Blues News 06/2020 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

vuosikerta BN haastattelee: TAIL DRAGGER ROBERT LEE COLEMAN Henkilökuvia: SHIRLEY MATTHEWS TRAVIS WAMMACK JOHNNY MORISETTE Suomalaista bändihistoriaa: THE NEEDLES. Anthony Gomes / Klassikoiden lähteillä / Divarien helmiä / Bluesmaantietoa: Detroit The Rolling Stones Half Speed Masters, osa 2 / Unohdetut albumit / Levytutkailut 197301-20-06 ISSN 0784-7726 N:o 306 (6/2020) Hinta 7,20 € 53
4 s. 7. 31 s. 14 s. 22 s. 34 s. 48 s. 14 s. 34 s. 26 s. 26 s. 12 s. 22 s. 31 s. 2 Blues News 6/2020 s. 7 s. 48 s. 4 s. 12 s
Blues News 6/2020 3 Robert Lee Coleman ................................................... 14 Shirley Matthews ....................................................... 22 Klassikoiden lähteillä #65: Suomi-blues .............. ............................................... 34 BN lukee kirjallisuutta ............................................. vuosikerta Ilmestyy 6 kertaa vuodessa Julkaisija Finnish Blues Society (FBS ry) PL 257, 00531 Helsinki (PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland) Vastaava päätoimittaja: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö, taitto, ilmoitusmyynti, verkkosivut Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 FBS ry:n jäsenmaksu ja BN:n tilaus: www.bluesnews.fi/lehden-tilaaminen Taloudenhoitaja Aarno Alén aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 BN-lehden tilaus vuodelle 2021 on 44 euroa. Samoin FBS:n tehtäväkenttään kiinteästi liittyviä Blue North -merkin äänitejulkaisuja sekä tietenkin Blues News -lehden seuraavia kuutta numeroa on lupa odotella ilmestyviksi totuttuun tahtiin myös ensi vuonna. 26 The Needles ................................................................. Perinteisesti vuoden finaalinumeron pääkirjoituksessa on päästy välittämään iloiset terveiset marraskuun lopulla pidetystä Finnish Blues Societyn sääntömääräisestä syyskokouksesta, jonka yhteydessä valitaan yhdistyksen seuraavan kauden puheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja toiminnantarkastajat sekä annetaan siunaukset ensi vuotta koskeville toimintasuunnitelmalle ja talousarviolle. 4 Tail Dragger .................................................................. Nyt pääkaupunkiseudun COVID-19-tilanteen vaatimista kokoontumisrajoituksista johtuen FBS kuitenkin näki järkevimmäksi siirtää kaikille jäsenille avoimen syyskokouksensa poikkeuksellisesti vasta tammikuun 2021 puolelle. Omassa varsinaisessa, musiikkiin mitenkään liittymättömässä palkkatyössäni vallitsevien pandemiasuositusten arkeen mukanaan tuomat etätyöskentelyrutiinit ovat ottaneet huiman teholoikan eteenpäin, vaikka samat välineet ovatkin periaatteessa olleet olemassa jo iät ajat – enkä ole suoranaiseksi uudistusten vastustajaksi koskaan aiemminkaan tunnustautunut. Boydin perikunta BLUES NEWS Bluesja juurimusiikin asialla jo vuodesta 1968! 53. 31 Bluesmaantietoa: Detroit ....................................... 11 Anthony Gomes ........................................................ On monesti lohdutettu, että kurjistakin asioista seuraa, jollei muutoin niin riittävän kauaskantoisella tarkastelujaksolla useimmiten myös jotakin hyvää. 60 Levytutkailut ............................................................... & L. Kuten useimmat meistä tietävät, Blues Newsin tekstejä taas on kirjoitettu ”etänä” heti alusta pitäen – samoin kuin on huolehdittu artikkelitoimitusja taittotyöstäkin viimeistään siitä lähtien, kun tekniikan kehityttyä 1990-luvulla nämä lehden syntyprosessin ydinvaiheet oli järkevintä siirtää toimituskunnan käytössä olleista konttoritiloista toteutettavaksi käytännössä vain muutamalta kotitietokoneelta käsin. 41 Divarien helmiä #54 ................................................. Epäilemättä striimattuihin tarinointituokioihin perustuvat lehtijutut tulevat vielä lisääntymäänkin BN:n parissa. 56 BN käy tapahtumissa ............................................... Haastattelujen tekeminen ”linjoja pitkin” on myös ollut realismia jo hyvän aikaa. 24 Johnny Morisette ........ Toiminnan on määrä jatkua pitkälti entiseen tapaansa: Vuodelta 2020 sattuneista syistä toteutumatta jääneitä yleisötilaisuuksia ja konsertteja tultaneen järjestämään olosuhteiden salliessa korvaavilla ajankohdillaan, ja totta kai myös aivan uusia tapahtumia sekä muita aktiviteetteja on paraikaa kypsymässä yhdistyksen aina yhtä idearikkaissa ajatushautomoissa. Ilmoitushinnat vuodelle 2021: 1/4 sivu 130 eur 1/2 sivu 230 eur 1/1 sivu, muut paitsi takakansi 350 eur 1/1 sivu, takakansi 370 eur Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Aarno Alén, Harri Haka, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Petri Lahti, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Mikke Nöjd, Ville Pirinen, Pasi Rytkönen, Pirjo Salminen, Erkki Sironen, Mike Stephenson, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Kari Viitanen, Vesa Walamies Painopaikka: Grano Oy, Helsinki Blues Newsin ilmestymisaikataulu 2021: N:o 1/21: vk 08 N:o 2/21: vk 16 N:o 3/21: vk 24 N:o 4/21: vk 34 N:o 5/21: vk 41 N:o 6/21: vk 50 Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: BN-numeroon 1/2021 tarkoitetut aineistot oltava toimituksessa viimeistään perjantaina 15.1.2021! WWW.BLUESNEWS.FI Joulukuussa 2020 Kummallisimmista kummallisin vuosi 2020 lähestyy tätä lukiessanne jo viimeisiä vuorokausiaan, mutta uskaltaako tässä sittenkään vielä täysin huokaista helpotuksesta. 50 BN tutkailee ................................................................ 48 The Rolling Stones Half Speed Masters #2 .......... Vaikkei sitä kaikkein kirkkainta, täydellisen ratkaisun osoittavaa valoa koronatunnelin päässä taida vieläkään näkyä, luonnollisesti myös me BeeÄnnäläiset kohdistamme jo toiveikkaina katseemme kohti tulevaisuutta – luottaen siihen, että kunhan vielä vähän jaksamme tsempata ja kantaa kortemme yhteisen hyvinvointimme kekoon, uusi vuosikymmen pääsee jatkumaan tästä eteenpäin olennaisesti myönteisemmissä merkeissä myös harvinaisen kovia kokeneella kulttuurikentällä. Sujuvasti mobiilina liikkuva ja tarvittaessa tilojen sekä mahdollisten erityistoiveiden mukaan räätälöitävissäkin oleva näyttelykokonaisuus on tuotavissa jatkossa myös vaikkapa juuri Sinun lähiseudullesi, mikäli kiinnostusta teemaa kohtaan sekä ideaali sijoituspaikka vain löytyvät. Satiirinhakuisena luonteena en voi olla pohtimatta, miten ironisen pilkkeen Frank Sinatra mahtaisikaan vilauttaa sinisestä silmäkulmastaan, jos senioriartisti olisi vielä elossa ja päätyisi juuri nyt laulamaan klassikkoaan It Was A Very Good Year. Tilaukseen sisältyy 6 numeron sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille Blues Newsissa. 62 Etukansi: Eddie & Leila Boyd Helsingin Senaatintorilla 1977 © E. Vielä yhdet tervetuliaistoivotukset BN ennättää kuitenkin vielä lukijoilleen välittää, tällä kertaa Keski-Suomen suuntaan: Lehden kansikuvasankarin elämästä kertova kiitelty FBS:n valokuvaja aineistonäyttely ”Praise To Helsinki – Blueslegenda Eddie Boyd Suomessa” on nimittäin esillä Jyväskylän kaupunginkirjastossa (Vapaudenkatu 39-41) aikavälillä 3.–29.12.2020. Tervetuloa!. Ei silti hätää. Aihetta koskevia yhteydenottoja siis rohkeasti tulemaan! Hyvää joulunaikaa, uutta vuotta – ja varsinkin terveyttä tasapuolisesti kaikkiin blueskoteihin! SISÄLTÖ: Pete Hoppula Finnish Blues Societyn SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS ’20 Maanantaina 11.1.2021 klo 17-18 (huom: uusi ajankohta!) osoitteessa Suonionkatu 6 (00530 Helsinki). 46 Unohdetut albumit #17: Del Shannon ................. Tähän kolmossivulle on näihin isoihin linjanvetoihin perustuen ollut näin ollen monesti jo paljastettavissa tiettyjä ennakkouutisia FBS:n tulevista hankeaihioista. 12 Travis Wammack ....................................................... 7 Muddy Lee Makkonen ............................................
Minulla on yli 30 vuotta kirkollista uraa takanani. Kaveri nimeltään Clint Brantley oli hommanut Jamesin ulos vankilasta, jonka juhlistamiseksi James kavereineen pistivät Clintin klubilla poskiinsa 1300 taalan edestä hampurilaisia. Kiitokset juttutuokion mahdollistamisesta kuuluu Music Maker Relief Foundationin Ardie Deanille. Hän teki selväksi, ettei halunnut sanoa kahteen kertaan mitä halusi. Pasuunan soittaja Fred Wesley oli orkesterinjohtaja, joka perusti JB’s:in. Isäpuoleni osasi soittaa kitaralla mitä vaan perinteisistä blueseista vanhoihin countrykappaleisiin ja pikkupoikana minulla oli tapana istuskella kotosalla ja seurata hänen soittamistaan. Kuulin juuri Clintiltä Jamesin haluavan palkata minut joukkoihinsa. Hän saapui lavalle aina vasta bändin jälkeen ja meni ensimmäiseksi Fred Wesleyn eteen käskyttämään tätä, seuraavana oli vuorossa kosketinsoittaja ja seuraavaksi kitaristi. Sain lahjani Jumalalta ja aion käyttää niitä niin kauan, kunnes Hän kutsuu minut luokseen. James tarvitsi uuden kitaristin, enkä tiedä vielä tänäkään päivänä, antoiko hän bändilleen potkut vai hylkäsikö silloinen yhtye hänet. Kaikki sen aikakauden kaverini ovat jo poistuneet keskuudestamme, joten olen heistä enää ainoana hengissä. – Aloitin soittamisen gospelyhtyeissä Maconin eri kirkoissa. Eräällä tällaisella reissullaan hän oli kuullut meistä ja tiedusteli, liittyisimmekö hänen yhtyeeseensä, minkä sitten teimmekin seuranneiksi kuudeksi vuodeksi. Joka tapauksessa hän perusti tuolloin legendaarisen JB’s-yhtyeensä, ja minä olin yksi sen alkuperäisjäseniä. Aloitin pitkän 65 vuotta jatkuneen urani soittamalla kirkossa. Minulle ei koskaan tarjoutunut mahdollisuutta lähteä Percyn kanssa keikkailemaan ulkomaille, vaikka soitimmekin yhdessä ympäri Yhdysvaltoja. Monilla isoilla tähdillä oli tapana poimia yhtyeisiinsä kyvykkäitä soittajia muista bändeistä, jolloin ne luonnollisesti hajosivat. Rumpaleita oli lavalla samaan aikaan kolme. Tuona aikana Percyltä julkaistiin yksi kaikkien aikojen parhaista kappaleista, When A Man Loves A Woman, josta hänen perillisensä keräävät yhä rojalteja. Hän ei näyttänyt minulle mitään sen erityisempää vaan minulla oli synnynnäiset lahjat kitaran soittoon. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Percy siis kuitenkin värväsi koko bändimme. JAMES BROWN & THE JB’S – Urani Percyn bändissä päättyi vuonna 1970, jolloin lähdin James Brownin matkaan. 4 Blues News 6/2020 ROBERT LEE COLEMAN Soul-tähtien varjosta itsenäiseen loistoon MIKE STEPHENSON (käännös ja lisäykset: Pertti Nurmi) S oullegendojen James Brownin ja Percy Sledgen yhtyeissä 1960ja 1970-luvuilla vaikuttaneen kitaristi Robert Lee Colemanin haastattelu tehtiin Lucerne Blues -festarin yhteydessä marraskuussa 2019. Hänellä oli tapana tulla Maconiin hoidattamaan hiuksiaan, ottamaan eräänlaisen permanentin, jota kutsuimme “prosessiksi”. Meitä oli liuta jannuja, jotka löimme hynttyymme yhteen ja pistimme kasaan bändejä, joilla oli lukuisia eri nimiä, esimerkiksi The Mighty V’s. Puhallinsektio hoiti liikehdinnän musiikin tahtiin, mutta kitaristina minun ei tarvinnut, koska jouduin seuraamaan niin tarkkaan Jamesin kaikkia eleitä. James Brown oli tiukempi käskyttäjä kuin kymmenen opettajaa ja kymmenen rehtoria yhteensä, ja meidän oli tehtävä aina tasan tarkkaan mitä hän käski. Hänen kanssaan vietin sitten kaksi ja puoli vuotta ja se olikin varsinainen trippi. – Liityin Percy Sledgen orkesteriin parikymppisenä nuorukaisena vuonna 1964, kun Percy värväsi koko bändin johon kuuluin. © Pe rt ti N ur m i. Soitin kitaraa miesja naisgospelryhmissä, jotka molemmat kantoivat nimeä Silver Bells. Hänen jokaisella nytkähdyksellään ja liikahduksellaan oli jokin merkitys sekä sisäinen viesti bändille. Minä olin puolestani tuntenut Clintin hyvin, koska hän oli promoottorin ominaisuudessa järjestänyt minulle ja yhtyeelleni lukuisia keikkoja. VARHAISVUODET – Nimeni on Robert Lee Coleman ja synnyin Georgian osavaltion Maconissa. Puolet tuosta ajasta olen soittanut nimenomaan kirkkoympäristössä. – Ollessani Jamesin yhtyeessä meitä oli kaikkiaan 13 muusikkoa. Muutoin tuli jälkipyyhkeitä. En ole saanut koskaan minkäänlaista soitto-opetusta vaan kaikki musiikkini syntyy korvakuulolta. Soitin lukuisissa gospelkokoonpanoissa, kunnes teini-ikäisenä ryhdyin esittämään myös bluesia
Hän teki selväksi, ettei halunnut sanoa kahteen kertaan mitä halusi.”. © Pe rt ti N ur m i ”James Brown oli tiukempi käskyttäjä kuin kymmenen opettajaa ja kymmenen rehtoria yhteensä, ja meidän oli tehtävä aina tasan tarkkaan mitä hän käski
Percy Sledge. Tätä nykyä niistä on jäljellä enää yksi, Grant’s Lounge. Soittajia tuli ja meni, monet viipyivät bändissämme vain muutamia kuukausia. Jos James sanoi bussin lähtevän klo 12:30 niin se myös lähti. Hän saattoi ottaa kitaristin, rumpalin ja pari puhaltajaa ja niillä mentiin. Onneksi James kulki keikoille yleensä lentsikalla ja me muu bändi kuljimme bussilla. Allman Brothers -yhteyksistä tunnettu Bill Lucado yhytti minut yksiin Music Makerin kanssa. – Minulta on julkaistu Music Makerilla kaksi albumia. Emme nimittäin pystyneet rentoutumaan, heittämään omia juttujamme emmekä vitsailemaan, koska hän oli niin pirunmoinen tiukkis. Ehdimme nippa nappa ajoissa New Yorkiin, chekkasimme itsemme motelliin ja painuimme oikopäätä suoraan lavalle. Meillä oli kolme bussikuskia, jotka ajoivat vuoron perään yhtä kyytiä. Niistä ensimmäinen “One More Mile” (MMCD 150; 2012) levytettiin Alabamassa, ja tuoreimpani “What Left” aivan hiljattain Georgian Athensissa. Niistä jälkimmäisellä hän antoi minun soittaa yhden ikiomista kitaranikseistäni. Melvin kertoi Jamesille, että tämän olisi syytä tsekata veljensä soittoa, minkä jälkeen tämä päätyikin yhtyeeseemme. – Tein joitain levytyksiä Jamesin kanssa. 6 Blues News 6/2020 Tällaisen käskynjakokierroksen jälkeen hän siirtyi sitten esiripun noustessa lavan etualalle. Joskus jos keikkamatka oli lyhyt, James liittyi joukkoomme kiertuebussiin, mistä emme juurikaan tykänneet. Olin mukana albumeilla “Make It Funky” ja “Hot Pants”. Kerran erään keikan jälkeen hän vuokrasi charter-lentokoneen ja lennätti meidät yömyöhään Capricorn-levytysstudioille Maconiin, josta ehdimme paluulennolla takaisin jo ennen aamunkoittoa levytettyämme siinä pikkutunneilla viisi kappaletta. Sinun täytyy olla yli viisikymppinen päästäksesi levyttämään Music Makerille. Ihan vain esimerkkinä, esiinnyimme ensin kaksi viikkoa putkeen Kaliforniassa ja Vegasissa, minkä jälkeen meidän piti olla heti kaksi päivää myöhemmin heittämässä viikon keikkaputki New Yorkin Apollossa. – Maconissa oli vanhaan hyvään aikaan lukuisia musiikkiklubeja, esimerkkeinä seitsemän paikkaa Poplar Streetillä. Siellä meillä oli arkisin kolme show’ta illassa ja viikonloppuna neljä. Olen päässyt matkustamaan ja esiintymään Music Makerin artistina myös ulkomailla ja siksi olen nyt täällä Euroopassa. James Brownin kanssa tekemäni äänitteet olivat ainoat levytykseni näillä studioilla. Jabo (John Starks) toimi yhtenä rumpalina minun aikanani, samaten fonisti Maceo Parkerin veli Melvin Parker. Toki minäkin soitan vielä siellä aina silloin tällöin. Capricornstudiot on (oli) tarkoitus avata uudestaan loppuvuonna 2019, ja minut on kutsuttu bändeineni soittamaan avajaisiin, koska tunsin hyvin Capricornin omistajat, veljekset Alan ja Phil Walden. – Jimmy Nolen oli toiminut Jamesin kitaristina ennen minua. – James ei ottanut koskaan koko bändiä mukaan studioon. Meitä on bändissä vaihtelevasti neljä tai viisi soittajaa. Music Makerilla on tietyt ikäkriteerit, mihin perustuen he keskittyvät nimenomaisesti ja ainoastaan vanhan bluesperimän ylläpitämiseen ja vanhojen bluesartistien tukemiseen. – Keikkoja meillä oli kutakuinkin joka ilta. Jos et sattunut olemaan tuolloin kyydissä niin jäit auttamatta rannalle. – Olen ollut viimeisimmät 15 vuotta Music Maker Relief Foundationin leivissä. Se on myös Maconin vanhin musiikkiklubi, ja mm. James Brownista kertovassa kirjassa väitettiin sen kuitenkin olleen Jimmy Nolenin kikka, mutta James komensi oikaisemaan asian ja kirjoittamaan sen kohdan kirjasta uusiksi. – Olimme tien päällä rundilla jatkuvasti. Soitan toki edelleen myös kotikonnuilla Maconissa. Se olikin sitten ainoa varsinainen soolojuttuni, jonka pääsin toteuttamaan hänen levyillään, vaikka olin mukana vielä muutamilla muilla albumeilla. Joskus aiemmin kuljimme nimellä The Flying V’s, mutta minä olen sen porukan ainoa elossa oleva jäsen. Allman Brothersin ura sai alkunsa juuri sieltä. SOOLOTUOTANTOA MUSIC MAKERILLÄ – James Brownin jälkeen olen esiintynyt pääasiassa oman yhtyeeni kanssa, joka on viimeisimmät viitisen vuotta kantanut nimeä RLC. Ymmärtääkseni studiot aiotaan muuttaa museoksi. Senpä takia annoinkin uusimmalle cd:lleni nimeksi “What Left” (Music Maker MMCD 193; 2019)
Dave opetti Martin Langin soittamaan. Blues News 6/2020 7 TAIL DRAGGER Tyylilleen uskollinen bluesmies KARI KEMPAS C hicagon pitkän linjan Howlin’ Wolf -perinteen jatkaja ja West Siden down home -bluesin edustaja, Tail Dragger täytti syksyllä 80 vuotta. © Pe rt ti N ur m i. Amerikan keikkojen lisäksi hänet on nähty niin Etelä-Amerikan kiertueilla Brasiliassa, Argentiinassa ja Chilessä kuin eurooppalaisillakin festivaaleilla mm. Sanoin Johnnylle, ettei hän saa antaa kenenkään huijata itseään huumeisiin. Sanoin hänelle olevani vastuussa hänen turvallisuudestaan. Moorea. Lontoossa hän esiintyi ensimmäisen kerran kesällä 2019. Pidin huolen ystävistäni ja halusin varmistaa, että kaikki sujuu. – Rumpalini Asward Gates tarjosi Johnnylle kerran jointin, ja kun huomasin sen, käskin sammuttaa sen. Bändeissäsi on vuosien varrella ollut eri muusikoita. Myöhemmin sitten kitaristiksi tuli Rockin’ Johnny ja huuliharpistiksi hänen koulukaverinsa Martin Lang. Oman bändinsä (johon nykyisin kuuluvat kitaristit Kevin Shanahan ja Mojo Mark, basisti Todd Fackler, rumpali Bob Lorenz sekä isommilla keikoilla myös huuliharpisti Martin Lang) kanssa Tail Dragger esiintyy säännöllisesti mm. Muistan, kun kerran menimme Delta Fish Marketiin kahdelta iltapäivällä ja lähdimme sieltä kahdelta yöllä. Kun soitimme ensimmäistä kertaa mustien klubeissa, Johnnya ja Martinia taisi pelottaa, mutta sanoin heille, ettei heidän tarvitse pelätä minun seurassani. Tästä vauhdikkaasta esiintyjästä onkin tekeillä pari dokumenttia. Moore ja huuliharpistinani Dave Waldman. Itävallassa, Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa. Chicagon klubeilla hän on soittanut monien nimimiesten kanssa ja useat jo edesmenneet suuruudet, kuten esimerkiksi Hubert Sumlin, Eddie Taylor, Jimmy Dawkins, Johnny B. Ken Kawashima, jonka isä on japanilainen ja äiti korealainen ja jota kutsuimme lempinimellä Sugar Brown, soitti bändissäni huuliharppua jonkin aikaa ennen kuin Martin Lang tuli kuvioihin. Itseltään Howlin’ Wolfilta 60-luvulla bluesista ja esiintymisestä oppia saanut Tail Dragger eli James Yancy Jones on siirtynyt Chicagon pikkuklubeilta kansainväliseksi bluesartistiksi. – Rockin’ Johnnylla ei ollut aavistustakaan oikeasta bluesista, kun tapasimme ja hän opetteli alusta asti uudelleen soittamaan katselemalla ja kuuntelemalla Johnny B. – Delta Fish Marketissa 1970ja 1980-luvuilla kitaristinani oli Johnny B. Hän oppi nopeasti, eikä hänellä lopulta ollut muuta vaihtoehtoa kuin tarttua kitaraan – ja oppia lisää, toki muiltakin muusikoilta kuin Moorelta. St Georgeja Delta Groove -yhtiöllä Bob Corritoren kanssa, Euroopassa Mojo Blues Bandin sekä kotimaisen Titty Bar Tim Blues Bandin kanssa (dvd ”Portrait Of A Chicago Blues Man”). Moore, Willie James Lyons ja Little Mack Simmons, ovat kuuluneet hänen bändiinsä. Delmark-levymerkki on julkaissut neljä Tail Draggerin cd/dvd:tä, joista kaksi on tehty liveympäristössä West Sidessä. Muita levytyksiä hänellä on mm. Suomessa Tail Dragger on vieraillut kuusi kertaa. Verrattomana showmiehenä hän saa yleisön mukaansa karhealla Howlin’ Wolf -tyylisellä laulullaan ja kierrellessään yleisön seassa. Hänestä tuli hyvä kitaristi. Chicago Blues -festivaalilla ja Buddy Guyn Legends-klubilla
Jos luoja suo taas yhden vuoden lisää, sitä pitää juhlistaa. – Kyllä, on niitä. En edes huomannut saaneeni osuman ennen kuin tunsin veren valuvan pitkin jalkaani. – Little Arthur Duncanilla ei koskaan ollut kunnon syntymäpäiväjuhlia, joten päätimme vuonna 1987 järjestää sellaiset yhdessä. Milloin aloit käyttää langatonta mikrofonia. Hänellä oli silloin klubi nimeltä Artesia’s Lounge Laken ja Hamlinin kulmilla. – Sitten Delta Fish Market muutti huoltoaseman tiloihin. Se oli merkiltään Nady, mutta nykyisin minulla on Shure SM15 ja otan sen aina mukaani keikoille, koska monissa paikoissa ei ole käytettävissä langattomia mikrofoneja, ainakaan laadukkaita. Tavallaan samasta syystä käytän langatonta mikrofonia – haluan olla ja esiintyä ihmisten keskellä, en lavalla koko aikaa. 30 m) mittainen johto ja saatoin välillä kävellä ulos klubista kadulle ohikulkijoiden ihmeteltäväksi. – Kun elää tarpeeksi vanhaksi, pitää syntymäpäiviä juhlia joka vuosi. – Se avautui vuonna 1978 ja sijaitsi silloin Washingtonin ja Kedzien kulmassa. Sanoit kerran, että sinulla on livenauhoituksia noilta ajoilta. Sitten säästin vähän rahaa ja ostin langattoman mikrofonin, muistaakseni New Yorkista. Minulla oli 100 jalan (n. Jos en itse tunne sitä, miten voisin saada yleisön tuntemaan sen. Kun olin vankilassa, Martin ja Johnny kävivät katsomassa minua joka kuukausi. Muutaman korttelin päässä, Jacksonin ja Kedzien kulmassa oli huoltoasema, jossa kävin töissä. En järjestä juhlia vain itseäni varten, vaan ystävilleni. © Ti m o H ei kk ilä Tail Draggerin pihajuhlissa Chicagossa 2012. Autoin ystävääni, koska osasin kirjoittaa ja lukea, eikä hän koskaan unohtanut minua. Olet esiintynyt monien mahtavien bluesmuusikoiden kanssa urasi aikana. Ehdotin Oliverille, että hän voisi ostaa rekan ja minä voisin kuljettaa sillä kalaa kauppaan etelästä Mississippistä. En koskaan unohda sitä, eivätkä he unohda, mitä minä tein heidän hyväkseen. Ajoin hänen rekkojaan, korjailin paikkoja ja pidin huolta hänen liikkeestään. Hän pyysi minua hoitamaan rekan oston ja valitsin Mack Truckin, joka maksoi 12 000 dollaria. Opetin hänetkin ajamaan rekkaa, koska sen jälkeen, kun auto ajoi jalkani yli, en enää voinut itse ajaa. Martinin ja Johnnyn kautta sain myös asianajajan avukseni, eikä hän veloittanut minua palveluistaan. Oliver soitti itse slidekitaraa Elmore Jamesin tyyliin, mutta vain E:stä, ja hän suuttui, kun joku muu osasi soittaa muistakin sävellajeista. Tarvitsen ihmisiä, yleisöä. Meillä oli erimielisyytemme, ryyppäsimme ja suutuimme välillä toisiimme, mutta teimme aina sovinnon. Olen aina sanonut, että minulla on varaa ruokkia ystäväni kerran vuodessa. Jotain pätkiä löytyy YouTubestakin. Omistaja oli aika säikky ja pelkäsi, että haastaisin hänet oikeuteen, mutta hän oli ystäväni. Hän ei halunnut muuta kuin soittaa, ja hän oli siinä taitava, vaikkei koskaan päässytkään levyttämään. Siellä sain muuten luodin jalkaani. Vuodesta 1988 lähtien järjestimme pitkään yhteiset syntymäpäiväjuhlat klubissa. Milloin aloit esiintyä West Siden Delta Fish Marketissa. Yleisö ei tarvitse minua. Aluksi mikrofonissani oli vain pitkä johto, kuten Howlin’ Wolfillakin, mutta sitten joku kateellinen katkaisi johdon kesken esiintymisen. Nautin juhlien järjestämisestä. 8 Blues News 6/2020 – Kun sitten jouduin itse hankaluuksiin, he pitivät minusta huolta. – Esiinnyin Fish Marketissa Sylvester Boinesin, ”The Piggy Bagin”, kanssa. Moni ystävistäni ei osannut lukea tai kirjoittaa, he eivät olleet käyneet kouluja. Omistaja Oliver Davis maksoi uusista tiloista 50 000 dollaria. Kukaan ei ole niin suuri ja mahtava, että olisi muiden yläpuolella. Pihajuhlistani on tullut naapuruston pikkufestivaali. Kaikki riippuu siitä, miten kohtelee ihmisiä. – Sain idean Howlin’ Wolfilta, joka on opettanut minulle kaiken sen, minkä esiintymisestä tiedän. Kun elää elämänsä oikein, ei tarvitse käydä kirkossa saadakseen siunauksen. Nykyisin grillaamme vaimoni Berthan kanssa pienen vuohen ja kutsun ystäväni ja naapurini juhlimaan pihallemme, pitämään hauskaa ja jammailemaan. Minä, Eddie Shaw ja Oliver Davis laitoimme kaupan uudelleen kuntoon ja parkkipaikalle rakennettiin esiintymislava. Meillä oli siellä eteisessä kolikkopuhelin ja kerran kun tavoittelin puhelinta vetämällä sen johdosta, onnistuin pudottamaan pöydältä 22-kaliiperin revolverin, joka laukesi. Myöhemmin hankittiin vielä toinen rekka. Pidän Shuren soundista. – Mitä enemmän näen ihmisiä ympärilläni, sitä onnellisempi olen. Minun pitää tuntea yleisön lämpö, jotta pystyn antamaan parhaimpani
Oli tavallista, että bluesmiehillä oli nainen ja tämän aikuiset lapset asumassa luonaan. Jokaista on kohdeltava reilusti. – Kun olin 15-vuotias, korjasin puuvillaa pellolla. Se ei toimi. Willie Kent oli heikko luonteeltaan ja kateellinen. Kun koulut on käyty, on mentävä töihin ja hommattava oma asunto. – Frank Thomas oli mahtava soittaja. Jos hän ei jostain henkilöstä pitänyt, hän pyysi tätä pysymään poissa läheltään. Jos minulla on 100 dollaria taskussani, en tuhlaa sitä kaikkea ruokaan, ennen kuin ansaitsen lisää. Lee Jackson ja Big Walter Horton puolestaan saivat surmansa poikapuoliensa käsissä. Hänen isäpuolensa tappoi hänet. Mack kulki ympäriinsä salkku täynnä rahaa. Olet levyttänyt myös St. Jimmy Dawkinsilla oli myös tallessa singlen kappaleet. George Recordsille. – Kyllä, sessioissa oli kitaristina Billy Flynn, jonka soundi oli mielestäni liian kevyt minun tyyliini. Sopimus on minulla tallessa ja sen mukaan minun pitäisi saada 40 senttiä jokaisesta myydystä kopiosta. Tein myös asian hänelle selväksi, ja sen vuoksi hän ei pidä minusta ja Davesta. Tuottojaan hän jakoi myös hyvätekeväisyytenä. Mitkä Howlin’ Wolfin kappaleista ovat omia suosikkejasi. Vaikka Hannes antoi Dave Waldmanin soittaa läpi koko yhteisen sessiomme, hän kuitenkin korvasi julkaistussa versiossa Daven Billy Branchillä, enkä pitänyt siitä. En ollut vielä oikeasti ehtinyt hoitaa asiaa, mutta Junior Wells uskoi minua ja luovutti. Yksikään aikuinen lapsi ei tule asumaan kotonani. Kukaan ei kai tiennyt nauhoista, kunnes kerran kerroin niistä Steve Wagnerille, kun hän oli kyläilemässä luonani. Minä en ole koskaan ollut kateellinen kenellekään. – Kyllä, olin esittänyt niitä klubeissa jo ennen kuin ne äänitettiin. – Big Bad Ben soitti kitaraa ja huuliharppua ja opetti Lester ”Mad Dog” Davenportin soittamaan. Sain palkaksi 15 dollaria ja ostin uudet kengät. Ilman Howlin’ Wolfia en olisi siinä, missä tänään olen. George Recordsille toinenkin cd. – Koko hänen tuotantonsa, koska kyseessä oli oppi-isäni. Luther Johnson ja Junior Wells olivat kuulleet minun laulavan My Head Is Baldia, ja Junior Wells yritti omia sen itselleen. Keskustelimme asiasta ja päätimme julkaista levyn. – Sessiot äänitettiin Chigacossa, jossa Willie Kent toimi Hanneksen oikeana kätenä ja tuottajana. Minä teen mitä teen ja muut tekevät, mitä tekevät. Olet levyttänyt myös Wolf Recordsille. Hän oli rehellinen mies. – Levy-yhtiön omistaja, nyt jo edesmennyt tuottaja George Paulus halusi minun laulavan tietyllä tyylillä, Muddy Watersin tapaan. Koko tuon vuoden 1982 session, josta nämä kappaleet olivat peräisin, nauhat olivat kaapissani aina vuoteen 2013 asti, jolloin ne julkaistiin Delmark-levymerkillä. En ole siinä parhaimmillani. Et voi pysäyttää minua, enkä minä voi pysäyttää sinua. Sinun piti tehdä St. Se sopii Muddy Watersin tapaiseen materiaaliin, mutta ei minulle sopivaa, joten kävelin ulos © Pi rjo Sa lm in en ”Ilman Howlin’ Wolfia en olisi siinä, missä tänään olen.”. Sanoin hänelle, ettei se tule onnistumaan, koska kappale on minun ja minulla on sen copyright-oikeudet rekisteröitynä. – Ensimmäinen oma julkaistu levytykseni oli single My Head Is Bald / So Ezee (It’s So Easy To Be Mislead) Jimmy Dawkinsin Leric-levymerkillä. Hän oli mahtava mies ja avulias niille, joista hän piti. – En ole saanut rojalteja levystä sitten vuoden 1998. Lapset tarvitsevat rakastavaa, mutta tiukkaa kasvatusta. Levyn kappaleista on aika moni sinun itsesi tekemä. Niin minut on kasvatettu. – Hannes Folterbauer, joka oli kotoisin Wienistä, halusi jokaisen chicagolaisen bluesmuusikon levyttävän merkilleen. Olen ollut kuusi kertaa naimisissa, ja tunnen naiset. Little Mack Simmons ja hänen Soul Alive Groupinsa olivat 1960ja 1970-luvuilla suosittuja. Kun tulin niiden kanssa kotiin, isoisäni antoi minulle ympäri korvia ja sanoi, etten koskaan enää saa tuhlata kaikkia rahojani. Hän toimi myös pastorina ja teki rahaa välittämällä huumeita. Kun tyttäreni oli 18-vuotias, hänen poikaystävänsä oli kotonamme kerran myöhään yöllä kotiin tullessani. Minun kanssani ei ole vaikea tulla toimeen, mutta minua ei huijata. Rangaistus tuntui silloin kovalta, mutta aikuisena ymmärsin hänen tarkoituksensa ja sitä neuvoa olen noudattanut siitä asti. Kukaan ei kai oikein pitänyt nauhoja minään, mutta ”Stop Lyin’” -levystä tuli oikein hyvä. Sanoin silloin, etten elätä vierasta miestä kotonani, niin kauan kun maksan laskut. Hän toimi katalasti työskennellessään Wolf Recordsille. En ole vielä lähtenyt niitä perintään, mutta hän jäi minulle velkaa. Minä olin mukana Johnny Little Johnin ”Blues Party” -levyllä. Blues News 6/2020 9 – Kyllä vain: Lee Jacksonin, Luther Tuckerin, Left Hand Frankin, Johnny Little Johnin, Eddie Taylorin, Willie Johnsonin, Hubert Sumlinin, Big Bad Benin, Albert Kingin, John Brimin, Big Leon Brooksin, Harmonica Johnin, Frank Thomasin, Willie Williamsin, Willie James Lyonsin, Little Mack Simmonsin ja monen muun. Hänen olisi pitänyt kertoa minulle ennakolta, että hän haluaa levylle Billy Branchin brändisyistä. En ole koskaan ollut rahaton. Se ei ole minulle luontevaa, mutta versioin vuonna 1996 julkaistulle ”Crawlin’ Kingsnake” -levylle myös Muddy Watersin esittämän Country Boy -kappaleen
– Brasiliassa marraskuussa 2018 sairastuin kiertueen aikana. Syntymäpäiväjuhlien lisäksi minulla on siellä yleensä yksi keikka. Kun menen studioon, annan improvisaatiolle tilaa. Kuuloni on onneksi palautunut. Muuten en enää oikeastaan muualla Chicagossa keikkaile. – Yhdellä Espanjan kiertueella jouduin istumaan autossa seitsemän tuntia, ehkä keikkapaikat vaihtuivat viime hetkellä. Kerran taisit tulla Lahteenkin esiintymään suoraan Espanjasta. – Bluesklubit ovat lähes kokonaan kadonneet West Sidestä, eikä siellä tapahdu paljoakaan nykyään. En itse esiinny nykyään kovinkaan usein North Sidessa, paitsi Buddy Guyn Legendsissä kerran kuukaudessa. Olen tehnyt West Sidessa töitä koko ikäni ja saan niissä tukea yleisöltä. Kun soitto alkaa, eläydyn siihen ja elän sitä tunteen kautta, ja sanat vain tulevat. En ymmärtänyt, että minulla oli keuhkokuume jo ennen kuin menin sinne. Se äänitettiin Kaliforniassa. 10 Blues News 6/2020 studiosta ja George Paulus suuttui minulle. – Kyllä, minulla on muutamia uusia valmiina. Milloin muutos Chicagon bluesklubikuvioissa tapahtui. Tyytyväisyys ja onnellisuus ovat elämässä tärkeitä. Rahan takia en tee mitään – minulla on riittävästi rahaa. – Olen onnekas siinä, ettei minun tarvitse tehdä enää töitä. Seuraavan kerran teen sellaisen sopimuksen, että vältän tällaiset automatkat. Mukana oli myös brasilialainen rumpali Adrian Flores. Ajattelin äänittää sen oman bändini kanssa ja ehkä kutsua joitakin vieraita mukaan. Buddy Guy ehdotti, että tekisin sen hänen Legends-klubissaan. Voin matkustella maailmalla ja laulaa bluesiani. Minun pitää kuitenkin itse olla tyytyväinen siihen, mitä teen. Kun palasin kotiin, olin laihtunut melkein 20 kiloa ja vasemman korvani kuulo oli heikentynyt. helmikuussa ja maaliskuussa 2019. – Se alkoi jo 1970-luvulla, kun North Siden puolelle alkoi nousta lisää bluesklubeja. Buddy Guyn klubi on enemmän turistipaikka, eikä siellä enää soiteta bluesia. Olen maksanut taloni ja kaikki lainat pois. Saatan silti tehdä klubikeikan silloin tällöin, mutta minulla on muutakin puuhaa. Kesäisin rakentelen takorauta-aitoja. – Kyllä, mm. Dvd tulee olemaan viimeinen julkaisuni, enempää minun ei tarvitse tehdä. – Bob Corritore lennättää minut joka vuosi syntymäpäiväjuhliinsa Phoenixiin, Arizonaan, elokuussa. Pitää ottaa rauhallisesti, hidastaa, ei saa juosta kuin jänis. Bob äänittää paljon eri muusikoiden kanssa ja minäkin olen tehnyt hänen kanssaan yhden cd:n, ”Longtime Friends In The Blues”. Lupasin opettaa heitä, mutta vaadin, että he kuuntelevat minua, eivätkä käytä huumeita. Niin kauan kun kuulen musiikin, kaikki on ok. Oletko tehnyt uusia kappaleita. Annoin heille myytäväksi 30 cd:tä 20 eurolla kappale, ja sain vain 15 euroa itselleni. En aio muuttaa tyyliäni. Heidän olisi kyllä pitänyt varoittaa siitä ennakolta. Soulbluesin kanssa kahdeksan päivän kiertueella. Heillä on iso talo, uima-allas ja kaikki. Hän lupasi auttaa asian kanssa. Yövyn Frankin ja hänen asianajajavaimonsa luona. Kävin kahdessa sairaalassa, kunnes sain oikean diagnoosin. Hän oli mukanani Lontoossakin kesällä 2019. Saksassa ja Hollannissa esiinnyin Robbert Fossenin bändin kanssa. Dollareilla saa elämän välttämättömyydet ja sillä voi haudata kuolleet, mutta omaan hautaan rahaa ei saa mukaansa. West Sidessä oli bluesia – ennen kuin huumeet tulivat mukaan kuvioihin. Lisäksi Olen myös mukana Howlin’ Wolfin tribuutti-cd:llä parilla kappaleella Rockin’ Johnnyn kanssa. © Pe rt ti N ur m i. Lääkärit vain ahnehtivat lisää rahaa ja määräävät lisää lääkkeitä. Bluesia ei tarvitse kirjoittaa muistiin paperille – blues on elämää. Oletko ajatellut uuden cd:n tai dvd:n tekemistä. Lontoon keikalla oli lisäksi brasilialainen kitaristi, basisti ja huuliharpisti taas olivat Espanjasta. Teen vähän putkitöitä, rakennushommia ja sen sellaista. Minulla on siellä maineeni, jolla saan ystäväni ja naapurinikin paikalle. Sinulla on kuitenkin ollut tapana esiintyä säännöllisesti West Siden klubeissa. Taidamme kuitenkin toteuttaa sen West Sidessä Madison-kadulla sijaitsevassa klubissa nimeltä Brick’s. – Kyllä, olen suunnitellut, että voisin tehdä live-dvd:n. Hoidan myös silloin tällöin mekaanikon hommia, kun joku pyytää esimerkiksi huoltamaan autonsa jarrut. Toivottavasti saan sinne lisää keikkoja tulevaisuudessa. Helmikuussa kitaristina oli Jose ja maaliskuussa esiinnyin J.B. Pari klubia on yrittänyt houkutella minua takaisin, mutten usko sen onnistuvan, koska luvatut esiintymispalkkiot ovat riittämättömiä, ja klubeihin pitäisi roudata omat PA:t ja muut. Se julkaistiin Delta Groovella vuonna 2012. Soitimme 5105-klubissa West Sidessä yhdeksän vuoden ajan joka sunnuntai-ilta. – Olen kiertänyt esiintymässä muun muassa Venäjällä, Itävallassa, Puerto Ricossa, Ruotsissa, Islannissa, Italiassa, Brasiliassa, Argentiinassa, Uruguayssa, Chilessä ja Panamassa. Olen ostanut uuden, vähän isomman pakettiauton, jotta voin kuljettaa kamoja ja bändiä keikoille. Saatoin esiintyä West Sidessä kuutena iltana viikossa menemättä kertaakaan keikalla South tai North Siden puolelle. – Sanoin aikoinaan Martinille ja Rockin’ Johnnylle, että jos he haluavat oppia soittamaan bluesia, heidän täytyy löytää groove. Euroopassa olet kiertänyt useamminkin. Laskut on hoidettu ja nostan sosiaaliturvaa. Siellä etäisyydet voivat olla pitkiä. Olet kiertänyt paljon myös maailmalla esiintymässä. – Lontoossa soitin kesällä 2019 vain yhden keikan, mutta se oli hienoa. Missä kaikkialla olet käynyt
Blues News 6/2020 11
1970) viimeaikaisista kuulumisista pandemian piinaamassa Pohjois-Amerikassa. Onnittelut siitä! KEIKALLA: KEY PALACE THEATER 19. Kesällä kävimme tyttäriemme häissä Suomessa ja silloin heinäkuussa, parin viikon karanteenin jälkeen tuntui hetkittäin jo siltä, että olisimme palaamassa normaaliin. Kyseessä on Anthonyn 11. Loppuvuosi näyttää tällä hetkellä varsin huonolta, mutta toivotaan, että tulevaisuus kääntää tilanteen positiiviseksi ja mahdollisimman pienin tappioin Chicagon blues-yhteisölle! ANTHONY GOMESIN UUSI LEVY Hyvä ystäväni Anthony Gomes, joka kävi viimeksi Suomessa 2016, on muiden artistien tapaan kärsinyt keikkojen peruuntumisesta. Chicagon klubit, Kingston Mines, B.L.U.E.S. 12 Blues News 6/2020 ANTHONY GOMES Keikalla ja uudella levyllä ERILAINEN VUOSI Valitettavasti Chicagon suunnassa kuten muuallakin on ollut pandemian takia keikkaja festivaalirintamalla ikävän hiljaista, eikä raportoitavaa juuri ole ollut. Chicagon kuulumisia, osa 2: KARI VIITANEN B lues News raportoi Kanadassa syntyneen bluesrock-kitaristilaulajan Anthony Gomesin (s. Minulle eikä muille onneksi tullut oireita, mutta seuraavalle viikonlopulle tarjotut kaksi keikkaa jätin väliin lähestyvän loman ja kasvaneen riskin vuoksi. studioalbumi ja tätä juttua kirjoittaessa tuli juuri tieto, että levy on rankattu Billboard Blues Album -listalla sijalle #1. Molemmat vihkitilaisuudetkin saatiin pidettyä ja ehdimme käydä mm. Muistan, kun kysyimme päivällä etukäteen paikkaan tutustuessamme tietä teatteriin kadunkulmassa kävelleeltä © Ka ri Vi ita ne n. Myös kesän odotetut festivaalit peruttiin. Haastavan tilanteen keventämiseksi syntyi maaliskuussa huumoripitoinen biisi Containment Blues, joka alkaa sanoin: ”My mother-in-law came to visit, now I’m starting to freak, they cancelled her flight, she’s here for eight more weeks, I’ve got containment blues...”. Loppukesästä osa pystyi aloittamaan ulkoilmakeikat, mutta nyt säiden viilennyttyä ja ravintoloiden sisätarjoilua rajoittavien koronamääräysten tiukennuttua täälläkin tilanne on taas synkempi. akustisten Facebook-livekeikkojen välityksellä. Tuo akustisella kitaralla soitettu blues-shuffle julkaistiin singlenä ja videona jo maaliskuun 2020 lopulla ja sen saama palaute Facebook-keikkojen yhteydessä antoi Anthonylle kimmokkeen jättää sivuun tekeillä ollut ja jo 80-prosenttisesti valmiiksi äänitetty bluesrock-albumi ja hypätä hyvin spontaanisti kokonaan uuden, akustishenkisemmän levyn tekoon. Omia soittokeikkoja on ollut jonkin verran Chicagon ympäristössä, lokakuussa viikoittain, mutta virusriskistä tuli muistutus, kun rumpali, jonka kanssa soitin pariin otteeseen, ilmoitti positiivisesta koronatuloksesta vajaa 2 viikkoa edellisestä yhteisestä esiintymisestä. Teatteriksi vaatimattoman näköisen rakennuksen julkisivu oli silloin rakennustelineiden peitossa. Toisaalta hän on hyödyntänyt hyvin sosiaalista mediaa ja pitänyt laajan fanikunnan kanssa yhteyttä kevään ja kesän ajan tiiviisti mm. 16. Hän oli edellisenä viikonloppuna soittanut toisen bändin kanssa motoristitapahtumassa ja arveli saaneensa tartunnan sieltä. Charlie Noble osti 1938–1950 elokuvateatterina toimineen salin vuonna 1986 ja teki siitä nimenomaan bluesiin erikoistuneen keikkapaikan, jonka ”statement” on edelleen: ”Best Music Venue in the Tri State Area”. Paikka jätti vähän rähjäisellä mutta sympaattisella ja historiaa huokuvalla hengellään lähtemättömän vaikutuksen. Artistit koittavat sinnitellä livestreamesiintymisten avulla ja moni pitkään itsensä muusikkona elättänyt on joutunut hakeutumaan muihin töihin, kuten muun muassa Joanna Connor teki joitakin viikkoja sitten. lokakuuta julkaistu pitkäsoitto ”Containment Blues” syntyi kesän aikana tuon biisin ympärille. Kauhajoen Bluesrupiamassa, mutta valitettavasti tilanne on sitten taas pahentunut vähän joka puolella. syyskuuta teimme vaimoni kanssa road tripin Indianaan, Redkey-nimiseen pikkukaupunkiin, missä sijaitsee legendaarinen Key Palace Theater. Poikkesimme vuonna 2009 Route 66 -reissullamme vähän sivuun reitiltä, kun Anthony Gomesin keikka siellä osui sopivaan ajankohtaan. Meidän perheemme toisesta vuodesta tällä mantereella tuli siis aika erilainen kuin mitä kuvittelimme ja suunnittelimme. on Halsted ja Buddy Guy’s Legends mukaan lukien, ovat joutuneet pitämään oviaan kiinni keväästä lähtien ja tulevaisuus on monella keikkapaikalla ja ravintolalla hyvin epävarma
Voimia täältä uudelta mantereelta sinne koti-Suomeen kaikille muusikoille ja Blues Newsin lukijoille! © Ka ri Vi ita ne n. Uuden levyn kappaleista saatiin kuulla maistiaisina mm. Tänä vuonna tuo keikka olisi siis ollut juuri menneenä viikonloppuna, mutta oli Johnin kohtaloksi koituneen viruksen takia jo peruuntunut tai aikaistettu ulkoilmatilaisuudeksi. Se muistuttaa jotenkin menneestä ajasta, jolloin tupakan savu ja haju, vaikkei itse polttanutkaan, olivat niin normaalia ravintolassa käydessä, mutta jotka tuntuvat nykyään hyvin oudolta ja kaukaiselta muistolta. Hän oli myös Anthony Gomesin hyvä ystävä ja Anthony soitti monia vuosia Key Palace Theaterissa aina Johnin ja hänen omana syntymäpäivänään. Keikka oli bändin toinen sitten maaliskuun alun ja Anthony vitsaili ”alkaneesta maailmankiertueesta”, joka valitettavasti jäi tänä vuonna harmittavan lyhyeksi. Seuraavat pari vuotta paikkaa pyöritti hänen perheensä, mutta toiminta loppui ja rakennus oli aika huonossa kunnossa katon vuotaessa. Blues News 6/2020 13 mieheltä, ja hän vastasi: ”you just past it”. Väkeä oli paikalla noin 120 henkeä. Ehdimme silloin tavata Charlien, joka menehtyi seuraavana vuonna. Rockimpaa osastoa edustivat usein Anthonyn setissä oleva ja vakuuttavasti vedetty Voodoo Child sekä encorena kuultu Blueschild. Molemmat asuvat St Louisissa, missä Anthony on myös asunut jo pitkään. Suruuutinen toi oman sävynsä noihin muistoihin ja muistutuksen siitä, että vaikka keikkojen ja tilaisuuksien rajoittaminen koettelee monia rajusti, olemme kuitenkin vakavan asian ja haasteen edessä, kunnes viruksen uhka väistyy. Omistan tämän jutun Johnin muistolle. Uutta levyä ei vielä ollut saatavissa, mutta väliajoilla väki jonotti maskit naamalla merchandise-tiskille, missä Anthony tapansa mukaan jaksaa kohdata jokaisen ihmisen omalla välittömällä ja väsymättömällä tyylillään, tällä kertaa kuitenkin koronasta johtuen maski naamalla ja normaalit halailut sekä yhteisselfiet olosuhteista johtuen vähemmälle jättäen. Valitettavasti tämän jutun jo kirjoitettuani, keskiviikkona 4.11. Key Palace Theaterissa on tullut käytyä puolenkymmentä kertaa vuosien aikana, mutta nyt keikka oli poikkeuksellisesti koronan takia ulkona, teatterin takapihalla tai ”on the lawn concert series”, kuten tapahtumaa mainostettiin. Val’s Place on yksi niitä harvoja paikkoja, jossa vielä saa tupakoida. Baari oli auki ja BBQ kuumana, joten palvelut pelasivat. Settilista koostui pitkälti edellisen, 2018 julkaistun albumin ”Peace, Love & Loud Guitars” sekä uuden ”Containment Bluesin” biiseistä, mutta oli mukana joku vanhempikin numero, kuten Darkest Before The Dawn, joka ilmestyi vuonna 2002 albumilla ”Unity” ja kymmenen vuotta myöhemmin uudelleen levyllä ”Up To Zero” sekä Blueschild albumilta ”Electric Field Holler” (2015). This Broken Heart Of Mine, Praying For Rain, Make A Good Man (Wanna Be Bad), Stop Calling Women Hoes And Bitches, Tell Somebody ja Hell And Half Of Georgia. Johnin muistoa kunnioittaen ja perheelle voimia välittäen toivon myös, että Key Palace Theaterin toiminta jatkuisi raskaasta menetyksestä huolimatta jossain muodossa. Keikkapäivänä sää suosi, vaikka iltaa kohti viilenikin. Keikka ja roadtrip Indianaan täyttivät siis kaikki odotukset, kun vielä paluumatkalla pysähdyimme Marionissa, James Deanin kotikaupungissa, missä kävimme museossa ja hänen haudallaan. Kolmen setin ilta alkoi päivänvalossa, mutta se muuttui pimeyden tultua tunnelmallisemmaksi värivalojen heijastuessa rakennuksen seinälle ja avotulen loistaessa nuotiopaikalta. Tätä kirjoittaessa mielessä ovat vielä lämpimät muistot ystävien kohtaamisesta ja annoksesta live-musiikkia, joka tänä erikoisena vuonna on jäänyt selvästi normaalia vähäisemmäksi. sain tiedon, että John on joutunut Covid-19 -tartunnan vuoksi sairaalaan ja 48 tuntia myöhemmin perjantaina, juuri hänen syntymäpäivänään, tuli tieto hänen poismenostaan. Väki oli tuonut tuolit mukanaan ja ryhmittäytyi nurmikentälle, rakennuksen takaseinää vasten pystytetyn lavan eteen. Myös perinteiset illanjatkot viereisessä Val’s Place -baarissa jäivät väliin. Anthony Gomesin kokoonpano on ollut pitkään trio. Onneksi paikallinen yrittäjä, John Runyon, joka oli itse käynyt nuoruudestaan lähtien klubilla keikoilla, osti kiinteistön ja kunnosti sen osin talkoovoimin niin, että se avattiin uudestaan 2015. Iltaan oli pitkän tauon, uuden rumpalin, uuden levyn ja uusien biisien myötä ladattu melkoisesti odotuksia, eikä siihen tarvinnut pettyä. Bassoa soittaa nuori energinen Jacob Mreen ja rummuissa on uusi tuttavuus, Chris Whited
PETE HOPPULA A rtikkelin kysymysmuotoinen otsikko sisältää jo oikeastaan vastauksen itselleen, mutta silti, todellako nopein kaikista. Kotikutoisesti kitaroinnin alkeisiin perehtyneelle Travisille oli jatkossakin tärkeää säilyttää soitossaan oma persoonallinen klanginsa. Ensimmäisenä esikuvana tosin sai luvan toimia hänen oma isänsä, joka myös soitti hieman kitaraa. Do it yourself -metodeihin muutoinkin vankasti luottanut kitarasankari on pitänyt läpi uransa kiinni ykkösprioriteetistaan – musiikin tulee kummuta ennen kaikkea sydämestä, ei menestyksen nälästä. Verenperintöäkin sakeampaa virikettä tarjosivat alueelliset, eritoten kantria suosineet radiokanavat. Faron Youngin ja Webb Piercen tapaisten kantritähtien ohella Travis oli oppinut radion kautta ihailemaan kulmakunnan paikallista merkkihahmoa Eddie Bondia. Sen jälkeen Bond toki vakiinnutti varsinaisen maineensa huomattavasti suuremmalla Mercury-yhtiöllä vuosina 1956–58. Myös kuorma-autokuskin, klubinpitäjän ja hillbillybändin liiderin rooleissa viihtyneen Wallacen autotallistudioon valikoitui nauhoitettavaksi kaksi Travisin omaa kappaletta, Rock & Roll Blues ja I’m Leaving Today. 14 Blues News 6/2020 TRAVIS WAMMACK Etelävaltioiden nopein kitaristi. 1950-luvun puolivälissä rockabillyn varhaisaallon artistikaartissa esiin noussut ja tyyliään trendien mukaan päivittänyt Bond (1933–2013) oli sikäli poikkeuksellinen paljasjalkainen eteläisen Memphisin kansalainen, ettei hän käynnistänytkään levytysuraansa monien kollegoidensa lailla Sun Recordsilla vaan vielä pienemmällä, Hollywoodista käsin operoineella Ekko-merkillä. Vauhtia tämän miekkosen otteissa kieltämättä piisasi, mutta se ei ollut niinkään olennaista. Bond niin ikään auttoi vasta 11-vuotiaan suojattinsa kertoman mukaan tuon ajan kaikkein nuorimpana henkilönä äänestyksen kautta Muusikoiden Liiton jäseneksi sekä levyttämään Slim Wallacen yhdessä Jack Clementin kanssa perustamalle tennesseeläiselle Fernwood-merkille syyskuussa 1957. radioja tv-persoonana, yökerhon omistajana, vapaapainipromoottorina sekä poliisipäällikkönä. Esitysten taustalla soittivat Bondin Stompers-bändissä näihin aikoihin vaikuttaneet kitaristi Reggie Young (josta sittemmin tuli Bill Black’s Combon alkuperäisjäsen sekä Memphisin American Sound -studion kantamuusikko), saksofonisti Blind Jimmy Smith ja rumpali Johnny Fine, Sessiokitaristit parrasvaloissa:. Harvat ovat kuitenkin ansainneet superlatiivinsa yhtä vankoin perustein kuin Travis Wammack, ”The fastest guitar player in the South”. Toinen toistaan vikkeläsormisimpia kepittäjiä on Amerikan eri kolkkiin mahtunut vuosikymmenten saatossa melkoinen liuta. Lukemattomilla jättihiteillä sessiomuusikkona toiminutta mutta soolotuotantonsa osalta yhä valitettavan harvoin historiankirjoituksissa muistettavaa Travis Wammackia on mm. Jimmy Page ylistänyt varhaisena inspiroijanaan. Memphisin yltäkylläisestä musiikkitarjonnasta nuori Travis sentään pääsi ottamaan osansa tarttuessaan kitaraan noin 9-vuotiaana. Asuessaan Memphisin lähellä Binghamptonin kaupungissa Travis tapasi käydä monet kerrat ulkoiluttamassa kitaraansa taajaman pääkadulla ja esittelemässä osaamistaan ohikulkijoille. Se oli, että hänen alati vaaran tuntua huokunut soittonsa myös kuulosti huumaavan hyvältä. Lapsikatraaseen kuului lisäksi kolme veljeä ja kaksi sisarta, eivätkä vähien toimeentulojen varassa sinnitelleet Wammackit saaneet juurikaan nauttia suurkaupungin luksuselosta. Hän myös kehitti kotitekoisen fuzz-efektipedaalin ennen kuin sellaista oltiin kaupallisilla markkinoilla opittu edes kunnolla tuntemaan. Pojan ollessa vielä naperoiässä hän muutti perheensä matkassa Memphisin seudulle. MEMPHISIN TENAVATÄHTI Oman polkunsa rock’n’roll-tallaajien ensirintamassa maineensa rakentanut Travis Wammack syntyi mississippiläisellä pikkupaikkakunnalla Walnutissa marraskuussa 1946. Tällä tavoin myös Eddie Bond oli sattumalta kuullut häntä ja innostunut buukkaamaan vielä keskenkasvuiselle löydölleen lämmittelyesiintymisiä muun muassa Sun-rokkareiden Carl Perkinsin, Warren Smithin ja Jack Earlsin keikoilla. Vaikutusvaltaiseksi julkisuuden kasvoksi vuosien saatossa kasvanut laulaja loi uraa ei pelkästään muusikkona, vaan myös mm
Hänet saattoikin löytää usein notkumasta sikäläisiltä bluesklubeilta. Kuten niin monen kaltaisensa etelän pelimannipojan, myös Wammackin sydän sykki kantrin ja rock’n’rollin ohella mustan musiikin tahtiin. Pelkkä taustasoittaminen ei kuitenkaan Travisille vielä riittänyt – hän himoitsi uutta mahdollisuutta levyttävänä sooloartistina. Jerry Lee Lewisin ja Billy Lee Rileyn äänitteillä monet legendaariset soolot sepittänyt kitaristi Roland Janes (1933–2013) oli siirtynyt harjoittamaan omaehtoista tuottajan ja studioinsinöörin ammattia, saaden yhdessä Billy Lee Rileyn kanssa perustamallaan Rita-levymerkillä aikaiseksi myös muutamia kansallisia menestyslevyjä, erityisesti mississippiläislaulaja Harold Dormanin ainokaishitin Mountain Of Love vuonna 1960. 1950-luvun jälkipuolella Wammackin soittokavereiksi vakiintui basisti Marcus Van Storyn kokoonpano. Charlie Feathersin sekä 1960-luvulle saavuttaessa myös Bill Black’s Combon kanssa. Hittiä ensiyrityksestä ei vielä kehkeytynyt, mutta se antoi lupaavan alkupotkun. Entinen Sun-sessiomuusikko ja mm. Jälkimmäiseen orkesteriin hän vakiintuikin rivijäseneksi viimeistään 1960ja 1970-lukujen taitteessa, osallistuen aika ajoin myös ryhmän levytyssessioihin Hi-yhtiön palveluksessa. Danny Burk & The Invadersissa soittanut Jimmie Crawford olivat odottelemassa jotakuta laulajaa saapuvaksi Sonic Studioille äänityspuuhiin. Roland Janes oli tallenteista erittäin innostunut, toisin kuin monet muut: ikonisen fuzzkitaroidun singlen Scratchy / Fire Fly aika ei ollut vielä kypsä julkaisulle. Vuoden 1963 jälkeen Janes ei enää Sunille palveluksiaan suonut, sen sijaan hän oli hieman aiemmin rakentanut sessiotarkoituksiin oman Sonic Sound -studionsa Memphisiin osoitteeseen 1692 Madison Avenue. Esimerkiksi Nashvillessä RCA:n tuotantopuolella vaikuttaneen Chet Atkinsin (joka oli hieman aiemmin ottanut Rolandin silloisista suojateista liisinkitalliinsa Narvel Feltsin) kerrotaan pyöritelleen demon kuultuaan päätään ja todenneen: ”Se pelottaa minua, jätän tämän väliin.” Aikaansa selvästi liian edellä ollut tuotos haudattiin studioar. Kantritai rockabillymuottiin esityksiä ei oltu sovitettu, vaan tekohetkeensä nähden jo hitusen vanhakantaiseltakin kuulostaneeksi rhythm’n’bluesiksi. Keikoilla hän teki yhteistyötä mm. Suoranaiseksi blueskitaristiksi hän ei kuitenkaan itseään mieltänyt. Legenda jatkuu tutuin juonenkääntein: kun artistia ei kuulunutkaan paikalle, porukka kertoman mukaan käynnisti nauhurin omatoimisesti ja improvisoi instrumentaalisession. Singlen molemmat puoliskot shufflerokkaavat paitsi teinipojan energian, myös huomattavan dominoivasti taustalla takovan boogiepianon voimalla. Blues News 6/2020 15 Sunille sooloartistinakin levyttänyt pianisti Smokey Joe Baugh sekä basisti Stan Kesler. Tarina kertoo, että arviolta vuosien 1962 ja 1963 vaihteen tietämillä kitaristi Travis Wammack, basisti Prentiss McPhail, rumpali Gene Chrisman ja toinen kitaristi, mm. SONIC-STUDIOSSA SURISEE Vuonna 1962 Wammackin uralla alkoi tapahtua toden teolla. Itsekin lahjakkaana ja persoonallisen soittotatsin omanneena kitaristina Janes oli ryhtynyt kosiskelemaan kaverinsa Prentiss McPhailin esittelemää Wammackia oman äänittämönsä henkilökuntaan. Kotiinsa Travis kantoi läjäpäin r&b-levyjä, joiden mukana soittaen hän hioi alati kehittyneitä taitojaan. Visio aivan omasta soundista sitä vastoin soi nuorukaisen alitajunnassa yhä järkähtämättömämpänä
Kappaleesta tekivät omat versionsa itsekin fuzztonen sanansaattajaksi pian noussut kitaristi Davie Allan yhdessä The Arrows -yhtyeensä kanssa (Tower-merkin läpimurtoalbumilleen ”Apache ’65”) sekä rumpalilegenda Sandy Nelson vuoden 1965 Imperial-LP:lleen ”Teen Beat ’65”. Omaan tuotantoon verrannollista monipuolista Wammack-materiaalia syntyi lisäksi ainakin taitelijanimikkeiden Him & Her (sekä Travis Wammack, Marcus Van Story, Eddie Van Story, Danny Taylor ja tuntematon promoottori. Singlen molemmat esitykset saivat spottinsa parrasvaloissa. Vaikka Wammack jatkoi uutteraa soolotehtailua etupäässä soittokaveriensa Prentiss McPhailin ja rumpali Danny Taylorin kanssa Sonic-studioilla sekä ARA/Atlanticin palkkalistoilla aina vuoteen 1967 saakka, eivät jatkolevytykset enää onnistuneet toistamaan listasuosiossa mitattuna Scratchyn ihmettä. Alkuperäinen Scratchy eteni myös Eurooppaan Atlanticin julkaisemana brittisinglenä alkuvuonna 1965 sekä Kanadaan jakeluverkkoaan laajentaneen ARA:n toimesta. 16 Blues News 6/2020 kistoihin aina elokuuhun 1964 saakka, jolloin Janesin itsensä ja Wayne Toddin vetämä, Nashvilleen operatiivisen keskuksensa vienyt ARA-levymerkki (American Recording Association) vihdoin julkaisi kappaleet. Kun Atlantic nappasi sinkun sekä ajan myötä koko ARA-yhtiön omaan jakeluunsa, alkujaan b-täytepuoleksi kaavailtu (ja siksi sävellyskrediiteissäkin sopuisasti kitaristin, basistin ja rumpalin yhteissävellykseksi merkitty) Scratchy ponnahti yllätyshitiksi Billboardin Hot100 -listan sijalle 80. Siinä missä hämäävän leppoisalla puheintrolla starttaavaa mutta hypernopeaan sooloilotulitukseen kiihtyvää Fire Fly’ta tyydyttiin muusikkokunnan keskuudessa etupäässä äimistelemään, vaikutti jossain määrin Mel Tormén vuoden 1961 lauluversiosta parhaiten tunnettua Comin’ Home Babya lainaava Scratchy soveltuvan myös cover-tarkoituksiin
Jälkimmäinen tarkasti ottaen siteeraa surutta Mackin vuonna listoille 1963 noussutta Memphis-versiota. Luovimpiin studioharjoitelmiin lukeutuivat myös Joe Meek’mäisesti efektoitu Thunder Road Robert Mitchum -elokuvaklassikosta, omaperäinen mutta toteutukseltaan valitettavasti hieman puolitiehen jäänyt Super Soul Beat sekä eräät lauletut numerot, kuten eteläisesti bluesrokkaava Your Love, nuorekas fuzzaava versio Ray Charlesin Hallelujah I Love Her So’sta sekä The Byrds -tyylisesti folkpopahtava Find Another Man. Travisin käsissä sähkökitaran potentiaalia vain hyödynnettiin vielä pykälän verran pidemmälle. Hi Recordsin M.O.C.-sisarmerkille hän purkitti vuoden 1968 tietämillä studiokokoonpanolla Bad & Good Boys tuottaja Ray Harrisin kanssa säveltämänsä puoli-instrumentaalin We Got Soul kera intohimoisen Jimi Hendrix -coverin Fire. Instrumenttivalikoimaansa hän oli liittänyt nyt myös huuliharpun, jonka soittotyylistä oli aistittavissa hengenheimolaisuutta etenkin Billy Lee Rileyn 60-lukuisten Los Angeles -aikaansaannosten kanssa. Vokalisoitua LSDgroovelammikossa rypevää hippirock’n’rollia tarjosi vielä viimeisellä ARA-sinkulla There’s A UFO Up There, parinaan tyystin toisesta maailmasta kaivettu viihteellinen Marty Robbins -henkinen akustisen kitaran, puhaltimien ja kuoron sävyttämä kantriballadi Dark Eyes. Raivokas instrumentaali toistaa samankaltaisia otteita T-Bone Walkerin vuoden 1950 kappaleesta Strollin’ With The Bones, joita myös Chuck Berry aikoinaan suosiokkaasti hyödynsi klassikoillaan Johnny B. Blues News 6/2020 17 ARA:lle että nashvilleläiselle Bragg-merkille levyttänyt folkpohjainen duo yhdessä tuntemattomaksi jääneen naislaulajan kanssa), The Freddy Fink Houser Four (saldonaan Roland Janesin tuotannossa 4 Sons -merkillä 1965 ilmestynyt single Red Silk Stockings / Saturday Night) sekä Rene & The Fellas (memphisläisellä Renay Recordsilla Dylanvaikutteisen protestisinglen Misunderstood Pt 1-2 julkaissut mysteeriorkesteri) takaa. Vuoden 1965 ARA-julkaisuista Distortion ja Umm How Sweet It Is jatkoivat loogisesti Scratchyn novelty-vetoista instrumentaalisaagaa, kun taas I Ain’t Lying ja Somethin’ Else sekoittelivat keitokseen luontevasti myös Lonnie Mackin ja Duane Eddyn hittimaneereita. Goodesta lähtien. Vääjäämättä myös ARA:lle 1965 singlen Point Of No Return / No One To Care About Me tehnyt ryhmä The Night Hawks sekä totta kai erinäiset Prentiss McPhailin ja Danny Taylorin nimissä julkaistut ARA-numerot edustivat pohjimmiltaan kaikki samaa mitä luontevinta Travis Wammack -jatkumoa. Brittiläisten levyttämä Paul McCartney -sävelmä A World Without Love tekikin kiivasta nousuaan Yhdysvaltain hittimarkkinoilla ja varsin odottamatta käyn. Uusia sessiomerkintöjä kertyi kalenteriin kovalla tahdilla.Soittokavereista tunnetuimpiin lukeutuivat Sonic-kaudella laulajat Narvel Felts, Matt Lucas, Bobby Lee Trammell, Billy Lee Riley ja Hayden Thompson kuten myös monet Janesin huokeasti vuokrattavissa ollutta ”matalan kynnyksen” studiota suosineet autotalliyhtyeet kuten The Invaders, The Fast Backs ja The Embers sekä Alabaman Birminghamista kotoisin olleet The Torquays ja The Distortions, joista useimmille Wammack antoi kappaleitaan versioitavaksi – sekä kitaroi joskus itsekin heidän äänitteillään. Tämän todisti mm. lokakuussa 1964 esiintyjänimellä Travis & Prentiss prässätty ARA-seiska, jolla hänelle tarjoutui tilaisuus duetoida The Crickets -tyyliin Prentiss McPhailin kanssa kappaleet Peggy Sue ja Blue Blue True Love. Atlanticin julkaisuina vuodesta 1966 lähtien ilmestyivät vielä whiskey a gogo -hengessä iloitellut Louie Louie ja Upset, mykistävän intensiivinen laukkaversio James Brownin Night Trainista sekä jälleen Lonnie Mackin tapaan esifunkaava It’s Karate Time. Vaikka Wammack saikin aluksi pitäytyä varsinaisilla omilla levyillään lähinnä instrumentalistina, ei hän ollut laulajanakaan yhtään hassumpi. Vuoden 1965 lauluraitoja edustivat myös Everly Brothers -soundia merseypopahtavaan tyyliin soveltanut Wammackin oma teos Two Little Love Birds sekä Bobby Blandilta napattu rallatus Don’t Cry No More. Vuonna 1964 Wammack päätyi yhtyeineen Scratchyn siivellä myös Peter & Gordon -duon kiertuekokoonpanoksi, kun kaksikon ensiksi mainittu osapuoli Peter Asher oli hullaantunut tuoreeltaan Scratchyyn ja tilannut sen esittäjän mukaan ensimmäiselle Amerikanvalloitusmatkalleen. Vaikka artistin varhaistuotantoon sisältyikin mitä erikoisimpia kokeiluja ja myös ajoittaista musiikillista lainailua, Travis Wammack tuntui olevan hyvin tietoinen siitä, mistä hän oli tulossa ja mihin hän oli artistina aikeissa seuraavaksi mennä. Julkaisematta jäänyt Tech-nically Speaking kuului kitaristin huimapäisimpiin luomuksiin
Vastaavanlaista pioneerihenkeä tosin oli esiintynyt kitaristiyhteisössä jo ennen häntäkin. 18 Blues News 6/2020 nistynyt yhteistyö luonnollisesti nosti samalla Scratchyn asemia eri kaupunkien radiosoittolistoilla. Travis myös pestattiin sekä soittajaksi että lauluntekijäksi Peter & Gordonin seuraavalle LP-levylle ”In Touch With...” (Columbia 3532). Wilson Pickettin, Aretha Franklinin, Clarence Carterin, Mighty Sam McClainin, Bobbie Gentryn, Stacy Lanen, Bobby Hughesin, Candi Statonin, Bobby Hatfieldin, Delbert McClintonin, Tim Hensonin, Swamp Doggin ja jopa Paul Ankan kanssa. Hi Recordsin palveuksessa, tuli hän 1960-luvun lopulla liittyneeksi myös osaksi Rick Hallin ja Muscle Shoalsin Fame-studioiden luottoryhmää. Soittimenaan hän suosi läpi uransa aina 2000-luvulle saakka Bigsby-vibrakammella varustettua puoliakustista punaista Gibson ES 335 -kitaraa. Link Wray Rumblellaan 1958 sekä edellä mainittu Grady Martin Johnny Burnette Trion vuoden 1956 ikonisilla rockabillyluennoilla Train Kept A-Rollin’ ja Honey Hush. Wammack oli myös mukana pari singleä isäntäyhtiölleen tehneessä The Fame Gangissä sekä Atlanticin jakeluun päätyneen instrumentaalipitkäsoiton “The Cream Of Muscle Shoals” (Eagle Record Co. Billboard-ykkösiä tässä seurassa joka tapauksessa edustivat ainakin The Osmondsin One Bad Apple (1971) sekä Mac Davisin Baby Don't Get Hooked On Me (1973). MAINE ON IKUISTA. Kahden säveltämänsä kappaleen (Two Little Love Birds ja My Little Girl’s Gone) lisäksi Wammack yhdessä basisti Jerry Carterin ja rumpali Danny Taylorin kanssa säestää solisteja useimmalla albumin Yhdysvalloissa nauhoitetuista raidoista. Säännöllisesti jatkuneet äänitystilaisuudet johdattivat Wammackin niin monen jättihitin taustalle, että tuskin hän itsekään enää pysyi kärryillä levytystensä kokonaismäärästä. Toki rupisia kitaraääniä olivat jo vielä aiemmin levylle tuottaneet mm. Tämä taas oli pönkittänyt Famella entistä suurempaa vastuuta juuri Travisin harteille. Kun The Ventures puolestaan omaksui fuzzin omaan ilmaisuunsa vuoden 1962 kappaleella 2000 Pound Bee, instrumentaalibändin äänimaisema syntyi nyt muusikkokaveri Orville ”Red” Rhodesin rakentaman fuzzboxin avulla. Travis Wammack tunnetaan kitaristina omintakeisesta fuzz-soundistaan, mutta tämä äänimaailma ei ollut peräisin musiikkikaupan hyllyltä, vaan hän oli rakentanut efektilaitteensa itse. LPS 3136) 1975 tehneessä The Muscle Shoals -nimisessä tähdistötiimissä yhdessä mm. Paitsi että sessiotöitä oli yhä riittänyt Memphisissä mm. Myyntituotteena saatavilla olleiden distortio-efektipedaalien edelläkävijänä pidetään sattumalta juuri Memphisiin kotiutuneen Gibson-yhtiön 1960 lanseeraamaa Maestro FZ-1 Fuzz-Tonea, jollaisen oli sittemmin saanut näppeihinsä myös Keith Richards The Rolling Stonesin Satisfactionäänityksiin vuonna 1965. Travis Wammackin alkuaikojen trademark-aseistukseen kuului pedaalitemppujen ohella myös kitaran Gkielen vaihtaminen tenoribanjon A-kieleen. Vuoteen 1970 mennessä alkuperäinen Muscle Shoalsin rytmisektio oli jo päivittynyt pariinkin otteeseen, näin ollen maineikas ”The Swampers” (pääjehuinaan Roger Hawkins, Jimmy Johnson, Barry Beckett ja David Hood) ei sekään tehnyt enää yhteistyötä Hallin kanssa vaan muusikot olivat perustaneet oman Muscle Shoals Sound Studionsa. Yhteistä Fame-jälkeä syntyi lisäksi mm. kitaristien Pete. Roland Janesin Sonic-tilat suljettiin lopullisesti vuonna 1974, minkä jälkeen isäntä itse jatkoi pienen tauon pidettyään The Sounds Of Memphis -studion parissa sekä edelleen 1980-luvun alkupuolelta lähtien jälleen Sam Phillipsin tallissa Phillips Recording -studiolla. Myöskään Wammack ei ollut jäänyt työttömäksi Sonicilta syrjään hypättyään. Amerikkalaismarkkinoille kiekko ilmestyi Capitolin toimesta nimellä ”I Don’t Want To See You Again”. Eräs ensimmäisistä ”vahingonlaukauksena” syntyneistä fuzz-sooloista kuullaan kantrilaulaja Marty Robbinsin keväällä 1961 listoille nousseella balladilla Don’t Worry, sessiokitaristi Grady Martinin soittamana. Kitaristi saikin tehtäväkseen tuoda Muscle Shoalsiin mukanaan myös vanhoja Memphisin aikaisia soittokavereitaan
Myös Elviksen kerrottiin pitäneen Scratchystä, mikä saattoi olla syy siihen, miksi hänen 1970-luvun keikoillaan orkesterin esittelyosuudet useimmiten suoritettiinkin juuri tämän saman ”Comin' Home Baby” -teeman voimin kitaristi James Burtonin johdattamana. Travis Wammackin nimi oli nyt niin pinnalla kuin se studiomuusikon kohdalla vain saattoi olla. A-puolen päättää Led Zeppelin -henkisesti jamitteleva Funk #49, jolla myös Wammackin tavaramerkkimäisen pitelemätön kitara antaa jälleen kuulla itsestään. Thomas ja Dion. Suosio tosin olisi Wammackin oman näkemyksen mukaan voinut olla Waldenin managementin alaisuudessa vieläkin ruusuisempaa. Lisää erikoisuuksia tarjoaa brittiyhtye The Fortunesin vuoden 1965 hitti You’ve Got Your Troubles, joka nousi aikoinaan Yhdysvalloissakin Top Teniin. Levy-yhtiön sulautuessa osaksi United Artists -merkkiä avautui Wammackille vihdoin myös paikka tehdä pitkäsoitto. Leppoisan soulfiilistelyn Slip Away Wammack oli tietenkin oppinut Clarence Carterilta heidän yhteisissä Famesessioissaan loppukeväällä 1968. Ensiyritykset Congressja Capitol-yhtiöillä 1969–70 olivat silti vielä sangen varovaisia. Vanha vuoden 1958 Clyde McPhatter -balladihitti A Lover’s Question taipuu ripauksen verran jamaikalaisväritteiseksi modernisoiduksi pop-versioksi Ry Cooderin tapaan. Eräänä läpimurtonsa kompastuskivenä hän piti Rick Hallia, joka oli ollut vastentahtoinen päästämään kantismuusikkoaan vapaalle jalalle. Jylhän molligroovahtavan arrauksen saa osakseen ikivanha You Are My Sunshine, ja luut murskaavalla bassorummun jytinällä kyllästetty puhallinvetoinen sinkkulokaisu Whatever Turns You On oli George Jacksonin sävellyksiä. (#68). Myös folkpopahtava pehmolinjaa kuullaan persoonallisesti sovitetulla Cat Stevens -lainalla How Can I Tell You. Swamp Doggin alias Jerry Williams Jr:n ja Charlie Whitehadin Wammackille kirjoittama leppoisa Love Being Lou Rawls, Clayton Ivey, Rick Hall ja Travis Wammack Fame-studioilla. John -tyylisenä voodoobluesina miltei tunnistamattomaksi maalaillulla Arthur Alexanderin You Better Move Onilla. Jimmy Webb’mainen popkantrislovari I Forget To Remember To taas kierrättää tutun oloista sanaleikkiä tuoden vielä yhden ennenkuulemattoman kerrostuman rootsmuusikon kaiken aikaa itsensä oloisena säilyvään tyylikirjoon, vaikkei ohutsoundinen Wammack toki solistina tällä esityksellä aivan vaikuttavimmillaan olekaan. Travis oli laulanut jonkin verran jo 1960-luvulla, mutta Fame-soolokauden käynnistyessä hänestä oli kouliutunut täysiverinen, musiikkimaailman viimeisimmätkin käänteet hallinnut kantrisoul-vokalisti. Toista samanlaista hän ei halunnut kohdalleen enää tapahtuvan. Candi Staton, Tim Rose sekä Nino Tempo & April Stevens. Oli siis koittanut aika aktivoida Rick Hallin tuotannossa uudelleen myös hänen oma soolouransa. Ilmeisen pidetyn balladin Darling You Were All That I Had versioivat Wammackin lisäksi vuonna 1972 mm. Fogertysapluunaan solistina totuttautunut Wammack tyrkyttää kuulijoille heti avauksena rohkeasti eteläiseen americana-tyyliin rokkaavan ja radiosoittokelpoisen Cookin’ On The Front Burnerin. Wammackin hillityn viihteellinen uusintaotto on onnistunut. Luonteva siirtymä souliin tapahtuu Harmon Betheamin vuotta aiemmin ja Clarence Carterin edelleen vuotta myöhemmin levyttämän Put On Your Shoes And Walk -funkin merkeissä sekä erittäin oivaltavasti Dr. Myös loput levystä pitäytyvät lainatai mittatilausnumeroissa, eikä Travisia itseään mainita yhdenkään kappaleen tekijöiden joukossa. Myös tämä aika poiki Wammackille albumijulkaisun, kun ironisesti otsikoitu, yhä Rick Hallin tuottamaksi merkitty ”Not For Sale” (Capricorn CP 0162) ilmestyi levykauppoihin myyntiin vielä samana vuonna. Tuotokset ilmestyivät ainoastaan singleinä enimmäkseen markkinoimatta ja siten myös ilman mainittavaa menestystä. Levytyskavereihin oli Wammackin muistojen mukaan lähellä liittyä myös Elvis Presley, jonka kanssa jo sovittu sessio kariutui kuninkaan kuolemaan elokuussa 1977. The 5th Dimension, Delbert McClinton, B.J. Epäröintiä voimisti Duane Allmanin tapaus: Hall oli joitakin vuosia aiemmin luovuttanut Waldenille Allman Brothers -legendan kanssa solmimansa vastaavanlaisen Fame-sopimussuhteen 25 000 dollarilla, ja koki sittemmin tehneensä diilissä pahemman luokan arviointivirheen. Myös Dennis Linden käsialaa ollut poprallatus I Really Don't Want You kelpasi tuoreeltaan Charlie McCoyn albumiraidaksi sekä hieman myöhemmin Roy Orbison käsittelyyn. ONNEA KAURIIN TÄHTIMERKIN ALLA Uusi sopimus Phil Waldenin Maconissa, Georgiassa vetämällä Capricorn-merkillä kasvatti Travisin tilipussia entisestään, kun artisti kirjautti vuonna 1975 nimiinsä seuraavat sinkkuhittinsä Easy Evil (#72) ja (Shu-Doo-Pa-Poo-Pop) Love Being Your Fool (#38). Funkrock-sulatusuunia säädetään joitakin asteita kuumemmalle teholle Wammackin ja Al Carteen kirjoittamalla Shotgun Womanilla, vimmaisella Clarence Carter -lainalla Looking For A Fox sekä Dennis Linden ja Thomas Cainin käsialaa olevalla Love Rustlerilla, jonka Travisin jälkeen levyttivät mm. Billboard-listalle tuoreista Fame-julkaisuista nousivat vuosina 1971–72 singlet Whatever Turns You On (#95) ja How Can I Tell You. Vuonna 1972 ilmestynyt debyytti-LP ”Travis Wammack” (Fame/United Artists FAS-1801) käynnistyy mahtipontisesti kuoron tukemalla hardrock-huudatuksella So Good, joka tuntuu pyyhkäisevän kertalakaisulla viimeisetkin 1960-lukuiset perusrock’n’rollin rippeet hänen musiikistaan. Blues News 6/2020 19 Carrin ja Jimmy Johnsonin, kosketinsoittajien Barry Beckettin ja Clayton Iveyn, basisti David Hoodin ja rumpali Roger Hawkinsin kanssa
And A Guitar” ja ”Follow Me” syntyivät kummatkin vuonna 1982. Mestarikitaristi näytti edelleen olevan kelpo terässä, mutta niin vain koitti jälleen aika pistää pillit soolotuotannon osalta pussiin miltei pariksi vuosikymmeneksi. Percy Sledgen sekä ennen kaikkea Little Richardin paluuta takaisin levytyskehään. Toisaalta pohjimmiltaan Travis vaikuttikin olevan onnellisimmillaan soittaessaan hieman valokeilasta sivummalla. Nashvillessä majailleen Phonorama Recordsin julkaisemat ja Indigo Musicin jakelemat albumit ”A Man... 20 Blues News 6/2020 Your Fool tuntuu vahvalla albumilla jopa ylimalkaiselta välinumerolta. Hardrokahtavaa vimmaa säästyy vielä omalle Greenwood, Mississippille, jolla Travis todistaa slidesoolosarjatulensa aikana, mihin hänen meriittinsä kitaristina oikein perustuivatkaan. 1980-luku alkoi maltillisemmin. Tuolloin Richard oli soittanut ja kertonut olevansa lähdössä levyttämään Englantiin, toivoen mukaansa vanhoja Muscle Shoals -apureitaan. Kitaristi sen sijaan jatkoi Muscle Shoalsissa, eikä hän enää kuullut Pennimanista ennen vuotta 1984. The Allman Brothersin, Grinderswitchin ja Tony Joe Whiten kanssa antoivat kuvaa kysytyn muusikon soittokumppanien kaliiperista. Näihin aikoihin Fame-koneiston rivit olivat taas kerran rakoilemassa ja Travisin silloisista työkavereista Jesse Boyce ja Truman Brown olivatkin valmiita jättämään Rick Hallin ja hyppäämään Rikun turneekelkkaan. Jesse Boyce oli nytkin valmis matkaan. Kiertueet mm. Brownia hän ei sen sijaan onnistunut houkuttelemaan mukaan, hänen tilalleen seurueeseen liittyi Nashvillessä tuotantouraa viritellyt mississippiläisrumpali James Stroud. Niitä myös jaeltiin suurella yhtiöllä laajasti ympäri maailmaa. Pahaenteinen soulblues Easy Evil olisi voinut olla vieläkin suurempi hitti, mikäli sen teko olisi sattunut osumaan edes puoli vuosikymmentä varhaisempaan ajankohtaan. Yhtä kurjasti kävi seuraavalla yrittämällä Epic-merkin kanssa 1978 (Hold On To Your Hiney / Keep On Coming), vaikka molemmat singleparaatipuolet saivatkin tiettävästi hyvin sekä radiosoittoa että promootiota. Samaan aikaan Gusto Records julkaisi vielä muutaman vain promopainoksina ilmestyneen singlen. Studiossa hän oli 1980-luvulla edesauttamassa mm. Little Richard oli halunnut lähteä kiertueelle Wammackin studioyhtyeen kanssa jo ”The Rill Thing” -albumin teon jälkeen kesällä 1970, jolloin kaksikon tiet olivat ensimmäisen kerran kohdanneet. Paikoittain ristiin samaa materiaalia hyödyntäneiden pitkäsoittojen harvoja tuoreita lainapoimintoja on Donnie Frittsin ja Troy Sealsin usein levytetty nyyhkyslovari We Had It All, Travisin oman pöytälaatikon antimista taas huomio kiinnittyy etenkin rehvakkaisiin funknumeroihin Crazy Again ja Get In ”E” And Follow Me sekä etelänrokahtavaan rallatukseen I Keep On Runnin’. Tällä kertaa yhteistyö jatkuikin vielä vuosien ajan, sisältäen konserttien ja tv-ohjelmien ohella myös roolituksen vuoden 1986 menestyselokuvassa ”Down And Out In Beverly Hills”,. Vuonna 1977 Wammackin nappasi leiriinsä Warner Bros., mutta tämä diili poiki ainoastaan yhden singlen (Do Me / You Better Move On). Levyt koostuivat sekä Wammackin kirjoittamista uusista kantrija kantrisoulvetoista teoksista että äänimaailmaltaan hienokseltaan nykypäiväistetyistä kierrätyksistä artistin bravuureista, kuten Scratchy, Hold On To Your Hiney, How Can I Tell You, Love Being Your Fool ja Greenwood, Mississippi. Brittiläisen Stuart Colmanin tuottamat levytyssessiot toteutuivat ja lopputulokset julkaistiin viimein LP:nä ”Lifetime Friend” (Warner Bros.) 1986, mutta Richard ei ollut sen jälkeenkään valmis luopumaan kovatasoisesta soittokunnastaan