Karjalainen Bay Area & England News Gospelia kokoelmilla
N:o 244
(= 4 - 2010) Hinta 6,50
Winner 2010
Kesäkuumat Bluesfestarit
197301-10-04 ISSN 0784-7726. Sugar Ray Norcia, Eddie Cotton, Deitra Farr, Josh Pilot Duke Robillard, The Satintones, J
Keräsimme tietysti vinyylilevyjä ja teimme ystävieni kanssa pyhiinvaellusmatkoja kotikaupungistamme Bostoniin, jossa oli kuuluisia levykauppoja. Kuinka se syntyi. huom: "Little Boy Blue", JSP LP 1019/ JSPCD 208). En ole koskaan katunut ratkaisuani. Johnnylla oli tapana soittaa heidän kanssaan ja järjestää heille keikkoja. Varsinaisia bluesradioasemia ei ollut. Ystäväni olivat kiinnostuneet bluesista ja levy, jonka eräs heistä toi minulle, oli Elmore Jamesin. Johnny asui naapurissani ja hän esitteli minut Big Walter Hortonille. Levy ei ole laadullisesti täydellinen. Viimekesäisen vierailun yhteydessä, jolloin hän esiintyi FBS:n tilaisuudessa Helsingin Libertéssä ja Down Home Island -festivaalilla Tampereella T. Olitko mukana jossain bändissä ennen The Bluetonesia. Saatoimme jokainen ostaa 20-30 levyä kerralla ja vietimme pitkiä iltapäiviä tutkien hankkimiamme levyjä. Radio-ohjelmia oli rajoitetusti. Kun minulla oli riittävästi ikää ja oikeastaan jo ennen kun täytin 21 näin Roomful of Bluesin, joka esiintyi joka viikko pienessä kotikaupungissani. Taisit aloittaa jo 1970-luvulla. Walter ei pitänyt siitä, että häntä kuvataan. Noihin aikoihin kaikki, jotka ryhtyivät soittamaan, valitsivat bluesin. Kannen kuvassa tansin vaimoni kanssa. Ystäväni olivat perustamassa bändiä ja he pyysivät minua opettelemaan siltä muutaman kappaleen. Olet soittanut jo pitkään. Johnny Nicholas oli Johnny Shinesin, Big Walter Hortonin ja monien chicagolaisten kavereiden hyvä ystävä. Sinä laulat levyllä. Matkustan paljon eri maissa, eri puolilla maailmaa ja täällä on ollut todella leppoisa tunnelma. Siihen aikaan oli vielä mahdollista kuulla ja nähdä monia vanhoja bluesin mestareita.
O
Mitähän mahtaa tilata harras ihaiija. The Bluetonesin, kitaristi Ronnie Earlin ja Roomful of Bluesin kokoonpanoissa. Kaksi vuotta ennen noita nauhoja. En ole ikinä halunnut soittaa Stormy Monday- tai Mustang Sally -tyyppisiä kappaleita, vaan olen yrittänyt löytää tuntemattomia lauluja. Siellä on kuitenkin koko maan laajimmat blues- ja jazzyhteisöt: Duke Robillard, Ronnie Earl, Roomful of Blues, Johnny Nicholas ja monet muut jazz- ja bluesartistit ovat sieltä. Nyt olen Suomessa jatkamassa sitä mitä Big Walter aikoinaan teki opettamassa nuoria muusikoita. Duke Robillardilla oli minuun suuri vaikutus laajan levykokoelmansa vuoksi. Kun näin sen, kysyin kuka tanssii kuvassa vaimoni kanssa. Leinon bändin kanssa, tallentui seuraava juttutuokio.
Kari Kempas (teksti) Pertti Ñurmi (valokuvaus)
Sugar Ray Norcia
Kyllä vain. Big Walter piti paikasta ja hän oli todella hyvällä soittotuulella sinä iltana. Oli Sugar Ray Blues
n hienoa, että saimme sinut ensimmäistä kertaa Suomeen esiintymään. Soitin jo silloin Ronnie Earlin kanssa Bluetonesissa. Oli mahtavaa olla yhdessä ja saada oppia bluesin mestareilta. Soittivatko paikalliset radioasemat myös bluesia vai kuulitko sitä levyiltä ja livenä. Soitin ja kiersin aika paljon yhdessä hänen ja rumpali Ted Harveyn kanssa. Se on äänitetty kelanauhurilla, joka jollain oli mukanaan. Se on hämmästyttävää. Big Walter ja Eddie Taylor esiintyivät Suomessa vuonna 1976. Huomatkaa myös Sirosen Ekin valpas tilanteen seuranta.
· 4 - 2010
-4-. Huomasin heti saavuttuani, että täällä on tilaa, liikenneruuhkia ei ole, torvet eivät soi. Taustalta kuuluu lasien kilinää ja ihmisten juhlinnan ääniä. Hänestä se oli varastamista. Bocce-klubi oli pieni italialainen ravintola, juke joint -tyyppinen klubi, johon mahtui satakunta henkeä. On olemassa livelevy nimeltä Bocce Boogie, jolla soittavat Big Walter Horton, Ronnie Earl ja Johnny Nicholas. Ajatuksena oli, että saisimme yhdessä jotakin aikaan. Täällä on ollut mahtavaa. Se on vuodelta 1978. Walter oli ystäväni ja teimme toisenkin liveäänityksen yhdessä Knickerbocker-klubissa vuonna 1980 (- toim. Vartuin Rhode Islandilla, Yhdysvaltain pienimmässä osavaltiossa koillisosassa Amerikkaa. Hän olisi ollut hyvin järkyttynyt nykymenosta: YouTube-videoista, kameroista, esiintymisten kuvaamisesta. Viikonloppuisin myöhään yöllä saattoi julkisilta radioasemilta kuulla bluesia, mutta yleisesti ottaen sitä soitettiin vähän. Erikoisten levyjen ja tuntemattomien nimien etsiminen ei lopu koskaan... Kyllä, monessakin. R
hode Islandilta kotoisin oleva laulaja ja huuliharpisti Sugar Ray Norcia on vaikuttanut kuvioissa 1970-luvulta lähtien, mm. Valmistuin lukiosta vuonna -72 ja olin kai aloittanut soittamisen jo vuonna -69 tai -70, kun ystäväni toi minulle kuunneltavaksi levyn. Olin jo esiintynyt koulunäytelmissä ja lauleskellut kotona. Hänet nähdään syksyllä uudemman kerran Suomessa Otis Grandin kanssa. Fabulous Thunderbirdsin rumpali Fran Christina on kotoisin samasta kaupungista kuin minä
JP: Laitteista puhuttaessa, minulla on modifioitu Marshall JCM 2000. Mutta AngusYoung oli syy, miksi alun perin halusin soittaa kitaraa. Levystä vielä sen verran, että soitin levyllä kaikki kitaraosuudet ja lauloin melkein kaiken. Ensimmäinen, joka näytti houkuttelevalta, oli "AC/DC Live". Soitimme yhdessä viime vuonna, kun hän tuli kaupunkiin. Molemmat kaverit olivat mahtavia bluesmiehiä aikoinaan, mutta musiikin on mentävä eteenpäin. Aina kun tarvitsen inspiraatiota, kuuntelen "Sweet Sixtee-
nin" live-version, siinä on todellista tunteiden paloa ja B.B. Olen kovasti yrittänyt oppia mitä Walter on tehnyt, ja miten voisin aikaansaada samat äänet. Jeff esitteli minulle Van Halenit, Gary Mooret ja ZZ Topin. Hän kuuluu paljon energiaa pursuavan sekä raskaanpuoleisia sooloja sisältävän soittotyylinsä vuoksi samaan koulukuntaan kuin Walter Trout ja Robin Trower. Tapa, jolla hän kirjoittaa, on innoittanut minua huomattavasti. soittaa sen todella upeasti. Sain sen muutettua jokin aika sitten tuottamaan sellaisen soundimaailman jonka halusin. JP: Olen saanut vaikutteita monilta muiltakin, mitä tulee kirjoittamiseen ja esiintymiseen. Debyyttialbumi, "Price To Pay" julkaistiin huhtikuussa 2010. Rakastan sitä! haha. JP: Olen kuunnellut paljon musiikkia viime aikoina. Kiinnostavin on kuitenkin ehdottomasti ollut Walter Trout. BN: Kitaristeille pakollinen kysymys, kertoisitko hiukan soittovehkeistäsi. Eräänä päivänä, kuunnellessamme musiikkia Internetistä, löysin miehen nimeltä Walter Trout. Hän on erinomainen laulaja ja yksi mukavimmista muusikoista, jonka olen koskaan tavannut. Levyni on sekoitus bluesia ja rockia. Kuka heistä on mielenkiintoisin. Se kolahti todella, ja siitä hetkestä lähtien tiesin, että tuo oli sitä musiikkia, mitä halusin soittaa. Espanjassa, Ranskassa ja IsossaBritanniassa. Kuuntelimme hänen kappaleensa "Tribute To Muddy Waters". Yhdessä he tuottavat tasaisen taustakankaan, jonka päälle Josh Pilotin on helppo maalata sinisiä sävyjä ja käyttää koko sateenkaaren värejä niin halutessaan. Uskon, että liika tekniikka, kuten monet erilaiset efektilaitteet, pilaa luovuuden. Suunnitelmissa oli, että Walter Trout soittaisi dueton Josh Pilot Bandin levyllä, mutta aikatauluja ei saatu sovitettua yhteen ja projekti siirtyi siltä osin tuonnemmaksi. Kir-
BN: John Fogerty kiteytti tuon aika tyhjentävästi kappaleessa "Lodi". Kun isäni erosi toisesta vaimostaan, muutimme toiselle paikkakunnalle. Allekirjoittaneen on saanut höristelemään korviaan parikymppinen kitaristilupaus Josh Pilot. Pidämme yhteyttä sähköpostitse ja hänen tukensa on todella antanut minulle motivaatiota tehdä tätä uraa. Kingiltä ja Joe Bonamassalta. Voit vain rukoilla, että jonain päivänä se kaikki kannattaa.
un ajatellaan uusia blueskitaristilupauksia, niin heitä tuntuu ilmestyvän melkein kuin ydinvoimaloita Suomeen. JP: Levy on itse asiassa debyyttialbumini. JP: Bluestarjonta Ohiossa, tai siis, oikeastaan lähes koko USA:ssa on lähes kuollut. Tavoitteenani on joskus pystyä tulkitsemaan musiikkiani tavalla, jolla hän sen tekee. Hänen musiikkinsa on addiktoivaa. BN: Minkä levyn valitsisit mukaasi autiolle saarelle. Viime aikoina olen kuunnellut Jack Whiten musiikkia, The White Stripesia, Raconteursia, ja Dead Weatheria. haha. Tavoitteenani on levittää bluesin ilosanomaa niin monelle kuin vain mahdollista, ja toivottavasti saan nuorempaa väkeä innostumaan
- 11 -
4 - 2010 ·. Pidän siitä, että olen saanut heidät avautumaan ja kuuntelemaan musiikkia, jota he eivät muuten kuuntelisi. Tämä levy on ensimmäinen yritykseni tulkita tunteitani ja ajatuksiani musiikin avulla. Olen yrittänyt olla luovempi kirjoittaessa uutta materiaalia. King on luultavasti voimakkain live-esiintyjä, mitä maa päällään kantaa. Nimikappale "Price To Pay" kertoo taistelusta, jonka ihmiset kohtaavat tavoitellessaan päämääräänsä, erityisesti musiikkibisneksessä. Kaikki ikäiseni ihmiset, jotka kuulevat minun luomaani musiikkia, ovat todella pitäneet kuulemastaan. JP: Suurin osa joiden kanssa olen soittanut, ovat olleet lähinnä paikallisia muusikoita. BN: Olet soittanut monien muusikoiden kanssa. BN: Onko sinulla tulevaisuuden suunnitelmia. Viime aikoina soittimessani on soinut Dead Weather, Ray Lamontagne, Joe Bonamassa, John Mayer, Duke Ellington, Raconteurs, Muse ja Son House. Se sisältää vain alkuperäistä materiaalia. Olen lisäksi mukana sivuprojektissa, jolle myös kirjoitan musiikkia. Jimi Hendrixiin ja Led Zeppeliiniin. Monet heistä ovat ihan päteviä, mutta koska tarjontaa on paljon, niin erottuakseen joukosta edes jollain tapaa, täytyy omistaa jotain muutakin kuin Fender Stratocaster ja pino Marshalleja. Nykymuusikoilla on paha tapa antaa koneiden tehdä kaiken työn heidän puolestaan. BN: Kuinka kiinnostuit musiikista. Ensin mainitun Josh nimeääkin suurimmaksi esikuvakseen, vaikka vaikutteita hän on ottanut myös mm. Lopulta päädyt siihen pisteeseen, jossa se ei enää riitä. JP: Ensimmäinen innostukseni oli AC/DC. Levyä on myyty runsain mitoin mm. Hän tapasi uudessa työpaikassaan Jeff Hargisin, joka soitti kitaraa. JP: Yeah. Bändin rytmiryhmän muodostavat Jeff Hargis, basso ja Jason Hargis, rummut. Marshallin jatkona on Mesa Boogie 4x12 kaappi. Soitat klubeilla ympäri kaupunkia, koluat samoja mestoja uudestaan ja uudestaan. BN: Olet juuri julkaissut uuden levyn, "Price To Pay", joka ilmestyi keväällä, kertoisitko hiukan siitä. Se aiheuttaa sen, että blues pysyy marginaalimusiikkina. Suurin osa nuorista blueskitaristeista Amerikassa haluaa yhä kuulostaa Stevie Ray Vaughanilta. Kitaraa hän on soitellut runsaat 5 vuotta, joista viimeiset 3 vuotta ammatikseen. Siitä alkoi minun rakkauteni tätä hienoa musiikkia kohtaan. Kun olin kahdentoista vanha, kävin läpi joukon äitini albumeita, joita hän ei koskaan kuunnellut. Suosikkikitarani on 2002-mallinen Fender Stratocaster. He sanovat, että se ei ole sitä mitä he luulivat bluesin olevan. JP: Hhmmnn... Tulee halu päästä soittamaan musiikkia laajemmalti. Bluesin soitto lähtee aina sydämestä, ei siinä turhia hilavitkuttimia kaivata. Hän on kotoisin maaseudulta aivan Cincinnatin lähettyviltä, kaupungista jonka nimen olen jo unohtanut. Hän on musiikillinen nero. (miettii pitkään), tuota, ollakseni täysin rehellinen, en keksi mitään. No, jos minun pitäisi valita yksi albumi, jota joutuisin kuuntelemaan loppuelämäni, se olisi todennäköisesti... Minulla on myös 1976 Gibson Explorer, jota käytin parilla uuden albumin raidalla. Nuoren muusikon elämä on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan, esiintyä ilta toisensa jälkeen ihmisille jotka eivät halua kuunnella, mitä sinulla on sanottavaa. Se tekee sinut laiskaksi ja voi pilata livetunnelman. Isäni kertoi minulle, että Jeff voisi opettaa minulle kitaransoittoa ja mikä parasta, veloituksetta. Vaihtoehtoina on soittaa kuten Robert Johnson tai Stevie Ray Vaughan. Se oli ehdottomasti urani kohokohta, ainakin toistaiseksi. Käytän sitä melkein koko ajan. Laitoin sen CD-soittimeeni ja se räjäytti tajuntani. Ainoa poikkeus on levyllä "Highway 101", joka on basistini Jeff Hargisin kynästä lähtöisin. Jeff lauloi oman sävelmänsä ja taustalaulajaa käytimme parilla raidalla. B.B. BN: Minkä tyylistä musiikkia kuuntelet nykyään. Riku Metelinen
K
Josh Pilot
joitin sävellykset yhtä lukuun ottamatta itse. En ole mikään pedaalifriikki ja käytän vain wahwah -pedaalia. Saan kylmiä väreitä aina, kun kuuntelen hänen live-esiintymisiään. Onko sinulla muita esikuvia. BN: Minkälaista on bluestarjonta nykypäivänä. Isäni esitteli kitaran minulle ja hänen avullaan pääsin tutustumaan mm. Uusia Jimi Hendrixeja tai Johnny Wintereitä tulee nykyään aika harvoin. Syynä on se, että kaikki bluesklubeja pitävät kaverit ja muuta vastaavat haluavat kuulla vain vanhaa bluesia. Voisinko kenties tehdä kokoelmaCD:n. JP: Tulevaisuuden tavoitteeni ovat minulle selvät. Toivon omalta osaltani saavani nuoremman sukupolven innostumaan bluesista ja antamaan sille uutta verta. BN: Mainitsit Walter Troutin suurimmaksi esikuvaksesi. Kaikki on niin voimakasta, aitoa ja tummaa. Billy Gibbonsilta, B.B. Jeff on Josh Pilotin soitonopettaja sekä mentori ja Jasonin isäukko. Mielestäni blues ei ole vanha rakennus, joka olisi säilytettävä, vaan sen olisi annettava kehittyä
luo hänkin uraansa blueslaulajana. Ihmismassa kävi kuumempana kuin Järvenpään helle, mutta tunnelma säilyi leppoisana. Järjestipä Hooker Jr. Selvästi aikuisikään päässyt yleisö ei ollut tullut räyhäämään, vaan rennosti rokkaamaan Texasin maineikkaimman trion tahdissa. Vaikka itse olen diggaillut bändiä 70-luvulta saakka ja omistan suurimman osan sen levyistäkin, en koskaan ole pitänyt itseäni varsinaisesti minään fanaattisena fanina ja siitä huolimatta nähnyt sen useammankin kerran. Tapauksen kunniaksi ryhmää oli vahvistettu vierailevan kitaristin Rane Raitsikan, kahden puhaltajan, aina loistavien saxofonisti Panu Syrjäsen ja trumpetisti Antero Prihan kaksikolla ja The Fabulettesin ikiihanan tyttötrion, Mari Hatakan, Tiina Isohannin ja Saara Soisalon taustakuorolla. Kyseessä on iso nimi, iso koneisto ja tietenkin isot rahat, mutta silti rumpali Frank Beardin, basisti Dusty Hillin ja erityisesti tietenkin kitaristi Billy Gibbonsin soitossa oli edelleen aistittavissa rakkaus musiikkiin, usko siihen mitä he parhaiten osaavat tehdä. ...Kesäfestareilla
3. Viimeksi mainittu lienee tärkeintä ainakin lehtemme lukijoille.
Eddie Cotton (Photo: Pertti Ñurmi)
· 4 - 2010
- 16 -
ZZ Top (Photo: Pirjo Salminen). täsmennys otetaan nöyrästi vastaan), joten tapahtuman onnistuminen oli taloudellisesti turvattu, vaikka taivaalta sataisi vanhoja akk... Kelläänhän ei ole niin jyrkkää mielipidettä musiikista kuin kunnon bluespuristilla ja heilläkin jokaisella se oma, ainoa ja oikea näkemyksensä bluesin oikeaoppisuudesta. muisti esiintymisen loppupuolella tämän hitillä "Boom Boom" ja hurmoksellisella boogiella.Viimeistään nämä saivat jäykimmätkin niskat notkumaan musiikin tahdissa. Edesmenneen bluesin jättiläisen John Lee Hookerin poika John Lee Hooker Jr. Onneksi niin! Puistobluesin liput myytiin tänä kesänä loppuun jo ennakossa, mitä ei ole aiemmin tapahtunut kuin kerran (vai kaksi. On tietenkin selvää, ettei ZZ Topin maineessa oleva bändi jätä mitään sattumien varaan. Kohtuullisen pitkän tauon jälkeen festivaaliväki oli valmis ottamaan vastaan illan pääesiintyjän. Yllättävän suuri osa yleisöstä näyttikin saapuvan paikalle vasta kun päivä alkoi kääntyä iltaan ja varsinainen tähtiesiintyjä saapumassa lavalle. Puistoblues 2010 oli menestys järjestäjille, juhlaa yleisölle ja ennen kaikkea muistutus siitä, ettei blues ole suinkaan ihmisiä karkottava musiikinlaji. Jokavuotista nurinaa bluesfestivaalin bluespitoisuudesta sai taas kuulla kuukausikaupalla. Sielukas laulu ja pureva kitaran soitto toi paikoitellen mieleen Robert Crayn hienostuneen tyylikkyyden, mutta välillä myös Albert Kingin maanläheisen karheuden. Kuulinpa joidenkin väittävän häntä jopa festivaalin ainoaksi oikeaksi bluesesiintyjäksi. saikin yleisön mukaansa jo ensimmäisten kappaleiden aikana aikaisesta iltapäivän esiintymisajankohdasta huolimatta. Kitaristi ja laulaja Eddie Cotton oli monen mielestä Puistobluesin todellinen yllättäjä. Vaan eipä mennyt varmaan varttia kauempaa, kun törmäsin ensimmäiseen intoilijaan: "Vihdoinkin pääsee näkemään ZZ Topin elävänä ja vielä Puistobluesissa!" Niinpä, ja saman päivän aikana useamman lisää, joten totesin jälleen kerran onnistuneeni tekemään virhearvion. Muuten leppoisaa tunnelmaa häiritsi korkeintaan suuren yleisömäärän aiheuttama tungos ja sitä kautta tietenkin ruuhkautuneet palvelutiskit niin kaljateltoissa kuin muuallakin. Välillä tömäkän shufflen, välillä intensiivisen funkbluesin tahdissa hän sai juhlakansan taputtamaan käsiään aina käskettäessä. Näin ollen suhtauduin Texasin partaniekkojen vetovoimaan hieman skeptisesti. Tänä vuonna kunnian oli saanut pitkän linjan rootsryhmä The Balls. Totta olikin, että Cottonin esitys oli konstailematonta modernia kitarabluesia ilman turhia showtemp-
puja. Kun lähes trooppinen helle oli vielä alkanut kuumottaa, saapui festivaalialueelle pitkälti toistakymmentätuhatta mainiosti viihtyvää musiikinharrastajaa bluesdiggareista perusrockin ystäviin. Ehkäpä tilanne korjautuu näinkin loistavien keikkojen myötä. Tähtisolistinsa Marjo Leinosen järkähtämättömällä johdolla Balls veti läpi tiukasti svengaavan soulpainotteisen, mutta rokkaavan setin. Vaikka lava oli muokattu edellisten esiintyjien jälkeen kokonaan uuteen uskoon, loistivat poissaolollaan 80-lukuiset spektaakkelimaiset lavasteet ja turhanaikainen sirkustunnelma. siis rakeita, tulta tai tulikiveä. Odotus tuli palkituksi heti ZZ Topin ensisävelistä alkaen, kun partajeesukset keinuttivat yleisöä bluesrockillaan haluamaansa tahtiin. Tämänhän olisivat yrittäjät voineet ennakoida, mikä tuskin olisi heikentänyt tulosta.
Honey Aaltonen (teksti), Pertti Ñurmi & Pirjo Salminen (valokuvaus)
Tuttuun tapaan Puistobluesin aloitti kotimainen esiintyjä. Kaikesta huolimatta voidaan jälleen todeta Puistobluesin ohjelman olleen paitsi monipuolinen, myös laajalla perspektiivillä katsottuna erittäin bluesintäytteinen. Setin loppupuolella kuultiin tietenkin kaikki bändin megahitit, mutta muuten ohjelmisto onneksi nojasi pääosin 70-luvun mainioihin levytyksiin. Vahvalla esiintymisellään ja ronskilla "sutenööriasenteellaan" Hooker Jr. Meitä miespuolisia kuuntelijoita häiritsi korkeintaan ihastuttavan taustakuoron sijoittaminen liian kauas lavan etureunasta. lavalle varsinaisen perseenpyörityskilpailunkin kutsuessaan lavalle yleisön joukosta kolme nuorta neitokaista antamaan näytteen tanssitaidoistaan. Edellisessä numerossamme Pertti Nurmi uhosi juniorin varastavan koko shown "texasin partasuilta". Isävainaata John Lee Jr. heinäkuuta
J
aa, että ZZ Top, tuumailin, kun järvenpään Puistoblues ylpeänä ilmoitti tämän vuoden pääesiintyjänsä.Vieläköhän se vetää väkeä paikalle. Hämmästyttävää, vaan ehkäpä nykyajalle tyypillistä, ettei Eddie Cottonin kaltaisella bluesmiehellä nähtävästi ole edes levyilleen jakelusopimusta. Eivätkös sen ole kaikki jo nähneet