Blues News 6/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Eddy ”The Chief” Clearwater / Levytutkailut. N:o 264 (6/2013) Hinta 6,80 € 46. vuosikerta HARRISON KENNEDY BOO BOO DAVIS FERRIS (WHEEL) MARTIN LANG SAMANTHA FISH POKEY LAFARGE Henkilökuvissa: ILE KALLIO JUSSI HUHTAKANGAS SAMI ”KANTTORI” NIEMINEN JUSSI ”JO’ BUDDY” RAULAMO R&B-tenoristit, osa 14: EDDIE CHAMBLEE BN FESTAREILLA: Lucerne Blues Festival Rock’n’Roll Night 20 Roots’n River Blues Halloween Blues Blues Live! 2013 197301-13-06 ISSN 0784-7726 Blues News from England / Seitsemän tuuman taivas! / Muddy Lee Makkonen BN käy keikoilla: Chuck Berry vs
klo t o l a 22– Katso THE D m EL RA ossa: YS vie rainee SUNNUNTAI 13.4. ’ N I P TOM S 2014 AT THE . huhtikuuta 2014! Savoy-teatteri, Kasarmikatu 46-48, Helsinki LIPUT: 35 € | LAPSET (ALLE 15 V.) 15 € | LA KLUBILLE JA SU MAXWELL STREET MARKETILLE VAPAA PÄÄSY! ENNAKKOLIPUT TULEVAT MYYNTIIN TAMMIKUUSSA 2014 (www.savoyteatteri.fi / www.lippupalvelu.fi). klo 11–17: n! MAXWELL STREET MARKET Vintage-henkinen markkinatapahtuma Savoyn aulatiloissa sekä elävää musiikkia ravintola Katsomossa! 12.–13. m m ä s s e e k ukana syk M NORTH e h T & BB /FIN) A S ERIC BI U ( Y FAR COUNTR T & His N /FIN) U S H E / Y A M S M TO GOS (U N I M A L NEW F SA) U ( S N R U JIMMY B (DK) D N A B KRA FRIED O S (ES) E L D N A LVET C E V E H T ”Club Del R ay” 12 Ravin .4
26 Jussi ”Lester Peabody” Huhtakangas .................... Seuraavaksi fyysinen näyttelymme jatkaa seikkailuaan Pirkanmaalle, Ylöjärven pääkirjasto Leijaan (20.1.–21.2.2014). International Blues Challengeen (21.–25.1.2014) suuntaavalle Black River Bluesman & Bad Mood Hudson -duolle että Latvian Riikassa järjestettäviin neljänsiin European Blues Challenge -kisoihin (11.–12.4.2014) Suomen edustajana osallistuvalle Ina Forsman & Helge Tallqvist Bandille. 54 Etukansi: Eddy ”The Chief” Clearwater, Savoyteatteri, Helsinki 29.10.2013 © Pertti Ñurmi Blues Newsin ilmestymisaikataulu v. vuosikerta on kaikilla mittapuilla huikea saavutus, mutta kuten monet viimeaikaiset musiikkilehtimaailmankin uutiset ovat osoittaneet, minkään painotuotteen tulevaisuutta ei voi rakentaa pelkän arvokkaan menneisyyden varaan. 14 Ile Kallio ........................................................................ 2014: N:o 1/14: vko 09 N:o 3/14: vko 25 N:o 5/14: vko 43 N:o 2/14: vko 17 N:o 4/14: vko 35 N:o 6/14: vko 52 6 - 2013 •. Tilaukseen sisältyy 6 BN-lehden sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille sekä Blues Newsissa että verkkosivuillamme. 20. 28 Eddie Chamblee – R&B-tenoristit, osa 14 ............. Blues Newsin pian vuodenvaihteen jälkeen käynnistyvä 47. Samasta aineistosta laadittuun digitaaliseen versioon on voinut lisäksi tutustua Helsingin keskustan Kirjasto 10:ssä. Vuonna 2014 kiristyvä budjettitilanne näyttäytyy toimituskuntamme suuntaan ennen kaikkea siten, että olemme suruksemme pakotettuja luopumaan jatkossa muodollisesta kirjoituspalkkiojärjestelmästämme. Edellä todetun kompensaationa tulemme nimittäin siirtymään ensi vuonna kokonaisuudessaan neliväripainotekniikkaan – jonka tarjoamat uudet mahdollisuudet ovat, ainakin toivoakseni, nähtävillä lehtemme ulkokuosissa jo heti alkukeväällä. 35 Blues News from England ......................................... Aina yhtä odotettuja pääkirjoituksen puheenaiheita ovat myös tuoreet kuulumiset Finnish Blues Societyn sääntömääräisestä syyskokouksesta (30. tammikuuta pidettävien näyttelyavajaisten yhteydessä tultaneen kuulemaan myös elävää musiikkia. Vakainkin instituutio voi tulla hetkessä tiensä päähän, kuten maamme tähän asti vanhimmaksi populaarimusiikkijulkaisuksi itseään luonnehtineelle, v. 20 Martin Lang ................................................................. vuosikerta / Volume 46 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa / Issued bi-monthly Julkaisija / Publisher: Finnish Blues Society (FBS ry) PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland Vastaava päätoimittaja / Editor-in-chief: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö / Managing Editor: Pete Hoppula (pete.hoppula@saunalahti.fi) Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: Tekstit ja ilmoitukset BN-numeroon 1/2014 oltava toimituksessa viimeistään 24.1.-14 FBS ry:n jäsenmaksu ja Blues Newsin vuositilaus 2014: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Aarno Alén (tai postilokeroon) aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Hinta vuodeksi 2014 on 40 euroa. Eräs uusimmista ponnistuksistamme on noin kerran kuukaudessa (lähinnä internetin kautta pdf-formaatissa) ilmestyvä nelisivuinen ilmaisjakelulehtinen ”Kaikessa soi blues”, johon BN-toimitus valikoi harkintansa mukaan otannan lähikuukausien kiinnostavimpia ajankohtaissähkeitä, uutuusjul- kaisu- ja keikkatiedotteita sekä mahdollisesti palstatilan niin salliessa jopa lyhyitä erillisartikkeleita, -arvioita ja henkilöesittelyjä. 12 Boo Boo Davis ............................................................ 52 Levytutkailut ................................................................ rates) vuodelle 2014: - 1/4 sivu mv/väri (1/4 page) 130 eur - 1/2 sivu mv/väri (1/2 page) 230 eur - 1/1 sivu mv/väri, muut sivut paitsi takakansi (1/1 page, except the back cover) 350 eur - 1/1 sivu mv/väri, takakansi (1/1 page, the back cover) 370 eur Ilmoitusmyynti / Advertising sales: pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Marko Aho, Aarno Alén, JP Berg, Norman Darwen, Ben Furman, Johan Hagström, Harri Haka, Timo Happonen, Jarmo Hoppula, Jouni Hyytiäinen, Juha Jaakola, Eija Jauhiainen, Jonna Jauhiainen, Hara Järvinen, Pauli Kallio, Teemu Kauppi, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Juha Kärkkäinen, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Mikke Nöjd, Aimo Ollikainen, Arto Pajukallio, Ville Pirinen, Jussi Raulamo, Jorma Riihikoski, Jussi Ronkainen, Pasi Rytkönen, Veli Pekka Salmi, Pirjo Salminen, Niklas Sandström, Erkki Sironen, Marko Suutarla, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Matti Tieaho, Vesa Walamies, Janne Örnberg Painopaikka: Lönnberg Paino Oy, Helsinki Koska tätä kirjoittaessa hiekka vuoden 2013 tiimalasissa on ennättänyt huveta aivan viime lukemilleen saakka – eli on siten hyvinkin todennäköistä, että BN:n kuutosnumero saavuttaa kaikki lukijansa vasta joulun ja uudenvuoden välipäivinä, lienee paikallaan jättää tällä erää myös perinteiset joulurauhan julistukset, pukinkontit ynnämuut hempeilyt sikseen ja keskittyä vaihteeksi tiukkaan uutistykitykseen. Ilmoitushinnat (ad. 22 Pokey LaFarge ............................................................. – FBS:n omatuotantoiseen kevään -14 live-tarjontaan voit puolestaan tutustua luomalla katseen viereiselle sivulle... marraskuuta) sekä tietenkin sen jälkeisistä pikkujouluista (yhdistyksen hc-aktiiveille paljastettakoon, että Kempaksen Kari selviytyi tänä vuonna voittajaksi Harri Suokkaan käsialaa olevassa legendaarisessa blues-tietokilpailussa!). Varajäseninä toimivat jatkossa Honey Aaltonen ja Riku Metelinen. 44 BN käy tapahtumissa ................................................ 31 Ferris (Wheel) ............................................................... Vastaavasti lukijoille meillä on kerrottavanamme huomattavasti lohdullisempia uutisia. Kyllä näiden mallibluesikanttien vanavedessä kelpaa tällaisen ujommankin suomipojan taas näyttää luottavaisin mielin naamaansa tuolla maailman turuilla! Pete Hoppula Sisällysluettelo: Harrison Kennedy ......................................................... Lopuksi haluan vielä toivottaa itseni, yhdistyksen ja Blues Newsin puolesta säkkikaupalla onnea ja menestystä sekä FBS:n lähettiläänä Yhdysvaltain Memphisiin 30. 45 Seitsemän tuuman taivas! ....................................... Marras- ja joulukuussa tämä jo sangen laajalla säteellä maata kiertänyt ”Sielunmaisema”-valokuvaplanssikokoelma on ollut nähtävillä Helsingin Malminkartanon kirjastossa. 42 Uudet Suomessa saatavilla olevat blueslevyt ..... 42 -3- BN lukee kirjallisuutta ............................................... BN-lehden toimituspäälliköksi olivat arvon kokouslaiset näemmä nimenneet jälleen kerran saman hiipparin kuin edellisvuonna, vaikka sankari itse kärvistelikin kyseisenä hetkenä kotona flunssan kourissa vällyjen alla (kiitokset vain luottamuksesta!). Joulukuussa 2013 BLUES NEWS Blues- ja juurimusiikin lehti www.bluesnews.fi 46. 4 Jussi ”Jo’ Buddy” Raulamo ...........................................7 Samantha Fish – Girls & Guitars, osa 9 ................. Lisäksi samoissa Leijan tiloissa toteutetaan tammikuun lopulla järjestyksessään toinen Roots Winter -tapahtuma. 1934 perustetulle Rytmille on näillä kellonlyömillä ikävä kyllä käymässä. Mutta voi pojat, kylläpä sitä tiedotettavaa nyt riittääkin! Alkuperäisessä teemassa kuitenkin vielä sen verran pitäytyäkseni en voi olla juuri tänä vuodenaikana miettimättä Charles Dickensin klassista Joulutarinaa, jonka vertauskuvallisista saituri Ebenezer Scroogen sekä hänen ylityöllistetyn ja vähätuloisen alaisensa Bob Cratchitin henkilöhahmoista tulee paikoittain löytäneeksi tietynlaisia yhtymäkohtia myös kotimaista musiikkimedia-alaa vähitellen yhä enemmän dominoiviin kaupallisiin jättitoimijoihin sekä FBS:n tapaisiin aatteellisiin talkooyhdistyksiin – siis niihin, jotka jaksavat pitää sinnikkäästi ja ylpeänä päätään pinnalla, vaikka talous-, jaksamis- ja ajankäyttöhuolet kuinka lyttäisivät mieltä painuksiin eikä rohkaisevaa kannustusta tunnu aina liikenevän edes omilta taustajoukoilta. 43 Muddy Lee Makkonen ............................................... 16 Sami ”Kanttori” Nieminen......................................... Usein toistuva uutisotsake alkaa myös olla ”Näyttelykuvia Blues-Suomesta”. Toisin sanoen jokainen lehdessä tästä lähtien julkaistava tekstinpätkä ja artikkeli tullaan valmistelemaan, toimittamaan sekä myös taittamaan sataprosenttisen vapaaehtoisena, korvauksettomana harrastetoimintana. BN:lle ekonomisten uhkatekijöiden läsnäolo on ollut tuttua kauraa käytännössä historiamme alusta lukien. Itse kokousasioissa noudatettiin jo tutuksi käynyttä kaavaa: FBS:n toimintasuunnitelma, talousarvio sekä jäsenmaksu (= 40 euroa) vuodelle 2014 hyväksyttiin, yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi sekä BN:n vastaavaksi päätoimittajaksi vuosimallia 2014 valittiin yksimielisesti Maiju Lasola – ja hallituksen jäseniksi aakkosjärjestyksessä Aarno Alén, Kari Kempas, Kalle Mänttä, Pertti Nurmi, Aimo Ollikainen, Sakari Sohlberg sekä Harri Suokas. Kuten jo kuluneen syksyn aikana on ollut havaittavissa, Blues Newsin ympärillä on tehty kaiken aikaa monenlaista muutakin pientä kehitystyötä
Hän lähetti minulle sähköpostia ja kertoi Bonnie Raittin kysyneen häneltä, kuka on nyt ”hot” bluespiireissä. – Aiomme Ericin kanssa tilaisuuden tullen tehdä jotain yhdessä. – Se on tapani saada ihmiset rentoutumaan ja samalla kertoa itsestäni ja taustastani. Saada yleisö tuntemaan olonsa hyväksi ja unohtamaan hetkeksi muun maailman. Persoonallinen artisti teki syksyllä viikon mittaisen kiertueen Suomessa ja on palaamassa maahan jo tammikuussa 2014 Saariselän Tunturiblues-tapahtuman pääesiintyjäksi. – Kyllä, mediajulkisuus on osa tätä bisnestä. Suuret levy-yhtiöt saavat paremmin myytyä kitarasankareita. Äidilläni oli tapana sanoa: ”Kerro totuus ja seiso suorana!” – Eric auttoi myös minua. Olet tehnyt joitain levyjä hollantilaiselle Black & Tan -yhtiölle, eikö niin. Eric kertoi vastanneensa kahdella sanalla: ”Harrison Kennedy”. Nuorena kehittyneet taidot musiikin kirjoittamisessa ja tarinankerronnassa ovat vuosien varrella tuottaneet lukemattoman määrän omia kappaleita. Olen tulossa Suomeen keväällä heidän kanssaan ja sitä ennen teemme kiertueen. Myös Euroopassa Dixie Frog Recordsilla on ihmisiä, jotka tuntevat alan ja ymmärtävät yksityiskohtien päälle. Olen työskennellyt ja kirjoittanut kappaleita Guy Davisin ja Grover ”Dr”Burtin kanssa. – Voin esittää peltolaulun ja viedä sen pisteeseen, josta voin jatkaa kappaleella, joka kertoo siitä, mitä maailmassa tapahtuu, mihin yleisö voi eläytyä ja minkä se voi ymmärtää. Se on kuin jonkinlainen hengellinen elämys maallisessa muodossa. Näen ja lähestyn bluesia samasta lähtökohdasta. Hän on muuttanut vanhempiensa kanssa ensin Detroitiin ja sieltä Kanadan Hamiltoniin. Monet nuoret ovat hyvin kiinnostuneita siitä musiikkityylistä, jota esitän. Se on mahtavaa. Pitkän tauon jälkeen laulaja aloitti soolouran bluesmiehenä ja on tehnyt levyjä tasaiseen tahtiin muun muassa kanadalaiselle Electro-Fi -merkille. – Ei oikeastaan kovinkaan paljoa: bluesia on mukana kaikissa, kuten gospeliakin, koska olen tullut musiikin pariin kirkon kautta. Poikkeaako se jotenkin aikaisemmista ElectroFi:lle tekemistäsi levyistä. Kun haastattelin Eric Bibbiä, hän kertoi Dixie Frogista ja sanoi, että hän on itse tuottanut levynsä, mutta yhtiö hoitaa sen myymisen ja jakelun. Musiikki on kuitenkin kaikkien äidinkieli. Kokemattomalle artistille se on vaikeaa. Minun kaltaisillani esiintyjilläkin on tilaisuutensa tulla ja kertoa, mistä bluesissa on kysymys. – Niin voi sanoa, mutta en kanna siitä kaunaa: minähän olen nyt Suomessa esiintymässä kaikesta huolimatta. Mutta kaikkein paras levy-yhtiö, jolle olen levyttänyt, on Electro-Fi Records. On mukava kuunnella tarinoita, joita kerrot kappaleiden välissä esiintyessäsi. 70-luvulla Harrisonia pyydettiin aikansa superkokoonpanon Chairmen of the Boardin riveihin. Saitko International Blues Challenge -menestyksesi ansiosta enemmän julkisuutta ja keikkoja. – Kyllä, muutaman. HARRISON KENNEDY Sielukas tarinankertoja KARI KEMPAS – Minusta on hienoa, että olen saanut tilaisuuden tulla Eurooppaan esittelemään tämän musiikinlajin juuria nuoremmalle yleisölle – ja havaita, kuinka innostuneita he ovat olleet! – Tavallisesti esiintymislavoilla nähdään big bändejä, kuullaan jump bluesia, rockbluesia tai Chicagobluesia – ja yleisö alkaa sen johdosta luulla, että siinä on kaikki. Sitähän blues oli – vaikken minä sitä sillä nimellä tuntenutkaan. Kotipiirissä opittu blues ja gospel niin laulun kuin soittamisen alueilla ovat auttaneet häntä maailmalla. Nuoret varmaan etsivät tietoa Youtubesta, internetistä ja kirjastoista. Se saa ihmiset puhumaan esiintyjästä ja se taas tuo keikkoja. Oletko tekemässä uutta levyä. lokakuuta ja USA:ssa 15. Jos esiintyjä itse uskoo tekemiseensä, myös yleisö uskoo esiintyjään. On kunnia tehdä töitä heidän kanssaan. Ilman muuta, he omaksuvat tietoa kuin sienet. Minulla on iän tuomaa kokemusta, jota voin hyödyntää. – Jos bluesia soitettaisiin radiossa, kaikilla olisi helpompaa – jopa promoottoreilla, joiden ei tarvitsisi yrittää vakuuttaa keikkajärjestäjiä siitä, että musiikki on hyvää ja kuuntelemisen arvoista. Miten 12-tahtinen blues on saanut alkunsa. On hyvä jutella ihmisille mistä laulut kertovat ,sillä tavalla he pystyvät helpommin ymmärtämään itselleen vieraita asioita ja tapahtumia . Minusta ihmiset ilmaisevat itseään, laulavat ja kertovat itseään koskettavista asioista ja tapahtumista kaikessa kansanmusiikissa. On hienoa saada kutsu ei-englanninkieliseen maahan. Ei rockbluesissakaan mitään pahaa ole, mutta minusta on hienoa, jos yleisö minua kuunneltuaan alkaa miettiä, mistä kaikki on saanut alkunsa. BN haastatteli Kennedyä Jyväskylän Blues Live! -festivaalin yhteydessä.. Hän on auttanut monia. Mielestäni ihmisten ei pitäisi hävetä taustaansa ja historiaansa. Se on viimeisin ja siinä on mukana kaikkea kokemaani. lokakuuta. © Harrison Kennedy H arrison Kennedyllä on pitkä ura takanaan. – Uusi cd:ni ”Soulscape” ilmestyi Euroopassa Dixie Frog Recordsilla 8. • 6 - 2013 Harmittaako se, ettei tätä musiikinlajia näe tvkanavilla tai kuule radiosta. Musiikki ei tunne rajoja, ihonväriä tai rotua – ja minä voin todistaa sen. He ottavat riskejä ja uskovat asiaansa. -4- Sehän on hienoa. Mutta se on tehtävä uskottavalla tavalla
Ihmisiä on työttöminä, lomautettuina. Se oli loistava neuvo. Nuorempana en ymmärtänyt, että maiden välillä on raja, mutta nyt on toisin. Ovatko Chairmen of the Boardin jäsenet vielä aktiivisia. Tajusin varmaan silloin, että pystyn keksimään lauluja sillä tavoin. Laulut rakentuvat kuten keskustelu – laulaminen on kommunikointia yleisön kanssa. Sellaista se on joka puolella. Detroitissa todennäköisesti sanotaan samoin minusta. – General Johnson Chairmen of the Board -yhtyeestä sanoi minulle, että minun pitää kirjoittaa massoille, mikä tarkoittaa, ettei saa käyttää kieltä, jota ei ymmärretä. – Pidän kaikenlaisesta musiikista eri puolilta maailmaa, mutta olen kasvanut kuunnellen sellaista bluesia, jota kuulimme tänään esityksessäni. Yleisöä ei saa puhutella alentuvasti eikä toisaalta myöskään nostaa yleisöä jalustalle. Millaista oli asua Kanadan Hamiltonissa verrattuna Detroitiin. – Kyllä. Näin jälkikäteen ajatellen ryhdyin kirjoittamaan lauluja paperille 18-vuotiaana, mutta oikeastaan se alkoi jo paljon aiemmin. Kuunteleminen oli minulle nuorena hyvin tärkeää, oli tärkeä kuulla, mitä joku sanoi. Saatamme Dannyn kanssa vielä tehdä jotain. Sen tyyppisen musiikin parissa tunnen oloni mukavaksi ja luonto on suonut minulle äänen, jota voin käyttää laulaessani. Lapset juoksentelivat ympäriinsä ja miehet pelasivat pelejä: heittivät rengasta ja tikkaa. Opin häneltä paljon. Löysin kerran sukulaisteni tekemän levyn, jossa he soittelivat keskenään kitaraa ja huuliharppua, mutta en koskaan nähnyt kenenkään saavan musiikin esittämisestä maksua. – Tuntui kuin olisi seisonut jättiläisten hartioilla. Ihmiset taputtivat ja nauroivat, ja sain heiltä kolikoita. joten katsotaan. – Itse asiassa minua pyydettiin tekemään albumi jo kun vielä keikkailin Chairmen of the Boardin kanssa, 1970-luvun alussa. Edustan myös laillisesti bändiä. Olen tavannut paljon mukavia ihmisiä Yhdysvalloissa. Siitä haluttiin jonkinlainen yhteiskunnallinen kannanotto, folk-bluesia, jotain uutta. Danny on Georgiasta ja hän tekee myös bluesia. – Olen kuulemma oppinut kuuntelemalla. – Meitä on enää jäljellä kaksi: minä ja Danny Woods. Soiko musiikki kotonasi kasvuvuosinasi. Esität gospelia ja bluesia. Kaupunkien välillä on pitkä ajomatka ja ihmiset puhuvat Yhdysvalloissa eri lailla, hassusti. Se opetti minulle paljon. Milloin ryhdyit tekemään omia kappaleita. Se oli uskalias veto aikoinaan. Oli varmaan hieno kokemus päästä mukaan Chairmen of The Board -yhtyeeseen. Kanada on vähän sosialistisempi kuin Yhdysvallat, meillä on terveydenhuoltojärjestelmä eikä kaikesta tarvitse taistella ja ihmiset huolehtivat toisistaan. Hänellä on mahtava ääni... Se on traditionaalinen tapa oppia – monissakin kulttuureissa. Joten kyllä, se oli minulle kuin yliopisto. Se on demokraattisen puolueen ansiota. Se oli ”History Of Music”. Niitä oli lopulta kourallinen. Setäni lauloivat kotonani kuorossa. – Toinen on Kanadassa ja toinen Yhdysvalloissa. Loistavia gospel-laulajia on paljon. He don’t know his cigarette ashes are falling on the floor. Se on myös syy siihen, että useimmat kappaleeni kertovat uskosta ja totuudesta. L NNY WOODS, GENERA ARD, vasemmalta: DA DY CHAIRMEN OF THE BO NE KEN N SO RRI HA S, DIE CUSTI NORMAN JOHNSON, ED -5- 6 - 2013 •. Olemme kuitenkin molemmat julkaisseet tässä välissä omia levyjä. Kuten monissa maailman maissa Kanadassakin on sosiaalipoliittinen ohjelma: niistä, jotka eivät pysty pitämään itsestään huolta, huolehditaan ja muut maksavat siitä. Levysi ja musiikkisi puhuttelevat ihmisiä ympäri maailmaa. Laulu oli tapa olla ja viettää aikaa yhdessä – kokoonnuimme viikonloppuisin, laitoimme ruokaa ja kävimme puistossa. Äitini patistellessa minua, keksin laulun ja sanat siihen: ”There is uncle Clifford sitting on a chair. Chairmen of the Boardin jälkeen aloitit oman soolourasi. Psykedeelistä folkia. Opitko laulamaan kirkossa vai kotona. – Kun olin 7-vuotias, äitini kutsui juhlissa minut alakertaan laulamaan. Osa tietysti kertoo inhimillisistä tragedioista, ihmiselämästä. – Kyllä, talouden tila ja maailman tapahtumat vaikuttavat kaikkialla ja minua kiinnostaa, mistä missäkin maassa käydään keskustelua: mitä Suomessa tapahtuu. That’s what drinking would do, ashes are falling all over you.” Se oli bluesia. – Kyllä, musiikki oli aina läsnä. Ihmiset eivät aina ole toimijoita vaan heille tapahtuu asioita: he ovat alttiita luonnonvoimille, hirmumyrskyille ja muille niin Euroopassa, Aasiassa kuin USA:ssakin. Jokaisessa maassa on hyvät ja huonot puolensa. En tuntenut yhtään laulua, eikä minulla ollut aavistustakaan mitä laulaisin. Äitini lauloi ja soitti paljon. Hän oli viisas mies
Olisi mukava, jos saisin heidät mukaan kiertueelle. Sonny Terry oli varmaan yksinäinen ja viettäessään aikaa kanssani huuliharppua soitellen, hän varmaan tunsi olevansa taas kotona. He kehottivat meitä pysymään poissa paikalta. äriä tai rotua ”Musiikki ei tunne rajoja, ihonv dilläni oli ta– ja minä voin todistaa sen. Hän soitti bluesia, jazzia ja kaikkea. Muistaakseni James Brown rauhoitti tilannetta ja lehdet julkaisivat kuvan, jossa hän halaa Nixonia. Uudella cd:lläsi on muitakin muusikoita, eikö niin. Hän halusi palvelusta 50 senttiä ja viini maksoi noin kolme dollaria. Olisi mukava tulla takaisin. Oli hyvä, että ääneni oli saanut levätä ja nyt se on vahva. Se oli täynnä viiniä! Kun olin soittanut hänelle edelliskerralla oppimani, hän kysyi mistä olen kotoisin. Kanadassa on vahva bluesskene. Pidin harppua oikeassa kädessä, koska samalla tavalla sitä pitelivät myös Floridassa asuva serkkuni George sekä detroitilaismuusikko Ashley Carpenter. © Jarmo Hoppula, IBC 2011 – Chairmen of the Boardin jälkeen jätin musiikkibisneksen ja palasin Kanadaan. Uusia kykyjä ja uusia lähestymistapoja on tulossa. Meillä oli kuitenkin sopimus ja meidän oli sen vuoksi pakko mennä soittamaan, vaikka sympatiamme olivatkin protestoijien puolella. Hän vastasi tekevänsä sen mielellään seuraavana lauantaina, kunhan tuon pullon viiniä mukanani. Brownie hermostui vähän: pelkäsi, että he joutuvat minun vuokseni vankilaan ja ajoi minut ulos. Sain töitä kemian tehtaasta, sillä olin opiskellut alaa. – Lonnie Johnson kävi kotonani ja minua nolotti kertoa sedälleni, että pidin hänen kitaransoitostaan enemmän kuin sukulaisteni. Koska olin liian nuori menemään viinaostoksille, jäin seisoskelemaan kaupan eteen ja pyysin jotain alkoholistia hakemaan minulle pullon. Samalla soittelin iltaisin itsekseni klubeilla. Toivottavasti kuulemme sinua uudelleen Suomessa. – Kyllä, Sonny Terry ja Brownie McGhee asuivat kotikaupungissani ehkä kuukauden ajan ja näin heitä. – Toronton Blues Society on yksi vahvimmista. Yhtenä päivänä kysyin Sonny Terryltä, voisiko hän antaa minulle oppitunnin. Koputin lauantaina Sonnyn oveen, hän avasi, kiitti viinistä ja näytti minulle yhden soittokikan. Se lähti sujumaan ihan mukavasti. Kingille ja Django Reinhardtille. – Tunnen mukana olevat kaverit jo lapsuudestani. B.B. Istuimme siinä jammaamassa Sonny Terryn kanssa, kun Brownie käveli sisään ja näki 16-vuotiaan kakaran kännissä kuin käki. Mainitsit soittaneesi myös James Brownin kanssa. – Kyllä, ja kerran kun olin keikalla hän tuli lavalle happipullonsa kanssa. Toivoisin vain, että bluesia soitettaisiin enemmän radiossa. Soitimme keikan, mutta stadionilla oli yleisöä tuskin nimeksikään, joten emme saaneet palkkaammekaan sinä iltana. Heillä oli illalla keikkakin. – Niin minäkin toivon. Stadionin ulkopuolella oli joukko ihmisiä boikotoimassa konserttia. Hän antoi minulle pusun poskelle ja lähti. Kuulin sen vasta myöhemmin. Justin Dunlop on 22-vuotias sosiologi ja hän soittaa bassoa. Se suututti ihmisiä. Hän antoi vaikutteita monelle muusikolle, mm. Hänellä oli mahtava bändi: Maceo Parker ja kaksi rumpalia. Englantilainen Keith ”Nappy” Lindsay, punatukkainen kikkarapää, soittaa koskettimia, lusikoita ja haitaria. Äi iso suorana!” pana sanoa: Kerro totuus ja se Mel Brown asui myös Kanadassa. Kunnioitan James Brownia paljon. Sitten minusta tuli esimies. Hän oli mahtava kosketinsoittaja ja kitaristi. Hänellä on myös omia jazzbändejä ja oma radio-ohjelma. Hän käski minun opetella sen ja sanoi, että jos haluan oppia lisää, voisin tulla takaisin seuraavana lauantaina ja tuoda taas pullon viiniä. Hän pyysi minua laittamaan pullon kaappiin. Opin sen ja menin seuraavalla viikolla takaisin. Olin silloin 16-17. Muistelisin, että Andrew Galloway, Electro-Fi:n johtaja, oli niihin aikoihin Mel Brownin autonkuljettaja. Bluesyhdistyksiä on Yhdysvalloissa rannikolta rannikolle ja tapahtumia kyllä järjestetään. Kuulin, että olet tavannut Sonny Terryn. En enää koskaan mennyt sinne takaisin. Hän oli liikemies, mutta ihmiset eivät tiedä kaikkea, mitä siinä oli taustalla. Minusta tuli ensin työntekijöiden liiton edustaja ja vein 12 000 työläistä lakkoonkin kaksi kertaa. Kesällä keikkailen pääasiassa Ranskassa. Oliko Kanadassa noihin aikoihin muita bluesartisteja. Lonnie oli mahtava ja tyylikkään näköinen. Hän vastasi arvanneensa sen siitä miten soitin. Eli James Brown on minulle velkaa 2 000 dollaria. Sen jälkeen päätin palata päätoimiseksi muusikoksi ja ensimmäinen levyni oli nimeltään ”Sweet Taste”. © Kari Kempas Albumidiskografia MALMITALO, HELSINKI 2.10.2013 • 6 - 2013 -6- Hypnotic Music (Invictus, 1972) Sweet Taste (omakustanne, 2004) Voice + Story (Black & Tan, 2005) High Country Blues (Electro-Fi, 2007) One Dog Barkin’ (Electro-Fi, 2009) Shame The Devil (Electro-Fi, 2011) Soulscape (Electro-Fi/Dixie Frog, 2013). Selitin, että setäni ja kaikki muutkin sukulaiseni soittivat huuliharppua. Kerroin olevani Kanadasta, mutta että minulla on serkkuja Mississippissä. – Olimme esiintymässä Jacksonvillessä Floridassa niihin aikoihin kun Richard Nixon oli presidentti. Minulla ei ollut aavistustakaan, kenen kanssa he esiintyivät
Se onkin loppumaton inspiraation lähde. Millaista musaa soititte ja millaista oli keikkailu tuohon aikaan. Se oli pitkä mutta antoisa ilta. länsiafrikkalaisesta meiningistä. © Jyrki Kallio TIMO KAUPPINEN tuleva musiikillinen gumbo ruokkii aina nälkääni. Sama innostus johti loputtomalle tutkimusmatkalle siihen, mistä rock’n’roll-ilmiö sai alkunsa ja mihin se johti. Samoihin aikoihin oli mahdollista nähdä kotikaupungissani Tampereella livenä monia hienoja artisteja, jotka olivat ammentaneet samoista lähteistä, jotka oli itselläkin juuri työn alla. Bileiden ääni ja liikkuva kuva myös tallennettiin. Harris, The Five Blind Boys of Mississippi & Alabama, The Dixie Hummingbirds, The Caravans, The Five Royales, Little Willie John, Ray Charles, Ted Taylor, Joe Hinton, Roscoe Robinson, Sam Cooke, O.V. Lähes kaikilla kokeilemillani kavereilla tuntui olen kova keulinta päällä noihin aikoihin. Oli pari pikku rundiakin sekä Ruotsissa että täällä. Hän tuntee tradition ja hyödyntää sitä tavallaan. Suurimpia varhaisia innoittajiani kitaristina olivat Elmore James, ’Big Boy’ Crudup, Link Wray, Eddie Cochran, Cliff Gallup, Scotty Moore, Grady Martin, Chuck Berry, Bo Diddley, Les Paul, T-Bone, Pete ’Guitar’ Lewis, Django, Charlie Christian, Tiny Grimes, Teddy Bunn, Muddy, Gatemouth Brown, Guitar Slim, Johnny ’Guitar’ Watson, B.B. Painopisteeni on tällä hetkellä ehkäpä vähemmän nykybluesissa, koska tuntuu, että suuret persoonat saralla alkavat harveta, mutta diggaan kovasti nuoremman polven kollegani Nathan Jamesin meiningistä. Wright, The Staple Singers, Donny Hathaway, Curtis Mayfield, Al Green... Nykyisiä suosikkilaulajiani ovat Harrison Kennedy, Tad Robinson ja Ruthie Foster. Juhlavuoden tähän asti mieleenjäävimpänä kokemuksena oli saada kaikki levyllä esiintyvät aktiivikokoonpanoani sekä vierailijat Wiley Cousins ja Jarkko Helin sekä DJ Boogie Chiller mukaan samalle julkkarikeikalle Tampereen Klubilla 27.9. Milloin tulivat bändikuviot mukaan. Sain niistä rutkasti uskoa jatkaa ja alkaa jalostaa omaa juttuani. Viime vuosina levyjä on syntynyt varsinkin rumpali Down Home King III:n (Tyko Haapala) kanssa: ”Grits & Rattles” (2006), ”Whole Lotta Things To Do” (2008) ja ”Everything’s Gonna Be Alright” (2010). – Kiitos paljon! Vuosi alkoi pääasiassa katusoiton merkeissä ja jatkui kesän edetessä klubi- ja festarikeikkarintamalla erittäin aktiivisena. Lauloin Long Tall Sallyn ja Tear It Upin. JUSSI ”JO’ BUDDY” RAULAMO 30 vuotta rytmimusiikin ilosanomaa J ussi Raulamon 1980-luvulla alkaneeseen uraan on sisältynyt monenlaista bändi- ja sooloviritelmää. Samoin henkinen kotini sijaitsee New Orleansissa ja sieltä -7- – Little Richard jysähti ja oli eka ketä imitoin, sitten tuli Johnny Burnette, Jerry Lee Lewis, minkä jälkeen päätin olla oma itseni ja laulaa omalla äänelläni. Kaksi ekaa vuotta treenasin kaiken vapaa-aikani niiden juttuja ja pistin kaikki rahani levyihin. Yksi pitkäaikaisimmista kokoonpanoista on rytmiorkesteri Groovy Eyes, jonka kanssa Jussi on tehnyt kaksi albumia, ”High Flyin’ But No Foolin’” (2000) ja ”Tuberadio Broadcast” (2003). Lisätietoa Jussin saavutuksista löytyy hänen verkkosivustoltaan www.ram-bam.com. Miten on juhlavuosi mennyt. Samoin olen diggaillut pitkään mm. Piano oli vielä silloin pää-instrumenttini ja kitara tuli kuvioihin vasta 16-vuotiaana, kun oli vihdoinkin varaa hankkia sellainen. Koen olevani vapaa kaikista keinotekoisista genrerajoista. Ketkä mielestäsi ovat kiinnostavimmat uudet artistit ja musiikilliset ilmiöt. – Tammikuussa 1983 tein 1. Nimi viitannee Eddie ’Cleanhead’ Vinsonin vanhaan biisiin. Kaverilla on oma juttu kasassa ja toivon hänelle parasta! Kun aikanaan aloittelit uraasi, millainen musiikki sai sinut innostumaan soittohommista. Mutta eräänä iltana toukokuussa 1985 6 - 2013 •. Kokeilin monia rytmiryhmiä, mutta tuohon aikaan rennon svengaavaa visiotani oli mahdoton odottaa rytmiryhmiltä täällä Pirkanmaalla. Jussi Raulamon tunnistettava kitarasoundi on tehnyt vaikutuksen myös Suomen rajojen ulkopuolella ja hänen ulkomaisten soittokumppaneidensa lista on hengästyttävän pitkä. Uusin Jo’ Buddy -levy on ”Inside Out”, jonka arvio löytyy tämän lehden sivulta 61. Mitkä ovat olleet sen kohokohdat. Aluksi onnittelut Blues News -lehden puolesta pitkästä ja merkittävästä urasta suomalaisen rytmimusiikin kivisellä tiellä. Usein palaan myös alkuuni, eli Little Richardin Specialty-tuotantoon, mistä aloitin rytmimusadiggailuni 13-vuotiaana. Pian olinkin bändin vakilaulaja, mutta odottamattomista syistä se hajosi, just kun oltiin päästy hyvään vauhtiin. Jossain vaiheessa tajusin, että Louis Jordan on kaikkein merkittävin yksittäinen linkki mm. rhythm’n’bluesin, rockin, skan, funkin ja rapin synnyssä ja kehityksessä, mihin tulee myös usein palattua. Näin juuri huikean malilaisen sähköisen ngoni-kielisoittimen mestarin Bassekou Koutaten bändeineen Tampereen Jazz Happeningissä, yksi rokkaavimmista keikoista ikinä! Samoin Jamaica- Kuuba-osasto on aina lähellä sydäntäni. Millaista musiikkia kuuntelet itse nykyisin. One O’Clock Humph oli ensimmäisiä yhtyeitä. – Kuuntelen kaikkea, mitä hyllystä löytyy eri aikakausilta ja mitä kaipaan minkäkin tilanteen fiiliksiin. King, Ike Turner... Olen kuunnellut ja hyödyntänyt viime aikoina paljon etenkin gospelia ja siltä seudulta ponnistavia suuria laulajia ja lauluyhtyeitä. keikkani vierailevana laulajana koulukaverini Jouni Jorosen City Shakers -bändin säestyksellä. Päätin sen jälkeen ottaa kitaraa haltuun, että pystyisin säestämään itseäni ja pian myös liidaamaan omaa bändiä. Sielukas laulu ja laulajat vapautuneella groovella on eniten mun juttuni: R.H
Samalla duo avasi ovet laidbackiin pelkistysmaailmaan. Miten päädyit soittamaan ulkomaisten muusikoiden kanssa. – Soitin 1. Hauskoja opettavaisia kokemuksia kaikki. Kaveri ei ollut juurikaan rummuttanut aikaisemmin, mutta mulla oli sellainen fiilis, että kaverissa olisi potentiaalia. Mulla oli ollut vastaavia duokeikkoja jo vuosia kahden aikaisemman Down Home King -rumpalin kanssa. – Keväällä 1990 One O’Clock Humphin ekalla Hesan keikalla Myyryläisen Mika Bluelight Recordista tuli esittäytymään ja tarjoamaan levytyssopimusta. BluesLovers ry:n jameissa, vasemmalta: TYKO HAAPALA, JUSSI RAULAMO, JUKKA MÄKINEN Milloin ja miten omien levyjen teko osaltasi alkoi. Muistin samalla, että mulla on ollut kymmeniä laulujani stand by -tilassa, mitkä eivät sopineet Groovy Eyesin eikä duon ohjelmistoon. Oletko keräillyt vanhoja levyjä. Poikkeuksena tietysti jo 20-vuotias Groovy Eyes, joka on edelleenkin aktiivinen ja mielestäni nykyinen kokoonpano toimii paremmin kuin koskaan. Sen jälkeen olen julkaissut erinäisten kokoonpanojeni hengentuotteet RamBamilla ja hyvinkin vaihtelevalla menestyksellä. Perustit myös levy-yhtiön (Ram-Bam Records). Tyko oli sen trion viimeinen rumpali. Mikä tähän johti. Ekat klubikeikkani ulkomailla soitin keväällä 1989 Austinissa Teksasissa The Griswards -yhtyeen riveissä ja juuri , ROOTS -KLUBI KANTIS GOES RRY FINÉR HA la al ke oi , HELSINKI 2009. Miten päädyit duosoittoon ja mistä nuo kaverit löytyivät. Aluksi Kingfish Willie tuurasi Tykoa duokeikoilla. Kello oli noin 1 yöllä, kun päästiin alkuun siellä kämpällä, josta tuli bändille nimi siltä Cleanhead Vinsonin LP:ltä, joka oli hyllyssäni. Levy julkaistiin vinyylisinkkuna helmikuussa 1991 ja nousi välittömästi Suomen singlelistalle sijalle 4. Ja kyllähän siinä matkan varrella on kaikenlaisiin friikkeihinkin törmännyt. Ketkä heistä ovat vaikuttaneet sinuun eniten. Sillä oli kaikki ne Louis Jordan- ja Professor Longhair -LP:tkin kotonaan. Päästiin alkuun noiden rallien sisäänajolla ja pian homma toimi niin hyvin, että alettiin keikkailla. Se oli menoa siltä osin, mitä kesti itselläni 13 vuotta ja kolme vuotta muulla bändillä jälkeeni. Sinulla on ollut useita bändihankkeita urasi aikana: Cajun du Nord, Tiny Tones, Groovy Eyes, Crawfish Kings, Helge Tallqvist Band jne. Keikkailin jo kesällä 1985 myös piano-kitara -boogie woogieduona Salhojankadun Pubissa Jorosen Jounin kanssa. Kaikessa musassa on sisään- ja ulosmenokanava, ja siinä mielessä kaikki toi etelän juttu on vaan eri aikakausien elävää synteesiä ihmisiä yhdistävistä ja puhuttelevista jutuista. Meidän yhteissoitto synkkasi välittömästi ja päätettiin jatkaa kahdestaan. Mulla oli sellainen elämäntilanne, että olin juuri eronnut ja ex-vaimon organisoima Tiny Tones jäi siitä telakalle. Olen palvellut niissä aikani ja jatkanut sen jälkeen jälleen omillani. Jouduin ikävään verovelka-ulosottohelvettiin. – Kingfish Willie (Ville Lehtovaara) taasen tuli kuvioihin SupraFonics-bändistä, Tykolla alkoi olla keikkakiireitä The Irrationals-bändinsä kanssa ja rupesin miettimään muita vaihtoehtoja. Eihän siinä mitään, ja samana syksynä oli sitten studio varattuna, äänittäjänä Tolkin Timo Stratovarius-bän- • 6 - 2013 Olet tehnyt jo vuosia yhteistyötä kahden eri rumpalin kanssa (Down Home King III ja ’kalojen kuningas’ Kingfish Willie). distä. Ja siinä samalla duon yhteissoitto hioutui telepatian asteelle. Ja yhtenäkin yönä paikan sulkemisaikaan mietittiin, mitä tehtäis tipeillä. Vinyyli-LP:t ja -singlet on edelleen pääformaattini kuuntelu- ja keräilymielessä. AULANKO BLUES, HÄME ENLINNA 2005, vasemmalla KIM WILSON EENLINNA LUES, HÄM AULANKO B LESTER malla LAZY 2006, vasem © Per tti Ñurmi – Ainahan ihmiset ovat kiinnostuneet jostain, ite oon vaan sattunut perehtymään syvän etelän musaan. Päätettin ottaa taksi alle ja vähän sightseeingia pirssillä ympäri kaupunkia, niin kauan kun rahaa riitti... Nimenomaan Groovy Eyesissä aloin tienata leipääni muusikkona enkä ole sen jälkeen muita ansiohommia tehnyt. © Jyrki Kallio Willien kanssa mulle rytmiryhmäksi. MISSISSIPPI BLUES BO AT FESTIVAL, RAV.LAIVA WÄISKI, HE LSINKI 2007 Lindqvist Olet perehtynyt ilmeisen hyvin ’mustan etelän’ musiikkiin. © Miranda tapahtui ihme, kun raahasin ystäväni Pylväsen Petrin treenikämpille kesken hänen yo-lakkiaisbileittensä. Sitten Bluelight liisasi meidät isolle Sony Musicin Epic-merkille, joka johti kahteen vinyylisinkkuun sekä ”Mambo Gumbo”-lp/cd-albumiin. Musamme oli alusta alkaen New Orleans -pohjaista rhythm & bluesia, ska-, soul- ja zydecomaustein. Tehtiin Freddie Kingin What About Love sekä Wilson Pickettin Don’t Let The Green Grass Fool You. Poke päästi meidät aina jonon ohi suoraan soittotoimiin ja saatiin palkaksi talon juomia ja yleensä hirveä määrä tippiä tuon ikäiselle. Lisäksi olen tehnyt DJ-keikkoja siinä sivussa jo vuosia Frankly Jo’ -nimellä, joten hyvään hyötykäyttöön kokoelmani aarteet ovat päässeet. kerran ulkomailla katusoittajana kitaraa ja trumpettia InterRail-matkalla ympäri Keski- ja Lounais-Europpaa kesällä 1986. – Perustin oman levy-yhtiön ex-vaimon kanssa kesäkuussa 2000, kun ei löytynyt julkasijaa ekalle Groovy Eyes -albumille. Olen keräillyt intohimoisesti levyjä yhtä kauan kun soittanut kitaraa. – Siis nimenomaan Down Home King III (Tyko Haapala) oli se rumpali, jonka kanssa olen duoillut nyt jo 9 vuotta. Olet varsin tunnettu Suomessa bluesharrastajien keskuudessa, mutta ehkä vieläkin suurempi ’profeetta’ ulkomailla. Hullujen hommaahan tää on. Paikkaan oli 21 vuoden ikäraja ja me oltiin 18-vuotiaita. Sen jälkeen kokoonpanojeni pitkäsoittojen julkaisutahti on ollut keskimäärin 2–3 vuoden välein. Muita vaihtoehtoja ei tullut mieleeni ja makselin niillä verorästini. Samoihin aikoihin iski verottaja. Country, blues, gospel, rock’n’roll ja soul on mulle ihan samaa jatkumoa. En näe ihonvärejä. Olin seota, mutta tuolle duolle oli tuossa tilanteessa helpompi saada keikkoja kuin Groovy Eyesille, joten istuin päivät pitkät puhelimessa ja buukkasin kalenterit täyteen. Soitin kitarat Timon Mesa Boogie -vahvariräkin läpi. Voisitko kommentoida niitä. Down Home King III:n kanssa tekemiesi levyjen esitelehtisissä osoitat arvonantoa suurelle määrälle viime aikoina edesmenneitä vanhemman polven blues-, rhythm & blues-, rock’n’roll-, rockabilly-, soul- ja gospelartisteja. Mistä olet hankkinut tietosi näistä musiikinlajeista. Pian itse asiassa Laineen Tommi ehdotti, että ne vois tulla -8- © Tapsa Nero o © Tapsa Ner – Yhteistyöni lähes jokaisen kanssa on alkanut odottamatta
Hän on mies, jonka Diz & The Doormen -yhtyeen LP ”Bluecoat Man” oli porttini New Orleansin R&B:n ihmeelliseen maailmaan. Gene keikkaili nuorena mm. Itsebuukkaaminen ja promoaminen on oikeastaan ainoa keino pysyä hengissä. III, DOWN HOME JO’ BUDDY & LENGE, AL CH S UE L BL INTERNATIONA MEMPHIS 2011 KING II” O ”DOWN HOME JO’ BUDDY & JUPP Ä 2011 YL SK VÄ JY E!, LIV PAAVOLA, BLUES -9- 6 - 2013 •. Laulusi ovat luonteeltaan usein iloisia ja tanssittavia. Se kokemus oli todella hieno ja antoi varmastikin lopullisen niitin jatkaa musisoimista täysillä. Lätyn pitäisi tulla ulos vuonna 2014 jollakin brittilevymerkillä. Olen digannut puhaltimista ja puhalllinsektiosta siitä lähtien, kun kuulin Little Richardia ja Louis Jordania. Ja mikä hienointa, hänellä on lievästi sanottuna muutama tarina kerrottavana. Haluan nostattaa ihmisten mielialoja kappaleillani ja jakaa toivoa musallani. Antaa vahingon kiertää. – Joo, käytin Salora Riviera 100 -putkiradiota kitaravahvarina 15 vuotta 1993–2008, mikä auttoi soundini identifioitumisessa. Olet vieraillut useamman kerran myös musiikkisi alkulähteillä Yhdysvalloissa. Se helpottaa huomattavasti koko hommaa. Keikkailet ahkerasti ja laajalla alueella Suomessa. Millaisia muistoja sieltä on jäänyt. Mulla oli 80-luvulla kaiken muun ohessa muutaman vuoden mittainen swing- ja be-bop -jazziin syventymiskausikin, jolloin soitin myös trumpettia muutaman teinivuoden Dizzy Gillespien ja Miles Davisin innoittamana. ja jossain vaiheessa päädyin keikkailemaan Lontoossa asuvan New Orleans -pianon mestarin Diz Watsonin kanssa. lähdetty. Ylä- ja alamäet kuuluu luonnollisesti tähän hommaan. Rick Holmstrom ei ole kiitoksiaan säästellyt soundivaikutteistaan. Soundi kuulostaa tosihyvältä, melkein kuin olisi jossain entisaikojen Mississippin alueen juke jointissa. Ja yleensä Beneluxin keikkojen ajomatkat sujuu kuin siivillä Genen uskomattomia tarinoita kuunnellessa. – Laskin, että yhteensä 9 kertaa olen vieraillut maassa. Bändeissäsi ovat usein mukana myös fonit. Niiltä tyypeiltä saatu kannustus kantaa hedelmää vahvasti vielä tänäkin päivänä. Saimme juuri uuden yhteisen albumin äänitykset päätökseen. Fonisteista innostuin valtavasti mm. Tärkein neuvo, mitä heiltä sain on ”Do your own thing!” ja siitähän tässä hommassa loppujen lopuksi onkin kyse. Ja muutaman vuoden päästä kuulin, että Gene oli siirtynyt soolouralle ja muuttanut Belgiaan. Siltä kaudelta on muistona eka elämään jääny sävellykseni High Fly, joka avaa Groovy Eyesin debyyttipitkäsoiton. Lähes kaikki ovat jo nukkuneet pois. – Kun alotin nämä hommat, en odottanut suuria. Silloin kun väki tanssii on kaikki kohdallaan. – Kiitos! Pitää paikkansa. Sitten meni tovi ja marraskuussa 2003 sain Kim Wilsonilta kutsun tulla T-Birdsin koesoittoon bändin Ilmajoen keikalle. Itse asiassa silloin Gene muisti tavanneensa mut 90-luvun alussa The Blasters -yhtyeen Tampereen keikan jälkeen takahuoneessa ja seuraavan kerran törmäsimme jälleen Tampereella keväällä 1995, kun lämpättiin One O’Clock Humphilla The Fabulous Thunderbirdsejä. Johnny Hodgesista, Lester Youngista, Illinois Jacquetista ja Charlie Parkerista. Tunnen sen niin. Leikki on kestettävä, kun siihen on © Tapsa N © Pertti Ñu rmi ero Uusin ’ulkomaalaislevysi’ lienee Gene Taylorin kanssa tehty ”Roadhouse Memories” (2013), jossa kitaransoittosi mielestäni nostaa levyn tasoa. Käytät erikoisen näköisiä putkiradiovirityksiä, jotka eivät varmaan ole niitä kaikkein tavanomaisimpia. pula Miten yhteys Gene Tayloriin syntyi. En tavoittele mitään muuta kuin sen, mikä soi milloinkin sisälläni. Jos en laulaisi, ei kitaroinnistani tulisi myöskään mitään, koska laulan sisälläni niitä nuotteja samalla kun soitan. Erittäin hienoja muistoja kaikki ja mikä parasta, ehdin nähdä, tavata ja jopa jammata monien esikuvieni kanssa elävinä ja hyväkuntoisina. Siellä samalla soitin ekan kerran myös Genen kanssa. Päättäväisyyttä tarvitaan ja liikkeessä on hyvä pysyä, ettei taudit pääse niskan päälle. Vaikka Blues News ei ole mikään kitaratekniikkalehti, omaperäisestä kitarasoundistasi on pakko kysyä. Ja on myös syytä pitää menopelit toimintakunnossa, ettei jää matkan varrelle ja saa hoidettua kaikki keikkatoimitukset kunnialla. Millaista keikkailu on kaltaisellesi muusikolle nykypäivänä. Musani lokeroidaan useimmiten bluesiksi, mikä on ok, mutta kuitenkin koen etenkin nykyään olevani vapaa tiukoista genreluokituksista ja sanomani on aina ollut optimistinen, ”Everything's gonna be alright!” Joskus keikan pituuteen saattaa vaikuttaa, etten voi lopettaa ennen kuin olen saanut eloa koko taloon. Tämäkin lienee peräisin mustasta rytmimusiikin perinteestä. Göteborgilainen Jim’s Combo esittää Elevator Boogie’tani keikoillaan ja ystäväni Johnny Moeller ilmoitti juuri, että opettelee Everybody’s Got The Right -ralliani The Moeller Brothers -kokoonpanonsa keikkaohjelmistoon. Ja joku sanoi, että jos selviytyy tästä lamasta niin selviytyy mistä vaan. T-Bone Walkerin, Big Joe Turnerin ja Louis Jordanin kaltaisten suuruuksien bändeissä. Jos kuuntelet tarkkaan kitarasoundiani, se on suora lauluni jatke. Haluan hyödyntää kaikesta, mitä olen läpikäynyt, ja pidän mieleni auki. Se mikä lämmittää nykyisin, on kun saan silloin tällöin kuulla, että kitarasoundejani jäljitellään ja kappaleitani esitetään etenkin Ruotsissa ja USA:ssa, mm. Olen ollut todella onnekas, kun en ole joutunut perumaan yhtään keikkaa koko urani aikana minkään sairauden takia, ainoastaan yhden autorikon takia. Haluan olla oma itseni ja toimia vaistoni varassa enkä halua kuulostaa muilta aikalaisiltani. Millaista soundia tavoittelet ja missä määrin laiteratkaisut ovat omaa keksintöäsi. Kuten äitini sanoi mulle lapsena, ”jokainen on oman onnensa seppä.” Omatoimisuus ja omavaraisuus on kaiken a ja o. Big Jay McNeelyn, Louie Bluien, Eddy Clearwaterin, Oliver Morganin, TJ Wheelerin, Lynwood Slimin, Junior Watsonin, The Fabulous Thunderbirdsin, Lee Oscarin, Chris Thomas Kingin, Paul Senegalin, Black Voicesin, Lazy Lesterin, Seasick Steven, Rick Holmstromin, Sven Zetterbergin, Nathan Jamesin... Olen sen jälkeen saanut soittaa monien alan huippujen kanssa, mm. Enkä odota vieläkään niin ei tule turhia pettymyksiä. Sen jälkeen olen soitellut 4-5 erilaisella myllyllä, kunnes löysin kesällä 2012 5 w Swartin (Space Tone), mikä on parassoundisin purkkini ikinä. Duolevyilläsi kappaleet ovat poikkeuksetta omia sävellyksiäsi ja niin aidon kuuloisia, että niitä on lähes mahdoton erottaa 1950- ja 1960-lukujen JO’ BUDD Y & DOWN HOME III, DOHENY BLU KALIFORN ES FESTIVAL, IA 2007 © Jarmo Hop silloin bändin laulaja-harpisti Stanley Anderson antoi mulle Jo’ Buddy -taiteilijanimen. – Kiitos, omaan korvaani kuulostaa kuin olisin soittanut kännissä, vaikka en juo! Niin kauas kun muistan, joku tyyppi kysyi Belgiassa yhden yhteiskonserttimme jälkeen samaa. Aika pian sen jälkeen ryhdyttiin tekemään keikkoja yhdessä, välillä Suomessa ja välillä Benelux-maissa. Pidemmän päälle on myös järkevää pitää itsensä pelikunnossa ja on hyvä olla joku muukin henkireikä musan ohella. 1929) kanssa keikkailemaan Groovy Eyesin säestyksellä – ja se on funkiuden korkeakouluni. Lennän jälleen Belgiaan helmikuussa ja tehdään siellä pikku Benelux-rundi. Työ opettaa tekijäänsä ja toistojen määrä ratkaisee. Erittäin mukava kaveri, mestarillinen showmies ja huikea muusikko. Siitä lähtee just riittävästi meteliä ja se on helppo roudata, mahtuu vaikka matkalaukkuun. Kokoonnumme noin kerran vuodessa hänen ja jamaikalaisen perkussionisti Tony Uterin (s. Teen kaikki järkevät keikat mitä vaan saan, ei ole vaihtoehtoja
Tunnen sen niin.” – Olen vetänyt pelkästään omia biisejäni sekä levyilläni että keikoillani vuodesta 2001. Sitten naksahti ja päätin tehdä 30-vuotisjuhlalevyn, josta puolet purkitettiin Leinon Tomin Ikkalan Supra Sonic Studiossa ja loput eli isompien kokoonpanojen Groovy Eyes ja Crawfish Kings rallit taltioitiin Tampereella Messukylän työväentalon (Red Barn II) kahviossa. © Jyrki Kallio ”En tavoittele mitään muuta kuin sen, mikä soi milloinkin sisälläni. Ja yllätyksekseni You Made My Dream Come True -balladi jäi purkkiin soundcheckistä samoin kuin Pete ’Guitar’ Lewis:ille ja © Mika Lehtovaara vastaavista alkuperäisteoksista. Levy syntyi studiolivenä, lukuun ottamatta paria vierailijaraitaa. Mutta loppupeleissä teen mitä teen ja kuulostan miltä kuulostan. - 10 -. Olin varannut ajan Down Home King III:n kanssa studioon. • 6 - 2013 Ne äänitti Jukka Mäkinen. Saatiin naulattua kaksi biisiä niin hyvin, että rupesin miettimään, että noita aikaisempia vinyylisinkkuja lojuu muutenkin jo ihan liikaa myymättä varastossa. Handy, Thomas A. Haluan vaan olla oma itseni ja tehdä parhaani niillä lahjoilla, mitä olen saanut. Useimmiten biisit syntyvät varoittamatta, olen viime aikoina työstänyt aika monta valmiiksi autoa ajaessa. Oman materiaalin teko näyttää onnistuvan sinulta aika vaivattomasti. Jokaista rallia soitettiin niin monta ottoa, että ne alkoi kuulostaa hyvältä. Jos kuuntelet tarkkaan kitarasoundiani, se on suora lauluni jatke. Kuten kaikilla levyilläni, en miettinyt mitään biisikokonaisuutta tai järjestystä liian tarkkaan ja valkkasin ne aika randompohjalta. Toinen hyvä juttu, jos jonkun biisin lyriikka ei oikein tahdo nousta lentoon, on lähteä metsäkävelylle. Esimerkiksi Elevator Boogie ja Curley Mae Rock tekeytyivät auton ratissa muutamassa minuutissa. Yleensä kaikki naksahtaa paikoilleen viimeistään kun pääsen kävelyn flowiin. Oltaisiin tehty vinyyli-EP, mutta viime tingassa hänelle olikin tapahtunut perinteinen eli tuplabuukkaus. Ihan selviytymismielessä, sekä haasteena itselle ja muille. Esim. – Sen lopullinen idea lähti oikeastaan vahingossa. Muistin, että mehän ei oltu purkitettu vielä mitään tuoreella The Uplifters -triollani, joten käytin studioajan heidän kanssaan. – Suurimpia lauluntekijä-säveltäjäesikuviani ovat W.C. Se lopullinen versio onkin sitten koko Groovy Eyes -session viimeinen otto. En ole yrittänyt kuulostaa keltään muulta kun itseltäni. uuden levyn Po’ Jo’ ja Blind Love syntyivät alunperin pianolla. Big Boy’s Stroll, (omistettu ekalle blues-esikuvalleni Arhur ’Big Boy’ Crudupille) toimi jonkinlaisena Messukylän sessioden intro- ja outrorallina, eli alotettiin ja lopetettiin jokainen päivä sillä, mutta aina eri sävellajeista ja sillä miehityksellä ketä milloinkin oli paikalla. Päästin kaverin tekemään keikkansa. Dorsey, Duke Ellington, Thelonious Monk, Louis Jordan, Percy Mayfield, Doc Pomus, Chuck Willis, Willie Dixon, Chuck Berry, Bo Diddley, Jimmy Reed, Lightnin’ Hopkins, Earl King, Allen Toussaint, Lowman Pauling, Jimmie Rodgers, Hank Williams, Jimmy Donley, Charlie Rich, Dan Penn, Arthur Alexander, Donny Hathaway, Bob Dylan, J.J. Olen ollut musiikillisesti syvällä pelissä suurimman osan elämääni. so TERS (TOMMI LAINE, bas JO’ BUDDY & THE UPLIF ömäsoittimet) t/ly mu rum A, AR VA & VILLE LEHTO Miten juhlajulkaisusi ”Inside Out” teko sujui ja kuinka itse kommentoisit tätä levyä. Ystäväni Kim Wilson kertoi hiljattain, että oli soittanut levyjäni sokkona kollegoilleen ja ne olivat menneet halpaan ja arvanneet, että tulen Louisianasta tai jostain sieltä suunnalta. Kaikki sujui rennoissa tunnelmissa. Cale, Tom Waits... Onko sinulla sillä saralla joitakin esikuvia. Joudun ajamaan pitkiä matkoja yksin, eikä välillä ole mitään muutakaan tekemistä, niin saan ajan kulumaan nopeammin. Sävellän nykyään joitain ralleja myös pianolla, mm
The Sonics: Boom (LP, Etiquette) – Ykkös-Sonicsalbumini, garagerockin juhlaa. Oli upeaa saada tavata Mavis muutama vuosi sitten. Jussi Raulamo autiolla saarella Blues News on käynnistämässä uudelleen Aution saaren levyt -artikkelisarjaansa, jossa kukin ”haaksirikkoinen” saa tehtäväkseen listata rajallisen määrän itselleen rakkaimpia tai muuten vain musiikkiuraansa/harrastukseensa eniten vaikuttaineita äänitejulkaisuja matkan varrelta. Oli hienoa saada aikaiseksi tällä kertaa tällainen kokonaisuus ja LP:kin pitäisi ehtiä joulumarkkinoille. Jimmy Cliff: Since Lately / I’m Free (single, Island) – New Orleans-R&B goes Jamaica. Jimmy Donley: koko tuotanto – Swamp popin kuningas, mestarillinen laulaja-lauluntekija, jonka tenho ei häviä koskaan. 6 - 2013 •. Louis Jordan: Decca-tuotanto – Polttoainetta joka suuntaan. Ralli äänitettiin viimeisen session päätteeksi. Bear Family:n neljän CD:n boksi sisältää mielestäni kaikkien aikojen hienointa N.O.-musaa. En ole koskaan saanut enempää kylmänväreitä kenenkään muun laulajan toimesta. Tällä hetkellä reilut toistasataa biisiäni on levyttämättä, joten ahkera täytyy olla, että ehdin purkittaa ne ennen eläkeikää. Mitä voimme odottaa sinulta jatkossa. Tinariwen: Amassakoul (CD, World Village) – Suosikki-nykybluesia, Saharan aavikolta Malista. Smiley Lewis: koko tuotanto – Suosikki-New Orleans -mieslaulajani. Lisäksi mulla on Hammond Organ Trio Jorosen Jounin ja ”Luomu Sika” Olli Ahosen kanssa. Tottakai! Se on Redin muistolle, jonka poljennolla yritän imitoida hänen kävelytyyliään. Kiitokset haastattelusta. - 11 - Tuomari Nurmio ja Kongontien Orkesteri: Tango Manifesti (CD, Pyramid) – Parasta suomitangoa sitten Virran Olan – Handen & orkesterinsa ainutlaatuisen kierolla tavalla toteutettuna! Link Wray: 1950-60-lukujen tuotanto – Äänivallikitaroinnin kuninkaan parhaat vuodet! Ehdin nähdä hänet livenä kaksi kertaa, massiivinen vaikuttajani. The Five Royales: Apollo- & King-tuotanto – Eniten arvostamani R&B-lauluyhtye, jonka soundi ei koskaan kadottanut yhteyttään gospeliin. On myös levytyssuunitelmia Kalifornian suuntaan paikallisten kollegojeni kanssa. Upliftersin kanssa tehdään lähiaikoina pitkäsoitto sekä Groovy Eyesiakin pitäisi jossain kohtaa taltioida lisää. Tom Jones: Spirit In My Room (CD, Island) – Walesin tiikerin uusin ja kerrassaan loistava lätty, mistä aistii eletyn elämän joka solulla, ehdoton suosikkilevyni viime vuosilta. Syl Johnson: Twinight-tuotanto – Kaikkien aikojen tanssisoulia. Tom Waits: Rain Dogs (LP, Island) – Mestariteos! Viilentää ja lämmittää samaan aikaan. musiikin arrautua omalla painollaan ja kaikenlaista voi aina sattua. Little Willie John: King-levytykset – Kaikkien aikojen suosikki-r&b-laulajani. Jazz At The Philharmonic: The Beginning (CD, Charly/Le Jazz) – Ratkiriemukasta teurastusta totaalisen svengin voimalla! Les Paul, Nat King Cole, Illinois Jacquet yhdessä, mukana myös yleisön äänekkäät reaktiot. S.E. Neroutta! Hank Williams: koko tuotanto – Countryn merkittävin jalostaja, jota myös imitoin kovasti teininä. Sister Rosetta Tharpe: Decca-tuotanto – Varhaisin kimmokkeeni gospelin maailmaan. Snooks Eaglin: Out Of Nowhere (LP, Black Top) – Nuoresta iästäni johtuen en koskaan nähnyt Jimi Hendrixiä livenä, mutta näin Snooksin kahdeksan kertaa. BN:n lukijoiden puolesta rohkenen toivoa, että jatkat rytmimusiikkisi ilosanoman levittämistä ainakin vielä toiset kolmekymmentä vuotta! – Livekeikkatoimituksia, omia sekä sidemanlevytyksiä mm. Charlie Christian: Live Sessions At Minton’s Playhouse (LP, Musidisc/Jazz Anthology/Vogue) – Hienoin sähkökitara-livealbumi ikinä! The Dixie Hummingbirds: Prayer For Peace (LP, Peacock) – Inspiroivin bändi, jonka olen koskaan nähnyt livenä, LP:llä Ira Tuckerin johtama elämää suurempi lauluyhtye uransa huipulla. hänen ”piikkilankasoundinsa” esitelleelle Ritvasen Jussille omistettu Barbwire Rider. Joten ainakaan tekemisen puutteen ei pitäisi lähivuosina yllättää – ja tekemällähän ei työt lopu! Entä tulevaisuudensuunnitelmat. muutakaan. Ja Down Home King III:n kanssa voisi tehdä vaikkapa livelevyn. The Staple Singers: Vee-Jay -tuotanto – Chicagon downhome-gospelia parhaimmilaan, mistä olen ammentanut todella paljon. Little Victorin kanssa, mitäpä – Kiitos itsellesi – ja kaikille, jotka jaksoivat lukea tämän. Jo’ Buddyn tämänhetkinen Top 30 näyttää seuraavanlaiselta: Little Richard: Specialty-tuotanto – Alkuräjäykseni! Johnny Burnette Rock’n’Roll Trio: s/t (LP, Coral) – Ensimmäinen rockabilly-albumi, mikä kolisi teininä. Ted Taylor: Be Ever Wonderful / Since You’re Home (single, Peacock) – Kaikkein aikojen #1 vinyylisinkkuni! Lester Young: The Aladdin Sessions (LP, Blue Note) – Lester parhaimmillaan. Näissä sessioissa jätin paljon sattuman varaaan. Beny Moré: kaikki – Ylivertaisin kuubalaislaulaja, suuri idolini. Guitar Slim: Story Of My Life / Letter To My Girl Friend (single, Specialty) – Äänivallikitaroinnin pioneerin maagisin levytys, Ray Charles pianossa. Tärkein muusikko-oppi-isäni monipuolisuuden avartajana. Sain häneltä jopa yhden oppitunnin. Tää on muuten eka pitkäsoitto kahdeksaan vuoteen, missä soitan single string -kitarasooloja. Clarence Gatemouth Brown: Alright Again (LP, Rounder) – That’s it! Ensimmäinen Gatemouth-LP:ni. Mahtava maanläheisen aurinkoinen tyyppi. Ei ihme, että Rick, Jeff ja Stephen viihtyvät hänen säestysbändissään edelleen loistavasti. Professor Longhair: Crawfish Fiesta (LP, Alligator) – New Orleansin funk-pioneerin ikimuistoinen jäähyväislevy. Merkittävä esikuvani, ylimaallisen rentoa varhaistuotantoa. Rogie: Palmvine Guitar Music (LP, Cooking Vinyl) – Kun pistän levyn soimaan, tunnen kuin taivas laskeutuisi hetkeksi maan päälle. Jimmie Rodgers: koko tuotanto – Laulaja-lauluntekijä-countrymusiikin pioneerin levytykset ovat edelleenkin täyttä asiaa, eka kuulemani blueslaulaja. Sain juuri puhelun ystävältäni Sven Zetterbergiltä, joka kysyi onko Red’s Walk -raita sukua Louisiana Redille, kun hän kuulee siinä niin paljon yhteistä mentoriamme. En suunittele mitään liian tarkkaan, annan ns. Ollaan purkitettu jo muutamia sessioita kaikenlaista, countrysta free jazziin. Sen jälkeen en ole ollut entiseni ja tämä levy kuvaa parhaiten sitä ajankohtaa, jolloin kohtasin hänet ekoja kertoja kotikulmillaan New Orleasissa
Taustalla soittavat Yonrico Scott ja Charlie Wooton. Äitini puolestaan lauloi kirkkokuorossa. Teimme äänitykset Los Angelesissa, legendaarisessa Dockside Studiossa. Mukana on myös paljon vierailijoita, kuten Paul Thorn, Johnny Sansone ja Bo Thomas. Pääsin jammailemaan hänen kanssaan. mukana muutamia hiukan kevyempiäkin kappaleita. Olen todella ylpeä uudesta levystäni. Toivottavasti toiveesi toteutuu, sillä näkisin sinut mieluummin Rollareiden keikalla Lady Gagan ja Sheryl Crown sijasta. Olisi todella suuri kunnia päästä soittamaan Tom Pettyn ja John Hiattin kanssa. – Lapsena kuuntelin paljon isäni kitaransoittoa. Kuuntelin jopa AC/DC:tä. – Tuo on aika paha kysymys...! On olemassa niin monia, joiden kanssa haluaisin soittaa. Kitara on valmistettu punasaarnista (swamp ash wood), joka sopii erinomaisesti rakennusmateriaaliksi. Soinnillisesti se on raskaampi kuin mitä olen aikaisemmin tehnyt, mutta on siellä - 12 - – Oh...! Niitä on kertynyt nurkkiin jonkun verran vuosien varrella. Onko suosikkisoittajien listalla vielä joku, jonka kanssa haluaisit päästä soittamaan. Bluesiin tutustuin myöhäisessä teiniiässä. • 6 - 2013 – ”Black Wind Howlin’”-kiekon tuotti Mike Zito, kuten debyyttialbuminikin. © Alfons Mae s RIKU METELINEN Aloitetaanpa aivan alusta. SAMANTHA FISH Girls & Guitars, osa 9 © Terry Moran (Native Orleanian Fine Photography) Tällä kertaa esittelyssä on Kansas Citystä kotoisin oleva nuoremman polven kitaristilahjakkuus Samantha Fish. Uskoisin fanieni pitävän albumista kovasti. Entäpä sitten musiikilliset vaikutteesi. Nyt odotus on palkittu, kun ”Black Wind Howlin’” vihdoin ilmestyi. Kitaraan siirryin pari vuotta myöhemmin, jolloin aloitin myös laulamisen. – Sain vaikutteita aika monelta taholta, ensinnä tulivat rockbändit, kuten Tom Petty & The Heartbreakers ja Rolling Stones. Pidän kovasti John Hiattin ja Tom Waitsin tapaisista laulaja-lauluntekijöistä. Aloitin soittamisen 13-vuotiaana, rummuilla. © Alfons Maes Sinulta ilmestyi juuri uusi albumi, puhutaanko hetki siitä. Vuonna 2011 ilmestynyt ”Runaway”sai runsaasti huomiota alan julkaisuissa. Burnside ja Junior Kimbrough. Hänellä oli tapana soitella ystäviensä kanssa. Keith Richardsin kanssa olisi myös mahtavaa päästä samalle lavalle. Tunnelma siellä oli niin hyvä, että todennäköisesti tulen levyttämään samassa paikassa jatkossakin. Siinä on Kleinin humbucker-mikit ja minua varten erityisesti tehty f-aukko, joka on kalan muotoinen (naurua). Kertoisitko hiukan Delaneystä. Blues Music Awards 2012 -gaalassa Samantha Fish voitti parhaan uuden artistin palkinnon. Se on hyvin kaunisääninen soitin. Suuren yleisön tietoon hän tuli päästyään Ruf Recordsin leipiin. – Se on Telecaster-tyylinen customsoitin. Euroopanrundilla kolmikko pistäytyi myös Suomessa viime vuoden keväällä, jolloin Cassie Taylorin tilalla oli Victoria Smith. Olen varsinainen keräilijä niiden suhteen. Kitaristien kohdalla soitinten määrä kiinnostaa aina... Olin ajatellut kirjoittaa hänestä jo pidemmän aikaa, mutta odottelin hänen uutta levyään julkaistavaksi. Kaula on vaahteraa ja otelauta ruusupuuta. Kotonamme kuului usein musiikki: joskus rock and roll, bluegrass tai americana. Stevie Ray Vaughan arvatenkin. Bluesin puolella vaikutteet ovat olleet sieltä raskaammasta päästä. Pidän siitä niin paljon, että päätin teettää toisen samanlaisen. Pidän myös Stogie Box Bluesin valmistamasta sikarilaatikkokitarasta ja öljykanisterikitarastani. Vauhdittaakseen Fishin uraa Ruf lähetti hänet Dani Wilden ja Cassie Taylorin kanssa ”Girls with Guitars” -kiertueelle. – Buddy Guyn nimen voin vihdoin pyyhkiä pois listalta. – Aloitin kuuntelemalla hänen musiikkiaan ja lopulta rakastuin hill country blues -artisteihin kuten R.L. Vetoan perustuslain viidenteen lisäykseen, minulla on oikeus kerätä niitä! Minulla on muutamia suosikkisoittimia, joista tärkein työkaluni on Delaney, jota käytän paljon. Kuinka tulit kiinnostuneeksi musiikista
Voit päätyä oikealle tai väärälle puolelle milloin tahansa. Olin silloin ”Girls with Guitars” -kiertueella Suomessa. Kannattaa käydä katsomassa kotisivullani (www.samanthafish.com) tulevien keikkojen tilanne. Itse asiassa hän on astunut vaarallisen paljon Joanne Shaw Taylorin tontille. Eihän sitä koskaan tiedä, minne ilmestyn soittamaan. Samantha Fishiä on usein verrattu Joanne Shaw Tayloriin. Aivan silkkaa tukka putkella -paahtamista albumi ei ole, sillä mukana on kaunis Bonnie Raitt -tyylinen Over You, tiukka delta blues Let’s Have Some Fun sekä letkeä kantrirock Last September. © Steffen Nitzsche viime kesänä ja olen ollut yhdeksännessä taivaassa siitä lähtien. Mike Ziton kitaroima kakkosraitakin kulkee mainiosti. En sano, että se on oikein, se voi pahimmillaan olla hyvin epäoikeudenmukaista. Voit päät hansa.” tai väärälle puolelle milloin ta SAMANTHA FISH Black Wind Howlin’ (Ruf 1195) (1) Miles To Go (2) Kick Around (3) Go To Hell (4) Sucker Born (5) Over You (6) Who’s Been Talking (7) Lay It Down (8) Let’s Have Some Fun (9) Heartbreaker (10) Foolin’ Me (11) Black Wind Howlin’ (12) Last September Samantha Fishin kauan kaivattu kakkosalbumi on tavallaan suoraa jatkoa siitä, mihin debyyttialbumi meidät jätti. – Siinä on sekä hyvät että huonot puolensa. Musiikkiteollisuus voi olla syrjivää ja epäoikeudenmukaista. Nykyisistä artisteista myös Black Keys, Jack White ja Gary Clark Jr. Levyn kovimmiksi vedoiksi nousevat aloitusraidan ohella Foolin’ Me ja wah wah -kitaroitu Sucker Born. Särökitaraa tosin olisi saanut olla hiukan vähemmän. Hän kirjoittaa myös hienoja kappaleita. Ihmisenäkin hän on oikein mukava. Hän on todellinen ässäkitaristi ja hänellä on hyvin uniikki ääni. Kun kollega on kääntänyt äänensärkijäänsä levy levyltä isommalle, on Fish tehnyt samoin. Rolling Stonesin ”Sticky Fingers”, mutta jos kysyt asiaa huomenna, vastaus olisi joku aivan muu. – Joanne on aivan loistava. Samantha Fishin debyyttialbumi ”Runaway” ei varsinaisia tsunamiaaltoja allekirjoittaneessa nostattanut, mutta tähän uutukaiseen olen pienistä puutteista huolimatta tyytyväinen. Se riippuu siitä, millaisten ihmisten kanssa olet tekemisissä, millaisessa tilanteessa olet, jne. Tällä levyllä Fish on oma vauhdikas ja vetovoimainen itsensä. Entä minkä levyn valitsisit mukaasi autiolle saarelle. Menemättä liikaa yksityiskohtiin, minusta siitä on ollut joskus apua, mutta se on ollut ajoittain myös riesa. Minä vain teen mitä teen ja yritän keskittyä siihen. Vaikka alku lupaa hyvää niin välillä punainen lanka hukataan, sillä tunnelma on muutamassa kohtaa hiukan turhankin raskas. Onko siitä ollut apua tai haittaa, että olet nainen melko miesvaltaisella alalla. Melodialtaan jykevästi rockaava Miles To Go avaa levyn. – Mahdollisesti... Nimiraita ja Lay It Down edustavat levyn raskainta ja samalla puuduttavinta osastoa. Mikä on oma mielipiteesi kilpasiskosta. Jos joku hylkää musiikkini sen takia, että olen nainen niin sille ei voi sitten mitään. tänään ja tällä hetkellä se on... – Hhmmnn... Kun ajatellaan nykymusiikkia, löytyykö sieltä mitään mieluista. Riku Metelinen - 13 - 6 - 2013 •. Rakastan Suomea, siellä on kaunista ja paljon mukavia ihmisiä. Kokonaisuutena se on debyyttiä moniulotteisempi, rankempi ja uskaltaisiko sanoa – aikuismaisempi. Jos se, että olen nainen, myy musiikkiani, ok, hyvä... Pidän hänen lähestymistavastaan musiikkiin, hänessä on aitoa särmää. Levyn ainoa lainakappale, Howlin’ Wolfin Who’s Been Talking versioidaan Johnny Sansonen harpun avustamana kelvollisesti. – Viime aikoina olen kuunnellut paljon Grace Potteria. rjivää ja epä”Musiikkiteollisuus voi olla sy yä oikealle oikeudenmukaista. Lukijoiden toiveena tiedustelen, onko Suomen keikkaa näkyvissä. Hän on todella tiukka laulaja. Eteenpäin on menty, tosin raskaampaan suuntaan. ovat soineet ahkeraan. En aloittanut kitaransoittoa, koska olen nainen
Ensimmäisen Euroopan visiittinsä Davis teki vuoden 2000 keväällä, jonka jälkeen hän on ollut tuttu näky Euroopan – myös Suomen – eri kolkkien esiintymislavoilla. Kokoonpano on herättänyt huomiota. 7-vuotiaana hän innostui rumpujen soitosta, mutta koska oikeita rumpuja ei ollut käytettävissä, homma hoitui sianihratölkkien avulla. Vuonna 1972 oli aika jälleen perustaa perheorkesteri yhdessä S.L. Louisiin, jonka musiikkiympyröihin Boo Boo sukeltautui CLUB LIBERTÉ, HELSINKI 4.10.2013 tkus”...ja siksi minun täytyykin ma oa, taa toiselle puolelle maapall osti jos haluan soittaa bluesia aid kuuntelevalle yleisölle.” • 6 - 2013 - 14 - innolla tutustuen nyt paremmin myös oikeisiin rumpuihin. Kingin kanssa... – Taivallus bluesin tiellä jatkui. Empiirisiä lisätodisteita tästä saatiin herran viimeisimmällä Suomen vierailulla lokakuun alussa 3.–4.10.2013 Helsingissä. Arjen ja soittamisen lomassa Boo Boolle ei liiemmin jäänyt aikaa esimerkiksi sellaisten elämän kuriositeettien kuin lukemisen tai kirjoittamisen opetteluun. Ei siis ollut yllätys, että perheenjäsenistä muodostetun orkesterin nimeksi tuli The Lard Can Band. BOO BOO DAVIS Juuret puuvillapelloilla, kuinkas muuten! K uten useimmat BN:n lukijat tietänevät, Suomessakin suhteellisen usein vieraillut, Mississippin Drew’sta kotoisin oleva James ”Boo Boo” Davis (s. Little Aaron Mosbyn kanssa perustettu varsin kysytty bändi esiintyi muun muassa Little Walterin, Sonny Boy Williamsonin ja Little Miltonin kanssa. aka S.L. Monessakin mielessä näyttää siis vahvasti siltä, että Boo Boo on edelleen voimissaan. Trion jälkeen stagelle kapusivat vielä Marjo Leinonen ja Dalindéo. Elämää tien päällä – mantereelta toiselle Kuten yleisö saattoi Club Libertén(kin) keikalla huomata, Boo Boo Davisin jo vuosia jatkunut yhteistyö Jan Mittendorpin ja John Gerritsen kanssa elää ja voi hyvin. Mainittakoon eräänlaisena sivujuonteena (!), että tämä kokoonpano esiintyi muun mussa erään tuolloin nuoren ja tuntemattoman B.B. Kokonaista kahdeksantoista vuotta kului Davis Brothers Bandin soittaessa viikonloppu-housebandina paikallisella Tabby’s Red Room -klubilla. Davis ja kitarasta pikkuveli John, sisko Claran myös osallistuessa isänsä ohella lauluosuuksiin. 4.11.1943) on yksi omakohtaisesti puuvillapelto-taustan omaavista bluesin taitajista. Delta säilyi sydämessä, vaikka nuorukaisen tie vei 1960-luvunjälkipuolella pohjoiseen St. MAIJU LASOLA © Maiju Lasola Esimakua miehen tulevista taivalluksista saatiin Mississippin Deltalla kuulla harpun ja laulun puitteissa jo pojan ollessa 5-vuotias. Jo pitkään eli noin kuutisen vuotta Boo Boo on keikkaillut ja levyttänyt tutun hollantilaisen kaverikaksikon kanssa trio-kokoonpanossa; kitaristi Jan Mittendorp ja rumpali John Gerritse ovat Boo Boon keralla taanneet jo monille kuulijoille varsin tunnistettavan ja takuuvarman, mutta silti omanlaisensa soundielämyksen. Davisin ja Johnin kanssa. Club Libertén Internazionale-illassa ensimmäiseksi esiintyneen Black River Bluesman & Bad Mood Hudsonin jälkeen Boo Boo esitti Jan Mittendorpin ja John Gerritsen kanssa varsin vastaanottavaiselle yleisölle todella mukaansatempaavan, ajatukset vuosikymmenten taakse suoraan Deltan juke jointeihin vievän, intensiivisen setin. Tie bluesin poluille johti usein tällekin musiikkilajille tyypillisesti lähisukulaisten soittoharrastuksista; muun muassa John Lee Hookerin ja Elmore Jamesin kanssa bassoa ja kitaraa soitelleen isänsä Sylvester Davisin johdattelemana. Yhtyeessä laulusta vastasi isä Sylvester Sr., bassosta veli Sylvester Jr. Vuosikausia jatkunut tiivis keikkatahti ei ole aiheuttanut tukosta myöskään levytyspuolella; takana on viisi albumia vuonna 1998 perustetulla, blues- ja rootsmusiikkiin erikoistuneella hollantilaisella Black & Tan -levymerkillä. Mukava olikin esiintymisten tauolla kuulla esimerkiksi erään hitusen päälle kaksikymppisen, Boo Boosta mitään etukäteen tietämättömän Dalindéo-fanin huokailevan Boo Boo Davisin & co:n setin jälkeen ”voi kiesus, voi kiesus, mikä bändi, hyvä, että tulin tontille etuajassa...” – Itsekin esityksestä nauttineena, mutta myös nuoren miehen moisen hypetyksen innostamana oli pakko esittää Boo Boolle pari kysymystä aatoksistaan ja tuoreimmista kuulumisistaan
Muistan hyvin, kun nämä nyttemmin legendat tulivat kotiimme treenataakseen ja jammaillakseen isäni kanssa. Ja nyt suorastaan rakastamme tätä kokoonpanoa. Ja minusta tuntuu, että pystyn tavallaan koskettamaan musiikillani ihmisiä, saan heidät oikeasti tuntemaan jotakin. Päinvastoin, hän näkee jokaikisen esiintymisen voivan olla itsessään huippuhetki. – Suurimmat vaikutteeni tulevat kyllä lapsuudesta, kun kuuntelin isäni ja hänen vanhojen blueskavereidensa soittoa. - 15 - 6 - 2013 •. Se on myönteisessä mielessä simppeli ja kaikki saavat varmasti riittävästi tilaa soittamiselleen. USA:ssa blues tuntuu nykyisin olevan vain yksi viihdemusiikin muoto, yksi tapa myydä drinkkejä keikkapaikoilla. Mutta itse asiassa tänä päivänä ei ole olemassa kovinkaan montaa artistia, joka pystyy oikeasti laulamaan bluesia niin kuin sitä pitäisi laulaa. Musiikkini, levyni, kappaleeni perustuvat omaan elämääni. Mielelläni tulisin kyllä taas Suomeenkin. Boo Boo Davis -albumidiskografia East St. Levytysinnon iskiessä studioaikaa on buukattu pariksi päiväksi aikataulujen niin salliessa vaikka kesken keikkatourneen. – Euroopassa ihmiset näyttäisivät osoittavan enemmän kunnioitusta bluesia, bluesin traditiota kohtaan. rytmisoittimen puutteesta huolimatta toimivaa rennossa riehakkuudessaan. Toisaalta, miehen mielestä tietynlaisia eroavaisuuksia ihmisten kiinnostuksessa ja asennoitumisessa bluesiin kyllä löytyy riippuen siitä millä mantereella milloinkin soitetaan. Ei mitään turhia kommervenkkejä ja krumeluureja. Kaikki lauluni pohjautuvat jollain tavalla omiin elämänkokemuksiini. Levyjen äänitykset on tehty yleensä livenä studiossa, ilman turhia päällekkäisäänityksiä. Boo Boo kertoo kuitenkin pitäneensä lähes kaikista esiintymisistä kaikenlaisilla keikkapaikoilla ja areenoilla, eikä löydä vuosien varrelta mitään erityisiä ’highlightseja’. © Maiju Lasola CLUB LIBERTÉ, HELSINKI 4.10.2013, vasemmalta: JAN MITTENDORP (kitara), JOHN GERRITSE (rummut), BOO BOO DAVIS (laulu/huuliharppu) karttuneen kokemuksen tuoman saumattoman yhteistyön lisäksi myös bassottomuudellaan; eikä vähiten siksi, että meno on ao. Rivakka keikkailutahti ja kiertueella olo ei tunnu kuitenkaan rasittavan Deltan kehäkettua. Seuraava tourneeni ajoittuu huhti-toukokuulle 2014. Davisin & co:n äänijälkeä sekä livenä että levyllä pidetään myös varsin tunnistettavana, omana soundimaailmanaan. Sen jälkeen, kun aloin saada keikkamahdollisuuksia Euroopasta, olen joutunut matkustamaan todella paljon, mutta se ei todellakaan haittaa, pidän siitä. Louis (Black & Tan Records, 2001) Can Man (Black & Tan Records, 2002) Snake (Black & Tan Records, 2004) Drew, Mississippi (Black & Tan Records, 2006) Name Of The Game (Black & Tan Records, 2008) Ain’t Gotta Dime (Black & Tan Records, 2009) Undercover Blues (Black & Tan Records, 2011) Boo Boo on elänyt bluesin piirissä koko ikänsä ja jo edellä kävi osin ilmi se, mistä hänen musiikillinen perintönsä kumpuaa. – Pidän esiintymisestä, soittamisesta ja laulamisesta ja minusta on aina mukavaa tavata uusia ihmisiä. Isänihän tosiaan oli muusikko ja soitti useiden niin sanottujen blueslegendojen kanssa. – Olen tyytyväinen jokaiseen levyyni, pidän niistä kaikista. Mehän soitamme kaikkialla, jonne vain kutsu tulee! Kun on pitkä ura takana, varmastikin monenlaisine kokemuksineen, voisi olettaa, että se sisältäisi joitain erityisiä huippuhetkiä. Kun menemme studioon, me vain aloitamme soittamisen ja teemme kappaleet siinä paikan päällä. – Aloin soittaa Janin kanssa vuonna 1997, hän on ollut tässä mukana siitä lähtien. En oikein osaa sanoa, en tiedä. Helsingin esiintymisten jälkeen ryhmän tiivis tahti jatkui Euroopan syksyisten teiden päällä; Suomesta Boo Boo, Jan ja John suuntasivat keikoille Hollantiin, Saksaan, Belgiaan, Kreikkaan ja Espanjaan. – Ai millaisena näen bluesin tulevaisuuden. John taas tuli mukaan kuutisen vuotta sitten. Bluesin tuntua, tunnetta, tunnelmaa tulee aina olemaan, se pysyy. Maailmassa on miljoonia hyviä bluesin soittajia, mutta ei kovinkaan montaa hyvää blues-laulajaa. Tässä mielessä Yhdysvalloissa on todella vaikeaa saada kunnollisia keikkoja ja siksi minun täytyykin matkustaa toiselle puolelle maapalloa, jos haluan soittaa bluesia aidosti kuuntelevalle yleisölle. Itse asiassa meillä on levytyssuunnitelmia ensi vuotta (2014) ajatellen, jos vaikka jotakin... – Ja matkustaminenkin on helpompaa pienellä kokoonpanolla! Boo Boo on saanut paitsi live-esiintymisestään, myös levytyksistään kohtalaisen myönteistä palautetta. Kun basisti taannoin lähti, päätimme jatkaa triona, ilman basistia. Mutta tyydyttääkö jälki tekijäänsä ja toisaalta, onko levytysten joukossa omaa suosikkia. Jonkinlaiset lähtökohtaiset luonnonlahjat täytynee omata, Boo Boo -soundikin tulee toki miehestä itsestään, mutta kaikilla musiikin tekijöillä olettaisi lisäksi olevan ainakin joitain esikuvia, joilta ammentaa vaikutteita omaan tuotantoonsa. Asetelma kertoo mielestäni aika yksiselitteisesti kaiken mahdollisen soittamisen eroista Euroopan ja USA:n välillä
Jos tuon levyn kuuntelee nykyään niin Claptonin soitosta huomaa, että kyllä hän on kova. Kolmantena tuli kuunneltua tosi paljon alle 10-vuotiaana. Kun Hard To Handle jyrähtää käyntiin, tuntuu kuin maa järisisi allani. Aika oli silloin kypsä ja se napsahti heti. Tämä levy on tehty silloin, kun Clapton oli saavuttanut musiikillisesti jonkun ison portaan. Kehitys ei ole loiva ylämäki, jota kuljetaan vaan se menee portaittain. Nyt hän on palannut juurilleen tuoreen Ile Kallio Big Rock Bandin myötä. Siitä jäi semmoinen korvamato, että tuollaisen äänen kun joskus saisi aikaan. Siinä on kauhea imu ja itsevarmuus. RIKU METELINEN kappaleena kuuntelemme Old Time Rock’n’Rollin, jonka jälkeen siirrymme Art Cafe Babyloniin kahvikuppien äärelle. Se oli todella harvinaista herkkua silloin. He kaikki veivät rockmusiikin aivan uusille urille. Olin kahdeksan, kun kuulin Beatlesien All My Lovingin ja se oli jotain ihan muuta kuin mitä olin siihen mennessä kuullut. Olin kuullut, että kyseessä olisi todella tiukka combo, mutta tämä ylitti kaikki odotukseni. Hurmerinnan Sami asui • 6 - 2013 - 16 -. Samaan aikaan tuli myös Rolling Stones, Kinks ja Animals, joita © Riku Metelinen Tapaan Ile Kallion Kirkkonummella, ja ennen kuin siirrymme haastattelun pariin, saan kuulla muutaman näytteen Big Rock Bandin promokäyttöön taltioidusta cd-levystä. Kitara oli hänen fyysinen jatkeensa. ILE KALLIO on rock! K otimaisen musiikin monitoimimies Ile Kallio on ehtinyt tehdä pitkän uransa aikana lähes kaikkea Hurriganesista mainosmusiikkiin. Ile Kallio Big Rock Band: bluesrockia ilman jazz-ääniä Ajattelitko musiikkia duunina vai ajauduitko muusikoksi. – Siihen samaan rysähti ”Blues Breakers With Eric Clapton”, joka oli lopullinen niitti sille, että aloin soittaa kitaraa. Toisena Ile laittaa soimaan People Get Readyn ja alkaa kertoa bändistä. Mä katsoin sen ohjelman ja siitä jäi sellainen fiilis, että voi kun joskus pääsisi stagelle kitaran kanssa ja jengi tykkäis. Hän ei soittanut kitaraa vaan hän oli se kitara. Siinä oli jotain todella massiivista. – Oli varmaan kesä -65, kun telkkarista tuli Rollareiden Pariisista taltioitu keikka. He kaikki olivat nousseet maineeseen ja huumaantuneet omasta mahtavuudestaan. Vuodesta 1995 lähtien hän on levyttänyt Kaija Kärkisen kanssa. Hän ei sitä varmaan tunnusta, mutta jos levytyssessioiden aikana olisi päässyt Claptonin pään sisälle ja kysynyt kuka on kovin, hän olisi vastannut että minä. Ainakin mä ite oon huomannut, että mulla se menee noin. Mulla oli nuorena onni, että näin noi kaikki livenä (Fleetwood Mac, Johnny Winter, Deep Purple, Blind Faith), pois lukien Hendrix. Olen niin musiikin lumoissa, että vähintään puolet hänen kertomistaan asioista menee tyystin ohi. He vaikuttivat siihen, että mä treenasin ja soitin tosi paljon kitaraa. Eka sellainen soolokitararaita, joka kolahti, oli Buddy Guyn First Time I Met The Blues. Ei tarvitse ihmetellä, miksi Lontoossa seinät ja metroasemat oli silloin täynnä ”Clapton is God” -kirjoituksia! – Claptonin jälkeen tuli Peter Green, Richie Blackmore, Jimmy Page ja Johnny Winter sekä Jimi Hendrix, joka oli aivan toiselta planeetalta. – Juuret juontuvat minulla kuten varmaan niin monella muullakin Beatlesiin. Vaikka Kallio jokunen vuosi takaperin oli sitä mieltä, että boogiekiintiö tuli täyteen Hurriganesvuosina niin tosiasia vain on, ettei tiikeri mihinkään juovistaan pääse. Erään luokkakaverini isobroidi soitti sen meille, tyyliin kuunnelkaas pojat vähän musiikkia. Aloitamme haastattelun pienellä kertauksella siitä, miten kaikki sai alkunsa. Claptonilla on tuolloin loksahtanut palaset kohdalleen
Mutta kuten kuulit noista näytteistä niin tässä on semmoinen voima mikä livesoitoista tulee, että mä haluaisin tehdä livealbumin. Siinä on vaikutteita bluesista, soulista ja rock’n’rollista, mutta ei jatsista. Siitä tulee semmoinen oma extrapaine siihen bändin klangiin, et mä oon ihan fiiliksissä siitä. Onhan noita maailmassa tehty paljonkin, niinkuin se Bruce Springsteenin ja E Street Bandin vuodet 1975–1985 kattava loistava viiden vinyylin liveboksi. ja Freddie) ovat hyviä. – Tehtiin lista kappaleista ja annettiin Panulle kotiläksyksi, että näihin pitäisi saada torviarrit. Se kiinnostaisi mua tosi paljon. Animalsilta otettiin Sam Cooken Bring It On Home To Me. Päätin kuitenkin, että menen sitten lukioon, koska olin vakaasti päättänyt, että musta tulee arkkitehti. Siinä toi kaikki lyhykäisyydessään. Hän ei tajunnut ollenkaan sitä juttua, mutta parin vuoden kuluttua Samilla oli paljon pidemmät hiukset kun mulla. Tosi nastaa saada tässä iässä kasaan tommonen rykmentti, ois harmittanut kiikkutuolissa, jos tätä ei ois tullut tehtyä. – Stevie Wonderilta on Higher Ground, josta tehtiin erittäin maukas ränttätänttäversio. Patrick laulaa sen vaan niin mielettömän hyvin, että se toimii jo senkin takia. – Setissä on People Get Ready, jonka kuuntelimme, se otettiin Jeff Beckiltä ja oli laulajamme Patrickin idea. Valittiin mukaan semmoisia kappaleita, jotka merkkaa jollekin jotain ja jotka sopisi tähän sabluunaan. Mä vaan halusin soittaa kitaraa ja olla bändissä. Sinulla on uusi loistava bändi, kertoisitko hiukan siitä. Mä tiesin, ettei sinne mennä leikkimään, se on totista työtä ja siihen pitää antaa kaikkensa. Muddy Watersista Mitä kappaleita sitten valitsitte. Treenattiin sitten niitä biisejä ja kun me oltiin ekan kerran treenikämpällä niin että torvisektiokin oli paikalla ja ne rupes tuuttaamaan niitä riffejä, se oli kyllä hillitön fiilis. Torvisektio oli Okon idea. Tykkään kovasti Panun tavasta tehdä duunia, kun se on niin perinnetietoista. Se on kaukana siitä Stevie Wonderin alkuperäisversiosta, joka on niin rankka, että sitä on turha lähteä kopioimaan. Kun aletaan soittaa jazz-ääniä tollaseen bluesrockmusaan niin mennään tosi helposti sivuraiteille. Lopputulos oli, et soitetaan vaan hyviä kappaleita. ihan siinä meidän naapurissa ja me käytiin usein läheisellä kentällä pelaamassa fudista. Mä sanoin, että tarvitsen pari päivää miettimisaikaa ja mä tosiaan mietin kovasti. Joskus muutaman keikan olen ollut vierailevana kitaristina bändissä, jossa on ollut torvisektio. Toisaalta kun ollaan hyvässä paikassa, kamat on mikitetty, moniraitaa äänitetään ja siellä on yleisö paikalla, niin se tuo ihan oman vapautuneen systeemin siihen soittamiseen. Silloin pikkujätkänä rakensin legoista paljon taloja. Katsellaan mihin päästään, matsku on läjässä ja nyt ruvetaan kertomaan maailmalle, että tässä ollaan. Onko levyä mahdollisesti suunnitelmissa. Olin soittanut pari jamikeikkaa hänen kanssaan, mutta en tuntenut häntä sen enempää. Se antaa aivan väärän vivahteen, väärän mausteen siihen musaan. Toinen vaihtoehto vois olla, että menisimme isoon studioon, vaikka Finnvoxin B, laitettais kamat rinkiin ja vedettäis se siellä. Niin ja Beatleseilta on Come Together ja Long And Winding Road, joka on erittäin hieno, mutta vaikea kappale saada toimimaan. Pienen tiukkaamisen jälkeen sain tietää, et kyse oli Hurriganesista. Toukokuussa -75 Remu soitti mulle ja kysyi, että soitanko mä vielä kitaraa, kun yks bändi olis kitaristia vailla. Mutta niin niitä syntyy. Mä en voi kyllin kehua Patrick Erikssonia, hän on ihan loistava. Piirsin niitä ensin millimetripaperille ja rakensin niitä sitten legoista. Semmoinen... Sami oli myös katsonut sen keikan ja mä sanoin hänelle, et voi kun olis joskus samanlainen tukka kun Keith Richardsilla oli, ja Sami vastas et minkä takia. Asia kiinnosti tosi paljon, joten oli aika helppo antaa periksi. Lisäksi on yksi ZZ Topin biisi, Old Time Rock’n’Roll ja Ain’t No Love In The Heart Of The City. Mä tiesin, että Patrick (Eriksson) on loistava laulaja. Bluesalbumista puhuttaessa – Kuuntelin bluesia suhteellisen paljon. Tavallaan se, miltä ne biisit soundaa niin ne kuulostaa meiltä, ne on meidän näkemys niistä. sanotaanko ZZ Top -tyylinen. Siinä on ihan oma svenginsä. Me ollaan treenattu 1,5 tunnin setti ja koko ajan tulee lisää ideoita, mitä voitaisiin ottaa siihen mukaan. Albert oli kuulemma lähtenyt, mutta Remu ei kommentoinut lähtöä sen enempää. Tavattiin sitten Panu ja mietittiin mitä soitetaan. Jos niitä tulee jatkossa niin katsotaan niitä sitten. Panu on tosi puhdasoppinen näiden arrien suhteen. – Ollaan totta kai mietitty, että jossain vaiheessa voitaisiin mennä studioon. Muddy Watersin ja Buddy Guyn lisäksi esimerkiksi kuninkaat (Albert, B.B. Se lähti viime kevättalvella, kun Okko Laru, mun luottorumpalini vuosien varrelta, soitti mulle ja sanoi suunnilleen näillä sanoilla, ”Me ollaan tossa Patrickin kanssa mietitty, että sun pitää pistää bändi pystyyn.” Vai niinkö ootte miettineet, sehän kuulostaa hyvältä, teitte päätökset mun puolestani. Ei sitä siihen aikaan mietitty, että tuleeko musta joskus jotain. Ei tehdä omia biisejä. Ajattele mikä työ siinä on ollut, ja mikä työ on ollut setviä, mitä otetaan ja mitä ei oteta. Ne on moniraitaäänittäneet kaikki hemmetin keikat. Mä menin hakemamaan sit Samia pelaamaan. Tavattiin sitten Okko, Patrick sekä minä ja keskusteltiin vähän enemmän, et minkä tyylinen bändi ja mitä musaa soitetaan. Okko tunsi Syrjäsen Panun, joka on tenorisaksofonisti ja todella huippumuusikko. Kun hänellä on irlantilaistausta niin englanti on hallussa. – Sen nimi on Ile Kallio Big Rock Band. - 17 - 6 - 2013 •. Se on tosi tärkeetä, vaikka meillä kenelläkään ei oo mitään jatsia vastaan, mutta se on niin oma taiteenlajinsa. Patrickilla on todella hyvä soundi ja hän on todella uskottava kun hän laulaa ne kappaleet. – Silloin -75 keväällä mä kävin lukiota iltaoppikoulussa, kun olin pitänyt pari vuotta ”virkavapaata” koulusta 15-vuotiaana. Panu teki työtä käskettyä ja hyvää työtä tekikin
Totesin, että Hehkua kehtaa esitellä. Ne kerrat, kun olen hänet lavalla nähnyt niin hän on parhaimmillaan aivan maailmanluokan kitaristi. Kun Jussin bändi saapui lavalle, oli iso yllätys kun Albert käveli stagelle Gibson 335 kainalossaan. Näillä kahdella vahvistimella mä oon pärjännyt. Mä toivon, että tästä tulee pitkäaikainen projekti. Kaiken lisäksi Remu rupesi vielä vittuilemaan tyyliin ”kuinka sä meet kalaan tommosille vesille, ethän sä osaa ees uida”. Mä soitan slideä aika harvoin, mutta siinä kappaleessa se toimii ja kuuntelen sitä vielä tänä päivänäkin mielelläni. Ensinnäkin, ”pieni iso torvi” tarkoittaa sitä että pieni laite, mutta ääntä lähtee, ja toinen syy oli se, että Little Big Horn oli se paikka, jossa intiaanit kukisti Kenraali Custerin. Hän kyseli, että olemmeko tulossa Kaijan (Kärkinen) kanssa Pori Jazziin ja haluaisinko esitellä yhtä vahvistinta, jossain musaliikkeessä, semmonen lyhyt tunnin juttu. – Kitaroita on... Multa meinas palaa hih that’s it.” kahville... Maarit ja Maijasen Pave laulaa siinä taustoja. Sitten näistä vanhoista mestareista, sanotaan vaikka Robert Johnson, ei ole koskaan mulle kolahtanut. – Kun Matchless ilmestyi niin ne soitti Kitarapajasta mulle, että olis tarjolla hyvät laitteet, tämmöinen • 6 - 2013 aan tyyliin ’kuinka sä ”Remu rupesi vielä vittuilem le, ethän sä osaa ees meet kalaan tommosille vesil at ja mä komensin ne uida’. Heikki, Albert ja Dave – Silvennoisen Heikki on livenä parhaimmillaan. Samoin albumin viimeinen kappale, joka on tämä...(miettii taas). Hänen soittonsa on äärimmäisen hienoa ja artikuloivaa. Esimerkiksi ton Big Rock Bandin promokeikan mä - 18 - soitin Hehkulla ja näyttää pahasti siltä, että siitä tulee mun ykkösvahvistin. akustisia taitaa olla kymmenen ja sähköisiä on kahdeksan. Entä omat soolot. Albert Järvisen kanssa olimme hyviä kavereita, keskustelimme usein kitaransoitosta ja soiteltiinkin paljon yhdessä. Albert Järvinen, joka oli just pari päivää aikaisemmin saanut vapautuksen intistä, oli heidän vierailevana kitaristinaan. Hän on todella taitava. Kappaleeseen liittyy hauska tarina. Sillä mä oon soittanut suurimman osan levyistä ja keikoista. Hän oli hyvä jätkä, silloin kun oli selvin päin. Se oli sit yks otto ja that’s it. Ostin about -94 Kitarapajasta Matchlesssetin, jossa on 30 W nuppi ja 4 x10”kaappi. Toinen heistä alkoi rakentamaan Bad Cat -merkkisiä vahvistimia. Viina ei hänelle sopinut lainkaan, hänen olisi pitänyt pysyä pullosta irti. Se tuli Ray Charlesin kautta. Se oli sit yks otto ja pieni kahden hepun perustama jenkkipaja kun Matchless on ne valmistanut. Dave Lindholm on todella hieno muusikko ja loistava musiikintekijä. Jos se styrkkari on ihan paska niin enhän mä voi ryhtyä tollaseen. – Ganes-tuotannosta voisi tietysti mainita vielä yhden, Oh Baby Doll. – Nyt on hauska juttu sinänsä, että viime kesänä viikkoa ennen Pori Jazzia mulle soitti Jari Leskinen (kitaristi, Pori Jazzin tuottaja ja äänialan ammattilainen – toim.). Multa meinas palaa hihat ja mä komensin ne kahville. Sillä toisella levyltä, ”Get Out”on sellainen kappale kun... Blues on mulle tärkeä juttu. Olin pitkään sitä mieltä, että Dave on Suomen paras Peter Green -kitaristi. Kitarapaja on mun luottoliike, ja ne kitarat mitä mulla on, mä oon paria lukuun ottamatta ostanut sieltä. Kysymyksessä olisi uusi porilainen vahvistin nimeltään Hehku, joka on aivan upea laite. Hän on todella taitava kitaristi. Mä hankin Bad Cat 30 W -combon, jossa on kaksi 10” kaiutinta. Muutamia vuosia myöhemmin Matchlessin valmistus loppui, kun nää kaverukset riitaantuivat. Jari sanoi, että hän on tutustunut laitteeseen ja se on hyvä. Se on onnistunut sovitus ja todella hieno hetki, siinä on kaikki kohdallaan. (miettii hetken) Like A Lady, joka on tanakka esitys. Kaija tykkäsi siitä ja mä tein siitä sitten kappaleen. Vuonna 1990 tein Koffille Light Beerin mainokseen El Condor Pasan ja se toimi niin hyvin, että ne ehdottivat, että siitä voisi tehdä kokonaisen kappaleen, jota he voisivat jakaa ravintoloissa. Meillä oli broidin kanssa Pera & The Dogs ja sen ”Dogfood” -albumin päätösraita I Can See Clearly Now on yksi suosikeistani. Se on semmoinen bluessävytteinen juttu, joka oli vaan pyörinyt päässä. Olin Kulttuuritalolla katsomassa Muddy Watersin konserttia, olisiko ollut 1970, jonka lämppärinä oli Jussi Raittinen Blues Band. Parin päivän miettimisen jälkeen keksin, et siitä tulee Little Big Horn. Studiossa broidi oli laulanut koko päivän, hänellä oli ääni ihan loppu ja silti päätti laulaa tuon. Ehkä vika oli mussa, kun en tutustunut niihin tarpeeksi. Mä suunnittelin sen niiden kanssa ja sille piti antaa nimi, kun ne on aina Hehku-jotain. Mutta tämä Matchless oli aivan loistava setti, vaikka siihen kytki kitaran kuin kitaran niin se toi sen kitaran parhaat puolet esille, mikä on loistavan vahvistimen ominaisuus. Tunnelma on just oikea ja kitararaita on mielestäni onnistunut. Mä olin ihan kipsissä siinä, vaikka tiesin tarkkaan, mitä mä haluan. Sen seurauksena mun piti tietysti saada oma Hehku. Bluesalbumi on mulla sellainen pitkäaikainen haave, en tiedä toteutuuko se koskaan, mutta nyt olisi bändi, jonka kanssa se olisi helppo tehdä. Sovittiin sitten asiat niin, että heput ottaa minuun yhteyttä ja että mä tsekkaan sen vahvistimen ensin – ja jos se on okei niin lupaan esitellä sitä. – Unohdin noi soololevyt kokonaan! Ekalla on puolet hyviä kappaleita ja puolet vähemmän hyviä. Tää keikka jäi tosi vahvasti mieleen. Mutta sitä ei voida tehdä, kun ollaan vielä lähtökuopissa, koska se antaisi meistä väärän kuvan. Big Rock Band ei ole vain bluesbändi. Mä kokeilin sitä vahvistinta ja se paljastui todella erinomaiseksi. Mun korva ja Marshall eivät koskaan kohdanneet. Bluesrock on hieno termi soittamallemme musiikille, koska se sisältää bluesin, rhythm and bluesin, rock’n’rollin ja soulin. Olimme Finnvoxissa tekemässä sitä ja tarkkaamossa oli lasin takana äänittäjä Eki Hyvönen, Remu, Cisse ja Otto Donner sekä Atte Blom. Hän soitti niin järkyttävän hyvää kitaraa, et koko Muddy Watersin bändi tuli takahuoneesta sinne seinustalle kuuntelemaan, et mitä tää oikein on, joku valkoinen heppu, joka vetää ihan maailmanluokan tavalla. Kaijan kanssa me ollaan tehty kymmenen albumia ja sieltä parhaimpia on ehkä ”Sade”-albumilta kappale Menen Tähän Tuuleen. Mulla on kaksi styrkkaria, joilla mä oon soittanut sähköiset keikat vuodesta -95 lähtien. Mä oon aina sanonut, että ”Irock” oli sellainen kisällityö. Sitten siellä yhdessä musaliikkeessä soittelin kaikenlaista ja kerroin juttuja. Ne toi mulle näytille yhden 15 W combon, joka vaikutti aika makeen näköseltä, sen ulkoasu oli hyvin retrotyyppinen ja se näytti tosi hyvin valmistetulta. Mä katsoin niiden nimiä ja siellä oli semmosia intiaanityyppisiä kuten Totem ja Night Owl. Entä suosikkikappaleet omasta tuotannosta – Hurriganes-tuotannosta sanon, että ”Tsugu Way” -albumilla sellainen vanha biisi kun Walking The Dog, jossa mä soitan slideä. Minkälaisia laitteita käytät nykyään. Mä menin sinne ja testasin ne ja se oli siinä. Se on vähän sukulainen Matchlessille ja Voxin AC30 filosofialle. Dave on hyvä tällä rock- ja bluesosastolla, jonka lisäksi hänellä on se suomenkielinen ”davemusa”, joka on hemmetin hienoa. mä tykkäsin tosi paljon, hänen laulusoundissaan oli jotain, joka puhutteli mua. Albert oli todella kovassa iskussa silloin ja soitti elämänsä keikan, koko hänen olemuksena huokui sellaista mieletöntä vapautta. Se on loistava putiikki, ne pitää huolen, että soittimet on hyviä. Sanoin sitten Ekille, että eiköhän ruveta hommiin. Onhan hän loistava studiossakin, mutta musta tuntuu, että myös hänellä tulee livetilanteessa tietty ekstraenergia ja vapautuneisuus, mitä soitto kaipaa. Mulla on ollut pari Marshallin settiä aikoinaan, mut mä en oo koskaan tehnyt sinunkauppoja niiden kanssa. Mä olin hiukan skeptinen asian suhteen, kun en tunne laitetta ja mä oon tehnyt aika vähän ton tyylisiä juttuja. Jos olisi ollut joku ulkopuolinen tuottaja niin hän olisi varmaan sanonut muutamasta, että ne ei pääse levylle ellei niille tehdä jotain
Gibsonilta oli ilmestynyt tosi laadukas Heritage-sarja, joita tuli 10 kappaletta Suomeen. Mä olin vuotta aikaisemmin ostanut Kitarapajasta Gibsonin Les Paulin. Sillä on hyviä biisejä, kuten esimerkiksi Kitara Soi. Se levy oli julkaistu Ranskassa, joku DJ oli sen blokannut sieltä, enkä mä tiennyt koko asiasta mitään. Mä sain sen plektran Peter Lercheltä yksissä bileissä. Se on vaan mun filosofiani, kun olin siinä bändissä silloin, kun se juttu tehtiin. Omien bändien kanssa ollaan joskus soitettu Ganesin musaa ja on meillä nytkin pari kappaletta setissä. Seuraava levy ”Rock And Stones” tuli vuonna 1982. Mä sekosin Les Pauliin ja siihen tilutukseen aika totaalisesti. Oliko se Tornado. Mä olen vähän huono kuuntelemaan vanhoja levyjäni. Kingin (Roy Hawkinsin ja Rick Darnellin kirjoittama – toim.) The Thrill Is Gone! Mutta nyt mun pitää lopettaa, sillä lista on aika loputon, kun alkaa miettiä kuinka paljon hienoa musiikkia on tehty. Etenkin sen levyn päätösraidalla... Mä olin ihan persaukinen siihen aikaan. Ne on ihan jees, mutta kun mua on pyydetty soittamaan heidän kanssaan niin olen tietenkin otettu ja ylpeä, että mua kysytään mukaan, mutta olen aina kieltäytynyt kohteliaasti. Luulen, että olen muka menossa koko ajan eteenpäin ja olen niin kiinni tässä hetkessä. Pakollinen autionsaaren levy. Mä tiesin, et sieltä tulee ehkä pari satalappusta, ja koska Hurriganes-ajat oli takanapäin, ei ollut odotettavissa mitään isoja rahoja. En osaa sanoa mikä se järjestys on. Siitä oli aikaa, kun se levy oli julkaistu ja seuraavana vuonna tuli ne Teosto-korvaukset, jotka tulee pari kertaa vuodessa. Sitten tän ”jutustelun” jälkeen hän antoi mulle sen plektran. Se on sellainen itseironinen kappale ja tehty ihan Billy Gibbonsin hengessä. Finlandia-hymnin ja Bonnie Raittin tunnetuksi tekemän I Can’t Make You Love Me’n, joka on hänen esittämänään maailman kaunein kappale. Onko olemassa joku kappale jonka olisit halunnut säveltää. Sillä levyllä mä soitan Les Paulia niin perkeleesti. Hendrixin Little Wingin olisin halunnut säveltää, etenkin sen kitaraintron. Juha Nuutinen valitsi niistä kolme mielestään parasta yksilöä, ja mä sain valita niistä kolmesta ekana. Ne on todiste siitä, että Hurriganes oli tärkeä bändi. (miettii) © Niklas Sandström Stingray. Hurriganes-tribuuttibändeistä – Onhan se hienoa, että semmoisia on. Ile Kallio -albumidiskografia Hurriganes: Crazy Days (1975) Hot Wheels (1976) Tsugu Way (1977) Hanger (1978) Seven Days, Seven Nights (1983) Hurrygames (1984) Live In Stockholm 1977 (1996) Soololevyt: Irock (1977) Get Out (1980) Rocks And Stones (1982) Tänä Yönä (1986) Ile Kallio & Vierailevat Solistit: Kirjeitä (2007) Rock On Rock – The Best Of 1977–1993 (2008) Pera & The Dogs: Dogfood (1979) The Dogs: Radiator (1980) Kaija Kärkinen & Ile Kallio: Sade (1995) Lupaus (1996) Suuri Salaisuus (1997) Noitavoimaa (1999) Kaikki Oikeudet (2000) Kymmenen Laulua (2002) Kuka Saa Kyyneleet (2004) Sodassa Ja Rakkaudessa (2005) Saman Taivaan Alla (2008) Köyhän Naisen Paratiisi (2012) - 19 - 6 - 2013 •. Pari vuotta myöhemmin tuli se suomenkielinen levy, ”Tänä Yönä”. Olisin myös halunnut säveltää Peter Greenin instrumentaalit eli Supernatural ja Albatross. Kyllä noilla jo pärjäisi. Stingray oli ollut kuukausia Radio Monte Carlon, joka on Etelä-Euroopan johtavia radioasemia, jokapäiväinen tunnari. Long And Winding Road, joka on Paul McCartneyn yksi hienoimpia kappaleita. – Yksi ei riitä, saanko mä valita useampia. White Room on ilman muuta yksi niistä. Beatlesin ”Revolver” ainakin, Hendrixin ”Axis Bold As Love” Creamiltä ”Wheels Of Fire”ja Bonnie Raittin tuplalive ”Road Tested”. Se on mulla vieläkin keräilylaatikossa. (miettii todella pitkään) niitä on monta. Kappaleeseen liittyy hauska tarina. Levyn viimeinen kappale on taas instrumentaali, eli tämä Kaleidoskooppi, joka on aika erikoinen, mutta onnistunut. Soitin heti Teostoon, et nyt on varmaan tapahtunut virhe ja mä oon saanut jonkun toisen rahoja. – Voi, voi... Mä muuten soitin sen kappaleen soolon metalliplektralla, joka oli tehty 50 pennin kolikosta. Hän oli niin humalassa, etten mä tajunnut mistään mitään. Sain kuulla, että ne oli mun. Niin ja sitten vielä yksi, B.B. – Joo. Se oli hänelle tosi tärkeä esine. – Just se. Hän tuli hirveessä tuiterissa selittämään mulle jotain. Kappale on tätä ”soitanpa nyt turhat äänet pois” -osastoa. Mä olin kovin ihmeissäni, kun sieltä tuli seitsemäntuhatta markkaa. Kuuntelinkin toissa päivänä ajellessani hyvän Creamin kokoelman, jossa oli kaikennäköisiä kappaleita ja White Room on yksi kolmen parhaan joukossa Creamin tuotannossa
Piirimestaruusmitaleja tosin tuli ja Helsingin piiri oli sentään kova. – ”Eihän se Bond mikään minun idoli ole, mutta se urku-soundi oli kyllä mahtava ja niihin aikoihin aloin diggailemaan Hammond-soundia todella paljon ja hommasin himaan pianon, mutta pidin silti kitaran pääinstrumenttina”, Nieminen muistelee nuoruusvuosiaan ja jatkaa: ”Vasta kolmikymppisenä aloin kelailemaan, että miksen voisi itse alkaa skulaamaan urkuja. Alun perin kitaristina aloittanut urkuvirtuoosi on tuttu ainakin Nieminen & Litmanen -duosta, joka esiintyi 2006–07 myös TV:ssä Ruben Stiller Shown ja Joonas Hytönen Shown studiobändinä. Rahaa minulla ei ole, mutta silti olen onnellinen mies.” © Anne Kuutamo Niemiselle musiikillinen herääminen tapahtui -73, kun hän kuuli ensimmäistä kertaa Chuck Berrya. Pienen maanittelun jälkeen onnistuin houkuttelemaan ”Kanttorin” Blues Newsin haastatteluun. JANNE ÖRNBERG on aina haaveillut. Kingin ja John Lee Hookerin myötä, vaikka kertoo käyneensä läpi myös pakollisen John Mayall -kautensa. Goode, Memphis Tennessee jne. Ne kaikki alkoivat kiehtoa tosissaan teini-iässä, vaikka niitä oli kuultu piltistä asti. Siitä syntyi tähän päivään asti kestänyt tutkimusmatka juurimusiikin meheviin multiin. Nyt vastapuolen kahvion pöytää istuu hyväntuulinen ja välitön seuramies, jonka kanssa tavanomaiseen jäänsärkemiseen ei aikaa tuhlaannu vaan keskustelu alkaa saman tien soljua kuin itsestään. Minä olen, vaikka se tarkoittaakin sitä pahuksen laatikon ainaista kantamista paikasta toiseen. Liikanimi ”Kanttori” on varsin kuvaava Niemisen kohdalla, sillä mies on eräs käytetyimpiä ja tyylitajuisimpia Hammond-urkureita mitä Suomenniemeltä löytyy. Pian uteliasta miehenalkua alkoi kiinnostaa ravintolamuusikkona työskennelleen isänkin levykokoelma, josta löytyi jazzin ihmeellinen maailma: Wes Montgomery, Jimmy Smith, mutta myös vanhat iskelmät ja Olavi Virta. Jazzista Nieminen laajensi kuuntelurepertoaariaan luontevasti bluesin puolelle B.B. Ne istuivatkin minulle sen verran hyvin, että soittamisesta tuli täysipäiväinen ammatti, kun myös sitä keikkaa alkoi pukata ihan tosissaan erilaisissa kokoonpanoissa.” Nieminen harrasti nuorena miehenä musiikin lisäksi intohimoisesti myös yleisurheilua, sydänlajinaan korkeushyppyä. SAMI ”KANTTORI” NIEMINEN Muusikon arkea ja maailmanrauhaa U seimmat Suomalaisen juurimusiikin ystävät ovat varmasti törmänneet ainakin nimenä Sami ”Kanttori” Niemiseen. – ”Ei minulle mitään SM-mitaleja tullut. Oma ennätys oli 213.” Nieminen teki kuitenkin päätöksen ja valitsi musiikin. Tätä hän ei kadu ja kertookin: ”Rahaa minulla ei ole, mutta silti olen onnellinen mies.” – ”Kun ajattelee tätä palettia ylipäänsä niin kuinka moni ihminen voi olla siinä ammatissa, josta hän • 6 - 2013 - 20 -. Lisäksi voitin kerran Suomen-ennätysmiehen ja vielä hallitsevan Suomen mestarinkin. Hän oli tuolloin pikkupoikana saanut isältään joululahjaksi Berryn kokoelmalevyn, joka sisälsi kaikki nuo legendaariset klassiset 50-luvun hitit: Roll Over Beethoven, Johnny B. Toki olen tehnyt myös vaikka mitä muuta duunia matkan varrella, ihan päivätöitäkin 10 vuotta, mutta kuitenkin... Yhtenä merkittävänä kokemuksenaan Nieminen pitää Graham Bondin musiikkiin tutustumista 18-vuotiaana ja kertoo tuon brittiläisen eksentrisen Hammond-virtuoosin soiton tehneen vaikutuksen. Helposti yli sadan keikan vuositahtia jyräävä mies on lisäksi suomalaisen istrumentaalirockin kulmakiviin kuuluvan The Hypnomenin pitkäaikainen jäsen. Se oli sellaista harrastelua”, muistelee Nieminen vaatimattomasti, mutta jatkaa mietteliäänä: ”Jaa.