European Blues Challenge / Do The Shake / Kesätapahtumat / Levytutkailut European Blues Challenge / Do The Shake / Kesätapahtumat / Levytutkailut Klassikoiden lähteillä / Divarien helmiä / In memoriam / BN käy tapahtumissa Klassikoiden lähteillä / Divarien helmiä / In memoriam / BN käy tapahtumissa N:o 330 (2/2025) Hinta 9,00 € 58. vuosikerta BN haastattelee: BN haastattelee: ERJA LYYTINEN ERJA LYYTINEN DUKE ROBILLARD DUKE ROBILLARD SHARON LEWIS & STEVE BRAMER SHARON LEWIS & STEVE BRAMER JO’ BUDDY & DOWN HOME KING III JO’ BUDDY & DOWN HOME KING III HONEYBOY SLIM & THE BAD HABITS HONEYBOY SLIM & THE BAD HABITS THE BLACK DEVILS THE BLACK DEVILS 25001 PAL:VKO 2025-16 197301-2501 25002 PAL:VKO 2025-26 197301-2502 25003 PAL:VKO 2025-36 197301-2503 25004 PAL:VKO 2025-46 197301-2504 25005 PAL:VKO 2026-06 197301-2505 6 4 1 4 8 8 1 9 7 3 1 2 5 1 6 4 1 4 8 8 1 9 7 3 1 2 5 2 6 4 1 4 8 8 1 9 7 3 1 2 5 3 6 4 1 4 8 8 1 9 7 3 1 2 5 4 6 4 1 4 8 8 1 9 7 3 1 2 5 5 BN tutkii ja tarinoi: BN tutkii ja tarinoi: CHARLES PEABODY CHARLES PEABODY BILLY BOY ARNOLD BILLY BOY ARNOLD CONNIE FRANCIS CONNIE FRANCIS. vuosikerta N:o 330 (2/2025) Hinta 9,00 € 58
Harmi, ettei niitä koskaan nauhoitettu alkuperäisessä muodossaan. Island ei kuitenkaan kiekkoa julkaissut, sillä ensialbumin myynti ei ollut tyydyttänyt yhtiötä. Puolen vuosikymmenen ajan pumppu keikkaili raivotahdilla kasvattaen statustaan Rhode Islandin ja pian koko Uuden-Englannin ykköskeikkabändinä. Lopulta tuntui liian epämukavalta jäädä yhtyeeseen. Sil Austinin ja Red Prysockin tapaisia omia esikuviaan. Ne oli silloin sovitettu hyvin erilaisiksi, alkuperäiseen R&B-tyyliin. Pomus tuotti sen itse, sillä hän tiedosti, ettei tällaista yhtyettä olisi ollut helppo myydä merkittäville olemassa olleille levyyhtiöille. Bändikaverini Steve ja Johnny sanoivat, että minut pitää nimetä uudelleen, koska näytän niin erilaiselta. Suurin osa kappaleistani kahdella ensimmäisellä PK-albumilla on muuten kirjoitettu aikana, jolloin vielä johdin Roomful of Bluesia. Roomful of Bluesin kunnioitus vanhoja jumpajan orkestereita kohtaan oli äärimmäisen läpinäkyvää, vaikka asialla olivatkin nuoret, täysin väärässä ajassa eläneet miehet. – Robert Gordonin bändissä sain tehdä myös muutaman keikan yhdessä Danny Gattonin kanssa. Että minä pidinkin Docista – ja me myös kirjoitimme muutaman kappaleen yhdessä. – Duke Robillard Bandista oli olemassa muutamia versioita ennen kuin aloin työskennellä Thomas Enrightin ja Tom DeQuattron kanssa Duke Robillard & The Pleasure Kingsinä. 1970-luvun alkupuolella joukkoon liittyvät uusi rumpali John Rossi, basisti Ed Parnagoni sekä baritonifonisti Doug James. Kappaleisiin piti siis tehdä paljon muutoksia, jotta ne saatiin istumaan triolle. Keith Ferguson ehdotti, että käyttäisin tuota nimeä ja noudatin hänen neuvoaan. Kun NBC-tv-studion yhtye ei voinut tien päälle karata, lähestyivät näyttelijät Belushin ja bändin yhteisen ystävän Curtis Salgadon (The Robert Cray Band) välityksellä Roomfulia. Se olikin melkoista kyytiä. Blues News 2/2025 11 men ”Honeybear”, johon hänen muhkea afrotukkansa ja pulisonkinsa viittasivat. Mittava sooloalbumien katalogi Duken tähtihetki valkokankaalla: Leningrad Cowboys Go America!. Hän rakasti Joe Turneria ja niin mekin! Meistä tuli nopeasti ystäviä. – Juuri tämä johtamani kokoonpano oli se muodostelma, joka äänitti kaksi ensimmäistä albumia ja kohosi kansalliseen tunnettuuteen. Rounderin perään Robillardin levymerkkeinä ovat toimineet mm. Ensimmäisen pitkäsoiton jälkeen tapahtui myös tv-kulisseissa. Vuonna 1980 oli lähtövuorossa itse Duke, jonka visio tulevaisuudesta omaa nimeä kantavan yhtyeen johtajana oli kirkastunut entisestään. Uskottavuus säilytettiin kääntymällä sopivassa risteyskohdassa eri suuntiin, mutta niin vain myös valkokankaalla sittemmin itsensä läpi lyöneet blues-veljet saivat kyllä oman kunniapaikkansa musiikkihistoriassa. Saturday Night Liven sankarit John Belushi ja Dan Aykroyd olivat ideoineet sketsihahmojensa The Blues Brothersin tuomista keikkalavoille. A-puoli Don't You Want To Roll With Me oli Duken käsialaa, b-puolella he coveroivat standardin You Rascal You. Roomfulissa alkoi nousta huoli, että bändistä oli tulossa liikaa yhtä kuin minä ja siitä ongelmat sitten alkoivat. – Doc Pomus tuli kuuntelemaan meitä New Yorkissa saatuaan selville, että soitamme rhythm’n’bluesia hänen suosikki-tyylillään. Point Blank (1994–97) ja vuodesta 1998 lähtien aina nykypäivään saakka Stony Plain. Vuonna 1981 syntyneestä Duke Robillard Bandista jalostui The Pleasure Kings, jonka kiinnitys Rounder-merkillä vei ryhmän myös maailmankiertueille. Jo valmiiksi buukatun Italian kiertueenkin hän päätti peruuttaa. Sen maine kasvoi kiihtyvää tahtia ja liiderinsä virallinen aatelisarvokin otettiin käyttöön: Michaelista tuli nyt Duke. Se oli uskomatonta aikaa – ja musiikki oli minulle silloin kaikki kaikessa. Heti sen jälkeen levytin ja keikkailin Legendary Blues Bandin kanssa. Vähitellen reviiri ulottui New Yorkiin ja se myös pääsi jakamaan lavan mm. Niinä alkuvuosina kuitenkin keikkailimme melkein joka ilta, joten minulla ei ollut paljon vapaapäiviä. Hän otti meidät siipiensä alle ja hoiti levytyssopimuksen Island Recordsille Joel Dornin kautta. – Lempinimi tuli siitä, kun leikkasin hiukseni 1960-luvun lopulla ja aloin kammata niitä taaksepäin. rockabillylaulaja Robert Gordonin taustayhtyeessä. Roomfulin kakkosalbumin ”Let’s Have A Party” (Antilles, 1979) tuotti Joel Dorn yksinään. Keikkoja toteutuikin, mutta kun alettiin puhua laajemmasta kiertueesta, soittajat arvelivat leimautuvansa sen myötä huumorikokoonpanoksi. Debyyttisinkku ilmestyi omalla Room-Tonemerkillä. Olisimme itse asiassa tehneet niitä paljon enemmän, jos vaan olisin voinut mennä New Yorkiin hänen kanssaan. Kun kuvioihin astelivat seuraavaksi keikalla bändin nähnyt lauluntekijälegenda Jerome “Doc Pomus” Felder sekä tämän kollega Joel Dorn, sai Roomful heidän suojeluksessaan tehdä vuonna 1977 esikois-LP:nsä. Count Basien ja Fats Dominon kanssa sekä säestämään mm. Siispä minua alettiin kutsua Dukeksi ja se jäi päälle. Seudun bändeissä niin ikään nimeä saanut Preston Hubbard liittyi tässä kohtaa yhtyeen basistiksi. Robillardin halu kirjoittaa itse materiaaliaan näyttäytyi levyn kahdella omalla kappaleella. Olin ällikällä lyöty hänen lahjakkuudestaan. Robert Gordon tarjosi ulospääsyn siitä kaikesta. Oli järkevää laittaa kitaransoittoni etualalle ja siirtyä pienempään formaattiin. Esikoispitkäsoitto ”Duke Robillard & The Pleasure Kings” ilmestyi 1983 ja kakkosalbumi ”Too Hot To Handle” vuonna 1985. Pääosin lainakappaleista koostunut ”Roomful Of Blues” (Island Records) otettiin hyvin vastaan. – Kaavailin aluksi 6-henkistä orkesteria, jossa olisi puhaltimet, mutta sitten halusinkin kokeilla jotain erilaista. Myös bändin jäsenistössä tapahtui vaihdoksia. En ennättänyt olla Robertin seurassa kovinkaan pitkään, sillä hän ei tuntunut haluavan matkustaa. Luulen, että tämä valinta toi minulle kokonaan uuden seuraajakunnan. Olihan se hienoa, mutta olin päättänyt johtaa omaa bändiäni ja keskittyä omaan uraani. Bändi oli nyt 7-henkinen ja klassisessa ”big band” -koostumuksessaan. Kun syksyllä Nicholas ja Nardella irtautuivat joukoista, loput neljä sulautuivat uudelleen aktivoidun Roomful of Bluesin rungoksi. SOOLONAKIN ON SATTUNUT JA SOOLONAKIN ON SATTUNUT JA TAPAHTUNUT TAPAHTUNUT Ennen soolouraansa kitaristi ahkeroi keikoilla mm. Se myös paiski hommia menestyksensä eteen. Itse kirjoitetun materiaalin kerryttyä Roomful of Blues laski 1970-luvun puolivälissä ensimmäiset verkot vesille levyntekomielessä
Istuin hänen viereensä, annoin hänelle nuotit ja puhuimme kaikki kappaleet läpi. Steve Bramer. joita käytimme Sharonin Chicago Womanissa sekä minun kappaleessani Freedom. Minulle on suuri kunnia, että hän soittaa kappaleellani. Andre oli jo lähdössä kiertueelle äänitysten toisena päivänä, mutta Steve Wagner järjesti hänen tilalleen toisen basistin kahteen viimeiseen kappaleeseen. – Sharonin Hell Yeah taas on hauska tömistelykappale, johon baariyleisön on helppo lähteä mukaan ja Chicago Woman palaa uhman teemaan, jossa musta nainen Chicagosta pyrkii ottamaan paikkansa maailmassa. Sharonin Can’t Do It Like We Do väittää, että vaikka muut voivat jäljitellä Chicago-bluesia, se ei voi olla samalla tavalla juurtunut heidän olemukseensa kuin chicagolaisella muusikolla. – Kappaleeni Don’t Try To Judge Me on sanomaltaan aika itsestään selvä: Älä yritä tuomita minua, ellei Jumala ole toinen nimesi. Sharonin They’re Lying kertoo, kuinka naapurit tunkeutuvat hänen asioihinsa vilpillisillä huhuillaan, ja vaikuttaa siltä, että he vetävät lopulta lyhemmän korren. – Sharonin Old Man’s Baby soveltaa erityisen käytännöllistä lähestymistapaa parisuhteisiin. Kun teen lauluja Sharonille, pyrin pysymään uskollisena tälle äänelle ja asenteelle. Sen avainlause on ”Freedom cannot be freedom until freedom means freedom for everyone.” – Oma Call Home -teokseni muistuttaa, ettei koskaan saa olla liian ylpeä ottamaan yhteyttä niihin, jotka rakastavat ja tukevat sinua, ja High Road on kapinaa puolison alentavaa käytöstä kohtaan. Myöhemmin ilokseni huomasin, että Steve oli saanut Sugar Bluen huuliharpistiksi juuri niille kahdelle esitykselle, joita olin ehdottanut: Sharonin Hell Yeahiin ja minun High Roadiini. Kappaleessa on ainakin minun mielestäni vahva ja vakuuttava riffi. Sen summaa hyvin lause ”I’d rather be an old man’s baby than a young man’s fool”. – Musiikki on levyllä suurin piirtein siinä järjestyksessä kuin sen äänitimme. Joanna Connor on ollut pitkään mukana Chicagon bluespiireissä ja hän on ollut osa kaupungin blueskulttuuria niin kauan kuin muistan. Toisena päivänä saimme mukaan Joanna Connorin ja hänen upean slidekitaransa, – Levyn raidat ovat tavalla tai toisella voimaantumisen ilmauksia. Roosevelt tutustui minun ja Sharonin tekemiin sävellyksiin vasta studioon tultuaan. Ensimmäisinä kahtena päivänä studiossa olivat rumpali Tony Dale, basisti Andre Howard ja minä kitarassa sekä Roosevelt ”Hatter” Purifoy, jonka tehtävä oli soittaa eri koskettimia. Absoluuttisen korvansa ansiosta hän sopi joukkoon heti ja antoi korvaamattoman panoksensa. – Äänitimme perusrytmiraidat kahdessa päivässä. He ovat mustien lasten äitejä ja he ovat eläneet tämän pelon kanssa. Sen näkökulma on äidin, jonka lapsi on ammuttu, ja siksi ajattelin, että se kuulostaa rehelliseltä Sharonin laulamana ja Joannan kitaran säestyksellä. Sharon laulaa häpeämättömästi mustan naisen näkökulmasta – naisen, jonka elämä on ollut monimutkaista ja joka on joutunut kohtaamaan kiihkoilevan ja alistavan valkoisen kulttuurin. Levyn nimikappale Grown Ass Woman oli ensimmäinen, jossa hän toi esille levyn kantavan ylpeän ja uhmaavan yleisteeman. Freedom on puolestaan kauhutarina yhteiskunnasta, jossa ihmiset, jopa lapset, voivat joutua väkivallan kohteeksi vain erilaisuutensa vuoksi. Äänitin muutamia kitarasooloja kappaleisiin, joihin olin siihen mennessä äänittänyt vain komppikitaran ja keskustelimme niiden järjestyksestä levyllä. 18 Blues News 2/2025 menimme Delmarkin studioon olimme aika hyvin valmistautuneita. Hän puhuu ylpeydestä, määrätietoisuudesta ja uhmasta, mutta myös ilosta. Sharon tunsi Sugar Bluen – hänethän tunnetaan siitä, että hän soittaa The Rolling Stonesin hitillä Miss You. – Kävin myös erikseen Steve Wagnerin kanssa studiolla. Teimme Sharonin numerot ensin, koska en tiennyt, riittääkö aika kaikkeen. Ehdotin Stevelle myös huuliharpun ja torvien lisäämistä joillekin raidoille. – Minun kirjoittamani Walk With Me on hieman herkempi ja kertoo kaipauksesta yhdessäoloon, mutta yhdessä sovituilla säännöillä. Luulen, että Sharon käytti lausetta puhelinvastaajassaan jonkin aikaa
KENNY WAYNE SHEPHERD BAND (US) J. KARJALAINEN (FIN) ALBERT CUMMINGS (US) THE CINELLI BROTHERS (UK) JANTSO JOKELIN (FIN), BLUES BIZARRE (FIN), JOE COCKER TRIBUTE BAND FEAT. BABLO (FIN), NATURAL BOOGIE (AU)