Blues News 06/2016 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

SIMS THE RIP CHORDS Pikaesittelyssä: JACKIE VENSON Blues saapuu Eurooppaan / Divarien helmiä / Reggae-artisteja levytysten valossa Unohdetut albumit / Muddy Lee Makkonen / BN käy tapahtumissa / Levytutkailut 197301-16-06 ISSN 0784-7726 N:o 282 (6/2016) Hinta 6,80 € 49. vuosikerta. BN haastattelee: RICK ESTRIN & KID ANDERSEN AKI KUMAR & ROCKIN’ JOHNNY BURGIN LUMBERJACKS MILLION DOLLAR TONES FAT CHANCE Henkilökuvia diskografioiden takaa: MARVIN L
11 s. 16 s. 20 s. 65 s. 18 s. s. 8 s. 65 © Ja ri Fl in ck © Ti m o H ap po ne n © Pi rjo Sa lm in en © Pi rjo Sa lm in en © To m i Lä hd es m äk i © Po on eh G ha na. 11 s. 18 s. 8 s. 12 s. 16 2 Blues News 6/2016 s. 38 s. 38 s. 20 s. 12 s. 4 s. 4 s
Ja, kuten käsillä oleva vuoden viimeinenkin numero osoittaa, aiheistomme ei tosiaankaan liiku pelkästään maailman kiinnostavilla juurimusiikkituruilla. Aika ajoin herää keskustelua BN:n sisällöllisistä linjauksista. FBS toivottaa mitä parhainta ja elämyksellisintä kisareissua Suomen blues-eliittiin lukeutuvalle Pepelle ja omalla rapja hiphop-musiikkisarallaankin kunnostautuneelle Joelille! Tiedotettaviin asioihin lukeutuu FBS:n syyskokouksen päätöksistä paitsi lehden julkaisurytmin jatkumo, myös lehteä julkaisevan yhdistyksemme hallituksen kokoonpano vuodelle 2017. Toivoaksemme kotimaisten osaajiemme, blues-roots-musiikin alan artistiemme ei siis tarvitse lähteä hakemaan kannustimia saara-aaltomaisesti ulkomailta aitoa tunnustusta ja näkyvyyttä koto-Suomen alan musiikkilehdistössä saadakseen. printtimedian yleisessä myllerryksessä näinä sähköisinä aikoina. Ja ei, päätoimituksen ao. Kuten tunnettua, IBC-kisat järjestetään vuosittain USA:n Memphisissä ja niihin valitaan kilpailuedustajat ympäri maailman Blues Foundation -järjestön jäsenten toimesta. 11 Aki Kumar & Johnny Burgin .................................... Sims ............................................................ 48 BN käy tapahtumissa ............................................... 66 Etukansi: Rick Estrin (BMA 2016) © Pertti Ñurmi BLUES NEWS Bluesja juurimusiikin asialla jo vuodesta 1968! 49. 18 The Rip Chords ja hot rod -huumaa ...................... 41 Blues saapuu Eurooppaan, osa 8 .......................... BN:n toimituspäällikkönä jatkaa Pete Hoppula. Parhaamme kuitenkin yritämme, lehteämme julkaisevan FBS:n syyskokouksen päätöksellä lukijoille on tulevana vuonnakin joka toinen kuukausi tarjolla tuhti paketti monipuolista juurimusiikkiluettavaa. Vuosittain katselmukseen osallistuu yhteensä runsaat 200 bändiä ja solo-/duo-aktia noin 25–30 maasta. Tähän liittyen on ilo tiedottaa, että Pepe & Joel Ahlqvist Duo on valittu Finnish Blues Societyn edustajaksi 31.1.–4.2.2017 pidettäviin, järjestyksessä 33. Tämän havainnon BN on pyrkinyt vuosien kuluessa itsekin konkretisoimaan nostamalla jutuissaan esiin aika ajoin paitsi alan konkareita myös uusia tulokkaita. Blues Newsin nykyinen linjaus on hyväksi havaittu, musiikin kehityksenkin valossa perusteltu ja sen tueksi valittu toimintamalli, joka osaltaan on takaamassa ja varmistamassa myös nykymaailmassa ns. Juurimusiikillisen sananvapauden nimissä aloittakaamme siis tulevakin vuosi; FBS:n & BN:n & omasta puolestani toivotan kaikille lukijoillemme Rauhaisaa Joulua ja antoisaa sekä menestyksekästä vuotta 2017! Maiju Lasola SISÄLTÖ:. 46 Popcorn ........................................................................ myös tulevana vuonna jatkuva linjaus ei ole syntynyt nykyään joidenkin suomalaismedioiden tiimoilla näköjään muodissa olevan ulkopuolisen painostuksen tai (musiikki)poliittisen ohjauksen seurauksena... 56 Reggae-artisteja #5: Willi Williams ....................... 42 Unohdetut albumit #3 ............................................. Allekirjoittanut (Maiju Lasola) jatkaa kuudetta vuotta yhdistyksen puheenjohtajana ja BN:n vastaavana päätoimittajana. Järjestäjätaho Blues Foundation luonnehtiikin tapahtumaa maailman laajimmaksi blueskattaukseksi. 20 Blueseläinoppia ......................................................... 37 Marvin L. Ulkomaille suuntautuu toki aika ajoin esim. 65 BN-arkistojen helmiä ................................................ Kiitokset tästä komeasta jatkumosta ja samalla myös kuluneesta vuodesta kuuluvat paitsi BN:n mainiolle toimituskunnalle, etenkin varsin uskolliselle lukijakunnallemme. Musiikkimaailman valtavirtakosket eivät ole onneksi hukuttaneet lehtemme alaan lukeutuvia tyylilajeja kokonaan alleen, kirjoitettavaa ja uutisoitavaa on totta vie paljon, yli toimituskylämme resurssien. Tilaukseen sisältyy 6 numeron sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille. keikkareissuillaan moni suomalainen blues-roots-musiikkitaitaja. Hallituksen jäsenet vuodelle 2017 ovat (aakkosjärjestyksessä) Honey Aaltonen, Aarno Alén, Kari Kempas, Anders Lillsunde, Riku Metelinen (varajäsen), Kalle Mänttä, Pertti Nurmi, Aimo Ollikainen, Juha Seila (varajäsen) ja Harri Suokas. vuosikerta Ilmestyy 6 kertaa vuodessa Julkaisija Finnish Blues Society (FBS ry) PL 257, 00531 Helsinki (PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland) Vastaava päätoimittaja: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö, taitto, ilmoitusmyynti, verkkosivut Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 FBS ry:n jäsenmaksu ja BN:n tilaus: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Taloudenhoitaja Aarno Alén aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Blues News -lehden vuositilaus on 40 euroa. Suomiblues-rootsin kenttä on todella rikas ja tasokas, eri tahoilta saamamme palautteen valossa ulkomaillakin asti alati ihmetellään maamme juurimusiikillisten lahjakkuuksien osaamista ja runsaslukuisuutta. 16 Million Dollar Tones .................................................. Ilmoitushinnat vuodelle 2017: 1/4 sivu 130 eur 1/2 sivu 230 eur 1/1 sivu, muut paitsi takakansi 350 eur 1/1 sivu, takakansi 370 eur Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Aarno Alén, Jari Flinck, Harri Haka, Pete Hakonen, Timo Happonen, Vesa-Pekka Järvelä, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Petri Lahti, Kai Leivo, Anders Lillsunde, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Mikke Nöjd, Arto Pajukallio, Ville Pirinen, Jorma Riihikoski, Pasi Rytkönen, Pirjo Salminen, Timo Suutarinen, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Vesa Walamies, Janne Örnberg Painopaikka: Lönnberg Painot Oy, Helsinki Blues Newsin ilmestymisaikataulu 2017: N:o 1/17: vk 08 N:o 2/17: vk 16 N:o 3/17: vk 24 N:o 4/17: vk 34 N:o 5/17: vk 42 N:o 6/17: vk 51 Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: BNnumeroon 1/17 tarkoitetut aineistot oltava toimituksessa viimeistään perjantaina 20.1.2017! WWW.BLUESNEWS.FI Joulukuussa 2016 Vuosi 2016 on loppusuoralla ja siirrymme tuotapikaa BN-juhlavuoden aattoon 2017, rakas lehtemme kun täyttää vuonna 2018 peräti 50 vuotta! Iloisia ja ylpeitä voimme olla moisesta saavutuksesta, lehtemme hengissä säilymisestä ja yhtäjaksoisesta ilmestymisestä näinkin pitkään, mm. Blues News 6/2016 3 Rick Estrin & Kid Andersen ..........................................4 Lumberjacks ..................................................................8 Jackie Venson ............................................................. Tässä näkökantojen ristiaallokossa BN on valinnut tietoisesti blues-roots-musiikista laajakatseisen vaihtoehdon, kuitenkaan liian laveille valtavirtatai toisaalta muille marginaalimusiikkitonteille astumatta. blues-roots-vaihtoehtomusiikkiin keskittyvän lehtemme eloonjäämistä jatkossakin. 51 Levytutkailut ............................................................... Mielipiteitä ja näkemyksiä on lukuisia, lukijoiden ja tekijöiden omista katsantokannoista ja mieltymyksistä riippuen. 30 Muddy Lee Makkonen .............................................. 44 Divarien helmiä! #31 ................................................ Joidenkin mielestä lehdessä liikutaan liian laveasti eri tyylilajialueilla, joidenkin mielestä taas lehden linja on turhan kapea tai keskittynyt. 38 BN lukee kirjallisuutta .............................................. 12 Fat Chance .................................................................. Kiitos! Toisaalta ei ole mikään ihme, että BN porskuttaa edelleen, sisällöllisestä vinkkelistä kun kerran jutun aiheita riittää. International Blues Challenge -mittelöihin kisaamaan solo-/duo-sarjan kuninkuudesta
– Kyllä, hän on monipuolinen kaveri: soittaa pianoa ja urkuja, sovittaa ja tuo uuden ulottuvuuden live-soundiimme. Kuka sitten onkin musiikin valinnut, on mies minun mieleeni. Minulla oli jotain Wee Willien vanhoja vinyyleitä Goldwax Recordsin ajoilta ja joitain cd-levyjä 90-luvulta, eikä minulla ollut aavistustakaan siitä, että hän edelleen keikkailee ja kuulostaa niin hyvältä. Entä onko sinun huuliharpun soittosi muuttunut vuosien varrella. Oliko tämä Willien levy ensimmäinen omaa tuotantoasi. Ovatko muuta artistit käyttäneet materiaaliasi. Hän oli vain paikallinen esiintyjä Minneapolisissa, ja minusta hän on paras vanhan koulukunnan materiaalin, 60-luvun soulin laulajista. Ostin juuri J.J. – Olen tuottanut muutaman levyn jo tätä ennen: yhden omissa nimissäni ja sen lisäksi useampia Little Charlien Batyn kanssa ja yhden Mark Hummelin kanssa 90-luvulla. Julkaisitko sen omalla levymerkilläsi. – Eivät viime aikoina, mutta joskus aiemmin Koko Taylor teki yhden, John Hammond muutaman ja Little Milton yhden. Se on häntä itseään, meidän piti tehdä levy, ja Kid Andersenilla on oma studio. Soitan eri tyyleillä: Sonny Boy Williamsonin, Little Walterin ja omallani. Willien tulkinta on todella hyvä. Rauma Blues -festivaalilla kesällä yhtyeellä oli mukanaan erityisvieras, 60-luvun soulja r’n’b-legenda, mm. Goldwax-levymerkille singlejä tehnyt Wee Willie Walker. Hienoa, että saimme sinut Suomeen pitkästä aikaa. Ja siten myös kirjoitan eri tavalla. Rick on tullut tutuksi maailmanluokan harpistina ja velmuilevana laulajana sekä hyvänä persoonallisten laulujen tekijänä, joista ei ole huumoriakaan puuttunut. En ole sellaista muilla festivaaleilla kuullut. Mutta minusta on hauskaa soittaa huuliharppua, rakastan sitä, vaikka tällä kertaa pystyinkin esittämään siitä vain osan. Norjalaislähtöinen huippukitaristi Kid Andersen on ollut oiva tuki ja aisapari Estrinille. Se oli itse asiassa ensimmäinen levytyssessioni, ensimmäinen levy, jolla soitin. Meillä on pitkä historia hänen kanssaan ja hän on ollut minulle oppi-isänä nuoruusvuosistani lähtien. Mutta yhteistyö Willien kanssa oli unelmieni täyttymys. Lopuksi myös Kid Andersen saa lyhyen puheenvuoron. Cd:n nimi on ”If Nothing Ever Changes”. – Onhan se. 4 Blues News 6/2016 RICK ESTRIN Huuliharppuvirtuoosi ja humoristi KARI KEMPAS R ick Estrin & The Nightcats -yhtyeellä on takanaan pitkä ura. Nyt meillä on uusi studio ja uusi levy työn alla. – Näin Wee Willie Walkerin esiintyvän, laulavan Minneapolisissa yhdessä happy hour -baarissa ja sanoin Kid Andersenille, että meidän pitäisi tehdä hänen kanssaan levy. Malonen cd:n (Fedora). Nightcats-yhtye on ollut keikalla Suomessa kolmesti 80-luvulla ja pari vuotta sitten Kajaanissa ja Oulussa. – Kiitos, on mahtavaa olla mukana tällä hienolla festivaalilla. Soitin täällä Raumalla vain lyhyen setin, enkä ollut ennakkoon aivan varma, millaisen siitä tekisin. Kitaristi Little Charlie Batyn jäätyä sivuun on ryhmä tehnyt kolme cd-levyä Alligatorille, joista viimeisin on live-julkaisu ”You Asked For It” vuodelta 2014. Pianisti Jim Pugh on sinulle uusi yhteistyökumppani. Minun on pakko sanoa, että täällä musiikki, jota bändien välissä soitetaan, on ollut loistavaa. Se julkaistaan toivottavasti ensi vuonna. Wee Willie on levyttänyt muutaman kappaleesi. Se luo oikean tunnelman. Galaxy Records julkaisi sen 70-luvun alussa. Hän esiintyi pitkään Robert Crayn kanssa ja tuntee musiikin. Miehistö on vuosien mittaan vaihtunut, mutta Rick Estrin on bändin alkuperäisjäsen. – Enpä juuri. Teillä on pitkä yhteinen historia, eikö niin. Minulla on nyt koossa riittävästi materiaalia seuraavaa Nightcatsien cd:tä varten. Tuotit myös Wee Willie Walkerin viimeisimmän cd:n. Olet tehnyt uuden live-cd:n myös Nightcatsien kanssa. Alkujaan Little Charlie & The Nightcats -nimellä se sai 80-luvulla sopimuksen chicagolaisen Alligator-yhtiön kanssa. – Kyllä, olin mukana yhdellä hänen singlelevyllään, Percy Mayfieldin Ray Charlesille tekemällä kappaleella Danger Zone. Oletko ollut mukana muiden artistien levytyssessioissa. Vaikka olen edelleen sama ihminen, olen kuitenkin vanhempi ja ajattelen ehkä asioista vähän eri tavalla. – Kyllä vain, päätimme vaihteeksi tehdä livelevyn Alligator Recordsille, koska kierrämme niin paljon. – Ei, se on julkaistu urkurimme Jim Pugh’n levymerkillä Little Village Foundation. Yhdellä Filmore Slimin Mountain Top Recordsille tekemällä levyllä olin kyllä mukana. Onko omien kappaleiden tekeminen muuttunut vuosien mittaan. Levy on tuottamistani paras, se on aivan loistava. Yritän keskittyä omaan materiaaliini. Haastattelussa Rick kertoo urastaan, laulujen tekemisestä, suosikeistaan ja levytyksestä Wee Willie Walkerin kanssa. Lisäksi Andersen on tuottaja ja levystudio Greaselandin omistaja, joka tulee helmikuussa 2017 saamaan Keeping The Blues Alive (KBA) -palkinnon Greaseland-studion ansioista. Minua kyllä pyydetään mukaan, mutta minulla ei ole siihen aikaa. Pian sen jälkeen soitin Chicagossa Ricky Allenin singlellä. Sekoittelen. – No, toivon että se on kehittynyt vähän paremmaksi
Mutta blues on meille hyväksi, rakastan sitä yhä.” – Rick Estrin. Blues News 6/2016 5 © Pi rjo Sa lm in en ”Bluesdiggarit ovat yhtä vanhoja kuin minäkin ja vanhenevat samaan tahtiin
Siellä käy muusikoita kaikkialta maailmasta. Myös mm. Vielä 90-luvulla hankin ne eri kaupoista Yhdysvalloissa, monesti afroamerikkalaisten kaupunginosista. – Olen tehnyt yhden huuliharpun soittoon opastavan dvd:n, mutta yhtään live-esiintymistäni ei ole kuvattu dvd:lle. Minulle studio on musiikkiinstrumentti, muun tekemiseni jatke. Teitte myös live-videon ”I Met You At The Blues Cruise”. Työstämme sitä vähän ja esittelemme sen sitten bändille, joka kehittelee siihen oman osuutensa. Niin se toimii. Minulla on perusajatus siitä, millainen kappaleesta pitäisi tulla, ja soitan sen Kidille alkeellisella kitaransoittotaidollani. Olen ymmärtänyt, että pitää löytää oma tapansa tehdä asioita, olla oma itsensä erottuakseen joukosta. – Se on yhden kappaleen video. – Kyllä, tein sen live-äänityksiä vuonna 2012 ja levy sai Grammy-ehdokkuudenkin. – Olen luonut siellä mahtavat cd:t mm. Redillä oli monta vuotta tv-show, ja hänen esiintymisessään oli huumoria. – Minulla on ollut Greaseland Studio noin kymmenen vuotta. 90-luvulla pukujen napitus kuitenkin muuttui, enkä pitänyt niistä enää, joten vaihdoin ostopaikkaa. Täällä ei kielimuurin takia ehkä niinkään näkynyt esiintymisessäni se, että myös Redd Foxx on vaikuttanut minuun paljon, kuten myös koomikko nimeltä Robin Harris. Pidän monista esiintyjistä, mutta minun pitää olla oma itseni ja tyylini pitää olla tunnistettava. ruotsalainen Trickbag on äänittänyt studiossani. – Brucen kanssa on ollut hyvä tehdä töitä. Esimerkiksi Terry Hanckin uuden cd:n julkaisee Delta Groove. Bluesdiggarit ovat yhtä vanhoja kuin minäkin ja vanhenevat samaan tahtiin. Little Charlie oli minulle suureksi avuksi tietyissä musiikillisissa jutuissa. – Se on muuttunut aika paljon siitä, mitä se oli aikoinaan. – On niin paljon upeita esiintyjiä, joilta olen saanut vaikutteita. – Nykyisin Hong Kongista. Hän editoi koko jutun ja hänellä oli paljon ideoita. Mille levy-yhtiöille olet tehnyt levyjä. On aika ilmeistä, että huuliharpun soitossani kuuluvat esimerkiksi Sonny Boy Williamson, Little Walter, James Cotton ja vastaavat. Mutta blues on meille hyväksi, rakastan sitä yhä. Kyllästyin turvautumaan toisiin, kun tarvitsin studioaikaa ja halusin äänittää. Meillä on Alligatorin kanssa oma juttumme. Alligatorille, Blue Moonille, Little Village Foundatationille, Blind Pigille ja Delta Groovelle. KID ANDERSENIN KUULUMISET Kid, sinulla on siis oma studio. – Oaklandissa on yksi loistava naislaulaja Terrie Odabi ja minä teen vaimoni Lisan kanssa musiikkia, joten tulevaisuuden suunnitelmiakin on vireillä. Kun olin nuori, kiersin Rodger Collins -nimisen kaverin kanssa ja häneltä sain paljon vinkkejä kappaleiden tekemiseen ja myös esiintymiseen – siinä, kuinka yleisö otetaan, saadaan mukaan. – Monellekin eri yhtiölle ja useampia Jim Pugh’hin Little Village Foundationille. 6 Blues News 6/2016 vähän kaikkea. Teemme jonkin verran yhteistyötä myös kappaleiden kanssa, mutta erillämme. – Keikkailemme siellä mihin meidät halutaan, emme enää niin paljon paikallisesti Kaliforniassa. Minulla ei ole levyyhtiötä, olen vain studion omistaja. Joskus levyn tekeminen on oma ideani, kuten Wee Willie Walkerin ja John Fordin tapauksissa. Haluaisimme myös tehdä Wee Willie Walkerin kanssa toisen cd:n. Olen mukana musiikin luomisessa, en musiikkibisneksessä. Oletko tehnyt live-dvd-levyjä. Little Walter -tribuutti, jonka Blind Pig julkaisi, on sinun tuottamasi, eikö niin. Olet tehnyt pitkään töitä Alligator Recordsin Bruce Iglauerin kanssa. Miten yhteistyö Kidin kanssa sujuu. © Pi rjo Sa lm in en KID ANDERSEN & RICK ESTRIN. Olen tehnyt kiertueita eri artistien kanssa silloin kun en ole tien päällä Nightcatsien kanssa – ja kun aikaa jää, olen studiossa. sellaisten herrasmiesten kuin John Fordin ja laulaja Alabama Miken kanssa, samoin Aki Kumarin, joka yhdistää hindi-musiikkia ja bluesia. Mistä ostat nuo hienot esiintymispukusi. Olen tehnyt vain live-vinyylin ”Captured Alive” ja cd-levyn ”You Asked For It” Alligator Recordsille. Nauhoitimme sitä varten materiaalia laivalla Blues Cruise -festivaalilla ja Kid Andersen koosti videon. – Laulunkirjoittajana sanoisin saaneeni vaikutteita Baby Boy Warrenilta, Willie Dixonilta, Fats Washingtonilta ja myös joiltain country-lauluntekijöiltä, kuten Roger Milleriltä ja tarinankertoja Willie Nelsonilta. Onko esiintymistyylissäsi sellaisia esikuvia, jotka haluaisit mainita. Tuotan mm. Työskentelymme muistuttaa vähän yhteistyötäni Little Charlie Batyn kanssa. Jos pelkästään kopioi muiden juttuja, sotkee vain omat asiansa. Kuinka kauan olet esiintynyt. Kappale oli minun ideani ja ajattelimme, että siitä voisi tehdä myös videon. Olet kehittänyt oman tavan yhdistää huumorin kappaleisiisi. – Se on juuri se juttu. Millainen on bluesin tila Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Voin tehdä siellä mitä haluan ja tuottaa sellaista musiikkia kuin haluan. Olen ottanut vaikutteita muilta, kehittänyt oman tyylini, ja aion jatkaa sen kehittämistä niin pitkään kuin mahdollista. Tein Jackie Paynen cd:n ja joskus minut palkataan myös tuottamaan tai vain äänittämään levy. Hän on mahtava, hyvä tyyppi. Omaan tyyliini kuuluu hieman huumoria ja liioittelua. – Varmaan viitisenkymmentä vuotta, aina 60-luvun lopulta alkaen. Kierrät nykyisin paljonkin maailmalla. Soitin Alligator Recordsin 40-vuotispäivillä Chicago Blues -festivaalilla. – Se on täydellistä
Blues News 6/2016 7
8 Blues News 6/2016 LUMBERJACKS Bluesin soittajia suomalaismetsistä RIKU METELINEN L umberjacks on eteläpohjalainen bändi, joka sekoittaa rohkeasti tyylejä juurimusiikin laajassa kirjossa. Alussa mukana olivat minun lisäkseni Micke Björklöf, Matti Loppela, Miikka Kivimäki sekä Janne Käpylä. Bändissä soittavat kitaristi Urkki ”Big Hand” Niemi, basisti Miikka ”Chef” Kivimäki, rumpali Janne Käpylä sekä kosketinsoittaja Jarkko Salo. Jokainen jäsen kunnostautuu myös soololaulajana. Kun otelaudalla tulee kymmenes nauha, niin alkavat ongelmat sormitusten kanssa. Meikäläinen kyntää arkena töissä sormet jäässä ja valkoisina, joten aivan eri lähtökohdista sitä lähestyy tätä soittohommaa, mutta siinä on mielestäni sitä bluesia! – JK: Sanoisin, että noin musamiehenä David Hidalgo on aika epeli. Jokaiselta on tullut omia biisejä ja sitä kautta on jaettu myös leadlauluvastuuta. Jussi Raulamo kuvaili hiljattain, että Lumberjacks on kuin The Beatles, The Holmes Brothers ja The Band yhdistettynä. Tästä alkoi raaka sovitusja treenijakso, jonka jälkeen helmikuussa 2012 kasasimme studion Soinin perämetsiin ja tallensimme ensimmäisen levymme. Loistavia kitaristeja riittää vaikka kuinka paljon ja niitä on vaikea nimetä. – MK: Muistaakseni niitä tehtiin kymmenkunta. Lumberjacks-soundiin kuuluu lisäksi olennaisena osana vahvat taustalaulut. Sen jälkeen aloimme sitten miettiä kokoonpanoa millä levyä äänitettäisiin. – UN: Uuden levyn kanssa veimme asian entistä pidemmälle, ja nyt olemme vielä enemmän bändi. – MK: Mitään varsinaisia esikuvia meillä ei bändinä ole vaan kaikkien musiikillinen dna kuuluu vahvana Lumberjacks-soundissa. Ja tärkeintä on, että laulu © To m i Lä hd es m äk i. Joskus hymyilyttää katsella muita soittajia jossain hanskat kädessä, jotta sormet pysyvät lämpiminä ja vetreinä. Runsaan kymmenen vuoden aikana bändiltä on ilmestynyt kaksi levyä. Mietimme sovituksia sekä lisäsimme yhteislaulua. Toinen jalka on tiukasti kiinni bluesin maaperällä, mutta toinen ottaa askeleita roots-musiikin eri tyylisuuntiin raja-aidoista välittämättä. No, se on aika paljon sanottu se, mutta myös jotain yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy, sillä noissa kaikissa mainituissa on bändi paljon enemmän kuin osiensa summa. Lumberjacks on parhaimmillaan livenä, jolloin mm. Omasta mielestäni soittooni ovat vaikuttaneet eniten Albert King, Grant Green sekä Jimmie Vaughan. BÄNDI – UN: Bändi perustettiin vuonna 2007. Valinta oli helppo yhteisten soittovuosien ja samansuuntaisten musiikillisten mieltymysten vuoksi. – UN: Vuonna 2010 Miikan kanssa päätimme, että nyt tehdään levy! Teimme molemmat omia biisejä, kunnes niitä alkoi olla tarpeeksi kasassa. Emme ole varmaan yksittäisinä oman instrumentin taitajina mitään virtuooseja, mutta kun soitamme ja laulamme yhdessä, niin saamme homman toimimaan todella hyvin. Ohjelmisto muodostui tuolloin lainamateriaalista. yhteislaulumme pääsee paremmin esille. Hyviä rumpaleitahan on paljon, mutta kai se Steve Gadd säväyttää eniten, kun hänen soittamistaan näin vanhemmalla ikää olen jo ehkä alkanut ymmärtämään. Ryhmän nimeä kantanut esikoisalbumi ilmestyi 2012 ja tänä syksynä julkaistiin erinomainen kakkosalbumi ”Shake ’Em Roots”. – MK: Meillä oli ainakin 25 biisiä valmiina. Keikat olivat hienoja ja meininki oli hyvä, mutta kaikilla oli paljon muutakin meneillään, joten tämä kokoonpano hiipui ajan mittaan. ESIKUVAT – UN: Bändinä ei sellaisia ole, mutta ajatellaan vaikka Los Lobosia, he voisivat olla sellainen, koska heilläkin on laaja tyylikirjo. Hommat laitettiin käyntiin Jarkon ja Jannen kanssa. Bändin yhteishenki on hyvä ja jokaisella on oma musiikkimakunsa, jonka myötä bändin musiikki on monipuolista eikä kaavoihin kangistunutta. Omista esikuvistani voin sanoa, etten kitaristina ole ikinä edes halunnut opetella vanhojen mestareiden tyylejä ja likkejä, eikä siitä mitään tulisikaan, koska näin suurilla kourilla ei pysty kaikesta suoriutumaan vaikka kuinka yrittää. Teimme muutamia keikkoja tällä kokoonpanolla
No, se on aika paljon sanottu se, mutta myös jotain yhtäläisyyksiä kuitenkin löytyy.” – Miikka Kivimäki. Blues News 6/2016 9 © Te ro Su lk ak os ki ”Jussi Raulamo kuvaili hiljattain, että Lumberjacks on kuin The Beatles, The Holmes Brothers ja The Band yhdistettynä
Se oli tiedossa, että ei tästä taida tällä kertaa aivan perinteinen blueslevy tulla. Viimeinen keikka on aina ikään kuin käyntikortti, ja levy on sen ajan kuva, milloin se on tehty. Vaikkakin toisaalta levy on levy ja live on live. – MK: Ehkä ääriviivat oli piirrettynä... Kappalevalinnoissa Björklöfin Micke astui tässä kohtaa mukaan tuottajan rooliin, kun aloimme tiputella nimiä listalta. Varsinkin lauluosuuksiin panostettiin paljon enemmän. Stemmalaulua, jonka aikana jengi keikoilla aina höristää korviaan tyyliin ”mitä mitä tapahtuu?”, pyrittiin tuomaan enemmän esiin tällä levyllä. Teimme ensin kukin tahollamme biisejä, minkä jälkeen viime syksy kului ahkeran sovittamisen ja treenaamisen merkeissä, mitä seurasi tämän vuoden tammikuussa puolentoista viikon äänitykset. Meille on tärkeää, että jokainen laulaa leadejä. Myös levyn äänittänyt Sami Jormanainen oli isossa roolissa äänitysvaiheesta alkaen. Kosketinsoittimia jos jonkinmoista transistoriurkua ja klavinettia roudattiin studioon enemmän kuin muita soittimia yhteensä ja niistä haettiin ennakkoluulottomasti erilaisia soundeja. Kiinnitimme lauluihin enemmän huomiota ja se olikin Micken yksi tärkeimmistä työmaista tällä levyllä. UUSI ALBUMI – UN: ”Shake ’Em Roots” oli reilun vuoden mittainen prosessi eli levyä tehtiin rauhassa ilman kiirettä. Noilla pärjäisi aika kauan. – UN: Nyt kokeilimme eri vaihtoehtoja ja sitä kautta löytyi leadlaulaja joka kappaleelle. – MK: Sanoisin, että ”Shake ’Em Roots” on enemmän bändilevy, jossa kaikkien ääni ihan kirjaimellisestikin pääsee kuulumaan. Chef teki monta kappaletta, jotka päätyivät levylle eikä hän halunnut edes laulaa niitä kaikkia, vaan haimme kaikkiin esityksiin sopivan laulajan. Hyviä kappaleita jäi ulos, mutta eiköhän tässä vielä tulevaisuudessakin jotain julkaista... 10 Blues News 6/2016 ja biisit ovat se keskeinen juttu. Kuten Urkki totesi, niin me emme ole todellakaan mitään instrumenttiemme supervirtuooseja tai kertakaikkisen kovia laulajia, mutta se, mitä me saamme yhdessä aikaan, on jotain todella hienoa. Halusimme hieman ensimmäistä levyä karheampaa ja rouheampaa yleissoundia ja se saavutettiin aika hyvin. Koko homma meni aikalailla kivuttomasti alusta loppuun. Teimme kevään ja kesän mittaan miksauksia ja pieniä lisäyksiä. – MK: Biisit olivat yhtä lukuun ottamatta omaa tuotantoa. AUTION SAAREN LEVYT – UN: Albert Kingin ”Blues At Sunrise”, Howlin’ Wolfin ”Moanin’ At Midnight”, Bobby ”Blue” Blandin ”His California Album” sekä jotain Nick Curranilta, sanotaanko että vaikka koko tuotanto! Siinä on artisti, jolla olisi ollut paljon vielä annettavaa bluesille. Toki käytössä oli perinteiset pianot, Wurlitzerit ja Hammondit, mutta halusimme hakea myös hieman jotain uutta. – MK: Se oli keikkasetissä kauan mukana ollut Albert Kingin I Got The Blues, joka ei tällä kertaa päässyt lopullisen seulan läpi. – UN: Meillä ei ollut bändin sisällä selvää kuvaa millainen levystä tulee, koska meillä oli alusta lähtien tuottaja mukana ja halusimme antaa tilaa hänen näkemykselleen. Kappaleitten sovitukset olivat valmiita hyvissä ajoin. – MK: Minun valintani olisivat Stevie Wonderin “Songs In The Key Of Life”, Mavis Staplesin ”We’ll Never Turn Back”, The Beatlesin ”Revolver”, The Snakesin ”The Snakes” sekä The Robert Cray Bandin ”Don’t Be Afraid Of The Dark”. Yleensä kappaleen laatijalla on tietenkin jonkinlainen etuajo-oikeus. Molemmat päätyivät levylle. – MK: Meillä on etuna se, että kaikki asumme lähellä toisiamme, joten treenien järjestämiseen ei tarvitse sen suurempaa kalenterikatsausta. Valinnat tehtiin perinteiseen malliin demokraattisesti äänestämällä. ”Shake ’Em Roots” on hivenen harkitumpi kokonaisuus, jossa sovitukset on tehty bändin kesken. Ja vielä pohojalaaseen tyyliin ”ei tartte auttaa!” Eli tuotimme itse ensimmäisen albumin. Soitettiin aika livenä ja useimmiten selvittiin 1-3 otolla. Sen päälle on tuo yhteislaulu, jota on lisätty ja mistä on tullut meille ihan oma juttunsa. Halusimme myös säilöä meidän bändisointimme. Tuottaja Micke Björklöf oli levynteossa mukana treeneistä lähtien ja saimme häneltä paljon hyviä vinkkejä koko prosessin ajan. – JK: Los Lobosin ”Good Morning Aztlan”, joku Knopflerin levy, esimerkiksi ”Shangri La” ja Tori Amosilta ”Little Earthquakes”. Albumi on monipuolinen kattaus rootsia ja bluesia, mutta silti eheä kokonaisuus. – UN: Suunnitelma oli julkaista pelkästään originaalikappaleita, mutta nyt oli pitkän aikaa ehdolla yksi lainakappale, koska meillä on siitä mielestämme ihan ok sovituskin. KAPPALEET – UN: Kappaleita oli ehdolla muistaakseni kuusitoista, joista kolmetoista äänitettiin ja kaksitoista päätyi levylle. Micke myös nosti kaksi kappaletta roskakorista takaisin työstettäviksi, ja tuoreilla sovitusideoillaan saikin niihin uuden nosteen. Totta kai sanoimme mielipiteemme, mutta eipä siihen ollut oikeastaan edes tarvetta. Aina sitä silti jää nälkää, että paremminkin tai toisella tavalla olisi joitain juttuja voinut tehdä, mutta sekin on vaan hyvä asia. – UN: Edelliseen albumiin verrattuna uusi on monella osa-alueella valmiimpi. Tyytyväinen voi levyyn todellakin olla. – UN: Soitamme sitä lievästi reggaepoljentoisena versiona! LAULUOSUUDET – JK: Ne menee meillä jotenkin niin, että keneltä luontevimmin joku kappale taittuu tai esitys kuulostaa uskottavalta, niin se vetää. © To m i Lä hd es m äk i. Ensimmäinen oli rykäisy, joka tehtiin sen enempää ajattelematta, mitä Lumberjacks oikeasti on. Olemme bändi sanan varsinaisessa merkityksessä
Kun hakee tyylillistä vertailukohtaa, monet kriitikot mainitsevat Amy Winehousen ja Joss Stonen. Venson keikkailee säännöllisesti Pohjois-Amerikassa ja on tehnyt pari Euroopan kiertuetta. Helmikuussa Jackie Venson saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Suomalaisittain mieleen tulee myös Erja Lyytinen, jolla on samanlainen koulutusja inspiraatiotausta. Artistien välinen kilpailu on kovaa mutta nuoresta iästään huolimatta Venson on erottunut joukosta. Blues News 6/2016 11 JACKIE VENSON Helmikuun Suomen-vieras pikaesittelyssä Jackie Venson on texasilainen blueskitaristi, laulaja ja lauluntekijä. Yhtenä mittarina voi pitää legendaarista Antone’s-klubia, jossa hän on esiintynyt säännöllisesti. Jackien musiikki on sekoitus todella kaunista laulua ja sähköistä, välillä räjähtävääkin kitarointia. Odotettavissa on perinteitä kunnioittavaa mutta monimuotoisesti uudistunutta sielukasta bluesia. Näin Jackie itse kommentoi tulevaa kiertuettaan: ”Tavoitteenani on jo pitkään ollut kiertää maailmaa ja nyt unelmani ovat pikku hiljaa toteutumassa. Taustoittajina toimivat Olli Ontronen (rummut) ja Rauli Suuronen (basso). Hän syntyi Austinissa 9-lapsisen perheen nuorimpana vuonna 1990 ja asuu edelleen syntymäkaupungissaan. Syyskuussa ilmestyi uusin albumi ”Live At Strange Brew”. Jackie opiskeli klassista pianonsoittoa yliopistossa mutta vaihtoi koskettimet kitaraan, Kuuden numeron kausitilaus 40 euroa: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Huom: Mikäli olet ollut lehden tilaaja v. Olen todella innostunut Suomeen tulosta ensinnäkin, koska en ole ollut siellä aikaisemmin ja toiseksi toivon saavani jakaa teille musiikkiani ja ystävyyttä.” Harri Haka. 2016, saat tammikuussa automaattisesti postitse uuden tilisiirtolomakkeen koskien vuotta 2017! Lisätietoja taloudenhoitajalta: aarno.alen@saunalahti.fi Tilaa Blues News vuodeksi 2017! innostui bluesista ja rupesi kirjoittamaan omia kappaleita. Musiikin teoriaopinnot ja kiinnostus bluesiin sekoittuvat tyylikkäästi toisiinsa. Austin on Texasin pääkaupunki ja myös bluesin kotikaupunki. Valmistumisen jälkeen hän julkaisi kaksi EP-levyä ja debyyttipitkäsoiton ”The Light In Me”. Keikat ovat Tampereella (Down Home Kivi 9.2.), Raumalla (Poselli 10.2.) ja Helsingissä (Juttutupa 11.2.)
– Syynä siihen on varmaan se, että pari vuotta sitten hän oli ikävässä auto-onnettomuudessa, loukkasi polvensa ja vie aikansa toipua siitä. Parivaljakolla on juuri meneillään toinen Euroopan kiertue ja yhteistyö jatkuu myös äänitteiden merkeissä lähitulevaisuudessa. Kun muutin Yhdysvaltoihin ja näin Mark Hummelin ja Gary Smithin tapaisia artisteja, innostuin huuliharpun soitosta. Milloin huuliharppu tuli kuvaan mukaan. Tietysti Kaliforniassa vaikuttivat myös Charlie Musselwhite ja Luther Tucker Chicagosta, ja Los Angelesissa asunut George Smith innoitti monia 60-luvulta alkaen. Siinä hän laulaa bluesia hindiksi, äidinkielellään. Viime vuonna joulukuussa olin mukana Ranskassa Chicago Blues Festival -kiertueella. Johnnyllä on useita omia levytyksiä Delmark Recordsilla sekä omalla merkillään, minkä lisäksi hän on tehnyt pitkään yhteistyötä mm. Viimeisin cd ”Greetings From Greaseland”, jonka tekoon myös Aki Kumar osallistui, syntyi Kaliforniassa. Käyn usein Etelä-Kaliforniassa San Diegossa ja Los Angelesissa, ja koska Rockin’ Johnny on Chicagossa, keikkailen Keskilännessä ja Chicagossa hänen kanssaan. Siellä oli niin paljon mahtavia soittajia, ettei inspiraatiosta todellakaan ollut pulaa. Viimeisen parin vuoden aikana olen keikkaillut myös Euroopassa ja käynyt opettamassa IsossaBritanniassa. Muutama kuukausi sitten kiersin Mark Hummelin kanssa ja esiinnyimme länsirannikolla aina Kanadan Vancouveriin asti. Se oli erilainen huuliharppu. Hänen ansiostaan moni nuori kaveri kuten esimerkiksi Robben Ford aloitti soittamisen ja pääsi esille. Hän oli monelle merkittävä innoittaja. – Olen aina kuunnellut kaikenlaista musiikkia. Tosin Rick Estriniä näin harvemmin, sillä hän oli niin paljon kiertueilla Nightcatsien kanssa. Toinen oma levy ilmestyi hiljattain. Jimmy Burnsin, Tail Draggerin ja Sam Layn kanssa. Joku taisi yrittää saada Gary Smithin keikalle tänne Suomeenkin, mutta se ei onnistunut. Nyt he ovat tehneet yhteiskeikkoja ja kiertueita myös Euroopassa. – Kaliforniassa on paljon mahtavia huuliharpisteja kuten Rick Estrin, David Barrett ja RJ Mischo sekä hieno skene. – Kierrän Yhdysvalloissa eri kaupungeissa ja festivaaleilla. Tämän vuoden syksyllä Johnny on muuttanut ainakin toistaiseksi länsirannikolle. Olen RJ Mischon suuri fani. Nykyisin näen Rickiä paljon enemmän. © Pi rjo Sa lm in en. Olet keikkailut eri puolilla Yhdysvaltoja jo muutaman vuoden ajan. Blues ja huuliharpun soitto saivat miehen valtaansa ja vuosikymmenen ajan hän on tehnyt uraa niin solistina kuin sessiomuusikkona. Aki Kumar on kotoisin Intiasta, mistä hän muutti perheensä mukana Kaliforniaan. Gary aloitti uransa 60-luvun loppupuolella ja on yksi länsirannikon, San Franciscon lahden ympäristön bluesin pioneereista. Muutin Intiasta Kaliforniaan, kun olin 18-vuotias ja muutettuani kuuntelin paljon vanhaa rock’n’rollia 50ja 60-luvuilta sekä r’n’b:tä. Jostain syystä satuin löytämään juuri sellaiset radioasemat, jotka sellaista soittivat, ja ihastuin. Erityisesti bluesiin löydän inspiraation eri artistien musiikista, en ainoastaan huuliharppubluesista. 12 Blues News 6/2016 AKI KUMAR & JOHNNY BURGIN Bluestaiturit maailmalta KARI KEMPAS Kumpikin muusikko on tehnyt omaa uraa jo pidempään, Johnny Chicagossa ja Aki Kaliforniassa. Hän on taas pikku hiljaa aloittanut keikkailun Kaliforniassa. Yritin soittaa sitä, mutta en osannut taivuttaa sillä nuotteja, joten en ottanut sitä vakavasti. Myös Gary Smith teki vielä kymmenen vuotta sitten paljon paikalliskeikkoja. En ollut kuullut sen tyyppistä musiikkia Intiassa ja se tavallaan oli ensimmäinen innoittajani bluesiin. – Minulla oli Intiassa aina mukanani pieni, muovinen huuliharppu, tremoloharppu. – Aloitin harjoittelun ja soittamisen vakavissani vuonna 2004, mutta ammattimainen kokopäiväartisti olen ollut vain noin neljä vuotta. Minulla oli tapana käydä heidän keikoillaan, he soittivat kaikki paikallisilla klubeilla. Viime vuonna soitin Norjassa ja toivon pääseväni sinne tänä vuonna uudelleen. AKI KUMAR Aki, milloin ryhdyit soittamaan huuliharppua ja millainen on taustasi
Sinulla on siis markkinoita Intiassakin. Se kuulostaa hyvältä ja luulen, että siitä tulee suosittu muuallakin. – Albumin nimi on ”Don’t Hold Back” ja se on ensimmäinen levy omalla nimelläni. – Olen myös ollut mukana Mark Hummelin Harmonica Showdown -kiertueilla, viimeksi Charlie Musselwhiten, Curtis Salgadon, Lazy Lesterin ja Jason Riccin kanssa. Asun San Josessa, joten soitan siellä paljon, samoin Santa Cruzissa ja Sacramentossa sekä Oaklandissa ja monessa muussa paikassa. – Totta kai. Olin ylpeä, että sain olla mukana. Kitarassa on Kid Andersen ja minä laulan kaikki kappaleet hindiksi. Olet tehnyt myös oman cd:n. Se on oikeastaan retro-rock’n’rollia 50-luvulta soitettuna bluesin tapaan. Kunhan vain keksitään keino, jonka avulla myös muusikot © Pi rjo Sa lm in en © Pi rjo Sa lm in en ”Kun vain jaksamme esiintyä ja levittää musiikkia, ei voi koskaan tietää, mikä synnyttää seuraavan blues-buumin. Isännöin myös viikoittain bluesjameja. Grisby. Kitaristi Little Jon Lawton soitti aiemmin Mitch Kashmarin yhtyeessä, ja aina kun mahdollista, käytän rumpalina June Corea ja basistina Vance Ehlersiä. – Toivottavasti, mutta toivon että myös sellaiset ihmiset, jotka eivät ymmärrä kieltä pitäisivät levystä. Blues News 6/2016 13 Soitimme monissa pienissä ja isommissa kaupungeissa Ranskassa, Belgiassa Banana Peel -klubilla sekä yhden keikan Amsterdamissakin. Pari muuta uutta levyä on tulossa lähitulevaisuudessa. Musiikin tulevaisuus noin yleisesti on striimauksessa, mutta se ei välttämättä ole hyvä muusikoille, koska siitä ei paljoakaan makseta. Toinen niistä on aika erikoinen, ei mikään perinteinen blues-levy. – Cd:ni myyvät aika hyvin verkossa ja keikoilla. Minulla on asiat siis aika hyvin. Se oli upea show. Levy on Little Village Foundationin Jim Pugh’n projekti (cd ”Aki Goes To Bollywood” on julkaistu syksyllä 2016 – toim.). Jim Pugh soitti pitkään Robert Crayn kanssa. – Soitan San Franciscossa todella hyvien tyyppien kanssa. Olen optimistinen.” – Aki Kumar. Verkkokauppa mahdollistaa maailmanlaajuisen myynnin ilman jakelusopimustakin ja indiemerkkien kanssa toimimisen ja omakustanteiden tekemisen etu on se, että materiaali on omaa ja myynnin tuotot saa pitää itse. Mukana olivat kitaristit Little Charlie Baty ja Anson Funderburgh sekä rumpali Wes Starr ja basisti R.W. Oletko tehnyt jamikeikkoja kotipuolessa. Joillakin keikoilla oli lisäksi matkassa Big Jon Atkinson, nuori lahjakas kaveri. Kun en ole kiertueilla, esiinnyn aktiivisesti San Franciscon lahden ympäristössä. Chicago Blues Festival -kiertue on vakiinnuttanut asemansa jo 70-luvulta alkaen ja joka vuosi tehdään yksi kuukauden mittainen turnee. Sen jälkeen olen tehnyt Gary Smithin ja David Barrettin kanssa cd:n ”It Takes Three”
En istu alas kirjoittamaan vaan ideoita saattaa tulla missä tahansa – vaikka autolla ajaessa. – Kun aloitin bluesin soittamisen, tilanne oli aika huono, mutta mielestäni se on hiljalleen © Pi rjo Sa lm in en. Hän käytti samoja minulle tuttuja muusikoita: June Core oli rummuissa, Kid Andersen soitti kitaraa muutamalla kappaleella ja minä soitin huuliharppua. Olemme todella hyvä tiimi. Johnny toi Tail Draggerin San Joseen ja äänitimme pari kappaletta, ja muutama kuukausi aiemmin Henry Gray oli studiossa kanssamme. – Kyllä, olen ollut mukana bändin parilla Kalifornian kiertueella, vuonna 2015 Dohenyn festivaalilla ja muilla keikoilla huuliharpistina sekä laulajanakin parilla kappaleella. Opettajana David Barrett on omaa luokkaansa ja hän on yksi tunnustetuimmista ja arvostetuimmista opettajista tällä hetkellä. Pari cd:tä on jo julkaistu ja pari on vielä tulossa. 14 Blues News 6/2016 saavat oikeudenmukaisen korvauksen, siitä on ainoastaan hyötyä meille. Rockin’ Johnny kuulostaa levyllä mahtavalta, kitaransoitto on fantastista ja laulu on myös hyvää. Sinähän myös opetat huuliharpun soittoa. Mitä mieltä olet bluesin tilasta noin yleisesti nykypäivänä. Tämä on ensimmäinen yhteinen kiertueemme Euroopassa. – Kyllä, vaikka mitään muodollista huuliharppu-workshopia en ole Gary Smithin ja David Barrettin kanssa järjestänytkään. Milloin ryhdyit tekemään omia kappaleita. Myös jo edesmennyt Gary Primich oli loistava, ja Paul DeLay. Ketkä ovat kaikkien aikojen suosikkiartistejasi. – Kyllä, teimme sen kotikaupungissani San Josessa, Kid Andersenin Greaseland-studiossa. – Olen kirjoittanut lauluja muutaman vuoden ajan. Kuuntelin kaikkia mahdollisia aina George Smithistä toisen ja kolmannen sukupolven soittajiin kuten Mark Hummeliin, Rick Estriniin ja Kim Wilsoniin, yhteen suosikeistani. Annan myös soittotunteja silloin tällöin. – Olen soittanut monienkin sessioissa Greaseland-studiolla. Kun West Weston ei ehtinyt mukaan, bändi palkkasi minut hänen tilalleen ja sillä tavalla tapasin heidät. Nautin siitä: olen taustalla ja saan samalla nimeäni esille. Järjestin Little Walter -workshopin Isossa-Britanniassa vuonna 2014 ja viime vuonna teimme Rockin’ Johnnyn kanssa workshopin Minneapolisissa. Hän oli soittanut minulle aiemmin, juttelimme ja päätti tulla tekemään pari keikkaa. Siitä alkaen hän on käynyt useammin San Franciscon lahden alueella ja minä olen käynyt Chicagossa. Huomasimme, että kemiamme pelaavat hyvin yhteen ja nautimme yhdessä soittamisesta. Minä opetan silloin tällöin. Jostain syystä pidän soittamisesta Rockin’ Johnnyn kanssa, saan välillä olla etualalla ja välillä astua sivuun. Musiikki, mitä kuuntelen on 60 tai 70 vuotta vanhaa, sen alkuperäiset esittäjät ovat kuolemassa, ja minun mielestäni meidän nuoremman sukupolven edustajien on pidettävä se musiikki elossa. Bändillä on hyvä energia ja show. – Little Walter, Big Walter Horton, Sonny Boy Williamson, Junior Wells, James Cotton – lista on loputon. Soitat myös Rockin’ Johnnyn viimeisimmällä cd:llä. Teen paljon erilaisia projekteja. Kuuntelen myös mielelläni Jim Libania. Milloin tapasit Johnnyn ensimmäisen kerran. Olet soittanut myös ruotsalaisen Trickbagin kanssa. – Noin kolme vuotta sitten San Josessa, kun hän oli kiertueella. Oletko ollut mukana muiden muusikoiden levyillä. Levytyssessiot olivat mahtavia ja minun mielestäni levy on yksi viime vuoden parhaita
Nykyään on niin paljon vaihtoehtoja viihtymiseen, että vain tietyn tyyppiset ihmiset lähtevät ulos kuuntelemaan bändejä live-keikoilla. En käynyt missään muualla, koska soitin kuutena iltana viikossa Chicagossa. Tosin asenteet Chicagossa eivät oikeastaan haittaa minua, minulla on töitä niin paljon kuin tarvitsen. No, ehkä joskus muutan jotain lyriikoissakin. – Kyllä vain, se on saanut kaikista levyistäni parhaimmat arviot, aina siitä lähtien kun tein ensimmäisen cd:ni Delmarkille vuonna 1997–98. Olen viime vuosina tehnyt enemmän töitä kuin koskaan ennen. Tulossa on paljon nuorempia esiintyjiä kuten esimerkiksi Jon Atkinson, erityisesti länsirannikolla. Se voi olla se näitä kahta koulukuntaa erottava juttu. – Se on yksi parhaimmista levyistäni tähän mennessä. Bluesia kuunteleva yleisö näyttäisi olevan hieman vanhempaa kuin musiikkia kuunteleva yleisö keskimäärin, mutta minusta tuntuu, että kun vain jaksamme esiintyä ja levittää musiikkia, ei voi koskaan tietää, mikä synnyttää seuraavan bluesbuumin. Itseluottamukseni oli aika korkealla tasolla, ja tuntui, etten voisi tehdä mitään väärin. He tiesivät, mitä tehdä, ja minä halusin heidän tekevän työnsä omalla tavallaan, jotta levystä tulisi erilainen kuin aikaisemmista. Se oli hyvä diili Paulille ja minulle myös, se auttaa minua edelleen. Jossain mieleni sopukoissa on koko ajan ollut ajatus, että toteutan jotain vastaavaa, ja kun Aki sitten sanoi, että minun pitäisi tulla levyttämään Greaselandiin, lähdin toteuttamaan ideaa ja olen siitä iloinen. Meillä pitää olla erilaisia tyylejä. Ihmiset kuulivat Paul DeLaystä uuden puolen, hän ei ollut aiemmin laulanut Chicago-bluesia chicagolaisen bändin kanssa. Sama idea oli taustalla Paul DeLayn kanssa Chicagossa tekemälläni levyllä ”DeLay Does Chicago” (Evidence). JOHNNY BURGIN Johnny, veit siis Tail Draggerin Kaliforniaan. Tein itselleni karhunpalveluksen. Se on kuudes cd:ni. – Kyllä, paitsi että Junior Wells oli yksi cooleimmista muusikoista planeetallamme. Kukaan ei käskenyt minua soittamaan bluesia. Kaliforniassa on niin paljon mahtavia muusikoita ja ilmapiiri on upea. Masentuneena ei pitäisi levyä tehdä, vaikka bluesia esittäisikin. Chicagossa eivät kaikki paikat vieläkään palkkaa valkoista muusikkoa, mikä on yksi syy lisää siihen, että pidän Kaliforniasta. Jos olisin yhtä loistava, voisin tehdä mitä haluaisin – vaikka lukea puhelinluetteloa. Saiko ”Greetings From Greaseland” hyviä arvioita mediassa. Minun olisi pitänyt lähteä enemmän tien päälle, mutta minulla oli vakiokeikat Chicagossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin ja oli helppo buukata muille päiville keikkoja vaikka Detroitiin tai Kansas Cityyn. Joe Bonamassaa pitäisi kyllä kieltää soittamasta bluesia, ja Son Sealskin soitti Fishyhtyeen kanssa, koska nämä pitivät hänen Funky Bitch -kappaleestaan. Se oli oma päätökseni, ja nyt se on maailmanmusiikkia, oma taidemuotonsa. Ensi vuonna levytämme ehkä Akin kanssa yhdessä ja teen Chicago Blues -festivaalin aikaan live-nauhoituksia Nico Wayne Toussaintin kanssa.. Minulla oli tosi hyvä fiilis, koska olin juuri tullut Japanin-kiertueelta. Meidän ei tarvitse sopia ennakkoon soittolistaa. hah hah. Tunsin June Coren ja Vance Ehlersin ennestään, olen tavannut heidät jo 90-luvulla, ja halusin tehdä heidän kanssaan töitä. – 90-luvulla olin paljon Keskilännessä. – Teen laajemmalla alueella 225 keikkaa vuodessa, kaikkialla Yhdysvalloissa ja myös Euroopassa. Nyt ajattelen laajemmin. Italiassa soitan Marco Pandolfinin, Fast Frankin ja myös Luca Giordanon kanssa. Ihmiset eivät sen vuoksi tiedä, miltä blues kuulostaa. Länsirannikolla, erityisesti Etelä-Kaliforniassa bluesissa on mukana swingin elementtejä. Kuten Junior Wells aikoinaan improvisoi sanoituksia. Olen optimistinen. Olin ensimmäinen valkoinen muusikko, joka teki Delmarkille levyn omalla nimellään, joten rikoin siellä jonkinlaisia raja-aitoja. Mutta silti kaikki loppujen lopuksi soittavat bluesia. Sitä on siksi vaikea ennustaa. Improvisoin, mutta en sanoituksissa, koska yritän kertoa tarinoita. Monet länsirannikon muusikot yrittävät tehdä Chicagobluesista oman tulkintansa. Rockin’ Johnnyn kanssa soittamisessa on juuri tällaista tuoreutta. Olen huomannut nuortenkin ihmisten pitävän bluesista, mutta yksi ongelma on se, ettei bluesia soiteta televisiossa eikä radiossa. – Monen mielestä on olemassa kahden eri koulukunnan erilainen soundi. Millainen on oma tyylisi. Kun bändi on rennompi, minäkin olen rento. Levyllä on parempi soundi kuin tekemilläni Delmarkin cd:illä ja ihmiset saivat kuulla minusta uuden, tuoreen puolen. Ihmiset kyselevät minulta vieläkin levytyssessioista. Se oli oikea ajoitus levyn tekemiselle. – Ottojen välissä tunnelma oli hyvin rento, ja tauot saattoi pitää ulkona auringossa, mikä ei Chicagossa aina onnistu. Kenellä tahansa on oikeus soittaa sitä, jos haluaa. Siellä on myös hyvät keikkamahdollisuudet. Kunnioituksella ja hyvin. Miten länsirannikon soundi eroaa mielestäsi Chicago-soundista. – Kyllä, ja oli todella hauskaa soittaa ja tehdä äänityksiä hänen kanssaan. Yritän soittaa kuin Little Walter ja Big Walter, yritän matkia, enkä ihan onnistu ja siitä tulee tyylini... Se mikä juolahtaa mieleeni, tulee ulos musiikissani. Ei vaan, kuuntelen paljon eri muusikoita, mutta en halua toistaa tai matkia. Se oli yksi parhaista kiertueista, mitä olen tehnyt. Toivon, että olisi joku tapa saada blues kuulumaan radiossa ja näkymään televisiossa. Se tekee tilanteesta meille hyvin mielenkiintoisen, koska päädymme säestämään muusikoita hyvin orgaaniseen tapaan. Me vain nousemme lavalle ja soitamme sen mukaan, miltä tuntuu. Mutta olen saanut myös aivan kamalia arvioita urani aikana. Cd-levysi ”Greetings From Greaseland” pääsi Blues Newsin vuoden levyjen listalle viime vuonna. Jos ihmiset kuulisivat sitä päivittäin, se helpottaisi meidän muusikoiden elämää – saisimme suurempia yleisöjä – Suuri yleisö ei välttämättä tunne bluesia eikä kuuntele sitä. – Tyylini. Blues News 6/2016 15 taas parantunut
– GL: Tää tuli sellaiseen saumaan, kun alkoi naisvetoisia bändejä putkahdella ja monilta ilmestyi levyjäkin. Sellainen harhaluulo saattaa olla, että jos on naislaulaja bändissä, niin kaikki soittavat samoja kappaleita. Seuraavissa treeneissä hän osasi ulkoa sovittujen biisien sanat. – GL: Erilaisissa arvioissa Ria on saanut kehuja siitä, että hän on erittäin uskottava. Blues Newsin numerossa #281 heidän levynsä ”Right On Time” sai paljon kehuja, joten oli aika ottaa selvää, onko bändi todella niin hyvä. Ei siitä tullut Hollywood Fats -bändiä vaan hiukan erilainen. Melkein puolet tehtiin ekassa ja loput siinä toisessa. – HP: Biisit valittiin demokraattisesti, jokainen sai ehdotella jotain. Ne meni kaikki lennossa. – HP: Tosin monet on tietyllä tapaa erilaisia, vaikka soittavat periaatteessa samanlaista musaa, niin mukana on mm. – HP: Siis jos puhutaan asiaakin, niin tuohan eri sukupolven solisti tietynlaista raikkautta. Jos verrataan esim. Mentiin myös Rian toiveiden mukaan, että mikä sopii hänelle. Se meni demokraattisesti; jos joku ei halunnut jotain soittaa, niin sitä ei soitettu. Se kertoo jo siitä asenteesta, jolla hän lähti mukaan, se pisti meidät aika koville. Ei meillä silloin ollut vielä mitään biisejä. biisejä, joita bändit soittaa, niin keikoilla ehkä saattaa tulla muutamia samoja biisejä, mutta levyillä niitä ei ole. – AT: Kaveri kysyi, että tarkoittaako Fat Chance että läskillä on mahikset... Muutama piti ottaa sitten uudestaan. Ria oli ensimmäinen joka tuli kokeilemaan ja homma natsasi heti. LEVY – HP: Teimme sen kahdessa hiukan isommassa sessiossa. Kokoonpanon muodostavat laulaja Ria Korhola, kitaristi Gona Lehtinen, basisti Jan ”Smöde” Smedberg, pianisti Hessu Pirhonen sekä rumpali Artsi Taskinen. Marko jäi sitten pois kuvioista ja tämä nykyinen ryhmä vakiintui. © Pa si Ry tk ön en © Pa si Ry tk ön en © Pa si Ry tk ön en © Pa si Ry tk ön en © Pa si Ry tk ön en. – GL: Meillä alkaa taustaorkesterin ikärakenne olla sellainen, että olemme 10 vuoden kuluttua jo seniorikansalaisia. Se olisi ihan eri juttu, jos meillä olisi joku karvanaama vetämässä noita biisejä. – JS: Se tarkoittaa tuskinpa vain, it’s not going to happen, eli sellaista ei tule tapahtumaan. – HP: Siis me peilattiin nimellä hiukan tulevaisuutta samalla, että kun 10 vuoden kuluttua nimi on sama ja meillä on hiukan mahaa, niin silti toimii. Myös harpisti Marko Luhtala liittyi mukaan ja Ria varmaan puolen vuoden kuluttua Markon kautta. – RK: Eikö se ole slangisanonta ja tarkoittaa laihaa lohtua. erilaisia biisirakenteita. Mä ajattelin, että se kuulostaa hyvältä. Tuumittiin Smöden kanssa, että olisi kiva soittaa sen tyylistä musaa, vaikka vain jamimielellä. Jenkeissä niitä on monia, joista varhaisin taitaa olla 60-luvulla levyttänyt hippiyhtye. – JS: Perussoittimet soitettiin livenä, eikä ottojakaan ollut kauhean monta. – AT: Hyvä kun muistan edes biisit! – HP: Artsi sanoo, että soitetaanko se biisi, joka rupsuttaa tai menee tsäkä tsäkä. – JS: Paitsi että rumpali ei muista biisien nimiä vieläkään... 16 Blues News 6/2016 FAT CHANCE Lavalla ja lavan takana RIKU METELINEN K otimaisten naisvetoisten rhythm & bluesia sekä rock’n’rollia esittävien bändien esittelyvuorossa on kesällä debyyttialbuminsa julkaissut Fat Chance. Olisiko se sitten parempi tai huonompi vaihtoehto, niin siihen en ota kantaa. Mietittiin, olisiko sopivia tyyppejä, ja Taskisen Artsi tuli silloin bändiin. – HP: Me mietittiin, että naislaulaja olisi hyvä. – JS: Homma on hyvin tasapainossa eli laulajalla on nuoruuden intoa ja meillä muilla on toinen jalka jo haudassa. – RK: Mä lauloin suuren osan livenä. Hiukan fiksattiin siinä välissä, mm. – JS: Joo, kun oikeilla hakusanoilla alkoi etsiä, niin niitähän löytyi Youtubesta ja Facebookista aika monta ja Ruotsissa on lähin. – GL: Kitararaitojakin taisi olla kokonaista kolme, mitkä soitettiin päälle, kun ei tarvinnut juurikaan tuplata. Kun meillä on tuollainen laulaja, niin meidänkin pitää soittaa 100-prosenttisesti. NIMI – JS: Mä sen keksin, tosin en muista mistä se tuli. puhaltajat soittivat omat osuutensa. Koetin etsiä, onko muita samannimisiä bändejä eikä niitä löytynyt. Sattuma niitti satoa, kun samana vuonna tuli useita vastaavanlaisia bändejä. – RK: Sen jälkeen on tullut vastaan muutama. Meillä oli treenit seuraavalla viikolla ja kysyttiin, että mitä hän haluaisi laulaa. Hänellä BÄNDI – GL: Se oli varmaan sellaiset 3 vuotta sitten, kun tuli idea pistää Hollywood Fats -tyylinen bändi pystyyn. Siitä tuli tuollainen 15 kappaleen paketti
Kuten kaikki tietävät niin sähköpiano, oli se millainen tahansa, on aina lelu. – GL: Mä haluaisin mennä Nashvilleen keikalle Rory Hoffmannin kanssa ja meidän bändi tietysti mukana. – RK: Siihen mä olen pyrkinytkin, että toisin kappaleisiin oman ääneni. Äänet päälle ja menoksi. Ennen encoreita Smöde huomasi, että tauolle mentäessä hän oli laittanut vahvistimen volyymit nollille ja unohtanut asian. Volyymia oli pieneen tilaan suhteutettuna sopivasti, ja koska en nykyään jaksa käydä keikoilla, jotka alkavat hyvän yön tuolla puolen, annan alkamisajasta täydet pisteet! © Ja ri Fl in ck. Me voisimme ottaa sen jopa tavoitteeksi. – AT: Allman Brothers Band: ”At Fillmore East”. Ria Korhola on, kuten taannoisessa BN-arviossakin todettiin, yksi genren tyylipuhtaimmista vokalisteista tässä maassa. Illan aloitti pienoisena lämmittelykappaleena toiminut instrumentaali Butter Top, ja kun sormet on saatu notkeiksi, käynnistyi varsinainen show. Ei siksi, ettei tarvitsisi roudata mitään, vaan puhtaasti soundin takia. Se ei kuitenkaan haitannut sen enempää yleisöä kuin yhtyettäkään. AUTION SAAREN LEVYT – RK: Patty Loveless: ”Mountain Soul”. Heillä on yllin kyllin näkemystä tekemäänsä asiaan. – GL: ”Essential Blind Blake”. – HP: Mun valintani olisi Allen Toussaint: ”The Wild Sound Of New Orleans”. Keikan ehdoton suola oli bändin omissa kappaleissa, joita toivottavasti tullaan kuulemaan tulevilla levyillä. Ain’t No Need potkaisi ison vaihteen päälle, eikä sen jälkeen paljoa jarruteltu. Blues News 6/2016 17 ei ole raskauttavia maneereja, hän on luonnollinen. Unelmapaikka on sellainen, jossa on aito piano tai flyygeli. Joskus Blues Newsia on syytetty siitä, että annamme kotimaisille bändeille Suomitasoitusta, kaveripisteitä, lapinlisää ja ties mitä... – HP: Paikalla ei ole väliä, kunhan on hyvä ja ammattitaitoinen henkilökunta, niin aina toimii. Sitä seurasi varsin väkevä Goin’ Down To Big Mary’s, joka Shake A Legsekä Runaround Lover -kappaleiden ohella erottui edukseen. Gona Lehtinen on varsin originelli ja osaava kitaristi, joka ei turhaan pingota. – JS: Tässä ollaan yli 30 vuotta soitettu kukin tahoillaan, niin kappaleiden sovituksetkin tuli melkein itsestään, ei tarvinnut alkaa sen enempää sovittaa. – RK: Screamin’ Festival Espanjassa. Istuin lähes suoraan basson edessä, mutta en asiaa huomannut, eikä se tuntunut muitakaan haittaavan, ainakaan kukaan ei asiasta huomauttanut. Illan keikalla bändin setissä oli pääosin allekirjoittaneelle hiukan tuntemattomampaa materiaalia, mutta jokunen tutumpikin kappale mukana oli, kuten mm. Erityisesti Market Place, After All ja Rocket 69 olivat mieleeni. Fat Chance otti yleisönsä haltuun, ja välillä tuntui siltä kuin he olisivat esiintyneet isommallekin ihmismäärälle. – JS: Mikä tahansa Ray Charlesin levy käy. Paladinsin levyttämä Goin’ Down To Big Mary’s sekä Fabulous Thunderbirdsin ohjelmistosta lainattu Lazy Lester -klassikko Sugar Coated Love. Allekirjoittaneen mielestä bändin vahvin lenkki on kuitenkin pianisti Hessu Pirhonen, joka soitollaan sai kappaleet suoranaiseen nousukiitoon. UNELMIEN KEIKKAPAIKKA – JS: Amanda’s Rhythm Room, Phoenix Arizona. Rytmiryhmän tarjoilema ”näin tämä menee” -komppi luo vankan pohjan, joka päälle on helppo rakentaa. Te kaikki, jotka olette bändin keikalla nähneet tai levyn kuulleet, niin tiedätte mistä puhun. Me olimme soittaneet niitä kappaleita paljon treenikämpällä ja studiossa ei tarvinnut sovituksiin puuttua. Pienen kahvitauon jälkeen toinen setti alkoi Nick Curranin mainiolla Stompin’ At The Fort -kappaleella, joka oli vähintään alkuperäisen veroinen. – GL: Kaikki oli valmista studioon mennessä. Fat Chancen kohdalla tuollaiset puheet voi unohtaa, sillä he ovat kehunsa ansainneet. – JS: Tukholmaan Stampenille olisi kiva päästä soittamaan, se voisi olla ihan toteutettavissa. Se on juurimusiikkia, tosin kantrilevy. LAVALLA: ESPOO 21.10.2016 Keikkapaikka on pieni ja intiimi Cafe Zoceria Espoon Leppävaarassa, jossa bändi esiintyi käytännössä lähes yleisön seassa eikä tanssimusiikille vaadittavaa lattiatilaa ollut kuin nimeksi. Ensimmäisenä encorena saimme kuulla viikolla 90 vuotta täyttäneelle Chuck Berrylle omistetun Sweet Little Rock’n’Rollerin, jota seurasi Boogie Like Gona
Pikkuhiljaa aloin kehittämään ideaa ja etsimään sopivia, samasta visiosta inspiroituneita soittajia ja lopulta bändin fyysinen olemus syntyi 2010. Hallikainen kertoo käyvänsä läpi jatkuvaa song searchingia ja tekevänsä ehdotuksia, joista yhdessä pohditaan, sopisiko kappale MDT:n konseptiin. MDT:n kuusivuotinen taival on ollut päämäärätietoista joskaan ei aina haasteetonta kehityskulkua kohti alansa kansainvälistä valioluokkaa. Viimeisen parin vuoden aikana vakiintuneeseen kokoonpanoon kuuluvat ydinkolmikon lisäksi Mikle Ylipekka (rummut), Petri RintaOpas (baritonisaksofoni), Kimmo Lehtola (basso) ja Ville Tolvanen (piano). Aina ei voi vaan jakaa samoja musiikillisia ambitioita ja toinen seikka on aikataulut, Toivonen tuumaa. Se oli päässäni hautunut visio isosta neoswingkokoonpanosta torvineen, hieman Big Bad Voodoo Daddyn ja Brian Setzer Orchestran tyyliin. Se oli se lähtöpiste, mutta siitä alettiin melko nopeasti kallistua enemmän ja enemmän 50-luvun originaaliin New Orleans -soundiin, bändin kitaristi ja primus motor Albert Hallikainen muistelee. Yksinomaan menneisyyden perään haikailevasta jäljitelmäyhtyeestä ei tätä nykyä 7-henkisessä kokoonpanossa kuitenkaan ole kyse. – Ensin meitä oli viisi, parhaimmillaan jopa kahdeksan, mutta erinäisten kokeilujen ja miehistön vaihdosten jälkeen kokoonpano on vakiintunut seitsemään. PYÖRÄ ON JO KEKSITTY, ME VAIN POLJEMME... Kokoonpanon ytimen muodostavat Hallikaisen lisäksi alusta asti mukana olleet tenorisaksofonisti Ari Toivonen ja laulaja Antti Pajula. © Pa si Ry tk ön en. Omien instrumenttiensa lisäksi, kitaristia lukuun ottamatta, kaikki soittajat vastaavat myös taustalaulusta. Keväällä ”Crazy!”levyn julkaisukeikalla Juttutuvassa, Hakaniemessä oli kokonainen pöydällinen aiemmissa MDT:n kokoonpanoissa soittaneita kavereita, joten mitään dramaattisuutta näihin vaihdoksiin ei liity. 18 Blues News 6/2016 MILLION DOLLAR TONES Vaarallista ja vimmaista rytmibluesia – Alussa oli vain nimi, Million Dollar Tones. Lainakappaleiden kohJANNE ÖRNBERG H iljattain debyyttipitkäsoittonsa julkaissut Million Dollar Tones esittää rokkaavaa, 50-luvulta ammentavaa ison orkesterisoundin rhythm’n’bluesia
Pajula valitsee niistä potentiaalisimpia ja tekee laulumelodiat. Mutta se on tuloillaan vielä tämän vuoden puolella – ja monona tietenkin. Vaikka levynjulkaisutilaisuus oli jo keväällä ja cd:tä on ollut siitä lähtien saatavilla, on vinyylipainos kuitenkin viivästynyt. Se promo-EP äänitettiin päivässä, mutta sitä sitten digitaalisesti editoitiin varmaan kolme kuukautta, Toivonen kertoo äänityksistä. Samoista syistä myös keikkojen aikataulutuksissa on omat haasteensa. Joistakin biiseistä, kuten Crazystä hän sanoi, että tämähän kuulostaa ihan Sonicsilta. – Kupataan melodian pätkää sieltä, toista täältä, ja sitten vain asettelemme tutut palikat itseämme tyydyttävällä tavalla paikoilleen. Eihän me tarkoituksella mitään garagea pyritty tekemään, mutta Leinon ajaessa mittarit punaiselle mielleyhtymä on kieltämättä kyllä ilmeinen, vaikka oleellisinta oli saada taltioitua sitä hiomatonta vimmaisuutta, sellaista tiettyä littlerichardmaista vaaraa. HELSINGISSÄ 27.3.–2.4.2017 LISÄTIETOJA JULKISTETAAN KEVÄÄN AIKANA www.bluesnews.fi/stompin2017 S tompin’ 2017 © Pa si Ry tk ön en ”Kyllähän tämäntyylisessä musiikissa se pyörä on jo keksitty, me vain poljemme sillä lujaa.” – Antti Pajula. Tomi tajusi saman tien sen meidän idean, joten se oli tajuttoman helppoa tehdä. Hallikainen näkee asian positiivisena puolena sen, että kappaleiden eri osa-alueiden nyansseja on helpompi työstää pienemmässä porukassa kuin koko orkesterin äänimassan vyörytyksessä. Levy sai loistavia arvosteluja, mitkä tietenkin lämmittävät miesten mieltä, mutta palkitsevinta kovassa työssä on ollut, että myös monet roots-musiikkiin vihkiytymättömät ovat tulleet keikoilla antamaan kehuja. Pajulan mukaan jonkinlainen yhdistetty kesäloma ja kiertue jossain Keski-Euroopassa olisi mielekäs, sillä pelkästään pistokeikka Suomesta Ruotsiin tulee hävyttömän kalliiksi järjestäjille. Seitsenmiehisen bändin saaminen samaan aikaan treenikämpälle on usein haasteellista, sillä kaikki asuvat eri paikkakunnilla RiihimäkiEspoo-Helsinki -akselilla. Loppusilaukseksi peruspoljennon haun jälkeen sitten fonistien torvisovitukset. Omiin kappaleisiin vaikutteet löytyvät usein samasta ehtymättömästä lähteestä kuin lainat. MONONA TIETENKIN 2014 ilmestyi neljän kappaleen promo-cd, mutta ensimmäinen virallinen albumi, ”Crazy!” julkaistiin tämän vuoden keväällä porilaisen Jungle Recordsin toimesta. Lisäksi ison ryhmän liikuttelu maksaa, kun mukaan otetaan vielä vaimot ja tyttöystävät. – Pienitehoisilla vahvistimilla originaalissa meiningissä. Hallikaisella on usein bändin ”taiteellisena johtajana” joitain ideoita, joista kappale voisi rakentua. Kyllähän tämäntyylisessä musiikissa se pyörä on jo keksitty, me vain poljemme sillä lujaa, Pajula kertoo bändin biisintekokonseptista. MDT treenaa joka viikko, vaikkakaan ei koko miehistön voimin läheskään aina. Se äänitettiin Tomi Leinon Supravox Studiossa Karkkilassa. – Kyllä se on se New Orleans, kaikki ne mustien lauluryhmien harmoniat ja sitten se raaka shouter rhythm & blues, eli esimerkiksi Little Richard & The Upsetters edustaa sellaista meininkiä, mikä iskee varmasti meihin kaikkiin ja on toiminut ammennuksen lähteenä, Hallikainen pohtii. – Analogisen äänityksen mukava puoli on siinä, että se soitto menee suoraan nauhalle, eikä mihinkään kovalevylle, ja jos soittajat osaavat hommansa niin ei siinä kauheasti aikaa tuhraannu editoimiseen. Blues News 6/2016 19 dalla kolmikko kertoo pyrkivänsä löytämään rytmillisesti heidän linjaansa sopivia sävellyksiä. Näistä kolmesta tai neljästä kappaleaihiosta yksi tai kaksi valikoituu treenattavaksi
Phil Stewart oli alusta asti tavallaan statistin osassa, laskujeni mukaan hän lauloi seuraavien parin vuoden aikana vain neljä sooloa Rip Chords -levyillä. Otetaan kolme esimerkkiä perhepiiristä: Brian Wilsonin säveltämä Little Honda auttoi huipulle studiokokoonpanona alkunsa saaneen The Hondellsin, Wilson-veljesten isän johdolla levyttänyt The Sunrays matki laulutyyliä ja pukeutumista myöten Beach Boysia ja The Survivorsin levyillä väitetään olleen rantapoikia laulamassa. Itse musiikkilaji ei tietenkään kuollut, vaan yritti elää ja muuntua läpi 60-luvun kokien jonkinlaisen uuden tulemisen 70-luvun alkupuolen nostalgia-aalloissa. Columbia 42687 Here I Stand (51.) Karen 42812 Gone (88.) She Thinks I Still Care. Beach Boys teki vuoden ’64 loppuun mennessä 17 listahittiä ja sen esikuva vaikutti moniin noiden aikojen kalifornialaisiin yhtyeisiin. Saman tien hän antoi duolle uuden nimen negatiivisia mielikuvia aiheuttaneen entisen tilalle. Terrystä lisää tuonnempana, nyt on tärkeintä, että hän pestasi ensimmäisenä ”suurena” oivalluksenaan Opposites-pojat levyttämään. Jan & Deanin Dean Torrence lauloi soolon Beach Boysin isolla hitillä Barbara Ann ja The Fantastic Baggys -yhtyeen keulahahmo, hiljakkoin kuollut P.F. 20 Blues News 6/2016 HOT ROD -HUUMAA! The Rip Chords ja kumppanit PEKKA TALVENMÄKI J os asiaan perehtymättömältä kysytään, mitä tulee mieleen yhdistelmästä surf/hot rod -musiikki, lienee ainoa mahdollinen vastaus The Beach Boys. Uusintajulkaisujen ja tuoreiden haastattelujen kautta sotkuja on saatu päivitetyksi, joten asiaan. Valitettavasti, tekisi mieleni sanoa. Taustalla hän toki oli kaiken aikaan ahkerasti mukana. Sloan puolestaan oli ykkösääni Jan & Deanin top ten -hitillä Little Old Lady From Pasadena. Tiukat yhteydet Beach Boysiin oli myös omalla surf/hot rod -suosikillani, vain kaksi vuotta koossa pysyneellä The Rip Chordsilla. Yhtye aloitti nimittäin komeasti persoonallisella popilla, mutta sortui suurimman hittinsä mukana hot rod -kuvioon. HERE I STAND Rip Chordsin juuret ovat Los Angelesin Inglewood-nimisessä lähiössä. Rantapojat hallitsivatkin omaa laulettua genreään melko suvereenisti aikakautena, jonka voidaan katsoa käynnistyneen vuoden ’62 alkupuolella heidän pikkuhitistään Surfin’ ja päättyneen sanotaan vaikkapa loppukesällä ’64 Ronny & The Daytonas -yhtyeen yllätysiskuun G.T.O. Tietenkin se kitkuttaa sekä veteraanien muisteloissa että ennakkoluulottomien nuorempien kokeiluissa yhä edelleen. On väitetty, että Rip Chords otettiin käyttöön samannimisen sukellusaiheisen TV-sarjan innoittamana, mutta Melcher on kumonnut tuon tiedon ja todennut, että uusi nimi syntyi täysin sattumalta ja tyhjästä. Pojat eivät itse olleet soittotaitoisia, studiossa avusti noille ajoille tyypillisesti muutama länsirannikon ammattilainen, erityisesti on mainittu kitaristi Glen Campbell, rumpali Hal Blaine ja basisti Ray Pohlman, kaikki arvostettuja miehiä vasta viime aikoina suuren yleisön tietoisuuteen nousseessa soittajaryhmässä, josta on käytetty nimikettä The Wrecking Crew. Melcher tuotti Rip Chordsien kaksi ensimmäistä singleä. Yhtyeen perustivat kaksi high school -nuorta, Ernie Bringas ja Phil Stewart vuonna ’57. Poikien harrastus oli pitkään pelkkä harrastus, mutta sen verran totinen kuitenkin, että duolla oli oma nimi The Opposites. Yhteistyö kulki toki toisinkin päin. Tapahtumat lähtivät liikkeelle vasta 60-luvun puolella, kun Arwin-firman kakkospomo Bob Crystal kuuli kaksikon esiintyvän ja vei heidät Columbialle vastikään A&Rmieheksi palkatun Terry Melcherin juttusille. Niiden tenho perustui erittäin aggressiiviseen soololauluun, josta vastasi Four Seasons -henkisellä falsetillaan Ernie Bringas. Rip Chordsin kokoonpanossa oli 60-luvulla paljon epäselvyyksiä, valokuvissakin jäsenten nimet ja jopa lukumäärä heitteli jatkuvasti