Blues News 4/2012 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

N:o 256 (4/2012) Hinta 6,50 45. Darwen's Blues News from England Elävää Mississippin Bluesia, osa 4 / Muddy Lee Makkonen / Levy- ja keikkatutkailut. vuosikerta BOB CORRITORE OLI BROWN JOANNE SHAW TAYLOR RONNIE SPECTOR R&B-tenoristit, osa 6: PLAS JOHNSON Henkilökuvissa: MIIKKA "Mike Bell" SIIRA JAAKKO "Kotikutoiset Soittimet" RYYNÄNEN Länsirannikko esittäytyy: FLATBROKE TRIO SHOEBOX REVUE GANGSTER OF LOVE BN kesäfestareilla! HTNIN' HOPKINSIN LIG 197301-12-04 ISSN 0784-7726 tymästä 100 vuotta! syn Bluesin hahmoja levyjen valossa: Ma Rainey / N
JOHNNY WINTER AT LOGOMO PE 5.10. AND GANGSTER OF LOVE NITE TIME JUMPERS MIREL WAGNER HUIMA LUMOUS GUITAR ORCH. klo 20, ovet klo 19 LIPUT 45 LIPUT + lippupisteen toimituskulut PAIKKA MAJOITUS YHTEISTYÖ LISÄTIEDOT Köydenpunojankatu 14 Tapahtuman nro R-kioskeilla: 102077 TURKU www.logomo.fi www.radissonblu.fi TURKU www.f-musiikki.fi Katso myös facebook-sivut! www.bluesalive.fi
Ilmoitushinnat (ad. 12 Shoebox Revue ........................................................... 56 Blues Newsin ilmestymisaikataulu v. Leppoisten kesärientojen vastapainona ovat musiikkimaailmaakin taas järkyttäneet monet va- Blues- ja juurimusiikin lehti www.bluesnews.fi 45. 10 FlatBroke Trio .............................................................. 1930), hittien Handy Man ja Good Timin' varaan maineensa rakentanut alabamalainen r&b-laulaja James "Jimmy" Jones (s. Vakuuttavaa nousuaan kohti kestoluokan tähteyttä tekevien nuoremman polven bluesartistien Oli Brownin ja Joanne Shaw Taylorin ohella ääneen pääsee mm. 20 Henkilökuvassa: Miikka Siira .................................. 55 Levytutkailut ............................................................... Muita isoon taivaalliseen roots-orkesteriin kesäelokuun välisenä aikana liittyneitä sankarihahmoja ovat mm. Monipuolista juurevaa haastattelutarjontaa täydentävät vielä rockabilly- ja surf-aallonharjalla parhaillaan ratsastava Miikka "Mike Bell" Siira sekä Kotikutoisista soittimistaan jo maan rajojen ulkopuolellakin ansaittua haloota aiheuttanut Jaakko Ryynänen. 45 BN käy konserteissa ................................................... Pirinen J. Tälläkään kertaa ei tarvitse poiketa vanhasta traditiosta, siitä pitävät lehdessä huolen alati kasvavan avustajakuntamme uutterat reportteri- ja valokuvaajaaktiivit, joiden toimeliaisuuden johdosta on nyt käpälissämme hypisteltävänä peräti kuuden aukeaman mittainen tapahtuma-arviopaketti! BN:llä on myös ilo luovuttaa sivuillaan puheenvuorot monille juurimusiikin ajankohtaishahmoille. 45 BN käy festivaaleilla................................................... 1935) poismeno 4. 1943), etenkin "Matlockin" roolissaan tv-katsojia ympäri maailman hurmannut laulava näyttelijä Andy Griffith (s. 34 Lightnin' Hopkinsin syntymästä 100 vuotta! ...... 1930) sekä San Franciscosta ja hiuskukkasista hippikesänä -67 miljoonahitin veroisesti laulellut Scott McKenzie (s. elokuuta kosketti itseäni eritoten eikä vähiten siksi, että tulin täysin sattumalta ja suru-uutisesta vielä tietämättä hankkineeksi paikalliselta levydiileriltäni juuri kitaristilaulajan lähtöpäivänä tämän viimeiseksi studiotyöksi jääneen, kerrassaan erinomaisen uutuusalbumin "I Can Make That Happen". 17 Muddy Lee Makkonen (V. vuosikerta / Volume 45 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa / Issued bi-monthly Julkaisija / Publisher: Finnish Blues Society (FBS ry) PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland Vastaava päätoimittaja / Executive Editor: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö / Managing Editor: Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 Toimitussihteeristö / Associate Editors: Pokke Korhonen, Piia Leino, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Juhani Ritvanen Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: Tekstit ja ilmoitukset BN-numeroon 5/2012 oltava toimituksessa viimeistään 21.9.-12! Blues Newsin vuositilaus 2012: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Aarno Alén (tai postilokeroon) aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Hinta 38 euroa. 29 Bluesin hahmoja levyjen valossa: Ma Rainey ..... 2012: N:o 1/12: vko 08 N:o 3/12: vko 25 N:o 5/12: vko 43 N:o 2/12: vko 18 N:o 4/12: vko 35 N:o 6/12: vko 51 -3- 4 - 2012 ·. pitkän linjan bluesvaikuttaja, Suomessa huhtikuussa Stompin' at the Savoy -festivaaleilla ensivisiittinsä tehnyt Bob Corritore. (s. 44 BluesKorjaamo-ennakko ......................................... Puolisentoista vuosikymmentä sitten lehtemme 30-vuotisjuhlissa Helsingin Tavastia-klubilla (12.11.-98) The Blues Insurgents -yhtyeensä säestämänä esiintyneen "Detroit-bluesin herrasmiehen" Johnnie Bassettin (s. 1919), Motown-studioyhtyeen The Funk Brothersin vuosien 196672 vakiojäsen Bob Babbitt (s. 22 Ronnie Spector ja The Ronettes .............................. Iäkkäät kansanopit pätevät yhtälailla myös juurimusiikkiin, jonka vuosisataiselle kasvu- ja menestystarinalle ei tuskin aivan lähipäivinä ole loppua näkyvissä. Blues News kunnioittaa täältä ikuisuuteen siirtyneiden legendojen muistoa samalla alleviivaten iänikuista viisautta elämän jatkumisesta viiltävimpienkin surujen ja vastoinkäymisten keskellä. rates): 1/4 sivu mv (1/4 page b/w) 1/3 sivu mv (1/3 page b/w) 1/2 sivu mv (1/2 page b/w) 1/1 sivu mv (1/1 page b/w) 1/2 sivu väri (1/2 page col) 1/1 sivu väri (1/1 page col) 100 eur 130 eur 180 eur 290 eur 220 eur 350 eur BLUES NEWS litettavat kuolin- ja sairastapaukset. 4 Oli Brown hän on täällä tänään! ....................... 40 Buddy Guyn omaelämänkerta .............................. 14 Gangster of Love ........................................................ 1944), Funny How Time Slips Away -hitistä parhaiten muistettava nashvilleläisartisti Jimmy Elledge (s. Lisäksi loppusuven numeromme lohkaisee kuuden sivun verran palstatilaa Turun seudun rootselämää valottavalle artikkelikokonaisuudelle, jonka puitteissa tulevat tarkemmin esitellyiksi kolme länsirannikolta lähtöisin olevaa, eri rootsmusiikin tyylilajeja mallikkaasti edustavaa yhtyettä. Kallio) ...... Elokuussa 2012 Blues Newsin nelosnumeroon on perinteisesti kuulunut lukuisten niin koti- kuin ulkomaistenkin kesäfestareiden tilannekatsauksia sekä niiden puitteissa laadittuja artistihaastatteluja. The Platters -lauluyhtyeen alkuperäisjäsen ja bassoääni Herbert "Herb" Reed Sr. Tilaukseen sisältyy 6 lehden sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille. The Blues goes on! Pete Hoppula Huom: Finnish Blues Society ry:n jäsen! Mikäli haluat jatkossa tiedotteita yhdistyksen toiminnasta, julkaisuista, konserteista sekä muista valmisteilla olevista hankkeista myös sähköpostitse, ilmoita email-osoitteesi taloudenhoitajallemme: aarno.alen@saunalahti.fi Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Marko Aho, Aarno Alén, J-P Berg, Norman Darwen, Harri Haka, Jarmo Hoppula, Jouni Hyytiäinen, Marko Hämäläinen, Juha Jaakola, Eija Jauhiainen, Jyrki Kallio, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Esa Kivimäki, Jari Kolari, Pasi Koskela, Janne Kurunsaari, Leif Laaksonen, Piia Leino, Riku Metelinen, Seppo Niinikuru, Pertti Ñurmi, Mikke Nöjd, Antti Oksanen, Ville Pirinen, Jussi Ronkainen, Olavi Rytkönen, Pasi Rytkönen, Erkki Sironen, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Vesa Walamies, Janne Örnberg Etukansi: Lightnin' Hopkins Pariisissa vuonna 1964 © Jean Pierre LeLoir Painopaikka: Lönnberg Paino Oy, Helsinki Sisällysluettelo Bob Corritore kaikkien kaveri ................................ 36 Elävää Mississippin Bluesia, osa 4 ......................... 1938), The Groove Merchants -bluesbändiä Minnesotan seudulla luotsannut Big Walter Smith (s. Tuntemattomia ovat joskus myös meidän bluesmiesten tiet... 24 Plas Johnson R&B-fonistit, osa 6 ........................ 1928), chicagolainen soul- ja blues-laulaja George Louis "Lou" Pride (s. Historia-painotteisessa osiossamme syvennytään puolestaan tällä erää esim. 16 Brian Fitzpatrick ......................................................... 42 Blues News from England ........................................ 19 Jaakko Ryynäsen Kotikutoiset soittimet .............. 43 Joanne Shaw Taylor Keitele Jazzin tähtenä ........ Viimeksi mainitulla on myös kunnia toimia BN:n tämänkertaisena kansikuvasankarina. Arvostetun valokuvaajan Jean-Pierre Leloirin (19312010) ikuistama sykähdyttävä vintagevärifoto on peräisin Pariisista vuoden -64 tietämiltä, jolloin Hopkins saapui ensimmäistä kertaa Eurooppaan yhtenä "American Folk Blues Festival" -turneen esiintyjänä. 1939). Lukekaa nyt vaikka ensialkuun tämäkin lehti, jollette muuten usko... 1926), vuoden -52 jättihitillä It Wasn't God Who Made Honky Tonk Angels nimensä kantrihistorian kirjoihin painattanut Kitty Wells (s. Phil Spectorin ykkössuojatin Ronnie Spectorin, tenorisaksofonilegenda Plas Johnsonin, 20-luvun bluesdiivan Ma Raineyn, vast'ikään omaelämänkertansa julkaisseen Buddy Guyn sekä sata vuotta sitten syntyneen Lightnin' Hopkinsin vaiherikkaisiin tekemisiin
Tapanani oli kuunnella huuliharpisteja ja kysellä heiltä, miten ja miksi he mitäkin tekivät. Kyllä, kun tapasin hänet ensimmäisen kerran, hänellä oli mukanaan salkku, josta hän myi minulle ja muille levyjään. Olet syntynyt Chicagossa, ja aloitit urasi bluesmusiikin ystävänä sekä huuliharpistina ja myöhemmin ryhdyit myös tuottamaan levyjä. Näin on, se otti aikansa. Kuulin Muddy Watersia ensimmäisen kerran vuonna 1969 ja voidaan kai sanoa, että aloitin huuliharpun soiton vuonna 1970 tai -71. Louisiana Redin kanssa. Se oli upeaa ja se muutti elämäni. Chico Chism oli Howlin' Wolfin viimeinen rumpali. Bob on tehnyt levytyksiä sekä radiovieraidensa että klubissa vierailleiden bluestähtien kanssa. Minäkin pääsin joskus mukaan jammailemaan ja tutustuin soittajiin. Olin osa tuota skeneä. Se oli mahtavaa. Oli uskomatonta, kuinka se avasi minulle kokonaisen uuden maailman. High Schoolissa kävivät esiintymässä Eddie Taylor, Otis Rush ja moni muu. Louisiana Redin, Dave Rileyn, Big Pete Petersonin, Mud Morganfieldin ja Tail Draggerin levytysten sekä keikkojen kanssa. No, radiosta tietysti kuuli bluesia. Myöhemmin kuvaan tuli mukaan oma bluesklubi Rhythm Room, jossa vieraili paljon Bobin tuttuja soittajakollegoja vuosien varrelta. Asuin kaupungin pohjoisosassa Evanstonissa, aivan Northwestern Universityn naapurissa. Seuraavaksi Bob käynnisti oman viikottaisen bluesradio-ohjelmansa, joka pyörii edelleen. Huuliharpistin taidot karttuivat soittamalla ja tutustumalla kaupungin suurempiin ja pienempiin legendoihin. Sitten päätimme kaverini kanssa lähteä katsomaan Howlin' Wolfia West Siden klubeihin. Näin Blind Jim Brewerin pizzaravintolassa lähellä kotiani. Juttelemme usein Eddie Shaw'n kanssa noista ajoista. Lauantaisin kuuntelin yliopiston radio-showta. Näin Little Mack Simmonsin, Koko Taylorin, Bob Riedy Blues Bandin, Eddie Clearwaterin, Carey Bellin ja Sam Layn, joka soitti Bob Riedyn kanssa. Se oli hieno ohjelma, jossa soi Big Joe Williams, Muddy, Big Walter Horton, Hound Dog Taylor ja moni muu. Kesti aikansa oppia soittamaan sitä. Hän antoi minulle korttinsa ja pidimme yhteyttä. · 4 - 2012 -4- © Pertti Ñurmi. Mahtavaa. 70-luvulla blueslevyteollisuus eli murrosvaihetta ja Bob päätti äänittää ja tuottaa suosikkiartistejaan, perustaen oman levy-yhtiön Blues Over Blues. Näiden lisäksi Bob on julkaissut omalla paikallisella merkillä lukemattomia erilaisia levyjä niin studio- kuin konserttitaltioinneista. Monivaiheinen matka erääksi tämän hetken arvostetuimmaksi ja pidetyimmäksi bluesvaikuttajaksi oli alkanut. KARI KEMPAS Tail Dragger ja Bob Corritore Stompin' at the Savoy 2012 -festivaaleilla Helsingissä Tuulisesta kaupungista Bob Corritoren tie vei Phoenixiin Arizonaan, missä hän aloitti soittajan uransa mm. Chico Chismillä oli kai levy-yhtiö noihin aikoihin. Maxwell Street oli epämuodollinen ja avoin. Mistä kuulit bluesia nuorena miehenä. Hightone-levymerkillä julkaistu All Star Blues Sessions -levyllä mukana olivat mm. Veljeni oli saanut jostain huuliharpun, mutta se ei kiinnostanut häntä, ja hän antoi sen minulle. Burnside. Viime vuodet ovat olleet kiireisiä mm. Eddie oli klubin omistaja ja koin siellä monia elämäni kohokohtia. Olen aina pitänyt Muddy Watersista, ja hän esiintyi koulussanikin Chicagossa. Kun olin täyttänyt 18, pääsin laillisesti kuuntelemaan bluesia North Siden klubeihin, jotka olivat lähempänä kotiani. Bo Diddley, Jimmy Rogers, Pinetop Perkins, Robert Jr. Lockwood, Nappy Brown, Lil' Ed Williams ja R.L. Koko Taylor, Little Milton, Eddy Clearwater, Louisiana Red ja Eddie Shaw. Bluesia oli Chicagossa kaikkialla ympärilläni. Näin siellä Big Walter Hortonin, kuten myös kitaristi Pat Rushingin ja John Henry Davisin. Joku saattoi ilmoittaa kuuntelijoille: "Hei, täällä on yksi blue-eyed soul brother, joka soittaa huuliharppua kanssamme muutaman kappaleen." Pääsin soittamaan jopa kolme, neljä tai viisi kappaletta ennen kun minut lähetettiin tieheni. Delta Groove -merkillä julkaistulla "Harmonica Blues" -levyllä puolestaan vieraina olivat mm. Minulla oli tapana käydä katsomassa Howlin' Wolfia ja tapasin Tail Draggerin 1815-klubissa. Nykyää Bob työskentelee soittajana, tuottajana ja radio-DJ:nä sekä ravintolan omistajana. Rakastuin bluesiin, kun kuuntelin Muddyn levyjä ja kuinka huuliharppu todella sopi niihin. BOB CORRITORE Kaikkien kaveri B ob Corritore tutustui bluesiin synnyinkaupungissaan Chicagossa 1970-luvulla. Olen aina pitänyt huuliharpusta, ja sitä kuulin aika lailla nuoruudessani. Musiikkia kuuli erilaisissa paikoissa, mihin alaikäisenäkin pääsi, kuten Maxwell Streetillä
Kyllä, ilman muuta. Teimme monta sessiota yhdessä ja aina kun oli tarvetta tietylle beatille tai groovelle, hän oli mies paikallaan. Chico Chism muutti Phoenixiin vuonna 1986 ja Red lähti vuotta myöhemmin Eurooppaan kiertueelle, jonka aikana hän tapasi tulevan vaimonsa. Niiden suosio rajoittui kymmenen korttelin säteen sisään, mutta niiden esiintymisiä tultiin katsomaan. Chico halusi jotain millä leuhkia ja minä kysyin, voisinko julkaista hänen Cher-Kee Recordsille te- © Pertti Ñurmi -5- 4 - 2012 · © Pertti Ñurmi. Chico oli lämmin persoona, ei vain muusikkona vaan myös opettajana ja vaikutteiden antajana. Olin silloin vuonna 1979 22-vuotias. Osa on Chicagon sessioista, osa Phoenixista. Aloitit levytuottajana samoihin aikoihin kun Jim O'Neal ja Steve Wisner, eikö niin. Hän kuoli sen julkaisupäivänä. Kyllä, ja toisen eli Big Leon Brooksin levyn tuotin yhdessä Steve Wisnerin kanssa ja myös Jim O'Neal oli mukana. Hän lupasi yrittää ja hänen kuntonsa paranikin sen verran, että saimme tehtyä sessiot. Onnekseni Big Leon Brooks soitti huuliharppua Tail Draggerin bändissä ja tässä me nyt olemme yhdessä keikalla Helsingissä. Hänen tyylinsä soittaa oli "behind the beat" ja kaikki artistit pitivät hänen tavastaan soittaa. Ensimmäinen levy, jota olin mukana rahoittamassa ja tuottamassa, oli Little Willie Andersonin LP. Willie oli ensimmäinen, jonka kanssa menin studioon. Heti kun hän kuuli, että olin ryhtymässä levytuottajaksi, hän lähes adoptoi minut pojakseen. Vastaavanlaisia bändejä, jotka eivät levyjen kaut- ta pystyneet tavoittamaan laajempaa yleisöä, oli monia. Tässä vaiheessa minulla on kaappi täynnä masternauhoja odottamassa, että ne näkevät joskus päivänvalon. Julkaisit myös Chicon vanhoja singlejulkaisuja cd:llä "Chico Chism's West Side Blues Party", eikö niin. Oli monenkin ihmisen etu, että ryhdyin tuottajaksi. Monet artistit olisivat jääneet dokumentoimatta ilman Wolf Recordsia ja Alligator Recordsin "Living Blues" -sarjaa. He olivat ystäviäni. Teimme paljon ylimääräisiä ottoja Little Willie Andersonin levylle. Kyllä, ja myöhemmin sitten esimerkiksi itävaltalainen Wolf Records ryhtyi levyttämään monia. Olit valinnut muusikot noihin levytyssessioihin huolella. Kyllä, jonkin verran. Big Leon Brooksiin tutustuin Kingston Minesissa. Chicagossa oli paljon loistavia artisteja, eikä monikaan heistä päässyt noihin aikoihin levyttämään. Kyllä, siihen aikaan vuosina 197879 Chicagossa oli mahdollisuus kuulla ja nähdä legendaarisia muusikoita, kuten Louis Myers, Odie Payne, Bob Stroger ja Freddie Dixon. Hän oli hieno mies ja hyvä soittaja. Teimme sen yhden pitkän päivän kestäneen session aikana. Myös Delmark Recordsin Bob Koester oli avulias. Dick Shurman auttoi paljon, samoin Jim O'Neal. Sitten vanhempani muuttivat sinne ja ryhdyin tekemään radioohjelmaa ja perustin klubin. Se on hieno taidemuoto, jonka luomisessa halusin olla mukana. Tilanne muuttuu, kun opimme arvostamaan asioita, jotka olemme menettäneet. Sitten muutit Phoenixiin, Arizonaan. Hän totesi haastattelun jälkeen, että hän on työnsä tehnyt. Niiden joukossa on hienoja hetkiä materiaalia, joka aikoinaan vaikutti vain keskinkertaiselta, mutta joka on aikaa myöten osoittaunut arvokkaaksi, kun jotkut mukana olleet artistit ovat painuneet manan majoille. Hän kuulosti hyvin paljon myöhempien vuosien Little Walterilta. Toivon mukaan ehdin elinaikanani julkaista niistä parhaimmat. Kun Steve ja minä lyömme päämme yhteen, tiedämme mitä tehdä. Mutta hän piti sessioista, kun soitin hänelle nauhoja. 1970- ja -80-luvut olivat siis hiljaista aikaa levytysrintamalla. Silloin aikoinaan meidän piti Steven kanssa pistää rahamme yhteen tuottaaksemme Big Leonin levyn. Toivottavasti jonain päivänä. Kyllä muutin vuonna 1981 ja tarkoitukseni oli viipyä siellä vuosi. Ehkä siis näemme julkaisemattomat nauhat levyllä joku päivä. Valitettavasti hän ei kuitenkaan koskaan nähnyt levyä julkaistuna. Halusin alunperin äänittää bluesia vain sen minulle tuottaman mielihyvän vuoksi. Sitä ei tapahtunut noina mainitseminasi vuosina Chicagossa. Hän onnistui vangitsemaan tuon myöhemmän vaiheen tyylin ja rakenteen todella hyvin. Phoenix ei vaikuta kaupungilta, jossa olisi bluesin historiaa, mutta on uskomatonta millainen musiikin historia sillä on. Hän oli oikea käteni. Onko sinulla julkaisematonta materiaalia tallessa. Tutustuit klubeissa muusikoihin ja ryhdyit sitten tuottamaan heidän levyjään. Menimme Steven kanssa katsomaan Big Leonia sairaalaan ja annoin hänelle kromaattisen huuliharpun ja sanoin toivovani hänen parantuvan, jotta voimme tehdä yhdessä levyn. Louisiana Red muutti sinne muutama kuukausi minun jälkeeni. Steve Wisner oli studiossa kanssani. Hänen kanssaan tein toisen levyni. Saitko studiossa apua ja neuvoja muilta tuottajilta. Viimeiseksi työkseen hän oli Jim O'Nealin haastateltavana kansitekstejä varten. Meillä on melko paljon ylimääräisiä ottoja myös Big Leon Brooksilta, koska teimme hänen kanssaan kaksi sessiota. Esimerkiksi Buddy Scott & the Rib Tips oli todella suosittu yhtye Chicagossa, erityisesti South Siden klubeissa, mutta levy-yhtiöt eivät olleet kiinnostuneita siitä. Olin tuntenut hänet jo pidempään, jo niiltä ajoilta kun kävin usein hänen Jazz Record Mart -kaupassaan ostamassa blueslevyjä
Hightone ei enää ole toiminnassa, mutta se oli iso yhtiö. Suurin osa, kaikki mitkä pystyin löytämään. Chicon julkaisut olivat siis kaikki singlejä. Kyllä, myös Chicagossa, esimerkiksi viimeisimmän session, jonka tein viime vuonna Mud Morganfieldin, Muddy Watersin pojan, kanssa. Soititko itse jo Chicagon aikoina? © Jim "Boogie" Wells Kyllä, vaikka siihen meni oma aikansa, koska tutustuttuani muusikoihin yritin jäljitellä heidän soundiaan. Myös Lester Davenport, Good Rockin' Charles ja Carey Bell näyttivät minulle soittotekniikkaa. Hän pyysi minut tuottamaan Severn Recordsin session ja lennätti minut Chicagoon. Levy tehtiin heti Howlin' Wolfin kuoleman jälkeen ja mukana olivat hänen viimeisessä bändissään soittaneet Hubert Sumlin, Detroit Junior, Shorty Gilbert ja Chico. Internetin kautta musiikki leviää nyt ympäri maailmaa. Ovatko kaikki Chicon singlet mukana cd:llä. Mahtava bändi! Teimme paljon äänityksiä, ja monet niistä ovat komerossa odottamassa julkaisua. Mutta esiintyminen Louisiana Redin kanssa Phoenixissa auttoi. Soitin myös Eddie Shaw'lle ja kysyin, saanko julkaista hänen ja Wolf Gang Bandin Simmons-merkille tekemän levyn "Have Blues Will Travel", jossa Chico oli mukana, tribuuttina Chicolle. Työskentelin heidän aikataulujensa kanssa ja saatoin tarjota heille vähän ekstratienestiä silloin, kun he tulivat lähitienoille. Se aloitti Robert Crayn kanssa ja julkaisi monia hienoja levyjä, tyyliltään erilaista musiikkia. Suurin piirtein samoihin aikoihin, vuonna 1984. Oli myös yksi Little Johnny Christianin single, jonka Chico oli julkaissut, mut- ta se tuli ulos Jimmy Dawkinsin Leric-levymerkillä, joten en ottanut sitä mukaan. Noihin aikoihin syntyi paikallisia hittejä. Ajat olivat toiset, paikallisiakin hittejä syntyi. Levy julkaistiin vuonna 1999. Soitimme joka päivä ja silloin päätin, että haluan olla ammattimuusikko. Tein levystä 500 kappaleen painoksen, jotta Chico voisi myydä sitä keikoillaan ja leuhkia sillä. Muistan kun Syl Johnsonin hitti Brings Out The Blues In Me soi kaikkialla. Hänen kuolemansa jälkeen perin vielä joitakin laatikoita materiaalia. Se oli ristiriidassa vanhempieni odotusten ja uratoiveiden kanssa, mutta kun olin päätökseni tehnyt, se oli mielestäni oikea. Olen tehnyt myös joitain levytyksiä Memphisissä, mutta useimmat kuitenkin Phoenixissa tai Chicagossa. Vähän myöhemmin aloitin The Rhythm Room -ravintola-klubin kanssa, ja pian aloin tuoda artisteja sinne keikalle. Rummuilla ja huuliharpulla on tietty rooli Chicago-bluesissa. Onko näillä kahdella levy-yhtiöllä eroja. Minulla oli tapana pyöriä Big Walter Hortonin kanssa, ja vaikka hän saattoi antaa muutaman vinkin silloin tällöin, hän ei ollut varsinaisesti opettajani. Olin tyytyväinen, kun he ottivat levyni katalogiinsa. Olen ollut mukana monissa levytyssessioissa, mukaan lukien ne, joissa olen itse huuliharpistina. Oletko levyttänyt muualla kuin Phoenixissa. En tiennyt, kuka sen oikeudet omisti. Pelkästään hänen seurassaan oleminen oli opettavaista. Huuliharpulla ja Chicagoblues-huuliharpulla on eroa. Myös Eddie Burksin Cher-Keelle tekemä Operator oli sellainen. Kuulin sen ja halusin saada sen soundin aikaan. Ensimmäisen oman cd:si teit Hightone-merkille ja uusimman Delta Groove Recordsille. Useimmat artistit ilahtuivat lisäkeikasta ja levytyssessioista siinä sivussa. Minulla oli myös joitain päivätöitä, mutta ne olivat osa-aikaisia ja musiikki oli etusijalla. Olimme Mudin kanssa Los Angelesissa Mannish Boysin Delta Groove Recordsille tekemän levyn erikoisvieraina. Käytimme studiobändiä, jossa oli Paul Treeman ja Johnny Rapp sekä rummuissa useimmiten Chico Chism. Soitin niihin aikoihin jo ammattimuusikkona eri puolella Phoenixia. Minulla meni pitkään ennen kuin sain riittävästi itseluottamusta soittaa ja levyttää jotain, joka oli niin lähellä minua. Aloititko radion bluesohjelmalla jo ennen kun ryhdyit tekemään musiikkia. Big Leon Brooks, Little Willie Anderson ja Louis Myers näyttivät minulle, kuinka se syntyy. Syynä siihen, että Chico Chism · 4 - 2012 -6-. Jos joku julkaisi hitin, sitä soitettiin kaikkialla Chicagossa niin South kuin West Siden jukeboxeissa. © Pasi Rytkönen kemänsä singlet. Kyllä, ja osaa niistä kuunneltiin South Siden baarien jukeboxeissa
Cd-levyjen myynti on yleisesti laskenut, ja minun urani on nousussa. Eunice kertoi heittäneensä hänet ulos. Niinpä aloitin melko myöhään verrattuna moneen muuhun, mutta siten minulla on ollut mahdollisuus omistautua musiikille täysipäiväisesti. Minusta on tullut aika hyvä tarinankertoja. Kyllä, Michaelin tapasin ensimmäisen kerran jo kun hänellä ei vielä ollut levy-yhtiötä, vaan hän säesti Honeyboy Edwardsia. Löytyykö näistä levymyynnin tulevaisuus. Se on hieno taidemuoto, jonka luomisessa halusin olla mukana.". Nyt me olemme vanhempaa sukupolvea. Opiskeluaikaisesta ystävästäni Mojo Mark Cihlarista on myös kehittynyt mahtava soittaja. Olin 25-vuotias ja ensi kertaa omillani, mutta Redillä ei ollut paikkaa mi- "Halusin alunperin äänittää bluesia vain sen minulle tuottaman mielihyvän vuoksi. Konsertista on hienoa kuvamateriaalia, joka näytettiin televisiossa. Red asui hänen luonaan, kunnes puolentoista viikon kuluttua Eunice soitti minulle ja pyysi minua hakemaan Redin pois. Muutamaa viikkoa myöhemmin Red ilmestyi Phoenixiin ja Red ja Eunice taisivat ihastua toisiinsa. Red halusi tulla Phoenixiin tapaamaan naislaulajaa nimeltä Eunice Davis, joka levytti L&R- ja Spivey-yhtiöille, ja soittamaan hänen kanssaan. Tunnet Chicagon levy-yhtiöiden omistajia, Michael Frankin ja muut. Kun vihdoin tapasin Scottin, tiesimme jo paljon toisistamme yhteisten ystäviemme kautta. Perustimme levyyhtiömme suurin piirtein samoihin aikoihin. Kyllä, niin voi varmaan sanoa, mutta on myös niitä, jotka ovat tutkineet bluesin historiaa minua tarkemmin, kuten Jim O'Neal. Olet myös bluesin historian tuntija, koska pyörität omaa radio-ohjelmaa, ja kertoilet tarinoita bluesista yleisöllesi. Näin sinun esiintyvän Chicago Blues -festivaalilla Sunnyland Slimin tribuuttipäivänä. Kyllä, tunsin esimerkiksi kitaristi Illinois Slimin ennen kuin Scott Dirks oli kuvioissa. Otan aina keikoille mukaan paljon levyjä, myös vanhempia. Louisiana Red kävi Suomessa useamman kerran 1970- ja -80-luvuilla. Tiesin, etten halunnut pyörittää levy-yhtiötä. Hän oli hyvä ystäväni. Me pyörimme Markin kanssa yhdessä ja yritimme ottaa oppia artisteilta esimerkiksi Jimmy Rogersilta ja The Acesilta. Sinulla on paljon ystäviä noilta ajoilta. Eräässä Billboardin jutussa mainitaan meidät kaikki. Vaikka levymyynti laskee, on sentään internet ja livekeikkoja, joilla myydä levyjä. Tiesimme, että elimme hienoa aikaa, mutta tulevaisuudesta meillä ei ollut aavistustakaan. Toivottavasti se julkaistaan myös dvd:nä. Jos tekee livekeikkoja, on myös mahdollisuus myydä levyjä. Levyn julkaiseminen olisi tarkoittanut matkustamista, enkä halunnut heidän vuokseen lähteä kaupungista pitkiksi ajoiksi. Siinä on liian paljon bisnespuolta ja liian vähän taiteellista puolta. Olin ensimmäistä kertaa Euroopassa muistaakseni vuonna 2004 tai 2005, ja siitä lähtien olen käynyt täällä. Myös Jim O'Neal aloitteli oman Rooster Blues Recordsinsa kanssa tuolloin. Sitten hän soitti minulle Phoenixiin. Luen ja kirjoitan kansitekstejä, ja olen tehnyt radio-ohjelmaa jo 28 vuoden ajan. Joku muu, esimerkiksi Scott Dirks tietää paljon historiasta, mutta toisaalta olen yksi harvoista, joka voi keskustella Scottin kanssa soittamisen nyansseista, koska minulla oli tapana pyöriä niiden vanhempien kavereiden kanssa, jotka soittivat Little Walterin kanssa, ja kysellä heiltä kaikenlaista. Tiesimme, että aika- kausi päättyisi ja tiesimme, että olimme saaneet nähdä meitä edeltävän sukupolven kaikki nuo suuret artistit, kuten Pinetop Perkins, Willie Smith ja Louisiana Red, jotka ovat jättäneet meidät äskettäin. Tapasimme Delta Fish Marketissa Chicagossa, soitimme yhdessä ja ystävystyimme vuonna 1980. En halunnut julkaista levyä aikaisemmin, koska vanhempieni terveys oli huono. Michael jatkoi levyyhtiönsä parissa, mutta minä ryhdyin muutaman levyn jälkeen tuottamaan sessioita. Meillä oli tilaisuus tarttua hetkeen ja nauttia siitä. Kyllä, olin mukana Earwig Recordsin 30-vuotisjuhlakonsertissa. sen tekeminen kesti, oli sessioiden määrä 12 vuoden ajalta. Niin luulisin. Konsertin teemana oli kuusi blues-sukupolvea. Tunnen historian omien kokemusteni kautta
Se on kokonaisuudessaan äänitetty, mutta minun pitää vielä masteroida se. Little Miltonia kävin myös katsomassa sekä Chicagossa, jossa hän asui, että Phoenixissa. Minun pitäisi käydä läpi joitakin vanhempia äänityksiä. Lisäksi olen julkaissut mahtavan Flying High -levyn, jota voi olla vaikea löytää mistään. Noiden kokemusten ansiosta minusta ja Redistä tuli ikuiset ystävät. Little Victor järjesti minulle ensimmäisen keikkani Euroopassa Redin kanssa. Minulla on ikävä häntä. Hän soitti usein Biddy Mulliganin klubilla ennen kuin hän teki sopimuksen Alligatorin kanssa. Red teki kiertueita ja lisää levyjä Michaelille. Minä istuin usein tauoilla juttelemassa Kokon ja hänen miehensä Popsin kanssa. Onko Henry Gray vielä maisemissa. Bluesista syntyvä yhteys on jotain ihmeellistä, vahvaa ja todellista." Chicago Blues Festival 2010 · 4 - 2012 -8- © Kari Kempas. Olen tehnyt kaksi cd:tä, joilla on mukana ohjelmassani vierailleita artisteja. Little Victor oli Redin hyvä ystävä ja hän kunnioitti minun ja Redin välistä ystävyyttä. Teen parhaillaan töitä myös John Primerin levyn kanssa. Pinetop Perkins oli erinomainen artisti ja päätyi mukaan monien sessioihin. Kävin New Mexicossa ja monessa muussa paikassa hänen kanssaan. Ei, sitä ei tällä hetkellä ole saatavissa, mutta minulla on masterit ja toivon saavani sen julkaistua vielä jonain päivänä. Henry Gray ei ole niin tunnettu, mutta hänellä on loistava pianosoundi. Levyllä on mahtava bändi ja John on upea artisti, joka tuntee bluesin. Teemme cd:lle myös muutaman trio-kappaleen. Red ei ollut vain kämppäkaveri, vaan hän tarvitsi jonkun pitämään huolen itsestään. Julkaisut, jotka teimme yhdessä Little Victorin ja Louisiana Redin kanssa, ovat minulle tärkeitä. Päätimme juuri äskettäin neljän kappaleen session, ja kuusi kappaletta on valmiina. Loppujen lopuksi se avasi ovet Louisiana Redille ja herätti kiinnostusta häntä kohtaan Amerikassa. Ne ovat mahtavia levyjä. Onko Rooster Blues Recordsin "Low Blows" -antologiaa vielä saatavissa. Tein silloin hänen kanssaan albumin nimeltä "Sittin' Here Wonderin'" kauniin levyn kaikkien vaikeuksien keskellä. hin mennä, joten totta kai hän sai jäädä luokseni. Olen juuri julkaissut Severn Recordsilla Mud Morganfieldin levyn, jossa olen mukana. Mainitsit aiemmin tehneesi itse uuden levyn Delta Groove Recordsille. Kyllä, hän on mahtava. Sain myös joskus soittaa bändin kanssa muutaman kappaleen ennen kuin Koko nousi lavalle. Kun Red kuoli, lensin Saksaan ja vietin hänen vaimonsa Doran kanssa muutaman päivän ennen hautajaisia. Niistä tuli niin hyviä, että äänitämme lisää Chicagossa kesällä. Minulla on todennäköisesti paljonkin sellaisia huuliharppublues-sessioita, jotka voisin julkaista antologiana, mutta se on aika- ja rahakysymys. Kyllä, siinä minulla on ollut onnea. Hän kohteli minua aina todella hienosti. Kutsun Southwest Musical Arts Foundationia "epäviralliseksi" levy-yhtiökseni. Kyllä, se on toinen levyni Delta Groovelle ja Dave Rileyn kanssa olen tehnyt kolmannen levyn, joka on viimeistelyä vaille valmis julkaistavaksi. Se oli rankkaa, ja se on vieläkin liian tuoreessa muistissa. Meillä oli vaikeaa, mutta meillä oli ruokaa ja selvisimme. He jopa miettivät bändin kasvattamista yhdellä jäsenellä ja pyysivät minua harjoituksiin. Onko sinulla lähitulevaisuudelle muita suunnitelmia kuin keikkailu. Uusi Dave Riley -cd on pian tulossa ulos ja minun pitäisi koota Rhythm Roomin 20-vuotisjuhlacd. Red otti minut mukaan kiertueelle ja esitteli minut King Biscuit -festivaalilla. Olen julkaissut sillä joitain albumeja, joilla ehkä ei ole kaupallista potentiaalia. Kun äänitykset oli tehty, kukaan ei ollut kiinnostunut, ja viimein pyysin Michael Frankia julkaisemaan sen Earwig-merkillä. Oli hienoa, kun hän sai viisi bluesmusiikkipalkintoa Memphisissä ja olin siellä soittamassa hänen rinnallaan. Se tilaisuus jäi kokematta, mutta vuosia myöhemmin minulla oli mahdollisuus levyttää Kokon kanssa, joten tunnen, että sain toisen tilaisuuden. Joten voi kestää ennen kuin ne on julkaistu levyllä. Hän saattaa elää pidempään kuin kukaan meistä monet hänen sukulaisensa ovat eläneet yli 100-vuotiaiksi! Hänellä oli tapana juoda aika rankasti, mutta kun lääkäri käski hänen lopettaa juomisen, hän lopetti. Red muuten mainitsee minut Wentus Blues Bandin Family Reunion -dvd:llä. Se on Phoenixbluesia ja r'n'b:tä 50- ja 60-luvuilta, osa tuntemattomampia kappaleita. Minulla on joitain Sam Layn, Henry Grayn ja Tomcat Courtneyn nauhoituksia. Se oli vilpitöntä bluesia. Minä, tyttöystäväni ja veljeni sekä Red asuimme samassa talossa ja kävimme sunnuntaisin kirkossa. Minusta oli ällistyttävää, että Redillä oli ollut hittilevyjä ja hän oli bluesin jättiläinen, mutta hänellä ei ollut kotia, eikä ketään joka olisi huolehtinut hänestä. Red kävi Suomessa myös Little Victorin kanssa. Koimme yhdessä niin ojanpohjat kuin huiputkin. Se antoi ainutlaatuisen perspektiivin asioihin. Olet tehnyt levyjä upeiden artistien, kuten Little Miltonin ja Koko Taylorin ja monen muun kanssa. En tiedä, olisinko silloin ollut valmis huuliharpistiksi alan huippujen joukkoon. Minulla oli tapana käydä kuuntelemassa Koko Tayloria Chicagossa. Hän lähti Saksaan ja tapasi tulevan vaimonsa, mutta hän kirjoitti minulle kirjeitä ja pidimme yhteyttä. Olen tehnyt joitain keikkoja näiden levyjen tiimoilta. Hänen miespalvelijansa toi minulle drinkkejä takahuoneeseen ja "Aina kun matkustan, löydän kaikkialta bluesin ystäviä. Vanhempani kuitenkin kielsivät minua ottamasta vapaata collegesta harjoituksia varten. Olemme tunteneet toisemme 70-luvulta lähtien, mutta emme ole aiemmin työskennelleet yhdessä. Minkälaista julkaisematonta materiaalia sinulla on. Aina kun minulla on tilaisuus käyttää häntä sessioissa, ne tuntuvat onnistuvan paremmin
Nappy Brown ja Big Pete Pearson olivat omaa luokkaansa tarinankertomisineen ja äänineen. Hänellä on oma tyylinsä ja oma soundinsa, ilmava ja kova olematta kuitenkaan paksu. Hän teki Lemon Squeezing Daddy -kappaleesta yhden kaikkein aikojen ärhäkimmän version. Bluesista syntyvä yhteys on jotain ihmeellistä, vahvaa ja todellista. 1 (Roseleaf, 2005) Willie "Big Eyes" Smith: Way Back (HMG, 2006) Floyd Dixon: Time Brings About A Change... Tein Nappyn kanssa kolme levytyssessiota, kaksi omaa ja yhden live-tallenteen, jossa hän esiintyy Sonny Rhodesin bändin kanssa. Siirtolaiset opettelivat maan tavan, eikä italialaista elämäntapaa arvostettu kovin korkealle. Hän ystävystyi myös Chicon ja Walkin' Cane Markin kanssa. Lazy on myös upea huuliharpisti, mitä monetkaan eivät tiedä. Meillä oli aina mahtavaa, kun vietimme aikaa yhdessä. Hän soitti Henry Grayn levyllä kappaleessa, jossa joku mokaa äänityksessä kappaleen lopun. Äitini oli hyvin itsenäinen nainen. Sisilian Syrakusan alueelta muutti pieni ryhmä Corritoreja Nebraskan Omahaan. On eri asia kirjoittaa kansitekstejä tuottajan ominaisuudessa ja ystävänä. Olen kirjoittanut jonkin verran kansitekstejä. Sen ansiosta hänellä oli tilaisuus kutsua perheenjäseniä ja serkkuja luokseen Amerikkaan. Hän lähetti minulle sukupuun, jossa on kaikenlaista informaatiota. Hän aloitti painoalalla. Se on fantastinen. Uutiskirjettä tilataan eri mantereilta. Niin monet italialaiset bluesin ystävät ja artistit olivat minusta ylpeitä. Hän valmistui Northwesternyliopistosta ja toimi päällikkönä Bell Telephone -yhtiössä. Oli hienoa soittaa ensimmäisen kerran Italiassa. Lazy on nimensä mukaisesti laiska. Oletko muuten kirjoittanut bluesista. Kun Nappy Brownin kaltainen kaveri jättää meidät, ei häntä voi kukaan korvata. Nappy oli varmaan yksi loistavimpia vokalisteja, jonka koskaan olen tavannut. Kuka ikinä voisi laulaa kuin hän. Phoenixin bluesyhdistyksen puheenjohtaja oli kotoisin samalta seudulta Etelästä kuin Nappy ja toi hänet Phoenixiin. Ällistyttävä ääni. Viimeksi Mud Morganfieldin cd:lle. Lazy on pitkäaikainen ystäväni. Sain juuri uutta tietoa juuristani kaukaiselta serkultani. Olemme lähtöisin Sisiliasta, ja joku Amerikkaan muuttanut sukulainen sai töitä päällikkönä Union Pacific -rautateiltä. Isäni taisteli toisessa maailmansodassa. Isovanhempani tulivat Italiasta Amerikkaan. He menivät naimisiin vasta 35-vuotiaina, mikä 1950-luvun mittakaavassa oli myöhäisellä iällä. Hän todella nautti levytyssessiosta ja kappale on niin downhome bluesia kuin mahdollista. Yllätyksekseni hän oli myöntyväinen. Hän asui jonkin aikaa Tucsonissa. Olimme ystäviä. Lazyn mielestä sillä ei ole väliä, koska kukaan ei kuitenkaan kuuntele kappaleen loppua. Isoisälläni oli kahdeksan lasta, mutta en ole varma, syntyivätkö kaikki Amerikassa vai muuttiko joku isovanhempieni mukana Italiasta. Julkaiset säännöllisesti myös sähköistä uutiskirjettä. Meillä oli tapana käydä pitkiä puhelinkeskusteluja. Se ei ollut kovin tavallista 50-luvulla. Minä ja veljeni söimme pastaa kotona aina maanantaisin. On tietysti upeita laulajia, mutta ei ketään hänen kaltaistaan. Burnside: Come On In (Fat Possum, 1998) Mojo Buford: Champagne & Reefer (Fedora, 1999) Kim Wilson: Smokin' Joint (M.C., 2001) Henry Gray: Plays Chicago Blues (HMG, 2001) Chief Schabutti Gilliame: Snakes Crawls At Night (Random Chance, 2004) Robert Lockwood, Jr.: The Legend Live (M.C., 2004) Louisiana Red: No Turn On Red (HMG, 2005) Jimi Bott: Cheap Thrills Live, Vol. Saan sähköpostia kaikkialta maailmassa ihmisiltä, jotka sitä lukevat. Nappy Brown vaikutti Phoenixin kuvioissa jossain vaiheessa. Kirjoitin hiljattain myös Bluestown Recordsille Lazy Lesterin cd:n kansitekstit. Se yhdistää ihmisiä maailmanlaajuisesti. Bob Corritore -albumit: v/a: Bob Corritore All-Star Blues Sessions (Hightone/HMG, 1999) Dave Riley and Bob Corritore: Travelin' The Dirt Road (Blue Witch, 2007) Dave Riley and Bob Corritore: Lucky To Be Living (Blue Witch, 2009) Bob Corritore and Friends: Harmonica Blues (Delta Groove, 2010) Tail Dragger & Bob Corritore: Longtime Friends In The Blues (Delta Groove, 2012) Tuottajana (valikoitu diskografia): Little Willie Anderson: Swinging The Blues (Blues On Blues, 1979/Earwig, 1994/2005) Big Leon Brooks: Let's Go To Town (Blues On Blues, 1980/Earwig, 1994/2005) v/a: Low Blows (Rooster Blues, 1988/1994) Louisiana Red: Sittin' Here Wonderin' (Earwig, 1995) R.L. Nappy kävi kaupungissa säännöllisesti ja esiintyi Rhythm Roomissa. Ovatko isovanhempasi lähtöisin Italiasta. kohteli minua kuin kuningasta. Tilaajia on nyt noin 15 000. Aina kun matkustan, löydän kaikkialta bluesin ystäviä. Se oli kuin kotiinpaluu. Valitettavasti en ole koskaan oppinut italian kieltä. Tunsit myös Nappy Brownin, eikö niin. Hänellä oli tapana käydä Phoenixissa ja asua silloin luonani. Hän tapasi äitini, joka oli puoliksi italialainen, omaa sukua Grossi. Jossain vaiheessa sanoin, että haluaisin hänet studioon äänittämään downhome-materiaalia, jossa tiesin hänen juuriensa olevan. A Floyd Dixon Celebration (HighJohn, 2006) Nappy Brown: Long Time Coming (Blind Pig, 2007) Big Pete Pearson: I'm Here Baby (Blue Witch, 2007) v/a: House Rockin' And Blues Shoutin'! (Blue Witch, 2007) Tomcat Courtney: Downsville Blues (Blue Witch, 2008) Big Pete Pearson: Finger In Your Eye (Southwest Musical Arts Fnd., 2009) v/a: Broadcasting The Blues! (SWMAF, 2009) v/a: Blues On My Radio (SWMAF, 2009) v/a: Chico Chism's West Side Chicago Blues Party (SWMAF, 2009) The Reed Family: Blood Harmony : A Cappella (SWMAF, 2009) v/a: Flyin' High A Collection Of Phoenix Blues, Rhythm And Spirit (SWMAF, 2010) Paul Oscher: Bet On The Blues (Blues Fidelity, 2011) Mud Morganfield: Son Of The Seventh Son (Severn, 2012) -9- 4 - 2012 · © Ben Kleyn
Olen saanut vaikutteita myös hänen kitaransoitostaan. Tämä on hyvin avoin kysymys... Sean Costello oli mielestäni nero, jonka menetimme aivan liian aikaisin. Hänen ensimmäinen ihastuksensa oli Jimi Hendrix. "The hottest young pistol in British Blues" ylisti Mojo, ja "A British Bluesman to rival Trucks and Bonamassa" laukoi puolestaan Uncut. Käytin "Jimi Hendrix oli ensimmäinen kitarasankarini. Omasta mielestäni olen tehnyt parhaan levyni. BN 243) räjäytti potin. Hän pokkasi pystin sarjassa paras bändi ja paras levy sekä runner up -tittelin parhaan kitaristin, parhaan mieslaulajan sekä parhaan nuoren artistin sarjoissa. Minun on jälleen kerran todettava, että hänellä on todella ainutlaatuinen tyyli tehdä musiikkia, joka on täysin moitteetonta, rakastan sitä. Hän ei voi olla kotoisin tältä planeetalta, koska hän oli niin uniikki ja luova persoona. Viime vuoden Britannian Blues Awardseissa Oli sai todellisen täyskäden. Kiinnostuin musiikista siinä vaiheessa kun aloin soittaa kitaraa. Jimi Hendrix oli ensimmäinen kitarasankarini. Oli Brownin kolmas cd ilmestyi juuri ennen kesää ja kyseessä on monien mielestä hänen tähänastisen tuotantonsa paras levy. RIKU METELINEN Kuinka kiinnostuit musiikista. Onko sinulla musiikillisia esikuvia. Hän on innostanut minua kaikessa niin kitaristina kuin säveltäjänä sekä lavapersoonana. Aikaisemmin en oikeastaan kiinnittänyt huomiota kuuntelemaani musiikkiin. OLI BROWN Hän on täällä tänään! B ritanniasta tulevien nuoren polven lahjakkaiden kitaristien ehdotonta kermaa edustaa Oli Brown. Sinulta ilmestyi juuri uusi albumi "Here I Am", kertoisitko siitä hiukan. Kuuntelin vain radiota ja seurasin sokeasti niiden soittolistoja. Se on loputon lista, joka vain kasvaa entisestään... Hendrixin lisäksi Oli on saanut vaikutteita myös bluesin kolmelta kuninkaalta Albertilta, B.B.:ltä ja Freddieltä. Toinen mainitsemisen arvoinen muusikko on Sean Costello. Debyyttialbumi, varsin raakilemainen "Open Road", ei vielä suuria massoja puhutellut, mutta tuottajalegenda Mike Vernonin valvonnassa levytetty "Heads I Win Tails You Lose" (ks. On olemassa paljon muusikoita ja ihmisiä, jotka vaikuttavat minun elämääni ja musiikkiini. Nuoresta iästään huolimatta Oli Brown on ehtinyt kiertueelle mm. Johnny Winterin, Walter Troutin ja Robben Fordin kanssa. Hän on innostanut minua kaikessa niin kitaristina kuin säveltäjänä sekä lavapersoonana." "Toivottavasti muutoksen tuulet puhaltavat tarpeeksi voimakkaina. Kyseessä on kolmas julkaisuni, aikaisemmin minulta on ilmestynyt levyt "Open Road" ja "Heads I Win, Tails You Lose". Joka tapauksessa uskon, että brittiblues nousee vielä." · 4 - 2012 - 10 -. tuota tuota, mistä nyt aloittaisin..
Levylläsi on kaksi lainakappaletta, Donny Hathawayn I Love You More Than You'll Ever Know vaikutus soittooni kuin myös sävellystyöhöni. Rakensin niistä soittimen ja johdotin sen uudestaan. Onko joku jonka kanssa haluaisit ehdottomasti vielä soittaa. Hän on putsannut pölyt vanhoista Hendrix-vinyyleistä, siirtynyt pari askelta keskiviivan vasemmalle puolelle ja lähtenyt toteuttamaan uutta levyään siltä pohjalta. Jos sinun pitäisi valita yksi levy mukaasi autiolle saarelle, mikä se olisi. Levyn melodisinta antia oleva All We Had To Give nousee yhdeksi suosikeistani. Kitarassa on massiivinen matala ääni, joka oli suuressa roolissa uuden albumin levytyksessä. Wayne onnistui puristamaan minusta kaiken ulos ja se avasi mieltäni paljon. Kuuntelinkin pitkästä aikaa "Mule Variations" -levyä. He ovat kaikki ja kiertueen lopulla pakettiau-Troutinerityylisiä muusikoita. Hän on fantastinen soitinrakentaja. lä kertaa. Tapa, jolla hän käsittelee kitaraansa ja tunnelma, jonka hän saa aikaa on jotain aivan erikoista. Pidän hänen tuottamastaan Ian Parkerin levystä todella paljon. kö tällä kertaa jotain toisella tavalla. Eikös Peter Greenin uniikin soundin takana ollut Les Paul, jonka hän oli modifioinut uudestaan. Kuinka päädyit niihin. Hän sai minut työskentelemään kovemmin kuin olin ikinä aikaisemmin tehnyt. Sama koskee myös laulusuorituksiani. Hänellä on kyky luoda jotain aivan mieletöntä ja pystyy siihen koko ajan. Se on erinomainen levy, oma kappalesuosikkini on Chocolate Jesus. Levytän vain sellaisia lauluja joista pidän, en toteuta toisten toiveita. Ian Parkerin ja Aynsley Listerin bändeistä tuttu luottorumpali Wayne Proctor on tehnyt jälleen hyvää työtä myös miksauspöydän takana. Vaikka kysymys on aivan tomme törmäsi lumeen. Minulla on siitä hyviä muistoja. Se saa minut tuntemaan, että kaikki lähtee enemmän kitarasta kuin vahvistimesta. sellainen läheltä piti Käytimme studiossa paljon enemmän aikaa tälKappale Hit The Rock'n'Roll TheEntä nykyinen bändisi. Oli Brownin kolmas on parempi kuin kaksi edeltäjäänsä yhteensä. Vaikka Henkan haamu seisookin vasemmassa nurkassa ja Eric Galeskin käy kurkkimassa välillä, niin mistään plagioinnista on turha Oli Brownia ruveta käräjille haastamaan. Vanquish, jota käytän, on Adrian Hardmanin rakentama. Levytysprosessi kesti suunnilleen neljä Taustallani soittavat nykyään basisti Scott BarCar kertoo meille vapauden työstää kuukautta. Tässä tapauksessa se pitää ainakin paikkaansa aika hyvin. Kolmas ehdottomasti mainittava kappale on Mr. Hän on erittäin lahjakas ja sielukas kitaristi. Meillä on todella mukavaa yhdessä, olemme hitsautuneet triona yhteen todella hyvin. Wayne Proctor tuotti albumin ja meillä oli todella hyvä suhde koko levytysprosessin ajan. Wilson, jossa on tunnetta pursuava kitarasoolo. Kyseessä on hyvin rehellinen vahvistin, jossa on erittäin puhdas ääni, joka soi niin hyvin kuin vahvistin vain voi. paljon enemmän aikaa sanoituksiin ja sovituksiin kuin edellisillä levyillä. sekä Nikka Costan Like A Feather. Minulla dinaviassa marraskuussa 2010on ollut kunnia soittaa monien minua inspiroineiden muusikoiden, kuten John Mayallin, Walter ja Robben Fordin kanssa. Kyse on pelkistä vaikutteiden ottamisesta, sillä Oli Brown on löytänyt tällä levyllä oman tyylinsä. Viittaan tuohon edelliseen vastaukseeni, Tom Waits: "Mule Variations". Tämä kiertue on ollut tähän asti paras. Kakkosena saamme silkkaa Hendrixiä. Ikävä kyllä hän ei koskaan tule Britanniaan, vaan kiertää enimmäkseen vain Amerikassa. Levyn ainoa miinus tulee Jim Morrison -tyylisestä kansikuvasta, joka on sanoinkuvaamattoman äklö. "Olimme kiertueella Skan- Oikeastaan ei ole ketään ylitse muiden. Se oliperiaatteessa samasta asiasta, heillä kaikilla on Verrattuna kahteen edelliseen levyyn, niin teitaivan erilainen näkemys siitä. Sen sijaan, että Oli penkoisi Albert Collinsin jäämistöä tai lohkoisi palasia Jimi Hendrixin hautakivestä, hän on valinnut levyn coverkappaleet tuttuun tapaan linnunradan toiselta puolelta. Tällä kertaa valituiksi tulivat Donny Hathawayn I Love You More Than You'll Ever Know sekä Nikka Costan Like A Feather. Jälkimmäisessä Dani Wilde laulaa taustoja. Wayne sai kappaleet kuulostamaan sellaisilta kuin ne ovat. En tunne häntä, mutta täytyy laittaa nimi muistiin. Tälläkin kertaa hän on loihtinut kokonaisuuteen sopivan äänimaailman ja onnistunut puristamaan muusikoista esiin kaiken oleellisen. Chris Cainin kanssa olisi mukava soittaa. Tele oli alunperin vain kasa erilaisia Fenderin osia. Kertoisitko hiukan kitaroistasi. Heillä on ollut suuri paleita ilman aikarajoitusta. Mielestäni Wayne Proctorilla on kyky saada artisti tekemään parhaansa. Mikäli Ericin (Gales tai Johnson) levyjä hyllystä löytyy, niin mitä te siinä enää istutte, mars levykauppaan hankkimaan tämä niiden kaveriksi. Meillä oli muutamia huonoja hetkiä, mutta niin se vain menee. Valitsisin ehkä kuitenkin John Mayerin uuden levyn "Born And Raised", joka on todellinen mestariteos. - 11 - 4 - 2012 ·. Minulla ei aikaisemmin oikeastaan ollut mahdollisuutta miettiä, miten olisin äänittänyt kitarasoolot ja kuinka olisin luonut ne. Sanoisin, että nuo eivät ehkä ole aivan ensisijaisia valintoja, jos mietitään kappaleita intensiivisen kitaristin levylle, mutta hän on tehnyt niistä itsensä näköisiä ja ne tuovat sen kaivatun lisämausteen levyn Hendrix-Eric Gales-Robin Trover -tyyliseen kattaukseen. Geoff Pugh valmistaa ne ja niissä on jotain erikoista. Levyn toinen suosikkini on Paul Jonesin harpullaan ryydittämä lopetusraita. Wilson (11) Like A Feather (12) Solid Ground Kolmas kerta toden sanoo tai jotain sinnepäin on vanha viidakon sanonta. Kuka on mielenkiintoisin muusikko, jonka kanssa olet soittanut? Here I Am (Ruf 1178) (1) Here I Am (2) Thinking About Her (3) Manic Bloom (4) All We Had To Give (5) You Can Only Blame Yourself (6) Start It Again (7) Devil In Me (8) I Love You More Than You'll Ever Know (9) Remedy (10) Mr. Se todella auttoi meitä lopputuloksen kanssa. Minä yksinkertaisesti tykkäsin noista kappaleista ja niiden esittäjistä. Lempikitaroitani ovat omistamani Telecaster ja Vanquish. Se on Tom Waitsin Hold On, mutta jos kysyisit asiaa huomenna, saisit toisen vastauksen...(naurua). Hänen tekemänsä soitin on todellinen taideteos. Se antoi tapauksesta." kapnes ja rumpali Wayne Proctor. Minkä kappaleen olisit halunnut säveltää. -tilanne. Hitto, haluaisin vain nähdä hänet livenä. Vahvistimena minulla on Volt Amp Co:n tekemä Duncan-kopiovahvistin. Minulla oli selvä visio millaisia niistä pitäisi tulla ennen kuin menimme studioon. Se onnistui mielestäni aika hyvin ja lopputulos on jotain hyvin erikoista. Aloitusraitana oleva nimikappale avaa pelin varsin raskassointisesti ja hyvin nopeasti kuulijalle selviää mistä on kyse
Muutaman vuoden kesti ettei soitettu ollenkaan, kunnes, olikohan sitten vuonna 2000, heräteltiin uudestaan tuo trio henkiin ja Moonshiner jäi siitä pois. Mistään tarkoituksenmukaisesta pakan sekoittamisesta tai halusta laajentaa bändin repertuaaria ei kuitenkaan ole kyse vaan pikemminkin puhtaista sattumista. Vuoteen 1997 mennessä Turun kulmilla saattoikin törmätä yhden sijasta peräti kahteen uuteen Soinin luotsaamaan bändiin, modernimpaa rockabillyä tahkonneeseen nelihenkiseen Moonshineriin sekä puoliakustiseen FlatBroke Trioon: "Se oli itse asiassa mun ideani. Soinin, Pirttimäen ja Sjöblomin tapauksessa persoonallinen · 4 - 2012 - 12 - © Pasi Koskela 1 ikko ann ! sir Län täytyy esit FLATBROKE TRIO 990-luvun jälkipuoliskolla alkunsa saanut FlatBroke Trio tunnetaan eräänä maamme omaleimaisimmista puoliakustisen rockabillyn, honkytonk-kantrin ja hillbillyn tulkitsijoista. Ei sitä koskaan kukaan suunnitellut sen enempää. PETE HOPPULA FlatBroke Trion ponnahdus valtakunnalliseen rootstietoisuuteen tapahtui vuonna 2003 ilmestyneen esikoisäänitteen, 5-raitaisen mini-cd:n "Beggin' For More" myötä. Vuosien 1996 ja 1997 vaihteessa me keksittiin sitten Moonshinerjuttu ja trio jäi vähäksi aikaa. Mutta ei me kyllä oikeasti. Me ollaan pistetty yksi Morrissey-biisi levylle, mutta siihen aika moni tarttuu ja ehkä joku luulee, että me soitetaan paljonkin tollasta crossover-juttua. Se on vaan syntynyt pikkuhiljaa ihan itsestään. Joku bändi piti saada, kun Flatmates oli hajonnut alkuvuonna 1995. tai ei me ainakaan kuunnella niitä siinä tapauksessa © Pasi Koskela Kaiken kansan kantria FlatBroke Trion syntyaikoina rummuton rockabillyhonkytonk-yhtye oli vielä sangen harvinainen ilmestys suomalaisella bändikartalla eikä samanhenkisiä kokoonpanoja tahtonut löytyä esikuviksi ainakaan muusikoiden omilta kasvuseudulta. Bändin jäsenten henkilökohtaiset musiikilliset ansioluettelot ulottuvat kuitenkin huomattavasti kauemmas. "Ei olla ainakaan pelätty tehdä musiikkia omalla tyylillä, siten kun tuntuu luontevalta ja mukavalta", lisää Sjöblom, "Enkä mä tiedä, että onko kukaan koskaan niin sanonut, että 'noin ei saa tehdä'... Toisaalta soittajat eivät myöskään koe joutuneensa keikoillaan kaikkein ahdaskatseisimpien puritaanipahisten kynsiin. "Noi Morrissey-hommat on hauskoja. 2000-luvulla trio alkoi sitten tosissaan touhuamaan ja siitä lähtien me ollaan oltu enemmän tai vähemmän aktiivisesti toiminnassa". tyyli, soundi ja ohjelmisto tarkentuikin peilikuvansa näköiseksi kokonaisuudeksi kuin varkain, ilman sen kummemmin ennakkoon mietittyä käsikirjoitusta tai selkeää etiäistä tulevasta. Joka tapauksessa orkesterin sointi on omiaan miellyttämään myös laajempaa kuulijakuntaa kuin vain yksinomaan autenttiselle rockabillylle vihkiytyneitä harrastajia. "Siitä homma lähti liikkeelle eikä kauhean pitkälle olla päästy...", virnistää myös keskusteluun mukaan liittynyt Henri Pirttimäki. Muutamissa omissa biiseissä voi kyllä kuulua jonkinnäköinen pop-vaikutus lähinnä jossain melodioissa, mutta se on aika vähäistä. Meillä oli myös rumpali siinä ja tyylikin oli vähän erilaista. "Kyllä mä voin omasta puolestani sanoa, että FlatBroke Trion musiikki oli sitä, mitä me tykättiin itse soittaa eli ei me sitä ainakaan siihen aikaan niin tietoisesti suunniteltu. Albumillaan "Still Searchin'" (Jungle Records, 2009) yhtye tulkitsee mm. Ja ehkä se kantri tuli vähän myöhemmin, joskus vuosina 20002001, kun mulla kolahti Ray Price ja nää muut honkytonk-jutut." "Ehkä nykyään mietitään jo vähän enemmän, että mitä kappaleita soitetaan mutta kyllä me edelleen tehdään sen tyylistä musiikkia mitä halutaankin", täsmentää vielä Sjöblom hieman ilkikurisesti naurahtaen. Moonshinerissahan Vehnänen soitti jo bassoa ja Pirttimäen Henkka oli kitarassa. 1990-luvulla kaverukset osallistuivat vuorollaan myös laulaja Rami Tapperin komennossa kulkeneiden, varsin laajaakin huomiota saavuttaneiden Jokers- ja Flatmatesorkestereiden tekemisiin. Perinteisiin tanakasti nojaavasta soundipolitiikastaan huolimatta FlatBroke Trion levyiltä ja keikkaseteistä on ollut mahdollista bongata myös lajityyliin suoranaisesti kuulumattomia cover-kappaleita. Pian "pyhää persaukista kolminaisuutta" löytyi täydentämään niin ikään Flatmatesissa bassoa soittanut Rami Soini jonka mielen syövereitä oman yhtyeen kasaaminen oli ehtinyt poltella jo jonkin aikaa. mutta niin että kun joihinkin biiseihin lisää pikkuisen maustetta jostain muualta niin se tekee siitä hiukan mielenkiintoisemman kuin että lähdettäisiin ihan täysin kopioimaan", selventää Soini. Soolokitaroinnista vastaavan Henri "Henkka" Pirttimäen ja kontrabasisti Ari "Vehnänen"Sjöblomin tiet kohtasivat jo 1980-luvun ensimetreillä kaarinalaisessa rockabillyyhtyeessä Nervous Breakdown. Otettiin vaan hyviä kappaleita ja sitten Ramilla oli paljon omia lauluja jo siihenkin aikaan", pohjustaa Ari Sjöblom, innostaen myös Soinin komppaamaan sanomisiaan: "Joo tosiaan, ei toi tyyli ollut missään vaiheessa mikään valinta. Mä en ollut koskaan ennen laulanut, joten halusin sitten rämpyttää kitaraa ja hoitaa sitä laulamishommaa", muistelee Soini ja jatkaa: "Ensimmäisessä triokokoonpanossa ei Vehnänen ollut vielä mukana vaan meillä oli basistina Korpelaisen Markku, kaveri joka soittaa nykyisin Rokkikokki-orkesterissa. Morrisseytä (Jack The Ripper) sekä Jason & the Scorchers -yhtyeestä tuttua Jason Ringenbergiä (Honky Tonk Maniac From Mars). Omasta mielestä se nojaa hyvinkin paljon siihen omaan juttuun... Tehtiin vissiin kaiken kaikkiaan vain neljä keikkaa, eli 'harrastettiin' vaan eikä se oikein lähtenyt mihinkään. Erilaisia cover-aineksia sekä omaa tuotantoaan tyylitajulla yhdistelevältä turkulaisorkesterilta on ilmestynyt kesällä 2012 uusi pitkäsoitto "Smokehouse Special" minkä , johdosta soittajakolmikko onkin syytä ottaa tarkempaan syyniin myös Blues Newsin sivuilla.
Lisäksi meillä on nyt Ruotsissa yksi festarikeikka sovittuna, mutta siinä ne tämänhetkiset taitavat olla...", Soini harmittelee, "Mut toivottavasti toi uusi levy nyt aukaisisi hiukan ovia." "Ja varmaan sekin, että meillä on Ramin tekemiä omia biisejä. "Meistä ei juuri kukaan myy keikkoja, jos mä yritän kerran kaksi vuodessa niin se on siinä. Meidän keikat, ne vaan tulee tuolta jostain jos on tullakseen, vähän kuten Jäätteenmäen faksi, että niinkuin yllättäen ja pyytämättä...", tuumailee Soini: "Yllättävän kivasti meillä on kuitenkin nyt ollut keikkaa viime aikoina, ettei voi siinä mielessä kyllä valittaa. Kummatkin viimeksi mainituista soittavat myös Shoebox Revue -yhtyeessä sekä tuurausluontoisissa tehtävissä useissa muissa kokoonpanoissa. et'kenen biisi tää on...?'", täydentää Pirttimäki. "Tätä kamaa pitää kuunnella. Ennen nykyistä "työpaikkaansa" Soini ennätti kiertää myös ympäri Yhdysvaltoja rockabilly- ja kantrilaulajatar Rosie Floresin kelkassa. Että jos mä oon koittanut tyrkyttää keikkaa esim. Ammattimaista vetoapua esim. Että ihminen joka ei välttämättä tiedä tästä musasta yhtään mitään, saattaa jäädä siihen että 'hei, täähän on mielenkiintoista, täähän on hauskaa, mä en ole ennen tämmöistä ennen nähnykkään!'... Tähän täytyy keskittyä... Ehkä siellä sitten halutaan enemmän jotain villimpää rockabillyä. Kaiken kaikkiaan kiinnostus suomalaisryhmää kohtaan on ollut kuitenkin valitettavan maltillista. keikkamyyntiin saati kelvollisia esiintymispaikkoja saa monesti hakemalla hakea. Vilperin Perikunta, Nite Time Jumpers, Hillbilly Combo sekä Suomi-rockabillyn veteraanin Buck Jonesin erinäiset levytys- ja keikkaviritykset. eli vastaanotto on ollut hirveän nuiva, mikä on ollut mun mielestä pieni pettymys. Kyllä me jo sen verran luotetaan itseemme näiden vuosien jälkeen.". ja kyllä levyjäkin myydään keikoilla just silleen herra ja rouva Tavallisille". Keikkailusta Harvakseltaan keikkailevan yhtyeen haasteena on ylipäätään juurimusiikkialaa leimaava tee-se-itse -henki. Kyllä tästä on pidetty, koska tää on välitöntä, iloista musiikkia", ynnää Sjöblom. Me nyt ei olla mikään erityisen villi bändi, kun ei ole rumpuja ja siitä jää se kauhea räminä pois. Saishan niitä keikkoja olla enemmänkin, mutta tässä elämäntilanteessa missä nyt ollaan, niin tää on mun mielestä ihan hyvä määrä." Yhtye on ennättänyt esiintyä pariin otteeseen myös ulkomailla, rohkaisevia live-kokemuksia on kertynyt plakkariin mm. FlatBroke Trio on selviytynyt näistä haasteista pitkälti omin avuin. "Se pitkän aikaa vallinnut Helsinki-keskeisyyskin on nyt parin vuoden sisällä täysin pois että nyt meistä oikeasti tykätään siellä ja on varmaan tykätty myös ennen, mutta siitä jäi silti itsellekin sellainen 'me ollaan Turusta' -bändin leima...", miettii Pirttimäki. Spontaanisti käynnistyneen elämysretken hedelmää poimitaan yhä edelleen FlatBroke Trion musiikin välityksellä: "Se oli ihan vahinko. Jos vedettäisiin jotain kalmametallia niin siitä lähtisi se porukka sitten pois mikä ei siitä tykkää, mutta tää ei ole niin radikaalia. Kotimaisissa roots-kuvioissa muutenkin aktiivinen Soini huseeraa tätä nykyä myös 2000-lukuisemmalle rockabillylle omistautuneen Rebound-yhtyeen kontrabasistina. Pirttimäen toisista "synneistä" mainittakoon esim. Hyvä juttu kuitenkin, että päästään taas kesällä soittamaan Rockabilly Raveihin Etelä-Englantiin. "Mähän soitin Rosien kanssa vuosina 1997 ja 1998 Juhannus-Jamboreilla ja tutustuin siten © Pasi Koskela "Meidän keikat, ne vaan tulee tuolta jostain jos on tullakseen, vähän kuten Jäätteenmäen faksi, että niinkuin yllättäen ja pyytämättä." RAMI SOINI - 13 4 - 2012 · © Pasi Koskela (naurua). Satuin sammumaan oikeaan aikaan, oikeassa paikassa...", toteaa vaatimaton mies ironisesti. Hollannista ja Englannista. Ehkä siellä ollaan kuitenkin vähän monttu auki, kun meillä ei olekaan pelkkää cover-osastoa... "Meidän keikoilla käy ihan kaikennäköistä jengiä... Ollaan pärjätty ihan hyvin, ilman mitään varsinaista keikkamyyjää. Espanjaan isoille festareille, niin joskus sieltä on jopa vastattu sähköposteihin... yhtye Rokkikokki, kun taas Sjöblomin bändihukilistaa pidentävät mm. "Meillä ei ole oikein kontakteja ja tää systeemi toimii yhä jonkinlaisella 'hyvä veli' -periaatteella, että sun on tunnettava oikeat ihmiset ja sitten päästään keikoille. mutta me käydään myös soittamassa vähän kaikennäköisissä paikoissa. että 'mitä ne nyt tekee...' Ei voikaan laittaa aivoja narikkaan!", riemuitsee myös Sjöblom. Tää on kuitenkin sellasta vähän iisimpää... Samalla kannalla on myös Soini: "Tää musa ei kuitenkaan rajaa sitä yleisöä sillä lailla
PETE HOPPULA Vuosikymmenten mittaista soittokokemusta sekä tuoretta talenttia ja esiintymisrohkeutta yhteen nakittava Shoebox Revue sai ideatasolla alkunsa jo viitisen vuotta sitten. Oli todella kiva olla, hyvä porukka, yleisöäkin ihan kiitettävästi paitsi ei Helsingissä mutta muuten... Vaikka alueella operoi yhä muutamia toimeliaita tapahtumajärjestäjiä ja myös yleisöä riittää keikoille kohtalaisen mukavasti, voisi tilanne olla trion jäsenten mielestä valoisampikin. Myös Pirttimäki myötäilee: "Löytyi hienoja, ennestään tuntemattomia vanhoja western swing -kappaleita ja mitä kaikkea Rami sieltä toikaan tullessaan. Ensimmäisen siirron kohti konkretian tasoa teki bändin solisti Elina "Elli" Railamaa, rock'n'roll-väen keskuudessa suositun nettikeskustelupalstan Roketsuvoorumin välityksellä: "Joo, Elli lähestyi niinkin hienosti kuin Voorumin kautta ja kyseli vienosti, että voitaisko... Oikeastaan se reissu oli sellainen, mikä sai ajattelemaan tätä trio-hommaa niin että siihen halusi keskittyä enemmän", summaa Soini viimeisten 13 vuoden kokemuksiaan. Otettiin se aika ja päätettiin, että ruvetaan tekemään tätä. Turun Klubi on tilana ja kamoiltaan Tavastian tyyppinen, mutta tuntuu ettei sinne taas saa kunnon bändejä tai sitten jengi ei vaan jotenkaan löydä... "Hillbilly Shoebox" -kokoelman julkaisukiertueesta (Turku, Tampere, Helsinki) jäi omasta puolestani hyvät fiilikset. Kyllä se oli varmasti tärkeä juttu trion kannalta, Ramin opintomatka..." ikko ann ! sir Län täytyy esit SHOEBOX REVUE !. "Sit jos ajatellaan keikkojen määrää niin en mä tiedä, toimisiko se jos täällä olisi tapahtumia useammin mitä nykyään on. Levy tuli kuitenkin hutaistua aika äkkiä...", rupattelee Sjöblom väliin, kunnes Soini nappaa jälleen puheenvuoron itselleen: "Joo, me äänitettiin Shoeboxin ja Trion vedot yhdessä illassa. Bluesyhtyeiden keikoilla taas käy se vanhempi porukka ja niillekin vaikuttaa, että missä tapahtumat järjestetään. Levynteosta Turkulaisen Hogfarm-merkin kautta julkaistun debyyttilevynsä jälkeen FlatBroke Trio kiinnittyi porilaiselle Jungle Recordsille, joka oli jo julkaissut Soinin, Pirttimäen, Sjöblomin sekä vuorottelevien rumpalien Jura Sivosen ja Jani Wasaman muodostaman Moonshinerin albumin "The Brooklyn Connection" vuonna 2000. mitä vaan!" Harrastetaan sitä Turussakin Turun yleisestä roots-scenestä ja sen viriiliydestä ei ole Blues Newsissa toviin kirjoiteltu. Onhan täällä näitä erikseen, mutta sellanen 'paikkapaikka'..." "Blues-herätyksen kokeneita uusia harrastajia ei Turun puolessa kyllä erityisemmin ole. Maahanpaluun ja bändin jälleenaktivoitumisen johdannaisena työstynyt uutuusalbumi "Smokehouse Special" ilmestyi kesällä 2012 herättäen heti innostusta sekä alan diggareissa että kriitikkoraatien keskuudessa. Jos mietitään nyt ihan rootsbändejä eikä pelkästään jotain rockabillykeikkoja, niin kestääkö tämänkokoisessa kaupungissa sitten järjestää joka viikonloppu jotain...?", spekuloi vuorostaan Soini, "Gracelandin sulkeminen oli aika paha juttu, mun mielestä. Paljon toimiviakin bändejä on, mutta scene vaan on aika hiljainen", puntaroi Pirttimäki hitusen alakuloinen sävy äänessään. Marinassa on pidetty nyt bluestapahtumia, siellä on hyvät bändit ja muutenkin tilaisuudet ovat hienoja, mutta nuori porukka, alta kolmekymppiset eivät sinne lähde. Tasaisen varman työrytmin keskeytti hetkeksi Soinin päätös vaihtaa uudemman kerran maisemaa Yhdysvaltain puolelle, nyt miltei parin vuoden ajaksi. Olohuonetreenejä oli yhdet ja ne kuulostivat siltä, että tästähän voi tullakin jotain." T kaupunkia virkistänyt Graceland-kadunvarsiravintola diner-henkisine sisustuksineen ja säännöllisine bändi-iltoineen sulki (ainakin toistaiseksi) ovensa vuonna 2011, eikä sille ole vielä todellista haastajaa ilmoittautunut. Sinne mä nukahdin Rosien ja bändin huoneeseen. Mutta nyt tällä viimeisimmällä julkaisulla asiaa kompensoitiin siten, että siellä on puolet covereita eli että toteutettiin lainajuttuja, joita väännettiin hieman eri kuuloiseksi", pyörittelee Soini. Seudun aktiivisinta blues- ja rootslive-toimintaa harjoittanee nykyisin StreetBar 95 -niminen juottola, jonka tiloissa järjestetään myös viikottaisia, etupäässä bluesmuusikkoja puoleensa vetäviä jami-iltoja. Väliin mahtui myös kokoelma "Hillbilly FlatBox", jolla voimansa niin studiossa kuin halki Suomen ulottuneella pikakiertueellakin yhdistivät kolme bändiä, FBT:n ohella Shoebox Revue sekä amerikkalainen Hillbilly Casino valtakunnan virallisen Top40-albumilistansijoituksen arvoisesti! "Ulkomailla olon lisäksi levynjulkaisutahtia rajoittaa se, että mä tykkäisin että levyllä olisi omiakin biisejä ja sit taas mä oon ihan saa-ta-nan laiska ja saamaton kirjoittamaan. Täällä on uutta polvea, nuoria rokkareita, jotka käyvät meitä ja muita rockabillybändejä katsomassa. Uudella levylläkin on sellanen oma biisi, jota mä olen tehnyt kaiken kaikkiaan varmaan 56 vuotta, niin että se on aina silloin tällöin esillä pöytälaatikosta ja sit taas, 'ääh, ei hyvä' ja takaisin... Harmi että se meni kiinni, koska siinä kyllä kärsi koko tää roots-osasto. Aamulla sitten heräilin ja Rosien kanssa siinä keiteltiin aamukahvit ja juteltiin, jolloin hän totesi ehkä tarvitsevansa vähän ajan päästä basistia sellaiselle parin kuukauden mittaiselle kiertueelle ja mähän ihan vitsinä sanoin että 'mä voin tulla, oon tässä työttömänä... "Aktiiviset turkulaiset bändit ovat kyllä aika vähissä...", pohjustaa Soini varovaisesti. Mutta kyllä mä luulen, että myös Turussa rootsmusiikki voi silti hyvin. että ota mut!' Ja kuinka ollakaan, löysin itseni yhtäkkiä lentokoneesta istumassa matkalla Nashvilleen. Sjöblom rohkaistuu ottamaan kantaa kotikulmiensa meininkiin suorasukaisemmin: "Mutta Turun paikatkin ovat kyllä harvassa. Ensiesiintymisensä juhannuksena 2011 Jungle Recordsin Rock'n'roll Jamboree -festivaaleilla Sastamalassa suorittanut ja erikoisen nimensä päivää ennen kyseistä keikkaa 1930-luvun Disney-elokuvajulisteesta ("Mickey's Revue") napannut kokoonpano yhdistelee musiikissaan rockabillyn, rock'n'rollin, rhythm'n'bluesin sekä bluesin sävyjä kansainväliselläkin mittapuulla tarkasteltuna harvinaisen osaavin ja itsevarmoin ottein. (hihittelyä). Se tehtiin ehkä vähän liian nopeasti ja sit se kuitenkin menee listoille, jolloin oltiin vähän että 'MITÄ?!'". urkulainen Shoebox Revue lukeutuu viime aikojen piristävimpiin keikkatantereiden tulokkaisiin. Kaks kuukautta me siellä sitten pyörittiin edestakaisin ja se oli ihan järjettömän hienoa. Pitkään · 4 - 2012 - 14 - © Marko Hämäläinen häneen. Se ehti muodostua tärkeäksi osaksi koko roots-juttua. Ajettiin studiolle, soitettiin ja tultiin pois samana päivänä. Se on varmaan painottunut enemmän just tohon rokkipuoleen ja jenkkiautoharrastukseen... FBT:n ensimmäinen varsinainen pitkäsoitto "Dust & Diesel"kohtasi kuulijansa vuonna 2004, ja sitä seurasivat vuoden 2007 EP-julkaisu "Liquer Lullaby"sekä kymppituumaisena LP:nä ja cd:nä vuonna 2009 prässätty "Still Searchin'...". Vuonna 2001 Rosie tuli taas Suomeen, silloin jenkkibändi mukanaan. Lähdin keikalle ja juopotteluksihan se meni, niin kuin aina. ja tottakai me oltiin Henkan kanssa heti että 'joo joo, mutta tässä on nyt vähän kiirettä, että katotaanko huomenna'... ja se huominen tuli lopulta kolmen vuoden päästä!", ilakoi monessa mukana oleva basisti Ari Sjöblom, jonka bändisoittovuodet yhdessä Shoebox Revue -kitaristi Henri Pirttimäen kanssa lähentelevät summana jo kuudenkympin rajaa, "...ja sitten yhtäkkiä meillä ei mukamas ollutkaan enää kiire. Mä en ole tosiaan sellainen millään lailla ammattikirjoittaja, että vaan istuisin pöydän ääreen ja tavaraa alkaisi tulla. Siellä nyt kuitenkin kävi blues-, kantri- ja rockabillybändejä... Kunnon paikka varmaan puuttuu
Teen molempia edelleen ja hyvin pystyy molemmat sovittamaan elämään." Shoebox Revuen toistaiseksi ainoat äänitteet löytyvät Jungle Recordsin julkaisemalta "Hillbilly FlatBox" -kokoelmalta (ks. Laineen lähes 20-vuotinen uraputki kattaa lukuisia erityylisiä yhtyeitä ja levytyssessiota (mm. Railamaan taustoista puolestaan löytyy mm. BN 1/2012). Sieltä tuli niitä biisiehdotuksia ja ne jotka kolahtaa, ne vaan kolahtaa. Soittajat kuitenkin kiistävät harkinneensa missään vaiheessa tekemisiään tai tyylivalintojaan sen syvällisemmin. "Meidän jonkinlainen slogan voisi olla, että 'linjattomuus on linjamme' laajaalaista roots-musiikin diggaamista", hymähtää Henri Pirttimäki eikä Sjöblomkaan tunnu lausuntoa kiistävän: "Ei tätä niin tarkkaan mietitty, löydettiin vaan vahingossa ne biisit, jotka tuntuivat toimivan ja kuulostavan hyviltä. swing-vaikutteisen Sand Catsin v. "Ajatus pyörii, mutta mä veikkaan että ehkä vasta ensi vuoden puolella", valottaa Pirttimäki mahdollisen äänitteen purkitushetkeä, "Ne biisit tarvitaan vaan ensin toki covereita kanssa, mutta siten, että siinä säilyisi kuitenkin joku kokonaisuus." Tuoreet studionäytöt voisivat myös lisätä keikkakysyntää ulkomaiden suuntaan. Henri Pirttimäen mukaan uusi soitin-aluevaltaus tulee varmasti painottamaan bändin repertuaaria jonkin verran rhythm'n'bluesin suuntaan, mutta periaatteessa kyse on kuitenkin vain lisämausteesta eikä rockabillystäkään olla missään nimessä luopumassa: "Täytyy ottaa huomioon, että suurin osa vanhoista r&b-standardeista on rakennettu torvisektio-piano -pohjalle, ja kun meiltä puutuvat nämä elementit niin niissä kappaleissa olisi sitten taas jotenkin 'tyhjyyttä'. Valtaosa lainamateriaalista on Railamaan ehdotuksia, mutta etenkin sovitusvaiheessa bändi korostaa demokratian ja yhteistyön nimeen. Vuoden -11 lopulla uuden levynkin ("Making Friends With Monsters") julkaissut Psychostars luonnehtii omaa musiikkiaan "Scandinavian horror action rockiksi", mutta monitaitoinen laulaja ei tunne kokeneensa sopeutumisvaikeuksia kahden näinkin erilaisen orkesterin välillä: "Tää on ihan luonteva lisä. klassisen laulun opiskelua, musiikkiteatteria sekä jäsenyys yhä säännöllisesti keikkailevassa Psychostars-yhtyeessä. Samat biisit kiertävät eivätkä ne ole edes lähteneet sieltä rikkomaan raja-aitoja. Ja sen jälkeen yritetään sovittaa. Me ei yritetä kuulostaa turhan orkkikselta", lisää Sjöblom ja luo luottavaisen katseen kohti haastattelupöydän toisella puolella jo illan keikkaa varten ääntään availevaan hurmaavaan laulajakollegaansa. "Meidän jonkinlainen slogan voisi olla, että linjattomuus on linjamme." HENRI PIRTTIMÄKI © Pete Hoppula - 15 - 4 - 2012 · © Marko Hämäläinen. Ohjelmistonsa Shoebox Revue pyrkii toki rakentamaan niin kiinnostavaksi kuin mahdollista, kaivaen settinsä helmiksi sekä unohduksiin hautautuneita arkistohelmiä että kokonaan oman scenen ulkopuolelta peräisin olevia kappalekummajaisia. Mutta foni tuo just näihin enemmän sitä alkuperäisyyttä." "Saksofoni tukee sitä, antaa vapauksia tehdä asioita, kitaralle tilaa kikkailla muitakin juttuja, maalailla sinne väliin hienoja kuvioita, ja sitä kautta se varmaan tulee sellaiseksi enemmän r&b'maiseksi. Pirttimäki tunnustaa, että tällä sektorilla on ollut vielä sangen hiljaista: "Toki jonnekin ulkomaan festarille olisi mukava päästä, mutta vielä meitä ei olla kyselty. Ehkä kun ajatellaan Euroopan mittakaavassa niin tällaisia naislaulajalla varustettuja bändejä on kuitenkin hyvin paljon..." "Ja ne ovat myös hyvin paljon samantyylisiä. Jos tuntuu ettei millään mee niin sit vaan unohdetaan ja otetaan seuraava, maailmahan on täynnä hyviä kappaleita. Meillä on myös jo pari omaa, meille tehtyä biisiä." Huhtikuusta -12 lähtien Shoebox Revuen live-koostumusta on värittänyt myös vieraileva saksofonisti Markku Salminen. Vuoden varrella jalostuneen keikkasetin sekä innostuneen yleisövastaanoton myötä yhtyeellä olisi kuitenkin hinkua myös ensimmäisen varsinaisen levyn tekemiseen. Mutta ei me jatsia ruveta kuitenkaan soittamaan", hekottelee Sjöblom, "Mutta unohtamatta niitä rokkipaloja, niitä tarvitaan." Shoebox Revuen "nuorempaa polvea" edustavat laulaja Elina Railamaa ja rumpali Rami Laine ovat hekin tarponeet jo kunnioitettavan etapin musiikinteon ja esittävän taiteen saralla. 2009 cd "Sahara Sunrise"), joista kaikkia ei kai tohdi juurimusiikkilehdessä lujaan ääneen huudellakaan... Keikoilla luontevasti rinta rinnan niin psychobillybändi Mad Sinin kuin vaikkapa Etta Jamesin tai Sugar Pie Santon tapaisten r&b-tähtien tuotantoa viljelevä yhtye tepasteli jo heti debyyttifestareillaan yleisön eteen poikkeuksellisen korkeassa valmius- ja tahtotilassa
Mahdollisuudesta soittaa yhdessä idolinsa Winterin kanssa miehillä ei ole vielä tietoa. Äkkiseltään Facebook näyttäisi nousseen useimpien yhtyeiden markkinointikanavaksi, mutta Gangsterit toteavat vanhemmalla mypace.com -sivustolla olevan edelleen roolinsa. Ollaan niin sanotusti oikeilla lauteilla...", Hank tiivistää. "Radiostahan tulee tota saatanan tiku-takua joka muodossa niin, että tässä menee iteltäkin serverit solmuun", Hank irvistää. · 4 - 2012 - 16 - © Mikko Laaksonen ko nnik sira Län täytyy! esit. "Ja oltiinhan me lämppärinä myös New York Dollsilla DBTL:ssa 2009, sekin kontakti tuli myspace. Gangster of Loven musiikista tätä lajia löytyy ja tulossa olevan albumin kuuntelu todistaa, että puolivillaista sisältöä ei ole tälläkään kertaa tiedossa. Keikkasetti tullaan rakentamaan pääasiallisesti omista biiseistä. sitä juttua me ei kyllä otettu ihan tosissaan", Makkonen huomauttaa ja purskahtaa nauruun. Goalta tuli jopa haastattelupyyntö! Me tehtiin se täällä studiolla, nauhoitettiin ja lähetettiin sinne, Makkonen ja basisti Go-Go luettelevat. comin kautta." Oman tyylin pohjaksi säröä ja säksättimiä Ylituottamisen vaivaaman levyteollisuuden tuotannoista välillä esiin pilkahtava soundien raakuus kiehtoo monia. Colt mainitsee bändin myspace-sivun laskurissa olleen viime katsomalla reilusti yli 80 000 lukemat, eli kävijöitä on sosiaalisen median uusista vaihtoehdoista huolimatta edelleen runsaasti. "Niin ja joku kuorma-autofirmamiljönääri olisi tilannut meidät soittamaan Kiinaan... "Mä kyllä hetken mietin, että kun on omat synttärit just samaan aikaan, niin ei ehkä ehdi, kun pitää kakkukahvitella sukulaiset ja sellasta", laulaja/kitaristi Hank Damnfellow jarruttelee... Öö... Tää on hieno tosi hieno juttu", Makkonen vakavoituu hyvän pestin määrittelyssään. Oman tuotannon kelpaaminen ulkomaisillakin pelikentillä lämmittää mieltä ja bändiläiset kertovat esimerkkejä siitä, miten kontaktien siirtyminen sosiaalisiin medioihin tuo yllättäviäkin yhteydenottoja. "Eikun oikeasti, meidän materiaaliahan lähetettiin Winterille kuultavaksi, koska hänen sopimuksensa määrittelee, että hän hyväksyy itse lämppärinsä. Johnny Winterin saapuminen Turun Logomoon lokakuussa tuotti jättipotin turkulaiselle Gangster of Love -yhtyeelle. Samaa kautta on tullut myös radioaikaa mm. "Heh, mitäs tollaseen sitten vastais... "Tässä koko hommassa on parasta se, että nyt me soitetaan todellakin oikeassa paikassa ja tuota musaa ymmärtävälle porukalle. Johnny Winterin lämppäriksi Logomoon Vanhassa viinavarastossa syntyy rock, mikä kelpaa myös maailmalla GANGSTER OF LOVE P aikka Suomessa vierailevan ulkomaisen artistin lämmittelybändinä on haluttu ja kriteerit ovat yleensä tiukat. "Mutta nyt mä voin kaikille sanoa, että itse Johnny Winter oli esiintymässä mun synttäreillä!" Kitaristi Erkka Makkonen yhtyy leikkiin ja virnistää silmät sirrillään Pekan sanoneen haluavansa ihan oikean bändin soittamaan, eikä mitään katusoittajia... Yhteydenotto tuli suoraan tapahtumajärjestäjältä ja bändin jäsenet saivat käytännössä samalla kellonlyömällä viestin tapahtumakoordinaattori Pekka Johanssonilta. PIIA LEINO "Pekalta tuli tekstari, että nyt pääsis lämppäämään Johnny Winteriä, käykö?", rumpali Colt Cannister kertoo hymyillen. joo!!!" Into ja tyytyväisyys saadusta keikasta on ilmeinen ja saa bändin heittäytymään vallattoman rehvakkaaksi. He kuitenkin epäilevät, että sellaista ei tule, koska Winter on ollut todella tarkka esiintymistensä kulusta. Ilmeisesti Johnny sitten tykkäsi, koska menossa ollaan. sanfransiscolaiselta radioasemalta, joka on soittanut kaikki ensimmäisen albumin biisit useammankin kerran kanavallaan
"Jauhettiin coverina Johnny Winterin versiota Gangster of Lovesta ja silloinen basisti ehdotti sitä nimeksi bändille. Omaan studioon on rakenteilla uudistuksia syksyn aikana ja uutta materiaalia syntyy koko ajan. "Riffistä tai muusta ideasta ne biisit lähtee ja kämpillä sitten rokaten... ""Dancin' With The Devilin" tekemisessä ehdottomasti parasta on ollut se, että on saatu tehdä rauhassa. Olen onnekseni saanut olla tekemisissä monen artistin kanssa musiikkiteollisuuden eri osa-alueilla. Paljaan rehelliseen äänimaailmaan pyrkiminen herättää kysymyksen siitä, voidaanko ja saako levylle yleensäkään jättää soitossa mahdollisesti tulleita virheitä. Sopivat soittajat porukkaan löytyivät helposti muusikkoystävistä ja kun takataskussa oli jo valmiina jokunen rockabilly- ja country-kappale, niin alkuun päästiin nopeasti. Omissa nurkissa säädöt ja asetukset pysyvät kohdillaan, eikä aikaa pala kaiken aloittamiseen alusta. Nyt Gangsterit tuovat © Piia Leino Gangster of Love, vasemmalta oikealle: Go-Go (basso), Colt Cannister (rummut), Hank Damnfellow (laulu ja kitara), Erkka Makkonen (taustalaulu ja kitara) LÄHIKUVASSA: Tuottaja Brian Fitzpatrick Työhistoriassasi vilahtelee runsaasti nimekkäitä artisteja, kerro vähän projekteistasi. GOLin treenikämppä sijaitsee entisessä laivayhtiön viina- ja makeisvarastossa. Kaikki nauhoitetaan koko ajan, mikään ei mene hukkaan. He ovat olleet tärkeitä opettajia, joilta olen saanut korvaamattomia taitoja! - 17 - 4 - 2012 ·. "Mun säveltämillä biiseillä on tähän saakka menty, mutta koko bändi hoitaa sovittamisen ja osittain sanoittamisenkin", Hank kertoo. "Siinä ikäänkuin pontikka haisee", luonnehtii Colt. Vaikka autenttisuuteen pyrkiminen on GOLin soittajille tärkeää, uudella levyllä on pienenä myönnytyksenä käytetty jonkun verran tietokonetekniikkaa tuoden yhdelle biisille 40-luvun karhea sävy lauluosuuksiin. Olkoonkin, että jo alkuperäisen käyttötarkoituksensa takia tila on enemmän kuin sopiva tälle sakille, luovia ratkaisuja on tehty: studiosessoissa esim. Sehän sopi meille." Nimikeskustelu ajaa miehet muistelemaan keikkailmoituksissa väärin ilmoitettuja bändinnimiä: yleisin virhe tahtoo olla monikkomuotoon ladottu Gangsters of Love. Soundin salaisuuksien yksi osa on toki bändin studiossa ja keikoillaan käyttämä kalusto, mutta paljastuvatko ne kysyttäessä, jää lukijan päätettäväksi. Nyt albumin tulevia kappaleita on rakenneltu rauhassa ajan myötä, erilaisia sovituksia kokeillen, tekstien tullessa yleensä vasta viimeisenä. Joustavan aikataulun on mahdollistanut omalla treenikämpällä toimiva studio, jolloin studioaikojen varailun vaiva jäi historiaan. Siinä tulee tietty tiimipelaamisen fiilis, kun soitetaan koko sakki samassa huoneessa ja kaikki samaan aikaan. Mutta mitä ihmettä on ajatellut se henkilö, joka naputteli illan keikalle saapuvaksi bändin nimeltä Mustard of Love? musiikkiinsa lisää savuisten saluunoiden soundeja toisella levyllään "Dancin' With The Devil", joka julkaistaan tänä syksynä. Tää bändihän vetää lavalla aina niin virheettömästi, että on jo melkein pakko jättää edes levylle yksi virhe", virnistää Go-Go. Tiimipelaamisen fiilis välittyy levylle Levynteko on miehille joukkuetyötä, monestakin syystä. Miehet pitävät aikataulujen vapautumisesta: omissa tiloissa ei tarvitse katsella kelloa vaan voi tulla milloin vain ja olla miten kauan vain. Gangster of Love on tehnyt työtä oman näkemyksensä eteen jo kauan, sillä bändin kasasi jo vuonna 2004 laulajakitaristi Hank. Grazy of Loven keikalle saapuneet saattoivat odottaa hieman hempeämpää poikabändiä, metallimusiikin suuntaan taas heilahti Monsters of Love... "Meidän mielestä moni biisi olisi valmis ekalla livevedolla studiossa, mutta tuottaja on paljon tiukempi", kitaristi Erkka Makkonen toteaa hymyillen Fitzpatrickin jämäkästä otteesta levynteossa. "Bändin nimihän oli alussa joku helvetin Southern Diplomats!", hörähtää Hank ja kertoo nimen vaihtuneen melko pian bändin varsinaisten treenien alkamisen jälkeen. Projekti on edennyt pitkälti fiiliksen mukaan ja hieman toisin kuin ensimmäisen levyn kanssa, jolle biisit olivat kaikki valmiina, vain levytystä vailla. kitaraosuudet on mahdollista soittaa entisissä suihkutiloissa, Makkonen ja Hank omissa kopeissaan. Periaatteena hyvän levyn teossa on Hank Damnfellown mukaan välttää "liikaa tekemistä ja turhaa tilulilua". GOL vie paholaisen tanssilattialle Bändin ensimmäinen levy julkaistiin jo v. Tuottajalla on kuitenkin asiaan painava sanansa ja viime kädessä hän päättää, mikä versio levylle otetaan. Keikkahommien lisäksi olen tehnyt pitkään töitä studiopuolella. Pieni painos otetaan ihan pelkästään promootiokäyttöön jo ennen Winterin keikkaa", tuottaja Brian Fitzpatrick vihjaisee. Katsekontakti säilyy ja soittamisessa on toisenlainen ote, kuin siinä että jätkät käyvät eri aikoina vetämässä omia osuuksiaan", Makkonen selventää. Näin vältetään nauhoitustilanteessa se, että kitara ei vuoda rumpusoundeihin. Tottahan sitä voi rykästä albumin kasaan kolmessa viikossa, mutta se on sitten sitä, että nauhotetaan ja tuotetaan niin perkeleesti. Oman tyylin säilyttämiseksi liika hiominen on biiseille pahasta, eikä mahdotonta ole sekään, että ensimmäinen liveveto studiolla päätyisi suoraan levylle. "Mehän soitetaan biisit aina koko porukalla livenä. Hyvää ei lähdetä turhaan korjaamaan. Kakkosalbumille ei asetettu varsinaista aikataulua, vaan miehet kertovat uutta levyä äänitellyn jo pari vuotta, kaikenlaisissa eri sessioissa. "Juu, ihan hyvin voi jättää. "Musiikissa pitää olla 70 % ihmistä ja persoonaa, 30 % soittotaitoa. Kuunnellaan biisejä ja jos joku kuulee siinä jotain, mikä ei toimi niin tsekataan. Erkalla Mesa Boogie combo ja Les Paul tai joku humbugger-Strato ja lattiallinen kaikenmaailman säksättimiä. 2008 (simppelisti nimellä "Gangster Of Love"), Keno Tuomolan Go On Musicin julkaisemana. Go-Go:lla Sale Custom Guitarsin tekemä fenkun presarin kopio ja ampegin settiä. Tehdään ehkä jotain, mikä ei tunnu omalta", Hank lataa. Viimeisen parinkymmenen vuoden aikana olen toiminut muun muassa kiertuemanagerina, äänitarkkailijana ja henkilökohtaisena avustajana bändeille ja artisteille kuten The Misfits, Etta James, The JBs, Yngwie Malmsteen, Non Point, Rudy, Jon Secada, Joe Bonamassa, The Average White Band ja Iron Butterfly. Kyllä niiden biisien pitää kuulostaa bändiltä iteltään!" Hank väittää, että Gangster of Love ei tarkoituksellisesti yritä erottua tyylillään, vaan tekee yksinkertaisesti sitä, mikä tuntuu hyvältä ja omalta jutulta. "Kaikki biisit on nauhoitettu ja useampien julkaisijoiden kanssa neuvotellaan, päätöstä vain ei ole vielä tehty. Ja Coltilla Premierin maljakot!", luettelee Hank. GOL-miehet ilmoittavat, että kolmannen levyn teko alkaa samantien, kun tämänhetkinen tuotos putkahtaa uunista markkinoille. Minulla on ollut kunnia työskennellä huippuluokan tuottajien kanssa, kuten Ed Marshallin, joka teki Eaglesin "Hotel California"levyn 70-luvulla, ja Erwin Musperin, joka on tehnyt musiikkia Van Halenin ja Scorpionsin kanssa. joskus se on siinä ja jotain toista sitten jauhetaan ja kokataan niin, et se on palanut ihan paskaksi! Sitten palataan alkuun ja huomataan että eka veto oli paras, eli mennään sillä", Hank naurahtaa. "Itse vetelen Fenderin kamoilla, Strato ja 4x10 Blues de Ville combo, hieman säröä ja delayta. Kun systeemit ovat kunnossa, on helppo paketoida lisää biisejä samoilla asetuksilla ensimmäisten soittojen ja laulujen toimiessa referensseinä
Perusraitojen äänityksen jälkeen vastuu työstä on siirtynyt kokonaan minulle. Helander's Triumvirate (FI) .. Bobby Radcliff (USA) Keith Dunn (USA) KLUBIT: to 20.9. Nauhoitukset aloitettiin yhteistyössä Valanne Mobilen kanssa. Tykkäänkö siitä. Yhteistyökumppaneita lienee useita. Tämä tuo levylle hienoa vaihtelua. Kun jokainen hymyilee session päätteeksi, silloin on syntynyt jotain hienoa! LAHTI BLUES & ROOTS Pääkonsertti: lauantai 22.9. He ovat loistavia muusikoita ja vielä parempia ystäviä ja olemme tehneet tiivistä yhteistyötä. Jokainen meistä tekee kovasti töitä Levyn nauhoittamiseen ja tuottamiseen tarvitaan melkoinen määrä tekniikkaa. Tein tuotantoa, jossa esiintyi pari Suomen Idols-finalistia. Uudessa projektissa taidamme käyttää helsinkiläistä Chart Makersia. Torvi: Niko Riippa Flying Circus + jamit (4e) www.lahden-ryry.com Lahden Rytmin Ystävät ry Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin International IX www.halloweenblues.fi Liput ja hotellipaketit www.studioticket.fi · 4 - 2012 - 18 - © Piia Leino Miten löysit Gangster of Loven? tuotannon eteen, joten tavallaan olemme kaikki pomoja.. Minun osuuteni levyjen tekemisessä on aika yksinkertainen. He ovat masteroineet meille pari juttua, ja tulos on ollut loistava! Svante on erittäin lahjakas. Pyrin parhaani mukaan neuvomaan soundin luomisessa ja genren mukaisessa autenttisuudessa. Mutta se on välttämätöntä, ellei äänityksen budjetti ole rajaton. Mike on masteroinut melkein kaikki levyt, jotka olen tuottanut tai äänittänyt. INVENTIVE KOSKIPURO & TEERISAARI HOT HARRY'S SLYBOOTS Liput: Ennakko 13e / ovelta 15e Ennakkomyynti (alk. Vain muutaman minuutin ensimmäistä demoa kuunneltuani tajusin, että bändissä on jotain mikä saa minut tuntemaan olevani kotona Yhdysvalloissa! Eikä pelkästään musiikki tehnyt minuun suurta vaikutusta vaan lisäksi bändin jätkät ovat parhaimpia tyyppejä, joita olen koskaan tavannut! Heistä on vain hyvää sanottavaa. Yksi tärkeimmistä hommista on kuitenkin masterointi. Pyrin pitämään Gangstersin Brian Fitzpatrick äänitykset mahdollisimman autenttisina, mutta biiseihin tarvitaan aina pientä fiksausta, joka käy kätevästi tietokoneella. En ole tuottajana mikään bändin pomo. Olen äänittänyt bändiä enimmäkseen Manleyn esivahvistimilla, miksannut Yamaha Ns10m- ja Westlake Audio -kalustolla. Ensimmäisen levyn masteroi Mike Fuller Miamissa. Päätämme demokraattisesti mikä toimii ja mikä ei. Totta puhuakseni minä en löytänyt Gangstereita. EN. 10, Lahti Halloween-bluesviikonloppu Vaasassa 1.-4.11.12 ! Paatapahtuma Ravintola Central, la 3.11 klo 20 Dr. klo 20.00 Torvi/Tirra (Loviisank. 10.9.): Keskusmusiikki, Mariank. Me pikemminkin löysimme toisemme erittäin kiinnostavana ajankohtana. Bändillä on todella monia eri soittotyylejä ja he pystyvät levyttämään saman biisin uskomattoman monella eri tyylillä. Oikeastaan koko levyteollisuus on siirtynyt tietokonepohjaiseen äänitykseen. 8 ) ISMO HAAVISTO ONE MAN BAND ELKE Q STOMP DAVE LINDHOLM B. Analoginen äänitys voi olla tosi kallista ja ennen kaikkea se ei ole yhtä joustavaa kuin digitaalinen. Yhtenä päivänä studion omistaja Keno ehdotti, että tapaisin Gangsterit ja katsoisin kiinnostaako heidän juttunsa minua. Teerenpeli: Pepe Ahlqvist (vapaa pääsy) pe 21.9. GOLin soundi on kovin omanlaisensa, millainen rooli tietotekniikalla on tämänkaltaisissa projekteissa. Olin (Suomeen muutettuani) opiskelemassa kieltä ja kulttuuria, ja minulle tarjottiin töitä yhdestä turkulaisesta studiosta. Millainen rooli sinulla on ollut levyjen teossa. Olen tuottaja, mutta tavallaan olen myös bändin viides jäsen. Gangsterit eivät tosin kaipaa kovin paljon tietokonetaikoja, koska soittajat ovat loistavia. Tärkeintä on se, että soundista tulee hyvä mieli. Sitä usein väheksytään, vaikka se voi olla tärkein vaihe, jonka avulla hyvästä levystä tulee todella hyvä
- 19 - 4 - 2012 ·
Kouluvuosina todistuksissa komeili käsitöiden kohdalla kaikkea muuta kuin kiittävää numerosarjaa. Tarina ei ala kädentaidoista, eikä edes muusikkoudesta. KOTIKUTOISET SOITTIMET JAAKKO RYYNÄNEN tekee uniikkia soitintaidetta aakko Ryynänen ei ole nimenä kovin tuttu edes BN:n lukijoille, saati laajemmin. Kahvinkeiton lomassa Jaakko Ryynänen kertoo toimittajalle erikoisten soittimien luvalla sanoen poikkeuksellisesta taustasta. Kolmikymppiseksi vartuttuaan mies kuitenkin löysi itsestään sinisäveliä sorvaavan puusepän. Jaakko on juuri se itseoppinut soitinrakentaja, jonka uniikit instrumentit ovat löytäneet kotinsa usean huippusoittajan keikkakalustosta. Kielisoitin primitiivisimmästä päästä on diddley bow, halpa ja helposti rakennettava yksikielinen instrumentti. Olen aina ollut kova delta blues -fani, ja musiikkityylin historiaan perehdyttyäni huomasin, että bluesin soittaminen on alkanut useimmilla lajin huipuillakin omatoimisuuden ja pienen näpräämisen kautta. puinen vessanpytyn kansi, asuintalon seinästä napattu lauta ja monenlaiset lankut ja parrut. Tein aluksi sellaisen, sain sen soimaan ja sittenpä pitikin jo ryhtyä suunnittelemaan seuraavaa", muistelee Jaakko soitinrakentelun alkukipinäänsä. Mikit ja kitaroiden kaulat Jaakko valmistaa kaikki itse, lukuun ottamatta ajoittain tilaustyönä valmistamiaan "normikitaroiden" ns. "Olen etätyöskentelevä aamuvirkku IT-ammattilainen, ja halusin löytää ylimääräiselle vapaa-ajalle kehittävämpää puuhaa kuin telkkarin tuijottelu. Nimike Kotikutoiset soittimet sen sijaan kilauttaa montaakin kelloa: tämän kaverin tiskillähän se kovin kuhina taisi olla kevään Stompin' at the Savoy -festivaalin Maxwell Street Market -torilla. Diddley bown jälkeen on Jaakon pajalla syntynyt muun muassa 13-kielisiä sikarilaatikkokitaroita, joissa kaikukoppana on sikarilaatikko ja kaulana luudanvarsi, sekä mitä erilaisimpia sähkökitaroita ja lap steelejä. Itse soitan lähinnä kotisohvalla omaksi ilokseni, ja niinpä ammattimuusikon vinkeille on ollut kovasti käyttöä", Jaakko kiittelee. Silti moni Jaakon rakentamista instrumenteista on lähtenyt jo maailmalle. Ammattimaisempi soitinrakennus vaatisi kunnon työtilat ja -välineet. "Koen olevani harrastelija tässä puuhassa ja ennemminkin innokas ja utelias testaaja. hifi-kopioita, joihin hän käyttää valmiskauloja. "Ananaspurkista tulee resonaattori, pullon korkista säätönuppi ja mopon bensatankista kaikukoppa." Soittimet käytössä jo keikoillakin Jaakon pajalla ei soittimia tehtailla myyntiin, vaan jokainen tuote on uniikkikappale. OLAVI RYTKÖNEN J Kuopion Asemakadun itäpäästä, idyllisestä puutalosta löytyy ystävällisesti hymyilevä nuorukainen. Tällä hetkellä Jaakon soittimia ovat hankkineet esimerkiksi Esa Kuloniemi, Timo Kämäräinen, Dave Arcari, Marko Aho, Faarao Pirttikangas ja monet muut BN:n lukijoille tutut muusikot. · 4 - 2012 - 20 - © Olavi Rytkönen. Sähkökitaroiden kopanvirkaa ovat tähän mennessä päässeet toimittamaan mm. Ratkaisu löytyi musiikkiharrastuksestani. Tällaiseen tapaukseen on syytä perehtyä hieman tarkemmin. Tuntuu tietenkin hyvin palkitsevalta, kun tekemäni soitin soi osaavan muusikon käsissä kauniisti ja päätyy jopa keikalle yleisön ihailtavaksi." "Naapurinani asui tähän syksyyn asti kitaristi Tero Holopainen (Focus on Sanity, Groovy Moose, Jarkka Rissanen Snacks, Taipale jne.), joka on ollut suureksi avuksi. Silti on vain tupannut käymään niin, että onnistuneimmat soittimet ovat soittajansa löytäneet tai päinvastoin