Blues News 5/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

Calea muistaen: ROCKY FRISCO & GARY ALLEN R&B-tenoristit, osa 13: CHUCK HIGGINS MUDDY WATERS levyllä ja lavalla ROCKIN’ JOHNNY BURGIN 197301-13-05 ISSN 0784-7726 BN visiitillä Delmark Recordsissa / Vinyylisinkku kunniaan! / Levytutkailut BN keikoilla ja festareilla / Muddy Lee Makkonen / Blues News from England. N:o 263 (5/2013) Hinta 6,80 € 46. vuosikerta RHIANNON GIDDENS JONNY LANG ERMA FRANKLIN BOBBY FREEMAN INA FORSMAN HELGE TALLQVIST THE MUTANTS Henkilökuvassa: VALTTERI PÖYHÖNEN J.J
?WWW.TEATRIA.COM. 38/36 € CHUCK BERRY 25.10.2013 Larry Graham & Graham Central Station Meheviä funk-rytmejä, napakkaa svengiä ti 26.11. klo 19, alk. Kasarmikatu 46-48 savoyteatteri.fi Liput (09) 310 12000 & Lippupalvelu. 42/40 € Normaali ennakkolippu 62,50 euroa. klo 19, alk. Osuuskauppa Arinan asiakasomistajaetuna 54 euroa (Oulun alueen Prismat). klo 19, alk. 34/32 € Marcus Miller The Renaissance Tour Kaksi Grammya voittanut multi-instrumentalisti ma 18.11. VIP-liput 92 euroa. TUU KE IKALLE OULUU N! Eddy “The Chief” Clearwater Aitoa chicagolaista West Side –bluesia ti 29.10. Lippupalvelussa Kalevan kestotilaajille 57,50 euroa
Helsingin Finlandia-talossa ja 25.10. 54 Etukansi: Rockin’ Johnny Burgin © Alex Rodriguez Cruz, Hondarribia Blues Festival, Espanja, 2012 Blues Newsin ilmestymisaikataulu v. Usean kotimaisen blues-kuvaajan otoksista koostuva näyttely kattaa 15 taulukokonaisuuden otannan suomalaisen blueselämän vaiheista 1960-luvulta nykypäivään saakka, painottuen etenkin FBS ry:n sekä Blues Newsin omaan, miltei 50-vuotiseen toimihistoriaan. rates) vuodelle 2013: - 1/4 sivu mv (1/4 page b/w) 110 eur - 1/4 sivu väri (1/4 page color) 130 eur - 1/2 sivu mv (1/2 page b/w) 190 eur - 1/2 sivu väri (1/2 page color) 230 eur - 1/1 sivu mv (1/1 page b/w) 310 eur - 1/1 sivu väri, muut sivut paitsi takakansi (1/1 page color, except the back cover) 350 eur - 1/1 sivu väri, takakansi (1/1 page color, the back cover) 370 eur Ilmoitusmyynti / Advertising sales: Harri Haka harri.haka@gmail.com + 358 (0)500 817 214 Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Marko Aho, Aarno Alén, JP Berg, Alex Rodriguez Cruz, Norman Darwen, Juuso Haapasalo, Harri Haka, Timo Happonen, J.M. Tämän lehden ilmestyessä moni alkusyksyn hieno tapahtuma (kuten Kolin Ruska Blues, Rovaniemen Roots’n River Blues ja Jyväskylän BluesLive!) ovat jo takana, mutta isompia tapahtumia, kuten Vaasan Halloween Blues 31.10.– 2.11., ja yksittäisiä odotuksen kutinaa herättäviä keikkoja on syksyn mittaan ilahduttavasti jälleen luvassa; kunnioitettavat 87 ikävuotta tuotapikaa omaava ikiliikkuja Chuck Berry esiintyy 23.10. pärstäkertoimet esitettäisiin – ainakin silloin tällöin – valokuvin kirjoitusten ohessa. 38 BN visiitillä Delmark Recordsissa ............................ klo 17 alkaen. 51 Black River Bluesman & Bad Mood Hudson ......... – Sen voimme kyllä tälläkin kerralla luvata, että Stompin' tulee jälleen vastaamaan sille jo alunperin vuonna 2011 asetettuja tavoitteita eli tarjolla on ulko- ja kotimaisin artistivoimin varmasti ”korkean profiilin juurimusiikkitapahtumakokonaisuus erilaisine elementteineen” = konsertteja, workshoppia, Maxwell Street Markettia ym. huhtikuuta 2014. Neljättä kertaa järjestettävän tapahtuman valmistelut ovat toki jo käynnistyneet ja ohjelman sisällöstä tiedotetaan alkuvuodesta 2014. Uskokaa tai älkää, vielä on siis BN-lukijoita, joiden kanssa toimituskunta ei ole sheikannut käsipäivää saati tutustunut lähemmin (edes facebookissa, heh). 53 Levytutkailut ................................................................ Syyskausi ei siis todellakaan näytä uhkaavan tylsyydellään tai harmaudellaan, eikä Californiaan kannata siis ainakaan siitä syystä haikailla! Riennoista kiinnostuneet löytävät roots-blues-tarpeisiinsa tarkempia keikkatietoja edelleen kätevästi ansiokkaalta blues-finland.com -sivustolta. vuosikerta / Volume 46 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa / Issued bi-monthly Julkaisija / Publisher: Finnish Blues Society (FBS ry) PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland Vastaava päätoimittaja / Editor-in-chief: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö / Managing Editor: Pete Hoppula (pete.hoppula@saunalahti.fi) Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: Tekstit ja ilmoitukset BN-numeroon 6/2013 oltava toimituksessa viimeistään 22.11.-13! FBS ry:n jäsenmaksu ja Blues Newsin vuositilaus 2013: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Aarno Alén (tai postilokeroon) aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Hinta vuodeksi 2013 on 40 euroa. 23 Muddy Lee Makkonen ............................................... 32 The Mutants ................................................................. Tampere-talossa – monista muista kiinnostavista pistokeikoista/-keikkailijoista puhumattakaan. Syksyn iloihin lukeutuu blues-rintamalla myös FBS:n keväällä 2012 Helsingin Musiikkitalossa sekä vuodenvaihteessa 2012–2013 Turun Museokeskuksessa esillä olleen valokuvanäyttelyn kiertokulun jatko; Pete Hoppulan ideoima ja pitkälle työstämä näyttely ”Näyttelykuvia Blues-Suomesta – Puoli vuosisataa suomalaisen bluesharrastuksen sielunmaisemaa” on lokakuun ajan esillä (kirjaston aukioloaikoina) Hakunilan kirjastossa Vantaalla, josta se matkaa marraskuussa Malminkartanon kirjastoon Helsinkiin (viime mainitun osalta tarkka näyttelyajankohta ilmoitetaan myöhemmin Blues Newsin nettisvuilla www.bluesnews.fi sekä Finnish Blues Society/Blues News Magazine -facebooksivuilla). Näyttelystä tarkemmin jäljempänä tässä lehdessä. 40 Muddy Waters lavalla ja levyllä .............................. tammikuuta 2014 järjestettäviin, 30-vuotisjuhliaan viettäviin International Blues Challenge -kisoihin Memphisiin matkaa FBS:n edustajana tällä kertaa Black River Bluesman & Bad Mood Hudson (aka Jukka Juhola & Antti ”Andy” Huttunen). rakas toimituspäällikkömmekin toivottavasti saa sitten kaivettua oman profiilikuvansa laajoista fotoarkistoistaan... Sekä IBC:sta että EBC:sta löytyy tarkempaa juttua jäljempänä tässä numerossa. 28 Bobby Freeman ........................................................... Noh, ei hätä ole tämän näköinen, kun kaikilla meillä on varmastikin takanaan mahtava kesä roots-blueskokemuksineen – ja edessä niinikään mahtava blues-roots-syystarjonta. 18 Rocky Frisco & Gary Allen – JJ Calea muistaen.... 4 Rhiannon Giddens ....................................................... 8 Ina Forsman & Helge Tallqvist ................................. Tervetuloa! Sisällysluettelo: Rockin’ Johnny Burgin ................................................. 21 Erma Franklin – Franklinin sisarukset, osa 2 ....... Lokakuussa 2013 BLUES NEWS Blues- ja juurimusiikin lehti www.bluesnews.fi 46. Siihen asti tukekaahan edelleen ympäri Suomen maan mainiota live-tarjontaa käymällä konserteissa/tapahtumissa/keikoilla, ja tulkaahan toki sheikkaaman kättä, jos tunnistatte pärstän/pärstämme – eli tavataan keikoilla! Maiju Lasola FBS ry:n SYYSKOKOUS (valitaan yhdistyksen hallitus ja hallituksen puheenjohtaja vuodelle 2014 ym.) sekä PERINTEISET PIKKUJOULUT yhdistyksen ”läävässä” (Suonionkatu 6) lauantaina 30.11. Kuten tunnettua (!?) FBS:n toiminta ei rajoitu pelkästään Suomen rajojen sisäpuolelle, vaan peräti USA:n asti; 22.–25. Izqueirdo, Juha Jaakola, Eija Jauhiainen, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Ville Kotiaho, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Mikke Nöjd, Aimo Ollikainen, Ville Pirinen, Jussi Ronkainen, Pasi Rytkönen, Pirjo Salminen, Marko Suutarla, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Vesa Walamies, Janne Örnberg Painopaikka: Lönnberg Paino Oy, Helsinki All the leaves are brown, and the sky is gray... Toisin sanoen on toivottu, että päätoimittajan, toimituspäällikön ja toimittajien ns. 43 -3- BN käy tapahtumissa ................................................ 12 Valtteri Pöyhönen & Dalindèo ................................. huhtikuuta 2014. Oulun Club Teatriassa, Eddy ”The Chief” Clearwater 29.10. Jo parin vuoden ajan on lukijoiden taholta aika ajoin esitetty toivomus, että Blues Newsin tekijäpiiri saisi ”nimilleen kasvot”. Tilaukseen sisältyy 6 BN-lehden (yhden tulevan ja viiden jo ilmestyneen numeron) sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille sekä Blues Newsissa että verkkosivuillamme. 2013: N:o 1/13: vko 09 N:o 3/13: vko 25 N:o 5/13: vko 43 N:o 2/13: vko 17 N:o 4/13: vko 35 N:o 6/13: vko 51 5 - 2013 •. 27 Chuck Higgins ............................................................. Suomen edustajan valinta EBC:n osalta on tätä kirjoitettaessa kesken, joten siihen palataan BN:n seuraavassa numerossa. Tiedoksi edelleen jo nyt, että Latvian Riikassa järjestetään puolestaan European Blues Challenge -kisat 11.–12. Uskallan nyt siis – lukijoiden toiveesta – aloittaa moisen käytännön; koettakaapa kestää (hymiö)! Vuoden viimeiseen eli kuutos-numeroon mennessä mm. Helsingin Kulttuuritalolla ja 30.10. 52 Vinyylisinkku kunniaan! ........................................... Toiveissa/suunnitelmissa on, että näyttely saataisiin jatkossa esille myös Keski- ja PohjoisSuomessa. 42 Blues News from England ......................................... 16 Jonny Lang ................................................................... Helsingin Savoy-teatterissa, Hot Tuna & Canned Heat kuinka ollakaan samana päivänä eli 29.10. Ilmoitushinnat (ad. Itse kunkin kalenteriin on syytä merkitä jo nyt hyvissä ajoin myös FBS:n rakkaan Blues Newsin teon ohella eittämättä suurin vuotuinen ponnistus eli Stompin’ at the Savoy -kaupunkifestari Helsingissä 11.–13. 45 Euroopan ensimmäinen Blues Expo .....................
Jimmy Lee Robinsonin, Big Wheelerin, Billy Boy Arnoldin, Jimmy Burnsin, Tail Draggerin, Little Arthur Duncanin, Andre Williamsin, Paul Jonesin, Shirley Johnsonin ja Willie Buckin kanssa. Hän on taitava, eri tyylejä hallitseva perinnetietoinen muusikko, joka on tätänykyä valmis nousemaan entistäkin isommille estradeille. • 5 - 2013 -4- © Pirjo Salminen, Chicago Blues Festival, 2009 KARI KEMPAS & MAIJU LASOLA. BN on tavannut miehen useasti Chicagon visiiteillä; tämä artikkeli on koottu kesällä 2012 Kari Kempaksen ja kesällä 2013 Maiju Lasolan tekemistä haastatteluista. Johnnyn uran juuret ulottuvat 1990-luvun alkuun; jo silloin hän pääsi soittamaan ja levyttämään lukemattomien, silloin vielä aktiivisten vanhemman polven Chicagon bluesmiesten kanssa. Delmark- ja St. ROCKIN’ JOHNNY Straight out of Chicago! R ockin’ Johnny Burgin, 44, on chicagolainen, alkujaan Pennsylvanian Williamsportissa syntynyt sekä Mississippin Starkvillessä ja Etelä-Carolinan Greenvillessä varttunut laulajakitaristi ja bändinjohtaja. George -levymerkeille tehtyjä sessioita löytyy mm. Rockin’ Johnny jätti perhesyistä musiikkiympyrät tyystin noin kahdeksaksi vuodeksi ja palasi kuvioihin entistä puhdikkaampana vuonna 2009. Omia levyjä Rockin’ Johnny Band -nimellä hän on tehnyt viisi: kolme Delmarkille (”Straight Out Of Chicago”, 1998, ”Man’s Temptation”, 1999 ja ”Grim Reaper”, 2012) sekä kaksi omalle levymerkille (”More Real Folk Blues (Live)”, 2000 ja ”Now’s The Time”, 2010)
Minä taas hämmästyin siitä, että Dave oli soittanut paljon Eddie Taylorin kanssa. Tapasit siis jo varhain juuri oikeat ihmiset. Olin ulkona joka ilta ja tutustuin moniin hienoihin ihmisiin. Yritin pyörittää samaan aikaan omaa bändiäni, soittaa sunnuntaisin Tail Draggerin kanssa ja kiertää Sam Layn kanssa. Noihin aikoihin moni vanhempikin muusikko oli vielä kuvioissa mukana. Sen jälkeen ymmärsin, että minulta menisi ainakin yksi kokonainen vuosi syventäessäni ymmärrystäni tässä musiikinlajissa ja soittaakseni Sam Layn tasolla. Hänen uransa lähti uudelleen nousuun vasta kun hän jätti bändit ja ryhtyi sooloartistiksi. Se ei merkinnyt minulle mitään, minulla oli hauskaa. Olitko tavannut Martin Langin aikaisemmin. Se oli kuin ryhmäterapiaa. Tail Dragger sanoi kerran, että hän on käytännössä kasvattanut sinut. Esiinnyimme klubissa, jonka nimi oli Lilly’s ja kierrätimme hattua. King, mutta ilman torvisektiota. Ryhdyin rakentamaan Rockin’ Johnny Bandiä. Lauloin yleensä vain muutaman kappaleen. Hän ei ollut se suuri, kuuluisa Tail Dragger, joka hän on nyt. Kolme viikkoa peräkkäin taisimme tienata seitsemän dollaria viikossa. Siitä se kaikki alkoi. Se oli hienoa – Jimmy Lee Robinson oli idolini ja rakastin hänen kitaransoittoaan. Laulaessa on soitettava sointuja. Se on mielestäni erittäin hyvä kuvaus: torviosuudet pitää soittaa kitaralla. – Asuin Mississippissä 16-vuotiaaksi asti, jolloin lähdin high schooliin Etelä-Carolinaan. Smoke Daddyn (klubi/ravintola Chicagossa – toim.) keikkamme olivat suosittuja. Minun mielestäni hän oli loistava ja hänellä oli oma tyylinsä. – Hän on minulle kuin perhettä. Viimeinen keikkakesä oli 1992 ja siellä soittivat varmaan kaikki aktiivisesti esiintyvät chicagolaiset bluesmuusikot. ”Oikeita”, hyödyllisiä kontakteja olisivat silloin olleet Son Seals, Magic Slim ja vastaavat. Bändissäni oli Lil’ Ed & Blues Imperialsista lähtenyt Kelly Littleton rummuissa, Sho Komiya bassossa ja Martin Lang huuliharpussa. Mary Lane vierailee mielellään vieläkin silloin tällöin keikoillani. – Jimmyn jälkeen kiersin Sam Layn kanssa pari vuotta. Säestin sellaisia nimiä kuin esimerkiksi Vera Taylor, Vernon Harrington ja Necktie Nate. – Eddie Burks olisi kuuluisampi, jos hän olisi tehnyt cd:nsä levy-yhtiöille eikä omalle levymerkilleen. Sain solistikseni Mary Lanen. – Kyllä, mutta siihen aikaan he eivät olleet vielä niin kuuluisia kuin nykyään. Jätin Samin bändin noiden parin vuoden jälkeen, koska en ehtinyt tehdä tuota kaikkea. pas Autoit Jimmy Lee Robinsonia, kun hän teki come backin?. Dave vei minut katsomaan Tail Draggeriä ja se aloitti uuden luvun elämässäni. Mutta minut oli varmaan tarkoitettu soittamaan Tail Draggerin kanssa – hän oli valintani. Mistä tulet ja mikä on musiikillinen taustasi. – Kyllä ja se auttoi minua. Tail Draggerin keikalla tienasin 35 dollaria, mutta pääsin kotiin nukkumaan. Soitimme keikan ilman bassoa ja soundimme oli aika epämuodikas. Olitko sinä tai Martin perillä Chicagon bluesskenestä, kun tulitte kaupunkiin opiskelemaan yliopistoon. Teimme kesäisin keikkoja Delta Fishmarketissa. Olen ensimmäinen, jonka hän tapasi Chicagoon tultuaan. Soitimme pienessä klubissa, samankokoisessa kuin Rooster’s, jossa Tail Draggerin dvd/cd on tehty, mutta se oli täynnä yleisöä. Ne olivat ihania, jännittäviä aikoja, suurta seikkailua. Myös -5- REGGIE’S MUSIC JOINT, CHICAGO 2013: YOSHIMI HIRATA (vas.), RICK KREH ER, ROCKIN’ JOHNNY , MARTIN LANG 5 - 2013 • © Kari Kempas UISTOERIN BBQ-P TAIL DRAGG 2012 ICAGOSSA JAMEISSA CH © Kari Kem – Kyllä, mutta Jimmy Leen kohdalla bändissä soittaminen ei oikein toiminut. – Olin perillä siitä, mutta en uskonut joutuvani siihen mukaan. Dave Waldman mainitsi sinut muutama vuosi sitten Blues Newsiin tehdyssä haastattelussa. sanoi minulle, että bändini on hyvä, mutta tarvitsen siihen laulajan. – Hauska muisto muuten, isäni ei pitänyt esimerkiksi B.B. Kitara on enemmän esillä kuin Muddy Watersin soittotavassa. Hän on todella monessa mielessä ja monin eri tavoin vaikuttanut uraani. – Isäni oli näyttelijä ja ohjaaja, mutta hän soitti myös kitaraa. Meillä oli keikka joka torstai ja mukana oli yleensä myös vierailijoita, kuten esimerkiksi Jimmy Lee Robinson, Big Wheeler ja Tail Dragger. Se on kuin rakkaustarina, suuri ja mahtava seikkailu! Soitin kyllä Tail Draggerin kanssa aina aika ajoin, mutten ollut niin hyvä, että olisin voinut keikkailla viitenäkuutena iltana viikossa. Sain tehdä oman cd:n sen ansiosta, että Jimmy Burnsin albumi, jossa olin mukana, oli menestys. Hän oli siis jonkinlainen musiikin puoliammattilainen, piti kovasti folkista ja akustisesta bluesista, johon minäkin sitten kasvoin ikään kuin sisään. Hänen huuliharppusoundinsa on alkuajoista saakka ollut omanlaisensa. Ja hän korjasi autonikin. Ja kun naisyleisö saapui keikalle, tulivat miehet myös. Siihen aikaan Sam soitti rumpuja ja lauloi. Tail Draggerin keikoilla oli aina todella hauskaa ja klubeilla, esimerkiksi 5105:lla West Siden North Avenuella kävi paljon yleisöä. Sehän poikkeaa hieman muista. – Olen soittanut Martinin kanssa aivan alusta asti, koska olen tuntenut hänet pitkään. Hän soitti silloin aina samalla tavalla, mutta oppi ja kehittyi nopeasti. Tapasin Daven yliopistossa ja hän oli hämmästynyt siitä, että tiesin kuka Eddie Taylor oli. Yliopistoaikoina toimin opinahjon radion tiskijukkana, ja niissä puuhissa syntyi myös kutsumanimeni ”Rockin’ Johnny”, siitä lähtien olen siis kulkenut musiikkipolkujani tällä nimellä. Aloin harjoitella paljon, yhden kappaleen päivässä. West Siden tyylissä on kiihkeämpi ote kuin esimerkiksi Jimmy Reedin tyylissä ja se on lähestymistavaltaan modernimpaa. – Minä katselin isän seinällä roikkuvia kitaroita, kuuntelin hänen soittoaan ja halusin itsekin soittaa. En koskaan tehnyt hänen kanssaan kiertuetta ja cd:n valmistuttua emme enää soittaneet yhdessä. Sanoisin, että olimme kaikki oikeastaan blues-skenen marginaalissa, mutta jatkoimme omien juttujemme tekemistä. Hän kirjoitti joitakin hyviä kappaleita kuten esimerkiksi Mr Needmore ja Turn Me On. Samilta opin taitoja myös siihen, miten poimia ohjelmistoon vaikutteita musiikillisesti laveammalta skaalalta kuin vain tiukasta bluesista. Hänen show’nsa oli mahtava. Millaista se on. West Side -tyylin malliesimerkkejä ovat Otis Rush ja Magic Sam. Kellyn jälkeen rumpuja soitti Kenny Smith, joka ei ollut silloin vielä niin kuuluisa. Tail Dragger on ollut kuvioissa jo pitkään, mutta silloin hän ei oikeastaan vielä soittanut North Siden klubeissa, eikä hän ollut julkaissut levyjä. Kun lähdin keikalle Eddie Burksin kanssa Clevelandiin, sain siitä 60 dollaria. Hän esitti joka viikko samat kappaleet ja kun hän lauloi ”I shot my man three times to make sure he’s dead”, naiset kirkuivat. – Dave oli pääsylippuni Chicago-bluesin maailmaan. Todella hauskaa. Se oli todella upea kokemus. – Kyllä, se oli West Siden parhaita puolia. Hänen Delmarkille tekemänsä cd, jossa olin mukana, myi itse asiassa hyvin ja se sai hyviä arvosteluja – kaikkialla muualla paitsi Chicagossa. En uskonut kuitenkaan koskaan osaavani, mutta aloin silti opetella kitaransoittoa. Ja musiikkihan se oli ja on kuitenkin tärkeintä. Olet soittanut myös Chicagon West Siden klubeissa. Opettelitko soittamaan kitaraa West Siden tyyliin. Sam Lay oli vierailevana vokalistina ensimmäisellä Delmarkille tekemälläsi levyllä, eikö niin. Tarvitsin kuitenkin laulajan, koska en itse osannut laulaa kovinkaan hyvin. Se oli jännittävää aikaa 22-vuotiaalle nuorelle miehelle ja jouduin miettimään, lähteäkö keikalle Bostoniin tai Minneapolisiin vai jäädäkö soittamaan Tail Draggerin kanssa West Sideen. Suosikkini Jimmy Dawkins sanoi West Siden tyylistä, että siinä yritetään soittaa kuin B.B. Jimmy Burns ei oikeastaan ollut tehnyt paljoakaan sitten 1980-luvun ja hän teki silloin paluuta. – Totta, kävin kaikilla Big Smokey Smothersin keikoilla ja Luther ”Guitar Jr” Johnson esiintyi vielä. Soitan edelleenkin keikoillani joitakin hänen kappaleitaan. – Aloitin siellä Tail Draggerin mukana. Äitini osti sitten minulle Rickenbacker-kitaran ja tavallinen päiväni muodostui sellaiseksi, että tulin koulusta ja soitin kitaraa nukkumaan menoon saakka. – Aloin soittaa Dave Waldmanin ja Steve Cushingin kanssa. En ollut koskaan sellaista suunnitellut. Kingistä, koska tämän musiikki oli niin ”sähköistä”. Mieluisinta minulle oli silloin rockmusiikki, mutta kuuntelin kyllä bluesia ja muutakin musiikkia. Sitten Tail Dragger joutui vankilaan ja klubin omistaja Jammailitteko muiden muusikoiden kanssa keikoilla. Se tapahtui joskus aivan 1990-luvun alussa. Olin aloittanut yliopistossa vuotta aikaisemmin ja tapasin hänet, kun hän oli aloittamassa opintojaan. Pääsin ensimmäistä kertaa matkustamaankin, olimme koko ajan tien päällä ja se oli minulle musiikillisesti kuin silta tasolta toiselle, paljon korkeammalle tasolle. – Kyllä vain. Chicagoon muutin 18-vuotiaana aloittaessani yliopistoopinnot
– Kyllä, päätin tehdä live-levyn vuonna 2000. SMOKE DADDY, CHICAGO, 2013 Onko studioissa eroja. Siitä on jo aikaa. Pidän cd:n kappaleesta Little Rain. Se oli viimeinen ennen kuin lähdin tauolle. © Maiju Lasola bändit ovat pienempiä, yleensä trioja ja kvartetteja, kitara on pääosassa. Muutin sen muotoon: ”We are the houseband, baby, and we come to rock awhile.” Siihen aikaan soitimme eräässä klubissa housebändinä joka maanantai. Oli fiksua häneltä tehdä cd aivan erilaisella teemalla. Se oli ensiesiintymiseni Euroopassa ja sen jälkeen tein sopimuksen Crossroadsin kanssa. Se auttaa. George -sessioita samoihin aikoihin, kun aloitit Delmarkilla. Se on hieno levy ja viimeistelimme sen kuudessa tunnissa. Siksi syntyi kappaleita, jotka olivat kuin dynamiittia ja ne annettiin esitettäväksi loistaville muusikoille. äst yny t ”O l e n k y l l hicagon olemaan C ä il y ny t p a r h a ite n s salaisuus.” Vuosien mittaan olet varmaan soittanut lähes kaikkien chicagolaisten huuliharpistien ja kitaristien kanssa. Useimmiten äänitämme livenä studiossa ja teemme paikoin päällekkäisäänityksiä, mutta kaikki siis soittavat samassa, isossa huoneessa kahdelle raidalle. – Kyllä, en ole kuunnellut sitä pitkään aikaan. Mutta toisaalta yhtiöt kuten Delmark saavat levyn jaeltua paremmin radioasemien tiskijukille ja radiosoittoon – ja minulla ja Delmarkilla on pitkä suhde. Ja bändi oli mahtava. Minun pitää tehdä myös niin, kun suunnittelen seuraavaa Rockin’ Johnny -julkaisua. Sen jälkeen tein ”Grim Reaper” -cd:n Delmarkille. Minä olen esiintynyt 20 vuotta ja vain kerran Los Angelesissa. Soitin Paul DeLayn kanssa, ja tein hänen kanssaan Evidence-merkille levyn nimeltä ”DeLay Does Chicago”. Nyt neljän vuoden kuluttua paluustani ja Delmarkille tekemäni cd:n jälkeen kaikki tietävät, että olen tehnyt paluun. Silloin kun musiikkia vielä tehtiin singlejä varten, syntyi paljon hienoja kappaleita. Delmark on ollut olemassa jo niin pitkään, että se saa levyn eri puolille maailmaa. – Kyllä, tein aika paljon sessioita St. Jimmy Rogersin ja Muddy Watersin ei tarvinnut tavoitella kuin yhtä hyvää kappaletta singlen a-puolelle. Sen nimi on House Band Blues. 30 sekuntia on musiikissa pitkä aika! Nyt pitää saada aikaan 14 kappaletta, kun ennen riitti kaksi. – Kyllä, ehdottomasti ja päätti siitä, mitä materiaalia levylle tulee. George Recordsille. Merkki on pieni ja George Paulus on enemmänkin levykeräilijä, historioitsija ja jakelija. 1990-luvulla keikkailin paljonkin Keskilännessä ja Kanadassa. Se oli minulle sähköistävä kokemus. Ryhdyitkö kirjoittamaan omia kappaleita julkaistuasi ensimmäisen cd:si Delmarkilla. Utrechtin lava oli valtaisa. Tein cd:n ”Now’s The Time” omalla kustannuksellani todella nopeasti paluuni jälkeen. ”Man’s Tempation” oli toinen cd:si, eikö niin. St. Niinpä keikkailen nykyään sekä oman bändini että paikallisten bändien kanssa, koska esiinnyn lähinnä Chicagossa, Keskilännessä ja Euroopassa. Paul soitteli paikassa päivää ennen keikkaansa sekä päivä sen jälkeen ja näki bändimme esiintyvän. Se on hyvä kappale ja perustuu oikeastaan Hip Linkchainin lauluun Millionaire Blues: ”I dreamed I was a millionaire, but woke up and I didn’t have a dime”. Hekin tekevät niin. Mukana olivat myös Kenny Smith ja Sho Komiya. Voi aina tehdä toisen oton, jos haluaa. Johtiko George Paulus sessioita. Kun palasin lavoille, Block Magazine teki minusta jutun ja järjesti minulle keikkoja Euroopassa. George Records on muuten Yhdysvalloissa täysin tuntematon. Ken kirjoitti uudelle cd:lleni kappaleet Grim Reaper ja Lousy Dimes – ja päätimme ottaa Bharathin mukaan sessioihin saadaksemme mukaan jotain uutta. kustannukset nousevat aina vaan korkeammiksi. Levyä voisi sanoa Martin Langin cd:ksi – hän on siinä niin hyvä. Nyt kun muusikko tekee levy-yhtiön kanssa sopimuksen cd:stä, pitää saada aikaan 60 minuuttia kelvollista musiikkia. Hän on tehnyt yhden kaikkien aikojen parhaista blueslevyistä: Big John Wrencherin ”Maxwell Street Blues” Barrelhouse Recordsille vuonna 1969. – Paul DeLay oli ensimmäistä kertaa Chicagossa, mutta rahallahan saa missä tahansa – vaikka Bändi oli tavallaan St. Paul esiintyi Legend’s-klubilla ja levy syntyi sattuman oikusta. – Delmarkilla on vähän helpompi tehdä sessioita, koska studio on levy-yhtiön oma eikä studioajasta tarvitse maksaa. – Kun valmistaa levyn omakustanteena ja myy sen itse keikoilla, saa rahat pitää itse. George halusi cd:lle vanhanaikaisen 1950-luvun soundin. • 5 - 2013 -6-. Olin mukana Tail Draggerin ensimmäisellä cd:llä, joka oli melkoinen menestys. Olen saavuttanut aseman, jossa minuun luotetaan ja tuon Delmarkille artisteja, kuten esimerkiksi Little Arthur Duncanin. Muddyn piti löytää vain joku kirjoittamaan se hänelle. – Kyllä, ja se on tehnyt blueslevyt, jotka ovat suosikkejani, kuten esimerkiksi Junior Wellsin ”On Tap”-, Magic Samin ”West Side Soul” ja ”Black Magic” sekä Jimmy Dawkinsin ”Fast Fingers”. Bändissä oli lisäkseni Rick Kreher, Twist Turner, Madison Slim ja Tail Dragger – ja siihen asti olimme soittaneet todella pienissä klubeissa. Hän sanoi minulle, ettei Portlandissa ole kaltaisiamme muusikoita ja päätti toteuttaa koko cd:n Chicagossa. Teitkö St. Tunnen olevani teknologian uhri. Olen kyllästynyt olemaan Chicagon parhaiten säilynyt salaisuus. – Kyllä, soitin myös Andre Williamsin, Studebaker Johnin ja BBC:n tiskijukan Paul Jonesin sessioissa. Kirjoitan yleensä pari uutta kappaletta cd:tä varten. George Recordsin housebändi, niinkö. Hän oli kuin orjapiiskuri, mutta Tail Dragger osasi suhtautua siihen hyvin. Kävimme Utrecht Blues Estafette -festivaalilla Hollannissa, enkä koskaan unohda sitä. Saadaan vanhan koulukunnan tyyliin live-tunnelmaa. Esimerkiksi kaikki Little Walterin kappaleet ovat sellaisia. – Ehkä sillä ei ole kunnon jakelua Yhdysvalloissa, eikä se ole yhtiön ensisijainen markkina-alue. Olin bändini kanssa mukana äänittämässä myös Willie Buckin cd:tä, jossa vieraana oli kanadalainen huuliharpisti Bharath Rajakumar. Olet tehnyt pari cd:tä myös omalla levymerkilläsi. Albumi on kuin polaroidkuva ja se ilmentää hyvin aikaansa, vuotta 1998. Olen työskennellyt paljon Delmarkin studiolla. – Kyllä, ensimmäisen kappaleen kirjoitin levylle ”Straight Out Of Chicago”. Millaista oli työskennellä levy-yhtiölle. – Huuliharpistit pitävät siitä, että soitan sointuja. Haluaisin työskennellä enemmän Länsirannikolla ja Itärannikolla. Toivoisin, että cd:tä ei olisi koskaan keksitty. Meillä on hänen kanssaan yhteinen ystävä, vanha kaverini Ken Kawashima, joka asuu Kanadassa. Mikä siihen on syynä. Tuottaja George Paulus saattoi sanoa Tail Draggerille, että haluaa tämän soittavan niin kuin Garfieldsissä. George auttoi myös minua urallani
Tavoitteenani on entistä enemmän laajentaa yleisöpiiriäni, saada faneja myös muualta kuin niin sanotusta bluesyleisöstä ja pyrkiä entistäkin enemmän soittamaan myös Chicagon ulkopuolella ja Euroopassa. Valitsitko come back -levyllesi suosikkikappaleistasi vuosien varrelta. Ja niin minusta musiikin kanssa pitää ollakin. – Tail Draggerin keikoilla esitimme aina ensimmäisen setin instrumentaaleja. Hänellä ei ole loistavaa ääntä, mutta hän osaa käyttää sitä. © Juuso Haa pasalo IMIT JA BN-TO JOHNNY 013 2 CHICAGO TAJA #1, empas © Kari K JOHNNY JA BN -TOIMITTAJA #2, DOWNTOWN OAK PARK, CH ICAGO 2013 Kahdeksan vuoden tauolla musiikkiympyröistä oli varmastikin vaikutuksensa. Sen ansiosta koen näkeväni ja ymmärtäväni asiat jotenkin paremmin ja selkeämmin kuin ennen. Yksi parhaista kitarablueslevyistä on hänen tekemänsä ”Chicago Woman”, joka julkaistiin 1980-luvulla Ranskassa Isabel-levymerkillä. – Koska ihmiset tunnistavat soittoni, niin kaiketi minulla on oma tyyli. Olen kehittänyt oman identiteetin ja olen siihen hyvin tyytyväinen. Demografia ei ole puolellani, mutta toisaalta bluesmusiikki on mahtavaa ja uskon sen tekevän aina paluun. Pääsin soittamaan yhden keikan ja muutaman kerran jammaamaan Smokeyn kanssa, vaikka monet vanhemmat legendat eivät päästäneet tulokkaita mukaan lavalle. – Olen aina onnistunut löytämään tuntemattomampia kappaleita, tekemään epätavallisia valintoja ja laittamaan niihin oman leimani. Enkä minä siis ajattele muusikkouraa ”työnä” – en ”työskentele”, kun soitan! 5 - 2013 •. Opin käyttämään ääntäni. Opettelin keskiosan eli soinnut, jotka kuuluvat nyt esimerkiksi Rick Kreherin komppikitaratyöskentelyyn. Sitten perustin Rockin’ Johnny Bandin ja soitin siinä bassokulkuja, sointuja ja sooloja. Olen aina soittanut sellaisten kaverien kanssa, jotka olivat minua vanhempia. Otteeni on jotenkin selvästi rennompi ja spontaanimpi. Cd ei välttämättä ole se muoto, joka enää nykypäivänä toimii parhaalla mahdollisella tavalla. Rummuissa oli hetken Rob Lorenz, nyt Steve Bass, joka on Ralph Bassin veljenpoika. Miten kuvailisit soittotyyliäsi. Mielestäni jokaisen kitaristin pitäisi hallita nämä kaikki. Kun sitten ryhdyin soittamaan Tail Draggerin kanssa, en ollut kovin hyvä kitaristi verrattuna esimerkiksi Johnny B. – Olin mukana vanhemman rumpalin Eddie Kobekin bändissä South Bendissä, Indianassa ja sen ansiosta päädyin soittamaan Pinetop Perkinsin kanssa. Mutta tuo formaatti-asia, se askarruttaa. Soitatko kitarainstrumentaaleja. – Kaikkiaan nyt olisi jälleen aika siirtyä eteenpäin. Kaksi päätä on aina parempi kuin yksi, ja Rickistä on paljon apua erilaisissa näihin hommiin liittyvissä asioissa. Tail Draggerin kanssa. Haluaisin olla avuksi, kun ihmisillä on nykyisin niin paljon vaikeuksia mielenhallintansa ja -terveytensä kanssa. Tauon luoma etäisyys näihin juttuihin teki hyvää. – Jos minulla ei olisi tytärtä, muuttaisin Eurooppaan asumaan. Soitin Little Red Roosterin samalla lailla kuin Little Smokey Smothersilla oli tapana. Ralph Bass oli Chessillä ja King Recordsilla tuottajana, ja hän löysi James Brownin. Chicagossa lähes kaikki bluesin veteraanit ovat kuolleet ja blues-skene on jokseenkin kalpea, vaikkakaan ei tietystikään kuollut. – Olisin psykiatri. Minulla on enemmän vaikutusvaltaa keikkoihini ja muuhun. – Yksityiselämässäni tilanne oli sellainen, että jäin sivuun niin sanotusti perhesyistä. En tee mitään uutta, vallankumouksellista tai erikoista, mutta kuunnellessani nykyään muita kitaristeja, huomaan, että soittoni on erilaista. Laulamiseni ei ollut hääppöistä noihin aikoihin. Nykyisin soitetaan paljon funkia bluesia, joten ilmeisesti Pulaski Road on muuttunut, mutta minä en. Mutta toisaalta teen sellaista työtä tietyssä mielessä jo nyt. Mitä tekisit, ellei sinusta olisi tullut muusikkoa. Maaliskuussa olin mukana Tail Draggerin ”Live At Rooster’s” -dvd/cd:n teossa ja keikkailin pääasiassa hänen kanssaan. Silloin oli tammikuu vuonna 2009 ja talous oli alamaissa. Palattuani ympyröihin olen huomannut, että tauosta oli monessa suhteessa hyötyä ja myönteisiä vaikutuksia. Mietin ja työstänkin kyllä uutta materiaalia ja minulla on myös ystäviä, jotka ovat hyviä lauluntekijöitä. Mitä seuraavaksi. – Oli erityisen hienoa ja onnekasta saada Rick mukaan – hän on ollut pitkään kuvioissa ja tietää paljon. Ehdottomasti. Yksi selvä hyöty on se, etten enää stressaa ja huolehdi etukäteen soittamiseen liittyvistä asioista niin paljoa kuin aiemmin. Eikä vieläkään periaatteessa olisi liian myöhäistä (naurua). Minulta kesti kaksi vuotta ennen kuin opin laulamaan oikeassa sävellajissa. Se ja Chigaco Tribunen artikkeli käytännössä hoitivat paluuni. Kuka tietää, ehkä tulevaisuudessa... Muusikko tavallaan tekee keikkojen ja levyjen kautta ihmisille hyvää, auttaa hyvän mielen tuottamisessa. Olin uutisissa ja paikallisessa tv-ohjelmassa nimeltä ”Chicago Tonight”. – Kyllä vain. Esitin varmaan miljoona kysymystä, kun aloittelin rivimuusikkona, ja sen ansiosta pystyn nyt paremmin huolehtimaan omasta kohtalostani. Guess I Walk Alone on Jesse Thomasin kappale, jonka tein Otis Rushin tyyliin. Ammatillisesti minun olisi kuitenkin parempi olla Euroopassa. Bassossa on John Sefner, jonka kanssa soitin jo 1990-luvulla. – Kun alkuaikoina soitin Icecream Men -bändissä Jimmy Lee Robinsonin, Big Wheelerin ja Steve Cushingin kanssa, soitin kitaralla bassokuviot, koska Steve ei halunnut bändiin basistia. Mooreen, joka oli soittanut Tail Draggerin kanssa ja joka oli kokeneempi. – Aiemmin oli puhe uudesta julkaisusta. – Tehdessäni paluuta ihmiset olivat sarkastisia ja sanoivat minun ajoittaneen sen todella ”hyvin”. – Rick Kreher tuli mukaan heti alusta. Yksi suosikkikitaristeistani, joka kuulosti erittäin hyvältä Les Paulin kanssa, oli Willie James Lyons. Hän soitti mm. Joskus soitin Earl Hooker -instrumentaaleja koko setin ja Martin soitti huuliharppuinstrumentaaleja. Yritin varmaan saada heidän hyväksyntänsä sille mitä teen ja he esittivät sellaista musiikkia, jota minäkin halusin soittaa. Opin sen Sam Layltä. Lukuun ottamatta Martin Langia ja Sho Komiyaa. Kesti siis aikansa ennen kuin keikkojani alettiin buukata. – Pidän sekä Fendereistä että Gibsoneista, mutta en käytä Les Paul- enkä Telecaster-kitaroita. En käytä mitään lisälaitteita, korkeintaan wah-wah -pedaalia Son Sealsin Hot Sauce -kappaleessa. Täytyy pohdiskella kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Cincinnatissa. Opin paljon myös Billy Boy Arnoldilta. Jo parikymppisenä kävin Rickin ja Studebaker Johnin keikoilla. Saitko uuden bändin kasaan heti palattuasi. Musiikin esittämisessähän yksi tärkeä juttu on tiedostaa, että tekee sitä myös muille, eikä vain itseään varten. Tein täyttä päivätyötä ja sen lisäksi hoidin keikkoja. Hän laulaa niin kuin puhuu. Teimme – minä, Martin, Dave Myers ja Eddie – Pinetopin kanssa 30 keikan kiertueen mm. Soitin peruskomppia ja sointuja koko illan. Now Is The Time perustuu myös Jesse Thomasin kappaleeseen. Ihmiset olivat iloisia paluustani. – Soittaessani Sam Layn kanssa, ei minulla ollut kitarasooloja oikeastaan ollenkaan, lukuun ottamatta kappaletta Long Distance Call, jossa soitin slidea sekä kappaletta I Wanna Boogie, joka esitettiin setin -7- lopuksi. Siinä on vaikutteita Magic Samiltä
Ajatus olisi heijastaa Broadwayn mustattujen naamojen juttuja. Ja sitten kokeillaan toimiiko kappale meille. Miten valitsette ohjelmistonne. Joku teki ohjelmastamme sanomalahtijutun ja esitteli siinä mustaa string band -musiikkia. Yksi mielenkiintoni kohde on tehdä afroamerikkalaisia klassisia musiikkikappaleita vuosisadan taitteesta (1800- ja 1900-lukujen). – Henkilökohtaisesti löysin ne sosiaalisten verkostojen myötä country- ja squaretanssin kautta. On minulla levyjä ja hankin niitä, mutta Dom on todellakin levymies. Hän tietää. OIen tohkeissani siitä, koska projektissa yhdistyvät klassisen musiikin taustani sekä se, mitä nyt teen. – Minun on mahdollista tehdä noin yksi sinfoniashow vuodessa. Ohjelmistoa tulee vähän joka paikasta. Lisäksi kiertuekokoonpanossa on sellisti Layla McCalla. Sitten sekosin banjosta ja tapasin muiden yhtyeemme perustajahenkilöiden kanssa Joe Thompsonin, vanhan viulistin. – Soitin Domin ja Justinin kanssa Joe Thompsonin opissa ja päätimme perustaa yhtyeen. Ja tiedäthän, teemme jonkin verran kappaleita itsekin. Miten CCD:stä tuli ammattilaisyhtye. © Sycamore Road Records RHIANNON GIDDENS Carolinan suklaapisara tarinoi ja viihdyttää H elsingin Juhlaviikot toi Carolina Chocolate Dropsin esiintymään Huvilatelttaan 21. Haluamme antaa äänen vanhalle amerikkalaiselle musiikille, mutta myös afroamerikkalaisen musiikin tyyleille. Kappaleita tuodaan esiin paljon näin: ”Hei, kuulin tämän hienon vanhan biisin levyltä, kokeillaanko”. Jopa yleinen nykyinen käsitys bluesista on varsin kapea ja sama koskee jazzia. Ensin kuulin banjoa ja Joen tapaaminen sytytti halun oppia ja esittää tätä musiikkia. Niitä ei ole kukaan tehnyt aikoihin ja sieltä löytyy paljon hyvää musiikkia. Kerromme banjon historiaa ja muuta vähemmän tunnettua. – Nyt bändissä on lisäkseni Dom ja Hubby Jenkins, joka on mukana kolmatta vuotta. Rhiannon osoittautui mukavaksi ja helposti lähestyttäväksi. Keskustelu oli avoin ja lämminhenkinen sekä huumorin kyllästämä. Oikeastaan se ylläpitää ääntäni. Mikä tärkeintä, musiikki on upeaa, se on se juttu, se ansaitsee tulla kuulluksi kunnioitettavalla tavalla. Jäsenet löytävät lauluja vanhoilta levyiltä, vanhoista nuoteista, joita saamme muilta banjoharrastajilta, radiosta, tapaamiltamme ihmisiltä, kunnioittamiltamme vanhemmilta. elokuuta. Teimme kovasti työtä ja jutullemme oli todistettavasti olemassa vahva tilaus. JUSSI RONKAINEN Miten löysit string band- ja old time -musiikin. Yritämme avata näitä tyylejä soitossamme, koska amerikkalainen musiikki oli aiemmin enem- -8- män virtaavaa, vähemmän lokeroitunutta. Haastattelu tehtiin ravintola Juttutuvassa keikkapäivän aamulla. Esitätkö yhä klassista musiikkia. Mainitsimme jutussa, että olemme muodostumassa yhtyeeksi. – En todellakaan ole. • 5 - 2013 Onko CCD:llä tekemisissään jonkinlainen sanoma tai tehtävä. – Kyllä, sillä emme soita mitä tahansa vanhaa musiikkia. Hän oli se kipinä. Jokaisella on oma ideansa ja tulokulmansa musiikkiin. Joe Thompson oli vanhempi jäsen afroamerikkalaisessa yhteisössä ja hän oli valtava inspiraation lähde. Teen ensi vuonna kolme kappaletta tuolta ajanjaksolta orkesterin kanssa. Ja koemme olevamme asemassa, jossa tämä on mahdollista. Teimme koulukeikkoja ja pian saimme puhelimitse keikkapyyntöjä kouluista, festivaaleilta – ja siitä se lähti. Sain BN:n kautta (kiitos Pete Hoppulalle) mahdollisuuden haastatella yhtyeen yhtä perustajajäsentä Rhiannon Giddensiä. Et siis ole kovanluokan levyjenkeräilijä. Tämän ajatuksen esittäminen on iso asia. Tiedäthän, kun ihmiset ajattelevat mustaa, afroamerikkalaista musiikkia, esiin nousevat blues, jazz ja r&b, vaikka musiikkia on niin paljon enemmän. Teimme koulutusshowta ja se lähti lentoon
Sillä, että e ”Haluamme m m ä t is m y esiint le, on eriil e h he ovat osa a s s a m a essä soitt imallemme.” o olemme yhd v s y t ä h ie v arvo tyinen paino JUTTUTUPA, HELSINKI 21.8.2013 -9- 5 - 2013 •. © Jussi Ronkainen tä aan siten, et k u m n ö is le y
Tietysti kaikki kuultu on vaikuttanut, mutta henkilökohtaisesti minua kiinnostaa toisaalta rotunäkökulmasta se, miltä siirtolaisista on tuntunut tullessaan. Juttu on niin, että ennen ihmiset soittivat sitä mitä käsillä oli eivätkä olleet kovin rajoittuneita soitinten käytön suhteen. Kelttiläinen perinne on erityisesti mielenkiintoni kohteena. Te siis painotatte enemmän kappaletta kuin sooloja. Sitten on bluegrassyhtyeen mentaliteetti, jossa jokaisella on vähän väliä soolo jotakuinkin joka kappaleessa. – Oh, elävistä muusikoistako. Tämä pätee myös musiikkiin. Tarkoitan, että olemme hyviä soittimissamme, mutta meillä on old time -yhtyeen mentaliteetti, jossa koko orkesteri soittaa yhdessä koko ajan. Usein luullaan, ettei musiikkiteollisuudessa olla kovin ystävällisiä, mutta se ei pidä paikkaansa. © Lissa Gotwals – Amerikkalainen musiikki on sekoittunut eri vaikutteista. – Olemme erittäin kiinnostuneita musiikin kentästä, emme niinkään siitä, mitä soitinta kukin soittaa. Arvostan todella The Rootsin Ahmir ”?uestlove” Thompsonia hänen monipuolisuudestaan. Nykyään puhutaan avoimesti omasta alkuperästä: olen skottilaista su- NON GIDDENS, DOM FLEMONS, RHIAN ROBINSON TIN JUS & N PSO JOE THOM • 5 - 2013 S, GIDDENS, FLEMON SON BIN RO & ON THOMPS - 10 - © Lissa Gotwals kuka on soittanut kenenkin kanssa esim. – Kyllä, koska on olemassa paljon bluegrass- ja jazzyhtyeitä, jotka soittavat sooloja ja pystyvät soittaessaan ”näpelöimään” otelautaa pitkin – eikä se ole todellakaan sitä, mitä me teemme. Ja jos jokin toimii, asia on ok. Mistä Carolina Chocolate Dropsin multi-instrumentaalisuus tulee. © Jussi Ronkainen kua tai olen irlantilaista sukua, mutta ennen oma alkuperä usein peitettiin, koska sitä ei pidetty siistinä. Taustoista on tehty paljon tutkimusta ja on olemassa vahva käsitys, että irlantilainen ja afrikkalainen musiikki sekoittuivat New Yorkissa ja muissa suurissa kaupungeissa ihmisten välisessä kanssakäymisessä. Soitinten vaihtelu ja uusien käyttö antaa niin paljon mahdollisuuksia myös esiintymisiin, kun ihmiset kuulevat monipuolisen äänimaailman keikan aikana – ja se pitää mielenkiintoa yllä. Mikä tahansa, mikä saa laulun toimimaan kelpaa. Me kokeilemme eri soittimia ja tapoja. Kyllä. (Konsertissa Rhiannon kertoi, että hänen nimensä on walesilaista alkuperää ja siksi hän on ollut kiinnostunut kelttiläisestä kulttuurista jo nuorena.) Ketkä ovat musiikkiteollisuudessa esikuviasi. Se on loistava esimerkki organisaatiosta, jossa kaikki mukana olevat haluavat olla tekemässä nimenomaan sitä mitä tekevät. Olen kiinnostunut kaikesta, mistä rotuidentiteetti rakentuu. Ja tietenkin old time -musiikissa on vahva vaikutus irlantilaista ja skottilaista musiikkia. Siellä on paljon mukavia ja ystävällisiä ihmisiä. Tästäkin on varsin vähän tietoa. Bessie Smithin levyillä ja milloin levyt on tehty. Mistä on peräisin vahva skottilainen ja irlantilainen vaikutus musiikissanne. Olemme olleet heidän lämmittelijänä joitain kertoja ja he ovat olleet todella ystävällisiä. – Ei ehkä musiikillisesti niinkään, mutta Dave Matthews Band. On ollut stringbändi, jossa oli pasuuna, ruukku, kazoo ja niin edespäin. Tämä on kiinnostanut minua. Hän on todellakin diskografiaihminen. Kunnioitan todella suuresti Peggy Seegeriä lauluntekijänä ja aktivistina: miten hän on ollut uskollinen itselleen ja silti pystynyt luomaan uran omilla ehdoilla. Se toimii siinä musiikissa, mutta me olemme enemmän old time -yhtye, jossa jokainen luo kappaleen soitollaan.. Lisäksi on olemassa paljon muita hienoja asioita tekeviä ihmisiä
Toivottavasti näemme teidät uudelleen Suomessa. Olemme keikalla ja ihmiset maksavat liput, he todellakin haluavat viihtyä ja koen, että työmme on viihdyttää yleisöä... Miten teette sovituksenne. – Kiitos hyvistä kysymyksistä. teimme itse, mutta useimmat yhteistyöt tulevat tuttujen kautta. Ajatus siitä, että muodostamme yhteisrintaman ja soitamme ihmisille, on keikoillamme tärkeässä roolissa. Mielestäni tilanne on ollut hyväksi yhtyeelle, koska se muistuttaa jokaista siitä, että tämä on elämää – emme elä kummallisessa kiertuekuplassa ja lapset tuovat hieman kodinomaisuutta. Carolina Chocolate Drops, sinä ja Dom olette tehneet sivuprojekteja ja yhteistyötä muiden kanssa, myös muiden taiteenlajien kanssa. Niin minäkin toivon! © Jussi Ronkainen Mistä yhtä aikaa kontrolloitu ja samalla vapaa tunnelma keikoillanne tulee. Tein kappaleet ja siellä ne ovat. – Ei todellakaan, mutta se vain täytyy toteuttaa. Olimme mukana Denzel Washingtonin ”Great Debaters”-elokuvassa. En tule nuoremmaksi, joten ajattelin, että jos haluan lapsia, ne on tehtävä. Olemme olleet Domin kanssa jatkuvasti kiertueella noin kahdeksan vuotta. – Me pidämme pienen tauon. – Emme todellakaan (lisää naurua)! Ja sinulla on kaksi lasta: tytär ja poika. kyllä (naurua)! Sinä ja Dom olette menneet naimisiin yhtyeessä oloaikananne – ette keskenänne... Luin kirjan ja olin vaikuttunut. Emme enää juurikaan harjoittele, koska olemme soittaneet niin paljon. – Monin tavoin: joku tuo kappaleen ja hänellä on selkeä käsitys siitä, toisinaan joku tuo kappaleen eikä tiedä kuinka se pitäisi esittää. – ... Kiitos haastattelusta. Teidän lavaläsnäolonne on erittäin vahva. On ok, jos joku tulee keikalle ja viihtyy muttei opi mitään, mutta jos joku tulee keikalle eikä viihdy, ei se ole hyvä. Tutut työnsivät meidät siihen. Muodostamme pienen ryhmän naisia lapsineen kiertueilla ja mielestäni se on hienoa. – Hyvä kysymys! Luulen, että meissä on hieman jokaista, mutta enemmän kuin muita olemme viihdyttäjiä, siitä lähdimme. Jokainen yhtyeessä on ollut todella ystävällinen lapsille ja kaikki on mennyt hyvin. Menin naimisiin. Miten perhe-elämä on vaikuttanut sinuun ja yhtyeeseen. Joten hauskanpito on tärkeää, yleisön on viihdyttävä. Ja se oli melkoinen työ. Annamme itsestämme 100-prosenttisesti kaiken. Kun esikoinen tuli mukaan, olin epävarma muiden suhtautumisesta, mutta kaikki olivat iloisia siitä. Haluamme yleisön mukaan siten, että he ovat osa esiintymistämme. ”Hunger Gamesin” (Gary Rossin ohjaama tieteiselokuva, josta on tehty myös tv-sarja – toim.) kohdalla T-Bone (Burnette) kysyi manageriltamme, – Meillä ei ollut suunnitelmaa. Meiltä kysytään, haluatteko osallistua tähän. – Newyorkilaisen Luminecent Orchestriin kanssa yhteistyö syntyi ystävyydestä ja tunteesta, että tämä vain pitää tehdä. Sitten joskus on vain kokeiltava useita eri tapoja, jotta meille toimiva sovitus löytyy. Harjoitteletteko sitä vai tuleeko se luonnostaan. Viimeinen kysymys: teettekö uutta levyä. Mutta heti perässä on valistaja ja heti sen perässä taiteilija. Sillä, että olemme yhdessä soittamassa heille, on erityinen painoarvo viehätysvoimallemme. Pidämme huilitaukoa yhtyeestä ja keskitymme perheisiimme tahoillamme. Kun toinen lapsi syntyi (helmikuussa 2013), ajattelimme jatkaa samalla tavoin ja tässä ollaan. – Jaa... paljonko voimme ajaa päivässä, kun mukanamme on vauva. Oikeastaan teimme levytyksen itse ja kun solmimme Nonesuch-yhtiön kanssa sopimuksen, kerroimme, että meillä on nämä äänitteet, joten pitäisihän ne neljä kappaletta julkaista. Sitten, jos pystymme valistamaan yleisöä viihteen kautta, on se aina parempi. Matkustamme yhdessä ja joskus siitä aiheutuu hankaluuksia, esim. Mistä nämä projektit tulevat. Sen - 11 - 5 - 2013 •. Kyse on siis lumipalloefektistä. Meillä voi olla soolo siellä täällä, mutta meillä on enemmän komppipohjainen mentaliteetti. Pidätkö itseäsi enemmän taitelijana, viihdyttäjänä, muusikkona vai perinteen välittäjänä. Nykyään käyn paljon puhelinkeskusteluja muiden täysipäiväisten muusikkonaisten kanssa siitä, miten saan kaiken toimimaan vauvan kanssa. Toivon, että ehkä ensi vuonna saamme homman jälleen pyörimään. Olimme ajatelleet levytyksiä tälle vuodelle, mutta annamme sen olla – ja kun uutta musiikkia tulee, olemme levänneitä ja ajatukset ovat tuoreita. Sain ensimmäisen lapsen, ja mieheni – joka on erinomainen puoliso – lähti kiertueelle mukaan hoitamaan häntä. Tuo ei ole tavallista. – Kiitos... © Jussi Ronkainen haluammeko tehdä musiikkia siihen
Ina kait seikkaili hiukan mun kotisivuilla selvittääkseen, mistähän tyypistä tässä on kyse ja minkälaisesta musasta. hänen trionsa kanssa aina välillä soitellut eri yhteyksissä. Ja suurin osa on sellaisia nuoria, jotka ovat lauleskelleet omaksi ilokseen kotona. Jotenkin sitä vaan aina palaa takaisin Little Walteriin ja sen ajan meininkiin. Missä Inaa ja bändiäsi voi käydä kuulemassa livenä. Eikä niillä olekaan. Eikä vain se mahtava laulu ja soundi vaan myös esiintyminen, joka oli maailmanluokkaa. Olen aina ollut sitä mieltä, että Little Walterin tuotanto on ”stadionkamaa”. – Tuon projektin jälkeen kokosin bändin jolla pystyisi soittamaan ”Chess”-musaa. – Pohjat pariin biisiin olimme Tomin trion kanssa tehneet ja ajateltiin, että lähtisiköhän Ina vetämään niihin laulut. Boom Boom räjähtää! Millainen tarina liittyy Inan löytymiseen. Poikkeus kuitenkin vahvistaa säännön ja se poikkeus on nimeltään Ina Forsman. Tomi Leino, Jaska Prepula ja Mikko Peltola ovat kuitenkin hyvin kysyttyjä muusikoita ja paljon keikkaileva trio, joten syntyi tarve perustaa bändi myös tänne Helsinkiin, jotta pääsisimme helpommin treenailemaan. Oletan ja siltä vaikuttaa, että suurimmalle osalle tämän bändin yleisölle Little Walterin tuotanto ei ole tuttua ja kun hienot Walterin melodiset klassikot lauletaan suomen kielellä, moni varmaankin ajattelee, että nää on Samin omia uusia biisejä. – Idols-kilpailua olen aina seurannut ja jo alusta alkaen ihmetellyt suuresti, kuinka paljon loistavia laulajia maassamme on. Yleisö laulaa jopa spontaanisti mukana tarttuvia melodioita. Tässä vaiheessa lukkoon lyötyjä muita esiintymisiä ei vielä ole, mutta kyselyjä on tullut paljon ja kunhan saamme levyn ulos nyt syksyllä niin aloitamme varmasti keikkailun. HELGE TALLQVIST • 5 - 2013 - 12 -. Laulusolistina bändissä oli aluksi Fatima Koroma ja kun hän alkoi odottaa esikoistaan saimme Minna Lasasen solistiksi. Mitä kuuluu musiikkirintamalta sen jälkeen. Ja samassa Tomi Leinolta tuli tekstiviesti. – Storyvillen bluesfestari-viikonloppuna soitamme lauantaina 26.10. TIMO KAUPPINEN Helge, viimeisin julkaisusi oli Jukka Gustavsonin yhtyeen kanssa tehty parin vuoden takainen Erik Lindströmin musiikkia sisältänyt levy. Hän hämmästeli myös nuoren naisen soundia. Näiden onnellisten tähtien lisäksi tarvittiin tietysti Ina, joka sai heidät vakuuttumaan, että tästä syntyy jotain enemmän. Millaista musiikkia Inan ensilevy tulee sisältämään ja missä vaiheessa sen teko on. Walterin soundi ja tyyli tuli mahdolliseksi. – Meidän eka keikka oli Järvenpäässä Diggariklubilla toukokuussa. Ina oli vuoden 2012 finalisti ja hämmästyin nuoren naisen esityksestä heti ekassa finaalilähetyksessä. Ina oli elementissään ja kuten eräs tilaisuuden järjestäjistä totesi, Ina on jo heti valmis maailman estradeille. Suoraan treenikämpältä Järvenpäähän ja ”bluesdiggareiden’”eteen. Siksi oli helppoa jatkaa tällä kokoonpanolla ja harjoitella ohjelmistoa Inan kanssa. Uskoisin, että monilla vuoden 2014 festareilla olemme mukana. – Inan ”taustabändi” oli alkujaan Tomi Leinon Trio, koska olemme Tomin kanssa hyviä ystäviä ja olen © Timo Happonen – Mielenkiintoinen yhteensattuma oli, että Sami Saari otti samanaikaisesti yhteyttä. Miten Inan ”taustabändi” syntyi ja ketkä siinä soittavat. Millaiset ovat olleet keikkakokemukset Inan kanssa. Blues News haastatteli Inan ”löytäjää” Helge Tallqvistia ja Inaa itseään. Muutamilla kesän festareilla oltiin myös Leinon Trion kanssa ja meininki oli samanlaista. en © Timo Happon INA FORSMAN Idols-kisan kautta bluesin pariin N uorison Idols-kisalla ja bluesilla ei luulisi olevan juuri mitään yhteistä. kello 20.30 alkaen. Olen varmaankin syntynyt onnellisten tähtien alla, kun sain bändiin sellaiset suuruudet kuin Jonne Kulluvaara (kitara), Harri Ala-Kojola (rummut) ja Iiro Kautto (basso). Ainakin toivomme niin. Yksi Inan Idols-esityksistä tuli sattumalta harpisti Helge Tallqvistin tietoon ja viime keväänä ja kesällä Ina heitti jo keikkaa Helgen bändin kanssa Järvenpään Diggariklubilla sekä muissa kotimaisissa tapahtumissa. Ina kiinnostaa varmasti myös nuorempaa sukupolvea ja meidän ohjelmistomme ei ole ihan sitä perinteisintä bluesia, vaikka soundimaailma pohjaakin 50-lukuun. Kuitenkin heti ensi tahdeista lähtien ja Inan ekan säkeistön jälkeen huomasi, että illasta tulee todella hyvä. Varmasti kaikkia hiukan jännitti ja uskoisin, että myös Inaa. Lopputulos oli loistava ja nämä biisit tulevat myös uudelle levylle. Rohkaisin mieleni ja otin Inaan yhteyttä Facebookin kautta. Entä tulevat keikkanäkymät. Kun sitten vielä tanssilattia täyttyi myös suuresta joukosta nuoria, oli mieli meillä kaikilla korkealla. Varsinkin Walterin (tai Dixonin) ”poppisbiisit”. Ja myös muilla kuin puhtaasti bluesfestareilla. Sitten eräänä lauantaipäivänä lähdettiin kohti Tomi Leinon Suprovox-studioa Karkkilaan laittamaan biiseihin laulut. Ina lauloi vakuuttavasti Etta Jamesin All I Could Do Is Cry. Hän oli tehnyt suomenkieliset tekstit pääsääntöisesti Little Walterin (!) biiseihin ja kokosi bändin, Sami Saari & Bluesjuna. Ehkäpä yksi suuri syy tähän oli myös se, että olin vuosia harjoitellut uudella tongue blocking -tekniikalla, jonka myötä esim. Paljon olemme treenailleet ja ohjelmistoa rakentaneet ja myös levyllinen biisejä on jo äänitetty kesän aikana
Ehkä ne raastavat sanat jotenkin iskivät minuun. Kaikki mitä olen oppinut, olen oppinut yksin omassa huoneessani, kun musat ovat olleet täysillä ja olen ”matkinut” eri artistien maneereita ja eri tapoja laulaa ja tulkita biisejä. – Omia maailmanluokan idoleitani ovat Beyoncé ja Rihanna, mutta musiikillisesti arvostan ylipäätänsä vahvaäänisiä naisia, jotka eivät kulje valtavirran mukana vaan tekevät juuri sitä, mitä itse haluavat. Levy tulee olemaan monipuolinen, mukana mm. Jos en olisi osallistunut, en olisi todellakaan uskaltanut lähteä näin nuorena keikkailemaan oman bändin kanssa. Vaikka se oli upea kokemus, niin olisi silti kiva ajatella, että joskus aikojen päästä minut muistettaisiin myös muista asioista kuin vain Idolsista. Ina, olet useille Blues News -lehden lukijoille uusi tuttavuus. Mistä olet saanut tärkeimmät vaikutteesi laulajana. Idolsin aikana kävin parilla laulutunnilla saadakseni vähän itsevarmuutta ekaan livelähetykseen. Siitä oli kyllä paljon apua, joten kyllä varmaan taas jossain vaiheessa pitää käydä tunneilla. n o palj y, missä y t y lö jä e s ii b akin tavalll jo n o s e lu b nuori a v r a h , a n a la muk juaa.” vaan sitä ta an – Ina Forsm Oletko opiskellut laulua. Ja sitten annetaan puheenvuoro itse solistille. Lauloin laulun ensimmäisen kerran esikarsinnoissa juuri sen takia, että tiesin, ettei sitä kukaan muu siellä laulaisi. Kunhan se vaan ehditään kuvaamaan ennen kuin syksy on liian pitkällä. Lopulta tiedonjanoisena ihmisenä lähdin kuuntelemaan alkuperäistä versiota. Magic Samin, Christina Aguileran, Slim Harpon, Etta Jamesin ja Ruth Brownin biisejä. – Tulihan se ihan täytenä yllätyksenä. Tietynlaisena johtoajatuksena tässä on ollut attribuutti ”raikkaus”. © Timo Happonen ul-remixe”Blues- ja so iassa aika jä on itse as n näitä ä h ä ll y K . Ja olen kuitenkin vielä sen verran nuori, että harvemmin bändissä ainakaan minua nuorempia soittajia on koskaan ollutkaan. Kokemus oli kaikin puolin mahtava ja se oli minulle täydellinen ponnahduslauta musiikkipiireihin. – Ajatus tuli, kun katsoin ”Cadillac Records” -elokuvan. Elokuvassa Beyoncé lauloi All I Could Do Is Cry:n ja jostain syystä laulu jäi leffasta parhaiten mieleeni. Olen pyörinyt musiikin parissa muutaman vuoden ja bluesia aloin laulaa tämän vuoden alussa. – Blues-musiikki on – myönnettäköön – tullut nyt vasta tänä vuonna soittolistoilleni, samoihin aikoihin kun aloin sitä itse laulamaan. Eksyin katsomaan sen Etta Jamesin roolia näytelleen Beyoncé Knowlesin takia, joka on suuri hypetyksen kohteeni. Jos minulta kysytään mielipidettä jostakin kohdasta, sanon vaan suoraan mitä ajattelen. En vieläkään tunnista hirveästi eri artisteja, mutta olen löytänyt jo muutaman henkilökohtaisen lempparin. Kiitos Helge. Toisaalta olen niin vähän aikaa musiikin parissa ollut, että eipä mulla ole paljoa mihin verrata. Musiikista, oikeista sävellajeista, modulaatioista ja muista hienouksista en oikeastaan tiedä hölkäsen pöläystä. Miten olet sopeutunut Helgen bändin kokeneiden muusikoiden joukkoon. Vaikkei omia biisejä ole vielä ohjelmistossa niin sovituksilla, bändin soundilla ja Inan laululla on haettu raikasta ilmettä. Mistä sait ajatuksen esittää juuri sen. Käsikirjoitus on tehty ja melkoisen huikeasta tarinasta on kyse. Tunsitko ennen sitä suomalaisia bluesmuusikoita. Näin löysin Etta Jamesin ja innostuin kyseisestä laulusta ja artistista vielä enemmän. Kuuntelen paljon sellaista musiikkia, jota pystyn ja tykkään itse laulaa. Olet yhtyeen selvästi nuorin jäsen.. Osallistuit vuonna 2012 Idols-kisaan. Näin tämä vielä menee kun keikkoja ei ole ihan joka viikonloppu, mutta jos tästä työn itsellensä saisi niin kyllä sitä ääntä pitäisi alkaa kohtelemaan hieman varovaisemmin ja jonkinlaisella tekniikalla. Ketkä ovat omia idolejasi. Soul-musiikkia olen kuunnellut jonkin verran, mutta enemmän uudempia artisteja, esimerkkeinä Duffy, Amy Winehouse, Norah Jones ja Alicia Keys. Jos jotain Idols toi minulle, niin rohkeutta ja itseluottamusta. Tälläisiä idoleita minulle ovat esimerkiksi Christina Aguilera, Etta James, Amy Winehouse, Adele ja Lana Del Rey. Niin sitä vaan kummasti ääni kehittyy kun vaan laulaa, laulaa ja laulaa. – Pääsin kymmenen parhaan joukkoon eli finaaliin ja tipuin joukosta yhdeksäntenä. - 14 - – En oikeastaan. Kyllä tässä ainakin oppii koko ajan, koska kaikki bändissä on sen verran musikaalisia ja ammattitaitoisia. Tulkintasi Etta Jamesin kappaleesta All I Could Do Is Cry oli erinomainen. Se olisi luultavasti tuntunut ajankohtaiselta vasta joskus viiden tai kymmenen vuoden päästä, jos silloinkaan. Miten siinä kävi ja millainen kokemus se oli. Voisitko aluksi lyhyesti esitellä itsesi. En – Olen Ina Forsman, 18-vuotias laulajanalku Sipoosta. – Kyllä sitä on aika nopeasti sopeutunut. Ei ollut koskaan tullut edes ajateltua mitään tällaista. Olen lähtenyt tähän bändiin mukaan, koska rakastan laulamista ja esiintymistä. Yhdestä levyn biiseistä on suunnitteilla suuren filmiyhtiön tuottama musavideo. Kappaleet nivoo yhteen bändin sointi ja soundi, Inan oma tyyli ja persoonallisuus. – Levy lienee ulkona tätä juttua luettaessa. Jos jossain on blues- tai soul-musiikkia soinut niin mielelläni olen sitä kuunnellut, mutta vasta viime aikoina olen alkanut kuunnella sitä ihan tarkoituksella. Tuliko Helge Tallqvistin yhteydenotto yllätyksenä. Tämän takia soittolistani koostuvat miltei kokonaan pelkistä tummaäänisistä naislaulajista ja vahvoista balladeista. En ole kyllä tuntenut yhtäkään blues-muusikkoa ennen kuin Helge otti minuun yhteyttä. • 5 - 2013 Olitko kiinnostunut blues- tai soul-musiikista jo ennen Idols-kisaa
Ja olisihan se upeaa, jos musiikin teosta saisi sellaisen työn itselleen, ettei muuta tarvitsisi tehdä. Moni ei ole edes tajunnut, että uuteen biisiin on lainattu kohta jostakin vanhasta klassikosta. Asia ei ole vielä ihan ajankohtainen, mutta kyllä tässä alkaa pikkuhiljaa käydä nämä 33 neliötä aika ahtaaksi. Kaverini ovat kuitenkin siitä ihania, että vaikka alkaisin laulamaan humppaa heprean kielellä, niin he fanittaisivat minua silti. Ehkä jos bluesia saisi tuotua tällaisen musiikin kautta esille, niin nuoriso saisi pikkuhiljaa totutella. Olen huomannut myös, että jännitän paljon enemmän näitä pienempiä keikkoja kuin Idols-esiintymisiä! Miten omat kaverisi ovat suhtautuneet blueslaulamiseesi. Mutta kaiken tämän ohella olisi toiveena ja suunnitelmissa myös muutto uuteen kotiin ja toisen koiran hankkiminen poikaystävän kanssa. Keikkailu on kuitenkin se asia, mistä eniten pidän tässä koko hommassa. Cyndi Lauper (Girls Just Want To Have Fun ym.) kokeili sitä pari vuotta sitten levyllään ”Memphis Blues”, joka nousi jenkkien pop-listalla sijalle 26. Entä pidemmän aikavälin toiveesi ja suunnitelmasi. – Vaikea sanoa, nuoria on niin paljon erilaisia. Siitä on aika pitkä harppaus tällaiseen musiikkiin, joten yritän olla loukkaantumatta, jos he eivät heti lämpene, kun yritän soittaa heille joitain bluesklassikoita. Suurin osa nuorista kuuntelee eniten sitä musiikkia mitä soitetaan viikonloppuisin baareissa, eli teknoa, housea, dubsteppia ja konemusiikkia ylipäätänsä. Mitä muuta elämääsi kuuluu kuin musiikki. Jos eksytte keikoille, niin tulkaa ihmeessä morjestamaan! Kiitokset haastattelusta ja menestystä urallesi. – Noh juuri tuo poikaystävä ja koira tuossa vierellä kuuluvat aika vahvasti mun elämään. Tietysti myös oma työ kauneusalan yrittäjänä kuuluu myös jokapäiväiseen elämään hyvässä ja pahassa. ”Tuo soolo kuulosti ihan bumtsibumin tunnarilta” tai ”se tumtitumtum oli parempi kuin tumtutam, voitko tehdä sen uudestaan?” Joskus he ymmärtävät täydellisesti, mitä yritän sanoa, joskus eivät. On hauskaa välillä soittaa tällaisista biiseistä niitä alkuperäisiä versioita kavereille. – Johan se tuossa taisi tullakin, eli jos ensi kesänä pääsisi enemmän lavoille hillumaan. Suomi tarvitsee lisää sinun ja Johanna Förstin kaltaisia sielukkaita laulajia! © Helge Tallqvist Siirtyminen popista bluesiin on aika harvinaista. – Suurin osa kavereistani kuuntelee suurimmilta osin tekno- ja house-musiikkia. Yksiössä kun kaikki yhdessä asutaan niin ei niitä karkuunkaan kovin helposti pääse. – Onhan se vähän erilaista. Vinkki lukijalle: Jollet ole vielä kuullut Inan laulua, pistäydypä Youtubessa tai Helge Tallqvistin kotisivuilla (www.helgetallqvist.com)! - 15 - 5 - 2013 •. Se on se asia mitä olen toivonut pienestä pitäen. Rakastan työtäni ja kauneuden kanssa työskentely on myös jollain tapaa kutsumukseni, mutta jos joku tulisi kesken työpäivää ja tarjoaisi rahakasta levytyssopimusta niin lähtisin aika nopeasti. Tottakai suunnitelmissa, tai pikemminkin unelmissa, olisi se levytyssopimus ja oma levy, jossa olisi täysin omia biisejä. Tarkoitus olisi myös ensi vuoden puolella muuttaa. Mitä muuta haluaisit sanoa Blues News -lehden lukijoille. Luotan näiden kavereiden näkökulmiin ja ammattitaitoon kuitenkin niin paljon, että loppujen lopuksi jätän kaiken muun paitsi laulamisen heille oikein mielelläni! Miltä tuntuu laulaa bluesyleisölle, jos vertaat sitä Idols-esiintymisiin. Kyllähän sitä aina toivoo suurta menestystä, mutta ensisijaisesti vain toivoisin, että levy poikisi enemmän keikkoja. Kyllä mä kuitenkin tykkään enemmän esiintyä pienemmissä tilaisuuksissa, missä on tiivis tunnelma ja yleisö on oikeasti tullut kuuntelemaan juuri sun bändiä. Ovatko omat tai kavereidesi musiikin kuuntelutottumukset muuttuneet Idolsien jälkeen. On kiva, että on myös näitä ihan normaaleja suunnitelmia elämälle sen ohella, että unelmoi olevansa maailmanluokan tähti Hollywoodin punaisilla matoilla pällisteltävänä. Idolsissa esiinnyttiin tosi isolle yleisölle puhumattakaan yleisöstä, joka katsoi ruudun toisella puolella. – Yritän pitää odotukseni mahdollisimman realistisina, vaikka olenkin todella innoissani. Mitä arvelet tämäntyyppisen musiikin menestymisen mahdollisuuksista suomalaisten nuorten keskuudessa. Keikoilla pääsee parhaiten toteuttamaan itseään. Kyllähän näitä biisejä löytyy, missä blues on jollakin tavalla mukana, harva nuori vaan sitä tajuaa. osaa vielä puhua teknillisesti oikein heidän kanssaan vaan sanon vain mitä sylki suuhun tuo. – Hyvää alkavaa syksyä kaikille. Se on blues-levylle hyvä saavutus ja parempi kuin Cyndin parin aikaisemman levyn sijoitus. Mutta ehkä hekin pikkuhiljaa lämpenevät tälle genrelle, jään mielenkiinnolla seuraamaan tilannetta. Mitkä ovat odotukset ensilevysi suhteen. Samanlaisia blues- ja soul-remixejä on itse asiassa aika paljon, esimerkiksi Jay-Z & Kanye West – Otis (Otis Redding – Try A Little Tenderness), Nas – Bringing The Gap (Muddy Waters – Mannish Boy), Kanye West – Gold Digger (Ray Charles – I Got A Woman). Onhan tälläista jo tapahtunutkin, esimerkiksi Etta Jamesin Something Gotta Hold On Me -biisistä on pätkä DJ-sensaatio Aviciin Levels -kappaleessa, mikä oli viime vuonna kova biisi nuorison keskuudessa
Sitten laitoin facebookin kautta kyselyä, että löytyisikö keltään Philicordaa. Yksi kollega sitten ilmoitti, että häneltä löytyisi ja © Veikko Kähkönen Onko ”Kallio”-albumin suosio yllättänyt. Pyysin orkesterin liiderin ja kitaristin, Valtteri Pöyhösen, kanssani oluelle teeman mukaisesti Kallioon ravintola Kolmeen Kaisaan jutustelemaan ko. Erilainen tuotanto, vaikka pohjat tehtiin Dalindèon kanssa niin paikkaäänitin sitä monessa eri studiossa mm. VALTTERI PÖYHÖNEN Takaa-ajojatsia ja surf-kitaraa K ohta 10 vuotta kasassa olleen helsinkiläisen jazz-ryhmän Dalindèon esikoisalbumi ”Open Scenes” ilmestyi 2007. Meidän trumpetisti ehdotti niitä käytettäväksi, kun puhuttiin, että tähän sopisi jotain Farfisa-ujellusta. Muutamat päälleäänitykset tehtiin rennoissa merkeissä mökillä Lohjalla. Tätä vanhan liiton jazzia ja brasilialaisrytmejä sisältänyttä albumia seurasi massiivisempi, osuvasti cinematic jazz -termillä kuvailtu ”Soundtrack For The Sound Eye” (2010). Ja sitähän eläväinen Kallio todellisuudessa onkin ihan siinä missä vaikkapa Bellevillen kaupunginosa Pariisissa. – Aikaisemmin ollaan otettu aika chillisti, mutta ”Kallio” muotoutui alusta asti niin, että löysät pois, kovaa ajoa ja annettiin äänien tarkoituksella vuotaa. Kallio poikkeaa edellisen albuminne, ”Soundtrack For The Sound Eye”, tyylistä. sija on hieno saavutus miltä vain jazz- tai instrumentaalilevyltä.. Kolmannella ja viimeisimmällä, alkuvuodesta ilmestyneellä ”Kallio”-albumilla yhtye tekee kunniaa kotikulmilleen, jonka he esittelevät svengaavana, eksoottisena ja jännittävänä paikkana. Valtakunnallisen albumilistan 13. Kai se sitten osui sopivaan rakoon se konsepti. JANNE ÖRNBERG – Hieman hämmentävää siinä mielessä, että parhaansa sitä on yrittänyt aikaisempienkin levyjen kohdalla, mutta ”Kallio”nyt sitten ns. Lyhyitä ja napakoita biisejä. – Käytän siinä levyllä Philicorda-urkuja. laulajan, Bajka Pluwatchin osuudet kahteen biisiin llaan otettu o in m m e is ”Aika Kallio” ” a t t u m i, t s aika chilli sti niin, a a t s lu a i u t muotou vaa ajoa o k , is o p t ä s että löy n tarkoiie n ä ä n ii t t e ja ann taa.” tuksella vuo • 5 - 2013 - 16 - tehtiin jälkikäteen. ”Kallio”-levyn kohdalla äänitettiin bändin kanssa kaksi päivää studiossa livenä ilman mitään klikkejä. Eli itseni lisäksi Pope Puolitaival (tenorisaksofoni), Jose Mäenpää (trumpetti), Pekka Lehti (kontrabasso), Rasmus Pailos (perkussiot) ja Jaska Lukkarinen (rummut). Ne on jostain 60-luvun lopulta. Urut ja analogisynat vedin myös siellä. Mitä urkuja käytit levyllä. albumista ja vähän muustakin. – Se on säilynyt samana kuin aiemminkin. Siihen liittyi jokin hauska tarinakin. Siellä äänitettiin myös saha, jonka Mimosa Pale kävi siellä soittamassa ja Rasmus äänitteli lyömäsoitinraitoja. breikkasi. Isot propsit levyn onnistumisesta kuuluu ilman muuta myös Janne Haavistolle miksauksesta ja äänityksestä, sekä Didier Selinille masteroinnista. Levyllä on melko rujosti svengaava ajo-meininki. Millainen Dalindèon kokoonpano on nykyisin. – ”Soundtrack For Sound Eyen” aikana asuin Pariisissa opiskelemassa sävellystä ja siinähän on oboet, käyrätorvet ja patarummut, iso orkesteri ja se on sellainen säveltäjän konseptilevy. Dalindèo oli väline toteuttaa niitä juttuja
Onko levyn suosio avannut uusia ovia keikkarintamalta. – Sitten Neuköllnissä Berliinissä, missä olen aiemminkin asunut ja taas muutan, olen soitellut pianolla aika paljon sellaista vanhaa mustalaisjatsia - 17 - LITAIVAL, RASMUS PAILOS ja swingiä niiden paikallisten muusikoiden kanssa baareissa. Uutta materiaalia tulossa. Ei samalla tapaa kuin jotkut rockbändit, jotka ovat pitkään soittaneet samalla porukalla ja ehtineet opetella ne biisit törkeän hyvin. Mutta en osaa oikein nimetä ketään. Siinä on mm. Ei mikään arvokas, mutta todella yksilöllinen, jonka Kari Nieminen laittoi kondikseen. Freelancerina en juuri soita, enkä ehtisikään. – Ricky-Tick Big Band ja Julkinen Sana, joka yhdistelee big band -jazzia ja räppiä. – Melko kranttuhan mä olen. Mulla on sellainen paksukaulainen puoliakustinen 60-luvun Egmond. Dick Dale ja tietenkin Esa Pulliainen, jota arvostan todella kovasti, mutta en ole niin paljon itse sitä soittanut ennen tätä. Paksut kielet niin ei tule sählättyä, kun pakko pikata yksi ääni kerrallaan. Jazz-puolelta kitaristeista Charlie Christiania ja Django Reinhardtia nyt tietenkin. Ei siis mitään opistojätkiä. Levy kuulostaa melko täyteläiseltä. Sävelsitkö biisit kitaralla. Helsingissä tehtiinkin muutamia klubikeikkoja kuten Club Libertessä ja Bar Loosessa, ne oli tosi mahtavia, niitä tosiaan haluttaisi Dalindeon kanssa tehdä lisää. EN, JASKA LUKKARINEN, PETRI PUO sotaa tehtyyn swingiin. – Kesätapahtumia oli paljon. Enkä halua kritisoida ammattimuusikkoutta, koska siinä on niin paljon hyvää varsinkin, jos paljon tekee freelancer-hommaa. Yritin tehdä kahden minuutin biisejä, mutta ne venyi aina kolmeen, koska kaikkea on vaikea saada niin lyhyeen pakettiin. – Ei todellakaan. Muutaman biisin onnistuin saada alle kolmeminuuttiseksi ja siitä olen tyytyväinen. Mielikuvien luomista ilman sanoja. Sen porukan kanssa ollaan painettu eteenpäin myös koko ajan. Onko sinulla muita projekteja. Sitten oli Imatra Big Band Festival, Pori Jazz jne. Esim. 5 - 2013 •. Ei siinä duunissa ole aina aikaa jammailemalla opetella hommaa jokaisen kokoonpanon kanssa. Kaksi torvea on se idea, mutta jatkossa saattaa tulla vielä enemmän kitaravetoisempaa, vaikka se on tietenkin hankalaa, koska se kitarastarailu ei tunnu kauhean luontevalta ja hyvin harvat sen mielestäni hallitsee tyylikkäästi. Kummassakin puolensa. Lisäksi jousikaiku ja tremolo mikä siinä Vibraluxissa on niin se pääsääntöisesti riittää. ”Kallio”-levyllä soi kuitenkin rautalanka ja surf. Joten melkoinen hardcore-vuosi takana, kun liidaa kahta bändiä. Karjalaisen kanssa samalle keikalle suviyössä. Hikisiä ja intiimejä klubikeikkoja haluttaisi myöskin tehdä enemmän ja eiköhän sitä kohta Berliinin klubeja pääse ryönäämään. Kaksipiippuinen juttu. Kitara on paljon ja paksulti läsnä. Sovitustyöllä oli merkitystä. Paleface mukana vetämässä. Enemmän olen mieltynyt ennen toista maailman- Albumi sijoittuu tunnelmissaan ja mielikuvissaan nimensä mukaisesti Kallion kaupunginalueelle. Sovitushan on oikeastaan sellaista tuottamista, kun siinä määritetään kappaleen rakenne. Lisäksi nykyään taas arvostan enemmän sellaista vanhaa hyvää skittasaundia, minkä saa sieltä vahvistimen kautta ajettua oikein kunnolla murolle. Ulkopaikkakunnilla kun ollaan oltu keikalla niin jotkut tulleet juttelemaan setin jälkeen, että mä asuin joskus nuorena Vaasankadulla ja just tollasta meininkiähän siellä oli. – Siis kyllä mä olen aina digannut sitä osastoa. Täytyy myöntää, että pari vuotta sitten olin jo kyllästynyt kitaraan, mutta sitten tuli uutta buustia kitaran soittoon, kun sain sen Karin laittaman Egmondin. Ne tyypit on todella hyviä, tyyliin neljännen polven katumuusikoita. No, blues-puolelta täytyy mainita Albert King. Saakohan näin edes sanoa, mutta kyllä kitarasoolo on jotenkin niin korni asia ainakin jatsarille, koska olen aina pitänyt kitaraa enemmänkin rytmisoittimena. Vaara pelkästään nuoteista soittelemisessa piilee taas siinä ettei välttämättä pääse niin syvälle siihen soittoon. Pyöräilyä Hämeentiellä, twistiä Kurvissa, illanviettoa Tokoinrannassa jne... Aluksi hieman aristelin koko Kallio-aihetta, ettei vaan osa jengistä ota sitä niin että tää nyt vaan on keino saada levy myytyä. Toi skittahomma itse asiassa jo vähän kupli mielessä meidän ekan levyn aikana, mutta päällimmäinen idea oli silloin se Brasilia-juttu. – Meillä on nyt Dalindèon kanssa toimiva konsepti ja kaikki tykätään tehdä tätä juttua. ), PEKKA LEHTI, VALTTERI PÖYHÖN kolmen vartin päästä fb-postauksesta mulla oli ne urut himassa. Oli upeaa päästä J. Mitkä ovat suurimmat vaikuttajasi tuolla saralla. Kitaransoitosta vielä. –Jotkut ovatkin tulleet kyselemään, että kuinka monta torvea levyllä oikein on. 2010 Sibelius-Akatemiasta jazz-musiikin maisteriksi ja säveltäjäksi. Eihän siinä ole kuin kaksi, tenorisaksofoni ja trumpetti, mutta oikein käytettynä ne kuulostaa paksulta. ”Kallioon” halusin kuitenkin saada sellaista katu-uskottavaa rosoa. – Sävellystyön tein pääasiassa pianolla, mutta myös kitaralla. Sellaista Helsingin ja Berliinin välistä ramppaamistahan siitä tulee, mutta uutta materiaalia saadaan aikaiseksi kuitenkin ennemmin kuin myöhemmin. Se on tosi kovaa kamaa. © Veikko Kähkönen DALINDÈO: JOSE MÄENPÄÄ (vas. Itsellä tietenkin paha arvostella ”opistojätkiä”, koska olen valmistunut v. – Ihan tarkoituksella yritinkin luoda sellaisen Kallion tuoksuisen konseptin
Keneltä olet saanut vaikutteita laulamiseesi. Äänesi on hyvin sielukas. On ollut hienoa tuntea hänet ja nähdä omin silmin, kuinka hän soittaa kitaraa. Millaista se oli. Se oli mahtavaa, Syl oli niin mukava tyyppi ja kohteli minua ystävällisesti. – Tein Sylin kanssa yhden kappaleen Antone’slevymerkille. – Kyllä, olimme kiertueella myös aivan hiljattain. King sekä moni muu. Pitkäsoittoja on julkaistu sen jälkeen viisi kappaletta. Ehkä tänäkin kesänä esiinnymme joillakin festivaaleilla. Miten päädyit siihen. Oli hienoa tavata Nappy. Jonny Lang on esiintynyt Suomessa Pori Jazzissa vuonna 1999 sekä Puistobluesissa vuonna 2011. Se on ollut minulle tärkeä kokemus. • 5 - 2013 - 18 -. Soitit ja levytit Buddy Guyn ja Syl Johnsonin kanssa 90-luvun lopulla. ”Blues Brothers 2000” -elokuvassa ja Eric Claptonin Crossroads Guitar -festivaaleilla. Se oli varmaan ensimmäinen esiintymiseni Suomessa. Olen esiintynyt uudessa osoitteessa kerran, mutta tapasin Buddyn ensimmäisen kerran vanhassa klubissa. Se oli mahtava kokemus. Tiedät varmaan, että paikka on muuttanut uusiin tiloihin, vanhan klubin kulman taa. Esiinnyn yleensä festivaaleilla ja konserteissa. Minulla oli hauskaa hänen kanssaan. Olemme rundanneet yhdessä aina silloin tällöin jo kauan. – Sylin manageri halusi minut mukaan cd:lle ja otti minuun yhteyttä. KARI KEMPAS (puhelinhaastattelu 25.6.2013) Olit Suomessa Pori Jazz-festivaalilla vuonna 1999, samassa konsertissa kuin Nappy Brown ja näin sinun esiintyvän silloin. Miten päädyit mukaan tuohon sessioon. Nyt 16 vuotta ensilevyn jälkeen hän on tehnyt, tuottanut ja rahoittanut itse uuden ”Fight For My Soul” -pitkäsoiton omalla merkillään, jonka jakelun hoitaa Euroopassa Provogue/Mascot Group ja Yhdysvalloissa Concord. King, Aerosmith, Jeff Beck kuin Wilson Pickettkin. – En, muistaakseni. Matka jatkuu. Tämä uusin julkaisu on Jonnyn henkilökohtaisin – ja sen kappaleissa hän paljastaa enemmän itsestään ja elämästään kuin aiemmissa. Oletko soittanut Buddy Guy’s Legend’sissä. Muutama vuosi sitten esiinnyin lähellä Helsinkiä Puistobluesissa ja nautin siitä keikasta. – Ensisijaisesti varmaan Stevie Wonderilta, mutta on paljon lauluja ja laulajia, joista pidän ja jotka ovat minua inspiroineet, kuten esimerkiksi Donny Hathaway ja B.B. – Kyllä vain, ehdottomasti. Sanoisitko, että olet saanut häneltä vaikutteita soittoosi. – Olen soittanut klubilla Buddyn kanssa. Hän on esiintynyt mm. En tiedä, kuulostanko yhtään heiltä. Soitto- ja levytyskavereihin ovat kuuluneet niin Buddy Guy, Syl Johnson, The Rolling Stones, B.B. Tunsitko Syl Johnsonin ennestään. © A&M Records – Aivan, muistan sen. Ja hän on aina ollut minulle todella ystävällinen ja minulla on ollut uskomaton tilaisuus oppia häneltä. Kierrätkö muiden artistien kanssa. Olet soittanut Buddy Guyn kanssa useinkin, eikö totta. – En ole oikein edes varma, kuinka siinä niin kävi, mutta päädyin esiintymään Wilson Pickettin ja Eddie Floydin kanssa. Olit mukana ”Blues Brothers 2000” -elokuvassa. JONNY LANG Tienristeyksessä J onny Lang on saanut sekä menestystä että Grammy-palkintoja levytysurallaan, joka alkoi jo 14-vuotiaana indiejulkaisuna ilmestyneen Kid Jonny Lang & The Big Bang -kokoonpanon pitkäsoiton ”Smokin’” (1995) myötä, saavuttaen kansainväliset mitat valtakunnallisen A&M-yhtiön debyyttialbumilla ”Lie To Me” (1997). Bändilläni oli siellä keikka ja hän tuli katsomaan meitä
Musiikki, jota nyt teen eroaa mielestäni paljonkin siitä, mitä tein vuosia sitten, mutta kitaransoitostani ovat mielestäni aina kuuluneet bluesin vaikutteet. – Kappaleeni kertovat monista erilaisista asioista, elämästä. Aloitit cd:n teon demoista. Onko sellaisia maita, jossa et olisi ennen esiintynyt. King, mutta niitä on muitakin – ja olen seurannut myös muita kuin kitaristeja. – Kyllä, tällä uudella cd:llä kaikki kappaleet ovat omiani. Hän kirjoittaa hienoja kappaleita ja hän on loistava tuottaja. Onko kitaransoittosi muuttunut vuosien varrella. – Kyllä, tein levyn ennen kuin solmin sopimuksen Mascotin kanssa, mutta Mascot hoitaa markkinoinnin ja jakelun. – Olen kirjoittanut biisejä ensimmäisestä albumistani alkaen, aina muutaman jokaiselle levylle. Alkuaikoina ne eivät ehkä vastanneet yleisön odotuksia musiikistani, ja olin arka julkaisemaan niitä. Millaista oli työskennellä Tommy Simsin kanssa. Mitkä cd:n kappaleista ovat omia suosikkejasi. – Kyllä, sanoisin niin. – Kyllä, Eurooppaan lokakuussa. Teitkö uusimman julkaisusi omalle merkillesi. – Luulen niin, enemmän kuin koskaan ennen. Ne ovat minua itseäni. – Se oli ollut pitkään haaveeni ja teimme työtä yhdessä. Mistä saat inspiraation sanoituksiin. Sain kuitenkin joitakin neuvoja ja ohjeita äänenkäyttöön ja oppiakseni laulamaan ääntäni menettämättä. PUISTOBLUES 2011 Toivon, että levy on menestys ja pääset tekemään uutta levyä parin vuoden sisään. Minulla ei ole ollut vuosiin sopimusta minkään suuren levy-yhtiön kanssa. – Ehkä 20 vuoden kuluttua... Levyyhtiöillä ei ole enää niin paljon valtaa. En ole ihan varma, milloin tulemme Suomeen. Tommy on uskomattoman taitava muusikko – vähän kuin Stevie Wonder. Kuinka pitkään sen tekemisessä kului aikaa. Nyt ja varsinkin tällä uudella cd:llä minulla on ollut enemmän rohkeutta. – Ajat ovat muuttuneet ja myös kappaleet, joita kirjoitan muuttuvat – myös sanoitusten osalta. – Ehkä tärkeimpiä vaikutteiden lähteitä ovat olleet Buddy Guyn lisäksi Albert Collins ja B.B. Sinulla on siis enemmän vapautta tehdä levystä sellainen kuin haluat. – Kyllä, se on kokonaan uutta materiaalia, vaikka osa kappaleista on ollut valmiina pöytälaatikossa jo pidempään. – Olen ylpeä laulusta nimeltä Seasons, se on loistava. – On se erilaista, se on muuttunut täysin. Monet asiat ovat tavallaan paremmin kuin ennen. Kiertueet ovat rankkoja äänelle. Onneksi. © Pirjo Salminen Oletko ottanut laulutunteja vai onko äänesi luontainen. Viimeisten viiden, kymmenen vuoden aikana kappaleiden tekemiseen on tullut enemmän varmuutta. Vuosien myötä sanoituksista on tullut henkilökohtaisempia, kun elämänkokemus on karttunut. Lähdetkö levynjulkaisukiertueelle. Niiden rooli on vähäisempi eivätkä ne enää pysty kontrolloimaan artistin luovuutta samalla tavalla. Hänen kanssaan on todella mahtavaa työskennellä. En ole myöskään esiintynyt Itä-Euroopassa. Hän auttoi minua monessa asiassa, muun muassa valitsemaan kappaleita, kun olin epävarma muutaman suhteen. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun pistin koko jutun kasaan, rahoitin sen ja niin edelleen. – Yhteenlaskettuna aikaa meni varmaan vain kolme tai neljä kuukautta, mutta tein levyä jaksoittain pidemmän ajan kuluessa. Niitä ei kuitenkaan ole aiemmin julkaistu missään. Milloin ryhdyit kirjoittamaan omia kappaleita. - 19 - Ovatko kaikki cd:n kappaleet uusia. Olen ylpeä levyn kaikista kappaleista, mutta Seasons poikkeaa muista. Olet tehnyt levyjä suurille yhtiöille. Hän on monilahjakkuus: hän laulaa hyvin, soittaa bassoa ja kaikenlaisia muita instrumentteja. Se on aikamoinen parannus. – Kyllä, tuotin sen tosin yhdessä Tommy Simsin kanssa. Musiikki, jota soitan, kehittyy ja kitaransoiton pitää mielestäni kehittyä sen mukana. Onko ”Fight For My Soul” -cd ensimmäinen omaa tuotantoasi. Olen tehnyt sen jo aiemmin ja Tommy suostutteli minut pistämään sen levylle. Musiikkia, erityisesti viimeisimmällä cd:lläni, en välttämättä kutsuisi bluesiksi, vaikka kitaransoittotyylissäni bluesia onkin. – Kyllä, joitakin Aasian maita, ehkä Intia. Oli hienoa vihdoin päästä toteuttamaan unelma. Onko levyn tekeminen nyt erilaista verrattuna varhaisempiin aikoihin, kun julkaisit ”Lie To Me” -cd:n isolla yhtiöllä. Ovatko kaikki viimeisimmän ”Fight For My Soul” -cd:si kappaleet itse kirjoittamiasi. Aloitit siis enemmänkin r’n’b:n ja bluesin parissa, mutta olet nyt vaihtanut tyyliä. – En ole koskaan oikeastaan ottanut tunteja. Suomi on 5 - 2013 •. Keneltä olet saanut Buddy Guyn lisäksi vaikutteita kitaransoittoosi
Haluan vielä toivottaa onnea uudelle levylle ja toivottavasti näemme sinut tulevaisuudessa Suomessakin. BLUES BROTHERS 2000 • 5 - 2013 - 20 -. Mitkä ovat olleet ikimuistoisia hetkiä urallasi. Soitin juuri hiljattain hänen kanssaan Buddy Guyn show’ssa. Jonny Lang -albumidiskografia: Kid Jonny Lang & The Big Bang: Smokin’ (Oarfin, 1995) Lie To Me (A&M, 1996) Wander This World (A&M, 1998) Long Time Coming (A&M, 2003) Turn Around (A&M, 2006) Live At The Ryman (Concord/Provogue, 2010) Fight For My Soul (Concord/Provogue, 2013) © Universal Pictures – Kiitos, odotan sitä kovasti. Olen soittanut The Rolling Stonesin rinnalla kotikaupungissani Pohjois-Dakotassa. En ole koskaan käynyt Venäjällä, enkä Prahassa, mutta ne ovat muistaakseni nyt kiertueohjelmassa. – Sain soittaa Aerosmithin kanssa pari kappaletta Minneapolisissa, Minnesotassa, jossa silloin asuin. Tiesitkö, että 83-vuotias Bobby ”Blue” Bland menehtyi viime sunnuntaina Memphisissä. En tiennyt hänen kuolleen. Stingin kanssa sain soittaa kiertueella, kun olin 16-vuotias. – Soitamme erilaisilla festivaaleilla: blues-, jazz- ja rockfestivaaleilla. Perinteisillä bluesfestivaaleilla soitamme ehkä enemmän bluestyylisiä kappaleita, mutta yleensä settimme on festivaalista riippumatta melko samanlainen. – Olen soittanut kaksilla Crossroads-festivaaleilla. – Ihanko totta, en tiennyt sitä. Olet esiintynyt myös Eric Claptonin Crossroads Guitar -festivaalilla, eikö niin. Montaakaan vanhaa legendaa ei ole enää elossa. Buddy kutsui hänet lavalle ja sain esittää muutaman kappaleen hänen kanssaan. Se oli uskomatonta. © Piper Fergusson varmaan itäisin maa, jossa olen konsertoinut. Festivaaleja. Se on surullista. Olen ollut onnekas saadessani soittaa sellaista muusikoiden kanssa, joita arvostan. Minun oli tarkoitus olla mukana myös viime festivaalilla Jeff Moellerin ja Booker T:n kanssa, mutta jäin kotiin, koska vaimoni oli raskaana ja laskettu aika oli lähellä. Hänellä oli mahtavia kappaleita ja pitkä ura