vuosikerta. BN haastattelee: NORTH MISSISSIPPI ALLSTARS FIONA BOYES FRED WESLEY TRICKBAG Suomalaisyhtyeet esittäytyvät: SULTANS OF JUNGLE HI-FIVE QUINTET Henkilöja yhtyekuvia diskografioiden takaa: THE INVINCIBLES JACKEY BEAVERS FABIAN Klassikoiden lähteillä, osa 45: ARTHUR “BIG BOY“ CRUDUP Memphisin uusi nousu / Sam Butera Helsingissä / Divarien helmiä / BN festareilla Tautinen blues / Gregg Allman 1947–2017 / Muddy Lee Makkonen / Levytutkailut 197301-17-04 ISSN 0784-7726 N:o 286 (4/2017) Hinta 6,80 € 50
ELEKTRONINEN MUSIIKKI BLUESIN KAVERINA –Kuuntelen koko ajan paljon monenlaista musiikkia ja viime aikoina olen kiinnostunut vielä enemmän elektronisesta musiikista. Se pitää asiat elossa ja kiinnostavina: eri genrejen, aikakausien ja näkökantojen sekoittaminen. – Erilaisten elementtien yhdistäminen on mielestäni meidän tapamme kertoa samat vanhat tarinat uusin sanoin. Joten meidän yhdistelmämme ja tuo alati läsnä oleva kompromissi on se, joka pitää musiikkimme elossa ja virtaavana. Joten, minä olen pää. Jos minä otan liikaa ohjia käsiini, musiikki kärsii, jos Luther ottaa liikaa ohjia käsiinsä, musiikki kärsii. Mutta jos haluan, että musiikki kuulostaa juuri oikealta ja kaikki rullaa miten pitää, niin minun täytyy olla siellä rumpujen takana. Ensin on vuorossa nuorempi veli, rumpali Cody Dickinson. Tiedostan myös, että tässä yhdistelyssä voi mennä liian pitkälle, joten koitan pitää huolen että kaikki pysyy hyvän maun rajoissa. Soitan rumpuja lähes kaikissa bändeissäni, ja onhan se hassua, sillä voisin yhtä hyvin soittaa pianoa tai kitaraa. Joillakin bluesfestivaaleilla yleisö vain seisoo paikoillaan, mutta me usutamme ihmiset osallistumaan ja tanssimaan. – Toivon kovasti että väki tykkää lopputuloksesta. Teimme sitä jo vähän “World Boogie Is Coming“ -levyllä, jossa esimerkiksi kappaleessa Boogie on yksi “bass drop“, ja kun en saanut siitä mitään negatiivista palautetta, niin lähdin kokeilemaan miten pitkälle tämän voi viedä. Ajattelisin meidän juttumme olevan se, että laitamme tällä reseptillämme bluesväen tanssimaan. Rummut ovat vekkuli instrumentti, ne määrittävät sen musiikin niin tarkkaan. 4 Blues News 4/2017 SATU JÄSKE H aastattelin North Mississippi Allstarsin perustajaveljeksiä, Luther ja Cody Dickinsonia heti heidän Puistoblues-keikkansa jälkeen ja kyselin heiltä uusimman levynsä tekemisestä, omista musiikillisista poluistaan ja näkökannoistaan, bluesista, punk-asenteesta sekä Mississippin uusista lupauksista. – Se, että soitan rumpuja on jotain, johon ajaudun automaattisesti – suoranainen oletusarvo. Lähdin sitten lisäilemään Going Down South -kappaleen pohjalle Chemical Brothers -tyylistä breakbeatia ja huomasin, että se toimi erinomaisesti ja rytmit yhtyivät vaivattomasti. Kun sitä yhdistää bluesiin, on lopputulos kiehtova. Kyllähän minä jännitin että järkyttyvätkö perinteisemmästä bluesista diggaavat, kun tuolla seassa on esimerkiksi breakbeatia. Sen lisäksi tuo lisäys teki kappaleen myös helposti tanssittavaksi. Miten Cody Dickinson sitten määrittelee itsensä muusikkona. Taannoin kuitenkin Robert Johnsonin Preachin’ Bluesia kuunnellessani hoksasin, että noissahan on aivan samanlaista rytmiikkaa. Keskustelemme North Mississippi Allstarsin musiikillisesta mausteseoksesta, ja Cody lähtee määrittelemään sitä näin: – Kuten North Mississippi Allstars, myös me veljekset olemme parhaimmillamme kun meidän välillämme vallitsee tasapaino ja luova panoksemme on tasaväkinen
Se on hieno juttu, suuri asia meille. Säestimme myös Sven Zetterbergiä ”Grounded In Reality” -levyllä ja sitten teimme espanjalaiselle Sleazy Recordsille EP:n. Hän on tuottanut monta Sven Zetterbergin levyä ja hän on miksannut neljä Trickbagin viimeisintä pitkäsoittoa. Se on loistava kokoonpano ja Anders Lewén on tietysti legendaarinen kitaristi – ja nykyisin myös arvostettu tuottaja. Mahtava laulaja ja show-mies. Myös Barrelhouse Chuck Doheny Blues Festival 2015. Yritämme kuitenkin saada sinne kaikki levymme eli lisää on tulossa. Meitä kuitenkin buukattiin paljon festivaaleille ja keikoille. Hän tekee kaikkea mainoksista bluesiin. Hänen yhteistyönsä Svenin kanssa tunnetaan. – Tommy: Olemme julkaisseet kaksi omaa täyspitkää albumia. Sitä seurasi ihan oikea punainen vinyyli-single It’s Your Voodoo Workin’, jota puolestaan seurasi viime vuonna toinen täyspitkä levymme ”Come Get Ur Lovin’” Sleazy Recordsilla. Albumin nimi on ”Babes & Buicks”. Magic Production -levyyhtiöllämme on kaikki tarvittavat yhteydet mediaan, levy-yhtiöihin ja tiskijukkiin. – Tommy: Itse asiassa kävimme Larsin kanssa Chicagossa ensimmäisen kerran jo kymmenen vuotta sitten ja otimme silloin yhteyttä joihinkin ystäviimme ja soitimme paikallisten muusikoiden kanssa. – Tommy: Trickbag sai tilaisuuden soittaa Doheny-festivaalin päälavalla ja lisäksi sen Backporch-lavalla. Emme tarvitse niin monia välikäsiä. – Tommy: The Beat From Palookaville on minulle sivuprojekti, mutta se on ollut minulle aikoinaan lähes yhtä tärkeä kuin Trickbag. Barrelhouse Chuck ei ollut silloin kaupungissa, mutta onnistuimme soittamaan viidellä tai kuudella keikalla Chicagossa ja vietimme yhden päivän myös studiossa fonisti Abb Locken kanssa. Koska hän oli itse aina pitänyt Skandinaviasta tulevista bändeistä ja artisteista kuten Sven Zetterberg, Knockout Greg & The Blue Weather ja Bluebirds, hän sai vakuutettua festivaalijärjestäjän antamaan Gregille tilaisuuden. Soitimme housebändinä Stampenilla Tukholmassa. Rockabillyja rock’n’roll-piirit ottivat Palookavillen omakseen ja arvostivat sitä, mikä oli meistä hieman hämmentävää, koska emme soita rockabillyä. Hän on Palookavillen sielu, tekee hienoja sovituksia ja on monipuolinen muusikko. Hän ryhtyi myymään festivaalille ajatusta kansainvälistymisestä, eurooppalaisesta esiintyjästä. Se oli uskomaton juttu, erityisesti koska tapasimme Lynwood Slimin, joka oli juuri päässyt sairaalasta, ja hän soitti siellä kanssamme. Sen jälkeen teimme levyn englantilaisen pianisti-laulaja Mike Sanchezin kanssa. Olemme juuri julkaisseet omalla levymerkillämme levyn ”Ska Bonanza”, joka on kokoelma sekä aiemmin tehtyjä että uusia ska-levytyksiämme. 10 Blues News 4/2017 From Palookaville -yhtyeen alku. Vuosi oli 2012 ja sen jälkeen Dohenyssä on ollut joka vuosi joku eurooppalainen esiintyjä. – Tommy: Tapasimme myös Kaliforniasta tulleen Jeff Scott Fleenorin, joka on nyt Delta Groove -yhtiön tuottaja. 2”, Spotifyssä. Knockout Greg & The Blue Weather oli ensimmäinen ulkomainen bändi festivaalilla ja keikka oli menestys. Olen onnekas, kun saan olla mukana kahdessa näin mahtavassa bändissä. – Lars: Olemme tehneet ja tuottaneet kaikki Trickbagin levyt itse ja antaneet jakelua muiden hoidettavaksi. Yritämme myös pysyä kiinni ajassa ja kehityksessä, ja tällä hetkellä meillä on yksi albumi, ”Vol. Jammasimme Tommy McCrakenin, valtavan intiaanin, kanssa ja muistan hitaan bluesin, joka kesti varmaan seitsemän tai kahdeksan minuuttia, kun hän kertoi siinä tarinaa, miten tapasi meidät. Itse asiassa teemme USA:ssa yhteistyötä yhden yhtiön kanssa, joka on saanut meidät 150 radiokanavalle. Onko radiosoitto tuonut Trickbagille lisää keikkoja USA:ssa. Hän oli silloin Randy Chortkoffin avustaja ja hänellä oli sopimus Doheny Blues Festivalin kanssa. Hän kirjoittaa musiikkia myös muille artisteille ja alkaa nyt saada nimeä pop-piireissä ja laajemmaltikin maailmassa – niin, että häntä pyydetään tekemään kappaleita eri artisteille. Kuinka monta levyä olet tehnyt Palookavillen kanssa. Sen saa tilaamalla jostain sekä keikoiltamme. He kirjoittivat yhdessä joitain todella hyviä kappaleita. Olemme kiertäneet paljon Espanjassa sekä Suomessa, soittaen ihmisille, jotka todella pitivät tyylistämme, villistä rhythm’n’ bluesin ja ska’n sekoituksesta. On parempi hoitaa mahdollisimman paljon itse. Ensimmäinen on nimeltään ”Numero Uno!”, ja teimme sen rockabillyä julkaisevalle Enviken-merkille
Salaattiottimeni sattui menemään rikki ja hoksasin sen kahvan olevan luuta – ja luuhan on perinteinen materiaali kitaroiden satuloissa kestävän rakenteensa vuoksi... – Meissä ihmisissä on paljon luovuutta, ja on hauskaa kun se tulee ulos musiikissa, maalaamisessa, koristelussa, ideoimisessa ja kappaleiden tekemisessä! ”Välillä soitan myös kuusikielistä sikarilaatikkokitaraa sylissäni, mutta sen kielet ovat niin matalalla, että luunpalasen sijaan käytän muovista syömäpuikkoa, jonka sain joskus kiinalaisen ruoka-annoksen mukana.”. Kielten vire on: Bb, F, Bb, F. Ennen sitä en ollut kokeillut slidesoittoakaan, mutta nyt se on iso osa esiintymistäni. – Nelikielisen sikarilaatikkokitarani kaula on tehty ihan vain laudanpalasesta, ja kielet on viritetty kahden pitkän pultin päälle. Blues News 4/2017 15 – Me tuimme toisiamme kaikessa. Oho! Tuo yksi on ihan viimeisillään!“ – Se kesti aikansa ja oli kaunis kokemus, eikä kukaan meistä olisi tahtonut jättää tuota “avioliittoa“, mutta lopulta oli pakko todeta että olimme kasvaneet erillemme ja oli aika seurata omia musiikillisia teitämme. – Välillä soitan myös kuusikielistä sikarilaatikkokitaraa sylissäni, mutta sen kielet ovat niin matalalla, että luunpalasen sijaan käytän muovista syömäpuikkoa, jonka sain joskus kiinalaisen ruoka-annoksen mukana. Ensimmäiset kokeiluni löytyvät “Professin’ The Blues“ -albumini kansilehtisestä, jonne taiteilin jotain jokaisen kappaleen kohdalle. Normaalisti sikarilaatikkokitaroissahan on kaksi tai kolme kieltä, mutta minun kitaroistani toisessa on 6 kieltä ja toisessa 4 kieltä. Aloittaessani en tosiaan osannut vielä soittaa sähkökitaraa, mutta opettelin sen soittoa, ja noin vuoden kuluttua totesin, että nyt voisin rohjeta soittamaan ensimmäisen sooloni keikalla. Se oli ensimmäinen kerta kun kävin Skandinaviassa. Tuo pieni vitsonen on hauska eritoten Amerikassa ja täällä Euroopassa esiintyessäni. Tuo pullo sopii hyvin käteeni, ja täytän sen aina viskillä tai jollain muulla alkoholilla. Päädyin käyttämään sitä luukahvaa capona, tuupattuna kielten alle. Se on myös johdattanut minut viettämään aikaa mississippiläisten soittajien kanssa, esimerkkinä Super Chikan, joka sekä soittaa sikarilaatikkokitaroita että rakentaa, maalaa ja koristelee niitä. Bändimme koossaoloaikana syntyi kolme Mojo-lasta. Mietin sitten itsekin capon kokeilua ja pohdin mistä löytäisin sopivan välineen. Ja sä tarvitset siihen lorauksen mojoa, siihen pitää liittyä jokin henkinen yhteys.“ Etiketti on jo kulunut pois, mutta minun slideni on Linie Aquavit -pullo, matkamuisto Norjasta, jossa esiinnyin Notodden-bluesfestivaaleilla. Bändin jäsenet kannustivat ja rohkaisivat todeten: “On ihan sama miten se menee, soita, kokeile!“ Se oli hieno kokemus meille kaikille: huuliharpun soittaja laajensi repertuaariaan kromaattisen huuliharpun puolelle, pianisti lähti kokeilemaan myös haitarin ja urkujen soittoa. Ja kuinka sattuukaan, omat nimikirjaimeni ovat myös FB. Se on matkannut kanssani monessa maassa, lukemattomilla paikkakunnilla, ja jos se joskus rikkoontuu, niin on varmaankin pakko lähteä takaisin Norjaan hakemaan lohdutukseksi uusi pullo. Hauskan yksinkertainen ratkaisu. – Tyypit Mississippin suunnalla ja muuallakin käyttävät monenlaisia simppeleitä caporatkaisuja, kuten Watermelon Slimkin teki dobronsa kanssa. Nelikielinen on rakennettu isosta sikarilaatikosta, jonka kanteen on naulattu feikki rekisterikilpi, jonka hankin australialaisesta automuseosta. Kun tuolloin menin Euroopan kiertueelle upouuden sikarilaatikkokitarani kanssa, kerroin bändille että taidan soittaa yhden sikarilaatikkoskittabiisin joka keikalla. Slidessä on hieno, aavemainen sointi. Jos minulla oli sähkökitara vaikkapa E-vireessä ja hänellä oma kitaransa D-vireessä, niin Slim nappasi jonkin tussin ja survaisi sen kielten alle ja sääti sillä virettä. SIKARILAATIKOISTA JA LUUNPALOISTA – Viime vuosina olen pääosin esiintynyt soolona tai pienen bändin kanssa ja olen tehnyt tutkimusmatkoja Mississippi-bluesin suuntaan. Kun huuliharpistimme oli raskaana, oli yleisön reaktio keikoilla tällainen: “Kappas, naisbändi. – Tuo tee-se-itse -asenne ja kotikutoisuus on hauskaa hommaa. Saimme sen kaiken kuitenkin toimimaan, vaikka isommille kiertueille emme voineetkaan lähteä. Kielet ovat hyvin korkealla, joten sitä on paras soittaa sylissä lapsteelin ja dobron tavoin. Hän käyttää pulloa slidenä ja kertoi minulle: “Sen tarttee olla pullo. Kilvestä löytyy australialainen klassikkoauto, Holden FB, ja siinä lukee “FB, australialainen klassikko“. Emme tehneet mitään massiivisia kiertueita, sillä kun kaikki jäsenet olivat naisia, niin mukaan tulivat raskaudet, äitiyslomat ja muut paljon enemmän kuin miesbändeillä. Idean slidena käyttämääni pulloon sain Watermelon Slimiltä, jonka kanssa olemme tehneet Australian kiertueen. Olen itsekin nyt innostunut Mississippi-tyylisestä kansantaiteesta. Pultit eivät ole rungossa ja kaulassa millään kiinni, joten kielten vaihtaminen vaatii tarkkuutta etteivät pultit karkaisi. Se on paksuudeltaan sellainen, että saan sen avulla säädettyä vireen E:hen saakka, joten antaahan se jo vähän lisää liikkumavaraa. Sikarilaatikkokitarakin on melko uusi lisä ja se on ollut repertuaarissani vasta pari – kolme vuotta. Yleisö innostui, ja totesin itsekin sen olevan mahtavaa puuhaa; tuosta tutkimusretkestä syntyi levyni nimeltä “Box & Dice“. Puikon päästä roikkuu pieni koriste, joten siinä on mukana vähän blingiäkin. Se on ollut valtavan hauskaa, ja haluan myös kokeilla sikarilaatikkokitaroiden rakentamista ja niiden maalaamista. – Minulla on kaksi sikarilaatikkokitaraa, joista kumpainenkin on vähän poikkeava
Sultans Of Junglen levytysura jäi vähäiseksi. Hienoa 7” vinyylisingleä saattaa vielä löytää harvoista hyvin varustetuista levykaupoista. & T-Bones (pisteen kanssa). Pietiläisen ja Penttisen kanssa joutuu jo painamaan jarrua. Ei tällaista osannut odottaa. Mutta sitten monien henkilökohtaisten juttujen takia koko soittohomma alkoi jäädä.” En edes halunnut kysyä – saati sitten kirjoittaa – mitä kaikkea silloin tapahtui. ”Mä en ole koskaan soittanut kenenkään muun rumpalin kuin Jupen kanssa”, huomauttaa Pietiläinen. ”Nuoruuden suosikkeja olivat esim. Aloitus pääsi kuitenkin yllättämään. ”Kai mä voisin väittää, että tärkeimmät vaikuttajat mun soittoon ovat olleet Cisse Häkkinen ja Ferguson. Kysyntää on riittänyt omien musiikkimieltymysten mukaan. ”Mä olen aina kuunnellut musiikkia laulajakeskeisesti – pitänyt vahvoista mutta myös persoonallisista äänistä”, aloittaa Penttinen. Soitettiin paljon rock’n’rollia, mutta ei pelkästään rockabillyä vaan myös mustaa rokkia, mikä ei ollut ihan tavallista. Vanha Gibson on kadonnut. ”Meidät on otettu keikoille ja vastaanotto on ollut tosi hyvää. ”Dynaflows ja Hypnomen. Bluesinnostus tuli Fabulous Thunderbirdsin myötä, jossa tuolloin bassoa soitti Keith Ferguson. Heti alkuun Sultans Of Jungle halusi eroon bluespuristin leimasta, mikä oli Dynaflowsissa käynyt rasitteeksi. Kun bluesyhtye The Dynaflows päätti 90-luvun alkupuolella vaihtaa nimeään, tyyliään ja laulusolistiaan, pyydettiin mukaan bändin jäsenten ihaileman Bockhill Specialin solisti Jani J.J. Bluesia ei tietenkään unohdettu, mutta liiallista ryppyotsaisuutta pyrittiin keventämään erilaisilla vaikutteilla. Elvis, Johnny Burnette, Johnny Cash ja Willie Nelson. Soitettiin enemmän garagea ja vähän rankempaa kamaa. Bändi kuulemma soittaa ”vain huvikseen ja terapiamielessä”. Molemmat vaikuttivat Sultans Of Jungleen, toinen ennen, toinen jälkeen.” Mainitsematta jäävät mm. tuntemattomammat bändit Freud Marx Engels & Jung (ilman pilkkuja) tai Honey B. Little Richardin myötä tuli kiinnostus mustaan musiikkiin. Kysyin Pietiläiseltä mitä oikein tapahtui. latinalaisrytmit ja epäsovinnaiset sovitukset ikivihreistä. Penttinen. Kestosuosikkeja ovat aina Big Joe Turner, Wynonie Harris, Howlin’ Wolf ja Sam Cooke, mutta myös esimerkiksi Tom Jones.” Pietiläisen lista on vähällä revetä vielä pitemmäksi, joten tasapuolisuuden vuoksi karsitaan sitäkin. Ensimmäisenä taisi tulla New Orleansin r&b ja Bo Diddleyn viidakkorytmi. Tyyli muuttui aika äkkiä. Erinomainen surf-single Zulu Stomp / No Lookin’ Back sai arvostusta alan harrastajien parissa, mutta myyntimenestystä siitä ei tullut. Sittemmin musiikki laajeni 60-luvun surfja garage-rockin pariin. Tietysti muitakin on ollut.” Mikkolan edellisistä bändeistä hän muistaa mainitsemisen arvoisiksi vaikkapa bluesyhtyeet One Way Out ja Famous Boogie Men. Sehän on vain paluuta vanhoihin aikoihin. Litmanen jatkoi lukuisissa bändeissä ammattirumpalina, alkuperäinen basisti Petri ”Punde/Punis” Pohjanoksa keskittyi päivätöihin ja Penttinen lauloi aikansa mm. Blues News 4/2017 17 Vaatimattomasti käyttäytyvä Litmanen on ainoa bändin jäsenistä, joka elättää itsensä musiikilla. ”Mehän ollaan oltu ihan käsittämättömän onnekkaita”, kertoo Pietiläinen. Sultans Of Jungle kuitenkin jatkoi vielä jonkin aikaa. ”Kun Pekka päätti lopettaa bändissä, kitaravastuu jäi pelkästään minulle. Hänen kykynsä yhdistää Fender Stratocasterin vibrakammen käyttöä Fenderin vahvistimelle tyypilliseen tremolo-efektiin on häkellyttävä. ”Kun soittaa työkseen, on otettava vastaan monenlaisia duuneja ja perehdyttävä eri tyyleihin”, Litmanen toteaa vaatimattomaan tapaansa. 50-luvun rock’n’roll. Helge Tallqvistin Deep Blue Diversissä. Kun noin vuosi sitten törmäsin Penttiseen Unioninkadun (Jussi Raittisen kadun) terassilla, hän näytti pirteämmältä kuin aikoihin ja kertoi uudestaan perustetusta Sultans Of Junglesta. Niiden lisäksi tulivat mm. Bluesin puolelta suurimmat suosikit ovat olleet Lightning Hopkins, T-Bone Walker, Guitar Slim, Magic Sam... Yhtye teki vain yhden singlen Goofin’ Recordsin GAS-alamerkille vuonna ’95. Nimiä tulee sitä vauhtia, että kynästä loppuisi muste, lyijykynästä lyijy, ranteesta voima ja päästä hermo. ja tietenkin ne kolme Kingiä, B.B., Albert ja Freddy.” Kitaristina Pietiläinen on selvä Fender-mies. Mehän. Pitkistä ja ennen kaikkea monipuolisista listauksista joutuu tinkimään, ettei edellä mainittujen loppumisten lisäksi loppuisi lehdestä palstatila. Vaikka Litmanen on ollut monessa mukana, nostaa hän esille (vaatimuksestani) kaksi tärkeintä. Koska GAS oli keskittynyt vain instrumentaalimusiikkiin, ei edes bändin solisti Penttinen ollut mukana. MUISTOJA MENNEILTÄ VUOSILTA Sultans Of Junglen historia on paitsi pitkä, myös erikoinen. Kaikki Louisiana-matsku ja New Orleansin triolikompit jäivät ohjelmistosta. Vuosituhannen vaihteen tehdessä tuloaan, yhtyeen toinen soolokitaristi Pekka Laine, oli päättänyt keskittyä päivätöihinsä Yleisradiossa ja jatkaa soittamista satunnaisesti omalaatuisessa The Hypnomen -triossa. Parisen numeroa sitten tulin lehdessämme Vesa Haajan levyarvion yhteydessä tölväisseeksi Litmasta siitä, että mies on mukana liian monessa bändissä. Sen verran arvostettu mies on, ettei liiemmin musiikillisia nöyrtymisiä ole tarvinnut tehdä. Kyseessä ei kuitenkaan ole pelkkä tehokeino vaan soittotyyli, jonka koko maailmassa harva hallitsee. Musiikkiharrastus lähti 70-luvulle tyypillisesti Hurriganesista, mitä seurasi Bill Haley ym. Sekaan mahtuu niin bluesia, rock’n’rollia, countrya ja jazzia. ”Duane Eddy – se on aina ollut kova! Tietenkin Chuck Berry, Bo Diddley, Dick Dale, The Champsin Jerry Cole ja Sonicsin Larry Parypa. Sultans Of Junglessa hän soitti jo yli 20 vuotta sitten, joten sitä ei voida laskea uudeksi synniksi. Loppujen lopuksi Hypnomen teki useampia levytyksiä. ”Meillä oli jo kouluaikoina bändi Backkick. Digattiin Dave Edmundsia ym.” Mikkola myöntää, että on kuullut vertailuista Dunniin, mutta veikkaa sen johtuvan hänen parrastaan