BN haastattelee: PEPE AHLQVIST TORONZO CANNON DENISE LASALLE GRINDER BLUES KNUCKLEBONE OSCAR WENTUS BLUES BAND TINA BEDNOFF & THE COCKTAILERS R&B-tenoristit, osa 29: JOE THOMAS & JULIAN DASH Henkilökuvia diskografioiden takaa: THOMAS WAYNE JAN BRADLEY Bluesin hahmoja levyjen valossa, osa 34: FRANK STOKES Rootskesä 2016 / Pikaesittelyssä: Stacy Jones / Muddy Lee Makkonen Divarien helmiä / BN käy tapahtumissa / BMA & EBC 2016 / Levytutkailut 197301-16-03 ISSN 0784-7726 N:o 279 (3/2016) Hinta 6,80 € 49. vuosikerta
Syntyi Pepe Ahlqvist & The Rolling Tumbleweed. Väliajat täyttyivät sooloja duo-keikoista sekä vierailuista eri bändien solistina (mm. Osa on soitettu pelkästään levylle, eikä koskaan esitetty livenä. Joskus joku jopa pyytää sitä. Parin vuoden tauon jälkeen keräännyttiin taas yhteen vuonna 2007. Keikkamyynnistä elantonsa saavalle muusikolle SF-Blues oli eräänlainen mieluisa ”kesätyöpaikka”. Tuolla ryhmällä tehtiin suomenkielinen levy ”Joutomailla”. Meidän uudeksi rumpaliksi tuli Harri Ala-Kojola. Viimeiseksi jääneelle ”Rocks And Water” -levylle teki sanoituksia Teppo Nuorva, jonka kanssa yhteistyö jatkuu edelleen. Tuotantoni on kuitenkin sen verran laaja, että kaikkia omia kappaleitakaan en ulkoa muista. Bändi laitettiin telakalle 1995. Esa Kaartamo oli eräänlainen ulkojäsen bändissä. Pikkuhiljaa kaikki alkoivat tarjota omia tekeleitään ohjelmistoon, joka muotoutuikin ajan myötä tiukaksi ja perinteitä kunnoittavaksi paketiksi. Hessun kanssa mietittiin jatkoa ja päädyttiin kutsumaan bändiin vierailevia artisteja. Vanhat bändikaverit ovat kohdanneet toisiaan eri tilanteissa ja vuonna 1997 olikin aika kasaantua jälleen yhteen.. Blues News 3/2016 7 Angelesin musiikkikuvioihin sisälle päässeen Havana Blackin miehistöön. Vuonna 2004 vierailijana oli Erja Lyytinen ja vuonna 2005 Mikko Kuustonen ja Jukka Tolonen. – Pepe Ahlqvist H.A.R.P. Mukaan tulivat Ykä Putkinen kitaraan sekä Löytyn veljekset Mikko (basso) ja Sakari (rummut). Äänitysten pohjia tehtiin Haaviston Ollin studiolla. Aktiivisen keikkailun ohella teimme Mika Myyryläisen Bluelight Recordsille neljä äänitettä, joista ”Small Timer” jäi viimeiseksi. oli demokraattinen bändi – kuten yleensäkin bändit, joissa olen mukana ollut. Enimmäkseen yleisö on tottunut kohdallani bluesilmaisuun ja toiveetkin ovat sen mukaisia. Parina kesänä kierrettiin tuolla kokoonpanolla. – Moni-ilmeisellä Dave Lindholmilla oli niin paljon omia juttuja mielessä, että hän jättäytyi SF-Bluesista ensikiertueen jälkeen. Kappaleita ideoidessa alkoivat vanhat folkja country-vaikutteet kuulua bluesin ohessa. Soolokeikkoja tehdessä alkoi itää ajatus suomenkielisestä albumista. – Keikoilla toimii sopivan pikanttina lisämausteena, kun vetää bluesien väliin jonkun kappaleen suomeksi. Saman vuoden kesänä teimme kuutisenkymmentä keikkaa. Ohjelmisto koostui itse kunkin keikkaseteistä tutuista kappaleista. Rytmiryhmän muodostivat Jani Auvinen (rummut) ja Mikko Löytty (basso). Idea kuulosti mielestäni hyvältä ja oltuani yhteydessä Hessuun ja Daveen ryhdyttiin tuumasta toimeen. Loistava kynäniekka, jolta taittuu tekstin teko niin suomeksi kuin englanniksikin. – Olin jo jonkin aikaa miettinyt seuraavaa levyäni. Syntyi kiekko ”Man – Be Careful!”. Syntyi levy ”Näillä Mailla”. Halusin vaihteeksi tuossa vaiheessa perinteisempää bluesia soittavan bändin. – Bändin alkuaikoina soitettiin bluescovereita vanhahtavan rouhealla otteella. Ensilevy, ”SF Blues” julkaistiin vuonna 2002. Walt Disneyn piirroselokuvien suomeksi dubatuilla versioilla olen tuottaja Pekka Lehtosaaren pyynnöstä esittänyt joitain kappaleita suomeksi. RE-UNION-, BIG BANDJA DUOHOMMIA Chicago Overcoatin hajottua vuonna 1980 ovat bändin jäsenet kunnostautuneet eri kokoonpanoissa. Kehitys vei Pepeä säveltäjänä enemmän singer-songwriter -tyylisen materiaalin pariin. Pari vuotta Anssin lähdön jälkeen alkoi Juha Tikka tehdä lähtöä bändistä, hänen tilalleen saatiin Harri Rantanen. – Kiersimme H.A.R.P.in kanssa vuosia Suomea ja Keski-Eurooppaa. Sanoitustyöhön apuaan tarjosivat Timo Kiiskinen ja Teppo Nuorva, tällä kertaa suomenkielisenä. Parin vuoden toiminnan jälkeen Sakari lähti Afrikkaan ja hänen tilalleen tuli Seppo Rauteva. – Keikkamyyjä Ben Pennanen ehdotti minun, Heikki Silvennoisen ja Dave Lindholmin yhteistä bändiä. Mukaan saatiin urkuvelho Jukka Gustavson sekä Eero Raittinen. Tap Jelly Blues Band ja The Hoolers). Mulla oli ollut Jarkka Rissasen kanssa duotouhuja jo vuodesta 1990 ja päätettiinkin kimpassa ryhtyä etsimään sopivia soittajia. Pari vuotta vuosituhannen vaihteen jälkeen bändin toiminta alkoi hiipua, aikansa kutakin. NÄILLÄ MAILLA Suomalaisia pitkän linjan bluesosaajia yhteen keräävä SF-Blues näki päivänvalon 2000-luvun alkuvuosina. Kaikki osallistuivat kappaleiden tekemiseen, vähintäänkin sovitusvaiheessa. Projektiluontoisesti toimiva bändi on polkaistu kiertueelle muutaman vuoden välein. Olin mukana Eero Koivistoisen levyllä ”Kallista On Ja Halvalla Menee” (1988), jolla lauloin kappaleet Neito ja Lottovoittaja. Sen riveissä Pepe nousi taas suuren yleisön tietoisuuteen. – Suomeksi esittäminen ei sinänsä ollut minulle täysin vierasta
Paul Butterfieldin ison bändin soundia, jossa fonisti David Sanbornin tapaiset ei-niinkään bluesmuusikot pistivät soulilla, funkilla ja jazzilla pakkaa sekaisin. Minulla on nytkin hyvä ohjelmatoimisto, joka tekee hienoa duunia, mutta silläkin on kirjoillaan monenlaisia artisteja. LAULUNTEKIJÄ JA MUUSIKKO PEPE AHLQVIST Omaan lauluntekijän, laulajan ja muusikon statukseensa Ahlqvist suhtautuu luonnolisella, jalat maan pinnalla säilyttävällä tavalla. Olen kuunnellut ja treenaillut musiikin kirjoa 20-luvun Mississippin deltabluesista lähtien. – Loppujen lopuksi meikäläisen instrumentit ovat aika perinteisiä bluessoittimia, enkä etsi soundimaailmaani mistään ihmeellisistä asioista, vaan enemmänkin siitä ilmaisusta... Kyllä sitä pitää itse, tai joku bändissä, olla se kova puuhamies. Mekin kyllä kiersimme H.A.R.Pin kanssa lukuisissa maissa, Keski-Euroopassa ja muualla, mutta kaikki on tältä osin tavallaan helpottunut. En tiedä bluesharpuistakaan paljon muuta kuin Marine Bandin ja mikkeinäkin käytän niitä perus-Astaticeja, mitkä mulla on ollut iät ajat. Kaikki ovat tietoisia toistensa tekemisistä ja tiedon jakaminen helpottuu koko ajan. Musa kuin musa, aina tarvitaan omaa aktiivisuutta. Parissakymmenessä vuodessa meininki on myös ammattimaistunut. Kitaroina suosin yleensä perus-Les Paulia, suomalaista Flying Finniä sekä Martinin akustista ja vahvistimena Fenderiä. Kun elättää itseään musiikilla, on totta kai aina taloudellisesti vaikeaa pyörittää koko ajan isoa orkesteria vuodesta toiseen. Toisella laidalla on pienimuotoisempi akustinen keikkailu. Demoja aletaan sitten kehittää pikkuhiljaa studiolla. Mulle sopii sellainen työskentely, etten ajattele itsekseni liian pitkälle. Mutta taas toisaalta, mestoja tulee ja menee, kun homma ei lähdekään heti toimimaan odotetusti eikä jengiä saadakaan liikkeelle. Se oli vielä puoliksi sitä ”opiskeluaikaa” ja siltä kaudelta jäi paljon sellaista jäljelle, mitä pystyy yhä hyödyntämään myöhemmissä tekemisissä. Sellaisia pikkukuppiloitakin on yhä suhteellisen paljon, missä järjesteään säännöllisesti roots-musiikkiin kallellaan olevia livekeikkoja, ennen kaikkea soolo-, duotai trio-esiintyjille – mihin perustuukin se, ettei bändin buukkaaminen ole kohtuuton riski kummallekaan osapuolelle, bändille tai paikanomistajalle. Blues News 3/2016 9 ”Bluesin maailmasta”. – Maailma myös pienenee. – Lauluja olen kirjoittanut aina, mutta minulla ei ole mitään itsetarkoitusta tehdä kaikkea oman mielen mukaan. Ihan samalla tavalla ajat siellä Saksassa tuhansia maileja autobaanaa ja myyt omia levyjäsi keikoilla. Laadukkaita yhtyeitä tuntuu nousevan esiin jatkuvalla syötöllä. Taso on noussut ja asiat hoidetaan kunnolla. Aatteelliset yhdistykset eri puolella maata ja maailmaa sekä IBC:n ja EBC:n kaltaiset bändikilpailut ovat edesauttaneet asiaa, mutta perustyö pohjautuu silti pitkälti samoihin nikseihin kuin ennenkin – erityisesti siihen, miten itse kukin soittaja jaksaa henkilökohtaisesti satsata omaan toimintaansa ja näkyvyyteensä – Vaikkeivät suomalaiset bluesmuusikot näy ja kuulu sillä tavalla mediassa niin koko ajan kuitenkin tapahtuu. – Lisäksi tässä meidän kuusikymppisten ikäluokassa on näkyvissä ilmiö, että kun lapset ovat jo maailmalla ja velat maksettu, niin se sukupolvi, joka on diggaillut tätä musiikkia 60ja 70-luvuilla huomaa, että on jälleen kiva lähteä katsomaan keikkoja – jotka usein alkavatkin jo iltayhdeksän-kymmenen maissa. Näin ollen jos jotain Suomeen toivoisi niin isoa ohjelmatoimistoa, joka myisi yksinomaan bluesja roots-pohjaisia bändejä – sellainen, joka todella tekisi duunia pelkästään tämän alan eteen. – Soittajana en koe olevani ”vintage”, mutta se blues mitä olen kaikkein eniten kuunnellut niin sehän tavallaan on juuri sitä – etenkin tänä päivänä. Diggailin aikoinaan mm. Se on kuitenkin sitä samaa kokonaisuutta, ja kun tekee ahkerasti duuniaan niin yleisö kyllä oppii tietämään mitä odottaa. Kaikilta tulee hyviä ideoita. Samalla esiintymismahdollisuudet ovat lisääntyneet ja yleinen ilmapiiri livemusiikkia kohtaan tuntuu sekin parantuneen. Ehkä aika on tietyllä tapaa tehnyt tepposet, eihän se Muddykaan silloin aloittaessani 60-luvun lopulla ollut niin vintagea. Toisaalta, voitat tai et, kunhan olet itse aktiivinen niin pystyt luomaan kontakteja ja ehkä rakentamaan kansainvälisen rundinkin. Lauluntekijänä hän luottaa vanhaan kunnon hattu-metodiin. Samalla bluesyhdistykset verkottuvat ja bändien nimet leviävät myös sitä myötä maailmalla aivan eri tavalla kuin ennen. Keskustelu johtaa yhä uudelleen trenditermiin ”vintage” ja sen tulkintaan bluesin soitosta puhuttaessa. Leslietä tai Overdrivea, mutta nekin BN 6/1976 (teksti: Juhani Aalto) BN 2/1972 (teksti: Vesa Walamies). Monet bändit myös kiertävät paljon ulkomailla. Muusikkona Pepe taas vannoo itsensä näköisen tulkinnan nimeen sekä toteaa, vieno pilke silmäkulmassaan, olevansa nimenomaan soolojen soittaja: harpistina 99-prosenttisesti ja kitaristinakin vähintään 90-prosenttisesti. Blueskilpailujakin on järjestetty jo vuosikausia ja niillä on merkitystä erityisesti nuoremmille. siitä miten kappaleesi laulat, tulkitset ja soitat. Välillä kappaleet syntyvät niinkin, mutta toisinaan myös yhteistyöllä. Useimmiten ne saavat alkunsa riffistä tai teemasta kitaran kanssa – ja kun uusi projekti on suunnitteilla, ideat kaivetaan esille ja niitä aletaan työstää eteenpäin. Huippumuusikoiden kanssa kappaleet aina elävät ja kehittyvät kokonaisuuksina. – Ammattimuusikon arki on silti kaiken kaikkiaan melko tylyä. Erittäin hienoa, että lehti on jatkunut ja jatkunut aina tähän päivään, ja myös samalla nykyaikaistunut. – Musiikkia tulee tehtyä ns. Myös ajatusmaailma coverbiiseihin on muuttunut niin, että painotus on siirtynyt tulkinnan ja sovituksen tuoreuteen – niin että tehdään aina originaalia biisiä, oli se sitten omaa tai jonkun muun käsialaa. stetson-tekniikalla eli kitara vaan käteen ja mankka pyörimään. Mahdollisuudet ovat siis parantuneet, mutta niiden hyödyntäminen on yhä itsestä kiinni. Ehkä äänitetään jälleen jotain ja kuunnellaan taas vaikka viikon päästä uudelleen. BLUESMUUSIKKONA SUOMESSA Bluesmuusikkous on jalostunut Ahlqvistin mukaan 2010-luvun edetessä yhä pro’maisemmaksi. Chicago Overcoatin kanssa 70-luvulla koitimme tehdä kaiken pilkulleen Chicago-tyyliin perustuen, muttei sekään ollut sillä lailla vintagea kuin 80-luvulta eteenpäin, kun kuvioihin tulivat mukaan kontrabassot, Astatic-harppumikit ja niin edelleen. Kitaran kanssa haluan välillä kokeilla joitakin efektejä, esim. Se, että tuntee historian, kaikuu silti sieltä taustalta. Perusasiat tuskin ovat kovasti muuttuneet vieläkään. Vaikka onkin hienoa kuunnella osaavia ”vintage-artisteja” niin itse tykkään ”harhailla” ja tehdä työtä monenlaisten muusikoiden kanssa. Bändillä oli sitä Nastola-Lahti -klangia, mutta samalla koitimme kuitenkin pysyä genressämme ja Chicago-bluesin raameissa. Parikymmentä vuotta sitten olisin itsekin voinut lähteä mukaan. Ryhtyessäni itse tekemään musiikkia ”kybällä” ne esikuvat ovat jääneet ajan myötä taaemmas ja olen keskittynyt omiin tekemisiini
musiikkioppilaitosten yksittäisluontoisilla kursseilla ja leireillä sekä soitinvalmistajien sponsoroimilla workshopkeikoilla. Seuraava levyni tulee olemaan suomenkielinen. But The Blues (Bluelight CD, 2002) (”Mean Old Rider” -EP on uudelleenjulkaistu Bluelight-merkin CD-EP:nä 1997 täydennettynä Fire Blues -yhtyeen v. Matkan varrella on soittokumppaneina ollut erityylisiä muusikoita. Joel on soittanut ja tehnyt omaa musiikkiaan kymmenisen vuotta sekä ollut myös Ykä Putkisen opissa Pop & Jazz Konservatoriossa, ja tietenkin minun kautta häneen on tarttunut roots-hommaa. Meidän versiomme perustuu Willie Newbernin alkuperäiseen 20-luvun levytykseen. Nyt kun täytän kuusikymmentä, lähdetään H.A.R.P.in kanssa kesäkiertueelle. Viime vuosina etenkin peruskoulukiertueet ovat selvästi vähentyneet, korvautuen mm. Koulukeikkoja ja työpajojakin Pepe mielellään tekisi, mikäli niille riittää kysyntää. Ajattelin, että tämähän sopisi levyn avaukseksi ja muutenkin teemaan: niinhän se elämä menee, että aina on yksi päivä vähemmän ja taas yksi enemmän. (Dig It LP/CD, 1989) On The Ground (Dig It LP/CD, 1990) Hard Time (Dig It LP/CD, 1991) Honey Hush (Fazer Finnlevy LP/CD, 1992) Rocks And Water (Warner-Fazer CD, 1994) Pepe Ahlqvist & Jarkka Rissanen: Mercedes Benz (Dig It 12” EP, 1991) Good Act (Fazer Finnlevy LP/CD, 1992) Doggone Blues (Bluelight CD, 1998) Oulunkylä Big Band feat. AJATUKSIA TULEVASTA Tulevaisuuden suhteen Ahlqvist varoo menemästä kovin kauas asioiden edelle, mutta paljastaa sentään odotettuja uutisia tulevasta sooloalbumista sekä alkuperäisen SF-Blues -kokoonpanon paluusta keikkaareenoille vuonna 2017. Ehkä tempot alkavat hieman hidastua ajan myötä, mutta aion tehdä tätä hommaa niin kauan kuin pysyn pystyssä. Ahlqvistia niin ikään ennen työllistäneet mainosja soundtrack-hankkeet kuten myös studiosessiovierailut ovat nekin olleet harvenemaan päin. Ja tavallaanhan se kuvastaa myös isä-poika -suhdettamme. Blues” -levyn osaavan ja taitavan UMO Jazz Orchestran kanssa. Covereita on jokunen muukin, mm. Rolling Tumbleweedin kanssa tehty Roll And Tumble Blues, jonka Myyryläisen Mika halusi mukaan. – Musiikki – ja nimenomaan blues – on ollut minulle pienestä pitäen henki ja elämä. Molemmat Love-LP:t ilmestyivät Love-merkin tuplaCD:nä 1995 ja ”Nothing Left...” koostuu Mean Old Rider -kappaletta lukuun ottamatta ennenjulkaisemattomasta materiaalista Chicago Overcoatilta 1977–80, Pity The Foolsilta 1981 sekä Pepe Ahlqvist Blues Bandilta 1983–84.) Pepe Ahlqvist & The Sunset Boulevard: Good Old Music (Dig It LP/CD, 1988) Pepe Ahlqvist H.A.R.P.: Pepe Ahlqvist H.A.R.P. Synttäreiden ja H.A.R.P.-comebackin ohella vuoden 2016 tärkeitä virstanpylväitä on eittämättä kesäkuussa julkaistava tuplakokoelma ”One Day Less, One Day More” (Bluelight), joka koostuu monipuolisesta Ahlqvistmateriaalista vuosilta 1975–2016. Odotan innolla keikkoja vanhojen, mukavien kavereiden kanssa. Esim. Levy päättyy poikani kanssa säveltämäämme akustiseen kappaleeseen Samaa luuta ja nahkaa. Pepe Ahlqvist: Hip Shakin’ (Fazer Finnlevy LP/CD, 1992) Pepe Ahlqvist & Tumbleweed: Boogie Thing (Bluelight CD-EP, 1996) All Night Boogie (Bluelight CD, 1997) Pepe Ahlqvist & Rolling Tumbleweed: Tigerbeat (Bluelight CD, 1999) The Bridge (Bluelight CD, 2001) Small Timer (Bluelight CD, 2003) Dave Lindholm & Pepe Ahlqvist: Stunning Episodes (Rytmi CD, 2000) SF-Blues: SF-Blues (Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla CD, 2002) Joutomailla (Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla CD, 2005) Be Careful! (Pirkka-Hämeen Apina & Gorilla CD, 2007) Oiling Boiling Rhythm'n Blues Band & Pepe Ahlqvist: Gospel Time With Blues Mama Brown Sugar Dixon (Bluesman CD, 2006) Pepe Ahlqvist & UMO Jazz Orchestra: Mister Blues (Bluelight CD, 2006) Pepe Ahlqvist: Näillä Mailla (Humble House CD, 2010) Jokipuiston Orkesteri feat. Tietenkin mukana on muutamia pakollisia äänitteitä urani varrelta mm. Ensi vuonna on SF Blues -kiertueen vuoro, kun bändin syntymästä tulee viisitoista vuotta ja Suomi juhlii satavuotista itsenäisyyttään. 10 Blues News 3/2016 ovat aika tavanomaisia. UMO:n kanssa tekemistäni big band -sessioista on kolme biisiä, myös levyn ”bonus” Everyday I Have The Blues, jota ei aikoinaan julkaistu ”Mister Blues” -albumilla. Toivottavasti se oma persoonallisuus tulee niiden soolojen ja laulutulkinnan myötä. 1970 YLE-äänitteellä Lonely Stranger. Kolmekymppisenä muutin Helsinkiin, nelikymppisenä kasattiin Chicago Overcoat uudelleen muutamalle keikalle ja viisikymppisten kynnyksellä tein ”Mr. – Levyn nimikappaleen tein Teppo Nuorvan kanssa. Chicago Overcoatin, H.A.R.Pin ja SF-Bluesin ajoilta, mutta etenkin kakkoslevyltä löytyy myös erilaisempia ja harvinaisempia esityksiä. Niitä asioita on totta kai ajatellut, mutta niitä tekee paljon ihan ajattelemattakin. Toivoin tekstiä, joka olisi ajankohtainen mitenkään suoraan osoittelematta – mutta joka kuitenkin ottaisi hieman rivien välistä kantaa siihen, että kaikki tässä maailmassa ollaan samaa luuta ja nahkaa. Lomaa en ole juurikaan vuosikymmeniin pitänyt, lukuun ottamatta ajanviettoa kesämökillä Asikkalassa töiden ohessa. Sitä on tarkoitus ryhtyä tekemään hissun kissun syksyn aikana Haaviston Ollin pajalla. Puhdas soundi on aina hyvä soundi, mutta joskus siihen on kiva rakennella hillitysti tuhtiutta. Arkipäivät kuluvat perheen asioita hoidellessa, yhteydenpidossa keikkajärjestäjiin ja uusia kappaleita ideoidessa. Meni useampi vuosi, kunnes laulu tuli jälleen mieleen suunnitellessani uusia biisejä kokoelmalle. Näiden väliin valitsin kokoelman muun sisällön. Äänitys sujui hienosti olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen. En ole syntynyt puuvillapellon laidalla Mississippissä, mutta olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni heinäpellon laidalla Haravakylässä Nastolassa laulaen ja soittaen bluesia. Olen esittänyt sen aikaisemmin yhden kerran, Mikkelin kaupunginorkesterin kanssa ”Chamber Blues” -konsertissa 2011. Soitin sitten Timo Kiiskiselle, joka loistavana tekstintekijänä laati kimppabiisiimme sanat. Chicago Overcoat: Mean Old Rider (FBS EP, 1976) Chicago Overcoat (Love LP, 1977) Eyesight To The Blind (Love LP, 1979) Nothing Left... He ovat olleet bluesin, jazzin, rockin ja pelimannimusiikin edustajia, itse olen kuitenkin pohjimmiltani bluesmuusikko. Tuolta ajanjaksolta on niin ikään jäänyt mieleen, kun esiinnyimme Oiling Boiling Bandin kanssa lämmittelijänä B.B. Eri tyylejä yhdistellessä voi aina syntyä jotain uutta. Bianca Morales & Pepe Ahlqvist: Jokipuiston Orkesteri (Beem CD, 2011) Kokoelmia: Back To The River (Fazer Finnlevy CD, 1992) Kaikessa Soi Blues – 20 Suosikkia (Fazer Finnlevy CD, 1997) One Day Less One Day More – Anniversary Collection (Bluelight 2-CD, 2016) Valikoitu diskografia:. Loppujen lopuksi perusasioissa pysytään hyvin pitkälti, eikä se sen kummemmaksi muutu. – Minulla on ollut ilo ja kunnia saada tehdä musiikkia loistavien soittajien kanssa. – Kun ikävuoteni ovat kääntyneet uudelle vuosikymmenelle, on aina tapahtunut jotain erikoista. Kingin Helsingin konserteissa vuosina 2004 ja 2006. Kyllä niitä joutui vähän miettimään, mutta joukossa on ihan hyviä kompromisseja
62€ • LÄHIJUNA 25 MIN HKI-JÄRVENPÄÄ – BUSSIKULJETUS ASEMALTA FESTARIALUEELLE • ALLE 13-V. lavalla sensaatiomainen bluesrock-komeetta, maailman paras slidekitaristi, Suomen kaikkien aikojen suosituin tarinankertoja, kotimaisen juurimusiikin grand old man sekä sweet little rock’n roller... vilttipaikat tuhansille musadiggareille! Lisätiedot ja koko bluesviikon 29.6.–3.7.2016 ohjelma: www.puistoblues.fi | facebook.com/puistoblues | puistobluesblog.blogspot.fi/ | #PUISTOBLUES | #BLUESPIKNIK | #KESANKOVIMMATKITARISTIT AlK. Klo 10.30 VANHANKYlÄNNieMi, JÄRVeNpÄÄ siMo soNNY lANDRetH NiKKi Hill J. Blues News 3/2016 11 VILTTIPAIKAT ALK. GoMMi JA poMMi (KAKARAblues) J.D . KARJAlAiNeN pepe AHlQVist H.A.R.p. SI M O, K UV A: SE AN M AR SH AL L. ILMAISEKSI HUOLTAJAN SEURASSA Tuusulanjärven rannassa, Vanhankylänniemessä 2.7
Uskon vahvasti muilta oppimiseen ja olen aina katsonut ja kuunnellut tarkasti, miten esimerkiksi Isley Brothersin Ernie Isley, Little Jimmy King, Stan Skibby tai Chris Cain sen tekevät. Kävin kolmella tunnilla, mutta tämä vanhempi kaveri yritti opettaa minua soittamaan countrya. Minä taas halusin soittaa musiikkia, jota kuulin televisiosta ja radiosta. ”My Womanin” aikaan minulla oli aika mukavasti keikkoja ja ajattelin, että minun pitää julkaista levy niin kuin kaikki muutkin. Pääsin helposti esiintymään Eddie Clearwaterin klubille, mutta Buddy Guyn klubilla olin vain lämmittelijä, esimerkiksi Billy Branchille, Carlos Johnsonille, Carl Weathersbylle ja kerran myös Otis Rushille. Vuosia myöhemmin tutustuin Memphisissä kaveriin nimeltä Little Jimmy King, joka ei käyttänyt vaihtoehtoista viritystä, vaan soitti yksinkertaisesti kitaraa ylösalaisin. – Kyllä, kaksi indie-julkaisua omalle Try Recordsille: ”I Ain’t No Stranger” ja ”My Woman”, ajattelin julkaista ne uudelleen joskus. – Ensimmäisen sähkökitarani ostin vuonna 1993 ja samana vuonna aloin ajaa CTA:n busseja. Blues News 3/2016 13 kätinen Marley piti sormiaan ja sillä lailla aloin opetella kitaran sointuja. Oliko vaikea päästä mukaan blueskuvioihin, breikata Kingston Minesissa, Buddy Guy’s Legendsissä ja muissa klubeissa. En tiennyt mitä ne olivat, tiesin vain, että tämä sointu sopii tuon soinnun kanssa ja ne kuulostavat yhdessä hyvältä. Silloinen rumpalini teki myös äänityksiä ja menimme vain hänen kellariinsa ja teimme cd:n. Viime aikoina olen saanut sieltäkin keikkoja, mutta nyt kuin tein sopimuksen Alligatorin kanssa, yritän päästä muihinkin klubeihin, ulkomaille ja festivaalikeikoille. Hän käytti omintakeista viritystä. Ensin sain käsiini nauhoja, joissa Hendrix ei kuulostanut kovin hyvältä. Myös Kingston Minesiin oli vaikea päästä esiintymään, en tiedä miksi. OPPIVUODET Soittelitko urasi alussa ystäviesi kanssa. – Ystävien kanssa ja jameissa. Harjoittelen paljon. Olin käynyt Euroopassa parin kolmen kuukauden välein ja minulla on agentti Ranskassa. Se oli kuin huumetta – ja minä en käytä huumeita, en ole koskaan käyttänyt ja ensimmäisen drinkkinikin join vasta 40-vuotiaana. Paksu kieli oli alimpana ja minusta sen piti olla ylimpänä. Halusin soittaa ja haluan edelleen, ei vain keikkoja silloin tällöin, pari kertaa kuukaudessa, vaan mieluummin joka viikonloppu – ja samalla pitää bändin koossa. – Sitten sisareni maksoi minulle neljä kitaratuntia. Opettelin tällä tavalla Bob Marleyn No Woman No Cry -kappaleen ja jotain muutakin. Bruce Iglauer oli tyytyväinen, kun olin esiintynyt ulkomailla jo omillani. En tiennyt olevani vasenkätinen ennen kuin menin panttilainaamoon ostamaan akustista Harmony-kitaraa 80 dollarilla. – Se oli alussa vaikeaa. Ja totta kai myös Freddie King ja B.B. Ne olivat ilmeisesti jotain bootlegnauhoituksia live-keikoilta, mutta sitten näin Jimi Hendrixin live-videon ja se todella teki minuun vaikutuksen. King. Se äänitettiin vuonna 2001, jos oikein muistan, ja se oli ensimmäinen kerta kun levytin itsekseni.. Panttilainaamon kaveri teki kitarasta vasenkätisen ja onnistuin soittamaan sillä Bob Marleyn Redemption Songin. Olin kuin hypnoosissa. Teit myös joitakin levyjä jo ennen Delmarkja Alligator-julkaisujasi. – Totta kai pidin myös Albert Kingin tyylistä, mutta siinä oli jotain, mitä en ymmärtänyt. Se oli visuaalista ja soundi oli uskomaton. – Vanhemmat ystäväni alkoivat kysellä, enkö ollut kuullut Jimi Hendrixistä. Minusta tuli siis Jimi Hendrix -fani ja etsin käsiini kaiken mahdollisen Hendrix-materiaalin
Vastasin ei. 16 Blues News 3/2016 GRINDER BLUES Bluesrockia uusin konstein Grinder Bluesissa 63-vuotiaan laulajabasisti Doug Pinnickin (käyttää välillä myös taiteilijanimeä dUg) taidot yhdistyvät pari vuosikymmentä nuorempien Bihlmanin veljesten tyyliin. – Doug: Laskimme viritykset niin mataliksi kuin se ylipäätään on mahdollista. Kingistä ZZ Topiin, mutta koko idea on erottua tusinabluesista – ja tapamme erottua on tuoda bluesiin hard rockin särmää. Olen syntynyt 50-luvulla. Black Crowes -tyyliä. Soitto toimi silti, onhan Grinder Bluesin kolmikolla muissa kokoonpanoissa takanaan vuosikymmenten ura. – Rakastan Kansasia ja Steve Walsh on yksi suosikkilaulajistani, mutta kun yritän laulaa niitä biisejä, ne menevät aivan lian korkealta minulle. Hän kertoo pyytäneensä tätä Deep Purplen laulajaksi ja sanoo myös, ettei haluaisi nousta lavalle King’s X:n jälkeen, koska bändi on niin hyvä. Bändin idea oli ennen kaikkea pitää hauskaa bluesin kanssa, analysoimatta liikaa. julkaisi juuri uuden singlen, southern rockia. Paikka on valittu siksi, että se sijaitsee lähellä sekä illan keikkapaikkaa että bändin hotellia. Grinder viittaa matalalle viritettyyn rumuuteen musiikissamme. Dougin motivaatio löytyy vuosikymmenten takaa: – Aluksi halusin tehdä 50ja 60-lukujen bluesia ja pitää soundin hyvin retrona ja raakana. Halusimme tehdä matalaa seitsemänkielistä bluesia. – Jabo: Olemme soittaneet tällä Grinder Blues -kokoonpanolla nyt seitsemän keikkaa: näyttelijä Johnny Deppin kapakassa Viper Roomissa, Kaliforniassa kitaratapahtumissa ja nyt teemme tämän 10 keikan Euroopan kiertueen. – Sitten laskimme viritystä, halusimme pudotetulla C:llä erottua persoonattomista tusinabluesbändeistä (cookie-cutter blues), Scot Little sanoo. Youtubesta löytyy video, jossa kitaralegenda Ritchie Blackmore (Deep Purple, Rainbow) ylistää Dougia ja King’s X:ää. Grinder Blues nähtiin Suomessa Espoossa, Helsingissä, Jyväskylässä ja Tampereella. Pian meillä on siis käsissä uusi levy! Kesällä levy ilmestyy. on Black Crowesin ja Lynyrd Skynyrdin tyylistä musiikkia. – Doug: Kerry Livgren soitti minulle 80-luvulla ja pyysi laulajaksi Kansasiin. Ajoitus oli sikäli hyvä, että kun Doug halusi alkaa tekemään bluesia, me veljekset olimme bluesmiehinä vapaita hommaan, Jabo jatkaa. King’s X yhdisteli Dougin gospel-laulutyyliä hard rockiin, psykedeliaan ja progressiivisiin aineksiin. Kansasin musiikkia en varsinkaan olisi osannut laulaa, Doug nauraa. Kingin ja Ray Charlesin mukana, lämppärinä ja taustabändinä. Grinder Bluesille progea ja hard rockia tärkeämpi elementti on bändin nimen mukaisesti blues. – Doug: Suosikkejani ovat Howlin’ Wolf, Muddy Waters, John Lee Hooker ja Ray Charles. Kun sen raskauden yhdistää Bo Diddley -biittiin tai perinteiseen bluesin junakomppiin, tuloksena on tuore ja cool bluessoundi. Bändin ensimmäinen levy ilmestyi jo 2014, mutta yhteisiä live-keikkoja oli ennen Suomea kasassa vasta alle kymmenen. Muiden muusikoiden arvostuksesta ja kuuluisista faneista huolimatta King’s X ei saavuttanut suuren yleisön suosiota tai ansaitsemaansa laajempaa arvostusta vaan jäi kulttibändiksi. En osaa olla jonkun muun johtamassa bändissä. – Tavallaan kaikki tosiaan alkoi elokuvaja televisiomusiikista, jota teimme yhdessä. Bändi käytti yhtenä ensimmäisistä pudotettua D-kitaravirettä (D-A-D-G-B-E) ja vaikutti siten lukuisiin grunge-bändeihin sekä koko tyylisuunnan syntyyn. Otamme sillä kokoonpanolla etäisyyttä pitkään bluesuraamme, Jabo kertoo Helsingin Malmilla sijaitsevan nuhjuisen kuppilan peräpöydässä. Bihlmanin veljekset, kitaristi-laulaja Jabo ja rumpali-laulaja Scot Little Bihlman esiintyvät kahdestaan myös nimellä The Bihlman Bros. Ja tietysti gospel on ollut myös tärkeässä roolissa laulutyylini kannalta. Malmin illassa innostutaan puhumaan bluesista. Kasvoin sen musiikin keskellä, koska perheeni ja jotkut sukulaiseni ostivat jokaisen uutuusblueslevyn. Mutta myös Hendrix on aina minulle muistuttanut John Lee Hookeria, eli kaikessa kuuluu varhainen blues. Se työ jatkuu tämän kiertueen jälkeenkin. Blues Newsin lukijoista monelle on tuttu Pinnick Gales Pridgen -projekti. Doug halusi soittaa kanssamme bluesia. Tässä pari levyä tehneessä kokoonpanossa Doug soittaa kitaristi-laulaja Eric Galesin ja rumpali Thomas Pridgenin kanssa Hendrixin henkistä mustaa bluesja funkrockia. Tärkein syy oli, etten ollut varma osaanko laulaa sellaista musiikkia. Sellaista tämä bisnes nykyään on, täytyy tehdä monenlaista, kirjoittaa musiikkia jatkuvasti. Soitin sitä jonkin aikaa, kunnes ranteeni kipeytyi siitä niin pahoin, että päätimme vain virittää kaiken C:hen. Teimme musiikkia televisioon ja elokuviin, mm. Loppu on historiaa, Scot Little Bihlman muistelee. Sitten Chess Records ja koko bluesin räjähdysmäinen suosio tapahtuivat. Levy on pari vuotta vanha, mutta eurooppalaisille yhä uusi. – Scot Little: Asun Nashvillessä ja elätän itseni paitsi rumpalina niin myös lauluntekijänä. – Jabo: Tämän kiertueen jälkeen Doug äänittää vielä lauluosuuksia. Kaikki on nyt matalaa ja raskasta. Tuolloin alkuperäiset bluesmuusikot lähtivät Mississippistä ja muuttivat Chicagoon, missä minä asun. Kun aloitimme bändin, minulla ei ollut seitsenkielistä kitaraa, mutta Doug hommasi minulle sellaisen. Omien biisien lisäksi bändi versioi Hendrixiä, B.B. – Scot Little: Bändin nimi tuli Dougilta. B.B. Muistan jo lapsena, kuinka nuo bluesartistit tulivat autolla naapurustoomme ja myivät auton peräkontista levyjään. Chicagon blues on siis tärkein vaikutteeni. Olemme Jabon kanssa kiertäneet koko ikämme mm. Useita vuosia heitä työllisti pesti Son Sealsin taustabändinä. Sain juuri ennen tänne tuloa soolot tehtyä. Voitimme niistä Emmypalkintojakin. Sen jälkeen Jimi Hendrix, ja Stevie Ray Vaughanistakin voidaan toki puhua. Grinder Blues -kokoonpano syntyi yhteisten ystävien avustuksella. Itse asiassa se ratkaisu toimii paremmin. – The Bihlman Bros. – Jabo: Matala viritys ja slide-tyylini ovat tapamme luoda oman soundimme. SAMI RUOKANGAS ja teimme nipun biisejä, levytimme ne ja tässä ollaan. Enkä ole muiden tekemän musiikin laulaja vaan omani. Olin jo ollut vuosia King’s X:ssä eikä minulla ollut haluja jättää sitä liittyäkseni Deep Purpleen. – Sanatkin olen tehnyt jo miltei kaikkiin biiseihin, Doug nauraa. Aloitimme projektin juttelemalla grillibileissä. Pinnickin bändi King’s X nousi suomalaistenkin musiikkifanien tietoisuuteen 80-luvulla. Toivottavasti siis myös yleisö tulee keikoillemme pitämään hauskaa. Samoin Ritchie Blackmorelle myöhemmin. Myös Bihlman Bros. – Jabo: Bändissä kuuluvat kaikki bluesvaikutteemme, B.B. – Tapasimme Dougin grillibileissä ystäviemme kautta. Sitten menimme Las Vegasiin A merikkalainen Grinder Blues pyörähti keväällä kiertueella Suomessa ja Euroopassa. Olen aina halunnut tehdä omaa juttuani, kuten nyt tässä bändissä. Sons of Anarchy -sarjaan. Se julkaistaan kesällä tai alkusyksystä.. Kingiä ja Son Sealsia. ”Grinder viittaa matalalle viritettyyn rumuuteen musiikissamme.” – Scot Little: Toinen levy on viimeistelyä vaille valmis