N:o 252
(= 6 - 2011) Hinta 6,50
197301-11-06 ISSN 0784-7726
Bruce Iglauer, osa 2 Erik Valkama Hoodoo Sauna, osa 2 Boogie Circus Arnett Cobb Warren Smith Suomalaisyhtyeet EBC- ja IBCkilpailuissa Blues'n rootsia Ranskanmaalta Murtomiesten doowopia Antaa rumpujen puhua! Merkillistä meininkiä Blue North esittää!
12 European & Int. Joulukuussa 2011
Vaikka vuoden 2011 tiimalasissa viimeiset hiekanjyvät vähitellen hupenevatkin, ei vauhdintäyteisessä bluesja roots-musiikkimaailmassa ole vielä juurikaan näkynyt rauhoittumisen merkkejä. 19 Antaa rumpujen puhua! ............................ 2012: N:o 1/12: vko 09 N:o 3/12: vko 25 N:o 5/12: vko 43 N:o 2/12: vko 17 N:o 4/12: vko 35 N:o 6/12: vko 51
Ethän vain Sinä lue Roryn tavoin kaverin Blues Newsia?
Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Marko Aho, Aarno Alén, Jukka Anttila, Micke Björklöf, Harri Haka, Jarmo Hoppula, Juha Jaakola, Eija Jauhiainen, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Pokke Korhonen, Anne-Mari Korvenranta, Leif Laaksonen, Olli Laisalmi, Piia Leino, Miranda Lindqvist, Stuart Maxwell, Riku Metelinen, Teemu Myllylä, Pertti Nurmi, Matti Nuutinen, Mikke Nöjd, Aimo Ollikainen, Ville Pirinen, Markku Pyykkönen, Juhani Ritvanen, Ari-Pekka Skarp, Marko Suutarla, TT Tarkiainen, Antero Tirronen, Teemu Töyrylä, Vesa Walamies Kansi: EBC 2012:n Suomen edustaja Ismo Haavisto (photo: Teemu Töyrylä) Painopaikka: ArtPrint Oy, Helsinki
Tilaa ikioma lehtesi www.bluesnews.fi -sivujen lomakkeella tai lähetä suoraan sähköpostia: aarno.alen@saunalahti.fi Myös vanhoja numeroita on yhä laajalti saatavilla Tsekkaa tarjonta BN:n verkkosaitilta!
-3-
6 - 2011 ·. Tämänhetkiset tilaajat eli FBS ry:n jäsenet saavat joka tapauksessa vielä ennen joulua postitse kirjeen, jossa ohjeistetaan jäsenyyden uudistamisesta. 2012: Maiju Lasola, puheenjohtaja Honey Aaltonen, jäsen Aarno Alén, jäsen Kari Kempas, jäsen Riku Metelinen, jäsen Kalle Mänttä, jäsen Pertti Nurmi, jäsen Aimo Ollikainen, jäsen Harri Suokas, jäsen Jukka Anttila, varajäsen Harri Haka, varajäsen Hallituksen toiminnantarkastajat: Vesa Walamies Pete Hoppula Pokke Korhonen, varahenkilö Hannu Nyberg, varahenkilö Blues News -lehden toimitussihteeristö: Maiju Lasola (vast. Viimeksi mainitun huikeaan ohjelmaan palataan BN:n numerossa 1/2012! Lehtialaa on viime kuukausina syystäkin puhuttanut niin Euroopan yleinen taloustilanne kuin kotimaan arvonlisäverotusta koskevat muutokset. 47 John Primer Malmitalolla .......................... 54 Blues Newsin ilmestymisaikataulu v. 4 Erik Valkama ............................................... 49 Goofin' Rock And Roll Weekender ............ 37 Merkillistä meininkiä, osa 8 ...................... 35 Muddy Lee Makkonen .............................. Kahden upouuden Blue North -levyn sisällöistä löydät tarkemmat tuoteselosteet lehden sisäsivuilta, samoin alustavaa infoa huhtikuussa 2012 Helsingin Musiikkitalossa julkistettavasta bluesaiheisesta valokuvanäyttelystämme. Myös FBS ry:n väki on ollut pitkin syksyä jopa poikkeuksellisen toimeliaana ja tulevia hankkeita valmistellaan jo täyttä höyryä. 53 CD-tutkailut .............................................. 8 Hoodoo Saunan levyn tekoa, osa 2 ......... rates): 1/4 sivu mv (1/4 page b/w) 1/3 sivu mv (1/3 page b/w) 1/2 sivu mv (1/2 page b/w) 1/1 sivu mv (1/1 page b/w) 1/2 sivu väri (1/2 page col) 1/1 sivu väri (1/1 page col) 100 eur 130 eur 180 eur 290 eur 220 eur 350 eur
Pete Hoppula
Sisällysluettelo
Bruce Iglauer, osa 2 ................................... Puheenjohtajuuteen ja päätoimittajuuteen liittyvien tehtävänkuvien tarkistamisen ohella olemme vastanneet tähän haasteeseen yhdistyksen syyskokouksessa 26. 10 Boogie Circus & BluesRock Carneval ....... 38 Murtomiesten doowopia, osa 8 ................ 48 Mitch Kashmar levyllä ja Sulatossa .......... Toivottavasti tapaamme näissä samoissa merkeissä myös silloin!
Blues News
Blues- ja roots-musiikin lehti www.bluesnews.fi
44. huhtikuuta. 44 Scandinavian Blues Party 2011 ............... 22 Warren Smith ............................................ 15 Blues'n rootsia Ranskanmaalta, osa 1 .... 34 Muistoissamme: Bob Brunning ................. Seuraavalle kevätkaudelle ajoittuvat myös mm. 52 Blue North Records esittää! ..................... Blues Challenge 2012 .... Yhdistyksen ja lehden voi siis jo tässä vaiheessa luvata olevan tulevaisuudessakin sangen hyvissä ja turvallisissa käsissä! FBS:n laajuudessa operoivan talkookoneiston toimivuuden perusedellytyksenä on aika ajoin suoritettava sisäinen uusiutuminen. 35 Muita keskuudesta poistuneita ................. 50 Good Blues News .................................... Kaikki tämä peilautuu valitettavasti myös Blues Newsin arkeen ja pahimmassa tapauksessa lehden myyntihintoihin. Omalta osaltani tämä BN-numero jää viimeiseksi FBS ry:n puheenjohtajan ominaisuudessa, ja luovutankin nyt viestikapulan eteenpäin vilpittömän iloisena parhaalle mahdolliselle seuraajalleni, aikaisemmin artikkelipäätoimittajana, hallituksen jäsenenä sekä monien projektiemme aktiivivalmistelijana jo pätevyytensä moninkertaisesti todistaneelle Maiju Lasolalle. 26 BN harrastaa kirjallisuutta ........................ Toistaiseksi olemme täällä BN:n leirissä päättäneet pitää viimeiseen saakka kiinni kohtuullisesta kustannustasosta ja olla nostamatta taksojamme. Itse tulen kanavoimaan jatkossa omaa FBS-panostani etupäässä lehden tekemiseen, Blues Newsin päätoimittajana yhdessä ko.
tehtävään nimetyn toimitussihteeristön sekä tietenkin puheenjohtajuutensa ohella BN:n vastaavana päätoimittajana ahkeroivan Maijun kanssa. pt.), Pete Hoppula (pt.), Pokke Korhonen, Piia Leino, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Juhani Ritvanen Näissä tunnelmissa, Hyvä Lukija, haluan toivottaa mitä parhainta juurimusiikkivuotta 2012. marraskuuta muovaamalla uuteen uskoon myös FBS:n hallituksen sekä muun toimihenkilöstön koostumusta. vuosikerta - Since 1968 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa - Bi-monthly Julkaisija / Publisher: Finnish Blues Society (FBS ry) Box 257, 00531 Helsinki, Finland Vastaava päätoimittaja / Editor-in-chief: Layout, ilmoitusmyynti ja verkkosivut Pete Hoppula + 358 (0)50 340 2541 pete.hoppula@saunalahti.fi Artikkelipäätoimittaja: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com Toimituskunnalle ja ilmoituksen jättäjille: Tekstit ja ilmoitukset BN-numeroon 1/2012 oltava toimituksessa viimeistään 27.1.-12! Tilaa Blues News vuodeksi 2012: 38 euroa Tilaukseen sisältyy 6 lehden sekä FBS:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus pikkuilmoituksille. 18 Arnett Cobb .............................................. tammikuuta sekä Juurimusiikki ry:n kanssa valmisteltu, järjestyksessään toinen Stompin' At The Savoy -tapahtuma 13.15. Ohessa päivitetty miehityksemme ensi vuodelle kokonaisuudessaan: Finnish Blues Society ry:n hallitus v. Maksu tilillemme: 102 630 - 415 069 Huom: Ilmoita osoitteesi viestiosassa! Osoitteenmuutokset ja tilaukset: Aarno Alén (tai postilokeroon) + 358 (0)50 544 8399 aarno.alen@saunalahti.fi Ilmoitushinnat (ad. Mikäli tähän tullaan kuitenkin pakon edessä taipumaan, tiedotamme muutoksista luonnollisesti hyvissä ajoin. 14 EBC artistin näkökulmasta ....................... International ja European Blues Challenge -kilpailut, Blues Angels ry:n pääorganisoima ensimmäinen Ice Melting Blues Cruise 27.28. 16 Blues Magazine blueslehti Ranskasta .
Oli hetken hiljaista ja sitten yksi äitini ystävistä sanoi: "Mieheni pitää todella paljon jazzista." Hän yritti pitää yllä keskustelua, mutta jouduin selittämään, että blues on eri asia se mitä esimerkiksi B.B. Työskentelin itsekin Jazz Record Martissa aikoinaan ja kun asiakas saapui liikkeeseen, saatoimme sanoa hänelle, että tässä olisi levy, josta luulen sinun pitävän. Se on hirveän epävireinen. Yleisesti ottaen bluesilla on erityisen vaikeaa, koska vuosien ajan ostimme levymme kaupoista, joita ylläpitivät ihmiset, jotka rakastivat musiikkia ja työtään. Kun perustin levy-yhtiön ja olin julkaissut Hound Dogin albumin, kävin vierailulla äitini luona. Nykyisin myyjä vain rahastaa asiakkaan eikä tiedä musiikista mitään. Mediakenttä on nykyään hyvin erilainen ja tilanne on outo. Äitini oli pelaamassa korttia ystäviensä kanssa ja nämä kysyivät kohteliaasti, mitä teen työkseni. On muutama levy, joissa en välttämättä haluaisi nähdä nimeäni. Kerroin, että olin perustamassa levy-yhtiötä ja aioin levyttää bluesmuusikoita. Joten en siis haluaisi sitoutua pitämään koko Delmarkin katalogia saatavilla. Mielestäni artistia ja hänen mielipiteitään pitää kuitenkin kunnioittaa. Sitten on joitakin yksittäisiä kappaleita, jotka mielestäni olisivat voineet olla paremmin esitettyjä. Vanhassa Conan O'Brienin show'ssa nähtiin enemmän riippumattomia artisteja kaikista musiikin lajeista. Uskotko, että TV ja muut mediat huomioivat bluesin tulevaisuudessa. Yksi lapsenlapsista kuuli hiljattain haastatteluni radiossa. Se on ainoa kerta kun joku heistä on ollut kiinnostunut. Näin voi käydä monista syistä ja erityisesti, kun olen sitoutunut artistiin, ja hän haluaa lähteä sellaiseen taiteelliseen suuntaan, jonka en usko olevan oikea. Hänkään ei ole löytänyt jatkajaa. Internetin ansiosta julkisuus on lisääntynyt mittoihin, joita ei ennen ole nähty, mutta media on yhä tehottomampi ihmisten johdattamisessa musiikin, blogien, elokuvien ja nettisivustojen pariin. Mitä mieltä olet blueslevybisneksestä noin yleensä. Toivoisin, että minulla olisi suojatti ja jatkaja vähän samaan tapaan kuin itse olin Bob Koesterin suojatti. Tietoa on netissä yhä enemmän, ja samalla sanoma- ja muiden lehtien merkitys on yhä vähäisempi. Kauppiaat valitsivat levyt asiakkailleen ja he olivat ylpeitä myymistään tuotteista. Emme näe häntä keskustelemassa, koska hän ei ole hyvä sellaisissa tilanteissa, osittain kielenkäyttönsä vuoksi. Olin ylpeä työstäni. Katalogissa on joitakin muita parempia levyjä ja parhaat ovat yksinkertaisesti parhaita, ja ilman Delmarkia ei olisi Alligatoria. Show'ssa vierailivat mm. Kun Buddy Guy vierailee Tonight Show'ssa, näemme hänen soittavan, mutta hän ei koskaan istu sohvalla keskustelemassa. Nykyisin liikkeet ovat erilaisia ja musiikkia ladataan netistä ja ostetaan esimerkiksi Amazonilta. Mielestäni valitessaan uudelleen julkaistavia Delmarkin levyjä Bob ei ole aina tehnyt parhaita päätöksiä. Eikö lapsesi tai joku sukulaisistasi ole kiinnostunut. Blues elää nyt vaikeita aikoja. Musiikkiosuus oli show'n alussa ja lopussa, kun New Yorkissa kello oli jo 01.25. Mutta mielestäni ei ole montaa levyä, joista ihmiset sanoisivat, ettei niillä ole mitään kuuntelemisen arvoista. King tuntee varmasti myös Buddy Guyn käyttämän slangin, mutta hän ei puhu niin. Olen kotoisin Cincinnatin lähiöistä. Se oli ainoa tapa, millä saatoin saada heidät ymmärtämään, mitä tein. Toisaalta minusta olisi hienoa huolehtia Junior Wellsin "Hoodoo Man Blues'ista" ja Magic Samin "West Side Soul'ista", sekä levystä, joka on yksi suosikkini vaikka se jo vanha onkin nimittäin J.B. On mahdollista, että näin käy Alligatorinkin katalogille. King on nerokas; hän on se, joka keksi henkilön nimeltä B.B. En väitä, että kaikki minunkaan levyni ovat erinomaisia, mutta voin ylpeänä sanoa, että kaikki ne ovat kuuntelemisen arvoisia, ainakin kerran. Vielä eri puolilla maata on joitakin musiikkia rakastavien ihmisten ylläpitämiä liikkeitä, mutta niitä ei ole montaa. Äitini ystävät totesivat nähneensä tämän Tonight Show'ssa ja ymmärsivät heti; musta mies, blueskitara, laulaja. Meillä on sata televisiokanavaa, joilla joku American Idol -kilpailun voittaja saa julkisuutta, mutta vain neljä tai viisi myöhäisillan ohjelmaa, joissa on muusikkovieraita. Hutton LP:stä "Hawk Squat". Olen huolissani. Bluesin keulakuvat alkavat olla seitsemän- tai kahdeksankymppisiä, eikä heillä ole jatkajia ei ketään sellaista, jonka voisimme sanoa astuvan esille ja ottavan B.B. Hän ei kehunut minua, mutta hän totesi, että musiikki oli hyvää ja kysyi, mitä se oli. Menin naimisiin vasta 48-vuotiaana ja poikamiehestä tuli kertaheitolla isoisä. King. Hän ymmärsi, että jos hän haluaa olla enemmän kuin Chitlin' Circuitin artisti ja viihdyttäjä, hänen pitää oppia puhumaan oikealla tavalla,
siistiä kieltään ja antaa itsestään sellainen kuva, että hänet voi kutsua Tonight Show'hun ei vain soittamaan, vaan myös keskustelemaan show'n isännän kanssa. Bob on jo 77-vuotias, eikä hän ole terve. Huomasimme kuitenkin, ettei esiintyminen 23 miljoonan katsojan laajuiselle tv-yleisölle lisännyt myyntiä juuri nimeksikään. Kingin ja Buddy Guyn paikan sitten kun nämä ovat meidät jättäneet. Kysymys on siitä, minkä nimen voi mainita 10 tai 20 vuoden päästä, jotta saa 70-vuotiaan rouvan ymmärtämään, mitä blues on. Kukaan ei istu silloin kynä kädessä merkitsemässä muistiin esiintyneen artistin nimeä... Conan O'Brienin show oli suopea Alligatorin artisteille. Kun nyt kuuntelen Hutton levyä, ihmettelen miksi he eivät edes virittäneet pianoa. Jossain mielessä minä olen Bobin suojatti, mutta eri syistä johtuen en ole suuremmin kiinnostunut hänen katalogistaan. Ajat eivät koskaan ole olleet vaikeammat aloittaa uusi levy-yhtiö minkäänlainen levy-yhtiö. Ainoa tavoitteeni on ollut tehdä hyviä levyjä ja olen luonut jotakin, jonka haluan jatkuvan seuraavassa polvessa.Ystäväni, kolme Rounder Recordsin perustajaa myivät yhtiönsä, koska heillä ei ollut jatkajaa. Millaisena näet uusien levy-yhtiöiden tilanteen tulevaisuudessa. Kingin kaltaisia sankareita tarvitsemme esikuvia, jotka ovat loistavia muusikoita ja esiintyjiä sekä sen lisäksi hyviä keskustelemaan ja viestimään. B.B. He myivät yhtiön Concordelle toivoen, että Concorde pitäisi heidän kataloginsa levyt saatavilla. Jos joku artisti
-5-
6 - 2011 ·. Lapsemme ovat vaimoni lapsia ja kaksi heistä on jo aikuisia. En siis odota löytäväni suojattia ja jatkajaa omien sukulaisteni joukosta. Kadun varmaan myöhemmin sanojani, mutta sanon silti, että Delmarkilla on levyjä, joita en välittäisi pitää saatavilla. Kuljen Bob Koesterin varjossa ja olen aina sanonut, että
Bob avasi minulle ovia. Vaimoni tyttäret eivät ole lainkaan kiinnostuneita alasta. B.B. King soittaa. Tarvitsemme enemmän B.B. Koko Taylor, Lil' Ed, Eric Lindell, Holmes Brothers ja Shemekia Copeland. Tiedän, että Bob Koester olisi myös halukas myymään Delmarkin katalogin jollekin, joka jatkaisi sen julkaisemista. Bob availi ovia jo, kun minä olin vielä lapsi, ja hän on halunnut tehdä levyjä, mutta niiden laatu vaihtelee
Vastaus kaupassa voi tietysti olla, ettei levyä ole, koska kunnon levykauppoja ei enää ole. Odotin, että kuulisin bluesia, kun vain avaisin radion. Lisäksi
rock-asema WXRT:llä on tunnin bluesohjelma ja eräällä lähiöradiolla on tunti tai pari bluesohjelmaa viikossa, mutta asemaa on vaikea saada kuuluviin joissakin osissa kaupunkia, ja Scott Hammerin show ei ole kovin tunnettu.Yliopistoilla on lisäksi joitakin asemia, joiden teho on kuitenkin pieni. Barry Dolins, joka pyöritti festivaalia monta vuotta, on jäänyt eläkkeelle. Vanhemmat, aikuiset musiikin kuuntelijat pitävät aidosti cd-levyistä, eivät nettishoppailusta. Levykauppojen ihmiset ovat kertoneet minulle, että asiakkaat käyvät kysymässä levyjä, joita on juuri soitettu NPR:llä. Jos minulla olisi miljoona dollaria, avaisin todennäköisesti levykaupan täällä Chicagossa, ottaisin myyntiin laajan valikoiman levyjä ja palkkaisin hyviä, asiantuntevia myyjiä. Olisi hienoa, jos NPR:llä olisi tarjolla kunnon bluesohjelma, mutta siihen tarvitaan tekijä ja rahaa. Se lähettää uutisia ja puheohjelmaa ympäri vuorokauden. Sellainen palvelu houkuttelee uusia asiakkaita ja tekee asiakkaista uskollisia. Se on ainoa vaihtoehto, enkä ole siitä kovin onnellinen. Bluesia kuunteleva yleisö on liian vanhaa. Tänä vuonna (2011) huomaa, että budjettia on leikattu melko paljon, ja festivaalin buukkari on uusi. Kyllä, tilanne on vähän sama kuin zydecon kanssa; ihmiset pitävät live-konserteista, mutta eivät usko, että levyt antaisivat samanlaisen elämyksen.Tunnelma festivaaleilla on tietysti toinen. Mitä tapahtuu Chicago Blues Festivalille tulevaisuudessa. Olin järkyttynyt, kun muutin Chicagoon. Ei, en koskaan ole halunnut mukaan vähittäiskauppabisnekseen. Pelkään, että festivaalin uusi vetäjä saa paljon kritiikkiä, koska suuria nimiä ei festivaalilla nähty, mutta on muistettava, että hän joutui toimimaan paljon pienemmällä budjetilla. Asemaa voi kuunnella vain, jos on tilaaja ja maksaa siitä. Ihmiset käyvät kyllä festivaaleilla, mutta eivät osta levyjä. Mitä mieltä olet bluesradioasemista. Arvioisin, että USA:ssa on uskollisia bluesin ystäviä noin 50 000 ja silloin tällöin bluesia kuuntelevia ehkä noin 100 000 luvut ovat melko alhaisia, kun ottaa huomioon, että asukkaita on 300 miljoonaa. Mutta siihen aikaan ei radiossa soitettu bluesia. Ne tuottavat omaa, paikallista ohjelmaa ja valitsevat, mitä ne haluavat yhteisestä ohjelmatarjonnasta lähettää ja maksavat siitä osuutensa. Jos se olisi tavallinen festivaali, kuinka moni tulisi paikalle. Jos pääsymaksu olisi 10 dollaria, kuinka moni tulisi. Sitä ei ole ja se on minusta turhauttavaa. Mutta minulla ei ole miljoonaa dollaria, enkä osaa kloonata itseäni ja nukun muutenkin liian vähän. Nyt festivaalilla näkee paikallisia artisteja ja nimekkäitä muusikoita sekä kaikkea siltä väliltä.
· 6 - 2011
-6-. Nämä ovat ei-kaupallisia asemia, ja niillä oli joskus bluesohjelmaakin. Olisi hienoa, jos se olisi tavallinen radio. Radio tavoittelee nuorempaa yleisöä, se on kaupallista bisnestä. Bluesvillen satelliittiradioasema toimii Washington DC:stä käsin ja se on joskus hyvä, joskus huono. Lisäksi on joitakin muita radioasemia, jotka soittavat bluesiakin. Tosin hän kyllä toimii vielä neuvonantajana. Bluesia soittavan radioaseman kaupalliset mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Mutta ihmisethän voivat aina tilata levyn Amazonilta, eikö. Minun pitäisi kloonata itseni, jotta ehtisin hoitaa sen. Bluesmusiikin osuus USA:n musiikkimarkkinoista on alle 1 %. Heistä on mukava pitää kädessään ja katsella konkreettista, uutta tuotetta ja kuunnella sitä. Joskus kanavan lauantaiaamun show'n viimeiset kymmenen minuuttia on omistettu musiikille, joskus ohjelmassa on live-esiintyjiä ja joskus soitetaan levyjä. on jo radiosoitosta tuttu, on tv-esiintymisestä silloin tukea. National Public Radio on erikoinen, sillä kaikki siihen kuuluvat asemat eivät lähetä samoja ohjelmia. Sillä vaikka levykauppoja sulkeutuu
jatkuvasti, yli puolet musiikista myydään cdlevyinä, ei nettilatauksina. Ja on mukavaa, kun levykaupassa myyjä ehdottaa jotain uutta levyä. Me emme tuhlaa rahojamme samalla tavalla kuin parikymppiset.Tiedämme jo, mitä olutta haluamme. On surullista, että Chicagossa on vain yksi, ei-kaupallinen bluesradioasema, joka kattaa koko kaupungin. Sitä voisi verrata eurooppalaisiin valtiollisiin radioyhtiöihin, kuten BBC:hen. Ennen vanhaan Tower Recordsilla jopa myyjä, jonka hiukset oli värjätty ja jonka nenässä oli rengas, tunsi myös blueslevyt. Hän on hieno persoona ja hän on yrittänyt todella kovasti saada aikaan hyvän festivaalin. Alligatorilla ei koskaan ole ollut omaa levykauppaa. Atlantassa, Los Angelesissa, San Franciscossa, Seattlessa ja monessa muussa paikassa kuulee radiosta enemmän bluesia kuin Chicagossa. Se, että festivaali on ilmainen, on merkittävä asia. Ohjelmaa kuuntelee eri radioasemien kautta yli 20 miljoonaa ihmistä, ja sillä on todellista vaikutusta. Täällä NPR on kuitenkin vain yksi vaihtoehto monien joukossa. Parasta mediajulkisuutta saamme itse asiassa National Public Radio -radiokanavalla, joka on yksityisin ja julkisin varoin rahoitettu, non-profit-organisaatio, joka palvelee useita radioasemia USA:ssa
Mielikuvitusta ei kuitenkaan ole käytetty paljoa; niiltä löytyy joukko Muddy Watersin, Robert Johnsonin, B.B. Robert Johnson vaikka hän muokkasikin muiden kappaleista omiaan ei saavuttanut myöhempää mainettaan muiden kappaleiden esittämisellä. Nyt kuka tahansa, joka tekee viikonloppukeikkaa lähikapakassa tai joka ei saa levy-yhtiön kanssa sopimusta, voi tehdä oman levyn omilla rahoillaan. Halusin myös vihjata jotakin suunnasta, johon yhtiö on tulevaisuudessa menossa. Kaupunki ei ole koskaan
Historiallisista syistä julkaisin Hound Dog Taylorin ottoja, jotka eivät ole ammattimaisesti miksattuja, sekä live-esiintymisiä. Ihan ok. En, en ketään ihan uutta. Osittain syynä tähän kappalevalintaan on tietysti se, että haluamme ihmisten ostavan myös niitä levyjä, joilla ne on alun perin julkaistu. Enkä halunnut levylle niitä kappaleita, jotka ovat mukana toisella juhlakokoelmallani. Sekä amerikkalaisten että eurooppalaisten joukossa olisi kuitenkin paljon potentiaalisia festivaalivieraita, jos he vain tietäisivät tapahtumista ja niiden ohjelmista etukäteen. Kun tulin aikoinaan Chicagoon olin siinä käsityksessä, että blues on surullista, ja minulle tehtiin pian selväksi, että bluesin avulla pääsee murheista eroon. Oletko kiinnittänyt viime aikoina uusia artisteja Alligatorille. Minusta on hämmästyttävää, kuinka hyvin blues puhuu puolestaan, kun vaan saamme ihmiset kuuntelemaan sitä sen ensimmäisen kerran. Sitten levy lähetetään minulle. Chicagon kaupunki ei ole mainostanut festivaalia kaupunkien rajojen ulkopuolella matkailutapahtumana. Kun kävin Southsidessä Florence's Loungessa kuuntelemassa Hound Dog Tayloria, yleisö piti hauskaa, nauroi, tanssi, joi, vastaili esiintyjälle ja nautti yhdessäolosta. Osa kappaleista on todella lähellä sydäntäni. Kingin ja Stevie Ray Vaughanin covereita. Heillä menee mielestäni jo nyt hyvin ja heidän musiikkinsa puhuttelee minua. Aiemmin festivaaleja oli monta. Mukana ovat J.J. Mutta se vaan tuntui niin hyvältä ratkaisulta. Haluan aina pitää yleisön ajan tasalla ja saada heidät innostumaan musiikista. Meillä on uusi pormestari ja kaupungin festivaaliorganisaatiossa on tapahtunut isoja muutoksia, ja toivon, että näemme myös suuren muutoksen näiden tapahtumien markkinoinnissa sekä mainonnassa. Jos vain saisimme ihmiset tulemaan live-konsertteihin ne ovat paras tapa käännyttää ihmisiä bluesfaneiksi.
ymmärtänyt tätä tosiasiaa. Useimmat ihmiset, varsinkin Euroopassa, ovat jo maaliskuussa tehneet loma- ja matkasuunnitelmansa kesäkuulle. Lopulta päädyin siihen, että sitä edeltää Eddy Clearwaterin kappale ja sen jälkeen on Elvin Bishopin ja Little Smokey Smothersin Roll Your Moneymaker. Ajatuksena oli esitellä kaikki tällä hetkellä Alligatorille levyttävät artistit, joten valittuja artisteja tuli siitä jo automaattisesti 19 ja kaksoiscd:lle tuli kaikkiaan 38 kappaletta. Digitaalisista äänityksistä voi tietysti säilyttää kaikki otot, mutta nauhoista tavallisesti säilytetään vain melko hyvä otto odottamassa vielä parempaa. On outoa, että bluesista, joka on niin suoraa ja helppoa ymmärtää, on vallalla sellainen käsitys, että se on monimutkaista ja vaikeaa, surullista ja vakavaa, ja että sen ymmärtämiseksi pitää lukea kirjoja, ja että sitä on vaikea tanssia. En ole mikään urheilufani ja olen aina ihmetellyt urheilusta kiinnostuneille ystävilleni sitä, miksi joku viitsii opetella ulkoa jokaisen joukkueen pelaajan nimen viimeisen 20 vuoden ajalta. Kokoelmalla on siis Alligatorin nykyiset 19 artistia, myös Lonnie Brooks ja Lil' Ed, jotka ovat levyttäneet Alligatorille jo pitkään. Muddy Waters
ei noussut maineeseen soittamalla Son Housen tai Robert Johnsonin covereita. Tämä on maan ainoa kaupunki, joka järjestää ilmaisia musiikkifestivaaleja. Laulu voi olla juuri ja juuri ok, mutta useimmiten se on todella onnetonta. Mielestäni on hienoa, että suurella yleisöllä on tilaisuus nähdä ja kuulla sellaisia esiintyjiä, jotka he tuntevat, mutta myös tuntemattomia nimiä. Olen saanut demoja myös Suomesta, mutta en pysty sinulle nimiä luettelemaan. Jos äänityksistä on kulunut 35 vuotta ja artisti on kuollut, materiaalin julkaisemiseen on ehkä parempi syy. Ne eivät kaikki kuulosta hyviltä, ja mieleni tekisi tehdä niistä parempia, mutta niissä on oikea tunnelma ja se on tärkeää. Ja huonoja harpisteja on paljon. Kun Elmore James aikoinaan meni studioon, oli live-äänityksistä tuloksena paljon ottoja. Haluan pitää ihmiset valppaina ja yritän valita kappaleita, joiden arvelen kiinnostavan kuulijoita. Pyydämme ihmisiä lähettämään korkeintaan neljä kappaletta. Joskus on tehtävä päätöksiä vaistonvaraisesti. Blues ei ole mikään akateeminen tieteenhaara, eikä kukaan tee muistiinpanoja. Aikomukseni ei ollut sisällyttää Elviniä ja Little Smokey Smothersia levylle, koska kappale on peräisin singleltä, eikä se mielestäni olisi osoittanut riittävää sitoutumista artistiin. Täällä käytiin kiivas sananvaihto yksityisen promoottorin ja kaupungin välillä, kun festivaaliorganisaatio ei vielä maaliskuussa osannut sanoa mitään esiintyjistä ja budjetista. Nykyisten artistieni kanssa päätämme yhdessä, mikä on paras esitys tai otto julkaistavaksi. Tämä pieni Chicago-setti levyn sisällä tuntui oikealta. Ajatuksena oli myös tarkoituksella valita artistilta uudempaa soundia verrattuna aiempiin 20- ja 30-vuotiskokoelmiin, vaikkakaan ei välttämättä uusinta kappaletta. Tavallisesti kun tehdään multitrack-äänityksiä, 2324 raidalle, käytetään se otto, johon ollaan tyytyväisiä, eikä säilytetä muita nauhoja. Onko sillä mukana ennen julkaisematonta materiaalia. Jokaista valitsemaani kappaletta kohden oli kymmenen muuta, joita en voinut valita. Nyt meillä on yhdistetty gospel- ja latinalaisamerikkalaisen musiikin festivaali ja countryfestivaali on yksipäiväinen, osa Taste of Chicago -tapahtumaa. Kappaleiden valinta levylle oli vaikeaa, erityisesti Hound Dog Taylorin kappaleen (kappale 23, Sitting At Home Alone) jälkeen oli vaikea löytää kappaletta. Ja jos sellainen saadaan, voi toiseksi parhaalle otolle äänittää laulun uudelleen. Kukapa tietää, vaikka nuo artistit olisivat 20 vuoden kuluttua kaikkein tärkeimpiä. Mutta vaihtoehtoisia tai hylättyjä ottoja ei ole paljon ja niiden julkaisemiseen pitää olla hyvä syy. Gray, Anders Osborne, Janiva Magness sekä artisteja, jotka ovat avartaneet bluesin rajoja. Minun mielestäni sen sijaan on tärkeää tietää, kuka soitti bassoa jollakin vanhalla vuonna 1959 julkaistulla levyllä... Teemme töitä nykyisten artistien kanssa. Blues on olemassa ihmisten viihdyttämiseksi. Muusikolla pitää olla oma visio, näkemys ja useimmat eivät sitä osoita. Minulla on joiltakin artisteilta jonkin verran julkaisematonta materiaalia. En halua julkaistakaan ottoa, jos artisti on sitä mieltä, ettei se ole riittävän hyvä.
-7-
6 - 2011 ·. Eivät ne kaikki huonoja ole, useimmat ovat keskinkertaisia. Heidän ottamisensa mukaan oli minusta hyvin tärkeää. Haluaisitko vielä lisätä jotain tähän haastatteluun. Useat artistit nimittäin haluavat nauhoittaa laulun jälkikäteen, koska silloin voi keskittyä vain laulamiseen. Nämä ovat budjettikysymyksiä kaupungilla ei ole rahaa. Kuuntelen kyllä jatkuvasti demoja, joita saan. Halusin esitellä mitä kaikkea erilaista musiikkia ja bluesin tyylejä olemme äänittäneet, Oli vaikea valita kappaleita cd:lle. Tänä kesänä festivaalilla juhlitaan Alligatorin 40-vuotista taivalta, ja olet juuri julkaissut kokoelmalevyn 40-vuotisjuhlan kunniaksi. Muusikot tuottavat nykyisin itse levynsä, mutta rehellisesti sanoen silloin, kun levyn tekeminen oli vaikeampaa ja kalliimpaa ja oli levy-yhtiöitä, ne toimivat jonkinlaisena suodattimena. Meidän pitää saada muutkin unohtamaan käsitys bluesista surullisena musiikkina, kertoa bluesista itseämme nuoremmille ja olla bluesin "saarnamiehiä". Kokoelman kaikki kappaleet on julkaistu aiemmin. Kattaako kokoelma koko Alligatorin tuotannon alusta alkaen. Tiedän, että festivaalille tulee ihmisiä muualta kuin USA:sta; Kanadasta, Euroopasta, Etelä-Amerikasta, mutta ei kovin paljon. Ainoastaan sen, että toivon meidän uskollisten, kokeneiden bluesfanien ymmärtävän, että bluesin tulevaisuudelle on erittäin tärkeää, että lopetamme keskustelun bluesista keskenämme ja yritämme sen sijaan saada muut ihmiset ne, jotka eivät vielä ole bluesfaneja tietoisiksi tästä musiikin lajista. Nauhat eivät nimittäin ole halpoja, hinta on noin 200 dollarin laatikolta. Toiseksi paras ei ole hyväksi artistin maineelle
Enhän mä silloin tiennyt, että se on englantia, vaan kutsuin sitä "laulukieleksi", Erik hymähtää. Raskaan sarjan treenaamisen kausi alkoi oikeastaan vasta intissä. Erik myöntää jopa metsässä kävellessään tai halkoja hakatessaan pyörittelevänsä työasioita. Kuuntelin Vaughanin biisejä sointu soinnulta ja pyrin pääsemään samaan. ja mun mielestä pitääkin
Scratchin aika
Erik muistelee Scratchin perustetun vuoden -93 paikkeilla, yhdessä basisti Markku Vainio-Pekan kanssa. Piia Leino (teksti ja kuvat)
Blueshenkilökuvia:
"Jos mä näen, että tässä on paikka bluesille, kyllä mä vedän sen siihen"
ERIK VALKAMA
Huom: artikkeli on julkaistu myös Blues-Finland.comissa.
K
anadassa asti suosiota saaneen Scratch-yhtyeen toinen perustaja Erik Valkama tunnetaan tällä hetkellä ehkä parhaiten Dingon uutena kitaristina. Mä olen kyllä tavannut kavereita jälkeenpäin ja tyypit on sanoneet, että se mun koulu oli aika hyvä... Enkä tietenkään uskaltanut kysyä opettajalta, että milloin me aletaan soittaa ihan oikeeta musaa... Parin vuoden jälkeen tuli täysi stoppi ja nuori muusikonalku lopetti kitaransoiton kokonaan. Ja sit se on yhtä taistelua keikan loppuun asti. Meni vuosia, ennen kuin tajusin, että hitto, sehän ei ite soitakaan niitä biisejä, saati että soittais niitä akustisella... Scratchin kanssa ovat keikkailleet monet edelleen
· 6 - 2011
-8-. Mä sytyin niihin heti. Sen jälkeen mä aloin vinkua sähkökitaraa ja kun sain sen, aloitin uudestaan soittotunnit. Osaan mä rentoutuakin, ja on mulla pari juttua, missä mä katson kyllä unohtavani noi täysin. Tiettyä perfektionismia on havaittavissa siinäkin, miten Valkama kertoo reagoivansa keikalla sattuneeseen virheeseen: Etenkin jos keikan alkupuolella sattuu joku moka, mitä yleisö ei välttämättä edes huomaa, niin mulle iskee kauhee masis. Tässä kohtaa Erikille oli jo selvää, että musiikki tulee olemaan hänelle leipätyö.
Vaughania sointu soinnulta, kahdeksan tuntia päivässä
Juttuhan meni niin, että mä ihailin aina Elviksen kuvia, kun sillä oli niissä yleensä kitara, akustinen siis. Hän korostaa, että kyse ei ollut osaamisesta. Ja on mulla sitten sellainen oma pieni ryytimaa, jota mä yritän välillä vähän hoidellakin, Erik tunnustaa.
arvostetut rumpalit, kuten esimerkiksi Hannes Pirilä, Ari Toikka, Risto Niinikoski, Juppo Paavola, Tomi Saarinen... Kun pelaan pojan kanssa futista ja painellaan pallon perässä kentällä, niin siinä ollaan kyllä kaikki kuusvuotiaita... Hän kertoo niin olosuhteiden kuin tilojenkin olleen hyviä harjoittelua ajatellen ja alkaneensa soitella myös pianoa tuona aikana, kitaransoiton ohella. Trioon kuului myös rumpali, joita bändin toiminta-aikana porukassa piipahti useampia. Pääsin Lampisen Arin tunneille joksikin aikaa, mutta sitten Boycott löi läpi ja Arilla alkoi kiireet. Mutsilla sattui olemaan jollain c-kasetilla peräkkäin Elviksen Baby I Don't Care ja Van Halenin You Really Got Me... Porilainen kitaristi Seppo Tyni antoi mulle tunteja kerran viikossa, ja mä treenasin aivan hulluna koko 90-luvun. Miehellä on kuitenkin takanaan pitkä ura, jota sävyttää vahva blues.Van Halen ja Elvis sytyttivät rakkauden musiikkiin Erikin ollessa 8-vuotias. Mä pongasin Stevie Ray Vaughanin oikeastaan vasta kuolemansa jälkeen, se kolahti kyllä lujaa ja heti. Uudelleen into oppimiseen syttyi, kun W.A.S.P., Dio ja muut vastaavat tulivat rytinällä julkisuuteen 80-luvulla. Sitten mä ajattelin, että okei, nää täytyy vaan nyt opetella. Ammattimuusikolla on harvoin hetkiä, jolloin mielestä saa täydellisesti pyyhittyä soinnut, uusien biisien raakileet ja keikkapäivämäärät. Vedin sellaisen johtopäätöksen, että suomenkielellä lauletaan, kun harjoitellaan ja opetellaan. Hän kertoo käyneensä jonkin aikaa klassisen kitaransoiton tunneilla, mutta ei voinut sietää tunneilla soitettavia kappaleita. Meillä taisi olla bändin toiminta-aikana ainakin 13 eri rumpalia... Siihen aikaan tuli helposti treenattua jopa kaheksan tuntia päivässä. Sitten kun on oppinut kunnolla laulamaan, siirrytään "laulukieleen". Se oli selkeesti vähän tuulinen paikka. Valkama kävi päällystöopiston, ja koska paikka muistutti hiukan sisäoppilaitosta, aikaa harjoitteluun löytyi toisella tavalla kuin puolustusvoimien ulkopuolisessa arjessa. Mä olin silloin aika vaativa työnantaja, Erik virnistää. Kyllä yleisöstäkin saattaa joku kommentoida jälkeenpäin, että soitit muuten väärin tossa..
Jamien isännöinnistä Valkama ei ole luopunut vieläkään, Tampereen Hullussa Porossa aloitellaan jälleen featuring club -iltoja.Yllättävää on se, että teemana on tällä kertaa suomalainen iskelmä. tai ainakaan kukaan ei oo sanonut, että "hei, älä tee tommosta..."
Jamien kautta useita pestejä kiertuebändeihin
Vuonna 2000 Suomen Puolustusvoimat asetti miehen valinnan eteen. Moni joutuu tekemään myönnytyksiä uransa edistämiseksi, vaikka poikkeuksiakin löytyy. Tampereella tietyt mestat on esimerkiksi maanantaina tupaten täynnä ja niitä keikkamestoja on aivan järjettömästi. Ei tarvitse kuin kuunnella Hurriganesin levyjä, sieltähän se syy löytyy.
Koskaan ei saa luovuttaa
Suomibluesin haastavuuden takana Valkama näkee suurimmaksi syyksi ihmisten vähyyden. Dave Lindholm ja Heikki Silvennoinen. Niin kauan mäkin aina pommitin... Siinä missä täällä soitetaan pari settiä illan aikana, siellä vedettiin keikka joka ilta ja yleensä viis kolmen vartin settiä...
aikaa muuhunkin.Vesa Karhun kanssa perustettu kokoonpano The Huligans on hänelle tärkeä. Rahalla tietty pääsee aina jonkun verran eteenpäin. Eihän tyhjille seinille oo kiva soittaa, Erik toteaa. Eiks toi ollut aika tyhjentävä perustelu. Siellä jengi jaksaa kuunnella ja tykkää live-keikoista.
Monta kertaa paikalle eksyneet kyllä jää silti kuuntelemaan ja diggailee, mutta ei ne välttämättä ajattele sitä, että ovat kuuntelemassa bluesia. Erik Valkaman uralta löytyy useitakin pidempikestoisia jaksoja jami-isäntänä. Dave on pitkän linjan mies, joka on painanut koko ajan omalla stailillaan ja välittämättä siitä, tuoko se leipää pöytään vai ei. Tehtiin noin sata keikkaa vuodessa, kolmasosa ulkomailla. Sitähän mä tosiaan apinoin sitten ja opettelin niitä sooloja pilvin pimein. Erikin listan kärki omista suomalaisista suosikeista syntyy nopeasti. Jameilla on ollut useampaankin kertaan tekemistä Erikin uran uusien suuntien kanssa. Eli ei vaan saa luovuttaa. Tietty onhan siinä rajansa siinäkin, mutta aika helposti se kyllä lähtee... Syynä pääosin se, että Turusta oli huomattavasti vaikeampaa saada töitä, ja keikoille lähtiessä matka vei turhan usein ensin junalla Tampereelle, missä keikkabussiin ja vasta sitten tien päälle. Tampereen Henry's Pubissa hän veti featuring clubia Lauri Porran ja Hannes Pirilän kanssa kokoamansa house bandin voimin. Toinen on Marzi Nyman, hän on Suomen lahjakkain muusikko. 2001, silloin Tampereelle. Sama homma kävi Tommi Läntisen kanssa, eli hän pyysi mut bändiin clubilla esiintymisen jälkeen. Oma tyyli on oma tyyli, oli kokoonpano sitten mikä tahansa. Pitkien välimatkojen lisäksi, keikkavaatimukset eroavat Suomesta selvästi. Niillä oli ihan hirveet määrät keikkoja ja silti läpimurtoa sai odottaa kymmenen vuotta. Dave Lindholm on selkeesti Suomen ainoa oikea blues-kitaristi. Me alotettiin Scratchin kanssa samoihin aikoihin Lauri Tähkän ja Elonkerjuun kanssa. Vaikka blues on sydäntä lähinnä, ei Valkama koe ristiriidaksi soittaa Dingossa, joka musiikinlajiltaan eroaa melkoisesti bluesista. Erik kehuu Kanadan kiertueiden olleen loistava koulu myös koko bändille. Erik arvelee, että blues merkitsee suomalaiselle keikkayleisölle monesti vain Mustang Sallya tai Sweet Home Chicagoa. Pitää kans muistaa, että kitaristikin tekee lavalla työtään, aina ei voi olla hyvä päivä. Solistit on kyllä diggailleet... Koko homman perustana Valkama haluaa korostaa sitkeyttä ja kovaa työtä. Ja koko ajanhan mä haaveilen siitä ihan oman musan teosta, Vesahan tekee pitkälti noi Huligansin biisit. soitin ja loppujen lopuksi pakotin ottamaan keikan!
Oma tyyli pysyy bändien vaihtumisesta huolimatta
Sen lisäksi, että Dingon kitaristin pesti on työllistänyt miehen jo kuusi vuotta, hänellä on vielä
-9-
6 - 2011 ·. Ikinä. Pelkästään keikkojen saaminen on tosi vaikeaa... Turhan iso osa illan aikana soitetuista kappaleista menee vähän ohi, koska yleisö ei vain tunne niitä.
Asettuminen Tampereelle helpotti työn tekoa
Valkama vaihtoi kotikaupunkia lyhyen Turussa vietetyn ajan jälkeen jälleen v. Ja sama homma taas Bomfunk MC:n kanssa, kun Ari Toikka pyysi mukaan... Pyritään siis aina saamaan keikka paikkaan, jossa on varmasti porukkaa. Erik kertoo opettelevansa juuri Kari Tapion biisejä ja sen jälkeen vuorossa on Agents.
Puhtaan bluesin soittamisella on Suomessa muutenkin vaikea elää. Scratchin kanssa keikkaillessaan ja muita musiikkiprojektejaan hoidellessaan Erik oli varsin luovasti käyttänyt kaikki lomat, virkavapaat sun muut pekkaset, joita puolustusvoimien palveluksessa oli mahdollista hyödyntää.Viimein mieheltä kysyttiin, että kumpi se Valkama nyt haluaa olla; sotilas vai kitaristi. Hän mainitsee Scratchin vuosien olleen kaikkineen hienoa aikaa, joskin myös välillä raskasta. Jengi ei siis käy viikolla yhtä paljon baareissa, eikä klubeilla keikoilla. Sen jälkeen Veeti buukkas meidät bändiksi kiertuelleen ja mä tein jonkun aikaa keikkaa Veetin kanssa myös duona. Joo, keikkaillaan vähän, mutta harkitusti. Vieraina nähtiin mm. rock'n'roll ja blues ja äärimmäisen hieno kitaransoitto. Ja tietenkin Alppu (Albert Järvinen). Soitan mä sitten Dingossa tai missä vaan, niin jos mä näen, että tässä on paikka bluesille, kyllä mä vedän sen siihen. Parasta jutussa on se, että nää klubit alkaa jo klo 18, ei tarvitse olla passissa koko yötä. Hänellä on aloitteleville bändeille ja kitaristeille vain yksi neuvo: Ei saa luovuttaa. Erik arvelee, että 50-luvun musiikki on edelleen se, mistä hän pitää eniten. Ja että SRV:n vaikutusta ei voi välttää. Bändi keikkailee harvoin, alle kymmenen keikkaa vuodessa, mutta uusi levy putkahti markkinoille viime vuoden syksynä. Pisin kiertue oli kuutisen viikkoa. Blues on Suomessa marginaalimusiikin roolissa ja kannattajia on yksinkertaisesti liian vähän. Mutta juuri nyt siihen ei tahdo olla aikaa. Meillä oli pieni suksee Kanadassa, tehtiin kolme eri rundia siellä, festareita ja sen sellaista. Jostain syystä Turusta puuttuu tietty keikkakulttuuri. Mulla on aina ollut tommonen perversio, että olen halunnut kokeilla iskelmähommaa. Se oli aikamoista menoa kyllä. Muutenkin olis hienoa, että olis enemmän aikaa treenata ja opetella oikeasti soittamaan, Erik lataa ja lisää vielä, että kitaristi ja muusikko ei ole koskaan valmis. Pitää vaan tarjota joka paikkaan itseään, ihan koko ajan.Tiukkaa häiriköintiä, jollei nyt ihan päivittäin, mutta niin kauan yritetään, kunnes tulee selkeä kyllä tai ei. Kontaktien hakeminen on pirun hankalaa. Tehnyt just niin kuin se ite haluaa. Kun mä kuulin Stevie Ray Vaughanin ekan levyn, niin sehän oli sitä rootsia... Ajattelin vaan, että kylläpä äijä soittaa yksinkertaisesti, mutta sairaan hienosti. Omien biisien säveltäminen ja sanoittaminen vaatii niin hirvittävän paljon... Erik valitsi kitaristin uran, muutti Turkuun ja alkoi saman tien isännöidä jameja nyttemmin jo ovensa sulkeneessa Bluestock-baarissa. Turun Downtownissa järjestetyn featuring clubin vieraaksi kutsuttiin vuorollaan myös Veeti Kallio. tulla sanomaan, jos on aiheellista. Tässä on kyllä joku kaava nähtävissä, naureskelee Erik
Yleisölle on luvassa energinen rytmikeitos pitäen sisällään takuuvarmaa tykitystä täysilaidalta ilman turhia taukoja, summaa Kaipiainen ajatuksiaan Boogie Circuksen tiimoilta. "Tohtorit" viettävät tällä hetkellä ansaittua keikkataukoa, mutta keväällä 2012 rymistellään taas täysillä eteenpäin. Tuo nimikin väännettiin paremmin suomalaisten suuhun sopivaksi (oikea englanninkielinen versiohan kuuluu BluesRock Carnival). Nyt tuo lavalta tuttu voimallisen tiukka bluesrockmeininki
Kyllä tukea tarvittaisiin asiansa osaavalta ja hommaansa paneutuneelta keikkamyyjältä. Boogie Circus nimen alla esiintyvät Doctor's Order ja Tap Jelly Blues Band. Järjestäjän tehtäväksi jää vain keikkapaikan tarjoaminen ja paikallinen markkinointi. Tap Jelly Blues Band näki päivänvalonsa jo vuonna 1994. Boogie Circus koostuu kahdesta pitkän päivätyön alalla tehneestä ryhmästä. Tähän ikään elettyäni on tullut koettua mitä on, kun parisuhde menee päin helvettiä, ja onpa siinä sivussa tullut podettua muutama krapulakin. Levyltä löytyy Tap Jelly Blues Bandin versio June Carterin kirjoittamasta ja Johnny Cashin tunnetuksi tekemästä klassikosta "Ring Of Fire" sekä bändin itsensä aiemmin Pepe Ahlqvistin kanssa levyttämästä JP Sivonenoriginaalista "Hangover Blues". Nuorempana en täysin ymmärtänyt kappaleen sanomaa, mutta elämää elettyäni siitä on tullut entistä läheisempi. Itse teemme asioiden eteen parhaamme, mutta kaikkeen eivät rahkeet riitä. Ei kai liene kovinkaan tavatonta, että bluesmies diggaa myös kantria. BluesRock Carnevalin vakiobändeinä nähdään kaksi tämän hetken kotimaisen bluesrockin
Tap Jelly Blues Band
Tap Jelly Blues Bandin uunituore cd-single "Ring Of Fire" / "Hangover Blues" on vahva näyttö bändin nykykunnosta. TJBB on ollut kovassa keikkaiskussa jo hamasta, vuonna 2010 tapahtuneesta re-unioitumisesta lähtien. Mietin jo tuolloin, miten se toimisi rockaavampana ja sähköisempänä versiona. "Ring Of Fire" on aina lukeutunut suosikkeihini. Kun vain saisi vastaavanlaista apua vielä keikkamyyntiinkin, niin homma alkaisi toden teolla pelittää. Olet tehnyt Anssin kanssa aiemminkin yhteistyötä. Hienoa työtä mies tekikin uuden singlen äänityksen ja osittain tuotannonkin osalta. Tuolta pohjalta syntyi ajatus Boogie Circuksesta. Lisäksi on tarjolla edustava joukko lisäesiintyjiä: Remu & Hurriganes, Doctor's Order (with Johnny Spence), Tomi Leino Blues Trio, Jo' Buddy & Down Home King III, Ismo Haavisto bändin kera tai soolona, Pepe Ahlqvist soolona tai TJBB:n solistina sekä bluesrock-henkinen DJ. Oli luonnollista kääntyä Tap Jelly Blues Bandin levytyssuunnitelmissa Anssin puoleen. TJBB:n alkuperäisestä kokoonpanosta mukana on Sivosen lisäksi Ipi Kaipiainen basson varressa. Parinkymmenen vuoden keikkakokemus näkyy ja kuuluu Jake's Blues Bandin varmaotteisena lavaesiintymisenä. Singlen on julkaissut varkautelaisen Anssi Huotarin vetämä Hym Hym Records. Jo tuolloin oli puhetta mahdollisuudesta tehdä töitä yhdessä jatkossakin. Hyvässä yhteisymmärryksessä ja kotimaisen bluesrockin edistämiseksi ryhdyttiin oitis tuumasta toimeen. "Hangover Blues" koki ilmentymisensä vuonna 2001 "Tap Jelly Blues Band feat. Ensisijaisesti ajatus oli markkinoida tuotteita ravintoloille, mutta toki isommatkin tapahtumat kiinnostavat, kertoo promoottori Ipi Kaipiainen ideoinnin taustoista. BluesRock Carnevalia markkinoidaan koko ajan kiivaasti keikkarintamalla. Loppujen lopuksihan musiikilliset raja-aidat ovat täysin keinotekoisia, jotain markkinamiesten keksimää pelleilyä. Jaken taustalla komppia pyörittävät Juha Yrölä (rummut, taustalaulu) ja Timo Salo (basso). 2000-luvun puolivälissä bändi ajautui telakalle ja kitaristilaulaja JP Sivonen siirtyi soolouralle. Alkuperäisjäsenten, Teppo Nättilä (basso, laulu) ja Arto "Archie" Hämäläinen (kitara), rinnalla on syksystä 2007 alkaen kannujaan kolistellut rumpali Kimmo Oikarinen. Uudelleen aktivoituminen tapahtui keväällä 2010. Doctor's Order on aloittanut toimintansa vuonna 1998. Pepe Ahlqvist" -levyllä akustisena versiona. Turinoimme levytysprosessista ja Tap Jelly Blues Bandin kuulumisista kitaristi-laulaja JP Sivosen kanssa. Jaken kanssa ajatus BluesRock Carnevalista tuli puheeksi keväällä 2011. Nyt on sitten tullut todistetuksi, että hyvin toimii. Rumpalin pallilla istuu nykyisin monissa liemissä keitetty Juha Korhonen.
ehdottomaan eliittiin lukeutuvaa ryhmää.TJBB:n ohella lavalle kipuaa toijalalainen Jake's Blues Band keulahahmonaan maukkaalla tavalla Jimi Hendrixin, Stevie Ray Vaughanin ja Buddy Guyn kitarakikkoja omaan tyyliinsä sekoittava kitaristilaulaja Jake Yrölä. Ideana on tarjota keikkajärjestäjille koko illan pakettia sisältäen bändien lisäksi äänentoiston, taustamusiikin, julisteet ja osittain markkinoinninkin. Bändit keikkailevat jatkuvasti myös omillaan, joten keikkajärjestäjien kannattaa olla yhterydessä hyvissä ajoin etenkin halutessaan mukaan nimiä tuolta lisäesiintyjälistalta, kertoo Ipi Kaipiainen BluesRock Carnevalin taustoista.
on saatu hyvin taltioitua levylle. Boogie Circus & BluesRock Carneval
TT Tarkiainen
P
ieksämäellä majaansa pitävä Finnish All Music & Media on lähtenyt tarjoamaan roots-musiikkia valmispakettiratkaisuina nimillä Boogie Circus ja BluesRock Carneval. Voimavaramme olisi paras kohdentaa soittamiseen, sehän se on muusikon perimmäinen tehtävä.Vuosien saatossa on kaikenlaisia businessveikkoja kohdalle osunut, toivoisin vihdoin tuollakin saralla hyviä suhteita ja
Doctor's Order
Jake's Blues Band
· 6 - 2011
- 12 -. Soolevyni "Bluegasm" (2007) äänitettiin Anssin studiolla.Yhteistyö toimi erinomaisesti ja olimme kumpikin kauttaaltaan tyytyväisiä lopputulokseen. BluesRock Carneval taas pitää sisällään niin ikään Tap Jelly Blues Bandin ja Jake's Blues Bandin. Keikkamyyntiinne kaipaisit lisää potkua...
Doctor's Orderin kanssa yhteistyö alkoi yhteisillä keikoilla, Nättilän Teppo oli tullut tutuksi vuosien saatossa muistakin yhteyksistä
Levyn loppupuolella "Voodoo Chile" tarjoaa kosolti lisätilaa stratocasturboinnille ja "While My Guitar Gently Weeps" maistuu läpisoitolta. Kansikuvan perusteella arvasin mitä tuleman pitää. Aihe suorastaan vaati lähempää tarkastelua välittömästi. Tältä pohjalta voisi kuvitella, että ilmeisesti tuo levy niin sanotusti kolahti. Suurin ero noihin herroihin verrattuna on kuitenkin laidbackin puute. Hardearly on leimallisesti enemmän kitaristi kuin laulaja, joten Jeff Beckin säveliä kelpaa luukuttaa. Musiikillisesti Hell´s Kitchen liikkuu jotakuinkin määrittelemättömillä seuduilla. Vanhahtavaan soundiin luottava kvartetti hoitaa hommansa tyylillä, ja harpisti Stephane Bergolinon maukas soitto nousee väistämättä päärooliin. Osumatarkkuus ei ole tuona iltana ilmeisesti ollut huipussaan, ja herran ideat tuntuvat menevän eri tahtiin sormien kanssa. Soitto toimii siihen malliin, että Awekin valinta Ranskan ykkösbluesaktiksi vuosina 2004 ja 2005 lienee ollut täysin perusteltua. Avausraita "Different Wires" herättää mielenkiinnon kovasti Mark Knopflerin ja JJ Calen suuntaan kumartavalla meiningillään. Kaikenlaiset kilkuttimet ja kolistimet värittävät komppimaailmaa kautta levyn ja bassosoundikin pysyy varsin muhevana. George Smithilta lainattua "Telephone Bluesia" lukuun ottamatta levyn materiaali on bändin omaa. Kunnianhimoa ei todellakaan ole levyä tehtäessä säästelty. Sen avauksena kuullaan kuinka alasimen kilkatuksen tahtiin mouruava läskibasso säestää epämääräistä voihkintaa. Kitaristi Thomas Hirsch astuu pitkähköjen soolojen myötä hyvin esiin ja osoittautuu monipuoliseksi soittoniekaksi.
Kitarasankareita
Seuraavaksi silmiini osui levy, jonka kannessa komeilee Fender Telecaster ja Roy Buchananin nimi. Äkkiseltään en saanut mieleeni ainoankaan sikäläisen bluesmuusikon nimeä, joten päätin loikata avoimin mielin mukaan hommaan ja tutustua tähän entuudestaan tuntemattomaksi jääneeseen osa-alueeseen. Tosin miinuksena mainittakoon, että
Päätin nousta takaisin maan pinnalle tarttumalla seuraavaksi Awekin "It's Rollin'" -levyyn. Miehellä on omaperäisyyttä ja hän osaa selvästi myös soittaa levyä kuunnellessa tosin toivoin, että hän osaisi myös välillä olla soittamatta, tai soittaa edes vähemmän. Myös Buchananin kanssa aikoinaan pari levyäkin tehnyt Billy Price käväisee laulusolistina. Sofaïn matalahko lauluääni venyy tunteikkaaseen ja kohtalokkaaseenkin tulkintaan. Sofaï And The Sweet Talkers tarjoaa paikoittain cajunsävytteistäkin, omaperäistä country/ folkrockia. Homman perustana soi pitkälti blues, mutta on siinä paljon muutakin. Tuttuja aineksia kuuluu sopivan runsaasti. Päätin jatkaa kitaramusiikin parissa ja nappasin pinosta Mr Hardearly & the Blues Thangsin "Still Alive & Well" -cd:n. Bändin yhteissoitto on yhtä aikaa rentoa ja jämerää, joten palaset ovat kohdallaan. Blues'n rootsia Ranskanmaalta, osa 1
Marko Aho
K
un minulle yllättäen tarjoutui tilaisuus sukeltaa ranskalaisen bluesin ja laajemminkin juurimusiikin maailmaan, niin suostuin totta kai sen enempiä harkitsematta. Tuo huomaamaton juoksutus herättää mielenkiinnon uudella tavalla, ja jatkossa musiikillisella kentällä seikkaillaan sitten laajemminkin. Ei siis muuta kuin ensimmäinen levy pinosta koneeseen ja menoksi!
Pajabluesia ja perusasioita
Tutkimusmatkani alkoi varsin lupaavasti.Valikoin puhtaasti kannen perusteella Hell's Kitchen -nimisen bändin "Dress To Dig" -cd:n ensimmäisenä soimaan. Nimiraita on akustiseen kitaraan nojaavaa funkia, jossa päällimmäisenä rytmisoittimena kuulostaisi olevan joku tulitikkuaskin kaltainen rapistin, soolovastuun kantaa trumpetti. Tällä tribuutilla versioidaan vino pino Buchananin ohjelmistosta tuttuja piisejä, sekä jokunen samaan henkeen kirjoitettu uusi ralli. Kansiteksteissä hän kertoo seitsemänkymmentäluvun puolivälissä kuulleensa ensi kertaa Buchanania ja olleensa täysiverinen fani ensimmäisestä introsta lähtien. Välillä touhu muistuttaa Tom Waitsia tai vaikkapa Nurmiota, mutta heti kohta taas jotain ihan muuta. Perinteikästä Awekin meno sitten onkin. Tom Principato pistäytyy parilla raidalla kitaraa soittamassa, mutta jää harmillisesti sivurooliin. Laulun ja kitaran liityttyä ilonpitoon uumoilin varovaisen innostuneesti, että tästähän taitaakin tulla jännää. Siihen saakka rumpuja soittanut jannu intoutui saman tien tarttumaan kitaraan ja on sillä tiellä edelleen. Kyseisen tribuutin takana on ilmeisen hyvin Buchananin tyylin sisäistänyt Fred Chapellier. Rentous jää puuttumaan ja piisi on toteutukseltaan häiritsevän rauhaton. Kieltämättä mielenkiintoinen tuttavuus tämä Eric Ter. Tutkimusmateriaaliksi sain pahvilaatikollisen cd-levyjä. Niistä ensimmäisenä käteen osui Eric Terin "Nu-Turn".Ter on soittanut levylleen kutakuinkin kaiken itse. Mainioksi ja perinteitä arvossa pitäväksi nelikoksi osoittautui myös seuraava tutustu-
· 6 - 2011
- 16 -. Erityisiksi ilon aiheiksi levyllä nousevat nopeammat svengipalat. Thierry Anquetil näyttäisi pikaisten tutkimusteni perusteella olevan jonkinlainen kitarasankari hänkin. kaa hieman jatsin puolella. Keikkasetissä on muun muuassa Stevie Ray Vaughania, jonka "Pride And Joy" lähtee vain vaivoin liikkeelle, sekä Howlin' Wolfia, Otis Rushia ja pari omaakin rallia.
miskohteeni Blues Eaters. Calemaisia tunnelmia tavoitellaan jatkossakin ja toki niitä saavutetaankin pitkin matkaa. Jo ensimmäisessä soolossa herra Hardearly käväisee piristävästi kuin vaivih-
Pistäytymisiä toisaalla
Sitten otin tarkasteluun muutaman levyllisen tyystin jotain muuta. Bändi ei edes pyri keksimään uutta, vaan pysyttelee vanhoissa, hyväksi havaituissa kaavoissa. Esimerkiksi "You Smell" tuo mieleen Santanan tuoreemman tuotannon ja "Gimme Love" tarjoaa pakolliset wah wah -funkit. Pelkästään jo Fred Kaplanin ja Derek O'Brienin kaltaisten nimien mainitseminen vierailijoina suuntasi odotukset perinteisempään suuntaan. Siinä määrin nyrjähtänyttä ja kieroa musiikkinsa on, että Hell's Kitchen tarjosi innostavan startin projektille. Heidän livelevynsä on nimeltäänkin "Sound Of The Fifties", joten vahvasti perusasioiden äärellä pysytellään. Perusteksasina kulkeva avausshuffle "I Play The Blues" todisti oikeaksi arvaukseni, että kitaraa tullaan kuulemaan ja rutkasti. Monet pienimuotoisemmat, lähinnä kitarapohjaiset rallit toimivat hienosti. Kolmesta lainakappaleesta mielenkiintoisin on ilman muuta "Cos We've Ended As Lovers". Siltä pohjalta ihmetyttääkin, että miten hänen Anquetil Projectinsa livelevyllä "Show Respect For Live" voi kitarointi olla monin paikoin suorastaan haparoivaa
Siinä missä muutama levy takaperin mentiin Rolling Stonesin tulkitsemisessa pahasti metsään, toimii Philippen räyhäkäs "You Can't Always Get What You Want" hienosti, vaikka kitaran virekin tuntuisi olevan vähän sinne päin. Siinä missä Ménardin ohjelmisto oli vahvasti rootsiin kallellaan, pitäytyy Pietri "Little Blues Story" -levyllään bluesissa. Pietrin tulkintana kuullaan nippu tradeja ja tuttuakin tutumpaa sävelaarteistoa. Marine Chuecos toimii pääasiallisena laulajana, soittaa kitaraa, pesulautaa ja muita perkussioita. Suurin osa materiaalista kuulostaisi studioliveltä, mutta muutamalla raidalla on äänessä useampikin Pietri. Antoine Chuecos soittaa kitaraa, harppua, lyömäsoittimia ja laulaa taustoja. Niinkin klassisia valintoja kuin "Rollin' And Tumblin'", "Dust My Broom" ja "That's All Right Mama" on levylle päätynyt. Kyseessä on ilmeisesti reenikämppänauhoitus, tai joku muu miksaamaton demo. Siinä vaiheessa kun Les Chics Types alkoi vääntää väkisin Stonesin "Miss You'ta" "Honky Tonk Womeniksi", olikin seuraava levy varsin pian jo kädessäni.
vaihtaa pian myöhempien versioiden räyhäkitarameininkiin. Se sai luomaan katseen kohti odottavaa levypinoa. "Dock Of The Bay" palauttaa elävästi mieleen taannoiset jamit, joissa itsekin hieman lottosin kyseisen kappaleen sointuja. Toivottavasti sanoma menee laajalti perille ja sivistystyö kantaa hedelmää. Vilkaisu kanteen kuitenkin pilasi senkin lieventävän asianhaaran haun. "Personal Jesus", "One" ja "Walk On The Wild Side" tulevat myös tulkituiksi puolivillaisina versioina. Tilutteluksihan se menee.
Yksien miesten orkestereita
Philippe Ménardin "Méméne part en live II" -levyllä käväisee pari vierailijaa, mutta muuten hän hoitaa musisoinnin yksin. Bonusmateriaalin puolelta löytyi myös tuttu mies, nimittäin Rory Gallagherille aiemmin tässä jutussa kumarrellut Fred Chapellier näyttää vierailleen kilpasoittamassa BPB:n keikalla. Philippe mainitsee esikuvakseen Rory Gallagherin, ja tämän setistä tuttuja lauluja on päätynyt levylle nytkin. Pietri aloittaa perinteisen työlaulun tapaan, mutta
...Ja kylläpä kuulosti AC/DC:n "Whole Lotta Rosie" hyvältä Alexx And The Mooonshinersin bluessovituksena. BPB tarjoilee southern-pohjaista bluesrockvääntöä, jossa asiat tehdään isosti. Kyseessä nimittäin on trio. Levyltä löytyy myös sukupuolenvaihdoksen läpi käynyt ja täten naisen suuhun paremmin sopiva "He's Tuff". Omassa materiaalissakaan ei esikuvia suuremmalti piilotella. Joissakin piiseissä on kokoonpanoa kasvatettu torvisektiolla tai naislaulajin ja koko ajan mukana seuraa vahva rock-asenne. Hänen tärkeänä vaikuttimenaan on ollut osoittaa uusille sukupolville, että nykyinenkin rock-musiikki pohjaa hyvin pitkälti bluesiin. Tässä vaiheessa "Ranskan matkani" on puolivälissä, joten lienee paikallaan pitää hieman taukoa ja esitellä loput etapit seuraavassa numerossa. Bändin oma tuotanto käsittää bluesia, ragtimea ynnä muuta juurevaa herkkua. Kitaroinnin ohessa rumpuja polkeva ja räkkiharppua soittava miekkonen on ilmeisen vikkeläsorminen kitaristi, eikä todellakaan pidä kynttiläänsä vakan alla. Musiikillisesti seikkaillaan bluesin ja rootsin välimaastossa ja tulkituksi tulevat niin "Gasoline Alley" kuin "Ride On Red'kin". Au revoir!
- 17 -
6 - 2011 ·. Myös Jérôme Pietri on saanut pari kaveria jeesaamaan, mutta hoitaa pääsääntöisesti musisoinnin omin voimin. Sen seasta tältä levyltä löytyvät Janis Joplinin "Mersu" ja Willie Dixonin "I Just Wanna Make Love To You". Fabulous Thunderbirdsin "True Love" meinaa kaatua siihen, että laulajatar Alexx yrittää kuulostaa liikaa Kim Wilsonilta. Myös Vince Taylorin "Brand New Cadillac" rullaa käsittelyssään hienosti. Leadbellyn nimiin merkityssä "Black Bettyssä" alleviivataan levyn teema selkeimmin. Sitten minäkin varsin mielelläni kuuntelen levyn vähän tarkemmin. Myös Hobo Blues voitaneen sijoittaa yhden miehen orkestereihin, vaikka se duo onkin. Esimerkiksi "Little Green" vie takaisin T-birdsien pariin kierrättämällä "Tear It Upia". Totta kai yhden mikrofonin äänityksiä voi tehdä, ja onpa niissä oma viehätyksensäkin, mutta mikrofonin paikka kannattaisi miettiä ensi kerralla vähän tarkemmin. Sitten vuorossa ollut Les Chics Types -ryhmän cd "Hey Ma B.O." pistikin jo alkumetreillä harkitsemaan vaikkapa Sofaïn pariin palaamista. En kuitenkaan antanut yhden kertosäkeistön fiilistäni pilata, vaan nautin Sofaïn tyylikkäästä meiningistä levyn loppuun saakka. Akustisempi materiaali rullaakin sitten huomattavasti paljon paremmin ja levyä kuuntelee varsin mielellään.
Rokkii
Levynipusta löytyi myös yksi dvd, joten ei muuta kuin kokkaamaan pikaisesti kulhollinen popcorneja ja elokuvailta käyntiin! Blues Power Bandin "Live Where The Action Is" on koostettu muutaman eri keikan materiaalista. Äänikuvassa etummaisena kolkkaavat kannut polkevat komppikitaran ja laulunkin armotta jalkoihinsa. Sitä ei onneksi sentään äänitetty.Varmasti tällekin bändille paikkansa on livekäytössä, mutta ei tätä oikein levyltä jaksa kuunnella. Hänen soitinarsenaaliinsa kuuluu tavallisten akustisten ja sähkökitaroiden lisäksi dobro, Weissenborn ja lap steel, joten slidea on tarjolla varsin runsaasti. Asiaan kuuluvat riffitkin ovat oikeilla paikoillaan, mutta soundipuoli mättää varsin vahvasti. Eihän sitä voi pelkästään ranskalaisten varassakaan nääs elää. Piiseissä ei ole mitään vikaa, päinvastoin ne kulkevat vaivattomasti paikoittain Black Crowesin tai vaikkapa Facesin mieleen tuoden. "Man In The Millionissa" bändi kuulosta yht'äkkiä Guns And Rosesilta vaikkakin akustiselta sellaiselta. Tämän oldies-henkisen kaksikon toinen osapuoli on nimittäin nainen. Mukaan mahtuu toki myös Ry Cooderin "Paris Texas". Levy päättyy väkevään kannanottoon "You Got To Burn The Rockschools Down", josta nimi kertoo olennaisimman. Tiedonjanoisena googletessani törmäsin heihin versioimassa "Anarchy In The U.K.'takin", eikä sekään kuulostanut edes pahalta.
Rokkia tarjoaa myös Old Billiesin mini-cd. Viimeksi mainitussa hämmästyin, kun koko levyn maukasta jälkeä akustisilla kitaroilla aikaan saanut Antoine jämähtää särösähkikseen tarttuessaan lähinnä turhanpäiväiseen kelailuun. Ukkoslinnut ovat bändille ilmeisen tärkeä esikuva. Kulmikkaan töksähtävä näkemys "Knockin' On Heaven's Doorista" sai epäilemään, että kyseessä olisi yhden miehen bändi, jossa rumpuja poljetaan jaloilla tai vaikkapa päällä. Joka tapauksessa mainion oloinen ryhmä tämä Alexx And The Moonshiners. Ensimmäisenä kuullaan rivakka boogie, myöhemmin on vuorossa funkimpaakin näkemystä, ja löytyypä levyltä ihan ehta hardrock-balladikin
Parin päivän kontrollikäynti testeineen maksaa Candyen mukaan 18 000 dollaria ja kuukausittain annettava syöpälääkepistos 7 000 dollaria. Kitaran, huuliharpun ja rumpujen soitonopetustakin löytyy. Honeytribe julkaisi esikoisalbuminsa "Torch" vuonna 2006. Lazy Buddies on Rennesistä kotoisin oleva ranskalaiskuusikko, joka aloitti musisoinnin kaveriporukassa vuonna 2005 ja soittaa omien sanojensa mukaan mielimusiikkiaan. Yhtyeen jäsenet ovat soitelleet aiemmin kyllä bluesiakin, mutta suuntautuneet nykyisin varsin selkeästi americanaan, johon on sekoitettu myös itämaisia vaikutteita. Tällä kertaa ne näyttivät liittyvän pääasiassa haastateltuihin artisteihin, kuten Candye Kaneen ja Liz McCombiin. Bessie Smithin ja Erja Lyytisen ohjelmistosta. "Blowin' In The Wind" on harpun opetuskappaleena ja rummuilla tapaillaan charlestonin rytmejä. Tähtiä levyille annetaan yhdestä viiteen (= sydämenkuva). Kotimaisia artisteja haluttiin ehkä vähän kannustaa arvioissa. Devon Allman on blueskitaristi, jonka isä on Gregg Allman ja setä Duane Allman. BM:ssa on myös "Surfin' blues" -sivu, jossa esitellään bluesiin enemmän tai vähemmin liittyviä nettisivustoja. Päätoimittajana on Claude Jandin ja avustajina on uusimmassa numerossa toiminut noin 40 henkilöä. Lehden avustajat ovat haastatelleet kymmentä artistia, joista valtaosa on ulkomaisia kevään ja kesän aikana Ranskassa konsertoineita nimiä. Ennen tilaamista kannattaa kyllä tutustua jutun alussa mainittujen muidenkin ranskalaisten blueslehtien verkkopalveluihin ja sisältöihin, niistä kun saattaa löytyä jopa BM:ää paremmin omaa makua vastaava lehti. Blues & Co:ta (www. Hän on vastikään eronnut. Haastatellut tässä numerossa ovat Candye Kane, Liz McComb, Steve Lukather, Eddie Campbell, Shakura S'Aida, Devon Allman, Ilene Barnes sekä yhtyeet Hobo Blues, Lazy Buddies ja No Blues. Albumeita on tehty kaksi, joista ensimmäinen vuonna 2008 ja toinen, "This Little Girl's Gone Rockin'" tänä vuonna. Devon ei kertomansa mukaan juuri tavannut Greggisäänsä ennen teini-ikää. Libanonissa ja Palestiinassa rauhan asiaa edistämässä. Timo Kauppinen
blueslehti Ranskasta
BLUES MAGAZINE
esimerkiksi osoitteessa www.lizmccomb.com tai YouTubessa. Tabulatuurein opetetaan aloittelevia kitaristeja soittamaan perinneblues "Nobody Knows You When You're Down And Out", joka on tuttu mm. Robben Fordin, Paul McCartneyn, Miles Davisin, Jeff Beckin, Eric Claptonin ja Larry Carltonin levyillä.Viime vuodet hän on ollut soolouralla ja julkaissut joukon omia albumeita, joista viimeisin on nimeltään "All Is Well That Ends Well". Levy on arvosteltu BM:ssa ja saanut sydämenkuvan (coup de coeur), mikä vastannee viittä tähteä. Musiikkiaan he kutsuvat arabicanaksi. Jos ranskan kieli on jotenkuten hallinnassa, lehden voi myös tilata lehden nettisivustolta. BM on lähes satasivuinen monivärinen lehti, joka ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Candyen mielipide USA:n nykyisestä terveydenhoitojärjestelmästä on syystäkin kitkerä. Mutta takaisin vielä BM:ään. Devon oli Honeytribe-bändeineen alkusyksystä kiertueella Saksassa, Itävallassa, Puolassa ja Belgiassa. Julkaisu vaikutti siinä määrin kiinnostavalta, että tarjouduin kirjoittamaan siitä esittelyn myös Blues Newsiin. Lehteä tehdään luultavasti samalta pohjalta kuin BN:ääkin, bluesdiggareiden vapaaehtoisvoimin rakkaudesta musiikkiin.
Haastatteluja vierailevista artisteista
Entä sitten lehden sisältö. "Jos olet köyhä ja sairastut vakavasti, on paras että vain vetäydyt koloosi kuolemaan kuin eläin." Vertaus tuo mieleen Eino Leinon runollisemman ilmaisun samasta asiasta: "Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin. Nyt on kuitenkin tullut aika palata soittohommiin ja uusi levy, "Space Age Blues" on ilmestynyt. Ja itsestään selvää on, että ennen mitään muuta lehteä kannattaa tilata suomenkielinen Blues News!
Muutakin löytyy
Blueslehdessä täytyy tietenkin olla myös levyarvosteluja ja niitä BM:n uusimmassa numerossa on noin 50. Albumeja on ilmestynyt muutama ja yksi hittikin (ranskaksi 'tube') on siunaantunut, nimeltään "Hela Hela".
K
äydessäni Ranskassa työmatkalla tarttui käteen lyonilaisesta lehtikioskista Blues Magazine (BM) -niminen lehti. Erillisiä teemaartikkeleita on myös muutama, mm. Liz McComb on Ohiossa syntynyt ja siellä edelleen pääasiassa asuva gospel-jazz-bluesartisti. Brown ("Down The Line", perinteistä deltabluesia), The Delta Saints ("The Delta Saints", monipuolista roots-musiikkia Memphisistä), Lonj
www.bluesmagazine.net bluesmag@bluesmagazine.net
Blues Magazine
· 6 - 2011
- 18 -. Lizin musiikkiin voi tutustua
Trio ("Somebody's In Trouble", primitiivistä bluesia Nantesista) ja Cotton Blues ("Back On The Road", bluesrokkia ja roots-musiikkia Bagnols sur Cezesta). Candyella ei ole sairausvakuutusta ja lysti maksaa USA:ssa maltaita. Lazy Buddies on saanut Ranskassa useita palkintoja ja on kovassa nosteessa. Stevellä on elämässään nykyisin runsaasti omakohtaistakin bluesia. Lizin monipuolisuutta osoittaa, että hänen trilogialevynsä "Soul, Peace And Love" sisältää runsaasti karibialaisia rytmejä. Devon kuvaa itseään Joe Bonamassan ja Derek Trucksin kaltaiseksi bluesin uudistajaksi ja aikoo tehdä ensin kiertueen USAssa sekä palata keväällä keikkailemaan Eurooppaan. BM:n melko vapaamielistä tulkintaa bluesista edustaa hollantilais-arabialainen yhtye No Blues. Steve Lukather tunnetaan Toton kitaristina ja huippuluokan studiosoittajana, joka on vieraillut mm. Sydämenkuvan saaneita äänitteitä olivat tällä kertaa mm. Lisäksi hänen äitinsä ja kaksi hyvää ystäväänsä kuolivat jokin aika sitten. Candye on jatkuvassa rahapulassa lääkehoitoa ja seurantakokeita vaativan syöpänsä johdosta. blues-n-co.org) on julkaistu vuodesta 1997 lähtien ja ABS Magazinea (www.absmag.fr) vuodesta 2003.Tässä BN:n lukijoille näytteeksi tietoa ja poimintoja BM:n viimeisimmästä numerosta. nettisivustolla www.lazybuddies. Onneksi syöpä ei häiritse tällä hetkellä Kanen ja hänen kitaristinsa, Laura Chavezin, keikkailua ja uusi "Sister Vagabond" -levykin on ilmestynyt. Liz kiertelee ahkerasti keikkailemassa Ranskassa ja muuallakin, mm. Keith Richardsin muistelmat ja Gene Vincentin Ranskan ajasta kertovat kirjat on arvosteltu, ja kirjallista puolta edustaa myös tekstianalyysi Willie Dixonin/Howlin' Wolfin kappaleesta "Back Door Man".
Täkyjä bluesturisteille ja blues-surffareille
BM:n festivaaliarvioiden ja tulevien tapahtumien mainosten perusteella voi hahmotella vuoden tapahtumakalenteria Ranskan-matkailusta kiinnostuneille bluesturisteille. Sen jälkeen Devon piti neljä vuotta taukoa keikkahommista ja omistautui Orion-pojalleen, koska halusi säästää tämän oman lapsuutensa "isättömyydeltä". Bill Haleyn "Rock Around the Clock" -klassikkokappaleen historiasta sekä naisbluesista (osa 3). Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin." Toivottavasti Candyelle ei käy niin. com, MySpacessa tai You Tubessa. Tätä nykyä Ranskassa tehdään ainakin neljää kokolailla samanhenkistä ranskankielistä blueslehteä, joista jo 60-luvulla perustettu Soul Bag (www.soulbag.presse.fr) on kiistatta kansainvälisesti tunnetuin. Keith B. Uusin numero (loka-joulukuu 2011) on järjestyksessään 62., joten jos ilmestymistiheys on pysynyt samana, ensimmäinen BM ilmestyi 1990-luvun puolivälin tienoilla. Yhtyeen jäsenten musiikilliset suosikit vaihtelevat melkoisesti ja ohjelmistoa on luonnehdittu sanoilla west coast swing, jump blues, 50-luvun musta rock'n'roll sekä rhythm'n'blues. Arvostellut kiekot ovat pääasiassa ulkomaisia, mukana toki myös kymmenkunta ranskalaisartistien levyä. Tällaisesta surffaussivusta voisi olla iloa myös Blues Newsin lukijoille. Candye Kane oli ollut keikalla Pariisissa, mutta valitteli keikkojen puutetta. BM arvioi levyn melko hyväksi (4 tähteä). Hyväntuulista rytmimusiikkia, johon voi tutustua bändin esim
Wynonie Harrisia samana vuonna sekä Dinah Washingtonia seuraavana, ja tenori sai niissä paljon soolotilaa. Selkä leikattiin, mutta epäonnistunut leikkaus piti vielä uusia. Vanhat bändikaverit haalittiin kasaan. Hampton pyysi uudelleen Arnett Cobbia liittymään joukkoon, ja nyt oli Texasin mies valmis. 1940-luvun toinen levytyslakko alkoi tammikuussa 1948, mutta bändillä oli levytysten ansiosta paikallisesti nimeä ja keikkoja riitti. Hamptonin aikainen kovan fonistin mainekin lisäsi keikkamenekkiä. Kun pitkä levytyslakko oli ohi v. "Flying Home No 2" oli erittäin suosittu levynä ja lavalla, ja sen ansiosta Arnett sai paljon soolotilaa. Arnett levytti v. 1944, orkesteri levytti ahkerasti, ja ensimmäisten joukossa oli hitin uusi versio "Flying Home No 2". R&B:n kehityksen kannalta hän on kronologisesti ensimmäinen tyyliä johdonmukaisesti soveltanut tenoristi. Esityksen kiihkeän tunnelman vuoksi Arnett sai vanhan lempinimensä "Big Red" lisäksi luonnehdinnan "The Wild Man of the Tenor Sax". Nyt oli Arnettin vuoro lennättää kuulijoita. 1941. Jo kouluaikana hän esiintyi tenorisaksofonistina paikallisissa orkestereissa ja viipyi sittemmin pitkään Milton Larkin(s)in joukoissa. Vanha, vuosikymmenen takainen pomo Milton Larkin(s) oli viimeisessä sessiossa mukana laulusolistina. Kesällä 1948 Arnettin jo aikaisemmin vihoitellut selkä kipeytyi pahasti, ja selkärangassa todettiin tuberkuloosin tyyppinen tauti. Juha Jaakola
Villi foni Texasista E
i yhtään juttua BN:ssä, ei edes levyarvioita, siis mikä veikko tämä on. Legendan mukaan hän ei lähtenyt Lionel Hamptonin orkesteriin, mutta neljä vuotta nuorempi bändikaveri Illinois Jacquet otti pestin vastaan v. Tosi tiukkoja puristuksia olivat Flying Home -teeman mukaelmat "Top Flight" ja "Still Flying". Pianon ja viulun jälkeen koululaisorkesterissa soittimeksi vaihtui saksofoni, joka miellytti eniten. Illinois'n soitossa oli falsettiääniä, mutta Arnett latasi melodisemmin. 1945, ja tenorisoolo oli pureva. Siitä seurasi pitkä toipuminen, minkä vuoksi bändi oli pakko hajottaa.
Uusi yritys 19501956 ja 19571959
Kahden vuoden kuluttua Arnett oli taas sen verran kunnossa, että uusi yritys oli mahdollinen. Apollo levytti vuoden 1947 aikana yhteensä 15 kappaletta, joista "When I Grow Too Old To Dream" oli kaksiosainen, yhteensä kahdeksan savikiekkoa. Ensimmäisenä oli "Walkin'With Sid" # 770, joka tuli markkinoille heinäkuussa 1947.
Viimeinen, "Cobb's Corner" # 792, tuli ulos vasta kesällä 1949. Tenoritähti oli eturivissä esim. levytyksessä "Rockin' in Rhythm" v. Hamptonin miehistö säesti levytyksissä mm. 1946 omissa nimissään ja bigbändin soittokavereiden kanssa Hamptonin levymerkille kaksi kappaletta ("Jenny", "Shebna"), jotka olivat vielä jatsahtavaa "jumpjazzia".
Oma bändi 19471948
Arnett otti lopputilin Hamptonin bigbändistä keväällä 1947 ja kokosi vanhoista kavereista sekstetin, jossa oli kolme puhaltajaa sekä
kolmimiehinen rytmiryhmä. Painijan näköinen tenorisaksofonisti, rhythm and bluesin nimimiehiä 1940- ja 50-luvuilla, kovan onnen sälli! Arnett on rankattu netissä kaikkien aikojen parhaiden saksofonistien joukkoon sijalle 63, joten kovan luokan fonistista on kyse. Arnettin soitossa oli lähes aina honkkausta ja falsettiääniä, mutta soolot olivat silti tyylikkään melodisia. Ohjelmistossa oli paljon Arnettin omia sävellyksiä, koska niissä oli hyviä melodioita. Arnett Cobb (oikea nimi Arnette Cobbs) syntyi 1918 ja kuoli 1989 Texasin Houstonissa. Hampton kertoo elämäkerrassaan, että Arnett oli lavalla muutenkin oikea showmies. Vain rumpali vaihtui, mutta vahvistukseksi saatiin baritonisak-
- 19 -
6 - 2011 ·. Jacquetin swing-aikaan poikkeuksellisen räväkkä soolo kappaleessa "Flying Home" aloitti jotakin uutta; tenorisaksofonista tuli vähitellen oikea soolosoitin, joka johti rhythm and bluesin kehittymiseen ja sai teini-ikäisten tunteet kiehumaan toisen maailmansodan jälkeisinä 15 vuotena.
ARNETT COBB
Lionel Hamptonilla 19421947
Illinois Jacquetin myyntiarvo nousi hetkessä niin, että hän lähti omille teilleen jo v. Hän soitti Hamptonin orkesterin ykköstenoristina lähes viisi vuotta. Arnett Cobb & His Orchestra ei soittanut enää swingiä, vaan tyylilaji muuttui rhythm and bluesiksi, jossa oli mukana bebopin henkeä. 1942. Bändin rutiineihin kuuluivat "baarikävelyt" yleisön joukossa, tenoristi kärjessä ja muut puhaltajat letkana perässä, ja koko ajan soitettiin kansan villitsemiseksi. Tarttuvimpia olivat "Cobb's Idea" (joka oli jo Hamptonin bigbändin ohjelmistossa), "Dutch Kitchen Bounce" ja "Go Red, Go".Vieläkin suositumpi oli standardista "When I Grow Too Old To Dream" muokattu irrottelu, jossa koko bändi hoilasi mukana