Little Richard 1932–2020 The Allman Brothers Band / Rättibluesia / Unohdetut albumit / Klassikoiden lähteillä Divarien helmiä / Quality Records / Konserttialbumien klassikoita / Levytutkailut 197301-20-03 ISSN 0784-7726 N:o 303 (3/2020) Hinta 7,20 € 53. vuosikerta BN haastattelee: MR. SIPP DOKTU RHUTE MUUZIC BRENDA TAYLOR DEFINITELY TOO LATE BLUES BAND Henkilöhistoriaa: DONALD HEIGHT BRUCE CHANNEL
20 s. 62. 10 s. 36 s. 28 s. 30 s. 60 s. 10 s. 15 s. 15 s. 20 s. 60 s. 36 s. 2 Blues News 3/2020 s. 16 s. 28 s. 16 s. 30 s. 4 s. 62 s. 4 s
Sitä paitsi en tarvitse siihen 7-8 hengen yhtyettä vaan saamme homman toimimaan vaikka parin kolmen soittajan voimin. Kysyin, olisiko siihen mahdollista osallistua, mihin Shirley vastasi oitis kieltävästi, koska oltiin jo pitkällä marraskuussa 2012. Tutkin eri musiikkigenrejä ja arvioin omia kykyjäni ja rajoituksiani heppuna, joka asuu ja haluaa pysytellä Mississippissä. Eräänä aamuna sitten havahduin kaipuuseen takaisin kiertuelämään. Niinpä googlasin “blues opportunity in the state of Mississippi” ja löysin Vicksburg Blues Societyn Shirley Waringin yhteystiedot. Olen riittävän vanha ollakseni nähnyt, kuullut ja kokenut bluesia, mutta samaan aikaan riittävän nuori tehdäkseni bluesmusiikkia vielä vaikka 40 vuotta eteenpäin. Sitten aloin lukea ja opiskella bluesmusiikin taustoja ja lainalaisuuksia ymmärtämättä vielä silloin, että valtaosa merkittävistä bluesartisteista on alkujuuriltaan mistäpä muualta kuin Mississippistä. Minä en kuitenkaan ollut itse vielä valmis voittajaksi. Kirjoitin ja tuotin runsaasti gospelia artisteille ja yhtyeille kuten Henry Green, The Williams Brothers ja The Spiritual Five. Sanoin, että kaikki hoituu kyllä lauantaiksi. – Seuraava askeleeni oli selvittää, miten päästä kiinni bluesympyröihin täällä kotikonnuillani. Kaikki ymmärsivät ja arvostivat, että olin aloittanut urani hyvin nuorena ja että tarvitsin lepoa sekä aikaa perheeni ja lasteni parissa. Blues News 3/2020 7 ajatukseen, että mikä olisi sopivampi aluevaltaus kuin ruveta tekemään jotain tuoretta musiikkia Mississippistä, tehdä se oikein eikä tyytyä mihinkään puolivillaiseen. Jättäydyin kohteliaasti taka-alalle eikä kellään ollut siitä mitään pahaa sanottavaa. Soitin serkuilleni, kiinnostaisiko heitä lähteä kanssani soittamaan bluesia. Tapasimme sitten treenien merkeissä kisalauantaita edeltävänä tiistaina. Soitin välittömästi Shirleylle, joka kertoi tulevana lauantaina pidettävästä osavaltion Blues Challengesta. kaiken korkojen kera ja minä, joka olen lähinnä innovaattori ja motivaattori en enää jaksanut. SIPP LÖYTÄÄ BLUESIN Tunsin olevani riittävän lahjakas soittamaan ja säveltämään niin kantria, hiphopia, rapia, rhythm & bluesia kuin jazziakin. Totesin itselleni: ”Olen musta, kitaraa soittava kundi Mississippistä. Hän neuvoi palaamaan asiaan uudestaan seuraavana vuonna, mistä en taasen tykännyt lainkaan. Halusin tuntea musiikissani yhteenkuuluvaisuutta ja lämminhenkistä perhesidonnaisuutta. MR. En siis haaveillut voitosta, minulle oli ylipäänsä voitto päästä IBC-kisoihin ja Memphisiin. En ollut joutunut maksamaan osallistumismaksuja kuin pikkupoikana. Esiinnyimme ensimmäisinä, räjäytimme heti pelipankin ja ansaitsimme kisapaikan Vicksburg Blues Societyn edustajina tammikuussa 2013 Memphisissä pidettävään International Blues Challengeen. Tiesin, ettei ikäluokassani monikaan ollut kiinnostunut bluesista vaan pikemminkin olemaan r&btai pop-laulaja, mikä taasen ei ollut minun juttuni. Siinä on kolme kohdalleen osuvaa luonnehdintaa miksi soittaa bluesia”. En ollut varsinaisesti esiintynyt musiikkiklubeilla gospelaikoinani, joten Beale Streetin The Bottleneck oli sekin sinällään avartava kokemus. Kun likipitäin anelin ja kerjäsin niin hän lupasi yrittää, varmistaen kuitenkin ensin, onko minulla omaa materiaalia, osaanko soittaa ja laulaa ja onko minulla bändiä. – Parin kotioloissa vietetyn vuoden aikana sävelsin, äänitin, miksasin ja masteroin studiossani varmaankin pari sataa omaa gospelkappaletta, jotka ovat minulla edelleen tallessa. Kotioloissa pystyisin kuitenkin joka tapauksessa jatkamaan studioaktiviteetteja ja levyjen tuottamista. Sitten hän pyysi lähettämään 25 dollarin osallistumismaksun, mikä tuntui minulle ajatuksena kovin vieraalta, olinhan ammattimuusikko ja minulla jo seinät täynnänsä monenlaisia palkintoja. En halunnut kuitenkaan palata gospel-laulajana vaan aloin miettiä mitä seuraavaksi tuleman pitää... Kotona oli lapsia ja heidänkin takia otin pariksi vuodeksi etäisyyttä kiertue-elämään. Blues oli avainsana. Päädyin lopputulemana. Esiintymisasuinamme olivat mustat puvut, valkoiset paidat, valkoiset kengät ja teipatut silmälasit. – Matkasin Memphisiin ilman sen kummempaa voittamisen tavoitetta, olimmehan olleet bluesbändinä kasassa vasta pari kuukautta. Saanhan kertoa näkemyksestäni bluesiin. Kirjoitin kappaleet Can I Ride, Ms. IBC-2013 -bändisarjan voitti Selwyn Birchwood ja olin onnellinen hänen puolestaan, mitä ihmiset eivät oikein ymmärtäneet. Olin kuullut ihmisten puhuvan upeasta Orpheum Theatresta, ja kohta olinkin itse soittamassa siellä finaaleissa. Vuonna 2010 minulla oli kaksi kappaletta Billboardin listoilla ja keikkoja buukattuna puoleksi vuodeksi eteenpäin, mutta pistin hanskat naulaan. Olen yhtälailla tarpeeksi vanha ja tarpeeksi nuori ymmärtääkseni bluesin olemuksen. Olin aivan loppu. Jo pelkästään soittaminen Beale Streetin klubeilla oli antoisaa ja avartavaa, samoin selviytyminen alkueristä semifinaalien kautta jopa itse finaaliin. Jones and It’s My Guitar, joilla voitimme kilpailun
Päämääräni on pistää puolet ansioistani jemmaan tulevia musiikkiproduktioita silmälläpitäen. Hän teki sen puhtaasti halustaan ja sydämestään. Toisaalta cd:n soulimman osaston markkinointikanavat sujuivat Malacolta hyvin ja fifti-fifti -diili oli siten oikeudenmukainen kaikille. Totesin siihen, että koko ikäni minulle on sanottu, mitä minun ei pitäisi tehdä. Ymmärsin, että itsenäisenä artistina ja omalla levymerkillä pääsisin vain tiettyyn pisteeseen, jonka olin jo saavuttanut. Zac Harmon oli ensimmäinen bluesartisti, joka tarjosi minulle mahdollisuuden esiintyä oikealla lavalla oikealle yleisölle. Niinpä cd:n materiaalista noin puolet on soul-pohjaista musiikkia ja toista puoliskoa kutsun Mississippi bluesiksi. Se oli mahtavaa. – Seuraavaksi minut buukattiin saman kesän (2013) Chicago Blues Festivalille. – Vuoden 2013 IBC-mittelöiden jälkeen aloin rakentaa vakavissani ohjelmistoa ja bluesshow’tamme päämääränä seuraavan vuoden IBC. Sillä mennään. – Kun näytin Malacolle ensimmäisen cd:ni tosiasialliset myyntitulot he halusivat välittömästi levyttää minua, mikä oli minulle ihan ookoo. Pienempi rooli siis takasi minulle huomattavasti isomman roolin – kaikki sujui täydellisesti. Sipp. Lisäksi pääsin tilanteeseen, jossa minulla olisi perusbudjetti, millä promotoida levyjulkaisujani, olipa minulla takana kaupallinen levy-yhtiö tai sitten ei. Minut oli valittu isohkoon rooliin James Brownista kertovaan “Get On Up” -elokuvaan, ja leffan kuvauspäivämäärät olisivat ajoittuneet tammikuulle 2014 juuri IBC-kisojen päälle. – Toinen cd-julkaisuni “Mississippi Blues Child” julkaistiin Malacolla (MCD 7547; 2015) ja se oli hyvin erilainen verrattuna “It’s My Guitar” -levyyn. Sen takia en halunnut mitään merkittävää roolia elokuvassa, koska oli valintatilanne, ollako mukana James Brown -elokuvassa vaiko IBC:ssa. Kuinka kävikään, myin ensimmäistä cd:täni 396 000 dollarin edestä. Toisaalta 20 vuoden taustani gospel-artistina takaa minulle kosketuspinnan ja näkemyksiä musiikkialalle. Lisämääre “Mississippi Blues Child” tuntui myös luontevalta, sillä olin tavallaan oman osavaltioni blueslegendojen jälkeläinen ja hengenheimolainen. Olenhan Mississippistä, joten “Mr. Koska minulla oli takana 20-vuotinen ura ja sen myötä pitkäaikaiset gospel-fanit, halusin pelata varman päälle ja toimia jatkossa toisin uuden musiikin parissa. En missään tilanteessa suostu julkaisemaan levyä, jolla ei olisi takanaan riittävää mainosja tukikampanjaa. Olin juuri viimeistellyt albumin “My Guitar” ja pistin sen heti markkinoille ja otin myös vastaan muutamia keikkatarjouksia. Alun perin minulle oli varattu kitaristi Jimmy Nolenin rooli, johon sitten valittiin Jamell Richardson. Selitin asian elokuvan tuottajalle, ja minulle tarjottiin pienempää roolia Brownin ensimmäisenä kitaristina Les Buie’na. – Henkilökohtaisesti uskon tuoneeni bluesgenreen jotain uutta ja erilaista. Esitin siellä kolme kappaletta Zacin bändin kanssa ja jäin sen perään lavalle Zacin itsensä kanssa. Äänittäessäni cd:tä olin edelleen Malacon leivissä gospel-artistina ja kertoessani heille levytysaikeistani he eivät uskoneet minuun vaan väittivät, ettei kukaan kuuntele tuollaista (blues)musiikkia ja kehottivat minua jatkamaan gospel-sävelmien kirjoittamista. Minulle on muotoutunut kyky yhdistää ihmisiä, missä kirkkotaustalla on oma osuutensa. Levy on sataprosenttisesti minua itseäni sisältäen vain originaalimateriaalia ja soitan sillä myös kaikkia instrumentteja. 8 Blues News 3/2020 – IBC-kisojen jälkeen sain valtavasti yhteydenottoja keikkaja festarijärjestäjiltä, mutta emme olleet silloin vielä valmiita, koska ohjelmistossamme oli vain muutamia kappaleita ja keikoilla piti soittaa ainakin tunnin setti. Sitten eteen astui kuitenkin melkoisia vastoinkäymisiä. – Zac Harmon oli nähnyt minut IBC-stagella ja kutsui minut avausaktiksi keikalleen Tall City Blues Festivalille Teksasiin, mikä oli ensimmäinen festariesiintymiseni. – Ensimmäinen Mr. Pystyisin kyllä silläkin tavoin tienaamaan riittävästi, mutta minulle on eteenpäin meneminen ja uusien suhteiden luominen ollut aina tärkeätä. Se mahdollisti osallistumiseni kisoihin. Sipp -cd:ni Malacolle oli nimeltään “Knock A Hole In It” (MCD 7551) ja se julkaistiin vuonna 2017. Levyä toteuttaessamme en itse asiassa tiennyt, ettei Malacolla ollut juurikaan eväitä eikä kontakteja tehdä paljoakaan esittämäni blues-tyyppisen materiaalin markkinoinnin eteen. Sipp -blueslevy oli Baby Boy -merkkini omakustanne “It’s My Guitar”, jonka Malaco otti myöhemmin tuotantoonsa (Baby Boy CD 12112, josta on myös olemassa kotipolttoinen cdr-versio, sittemmin Malaco CD 7548; säveltäjäksi kaikille kappaleille on merkitty Castro Colemanin sijaan Cat Cole – PN). Sittemmin cd voitti Blues Foundationin Blues Music Award -palkinnon (2016). Isäni painotti minulle silloin, että tämä on nyt mahdollisuuteni ja minun täytyy pystyä vastaamaan siihen. Saamillani tienesteillä pystyin kuittaamaan joitain isoja laskuja sekä tyttärieni opiskeluja vakuutusmaksuja. Marraskuussa 2013 olin jälleen mukana Vicksburgin esikarsinnoissa ja tulin taas valituksi. Päätökseni oli taatusti oikea, sillä – kuten tunnettua – voitin IBC-2014:n bändisarjan. Sipp” siitä lyhennettynä sointui mainiosti. Minulla ei ole koskaan lavalla soittolistaa, sillä olen oppinut lukemaan yleisön reaktioita. Olen hänelle siitä ikuisesti kiitollinen, koska hänen ei olisi tarvinnut tehdä sitä. Oma keikkani oli lauantaina, mutta koska olin maisemissa jo perjantaina niin Bobby Rush kutsui minut kanssaan lavalle ja esiintymisestämme näytettiin pätkä myös Chicagon TV:ssä. Tätä nykyä minulla on kuuden tunnin edestä Mr. Olemme asiamme osaavia bisnesmiehiä, jotka rakastamme esittämäämme musiikkia ja yleisöämme. Olen sittemmin hieman katunut asiaa ja toivonut jatkaneeni omalla Castro-nimelläni, josta todella pidän, mutta brändi on nyt Mr. Siksipä musiikkityylien puolittaminen cd:llä palveli kaikkia osapuolia, koska myös minä saavutin sen myötä uutta kuuntelijakuntaa ja yleisöä. Sipp -materiaalia, jota voin esittää lavalla. Ensinnäkin toimimme puhtaassa, rehellisessä organisaatiossa, emme bändini kanssa dokaa, emme käytä huumeita emmekä jahtaa naisia keikoillamme. Koska Malaco on soul-taustainen levyyhtiö päädyin teemalliseen lopputulokseen, jota sekä he että minä voisimme hyödyntää tahoillamme. Annan. Laitoin tuotantoon likoon omaa rahaa, jolla hoidin levyn bluesmateriaalin markkinointia omia kanaviani pitkin tietyille radioasemille, joihin Malacolla ei ollut suoria yhteyksiä. Toinen Mr. – Siinä vaiheessa kun olin päättänyt ryhtyä bluesartistiksi Shirley Waring kysyi, josko halusin jatkaa uraani omalla Castro Coleman -nimellä
– Isäni soitti kitaraa harrastuksekseen, mutta hän ei antanut minun koskea siihen kovin usein. Mobileen muutettuamme äidilläni oli tapana ottaa minut mukaan ostoksille keskustaan ja matkalla ohitimme musiikkiliikkeen, jonka ikkunan eteen minulla pysähdyin usein katselemaan kitaroita. Muutama vuosi sitten myös Willie Dixon’s Chicago All Stars -kokoonpano aktivoitui nimellä Original Chicago Blue All Stars. Chicagon South ja West Siden klubeissa Roy esiintyi mm. Paria vuotta myöhemmin äitini lupasi ostaa minulle sähkökitaran, jos maksaisin sen pääosin itse. Vanhaa kaartia ryhmässä edustavat basisti Freddie Dixon, rumpali Jimmy Tillman ja kitaristi John Watkins. Harjoittelin omatoimisesti ja siinä oli avuksi hyvä sävelkorvani. Myöhemmin hän esiintyi mm. Näit siis jonkun soittavan kitaraa ja halusit itsellesikin kitaran. Kaikki kitaraa soittavat ystäväni halusivat vaihtaa kitaransa minun soittimeeni. Hänen maineensa kasvoi Chicagossa Otis Rushin toisena kitaristina, mutta tätä ennen hän oli jo tehnyt soolokeikkoja Mobilessa, Alabamassa ja toiminut lämmittelijänä mm. Oman soolouran katkaisivat muutamaksi vuodeksi armeija ja Vietnamin sota. Isäni kuoleman jälkeen muutimme synnyinpaikkakunnaltani Coffeyvillestä, Alabamasta Mobileen, Alabamaan. Kymmenen vanhana vaihdoin polkupyöräni oikeaan kitaraan. Kiristin niitä saadakseni korkeampia ääniä. Tein sen jälkeen itselleni oman kitaran. Nappy Brownin Revuelle oppien samalla showbisneksen lainalaisuuksia. Opimme toisiltamme. Blues Heaven Foundationin ja Motor Row Brewing Companyn tilaisuuksissa. Yhtyekeikkojen lisäksi Doktu on taas viime vuosina tehnyt mies ja kitara -sooloesiintymisiä. Myöhemmin mukaan tulivat vinyylialbumit ja cd:t, myös omalla levy-yhtiöllä. Pystyin kuulemaan, kun olin päässyt lähelle. The Dellsja The Spaniels -yhtyeiden jäsenenä. Hän pyysi minua aina esittämään Jimmy Reedin kappaleen Baby, What You Want Me To Do. Äitini maksoi ensimmäisen osamaksuerän ja minä huolehdin lopuista. Opin paljon noina aikoina, ja kun olin 17tai 18-vuotias, pääsin kiertämään näiden kuuluisampien artistien seurassa. Watkinsin sairasteltua Doktu ja nuori Michael Damani ovat olleet mukana kitaristeina ja esiintyneet ahkerasti mm. Ensimmäinen blueskappale, jonka muistan kuulleeni oli Guitar Slimin The Things That I Used To Do. KARI KEMPAS C hicagolainen laulaja-kitaristi, säveltäjä ja bändinjohtaja Doktu Rhute Muuzic, joka aiemmin tunnettiin nimellä Roy Hytower, on ollut pitkällä urallaan monessa mukana. All Stars teki myös Australiassa kahden viikon kiertueen syksyllä 2019. Olin aivan unohtanut sen. Keikkailimme ensin Mississippissä ja sitten Floridassa ja Georgiassa.. – Minulla oli vain tapana katsella isäni soittoa. Äitini ostikin minulle joululahjaksi oikean akustisen kitaran. Hän suostutteli esiintyjät antamaan minun avata heidän show’nsa. Doktu Rhute Muuzic on vieraillut Suomessa neljä kertaa: kahdesti 1990-luvulla Motif-bändinsä kanssa sekä vuosina 2017 ja 2019 helsinkiläisen Highway-yhtyeen kanssa. Se oli mielestäni kauneinta, mitä olin kuullut. Siellä tapasin Jabo Starksin ja Fred Wesleyn. Johnny Drummerin bändin jäsenenä. Uusi akustinen mies ja kitara -cd ”Purpose And Meaning” ilmestyi viimeisimmän Suomen kiertueen jälkeen marraskuussa 2019. Yritin sitten soittaa sitä itse. Ahkerana laulunkirjoittajana Hytower pääsi levyttämään useita single-julkaisuja pikkumerkeille. Valitsin punaisen Gibson Les Paulin. Sitten talomme paloi ja isäni kitara sen mukana. Aloitin Nappy Brownin kanssa. Kun olin 14-vuotias, veljeni otti minut mukaansa kotibileisiin, ja minulla oli tapana soitella niissä itsekseni. Hän buukkasi Fats Dominon, The Plattersin, Ray Charlesin ja James Brownin tapaisia isoja nimiä esiintymään klubille, jonka nimi oli Harlem Dukes Social Club. – Mobilessa oli noihin aikoihin paljon muusikoita, eikä ollut vaikea oppia soittamaan, jos se vain kiinnosti. – Tom Couch, joka oli merkittävä promoottori Etelässä, oli toisen veljeni ystävä. Olin silloin varmaan 8-vuotias. Saitko opetusta kitaransoittoon. 10 Blues News 3/2020 DOKTU RHUTE MUUZIC Persoonallinen oman tiensä kulkija NUORUUDEN BLUESKOULU – Olen joskus sanonut haastattelussa, että sain ensimmäisen kitarani koulukaveriltani Robert Pacelta, mutta eräs ystäväni muistutti minua, että olen tehnyt ensimmäisen kitarani itse vanhasta, puisesta laatikosta. Alun perin itseoppinut kitaristi on soittanut 1960-luvulta lähtien lukemattomien muusikoiden kanssa saaden näiltä vaikutteita ja muodostaen oman, tunnistettavan tyylinsä sekä kitaristina että laulajana. Siinä oli muutama kieli ja loput tein kanaverkon rautalangasta
Opin paljon muusikoilta, joista suurin osa oli minua vanhempia. Äänitykset poikkesivat live-tilanteista tai oman bändin kanssa tehdyistä töistä, joissa on enemmän vapauksia. Otis oli ehkä kaikkein mukavimpia ihmisiä, jonka olen tavannut, ja hän palkkasi minut siltä istumalta. Tehtiinkö äänitykset jossain isossa studiossa. Sieltä palasin Vietnamiin, missä koko joukkueeni oli saanut sillä välin surmansa. Veljenpoikani vei minut sinne. – Nappy Brownilla oli joskus tapana kadota takaovesta keikan jälkeen maksamatta minulle, mutta pidän niitä oppirahoina. Esiinnyimme kaikissa Chicagon ja sen ympäristön paikoissa. Blow Joe Evans soitti tenorisaksofonia ja hänen suosikkejaan olivat balladit kuten Somewhere Over The Rainbow ja Foggy Day sekä A Dollar Bill, jonka hän lauloi. Sen pitäisi olla. – Kyllä, ja kontrabasso. Wolf katsoi minua ja kysyi, soitanko bluesia. Donny Hathawayllä oli oma äänityssessionsa heti bändin jälkeen, mutta hän tuli paikalle etuajassa. Howlin’ Wolfin kanssa jammailin ensi kerran, kun Junior Wells kertoi hänelle minun olevan ystävänsä Alabamasta. Oppimiseen meni aikansa. Bändi oli todella hyvä. Osa kappaleista, jotka tein The Emotionsin ja Donny Hathawayn kanssa, ajoittuvat tälle kaudelle. Stax Records julkaisi niistä useimmat, mutta rytmisektion raidat äänitettiin Muscle Shoalsin studiolla ja Memphis Hornsin osuudet Staxillä Memphisissä. Yksi veljistäni asui siellä. Myöhemmin käytin studiossa omaa bändiäni. Heillä oli yhteinen yritys nimeltä Archie Lee Hill, joka ryhtyi edustamaan myös minua. Jonkun piti periaatteessa aina antaa suositukset, ennen kuin uusi kasvo pääsi mukaan. Rytmisektion äänityksiin meni viikko, sitten olivat vuorossa torvet ja viimeisenä lauluosuudet. Otis esiintyi Pepper’s Loungessa tiistaisin ja Joe pyysi minua tulemaan Pepper’siin seuraavana tiistaina. SOPIMUKSENTEKOA JA STUDIOPESTEJÄ Millaista oli palata Vietnamista takaisin kotiin. En siis itse soittanut bändissä, vaan avasin show’t parilla lämmittelykappaleella. – Nyt useimmat musiikintekijät haluavat vain tehdä levyn ja heillä on idea, mutta he eivät saa aikaan tarinaa, joka olisi ymmärrettävä. Muddy Waters, Howlin’ Wolf ja Junior Wells. Heillä oli tapana sanoa, että kaikkein tärkeintä musiikin esittämisessä on tarinan kertominen. Tein kiertueen myös Gene Allisonin kanssa. Noihin aikoihin Cadillac lisäsi muusikon uskottavuutta. Opin heiltä todella paljon muun muassa sointukuluista. Hän piti kuulemastaan, istui pianon ääreen ja soitti mukana ilman harjoittelua tai mitään. Äänitettiinkö nuo sessiot studioyhtyeen kanssa. – Kyllä, C.R.C.:n eli Chicago Recording Companyn studioilla. Ainoa ongelma oli, että minun oli vaikea oppia tekemään lyhyitä kappaleita. Keikkailin hänen kanssaan vuoden verran ennen kuin minut kutsuttiin asepalvelukseen. Esimerkiksi Earth, Wind & Firen alkuperäisessä kokoonpanossa soittanut basisti Louis Satterfield oli mukana sessioissa. Minua pidettiin etulinjassa liian pitkään ja sain tiedon kotiinlähdöstä vasta kolme päivää aikaisemmin. Muistan kuinka kerran Cadillacimme oli rikki ja saimme vuokraamosta tilalle jonkun vanhan auton. OPPIA LAULUNKIRJOITTAMISESTA KANTAPÄÄN KAUTTA – Olen aina tehnyt omaa musiikkia. Hän sanoi olevansa valmis jättämään Otis Rushin bändin ja perustamaan oman bändinsä, ja hän halusi Otisin kuulevan minun soittavan. – Sain armeijan peruskoulutuksen ja sitten minua jo vietiinkin Kalifornian kautta Vietnamiin. Singlelle ei mahdu kuin 2–3 minuutin esitys, joten tarina on kerrottava lyhyessä ajassa. He esittävät kappaleita, joissa ei ole merkitystä. Show’n alettua yleisö toki vakuuttui asiasta. 12 Blues News 3/2020 Oliko Nappyllä big band torvineen. – Kyllä, 1960ja 70-luvuilla käytettiin studiomuusikoita. Vastasin kyllä, jolloin hän kysyi, soitanko BLUESIA, koska täällä ei nyt soiteta mitään bebopia. Hänellä oli iso hitti You Can Make It If You Try. – Esiinnyin Blow Joe Evansin, Frank Jonesin ja basisti-rumpali Carl Scottin kanssa, jotka olivat soittaneet Count Basien yhtyeessä. He olivat eläkkeelle jäätyään muuttaneet Garyyn, Indianaan. Vuodet 1960–62 olivat hyviä aikoja. Minun mielestäni kappaleella pitäisi olla syy olla olemassa. Kitaristi Jimmy Johnson soitti monella ”Pop” Staplesin levyllä. Sain managereiltani ohjeen kertoa sama asia toisella tavalla – vähemmän sanoja ja käyttäen sellaisia ilmaisuja, joissa on hyvä rytmi. Cadillac oli ensimmäinen asia, minkä aloitteleva keikkamuusikko noihin aikoihin hankki. Sain malarian ja olin sairaalassa 110 päivää. Oliko kaikki valmina, kun menit studioon. Tilanne oli Blue Rock/Mercury -yhtiössä muuttunut. Hän muutti sittemmin Kaliforniaan. Joukkueeni kersantilla, joka oli myös Mobilesta, oli huono tuuri. – Olin komennukseni aikana menettänyt joitakin levytyssopimuksia. – Kyllä ja ei, studion sovittaja teki nuotit muusikoille ja kun mentiin studioon, kukin kävi kappaleen läpi pari kertaa ja sitten se äänitettiin. Kaikki kappaleet levyilläni ovat omiani, lukuun ottamatta Weekend Bluesia, jonka on kirjoittanut Cornell Ward. Hän oli erinomainen muusikko. Muscle Shoalsin studion studiomuusikoita ja sovittajia olivat myös Jimmy Johnson ja Roy Rodgers, jotka asuivat Muscle Shoalsissa. Olin etulinjassa ja tavallisesti, kun komennuksesta oli jäljellä 25–30 päivää, sotilas otettiin pois etulinjasta valmistautumaan kotiinpaluuseen. Hänkään ei saanut ajoissa tietoa kotiutuksesta ja menehtyi etulinjassa muutama päivä ennen kuin hänen olisi pitänyt päästä lähtemään. Palattuani kokosin oman bändin ja törmäsin kolmeen manageriin, Archie Russelliin, Hillary Johnsoniin ja Lee Hilliin. Asuin siellä vuoden ja muutin sitten Chicagoon. Kun aloitin omien laulujen tekemisen, minulla oli paljon hyviä ideoita. – Muutin 19-vuotiaana Madisonvilleen, Kentuckyyn. Sunnuntaisin oli mahdollisuus jammata Junior Wellsin kanssa, mutta Muddy Waters ei päästänyt lavalle seuraansa sellaisia, joita ei tuntenut. Olin Vietnamissa vuoden, haavoituin, jonka jälkeen minut lähetettiin toipumaan Filippiineille ja sitten Japaniin. Jokaisen kappaleen pitää olla tarina, joka rakennetaan alusta alkaen. Pääsin soittamaan Albertin kanssa ja Joe piti tyylistäni. Keikkailimme Castle Rock -klubilla perjantaisin ja lauantaisin sekä Pepper’s Loungessa sunnuntaisin. – Teimme myös joitain äänityksiä Alabamassa Muscle Shoalsin studiossa, jolloin mukana oli Memphis Horns. Sen jälkeen aloin työskennellä freelancerina eri bändien kanssa. Bob Crowder soitti rumpuja. – Kerran Albert King oli esiintymässä Pepper’s Loungessa ja paikalla yleisössä oli myös Mighty Joe Young. Tiesin 43rd-kadulla sijaitsevan klubin, jossa kävi paljon bluesmuusikoita, mm. Kun saavuimme klubin eteen Floridassa, ihmiset kyselivät, oletteko tosiaan Nappy Brownin bändistä ja ihmettelivät, missä Cadillacimme oli. Työskentely oli hyvin tehokasta