vuosikerta BN haastattelee: BN haastattelee: SHEMEKIA COPELAND SHEMEKIA COPELAND NIKO RIIPPA NIKO RIIPPA STEVE BELL STEVE BELL GA-20 GA-20 KAISA SAARIKORPI KAISA SAARIKORPI HILLAND PLAYBOYS HILLAND PLAYBOYS THE LAST REBELS THE LAST REBELS Hahmoja levytysten valossa: Hahmoja levytysten valossa: BOBBY MILLER BOBBY MILLER ANKI LINDQVIST ANKI LINDQVIST. vuosikerta N:o 317 (5/2022) Hinta 7,50 € 55. Sokeaa bluesia, osa 2 / Blues saapuu Eurooppaan / Unohdetut albumit Sokeaa bluesia, osa 2 / Blues saapuu Eurooppaan / Unohdetut albumit Divarien helmiä Divarien helmiä / / Kappale historiaa / Kappale historiaa / BN käy tapahtumissa / Levytutkailut BN käy tapahtumissa / Levytutkailut N:o 317 (5/2022) Hinta 7,50 € 55
Ja kertomusten kautta, musiikkihan on sidoksissa niihin, voi sanoa, että esim. ”Raikasta tuultakin” löytyi jo varhaisteini-ikäisenä... Oltiin kolmella leirillä mukana, viikon mittaisissa peräkkäisinä kesinä, eka oli Kokkolassa rokkileiri. Musaleirillä tapasin mm. Silloin tuli sellainen fiilis, että tämä on kovin juttu mitä Euroopassa tällä hetkellä on, seison sanojeni takana kyllä. Treenattiin ja sitten ilmeni, että Kokkolan Länsipuistossa olisi keikkamahdollisuus. Kuunneltiin Dr. ”Päätyönsä” Wentuksen ohella Riippa on vuosien varrella ehtinyt myös mm. Että tässä on nyt niin paljon enemmän kuin mitä on tehty ennen, ja mitä ylipäänsä olin siihen mennessä kuunnellutkaan. Mutta Wentus alkoi muotoutua, se totta kai muuttui leirijutuista vähän, jazz oli meille liikaa, ennemminkin rokkia soitettiin. Ihan sopiva nimi meille silloin, hehee... Meidän seudulla se oli jonkunmoinen hittilevy, jos niin voi sanoa. Mika teki kyllä mahtavaa kulttuuriduunia johtamalla leirejä, hienoa työtä. Suomenruotsalaisessa viisumaailmassa hänet puolestaan tunnetaan mm. Sanomattakin on selvää, että merkittävät jäljet ovat tuolta taipaleelta ikuistuneet myös bändin kitaristin mielen sopukoihin, esikuvineen kaikkineen. Musiikkia, laulamista, soittamista, maalaamista. Seuraintalolla oli konsertteja ja niissä käytiin, levyjä kuunneltiin. Eddie Kirklandin mielestä hän oli jäsenenä bändissä. Ja vaikutti sekin osin tosi paljon, muusikkouteen, että molemmat vanhemmat olivat yrittäjiä. Ja vielä nykyäänkin, jos sitä levyä ja omaa soittoa kuuntelee, niin tyytyväinen olen, ikäisekseni hyvin soitettu. Kyllä jo silloin tietysti tiesi, ettei se yhteistyö voinut jatkua pitkään, Eddie oli jo yli MAIJU LASOLA TIE SOITTAJAKSI – ”SE TYYPILLINEN TIE SOITTAJAKSI – ”SE TYYPILLINEN TARINA” TARINA” Niko Riippa kasvoi kaikesta päättäen varsin musa-hedelmällisellä maaperällä KeskiPohjanmaan Alavetelissä. Robbanin (Hagnäs). Jäljet on jätetty suomalaiseen ja osin kansainväliseenkin juurimusiikkihistoriaan. Kusinerna Riippa -duosta eli akustisista musisoinneistaan serkkunsa Jessican kanssa. Nikon roolista luontevana bändipomona on jäänyt pysyviä jälkiä mm. – Leirin jälkeen Robban oikeastaan päätti, että jatketaan bändinä, mulla oli silloin muitakin bändejä kyllä, rokkibändejä. Noin 2006–2007 tienoilla tuntui siltä, että oltiin hyviä! Muistan ihan tarkalleen, milloin tämä fiilis tuli, oltiin Keski-Euroopassa rundilla Eddie Kirklandin kanssa. Ei tarvinnut olla jossain konservatoriossa, ja opettajat olivat tosi päteviä. Tiensä musiikin maailmaan on omasta mielestään varsin tyypillinen. Kaksi muuta oli jazzin ja kevyen musan leirejä landella. Flying Circus -ryhmän tekemisistä. Olin jotain 26 v., ja siitä lähtien siirryin enemmän ja enemmän bluesin pariin. Erilaisista merkkipaaluista johtuen Blues Newsin oli siis vähintäänkin aiheellista istuttaa herra Riippa haastattelutuokioon kesken helteisten kesärientojen! NIKO RIIPPA Kitaristin tarina Kitaristin tarina KANSAINVÄLISIÄ YMPYRÖITÄ JA ESIKUVIA KANSAINVÄLISIÄ YMPYRÖITÄ JA ESIKUVIA Suomalaisen yleisön parissa Wentus Blues Band ei juurikaan esittelyjä kaipaa. Bändillä ei ollut silloin vielä nimeäkään, Axel (Mikael Axelqvist) sitten sanoi, että bändin nimi on nyt Wentus Blues Band, kun treenikämppä kerran sijaitsee Wentuksessa. Leirit ja sellaiset olivat hyviä tapoja lähentää musasta kiinnostunutta porukkaa. 12-vuotiaasta aloin soittaa bändeissä. Merimiesten mukana Kokkolan seudulle tullut nimi. Ja jos mä jossain vaiheessa olen jotain tajunnut, niin silloin tajusin, että tämä on jotain uutta ja muuta, jotain mitä en ole kokenut ennen. Feelgoodia, ZZ Topia, Zeppelinejä, siitä oli vähän myöhemmin helppo lähteä Stevie Ray Vaughanin kautta bluesimpaan suuntaan. Muutamassa vuodessa meistä tuli ihan hyvä bluesbändi. Pitkää mutta antoisaa rootsmusiikki-sarkaa kyntänyt, kuluneen kesän alussa 50-vuotisjuhliaan viettänyt Niko on Wentuksen matkassa kokenut mieleen painuneita keikkaturneehetkiä myös monien ulkomaan starojen, mm. Astrid Lindgrenin kertomuksiin liittyvä musiikki sai kiinnostumaan musiikista ihan lapsena. Jostain syystä mun suvussa ja kotikylällä oli ylipäänsä silloin jotenkin sellainen fiilis, voisko sanoa satumainen, kulttuuria harrastettiin. – Sitten kun alkoi tulla näitä Louisiana Redejä ja muita mukaan, niin mun maailma muuttui. – Tehtiin eka levy (Wentus Blues Band) -89, mä olin ensimmäisten äänityssessioiden aikaan 16-vuotias. Se on ollut ehdottomasti yksi mun kohokohdista, se silloinen fiilis, kun aisti sen tekemisen meiningin, sen että nyt on mukana jossain vähän isommassa jutussa. Takana on bändinä jo 36 vuotta ja paljon tehtyä työtä, kymmenisen albumia, turneita parissakymmenessä maassa pitkin maailmaa, tv-ohjelmia ja vaikka mitä. Oltiin ihan kelvollinen bändi, siitä jatkettiin, tehtiin enemmän ja enemmän ja taso nousi ajan myötä.. 8 Blues News 5/2022 V uonna 1986 perustetun, Pohjanmaalta ponnistavan Wentus Blues Bandin riveissä alusta asti viihtynyt Niko Riippa tunnetaan taitavana – ja sympaattisena – kitaristina. – Mulla on mun sukupolvelle aika tyypillinen tausta musakiinnostukseen. Silloin tiesin tarkasti mitä mun piti tehdä ja koko bändi tiesi miten meidän piti soittaa. Silloisen leiribändin johtaja oli Mika Mylläri ja Ari-Pekka Anttila oli yksi, jazzin ammattimuusikoita tuli heistä sitten, olivat nuoria poikia hekin silloin. – Se mitä kaupunki ja valtio silloin tekivät Kokkolan seudulla nuorison ja musan hyväksi, oli hieno asia. Sillä on sitten menty! Kukaan ei tiennyt silloin mitä Wentus-sana itse asiassa tarkoittaa, 20 vuotta myöhemmin se jännästi selvisi. Ei oltu enää mikään taustabändi. omien sooloprojektiensa pariin. Louisiana Redin, Eddie Kirklandin, Mick Taylorin, Phil Guyn ja Sven Zetterbergin kanssa. Ruotsissa oltiin keikalla, kun yksi henkilö tuli sanomaan, että sukunimensä on Wentus, joka tarkoittaa latinaperäisesti raikasta tuulta
Hän opetti minulle joitain huuliharppukikkoja, mutta sanoi pian, että opin nopeasti ja saan jatkaa opettelua itsekseni. Suomessa useasti vierailleen Careyn sekä hänen vanhimman poikansa, laulaja-kitaristi Lurrie Bellin esiintymiset maassamme alkoivat American Folk Blues Festival (AFBF) -kiertueesta vuonna 1981. Isäni muutti myöhempinä vuosinaan PohjoisCarolinaan kitaristinsa Scott Cablen kanssa. Blues Newsista löytyy haastattelu Chicago Blues -festivaalilta vuodelta 2018, jossa veljekset Tyson ja James kertovat levystä. Onko Mississippissä ollut sinulle riittävästi töitä. Soitan myös kromaattista huuliharppua, mutta minulla ei ole siihen halua, koska isäni soitti kromaattista harppua. – Aloitin noin 4-vuotiaana ja olen nyt 53-vuotias. Pitkäikäisimpiin kiinnityksiin kuuluu John Primer Band, jossa hän on vaikuttanut useampaan otteeseen, osallistuen myös Primerin leytyksiin, kuten Wolf Records -albumiin ”Blue Steel (A Tribute To Elmore James)” ja Primerin oman Blues House Recordsin albumiin ”The Soul Of A Blues Man”. – Veljeni James kirjoittaa kappaleita ja hänellä on niitä paljon valmiina, joten voisimme ehkä tehdä jotain yhdessä. Siellä tapasin mm. Meillä oli tapana soitella kotona kahdella huuliharpulla ja hän saattoi yhtäkkiä sanoa, etten soita oikein. Willie Dixonin ja Muddyn bändistä jammasivat siellä sekä isän että poikien kanssa, antaen samalla oppia ja esimerkkiä katraalle. Mahdollisesti seuraavalla John Primerin levyllä. Minä sain hänen huuliharppuvyönsä, -mikkinsä ja kaikki hänen huuliharppunsa.. Perhebändiä on taltioitu levylle Rooster-merkillä sekä englantilaisella JSP:llä. – Kyllä, Jamesin ja Tysonin ja joskus myös Lurrien kanssa. Vuonna 2007 sain keikan eräältä festivaalilta siellä ja sen jälkeen tapasin Willie Dixonin pojan Freddie Dixonin ja aloimme koota bändiä. Saitko heiltä myös ohjeita ja vinkkejä. Minua on pyydetty laulamaan – ehkä jonain päivänä. Mississippissä ryhdyin soittamaan kirkossa. Vanhassa Chicago Blues Allstars -bändissä. 18 Blues News 5/2022 M aineikkaan chicagolaisen laulaja-huuliharpisti Carey Bellin (1936–2007) lahjakkaasta jälkikasvusta on aika esitellä toiseksi vanhin, huuliharpisti Steve Bell. Opettelin sitten itsekseni lisää ja pari viikkoa myöhemmin kokeilimme uudelleen ja hän saattoi vihdoin sanoa, että nyt meni oikein, juuri tuota minä tarkoitin. Kaipaan noita aikoja, kun talo oli täynnä muusikoita – siellä soitettiin, laitettiin ruokaa ja grillailtiin päivät pitkät. Steve sai oppia kotona isältään hyvin nuorena ja kotona pistäytyneet muusikot mm. Sitten taas kun en ollut kotona, vaimoni oli sitä mieltä, että minun pitää lopettaa soittaminen. Samalla tavalla hän opetti Billy Branchiä, mutta minulle hän näytti asioita, joita ei näyttänyt Billylle. Steve esiintyi myös siellä John Primer Bandin kanssa. – Kun aloitin, soitin kuin isäni – nuotti nuotilta – ja osaan isäni tyylin edelleen, mutta pyrin soittamaan myös omalla tekniikallani. Siellä oli upeita jameja. Meillä oli siellä hauskaa, samoin kuin Maxwell Street Marketilla Jew Townissa. Milloin aloitit itse soittamisen. Hän opetti minua hyvin nuoresta alkaen, aivan samoin kuin veljiäni Lurrieta, Tysonia ja Jamesia. Lisäksi livelevytyksiä löytyy Burnley Blues -festivaalilta 80-luvun lopulta. Suurin osa perheestäni asuu Chicagon West Sidessa, muutama Minneapoliksessa ja Bostonissa. Tail Draggerin soittamassa. Oliko teidän tarkoitus lähteä kiertueelle CD:n julkaisemisen jälkeen. John sanoi etsivänsä huuliharpistia. Steve on soittanut Chicagossa monen paikallisen nimimiehen kanssa vuosien varrella, levytysten kuitenkin jäädessä vähemmälle. Olen ollut mukana myös John Primerin albumeilla ”The Soul Of A Blues Man” ja ”Tribute To Elmore James”. Tämä opetusmetodi vei tietysti aikaa. Kunnianosoitusjulkaisu isä Carey Bellille tuli ulos Delmark-merkillä vuonna 2018 nimellä Lurrie Bell & The Bell Dynasty. Olet esiintynyt myös veljiesi kanssa. Asuimme vaimoni kanssa maatilalla, emmekä ansainneet tarpeeksi rahaa, joten minun oli aika palata töihin. Myös isäni kirjoitti melko paljon kappaleita myöhempinä vuosinaan. Tämä haastattelu on tehty Blues Heaven -festivaalilla Tanskassa syksyllä 2021. Hän oli ainoa, joka opasti minua. Soitimme ja harjoittelimme kotona keskenämme. Hän ei siis pistänyt minua istumaan eteensä ja soittamaan ja opettelemaan, vaan antoi ohjeita ja sanoi, että tule takaisin, kun olet oppinut tämän. Kaikki kävivät siellä – Hubert Sumlin, Sunnyland Slim, Eddie Taylor. Isäsi ja veljesi ovat soittaneet bluesia. STEVE BELL Huippuharpisti jatkaa isän perintöä Huippuharpisti jatkaa isän perintöä Sinulla on oma tyyli soittaa huuliharppua, mutta pystyt soittamaan myös isäsi tyylillä. Harjoittelemme silloin tällöin. – En, osaan kyllä laulaa, mutta en tunne oloani vielä oikein mukavaksi ääneni kanssa. Siitä ei tuntunut kuitenkaan tulevan mitään ja kerran kun olin käymässä Chicagossa kysyin John Primerilta, missä hänen illan keikkansa on. Olen tehnyt useimmat levytykseni John Primerin ja veljieni kanssa. – Kyllä, se on hyvä levy. ”The Bell Dynasty – Tribute To Carey Bell” -CD:n julkaisi Delmark Records. – Kyllä, soitimme eri puolilla kaupunkia, mutta emme koskaan levyttäneet yhdessä. Vaikutteita olen saanut muiltakin kuin isältäni, esimerkiksi James Cottonilta, Junior Wellsiltä, Billy Branchiltä ja Sugar Bluelta ja näistä aineksista olen rakentanut oman tapani tehdä asioita. Halutessani voin kuitenkin soittaa juuri kuten isäni. – Lapsena hengailin Delta Fish Marketilla West Sidessa. Suomessa Steve teki debyyttiesiintymisensä Rauma Blues -festivaalilla vuonna 2019 John Primerin bändin riveissä. He tekivät Rosa’s Loungessa DVD:n ennen isäni kuolemaa vuonna 2007. käski minun kuunnella torvia ja opetella torvien lickejä, mikä oli hänestä ainoa tapa alkaa opettelu. Hän mm. – Esiinnyin kolmen tai neljän vuoden aikana jonkin verran Jesse Robinsonin kanssa ja välillä kirkossa sekä tein töitä maatilalla lehmien ja muiden eläinten parissa. Carey Bell tosin kävi jo vuonna 1970 Kulttuuritalossa esiintymässä Muddy Watersin yhtyeen mukana. Nykyisin esiinnyn useimmiten John Primerin kanssa – jo viimeisten 25 vuoden ajan aina ajoittain. Muutin Mississippiin vuonna 2005, jolloin lähdin myös Johnin bändistä. KARI KEMPAS Perheelläsi on pitkä historia bluesmuusikkoina. Oletko ryhtynyt myös laulamaan. Kaiken minkä olen oppinut, olen oppinut isältäni. Minulla oli jo junalippu varattuna paluuta varten, mutta sain sen onneksi vaihdettua myöhemmäksi, ja ryhdyin soittamaan Johnin kanssa. – Suurimman osan musiikillisista vaikutteista ja neuvoista sain isältäni Carey Belliltä. Meillä kävi myös paljon muusikkovieraita: Buddy Guy, Junior Wells, Muddy Waters, Willie Dixon, Sugar Blue, Billy Branch, Louisiana Red ja moni muu. En ajatellut soittaa jatkuvasti isäni musiikkia, joten tutkin myös muita tyylejä ja erilaista musiikkia. Nyt se kaikki on mennyttä
Kaisa mainitsee, miten Ruotsin festareilla on käytössä sukupuolikiintiöt, eli tasaarvokysymys on siellä pidemmällä. Juurakko kietoo syövereihinsä tavaraa myös niin kodin irtaimistosta kuin kirppareiltakin – jos jokin vekotin pitää riittävän kiehtovaa ääntä, pääsee se osaksi soitinarsenaalia. Siellä ei siis olekaan enää pelkästään laulut ja kantele vaan vähän muutakin! Lähti lapasesta. Mutta tämä ei ole vedenhenki, vaan istuu puussa. Kokoonpano oli kasassa kymmenisen vuotta, ja ohjelmistoon kuuluivat mm. JUURAKKO KIETOO PAULOIHINSA JUURAKKO KIETOO PAULOIHINSA Koska Juurakko koostuu naisista, tulee tasaarvostakin juteltua haastattelun mittaan. Maailmaan avautui uusia rönsyjä Eijan & laulajanelikon kokiessa ensitapaamisellaan suurta sielujen sympatiaa: oli perustettava kvintetti, jossa on neljä laulajaa ja kantele. Kuvien lisäksi minulle suodaan myös tarinoita, esimerkiksi siitä, että aikanaan Lapinlahden vanhasta mielisairaalasta lähetettiin potilaita Seilin saarelle. 20 Blues News 5/2022 SATU SAGA K uljen Lapinlahden sairaalan puistoalueella ja vilkaisen polun varrella olevaan omenapuuhun. Autan Kaisan alas ja lähdemme kiertelemään pitkin Lapinlahtea. Bändillä riittää roudattavaa reippaanlaisesti, joten aivan kaikkia jänniä vekottimia mukaan ei voi ottaa. ALUSSA OLI KUUSIKKO ALUSSA OLI KUUSIKKO Juurakon alussa oli kuusikko. Naisten energia oli rennon magneettista, yhteislaulanta ihoa kihelmöivän herkullista, musiikin imu ja bluesfiiliksen poljento suorastaan hypnotisoivaa ja ilta nostatti korkealle. Kaivan kameran esiin, eihän kukaan muuten tätä usko. J. Jos olento istuisi rantakivellä ja soitin olisi viulu, veikkaisin nimeksi näkkiä. Korkealla latvustossa istuva ilmestys suo haastavan ja veikeän katseen loihtiessaan ilmoille tiukasti otteeseensa saavia kaksikielisiä bassokudelmia. Kaisa toteaa, Seilin saareen ja historiaan myös paikan päällä tutustuneena, että tuskinpa kaikki potilaat ovat oikeasti olleet kovinkaan sairaita – naisten hysteria esimerkiksi oli hyvin erikoinen diagnoosi, ja hoitokeinot erittäin kyseenalaisia. Retkemme aikana minäkin taidan ruveta muistuttamaan puun ja maan henkiä, sillä lopulta tukkani on täynnä oksia ja lehtiä ja korvassani rahisee hiekka; kun edessä on jokin näinkin harvinainen mytologinen hahmo, on kuvia otettava, ja heittäydyttävä vaikka maahan jos tilanne sitä vaatii. Päädyin haastattelemaan Kaisa Saarikorpea jouduttuani viime keväänä Juurakon livelumoamaksi Helsingin G Livelabissa, jossa he esiintyivät yhdessä Maija Kauhasen kanssa. Jähmetyn paikoilleni katsoakseni tarkemmin, sillä aivan kuin olisin nähnyt siellä jonkin olennon sikarilaatikkosoitin käsissään. On raastinrautaa, metallikippoja ja ties mitä. Yhtä kaikki tuntuu siltä, että tarjolla voisi olla musiikillista mestariopetusta, maksuna vain saattaisi olla ei enempää tai vähempää kuin oma sielu. Kokoonpanon kudoksellisuus ja erikoiset soittimet johtavat siihen, että tuuraajia olisi hitusen hankala saada, samalla kokoonpanolla siis mennään aina. Kaisan kaksikielinen sikarilaatikkobasso ja Tarkemman tarkastelun jälkeen olento osoittautuu Juurakko-yhtyeen Kaisa Saarikorveksi, eli puussa istuminen juurakko alleen levittyen on hyvinkin luonnollinen olinpaikka hälle – liekö sekoitus puun, maan ja ilman henkiä. Juurakon tarina alkoi tavallaan jo yli parikymmentä vuotta sitten, kun Pop & Jazz Konservatoriossa toisensa löytänyt kuusikko, Kaisa yhtenä heistä, perusti bluesia esittävän a cappella -yhtyeen nimeltään Government Girls and the Senator’s Sons. Koska poikkeus vahvistaa säännön, on Eijalla kieliä jo pelkässä konserttikanteleessaan 39 kappaletta. Asioista saatetaan keskustella hyvinkin pitkään ennen kuin kompromissi löydetään, ja kappaleetkin sovitetaan vasta treeneissä. Juurakosta hehkuu ilo ja vapaus, joten ei ole ihme, että Kaisa kertoo Juurakon olevan demokratia: mahdollisimman tasa-arvoinen kokonaisuus, jossa ei ole ketään päällepäsmärinä. – Ja kappas: kun aloimme treenata, niin soittimia alkoi kertyä – ja nythän meillä on miksaajalle keikoilla aina ihanat 16 kanavaa. – Olisi paljon nopeampaa, jos joku sovittaisi kappaleet valmiiksi ja sitten vain treenattaisiin ne jutut, mutta se ei olisi Juurakko. Karjalaisen Jaguar Blues ja Son Housen John The Revelator. Jokainen miettii millaista taikaa itse pystyy kappaleeseen tarjoamaan. Siinä siis nyt vihdoin olimme, kesäisessä Helsingissä, keskustelemassa musiikista, Juurakosta ja Kaisasta itsestään – vain vähän sen jälkeen, kun Juurakko esiintyi Järvenpään Puistobluesin Blueskadun teltassa saaden sielläkin yleisön villiintymään. Olen samaa mieltä noista kivuliaista historian hetkistä, ja erittäin kiitollinen siitä että ajat ovat paremmat. Korvike löytyi keikkapaikkakunnalta Hangosta tuttavien puutarhasta, josta se sitten purjehti keikalle lainaan. Kaisa on huomannut, että täällä kotomaassa suhtaudutaan vieläkin joskus naisoletettuihin muusikoihin ennakolta toki kiinnostuneesti, mutta ehkei ihan niin vakuuttuen. Kohtalottarilla oli tosin muitakin suunnitelmia. Bändin saama yleisöpalaute kuitenkin kertoo, että vaikutuksen, joten pakkohan häntä oli päästä haastattelemaan. Juurakon kotimaisten perinnesoittimien kokoelma alkoi kertyä Eijan kanteleista ja Lauran yli satavuotiaasta matkaharmoonista. YTIMESSÄ YHTEISTYÖ YTIMESSÄ YHTEISTYÖ Juurakon musisointi saattaa usein rakentua hyvinkin yksinkertaisista riffeistä, mutta yhteensulaumana ne muodostavat huiman polyrytmisen kudoksen. Itse Juurakko sai alkunsa, kun tuon yhtyeen naisnelikko oli Kokkolassa esittämässä Timo Alakotilan sävellyksiä ja mukana oli myös Eija Kankaanranta kanteleineen. Nyt me puussa kiipeilevät, maassa makoilevat ja pitkin pusikkoja loikkivat naiset voimme olla aivan rauhassa hoitamassa haastatteluamme, tukkakin saa olla punainen. Kaisa itse sikarilaatikkosoitinten kera teki myös. Välillä niitä saatetaan taas poimia matkaltakin mukaan, kuten kävi Lauran valurautapadan jäätyä kotiin. KAISA SAARIKORPI Sukellus Juurakon syövereihin Sukellus Juurakon syövereihin suoraan omenapuun oksistosta suoraan omenapuun oksistosta kolmikielinen sikarilaatikkokitara vahvistavat soitinten vähäkielisyyttä. Vastuualueita vaihdellaan tarvittaessa, toisia autetaan aina, ja kaiken toteutettavan täytyy tuottaa jokaisen sisimpään ilon pirskahteluja. Lisäksi Minskulla on esimerkiksi kaksi jouhikkoa ja Anna soittaa kaksikielistä Rauno Niemisen rakentamaa ja Juurakon itse nimeämää plankkua. Musiikillinen opetuskin osuu kohdilleen, oletettavasti sielumaksua lukuun ottamatta, sillä työkseen Kaisa opettaa laulua