Samantha Fish / Tiki Oasis 2019 / Divarien helmiä, osa 48 / BN lukee kirjallisuutta / Muddy Lee Makkonen Unohdetut albumit, osa 14 / Konserttialbumien klassikoita, osa 7 / Divarien helmiä, osa 48 / Levytutkailut 197301-19-06 ISSN 0784-7726 N:o 300 (6/2019) Hinta 7,20 € 52. vuosikerta BN haastattelee: MARY LANE DOROTHY MOORE ILKKA RANTAMÄKI TOMMI VIKSTEN Bluesja soulhistorian henkilökuvia: HAROLD BURRAGE ROZETTA JOHNSON Klassikoiden lähteillä: MANFRED MANN BN tutkii: BLUES MENEE METSÄÄN THIS OLE HOUSE Mukana luki jalahja! BN 300
10 Blues News 6/2019 oli mennyt nurin, joten siellä kaivattiin jotain piristävää. 6. Sitten kun Paul McCartneystä aika jättää, niin mä olen varmaan kuin isätön lapsi. Kitaristin economy lesson! 8. Siellä se pyörii jo kahdeksatta vuotta. Yksi kaikkien aikojen parhaista levytetyistä blueskitarasooloista löytyy Rollin’ Man -kappaleessa. Tämä on soitettu puhki moneen kertaan ja kaikki lickit varastettu. Fleetwood Mac: ”Mr. John Mayall’s Bluesbreakers: ”Hard Road”. Tämä kestää kuuntelun vaikka päivittäin. Kingin paras levy. Se on mieletön aarrearkku, josta voi ammentaa koko ajan.. 3. Olen onnellinen, kun olen elänyt sen aikakauden itse, kun kaikki tämä innovatiivinen musiikki on tehty. 11 vuotta tein läänintaiteilijan hommia kahdessa paikassa. Tässä fuusioituu hienosti popmusa ja blues. Kitaristin oppikirja numero 1! 2. B.B. Yksi tärkeä duuni Turussa oli se, että halusin perustaa residenssin New Yorkiin varsinaissuomalaisille jazzmuusikoille ja tanssijoille. Rakastuin tämän levyn piiseihin ja Freddyn sielukkaaseen lauluun ja niukkaeleiseen paljonpuhuvaan kitarointiin. 10. YKSI ON TAAS JOUKOSTA POISSA – Viikolla tuli tieto Ginger Bakerin kuolemasta. päälle. Vallankumouksellinen kitarasoundi, ylivoimainen hienostunut vibraatto, tuli ja tappura ja ikoniset piisit. Henkinen kotini on 60-70-luvun musassa. Mick Taylor soittaa maukkaan laiskasti ja tämä on ehkä Mayallin paras levykokonaisuus. Ei mua kiinnosta mitä nykyään tehdään, kuuntelen sitä mistä tykkään. B.B. Aika orpo olo alkaa kyllä olla, kun monet läheiset vaikuttajat ovat poistuneet. John Mayall’s Bluesbreakers: ”Crusade”. John Mayall’s Bluesbrokers: ”With Eric Clapton”. Cream: ”Fresh Cream”. 9. Wonderful”. Levylautasella viikoittain ja edelleen tärkeä inspiraation lähde. Sen ajan soittajat alkavat kaikki olla jo vanhoja, Paul McCartney, Jimmy Page, Ringokin on kohta 80. Minun ensimmäinen blueslevyni. Mun mielestä se kuulostaa yhtä modernilta kuin silloin. 4. King: ”Completely Well”. Fleetwood Mac: ”Fleetwood Mac”. 7. Mä jäin sitten pois näistä festivaaleista, kun ne saatiin käyntiin, se oli alun perinkin tarkoitus, etten ole operatiivisessa mielessä enää niissä mukana. King livenä vuonna 1966. Clapton livenä Mayallin kanssa on killerkamaa. Vuokrasin Harlemista kämpän, jonka käyttöaste oli 100%. Mikä soundi ja fraseeraus. Kun joukko harvenee, niin siinä jää aika tyhjän LEVYTYKSET Bluesshakers: ”I’m Shakin’” (1987) Ilkka Rantamäki: ”Borderline Case” (1987) Ilkka Rantamäki: ”Cat House” (1989) Ilkka Rantamäki: ”Crashing, Spacy, Free Mystery” (1994) Ilkka Rantamäki: ”Lost Tapes Of Finnish Jazz” (2005) Ilkka Rantamäki: ”Letters From Dark Country” (2015) HENKILÖKOHTAINEN ALBUMIEN TOP 10 1. Mä opetan kitaransoittoa, ja se on hieno hetki, kun jotkut oppilaistani ovat omatoimisesti kaivaneet ne samat vaikutteet, ilman että mä olen puhunut niistä mitään. John Mayall’s Bluesbreakers: ”Primal Solos”. Killer livebändi. Tämän levyn tunnelma poikkeaa huomattavasti kahdesta edellisestä ja on jotenkin maaginen. B.B. Sopivan rosoinen soundi ja meininki. Freddy King: ”Getting Ready...”. King: ”Blues Is King”. Se toimi pari vuotta, kunnes Taike lopetti kaikki residenssit. B.B. Sain ensin lainaksi Nudikanimiseltä vanhemmalta asianharrastajalta koulussa ja jäin heti koukkuun. Hieman hienostuneempi versio debyytistä. MIELIMUSIIKKIA – Mä olen musadiggarina tietoisesti mennyt takaisin alkulähteille. 5. Jengi oli siellä pari viikkoa kerrallaan luomassa suhteita ja tutustumassa paikalliseen jazzelämään
Bluelight Recordsin julkaisut 2019 DIGI/CD/LP DIGISINGLE/7” SINGLE DIGI/CD/LP DIGI/CD DIGI-EP/CD-EP DIGI-SINGLE/CD-SINGLE DIGI/CD DIGI/CD CD LP
Lynnin mukaan Maryn julkaisu on saanut hyvän vastaanoton ja se myy hyvin. Elämästäsi kertova dokumenttielokuva ”I Can Only Be Mary Lane” oli hieno. Sedälläni oli klubi, jonka nimi oli White Swan. Esiinnyimme kuutena päivänä viikossa. Hän oli aiemmin toteuttanut ja tuottanut ”Women of the Blues” -konsertteja ja -festivaalikeikkoja sekä kartuttanut kokemusta työskentelemällä Michael Frankin ja Honeyboy Edwardsin kanssa. Mary Lanen manageri sekä levyn ja niin ikään tuoreen dokumenttifilmin ”I Can Only Be Mary Lane” taustavoima Lynn Orman Weiss toivoo, että elokuvasta saadaan julkaistua myös dvd, kunhan lisenssija muut asiat on saatu sovittua. Soitimme siellä paljon niihin aikoihin. 1935) on takanaan mittava ura blueslaulajattarena. Lynn yritti ensin löytää levylle rahoittajaa ja kävi useammankin levy-yhtiön juttusilla, mutta kiinnostusta sen julkaisemiseen ei löytynyt. Mistä elokuvan vanha filmimateriaali on peräisin. Siellä tapasin Howlin’ Wolfin, kuten myös Little Junior Pakerin ja James Cottonin, jotka esiintyivät Wolfin kanssa. Lisäksi sain niitä eri muusikoilta, jotka tunsivat minut silloin. Hän ei yleensä viipynyt kauaa, koska hänellä oli myös oma klubi Checkerboard Lounge ja koska hänellä oli pinnalla olevana muusikkona kysyntää muuallakin. Lynn myös kertoo, että Mary oli ensimmäistä kertaa 20 vuoteen studiossa tekemässä omaa levyä itse sanoittamistaan kappaleista. Buddy Guy poikkesi siellä myös usein, koska hän ja Junior työskentelivät yhdessä. Lopulta joku kysyi, miksei Lynn julkaisisi levyä omalla merkillään. – Kyllä vain, Junior Wellsin, Robert Nighthawkin, Robert Lockwoodin sekä monen muun Chicagon Theresa’s Loungessa 70-luvun alkupuolella esiintyneen muusikon kanssa. – Se oli hyvä. Olen aika valmis lopettamaan tähän, jos uusi levyni ei myy tai edistä uraani. Chicagon West Siden ympyröissä vuosikymmenet esiintynyt artisti on pikku hiljaa siirtynyt North Siden klubeihin ja häntä voi kuulla mm. Rosa’s Loungessa, Smoke Daddyssä ja Buddy Guy’s Legends’sissä, jossa järjestettiin myös uuden levyn ”Travelin’ Woman” julkistamistilaisuus. Toista Mary Lanen kaltaista traditionaalisen bluesin laulajaa ei enää ole, eikä Grammy-palkintokaan olisi mahdoton haave. Tein elokuvaa yhtä aikaa uuden cd-levyni ”Travelin’ Woman” kanssa. Kun muutin myöhemmin Chicagoon, aloin jammailla eri bändien mukana ja Howlin’ Wolfilla oli aina tapana kutsua minut lavalle, mutta ei koskaan silloista aviomiestäni Morris Pejoeta, joka oli myös laulaja ja kitaristi. Lynn perusti Allen Winklerin kanssa levy-yhtiön Women of the Blues ja tämä Mary Lanen cd on sen ensimmäinen cd. Olen laulanut myös Howlin’ Wolfin kanssa jo silloin, kun hän tuli esiintymään kotikaupunkiini Brinkleyhyn Arkansasiin. Moore soittaa kanssasi.. Elokuvassa oli pätkä, jossa kitaristi Johnny B. Mitä itse pidit siitä. Sinulla on varmaan paljon muistoja noilta ajoilta. Toisaalta, uuden levynsä nimestä huolimatta Mary on haluton lähtemään kiertuille kauemmas: lentomatkustaminen on hänelle kauhistus. Onko se omaasi. Tarkoituksena on jatkaa Bessie Smithin, Ida Coxin ja Big Mama Thorntonin tapaisten naispuolisten blueslaulajien esittelyä. 12 Blues News 6/2019 KARI KEMPAS M ary Lanella (s. Yleensä taustalla oli Juniorin bändi, kitaristi Sammy Lawhorn ja muut. Samalla suunnitteilla on pieni kiertue, johon sisältyisi myös White Swan -klubi, josta kaikki sai alkunsa. Mary on ehdolla Blues Blast -palkinnon saajaksi parhaan traditionaalisen bluesvokalistin ja parhaan naisvokalistin sarjoissa ja ansaitsee vihdoin tulla huomioiduksi. Monet keikkailivat Theresa’s Loungessa. – Yhden filmipätkän sain ystävältäni. Olet ehtinyt olla lavalla monien mahtavien bluesmuusikoiden kanssa. – Kyllä, ja erityisesti Theresa’s Loungesta, jossa työskentelin kolme vuotta Juniorin kanssa. Manageri sanoo, ettei olisi uskonut perustavansa levy-yhtiötä, sen sijaan hänen uskonsa Mary Laneen on vahva. Elokuussa 2019 on suunnitteilla Howlin’ Wolf -tribuutti Chicagossa ja lokakuussa laulajatar nähdään King Biscuit -festivaalilla. Sen tekeminen kesti kahdeksan tai yhdeksän kuukautta ja mukana on haastatteluja sekä vanhaa ja uutta livemateriaalia
Kisojen voittajalle maksettiin palkkio, vaikkei se ollut enempää kuin parikymmentä taalaa. – Sittemmin päädyttyäni Alamo-teatterin estradille en laulanut mitään muuta kuin bluesia, kunnes he päättivät järjestää myös gospel-kykyjenetsintäkisat. Myöhempinä vuosina järjestetyissä Jackson Music Awards -juhlatilaisuuksissa olen huomioinut Jobien sekä kustantanut hänelle myönnetyt palkintopystit. He olivat tulleet minulle tutuksi radioaalloilta, koska meillä oli kotona radio, muttei levysoitinta. Tapanani oli pistää sanoituksia myös yöksi tyynyni alle ja aamulla heräsin ne kirkkaasti mielessäni. Voitin sitten sekä gospelettä blueskategoriat. Noustuani sitten lavalla sain aina hyvät tipit. Hän oli varmaan myös ensimmäinen henkilö, joka sai minut esiintymään yhtyeen solistina, koska hän itsekin soitti bändissä. En onnistunut aina saamaan kaikkia sanoja talteen ensikuuntelulla, mutta useampien kuuntelukertojen jälkeen kaikki säkeet tulivat vähitellen tutuiksi ja sitä myöten opin eri kappaleita. Olenkin sittemmin alkanut kutsua tätä areenaa koululuokakseni, koska opin tulevan laulajan ammattini juuri tällä lavalla. Totuin sitten nuoresta pitäen kuulemaan musiikkia kuljeskellessani kaduilla isoäidin kanssa kauppaostoksilla, pankkiasioilla tai panttilainaamossa. Tommy toimi rumpalilaulajana häntä itseään lukuun ottamatta täysin valkoisessa yhtyeessä. Minä ja Tommy Tate olimme itse asiassa ainoat koululaiset. – Täällä Alamossa oli aikoinaan tapana järjestää kykyjenetsintätilaisuuksia aina keskiviikkoiltaisin. Söin evääni omissa oloissani pukuhuoneessa. Noihin aikoihin kykyjenetsintäkeikoilla esiintyi ainoastaan miehiä, mutta en antanut sen häiritä itseäni. Synnyin siis näillä Jacksonin historiallisilla kulmilla ja esiinnyin jo nuorukaisena tässä Alamo-teatterissa. LEVYLAULAJAKSI – Minut ns. Olin kuoron itseoikeutettu soololaulaja ja jo silloin nuoresta pitäen opin käyttämään mikrofonia kuoronjohtajapianistimme opastuksella. 16 Blues News 6/2019 MIKE STEPHENSON B lues-, gospelja r&b-laulaja Dorothy Mooren (s. He halusivat kuitenkin solistikseen naislaulajattaren, joten Tommy kääntyi minun puoleeni ja sitä myötä päädyimme soittamaan eräälle valkoisten klubille. – Kulmakunnilla oli noihin aikoihin runsaasti musiikkitarjontaa ja musakapakoiden ovet olivat selkoselällään, joten musiikkia kantautui pitkin katuja. löydettiin, kun eräänä iltana äitini ovelle kolkutettiin ollessamme jo sängyssä.. Me kaikki asuimme näillä kulmilla, mutta sekä Sam että George olivat minua vanhempia. – Ensi-innostukseni laulamiseen tuli minut kasvattaneelta ihanalta isoäidiltäni ja aloinkin laulamaan kirkkokuorossa 5–7-vuotiaana pikkutyttönä. Ne olivat hulluja aikoja, mutta en piitannut siitä tuon taivaallista, koska halusin vain laulaa ja esiintyä. 1946) haastattelu toteutettiin menneenä syksynä Mississippin osavaltion pääkaupungin, Jacksonin Farish Streetillä sijaitsevassa perinteikkäässä Alamo Theatressa. Jumalan ohjausta, kaiketi. Toinen Farish Streetin vakkaribändi oli Cadillac George Harrisin kokoonpano. Minä sain kyllä esiintyä siellä, mutta segregaatiosta johtuen en voinut oleilla siellä enkä esimerkiksi popsia hampurilaista, koska yhteiskuntamme sattui olemaan sellainen 1960-luvulla. Ainoa kanssani kutakuinkin samanikäinen esiintyjä oli läntisessä Jacksonissa asunut läheinen ystäväni Tommy Tate. Tiedän sellaisia olevan ainakin Hattiesburgissa ja Vicksburgissa. Minä olin iältäni 11–15 vuoden välillä, kun nousin tälle isolle stagelle ensimmäisiä kertoja. Se on ilmapiiriltään samankaltainen kuin New Yorkin kuuluisa Apollo Theatre ja vastaavan tyyppisiä konserttisaleja on varmaankin kaikissa isommissa kaupungeissa. Aluksi se oli kovin pelottavaa, mutta samalla ne olivat myös hienoja kokemuksia. MC-seremoniamestarina toimi herra nimeltä Jobie Martin, joka työskenteli W.O.K.J.radiokanavan tiskijukkana ainoalla Jacksonissa noihin aikoihin toimineella mustalla asemalla. – Musiikissa minua viehätti myös sillä saamani tienestit. (käännös ja diskografiatäydennykset: Pertti Nurmi) NUORUUSMUISTOJA JACKSONISTA – Olemme nyt lapsuuteni maisemissa Farish Streetillä, jonka mukaan olen nimennyt oman levy-yhtiöni ja lisäsin nimeen vielä kotiosavaltioni, ”Farish Street Records of Mississippi”, jotta kaikki tietäisivät, mistä olen oikein kotoisin. Erityiskiitokset haastattelun järjestämisestä kuuluvat Hit The Road Entertainmentin Peggy Brownille sekä Mississippi Delta Blues, Inc’n Carol ja Ron Marblelle. Rakas isoäitini oli Alamossa aina mukana esiliinanani saattaen minut sinne koulupäivän jälkeen, kun show’t alkoivat tyypillisesti klo 18. Hänen luotsaamansa kykyjenetsintämittelöt olivat parasta mitä nuoruudessani sattui kohdalleni enkä unohda häntä koskaan. Malaco-levyfirman järjestämissä kisoissa taustabändinä soitti Sam Myersin yhtye, jolla oli tapana esiintyä myös monilla Farish Streetin klubeilla. Hän joutui nimittäin joskus lainaamaan rahaa pystyen kuitenkin aina lunastamaan sinne panttaamansa huonekalut ja muut tarvikkeet takaisin. Kirkossa lauloin traditionaalista gospelia, tiennäyttäjinä Shirley Caesar, The Davis Sisters ja The Caravans. Sitten joskus myöhemmin sain kuulla minusta käytetyn Alamossa lempinimeä ”pipsqueak”, koskapa voitin kaikki siellä pidetyt skabat. Ongelma oli täysin heidän, ei minun
Teimme myös kiertueita markkinoimassa albumiamme. Se oli kutakuinkin yhtä eriskummallista kuin olisi nähnyt mustan henkilön TV:ssä. Taustavaikuttajana saattoi tosin olla myös isoäitini. – The Poppiesin jälkeen taisi olla vuorossa Malaco, mutta sinne minua ei värvätty välittömästi vaan he halusivat odottaa varttumistani. En nyt muista aivan tarkkaan, mutta taisimme tehdä sopparin noin vuonna 1973. Esiinnyin samalla matkalla isojen rock-starojen avausaktina Lontoon valtaisalla Palladiumareenalla, jonka olin kuvitellut olevan Alamon kaltainen ihan normaali stage. Kosketinsoittajana toimi oman Poppies-yhtyeemme Larry Butler, joka sittemmin päätyi Kenny Rogersin manageriksi. Ringo Starr taasen istui minun toisella puolellani. Hieman meitä ihmetytti, koskapa tuolloin 60-luvun alkupuolella kansalaisoikeusaktiviteetit olivat pinnassa, eikä ollut suinkaan tavanomaista kohdata ovellaan valkoista miestä. Malaco pyysi minua lähtemään levyn markkinointikiertueille, mitä varten minun piti hankkia sekä manageri että muutakin taustajoukkoa. Grammy-gaalassa MC:inä toimineet Gladys Knight ja Michael Jackson olivat sopineet keskenään, kumpi heistä laulaa eri sarjojen voittokappaleet. Levytin sitten joukon muita kappaleita samaa nimeä kantaneelle LP-levylleni (Malaco 6351), joka julkaistiin vuonna 1976. Yksi aiemmin julkaistuista levytyskappaleistani oli Motownartistien Ashford & Simpsonin kirjoittama Cry Like A Baby (GSF 6908; v.1973), jonka Isaac Hayes levytti Staxille vuosia myöhemmin. The Pointer Sisters oli lyömässä itseään läpi, ja minä sekä kaksi muuta neitoa lauloimme heidän taustojaan. – Misty Blue muodostui tunnetusti isoksi hitiksi, mitä en tosin tiennyt ihan aluksi. Bobilla ei ollut itsellään omaa levymerkkiä vaan ainoastaan studionsa, joten hän johdatti meidät Nashvillessä toimineen Epicin tuottajan, Billy Sherrillin pakeille. Minä olin yhtyeemme soololaulaja kaikilla kappaleillamme ja siispä myös levyttäessämme albumin ”Lullaby Of Love” isolle Epic-yhtiölle. Minua myös haastateltiin moniin sikäläisiin lehtiin. – Misty Blue julkaistiin singlenä marraskuussa 1975 ja vain kolme kuukautta myöhemmin, helmikuussa 1976, minulle myönnettiin Grammy-palkinto. Stax olisi halunnut palkata myös minut, mutta olin jo Malacon palkkalistoilla. Matkustin myös Englantiin pokkaamaan sikäläisen musiikkialan palkinnon Misty Blue -levystäni. Olimme olleet hänen palkkalistoillaan pari vuotta, kunnes meistä tuli lauluyhtye The Poppies. Malacolla ei ollut itsellään varaa julkaista ja levittää sinkkua kaikkialla USA:ssa, vaikka se myikin erittäin hyvin. – Bob McRee’n studiot sijaitsivat entisessä konkurssiin menneessä elokuvateatterissa Mississippin Clintonissa. Blues News 6/2019 17 Oven suussa seisoi isokokoinen valkoinen mies, joka osoittautui levytuottaja Bob McRee’ksi. Siis minä ja isoäitini, jonka kanssa teimme aina kaikki asiat yhdessä. Yksi jatkoalbumeistani oli nimeltään ”Once Moore With Feeling” (Malaco 6356; v. Olin tuolloin jo naimisissa ja minulla oli kaksi lasta. & The Sunshine Band, Gwen McCrae, George McCrae, ja sittemmin myös minä. – Misty Blue oli kultalevy niin USA:ssa kuin Kanadassa. Sittemmin muodostimme The Poppies -lauluyhtyeen, koska tuottaja halusi meitä mukaan samanlaiseen nosteeseen kuin tuolloin kuuluisat The Supremes ja The Marvelettes. En ajatellut tuolloin päätyväni koskaan isoksi tähdeksi vaan lauloin, koska se oli se mitä osasin tehdä. Alkajaisiksi tosin vain kolme kappaletta, koska Malacon taloudellinen tilanne ei ollut kovin kaksinen, eikä siellä haluttu investoida täysimittaiseen albumiin, ellei artistilla ollut taustallaan hittikappaletta. 1978). Olin tilaisuudessa paikalla ex-mieheni kanssa ja istuimme aivan Natalie Colen ja tämän siskon takana. Hän oli hiljattain avannut uuden levytysstudion ja oli kuullut puhuttavan minusta kaupungilla. Minun lauluni päätyi Jacksonille, mutta ei se kyllä kuulostanut yhtään Misty Blue’lta. Stonen talliin kuuluivat artistit kuten Latimore, Betty Wright, K.C. Hänen nimensä oli Minnie, mutta me kutsuimme häntä ”Mama’ksi”. Siispä he värväsivät Henry Stonen omistaman T.K. – Menestykseni myötä äänitin seuranneina lähivuosina Malacolle lisää materiaalia. Hän kasvatti käytännössä koko sukumme, niin omat lapsensa kuin lastenlapsensa. Tein Malacolle taustalaulajan hommia vielä Misty Blue’n jälkeenkin, työskennellessäni Jean Knightin sekä tähteyteen nousseen King Floydin kanssa. McRee halusi joka tapauksessa palkata minut taustalaulajaksi levytystähdilleen kuten kantriartisti Freddy Fender, Peggy Scott sekä Jo Jo Benson, jonka Pickin’ Wild Mountain Berries -kappaleella laulan taustoja. Taustalaulajan hommillakin tienasin sentään hieman taaloja, koska olimme perin köyhiä. Sen etukannessa oli minua esittävä maalaus,. Aluksi toimin ainoastaan taustalaulajana, mutta jonkun ajan kuluttua pääsin tekemään myös soololevyjä. Productions -firman hoitamaan levitystä ja markkinointia. Malacolla tiedettiin minusta, koskapa firma toimi Jacksonissa, missä kaikki jo tunsivat minut ja Tommy Taten. Muut Poppiesin jäsenet olivat Rosemary Taylor ja Patsy McCune, joiden kanssa kävimme yhdessä lukiota kun kaikki tuo edellä mainittu tapahtui. Meillä ei ollut esimerkiksi edes autoa vaan kuljimme joko bussilla tai jalan. Siksipä he levyttivät minulta ensin kolme singleä, joista yksi oli Misty Blue (Malaco1029), jota ei kuitenkaan julkaistu kuin vasta pari vuotta myöhemmin. Rahaa siitä ei juuri kertynyt, mutta saimme Epiciltä sentään levytyspalkkion
Guy palasi metsäaiheeseen “Skin Deep” -albumin kappaleessa Out In The Woods (2008). BLUES VOI LYMYILLÄ METSÄSSÄKIN Louisianassa syntyneelle Buddy Guylle metsät olivat tuttuja jo lapsuusajoilta. Krokotiilit, ketut ja harmaakarhut tuntevat miehen, joka jo pikkupoikana leikki kalkkarokäärmeiden kanssa. Yhdysvalloissakin on paljon metsiä, ja blues on soinut aikoinaan metsätyömailla ja sahoilla. The first time I met the blues People, you know I was walkin’ down through the woods (2x) Yes, I’ve watched my house burnin’ blues Blues, you know you done me all the harm that you could /.../ Yes, you know you’ll be with me every mornin’, blues. Texas Alexanderin Texas Special (1929) sisältää jo saman ajatuksen: “When the Blues come to Texas, they come ’round through the woods / Then they stopped by my house, done all the harm they could”. 20 Blues News 6/2019 TIMO KAUPPINEN M etsät tarjoavat monille suomalaisille virkistystä ja mielenrauhaa. Siinä metsä esiintyy voiman ja rohkeuden lähteenä. Guyn Chess-tuotantoa on koottu albumille “I Was Walking Through The Woods” (1970). Pyyntö painua takaisin metsään kuulostaa epäkunnioittavalta. Bluespianisti Charlie Spandin kappaleessa Back To The Woods (1929) mies herää aamuyöllä kun vaimo käskee hänen häipyä. Lightnin’ Hopkinsin Home In The Woods (1962) kertoo miehestä, joka aikoo muuttaa metsään, koska oman naisen kanssa on tullut välirikko, eikä naisasioista ole kuulemma muutenkaan seurannut kuin ikävyyksiä. Mississippin itäosa on jopa nimetty Pines-alueeksi, mikä viittaa suoraan mäntyyn. / Tapiolan vainiolla karhun kanssa painiin käyn, / ja maailma unholaan jääköön”. Myös viidakko on inspiroinut blues/roots -artisteja, yleensä kuitenkin vain huumorimielessä. Hän matkusti 21-vuotiaana Chicagoon, levytti kaksi singleä Cobra-yhtiölle ja siirtyi sitten Chessille. Metsien miehellä on suden verta suonissaan: “I live out in the woods / People I got wolves’ blood in my veins”. Kappale ei kerro nykyajasta, sillä Storyvillen alue suljettiin jo vuonna 1917. Leavell on kunnostautunut myös itse metsänviljelijänä ja -suojelijana kotiosavaltiossaan Georgiassa. Mies päättää pakata matkalaukkunsa ja muuttaa takaisin metsään asumaan. Nykyisin metsistä keskustellaan paljon ihmisten hyvinvoinnin ja ilmastonmuutoksen näkökulmista, mutta bluesissa tämä on vielä harvinaista. Tämä asenne tuo mieleen Aleksis Kiven Kanervala-kokoelmassa vuonna 1866 ilmestyneen Metsämiehen laulun, jonka Jean Sibelius sävelsi vuonna 1899: ”Metsän poika tahdon olla, sankar jylhän kuusiston. BLUES MENEE METSÄÄN Suomen maapinta-alasta noin 73 % on metsää. Metsä teki nuoresta miehestä täysin pelottoman, mörkökin juoksee karkuun kun kuulee tämän lähestyvän. Ratkaisu ongelmiin tuntuisi löytyvän paosta metsän rauhaan. Ne ovat merkittäviä myös taloudellisesti ja osana kansallista identiteettiämme. Allman Brothersin ja Rolling Stonesin kanssa soittanut pianisti Chuck Leavell on versioinut tämän kappaleen albumillaan ”Back To The Woods: A Tribute To The Pioneers Of Blues Piano” (2012). Syynä bluestunnelmille on nainen, jonka kertoja pelkää pakkaavan kapsäkkinsä ja häipyvän. Siinä annetaan kuva metsästä jonkinlaisena korpena, jossa asuu sivistymättömiä ja takapajuisia metsäläisiä. Itä-Texasissa sekä osittain Arkansasissa, Louisianassa ja Oklahomassa sijaitsee metsä-alue Piney Woods, joka kooltaan (141 000 km2) vastaa yli puolta koko Suomen metsäpinta-alasta. Yhdysvalloissa vastaava luku on noin 33 %, mutta maan valtavan koon takia metsää on yli kymmenen kertaa enemmän kuin Suomessa. Mustalle väestölle metsä ei ole useinkaan ollut romanttinen tai myyttinen vaan lähinnä historiallisista syistä pelottava paikka. Sieltä blues kulkeutui kotiin ja asettui taloksi aiheuttaen jatkuvaa harmia. Keski-Lännessä metsää on vähän, mutta Itärannikko, Länsirannikon pohjoisosa ja eräät pohjoiset osavaltiot ovat hyvinkin metsäisiä. Moniin yksittäisiin puulajeihin liittyy symboliikkaa, mikä näkyy blueskappaleiden sanoituksissa. Etelän ”bluesosavaltioissakin” metsää on. Metsien määrä Yhdysvalloissa vaihtelee alueittain. John Mayall muistelee bluesin historiaa kappaleessaan Delta Hurricane (2019), ja siinäkin blues tuli Memphisiin Deltan takametsistä: ”Have you ever been down to Memphis / where the blues first came down / coming from the Delta backwoods...” Metsä voi olla myös pakoja turvapaikka. Hänen Chess-ensisinglensä First Time I Met The Blues (1960) väittää, että kertoja kohtasi bluesin metsässä. The Band -yhtyeen lauluntekijä-kitaristi Robbie Robertsonin Go Back To Your Woods (1991) kuvaa New Orleansin Storyvillen huvittelualueelle Louisianan taka-metsistä tullutta miestä, jota laulun kertosäkeessä kehotetaan palaamaan takaisin sinne mistä on tullutkin. Buddy Guy ei ollut ensimmäinen bluesmies, jolle blues tuli metsästä