukee kirjallisuutta / Muddy Lee Makkonen Pohjolan R&B-lumottaret, osa 2 / Jytinän paluu! osa 1 / Levytutkailut 197301-14-06 ISSN 0784-7726 N:o 270 (6/2014) Hinta 6,80 € 47
26 s. 10 s. 12 s. 8 s. 24 s. 24 s. 10 s. 54 s. 4 s. 12 s. 52 s. 34 s. 54. 34 s. 52 s. 4 s. 8 s. 2 • 6 2014 AIHEIN A MUUN MU AS SA: AIHEIN A MUUN MU AS SA: s. 26 s
Sitten joku tutustutti minut Etta Jamesin, Robert Johnsonin, Howlin’ Wolfin ja Muddy Watersin musiikkiin ja blues alkoi kiinnostaa minua yhä enemmän. – Jos levy-yhtiö ei halua artistia sellaisena kuin tämä on, on paras olla allekirjoittamatta sopimusta sen kanssa. 22tai 23-vuotiaana tein ensimmäisen ulkomaankiertueeni ja pääsin vihdoin kotikaupungista. Jotkut artistit tietävät sen heti alusta alkaen ja heistä tulee legendaarisia. Sävyjä löytyy hitaista tunnelmapaloista rajusti rokkaaviin revityksiin. Kuuntelin myös Queenia, Led Zeppeliniä, The Rolling Stonesia ja Black Sabbathia ja pidin niistä myös. Rock ja blues saivat kuitenkin pian vallan tytön arvomaailmassa. Olen siis pitänyt kaikenlaisesta musiikista – ja eri musiikinlajeilla on ilman muuta ollut vaikutuksensa sekä minuun että tyyliini. Sen jälkeen kokosin oman bändini ja tein ensimmäisen levyni 19-vuotiaana. Ensimmäisellä levylläni en todellakaan tietä. Lauluntekijänä monipuolinen Beth Hart haluaa yllättää kuulijansa kerta kerran jälkeen. Näin oli minunkin kohdallani. Kaikki ovat tyytyväisiä. – Minulla on ollut hyvät suhteet levy-yhtiöihini. Ympärilläni on paljon ihania ihmisiä, joiden kanssa teen töitä. ATLANTIC PONNAHDUSLAUTANA LAAJEMPAAN TIETOISUUTEEN Beth Hartin levytysura käynnistyi riippumattoman Razz-yhtiön kustantamalla albumilla ”Beth Hart And The Ocean Of Souls” 1993. Olen todella kiitollinen siitä. Myöhemmin tutustuin Earl Kingin, James Taylorin ja vastaavien lauluntekijöiden musiikkiin. Mielestäni kaikki riippuu levyyhtiön johdosta: jos se todella ymmärtää artistia ja sitä mitä tämä haluaa tehdä ja on siinä tukena, ei ole väliä onko kyseessä iso vai pieni indiemerkki. BN:n juttutuokio Bethin kanssa edelsi tätä esiintymistä. Kun tein ensimmäisen levyni 1990, lähdin kiertueelle collegeihin eri osavaltioihin. Hart muistelee käyneensä katsomassa muiden artistien konsertteja vain harvoin, mutta itse hän esiintyi yökerhoissa jo teini-iässä. – Halusin vain hyvän levytyssopimuksen ja lähteä kiertämään maailmaa. Tärkeä käännekohta oli kakkoslevyltä julkaistun sinkkuraidan LA Song (Out Of This Town) valtakunnallinen menestys. Olen kuitenkin niin vahva ja itsepäinen, ettei kukaan siinä onnistu. Länsirannikon vilkas klubielämä jatkoi laulajanalun viettelyä. Tämän vuosituhannen pitkäsoitot ovat ilmestyneet Koch-, Universalja Mascot-Provogue -merkeillä. Sitten minut palkattiin esiintymään South Centralissa Los Angelesissa. En ollut oikein miettinyt, mitä todella haluan sanoa. Sittemmin julkaisuja on syntynyt sekä omalla nimellä että Joe Bonamassan tapaisten yhteistyökumppanien kanssa. Kasvukulmilla oli paljon keikkapaikkoja, ja naista alkoi häiritä, että melkein kuka tahansa pääsi niihin esiintymään juurikaan vaivaa näkemättä. JUURET Los Angelesissa vuonna 1972 syntynyt ja siellä edelleen asuva Hart antautui musiikin vietäväksi jo nuorella iällä, aloittaen pianon soiton nelivuotiaana haaveenaan ura klassisen musiikin pianistina. Vuoden viimeisen kiertueensa Helsingin Tavastia-klubille marraskuussa huipentanut Hart suoritti samalla debyyttikeikkansa Suomessa. 4 • 6 2014 BETH HART BETH HART KARI KEMPAS Beth Hart on rakentanut uraansa jo pitkään. Kaikki tämä tapahtui neljän ja noin 15 ikävuoteni välillä. Koko siihenastisen ikänsä Los Angelesin klubien täyteisessä ympäristössä viettänyt Hart kaipasi vähitellen vaihtelua. Parikymppisenä tehdyn ensilevytyksen jälkeen on äänitteitä ilmestynyt mm. Minussa ei ole kaunaa eikä kiukkua. Kouluaikoina kuuntelin Otis Reddingiä, Donny Hathawaytä ja Aretha Franklinia, joiden musiikkiin ihastuin mielettömästi. Tuolloin hän alkoi myös kirjoittaa omia lyriikoita. Esiinnyin ulkona perjantai-, lauantaija sunnuntai-iltaisin. Omasta visiosta kannattaa pitää kiinni. Samaan aikaan lapsilahjakkuus ryhtyi myös säveltämään omia kappaleitaan. Jos taas levy-yhtiö luulee artistin olevan jotain, mitä tämä ei ole, silloin artistilla on vaikeaa. – Aloitin klassisesta musiikista, mutta sitten äitini esitteli minulle Billie Hollidayn, Ella Fitzgeraldin ja Dinah Washingtonin, joka oli hänen oma suosikkinsa. Vuosien varrella hankittu kokemus on tehnyt Bethistä kansainvälisen tason tähden. Olen ollut tässä suhteessa todella onnekas, vaikka olenkin kohdannut ihmisiä, jotka ovat yrittäneet pakottaa minua toisenlaiseen muottiin. Joillain kestää jonkin aikaa selvittää se itselleen. Tahdoin niin kovasti päästä pois Los Angelesista. Useita huomionosoituksia (viimeisimpänä Chicagossa lokakuussa 2014 luovutettu Blues Blast -lehden ”Best Female Blues Artist” -palkinto) ja Grammy-ehdokkuuksia saanut laulaja on tulossa viimein tutuksi myös Pohjoismaissa. – Olin 15-vuotias, kun ryhdyin myös sanoittamaan kappaleitani ja palkkasin muusikoita tekemään niistä demoja. Varsinaiseen nousuun ura lähti joitakin vuosia myöhemmin allekirjoitetun ja lopulta kaksi albumia (”Immortal”, 1996 ja ”Screamin’ For My Supper”, 1999) tuottaneen Atlanticsopimuksen myötä. Ne ovat kaikki suhtautuneet minuun kunnioittavasti ja ne ovat olleet hyvin kannustavia. – Vei jonkin aikaa ja pari levyä ennen kuin minusta tuntui, että olin löytänyt suuntani. Ensimmäisenä kiinnittyy huomio hänen laulutaitoihinsa, hänen tunteen paloonsa ja tulkintaansa. Pidin niin monista musiikinlajeista ja ne vaikuttivat minuun laulajana ja musiikintekijänä, että olin menossa samaan aikaan moneen suuntaan. Veljeni vaikutuksesta kuuntelin jossain vaiheessa myös paljon punk-rockia ja reggaeta. Se on tärkeää, mutta se on myös vaikeaa varsinkin nuorempana, kun ei itsekään tiedä tarkkaan, mitä haluaa ja mitä edustaa. Olin 17tai 18-vuotias siihen aikaan. Minulla ei siis ole niistä mitään negatiivista sanottavaa. Omasta näkemyksestäkään ei hänen mukaansa ole syytä kevein perustein luopua. Hart tietää myös, että artistin on myös osattava käyttää järkeään selviytyäkseen isossa ja monimutkaisessa levybisneksessä. Atlantic-merkillä. Luojan kiitos. Kun palasin kotiin, sain sopimuksen Atlantic Recordsin kanssa
Lavalla Pierre näytti onnelliselta, ja bändi soitti sellaisella intensiteetillä, että hänen veljensä Michel oli suorastaan pakotettu lupaamaan etsivänsä pienellä ponnistelulla bändille lisää keikkoja. Mukana on myös muutamia vierailijoita. Minkä neuvon antaisit tuleville harpisteille. – Ehdottomasti. Yksi heistä on B.B. Kitaristi Jon McDonald oli kutsunut Pierre Lacocquen soittamaan hänen ja rumpali Robert Covingtonin seuraksi Cafe Luraan. – Huuliharpisteista pidän sodan jälkeisistä soittajista kuten Little Walter, Big Walter, James Cotton, Paul Butterfield, molemmat Sonny Boy Williamsonit, Carey Bell sekä Charlie Musselwhite. Onko olemassa vielä joku, jonka kanssa haluaisit ehdottomasti soittaa. Paras lapsuudenkaverini tutustutti minut Lionel Hamptonin musiikkiin. Kuinka kiinnostuit musiikista. Kuten muillakin Mississippi Heat -julkaisuilla mukana on paljon erilaisia ja eritempoisia sävellyksiä. Ruben Alvarez antoi vähän lattarirytmejä perkussioineen. He saivat minut aina höristämään korviani. – Kannattaa seurata omaa intuitiotaan ja löytää inspiraatioita soittamiseen. Tavoitan Pierre Lacocquen Kanadasta Edmonton Blues Festivaaleilta, missä hänen johtamansa Mississippi Heat nousee parin tunnin kuluttua lavalle. King. Minuun teki suuren vaikutuksen hänen luovuutensa, käyttämänsä tone, kekseliäisyys sekä melodinen fraseeraus. Tuo on ensimmäinen kerta, kun julkaisemme noin paljon materiaalia. Ikävä kyllä sitä ei koskaan julkaistu. Onko sinulla musiikillisia esikuvia. Andrew “The Blaze” Thomas soittaa rumpuja muutamalla raidalla. – Levy on “Warning Shot” ja sillä soittaa uusi seitsenhenkinen bändi: kitaristit Michael Dotson ja Giles Corey, rumpali Kenny Smith, basisti Brian Quinn, kosketinsoittaja Neal O’Hara sekä laulaja Inetta Visor. Loppu onkin sitten historiaa... Pystytkö nimeämään mielenkiintoisimman henkilön, jonka kanssa olet soittanut. – Pidin paljon Aretha Franklinista, Ray Charlesista ja Otis Reddingistä. Pidän myös Junior Wellsin less-is-more -tyylisestä lähestymistavasta sielukkaaseen soittoon. Osa jää pois, koska ne eivät ole riittävän hyviä tai sitten ne laitetaan säästöön tulevia kokoelmalevyjä silmälläpitäen. Entäpä nykyharpistit, löytyykö heistä mieleisiä. Emme soittaneet levyjä viikolla vaan meillä oli tapana kuunnella musiikkia viikonloppuisin, kun koko perhe oli paikalla, esimerkiksi kirkossa käynnin jälkeen tai ruokailun yhteydessä. Kertoisitko siitä. Little Walter on tärkein innoittajani. Myöhemmin mielenkiintoisia soittokumppaneita ovat olleet Carl Weathersby, Lurrie Bell, Billy Flynn, John Primer, Barrelhouse Chuck, Deitra Farr, Katherine Davis, Giles Corey, Chris Winters, Michael Dotson, Luther Allison, Bob Stroger, James Wheeler sekä Pinetop Perkins, muutamia mainitakseni. – Meillä kotona oli levysoitin ja kuuntelimme paljon gospelia sekä big band -musiikkia. Ei ole lainkaan 8 • 6 2014. Buddy Guy on toinen. Itse asiassa se on ensimmäinen kerta 25-vuotisen urani aikana, kun koko levytyssessio julkaistaan. Oikeastaan en voinut nauttia radion kuuntelemisesta niin paljoa kun olisin halunnut. Isäni oli aina lukemassa tai kirjoittamassa ja hän halusi, että talossa oli silloin hiljaista. – Levytimme kaikki 16 kappaletta puolentoista vuorokauden aikana ja Delmark Records halusi laittaa kaikki levylle. Mukana oli myös taustalaulajia antamassa levylle sen mielenkiintoisen lopputuloksen. Muita mainitsemisen arvoisia ovat Junior Watson, Anson Funderburgh, Sax Gordon, Alex Schultz, Ronnie Earl sekä Rick Holmstrom. Minulla oli myös tapana käydä ystävieni luona kuuntelemassa levyjä. Kim Wilson, Rod Piazza, Paul DeLay, William Clarke, Mark Hummel, Dennis Gruenling ja Mitch Kashmar. Teiltä ilmestyi juuri uusi albumi. Minulle on suuri kohteliaisuus, että kaikki kappaleet kelpasivat. Riehakas yleisö piti kuulemastaan kovasti, joten keikan voidaan sanoa sujuneen hyvin. Yleensä niistä valitaan ehkä tusinan verran kappaleita. Valikoimaa on Chicagoja Delta bluesista balladeihin, mukana on myös “Santana-meets-Bo Diddley” -tyylistä materiaalia ja sokerina pohjalla uusi sovitus Hank Williamsin sävellyksestä Your Cheating Heart. Michel oli sanansa mittainen ja esiintymisiä löytyi. PIERRE LACOCQUE Mississippin kuumuutta, Chicagon viileydellä PIERRE LACOCQUE Mississippin kuumuutta, Chicagon viileydellä RIKU METELINEN Oli synkkä ja myrskyinen yö Chicagossa. – On muutamia eläviä legendoja, joiden kanssa olisi mukava päästä soittamaan. – Urani alussa minusta oli hienoa saada soittaa Calvin “Fuzz” Jonesin, Sam Layn ja Sonny Wimberlyn kanssa. Hän kävi useasti tuuraamassa bändissä – mukaan lukien se kerta, jonka Delmark Recordsin Steve Wagner tallensi filmille. Sidney Bechet oli isäni suuri suosikki. Sax Gordon teki puhallinsovitukset kahdeksaan kappaleeseen. Erityisesti pidimme Benny Goodmanista sekä Clara Wardista
Hän on tehnyt yhteistyötä myös New Orleansin legendojen Lee Dorseyn, Allen Toussaintin sekä The Metersin ja Nevillen veljesten kanssa. Kuuluiko musiikki kotonasi arkeen lapsena. Hienoa, että saimme sinut tänne Suomeen kiertueelle. Olin hänen listoillaan, joten esiinnyin myös hänen bändinsä kanssa. Siihen aikaan musiikkia ja lahjakkuuksia oli kaikkialla. Ryhmä avasi usein show’t Otis Reddingille, Eddie Floydille ja muille. Täällä ei useinkaan nähdä huippulaulajia New Orleansista. James esiintyi Thibodaux’ssa bändinsä kanssa ja välillä hän heitti omia keikkoja paikallisten muusikoiden säestyksellä naapurustossamme. Monenlaista musiikkia. Tunsin myös sellaisia vanhoja blueslaulajia kuten Big Joe Turner. Myös Elmore Jamesin tapaiset vanhat bluesin mestarit tekivät minuun vaikutuksen jo varhain. Allen Toussaintin projekteista sekä The Metersja The Funky Meters -kokoonpanojen äänityksistä, joissa Willie toimi pääasiallisena solistina. James oli heidän pääsolistinsa ennen kuin Guitar Slimistä tuli kuuluisa, ja myöhemminkin hän avasi Guitar Slimin show’t. Hän oli myös julkaissut muutaman singlen houstonilaisen Don Robeyn Duke Recordsilla. Hänellä oli tapana koota revue-tyyppisiä konsertteja, joissa oli mukana myös koomikoita, Pigmeat. Marraskuussa julkaistu CD/LP ”Lost Soul” on suomalaisen Timmion Recordsin kanssa harjoitetun yhteistyön hedelmä, joka toivottavasti avaa ovia laulajalle ja The High Society Brothers Bandille myös Euroopan festarija keikkamarkkinoilla. Levytyksiä syntyi 1950-luvulta lähtien, pääasiassa single-julkaisuja eri pikkumerkeillä. Hänen musiikilliset juurensa ovat bluesissa ja rhythm’n’bluesissa sekä New Orleansin rytmeissä, joista syntyi kaupungin funk-tyyli. Nykyisin musiikki on yhtä ja samaa ja kaikki yrittävät kuulostaa naapuriltaan. Aloitin jo nuorella iällä, joskus vuoden 1958 paikkeilla. Kuinka tapasit James ”Thunderbird” Davisin. – Kyllä, he kaikki saivat minut uskomaan siihen, että musiikki voisi olla ammattini. Ketkä saivat sinut aloittamaan musiikin tekemisen. Enää ei kuule sellaisia laulajia kuin Baton Rougen Johnny Adams. Me soitimme pienissä, louisianalaisissa maaseutukaupungeissa kuten Morgan Cityssä ja Homerissa. Minulle laulaminen on luonnollista, lahja Luojalta. Love on myös ollut kuvioissa pitkään, ja on juuri julkaissut uuden levyn. Monet artistit ovat aloittaneet uransa laulamalla kirkossa, mutta minä en. – Hän oli kotoisin Alabamasta ja tuli Louisianaan Lloyd Lambertin bändin kanssa, joka myöhemmin tuli tunnetuksi Guitar Slimin yhtyeenä. James ”Thunderbird” Davis oli hyvä kaverini. Levytettyä materiaalia on myös jäänyt paljon julkaisematta mm. Kävin kyllä kirkossa, vaikka en kirkkokuorossa laulanutkaan, ja ympärilläni oli ihmisiä, jotka esittivät musiikkia. Silloin niissä oli myös hyvä rytmiikka ja muuta. Hänellä on bändi, joka säesti näitä esiintyjiä. Rakastan bluesin laulamista, mutta voin hyvin esittää balladeja, rock’n’rollia – olen sitä ikäpolvea. Hän buukkasi Mary Wellsiä, William Belliä, Jackie Wilsonia, Otis Reddingiä. Sanoisitko, että ne olivat hyviä aikoja musiikin kannalta. Tein paljon töitä Johnnyn, Irma Thomasin ja monen muun seudulta kotoisin olevan artistin kanssa. – Kyllä, ne olivat hyvien aikojen alkua. – Johnny oli hyvä ystäväni. Muistan nähneeni Guitar Slimin ja Jackie Wilsonin, joka todella sytytti minussa kipinän. 10 • 6 2014 WILLIE WEST WILLIE WEST KARI KEMPAS Willie West on vaikuttanut suurimman osan elämästään New Orleansissa ja Louisianan pikkukaupungeissa. Nykyisin lauluissa ei enää ole tarinoita toisin kuin 1950ja 60-luvuilla. Kaveri nimeltä Percy Stawball buukkasi noihin aikoihin kaikki vanhempien artistien keikat. Eikä hän ollut ainoa – hyvä ystäväni, laulaja C.P. Hyvän ystävänsä Johnny Adamsin tavoin Williellä on aivan oma soundinsa laulussaan. – Ei oikeastaan. – Olen saanut vaikutteita niin monilta: Sam Cookelta, James Brownilta, Ray Charlesilta
Levytin sen vuonna 1959 louisianalaiselle Rustonelevymerkille. Minusta oli mahtavaa, että sain toimia hänen lämmittelijänään. Sittemmin laadin omia kappaleita ja levytin Frisco Recordsille sekä sen jälkeen Allen Toussaintille. Jonkin aikaa oli vaikeampaa, mutta tilanne parani. Jackie Wilson, James Brown ja muut isot artistit pääsivät esiintymään niissä. Minusta on yllättävää, että niistä saa nykyisin maksaa niin paljon enemmän kuin niiden alkuperäinen hinta oli, enemmän kuin mitä minä niillä aikoinaan tienasin. Miten se tapahtui. Oppia ikä kaikki. Kaikkia on mahdoton edes luetella. Jos ei alusta alkaen osaa hoitaa bisnespuolta, jää häviölle. Ensimmäinen oma kappaleeni oli Did You Have Fun. Ne olivat hienoja aikoja, ja töitä oli paljon. Tuollaisia isoja teattereita oli paljon ja niissä oli kolme, neljäkin näytöstä päivässä. Kävimme levyttämässä ja sen jälkeen kiersimme Itärannikolla. Varsinkin silloin kun Otis Redding esiintyi, klubit olivat yleensä täynnä yleisöä. Kaikkia ei edes silloin julkaistu, mutta nyt joitain niistä on saatavilla ja ihmiset ostavat niitä. – Kyllä. Äänitin myös monia Toussaintin käsialaa olevia lauluja. – Kyllä, näyttää olevan muotia hankkia vanhoja vahalevyjä, jos ne vain ovat hyväkuntoisia. – Se selvisi minullekin vasta myöhemmin, kun tutkimme asioita. Eikö chicagolainen Chess/Checker Records julkaissut Did You Have Fun -singlesi maanlaajuisesti 60-luvun alussa. Hän kutsui minut, Lillian Bouttén, ystäväni Willie Harperin ja erään Cherylin taustalaulajikseen. Mutta tässä minä olen edelleen mukana kuvioissa – ja pysyn loppuun asti, tavalla tai toisella. Ensimmäisen matkani Itärannikolle tein Allen Toussaintin kanssa. Olin nuori, minulla oli paljon energiaa ja nautin joka hetkestä. Joskus hänellä oli kolme tai neljäkin bändiä kiertämässä eri paikoissa. Lahjakkuutta oli niin paljon. 6 2014 • 11 Markham, Moms Mabley. – Kyllä, keikkailin paljon New Orleansin alueella, kaikkialla Louisianassa ja pienissä maaseutukaupungeissa Alabamassa ja muualla Etelässä. Lillian on WILLIE WEST ENSIMMÄISEN BÄNDINSÄ KANSSA WILLIE WEST & THE BLACK HAWKS VUONNA 1966. Yksi kappaleistani taisi kyllä nousta listoille noihin aikoihin. Olit mukana New Orleansin kuvioissa usean vuosikymmenen ajan. Halusimme vain levyttää ja tehdä singlejä. – Kyllä, mutta silloin aikoinaan emme tienneet niistä mitään. Keräilijät eri puolilta maailmaa ostavat levyjäsi. Teitkö kiertueita muihin kaupunkeihin. Siellä oli muita kiireitä Etta Jamesin ja muiden isojen artistien kanssa. Oli jännittävää ja mahtavaa kuulla omaa levyä soitettavan radiossa tai jukeboxissa. Tarkoitat vanhojen juke jointien kaltaisia paikkoja. Tätä minä rakastan. Hän järjesti keikkoja mm. Joillakin seuduilla sellaisia paikkoja on edelleen. Niissä ei vielä 1960-luvun alussa käynyt sekayleisöä. Pitää opiskella copyright-asiat. Olin hänen taustalaulajansa. – Kyllä, esiinnyin Lee Dorseyn mukana esimerkiksi New Yorkin Apollo-teatterissa, Howardissa Washingtonissa ja Uptown-teatterissa Philadelphiassa. – Jo urani alusta alkaen. Sitten oli etelän Chitlin Circuit ja kaikki sen olutkapakat, joissa esiinnyin oman bändini kanssa. Kai se on nostalgiaa. Minusta on yllättävää, että eBaystä löytyy nimihaulla vanhoja singlejäni, joista pyydetään 300 dollaria. Tanssityttöjä myös. – Kyllä, jos puhutaan New Orleansista, noihin aikoihin monella klubilla oli tanssitytöt niukoissa asuissaan – yleisön kosiskelua. Kun ensimmäinen singleni oli valmis, sain oman kappaleeni levy-yhtiöstä ja pyöritin sitä niin paljon, ettei se enää soinut. Agentillani, joka on nyt ollut kuolleena jo monta vuotta, oli tapana buukata minulle paljon keikkoja Etelään. Mary Wellsille ja Eddie Floydille ja mekin pysyimme aika kiireisinä. Chess ei siihen kovin paljoa panostanut. Milloin aloitit kappaleiden kirjoittamisen. Yksi tunnetuimmista kappaleistani on varmaan I Got The Blues, jonka tein Albert Kingille ja jonka Otis Rush on myös levyttänyt. Jonkin aikaa soitimme paljon klubeissa, mutta integraation myötä keikkojen määrä väheni, kun ihmiset alkoivat 60-luvulla käydä muissa klubeissa
Good All Over: Rare Soul From Westbound Records Vaults 1969–1975 * (Ace/Westbound) Mukana yhteistyössä: Fennica Records – Fredrikinkatu 38, Helsinki www.facebook.com/pages/Fennica-Records/154694054585447 (* = levy sisältää uusintajulkaisumateriaalia). Line Of Fools (Turenki) Rob Stone ............................................................................ Live At Bush Hall 2007 * (Eagle Rock Entertainment) Lucky Peterson ........................................................... Honey Aaltonen on kertonut, kuinka hän nuorena juuri Rubettes-vaiheen ohittaneena musadiggarina kavahti nähdessään 70-luvun Lahti-bluesin myyttisiä soittajasankareita – ei ollut puhettakaan siitä, että hän olisi uskaltanut ”kekkuloida” idoleilleen. Olosuhteet olivat asianmukaiset ja ”IsoJ” päätti kitaroineen jammailla suursuosikkinsa rinnalla. Sings The Great Diva Classics (RCA) Dana Fuchs ...........................................................Songs From The Road (Ruf) CD+DVD Eddy Giles ..... Hän oli yhä täynnä vilpitöntä onnenhuumaa ja autuaan tietämättömänä koko ”unpluggauksesta” loi seuraavien minuuttien aikana käsitteen ilmakitarointi – ilman, että hän itse sitä edes huomasi... Lahtelaisten muuri vain tiivistyi, olihan tässä nyt oma mies lavalla. 6 2014 • 13 ALAN MUSIIKKIA! www.retromusiikki.com SUOMIBLUESIN VILPITTÖMIÄ TÄHTIHETKIÄ, osa 2 Lahtelainen blueskulttuuri päijäthämäläisine liepeineen on ollut perinteisesti sitä vankinta ja alkuperäisintä juurimusiikkiseutukuntaa – ja he tietävät (ja julkituovat) sen hyvin itsekin. I’m Feelin’ Lucky – The Blues According To... Lahtelaisten muuri kavahti vain aavistuksenomaisesti ja Kiinassa syntyi seuraavana talvena kaksipäinen vasikka. Tuo tylyhkö itsetietoisuus näyttäytyy ulkopuoliselle monesti jopa pelottavina ilmiöinä. The Lost Album (Blues Boulevard) Willie West ............................................................................................ Lucky 13 (Blues Bureau Int'l) Aretha Franklin ....................................................... Välimatkat tässäkin suhteessa ovat vuosikymmenten ja lukuisten makkaransyöntien aikana kaventuneet, mutta edelleen Suomen Chicagossa ollaan vakaasti sitä mieltä, että sekä Lake Michigan että Vesijärvi ovat blueskulttuurin lähteitä eivätkä laskuojia. Cracking The Cosimo Code: 60s New Orleans R&B And Soul * (Ace) various artists ........................................... Bayou-Degradable (Proper) 2-CD Eric Bibb ......................................................................................... Blues Central (Inside Sounds) Bernie Marsden ......................................................................................... Gotta Keep Rollin’ (VizzTone) Joanne Shaw Taylor ................................................ Ain’t It The Truth: Ric & Ron Story, Volume 2 * (Ace) various artists ............................. Belmont Boulevard (Blind Pig) Daddy Mack Blues Band .................................................. Lost Soul (Timmion) various artists .......................... The Dirty Truth (Axe House Music) Rob Tognoni .............................................................. Bring It On Home: Black America Sings Sam Cooke * (Ace) various artists .... Lukijan vimmastukseen edeltävän kappaleen ja otsikkorivin kategorisesta yhteismitattomuudesta vastaan seuraavalla tähän asti vain suullisena perinteenä vaeltaneella tähtihetkellä: Lahtelainen blueskitaristi ”IsoJ” oli paikalla Puistobluesin iltaklubilla noin 30 vuotta sitten. Mischo ........................................................................................ Entäpä IsoJ. Souther Soul Brother: The Murco Recordings 1967–1969 * (Kent) JW-Jones ........................................................................... Chine (Provogue) R.J. I’m Back Again (Blues Boulevard) Popa Chubby ....... Lavalla oli ”IsoJ:n” chicagolainen suursuosikki ”JJ” bändeineen. Hyytiäinen Devon Allman ..................................................................................... Everything I Need (RJ) Mississippi Heat .......................................................................... Kaikki oli kuten pitikin, kunnes ”JJ:n” chicagolaisbändin jäsen vaivihkaa nykäisi ”IsoJ:n” kitaranpiuhan irti vahvistimesta. Ragged & Dirty (Ruf) The Balham Alligators ....................................................... ”IsoJ” nousi soittaessaan varpailleen (kuten hänellä on innostuessaan tapana) – lahtelaisten kollektiivinen bluestajunta hykerteli tyytyväisyydestä. (DixieFrog) 2-CD RootBeats with Bill Öhström ..................................................... Lähinnä lahtelaiset bluesjäärät (ja pari Puistolan vahvistusta) olivat muodostaneet aivan lavan eteen perinteikkään puuskakätisen muurinsa, joka tiiveydessään ja liikkumattomuudessaan vertautuu hyvin koulutettuun mellakkapoliisin osastoon. J. Warning Shot (Delmark) Gary Moore ........................... Blues People (DixieFrog) Chris Duarte Group ............................................................. Boppin’ By The Bayou: Made In The Shade * (Ace) various artists ...........
He ovat todellisia showmiehiä ja pyrin tietenkin samaan. Kuinka levytettävät kappaleet valittiin. Ensimmäistä akustista kitaraani en vie keikoille, sen on ansaitulla eläkkeellä kotona. Olen ylpeä saadessani olla Kennyn ja hänen bändinsä Britannian kiertueella mukana. Millaisesta musiikista pidät nykyään. – Tällä hetkellä on menossa Kenny Wayne Shepherd -vaihe. Levytimme sen Dockside Studiossa Louisianassa, missä monet suosikeistani, kuten esimerkiksi B.B. Sain häneltä paljon vaikutteita opetellessani soittamaan sähkökitaraa. Se oli täysin erilaista klassisen kitaran soittamiseen verrattuna. – Tapasin hänet ensimmäisen kerran 2012, kun olin The Royal Southern Brotherhoodin lämmittelyesiintyjänä heidän Britannian kiertueellaan. Halusin löytää jotain tuoretta, jotain uutta – ja se oli blues. Levy-yhtiöni lainasi sen minulle äänitystä varten ja rakastuin sen sointiin. Tuo on studiossa tärkeä asia, kun levyttää itselleen tärkeitä kappaleita. Onko sinulla jotain esikuvia. Nähtyäni Albert Collinsin soittavan Telecasteria halusin sellaisen. Hänen debyyttialbuminsa ”Thunder In The Sky” ilmestyi 2012. – Vanhemmillani oli tapana kuunnella musiikkia, joka soikin ympäri taloa lähes taukoamatta. Ensimmäinen omistamani B.B. Halusimme albumin olevan ”raw and live”. – Eric Claptonin kanssa olisi kiva jammailla. Olin aina halunnut käydä Dockside Studiossa, mutta en osannut kuvitellakaan, että voisin levyttää toisen albumini siellä. Hänellä on soitossaan tunnetta ja näkemystä, mikä on tärkeämpää kuin täydellinen tekniikka tai ajoitus. – Se ilmestyi Ruf Recordsin toimesta tämän vuoden keväällä. He olivat ensimmäiset bluesin soittajat, joiden musiikin löysin. Se tuntui luonnolliselta minulle. – Omistan vain viisi kitaraa. Mikä on paras ostamasi blueslevy. King, ovat työskennelleet. – Kirjoitin 15-20 kappaletta levyä varten. Olen asiasta hyvin kiitollinen ja toivottavasti voin joskus tehdä hänelle vastapalveluksen. – Suurimmat esikuvani ovat Walter Trout, Rory Gallagher, B.B King ja Stevie Ray Vaughan. Rakastan hänen bändiään, jossa on rumpalina Chris Layton, joka on aina ollut suosikkini. Vaikka kuinka monta kertaa olenkin katsonut heidän soittoaan dvd-julkaisuilta tai YouTubesta niin sieltä aina löytyy jotain uutta. Kuinka kiinnostuit musiikista. Siitä lähtien kun kokeilin kitaraa ensimmäisen kerran. Siitä huolimatta hän saapui äänityksiin – hän on sanojensa mittainen mies. Kolmantena minulla on Fender Telecaster. Joidenkin kappaleiden kanssa Mike Zito halusi säilyttää autenttisen bluesfiiliksen ja ne taltioitiin yhdellä otolla. Kertoisitko hiukan uudesta levystäsi. 14 • 6 2014 LAURENCE JONES LAURENCE JONES RIKU METELINEN Nousevien kitaristien sarjassa on tällä kertaa esittelyssä Britanniasta tuleva parikymppinen Laurence Jones. Montako kitaraa omistat. Siinä on paljon ajan patinaa kaikista soittamistani keikoista ja juuri siksi tuo instrumentti on minulle tärkeä. King -levy ”Blues On The Bayou” on tehty siellä. Kuinka suhtaudut siihen, että sinua on kutsuttu brittibluesin seuraavaksi suureksi nimeksi. Paikassa on sellainen Louisianan tunnelma, jonka yritimme tallentaa myös levylle. Kotini lähellä oli hyvä keikkapaikka, jonne isäni vei minut useasti kuuntelemaan bluesbändejä. Läpäisin kaikki klassisen kitaran tutkinnot. Heidän suosikkejaan olivat The Groundhogs, Walter Trout sekä Cream. Kuinka tulit valinneeksi Mike Ziton tuottajaksi. Soittotyyliltään nuorta Robin Troweria muistuttavaa Jonesia on saarivaltakunnassa ehditty jo kutsua brittibluesin tulevaisuudeksi. Meillä oli kitara kotona ja päätin ottaa sen kouluun mukaan. Ikävä kyllä hän sairastui, ja juuri silloin kun olin studiossa, hän oli todella huonossa kunnossa. Lisäksi minulla on Tanglewoodin akustinen kitara. Musiikkibisnes on kovaa ja yritän vain pitää pääni kylmänä. Minulla on kolme sähkökitaraa, joista mieleisin on Fender Custom Shop 1962 Stratocaster. – Mielestäni se on Walter Troutin ”Transition”, koska se innoitti minut soittamaan bluesia.. Tein niistä demot studiossa levy-yhtiölleni ja managerilleni. Albumi on erittäin tärkeä minulle, koska myös Walter Trout lupautui soittamaan sillä. Mike kuuli soittoani ja sanoi haluavansa tuottaa levyni, koska olen hänen mielestään lahjakas. Tulimme hyvin toimeen keskenämme ja meillä oli sama näkemys asioista. Mike Zito tuotti sen ja taustalla soittaa The Royal Southern Brotherhoodin rytmiryhmä. Toisena soittimena minulla on Luther Allisonin Goldtop Gibson Les Paul. Halusitko aina tulla muusikoksi. Nyt saatoin vapaasti improvisoida ja soittaa niin kuin halusin. – Kyllä, halusin sitä koko elämäni. Kenen kanssa haluaisit ehdottomasti päästä soittamaan. – Se on tietysti fantastista, mutten anna asian nousta päähäni. Viime vuonna Ruf Records tarjosi kitaristilupaukselle sopimusta ja nyt kakkosalbumi ”Temptation” on nähnyt päivänvalon. Levyn myyntiä tukemaan Laurence Jones valittiin Blues Caravan 2014 -kiertueelle Christina Skjolbergin ja Albert Castiglian seuraksi. Valitsimme niistä yhdessä albumille päätyneet 12 kappaletta
Ohjelmisto pistettiin koko lailla uusiksi ja mukaan otettiin myös bändin itsensä tekemiä biisejä. Kysyimme Kaitsulta, miten me sellaisia vieraiksemme saamme ja hän lupasi hoitaa asian. ENSIMMÄINEN ULKOMAANVIERAILIJA The Bluestersin päätettyä tarttua syöttiin ulkomaalaisten vierailijoiden suhteen, heiltä kaikilta kysyttiin artisteja, joita he itse haluaisivat vieraakseen. Pidimme ideasta ja tartuimme syöttiin. The Bluesters uusittuine kokoonpanoineen ja juurimusiikkipohjaisine ohjelmistoineen soitti muutaman keikan Ooperin Mutterisalissa, jolloin eräs raumalainen musiikkivaikuttaja teki heille ehdotuksen. Tiettyjen perheyhteyksien takia otimme keikkasetteihimme mukaan myös muutamia hittejä, ja vaikka kyseiset biisit olivat meidän perusyleissöllemme hunajaa, soittajistomme mielihalut jakaantuivat kahtia. – HK: Nisu ja Ake soittivat bändin alkuaikoina bluesrock-standardien ohella myös suomiiskelmää, josta minä en jaksa innostua. Ei toi Bluesters mulle silti mikään välttämätön pakko ollut – minähän kuuntelen musiikkia hyvinkin kaikkiruokaisesti. Asiat muuttuivat täysin 2000-luvun puolivälissä, kun bändin nimeksi muokkautui The Bluesters ja kokoonpanoksi vakiintui Ari Lehtinen, kitara, Nils Pietilä, rummut, Seppo ”Sepi” Salmi (SS), koskettimet/kitara sekä Hannu Keto (HK), basso/laulu. Nisu oli koko nuoruutensa ajan digannut bluesista ja Ake on parhaimmillaan nimenomaan blueskitaristina, joten en jaksanut tajuta, miksemme käyttäneet poikien parasta osaamismatskua myös meidän bändimme soiton tukirunkona. 20 • 6 2014 THE BLUESTERS THE BLUESTERS KAI ENGREN (toim.) & ARI ANTEROINEN (haastattelut) The Bluesters -yhtyeen alkuhistoria juontaa pitkän linjan raumalaismuusikoiden Markku Paakkisen (MP), Nils ”Nisu” Pietilän (NP) ja Ari ”Ake” Lehtisen (AL) muodostamaan Roosters-kokoonpanoon, joka 2000-luvun alussa soitti ystäviensä illanistujaisissa tuttujen bluestandardien ohella myös Agentsmaista rautalankaiskelmää ja Juicen tutuimpia tekstityksiä. – MP: Kyllä me alkuaankin oltiin aika fanaattinen bluesbändi. Paikaksi valikoitui itsestäänselvästi Ooperi, jossa Kaitsu oli tuolloin töissä. – SS: Kun Hannu Keto astui messiin kaikki muuttui. Näin kavereille kerroin ja he tarttuivat syöttiin. Näistä originaaleista neljä päätyi ensimmäiselle levyllemme. Soitettiin Mayallin ja Fleetwood Macin 60-luvun biisejä ja jälkikäteen tutkaillessa on helppo todeta, että keikkasettimme koostui lähes pelkästään kuuskytluvun brittiorientoituneesta bluesista. Kyseisestä biisistä on muodostunut Raumalla klassikko ja kuin varkain bändin tunnari. Pienen paikallislevymme kruunuksi on muodostunut Sepin gospelpohjaisen melodian pohjalta synnyttämä instrumentaali Fly. Hänen ideansa mukaan muutimme nimemme The Roostersista The Bluestersiksi ja satsasimme Hannun mieleiseen musaan, jota me kaikki diggasimme eniten. Ja musikkinahan blues edustaa minulle ensisijaisesti tunnetta, jolla vähän kaikenlaista musaa voisi toteuttaa ”bluesaajien tavoin”. – SS: Kaitsu Engren kävi meitä kuuntelemassa muutaman kerran Ooperissa, tykkäsi meistä ja ehdotti, kannattaisiko meidän paikallisen suosiomme myötä laajentaa bluestersiltojen tarjontaa ulkomaisten vierailijoiden suuntaan. Tekisimme näin omalla panoksellamme hienoa kulttuurityötä kaupungille ja saisimme itsellemmekin vähän potkua persukseen, kun pitäisi selvitä kunniakkaasti kuuluisien vierailijoidemme rinnalla. Listalta löytyi tietenkin mahdottomia nimiä kosolti, mutta yksi mainituista sattui olemaan tulossa Suomeen kiertueelle THE BLUESTERS, vasemmalta: ARI LEHTINEN, NILS PIETILÄ, SEPI SALMI, HANNU KETO. Texas-biisiä (jonka sanoittajana toimi tämän artikkelin toinen toimittaja Ari Anteroinen – toim.) lukuun ottamatta matsku oli täysin omaa