Blues News 1/2015 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

vuosikerta BN haastattelee: STUDEBAKER JOHN JUKKA GUSTAVSON TAP JELLY BLUES BAND TURN ON Henkilökuvia diskografioiden takaa: LULU R&B-tenoristit, osa 21: BUDDY LUCAS Bluesin hahmoja levytysten valossa, osa 28: LEROY CARR Kaikuja kadunkulmista, osa 8: TROY KEYES & THE HIGH KEYS JOHNNY SANSONE JOHNNY SANSONE. BN käy tapahtumissa / Hound Dogin tarina / Muddy Lee Makkonen BN-kriitikoiden parhaat ’14 / Seitsemän tuuman taivas! / Levytutkailut 197301-15-01 ISSN 0784-7726 N:o 271 (1/2015) Hinta 6,80 € 48
42 s. 36 s. 32 s. 26 s. 32 s. 8 s. 18 s. 36 s. 2 • 1 2015 AIHEIN A MUUN MU AS SA: AIHEIN A MUUN MU AS SA: s. 8 s. 18 s. 22 s. 26 s. 42 s. 22 s. 50. 12 s. 12 s. 50 s
Kaikkea mukavaa on siis edelleen tiedossa juurimusiikin ystäville, kyllä kelpaa lasketella kevääseen! Yksi mukava ilmiö tässä FBS-/BNpuuhailussa on ollut se, että saa tavata lukijoita kasvokkain ja vaihtaa kuulumisia sekä aatoksia erilaisissa tapahtumissa eri puolilla Suomea. Rosen BLUES NEWS Bluesja juurimusiikin asialla jo vuodesta 1968! Blues Newsin ilmestymisaikataulu v. Itse uskon juhlien konkretisoituvan, onhan BN pitänyt viime vuosina päänsä tarmokkaasti pinnalla em. 32 BN-arkistojen helmiä: John Mayall ....................... Kisaosallistujat olivat kuitenkin painottuneesti Yhdysvalloista, mikä näkyi myös lopputuloksissa: bändikisan voiton vei Eddie Cotton (Vicksburg Blues Society, USA), solo/duo -sarjan taas Randy McQuay (Cape Fear Blues Society, USA) ja ”Best 1 2015 • 3 KUTSU: FINNISH BLUES SOCIETYN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS: Lauantaina 28.3.2015 alkaen klo 17:00 yhdistyksen toimitiloissa osoitteessa Suonionkatu 6 (3. – IBC:n tapahtumista ja tunnelmista saamme lukea tarkemmin kakkosnumerosta, johon Memphisin kävijämme ovat lupautuneet kirjoittamaan kokemuksistaan. Massiiviseen katselmukseen (kuten järjestäjätaho mieluiten tapahtumaa nimittää) osallistui parisen sataa aktia ympäri maailman. Rakas aviisimme käynnistää näin järjestyksessä peräti 48. vuosikertansa. Pääkonsertissa (liput myynnissä Tiketissä) esiintyy neljä pääosin Suomessa ennennäkemätöntä artistia, mukaan lukien tämän lehden kansikuvapoikamme Johnny Sansone! Ohjelmasta ja pääkonsertin esiintyjistä löytyy juttua jäljempänä tässä numerossa. rates) vuodelle 2015: 1/4 sivu (1/4 page) 130 eur 1/2 sivu (1/2 page) 230 eur 1/1 sivu, muut paitsi takakansi (1/1 page, except the back cover) 350 eur 1/1 sivu, takakansi (1/1 page, the back cover) 370 eur Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Marko Aho, Aarno Alén, Harri Haka, Timo Happonen, Juha Jaakola, Eija Jauhiainen, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Esa Kuloniemi, Juhani Laikkoja, Kai Leivo, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Hannu Nyberg, Teppo Nättilä, Mikke Nöjd, Arto Pajukallio, Marko Peltonen, Ville Pirinen, Jarkko Ravi, Joseph A. 17 Jukka Gustavson ....................................................... 52 Stompin’ 2015 ............................................................ – Aika näyttää; viime vuosien kuluessa olemme kuitenkin nähneet viikatemiehen kulkevan myös aikakauslehtipellossa, todistaneet lukuisten musiikkilehtien loppua. 54 Levytutkailut ............................................................... 2015: N:o 1/15: vk 09 N:o 2/15: vk 17 N:o 3/15: vk 25 N:o 4/15: vk 35 N:o 5/15: vk 43 N:o 6/15: vk 52 Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: BNnumeroon 2/15 tarkoitetut aineistot oltava toimituksessa viimeistään perjantaina 20.3.2015! 48. 36 BN:n lukijaja toimittajapalsta............................... ajoittuvan SillyStompinin house-bändeineen ja jameineen. huhtikuuta. Stompin’ 2015 -tapahtuman kokonaisuus käsittää kolme juurimusiikkiworkshopia ja erilaisia eri päiville ajoittuvia musiikkitapahtumia, laajan eri valokuvaajien otoksista koostuvan valokuvanäyttelyn, pääkonsertin lauantaina 11.4. 18 Tap Jelly Blues Band .................................................. Kiitokset siis lukijoille, tilaajille ja irtonumeroiden ostajille, jotka BN:n elämän jatkumisen ovat mahdollistaneet sekä tekevät lehden tekemisestä mielekästä. Aikakauslehti-muotoisille julkaisuille povataan tässä jaottelussa sen sijaan edelleen valoisaa tulevaisuutta. FBS:n edustajana Memphisissä International Blues Challenge -kilpailuun tammikuun lopulla osallistunut Honey B. 26 Troy Keyes & The High Keys ..................................... linja 19), Helsinki. sekä rennon, sunnuntai-iltapäivään 12.4. 42 Leroy Carr: Bluesin hahmoja levyjen valossa ..... 4 Johnny Sansone ...........................................................8 Studebaker John ........................................................ Printtimedian maailmanlopun ennustusten yhteydessä jotkut erottelevat tuon synkän näkymän koskevan lähinnä sanomalehtipaperisia lehtiä. FBS toivottaa menestystä Suomiedustajallemme, Micke Bjorklof & Blue Stripille! EBC-kokemuksistakin saamme toivottavasti lukea tarkemmin seuraavasta numerosta. vuosikerta / Volume 48 Ilmestyy 6 kertaa vuodessa / Issued bi-monthly Julkaisija / Publisher: Finnish Blues Society (FBS ry) PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland Vastaava päätoimittaja / Editor-in-chief: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö, taitto, ilmoitusmyynti / Managing Editor, advertising sales: Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 FBS ry:n jäsenmaksu ja Blues Newsin tilaus: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Aarno Alén (tai postilokeroon) aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 BN-lehden vuositilaus on 40 euroa. 50 BN käy tapahtumissa ............................................... Oma BN:mme on maailmanlaajuisestikin tarkasteltuna yksi pisimpään yhtäjaksoisesti ilmestyneistä musiikkilehdistä. Rosen, Marko Suutarla, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Antero Tirronen, Vesa Walamies, Janne Örnberg Painopaikka: Lönnberg Painot Oy, Helsinki WWW.BLUESNEWS.FI self-produced cd” -sarjan puolestaan ”Cryin’ Mercy” – Altered Five Blues Band (Grafton Blues Association, USA). Tätä taustaa vasten on syytä toivoa, että saamme vain kolmen vuoden päästä juhlia Blues Newsin 50-vuotissynttäreitä. 20 Turn On ........................................................................ kehityksen vastavirrassa uidessaan. Viime mainittuun sarjaanhan osallistui FBS:n edustajana myös Lazy Moosen hieno debyyttialbumi ”When Trouble Was Born”. Ilmoitushinnat (ad. Maaliskuun puolivälissä jännitetään ja tsempataan taas; Brysselissä järjestetään viidennet European Blues Challenge -kisat, joissa musisoi yhteensä 20 aktia Euroopan eri maista. Voimme olla varsin iloisia lehden pitkästä iästä sinällään, mutta erityisesti näinä nettiaikoina, jolloin printtimedialle on yleisesti povattu kuolemaa ja kadotusta. Jatkakaamme kaikki siis samaan malliin, kohti 50-vuotisetappia, eikös joo! Roots-blues-vuosi on jo pyörähtänyt vauhdikkaasti käyntiin. levymessuilla, keikoilla, konserteissa ja festareilla, myös vaikkapa Stompin’-tonteilla huhtikuussa! Helmikuussa 2014 Talven selkä on taittunut ja tähän liittyy myös se, että pidät käsissäsi vuoden 2015 ensimmäistä Blues News -numeroa. Lämpimästi tervetuloa! Maiju Lasola. Kuten tunnettua (!?), FBS:n koitoksiin lukeutuu paitsi BN:n tekeminen, myös vuotuisen Stompin’-festivaalin järjestäminen. Tilaukseen sisältyy 6 numeron sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille sekä Blues Newsissa että verkkosivuillamme. 35 R&B-fonistit #21: Buddy Lucas ................................ Tapaamisiin siis jälleen esim. & TBones ansaitsee lämpimät kiitokset ansiokkaista esiintymisistään Beale Streetillä. 55 Etukansi: Johnny Sansone © Joseph A. 12 Muddy Lee Makkonen .............................................. Printtimusiikkilehtien kuolonkorinoita kuuluu siellä täällä parhaillaankin. Kiitokset on yhtälailla syytä osoittaa BN:n toimittajille, jotka jaksavat vapaaehtoisesti lehtemme eteen pakertaa ja uhrata vapaa-aikaansa. 51 Seitsemän tuuman taivas! ...................................... SISÄLTÖ: BN-kriitikoiden vuoden 2014 parhaat! .................. Allekirjoittanut onkin yhä enenevissä määrin saanut vastaanottaa lukuisia kommentteja sekä ihmettelyä koskien BN:n porskuttelua pää pystyssä eteenpäin tässä ’mediakriisissä’. 41 Hound Dogin tarina .................................................. Tänä keväänä järjestyksessä viides Stompin’ valtaa Helsingin pääsiäisen jälkeisellä viikolla 7.–12. 22 Lulun soul-vuodet ..................................................... FBS:n näkökulmasta IBC oli tänä vuonna myös sikäli erityinen, että FBS:n/BN:n pitkäaikaisiin toimijoihin lukeutuva Pertti Nurmi pokkasi Memphisissä ansaitusti itselleen Keeping The Blues Alive Awardin ”Art & Photography” -sarjassa
1951–1967 (RockBeat 5-CD) Hustle Fuzz – Hustle Time (Goofin’) Lazy Moose – When Trouble Was Born (omakustanne) The Mannish Boys – Wrapped Up And Ready (Delta Groove) The Planet Rockers – Return Of... 4 • 1 2014 BN-KRIITIKOIDEN VUODEN 2014 PARHAAT! Blues Newsin toimittajakunnan perinteinen vuoden parhaimpien äänitejulkaisujen (CD:t, LP:t tai DVD:t) äänestys on jälleen suoritettu. 1-3 (VLMedia) eri esittäjiä – The Ric & Ron Story, Volume 1-2 (Ace). 6-9 (Ace) eri esittäjiä – Kannat Kattoon 1954–1961, Vol. Äänestyksessä eniten pisteitä keränneet levyt (kategorioissa paras kansainvälinen julkaisu, paras kotimainen julkaisu sekä paras uusintajulkaisu) löytyvät artikkelin viimeiseltä sivulta. (Goofin’) Johnny Spence & Doctor’s Order – Kickstart Your Mojo (Goofin’) Sugar Ray & The Bluetones – Living Tear To Tear (Severn) Nick Waterhouse – Holly (Innovative Leisure) Junior Wells – Southside Blues Jam (Delmark, cd-uudelleenjulkaisu) Barrence Whitfield & The Savages – Dig Thy Savage Soul (Bloodshot) eri esittäjiä – ...By The Bayou, Vol. (Witchcraft-International) Vesa Snygg sekä Satelliitti-yhtye – Kiertoradalla... Kukin aktiiviavustaja sai mahdollisuuden nimetä korkeintaan 20 suosikkiaan, jotka on esitetty ohessa artistija yhtyekohtaisessa aakkosjärjestyksessä. Live! (Alligator) Mark Hummel – The Hustle Is Really On (Electro-Fi) Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) Aki Kumar – Don’t Hold Back (Greaseland) Lynwood Slim – Hard To Kill (Rip Cat) Magic Slim & The Teardrops – Pure Magic (Wolf) Liz Mandeville – Heart ’O’ Chicago (Blue Kitty) The Mannish Boys – Wrapped Up And Ready (Delta Groove) RJ Mischo – Everything I Need (omakustanne) Mississippi Heat – Warning Shot (Delmark) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) Rod Piazza & The Mighty Flyers – Emergency Situation (Blind Pig) John Primer & The Teardrops – You Can Make It If You Try, Live (Wolf) Johnny Winter – Step Back (Megaforce) eri esittäjiä – The Walter Davis Project (Electro-Fi) Pete Hoppula: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Missy Andersen – In The Moment (Main Squeeze) Billy Boy Arnold – The Blues Soul Of Billy Boy Arnold (Stony Plain) Marcia Ball – The Tattooed Lady And The Alligator Man (Alligator) Pee Wee Crayton – Texas Blues Jumpin’ In Los Angeles (Ace) Doghouse Sam & his Magnatones – Knock Knock (Blues Boulevard) The ”5” Royales – Soul & Swagger: The Complete... Weiss – Red Beans & Weiss (Anti) Johnny Winter – Step Back (Megaforce) Aarno Alén: The Contours & Dennis Edwards – Just A Little Misunderstanding (Kent) The Falcons – The Definitive Falcons Collection (History Of Soul) Lee Fields – Emma Jean (Truth & Soul) Ruthie Foster – Promise Of A Brand New Day (Blue Corn) Candi Staton – Life Happens (Becarah) Bettye Swann – The Complete Atlantic Recordings (Real Gone) eri esittäjiä – Deep Soul Moments (Outta Sight) eri esittäjiä – Soul On The West Coast (History Of Soul) eri esittäjiä – Soul From New York City (History Of Soul) eri esittäjiä – Chicago Soul: Early Years (History Of Soul) Harri Haka: Billy Boy Arnold – The Blues Soul Of Billy Boy Arnold (Stony Plain) B.B. Live! (Alligator) Ruthie Foster – Promise Of A Brand New Day (Blue Corn Music) Rory Gallagher – Irish Tour ’74 (Capo/Sony Music 7-CD+DVD) Shawn Holt & The Teardrops – Daddy Told Me (Blind Pig) Johnny Legend – I Itch! (Bluelight) The Mannish Boys – Wrapped Up And Ready (Delta Groove) RJ Mischo – Everything I Need (omakustanne) Mississippi Heat – Warning Shot (Delmark) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) Nighthawks – 444 (EllerSoul) Candi Staton – Life Happens (Becarah) Sugar Ray & The Bluetones – Living Tear To Tear (Severn) Johnny Spence & Doctor’s Order – Kickstart Your Mojo (Goofin’) Chuck E. & The Blues Shacks – Businessmen (CrossCut) Rory Block – Hard Luck Child: A Tribute To Skip James (Stony Plain) Billy Branch & The Sons Of Blues – Blues Shock (Blind Pig) Bob Corritore – Taboo (Delta Groove) Rick Estrin & The Nightcats – You Asked For It... Honey Aaltonen: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Andy T / Nick Nixon Band – Livin’ It Up (Delta Groove) Billy Boy Arnold – The Blues Soul Of Billy Boy Arnold (Stony Plain) Marcia Ball – The Tattooed Lady And The Alligator Man (Alligator) Ronnie Earl – Good News (Stony Plain) Rick Estrin & The Nightcats – You Asked For It..
John – Ske-Dat-De-Dat: The Spirit Of Satch (Concord) Jukka Gustavson & Hoedown – Mountain Information (Rockadillo) The Holmes Brothers – Brotherhood (Alligator) Nathan James – Hear Me Calling / Natural Born That Way (Sacred Cat) The Kokomo Kings – Artificial Natural (Grime Tone, -13) The Mannish Boys – Wrapped Up And Ready (Delta Groove) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) Charlie Musselwhite – Juke Joint Chapel (omakustanne, -13) Pelkkä Pirttinen – En tunne sua pimeässä / Kuolema tulee (omak.single, -13) Thornbjörn Risager & The Black Tornado – Too Many Roads (Ruf) Matt Schofield – Far As I Can See (Mascot/Provogue) Johnny Spence & Doctor’s Order – Kickstart Your Mojo (Goofin’) Sugar Ray & The Bluetones – Living Tear To Tear (Severn) Walter Trout – The Blues Came Callin’ (Provogue). Live! (Alligator) Eddie Giles – Southern Soul Brother (Kent) Jim Liban with Joel Patterson Trio – I Say What I Mean (Ventrella) RJ Mischo – Everything I Need (omakustanne) John Németh – Memphis Grease (Blue Corn Music) Terrie Odabi – Evolution Of The Blues (Soul & Blues Pub.) Bobby Reynolds – Ready For The World (omakustanne) Bobby Rush with Blinddog Smokin’ – Decisions (Silver Talon) Preston Shannon – Dust My Broom (Continental) Jarekus Singleton – Refuse To Lose (Alligator) Dave Specter – Message In Blue (Delmark) Junior Wells – Southside Blues Jam (Delmark, cd-uudelleenjulkaisu ) Willie West – Lost Soul (Timmion) eri esittäjiä – Chills & Fever (Jasmine) eri esittäjiä – Hard To Explain: More Shattered Dreams (Ace/BGP) Timo Kauppinen: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Selwyn Birchwood – Don’t Call No Ambulance (Alligator) Joe Bonamassa – Different Shades Of Blue (Provogue) Eric Clapton & Friends – The Breeze: An Appreciation To JJ Cale (Surfdog) Gary Clark Jr – Live (Warner Bros.) Leonard Cohen – Popular Problems (Columbia) Robert Cray Band – In My Soul (Provogue) Doghouse Sam & his Magnatones – Knock Knock (Blues Boulevard) Beth Hart with Joe Bonamassa – Live In Amsterdam (Provogue) Jittery Jack – Gonna Have A Time With Jittery Jack (Annabelle) Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) JW Jones – Belmont Boulevard (Blind Pig) Erja Lyytinen – The Sky Is Crying (Tuohi) Janiva Magness – Original (Fathead) Imelda May – Tribal (Decca) Pietarin Spektaakkeli – Rakkauteen (Roihis Musica) Duke Robillard – Calling All Blues (Stony Plain) Brian Setzer’s Rockabilly Riot! – All Original (Surfdog) Kenny Wayne Shepherd – Goin’ Home (Provogue) Nick Waterhouse – Holly (Innovative Leisure) Esa Kuloniemi: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Billy Boy Arnold – The Blues Soul Of Billy Boy Arnold (Stony Plain) Eric Bibb – Blues People (Stony Plain) The Black Keys – Turn Blue (Nonesuch) Gary Clark Jr – Live (Warner Bros.) Boo Boo Davis – What Kind Of Shit Is This. 5 Kriitikoiden vuoden parhaat ! Kriitikoiden vuoden parhaat ! 1 2015 • Jari Kolari: Billy Boy Arnold – The Blues Soul Of Billy Boy Arnold (Stony Plain) Al Blake – Blues According To Blake (Soul Sanctuary, -13) Bob Corritore – Taboo (Delta Groove) Mark Hummel – The Hustle Is Really On (Electro-Fi) The Knickerbocker All Stars – Open Mic At The Knick (JP Cadillac) Little Mike & The Tornadoes – All The Right Moves (Elrob) The Mannish Boys – Wrapped Up And Ready (Delta Groove) RJ Mischo – Everything I Need (omakustanne) Mississippi Heat – Warning Shot (Delmark) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) The Nighthawks – 444 (Ellersoul) Rod Piazza & The Mighty Flyers – Emergency Situation (Blind Pig) John Primer & The Teardrops – You Can Make It If You Try, Live (Wolf) Raoul & The Big Time – Hollywood Blvd (Big Time) Eija Jauhiainen: Joe Bonamassa – Different Shades Of Blue (Provogue) Erja Lyytinen – The Sky Is Crying (Tuohi) Bernie Marsden – Shine (Provogue) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) No Sinner – Boo Hoo Hoo (Provogue) Matt Schofield – Far As I Can See (Mascot/Provogue) Brian Setzer’s Rockabilly Riot! – All Original (Surfdog) Kenny Wayne Shepherd – Goin’ Home (Provogue) Walter Trout – The Blues Came Callin’ (Provogue) Jon Zeeman – Down On My Luck (Membrane) Kari Kempas: Linsey Alexander – Come Back Baby (Delmark) Billy Branch & The Sons Of Blues – Blues Shock (Blind Pig) Brian Carpy – Rockin’ Bollocks (Bamboo Worldwide) Otis Clay & Johnny Rawls – Soul Brothers (Catfood) Johnny Drummer – Bad Attitude (Earwig, -13) Rick Estrin & The Nightcats – You Asked For It... (Black & Tan) Dr
11 (453 Music EP) Dave Specter – Message In Blue (Delmark) Candi Staton – Life Happens (Becarah) JJ Thames – Tell You What I Know (DeChamp) Willie West – Lost Soul (Timmion) The Windy City Four – The Windy City Four (Yawl‘s) eri esittäjiä – South Side Story, Vol. Wells – Play The Blues / The Deluxe Edition (Friday Music) Travis Haddix – Love Coupons (Benevolent Blues) Lightnin’ Hopkins – Free Form Paterns (Charly 2-CD) Keb’ Mo’ – Bluesamericana (Kind Of Blue Music) Albert King – Live In The ’70s (Rock Beat) Freddie King – Live & Loud 1968 (Rock Beat) Larry Lampkin – The Blues Is Real (Kaint Kwit) Barbara Lynn – Complete Atlantic Recordings (Rhino/Real Gone Music) Mr. 6 • 1 2014 Pertti Nurmi: Linsey Alexander – Come Back Baby (Delmark) Chuck Berry – Rock And Roll Music, Any Old Way You Choose It (Bear Family 16-CD) Billy Branch & The Sons Of Blues – Blues Shock (Blind Pig) Otis Clay & Johnny Rawls – Soul Brothers (Catfood) Bob Corritore – Taboo (Delta Groove) Eddie Cotton – Here I Come (DeChamp) Pee Wee Crayton – Texas Blues Jumpin’ In Los Angeles (Ace) Johnny Drummer – Bad Attitude (Earwig, -13) Buddy Guy & Jr. 1-3 (VLMedia) eri esittäjiä – The Last Shout! Twilight Of Blues Shouters (Fantastic Voyage 3-CD) Maiju Lasola: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Devon Allman – Ragged & Dirty (Ruf) Boo Boo Davis – What Kind Of Shit Is This (Black & Tan) Rory Gallagher – Irish Tour ‘74 (Capo/Sony Music 7-CD + DVD) Hustle Fuzz – Hustle Time (Goofin’) Nathan James – Hear Me Calling (Sacret Cat) Lazy Moose – When Trouble Was Born (omakustanne) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) Saltwater Jinx – Saltwater Jinx (Puuma) Johnny Spence & Doctor’s Order – Kickstart Your Mojo (Goofin’) Terry Hanck Band & friends – Gotta Bring It On Home To You (Delta Groove) The Del Rays – Play Old School Rock’n’Roll (Goofin’) Thorbjörn Risager & The Black Tornado – Too Many Roads (Ruf) Trick Bag – Shake Your Bags (Trichord-Levy) Willie West – Lost Soul (Timmion) Teppo Nättilä: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Chuck Berry – Rock And Roll Music, Any Old Way You Choose It (Bear Family 16-CD) The Balham Alligators – Bayou-Degradable (Proper) Joe Bonamassa – Different Shades Of Blue (Provogue) Joe Bonamassa – Tour De Force (Provogue 4 x 2-CD/2-3-LP) Jeff Bridges & The Abiders – Live (Ramp) Rory Gallagher – Irish Tour ’74 (Capo/Sony Music 7-CD+DVD) Jukka Gustavson & Hoedown – Mountain Information (Rockadillo) The Hellraisers – Lost And Found, Rare & Rediscovered Recordings (Neu Piste) Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) Mickey Jupp – Kiss Me Quick, Squeeze Me Slow (Repertoire 3-CD+DVD) Jerry Lee Lewis – Rock & Roll Time (Vanguard) Lazy Moose – When Trouble Was Born (omakustanne) Janne Louhivuori – Electric Guitar (Texicalli) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) Willie Nelson – Band Of Brothers (Sony Music) Billy Joe Shaver – Long In The Tooth (Lightning Red) Skinny Molly – Here For A Good Time (Moss Rose) Marty Stuart & his Fabulous Superlatives – Saturday Night/Sunday Morning (Superlatone) Walter Trout – The Blues Came Callin’ (Provogue). Sipp, The Mississippi Blues Child – It’s My Guitar (Baby Boy, -13) Lucky Peterson – The Son Of A Bluesman (Jazz Village) Bobby Rush with Blinddog Smokin’ – Decisions (Silver Talon) Jarekus Singleton – Refuse To Lose (Alligator) Riku Metelinen: Rory Block – Hard Luck Child: A Tribute To Skip James (Stony Plain) Ben Granfelt Band – Handmade (Turenki) Buddy Guy – Rhythm & Blues (RCA 2-LP/2-CD, -13) Doghouse Sam & his Magnatones – Knock Knock (Blues Boulevard) Fabulous Thunderbirds – On The Verge (Severn, -13) Jukka Gustavson & Hoedown – Mountain Information (Rockadillo) Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) Lazy Moose – When Trouble Was Born (omakustanne) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) Ninni Poijärvi – Tie (Turenki) Original Hardway – How To Play The Blues (Fifty Fifty) Private Practice – Plays Dr Feelgood (omakustanne) Brian Setzer’s Rockabilly Riot! – All Original (Surfdog) Still Blues – Snake Soup (Traphill) Trick Bag – Shake Your Bags (Trichord-Levy) Turn On – Diamond In The Rough (omakustanne) Juhani Laikkoja: Grady Champion – Bootleg Whiskey (Malaco) Pee Wee Crayton – Texas Blues Jumpin‘ In Los Angeles (Ace) Johnny Drummer – Bad Attitude (Earwig, -13) Lee Fields – Emma Jean (Truth & Soul) Uvee Hayes – In The Mood (Mission Park) Sharon Jones & The Dap-Kings – Give The People What They Want (Daptone) Louisiana Red – Lowdown Back Porch Blues (Roulette/Warner Japan) Bobby Rush with Blinddog Smokin’ – Decisions (Silver Talon) Bobby Rush – Upstairs At United, Vol. 23 (Numbero) Mikke Nöjd: Birdlegg – Birdlegg (Dialtone, -13) Bob Corritore – Taboo (Delta Groove) The Del Rays – Play Old School Rock‘n‘Roll (Goofin’) Howlin’ Bill – Hungry (Blues Boulevard) Hustle Fuzz – Hustle Time (Goofin’) Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) John Lindberg Trio – Dig It! (Enviken) Mississippi Heat – Warning Shot (Delmark) Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops (Severn) John Primer & The Teardrops – You Can Make It If You Try, Live (Wolf) Rebound – Tiger & Ravens (Turenki) Restless – Seconds Out (Bluelight) Johnny Spence & Doctor’s Order – Kickstart Your Mojo (Goofin’) The Sultans – More Houserockin’ And Other Boogies (Ektro) T-Bear & The Dukes – Ice Machine (omakustanne) Trick Bag – Shake Your Bags (Trichord-Levy) Big Joe Turner – Live 1983 (Floating World) eri esittäjiä – Kannat Kattoon 1954–1961, Vol
Vuoden 2014 uusintajulkaisu: 1. Rick Estrin & The Nightcats – You Asked For It... 4. Mark Hummel – The Hustle Is Really On (Electro Fi) 3 p. Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) 6 p. Junior Wells – Southside Blues Jam (Delmark) 3 p. Candi Staton – Life Happens (Becarah) 3 p. TT Tarkiainen: Niko Ahvonen – Pohjoinen Soul (Turenki) Robben Ford – A Day In Nashville (Provogue) Fred & The Healers – Hammerbeatmatic (Blues Boulevard) Mark Hummel – The Hustle Is Really On (Electro Fi) Wilko Johnson / Roger Daltrey – Going Back Home (Chess) Lazy Moose – When Trouble Was Born (omakustanne) Little Boogie Boy Blues Band – It’s All In The Blues (Happy Clam) Erja Lyytinen – The Sky Is Crying (Tuohi) Andres Roots & Raul Terep – Trad.alt.blues (Roots Art) Rob Tognoni – The Lost Album (Blues Boulevard) Mirel Wagner – When The Cellar Children See The Light Of Day (Kioski) ZZ Top – Live At Montreaux 2013 (Eagle Vision DVD) Vesa Walamies: Dave & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) Rory Block – Avalon Blues (Stony Plain, -13) Peter Funk – Slidewalk (Blind Lemon) Ismo Haavisto – Mean Blue Train (Lake Water) Corey Harris – Fulton Blues (Blues Boulevard) Howlin’ Bill – Hungry (Blues Boulevard) The Knickerbocker All Stars – Open Mic At The Knick (JP Cadillac) Louisiana Red – The Sky Is Crying (Wolf) John Primer & The Teardrops – You Can Make It If You Try, Live (Wolf) Paavo Pesonen – Long Ways From Home (omakustanne) John Primer – You Can Make It If You Try (Wolf) Trickbag – With Friends, Vol. Joe Bonamassa – Different Shades Of Blue (Provogue) 3 p. 2. Bobby Rush with Blinddog Smokin’ – Decisions (Silver Talon) 3 p. Doghouse Sam & his Magnatones – Knock Knock (Blues Boulevard) 3 p. Lazy Moose – When Trouble Was Born (omakustanne) 5 p. Rory Gallagher – Irish Tour ’74 (Capo/Sony Music 7-CD+DVD) 3 p. Trick Bag – Shake Your Bags (Trichord-Levy) 3 p. Vuoden 2014 kansainvälinen julkaisu: 1. 4. Big Joe Turner – Live 1983 (Floating World) 2 p. Hustle Fuzz – Hustle Time (Goofin’) 3 p. 2. Dave Alvin & Phil Alvin – Common Ground (Yep Roc) 7 p. 1 (Magic, -13) Big Joe Turner – Live 1983 (Floating World) Eddie ”Cleanhead” Vinson – The Original Cleanhead (Ace) Junior Wells – Southside Blues Jam (Delmark, cd-uudelleenjulkaisu) Weeds – Picking Weeds (omakustanne) Reverend Robert Wilkins – Prodigal Son (Bear Family) eri esittäjiä – Definitive Detroit Blues (Not Now Music, -13) eri esittäjiä – Okeh Blues Story (One Day, -13) eri esittäjiä – Super Black Blues (Ace) 1 2015 •. (Bear Family 16-CD) 2 p. Johnny Drummer – Bad Attitude (Earwig, -13) 3 p. 3. Mud Morganfield & Kim Wilson – For Pops: A Tribute To Muddy Waters (Severn) 9 p. John Primer & The Teardrops – You Can Make It If You Try, Live (Wolf) 4 p. Erja Lyytinen – The Sky Is Crying (Tuohi) 3 p. 6. Billy Boy Arnold – The Blues Soul Of Billy Boy Arnold (Stony Plain) 5 p. Walter Trout – The Blues Came Callin’ (Provogue) 3 p. Billy Branch & The Sons Of Blues – Blues Shock (Blind Pig) 3 p. The Mannish Boys – Wrapped Up And Ready (Delta Groove) 5 p. Bob Corritore – Taboo (Delta Groove) 4 p. Kriitikoiden vuoden parhaat ! Kriitikoiden vuoden parhaat ! Vuoden 2014 kotimainen julkaisu: 1. 11. Brian Setzer’s Rockabilly Riot! – All Original (Surfdog) 3 p. Johnny Spence & Doctor’s Order – Kickstart Your Mojo (Goofin’) 5 p. Jukka Gustavson & Hoedown – Mountain Information (Rockadillo) 3 p. Sugar Ray & The Bluetones – Living Tear To Tear (Severn) 3 p. The Del Rays – Play Old School Rock’n’Roll (Goofin’) 2 p. Mississippi Heat – Warning Shot (Delmark) 4 p. eri esittäjiä – Kannat Kattoon 1954–1961, Vol. Pee Wee Crayton – Texas Blues Jumpin‘ In Los Angeles (Ace) 3 p. RJ Mischo – Everything I Need (omakustanne) 4 p. Chuck Berry – Rock And Roll Music... 1-3 (VLMedia) 2 p. Willie West – Lost Soul (Timmion) 3 p. Live! (Alligator) 3 p. 7
Vaikkei pitkän uran luonut jyhkeä-ääninen laulaja ja multi-instrumentalisti aivan paljasjalkaisia seutulaisia olekaan, on hän kuitenkin asustellut New Orleansin kulmakunnilla vakituisesti jo 90-luvun alusta lähtien ja auttanut myös osaltaan mm. Joitakin kertoja näin isäni myös pianon äärellä. Vuoden 1945 jälkeen hän jäi joksikin aikaa Englantiin ja kuului muusikkoporukkaan, joka säesti sen hetken isoja tähtiä heidän konsertoidessaan maassa. Sivummalta vanhemman väen touhuja ihaillen seuranneeseen nuorempaan Sansoneen iski pirullinen purema. Kotiuduttuaan armeijasta hän kouluttautui opettajaksi mutta jatkoi yhä keikkailua viikonloppuyhtyeissä. Johnin kanssa. Chenierin ja Tab Benoitin tapaisten kaupungin nykypolven artistien nousua yhä laajempaan kansainväliseen tietoisuuteen. ISÄN SIUNAUKSELLA MUUSIKOKSI Musiikkipöpön nuoreen Johnny Sansoneen tartutti hänen oma isänsä. Sota-aikana haavoittunut ja sitä kautta komennuksen armeijan viihdytysjoukkoihin saanut Al ”Wire Arm” Sansone piti soittoharrastustaan yllä myös siviilissä sekä oli mukana järkkäilemässä railakkaita uima-allasbileitä, joissa esiintyi usein erilaisia yhtyeitä. Tab Benoitin, Cyril Nevillen sekä Dr. Tuolloin isäni oli päättänyt, että hänen rakkautensa musiikkiin on sellainen asia, jonka tulee myös jatkua suvussa. Nykypäivän keikkojen vakiokalustoon kuuluvan haitarin Sansone liitti soitinrepertuaariinsa joulun alla 1987, kuultuaan Clifton Chenierin edesmenneen ja vannotettuaan itsensä huolehtimaan osaltaan siitä, ettei zydecoperinne vain pääse kuolemaan alan suurimman sankarin mukana. – Isäni soitti saksofonia, klarinettia ja muitakin instrumentteja – enkä tarkkaan ottaen edes tiedä mitä kaikkia, sillä hän menehtyi aivan liian nuorena. Saksofonin lisäksi Johnny treenasi kitaran ja huuliharpun soittoa. Hänhän mm. soitti Dave Brubeckin kanssa Yhdysvaltain armeijan tukikohdissa toisen maailmansodan aikana esiintyneessä The Wolf Pack -kokoonpanossa. Oman läpimurtoalbuminsa ”Crescent City Moon” vuonna 1996 julkaissut voodoo-bluesin suurlähettiläs on huomioitu viime vuosina etenkin lauluntekijänä sekä jäsenyydestään New Orleansin ”super-yhtyeessä” Voice Of The Wetlands All-Stars yhdessä mm. Viimeksi mainitusta tulikin 13 ikävuoteen mennessä hänen ykkösinstrumenttinsa. Niinpä sitten aloitin alttofonin puhaltamisen 8-vuotiaana. – Luulenpa, että jokainen muusikko haluaa joskus levitellä siipiään ja katsoa, onko hänen mahdollista irtautua maasta jonkin uuden © J ohnn y S ansone ”Luulenpa, että jokainen muusikko haluaa joskus levitellä siipiään ja katsoa, onko hänen mahdollista irtautua maasta jonkin uuden soittimen turvin.”. Anders Osbornen, Kenny Nealin, C.J. 8 • 1 2015 JOHNNY SANSONE JOHNNY SANSONE PETE HOPPULA New Jerseyn Orangessa vuonna 1958 syntyneen Johnny Sansonen musiikkia leimaa poikkeuksellisen vahva louisianalainen kierre
Austiniin, Bostoniin sekä Pohjois-Carolinan Chapel Hilliin. Chenier oli suuri vaikutin minulle silloin alkuvaiheissa. Tämä tapahtui alkuperäisjäsenten, laulaja Darrell Nulischin ja huuliharpisti Jerry Portnoyn eron jälkeen sekä jonkin aikaa ennen Ronnien päätöstä ryhtyä esittämään pelkästään instrumentaaleja ilman laulusolistia. 80-luvun lopulla hän liittyi puoleksi vuodeksi LP:lläänkin vierailleen Ronnie Earlin luotsaamaan Broadcasters-ryhmään. Kerroin hänelle viimeisen kerran nähdessämme, kuinka tärkeää se oli ollut minulle. Minä vietin nuoruuteni seikkaillen ympäri maata, asustellen siellä missä vain oli jotain hommia tarjolla ja siirtyen sitten seuraavaan paikkaan. Suunnannäyttäjinä toimivat myös isän levyhyllystä löytyneet swing-savikiekot. Jotta voisit ymmärtää sitä, sinun täytyy elää niin itse. James Cottonilta, Junior Wellsiltä, George ”Harmonica” Smithiltä ja monilta muilta. Olin hyvin onnekas päästessäni mukaan kuvioihin silloin, kun oli vielä mahdollista tutustua sellaisiin tyyppeihin. Kaikki alkuperäisen Blues Partyn kaverit soittavat edelleen, esim. kitaristi Ivan Appelrouth on tehnyt viime aikoina muutamia hienoja levyjä ja rumpali Willie Harper on yhä bluesharpistien keskuudessa kentän kysytyimpiä shuffle-rumpaleita. Ronnie oli niin innostunut kertoessaan olevansa menossa Austiniin tekemään yhteiskeikkoja Vaughanin kanssa. – Myöhemmin pääsin esiintymään Ronnien lämppärinä sekä soittamaan hänen bändinsä kanssa. Silloin tartuin haitariin enkä aikonut enää päästää siitä irti. Good Thing”. Jotkut ihmiset kuluttavat kaiken aikansa pyrkiessään olemaan hyviä yhdessä asiassa. Laitettuaan levyn pyörimään, hän pystyi nyt itsekin musisoimaan äänitteen päälle. Jumpin’ Johnny & the Blues Party -yhtyeen (Ivan Appelrouth: kitara, John Sheppard: basso, Willie Harper: rummut) debyyttialbumi ”Where Y’at?” ilmestyi 1988 ensin artistin omalla ShortStack-merkillä ja sitten uusintapainoksena Bob Greenleen operoimalla floridalaisella King Snake Recordsilla. 1 2015 • 9 soittimen turvin. Mikä saa minut tuntemaan niin. Broadcasters-vaiheen jälkeen Sansonen kodiksi vakiintui vuonna 1990 New Orleans. Tuottajana, basistina sekä baritonisaksofonistina toimineen Bob Greenleen Floridan studiossa pidetyissä sessioissa Chicagoja Louisiana-bluesin yhtälöä olivat tällä kertaa rakentamassa toistakymmentä alan ammattilaista, kuten kitaristit Kenny Neal, Ernie Lancaster ja Foghat-yhtyeen Bryan Bassett, kosketinsoittajat Lucky Peterson ja Rev. Tutustuin tuolloin myös Ronnie Earliin. Monessa mukana ollut isä pyöritti päivätöidensä ohessa myös jonkinlaista jukebox-vuokratoimintaa – ja yksi korjaamista odottaneista aparaateista päätyi säilöön Sansoneiden kellariin. Myös soittopuuhat muuttuivat entistä vakavammiksi. Kesti koko päivän päästä osoittamaan kunniaa kuninkaalle. – Ryhdyin soittamaan bändeissä jo high school -vuosina mutta collegeen siirryttyäni löysin kavereita, jotka itseni tavoin pitivät kaikenlaisesta musiikista – ja myös keräilivät levyjä. Minä todella halusin olla kitaristi ensimmäisissä bändeissäni, mutta ainahan sieltä löytyi joku itseäni parempi – ja minä taas olin lahjakkaampi harpistina. – Olen aina antanut musiikin johdattaa minua ja olen koittanut ymmärtää, mikä tekee siitä niin hienoa. Osallistuimme tuolloin monille pakettiturneille saman ohjelmatoimiston alaisuudessa olleiden Chicagoblues-legendojen kanssa. Niihin aikoihin perustin ensimmäiset omat yhtyeeni. Myöhemmin muutin katsontatapaani eri instrumentteja kohtaan: ei ole niin olennaista, miten soitat vaan se, mitä sinulla on sanottavanasi. Hauska juttu, että hän oli paljon nuorempi silloin kuin minä olen nyt. Howlin’ Wolfilta, Little Walterilta ja Freddy Kingiltä), koostui kakkosjulkaisu lähes yksinomaan Sansonen itse rustaamista kappaleista. Tapasimme siis ensimmäisen kerran ja ystävystyimme samantien. Kävin Cliftonin kotikulmilla Opelousasissa, Louisianassa, minne kaikki maailman haitaristilegendat olivat kokoontuneet. New Orleansissa Sansone ryhtyi vuorostaan yhteistyöhön mm. Billy C. Sain Ronnien myös vierailemaan ensimmäisellä soololevylläni. Näin ollen ryhdyin harjoittelemaan haitarin kanssa pian Clifton Chenierin kuoleman jälkeen. Olin kauhuissani, kunnes näin hänen hymyilevän ja tajusin sen olevan vain osa showta. Hänen poikansa CJ on myös läheinen ystäväni ja olimme syntyneetkin vuoden samana päivänä. URA URKENEE Collegeopintojen myötä Sansone muutti Coloradoon vuonna 1975 sekä edelleen mm. Kuvittelin, että hän oli huutamassa suoraan minulle ja ettei paikalla edes ollut muuta yleisöä. Säestimme klubeilla ja festivaaleilla mm. Sain vastaavanlaista suunnistusapua myös mm. Muistan ajatelleeni sitä voimaa ja jännitettä – sekä lopulta helpotusta miettiessäni, että tuota samaa minäkin haluan jonain päivänä tehdä. Pian hän sai tilaisuuden esiintyä myös oikeiden legendojen kanssa. Tätä ennen olin jo työskennellyt yhdessä mm. fonistien Joe Cabralin. Olin mennyt katsomaan Roomful of Bluesia heidän kitaristinsa Duke Robillardin takia, mutta keikalla tajusin Ronnien korvanneen hänet. Täysipainoisen kiertue-elämän aloitin heti päästyäni collegesta. Muistan Earlin vouhkanneen jostain uskomattomasta teksasilaisesta kitaristista ja hän antoi minulle kasettikopion kaverin live-äänitteestä. Se oli nuori Stevie Ray. Kun esikoista sävyttivät vielä monet covervalinnat (mm. John Lee Hookerin kanssa, kun avasimme hänelle kiertuekeikkoja oman bändini voimin. Muistan nähneeni Howlin’ Wolfin, kun olin 14-vuotias ja hän säikäytti kurat housuuni. Pian sen jälkeen yhtyeeni hajosi ja vastaanotin itse kutsun saapua Bostoniin ja liittyä The Broadcastersiin. Bluesiin teini-ikäisen Sansonen puolestaan tutustutti aikoinaan Jimmy Reedin kasiraitanauha. Kokoonpano ei ehtinyt tehdä levytyksiä, mutta Johnny sai arvokasta kokemusta päästessään Earlin omien keikkojen lisäksi myös komppaamaan lukuisia bluesmaailman suuruuksia. Tuolloin ilmestyi myös uudelleenjärjestäytyneen Blues Partyn toinen King Snake -pitkäsoitto, Ichiban-yhtiön jakelema ”Mr. Wirtz sekä haitaristina ja vierailevana laulajana toiminut C.J. – Pääsin soittamaan 13-vuotiaana huuliharppua Honeyboy Edwardsin rinnalla eräillä folk-festivaaleilla. Johnnyllä ei ollut vahvistinta eikä oikeaa mikrofonia, mutta hän leikkasi juken neulapään piuhat irti ja kytki järjestelmään pienen mikin kasettinauhurista. Chenier. Jimmy Rogersia, Robert Jr Lockwoodia, Pinetop Perkinsiä, Snooky Pryoria, James Cottonia ja Hubert Sumlinia, joskus heitä kaikkia samaan aikaan
Silloin kun lähdet menemään väärään suuntaan, sinulla on edes turvaverkko. Viimeiset kolme omaa albumiani ovat olleet ystäväni Anders Osbornen tuottamia, ja hän on niitä harvoja ihmisiä, joihin tunnen voivani todella luottaa. 2004. 1989 perustetussa The Iguanasissa. Mike Zito, Susan Cowsill, Jane Bunnett, Sonny Rhodes, Ernie Vincent ja Cyril Neville). Myimme kiekkoja suoraan esiintymislavalta ja muistan hyvin, kun raahasin niitä isoja LP-laatikoita ympäriinsä, keikalle ja sen jälkeen takaisin hotellille. Matkan varrelle on mahtunut myös monia muita sessioita eri artistien kanssa (mm. Benoitin, Charlie Musselwhiten, Sue Foleyn, Kenny Nealin ja Steve Jamesin kanssa. 10 • 1 2015 ja Derek Hustonin sekä haitaristi-kitaristi Rod Hodgesin kanssa, jotka olivat kaikki mukana v. Olin tutustunut heppuun, joka tuotti Blues Partyn esikoislevyn ja kerroin hänelle suunnitelmistani. Vastaavasti kiekon nimiraidan Offbeat palkitsi vuoden kappaleena, solistin itsensä vuoden parhaana harpistina ja hänen kokoonpanonsa vuoden bändinä. 1987 perustettu, viime aikoina suosikkisarja Tremen välityksellä taas uutta medianäkyvyyttä saanut rootsryhmä The Subdudes. Tajusin kyllä, että tarvittiin jakeluyhtiö. Toinen varsinainen ShortStack-julkaisu ”Crescent City Moon” oli kansallinen menestys, joka voitti myös paikallisia palkintoja – mikä sitten herätti myös Rounder-yhtiön kiinnostuksen. nimettiin neworleansilaisen Offbeatlehden äänestyksessä vuoden parhaaksi julkaisuksi. Levyllä on kymmenen uutta kappaletta ja mukana on myös tribuuttilaulu Lightnin’ Bug Rhodesille, joka on kirjoitettu 23 vuotta sitten. v. Rosen ”Kirjoitan lauluja usealla eri tavalla. Sansonen kanssa he työstivät soolopitkäsoiton ”Crescent City Moon”. Puolet esityksistä on akustisia ja muutenkin olen palannut enemmän tarinankerrontatyyliin. Tunsin Bob Greenleen Kingsnake-studiosta, jossa olin tehnyt aiemmin töitä, joten sovimme jakeludiilistä. rakennustyömailla. Yhä pystyssä oleva chicanorock-vaikutteinen bändi julkaisi 2014 viimeisimmän albuminsa ”Juarez”. Niinpä päätin keskittyä jatkossa vain omien äänitteideni tuottamiseen. Kiertuebändini (John Fohl: kitara, Jeffery Bridges: basso, Rob Lee: rummut) soittaa sillä. – ShortStack Records syntyi haaveestani tuottaa ja julkaista jonain päivänä tuntemattomien bluesmiesten levyjä. Vuonna 1996 ilmestynyt levy koostui yhtä coveria (vierailevan slidekitaristin Sonny Landrethin tähdittämä Ted Hawkinsin Sweet Baby) lukuun ottamatta laulajan omista kappaleista. Vuonna 2002 hän osallistui Grammy-ehdokkuudella huomioidun kokoelmalevyn ”Preachin’ The Blues – Tribute To Mississippi Fred McDowell” (Telarc) muusikkokaartiin yhdessä mm. Kirjoitimme siis laulut ja äänitimme ne, ja sitten hän katosi omille teilleen. Sopimus Rounder-Bullseye Bluesin kanssa kuitenkin avasi kaivattuja ansaintakanavia. Tein kyllä useita muitakin levytyksiä ShortStackillä mm. Pidin siitä miehestä ja tiesin saavani homman toimimaan. Suoalueiden mestarikitaristeista Sonny Landrethin ohella Sansonen ystäviin lukeutui Tab Benoit, jonka albumeilla ”Swampland Jam” (1997) ja ”Nightrain To Nashville” (2008) hän vieraili. Luther ”Guitar Junior” Johnsonin ja Clarence ”Gatemouth” Brownin yhtyeistä tuttu urkuri Krown myös muodosti Sansonen ja kitaristi John Fohlin kanssa trion Sansone-Krown & Fohl, jonka samanniminen albumi ilmestyi ShortStackilla v. Kaveri ei ollut kuin 50-vuotias kuollessaan epäselvissä olosuhteissa (Rockinghamissa, Pohjois-Carolinassa 1990 – toim.) ennen kuin saimme mitään julkaistuksi. Minusta on vain parempi keskittyä kirjoittamiseen, laulamiseen ja soittamiseen sen sijaan että ajattelisin levytystä muullakin tavoin. ”Crescent City Moon” näki ensin päivänvalon uudelleen elvytetyllä ShortStackillä, jolla Sansonen oli alunperin tarkoitus harjoittaa levymogulitoimintaa astetta systemaattisemminkin. Juuri tätähän me olimme toivoneet tapahtuvan Lightnin’ Buginkin tapauksessa. Viimeistelimme juuri neljännen yhteisen pitkäsoittomme ja se tullaan julkaisemaan alkukevään aikana. Uudelleenjulkaistun “Crescent City Moonin” jälkeen syntyi entistä laajemmalla skaalalla Louisianan seudun zydeco-, swamp popja bluesrock-kirjoa esiintuonut “Watermelon Patch” (1999), jolla Sansonea oli jälleen tukemassa liuta nimekkäitä vierailijoita Jon Clearysta Joe Krowniin. En tiedä tarkkaan, kuinka paljon levyjä lopulta myytiin, sillä emme saaneet niistä koskaan mitään rahaa ja elääksemme meidän piti soittaa ja tehdä kiertueita. jo vuonna 1960 mustaa rock’n’rollia levyttämään päässyt The Blonde Bomber alias Little Red Walter – toim.). Albumista kehkeytyi välitön kriitikkomenestys ja se mm. Elämää ei siltikään rahoitettu aina pelkällä musiikilla, joten Johnnyn täytyi ahertaa aika ajoin mm. Hän lupasi huolehtia rahoituksesta jos minä hoitaisin kaiken muun. © J oseph A. Sansonen kollegoilleen tarjoama tuki ja sitä kautta hänen nauttimansa muusikkoystävien arvostus oli laajaa. 90-luvulla hänen avustaan pääsivät nuoremmista neworleansilaiskokoonpanoista osallisiksi myös mm. Ensimmäinen projektimme oli tyyppi nimeltä Walter ”Lightnin’ Bug” Rhodes (a.k.a. Olimme jo buukanneet hänet New Orleans Jazz & Heritage -festivaaleille sekä konsertoimaan New Yorkin Lincoln Centeriin, mutta hänen oli vain jatkettava matkaansa. – En tiennyt musiikkibisneksestä mitään, kun teimme ensimmäistä Blues Party -levyä. Joskus vain tykkään istua alas kitaran sekä viinipullon kanssa ja annan niiden sitten puhua minulle.”. uskomattoman harpistin Greg Izorin sekä Benny Maygardenin – toisen suosikki-harpistilaulajani kanssa
Säestyksestä vastaavat rumpali Stanton Moore, tuottaja Anders Osborne kitarassa ja taustalaulussa/perkussioissa sekä Elaine Foster taustalaulussa. (ShortStack/King Snake, -88) Jumpin’ Johnny Sansone & The Blues Party: Mr. Se oli aikaa, jota kukaan neworleansilainen ei unohda. On kyllä tullut hurjat määrät uusia ravintoloita ja baareja, samoin bändejä – ja niitä ilmestyy jatkuvasti lisää. Ihmiset vain siivoilivat paikkojaan, neuvottelivat vakuutusyhtiöiden kanssa sekä yrittivät olla itkemättä. Kirjoittelimme lauluja siitä, mitä voisi tapahtua, jos valtava myrsky iskisi Louisianan rannikolle. – ”Once It Gets Started” oli tietynlainen jatkoosa ”The Lord Is Waiting” -sessioille. Seuraan ihmisten juttelua tai valitusta ja joskus kuuntelen jotakuta surullisella tai tunteellisella päällä olevaa – ja luon sitten mielikuvani siitä, miltä heistä mahtaa juuri sillä hetkellä tuntua, mikä sai sen aikaan ja kuinka asiat voisi korjata. Toistaiseksi laajinta suitsutusta miehen soolotuotoksista on kuitenkin saanut vuoden 2011 ”The Lord Is Waiting And The Devil Is Too”. Yhä vahvasti omakustannemaailmassa viihtyvä artisti äänitti toistaiseksi tuoreimman studiolevynsä “Once It Gets Started“ Dockside-studiossa Mauricessa, Louisianassa huhtikuussa 2013. Lauluntekijänä hänen metodinsa ovat varsin perinteisiä. – New Orleans Jazz Festivalin ohjelmalehtisessä ennustettiin kerran, että renessanssi on tulossa. Valitettavasti tämä on nyt alkanut muuttua meilläkin. Sansone itse keskittyi laulamisen sekä omien kappaleidensa tulkitsemisen ohella nyt ennen kaikkea huuliharpun soittoon. Minulla kävi tuuri ja sain sähkön takaisin asuntooni. Sitten seuraa tärkeä ja aikaavievin muokkausvaihe, jolloin käännän tapahtumat sellaisiksi, että ne sopivat itselleni. Saimme silti nauhalle juuri sen, minkä halusimmekin: aidosti orgaanisen ja emotionaalisen dokumentin niistä tuntemuksista, joita kävimme siihen aikaan läpi. Niin monet ihmiset menettivät kaiken ja jotkut henkensäkin. Jokainen piti kynsin hampain omistaan kiinni – ja kun kaikki kuitenkin halusivat esiintyä, myös palkkiot laskivat. – Odotan todella, että saan tuoda yhtyeeni ja musiikkini myös Suomeen. – “Poor Man’s Paradise“ äänitettiin olohuoneessani, sillä siihen aikaan Katrinan jälkeen yksikään studio ei ollut New Orleansissa auki. Suurkiitokset siis tästä mahdollisuudesta! ALBUMIDISKOGRAFIA Jumpin’ Johnny & The Blues Party: Where Y’at. 11 vuoden jälkeen soitamme sekä republikaanien että demokraattien tilaisuuksissa, meillä on ollut useita loppuunmyytyjä kiertueita, olemme tehneet kaksi cd:tä ja viime vuonna soitimme Jazz & Heritage -festivaalien historian suurimmalle yleisölle juuri ennen Bruce Springsteeniä. – Kirjoitan lauluja usealla eri tavalla. Anders halusi kuitenkin lisätä soundimaailmaan basson, joten Robert Mercurio, Stanton Mooren kaveri yhtyeestä The Galactic tuli mukaan. Tämä oli ennen Tremeä ja muita trendikuvioita. Good Thing (King Snake, -90) Crescent City Moon (ShortStack, -96/ Bullseye Blues, -97) Watermelon Patch (Bullseye Blues, -99) Sansone, Krown & Fohl (ShortStack, -02) Poor Man’s Paradise (ShortStack, -07) The Lord Is Waiting And The Devil Is Too (ShortStack, -11) Live At Jazz Fest 2011 (Munck Music, -11) Live At Jazz Fest 2012 (Home Grown, -12) Once It Gets Started (ShortStack, -13) © J oseph A. NEW ORLEANS, VIELÄKIN MUUSIKOIDEN LINTUKOTO. Levy on yhä yksi omista suosikeistani. KUN SE SITTEN ALKAA... Jokainen toivomistamme lähti mukaan hankkeeseen. Parasta tietenkin olisi saada uusia kutsuja palata maahan ja tehdä tämä kaikki taas pian uudelleen. Hän naulasikin sen kuin Chessillä vuonna 1952! Suomeen ensi kertaa huhtikuussa 2015 saapuva Johnny Sansone vaikuttaa vilpittömästi innostuneelta päästessään viimein matkustamaan kauas pohjoiseen. Ryhmä perustettiin ennen Katrinaa. Sanoisin, että vahvuus tämän bändin takana ja viesti mitä olemme välittäneet on ollut itselleni musiikillisena kokemuksena voimakkain mahdollinen. Entistä sävykkäimpiin, paikoin miltei Tom Waitsmäisiin songwriter-tunnelmiin uppoutuva Sansone laulaa upeasti ja soittaa paljon sekä diatonista että kromaattista harppua. Tallensimme musiikin livenä ja ilman kuulokkeita 150-vuotiaassa sypressipuisessa talossani, ja koska jouduimme pitämään asunnon ranskalaisia parvekkeita avoinna, pihalta kuuluneet koiran haukunnat, remonttimiesten naulapyssyn paukkeet ja roskaautojen kolinat hankaloittivat äänitysten tekoa. Vuoden 2007 omakustanne, New Orleansin elämänmenolle omistettu akustinen “Poor Man’s Paradise“ syntyi kokonaisuudessaan Sansonen olohuoneessa. Lisäksi tilaisuudessa hyödynnettiin äänitysten aikaan 88-vuotiasta 88 koskettimen mestaria Henry Grayta sekä vastapainona nuorempaa verta edustanutta laulajatarta Maggie Koerneria. Useita Blues Music Award -ehdokkuuksia kerännyt levy poiki Sansonelle BMA-palkinnon albumin nimiraidan tullessa valituksi vuoden 2012 parhaaksi blueskappaleeksi. – Minua lykästi päästessäni Wetlands AllStarsiin. 1 2015 • 11 Itse jatkoin Rounderin listoilla vielä yhden albumin, ”Watermelon Patchin” ajan. Toivon kohtaavani yhtä paljon musiikinystäviä ja muusikoita kuin olen sielläpäin kiertäneiltä ystäviltäni kuullut. Joskus kertomukset ovat todellisia ja tulevat elämänkokemuksista. Julkiset tunnustukset ovatkin vain raapaisuja hänen vaikuttavasta cv:stään. Muistan kun asuin Austinissa, Teksasissa, miten vaikeaa oli löytää keikkapaikkoja. Lauloin kappaleen Back To You Howlin’ Wolf -tyylillä ja kun tajusin lopputuloksesta muodostuneen niin retroa, keksin pyytää vanhaa soittokaveriani Henry Grayta hoitamaan raidalle piano-osuudet. Jakelimme tallennetta ensin hyväntekeväisyyskiertueilla, mutta sittemmin siitä tehtiin myös myyntituote. Uskon, että hyvän lauluntekijän on aina syytä pitää korvansa auki. Tuottajana jälleen kunnostautunut Anders Osborne soitti levyllä kitaraa rytmiryhmän Robert Mercurio-Stanton Moore huolehtiessa muusta säestyksestä. Rosen. Tämän jälkeen kirjaan asiat muistiin ja rakennan tarinan. New Orleans sen sijaan on ollut aina musiikkiystävällinen kaupunki ja enemmistö muusikoista on ollut valmis auttamaan toisia soittomahdollisuuksien etsijöitä. Verot ovat tuplaantuneet ellei jopa triplaantuneet ja vuokrat niiden mukana. Me saimme osuutemme vaikeuksista ”kaupungissa, joka jätettiin oman onnensa nojaan”. Haluan myös tutustua uusiin ystäviin ja nauttia itsekin hyvästä musiikista sekä paikallisesta kulttuurista. Anders otti tuottajan roolin ja aloitimme työt soittamalla läpi kaikki maisemissa olleet tutut muusikot. Joskus vain tykkään istua alas kitaran sekä viinipullon kanssa ja annan niiden sitten puhua minulle. Säännöllisesti Offbeat-lehden sekä Big Easy Awardsien suosikkiäänestyksissä menestyvän Sansonen keikkamaine tunnetaan paitsi New Orleansissa, myös Euroopan suurilla lavoilla. Olin kirjoittanut nipun lauluja ja tarkoituksemme oli vain hengailla porukalla takapihallani. Nyt taaksepäin katsoessa tuntuu, että ihmisiä yhä muistutetaan siitä ”jättämis”-vaiheesta, koska heitä kohdellaan vieläkin huonosti. Mies on myös mukana kaupungin superorkesterissa “The Voice of The Wetlands All-Stars”. Levymme ilmestyi ja muutamaa kuukautta myöhemmin seurasi hurrikaani, joten meistä tuli eräänlaisia kosteikkoseutujen lähettiläitä, Tab Benoit, Cyril Neville, Dr John, George Porter Jr, Big Chief Monk Boudreaux, Waylon Thibodeaux, Johnny Vidacovich, Anders Osborne ja minä. Meillä oli kynttilät, grillitulet, lämmintä olutta ja viiniä. Kun tarkastelee mitä tahansa seutua 25 vuoden ajan, näkee monen asian muuttuvan
Auttelin työkeikoilla vanhempia putkimiehiä, jotka tekivät varsinaisen työn, mm. Se sopi hänelle. Hutton kilpasoitto pienessä klubissa. – Oli siis puhdas sattuma, että olin paikalla. Pikkupoikana nähdyt katusoitot jättivät nuoreen sieluun lähtemättömän jäljen. Isäni soitti huuliharppua yhtyeessä, joka esitti vanhoja italialaisia lauluja ja suositun The Harmonicatsin hittejä. George Recordsin monilla julkaisuilla. Se oli ruskea Fender Concert, ja silloin varmaan aika uusi, vain muutaman vuoden vanhempi kuin minä itse. 1990-luvulla hän oli käytetty studiomuusikko kitaristina ja huuliharpistina St. Little Walterkaan ei koskaan soittanut kappaletta samalla tavalla.”. Pidin todella paljon Wrencherin triosta, jossa oli vain huuliharppu, kitara ja perusosa rummuista – ja kaikki soittivat saman vahvistimen kautta. Hollantilaiselle Double Trouble -yhtiölle tehdyt äänitteet käynnistivät myös keikkailun Euroopassa. Studebaker John kiersi syksyllä 2014 maassamme kouvolalaisen Titty Bar Tim Blues Bandin kanssa ja esiintyi myös yksinään. Meillä oli nimittäin perheyritys, putkifirma, jossa silloin tällöin auttelin, ja saimme hälytyksen Maxwell Streetillä olevaan asuntoon. Lisäksi hän on tehnyt musiikkia omalle levymerkilleen sekä Blind Pig-, Evidenceja Delmark Recordsille. Isäni orkesteri soitteli vain omaksi ilokseen itselleen. Siihen asti olin vain leikkinyt huuliharpulla, mutta kun kuulin yksikätisen John Wrencherin soittavan, se kuulosti hienolta. Silloin kuulin ensimmäisen kerran bluesia. kantamalla ämpäreitä ja työkaluja. Kun olin hakemassa heille voileipiä kuuluisasta Little Delistä, näin ensimmäisen kerran Big John Wrencherin soittavan. Mutta rehellisyyden nimissä minun on sanottava, että hän opetti minua. Se tapahtui joskus vuonna ’62 tai ’63. Olin toki kuullut, että Maxwell Streetin kirpputorilla kävi sunnuntaisin niin paljon ihmisiä kuljeskelemassa ja ostoksilla, että siellä oli tungosta. Kuten The Harmonicats -yhtyeessäkin yksi soitti bassohuuliharppua ja yksi kromaattista harppua. Soolokeikoillani yritän saada aikaan samantyylisen tunnelman ja soundin. Sitä ei saa takaisin ja kopiointi ei kannata. – Ostin Maxwell Streetiltä itsellenikin vahvistimen. Tuotteliaana säveltäjänä ja perinnetietoisena soittajana, tuottajana sekä varmana keikkajyränä John on ollut myös kysytty esiintyjä eri puolilla maailmaa. – Sitten satuin kerran Maxwell Streetille sunnuntaina. Uransa rumpalina ja huuliharpistina aloittaneen Johnin käännekohta oli nähdä Hound Dog Taylorin ja J.B. Kun isäni oli töissä, minä otin hänen harppunsa ja soittelin vähän. Parhaimmillaan kolmituntisen show’n nähneet olivat hyvin vaikuttuneita. John on ollut omatoiminen muusikko ja lähtökohtanaan esikuviensa opit hän on vienyt blueskaupungin traditioita nykypäivään kehittäen oman tyylinsä. Myöhemmin kuulin, että muusikoilla oli tapana lauantaiyön keikan jälkeen torkahtaa muutama tunti autoissaan ja sen jälkeen ryhtyä aamulla soittamaan ka”Niin paljon kun pidänkin 50-luvun tyylistä, emme elä enää sitä vuosikymmentä. Artisti muistelee: – Aloitin huuliharpun soittamisen 1960-luvulla vain puhaltelemalla sitä huvikseni kotona. Jäin kiinni eikä isäni ollut hyvillään. Haastattelussa Chicagossa viime kesänä huumorintajuinen John kertoi urastaan ja anekdootteja matkan varrelta. Levyttämisen hän aloitti pienmerkillä 1970-luvulla. 12 • 1 2015 STUDEBAKER JOHN STUDEBAKER JOHN KARI KEMPAS Chicagossa vuonna 1952 syntynyt John Grimaldi on saanut oppinsa ja inspiraationsa Maxwell Streetin muusikoilta. NUORUUS MAXWELL STREETILLÄ Studebaker Johnin ura muusikkona sai alkunsa teini-iässä, kohtalon saattelemana
Minun olisi pitänyt tehdä albumi itse ja julkaista se joskus myöhemmin. Ajan myötä kiinnostuin yhä enemmän huuliharpun soittamisesta ja ryhdyin myös laulamaan. Little Walterkaan ei koskaan soittanut kappaletta samalla tavalla. Kun kuuntelee esimerkiksi Juken eri ottoja, huomaa, että jokainen on erilainen. – Ensimmäisissä omissa bändeissäni soitin rumpuja. Hän ei ollut teknisesti mikään ihmeellinen huuliharpisti, mutta hän ei tarvinnutkaan kuin kolme-neljä nuottia. En koskaan nähnyt Robert Nighthawkin esiintyvän Maxwell Streetillä, vaikka tiesin, että hän soitti siellä. Butterfieldin soundista puuttuu jazzahtava elemetti, swing, mikä erottaa hänet Little Walterista. J.B. Olisipa se pysynyt kasassa pidempään, mutta bändin pitäminen koossa on kovaa työtä. Huuliharpun soitossa tärkeintä on soundi, ei se kuinka nopeasti pystyy soittamaan, eikä se kuinka monta Big Walterin riffiä osaa. © Kari K empas. Howlin’ Wolfilla oli yksi parhaista kuulemistani soundeista. Minä tein töitä soundini ja tekniikkani kanssa ollakseni erilainen, ja otan kohteliaisuutena sen, että tyylini tunnistetaan. John palasi Maxwell Streetille 70-luvulla, kun ikää oli karttunut muutama vuosi lisää. Sitä ei saa takaisin ja kopiointi ei kannata. Hutton jammaavan yhdessä, ryhdyin sitten soittamaan myös slidekitaraa. Levy-yhtiön kaveri lupasi tarkistaa, mutta siitä ei koskaan tullut mitään. Kouluaikoina esitimme vähän r’n’b:tä ja vähän bluesia, mutta enimmäkseen rokkia. Hutto & The Houserockers oli mahtava. 1 2015 • 13 dulla tippien toivossa. Nighthawk oli uskomaton kitaristi: hän osasi soittaa slideä normaalivirityksellä toisin kuin Muddy Waters noihin aikoihin. Joskus kadulla tienasi tipeillä enemmän kuin mitä klubit maksoivat keikkapalkkioita. Siihen juuri olen pyrkinyt. Butterfieldilla oli oma soundinsa. Hän toi kuitenkin huuliharpun rock’n’rolliin ja hänen soittotyylinsä oli raaempi ja kovempi. Yhtyeen jäsenet Brewer Phillips ja Ted Harvey olivat silloin vielä elossa ja juuri he saivat minut aloittamaan kitaransoiton. Niin paljon kun pidänkin 50-luvun tyylistä, emme elä enää sitä vuosikymmentä. – Nähtyäni Hound Dog Taylorin ja J.B. Ihan ensimmäinen bändini soitti instrumentaaleja, The Ventures -yhtyeen tyyliin. Mutta sitä ei tule ajatelleeksi, että aika voi loppua kesken. Kysyin kerran eräältä levy-yhtiöltä, olisiko minun mahdollista tehdä levy The Houserockersin kanssa. – Kun aloitin huuliharpun soiton, minulla oli tapana kopioida James Cottonia, Little ja Big Walteria, Junior Wellsiä ja Paul Butterfieldia. – Näin The Houserockersin esiintyvän Cub Kodan kanssa B.L.U.E.S-klubilla Chicagossa. Sitten yhdistin sen kaiken ja lisäsin oman panokseni siihen, ja niin syntyi oma tyylini
Me kaikki vanhenemme. Se esitettiin paikallisella kaapelikanavalla Channel 26. Doc suostui ja saimmekin kiinnityksen neljäksi viikoksi. Cub Kodalla ei ollut oikeanlaista raakoihin biiseihin sopivaa ääntä, mutta hän oli osaava kitaristi. Burnside, jota Fred opetti soittamaan. Mielestäni hänen laulujensa sanat istuivat kappaleisiin täydellisesti. Ted Harvey on vielä elossa, mutta hänellä on kai samanlaisia terveysongelmia kuin Otis Rushilla, eikä hän soita enää. Tämä tapahtui 1960-luvun loppupuolella, kun itse olin vielä lapsi. Se ei ole sitä 12-tahdin bluesia, jota valkoiset bändit yleensä soittavat. Monet nykykitaristit eivät pysty soittamaan kuin soolokitaraa, koska he eivät osaa soittaa sointuja. Jos liitto toimii, kappale on hyvä. – Kun sitten ryhdyin tekemään omia kappaleita, muutin ohjelmistoani asteittain lisäämällä niitä siihen. Minulla oli tapana mennä katsomaan huuliharpistien keikkoja: Big Walter Hortonia, James Cottonia ja Junior Wellsiä. Kukaan ei pyytänyt, joten siirryin pääasiassa omaan materiaaliini. Lincoln Avenuella Kingston Minesissa, joka ei silloin vielä ollut bluesklubi. Kävin mm. Kuulin siellä enemmän Mississippin bluesia, jossa soittajat käyttivät yhtä ainoaa sointua ja tekivät siitä kappaleita. Lopulta sanoin, etten enää esitä muiden lauluja ellei niitä erikseen pyydetä. Niinpä päätin ryhtyä tekemään omia kappaleita. Kerran näin Big Joen ja Hound Dog Taylorin samalla keikalla. Hän aloitti Little Walterin bändissä tienaten sillä ”pähkinöitä”. Pian paikka oli maanantaisin tupaten täynnä ja Chicago Tribune kirjoitti, että Kingston Mines oli paras paikka viettää maanantai-iltaa. LAULUNTEKIJÄKSI – Minä väsyin jonkin ajan päästä soittamaan samoja bluesstandardeja, jotka soivat kaikissa klubeissa. Kerran kun soitimme eräässä klubissa, sisään käveli Louis Myers. Kanava esitti myös mustaa versiota American Bandstand -ohjelmasta nimellä ”Big Bill Hill’s Show”. Tavallisesti hyvä säestäjä ei osaa olla hyvä solisti. – Lisäksi olen soittanut monien muusikoiden kanssa, muun muassa Paul Butterfieldin. – Kysymys on ennen kaikkea lyriikoiden ja musiikin yhteensovittamisesta. Hän oli aika hurja kaveri. Olin kyllä pettynyt heidän ensimmäiseen yhteiseen levyynsä, mutta pidin live-LP:stä paljonkin. On kummallista, ettei kukaan muu muista tätä show’ta. – Tutustuttuani ensin Hound Dog Taylorin ja J.B. Little Walter soitti kuin jazzmuusikot, kuin puhaltajat, ja hän kuulosti täysin erilaiselta Muddy Watersin säestäjänä. Oli hänen kohtalonsa jäädä ihmisten muistiin Little Walterin kitaristina. Vanhat bluesmuusikot olivat itseoppineita ja he soittivat suoraan sydämestä. Howlin’ Wolfkin sai vaikutteita Charley Pattonilta. Vanhat bluesmuusikot osasivat.. – Tämä oli aikaa, jolloin Chicagoon tultiin kaikkialta USAsta ja ulkomailtakin. Ymmärrän kyllä tavallaan Louisin asennetta, vaikka Moose vain pilaili. Claptonin suuruuskaan ei johtunut hänen kitaransoitostaan vaan kappaleista, joita hän kirjoitti. Käsittelen niitä omasta näkökulmastani. Elettiin siis aikaa, jolloin blues oli kukoistuksessaan 1970-luvun alussa ja Checkerboard-klubin ja Theresa’s Loungen maanantaijamit olivat suosittuja. He esiintyivät yleensä vain rumpalin kanssa ja musiikki syntyi itsestään. Törmäsin monta kertaa myös Big Joe Williamsiin, joka on delta blues -suosikkini. Hutton musiikkiin, kuuntelin myös muita slidekitaristeja, Elmore Jamesia ja Mississippi Fred McDowellia, joka kuulosti mielestäni akustiselta Hound Dog Taylorilta, samanlaiselta mutta erilaiselta. Jonkun instrumentin tekninen taitaminen on tietysti hienoa, mutta yksinään se ei merkitse mitään. Näin myös kerran Little Walterin tv-ohjelmassa nimeltä ”Night of Blues with Little Walter”. Maxwell Streetillä musiikki ei ollut pelkkää 1,4,5-sointukulkua, 12 tahdin bluesia. Buddy Guy oli tutustunut Eric Claptoniin ja The Rolling Stonesin kavereihin ja muihin merkittäviin rockmuusikoihin ja nämä kävivät sen vuoksi Chicagossa. Minä soitin kitaraa ja huuliharppua. Buddy Guy soitti tietysti omassa klubissaan, mutta jotkut rockmuusikot tulivat Kingston Minesiin katsomaan ja hengailemaan. Little Walter soitti big band -swingiä kolmimiehisellä bändillä. Kannattaa kuunnella Mississippi-bluesia esimerkiksi Robert Johnsonin, Son Housen, Skip Jamesin, Charlie Pattonin ja Bukka Whiten levyiltä. Louis halusi myös soittaa huuliharppua, koska Little Walterin kuoleman jälkeen hänen tasoisiaan harpisteja ei ollut montaa. Se on hyvän sanoituksen ja musiikin liitto. Olen tavannut Mike Bloomfieldin ja Charlie Musselwhiten. Hyvä kappale on hyvä kappale. Fred McDowellin naapuri oli R.L. Rayllä oli aikoinaan hitti nimeltä The Prayer. Esimerkiksi Fred McDowell pystyi hyppäämään ja kiihdyttämään tempoa kappaleessa imitoidessaan junaa slidellä. Big Joella oli 9-kielinen kitara, joka kuulosti mandoliinilta, ja hänellä oli myös uskomattomia tarinoita. – Esitin aluksi vain standardikappaleita – niitä 20 tai 30 kappaletta, joita kaikki silloin soittivat ja soittavat yhä edelleen. Esimerkiksi Big John Wrencherin levyillä suurin osa kappaleista on yhden soinnun kappaleita. Juttelin kerran omistaja Doc Pellegrinon kanssa ja sanoin, että hänen pitäisi kokeilla järjestää maanantaisin bluesjameja ”open mike” -iltojen sijaan, jotka saattoivat olla aivan kamalia ja joissa kävi vain vähän väkeä. Siihen aikaan se oli jotain erilaista, eivätkä big bändit pärjänneet sille. Jouduin toteamaan, että minun on annettava itselleni aikaa, ja päätin pysytellä toistaiseksi 1,4,5-sointukulussa, koska opittavaa oli paljon. Hän ei pitänyt siitä ajatuksesta, että lavalle nousi nuoria, valkoisia muusikoita, jotka pyrkivät kuulostamaan Little Walterilta. 14 • 1 2015 Keikka oli aika hyvä ja ajoittain bändi kuulosti lähes siltä kuin vanhoina aikoina. – Soitin usein myös Big Moose Walterin kanssa. Hän ei oikeastaan ollut solisti. Little Walter soitti siinä neljä tai viisi kappaletta. Muilta tulleiden vaikutteiden voi antaa näkyä omissa teoksissani ja saatan soittaa osia muiden kappaleista – siinä ei ole mitään väärää. Big Moose sanoi hänelle, että tämän on syytä varoa minua. – Minulle blues, rock’n’roll ja rockabilly ovat sama asia, nopeampaa tai hitaampaa. Siinä taidot tulevat todella esille: on erittäin vaikeaa soittaa vain yhdellä soinnulla. Vanhat bluesmiehet vaihtoivat sointua kappaleen lyriikoiden mukaan. Näin Charlien keikan Chicagon Old Townin Peanut Barrelissa 60-luvulla, kun olin vielä nuori. Hän ei niinkään pelännyt oman päänsä puolesta vaan enemmänkin lompakkonsa. CHICAGON KLUBEILLA – Ensimmäisen blueskeikkani soitin West Sidessa 1970-luvun alkupuolella laulaja-rumpali Ray Scottin kanssa. Louis oli hapan, koska hän näki monen valkoisen huuliharpistin kuten Paul Butterfieldin ja Charlie Musselwhiten nousevan pinnalle. Bisnes on kovaa ja Louis oli kateellinen valkoisille harpisteille, jotka menestyivät ja hän ei
Minusta analoginen nauha on parempi kuin digitaalinen ääni. Auto-tunella voi saada kenet vaan laulamaan puhtaasti. – St. George Paulus oli noiden bändien suuri fani ja hän oli käynyt Englannissa juttelemassa bändien jäsenille ja he halusivat tulla tekemään blueslevyn Chicagoon. LEVYTYSURA ALKAA – Ensimmäiset äänitykseni levyä varten tehtiin vuonna 1977, mutta ne julkaistiin 1978, LP:ssä lukee tosin 1979. 1 2015 • 15 MIETTEITÄ NYKYMUSIIKISTA – Nykyään Chicagossa soitetaan paljon soulbluesia, r’n’b:tä, funkia ja rockbluesia, eivätkä monet muusikot tunne bluesin historiaa. Vanhat blueslevyt voidaan käsitellä niin, että monoäänityksestä saadaan ehkä 40 raitaa tai muuten parempi miksaus. – Kun sitten suunnittelin seuraavan levyn tekemistä, kyselin eri tahoilta olisiko joku halukas julkaisemaan sen. Tein sopimuksen pienen Eatonissa, Illinoisissa toimineen levy-yhtiön kanssa. Pauluksella oli visio ja hän oikeasti piti musiikista. Se oli vasta aloittamassa toimintaansa ja bändini oli merkin ensimmäinen kiinnitys. – Se oli hauskaa aikaa ja nautin siitä. George Records oli yhden miehen operaatio, joten se oli aika rankkaa työtä. Se on lähempänä sitä, mitä korvamme kuulevat. Bändin englantilaisilla oli omat tapansa. 1990. Yhtiö myös buukkasi minulle keikkoja Euroopassa levymyynnin edistämiseksi. Hän oli kylmäpäinen kaveri, mutta hänellä oli sydän paikallaan. – Tein aika paljon sessioita vanhojen bluesartistien kuten esimerkiksi Little Mack Simmonsin, Big Mojo Elemin ja Tail Draggerin kanssa. Olin kitaran kanssa vielä epävarma enkä halunnut tehdä kahta asiaa yhtä aikaa, ja siksi sitä soittaa levyllä toinen kaveri. ”Straight No Chaser” julkaistiin vinyylinä ja soitin sillä vain huuliharppua, en lainkaan slidekitaraa, vaikka kirjoitin kappaleet slidekitaran kanssa. Rehellisesti sanoen en pidä nykyisestä musiikista. Tai ääntä voi muokata miten tahansa: Beyoncekin saadaan kuulostamaan mieheltä. Olin aluksi heidän kanssaan studiossa, ja sitten kun The Pretty Things-Yardbirds lähti kiertueelle keikkailemaan, minusta tuli bändin jäsen. Mutta jos huuliharppu kelpasi Little Walterille ja Sonny Boylle, se kelpaa minulle myös. Väitin, että kappale ja levy syntyy soitosta ja sanoituksista, ei virheistä, eikä niitä pysty toistamaan. Sovin heidän kanssaan, että teen vielä toisenkin kiertueen sekä uuden levyn. Joskus 30 tai 50 vuoden kuluttua kukaan ei ehkä enää osaa edes soittaa mitään instrumenttia. Jos äänitteet olisi aikoinaan tehty moniraitaisina, mokat olisi varmasti korjattu. Digitaalisessa äänentoistossa on taajuuksia, joita korvamme ei edes kuule. Eurooppalainen Double Trouble/ Parsifal Records julkaisi sen myöhemmin cd:nä. George Records oli silloin mielenkiintoinen levymerkki. Teimme yhdessä kolme levyä, joista vain kaksi on julkaistu. Kolmas oli mielestäni paras ja se on julkaisematta. Olen edelleen sitä mieltä, että magneettisen äänipään sen ohi soljuvalta nauhalta tuottamat ääniaallot ovat parhaat. Meillä oli kerran aikamoinen riita studiossa, kun jäljittelimme vanhoja blues-kappaleita. Vanhat bluesmuusikot osasivat.”. Ihmiset tekevät nykyisin musiikkia tietokoneilla ja niillä voi tehdä mitä tahansa. – Seuraavan levyni ”Rockin’ The Blues” julkaisin vasta vuonna 1985, kun olin perustanut oman levymerkin. Richard oli samaa mieltä ja lopulta englantilaisetkin myöntyivät kantaamme ja levystä tuli kohtalainen. Mutta ehkä se on minun ongelmani. Ensimmäisellä levyllä oli pelkkiä blues-klassikoita. Minun lisäkseni mukana oli vielä toinen amerikkalainen – basisti Richard Hite. Minulla meni hetken päästä hermot, kun englantilaiset kopioivat virheetkin levyltä. – Nykypäivän huuliharpistit tuunaavat harppujaan. Se oli ”Born To Win” (1991). Kuuntelimme vanhoja levyjä ja opettelimme, kuinka joku kappale pitäisi soittaa. St. En pidä rumpukoneista, syntetisaattoreista tai sekvenssereistä. Bändissä oli Phil May, Jim McCarthy sekä Dick Taylor, joka oli alkuperäinen The Rolling Stones -yhtyeen jäsen. Mielestäni se on kyseenalaista toimintaa. ST. GEORGE Yhteistyöhön chicagolaistuottaja George Pauluksen (1948–2014) kanssa Studebaker ryhtyi vuosien 1989 ja 1990 paikkeilla. Sitä pyöritti neljä veljestä, jotka eivät sitten lopulta olleet yhtä mieltä mistään asiasta. Jotkut kappaleet ovat hyviä, mutta useimmat kuulostavat minusta samanlaisilta. Huuliharppu muuttuu silloin ihan toiseksi instrumentiksi, eroa on kuin kitaralla ja slidekitaralla. Double Troublen omistaja ilmoitti olevansa kiinnostunut ja julkaisikin albumin ”Nothing But Fun” v. Bluesin nykytila lannisti hänet ja viime vuosina hän keskittyi rockiin ja rockabillyyn. Sitten olin mukana The Pretty Things-Yardbirds -sessioissa. Jos istuu studiossa koko päivän kuuntelemassa digitaalista ääntä, korvat soivat. Toiselle © Kari K empas ”Monet nykykitaristit eivät pysty soittamaan kuin soolokitaraa, koska he eivät osaa soittaa sointuja. Sain levyni julkaistua, mutta yhtiö lopetti muutama kuukausi sen jälkeen. Siksi se minun mielestäni kuulostaa korville liian kovalta
Se on luovaa. BLIND PIG Vanhalla mantereella suosittujen Double Trouble -julkaisujensa jälkeen ja osittain samanaikaisesti St. Viimeisin levynikin on äänitetty käyttäen kahta nauhakonetta, kuten tehtiin vanhoina aikoina, mutta kuitenkin digitaalisesti. 16 • 1 2015 ja kolmannelle albumille autoin säveltämään muutaman kappaleen ja tein myös sovituksia, joista en saanut tunnustusta. Mutta muut halusivat. Steve on tarkkaillut vanhan koulukunnan rumpaleita: Fred Below’ta, Ted Harveytä ja Odie Paynea. – Kun aika tuli, en kuitenkaan halunnut tehdä uutta kolmen levyn sopimusta Blind Pig Recordsin kanssa. Silloin kiersin paljon ja keikkailin monilla festivaaleilla Yhdysvalloissa. Ymmärrän kyllä: kela nauhaa maksaa noin 500 dollaria. Steve tekee rummuilla erikoisia, erilaisia juttuja samaan tapaan kuin vanhan polven rumpalit, ja siinä on ero. Se on menestynyt noista kolmesta ehkä parhaiten, ainakin levyn kappaleita on käytetty elokuvien soundtrackeillä ja tv:ssä. Se on hauska levy, jossa on paljon boogie-tyyppistä materiaalia. Yritin saada Johnny B. Tutustuimme St. – Aion yrittää mahdotonta: Koitan äänittää musiikkiani nauhalle ja julkaista soololevyllä ne kappaleet, joihin olen tyytyväinen. KEIKKAKIIREITÄ JA JATKOSUUNNITELMIA The Maxwell Street Kings -bändin jäsenenä Studebaker esittää vanhempaa bluesia. Seuraava pitkäsoittoni oli ”Tremoluxe”, johon olin tyytyväinen. Pidin Evidencen kaverista, mutta ikävä kyllä pian sen jälkeen kun levyni julkaistiin tapahtui 9/11 ja bluesbisneskin lähti alamäkeen. Olen tehnyt äänityksiä erilaisten nauhureiden kanssa yrittäen tavoittaa edes osan siitä. Hän on soittanut myös Muddy Watersin kanssa. Minulla oli kolmen albumin sopimus Blind Pigin kanssa ja viimeinen niistä oli ”Time Will Tell”. Kolme tuoreinta levyään Delmark-merkille tehneellä Studebakerilla on jo suunnitelmat valmiina tulevaisuutta ajatellen. ÄÄNITYSTEKNIIKOIDEN EROISTA Monenlaisissa studioissa työskennelleellä Studebakerilla on vahva näkemyksensä siitä, miten laadukas blueslevy tulisi oikeaoppisesti tehdä. Levy on edelleenkin yksi suosikeistani ja Pauluksen Barrelhouse-merkki julkaisi sen vuonna 1969. Mieluiten olisin tehnyt sopimuksen Alligator Recordsin kanssa, mutta siellä olisin saanut tehdä oman levyn vasta myöhemmin osallistuttuani ensin ”Chicago Blues Today” -levytyksiin. Sitä tyyliä ei enää näe. Delmark Recordsilla olisi paljon nauhureita, mutta sielläkin äänitetään mieluummin kustannussyistä digitaalisesti. The Maxwell Street Kingsin soundi on mahtava ja Rick Kreher on loistava kitaristi. Alkuperäisen idean mukaan bändin ensimmäisellä levyllä ei ollut lainkaan basistia. Hän äänitti sen Dick Shurmanin kanssa jossain kellarissa pienellä nauhurilla tavoitellen Big Johnin alkuperäistä Maxwell Street -soundia. Bob Halaj on tasaisen hyvä basisti, mutta bändin soundi syntyy minun ja Steve Cushingin soitosta. Muut tuovat siihen oman osuutensa, mikä tekee soundista kokonaisen. George -aikoina, kun teimme yhdessä Delta Slimin levyn, jota ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Haluaisin itse asiassa äänittää nauhalle, mutta kustannukset ovat korkeat eikä kukaan halua sitä tehdä. – Ensimmäinen levyni Blind Pigille oli ”Too Tough”, jonka itse tuotin. Olen aiemminkin tehnyt soololevyn tällä tavoin. ALBUMIDISKOGRAFIA Straight No Chaser (Retread, 1979) * Rockin’ The Blues (Avanti Ltd., 1985/Double Trouble, 1992) * Nothin’ But Fun (Double Trouble, 1990) * Born To Win (Double Trouble, 1991) * Too Tough (Blind Pig, 1994) * Outside Lookin’ In (Blind Pig, 1995; = Nothin’ But Fun) * Tremoluxe (Blind Pig, 1996) * Time Will Tell (Blind Pig, 1997) * Howl With Me Wolf (Evidence, 2001) * Between Life & Death (Avanti, 2004) ** Self-Made Man (Avanti, 2006) * Waiting On The Sun (Avanti, 2008) ** Promise Of Love (Avanti, 2008) ** That’s The Way You Do (Delmark, 2010) *** Old School Rockin’ (Delmark, 2012) ** Kingsville Jukin’ (Delmark, 2013) *** * = Studebaker John & The Hawks ** = Studebaker John *** = Studebaker John’s Maxwell Street Kings. Se siirrettiin digitaaliseen muotoon cd:llä julkaistavaksi, mutta siinä on paljon päälleäänityksiä. Sanoin, että teen sopimuksen vain yhdestä levystä kerrallaan, mikä taas ei miellyttänyt Blind Pigin väkeä. Olemme keikkailleet vain silloin tällöin, sillä rumpali Steve Cushing muutti Michiganiin. En halunnut odottaa ja niin minusta tuli Blind Pigin artisti. Double Troublen aikoihin olin kuitenkin tehnyt Euroopassa kolme tai neljä kiertuetta vuodessa. On vaikea löytää jostain sellainen äänitystila, jossa on hyvä soundi ja jossa tuntisin oloni mukavaksi – sellaisia ei ole Chicagossa montaa. – Mielestäni hyvä yhdistelmä syntyy, kun äänitys tapahtuu digitaalisesti ja sitten materiaali siirretään nauhalle. – Blind Pig osti myös oikeudet levyyni ”Nothing But Fun” ja julkaisi sen uudelleen nimellä ”Outside Lookin’ In” jättäen pois neljä kappaletta, mikä mielestäni oli typerää, sillä minusta ne olivat hyviä. Tunsin hänet lähinnä bluesradio-dj:nä ”Blues Before Sunrise” -ohjelmasta, mutta pidin hänestä rumpalina. George Recordsin aikoihin on aika vaikea saada aikaan nykyisin. He olisivat voineet tehdä sen vanhalla tavalla. Gaydenin ja Casey Jonesin kiertueelle kanssani, mutta he eivät uskaltaneet lentää. Lopputulos oli, että he editoivat sen uusiksi, mikä ei ollut minun mieleeni. Oma bändini The Hawks soittaa tyyliltään rokkaavampaa musiikkia ja The Maxwell Street Kings bluesia. He kokivat kai basson puuttumisen jotenkin rajoittavaksi. Se ei ole yhtä hyvä tapa, ja eron voi kuulla. – George Pauluksella ei ollut omaa studiota, joten käytimme muiden tiloja. Tällä kertaa ajatuksena on pyrkiä mahdollisemman aitoon live-äänitykseen ilman ylenpalttisia päällekkäisottoja. The Hawksin ohjelmistossa on myös boogie-materiaalia ja triolle sovitettuja omia kappaleitani, mutta soitan niitä myös muiden bändien kanssa, koska yritän samalla myydä uutta levyäni. George Records -kauden aikana Studebaker siirtyi seuraavaksi Blind Pig Recordsille. – Pärjäsin hyvin Euroopassa ja halusin yrittää pinnalle myös Yhdysvalloissa. He jättivät kappaleeseen kaksi säkeistöä ja häivyttivät lopun. Mutta en halua kuitenkaan tehdä live-levyä. Se olisi vienyt ajastani niin suuren osan; kolmen ensimmäisen tekemiseen meni kymmenen vuotta. Minä halusin siihen vain kaksi kitaristia, koska mielestäni bassoa ei tarvittu. Esiinnyin New Yorkissa kaksi viikkoa iskun jälkeen ja paikka oli kuin aavekaupunki. Olen tyytyväinen tuloksiin, mutta se maksaa paljon. – Ensimmäiset äänitykset tein nauhalle tai kaksiraitaiselle, ja nykyään kaikki äänittävät digitaalisesti. Julkaistuista kiekoista toinen on suosikkini ja sillä on mukana jokaisen bändin muusikon panos. Levy-yhtiön väki sanoi olevansa tyytyväisiä tulokseen, mutta he halusivat vielä hieman miksata sitä. Ihmiset eivät käyneet ulkona. Hänen ensimmäinen levytyksensä oli Big John Wrencherin ”Maxwell Street Alley Blues”. Nykyisin on digitaalisen äänenkin käsittelyyn hyviä keinoja, mutta ne ovat kalliita. – Samanlaista soundia kuin aikoinaan St. Totta kai siitä jää jotain jäljelle, koska äänitys on tehty digitaalisesti, mutta ei läheskään niin paljon kuin silloin, jos sekä äänitys että miksaus tehdään digitaalisesti. Sillä saadaan poistettua osa soundin kovuudesta. Euroopassa sen sijaan en esiintynyt enää kovin usein. He viivyttelivät päätöstään ja muutin Evidence Recordsille. Hänen tyylinsä on yksinkertainen ja juuri oikea. Ne olivat kovia aikoja kaikille. Se ei ollut Blind Pigille mieleen, mutta heillä oli oma tilaisuutensa, eivätkä he käyttäneet sitä. Minusta se on oikea tapa tehdä levy. – Soitan bändissä kitaraa ja huuliharppua yhtä aikaa. – Keikkailen silloin tällöin myös yksin ja joskus keikkapaikat järjestävät taustabändin
BN 252) ja useat Hoedownin kanssa soitetut keikat. 18 • 1 2015 JUKKA GUSTAVSON Juurimusiikin monitoimimies JUKKA GUSTAVSON Juurimusiikin monitoimimies RIKU METELINEN Jukka Gustavsonin viimeaikainen aktivoituminen musiikin parissa tuottaa ilahduttavia tuloksia, joista hyvänä esimerkkinä vaikka Helge Tallqvistin kanssa tehty levy (ks. Gustavsonista on turha puhua vain progemuusikkona, sillä hän on yksi maamme monipuolisimmista muusikoista, jota kuultiin aikoinaan monilla Love Records -artistien levyillä musiikkityyliin katsomatta. Pitkän uransa aikana hän on soittanut lähes kaikkien kanssa. Yhteistyökumppanien lista on pitkä ja siltä löytyy sellaisia nimiä kuten Maarit Hurmerinta, Albert Järvinen, Jussi Raittinen, Remu Aaltonen ja SF-Blues. Suomiprogen pioneerina pidetty Gustavson tunnetaan erityisesti kosketinsoittajana ja säveltäjänä, vanhempi sukupolvi kenties muistaa hänet parhaiten Wigwam-yhtyeen aikaisesta tuotannostaan. Nykyään taiteilijaeläkettä nauttiva Gustavson on British Standardin vakiojäsen. Bänditouhujen ohella hän on ehtinyt myös levyttää omaa materiaalia – viimeksi Hoedownin avustamana. © O lli-P ek ka O rp o
British Standardin kanssa soitetaan paljon Peter Greeniä. Ei ollut oikein muita vaihtoehtoja kuin musiikin tekeminen. Spencer Davis Groupin “Autumn ‘66”, jossa on paljon hienoja kappaleita, kuten Nobody Knows You When You're Down And Out ja Dust My Blues sekä erityisesti On The Green Light. SUURIN RAKKAUS OLI STEVIE WINWOOD – Stevie Winwood oli oikeastaan lopullinen sysäys, miksi aloin soittaa tosissani. Tavallaan ammattimuusikon ura alkoi jo lukion ekasta vuodesta lähtien. Hänen kontrapunktiset polyfoniansa ovat nerokkaita. Aloituskappaleemme oli usein Stop Messin’ Around, jota seurasi Traficin Pearly Queen. UUSI LEVY – Olen vieraillut monilla Hoedownin keikoilla, joissa olemme soitelleet omia coversuosikkikappaleitamme. Se Kulttuuritalon keikka talvella ’67 oli loistava. TOJ Limitedin kanssa oli muutama hyvä keikka Hesassa, ja sitten tuli tämä Roosters. – Eräs suuri innoittajani jo lapsena oli Johan Sebastian Bach. AMMATTIMUUSIKON URA – En ajatellut musiikkia duunina. John Mayallin levy, jolla Clapton soitti oli mielettömän kova. Georgia On My Mind säväytti. Mietin sitten, että olisiko jotain muutakin. Sen prima vistan kohdalla löin hanskat tiskiin, kun en pystynyt kunnolla nuoteista soittamaan. Hänelle eivät oikein sopineet ne lisäaineet. 70-luvulla tuli todettua, että soittamisella ei elä ja sen takia otin päivätyön, jotta pysyisimme leivän syrjässä. Hän on minulle ykkönen. Toinen suuri keikkakokemus oli Paul Butterfield Blues Band, 60-luvun lopulla myöskin. Jos saadaan apurahaa niin he voisivat tulla soittamaan levylleni. Mielestäni Bachissa oli jotain kosmista ja hienoa. Tein paljon vapaaehtoistyötä ja joskus sain jonkun apurahan, että pystyin tekemään studiossa nauhamusiikin niihin. Tein siitä demon © O lli-P ek ka O rp o. John Mayallin keikat oli hienoja ja Fleetwood Mac myös. Silloin kiinnitin huomiota siihen, kuinka Tolonen soitti hyvin kirwanmaisesti. – Pyrin aikoinaan Sibelius-Akatemiaan, mutta se tyssäsi siihen, kun en osannut lukea nuotteja sujuvasti. porvoolaiset Gullichsenin veljekset Eero ja Risto, joilla oli myöhemmin Doctor’s Special -niminen bluesbändi Turussa, tutustuttivat minut bluesiin, Howlin Wolfiin, Muddy Watersiin, Ray Charlesiin ja John Lee Hookeriin sekä jazz-urkuri Jimmy Smithiin. Soitamme sitä myös British Standardin kanssa nykyään. Kaivoin pöytälaatikosta ”parhaat” kappaleet työpöydälle ja ehdotin heille, että jos tehtäisiin levyllinen ihan originaalimatskua. Meillä oli Roostersin eka Ruotsin kiertue tulossa, tarvitsin viikon loman ja kävin rehtorilta kysymässä lupaa ja sain sen. Vakavaa rytmimusiikkia soittavien muusikoiden keikat vähenivät paljon. Heillä oli silloin kitaristina parikymppinen Buzzy Feiten, joka soitti uskomattoman hienosti. Before The Beginning, Rollin’ Man, Albatross... Hän soitti myös Mayallia ”Crusade”levyltä, jolla oli kitaristina Mick Taylor. Koulussa kuri oli aika tiukka ja hän sanoi, ettei toista kertaa tule. Meillä oli TOJ Limitedin keikka joskus Natsalla syksyllä ’67, Tolonen ja Virtasen Häkä olivat samalla keikalla. Pari vuotta myöhemmin mm. Mulla syntyi joitakin kappaleita, kuten reeliteema Love Peace Field Reel, joka oli mielestäni Hoedownille sopiva. 80-luku oli vaikeaa aikaa, kun tuli tämä uusi aalto ja muut. Ylen kokeilustudiossa sain tehdä pari juttua pariin teokseen. Jukka Tolonen muuten kuunteli Fleetwood Mac -kitaristeista erityisesti Danny Kirwania. 1 2015 • 19 ...ALUSSA OLI BEATLES – Innostus musiikkin alkoi vuonna 1963, kun tuli She Loves You, All My Loving ja Twist And Shout. Winwoodin jazzillinen pianonsoitto oli silloin aivan käsittämätöntä, että jos joskus pystyisin soittamaan samalla tavalla kuin hän. Brittiblues tuli tietysti kuvioihin, koulukaverit kuuntelivat Bluebreakerseja ja muita. Pyrin myös yliopistoon kieliä lukemaan, mutta en pääsyt sinnekään. Ne kolme kappaletta, jotka olin opetellut, menivät mielestäni aika hyvin. Mulle tuli sellainen idea laajemmasta yhteistyöstä. Vaimoni Leenan kanssa teimme tanssiteoksia yhdessä, mutta niissä ei ollut usein budjettia musiikille. Vanhempi väki taas ihmetteli, kun yleensä sen ikäiset kuuntelevat hiukan kevyempää kamaa, esimerkiksi Mozartia. Siihen aikaan Bluesbreakerseilta tuli useampikin hyvä levy peräkkäin. Vanhemmat tukivat sentään asiaa ja kirjoittivat poissaolovihkoon jonkun syyn, kun ei voinut laittaa todellista syytä. ”Mountain Information” -levyllä on yksi kappale joka on tavallaan omistettu Bachille – A Small Brook Has Grown, jonka alkuperäinen nimi oli Ein kleines Bächlein ist gross gewachsen. Meillä ei ollut levysoitinta, joten kaverit nauhoittivat niitä levyjä minulle. Monesti Wigwamin keikkamatkoilla, kun pysähdyttiin kahville, laitettiin jukeboxista soimaan Oh Well ja Albatross. Sääli, ettei Peter Green ole nykyään kovin hyvässä soittokunnossa... Ohjelmistossa on mm
Mä hiukan jarruttelin, kun ei ollut apuraha-anomuksista vielä päätöksiä. Amerikassa Stevie Ray Vaughan oli myös aika radikaali oman tiensä kulkija. Maijasen Pave oli muuten British Standardin vieraana syksyllä Porvoossa. B3 oli aivan liian kallis, ei sellaiseen ollut varaa. Silvennoisen Heikin kanssa olisi kiva päästä soittamaan heidän Blue Monday -klubilleen, joka on Tampereen Yo-talolla. Soitin vain pianot siellä Hollolan Petrax-studiossa. PROGEBLUES – KÄSITTEENÄ – En tiedä, kuinka bluespiireissä on yleensä esillä tämä progeblues. Brittiläinen bluesstandardi oli sellaista uuden etsimistä, uuden luomista vanhaa unohtamatta. Pitkiä päiviä ne olivat, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Mielestäni blueskategoriassa hyvän levyn ei tarvitse pitää tiukasti kiinni siitä 12-tahtisesta. Paven soolosetin jälkeen soitimme Creamia, jotain Järvisen ekalta soololevyltä, Royalsilta High ja Fever sellaisena jazz-versiona. Meillä oli kolmas päivä varattuna, mutta sitä ei onneksi tarvittu. Ajattelin, että paljon sooloja pitää olla, koska Hoedownissa on niin paljon hienoja solisteja. Mulla on nyt myös kevyempi urku, Studio Logic Numa Organ, italialainen soitin, joka on näistä kokeilemistani tietokoneuruista miellyttävin. Tämä on minun toivesoittimeni, ja aina kun on roudausmotivaatiota tai maksukykyä niin Hammond otetaan keikalle. Muusikoiden kannalta on aika paha tilanne, kun on sopimukset ja pitää tehdä levy, vaikka ei olisi valmista sanottavaa. Aikaisemmin mulla oli Lowry-urut, joissa oli hiukan Hammondin tyylinen soundi. Minun osuuteni täytyi kuitenkin tehdä eri osissa, kun en pysty soittamaan ja laulamaan samaan aikaan riittävän laadukkaasti. Allman Brothers Band, heiltä Jessica on kiva esimerkki progebluesista. Onko se vain minun keksimäni juttu?. Sain sitten sopivan summan rahaa ja siitä se projekti lähti käyntiin. Peter Greeniä ja vaikka hänen kappalettaan Albatross. Jack Bruce sopii hyvin siihen genreen ja Stevie Winwood. Sen sähköpianosoundeista tykkään, mutta urkusoundit siinä on mielestäni aika kolkot. Ilta oli loistava. Tarkoitan progebluesilla lähinnä sitä, että uudistetaan vanhaa. Ei mulla olisi ollut varaa ostaa edes tätä, mutta sain vuonna ’99 kohdeapurahan Hammondin ostamiseen. Silloin tuli idea, että kun Heikki on kova Clapton-fani ja Mä olen Winwood-fani niin voitaisiin tehdä yhteinen projekti. Olisi myös kiva soittaa esim. Trafficilta esim. Kaksi päivää siihen Hollolassa meni. Halvempi Hammond, Spinet, ei mielestäni ollut niin houkutteleva, että olisin vaihtanut Lowryt siihen. SANANEN SOITTOVEHKEISTÄ – Mulla on viimeiset 15 vuotta ollut aidot Hammondit, A 100 -malli, johon kuuluu sellainen hieno puinen Leslie-kaappi. SUOSIKKIKAPPALEET OMASSA TUOTANNOSSA – ”Kadonnut Häviämättömiin” -levyllä sellainen kappale kuin Rakkautta Rakasta ja toinen on Alla Tähden Alakulon, jonka teksti kuvaa © R iku Met elinen. – Mahdollisimman monipuolinen levy oli suunnitelmissa. Sitten löytyy Nord Stage 88, joka on ruotsalainen soitin. Olimme siellä Raittisen Eeron kanssa viime syksynä heidän housebändinsä vieraina. Siellä voi hyvin olla mukana vaikutteita esim. 20 • 1 2015 toissa kesänä ja Hoedownin kaverit olivat suht innoissaan asiasta. Se piti toteuttaa alun perin Pohjolan Pekan kanssa, mutta hän jättäytyi projektista aika pian pois ja homma jäi kokonaan meikäläisen harteille. Ne ensimmäiset olivat aivan loistavia, mutta loppuvaiheen levyt eivät olleet yhtä innovatiivisia. Kun ajattelee esim. Royals jäi, mutta toivottavasti saamme Paven vieraaksi British Standardin keikoille tulevaisuudessakin. HUHUN MUKAN GUSTAVSONIA PYYDETTIIN ROYALSIIN MUKAAN – Kyllä se on totta. Esim. Urut, laulu, stemmat ja kitaroita äänitettiin sitten jälkeenpäin. The Band alkoi toistaa itseään siinä vaiheessa, kun levyjä alkoi ilmestyä liian usein. Kuloniemen Esan ja Puurtisen Aijan kanssa. Päätettiin tehdä rootsmusaa erittäin laajalla skaalalla. Ajateltiin, että tehdään mahdollisimman pitkälle studiolive, jota täydennetään tarpeen mukaan. funkista, soulista ja rytmibluesista, että siitä tulee riittävän mielenkiintoinen. Monta hyvää ideaa tuli matkan varrella mukaan. – Lopputulosta ajatellen oli hyväksi, kun prosessi venyi. Asiasta neuvoteltiin, mutta mulla alkoi silloin se suuri sävellyshaaste oopperaan. Sen sävellysprojektin takia en olisi pystynyt lähtemään kiertueelle tai tekemään levyä. Toivon, että kaikkien nykyisten yhteistyökumppaneiden kanssa saisi työskennellä vielä pitkään. Proge on myös osa perinnemusiikkia. Pitää teemailta eli soitettaisiin pelkästään Claptonin ja Winwoodin musaa. SOITTOKUMPPANEISTA – On paljon hyviä suomalaisia rootsmuusikoita, joiden kanssa olisi kiva soittaa. Sovitukset syntyivät aika pitkälti työvaiheessa. Kokeellisuus ja uusien soundien etsiminen on positiivista. Ei ajateltu sitä, onko siellä radiosoittokappaleita. Sillä pärjää, jos ei voi Hammondeilla soittaa. Paper Sun, Pearly Queen ja Coloured Rain edustavat juuri tarkoittamaani kokeellista tyylisuuntaa, perinteitä kuitenkaan unohtamatta. Tosin liika perfektionismi on sekin pahasta, jos hierotaan ja hierotaan ja lisätään tavaraa, sekin voi kääntyä itseään vastaan