Blues News 3/2013 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

THE MONTESAS DOCTOR’S ORDER SKY DEE & THE DEMONS KING JAMES & THE IDIOTS R&B-tenoristit, osa 11: BIG JAY McNEELY Kaikuja kadunkulmista, osa 3: THE STARLITES Bluesin hahmoja levyjen valossa, osa 24: CHRIS BARBER BN muistaa edesmenneitä: JIMMY DAWKINS, ARTIE ”BLUES BOY” WHITE, BOB BROZMAN JOE BONAMASSA 197301-13-03 ISSN 0784-7726 Ennakkosilmäys festarikesään / Lainelautailua bluesaalloilla / Vinyylisinkku kunniaan! BN käy keikoilla / Muddy Lee Makkonen / Blues News from England / Levytutkailut. N:o 261 (3/2013) Hinta 6,80 € 46. vuosikerta EDDIE SHAW DEMETRIA TAYLOR EDDIE TAYLOR JR
LIVE NATION PROUDLY PRESENTS T A S E S T A N O J NAMTAR EA VE! R I O E Y B THE GU E TH LI CER N O NC I E V OF 9 1 LO A N E E 0 R 1 . p -pa lub ä lip sc ail s i l k a c t co t .event l u K aa, ww huvsää: w o u i en k so l illin Kat ä IM 0 O T T ,5 LIPU 0 / 63 7 8,5 / 58 yLT v E TA L LSINKI L E UUd M/HE E T äy SA.CO N N INE AMAS A M IL ON B A J A / L AT TTP:/ H (las. E H N U I P H ITUSKULU,50 € LIP K 3 1 0 .2 ). s lyty i ä s € te n 25a, vaa fi u u l . A 3 1 L L U S A I K W T N EN A I K R L S A A N L E FI E
Melko yhtenevä nimittäjä tämänkertaisen lehden sisällölle on erilaisten tapahtumien ja niissä esiintyneiden/esiintyvien artistien esittely. 13 Marcel Bontempi & The Montesas ......................... Festarikävijän näkökulmasta edessä on varmasti väistämättä valintojen paikka, kaikkiin mahdollisiin kiinnostaviin rientoihin eivät yksinkertaisesti kenenkään aika ja resurssit riitä. 53 Levytutkailut ................................................................ 54 Etukansi: Joe Bonamassa, Finlandia-talo, Helsinki, 13.3.2012 © Seppo Niinikuru Blues Newsin ilmestymisaikataulu v. 20 R&B-tenoristit, osa 11: Big Jay McNeely ................ 22 Kaikuja kadunkulmista, osa 3: The Starlites ........ Kesäkuussa 2013 BLUES NEWS Blues- ja juurimusiikin lehti www.bluesnews.fi 46. 30 Muddy Lee Makkonen ............................................... 12 Eddie Shaw .................................................................. vuosikerta / Volume 46 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa / Issued bi-monthly Julkaisija / Publisher: Finnish Blues Society (FBS ry) PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland Vastaava päätoimittaja / Editor-in-chief: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö / Managing Editor: Pete Hoppula (pete.hoppula@saunalahti.fi) Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: Tekstit ja ilmoitukset BN-numeroon 4/2013 oltava toimituksessa viimeistään 26.7.-13! Blues Newsin vuositilaus 2013: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Aarno Alén (tai postilokeroon) aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Hinta 40 euroa. Kuten BN:n sivuiltakin ilmenee, tarjolla on todella laadukkaita ja kiinnostavia ohjelmakokonaisuuksia sekä yksittäisiä, tavalla tai toisella mielenkiintoisia esiintyjiä ja esityksiä. Kustannuksia katetaan useimmiten pääasiassa lipputuloilla, mahdollisia anniskelutuloja tai sponsoritukea tietenkään unohtamatta. Valtaisa, laadukas, ympärivuotinen mutta varsinkin kesäaikaan tiivistyvä tapahtumatarjonta Suomen toreilla ja turuilla on ainakin allekirjoittaneessa herättänyt kysymyksen myös siitä, kuinka eri järjestäjätahot yksinkertaisesti pystyvät jatkamaan tapahtumatarjontaansa tiukassa kilpailutilanteessa yleisöstä. Koska lipputulot ovat niin tärkeä elementti menojen hoitamisessa, on tietysti tärkeää saada paikalle mahdollisimman paljon maksavaa yleisöä. sen, että häppeninkien ylöspykäämisestä aiheutuu prosessin kuluessa lukuisia kustannuksia. Ilmoitushinnat (ad. Laadukas ohjelma, joka houkuttaisi mahdollisimman monia potentiaalisia kuulijoita edellyttää laadukkaita esiintyjiä, joiden palkkiot puolestaan ovat varmastikin se suurin menoerä koko touhussa. 47 Ennakkosilmäys bluesfestarikesään ...................... Tämän numeron mukana BN huomioi myös lehden tilaajia saksalaisen Bear Family -yhtiön tuottamalla bonuslevyllä, jolla kuullaan kaikkiaan 22 musiikkinäytettä sivulla 66 tarkemmin esitellyltä 10 cd:n boxilta ”The Sun Blues Box 1950–1958”. 41 BN muistaa edesmenneitä ....................................... Samalla tuo hemmottelu voi aiheuttaa yleisön näkökulmasta tarjontaähkyn, jonka turvottamana (itse kunkin) musiikinharrastajan ja -kuluttajan kinttuja on entistä vaikeampi saada liikkeelle muutoin kuin erityisen kiinnostavien tai ennennäkemättömien artistivierailujen vuoksi. 37 Doctor’s Order ............................................................. 46 -3- Blues News from England ......................................... 15 Sky Dee & The Demons ............................................. Musiikin aktiivikuluttajina olemme upeassa tilanteessa valintojemme edessä; myös mehevillä blues-hedelmillä ja värikkäillä roots-kukilla täytetty tapahtumien kierteinen runsaudensarvi odottaa kesän kulkijoita. Lähdetään siis sankoin joukoin liikkeelle nauttimaan hyvästä musiikista ja samalla varmistamaan lippuostoillamme sekä mahdollisesti peräti anniskelustakin kunkin mieltymysten mukaan nauttien omalta osaltamme sitä, että ansiokkaita tapahtumia järjestetään myös jatkossa – näin paitsi ne turvonneet jalat, myös mieli pysyy vireä(mpä)nä ! Antoisaa kesää kaikille BN:n lukijoille - ja olkaahan edelleen kiltisti. 42 Lainelautailua bluesaalloilla ................................... Tilaukseen sisältyy 6 lehden sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille. 28 Tuokaa nyt ne doowopit takaisin! ......................... Usein järjestäjätahona on myös ns. Voi melkeinpä todeta, että kaikkiaan suomalaisia on suorastaan hemmoteltu maahamme virtaavalla laadukkaalla musiikkitarjonnalla ”maailman isoja nimiä” myöten. Onko peräti jo niin, että tarjonnan ja kysynnän tasapaino on jo vaarantunut vai voiko kysyntää vielä joillain keinoin kasvattaa. 32 King James & The Idiots ............................................ Tästä raamituksesta voi jo hyvin päätellä mm. Laajempaa – ja pidempikestoista – pohdintaa harrastetaan todennäköisesti festareiden ja muiden tapahtumien järjestäjätahoilla. Tapahtumien suunnittelu ja organisoiminen alkaa jo hyvissä ajoin (isojen festareiden joskus jopa vuosia ennen niiden konkretisoitumista) mm. Lehteä oikolukiessa ei voinutkaan välttyä innostumiselta; siitä että olisi todella mukava osallistua kaikkiin tulossa oleviin hyviin tapahtumiin. Runsaan tapahtumatarjonnan aikaansaama innostus puolestaan johti allekirjoittaneen pohtimaan tarjonnan runsautta sinänsä ja sen mukanaan tuomia mahdollisia ongelmiakin. 48 BN käy keikoilla ........................................................... Valinnat saattavat olla tietyssä mielessä ”vaikeita”, mutta eiköhän jokainen meistä niistä selviä omien mieltymyspriorisointiensa, matkustushalukkuutensa, kukkaronsa ym. jne. 2013: N:o 1/13: vko 09 N:o 3/13: vko 25 N:o 5/13: vko 43 N:o 2/13: vko 17 N:o 4/13: vko 35 N:o 6/13: vko 51 3 - 2013 •. Maiju Lasola Sisällysluettelo: Joe Bonamassa ..............................................................4 Demetria Taylor & Eddie Taylor Jr ........................... 50 Vinyylisinkku soikoon! ............................................... rates) vuodelle 2013: - 1/4 sivu mv (1/4 page b/w) 110 eur - 1/4 sivu väri (1/4 page color) 130 eur - 1/2 sivu mv (1/2 page b/w) 190 eur - 1/2 sivu väri (1/2 page color) 230 eur - 1/1 sivu mv (1/1 page b/w) 310 eur - 1/1 sivu väri, muut sivut paitsi takakansi (1/1 page color, except the back cover) 350 eur - 1/1 sivu väri, takakansi (1/1 page color, the back cover) 370 eur Ilmoitusmyynti / Advertising sales: Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Marko Aho, Aarno Alén, Norman Dar wen, Harri Hak a, Jarmo Hoppula, Jouni Hyytiäinen, Juha Jaakola, Eija Jauhiainen, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Jermu Korhola, Leif Laaksonen, Piia Leino, Riku Metelinen, Seppo Niinikuru, Pertti Nurmi, Teppo Nättilä, Mikke Nöjd, Aimo Ollikainen, Ville Pirinen, Jussi Raulamo, Olavi Rytkönen, Pasi Rytkönen, Marko Suutarla, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Vesa Walamies, Janne Örnberg Painopaikka: Lönnberg Paino Oy, Helsinki Suomen suvi ja Blues Newsin kesänumero ovat jälleen täällä – vaikkei ehkä olisi keväämmällä uskonutkaan (hymiö), molempien tulo kun oli jälleen kovan työn takana! Kiitokset siis tälläkin kerralla paitsi luonnolle eloon puhkeamisesta, myös lehteä eri tavoin työteliäästi avustaneille, jotka ovat kantaneet arvokkaat kortensa kekoon runsaan lukupaketin aikaan saamiseksi. 38 Bluesin hahmoja, osa 24: Chris Barber .................. Yleisön jalkautuminen festareille, konsertteihin ja keikoille on järjestäjien keskuudessa etenkin viime vuosina tunnustettu laajalti hankalaksi tehtäväksi paitsi yleisen taloustilanteen, myös yleisön vaatimustason nousun (!?) ja alati kasvaneen tarjonnan vuoksi. kriteereiden avulla. voittoa tavoittelematon yhteisö, joka esimerkiksi sponsorimaailman tuen suhteen saattaa jäädä marginaaliin – miten pitkään tällaisten yhteisöjen into riittää tapahtumien järjestämisessä, jos taloudellisen tappion uhka roikkuu alun alkaenkin yhä raskaampana niskassa ja hartioilla. kysymyksillä missä järjestetään, kenelle suunnattu, millainen ohjelma, mistä esiintyjät, miten markkinoidaan, miten kaikki käytännön järjestelyt toteutetaan jne. Miten pitkään tapahtumayleisö kulttuurin ”ostajina” saakaan nauttia näin monipuolisista ja sisältörikkaista valinnanmahdollisuuksista
Smokin’ Joe Bonamassa -nimellä tituleeratun nuorukaisen soitto hämmentää ja hämmästyttää, sillä sen verran taidokkaasti kitara soi kautta levyn.. Mestarillisesta ja tyylitajuisesta kitaristista on kehittynyt vuosien mittaan myös sielukas ja ainutlaatuinen tulkitsija. Tärkeämpää on kuitenkin se tosiseikka, että Joen bluesrock-pohjalta ponnistava musiikki on juuri nyt inspiroituneempaa, mielikuvituksekkaampaa, monipuolisempaa ja jännittävämpää kuin koskaan. Musiikki oli raskasta ja rankkaa rockia, jossa oli vaikutteita myös southern rockin suunnalta. © Seppo Niinikuru JOE BONAMASSA A merikkalainen kitaristi-laulaja Joe Bonamassa on 36 vuoden ikäisenä uransa huipulla sekä musiikillisesti että kaupallisesti. Ja raportoidaan myös Lontoon Royal Albert Hallin pääsiäiskonsertista. Nyt BN:n sivuilla selvitellään, mistä on kyse ja miten tähän on tultu sekä esitellään tuoreimmat studio- ja livejulkaisut viimeisen vuoden ajalta – niitä onkin kertynyt koko joukko. Konserttihallit täyttyvät ja kiertueet ovat lähes järjestään loppuunmyytyjä, erityisen suurta suosio on kotimaassaan ja Brittein saarilla. Kingin kanssa. TEPPO NÄTTILÄ Hiukka historiaa Joe Bonamassa syntyi 8. toukokuuta vuonna 1977 Uticassa New Yorkin osavaltiossa ja aloitti kitaransoiton 4-vuotiaana. Tarina kertoo, että jo seitsemän vuoden ikäisenä hän soitti nuotista nuottiin Stevie Ray Vaughanin ja Jimi Hendrixin musiikkia. Isäl- • 3 - 2013 lään oli kitarakauppa eikä soittimista ollut pulaa. 11-vuotiaana hän oli lavalla James Cottonin vieraana sekä sai kitaransoiton opetusta Danny Gattonilta. Vuotta myöhemmin Joe soitti jo konsertissa B.B. Yhtyeessä -4- soitti legendaaristen taitajien kuten Miles Davisin, Allman Brothers Bandin Berry Oakleyn ja Doorsin Robby Kriegerin perillisiä. 1990-luvun alussa Joe liittyi kitaristiksi Bloodlineen, joka teki yhden bändin nimeä kantaneen albumin EMI-levy-yhtiölle vuonna 1994. Levyt nousevat myyntilistoilla korkealle ja Amerikan bluesalbumilistan kärkitiloja on enemmän kuin millään muulla artistilla tai bändillä
Siellä mietittiin sopivaa tuottajaa ensilevylleni, kuka olisi paras valinta tuottamaan tämäntyyppistä powerbluesrock-trioa. Oli melkoinen kokemus ja elämys työskennellä kera moisen legendan, joka todella tiesi mitä teki, ja joka tiesi kaiken tuottamisesta ja äänittämisestä. Todellinen herrasmies ja todellinen legenda, joka on tuottanut suurinpiirtein musiikkihistorian 50 hienointa levyä. Creamiä. Tom kuoli 77-vuotiaana lokakuussa vuonna 2002. Tom tuotti lukemattomien jazzklassikkojen ja southern rock -bändien lisäksi myös mm. Kitaransoiton lisäksi hän ryhtyi myös laulamaan: Managerinsa Roy Wiseman sai Joelta demonauhan ja kirjeen, jossa kertoi nyt olevansa myös vokalisti. – Tom tuli mukaan levy-yhtiön kautta. 1950-luvulla alkaneella urallaan hän ehti työskennellä lukemattomien kuulujen taitajien kanssa. Nämäkin levyt olivat laadukkaita, mutta loppupelissä kuitenkin aikalailla standardimaista raskasta bluesrokkia. Tuottaja Kevin Shirley ja uusi suunta Asiat muuttuivat radikaalisti, kun Joe tapasi tuottaja Kevin Shirleyn. oli Joen ensimmäinen levy, joka nousi Amerikan bluesalbumilistan kärkeen. Siitä huolimatta mitään staran elkeitä ei ollut, hän vain tuli studioon, ja sanoi, että ”eiköhän aloiteta sessiot”. ”Jos pystyt laulamaan kokonaiset kappaleet tuohon tapaan niin homma toimisi”, hän raportoi Joelle, kehottaen panostamaan näihin kohtiin. Jethro Tullin 1960-luvun lopun klassikon mukaan nimetty ensilevy ”A New Day Yesterday” ilmestyi vuonna 2000 ja oli varsin onnistunut uranavaus. Hän auttoi löytämään musiikillisen suuntani. Klubikeikkaa ja festivaalikeikkaa oli riittämiin, ja levyjä ilmestyi lähes vuosittain. Häntä pyydettiin ja hän suostui mukaan. Se ja sen seuraaja ”Had To Cry Today” eivät yltäneet kärkisijoille blueslistalla, vaan olivat kahdeksas ja viides. Hän oppi tunnistamaan tähden ja karisman – päättäen siitä syystä Bloodlinen hajottua jättää muut soittajat oman onnensa nojaan ja panostaa Joen uraan. & MG's, Otis Redding, Aretha Franklin – ihan vain joitain esimerkkejä mainitakseni! Miten Tom Dowd tuli debyyttilevysi tuottajaksi. Wisemanin isä oli ollut Frank Sinatran myöhempien aikojen manageri. Hän on itse kertonut vihanneensa Etelä-Afrikan aikojaan, koska silloin maassa elettiin apartheid-poliitikan ja rasismin ”John Lee Hooker puhui minulle dynamiikasta ja sen merkityksestä, ja niille neuvoille on käyttöä yhä tänä päivänä.” – Joe Bonamassa Ensimmäiset levytykset ja tuottaja Tom Dowd Joen sooloura sekä laulajana että kitaristina käynnistyi, ja vuosituhannen vaihteessa oli ensimmäisen oman levyn aika. Aktiivisissa merkeissä matka jatkui. Harjoittelu jatkui ja lopulta työn sekä treenin tuloksena löytyi oma tapa tulkita. ei ole ystävällisempää ihmistä maailmassa kuin Tom. Hän oli myös maailman mukavin kaveri, -5FINLANDIA-TALO, HELSINKI 13.3.2012 3 - 2013 •. Kakkosalbumi ”So, It’s Like That” © Seppo Niinikuru Levyn tiimoilta Bloodline teki kiertueet Lynyrd Skynyrdin ja Teslan lämppärinä. kesäkuuta 1960 syntynyt Shirley toimi nuoruudessaan tuottajana ja äänittäjänä. Manageri on kertonut, että ensimmäiset demot kuultuaan hän päätti toimia Joen managerina loppuelämänsä. Hän oli isänsä mukana kiertueilla 13-vuotiaasta lähtien, ja Frankin lisäksi tulivat tutuksi muutkin isän manageroitavat kuten Liza Minelli, Sammy Davis Jr. Johannesburgissa Etelä-Afrikassa 29. Joe oli onnekas saadessaan tuottajaksi legendaarisen Tom Dowdin, jonka pitkän uran viimeiseksi työksi levy jäi. Mukana oli myös vierailijoita, kuten Gregg Allman, Leslie West ja Rick Derringer. Toki kitarointi jo ensilevyillä on komeaa ja teknisesti taitavaa ja laulu vähintäin ok, mutta Joen toiminnasta puuttui vielä ”se jokin”, mikä erottaa artistin massasta, tehden hänestä ja musiikistaan spesiaalia ja ainutlaatuista. Kolmosalbumi ”Blues Deluxe” sisälsi tuhteja versioita Joen omista suosikkiblueskappaleista. ja Paul Anka. Tuottaja- ja äänittäjä-krediitteihin kuuluu yhteistyö muun muassa sellaisten legendojen kanssa kuin Ray Charles, John Coltrane, Thelonius Monk, Lynyrd Skynyrd, Allman Brothers Band, Eric Clapton, Derek and the Dominoes, Charles Mingus, Booker T. Roy tutustui äänitteeseen ja huomasi, että suurelta osin laulu ei toimi lainkaan, mutta paikka paikoin hän tunnisti siinä hetkellisiä onnistumisia. Sellaista kitarasankaruutta, jota tuohon aikaan (ja yhä vieläkin) oli paljon tarjolla, eikä Joe erottunut massasta riittävästi. Tarina kuitenkin päättyi pian ja Joe aloitti määrätietoisen panostamisen omaan uraansa. Roy on muistellut, kuinka varttui Sinatran matkassa, niin lentokoneissa kuin yöpyessään tämän kotona ja konserttilavoilla esityksiä lavan viereltä seuraten
Haastattelin Joe Bonamassaa puhelimitse helmikuun lopulla, juuri ennen kuin mittava Euroopan kiertue oli alkamassa. Jo useamman vuoden ajan rumpalina on ollut Tal Bergman. Artisti itse on tosin tästä kaikesta kovasti vaatimaton. Vaan jos tämä haluaa haasteita, nähdä vaivaa ja olla luova asioiden eteen, niin siinä tapauksessa on yhteistyön aika. Hän on olennainen osa kokonaisuutta. Kolmen kuukauden päästä oltiin yhdessä studiossa. Vuodet ovat kuluneet raskaamman rockin edustajien musiikin parissa, kunnes tällä vuosituhannella on ollut duunia myös rootsmusiikin saralla. Yhteistyömme toimii, sillä itse en ole tuottaja, minä vain soitan kitaraa ja laulan. Supertuottajan maineen Kevin sai 90-luvulla muutettuaan Amerikkaan. Ensimmäinen argumentti oli, että jos Joe haluaa loppuelämänsä soittaa ja levyttää samoja vanhoja blueskappaleita, joita kaikki muutkin soittavat, niin silloin Kevin ei ole kiinnostunut. Uudistuminen kannatti myös kaupallisesti. Kuinka suuri on tuottaja Kevin Shirleyn vaikutus. Tuoreimmat albumit ovat olleet korkealla myös rock-pop -listalla sekä Amerikassa. David Bowien ja Rod Stewartin kiertueilla soittanut bassovirtuoosi Carmine Rojas, joka toimii myös bändin liiderinä. ”You And Me” oli Joen paluu Amerikan blueslistan ykköseksi, ja sen jälkeen kaikki studiolevyt ovat nousseet kärkeen. Joskus taistelen kirkuen ja potkien vastaan, kunnes lopulta ymmärrän, että hänen tapansa on oikea. Loistava tuottaja, jolla on paljon ideoita. Musiikkiin löytyi uusi ote, omanlainen ilmaisu, uutta luova ja persoonallinen tapa ja tyyli tehdä musiikkia, jossa on yllätyksiä ja mielikuvitusta. Lippalakin ja t-paidan sijaan pukeutumisen mallia otettiin B.B. Ajan myötä järjestyi myös tuottajan ja äänittäjän hommia, ja kädenjälkeään kuullaan muun muassa Hoodoo Gurusin ja Baby Animalin levyillä. Levyillä muusikoita on vaihdeltu tilanteen ja tarpeen mukaan. Sittemmin hän on tuottanut, miksannut ja/tai äänittänyt mm. Kingilta ja muilta blueslegendoilta, jotka eivät koskaan nouse lavalle ilman pukua. ”Driving Towards”nousi Englannin listalla peräti kakkoseksi ja kotimaassakin top25:een. Ensimmäisen kerran Kevin näki Joen keikalla pienessä 200 ihmisen vetoisessa klubissa St. että Englannissa. Bändin lisäksi myös Joen ulkoinen imago meni uusiksi. On mukavaa olla vain soittaja, kun ei tarvitse murehtia muita asioita. Lyömäsoitinosastolla on ollut vaihtuvuutta ja ensimmäisissä Kevin-sessioissa rumpalin pallilla oli Jason Bonham. Se oli aivan järjetöntä, eikä voi kuin ihmetellä, kuinka onnekas olen ollut.” • 3 - 2013 FINLANDIA-TALO, HELSINKI 13.3.2012 -6- © Seppo Niinikuru © Mascot Label Group raskaita vuosia. sellaisia akteja kuin Aerosmith, Led Zeppelin (v. Kevin hankki uudet soittajat bändiin, tärkeimpänä lukemattomissa sessioissa sekä mm. Aina hän sysää minut oikeaan suuntaan. – Kevinin panostus musiikkiini ja uraani on todella tärkeä, ja sen määrää on mahdotonta edes arvioida. Charlesissa Illinois’sa – vaikuttui tämän lahjakkuudesta, ja meni tapaamaan keikkabussiin. Koskettimia soitti pitkään Rick Melick, jonka on nyt korvannut Arlan Schierbaum. Hänen ideansa oli esimerkiksi levyttää Sam Brownin 80-luvun lopun hitti Stop (studioversio löytyy Joen v. 27-vuotiaana Kevin muutti naisen perässä Australiaan Sydneyn kaupunkiin, missä hän aluksi elantoa tienatakseen miksasi paikallisia bändejä klubikeikoilla. Kevin on vuoden 2006 ”You And Me” -albumista lähtien tuottanut kaikki Joen pitkäsoitot, niin studio- kuin livelevyt. Perustana on yhä blues, mutta siihen yhdistellään jännittävällä ja värikkäällä tavalla monenlaisia musiikillisia elementtejä, vaikutteita ja usein yllättäviä instrumenttejä. Tavoite on, että ajan myötä olen täysin oma itseni ja kuulostan myös siltä. – Kevinilla on aina myös ehdotuksia kappalevalintojen suhteen. Tärkein muutos tapahtui musiikissa. 2003 ilmestynyt live-dvd-paketti), Him, Europe, Iron Maiden, The Black Crowes, Journey, Mr. Bonamassan koko toiminta sai uuden suunnan ja idean. Totesin heti kättelyssä, että hienoa kun iän, kokemuksen ja vuosien työn teon myötä on oma juttu löytynyt: – Kiitos, kiitos, se on tietenkin hyvä ja tärkeä asia, mutta itse kyllä kuulen ne vaikutteet sieltä kaiken aikaa. King vieraili levylläni. Big, Dream Theater ja Rush. Laihdutuskuurillekin makeaa elämää maistanut Joe-parka joutui, mutta hän itse myös ymmärsi tyylikkään ja näyttävän imagon merkityksen. Luotan Kevinin arvostelukykyyn ja musiikaalisuuteen. 2009 ilmestyneeltä albumilta ”The Ballad ”Ensin olin samalla lavalla Royal Albert Hallissa Eric Claptonin kanssa, ja sitten B.B
Stop on vaikea laulaa, mutta siitä huolimatta olen innoissani, kun se on mukana. – Danny Gattonin tunsin hyvin ja hänen kanssaan soitin paljon, ja opin häneltä myös paljon. John Lee Hookerin kanssa minulla oli myös onni soittaa ja jamitella. (9) on Tom Waitsiä bluestapaan versioituna, eikä Joe ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Arkistojen aarteet eli bluesklassikot (2, 4 & 5) saavat suurinpiirtein kaikkien aikojen komeimman kohtelun. © Pasi Rytkönen Of John Henry” ja liveversio samana vuonna ilmestyneeltä ”Live From The Royal Albert Hall” – toim.). Se äänitettiin jo Santa Monican sessioissa. Buddy Guyn ja Albert Collinsin kanssa soittaminen ovat olleet urani kohokohtia. Vegasin sessio meni ihan putkeen ja soitto siellä oli silkkaa nautintoa. (1) on artistin omaa elämäntarinaa vahvana tulkintana. – Äänitykset käynnistyivät puolisentoista vuotta sitten paikassa nimeltä The Village Recorders, joka on Santa Monicassa Kaliforniassa. (5) I Got All You Need (6) A Place In My Heart (7) Lonely Town Lonely Street (8) Heavenly Soul (9) New Coat Of Pain (10) Somewhere Trouble Don’t Go (10) Too Much Ain’t Enough Love (with Jimmy Barnes) Keväällä 2012 ilmestynyt kymmenes studiolevy on loistava bluesrock-albumi. Levystä on ollut saatavilla myös erikoisversio, jonka mukana tulee 76-sivuinen kirjanen, jossa kuvien ja tarinoiden kera esitellään valikoima soitinherkkujaan. Kappale on ollut suosituimpia ohjelmistossamme. Pidän todella paljon Vegasin studiosta. Nimikappale on mahtiballadi, (8) otsikkonsa kaltaista taivaallista sielukkuutta ja jumalaista kauneutta, jonka kruunaa mandoliinin maaginen mukaantulo puolivälissä. – Mukaan tulivat uudet soittajat kuten Michael Rhodes bassoon, Arlan Schierbaum koskettimiin, Aerosmithin Brad Whitford rytmikitaraan ja Anton Fig rumpuihin. Äänessä on syvyyttä ja suurta tunnetta. Innoittajiani olivat tuolloin ja ovat toki yhä vielä Eric Clapton, Jeff Beck, Eric Johnson, Robben Ford, Rory Gallagher, myös Allman Brothers Bandin mahtavat soittajat kuten Duane Allman, ZZ Topin Billy Gibbons, Brian Setzerin soitto on mahtavaa, ja tietenkin Danny Gatton, ja yleensäkin olen kuunnellut ja diggaillut isoa joukkoa mahtavia kitaransoittajia. Skaala on totutun laaja, mutta kaiken pohjana on muheva ja mehevä juureva blues. – Suuret blueslegendat ja kovimmat taitajat, joiden kanssa olen soittanut, ovat aina olleet erittäin ystävällisiä ja antaneet paljon hyviä neuvoja. Kaikkea tuota on myös Joen kitaransoitossa, jota luonnollisesti kuullaan monipuolisesti ja runsaasti kautta levyn. Se 3 - 2013 •. Esimerkiksi John Lee Hooker puhui minulle dynamiikasta ja sen merkityksestä, ja niille neuvoille on käyttöä yhä tänä päivänä. Joe tiedetään kitarafriikiksi ja keräilijäksi, jonka kokoelmiin kuuluu tuoreimpien tietojen mukaan kolmisensataa kitaraa. Tuolloin hän kertoi kitaransoitostaan ja innoittajistaan tähän tapaan: – Olin neljävuotias, kun aloitin kitaransoiton. Isäni oli kitaristi ja hänellä oli kitarakauppa, ja kotona oli aina paljon kitaroita. Ensimmäisen kerran soitin kanssaan 12-vuotiaana, tuolloin olin aivan hermoraunio ennen keikkaa, yleisöäkin oli 5000, enkä ollut koskaan ennen soittanut niin suurelle yleisölle. – Brittiläisestä bluesista kaikki alkoi. Siinä on sellainen ”dust bowl” -tyyppinen tarina ja juoni. Koko kattaus on ainutlaatuinen, ja kuunnellessa tulee tunne, että nyt on kerrankin tarjolla jotain uutta ja merkittävää – jotain sellaista omaa, mitä ei tässä muodossa ja näin esitettynä ole ennen kuultu. oli mahtava ja erittäin ystävällinen. Whitesnakessä soittaneen kitaristin Bernie Marsdenin vuoden 2005 soololevylleen säveltämä mahtibluesballadi (6) saa osakseen Gary Mooremaisen uusinnan, ja on jälleen yksi lisätodiste siitä, kuinka ainutlaatuinen tulkitsija Joesta on tullut. Aloitimme sessiot, mutta nekin olivat hiukka työläät, eivätkä sujuneet odotetusti ja kitkattomasti. (11) on Jimmy Barnesin uran ensimmäinen ”down under” -ykköshitti vuodelta -87, ja sen kiljukaulaileva ja kähisevä aussi itse vierailee laulamassa. Omia sävellyksiä on tällä kertaa vain kolme, mutta ne ovatkin tähänastisen uransa upeimpia. Debyytti oli Järvenpään Puistoblues-festivaalin päälavalla. Toki vinyyli-LP on saatavilla. Sitä en ole soittanut livenä muutamaan vuoteen, mutta nyt se on taas mukana livesetissä. B.B. – Oma musiikkini on yhdistelmä kaikkia näitä vaikutteita, mutta pääosin soitan blues-pohjaista rockia, jossa on elementtejä southern rokista ja brittiläisestä bluesista, myös raskaammasta brittihardrockista, kuten Cream, Free ja Jeff Beck Group. – Heavenly Soul oli kolmas oma sävellykseni levylle. Homma toimi ja kappaleet saivat muotonsa. Onnistuimme kuitenkin saamaan valmiiksi viisi kappaletta, jotka päätimme säästää. Ensimmäisen kerran haastattelin Joe Bonamassaa jo niinkin varhain kuin kesäkuun lopulla vuonna 2001, kun hän konsertoi ensimmäistä kertaa Suomessa. Puukkasimme uuden studioajan Las Vegasin The Palms -studiolle, missä teimme levyn valmiiksi. Bill Withersin soulsävellys (7) saa osak- -7- seen funkyn ja raskaan bluesrockkäsittelyn. Joe itse kertokoon mestariteoksen valmistumisesta: Millaiset olivat sessiot. PUISTOBLUES, HEVEN-KLUBI, JÄRVENPÄÄ 3.7.2001 JOE BONAMASSA Driving Towards The Daylight (Provogue PRD 7370 2) -12 (1) Dislocated Boy (2) Stones In My Passway (3) Driving Towards The Daylight (4) Who’s Been Talking. Nämä ovat muistoja, joita tulen ikuisesti vaalimaan. – Olen soittanut useampaan otteeseen B.B. Reilun puolen vuoden jatkuvan kuuntelun jälkeen levy on noussut topviiteen omalla henkilökohtaisella kaikkien aikojen albumit -listallani. Monet näistä blueslegendoista ovat jo poissa, mutta minulla on paljon hienoja muistoja. Tänä päivänä olen kuunnellut myös paljon slidekitaristeja kuten Sonny Landreth. Oli vuosi 2011, ja olin juuri palannut Black Country Communion -bändin pitkältä kiertueelta, joka oli välillä tuskien taivalta. Jo ”John Henryllä”oli Jockey Full Of Bourbon, johon aiheeseen palattiin Wienin konsertissa. Vuoden 2006 ”You And Me”:stä alkanut ja levyjen ”Sloe Gin” (2007), ”The Ballad Of John Henry” (2009), ”Black Rock” (2010) ja ”Dust Bowl” (2011) myötä jatkunut toinen toistaan onnistuneempien albumikokonaisuuksien putki huipentuu tähän. Ne kun saatiin purkkiin, levy löysi muotonsa, ja kaikki muu kävi kuin itsestään ja levy valmistui. Musiikki toimi, mutta bändin kanssa kiertämiseen liittyi paljon kaikkea sellaista sähläystä ja hermoilua, mitä en kaipaa. Kuulin Stevie Ray Vaughanin levyä, ja jo silloin päätin, että tätä haluan tehdä. He antoivat minulle mahdollisuuden soittaa kanssaan muutamia kappaleita. Albumin kansivihkossa (10) on virheellisesti merkitty omiin nimiin, vaikka kyseessä onkin kantrilaulajatar Julie Millerin sävellys, jonka muusikko-aviomiehensä Buddy Miller levytti 90-luvulla. Täydellinen kokonaisuus, jolla ei ole heikkoja hetkiä, ja joka on täynnä kohokohtia sekä huimia musiikillisia onnistumisia. Olin säveltänyt muun muassa sellaiset kappaleet kuin Dislocated Boy ja Driving Towards The Daylight. Kingin kanssa lavalla. Joen ja tuottaja Kevin Shirleyn masinoima uusinta saa sovitusideansa Texasin pienivanhan trion ZZ Topin suunnalta, ja lopputulos on huimaa ja tuimaa boogiehommaa. Hän hankki minulle minikitaran, jolla aloitin opettelun neljävuotiaana. Lievä ja paikoin isokin alakulo on kautta linjan mukana musiikissa ja tulkinnoissa. Juuret Missä ovat musiikkisi juuret. Kuuntelen kuitenkin kaikkea mahdollista musiikkia, oli se sitten jazzia, bluesia, americanaa tai mitä vaan
Wolf neuvoo rumpali Aynsley Dunbaria, millainen rytmi ja tunnelma pitää olla. – Näillä levyillä on kaikilla myös oma musiikillinen teema, ”Dust Bowl” oli americana-painotteinen, ”Driving Towards” oli blues, ”John Henry” swamp ja ”Black Rock” oli maailmanmusiikkivaikutteinen. Mistä itse kappaleessa on kyse. Eikä ”Driving Toward The Daylight” ollut poikkeus. – Alunperin ajattelin, että esiinnyn yksin kera akustisen kitaran, storyteller-tyyliin kerron tarinoita ja soittelen, mutta tuottaja Kevin Shirley piti ideaa tylsänä, ja niin minäkin. Tom Waitsin laulukirjan lainaa (13) ryydittää kapakkapiano muikealla tavalla. Myös tuoreimmalta studiolevyltä valitut sävyltään alakuloiset omat sävellykset (10 & 11) ovat tähtihetkiä. Se otettiin lähtökohdaksi, siitä se lähti, ja kaikki onnistui erinomaisesti. Kaikki meni kuitenkin hienosti, tulkinnoissa on taitoa ja sielua, kuunnelkaa vaikka huikea Richmond. Minulle tämä on paras tapa. Se ei menoa haitannut, ja yhteispeli toimi täydellisesti kolmen päivän treenauksen myötä. Siitä tuli todella riemukas projekti, ja olen levystä erittäin ylpeä. Kevin Shirley ideoi ja tuotti kattauksen, sekä järjesti mukaan neljä kovan luokan soittajaa eri puolilta maailmaa. En pidä liiasta teknologiasta, vaikka se kehittyykin kaiken aikaa hirmuisella vauhdilla. Päätöskonsertti oli Wienin historiallisessa oopperatalossa, jossa yhtenä iltana äänitetty levy on täynnä kaunista ja kirkassoundista musiikkia. Mandoliiniakin soitan siinä, vaikken kyseisen soittimen kummoinen taitaja olekaan. Sekin olisi todennäköisesti toiminut, mutta näiden soittoniekkojen, moisen soitinkattauksen ja sovitusten myötä saavutettiin jotain elämää suurempaa. Akustinen idea oli ensimmäisen kerran esillä jo vuonna 2006, kun oli meneillään ”Sloe Gin” -levyn äänityssessiot. Asia unohtui, kunnes tuli tilaisuus soittaa Wienin Oopperatalossa. – Siinä on hauska piisi soittaa. Version alussa kuullaan myös mestaria itseään. Ankarat luennat Charley Pattonin (12) ja Robert Johnsonin (15) bluesklassikoista ovat taatusti myös bluespuristien mieleen. Ihan kuin tämä olisi ”made in heaven”, tehty taivaissa kuten Miles Davisin Kind Of Blue -klassikosta tavataan sanoa. Sen sijaan bändin jäsenenä tilanne on toinen. Oma suosikkini levyllä on Athens To Athens, se oli konsertin kohokohta. Bad Companylta plokattu balladi (21) esitetään viimeisenä encorena, ja eipä voisi konsertti vaikuttavammin päättyä. Se on ikivanha aihe. – Nyt oltiin siis livetilanteessa eikä nyhjätty studiossa. Itse olen vanhan liiton edustaja, joka on aina ihmisen kannalla. Siitä suunniteltiin akustista albumia, ajatus kuitenkin lopulta hyllytettiin ja levystä tuli pääosin sähköinen. Joen ja Kevinin yhdessä säveltämä junamatka (6) toimii sähköisenä oivasti sekä Beaconin tuplalla ja pääsiäisen RAH-keikalla, vaan jymy on kiireettömästä kiihkeäksi muuttuva akustinenkin esitys. Poissa ovat pitkät ja sähköiset kitarasoolot, sillä tällä kertaa Joe panostaa akustisten kitaroiden monipuoliseen taitamiseen ja laulutulkintoihin. Otimme onkeemme ja käytimme neuvoja meidän version pohjana. Soittamisen suunnaton riemu ja innostunut fiilis välittyy oivasti kuulijalle ja katsojalle. Onneksi alkuperäinen idea soolona esiintymisestä hylättiin. Urakka kannatti, vaikka otti kuvamateriaalista päätellen koville, sillä Wienin haastatteluissa sekä artisti että tuottaja ovat tyytyväisiä, mutta lopen uupuneen näköisiä ja oloisia. – Kappaletta säveltäessäni ei mielessäni vielä olleet kreikkalaiset soittimet, mutta Kevin halusi siihen mukaan bouzukia ja muita paikallisia instrumenttejä. Yksittäisiä kohokohtia on vaikea nimetä, koska konsertissa huippuhetket seuraavat toinen toistaan. – Neljä-viisi viimeisintä levyäni on tehty samaan tyyliin, monissa sessioissa. Poikkesiko sessiot aiemmista. ”Ateenalaisten laulu” (7) on ylitse • 3 - 2013 muiden eeppisyydessään ja hurmoksessaan. Kaikki on sovitettu uuteen uskoon. Irlantilainen Gerry O’Connor soittaa viulua ja irlantilaista banjoa, Mats Weber tulee Ruotsista ja soittaa nyckelharppaa ja mandolaa, Puerto Ricosta lähtöisin oleva Lenny Castro värittää kattausta erilaisille rytmisoittimilla (ja kuvallisissa versioissa myös riemastuttavalla olemuksellaan!), ja Amerikan LA:stä tuleva Arlan Schierbaum laulaa harmonioita, soittaa haitaria, minipianoa ja kellopeliä. Loppupelissä levyille kuitenkin aina valitaan vain parhaat laulut. Ensimmäisillä levyillä homma hoitui kerralla, mutta jo pitkään jokainen kiekko on tehty useammassa sessiossa. Nimenomaan sooloartistina voin tehdä asiat omalla tavallani, voin kokeilla kaikenlaista, etsiä jatkuvasti uusia tapoja ja juttuja, eikä mitään sääntöjä ole. Kappaleet on valittu huolella, niin omat kuin lainat. Chester Burnettin bluesklassikko. Kappale oli osa ”Black Rock”-levyä, joka äänitettiin osaksi Santorinin saarella Kreikassa, ja mukaan tuli Ateenasta paikallisia soittajia ja soittimia.. Mutta se vaati myös paljon rankkaa duunia ennenkuin päästiin itse lopputulokseen. Yksi konsertin kohokohtia on The Ballad Of John Henry, joka oli alunperin neljä vuotta sitten ilmestyneen sähköisen albumin nimikappale. Who’s Been talking. Ennakkoon ajatus akustisesta megajulkaisusta ei välttämättä herättänyt suuria tunteita, vaan pikemminkin lievän epäilyn moisen esillepanon kantavuudesta ja toimivuudesta tässä laajuudessa. Muissa haastatteluissa Joe on vetänyt hihasta myös sellaisia nimiä kuin Chris Whitley, John Martyn, Al DiMeola ja Ry Cooder, kun on puhuttu akustisen soiton innoittajista. Esimerkiksi ”The Ballad Of John Henry”-albumi äänitettiin todella monessa osassa. Kuvallisissa versioissa on mukana bonuksena mittava dokumentti, joka kertoo tarinan taustalta, idean syntyhistorian, treeneistä ja Wienin loppuhuipennuksesta. on Howlin’ Wolfin a.k.a. Me jopa saimme levylle näytteen Howlin’ Wolfin puhetta, joka on peräisin hänen 1970-luvun alun ”London Sessions” -äänityksistä. Joe tunsi ennestään ainoastaan Lennyn ja kosketinsoittajansa Arlanin, mutta muuten kukaan soittajista ei ollut tavannut toisiaan aiemmin. Kevin sanoi, että tehdään tästä maailmanmusiikillinen levy, jotain samansuuntaista mitä joku Peter Gabriel mahdollisesti tekisi vastaavassa tilanteessa. Innostuksen keskellä yritän kuitenkin muutaman huomion esittää. Wienin konsertti on saatavilla tupla-cd:nä, tuplaLP:nä, tupla-dvd:nä ja blueraynä. Toisin kävi! Heinäkuussa vuonna 2012 Joe teki akustisen kiertueen manner-Euroopassa. -8- Kerro akustisen levyn tarina. Kahden ensinmainitun sävellyksetkin levyltä löytyy (16 & 3). – John Henryn balladissa on teemana ihminen vastaan kone. Milesin ja Joen levyt edustavat tyylillisesti kahta aikalailla erilaista maailmaa, mutta yhtäläisyyksiäkin on. Molempia levyjä yhdistää ainutlaatuinen, rikas ja lumoava äänimaisema ja täydellisyyttä hipova onnistuminen. Akustiset kitarat soivat mestarillisin, omaperäisin ja monipuolisin ottein. JOE BONAMASSA An Acoustic Evening At The Vienna Opera House (Provogue PRD 7403 2) -13 CD 1: (1) Arrival (2) Palm Trees, Helicopters And Gasoline (3) Jelly Roll (4) Dust Bowl (5) Around The Bend (6) Slow Train (7) Athens To Athens (8) From The Valley (9) The Ballad Of John Henry (10) Dislocated Boy (11) Driving Towards The Daylight CD 2: (12) High Water Everywhere (13) Jockey Full Of Bourbon (14) Richmond (15) Stones In My Passway (16) Ball Been Hammer 17) Black Lung Heartache (18) Mountain Time (19) Woke Up Dreaming (20) Sloe Gin (21) Seagull ”Ilta oopperassa” -julkaisulla Joen musiikillinen kehitys ja Kevin Shirleyn musiikillinen näkemys kristallisoituu uudella ja jälleen täydellisellä tavalla. Kolmen vuoden takaisella ”Black Rock” -levyllä oli jo viitteitä tulevasta. Joen omat alunperin sähköiset sävellykset toimivat myös akustisesti. Esimerkiksi Quarryman’s lament pitää sisällään maailmanmusiikkielementtejä. Nyt se saa uljaan akustisen ulkoasun. Konsertti oli laulaja-Joelle vaativa ja suorastaan melkoinen haaste. © Mascot Label Group on levyn tärkeimpiä kappaleita, ja erottuu joukosta sekä tarinan että nopean temponsa puolesta
Esikuvina oli muun muassa sellaiset levyt kuin Miles Davisin We Want Miles tai Herbie Hancockin tuon ajan tekemiset. Albumi on julkaistu myös tupla-LP:nä. Poikkeuksena 200 henkilön vetoisen The Borderlinen keikka, jonka 500 punnan arvoisia lippuja oli saatavilla lähes loppumetreille asti. Myynnissä oli myös 1500 punnan vip-paketteja, joilla pääsi kaikille keikoille parhaille mahdollisille paikoille. Tuolloin neljä vuotta sitten yhden vuoden aikana tapahtui paljon hienoja asioita. Musiikissa on myös huumori mukana. Hurjan viikon päätti lauantai-illan konsertti monumentaalisessa ja historian siipien uljasta havinaa uhkuvassa Royal Albert Hallissa. Viimeiset kolme viikkoa olemme harjoitelleet nonstop-tyyliin. Konsertit kuvataan ja äänitetään, ja jokainen julkaistaan erillisenä dvd:nä. VIENNA OPERA HOUSE, WIEN 3.7.2012 Joe Bonamassan konsertti Royal Albert Hallissa 30.4.2013 Akustinen setti: Palm Trees – Seagull – Jelly Roll – Black Lung Heartache – Jockey Full Of Bourbon – From The Valley – Athens To Athens (väliaika) – Soitamme pääsiäisviikolla Lontoossa neljä konserttia, kaikki eri paikoissa, neljällä eri kokoonpanolla ja neljällä eri settilistalla. Sävelsimme yhdessä kappaleita, joiden tyyli ja idea oli 70-lukuinen. Euroopan kiertue alkaa huomenna. Kaikki keikat myytiin loppuun samantein lippujen tultua myyntiin. Tuskin maltan odottaa. Pilke on ollut silmäkulmassa myös suunniteltaessa kansia, joissa on 70-lukuinen fiilinki ja makea väritys. – Se oli hauska projekti, josta syntyi hauska levy. On aika tehdä paluu, ja tällä kertaa tiedän mitä odotan. Juuri nyt olen Zurichissä, ja olen jälleen lähdössä treeneihin. Tämä on riemukasta kuultavaa. Vip-lipun hankkineille oli toki luvassa paljon muuta bonusta; ilmaisia vip-baareja, illallisia, meet and greet -tapaamisia ja memorabiliaa. Olen innoissani asiasta, ja Lontoon viikko tulee olemaan minulle ja meille kaikille iso juttu. King vieraili levylläni. -9- Sähköinen setti: Slow Train – Last Kiss – Dust Bowl – Midnight Blue – Who's Been Talking. Uusinta tulee aivan varmasti olemaan tähänastisen urani kohokohta. Black Country Communion -superbändissä seikkailtiin 70-luvun alun hardrockin maailmassa. Ensin olin samalla lavalla RAH:issa Eric Claptonin kanssa, ja sitten B.B. Pelimannit ovat alansa arvostettuja virtuooseja, mutta studiolivesessiossa maltti on ollut valtti. Musiikki äänitettiin livenä studiossa, ja se on tavallaan takauma ja aikamatka 70-luvulle. Miten päädyit mukaan jazzia ja funkyä soittamaan. (1) Octobus-E (2) Spaztastic (3) Ode To Gee (4) We Want Grooove (5) The Best Ten Minutes Of Your Life (6) Animal / Work (7) Dope On A Rope (8) Root Down (9) New York Song © Marcus Sweeney ROCK CANDY FUNK PARTY We Want Grooove (Provogue PRD 7411 2) -13 Joe on aina digannut tehdä oman soolouran ohella erilaisia musiikillisia juttuja. Se oli aivan järjetöntä, eikä voi kuin ihmetellä, kuinka onnekas olen ollut. Seuraavan illan keikka oli huomattavasti isommassa Shepherd’s Bush Empiressä, ja torstaina oltiin jo Hammersmith Apollossa. Beth Hartin kanssa ollaan soulmusiikin juurilla. Toki messevää sooloilua kuullaan riittämiin, mutta ytimenä ovat itse kappaleet. Ne eivät ole pelkkiä jameja vaan selkeitä sävellyksiä, joiden tiimoilta laitetaan ilakoiden ja improvisoiden. Monipuolinen soittaja on aina valmis lähtemään mukaan, kun kysytään ja kunhan luvassa on jotain musiikillisesti mielenkiintoista ja jännittävää. Näin Joe asiasta intoili ja hehkutti etukäteen: – Royal Albert Hallissa soitin ensimmäisen kerran neljä vuotta sitten, joten olen siellä jo kannukseni kerännyt. Turha briljeeraus, sorminäppäryyden esittely ja yliyrittäminen loistaa poissaolollaan. – Happier Times – Driving Towards The Daylight – John Henry – Django/Mountain Time Encoret: Sloe Gin – Just Got Paid Ensimmäinen Lontoon keikka oli tiistai-iltana pienessä The Borderline -klubissa, eli paikassa mistä Joen Englannin valloitus alkoi vuosia sitten. 3 - 2013 •. Tulen uusinnasta todennäköisesti nauttimaan vielä enemmän kuin ensikerrasta, vaikka jo silloin se oli aivan mahtavaa. Pääsiäisviikko Lontoossa Huhtikuun viimeisellä viikolla koettiin historiallisia hetkiä Lontoossa, missä Joe Bonamassa konsertoi neljänä iltana. Tässä on kunnon grooovea, joka svengaa. Rock Candy Funk Partyssa Joe on kvintetin jäsen, kun jamitellaan ja namitellaan juhlavasti ja ollaan 70-lukuisen jazz-funkyn jäljillä. Oman soolobändini rumpali Tal Bergman kutsui minut mukaan jazzfunk-tyylisiin jamisessioihin, joissa toisena kitaristina oli Ron DeJesus, koskettimia soitti Renato Neto, bassossa oli Mike Merritt ja Tal rummutti ja tuotti koko kattauksen. Cd:een mukana tulee myös bonus-dvd, jolla on ”The making of” -dokumentti haastatteluineen, tuokiokuvia studiosta ja virallinen musiikkivideo avauskappaleesta. Soitto ei ole pelkkää jamia. Perusidea ja nimi on tosin mukaellen lainattu Miles Davisin 80-luvun alun julkaisusta. Ja huomatkaa, että tämä on grooovea kolmella o-kirjaimella! Viisikon soundi on ISO
On hämmästyttävää, kuinka hyvältä RAHissa soundasi – oli asialla sitten akustinen kvintetti tai sähköinen kvartetti! Oletettavasti tuottaja-suurvisiiri Kevin Shirley oli paikalla vastaamassa soundipolitiikasta. Toinen yhteisesitys (14) on rankan riffin höystämä duetto. ”Greeny”lempinimellä tunnetun kitaran Fleetwood Mac -legenda myi 1970-luvulla Gary Moorelle. Livesoundit ovat selkeät ja tarvittavissa kohdin tuhdit, ja paikan oma tilasointi kuuluu hienosti. Väliajan jälkeen sähköistettiin soittimet ja väännettiin volyyminappulat kaakkoon. Niihin on onnistuneesti saatu uusia ulottuvuuksia. Beacon on maineikas konserttipaikka, jonne ei ihan noin vain pääse konsertoimaan. Jymyimpänä mittava versio jazzpianisti-laulaja Mose Allisonin klassikosta (19), joka myös The Whon ikimuistoisena Leedsin liveversiona muistetaan. Lavalla nähtiin myös vaativa elektroninen soitin theremin, joka on yksi harvoista soittimista, joihin ei kosketa soittaessa. Soitossa ja sielukkaissa tulkinnoissa oli runsain määrin dynamiikkaa. Oopperatuplan kohokohta Athens To Athens oli kohokohta myös Lontoossa, ja tämä maailmanmusiikkimatka naisen perässä Amerikan Georgian Ateenasta Kreikan Ateenaan sai jo muutenkin innostuneet soittoniekat suuren musiikillisen riemun valtaan. JOE BONAMASSA Beacon Theatre – Live From New York (Provogue PRD 7391 2) -12 CD 1: (1) 72nd St. Tuo valtaisa ilo oli kaikkien aistittavissa, nähtävissä, käsinkosketeltavissa ja tietenkin korvinkuultavissa. Alku ja loppu menivät ”Driving Towards” -levyltä totutulla rankalla tavalla, mutta keskivaiheilla oltiin jazzmaailmasta tuttuun tyyliin huiman jamin syövereissä hyvän aikaa. Odotukset olivat korkealla, eikä Joe kokoonpanoineen pettänyt – ei todellakaan! Se oli yksinkertaisesti vaikuttavimpia konserttielämyksiä, mitä koskaan on kohdalle osunut. Beaconissa hän tulkitsee Joen vieraana kaksi omaa sävellystään, joista ensimmäinen (13) on pelkän akustisen kitaran säestyksellä käynnistyvä tummansävyinen karhea balladi, joka matkan varrella muuttuu sähköiseksi, ja siinä on Joelta komea ja mittava soolo. CD 2: (12) Bird On A Wire (13) Down Around My Place (14) I Know A Place (15) Blue And Evil (16) Walk In My Shadows (17) Fire And Water (18) Mountain Time (19) Young Man Blues + bonus track: If Heartaches Were Nickels Nyt kun kaikki mahdolliset ja mahdottomat ylisanat on jo käytetty, vallan verraton live saakoon osakseen lähinnä vain tuoteselostuksen. 35-minuuttinen oli silkkaa nautintoa. Antennien ympärillä Joen kädet heiluivat kuin heinämiehellä, ja melkoinen humina ja pärpätys laitteesta irtosi. Myös Beth Hart vakuuttaa kahdella rankalla bluestulkinnallaan (8 & 9). Toinen setti piti sisällään tunnin ja kolmen vartin verran kerrassaan tehokasta ja vakuuttavaa musiikkia, jossa oli laajaa skaalaa ja suurta musiikintekemisen ja muusikkouden riemua. John Hiatt vieraili jo vuoden 2011 ”Dust Bowlilla”. Levyltä tuttu Wolfin ohjeistus kaikui pitkin kuninkaallista hallia, kunnes tuttu kitarariffi käynnisti kappaleen. Marraskuun viides päivä vuonna 2011 tilaisuus Joelle kuitenkin tuli: – New Yorkin legendaarisessa Beacon-teatterissa soitin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, ja TAVASTIA-KLUBI, HELSINKI 21.5.2010 • 3 - 2013 - 10 -. Muutamaan otteeseen hämmentävän näköiselle kaksiantenniselle laatikolle oli käyttöä. Kautta konsertin kitarat vaihtuivat lennosta kappaleiden jälkeen. Mukana on myös riittävästi uutta ja yllättävää materiaalia. Ensin värikästä akustista musiikkia kera Wienin liveltä tutun tyylin, kvartetin ja ohjelmiston. Rumpali Anton Fig ja basisti Michael Rhodes nousivat lavalle Who’s Been Talkingin ajaksi. Paketti esittelee Joen sähköistä puolta ja osaamista monipuolisesti. Nyt osasivat. Näin se käy, eli on helppoa kuin heinänteko, kun homman osaa ja taitaa. Jälleen Kevin ”The Caveman”Shirleyn tuotanto ja äänimaisema vakuuttaa. Itse olin paikalla viimeisenä iltana Royal Albert Hallin keikalla. Luonnollisesti jo siitäkin syystä, että konsertti kuvattiin ja äänitettiin. Subway Blues (Intro) (2) Slow Train (3) Cradle Rock (4) When The Fire Hits The Sea (5) Midnight Blues (6) Dust Bowl (7) The River (8) I’ll Take Care Of You (9) Sinner’s Prayer (10) You Better Watch Yourself (11) Steal Your Heart Away © Leif Laaksonen ”The guitar event of the year” -konserttien idea oli käydä läpi ja kerrata Joen matka maineeseen ja nousu pieniltä klubeilta isojen areenoihin juhlituksi tähdeksi. Kappalevalikoimassa on nippu peruspiisejä, jotka ovat tuttuja studiolevyiltä ja jotkut aiemmilta liveiltä. Monet tutuista kappaleista olivat saaneet uuden asun, eeppinen on sana joka oivasti kuvaa asiaa. Mukana on kolme vierailevaa vokalistia, joista jokaista kuullaan kahdella kappaleella. Akustiikaltaan hyvä halli ei pelkästään riitä, jos soittajat ja äänimiehet eivät osaa asiaansa. Kattaus on saatavilla tupla-cd:nä, tupla-LP:nä ja ja kera kuvan sekä dvd:nä että blueraynä, joilla luonnollisesti on mukana muutama bonusesitys ja toimintaa backstagelta. Paul Rodgersin kanssa ollaan luonnollisesti 70-luvun alun brittiläisissä hardrock-tunnelmissa, juuri sellaisissa mistä Joen oma musiikillinen tyyli on innostusta ja vaikutteita saanut. Rytmiryhmällä tuli vaihdoksessa kiire, ja Anton ehti hädin tuskin saada kapulat kouraan ja pellit paikoilleen, kun niitä piti jo takoa. Free-klassikot (16 & 17) saavat rapsakan kohtelun, ja Rodgersin sielukkaat tulkinnat kirvoittavat myös Joen laittamaan parastaan. Joen omien kuusikielisten lisäksi hän soitti edesmenneen Rory Gallagherin kulunutta Fender Stratocasteria ja myös Peter Greenin kuulua vuoden 1959 mallin Gibson Les Paulia. RAHissa on ennenkin käyty, eikä soundi ole tätä luokkaa ollut. Kitara soi, valitti ja tarvittaessa murisi ajan kanssa rikkaasti, tyylitajuisesti ja monipuolisesti
– Viimeistelimme juuri toisen yhteisalbumimme, ja sen tiimoilta on kesällä luvassa viisi konserttia Euroopassa. Beth innostui ajatuksesta, ja sillä lailla kaikki sai alkunsa. Myös vinyyliversio on luvassa. Nyt Jon Lord (R.I.P. Olen siitä kiitollinen ja pidän suuressa arvossa sitä, että hän pyysi minut mukaan. Esityksen keskivaiheiden bluessävyiseen osioon Joen soitto on selkeä täsmäisku ja napakymppi. Uusioversio ei jää lainkaan jälkeen originaalista – päinvastoin. Yhteistyömme toimii, ja olen myös mielissäni, että Bethillä on ollut menestystä entistä enemmän viime aikoina. Beth Hartin laulutulkinnassa ja Joen kitarakompissa on lapsille kertomista. 9.6.1941 – 16.7.2012) halusi päivittää konserttonsa, ja tehdä siitä lopullisen version. Kerro yhteistyöstäsi Beth Hartin kanssa. Komeasti taittuu myös muinainen Billie Holidayn esittämänä kuulu jazzklassikko (1), jonka jazzlegenda versioi vuonna 1939, ja Louis Armstrong jo niin varhain kuin 1931. Lisäksi kaksi ensi kesän yhteiskonserttia kuvataan tulevaa dvd-julkaisua varten. Kaikki valinnat eivät ole historian hämäristä, esimerkiksi haitarin ryydittämä (7) on löydetty amerikkalaisen jazzlaulajattaren Melody Gardotin viimevuotiselta albumilta. Vaalin muistoa siitä, että tunsin hänet viimeisenä vuotenaan. Viime vuonna ilmestyi tuorein oma albumi ”Bang Bang Boom Boom”, jolla myös Joe vierailee yhdellä kappaleella. Tuolloin se oli jotain ihan uutta ja ennenkuulematonta. Toukokuun lopulla ilmestyvän toisen yhteislevyn sain käsiini juuri ennen BN:n deadlinea. Nimikappale on svengaava ja kulkeva versio Aretha Franklininin vuoden 1968 hitistä. Hauskaa on tiedossa. Beth Hart on 41-vuotias amerikkalainen laulajatarlauluntekijä, jonka levytysura käynnistyi 20 vuotta sitten. Aivan järjetön, vaikka Jon ei tuntenut kappaletta etukäteen lainkaan, hän käytännössä opetteli sen samalla kun soitimme! Jon Lord ja Joe – Myöhemmin hän soitti minulle, ja kysyi, että haluanko soittaa ”Concertolla”, joka valitettavasti jäi viimeiseksi levytyksekseen. Joe soittaa roimien ja räimien kuulua kitarakomppia yksinään, kunnes muut lopulta liittyvät svengiin mukaan. vuosina vieraillut monien artistien levyillä. Jon kuoli syöpään. Livejuttuja yhdessä on toistaiseksi ollut vähän, mutta kesällähän tilanne korjaantuu. Molempien yhteislevyjen sessiot veivät yhteensä noin 12 päivää. - 11 - 3 - 2013 •. Musiikillinen skaala ja kattaus on hyvin laaja. Yhteistyö Bethin kanssa oli jälleen yksi Kevinin hulluista ideoista, hän soitti Bethille ja kysyi, kiinnostaisiko tätä tehdä soulcover-albumi yhdessä kanssani. Joe oli tuolloin 11-vuotias. Oli kappaleen alkuperä sitten soulia, jazzia, bluesia tai jostain sieltä väliltä. Yksi huikeimpia hetkiä on seitsemänminuuttinen suurta tunnetta ja tuskaa tihkuva versio Gary Mooren bluesballadista (4). Tämä oli Joelle erityisen tärkeä juttu, koska huuliharpun suuri mestari oli ensimmäinen bluesartisti, joka tarjosi Joelle tilaisuuden soittaa kanssaan livenä. Epätasaisen uusinnan ehdoton kohokohta ja yksi harvoja onnistumisia on Jimmy Barnesin laulama ja Joen kitaroima Lazy. Sävellyksiä on etsitty erilaisista lähteistä monipuolisesti. Kaiken edellä mainitun, niin omien studio- ja livelevyjen kuin lukuisten projektiluontoisten spesiaalilevytysten lisäksi Joe on kaikkina näinä Joe Bonamassan seuraava Suomen konsertti on sunnuntaina 13.10.2013 Helsingissä Hartwall Areenalla. © Mike Prior BETH HART & JOE BONAMASSA paikalla oli myös erikoisvieraina Paul Rodgers, Beth Hart ja John Hiatt. Ihmiset ovat huomanneet, että Beth Hart on tosi upea laulaja. Se oli upea kokemus, ja toukokuussa on paluun aika – se jos mikä on siisti juttu! Soitamme Beaconissa kolmena iltana, konsertteja on myös muissa legendaarisissa paikoissa, kuten kaksi iltaa Carnegie Music Hallissa. – Olin tavannut Jon Lordin Royal Albert Hallissa hyväntekeväisyystapahtumassa, jossa soitimme yhdessä The Ballad Of John Henryn, joka oli todella maaginen versio. Hän oli mahtava persoona ja erittäin ystävällinen minulle. Mukana on sama bändi kuin levylläkin, isot torvisektiot ja kaikki muu. Kevin Shirleyn tuottama albumi on täynnä sielukasta ja monipuolista modernia musiikkia, jossa on juureva ote. Jo ensikuulemalta voi todeta, että edeltäjän linjoilla jatketaan. Miten päädyit mukaan ”Concertolle”. Kaksikolta ja orkesterilta taittuu kaikki hämmästyttävän vaivattomasti ja sielukkkaasti. Tuorein ja jymyin sellainen on kitarointi blueslegenda James Cottonin ”Cotton Mouth Man” -uutuuslevyn nimikappaleella. Joe on Purplensa kuunnellut, ja hän oli taannoin mukana englantilaisen Classic Rock -lehden purppura-erikoisnumeron bonuslevyllä, jossa DPklassikko Machine Head laitettiin uuteen uskoon. Loppu on – jos ei nyt välttämättä historiaa – niin hieno ja hauska asia. Yksi mieluisimmista ja ikimuistoisimmista vierailuista tapahtui viime vuonna, kun Joe oli mukana yhtenä kitaristina legendaarisen Deep Purple -kosketinsoittajan Jon Lordin kuulun ”Concerto for group and orchestra” -teoksen uusioversiolla. BETH HART & JOE BONAMASSA Seesaw (Provogue PRD 7414 2) -13 (1) Them There Eyes (2) Close To My Fire (3) Nutbush City Limits (4) I Love You More Than You’ll Ever Know (5) Can’t Let Go (6) Miss Lady (7) If I Tell You I Love You (8) Rhymes (9) A Sunday Kind Of Love (10) Seesaw (11) Strange Fruit Bethin ja Joen ensimmäinen yhteinen albumi ”Don’t Explain”ilmestyi kaksi vuotta sitten, ja oli sen verran onnistunut sekä musiikillisesti että kaupallisesti, että jatkoa seurasi. Jo kappaleen aloitus on hurja. CD:een ensipainoksissa mukana tulee myös dvd, jolla on dokumenttia aiheesta. Buddy Miles -laina (6) saa svengaavan ja rankan rhythm & blues -kohtelun. Mittava teos kuultiin ensimmäisen kerran vuonna 1969 Deep Purplen ja sinfonia-orkesterin yhteisesityksenä. Lucinda Williamsin (5) rullaa letkeän rentoon kantrirock-tyyliin. Kyse on Kevin Shirleyn tuottamasta soulja rhythm & blues-coverlevystä, jolla iso orkesteri torvineen kaikkineen svengaa kuin hirvi-ö. Erityisen roheasti soi Tina Turnerin Tennesseen Nutbush-kotikaupungistaan kertova vuoden -73 hitti (3)
– ET: Kyllä, kotona oli aina musiikkia ja muusikoita. Aloititko sinä siis kitaransoiton ennen kuin sisaresi ryhtyi laulamaan. EDDIE SHAW Vieraita West Sidesta! © Leif Laaksonen T änä vuonna Stompin’ at the Savoy -tapahtumassa oli vieraita Atlantin takaa Chicagon West Sidestä. Eddie Shaw on esiintynyt Suomessa aiemminkin Talviblues-kiertueella vuonna 1992. – DT: No, äitini oli laulaja ja olen saanut paljon vaikutteita häneltä. Hän otti minut bändiinsä, kun olin 18-vuotias. & DEMETRIA TAYLOR, STOMPIN’ AT THE SAVOY, HELSINKI 5.4.2013 © Jermu Korhola – DT: Oli mahtavaa tehdä levy näiden kavereiden kanssa. Chicago Blues -festivaalilla vuonna 2005 esiinnyitte Taylor Family -kokoonpanossa. Rakennus on seissyt paikoillaan jo 50 vuotta. Delmark on ollut hyvä levy-yhtiö minulle ja olen päässyt albumin ansiosta esille ja keikoille. Maineikkaan, Vee-Jay Recordsille levyttäneen ja blueshittejä tehneen Jimmy Reedin oikeana kätenä tunnetun kitaristi Eddie Taylorin jälkikasvua edustivat tytär Demetria Taylor ja poika Eddie Taylor Jr. En lainkaan pitänyt bluesista ja olinkin EDDIE TAYLOR JR. Kotona ja klubeissa kuuntelin muitakin • 3 - 2013 - 12 -. Demetria, keneltä olet saanut laulutyyliisi vaikutteita. Olemme ennenkin työskennelleet yhdessä, mutta nyt olimme ensimmäistä kertaa studiossa. Niistä sain oppia. Pääsolistina oli Delmark-merkille levyttävä Demetria Taylor, jonka ura on vielä alkuvaiheessaan. Eddie, olet tehnyt useita levyjä omalla nimelläsi. Kun – ET: Isäni kuoleman jälkeen ryhdyin dj:ksi, soittamaan levyjä. Kotonanne soi varmaan musiikki koko ajan. Aikoinaan kukoistaneen West Siden tyylisuunnan edustajien rivien harvetessa on hieno huomata, että nuorempi polvi yhdessä vanhempien tervaskantojen kanssa jatkavat perinteikkään bluesin levyttämistä ja ylläpitämistä. Isän kuoleman jälkeen aloin soittaa hänen kitaraansa ja levyjään. Isänsä perintöä ylläpitäville Demetrialle ja Eddie Jr:lle Savoy-teatteri sekä sitä seurannut keikka Raumalla olivat ensikosketus Suomeen. Isoisäni ja äitimme Vera Lee omistivat talomme. Eddie Taylor Sr nähtiin Big Walter Hortonin kanssa Tavastialla vuonna 1976. © Leif Laakso Taylorin sisarukset esittäytyvät nen KARI KEMPAS ensin rap-muusikko. Eddie Shaw auttoi minua paljon noina vuosina. Tyttäreni asuu nyt talon toisessa kerroksessa. Siskoni alkoi sitten tulla keikoillemme kuuntelemaan meitä ja hän alkoi soittaa rumpuja kanssamme. esiinnyimme yhdessä ensimmäisen kerran vuonna 2003, äitinikin oli mukana. nen © Leif Laakso DEMETRIA TAYLOR EDDIE TAYLOR JR. Se on mukava traditio. – DT: Kyllä, siinä olivat mukana kaikki seitsemän Taylorin sisarusta, kolme sisarta ja neljä veljeä. Heillä oli mukanaan blueslegendojen – muun muassa Muddy Watersin, Magic Samin, Otis Rushin ja Howlin’Wolfin – kanssa soittanut laulaja-tenorisaksofonisti Eddie Shaw, joka on tehnyt omallakin nimellään uraa 60-luvulta alkaen. Olette tehneet yhdessä cd:n ”A Bad Girl” Delmark Recordsille – miten sen valmistelu sujui. Aloitin aikoinaan hiphopmusiikista ja myöhemmin kotonamme kyläillyt Eddie Shaw opetti minulle paljon. Demetria ja Eddie Jr., on hienoa, että saimme teidät ensiesiintymiselle Suomeen. – ET: Kyllä, kaikkiaan viisi. Sitten hän ryhtyi laulamaan ja siitä se jatkui
Hän opetti Jimmyä ja soitti mukana Jimmyn levyillä ja kiertueilla. Teimme yhdessä myös joitakin keikkoja, muun muassa presidentti Obaman virkaanastujaisten yhteydessä Valkoisessa talossa. Sen jälkeen en ole levyttänyt. Tim on myös hyvä rumpali. Mukana oli paljon muusikoita muun muassa Lonnie Brooks, Kim Wilson ja Keith Richards. – ET: Larry Taylor oli Chicagon nuorin rumpali silloin kun hän soitti Eddie Taylor Bandissa. Onko sinulla jo suunnitelmia uutta cd:tä ajatellen. Kirjan nimi on ”Stepson Of The Blues”. Sinä olet puolestasi tehnyt levyn pianisti Barrelhouse Chuckin kanssa. Kappaleet saattoivat olla toisia ja niiden dynamiikkka oli erilainen, mutta pohjimmiltaan tyyli oli sama. Joitakin lauluja kuten Proud Maryn ja joitain Koko Taylorin kappaleita esitän ”C sharp – G”-sävellajeista. Olen tuntenut heidät jo pitkään. Kuinka kuvailisit musiikkiasi. Viimeisin Wolfille tekemäsi cd ”From The Country To The City” on akustista musiikkia, eikö niin. En tee kovin paljon kiertueita, pitää olla realisti ja kärsivällinen oman juttunsa kanssa. Larryhän kirjoitti kirjankin jonkun pianistin kanssa. Esitän sitä muodossa A Bad Girl tribuuttina hänelle. – ET: Barrelhouse Bonnin. Veljesi Larry ja Tim ovat rumpaleita, eikö totta. Bändissä olivat meidän lisäksemme mukana Billy Flynn ja Bob Stroger sekä pianisti ja rumpali. Banksin poika. Millainen sopimus sinulla on Wolf Recordsin kanssa. Hän on hyvä bluesrumpali ja esittää myös r’n’b:tä ja jazzia. Itse olin silloin alaikäinen, joten kuulin heidän show’nsa vain radiosta. Eri muusikoiden rinnalla esiintyminen voi tuoda mukanaan erilaisia tilaisuuksia. Oletko saanut lisää festivaalikeikkoja cd:n julkaisemisen ansiosta. – DT: Seuraava cd:ni julkaistaan toivottavasti elokuussa. Isäni Eddie oli loistava biisien tekijä ja kitaristi. – ES: Olihan se ja mukana oli Memphisin groovea. – ET: Se on ainoa yhtiö, jolle olen levyttänyt. Voin potkaista kengät nurkkaan, olla oma itseni ja antaa mennä. Olen toki kiitollinen kaikille, joiden ansiosta olen täällä Suomessa. Se on hänen versionsa tapahtumista. © Jermu Korhola laulajia kuten Howlin’ Wolfia, Etta Jamesia, Koko Tayloria, Big Mama Thorntonia ja Jimmy Reediä. Isäsi on esiintynyt Suomessa vuonna 1976 Big Walter Hortonin kanssa. Oliko tyyli 60-luvulla enemmän kitaravoittoista. Nyt olen kiitollinen siitä, että olen täällä Suomessa ja tapaan uusia ihmisiä. Se on avannut minulle ovia. Se oli hieno keikka. Chicagolaiset levymerkit eivät ole olleet kiinnostuneita, joten jos Wolf Recordsia ei olisi ollut, en olisi julkaissut yhtään äänitettä. Tein hänen kanssaan 3 - 2013 •. Meillä oli bändikin nimeltään The New Of The Blues, mutta se ei ollut pitkäikäinen. Viime vuonna kiersin Euroopassa kahteen kertaan ja vuotta aiemmin esiinnyin Japanissa. Minulla ei ole mitään sanottavaa siitä kirjasta. Yritän tehdä omaa juttuani isääni kunnioittaen. On vain yksi Eddie Taylor enkä minä voi olla hän, joten haluan kehittää jotain omaa. Minä soitin samaan tyyliin Mississipissä 60-luvulla. Eddie, sinä olet esiintynyt aikaisemmin myös Ruotsissa, eikö niin. – ET: Kyllä, ja mukana sessioissa olivat Willie Smith, Calvin Jones, Kim Wilson ja Joel Floy. – ET: Kyllä, olen esiintynyt siellä muutaman kerran sekä paikallisen ruotsalaisen kokoonpanon että oman bändini kanssa. – ET: Ei tällä hetkellä. Olen nauttinut olostani ja olisi hienoa tulla tänne joskus uudelleen. Hän oli Jimmy Reedin levyjen kantava voima. – DT: Kyllä, esimerkiksi Billy Branch, Eddie Shaw, Big Time Sarah. – DT: Hänellä oli kappale nimeltä A Bad Boy. Onko sinulla nykyisin oma yhtye. – DT: Kyllä, minulla on nelimiehinen bändi – joskus kosketinsoittajalla täydennettynä. DEMETRIA TAYLOR, STOMPIN’ AT THE SAVOY, HELSINKI 5.4.2013 Isäsi Eddie Taylor antoi sinulle varmaan paljon vaikutteita. Veljelläni Eddiellä on omakin bändinsä, mutta hänkin halusi tulla mukaan. – ET: Martin on ystäväni. – ET: Kyllä, soundtrackillä ovat mukana myös Kim Wilson ja Billy Flynn. Basistini ei päässyt lähtemään, koska hänen sisarensa sairastui. Hän pitää bändini kasassa. Olet soittanut myös huuliharpisti Steve Guygerin kanssa. Luvassa on paljon yllätyksiä – uusia kappaleita ja uusia sanoituksia. Hän soitti pitkään Eddie Shaw’n kanssa. Onko sinulla suunnitelmia seuraavasta cd:stä. Kaikki tietävät, ettei Jimmy Reedille tunnusomaista soundia ole ilman Eddie Tayloria, mutta isäni ei saanut siitä vuosiin tunnustusta. Nykyisin hän työskentelee Maurice John Vaughnin bändissä. Eddie Taylor ja äitini Vera ovat jo kuolleet. Viime vuonna soitimme New Yorkissa Apolloteatterissa Eddie Shaw’n kanssa Hubert Sumlinin tribuuttikonsertissa. Hän oli mestari enkä yllä hänen tasolleen, mutta voin pitää yllä hänen henkeään ja perintöään tribuuttina hänelle. © Jermu Korhola – Minulla on niin paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle. V. Martin oli helmikuussa täällä Suomessa viikon ajan. Onko se West Side -bluesia. Olet soittanut ja levyttänyt huuliharpisti Martin Langen kanssa. – ET: Kyllä, siinä ovat mukana Harmonica Hinds ja kitaristi Tré, L. – DT: Sitä voi kutsua laajemmin Chicago-bluesiksi. Olen parhaimmillani korkeammissa sävellajeissa. Onko cd:llä mukana muusikkoystäviäsi. Sen tekeminen oli mahtavaa. Rumpalini Pookie Styxin kanssa olemme soittaneet yhdessä jo vuosia. – ET: Kyllä, hän on Philadelphiasta. Hänen ei olisi ollut mikään pakko tulla tänne. – Tapasin Magic Samin Chicagossa, vaikka hänkin on Mississippistä kotoisin. Perustana oli Memphis- ja Motown-groove. – ET: Yritän jatkaa isäni perintöä ja viedä sitä eteenpäin, kehittää sitä. Se on ollut koossa nyt noin vuoden ja osa muusikoista on mukana myös cd:llä. Kävin Kaliforniassa vastaanottamassa levyn saaman palkinnon, haluaisin mennä sinne uudelleen esiintymään festivaaleilla ja klubeilla. Seremoniamestari Eddie Shaw Olet ollut mukana musiikkikuvioissa jo pitkään. Tämä Savoyn kokoonpano on hyvä, mutta oman bändini kanssa olen kuin liekeissä – kuin bluesin Tina Turner tai Beyoncé. EDDIE TAYLOR JR., STOMPIN’ AT THE SAVOY HELSINKI 5.4.2013 - 13 - Olitko mukana Cadillac Records -elokuvan soundtrackin sessioissa tämän cd:n tekemisen jälkeen. Eddie Shaw on legendaarinen saksofonisti ja laulaja Howlin’ Wolfin bändistä. Muokkasin sen sopimaan omaan tyyliini. Se on hieman erilainen kuin tyylini yleensä. – DT: Kyllä, melko säännöllisesti. Siitä se sitten kehittyi, esimerkiksi Magic Samin ”West side souliksi”, joka perustuu 12 tahdin bluesiin
Minä olen vain harrastelija. © Jermu Korhola EDDIE SHAW, STOMPIN’ AT THE SAVOY, HELSINKI 5.4.2013 Olet tehnyt paljon omia kappaleita levyillesi. Vuonna 1992 kerroit minulle, että Magic Samin kappale That’s All I Need on sinun tekemäsi. Joten kyllä, olen ollut kuvioissa pitkään. Viime kesäkuussa järjestit hienon tapahtuman Howlin’ Wolfin 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi Chess-museon eli Blues Heaven Foundationin puutarhassa. Olen myös soittanut Ray Charlesin kanssa kuukauden verran. Enää en haluaisi pitää klubia samalla alueella. Niissä saattaa muutama kaveri soitella lauantaiiltaisin, eikä sellaisia klubeja ole, joissa kuulisi bluesia neljänä viitenä iltana viikossa. Elokuvaan satsattiin rahaa ja siitä tuli hyvä. – ES: Kyllä, Arthur Williamsin – St Louisista, Missourista kotoisin olevan huuliharpistin sekä Mabel Johnin kanssa. Olen myös ollut mukana parilla Alligator Recordsin ja kolmella Delmarkin julkaisulla. Bob Corritore on julkaissut uudelleen cd:nä (”Chico Chism’s West Side Chicago Blues Party”, SWAMAF -06) Simmons-yhtiölle vuonna 1977 tekemäsi LP:n ”Have Blues, Will Travel”. Nykyisin siellä on liian paljon ”paheita”. Se kuuluu kuvaan, kun en silloin vielä ymmärtänyt musiikkibisneksestä riittävästi. – ES: Kyllä, katalogissani on 165 kappaletta. Tuottaessa ja levyttäessä näkökulma on eri, mutta musiikista on kyse joka tapauksessa. Poikasi on myös elokuvanäyttelijä, eikö niin. – ES: En ollut mukana Cadillac Records -elokuvassa muuten kuin antamassa neuvoja Howlin’ Wolfin osuudesta Marshall Chessille. Minä jatkoin rumpali Chico Chismin kanssa. Esiintymispaikat ja muusikot ovat vaihtuneet ja muuttuneet. Kerroin Wolfista juttuja, joita he eivät tienneet. Minusta on hienoa välittää bluesin viestiä ja hyvää tunnelmaa ihmisille. Lisäksi on vielä joitakin, jotka olen aikoinaan tehnyt, mutta joista en ole saanut krediittejä. Hän on mahtava laulaja ja yritän auttaa häntä parhaani mukaan. Oikaisin käsikirjoituksen virheitä Wolfista, Little Walterista ja muista antamalla tuotantoryhmälle oikeaa tietoa. Miten kuvailisit Chicagon blues-skenen muutosta 50-ja 60-luvuilta nykypäivään. Mutta mielestäni tilanne ei ollut sen parempi: hyviä klubeja ei silloinkaan ollut kuin neljä tai viisi. En ollut aikoinaan kovin hyvä bisnesmies, vaikka sovitin ja kirjoitin paljon musiikkia. Arkisin dj pyörittää niissä levyjä tai mitä lie – niin West kuin North Sidessakin. Vaikka Chess Records teki väärin artisteja kohtaan, sitä ilman meillä ei olisi Muddy Watersia. Viime kesänä mukana oli myös Little Wolf. Elossa on vielä joitain alkuperäisiä bluesmuusikoita, jotka esittävät aitoa bluesia ja yritämme pitää siitä kiinni. Marshall Chess sovitti osan jutuista juoneen. Kaikki yrittävät rikastua – muiden kustannuksella. – ES: Kyllä, kirjoitin suurimman osan Magic Samin suosituimmista lauluista, mutten saanut niistä krediittejä. Toivon, että ihmisillä on hauskaa ja että ihmiset arvostavat sitä mitä me teemme. Sitä häviää joskus ja joskus voittaa. Wolf kuoli 65-vuotiaana, mikä ei ole bluesmuusikoiden keskuudessa ikä eikä mikään. Odotettavissa on siis hieno show – all about the blues. Yritämme pitää pelin käynnissä, koska on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä bluesista mitään. Kiersimme yhdessä markkinoimassa elokuvaa ja konsertoimme bändin säestyksellä kahdessatoista kaupungissa. Sinulla oli myös oma bluesklubi 70-80-luvuilla. Onko West Sidessä vielä bluesklubeja. Se oli minulle hienoa aikaa, mahdollisuus pitää bluesmusiikkia elävänä. Nyt olen tehnyt kolme cd:tä omalle levymerkilleni, sillä äänitteiden myynti laskee. – ES: Aloitin Howlin’ Wolfin kuoleman eli vuoden 1976 tammikuun jälkeen. Kahden tai kolmen vuoden jälkeen kaikki halusivat lähteä eri suuntiin. Sen jälkeen ilmestyi albumi ”Movin’ And Groovin' Man” (LP: Isabel Records, 1982/CD: Evidence Records, 1993). Muddyn riveistä vaihdoin ensin Magic Samin ja sitten Howlin’Wolfin bändiin, jossa soitin 13 vuotta. – ES: Ehkä kaksi, mutta ne eivät ole merkittäviä. Auttavatko elokuvat kuten Honeydripper ja Cadillac Records myös musiikin levittämisessä. Pari tuntia ennen lauantain päätapahtumaa. 60-luvulla saattoi olla 12 bluesklubia mistä valita saman kadun varrella West Sidessä. Se on syynä siihen, että olen täällä Suomessa juuri nyt. – ES: Kyllä, minulla oli oma 1815/Eddie’s Place yhdeksän vuoden ajan vuosina 1975–1984. – ES: Kyllä, vanhin poikani on ollut mukana 72 elokuvassa. Meillä oli bändi nimeltä Eddie Shaw & The Wolf Gang, jossa olivat jonkin aikaa mukana myös Hubert Sumlin ja Detroit Junior. • 3 - 2013 – ES: Kyllä, tein sen jo kauan sitten. Pidin yhtyeen nimen, kun sen jäsenet alkoivat vaihtua. Minua on siis heitelty sinne tänne jo kauan. Sen olen nähnyt ja kokenut. ...ja musiikin lataaminen netistä ilmaiseksi lisääntyy. Esiinnyimme Monterey Blues -festivaalilla ja pitkin länsirannikkoa. Chicagossa on 3–4 miljoonaa asukasta ja bluesklubeja on 6–8, joista viisi on merkittäviä. Ei tarvinnut lähteä North Sideen, etelään tai itään etsimään niitä. Olet myös sovittanut ja tuottanut joitakin Wolf Recordsin sessioita. Luvassa on paljon vierailevia tähtiä, jotka esittävät tribuuttina kappaleen tai pari minun ja bändin kanssa: Tail Dragger, Billy Branch, Carl Weathersby, Demetria, Deitra Farr ja muutama muu. Tapasin Muddy Watersin Mississippissä ja hänen saksofonistinaan palasin Chicagoon. Oli joka tapauksessa pakko lähteä tien päälle keikoille. Ryhdyit tekemään kiertueita omalla nimelläsi 70-luvulla, eikö niin. Nykyisin Chess Recordista ei enää puhuta niin paljoa, mutta näiden muusikoiden perintö elää. Minulla oli pieni koulubändi. – ES: Kyllä, levybisnes on bisnestä siinä missä mikä tahansa. Olen mukana myös yhdessä tulossa olevassa elokuvassa. – ES: Se oli mahtava tapahtuma ja ajattelin järjestää sen taas tänäkin vuonna, mutta Chess-museon sijaan Chicago Blues -festivaalilla. Meillä oli aikoinaan paljon ongelmia kappaleiden saamisessa kokoon ja niiden saamisessa julki. pitkään töitä, samoin Otis Rushin. Minulla ei ole suuria odotuksia oman urani suhteen, haluan vain tehdä parhaani bluesperinteen jatkumisen eteen. – ES: Kyllä, emmekä luovuttaneet nauhoja Hannesille (Wolf-yhtiön omistaja Hannes Folterbauer – toim.) ennen kuin saimme häneltä shekin postissa. Sitten palasin Mississippiin ja opiskelemaan. – Nyt olen täällä Suomessa Demetrian kanssa. – ES: Kyllä, ja myös tänä vuonna. Hän on menestynyt filmialalla. Pitkällä aikavälillä kaikki hyötyivät.. Hän soitti minulle juuri Memphisistä. Sanotaan, että Chess huijasi monilta muusikoilta rahaa, mutta sellaiset kaverit kuin Sonny Boy Williamson ja Muddy Waters saivat vastineeksi paljon julkisuutta ja tunnustusta. - 14 - – ES: Pohjimmiltaan se on sama. Olit mukana Honeydripper-elokuvassa. Itse en enää tarvitse lisää tunnustusta, mutta yritän auttaa Demetriaa saamaan sitä ja ansaitsemaan muutaman dollarin, sekä samalla pitää hänen jalkansa maassa. Kävimme myös Kanadassa. Monet muusikot sanovat esittävänsä bluesia, mutta jos tutkit heidän musiikillisen uransa alkua, huomaat ettei kyse ole oikeasti bluesista. Mukana olivat myös Honeydripperissä näytelleet Charles Dutton ja Gary Clark Jr. – Useimmat bluesmuusikot ovat kotoisin Mississippistä – en tiedä mistä se johtuu. Siellä esiintyivät kaikki: Freddie King, Otis Rush, Howlin’ Wolf, Luther Allison... Tiedän muutaman paikan, joissa esiintyy bluesbändejä lauantai- tai sunnuntai-iltoina. Siitä tässä pohjimmiltaan on kysymys. Mukana esiintymässä on myös joitakin 9–12-vuotiaita lapsia, koska haluan viedä bluesia seuraavalle sukupolvelle. Yritämme pitää bluesin perinnön hengissä ja toivomme, että uusia, nuoria bluesmuusikoita nousee esiin jatkamaan työtä. Olen lisäksi tehnyt muutaman cd:n Jim O’Nealin Rooster Recordsille ja neljä Wolfille. Willie Dixon opetti minulle paljon copyright-oikeuksista ynnä muusta
Bändin ulkoasu on suoraa jatkumoa tähän ajatteluun. Halusin kuitenkin opiskella myös taidetta, joten lukion ja siviilipalveluksen jälkeen hain ja pääsin opiskelemaan taidetta Kasseliin vuonna 1992. – Teini-iässä löysin rock’n’rollin ja vinyylilevyt ja aloin soittaa kitaraa koulubändeissä. Itse musiikki ei jää jälkeen ja jos 60-luvun garage- ja beatmusiikki ei heti tunnu ihan omimmalta alueelta, kannattaa yhtyeen musiikille silti antaa tilaisuus. Marcel, kertoisitko ensin jotain tästä puolesta. – Teen kaikilla tekniikoilla, joita osaan ja yritän myös opetella uutta koko ajan. Sen sijaan, että koulu olisi kannustanut kaikenlaisen taiteen tekemiseen, se keskittyi siihen mikä oli muodikasta ja modernia. Hänen isänsä kuitenkin kielsi sen ankarasti, joten äitini opiskeli kääntäjäksi. Kaiken sen mitä nykyään käytän kuvieni teossa opin itse – mitään siitä ei ole peräisin taidekoulusta. Nykyään yritän tehdä kaiken käsityönä kuvituksista teksteihin ja skannaan - 15 - 3 - 2013 •. Koska maalasin, olin vanhanaikainen ja marginaalissa. – Koko opiskeluajan tein graafista suunnittelua bändeilleni. Suvereenissa ja taatusti persoonallisessa miksauksessa on aimo annos monenlaista juurimusiikkia – rockabillyä, kantria, jopa bluesia. Isäni vaihtoi ammattia arkkitehdiksi elättääkseen perheensä ja äitini ryhtyi pitämään kirjakauppaa. © Marcel Bontempi Montesasin kohdalla ei voi olla puhumatta bändin ”ulkomusiikillisesta” puolesta eli levyjen ja kaiken muunkin bändiin liittyvän toiminnan visuaalisesta puolesta. BN:n haastateltavaksi Montesasin riveistä päätyi ryhmän kitaristi-laulaja, myös muutaman soololevyn julkaissut Marcel Bontempi, joka osoittautuikin keskivertoa puheliaammaksi kaveriksi... – Aika pian olin kyllästynyt ja päämäärätön; en saanut koulusta sitä mitä olin halunnut. – Kymmenen vuotta myöhemmin, valmistuakseni vihdoin koulusta vaihdoin taidelinjalta ”visuaaliseen viestintään” ja tein päättötyökseni kuvituksen kuvitteelliseen lastenkirjaan. Sain siitä korkeimmat arvosanat osallistumatta yhdellekään osaston oppitunneista. Olin turhautunut ja keskityin yöelämään ja musiikin tekoon. Joka kesä osallistuin taideleirille Barcelonassa – alastonpiirustusta ja kaikkea sellaista klassista ja teknistä. Visuaalisia mielikuvia herättävät, sarjakuvamaiset kappaleet ja silmää hivelevät, huumorintajua kierosti kutkuttavat kannet tekevät yhtyeen levyistä yksiaineisia kokonaisuuksia. THE MONTESAS Kun rytmi tuli kuvaksi M usiikissa pääasia on musiikki – ja miltä se näyttää. Työni kehittyivät ja bändini kehittyivät, joten pian klubit alkoivat pyytää minua tekemään flaijereita. Uniformut voivat olla jopa koomisia tarpeen mukaan, mutta aina viimeiseen asti harkittuja. Aloittaessani ”uraani” tein grafiikat digitaalisesti ja käytin paljon digitaalisia retrofontteja. Lapsena piirtelin ja kun kasvoin, isäni opetti minua muissa tekniikoissa. Tämän jälkeen toiset bändit alkoivat kysymään julisteita ja sitten festivaalit, joissa soitimme. Haluan myös jotain säännöllistä ohjelmaani, joten käyn kerran viikossa opettamassa taidetta. Isäni on katalaani ja hän opiskeli kuvanveistoa Barcelonassa 50-luvulla. Tapasin maalata öljyväreillä, mutta nykyään käytän akryylivärejä. Montesasin kohdalla musiikin kuuntelemista ja näkemistä ei voi toisistaan erottaa, niin voimakkaasti ne toisiinsa kietoutuvat. Vanhempani tapasivat äitini työskennellessä Barcelonassa ja he päättivät asettua asumaan Frankfurtiin, Saksaan. Näin kehittyi työ, jolla saan nykyään elantoni – teen levynkansia, julisteita, logoja, bassorumpujen kalvojen maalausta, kirjojen kuvitusta, taidegrafiikkaa. Saksalainen äitini oli perheen musta lammas, joka halusi aina opiskella taidetta. Tuolla taustalla en voinut välttyä olemasta tekemisissä taiteen kanssa. Toista kautta, opin paljonkin tuona aikana baareissa, lavalla ja tanssilattialla... MARKO SUUTARLA – Synnyin taiteen keskelle. Minun aikanani maataide ja videotaide olivat pop, maalaaminen oli out
Täytyy muistaa, että noihin aikoihin ei juuri ilmestynyt modernia retroalbumia, jossa olisi ollut niin laaja kirjo erilaisia tyylejä yhteen niputettuna.. vain muutamia mainitakseni. Koko homma oli yhtä isoa kompromissia. Aluksi äänitimme kappaleita hyvässä modernissa studiossa, hyvillä kirkkailla soundeilla ja ilman kompromisseja. Emme tee sitä, koska haluaisimme olla erikoisia. Omat hyvät, kappaleet ja viileä kansitaide merkitsi paljon. Se on ”Bon Temps” katalaaniksi, mutta en halunnut että se kuulostaa ranskalta, joten lisäsin siihen vielä kirjaimen i. – Oli minulla hyviäkin virityksiä ennen Montesasia. Studiolla tarkoitan modernia studiota tuhansine nappeineen ja säätimineen. Se sisälsi kuitenkin oikeasti pelkästään omia vanhoja äänityksiäni. Halusin tehdä kaikkeni sen eteen, että ensimmäinen julkaisumme olisi ammattimainen, ajaton ja tyylikäs. Me teemme musiikkiamme samalla tavalla kuin sitä tehtiin 60-luvulla: silloinkin muusikoitten tausta oli edellisen vuosikymmenen musiikissa, rockabillyssä, kantrissa, rhythm & bluesissa. – Ihan ensimmäiset äänitteet joissa soitan ovat vuoden 1994 tienoilta. Kaverit vain soittivat bändissä ilman että he olisivat laittaneet oman panoksensa siihen – ei biisi-ideoita, kommentointia, musiikillista kunnianhimoa tai lahjakkuutta. Tajusin, että olisi oikeastaan ihan hyvä, että albumilla olisi erilaisia soundimaailmoja ja atmosfäärejä, johtuen eri äänityspaikoista. – Keikkailusta saman bändin kanssa sain myös paljon kokemusta siitä, miten asioita EI kannata hoitaa. Meillä oli torvisektiot ja kaikki ja vaihtelimme vapaasti kokoonpanoa keikalta toiselle. Tämän päivän taiteilijoista pidän paljon esimerkiksi Gary Taxalista, Tim Biskupista ja Derek Vanigerista. Lähestymme aihetta siis juurista käsin. Teimme myös covereita kappaleista, jotka olivat jossain vaiheessa puraisseet sieluani... Noista kappaleista albumille päätyi ainoastaan Snake In Your Boot ja Lie To Me. Äänitimme CD:n ammattimaisessa studiossa ja se oli traumaattinen kokemus. Keksin Bontempin joskus 90-luvun alussa, kun ajattelin, mikä olisi elämäni päämäärä: pitää hauskaa. The Searchersien Tricky Dicky, Bobby Hebbin Sunny, Jimmy & Johnnyn Can’t Find The Doorknob, Emeraldsien mahtava balladi King Lonely The Blue. 1 (7) Lie To Me (8) R.C. – Kun saimme ensimmäisen levymme valmiiksi, tunsimme itsemme kuninkaiksi. Levytimme Tijuana Texin loppuaikoina myös yhden EP:n. Huolehdin tarkkaan, että ”raadissa” oli laaja kirjo erilaisen sosiaalisen ja musiikillisen taustan omaavia ihmisiä. Siinä ei ole tietenkään mitään väärää, mutta se selittää miksi me mielestämme kuulostamme erilaiselta kuin muut bändit. Kahdenkolmenminuutin melodiset pop-puristeet ja rock’n’roll-instrumentaalit dominoivat kokonaisuutta. Ihan hirvittävä sekoitus poppia, indietä ja kasarifolk-industrial -juttua halvoissa kansissa. Picasso on aina ollut ja on yhä suosikkitaiteilijoitani. – Aluksi ajattelin, että tekisimme 50-luvun lopun ja 60-luvun alun juttuja, mutta loppujen lopuksi Montesas meni omia menojaan. Levyillä ovat mukana myös vuonna 2000 mukaan tulleet laulavat tyttökommandot The Montesitas eli Ira Lee ja Nina Soleil. Saksalainen expressionismi, August Walla (mieleltään järkkynyt itävaltalainen taiteilija), Josep-Maria Jujol (maalari, kuvanveistäjä ja arkkitehti, Antonio Gaudin työkumppani), Jim Flora tietenkin, Alex Steinwess, varhainen Andy Warhol... amerikkalaisen Calexicon kanssa, soitti muuten myös tuossa bändissä. bändeistä tekevät juttua modernista punkista tai tämän päivän popista käsin ja se kuuluu niistä. Aloimme äänittää kappaleita uudestaan vuokratussa hallitilassa kannettavalla äänityskalustolla. Halusin ainoastaan yhden bändin, sellaisen, joka olisi kyllin hyvä soittamaan erilaisilla soundeilla. kuulostaa tekaistuilta nimiltä! – Jep, taiteilijanimemme ovat tyhmiä ja lapsellisia, mutta kun niihin tottuu, niin se ei satu niin paljon... Southern Love perustuu The Tiaras -versioon, jonka kuulin Louisianan 60´s punk -kokoelmalla; rakastuin siihen saman tien. Esimerkiksi Can’t Find The Doorknob on tehty kämpällämme. Hassua, sillä oikea sukunimeni kuulostaa itsessään taiteilijanimeltä, sillä se on täysin epätyypillinen täällä Saksassa: Marcel Sala I Kelkel. Meillä vain ei ole biisien suhteen rajoituksia – jos biisi on cool • 3 - 2013 ja se kuulostaa meidän soittamanamme hyvältä, niin silloin teemme sen. hmm... – Aloitimme keikkailun ja teimme ensimmäiset levymme kokoonpanolla Terry Inferno (rummut), Bogaloo Bix (urut), Big Josh (basso) ja minä itse (kitara ja laulu). Sitä ennenkin sinulla oli jo levyttäneitä bändejä. työni vasta myöhemmin digitaaliseksi. – Noihin aikoihin kyllästyin siihen, että minulla oli paljon erilaisia bändiprojekteja yhtä aikaa. Vastaanotto oli ylitsevuotava – ihmiset sanoivat, että emme kuulostaneet tavalliselta 60’s garage -bändiltä. Halusin nimittäin yhtenäisyyttä, en pelkästään musiikillisesti, vaan myös optisesti. Inspiraationi lähteitä on lukemattomia, mutta jos pitäisi kaventaa johonkin niin valintani olisi afrikkalainen ja polynesialainen kansantaide – oikeastaan kansantaide ihan mistä tahansa. – Minusta kuulostamme erilaiselta kuin muut niin sanotut ”60-lukulaiset” bändit. Jaoin sitten CD:itä ystävillemme ja tutuille muusikoille ja pyysimme heitä rankkaamaan niistä lempibiisinsä. Terry Inferno, Boogaloo Bix, Michele Fabuloso... Tästä sessiosta on mukana levyllä useita kappaleita, mm. Minä taidan olla syyllinen tuohon, itselläni oli kaksoispersoonallisuus jo kauan ennen kuin Montesas perustettiin. Nykyään voimme soittaa samassa setissä Kraftwerkin Das Modelin, Doorsien Break On Through To The Other Siden ja rockabillyhelmiä kuten Woodpecker Rock. Kun sitten monen mutkan kautta löysin Montesas-miehityksen, jonka kanssa jaoin saman näkemyksen musiikin teosta, tiesin, että tämä on joukko, jonka kanssa halusin olla lavalla samassa uniformussa. Michael Wenk, joka soittaa nykyään usein mm. Montesasin tarina alkaa jostain vuoden 1998 paikkeilta. – Ensimmäisen levyn orginaalikappaleet ovat pitkälti omaa tuotantoani, joissakin on yhdessä kirjoitettuja lyriikkoja ja jotkut ovat bändin yhteisiä kehitelmiä treenikämpältä. Näin siitä tuli italialainen nimi ja kaupan päälle sain vielä kaimaksi huonojen italialaisten muoviurkujen valmistajan... Kiitos täydellisen tietämättömyyteni, lopputulos ei kuulostanut ollenkaan viileältä – omat kokeiluni kotioloissa neliraitanauhurilla kuulostivat paljon paremmilta. – Levyn kappaleet on äänitetty pitkän ajan kuluessa eri paikoissa. Minulla oli aika pitkään oma radio-ohjelma ja sillä verukkeella kokosimme ison kymmenhenkisen ”radio-orkesterin” Rundfunktanzorchester Kassel. Cola (9) King Lonely The Blue (10) C’mon Babe (11) Southern Love (12) Can’t Find The Doorknob (13) Agent X-Ray 3 (14) Sunny (15) Kick You Out (16) Teen Crime Wave (17) Booze Party (18) Going South (19) Snake In Your Boot (20) Montesas Stomp Debyyttialbumi esittelee täysin valmiin Montesas-paketin, kaikki 60-lukulaisen tanssimusiikin oleelliset palaset ovat jo mukana boogaloosta twistin kautta beatiin. Julkaisimme kahdeksanraitaisen kaksois-EP:n ”Darf’s Ein Bißchen Beat Sein?”. THE MONTESAS Hipsville Teen Party (LP: Larsen Recordz 2001, CD&LP: Kamikaze Records 2005) (1) Introduction & Link Rip Off (2) I Don’t Love You (3) Tricky Dicky (4) Terry’s Inferno (5) Black Boots (6) Blues No. Minulla itselläni oli ”puhdas” rockabillytausta, mutta halusin tehdä jotain erilaista. Teen Crime Wave. Lopputulos ei tyydyttänyt minua, sillä kappaleet kuulostivat liian ylituotetuilta. Pidin kovasti paikan kaiusta ja siitä, että siellä sattui olemaan piano, jota sitten käytimme myös äänityksissä. Tuota periaatetta olemme sittemminkin noudattaneet äänityksistämme, lukuun ottamatta toista albumiamme ”Midnight Beat”. Myöhemmin liimasin labeliin päälle Montesasin nimen ja myin sitä ensimmäisillä meidän alkuaikojemme keikoilla... En halunnut rajata kappaleiden tyyliä, olkoon se rockabillya tai twistia, kunhan biisi vain toimi. Koska tietämykseni äänittämisestä oli nollassa, tunsin olevani täysin äänittäjien armoilla. Tajusin, että minun täytyy tehdä jotain todellista, jotain vähän menestyksekkäämpää. Useimmat tämän päivän ”60-lukulaisista” garage yms. Näinhän se olikin, vaikka tietenkin vähän liioitellen – me vain keksimme pyörän uudestaan, mutta se pyörä kuulosti hyvältä. – Jo ennen ”Hipsville Teen Partya” Montesasin nimissä oli julkaistu ranskankielistä garagea sisältävä pikkulevy ”Voulez-vous Coucher Avec Moi?” (2000; Larsen Records). Monen maittavan kappaleen joukosta kriitikko valitsee suosikikseen majesteettisen molli-iskelmän King Lonely The Blue’n ja rivakamman rockabillyhölkän Going South’in. Meidän bändimme nimi oli Crazy World Of Eva Braun – vakuutan, että nimi ei ole minun keksintöäni! – Ensimmäinen oma projektini, joka levytti oli Tijuana Tex & The Cowbones. Kasselilaisen sanomalehden kokoelman tarkoitus oli auttaa paikallisia bändejä. Itse asiassa en edes tiennyt, miltä äänitteitten pitäisi kuulostaa. – Ensimmäistä oikeaa levyämme ”Hipsville Teen Partya” varten äänitimme ison kasan materiaalia – tarkkaan ottaen 35 kappaletta. Kuuntelin itsekin enemmän ja enemmän kaikenlaista 60-luvun tavaraa, alkuperäistä punkia, soulia ja beat-musiikkia. - 16 - – Sitten jatkoimme äänityksiä omalla treenikämpällämme
Satunnaisista sivupoluista huolimatta kyseessä on soundillisesti ja tyylillisesti ehjin Montesas-levy, jonka arvostus riippuukin paljolti kuuntelijan henkilökohtaisista mieltymyksistä. Näin ajattelimme korostavamme Montesasin setin hyvyyttä! Luullaksemme olimme maailman ainoa oikea punkbändi, sillä emme koskaan harjoitelleet, olimme antimusikaalisia ja emme koskaan, koskaan halunneet miellyttää yleisöä pienemmissäkään määrin. Myöhemmin sitten äänitimme päälle vielä laulun, urut, ylimääräiset kitarat ja erilaiset rytmiefektit, kuten taputukset. Yhtäkkiä paikka pamahti täyteen yleisöä, joka eli ja kiehui keikan mukana – ensimmäinen biisi ja tunsin olevani täysin terve! Se oli jotenkin unenomaista, ihmiset juhlivat hulluna ja keikan jälkeen kirjoittelimme nimikirjoituksia kuin isot starat. Myöhemmin sitten ”sävelsin”noihin sanoihin oman melodian ”tytöstä, joka saa minut syttymään”. Vaihtelimme aina esiintymisjärjestystä ja huomasimme kuinka suuri merkitys aloitusbändillä oli ”pääesiintyjän”keikan suosioon. THE MONTESAS (Soundflat 2006) A: (1) Girl, Du Machst Mich So An! B: (1) So Wunderschön Saksankielinen garage ei ole jokapojan kakunpala, mutta mikä ettei, tehdäänhän sitä bluesiakin suomeksi... Montesasin kyseessä ollessa levy ei tietenkään ole yhden tempun poni, vaan mukana on myös urkuvetoista modjazzia (Blues No. Keikkamme oli kello kuusi päivällä, tyypillinen soittoaika pienille, aloitteleville nimille. Osaan kappaleista, esimerkiksi Big Brown Eyes’iin on tehty pohjat Echolot-studiolla Ausburgissa ja ne on myöhemmin täydennetty Alaskan studiolla. Pienenä kikkana sinkun mukana jaettiin aito Montesas-kampa! – Huvitin itseäni ja yritin laulaa saksaksi Kinksien Girl, You Really Got Me Goin’ -biisiä. – Girl, Du Machst Mich So An syntyi ”Midnight Beatin” sessioissa Ausburgissa, mutta julkaistiin monta vuotta myöhemmin. Levy sai hyvät arvostelut fanzineissa, mutta muuten mediassa ei ollut juttuja meistä. Sain aikaiseksi joitakin saksankielisiä lauseita, jotka kirjoitin ylös. - 17 - 3 - 2013 •. Onnistuimme siis vakiinnuttamaan itsemme keikkarintamalla, mutta soitimme yhä hyvin pienellä rahalla kaikki keikat jotka vain saimme. – Ensimmäinen levymme avasi meille monia ovia: monen eri skenen järjestäjät kiinnittivät meitä soittamaan bileisiinsä. Lopputulos on paljon enemmän kuusikymmenlukulainen kuin ensimmäinen levymme ja myös paljon yhtenäisempi. Tähän on varmasti syynä, että teimme sen alusta loppuun studiossa ja muutaman session aikana. Ajoimme ympäri Eurooppaa keikkabussilla, koska kukaan ei suostunut maksamaan meille lentolippuja. Ajoimme taas koko matkan vuokrabussillamme läpi Euroopan, mutta se ei haitannut, sillä keikka oli menestys ja maineemme levisi Barcelonan ympäristössä. 2 (9) Last Summerday (10) Voyage To Sirius (11) One And Only (12) Igor’s Party (13) She’s Just A Friend (14) Big Brown Eyes (15) Back Into My Arms (16) Everyday Girls (17) Can’t Be Your Lover – Tapasimme Münchenin konsertissa Alaska Winterin, hienon äänittäjän, joka kutsui meidät tekemään levyä pieneen studioonsa Ausburgissa. 3 (10) Up Down Sue (11) I Smell A Rat, Baby (12) Hully Gully ”Rockers...Shakers!” on selkeästi Montesasin tuotannon rock’n’roll-pitoisin levy. Soitimme aina korkeintaan 15 minuuttia, mutta vaihtelimme aina kokoonpanoa ja settilistaa. Keikkailusta puheen ollen, teillä oli noihin aikoihin vakiolämmittelijäkin keikoillanne, mystinen orkesteri Black Knights. Soitimme levynjulkaisukeikkamme Barcelonan Wipe-Out-Weekendissä, joka oli El Toro Recordsin Carlos Diazin järjestämä. Tai oikeastaan ei ihan... Nämä ovat ainoat kappaleet, joita esitämme Saksaksi. Sinne saimme jopa lentoliput! Teimme keikan, vaikka olin järkyttävässä flunssassa, koska en halunnut pettää järjestäjiä. Esimerkiksi One And Onlyn idea tuplata kitarateema oktaavia korkeammalta toisella kitaralla oli hänen ideansa. Joten saimme idean olla itse oma lämmittelijäbändimme. – Teimme vielä toisen bussireissun Espanjaan Go Lieda -mod -weekenderiin ja saimme kutsun Leoniin isoille Purple Weekend -mod-festivaaleille. Se kaikki tuntui kuin palkinnolta tekemämme työn jälkeen, kaikkien niiden pikkukuppiloissa pikkurahalla heitettyjen keikkojen jälkeen! ”Midnight Beat” on beat-painotteinen levy, paikoin popkappaleissa on jopa merseybeatvaikutteita – She’s Always Late -kappaletta ei voi suositella Beatles-kammoisille. Suosikkeja on erityisen vaikea valita tällä kertaa, menköön maininta vaikkapa versioille vanhasta kantristandardista Dear Johnista ja Huelyn Duvallin upeasta Teen Queen’ista – ne kun sattuvat aloittamaan erinomaisen rokkaavan levyn. – Työskentely Alaska Winterin kanssa aukaisi kokonaan uuden luvun levytyksissämme. – Halusimme olla täysin tunnistamattomia, joten vaihdoimme instrumentit keskenämme, pukeuduimme mustiin haarniskoihin ja esitimme aina äärimmäisen huonon setin. THE MONTESAS Midnight Beat (LP&CD: Kamikaze Records 2003) (1) Cleopatra’s Chamber (2) Jeannie, Jeannie (3) She’s Always Late (4) Midnight Beat (5) Evil Woman (6) New Club In Town (7) Workin’ Hard (8) Blues No. – Levyn arvostelut olivat todella hyvät ja vahvistimme paikkamme alakulttuuriskenessä, erityisesti Espanjassa. Koko valtava urheiluhalli ammotti tyhjyyttään edellisen bändin aikana ja ajattelimme, että meidän pitää soittaa tyhjille seinille. Bpuoleksi teimme coverin Searchersien It’s Gonna Be Allright’ista. Rouheassa kaksikossa materialisoituu Montesas-flosofia ”kaikkea voidaan tehdä, jos se tuntuu hyvältä”. Hän kommentoi kappaleitamme ja hänellä oli hyvä tuntuma siihen, miltä levytyksen pitäisi kuulostaa valmiina. Ihmiset tappelivat viimeisistä LP-levyistämme... 2), Joe Meek-tyylistä instrumentaalia (Voyage To Sirius), kauhu-noveltya (Igor’s Party) ja jälleen yksi rockabillykin (Can’t Be Your Lover). Popahtavimmat sävyt puuttuvat kokonaisuudesta lähes kokonaan, muutamassa kappaleessa on vielä tunnusmerkkejä boogalosta (Hully Gully) tai tyttöyhtyemusiikista (Up Down Sue), muuten mennään entistä koruttomammin rouhean rock’n’rollin ja rockabillyn merkeissä. Kaikki albumin kappaleet ovat orginaaleja ja suurin osa niistä oli urkurimme Boogaloo Bixin käsialaa. Montesitas-tytöt laulavat keikoilla saksankielisen version France Gall’in Laisse Tomber Les Filles’tä nimellä Lass Diesen Jungen Gehen. Silmikon läpi tekemieni havaintojen mukaan yleisön reaktiot jakaantuivat siten, että 30% käveli ulos salista, 30% ajatteli ”wau tämähän on coolia” ja 40% nauroi mahansa kipeäksi. Paitsi äänitysteknikkona, hän toimi myös jonkinlaisena tuottajana levyllä. – Alkuaikoinamme teimme pienen kiertueen saksalaisen surf-bändin Leopold Kraus Wellenkapelle’n kanssa; myös heillä oli LP ulkona Kamikazella. Cover-osasto on aiempaa isommassa osassa ja versiot ovat hyviä. Kaiken kaikkiaan ”Midnight Beat”oli meille iso askel eteenpäin, se auttoi meitä näkemään musiikkimme uudesta kulmasta. Mielestäni se oli parempi levy kuin ensimmäisemme, sillä kuulostimme paremmalta...teknisesti paremmalta, oikealta bändiltä, joka osasi soittaa. Soitimme todella ikävystyttävän bluessession tai freejazzia tai crazy cavancovereita tai oman versiomme Whitney Houstonin I Will Always Love You’sta. Shakers! (LP: Soundflat Records 2006, CD: El Toro 2006) (1) Dear John (2) Teen Queen (3) Have A Ball (4) Wild Woman (5) Mathar (6) Run, Don't Walk! (7) Have Love, Will Travel (8) Vendetta '62 (9) Blues No. Koska kuitenkin yhdessä muokkasimme niitä harjoituksissa ja kirjoittelin niihin B-osan sinne ja bridgen tuonne, niin päädyimme jakamaan niiden tekijänoikeudet. Vuonna 2002, kun saimme vihdoin päätettyä, mitkä kappaleet tulisivat seuraavalle levyllemme, menimme Alaskan studioon ja äänitimme taustat useimpiin Midnight Beatin kappaleista. Se on muuten levytettykin ja julkaistaan ehkä pian singlenä tai albumilla. THE MONTESAS Rockers..
Olin suunnitellut levyn kannet lontoolaisen DJ Keithin kokoelmalevyille ”Rock Out Of This World Vol. No, hän ei kyllä sitten onnistunut vakuuttamaan minua urkuritaidoillaan... 4 (17) Catalina Push (18) Surboum (19) Wrong Side Of Town (20) Outro ”Wrong Side Of The Town” on osin paluuta aikaan ennen ”Rockers”-albumia eli tyylien kirjo on laaja painopisteen ollessa parin paunan verran garagessa ja 60-lukulaisissa tanssirytmeissä. Äänitysinsinöörinä toimi jälleen Alaska Winter. – ”Rockers... • 3 - 2013 ”Wrong Side Of The Town’in” coverit olivat silkkaa bluesia. Koko bändin tulevaisuus oli hyvin epävarma. Hän on tehnyt hyvää työtä monen bändin kanssa, mutta on varsinainen nero omien bändiensä, kuten Cherry Casino & the Gamblers, Ike & the Capers ja Round-Up Boys kanssa. – Levyn mukana tuli lautapeli ja kehittelin siihen myös fiktiivisen oheiskertomuksen: kyseessä oli soundtrack legendaarisen romanialaisen tuottajan Stanislaw Starclubin kulttielokuvaan. Muutaman kappaleen äänitin tuttuun tapaan olohuoneessa. Etsin omituisia ääniä vanhoista itä-saksalaisista avaruuselokuvista. Äänitimme useita kappaleita kolmessa päivässä mukaan lukien taustalaulut ja sooloinstrumentit. – Muutama vuosi sitten minulta kysyttiin leffaa esitettäväksi indiefilmifestivaaleilla... Siinä olikin aika työ, sillä tarvitsimme tietenkin avaruuspuvut kymppituumaisen kantta varten. Toisaalla taas omalle isälleni diagnosoitiin ihosyöpä ja kävi selväksi, ettei hän elä kauaa. – Silti jäljellä oli paljon työtä, sillä minun piti tehdä kaikki jutut kappaleiden väliin. Kerran eräs tyyppi filmasi sen ja latasi youtubeen, kuten nykyään tapana on. - 18 - THE MONTESAS Wrong Side Of The Town (LP: Soundflat Records 2010, CD: Wild Records 2010) (1)Intro (2) Mellow Down Easy (3) I Don’t Love You (4) My Girl Walpurga (5) The Witch-Hunt (6) Mighty Frog (7) Hey Kasseler (8) Oh Death (9) Do The Slide (10) Wrong Side Of Town (11) Diamond Ring (Part 1) (12) Diamond Ring (Part 2) (13) Hully Gully Slip ’n’ Slide (14) Belinda (15) Let’s Shake (16) Blues No. – Emme olleet kuitenkaan tyytyväisiä kaikkiin kappaleisiin, joten vuokrasimme pienen kerhotilan kotikaupungistamme ja palkkasimme urkurimme ystävän Raul Martinezin pystyttämään paikkaan studion ja äänittämään meitä. Oikeasti olen jo pitemmän aikaa miettinyt elokuvan tekemistä, mutta toistaiseksi idea on ollut liian hankala toteutettavaksi. Luulen, että Keith vinkkasi meistä Wild Recordsin Reb Kennedylle. Levyn teon jälkeen onnistuin löytämään myös kaksi uutta, hienoa muusikkoa bändiin, Michele Fabuloson urkuihin ja Judy Belafonten kitaraan. Tiedän, että Wild Records on rockabillyskenessä tällä hetkellä kuuma ilmiö, mutta meidän julkaisumme Wildin kautta oli melko satunnainen teko. Emme olleet enää ainoastaan 60-luvun beat-bändi, joka flirttaili rocksteadyn ja surfin kanssa vaan olimme myös rockabillybändi. Jokaisella Montesas-albumilla on mukana numeroitu blues, jotta pysymme perillä montako levyä olemme äänittäneet... Jossain vaiheessa kuitenkin Boogaloolle tuli terveysongelmia ja totaalinen burn-out. – ”Midnight Beat” syntyi siis paljolti minun ja Boogaloo Bixin yhteistyönä. Ensin puvut piti suunnitella ja sitten vielä miettiä miten toteuttaisimme ne tarpeeksi halvalla. Kansi kuvattiin aikallisessa valokuvausstudiossa Michaela Winterin toimesta. Bo Diddleyn rivakka Rocketship päättää avaruusmatkan popahtavan kepeisiin tunnelmiin. Halusin ehdottomasti levyttää sen, joten vähitellen mieleeni tuli avaruusaiheinen teemalevy. Äänitimme myös erityisiä väliosia Judy Belafonten steelkitaralla. Samaan aikaan työskentelin molempien levyjen kansien parissa. Ainoastaan Run, Dont Walkin urut soitti siihen aikaan bändin jättänyt Boogaloo Bix. Aloin laulaa sitä vain muutama kuukausi isäni kuoleman jälkeen. – Aloitimme levytykset molempia levyjä varten Axel Preafcken kuuluisassa Lightning Recorders Studiossa Berliinissä. – Pohjat äänitin treenikämpällämme neliraiturilla ja päällekäisäänitykset tein upeassa Echolotstudiossa Ausburgissa. Oli selvää, että kymppituumaisen pitäisi olla selvästi erilaisen kuin pitkäsoiton. Judy väitti olevansa urkuri, kun otin puheeksi huutavan pulamme kosketinsoittajasta. Itse asiassa halusin tehdä kaksi levyä, LP-levyn ja kymppituumaisen . Kutsuin mukaan ystäviäni Ausburgista laulamaan kuorojuttuja ja luomaan yleistä juhlatunnelmaa. – ”Rockers... Olin erittäin läheinen isäni kanssa ja hoidimme häntä ja saatoimme hänet viimeiselle matkalleen kotona, perhepiirissä. – Catalina Push’illa on mielenkiintoinen tarina. Minun teki mieli tehdä välillä suoraviivaista rockabillya ja minulla oli tosi hauskaa valitessani levylle rakastamiani covereita – yksinkertaisesti vain äänittää ne, antaen niille kuitenkin oma henkilökohtainen tunnelmani. THE MONTESAS Aloha From Alpha Centauri (CD&EP: Rhythm Island Records 2010) A: (1) Saturn Hop (2) Space Walk (3) Weltraumkröte B: (1) Das Model (2) Space Invader (3) Rocketship Yksi laulukappale ja viisi viheltävän ujeltavaa avaruusinstrumentaalia, joista Kraftwerkin Das Model uppoaa joukkoonsa pehmeästi kuin luotain kuun kamaralle. Erikoisuutena ShangriLas-maisesta nimikappaleesta tarjoillaan sekä tyttö- että poikaversio. Meillä oli olemassa versio Kraftwerkin Das Modelista, jossa Michele imitoi raketin lähtökiihdytystä thereminillä. Jossain välissä kuvauksia kävimme hakemassa juotavaa kioskilta – täysissä avaruuspuvuissa tietenkin! Avaruuslevy piti alkujaan julkaista jonkinlaisena välityönä varsinaista pitkäsoittoa odotellessa, mutta koska levyn julkaisu venyi ja venyi, julkaisujärjestys vaihtui päinvastoin. Tapasimme soittaa sitä keikoilamme. Uutena piirteenä ovat omat luennat tutuista bluesteemoista Mellow Down Easy ja Oh Death. Shakers!”laajensi edelleen yleisöämme. Yhtenä päivänä sain e-mailin Roy. Yhdistin nuo kaksi asiaa ja meidän versiomme sointuvaihdoksineen syntyi siltä pohjalta. Hän kiersi kuin mielipuoli Fuzztonesien kanssa, joten hänellä ei ollut enää aikaa meille. Sitten kuulin Jimmy Leen (Jimmy & Johnny) kappaleen Look What Love Will Do, jonka kitarariffi iski minuun välittömästi. – Oh Death – kyllä, kuulin sen filmissä Oh Brother Where Art Thou ja se läimähti voimalla päin näköä! Taas yksi noista kappaleista, jotka äänitimme basistimme kanssa olohuoneessani. Kuulin sen jostain DJ-miksausnauhalta ja onnistuin vasta myöhemmin löytämään levynä. Kokeilimme muoviämpäreitä mutta vihdoin sitten Judy keksi täydellisen kypärämallin lampunvarjostimista. Koska Judy oli kuitenkin fiksu ja miellyttävä nuorimies, joka osasi laulaa ja soittaa kitaraa, niin pestasimme hänet basistiksemme. – Mellow Down Easy on kappale, joka on kiehtonut minua siitä asti, kun kuulin sen ensi kertaa. Pahinta oli keksiä, mistä saisimme avaruuskypärät. Halusimme äänitykseen vanhan koulun delta bluesia. – Blues No. Sitä on mahdotonta saada normaaliin vireeseen, mutta sain pihdeillä väännettyä sen jonkinlaiseen outoon vireeseen. – Jossain vaiheessa oli taas aika suunnitella uusia julkaisuja. Basistimme Pille muutti Dortmundiin kahden tunnin ajomatkan päähän Kasselista. Olen erityisen ylpeä siitä, että Montesas oli ensimmäinen bändi, joka coveroi Country Dudes’ien loistavan kappaleen Have A Ball. Minun täytyi miettiä mitä kohtia otelaudasta painoin, mutta sain siitä irti sellaisen soundin, jota ei tavallisesta kitarasta saa. Koska Rhythm Island julkaisee ainoastaan kymppituumaisia vinyyleitä, tartuin heti tilaisuuteen – rakastan todella tuota formaattia. Freiburgilainen levyyhtiö Rhythm Island otti yhteyttä meihin ja halusi julkaista meiltä materiaalia. Äänitimme siitä ensin aika konservatiivisen, perinteisen yhden soinnun version. Yhden pitkän viikonlopun aikana äänitimme seitsemän kappaletta LP:tä ja kymppituumaista varten. Laulu käsittelee tilaa elämän ja kuoleman välissä ja se on hyvin henkilökohtainen esitys minulle, ehkä liiankin henkilökohtainen. – Halusimme julkaista ”Wrong Side Of Town” -pitkäsoiton vinyylinä Soundflatin kautta, kuten edellisenkin levymme, mutta tarvitsimme jakelijan myös CD:lle. 4 äänitettiin samana päivänä kuin Oh Death ja käytin siinä samaa vanhaa, loppuun kulunutta viisikielistä kitaraa. – Itse asiassa tein melkein yksin koko levyn: valitsin coverit, kirjoitin originaalilaulut, asettelin mikit studiolla, painoin äänitysnappulaa, soitin kappaleet yhdessä rumpalin kanssa ja sitten nauhoitin päälle muut soittimet mukaan lukien basson. Kaikki tämä tapahtui ennen äänityksiä ja niiden aikana, joten levyn äänitysprojektista muodostui minulle eräänlainen testamentti. Shakers!” on tietoinen vastakohta suhteellisen pehmeälle ja kompaktille Midnight Beatille. Koko bändi oli siis tuskin olemassa – vain rumpali ja minä. Se ei todellakaan ole helppo kappale käsitellä. 1-3”. Lisäksi hän sai lapsen, joten hän vähitellen eläköityi bändistä. Kaksiosaisessa Diamond Ring’issä mennään kuulaine trumpettisooloineen jopa acid-jazzin tontille. Palasin itse myöhemmin Berliiniin ja äänitin laulun ja jotain erityisiä perkussio-osuuksia
– Kaiken kaikkiaan levy on mitä se on – aika raaka sekoitus kaikkea mitä olimme levyttäneet viiden vuoden aikana. Spiderin äänittämiseen käytin ensimmäistä kertaa tietokonetta, jonka urkurimme asenteli minulle. Nyt minulla oli ensimmäistä kertaa mahdollista äänittää niin monta raitaa kotiäänitteisiini kuin halusin. Rakastan kuunnella omituisia versioita vielä omituisimmista originaaleista! – Race With The Devil onnistui aika hyvin, äänitin perkussioiksi kättentaputukset moottoripyörähanskat kädessä ja käytin vanha viulua imitoidessani kumien puhkeamista. Shag Rag myi ihan hyvin ja Old Man Witch tuntuu myyvän vielä paremmin, myymme sitä läjittäin Montesasin keikoilla. Menetän ajantajuni, en tunne nälkää enkä väsymystä. Hän sanoi, että Witchcraft on pieni ja mitätön levymerkki ilman promotiota. Silti teen yhä ensimmäisen rytmipohjan neliraiturilla, jonka siirrän sitten koneelle. – Kun tuo sinkku julkaistiin Felix varoitti minua odottamasta siltä mitään. – Kun olin päässyt julkaisuiden makuun, suunnittelin jo seuraavaa. Vastasin hänelle, että hänen isänsä oli tehnyt hienoa työtä ja että me emme olleet levyttäneet Catalina Pushia, vaan soitamme vain sitä keikoillamme ja että youtuben video ei edes ole meidän lataamamme. Kun teen äänityksiä, menetän täysin kontrollin itseeni. Yksi kappaleista, joka oli jäänyt korvaani soimaan heti ensi kuulemalta oli Big Fat Spider. Lopuiksi kappaleiksi valitsin Bill Haleyn Train Of Sin’in, oudon gospelin Train Of Satanvillen ja tietenkin Gene Vincentin Race With The Devil’in. Huomasin kuitenkin heti, että kaikkialla missä Montesas soitti, DJ:t soittivat tuota sinkkua. – Tiesin, että minun on pako tehdä oma versioni tuosta kappaleesta. Vaimoni oli todella huolissaan minusta, kun hän palasi retkeltään, sillä olin kuin zombie, en ollut syönyt tai nukkunut päiväkausiin. Tuo tunne on joskus voimakkaampi, joskus heikompi ja se syntyy vain kun työskentelen yksin. Se ei ehkä kuulosta niin coolilta, mutta Cubasella työskentely on nii-in paljon helpompaa. Noihin aikoihin minulla oli laulua, koska sitä ei voi coveroida oikein ja että Gene Vincent on koskematon ja niin edelleen... Sinkku on saanut hyvän vastaanoton ja erityisen hyvän Englannissa. Lopputulos olisi voinut olla parempikin – mutta olisi se voinut olla huonompikin! Monet kappaleista olivat vanhoja keikkabiisejä, joita olimme soittaneet paljon, mutta emme olleet levyttäneet aiemmin. Halusin tietysti, että kappaleet olisivat aika lailla erilaisia verrattuina alkuperäisiin. Toisaalta taas, kaikkihan me tiedämme, että todelliset helmet on piilotettu sinkkujen B-puolelle... Suunnittelen parhaillaan toista noitapaholaisteemaista EP:tä, jonka Witchcraft julkaisisi halloweenina. – Olen muuten tehnyt laulusta myös uptempoversion, haluaisin julkaista sen vielä jossain. Hän ilmeisesti ajatteli saavansa rahaa tuntemattomalta bändiltä, joka soitti hänen isänsä kappaletta silloin tällöin pikku keikoillaan. Minulla on myös muutama cover valmiina lauluista, joita kukaan ei ole jostain syystä versioinut aiemmin, mutta pidän ne vielä toistaiseksi salaisuutena. Huomasin myös, että kukaan ei ollut aiemmin coveroinut sitä. Tiesin, että hänellä on levymerkki ja hän tiesi, että minulla on äänityksiä. Tähän asti kaikki kotiäänitykseni oli tehty neliraiturilla ja sillä äänittäminen menee mutkikkaaksi, jos haluaa enemmän raitoja kuin nuo neljä. Käytin äänityksiin pulloja, valethereminiä, espanjalaista nailonkielistä kitaraa, rumpuja, baritonikitaraa (oikeastaan guildini viritettynä äärimatalalle), kahta ylimääräistä kitaraa ja kaikkea, josta sain aikaan perkussioääniä. Hän yritti käännyttää myös minut uskoonsa ja lainasiminulle tupla-CD:n Heinziä. En tiedä vielä milloin ja missä formaatissa – vinyylinä tietysti , mutta ehkä parina sinkkuna tai kymppituumaisena tai LP-levynä. Sen sijaan, että hän olisi ollut ylpeä siitä, että joku halusi soittaa hänen isänsä ”unohdettua” laulua toisella puolella maailmaa, Tracy Underwood halusi haastaa meidät oikeuteen kappaleen levyttämisestä. Steffen Bräutigam, hardcore vinyylikeräilijä, joka keräilee kaikkea 60-luvun punkista eteläamerikkalaisiin kansanlauluihin sattuu olemaan myös nykyään Montesas-rumpali ja huolestuttavan kova Heinz-fani. Hän neuvoi kärsivällisesti miten Cubasea ja se todella avasi uuden maailman minulle. – Tiesin, että frankfurtilaisen Migraine Recordsin Olaf on myös hillitön Heinz-fani, joten levyn julkaisun järjestäminen ei tuottanut ongelmia. Molemmat laulut syntyivät kuin tyhjästä, olin vain sivustakatsoja ja levytykset itse kertoivat mitä pitää tehdä seuraavaksi. En vain tiedä julkaisisinko ne kuitenkin EP:inä, sillä olen ihastunut tuohon formaattiin. olemme oikeastaan jo tehneet kaiken sen minkä halusimme. Samaa kappaletta soittaa yksi ja toinen bändi eurooppalaisessa rockabillyskenessä – pitäisikö meidän kaikkien lopettaa 50-luvun suosikkikappaleidemme soittaminen. Tämä siis tapahtui ennen kuin levytimme kappaleen. Tiedän, että se kuulostaa keksityltä ja epäuskottavalta, mutta niin se vain on! Voin etukäteen päättää vain summittaisen temmon, loppu syntyy ”itsestään”. ”Kun teen äänityksiä, menetän täysin kontrollin itseeni.” Underwoodin tyttäreltä. Kun kerroin asiasta puhelimessa Felixille, hän sanoi, ettei halua julkaista tuota - 19 - – Työstin todella kauan lopullista Big Fat Spider -versiotani. Jostain syystä viestini tulivat aina bumerangina takaisin, enkä saanut ikinä vastattua hänen viestiinsä. – Ensimmäinen omissa nimissä tehty sinkkuni julkaistiin taidenäyttelyni avajaisissa jouluna 2009. Toisaalta tuo mahdollisuus tietenkin myös tavallaan vaikeutti äänityksiä – zombie-minäni kuitenkin vahti tekemisiäni. Sanoin, että en välitä, sillä minulla ei ollut oikeasti odotuksia eikä edes bändiä noiden äänitysten takana, jota promota. Päätin tehdä noita- ja piruaiheisen EP:n. – Olemme levytelleet alkuvuodesta ja materiaali pitäisi saada julkaistuksi piakkoin. Useimmat niistä ovat jonkinlaisia kokeiluja tai harjoituksia, mutta aina silloin tällöin syntyy jotain julkaisemisen arvoista. Koska Felix oli itsekin DJ, hänellä oli kontakteja ympäri maailmaa ja sinkku levisi kaikkiin maailmankolkkiin. Hampurilaisella tiskijukalla, Dave Gardnerilla oli se DJ-kokoelmalla, joita hän tapaa lähettää vaimolleni joka joulu ja syntymäpäivä – miksi, on kokonaan toinen tarina... Se on hämmästyttävää kyllä julkaistu ainoastaan sinkun täytteenä, A-puolella on easy listening -versio Dylanin Don’t Think It Twice’sta. Entä muut tulevaisuuden suunnitelmat. Itse asiassa teen koko ajan äänityksiä ja (toivottavasti) suurin osa niistä ei koskaan näe päivänvaloa. Enpä oikein tiedä, mikä olisi Montesasin tulevaisuuden tavoitteet... Prosessin aikana lisäilin vielä paljon enemmänkin kaikkea tavaraa raidoille, mutta onneksi tajusin poistaa suurimman osan. Molemmat on äänitetty samana kesäyönä kotonani, sillä aikaa kun vaimoni oli viikon verran luokkansa kanssa luokkaretkellä. Onneksi hän suostui kuitenkin kuuntelemaan versioni – ja pyörsi oitis puheensa. MARCEL BONTEMPI (Witchcraft 2009) A: (1) Shag Rag B: (1) Oh My Girl MARCEL BONTEMPI (Witchcraft 2011) A: (1) Old Man Witch (2) Train Of Sin B: (1) Race With The Devil (2) Train To Satanville MARCEL BONTEMPI (Migraine 2012) A: (1) Big Fat Spider B: (1) Spiderman Theme näyttely pystyssä maalauksistani ja minulla oli paljon aikaa suunnitella asioita istuskellessani galleriassa. – Toinen sinkkuni syntyi kun kuulin Sen Kappaleen – tarkoitan kappaletta Old Man Witch. Maassa on selvästikin kaapissa paljon Heinz-faneja! – Minulla on myrkkykaapissani materiaalia kokonaisen LP:n verran. Se on myös varmasti isoin ero soolojuttujeni ja bändin äänitysten välillä ja siksi nuo kappaleet oli julkaistava omissa nimissäni. Tuo muutti ylipäätään katsantokantaani levymerkkeihin ja singleformaattiin. Olen tuntenut Witchcraft Recordsin omistajan Felixin jo vuosia, sillä hän on myös kotoisin Frankfurtista ja järjestää siellä joka kuukausi maineikasta Wild Cat Night -klubia Dreiköningskeller’issä. Samoin minun lattarivaikutteinen vastauslevyni Big Mama Thortonin Hound Dogille, nimeltään Bull Frog, on myös valmiina painettavaksi. Ensimmäiset äänitykset, jotka hän hyväksyi julkaistavaksi olivat Shag Drag ja doowop-balladi Oh My Girl. Tarkan kopion tekeminen voi olla tärkeää harjoitusmielessä, mutta homman mielekkyys on siinä, että saa omiin versioihinsa ihan omanlaisensa kierteen. Suunnittelin levyyn muuten viileän etiketinkin, mutta se hylättiin yhtenäisyyden vuoksi – kaikkea ei voi saada. No, emme ole kyllä olleet vielä keikalla Japanissa, Amerikoissa emmekä Suomessa...! Tuo kirjataan ylös ja toivotaan asian tilaan pikaista parannusta! Kiitos haastattelusta, Marcel! 3 - 2013 •. Se ei tehnyt minuun suurtakaan vaikutusta – paitsi Big Fat Spider
Se oli joskus syksyllä 2007. – SD: Meillä oli aikoinaan Housewife’s Choise -niminen ska-bändi, jossa lauloin ja Jutila soitti kitaraa. Oliko teille alusta asti selvää, ettette tee covereita. Meillä oli kaikilla omat taiteilijanimet ja se Sky Dee jäi sieltä. – JH: Sky Dee on sellainen highfly-nimi, että Demons tuli siihen perään vastapariksi. – SD: Basisti Jari Turunen löytyi myös kaveriporukasta, kun oli soitellut Halttusen kanssa vinksahtanutta suomenkielistä iskelmää Kino Luxissa. Sitten Jutilan palattua pohjanmaalta alettiin tekemään tätä. – SD: Mutta omat korvasi ne kyllä aika pian. Vuonna 2007 perustettuun bändiin löytyneet musikantit ovat eri yhteyksissä soitelleet yhdessä jo hamasta 80-luvusta – kuten tässä haastateltavina, One Pint Pubin pöydässä, istuvat laulaja Sky Dee (SD) ja Demonsin miehistöön kuuluvat urkuri Jukka Halttunen (JH) ja kitaristi Petri Jutila (PJ) paljastavat. Kuka teistä vastaa kappaleidenne tekemisestä. Halttunen soitti kanssa jonkin aikaa koskettimia siinä. – JH: Meillä on ollut alusta saakka ideana, että siinä garagessakin olisi sellainen jorattava soulin letkeys ja tietenkin ska-rytmit ovat edelleen tärkeä osa meidän sointia. – JH: Kyllähän setissä ihan aluksi oli covereitakin ennen kuin päästiin vauhtiin. - 20 - Entä kuinka helposti biisinne siirtyvät studiossa levylle, kun olette kuitenkin ennen kaikkea livebändi?. Halttusella kävi biisikynä kuumana ja aihioita oli syntynyt jo instrumentaalimuodossa Kino Luxin aikana. Pohjustusta albumille saatiin vuosina 2008–2010 ilmestyneen EP-trilogian muodossa, jonka ensimmäinen osa on jo aikaa sitten myyty loppuun. Itseni mukaan lukien moni stadilainen muistaa varmasti bändin pyörittämän Klub Stupidon Bar Lepakkomiehessä, jonka housebändinä Sky Dee & The Demons itse toimi. Lisäksi Demons saundasi meistä hyvältä. Siekailematta omalla tyylillään ska’ata, garagea, rock’n’rollia ja soulia yhdistelevä kokoonpano nousi nopeasti perustamisensa jälkeen tanssijoiden suosikiksi. Me ollaan päätetty, että näin me halutaan tehdä meidän musiikkia, bändinä. © Santtu Hämäläinen SKY DEE & THE DEMONS Urku, kitara, rytmi ja Go Go! M uutaman vuoden hiljaiseloa viettänyt helsinkiläinen soul/garage -jyrä Sky Dee & The Demons julkaisee Stupido Recordsin toimesta debyyttipitkäsoittonsa ”Just Like That” kesäkuussa. Halttunen varmasti tuo niitä eniten, mutta kaikki me osallistutaan. – SD: Se tanssittavuus on meille tosiaan sellainen tärkeä elementti, että ihmiset voi tulla joraamaan meidän keikoille. Rumpuihin tuli Juha Polenius. JANNE ÖRNBERG Kertokaapa nyt ensiksi nimeä myöten, mistä Sky Dee & The Demons sai alkunsa. Teillä on ensimmäisestä EP-levystä asti ollut selkeästi tarkoitus houkutella jengi joraamaan, vaikka aineksia on vahvasti Little Richardin huutorockista ja garagesta, niin mättömeininki ei kuulu teidän konseptiin. – SD: Jollakin saattaa olla mielessä joku aihio, jota me kaikki yhdessä sitten aletaan muokata ja tuodaan omia ideoitamme. • 3 - 2013 – SD: Me soitettiin Housewife’s Choisen aikoihin ainoastaan covereita, niin kaikilla oli hinku päästä tekemään vaihteeksi omia biisejä