Blues News 03/2017 - Lehtiluukku.fi

Haluatko ostaa tämän lehden?

Vaikuttaako lehti kiinnostavalta? Voit lukea koko lehden valitsemalla "Lisää ostoskoriin". Mukavia lukuhetkiä!

Olet esikatselutilassa. Lue koko lehti

BN haastattelee: COREY DENNISON TASHA TAYLOR DONNA LOREN BILLY FLYNN ADRENA Henkilöja yhtyekuvia diskografioiden takaa: THE SHARPEES WALTER RHODES Bluesin lähteillä, osa 44: RAY CHARLESIN TAKAPIRUT Chuck Berry in memoriam 1926–2017 / Duuniblues / Divarien helmiä / EBC ’17 Teddy & The Tigers / Muddy Lee Makkonen / BN lukee kirjallisuutta / Levytutkailut 197301-17-03 ISSN 0784-7726 N:o 285 (3/2017) Hinta 6,80 € 50. vuosikerta
12 s. 15 s. 4 s. 40 s. 24 s. 4 s. 8 s. 8 s. 28 s. 40. s. 20 s. 44 s. 15 s. 20 s. 24 2 Blues News 3/2017 s. 28 s. 44 s. 12 s
Suomalaisten levytettyjen kappaleiden nimissä ”blues” on esiintynyt tiettävästi vuodesta 1929 lähtien (Markus Raution & Yrjön Orkesterin Raatikkoon, blues) ja sana vilahtaa ohimennen ainakin Gustaf Strengellin ruotsista suomennetussa ”Nykyajan ilmoitusreklaamissa” (-24) sekä ”Ison Tietosanakirjan” v. Bessie Smithistä ja T-Bone Walkerista kertoneen ”Jazzin vaiheita” -kirjan (-58) suomennoksesta. jollei kovien niin ainakin keskivertoaikakauslehtiä tukevampien kansien väliin. Edelleen merkittävää tutkimusja toimitustyötä ovat roots-tietokirjallisuuden saralla tehneet Heikki Hilamaa ja Seppo Varjus, joiden yhteistuotannossa ovat syntyneet monet juurimusiikin eri tyylilajeihin keskittyneet teokset, viimeisimpinä ”Ennen Elvistä – Jazz, blues ja country 1900–1956” (Johnny Kniga 2012) sekä ”Kumouksen äänet – Yhdysvaltojen murros ja musiikki 1960–1984” (Info Kust. ”Bluesin rantautumista” maahamme (sekä terminä että soitettuna tyylilajina) on koitettu jäljittää monissa yhteyksissä, tutkimusten johtaessa useimmiten 20-luvulle, siis jotakuinkin samalle aikahaarukalle jazzin tai vaikkapa kantrimusiikin ”lanseeraamisen” kanssa. Howlin’ Wolfin, Muddy Watersin, B.B. 2015). Kenties tietynlaisen blueskirjallisuusleiman ovat saaneet otsaansa myös Dave Lindholmista ja Tuomari Nurmiosta hiljattain kootut elämäkerrat (Lamppu Laamasen ”Dave Lindholm – tietenkin” sekä Jukka Lindforsin, Markku Salon & Raimo Pesosen ”Dumari”) – ja miksipä ei, kyllähän molemmat herrat ovat viihtyneet varsin hyvin Blues Newsinkin palstoilla. 20 Billy Flynn .................................................................... Varhaisissa musiikkitietoteoksissa bluesista on kuitenkin ryhdytty puhumaan säännönmukaisemmin bluesina vasta noin 40ja 50-lukujen vaihteesta lähtien. 44 Divarien helmiä! #34 ................................................ Sami Heino; Otava), jonka kohde puolestaan poikkeaa syysrundillaan Tukholmassa 12.10., valitettavasti ei kuitenkaan tällä erää yhdelläkään suomalaisareenalla. 39 Teddy & The Tigers ..................................................... Pekka Markkula; Soundi-kirjat -83), minkä lisäksi aihepiiriä on jossain määrin sivuttu mm. Sandved/suom. 54 Turinaa ja tietoa ........................................................ vuosikerta Ilmestyy 6 kertaa vuodessa Julkaisija Finnish Blues Society (FBS ry) PL 257, 00531 Helsinki (PO Box 257, 00531 Helsinki, Finland) Vastaava päätoimittaja: Maiju Lasola maiju59@hotmail.com + 358 (0)50 356 4102 Toimituspäällikkö, taitto, ilmoitusmyynti, verkkosivut Pete Hoppula pete.hoppula@saunalahti.fi + 358 (0)50 340 2541 FBS ry:n jäsenmaksu ja BN:n tilaus: www.bluesnews.fi/tilaaminen.htm Taloudenhoitaja Aarno Alén aarno.alen@saunalahti.fi + 358 (0)50 544 8399 Blues News -lehden vuositilaus on 40 euroa. 53 BN lukee kirjallisuutta .............................................. heinäkuussa ilmestyvä käännösteos ”Päättymätön tie – Allman Brothers Bandin tarina” (Alan Paul, käänt. 32 Klassikoiden lähteillä #44: Ray Charles ................ Aurinkoisia lukuhetkiä! Pete Hoppula SISÄLTÖ:. Tuomi Elmgren-Heinonen; Otava -59), ”Popmusiikin vuosisata” (Pekka Gronow; Tammi -68), ”Popmusiikki” (Håkan Sandblad/ suom. Tilaukseen sisältyy 6 numeron sekä FBS ry:n jäsenyyden lisäksi vapaa julkaisuoikeus tekstimuotoisille pikkuilmoituksille. 55 Levytutkailut ............................................................... Blues News 3/2017 3 Tasha Taylor ...................................................................4 Adrena .............................................................................8 Corey Dennison .......................................................... Gronow, Jake Nyman; Tammi -04). 56 BN-arkistojen helmiä ................................................ FBS ry:n Stompin’ 2016 -festivaalien yhteydessä reilu vuosi sitten pidetyssä paneelikeskustelussa maamme eturivin musiikkitietokirjailijat pohtivat kotimaisen blueskirjallisuuden tilaa ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Mutta entä sitten bluesin ilmeneminen muussa suomenkielisessä kirjallisuudessa. 15 Donna Loren ............................................................... Kingin, Ray Charlesin, Little Richardin ja Chuck Berryn biografia-aapisia. 24 Walter Rhodes ............................................................ Huomattavaa blueskäännöstoimintaa on viime vuosina harjoittanut eritoten Esa Kuloniemi, jonka ansiosta suomalaisetkin ovat saaneet äidinkielellään ahmittavakseen mm. 48 European Blues Challenge 2017 ............................ Epäilemättä esim. Ennen tällaisen, vääjäämättä melkoiseksi järkäleeksi muodostuvan kattavan Suomiblues-ensyklopedian tekemistä BN lupaa jatkossakin kantaa oman kortensa kekoon painetun sanan tallentamiseksi... sellaisissa laitoksissa kuten ”Suuri musiikkikirja” (Kjell B. 28 Duuniblues .................................................................. Ilmoitushinnat vuodelle 2017: 1/4 sivu 130 eur 1/2 sivu 230 eur 1/1 sivu, muut paitsi takakansi 350 eur 1/1 sivu, takakansi 370 eur Tässä numerossa avustivat: Honey Aaltonen, Aarno Alén, J-P Berg, Jari Flinck, Ben Furman, Harri Haka, Vesa Hannuksela, Marja-Leena Jalava, Hara Järvinen, Pauli Kallio, Timo Kauppinen, Kari Kempas, Jari Kolari, Petri Lahti, Kai Leivo, Anders Lillsunde, Riku Metelinen, Pertti Nurmi, Mikke Nöjd, Aimo Ollikainen, Ville Pirinen, Jorma Riihikoski, Pasi Rytkönen, Pirjo Salminen, Mike Stephenson, Pekka Talvenmäki, TT Tarkiainen, Vesa Walamies Painopaikka: Lönnberg Painot Oy, Helsinki Blues Newsin ilmestymisaikataulu 2017: N:o 1/17: vk 08 N:o 2/17: vk 16 N:o 3/17: vk 24 N:o 4/17: vk 34 N:o 5/17: vk 42 N:o 6/17: vk 51 Toimituskunnalle ja ilmoitusten jättäjille: BNnumeroon 4/17 tarkoitetut aineistot oltava toimituksessa viimeistään perjantaina 21.7.2017! WWW.BLUESNEWS.FI Kesäkuussa 2017 Kesä merkitsee monelle loman viettoon karkaavalle tilaisuutta uppoutua kirjojen koukuttavaan maailmaan. Tuolloin uraauurtavina viisauden jakajina toimivat ennen kaikkea Olli Häme (”Rytmin voittokulku – kirja tanssimusiikista”, -49), Urpo Iivarinen (”Sata levytähteä, -57, nimimerkin Jassion takaa) sekä Antti Einiö, joka vastasi Nat Shapiron ja Nat Hentoffin alkujaan toimittaman, mm. 1931 painoksessa. Eräänä suomalaisvalmisteisena bluesalan kovakantisena voinee niin ikään pitää toimittaja-muusikko Jantso Jokelinin kehuttua ”Huuliharppukirjaa” (Kust. 12 Chuck Berry ................................................................. Lindfors, P. 40 The Sharpees .............................................................. Dekkareiden, muistelmien ja muiden perinteisten suvisuosikkien vanavedessä on tietyllä prosenttiosuudella suomalaisten mökkilukemistoihin etsiytynyt aina myös jokunen musiikkiaiheinen opus. Aivan varmasti iskevä täky on myös omaleimaisen rönsyilevään tapaan laadittu bändihistoriikki ”Aurinko ja kuu – Rolling Stones” (Rich Cohen, käänt. 1969 kirjoittama ”The Story of the Blues” eli ”Bluesin tarina” (käänt. Erkki Salmenhaara; WSOY -71), ”Puuvillapelloilta kaskimaille” (Jukka Haavisto; Otava -91), ”Jee jee jee – suomalaisen rockin historia” (Seppo Bruun, Jukka Lindfors, Santtu Luoto; WSOY -98) sekä ”Suomi soi 2 – rautalangasta hiphoppiin” (J. Oy Sammakko, 2013), jota tosin ei sitäkään – kuten jo nimestä saattaa päätellä – voi suoranaisesti luokitella yksinomaan bluesopukseksi, vaikka sen sivuilla genren historiaan ja levytyksiin, samoin kuin Pepe Ahlqvistin ja Helge Tallqvistin tapaisiin kotimaisiin osaajiin pureudutaankin. Pekka Mäkelä. Bluesministeri-Esalla oli tärkeä roolinsa (täydentävänä esseistinä) myös Peter Guralnickin originaalikäsialaa olleessa pikkukirjassa ”Robert Johnson – blueslegendan jäljillä” (Like -01), jonka käännöksestä vastasi muitakin Guralnick-niteitä suomentanut J. 50 Muddy Lee Makkonen .............................................. 66 Etukansi: Chuck Berry, Lontoo, 1965 © David Redfern BLUES NEWS Bluesja juurimusiikin asialla jo vuodesta 1968! 50. Käytännössähän varsinaisia blues-yleisteoksia ei ole toistaiseksi Suomessa ilmestynyt kuin yksi ainoa, englantilaisen Paul Oliverin alun perin v. Torsti Lakari; Aviador Kust.) löytää tiensä muidenkin kuin vannoutuneimpien southernja bluesrock-harrastajien hyllyihin, ellei muuten niin joko muistoksi yhtyeen tätä kirjoittaessa vain muutamia päiviä aiemmin menehtyneelle perustajajäsenelle Gregg Allmanille (1947– 2017) – tai sitten kimmokkeena Järvenpään Puistobluesin pääkonsertista 1.7., jonne on saapumassa edellä mainitun poika Devon Allman omine suitsutettuine kokoonpanoineen
He löysivät materiaaliani ja asiaa helpotti, kun vielä satuin tuntemaan Thomasin jo ennalta. Minun tilanteeni on harvinainen. Blues Caravan -kiertue käynnistyi sitten sen jälkeen. Olet käynyt Suomessa aiemminkin. Hän on perinyt isänsä taidon viihdyttää yleisöä ja saada se mukaansa. – Kyllä, kolmas ja viimeisin niistä on ”Honey For The Biscuit” Ruf Recordsille. On iso etu, että levy-yhtiö hoitaa myös sen puolen. Olet tehnyt nyt kolme cd:tä omalla nimelläsi. – Olen ollut täällä parissa konsertissa Blues Caravan -kiertueen myötä. Toista kertaa Suomessa esiintyneen laulajattaren keikka oli vauhdikas ja se sisälsi soulklassikoita sekä omia kappaleita. – Sieltä otettiin minuun yhteyttä. Blues Brothers -bändikin on tarjonnut hänelle keikkamahdollisuuksia. Kolme levyä ja Ruff-yhtiön Blues Caravan -konserttitallenteen tehneen Tashan ura on ollut nousujohteinen. Hänellä on myös ollut rooleja näytelmissä ja Ray Charlesista kertovassa Broadway-musikaalissa. © Pe rt ti N ur m i. – Se on sujunut hyvin. Kiersimme keväällä Euroopassa ja syksyllä Yhdysvalloissa. Kun solmii levytyssopimuksen jonkun yhtiön kanssa, joutuu useimmiten palkkaamaan myös toimiston hoitamaan buukkauksia. – Kyllä, helmikuussa 2016, ja levy tuli ulos samoihin aikoihin. Matkustin Los Angelesiin ja soitin Thomasille levyn ja siitä se alkoi. Haastattelussa ennen Malmitalon esiintymistä huhtikuussa 2017 Tasha kertoo taustoistaan ja tekemisistään. Millaista on ollut levyttää Rufille. 4 Blues News 3/2017 KARI KEMPAS Laulaja-lauluntekijä Tasha Taylor vaalii isänsä perintöä ja tekee omaa uraa niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Tapasin Thomas Rufin jo noin 15 vuotta sitten ja juttelin silloin hänen kanssaan sopimuksesta, ja sitten tämä Blues Caravan -tilaisuus tuli. Olin juuri saanut valmiiksi ”Honey For The Biscuit” -levyn materiaalin, mutta se oli vielä miksaamatta ja masteroimatta. Otitko itse yhteyttä Ruf Recordsiin. Thomas etsi siihen esiintyjää, ja luulen, että Davide Floreno auttoi häntä etsimisessä netin avulla
Kirkon vaikutus musiikissamme on valtava, ja jos kuuntelet isäni musiikkia, erityisesti hänen Stax-äänitteitään ja esimerkiksi levyä ”Live At The Summit Club”, jota juuri bändin kanssa autossa kuuntelimme, huomaat että show’ni on hyvin samankaltainen kuin hänen – ilman, että sitä edes itse huomaan. Juttu oli todenmukainen. Tapasin juuri eilen Ina Forsmanin ja Laylan tapaan heinäkuussa Ranskassa Cognacin bluesfestivaalilla. Millainen musiikillinen tausta sinulla on. He tietysti tunsivat viihdebisneksen ja elämäntavan. Hän auttoi minua, mutta antoi minun kuitenkin löytää oman musiikillisen tieni. – Ehdottomasti, ja ensimmäiset vaikutteeni olivat hieman erilaisia. On mielenkiintoista nähdä asioiden kehittyvän ja muuttuvan, ja valita polkunsa genren sisällä. Kuulit siis jo lapsena isäsi musiikkia. Mitkä isäsi kappaleista ovat suosikkejasi. © Ka ri Ke m pa s ”Elämäni oli kovin erilaista kuin ystävieni, mutta onneksi opin pitämään musiikista ja etenkin isäni musiikista, joten se, että sain olla mukana oli minulle siunaus.”. Olen aina ollut musikaalinen. Siellä minulla on omat luottomuusikkoni, joilta tarkistan kuka on vapaana. – Kappaleiden kirjoittaminen ja laulaminen ovat isäni Johnnie Taylorin vaikutusta. Samanlaisuuksia on esimerkiksi siinä, miten kommunikoin yleisön kanssa ja improvisoin. He leikittelivät jo nuorina, jopa 9-vuotiaina, gospel-musiikilla, jota pidettiin aikuisten musiikkina. Millaista oli varttua Dallasissa. Isäni oli usein tien päällä ja lapsena matkustin paljon hänen kanssaan, vietin aikaa lavan takana ja kiertuebussissa. Isäni aloitti laulamisen kirkossa 9-vuotiaana. Televisio vahvistaa kuvaa, ja ihmiset uskovat siihen, mikä voi olla turhauttavaa. Oli mielenkiintoista nähdä niin nuorena esiintymisiä, jotka nimettiin silloin rhythm’n’bluesiksi, ja jotka ovat jotain muuta kuin moderni r’n’b nykyään. He saivat kirkkoväen jaloilleen laulamalla. Ne olivat erilaisia ja niissä oli mukana enemmän soulin soundeja. Siinä on paljon työtä, mutta se on kuitenkin paras tapa toimia. Käytitkö”Honey For The Biscuit” -levyllä omaa bändiäsi vai studiomuusikkoja. Euroopassa Davide Floreno auttaa bändin kokoamisessa. The Jackson 5:n vaikutus oli suuri ja se ylitti raja-aidat pop-kulttuurin ja eri muusiikkityylien puolelle. Näin hiljattain tv-dokumentin ”Unsung”, tribuutin Johnnie Taylorille. Elämäni oli kovin erilaista kuin ystävieni, mutta onneksi opin pitämään musiikista ja etenkin isäni musiikista, joten se, että sain olla mukana oli minulle siunaus. Olet tehnyt omia kappaleita jo pitkään. En halunnut katkaista perheen traditiota. Pidin esimerkiksi The Jackson 5:sta, kun se oli isäni lämmittelijänä. Opimme paljon toisiltamme ja on hienoa joutua ulos omalta mukavuusalueeltaan ja tehdä asioita eri tavalla. Olin innokas oppimaan häneltä ja pidin häntä mentorinani, musiikinopettajanani. “Unsung“ kuitenkin teki ohjelmansa asiallisesti ja tyylikkäästi, eivätkä he heittäneet isääni ns. Silti he rohkaisivat meitä. Se palautuu tavallaan juurillemme kirkossa. Olen mielestäni ollut onnekas, vaikka vanhempani olivatkin epäileväisiä uravalinnastani. Sieltä myös isäni aloitti ja se avasi ovia muuhun musiikkiin. – Vanhempieni kautta taustani on gospelmusiikissa. Valintani ei ole niin siisti ja seksikäs kuin hiphop, rock tai country. – Molempia. Kaikki aloittivat kirkossa: Sam Cooke, Aretha Franklin. Teen Yhdysvalloissa usein yksittäisiä keikkoja ja silloin käytän keikkaa varten koottua bändiä, jolle lähetän ennakolta ohjeet, cd:t ja sävellajit. – Sanon aina ihmisille, ettei pidä uskoa kaikkea näkemäänsä ja kuulemaansa. Kotona Los Angelesissa on tilanne tietysti toinen. – Fantastista. Jokainen keikka on erilainen. Blues News 3/2017 5 Millaista oli tehdä töitä Blues Caravanin muiden esiintyjien kanssa. Hengellisyyttä on mukana jokaisessa esityksessä ja myös itse musiikissa. Tekijät hakevat aina draamaa myydäkseen ohjelmaansa ja mahdollisuudet kontrolloida sisältöä ovat rajoitetut. Kun teen keikkoja Chicagossa, promoottori kokoaa minulle bändin paikallisista muusikoista ja he tekevät kotitehtävänsä. Taustani ja perheeni ansiosta olen saanut paljon tukea verrattuna esimerkiksi ystäviini, joilla on ollut taiteellista kunnianhimoa, mutta jotka eivät ole saaneet tukea vanhemmiltaan. susille. Kävin yksityiskoulua. Kitaristina hän tuntee paljon muusikoita. Muistan teinivuosilta, että lauloimme paljon kirkossa ja herätyskokouksissa. Kun hän sai enemmän nimeä, oli perheenä vaikeampi matkustaa. Minut kasvatettiin Etelän baptistiksi, mitä pidetään omana hengellisenä suuntauksenaan. Se, että saan kuulla hänen äänensä ja tuntea hänen taikansa on mittaamattoman arvokasta. Sekä isäni että äitini suvussa kirkko on siis aina ollut hyvin tärkeä. – Myös äitini puolella sukua – hänellä oli 13 siskoa ja veljeä – oli muutama pastori. Heistä on sitten tullut lääkäreitä ja asianajajia. – Voin rajata ne muutamaan: Stop Doggin’ Me Around, It’s September, I Believe In You, You Believe In Me, Who’s Making Love, Steal Away, Jody’s Got Your Girl And Gone ja Cheeper To Keep Her. Ne eivät tulleet mainstream-musiikista tai pop-kulttuurista. Olet varmaan saanut vaikutteita monilta huippuesiintyjiltä vuosien varrella. Suurin saamani lahja on isäni musiikki. – Se oli hienoa
Se on ollut minulle mahtavaa, ja ihmiset ovat olleet minulle hyvin ystävällisiä. – Kyllä kai. Rufin kanssa allekirjoitin siitä vain lisenssisopimuksen. Olit myös mukana Ray Charles -musikaalissa Broadwayllä. Kiertueen jälkeen kestää aikansa, ennen kuin istun pianon ääreen tai tartun kitaraan ja ryhdyn säveltämään. Kirjoittamista, luomisprosessia ei voi kiirehtiä ja yritän olla ottamatta siitä paineita. Lisäksi olen tavannut risteilyillä mm. Tommy Castron. Olen myös tehnyt viime aikoina muutaman kappaleen, joten julkaisen ehkä singlen. Levyjäni ”Taylor Made” ja ”Honey For The Biscuit” saa Amazonillta, ja ensi kuussa esiinnyn IsossaBritanniassa. Kappaleesi kertovat siis omista tunteistasi ja kokemuksistasi. 6 Blues News 3/2017 Jos on bluestai soul-artisti, live-esiintymiset ovat olennaisia. Tab Benoit, Mavis Staples, Kenny Wayne Shephard, Bobby Womack ja Bobby “Blue“ Bland. – Ei, se on nykyään ensisijaisesti The Phantom Blues Band, Taj Mahalin vanha bändi: rumpali Tony Braunagel, kitaristi Johnny Lee Schell, basisti Larry Fulcher. Se on siis aivan eri bändi, mutta se on ollut tällainen jo 18 vuotta. Mukana on mm. Musiikki ja musiikkityylien nimet muuttuvat koko ajan. – Aloitin Dan Akroydin ja James Belushin kanssa vuonna 2004 erään toisen laulajan sijaisena ja olen siitä lähtien aina silloin tällöin esiintynyt bändin mukana. Joskus keikoilla on väliä puoli vuotta, joskus kolme kuukautta, ja joskus en ehdi mukaan omilta kiireiltäni ollenkaan. Milloin olet aloittanut kitaran soiton lavalla. Kingin kanssa, sekä huuliharpisti Jimmy Z. Staxmuseon perustaja Deanie Parker ja Concord Records ovat mukana projektissa. Ovatko Etelän soul-blueskuviot, Mississippissä ja muualla, sinulle tuttuja. Tuotan parhaillaan musikaalia Stax Recordista Stuat Benjaminin kanssa. Se esittää revue-tyyppisesti r’n’b:tä. Arthur Adams, joka soitti B.B. Missä päin Yhdysvaltoja keikkailet omalla nimelläsi. Jotkut muusikot näyttävät julkaisevan levyn joka vuosi, mutta koska kirjoitan omasta elämästäni, minun pitää elää sitä ennen kuin voi tehdä siitä uusia kappaleita. – Kyllä, esimerkiksi Otis Clay oli isäni ystävä ja hieno ihminen. © Pe rt ti N ur m i. Projektissa on ollut yläja alamäkiä, mutta teemme edelleen töitä sen kanssa. – Nimitin aikoinaan tyyliäni rock’n’souliksi ja tarkoitin sillä Ike & Tina Turnerin tyyppistä energiaa ja karheampaa laulutapaa. Kun Blues Brothersit ovat kaupungissa, esiinnyn heidän kanssaan. Risteilyllä ollaan kuin samaa perhettä. – Teen Chicagossa yksittäisiä keikkoja silloin tällöin. Hänen poikansa Mark oli rumpalina kahden viikon kiertueellamme Yhdysvalloissa. Los Angelesissa esiinnyn Jack Mack & The Heart Attack -nimisen bändin kanssa. – Urani on aika monipuolinen, se ei ole pelkkää bluesia. Hän on myös liikekumppanini ja auttoi ”Taylor Made” -levyn kanssa, joka on tehty omalle Sing-levymerkilleni. Pääesiintyjällä on risteilyllä neljä esiintymistä. – Kyllä, ja se on edelleen työn alla. Kaikki artistit taistelevat tämän luokittelun kanssa. – Kyllä, ja siitä mitä olen kokemuksista omaksunut ja oppinut sekä unelmistani. Musikaalin tuottaa sama kaveri, joka tuotti Ray Charles -elokuvan, Stuart Benjamin. – Olen ollut usein, kai kuusi kertaa, mukana Legendary Blues -risteilyillä Fort Lauderdalesta Karibialle, joilla Taj Mahal on ollut monesti pääesiintyjä, ja siellä ovat olleet myös mm. Levy-yhtiöt haluavat laittaa artistin boksiin ja lyödä siihen tietyn tyylin leiman. ”Honey For The Biscuit” -levyn tekemiseen käytin 3,5 vuotta. Olen esiintynyt New Orleansissa jazzfestivaalilla ja olen menossa taas esiintymään Dallasiin. Meillä oli muutama esitys projektin rahoittamiseksi ja olemme esittäneet käsikirjoituksesta otteita sijoittajille. Ruf Records ei puuttunut cd:ni luovaan puoleen. Olen aina pitänyt kaikenlaisesta musiikista ja minulle on ollut tärkeää tuoda monipuolisuus esiin myös omassa musiikissani. Sinulla on ollut varmaan tilaisuus esiintyä ja jammailla monien nimekkäiden artistien kanssa. Siinä on 12 muusikkoa ja kokonainen torvisektio. Olen ehdottomasti vain rytmikitaristi. – Noin kymmenen vuotta sitten. Entä milloin ryhdyit esiintymään Blues Brothersin kanssa. Levyn materiaali oli jo valmista ja olin tehnyt sen oman mieleni mukaan. Onko bändissä mukana vielä alkuperäisiä muusikoita. Glen Clark soittaa Hammond-urkuja ja mukana on myös The Texicalli Horns. Se on erilainen tie. Jos minun pitäisi kuvata tyyliäni, sanoisin sen olleen soul bluesia tai soul & rhytm’n’bluesia. Seitsemän päivän risteilyllä on hyvää aikaa jammailla ja viettää aikaa sellaisten muusikoiden kanssa, joita ei muuten tapaisi. Esimerkiksi Steve Cropper. Etelän tyttönä minulla on maalaisjuuret – ja mielestäni ne kuuluivat myös isäni laulussa
Latimore, Marvin Sease, Denise Lasalle, Shirley Brown, Mel Waiters), siis niiden artistien, jotka dominoivat festivaaleja ja suuria konserttikiertueita vielä 10–15 vuotta sitten. Adrenan suosiota saanut albumi on arvosteltu BN:n numerossa 5/2016. Hän toimii bussinkuljettajana ja kampaajana sekä myy kosmetiikkaa, minkä lisäksi hän säveltää ja esittää omaa musiikkiaan ja toimii kuoronjohtajana kirkossaan. Näin kaikki alkoi ja siksi iso osa taustastani liittyy kirkkoon. Kuten tavallista, tämä huomio koskee silti vain The Chitlin’ Circuitin piiriä. Olin hiukan alakuloinen kirjoittaessani albumia. Koska se oli ensimmäinen levyni ja olin uusi alalla, en tuntenut kaikkia kikkoja. Sillä mukana oleva kappale Cheatn On Da Back Street, joka julkaistiin singlenä sai aika hyvän vastaanoton. 8 Blues News 3/2017 MIKE STEPHENSON & ANDERS LILLSUNDE T äytyy ihailla ihmisten yritteliäisyyttä Yhdysvalloissa. Minulla on aika vank ka musikaalinen tausta ja rakastan kaikenlaista musiikkia. Tällöin tein ensimmäisen levyni “Thoughts Of A Woman“. Kiitos myös Peggy Brownille avusta. Isäni yhtyeen nimi oli Travelling Echoes, mutta en voi muistaa sen yhtyeen nimeä, jossa isoisäni esiintyi. Aloitin laulamisen jo lapsena ja äidin mukaan ensimmäinen sooloesiintymiseni tapahtui kirkossa ollessani 5-vuotias. Osa siitä tehtiin veljeni kanssa yhdessä studiossa ja loput milloin missäkin. Isäni soitti kitaraa, toinen veljistäni soitti rumpuja ja isoisäni soitti myös kitaraa. Tein säkeen ja taustakuoron veljeni rapalbumiin ja tämä oli myös ensimmäinen studiotyöni. Kun lopetin high schoolin, lopetin hetkeksi myös kuorolaulun. Luulen, että se julkaistiin 2009. Esiinnyin koulun bändissä ja seitsemännellä luokalla soitin rumpuja. Adrena, joka on saanut paljon huomiota osakseen toisesta soulblues-albumistaan “Better Days“ ei ole tästä mikään poikkeus. Setäni on pastori ja hänen lapsensa kuoronjohtajia, kuoron jäseniä ja muusikoita. Tyttönimeni oli Adrienne Palmer ja Ervin-sukunimen sain naimisiin mennessäni. Mutta minulla oli aina jonkinlainen yhteys musiikkiin ja sain tilaisuuden kuulla eri instrumentteja ja tunnistaa niitä. Veljeni rapyhtye sen sijaan oli Queen Boys. (Anders Lillsunde) GOSPEL, GOSPEL, GOSPEL – Nimeni on Adrena Ervin ja olen syntynyt 24.5.1980. Valkoinen bluesmaailma ei osoita mitään kiinnostusta tähän elinvoimaiseen soulbluesgenreen, ellei artistin nimi ole Bobby Rush ja levy julkaistaan poliittisesti oikeassa yhtiössä. Musiikilla on aina ollut tärkeä sija perheessäni. Sitten aloitin collegen ja liityin uuteen kuoroon. Toinen. Adrena on hyvä esimerkki southern soulbluesin menestyneestä uudistumisesta. Aikoinaan oli pelko, että koko genre menisi hautaan vanhempien artistien mukana (esim. Mike Stephenson teki haastattelun Jacksonissa, Mississippissä lokakuussa 2016. Albumi levytettiin useassa paikassa. Paljon tästä on uskoakseni musiikillisen taustani ansiota. Pienenä tyttönä muistelen, miten isälläni ja sedilläni oli gospelyhtye, kvartetti, ja muistan, että myös isoisäni lauloi kvartetissa. Miten ihmeessä hän ehtii. Siellä kun moni tuntuu olevan todellinen tuhattaituri päivittäisessä toimessaan. Minulla on ollut taito omaksua kappaleita. Koska maksoin kaiken itse, sain luvan ottaa ne paikat, joihin minulla oli varaa. Meni silti vuosia, kunnes taas aloitin laulamisen, ehkä vasta v. Toinen veljeni on räppäri. – Aloitin kirjoittamisen runoista v. ENSIMMÄINEN LEVY JA URAN ALKU – En ole koskaan edes voinut uneksia tekeväni mitä nyt teen, koska se ei ollut tavoitteeni. Nyt areenalle on astunut aivan uusi sukupolvi. Liityin myös kouluni kuoroon ja voitin laulukilpailuja. Olen siis saanut varttua musiikin ympäröimänä. Sitten lisäsin niihin musiikin ja tästä syntyi muutama biisi. 1999. Silloin esitin kappaleen I May Be Young, May Never Grow Old. 2008
Hän piti muutamista kappaleista ja toisista ei. UUDELLEEN NOUSUUN – Ensimmäisen albumini jälkeen pidin taukoa ja jouduin kokemaan avioeron. Esitimme kappaleemme radioasemille ja he rakastivat sitä ja alkoivat esittää sitä ohjelmissaan. Valitsimme mitkä biisit saivat jäädä ja ystäväni Luther Lackey, itsekin suuri artisti, avusti loppujen teossa. Levyllä oleva He Won’t Leave His Wife on sen vastaus ja se olisi avannut kuulijalle koko jutun. Täytyy myös olla henkisesti valmis levyttämään kuusi biisiä. Kaikki albumin kappaleet ovat originaaleja. Tämä vaati paljon aikaa, vaivaa, rahaa, matkustamista ja töitä sekä poissaoloa perheestäni, jotta saimme albumin valmiiksi. Studion ammattilaiset tekivät taustat, musiikin, miksauksen ja masteroinnin, joten aikaa kului ja sanoisin, että siinä meni kuutisen kuukautta ennen kuin levy oli valmis. Albumin tekeminen kesti kauan ja jouduin olemaan paikalla kolme päivää. Minun piti varata etukäteen aika ja luulen, että koko projekti kesti noin kahdeksan kuukautta. Silloin syntyi kappale Better Days. Sen jälkeen olen oppinut paljon ja huomaat sen varmasti uudessa albumissani sekä muissa uusissa projekteissani. Hän oli kuullut musikkiani esiintyessäni showssani Meridianissa. Aivan fantastista. Veljeni promoottori vei sen varsinaiselle radioasemalle ja näin laulua soitettiin sen kautta. Ainoa kappale, jonka olisin tahtonut lisätä on Another Woman’s Man. Olemme julkaisseet singlet He Won’t Leave His Wife, Right Here With Me ja Man Gone Do saadaksemme soittoaikaa radiossa. Siitä syntyi levy “Better Days“, johon Michael myös kirjoitti kolme kappaletta. Niin teimme ja paikan päällä oli seinät täynnä kuvia eri artisteista kuten Al Green, Ike ja Tina Turner, Rod Stewart ja moni muu. Saimme jakelusopimuksen Select-OHitsin kanssa Memphisissä ja nyt albumi on markkinoilla Toney Baldwin merkillä Bone 40 Records ja minulla on vuoden kestävä sopimus hänen kanssaan. – Kappale Cheatn On Da Back Street levytettiin kadun vastakkaisella puolella olevassa radioaseman studiossa. – Facebookissa tapasin Michael Darden -nimisen henkilön. Sain itseluottamusta kohdata ihmisiä ja saada heidät kuuntelemaan kappalettani. – Olin aivan ekstaasissa, kun aloitimme levytyksen ja puhaltimet tulivat studioon. Äitini kertoi, että hän saattoi tunnistaa äänessäni vihan, että ääneni oli erilainen ja sen myös huomasi laulussani. Se johti siihen, että aloitin taas biisien kirjoittamisen, jotta saisin omaa materiaalia. Minun tekisi mieli levyttää joitakin näistä uudelleen, jotta saisin äänitettyä ne paremmin. Minun piti varata aikaa studiotyöskentelyyn, koska en voinut matkustaa studiolle joka viikonloppu tai sinä hetkenä, kun levyttäminen tuntui sopivalta. Olin aivan haltioissani tiedosta, että nämä artistit olivat levyttäneet täällä. Michael oli kirjottanut biisin Another Woman’s Man ja ehdotti minulle sen laulamista. Palasin Dardenin studioon ja levytin omia biisejäni. Olin tottunut pianoon, bassoon ja kitaraan, mutta en puhaltimiin ja rumpuihin, joten innostuin todella ja sanoin: ”lähdetään heti”. Blues News 3/2017 9 menestynyt oli So Addicted, joka on enemmän r&b-tyylinen. Tämä koski paikkoja kuten Jackson, Louisiana, Alabama, Delta sekä Pensacola, Florida. Olet itse paras promoottorisi. Tunne oli aivan fantastinen ja käytännössä “Better Days“ levytettiin uudestaan instrumenttien ja hiukan useamman taustalaulajan voimin. Viikkoa aikaisemmin Bruno Mars oli levyttänyt Up Town Funkin samassa studiossa (Grammy-historiassa ensimmäinen Memphisissa tehty levytys, joka sai Grammypatsaan – toim.). Jatkoin kirjoittamista mutta lopetin esiintymisen. Ajoin sinne vielä uudestaan neljäksi päiväksi saadakseni lauluni äänitettyä. ROYAL STUDIOS JA UUSI LEVY – Toney Baldwin eräästä levy-yhtiöstä kuuli Another Woman’s Manin ja otti minuun yhteyttä. Monta kertaa kun kohtaat vaikeita aiheita ja tuskaa elämässäsi, tämä myös näkyy ulospäin, olipa sinulla sitten välineitä sen työstämiseen tai ei. Pidin jonkinlaista taukoa musiikista melkein kolme vuotta, aina vuoteen 2014. Hän omisti studion, joten ajoin Meridianiin useita kertoja levyttääkseni sen Nellie ”Tiger” Travisin kanssa. Sitä seurasi muutama live-esiintyminen ja sain oppia ammattiini tekemällä musiikkia, julkaisemalla levyjä sekä markkinoimalla itseäni. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen projektini, babyni, ja olen ylpeä siitä, että sain sen aikaiseksi. Minulla oli valmiina sekä rytmejä että raitoja, joten Michaelin ei tarvinnut tehdä koko albumia. Keskustelimme ja hän oli valmis satsaamaan uraani, joten hän sai tilaisuuden kuulla “Better Days“ -projektini. Toney sai päähänsä, että levy tehtäisiin instrumentein Memphisin Royal Studiossa. Lähetämme näitä myös eri puolille maata ja He Won’t Leave His Wife on saanut © M ik e St ep he ns on. Pidin siis tauon ja kokosin itseni
Tekisin mielelläni ulkomaankeikan tai esiintyisin esim. Kierrämme Mississippissä, joskus myös Alabamassa ja Louisianassa. Myyn myös Mary Kay -kosmetiikkaa. Rakastan Koko Tayloria ja levyttäisin mielelläni muutaman hänen kappaleensa omalla tavallani, menemällä juuriin asti. Soulin ja Sir Charles Jonesin sekä monen muun southern soul -artistin kanssa. Chicago Blues Festivaalilla. Olen saanut keikkailla muutaman tosi suuren nimen kuten Bar-Kaysin, Con Funk Shunin, Betty Wrightin, Anthony Hamiltonin, T.K. Olen toiminut kuoronjohtajana siitä lähtien kun täytin 18. Albumin teko oli minulle hyvää aikaa ja työskenteleminen elävien muusikoiden kanssa luo aivan eri tunnelman. © M ik e St ep he ns on. – Minulla on oma bändini, johon kuuluvat rumpali, kosketinsoittaja, basisti, kitaristi ja kolme puhaltajaa, välillä jopa neljä, sekä lisäksi kolme taustalaulajaa, joten kokoonpano on suuri. – Mietin myös muita projekteja ja tahtoisin tehdä bluesalbumin, johon minulla on jo muutama biisi valmiina. Kampaajan työt voin tehdä kun siihen on sopivaa aikaa. – Tavoitat minut Facebookista nimellä Adrena ja googlaamalla ”Adrena Better Days” löydät digitaalisesti myytävän musiikkini. Joskus kun talous on tiukalla, bändi toimii ilman puhaltimia ja sovitamme siihen taustaraitoja, jotta ääni olisi silti täyteläinen ja vahva. BUSSINKULJETTAJA JA KAMPAAJA – Päivätyönäni ajan koulubussia ja toimin kampaajana. TÄNÄ PÄIVÄNÄ – Teen parhaillaan festareita ja klubikeikkoja sekä esiinnyn myös pyynnöstä yksityisissä takapihan juhlissa. Olen puhunut Mr Sippin kanssa ja hän voisi avustaa minua. Toivonkin siis hänen kiinnostuvan projektistani. – Another Woman’s Man kertoo kokeneemmasta naisesta, joka neuvoo nuorempaa naista olematta tekemisissä ukkomiesten kanssa eli siis rakastua toisen naisen mieheen. Se on Luther Lackeyn biisi, jossa on tosi hienot tekstit. Olen vielä aktiivinen kirkossa, jonka jäsenenä olen toiminut koko ikäni ja olen todellakin kuoronjohtajana County Line Missionary Baptist Churchissa, joka sijaitsee Pocahontasissa, Mississippissä. Tämä sopii minulle mainiosti ja niin voin pitää pyhät vapaina. Olen myös YouTubessa. Olen todella nauttinut ja saanut tilaisuuden seurata läheltä näitä legendaarisia hahmoja ja samalla ottaa oppia heidän toiminnastaan. Rakastan biisiä Right Here With Me, koska se on rytmikäs ja nopeatempoinen, melodialtaan tarttuva klubisuosikki, jossa on Bobby Blandin tapainen basso ja puhaltimet heti suoraan päälle. Tässä vaiheessa He Won’t Leave His Wife sopii kuvioon. Kokemuksen äänellä hän väittää sen olevan ajan haaskausta. 10 Blues News 3/2017 suurta vastakaikua. Olisin ikionnellinen, jos saisin mukaan hänen kitaransa
Blues News 3/2017 11 saturday ESPAN lava klo 11.30-15.30 yhteistyössä storyville klo 21.00
Corey vietti kymmenen vuotta Carl Weathersbyn kakkoskitaristina ja oppipoikana esiintyen ympäri maailmaa. Kun Carl sitten tuli soittamaan Buddy Guyn Legend’siin, pääsin jammaamaan hänen kanssaan koko illaksi ja seuraavana päivänä Carl soitti minulle ja palkkasi minut yhtyeeseensä. 5-6 vuotta ja uuden levyn kappaleet ovat kavereiden yhteistyötä. Carlos Johnsonin, Jimmy Johnsonin, Otis Clayn, Tyrone Davisin, Mike Wheelerin, Sharon Johnsonin ja Big Time Sarahin. Esiintymässä olivat Carl Weathersby Bandin lisäksi Larry McCray Band ja muistaakseni myös Bobby Blue Bland Orchestra. Carlin materiaali bluesista funkiin, rhytmn & bluesiin ja rokkiin oli minulle tuttua. – Seuraavana päivänä Carl soitti ja kysyi, lähtisinkö keikalle Michiganiin, ja seuraavalla ”Valtavan kokoinen musta mies istui keittiön pöydän ääressä. – Eräs ystäväni soitti kitaraa Carl Weathersbyn bändissä ja hänen kehotuksestaan opettelin kaikki Weathersbyn levyt. Harjoittelin päivät pitkät. Jatkoin Albert Kingiin ja siitä Freddie Kingiin ja Muddy Watersiin ja niin edelleen. Hän on myös ollut useamman kerran Sugar Bluen mukana kuukausien mittaisilla laivakeikoilla. Se oli ensimmäinen varsinainen keikkani, uudenvuodenaattona vuonna 1999. MESTARIEN KOULUSSA Milloin olet aloittanut kitaransoiton. Corey soittaa bassoa myös Gerryn triossa, jonka tyyli on perinteisempää bluesia Hound Dog Taylorin tapaan. Soittelimme kaikkea mikä tuntui hyvältä: Alice in Chainsin, Pearl Jamin, Led Zeppelinin tyylistä musiikkia, huolimatta siitä, että olin varttunut kuunnellen Isaac Hayesin, Albert Kingin, Freddien Kingin ja Howlin’ Wolfin musiikkia. – Isoisäni oli bluegrass-kitaristi ja setäni pitivät rock’n’rollista ja bluesista, mutta he eivät menneet siinä niin syvälle kuin minä. Soolourallaan hän on tehnyt yhden live-levyn Buddy Guyn Legends’s-klubilla vuonna 2013. Seuraavana päivänä setäni otti minut mukaansa kuskiksi Bugsie’s-klubille. Siitä se alkoi. Chicagossa hän on esiintynyt lukemattomien artistien rinnalla, mm. ” © Ja ri Fl in ck. Vuonna 2016 hänen Corey Dennison Band -yhtyeensä julkaisi debyyttinsä Delmark-merkillä. – Sain kitaran joululahjaksi ollessani 9-vuotias ja aloin soitella sitä huvikseni. Albert Kingin katseleminen oli kuin olisi katsellut Michael Jordanin pelaavan koripalloa. Muun muassa Nick Mossin yhtyeessä soittaneen multi-instrumentalisti Gerry Hundtin kanssa Corey on tehnyt yhteistyötä n. Se oli mukava keikka. Corey Dennisonin bändiltä voi jatkossa odottaa paljon – bluesia energisesti, fiiliksellä esitettynä ja taitavasti soitettuna. Kun olin löytänyt Howlin’ Wolfin, mietin mitä seuraavaksi. Noin 15-vuotiaana aloin suhtautua kitaransoittoon vakavammin ja samaan aikaan löysin Howlin’ Wolfin ”London Sessions” -levyn setäni levykokoelmista. Soittelimme vain koulukaverien kanssa yhdessä. 12 Blues News 3/2017 KARI KEMPAS C orey Dennison (s. Hän salakuljetti minut sisään ja sama valtava mies on esiintymislavalla. Bändi on ollut kasassa nyt 4-5 vuotta ja se on levyn myötä keikkaillut laajemminkin myös Skandinaviassa sekä muualla Euroopassa. – Ensin kuuluin ”autotallibändiin”. Se teki vaikutuksen. 1975) on Chicagon bluespiireissä kitaristina ja laulajana tuttu nimi, vaikka suuri yleisä ei häntä vielä tunnekaan
Se vei minut mennessään, enkä voinut päästää irti. OMA NIMI ETUALALLE Milloin kokosit oman bändin. Kaiken mitä tiedän bluesista, soulista tai rhytmn & bluesista, blueskitaran soittamisesta ja musiikin bisnespuolesta opin Carlilta. Nyt pidämme säännöllisesti yhteyttä ja viime viikolla hän lähetti minulle kaksi kappaletta. Minä puolestani lupasin tulla hänen avukseen, milloin tahansa hän pyytää. Carl Weathersbyn kanssa esiintyminen oli mahtavaa. Hän sanoi, että minun on aika ryhtyä tekemään omaa juttuani ja hän antoi minulle siunauksensa. En enää soita sillä, mutta se on hieno kitara. Se on hienoa. Soitin Sugar Bluen kanssa muutaman kerran risteilyaluksella muutaman kuukauden kerrallaan. – Jätin Carlin bändin kolme vuotta sitten. Minulla oli silloin vielä päivätyö. Milloin tapasit Gerry Hundtin. Kävimme Carlin kanssa lounaalla ja tulimme keskustelussamme siihen tulokseen, että olin oppinut häneltä jo kaiken, minkä hän pystyisi minulle opettamaan. Tajusin sen vasta muutamaa vuotta myöhemmin. Siinä esiintymislavalla ammentaa niin paljon joka päivä. Siitä lähtien urani on ollut hidasta etenemistä ylämäkeen. Setäni minulle 70-luvulla ostama Ibanez on kopio vuoden 1958 Gibsonista, mutta sama malli. Kappaleet Don’t Say You’re Sorry ja Room To Breathe, joka kertoo Carlista ja saavutuksistamme, on nyt uudella Delmarkille tekemälläni cd:llä ja Carl on kuullut ne. – Kyllä, Carlos Johnsonin, Jimmy Johnsonin, Otis Clayn, Tyrone Davisin ja Platinum Bandin, Theo Huffin, Mike Wheelerin, Sugar Bluen, Claudette Millerin, Demetria Taylorin, Big Time Sarahin ja Sharon Johnsonin kanssa. – Bluesin, musiikin soittaminen sellaisten muusikoiden kuin Carl Weathersbyn, Buddy Guyn, Otis Rushin tai Little Miltonin kanssa on työssäoppimista parhaillaan, se on mahtavaa. Olitko mukana Carlin levyillä. – Se on ensimmäinen oman bändin kanssa tekemäni levy – omakustanne, joka äänitettiin kahtena iltana Buddy Guyn Legend’s-klubilla. Kun soitan bassoa Gerryn triossa, näen hänen tekevän asioita, joita hän ei normaalisti tee minun bändissäni. Delmarkjulkaisuni on virallisesti ensimmäinen levyni. Eikö Carl Weathersbykin soittanut Albert Kingin kanssa. Minulla ei ollut rohkeutta näyttää niitä hänelle. Olemme sukulaissieluja. Sen jälkeen Gerry ilmestyi jamiiltaani ja sanoin Gerrylle, että jos hän joskus tarvitsee kitaristia, hän voi soittaa minulle. Se oli upeaa. Lauloin teini-ikäisenä kuorossa. Hän on myös syynä siihen, että minulla on Gibson Flying V -kitara. Mikä oli ensimmäinen levytyssessiosi. Se sisältää 78 minuuttia musiikkia, jonka Gerry Hundt äänitti, tuotti ja julkaisi. Hyviä asioita tapahtuu, jos jaksaa odottaa. Materiaali tuhoutui Katriina-hirmumyrskyssä New Orleansissa. Minulla on paljon kokemusta työskentelystä eri tyylejä edustavien artistien kanssa. – Ensimmäisen levyni tein Vital Support -bändin ja toisen Funky Mojo Daddiesin kanssa. Hän salakuljetti minut sisään ja sama valtava mies on esiintymislavalla. – Opin paljon Carl Weathersbyltä ja olin onnekas jo lapsena, sillä setäni oli huuliharpisti ja Albert King oli setäni hyvä ystävä, samoin kuin Big Daddy Kinsey, Junior Wells ja Buddy Guy. Olin metallityöläinen, mutta tuon uudenvuoden keikan jälkeen irtisanouduin. Oletko tehnyt kitaristina säestyshommia muiden muusikoiden kanssa. Hän käytti sessiomuusikoita levyillään. Sitten minua pyydettiin avaamaan Buddy Guyn show, ja kutsuin mukaan muutaman kaverin ja Gerryn. Kun palasin sieltä, kokosin bändini ja solmin sopimuksen Delmark Recordsin kanssa. Milloin ryhdyit laulamaan. Sait oppia mestarilta. Ne eivät varmaan olleet mielestäni tarpeeksi hyviä. King johti sekä sanoilla että kehonkielellä, ja Albert Kingillä oli tapana liikehtiä tietyillä tavoilla johtaessaan, samoin James Brownilla. – Bändinjohtajat ovat erilaisia ja lavalla johtamistapaan pitää kiinnittää huomiota. Viimeksi mainitussa soittivat Kenny Kinsey ja Nick Bird Kinsey Report -bändistä, rumpali Jerry Porter Buddy Guyn vanhasta yhtyeestä sekä Jeff Massey. viikolla Kanadaan. Laitoin siihen kielet niin että soitin sitä vasenkätisesti. Kirjoitin Carlille kappaleita, mutta meillä ei ollut tilaisuutta tehdä niistä levyä. Muistan vielä nytkin tarkalleen, mitä hän soitti. Me olemme uusi Buddy & Junior -pari. Blues News 3/2017 13 Michael Jordanin pelaavan koripalloa. Lapsena tai teini-ikäisenä näin Albert Kingin esiintyvän seitsemän tai kahdeksan kertaa. Olen tehnyt tähän mennessä neljä tai viisi cd:tä. Keikkailimme Chicagosta Afrikkaan, Ranskaan ja Kanadaan, kiersimme kaikkialla maailmassa, ja jokainen keikka oli oppimiskokemus. Näitkö koskaan Carlin esiintyvän Billy Branchin & The Sons of the Bluesin kanssa. Opin häneltä niin paljon. – Carl Weathersbyn kanssa soittaminen oli minulle käänteentekevä kokemus. Siitä se alkoi. Jo ihan ensimmäisellä keikalla uuden vuoden aattona Carl pyysi minua aloittamaan show’n parilla nopealla kappaleella ja lämmittämään yleisön. Olimme kerran yhdessä studiossa, mutta Carl ei pitänyt tuloksesta, eikä levyä julkaistu. Meillä oli yhteiskiertue Billy Branchin, Carl Weathersby Bandin ja Nick Moss Bandin kanssa. Tajusin, että tätä minä haluan elämältäni. Olemme nyt olleet yhdessä viisi tai kuusi vuotta. Soitin hänen kanssaan kymmenen vuotta. Kun asuimme Garyssä, Indianassa tulin kerran koulusta, ja Albert oli kylässä setäni luona. Ensimmäinen levysi on ”Live In Chicago”. Seuraavana päivänä setäni otti minut mukaansa kuskiksi Bugsie’sklubille. – Soitin hänen bändissään kymmenen vuotta, mutta en ole mukana yhdelläkään levyllä. Hitaasti ja varmasti, kilpikonnavauhtia eteen päin. – Carl soitti Albertin bändissä niihin aikoihin kun näin Albertin esiintyvän, mutten tiennyt sitä silloin. Kun soitin Carlin kanssa ja säestin häntä, opin kurinalaisuutta, dynamiikkaa, vivahteita, musiikkibisnestä ja -historiaa. Se oli oikeastaan jamibändi, mutta päätimme äänittää myös levyn. – Jo hyvin varhain, olen aina osannut laulaa. Suhteemme ei enää ole pomo ja alainen, olemme ystäviä. Mutta on parasta olla suututtamatta Carlia. Freddie King johti bändiä kehonkielellä, B.B. Valtavan kokoinen musta mies istui keittiön pöydän ääressä. Carl näki minussa jotain, mitä hän halusi ja hän otti minut siipiensä suojaan. – Olen nähnyt videoita, mutta en koskaan nähnyt heidän soittavan yhdessä livenä. Albert Kingin katseleminen oli kuin olisi katsellut © M on ag ha n Ph ot og ra ph y Corey Dennison Band: Corey Dennison (vas.), Gerry Hundt, Nik Skilnik, Joel Baer. Tai kuin isä ja poika. He soittivat pitkään yhdessä, 13 vuotta. – Tapasin Gerryn 2000-luvun alussa Londonissa, Ontariossa, kun hän oli siellä Nick Mossin bändin mukana
Minulla on 9 000 levyä kokoelmassani Beethovenista Slayeriin, Parlament-Funkadeliciin ja death metaliin. Meillä on jo uutta materiaalia kolmea neljää kappaletta varten koossa. – Se on bluesia, mutta sielukasta ja todellista. Hän on muusani ja antaa bändille niin paljon. Kuuntelen paljon erilaista musiikkia: kaikki musiikki on minulle soulmusiikkia, silloin kun se tulee sielusta ja sydämestä. Bändi hoitaa taustalaulut yhdessä ja minä laulan harmoniat. Miten kuvailisit tyyliäsi ja soittotapaasi. Se oli mahtava kokemus, jota en uskonut koskaan tapahtuvan. Kotona saatan kuunnella cd:ltä Otis Rushia, Johnnie Tayloria, Junior Wellsiä, Hound Dog Tayloria, Magic Samia, Elmore Jamesia, Otis Claytä ja Bobby Blue Blandia. Teimme levyn kahdessa päivässä, 18 tunnissa. Äänitimme kaiken livenä studiossa lukuun ottamatta taputuksia ja Gerry Hundtin urkuosuuksia. – Se oli upeaa. Tuntui uskomattomalta työskennellä Delmarkille. Millaisia tulevaisuuden suunnitelmia sinulla on. Saimme cd:stä hyviä arvioita ja paljon julkisuutta Norjassa, Suomessa ja muualla Euroopassa sekä tietysti myös Yhdysvalloissa. © Ja ri Fl in ck. Hän on mahtava. Mutta vietän aikaa myös televisiota ja Netflixiä katsellen sekä pelaten tietokonepelejä. Olen saanut kaikenlaisia vaikutteita, mutta tärkeimmät niistä olen imenyt Carl Weathersbyltä, Albert Kingiltä ja Freddie Kingiltä. Oletko tehnyt omaa musiikkia pitkään. – Laadin muutaman kappaleen jo ennen kuin aloitin Carlin bändissä ja muutaman ollessani bändissä. Menimme sunnuntaina studioon ja meille sanottiin, että maanantaina pitäisi seitsemän kappaletta olla valmiina äänitettäväksi. – Kyllä, uuden cd:n kappaleita olemme soittaneet jo kaksi tai kolme vuotta, jotta ne tulisivat bändille tutuiksi. – Tavoitteena on mennä eteenpäin. Carlin ansiosta soitan monentyylistä musiikkia: Tyrone Davisia, Albert Kingiä, Devoa, Jimi Hendrixiä – kaikenlaista. Kirjoitan kappaleen ja sen jälkeen lähettelemme sitä Gerry Hundtin kanssa edestakaisin. En tee niitä samalla tavalla kuin muut, vaan kirjoitan muutaman rivin aina silloin tällöin. 14 Blues News 3/2017 Millaista oli tehdä uutta levyä. Ensimmäiset syntyivät varmaan vuosien 1999 tai 2000 aikana
Blues News 3/2017 15 CHUCK BERRY In memoriam 1926–2017 CHUCK BERRY In memoriam 1926–2017 HONEY AALTONEN M estari on poissa, mutta hänen taiteensa elää! Tämä voisi varmaan olla kaikkein yleisin ja mitäänsanomattomin muistokirjoituksen aloitus, vaikka edesmenneestä olisi aiemmin puhuttu mitä hyvänsä. No mutta, noilla sanoilla tuli aloitettua nytkin.. 18.3.2017 poisnukkunut Berryhän ei ollut oikutteluineen niitä kaikkein helpoimpia persoonia
Vaikka häntä varsinaisena hittimaakarina pidetäänkin, listasijoituksissa Chuck jäi jälkeen esimerkiksi Fats Dominolle (R&B 63, pop 46), ja jotain Elvistähän ei kannata edes laskea. Ensilevytyksensä Chuck Berry teki Joe Alexanderin orkesterin kitaristina vuonna ’54. Berry oli paitsi kitaristi ja laulaja, myös lauluntekijä. Mutta kuten tietänemme, listamatematiikka on pelkkää tilastotiedettä. Fats Dominon ehkä tunnetuin kappale Blueberry Hill oli Guy Lombardon vuonna ’40 listaykköseksi kiivennyt iskelmä, ja montako hittiä Elvis sävelsi. Hänen kaikki hittinsä olivat hänen itsensä tekemiä, mikä oli 50-luvulla poikkeuksellista. Kitaristina hän aina tunnusti velkansa sähköisen jazzkitaran pioneerille Charlie Christianille, bluesin ensimmäiselle sähkökitarasankarille T-Bone Walkerille ja nuoruutensa suosikkibändin, Louis Jordan & His Tympany Fiven, kitaristille Carl Hoganille. Chicagoon, tuohon bluestähdiksi tähtäävien toivekaupunkiin päädyttyään, Berry tapasi Muddy Watersin, joka puolestaan ehdotti tapaamista levy-yhtiönsä Chessin pomon Leonard Chessin kanssa. Heti ensimmäinen single Maybelline, rhythm and blues -versio vanhasta country-kappaleesta Ida Red, mutta uusin tekstein ja uusin rytmein, nousi R&B-listan ensimmäiseksi vuonna ’55 ja pop-listallakin viidenneksi. Gooden kitaraintro on saanut alkunsa!. Sittemmin hän pyrki pysymään kaidalla tiellä, vaikkakaan olosuhteet eivät aina olleet suotuisat. Siinä oli murehtimista 50-luvun Amerikan konservatiivisen enemmistön vanhemmille, joka oli enemmän kuin huolissaan nuorisoa rappiotilaan villinneen ”neekerimusiikin” vaikutuksesta. sellaiset kappaleet kuin Johnny B. Muusikon ura lähti käyntiin takellellen, sillä jo teini-iässä hän oli joutunut istumaan vankilassa rötöksistään. Kuunnelkaapa vain Jordanin levytys Just Like A Woman, niin tiedätte mistä Johnny B. Se ei kerro mistään mitään. Siis vähän sama ilmiö kuin Elvis oli vuotta aiemmin ollut Memphisissä, mutta käänteisenä tapauksena. Loppuhan on nykypäivän valossa historiaa. Chuck Berrystä on usein sanottu, että hän toi kitaran rock’n’rollin pääsoittimeksi. Mikäli ei tunne, niin aukkoja sivistyksessä on – ja paljon! Siihen nähden, kuinka paljon nykypäivänä rockin klassikoiksi luettavia levytyksiä Berry teki, ei varsinaisia listahittejä ollut kuin parinkymmenen paikkeilla (R&B-listalla 23, niistä jopa 18 pop-listalla). Oikeuskuluja kertyi vuosikymmenten mittaan joka tapauksessa. On sanottu, että jos Chuck Berry olisi syntynyt valkoisena, hänestä olisi tullut suurempi tähti kuin Elviksestä. 16 Blues News 3/2017 Charles Edward Anderson Berry syntyi St. Louisissa Missourissa vuonna ’26, syvällä etelässä, missä rotusorto tuntuu tänäkin päivänä vaikuttavan. Tuskin voi edes kuvitella, mitä se on ollut 1900-luvun alkupuolella. Goode, Roll Over Beethoven, Sweet Little Sixteen, Rock’n’Roll Music, Thirty Days, School Day, Too Much Monkey Business, Carol tai Promised Land. Ei ainuttakaan, ellei sitten jotain manageri Parkerin hänen nimiinsä ostamaa Don’t Be Cruelia lueta mukaan. Hän sai lempinimekseen Chuck, mikä taisi olla pitkää ristimänimeä kätevämpi. Laulajana Berry osasi velmuilla bluesin ja countryn välillä niin, etteivät kuulijat voineet tietää, oliko hän musta vai valkoinen. Rock’n’rollin kanssa niillä ei ollut mitään tekemistä, vaan ne seilasivat kiihkeän latinalaisrytmien villityksen vanavedessä. Jokainen vähänkin rockmusiikkia harrastanut tietenkin tuntee mm
suoraa rytmiä, siis sellaista, jona rock nykyisinkin kuullaan. Soolojen synkopoidut rytmit olivat suoraa T-Bone Walkeria, mutta sehän ei ollut kohdeyleisön tiedossa. Nolointa Berryn kannalta on tietysti se, että hänen ainoa pop-listan ykköshittinsä oli vasta vuodelta ’70. Sattuuhan sitä vahinkoja, sanotaan, mutta kun Berry oli yrittänyt tehdä siitä hittiä nimellä My Tambourine jo parisen vuotta aiemmin, johtavat jäljet sylttytehtaalle. Sanojen rytmittäminen rock’n’rollissa ei ole ongelmatonta, sillä tavujen pitää myös istua rytmiin. Ja mikä kummallisinta, vaikka Berry oli jo kolmekymppinen, hän osasi samastua sanoituksissaan nuorison tuntemuksiin. Berrylle se näytti kuitenkin olevan luontaista, hän oli runoilija. Päinvastoin kuin yleensä bluesartistit, Berry ei jäänyt tulkitsemaan henkilökohtaisia tuntemuksiaan ”nainen jätti, nainen petti, nyt juon viinaa” -pohjalta. My Ding-A-Ling kuulostaa erehdyttävästi samalta, kuin Dave Bartholomewin vuoden ’52 levytys Little Girl Sing Ding A Ling. Niinpä hän osasi käyttää monenlaisia lainauksia. Koska Berrylläkin oli ”hyvä muisti”, hän oli taitava muistamaan elämänsä aikana saamiaan vaikutteita. Valitettavaa Johnsonin kannalta, sillä syyte ei luultavasti ollut täysin perätön. Kyllähän lainauksia aina voi tehdä. Tuskin kaikkia pystyy kukaan koskaan selvittämään. ’40), joten, miksi ei, Chuck teki siitä tietenkin oman sävellyksensä. Kun nuorisomusiikissa oli laulettu yleensä joitain hädin tuskin riimiteltyjä loruja, toi Berry sanoituksiin tarinoita. ’45) ja nimikin löytyi Roy Miltonin v. Kitarasooloa vielä korostettiin ensimmäisten neljän tahdin aikana tauoilla, mutta se, että sooloja tuli peräkkäin jopa kaksin kappalein ei ollut lainkaan tavallista nuorisomusiikissa. Niissähän lainattavaa riitti niin taiteilijalle itselleen kuin myöhemmillekin sukupolville.. Ainahan kuulee väitteitä siitä, että joku on varastanut jonkun jutun Chuck Berryltä, mutta ei tämä itsekään mikään puhdas pulmunen ollut. Berry toi lyriikan rock-musiikkiin. I Want To Be Your Driver (v.’65) olisi voinut olla ns. Vaikka bändi soitti periaatteessa nopeaa blues-shufflea, kitaristi soitti ns. Tampa Redin Don’t You Lie To Me oli vielä vanhempi (v. Goode todellakin määrittää kitaran merkityksen rock’n’rollissa. Berry oli taitava yhdistelemään niin nuoruutensa rhythm and bluesia kuin countrya, iskelmiä ja kuubalaisrytmejä. Blues News 3/2017 17 Chuck Berryn suurimpana hittinä pidetty Johnny B. Fiilaten ja höyläten) olisi syntynyt ilman Wynonie Harrisin kellon ympäri paneskelusta kertovaa bluesia Around The Clock (v. Eihän toki tuollaisia yli 20 vuotta vanhoja renkutuksia enää kukaan kuitenkaan muistanut. Kaikki mestariteokset eivät ehkä aina olleet kokonaan hänen itsensä luomia. ’55 levytyksestä You Got Me Reelin’ And Rockin’. Parhaimmillaan ne olivat pieniä tarinoita ja kesyimmilläänkin nokkelia sutkauksia. Kun joku haastattelija joskus kysyi Berryltä, kuinka se on mahdollista, vastasi haastateltava velmuillen: ”Minulla on hyvä muisti...” Perinteiden ryövääminen on kuulunut musiikkiin vuosituhansien aikana – ja näinhän on ollut erityisesti bluesissa. Tuskin vaikkapa Reelin’ And Rockin’ (suom. vastauslaulu Memphis Minnien Me And My Chauffeur Bluesille (v. Syyte kumottiin, kun asian katsottiin olevan vanhentunut. Kitaran soittoa painavampi rooli Chuck Berryllä oli kuitenkin lauluntekijänä, siis säveltäjänä ja ennen kaikkea sanoittajana. Mukaansa tempaava kitara-aloitus ja puolivälissä kitarasoolo eivät nykyään kuulosta mitenkään radikaalilta, mutta vuonna ’58 se oli mullistavaa. Luottopianisti Johnny Johnson nosti aikoinaan kanteen melko monesta 50-luvun Berryn hitistä, jotka itse asiassa olivat hänen säveltämiään. Ja totuuden nimissä, lainailihan Berry myöhempinä vuosinaan myös omista teoksistaan. Myös rytmikitara sai Berryn myötä uuden merkityksen rock’n’rollissa. ’41), mutta kyllä vastauslaulut yleensä tehdään vähän pikaisemmin. Moisethan tosin ovat vain ”pieniä epäselvyyksiä” ja näitä nyt on bluesin historia täynnä. Hänen tekstinsä eivät olleet tarkoituksellisesti liian monimutkaisia – muutenhan nuoriso olisi vierastanut niitä – mutta ne olivat kekseliäitä
Omani ostin Goofin’ Recordsista. Toista vastaavaa ei ole ollut, eikä tule koskaan tulemaan. © Pe rt ti N ur m i © Pe rt ti N ur m i © Pe rt ti N ur m i Finlandia-talo, Helsinki 2013 Ruisrock 1976 © Pa si Ry tk ön en. Haaskalinnut saalistaa.... 16 cd-levyä ja kaksi kirjaa! Täytyy olla mielipuoli sen ostaakseen (toisaalta, sellaiseksi toimituspäällikkömme on minut jo ehtinyt nimetä), mutta täytyy olla hullu jättääkseen sen hankkimatta. 18 Blues News 3/2017 The Beatles ja Rolling Stones ovat aina maininneet Berryn musiikin tärkeäksi inspiraation lähteekseen. Myöhemmässäkin tuotannossa on hienoja hetkiä. Normaalikuuntelijoille voitaneen suositella lähes mitä hyvänsä kokoelmaa, joka ajoittuu Chess-kaudelle (1955–66) ja sisältää (vähintään) yli 20 kappaletta. Ihan tavaratalokamaa se ei luonnollisesti ole. Siinä riittää miettimistä – tai toisaalta, riittää kun panee Chuck Berryn levyn soimaan! JÄLKIKIRJOITUS Tätä artikkelia rustatessani kuuntelin jälleen saksalaisen Bear Familyn julkaisemaa kaiken kattavaa Chuck Berry -boxia ”Rock And Roll Music”. Ilman Berryn vaikutusta ei Bob Dylan olisi voittanut Nobelin kirjallisuuspalkintoaan (hetkinen, eikö palkinto olisi siis kuulunut Chuck Berrylle?). Noita kokoelmia on tehty useita. Onhan se hieman tyyris, mutta joka sentin arvoinen. Vinyylien keräilijöiden kannattanee etsiä vaikkapa Chessin tupla-albumit ”Golden Decade 1–3” – tai jos helpolla haluaa päästä, niin vanha ”Motorvatin’” on aina varma valinta. Jimi Hendrix, Eric Clapton, Bruce Springsteen, George Thorogood, The Blasters, AC/DC... Chuck Berryn uudesta ja uutta materiaalia sisältävästä levystä on huhuttu jo kai pari vuosikymmentä. Hänen merkitystään ei voi koskaan korostaa liikaa. Ihan helposti noita ei tosin enää löydä, mutta eivät ne nyt ole ihan mahdottomiakaan. Chuck Berry oli ehkä tärkein vaikuttaja rock’n’rollin kehityksessä ja sitä kautta koko toisen maailmansodan jälkeisessä länsimaisessa populaarimusiikissa. tuskin löytyy ketään rockin tyylilajista riippumatta, joka ei korostaisi Berryn merkitystä niin omassa musiikissaan kuin koko rockin historiassa. Poismenon myötä huhut ovat jälleen kiihtyneet. Molemmat ovat luonnollisesti levyttäneet myös Berryn sävellyksiä
Kahta vuorokautta myöhemmin 25.10. Charles Berry Jr:in, Jim Marsalan, pianisti Robert Lhorin ja rumpali Keith Robinsonin ymmärtäväisessä saattohoidossa kaikkien aikojen rock’n’roll-heeros varmisti kuitenkin itselleen epäilemättä otollisimmat puitteet poistua soittoareenoilta saappaat jalassa. 14. Roberts ja rumpali Jeff Seopardie. Ulkoilmatapahtuman tunnelmaa on muisteltu jälkikäteen enimmäkseen lämmöllä, monien mielestä kenties parhaimpana Berryn Suomikonserteista, mutta jälleen tilapäisluontoinen sekä ilmeisesti nytkin ruotsalaistaustainen säestystrio ei huomattavia kehuja osuudestaan kerännyt. Monille unelmien täyttymys oli nähdä kertalaakista livenä peräti kolme alan suurta sankaria, kun Berry, Little Richard ja Jerry Lee Lewis saapuivat yhteiskonserttiin Helsingin Hartwall Arenalle 24. Berryn osuus kolmikon viimeisenä oli totuttuun tapaan rutinoitunut, mutta kaiken kaikkiaan onnistunut. Jatkossa mestaria oli mahdollista nähdä vain kotikaupunkinsa St. Taustaryhmänsä hän tosin oli taas kerran uusinut, nyt mukana olivat kitaristi Mark Stevens, basisti G.E. Historiikkimuodossa Berryn tarinaa avasivat BN:ssä 70-luvulla Hannu Nyberg (”Chuck Berry Is Here”, BN 2/1973), Timi Varhama (”Sweet Little Rock’n’Roller”, BN 2/1973 ja käännösartikkeli ”Kun Rock’n’Roll tuli Englantiin eli Chuck, Fats ja Jerry Lee – aikojen alussa”, BN 5/1974) sekä Ruisrockin kynnyksellä vielä Seppo Elonen (”Tervetuloa Chuck Berry”, BN 3/1976). Seuraavaa käyntiä ei tarvinnut odotella pitkään. Lisäksi, aivan kuten aiemmin Porissakin, myös nyt esitys sai huipentua katsomosta lavalle spontaanin oloisesti kutsuttujen, etupäässä naispuolisten yleisöläisten tanssijameihin. heinäkuuta 1990 populaarihistorian kuuluisimpia kitarasooloja tarjoiltiin Scandinavian Guitar Festivalin yleisölle Tammisaaressa. Lisäksi vahvasti Berry-pitoisia olivat elokuvaan ”Let The Good Times Roll (Rajaton Rock)” liittyneet katsaukset (Hannu Nyberg ja Timi Varhama 5/1973 sekä Juhani Ritvanen BN 1/1974). Seuraavaa visiittiä saatiin odotella 14 vuotta. Oulun Club Teatriassa, Berryn uran vihonviimeisellä Suomen-keikalla kaikki oli jo toisin, artistin hoitaessa rutinoidusti ja ilman murheen häivääkään koko 60-minuuttisen settinsä. se. Oman jälkikasvunsa, Charles Berry Jr:n (kitara) ja Darlin Ingrid Berryn (huuliharppu/laulu), luottobasisti Jim Marsalan, norjalaispianisti Daniel Trustrupin ja ranskalaisrumpali JeanMichel Bigerin ympäröimänä soitto sujui yhä kohtalaisen terävästi ja repertuaaria leimasivat potpurimaisten Berry-hittipätkien ohella myös muutamat sekaan ripotellut hidastempoisemmat bluesnumerot. Ja niin, onpa Berryn setä seikkaillut lehdessämme tavallaan myös sarjakuvasankarina, nimimerkki Niksin a.k.a. BN-numerossa 2/2008 tapahtumista raportoinut Honey Aaltonen kirjoitti illan edenneen suurin piirtein siten kuin sen oli ollut tarkoitus, kumpikaan esiintyjistä ei pettänyt odotuksia muttei toisaalta myöskään ylittänyt niitä. Eritoten jälkimmäinen konsertti on jäänyt läsnäolijoiden mieliin artistin poikkeuksellisesta aurinkoisuudesta niin keikan aikana kuin sen jälkeenkin. Jo tuolloin ainakin osa Ruissaloon saapuneista festivaalikävijöistä oli varautunut kohtaamaan oikuttelevan, keski-ikäistyneen sekä mahdollisesti luokattoman epävireisenkin ”nostalgiatähden” (ja järjestäjät taas dollareille person, erikoisista vaatimuksistaan ja kiukutteluistaan tunnetun pikkusielun), eikä lähtöasetelmia parantanut tieto siitä, ettei artisti – vielä tuolloin tavoilleen uskollisena – tuonut mukanaan omaa kiertue-kokoonpanoa, vaan luotti paikalliseen, tässä tapauksessa ruotsalaiseen, samoilla kinkereillä Jerry Williamsia säestäneeseen sekä EMI-yhtiön kirjoilla omiakin studioäänitteitä jo tehneeseen Blåblus-yhtyeeseen (Mikael Areklew: kitara, Johnny Blomqvist: urut, Dave McShane: saksofoni, Bosse Liljedahl: basso, Björn Inge: rummut). Parin seuraavan vuosikymmenen lehdissä noteerattiin Berry-levyistä ainoastaan kokoelmat ”Six To Five” (Hannu Nyberg, BN 3/1973), ”28 R&R Classics” (Aimo Ollikainen, BN 4/1988), ”On The Blues Side” (Juhani Ritvanen, BN 6/1993), ”Poet Of Rock ’N’ Roll” (Mikke Nöjd, BN 5/1994) sekä ”Oh Yeah!” (Vesa Walamies, BN 5/1995). Pete Hoppula © Pe rt ti N ur m i Messukeskus, Helsinki 2008 BERRY JA BN BN-palstoilla Chuck Berry on luonnollisesti esiintynyt tasaiseen tahtiin, muttei ehkä siltikään niin usein kuin voisi kuvitella. Tähän lienee vaikuttanut mm. King, James Brown ja Wilson Pickett) Berry esiintyi tuohon aikaan vakituiseksi komppitiimikseen jäsentyneen, kosketinsoittaja Ric Ulskyn, basisti James (Jim) Marsalan ja rumpali Herman Jacksonin muodostaman amerikkalaisbändin säestyksellä, peräti kahteen otteeseen – ensin sisätiloissa Rauma Factoryssa 22.7. heinäkuuta 1997. Aikalaiskirjoituksia tulkitsemalla esiintymisen voi kuitenkin luonnehtia sujuneen lopulta jotakuinkin kelvollisesti – ehkä sen suuremmitta intohimoitta mutta setin loppua lähestyttäessä yhä vähemmän takkuillen. B.B. Finlandia-talon tapaus taisi saada myös Berryn itsensä viimein pohtimaan ikääntymistään, sillä seuraavan vuoden kuluessa hän vetäytyikin kiertueilta. Vaisuhkon oloiseen Lewisiin sekä showmaneereita jo miltei kohtuuttomankin paljon korostaneeseen Pikku-Rikuun verraten jälleen hyväntuulinen ja jopa -vireinen Chuck tarjosi jäähallin musiikillisesti vetreimmän iltapuhteen. Juhani Ritvanen, Mikke Nöjd, Pokke Korhonen sekä Antero Tirronen, viimeksi mainittu myös erityisen Maybellene-kappaleen taustoja valottaneen selvityksen voimin (”Maybellene 50 vuotta!”, BN 2/2005). Pori Jazz 1995:n legendojen täyteisessä festivaaliohjelmistossa (mm. “Kapteeninhattuinen ja näyttävään turkoosiin kimallepaitaan pukeutunut rockin todellinen legenda otti yleisönsä hyväntuulisesti herjaa heittäen ja hymyillen“, aloitti toimittaja Berry-osuuden kuvauksensa, kiteyttäen tasaisen varman mutta yllätyksettömäksi jääneen esityksen luultavasti monen muunkin allekirjoittamaan pohdintaan: “Jälleen kerran tuli mieleen, että miltähän Chuck Berry kuulostaisi keikalla, jos taustalla olisi kerrankin tehtäväänsä innostuneella mielellä suhtautuva rock’n’roll-kokoonpano.“ Sitä mahdollisuutta ei maestrolle suotu myöskään Helsingissä ja Oulussa syksyllä 2013. Pertti Pöhön maanmainiossa hengentuotteessa “Johnny B. Helsingin American Car Show repäisi heti seuraavan vuoden pääsiäisenä junailemalla Messukeskukseen 22.3.2008 “titaanien taistelun“, jossa mittaa toisistaan ottivat 82-vuotias Chuck Berry (samoine kokoonpanoineen kuin viittä kuukautta aiemminkin) sekä kuusikymppiseksi hiljattain varttunut Remu Aaltonen kera silloisen Hurriganes-ryhmittymänsä. Sillä ei kuitenkaan ollut enää merkitystä, lopullinen naula taiteilijan ailahtelevaa keikkamainetta kannatelleeseen arkkuun kun oli jo isketty. Uusintajulkaisut ”Live At Fillmore Auditorium” (Mikke Nöjd, BN 2/1996) ja ”Chuck Berry & Bo Diddley – Two Great Guitars” (Mikke Nöjd, BN 2/1997) kelpasivat nekin esiteltäväksi. ja seuraavana päivänä Kirjurinluodolla. 2000ja 2010-luvuilla Chuckin mittavaan äänitetuotantoon ovat BN:ssä perehtyneet edelleen mm. Louisin jo vuosikymmenten varrella tutuksi tulleella Blueberry Hill -klubilla. Suomeen Chuck Berry toivotettiin tervetulleeksi ensi kerran Turun Ruisrockissa 7. lokakuuta 2013 vain vaivoin loppuun, nousten yleisen mielipiteen mukaan lähinnä myötähäpeää ja parhaimmillaankin kaiketi vain myötätuntoa herättäneen suorituksensa ansiosta myös iltapäivälehtien lööppeihin – pakottaen siten myös kotimaisen tapahtumajärjestäjänsä pyytelemään nöyränä anteeksi sattunutta. marraskuuta 2007, kymmenen vuotta iäkkäämpi ja vanhuusrajan myös ulkoisesti silminnähden saavuttanut artisti tepasteli jälleen prikulleen sovituiksi 60 minuutiksi loppuunmyydyn Finlandia-talon estradille. Sellaiseksi muodostui myös surullisenkuuluisa jäähyväiskonsertti helsinkiläisyleisölle, kun flunssasta ja sen poikimasta taukoamattomasta hikasta kohtalokkain seurauksin kärsinyt 87-vuotias veteraani sinnitteli Finlandia-talon esityksensä 23. Juhani Aallon konserttiarvioon (BN 4/1976) voi tutustua tämän lehden sivulla 66 ja loppuihin edellä mainittuihin esim. Berry kyllä tulee sivutuksi jo aivan ensimmäisessä BN-numerossa 1/1968 (alkujaan Paul Robertsonin ja Mike Leadbitterin laatimassa käännösartikkelissa ”Tässä teille rokkaaja – Bo Diddley”), mutta varhaisimman varsinaisen Berry-merkinnän kirjautti nimiinsä Timo ”Timi” Varhama, jonka arvio Englannissa äänitetystä ”The London Chuck Berry Sessions” -LP:stä sisältyi numeroon 4/1972. Blues News 3/2017 19 CHUCK BERRY SUOMESSA Chuck Berryn vierailut Suomessa eivät aina olleet täydellisyyttä hipovia, mutta omalla tavallaan niistä jokainen oli taatusti unohtumaton. Muita Berry-keikkojen analyysejä sisältyy BN-numeroihin 4/1995 (Juhani Laikkoja & Aimo Ollikainen + Kaleva Björn: ”Pori Jazz -95”), 2/2008 (Honey Aaltonen: ”Chuck Berry ja Hurriganes Helsingin Messukeskuksessa”) sekä 6/2013 (Arto Pajukallio: ”Chuck Berry Finlandia-talossa 23.10.2013”). 50-lukuisten levyklassikoiden tai elokuvanäytteiden viitoittamaa rock’n’rollkliimaksia oli kai kenenkään turha enää tässä vaiheessa haikailla elävänä koettavaksi. 22. Myöskään tarkoin hinnoiteltua ankkakävelyä ei Chuckin lavarutiineissa tällä kertaa päästy todistamaan. Goode – The Great Rock ’N’ Roller“ (BN 6/1977). elokuuta 1976. www.bluesnews.fi:n nettiarkistossa. tosiseikka, ettei artistilta juurikaan ilmestynyt 1970-luvun jälkeen uutta studiotuotantoa, josta lehden toimituskuntakin olisi keksinyt tuoretta ruodittavaa
Kiitos Donna Lorenin (s. 13-jaksoa kestäneessä Milton Berle -showssa hän esiintyi yhdessä Bobby Rydellin kanssa. Keikkapaikaksi valikoitui San Diegon Tiki Oasis -festivaali, jonka ydin on nimenomaan 1950ja 1960-lukujen eteläkalifornialaisessa populaarikulttuurissa. Shindigin ohella Loren esiintyi useassa muussakin TV-ohjelmassa, joista tunnetuimpia lienevät Batman, Tohtori Kildare ja The Monkees. 1947) paluusta kuuluu ennen kaikkea hänen elämäkerturilleen, Domenic Priorelle. Julkaisuista mainittakoon esimerkkeinä kokoelma “These Are The Good Times: The Complete Capitol Recordings“ (2013) ja EP “Donna Does Elvis In Hawaii“ (2010). – Ja sitten on Donna Loren, tuo 1960-luvun amerikkalainen popkulttuuri-ikoni, joka eläköityi 21-vuotiaana ja päätti tehdä seuraavan varsinaisen keikkansa viisikymmentä vuotta myöhemmin. Loren aloitti uransa showbisneksessä jo kuusivuotiaana, jolloin hän esiintyi useaan otteeseen radioohjelmissa muun muassa yhdessä James Burtonin kanssa. Donna Lorenin komea ääni ja raikas kauneus purivat tuottajiin sillä seurauksella, että hänet nähtiin vielä neljässä seuraavassakin AIPyhtiön beach party -elokuvassa. Pelkän edellä luetellun kronologisen biografiatiedon valossa Lorenin ura ja elämä saattaa näyttäytyä satumaisena. Tämä 1960-luvun Los Angelesin musiikkiskeneen erikoistunut historioitsija kokosi Lorenin ympärille Shindiggers-yhtyeen , jonka keulahahmoja ovat kosketinsoittaja Willie Aron ja vuosi sitten Los Straitjacketsin kanssa Suomessakin esiintynyt surfkitaristivelho, Deke Dickerson. Shindig! toi yleisön eteen ajan kuumimmat nimet Beatlesia myöten ja milloin alkuperäiset esiintyjät eivät olleet käytettävissä, toimivat Loren ja kumppanit sijaistulkitsijoina. 1964–1966 Loren kuului ABCyhtiön suositun Shindig!-TVohjelman vakiojoukkoon yhdessä muun muassa Bobby Shermanin, James Burtonin, Glen Campbellin, Billy Prestonin ja Righteous Brothersin kanssa. Singlen tekijäkaarti on vaikuttava, sillä James Burton toimi Lorenin kanssa tuottajana ja soittajatkin olivat Elviksen 1970 -luvun TCBbändistä. Donna Loren palasi studioon 1980-luvulla, jolloin hän julkaisi kantrikappaleen Sedona. Loren muutti Havaijille 1995, missä hän asui seuraavat 15 vuotta musiikkia tehden ja vaatefirmaansa pyörittäen. Niinpä elokuussa 2016 sai festivaaliyleisö nauttia Lorenin häikäisevästä lavakarismasta ja 60-luvun hiteistä lämpimässä Kalifornian illassa. Uutisen kuulemisesta on kulunut parikymmentä vuotta, mutta sen työstäminen jatkuu edelleen, muun muassa myöhemmin tänä vuonna ilmestyvän omaelämäkerran Donna Loren: Mover and Shaker in the Center of a Mid-Sixties Pop Maelstrom, kirjoittamisena.. Alun perin Loren kiinnitettiin Muscle Beach Party -elokuvaan (1964) statistiksi pitelemään Dr Pepper (!) -pulloa kädessään, mutta päätyi eräässä elokuvan kohtauksessa lavalle twistaamaan ja esittämään Dick Dalen kanssa Muscle Bustle -kappaleen. Dr Pepper toimi sponsorina useille ohjelmille ja tapahtumille, joten Lorenin uusi rooli toi mukanaan useita esiintymisiä, kuten pestin rock’n’roll-ikoni Dick Clarkin juontajaparina Celebrity Party -TV-showssa. 20 Blues News 3/2017 Kun tarkastelee Lorenin uuvuttavan tuotteliasta uraa, voi jotenkin ymmärtää hänen päätöstään niinkin nuorena. Amerikkalaisyleisön tietoisuuteen Loren nousi 1963, kun hänet valittiin Dr Pepper -juoman keulakuvaksi edistämään myyntiä teini-ikäisille. 2009 hän perusti miehensä Jered Cargmanin kanssa Swinging Sixties Productions -yhtiön, joka julkaisee Lorenin musiikkia. Beach Blanket Bingo -elokuvasta (1965) seurasi Lorenin samanniminen debyyttialbumi. Kymmenvuotiaana hän esiintyi suositussa Mickey Mouse Club -ohjelmassa ja samana vuonna hän julkaisi myös ensimmäisen singlensä I Think It’s Almost Christmas Time, MARJA-LEENA JALAVA O n naisia ja on naisia. Mutta kuten aina, totuus pitää sisällään paljon enemmän: Lorenin lapsuutta ja teini-ikää tukahduttivat niin vanhempien kuin työnantajan ehdottomat vaatimukset ja rajoitukset. Aikuisiällä Lorenia järkytti tieto, että hänet kasvattanut mies ei ollutkaan hänen todellinen isänsä. tällöin vielä Donna Zukor -nimisenä. Dr Pepper -roolinsa lisäksi Loren tunnettaneen parhaiten Annette Funicellon ja Frankie Avalonin tähdittämistä beach party -elokuvista. Kesällä 1964 Loren löysi itsensä bussista Dick Clarkin ja monen muun tuon ajan tähden seurasta Caravan of Stars -kiertueelta, joka ulottui kahteenkymmeneenkahteen amerikkalaiseen kaupunkiin